Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+5/12)

Alastomuus, seksi tai seksuaaliseksi koettu käytös, huumausaineet, väkivalta ja huono kielenkäyttö saattavat esiintyä ficissä jo selkeinä tai voimakkaina.

Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+5/12)

ViestiKirjoittaja Dekiru » Pe Tammi 20, 2012 8:17 pm

Title: Poispäin kääntyneet
Author: Dekiru
Rating: K-15
Beta: Zorro
Genre: Horror, AU
Pairing: Yoshiki/Mia, Yoshiki/Toshi
Warning: Murhia, koulukiusaamista, väkivaltaa, katoamisia, mielenterveysongelmia, raiskaus, yliluonnollisuutta
Chapters: pro+5/12
Disclaimer: Ficin nimi on John Ajvide Lindqvistin kirjassa Ihmissatama esiintyvän osan tai luvun nimi, otin myös hieman vaikutteita tuosta kirjasta, koska jumaloin sitä, mutta pyrin silti tekemään kaiken itse. Vitosluvussa seinätöherryksiin saatu inspiraatiota Ajviden kirjasta. En omista Yoshikia enkä Toshia enkä heidän perheitään, omistan mm. Mian, Akiran, Hakun ja nämä muut tyypit 8D
Ficissä esiintyy myös kappaleita, jotka ovat olleet hittejä 1979 - luvulla. The Knack - My Sharona on yksi.
Summary: Mitä kaikkea olisitkaan valmis tekemään, jos voisit pelastaa parhaan ystäväsi joltain väistämättömältä ja kamalalta, jonka itse juuri koit?

A/N:
Koska perjantai on Dekirun inspiraatiopäivä, tässä on tammikuun materiaalia. Ficissä seikkaillaan Yoshikin ja Toshin teiniysvuosissa, lähinnä vuodessa 1979. Jätkät ovat siis neljätoistavuotiaita ja käyvät kahdeksatta luokkaa. Luvuista oon kaavaillut pitkiä, saattaa siis mennä parikin päivää tai sitten jopa viikko, että eka luku ilmestyy, mutta en malttanut odottaa siihen asti. :D

Prologi:

"Yoshiki", vanhempi kuiskasi.
"Katso minua."

Tummahiuksinen piteli vaalean kylmää kättä omiensa välissä hellästi ja varovasti. Hän yritti saada katsekontaktin, mutta se oli kuin seinille puhumista.
Pianistin luiset kädet olivat löysät ja hädin tuskin pysyivät laulajan kämmenten sisällä. Auringonlasku venytti heidän lähekkäisiä varjojaan yhä pidemmiksi, ne ylsivät hiekkatieltä nurmikolle asti.
"Yoshiki", kuiskasi Toshi.
Yoshikin silmät olivat täysin tyhjät, hänen läsnäolonsa poissaoleva, hän oli kuin marmorista veistetty patsas.
"Missä sinä olet?"
Luonto kukki heidän ympärillään kauniina, meri heidän allaan oli kuohuva ja tumma. Pianistin hennot jalat tärisivät iltatuulen kylmyydessä, hänen leukansa oli painettu vasten rintaa.
"Minut on riistetty”, hän vastasi.
Viimeksi muokannut Dekiru päivämäärä Ti Elo 07, 2012 12:42 am, muokattu yhteensä 11 kertaa

    1 tykkää.
Avatar
Dekiru
Teknikko
 
Viestit: 144
Liittynyt: Pe Loka 28, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Athum.

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+0/7)

ViestiKirjoittaja illusionchiu » Su Tammi 22, 2012 9:54 pm

Wäääääää eikä, varmaa hyppäsikö HoneyBlade ilmaan ku huomasin tämän ficin ja vielä parituksella: Toshi/Yoshiki, noh kyllä tietty! ♥ Ja niin mä alan myös stalkkaa tätäkin sun X-ficiä. Hyi ku kuulostan ihan hirveelle stalkkerille. ;< Mutta joo, tämä Prologi vaikutti mut ainaskin heti, vaikka onki kovin lyhyt, mutta silti siinä oli kaikkea sellasta mikä voi saada sut koukkuun, kuten mut -Pienen HoneyBladen- :____D

Pianistin hennot jalat tärisivät iltatuulen kylmyydessä, hänen leukansa oli painettu vasten rintaa.
"Minut on riistetty”, hän lopulta vastasi.

o____________O Tämä kiitos oikeen kovasti laittaa janomaan lisää.

Kuten olen aikaisemminki sua jo ylistännut, niin sä osaat kirjoittaa sairaan hyvin ja toivottavaati saadaan tähän pian ensimmäinen luku. ♥

♥llä: HoneyBlade
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

    1 tykkää.
Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+0/7)

ViestiKirjoittaja Parkkimittari » Ti Tammi 24, 2012 6:52 pm

Muhahhaa~ Nyt minun vuoro kommentoida ficuasi >: DD tai no prologia...

Juu, eli siis mielenkiintoinen alku, vaikken yleensä lue X ficcejä satuin nyt tänne eksymään ja päätin sitten lukea :33 Mutta hyvin kirjoitettu, mukava tunnelma, vaikka ehkä hiukan haikea...O.O Tai siis en kyllä yhtään tiedä mistä se johtuu... ._.

Dekiru kirjoitti:meri heidän allaan

Öö... Tuota en oikein tajunnut... O.O Siis oliko ne jollain sillalla, vai? Tai siis se tulee ensimmäisenä minulle ainakin mieleen : DD

Mutta kyllä varmasti alan seuraamaan >:33
Ketä minä rakastan? Ketä minä vihaan? Kenet minä aion pettää? Miten ja miksi?

Avatar
Parkkimittari
Roudari
 
Viestit: 85
Liittynyt: La Syys 17, 2011 9:19 am
Paikkakunta: Lapinjärvi

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+0/7)

ViestiKirjoittaja Dekiru » To Tammi 26, 2012 6:23 pm

HoneyBlade: Suahan mä oikeestaan ajattelinkin, kun Toshikia tänne aattelin pistää, kun se on vissiin vähän suositumpi mitä noi muut mun kirjottamat paritukset. Mut joo niin, kiiiitos, lue ihmeessä jatkossakin ^^

Parkkimittari: Haha, kiitos kun tulit vastastalkkaamaan ^^ Joo siis tuo "meri heidän allaan" oli sellanen ei_niin_kirjaimellisesti otettava kohta, mutta mun mielikuvassa ne olivat tavallaan meren lähellä, jossain korkealla ilmeisesti. Meri heidän allaan kuulosti mun korvaan paremmalta kuin meri heidän vieressään... :D Kiitos,!

A/N: Anteeksi kauheesti tämä viivästys, tekstiä tuli tyyliin lauseen päivätahtia ja sit eilen otin itteeni niskasta kiinni ja tänään vielä viimeistelin ja itte olen tähän ihan tyytyväinen. Loin tähän itse kaikki muut henkilöt paitsi Yoshikin ja Toshin, älkää sitten ihmetelkö sitäkään, jossain muussa bändissä on samannimisiä tyyppejä. Kaiken lisäks nää tässä alussa esiintyvät kappaleet oli todellisuudessakin hittejä vuonna 1979, mulle on aivan sama mitä niistä Japanissa tykättiin, mutta ihan sama... Mutta pidemmittä puheitta, eka luku tulee nyt viimein tässä!

Ensimmäinen luku


Toukokuun 23, vuonna 1979.

Sali oli pimeä, Yoshiki erotti vain daaminsa vaaleanvihreän iltapuvun kimmellyksen ohi pyyhältävien, tasaisesti kulkevien valojen loisteessa. Stereoista soi KISS:n I was made for lovin’ you. Toshi istui reunustan penkeillä Hiroshin, Hakun ja Akiran kanssa pirullisesti virnuillen Yoshikille, joka parkettilattialla seisoi vastakkain Mian kanssa odottaen oikeaa hetkeä.
Ysiluokan poika käänsi äänenvoimakkuuskiekkoa pienemmälle, tarttui mikkiin ja käski poikia tarttumaan tyttöihinsä, oli hitaiden aika. Hän painoi soittimesta jotain nappia, salin räiskyvä valaistus muuttui samalla rauhallisemmaksi ja uusi kappale alkoi. Se oli luultavasti England Danin ja John Ford Coleyn Love is the answer.
Yoshikin kädet tärisivät. Hänen katseensa purjehti tytön vaaleiden hiusten laineilla ja poika hukkui hänen silmiinsä. Ruotsalaissyntyinen Mia oli taas niin kaunis.
Puheensorina alkoi hiljetä, kun rohkeimmat alkoivat keinua toisistaan kiinni pitäen hitaasti musiikin tahtiin. Yoshiki tähyili ympärilleen, yllättävän monella oli pari ja he olivat aloittaneet tanssinsa.
"Tu - tuletko tassimaan?" Yoshiki sammalsi ja saattoi kuvitella muiden jengiläisten myötähäpeälliset päänpudistukset selkänsä takana.
Mia kääntyi katsomaan häntä ja hänen hymynsä jäädytti taka-alalle jääneen nelikon virnistykset täysin.
Hän suostui. Yoshiki vei hänet heikosti kädestä pitäen keskelle salia, vei kätensä hänen lanteilleen ja sulki silmänsä.

Penkkirivistön nelikko oli koulun alakansaa. Akira oli kaikkien painajainen, Haku paha poika, Hiroshi idiootti ja Toshi aivan liian hiljainen. Kukaan ei oikeastaan pitänyt heistä, mutta ei uskaltanut heille mitään sanoakaan. Jotkut ihailivat heitä, mutta tyttöjen suosio kohdistui aina muihin, esimerkiksi koulun urheilutähtiin. Klassista, mutta totta.
Kun Yoshiki kertoi pyytävänsä Miaa diskoon, hänelle naurettiin päin naamaa. Yoshiki ja Toshi olivat molemmat muiden mielestä muutenkin outoja ja tyhmiä, joten häntä ei edes kannustettu siihen.
Yoshiki ja Toshi olivat jenginsä ja koko koulunsa syrjityt. He olivat sellaisia, joita ei joukkoon haluttu, mutta roikkuivat silti mukana odottaen päivää, jolloin heidät nolattaisiin totaalisesti ja sitten he lähtisivät jengistä automaattisesti.

Kun kappale oli ehtinyt puoleenväliin asti, päätti Akirakin kokeilla onneaan. Hän nousi penkiltä, haroi geelillä kuosiin muotoiltua pientä irokeesiään, varmisti, että takatukka oli hyvin ja suoristi kauluspaitansa kaulusta. Hän tähyili katseellaan löytyisikö mistään ketään hyvännäköistä
tyttöä. Akiran näkökenttään osui yhdeksäsluokkalainen Misayo, joka korkokengissä ja paljain säärin näytti pidemmältä ja kauniimmalta mitä tavallisesti. Mustat hiukset olivat kiharretut ja hieman tupeeratut, huulet viettelevän tummat. Akira oli myyty.
”Lyödäänkö vetoa?” kuiskasi Haku niin hiljaa, ettei Akira kuullut.
”Ai mistä?” Hiroshi ihmetteli. Haku hakkasi kuvitteellisessa maailmassaan kuvitteellista päätään kuvitteelliseen seinään, koska oikeasti se ei olisi ollut sopivaa.
”Siitä, että Misayo ei suostu”, Haku siirtyi lähemmäs Hiroshia ja vilkuili sivusilmällä Akiraa, joka oli pyytämässä tyttöä hitaille.
”Kyllähän Miakin alkoi Yoshikin kanssa, vaikka – ”
”Eivät he yhdessä ole, ääliö! Saat vitosen, jos Akira onnistuu, käykö?”
”Mutta – ”
”Turpa nyt kiinni ja katsotaan.”
Haku painoi kämmenensä Hiroshin valittavalle suulle ja käänsi katseensa kohti tanssilattiaa. Yoshiki ja Mia olivat kadonneet ihmisten sekaan, eikä Haku huomannut Akiraakaan missään. Kun kuului voimakas läpsähdys, Hakun pää kääntyi oitis äänen suuntaan. Kyllä, Akira sai turpaansa tytöltä. Siitä puhuttiin sitten yhdeksännen luokan joulutodistukseen asti.

Akira palasi poskeaan kaksin käsin pidellen heidän luokseen. Hänen jäätävän kylmä katseensa kohdistui Hiroshiin, joka teki kaikkensa pidätelläkseen nauruaan. Punainen kädenjälki alkoi piirtyä Akiran kasvoihin.
”Länttään nuo rillisi paskaksi, jos et ole hiljaa”, Akira uhosi ja kävi penkille apeana istumaan.
Hiroshi suoristi paksusankaisia, mustia silmälasejaan ja yritti olla nauramatta, mutta räjähti sitten täysin.
”Saat sen vitosen sitten, kun saan seuraavan kerran viikkorahaa”, Hiroshi nauroi.

Ennen kuin mitään ehdittiin edes huomata, Akira oli noussut tuolistaan sellaisella nopeudella, että koko valumuovi makasi vaakatasossa maassa ja Hiroshin silmälasit olivat täysin suorassa törmäyslinjassa Akiran nyrkin kanssa.
"Rauhassa!" Toshi sanoi ja tarttui nopealla refleksinomaisella liikkeellä Akiran käteen. Akiran jäätävä katse siirtyi Toshiin, ja Toshin sormet vahvemman pojan ranteen ympärillä alkoivat vapista.
Toshi harvoin sanoi mitään. Silloin, kun hän puhui, hän puhui hiljaa ja yleensä vain Yoshikille. Toshi oli yhtä tärkeä heille kuin vessankaapista löytyvä vanupuikko, täysin sattumanvarainen asia, jonka olemassaoloa ei edes tiedostettu, mutta silti sen piti olla olemassa ja aina kivenheiton päässä, jos sellaista joskus tarvitsisi, eikä sille sen enempää kunniaa suotu.

"Minä vedän turpaan ketä tahdon ja milloin tahdon", Akira mumisi hiljaa.
Haku läpsäisi Toshin käden pois Akiran käsivarrelta ja kiskoi Akiran istumaan, osoitti sormellaan kohti salin takaovea.
"Katsokaa nyt, pässit", hän tokaisi. "Yoshiki sai sen hutsun oikein jatkoille."
Toshin katse seurasi puoliksi onnellisena, kun tummapukuinen miehenalku ja vaaleanvihreämekkoinen tyttö poistuivat salista käsikkäin, kun "kukaan ei huomannut".

Akira purskahti ivalliseen nauruun.
"Ei helvetti... Miten tuo nyt on mahdollista? Yosse ja Mia? Ei perkele, nyt jätkät sanotte, että tämä on vain vitun hyvää unta!” hän huusi niin kovaa, että se kuului varmasti ulos asti.

---

"Hän on vain kateellinen."
Yoshikin kasvoille kohosi hymy, kun kuuli tytön sanovan noin. Koulun aula oli typötyhjä, siellä olivat vain hän ja Mia. Musiikki kuului hiljaisemmin, Akiran huudon jälkeen puheenrippeetkin hiljenivät. Yoshiki tarttui uudestaan hänen siroon kämmeneensä ja aloitti hitaat askeleet kohti
ulko-ovea odottaen tytön vastausta.
"Käydäänkö ulkona?" Yoshiki kysyi, hänen sydämensä sykki kaksi kertaa tavallista tiheämmin.
"Mennään vaan", Mia vastasi hymyillen.
Astuessaan kaksoisovista porrastasanteelle, Yoshikin sielu vapautui viileään kevätiltaan. Hänen otteensa Mian kädestä löystyi hieman, kun hänen katseensa kohosi tähtitaivaalle. Tyttö osoitti kohti puistonpenkkiä, joka oli vuosikaudet seissyt siinä samassa kohdassa, kahden puun välissä ja sen
vieressä kasvoi kukkia, joiden nimeä Yoshiki ei tiennyt. Yoshiki nyökkäsi hymyillen ja antoi Mian viedä hänet mukanaan.

Yoshikin päässä kohisi. Hän oli unelmoinut tästä hetkestä vuosia, jo silloin, kun he olivat vasta lapsia. Mia oli muuttunut kolmannesta luokasta valtavasti, Yoshiki oli huomannut kuinka hänestä kasvoi nainen.
He istuutuivat penkille vierekkäin ja suuntasivat katseensa taivaalle. Yoshiki mietti, että mitä pitäisi tehdä, mitä tässä kävisi ja heräisikö hän enää huomenna vai tukehtuisiko häpeään.
"Mia..." Yoshiki aloitti, mutta lopetti saman tien, sillä ääni oli yllättäen liian kimeä. Yoshikilla oli äänenmurros, ja se häiritsi häntä pahasti.
"Niin?" Mia kysyi lempeästi. Yoshiki nielaisi, hänen päänsä räjähti atomeiksi, mutta hän liimasi ne taas kokoon ja aukaisi suunsa.
"Minä tykkään sinusta", hän sanoi.
Hän laski katseensa tähdistä tytön silmiin, jotka tuikkivat vähintään yhtä kirkkaasti. Yoshiki painoi päänsä alas piilottaakseen heleänpunaisiksi kuumentuneet poskensa.
Kumpikaan ei tiennyt, mitä piti sanoa. Mia tiesi tuntevansa samoin ja oli tiennyt koko ajan, että tässä kävisi näin, muttei osannut sanoa mitään. Hän nosti varovasti sormensa pojan kädeltä ja hypisteli mekkonsa helmaa.
"Tiedät varmaan minun ja Toshin bändistä, Dynamitesta?" Yoshiki kysyi pitääkseen tunnelman elossa.
"Tiedän", Mia vastasi.
"Olen säveltänyt yhden kappaleen sinulle", poika sanoi.
Nyt heidän katseensa kohtasivat, eivätkä he voineet puhua sanoin. Mian katse ihmetteli: ”Todellako?”, ja Yoshiki nyökkäsi vastaukseksi.

Yoshiki arveli, että siinä kohti pitäisi suudella. Hän vilkuili varovasti ja arastellen tyttöä ja hänen tummanvihreitä, lumoavan kauniita silmiään. Poika käänsi katseensa vielä kerran toiseen suuntaan, liu’utti sitten kättään hitaasti penkin lautoja pitkin ja odotti sen kohtaavan tytön
viileät sormet.

Niin ei käynytkään.
Miaa ei ollut enää missään.

Yoshiki ravisteli rajusti päätään ja tuijotti tyhjää paikkaa hänen vieressään, jossa tyttö juuri hetki sitten oli istunut. Pojan ensimmäinen reaktio oli kulmat kurttuun ja "mitä helvettiä", toinen reaktio sai hänet nousemaan penkiltä ja huutamaan tytön nimeä ja kolmanneksi hikipisarat alkoivat valua pitkin hänen kasvojaan, hän muistutti 170-senttistä kysymysmerkkiä.

Mia oli siinä. Hän ei voinut noin vain juosta pois, ufot eivät kaapanneet häntä eikä hän ilmaankaan voinut haihtua...

Yoshikin huulilta purkautui toisen kerran "mitä saatanan helvettiä", ja hän käänsi katseensa taivaalle. Mitään poikkeavaa hän ei huomannut, tähtiä oli saman verran kuin aina ja kuu katseli häntä säälivin ilmein puunlatvojen takaa.
Yoshiki katseli ympärilleen. Miasta ei näkynyt jälkeäkään. Edes korkokenkien kengänjäljet eivät olleet painautuneet kosteaan nurmikkoon.
"Mitä helvetin helvettiä..." ihmetteli Yoshiki itsekseen vielä kerran.
Yhtäkkiä suunnattomat pelon aallot kulkivat lainehtien hänen kehonsa läpi, päästä varpaisiin neliömilliäkään käymättä läpi.
Mia haihtui ilmaan, niin. Niin se oli.

Se oli mahdotonta mutta niin tapahtui silti.

Se oli asia, joka ei millään yltänyt Yoshikin ymmärrykseen. Hän sulki silmänsä ja avasi ne uudelleen, Miaa ei vieläkään ollut siinä vaikka äsken he olivat melkein suudelleet. Yoshiki oli tuntenut hänen lämpönsä ja pidellyt tytön sormia sormissaan...
Eihän näin voi käydä.
Ei. Ei. Ei. EI.

Yoshikin pää oli räjähtää kappaleiksi, aivan kuin koko ympäröivä maailma katoaisi samalla tavalla kuin Mia. On, mutta ei olekaan, oli, mutta ei siltikään koskaan ollut.
Näin ei voi käydä, näin ei voi käydä...
Yoshiki juoksi sisälle, tunsi kuinka yön varjot takertuivat hänen jalkoihinsa yrittäen viedä hänetkin mukanaan.
Mahdotonta, mahdotonta...
Hän repi koulun kaksoisovet auki ja huohottaen jatkoi matkaansa juhlasaliin asti. Stereoista soi joku hidas kappale, jota Yoshiki ei tunnistanut eikä se häntä enää edes kiinnostanut.

Ensimmäisenä hän huomasi Toshin ja hänen yllättyneen ilmeensä, sitten Akiran, joka piteli poskeaan, ja Hiroshin ja Hakun, jotka näyttivät tyhmiltä kuten aina.
"Lemppasiko se tyttö sinut jo nyt?" hän kuuli Akiran ivaavan.
”Nii, yrititkö oikeasti pussata sitä?" Hiroshi jatkoi.
Yoshiki käveli heidän luokseen ja pysähtyi Toshin viereiselle penkille.
"Mia katosi."
Hetken ajan oli hiljaista, kaikki pidättivät hengitystään. Akira purskahti viiden sekunnin päästä nauruun, jollaista ei koskaan ennen ollut kuultu, ja Yoshiki tunsi itseensä kohdistuvan jopa sääliviä katseita onnellisten tanssijoiden keskeltä.
"Oliko tuo vitsi?" Akira huohotti räkätyksensä lomassa.
"Ei, ei - Mia vain katosi ilmaan -", Yoshiki yritti selittää, mutta Haku keskeytti hänet. Toshi vei kätensä Yoshikin täriseville sormille ja puristi tiukasti ja myötätuntoisen ymmärtävästi hänen kättään.
"No kyllä minäkin olisin toivonut katoavani jos Hayashi olisi ahdistellut -"
"Hiljaa!" Toshi huusi, ja huuto sai heidät hiljenemään. "Yoshiki puhuu totta. Erityisopetuspuolen Yamotokin katosi maanantaina kuin tuhka tuuleen -"
Akira hymähti äänekkäästi ja Toshi lopetti selityksensä.
"Jaa - a, että Toshikin on juonessa mukana. Ja eihän tyttöjä saa raiskata, Yoshiki, eihän? Ja kaiken lisäksi, MINUN piti pyytää Mia diskoon, etkö muista? Varasin hänet itselleni!"
"Raiskaa mieluummin joku poika, kuten vaikka tuo pieni hiljainen kaverisi, jos siltä tuntuu, että tekee mieli vähän nussia", Haku sanoi virnuillen pirullisesti.
Yoshiki nielaisi kurkkuunsa kohonneen palasen ja hänen kätensä alkoivat täristä.
”Minä en edelleenkään...”, Yoshiki yritti selittää, mutta hänen suunsa vaimennettiin heti, epätoivon kyyneleet uhkasivat kavuta hänen silmiinsä.
”Niin se oli. Huijasit sen ulos, veit kulman taakse, teit hommasi ja sitten se lähti itkien kotiin. Eikös niin, Yoshiki?”
Kyynel vieri Yoshikin poskelle, eikä hän enää edes yrittänyt puolustaa itseään.
Minä en tehnyt mitään.
Yoshiki kiskottiin tuolistaan seisomaan, samoin Toshi. He vaihtoivat hätääntyneen katseen ja tiesivät, että heidän ystävyyttään koeteltaisiin toden teolla, sitten puristivat silmänsä kiinni, kun Akira ja Haku raahasivat heidät salista pois.


”Älä itke, Yoshiki.”
Kuullessaan, miten paljon ivaa ja sadistisuutta Akiran äänessä oli, Yoshiki itki.
Ensin he hakkasivat hänet veltoksi, sitten heittivät hänet vasten Toshia josta Haku piteli kiinni. Toshin ohuet jalat pettivät, hän kaatui kaakelilattialle ja, kun Yoshiki yritti kiemurrella hänen päältään pois, hänet työnnettiin takaisin.
Yoshiki tajusi vain hämärästi, mitä tapahtui. Hän piti silmiään tiukasti kiinni ja ajatteli jotain aurinkoista ja positiivista, pakeni kehostaan jättäen jäljelle vain tyhjän kuoren, joka pakotettiin suutelemaan ja koskettelemaan parasta ystäväänsä.
Toshi tajusi tarkalleen, mitä heille tehtiin. Hän ei paheksunut eikä vihannut Yoshikia, sillä tiesi hänen olevan syytön. Sen sijaan hän vihasi koko sydämestään Akiraa, Hakua ja Hiroshia. Toshin lantio huusi hoosiannaa ja takapuoli perkelettä.
Poikienvessan lattia oli kylmä ja Yoshikin jalat tunsivat sen, kun Akira kiskoi hänen housunsa pois. Toshi nyyhkytti hiljaa, kun Yoshikin huulet painettiin vasten hänen huuliaan ja Yoshikin makaroninvelttoja ja viileitä
käsiä työnnettiin Toshin paidan alle.
Kaikki lapset ovat aina olleet ilkeitä pirulaisia toisilleen ja tulevat aina olemaan.
Hiroshi huusi taka-alalta maassa kiemurteleville pojille herjauksia, Yoshiki maistoi huulillaan Toshin suolaiset kyyneleet ja tunsi omiensa alkavan virrata pitkin poskia. Akira nauroi räkäisesti ja hyppäsi kolmanneksi osapuoleksi hajareisin Yoshikin selän päälle ja Yoshiki painui vain lähemmäksi Toshin vartaloa.
”Pillittääkö se?” Haku kysyi viitaten pilkallisesti Toshiin.
”Saatana, niin se tekee, eikä olla vielä edes sisällä”, Akira vastasi räkättäen kiusaamisen nautinnosta.
Hiroshin mieleen juolahti myötätunnonhäiven, mutta päätti pitää sen maineensa vuoksi vain omana tietonaan. Sisimmässään hän kuitenkin sääli heitä.
Kun Haku alkoi kiskoa Toshin paitaa kohti korvia, Akira lopetti hänen touhunsa kuin seinään.
”Eiköhän tämä ollut kuitenkin tässä”, hän virnisti. ”Yoshiki on saanut jo ihan tarpeeksi, annetaan sen jo olla.”
Hän naksautti mafiamaisesti sormensa, kampesi itsensä ylös heidän päältään. Haku livahti pois Toshin takaa, haki Hiroshin nurkasta ja raahasi hänet Akiran perässä pois vessasta.

Yoshiki purskahti vuolaaseen itkuun. Hän odotti vielä hetken, että poikien askeleet olivat kantautuneet pois, sitten kierähti pois Toshin päältä ja vetäytyi suppuun.
Yoshiki kuuli vieläkin päässään jokaisen sanan ja jokaisen herjan, vaikka oli kuolemanhiljaista. Hän piti silmiään suljettuina ja hengitti raskaasti.
”Älä vihaa minua”, hän kuiskasi anteeksipyytävästi.
Toshi ei vastannut. Hän oli henkisesti huutanut äänensä käheäksi ja tilanne oli muutenkin niin tulenarka. Hän vain käänsi katseensa kohti ystäväänsä ja hymyili hänelle. Yoshiki kurottautui kiinni housuihinsa ja alkoi kiskoa
niitä jalkoihinsa, mutta hänen kätensä lysähtivät reisien viereen.
”Ei se mitään”, Toshi lopulta sanoi. ”Ei se mitään.”
”Minä en tehnyt sitä... Mia vain... hävisi.”
”Minä uskon sinua.”
Ne sanat kuultuaan, Yoshiki hetken ajan saattoi jopa hymyillä.

Toshi ei jättäisi häntä. Ei siltikään.
Viimeksi muokannut Dekiru päivämäärä Ma Heinä 09, 2012 3:04 pm, muokattu yhteensä 2 kertaa

Avatar
Dekiru
Teknikko
 
Viestit: 144
Liittynyt: Pe Loka 28, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Athum.

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+1/7)

ViestiKirjoittaja illusionchiu » To Tammi 26, 2012 11:02 pm

WÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ!!!!!
^ Jooo anteeksi tätä maailman tyhmin aloitus, mutku en mä voi nyt paremminkaan kuvailla mun reaktiota kun sain luettua tämän ekan osan loppuun. Okei saanko kiittää ja kiittää sua tästä:

Dekiru kirjoitti:Suahan mä oikeestaan ajattelinkin, kun Toshikia tänne aattelin pistää

*kiittää maasta taivaisiiin* Hymm joo kiitoksia kovasti tästä! ♥ Toshikia on aina kiwa lukea. ;) *köh* Ja HoneyBlade ei sanonut sitten mittään. :3

Voisin taas kertoa vähän ajatuksiani hahmoistasi:

Yoshiki: *sokerina lattialla* Mä olen aivan myyty tälle teini-Yoshikille. ♥ Yoshikissa on taas jotain sellasta upean lumoavaa ja kouttavaa ja se että Yosh on ujon tyylinen, niiin awwwww sentää sydän on menetty Yoshille. ;) ♥

Toshi: *sokerina* lattialla* Toshi sulatti kanssa, kun tää Toshi kuvastaa niin täydellisesti mun mielikuvaani teini-Toshista, että voisi jopa luulla että oot oikeen kysynyt ITSE herra Deyamalta asiaa. ;) ♥

Kolmesta muusta en niin perusta, mutta ainut poikkeus Hiroshi, jolle vähän lämpesin, mutta en mitenkää hirmuisesti. Älä pelkää en aijo lytätä näitä hahmoja ihan lyttyyn sentää. :')


"Don't worry, be happy. Happy ending"

Ja sitten itse asiaan taas:

Ensimmäinen asia, mihin tykästyin tässä ficcissä on se että tässä ei ole oleellisesti mukana X Japania, tai bändin muita jäseniä, ainoastaan Toshi & Yoshiki ja se että herrat on vielä niin pieniä. ♥ Tuituitui, jotenki tähän on pakko yhdistää sellaisen ajatus että muutenki jo lyhyt Toshi-vokalisti 14 vuotiaana. *♥*
*puree lävistystänsä ettei ala kiljumaan*

Yhyyyy aloin melkeen itkee kun tietoon tuli millaisia Yoshiki ja Toshi ovat koulumaailmassa. *murisee ja vannoo hirttävänsä kaikki vielä* Mutta onneksi herroilla on sentää toisensa siellä, kuten oikeastikkin.<3 (*voi pyhät Yoshikin bokserit sentää*) Ja asiat menee niinkuin varmaan meni oikeastikkin, että Toshi oli aina Yoshikin puolella ja puolustamassa Hayashia.<3 (Kun Yoshi on sellainen pahapoika.)

*Ööööööö*

Anteeksi, mutta mä EN OSAA millään edes kuvitella että Yoshiki tanssisi edes koulun discossa TYTÖN kanssa; koska Hayashi on siihen aivan liian neiti ja Yoshikin eteen kuuluun vaan Toshi. That's it. Mutta tähän se ristiriidasta huolimatta sopi jotenki söpösti ja se pianistin änkytys. *___* Voi taivaan talikynttilät, miten suloista:

"Tu - tuletko tassimaan?" Yoshiki sammalsi

♥. Tässä vaan häiriii toi sammalsi, että olikos herra sittenkää ihan selvinpäin vai mitä? o____O

Mukavaa että tää on taas AU-ficci, kun sä osaat sen kirjoittamisen, jos näin voin sanoa kun luin "Älä Kuole vielä Rakkaani", niin olin jo myyty sille niin varmaan käy tässäkin. Ja kiva että jo ekassa osassa oli AU:ta mukana, kun tämä tyttö yht'äkkiä katosi ja olen yhtä isolla kysymysmerkillä mitä Yoshiki oli; että miksi ja miten?? *silmät taitaa muistuttaa ruokalautasia*

MUTTA MUTTA MUTTA MITÄS helvettii osan loppu oikeen meinasi?! Mä tunnen yhtämoista vihaa kun Toshi noita kolme herraa kohtaan. Mutta miksi tälläinen kosto ja mistä?! Siitäkö kun Yoshi kertoi miten se tyttö vaan katosi yht'äkkiä? Mun pääni meni tässä täysin sekaisin.

Mutta eihän tossa voi muuta kun pidätellä itse itkua, kun toi käytös on niin nykyajan koulumaailmasta että voi luoja. Onneksi Toshi ja Yoshiki kesti sen yhdessä.

. Hän piti silmiään tiukasti kiinni ja ajatteli jotain aurinkoista ja positiivista, pakeni kehostaan jättäen jäljelle vain tyhjän kuoren joka pakotettiin suutelemaan ja koskettelemaan parasta ystäväänsä.

*värisee* Tässä on taas jotain sellasta julmaa ja rakaa, mikä kuvastaa täydellisesti sen mitä Yoshiki joutui pakolla tekemään, mutta miksi? (Juolahti mieleen että ehkä noi tietää sen miten tärkeä Toshi on Yoshikille tai jotain..?)

Toshin lantio huusi hoosiannaa ja takapuoli perkelettä.

XDDDDD, anteeksi oikeesti ei ole naurun aika, mutta tää nosti kyllä leveän hymyn mun huulille, kiitos noista sanavalinnnoista tässä, vaikka Toshiin sattuunki. ;<

Toshi nyyhkytti hiljaa, kun Yoshikin huulet painettiin vasten hänen huuliaan ja Yoshikin makaroninvelttoja ja viileitä käsiä työnnettiin Toshin paidan alle.

O________________o Tähän lähentelee jo raiskausta, ja kyllä luin varoitukset että siellä se lukee mutta...mutta...mutta.. Eihän Yoshiki vois??? *sulkee aivonsa siltä mahdollisuudelta*

Ne sanat kuultuaan Yoshiki hetken aikaa saattoi hymyillä.
Toshi ei jättäisi häntä sittenkään ja heidän ystävyytensä oli selvinny siitäkin.

Kiitoksia tästä lopetuksesta! ♥

//: Hyiiii rumpukalvot sentää tää kommentti ihan perseestä, mutta sen kirjoittaminen taas jäi ja päätin nyt oikeasti väkisin kirjoittaa sen loppuun, joten siis kiiitoksia tästä. ♥

L I S Ä Ä !! ♥

WE ARE X


xxxx: HoneyBlade
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+1/7)

ViestiKirjoittaja Parkkimittari » Pe Tammi 27, 2012 4:48 pm

Muhahhaa! Täällä minä taas...! >: DD Stalkkeroin sinua!

Mutta aika jännä luku... Sinänsä... Mia katoaa... Jännää...

Sinänsä rankaa tekstiä, muttei ehkä sitä pahinta. Sinänsä aika jännä että Yoshiki ja Toshi pyörii joittenkin ihme raiskaajien kanssa. Jotka sitten pakottaa ne jotain raiskaamaan toisiaan, poikien vessassa, kesken koulun discon. Entä jos sinne vessaan ois tullu joku?? Mutta sinänsä onneksi ei tullut, ja se on mahdollista ettei sinne olisi tullut ketään... (Selitykset taas... Sori...)

Dekiru kirjoitti:Toshin lantio huusi hoosiannaa ja takapuoli perkelettä.

Juu... Toi oli aika traumaattista, vaikka sille repesin xD Siis ainakin mielessäni, sillä luin tämän luvun loppuun julkisella paikalla, enkä viitsinyt alkaa täällä nauraa, nimittäin joku olisi varmasti tullut kysymään että mitä nauran. Olisi ollut kiva selittää jollekkin nuorisotyön tekijälle xD

Mutta toivottavasti tulee pian lisää! Koukuttava ficci >3<
Ketä minä rakastan? Ketä minä vihaan? Kenet minä aion pettää? Miten ja miksi?

Avatar
Parkkimittari
Roudari
 
Viestit: 85
Liittynyt: La Syys 17, 2011 9:19 am
Paikkakunta: Lapinjärvi

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+1/7)

ViestiKirjoittaja Dekiru » To Touko 10, 2012 5:31 pm

HoneyBlade: Ilo tässä ficissä on juuri kokonaan mun puolellani: musta on aika ihana kirjottaa pikku-Toshikia! Oon tehnyt kauheasti taustatutkimusta kirjottaessani tätä ficciä: tutkinu, millasta maailma oli 70 - luvulla, tutkinu tyylejä ja muoteja ja musiikkia, ettiny hittilistoja, joita silloin soitettiin. Jopa kävin Street Viewissä seikkailemassa ympäri Tateyamaa! :D Mua itseasiassa hieman kuvotti kirjottaa noi muut tyypit noin jumina. Ja kiva myös, että tykästyit, ettei tässä ole osana X. Yoshiki ja Toshi eivät todellisuudessa olleet koulumaailmassa toivottavasti tälläisiä, muistathan sitten sen, ennen kuin menet hirttämään ketään joiden nimet ovat Akira ja Haku. :D
Herra oli selvinpäin puhuessaan Mialle. Kai sitä hieman vaan jännittää, kun ihastustaan tanssimaan pyytää? Lopussa nää pojat käytti ton tilanteen hyväkseen, paistteli sitä ja ihan vaan siksi tekivät sen, etteivät Yoshiki ja Yoshi hengaisi heidän kanssaan enää. Yoshiki ei voisi raiskata Toshia, mutta pojat pakottivat hänet fyysisesti lähentelemään Toshia. Valaistuiko? :D

Mutta ensinnäkin, suuuuuri kiitos! <3

Parkkis: Mukavaa, että tää oli jännä luku :''D Mian katoaminen ei oo muuten ihan mikä vaan katoaminen, mutta koska oon luvannu pitää turpani kiinni, en spoilaa mitään. Kuitenkin, todella paljon kiitoksia kommentistasi :) Pienetkin kommentit saa pilkkeen silmäkulmaan. <3

A/N: ANTEEKSIANTEEKSI!! Uuden luvun kirjottamiseen meni... neljä kuukautta? Uusi ennätys! Eniveis, mä jumitin yhdessä lauseessa noi kaikki neljä kuukautta, ja eilen potkasin itteeni perseelle ja sit muistin tän ficin, ja sain sen jopa sujumaan.

Toinen luku

Kesäkuun 29, vuonna 1979.

Kului hieman yli kuukausi, he saivat todistuksensa. Toshi hyvän ja Yoshiki huonon ja he pääsivät vihdoin lomalle. Iltaisin Yoshiki itki itsensä uneen ja Toshi ei edes nukahtanut.
Mia ei koskaan tullut takaisin.

Tateyamassa oli kesä. Ympärillä kasvoi ruohoa paikoissa joissa ei ollut asfalttia, puissa oli lehdet ja meri oli sinivihreä, hieman harmaa. Ohikulkijat olivat jo saaneet ihoonsa vähän päivetystä, mutta Yoshiki oli mustassa t-paidassaan kalmankalpea ja Toshi sitäkin valkoisempi.
”Minkä jäätelön haluat?” kysyi Yoshiki hiljaa, kun huomasi tienmutkassa jäätelökioskin.
Toshi käänsi katseensa hämmentyneenä Yoshikiin. Yoshiki ei ollut sanonut hänelle mitään sitten varmaan sen diskoillan jälkeen.
”Kolme palloa vaniljaa”, hän vastasi hymyillen. ”Ja kinuskikastiketta.”
Yoshikin suunpielet olivat jymähtäneet osoittamaan alaspäin, mutta nyt pitkästä aikaa ruostunut koneisto alkoi toimia ja hänen huulilleen karkasi epävarma hymynpoikanen.
”Minä otan saman”, pianisti naurahti. Hän upotti kätensä taskuihinsa löytääkseen muutaman kolikon. Taivaalta pilvien seasta karkasi muutama auringonsäde, jotka putosivat tanssahtelemaan heidän kasvoilleen siihen pimenevään iltaan, joka oli pitkästä aikaa onnellinen.

Yoshiki osoitti sormellaan Toshia ja pidätteli nauruaan, samalla pitäen jäätelöstään tiukasti kiinni. Sulanut vaniljajäätelö Toshin suun ympärillä kimalteli auringonvalossa, kun he kävelivät rantakatua pitkin ihan vaan jonnekin. He olivat hiljaa, kuin suojellakseen sitä hetkeä ja sen tunnelmaa.
Merellä huutavat lokit lentelivät proomujen perässä toivoen kalasaalista, tuuli puhalsi aaltoja säännöllisin väliajoin rantaan ja valtatiellä kulki vain muutamia autoja. Puut olivat hiljaisia, tiet olivat autioita ja ainoa ääni siinä illassa oli vain meri.
Yoshiki käänsi katseensa merelle, joka oli siniharmaa kuten aina. Taivaanranta näkyi utuisena, sinivalkeana horisonttina kaukaisuudessa ja oli muuttumassa pian vaaleanpunaiseksi.
Se ilta oli kaunein pitkään aikaan. Pienestä kasettisoittimesta soi T.Rexin Girl.

Heidän kävellessään verkkaiseen tahtiin rantatietä pitkin, he kuulivat sydänjuuria hyytävät äänet. Mäen toiselta puolen kantautui poikaporukan nauru, joista terävimpinä kuului Akiran räkätys. Toshi näpäytti soittimen kiinni ja he kuuntelivat. He erottivat ainakin kuuden pojan äänet, joista osa oli vielä vanhempia, kuin he.
Yoshiki kuuli oman nimensä mainittavan. Siitä hän päätteli, että porukassa olivat Akira ja ainakin Hiroshi, jotka juorusivat diskon tapahtumista ammattikoululaisille. Puhe kantautui lähemmäksi, pian pianisti näki edessä olevan kukkulan huipulla hieman yli kymmenen pojan jengin.
”Katsokaa noita pentuja! Yossella on kunnon tuutti, jonka se varmaan kohta aikoo tunkea tuon kääpiökaverinsa perseeseen!”
”Ei mahdu...”
”Ja Elvis elää, kyllähän sen hinttarin takapuoleen vaikka mitä mahtuu. Tämä todistettiin silloin...”
Yoshiki otti muutaman varovaisen askeleen taaksepäin.
”Tekisi kyllä mieli muotoilla tuon naama uusiksi”, sanoi iso poika niittitakissa osoittaen Yoshikia sormellaan.
Moottoripyörä pärähti käyntiin. Yoshikin sormet etsiytyivät automaattisesti Toshin sormille ja jalat liikkuivat taaksepäin kuin itsestään.
Poika hurautti moottoripyöränsä kaksikon vierelle ja muut, perässä juoksevat pojat näyttivät kärpäsenpaskoilta häneen verrattuna. Ylipainoa oli rasvaletillä lähelle viittäkymmentä kiloa, hän näytti lähes kaksimetriseltä kaapilta.
Hän nousi pyörän selästä, hänen katseensa tarkasti Yoshikin päästä varpaisiin. Yoshiki odotti hänen kasvoilleen ilkeää virnettä, mutta huomasi vain otsakurttujen lisääntyneen hieman.
Akira huusi jotain, mutta Yoshiki sulki korvansa painaen katseensa maahan. Poikia, eri-ikäisiä kerääntyi heidän ympärilleen. Yoshiki tiesi edessä seisovan koviksen olevan häntä paljon pidempi ja kookkaampi, ja tiesi myös, että jos nousisi häntä vastaan, hän olisi kuollut.
”En ole mies, joka lyö naisia.”
Ivaa. Naurua.
Vihaa.
Siinä samassa hetkessä Yoshiki unohti kaiken, mitä äiti oli kertonut väkivaltaisuudesta ja sen vaikutuksista. Hän puristi siron kätensä nyrkkiin ja löi. Hän ei tiennyt, mihin osui, tunsi vain kätensä uppoavan.
”Nyt sitten hiplaat minun kullejani, homo”, ähkäisi poika tuskaisella äänellä.
Nyt Yoshiki tiesi. Hän puristi silmänsä entistä tiukemmin kiinni ja tunsi kuolevansa nöyryytykseen. Hän kiskaisi kätensä takaisin ja kuuli muiden alkavan tirskua. Yoshiki ei uskaltanut aukaista silmiään, hän jännitti kehonsa vastaanottamaan iskun, joka tulisi olemaan voimakas. Sekunnit seurasivat piinallisesti toisiaan, kunnes kupla puhkesi ja Yoshiki mätkähti lyönnin intensiteetistä maahan.

Toshin suu aukeni huutamaan ystävänsä nimeä, muttei ääntä riittänyt siihen huutoon. Yoshiki makasi sikiöasennossa asfaltilla pidellen vertavuotavaa leukaansa. Poika veti nyrkkinsä taakse lyödäkseen uudestaan, mutta Toshi jätti kasettisoittimen maahan ja astui hänen tielleen.
”Lopeta”, hän kuiski. ”Häneen sattuu.”
”Ei satu yhtä paljon kuin se, että hintti vie isyytesi.”
Juuri, ennen kuin poika aloitti hakkaamisen, Toshi tarttui Yoshikia paidankauluksesta, ravisteli hänet seisomaan ja raahasi hänet mukaansa pientareelle. Akira yritti perään, mutta Yoshikia lyönyt poika tarttui häntä olkapäistä ja uhkasi lyödä häntäkin turpaan.

Toshi juoksi edeltä vetäen kivusta itkevää Yoshikia perässään risukon läpi, kunnes pojat eivät olleet näköetäisyydellä. Toshi laski Yoshikin istumaan nurmiaukealle. Hän nosti kevyesti Yoshikin leukaa nähdäkseen jäljen. Leuka oli iskeytynyt asfalttiin, joka oli raastanut ihoa auki. Mustatukka veti takkinsa hihan alas ja pyyhki sillä suurimman osan hiekasta pois.
”Vihaan heitä.”
Yoshiki ei vastannut mitään, yritti vain niellä kyyneleitään.
”He ovat säälittäviä, kun he tekevät tälläistä. Sinä et ole tehnyt heille yhtään mitään. Etkä sinä tehnyt Miallekaan mitään...”
”Älä puhu hänestä”, keskeytti Yoshiki. Toshi nyökkäsi katuvana ja jatkoi haavojen pyyhkimistä.

Mian katoaminen oli Yoshikille isku vasten kasvoja. Mahdoton tapahtui, kun Mia haihtui ilmaan hänen viereltään eikä ikinä löytynyt takaisin. Vielä suurempi isku se oli Mian vanhemmille. Kerran Yoshiki näki heidät supermarketissa. Mian äiti purskahti itkuun heti, kun tunnisti Yoshikin.
Mia oli tyttö, jonka Yoshiki tahtoi. Häntä ei kiinnostanut kukaan muu samalla tavalla kuin Mia.
Kymmenessä minuutissa Toshi oli kuivannut kaikki Yoshikin kyyneleet, eivätkä haavatkaan vuotaneet verta enää.
”Toshi, tiesitkö, että sinusta todella tulee lääkäri”, Yoshiki änkytti hymyillen. Toshi hymyili hänelle lämpimästi takaisin.
”Tiedän myös sen, että meri-ilma rauhoittaa kummasti. Mennäänkö käymään aivan rannassa?”
”Toki.”
He nousivat nurmelta. Toshi tarttui hennolla otteella Yoshikia käsivarresta ja talutti häntä lähemmäs rantakiviä. Tateyaman lahdessa oli monta kilometriä suoraa rantaviivaa ja ruskeaa hiekkaa. He kävelivät noin kymmenen metriä, kun kasvillisuus loppui ja aivan heidän edessään aukeni aava meri. Vedenrajaan oli vedetty veneitä, jotkut pienempiä ja jotkut varsinaisia huvijahteja.

Toshi riisui kenkänsä ja upotti varpaansa hiekkaan. Aallot olivat tuoneen mereltä kaikenlaista roskaa ja vesikasveja, jotka pistelivät tummatukkaisen jalkapohjia. Yoshiki pysyi nurmella Toshin kävellessä lähemmäs vettä.
Yoshiki katsoi ystävänsä touhuja epäillen ja pidätellen itkua. Hän piteli leukaansa kädellään ja puristi silmänsä kiinni. Näkökentästä hävisi ranta ja Toshi, mutta hän näki vieläkin sen lihavan pojan ja hänen nyrkkinsä. Hän tunsi ihollaan rystyset, jotka paiskautuvat vasten leukaluuta melkein
lyöden sen sijoiltaan. Kaikki se kipu tuntui yhtä voimakkaana vieläkin, eikä hellittänyt Toshin puhalluksista ja päänsilittelyistä huolimatta. Kaikista kovinta kipu oli kuitenkin sen pojan sydämessä: kaikki oli väärin, mitä häntä kohtaan tehtiin. Niin julmaa.

Mitä hän mahtoi sille, että tuuli haihdutti Mian, vei pois hänen käsistään kuin paperinpalasen? Ei mitään. Hän ei edes koskenut tyttöön, ja silti häntä alettiin kiusata. Yoshiki oli kaiken lisäksi varma, ettei kukaan heistä ollut ihastunut Miaan. Mikä oli siis ongelma?

Vielä sietämättömämmän tuskasta teki se, ettei hän näkisi Miaa enää koskaan. Ei koskaan. Yoshiki katsoi merelle, joka oli harmaa ja vaahtoinen. Ehkä taas jonkun turhuuttaan tuhahtavan kalastajan vene upposi ulapalla. Ehkä joku pieni ihmisenalku katosi meren vaahtoihin, kun vanhemmat katsoivat hetken toisaalle.
Merta katsellessaan Yoshiki tajusi, että ihmisiä katoaa ja kuolee joka päivä. Siispä hänen vaaleatukkainen Miansa ei ollut muuta, kuin vain kadonnut kadonneiden joukossa. Häntäkään tuskin etsittiin viikkoa pidempään, kun hänet jo julistettiin kuolleeksi ilman ruumista, tai edes
jälkiä. Yoshiki hoki aina nukkumaan mennessä itselleen, että sinun pitää unohtaa Mia. Hän on nyt kuollut.
Aamun koittaessa Yoshiki oli unohtanut, mitä oli itselleen luvannut. Jälleen, hän vietti uudet kaksitoista tuntia kaivaten.

”Yoshiki, tulisit nyt.”
Toshin lämmin ääni herätti hänet horteestaan. Yoshiki naurahti, kun Toshi pakeni aaltoja jotka kastelivat hänen lahkeensa. Yoshiki astui nurmelta hiekalle ja Toshi tarttui hänen käteensä.
Pidempi laski katseensa maahan.

Mikään ei voi paikata pirstaloituneen sydämen aiheuttamaa kipua. Ei edes Toshi.


”Itketkö sinä?”
Yoshiki ei kuullut Toshin puhetta. Hän näki hänen huultensa liikkuvan ja katseen tavoittelevan hänen silmiään, mutta turhaan.
”Yoshiki... voit kyllä kertoa minulle, mikä mieltäsi painaa. Tuo äskeinenkö?”
Yoshiki pudisteli päätään. Hän irrotti sormensa Toshin otteesta ja nosti kätensä kasvojensa peitoksi. Murtunut nuorukainen käveli ystävänsä ohitse, kunnes tunsi paksupohjaisten kenkiensä koskettavan vettä. Hän rentoutti olkapäänsä, antoi käsiensä valahtaa vartalon jatkeeksi.

”Meri, mitä minä olen tehnyt?” Yoshiki kuiskasi, keräten voimaa huutoon:
”Meri, mitä olen tehnyt!”

Toshi ymmärsi nyt, että Yoshiki tarvitsi omaa rauhaansa. Yoshiki katsoi olkansa yli, kyyneleet kimmelsivät laskevan auringon valossa. Toshi tiesi, että hän saisi mennä kotiin. Hän voisi käydä vaikka tarkastamassa, oliko edes kasettisoitin vielä ehjänä tienposkessa. Kunhan vain jättäisi Yoshikin nyt yksin.
Toshi lähti kävelemään nurmiviivaa pitkin. Hän tasapainoili sillä rajalla kuin nuoralla kolmenkymmenen metrin korkeudessa. Aallot hakkasivat rantaan, simpukat äänittivät kohinaa. Jatkuva pauhu kuuluisi vielä meren kuivuttuakin: vesi oli niin jatkuva ja uusiutuva. Kalat kuolisivat, kaikki mitä meressä olisi, kuolisi. Elämä jatkuisi silti äänenä simpukoiden sisällä.

Ehkä Miakin jatkuu äänenä Yoshikin sydämessä? Pienenä kuiskauksena, joka ei koskaan hiljene?


Toshi kääntyi katsomaan taakseen. Hänen paras ystävänsä seisoi meressä kolmenkymmenen metrin päässä. Toshi katsoi häntä kuin valvoen, ettei Yoshiki ottaisi askeleita jotka johdattaisivat hänetkin meren syvyyteen, kadoksiin, hukuksiin. Hän ei halunnut, että hänen ystävänsä tuntee suolaisen veden tulvivan keuhkoihin ja tuntee tukehtumisen. Yoshiki oli liian viaton sellaiseen, aivan liian puhdas.

Kun Yoshiki pysyi paikallaan, Toshi jatkoi askeleitaan kuitenkin katsomatta eteensä. Kolea tuuli puhalsi hänen takkiaan auki, hän kietoi kätensä lämmikkeeksi. Lopulta, kun Yoshiki erottui enää vain pystysuorana viivana tai ylösalaisena L kirjaimena tuulen puhaltaessa hiukset melkein vaakasuoraan, hän käänsi katseensa eteenpäin.

Sydänpysähdys.


Rantatörmällä, vihreällä nurmella makasi pitkähiuksinen nainen vaaleanvihreässä pikkumekossa. Tämän kasvot olivat vasten maata. Hän näytti nukahtaneen tai kompastuneen. Kuka nainen, varsinkin noin hieno, sammuisi rannalle? Mekko oli täysin puhdas, kuin se olisi vasta otettu
käyttämättömänä kaapista.
Toshi koki tarpeekseen auttaa häntä. Hän lähestyi naista varovasti, kyykistyi hänen vartalonsa vierelle ja käänsi hänet ympäri.

Toinen sydänpysähdys.


Mia.
Viimeksi muokannut Dekiru päivämäärä Ma Heinä 09, 2012 3:15 pm, muokattu yhteensä 2 kertaa

Avatar
Dekiru
Teknikko
 
Viestit: 144
Liittynyt: Pe Loka 28, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Athum.

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+2/7)

ViestiKirjoittaja illusionchiu » To Touko 10, 2012 7:56 pm

Oiii ihanaa Dekiru-setä sai jatkoa tähän! ♥ Olen miljoonasti ajatellut kysyy että koska saat tähän jatkoa ja hyppisin ilmaan ku mailini ilmoitti että tähäm on tullu uusi viesti. <3
Arigato! ♥

Yoshiki ei voisi raiskata Toshia, mutta pojat pakottivat hänet fyysisesti lähentelemään Toshia. Valaistuiko? :D

Kyllä kiitos tämä valaisti asiaa oikeen mukavasti ja tapreeksi. :'D

Että mie rakastan noita kahta teiniä. ♥ On niin mukava kuvitella herrat sillon 70-luvulla jo yhdessä.<3 *kehrää* Nautinnollinen kuvitelma. ;>

Tämä luku oli silleen yhtä aikaa pehmeä, ihana ja myös surullinen. Ehkä juuri sen takia kun Yosh tuli taas hakatuksi ja VIELÄ VERRATTIIN NAISEEN!! *kihisee ja takoo nyrkillänsä pyötäänsä*

Mutta siitä nostan hattua Yoshikille että pianisti uskalsi jopa lyödä takaisin. *taputtaa Yoshikia päänpäälle*

Siinä samassa hetkessä Yoshiki unohti kaiken, mitä äiti oli kertonut väkivaltaisuudesta ja sen vaikutuksista. Hän puristi siron kätensä nyrkkiin ja löi.

GO YOSHIKI GO! ♥ Mutta ET olisi sentää lyönyt sitä jätkää just _sinne_. XDDD *reps* Myönnetään aloin siinä kohdassa nauramaan. Yritin olla hiljaa, mutta sitten vaa pokka petti. Anteeksi Dekiru ja Yosh.
*häpeää*

Awwwwww Toshi on ehkä joku hÿÿÿÿÿÿbeer suloinen, kun huolehtii ihanasti Yoshikista. ♥ ♥ Nuori mies Deyama sulatti ainaskin tämän lukijan sydämen. <3 *haaveileva ilme naamalla*

Kymmenessä minuutissa Toshi oli kuivannut kaikki Yoshikin kyyneleet, eivätkä haavatkaan vuotaneet verta enää.
”Toshi, tiesitkö, että sinusta todella tulee lääkäri”, Yoshiki änkytti hymyillen. Toshi hymyili hänelle lämpimästi takaisin.
”Tiedän myös sen, että meri-ilma rauhoittaa kummasti. Mennäänkö käymään aivan rannassa?”
”Toki.”

♥ ♥ Tää oli yksi tälläinen ihan sokerimainen kohta. Hihii Yosh änkyttää, saanko mä nyt luvan kuolla? *kops* Yosh vaikutti tossa sellaiselle, joka sanoo ihastuksellensa jotain ekaa kertaa. ;>

vaikka Yosh puhuukin Miasta, mutta Tosh on se Yoshin "tyttö." ♥ Eikä siitä keskustella

Toshi katsoi häntä kuin valvoen, ettei Yoshiki ottaisi askeleita jotka johdattaisivat hänetkin meren syvyyteen, kadoksiin, hukuksiin. Hän ei halunnut, että hänen ystävänsä tuntee suolaisen veden tulvivan keuhkoihin ja tuntee tukehtumisen. Yoshiki oli liian viaton sellaiseen, aivan liian puhdas.

Tämä oli toinen sokerimainen kohta! ♥ Rakakautta yksinkertaisesti!

Hymmm... Luku 2 oli kokonaisuudessansa hyvin onnistunut ja aukaisi myös lisää asioita, jotka ovat olleet kysymysmerkillä. Tosh & Yosh ovat edelleen ne miun lempparit tästä. <3
Mutta voisin hirttää joka ikisen joka kiusaa Pientä-Yoshia.

*hakee hirttoköyden jo valmiiksi*

Eipä HoneyBlade osaa muuta sanoa, kun Arigato! ♥ Lisäää! <3

HoneyBlade
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

    1 tykkää.
Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+2/7)

ViestiKirjoittaja Dekiru » La Kesä 23, 2012 6:20 pm

HoneyBlade: Pahoittelen tosiaan sitä, miten tämä myöhästyi :D Inspiraationi on kummallinen ameba, joskus todella laiska ja kuollut ja joskus sanoja ja lauseita vain pulppuaa ja pulppuaa. Mie oon itse myös rakastunut Yoshikiin ja Toshiin teineinä, ehkä sen takia kirjoitin tätä kolmeen asti yöllä 8D Kiitos todella paljon kommentistasi, taas!

A/N: Tätä lukua ja ensimmäistä lukua verratessani tajusin, että mun tyyli on muuttunut taas tosi paljon puolessa vuodessa. 8D Tein taas mielettömästi taustatöitä, tehdäkseni tästä todenmukaisemman. Nuo kasetit jotka Toshi löysi, oli oikeasti hittejä vuonna 1979, kuuntelinkin muutaman enkä ihmettele, miksi hittilistoilla kärkkyivät :D

Kolmas luku


Mia makasi siinä, täysin virheettömänä, täysin ehjänä. Meikit hänen kasvoillaan olivat säilyneet täydellisinä. Mikään maskara ei luvannut säilyä kuukautta tummaripsisenkään naisen silmissä, eikä huulikiilto voinut säilyttää kiiltoaan viikkoja ulkoilmassa. Mitä oli tapahtunut?
Toshi värisi. Hän oli hypähtänyt taaksepäin tunnistaessaan tytön kasvot. Hän vilkaisi olkansa yli ja näki Yoshikin kääntyneen kohti mannerta. Hän oli liian kauhuissaan huutaakseen.
Yoshiki rakasti Miaa. Mia oli kadonnut. Yoshiki oli masentunut menetyksestä. Mia oli löytynyt. Yoshiki ei tiennyt.
Mikä ei kuulunut joukkoon?

Ensimmäisenä kääntyi kertomaan tytön löytymisestä Yoshikille, ja toisena hän kääntyi takaisin tarkistamaan, hengittikö Mia.
Poika kyyristyi Mian vierelle ja yritti palauttaa mieleensä, mitä hänen vanhempansa olivat tajuttoman auttamisesta sanoneet. Kuvaakaan ei ilmestynyt hänen verkkokalvoilleen, joten vain hän hätiköiden laski etu- ja keskisormensa tytön ohuelle kaulalle, niin kuin elokuvissa tehtiin.
Ei pulssia.
Tuhannet tikarit ja neulat iskeytyivät tuhannen helvetin voimalla hänen sydämeensä. Joka ilta, tähänkin päivään asti Yoshiki oli luvannut Toshille löytävänsä Mian elossa. Toshi ei edes halunnut kuvitella sitä pettymystä, joka vääristäisi Yoshikin kasvot tunnistamattomiksi, ja kuinka hän hukuttaisi itsensä kyyneliinsä
Toshi otti sormiensa väliin vielä tytön viileän ranteen ja painoi sormenpäillään laskimoa. Ei edelleenkään mitään, ei pientä väräystäkään.

Toshi ei osannut irrottaa katsettaan tytön kasvoista. Vaaleat laineet laskeutuivat rinnoille ilman ainoatakaan lehteä, ilman ainoatakaan risua tai hiekanjyvää. Punainen poskipuna korosti vaaleita ja pyöreitä poskia, suljettujen silmien ripset kääntyivät kohti kulmia.
Mia oli todella kaunis kuolleenakin. Kuolema oli kaunista. Tyttö oli kuin Lumikki tai Ruusunen. Tytön sääret olivat kapeat ja pitkät, olkapäät sametinpehmeät... Toshin valtasi suunnaton suru ja empatia, kun hän ajatteli, mitä Yoshiki menetti.
Kädenpuristus.
Hengenahdistus.
Mitä tämä…?

Tytön sirot sormet takertuivat Toshin kämmenen ympärille. Toshi livutti katseensa mustan otsatukan alta takaisin Mian kasvoihin.
Tyttö tuijotti häntä revähtämättömin ja avonaisin silmin. Kylmä käsi puristi pojan sormia niin lujaa, että Toshi älähti. Älähti ehkä kauhusta, ehkä kivusta, mutta kovaa hän joka tapauksessa huusi.

Yoshiki kuuli ystävänsä huudon ja huudon laadusta päätellen ei ollut kyse vitsistä. Yoshiki ei tuntenut omia jalkojaan juostessaan ääntä kohti, niin väsynyt ja toivoton hän oli.
Jos tämä on joku paska vitsi, tapan sen.

Toshi makasi vihreällä nurmella ja hänen vieressään nukkui tyttö, joka puristi hänen kättään.
Yoshikin rintaa kouristi, kun hän tunnisti tytön.
”Mia!” hän huudahti.
Toshi loi hänen tiukan ”ole hiljaa ja auta” – katseen yrittäessään päristellä irti vaaleahiuksisen otteesta.
Yoshiki laskeutui polvilleen Mian viereen. Hän tarkisti katseellaan, ettei tyttö ollut vahanukke tai vastaavanlainen: ei ollut, tyttö oli tismalleen samanlainen kuin tanssiaisiltana, hän pystyi haistamaan saman hajuveden ja sitruunaisen käsivoiteen.
Mian sormet olivat lukittuneet Toshin sormien ympärille ja poika oli kellahtanut selälleen kivusta. Yksi kerrallaan Yoshiki taivutti kapean sormen auki, jolloin Toshi pääsi vapaaksi. Tämän sormet olivat helakanpunaiset.
”Mitä tapahtui?” Yoshiki kysyi päästämättä katsettaan tytöstä.
Toshi purskahti itkuun.
”Hän on... kuollut. Mia on kuollut. Ja... ja... silti...”
Yoshiki katsoi tyttöä. Hän oli luonnostaan kalpea. Hänen sormensa hapuilivat jotain, mihin tarttua. Sormien löytäessä Yoshikin sormille hän hätkähti niiden kylmyydestä: jäiset, kankeat sormet hehkuivat kylmyyttä kuin pienet pakastimet.
”Ei hän ole kuollut. Hän liikkuu. Kuolleet eivät liiku. Hän on vain kylmä ja kalpea, mutta on ollut ulkona niin kauan...”
”Ei pulssia... ei hengitystä...”
Toshi halusi lääkäriksi. Hän oli lukenut kaikki kirjat sairaanhoidosta kirurgiaan ja törmännyt myös muutamaan vakavasti loukkaantuneista kertovaan artikkeliin. Toshi tiesi, miten todeta kuollut. Yoshiki heräsi horroksesta tuntiessaan verenkierron hänen sormissaan estyvän.
Yoshiki oli hiljaa ja tarkkaili tytön rintakehää. Se ei kohoillut ollenkaan.
”Soita johonkin. Sairaalaan. Psykiatrille. Poliisille. Tämä ei ole ollenkaan normaalia”, Yoshiki käski. ”Ei ollenkaan... ei ollenkaan...”

Toshi juoksi pienen ryteikön läpi tielle ja lähti etsimään lähintä puhelinkoppia, joten Yoshiki jäi rannalle Mian kanssa. Tyttö puristi yhä hänen kättään ja Yoshiki hukkui hänen vaaleanvihreisiin silmiinsä. Sitä euforista tiedottomuudentunnetta hän oli kaivannut kauan,
Yoshiki kuiskaili hänen nimeään. Tytön silmät sulkeutuivat ja ote muuttui rennommaksi.
”Mia?”
Mian huulet liikkuivat, muttei pihaustakaan kuulunut.
”Mitä tahdot sanoa? Mia?”
Yhtäkkiä kädenpuristi tiukkeni taas ja punaiset kynnet upposivat Yoshikin ihoon niin, ettei Yoshiki voinut enää pidätellä huutoa ja kivunkyyneliä. Yoshiki sulki silmänsä ja kuuli sormiensa rusahtelevan.
”Mitä... sanoa...”
Kyynelistä sumein silmin Yoshiki näki tytön huulien jälleen liikkuvan ja nyt hän kuuli myös vaimeaa muminaa. Mia tuijotti vaaleiden otsahiuksiensa alta olematonta kiintopistettä ja puristi Yoshikin luita rikki.
Mia on menetetty.
Yoshiki oli aina uskonut, että Mia löytyisi. Löytyisi ehkä hakattuna ja raiskattuna, mutta elossa. Silloin Mia voisi kuntoutua. Yoshiki voisi vierailla hänen luonaan sairaalassa ja pidellä hänen itkevää päätään rintaansa vasten.
Mia ei hengittänyt. Hän oli termisesti kuollut, hänen sisällään mikään ei ollut elossa enää. Yoshiki oli katsellut sairaalasarjoja ja niissä kuoli aina ihmisiä. Mia ei kuitenkaan näyttänyt kuolleelta, ei ollenkaan.
”Voi Mia... minun Miani...”
Terveellä kädellään Yoshiki siveli tytön pehmeitä poskia, silmäkulmasta leuankärkeen asti.
”Lupaan, että sinut saadaan kuntoon, vaikka väkisin. Jos ne eivät saa sinua kuntoon, niin minä käynnistän sydämesi. Minun on pakko...”
Kyyneleet putosivat Yoshikin kasvoilta Mian kasvoille. Yoshiki repi Mian sormet irti omistaan ja suuteli vesipisarat pois hänen kasvoiltaan.
”Anteeksi. Minä autan sinua. Lupaan sen.”

---

Toshi katseli tiiviisti hänen vierellään, kuinka hänen sydämensä särkyi. Ensihoitajat eivät antaneet Yoshikille lupaa tulla mukaan, koska tilanne oli niin harvinainen ja tulenarka. Pojan oli parempi pysyä poissa.
Paarien kadottua näkyvistä Yoshikin ryhti mureni ja hän romahti nurmikolle. Toshi kyyristyi automaattisesti hänen viereensä ja kietoi kätensä lujasti itkevän kehon ympärille.
”He vievät minun Miani”, sanoi Yoshiki ja tuijotti ambulanssin loittonevia valoja. ”Minun Mia... minun viaton Miani...”
Toshin sydäntä särki. Hetki oli muutamaa yksityiskohtaa lukuun ottamatta samanlainen, kuin eräs neljä vuotta sitten sattunut onnettomuus, jota kumpikaan ei halunnut muistaa.

”Yoshiki? Mikä on?”
”Isä on kuollut.”


Silloin myös Toshi oli itkenyt. Nyt hän huomasi tekevänsä samoin.
Yoshiki nyyhkäisi ja nosti Toshin kädet vartalonsa ympäriltä. Toshi kiinnitti huomiota kuivuneeseen vereen Yoshikin kämmenselällä kuitenkaan asiasta enempää utelematta.
”Miksi minä?” nuorempi supisi ja vajosi polviltaan istuma-asentoon. ”Mitä minä olen tehnyt väärin?”
Toshi puri huultaan itkun paineen raastaessa hänen sisuksiaan verille.
”Sinä teit oikein”, vanhempi vastasi.
”En tehnyt. Minun ei olisi pitänyt viedä Miaa ulos, eikä yrittää suudella häntä. Jos en olisi -”
”Lopeta.”
Toshin äänensävy muuttui täysin ja Yoshikin puhetulva kohtasi seinän. Yoshiki nosti itkuisen katseensa nurmikosta ja tuijotti Toshia.
”Kuuntele: luovu jossittelusta. Älä sano enää koskaan noin. Älä hoe sanapareja ’mutta kun’, ’no kun’ tai ’sitten kun’. Lopeta se, ihan oikeasti.”
Yoshiki nielaisi.
”Mutta...”
”Yoshiki!”
Toshi puraisi kieltään ja purskahti itkuun. Yoshikiin osuivat valtavat omantunnonpuuskat, jotka riepottelivat häntä aina, kun Toshi itki hänen puolestaan.
Toshi itki hänen kärsimystään.

Kun Yoshiki oli tunnin ajan itkenyt ja kuvaillut sitä, miten löysi isänsä hirttäytyneenä makuuhuoneesta, Toshikin oli itkenyt. Heitä yhdisti jokin järkyttävän suuri sidos. He olivat kuin kaksoset, jotka tunsivat aavemaisesti toistensa kivun.
Kaksoset.
Kun Yoshiki menetti elämänsä rakkauden tutkijoiden kylmiin käsiin, hän ei ollut ainoa, johon sattui. Hän ja Toshi olivat symbioosi. He olivat kaksi ihmistä, jotka oli sidottu toisiinsa nahkanyörillä.
Aina, kun Yoshiki kaatui, kaatui myös Toshi, eikä Toshi voinut mitenkään vaikuttaa asiaan. Hän vain kaatui ja itki hänen kärsimystään.

”Lähden kotiin. En kestä olla täällä enää. Nähdään, Toshi. Soitan sinulle.”
Toshi vastasi: ”Pärjää. Lähden etsimään kasettisoitintani.”
Yoshiki hieman hymyili.

---

Toshi oli – ihme kyllä – löytänyt kasettisoittimensa ojanpohjalle potkittuna. Akiran porukalta hän olisi odottanut jotain julmempaa, kuten kasettien nauhojen liimaamista paperille. Paperista tehtäisiin kirje jossa lukisi:
”Ainoastaan homot (kuten Toshi ja Yoshiki) kuuntelivat tälläistä paskaa. Akira and Haku were here in fucking summer 1979!” ja se haudattaisiin metallipurkissa Toshin äidin kukkapenkkiin. Josta arkeologit sitten tuhansien vuosien päästä...

Hän ei halunnut ajatella enempää. Hän laski soittimen ikkunalaudalleen ja laittoi KISS:in soimaan. Toshi kaivoi esiin kitaransa ja löi muutaman soinnun ennen I was made for loving youn aloittamista.
Toshi tiesi, miten musiikki vaikutti häneen. Hyvän musiikin soidessa hän lipui toiseen maailmaan ja kappaleen loputtua palasi kylmään todellisuuteen ja siihen tyhjään tunteeseen auttoi vain play-napin painaminen siihen asti kunnes se irtosi.
Hän nosti nopeasti nuottitelineeseen kappaleen nuotit ja soitti ykköskitaristin virkaa. Kappale soi stereoista hiljaisella äänenvoimakkuudella, joten Toshi kuuli oman soittonsa sopivan täydellisesti alkuperäisversioon.
Kertosäkeen soidessa toista kertaa tapahtui jotain odottamatonta.
Soittotranssiin uppoutunut Toshi aukaisi suunsa ja lauloi.
”I was made for looving you baby; you were made for loooving me…”
Toshi kauhistui niin, että unohti soittaa muutaman soinnun ennen kuin pystyi jatkamaan. Toivuttuaan hän lauloi koko kertosäkeen loppuun. Sitten koko kappaleen. Sitten hänen kätensä valahtivat veltoiksi ja akustinen kitara kolisi ottaessaan kontaktia parketin kanssa.
Kasettisoitin rohisi ja kappale alkoi soida uudestaan, mutta Toshi painoi stopin ja hengitti syvään.
Minä lauloin.

Koskaan aikaisemmin Toshi ei ollut laulanut. Laulaessaan hän tunsi, kuinka hänen sielunsa vapautui sanojen mukana ja hävisi tyhjyyteen niin kuin lauletut sanat tekevät. Musiikintunnilla hän ei ollut päästänyt pihaustakaan yhteislaulujen aikana ja laulutestissä hän piti mykkäkoulua. Musiikinnumero pystyi hyvänä vain soittotaidon ansiosta.
Häntä suoraan sanoen huimasi. Hän olisi valehdellut, jos olisi sanonut pitävänsä äänestään, oli hänellä sentään sen verran sävelkorvaa. Mutta se tunne, kun päästää suustaan sanoja jotka sointuvat musiikin kanssa. Sulautuvat sävelmassaksi ja lauluksi.
Se oli huumaavaa, eikä Toshi voinut lopettaa sitä.

Hän tiesi, ettei hänen äänensä sopinut kappaleeseen, jota oli yrittänyt. Hänen kasettinsa olivat täynnä raskasta rockia, eikä hän voisi aloittaa siitä. Liian vaikeaa.
Toshin päässä välähti hehkulamppu: äiti.
Kysyä ei tarvitsisi. Aina imuroidessaan hän soitti keveää poppia, jota omisti hyllyittäin. Toshi ei pahemmin siitä pitänyt, koska Yoshiki oli tartuttanut häneen vahvan metallikärpäsen pureman, mutta hän ajatteli, että sitä olisi helppo laulaa.
Hän aukaisi huoneensa oven sillä vauhdilla, että jos ilmassa oli jotain atomia isompaa, olisi valkoiseen maaliin jäänyt naarmuja. Hän vilkaisi yläeteisen kaiteen ylitse alakertaan: valot olivat pois päältä, eli äiti oli tapansa mukaan teekutsuilla ja isä jossain työpaikan kissanristiäisissä. Hänen veljensä oli kaverinsa luona ja siskot huoneissaan hihittelemässä.
Toshi käveli hiljaa vanhempiensa makuuhuoneeseen ja suuntasi tiensä äidin vaatekaapille. Hän säilytti kasettejaan ylähyllyllä, jonne yltääkseen Toshi oli liian lyhyt. Hän irvisti ironisesti raahatessaan työtuoliaan omasta huoneestaan makuuhuoneen kaapille.
Hän nousi horjuvan tuolin päälle ja otti tukea hyllynreunasta. Hänen edessään aukesi maailmallinen poppia ja kevyttä rockia. Hän työnsi kätensä musiikkiin ja otti niin monta kasettia kuin hänen kämmeneensä vain mahtui. Toshi laski ne nopeasti ja sai tulokseksi neljä, se sai riittää hetkeksi.

Hän hyppäsi tuoliltaan onnesta soikeana: hänen käsissään oli tiet vapauteen. Avaimet onneen. Hän hymyili kuin pikkulapsi. Hän rullasi tuolinsa huoneeseensa ja perille päästyään hyppäsi pehmusteelle ja aukaisi kasettisoittimen.
Toshi otti I was made for loving you:n pois ja tarkasteli, mitä oli löytänyt. Anita Wardia, Chiciä, Robert Johnia ja Billy Joelia. Hän valitsi viimeisen, koska kappale ”My life” kuulosti hänen korvaansa sopivalta.
Hän asetti c-kasetin pesäkkeeseen, kelasi sen alkuun ja jo alkusoinnuissa tajusi, ettei kappale ollut hänen tyylisensä. Laulun alkaessa hän kuunteli hetken ja totesi sen olevan melko helppo ja kuitenkin ihan hyvä.
Toshi oli luokkansa priimus englannissa ja ymmärsi pääpiirteittään, mistä kappale kertoi. Että vanha, läheinen kaveri soittaa sinulle ja sanoo ettei kestä enää Amerikkaa. Että ei tarvitse huolehtia vuokseni, olen ok. Kappale oli pirteä, mutta siinä oli sydäntä.
Hän kuunteli kappaleen tarkasti muutaman kerran ja kirjoitti sanat paperille samoin kuin ne äännettiin. Toshi tarkasteli sävelkulun etenemistä ja piirsi ylöspäin osoittavia nuolia kohdissa, joissa mentiin korkealle.
Kun kappale oli kuunneltu kolmesti ja sanat kirjoitettu, hän painoi playta. Heti ensimmäisten sanojen kohdalla hän tajusi tarvitsevansa jotain, mihin laulaa.
Hän rymisteli portaat alas ja koputti siskonsa Minakon huoneeseen. Seitsemäntoistavuotias tuli avaamaan kuulokkeet korvillaan.
”Saanko lainata hiusharjaasi?” Toshi kysyi.
”Mihin helvettiin sitä tarvitset?” Minako hymyili.
”Takkuja”, Toshi selitti ja haroi hiuksiaan. Tyttö naurahti, astui syvälle huoneensa sotkuihin ja palasi hetken päästä kädessään hiusharja, joka oli täynnä mustia hiuksia. Toshi kiitti ja hymyili, Minako vain epäili hänen mielenterveyttään ja sulki oven.

”I don’t need you to worry from me cause I’m alright,
I don’t need you to tell me it’s time to come home,
I don’t care what you say anymore, this is my life,
Go ahead with your own life, leave me alone!”

Toshista tuntui mahtavalta. Hän soitti musiikkia hiljaisella, että kuulisi oman äänensä paremmin. Hänellä ei ollut vielä äänenmurrosta toisin kuin Yoshikilla, mutta hän kuulosti silti hyvältä. Kappaleen jälkeen hänen sormensa ohjautui automaattisesti kelaamaan nauhan alusta.
Hän astui peilinsä eteen, nosti hiusharjan huulilleen ja uppoutui kuvitelmiinsa. Tuhannet fanit silmien edessä. Yoshiki hakkaa rumpuja taustalla. Kaksi kitaraa ja basso. Minä olen tähti. Minä olen laulaja. Minua rakastetaan. Teinitytöt palvovat minua. Akira vetää käteen jossain nurkassa kun katsoo keikkaani televisiosta.
Toshi pystyi seuraamaan melodiaa kevyesti ja jäljittelemään laulajan tyyliä täydellisesti. Se vapaus hänen liikuttaessa huuliaan potki hänen itsetuntoaan korkeammalle ja korkeammalle.
Minun on kerrottava tästä Yoshikille.


Hän veti kappaleen vielä kerran ja juoksi alakerran puhelimelle. Hän näppäili Yoshikin perheen puhelinnumeron ja löi yhä rytmiä jaloillaan istuessaan levottomasti keittiön tuolilla.
Kun lopulta vastattiin, vastaaja ei ollut Yoshiki.
”Haloo?”
Toshi tunnisti rouva Hayashin äänen.
”Toshi täällä! Onko Yoshiki siellä?”
Myötätuntoinen huokaus.
”En usko, että Yoshiki pystyy puhumaan juuri nyt. Olen pahoillani, Toshi. Ystäväsi ei vain voi oikein hyvin nyt. Soitathan uudelleen vaikka huomenna, jos asiasi oli tärkeä? Tai sitten voit kertoa minulle, niin ilmoitan hänelle.”
Yhtäkkiä kaikki päivän tapahtumat muistuivat kauhukuvina hänen mieleensä. Hän katsahti kelloa ja huomasi viisareiden asennosta, että oli jo melkein nukkumaanmenoaika.
”Anteeksi, olin niin ajatuksissani, etten huomannut ajan kulua. Soitan uudelleen huomenna.”
”Selvä. Pidä huoli itsestäsi!”
”Pidän. Näkemiin!
”Näkemiin!”
Toshi laski kuulokkeen ja odotti kolme sekuntia. Hänen jalkansa oli lopettanut lyömisen ja hänen äänihuulensa kadottaneet inspiraationsa puhumiseen. Sinä samana hetkenä hän päätti, ettei sittenkään kerro Yoshikille. Ainakaan vielä.

Minako ilmestyi huoneestaan Amaya seuranaan. Siskot naurahtivat puhelimen vieressä apaattisena istuvalle Toshille.
”Kyllä tuo pehkosi ihan samalta edelleen näyttää”, Minako nauroi ja pörrötti pikkuveljensä tukkaa. Toshi hymyili vaimeasti ja tuijotti sitten keittiönpöydän muruja.
Tytöt istuivat vastapäisille tuoleille ja katsoivat molemmat Toshia.
”Miten meni Yoshikin kanssa, Toshimitsu?” Amaya kysyi.
”Paskasti”, Toshi vastasi.
”Miksi?” Minako jatkoi.
Toisinaan Toshi vihasi 1. sitä, että häntä kutsuttiin Toshimitsuksi ja 2. sitä, että hänellä oli kaksi niin mukavaa ja huolehtivaista isosiskoa.
”Meni vaan. Eikä riidelty. Oli vain henkilöitä jotka eivät kuuluneet tilanteeseen. Siinä se.”
”Ai jaa. Me muuten kuulimme siitä Yoshikin ja sen tyttöystävän jutusta. Aika kauheata.”
”On.”
Toshi oli vilkaisevinaan kelloa ja toteavinaan, että on väsynyt. Hän toivotti hyvää yötä ja kiipesi portaat ylös. Hän kiitti onneaan, ettei jompikumpi sanonut ”me kuulimme sinun laulavan” tai jotain vastaavaa, mikä liittyi äidin musiikkikokoelmiin.
Vielä kerran, vaikka kello oli puoli kymmenen, Toshi käynnisti kasettisoittimeen ja lauloi My Lifen. Hän tajusi, ettei hän laulanut hyvin: hän lauloi todella hyvin. Sanan jokaisessa merkityksessä, hän oli hyvä.
Kääntyessään peilin edestä hän sammutti soittimen ja huomasi lattialla lojuvan kitaransa. Hänen kasvoilleen kohosi empaattinen ilme, kun hän nosti akustisen rakkaansa telineeseen.
”Minun tulee varmasti ikävä sinua, mutta minulla on uusi rakas nyt.”

Toshi kellahti sängylleen heti valojen sammuttamisen jälkeen ja sulki silmänsä. Laulaminen oli vienyt pois kaiken sen pahan, mitä Mian löytyminen oli hänessä herättänyt. Hän oli yksinkertaisesti unohtanut kaiken muun paitsi miten puhutaan ja hengitetään.
Mikään ei ollut aikaisemmin vaikuttanut häneen yhtä paljon kuin laulaminen. Se oli hänen avaimensa vapauteen ja tässä tilanteessa hän totesi, että voisi alkaa laulaa useammin.
Kaikesta siitä pahasta, jota hän oli neljäntoista vuoden ajan joutunut kokemaan, huolimatta, hän nukahti ehkä ensimmäistä kertaa elämässään hymy huulillaan.

Kitaran soitto piti hänet kaukana todellisuudesta niin kauan kunnes hän lopettaisi ja laskisi kitaran käsistään.
Laulaminen piti hänet kaukana todellisuudesta tunteja viimeisen sävelen lausumisen jälkeen.

---

Todellisuus.


Yoshikin sormet hyppivät pianon koskettimilla, salamannopeasti koskettimelta toiselle, oktaavista toiseen ja ylennyksestä alennukseen. Vasen käsi hakkasi sointuja oikean runnottujen sormien vilistäessä koskettimistolla.
Hän ei tiennyt kappaleen nimeä. Sille kappaleelle ei ollut nuotteja. Sen kappaleen nimi oli ehkä Nuoren Rakastuneen Yoshikin Kärsimys.

Molemmat kädet siirtyivät yläoktaaveilta hakkaamaan matalimpia säveliä. Koko piano liikkui hänen iskuistaan ja kielet koneiston sisällä olivat katketa. Hän löi satoja nopeita staccatoja kuin ne olivat nuolia, jotka hän ampuisi satuttajiensa otsiin. Hänen jalkansa painelivat pedaaleja saaden hänen koko kehonsa liikkumaan.
Äiti ilmestyi äänettä ovenrakoon. Hän tuijotti hetken poikaansa joka rakasteli mollivoittoisesti pianon kanssa. Jokainen improvisoitu sävel oli sopusoinnussa toisen sävelen kanssa. Yoshikin itkemisestä kipeät silmät olivat kiinni, joten hän ei edes katsonut, mitä soitti, mutta musiikki oli silti kaunista.
Äidin sydän hypähti ilmaan, kun poika siirsi kätensä silmänräpäyksessä korkeille sävelille ja soitti kauneinta melodiaa, jonka hän oli koskaan kuullut. Rytmi hiljeni hakkaamisesta rauhalliseksi balladiksi, joka sai kyyneleet kihoamaan rouva Hayashin silmiin.

Kappale loppui kahdeksanteen C:hen, pianon korkeimpaan kohtaan. Musta piano huohotti samaan tahtiin Yoshikin keuhkojen kanssa. Äidin ylpeydestä vapisevat kädet olivat lähellä lyödä aplodeja, mutta tilanneäly esti häntä.
Yoshikin ryhti romahti ja sävelet värisivät epävireisesti, kun hän laski käsivartensa pianolle ja painoi päänsä itsensä muodostamalle tyynylle. Pojan olkapäät tärisivät ja kuului useita, vaimeita ja tukahdutettuja nyyhkäisyjä.
Rouva Hayashi ei edes voinut kuvitella poikansa tuskaa. Hän vetäytyi katselemasta ja sulki oven perässään.

Nuoren Rakastuneen Yoshikin Kärsimys.

Se oli hänen Tuskansa nimi.
Viimeksi muokannut Dekiru päivämäärä To Heinä 05, 2012 10:57 pm, muokattu yhteensä 1 kerran

Avatar
Dekiru
Teknikko
 
Viestit: 144
Liittynyt: Pe Loka 28, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Athum.

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+3/7)

ViestiKirjoittaja illusionchiu » La Kesä 23, 2012 8:35 pm

Jeeee extra upeaa jatkoa! ♥ Ja sadannen kerran Toshi & Yoshiki ovat ihan hemmetin suloisia tässä, nyt ainaskin Toshi. ♥
Ja niin... *haukotus* Mukava tietää että Mia löytyi, mutta toisaalta sitten taas ei. Ihan sen takia mitä Toshille tapahtui rannalla ollessansa. Hyi kamala sain oikeasti siitä itsekkin väreitä niskaan, mutta sitten saapu pelastava Yoshiki.

Se kun poikien osat vaihtui toisin päin, kun Yoshiki käskettää Toshia oli jotain uskomatonta. En tiedä oikeen miksi, mutta se vaan oli. :>>> Oli mukava huomata että Yoshikissa on myös se vahva puoli, ja enkä tarkoita sitä etteikö Yosh olisi vahva muutenki!

”Soita johonkin. Sairaalaan. Psykiatrille. Poliisille. Tämä ei ole ollenkaan normaalia”, Yoshiki käski. ”Ei ollenkaan... ei ollenkaan...”

Tyrskähdin tässä kohdassa oikeasti tolle Yoshikin kommentille. Voi Yoshi parkaa kun on ihan sekaisin, mutta se onki ymmärrettävää. *Snif*

Toinen juttu mihin kiinnintin huomiota oli se että Toshi ja Yoshiki voisi oikeasti olla kakkosia, kun Toshi tuntee Yoshikin kärsimyksen ja se saa halipylvään itkemään. ;;____;;

Toshi puraisi kieltään ja purskahti itkuun. Yoshikiin osuivat valtavat omantunnonpuuskat, jotka riepottelivat häntä aina, kun Toshi itki hänen puolestaan.
Toshi itki hänen kärsimystään.

*itku*

Myönnetään että sulin sokeriksi kun Toshi soitti ja sitten lauloi. ♥ Sain niin selvän mielikuvan teini Toshista laulamassa että sydämeni taisi huutaa:"ToshI ToshI!" (; ♥

Soittotranssiin uppoutunut Toshi aukaisi suunsa ja lauloi.
”I was made for looving you baby; you were made for loooving me…”
Toshi kauhistui niin, että unohti soittaa muutaman soinnun ennen kuin pystyi jatkamaan. Toivuttuaan hän lauloi koko kertosäkeen loppuun. Sitten koko kappaleen. Sitten hänen kätensä valahtivat veltoiksi ja akustinen kitara kolisi ottaessaan kontaktia parketin kanssa.
Kasettisoitin rohisi ja kappale alkoi soida uudestaan, mutta Toshi painoi stopin ja hengitti syvään.
Minä lauloin.

Osaan niin kuvitella tän kohdan! ♥

Ja Yoshikin tuska, voi luoja nainen sun kanssa! Sä oikeen kiusaat mua, kun kirjoitat Yoshin tuskan niin selvästi, niin hyvä etten alkanut itkeä täällä kun luin tätä. *niisk*

Ylistän sua siitä että olet ihanasti ottanut mukaan tähän ficciin Toshin ja Yoshikin vanhemmat, kuten tässä nyt Ruova Hayashi. ^___^

Hän ei tiennyt kappaleen nimeä. Sille kappaleelle ei ollut nuotteja. Sen kappaleen nimi oli ehkä Nuoren Rakastuneen Yoshikin Kärsimys.

Itken kohta huoneeni täyteen kyyneleitä täällä.
Tämä on jotain sellasta mikä vetoaa niin syvälle kun voi.~

Hyi kamala mikä kommentti, huomaat että en osaa kirjoittaa kommenteja missä olisi jotain järkeä edes. :/
Mutta tykkäsin tästä osasta, se oli surullinen. ♥
Kiitos ja kummarus. Ja lisää pian! <3

Forever Toshiki-fani,

HoneyBlade
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

    1 tykkää.
Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+3/7)

ViestiKirjoittaja Dekiru » To Heinä 05, 2012 10:56 pm

HoneyBlade: Kiitän! Itse olen kanssa sitä mieltä, että Yoshiki ja Toshi ovat varsinaisia suloisuuksia tässä 8D Toshin laulukohtaus tuli itseasiassa ihan hatusta enkä suunnitellut sitä mitenkään. Se vain juolahti mieleen, ja vähän hiottuna rakastuin siihen kohtaan. Lopun piano-osuus on kanssa yksi suosikeistani tän ficin edetessä. Kiitos kommentistasi <3

A/N: My Sharona on muuten oikeasti ollut hitti 1979 - luvulla. Kannattaa kuunnella, todella tarttuva ja jää soimaan päähän 8D Ja ihan vaan päästäkseen kiinni ficin tunnelmaan, mikäli on halukas, suosittelen kuuntelemaan ainakin kokeilumielessä näitä ficissä esiintyviä kappaleita.

Neljäs luku:

Kesäkuun 30, vuonna 1979

Aamupäivästä poliisit tulivat hakemaan Yoshikin. Se kuulostaa järjettömän pelottavalta, muttei se edes ollut sitä. Virkavalta halusi vain kiittää Yoshikia tämän rohkeudesta ja tarjosi jopa löytöpalkkiota tytön löytämisestä, mutta Yoshikia kuvotti eikä hän ottanut rahaa vastaan.
Vastattuaan laimeasti kaikkiin kysymyksiin, hän pääsi puoli yhden aikoihin lähtemään kotiin. Hän oli itkenyt koko viime yön ja nukkunut vain muutaman tunnin, muttei tuntenut itseään väsyneeksi. Hän tunsi itsensä tyhjäksi.

Astuessaan poliisitalon portaat alas, hän päätti tarvitsevansa päihteitä. Hän löysi risteyksestä ilmeisesti juuri putkasta päässeen juopon ja kysyi, onko tällä tupakkaa. Juopolla oli ja hän antoi Yoshikille koko askin. Yoshiki kiitti ja hänet haukuttiin hintiksi. Hänelle heitettiin vielä sytkäri, jossa oli KISSin logo. Yoshikia onnisti.
Hän etsi keskustasta hiljaisen paikan ja vetäytyi baarin taakse piiloon autoilta ja jalankulkijoilta. Yoshiki nojasi tiiliseinään ja upotti kätensä taskuihin. Hetken elokuvasankaria leikittyään hän kaivoi yhden sätkän askista, heitti sen huuliensa väliin ja sytytti sen.
Savu upposi hänen keuhkoihinsa ja hän yski armottomasti. Hänen teki mieli itkeä omaa surkeuttaan: muut pojat polttivat ensimmäisen tupakkansa yhdeksänvuotiaina köhimättä kertaakaan. Itsetuhoisuudesta huolimatta Yoshiki poltti tupakan loppuun ja tunsi keuhkojensa kuolevan. Hiljaa hän tunsi rentoutuvansa, kun nikotiini imeytyi hänen vereensä.

Rituaalin suoritettuaan hän suoristi nahkatakkinsa ja etsi kadulta puhelimen. Upotettuaan muutaman kolikon koneeseen hän näppäili Toshin numeron ja pian siellä vastattiin.
”Herra Deyama puhelimessa.”
”Yoshiki. Annatko Toshille?”
”Selvä. Odotahan, kutsun pojan.”
Toisinaan Yoshiki oli katkera, kun Toshin isä vastasi puhelimeen. Ehkä siksi, ettei hänen oma isänsä enää koskaan vastannut.
”Toshi täällä.”
”Pääsetkö ulos?”
”Enköhän. Oletko ok?”
”Olen.”
”Selvä. Missä nähdään?”
Yoshiki katsoi ulos kopista ja huomasi olevansa jonkun kukkakaupan luona.
”Joku kukkakauppa.”
”Et ole helvetti tosissasi? Kukkiako ostat?”
”Ei, kun olen sen luona. Joku Haru ja kukat. Tässä on myös baari lähellä. Tajuatko, missä olen?”
”Joo. Äiti käy sieltä kukkia. Tulen pyörällä, ei mene kauan.”
”Selvä. Nähdään.”
”Nähdään.”
Puheaika loppui juuri oikealla hetkellä. Yoshiki astui ulkoilmaan ja tajusi, että vihasi puhelinkoppeja.

Toshin polkupyörä oli ruma kuin rullatuoli, muttei se haitannut kumpaakaan. Yoshiki nauroi ironisesti kun pyörällä köröttelevä Toshi saapui hänen näkökenttäänsä, ja tämä puhe-etäisyydelle päästyään käski Yoshikia tukkimaan turpansa.
He kävelivät ympäri kaupunkia. Kioskien ovien vieressä telineissä roikkuivat lööpit, joissa puhuttiin löytyneestä elävästä kuolleesta, muttei Yoshiki tahtonut tietää enempää zombi-Miasta. Sillä nimellä tyttöä nykyään kutsuttiin ja Yoshikia kuvotti.
”Oletko polttanut?” Toshi kysyi kohta.
”Olen”, Yoshiki vastasi ja kohautti harteitaan. ”Tuhoan keuhkoni, muttei tunnu missään. Ei tästä selviä ilman jonkinlaisia päihteitä. Ajattelin joku päivä vetää kännit. Entä sinä?”
Toshi oli kuin lapsi, joka tajusi jääneensä ystävässään jälkeen.
”En tiedä. Minä soitan kitaraa, siinä on tarpeeksi päihdettä minulle.”
Yoshiki naurahti.
”Minä en selviä vaikka joudun virittämään pianoni joka päivä uudelleen. Hakkaan sitä niin paljon.”
Toshi alkoi nauraa ja oli ajaa tolppaan, jolloin Yoshiki repesi nauruun.
Naurukohtauksen loputtua, Toshi jatkoi puhumistaan.
”Kuuluiko Miasta muuten mitään?” hän kysyi varovasti. Yoshiki kohautti harteitaan.
”Eivät ne tiedä vielä. Hän oli ollut lääkärillä ja osoittanut jotain kontaktia ihmisiin, minkä pitäisi olla mahdotonta, kun elintoimintoja ei ole. Heidän mielestään yliluonnollinen on tapahtunut, muttei mielestäni mikään ole yliluonnollista. Ne vain tietävät liian vähän.”
”Entä poliisit? Jouduitko ongelmiin?”
”Ongelmiin?” Yoshiki naurahti. ”Jos löytöpalkkion tarjoaminen on mielestäsi ongelma, vastaan kyllä.”
”Paljon ne tarjosivat?” Toshi uteli silmät kirkkautta hehkuen.
”Kaksikymmentätuhatta viisisataa”, Yoshiki hymähti.
”Sillä saisi melkein uuden kitaran! Totta kai otit rahat, etkö vain?”
”En. En voi ottaa vastaan rahaa siitä, että löysin tytön, joka on kuollut mutta elää ja rakastan häntä.”
Toshi pettyi hieman, mutta totesi Yoshikin ratkaisun oikeaksi. Sitten he olivat hetken hiljaa ja vain liikkuivat eteenpäin ajan ja ihmisten soljuvassa massassa.

Puistoalueelle saavuttuaan kumpikin pelkäsi päivän muuttuvan samanlaiseksi painajaiseksi kuin eilen. Haku istui hiekkatien reunalla tupakka suussaan, todennäköisesti odottaen porukkaansa jotka olivat häipyneet kuselle tai tuhoamaan paikkoja.
Heidän sattuessa kohdalle Haku nosti kätensä. Toshi pysäytti pyöränsä ja Yoshikikin seisahtui.
”Hayashi! Onko aikaa?”
”Ajattelitko vetää taas turpaan tai jotain?” Yoshiki kysyi ja hieroi leukansa mustelmaa.
”En. Sori siitä, mutta kun tiedät asiasta jotain, niin ajattelin kysyä yhtä asiaa...”
”Ei kiinnosta.”
”Kuuntele!”
”Ei kiinnosta.”
”Saatanan kusipää! Nyt kuuntelet -”
”Painu helvettiin.”
”Akira on kadonnut.”
”Kivat sulle. Ei edelleenkään kiinnosta paskaakaan.”
”Se paskiainen katosi tuhka tuuleen. Samalla tavalla kuin Mia. Olimme huoltoaseman vessassa, kun se meni kuselle eikä tullut enää takaisin. Mietin, että vetikö se itsensä pöntöstä alas vai ryömikö se naapurikoppiin, mutta nauru loppui siihen, kun sitä ei löytynyt enää mistään. Näin lehdestä, että Mia on löytynyt ja luulen, että tämä liittyy samaan asiaan kuin Mian katoaminen.”
Yoshiki värähti hiukan.
”Ja mitä minun pitäisi tehdä?”
”Auttaa.”
Yoshiki alkoi nauraa.
”Luulitko vitun tosissasi, että minua kiinnostaa auttaa sinua? Oletko oikeasti noin tyhmä?”
”Olisi parempi kiinnostaa. Hiroshilla oli videokamera, kun pakotimme sinut raiskaamaan Toshin.”
Yoshiki sulki silmänsä ja puri huultaan.
”Ja mitä meinasitte tehdä sillä videolla?”
”Jos se idiootti ei ole kuvannut nauhan päälle isosiskonsa ja tämän poikaystävän panemista ja katsellut sitä runkatessaan, ei ole ongelma levittää sitä eteenpäin.”
”Haista jo paska.”
”Haista itse. Autatko vai et?”
Yoshiki kääntyi katsomaan Toshia. Tämä kehotti miettimään, muttei aikaa ollut mietittäväksi ja Yoshiki vastasi niin kuin oli siinä tilanteessa soveliainta ja terveintä.
”Mitä teen?”
”Suostut siis?”
”Pakko.”
”Yoshiki, olen itse asiassa aina tiennyt, että olet hyvä jätkä”, Haku virnisti ja nousi läpsäyttääkseen tätä selkään. Yoshiki värähti. ”Tehdään niin, että soitat tähän numeroon illalla ja kerrot kaiken Mian katoamisesta, käykö? Toimittajat ovat typeriä eivätkä tiedä mitään.”
Yoshiki tarttui paperilätyskään eikä vastannut, kun Haku hyvästeli ja kääntyi heidän tulosuuntaansa. Yoshiki työnsi lapun taskuunsa ja hautasi kätensä kämmeniinsä.
”Mitä nyt?”
”Ihan helvetinmoinen vitutus. Mennään. En halua haistaa sitä paskakasaa enää.”

Seuraavalla kioskilla Yoshikin oli pakko ostaa päivän lehti, jossa puhuttiin Miasta ja hänestäkin oli sanojen seassa muutama maininta. Hänellä oli taskussaan muutama lantti, joista riitti juuri ja juuri lehteen. Yoshiki sujautti taskuunsa kaksi suklaapatukkaa Toshin ”lukiessa” lehteä valvontakameran edessä ja sitten he maksoivat kaikki rahansa yhdestä paskasta artikkelista ja menivät Toshille lukemaan.
Yoshiki levitti lehden Toshin sängylle. Etusivulla luki kissankokoisin kirjaimin, että kuukausi sitten puheenaihetta herättänyt tyttö oli nyt löytynyt ja löytäjinä olivat Yoshiki Hayashi ja Toshimitsu Deyama. Artikkelissa oli kuva löytöpaikasta (ja jos tarkasti katsoi, yhdellä ruohonkorrella näkyi Yoshikin kuivunutta verta) ja että oli ennenkuulumatonta, miten hyvin tyttö oli säilynyt käymättä kertaakaan kotona tai muutenkaan jättänyt itsestään atomijälkeäkään.
”Mitä paskaa”, Yoshiki naurahti ja antoi Toshin lukea. Silmät liikkuivat rivien myötä ja tekstin loputtua huulet kääntyivät hymyyn.
”Niinpä.”
Yoshiki kaivoi farkkujensa taskusta kaksi suklaapatukkaa ja antoi toisen niistä Toshille, joka naurahti.
”Ihmettelen, miten voit olla oma itsesi näin nopeasti.”
”Tupakka tekee ihmeitä. Kun tunget sätkän huuliesi väliin, tunnet itsesi kuninkaaksi. Olet hetkessä kolme kertaa pidempi kuin muut ja he ovat muurahaisia jotka voit talsia kuoliaiksi käden käänteessä. Voit unohtaa kaiken, mikä menee päin helvettiä.”
”Mistä edes hankit ne?”
”Joku itsetuhoinen juoppo antoi ne ilmaiseksi. Sain myös KISSin sytkärin.”
”Onnea”, Toshi toivotti hymyillen.

Yoshiki oli ehkä kymmenettä tuhannetta kertaa Toshin huoneessa. Vuosien saatossa se oli muuttunut vain niin, että nurkkaan oli ilmestynyt kitara ja lego- tai pikkuautoaiheiset julisteet olivat vaihtuneet KISSin ja T – Rexin bändikuviksi. Kasettipino oli kasvanut ja sisältö vaihdettu lastenlauluista rockiin, ja... työpöydällä oli tyttöjen punainen hiusharja.
”Toshi?” Yoshiki tirskui. ”Miten minusta tuntuu, ettei tuo hiusharja oikein... sovi sinulle?”
Hetken mietittyään Toshi tajusi, mitä Yoshiki tarkoitti ja hänen kasvoilleen kohosi pieni puna.
”Onhan tuo aika homoa, mutta...”
Toshi ei voinut puhua, sillä hänen sanansa jäivät Yoshikin naurun alle.
”... en tiedä tuon menneisyydestä paskaakaan. Tuo on Minakon, mutta en tiedä, miten se on tänne päätynyt.”
Pieni, valkoinen valhe. Ei se satuta ketään. Puolustan salaisuuttani.
”Et vai? En olisi uskonut...”
”Turpa kiinni.”
Yoshiki pyyhki naurunkyyneliä silmistään. Sitten hän söi loput suklaastaan ja laski toisen kätensä Toshin olkapäälle.
”Olet maailman paras ystävä. Piristät päivää tuolla huolettomuudellasi, vaikka mitä olisi tapahtunut”, Yoshiki sanoi. Toshi hymyili vastaukseksi ja hänen sydämensä valtasi lämpö.
”Jos en olisi tavannut sinua tänäänkään... olisin surkea rukka. Jopa rumpuni säälisivät minua. Mutten minä niitä. Itkisin vain monta tuntia enkä nukkuisi ollenkaan. Miten voit olla noin pirteä, mikä on salaisuutesi?”
Minä lauloin ja löysin salaisen tien toiseen maailmaan.

”Minulla on sinut”, Toshi vastasi. Yoshiki nauroi ja löi hänen selkäänsä.

Seuraavan tunnin Yoshiki soitti Toshin kitaraa ja suunnittelivat bändiä. Heidän kitaristinsa oli irtisanoutunut eikä basistia koskaan ollutkaan, joten olivat vain he kaksi. Toistaiseksi. Yoshiki, Toshi ja Dynamite.
Yoshiki kertoi Toshille kaiken fantasioistaan valtavista lavoista kiertuerekkoihin. Toshi nyökytteli päätään ja oli joka kerta lipsauttaa, miten hän unelmoi laulamisesta. Asia oli kuitenkin sinetöity salaisuudeksi, jota Yoshikikaan ei saisi tietää.

Kun kello löi puoli kuusi, Yoshiki lähti yhä punaiselle hiusharjalle nauraen ja Minako tuli kysymään, mikä tuota sekopäätä riivasi. Toshi vastasi, että hänen hiusharjansa ja Minako vei sen omaan huoneeseensa.
Sinä iltana Toshi etsi kuumeisesti esinettä, joka muistuttaisi mikkiä.

---

Kävellessään kotiin kaupungin läpi, Yoshiki pysähtyi erään baarin liepeille polttamaan toisen tupakkansa. Hän nojasi katulamppua vasten, kuljetti valkoiseen paperiin käärittyä Vapautusta huuliensa väliin ja sytytti. Hän ei yskinyt enää niin paljon.

Viereisestä baarista kantautui musiikin jytke. Pari viikkoa sitten yhdysvaltalainen rockbändi The Knack oli julkaissut kappaleen My Sharona, ja sitä kuunneltiin kulumiseen asti myös Japanissa. Yoshikia ei se juuri kiinnostanut ja kun häneltä kysyttiin, oliko hän kuullut My Sharonan, hän vastasi, että ei.
Hän oli kuunnellut baarista kantautuvaa kappaletta hyvällä esimaulla, mutta kertosäkeessä hänen ilmeensä muuttui yllättyneeksi.
Kuuntelinko nyt sitä My Sharonaa?
” My my my my Sharona…”
Yoshiki naurahti itsekseen, kun tajusi pitävänsä musiikista, josta muutkin pitävät. Yoshiki ei pitänyt laulajan äänestä, mutta bassokuvioon hän rakastui ja piti myös kitaroista.
Yoshiki kuunteli kappaleen loppuun ja juuri sopivasti myös hänen tupakkansa oli palannut. Hän tumppasi sen lyhtypylvään alumiiniin ja jatkoi sitten matkaansa, kiersi musiikkiliikkeen näyteikkunan kautta.
Musiikkihyllyssä hän huomasi The Knackin kasetin ja kannessa luki My Sharona. Hintaa sillä oli 1300 jeniä, saman verran oli Yoshikin kuukausitienesti.
”Paska.”
Hetken vielä naurettuaan hän lähti kotiin toistellen yhä kappaleen rumpuja ja bassoa mielessään. Kotiin päästyään hän soitti kappaleen rummuillaan ulkomuistista lähes oikein. Sitten hän soitti Ram Jamin Black Bettyn, hakkasi patoja ja peltejä hetken ja sitten vajosi settinsä päälle.

Se paskiainen katosi kuin tuhka tuuleen. Samalla tavalla kuin Mia.


Hakun sanat eivät olleet juonittuja. Niiden tarkoituksena ei ollut onkia Yoshikin puhelinnumeroa, jotta hänelle voisi soitella keskellä yötä tyyliin ”mene kauneusleikkaukseen ennen kuin joku oksentaa”, vaan Haku oli tosissaan. Jos Akira todella oli kadonnut tuhkana tuuleen, oli koko jutussa jotain helvetin hämärää.
Yoshiki tajusi, että jos halusi tietää enemmän Miasta, hänen oli soitettava Hakulle.

Hammasta purren Yoshiki kopioi numeroita lapulta ja soitti. Hetken päästä hän kuuli Hakun tutun, ivaa pursuavan äänen.
”Mitä asiaa?”
”Yoshiki. Puhuisin nyt siitä Akirasta. Ei kyllä voisi paskan vertaa kiinnostaa, mutta tahdon tietää enemmän Miasta. Kysy, niin vastaan.”
Hiljaisuus.
”Kuinka kauan kesti, että Mia tuli takaisin?”
”Kuukausi.”
Helvetin pitkä hiljaisuus.
”Mitä lehdessä meinattiin sillä, että se löytyi kuolleena tai jotain? Tarkoittaako tää sitä, että Akirakin kuolee?”
”Toivottavasti.”
”Turpa tukkoon. Ei yhtään naurata. Jos...”
”Mutta minua naurattaa. En ole ollut yhtä onnellinen pitkiin aikoihin.”
”Mmh. Kerro lisää Miasta.”
Yoshiki huokaisi ja aloitti kertomuksensa.
”Toshi löysi hänet rannalta. Hän oli täysin virheetön ja säilynyt samassa kunnossa tanssiaisista asti, minkä pitäisi olla mahdotonta. Toshi ei löytänyt Mian sydämensykettä, eikä hän hengittänyt.”
Haku veti toisessa päässä kauhistuneena henkeä ja Yoshiki jatkoi.
”Silti tyttö puristi hänen kättään niin tiukasti, että minä jouduin aukaisemaan lukittuneet sormet. Sitten tyttö tarttui minun käteeni, aukaisi silmänsä ja kynnet upposivat kämmenselkääni. Hänen huulensa liikkuivat, hän toisti mumisten sanomiani sanoja ja sitten Toshi soitti sairaalaan. Sitten hänet vietiin enkä ole juuri kuullut hänestä lisää.”
”Helvetin siistiä”, Haku huokaisi. ”Eli Akirakin palaa zombina takaisin?”
”Ehkä. En tiedä. Mutta mitä samaa Mian ja Akiran katoamisella muka on? He katosivat aivan samalla tavalla... mutta miksi?”
Haku naurahti.
”En tiedä. Ei kiinnosta leikkiä salapoliisia. Kun Akira tulee takaisin, vedän sitä vitun pahasti turpaan.”
”Miksi ihmeessä?”
”Se on kusipää. Paskiainen. Se kiusaa kaikkia ja esittää kovista. Se johtuu siitä, että sen äiti on aina humalassa ja isä hukuttautunut. Lisäksi sen isosisko lyö sitä ja heittelee tavaroita päin näköä. Tiedäthän, kun ei kotona mene hyvin, ja sitten kanavoi vihaansa muihin?”
Yoshikin sisällä heräsi pieni, ihan pieni, määrä empatiaa Akiraa kohtaan, mutta hän nieli sen.
”Ymmärrän. Silti vihaan sitä.”
”Minäkin. Akira määräilee koko helvetin ajan. En saa tehdä sitä enkä saa tehdä tätä. Hauku sitä ja lyö tuota. Sen takia olen ollut kusipää myös sinua kohtaan. Ei oikeasti kiinnostaisi satuttaa ketään.”
”Onko tämä joku juoni?”
”Ei ole. Haluan vain tutustua sinuun paremmin, Hayashi.”
Rauhansopimus olisi hyväksi. Yoshikia ei ehkä kiusattaisi niin paljon. Hänelle oli tarjottu tilaisuutta. Liitto Hakun kanssa voisi parhaimmillaan lopettaa kaiken.
”Kiitos.”
”Sovinto?”
”Toistaiseksi.”
Haku naurahti.
”Kuule. Minulla ja jätkillä on yhdet juhlat tiedossa ensi viikonloppuna. Kiinnostaako tulla?”
”Ehkä. Entä Toshi?”
”Suosittelisin, että tulet ensin ilman häntä. Toshi on... liian kiltti, tiedäthän?”
Yoshiki olisi lyönyt Hakua, jos olisi pystynyt.
”Selvä. Mistä näissä juhlissa on kysymys? Minkä runkkuillan te oikein järjestätte?”
Haku nauroi.
”Ihan perusbileet. Viinaa ja tyttöjä. Menemme Tateyaman niemeen juomaan eikä kukaan lähde yöksi kotiin. Miltä kuulostaa?”
”Ihan hyvältä. Voin harkita.”
”Arvasin, että suostut. Nähdään!”
”Nähdään.”
Yoshiki nipisti itseään käsivarresta, muttei se ollut unta. Hänet oli todella kutsuttu bileisiin joissa koko Tateyama oli. Yoshikin sosiaalinen elämä ei enää rajoittuisi Toshiin.

Minun ei tarvitse olla enää yksin.


---

Toshi aukaisi suihkun hanan ja hän tunsi itsensä melko onnelliseksi. Kun onnellisuudelle ei löytynyt mitään aihetta, hän arveli, että Yoshikilla oli jokin hyvin.
Kuuman veden valuessa hänen päälleen hän ajatteli. Hän sulki silmänsä ja näki silmiensä edessä vellovat ihailijamassat. Kuinka ihmiset palvovat häntä. Kuinka Dynamite on koko Japanin suurin juttu.
Hän pesi hiuksensa shampoolla, huuhteli huolellisesti ja sulki vesisateen.

Poika kietoi tummansinisen pyyhkeen vartalonsa ympärille ja astui peilin eteen. Toshi levitti hammastahnaa harjalle ja harjasi hampaansa. Toimenpiteen jälkeen hän katsoi hammasharjaa nähden, kuinka se muuttui mustaksi mikrofoniksi.
Toshi hakkasi jalallaan rytmiä ja alkoi laulaa My Lifeä. Yön aikana sanat olivat painuneet syvälle hänen mieleensä ja hän osasi kappaleen kokonaan ulkoa.
Häntä hieman pelotti kuulla oma äänensä ilman musiikkia tai taustalaulua. Aluksi häntä alkoi naurattaa, mutta sitten hän tajusi ratkaisevan seikan: kenelläkään ei ollut samanlaista lauluääntä, kuin hänellä. Se aukaisi valtavasti uusia teitä ja herätti nuorukaisessa valtavasti uusia kuvitelmia.
Tarkemmin maisteltuaan Toshi tajusi pitävänsä äänestään. Se oli uniikki, ja pienellä hiomisella siitä voisi tulla entistä parempi.

Ja minusta voi tulla jotain.

    1 tykkää.
Avatar
Dekiru
Teknikko
 
Viestit: 144
Liittynyt: Pe Loka 28, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Athum.

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+4/12

ViestiKirjoittaja illusionchiu » Su Elo 05, 2012 4:10 pm

Diudiu HoneyBlade on taas täällä härikömässä sua kommentillansa! Tuota joo taidan todellakin olal myöhässä tämän mun kommentoimisen kanssa, kun oot laittanut viimeisen osan tänne 5.7. ja mä tuun kommentoimaan TASAN kuukautta möyhemmin 5.8 tätä ku muistin että ai niin pitäis varmaan tätäkin kommentoida taas. XDDDDDDD
Joo mennääs asiaan:

Ai että pahis-Yoshiki, joka vetää röökii ja ajatteli vetää vielä kännit? Miksi just toi Yoshiki iskee muhun ihan kymmillä? o.O" Vaikka se neiti-Yoshiki on paras, ikävä kyllä. *alkaa nauramaan* Mitä? Mä en OLE KÄNNISSÄ, juon tässä samalla vaa energiajuoma litkua. *hihhiihhhiihhh*

ISO ihme oli se että yksi niistä kusipäistä haluaakin yht'äkkiä Yoshikin apua löytämään niiden frendi, vaikka ne on ollu täysin m*ulkkuja Hayashia kohtaan. Mutta aloin miettii että pileekö siinä jotain muuta vai haluuko ne suoraan sanottua pelkkää apua? Hymm....

Minä lauloin ja löysin salaisen tien toiseen maailmaan.
”Minulla on sinut”, Toshi vastasi. Yoshiki nauroi ja löi hänen selkäänsä.

Noh awwwwwww! ♥

Hymmm en oikeen diggaa siitä että Yosh alkaa olemaan niiden kanssa, jotka on Yoshia kiusannut, kun en pääse eroon tunteesta että siinä on takana jotain muuta, vaikka päällepäin näyttää sovinnolle. :3 Nooh sen sitten näkee aikanansa. :3

Kiitokset tästä! ♥ And more please!

Arigatou,

HoneyBlade
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

    1 tykkää.
Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+4/12

ViestiKirjoittaja Dekiru » Ti Elo 07, 2012 12:32 am

Honeyblade: Hah no problem bro :D Tää luku on kanssa myöhässä, koska hioin tätä todella paljon todella huonolla lopputuloksella. Loppujen lopuks oon aika ylpee tästä puolikkaasta luvusta, minkä oon jo saanut valmiiksi.
Yoshiki tosiaan alkoi pahistelemaan! Ehkä just siks, että pääsisi Miasta yli. Ja Hakun astuminen kuvioihin tosiaan paljastuu tässä luvussa, että why the hell. Mutta joo, kiitos todella paljon, että kommentoit :3

A/N: Otin huomioon HoneyBladen kommentin tähän vitoslukuun. Huomautan siis Toshin pituudesta: todellisuudessa herra on nykypäivänä 165 senttiä, tässä ficissä 150, koska on vielä kasvuiässä. (Onko sillä sitä koskaan ollutkaan? :D)

Viides luku, ensimmäinen puolikas

Heinäkuun 6, vuonna 1979

Aamupäivästä Toshi tapasi Yoshikin musiikkiliikkeen tietämillä. Toshilla oli pyörä ja Yoshiki repesi heti, kun näki hänet.
Hetken harhailtuaan ympäri kaupunkia Yoshiki sytytti tupakan.
”Tahdotko maistaa?” Yoshiki kysyi tarjoten askia Toshille. Toshi muisteli biologian tunteja kuudennelta luokalta. Silloin sanottiin, että tupakka tappaa.
”En”, Toshi naurahti. Yoshiki upotti askin taskuunsa ja suuntasi katseensa eteenpäin.
”Menen tänään ryyppäämään”, hän sanoi.
Pyörää polki pojan sijasta sataviisikymmensenttinen kysymysmerkki.
”Mitä? Kenen kanssa?” kysymysmerkki ihmetteli.
”Hakun ja sen kavereiden.”
”MITÄ!?”
Yoshiki naurahti ja katsoi Toshia.
”Haku on ihan mukava, kun Akira ei määräile häntä. Usko pois. Eikä siellä ole edes pahoja tyyppejä ja jos on, Haku suojelee minua.”
”Ja minäkö en tule mukaan?”
”Eivät ne tahdo. Ainakaan vielä. Tiedäthän...”
Toshi nieli. Ehkä itkua, ehkä suuttumusta, mutta nieli ja karvaasti.

”Olen liian nynny?”
”Ei, en tarkoita sitä. Ne luulevat vain, että olemme aina kahdestaan ja että emme suostu puhumaankaan muille. Toshi, minä vain rikon tämän kuplan, missä me elämme. Myöhemmin voit tulla mukaan. Totutan heidät vain kaltaisiimme. Kiusaamisemme voi loppua tänään ja voimme päästä takaisin jengiin.”
Toshi ei vastannut.
”Onko tämä ok?”
”On.”

Toshi ei olisi halunnut, että kupla puhkeaa. Hän oli aivan onnellinen, kun sai jokaisena päivänä herätä Yoshikin parhaana ja ainoana ystävänä. Toshi ei tiennyt miksi, mutta hän tunsi suunnatonta tarvetta omistaa hänet.
Yoshiki oli kuitenkin onnellisempi, kun hänen ystäväpiiriinsä kuului muitakin, kuin Toshi. Se sai pojan tuntemaan olonsa edes vähän paremmaksi.
Yoshiki nousi Toshin tarakalle ja he ajoivat puistoon asti, jossa heidän tiensä erosivat.
Toshi katseli hetken poispäin kävelevän ystävänsä selkää ja mietti hänen sanojaan.
Kiusaaminen voisi ehkä loppua. Meistä voi tulla kovia nimiä.

”Älä vaan tunaroi nyt”, Toshi kuiskasi hänen peräänsä ja polki kotiin itku kurkussaan.

---

Yoshiki erotti Hakun jo kaukaa. Tämän musta ja pitkä takatukka liehui mereltä tulevan tuulen mukana ja hän joutui pitämään kiinni lippalakistaan.
”Taas myöhässä”, Haku naurahti tukahdutetusti, ettei tupakka huulien välissä pääsisi putoamaan. Yoshiki virnisti ironisesti.
”Se on tavaramerkkini”, Yoshiki täydensi. ”Missä muut ovat?”
”Kaikki eivät ole vielä tulleet, joten älä huoli. Ren, Takeshi, Kojiro ja Hiroshi ainakin ovat jo, he menivät jo saareen viinojen kanssa. Lisäksi muutama tyttö, kuten Michiko, Hikaru, Ineko, ja Misayo. Onko tuttuja?” Haku kysyi. Yoshiki kohautti harteitaan.
”Monta meidän luokaltamme?”
”Hiroshi, Kojiro ja Hikaru. Ren ja Takeshi ovat rinnakkaisluokalla. Ineko on Takeshin pikkusisko, menee kasille. Michiko ja Misayo pääsivät jo koulusta. Koko juttu oli oikeastaan jonkun lukiolaisen Sakiton idea. En itse tunne, mutta Akira tunsi ja hän on kuulemma kova jätkä. Sitten loput, ketkä tulevat, ovat Sakiton kavereita, en tunne puoliakaan mutta olettaisin, että ihan hyvässä seurassa tämä ilta vietetään.”
”Selvä”, Yoshiki vastasi.
Kumpikin käänsi päänsä katsomaan hiekkatien päässä aukenevaa, mantereesta erillään olevaa saarta. Saari oli kuitenkin yhdistetty mantereeseen kauan sitten, joten ei voitu tarkasti sanoa, oliko se saari vai niemi. Puut kasvoivat korkeiksi ja kasvistoa reunusti harmaa kallio.
Haku heitti tupakkansa hiekkaan, sammutti sen kengänpohjallaan ja he jatkoivat matkaa kaksin.

Perillä avautui pieni hiekkakenttä, joka oli keskellä saarta sijaitseva aukea. Jollakulla oli mukana radio, josta soi illan lista. Yoshiki näki muutaman koulustaan tutun kasvon, muttei osannut yhdistää Hakun mainitsemia nimiä kehenkään.
Siirtolohkareen luona oli kaljoja järjestelmässä eräs kolmikko, joita kohti Haku osoitti.
”Vasemmalta oikealle, tuolla ovat Takeshi, Michiko ja Ren. En ala esittelemään jokaista erikseen. Varo kuitenkin mainitsemasta Michikolle siitä, että hänellä on liian paljastavat vaatteet. Kokemusta on”, sanoi Haku ja näytti punaista, hieman haalistunutta jälkeä poskessaan. Yoshiki nauroi.
Haku käänsi Yoshikin katseen kentän toiselle puolelle. Maassa istui kuusi erinäköistä tyyppiä pelaamassa pokeria, joista Yoshiki tunnisti muutaman.
”Kojiro, Ineko, Misayo, vissiin joku Tomoaki ja noita kahta en tunne. Meidän luokaltamme, sinun pitäisi ne tuntea.”
”Tiedän kyllä.”
Haku huokaisi ja mietti, mitä vielä pitäisi kertoa.
”Homma menee niin, että juot, et puhu liikoja itsestäsi ja olet minun kanssani. Selvä?”
Yoshiki nyökkäsi ja kaivoi taskustaan tupakan.
”Missäs me nukumme?” Yoshiki sanoi puhaltaessaan savun ulos keuhkoistaan. Haku nauroi.
”Nukumme? Nukut siellä, mihin sammut. Nyt ei olla luokkaretkellä. Täällä on tosin muutama mökki lähellä rantaa, niihin osa voi majoittua, mikäli selviävät sinne asti ilman tippumista rotkoon tai jotain.”
Yoshiki nyökkäsi ja lähti seuraamaan Hakua, joka päätti mennä ilmoittamaan saapumisestaan.

He suuntasivat pokerinpelaajien luokse. Haku huikkasi jo puolimatkassa ja peli seisahtui hetkeksi.
”Tulithan sinäkin”, Kojiro virnisti. Kojiron katse siirtyi Hakun ohitse, Yoshikiin. Kojiro ei sanonut sanaakaan, vain nyökkäsi tervehdykseksi.
Haku istui Kojiron viereen kivelle ja Yoshiki jäi hieman syrjemmälle. Tomoaki nosti katseensa korteista ja tarkasteli Yoshikia.
”Kuka sinä olet? Tule esittelemään itsesi sieltä. En ole tavannut sinua aikaisemmin täällä”, tämä sanoi. Yoshikia ujostutti hieman, mutta hän istui Tomoakin ja Hakun väliin.
”Yoshiki”, Yoshiki sanoi ja puhalsi tupakansavua ollakseen kova. Muutama tyttö kavahti kuullessaan tämän nimen, jolloin Haku aukaisi suunsa.
”Ja jos jollain on jotain häntä vastaan, saa tulla puhumaan minulle. Sen Akirapaskiaisen syytä on, että häntä on hieman... syrjitty. Yoshiki on hyvä tyyppi.”
Yoshiki löi häntä leikkisästi kylkeen ja virnisti. Joku heitä vuotta vanhempi poika heitti vastatulleille pelikortit ja yhdet kaljat.

Yoshiki tuijotti tölkkiä kuin tuntisi suurta kunnioitusta sitä kohtaan. Tomoaki hänen vieressään virnisti.
”Taidat olla ensikertalainen”, tämä naurahti. Yoshiki hekotti takaisin.
”En ole”, Yoshiki valehteli. ”En vain ole maistanut tätä merkkiä ennen.”
Tomoaki kohautti harteitaan. Kun Yoshiki aukaisi ensimmäisen tölkkinsä, Tomoaki oli varmasti juonut jo kolme ja vaikutti silti täysin tyyneltä kaverilta.

Yoshiki maistoi ja myös nieli, vaikka olut maistui kitkerälle. Odottaessaan vuoroa lyödä kortteja peliin, hän tarkasteli jokaista pelaajaa.
Koko ikähaarukka oli kolmestatoista yhdeksääntoista. Nuorin oli Ineko, melko pieni tyttö, jolla oli suuri suu ja hän puhui koko ajan. Kojirolla oli pieni irokeesi ja huulilävistys, Tomoakilla ruskeat hiukset ja rauhalliset silmät, Misayo oli kaunotar ja kaksi muuta poikaa olivat ilmeisesti Tomoakin koulusta.
Lyhtypylvään juuressa soivasta radiosta soi illan lista. Juontaja ilmoitti kellon olevan puoli seitsemän, ja kappale oli Anita Wardin ”Ring my bell”.
”Mitä paskaa”, Tomoaki kommentoi. Hänen päälleen satoi popmusiikin kannattajien vastalauseita.
”Mitäs itse kuuntelet vain KISSiä”, joku tyttö sanoi. Tomoaki vain naurahti ja löi pöytään kortit, joilla sai muut epätoivoisiksi.
Yoshiki heräsi horroksestaan ja oli pudottaa kaljansa kuullessaan jonkun mainitsevan lempibändinsä nimen.
”KISS on kova”, Kojiro sanoi. Tomoaki ja Kojiro löivät ylävitosen.
”Oletteko olleet keikalla?” Yoshiki kysyi. Kojiro nosti kätensä.
”Minä olin! Helvetin hyvä meno!” hän huudahti.
”Minä olin myös. KISS on helvetin hyvä bändi”, Yoshiki jatkoi.
Kojiro iski hänelle silmää.
”Kuuntelet sitten helvetin hyvää musiikkia.”
Yoshiki tunsi itsensä edes jonkin arvoiseksi. Hän otti suuremman annoksen alkoholia ja alkoi todella tuntea, kuinka hänen jännittyneisyytensä katosi.

Aika kului kuin siivillä ja Yoshiki avasi jo toisen kaljansa. Peli päättyi siihen, että Tomoaki voitti ja Yoshikikin menestyi aika hyvin.
Yoshiki alkoi jutella ujostelematta Hakun, Tomoakin ja Kojiron kanssa. He jäivät juttelemaan rockista, kun muut lähtivät tekemään omiaan. Joukkoon liittyivät myös Ren, Michiko ja Sakito. Yoshiki kainosteli ensin, kun illan kuningas jutteli hänen kanssaan T-Rexistä ja Sex Pistolsista, mutta vielä yhden tupakan jälkeen hän vain alkoi tuntea itseään entistä suuremmaksi ja paremmaksi.
Sakitolla oli paksupohjaiset kengät ja toinen puoli mustasta hiuspehkosta värjätty siniseksi. Hänen tyttöystävällään, Michikolla oli yllään tiukka toppi ja mikroshortsit. Yoshiki kuitenkin muisti, mitä Haku oli sanonut.
Kahdeksalta lista soitti My Sharonan.
”Helvetti! Tätä kappaletta me todellakin tarvittiin!”
Humaltuneimmat nuoret alkoivat tanssia kappaleen mukana, mikä näytti Yoshikin silmissä huvittavalta. Sakito lauloi kappaleen taustalauluja ja Yoshiki hakkasi jalallaan rytmiä. Joku ääliö kiipesi siirtolohkareen päälle ja ulvoi kertosäkeessä.
”Kuka saatana tuo sekopää on?” Yoshiki kysyi paukkeen alta.
”En tiedä... tänne on todellakin näitä pentuja eksynyt”, Sakito vastasi ja jäi katselemaan hetkeksi muiden touhuja. Muutama kolmetoistavuotias poika otti yhteen, se joku ääliö huusi lohkareen päällä, tyypit alkoivat jo kaatuilla ja notkua.
Kun My Sharona oli loppunut, jonkun kasettisoittimesta alkoi kaikua ”purkka”. Sakito irvisti inhosta.
”Helvetti näitä idiootteja... mennäänkö me rokkarit rannalle?”
Kaikki paitsi Hiroshi, joka oli hakeutunut Hakun seuraan, nyökkäsivät. Hiroshi pyysi Hakua jäämään heidän kanssaan, mutta Haku löi häntä voimakkaasti huuleen ja juoksi sitten Yoshikin ja Sakiton perään.

Seitsemänhenkinen porukka nappasi mukaansa kylmälaukullisen sakea ja he suuntasivat kohti rantaa. Ren kompastui omiin jalkoihinsa, muuten he pääsivät perille suhteellisen sujuvasti.
Sakito löi vajan lukon kivellä rikki, ja sisältä lehahti tunkkainen kalaverkkojen haju.
”Hyi saatana... Pakko tuulettaa tämä läävä ensin”, Sakito nauroi.

He jättivät ovet ja ikkunat auki ja istuivat rantakalliolle rinkiin. Sakitolla oli korttipakka, jota hän sekoitteli.
”Pelataanko?” hän kysyi.
”Mitä?” Rei kysyi ja alkoi hikotella.
”Olisiko räsypokka?” Sakito virnisti.
Michikolta hän sai läimäisyn poskelleen, mutta muilta hyväksyviä nyökkäyksiä. Jotta touhu ei olisi ollut aivan homoa, Sakito sai Michikon loppujen lopuksi ja vielä yhden kaljan jälkeen suostumaan.

Yoshikia hieman karmi, kun Sakito jakoi hänelle pelimerkkejä ja kortteja. Hän ei tiennyt pokerista juuri mitään, muttei tiennyt moni muukaan. Ennen pelin alkua Kojiro haki vajan terassille jättämänsä soittimen ja laittoi My Sharonan soimaan.
Sakito kysyi, oliko kaikilla saman verran vaatteita yllä. Jokainen nyökkäsi, vaikka olisi omistanut vain sukat ja t-paidan, ja peli alkoi.
Ensimmäisen panoskierroksen jälkeen Haku menetti kaikki pelimerkkinsä. Hän virnisti ironisesti ja heitti toisen kengän jalastaan. Peli jatkui ja katseet tiivistyivät. Alkoholia kului ja Yoshiki joi loppuun toisen tölkkinsä. Kaikista humaltuneimmalta vaikutti kuitenkin Rei, joka kikatteli itsekseen ja nojasi Tomoakin olkapäähän välillä itkien ja välillä nauraen.
Jätkissä heräsi valtavaa mielenkiintoa, kun Michiko hävisi kolmannen kerran ja heitti pois paitansa paljastaen timmin ylävartalon, jota peitti vain paljastava pitsitoppi. Yoshiki ja Tomoaki olivat ainoita, jotka pitivät katseensa korteissa.
”Vittu...” Rei voihkaisi.
”Mitä? Kovettuiko kalusi jo nyt?” Michiko kysyi ironiseen sävyyn.
Rei levitti kalliolle paskaakin paskemmat korttinsa ja huokaisi, kun menetti kaikki pelimerkkinsä.
”Kangasta pois vaan”, Yoshiki nauroi. Rei mulkaisi häntä vihaisesti ja heitti pois farkkunsa.
”Hyi helvetti...”
Kyllä, Reillä seisoi. Osa tirskui korttiensa takana ja osa kavahti hieman kauemmas pojasta. Kun Rei alkoi hiplailla Michikon alaselkää, kuului voimakas läimähdys joka johtui Michikon kämmenen ja Rein posken ottamasta kontaktista.
”Raiskari, saatana! Tunge se kätesi vaikka housuihisi, mutta älä koske minun!”
Sakito vilkaisi tyttöystäväänsä korttien takaa ja peitti hymynsä. Sakito tiesi, ettei Rei oikeasti raiskaisi ketään, mutta tyttöjen piti kiihtyä joka asiasta. Siksi hän antoi asian olla.

---

Peli loppui siihen, että Rei sammui ja pelaajat alkoivat yksi kerrallaan ärsyyntyä, eikä se ollut enää kenestäkään hauskaa. Suurin osa pareista ja parittomistakin painuivat naimaan suojaisaan paikkaan vielä kun kestivät pystyssä, ja Yoshiki ja Haku painuivat kalastajavajaan nukkumaan.
”Naiset ovat kummallisia”, Haku tuhahti ja puhalsi savupilven huuliensa välistä. ”Niitä ei voi mitenkään ymmärtää.”
”Niin ovat”, Yoshiki vastasi. Hän painautui jo väsyneenä kalaverkkoja vasten.
”Michiko raivostui ensin Sakitolle ilman syytä. Sitten hän raivostui Reille, jota alkoi panettaa. Sitten, kun Michikoa alkoi panettaa, hän vain raahasi Sakiton puun taakse ja tiedäthän, naivat kuin kanit. Tytöt ovat arvaamattomia. Ne haluavat mansikoita keskellä autiomaata, ja minä sanon että kulta, en voi hankkia sinulle mansikoita koska täällä ei ole niitä, ja sitten tyttö raivostuu. Tuttua?”
Yoshiki haukotteli, eikä jaksanut vastata. Haku hymyili mielipuolisesti.
”Tytöt ovat tyhmiä ja ihan helvetin outoja. Eivät mitkään muut kuin tytöt voi vuotaa verta viikkoa putkeen ja selvitä hengissä...”
Yoshiki tyrskähti ja yritti pidätellä naurua.
”Onneksi me olemme miehiä”, Yoshiki mumisi.
Haku virnisti ja otti tupakkansa pois huuliensa välistä. Hän puhalsi pilven vielä kerran ja sitten tumppasi savukkeen kivilattiaan.
Teinien huudot alkoivat hiljetä, kun he yksi kerrallaan kaatuivat ruohonjuuritasolle, kuka missäkin. Kelloja ei ollut, mutta valon määrästä päätellen oli jo myöhä. Todella myöhä.
Haku katsahti Yoshikiin, joka makasi myttynä kalaverkon päällä. Haku laski toisen kätensä hänen olalleen ja hymyili.
”Niin. Onneksi me olemme miehiä”, Haku vastasi.
Yoshiki hätkähti tuntiessaan lämpimän käden selkänsä päällä ja nousi istumaan. Humaltunut Yoshiki kellahti vasten Hakun rintakehää jähmettyen paikoilleen.
”Kolmijalkaista kansaa...”
Haku räjähti nauruun.

Ulkopuolisen silmistä katsottuna olisi voinut sanoa, että he olivat pari. Yoshiki makasi pitkin pituuttaan vajan lattialla nojaten Hakun kylkeen ja Haku oli kietonut kätensä Yoshikin ympärille. Hetkeä ei voinut kuvailla mitenkään, se oli vain yksinkertainen, tyhjä hetki, jolloin kumpikin odotti seuraavaa hetkeä.
Vaja natisi liitoksistaan kylmän tuulen puhaltaessa mereltä. Yoshikin iho nousi kananlihalle ja Haku puristi häntä tiukemmin.
”Eikö tämä ole...” Yoshiki aloitti, mutta nikotus esti jatkamisen. ”Eikö tämä ole aika homoa?”
Yoshiki käänsi päätään ja katsoi Hakua, joka virnisti itsekseen.
”On tämä. Ei se haittaa. On kylmä ja lähekkäin on lämpimämpi. Ihan luonnollista tämä on”, Haku nauroi.
”Olet ihan hintti.”
”Niin sinäkin.”
”Haista jo vittu.”
”Haista itse.”
Molemmat alkoivat nauraa, kunnes tuuli puhalsi uudelleen ja kumpikin olivat luita ja ytimiä myöten jäässä. Haku heitti Jack Daniel’s lippiksensä ensimmäistä kertaa illan aikana päästään paljastaen mustan tukkansa. Hiukset olivat päältä lyhyet ja sojottivat joka ilmansuuntaan, kun taas takatukka valui pitkänä ja sileänä hartioille asti.
”Näytät ihan hännälliseltä siililtä...” Yoshiki kikatti. Haku virnisti vastaukseksi ja Yoshikin yhä nauraessa, hän aukaisi kauluspaitansa napit ja levitti ohuen kankaan molempien päälle peitoksi.
Haku painautui paremmin Yoshikia vasten ja kietoi paljaat käsivartensa tämän ympärille.
”Yoshiki...?” Haku kuiskasi hiljaa. Kutsuttu tuhahti hiljaa vastaukseksi. ”Oletko koskaan suudellut ketään?”
Yoshiki aukaisi silmänsä lievästä hämmennyksestä.
”En ole”, hän vastasi. ”En ketään.”
”Et edes Miaa?”
”En.”
Haku nyökkäsi.
”Saanko minä sitten suudella sinua?”
Yoshikin silmät suurenivat ja hän tuijotti Hakua ihmetyksissään.
”Miksi helvetissä sinä niin tahdot tehdä?”
”En tiedä. Huvin vuoksi.”
”Selvä...”
Haku painoi huulensa Yoshikin huulille ja tämä ynähti hiljaa. Yoshiki jäykistyi, mutta Hakun tunkiessa kieltään hänen huulensa välistä, hän rentoutui. He jatkoivat suutelemista, Yoshiki imi hänen alahuultaan ja Haku hänen ylähuultaan kunnes hetki oli ohitse.
Haku huokaisi. Yoshiki erkani hänestä ja nosti kapeat sormensa Hakun paljaalle rintakehälle. Poika tarttui noihin siroihin sormiin omillaan.
”Sinähän soitat pianoa?” Haku kysyi ja siveli tuota silkkistä ihoa. Yoshiki nyökkäsi.
”Niin myös rumpuja ja kitaraa. Tiedän myös jotain bassosta.”
”Ja klarinetista ja viulusta ja poikkihuilusta ja säkkipillistä...”
Yoshiki naurahti.
”Miten niin?” hän ihmetteli.
”Ajattelin vain. Soita minulle joskus jotakin”, Haku sanoi.
Yoshiki hymyili hänelle ja Haku hymyili takaisin. Lyhythiuksinen laski katseensa toisen silmistä tämän rintakehälle ja huokaisi hymyn pois.
”Eikä tämä ole jotenkin väärin?” Yoshiki kysyi. Hänen mieleensä muistuivat kauhukuvat siitä, miten paloi Helvetissä suudeltuaan omaa sukupuolta.
”Ei tässä mitään väärää ole. Jotkut pojat pitävät runkkuiltoja keskenään. Peppuseksiä ja poikapusuja. Suurimmalla osalla heistä on tyttöystävät, muttei heille kerrota mitään. Pidetään vain hauskaa kolmijalkaisten kesken, koska tytöt ovat tyhmiä. Tiedäthän?”
Yoshiki hymähti.
”Minua väsyttää”, Yoshiki sanoi ja laski päänsä Hakun rintakehälle.

Yoshiki havahtui siihen, että hänen nimeään kuiskittiin jatkuvaan, tasaiseen ja hieman kovenevaan rytmiin. Hänen silmäluomensa olivat liian raskaat avautuakseen ja hän vain käänsi kylkeä.
Haku läimäytti häntä poskelle ja nuorukainen nousi kirosanojen saattelemana istumaan.
”Mitä helvettiä sinä riehut?” Yoshiki tuhahti. Päänsärky jomotti hänen otsassaan.
”Pidä suusi kiinni ja kuuntele”, sanoi toinen ja laski sormensa Yoshikin huulille.
Oli alkanut sataa. Sade hakkasi vajan peltikattoa voimakkaasti peittäen alleen heidän kuiskauksensa. Tuuli puhalsi niin lujasti, että pelkkä ilmavirran voima sai ikkunalasit natisemaan.
”Sataa?” Yoshiki virnisti ironisesti.
”Aivan, kuin sataisi golfpalloja. Ei täällä ole eläissäni näin paljon satanut”, Haku huokaisi. ”En saa nukutuksi.”
”Ja piti sitten minut perkele herättää?”
”Yksin valvominen on typerää.”
Yoshiki pukkasi häntä leikkimielisesti kylkeen. Hän ei tiennyt, paljonko kello oli ja paljonko hän oli nukkunut. Koska kummallakaan ei vielä ollut kovin pahaa krapulaa, saattoi päätellä, että he olivat torkkuneet tunnin, jos niinkään kauan. Ulkona oli vielä pimeä ja tummat pilvet peittivät koko taivaan.
Mökissä oli hyvin pimeä. Yoshiki näki vain Hakun kiiltävät silmät ja välillä vilkahtavan valkoisen hymyn. Kun heidän silmänsä olivat tottuneet pimeyteen paremmin, he etsivät valonlähdettä. Haku löysi ensimmäisenä hyllyjen päältä käytetyn kondomin ja tulitikkuja.
Kaksi puutikkua katkesi, ennen kuin ensimmäinenkään syttyi palamaan. Valon syttyessä Haku nauroi Yoshikille, hänen kihartuneille hiuksilleen ja tummille silmänalusilleen. Sitten Yoshiki kääntyi katsomaan Hakua ja räjähti nauruun nähdessään poskelle liimautuneen rään.
Haku pisti suuhunsa loppuun palaneen tulitikun polttamat sormet ja antoi Yoshikin sytyttää toisen. Liekin valossa he lukivat seinäkirjoituksia, joista pystyi päättelemään ainakin yhden yhdynnän tapahtuneen hyllyjen välissä.
”Katso tätä!” Yoshiki naurahti. Hän osoitti sormellaan sinisellä tussilla korostettua kaiverrusta ja luki ääneen: ”Parempi homo maan mullissa kun kiinni mun kullissa. Elämä on ihanaa kun joka reikään munaa saa!”
Haku tirskui itsekseen omassa nurkassaan, tiekö sitten Yoshikin mainitsemalle lainaukselle vai itse löytämälleen vitsille. Mökin nurkat olivat kaiverrettu täyteen painokelvotonta tekstiä ja hyllyjen sivuihin oli piirretty tussilla härskejä kuvia.

Tulitikut loppuivat ja neljän seinän sisälle laskeutui syvä hiljaisuus. Tuli taas kylmä, Yoshiki painautui Hakua vasten ja Haku kietoi kätensä hänen ympärille.
”Missähän kaikki muut ovat?” Yoshiki kysyi.
”Kyllä ne jostain sadesuojan ovat löytäneet. Ehkä. Osa on saattanut hukkua lätäkköön ja osa liukastua kalliolla ja lyödä päänsä. Huomisen lehdestä sen näkee, monta idioottia on kuollut”, Haku hymähti.
Yoshiki nyökkäsi.

Yoshiki oli tavannut päivän aikana paljon uusia kasvoja. Parhaiten mieleen painuivat varmaan Tomoaki, Jack Daniel’sia kittaava kiharapää, Rei ja hänen neljätoistasenttinen mulkkunsa ja Sakito. Hän tuskin tulisi koskaan tapaamaan heistä enää ketään, mutta jos muisti heidät vielä viiden tunnin päästä, muistaisi varmaan koko elämänsä.
Sade valeli ikkunaa. Vesivanat virtasivat vuolaana lasia pitkin, ja vain tuo ohut lasi esti vettä ryöppyämästä sisälle. Vain ohut lasi, jonka takana odotti kylmä maailma.
Vajan seinien sisällä Yoshiki tunsi olevansa turvassa. Yoshiki eli siinä hetkessä ilman ahdistusta, ilman surua, ilman vihaa ja ilman pelkoa. Aamun koittaessa häntä odotti taas hullu maailma, kiusaajat ja suru. Kaikki pahuus odotti häntä ulkopuolella.
Oli vain lasi.
Yoshiki ei tahtonut nukahtaa, hän ei tahtonut auringon nousevan, sillä jo huomenna, kaikki voisi olla toisin.

Toinen heistä oli jo nukahtanut, mutta nuorempi nuokkui vielä vanhemman sylissä silmät puoliummessa. Sade oli lakannut jo aikoja sitten ja aamu alkoi sarastaa ikkunasta, ja Haku oli nukahtanut automaattisesti. Sadepisarat kimmelsivät nousevan auringon kajossa ikkunalasilla luoden Yoshikin kasvoille pilkukkaita varjoja.
Yoshiki näki suljettujen silmiensä läpi, että varjoja tuli paljon enemmän. Hän kiitti Luojaa, tai ketä tahansa, siitä, että oli keksinyt pilvet ja sen, että ne voivat peittää auringon.
Sitten Yoshiki kuuli raapimista.
Hän räväytti silmänsä auki ja näki huuruiseen ikkunalasiin liimautuneet, vitivalkoiset kädet. Kapeiden sormien kynnet raapivat lasia ja langanlaihoissa ranteissa roikkuivat iholle nousseet vihertävät ja jännittyneet, kireät verisuonet.
Yoshiki huusi ja säntäsi päistikkaa ovelle, paiskasi sen auki ja juoksi ulos kirosanalitanian siivittämänä.

Veri kuohahti hänen päässään. Kirkkaus sokaisi hänen silmänsä ja kylmyys nosti hänen ihonsa kananlihalle. Ilmassa leijui vielä kevyttä usvaa, oli tyystin hiljaista. Pienet aallot löivät ennestään märkiin rantakiviin ja lokit kiljuivat proomun perässä, muuten ei kuulunut pihaustakaan.
Yoshikilla oli yllään vain polvipituiset farkut ja paitansa hän oli jättänyt sisään, joten häntä alkoi oitis paleltaa. Hän kietoi kätensä ympärilleen ja katsahti ikkunan alle.
Ei mitään.
”Kuka perkele täällä oikein pelleilee!?”
Huuto kajahti kaikuvana tyhjässä, hiljaisessa ilmassa. Linnut nousivat siivilleen puiden oksilta ja lehahtivat lentoon. Yoshikin läpi kulkivat vilun- ja kauhunsekaiset väristykset.
Hän oli nähnyt sirot, luisevat ja vitivalkoiset kädet täydellisen selvinä ja täydellisen todellisina. Niin todellisina, että hän olisi voinut koskea niitä. Hänen sydämensä alkoi sykkiä kovempaa.
Ei kuulunut juoksuaskelia. Ikkunan alla ei maannut laskuhumalainen tieni, joka olisi tahtonut pilailla. Sora ei rapissut eikä ikkunan alla ollut mitään.

Yoshiki päästi huuliensa välistä raskaan huokauksen. Hän tajusi, että tuskin saisi enää unta, mutta päätti silti taapertaa takaisin vajalle. Hän pysähtyi terassille ja laski kymmeneen.
Kymmenen sekunnin aikana maailma hänen ympärillään hengitti syvään. Maailma nukkui, paha nukkui ja hyvä nukkui. Ei ollut jaoteltu erikseen nörttejä ja kovia poikia. Aamu oli maailma, jolloin kaikki oli tyhjää.
Aamuyön koleus takertui kiinni Yoshikin luuytimiin. Tuuli valeli hänen kasvonsa ja kastepisarat alkoivat muodostua suljetuille silmäluomille ja kaartuville ripsille. Tuore sade kasteli ilman kosteaksi, rantakivet kimaltelivat hiljaa paikoillaan.
Yoshiki huokaisi raskaasti ahdistuneen ilman keuhkoistaan ja astui sisälle. Hän veti oven kiinni perässään ja vaikka hänen oli kylmä, hän ei mennyt Hakun vierelle nukkumaan. Yoshiki kiskoi paidan päänsä yli ja otti taskustaan varmuuden vuoksi etukäteen yhden aspiriinin. Sitten hän käpertyi kerälle vajan nurkkaan ja luki hetken rivoja kirjoituksia ennen kuin väsymys piiskasi hänen silmäluomensa kiinni.
Sitten alkoi kuulua raapimista.

---

Toshi seisoi ikkunan edessä ja kämmenet lasille painettuina katseli maailmaan. Oli varhainen aamu, eikä Toshi ollut nukkunut silmänräpäystäkään sinä yönä. Kolmeen asti hän oli kieriskellyt sängyssään saamatta Yoshikia mielestään ja kun kellon viisarit osoittivat puoli neljää, hän oli noussut ikkunan ääreen katselemaan auringon nousua.
Hän oli valtavan huolissaan Yoshikista. Yoshiki oli kaistapää eikä hänestä koskaan tiennyt, minkälaisiin vaikeuksiin hän osasikaan hankkiutua. Entä jos Yoshiki olisi mennyt humalapäissään uimaan ja hukkunut? Entä jos Yoshiki oli sammunut puun alle ja tukehtui omaan oksennukseensa?
Huoli sai kyyneleet kihoamaan Toshin silmiin, mutta hän pyyhki ne heti pois. Raskaat pilvet peittivät koko taivaan ja pisarat alkoivat putoilla täysiin mittoihin painuneista pilvistä. Yhtäkkiä sade oli yltynyt todella rankaksi. Katu ikkunan alla alkoi tulvia vettä ja rännit vuosivat voimakkaasti.
Toshi painoi otsansa kiinni kylmään ikkunalasiin ja tuijotti kaukaisuuteen.
Siellä jossain on minun Yoshikini.
Sade ei kestänyt kovinkaan kauan, mutta koko sen ajan Toshi tuijotti horisonttiin. Hänen sydämessään elävä pelko kasvatti lisää oksia itselleen, käärmemäiset, piikikkäät risut kiertyivät pienen lihakimpun ympärille ja puristivat sitä tiukasti. Kun sade lakkasi, Toshi huokaisi raskaasti.
Lopulta kivi vierähti hänen sydämeltään. Hän oli seissyt ikkunan edessä melkein tunnin, ja nyt hän tunsi huolensa vierivän pois. Ehkä Yoshiki oli turvassa. Ehkä Yoshiki olisi nukahtanut, turvalliseen paikkaan ja säilyisi siellä ehjänä.
Nuku rauhassa, Yoshiki. Näe kaunista unta. Näe unta maailmasta, jossa kaikki on hyvin.
Viimeinkin.


Toshi melkein valahti lattialle, mutta otti kiinni ikkunankarmista. Väsymys vei jalat hänen altaan, mutta nyt hän ainakin pystyisi nukkumaan. Mitä tahansa olikaan tapahtunut, Toshi tiesi, että Yoshiki oli turvassa.

---

Stereot oli väännetty täysille, eikä Yoshikia naurattanut enää yhtään. My Sharona kajahti soimaan puoli seitsemän aikaan niin railakkaasti, että koko Tateyama varmasti kohahti hereille.
Yoshiki hieroi silmiään ja vääntelehti soittimen luo korvat verta vuotaen. Heti volyymin laskeuduttua, Yoshiki kuuli ovelta ärtyneensävyiset koputukset.

Yoshiki avasi oven hyvin vaivalloisesti. Valo sattui hänen silmiinsä, eikä hän nähnyt, kuka tulija oli.
”Kuka saatana täällä huudattaa stereoita kun pää on muutenkin lasinsirpaleina!?”
Huudon voimakkuudesta päätellen, se oli Michiko. Yoshiki ei uskaltanut avata silmiään.
”Se en ollut minä!” hän puolustautui ja oli lyömässä ovea kiinni, mutta Michiko laittoi jalkansa väliin.
”Kuka sitten? Eivät soittimet itsestään käynnisty!”
”Minä tiedä!”
Kun tuli hiljaista, Yoshiki aukaisi silmänsä. Michikon ilme oli mietteliäs ja hieman järkyttynyt. Poika ei tajunnut, mistä oli kyse, mutta kerran Michiko hiljeni, kannatti olla tosissaan.
”Hengittääkö Haku?” tytön vieno ääni kysyi.
Ei.
Viimeksi muokannut Dekiru päivämäärä Ti Elo 07, 2012 12:48 pm, muokattu yhteensä 1 kerran

Avatar
Dekiru
Teknikko
 
Viestit: 144
Liittynyt: Pe Loka 28, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Athum.

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+5/12

ViestiKirjoittaja illusionchiu » Ti Elo 07, 2012 11:59 am

Loistavaa lisää ja erittäin mielenkiintoista jatkoa! <3 ;) Mua kyllä nyt käy Toshi niin sääliksi. ;;_____;; Mutta samalla Toshi on niin suloinen otus, kun on huolissaan Yoshikista, mutta sen ymmärtää, koska Yosh on Toshin _ainut_ ystävä...
Ihan oikeasti Dekiru, saan joka kerta kuolla nauruun noitten sun vertailuiden kanssa, kuten tässä se että Toshi muuttui kysymysmerkiksi ajaessaan pokupyörällä.~

Dekiru kirjoitti:Pyörää polki pojan sijasta sataviisikymmensenttinen kysymysmerkki.
”Mitä? Kenen kanssa?” kysymysmerkki ihmetteli.

*reps* XDDD Ihana! <3 Mutta toi Toshin pituus sotii mun tietoja vastaa vaikka tää onki ficci, mutta tietääkseni Herra Deyama on 165cm.

ToshiToshiToshiToshiToshiToshi, miksi oot niin suloinen ja huolehtivainen? Tosh on kuin isoveli Yoshikille.~ (Sellasen Yosh kyllä todellakin tarvitsee.)

”Älä vaan tunaroi nyt”, Toshi kuiskasi hänen peräänsä ja polki kotiin itku kurkussaan.

;;______;;

Se oli mukava yllätys että Yosh otettiin niinkin hyvin vastaan siellä bileissä -missä lie-, mutta kait siitä saa myöskin kiittää ihan Hakua, joka sanoi että jos on ongelmia Yoshia kohtaaa nii puhutkoo hänelle....
Tässä noi kaikki oli niin teinejä/aikuisia että ihan nauratti joskus kylläkin niide käytös. :'3

Mitäs helvettiä se nyt oli että Yoshiki ja Haku pussailee kännissä? o.O Olin lentää pyrstölleni kun luin sitä, mutta samaan aikaa nauttisin kahden pojan välisestä tunnelmasta ja pitää viellä myöntää että tykkäsit oikeen kovasti. ;)
Siinä hetkessä oli jotian niin tunnelmallista että ah! ♥

Haku painoi huulensa Yoshikin huulille ja tämä ynähti hiljaa. Yoshiki jäykistyi, mutta Hakun tunkiessa kieltään hänen huulensa välistä, hän rentoutui. He jatkoivat suutelemista, Yoshiki imi hänen alahuultaan ja Haku hänen ylähuultaan kunnes hetki oli ohitse.

*sulana voina lattialla* Niin ♥-hetki.

Tuli ajatus että se kamalan kuuloinen sade olisi kiinni siitä että Yoshiki kuuli niitä ääniä myöhemmin mihin heräsi? Ja toinen ajatus oli se että ne äänet aiheittais Mia. o___O Tai sitten Akira. :/ Jompikumpi eläväkuollut kuiteski.

”Hengittääkö Haku?” tytön vieno ääni kysyi.
Ei.


EI SAA LOPETTAA TOLLEEN! Mutta toivon ettei Haku ole kuollut! ;<
Kiitokset ja lisää! <3

HoneyBlade
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

    1 tykkää.
Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+5/12

ViestiKirjoittaja gnrbu » Ma Touko 27, 2013 7:12 pm

Horror-ficistä seuraavaan. Taidat tykätä tästä genrestä?

Muistan, kun prologi ilmestyi, mutta sen lyhyys lähinnä ärsytti minua, enkä jaksanut lukea ajatuksella tai kommentoida, koska lyhyitä prologeja on nähty ennenkin, eivätkä ne yleensä lupaa, että ficci koskaan jatkuisi. Sen sijaan ensimmäisen luvun alku tempasi minut välittömästi mukaansa. Vaikka koulutanssit eivät ole Japanissa aivan tavallisia tapahtumia, suomalaiselle lukijalle kohtaus tuntui aidolta - jokainen meistä lienee joskus tanssinut hitaita lievässä paniikissa kavereiden virnuillessa vieressä. :D

Seuraavien kohtausten tapahtumat lähtivätkin laukkaamaan jollekin ihan toiselle todellisuuden tasolle. Yoshikin tyttö katosi ilmaan - mitä ihmettä? (Tässä kohtaa ihmetytti eniten, kuinka Yoshiki saattoi olla niin varma Mian katoamisesta eikä vain uskotellut itselleen tytön häipyneen hänen huomionsa herpaannuttua.) Kaverit yrittävät pakottaa Yoshikin raiskaamaan Toshin - MITÄ IHMETTÄ? Minkä sadististen nuorisorikollisten kanssa he oikein hengaavat ja miksi? No joo, ehkä se on vain heidän käsityksensä hauskasta vitsistä, vaikka en kyllä käsitä, miksi kukaan viihtyy heidän seurassaan, jos siihen sisältyy vaara seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutumisesta. No jaa, eipä teinipojissa muutenkaan paljon järkeä ole. Mietin kyllä pitkään, mikä tämän kohtauksen tarkoitus oli ja mitä merkitystä sillä oli muun tarinan kannalta. Vaikka samat jätkät ovat idiootteja jatkossakin, tässä kohtauksessa he menivät hieman yli ja tuntuivat enemmän epäuskottavilta kuin pelottavilta.

Tarina lähti aukeamaan eilen lukemaani hitaammin: Kiusaajapojat, Yoshikin ihastus Miaan ja Toshin tuttu ja turvallinen hiljainen läsnäolo olivat tunnelmaa luovia elementtejä, mutta vielä Mian paluun jälkeenkään minulle ei ollut selvinnyt, mikä tämän tarinan varsinainen pointti olisi. Onneksi Yoshikin sydänsurut ja Toshin yleinen ihanuus olivat siinä vaiheessa jo voittaneet minut puolelleen.

Rakastin kohtausta, jossa Toshi alkoi laulaa. Se olisi jo itsessään riittänyt kokonaiseksi ficiksi, mutta tietysti sen täytyi jäädä Toshin yksityiseksi, lähes salaiseksi hetkeksi, koska millään muulla kuin Yoshikin kärsimyksellä on harvoin väliä. Myös Yoshikin pianokohtaus oli kaunis, mutta tunsin enemmän surua Toshin kuin Yoshikin ja Mian puolesta.

Ja kun Yoshiki lähti muiden kanssa ryyppäämään ja melkein panemaan ja jätti Toshin yksin niin - *huokaus*. Vaikka olen sitä mieltä, ettei Yoshikin olisi pitänyt tehdä niin (koska ei ole reilua Toshia kohtaan!), arvostan sitä, kuinka teinien ryyppyreissu pohjusti seuraavia juonenkäänteitä: Hakun löytymistä ja toivottavasti edessäpäin odottavaa Yoshikin ja Toshin suhteen käsittelyä. (Kivojahan nuo zombietkin ovat, mutta oikeasti luen tätä Yoshikin ja Toshin takia - heidän menneisyyteen sijoittuva teinipoikasuhteensa on juuri sopivan kielletty ja välttämätön.)

Toivon kovasti, että tämä jatkuu vielä, koska haluan nähdä, kuinka tämä päättyy: Löytyykö katoamisille ja zombeille selitys, tunnustaako Toshi laulavansa ja saako hän koskaan Yoshikiaan?

    2 tykkää.
Avatar
gnrbu
Vuoden Kaoru
 
Viestit: 2497
Liittynyt: Ti Maalis 24, 2009 12:05 am

Re: Poispäin kääntyneet (Toshi/Yoshiki, AU, horror, pro+5/12

ViestiKirjoittaja Dekiru » Ma Touko 27, 2013 8:15 pm

Gnrbu: Ensimmäinen asia, joka oli mielessäni kun lafiin tulin, että ei perkele.
Sanon tästäkin ficistä sen verran, että ensimmäiset osat on kirjoitettu huolimattomammin ja juoni alkoi kehittyä paremmin oman pääni sisällä myöhemmin paljon monimuotoisemmaksi ja sellaiseksi, että itse pidän siitä todella paljon, en vain ole aktiivisesti työstänyt tätä ficciä loppuun päin lähes vuoteen. Siksi tässä vaiheessa lukijasta saattaa tuntua, ettei tässä ficissä ole mitään järkeä, mutta voin luvata, että sitä tulee olemaan!
Alun kiusaamiskohtaus toimi lähinnä pohjustuksena sille, millaisessa porukassa Yoshiki ja Toshi ovat pyörineet vain saadakseen seuraa ja välttääkseen koulun hylkiön aseman. Se on oikeastaan jälkeenpäin ajateltuna omastakin mielestäni hiukan random.

Voin sen verran spoilia, että tarinan pointti tulee olemaan jossain yliluonnollisemmassa voimassa, joka vie nuoria - tähän mennessä Mian ja Hakun - ja sen massiivisiin lukemiin ylettyvissä seurauksissa.
Saa nähdä, milloin saan voimia kirjoittaa ficciä loppuun, sillä yleinen terveydentilani on aika heikossa kunnossa. Keskityn tällä hetkellä yhteen tarinaan täysillä, muut saavat hetkeksi jäädä. Kiitos kommentistasi, taas! ~

Avatar
Dekiru
Teknikko
 
Viestit: 144
Liittynyt: Pe Loka 28, 2011 12:46 pm
Paikkakunta: Athum.


Paluu K-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron