Wiclet [EXO / KrisTao, K18, AU, 4/?, 23.1.]

Kirjoitatko muutakin fanfictionia kuin jrock-aiheista? Tälle alueelle kuuluvat esimerkiksi jpop-ficit, kpop-ficit, muu RPS sekä kirja- ja elokuvafanfiction.

Wiclet [EXO / KrisTao, K18, AU, 4/?, 23.1.]

ViestiKirjoittaja Ujelo » Ti Marras 03, 2015 10:11 pm

Kirjoittaja: Ujelo
Kielenkorjaus: puolisilmäillen Amber, muuten itse tarkistettu
Ikäraja: K18 (kokonaisuudessaan)
Kappaleet: 4/??
Tyylilaji: draama, AU, yliluonnollinen

Varoitukset: Seksiä (no hui), kirosanoja, homofoobisuutta

Artisti: EXO
Päähenkilöt: Kris (Wu Yifan, EXOn entinen jäsen) & Tao (Huang Zitao, EXOn entinen jäsen)
Sivuhenkilöt: Luhan (EXOn entinen jäsen) - Sehun (EXOn nykyinen jäsen)

Soittolista:
https://www.youtube.com/playlist?list=P ... 4TT99kIIJz
(Lisään biisejä tarinan edetessä. Toisesta osasta lähtien kappaleet ovat myös upotettuna ficin tapahtumiin, joten pidä silmällä linkkejä tekstissä samalla kun luet, jos haluat fiilistellä musiikkia.)

Yhteenveto:
”Voi näyttää huonolta, jos jatkat sen kanssa pyörimistä.”
”Miten niin? Se on kurssin pääprojekti. Haluan tehdä sen hyvin, ja hän on fiksu, joten saamme varmaankin kiitettävän arvosanan.”
”Kris... Se jätkä käy homoklubeilla.”
”Ja harrastaa noituutta.”


Kirjoittajan kommentti:
Ficin tapahtumat sijoittuvat New Orleansiin. Kris ja Zitao ovat molemmat opiskelijoita Loyola Universityssä – ensin mainitun pääaine on kansainvälinen historia ja sivuaineena englanti, jälkimmäisellä taas pääaineena englanti ja sivuaineena keskiajan opinnot.

Ficin nimi, Wiclet, on wicca-sanastoa ja tarkoittaa uutta tulokasta / vihkimätöntä jäsentä noitaryhmässä.

...Joo voi apua mitäköhän muuta tästä sanoisi. Kpoppia kpoppia vaikkei mikään muu teekään tästä kpoppaavaa kuin henkilöiden esikuvat. Bannerissa Zitao on ylhäällä ja Kris alhaalla.

Uskaltakaakin jättää kommentoimatta, pihtaan teiltä tulevia osia ellen saa jotain palautetta!




~*~



Kuva



~*~



1.luku





Hänen jalkansa olivat tiukasti kiinni maassa, liiankin tiukasti, niin hänelle sanottiin. Hän ei kyennyt ottamaan scifiä tai fantasiaa tosissaan, hän oli ilonpilaaja, pyöritteli silmiään liian mielikuvituksellisille elokuville tai tarinoille, hän oli saanut joukon puolituttuja opiskelijatovereitaan suuttumaan nauramalla uusimmille ufospekulaatioille.
Kris halusi olla eri mieltä – hän ei uskonut typeryyksiin, mutta hän ei ollut tylsä eikä tosikko, hän oli aina ollut ylpeä kyvystään keskustella melkein mistä tahansa. Näyttääkseen epäilijöille hän oli osallistunut epäuskottavimmalle löytämälleen valinnaiselle kurssille (joka kuitenkin sopi hänen opintopistemittariinsa): Pyhimykset ja demonit Euroopan keskiajalla.
Jo ensimmäisen luennon aikana Kris pinnisteli pysyäkseen hereillä tai ollakseen huvittumatta liiaksi. Hän ei tajunnut, mitä muistiinpanoja olisi tehnyt. Voisiko kukaan itsensä vakavasti ottava professori esittää koekysymyksiä siitä, millaisten kauheuksien uskottiin hiiviskelleen pimeillä kaduilla auringon laskettua? Heille kerrottiin jopa ikivanhoja myyttejä vampyyreista ja ihmissusista.
Kris tiesi, että kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta hänen olisi pitänyt ottaa tosissaan entisajan ihmisten maailmankuva, johon kirkon kylvämä pelko pimeyden olennoista ja toivo pyhimysten siunaamasta pelastuksesta kuuluivat suurissa määrin, mutta jokin hänen aivoissaan pani vastaan kuin lapsi, joka ei halunnut pestä hampaitaan.
Luennoitsija vaihtoi valkokankaalle heijastetun piirroksen alastomaan ihmisparkaan kietoutuneista demoneista paljon geneerisempään valokuvaan pyhimysalttarista jostakin päin Keski-Eurooppaa, ja Krisin huomio lipsui ympäristötekijöihin. Salissa oli yllättävän paljon opiskelijoita – hän oli olettanut, ettei sellainen aihe viehättäisi älykkäitä yksilöitä (hän ainakin oli jo alkanut epäillä oman päätöksensä järkevyyttä), mutta ehkä hän todella oli epätavallisen mieltynyt tieteellisesti todistettuihin faktojen kaiken maailman kansansatujen sijaan. Hänen katseensa valui takariveistä keskelle, jonne hän itse yleensä sijoittui, ja eturiviin, josta hän odotti löytävänsä hippejä, gootteja tai joitain muita, joita omituiset aihepiirit tapasivat kiinnostaa.
Pilkahdus kirkasta värivaloa luentosaliin katonrajan kapeista ikkunoista sisään tunkeutuvassa iltapäivän auringossa. Monikulmaisia lasihelmiä oli useampi päällekkäin, ne oli pujotettu jonkinlaiseen ohueen nauhaan, joka puolestaan oli solmittu kiinni mustien hiuksien lomaan. Helmien lähellä oli korva, jossa oli lukemattomia lävistyksiä, joiden korujen ketjut lomittuivat ristiin rastiin. Korvasta alempana oli kaula ja niska, jonka ihossa näkyi aavistus mustalla hakattua tatuointia. Suurin osa kuvasta piiloutui ohuen, hupullisen neuleen turviin. Takaisin, ylemmäs – hiukset olivat mustat, lyhyet, edestä hieman pidemmät, etuhiukset oli huitaistu sivuun, jotta ne eivät valuisi kookkaiden silmälasien kehystämien silmien eteen. Alemmas, edemmäs – tumma hiha peitti käden, joka kirjoitti kaiken aikaa, ja papereista päätellen se oli tehnyt niin koko tunnin ajan. Sormissa oli useampia sormuksia.
Krisistä tuntui, että hänen olisi pitänyt tuntea tämä tapaus. Ehkä he olivat useammillakin samoilla luennoilla? Hänen tuttavapiiriinsä vain kuuluivat lähinnä samankaltaiset henkilöt kuin hän itse – fiksut mutta urheilulliset, kansainvälisyydestä ja yleismaailmallisista aiheista kiinnostuneet kielitaiturit. Oikeasti Kris ei ollut läheinen erityisesti kenenkään kanssa. Hän kiinnitti valitettavan paljon huomiota, koska oli aasialaisuudestaan huolimatta kasvanut vain kymmenen sentin päähän kahdesta metristä, ja hänen matala äänensä sai muut kuuntelemaan, mutta hänellä ei ollut tapana päästää ketään ihon alle. Hänen kanssaan oli helppo puhua, mutta hänestä ei ollut helppo puhua.
Kris Wulla saattoi olla pieniä vaikeuksia luottaa toisiin – hän ei kuitenkaan nähnyt siinä erityistä ongelmaa.
Valonsäteet tanssivat vuorotellen ja yhdenaikaisesti meripihkan kultaisessa, rubiininpunaisessa, syvänvioletissa, yönsinisessä ja pilvenharmaassa helmessä. Kris ei edes tajunnut jämähtäneensä tuijottamaan värien pilkahduksia ennen kuin opiskelijat hänen ympärillään alkoivat liikehtiä, koota tavaroitaan kasaan.
”– valita aiheen oikeastaan mistä vain yksittäisestä piirteestä, jota olemme käsitelleet tänään tällä alustuksena toimivalla luennolla. Ilmoittakaa minulle parinne sekä valitsemanne teema viimeistään viikon kuluttua. Voin antaa vinkkejä sitä ennen, mikäli teillä on vaikeuksia löytää kiinnostava aihe.”
Parityö. Kris irvisti. Hänellä ei yleisesti ottaen ollut mitään sellaisia vastaan, mikäli työpari oli motivoitunut ja luotettava, mutta nyt paikalla ei ollut yhtäkään hänelle nimeltä tuttua vaihtoehtoa. Hän huokaisi ja kasasi laiskasti harvat tavaransa Adidaksen olkalaukkuun – mihin hänellä olisi ollut kiire? Luento oli ollut päivän viimeinen eikä sille illalle ollut koripallotreenejä. Hän menisi asuntolayksiöönsä käytyään kaupassa, lämmittäisi eilisen valtaisan curryannoksen jäänteet ja rojahtaisi kuluneelle nahkasohvalle katsomaan rikossarjoja.
Kris valui alas salin portaita viimeisten joukossa. Sivusilmäyksellä hän näki helminauhatyypin viimeistelevän yhä muistiinpanojaan otsa melkein kiinni pöytätasossa. Kaverilla oli luultavasti pullat niin paljon paremmin uunissa sen kurssin suhteen kuin hänellä. Kris pohti puoliksi tosissaan, miten saisi lahjottua toisen antamaan skannattavaksi tuon luentomateriaalit. Toisen käsialakin vaikutti varsin siistiltä.
”...Niin?”
Kris havahtui kysymykseen ja kohtasi helminauhatyypin katseen kohotettujen kulmien alla. Ilmeisesti hän oli pysähtynyt tuijottamaan mustatukkaisen tekstiä. Se oli hieman kiusallista.
”Tuota... Sitä vain, että... Onko sinulla jo pari siihen työhön?”
Kris seurasi, miten hämmästyksestä hivenen laajentuneet silmät ensin suurenivat lisää, mutta sitten ne muodostivat kaksi kapeaa puolikuuta, kun toinen hymyili ja hän tajusi (hieman viiveellä, kieltämättä) puhuvansa toisen aasialaisen kanssa. Jostain syystä helminauhatyyppi ei ollut herättänyt hänessä minkäänlaisia rotuun tai sukupuoleen liittyviä oletuksia, mutta aasialaisuuden lisäksi Kris huomasi nyt toisen matalahkon puheäänen ja leveät hartiat, joten hän oletti puhuvansa nuoren miehen kanssa.
”Ei, ei ole.”
”Näytät siltä, että olet tosissasi kiinnostunut tästä, ja minusta olisi mukava työskennellä jonkun motivoituneen kanssa.”
Se oli varsin epäsuora kysymys, mutta toinen vaikutti tajuavan sen. Tuo ojensi kätensä – pitkät sormet, suuri kämmen, yllättävän sulavat linjat, sormuksia oli sekä mustia että puisia, pari puuhelmistä rannekorua jatkeena – ja Kris tarttui siihen.
”Zitao Huang.”
”Kris Wu.”
”Tiedän, olemme aika monella samalla kurssilla.”
”Ai olemme?”
Zitaon nauru oli korkea ja hinkuva, niin koominen ja tarttuva, että Krisin suupieliä nyki. Tuo päästi irti heidän kättelystään.
”Olen yleensä takarivissä, tämä on poikkeus.”
”Ja Kiinasta?”
”Qingdaosta.”
”Guangzhousta. Mutta mikset ole koskaan tullut puhumaan minulle, jos tiedät –”
”Me emme varsinaisesti paini samassa luokassa, jos tiedät, mitä tarkoitan.”
Kris tiesi. Zitaolla oli aavistus tummaa silmämeikkiä ja paljon koruja, useampia lävistyksiä (korvien lisäksi ainakin toisessa kulmassa) ja valtavirrasta poikkeavia tavaroita (nahkalaukku, joka oli varmaankin ostettu vintageliikkeestä, lyijykyniä ja paperia tietokoneen sijaan) ja vaatteita (ainakin tällä kertaa yksivärisiä, mustia, kevytkankaisia ja pehmeän näköisiä, jotka lähinnä roikkuivat tuon päällä). Krisillä sen sijaan oli tasan kaksi lävistystä, yksi molemmissa korvissa, ja niissäkin vain pienet teräksiset renkaat. Hänellä oli koruja, mutta yleensä vain yksi kerrallaan, jotain korvien kanssa yhteensopivaa, yksinkertaista. Hänen hiuksensa olivat paljon lyhyemmät, hänen vaatteensa lähinnä tavallisia (farkkuja, joitain kauluspaitoja, toisinaan vain collegehousuja ja huppareita, lukemattomia t-paitoja), hänen urheiluliikkeestä ostetussa laukussaan oli Acerin kannettava tietokone ja muutama muistitikku.
Kris raaputti niskaansa vähän vaivautuneena ja naurahti. ”Ehkä voisimme silti onnistua parityössä?”
Zitao nyökkäsi yhä puolittain hymyillen ennen kuin repäisi pienen palan vihkonsa takasivusta ja raapusti sille oletettavasti puhelinnumeronsa.
”Ajattelin tutkia tänään mahdollista lähdekirjallisuutta, minulla on jo jotain sopivaa kotona. Olisiko sinulla huomenna aikaa puhua aiheista?”
Kris veikkasi, ettei hänellä ainakaan olisi mitään ehdotuksia heidän työnsä teemaksi, mutta onneksi Zitaokaan ei vaikuttanut olettavan niin.
”Minulla on tyhjää yhdentoista ja yhden välillä.”
Zitao ojensi epämääräisen mallisen numerolapun hänelle. ”Nähdään kymmentä yli yksitoista pääkirjaston aulassa.”

Taivas oli vapauttavan kirkas New Orleansin keskikaupungin yllä, kun Kris käveli kohti asuntoaan raskas kauppakassi kädessään. Ilmassa tuoksui syksyisemmältä, kesän tukahduttavat helteet olivat loppuneet jo aikoja sitten, mistä kaikki tuntuivat olevan kiitollisia. Yleistyneet sadepäivätkin tuntuivat vielä virkistäviltä, eikä Krisiä haitannut, että koripalloharjoitukset siirtyisivät pian sisätiloihin. Hän oli raapinut jo useamman kerran jalkojaan ja käsiään ulkokentän karheaan rappaukseen.
Isännöitsijä heilautti Krisille kättään toimistostaan, kun hän asteli ala-aulan läpi kohti portaita. Käytävillä tuli vastaan muita rakennuksen asukkeja, joille hän nyökkäsi tervehdykseksi, vaikkei kohdannutkaan kenenkään katsetta. Hänen vaatimattoman kokoinen yksiönsä sijaitsi kolmannen kerroksen päädyssä, numero 21 ovessa oli aavistuksen kulunut vuosien saatossa.
Kris kaivoi avaimensa taskustaan, ja samalla kämmeneen sulkeutui viivoitettu paperinpala, jonka hän tunnisti Zitaon aiemmin antamaksi muistilapuksi. Hän oli unohtanut sen aiemmin, tunkenut sen taskuunsa lähdettyään luentosalista, ja keskittynyt kaikkeen muuhun paitsi omaperäiseen parityökumppaniinsa seuraavan kahden tunnin ajan. Päästyään sisälle asuntoon ja purettuaan ostoskassinsa sisällön jääkaappiin hän näppäili viimein puhelinnumeron talteen kännykkäänsä toisen koko nimellä. Saatuaan vielä lautasellisen ruokaa mikroonsa pyörimään Kris rojahti sohvalleen ja kirjoitti Zitaolle tekstiviestin.

Ota numero talteen! -Kris

Vastaus tuli kahta tuntia myöhemmin, kun Kris oli tuhonnut kaksi lautasellista currya ja puoli pullollista maustettua kivennäisvettä seuranaan Criminal Mindsin uusin tuotantokausi.

Kiitos

Ei hymiöitä, ei pistettä, ei nimeä – Krisiä huvitti, sillä tuntui hetimmiten siltä, kuin Zitaoa olisi ärsyttänyt hänen viestinsä. Hän oli ilmiselvästi liian tottunut siihen, miten hänen ystävänsä Kiinasta liittivät viesteihinsä jopa useiden senttien mittaisia ilmeikkäitä hymiöitä huutomerkkien ja epämääräisten murresanojen lisäksi. Zitao ei vaikuttanut siltä, että olisi minkään tyypin tietotekniikan tai sosiaalisen median suurkuluttaja.
Kris heitti kännykkänsä sivuun, klikkasi televisiosarjan uudelleen käyntiin ja unohti Zitaon helminauhoineen päivineen koko loppuillaksi.


Zitao odotti Krisiä seuraavana päivänä tasan kymmentä yli yksitoista pääkirjaston aulassa. Kris ei voinut olla jälleen huomaamatta, miten erilaiselta Zitao näytti verrattuna siihen, mitä Kris oli, millaisia toiset hänen elämässään olivat. Vaatteet olivat edelleen mustia ja roikkuvia, ehkä jotain luonnonmateriaaleja, eiliset käsikorut olivat vaihtuneet useampaan pitkään kaulakoruun. Zitao puristi rintakehäänsä vasten muutamaa paksua, vanhaa kirjaa, ja tuijotti sekalaisia papereita tursuavaa ilmoitustaulua uneliaan oloisena.
”Hei.”
Jollain lailla helpottunut hymy levisi Zitaon kasvoille. ”Hei, olet täsmällinen.”
”Yritän olla.” Kris nyökkäsi toisen pitelemiä kirjoja kohti. ”Keksitkö eilen jotain?”
”Ehkä. Etsitään joku paikka ja puhutaan.”
He asettuivat kirjaston peränurkkaan tyhjään pöytään kaunokirjallisuuden ja taidehistorian aineistojen viereen. Zitao laski tuomansa opukset pöydälle.
”Pitää myöntää, että olin yllättynyt, kun tajusin sinun olevan tällä kurssilla.”
”Niin minäkin.”
He virnistivät molemmat.
”Tuntematon ja epätavallinen voi toisinaan avartaa maailmaa”, Kris totesi epämääräisesti jatkoksi. Hän ei erityisesti halunnut kertoa Zitaolle eksyneenä opiskelemaan pyhimyksiä ja demoneita keskiajalla vain siksi, että hänen kaveripiirinsä oli pitänyt häntä jäykkänä ja mielikuvituksettomana.
Zitao hymisi myöntävästi vastaukseksi jotenkin kummallisen tyytyväisenä. Tuo avasi päällimmäisen kirjan ja veti sen välistä muistiinpanoja.
”Mitä sanoisit noitavainoista? Tai oikeastaan niiden alusta, niistä tuli suurempi ilmiö vasta uudella ajalla. Pystyisimme yhdistämään siinä sinun kiinnostuksesi yhteiskunnallisiin seikkoihin sekä minun tietoni taikauskosta ja sen sellaisesta. Se on periaatteessa aika yleinen aihe, mutta jos ilmoitamme professorille siitä jo tänään, saamme sen aika varmasti.”
Krisillä ei ollut minkäänlaista mielipidettä aiheesta, mutta näön vuoksi hän esitti pohdiskelevansa ehdotusta puolin ja toisin. Sitten hän nyökkäsi.
”Käy minulle. Hyvä, jos minustakin on jotain hyötyä, ettei koko homma mene kokonaan sinun niskoillesi.”
Zitao naurahti. ”Siksi otinkin tämän aiheen. Luulitko, että pääsisit niin helpolla, Kris Wu?”
Kris tuijotti toista suu aavistuksen raollaan ja mietti, miten paljon Zitao oikeastaan tiesi hänestä, kunnes tuo pamautti yhden paksun teoksen hänen naamansa eteen. Etukannessa luki yksinkertaisesti Taikausko yhteiskunnassa.
”Ota tämä haltuusi, laitoin muistilappuja niiden kappaleiden kohdalle, jotka sinun kannattaa lukea. Tee niistä tiivistelmä.”
”...Kuulostat siltä, kuin olisit tehnyt sen jo itse.” Ehkä jopa useamman kerran.
”Kuten sanoin, et sinä pääse niin helpolla. Ja kun sinulla on noita huipputeknisiä laitteita, heittäisitkö saman tien professorille sähköpostin valitsemastamme aiheesta? Ajattelin itse siirtyä tuonne hyllyjen väliin ja etsiä meille vähän tuoreempaakin tietokirjallisuutta.”
Kris mumisi jotain myöntävää ja katsoi miten Zitao sukelsi neljännen hyllyrivin taakse ennen kuin kaivoi viimeisintä mallia olevan älypuhelimensa esiin toteuttaakseen toisen pyynnön. Hänellä oli rintakehässään kummallinen tunne hyödyttömyydestä, Zitao oli jo ottanut niin tiukasti koko projektin ohjat käsiinsä. Kris ei ollut tottunut sellaiseen – hän joutui melkein aina johtamaan ryhmätöitä, koripallojoukkueessaankin hän oli varakapteeni. Toisaalta hän voisi vaikka nauttia tilanteesta. Vaikka Zitao sanoikin, ettei päästäisi häntä kuin koiraa veräjästä, siihen mennessä hänen ei ollut tarvinnut nähdä läheskään niin paljon vaivaa kuin yleensä vastaavissa tilanteissa.
He viettivät tunnin kirjaston perällä pohjamateriaalia työstäen. Kris kirjoitti koneelleen muistiin lukemiensa kappaleiden pääkohtia samalla, kun Zitao kävi läpi lupaavia lisämateriaaleja. Ensin he keskittyivät kumpikin omiin tehtäviinsä, mutta Kris kyllästyi nopeasti täyteen hiljaisuuteen (hän toimi parhaiten taustamusiikin kanssa). Koska Zitao tuntui tietävän hänestä ainakin jotain pääasioita, mikä oli enemmän kuin koripalloilija tiesi toisesta, Krisistä oli luontevaa esittää hajanaisia kysymyksiä toisen elämästä.
(”Minkä ikäinen olet?”
Kaksikymmentä, kolme vuotta nuorempi kuin Kris itse.
”Asutko yksin?”
Kyllä, vanhassa kerrostalossa vähän kauempana, lähellä perhetuttuja.
”Miten kauan olet asunut New Orleansissa?”
Puolitoista vuotta, Zitao oli käynyt töissä tuttujensa yrityksessä ja iltakoulussa hiomassa kielitaitoaan ennen kuin pääsi sisään yliopistoon.
”Mitä harrastat?”
Lukemista, kirjoittamista, hapkidoa – siitä lähtien kun hän oli ollut kuuden – ja joogaa. Krisistä tuntui, että Zitao vältteli jonkin vastauksen lisäämistä.
”Katsotko televisiota?”
Ei, Zitao katsoi lähinnä elokuvia ja dokumentteja internetistä.
”Käytät siis tietokonetta?
Zitao nauroi viisi minuuttia putkeen.)

He erkanivat varsin hyväntuulisina, Zitao omille teilleen ja Kris koripalloharjoituksiinsa. He sopivat tapaavansa seuraavana päivänä uudelleen jatkaakseen yhteistyötä. Kris joutui hölkkäämään kampuksen läpi välttääkseen myöhästymisen treeneistään, mutta se kävi hyvästä alkulämmittelystä.


Keskiviikkona he viettivät kirjastossa kaksi tuntia ja torstaina Kris löysi itsensä lounastamasta Zitaon kanssa. Kris oli hämmentynyt – Zitao oli kaikkea muuta kuin hänen toiset tuttunsa, mutta silti puhuminen melkeinpä mistä vain tuntui vaivattomalta. Se heissä oli hyvinkin samanlaista, molempia kiinnosti keskustella ja vaihtaa mielipiteitä, ja he molemmat välttivät itsestään puhumista, joten oli helppoa, kun kumpikin osapuoli ohjasi jutustelua muihin kuin henkilökohtaisiin asioihin. Zitao oli huoleton ja iloluontoinen, mutta samaan aikaan myös äkkipikainen, syttyi ja laantui silmänräpäyksessä, ja suhtautui epäoikeudenmukaisuuteen ja muihin laiminlyönteihin intohimoisesti. Kris viihtyi aidosti toisen seurassa ja lakkasi välittämästä silmin nähtävistä eroavaisuuksista ollessaan Zitaon kanssa.
Perjantaina he pyrkivät jälleen työstämään noitavainoprojektiaan eräässä yliopiston monista avoimista ryhmätyötiloista, mutta he lipsahtelivat vähän väliä puhumaan milloin mistäkin aiheesta, joka ei liittynyt heidän kurssitehtäväänsä. Kris sai Zitaon jopa kiinnostumaan muutamasta rikossarjasta, joiden moniin jaksoihin liittyi erilaisia pakanallisia myyttejä ja rituaaleja.

”Olet kuulemma alkanut hengailla sen Huangin pennun kanssa, Wu?”
Kris miltei viskasi koripallon epähuomiossa Woodin kalloon ja pyyhkäisi hikeä otsaltaan.
”Ryhmätyö historian valinnaisella kurssilla.”
”Otan osaa.”
Kris kohotti kulmiaan hontelolle joukkuetoverilleen, jonka kanssa oli päätynyt viettämään lauantaita tutulle pallokentälle. Heidän seurassaan oli kolme muutakin joukkueen vakiokalustosta.
”Miksi? Hän on okei.”
”Ai on?” Hänelle kohotettiin myös kulmaa kaikkien neljän muun toimesta. ”Sillä ei takuulla ole kaikki intiaanit kanootissa.”
Kris kohautti olkiaan, otti syötön vastaan ja lähetti pallon kohti koria. Se meni ohi vain muutamalla sentillä.
Kris epäili muiden reaktioiden johtuvan vain siitä, ettei Zitao sulautunut massaan. Hän ei ainakaan toistaiseksi ollut huomannut nuoremmassa mitään oikeasti sekopäistä. Hän toivoi, että muut lakkaisivat puhumasta aiheesta, jos hän jättäisi reagoimatta.
”Voi näyttää huonolta, jos jatkat sen kanssa pyörimistä.”
”Miten niin? Se on kurssin pääprojekti. Haluan tehdä sen hyvin, ja hän on fiksu, joten saamme varmaankin kiitettävän arvosanan.”
”Kris... Se jätkä käy homoklubeilla.”
”Ja harrastaa noituutta.”
Pallo lipsahti Krisin sormista ja kieri kohti kentän laitaa, kun hän kääntyi tuijottamaan hölmistyneenä neljää muuta jätkää, jotka naureskelivat ja olivat kiroavinaan toisiaan näkymättömillä taikasauvoilla. Häntä alkoi ärsyttää. Mitä Zitaon yksityiselämä kenellekään muulle kuului, ei se kuulunut edes Krisille, ja mitä tahansa toinen tekikin, se ei tarttuisi Krisiin kuin flunssa sairaan aivastuksesta. (Ja Zitao vaikutti niin paljon aidommalta ja älykkäämmältä kuin kukaan niistä aivokääpiöistä, joiden kanssa hänen oli pakko tulla toimeen urheilun nimissä.)
”Ihan sama. Jatkakaa pelaamista keskenänne, minulla on muuta.”
Kris käännähti kannoillaan ja painui suoraan urheilukassinsa luokse, nappasi sen mukaansa ja suunnisti ulos kenttäalueelta. Hän ei välttynyt kaikilta ivallisilta huudoilta, joita hänen peräänsä kuulutettiin.
”Onko teillä treffit illalla?”
”Ehkä Huang voi lainata sinulle nahkahousut!”
Kris kiristeli hampaitaan ja näytti keskisormea taakseen jääville harppoessaan äkäisesti poispäin.


Viikonlopun aikana Kris päätti, ettei antaisi huhujen vaikuttaa siihen, miten hän suhtautui Zitaoon. Hän kestäisi kyllä muiden naljailun, hänellä oli muutenkin tapana toimia itsepäisesti omien valintojensa mukaan (kuten vaikka lähteä opiskelemaan kansainvälistä historiaa ja englantia New Orleansiin päästäkseen pakoon sukunsa suuryrityksessä odottavaa puuduttavaa kaupallisen uran työpaikkaa).
Kun Kris astui maanantai-iltapäivällä yhteen humanistisen tiedekunnan omimista luentosaleista, hän huomasi Zitaon heti ensimmäisenä. Edes professori ei ollut vielä paikalla, mutta nuorempi raapusteli jo keskittyneenä vihkoonsa. Tavalliseen tapaansa tuo oli pukeutunut kokonaan mustaan ja liehuvaan (tai ainakin yläosan perusteella), ja hiuksista lähellä korvaa roikkui nyt yhden sijasta kaksi helminauhaa.
Kris käveli lähemmäs ja pysähtyi Zitaon eteen, mutta toinen ei havahtunut ennen kuin Kris oli kumartunut ja tökkäissyt helminauhat heilumaan.
”Onko näillä joku merkitys?”
”Hei vain sinullekin.” Zitao hymyili puolittain. ”Ei niillä oikeastaan ole. Vain värejä, joista satun tänään pitämään.”
Kris nyökkäsi kuin vastaus olisi selittänyt hänelle paljonkin. ”Jatkoitko parityötä viikonloppuna?”
”En paljoa. Ehkä meidän pitäisi...”
Pidempää hämmensi, kun toisen ääni häipyi kuulumattomiin kesken lauseen, ja hän huomasi Zitaon epäröivän ilmeen, tavan jolla tuo suttasi vihkonsa kulmaa lyijykynällään.
”Pitäisi mitä?”
”...nähdä luentojen jälkeen jonain päivänä?”
Kris naurahti. Miksi toinen ujosteli sellaista kysymystä?
”Mikä ettei. Tarkoitatko jotain myöhempään auki olevaa työtilaa täällä yliopistolla, vai jommankumman asuntoa?”
”Työskentelen paremmin, jos taustalla on musiikkia, joten miten olisi... sinun luonasi?”
Kris ei enää edes yllättynyt, että he jakoivat (oikeastaan jälleen) jonkin saman tavan.
”Sopii, mutta ei tänään. Pakko siivota ensin.”
Zitao nauroi, jännittyneet hartiat laskeutuivat ainakin viisi senttiä alaspäin. Sitten hän taputti vapaata istumapaikkaa vieressään.
”Voin survaista sinua kyynärpäällä aina, kun kannattaisi kiinnittää huomiota luentoon.”
Parin sekunnin ajan Kris epäröi – eikö tietoinen vierekkäin istuminen olisi jo muuta kuin parityön tekemistä, olivatko he jo kavereita, halusiko hän lähemmäs Zitaoa – mutta pelkästään hänen joukkuekavereidensa pilkkaavien äänien muistaminen sai hänet päättämään, että hän istuisi Zitaon vieressä. Se voisi oikeasti olla opiskelunkin kannalta hyödyllistä.
Kris päätyi piirtelemään surkeita pirulaisia ja kirkonmiehiä kaavuissaan Zitaon vihon marginaaliin, ja Zitao, joka yritti olla hekottamatta vanhemman luovuuden purkauksille, pukkasi häntä kyynärpäällä kyljen suuntaan aina kun professori selosti jotain mielestään oleellista. Krisin muistiinpanot Word-tiedostossa jäivät silti huomattavasti vähäisemmiksi kuin Zitaon tasaiset tekstirivit.


Zitao oli outo näky Krisin geneerisessä opiskelijayksiössä, vaikka tuo vain istui hänen sohvansa nurkassa hänen tietokoneensa sylissään ja kuppi suodatinkahvia toisessa kädessä, luki läpi Krisin aikaansaamaa tiivistelmää noitavainojen alkuaikojen yhteiskunnallisista olosuhteista. Krisillä puolestaan oli Zitaon oma kannettava reisillään, mutta hän oli jo silmäillyt läpi toisen tekstin – se huokui huolellista taustatyötä ja melko moitteetonta kielioppia metrin päähän näytöstä, eikä Kris uskonut, että hänellä olisi ollut mitään erityisempiä korjausehdotuksia, vaikka hän olisi tutkinut toisen osiota suurennuslasilla.
Taustalla pyöri paikallinen rock-painotteinen radiokanava. Krisin asunnon ainoa tuuletusikkuna oli raollaan päästäen raikkaita tuulenpuuskahduksia sisään, ja hän mietti, oliko hän unohtanut ostaa jotain oleellista kaupasta aiemmin sinä päivänä.
Zitaon ääni oli kohtelias, kun tuo ehdotti pieniä muutoksia sinne tänne Krisin tekstiin, ja Kris myöntyi niihin melkein poikkeuksetta.
Vaikka heidän kommunikointinsa keskittyi parityöhön, tunnelma oli rento, huoleton. Krisiä hävetti myöntää, että yliopiston tiloissa hän oli alkanut miettiä sitä, mitä hänestä ja Zitaosta puhuttiin – ehkä ei mitään, ehkä hän vain kuvitteli. Hän oli aiemmin lyönyt muutamalle joukkuetoverilleen luun kurkkuun toteamalla noiden juoruilun olevan lähempänä yläasteikäisten toimintaa, eikä kukaan ollut maininnut asiasta enää mitään sen jälkeen. Kris vaivaantui harkitessaan sitä vaihtoehtoa, että hän saattoi todella itse olla niin suvaitsematon ja ennakkoluuloinen, ettei sittenkään kyennyt olemaan massasta poikkeavan Zitaon seurassa huolehtimatta omista kasvoistaan.
Kris ei myöskään halunnut Zitaon ymmärtävän hänen kapeakatseisuuttaan. Toinen käyttäytyi täydellisen harmittomasti, viihdytti ja nauratti pidempää yhtenään ja vaikutti itse hyväksyvän kaikenlaisen erilaisuuden. Kris oli vaivihkaa alkanut katsoa toisen asennetta ylöspäin, ja Zitaon mielipiteistä oli tullut tärkeitä – ensin heidän noitaprojektinsa suhteen, mutta pikkuhiljaa myös muiden aiheiden kohdalla.
Zitao oli ujuttautumassa Krisin henkisen muurin läpi joidenkin pienten, mutta oleellisten heikkojen kohtien kautta. Zitao oli hänen asunnossaan, elämässään, viattoman näköinen hänen sohvallaan, mutta tahmeasti kiinni hänen mielessään.
”Kris?”
Kris hymähti kysyvästi ja nosti katseensa vierustoveriinsa, joka oli kohottanut toista kulmakarvaansa.
”Yritän puhua sinulle, mutta sinä vain kurtistelet kulmiasi ja tuijotat lattiaa?”
Vanhempi virnisti pahoittelevasti ja kääntyi enemmän Zitaon puoleen. ”Anteeksi. Yritä uudestaan?”
Zitao avasi jo suunsa kuin kysyäkseen jotain, mutta perääntyi kuitenkin, palasi noitavainoihin.
Kris huomasi toivovansa, että toinen olisi ihmetellyt, olisi kysynyt jotain hänestä, ollut kiinnostunut hänestä, ottanut muurista irti kokonaisia palasia nähdäkseen sisäpuolelle.


Kris huomasi toivovansa sitä seuraavat kolme viikkoa. Sinä aikana he hioivat monisivuisen esseen ja sen pohjalta luodun esitelmän niin hyväksi kuin pystyivät. Sen lisäksi he unohtuivat lukemattomia kertoja puhumaan muusta sekä katsomaan toistensa suosikkielokuvia ja (Krisin) -televisiosarjoja. He oppivat toisistaan pieniä yksityiskohtia, vaikkeivät edelleenkään puhuneet henkilökohtaisista seikoista suoraan. Kris joi liikaa kahvia, Zitao suosi teetä, molemmat pitivät erilaisista aasialaisista ruuista, molemmissa oli perfektionistin vikaa (silloin kun kohteella oli merkitystä – jos asia ei kiinnostanut, se ei kiinnostanut), molempia ärsytti hävitä, molemmat pitivät valvomisesta vaikka yrittivät aina herätä ajoissa.
Kun essee oli palautettu ja esitelmä oli ohi, Kris tunsi pelkoa siitä, ettei Zitao haluaisikaan enää hengailla hänen seurassaan. Heidän ei enää ollut pakko, parityö oli tehty ja jos professorin kommentteja oli uskominen, täydet pisteet saattoivat hyvinkin osua heidän kohdalleen. Siksi Kris oli hapan, kun hän luennon jälkeen pakkasi tavaroitaan laukkuunsa ja oletti palaavansa entisiin, tavallisiin kuvioihinsa, joihin ei kuulunut ystäviä, jotka olisivat käyneet hänen luonaan, syöneet hänen kanssaan liikaa kiinalaista noutoruokaa ja kuunnelleet musiikkia ohi auringonlaskun.
Zitao ei ollut puhunut mitään jatkosta. He olivat suunnitelleet yhteiset hetkensä vain siihen päivään asti.
Kun Kris nousi lähteäkseen luentosalista, pitkät sormet tarttuivat hänen ranteeseensa, sormukset painautuivat hänen ihoonsa. Zitaon hymy oli pitkästä aikaa varovainen, samanlainen kuin heidän aloitellessaan yhteistä työskentelyään.
”Pitäisikö meidän...”
”Pitäisikö meidän mitä?”
”...juhlia tätä jotenkin?”
Kris vastasi hymyyn. ”Pitäisi.”
Zitao piti yhä kiinni. ”Haluaisitko tulla minun luokseni?”
Pidemmälle osapuolelle se kutsu oli paljon merkittävämpi kuin kukaan ulkopuolinen olisi osannut ymmärtää.



~*~
Viimeksi muokannut Ujelo päivämäärä La Tammi 23, 2016 1:46 pm, muokattu yhteensä 5 kertaa
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

    4 tykkää.
Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Wiclet [EXO / KrisTao, K18, AU, 2/?]

ViestiKirjoittaja Ujelo » Ke Marras 11, 2015 8:47 pm

(Tricen sanoi, että yritti kommentoida, mutta Lafi heitti sille YLEISEN VIRHEEN naamalle, hv! Kiitti Risu, arvostan sun yritystä. :DD Yritä uudelleen kakkososan kanssa!)


- Soittolista on päivitetty, mutta samat biisit löytyvät itse luvusta linkkeinä niiden kohtausten alussa, joihin olen nämä biisit pienessä päässäni yhdistänyt.

- Ensimmäinen sivuhenkilö, Luhan (myöskin EXO:n entinen jäsen, miten näitä nyt tuntuu riittävän)

- Kommentit olis enemmän ku ihania!




~*~




2. luku





Kris oli mielestään hetero. Se lokero sopi täydellisesti siihen, millaista hänen elämänsä oli siihen asti ollut – tavallista, ympäristöön sulautuvaa, normaalia, mediaseksikästä ja niin edelleen. Naiset tuoksuivat (yleensä) hyvältä ja tuntuivat käsissä mukavalta. Kris oli aina nauttinut siitä, kun saattoi suojella heikompaansa, käsivarren kietaiseminen omistavasti jonkun pienemmän harteille tuotti hänelle mielihyvää.
Silti torstai-iltana (perjantai olisi vapaata peruutetun kielioppikurssin luennon takia) Kris löysi itsensä miettimästä, mitä hänen kannattaisi pukea ylleen, miten hän laittaisi hiuksensa, miltä hän halusi tuoksua. Hän oli lähdössä tunnin kuluttua Zitaon luokse.
Kris nojasi paidatta, tummat farkut jalassaan kylpyhuoneensa lavuaariin käsillään tuijottaakseen itseään lähempää silmiin kuin vastauksen olisi pitänyt löytyä niistä.
Ei löytynyt. Yllättävää.
Hän yritti ymmärtää, mitä hän ajatteli Zitaosta – mitä muuta kuin miten iloinen hän oli ollut, kun toinen oli pyytänyt hänet luokseen, miten helpottunut, kun hänen ei tarvinnutkaan luopua Zitaon seurasta. Kris tajusi, miten vähän hän oikeastaan tiesikään nuoremmasta, tuon perheestä tai menneisyydestä, kodista tai tunteista. Hän tiedosti ajatelleensa, että ehkä kutsu oli merkki siitä, että toinen halusi avautua enemmän. Kris tunsi itsensä riittävän hyvin – jos Zitao luottaisi hänelle yksityiselämänsä, hän antaisi saman takaisin, ja silloin hän olisi sukeltanut syvälle, suorastaan kaatanut muurin laskusillan alas toista varten.
Kris ei ollut kysynyt Zitaolta, oliko tuo todella kiinnostunut miehistä (niin kuin hänen typerät joukkuetoverinsa olivat auliisti tiedottaneet). Hänellä ei ollut aavistustakaan, oliko toinen katsonut häntä sillä silmällä tai yrittänyt flirttailla. Kai hän olisi huomannut sen?
Kysymykset kiihdyttivät vauhtia Krisin päässä kuin loputtomalla valtatiellä, kun hän yritti saada itsensä lähtökuntoon. Hän kieltäytyi märehtimästä liikaa valintojaan, eivät ne olleet treffit eikä hän halunnut näyttää siltä, mutta silti hän puki vähän kalliimman, raskaan ketjun ranteeseensa, veti ylleen juuri sopivasti istuvan, uuden t-paidan, ja käytti pitkästä aikaa varsinaista tuoksua deodorantin sijaan.
Eikö hän ollut ennenkin huolehtinut ulkonäöstään, jos oli lähdössä juhlimaan? Siitähän he olivat puhuneet, parityömenestyksen juhlistamisesta! Kris hengitti vapaammin, kun sai perusteltua edes osittain omat huolensa sivuun. Hän puki kenkänsä ja nahkatakin, tunki lompakon ja avaimet taskuihinsa ja syötti Zitaon antaman osoitteen puhelimensa navigaattoriin ennen kuin poistui asunnostaan New Orleansin kaduille.

Kris näki Zitaon, kun toinen heilautti hänelle kättään erään vanhan pienkerrostalon sisäänkäynniltä. Hän harppoi kadun yli ilman suojatien turvaa kunhan oli varmistanut, ettei jäisi auton alle. Zitao pudotti tupakkansa lopun asvalttiin ja hieraisi sen sammuksiin kengänkärjellään.
”Hei.”
”Hei – en tiennyt, että poltat.”
”En poltakaan, usein ainakaan. Mennään sisälle.”
Zitao virnisti ja Kris havaitsi vähän tavallista tummemman meikin, silmälasien puuttumisen, huolettoman huolellisesti asetellut hiukset ja katuvalon loisteessa välkähtävät korvakorut. Hän seurasi lyhyempää koristeellisen rautaportin läpi sisäpihalle, jolla kasvoi raskaita arvopuita, ja rappukäytävään, jonka kierreportaiden reunamilla vaalea maalipinta oli alkanut rapistua.
Paikka sopi Zitaolle, tai Zitao sopi sinne. Krisille se oli kuin tuntematon maailma, ja tunne vain vahvistui, kun toinen avasi raskaan puuoven omaan asuntoonsa. Heitä vastaan tulvahti voimakas (muttei epämiellyttävä) tuoksu, joka kertoi suitsukkeista, puhalletuista kynttilöistä, kirjaston poistettujen kirjojen osastosta ja yksittäisistä baari-iltojen jälkeen jaetuista savukkeista.
”Yritin siivota, mutta olen aika epäjärjestelmällinen...”
Kris astui kapeaan eteiskäytävään, sulki ulko- ja välioven perässään. Seuraavasta huoneesta kajasti valoa, itse eteisen katossa ei näyttänyt olevan lamppua. Seinään kiinnitetyssä pitkässä naulakossa oli muutama takki ja huiveja, lattialla sen alla kolme paria kenkiä ja Zitaon yliopistolla käyttämä nahkalaukku.
Nuorempi potkaisi kuluneet, mustat lenkkitossut jalastaan ja asteli peremmälle. Kris ei pitänyt kiirettä riisuessaan omat kenkänsä ja takkinsa, hengitti kaksi kertaa syvään ennen kuin seurasi Zitaoa.
”Haluatko juotavaa? Jotain alkoholillista?”
”Mitä sulla on?”
”Olutta?”
”Käy.”
Eteiskäytävästä pääsi komeroon ja kylpyhuoneeseen – Kris oli riittävän utelias kurkistaakseen ovista sisään. Ehkä hän myös viivytteli, totutteli vähän kerrallaan siihen, mikä oli Zitaon koti. Hän ei silti olisi voinut valmistautua siihen, mitä hän kohtasi astuessaan valaistuun tilaan, toisen asunnon suurehkoon päähuoneeseen. Se oli tavallista korkeampi, ikkunat olivat sellaiset myös, ikkunalaudat leveydeltään istumiseen sopivat. Maisemaa rajoittivat raskaat, melkein mustat verhot. Seinät oli peitetty osittain vanhanaikaisella samettikuvioidulla punaisella, osittain vaalealla, miltei paperinkarhealla tapetilla, joka näytti riittävän iäkkäältä irtoamaan koska tahansa alustastaan. Niiden päällä oli muutamia mustavalkoisia postikortteja tai valokuvia kehyksissä, pari peiliä, ainakin satavuotias kartta jostakin kaupungista. Korkeuksia tavoitteleva tummapuinen kirjahylly oli täynnä siinä määrin, että iso osa sille kuuluvista teoksista seilasi lattialla, sohvapöydällä, tummanpunaisella sohvalla, työpöydällä, yöpöydällä. Parisänky oli vastakkaisessa nurkassa mahdollisimman kaukana ikkunoista. Yksittäiset modernit, tekniset esineet sulautuivat outouksien keskelle – Kris näki luonnonkiviä, erikoisia koristeita (pääkallon, lajitelman erilaisia lasipulloja, joiden sisällöstä hän ei tajunnut mitään, pinnastaan kaiverrettuja puu- ja metallirasioita, ruostuneen lintuhäkin), jonkinlaisen alttarin, kymmenittäin kynttilöitä, joista osa oli sytytetty. Yksittäinen, yksinkertainen kattolamppu jostain menneeltä vuosisadalta ei valaissut riittävästi, joten kynttilät ja muutama jalkalamppu olivat tarpeen. Niiden pehmeä valo ja kaikki huonetta täyttävät lämpimät värit, punaiset ja ruskeat, tekivät suurestakin huoneesta yllättävän intiimin.
Kris hätkähti, kun Zitao työnsi hänen eteensä avatun olutpullon.
”Tiedän, tämä ei ole ihan... normaalia.”
Kris katsoi toista kokonaisuudessaan, sitten huonetta ympärillään ja taas uudelleen Zitaoa. Puolittainen hymy veti hänen suupieltään ylöspäin.
”Se näyttää sinulta.”
Zitao naurahti hiljaa, nyppi pullonsa etiketin kulmaa. ”En taida olla normaali.”
Ei, sitä toinen ei ehkä ollut, ei ainakaan isolle osalle ihmisistä, mutta Kris ei halunnut muuttaa toisesta mitään. Zitao oli oma kummallinen itsensä. Mikä oikeasti oli tärkeämpää?
”Ei sillä ole väliä. Olet hyvä noin.”
He kilistivät pullonkauloja yhteen, mutteivät katsoneet toisiaan silmiin.
Zitao kertoi keränneensä esineitä ja huonekaluja kirpputoreilta ja lähialueiden roskalavoilta. Vuokra oli edullinen, alueella asui enimmäkseen vanhempia ihmisiä ja hänen kaltaisiaan yksittäistapauksia, oli rauhallista. Hän auttoi välillä yläkerran mummoja kantamaan tai siirtämään raskaita taakkoja. Hänen perhetuttunsa asuivat muutaman korttelin päässä, pitivät innokkaiden lukijoiden suosimaa kirjakahvilaa asuntonsa naapurissa.
Zitao antoi Krisin tutkia tavaroitaan ja nimesikin niitä, joita vanhempi ei heti tunnistanut. Spiritismilauta, tarot-kortit, absinttilusikka, pääkallo – se oli aito. Kris melkein hyppäsi kauemmas pöydästä, mutta Zitaon nauru rauhoitti hänet. Lasipulloissa oli jauhettuja yrttejä sekä erilaisia tuoksuseoksia öljyistä ja vedestä.
”Joku vihjasi, että harrastaisit noituutta”, Kris totesi ohimennen hivellessään työpöydällä lojuvaa kristalliriipusta. Hän kuuli Zitaon hymähdyksen jostain takaansa.
”Niin, kai se niin pitäisi sanoa. Vaikka enemmän se on osa elämäntapoja, ei mikään erillinen harrastus.”
Hetken aikaa Kris harkitsi hölmöjen kysymysten esittämistä: voitko noitua toisia ihmisiä, onko se syy siihen, miksi minusta on tullut tällainen?
Zitao haki heille keittokomerostaan uudet pullolliset olutta tyhjentyneiden tilalle. Kris istui sohvalla ja tuijotti sen edessä olevalla matalalla pöydällä lojuvaa Mustaa Raamattua ja sen alta pilkottavaa rotukirjaa kissoista. Mikä yhdistelmä.
Zitaon tietokoneelta soi hiljaa kappaleita, joita Kris ei tunnistanut, ei osannut määritellä edes niiden tyylilajia, mutta ne sulautuivat muiden elementtien kanssa yhteen osaksi toisen kodin mystistä, mutta kutsuvaa tunnelmaa.
Ei Kris ollut maagisesti alkanut uskoa yliluonnolliseen ja tuonpuoleiseen ja supervoimiin, mutta Zitao oli saanut hänen terävät mielipiteensä tylsistymään ja tehnyt hänet uteliaaksi, suorastaan kiinnostuneeksi. Ne outoudet liittyivät Zitaoon ja hän halusi tietää lisää Zitaosta.
”Haluaisin kissan”, Zitao selitti istuttuaan toisen viereen, kun Kris osoitti kahta yhteensopimatonta opusta.
”Ja sitten manata siitä esiin jotain pimeitä voimia?”
Zitao löi pidemmän polvea moittivasti. ”En, idiootti.”
He vajosivat hetkeksi mukavaan hiljaisuuteen, siemailivat olutta ja katselivat milloin mitäkin. Zitao nosti varpaansa sohvapöydän reunalle.
”Tuntuu epäsopivalta juoda olutta.”
”Miksi?”
”Tähän kaikkeen–” Kris heilautti kättään epämääräisesti. ”–sopisi ennemmin vaikka viini. Tai joku likööri, en tiedä.”
”Ei minulla ole kuin absinttia.”
Hän katsoi yksiön asukkia hetken hiljaa ennen kuin toisti hitaammin saman sanan: ”Absinttia.”
”Mitä minä absinttilusikalla, jos minulla ei olisi absinttia?”
Kris pysyi sohvalla, kun Zitao kävi keittiössään ja palasi kahden lasin, pullon ja sokeripalan kanssa. Nuorempi laskeutui sohvapöydän vastakkaiselle puolelle polvilleen lattialle, raivasi kirjoja pois tieltä ja asetti tavaransa vapautuneeseen tilaan. Kris seurasi hiljaisena, miten Zitao kaatoi absinttia toiseen lasiin, asetti keskittyneesti lusikan lasin päälle reunojen varaan ja sokeripalan lusikalle. Lusikan pesä ei ollut ehjä, vaan siinä oli tarkoituksella leikattuja koloja. Zitao tiputti varovasti sokeripalan päälle jäävettä toisesta lasista. Sokerivesi valui lusikan läpi absintin joukkoon ja sai lasin pohjalta nousemaan valkeita pilviä, jotka lopulta samensivat vihreän juoman. Vesi liuotti koko sokeripalan alla olevaan lasiin, jonka jälkeen Zitao sekoitti nestettä absinttilusikalla ennen kuin työnsi lasin pöytää pitkin kohti Krisiä. Kris poimi lasin sormiinsa ja tarkasteli laimennettua alkoholia kriittisesti. Zitao taisi pyöräyttää silmiään.
”Eikö sokeri yleensä polteta?”
”Se on toinen tapa.”
”Toinen lasillinen?”
Absinttilusikka asetettiin tyhjän lasin päälle ja sokeri lusikkaan, absinttia kaadettiin sokeripalan päälle ja sitä kautta lasiin. Sokeripala sytytettiin, mutta oli syytä vahtia, ettei lasissa oleva absintti syttynyt – sen maku menisi palamisesta pilalle. Kun sokeri oli karamellisoitunut, se sekoitettiin lusikalla absinttiin, ja lopuksi lasi täytettiin jääkylmällä vedellä.
Kris ei tiennyt, arvostiko vai inhosiko hän absintin makua, mutta se sopi illan muutenkin hämmentävään kulkuun, joten hän joi. Huone hämärtyi, kun Zitao sammutti kattolampun ja yhden jalkalampuista, mutta silmät tottuivat nopeasti.
Zitaolla oli yllään mustat, tiukat housut sekä tumma pitkähihainen paita, jonka leveä kaula-aukko paljasti solisluita, harteita ja niskaa, ja sen päällä kevyt musta liivi.
”Kuinka kauan olet käyttänyt meikkiä?”
Zitao istui keskellä lattiaa jalat levällään, nojasi taaemmas käsiensä varaan, taivutti niskaansa ensin vasemmalle, sitten oikealle. Kris ei uskaltanut liikkua sohvalta, sillä hän ei ollut enää varma, mitä hän tekisi sitten.
”Taisin olla kuusitoista, kun aloitin.”
”Miten jaksat, joka päivä?”
Zitao nauroi. ”En jaksakaan. Enkä tee paljon. Itseasiassa...”
Kris katsoi epäilevästi, kun toinen pinnisti itsensä ylös lattialta ja astui sitten hänen luokseen, ojensi kätensä.
”Anna minun kokeilla jotain.”
Paria kuukautta sitten Kris ei olisi tarttunut käteen eikä suostunut kokeilujen kohteeksi, mutta nyt hän oli uudenlainen ja hieman alkoholin vaikutuksen alaisena. Hän antoi Zitaon vetää itsensä ylös sohvalta ja istuttaa sängyn reunalle lähelle yöpöytää. Sen laatikosta nuorempi otti esiin pienen meikkipussin.
”Oletko tosissasi?”
”Suostuit jo, pysy vain paikallasi niin minä hoidan loput.”
”Sinun täytyy korvata tämä minulle jotenkin...” Kris mutisi, kun hän salli Zitaon kallistaa päätään vähän taaemmas.
”Sulje silmäsi.”
Krisin naamalla ei ollut koskaan aiemmin ollut meikkiä (ellei huulipunalla suttaamista lukiobileissä laskettu) eikä hän varsinaisesti rakastanut tunnetta jostakusta tökkimässä hänen silmäluomiaan pehmeällä kynällä. Piirrettyään rajaukset Zitao vielä hieroi sormenpäällä tekemiään viivoja, eikä Krisillä ollut aavistustakaan, miksi.
”Katso ylöspäin.”
Pidempi avasi silmänsä erittäin varovasti ja suuntasi katseensa kattoon, mutta sinne keskittyminen oli vaikeaa, kun Zitao oli kumartunut lähelle hänen kasvojaan, raapi nyt rajauskynällään hänen silmänsä alapuolta ja näytti keskittyneeltä, tuon kielenkärki pilkotti toisesta suupielestä.
”Osun vielä suoraan silmääsi, jos yrität tuijottaa minua.”
Kris murahti jotain lievästi nolostunutta palauttaessaan katseensa ylös. Hän oli kyllä huomannut ohimennen toisen ilkikurisen virnistyksen, ja kynttilöiden tunnelmallisessa valossa Zitaon silmissä oli jotain erilaista, pilkehtivää, eikä hän ollut koskaan ennemmin kuullut toisen hengitystä.
He olivat hiljaa, kunnes Zitao oli valmis ja antoi Krisille luvan tarkastella itseään peilistä.
Kris kumartui lähemmäs vaatekaapin viereen ripustettua puukehyksistä seinäpeiliä eikä meinannut tunnistaa itseään. Kirkkaassa päivänvalossa ja urheilullisissa vaatteissa hän olisi varmaankin näyttänyt naurettavalta, mutta nyt se alkoi tuntua sopivalta, kuin hän olisi ollut paremmin osa sitä asuntoa. Zitao oli pehmentänyt piirtämänsä rajat sormellaan, sellaisina ne toivat enemmän sumuisen kuin kovan vaikutelman. Kris oli odottanut meikin tuntuvan naiselliselta, mutta hän ei kokenutkaan mitään sen kaltaista.
”Sopii sinulle.”
Zitao ilmaantui Krisin vierelle kuin tyhjästä ja hymyili hänelle peilin kautta. Kris hymähti eikä oikein tiennyt mitä sanoa – suurin syy oli toisen katseessa, siinä jonkin aikaa sitten vanhemmalle ilmi tulleessa pilkkeessä. Aivan kuin Zitao olisi tiennyt lukemattomia salaisuuksia, joista hänellä ei ollut aavistustakaan. Kris nielaisi ja laski katseensa uskaltamatta antaa jännitteen kehittyä pidemmälle.
”Ehkä.”
Zitao naurahti, pudisteli pienesti päätään. ”Tulen kohta takaisin.”
Toinen poistui kylpyhuoneeseen jättäen Krisin selvittämään päätään. Hän kiinnitti huomionsa ympäröivän tilan yksityiskohtiin, se ainakin herätti hänessä muita kysymyksiä. Zitao oli sytyttänyt työpöydälleen suitsukkeen, joka savusi hypnotisoivasti kohti kattoa, otti vähitellen vallan muista tuoksuista. Kris ei tunnistanut tuoksua, joka oli maanläheinen, metsäinen, mystinen mutta rauhoittava. Mitä pidempään hän seisoi suitsukkeen äärellä, sitä enemmän hänen aistinsa havahtuivat, kireys hänen hartioistaan väheni.
Ovi kolahti ja Zitao palasi, hymyili hänelle jälleen.
”Mitä tämä on?” Kris osoitti savuavaa tikkua samalla, kun hänen ojennetun kätensä iholla kulki väreitä (kuin hänen tuntoaistinsa olisi kokenut Zitaon lähestymisen, vaikkei siitä seurannut mitään kosketusta).
”Santelipuuta ja lohikäärmeenverta.”
Krisin naamalle levisi hölmö ilme, jolle toinen ei voinut olla nauramatta.
”Jälkimmäinen on kasviuute, ei sitä varten lahdata taruolentoja.”

Zitao valmisteli heille toiset lasilliset sokerivedellä laimennettua absinttia, vaikkei kumpikaan tiennyt, oliko se hyvä idea. Nuorempi vannoi ostavansa viiniä seuraavaksi kerraksi, ja Kris veti innostunutta hymyä sisäänpäin, koska seuraava kerta, se oli lupaus. Ja hän halusi tulla sinne, jotenkin hänen oma asuntonsa ei ollutkaan enää niin vetävä sijainti. Zitaolla ei edes ollut televisiota, mutta Kris ei ollut tajunnut sen puuttumista ennen kuin toinen mainitsi siitä. Alas istuminen ja jutteleminen riittivät hänelle viihdykkeeksi vallan mainiosti.
Zitaolla oli kaksi isosiskoa ja onnellisesti naimisissa olevat vanhemmat. Hänen isänsä oli ymmärtäväinen ja lempeä, kun taas hänen äitinsä oli tiukempi, kontrolloivampi – silti molemmat olivat tukeneet hänen suunnitelmiaan muuttaa ulkomaille. Hän halusi kyllä palata Kiinaan jonain päivänä, muttei vielä. Hänen perheensä tuli kerran tai pari vuodessa käymään hänen luonaan lievittääkseen ikävää.
Krisillä oli vain pikkuveli, kymmenen vuotta häntä itseään nuorempi. Hänen äitinsä oli etäinen, vaikkakin kiltti, ja isänsä jyrkkä perfektionisti, joka halusi vanhimmalta pojaltaan vain parasta, ja oletti, etteivät lapset malttaneet odottaa pääsyään suvun teknologiayrityksen johtoportaaseen. Kris pyrki haistattelemaan isälleen nonverbaalisin keinoin – eli lähtemällä meren taakse opiskelemaan jotain muuta kuin kaupallista alaa.
Zitao oli lapsena ollut pieni ja heiveröinen, kiusattukin, kunnes hapkido oli saanut hänet puolustautumaan ja potkaisemaan kipeästi. Sitä kautta hän oli myös alunperin kiinnostunut henkisyydestä ja meditaatiosta.
Kris oli aina pitänyt urheilusta – ei niinkään sen katsomisesta, vaan osallistumisesta, adrenaliinikuohuista, voittamisesta. Hänen ensisijaisin tulevaisuudensuunnitelmansa oli ollut kehittyä maailmanmestaruustason koripalloilijaksi, mutta juuri läpimurron kynnyksellä hän oli ymmärtänyt, että liika kilpaileminen oli uhannut viedä häneltä ilon koko lajista.

Suitsuke paloi kasaksi tuhkaa heidän keskustelunsa aikana, mutta voimakas, tumma tuoksu säilyi. Samalla tavalla heidän sanansa katosivat, mutta tieto jäi elämään mielen sisällä. Mitä kauemmin he puhuivat, sitä enemmän Krisistä tuntui kuin hän olisi kävellyt syvemmälle metsään, jota hän ei tuntenut, eksyisi vielä – mutta ajatus ei pelottanut häntä.
Kuluneen sohvan nurkka oli jo liiankin mukava, ihan kuin se olisi upottanut hänet alemmas, koko ajan alemmas.
”Nukahdat siihen kohta, jos et lähde liikkeelle.”
Zitaon ääni tuli yhtäkkiä lähempää kuin toisesta päästä sohvaa. Kris mumisi tuntemattomia sanoja vastaan, sitten ilmavirta osui hänen huulilleen, absinttinen ja aavistus olutta ja tupakkaa, mutta kun hän räväytti silmänsä auki, Zitaon puhe kantautuikin eteisestä:
”Mennäänkö käymään katolla?”

Zitao osasi tiirikoida katolle vievän oven auki. Siinä ei ollut uudenaikaista lukkoa, ei minkäänlaista puolustuskykyä vapaudenkaipuisia vastaan. He asettuivat istumaan tasanteelle, reisi vasten reittä, selät vasten seinää, ja tuuli oli miltei tyyntynyt, mutta ilma oli syksyisen pureva ilman sitäkin. Alueen ulkovalaistus ei ollut niin kirkas kuin uudemmissa osissa kaupunkia, joten he kykenivät erottamaan kirkkaimmat tähdet melkein pilvettömältä taivaalta.
”Zitao...”
”Läheiset sanovat minua joskus Taoksi.”
”...Okei.” Kris tarkkaili hetken toisen sivuprofiilia, kun tuo katseli jonnekin kaukaisuuteen kattojen yli savuke huulillaan. ”Tao”, hän sitten kokeili, ja helpottui, kun Zitaon suu kaartui pieneen hymyyn.
”Niin?”
Kris ojensi vapaan kätensä, sen jonka sormien välissä ei ollut hehkuvaa tupakkaa (pahoilla tavoilla ei ollut merkitystä sinä iltana), toiselle.
”Yifan.”
Zitaon hymy kasvoi, hän otti viileällä kädellä toisesta yhtä kylmästä kiinni. ”Hauska tutustua, Yifan.”
Ulkomaalaiset eivät osanneet lausua Krisin kiinalaista nimeä oikein, mutta Zitaon suussa se muodostui täydellisesti.

Raikas ulkoilma piristi molempia, he palasivat sisälle vähemmän uneliaina ja aavistuksen selvempinä. Zitao sytytteli kynttilöitä uudelleen, jätti keinotekoisen valon minimiin. Kris istahti vuoteen laidalle (tavallisesti hän ei tehnyt niin – sänky oli yksityisaluetta, jolla nukuttiin ja harrastettiin seksiä, mutta Zitao ei selvästi ollut niin tarkka asiasta), silitti päiväpeitteen sametin karheaa pintaa, nojasi toviksi kyynärpäänsä reisiinsä, mutta suoristi ryhtinsä napatessaan hetken mielijohteesta yöpöydän päälle jätetyn kirjan. Sen puolivälin tienoilla oli kirjanmerkki, ehkä Zitao luki teosta iltaisin ennen nukkumaanmenoa. Kris lehteili sivuja lukien sanan sieltä, toisen täältä. Olisi voinut luulla, ettei kukaan halunnut lukea yötä vasten kokoelmaa kauhunovelleja.
”Tekisitkö noin, jos se olisi osoittautunut muistikirjaksi?”
Kris kohotti katseensa avoin kirja kämmenillään ja näki Zitaon seisovan metrin päässä kädet puuskassa, muttei kovin vakavana. Kesti hetken, että vanhempi tajusi kysymyksen sisällön.
”En? Olen vain –”
”Utelias.”
Kris nyökkäsi, sulki romaanin ja laski sen takaisin yöpöydän päälle. Samalla hetkellä Zitao astui suoraan hänen eteensä ja yllätti hänet työntämällä sormensa hänen hiuksiinsa. Kris jämähti paikoilleen kuin ei olisi tiennyt, mitä kauheuksia tapahtuisi, jos hän liikahtaisi hiukkasenkin.
”Sinulle sopisivat muunkin väriset hiukset. Oletko vaalentanut näitä koskaan?”
Zitaon sormet kulkivat edestä taakse ja takaisin, painoivat vasten päätä. Liike sekoitti suunnan, johon Kris oli tukkansa alkuillasta asetellut.
”Joskus, mutta vain vähän, pari astetta.”
Puhe ei soljunut kieleltä yhtä helposti kuin aikaisemmin. Kris tuijotti toisen keskivartaloa, koska se sattui olemaan hänen kasvojensa edessä.
”Punaruskea”, Zitao totesi ylempää. ”Ja sivusiili näyttäisi myös hyvältä. Molemmilla puolilla.”
Sormet lähtivät taas työntymään hiusten läpi edestä taakse, mutta tietämättä itsekään miksi Kris taivutti sillä kertaa päätään taakse liikkeen mukana niin, että hänen kasvonsa osuivat lopulta Zitaon käsivarren alapuolelle. He molemmat jäivät sijoilleen, eikä nuorempi vetäytynyt pois, vaikka Kris oli tuuminut, että toinen saattaisi reagoida niin.
”Voi olla”, hän lopulta kommentoi Zitaon ehdotusta, hänen huulensa hipaisivat muutaman kerran toisen ihoa. Hengittäessään syvään sisään Kris haistoi jotain puista ja pihkasta muistuttavaa, kenties se oli jokin toisen käyttämä hajuste.
Zitaon käsi liikkui jälleen, tällä kertaa sivuun, hänen kämmenensä pysähtyi Krisin pään sivuun, koski korvaa.
Patja vajosi hieman Krisin oikealta puolelta – Zitao nojasi siihen polvellaan ja tuli lähemmäs, pidempi seurasi etenemistä puolisuljetuin silmin.
”Antaisitko minun?”
Heidän kasvojensa välillä oli noin kymmenen senttiä.
”Antaisinko mitä?”
Zitao oli yllättävän totinen kumartuessaan vielä lisää, Kris erotti yksittäiset silmäripset ja iiriksen värivaihtelut.
”Minun värjätä ja leikata hiuksesi?”
Sanat puhaltuivat jo hänen huulilleen. Kris kuuli niiden lisäksi vain oman sydämensä sykkeen, taustamusiikki oli häipynyt olemattomiin.
”Jos lupaat tehdä sen hyvin.”
Virnistys käväisi Zitaon kasvoilla ennen kuin tuo kuroi umpeen loputkin välimatkasta. Kris ei oikein osannut nimetä sitä suudelmaksi, se oli enemmänkin vain molemminpuolinen painallus, epävarma ja tutustuva, mutta silti se lämmitti hänet päälaelta varpaisiin. Painallus toistui vuorotellen ja molemminpuolisena saaden jokaisella kerralla lisää rohkeutta, kunnes Zitao vetäytyi, suoristi selkänsä alahuultaan nuolaisten.
”Otatko teetä?”
”Mitä?”

Zitaolla oli ruokakaupan veroinen kokoelma teelaatuja. Yrttijuomia, vihreää ja valkoista ja mustaa teetä, lukemattomia eri makuja. Yksittäisiä pusseja, jotka hän oli varastanut eri kahviloista tai ravintoloista. Isompia pakkauksia parhaiksi todettuja merkkejä.
Krisillä ei ollut aavistustakaan, mistä hän voisi pitää, joten hän antoi Zitaon valita. Hänen päänsä oli hieman pyörällä sattuneista syistä, mutta toinen vaikutti lähestulkoon normaalilta puuhastellessaan pienessä keittokomerossaan.
He joivat kupilliset chai-yrttiteetä ja söivät paahdettuja manteleita keittiön ikkunan äärellä korkeilla baarijakkaroilla. Zitaolla ei ollut varsinaista ruokapöytää, vaan seinään kiinnitetty taso, jonka sai taitettua pois tieltä. Kello oli jo reilusti yli puolenyön. Zitao kertoi hiljaiseen, rauhalliseen sävyyn ystävistään Kiinassa ja (internetin ansiosta) eri puolilla maailmaa, lävistyksiensä syntytarinoita, tulevaisuudensuunnitelmiaan matkustelusta. Krisin häkellys muuntui vähitellen lieväksi hämmennykseksi ja iloksi – Zitao taisi todellakin pitää hänestä. Siihen vuorokaudenaikaan hän ei jaksanut pohdiskella syvällisiä omasta tai toisen seksuaalisesta suuntautumisesta, vaan asiat näyttäytyivät kauniin yksinkertaisina.
Kris ei oikeastaan olisi halunnut lähteä, mutta kellon tullessa puoli neljä hän alkoi nuokkua pöytätason ääressä. Zitao töni hänet naureskellen eteiseen, odotti pidemmän pukevan takkinsa ja kenkänsä ennen kuin hipaisi suullaan Krisin korvalehteä ja hätisti hänet kotimatkalle.


Seuraavana aamuna (tai oikeastaan puolenpäivän jälkeen) Krisiltä kesti tovin saada tumma rajauskynä irti kasvoistaan, vaikka osa siitä oli jäänyt kiinni hänen tyynyliinaansakin. Hänellä oli myös koko viikonloppu aikaa piehtaroida identiteettikriisissään, sillä Zitao oli ilmoittanut tekevänsä töitä eikä joukkueelta ollut tullut pyyntöjä epävirallisista koripallotreeneistä. Ensin Kris hukutti itsensä siivoamiseen, pitkään tekemistä odottaneisiin askareisiin, hän jopa pesi ikkunansa. Hän ei osannut käsitellä kriisiään eikä hän tiennyt, kenen kanssa olisi siitä puhunutkaan. Hän harkitsi skypettämistä kotimaahansa – hänen pitkäaikaisin ystävänsä, Luhan, voisi ymmärtää. Ehkä. Kris ei kuitenkaan onnistunut pääsemään yli häpeästä, siitä kiusallisesta tunteesta ettei hän halunnut olla muuta kuin hetero. Se oli helppoa, se oli kaikkialla hyväksyttyä.
Silti, kun hän ajatteli Zitaon seurassa olemista, mennyttä yhteistä iltaa, sitä ei-aivan-suudelmaa, Kris tunsi suunnatonta mielihyvää. Hän halusi lisää Zitaosta, muttei homon leimaa otsaansa. Hän halusi lähemmäs nuorempaa niin henkisesti kuin fyysisestikin, muttei kenenkään muun tietävän asiasta.
Kris jutteli Luhanin kanssa useamman tunnin videopuhelun kautta, muttei saanut puhuttua itseään kaikkein eniten vaivaavasta asiasta. Hän kertoi kyllä ystävystyneensä Zitaon kanssa, mistä Luhan oli tyytyväinen.
Kris joi itsensä humalaan masentavasti yksin – se ei muuttanut asiaa mitenkään. Seuraavana päivänä, krapulassa, hän piinasi itseään pitkällä juoksulenkillä – sekään ei muuttanut mitään. Hän harkitsi hakkaavansa päätään seinään – sekään ei tosin olisi muuttanut mitään.
Hän saavutti silti jonkinlaisen vastahakoisen hyväksynnän viikonlopun aikana. Hän ei voisi lakaista asiaa maton alle mitenkään muuten kuin karkoittamalla Zitaon elämästään, eikä se edes ollut vaihtoehto. Senkään toteuttaminen ei olisi peruuttanut sitä, että hän oli kiinnostunut miehestä, eikä se välttämättä jäisi ainoaksi kerraksi.
Kris tiesi olevansa pelkuri, jopa jollain tasolla homofobinen – itseään kohtaan. Hän ei tuominnut Zitaon seksuaalisuutta mitenkään, ja suurin syy siihen saattoi olla se, että toinen oli sinut itsensä kanssa.
Lopulta Zitao oli vahvempi houkutus kuin yksikään hänen peloistaan.




~*~
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

    3 tykkää.
Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Wiclet [EXO / KrisTao, K18, AU, 2/?, 11.11.]

ViestiKirjoittaja Tricen » Ke Marras 18, 2015 9:57 pm

Nii hyvää kakkaa. Ihmiset, lukekaa tää, ette tiiä mitä missaatte.

Oon jumaloinu sun kirjotteluita jo pidemmän aikaa ja sä (toivottavasti) tiiät sen. Tunneskaala menee ihan päästä päähän tätä lukies, välil kuumottaa ja seuraavana hetkelä ihkutan ääneen. Huhhuh. Jatka tätä, en tiiä mitä teen jos tää jää kesken pahaan cliffhangeriin.
No more words are needed.
Just moments scattering into nothingness.

Just beauty.

    2 tykkää.
Avatar
Tricen
Teknikko
 
Viestit: 236
Liittynyt: To Elo 14, 2008 8:15 pm
Paikkakunta: Mielikuvitus

Re: Wiclet [EXO / KrisTao, K18, AU, 3/?, 21.11.]

ViestiKirjoittaja Ujelo » La Marras 21, 2015 2:05 pm

Niiin hyvää... kakkaa. Kiitti Tricen! Perhanan lafi kun ei antanut sun ilmaista itseäs hervottomammin. Kyllä mä jatkan, jatkanhan minä!


- Soittolista on taas päivitetty, olkaat niin hyvät. Uudet biisit löytyvät myös linkkeinä kappaleen tekstistä.

- Kommentteja kaipaan yhä! Enkö olis ansainnut niitä vähän lisää? :3




~*~




3.luku





Kris istui tavalliseen tapaansa Zitaon vieressä maanantain viimeisellä luennolla. Hän oli melkein oppinut pitämään kurssista, vaikka pyhimykset ja demonit eivät edelleenkään olleet hänen vahvinta alaansa. Hänen oli yhä vaikea keskittyä, tai oikeastaan vielä vaikeampi, sillä nyt hänen silmänsä hakeutuivat koko ajan Zitaon suuntaan. Jokin vipu Krisin aivoista oli selvästi kääntynyt eri asentoon edeltävään viikkoon verraten, sillä nyt hän katseli Zitaoa samalla tavalla kuin viehättäviä naisia.
Nuorempi survoi häntä edelleen kylkeen silloin, kun oli oleellista kuunnella professoria, eikä näyttänyt huomaavan Krisin silmäilyä.
He olivat myös samalla englannin kieliopin kurssilla. Kris ei suostunut luopumaan vakiosijainnistaan salin keskellä, mutta Zitao taipui, vaihtoi takarivin suojista vanhemman luokse.
Torstaina avatut henkilökohtaisemmat puheenaiheet soluttautuivat vaivihkaa heidän keskusteluihinsa lounastunneilla. Heidän todellinen tutustumisensa saattoi edelleen edetä vauvanaskelin, mutta eteni kuitenkin. Mitenkään muuten heidän keskinäinen käyttäytymisensä ei muuttunut, Kris ei huomannut Zitaon osoittavan häntä kohtaan mitään ystävällisyyttä suurempaa. Se aiheutti hänessä huolta parin päivän ajan (ehkä toinen oli lähestynyt häntä sinä yönä vain humalan tai hellyydenkipeyden tai jonkin sellaisen takia?), kunnes toinen pyysi hänet jälleen luokseen tulevana viikonloppuna muodonmuutosta varten. (Kris alkoi varmuuden vuoksi miettiä, sopisiko hänelle kalju, jos Zitao ei oikeasti tajuaisikaan mitään hiusten käsittelemisestä.) Kutsussa ei vaikuttanut olevan mitään piilomerkityksiä. Vanhempi todella kaipasi välkähdyksiä, joita oli todistanut toisen katseessa tuon kotona.
Ehkä siinä olikin jotain oleellista – piilottaisiko Zitao kaiken kaverillisesta käytöksestä poikkeavan, kunnes olisi omalla reviirillään? Kris alkoi odottaa lauantaita vielä kärsimättömämmin janoten lisää todisteita siitä, ettei ollut ainoa kiinnostunut. Hänellä ei ollut uskallusta vaatia toiselta vastauksia, kun he olivat yliopistolla tai muissa julkisemmissa tiloissa. Kris oli vainoharhaisuudessaan varma, että joku kuulisi, vaikka hän kuiskailisi kysymyksiä sadan metrin päässä muista ihmisistä. Oli turvallisempaa odottaa Zitaon kodin erikoista tunnelmaa, pientä hiprakkaa ja ehdotonta yksityisyyttä.


Lauantai-iltapäivällä Kris tuskaili jälleen, mitä pukisi päälleen. Ei Zitao ollut viimeksikään sanonut mitään hänen ulkonäöstään, mutta tuo oli nähnyt itsekin hieman enemmän vaivaa kuin tavallisena arkipäivänä. Ainakaan kuluneimmat t-paidat, hupparit ja verkkarit eivät tulleet kysymykseen. Sillä kertaa Kris sentään saattoi myöntää mielessään haluavansa näyttää hyvältä nimenomaan seuransa takia eikä siksi, että menisi kerrankin muualle kuin kouluun, kauppaan tai urheilemaan. Hän päätyi farkkujen, mustan pehmeäksi kuluneen kauluspaidan ja uskollisen nahkatakkinsa yhdistelmään – niillä ei ainakaan voinut mennä pahasti vikaan.

Zitaon housut olivat niin tiukat, että Kris kyseenalaisti niiden terveellisyyden. Sitten hän kyseenalaisti sen, miksi hän tuijotti Zitaon housuja, kun hän nousi portaita toisen takana (hänhän tuijotti nimenomaan vaatetta, ei asioita niiden sisällä). Hän kuuli vain osittain sen, miten toinen kertoi ostaneensa vaalennusaineen, hiusvärin sekä viiniä, jota he olivat kaipailleet hieman yli viikko sitten. Mitä kauemmin hän katsoi, sitä voimakkaammaksi levoton aaltoilu hänen vatsansa pohjalla kasvoi. Krisin täytyi pakottaa itsensä pitämään metrin turvaväli, kun Zitao pysähtyi avaamaan asuntonsa ovea.
Se oli ensimmäinen kerta, kun Kris alkoi kiihottua toisesta. Hän toivoi, että se olisi iskenyt keskellä yötä sängyssä hänen ollessaan yksin eikä silloin, kun hän oli vesiselvänä porraskäytävässä yhtä selvän Zitaon kanssa – se oli varsin huono hetki alkaa käsitellä uudenlaista kriisiä. Kris mulkaisi omia haarojaan mahdollisimman synkästi ennen kuin seurasi Zitaoa tuon asuntoon.

Kris ei ollut koskaan ennen huomannut ilmapiirillä olevan suurta vaikutusta itseensä, mutta kävellessään hämärän eteiskäytävän läpi Zitaon kodin sydämeen hän tunsi hartioidensa laskeutuvan, hengityksensä syvenevän ja tietoisuutensa arkisista asioista katoavan. Hän saattaisi addiktoitua siihen. Kris maisteli sanaa eskapismi kielellään. Se ei ollut hänelle tyypillinen taipumus, vaan hänellä oli tapana kestää todellisuus hampaitaan kiristellen sellaisena kuin se oli.
Zitao tarjosi hänelle kokonaisvaltaisen pakoreitin kaikesta, ja se oli osoittautunut huolestuttavan houkuttelevaksi.
Asunto tuoksui edelleen suitsukkeiden sekamelskalta, kynttilöiltä, savulta ja teelaaduilta. Elävät liekit lepattivat kotoisasti eri tasoilla, kirjat olivat yhä sekaisin. Zitao oli kumartunut tietokoneensa puoleen selailemaan musiikkitarjontaansa ja Kris katsoi minne tahansa muualle kuin niiden housujen suuntaan. Hänen silmänsä pettivät, ne nousivat ylöspäin, ja hän näki lihaksien linjoja toisen aavistuksen läpikuultavan paidan alta. (Oliko toinen ollenkaan tietoinen siitä, miten piinasi häntä?)
”Meidän pitäisi varmaan aloittaa... Mutta odota, kaadan meille viiniä ensin. Voit ottaa paitasi pois.”
Kris kiitti onneaan siitä, ettei hänellä vielä ollut juotavaa hallussaan – Zitaon viimeinen lausahdus olisi voinut saada hänet pudottamaan mitä tahansa käsistään.
”Mitä, miksi?”
”Haluatko hiusväriä vaatteisiisi?”
Nuorempi nosti toista kulmakarvaansa ja katsoi Krisiä kuin idioottia, jollaiseksi pidempi itsensä sitten tunsikin. Niinpä tietysti. Ei toinen muuten vain pyytänyt häntä riisumaan. Ei hänestä silti ollut yhtään helpompaa napittaa paitaansa auki, vaikkei Zitao jäänytkään todistamaan tapahtumaa. Kris tiesi kyllä olevansa urheilullinen, hän ei hävennyt kehoaan, mutta hän oli suorastaan tuskallisen tietoinen puolialastomuudestaan - siitä, että hän esittelisi paljasta ihoaan Zitaolle, joka oli suudellut häntä ja jonka vaatevarasto piinasi häntä sinä päivänä aivan erityisesti.
”Olet hyvässä kunnossa”, Zitao totesi virnistäen työntäessään punaviinilasillisen Krisin käteen, ja se pikainenkin tarkastelu toisen katseelta aiheutti lämpöaallon. Se oli lohturuokaa Krisiä riivanneelle epävarmuudelle, ja viinikin maistui äkisti paremmalta, rauhoitti, rentoutti.
Zitao istutti hänet tuolille melkein keskelle huonetta, heitti pyyhkeen hänen harteilleen ja käski nauttia palvelusta. Kris ei pitänyt vaalennusaineen pistävästä, kemikaalisesta hajusta, mutta hemmottelusta kylläkin. Hänellä oli nyt vapaapäivä, viiniä ja henkilökohtainen, hyvännäköinen kampaaja.
Zitao oli nopea toimissaan, selvästi tottunut hiusten käsittelyyn. Tuo kertoi käyneensä läpi tuhat ja yksi eri väriä omassa päässään muutaman vuoden aikana ja yrittävänsä päättää, mikä sävy saisi luvan koristaa häntä seuraavaksi. Keskustelu hyppi aasinsiltoja pitkin moneen suuntaan, Kris melkein unohti olevansa yläosattomissa. Vaalennusaineen vaikutusaikana Zitao kaivoi esiin perinteiset pelikortit ja kaatoi heille lisää viiniä ennen kuin lasit edes ehtivät tyhjentyä ensimmäisen kerran.
Jokaisen kulauksen jälkeen oli aavistuksen vaikeampaa hillitä vaeltavaa katsetta. Kris häkeltyi, kun hän tajusi, miten tarkkaan hän seurasi viinirypäleen matkaa toisen sormista suuhun, miten huulet ja hampaat koskivat rypälettä, miten toisen kielestä näkyi pieni välähdys.
Kris ei ollut ajatellut muodonmuutosta niin pitkälle, että hän olisi pohdiskellut hiustensa pesemistä. Se olisi helpointa, jos Kris hyppäisi suosiolla suihkuun, Zitao totesi. Kris ajatteli alastomaksi riisuutumista Zitaon asunnossa ja oli saada sydänkohtauksen. Toisena vaihtoehtona lyhyempi tarjosi auliisti apuaan eikä Kris pystynyt katsomaan tuohon, kun hän harkitsi sekunnin sadasosan heitä kahta suihkussa yhdessä ja halusi hetkellisesti hukuttaa itsensä viinilasiinsa.
He päätyivät kompromissiin. Kris otti sukkansa pois ja rullasi farkkujensa lahkeet polviinsa asti, ja Zitao onnistui jotenkin kiemurtelemaan ulos tiukoista housuistaan, sillä niiden lahkeita ei saanut käärittyä väliaikaisesti ylöspäin, se vain oli mahdotonta. Krisin olo oli epätodellinen, kun hän kumarteli toisen suihkussa ja antoi tilanteelle naureskelevan ystävänsä (oliko se edes oikea määritelmä?) huuhdella hiuksensa puhtaiksi. Heidän jäljellä olevat vaatteensa kastuivat kuitenkin hieman, mutteivät häiritsevästi, eikä Zitao jaksanut ujuttautua takaisin housuihinsa siirtyessään värjäyssuunnitelman kakkosvaiheeseen, joten Kris piti silmänsä kiinni. Hänen oli pakko, sillä Zitaon paljaat jalat olivat liian pitkät ja vahvat, vaikkakin kapeat, niissä oli jotain sulavaa ja pehmeääkin ja Krisin sormia oli ihan vähän vain alkanut kihelmöidä tarpeesta tunnustella kauniin ruskeaa ihoa.
Väriaine vaikutti heidän jälleen pelatessaan korttia viinin ja hedelmien äärellä. He syyttivät toisiaan vuorotellen huijaamisesta, Zitaon silmät kävivät välillä Krisin päätä alempana ja Kris otti janoisena vastaan jokaisen pienenkin huomionosoituksen.
Yksi puoli, jota Zitao ei juurikaan näyttänyt itsestään julkisilla paikoilla, oli ilkikurinen, pirullinen jopa, hirveä yhdistelmä kiusoittelunhalua ja omaperäistä huumorintajua. Kris syytti noita ominaisuuksia, kun toisen huuhtelukierroksen lopulla Zitao yhtäkkiä ohjasi veden virtauksen suoraan hänen naamalleen. Kaiken lisäksi toinen suuntasi ulos kylpyhuoneesta nauraen ennen kuin Kris oli edes toipunut hyökkäyksestä.
Kris oli kuitenkin tottunut elämässään yllättäviin käänteisiin, hän oli joukkuepelien suosija ja sitä kautta nopea reagoija. Zitao ei ollut ottanut sitä huomioon, joten vanhempi onnistui kostamaan taklaamalla toisen eteiskäytävän seinään ja vangitsemalla tuon ranteet käsiinsä. Kris ravisteli hiuksistaan kaiken irtoavan veden suoraan Zitaon kasvoille, mutta lopetettuaan koiramaisen kuivattelunsa hän jähmettyi – siinä hän oli, lukinnut toisen puolialastoman itsensä ja seinän väliin, Zitaolla ei vieläkään ollut housuja (vain mustat bokserit, miten ne edes sopivat niiden ihonnuolijoiden alle?) ja he olivat molemmat hengästyneitä (miksi edes, missä välissä niin oli käynyt?).
Jännite venyi äärimmilleen ennen kuin se purkautui nykivinä suupielinä, tarttuvana hysteriana, kykenemättömyytenä tehdä muuta kuin nauraa tunne ulos. He eivät vielä olleet riittävän syvällä illassa, viinissä ja varjoissa.
He palasivat kokonaan pukeutuneiksi kuivuttuaan tarpeeksi. Zitao avasi asuntonsa ikkunoita saadakseen kemikaalien läpitunkevan käryn ulos, ja sisään aaltoileva raikas ulkoilma häivytti myös toisen kodille ominaisia tuoksujen kerroksia, selkeytti Krisin päätä ja pakotti hänet (ikävästi) tavallisempaan olotilaansa. He olivat yllättävän hiljaa Zitaon keskittyessä hiusten leikkaamiseen, soittolistalta valikoituvat kappaleet hoitivat pääasiallisen puhumisen. Kunhan nuorempi oli tyytyväinen aikaansaannoksiinsa, tuo siivosi jäännökset lattialta ja kuivasi luomuksensa haluamaansa malliin. Lopulta Zitao salli Krisin nousta tuolilta ja kohdata itsensä peilistä. Kris oli etukäteen peloissaan ja jostain syystä varma, että toinen oli vain huvin vuoksi tehnyt hänestä pellen, mutta kunhan hän uskalsi katsoa peiliin, hän huomasi olevansa väärässä.
Ennen mustanruskeat hiukset olivat nyt tumman punaruskeat, heijastivat hieman eri tasoisia sävyjä eri kohdissa, mikä teki niistä vain elävämmät. Niiden malli oli ollut ennenkin sivuilta hieman lyhyempi kuin päältä, mutta nyt ero oli suurempi, ja Zitao oli muotoillut pidemmät hiukset taaksepäin vaivattoman tyylikkääseen tapaan.
”Ei hassumpaa, vai mitä?”
Zitao nojasi leukansa Krisin olkaan, virnuili hänelle peilin kautta. Huoneen läpi puhaltanut tuulenvire oli poissa, ikkunat olivat taas kiinni, ja ilmaan levisi uudenlainen suitsukkeen tuoksu – samankaltainen kuin ensimmäisellä kerralla, jotain puuta ja lohikäärmeenverta, mutta myös jotain makeampaa.
Kris nyökkäsi Zitaolle, kun ei tiennyt, mitä sanoa. Paitsi–
”Kiitos.”
Zitao miltei loisti tyytyväisyyttään.
”Kehtaisin jo melkein lähteä kanssasi ulos.”
Kris reagoi sanoihin loukkaantuneella tuhahduksella ja mulkaisulla, joka huvitti toista suuresti, eikä ehtinyt käsitellä virkkeen sisältöä kunnolla.
Zitao päätti jatkaa muodonmuutosta mielikuvituksen tasolla.
”Vähän silmämeikkiä, vaihtaisin myös korvakorusi – voisit muuten ottaa niitä lisääkin, sopisi hyvin – ja vähän muitakin koruja...”
Toisen sormenpäät hipaisivat Krisin korvalehtiä ja kaulaa koruista puhumisen yhteydessä, mutta se merkitys meni vanhemmalta ohi. Hän tajusi ne kosketteluna, eivätkä Zitaonkaan tarkoitusperät tainneet olla täysin asusteisiin liittyviä päätellen siitä, miten tuon vasen kämmen jäi lepäämään Krisin solisluiden tienoille. Toisen hymy kutistui flirttailevaan, vinoon hymynpoikaseen, ja tuon keho hohkasi lämpöä hänen selkäänsä vasten, vaikkeivät he olleetkaan toisissaan kiinni.
Sitten Zitao käänsi päätään ja kuiskasi suoraan Krisin korvaan: ”Paitasi on ihan hyvä, mutta näytät vielä paremmalta ilman sitä.”
Kommentti oli kliseinen, mutta se vaikutti Krisiin kuin kurkusta alas valuva lasillinen vodkaa – kuumotti lähes sietämättömästi. Hän kuuli oman kireän hengenvetonsa omituisen etäisenä, Zitaon matala naurahdus sen sijaan tuli suoraan iholle.
Ehkä toisen jatkuva huvittuneisuus provosoi tarpeeksi, toimi viimeisenä pisarana maljaan, jonka täyttymisen Kris oli tajunnut korkeintaan alitajunnassaan. Hän ei epäröinyt, vaan käännähti ympäri ja iski kätensä Zitaon niskaan, kiskaisi toisen pään lähemmäs ja suuteli lujaa.
Zitaon kurkusta kuului tukahtunut äännähdys. Toinen otti kiinni Krisin ranteista, muttei vääntänyt otetta irti, vaikka puristikin voimalla. Tuon suu oli yllätyksestä auki, eikä Kris edelleenkään hidastellut, vaan hän työnsi kielensä toisen huulien ohitse, koska tilaisuus oli siinä eikä hän halunnut odottaa kauempaa.
Ikuisuuden mittaisten sekuntien päästä Zitao rentoutui, lähestulkoon valahti pidempää vasten, ja vastasi suudelmaan taistellen, samaan aikaan sekä työnsi Krisin kieltä pois että päästi irti Krisin ranteista vain tarttuakseen toista paidan etumuksesta. Kris horjahti taaksepäin ja törmäsi selkä edellä vaatekaappiin, mutta Zitao onneksi päätti seurata häntä, eikä pidemmällä oikeastaan ollut mitään valittamista sijainnistaan puun ja toisen nuoren miehen välissä. Se oli erilaista – yksikään hänen suutelemansa nainen ei ollut koskaan ollut erityisen aggressiivinen saati kooltaan niin lähellä häntä itseään – mutta oikeastaan parempaa, koska Kris nautti kilpailusta. Zitao ei alistunut hänelle helposti eikä kohdellut häntä hellävaraisesti. Varsin pian tuo kiskoi hänet irti vaatekaapista ja töni toiseen suuntaan. Krisin jalat kohtasivat sohvan reunan ja hän vajosi istuimelle raskaasti hengittäen.
Zitao, joka seisoi suoraan hänen edessään, hänen polviensa välissä, näytti lähinnä paholaiselta, joka oli juuri vastaanottanut lastillisen sieluja.
”Kylläpä sinulta kesti.”
Kris tuijotti epäuskoisena.
”Minulta kesti? Tajuatko että sinäkin olisit voinut–”
”Se oli paljon viihdyttävämpää näin.”
Kris oli valmis toivottamaan nuorempansa helvettiin, mutta juuri silloin Zitao päätti liukua hajareisin hänen syliinsä ja Kris kadotti puhekykynsä. Tilanteessa oli yhtäkkiä liikaa tiukkojen housujen verhoamaa reittä ja haaraväli kovin lähellä hänen omaansa.
Zitao suuteli Krisiä uudelleen, sai hänet sulkemaan silmänsä taas, mutta hänen kätensä seikkailivat suoraan toisen reisille. Lihakset vavahtelivat hänen kämmeniään vasten, ja Zitaon päästämät pienet ynähdykset aiheuttivat samanlaisia värähdyksiä hänessä itsessään.
Juuri sitä Kris oli odottanut – että hän aistisi saman halun Zitaossa, saman, jonka tuo oli manannut häneen.
”Olet julma”, Kris mumisi toisen huulille, muttei onnistunut kuulostamaan kovin vihaiselta. Zitao vain hymisi vastaukseksi ja näykkäsi hänen alahuultaan.
He upposivat useiksi minuuteiksi intensiiviseen suuteluun ja sen ohessa uteliaisiin, joskin varoviin tunnusteluihin. Kris törmäsi jatkuvasti kummastukseen Zitaon vartalon miehekkyydestä, leveistä hartioista ja lihaksista. Hän oli ennen unohtanut varsin usein toisen sukupuolen kokonaan, koska toinen ei käyttäytynyt kuin hänen miespuoliset tuttunsa, muttei myöskään erityisen naisellisesti, ja tuon kehon vahvuutta tasapainotti erityinen sulavuus liikekielessä.
Zitaokin vaikutti epäröivän Krisin koskemista laajemmalti, mutta hivelyt niskassa, harteilla ja oikeastaan ympäri ylävartaloa olivat silti enemmän kuin mukavia. Vielä nautinnollisempaa oli se, miten Zitao ilmaisi pitävänsä siitä, mitä tunsi käsiensä alla – vaikkei Kris olisi tehnyt mitään ja he olisivat yrittäneet vetää henkeä suudelmien välissä, toinen saattoi hengähdellä pinnallisesti vain kosketellessaan häntä.
Jälleen kerran, kun Krisin sormet melkein liukuivat Zitaon takapuolelle vain vetäytyäkseen pikaisesti poispäin, Zitao naurahti hapettomasti.
”Minulla ei ole mitään sähkövirralla varustettua siveysvyötä lantioni ympärillä, Yifan.”
Kris nauroi yhtälailla, mutta tavallaan häntä nolotti, hävetti olla epävarma. Jotenkin se näkyi hänen ilmeestään, sillä Zitao kallisti päätään kysyvänä. Kris tuijotti kohtaa, jossa arveli toisen navan sijaitsevan, ja painoi peukaloitaan toisen lantioluiden tienoille.
Muiden seurassa häntä kiusasi olla kiinnostunut miehestä, ja Zitaon seurassa häntä vaivasi olla homofobinen torvelo.
”Kerro”, Zitao kehotti pehmeästi hieroen kohtia hänen korviensa alapuolella. Ehkä jokin siinä eleessä ja toisen äänessä sai hänet rentoutumaan vähän, sillä hän avasi suunsa. Oli hänen silti pakko sulkea silmänsä paetakseen tilannetta edes jotenkin.
”Minä pidän naisista, Tao. Kurveista ja rinnoista ja niistä makeista kukkaistuoksuista ja siitä, kun voin olla se, joka suojelee ja johtaa.”
Zitaon sormet eivät pysähtyneet, ja jostain syystä se vain sai Krisin nolostumaan entisestään.
”En ole koskaan poikennut siitä linjasta.”
”Luuletko, etten ole tajunnut sitä?”
Kris raotti toista silmäänsä sekunniksi – äänensävystä päätellen toinen oli hyvinkin voinut myös pyöräyttää silmiään.
”Luuletko, ettei se ole suurin syy siihen, miksi odotin, että sinä tekisit varsinaisen aloitteen?”
...Se kävi järkeen. Kris tunsi itsensä vielä hiukan typerämmäksi.
”Flirttailin, koska halusin selvittää, olisiko minulla mitään mahdollisuuksia. Ja kertoakseni, että sinulla on.”
Zitaon sormet liukuivat Krisin kaulaa pitkin alaspäin paidan kauluksiin asti, työntyivät vähäsen kankaan alle, pysähtyivät.
”Olen myös sitä mieltä, että olet helvetin idiootti pelätessäsi noin muutosta suuntautumisessasi. Et tee muuta kuin ajat eteenpäin niitä syitä, miksi muilla kuin heteroilla on vaikeuksia.”
”Isäni vihaa homoja.”
Zitao liikkui lähemmäs, melkein kuin olisi aikonut suudella häntä, mutta painoikin vain otsansa hänen otsaansa ja tuhahti.
”Ihan kuin et muutenkin jo vastustaisi häntä?”
”Ja kaverit–”
”Jos he todella ovat sinun ystäviäsi, miksi heitä häiritsisi niin paljon se, ketä sinä tapailet?”
Oli kuin Krisin järki olisi ollut kupla ja Zitaon kysymys neula. Vähääkään älykkäät argumentit haihtuivat ilmaan hänen päästään (eikä hän ollut enää varma, oliko yksikään hänen vastalauseistaan viisas) ja hän jäi lähinnä aukomaan suutaan kuin kala kuivalla maalla.
Zitao hymähti eikä ilmeisesti voinut vastustaa kiusausta nipistää Krisin heiluvaa alahuulta. Vanhempi älähti yllättyneenä ja veti päätään taaemmas. Zitaoa ei häirinnyt hänen reaktionsa, vaan tuo jatkoi puhumista.
”Mutta koska minä pidän sinusta, ehdotan, että pidämme tämän salaisuutena. Kenenkään ei tarvitse tietää. Siis jos...”
Ensimmäisen kerran toisenkin kasvoilla kävi jotain hermostumiseen viittaavaa.
”...jos sinäkin haluat... kokeilla tätä?”
Kris oli omasta mielestään jo antanut vastauksen – eikö tiivis suutelusessio jo ollut kokeilemista? Hän tiesi olevansa heikko, kun takertui Zitaon lupaukseen salailusta, mutta hän vakuutti itselleen, ettei pitäisi heidän juttuaan kaapissa loputtomiin – mikäli siitä tulisi jotain pysyvämpää, jotain muutakin kuin fyysistä.
Joten Kris vastasi Zitaon huolenaiheeseen hymyilemällä myöntävästi, ja Zitao miltei tukehdutti hänet tiiviiseen suudelmaan. Samalla toinen heittäytyi koko vartalollaan lähemmäs Krisiä, työnsi lantionsa suoraan kiinni toiseen vastaavaan, mikä muutti ilmapiirin kertaheitolla. Molemmat muistivat uudelleen, mitä olivatkaan olleet tekemässä, ja miten se olikaan heihin vaikuttanut. Kris puristi käsillään Zitaon vyötäröä ja tuijotti toista silmiin vähän järkyttyneenä. Ei hän ollut tajunnut innostuneensa niin paljon, että oli varsin huomattavasti kiihottunut. Zitaon lantionseudun koskettamisen välttäminen oli kai auttanut asian sivuuttamisessa.
Zitao puri alahuultaan. ”Onko tämä...” Hän liikautti lantiotaan eteenpäin, nielaisi. ”...liikaa?”
Kris ei oikeastaan osannut sanoa, paitsi että hän saattaisi tulla housuihinsa, niin paljolta yksikin hieraisu tuntui. Hänen aivosolunsa juoksivat kiljuen sinne tänne ja panikoivat yrittäessään käsitellä yhtäkkistä naamalle heitettyä vaihtoehtoa seksistä toisen peniksellisen ihmisen kanssa. Hänen pitäisi tosissaan tarkastella suhtautumistaan kyseiseen elimeen silloin, kun se oli kiinni jossakussa muussa kuin hänessä itsessään.
Toisaalta ajatus siitä, että Kris saisi nähdä Zitaon nauttimassa, oli käsittämättömän houkutteleva, ja pelkkä lopettaminen siihen hetkeen takuulla turhauttaisi häntä. Krisistä tuntui, että Zitao oli juuri antanut hänelle lahjan taipumalla hänen pelkoihinsa ja huomioi ne nytkin, vaikka kun toista katsoi tarkemmin, katseessa oli selvästi kärsimättömyyttä.
Kris halusi antaa jotakin takaisinkin.
”Minulla on idea”, hän totesi puolittainen virne huulillaan. Zitao oli viihdyttävän hölmistynyt, kun Kris siirsi toista mukanaan, vääntäytyi puolimakaavaan asentoon sohvalle niska käsinojaa vasten, ja pudotti oikean jalkansa sohvan laidan yli, muttei päästänyt nuorempaa pois yltään. Hänen vasen reitensä jäi Zitaon jalkojen väliin juuri niin kuin hän oli suunnitellutkin.
Kris otti kiinni toisen käsivarresta ja kiskaisi, pakotti toisen kumartumaan puoleensa. Zitao otti tukea sohvasta ja hänen hartiastaan.
”Mitä luulet, pystytkö tulemaan näin?”
Kris koukisti vasenta jalkaansa ja painoi reitensä suoraan toisen haaroihin. Zitao äännähti vaimeasti, mutta Kris kuuli sen täydellisesti.
”Pystytkö?”
Kuumeinen kiilto mustahiuksisen tummentuneessa katseessa oli eroottisinta, mitä hän oli vähään aikaan todistanut. Zitao veti vapisevasti henkeä ennen kuin työnsi itseään alaspäin ja eteenpäin Krisin reittä vasten, ynähti, pysähtyi toviksi ja toisti sitten liikeen. Vaati pientä asennon, nopeuden ja voiman hienosäätöä, mutta varsin pian Kris hädintuskin malttoi räpäyttää silmiään, kun toinen jahtasi mielihyvää vain hänen jalastaan. Zitaon hengitys katkeili erilaisiin hiljaisiin voihkaisuihin ja kulmat kurtistuivat epätoivosta, kun tuo hukkasi parhaimmalta tuntuvan kulman, toisen iho kuumeni.
Kris ei voinut olla vetämättä toista vielä alemmas, jotta saattoi niellä nuoremman ääniä suoraan tuon huulilta, upottaa kielensä toisen suuhun ja pyrkiä lisäämään toisen saamaa nautintoa. Zitao alkoi olla lähellä, Kris kuuli ja tunsi sen, ja yhtäkkiä hän halusi myös kokea sen – täysin varoittamatta hän laski jalkansa pois Zitaon ulottuvilta. Toinen päästi valittavan vingahduksen, joka muuttui toisenlaiseksi vaikerrukseksi Krisin korvatessa reitensä kämmenellään.
Kris ei pystynyt eikä halunnutkaan kääntää katsettaan pois, kun Zitao sanoi hänen nimensä vavahtaessaan kerran, toisen ja kolmannen, ja upotti lyhyet kyntensä hänen olkaansa. Hän tunsi toisen housujen kankaan muuttuvan nihkeäksi kämmenensä alla.
Zitao valahti Krisin päälle raskaana, huohottavana ja kuumottavana. Kris epäili tikahtuvansa toisen painoon ja lämpöön, mutta hän oli kuitenkin niin tyytyväinen toisen uupuneesta olotilasta, ettei malttanutkaan hätistää tuota pois.
Zitao mumisi jotain käsittämätöntä ja käänsi päätään, painoi kasvonsa Krisin kaulaa vasten.
”Oletko varma, ettet itse halua apua?”
Zitao kuulosti valmiilta nukahtamaan, tuskin tuo oikeasti olisi jaksanut tehdä heti yhtään mitään, ja se olikin ainoa asia, mikä tosissaan kehotti Krisiä kieltäytymään tarjouksesta. Hän oli jo melkein päässyt eroon jänishousuisuudestaan kiihottuessaan niin paljon lisää pelkästään Zitaon katsomisesta, mutta toisaalta oli vain helpompaa olla etenemättä vielä pidemmälle.
”Olen. Tällä kertaa.”
Zitao hymähti, muttei vaatinut muita selityksiä, vaan hiljeni. Hetken epäröinnin jälkeen Kris kietaisi käsivartensa löyhästi nuoremman ympärille. Se oli yllättävän mukavaa, vaikka hän olikin viittä vaille hikoilemassa elävän patterinsa alla.
Muutaman minuutin kuluttua Zitao liikahteli ja totesi vaihtavansa housunsa ennen kuin ne takertuisivat häneen kiinni orgaanisen liiman kuivuttua. Kris jäi sohvalle pohtimaan, oliko koskaan kuullut oudompaa synonyymia siemennesteelle, kun toinen ponnisti ylös ja katosi kylpyhuoneeseen napattuaan vaatekaapistaan mukaansa parin mustia farkkuja.

Musiikkia lujemmalla, enemmän viiniä, lisää kynttilöitä eikä ollenkaan sähkövaloa, tuoksuöljyä sille varatussa lyhdyssä, ja Zitao iski Krisin kasvojen eteen pinon tarot-kortteja. Mustahiuksisen sormet sekoittivat pakkaa tottuneesti ja asettelivat sitten kortteja pyramidimaiseen kuvioon sohvapöydälle. Zitao hädintuskin katsoi käsiinsä ja Kris mietti, oliko tuo jonkinlainen ennustajakin vielä kaiken muun lisäksi.
”Eivät tarotit kerro sinulle suoraan, mitä pitää tehdä. Ne antavat suuntaviivoja ja neuvoja, auttavat käyttämään omia aivoja. Älä katso minua kuin olisin päästäni vialla.”
Kortit, joiden selkämyksessä oli syvänsininen koukeroinen kuviointi, olivat kipristyneet kulmistaan useiden vuosien käytössä.
”Uskotko sinä oikeasti tällaiseen?”
Kris yritti minimoida epäluuloisuutensa äänestään, sillä hän ei halunnut loukata Zitaoa. Toinen katsoi häntä kuitenkin moittivasti kulmiensa ali kuin hän olisi juuri herjannut universumia. Krisin oli kylläkin pakko myöntää, että hämärässä huoneessa pelkkien lepattavien liekkien tuomissa valoissa ja varjoissa Zitao tummassa tyylissään tarotit käsissään näytti hyvinkin noitamaiselta ja... epätodelliselta. Krisin oli vaikea palauttaa mieleensä toista värisemässä nautinnosta yllään, sillä silloin Zitao oli ollut todellisempi kuin koskaan, täydellisen käsinkosketeltava.
”Juurihan minä sanoin – tässä on kyse enemmän siitä, miten tulkitsee korttien merkityksen koskevan esitettyä kysymystä, kuin jostain taikatempuista. Tarotit voivat opettaa ymmärtämään paremmin omaa itseään.”
Kris pudisteli päätään. Hän piti sitä edelleen hölynpölynä, mutta Zitao oli vakavissaan ja kuulosti huolestuttavan järkevältä puolustaessaan harrastettaan.
Zitaon hapan ilme taipui kuitenkin pieneen virnistykseen tuon tuijottaessa Krisiä edelleen.
”Hassua, miten silti olet täällä, ja haluat seuraani, vaikka suhtaudut noin niin moneen asiaan, joista olen kiinnostunut.”
”Tiedän, päästäni on ruuveja löysällä.”
Zitao kumartui eteenpäin sohvapöydän ylle, tuon virne vain levisi entisestään.
”Ettet olisi oikeasti utelias?”
Kris tuhahti ja veti kätensä puuskaan, mutta silti häntäkin nauratti. Hän oli utelias, se oli ilmiselvää, muttei hänen silti tarvinnut uskoa kaikkeen. Ja ehkä, mutta vain ehkä, Zitao oli jo laajentanut hänen näkökantojaan maailmasta ainakin parilla metrillä.
”Kai tajuat, että hengaamalla kanssani joudut väkisinkin kestämään tällaista? Minulla on tatuointi yhdestä näistä korteista, joten olen vakavissani. En aio muuttua... 'normaaliksi'.”
Krisin kulmat kohosivat. Hän muisti nähneensä välähdyksiä tatuoinnista toisen niskan tienoilla, mutta toinen ei ollut kertaakaan vahingossa tai tarkoituksella esitellyt kuvaa – tai kuvia? – hänelle.
”Saisinko nähdä sen?”
”Minkä?”
Zitao esitti tietämätöntä, pyöritteli yhtä korttia pöydällä ja katseli Krisiä suurin, hämmentynein silmin. Kris heitti toisen naamaa päin pienen sohvatyynyn – tai yritti, sillä Zitaon refleksit toimivat ärsyttävän hyvin.
”Tatuointisi.”
”Jos uhraat ensin aikaasi korteilleni, niin harkitsen asiaa.”
Kris olisi voinut huomauttaa, että hän oli itsekin pyörinyt ilman paitaa, joten Zitao voisi aivan hyvin tehdä saman. Hän olisi voinut taklata nuoremman lattialle vatsalleen ja kiskoa vaatteen väkisin pois (tosin kyseinen asento voisi herättää aiemmin tyydyttämättömän tilan takaisin henkiin). Hän olisi voinut ihan vain kieltäytyä, koska piti kaikkea ennustamiseen liittyvää turhana.
Kris suostui, koska hän halusi lisää mistä tahansa, mikä oli osa Zitaoa.
Zitao vaati häneltä kysymyksen, johon he etsisivät ratkaisua korttien avulla. Myöhemmin Kris mietti, että olisi halunnut tiedustella Zitaosta – miten hän todella saisi toisen itselleen. Krisillä ei ollut oikeasti aavistustakaan siitä, mitä hän oli tekemässä. Zitao saattaisi koska tahansa lipsahtaa hänen sormiensa välistä pakoon. Tietenkin hän päätyi kaivelemaan isäsuhdettaan, ja olihan siinä toinen aihe, josta hän oli täydellisen kujalla. Kris oli viime ajat vain torjunut isänsä, vaikkei hän oikeasti olisi halunnut rikkoa välejään perheeseensä.
Puolet Zitaon puheesta meni hänen toisesta korvastaan sisään ja toisesta ulos. Hän velloi enemmän ajatuksissaan toisesta nuoresta miehestä edessään, tuon tyyneksi ja matalammaksi pudonneessa äänessä, hienopiirteisissä sormissa, jotka kääntelivät ja osoittivat tarot-kortteja kohteliaasti kuin niitä olisi ollut mahdollista loukata. Zitao oli niin tosissaan selittäessään, miten Hallitsijatar saattoi vihjata Krisin äidin osaan heidän perhesuhteissaan, mutta toisaalta Kuun ilmaantuminen merkitsi tilanteen epämääräisyyttä, miten voisi olla vaikea tehdä mitään ratkaisuja juuri nyt. Sauvojen seitsemäs kortti taas kehotti Krisiä pitämään oman päänsä ja puolustamaan näkemyksiään tulevaisuudessakin.
Vaikka Kris, vähän salaa mutta tietoisesti, vastusti Zitaon hokkuspokkusnikseihin taipumista, hän löysi itsensä silti kuuntelemasta hetki hetkeltä tarkemmin. Ehkä syynä oli toisen asiantuntevuus, ehkä viini ja suitsukehöyryt olivat nousseet hänen päähänsä. Ei hän uskonut enää huomenna muistavansa Zitaon tulkintoja, mutta silti ne saivat hänet punnitsemaan perheensä olosuhteita useammalta kantilta kuin aiemmin.
Zitaon kasvoilla oli kiusallisen tietäväinen ilme, kun tuo tovin kuluttua lopetti yksinpuhelunsa. Kris pyrki kutsumaan omalle naamalleen mahdollisimman välinpitämättömän vastineen, mutta oli jo myöhäistä, Zitao tiesi onnistuneensa.
”Tämä ei tarkoita, että pitäisin noita jotenkin pätevänä välineenä suunnitella tulevaisuuttani”, Kris linjasi ja osoitti syyttävällä sormella korttipakkaa.
Zitao nyökytteli. ”Ei tietenkään.”
”Olet minulle paljasta ihoa velkaa.”
Nuorempi purskahti nauruun eikä meinannut heti saada itseään ylös lattialta, jossa oli istunut sohvapöytänsä ääressä. Ero vain minuutteja aiempaan Zitaoon oli ällistyttävä.
”Tarvitsen lisää viiniä sitä ennen.”

Zitao, punaviinipisaroita alahuulellaan, hiukan hermostuneena, oli myös ällistyttävä, mutta tavalla, josta Kris ei saanut silmiään irti. He seisoivat keskellä huonetta ja lyhyempi heistä käänsi pidemmälle selkänsä, veti paitansa pään yli yhdellä liikkeellä. Ihossa oli enemmän mustetta kuin Kris oli arvannutkaan. Oikeita karttoja mukaillen tehdyt ohuet tähtikuviotatuoinnit levittäytyivät koko selän alueelle. Niiden päälle oli hakattu – toistaiseksi – vain yksi tarot-kortti, Erakko, huppupäinen hahmo kävelysauva kädessään vuoristomaisemassa. Zitaon mukaan Erakko puhui ihmisen sisäisen voiman, omien kokemuksien ja niistä oppimisen puolesta.
Kris ojensi kätensä ja kosketti korttitatuoinnin repaleiseksi ikuistettua reunaa, pidätti hengitystään Zitaon säpsähtäessä. Sen reaktion takia hän yhtäkkiä tuli tietoiseksi alastoman ihon määrästä, lihasten linjoista, rangan ja lapaluiden kaarteista. Zitaon vyötärö oli yllättävän kapea harteisiin verrattuna ja Kris halusi puristaa sitä vain nähdäkseen, miten pitkälle hänen loputtomat sormensa yltäisivät. Hänen sormenpäänsä seurailivat tatuoituja alueita, vaikkeivät ne tuntuneetkaan mitenkään erilaisilta muuhun ihoon verrattuna. Siinä oli jotain samanlaista kuin olisi saanut erikoisluvan koskettaa teosta taidegalleriassa.
Kris ei olisi ikinä ottanut sellaisia, ei samoista aiheista, ei tietenkään, mutta hän oli aina arvostanut laadukkaita tatuointeja. Zitao oli selvästi käynyt kokeneen artistin pakeilla.
Kokonaisuus oli kaunis, hypnotisoiva, muttei se olisi ollut sitä irrallaan ihmisestä.
”Mitä mieltä olet?”
Zitaon ääni pureutui huoneen hiljaisuuteen, taustamusiikin soittolista oli vaiennut vain hetkeä aikaisemmin.
”Se täydentää sinua.”
Kris melkein kuuli kysymysmerkit, joita hänen vastauksensa synnytti toisen mieleen.
”Se on vielä kesken”, Zitao päätyi jatkamaan. ”En vain ole vielä päättänyt, mitä muuta haluan.”
Sormet lipsahtivat omia aikojaan paljaille kyljille, niiden minimaalisten ylä- ja alamäkien reitille. Lämmintä, lämpimämpää. Kris ei edes tajunnut astuvansa lähemmäs, hengittävänsä sisään Zitaon hiuslakan tuoksua. Toinen oli täysin liikkumaton, jännittynyt – Krisiä hämäsi se, miten tuo muuttui tilanteittain hermostuneesta erittäin itsevarmaan, hervottomasti nauravasta syvästi loukkaantuneeseen ja takaisin. Zitao tunsi niin täysillä, että hän putosi toistuvasti kärryiltä. Toisaalta se oli vain lisäkerros toisen mielenkiintoisuuteen, yksi syy miksi Kris viihtyi vain seuraamalla Zitaon olemista.
Krisin nenä melkein kosketti toisen hiuksia, niin liki hän jo oli, kun hän kiersi kätensä toisen etupuolelle, vatsalle, joka liikkui tiheään hengityksen mukana. Iho kutsui häntä lämmöllään.
”Jos aiot innostua uudelleen”, Zitao totesi vaimeasti, ”et varmasti saa pidettyä minua poissa housuistasi.”
Kris puhkesi nauruun ja painoi kasvonsa nuoremman hiuksiin. Kunhan hän päästi irti toisesta, tuo puki paidan ylleen ennen kuin edes kääntyi ympäri.

Jos he olivatkin tylsiä yksilöitä päättämällä iltansa juomalla mustaa teetä ja syömällä suolakeksejä Zitaon kompaktissa keittokomerossa, kumpikaan ei välittänyt. Se sai kummatkin kepeälle tuulelle, se helpotti jatkuvaa seksuaalista jännitettä olemalla niin tavallista (vaikka Kris ei voinut olla silmäilemättä Zitaon erikoisen muotoisia huulia joka kerta, kun tuo hörppäsi mukistaan), se selvitti päätä viinistä.
Sillä kertaa Kris ei uhannut torkahtaa pöydän ääreen eikä Zitaon tarvinnut raahata häntä puoliväkisin etuovelleen (vaikka toisaalta hän kaikkea muuta kuin tahtoi mennä kotiinsa yksin).
Zitaolla oli yllättäen samankaltaisia ajatuksia.
”Olisit voinut jäädä yöksi.”
Kris heitti nahkatakkinsa ylleen ennen kuin käänsi katseensa eteiskäytävän seinään nojailevaan nuoreen. Zitaon kasvot piiloutuivat melkein kokonaan varjoihin kaiken vähäisen valon loistaessa vain tuon takaa.
”Olisit voinut ehdottaa sitä aikaisemmin.”
Kris oli melko varma, että hän näki hymynpoikasen.
”Jos ehdotan sitä nyt? Ensi lauantai?”
Pidempi heistä nyökkäsi ennen kuin edes ehti muistella, oliko hänellä jotakin muuta sovittuna viikon päähän.
”Se sopii.”
Zitao astui häntä kohti, siirtyi aivan hänen eteensä, hengitti suoraan hänen kasvoilleen.
”Mennään kaupungille silloin.”
Kris kohotti kulmiaan samalla kun vastusti kiusausta painaa huulensa toisen omille – aivan kuin heillä olisi ollut sanaton sopimus sellaisesta pelistä.
”Minne?”
”Näet sitten. Pue jotain... seksikästä.”
”Entä jos en osaa?”
”Sitten minä varaudun pukemaan sinut, eikä sinulla ole varaa kieltäytyä, tai saat nukkua lattialla.”
Kris irvisti. Hän sai liiankin selkeitä mielikuvia itsestään käpertymässä matonreunalle ja Zitaosta potkimassa häntä hapkido-tekniikalla joka kerta, kun hän yrittäisi siirtyä johonkin pehmeämpään paikkaan.
”Yritän olla tyylikäs.”
Zitao tuskin yritti osallistua Krisin omaan leikkiin hermojen venyttämisestä, vaan naurahdettuaan tyytyväisenä saamaansa vastauksiin tuo suuteli häntä heti – tai suukotti, tiiviisti ja suutaan avaamatta, vaikka Kris olisi mieluusti jatkanut pidemmälle ja äännähtikin turhautuneesti Zitaon huulille.
”Hyvää yötä. Näe minusta unia.”

Ja Kris näki. Hän heräsi aamuvarhain hikisenä ja äärimmilleen kiihottuneena, kehollaan aavemaisia harhoja kosketuksista ja raapaleista. Hän laukesi paria minuuttia myöhemmin käteensä ja lakanoilleen tukahduttaen voihkaisunsa tyynyynsä.
Kris oli kummallisella, etäisellä tavalla kauhuissaan siitä, miten vahva ote Zitaolla oli hänestä jo nyt.




~*~
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

    3 tykkää.
Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Wiclet [EXO / KrisTao, K18, AU, 3/?, 21.11.]

ViestiKirjoittaja illusione » Ke Tammi 20, 2016 4:16 am

Kello on 4 aamuyöllä ja lukasin nää 3 osaa tässä just putkeen. Oon äärimmäisen väsynyt mut mun on pakko vääntää jotain kommentin poikasta (ainakin yrittää). Ensinnäkin näin ilmotusluontosena asiana, kaikki mun suosikkificcilistan kärjessä on sun ficcejä. Oon niin ikuisuudelta tuntuvan ajan halunnu kiittää sua mun monien surkeiden päivien pelastamisesta, oot aivan mahtava ja en ihaile kenenkään muun kirjottamistaitoa ja mielikuvitusta niin paljon kun sun. Oot oikeesti jumala. Kiitos.
Mut ite tähän ficciin, rakastan EXOa ja rakastan Taorissia ja lukasin nää luvut jossain hypnoosissa ja tää yliväsymys vaan vahvisti sitä. Siis toi kuvailu on aivan mahtavaa, mitä kauemmin oltiin Taon asunnossa, kaikki ne kuvailut tuoksuista, musiikeista sun muusta. Kirjaimellisesti haistoin ne tuoksut ja tunsin sen tunnelman iholla ja en tykkää nyt yhtään (tykkään siis erittäin paljon, kiitos). Melkeen sukelsin tän näytön läpi itekkin sinne hengaamaan poikien kanssa kolmanneksi pyöräksi, hehe. Tässä säily myös sellanen tietty balance kokoajan, vähän niinkun ei liikaa makeaa mahantäydeltä (vaikka toki halusinkin vaan lisää---) ja vaikka toivoin jo ekan osan aikana että Tao ja Kris lähestyis toisiaan jo mitä pikimmiten niin oon ilonen et se tapahtu tolleen pikkuhiljaa. Nautin myös noista pienistä huumorinheitoista joita löytyy aina rivien välistä, rakastan myös tota tapaa sun kirjotuksissa, vaikka ei ois varsinaisesti huumorificci niin silti saa aina välillä hymähdellä kaiken muun vakavan keskellä.:D Olin välillä ihan varma että Taosta paljastuukin joku ilkeä velho ja sillä on joku suunnitelma Krisin varalle, toisaalta epäilin et Tao osaa kans lukee Krisin ajatuksia ja sen takii sillä oli varaa kiusotella meidän pikkusta. Tao on kyl ihan helvetin mielenkiintonen persoona ja en todellakaan malta oottaa että saan lukee lisää!
"Otatko teetä?"
"Mitä?"

Zitao, joka seisoi suoraan hänen edessään, hänen polviensa välissä, näytti lähinnä paholaiselta, joka oli juuri vastaanottanut lastillisen sieluja.

”Minulla ei ole mitään sähkövirralla varustettua siveysvyötä lantioni ympärillä, Yifan.”

”Onko tämä...” Hän liikautti lantiotaan eteenpäin, nielaisi. ”...liikaa?”
Kris ei oikeastaan osannut sanoa, paitsi että hän saattaisi tulla housuihinsa, niin paljolta yksikin hieraisu tuntui.


Ansaitsisit kyllä oikeen pitkän ja sisällökkään mammuttikommentin mut mun aivot ei yksinkertasesti kykene tuottamaan järkeviä lauseita rn, joten lupaan enskerralla olla vähän pirteempi.:'D Nyt painun maate, hyvät huomenet sinne etukäteen.
Dear ██, I ██ you.

I will ██ you with every broken piece of me.

    2 tykkää.
Avatar
illusione
Roudari
 
Viestit: 82
Liittynyt: Su Syys 26, 2010 10:04 am
Paikkakunta: Sln

Re: Wiclet [EXO / KrisTao, K18, AU, 3/?, 21.11.]

ViestiKirjoittaja Ujelo » La Tammi 23, 2016 12:42 pm

Ette tiedä miten innoissani olen, koska HOLY FUCK KOMMENTTI IS THIS REAL OR IS THIS JUST FANTASYYYYYY--- okei anteeksi.

Kiitos siis todella paljon, illusione!
Unohdan tasaisin väliajoin, miten paljon oon vuosien aikana kirjoittanut ficcejä, ja hämmennyn aina uudestaan, kun joku tulee mainitsemaan niistä / kertoo pitävänsä niistä paljon tai muuta vastaavaa. Häkellyn ja kierin pitkin sohvaa ja virnistelen naama punaisena.
Sen voin sanoa, ettei näin dorkaa tyyppiä kannattaisi jumalaksi sanoa! Mutta silti, kiitos uudestaan. Onnistut valaan muhun uskoa, kun taas yritän saada kirjoittamisesta kiinni jouluajan ja pitkittyneen flunssan aiheuttaman tauon jälkeen. Vaikka kirjoittaisin varmaan silloinkin, kun mulla ei olisi yhtään lukijoita, teidän lukijoiden reaktiot ja se, että saan tietää viihdyttäneeni jotakuta, tekee tästä noin 1000 kertaa parempaa. Tuntuu kuin voisin antaa monelle lahjan samanaikaisesti! (Rakastan lahjojen antamista ihan ylettömästi.) Että tässä ollaan ihan win/win-tilanteessa. Eli myös - ole hyvä~

Aloin alunperin kirjoittaakin tätä ficciä siksi, että sain älyttömän vahvoja mielikuvia Taon asunnosta. Hyrisen, kun saan tietooni, että sen kuvailu on uponnut ihmisille, koska se todella on tärkeä osa koko tätä ideaa. En myös usein ole ollut näin maltillinen hahmojen suhteen kehittämisessä (joku voisi tehdä sen VIELÄ hitaammin, mutta mulla ei ole ollut siihen kärsivällisyyttä, heh, ehkä siksi että kirjoitan yleisemmin lyhyitä ficcejä?), on kiva kuulla siitäkin positiivista.
Mä en melkein koskaan ole sellaisessa tilanteessa, ettenkö voisi nauraa jollekin tai huomata tilanteesta huvittavia puolia - vakavammille ihmisille se on kuulemma joskus vähän raastavaa, mutta mä ainakin pärjään elämässä paljon paremmin, kun mikään ei ole ylenpalttisen vakavaa. Se välittyy väkisinkin ficceihinkin, mutta enpä ole tainnut kaikkien näiden vuosien aikana kuulla asiasta negatiivista kommenttia!

Saapa nähdä, mitä kaikkea siitä Taosta vielä paljastuu! On mulla aika yllättäviä käänteitä hihassa, sanoisin. Saattaa kyllä olla, että Krisistä vaan näkee kaiken kuin avoimesta kirjasta... :DD

Tämä kommentti oli oikein makoisa jo näinkin, mutta mikäli jaksat vääntää toistekin kommentin, oon siitä taas vähintään yhtä iloinen! Kiitos kun vaivauduit kellonajasta huolimatta!
Pyrin laittamaan uuden osan asap, se vaatii enää vain pientä hiomista.
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

    2 tykkää.
Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Wiclet [EXO / KrisTao, K18, AU, 4/?, 23.1.]

ViestiKirjoittaja Ujelo » La Tammi 23, 2016 1:40 pm

Diipadaapa double post, I'm a good host
in this topic
that's pretty epic
... Älkää edes kysykö.


- Picture time!
Stailatun Krisin mielikuva löytyy aika hyvin tästä kuvasta. Taon tyylistä en valitettavasti löytänyt mitään vastaavaa muuta kuin pään osalta.
- Uusi henkilö, Sehun!
- Soittolista on päivitetty. Valitettavasti Dark Times -kappaleesta, joka on siis toinen biisi luvussa ja on linkitettynä siellä kun Kris ja Tao aloittavat illanviettonsa kaupungilla, ei valitettavasti löytytynyt oikeaa versiota Youtubesta. Soittolistassa näin ollen on tylsempi versio, mutta kappaleessa linkki vie Vimeoon, josta löytyi se biisin versio, jota olen alunperin kuunnellutkin.
- Tää kappale taitaa sitten mennä jo tuonne K18-rajoille...
- Kommentoikaa, jos tykkäsitte!




~*~




4.luku






”Vaikutat hilpeämmältä kuin viimeksi.”

Kris yritti vetää naamalleen itselleen ominaisemman töykeänpuoleisen ilmeen, muttei onnistunut. Se oli hälyyttävää, sillä yleensä hänelle valitettiin ilottomuudesta. Jos Luhankin onnistui huomaamaan eron Skypen rakeisesta videokuvasta, muutoksen täytyi olla merkittävä.

”Koska olen paras ja pitkäaikaisin kaverisi, sinun täytyy kertoa, mistä – tai kenestä – tuo johtuu.”

Kris survoi etusormillaan poskiaan ollakseen virnistelemättä. Zitaon karmeat vitsit heidän yhteisen luentonsa professorista pyörivät hänen mielessään.
”En tiedä mistä puhut”, hän totesi epäselvästi ja yritti unohtaa, miten Zitao oli ynissyt hänen kaulaansa vasten vasta pari päivää sitten.

”Älä kuseta, Yifan. Kuka?”

Kris pudisteli päätään, huokaisi ja nojasi niin aggressiivisesti työtuolillaan taaksepäin, että oli kaataa itsensä. Hän oli ollut koko päivän suorastaan ärsyttävän hyväntuulinen, ja se oli Zitaon syytä. Krisin suoniin oli jostain syystä vyörynyt mielihyvähormoneja heti, kun hän oli nähnyt toisen naaman yliopiston käytävällä. Se oli ollut hämmentävää, kun otettiin huomioon, että hän oli käyttänyt viikonlopun loppupuolen uuden homouskriisin syövereissä. Sillä hetkellä hän taas ei jaksanut välittää muuttuneesta seksuaalisuudestaan – paitsi juuri nyt, kun hän joutui pohtimaan, kertoisiko Luhanille rehellisesti, mitä oli meneillään.

”Et ole puhunut yhdestäkään tytöstä koko sinä aikana, kun olet ollut siellä. Onko se joku yliopistolta? Vai olitko bilettämässä viikonloppuna? Vaikea kyllä uskoa, että olisit onnistunut iskemään jonkun tuolla naamalla, vaikutat vähintäänkin mielenvikaiselta–”

”Luhan–”

”–missä ei sinänsä ole minulle mitään uutta, mutta se on karkottanut aikaisemmin aika paljon naisihmisiä luotasi. Muistatko sen kerran, kun Henry järjesti pippalot lukion viimeisenä vuonna ja sinä melkein säikäytit hänen vuosikurssilaisensa hengiltä näyttämällä ihan sarjamurhaajalta–”

”Luhan!”

”–tai silloin, kun sen yhden huoltoaseman myyjä luuli sinua myymälävarkaaksi ja ehti jo painaa hälytysnappia ennen kuin edes avasit suusi, minähän sanoin, että se huivi oli huono idea–”

”Ei ole ketään naista.”

”–mutta en ole nähnyt pärställäsi tuollaista myrskyä kuin silloin, kun olet jo meinannut pyörtyä nestehukkaan kuolatessasi jonkun neidon perään niin paljon–”

”Sanoin, ettei ole ketään naista.”
Krisin kurkkua kuristi, kun hän painotti viimeistä sanaansa ja mulkoili merkitsevästi web-kameransa linssiin.
Luhan hiljeni viimein. Kris sulki silmänsä ja kuunteli lintujen etäistä sirkutusta ulkoa.

”Ai. Ai niin kuin että... Mikset sinä ole kertonut?!”

”Haluatko, että minä muistutan sinua siitä, miten kiihkeäksi heittäydyit Minseokin, sen vaihto-oppilaan, kanssa?”

”...Minä muistan sen kyllä, idiootti. Älä yritä kääntää puheenaihetta minun humalaisiin sekoiluihini. Sen sijaan voisit kertoa kaiken juuri nyt, koska mitä helvettiä?! Mistä lähtien? Kuka? Miten?”

Kris veti syvään henkeä ja tiivisti tilanteen yhtäkkiä kyselyikään taantuneelle Luhanille. Parhaan ystävänsä kiistattomasta rasittavuudesta huolimatta hän oli helpottunut, kun saattoi jakaa asian jonkun kanssa. Ei hän oikeastaan tajunnut, miksi oli edes viitsinyt pelätä Luhanille puhumista. Tuo ei ollut koskaan ollut mitenkään suvaitsematon tai käyttäytynyt erityisen heterosti itsekään, vaikkei Kris tiennytkään muista Luhanin miesseikkailuista kuin siitä yhdestä alkoholinhuuruisesta vehtailusessiosta.
Luhan oli itseasiassa niin haltioissaan, että Kris alkoi pelätä ystävänsä ilmaantuvan yhtäkkiä hänen asuntonsa oven taakse vain voidakseen tavata Zitaon (ja saadakseen myös uuden hiustyylin).

”Siitä vain on ikuisuus, kun olet viimeksi ollut tuollainen. Kai saan olla iloinen puolestasi?”

”Älä nyt innostu liikaa”, Kris mutisi. ”Emme me ole... missään suhteessa vielä.”
Tai ainakaan hän ei tietääkseen ollut. Eikö Zitao ollut viitannut siihen tapailuna? Ohimennen, tosin, ei suoraan, vaan vain kysyessään, millaiset kaverit suuttuisivat siitä, ketä Kris tapailisi.
Kris ei myöskään ollut varma, halusiko hän olla Zitaoon niin ilmiselvän... ihastunut? Hän ei osannut määritellä suhtautumistaan toiseen, koska hän ei kyennyt vertaamaan sitä tunteisiin, joita hänellä oli ollut elämänsä aikana tyttöihin. Ei hän voinut enää kieltää, etteikö hän olisi tuntenut vetoa Zitaoon, niin henkistä kuin fyysistäkin, mutta hän vieroksui sanaa ihastunut. Se kuulosti niin... romanttiselta, pehmolta. Kris pamautti otsansa kiinni pöydänreunaan ja olisi huitaissut Luhania tuon hekottaessa mikäli toinen ei olisi ollut valtameren takana.
”En halua olla kiinnostunut miehistä.”

”Olet nössö, Yifan. Ota se jänis pois housuistasi – tai ennakkoluulosi, tosin ne tuskin ovat housuissasi. Ei se ole mikään sairaus tai vika ihmisessä.”

”Muut sanoivat, että hän käy homobaareissa... Viekö hän minut sellaiseen viikonloppuna?”

”...Jos olisin siellä, olisin jo läpsinyt pääsi ympäri. Mitä väliä? Menette jonnekin pitämään hauskaa, onpa kamalaa. Liimaudu Zitaoon, jos et halua muiden himokkaita tassuja ahterillesi.”

Kris päästi suustaan vaikerruksen, muttei saanut Luhanilta minkäänlaista myötätuntoa.


Muodonmuutoksen kokenut hiustyyli kirvoitti kehuja yliopistolla. Kris valehteli käyneensä jossakin pikkuruisessa kampaamossa toisella puolella kaupunkia hetken mielijohteesta eikä tietenkään muistanut liikkeen nimeä. Hän ei kehdannut kertoa viettäneensä niin paljon aikaa Zitaon kanssa, mutta tunsi välitöntä syyllisyyttä siitä. Hän ei halunnut hävetä toista, eikä hän oikeastaan hävennytkään, vaan itseään, omaa muutostaan (huonompaan suuntaan, kuiskasi perinteiseksi kasvatettu omatunto hänen päässään). Kuka tahansa muu sai olla mitä tahansa, hän ilmeisesti ei – jos Kris olisi keskittynyt ajatukseensa syvemmin, hän olisi ehkä huomannut olevansa itselleen paljon julmempi kuin muille.
Koripalloharjoituksissaankaan hän ei päässyt pakoon tietoisuutta siitä, miten riippuvainen hän oli toisten hyväksynnästä, vaikkei kukaan niistä ihmisistä ollut hänelle todella merkityksellinen. Zitao sen sijaan oli.
Krisillä ei niin ollen ollut aikomustakaan erkaantua Zitaosta. Hän oli päättänyt kiivetä yli omista asennevammoistaan, olihan hän jo ainakin puolimatkassa kohti hyväksyntää. Luhanin suhtautuminen asiaan helpotti hänen oloaan huomattavasti, vaikka tuo lähinnä haukkuikin häntä kaikella veljellisellä rakkaudella. Eikä hän sitäpaitsi ollut humpsahtanut homoksi, vaan biseksuaaliksi – vaikka Luhanin sanoin:”mitä vitun väliä, olet silti ihminen.”
”Wu, ajattelitko pelata tämän päivän puolella?”
Kris oli tajuamattaan seisonut paikoillaan kuin tatti koripallo käsissään ja antanut muiden odottaa siirtoaan. Se oli huonohko taktiikka joukkueen varakapteenilta.

Heidän käytöksensä julkisilla paikoilla ei muuttunut miksikään. Kris tosin oli päivä päivältä tietoisempi siitä, miten Zitao jarrutteli vähän väliä – vetäytyi kiireesti kauemmas nojauduttuaan liian liki, kiskoi sopimattomiin paikkoihin valahtanutta katsettaan pois, pysäytti kosketuksia ennen kuin ne osuivatkaan kohteeseensa.
Kris jakautui kahtia mielessään. Puoliksi hän oli kiitollinen Zitaon hienovaraisuudesta, mutta puoliksi hän katui sitä, miten toisen tarvitsi estellä itselleen ominaista käytöstä ja Krisille suunnattua huomiota. Toisaalta vanhempi janosi sitä lisää, toisaalta hän edelleen kammosi sitä. Eivätkö muutkin parit saattaneet jättää julkisemmat hellyydenosoitukset pois? Ei kai se ollut niin outoa?
Aiemmissa suhteissaan Kris ei ollut kuulunut sellaiseen ihmisryhmään.
Oliko hän liian jyrkkä? Pitäisikö hänen antaa itselleen enemmän aikaa tottumiseen? Miksi hän oli niin peloissaan? Haittasiko Zitaoa enemmän kuin tuo antoi hänen ymmärtää? Miksi miehen kanssa deittailu oli olevinaan niin erilaista?
Kris epäili hänen päänsä halkeavan hetkenä minä hyvänsä. Olisi ollut hirveän kätevää, jos hän olisi osannut hiljentää omat ajatuksensa.


Perjantai-illalla Kris päätyi tekstaamaan lopputuloksen Zitaolle käännettyään vaatekaappinsa sisällön ylösalaisin – hän ei osaisi laittautua toisen ehtojen mukaisesti. Ehkä hänen olisi pitänyt käydä ostoksilla, mutta hän ei ollut varma, olisiko hän osannut valita kaupastakaan mitään, mikä olisi täyttänyt toisen vaatimukset.
Kris ei tiennyt, mitä mieltä nuorempi oli hänen kykenemättömyydestään, sillä vastausviestissä, jossa toinen lupasi huolehtia muusta paitsi kengistä ja farkuista, ei edelleenkään ollut minkään valtakunnan hymiöitä.

Seuraavana päivänä Kris purki hermostunutta energiaansa kuntosalilla ennen kuin raahautui kotiinsa syömään, peseytymään ja kokeilemaan, josko pystyisi keskittymään edes hetken esseeseen, joka hänen olisi pitänyt vääntää F. Scott Fitzgeraldin romaanista, mutta Kauniin ja kadotukseen tuomitun juonikäänteiden sijaan hänen mielensä täytti tulevan illan ohjelmisto.
Zitao ei ollut paljastanut Krisille mitään siitä, minne he olivat menossa. Kris olisi ollut varsin tyytyväinen toisen asunnon suojissa kaikkien kummallisuuksien keskellä haistelemassa tuoksuöljyjä ja tökkimässä mystisiä esineitä, mutta jostain syystä hän ei osannut kieltäytyä toisen suunnitelmista.
Ainakaan Zitao ei ollut pakottamassa häntä nahkahousuihin.

Kävi ilmi, että Zitao pakotti itse itsensä sellaisiin.
Kris oli kuvitellut, että toisen viimekertaiset, lähestulkoon päälle maalatut housut olisivat olleet piinaavin mahdollinen vaihtoehto, mutta hän oli ollut väärässä. Pahasti. Kris ei olisi halunnut sulatella kaiken muun lisäksi vielä epämääräistä fetissiä Zitaon alavartaloon mustan nahan verhoamana.
Ei sillä, että toisen yläosakaan olisi ollut helppo sietää. Se oli neulepaita – jos sitä saattoi sellaiseksi kutsua, sillä sen liian suuri venepääntie lipsui vuorotellen alas molemmilta puolilta Zitaon harteita, ja sen neulos oli niin ohutta, että siitä kutakuinkin näki läpi. Puhumattakaan tahallisesti revityistä, kylkiä paljastavista koloista paidan sivuilla.
Kris halusi vaihtaa paitaan poolokauluksen ja ommella reikien päälle paikkoja. Liikaa paljastelua, ihan liikaa.
Hopeinen ketju kiilsi vasten solisluita, ristin muotoiset korvakorut heilahtelivat pienesti jokaisella liikkeellä, musta meikki korosti silmien kissamaista muotoa.
Kris melkein kirosi ääneen, sillä hänellä tulisi olemaan hankalaa julkisella paikalla. Hänellä oli jo nyt vaikeaa vain katsella – aina Zitaon asuntoon tultuaan hän tunsi itsensä niin ympäristöön kuulumattomaksi, ettei hän heti pystynyt tekemään mitään aloitteita, mitään mikä olisi jollain tasolla tungettelevaa. Jotenkin Zitao oli niin voimakkaasti tilansa hallitsija ja vastuussa siitä, mitä saisi tapahtua kodissaan, että Kris ei pystynyt niin vain koskemaan tuota, vaikka olisi tahtonut, ja hänestä tuntui pahasti siltä, että toinen tiesi asian laidan, nauroi hänelle päänsä sisällä.
Siksi oli likimain kidutusta, kun Zitao kiskoi Krisin t-paidan pois ja puki toisen tilalle (mustan, ohuen, jonka v-kaula-aukko putosi niin matalalle, että hetken hän halusi peittää rintakehänsä), vaihtoi hänen korvakorunsa samanlaisiin kuin itsellään ja ripusti hänen kaulaansa rautaristin melkein hipaisemattakaan häntä muuten.
Ehkä se välttely oli jonkinlainen osa Zitaon suunnitelmia illan varalle, Kris pohti samalla, kun antoi toisen istuttaa itsensä sängyn reunalle ja hyökätä hänen naamansa kimppuun rajauskynän kanssa. Zitao laittoi hänen tukkansa – veti päältä pitkät hiukset taakse jollain aineella, josta Kris ei ollut koskaan kuullutkaan. Hänen ranteisiinsa ilmestyi muutama ketju, jotka olivat samaa sarjaa kaulakorun kanssa.
”Farkkusi voisivat kyllä olla kokoa pienemmät, mutta sentään ne ovat mustat”, Zitao mutisi melkein kuin itsekseen.
”Pidän enemmän verenkierrosta kiveksissäni, kiitos vain.”
Tarttuva nauru ohensi jännityksen paksua kerrosta samoin kuin tarjottu kylmä olutkin. Kris rentoutui siinä määrin, että yritti suudella Zitaoa – se pirulainen väisti, nauroi, iski silmää. Kris ei todellakaan tajunnut, joten hän yritti muutamaa yllätyshyökkäystä. Ne johtivat heidät lapsenomaiseen kisailuun, jonka päätteeksi pidempi onnistui saamaan toisen vasten ovenkarmia ja yhden suudelman, lyhyen mutta lämpimän.
Zitao läpsäisi Krisiä rintakehään.
”Haluan lähteä ajoissa enkä innostua tekemään muuta.”
Kris tuhahti ja varasti itselleen toisen suukon. Kaipuu toisen lähelle oli uudenlaista, vaativaa, häiritsevää. Häntä vaivasi tieto ulkomaailmaan poistumisesta, siellä olisi pakko rajoittaa mielitekojaan.
”Minne me olemme menossa?”
Zitao työnsi Krisin läheltään päin vastakkaista ovenkarmia ja iski kätensä hänen vyölleen, avasi sen selvästi tottunein kädenliikkein.
”Näet sitten.”
Nuorempi olisi yhtä hyvin voinut puhua vesihiihdosta ja papaijoista, Kris vain tuijotti suu auki toisen käsiä eikä tajunnut mistään muusta mitään. Zitao kuitenkin veti hänen vyönsä kokonaan pois avattuaan sen ja viskasi sen jonnekin, haki niittivyön omasta vaatekaapistaan.
”Tämä on parempi.”
Kris miltei pidätteli nyyhkäisyä toisen ujuttaessa vaihtoehtoista asustetta hänen vyölenkkeihinsä. Hän oli saada hermoromahduksen eikä Zitao osoittanut minkäänlaista armoa.

The Old Absinthe House oli ollut toiminnassa samalla paikalla New Orleansissa jo yli kaksisataa vuotta. Se ei ollut kaukana Zitaon kodista – sellaisen matkan päässä, jonka kykeni horjahtelemaan humaltuneenakin. Sen sisustuskin oli jostain aikojen takaa, puiset huonekalut olivat kokeneet kovia kolhuja. Asiakaskunta oli harvinaisen sekalaista, ja Kris oli melko yllättynyt siitä, että he sulautuivat joukkoon.
He asettuivat baaritiskin äärelle, koska Zitao oli painottanut, että he vain aloittaisivat siellä, joisivat yhden tai kaksi ennen etenemistä seuraavaan paikkaan. Tiskin toiselle puolelle ilmestyi nuori, aasialaissukuinen mies, joka oli pitkä ja hieman liian kapoinen, oudolla tavalla venyneen oloinen, kasvoillaan torjuvin ilme, jonka Kris oli nähnyt sitten katsottuaan peiliin liian aikaisin maanantaiaamuna. Pokerinaama vaihtui lähestyttävämpään hymyyn, kun baarimikko hoksasi Zitaon olemassaolon.
”Sinuakin näkee välillä.”
Zitao nyökkäsi, virnisti pahoittelevasti. ”Opiskelukiireitä. Sehun, tässä on Kris. Kris, Sehun.”
Sehun oli selvästi tehnyt baarimikon töitä jo pitkään, pyöräytti juuri tilaajan makuun sopivan vahvuisia juomia silmänräpäyksessä, ja oli kai jollain lailla komeakin, mutta Zitao tunsi Sehunin hyvin, sen kuuli keskustelusta, eikä Zitao ollut maininnut toisesta Krisille mitään. Ei kertaakaan heidän puhuessaan ystävistään.
Zitao ei ollut sokea Krisin synkistymiselle, joten Sehunin palvellessa muita asiakkaita hän myönsi jättäneensä jotain informaatiota välistä.
”En ole puhunut Sehunista, koska... no... Meidän ystävyytemme on vähän ylittänyt rajoja ajoittain, koska se on ollut helppoa ja kätevää niin, kun kummankaan yritykset deittailla eivät ole tuottaneet tulosta.”
Jos Krisillä olisi ollut ongelmia hallita kiukkuaan, hän olisi saattanut viskata drinkkinsä suoraan korealaislähtöisen nuorukaisen kalloon.
”Hän muutti tänne samoihin aikoihin kuin minäkin. Tapasimme joogakurssilla, jonne lääkäri oli passittanut hänet. Sehun oli yhtä notkea kuin rautakanki eikä suostunut puhumaan oikein kellekään pienen puhevikansa takia – paitsi minulle. Hänellä on edelleen vaikeuksia ässän lausumisessa, varsinkin jos hän hermostuu, joten ole kiltisti.”
Zitaon suupieltä nyki. Hän potkaisi kengänkärjellään Krisiä nilkkaan.
”Ei hänestä ole mitään uhkaa sinulle. En ole nähnyt häntä koko sinä aikana, kun olen hengaillut kanssasi.”
Mutta Kris oli luonnostaan mustasukkainen. Hän oli aina tehnyt parhaansa hillitäkseen pahimmat purkauksensa, mutta varsinkin silloin, kun hän ei ollenkaan voinut ennustaa tilannetta, hänessä alkoi kuplia. Hän ei luultavasti oppisi pitämään Sehunista. Ei vaikka tuo tarjosi heille toisen kierroksen juotavaa.
Kun Zitao katosi miestenhuoneeseen, Kris yritti parhaansa ollakseen kohtelias Sehunille. Hän huomasi toisen todella lispaavan vähän puhuessaan, ja se oli oudolla tavalla hellyyttävää.
”Tao kertoi, että te tapasitte joogatunneilla.”
Sehun irvisti. ”Se oli kamalaa. Siis ne tunnit olivat, ei Tao. En olisi varmaan selvinnyt kurssista hengissä, ellei hän olisi voinut neuvoa minua.”
Baarimikko laski kätensä tiskille ja nojasi Krisiä kohti ilkikurinen pilke silmissään.
”Olet varmaan jo huomannut, miten notkea Tao on. Siitä on kaikenlaista iloa.”
Siinä oli aivan liikaa informaatiota. Kris veti vähän alkoholia henkeen ja yski sitä seuraavan minuutin pois keuhkoistaan. Joku, joka paljastui paikalle palanneeksi Zitaoksi, hakkasi häntä avuliaasti selkään.
”Sehun, mitä ihmettä sinä sanoit hänelle?”
”En mitään pahaa! Itsekin kehuskelet notkeudellasi minkä ehdit.”
Kris piti ensin silmiään kiinni, mutta se vain pahensi mielikuvien määrää – ja kun ne vielä koskivat Zitaoa ja Sehunia, hän toivoi voivansa vajota maan alle. Zitaon kämmen hänen selällään lohdutti sentään vähän.
”Ihme siveyden sipuleita... Ihan kuin te ette olisi harrastaneet seksiä.”
Nyt intensiivinen vaivaantuneisuuden aura ympäröi Krisin lisäksi myös Zitaon, ja Sehun tuijotti heitä suu auki unohtuneena.
”Ei kai taas, Tao?”
”Ole hiljaa, Seh–”
”Kuule, jätti, en välitä vaikka olisit minua metrin pidempi ja sata kiloa painavampi – jos satutat Taoa mitenkään, minä lupaan muotoilla nuppisi uuteen uskoon pesäpallomailalla. Hän on jo kärsinyt ihan tarpeeksi siitä, että yrittää aina muuttaa kusipäisiä heteroita poikaystävikseen.”
Krisin aivot työskentelivät vimmaisesti käsitelläkseen kaikki oleelliset faktat puheenvuoroista.
”En minä halua satuttaa häntä”, hän sai pinnistettyä ulos suustaan ennen kuin Zitao tarttui häntä olkavarresta, veti hänet ylös baarijakkaralta ja työnsi häntä sitten kohti baarin ulko-ovea.
”Hei hei Sehun, soitan sinulle ensi viikolla.”
Sehun vilkutti heidän peräänsä aikansa eläneellä rätillä.

”Sepä oli kiusallista.”
Zitao vitsaili ja naureskeli melkein paniikkisesti kuin olisi epätoivoisesti yrittänyt paikata jotain Sehunin tekemiä tuhoja Krisin tietoisuudessa. Viileä ulkoilma sai Krisin toipumaan tilanteesta siinä määrin, että hän saattoi hymähtää ja pudistella päätään toisen selityksille.
”Rauhoitu, kaikki on ihan ok.”
”Sehunin suodattimet eivät ole kunnossa”, Zitao mutisi vielä ennen kuin pysähtyi kadulle, katsoi Krisiä. Kris vilkaisi ympärilleen, mutta vieressä ei ollut kuin vanhanaikaisia asuntaloja ja joitain liiketiloja. Ilmeisesti he eivät olleet vielä perillä seuraavassa päämäärässään, vaan Zitaon stopille oli muu tarkoitus.
”Mutta hänellä lienee pointti siinä, että olen ehkä... liian monta kertaa kiinnostunut miehistä, jotka eivät ole olleet kiinnostuneet miehistä. Tai ehkä olen hetken luullut onnistuneeni, muuttaneeni jonkun, mutta olenkin sitten ollut pahasti väärässä.”
Kris ymmärsi, että he olivat juuri sellaisessa kohdassa jutussaan, jossa Zitao oli luultavasti ennen saanut pakit. Tai useampia. Ja että Sehun oli tietoinen kaikista niistä kerroista, kun homma oli mennyt pieleen ja Zitao oli tarvinnut rohkaisua tai olkapäätä, jota vasten vollottaa.
”Sehun olettaa, että olet samanlainen kuin ne muut.”
Zitao katsoi edelleen nolostuneena Krisiä, jota uudet tiedot eivät kuitenkaan hermostuttaneet. Ei hän ollut samanlainen kuin muut. (Hän ei aikonut olla, hän todella halusi, että heidän suhteensa etenisi.)
Kris astui lähemmäs lyhyempää.
”Ovatko ne muut suostuneet kanssasi homobaariin?”
”Eivät, mutta– hei, mistä tiedät, mihin olemme menossa?”
Kris nauroi. Hän oli epäillyt Zitaon illanviettotapoja sen verran pitkään, että hän oli jo lähes sinut asian kanssa.
”Ei sitä ollut niin vaikea arvata.” (Se oli hänestä parempi vastaus kuin ”minulle kerrottiin, että käyt sellaisissa.”)
Zitao näytti murjottavaa naamaa yllätyksensä mentyä pilalle.
”Oleellista tässä on nyt se, että minä suostuin, enkä minä ole ajatellut perääntyä tästä koko jutusta.”
Toisen huulet kääntyivät hitaasti hymyn puolelle.

”Onko minun pakko tulla?”
Kris tuijotti niska kenossa neonpinkkiä kylttiä, jossa oli tasan kaksi kirjainta – Oz. Hän ei epäillyt hetkeäkään, etteikö järeiden mustien pariovien takaa olisi löytynyt varsinainen ihmemaa.
Zitao pyöräytti silmiään.
”Mitä tapahtui sille, ettet ajatellut perääntyä?”
”Minä puhuin meidän tapailustamme, en tästä... viihdemuodosta.”
”Niin varmasti.”
Kris ei sillä hetkellä osannut olla niin jyrkkä ja vakuuttava, että olisi voinut estellä Zitaoa, kun tuo jälleen kerran tarttui häntä käsivarresta ja hinasi hänet huvittuneen portinvartijan ohi sisälle baariin.
Kasvoja vasten läjähtävä tuoksumaailma ei erottanut Ozia mitenkään niistä paikoista, joissa Kris oli käynyt aiemmin. Tekosavua, erilaisia juomia, hikeä, tupakkaa. Musiikki oli melkein yhtä toistuvaa kuin useissa muissa klubeissa, bassobiitin johtamaa. Seinät ja lattiat olivat mustat lukuunottamatta muutamia tehostepisteitä kirkkaalla sinisellä ja samalla pinkillä kuin kylttikin, yksityiskohdat olivat pitkälti väriltään erilaisia neonsävyjä.
Eteisaulasta pääsi suureen huoneeseen, jossa oli pöytäryhmiä ja pitkä baaritiski. Zitao kertoi, että yläkerrassa oli vielä yksi oleskelutila, kun taas maan alla oli itse tanssitila.
Kris pyrki pitämään huomionsa vain ja ainoastaan Zitaossa, sillä häntä lievästi ilmaistuna haittasivat katseet, joita häneen itseensä kohdistui. Zitao veti virnettä sisäänpäin todetessaan sen johtuvan pienistä piireistä ja siitä, että Kris oli vieras kasvo – ja hyvännäköinen sellainen, kiitos Zitaon uskomattomien stailaustaitojen.
Matkalla baaritiskille he kinastelivat siitä, olisiko kukaan tuijottanut Krisiä, jos Zitao ei olisi käyttänyt tyylitajuaan häneen.
Kukaan vieras ei kuitenkaan tullut juttelemaan heille niin kauan, kun he kommunikoivat miltei otsat vastakkain – muuten olisi ollut hankala kuulla toisen sanoja. Muutaman poikkeuksellisen värikkään drinkin jälkeen Zitao puoliksi huusi Krisin korvaan haluavansa tanssimaan pohjakerrokseen.
Kris protestoi. Hän ei ollut hyvä tanssija – nuorempi lupasi opettaa häntä. Kris valitti, että ihmisten väliin litistyminen ahdisti häntä. Zitao ihmetteli sarkastisesti, miten kyseinen vaiva ilmaantui kätevästi juuri sillä nimenomaisella hetkellä.
Lopulta toinen myöntyi siihen, että Kris saisi hengailla alakerran baaritiskillä Zitaon tanssiessa.

Krisin oli yllättävän vaikea sallia Zitaon sukeltaa bilettävän (pääasiassa mieshenkilöistä koostuvan) massan sekaan spottivalojen alle. Toinen pysyi kyllä hänen näkyvissään, mutta Kris oli varma siitä, että varsin pian joku yrittäisi lähestyä Zitaoa. Tuo näytti sen verran silmiä hivelevältä, kultaista ihoa edelleen liikaa näkyvillä, mustalla kehystetyissä silmissä sopiva humaltumistila, estottomuutta ja intoa tanssia. Kris ärähti itsekseen ja tilasi ”jotakin vahvaa ja vodkaan tehtyä” baarimikolta, joka näytti liian tietoiselta ja myötätuntoiselta hänen pulmastaan (ja silti hänen piti maksaa juomansa).
Järkytyksekseen Kris joutui kymmenen minuutin aikana torjumaan useampia itseensä kohdistuvia iskuyrityksiä. Hän ei todellakaan ollut tottunut siihen, että miehet silmäilivät hänet päästä varpaisiin, joku jopa nuolaisi huuliaan. Jänelle iskettiin silmää, hänen hartiaansa hiveltiin. Kris tunsi itsensä yllättävän puolustuskyvyttömäksi ennen kuin tajusi voivansa pysäyttää nämä tapaukset samalla tavalla kuin liian innokkaat naisetkin – mulkoilemalla ja nostamalla toisen kämmenensä eteen mahdollisimman torjuvasti.
Krisin oli pakko päästä hetken rauhaan, joten hän haravoi tiensä wc-tiloihin. Ensimmäisestä vihreäovisesta kopista vastaan tuli varsin pitkälle housuttomuuteen ehtinyt pariskunta. Kris pahoitteli keskeytystä, pamautti oven uudelleen kiinni ja suuntasi huoneen toiseen päähän tyhjään koppiin kiroillen mielessään kuin merimies. Ehkä pisuaarikin olisi ollut vaihtoehto, mutta hän ei aivan heti esittelisi penistään sillä klubilla. Hän pelkäsi sen puolesta. Tovia aiemmin kohdatun parin nautinnon äänet rasittivat Krisiä vielä hieman lisää.

Kris liimaili hermojaan takaisin yhteen ennen kuin uskaltautui palaamaan entiselle paikalleen baaritiskin ääreen. Juhlakansaa liikuttava kappale tuntui tietävän hänen olotilansa, niin usein siinä vilahteli painokelvottomia sanoja.
Kris tilasi uuden lasillisen. Laskiessaan juoman hänen eteensä työntekijä kumartui hänen puoleensa ja vihjasi, että hän voisi haluta katsoa taakseen. Kris ei ollut asiasta yhtä varma, mutta hänen kehonsa kääntyi ennen kuin hän ehti punnita plussia ja miinuksia.
Tavallaan Kris tiesi etukäteen, mitä hän näkisi. Ihmiseksi naamioitunut iilimato oli kiinni Zitaossa (hänen Zitaossaan), tyypin kourat olivat helvetin alhaalla ja väärässä paikassa, eikä Zitao edes työntänyt niitä pois, ei, vaan se pirulainen oli kietaissut kätensä iilimadon niskaan.
Kris veti henkeä kerran, toisenkin (vaikkei edes saanut liiemmin happea, tilan ilmanvaihdossa oli toivomisen varaa). Hän otti juomansa, nosti sen huulilleen ja tyhjensi lasin kerralla. Alkoholi poltti tiensä hänen päähänsä ja Kris kolautti tyhjän lasin tiskiin, nyökkäsi baarimikolle ja suuntasi kohti moraalitonta seuralaistaan.
Kris olisi voinut loukkaantua, nimitellä Zitaoa pahastikin mielessään, mutta hän oli niitä mustasukkaisia, jotka eivät voineet ratkaista pulmia niin tehottomasti. Hänen oli pakko toimia, hän tulisi hulluksi muuten – hän töni ihmisiä tieltään, jos nuo eivät muuten tajunneet väistää, ja pian hän oli Zitaon ja iilimadon luona. Hän taputti tuntematonta olalle. Saatuaan miehen huomion Kris osoitti toisen kätensä peukalolla olkansa yli ja muotoili huulillaan sanan ”häivy”. Iilimato kurtisti kulmiaan ja oli pistää vastaan, mutta sitten Zitaokin oli jo irrottanut otteensa (tuo oli tehnyt niin heti Krisin saavuttua) ja astui vieraasta kauemmas, lähemmäs Krisiä. Iilimato katosi suosiolla.
”Mitä hittoa sinä teet?”
”Miten niin? Tanssin!”
”Jonkun toisen kanssa!”
”Sinä et halunnut tanssia! Ja häivyit–”
”Kävin kusella, idiootti!”
Joku tönäisi Krisiä, luultavasti vahingossa, selkään niin, että varomaton horjahti ja törmäsi Zitaoon, joka onneksi tasapainotti heidät molemmat ennen kuin he romahtivat lattialle.
”Nyt olet jo täällä, joten jää.”
Zitaon suu oli yhtäkkiä Krisin korvaa vasten, sanat ohittivat lujaa huudatetun musiikin, ja Krisin keho reagoi samantien lämpimään hengitykseen, aavistukseen toisen käyttämästä tuoksusta.
Kris kupli täynnä kateutta, kiukkua, halua ja haluttomuutta. Zitao oli toimintakykyisempi, kädet hänen kehollaan ohjasivat häntä liikkumaan, ja viimein se kävi Krisille järkeenkin niin, että se olisi paras tapa pitää muut erossa toisesta.
Tanssilattialla ei ollut tilaa epäoleelliselle, rytmikäs musiikki peitti ajatusten vilinän, millään muulla ei lopulta ollut väliä kuin tanssimisella, Zitaon ilmeessä oli kiehtovaa mielihyvää, ja hetki hetkeltä, milli milliltä, vartalot hakeutuivat lähemmäs toisiaan.
Kris olisi voinut saada shokin siitä, miten Zitaon lantio yhtäkkiä oli kiinni hänen omassaan, mutta vanhempi oli humalassa, hetken ja Zitaon viemä, joten hän hyväksyi häpeilemättä nautinnon kipinöitä synnyttävän kontaktin olemassaolon.
Zitao maistui trooppisilta hedelmiltä ja vaalealta rommilta, hitusen absintilta, ja Kris enemmänkin tunsi kuin kuuli toisen voihkaisun, kun hän liu'utti kätensä toisen takamukselle. Huulet, kielet erkanivat ja löysivät tiensä takaisin yhteen. Kris rakasti nahan tuntua sormiaan vasten ja oikeasti vielä enemmän Zitaon eri osia. Siinä oli turvallista himoita, mikään ei voisi edetä liian pitkälle, tällaisen Kris vielä hallitsi. Hän osasi jo taistella suudelman hallinnasta, oli tottunut Zitaon vahvoihin raajoihin, pituuteen ja hyökkäävyyteen. Zitaonkaan käsillä ei ollut jarruja, ne menivät minne niitä huvitti.
He kadottivat ajantajun, kappaleet vaihtuivat, kukaan ei erottanut heitä, kukaan ei tullut tuomitsemaan kielisuudelmista tai siitä, miten Kris hautasi kasvonsa Zitaon kaulaan ja puri, puri niin että syntyneen mustelman näki heti. Zitaon sormet ehtivät hänen paitansa alle ja Kris pujotti omansa sisään rei'istä Zitaon neuleen sivuilla, hyvä kun ei repinyt vaatetta enempää auki. Zitao oli niin lähellä, niin iholla, eikä Kris tiennyt miten oli edes mahdollista kiihottua yhtään enempää.

Pari melkein juoksi portaat ylös ja eteisaulaan, kiirehti saadakseen takkinsa narikasta, päästäkseen ulos klubilta. Hätäiset askeleet jättivät Ozin taakseen, kylmentynyt tuuli ei onnistunut rauhoittamaan heitä, useampikin varjoinen kadunkulma tai syvennys sai heidät muutamaksi sekunniksi vieraikseen.
Matka Zitaon asunnolle ei onneksi ollut yhtään pidempi. He kompastelivat kierreportaissa ja yrittivät vuorotellen hillitä naurunsa, etteivät häiritsisi naapureita. Zitao pudotti avaimensa kahdesti eikä meinannut osua lukkoon – syy ei tietenkään ollut Krisin, jonka oli mahdotonta pitää näppinsä erossa nuoremmasta. He melkein kaatuivat sisälle asuntoon ja pamauttivat oven kiinni perässään, se siitä hiljaisuudesta. Eteiskäytävässä he pysähtyivät suutelemaan riisuessaan kengät ja takit, haparoivat pidemmälle huulet vastakkain.
Kris törmäsi sänkyyn Zitaon ohjaamana, romahti selälleen patjalle, ja déja vu – toinen avasi hänen vyönsä, kiskoi sen pois lenkeistä, heitti jonnekin taakseen. Sillä kertaa toisella tosin oli ilmiselvästi mielessä jotakin muuta kuin ulkonäön yksityiskohtien hiominen. Vaikkei Kris nähnyt hämärässä Zitaon ilmettä tarkasti – heidän ainoa valonlähteensä oli keittiön kattolamppu, jonka Zitao oli läimäissyt päälle heidän horjahdellessaan huoneen ohi – hän pystyi vannomaan, että toinen katsoi häntä kuin saalista, mutta tyytyväisenä, kuin olisi jo saanut hänet ansaan.
Ei Kris oikeastaan voinut kieltääkään sitä, mutta toisin kuin saaliit yleensä, hän ei pyristellyt vastaan. Rakennus olisi saanut romahtaa hänen ympäriltään ennen kuin hän olisi luopunut siitä hetkestä. Hän kohottautui olkavarsiensa varaan seuraamaan, miten Zitao avasi hänen farkkunsa ja kiskoi ne pois, sukat myös. Toinen viittoi häntä kömpimään paremmin sängylle ja seurasi sitten itse perässä, veti paitansa pois samalla. Kris oli niin hypnotisoitunut puolialastomasta Zitaosta, ettei edes kyseenalaistanut toisen vauhdikkaita jatkotoimia. Zitao hankkiutui eroon hänen boksereistaan kadehdittavalla vauhdilla ja ohjasi hänen jalkansa erilleen, asettautui polvilleen niiden väliin.
Krisin iho oli väreillä pelkästään äkillisestä viileämmästä ilmasta kuumilla alueilla, shokki vaatteiden katoamisesta ei ollut läheskään ohi ennen kuin Zitao jo painoi kämmenillään hänen reisiään, kumartui ja otti hänen kovuutensa pään suuhunsa.
Kris kirosi, sillä Zitao oli helvetin hyvä siinä, ehkä paras jonka hän oli kohdannut (ei hän tosin olisi pystynyt muistamaan aiempiaan, vaikka olisi yrittänyt). Toisella ei kylläkään ollut tippaakaan kärsivällisyyttä, vaan tuo kiihdytti kokeilusta toiseen, etsi kulmia ja pisteitä, joihin Kris reagoi eniten. Kris oli jo jonkin aikaa ollut siinä pisteessä, ettei hänkään olisi sietänyt ylenmääräistä hidastelua, joten Zitaon heittäytyminen ei haitannut tippaakaan. Zitao tarvitsi käsiään pitämässä Krisiä aloillaan, sillä muuten vanhempi olisi varmasti työntynyt hallitsemattomasti toisen kurkkuun. Vähitellen kävi ilmi, ettei Zitao vain halunnut arvaamattomia liikkeitä – tuon kurkulla ei ollut lähes minkäänlaista vastusta, ja Kris sadatteli taas, ei voinut kuin rutistaa punaista päiväpeittoa nyrkkeihinsä ja tuijottaa. Zitao oli keskittynyt, niin keskittynyt, eikä ollut tehnyt itselleen muuta kuin avannut housunsa helpottaakseen puristusta. Hän päästi yhä nopeammin Krisin erektion syvemmälle suuhunsa, nieli ajoittain hänen ympärillään, vaihtoi välillä nuolaisuihin voidakseen hengittää paremmin. Zitaon oikea käsi työnsi Krisin paidanhelmaa ylemmäs, hiveli vatsaa ja rintakehää niin pitkälle kuin ylsi.
Kris ei edes tunnistanut ääniä, joita hänen omasta kurkustaan pääsi, mutta kertyvän nautinnon ja lihasten vapinan kylläkin. Hän onnistui vain vaivoin muotoilemaan varoittavia sanoja ennen kuin laukesi selkä matalalla kaarella, silmät kiinni puristuneina.
Kris palasi takaisin maan pinnalle nähdäkseen Zitaon pyyhkimässä kämmenselällään suupieliään. Tuo kömpi hänen ylleen, jalat nyt molemmin puolin Krisin lantiota, ja iski huulensa hänen omilleen ennen kuin hän ehti kääntää kasvonsa sivuun. Kris ei ollut koskaan halunnut suudella tyttöystäviään (tai jotain sen suuntaisia) heti suihinoton jälkeen, koska ajatus omista nesteistä ei viehättänyt häntä millään tasolla, mutta Zitao otti kiinni hänen päästään eikä päästänyt häntä pakoon ennen kuin oli saanut tarpeekseen. (Oikeastaan maku ei edes ollut niin paha, kunhan ei vain ajatellut, mistä se johtui. Enemmän Krisillä oli ongelmia hyväksyä se, miten Zitao kykeni käsittelemään häntä, siirtämään ja estämään, omilla voimillaan.)
”Auta minua”, Zitao mumisi hänen huulilleen ja työnsi lantionsa vasten Krisin alavatsaa.
Kris oli yhä melko hervoton orgasmistaan, mutta myös rentoutunut, kännissäkin, ja hän pitäisi itseään paskiaisena, ellei tekisi Zitaolle palvelusta. Yllätyksekseen hän myös tahtoi koskea Zitaoa silläkin tavalla, vaikkei vieläkään erityisesti kuumotellut peniksien perään. Kris tarttui haparoiden sekä toisen farkkujen yläreunaan että niiden alta pilkottavien boksereiden vyötäröön ja veti ne hidastellen alaspäin puoleenväliin toisen reisiä – Zitao sihahti, kun vaivannut paine katosi, ja Kris piti lähestulkoon samanlaisen äännähdyksen, ei taaskaan voinut olla katsomatta hyvinkin suoraan.
Hän oli aina ollut urheilujoukkueissa, hän oli nähnyt pukuhuoneissa ja suihkutiloissa kaikenlaisia vehkeitä, mutta se, mikä oli Zitaossa poikkeavaa, sai Krisin suun kuivumaan. Hänen oli pakko ojentaa kätensä ja koskettaa, hän ei uskonut silmiään ihan täysin. Metalliset pallot olivat lähellä kärkeä, yläpuolella mutta selvästi vasemmalla puolella, noin sentin tai parin päässä toisistaan. Ne tuntuivat melkein yhtä lämpimiltä kuin iho, jossa ne olivat kiinni.
Zitao säpsähti kontaktista kuin olisi saanut kevyen sähköiskun. Kris vilkaisi toisen kasvoja, kohtasi tuskaisen katseen, tajusi vasta sitten pidätelleensä hengitystään.
”Ovatko ne... herkät?”
Zitao nyökytteli, siirsi lantiotaan Krisin kättä kohti pyytävästi. Kris hukkasi viimeisetkin epäröinnin rippeensä silkkaan mielenkiintoon sekä tarpeeseen saada selville, mistä Zitao pitäisi eniten. Hän kietoi kokeilevasti pitkät sormensa kovuuden ympärille ja liikutti niitä maltillisesti ylhäältä alas, varmisti että peukalon pää kulki joka kerralla lävistyksen yli. Zitaon kädet hänen sivuillaan tärisivät, ja kohta toinen vajosikin hieman alemmas kykenemättä kannattelemaan painoaan enää täysin. Raskas hengitys muuttui käheiksi huokauksiksi, Zitaon omat liikkeet kohtasivat Krisin käden vastaavat, eikä hän voinut olla miettimättä, liikkuiko Zitao samoin ollessaan jonkun sisällä, miltä se lävistys tuntuisi. Krisiä hävetti se, että ajatukset kiihottivat häntä, hän ei ollut koskaan edes harkinnut alistuvaa osaa, niin itsestään selvä hänelle oli perinteinen miehen asema seksissä. Zitao oli todellakin lumonnut hänet, ehkä kirjaimellisestikin joillain pimeillä loitsuilla.
Kris pakotti itsensä palaamaan takaisin nykyhetkeen ja Zitaoon yllään, hänen kädessään. Hän kiristi otettaan, nopeutti vetojaan, kiskoi Zitaon väkisin rajan yli ja seurasi, miten toinen laukesi hänen kädelleen ja vatsalleen.

”Halusit yllättää minut sillä, vai?”
Zitao käänsi katseensa katosta vieressään lojuvaan Krisiin. He olivat olleet hiljaa viitisen minuuttia keräillen hengityksiään ja aivosolujaan viitsimättä vielä korjata epämääräisiä vaatetuksiaan.
”Millä?”
”Lävistyksellä.”
Krisin kasvoilla oli hölmistynyt ilme. Zitao virnisti.
”En suunnitellut sitä mitenkään erityisesti. En kai vain osannut päättää, miten kertoisin siitä. 'Hei, minulla on muuten ylimääräistä metallia jalkojeni välissä. Ihan vain tiedoksesi.'”
Kris naurahti, käänsi myös kasvonsa toisen puoleen. Kummatkin pistivät merkille levinneet rajaukset toistensa silmien ympärillä, eivät huomauttaneet niistä mitään.
”Eikö se sattunut?”
”Kohtalaisesti.” Pieni tauko. ”Aion ottaa vielä toisen samanlaisen. Siksi tuo ensimmäinen on niin paljon vasemmalla, oikealle piti jättää tilaa.”
”Onko tuolla jotain... nimeä?”
”Dydoe. Sinun ei siis tarvitse heittää huonoa läppää siitä, että minulla on Albert-niminen prinssi alapäässäni, kyse ei ole siitä lävistyksestä.”
Kris pudisteli päätään sekä epäuskoisena että naurunhaluisena.
Hiljalleen, kun hän alkoi olla laskeutunut korkeuksistaan, siitä vimmaisesta pakosta saada ja antaa mielihyvää, se puolialastomuuden tila tuntui yhä häiritsevämmältä. Siksi Kris kampesi itsensä vaivalloisesti istumaan ja haroi hiuksiaan, ihmetteli hetken ennen kuin bongasi alusvaatteensa lattialta ja saattoi pukea ne takaisin päälleen. Hän vilkaisi Zitaoa, joka yhä makoili raukeana vuoteellaan silmät suljettuina, vaikka olikin kiskonut bokserinsa ylös. Kris hymähti ja nappasi kiinni toisen nahkahousujen lahkeista, nyki ne pois tuon yltä. Hän jämähti katselemaan Zitaoa, kun hän nyt ensimmäisen kerran todisti toisen niin vähissä vaatteissa. Ensimmäinen sana, joka hänen mieleensä nousi, oli 'kaunis'. Hän olisi halunnut kuljettaa käsiään toisen nilkoilta aina niskaan asti, tehdä hetkestä jotenkin todellisemman, kokea elävän kehon tuntoaistillaankin.
”Maa kutsuu Krisiä.”
Zitao pidätteli naurua, joten Kris oli tuohtuvinaan ja heitti pitelemänsä nahkahousut toisen naamalle, kääntyi kannoillaan ja poistui kylpyhuoneeseen hankkiutuakseen eroon jännittävästä makuyhdistelmästä suussaan. Hän tappaisi sivullisia aamuhengityksellään, jos jättäisi hampaiden harjaamisen väliin.




~*~
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

    4 tykkää.
Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere


Paluu Muu fanfiction

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron