Minun vuoroni [EXO / KrisTao, K18, 1/1]

Kirjoitatko muutakin fanfictionia kuin jrock-aiheista? Tälle alueelle kuuluvat esimerkiksi jpop-ficit, kpop-ficit, muu RPS sekä kirja- ja elokuvafanfiction.

Minun vuoroni [EXO / KrisTao, K18, 1/1]

ViestiKirjoittaja Ujelo » Su Kesä 28, 2015 7:00 pm

Kirjoittaja: Ujelo
Kielenkorjaaja: oma pää (ja lievä Amber)
Ikäraja: lievähkö K18
Kappaleet: 1/1
Tyylilaji: draamasekasikiö
Artisti: EXO (enemmän EXO-M eli kiinaksi promoamisesta vastaava osio yhtyettä)
Paritus: Kris (Wu Yifan / naama, naama2) / Tao (Huang Zitao / naama, naama2)


Yhteenveto: Yifanin oikean käden sormet kiertävät Zitaon niskan kautta tuon hiusten sekaan, ja Yifan ajattelee sitä lyhyttukkaista tyttöä, jolla oli illan avonaisin kaula-aukko.


A/N: Tuota noin.
Kuuntelen sekä japanilaista rockia että korealaista poppia, fanitan molempia - näin on ollut vuodesta 2009. En kuitenkaan ole kirjoittanut kpoppareista kovinkaan kauaa aktiivisesti. (Tumblrissa teen sitä ihan englanniksi ja haastetasolla blogissani - jos kiinnostaa, multa voi yksärillä kysyä ko. blogin osoitetta. :DD Sen voi kyllä löytää myös itse, jos vähän nuuskii.)

EXO ei ole mun ykkösjuttu, en laske itseäni osaksi mitään kpop-fanikantaa, mutta pidän monista EXOn biiseistä, Tao on rkghkerlekgjlejihana ja Kris on kuuma. Kun on riittävästi katsellut todisteita siitä, miten läheisiä ne olivat ennen Krisin lähtöä EXOsta ja siitä, miten murtunut Tao asiasta oli, on aika helppo alkaa kehitellä päässään ficci-ideoita. Ulkonäöt olen rykäissyt hyvin paljon mielihalujen mukaan enkä ajatellut minkään tietyn julkaisun ajankohtaa, joten älkää pyytäkö multa sellaisia yksityiskohtia, hahah.

Kuuntelin tätä kirjoittaessani aika aktiivisesti iskevää tanssi-/klubitusmusiikkia, esimerkiksi Skrillexin (ft. CL & G-Dragon) Dirty Vibea, Brown Eyed Girlsin Abracadabraa, EXOn Let Out The Beastia (koreaksi ja kiinaksi) ja Lady Gaga -remixejä (esim. Poker Face ja Judas).

Amber oli (jälleen kerran) haastaja-apu ja karmeimpien lyöntivirheiden poistaja, joten kiitos, muru!


(Jaaha ja ajatusviivat eivät pysyneet kopioinnin yli ajatusviivoina. Pyydän anteeksi. Kuvitelkaa ne pidemmiksi. Ärr.)



~*~



Klubin bassobiitillä on yhä ote Zitaon sydämestä, savukoneen tuottama höyry sekoittuu hapen kanssa hänen keuhkoissaan, hänen päänsä tuntuu samanaikaisesti kevyeltä ja raskaalta kaikista niistä kirpeistä juomista, jalkoja polttelee tanssilattialla vietetyistä tunneista.
Zitao ei ole aikoihin ollut niin vapaa.

Yifan ei kerro muille, miten hän sai tietoonsa juhlien paikan ja ajan. Hän on myös ainoa, joka tietää, miten laiton kyseinen tapahtuma on, mutta sellainen reitti on heille ainoa mahdollisuus viettää aikaa niin. Missä tahansa julkisessa baarissa heistä otettaisiin kuvia, heidän jokainen liikkeensä tallentuisi älypuhelimiin, juorulehtiin, internetiin.

Musiikki on niin lujalla, ettei ajatuksille jää tilaa. Tanssitila on niin täynnä, on pakko painautua vierasta tai tuttua vasten, mutta petollisten drinkkien tai savujen jälkeen se ei haittaa, joukkoon sulautuminen on euforinen kokemus. Valoja on riittävästi, jotta kasvot värjäytyvät ajoittain punaiseen ja siniseen, mutta riittävän vähän, jotta hämärä piilottaisi sen, mitä kaikkien ei tarvinnut nähdä.

Zitao juo limenvihreää joka kerta, kun saa itsensä irti tanssilattialta, ja vettä, hän ei halua menettää muistiaan, hänen ihonsa on kevyessä hiessä. Jongdae nauraa vielä enemmän kuin tavallisesti, Minseokin ja Luhanin pupillit ovat laajentuneet, Yixingistä tuskin koskaan näkee niin pimeää puolta.

Yifan on luvannut itselleen pysyä tilanteen tasalla, pitää huolta kuten johtajan kuuluu, olla humaltumatta.
Silti hän löytää itsensä ihmisten keskeltä liikkumassa musiikin mukana, suussa maistuu pikimusta shotti, häntä vasten painautuu useita tuntemattomia naisvartaloita.


Teollisuusalueen asvaltti kiiltää aiemmista sadekuuroista, jotka ovat jo väistyneet hailakan kuunsirpin tieltä. Alue on autio, vain etäinen rytmikäs pauke kertoo jonkin olevan käynnissä. Autot on jätetty kauemmas parkkipaikoille.
Yifan vilkaisee olkansa yli ja virnistää aavistuksen, kun näkee Zitaon edelleen seuraavan. Toista paleltaa, ulkona on kylmä verrattuna sisätiloihin, mutta vanhempaa korventaa sisältäpäin.
Kaikki ne kädet, vyötäröt, lantiot, niskat rinnat reidet takamukset.
Zitao lähti hänen mukaansa ilman kysymyksiä, vain koska hän pyysi, mutta nyt toisen naamalla on ilme, joka kertoo katumuksesta.
Yifan kävelee edelleen kahden rakennuksen väliselle kapealle kujalle.

Zitaon kädet ovat puuskassa, tuon pää pyörii kuin ympäristöstä olisi pitänyt löytyä joku selitys heidän olinpaikalleen. Kun sellaista ei ole, nuoremman katse pysähtyy seinään nojailevaan Yifaniin, kulmat kohoavat.
Yifan naurahtaa, koukistaa toiselle sormeaan.
Kun Zitao on riittävän lähellä, Yifan nostaa kätensä. Vasemman sormet osuvat Zitaon korvaan ja sen koruihin, Yifan sulkee silmänsä ja kuvittelee jonkun vieraan pitkien kiharoiden alta pilkottavat hopeiset renkaat. Oikean sormet kiertävät Zitaon niskan kautta hiusten sekaan, ja Yifan ajattelee sitä lyhyttukkaista tyttöä, jolla oli illan avonaisin kaula-aukko.
Zitao vetää kovaäänisesti henkeä ja aloittaa lauseen, mutta Yifan sihahtaa käskevästi. Hänen ei tarvitse avata silmiään tietääkseen, että toinen sulkee suunsa. Zitao tottelee häntä sillä tavalla – he ovat ystäviä, mutta kuin omistaja ja koira, Zitao palvelee häntä hymy huulillaan suurimman osan aikaa.
(Yifan yritti sulkea silmänsä siltä, miten toinen katsoi häntä tanssilattialla, mustahiuksisen mustalla rajattu katse häiritsi hänen mielenrauhaansa.)
Zitaon kaulan iho on sileä, Yifanin sormet pysähtyvät nahkatakin kauluksiin. Toisen kosketus hänen rintakehällään on varovainen ja epäröivä, liukuu hienovaraisesti – feminiinisesti – alaspäin, Yifanin housujen vyötärön ohi.
Yifan nielaisee murahduksensa, kun Zitaon kämmen painaa hänen etumustaan, toinenkin ynähtää. Tuon hengitys osuu hänen huulilleen, mutta Yifan kääntää kasvonsa sivuun, painaa samalla käsillään Zitaoa hartioista alaspäin.
Yifan avaa silmänsä vasta, kun Zitao on jo polvillaan, revittyjen mustien farkkujen paljastamat ihokaistaleet polvien kohdalla vasten kosteaa maata. Zitao avaa hänen housunsa, molempien hengitykset kuuluvat hiljaisella kujalla.

Zitaolla ei ole yökkäysrefleksiä.
(Zitaolla ei ole sitä refleksiä ja Zitao ei ole hetero, Zitao pitää miehistä, Zitao katselee Yifania liian usein.)
Yifanin nyrkeillä on tiukka ote toisen korpinmustista hiuksista, hän ei aio päästää toista liian kauas.
Zitao on hiljaa ja Yifan tuijottaa vastakkaisen rakennuksen tiiliseinää, yrittää kuvitella kaikki ne erilaiset naiset, mutta sen sijaan hän näkee Zitaon silmät, taistelulajien ja tanssin notkeuttamat ja vahvistamat raajat, pehmeästi liikkuvan lantion, vinon virnistyksen.
Ilma on hyytävä kuumalla iholla, mutta nuoremman sormet kiertyvät kovuuden ympärille, Zitao hengittää raskaammin, Yifan puristaa toisen hiuksia kehottavasti, hoputtavasti.
Kieli on kosteampi kuin maa, se on aluksi epäröivä, se saa vanhemmasta irti kirouksen.
Suu on kuumempi kuin olotila kaikkien tanssivien ihmisten keskellä, se on kosteampi kuin alkusyksyn tihkusateet.
Yifan ei ole pieni, mutta Zitaon suu riittää, sillä kurkku antaa periksi, sen lihakset rentoutuvat, ja Yifan vilkaisee vahingossa alas, unohtaa kaiken, Zitaon silmät ovat kiinni ja vapaa käsi ei olekaan vapaa, vaan tuon omien jalkojen välissä.
Zitao pitää pieniä ääniä hänen erektionsa ympärillä, ei pyristele irti Yifanin kookkaiden käsien otteesta, sallii lopulta vanhemman liikuttaa lantiotaan, naida antautuvaa suuta, vaikka niin on vaikea niellä, hankala hengittää. Yifanin reaktiot putoavat tuon huulilta matalina ja käheinä, sormet lipsahtelevat hiussuortuvien joukosta.
Se voisi olla musiikki, joka seinän kautta vavahduttaisi hänen kehoaan, mutta se on ekstaasi, aito ja mahdoton kopioida, joka saa hänen reisiensä lihakset tärisemään, ja kun Zitao nielee hänen ympärillään, hänen koko kehonsa vavahtaa. Yifan huudahtaa, kun hän laukeaa, eikä Zitao yritä perääntyä, eikä Yifan päästäisi häntä pois, jokainen pisara on nuoremman kieroutunutta yöpalaa.

Yifan vajoaa seinää pitkin asvaltille istumaan ja kohtaa toisen katseen, Zitaon jonka leualla on sylkeä ja valkeaa tahmaa, kasvoilla enemmän väriä kuin intensiivisen liven jälkeen, silmissä enemmän mustaa kuin koskaan aiemmin.
Zitao ei olekaan koira vaan susi, jota Yifan ei uskalla kohdata, tuntematon ja arvaamaton ja laumalleen uskollinen, vaistojensa viemä.

Zitao pyyhkii leuastaan ylimääräiset muistot ja seuraa, miten vapisevin käsin Yifan peittää itsensä, sulkee housunsa, häpeää. Hän odotti itse nolostuvansa, alistuvansa tilanteelle, mutta huomaa yhtäkkiä olevansa hallitsija, hän on itsevarma ja Yifan se, joka ei tiedä, miten päin olisi.
Yifan on tottunut näkemään hänestä kuplivan, viattoman, herkemmän puolen. Toinen puoli, jonka nähdäkseen Yifan ei – ennen tätä – ole ollut riittävän lähellä, on kuitenkin olemassa. Se kiipeää tietään pintaan, sillä Zitao on humalassa, kiihottunut, irti normaalista ympäristöstä.

Yifan välttelee Zitaon katsetta ja aikoo nousta, mutta nuorempi nappaa hänen leuastaan kiinni, kääntää pidemmän katseen väkisin itseensä. Kun Yifan istuu, heidän kokoeronsa ei merkitse niin paljoa, se auttaa Zitaoa entisestään.
”Ei ole reilua, jos mä en saa tästä mitään, Yifan.”
Yifanin ilme on jännittynyt, toinen selvästi vetää reaktiotaan sisäänpäin, ehkä jotta välttyisi vaikuttamasta heikolta.
Zitao kiirehtii eteenpäin ennen kuin Yifan löytää tavallisen itsensä, joka ei suostu, ei taivu, ei tee sellaista.
”Mä annan sulle kaks vaihtoehtoa.”
Zitao tarttuu toista ranteesta ja vetää toisen käden lähemmäs haarojaan.
”Sä voit vetää multa käteen nyt ja sitten me voidaan palata sisälle kuin mitään ei olisi tapahtunut –”
Zitao ei oikeasti halua jälkimmäistä osaa tarjouksestaan, mutta tietää, että se olisi Yifanille helpointa.
”– tai sä tulet tanssimaan mun kanssa. Et yhdenkään niistä tuntemattomista, vaan mun, parin biisin ajan.”

Yifanin kurkkua kuristaa, kun hän nielee, Zitaon silmissä on ilmiselvä haaste. Jotenkin hän valahtaa ehtoihin kuin hänellä ei olisi muuta mahdollisuutta, kuin Zitao olisi aina se, joka päättää.
(Onko Zitaosta koskaan tuntunut siltä, kun hän on komentanut, johtanut joukkoja oman päänsä mukaan?)
Hän ei vapaaehtoisesti valitsisi aata eikä beetä, hän lähtisi, piiloutuisi takaisin tanssivaan massaan pois Zitaon polttavien silmien ja sormien ulottuvilta.
Loppujen lopuksi oli kyse siitä, koskettaisiko hän miestä, ensimmäistä kertaa sillä tavalla, vaatteiden alta vai päältä.


”Odota siinä.”
Zitao päästää Yifanin ranteesta irti lähellä loputtoman pitkää baaritiskiä. Yifanin ohitse kulkee hymyileviä naisia, jotkut hipaisevat häntä alaselästä tai olasta, hän huomaa melkein hypähtävänsä pois tieltä.
Zitao palaa takaisin kahden grogilasin kanssa, ne ovat täynnä hohtavan verenpunaista, tavallista jäykempää juomaa. Se on samaan aikaan sekä makeaa että polttavaa, Zitao yllyttää hänet juomaan sen kerralla, tekee itse saman.
He kiertävät (Zitao kiertää ja Yifan seuraa) heidän bänditovereidensa olinpaikan huolellisesti, Zitao johdattaa heidät syrjemmälle, mutta silti keskelle nimettömiä juhlijoita. On käytännössä pakko painautua lähelle, turvaväleihin ei ole tilaa.
Zitao pujottaa molemmat etusormensa Yifanin vyölenkkeihin ja kiskaisee toisen melkein itseensä kiinni. Hetkeä aikaisempi neste lämmittää vatsanpohjaa ja oikeastaan alempaakin, Yifanin mielestä se ei voi olla toisen kehon läheisyyden syytä.

Zitao kiittää mielessään baarimikkoa, jonka sai hänen juoneensa mukaan, tarjosi kaikkein kihelmöivimmän juoman. Ei osoittaudu liian mahdottomaksi saada Yifan kuuntelemaan musiikkia, bassoa, saada toinen liikkumaan. Vaikeampaa on repiä tuon katse häneen, vain häneen, se harhailee seiniin, muihin ihmisiin, sulkeutuu pois tai osuu hänen olkaansa, mutta ainakin se on levoton, se kuumenee jälleen, ja se on tärkeintä.
Kappaleen vaihtuessa Zitao vie kämmenensä Yifanin alaselälle ja työntää toisen itseään vasten, pitää käsillään toisen paikoillaan. Yifan jähmettyy hetkeksi, mutta Zitao ei suostu lopettamaan (hän ei aio pyörtää päätöstään palkkiosta, hän ei ole ilmainen), vaan pitää kehonsa liikkeessä, eikä hänen aiempi tarpeensa ole kadonnut mihinkään, Yifanin täytyy tuntea hänet omaa lantiotaan vasten. Zitao tuntee oman hengityksensä vapinan, hänen rintakehäänsä riistää pakko saada toinen koskemaan itseään.
Ikuisuus, ikuisuus ennen kuin Yifanin sormet ovat hänen vyötäröllään ensin epäröiden, sitten leväten, lopulta puristaen. Zitao painaa itsensä tiukemmin toiseen, melkein epätoivoisesti, alkaa pelätä ettei mikään toimikaan, Yifan torjuu hänet, jos kuitenkin –
Yifan pyöräyttää hänet kevyesti ympäri, muttei työnnäkään pois, vaan vetää lähemmäs, ja Zitao äännähtää, kun hän tuntee toisen takapuoltaan vasten, todiste hukkuu musiikkiin.
(Ehkä Yifanin on helpompi kuvitella niin, että hän ei ole mies.)
Ensin pitkät sormet pysyvät hänen vyötäröllään, mutta yhtä yllättäen kuin Zitao käännettiin, sormet liukuvat tunnustellen pitkin kylkiä, siirtyvät vatsalle ja rintakehälle, eikä Yifan voi vaihtaa mielikuvituksellaan hänen sukupuoltaan.
Yifan hengittää hänen hiuksiinsa raskaina puuskina, Zitao nojaa päänsä taaemmas toisen hartialle. Yifan tanssii häntä vasten ja se on parempaa kuin hän ajatteli, hän ottaa mieluummin sen kuin väkinäisen käsityön sivukujalla.
Kukaan ei kiinnitä heihin huomiota, he eivät ole ensimmäinen eivätkä viimeinen kaikkia siveyden rajoja rikkova pari sillä lattialla. Zitao ei välitä, miten huorahtava hän on, se voi olla hänen ainoa mahdollisuutensa osoittaa, miten helvetisti hän haluaa Yifania.
Ja sitten Yifanin käsi onkin hänen denimin peittämän kovuutensa päällä, Zitaon polvet notkahtavat ennen kuin hän kykenee kasaamaan itsensä uudelleen, Yifanin toinen käsi ohjaa häntä yhä pysymään tahdissa, vaikka Zitaon aivot uhkaavat sumentua täysin. Hän tanssii tietään kohti orgasmia, hänen kasvoillaan on lähes kärsivä ilme, etuhiukset liimaantuvat otsaan, Yifan työntyy vasten hänen takamustaan melkein kuin liikkuisi hänen sisällään. Yifan tönäisee ensin hänen päänsä sivuun ja kiskaisee sitten vaatteita pois tieltään, upottaa hampaansa Zitaon hartiaan ja pudottaa sillä ystävänsä rajan yli.

Yifan tuntee Zitaon laukeamisen melkein ihonsa alla – sen, miten toinen vavahtelee häntä vasten, ei jätä mitään arvailun varaan, ja sillä hetkellä se on seksikkäintä, mitä Yifan tietää. (Mutta hän tietää myös vihaavansa itseään myöhemmin.)
Puremajälki Zitaon hartiassa punoittaa, se tuskin häviää yön mukana, se varmasti jää muistuttamaan häntä. (Mutta samalla Yifan on myös ylpeä, ylpeä kuin hän olisi sillä merkillä saanut jotain arvokasta omakseen.)



Sen yön jälkeen kaksi kuukautta kuluu Yifan mielessä kuin sumussa.
Zitao peittää jäljen hartiassaan meikillä.
He valmistelevat tulevaa levyä, harjoittelevat ja teroittavat yksityiskohtia, kappaleet soivat heidän korvissaan viimeisenä illalla ja ensimmäisenä aamulla. (Yhtenä aamuna Luhan hakkaa päätään pöytään ja valittaa olevansa kyllästynyt kaikkien ääniin.)
He ovat kiireisiä, ja siihen Yifan yrittää hukuttaa itsensä voidakseen vältellä mahdollisimman hienovaraisesti Zitaoa.
Kaikki huomaavat sen, mutta kukaan ei nosta aihetta esiin.
Yifan ei kuitenkaan kykene rentoutumaan, sillä aina välillä hän näkee Zitaon silmissä saman sävyn, joka koitui hänen kohtalokseen heidän luvattomana juhlayönään. Zitao vaikuttaa oudon tyytyväiseltä siitä huolimatta, että heidän ystävyytensä uusi status jättää onttoja aukkoja molempien päivärytmiin.
Zitaolla on suunnitelma, Yifan on varma siitä, ja pelkkä tieto saa hänen iholleen kylmän hien.

Pian heidän tanssinsa loputtua sinä yönä muut olivat löytäneet heidät – Yifan ei tiennyt, oliko kukaan ymmärtänyt, mitä hänen ja Zitaon välillä oli tapahtunut. Zitao oli painunut wc-tiloihin siistimään itseään ennen kuin he olivat yhteisestä päätöksestä lähteneet takaisin kotiin. Kukaan ei ollut liian humalassa tai pöllyissä, se oli hyvä hetki. He olivat aikoja sitten saaneet kaksi yhtiön työntekijää juoniinsa mukaan, ja nuo auttoivat parhaansa mukaan, kun pojat halusivat päästä vapaalle epäluonnollisesta idolielämästään.
Zitao oli istunut Yifanin viereen toiselle takapenkille, hiljaisena, ja puolimatkassa toisen pää oli nuokkunut hänen olalleen, nuorempi oli nukahtanut siihen yhtä vaivattomasti kuin omaan sänkyynsä.
Yifan ei ollut saanut unen päästä kiinni edes omassa sängyssään, hän oli valvonut pitkään ja pelännyt tulevaa.



Kun nauhoitukset viimein ovat valmiit, kaikki kaksitoista jäsentä ovat ansainneet pari vapaata päivää. Ne aloitetaan EXOn korealaisen osaston kodissa kaoottisilla kotibileillä, joiden takia asunto on aamuneljältä hiljainen ja pimeä, mutta kuin pommin jäljiltä. Nuoria tähtiä retkottaa nukkumassa missä sattuu.
Yifan katsoo ympärilleen pienimmässä huoneessa ja toteaa olevansa yksin, vaikka vapaana on kolme sänkyä. Hän ei ole niin huolehtiva johtaja, että alkaisi kiskoa täysi-ikäisiä yhtyetovereitaan vuoteisiin. Saavat syyttää itseään, jos heräävät päivällä epäergonomisista ja mahdollisesti ruuhkaisista olotiloista.
Yifanin korvissa kaikuu bassobiitti, aivan kuin sen yön jälkeen.
Hänen päässään pyörii kevyesti, jalkoja heikottaa hieman – aivan kuin sen yön jälkeen.
Hänellä on melkolailla seksuaalisesti turhautunut olo – niin.
Hän on jo asettunut sänkyyn ja sulkenut silmänsä, kun hän on kuulevinaan jotain. Kilahduksen tai kaksi.
Kun hiljaisuus sen jälkeen jatkuu, Yifan tuhahtaa ja yrittää rentoutua uudelleen.
Se rikkoutuu, kun hänestä alkaa tuntua, että joku tuijottaa häntä.
Kun hän nyt avaa silmänsä, se on Zitao, joka istuu viereisellä sängyllä katsomassa. Yifanin mielenrauha on sekunnissa mennyttä. Hän nousee istuvampaan asentoon pidellen sydänalaansa.
”Helvetti, sä pelästytit mut.”
Zitao hymähtää. ”Sori.”
Toinen nousee hitaasti sängyltä, liikkeet sulavina ja pehmeinä kuin kissalla, Zitaon silmät ovatkin muistuttaneet häntä aina sellaisista. Yifanin on silti vaikea uskoa, että tilanne on todellinen, ero Zitaon aiempaan riehakkaaseen, riemukkaaseen käytökseen on valtava.
Zitao ottaa kiinni hänen peittonsa yläreunasta ja vetää sen pois hänen yltään. Yifan on sijoillaan kuin kivi, hänen mielessään jähmettyminen kilpailee salamannopeaa pakoa vastaan.
Nytkin he molemmat ovat humalassa, mutta Yifan ei pysty tuudittautumaan samanlaisiin tekosyihin kuin viimeksi, kun hän sallii Zitaon kämmenen laskeutua rintakehälleen.
(Oliko Zitao sittenkin katsonut häntä illan mittaan samalla tavalla kuin silloin? Olisiko hänen pitänyt huomata, varautua, tajuta suojata itsensä jotenkin? Mutta miten?)
Tilanne tuntuu Yifanin aivoille mahdottomalta. Ajatukset törmäilevät toisiinsa negatiivisesta positiiviseen laitaan, Zitaon sormenpäät tunnustelevat hänen ylävartalonsa lihaksia huolellisesti.
”Tapahtuiko mitään katastrofia viime kerrankaan jälkeen, Yifan?”
Ei, mutta...
”Hyökkäsikö joku sun kimppuun, syyllistikö sua joku, heitettiinkö sut ulos yhtiöstä?”
Ei, mutta.
”Jos sä nautit tästä, siinä ei ole mitään väärää. Se on vain oikein, jos me molemmat halutaan tehdä näin.”
Zitao tulee lähemmäs, toisen miedosti hammastahnalta tuoksuvat hengitys osuu hänen huulilleen.

Zitao tietää täsmälleen, miten provosoiva hän voi olla.
Kaikki ne viikot hän on vain odottanut hetkeä, jolloin kukaan muu ei häiritsisi, jolloin heillä olisi kunnollinen mahdollisuus olla kaksin.
Hän pystyy manaamaan esiin sen puolen itsestään, joka yleensä astelee paikalle lavalla, kun on oikea hetki vietellä kamera – mutta nyt, Yifan.
Hän ei ole sokea, hän ei ole tyhmä. Yifan haluaisi olla hetero, mutta ei ilmiselvästi ole sitä täysin. Yifan ei pidä siitä ominaisuudestaan, mutta Zitao aikoo muuttaa asian.

Yifan nielaisee, kiikkuu eri vaihtoehtojen äärellä, vilkaisee ovea.
”Täällä on muitakin, Tao...”
”Mä lukitsin oven.”
Yifan muistaa Zitaon suun, Zitaon ilmeet, lantion liikkeet, värähdykset, tanssin.
Sitten Zitao on hajareisin hänen lantionsa yllä ja suutelee häntä ensimmäistä kertaa. Himo kontaktiin korvaa kömpelyyden, vierauden, ja kuumuus valuu pitkin Yifanin kehoa, hän kuulee oman henkäisynsä ja sitten hän suutelee takaisin hätäisesti kuin kuka tai mikä tahansa rajoittaisi heidän aikaansa.
Kun mitään pahaa ei tapahdukaan, he löytävät yhteisen rytmin, vain hieman rauhallisemman mutta vähintään yhtä kiihkeän, ja sitten Zitao istuu suoraan Yifanin lantiolle, molemmat äännähtävät. Vanhempi ottaa käsillään tukea toisen reisistä, jottei kaatuisi, Zitao tarrautuu hänen niskaansa ja harteisiinsa ennen kuin aloittaa yhä korvissa etäisesti kaikuvan musiikin tahtiin sopivan sylitanssinsa, yksinkertaisen mutta toimivan. Heidän välissään on vain kaksi ohutta kerrosta puuvillaa.
Yifan tuntee järkensä murenevan hieman lisää joka kerta, kun Zitao mumisee hänen nimensä. Toinen kuulostaa siltä kuin tarvitsisi häntä.
Zitaon kädet ovat hänen paitansa alla, hampaat kevyinä, näykkivinä hänen kaulallaan, Zitao on kaikkialla samaan aikaan, hieroo itseään hänen kovuuttaan vasten, ja Yifan vihaa sitä miten toisen tuttu tuoksu ja olemus ja sukupuoli ahdistavat häntä. Hän tuntee edelleen tekevänsä jotain väärin, mutta Zitao on jo saanut hänen vartalonsa mukaansa, ne pitkät sormet opettelevat Yifania aivan uudella tasolla, toisessa alkaa taas näkyä epätoivoa, ja yhtäkkiä Yifan haluaa, päättää haluta.
(Eihän kukaan tiedä, ei kukaan näe eikä kuule.)
Yifan työntää Zitaoa taaksepäin ja saa tuon kaatumaan sängylle, hän kömpii nopeasti toisen ylle. Zitao kietoo jalkansa hänen ympärilleen ja romahduttaa hänet päälleen, Yifan murahtaa ja ponnistaa itsensä käsiensä varaan, Zitao yrittää kääntää heidät uudelleen ympäri jalkojensa voimilla. Yifan jarruttaa ennen kuin he putoavat sängyltä lattialle.
Se sulautuu taisteluksi valta-asemasta, kielisuudelmien ja kosketuksien sekamelskaksi, ja Yifan on välittämättä, kun pieni osa hänen aivoissaan panikoi Zitaon litteästä rintakehästä, erottuvista lihaksista, erektiosta.
Lopulta Yifan voittaa paikkansa Zitaon yllä, puristaa toisella kädellään tuon vastikään vaalennettuja hiuksia, antaa murahdustensa kulkeutua suoraan toisen korvaan. Zitao nostelee lanteitaan hänen liikkeitään vastaan ja melkeinpä maukuu, raapii hänen selkäänsä.
(He eivät todellakaan ole hiljaisia, vaikka se olisi viisasta, mutta mikään ei ole viisasta.)
Yifan ei enää löydä vastalauseitaan, kun hänen nimensä on pyyntö Zitaon huulilla.
Jos hän olisi vain vähän enemmän humalassa ja paljon kärsivällisempi, hän haluaisi nuoremman sisään, hän haluaisi liikkua tuossa niin pitkään kuin pystyisi, niin syvälle kuin kykenisi, hän haluaisi kuulla, mitä kaikkea Zitaon kurkusta karkaisi. Yifan pitäisi kiinni hiuksista tai niskasta ja painaisi Zitaoa alas, hän purisi ja härnäisi, puhuisi ulos kaikki likaiset ajatukset, jotka öiden tunteina ovat riivanneet häntä.
Pelkät ohikiitävät fantasiat ajavat Yifania eteenpäin ja hän kohottautuu, kiskaisee Zitaon bokserit pois ja virnistää toisen laajeneville silmille. Omat pyjamanhousunsa hän jaksaa työntää vain polviinsa asti, Zitao tuijottaa häpeilemättä ja se polttaa. Yifan ottaa kiinni toisen vasemmasta jalasta ja vetää sen ympärilleen, painautuu takaisin Zitaoon kiinni ja aloittaa liikkumisen heti uudelleen. Kun välissä ei ole mitään, kuumuus nousee kymmeniä kertoja nopeammin, tasainen tahti katoaa yhtä mielivaltaisesti syntyvien äänien mukana.
Zitao laukeaa, kun Yifan lipsauttaa ensimmäistä kertaa hänen nimensä.
Yifan miettii Zitaon kurkkua katsoessaan toisen taaksepäin taipuvaa kaulaa edessään, harkitsee hetken ehdotusta, mutta pelkästään muisto toisen suusta saa orgasmin vyörymään hänen ylitseen.

Miksi on taas niin vaikea kohdata katsetta pilvistä laskeutumisen jälkeen?
Miksi todellisuus on liikaa, miksei tapahtunut tunnu enää niin hyvältä, kun puute ja himo ovat purkautuneet?
Yifan hätkähtää mietteistään, kun Zitao iskee kylpyhuoneesta hakemansa kostean meikinpoistoliinan hänen vatsalleen ja pyyhkii jotenkin koomisen keskittyneesti hänen ihonsa puhtaaksi. Tuotteen hajuste kiirii alempaa hänen nenäänsä ja tuoksu, joka on aiemmin linkittynyt vain töihin, on nyt liitoksissa lähes alastomana liikkuvaan Zitaoon, oikeastaan aika kauniiseen ja raivostuttavan sitkeään Zitaoon.
Zitao istuu vuoteen laidalle ja tuijottaa Yifania taas, eikä se oikeastaan ole yhtään helpompaa kuin aikaisemminkaan. Hän katselee mieluummin heidän sotkeutuneita paitojaan, jotka lojuvat lattialla.
”Kukaan muu ei syyllistä sua siitä kuin sä itse.”
Yifan huokaisee – hän tietää sen, muttei tunne sitä. Zitao hymyilee puolittain ja mönkii lähemmäs, onneksi sänky ei ole kapein mahdollinen.
”Saanko mä nukkua sun kanssa?”
Aivan kuin he eivät olisi ennen nukkuneet vierekkäin, mutta se oli ennen kuin mitään seksuaalista tapahtui. Aivan kuin Yifanin täytyisi päästää Zitao lähemmäs kuin koskaan ennen.
Zitao ei kuitenkaan yritä mitään ihmeempää, tuo vain kääntää hänelle selkänsä asettuessaan patjan toiselle reunalle kyljelleen. Yifan on ihmeissään, ja ehkä se onkin jonkinlaista käänteistä psykologiaa, sillä hetken kuluttua hän löytää itsensä asettumasta Zitaon selkää vasten. Hän asettaa epäröiden käsivartensa toisen kyljelle ja painaa huulensa paljaalle iholle lapaluun kärkeen.
Yifan melkein kuulee Zitaon hymyn – kauniin ja raivostuttavan hymyn.


~*~
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

    2 tykkää.
Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Paluu Muu fanfiction

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron