Käyttäjäkysely Lafi-gaalasta 2011

Lafi kusee? Ylläpito on joukko viisastelevia idiootteja? Onko sinulla vuosisadan idea Lafin tason parantamiseksi? Älä paranna maailmaa Mäkkärin pöydässä, avaudu tänne.

Käyttäjäkysely Lafi-gaalasta 2011

ViestiKirjoittaja tikraw » Ke Heinä 27, 2011 8:10 pm

Nyt kun tämän vuoden Lafi-gaala on kunnialla ohi ja pahimmista jälkimainingeista on selvitty, on aika käyttäjäkyselyn! Haluamme kuulla lafilaisten mielipiteitä Gaalasta, äänestämisestä ja oikeastaan kaikesta Gaalaan liittyvästä. Tämän vuoden äänestysprosentti oli harvinaisen alhainen, ja IRL-gaalan osallistujamäärä jäi sekin melko vähäiseksi, joten olemme hiukan huolissamme Gaalan tulevaisuudesta. Tällä kyselyllä haluamme kartoittaa Gaalan tarpeellisuutta yleensäkin ja onnistumista tänä vuonna. Tämä antaa myös mahdollisuuden juuri sinulle kertoa mahdollisista ideoistasi ensi vuotta ajatellen.

Alla on muutama kysymys, joihin toivoisimme vastauksia! Kysymyksien alla on apukysymyksiä, joita voit ainakin miettiä. Jokaiseen kysymykseen ei ole pakko vastata, eikä vastauksien tarvitse olla pitkiä. Saat toki myös kirjoittaa vaikka pienoisromaanin, jos siltä tuntuu. Viimeiseen kohtaan saa kirjoittaa mitä mieleen juolahtaa, vaikka se menisi aavistuksen aiheen vierestäkin. Toivomme tietysti jonkinlaisia perusteluja mahdollisimman moneen kohtaan, ne kertovat meille paljon enemmän kuin pelkkä joo tai ei!

Vastauksen voit postata tähän ketjuun tai halutessasi voit lähettää sen minulle yksityisviestinä.
Arvostamme jokaisen vaivannäköä ja mielipidettä suuresti!



1. Äänestitkö tämän vuoden Gaalan äänestyksessä? Miksi/miksi et?
Tiedotettiinko äänestyksestä tarpeeksi? Oliko äänestysaika tarpeeksi pitkä? Tiesitkö, että jokaiseen kategoriaan ei tarvitse äänestää ketään?

2. Oliko palkintokategorioita sopivasti, ja olivatko ne hyvin valittuja?
Oliko palkintoja liikaa/liian vähän? Oliko jonkun palkinnon idea sinulle epäselvä? Jäikö joku hieno palkinto kokonaan jakamatta? Mikä?

3. Olitko paikalla IRL-gaalassa Animeconissa? Miksi/miksi et?
Oliko Turku paikkana loistava vai liian kaukana kaikesta? Tiedotettiinko gaalan ajankohdasta tarpeeksi etukäteen? Onko gaala hyvä järjestää aina jonkin conin yhteyteen?

4. Jos olit paikalla, oliko IRL-gaala sinusta hyvin järjestetty? Oliko sinulla hauskaa? Risuja, ruusja, tikkareita?
Oliko Gaalan ohjelma onnistunut? Mistä pidit/et pitänyt? Kannattiko paikalle vaivautua?

5. Olitko mukana jatkoilla? Jos olit, piditkö niistä?
Olivatko muutamat leikit ja rento hengailu mukavaa, vai olisitko kaivannut jotain muuta tekemistä?

6. Kannattaako gaalaa järjestää ensi vuonna samanlaisena?
Onko IRL-gaala turha? Onko koko Gaala turha? Vai Lafi-vuoden paras tapahtuma?

7. Sana on vapaa!
Haluaisitko vielä sanoa jotain? Haukkua kaikki gaalajärjestäjät pystyyn? Vai jäikö jokin asia epäselväksi? Onko sinulla kenties kuningasideoita ensi vuotta ajatellen? Nyt on mahdollisuutesi puhua!



Areena on teidän!
Just smile, it confuses people.

    4 tykkää.
Avatar
tikraw
Pääesiintyjä
 
Viestit: 1846
Liittynyt: Su Maalis 01, 2009 7:23 pm

Re: Käyttäjäkysely Lafi-gaalasta

ViestiKirjoittaja Pinja-Chan » Ke Heinä 27, 2011 10:12 pm

1. Äänestitkö tämän vuoden Gaalan äänestyksessä? Miksi/miksi et?
Kyllä äänestin. Koko viikon päässäni pyöri, ketä äänestän tähän ja tähän. Lisäksi silmäilin kalenteria, etten vain sattuisi unohtamaan. Äänestysaikaa oli tarpeeksi, mun mielestä. Tiesin, että kohtia sai jättää äänestämättä. Kuitenkin, yritin äänestää mahdollisimman moneen.

2. Oliko palkintokategorioita sopivasti, ja olivatko ne hyvin valittuja?
Mä tykkäsin siitä, että palkintoja oli paljon. Silloin on suurempi/parempi mahdollisuus saada palkinto. Minkään palkinnon idea ei jäänyt epäselväksi, ne oli selitetty hyvin. Myöskään mieleeni ei nouse mitään palkintoa, joka olisi pitänyt jakaa. Kaikki mahdolliset luonne ja ficci /tyypit palkittiin. Vuoden ficin jakaminen kahtia, vuoden moniosaiseen ja vuoden lyhyesti kauniisen oli mun mielestä hyvä ratkaisu, näin esimerkkinä.

3. Olitko paikalla IRL-gaalassa Animeconissa? Miksi/miksi et?
Olin paikalla. Gaala oli koko Conin kohokohta, odotetuin tapahtuma. Mä tykkään siitä, että gaala pidetään conin yhteydessä. Silloin on parempi mahdollisuus saada ihmisiä tulemaan paikalle.
Turku oli itselleni hyvä paikka, pääsin sinne helposti junalla, eikä se maksanut paljoa. Gaalan ansiosta päätin vierailla myös Conissa/Turussa.
Gaalan ajankohta tiedotettiin tarpeeksi ajoissa. Ehdin sopia kaiken vanhempien kanssa mm. rahoitus jne.

4. Jos olit paikalla, oliko IRL-gaala sinusta hyvin järjestetty? Oliko sinulla hauskaa? Risuja, ruusja, tikkareita?
Todellakin kannatti vaivautua paikalle. Mä viihdyin gaalassa todella hyvin. Gaala oli hyvin järjestetty. Tikkarit oli kivat, oli mukava saada suu makeaksi. Gaalassa huomasi, että sen eteen oltiin nähty vaivaa. Kirppis palkintojenjako-osuuden jälkeen oli myös loistava idea, kannatti sääsää rahaa siihen.

5. Olitko mukana jatkoilla? Jos olit, piditkö niistä?
Jatkoillakin olin, ensimmäistä kertaa. Pidin myös niistä. Oli kiva päästä puhumaan ihmisten kanssa, sain myös vastauksen kysymykseen, jota olen miettinyt. Tykkäsin leikeistä, hyljekakka oli hauska. Aika meni todella nopeasti, mutta niinhän se tuppaa mennäkin, kun on hauskaa.

6. Kannattaako gaalaa järjestää ensi vuonna samanlaisena?
Mä toivoisin, että IRL gaala olisi seuraavanakin vuonna. Mä viihdyin viime gaalassa niin hyvin ja olisi sääli, jos se jäisi viimeiseksi. Gaala ei ole turha ja se on ideanakin hyvä. Se palkitsee käyttäjiä, jotka ovat olleet aktiivisia. Monella on mielessä mitä haluaisi voittaa ja uskon, että monet tekevät sen eteen myös töitä. Varsinkin ficci –palkinnon. Se rohkaisee vielä enemmän kirjoittamaan ja olemaan aktiivinen. Lafi –gaala oon odottanut joka vuosi. Se on sama juttu kun aprillipäivä ja joulukalenteri, paitsi mahdollistaa uusien ihmisten tapaamisen ja tutustumisen.

7. Sana on vapaa!
Mulle ei jäänyt mitään ikävää hampaankoloon, eli en aio haukkua. Mikään ei myöskään jäänyt epäselväksi. Mä haluan kiittää gaalan järjestäjiä siitä kaikesta työstä mitä olette tämän eteen nähneet. Voin vain kuvitella kuinka kauan suunnittelemiseen, äänten laskemiseen jne. meni, enkä voi kun nostaa hattua. kiitos o/

meinasin unohtaa.Mä haluisin oikeesti kuulla joskus Teletappituokion hyljekakka-version, remember ;)
Life is tough but try to be postive always i will do my best So you will do your best.

☆ LM.C 13.5.2012
☆ An Cafe 6.11.2012
☆ Plunklock 9.5.2013

    8 tykkää.
Avatar
Pinja-Chan
Vuoden Maya
 
Viestit: 265
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 4:37 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Käyttäjäkysely Lafi-gaalasta

ViestiKirjoittaja shy-rebel » La Heinä 30, 2011 10:04 pm

Postaan nyt tämän julkisesti, jottei Pinja-chanin viesti olisi ihan yksin täällä. ;)

1. Äänestitkö tämän vuoden Gaalan äänestyksessä? Miksi/miksi et?
Hei, äänestäminen on minun mielestäni se hauskin osuus! :D Pääsee äänestämään kaikkia lafilaisia. (: Ja viime syksystä lähtien yritin katsella jo sillä silmällä, keitä lafilaisia saattaisin äänestää kesän Gaalassa (ai miten niin olin etuajassa, älkää nyt!). ^^ Että joo, äänestin ja hihkuin riemusta, kun äänestyskategoriat olivat saapuneet esille Lafiin. ;) Sen verran näkyvällä paikalla kun oli ja paljon puhuttukin. Äänestysaikaa oli mielestäni riittävästi, sillä taisin jossain kohtaa ollakin jo että milloin se loppuu, en jaksa odottaa tuloksia. XD Ja tiesin myös sen, ettei kaikkiin tarttenut väkisin keksiä nimeä, mutta yritän aina keksiä jonkun lafilaisen äänestettäväksi. :3

2. Oliko palkintokategorioita sopivasti, ja olivatko ne hyvin valittuja?
Juups, olihan siinä taas kokonainen kirjo kaikkea valinnanvaraa! ;) Toki uudet palkinnot ja vanhojen fuusioiminen tuotti aluksi pientä ihmetystä, kun ajatusmaailma pyöri vielä vanhan kaavan mukaan, mutta kuitenkin ihan jees, että tämäkin juttu uudistuu eikä pysy aina vanhoissa nimityksissään - onhan jiirujen maailma kuitenkin sen verran laaja, että sieltä löytyy nimityksiä palkinnolle kuin palkinnolle! ;) Toivottavasti myös Vuoden action/adventure-palkinto saataisiin jaettua ensi vuonna! o/

3. Olitko paikalla IRL-gaalassa Animeconissa? Miksi/miksi et?
No tottahan toki olin, tyylikkäästi 15 minuuttia myöhässä! XD Meinasin kyllä aluksi jättää Gaalan väliin, mutta sittemmin kun sain Enyan matkaseurakseni ja työvuorot sovittua, oli pakko lähteä. :) Lisäksi viime Gaalasta jäi sen verran hyvät fiilikset, että totta kai se piti kokea uudestaan. x) Taisin kotonakin hehkuttaa porukoille, että lähden Turkuun Lafi-Gaalaan, jeejee. :---D
Conin yhteydessä Gaala on jees järjestää, koska sillä tavoin voinee maksimoida gaalankin osallistujat? Joukossamme on kuitenkin monta mangan ja animenkin harrastajaa, että coneissa meitä lafilaisia taitaa pyöriä aina mukavasti. :D En tiedä järjestelyistä sen paremmin, mutta coneihin lienee myös helpompi saada paikka hommattua kuin lähteä etsimään gaalalle yksityistä paikkaa vaikkapa nuorisotalolta tms? o.O En tiedä, mietin vain ääneen.

4. Jos olit paikalla, oliko IRL-gaala sinusta hyvin järjestetty?
Juu, gaalassa oli tänäkin vuonna kivaa, että kannatti tulla taas paikalle, vaikka jännitti pitää puheita! (vaikka omasta esiintymisestäni ei sitten muuta puhutakaan) :) Paikalla ollut ei-lafilainen ystäväni totesikin myös, kuinka mukavaa meillä lafilaisilla on yhdessä, kun foorumimme jäsenmäärä on verrattain pieni ja kaikki tuntevat kuta kuinkin toisensa. ^^

Ja tikkari oli oikein hyvä, kiitoksia! o/

5. Olitko mukana jatkoilla?
En ollut, vaan lähdimme Enyan kanssa etsimään juna-asemaa! :'D

6. Kannattaako gaalaa järjestää ensi vuonna samanlaisena?
I like it, tykkään nähdä lafilaisia muutenkin kuin gallerian sivuilla tai lafin alareunassa. Sanoisin, että Lafi-vuoden kohokohta, sillä moni tuntuu kuitenkin tykkäävän gaalasta. En näkisi siis IRL-gaalaa turhanakaan. ^^

7. Sana on vapaa!

HOLA HOLA!
また夢で思い出す, ここから君だけ消え去り...

Galileo Galilei - Oh, Oh

    5 tykkää.
Avatar
shy-rebel
Vuoden double
 
Viestit: 529
Liittynyt: Ma Syys 29, 2008 6:25 pm
Paikkakunta: far away from you

Re: Käyttäjäkysely Lafi-gaalasta

ViestiKirjoittaja shunshun » Ke Elo 03, 2011 8:50 pm

1. Äänestitkö tämän vuoden Gaalan äänestyksessä? Miksi/miksi et?
Äänestin, mutten kaikkiin kategorioihin. Äänestin vain niihin, joihin mulla oli ehdokas valmiina ja joihin osasin nimetä jonkun. Äänestysaika on musta sopiva, vaikka tulinkin viimeisenä äänestyspäivänä Lontoosta Suomeen gaalauurnille :D Ehkäpä gaalaa ja äänestystä voisi kuuluttaa kuvainnollisesti megafonilla, jotta kaikki talven jäljiltä vielä horrostavat heräisivät mukaan. Uusia käyttäjiä voisi myös perehdyttää gaalaan ja sen tarkoitukseen jollain lyhyellä "gaala for newbies"-infolla tms.

2. Oliko palkintokategorioita sopivasti, ja olivatko ne hyvin valittuja?
Sanoisin, että melkeinpä liikaa. Niin tyytyväinen kuin olenkin vuoden Yoshiki-palkintooni, niin nimipalkinnot ovat hankala asia. Niihin äänestetään vain kaveria, koska on vaikeaa seurata, kuka on minkäkin lainen. Se helposti menee myös epäreiluksi tyylillä "äänestä mua vuoden Shinyaks, niin sä halusit olla vuoden whatever eiks joo". Jos jossain kategorioissa pitäisi rajoittaa, niin ehkä osittain näissä - tai ainakin supistaa ne sellaisiksi, että sen palkinnon kuvaus näkyy helposti käyttäjistä.

3. Olitko paikalla IRL-gaalassa Animeconissa? Miksi/miksi et?
En harrasta IRL-miittauksia lainkaan, koska olen liian kaunis ja kuolisitte kaikki, kun egoni vie niin paljon happea...
:-------------D

6. Kannattaako gaalaa järjestää ensi vuonna samanlaisena?
Uskon, että IRL-gaala on monille mieluinen, joten kannatan sen jatkamista. Yleisesti itse pidän videoversiostakin sekä ihan kirjallisesta foorumikoosteesta. Sikäli mikäli mahdollista, niin kyllä se gaala kannattaa järjestää samanlaisena, IRLmediakirjoitus-cocktailina, jokaiselle jotain. Yleisestikin kannatan gaalan jatkamista, sillä mua se riemastuttaa suuresti (vaikka tän vuoden äänestysprosentti voittikin limbokisat). Toivottavasti ensi vuodeksi saadaan jotenkin motivoitua käyttäjiä ottamaan suuremmin osaa gaalaan... Pitäisikö Gaalasta muistutella tms. vuoden aikanakin :DDD
Tosin... Kesä on ristiriitainen aika gaalalle, silloin on helppo saada ihmisiä samaan paikkaan tai sitten ei. Silloin on kaikki muutkin riennot, kinkerit ja kissanristiäiset, festarit, conit, rippileirit ja vaikka mitä, joten se on myös kiireistä aikaa kaikille. Toisaalta useimmilla on silloin loma...
Lisäksi gaalan kannalta kesä on siitä hankala, että musta tuntuu, että käyttäjät muistaa vain ne ficit, jotka on postattu kevään ja kesän aikana, ei niitä syksyn ja talven ficcejä ollenkaan. Siksi talvi olisi parempi, mutta silloinkin on joulut ja uudet vuodet, tosin useimmat ovat taas lomalla...
En tiedä, kummassa on enemmän hyviä tai huonoja puolia, mutta ajatus vain...

7. Sana on vapaa!
Äänestäkää mua ens vuonna tai purskautan teiltä - purskahdan kyyneliin!!
-Mä en ole homo!
- Vidoll Shun

Ruokalista

    1 tykkää.
Avatar
shunshun
Pääesiintyjä
 
Viestit: 647
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:56 pm
Paikkakunta: Inside every mind blowing orgasm


Paluu Ota kantaa

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron