Dead man's smile (X Japan, Horror, AU) oneshot

Alastomuus, seksi tai seksuaaliseksi koettu käytös, huumausaineet, väkivalta ja huono kielenkäyttö saattavat esiintyä ficissä jo selkeinä tai voimakkaina.

Dead man's smile (X Japan, Horror, AU) oneshot

ViestiKirjoittaja Dekiru » Ma Helmi 27, 2012 1:36 am

Title: Dead man’s smile
Author: Dekiru
Beta: En usko tarvitsevani
Genre: Horror, AU
Band: X Japan
Warning: Yliluonnollisuutta, vainajan kuvailua, kauhua
Chapters: Oneshot
Disclaimer: Summary: Ed Harcourt - This one's for you. Prologi: John Ajvide Lindqvist - Kuinka kuolleita käsitellään, osan alku, muokattuna hideksi. Käytin myös hiden kappaleiden Misery ja Good Bye lyriikoita.
A/N: Innostuin kirjoittamaan kauhutarinan. Aikaa tässä kului 13 tuntia (aloitin noin. klo 12 päivällä ja siitä voittekin laskea milloin sain valmiiksi) pahoittelen mahd. sekavuutta tms. Laatu menee vähän kellonajan piikkiin. En ole varma ikärajasta, siirtäkää jos siltä tuntuu.

Summary:

And if I came back from the grave for a while,
Would you, could you make a dead man smile?

Prologi:

– Eikös tuolla aidan vieressä istu Hideto Matsumoto?
– Hideto Matsumoto vai? Hänhän on kuollut.
– Mutta tuolla vaan näkyy istuvan.

- - -

Se tiistai oli kylmä ja taivas satoi vettä. Heath aukaisi talonsa raskaan etuoven, kietoi ohutta takkia paremmin päälleen ja juoksi kiroillen autolleen. Varashälytin ulvoi kimeää valitustaan, terävä ääni leikkasi usvaista ilmaa viipaleiksi.
Soratie oli liukas, Heathin kengät lipsuivat märillä kivillä. Hän saapui autolle eikä nähnyt metallinharmaassa pinnassa naarmun naarmua, lasit olivat ehjät, eikä ovissa ollut murtojälkiä. Hälytin ei lakannut soimasta. Heathin suuttumus muuttui hämmentyneisyydeksi, mutta mitä kovemmaksi hälyttimen ääni yltyi, sitä suuremmalla voimalla viha tuli takaisin.
Heath huomasi pian palelevansa ja jäätyneensä paikoilleen pitkäksi aikaa. Varashälytin kirkui, naapuritaloissa syttyivät valot ja taivaalta valuvat vesipisarat kastelivat hänet läpimäräksi.

Oli marraskuu, Heath ajatteli. Teinit pysyivät sisällä, ei ollut mopoaika. Lisäksi satoi kaatamalla vettä, nuoret hengailivat makuuhuoneissaan tai kauppakeskuksien portaikoissa. Naapureilla ei ollut lapsia. Alueella ei ollut juopuneita eikä narkomaaneja. Kukaan ei ollut voinut tehdä hänen autolleen mitään. Lisäksi se oli vahingoittumaton.
Miksi varashälytin silti ulvoi?

Heath työnsi avaimet lukkoon, aukaisi kuskinpuoleisen oven ja harppasi autoon, veti oven perässään kiinni. Hälyttimen ääni kiersi ympäri autoa, basisti sulki silmänsä, venytti päätään taaksepäin ja huokaisi raskaasti. Hänen sormensa etsi tiensä sokkona painikkeelle, jolla hälytyksen sai loppumaan.
Tuli täysin hiljaista, mutta ääni soi yhä miehen pään sisällä. Heath hengitti sisään ja ulos, tahti nopeutui hänen tahtomattaan, ja hänestä tuntui siltä että hän alkoi hyperventiloida. Pitkästä aikaa.
Hän painoi auton radion päälle, juontaja ilmoitti kellon olevan puoli seitsemän. Sitten radiosta alkoi soida X Japanin Forever love, ja Heath vaihtoi kanavan heti tuntiessaan itkun paineen kurkussaan.
Seuraavalta kanavalta soi joku kappale, ja mies antoi sen soida, koska se oli pirteämpi mitä edellinen.
… Stay free my misery,
stay free my misery sakuretsu suru itami ga kakenukeru dake no kaze naraba…

Heath löi radion pois päältä, unohti hengittämisen kokonaan ja kyyneleet alkoivat valua pitkin hänen poskiaan. Hän kuunteli sateen ropinaa alumiinia vasten ja yritti unohtaa kaiken.
hide.

Juuri tapahtui jotain, mitä ei koskaan olisi pitänyt tapahtua. Oli kiellettyä soittaa hiden kappaletta Misery, kun hänen kuolemastaan ei vielä ollut päästy yli. Heathin sydämen haavat aukenivat jälleen.
Kyyneleet tippuivat hänen leuankärjestään ja kastelivat hänen paidanhelmansa. Hän kokeili varovasti takintaskujaan, löysi oikeanpuoleisesta puhelimensa.
Heath näppäili ruutuun Patan numeron, nielaisi ja puhalsi ilman ulos keuhkoistaan. Laite hälytti hetken ennen kuin toisessa päässä vastattiin.
”Haloo?” kuului. Heath ei saanut ääntä ulos vastatakseen.
”He...” itku tappoi hänen äänensä, hän nyyhkäisi vaimeasti. ”Hei.”
Pata oli hetken hiljaa.
”Heath, mikä hätänä?”
”Pata... voitko tulla tänne? Olisitko niin kiltti?”
”Totta kai minä... tulen.”
”Kiitos.”
Heath sulki puhelun, astui ulos autosta, lukitsi oven ja juoksi sisään vaihtamaan vaatteensa.

Heathista tuntui uskomattomalta, että hiden kuolemasta oli nyt kuusi kuukautta, hautajaiset olivat tasan puoli vuotta sitten. Basistin elämä tuntui pysähtyneeltä, hän ei enää soittanut bändissä eikä viettänyt iltojaan baarissa kitaristin kanssa. Hän mädäntyi kotonaan kylmän, vetävän ikkunan vieressä katsellen lintuja ja odottaen, että hide ilmestyisi ikkunan alle ja pyytäisi häntä tulemaan kanssaan kaljalle. Niin ei koskaan käynyt eikä tulisi koskaan käymäänkään ja Heath tiesi sen itsekin.
Pata koputti ovelle noin vartin päästä basistin soitosta. Heath pyysi häntä jättämään kengät eteiseen, kysyi sitten ottaako hän teetä vai kahvia. Kitaristi vastasi, ettei ota mitään.
”Miksi pyysit minut tänne?” Pata kysyi. Heathin teki hyvää kuulla hänen äänensä oikeana, eikä puhelinlinjojen pikselöittämänä.
”Koska... minä...” itku sai hänestä taas otteen ja paine murskasi hänen ryhtinsä. ”Kuulin hiden laulavan radiossa.”
Patan kasvoille levisi ymmärtäväinen, mutta haikea hymy. Hän kietoi kätensä basistin hartioiden ympärille, Heath olisi muuten lahonnut lattialle.
”Tiedän tuon tunteen. Minustakin joskus tuntuu siltä, että on vain pimeää eikä tästä koskaan pääse yli. Mutta aika kuluu, Heath. Aika kuluu”, Pata kuiskasi hiljaa.
Sanat lämmittivät Heathin sydäntä, hänestä tuntui heti turvallisemmalta ajatella, että joskus tämä suru saattaa helpottaa ja hän saattaa voida jatkaa elämäänsä. Ehkei samalla tavalla kuin ennen, mutta elää kuitenkin.
”Niin...” Heath niiskahti. ”Niin, kai.”
Heath erkani Patan halauksesta, katsoi häntä silmiin ja pyyhki sitten kyyneleensä villapaitansa hihansuihin.
”Otatko nyt jotain? Kahvia? Suklaakeksejä?” Heath kysyi hymyillen, vielä varovaisesti.
”Pistä lasi Jack Daniel’sia, kiitos”, Pata virnuili. Basisti naurahti varovasti, ajatellen, että olisihan se pitänyt arvata ja lähti keittiön kaapille etsimään jotain vettä väkevämpää.

He istuivat olohuoneessa katsellen televisiota, välillä naureskellen ja välillä taas puhuen vakavasti. He muistelivat bändiaikojaan, varoen puhuivat myös tulenarasta hidestä. Pohtivat, mitä tulevaisuus toisi tullessaan.
Illan vaihtuessa yöksi he olivat juoneet lasilliset ja puhuneet kaiken mitä puhuttavaa oli, Pata päätti lähteä kotiin. Heath nyökkäsi hänelle ja lähti saattamaan häntä ulko-ovelle.
”Niin... oli mukava nähdä sinuakin”, Heath sanoi Patan laittaessa kenkiä jalkoihinsa ja pukeutuessa takkiinsa.
”Samat sanat, vanha kuoma”, Pata vastasi, laski kätensä Heathin olkapäälle ja halasi häntä vielä kerran. Sitten hän veti nahkatakin vetoketjun kiinni ja astui ulos yöhön.

Heath odotti, että auton äänet kaikkosivat ja tuli aivan hiljaista. Hän katseli etuoven pienestä ikkunasta pimeyteen ja oli kuulevinaan jotain.
“… Hareruya ra miseraburu. Do you wanna show me how low and low?
Say hareruya...”

Kylmässä yössä kuului vaimeaa musiikkia. Heath raotti ovea ja kurkisti ulos, kuuli laulun paljon voimakkaampana. Hän kiskaisi kengät jalkaansa tunnistaessaan kappaleen. Hiden Misery.
Hän suuntasi kohti autoaan moittien itseään siitä, että jätti radion päälle. Ja se oli itsestään mennyt kovemmalle, koko katu oli varmasti herännyt tai joutunut likistämään kädet korvilleen. Mies aukaisi autonsa oven, hänen suunsa lonksahti auki hämmästyksestä.
Radio ei osoittanut elonmerkkejä. Se oli hiljaa, valot eivät palaneet.
”... Stay free my misery...”

Ääni ei kuulunut mistään varsinaisesta ilmansuunnasta, se vain tuntui leijailevan Heathin yllä. Hän kuuli hiden äänen selkeänä, mutta kaikuvana ja vaimeana.
Kukaan tämän kadun asukkaista ei kuunnellut hänen musiikkiaan. Heathin naapurit olivat vanhoja ihmisiä, elivät toinen jalka haudassa ja toinen jalka kirkossa. Lisäksi oli yö, eikä kukaan siihen aikaan soittaisi musiikkia niin kovalla.
Kylmät väreet levisivät Heathin sydänjuurista ympäri kehoa. Kappale vaihtui, nyt soi hiden Good-bye, hyvin hiljaa ja ilman instrumenttien soittoa.
”…Say good bye, tada good bye
Kawaru koto osorezuni, good bye…”

Basisti säntäsi sisälle. Laulu ei vieläkään lakannut. Hän kuuli hiden surullisen äänen laulavan hiljaa, hän painautui vasten seinää ja vain kuunteli.
Hiden ääni rauhoitti häntä. Alun pelon jälkeen hän käänsi tilanteen positiiviseksi, vaikka se kaikki olikin mahdotonta. Hide oli kuollut. Stereoissa oli Metallican levy, ja vaikka soitin olisikin alkanut soida itsekseen, hiden kappaleita se ei olisi osannut soittaa.
Heath veti syvään henkeä. Hän istui eteisen lattialla nojaten seinään. Mies käänsi päätään, katseli itseään vaatekomeron peilistä. Kasvot olivat kalpeat ja silmänaluset tummat valvotuista öistä. Hänen katseensa lipui omista kasvoistaan peilin heijastuskuvan toiseen reunaan.

Basistin kasvot vääristyivät kivusta joka heräsi henkiin hänen sydämensä pohjassa, kipu oli kuin haudattu sotilas joka herää mullan alla ja kaivaa itsensä ulos. Hänen ruumiinsa tuntui katoavan, maailman rajat tuntuivat haihtuvan ilmaan ja kuolleet tuntuivat heräävän eloon.

Hide lauloi siinä hänen vieressään nojaten kylpy- ja makuuhuoneisiin vievän käytävän seinään. Hän lauloi hyvin hiljaa, niin hiljaa, että sanoja oli vaikea erottaa.
Hide oli siinä ja lauloi. Hänellä oli yllään samat vaatteet kuin ennen kuolemaansa. Hän näytti täsmälleen samalta kuin silloin. Miehen katse oli täysin tyhjä, hänen silmiensä takana ei näyttänyt olevan mitään.

Heath ravisteli rajusti päätään, katsoi sitten kohtaa jossa hide oli peilikuvassa seissyt. Nyt siinä ei ollut mitään, ei edes varjoa, ei tuttua alkoholin tuoksua. Ei mitään.
Laulu oli vaimennut olemattomiin, tuli hiirenhiljaista. Heath ei kuullut omaa hengitystään. Toisaalta sitä ei edes ollut. Hän nosti käden suulleen tukahduttaakseen huutonsa, nousi lattialta, juoksi huoneeseensa ja paiskasi oven perässään kiinni.

- - -

Toisella puolen Japania sähköt olivat myrskyn takia poikki. Toshi istui keittiössä ja selasi taskulampun valossa uudelleen ja uudelleen päivän lehden iltapainosta. Hän rykäisi, totesi sarjakuvat normaalia tylsemmiksi ja luovutti Yoshikin mainitseman ”kiinnostavan” artikkelin etsimisen. Lehti oli täynnä törkyä, päättömiä juoruja ja surkeita kilpailuja joista ei kuitenkaan voittanut mitään.
Toshi astui penkin yli ja käveli olohuoneeseen. Yoshiki makasi kuin lahna sohvalla, eikä Toshi kehdannut häntä herättääkään. Hän jätti lehden sohvapöydälle ja lähti taskulampun kanssa kohti huonettaan.

Hänen makuuhuoneestaan kantautui vaimeaa syntikkamusiikkia. Toshi arveli sähköjen palanneen, sillä ennen katkosta hän oli pelannut Yoshikin kanssa NES:llä Super Mariota. Hän aukaisi makuukamarinsa oven ja laski kätensä valonkatkaisijalle, muttei mitään tapahtunut. Hän rämpytti katkaisijaa yhä uudestaan ja uudestaan, mutteivät valot syttyneet. Mies astui huoneeseensa, näki kuvaputkitelevision hohteessa kasvot, joita ei puoleen vuoteen ollut nähnyt eikä enää koskaan uskonutkaan näkevänsä.

Noita pinkkejä hiuksia oli mahdoton olla tunnistamatta. Samoin noita silmiä.
Hide paineli ohjaimen nappeja ja liikutti videopelin punaista hahmoa hyppimään liikkuvien sienien ja kilpikonnien yli maanalaisessa, harmaassa kivimaailmassa. Hän ei kiinnittänyt minkäänlaista huomiota huoneeseen tulleeseen Toshiin, piti katseensa tiiviisti ruudussa.
Toshi kuiskasi hänen nimeään. Ei reaktiota.
Toshi kuiskasi hänen nimeään uudelleen. Hide ei vastannut.
Toshi laski kätensä hänen olkapäälle ja oli kuiskaamassa hänen nimeään uudelleen, mutta säpsähti ja hyppäsi kauemmas. Kylmyys tuntui jäädyttävän hänen kätensä syväroutaan, hän kiersi toisen käden sormensa kämmenensä, jolla oli koskenut hideä, ympärille.
Toshi alkoi vapista. Hide oli niin poissaoleva, hänen olemuksensa roikkui todellisuudessa kuin irtirevitty käsi kiinni vartalossa yhden suonen varassa. Laulaja uskoi näkevänsä unta, meni sängylleen ja antoi hiden vain pelata.

Puolen tunnin kuluttua pelin musiikki kuului vieläkin. Vasta nyt Toshi uskalsi nostaa päänsä tyynyltä ja katsoa kohti televisiota. Ruudulla välkkyi ”Game over”, kilpikonnankuoret vyöryivät pitkin maata edestakaisin.
Hide oli poissa.

- - -

”Pata. Pata. Pata. Pata.”
Pata kuunteli Heathin onnetonta nimenhokemista, muttei hän ainoallakaan kerralla voinut vastata mitään.
”Oletko siellä? Olethan? Pata?”

Kitaristin mielikuva henkiin heränneistä kuolleista oli kylmä käsi joka nousee hapuillen esiin kylmästä mullasta. Matelijamaiset ruumiit vaeltavat rauhaa löytämättä ja syövät elävien aivoja. Roiskivat verta seinille ja aiheuttavat hysteriaa. Jokainen kauhuelokuva oli pullollaan zombijahteja ja henkiin heränneitä kuolleita. Kuolleita jotka ovat vihreitä. Turvonneita. Mustia. Mädäntyneitä. Verisiä ja rumia, kuihtuneita.

Olohuoneen pöydällä sanomalehteä lukeva hide oli silti aivan samanlainen kuin ennekin. Hänen ihonsa oli sileä ja vaalea, kädet ohuet ja täysin terveen näköiset, eivät lainkaan mädät ja ruskeat. Hide ei ollut lainkaan turvonnut, niin kuin yleensä ruumiille käy.
”Pata, kuuletko minua? Hide oli täällä, minä näin hänet, minä näin...”
”Kuulen. Jäin vain katselemaan häntä.”
”Onko hän sielläkin? Pata, mitä helvettiä tämä – ”
”On. Hän on ihan rauhallinen. Ei aiheuta mitään pahaa. Hän istuu tuossa ja lukee lehteä. Hän ei ole vaaraksi kenellekään. Hän vain on täällä.”
”Pata, tämä ei... Pata, näin ei voi tapahtua. Tämä ei ole luonnollista.”
Pata ei vastannut hänelle vielä. Hän käveli varovasti sohvan luokse ja istuutui hiden vierelle. Hide ei tehnyt elettäkään kiinnittääkseen häneen mitään huomiota.
”Istun hänen vieressään.”
”Oletko puhunut hänelle? Mitä hän tekee täällä? Mitä hän tahtoo?”
”En ole.”
”Onko hän edes elossa?”
Pata laski kätensä hänen kaulalleen, eikä löytänyt pulssia vaikka kuinka yritti etsiä.
”Ei.”
Patan sormissa veri lakkasi kiertämästä. Hän käänsi päänsä toiseen suuntaan hidestä ja katsoi sormiaan. Ne alkoivat mustua, aivan kuin olisivat kuoliossa. Tai sitten hän näki vain harhoja. Pata katsoi toiseen suuntaan, ettei näkisi hideä taikka sormiansa.
”Mutta... mutta... mitä...?”
”En todellakaan tiedä. Heath... sinä näit hiden siellä? Katosiko hän milloin?”
”Näin. Peilin kautta, heijastuksena. Hän lauloi minulle kappaleitaan ja sitten katosi, haihtui kuin tyhjään.”
Pata katsahti hideä toivoen, että vainaja olisi hävinnyt niin kuin Heathin tapauksessa. Vaan ei.

Hide tuijotti häntä. Hänen silmänsä olivat suuret, ja ne olivat... vedenväriset. Kuin marmorikuulat joiden sisällä on vettä ja päällä vain ohut lasikalvo. Ruskeaa väriä ei ollut, mustuaista ympyröi vain kiiltävä hopea. Katse oli jäätävä ja läpitunkeva, naulattu hänen silmiinsä, mutta silti niin poissaoleva. Pata ei tuntenut hiden läsnäoloa, vaikka näkikin hänet siinä hänen vieressään.
Pata oli tottunut siihen ajatukseen, että hide ei tule enää takaisin.
”Heath, minun on lopetettava nyt.”
Tuut. Tuut. Tuut.
Pata ei saanut enää henkeä.

- - -

Heath heräsi, katsoi kelloa ja huokaisi: ”aikaista”, painoi kasvonsa tyynyyn ja pidätti hengitystään. Yön aikana hän oli nukkunut ehkä tunnin, jos edes sitäkään. Hän vain valvoi sängyllään, odotti aikaa pois tunti kerrallaan. Hän laski sekunteja, neljäntuhannen kohdalla hän meni sekaisin laskuista. Hän oli kääntynyt katsomaan digitaalikellosta aikaa, ja oli kulunut vasta tunti. Tunti joka oli tuntunut viikolta.

Kaikki käsittämätön saa ihmisen miettimään. Jospa hän oli nähnyt ja kuullut vain harhoja? Hän oli juonut liikaa Jack Daniel’sia? Ei, koska hän joi yhden lasillisen. Vain yhden. Pahoina päivinä saattoi kulua pullo ja hän pääsi vain humalaan, saattoi ajaa auton ojaan mutta hideä hän ei koskaan nähnyt. Huumausaineitakaan hän ei käyttänyt.
Heath nousi sängystään ja käveli eteiseen, tarkasti postiluukun. Aamun lehti oli jo tullut. Hän otti lehden luukusta ajatellen, että jospa tätä oli tapahtunut muillekin. Jospa muidenkin edesmenneet ystävät olivat palanneet?
Hän levitti sanomalehden sohvalle ja järkyttyi etusivun lööpistä:

Tomoaki Ishizuka katosi viime yönä jäljettömiin: lue naapurin kertomus sokkiyöstä.

”Kuulin ensin selittämättömiä asioita, jotka loppuivat sitten kuin seinään. ”

Käsi nousi Heathin vapisemaan ruvenneelle alaleualle. Öinen puhelu Patalle oli todellakin päättynyt siihen, että Pata oli selittämättömästi keskeyttänyt puhelun. Heath selasi lehteä etusivun suosittelemalle sivulle ja luki.

”... tämä suositun kitaristin katoaminen on täydellinen mysteeri, jolla on epäilty olevan yhteyttä kitaristi Hideto Matsumoton puolenvuodentakaiseen kuolemaan, sillä silminnäkijän mukaan Pata keskusteli ystävänsä kanssa yliluonnollisista asioista, kuolleiden palaamisesta... tyhjästä asunnosta ei löytynyt mitään... ulko-ovi oli auki...”


Toimittaja oli julkaissut myös Patan ja Heathin puhelun, hieman muunneltuna ja suurenneltuna. Patan tuuletusikkuna oli selvästi jäänyt auki, ja hiljaisessa yössä puhelu oli kantautunut naapuritaloon asti.

”...poliisi on yrittänyt tutkia asiaa, mutta mitään selviä todisteita Matsumoton ja Ishizukan kohtaamisesta ei ole. Patan viimeisen keskustelukumppanin oletetaan olleen Heath Morie. Patan äänensävy alkoi puhelun loppua kohden muuttua hätääntyneemmäksi, kunnes hän sanoi, että hänen täytyy mennä. He puhuivat hiden läsnäolosta, että he olivat tavanneet hänet. Kaappasiko tämä suosittu kitaristi Ishizukan mukanaan takaisin tuonpuoleiseen? Miksi? Uskotaan myös, että...”

Heath melkein naurahti sille, kuinka paljon lehti liioitteli tapahtunutta. Todellisuudessa mitään pahaa ei ollut tapahtunut. He olivat vain nähneet hiden, mikä on yliluonnollista koska hän on kuollut ja tuhkattu. Kauan sitten. Häntä ei enää ole. Koko sanomalehti oli keksinyt jutun Patan katoamisesta vain saadakseen lisää rahaa, koska julkimoiden katoamistapaukset kiinnostivat kaikkia. Heath tarttui puhelimeensa, valitsi Patan numeron ja odotti.

Hän kuunteli vastaajaa. Soitti hänelle taas. Kuunteli vastaajaa. Kuunteli vastaajaa kunnes hänen päässään kaikui vain
”Valitsemanne numero ei juuri nyt ole käytössä, ole hyvä ja jätä viesti äänimerkin jälkeen”, heitti puhelimensa seinään ja kirosi.
Sillä samalla hetkellä puhelin alkoi uudelleen soida. Heath ajatteli, että Pata oli juuri herännyt ja saanut kännykkänsä kiinni. Hän käveli toiselle puolen olohuonetta, noukki puhelimen lattialta ja asetti sen korvalleen.
”Heath Morie”, hän vastasi. Oli hiljaista
”...kotiin”, kuului vaimea vastaus.
”Kuka siellä?”
”Heath... vie minut... kotiin.”
Nyt Heath tunnisti äänen, puhelin putosi hänen kädestään ja lattialta kuului hiljainen, elektroninen valitus.
”Heath... Heath...”
”Hiljaa”, basisti melkein huusi itkien.
”... vie minut kotiin.”
Heath astui puhelimensa päälle niin, että painoi punaista luuria ja puhelu katkesi. Hän pysähtyi pitkäksi aikaa vain paikoilleen ja mietti, mitä se saattoi merkitä.
Heath, vie minut kotiin. Vie minut takaisin kotiin.
Hiden ääni oli ollut valittava ja hyvin hiljainen. Sellainen, kuin muutaman sekunnin päästä menehtyvillä on. Heathin teki mieli itkeä, koska hän ei ollenkaan tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt tehdä. Hide ei edes ollut täällä, eikä hän voinut auttaa häntä.

---

Toshi juoksi yön sateesta märkää soratietä pitkin Heathin ulko-ovelle. Hänellä oli kädessään aamun lehti, ja toisella kädellä hän hakkasi ovea huutaen basistin nimeä.
Kalmankalpea Heath raotti ovea ja raotti silmiään, ettei päivänvalo sattuisi niin paljon.
”Mitä tämä on?” Toshi huudahti ja osoitti sormellaan etusivun tekstiä.
”En tiedä”, Heath vastasi väsyneesti.
”Tiedätpäs. Sinä puhuit hänen kanssaan. Missä Pata on?”
”En tiedä. Hän sanoi istuvansa hiden vieressä, sitten sanoi, että hänen täytyy lopettaa. Nyt hän on kuulemma kadonnut.”
Toshi oli hiljaa hetken.
”Saanko tulla sisään?” hän pyysi pyyhkien pois äskeisen, hänelle sopimattoman aggressiivisen sävyn.
”Tule pois”, basisti vastasi lempeästi ja astui pois ovenraosta Toshin tieltä.

Heath kaatoi mustaa kahvia puoli kupillista Toshin mukiin ja antoi hänen itse kaataa sekaan maitoa ja sokeria. Heath seurasi, kuinka mustasta kahvista tuli vaaleanruskeaa Toshin kaataessa sinne valkoista maitoa ja hetken ajan hän unohti kokonaan, että oli olemassa. Kahvi oli todellakin ihmeellinen juoma.
Hän kaatoi samanlaisen itselleen ja istui vastapäätä laulajaa.
”Kerro siis nyt kaikki, mitä tiedät eilisestä”, Toshi pyysi ja hörppäsi kahviaan.
”Ensiksi, autoni varashälytin alkoi soida itsekseen. Menin paikalle, muttei siellä ollut tapahtunut mitään. Satoi kaatamalla ja menin autooni suojaan hetkeksi, laitoin radion päälle”, Heath huokaisi. ”Radiosta soi hiden kappale Misery, ja se herätti minussa paljon muistoja ja... repi haavani auki, tavallaan. Tarvitsin Patan tukea, soitin hänelle ja hän tuli luokseni. Juteltiin siinä jonkin aikaa ja sitten kun hän lähti, aloin kuulla hiden laulavan kappalettaan uudelleen. Radio ei ollut päällä, mutta kuulin laulun silti. Sitten minä... näin hänet, näin hänet siinä edessäni, mutta sitten hän katosi tyhjään. Myöhemmin soitin Patalle, hän kertoi hiden olevan nyt siellä ja että hänen on lopetettava.”
Toshi hieroi leukaansa ja hymähti.
”Minäkin näin hiden. Hän pelasi tapansa mukaan Super Mariota minun huoneessani, muttei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Hän oli... jääkylmä, kun koskin häneen”, Toshi sanoi.
”Ilmestyikö... siis, tuliko hide sinunkin luoksesi?”
”Mm-m. Hän oli vain hyvin poissaoleva, aivan kuin... hologrammi. Mutta hän oli siinä, hän oli jopa... aineellinen. Fyysinen. Ihan niin kuin mekin. Mutta kylmä.”
”Tietääkö Yoshiki?” Heath kysyi.
”Ei. Parempi niin. Hän on vieläkin aivan hajalla.”
”Selvä.”
Laskeutui syvä hiljaisuus, he joivat kahvinsa loppuun ja miettivät pitkään. Todella pitkään.
”Miksi luulet hiden tulleen tänne?” Toshi pohti ääneen piakkoin.
”En ole aivan varma. Hide... soitti minulle tänään. Tuntemattomasta numerosta, puhui hyvin vaimealla äänellä.”
”Puhui? Sinulle?”
”Niin. Hän pyysi minua viemään hänet kotiin.”
”Selvä”, Toshi sanoi ja huokaisi raskaasti. ”Ja minä luulen, että sinun on myös tehtävä niin. Hide tahtoo juuri sinut viemään hänet... kotiin. Mitä hän sillä ikinä tarkoittaakaan. Hän välittää sinusta ja sinä olet hänen paras ystävänsä.”
Heathin kasvoille kohosi pieni puna.
”Niin. Niin kai.”
Toshi jatkoi vielä: ”Minä en halua kadota niin kuin Pata. Siispä sinun on oltava nopea.”

- - -

Toshi lähti. Heath jäi apaattisena istumaan pöytänsä ääreen. Se oli tehtävä, jota hän ei voinut ymmärtää. Hänen piti viedä hide kotiin mahdollisimman pian.
Basisti nousi, juoksi vessaan ja oksensi. Hän ei tiennyt miksi, mutta hän vain oksensi kunnes hänen sydämensä oli tyhjä ja hänen suustaan valui verta hänen leualleen. Hän veti vessan, pesi kasvonsa kylmällä vedellä ja kuivasi kasvonsa pyyhkeeseen.
Hän katsoi peiliin hieman toiveikkaasti, kuvitellen jos mielessään, kuinka näkisi hiden heijastuksesta. Rakkaan ystävänsä hiden.
Ja juuri, kun hän katsoi itseään silmiin, valot paloivat rikki.

Heath tunsi, kuinka kylmä käsi ravisteli hänen olkaansa. Hän puristi silmänsä kiinni.
”H... eath. He... ath. Heath.”
Hiden ääni oli hyvin käheä. Käsi basistin olkapäällä oli niin kylmä, että Heath melkein tunsi verisuoniensa jäätyvän umpeen.
Pitkät kynnet painuivat hänen olkapäänsä ihoon. Syvälle.
”Mi… nä... tä... ssä. Hi... de. ”
Edesmenneen kitaristin puhe oli katkonaista, aivan kuin puheen tuottaminen tuottaisi hänelle suuria vaikeuksia tai suunnattomia tuskia. Heath ei tehnyt elettäkään vastatakseen hidelle. Pelko teki hänestä patsaan.
”Ä... ä... p... lkää... m... nua.”
Heath kääntyi ympäri. Häntä useita senttejä lyhyempi mies tuijotti häntä. Eteisestä tulevassa valossa Heath näki, että hiden silmät olivat luonnottoman suuret ja vaaleat, aivan kuin paisuneet kaksinkertaiseksi. Hän oli lyhentynyt ja hoikistunut entisestään, hieman kuihtunut ja luisempi. Hiukset olivat yhtä pinkit kuten ennenkin.
”Hide... missä Pata on?” Heath kysyi
”Pa... ta? ”
”Niin. Pata. Muistatko hänet?”
Hide pudisteli kiivaasti päätään ja painoi kirkkaan katseensa alas.
”Pata, ruskeahiuksinen mies. Soittaa kitaraa. Olit hänen luonaan eilen. Hän on ystäväsi.”
”Pata... Pa... ta...”
”Niin. Missä hän on? Tiedätkö? Hide?”
”En... tiedä. Pois... sa.”
Heath huokaisi. Hiden puhekyky oli heikko, mikä oli hyvin ymmärrettävää. Jos puoleen vuoteen ei puhu sanaakaan, niin kai... sitä vain unohtaa, kuinka puhutaan.
”Teitkö hänelle jotain?” Heath kysyi. Hide vaikutti miettivän.
”Minä... hän... koski minua. Niin... ei saa. Ei... aa...”
Basisti vei sormensa valonkatkaisijalle, painoi hitaasti valot kylpyhuoneeseen ja säikähti kuollakseen. Hide oli selvästi kutistunut, hänen silmänsä olivat onnettomat. Hänen ihonsa oli lähes vitivalkoinen, ja silmät... silmät olivat järkyttävät. Ne olivat niin suuret, ettei Heath koskaan ollut nähnyt niin suuria silmiä. Hiden ruskea iiris oli muuttunut hopeanväriseksi, suunpielet taipuneet osoittamaan alaspäin.
”Niin. Mihin sinä veit hänet?”
”En... minnekään. En tiedä. Hän vain... poissa. Ei kaukana.”
”Hyvä... hide, tule tänne...” Heath aloitti ja kiskaisi hideä hieman mukanaan, muttei mies liikahtanutkaan.
”Ei, en halua.”
”Hide, tule. Olohuoneeseen. Jutellaan, kerro minulle kaikki.”
”Ei.”
Heathin jalat huusivat hallelujaa, hän ei kestäisi enää minuuttiakaan pystyssä. Hide seisoi paikallaan kuin naulattuna kaakelilattiaan, jäykkänä ja kylmänä. Tyhjänä. Heath tiesi, että hide oli siinä, mutta hide ei ollut siinä. Se oli joku muu hide. Hiden ruumis, mutta oikea hide oli... poissa.
Basisti lysähti istumaan kylpyammeen reunalle, sai lopulta hiden istuutumaan kylpyammeeseen ja sai puhuttua hänen kanssaan, vaikka hänen ymmärtämisensä olikin vaikeaa ja vaivalloista.

Heathille selvisi, että hide oli käynnistänyt hänen autonsa varashälyttimen, koska ei tiennyt muuta keinoa herättää hänen mielenkiintoaan. Hide oli laulanut hänelle, koska halusi kertoa olevansa läsnä, täällä jälleen. Hide oli huomannut, miten järkyttynyt Heath oli, ja siksi hän lähti Toshin luo. Toshi arvosteli lehden surkeaa kirjoitusta sikeää unta nukkuvalle Yoshikille, joten hide meni pelaamaan NES:iä, kuten hänellä oli aina ennenkin tapana. Toshi oli säikähtänyt melkein kuoliaaksi, ja hide oli päättänyt käydä vielä Patan luona. Sitten hide oli menettänyt kaiken minimaalisen itsehallintansa ja tehnyt hänet tajuttomaksi pelkällä katseellaan, ei tiennyt miksi, sitten vienyt sitten kellariin koska oli kuullut ihmisten nukkuvan viileässä paremmin ja sikeämmin.
Keskustelun edetessä hiden puhekyky parani huomattavasti, puhe ei ollut yhtä katkonaista ja hän otti mallia Heathin puheesta.
”Mutta hide... miksi sinä olet täällä?”
”Tapahtui virhe... siellä. En oikein tiedä, mutta minä... löysin minä täältä. Muistin jotain.”
”Mitä sinä muistit?”
”Tämä kaikki. Maailma. Kaikki viha ja... suru. Muistin myös sinä, ja... haluan apua. Tahdon... takaisin kotiin.”
”Kotiin?”
”Olen lähtenyt jo. Tapahtui virhe, tulin takaisin. En tahdo sitä. Ei voi näin.”
Heathin alahuuli alkoi vapista.
”Vie minut kotiin. Tee minusta kuollut taas.”
Heath itki.

Heath katsoi hideä. Hän istui kylpyammeen pohjalla, mekaanisesti ja tyhjästi, aivan kuin äskenkin. Hän oli kaivannut hideä niin suunnattomasti, odottanut joka ilta puhelua joka alkoi sanoilla ”mennäänkö baariin”. Nyt hän oli saanut hänet takaisin, mutta hide toivoi vain kuolemaa. Hide tahtoi takaisin kotiin.
”En minä voi tappaa sinua”, Heath mumisi itkien. Hide käänsi päätään kohti häntä.
”Voit. Minä ei voi tehdä sitä itse. Ole kiltti.”
Basisti hautasi kasvonsa kämmeniinsä.
”Saanko edes pidellä sinua?” hän kuiskasi. ”Ennen kuin lähdet?”
”Saat”, vastasi hide hiljaa.
Heath astui ammeeseen, hideä vastapäätä ja nosti hänet syliinsä. Hide ei painanut oikeastaan mitään, ehkä kilon tai kaksi. Heath painoi päänsä hänen jääkylmää olkapäätään vasten ja puristi häntä tiukasti, kuitenkin varoen, ettei hänen kevyt vartalonsa hajoaisi.
Oikeastaan Heath oli aina halunnut tehdä hänelle näin. Hän painoi vielä suudelman hänen otsalleen, nousi seisomaan hide harteillaan ja hän käveli ulos kylpyhuoneesta. Hän laski hiden vasten käytävän valkoista seinää, haki itkien vaatekaapistaan tummansinisen pyyhkeen. Heath kietoi sen päät yhteen ja laittoi sen kylpyhuoneen ovenkahvaan roikkumaan. Hän kantoi jääkylmän ja jäykän, höyhenenkevyen hiden oven luo ja ripusti hänet kaulasta pyyhkeeseen, samoin kuin hide oli puoli vuotta sitten itse tehnyt.

Heath katseli vierestä, kuinka hide hymyili kuiskien sanaa ”kiitos”, katsoi häntä suurilla silmillään ja haihtui sitten viimein pois.
Viimeksi muokannut Dekiru päivämäärä La Elo 25, 2012 9:04 pm, muokattu yhteensä 5 kertaa

    2 tykkää.
Avatar
Dekiru
Teknikko
 
Viestit: 144
Liittynyt: Pe Loka 28, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Athum.

Re: Dead man's smile (X Japan, Horror, AU) oneshot

ViestiKirjoittaja Kiboo » Ma Helmi 27, 2012 6:39 pm

Voi jestas. Tää oli pelottava, mutta jollain tavalla kaunis ficci. En edelleenkään käsitä, miten kuvailusi on niin mukaansatempaavaa, melkoisen käsittämättömät kirjoitustaidot sinulla. Suorastaan näen aina kirjoittamasi tapahtumat edessäni... Kylmät väreet kävi useampaan kertaan vavisuttamassa meikäläistä kun luin tätä. Olit onnistuneesti saanut tähän tarinaan sellaisen...sanoisinko aavemaisen tunnelman. Seuraavaksi lainaan pari lempikohtaani tästä ficistä, koska kommentti on helpompi rakentaa niiden avulla :D

”Heath Morie”, hän vastasi. Oli hiljaista
”...kotiin”, kuului vaimea vastaus.
”Kuka siellä?”
”Heath... vie minut... kotiin.”
Nyt Heath tunnisti äänen, puhelin putosi hänen kädestään ja lattialta kuului hiljainen, elektroninen valitus.
”Heath... Heath...”
”Hiljaa”, basisti melkein huusi itkien.
”... vie minut kotiin.”

Hyi, hyi, tää oli jotenkin vaan niin karmaiseva kohta. Kuollut ystävä soittaa ja pyytää jotain, jota ei toinen kykene käsittämään... hrrr. Ihanan pelottava. Heathinkin reaktio tähän oli mielestäni hyvin kuvattu, sillä kuten mainittu on, ihmisen on vaikea käsittää yliluonnollisia - tai siis meidän silmissämme yliluonnollisia - asioita ja mikäli sellaisia tapahtuu, ihmisen reaktion voisi kuvitella olevan pelonsekainen/hysteerinen... Juuri näin, siis. Oivallinen idea muuten tämä puhelu.

”Teitkö hänelle jotain?” Heath kysyi. Hide vaikutti miettivän.
”Minä... hän... koski minua. Niin... ei saa. Ei... aa...”
Basisti vei sormensa valonkatkaisijalle, painoi hitaasti valot kylpyhuoneeseen ja säikähti kuollakseen. Hide oli selvästi kutistunut, hänen silmänsä olivat onnettomat. Hänen ihonsa oli lähes vitivalkoinen, ja silmät... silmät olivat järkyttävät. Ne olivat niin suuret, ettei Heath koskaan ollut nähnyt niin suuria silmiä. Hiden ruskea iiris oli muuttunut hopeanväriseksi, suunpielet taipuneet osoittamaan alaspäin.

Liitin tähän nyt vain tämän kohdan kappaleesta, muutenhan lainauksesta olisi tullut vähän turhankin pitkä. Hiden tökkivä puhe sai taas pelottavan olon ja se plus tuo kuvailusi hänen ulkonäöstään loivat todellakin zombiemaisen mielikuvan. En kyllä haluaisi hideä tuossa kunnossa nähdä, miesparka :( Melkeinhän tässä haistaa kuoleman... Niin kummalta kun se kuulostaakin :D Minusta silmät ovat sinänsä hyvä kohde kuvata pelottavasti, koska... en osaa selittää, mutta se vain puree. Esimerkiksi vertavuotavat silmät ovat pelottava elementti, toisinkuin vaikkapa vertavuotava nenä.

Joo, voisin mainita vielä tähän väliin, että pari pikkuvirhettä bongasin, tyyliin sellaisia, että piste unohtui lauseen perästä tai vastaavaa. Oikein hyvin näytät pärjäävän ilman betaakin :) Melkein muuten tuli huono olo joissain vaiheissa tätä lukiessa, lievinkään kauhu ei taida olla täysin minua varten, koska eläydyn hirmu helposti teksteihin ja sitten kammottaa :D Olen kyllä silti sitä mieltä, että minulta jäisi todellakin paljon välistä ficcisaralta, mikäli en lukisi jokaista kirjoitustasi, jotka paranevat vain kerta toisensa jälkeen. Aplodit erittäin lupaavalle kirjailijanalulle! (;
Vangittu unelma ei tunne, ei hengitä. Unelmat voivat elää vain vapaina.

Vapauta sielusi kahleista, seuraa unelmiasi

Kaikki on mahdollista tässä maailmassa, kultaseni.

    2 tykkää.
Avatar
Kiboo
Fani
 
Viestit: 23
Liittynyt: La Joulu 10, 2011 2:53 pm

Re: Dead man's smile (X Japan, Horror, AU) oneshot

ViestiKirjoittaja Parkkimittari » Ma Helmi 27, 2012 7:18 pm

Muhahhaa! Tulin kommentoimaa! (taas...)

Mutta tää on aika klassinen (tai ainakin minulla on joku sellainen käsitys xD) että joku kuollut tulee ja jotain hyppelee entisten ystäviensä asunnoissa jne. mutta oli tässä jotain omaakin, esim. Se että hide sitten lopussa lopulta halusi kuitenkin kuolla. Yleensä tulee joku hieno kliseinen loppu että se kuollut henkilö jääkin sinne ystäviensä pariin ja muuta.
Oli tämä kyllä sinänsä aika haikea. Alkoi melkein itkettää ;^ ; mutta jonkut kohdat olivat oikeasti aika karmivia.

Dekiru kirjoitti:”Heath Morie”, hän vastasi. Oli hiljaista
”...kotiin”, kuului vaimea vastaus.
”Kuka siellä?”
”Heath... vie minut... kotiin.”
Nyt Heath tunnisti äänen, puhelin putosi hänen kädestään ja lattialta kuului hiljainen, elektroninen valitus.
”Heath... Heath...”
”Hiljaa”, basisti melkein huusi itkien.
”... vie minut kotiin.”

Tuossa kohtaa tuli sellainen väristys, kun alkoi ajatella tuota tilannette että hide soittaa Heathille ja sitten sellainen käheä, katkonainen ääni- Hyrrr... (Ow O")

Dekiru kirjoitti:Heathin jalat huusivat hallelujaa

Taas tuollainen : DD mutta toi on kyllä aika hyvä, tai tuo edes hiukan huumoria näinkin synkkään ficciin :33

Löysin tuolta jonkun muunkin vähän sekavan lauseen, mutten nyt sitten kun aloin tätä kirjoittaa niin enää uudestaan sitä löytänyt >. <"

Mutta kivaa tekstiä luettavaksi. Hiukan pitkä ehkä oli, tai ainakin itselleni tuli vähän sellainen tunne tuossa lopussa että ´no huhheijaa~ milloinkahan tämä loppuu´ mutta oli tämä aika jännä loppuun saakka ^^
Ketä minä rakastan? Ketä minä vihaan? Kenet minä aion pettää? Miten ja miksi?

    2 tykkää.
Avatar
Parkkimittari
Roudari
 
Viestit: 85
Liittynyt: La Syys 17, 2011 9:19 am
Paikkakunta: Lapinjärvi

Re: Dead man's smile (X Japan, Horror, AU) oneshot

ViestiKirjoittaja Dekiru » Ma Helmi 27, 2012 8:53 pm

Ooo mitämitämitä, kaksi kommenttia eikä julkaisusta ole edes vuorokautta? *pökertyy euforiaan*

Kiboo:
Voi, tämä kommenttisi sai minut todella onnelliseksi! Ei ole mitään parempaa tunnetta kuin se, että lukija eläytyy tekstiin, jonka itse on kirjoittanut. Tuottaa mielihyvää kuulla, että sait tästä kylmiä väreitä. Ja hyvä myös, että tapahtumat näetään silmien edessä, sillä niin itsekin näin. Tosin yleensä kirjoittaessani ajattelen paikkaa, jossa olen itse ollut: esimerkiksi Heathin koti oli tätini koti, ja siellä tuskin kukaan lukijoista on käynyt.
Kiva myös, että tykkäsit tosta puhelusta, koska mä itsekin rakastuin siihen kohtaan. Itseänikin karmi siinä kohtaa, kun ajattelee jos kuollut ystävä soittaisi ja... hrr, en tahdo ajatella. Tosta toisesta lainauksesta myös sen verran, että mä itse rakastin sitä hideä jollaiseksi sen kirjotin. En tiedä, mutta ne suuret ja hehkuvat silmät loi jotenkin "epäkliseisen" version kuolleesta. Kyllä, pelottavat silmät luovat pelottavan tilanteen...

Mut hei, ota huomioon pikkuvirheissä kellonaika, loppua kohden tarkkaavaisuus herpaantui koska väsytti, ja sit oikolukiessa olin jo aika sammumisvaiheessa. Mut helpottavaa kuulla sekin, että niitä virheitä oli vähän. :D Mut vielä tähän loppuun, että ihan s a i ra a s t i kiitosta! ^^ <3

Parkkimittari:
Kiitos kommentista. Jep, se ajatus, että kuolleet herävät eloon on klassinen, mutta yritin kiertää kliseitä niin, että hide halusikin kuolla. Mut yleensähän se juoni menee niin, että herännyt vainaja kiusaa ystäviään, mutta tässä hide yritti vain herättää toisten huomion päästäkseen takaisin kuolleeksi, ja harva elävä niin haluaisi.
Aaaah, ihana kuulla, että tuo puhelu sai sut värisemään! :''D Ja tarkoititko noita sekavia lauseita hyvällä vai pahalla? Tiedän myös se, että tää ficci on vähän pitkä, mutta eihän sitä kerralla tarvitsekaan lukea, jos siltä tuntuu. Mut joo, kiiitos kun luit! Hyvin paljon kiitoksia. ^^

    2 tykkää.
Avatar
Dekiru
Teknikko
 
Viestit: 144
Liittynyt: Pe Loka 28, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Athum.

Re: Dead man's smile (X Japan, Horror, AU) oneshot

ViestiKirjoittaja Avalyn » Pe Maalis 02, 2012 2:55 pm

On ollut ilo huomata, että Lafiin on ilmaantunut uusia X Japanista kirjoittavia ihmisiä. Hyviä X Japan -ficcejä ei voi koskaan olla liikaa. ^^

Avasin tämän ficin kolmesta syystä: fandomin, genren ja nimen vuoksi. X Japanista on perinteisesti kirjoitettu erinomaisen kiinnostavia ficcejä täällä Lafissa, mitä kautta itse asiassa muistaakseni sain ensikosketuksen bändiin. Horror on puolestaan genre, jolla on omituinen taipumus vetää minua puoleensa, vaikka olen aikamoinen pelkuri. Periaatteessa inhoan kauhua, mutta sitten kuitenkin löydän itseni toistuvasti sen ääreltä... Kaipa se on jonkin sortin masokismia. :D Hyvät kauhuficit ovat kuitenkin sen verran harvinaista herkkua, että oli pakko katsastaa, millaisen kertomuksen sinä olet saanut aikaan. Viimeinen rohkaisija oli mielenkiintoinen nimi. "Dead man's smile" on onnistunut nimivalinta kauhuficille, sillä se tuo ainakin minun mieleeni elävät kuolleet, joiden hymy on kaikkea muuta kuin kaunista katsottavaa. Hyrrr.

Kuolleen ihmisen palaaminen elävien keskuuteen kauhua, surua ja hämmennystä aiheuttamaan ei ole mitenkään uusi ajatus. Tämä ficci ei kuitenkaan tunnu mitenkään liian kliseiseltä, mikä kertoo siitä, että olet onnistunut lisäämään tuttuun aiheeseen omat mausteesi. Esimerkiksi alun kohtaus, jossa varashälytin alkaa soida ilman mitään näkyvää aihetta, sekä hieman myöhempi kohtaus, jossa hide pelaa Toshin luona Super Mariota, tuntuvat mukavan raikkailta. Nykyaikaisen tekniikan hyödyntäminen kauhua synnyttämässä toimii mielestäni kiitettävän hyvin tässä ficissä. Se tuo myös mukaan realistisuutta, kun meille kaikille tutut esineet (varashälytin, pelikone) ovat mukana tapahtumissa. Jos kauhuficci sijoittuu johonkin kaukaiseen, synkkää linnaan, lukijan on varsin helppoa pitää mielessä, että kyse on pelkästä fiktiosta ja mielikuvituksen leikistä. Sinä olet kuitenkin sijoittanut ficcisi tavallisen elämän keskelle, jolloin lukija ei niin vaivattomasti pysty vakuuttelemaan itselleen, ettei vastaavaa voi missään olosuhteissa tapahtua itselle, mikä lisää kauhun tunnetta.

Parkkimittari otti kommentissaan erityisen karmivana esiin hiden puhelun Heathille. Minustakin tuo puhelu on yksi ficin pelottavimmista kohdista. Puhelinkauhua on toki nähty monissa kauhuelokuvissa, mutta silti ajatus siitä, että joku kuollut tarttuu puhelimeen ja soittaa elävälle, on melkoisen karmiva. Erityisen hyvin kohtaus toimii mielestäni siksi, että sitä ennen Pata on kadonnut, mikä on tuonut hiden hahmoon uhkaavan vivahteen. Jos puhelu tapahtuisi aiemmin, se ei luultavasti toimisi yhtä hyvin, koska ennen Patan katoamista hide vaikuttaa täysin harmittomalta. On tosin sanottava, että minusta kohtaus olisi vielä hivenen pelottavampi, jos Heath olisi vastaisi puheluun huomaamatta, että se tulee tuntemattomasta numerosta. Tällöin sekä hän että lukija olettaisivat ilman muuta soittajan olevan Pata ja yllättyisivät pahemmin, kun linjan toisessa päässä onkin hide. Nyt ainakin minä pystyin tuntemattoman numeron avulla arvaamaan, että soittaja on hide, mikä vähän pilasi yllätystä.

Puhelun lisäksi melko pelottavaksi koin ficin loppupuolella olevan kohtauksen, jossa Heath on kylpyhuoneessa, kun valot äkisti sammuvat, minkä jälkeen paikalle ilmaantuu hide. Kylmä, pitkäkyntinen käsi, katkonainen puhe ja luonnottoman suuret silmät tekevät hidestä melkoisen kauhistuttavan hahmon kyseisessä kohtauksessa. Jäin kuitenkin jossain kohtauksen puolivälin tienoilla miettimään, miten ihmeessä Heath kykenee havaitsemaan hiden muuttuneen ulkonäön jo ennen valojen sytyttämistä uudelleen. Onkin kylpyhuoneen ovi kenties auki ja eteisen puolelta tulee valoa? Jos niin on asioiden laita, se kannattaisi mielestäni mainita. Epäloogiset yksityiskohdat syövät helposti ficin uskottavuutta ja saavat lukijan huomion kiinnittymään tarinan kannalta vääriin asioihin. Erityisesti kauhuficissä on tärkeää varoa pelottavan tunnelman särkemistä.

Vaikka ficissä on pari melko karmivaa kohtaa, en yleisesti ottaen kokenut tätä ficciä kovinkaan pelottavaksi. En ole aivan varma, mistä vähäiset väristyksen johtuivat, mutta yksi syy lienee paljohko selittely. Kauhun tunne kumpuaa nimittäin usein siitä, että tapahtuu jotain sellaista, mille ei löydy selitystä. On esimerkiksi pelottavaa, jos kuulee askeleita portaista, vaikka kukaan muu ei ole kotona. Jos porrasaskelmien narahtelulle löytyy kuitenkin jokin looginen selitys, pelon tunne hälvenee. Tästä syystä kauhuficeissä kannattaa jättää muutamia aukkoja, joita ei missään vaiheessa paikata selittämällä. Esimerkiksi Patan kohtalo olisi mielestäni kannattanut jättää avoimeksi. Samoin olisi kannattanut jättää pois selitys siitä, miksi hide teki minkäkin tempun. Tuollainen selittävä summaus aiemmista tapahtumista rikkoo mielestäni kohtalaisen pahasti pelottavan tunnelman. Lisäksi se on aika turha, sillä lukija kykenee varsin hyvin itse päättelemään, miksi hide toimi niin kuin toimi.

Toinen syy vähäiseen pelottavuuteen saattaa olla se, että kohtaukset olivat varsin nopeatempoisia ja ficci ylipäätään aika lyhyt. Jos kertomus etenee liian vauhdikkaasti, lukija ei välttämättä ehdi päästä mukaan tunnelmaan. Varsinkin kauhussa tunnelmaa kuuluu mielestäni rakentaa vähitellen. Hyvä idea on myös laittaa pelottavien kohtausten väliin arkisia, huolettomia kohtauksia, sillä niiden jälkeen pelottavat kohtaukset tuntuvat karmivammilta kuin jos pelottavia kohtauksia on monta peräkkäin. Tässä ficissä tasoittavia kohtauksia oli vähän, ja ne etenivät turhan nopeasti. Esimerkiksi Heathin ja Patan yhteinen illanvietto oli sinäänsä hyvä idea, mutta se kuitattiin niin pikaisesti ja yliolkaisesti, että ainakaan minä en ehtinyt vaipua huolettomaan tunnelmaan, ennen kuin jo tuli seuraava pelottavaksi tarkoitettu kohtaus.

Olet laittanut alkutietoihin, ettet usko tarvitsevasi betaa. Minun on valitettavasti oltava hieman eri mieltä tässä asiassa. Mitenkään toivottomasti virheitä silmiini ei osunut, mutta sen verran paljon niitä kuitenkin oli, ettei beta olisi ollenkaan pahitteeksi. Varsinkin pilkutuksessa on toivomisen varaa. Hyvä beta osaa myös antaa kehittävää sisällöllistä palautetta, joka ei ole kenellekään pahitteeksi. On mukavampaa kuulla parannusta vaativat kohdat ennen julkaisua kuin julkaisun jälkeen, koska silloin niille ei voi enää tehdä mitään. Betan voit hankkia esimerkiksi betaruletin tai betatopicin kautta tai ottamalla suoraan yhteyttä johonkuhun Lafin betaan, joiden nimiä löytyy ficcien alkutietojen lisäksi keskitetysti täältä.

Otan esimerkin vuoksi esiin muutaman kohdan, joista löytyy kielioppimoka:

Hän saapui autolle, eikä nähnyt metallinharmaassa pinnassa naarmun naarmua, lasit olivat ehjät eikä ovissa ollut murtojälkiä.


Ensimmäinen pilkku on tarpeeton, kun taas viimeisen eikä-sanan eteen pilkku kuuluu. Lisäksi laittaisin loppuosan erilliseksi virkkeeksi. Eli näin: "Hän saapui autolle eikä nähnyt metallinharmaassa pinnassa naarmun naarmua. Lasitkin olivat ehjät, eikä ovissa näkynyt murtojälkiä."

Heath hengitti sisään ja ulos, tahti nopeutui hänen tahtomattaan ja hänestä tuntui siltä että hän alkoi hyperventiloida.


Oikeaoppinen pilkutus menisi näin: "Heath hengitti sisään ja ulos, tahti nopeutui hänen tahtomattaan, ja hänestä tuntui siltä, että hän alkoi hyperventiloida."

Oli kiellettyä soittaa hiden kappaletta Misery, kun hänen kuolemastaan ei vielä oltu päästy yli.


Lopussa on niin kutsuttu kaksoispassiivi: kieliopillisesti oikein olisi kirjoittaa "ollut päästy" eikä "oltu päästy".

Hän suuntasi kohti autoaan, moittien itseään siitä että jätti radion päälle.


Tässäkin kohtaa pilkutuksessa on ongelmia. Oikeaoppinen pilkutus olisi: "Hän suuntasi kohti autoaan moittien itseään siitä, että jätti radion päälle."

Toshi istui keittiössä ja taskulampun valossa selasi uudelleen ja uudelleen päivän lehden iltapainosta.


Sanajärjestys on aika omituinen. Luontevampaa olisi kirjoittaa: "Toshi istui keittiössä ja selasi taskulampun valossa uudelleen ja uudelleen päivän lehden iltapainosta."

Takaisin positiivisempiin asioihin: pidin siitä, että olit valinnut juuri Heathin päähenkilöksi. Hän on tällä hetkellä oma suosikkini X Japanista, minkä vuoksi oli mukavaa päästä lukemaan hänestä - varsinkin kun Heath ei yleensä saa X Japan -ficeissä kovinkaan runsaasti tilaa. Lisäksi hän sopii mielestäni muita äksäläisiä paremmin pelokkaan ja ikävöivän henkilön rooliin. Esimerkiksi Pata tuntuu aina ottavan asiat aina niin rauhallisesti, ettei tässä ficissä olisi ollut läheskään yhtä paljon pelkoa ilmassa, jos hän olisi ollut päähenkilö. Sitä paitsi Heathin voimakas kaipuu hideä kohtaan toi tarinaan mukaan muutakin kuin pelkkää kauhua siitä, että vainaja on palannut elävien maailmaan. Odotin itse asiassa vähän, että Heath olisi yrittänyt suostutella hiden jäämään luokseen elävien maailmaan. Toisaalta hiden silminnähden kurja olemus selittää, miksi Heath ymmärsi, että hiden on päästävä palaamaan takaisin rajan taakse.

Loppuratkaisu tuli minulle jokseenkin yllätyksenä, vaikka se olikin kaiken edellä tapahtuneen huomioon ottaen täysin ymmärrettävä. Kuvittelin, että Heath palauttaisi hiden takaisin kuolleiden valtakuntaan jonkin rituaalin tai rukouksen avulla. Kuoleman toistaminen on kuitenkin oikeastaan loogisempi keino, vaikkakin Heathin kannalta raskaampi. Olisi kauheaa joutua katsomaan, kuinka rakas ystävä kuolee toisen kerran tismalleen samalla tavalla... Kenties Heathin olo helpotti kuitenkin hieman se, että hän tiesi, kuinka onneton hide oli elävien maailmassa vaeltaessaan. Tavallaan loppuratkaisu olikin melkein lohdullinen, palasihan hide paikkaan, jonka hän itse koki kodikseen.

Viimeiseksi voisin vielä ottaa esiin muutamia kohtia, joissa käytit hienoja ilmaisuja. ^^

Heathin naapurit olivat vanhoja ihmisiä, elivät toinen jalka haudassa ja toinen jalka kirkossa.


Tämä oli mukavan raikas tapa kuvata vanhoja ihmisiä. (Japanilaisempaa olisi tosin sanoa "toinen jalka temppelissä/pyhäkössä", sillä harvat japanilaiset ovat kristittyjä.)

Ruudulla välkkyi ”Game over”, kilpikonnankuoret vyöryivät pitkin maata edestakaisin. Hide oli poissa.


Pystyin kuvittelemaan tämän tilanteen selvästi mielessäni. "Game over" ja hiden poistuminen sopivat kammottavan hyvin yhteen...

Kitaristin mielikuva henkiin heränneistä kuolleista oli kylmä käsi joka nousee hapuillen esiin kylmästä mullasta. Matelijamaiset ruumiit vaeltavat rauhaa löytämättä ja syövät elävien aivoja. Roiskivat verta seinille ja aiheuttavat hysteriaa. Jokainen kauhuelokuva oli pullollaan zombijahteja ja henkiin heränneitä kuolleita. Kuolleita jotka ovat vihreitä. Turvonneita. Mustia. Mädäntyneitä. Verisiä ja rumia, kuihtuneita.


Tässä kohtaa rupesi ällöttämään, mikä on merkki siitä, että kuvailusi puree. Varsin lopun lyhyet virkkeet toimivat hyvin painokkaana tehokeinona.

Hide oli niin poissaoleva, hänen olemuksensa roikkui todellisuudessa kuin irtirevitty käsi kiinni vartalossa yhden suonen varassa.


Tämä on yhtä aikaa iljettävä ja ilmaisuvoimainen vertaus, mikä tarkoittaa, että se sopii hyvin tähän ficciin.

Hänen silmänsä olivat suuret, ja ne olivat... vedenväriset. Kuin marmorikuulat joiden sisällä on vettä ja päällä vain ohut lasikalvo.


Silmien vertaaminen veteen ja marmorikuuliin synnyttää ainakin minun mielessäni selkeän kuvan siitä, millaiset rajan takaa palanneen hiden silmät ovat.


Toivottavasti kommentistani on sinulle iloa ja hyötyä. ^^
Jossain ollessaan on jostain poissa.

    2 tykkää.
Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: Dead man's smile (X Japan, Horror, AU) oneshot

ViestiKirjoittaja Dekiru » Pe Maalis 02, 2012 3:32 pm

Ooh, kommentti *---*

Avalyn:
Ensinnäkin ihan sairaasti kiitoksia että vaivauduit ees lukemaan tämän laadultaan järkyttävän paskan. Ihan ekana mä hyppään tohon beta-asiaan, että kyllä mä olen sitä moneen kertaan harkinnut, koska kielioppi on tälläsellä 13.v lapsella vielä aika hakusessa. Mun pilkut lentelee ja varsinkin, kun tota yöllä kirjotin suurimmaksi osaksi ja vähän sekavassa tilassa (en tietenkää jaksanut odottaa aamuun ja oikolukea) niin pistän laadun vähän sen piikkiin. Mut suuri kiitos myös noista kohdista mitkä olit korjannut, käympäs pistämässä ne tonne tekstin puolelle ettei muiden tarvitte siihen vaivautua. ^^ Tosta mun sanajärjestelystä myös sen verran, että mun tyyliin on juurtunut toi sanojen muuntelu (Yoda oli isäni) mut kyllä yritän kitkeä sitä pois.

Tiedän myös miten kulutettu aihe tuo kuolleen herääminen henkiin on, mutta tässä yritin sitä maustaa omalla tavallani just noilla pikku elementeillä niinku sanoit. Kiitos myös vinkistä, mitä sanoit tuosta puhelukohdasta. En btw itsekään kunnolla ymmärtänyt sitä kylpyhuonekohtausta (lol?), mut oletettavasti mä näin sen ei niin pimeänä ettei mitään voisi nähdä.

Mäkin kun jälkeenpäin luin tämän ficin, niin totesin että ei tää niin pelottava ookkaan. Olin jo alussa epävarma tosta ikärajasta. Ficci on myös aika lyhyt ja siksi tämän nopeatempoisuus, yritin kai tiivistää asioita jotenkin pienempään tilaan. Mut mukava kuulla myös, että tässä oli jotain postiivistakin ja tykkäsit joistakin kohdista. ^^ Ja kyllä, kommentistasi oli enemmän kuin pelkkää iloa ja hyötyä. :''D

    1 tykkää.
Avatar
Dekiru
Teknikko
 
Viestit: 144
Liittynyt: Pe Loka 28, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Athum.

Re: Dead man's smile (X Japan, Horror, AU) oneshot

ViestiKirjoittaja illusionchiu » Su Maalis 04, 2012 12:15 am

MINÄ häpeän itseäni etten ole tullut kommentoimaan tätä, kun sinä mesessä kysyit että aijonko lukea tämän ja vastasin että kyllä. Mutta mun pitää myöntää että luin tämän silloin jo, mutta en jaksannut kirjautua sisälle ja kommentoida. Nyt hävettää koska yleensä ole aina EKA, joka kommentoi siulle. *sadattelee itsellensä*

Mutta nyt myös HoneyBlade tulee (TAAS) häiriköimään sua kommentillansa:

Ihan ensimmäisenä tässä ficissä mun kiinostuksen herätti nimi. Koska se kuulostaa jopa suomeksi helvetin pelottavalle. ^__^ Heti pisteet siitä sinulle. ♥ (: Ja toinen asia oli genre, koska oli erittäin mielenkiintoista lukea kauhua X Japanista. ;>
Noh sitten ihan itse asiaan:

Vihdoin ja viimein sait Heathin mukaan ficciisi. ♥ *tuulettaa* Ja mä rakastuin ainaskin tämän ficin Heathiin, se basistin mokoma on jotenki vaan niin suloinen tapaus tässä, en kyllä osaa oikeen selittää miksi, kait siks vaan että se on Heath? XD
hide oli (taas) kerran ihana & pelottava samaan aikaan. Olit saanut taas Matsumotosta loistavan luomuksen aikaan.. Ekan sydärin mulle aiheutti se miten hide lauloi siellä Heathin autossa Miseryä. (Mulle se kappale on muutenki tärkeä).. Taisi kyllä silmät tippua päästä siinä vaiheessa.

Dekiru kirjoitti:“… Stay free my misery,
stay free my misery sakuretsu suru itami ga kakenukeru dake no kaze naraba…”

Heath löi radion pois päältä, unohti hengittämisen kokonaan ja kyyneleet alkoivat valua pitkin hänen poskiaan. Hän kuunteli sateen ropinaa alumiinia vasten ja yritti unohtaa kaiken.
hide.

;;_____;; !!! Hyvä etten itse lyönnyt läppärin kantta alas koska samaan aikaan eräs hide tässä vieressä alkoi laulaa samaa korvaani. Joten voit kyllä arvata reaktioni siitä niin.
Mutta samalla toi oli koskettavaa. ♥

PATA! ♥ Jumakekka mä haluan olla samanlainen ku se kitaristi on! Kuten tässäkin Pata oli se ihanan rauhallinen osapuoli ja oli Heathin tukena! <: Se tekekin Pata-nallesta suloisen. ♥

Dekiru kirjoitti: Hän kietoi kätensä basistin hartioiden ympärille, Heath olisi muuten lahonnut lattialle.
”Tiedän tuon tunteen. Minustakin joskus tuntuu siltä, että on vain pimeää eikä tästä koskaan pääse yli. Mutta aika kuluu, Heath. Aika kuluu”, Pata kuiskasi hiljaa.
Sanat lämmittivät Heathin sydäntä, hänestä tuntui heti turvallisemmalta ajatella, että joskus tämä suru saattaa helpottaa ja hän saattaa voida jatkaa elämäänsä. Ehkei samalla tavalla kuin ennen, mutta elää kuitenkin.
”Niin...” Heath niiskahti. ”Niin, kai.”

*sokerina lattialla* Pata on oikea esimerkki ystävä ♥ Patan ansiosta Heath selvii, eiks niin? 8]

Pelottavaa oli kyllä sanojensa mukaan se miten Heath kuulee koko ajan hiden laulavan vaikka, miestä ei _vielä_ näy missään, aina se Misery.. Tulinki ajatelleeksi että onko Miseryssä jotain sellasta tiettyä miksi hide sitten lauloi juuri sitä.~ Tai sitten vaan sie otit sen sanojen tai jonkun muun syyn takia. ;)

Dekiru kirjoitti:Basistin kasvot vääristyivät kivusta joka heräsi henkiin hänen sydämensä pohjassa, kipu oli kuin haudattu sotilas joka herää mullan alla ja kaivaa itsensä ulos. Hänen ruumiinsa tuntui katoavan, maailman rajat tuntuivat haihtuvan ilmaan ja kuolleet tuntuivat heräävän eloon.

Hide lauloi siinä hänen vieressään nojaten kylpy- ja makuuhuoneisiin vievän käytävän seinään. Hän lauloi hyvin hiljaa, niin hiljaa, että sanoja oli vaikea erottaa.
Hide oli siinä ja lauloi. Hänellä oli yllään samat vaatteet kuin ennen kuolemaansa. Hän näytti täsmälleen samalta kuin silloin. Miehen katse oli täysin tyhjä, hänen silmiensä takana ei näyttänyt olevan mitään.

Suoraan sanottuna VOI ZIISUS! x_______X Tämä kyllä säikyttäisi in real life too. Jos olisi menettänyt jonku rakkaansa ja sitten näkee toisen peilin kautta ja tolleen.
Joo sori en osaa sanoa tästä mitää järkevää mutta that's was CRAZY!!

TOSHI <3 TOSHI <3 TOSHI <3 TOSHI <3 Anteeksi tää hirvee Toshi-reaktio, mutku aaaah..... *leijuu pilvissä* Tämä Toshi on LOVE! ♥ T:ssä on jotain sellasta söpömäistä ja ehkä myös teinimäistä. Älä herra luoja kysy miks mutta nii se vaa on. ♥

Erityisesti aloin nauramaan sitä kun Toshi sanoi Yoshikia lahnaksi. XD ♥ *reps*

Dekiru kirjoitti:Yoshiki makasi kuin lahna sohvalla, eikä Toshi kehdannut häntä herättääkään.

XDDD Tämän ficin ainut kohta, missä kehtasin oikeasti nauraa. XDDD Lahna-Yoshiki ♥

Okei joo hidestä teki pikkupojan sen ku mies pelasi Toshin huoneessa Super Mariota, aikasta awwwss mutta samalla pelottavaa. o____Ö. Voi Toshia ku pelästyi. ;___; *halaa Toshia*

................
.........................................
....
.
..........
..................

Anteeksi oikeesti että tää komenttini kusee ja eikä tää on sun arvoinen kommentti ollenkaa. ;'<
*häpeää*

Mutta ISO MYSTEERI on kyllä Patan katoaminen. Siis niiinku WTF?! Se siis liittyy jotenki hideen tai jotain? Että osaa olla monimutkasta. XDDD

Dekiru kirjoitti:Tomoaki Ishizuka katosi viime yönä jäljettömiin: lue naapurin kertomus sokkiyöstä.
”Kuulin ensin selittämättömiä asioita, jotka loppuivat sitten kuin seinään. ”

Miksi juuri Pata(-nalle)? *snif* ;;_____;;

Ehkäpä arvaat mikä oli musta tän ficin viimeinen ja pelottavin PALA? Noh se hiden soitto Heathille, mutta siinä oikeasti mua häirii vaan se Heathin aloitus:
"Heath Morie."
Miksei se voisi olla vaa suoraan:
"Hiroshi Morie." ?

En toki tuomitse, kyselen vaan. 8)

* menee valmiiksi hiden sängyn alle piiloon*

Dekiru kirjoitti:”...kotiin”, kuului vaimea vastaus.
”Kuka siellä?”
”Heath... vie minut... kotiin.”
Nyt Heath tunnisti äänen, puhelin putosi hänen kädestään ja lattialta kuului hiljainen, elektroninen valitus.
”Heath... Heath...”
”Hiljaa”, basisti melkein huusi itkien.
”... vie minut kotiin.”
Heath astui puhelimensa päälle niin, että painoi punaista luuria ja puhelu katkesi. Hän pysähtyi pitkäksi aikaa vain paikoilleen ja mietti, mitä se saattoi merkitä.
Heath, vie minut kotiin. Vie minut takaisin kotiin.
Hiden ääni oli ollut valittava ja hyvin hiljainen. Sellainen, kuin muutaman sekunnin päästä menehtyvillä on.

*uusi itkuparkuhuutoraivari* Jumaliste tää laitto itkee ihan heti! ;;____;;

Dekiru kirjoitti:”Niin. Hän pyysi minua viemään hänet kotiin.”
”Selvä”, Toshi sanoi ja huokaisi raskaasti. ”Ja minä luulen, että sinun on myös tehtävä niin. Hide tahtoo juuri sinut viemään hänet... kotiin. Mitä hän sillä ikinä tarkoittaakaan. Hän välittää sinusta ja sinä olet hänen paras ystävänsä.”
Heathin kasvoille kohosi pieni puna.
”Niin. Niin kai.”
Toshi jatkoi vielä: ”Minä en halua kadota niin kuin Pata. Siispä sinun on oltava nopea.”

Hyyym tämä aiheutti vähän sekavia tunteita, pelkoa sekä helpotusta muiden puolesta, mutta miten Tosh pystyi olee näin "viileä" ja rauhallinen... o___O

Dekiru kirjoitti:”Olen lähtenyt jo. Tapahtui virhe, tulin takaisin. En tahdo sitä. Ei voi näin.”
Heathin alahuuli alkoi vapista.
”Vie minut kotiin. Tee minusta kuollut taas.”
Heath itki.

WTF?! O_____Ö

*alkaa itkeä*

Lopusta en sano muuta että jumaliuta mä itken täällä! ;;____;;

Mutta kiitokset siulle tästäki teoksesta! ♥
*Haleja* ♥

♥llä: HoneyBlade

WE ARE X ! ♥
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

    1 tykkää.
Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Dead man's smile (X Japan, Horror, AU) oneshot

ViestiKirjoittaja gnrbu » Su Touko 26, 2013 9:10 pm

Viikonlopun X-miitissä toistui eri ihmisten suusta monta kertaa lause "pitäisi lukea niitä Dekirun ficcejä", joten korjaanpa virheen omalta kohdaltani. Minulle tuli äsken X-ficcejä listatessani kovana yllätyksenä, että olet ehtinyt kirjoittaa niitä jo näin monta, enkä ole lukenut vielä ainuttakaan. ^^;

Olisi pitänyt lukea jo aiemmin, koska tykkäsin hurjasti! Yllätyin kovasti siitä, kuinka kypsältä ja viimeistellyltä teksti yleisesti tuntui. (Kuten Avalyn totesi, muutamassa kohdassa betan punakynälle olisi ollut käyttöä, mutta suurempaa valitettavaa en keksi.) Et käyttänyt kovin paljon konjuktioita, vaan yhdistit lauseita usein pelkillä pilkuilla, mutta se tuntui vain korostavan hahmojen rikkinäisyyttä.

Kuolleen ystävän näkeminen ja kuuleminen on ajatuksena hyvin yksinkertainen ja ymmärrettävä, ja samalla tunteita herättävä ja samastuttava. Ficci olisi toiminut, vaikkei hide olisi tehnyt mitään muuta kuin ilmestynyt silloin tällöin. Valitsit kuitenkin perinteisen (oikeastaan ficeissä harvemmin nähdyn) kummitustarinan juonen antamalla hidelle syyn vaeltaa kuolevaisten maailmassa ja keinon palata takaisin kuolleiden pariin. Samalla pidit kuitenkin ficin lyhyenä ja yksinkertaisena. Nämä valinnat toimivat: Alku oli sopivan pelottava, keskiosassa tapahtui ja loppu ratkaisi ongelmat olematta silti liian helppo.

Minun on hankala uskoa, että kirjoitit tämän 13-vuotiaana. Sanavalinnat, rakenteet ja vertaukset mukailivat kaikki genreä ja tukivat juonta. Tarina ei kuitenkaan lipsunut kliseiden puolelle, vaan tuntui tuoreelta ja jännittävältä. En malta odottaa, että pääsen näkemään, mitä kirjoitat 16- tai 20-vuotiaana. :D

    2 tykkää.
Avatar
gnrbu
Vuoden Kaoru
 
Viestit: 2497
Liittynyt: Ti Maalis 24, 2009 12:05 am

Re: Dead man's smile (X Japan, Horror, AU) oneshot

ViestiKirjoittaja Dekiru » Su Touko 26, 2013 10:20 pm

Gnrbu: Hitto vie kun lipsahti aikamoinen kirosanalitania, kun huomasin että sain kommentin. Kerrankin! Toinen hitto vie lipsahti kun tajusin, miten retardeja kaikki täällä julkaisemani tekstit ovat verrattuna uusimpiin tuotoksiini, joita en toistaiseksi aio julkaista myöhemmän käytön aikeissa. Tuon yhdenkin ficin, jota nyt työstän aktiivisesti, rakennetta ja juonta voisin muokata originaliksi ja tyrkyttää kustantamolle, olen siihen sen verran tykästynyt itsekin. Kirjoitustyylini ja kielioppini ovat parantuneet huomattavasti tämän ficin aikaisesta aikakin järkyttävästä laadusta.

Et ole ainoa, joka ei usko ikääni kun on lukenut kirjoituksiani tai tutkinut muita taiteitani. Ehkä saatte vielä joskus lukea jotain myöhemmällä iällä luotua vaikkapa ihan kovakantisena :D Kiitos suuresti kommentista! Mukava, kun pidit ~

    4 tykkää.
Avatar
Dekiru
Teknikko
 
Viestit: 144
Liittynyt: Pe Loka 28, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Athum.


Paluu K-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron