Versailles @ Helsinki, Gloria 27.1.2017

Suomessa ja ulkomailla järjestettävät jrock-keikat.

Versailles @ Helsinki, Gloria 27.1.2017

ViestiKirjoittaja akumu » Pe Marras 04, 2016 11:13 am

Kuva

VERSAILLES KULTTUURIAREENA GLORIALLA 27. TAMMIKUUTA 2017

Japanilaisen visual kei -musiikkisuuntauksen legenda Versailles palaa tauoltaan neljän vuoden odotuksen jälkeen. Yhtyeen Euroopan-kiertue RENAISSANCE yltää myös Suomeen, Helsingin Kulttuuriareena Glorialle perjantaina 27. tammikuuta 2017.

Sinfonista power metalia edustava Versailles on tunnettu näyttävästä, täydellisyyttä tavoittelevasta estetiikastaan, jota myös yhtyeen nimi viestii. Kokoonpanon suosituimpia kappaleita, kuten MASQUERADE, The Revenant Choir ja ASCENDEAD MASTER, pääsee kuuntelemaan vastajulkaistulla kokoelma-albumilla The Greatest Hits 2007-2016, ja tulevien keikkojen settilistalle voitaneen odottaa tuttujen kauniiden melodioiden lisäksi myös uutta materiaalia.
Yhtyeen laulajalle ja keulahahmolle, KAMIJOlle, Suomen vierailu on jo toinen parin vuoden sisällä. KAMIJO esiintyi Helsingissä niin ikään Glorialla osana sooloprojektinsa maailmankiertuetta vuonna 2014.

Ikäraja: Ikärajaton
Ovet auki klo 19:00
Showtime klo 20:00

Ikärajaton, tapahtumassa on rajattu anniskelualue

VIP-asiakkaille ovet auki klo 18:00

VIP-lippu sisältää:
- Aikaisempi sisäänpääsy
- Versailles -rannekoru
Myynti loppuu 27.1.2017 18:00.


Teksti kopioitu Tiketistä, mistä liputkin voi käydä hankkimassa!

Moniko on menossa? Olis tosi kiva päästä, mutta musta tuntuu, ettei mun rahatilanne anna myöden, koska oon tosiaankin menossa sinne the GazettEn 15-vuotiskeikalle Japaniin :D Mutta löytyykö menijöitä? Oon aiemmin nähnyt heidät livenä ja suosittelen kovasti, mikäli löytyy joku, joka vielä miettii. Live-esiintyjänä Versailles on nimittäin ihan huippu!
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Paluu Keikat

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron