The rhythms of the night (Kyo/Kiyoharu, songfic, R)

Alastomuus, seksi tai seksuaaliseksi koettu käytös, huumausaineet, väkivalta ja huono kielenkäyttö saattavat esiintyä ficissä jo selkeinä tai voimakkaina.

The rhythms of the night (Kyo/Kiyoharu, songfic, R)

ViestiKirjoittaja Amber » Ke Syys 10, 2008 7:27 pm

The rhythms of the night
Omistettu Kirainelle – paljon onnea vanhentumisestasi!


Kirjoittaja: Amber
Beta: En koe tarvitsevani.
Paritus: Kyo (Dir en grey) x Kiyoharu (Kuroyume, SADS, soolo)
Ikäraja: lievä R
Genre: songfic, oneshot, romance, draama, _lievästi angst
Biisi: The Crash – Flash
PoV: Kyo

Summary: May your love be untrue,
There’s nothing I would not do for you


~

I heard your song on the radio

En koskaan unohda, miten äänesi valui värisevänä ja kaipaavana huoneeni seinillä. En unohda, miten makea se oli jo ensikuulemalta.
En unohda sitä edes maistaessani samaa hunajaa huuliltasi suudelmassa.

Who am I to resist heroes?

Olin silloin niin nuori, eksyksissä ja pahan oloni kourissa.
Siitä on kauan, mutta muistan vieläkin, miten maailman keinunta, pyörintä ja meteli tasoittui laulusi täyttäessä tyhjät kohdat minusta. Sait kaiken hetkittäin selväksi ja kauniiksi.
Rakastin sinua niin kuin pelastajaa rakastetaan. Kiitollisena.

Saw your show in the neon lights glow

Aloin käydä katsomassa sinua lavalla. Olit kaunis, kaunis ja erilainen ja ihailtava, enkä voinut olla tuntematta katkeruutta siitä, etten koskaan pääsisi sinua eturiviä lähemmäs enkä minä olisi sinulle koskaan edes katsekontaktin arvoinen.

You’re the man

Tajusin haluavani tulla samanlaiseksi kuin sinä.

Forevermore we’ll remember the name of a boy without shame

Halusin olla yhtä rohkea, kuuluisa, taitava ja kaunis kuin sinä, vaikka tiesin, ettei minusta koskaan tulisi mitään elävää legendaa kuten sinusta. Ei tällaisista tule kuin roistoja ja pummeja.
Jostain syystä minulle kävikin toisin.

*

Äänesi rahisee minulle puhelinlinjan toisesta päästä kuin gramofonista.

”Haluan tavata sinut. Viimeisestähän on jo aikaa.”
Naurahdat itsevarmasti.
Minä nielaisen tyhjää ja sydämeni hakkaa korvissa. Kuuletkohan sinäkin sen?
”Niin.”
Miksi helvetissä haluat tavata minut? Luuletko, että on pakko? Jonkinlainen velvollisuus tavata kaikkia vanhoja roudareita ja hyvänpäiväntuttuja?
”Juotko nykyään?”
Ynähdän myöntävästi.
”Siinä tapauksessa meillä ei ole ongelmaa sen suhteen, miten vietämme yhteisen aikamme.”

Who am I to resist your time?

*

Silmäsi ovat aivan helvetin syvät. Uppoan niihin nilkkoja myöten – juoksuhiekkaa – kun katsot suoraan minuun hymyillen itsetietoista hymyäsi.

Who am I to escape your soul control?

Kun painat minut hartiasta vasten seinää, suljet silmäsi ja hengähdät korvaani muutaman sanan, olen uponnut lantiota myöten silmiisi, jotka eivät enää edes katso minuun.

En enää pääse pakoon.
Kuka helvetti edes haluaisi päästä pakoon Kiyoharun kosketuksilta?

”Kyo-kun…”
Ynähdän ja katson yllättäen niin kovin lähellä olevia huuliasi.

May your love be untrue,
There’s nothing I would not do for you


“Haluan sinut kotiini.” Vastustamaton hymy.

Mitä siitä, jos tämä on ainoa kerta kanssasi? Mitä siitä, että olen vain yksi esine liukuhihnallasi? Jos sinä haluat minut kotiisi, minä haluan tulla sinne. Mitä vain sinulle.

Lupaan sinulle katseellani kaiken, mitä haluat.

*

Päässäni takoo vain yksi ajatus, kun painat minut selälleni ja tulet siihen, lähelle:

It’s you, it’s you, it’s you

Viiksisänkesi raapii kevyesti kaulaani, kun suutelet sitä. Paitasi selkä tulee hikiseksi kämmenteni alla – ”Ota se pois…” – enkä voi olla kiemurtelematta allasi.

Hoikka vartesi on kaunis alastomana – ”Haru…” – ja katseeni haroo tatuointejasi otteeseensa niin kuin käteni hiuksiasi, kun suljet minut syliisi ja otat sen, mitä lupasin sinulle katseessani.

You rule the world with the rhythms of the night


Äänesi on nytkin se sama. Värisevä, kaipaava.

Sing me to the stars

*

Talviaamu peittelee minut omaan sänkyyni, kun nukahdan unohtaakseni yöllisen valheleikin. Huulesi painuvat huulilleni unen ja valveen rajamailla ja tietämättäni puhelimeni vastaanottaa viestin.

”Kiitos.”

En usko rivinvälejäsi, mutta vastaan myöntävästi seuraaviinkin kutsuihisi, koska korjaat minua sylissäsi valheleikkihetkinämme maalaamalla minulle kauniin illuusion omasta arvostani sinulle.

Rakastan sinua yhä niin kuin pelastajaa rakastetaan.
Kiitollisena.
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään.

"I think that giving up is a harder road. Walk a road that wouldn’t leave you any regrets."
- Kaoru, Dir en grey

Avatar by Ninjin.

Avatar
Amber
Vuoden beta
 
Viestit: 1282
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 8:58 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: The rhythms of the night (Kyo/Kiyoharu, songfic, R)

ViestiKirjoittaja Amber » Su Syys 14, 2008 6:17 pm

Kiitos, Laura, kommentista! Arvostan mielipidettäsi.

Laura kirjoitti: Ja näin aluksi pakko sanoa, että tuo Kiyoharun käyttämä "Kyo-kun" särähti jotenkin kamalasti korvaan, koska en yleensä tykkää ficeissä noista päätelisäyksistä. Mutta. Se oikeasti kuulostaa aika hyvältä, loppujen lopuksi - pienesti alentava, muttei liikaa. Hihihi, aka ihan kiva lisä.


Minähän en käytä japania ficeissä turhaan, vaan esim. kohteliaisuuserojen näyttämiseksi, kuten tässä. Halusin korostaa Kiyoharun suhtautuvan Kyohon aika rennosti ja tuttavallisesti, ei kovin alentavasti, mutta ei kunnioittavastikaan. Mietin aika paljon tuon kun-päätteen laittamista ja päädyin siihen, että se kuulostaa paremmalta kuin pelkkä "Kyo..."

Kiitos kaunis ihanista kehuista!
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään.

"I think that giving up is a harder road. Walk a road that wouldn’t leave you any regrets."
- Kaoru, Dir en grey

Avatar by Ninjin.

Avatar
Amber
Vuoden beta
 
Viestit: 1282
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 8:58 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: The rhythms of the night (Kyo/Kiyoharu, songfic, R)

ViestiKirjoittaja chiyuu » Ma Elo 03, 2009 8:34 am

Mä lupasin, että mä heitän tähän kommentin. Ja mähän heitän jos oon luvannut!

Oikeestaan Laura alotti ton kommenttinsa niin hyvin, että sitä voisi melkein lainata. :------D Toisellakin lukukerralla tästä löytyi vielä sitä jotain, jokai sai mut yhtä aikaa awwittelemaan ja headdeskaamaan silkasta tunnepurkauksesta...

Ehkä isoin omituisuus siinä että oikeasti tykkäsin tästä, oli se, että pairing ei oo todellakaan mun mieleen. Tai siis, ei Kiyoharussa oo mitään vikaa, mutten kyllä oo siihen suuremmin tutustunutkaan - Kyo taas herättää mussa suoranaista vastenmielisyyttä musiikkinsa ja yleisen olemuksensa takia (dirufanit, älkää tapakko, mä en vaan yksinkertasesti tykkää!). Mun on kuitenkin pakko myöntää, että tässä herrat sopivat toisilleen ihan helkkarin hyvin. Kummankin persoona, etenkin Kyon, oli hirmu mielenkiintoinen. Tätä jäi miettimään vielä joksikin aikaa lukemisen jälkeenkin, etenkin tuota "Rakastin sinua niin kuin pelastajaa rakastetaan" -virkettä pyörittelin päässäni pitkään.

Jos nyt tohon kirjoittamiseen mennään... Voisin sanoa suoraan että oon kateellinen, mutta koska se on eeppisen tahditonta, kuittaan vain sanomalla että sä todellakin osaat. Mä en voi tajuta noita sun kielikuvia, ne on upeita, jotenkin persoonallisia ja poikkeavia. Tekstin rakenne oli myös hirveän paljon mieleeni - lyhyitä kappaleita, joiden välissä lyhyitä ja selkeitä lainauksia lyriikoista. Lyriikat muuten olivat todella kivat. Voisin vaikka kuunnella tuon biisin.

Mulle jäi yksi kohta tuolta erityisesti mieleen, se, jossa "Kyo oli uponnut Kiyoharun silmiin nilkkojaan myöten". Se oli ihana siksi, että siinä juoksuhiekkaa oli vain nilkkoihin asti, tyylillä hitaasti mutta varmasti - vai olenko ainoa, jonka mielestä suurimmassa osassa ficcejä siellä ollaan heti vyötäröä myöten? Mikään iso asia tuo ei ole, mutta iso plussa joka tapauksessa.

Ja tuo parransänki dadadsdasdad.

Mä luin ton Lauran kommentin ja siinä oli jotain yleisestä Harukyosta. Kuten sanottu, en oo lukenut varmaan yhtäkään diruficciä elämäni aikana enkä varmaan Kiyoharuakaan kovin montaa enempää, joten sinänsä en ole valtuutettu sanomaan tätä, mutta joka tapauksessa: oikeastaan kaikkien paritusten ympärille syntyy jonkin asteinen kliseekaava. Mä ainakin oon huomannut, että Aoista ja Uruhasta kirjoitetaan kamalasti hirveetä fluffia, ja Reitukissa se on lähes poikkeuksetta se rättinaama, joka jättää Ruki-poloisen. Oikeastaan ne ovat aika ärsyttäviä, varsinkin jos tapaus on juuri sellainen paskamainen lemppaaja/sokea uskoja ja sit ihan rikki. Mä tykkäsin Lauran tavoin siitä, kuinka Kyo oli loppuun saakka ja siitä eteenpäinkin vielä periaatteessa samoilla mielin kun alussa. Ei itkuparkuraivareita tai hirttosilmukoita, hienoa.

Tän kommentin sisältö on vähintäänkin kyseenalainen, mutta eikö se oo pääasia että kirjotin tän!
Kiitos ja kumarrus, tätä oli ilo lukea.
f o l l o w m e

Avatar
chiyuu
Roudari
 
Viestit: 82
Liittynyt: Ma Helmi 02, 2009 6:36 pm
Paikkakunta: Kemi

Re: The rhythms of the night (Kyo/Kiyoharu, songfic, R)

ViestiKirjoittaja Amber » Ma Elo 03, 2009 6:30 pm

chiyuu kirjoitti:Mä lupasin, että mä heitän tähän kommentin. Ja mähän heitän jos oon luvannut!

Olin jo unohtanut, mutta hei, paljon kiitoksia!

chiyuu kirjoitti:Ehkä isoin omituisuus siinä että oikeasti tykkäsin tästä, oli se, että pairing ei oo todellakaan mun mieleen. Tai siis, ei Kiyoharussa oo mitään vikaa, mutten kyllä oo siihen suuremmin tutustunutkaan - Kyo taas herättää mussa suoranaista vastenmielisyyttä musiikkinsa ja yleisen olemuksensa takia (dirufanit, älkää tapakko, mä en vaan yksinkertasesti tykkää!).

Tän otan jo todella suurena kohteliaisuutena, koska on hyvä kuulla, että mun teksteistä on muuhunkin kuin fanitusmatskuksi. :D

chiyuu kirjoitti:Jos nyt tohon kirjoittamiseen mennään... Voisin sanoa suoraan että oon kateellinen, mutta koska se on eeppisen tahditonta, kuittaan vain sanomalla että sä todellakin osaat. Mä en voi tajuta noita sun kielikuvia, ne on upeita, jotenkin persoonallisia ja poikkeavia. Tekstin rakenne oli myös hirveän paljon mieleeni - lyhyitä kappaleita, joiden välissä lyhyitä ja selkeitä lainauksia lyriikoista.

...;-------;<3 Kiitos.

chiyuu kirjoitti:Kiitos ja kumarrus, tätä oli ilo lukea.

Kiitos ja niiaus kommentistasi!
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään.

"I think that giving up is a harder road. Walk a road that wouldn’t leave you any regrets."
- Kaoru, Dir en grey

Avatar by Ninjin.

Avatar
Amber
Vuoden beta
 
Viestit: 1282
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 8:58 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: The rhythms of the night (Kyo/Kiyoharu, songfic, R)

ViestiKirjoittaja Avalyn » To Elo 06, 2009 6:26 pm

Minun vuoroni kommentoida sinulle. ^^ Voit pitää tätä kommenttia syntymäpäivälahjanani sinulle, ellei tästä nyt tule ihan surkea.

En oikeasti vieläkään tiedä, mikä teksteissä on niin erityistä, että lukemisen jälkeen olen aina ihan tunnekuohuissa ja mielessäni lentelee enemmän tai vähemmän ohikiitäviä ajatuksia kuin perhosia. Mutta teit sen taas omalla salaisella tavallasi. Oli ihan pakko lukea tämä heti perään toisenkin kerran, koska tämä vain oli taas kerran niin täydellistä luettavaa. Olet ehdottomasti yksi suosikkificcareistani. ^^

Ehkä se, mikä saa minut aina vajoamaan tekstiesi edessä polvilleni kuin Kyo Kiyoharun edessä, on se, että asiat, joista kirjoitat, tuntuvat aina minulle enemmän tai vähemmän tutuilta. Ehkä se on osittain vain taitavan kirjoitustyylisi synnyttämää harhaa. Luultavasti kuitenkaan ei, vaan kyse on ihan oikeasti siitä, että kirjoitat asioista ja tunnetiloista, jotka ovat minulle tuttuja. Kuten sanoit kommentissasi minulle, me puhumme samaa kieltä. Ja se on todella upeaa.

Tämä olisi voinut olla perinteinen rakkaustarina, mutta koska authorina olet sinä, ei tässä ficissä ole kliseisyyden häivääkään. Periaatteessa aiheen pitäisi olla tuttu, mutta silti lukiessa oli koko ajan tunne, että tämä aihe oli jotenkin ennestään koskematon, mikä johtuu epäilemättä siitä, että kykenet tuomaan niin paljon uutta aiheeseen kuin aiheeseen. Ja samaan aikaan sen tuoreuden rinnalla on tuttuuden tuntu, joka syntyy ainakin omalla kohdallani varmaankin siitä, että Kyon tunteisiin on niin helppoa samaistua. Melkein kuin olisi unissaan kokenut kaiken, mitä Kyo kokee tässä, ja alitajuntaan olisi jäänyt siitä kaikesta muisto. Ehkä se johtuu tämän ficin yleisinhimillisyydestä, sillä tämä on sellainen teksti, johon kenen tahansa luulisi ainakin jollakin tasolla kykenevän samaistumaan. Erittäin kiehtova juttu joka tapauksessa.

Ensimmäinen ajatukseni tämän luettuani oli muuten "Kiyoharu on kusipää". :D Tiedän, ettei asia ole tässä ficissä niin yksioikoinen, mutta minä-kertoja on aina varma tapa saada ainakin minun sympatiat Kyon puolelle. Mutta sitten kun rupesin ajattelemaan asiaa muutenkin kuin pelkältä primitiiviseltä tunnepohjalta, niin käsitin kyllä aika nopeasti, ettei Kyoa voi pitää varsinaisesti uhrina. Kiyoharu ei missään vaiheessa pakota häntä mihinkään, vaan Kyo valitsee kohtalonsa ihan itse, tietoisesti ja täydellisen vapaaehtoisesti. Hyvä on, myönnetään, että rakkaus on sokeaa ja Kiyoharu saattaa ihan tietoisesti vedättää nuorempaa, mutta silti Kyo tekee valintansa itse, mikä vapauttaa Kiyoharun melko suuresti syyllisyydestä. Sitä paitsi Kyokaan ei vaikuta syyttävän Harua mistään. Joten miksi lukijan pitäisi vihata Kiyoharua? Itse en ainakaan vihaa, vaikka en voikaan olla tuntematta sääliä Kyoa kohtaan. Kuten kommentissasi minun ficciini totesit, ihminen kaipaa eniten sitä, mikä myös satuttaa eniten.

Mitä siitä, jos tämä on ainoa kerta kanssasi? Mitä siitä, että olen vain yksi esine liukuhihnallasi? Jos sinä haluat minut kotiisi, minä haluan tulla sinne. Mitä vain sinulle.


Tämän tunteen minä tiedän sen verran hyvin, että osasin jo tässä vaiheessa tekstiä sanoa, että Kyolle tulee ongelmia, kuten loppupuolella tuodaan hienovaraisesti ilmi. Epäitsekäs rakkaus, jossa on valmis unohtamaan itsensä toisen vuoksi, aiheuttaa minun nähdäkseni enemmin tai myöhemmin tuskaa. Kuitenkin se on minusta myös kaunein rakkauden muoto, koska se on täysin pyyteetöntä. Minulle tulee tästä mieleen Emmanuel Levinas -nimisen filosofin ajatus siitä, että eettiset suhteet ovat epäsymmetrisiä: Suhdetta voi kutsua eettiseksi vasta, kun asetumme toisen palvelukseen jo ennen kuin tiedämme, välittäisikö tai huolehtisiko tämä meistä. Okei, tämä nyt ei suoraan liittynyt tekstiisi, mutta tästä näkee hyvin, kuinka kauas ficcisi saa ajatukseni lentämään. Sitä paitsi teksteissäsi tuntuu aina olevan yleisinhimillisen lisäksi jotakin filosofista, joten ehkä lainaus filosofin ajatuksista onkin ihan paikallaan. :D

Jollain tasolla ihailen pyyteetöntä rakkautta sen puhtauden vuoksi. Se, että omasta hyvästään riippumatta on valmis antamaan toiselle kaiken, on kuitenkin myös ongelmallista, jos se ei ole molemminpuolista. Melkein kaikissa ihmissuhteissa on heikompi ja vahvempi osapuoli, mutta näiden ero ei nähdäkseni saisi olla liian suuri. Tässä ficissä Kyo on ilman muuta se heikompi osapuoli, koska hän välittää Harusta enemmän kuin tämä hänestä. Siksi koko ajan onkin olemassa se pelko, että Haru jättää hänet, ja pidemmän päälle jatkuva pelkääminen on syövyttävää.

Mitä Kyon sitten pitäisi tehdä? Hän voisi jättää Harun, mutta ei hän tässä ficissä jättänyt, koska Haru on hänelle liian tärkeä. Niinpä Kyon ei minun nähdäkseni auta kuin odottaa ja katsoa, mitä käy. Voi käydä niin, että Haru jättää hänet, ja se satuttaa Kyoa. Mutta voi käydä myös niin, että heidän suhteensa alkaa merkitä yhä enemmän Harullekin, jolloin Kyoa ei enää ole niin heikoilla, heidän suhteensa muuttuu tasapainoisemmaksi ja pelko väistyy rakkauden tieltä jonnekin kauas pois. Toivon jälkimmäisen vaihtoehdon käyvän toteen, vaikka ficci ei kovinkaan selvästi vihjaa kummankaan ratkaisun suuntaan. Mutta ei sen tarvitsekaan vihjata, koska on aina yhtä kiehtovaa pohtia erilaisia mahdollisia lopputuloksia tällaiselle suhteelle. ^^

Naurahdat itsevarmasti.
Minä nielaisen tyhjää ja sydämeni hakkaa korvissa. Kuuletkohan sinäkin sen?


Esimerkiksi tässä kohtaa näkyy selvästi, kuka on vahvoilla ja kuka heikoilla. Rupesin vain yhtäkkiä jostakin syystä miettimään, miksi heikommalla osapuolella on aina tarve piilottaa heikkoutensa. Mitä kävisi, jos Kyo yhtäkkiä tunnustaisi, kuinka paljon Haru hänelle merkitsee? Jättäisikö Haru hänet oman onnensa nojaan vai olisiko nimenomaan oman heikkouden tunnustaminen toiselle avain tasapainoiseen suhteeseen? En osaa sanoa, mutta tätä on mielenkiintoista spekuloida. :D

Pakko sanoa, että tätä kommentoidessani pyörittelen mielessäni myös Linnunkesyttäjiä. Tulee mieleen se Kiyoharun kirjeen alku, jossa Haru puhui siitä, kuinka hänen toimintansa satutti Kyo. Voin hyvin kuvitella, että Linnunkesyttäjät olisi muutamien vuosien päähän sijoittuva jatko tähän, niin paljon samaa tästä ja Linnunkesyttäjistä tuntuu löytyvän. Ehkä Kiyoharu ei tunnukaan kovin kusipäältä tässä juuri siksi, koska olen lukenut Linnunkesyttäjät, jossa hän on minä-kertojana. On vain ilkeää, ettet tarjoa tässä(kään) ficissäsi yksiselitteistä syyllistä siihen, että johonkuhun sattuu. Et selvästikään aio päästää lukijaa kuin koiraa veräjästä. :D Mutta hyvä niin, koska sinun ficeissäsi olen valmis yrittämään mennä siitä, missä aita on korkein. Niin se vain on, että liian yksiselitteisiin ratkaisuihin kyllästyy, joten on mahtavaa, että tahdot kirjoittaa tekstiä, joka pakottaa ajattelemaan omilla aivoilla.

Voisin vielä ylistää hiukan noita repliikkejäsi. Pidän tavastasi käyttää dialogia säästeliäästi, koska karkkikin maistuu paremmalta, jos sitä saa vain kerran viikossa eikä joka päivä. Kun repliikkejä putoilee vain silloin tällöin, ne saavat myös lisää painoarvoa. Kun joku sanoo jotakin, se on yleensä jotakin tärkeää, vaikka sen merkitys ei heti aukeaisikaan. Esimerkiksi tuo loppupuolen "Kiitos". Se on ensisilmäyksellä vain pelkkä kiitos, jollaisia jaetaan päivittäin niin kaupan kassalle kuin ruokapöydässä maitotölkkiä ojentavalle äidillekin. Se on kuitenkin todellisuudessa paljon enemmän, kun rupeaa tarkemmin miettimään, mistä Kiyoharu kiittää ja miksi hän kiittää. Seksin jälkeen esitetty kiitos ei ole loppujen lopuksi kovinkaan yksiselitteinen tulkittava, koska ainakin minusta maidosta ja seksistä kiittäminen on aika lailla eri asia. Maitotölkin ojentamiseen tuskin näet liittyy suurta tunnelatausta - toisin kuin seksiin, jossa tunteiden ainakin pitäisi olla keskeisessä roolissa.

Laulun sanoista sen verran, että ne punoutuivat kauniisti tekstin joukkoon eivätkä millään tavalla katkoneet tarinan virtaa vaan pikemminkin täydensivät sitä. Songficissä on yleistä ottaa myös nimi sanoitusten joukosta, ja niin sinäkin olit tehnyt. Siinä ei kuitenkaan ollut mitään pahaa, vaan minusta nimi sopii tälle oikein hyvin, onhan tämä sentään korkeamman ikärajan ficci. Yön rytmeistä kun tulee ainakin itselleni ensimmäiseksi mieleen seksi. Seuraava mielikuva on musiikki, ja sekin sopii tähän, onhan Kiyoharu laulaja ja alkoihan Kyon ihastus häneen nimenomaan äänestä. Tavallaan ympyrä sulkeutuukin seksikohtauksessa. Äänesi on nytkin se sama. Kyo tosiaan rakastelee idolinsa kanssa, jonka äänen tuntee hyvin ja joka on hänelle erityisen merkityksellinen, koska se auttoi häntä nuoruuden kouhuissa. Nyt Kyon ja Kiyoharun suhde astuu kuitenkin tutun äänen läsnäollessa uudelle, läheisemmälle tasolle. Eivät enää pelkät idoli ja fani vaan jotain enemmän. Aika näyttää, kuinka paljon enemmän.

Kiitos jälleen lukuisia mielenkiintoisia ajatuksia herättäneestä lukukokemuksesta. <3
Jossain ollessaan on jostain poissa.

Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: The rhythms of the night (Kyo/Kiyoharu, songfic, R)

ViestiKirjoittaja Amber » Su Elo 09, 2009 8:39 pm

Avalyn kirjoitti:Minun vuoroni kommentoida sinulle. ^^ Voit pitää tätä kommenttia syntymäpäivälahjanani sinulle, ellei tästä nyt tule ihan surkea.

Kiitos erittäin hyvästä lahjasta! :D

Olet ehdottomasti yksi suosikkificcareistani. ^^

Se on kunnia.

Ehkä se, mikä saa minut aina vajoamaan tekstiesi edessä polvilleni kuin Kyo Kiyoharun edessä, on se, että asiat, joista kirjoitat, tuntuvat aina minulle enemmän tai vähemmän tutuilta. Ehkä se on osittain vain taitavan kirjoitustyylisi synnyttämää harhaa. Luultavasti kuitenkaan ei, vaan kyse on ihan oikeasti siitä, että kirjoitat asioista ja tunnetiloista, jotka ovat minulle tuttuja. Kuten sanoit kommentissasi minulle, me puhumme samaa kieltä. Ja se on todella upeaa.

*kuvittelee Kyota Kiyoharun edessä polvillaan*
*lagaa ja kuolaa*
*havahtuu*
Niin siis, musta on ihan käsittämätöntä, miten mulle heti ekasta sun mulle jättämästä kommentista jäi sellainen fiilis, että meillä on jotakin aivan erityisellä tavalla yhteistä. :-------------O Se ei ole ollenkaan negatiivinen asia, mulle tuli siitä vaan oikein hyvä mieli, kun tuntuu, että joku oikeasti ymmärtää, mitä kirjoitan - eli epäsuorasti mun tapani tuntea, ajatella, suhtautua ja ilmaista. Musta on hienoa tutustua tällaista kautta!

Ensimmäinen ajatukseni tämän luettuani oli muuten "Kiyoharu on kusipää". :D

Tähän päätelmään tulee yksi jos toinenkin mun Kiyoharu-ficcejä lukiessa, mutta sanon siihen vain, että koska mä olen ihmisrakas ja yliymmärtäväinen, mä en usko, että kukaan on kusipää ilman syytä/syitä. Tietynlainen kusipäisyys on kasvanut mun Kiyoharu-hahmooni kiinni luonteenpiirteeksi, jolla se ei tarkoita mitään pahaa, ja joka vain kertoo sen omista ongelmista.

Epäitsekäs rakkaus, jossa on valmis unohtamaan itsensä toisen vuoksi, aiheuttaa minun nähdäkseni enemmin tai myöhemmin tuskaa.

Ihastuin näihin sun rakkauspohdintoihin, mutta yritän olla filosofoimatta tässä nyt enää sen enempää, ettei tämä vastaus(kin) veny Raamatun mittaiseksi / yhtä raskaaksi ja syvälliseksi luettavaksi kuin Platonin Valtio. (Ovat muuten hyviä teoksia, molemmat.)
Niin, sitä olin kyllä sanomassa, että epäitsekkyys on tietyllä tavalla itsensä heitteille jättämistä. Maailma on sillä tavalla julma, että jos ei itse huolehdi itsestään ja ns. itsekkäistä tarpeistaan, harvemmin kukaan muu pitää huolta tästä teoreettisesta henkilöstä. Luulen, että epäitsekkäästi rakastavat ja toimivat ihmiset elävät siksi yleensä niin rankkoja elämiä, koska niin kovin harva on tarpeeksi rohkea luopuakseen omasta hyvinvoinnistaan - mikä on toisaalta hyvä ja toisaalta huono. Nykymaailman malli vain ei ole yhteisöllinen kaikki yhden puolesta, vaan minä minä minä - ja joskus yksi kaikkien puolesta.
Menenkö ohi aiheen?
Osittain?
No, tällä nyt kuitenkin jahtasin todella sitä, että tietyllä tavalla esteetön rakkaus on kamalan vaarallista, mutta samalla hienointa, myös tuollaisessa ihan kahden ihmisen keskinäisessä suhteessa.

Sitä paitsi teksteissäsi tuntuu aina olevan yleisinhimillisen lisäksi jotakin filosofista, joten ehkä lainaus filosofin ajatuksista onkin ihan paikallaan. :D

No kun tämä lapsi täällä ajattelee vähän liikaa. :------------D Ja (yleis)inhimillisyys nyt on mun kantava teema, koska mä kirjoitan ihmisistä puhtaasta mielenkiinnosta inhimillisyyttä kohtaan.

Melkein kaikissa ihmissuhteissa on heikompi ja vahvempi osapuoli, mutta näiden ero ei nähdäkseni saisi olla liian suuri. Tässä ficissä Kyo on ilman muuta se heikompi osapuoli, koska hän välittää Harusta enemmän kuin tämä hänestä. Siksi koko ajan onkin olemassa se pelko, että Haru jättää hänet, ja pidemmän päälle jatkuva pelkääminen on syövyttävää.

--- Mutta voi käydä myös niin, että heidän suhteensa alkaa merkitä yhä enemmän Harullekin, jolloin Kyoa ei enää ole niin heikoilla, heidän suhteensa muuttuu tasapainoisemmaksi ja pelko väistyy rakkauden tieltä jonnekin kauas pois. Toivon jälkimmäisen vaihtoehdon käyvän toteen, vaikka ficci ei kovinkaan selvästi vihjaa kummankaan ratkaisun suuntaan. Mutta ei sen tarvitsekaan vihjata, koska on aina yhtä kiehtovaa pohtia erilaisia mahdollisia lopputuloksia tällaiselle suhteelle. ^^

--- Rupesin vain yhtäkkiä jostakin syystä miettimään, miksi heikommalla osapuolella on aina tarve piilottaa heikkoutensa. Mitä kävisi, jos Kyo yhtäkkiä tunnustaisi, kuinka paljon Haru hänelle merkitsee? Jättäisikö Haru hänet oman onnensa nojaan vai olisiko nimenomaan oman heikkouden tunnustaminen toiselle avain tasapainoiseen suhteeseen? En osaa sanoa, mutta tätä on mielenkiintoista spekuloida. :D

This might be shocking, mutta haluaisin kiepauttaa sun käsityksesi monimutkaisuuden kunniaksi vielä päälaelleen. Mä kirjoitan tästä aiheesta ficciä - en tiedä, valmistuuko ikinä - työnimellä Close your eyes so I can see you, mutta avaudun tästä silti tähän nyt lyhyesti.
Harun suurin ongelma on se, että se on oikeasti osapuolista se heikompi. Se ei uskalla antaa Kyon nähdä, että välittää oikeasti, se ei uskalla näyttää, ettei ole oikeasti ole ylempänä, eikä se uskalla näyttää, että se pelkää. Kyo osaa antaa pelon tulla edes jotenkin ulos, uskaltaa alistua Harulle jne., joten todellisuudessa Kyo on aivan hirveän paljon vahvempi kuin Haru. Suhde lienisi aika harmonisen tasapainoinen, jos Haru vain lakkaisi pelkäämästä, niin Kyonkaan ei enää tarvitsisi.

Pakko sanoa, että tätä kommentoidessani pyörittelen mielessäni myös Linnunkesyttäjiä. Tulee mieleen se Kiyoharun kirjeen alku, jossa Haru puhui siitä, kuinka hänen toimintansa satutti Kyo. Voin hyvin kuvitella, että Linnunkesyttäjät olisi muutamien vuosien päähän sijoittuva jatko tähän, niin paljon samaa tästä ja Linnunkesyttäjistä tuntuu löytyvän. Ehkä Kiyoharu ei tunnukaan kovin kusipäältä tässä juuri siksi, koska olen lukenut Linnunkesyttäjät, jossa hän on minä-kertojana. On vain ilkeää, ettet tarjoa tässä(kään) ficissäsi yksiselitteistä syyllistä siihen, että johonkuhun sattuu. Et selvästikään aio päästää lukijaa kuin koiraa veräjästä. :D Mutta hyvä niin, koska sinun ficeissäsi olen valmis yrittämään mennä siitä, missä aita on korkein. Niin se vain on, että liian yksiselitteisiin ratkaisuihin kyllästyy, joten on mahtavaa, että tahdot kirjoittaa tekstiä, joka pakottaa ajattelemaan omilla aivoilla.

Oikea päätelmä! Linnunkesyttäjät, tämä sekä vielä keskeneräinen Kevät muodostavat löyhän kokonaisuuden. En vain halunnut suoraan yhdistää niitä, koska niiden sisälle on muodostunut jonkin verran juonellista epäloogisuutta. Henkilöt ja heidän suhteensa ovat kuitenkin tätä samaa, ja se on kantavana teemana kaikissa näissä ficeissä. Kevät on sitten aika eeppinen syväluotaus Kiyoharun elämään ja ihmissuhteisiin - niin eeppinen, ettei sekään taida koskaan valmistua. XD
Minä en usko syyllisiin, piste.
Helpot ficit ovat turhaan kirjoitettuja.
+ Ajattelen, siis olen.

Yön rytmeistä kun tulee ainakin itselleni ensimmäiseksi mieleen seksi. Seuraava mielikuva on musiikki, ja sekin sopii tähän, onhan Kiyoharu laulaja ja alkoihan Kyon ihastus häneen nimenomaan äänestä. Tavallaan ympyrä sulkeutuukin seksikohtauksessa. Äänesi on nytkin se sama. Kyo tosiaan rakastelee idolinsa kanssa, jonka äänen tuntee hyvin ja joka on hänelle erityisen merkityksellinen, koska se auttoi häntä nuoruuden kouhuissa. Nyt Kyon ja Kiyoharun suhde astuu kuitenkin tutun äänen läsnäollessa uudelle, läheisemmälle tasolle. Eivät enää pelkät idoli ja fani vaan jotain enemmän. Aika näyttää, kuinka paljon enemmän.

Hieno tiivistelmä. Jos tämä olisi summary, kenenkään ei varmaan tarvitsisi lukea itse ficciä - ja mä kun kuvitellin kirjoittavani todella tiiviisti. ::DD

Kiitos jälleen lukuisia mielenkiintoisia ajatuksia herättäneestä lukukokemuksesta. <3

Kiitos inspiroivasta kommentista!
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään.

"I think that giving up is a harder road. Walk a road that wouldn’t leave you any regrets."
- Kaoru, Dir en grey

Avatar by Ninjin.

Avatar
Amber
Vuoden beta
 
Viestit: 1282
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 8:58 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: The rhythms of the night (Kyo/Kiyoharu, songfic, R)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » La Marras 02, 2013 8:23 pm

Mä lisäsin tän ficin kirjanmerkkeihini aikapäiviä sitten aikeena kirjoittaa kommentti, mutta enhän mä ikinä käy tuolla kirjanmerkeissä ja unohdin autuaasti koko jutun. Until now!

Mä tykkään ihan hirveesti tästä asetelmasta, mihin Kyo ja Kiyoharu ficeissä lähes poikkeuksetta laitetaan. Saan jonkinlaista kieroutunutta mielihyvää lukiessani kahden ihmisen välisestä, näin selkeesti epätasa-arvosesta suhteesta ja yksipuolisista tunteista. Haluisin itsekin kirjoittaa jotain vastaavaa, mutta pelkään, etten keksi mitään uutta sanottavaa ja päädyn vaan toistamaan muita jo aiheesta kirjoittaneita.

Mä oon ihan yliherkkä kaiken näköisille ei-humoristisille metaforille ja synestesia-kielikuville. Luultavasti sen takia, että olen nähnyt niitä käytettävän niin paljon suoraan sanottuna täysin tasottomissa angstificeissä, joissa kaikki maailman kliseisyys ja ylikäytetyt kielikuvat aineellistuu yhteen ja samaan tekstiin. Tietysti ne toimii hyvin kirjoitetuissa ficeissä, mutta suhteellisen pieni osa ficeistä on niin hyvin kirjoitettuja.
Tää on.

Ensimmäinen lause, joka pisti mut pysähtymään hetkeksi oli tää:

Rakastin sinua niin kuin pelastajaa rakastetaan. Kiitollisena.

Jotenki kertoo niin paljon. Mä en vaan saa tarpeekseni kiitollisesta rakkaudesta ficcien aiheena.

Nää tunteet ja ajatukset, mistä Kyo kertoo, on kaikille varmaan jossain määrin tuttuja. Ei tarvitse kuin miettiä, millainen tilanne mahdollisesti olisi jos itse pääsisi lähelle suurinta idoliaan. Sellaista idolia, johon ei välttämättä osaa suhtautua millään maailman... terveimmällä tavalla. Mä ainakin olisin, jep, kiitollinen kaikesta mahdollisesta huomiosta, mitä siltä idolilta saisin.

Kiroilu (sellainen luonnollisen kuulonen) saa mun mielestä ficit ja niiden henkilöt jotenkin lähemmäs lukijaa. Kun tietää, ettei kyseessä ole mitään ylimaallisia fiktio-olentoja, jotka elää jossain täydellisen kirjakielen ja kiroilemattomuuden maailmassa, vaan ihan vaan ihminen siinä missä sinä ja minäkin.
Eikä kirosanoja turhaan sanota voimasanoiksi. "Miksi helvetissä haluat tavata minut?" Tossa on ihan eri sävy kuin "Miksi haluat tavata minut?"

"Kyo-kun" särähti korvaan jonkin verran, mutta on ihan totta, että pelkällä suomen kielellä tollasessa repliikissä ei mitenkään voisi ilmaista sitä sanojan asemaa tähän toiseen henkilöön nähden.

Hoikka vartesi on kaunis alastomana – ”Haru…” – ja katseeni haroo tatuointejasi otteeseensa niin kuin käteni hiuksiasi, kun suljet minut syliisi ja otat sen, mitä lupasin sinulle katseessani.

Miten paljon voikin saada irti jostain noin ympäripyöreästä. :D Välillä less is more indeed.

Mä en useinkaan sano ficcejä kauniiksi, mutta tää kyllä oli sitä. Eli tykkäsin!

Ainiin: noi lyriikanpätkät toimii tässä ihan luvattoman hyvin. Joissain stooreissa ne on jotenkin niin irrallisia itse ficistä, että skippaan ne ihan suosiolla, mutta tässä ne tuntu tärkeiltä. Nomutta joo, kiitokset tästä! Ja inspiraatiosta, josta tuskin koskaan tulee mitään konkreettista... :D
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    1 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: The rhythms of the night (Kyo/Kiyoharu, songfic, R)

ViestiKirjoittaja Amber » La Marras 02, 2013 10:22 pm

Mitäs tää nyt on, kun mulle tulee ficcikommentteja?! Hyvin häkellyttävää. Kiitos Minttu joka tapauksessa! Hauskaa että joskus säkin luet mua eikä vain toisin päin. :p Vähän kyllä taas kauhistuin, kun näin vanha ficci nousi esiin... (Toisaalta välillä oon vähän miettinyt, oliko mun urahuippu joskus 2006 ja olis pitänyt vetäytyä ficcaamisesta ajoissa, haha.)

Varmaan kaikki vähääkään itseään kunnioittavat Kiyoharu/Kyo-parin kirjoittajat miettivät tuota samojen vanhojen juttujen toistamista... Toisaalta haluaa tavallaan liittyä tiettyyn fanoniin ja kirjoittaa jotain sen mukaista, toisaalta haluaa kuitenkin tehdä jotakin omaa. Fanfictionissa on tosi paljon erilaisia kaavoja, joita toistetaan, joten tän kanssa painii varmaan kaikki ficcaajat. Hauskaa, että löysit tästä ilmeisesti kuitenkin jotakin tuoretta ja kiinnostavaa.

Sun kommentista tuli myös sellainen olo, että oon onnistunut kiertämään monta muutakin mahdollista karikkoa, joihin tää ficci olisi voinut kosahtaa. :'D Itse olen joistain kohdista sitä mieltä, että sinne kliseisyyden ja huonon kuvakielen puolelle tulee pari kertaa lipsahdettua tässä tekstissä, mutta itse olen varmasti ankarin lukijani. :')

Kaikkein iloisin oon siitä, että inspiroiduit! Salaa toivon, että se myös konkretisoituu jollain tavalla. :D

Kiitos vielä kommentista!
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään.

"I think that giving up is a harder road. Walk a road that wouldn’t leave you any regrets."
- Kaoru, Dir en grey

Avatar by Ninjin.

    1 tykkää.
Avatar
Amber
Vuoden beta
 
Viestit: 1282
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 8:58 pm
Paikkakunta: Tampere


Paluu K-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron