The Meaning of Love [Gaze, pro+21/21+ep]

Alastomuus, seksi tai seksuaaliseksi koettu käytös, huumausaineet, väkivalta ja huono kielenkäyttö saattavat esiintyä ficissä jo selkeinä tai voimakkaina.

Re: The Meaning of Life [Gaze, pro 9/?] 13.12.-

ViestiKirjoittaja Tamago » Su Tammi 20, 2013 12:32 am

Kizuya: Hei ja kiitos kommentistasi! :3 Oli kiva kuulla, että kehitystä kirjoituksessani on tapahtunut! Toivottavasti jatkat ficin lukemista ja kommentoimista seuraavienkin osien kohdalla~ Toivotan sinut tervetulleeksi matkaan!
Aoista ja Rukista on tulossa seuraavissa osissa enemmän. En kyllä vielä paljasta missä merkeissä, mutta kuitenki. ;D Ton viimesen quoten jälkeen ihmettelit, miksei Aoi oikassu Reitan valheita, niin siksi, ettei se ollu vielä yhtään varma Rukista ja toisekseen se on vähän tollane vellipöksy, vaikkei siltä vaikutakaan. :D Sen ego ei kestäis minkäänlaista torjuntaa. Se varmaan menis ryyppää ittensä hengiltä...'' Ja täytyy sanoo, että Aoi on myös mun suosikki tässä, vaikka itse olenkin tän kirjottanu. :'D Myös Uruhasta on tulossa enemmän juttua myöhemmin, ja ihmettelitkin tossa, miksei sen isästä oo ollu sen enempää mainintaa niin kyllä siitäkin on tulossa. Myös Aoin ja Rukin isistä :3 on tulossa infoo kans! Kai täs alus on vaikuttanu aika kanaemolta, mutta ens osassa siitä on aika paljon ja voin melkeenpä vannoo, ettei kukaan pidä sitä enää sellasena perus Kaina enää. >:) Tai en tiedä, mun silmissä se ainakin muuttuu täysin. Niin ja Reitalla on jonkinmoisia ongelmia/patoutumia itsensä ja muiden kanssa, joista selvitän lisää sitten myöhemmin. Siksi se on vähän tollanen aggressiivinen.
Musta tuntuu, ettei tästä mun vastausviestistä tuu oikee mitää järkevää vastausta, kun kellokin on jo noin paljon. ^^'' Mut toivon, ett tää ees jollain tavalla anto sulle selvyyksiä asioihin!
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: The Meaning of Life [Gaze, pro 9/?] 13.12.-

ViestiKirjoittaja hatsii » Pe Helmi 22, 2013 1:50 am

Teerppa!!:3

Päätin sitten tulla "kaapista ulos" ja tulin kommentoimaan, kahden lukukerran jälkeen...^^

Ennen kun alotin kirjottamaan mitään mun päässä pyöri miljoona kommenttia tähän ficciin... Nyt ei tuu mitään... ei yhtään mitään, mut yritetään kummiskin;;
Tää ficci on toinen mun lempi ficeistä ja on ollu hieno "elämys" lukea tätä, on ollu mahtava, ja lukemisen arvonen, tuntuu ihanku lukisin jonkun super kuuluisan kirjailijan kirjaa, arvostan sun laisia hyviä kirjottajia, muttamutta jäi aika kiinnostavaan kohtaan... ja on hirvee riippuvuus saada lisää tätä ficciä mahd. piaan^^ Ei oo jatkunu pitkään aikaan?O.o Ja jo pelkkä kuukausi on mulle hiirmuuiiseen piitkä aika
Toivoisin lisää juttua Aoista ja Rukista, ja etköös sanonu et tulee enemmän juttuu niistä, tai ainaki jotakin niihin liittyvää,,, uuuhhh Aoi & RuRu (Rukixd) on niin söpöjäh yhdessä....: DDd

Sori, en osaa kommentoida mut tässä nyt jotakin oli ja kannustan jatkamaan, musta tuntuu että mun aivot on vähän alikehittyneet, vaikkei sitä nyt olla todettu oikeasti^^ Pahoittelen vielä tätä mun kämästä, epärakentavaa kommennttia (ja en osaa kirjottaa oikein(?)) mutta eks se oo niin, ettei yrittänyttä laiteta,,, (eiku mitä) mutta siinä se nyt oli, innolla odottelen uuuuttttaaaaaaa osaa/lukua.... mikä lie, kirjottelemisiin c:<3

hatsii
Fani
 
Viestit: 6
Liittynyt: Ti Tammi 29, 2013 6:33 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: The Meaning of Life [Gaze, pro 9/?] 13.12.-

ViestiKirjoittaja Tamago » Ma Helmi 25, 2013 3:08 pm

hatsii: Hei vaan ja kiitos kommentistasi! Taisitkin jo aikaisemmin kirjoittaa tähän jonkinmoisen kommentin, mutta se poistettiin (siinä taisi olla liian vähän sisältöä). Mutta kyllä se siitä, jatka kommentoimista niin kyllä sekin taito siitä kehittyy. :) Taidatkin olla aika uusi täällä?
Olin otettu kommentistasi. Että tämä olisi jonkun suosikkificeissä kuulostaa ihan utopiselta, mutta näköjään kaikki on mahdollista! :D
Mun kuvailuissa ja kirjoitustyylissä on vielä parantamisen varaa ennenku oon itse tyytyväinen kokonaisuuteen, mutta on mukava kuulla että tykkäät lukea tätä eikä kirjoituksessani esiintyvät puutteet häiritse sinua. :)
Tässä on nyt ollut 'pieni' tauko jatkon ilmestymisen suhteen, koska oon vetäytynyt lukemaan kirjoituksiin. Koitan kuitenkin saada uuden osan pian valmiiksi, sillä siitä puuttuu enää loppukohtaus ja oikoluku. Olen yrittänyt kirjoittaa tota 10. osaa pikkuhiljaa eteenpäin, ettei tää mun kirjottaminen töksähdä kokonaan seinään, kun sitten joskus taas jatkan sitä ja oon ihan ulapalla mitä oon ajatellut juonen suhteen...'' Koitan saada tässä joku ilta taas aikaseksi kirjoittaa uutta osaa eteenpäin, heti tänään se ei kuitenkaan onnistu. ^^'' Vasta kuukauden päästä pääsen takaisin tän kirjottamisen pariin täyspäiväsesti, koska sitten ne kirjotukset on ohi. Lupaan, että kaikki on odotuksen arvoista. :')
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

    1 tykkää.
Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: The Meaning of Life [Gaze, pro 9/?] Tauko!

ViestiKirjoittaja Tamago » Ma Touko 13, 2013 7:50 pm

Hei kaikki!

Koska uuden osan ilmestymisestä on kulunut... no, monta kuukautta, ja koska jatkoa ei ole tulossa luultavasti pitkään aikaan (kiitos työt ja vähäinen vapaa-aika sekä muut yllätykset matkan varrella), julistan tämän ficin tauolle! Aika ja mielenkiinto ei juuri nyt riitä tämän jatkamiseen, katsotaan myöhemmin uudelleen. Pahoittelut kaikille seuranneille. :( En tiedä vielä, kuinka pitkä tauko tulee olemaan, mutta luultavasti kesän loppuun/syksylle menee...
Kiitän vielä kaikkia lukijoita sekä kommentoijia! Ootte ollu ihania<3 Älkää luopuko toivosta!

-Tamago
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 9/?] Info!

ViestiKirjoittaja Tamago » Pe Elo 02, 2013 4:12 pm

Hei taas!
Koska olen ihana, niin tulin kertomaan teille, että töiden ja muuton jälkeen, eli syyskuun alussa, palaan ficin pariin ja saatte uuden osan luultavasti sillon aika nopeesti, koska mulla on se 10. osa viimeistelyä vaille valmis (krhm se on vähän pölyttyny täällä koneella). Tulipas pitkä virke! Koska mulla ei ole siinä syksyllä noh, MITÄÄN muutakaan niin ajattelin alkaa työstää tätä tarinaa eteenpäin ja katsoo mihin suuntaan se kehittyy! Jos joku jäi miettimään miksei mulla ole syksyllä MITÄÄN muutakaan, vaikka koulut alkaa jne. niin mulla on eessä välivuos eikä mulla oo tiedossa vielä edes töitä uudella paikkakunnalla, hehheh. (Joo kyl mä sit ilmottaudun työttömäkstyönhakijaks siellä kun multa loppuis nyt vaan eka täältä noi työt... lol, niin ja luen mä sit pääsykokeisiinki siinä.) Eipä mulla sitte muuta! Eli ootelkaa uutta osaa, se on muistaakseni aikas tapahtumarikas (en mä kyl muista onks se ;___;) ja pitäkää lippu korkeella! Sillä noin kuukauden päästä täällä komeilee jatkoa tälle ihan randomille ficille, jonka juoni on muuttunut pikku hiljaa alkuperäisestä juonesta, jota suunnittelin." Niin ja meinas jo unohtua! Koska ficin juoni on mennyt vähän eri suuntaan mihin mä sen alunperin suunnittelin, muutan sen nimen The Meaning of LOVE:ksi!
Eipä se paljoo muuttunu, mutta nyt se otsikko tulee vastaa tän ficin sisältöä paljon paremmin! Älkää hämmentykö tästä muutoksesta liikaa! >:o Noniin, nyt lopetan höpöttelyn, ennenku teillä menee muhun hermot. Palaillaan! <3
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 9/?] Info!

ViestiKirjoittaja daimain » Ti Elo 06, 2013 2:31 am

Yäh, olen erittäin huono kommentoimaan, mutta ritän antaa edes vähän jotain :D

Pidän ficistä todella paljon ja 9 luvun aikana huomasin paljon eroja...tarkoitan nyt sitä, että alusta tähän viimeisimpään lukuun olet kehitynyt kirjoittajana.. En sano pahalla vaan kehun :)

Aoi on hot, vaikka ei päählö olekaan ja Reita on vaan kuuma... :D Kai on suloinen, mutta soisin hänellekin vähän rakkautta :) Uruha tuntuu tietyllä tavalla olevan hivenen itsekeskeinen ihminen, mutta välittää ystävistään aidosti ^^

mutta muuta en osaa sanoa...haluan lukea lisäääää!!!
~daimain

daimain
Fani
 
Viestit: 1
Liittynyt: Ma Heinä 08, 2013 1:40 am

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 10/?] 27.8.-

ViestiKirjoittaja Tamago » Ti Elo 27, 2013 4:21 pm

daimain: Kiitoksia kommentistasi! Tässäpä tätä jatkoa nyt olisi! Toivottavasti pidät. ;)

A/N: Tässä nyt tämä 10. osa VIIMEINKIN olisi. Muokkailin sitä hieman alkuperäisestä versiosta... Nuo ihme kauppakohdat ovat vähän... no tuollaisia tässä osassa, en ole tyytyväinen niihin, mutten oikein keksinyt niihin mitään syvyyttä. Toivottavasti ne nyt menee tuolla välissä. Huomaatte ne sitten kun olette lukeneet tämän. Niin ja VAROITUS: tässä osassa on heteroseksikohtaus!! En ole varma, pitäisikö siitä nyt varoitta tällä tavalla, mutta jos joku ei halua lukea sellaista syystä tai toisesta niin nyt on varoitettu! Ja... niin. Lopetanpa nämä löpinät. Tässä tämä nyt olisi!

Osa 10

”Mikä sitä jätkää riivaa?” Uruha murahti ja nojasi selkänsä sänkyään vasten. Ruki oli juuri selittänyt eilisen tapahtumat sairaalaan liittyen ruskeahiuksiselle ystävälleen.
”Reita ei kontrolloi itseään, kun hänen tunnetilansa lähtevät hallinnasta”, Ruki selitti ja pyörähti Uruhan työtuolilla ympäri muutaman kerran.
”Minähän sanoin puhelimessa, että jotain on tekeillä…” Kai totesi maatessaan ruskeahiuksisen sängyllä.
”Et sinä kyllä niin sanonut, aavistelit vain”, Uruha tarkensi.
”Onneksi ei käynyt pahemmin”, mustahiuksinen sanoi ja silmäili asuntolahuoneen vaaleaa kattoa.
”Niin…” vaaleahiuksinen huokaisi ja sormeili otsassaan olevaa lyhyttä tikattua haavaa.

Ruki oli helpottunut, että oli kertonut Reitalle totuuden sairaalassa, muttei voinut olla tuntematta syyllisyyttä. Pojan olisi tehnyt mieli repiä kasvonsa irti kynsillään ja huuhtoa riekaleet viemäriin. Miten hän oli saattanut toimia niin ajattelettomasti, niin typerästi? Miksi hänen oli pitänyt vajota niin alas?

”Haluaisitteko saattaa minut töihin?” Uruha kysyi ystäviltään. Hänen iltavuoronsa oli tarkoitus alkaa kohta.
”Totta kai”, mustahiuksinen vastasi ja nousi sängyltä.

Vaaleahiuksinen ei vastannut. Hän ei halunnut törmätä Aoiin kaupalla. Mutta ehkä hän ei ollutkaan siellä, vaan kotona. Ehkä hänellä ei ollut tänään iltavuoroa, mikä tarkoitti sitä, että Ruki saattaisi törmätä häneen matkalla kotiin. Poika ei tiennyt, mitä ajatella Aoista. Reitan mukaan Aoilla olisi ollutkin oikeita tunteita nuorempaa kohtaan, mutta mistä Ruki voisi tietää, ettei Reita valehdellut? Toisaalta, miksi toinen olisi valehdellut sellaisesta asiasta? Siinä ei olisi mitään järkeä.

”Tuletko sinä?” ruskeahiuksinen kysyi vaaleahiuksiselta noustessaan lattialta.
”Tietenkin”, nuorempi vastasi ja nousi tuolilta pukemaan nahkatakkia ja tekomaihareita ylleen. Ei hän voisi ikuisuuksiin pakoilla Aoita.

Pojat katosivat huoneesta ja suuntasivat matkansa kaupalle. Kadut olivat märkänä lumesta, sillä lämpötila oli noussut plussan puolelle. Katulamput olivat jo syttyneet hämärtyvässä illassa ja autoja vilisi tasaisena virtana edestakaisin. Ruki katsoi vastaantulevien autojen valokeiloihin. Pian hänen näkökenttänsä oli täynnä vihreitä ja punaisia läiskiä. Poika sulki silmänsä, haroi hiusvahalla hieman pystyyn nostettuja hiuksiaan ja tunki kädet kulutettujen harmaiden farkkujensa taskuihin.

”Oletko vielä päättänyt mitä teet Kaorin suhteen?” Uruha kysyi Kailta ja katsoi poikaa huppunsa syövereistä.
”En ole vielä varma, mutta ajattelin ottaa selvää siitä, onko hän tosissaan. Ehkä hän yrittää vain nolata minut”, mustahiuksinen vastasi katse kadun märässä asfaltissa.
”Miten sinä ajattelit sen saada selville?” ruskeahiuksinen kysyi.
”En tiedä”, Kai huokaisi raskaasti.
”Jos hän yrittää nolata sinut, voit maksaa hänelle samalla mitalla takaisin. Mutta jos hän haluaa oikeasti olla kanssasi, tässä on mahdollisuutesi. Älä heitä sitä hukkaan.”
”Olet oikeassa”, Kai sanoi ja nosti katseensa asfaltista. ”Jos en tee mitään, en koskaan saa tietää.”
”Aivan niin.”

Ruki oli hieman ulkona keskustelusta, mutta hän päätteli Kain ja Kaorin välillä tapahtuneen jotain heidän lähtönsä jälkeen Reitalta. Hän ei viitsinyt kysellä asiasta.

Pian pojat saapuivat kaupan pihaan ja samassa Ruki huomasi Aoin mustan BMW:n kaartavan parkkiin.
Tämä on niin minun tuuriani…

”Aoi tuli”, Uruha hihkaisi intoa äänessään. ”Odotetaan häntä tässä.”

Ruki katsoi ruskeahiuksista hieman ärsyyntyneenä. Oliko heistä tullut jo läheisiäkin? Tämän vaaleahiuksinen halusi nähdä.

”Hei!” Aoi tervehti poikia saapuessaan heidän luokseen kaupan edustalle. Hän sytytti tupakan.
”Hei”, Kai tervehti hymyillen. ”Minä tästä lähdenkin. On asioita hoidettavana.”

Uruha hymyili ystävälleen ja näytti tälle peukkua. Kai katosi katulamppujen loisteeseen, minkä Rukikin olisi kovasti halunnut tehdä.

”Meidän varmaan pitäisi mennä myös”, ruskeahiuksinen totesi ja katsahti Rukiin.
”Niin”, vaaleahiuksinen tokaisi ärsyyntyneellä äänellä ja kääntyi pois paikalta. Hän ei katsahtanut Aoiin kertaakaan.
”Odota, Ruki”, mustahiuksinen pyysi poltellen tupakkaansa loppuun.

Uruha katsahti vanhempaan. He siis tuntevat toisensa.

”Anna olla”, vaaleahiuksinen tuhahti ja käveli pois paikalta ketjut farkuissa kilisten.

Hän taitaa vihata minua. Onkohan hän vielä Reitan kanssa yhdessä? En voi kysyä sitä Uruhalta, se vaikuttaisi epäilyttävältä. Olen minäkin mies. Tänään etsin Rukin käsiini ja kerron hänelle, miten asiat ovat. En kestä katsoa, kun hän ei katso minuun päinkään.

Aoin katse viipyi pojassa tämän katoamiseen saakka. Oli aika aloittaa työvuoro.
Kun työvaatteet oli puettu päälle ja työt aloitettu, Uruha avasi suunsa.

”Hei Aoi”, Uruha aloitti ja jatkoi: ”Saanko kysyä sinulta jotain?”

Poika oli kiinnostunut Aoin ja Rukin välisestä suhteesta. Reita oli maininnut siitä aiemmin. Vaaleahiuksisen mukaan Aoi oli yrittänyt käyttää Rukia hyväkseen, mutta mikä oli Aoin versio?

”Toki”, vanhempi vastasi latoen elintarvikkeita hyllyille kärryistä.
”Tunnetteko te Rukin kanssa toisenne?” ruskeahiuksinen kysyi ja järjesteli hyllyjä.
”Jotenkuten”, mustahiuksinen vastasi ja katsahti toista hieman kummissaan. ”Miksi sinä sitä kysyt?”
”Uteliaisuuttani. Kuulin Reitalta jotain asiaan liittyen”, nuorempi sanoi ja katsoi sivusilmällä toisen reaktiota.
”Mitä hän sanoi?” Aoi kysyi purren hammasta. Hänen työntekonsa loppui kuin seinään.
”Hän sanoi sinun yrittäneen hyväksikäyttää Rukia.”
”Vai niin”, mustahiuksinen sanoi ja kääntyi toiselle puolelle hyllyjä asettelemaan elintarvikkeita.
”Onko teillä ollut suhde?” Uruha lipsautti. Hän olisi halunnut vetää sanansa takaisin. Poika ei halunnut vaikuttaa tunkeilevalta. Hän jo nyt katui hieman hyökkäävää kyselytaktiikkaansa.
”Ei”, Aoi vastasi tylysti, mutta niin asia oli, ei heillä ollut missään vaiheessa mitään suhdetta.

Uruha ei viitsinyt kysellä enempää. Ei hän saisi toisesta enää mitään irti.

~

Kai seisoi ison omakotitalon edustalla, hän katseli sen ikkunoita. Yläkerran ikkunassa paloi valo ja se kajasti violettien verhojen läpi. Se oli Kaorin huone.
Poika käveli portaat ylös ovelle ja soitti ovikelloa. Häntä jännitti. Mitä hän sanoisi? Mitä hän tekisi?
Ovi avautui ja sen takaa paljastui Kaorin isä, Kaito. Mies opasti Kain yläkertaan ystävällisesti hymyillen. Kyllähän hän toki Kain vielä muisti. Kaorin vanhemmat olivat pitäneet pojasta kovasti.
Poika otti neljätoista askelta yläkertaan ja käveli käytävää pitkin Kaorin huoneen ovelle. Kaita jännitti.
Mustahiuksinen koputti muutaman kerran tytön ovelle. Ei mennyt kauaa, kun pronssinruskeat hiukset ilmestyivät oven rakoon.

”Hei”, Kai tervehti hieman tärisevällä äänellä. Poika rykäisi ja jatkoi: ”En kai häirinnyt?”
”Et ollenkaan. Tule peremmälle”, Kaori sanoi ja sulki oven pojan perässä.

Tyttö riensi sulkemaan kannettavantietokoneensa sängyltä ja viittoi Kain istumaan viereensä.
Hetken he vain istuivat sängyn reunalla hiljaisuuden vallitessa. Kai tunsi kämmentensä alla pehmeän karmiininpunaisen päiväpeiton. Hän muisti, kun oli ensimmäisen kerran ollut Kaorin huoneessa. He olivat istuneet samalla tavalla sängyn reunalla, ja sitten mustahiuksinen oli painanut nopean suukon toisen poskelle.

”Olen miettinyt sitä, mitä sanoit eilen”, Kai aloitti.
”Minä en sitten pilaillut. Tarkoitin joka sanaa”, kuparihiuksinen sanoi vakava ilme kasvoillaan. Tyttö katsoi suoraan mustahiuksisen tummanruskeisiin silmiin.
”Miksi sinä haluaisit yrittää kanssani?”
”Koska minä pidin sinusta. Pidän sinusta yhä. Enkä halua loukata itseäni enää muiden takia... Haluan sitoutua. Olen aina halunnut, mutta… mikään ei koskaan ole mennyt suunnitelmien mukaan”, Kaori selitti katse käsissään, jotka lepäsivät hänen sylissään hameen päällä.
”Kun minä sanon, että minä rakastan sinua, uskotko sinä sitä?” poika kysyi ja silmäili tytön sivuprofiilia. Hän on niin kaunis…
”En ole aivan varma, mitä sillä nimenomaan tarkoitetaan, mutta sinä voit varmasti opettaa sen minulle”, Kaori vastasi vienosti hymyillen.
”Näytän sinulle mitä se on, jos sinä lupaat sitoutua tosissasi”, mustahiuksinen sanoi punastuen. Hän oli niin monia kertoja käynyt samankaltaisia, hieman noloja, keskusteluita unissaan ja mielikuvituksissaan Kaorin kanssa. Poika tiesi, mitä halusi kuparihiuksiselle sanoa, mutta häntä nolotti lausua niin kliseisiä sanoja kuin ’rakkaus’ tai ’usko’.

Yhtäkkiä Kaori seisoi aivan pojan edessä. Kai katsoi häntä ylöspäin ja kuparihiuksinen katsoi takaisin.

”Minä [i]haluan[/i] tätä. Ihan oikeasti haluan”, Kaori kuiskasi pojan korvaan.
”Tiedätkö miltä se tuntui, kun jätit minut?” mustahiuksinen kysyi laittaen tytön hiuksia tämän korvan taakse. ”Se tuntui siltä kuin joku olisi repinyt minut kappaleiksi ja heittänyt roskikseen.”

Kai säikähti karkeita sanojaan. Hän ei koskaan puhunut sillä tavalla. Hänen äänensäkin kuulosti yhtäkkiä pelottavan kylmältä.
Kaori vetäytyi hieman kauemmas. Hänen kasvoillaan oli vaikeasti tulkittava ilme.

”En minä halunnut loukata sinua… Minä vain… tarvitsin enemmän”, Kaori sanoi tukahdutetulla äänellä.
”Tarvitsetko sitä nytkin?” poika kysyi nousten sängyltä. Hän katsoi intensiivisesti kuparihiuksista. Tyttö oli hämmentynyt. Hän ei ollut tottunut Kaissa tähän määrätietoisempaan ja vahvempaan puoleen.

Kai oli valmis tekemään mitä tahansa saadakseen pitää Kaorin itsellään. Hän saisi tytön tuntemaan itsensä ainutlaatuiseksi ja rakastetuksi. Jostain syystä Kaori ei tuntenut niin, vaikka hänellä oli vanhemmat, ystäviä ja poikien huomio. Hän tarvitsee enemmän.

Poika otti kaksi askelta Kaorin luokse, mikä sai tytön perääntymään työpöytää vasten. Mustahiuksinen katsoi kuparihiuksista silmiin ja kuroi heidän välinsä umpeen suudelmalla. Se oli pehmeä ja suloinen, mutta pian se muuttui voimakkaammaksi ja Kain kädet kietoutuivat tytön ympärille. Pian Kaori istui pöydällä ja hänen kätensä vaelsivat pojan pitkähihaisen t-paidan alla.
Kai irrottautui suudelmasta, katsoi Kaoria silmiin ja alkoi varovaisen hitaasti hivuttaa käsiään tytön paidan alle tarkoituksenaan avata tämän rintaliivit. Mustahiuksiselle tuli kuitenkin ongelmia tuon vaikean vaatekappaleen avaamisen kanssa. Kuparihiuksinen naurahti, heitti paitansa lattialle ja auttoi Kaita saamaan lukitun vaatekappaleen tieltä.
Kain katse siirtyi toisen paljaille rinnoille, eikä poika voinut himolleen enää mitään.
Yhtäkkiä Kaori nousi pöydältä ja nosti paitansa suojakseen. Hän seisoi selkä Kaihin päin ja piteli paitaa rintojaan vasten.

”Kaori? En kai tehnyt mitään väärää?” mustahiuksinen kysyi huolestuneena ja käveli toisen luo. Poika laski kätensä tytön olkapäille ja katsoi toisen hoikkaa selkää. ”Etenemme varmasti aivan liian nopeasti… Anteeksi, ei ollut tarkoitus…”
”Kyse ei ole siitä… Minä vain... Ne vain ovat niin kovin pienet…” tyttö huokaisi alakuloisesti.
Kai oli hämmästynyt, mutta tajusi samalla oivaltaneensa jotain. Kaori haki hyväksyntää makaamalla poikien kanssa. Hän halusi tuntea itsensä halutuksi.

”Ne ovat kauniit ja sirot”, Kai sanoi hymyillen ja siirsi kätensä varovasti toisen käsivarsille.
”Ei, vaan pienet ja epäseksikkäät…”

Mustahiuksinen halasi tiukasti toista takaapäin niin, että pojan erektio painui Kaoria vasten.

”Jos ne eivät olisi seksikkäät, minulla ei seisoisi”, poika kuiskasi tytön korvaan punastuen.

Kaori käännähti ympäri ja katsoi kasvot punaisina mustahiuksista. Kai riisui paitansa pois ja tarttui hellästi toisen paidasta kiinni ja tiputti sen lattialle. Kaori painoi punaiset kasvonsa alas.
Mustahiuksinen siirsi kätensä hellästi tytön kasvoille ja painoi suudelman tämän huulille. Kai johdatti heidät kuparihiuksisen sängylle. Poika istui sängyn reunalle ja Kaori hänen syliinsä hajareisin.

”Sano heti, jos teen jotain väärin tai jotain, mistä et pidä”, Kai pyysi kasvot toisen hiuksissa.
”Joo…”

Kai ei ollut osannut kuvitella tytössä tätä ujoa ja epävarmaa puolta. Hän oli tottunut näkemään toisen itsevarmana ja rohkeana.
Mustahiuksinen siirsi kätensä hitaasti toisen rinnoille ja hyväili niitä varovasti. Kaori voihkaisi hiljaa ja Kai katsoi toisen kasvoja punastuen entisestään.
Kaori tunsi itseään vasten toisen kovuuden, minkä seurauksena tyttö alkoi hitaasti hieroa itseään sitä vasten, mikä sai pojan sydämen tykyttämään ja mielihyväkeskuksen aktivoitumaan.
Kai kaatoi tytön sängylle makaamaan katsoen tätä intensiivisesti. Kaori vastasi katseeseen.
Mustahiuksinen riisui farkkunsa, heitti ne lattialle ja asettui Kaorin nilkkojen päälle. Hitaasti Kai hivutti kätensä kuparihiuksisen hameen alle ja veti tämän pastellinsiniset alushousut pois.
Poikaa kuumotti ja hänen kasvoiltaan paistoi jännitys. Kaori nousi istumaan, riisui mustahiuksisen bokserit ja asettui tämän päälle. Varovasti Kai työntyi kuparihiuksisen sisään ja pian heidän lantionsa painuivat toisiaan vasten rytmissä. Poika piti tiukasti kiinni Kaorin vyötäröstä, aivan kuin toinen olisi voinut karata paikalta. Mustahiuksinen oli onnellinen. Hänellä oli lämmin olo ja hän tunsi hyvänolontunnetta toisen läheisyydestä. Poika ei ollut uskaltanut haaveilla aikaisemmin mistään vastaavasta. Hän tunsi tyhjän aukon sydämessään täyttyneen.

”Minä rakastan sinua…” Kai huokaisi kuparihiuksisen korvaan ja piteli hänestä tiukasti kiinni.
”Olet sekaisin…” Kaori kuiskasi ja samassa mustahiuksinen alkoi haukkoa henkeä ja hänen sormensa painuivat tytön ihoon tiukemmin. Kuparihiuksinen tunsi lämpimän virtauksen kehonsa lävitse eikä Kai enää pystynyt pidättelemään purkautumisen huutoaan. Pojan valtasi hetkeksi voimakas hyvänolon tunne. Sitten se oli ohitse.

~

Aoi katsoi kelloa. Se olisi pian yhdeksän ja he saisivat sulkea kaupan.

”Hei Uruha! Saamme varmaan jo alkaa sulkea tältä päivältä”, mustahiuksinen huudahti kassan takaa.
”Joo”, ruskeahiuksinen sanoi hyllyjen välistä ja siirtyi taukohuoneeseen vaihtamaan työvaatteita omiinsa.

Aoi otti vastaan vielä yhden asiakkaan ostokset ja lukitsi sitten etuovet sekä sammutti ylimääräiset valot. Takahuoneeseen päästyään mustahiuksinen jäi ovensuuhun seisomaan. Uruha riisui juuri työpaitaansa pois.
Vanhemman katse nauliintui ruskeahiuksisen selkään, sitä halkoi tavattoman pitkä arpi.

”Mistä sinä olet tuon saanut?” Aoi kysyi ovenkarmiin nojaten, kädet farkkujen taskuissa.
Uruha hätkähti. ”Minkä?”
”Tuon arven.”
”Kolarissa”, ruskeahiuksinen huokaisi ja veti mustan t-paidan ylleen.
”Se on aika ikävän näköinen. Oliko se pahakin onnettomuus?”
”Äitini ja veljeni kuolivat siinä”, nuorempi vastasi ja nykäisi tummansinisen hupparin päälleen.
”Otan osaa…” Aoi sanoi hiljaisella äänellä. Hän oli pahoillaan toisen puolesta. ”Sen on täytynyt olla rankkaa.”
”Lievästi sanottuna. Nähdään huomenna.”

Nuorempi katosi takaovesta ulos kiskoen beesin väristä pitkää kaulustakkia ylleen. Aoi jäi yksin taukohuoneeseen. Mustahiuksinen vaihtoi vaatteet, kytki varashälyttimen päälle ja suuntasi autonsa kanssa kohti kotia.

~

Aoi käveli hiljaista katua pitkin kohti päämääräänsä polttaen samalla tupakkaa. Sen haju ja maku sai hänen olonsa rentoutuneeksi. Mustahiuksinen ohitti oman asuntonsa ja oli näkevinään pihallaan liikettä, mutta katsottuaan tarkemmin, pihalla ei näkynytkään mitään. Pian Aoi seisoi kerrostalojen edustalla ja meni sattumanvaraisesti yhteen rakennuksista. Hänen katseensa vaelsi eri rappujen asukkaiden nimilistoissa, mutta yhdessäkään ei ollut Matsumotoa. Mustahiuksinen meni toiseen kerrostaloon. Tällä kertaa häntä onnisti. A-rapun asukaslistassa luki Matsumoto. Aoi suuntasi sukunimen vieressä olleen kerrosnumeron osoittamaan kerrokseen.

”Toinen kerros…” huulikorun omaava mumisi itsekseen ja laski jokaisen rappusen askeltensa alla. Häntä jännitti. Mitä hän sanoisi?

Saavuttuaan toiseen kerrokseen Aoin katse vaelsi nopeasti läpi ovissa olevat sukunimet. Matsumoto.
Hetken aikaa mustahiuksinen mietti, soittaisiko ovikelloa ollenkaan. Vielä olisi mahdollisuus kääntyä takaisin. Yhtäkkiä Aoi kuuli kerrosta alempana ulko-oven käyvän ja häneen iski paniikki. Mitä jos tulija tulisi ensimmäistä kerrosta ylemmäs ja näkisi epäilyttävän mustiin pukeutuneen miehen seisoskelevan yksin rapussa? Mutta kun askeleet loppuivat kuin tyhjään, Aoin syke tasaantui ja hän hengitti kerran syvään. Hänestä oli outoa, ettei ulko-oven käymisen jälkeen kuulunut toista oven ääntä. Oliko joku vain jäänyt ensimmäisen kerroksen aulaan seisomaan? Ehkä Aoi ei vain ollut paniikin valtaamana kuullut toista oven käymistä.

”No niin…” mustahiuksinen huokaisi ja painoi kerran ovikelloa. Pian oven toiselta puolelta kuului askelia ja Aoin syke kiihtyi. Oven takaa paljastui sotkutukkainen Ruki, jolla oli yllään väljä valkoinen t-paita sekä mustat bokserit. Pojalla oli yllättyneen ja säikähtäneen sekainen ilme kasvoillaan.
”Mitä sinä täällä teet?” vaaleahiuksinen kivahti kuiskaten.
Takanori! Kuka siellä on?” kuului asunnon uumenista Satsukin ääni.
”Kai!” Ruki huudahti takaisin tuima katse tiukasti Aoin mustissa silmissä ja sulki oven takanaan. ”Oliko sinulla jotain asiaa?” nuorempi tuhahti, laittoi kätensä puuskaan ja nojasi selkänsä ovea vasten.

Yhtäkkiä Aoi ei saanut sanaa suustaan. Hänestä tuntui kuin hänen kurkussaan olisi ollut hiekkaa. Mustahiuksisen silmien edessä oli vain Ruki ja rappu oli tyhjä, mutta nyt hän ei vain saanut sanaa suustaan.

”Minä…” Aoi yritti ja jatkoi: ”Halusin tulla kertomaan jotain.”
”Antaa tulla. Ei minulla ole tässä koko yötä aikaa”, nuorempi huokaisi ja suki sekaisia hiuksiaan.
”Taisin antaa sinulle vääränlaisen kuvan itsestäni silloin aiemmin”, vanhempi aloitti varovasti. Ruki ei sanonut mitään, katsoi vain pimeässä rappukäytävässä tyhjyyteen. Aoi jatkoi: ”En tarkoittanut sitä… mitä sanoin. Vaadit kysymyksiisi vastauksia, joihin en silloin vielä osannut vastata. Olin vasta törmännyt sinuun.”

Nuorempi laski päänsä alas ja haroi taas hiuksiaan. Mitä toinen oikein ajoi takaa?

”Mutta tänä aikana, kun en ole saanut olla kanssasi…” Aoi nielaisi, uskaltaisiko hän sanoa asiaa sittenkään suoraan? Mitä jos toinen vain nauraisi hänelle? Mustahiuksinen ei halunnut tulla naurunalaiseksi.
”Yritätkö sinä kertoa…” vaaleahiuksinen henkäisi tukahtuneesti ja nosti katseensa toiseen. Rappukäytävässä ei ollut valoja, joten nuorempi ei erottanut toisen kasvoja kunnolla. Hänen oli vaikea sanoa, mitä toisen päässä juuri tällä hetkellä liikkui. Mutta poika muisti, mitä Reita oli sanonut eilen sairaalassa Aoiin liittyen.
”Yritän tässä sanoa, että tänä aikana, kun en ole ollut kanssasi, olen vain ajatellut sinua. Sinä olet vain pyörinyt päässäni”, vanhempi sanoi purren huulikoruaan. Hänen sydämensä tykytti lujaa. Nyt hän oli sanonut sen.
”Kuule…” Ruki huokaisi ja naurahti hieman. Hän ei tiennyt mitä ajatella toisen tunnustuksesta.
”Oletko sinä vielä Reitan kanssa yhdessä?” vanhempi tuhahti. Hän ei pitänyt toisen reaktiosta.
”En ole ollut Reitan kanssa koko tänä aikana yhdessä. Sitä paitsi, emme edes ole enää väleissä”, nuorempi sanoi ja laittoi kädet puuskaan.

Aoi oli yllättynyt. Hän oli koko ajan luullut, että nuo kaksi poikaa olivat olleet yhdessä.

”Mutta se ei tarkoita automaattisesti sitä, että haluaisin olla kanssasi”, Ruki tuhahti ja huokaisi.

Aoi iski valokatkaisijaa ja Ruki säikähti. Vanhempi näytti ärsyyntyneeltä.

”Mitä sinä selität?” mustahiuksinen murahti.
”En selitä mitään!” nuorempi huudahti ja katsoi toista hieman pelokkaasti silmiin.

Pian Aoin katse kiinnittyi Rukin otsassa olevaan tikattuun haavaan. Vanhempi käveli toisen luo, mikä sai Rukin painautumaan hieman seinää vasten.

”Mistä sinä tämän olet saanut?” mustahiuksinen kysyi ja silitti sormellaan hellästi tikattua haavaa. Nuorempi sai väreitä toisen kosketuksesta ja punastui hieman.
”Reita tönäisi minut lasipöytää päin eilen, kun hän suuttui”, Ruki vastasi ja painautui seinää vasten tiukemmin. Toinen oli liian lähellä.
”Se paskiainen…” Aoi sihahti hampaidensa välistä.
”Niin…” vaaleahiuksinen inahti toisen katseen alla. Hän ei uskaltanut enää katsoa tätä silmiin.
Vanhempi huokaisi ja laski kätensä toisen olkapäille. Ruki säpsähti.
”Aiotko nyt hieman selventää omia tunteitasi?” Aoi kysyi ja loi rauhallisen ja kärsivällisen katseen nuorempaan. ”En ota sinusta yhtään selvää.”
”Minä en… pidä Reitasta sillä tavalla”, Ruki vastasi ja yritti kiemurrella hienovaraisesti pois toisen otteesta, muttei onnistunut yrityksessään. Aoi odotti jatkoa toisen vastaukselle eikä päästänyt toista otteestaan.
”Mutta en pidä myöskään sinusta sillä tavalla”, vaaleahiuksinen piipitti lähes ääneti. Häntä pelotti toisen reaktio.
”Oletko tosissasi? Mitä se muhinointi sitten oli minun kanssani?” vanhempi tivasi kärsivällisesti pidellen toista otteessaan. Hän ei halunnut päästää toista livahtamaan tällä kertaa.
”Minä vain… en tiedä”, Ruki inahti kärsimättömänä. Hän halusi pois tästä tilanteesta.
”Noniin antaa kuulua”, Aoi tuhahti toisen hiuksiin.
”Tiesin, että teillä kahdella on jotain meneillään”, kuului naisen ääni pimeästä rappukäytävästä. Valot olivat juuri sammuneet.

Aoi vetäytyi nopeasti irti Rukista ja nuorempi laittoi valot takaisin päälle rappuun. Paikalle oli ilmestynyt Aoin siskopuoli, Hinako. Hän seisoi kädet puuskassa ja tyly ilme kasvoillaan.

”Mitä helvettiä sinä täällä teet?” mustahiuksinen ärähti ja katsoi siskoaan vihaisesti. Aoilla oli ollut tunne, että joku oli seurannut häntä. Tuo tunne oli osunut oikeaan.
”Seurasin sinua tänne asunnoltasi. Ihmettelin, minne oikein olit menossa”, pitkähiuksinen nainen vastasi ilmeettömästi. ”Tiedätkö sinä, kenen poika tuo on?”

Aoin silmät olivat nauliintuneet Hinakon vakaviin ruskeisiin silmiin. Mustahiuksisella ei ollut mitään hajua, mitä toinen ajoi takaa.

”Meidän isämme lähti tuon kakaran isän matkaan. Tuon pikkupaskan isä vietteli meidän isämme!” Hinako kiljui käytävässä, mikä sai sen kaikumaan ikävästi.

Ruki ei pystynyt liikkumaan.

”Mitä vittua sinä tiedät mitään mistään?!” vaaleahiuksinen huusi ruskeahiuksiselle ja puristi kädet nyrkkiin.
”Sinä tässä et mitään tiedä! Kumpikaan teistä ei tiedä totuutta! Äiti on saanut hävetä silmät päästään sen takia, että hänen miehensä lähti toisen miehen matkaan!” Hinako jatkoi kiljumistaan käytävässä.

Rukin lävitse kulki terävä tunne.

”Ja äiti pitää sinuun etäisyyttä siksi, ettei voi enää sietää miespuolisia ihmisiä. Hänelle on jäänyt syvät traumat asiasta. Ja nyt sinä tunnustat rakkauttasi sen miehen äpärälle”, Hinako sylkäisi sanat suustaan Aoin kasvoille.

Yhtäkkiä huulikorun omaavan miehen valtasi raivo. Hän painoi toisen kätensä Hinakon kurkulle ja iski tämän seinää vasten. Nainen painoi pitkät ja koristeelliset kyntensä Aoin käden ihoon, mutta sillä ei ollut mitään vaikutusta toiseen. Rukin sydän löi tiheään tahtiin. Hän oli jähmettynyt paikoilleen eikä tiennyt, olisiko hänen ollut parasta vain poistua paikalta.

”Älä puhu Takanorista tuohon sävyyn! Hänellä ei ole mitään tekemistä meidän isämme ja hänen isänsä suhteen kanssa. Sellaista vain sattuu. Ihmiset rakastuvat ja jättävät toiset rakkaat taakseen. Yritä elää sen kanssa!” Aoi huusi raivoissaan siskonsa kasvoja päin ja painoi kättään toisen kaulaa vasten lujemmin.

Ruki näki, kuinka Hinakon kynnet painautuivat yhä syvemmälle Aoin ihoon. Ruskeahiuksinen ei saanut enää henkeä.

”Aoi, lopeta”, vaaleahiuksinen käski tiukasti ja nyki puhuteltua vapaana olevasta kädestä voimakkaasti.

Hetken vielä Aoi katsoi siskoaan raivontäytteisellä katseella, kunnes veti käsivartensa nopeasti pois toisen kaulalta. Hinako lyyhistyi maahan yskien ja samalla vetäen syvään henkeä.

”Minä tapan sinut…” nainen kähisi lattialla.

Mustahiuksinen oli kääntynyt katsomaan Rukia, joka oli jähmettynyt taas paikoilleen, katse nauliintuneena Aoin mustiin silmiin. Nuorempi oli järkyttynyt toisen aggressiivisesta käytöksestä, huulikorun omaava huomasi sen. Hän kääntyi poispäin vaaleahiuksisesta.

”Mennään”, Aoi sanoi siskolleen, otti tätä käsivarresta kiinni ja yritti auttaa tämän ylös.
”Älä koske minuun!” Hinako kiljui ja repäisi kätensä irti veljensä otteesta.

Ruskeahiuksinen nousi ylös lattialta, vilkaisi murhaavasti Rukia ja lähti laskeutumaan rappuset alas Aoi kannoillaan.

Ruki lyyhistyi lattialle istumaan. Hän oli järkyttynyt. Aoi oli tullut kertomaan tunteistaan ja sitten hänen siskonsa oli tullut kertomaan oman tarinansa.

”Mitä helvettiä…” Ruki inahti itsekseen. Hänen aivonsa yrittivät käsitellä suurta informaation määrää.

Yhtäkkiä ovi avautui vaaleahiuksisen vieressä ja sen raosta paljastui Satsuki.

”Miksi sinä siinä yksin istut? Ja mitä mekkalaa täältä kuului?” pojan äiti kyseli huolissaan.
”Onko se totta, että isä lähti jonkun toisen matkaan?” Ruki kysyi haastavasti kädet puuskassa polviensa päällä.
”Johan olemme puhuneet siitä monet kerrat…” Satsuki huokaisi ja nojasi oven karmia vasten.
”Mutta onko se totta, että hän lähti toisen miehen kanssa?” poika kysyi ja loi kovan katseen äitiinsä.

Satsuki säpsähti kysymyksen johdosta.

”Mistä sinä tuollaista olet saanut päähäsi?” Rukin äiti tuhahti ja pisti itsekin kädet puuskaan.
”Onko se totta?” vaaleahiuksinen tivasi, muttei saanut vastausta.
Poika nousi lattialta ja huusi äitinsä kasvoja päin: ”Onko se totta?!”
”On! Oletko nyt tyytyväinen?” Satsuki ärähti ja vetäytyi asuntoon. Ruki sulki perässään oven.
”Olet valehdellut koko tämän ajan!” vaaleahiuksinen huudahti äitinsä kannoilla.
”Enkä ole!”
”No päätit sitten vain jättää yhden olennaisen asian kertomatta!”
”Totta kai jätin! Koko jutun kertominen olisi voinut vaikuttaa sinun kasvamiseesi!” Satsuki huusi ja kääntyi keittiössä kasvotusten poikansa kanssa.
”Millä tavalla? Pelkäsitkö sinä, että minusta kasvaisi homo, kuten isästäkin?” Ruki kysyi haastavasti ja katsoi äitiään silmiin.
”Pelkäsin! Se on luonnotonta! Halusin suojella sinua!”
”Kuinka ahdasmielinen ihminen voi olla… Mitä sanoisit siihen, jos sanoisin olevani aivan samanlainen?” poika kysyi kova katse silmissään.
”No onneksi sinun ei tarvitse sanoa sitä”, Satsuki tuhahti pojalle.

Molemmat olivat yhtä turhautuneita, ja Ruki päätti lopettaa keskustelun siihen paikkaan. Poika sulkeutui ovet paukkuen huoneeseensa. Vaaleahiuksinen kuuli äitinsä raskaan huokauksen keittiöstä saakka.
Ruki ei voinut ymmärtää, miten hänen äitinsä oli tuominnut pojan tietämättään. Jos Ruki tunnustaisi äidilleen pitävänsä pojista, kieltäisikö hän kokonaan poikansa? Mitä siitä seuraisi, jos Satsukin asenne oli sellainen kuin oli? Ruki ei halunnut tietää. Ruki ei halunnut, että toinenkin hänen vanhemmistaan hylkäisi hänet. Hän ei kestäisi sitä. Mutta mitäs jos… isä ei hylännytkään häntä, vaan Satsukilla oli osansa asiaan.

Ruki paiskasi huoneensa oven auki ja suuntasi takaisin keittiöön. Satsuki näytti säikähtäneeltä.

”Sanoit, että isä hylkäsi meidät”, vaaleahiuksinen aloitti kädet nyrkissä. ”Mitäpä jos hän vain rakastuikin toiseen ja jätti sinut? Ja sinun toimestasi hän ei ole pitänyt minuun mitään yhteyttä?”

Satsukin kasvoilta paistoi järkytys, mistä Ruki päätteli osuneensa naulan kantaan. Hän oli raivoissaan.

”Vain sinun takiasi en ole saanut olla yhteydessä omaan isääni! Mikä helvetti sinun ongelmasi on?!” vaaleahiuksinen karjui. ”Mieluummin olisin kasvanut hänen kanssaan kuin sinun!”

Satsuki vajosi lattialle käsi suunsa edessä. Kyyneleet polttelivat hänen silmäkulmiaan.

”Itke vaan! On syytäkin! Sitä paitsi isän pitäminen poissa elämästäni ei auttanut sinun pelkoihisi. Olen juuri sitä, mitä vihaat eniten”, poika sähisi raivoissaan, kädet nyrkissä ja suuntasi raivonpurkauksensa jälkeen huoneeseensa pukemaan. Hän ei jäisi tähän valheiden asuntoon enää hetkeksikään. Pian poika oli repinyt vaatekaapistaan vaatteita lattialle ja sängylle, ja sulloi niitä reppuunsa. Rukilla ei ollut aavistustakaan minne hän menisi, mutta kotiinsa hän ei aikonut jäädä.
”Mitä sinä teet?” kuului Satsukin nyyhkäys pojan huoneen ovenraosta.
”Painun vittuun täältä”, vaaleahiuksinen sihahti äidilleen, heitti repun olalleen ja meni äitinsä ohi eteiseen.
”Mutta ethän sinä voi minnekään mennä…” Satsuki nyyhkäisi taas ja pyyhki paperiin silmäkulmiaan.
”Niin, sinun takiasi minulla ei ole ketään. Olet pitänyt siitä niin helvetin hyvän huolen!” Ruki karjui äidilleen nykiessään tekomaihareita jalkaansa raivosta täristen.
”Takanori! Minä ajattelin, että se olisi paras ratkaisu sinun kannaltasi…” pojan äiti piipitti.
”Niinhän sinä sanoit. No, enää sinä et puutu asioihini mitenkään”, poika sähisi vetäessään nahkatakkia ylleen. ”Voit perustaa rakkaan Watarusi kanssa uuden ja ehjän perheen.”

Ruki katsahti vielä kerran äitiinsä raivoissaan, sitten hän katosi pimeään rappukäytävään ovet paukkuen.
Viimeksi muokannut Tamago päivämäärä To Marras 21, 2013 6:15 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

    2 tykkää.
Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 10/?] 27.8.-

ViestiKirjoittaja unknown » Ti Syys 03, 2013 6:13 pm

Woaaah, I'm shaking O_o
taino melkein, mutta mua rupesi jännittämään kun luin tuota :'D

Oon seurannu tätä alusta asti ja olin super ilonen kun jatkoa vihdoin tuli. Juu, en oo kerennyt kommentoimaan aikasemmin, ja tämäkin vaan nopeasti väsätty :3

Siis hä, kun Kai sano että se rakastaa Kaoria, ja ku se vastas että Kai on hullu tai jotain... en ymmärtäny, en tiiä pitikö ymmärtääkkään, ehkä se sanoi sen vitsillä tai jotain mutta aivot ei pelaa, heh :))

Oli hyvä osa ja toivon lisää jatkoa, KANNUSTUSTA TULEVIIN JAKSOIHIN!!:33 sori, että tuli lyhyt mutta aika loppui kesken jaja sanon nyt vielä että tykkään tosi paljon<3:-3

Avatar
unknown
Fani
 
Viestit: 8
Liittynyt: La Maalis 30, 2013 10:21 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 11/?] 23.10.-

ViestiKirjoittaja Tamago » Ke Loka 23, 2013 5:26 pm

unknown: Kiitos hurrrjasti kommentistasi! Ainoana kommentoijana tuohon edelliseen osaan sait muhun taottua silti hirmuisesti inspiraatiota kirjottaa tää uus osa loppuun, joten iso käsi sinulle! Toivottavasti jatkat kommentointia~ ;)

A/N: Eipä mulla nyt hirveästi sanottavaa tähän uuteen osaan liittyen ole, mutta yksi tämän ficin merkityksellisimmistä pairingeista selviää tässä luvussa. Tämä varmasti jakaa mielipiteitä, kertokaa niistä minulle hyvät lukijat, jos teitä siellä vielä on. Olkaapa hyvät ja käykää tämän pariin~

Osa 11

Rukin silmiä poltteli. Hän oli kävellyt tuntikausia katulamppujen hohtoisessa yössä ympäri kaupunkia. Hän ei tiennyt minne mennä. Poika oli käynyt Kain luona, mutta hän ei ollut kotona. Uruhan luokse Ruki ei uskaltanut mennä, vaikka poikien viileät välit olivat lämmenneetkin hieman Reitan paljastumisen jälkeen.

”Mitä helvettiä minä teen?” vaaleahiuksinen parkaisi ja lyyhistyi kadulle kyykkyyn.

Poika katseli märkää asfalttia ja antoi kyyneltensä virrata. Hänen koko lyhyt elämänsä oli ollut pelkkää valhetta. Hänen äitinsä oli valehdellut koko tämän ajan pojan isästä. Satsuki oli pitänyt omatoimisesti hänet poissa Rukin elämästä. Se ei ollut hyväksyttävää.

Autoja ajoi satunnaisesti pojan ohi, yksi jopa pysähtyi paikalle varmistamaan, oliko pojalla kaikki hyvin. Tietenkin oli, Ruki vastasi, vaikka kasvot kertoivat toista. Mutta auton kuski ei suostunut lähtemään paikalta, sillä kuski oli Aoi. Vasta nyt vaaleahiuksinen tajusi toisen äänestä tämän henkilöllisyyden. Ruki yritti hoiperrella pystyyn päästäkseen pois paikalta, mutta vanhempi oli nopeampi. Aoi oli tarttunut toisen kyynärvarresta tiukasti kiinni ja raahasi tätä nyt autolle.

”Mitä sinä tähän aikaa täällä hoipertelet?” huulikorun omaava murahti pakottaessaan toisen pelkääjän paikalle. Ruki oli liian väsynyt rimpuilemaan vastaan.
”Miten sinä aina satut paikalle…?” nuorempi piipitti ja pyyhki nenäänsä. Hän oli voipunut eikä siksi jaksanut keskittyä toisen kysymykseen. Aoi kiersi kuskin puolelle ja alkoi ajaa.
”Vein siskoni kotiin ja varmistin, että hän rauhoittuu. Onneksi törmäsin sinuun”, mustahiuksinen tuhahti ja katsahti toista hieman huolissaan. Miksi ihmeessä Ruki oli oikein tähän aikaan yöstä kaupungilla reppu selässään? Siihen Aoi halusi vastauksen.

Kun he olivat päässeet tuttuun parkkiin, vanhempi huomasi Rukin nukahtaneen pelkääjän paikalle. Aoi kiersi toisen ovelle ja nosti pojan syliinsä. Ei mitään reaktiota.

”Taidat tosiaankin olla helvetin väsynyt, vai mitä?” Aoi mumisi itsekseen kantaessaan toista kotiinsa.

Katuvalojen loisteessa, kosteassa yössä, mustahiuksinen katseli nuoremman nukkuvia, hieman itkusta turvonneita, kasvoja. Miksi hän vaelsi yksin yössä ja miksi hän oli taas itkenyt? Mies toivoi, ettei se johtunut hänestä.
Kotirappusille päästyään Aoi joutui laskemaan vaaleahiuksisen omien jalkojensa varaan, sillä hänen piti kaivaa avain taskustaan. Ruki nojasi vanhempaa vasten ja mumisi jotain puolihereillä.

”Odota nyt hetki… Pysytkö pystyssä?” vanhempi mumisi ja kaivoi taskujaan. Ruki vastasi epämääräisellä tuhinalla.

Pian ovi oli auki, ja Aoi nosti nuoremman takaisin syliinsä. Mustahiuksinen laski pojan mustalle nahkasohvalle makaamaan ja riisui tältä takin yltä sekä kengät jalasta. Sitten mies haki ulkorappusille jääneen repun ja jätti sen eteiseen takin ja kenkien kanssa.

”Nukutko sinä tosissasi?” Aoi huokaisi ja istahti pojan jalkopäähän.

Ruki ei vastannut mitään, joten vanhempi uskoi toisen nukkuvan. Katsottuaan hetken nukkuvaa poikaa, huomasi hän tämän suun avautuneen hieman raolleen. Aoi sormeili toisen varpaita mustien sukkien läpi. Häntä hymyilytti.

”Tiedätkö, olet helvetin suloinen, kun nukut”, vanhempi kuiskasi ja siirtyi pois sohvalta. Hän mietti, pitäisikö hänen vain kantaa toinen sänkyynsä nukkumaan, muttei uskaltanut toteuttaa suunnitelmaansa. ”Menen nyt nukkumaan. Herätä jos tulee jotain…” Aoi sanoi nukkuvalle pojalle ja katosi makuuhuoneeseen.

~

Ruki avasi silmänsä ja tunsi märkää, hikistä paidanselkämystään vasten nahkasohvan. Poika nousi istumaan ja pyyhki kämmenselällään hikeä otsaltaan. Hänen katseensa osui lasiseen sohvapöytään. Se oli samanlainen kuin Reitan olohuoneessa, mutta nyt Ruki ei ollut siellä. Hän tunnisti kyllä paikan.
Miten minä tänne päädyin?
Vaaleahiuksinen nousi sohvalta ja etsi katseellaan reppuaan. Hän halusi vaihtaa hikiset vaatteensa puhtaisiin. Pian Ruki löysi reppunsa eteisestä ja kaivoi sieltä mustat farkut sekä valkoisen t-paidan. Poika heitti vielä harmaan hupparin olalleen ja sitten hän suuntasi tiensä kylpyhuoneeseen. Kun hän nyt oli täällä, kai hän sai käyttää toisen kylpyhuonetta?

Rukin katse kierteli kylpyhuoneen hennon vihreissä kaakeleissa ja valkoisessa lattiassa, mutta pian hänen huomionsa kiinnittyi perällä sijaitsevaan kylpyammesuihkuyhdistelmään. Vaaleahiuksinen kiirehti sen luo. Hän ei ollut saanut kylpeä ammeessa pitkään aikaan, koska asunnot, joihin he olivat muuttaneet, eivät koskaan olleet hyvin varusteltuja. Hänen äitinsä ja Wataru halusivat säästää asunnon vuokrissa, joten asuntojen tasokin oli sen mukaista. Ammeen suojaksi sai vedettyä, vihreitä seinäkaakeleita hieman tummemman, vihreän suihkuverhon, jossa oli kiemurtelevia vaaleita kuvioita.

”Huomenta, Ruki”, kuului tummanpuhuva ääni kylpyhuoneen ovelta. Nimeltä mainittu kääntyi katsomaan taakseen ja pudotti säikähdyksissään vaatteensa kylpyammeen edustalle.

Vaaleahiuksinen ei saanut sanaa suustaan. Hän ei edes tiennyt mitä ajatella Aoista. Heidän isänsä olivat lähteneet yhdessä pois, mutta oliko sillä mitään merkitystä? Sehän oli vain outo yhteensattuma. Mutta poika ei tiennyt, halusiko hän olla toisen lähellä. Hänestä tuntui, että hän oli vain sokeasti hakenut huomiota, eikä sen enempää ollut ajatellut asioita, vai oliko? Kaikki on niin sekavaa…
”Miten minä päädyin tänne?” Ruki sai lopulta äänensä kulkemaan.
”Löysin sinut eilen taas harhailemasta kadulta. Otin sinut kyytiin, nukahdit autooni ja toin sinut tänne nukkumaan”, Aoi selitti ja otti pari askelta lähemmäs nuorempaa. Se sai toisen vartalon jäykistymään.
”Aivan…” vaaleahiuksinen sanoi ja keräsi vaatteet lattialta.
”Kannattaa muuten lukita ovi, jos haluat yksityisyyttä”, vanhempi sanoi ja puri huulikoruaan. Hän halusi toisen lähelle.
”En vielä ehtinyt lukita sitä…” Ruki mumisi hämmentyneenä siitä, mitä toinen aikoi. Mustahiuksinen seisoi nyt aivan Rukin edessä.
”Anna minä laitan nämä sivuun”, Aoi pyysi, otti vaatekasan nuoremmalta ja laittoi sen pesukoneen päälle.

Ruki katsoi varuillaan toisen liikkeitä ja hätkähti, kun vanhempi kyykistyi laittamaan veden valumaan valkoiseen kylpyammeeseen.

”Et taida pystyä kertomaan minulle sitä, mitä haluaisin tietää, vai mitä?” Aoi aloitti ja sääti veden lämpötilaa katse luotuna Rukiin. Nuorempi hämmentyi ja laski katseensa lattiaan. Ei taas tätä aihetta…

Aoi nousi lattialta ja käveli pari askelta toisen luo. Hän otti nuoremman kasvot käsiensä väliin ja katsoi tätä silmiin.

”Jos et osaa vastata, meidän täytyy ottaa asiasta selvää yhdessä”, Aoi kuiskasi toisen korvaan, mikä sai kylmät väreet menemään Rukin selkäpiitä pitkin.
”Mitä sinä…” Ennen kuin vaaleahiuksinen ehti kysyä kysymystään loppuun, oli vanhempi jo painanut huulensa toisen omille. Rukin sydän alkoi hakata ja veri jyskyttää suonissa tuhatta ja sataa. Hän oli täysin lamaantunut eikä kyennyt tekemään mitään. Nuorempi vain tunsi, kuinka taitavasti Aoin huulet liikkuivat hänen huulillaan, vailla vastasuudelmaa.

”Tätä minä tarkoitan”, vanhempi sanoi ja katsoi toisen järkyttyneitä kasvoja.
”En…” Ruki yritti, muttei saanut mitään sanotuksi. Hän oli aivan toisen armoilla. Mustahiuksinen sai hänen puolustuksensa alas ja itsesuojeluvaiston katoamaan. Ehkä se merkitsi sitä, että nuoremmalla tosiaan oli tunteita toista kohtaan.
”Olen odottanut tätä jo jonkin aikaa, enkä kadu mitään, mitä aion tehdä”, Aoi kuiskasi ja silitti toisen poskea. ”Haluan vain, että käsket minun lopettaa heti, jos et halua tätä.”

Ruki nyökkäsi. Hänkin tahtoi ottaa selville, mitä oikeastaan tunsi toista kohtaan. Tämä oli ainoa keino selvittää asia, sillä vaaleahiuksinen ei osannut sanoa asiaan liittyen mitään. Hän ei ollut varma tunteistaan.
Aoi painoi huulensa hellästi toisen kaulalle ja suuteli sitä hitaasti, nuorempi sulki silmänsä.
Pian vanhemman kädet hipuivat toisen paidan alle, ja suudelma kaulalla muuttui rajummaksi. Aoin hampaat näykkivät toisen ihoa armotta ja suudelmat näykinnän päälle olivat voimakkaita. Rukiin sattui, muttei liikaa tai häiritsevästi, ja hän tukahdutti inahduksensa. Aoi vetäytyi irti toisesta ja riisui tältä paidan pois. Vanhemman katse kiersi toisen hoikassa ylävartalossa, mikä sai nuoremman olon epävarmaksi.

”Aion nyt riisua sinut, riisua itseni ja kylvettää sinut”, mustahiuksinen selosti ääni himoa tihkuen ja sulki ammeen hanan. Ruki jännittyi. Hänen sydämensä tykytti entistä lujempaa.

Vanhempi riisui paitansa ja heitti sen Rukin riisutun paidan viereen lattialle, sitten hän laskeutui suutelemaan toisen vatsaa ja avasi hitaasti nuoremman farkkujen napin sekä vetoketjun. Rukilta pääsi tukahdutettu huokaus. Toisen täyteläiset huulet pojan vatsalla tuntuivat hyvältä, hän ei voinut kieltää sitä.
Pian nuoremman farkut lojuivat lattialla. Pojalla alkoi olla alaston olo ja hän nojasi itseään hieman kylmää seinää vasten. Ruki katsoi, kun mustahiuksinen riisui housujaan. Hän ei voinut olla kiinnittämättä huomiotaan toisen lihaksiin. Vanhempi oli varmasti uhrannut aikaa niihin punttisalilla, mikä sai Rukin olon vieläkin epävarmemmaksi omasta kehostaan.

”Käänny selkä minuun päin”, Aoi käski lempeästi ja nuorempi teki työtä käskettyä.

Mustahiuksinen riisui bokserinsa lattialle ja käveli Rukin luo. Aoi laski kätensä vaaleahiuksisen selälle ja hyväili sitä varovasti, hän huomasi toisen värähtävän. Vanhempi laskeutui kyykkyyn ja alkoi hitaasti hivuttaa toisen mustia boksereita alas.

”Sinulla on hyvä perse”, huulikorun omaava sanoi hymyillen ja puristi hellästi Rukin toista pakaraa. Se sai pojan punastumaan.

Aoi painautui hellästi nuorempaa vasten takaapäin ja kietoi kätensä tämän ympärille. Ruki ei voinut olla tuntematta toisen sykkivää erektiota omaa paljasta takamustaan vasten. Oli lähellä, ettei poika juossut karkuun toisen fyysisiä reaktioita, mutta hän hillitsi itsensä. Vaaleahiuksinen oli hämmentynyt, hän oli vihainen, mutta ennen kaikkea hän oli eksyksissä. Hän ei tiennyt mitä tunsi Aoita kohtaan, hän oli vihainen äidilleen ja hän kaipasi isäänsä. Silloin kun Ruki olisi häntä tarvinnut eniten, hän olisi voinut olla siinä. Joka päivä hän olisi voinut olla paikalla, mutta Satsuki oli riistänyt hänet pois Rukin ulottuvista. Poika ei voinut antaa sitä äidilleen anteeksi.

”Tulethan kylpyyn kanssani?” Aoi kysyi houkuttelevasti toisen korvanjuuresta.

Ruki nyökkäsi ja mustahiuksinen nappasi häntä kädestä kiinni johdattaen hänet kylpyammeeseen. Aoi istui nuoremman taakse ja veti suihkuverhon heidän suojakseen.

”Voit nojata minuun, jos haluat”, vanhempi sanoi ja nojasi itsensä kylpyammeen seinämää vasten. Hänen kätensä lepäsivät kylpyammeen reunoilla.

Ruki oli kietonut kätensä jalkojensa ympärille. Hänellä oli suojaton olo, mutta lämmin vesi sai pojan olon hieman rentoutuneemmaksi.

”Haluatko puhua jostakin?” Aoi ehdotti purren huulikoruaan. Hänen olonsa oli vaivaantunut, kun toinen oli niin hiljainen.
”Seisooko sinulla vielä?” Ruki kysyi häpeilemättä ja katsoi toisen jalkoja, jotka levisivät kylpyammeen toiseen päähän.
”Hieman”, vanhempi vastasi hiljaisella äänellä. Toisen kysymys huvitti häntä.
”Sitten en voi nojata sinuun”, poika jatkoi ja painoi pään polviinsa.
”Mikset?” mustahiuksinen kysyi tummalla äänellään ja kietoi sormensa toisen niskahiuksiin.
”Se saisi minut vaivaantuneeksi”, Ruki huokaisi polviinsa ja katseli edelleen toisen jalkoja.
”Miksi?”
”No en minä tiedä”, vaaleahiuksinen puuskahti ja nosti päänsä polvistaan. ”Minä en tiedä mistään mitään. Yritä… käsittää se. Minulta on turha kysyä mitään, kun en osaa vastata.”
”Shh… Ei se mitään. Kyllä se siitä”, vanhempi rauhoitteli ja otti suihkutelineestä suihkusaippuan, laittoi sitä käsiinsä ja alkoi levittää sitä toisen selälle. Ruki värähti taas. Mitä tämä on?

Aoi levitti huolellisesti saippuaa joka puolelle toisen selkää hierovin liikkein. Mustahiuksinen tunsi käsiensä alla toisen nikamat, luut… Ruki oli todella hoikka. Vanhempi rypisti otsaansa ja alkoi hieroa toisen hartioita.
Ruki rentoutui pikku hiljaa toisen kosketuksen alla, hän huokaisi. Ei hän ansainnut olla tällä nimenomaisella hetkellä tässä hierottavana. Ei hän ansainnut toisen huomiota ja hellyyttä. Ei kaiken sen jälkeen, mitä hän oli tehnyt. Esimerkiksi Reita ei antaisi hänelle koskaan anteeksi. Reita ei koskaan hyväksyisi Rukin pinnallista huomionhakua, ei ikinä.

”Aiotko sinä vieläkään kertoa, miksi sinä siellä kadulla harhailit yöllä?” Aoi kysyi ja lopetti hieromisen. Hän siirsi kätensä toisen niskalle ja hiveli sitä sormillaan hellästi. Ruki sai taas väreitä.
”Riitelin äitini kanssa”, Ruki aloitti ja jatkoi: ”Hän myönsi isän lähteneen miehen matkaan. Sitten paljastui, että äiti on pitänyt isän väkisin poissa elämästäni.”

Ruki alkoi nyyhkyttää ja Aoi nappasi hänet itseään vasten. Vesi loiskahti ja vanhemman kädet kietoutuivat toisen ympärille.

”Anteeksi… En vain voi…” nuorempi yritti, mutta itku otti hänestä vallan. Aoin vahvat kädet tiukensivat otettaan Rukin ympärillä.
”Ei se mitään. Itke vain, jos se helpottaa. Minä olen tässä”, mustahiuksinen lohdutti ja nojasi leukansa nuoremman päätä vasten.
”Et saisi… Et saisi tehdä minulle näin. Et saisi lohduttaa minua…” vaaleahiuksinen nyyhkytti toisen rintaan.
”Miksen saisi? Totta kai saan.”
”Mutta miksi sinä teet sen? Minähän vain olen satuttanut kaikkia tyhmyydelläni…”
”Sinuahan tässä satutettu on. Ja minähän kerroin jo, että minulla on tunteita sinua kohtaan. Minä olen tällä sinua varten. Anteeksi, että annoin sinun epäillä muuta.”
”Aoi…” Ruki kuiskasi itkunsa lomasta ja samassa vanhempi oli pyöräyttänyt nuoremman syliinsä hajareisin ja suuteli tätä huulille. Tällä kertaa Ruki vastasi suudelmaan.

Aoin täyteläiset huulet painuivat voimakkaasti toisen huulia vasten, ja Rukin kädet ottivat tukea toisen selästä. Suudelma maistui nuoremman kyyneliltä.

~

Kai katseli vieressään nukkuvan tytön kasvoja. Hänen sydämensä hakkasi vieläkin viime iltaisten tapahtumien jäljiltä. Aamu sarasti jo verhojen takaa, eikä mustahiuksinen voinut muuta kuin hymyillä. Hänen ihastuksensa kohde halusi hänet takaisin, ja he olivat rakastelleet. Poika ei voinut kieltää olevansa iloinen päästessään poikuudestaan tytön vuoksi, jota rakasti kovasti… Mutta yhtäkkiä pojan mieliala muuttui rajusti. Intohimon ja tunteiden syövereissä he eivät olleet muistaneet ehkäisyä. Voi helvetti.

”Kaori… Kaori, herää!” Kai nousi istumaan ja ravisteli toista paniikissa hereille. Mitä he nyt tekisivät?
”Mm… Mitä nyt?” tyttö mutisi hieroen silmiään.
”Syötkö sinä pillereitä?” mustahiuksinen kysyi silmät suurina Kaorilta.
”Mitä pillereitä? Mitä sinä höpiset?” kuparihiuksinen naurahti. Hän ei ymmärtänyt, mitä toinen ajoi takaa.
”Ehkäisypillereitä!” poika huudahti ja lopetti toisen ravistelun.

Kaorilla kesti hetki sisäistää toisen sanat, mutta kun totuus iski raskaana tajuntaan, hänen vartalonsa alkoi täristä paniikista.

”En…” tyttö parahti ja alkoi nyyhkyttää peittoaan vasten.

Kain katse muuttui tyhjäksi. Hänen aiempi hyvänolontunteensa oli tiessään, eikä se ollut tulossa takaisin.

”No mutta… etkö voi ottaa sellaista…”
”Jälkiehkäisypilleriäkö?” kuparihiuksinen nyyhkäisi peittonsa alta.
”Niin”, Kai henkäisi ja katsoi käsiään, jotka lepäsivät hänen sylissään.
”Voin”, tyttö kuiskasi piilostaan. Hänen vartalonsa tärinä oli lakannut.

Kai huokaisi helpotuksesta. Mitään hätää ei siis ollut, eihän?

”Käydään yhdessä ostamassa sellainen”, poika ehdotti ja silitti toisen kättä rauhoittavasti.
”Ei. Minä käyn yksin”, Kaori vastasi ja veti kätensä pois toisen kosketuksesta.
”Oletko varma?” Kai kysyi kurtistaen otsaansa.
”Haluan hoitaa tämän yksin”, tyttö vastasi ja nousi rivakasti sängystä. Hän alkoi kiskoa vaatteita ylleen.

Mustahiuksinen katsoi, kun Kaori puki vaatteita ylleen vaatekaapista rauhattomasti. Miksei hän saanut mennä toisen mukaan?

”Nouse ylös ja pue yllesi”, kuparihiuksinen käski tiukasti. ”Sinun on aika lähteä takaisin kotiisi.”

Kai hypähti sängyltä ja puki lattialla lojuvat vaatteensa päälleen.

”Oletko sinä vihainen minulle?” mustahiuksinen kysyi hiljaa katse varpaissaan.
”En! Olen vain tuohtunut tästä! En voi käsittää, miten niin tärkeä asia vain pääsi unohtumaan…”

Kaori asteli ympäri huonettaan tietämättä, mitä tekisi tai sanoisi. Hän oli hermostunut ja halusi olla yksin. Hän halusi selvittää ajatuksensa ja käydä hakemassa jälkiehkäisyn, yksin. Tyttö ei halunnut ottaa sitä riskiä, että joku tuttu näkisi heidät yhdessä ostamassa sitä. Kai piti pitää erossa siitä asiasta. Kaori ei halunnut pilata toisen mainetta vuokseen.

”Ei meillä ole mitään hätää, kun olet ottanut jälkiehkäisyn. Sen jälkeen meidän ei tarvitse murehtia mahdollisesta… raskaudesta”, poika sanoi ja kietoi kätensä toisen ympärille.
”Niin… Olet oikeassa”, Kaori huokaisi ja katsoi Kaita silmiin. Hän ei voinut käsittää, miten toinen pystyi välittämään hänestä vieläkin niin paljon. ”Mutta haluan silti hoitaa sen yksin. Olen pahoillani.”
”Jos niin haluat”, Kai sanoi nyökäten ja hymyili tytölle kannustavasti.

~

Mustahiuksinen poika käveli katuja pitkin suunnaten kotiinsa. Hän oli rauhaton. Kaori oli suunnannut kohti apteekkia, mutta Kai olisi halunnut olla hänen tukenaan. Tyttö kuitenkin halusi hoitaa asian yksin, eikä poika voinut siinä tapauksessa asialle mitään. Hän ei halunnut tungetella.

Kotiin päästyään pojan vanhemmat ottivat hänet vastaan hymyillen, kuten aina, mutta tällä kertaa Kai ei hymyillyt heille aitoa hymyään takaisin. Jos hänen vanhempansa olisivat tienneet tapahtuneesta, he tuskin olisivat hymyilleet pojalle. Mustahiuksinen majoittautui huoneeseensa ja painoi päänsä sohvatyynyyn lattialla. Tilanne stressasi häntä paljon, eikä hän voinut kuin syyttää itseään.

~

Ruki istui nahkasohvalla tuijottaen aamupalaa ja teetä, jotka olivat hänen edessään sohvapöydällä. Hänen hiuksensa olivat märät kylvyn jäljiltä, ja poika odotti Aoin saapuvan makuuhuoneesta pukeutumasta. Vaaleahiuksinen huokaisi ja kävi aamupalansa kimppuun, jonka mustahiuksinen oli häntä varten laittanut. Rukin katse osui sohvan selkämykselle jätettyyn kylpytakkiin. Poika ei ollut huomannut vanhemman jättäneen sitä siihen, kun tämä oli kadonnut makuuhuoneeseen. Ruki nielaisi. Hän sisäisti vielä kylpyhuoneen tapahtumia. Toisen läheisyys oli tuntunut hyvältä. Poika oli pitänyt toisen kosketuksesta, tämän huulista omillaan, kädet hiuksissaan, selällään…
Pian pojan ajatukset katkesivat kännykän soittoon. Hän katsoi värisevää puhelintaan sohvapöydällä, soittaja oli hänen äitinsä.

”Haista paska”, Ruki murahti ja painoi punaista luuria.
”Kuka sinulle yritti soittaa?” Aoi kysyi tullessaan olohuoneeseen kuivaillen pyyhkeellä melko pitkiä, mustia hiuksiaan.
”Äiti”, vaaleahiuksinen tuhahti ja sammutti puhelimestaan virrat.
”Ennemmin tai myöhemmin sinun on kuitenkin kohdattava hänet”, huulikorun omaava sanoi istuessaan nuoremman viereen sohvalle.
”Mieluummin myöhemmin”, Ruki huokaisi ja söi aamupalansa loppuun.
”Tiedätkö… jos haluat, niin voin tulla mukaasi kohtaamaan äitisi”, mustahiuksinen ehdotti ja hörppäsi nuoremman teekupista.

Vaaleahiuksisen silmät muuttuivat lautasen kokoisiksi ja hän katsoi järkyttyneenä vanhempaa.

”Siitäkös äiti innostuisi! Siinä vaiheessa hän ei kohtelisi minua enää samalla tavalla, jos toisin poikaystäväni kotiimme! Hän varmasti kuolisi siihen häpeään, jonka hänelle ainoana poikanaan aiheuttaisin! Hänen mielipiteensä kun tiedetään asiasta.”
Aoi loi tummanpuhuvan katseen nuorempaan märkien hiustensa lomasta. ”Kutsuitko sinä minua äsken poikaystäväksesi?” Ruki katsoi mustahiuksista suoraan silmiin mykistyneenä. Oliko hän juuri sanonut niin?
”Sanoinko minä niin?”
”Taisit sanoa…” Aoi kuiskasi ovelasti hymyillen ja puri huulikoruaan. Rukin vartalo jännittyi.
Hetken aikaa he vain katsoivat toisiaan, Aoi kiusoittelevasti hymyillen, Ruki mykistyneenä, kunnes nuorempi rikkoi hiljaisuuden kuiskaamalla: ”Kyllähän minä pidin siitä, mitä kylpyhuoneessa tapahtui…”

Vaaleahiuksinen laski katseensa syliinsä, sillä hän tunsi kasvojensa kuumottavan. Hän ei halunnut Aoin näkevän häntä naama punaisena, hieman nolostuneena ja jonkin verran ujona. Märät hiukset valuivat hänen kasvoilleen.

”Jos se kerran tuntui hyvältä…” mustahiuksinen aloitti, laski kätensä Rukin polvelle ja jatkoi, ”minun puolestani saat kutsua minua poikaystäväksesi.”

Ruki nosti katseensa nopeasti Aoiin. Hänen sydämensä hakkasi kovaa ja hänen vatsassaan oli perhosia. Kyllä, tämä on se sama tunne, joka oli läsnä silloin, kun näin häntä ensimmäisiä kertoja.

”Sitten kutsun sinua siksi”, vaaleahiuksinen sanoi ja hymyili toiselle. Nyt hän oli varma tunteistaan.

Aoi painoi huulensa toisen huulille ja suuteli niitä hitaasti. Rukin sydän oli pompahtaa kurkusta ylös. Vanhemman täyteläiset huulet omivat vaaleahiuksisen kokonaan. Nuorempi sulki silmänsä ja antoi itsensä eksyä toisen suudelmaan. Hänellä oli hyvä olla siinä lämpimässä sylissä. Ensi kertaa pitkään aikaan Ruki tunsi itsensä kokonaiseksi, ehjäksi ja rakastetuksi. Hän tunsi lämmön tulvivan lävitseen.

”Tällä kertaa en päästä sinua menemään”, mustahiuksinen kuiskasi suudelman lomasta. Ruki nyökkäsi ja nousi hajareisin istumaan toisen syliin. Aoi otti hellästi nuoremman leuasta kiinni ja katsoi tätä silmiin.
”Sinulla on ruskeanvihreät silmät.”
”Isäni silmät. Hän taas on perinyt ne äidiltään, joka oli ulkomaalainen”, vaaleahiuksinen selitti ja katsoi toisen sysimustia silmiä. Ne olivat samaan aikaan kovat ja lempeät.
”Vai niin. Eli sinä taidatkin olla hieman eksoottisempi tapaus?” vanhempi sanoi kiusoitellen ja pieni hymy kohosi hänen huulilleen.
”Enpä usko”, Ruki sanoi naurahtaen. Ei hän ollut yhtään eksoottinen, niin hän ainakin ajatteli.
”Noniin…” Aoi kuiskasi ja laski kätensä toisen takamukselle. ”Mihin jäimmekään?”

Ruki painoi otsansa toisen otsaa vasten. Aoi tunsi nuoremman tikit ihollaan.

”Vittu.”

Äkkiä vanhempi oli painanut nuoremman sohvan nahkaista pintaa vasten.

”Se jätkä ei enää koskaan koske sinuun”, Aoi vannoi ja siveli hellästi toisen tikattua haavaa. Mustat hiukset laskeutuivat miehen kasvoille ja surullinen häivähdys käväisi hänen silmissään.

Ruki sulki silmänsä. Hän oli loukannut Reitaa, hän tunsi ansainneensa edes arven otsaansa.

”Ansaitset parempaa kohtelua, tiedäthän sen?” vanhempi kuiskasi ja suuteli hellästi toisen kaulaa.

Rukin silmiin kohosi kyyneleitä. Ansaitsiko hän?

”Mikä on?” Aoi kysyi ja suuteli toisen kyyneleet pois.
”Anteeksi…” vaaleahiuksinen inahti ja nousi istumaan vanhemman viereen. ”On vain tapahtunut niin paljon asioita.”

Aoi veti nuoremman kainaloonsa ja silitti hellästi tämän hiuksia.

”Olen nyt tässä. Voit puhua minulle mitä ikinä haluatkin, minä kuuntelen.”

~

Kai oli maannut koko päivän huoneensa lattialla miettien asioita. Huoneeseen oli laskeutunut pimeys illan myötä, eikä poika ollut jaksanut nousta lattialta laittamaan valoja päälle. Mustahiuksinen pyörähti selälleen ja katseli ikkunasta ulos pimeää taivasta. Tähdet olivat jääneet sakean pilvipeitteen taakse tänään.
Poika oli vahdannut koko päivän kännykkäänsä toivoen, että Kaori olisi lähettänyt hänelle jotain rauhoittavaa viestiä, mutta mitään ei ollut kuulunut. Kai otti kännykän taskustaan ja katsoi tyhjää näyttöä. Miksei hän ollut soittanut itse tytölle? Kai murahti, nousi istumaan ja selasi yhteystiedoista Kaorin puhelinnumeron näytölle. Näytön kirkas valo sattui poikaa silmiin. Entä jos Kaori ei ollut ottanut yhteyttä syystä? Ehkä hän halusi olla rauhassa, hoitaa asian rauhassa. Mutta olisiko asian hoitamiseen mennyt koko päivä? Poika karjaisi ja heitti puhelimensa sohvan alle. Hän oli turhautunut eikä tiennyt mitä tehdä. Pian pojan ovelta kuului koputus. Tulija oli hänen äitinsä.

”Onko kaikki kunnossa? Olet majaillut täällä koko päivän. Ja miksi olet täällä ihan pimeässä?”
”Kaikki on hyvin. Päätä vain on särkenyt.”
”En laita sitten valoja päälle. Missä olit viime yön? Jollain kaverillasi?”
”Olin Uruhalla”, Kai vastasi. Jos ei olisi ollut niin pimeää, hänen äitinsä olisi huomannut pojan valehtelevan.
”Selvä. Ilmoitathan ensi kerralla etukäteen. Olimme huolissamme, kun et vastannut puhelimeen.”
”Joo joo…”

Kai painoi päänsä takaisin tyynyyn kovalla lattialla, kun hänen äitinsä oli sulkenut oven perässään. Yhtäkkiä sohvan alla oleva puhelin värisi viestin merkiksi. Pojan sydän pamppaili. Oliko lähettäjä Kaori?
Kai kurottautui ottamaan kännykkänsä sohvan alta. Viesti oli pojan luokkakaverilta, joka tiedusteli läksyjä. Hän oli ollut koko viikon kipeänä. Mustahiuksinen tuhahti ja viskaisi kännykän takaisin sivuun.

”Kysy joltain muulta…”

~

Ruki makasi Aoin sängyssä peiton alla, hän odotti toista viereensä hampaanpesulta. Poika mietti, miksi vanhemmalla oli iso parisänky, vaikka asui yksin. Asia häiritsi häntä.

”Nukutko jo?” mustahiuksinen kysyi hiljaa sulkiessaan makuuhuoneen oven perässään.
”En”, nuorempi kuiskasi ja veti peiton kokonaan ylleen.

Aoi kömpi pojan viereen oman peiton alle.

”Onko sinulla ollut seurustelusuhteita ennen minua?” Ruki kysyi nopeasti peiton alta.

Aoi kääntyi katsomaan puhuvaa peittoa yölampun valossa. Hän oli hieman yllättynyt toisen kysymyksestä, mutta tietenkin se oli luonnollinen. Totta kai hän haluaa tietää, jos aikoo seurustella kanssani.

”Ei, minulla ei ole koskaan aiemmin ollut seurustelusuhdetta kenenkään kanssa”, mustahiuksinen aloitti, käänsi katseensa kattoon ja jatkoi, ”mutta ollakseni sinulle rehellinen, minulla on ollut seksisuhteita naisten kanssa.”
Rukin silmät rävähtivät auki peiton alla. Hän oli järkyttynyt. ”Siksikö sinulla on parisänky?” poika kysyi sydän kurkussa.

Vanhempi kääntyi katsomaan taas peittoa, jonka alla vaaleahiuksinen piileskeli. Oliko heidän pakko puhua tästä aiheesta? Se sai Aoin olon kiusaantuneeksi.

”No… niin”, mustahiuksinen vastasi myöntävästi.
”Ai”, Ruki inahti. Häntä ahdisti maata sängyssä, jossa hänen uusi poikaystävänsä oli nainut useita naisia. Ja jos Aoilla oli ollut vain suhteita naisten kanssa, miten hän ylipäätään edes halusi olla pojan kanssa?
”Älä mieti sitä liikaa. Ne suhteet eivät merkinneet minulle mitään”, vanhempi sanoi purren huulikoruaan.
”Miten sinä voit edes pitää minusta?” vaaleahiuksinen kysyi ääni väristen. Se paljasti hänet.

Aoi nousi toisen käden varaan ja riuhtaisi peiton pojan yltä. Nuoremman posket olivat märät kyyneleistä.

”Tämä on minullekin ihan uutta. Minulta kesti viikkoja tajuta, että pidän sinusta oikeasti”, mustahiuksinen vastasi otsa kurtussa.
”Miten voin mitenkään riittää sinulle, jos olet tottunut sellaiseen… naisten kanssa?” Rukin ääni murtui ja hän nousi istumaan sängyn reunalle, selkä Aoiin päin.
”Enkö minä tehnyt jo selväksi, että haluan olla kanssasi ja että minä pidän sinusta?” vanhempi huokaisi ja katsoi, kun toinen pyyhki kyyneleitä poskiltaan.
”Anteeksi… Minä vain… Minulla ei ole kokemusta mistään. Olen epävarma kaiken tämän suhteen”, poika selitti murheissaan.
”Tämä on uutta meille molemmille. Älä stressaa liikaa. Pääasiahan on, että haluamme olla toistemme kanssa, eikö?”

Ruki sulki silmänsä ja yritti rauhoittua. Hän vielä pilaisi kaiken epävarmuutensa takia, jos ei alkaisi ryhdistäytyä. Kun poika avasi silmänsä, Aoi oli kyykistyneenä hänen edessään.

”En ole ylpeä siitä, mitä olen tehnyt”, vanhempi sanoi ja otti toisen kädestä kiinni, ”mutta toivon, ettet tuomitse minua heti. Katso tämä kortti, joka meillä on. Jos se ei miellytä sinua, voit mennä, mutta anna tälle ensin mahdollisuus.”

Nuorempi katsoi Aoita silmiin. Pojan piti luottaa häneen, uskoa häneen ja ennen kaikkea päästää hänet lähelleen. Ruki ei voinut alkaa maalata mielensä seiniä mustiksi enää tässä vaiheessa, kun hän oli jo päässyt näinkin pitkälle. Hän ei voinut alkaa rakentaa muureja ympärilleen, hänen piti uskaltaa yrittää.
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

    2 tykkää.
Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 12/?] 18.11.-

ViestiKirjoittaja Tamago » Ma Marras 18, 2013 4:42 pm

A/N: Tässä ois taas yksi osa valmiina. Oon yrittäny tälleen kuukauden välein saada uuden osan ulos ja toistaiseksi oon siinä onnistunutkin. Toki, kaipaisin kommentteja ficciin liittyen, kuten esimerkiksi olisi kiva kuulla mitä mieltä olette Ruki/Aoi parituksesta ja muusta sotkusta, mitä tässä nyt on tapahtunut. Oonko parantanut kuvailuissa jne. Tämän osan jälkeen en julkaise uutta osaa, ellei tämän osan alapuolelle ole ilmestynyt jotain kommenttia mihin tahansa asiaan liittyen. Ja tämä oli uhkaus. Tuntuu hieman turhalta pitää tiheää tahtia yllä, kun en edes tiedä, löytyykö tälle tekstille mielenkiintoa. Enkä haluaisi painostaa teitä tai mitään, mutta tuntuu hieman turhalta uhrata tähän aikaa epätietoisena asioista x ja y. Mutta tässä olisi joka tapauksessa 12. osa. Olkaa hyvä.

Osa 12

Muovin- ja metallinpalaset sinkoutuivat ympäri huonetta puhelimen osuessa seinään. Heitossa oli raivon tuomaa voimaa, eikä poika voinut olla karjumatta sydämensä pohjasta. Uruha vajosi lattialle täristen ja sulki silmänsä. Hänen isänsä oli soitellut hänelle vähän väliä aina siitä sakka, kun poika oli lähtenyt kotoa. Kotaro oli aina soittaessaan humalassa ja uhkaili poikaansa. Nuo lukemattomat uhkailusoitot olivat ajaneet ruskeahiuksisen pojan epätoivon partaalle. Hän ei enää jaksanut kuunnella samaa paskaa päivästä toiseen, hän halusi olla rauhassa. Ainoan vanhemman tappouhkauksien kuuntelu sai Uruhan pään sekaisin. Hänestä oli tullut epätoivoinen ja masentunut. Poika ei enää jaksanut keskittyä mihinkään, hän jaksoi hädin tuskin herätä uuteen päivään yhä uudelleen ja uudelleen. Eikä se kaikki johtunut pelkästään ruskeahiuksisen isästä, osasyyllisenä oli myös lapsuudenystävän menettäminen, Reitan menettäminen. Uruhalla ei ollut enää ketään, kehen turvautua. Reita oli aina ollut paikalla, kun poika häntä eniten tarvitsi, mutta nyt hän oli poissa. Uruha oli yksin, mutta hän pystyi syyttämään vain itseään vaaleahiuksisen menetyksestä. Hänhän oli mennyt ihastumaan toiseen ja pilannut sillä kaiken.

Maatessaan lattialla hänen hengityksestään alkoi tulla katkonaisempaa ja se kävi raskaammaksi. Poika tiesi mihin se johtaisi. Ruskeahiuksinen nousi istumaan lattialla ja alkoi hengittää pinnallisesti. Koko ajan hengityksen tiheys tiheni tihenemistään, kunnes Uruha alkoi hyperventiloida. Paniikki ruokki itse itseään.
Poika nosti kätensä paidankaulukselleen ja venytti sitä. Kuristava tunne ei kuitenkaan kadonnut mihinkään. Uruha yritti huutaa, mutta ääni ei päässyt kulkemaan. Hän nousi lattialta ja hoiperteli kylpyhuoneeseen. Ruskeahiuksinen riisuutui ja laittoi suihkun valumaan. Hengitys oli edelleen pinnallista ja tiheää, se sai pojan silmissä sumenemaan. Uruha laskeutui lattialle ja konttasi sokkona suihkun alle. Hän tiesi pyörtyvänsä pian hapen puutteeseen. Poika käpertyi sikiöasentoon ja antoi veden valua päälleen. Suihkun ääni kohisi pojan korvissa, kunnes hän menetti tajuntansa.

Uruha avasi nopeasti silmänsä ja yski vettä ulos henkitorvestaan. Hän oli vetänyt vettä sisään nenän kautta pyörryttyään. Ruskeahiuksinen nousi kontalleen ja yski yskimistään. Kun siitä ei meinannut tulla loppua, lopulta poika oksensi. Uruha kakoi ja katsoi oksennuksensa valuvan veden mukana lattiaviemäriin. Hän veti syvään henkeä. Paniikkikohtaus oli lakannut pyörtymisen johdosta, ja henki kulki taas. Poika oli ollut tajuttomana pari minuuttia. Uruha nousi polviensa varaan ja huuhtoi itsensä suihkun alla. Tämä ei toki ollut ensimmäinen kerta, kun hän sai paniikkikohtauksen. Ruskeahiuksinen oli alkanut saamaan niitä äitinsä ja veljensä kuoleman jälkeen, kun hänen elämänsä oli suistunut raiteiltaan.

”Missä se helvetin pyyhe on?” Uruha kirosi itsekseen sammutettuaan suihkun. Pojalla oli tasan kaksi isompaa pyyhettä ja nyt ne molemmat löytyivät pyykkikorista. ”Saa luvan kelvata…”

Uruha käveli pyyhe lanteillaan pois kylpyhuoneesta ja istahti sängyn reunalle. Hän katseli lattialla lojuvia palasia, jotka olivat peräisin hänen kännykästään. Poika naurahti epätoivoisesti ja laski katseen syliinsä. Nyt hänen isänsä ei ainakaan enää häiritsisi häntä. Kun seinäkello näytti kahta yöllä, Uruha kuivasi hiuksensa ja kömpi peiton alle nukkumaan. Hänen pitäisi jaksaa aamulla nousta vielä kouluunkin.

~

Reita raahautui vasten tahtoaan harmaaseen aamuun. Hänen vanhempansa olivat huomanneet pojan poissaolot kolmen viikon ajalta, eivätkä he olleet niistä iloisia. Poika ei halunnut olla koulussa, eihän häntä edes kaivattu siellä. Reita sai heti ensimmäiseksi yllättyneitä katseita rinnakkaisluokan tytöiltä astuttuaan koulun pääovista sisään. Kun poika loi jäänsinisillä silmillään katseen tyttöihin, he punastuivat ja kääntyivät pois.

Kun poika oli istuutunut omalle paikalleen luokan keskiosaan, hän tunsi Kain vihaisen katseen porautuvan niskaansa. Tätäkö hänen piti kestää koko loppu lukukausi, hänen entisten ystäviensä vihaa? Hän oli tehnyt paljon virheitä, mutta eniten vaaleahiuksista kadutti Uruhan ystävyyden menetys. Jos poika ei olisi juossut sokeana toisen syliin, hän ei olisi menettänyt ruskeahiuksista. Mutta poika tiesi ystävänsä tunteet itseään kohtaan entuudestaan, joten välirikko olisi ollut lopulta kuitenkin välttämätön. Jossain vaiheessa Reita olisi joutunut torjumaan Uruhan, kun tämä olisi tullut tunnustamaan tunteitaan hänelle, eikö?

~

Uruha istuutui ruokalassa Kain ja Rukin seuraan pöydän ääreen. Molemmat pojat olivat uppoutuneet kokonaan omiin ajatuksiinsa, eivätkä he edes kiinnittäneet huomiota ruskeahiuksisen tuloon. Niinpä tietysti.

”Reitakin on näköjään päässyt taas takaisin kouluun”, ruskeahiuksinen sanoi ystävilleen herättääkseen keskustelua.
”Huomasin”, Kai mumisi ja siirteli ruokaa ympäri lautasta.
”Oletko edennyt Kaorin kanssa mihinkään?” Uruha kysyi ja katsoi ystävänsä surkeaa olemusta.
Mustahiuksinen huokaisi ja katsoi toista murheissaan. ”Me teimme sen.”
”No se oli nopeaa toimintaa”, vanhempi totesi yllättyneenä. ”Mutta miksi näytät noin surkealta? Eikö tämän pitäisi olla hyvä juttu?”
”Me unohdimme ehkäisyn.”
”Voi vittu.”

Nyt Rukikin seurasi keskustelua.

”En ole puhunut hänelle eilisen jälkeen. Hän sanoi hoitavansa jälkiehkäisyn, mutta ei ole ottanut minuun yhteyttä”, Kai huokaisi ja siirsi ruokansa sivuun. ”Olen huolissani.”
”Etkö ole nähnyt häntä tänään koulussa?” Ruki kysyi ja silmäili ruokalassa olevia ihmisiä.
”En. Pelkään vain, että jokin meni vikaan tai että hän ei hoitanut asiaa ollenkaan.”
”Tuskin hän haluaa lasta seitsemäntoistavuotiaana. Kyllä hän on sen puolen varmasti hoitanut”, ruskeahiuksinen sanoi.
”Toivotaan ainakin”, mustahiuksinen tuhahti ja vilkaisi kännykkäänsä. Ei uusia viestejä.
”Soita hänelle”, Uruha kehotti ja katsahti parin pöydän päähän istuutuvaan Reitaan.
”Koulun jälkeen sitten”, Kai mumisi ja nousi pöydästä. ”Menen nyt kirjastoon hoitamaan pari koulujuttua. Nähdään myöhemmin.”

Mustahiuksisen katse osui Reitan selkään. Adrenaliini alkoi virrata pojan suonissa. Miten toinen oli kehdannut kajota Kaoriin, vaikka Reita tiesi hyvin Kain tunteet tyttöä kohtaan? Mustahiuksinen ei voinut ymmärtää toisen käytöstä ja oli siksi vihainen.

”Miten sinulla menee? Onko päätäsi vielä särkenyt?” Uruha jatkoi keskustelua Rukin kanssa.
”Pääni on ok”, vaaleahiuksinen vastasi ja hipaisi nopeasti tikkejä otsallaan.
”Sinäkin olet vaikuttanut tänään hieman poissaolevalta”, ruskeahiuksinen yritti saada nuoremman puhumaan.
Ruki mietti hetken, mitä sanoisi toiselle. Hän ei kehdannut kertoa kaikkia päätään vaivaavia asioitaan pojalle. Lopulta vaaleahiuksinen rajasi huolensa yhteen lauseeseen: ”Riitelin äitini kanssa.”
”Aijaa”, ruskeahiuksinen sanoi epäuskoisena, muttei jaksanut kysellä enempää. Hänellä oli omiakin murheita.

Uruha katseli vaivihkaa Reitaa ja mietti, kaipasiko vanhempi yhtä paljon hänen seuraa kuin ruskeahiuksinen kaipasi Reitan? He olivat tunteneet toisensa aina, eivätkä heidän riitansa olleet koskaan kestäneet näin kauan. Nyt kyse oli kuitenkin suuremmista asioista. Uruhakaan ei ymmärtänyt Reitan viimeaikaista käytöstä, mutta oli valmis antamaan toiselle anteeksi omalta osaltaan.

~

Viimeisen tunnin jälkeen Reita oli helpottunut selvittyään koko päivän koulussa ilman välikohtauksia. Poika oli odottanut vihaisempaa vastaanottoa, olihan hän sentään loukannut jokaista ystäväänsä. Kun Reita oli saanut oikeat kirjat reppuunsa lokerosta, hän suuntasi ulos. Vaaleahiuksinen huomasi Uruhan nojailevan koulun porteilla, hän yritti kävellä toisen ohi huomaamatta, mutta epäonnistui siinä.

”Reita”, ruskeahiuksinen aloitti määrätietoisella äänellä, kun puhuteltu oli kävellyt pojan kohdalle.
”No mitä?” vaaleahiuksinen tokaisi ja jatkoi kävelyä eteenpäin. Uruhan piti juosta vanhempi kiinni.
”Olet ollut täysi kusipää meitä kaikkia kohtaan, tiedäthän sen?” ruskeahiuksinen sanoi ja vilkaisi vanhempaa nopeasti.
”En jaksa kuunnella saarnaasi”, Reita tuhahti ja kiristi kävelytahtiaan.
”En tullut nyt tappelemaan kanssasi”, Uruha ärähti ja tarttui toista käsivarresta.
”No mitä sinä sitten haluat?” vanhempi murahti ja riuhtaisi kätensä irti toisen otteesta.
”Unohdetaanko tämä meidän sotkumme?” Uruha puuskahti ja pysähtyi.
Reita lakkasi kävelemästä ja katsoi ystäväänsä epäluuloisesti.
”Tämä on ollut tyhmintä, mitä olemme koskaan tehneet. Unohdetaan, että me koskaan teimme mitään sellaista”, nuorempi pyysi ja katsoi vaaleahiuksista anteeksiantavasti. Hän halusi parhaan ystävänsä takaisin.
”Kyllä se minulle sopii. Se oli muutenkin… outoa”, vanhempi sanoi kiusaantuneesti ja potki kengällään maata.
”Niin oli. Ystäviä?” Uruha katsoi ystäväänsä lempeästi ja ojensi tälle kättään sovinnon merkiksi.
”Aina”, Reita vastasi ja veti toisen nopeasti tiukkaan halaukseen. Ruskeahiuksinen yllättyi, mutta kietoi lopulta kätensä pojan ympärille.
”Haluatko tulla meille? Voisimme jutella rauhassa”, vanhempi ehdotti vetäydyttyään pois halauksesta.
”Totta kai”, nuorempi vastasi hymyillen.

~

Ruki käveli ripeästi koulusta Aoin asunnolle. Pojan vatsa oli täynnä perhosia ja odotusta. Hän oli viettänyt viime yön toisen kainalossa nukkuen, ja odotti nyt innolla mitä tuleva toisi tullessaan siitä sivuseikasta huolimatta, että miehellä oli takanaan useita seksisuhteita. Vaaleahiuksinen näki jo kaukaa Aoin istuvan rappusilla polttamassa tupakkaa. Poika juoksi loppumatkan toisen luo.

”No jopas sinulle tuli kiire”, mustahiuksinen naurahti ja veti nuoremman syliinsä istumaan. Ruki tiputti repun maahan ja kietoi kätensä toisen ympärille.
”Ehti tulla jo ikävä”, nuorempi kuiskasi ujosti.
”Niin minullekin”, Aoi sanoi lämpimällä äänellä ja siirsi toisen sylistään. ”Haluan antaa sinulle jotain.”
”Aijaa?” Ruki sanoi ihmeissään ja katsoi, kun vanhempi kaivoi takintaskusta avaimen.
”Olen toisinaan töissä, kun pääset koulusta. Haluan, että pääset sisälle milloin vain haluat”, mustahiuksinen selitti ja ojensi asuntonsa avainta toiselle.
”Uskallatko sinä antaa minulle asuntosi avaimen? Oletko sinä ihan sekaisin?” Ruki älähti ja katsoi toista silmät pyöreinä. ”Eikö sinua pelota, että pengon asuntosi perinpohjaisesti tai varastan tai jotain?”
Aoi naurahti. ”En usko, että tekisit mitään sellaista. Ja mitä asuntoni penkomiseen tulee… Siellä ei ole mitään, mitä et saisi nähdä, joten ihan vapaasti.”
”No en minä mitään sellaista tekisi, mutta… Miten voit luottaa minulle asuntosi avaimen?” vaaleahiuksinen tuhahti epäuskoisena. Oliko toinen aivan järjiltään?
”Et sinä kuitenkaan kotiisi menisi, enkä pidä ajatuksesta, että harhailet ympäri kaupunkia vain sen takia, ettei sinulla ole paikkaa minne mennä”, vanhempi selitti ja tumppasi tupakkansa kengällään. ”Olen huolissani sinusta.”

Ruki meni sanattomaksi. He eivät edes tunteneet toisiaan kunnolla, ja silti toinen oli valmis antamaan hänelle asuntonsa avaimen ja sanoi tuollaisia asioita tosissaan.

”Haluan, että otat tämän, okei?” mustahiuksinen huokaisi ja puri huulikoruaan ojentaen edelleen avainta kylmässä kädessään.
”Mutta…”
”Nyt otat sen jumalauta!” Aoi huudahti ja tunki avaimen hieman väkivaltaisesti toisen nyrkkiin. ”Haluan, että palaat joka päivä takaisin luokseni. Nyt sinulla on sitä varten avaimeni, enkä halua kuulla mitään vastalauseita.”

Ruki avasi hitaasti nyrkkinsä ja katsoi avaimen painamaa jälkeä ihossaan.

”Tule nyt sisälle kanssani”, vanhempi käski ja nousi rappusilta avatakseen oven.
”Okei”, vaaleahiuksinen myöntyi, laittoi avaimen talteen reppuunsa ja hipsi sisälle vanhemman perässä.
”Onko sinulla nälkä?” mustahiuksinen kysyi lempeästi kadottuaan keittiöön.
”Ei oikeastaan”, Ruki vastasi ja istahti sohvalle olohuoneeseen.
”Sinun pitäisi syödä”, Aoi sanoi ja kurkkasi nuorempaa huolestuneena jääkaapinoven takaa. Häntä huolestutti toisen luiden näkyminen ihon läpi.

Nuorempi käänsi katseensa keittiöön ja kohtasi vanhemman huolestuneet kasvot.

”Minulla ei ole nälkä, ihan tosi”, vaaleahiuksinen yritti vakuuttaa toisen, turhaan.

Aoi käveli nuoremman luokse ja riisui tältä nopeasti hupparin sekä t-paidan pois ennen kuin Ruki ehti reagoida asiaan mitenkään.

”Mitä sinä teet?” Ruki kivahti ja yritti vetää vaatteita toisen otteesta takaisin suojakseen.
Aoi riuhtaisi vaatteet lattialle ja tarttui voimakkaasti toisen käsivarresta kiinni johdattaakseen tämän makuuhuoneeseen.
”Mitä sinä aiot?” vaaleahiuksinen huudahti järkyttyneenä. Hänellä ei ollut mitään käsitystä, mitä toinen aikoi tehdä.
”Katso nyt itseäsi!” mustahiuksinen ärähti nuoremmalle ja kiskoi tämän seisomaan kokovartalopeilin eteen. Ruki käännähti saman tien pois peilin äärestä, mutta vanhempi käänsi pojan takaisin sitä päin.
”Mitä sinä yrität?” Ruki murahti ja käänsi katseensa pois peilistä. Hän ei halunnut nähdä paljasta ylävartaloaan.
”Käsitätkö sinä edes, kuinka hoikka sinä olet?” Aoi kysyi kärsivällisesti.
”En minä sokeakaan ole”, nuorempi tuhahti ja yritti kääntyä pois, mutta mustahiuksinen esti pojan aikeet pitelemällä tämän olkapäistä tiukasti kiinni.
”Tämän takia sinun pitää syödä”, vanhempi sanoi määrätietoisesti.
”Joo joo”, vaaleahiuksinen murahti ja yritti rimpuilla pois toisen otteesta.
”Et kai sinä tee tätä tahallasi?” Aoi kysyi ja kietoi vahvat käsivartensa nuoremman hennon ylävartalon ympärille.

Ruki lopetti rimpuilun. Kukaan ei ollut aiemmin huomauttanut häntä syömisestä. Kukaan ei ollut aiemmin ollut kiinnostunut hänen hyvinvoinnistaan, kunnes nyt tällä nimenomaisella hetkellä. Poika pidätteli hengitystään. Miksi Aoi näki hänen lävitseen niin hyvin?

”Ruki…” mustahiuksinen yritti määrätietoisella äänellä, muttei saanut toista puhumaan.

Aoi päästi nuoremman irti otteestaan ja katosi olohuoneeseen hakemaan tämän riisuttuja vaatteita. Palattuaan huoneeseen hän huomasi Rukin pyyhkivän silmiään.

”Tule”, vanhempi käski lempeästi ja veti toisen viereensä istumaan sängylle. ”Pue nämä päällesi.”

Ruki katsoi hetken vaatteitaan ja puki ne sitten ylleen ripeästi pidätellen kyyneleitä.

”Miksi sinä et syö?” mustahiuksinen kokeili kepillä jäätä.
”Syönpäs”, nuorempi tiukkasi ja veti hupun päähänsä.
”Mutta et tarpeeksi.”
”Ei vain ole nälkä”, Ruki huokaisi ja leikki hupparinsa naruilla.
”Kyse ei ole siitä. Sinä vain et halua syödä”, Aoi totesi ja katsoi toista tarkkaavaisesti.
”Kyse ei ole siitä, vaan…” vaaleahiuksinen tokaisi ja keskeytti sitten lauseensa.
”Vaan mistä?”

Ruki oli hiljaa. Hän ei halunnut puhua asiasta.

”Helvetti, Ruki!” vanhempi karjaisi ja kaatoi toisen makuulle. ”Kun minä kysyn sinulta jotain, sinä myös vastaat siihen!”
”Minä en vain pysty syömään enempää kuin syön, okei? Olen syönyt vuosia näin vähän, enkä pysty syömään enempää ilman, että oksennan!” Ruki karjui ja työnsi toisen pois yltään.
”Mutta tuo ei ole tervettä!” Aoi huudahti ja nousi istumaan toisen viereen. Vaaleahiuksinen katsahti vanhempaa ärsyyntyneenä.
”No sitten ei ole”, nuorempi sähisi hampaidensa välistä ja nousi sängyltä.
”Miten voit olla kuin asia olisi aivan normaali?” vanhempi tokaisi ja hieroi turhautuneena kämmenillään silmiään.
”Koska se on normaalia minulle! Anna olla jo”, nuorempi ärähti ja poistui olohuoneeseen.

Ruki seisahtui keskelle huonetta ja antoi katseensa harhailla nopeasti sen ympäri. Nahkasohvat, lasipöytä. Se sama helvetin lasipöytä kuin Reitalla.

”Voi vittu!” Ruki karjaisi ja nappasi sohvapöydästä kömpelösti kaksinkäsin kiinni. Kun poika oli saanut nostettua pöydän ilmaan, Aoi ilmaantui olohuoneeseen.
”Mitä sinä teet?!” mustahiuksinen karjaisi ja nosti kätensä korvilleen samaan aikaan, kun Ruki paiskasi lasipöydän seinään. Lasinsirpaleet sinkoutuivat ympäri huonetta ja pojan ote pöydästä irtosi. Lasin rikkoutuva ääni täytti huoneen, ja Ruki nosti käsivarret kasvojensa suojaksi, jotta sinkoilevat lasinsirpaleet eivät repisi hänen kasvojaan auki. Kun pöydän runko oli hajalla lattialla ja lasinsirpaleet ympäri huonetta, Aoi laski kätensä korviltaan ja kohdisti katseensa tärisevään Rukiin. Vaikka poika oli niin pieni, hänestä lähti äänen lisäksi myös paljon voimaa, jos hän niin tahtoi.

Ruki rojahti lattialle kontalleen ja huusi kivusta lasinsirujen lävistäessä hänen kämmentensä ihon, ja käsien puristaminen nyrkkiin sai sirut vain porautumaan yhä syvemmälle kämmeniin. Poika katsoi verensä valuvan auenneista käsistään lattialle ja sitä peittäville lasinsiruille. Aoi oli rientänyt toisen vierelle ja veti tämän polvilleen. Mustahiuksinen katsoi toisen verisiä käsiä, joissa oli pystyssä veren tahrimia lasinsiruja. Pojan kädet tärisivät. Vanhempi auttoi pojan jaloilleen ja johdatti tämän keittiöön.

”Istu siihen tuolille”, mustahiuksinen käski ja alkoi penkoa keittiökaappeja. Ruki istahti täristen ja kivusta kivisten pienen ruokapöydän ääreen. Poika yritti kaivaa sormillaan siruja ulos kämmenistään, mutta onnistui vain työntämään niitä yhä syvemmälle ihoon. Vaaleahiuksinen inahti kivusta.
”Älä tee mitään!” Aoi karjaisi ja istahti poikaa vastapäätä pöydän ääreen sideharso, desinfiointiaine ja pinsetit käsissään. ”Anna minä hoidan tämän.”

~

Uruha makasi pää Reitan sylissä olohuoneen kankaisella sohvalla ja kuunteli, kun poika selitti käytöstään ja kirosi tekojaan. Vanhempi ei tiennyt, mikä häneen oli mennyt.

”Kun Ruki tuli kouluumme, minä jotenkin…”
”Ihastuit häneen”, ruskeahiuksinen totesi ja katsahti vanhempaa jäänsinisiin silmiin.
”En tiedä. Nyt tunnen vain suuttumusta häntä kohtaan, mutta hän jotenkin sekoitti pääni. Kun luulin, että hän ja Aoi ovat yhdessä, juoksin syliisi. En tiedä miksi tein niin.”
”Oletit saavasi minulta huomiota, jota halusit saada Rukilta. Tiesit, että olin ihastunut sinuun”, nuorempi sanoi hiljaa. ”Olin helppo kohde.”
”Anteeksi. En osaa selittää tätä kaikkea”, Reita huokaisi ja kietoi sormensa toisen pitkiin hiuksiin.
”Ei se mitään. Kun Ruki tuli kuvioihin, minusta tuli mustasukkainen. Pelkäsin menettäväni parhaan ystäväni, ja jotenkin ne tunteet… muotoutuivat syvemmiksi”, Uruha selitti ja sulki silmänsä. Hän oli helpottunut, että hän pystyi vielä puhumaan Reitan kanssa yhtä rennosti kuin ennen. ”Mutta se oli outoa. Eikö sinustakin?”
”Kyllä”, vaaleahiuksinen naurahti hieman kiusaantuneena. ”Olet paras ystäväni. Olet aina ollut ja tulet aina olemaan.”
”Kyllä. Ei mitään muuta”, ruskeahiuksinen sanoi hymyillen. ”Mutta Kaoriin sekaantuminen oli kyllä ilkeä temppu Kaita kohtaan.”
Reita vakavoitui ystävänsä kanssa. ”Niin oli, enkä ole mitenkään ylpeä teostani.”
”Sinun täytyy pyytää häneltä anteeksi”, nuorempi käski ja nousi istumaan.
”Teen sen heti huomenna koulussa”, lasisilmäinen lupasi ja katsoi ystäväänsä hieman surumielisesti.
”Hyvä”, Uruha sanoi ja hymyili toiselle kannustavasti.
”Olen kyllä ollut täysi kusipää”, Reita huokaisi ja vajosi syvemmälle sohvaan.
”Niin olet, mutta saat anteeksi. Ainakin minun osaltani.”

Reita hymyili ystävälleen.

”Oletko vielä saanut niitä kohtauksia?” vanhempi kysyi ja kurtisti otsaansa. Hän oli usein ollut paikalla rauhoittamassa ystäväänsä, kun toinen sattui saamaan sellaisen.
Uruha katsahti vaaleahiuksista sydän kurkussa. ”Olen saanut niitä tasaisin väliajoin viimeaikoina.”
”Nekö ovat lisääntyneet?” nenänsä peittänyt poika kysyi ja suoristi asentonsa sohvalla.
”Valitettavasti”, Uruha huokaisi.
”Onko siihen jokin erityinen syy?” Reita tiedusteli ja kurtisti otsaansa.
”Isäni on soitellut uhkailupuheluja lähes joka päivä. Eilen hajotin kännykkäni, kun en enää jaksanut”, nuorempi aloitti ja jatkoi: ”Sitten tietenkin on ollut välirikko kanssasi. Se on tuntunut pahalta.”

Reita veti ystävänsä kainaloon ja silitteli tämän hiuksia rauhoittavasti.

”Se paskiainen saa vielä joku päivä maksaa teoistaan”, vaaleahiuksinen murahti vihaisesti.
”Sentään meidän välimme on taas kunnossa”, nuorempi huokaisi ja nojasi päätään toisen olkapäähän.
”Onneksi.”

~

Ruki makasi hiljaa parisängyllä ja kuunteli makuuhuoneen oven takaa kuuluvaa imurin hurinaa. Aoi oli käskenyt pojan makuuhuoneeseen siksi aikaa, kun siivosi tämän aiheuttamaa sotkua. Vaaleahiuksinen katseli sideharsolla peitettyjä käsiään. Poika tunsi, kuinka haavat sykkivät niiden alla. Hänellä oli vain t-paita yllään, ettei olisi tuonut lasinsiruja vaatteissaan makuuhuoneeseen. Ruki kävi päässään läpi keittiössä käytyä keskustelua Aoin kanssa.

”Mikä helvetti sinuun oikein meni?” Aoi murahti kaivaessaan siruja toisen kädestä.
”Se pöytä oli samanlainen kuin Reitan kodin olohuoneessa, joten mikäköhän minuun meni? Etenkin kun sinä yrität saarnata minulle syömisestä, joka ei edes kuulu sinulle!”
”No jos se pöytä kerran oli samanlainen kuin Reitalla, niin menkööt”, mustahiuksinen mumisi keskittyessään toisen käsien putsaamiseen.
”Ja se oli juuri se nimenomainen pöytä, johon löin pääni ja sain nämä saatanan tikit”, Ruki murisi ja kiristeli hampaitaan.
”No siinä tapauksessa pöydällä ei ole mitään väliä”, vanhempi huokaisi ja katsahti nuorempaa suoraan vihaisiin silmiin. ”Mutta syömisesi kuuluu silti minulle. Haluan, että olet terve.”
”Minä olen, mutta pienemmässä mittakaavassa”, vaaleahiuksinen tuhahti turhautuneena.
”Eikö sinua itseäsi muka yhtään häiritse, että luusi paistaa ihosi alta?” huulikorun omaava kysyi ja katsoi toista tarkkaavaisesti.

Nuorempi ei sanonut mitään, hän katseli vain pöydän kulunutta pintaa. Totta kai häntä häiritsi asia, mutta ei hän sille mitään voinut.


Ruki hätkähti ajatuksistaan, kun Aoi ilmestyi makuuhuoneen ovenrakoon.
”Sotkusi on nyt siivottu. Voit tulla takaisin tänne, jos haluat”, mustahiuksinen ilmoitti lempeään sävyyn ja katsoi toista tummilla silmillään.
Vaaleahiuksinen nousi käsivarsiensa varaan ja nousi sängyltä. Pojalla oli hieman alaston olo.
”Laitoin muuten vaatteesi vaatekaappiini, kun olit koulussa”, vanhempi selitti ja raapi niskaansa. Hän katsoi, kun vaaleahiuksinen etsi kaapista farkut ja puki ne ylleen. Aoi tarttui poikaa varovasti paketoidusta kädestä ja johdatti tämän keittiöön. Vanhempi oli kattanut esille päivällistä.
”Näen sinun suunnitelmasi lävitse”, Ruki tuhahti ja istahti toiselle tuoleista.
”Tee tämä minun mielikseni”, mustahiuksinen huokaisi ja istui poikaa vastapäätä. ”Jos sinä lisäät pikkuhiljaa syömistesi määrää, tämän pitäisi toimia.”
Ruki huokaisi ja tarttui vastahakoisesti edessään olevaan ruokaan. ”Jos sinä niin sanot.”
Viimeksi muokannut Tamago päivämäärä To Marras 21, 2013 6:13 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

    3 tykkää.
Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 12/?] 18.11.-

ViestiKirjoittaja Aia » Ke Marras 20, 2013 8:18 pm

Tamago: Ihmetyksekseni et ole saanut tähän viimeisen lukusi (12) jälkeen yhtään kommentteja. Olen käynyt useammin tällä foorumilla lukemassa ihmisten loistavia kirjoituksia. Toissa päivänä eksyin lukemaan tätä sinun tekstiäsi. No, täällä olisi yksi innokas lukija! (Ja varta vasten tänään kirjauduin tänne vastatakseni sinulle :) Kovasti jää harmittamaan jos tähän ei jatkoa tule... Mielenkiinnolla jään odottamaan, tuleeko tähän jatkoa joku kaunis päivä.

Olet saanut hahmot mielenkiintoiseksi. Teksti on mielestäni sujuvaa, helppoa ja mukavaa luettavaa. Kuvailua on mukavasti. Parhaita hahmoja (joista tässä tykkään) on Reita ja Ruki. Varsinkin Ruki.
Voi, en minä osaa palautetta kovin antaa... Ruusuja sinä tästä minulta saat (ja kai sekin jotain kertoo kun varta vasten tähän vastatakseni kirjauduin foorumille!) Mielenkiintoista olisi lukea, mitä oletkaan keksinyt hahmojen päänmenoksi. Ja ylipäänsä miten tämä loppuisi.

Kiitos jo näistä luvuista, jotka ovat ilmestyneet, ja niistä joita mahdollisesti vielä julkaisisit (ainakin minun ilokseni! :)
Anteeksi tästä palautteesta, en tiedä saitko tästä mitään irti... Nyt poistunen taka-alalle ja jään odottamaan.

    2 tykkää.
Aia
Fani
 
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Marras 20, 2013 7:47 pm

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 12/?] 18.11.-

ViestiKirjoittaja Tamago » Ke Marras 20, 2013 9:49 pm

Aia: Voi tätä iloa, kun vihdoinkin saan kommenttia yhdennentoista osan jälkeen. ;__; Ja se tieto liikuttaa ihan, sanonko nyt suoraan että, helvetisti, että ihan varta vasten tämän takia tänne kirjauduit!! Herranjestas. En oo saanut pitämäni tauon jälkeen hirveästi komentteja, joten ajattelin, ettei tälle enää olisi hirveästi mielenkiintoa, mutta kuitenkin nyt tuntuu että ainakin muutama lukija löytyy vielä. Tai ehkä teitä on enemmänkin, mutta moni ei pidä ääntä. Toivon, että edes ainakin yksi kommentti tulisi aina osan jälkeen. Ja jatkosta ei tarvitse olla huolissaan niin kauan, kun saan edes sen yhden kommentin aina uuden osan jälkeen, koska multa kyllä löytyy mielenkiintoa ja aikaa ja rahkeita kirjoittaa tämä tarina loppuun, kunhan tiedän, että tätä seurataan. (Hui pitkä virke.)
Ja on mukava kuulla, että pidät tekstistä ja henkilöistä. Oon nähnyt erityisesti vaivaa kehitellä kaikenmaailman kiemuroita ja juonenkäänteitä ja luonteenpiirteitä ja vaikka mitä näille herroille ja luomilleni sivuhahmoille. Ja voin sanoa jotain myös tämän ficin pituuteen liittyen, että tästä on tulossa varmastikin yli 20 osainen. Toivon, että tulet lukemaan tämän loppuun asti ja ilmaisemaan mielipiteitäsi jatkossakin tarinaan ja hahmoihin liittyen, ja miksei jopa teknilliseenpäänkin puoleen. Toivottavasti Reita ja Ruki pitävät mielenkiintoasi yllä vielä tarinan edetessäkin! ;) Näin lopuksi haluan kiittää hirmuisesti kommentistasi, jota varten tänne kirjauduitkin! Tutustu ihmeessä lafin syövereihin ja liity joukkoomme! Hih!
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

    1 tykkää.
Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 12/?] 18.11.-

ViestiKirjoittaja Aia » Ke Marras 20, 2013 10:20 pm

Tamago: ihana lukea miten kommenttini ilahduttaa sinua! :) Ja voi miten ihanan pitkä tästä onkaan tulossa (yli 20), ja yritän parhaani mukaan ainakin jotenkin kommentoida ;D
En tiedä oisinko tänne kirjautunut jos joku olisi tänne kommentoinut.. Mutta mukava näin, varmasti tulen jatkossakin pyörimään tällä foorumilla. Jos en itse kirjoittaakseni sen kummemmin niin ainakin lukemassa (ja kenties kommentoimassa,jos osaan) näitä kirjoituksia (sanotaanko niitä ficeiksi vai miksikä :D) Miksi en itse tule kirjoittamaan niin yksinkertaisesti sen takia kun mie en osaa :P eikä oikein aikaakaan löydy kirjoittaa (ja jos osaisinkin niin loppuun en osaa kirjoittaa kun teksti vain paisuisi ja paisuisi eikä loppua näkyisi koskaan :D kuten tarinoillani on yleensä tapana käydä :P)

Tähän lafiin tutustuin periaatteessa n.muutama kuukausi sitten, kun innostuin (ja löysin elämääni) the GazettEsta/The GazettEn, uulalaa! Sitä myöten googlen kautta löysin tänne ja aika ajoin olen lukenut varsinkin kyseiseen bändiin liittyviä tekstejä. Ja täytyy sanoa että olen saanut lukuelämyksiä! :) ja miten jotkut osaavatkin kirjoittaa niin hyvin! :)

    1 tykkää.
Aia
Fani
 
Viestit: 3
Liittynyt: Ke Marras 20, 2013 7:47 pm

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 12/?] 18.11.-

ViestiKirjoittaja akumu » To Marras 21, 2013 3:07 pm

Sain viimeyönä luettua nämä loputkin osat ja päätin nyt sitten yllättää sut tällaisella pienellä kommentilla! :)

Mä en ole sitten aikoihin lukenut tai edes kommentoinut mitään suomeksi, joten en tosiaankaan tiedä, mitä tästäkin hommasta tulee. Mutta yritän parhaani! Ensinnäkin, haluan sanoa, että sun kirjoitustyylisi on kehittynyt huomattavan paljon aiemmista luvuista. Olen siis tykännyt tästä ficistä ihan alusta asti, koska teinidraama ja the GazettE yhdistettynä ei vain voi olla huono. Kirjoitat asioita sujuvasti, et toista liikaa asioita tai kiertele tai kaartele. Näyttää siltä, että teksti on aivan luonnollisesti muodostunut paperille ja/tai tietokoneelle :) Tässä ficissä kaikki asiat ovat jotenkin niin arkipäiväisiä ja siitä tykkään todella paljon! En ainakaan itse löytänyt asioita, jotka vaikuttaisivat todella yliammutuilta tai sellaisilta, joille itse nyrpistäisin nenääni. Erityisesti tykkäsin tuosta kohdasta, kun Kai kauhistui, etteivät olleet Kaorin kanssa käyttäneet ehkäisyä. On tullut sellaisiakin ficcejä aikojen saatossa luettua, että mies ja nainen eivät ole käyttäneet ehkäisyä, eikä asiasta ole sen koommin enää puhuttu. Tuo ehkäisyvälineen puuttuminen oli jotenkin todella kiva pikku yksityiskohta, tykkään Kaista muutenkin todella paljon tässä ficissä! Hän ei ole sellainen, joka vain hymyilee, koska kaikki hänen elämässään on hyvin; hänellä on teinin lailla ongelmia, etenkin suhdesotkuja. Kunhan vain Kaori nyt olisi tosissaan, eikä vetäisi Kaita nenästä, koska mä nyt en ole muutenkaan järin innokas Kaori-fani ollut ollenkaan ja sekin vielä, kun hän vehtasi Reitan kanssa... Ei hyvää päivää, sanon minä.

Aiemmin olen nalkuttanut kirjoitusvirheistä, mutta nyt, kun en ole kolmea lukua kommentoinut niin jätin myös kirjoitusvirheet etsimättä. Muutama tosin pilkisti silmääni! Olit jossain vaiheessa kirjoittanut "parhaan ystävän" yhteen, mutta se ei ole yhdyssana. Mulla on aina ollut tapana tarkistaa tällaiset yhdyssana-asiat sillä tavalla, että laitan kahden sanan väliin -kin-päätteen ja katson sopiiko se siihen millään tavalla. Okei, täytyy myöntää, että parhaankin ystävän saattaa kuulostaa oudolta, mutta se ei ole mikään mahdottomuuskaan. Siitä voi huomata, että kyseinen sana ei ole yhdyssana. En muista, missä luvussa tämä virhe piileksi, mutta muistaakseni kymmenennessä tai yhdennessätoista luvussa. Muutama sellainenkin virhe löytyi, joissa kirjaimet olivat vaihtaneet paikkaa, tässä yksi esimerkki, joka pisti silmään:

”Onko tiellä ollut suhde?” Uruha lipsautti.

Teillä

Muuten teksti oli oikein sujuvaa ja lähestulkoon virheetöntä, mikä on hyvä juttu :)
Haluaisin vähän kertoa mun omia ajatuksiani näistä henkilöistä. Vaikka Uruhalla on vaikeaa isänsä tappouhkauksien ja paniikkikohtausten takia, musta tuntuu, että Ruki on silti kaikista haavoittuvaisin. Enkä sano tätä siksi, koska Ruki on yllättäen mun lempihahmoni tässä ficissä: mulla vain on sellainen vahva fiilis, että hän voisi särkyä vielä pahemminkin. Hänen äitinsä - Satsukiko hänen nimensä nyt oli - on ollut ihan jäätävä biatch mun mielestäni, mutta se nyt ei ole mikään yllätys, hän nyt kuitenkin on aika ahdasmielinen. Hyvä että Ruki kuitenkin pisti vastaan ja lähti pois kotoaan! Ainakin hän päätyi Aoin luokse (vaikka mulla on semisti vaikeuksia yrittää hyväksyä kyseistä miestä). Toivotaan kuitenkin, että Rukin äiti ymmärtää asian poikansa kannalta. Ei sitä oikeaa isää kuitenkaan korvaa edes isäpuoli, josta Ruki nyt ei kyllä muutenkaan pidä :-D
Musta on myös melko ikävää, jos Rukilla alkaa ilmetä anoreksian oireita. Tietenkin se on ihan luonnollista käyttäytyä tuolla tavalla ja jättää syöminen pois, koska hänhän myönsi olevansa huomionhakuinen persoona. Tykkään jotenkin Rukin tavasta ajatella! Koska hän ei ole saanut huomiota omalta isältään, hän hakee sitä muilta (mutta miksi juuri Aoilta?! Reituki it is!), vaikka sitten syömällä todella vähän ja laihduttamalla itsensä hyvin laihaksi. Mielenkiintoinen juonenkäänne tosiaan, en odottanut, että yhdistäisit tähän vielä syömishäiriönkin mukaan :) Haluan tietää lopettaako Ruki koko touhun, kun sai Aoin nyt poikaystäväkseen vai johtuuko koko asia jostain ihan muusta (kuten esimerkiksi salaisesta kaipuusta Reitaa kohtaan --)!

Aoista sen verran, että se vaikuttaa mun silmissäni niin ällöltä perseennuolijalta ja epäilyttävältä :( En tiedä miksi, mutta siis -- ! Olen vain jotenkin pitänyt koko miestä ihan himmeänä ihmisenä enkä ymmärrä, miksi Ruki jaksaa hänen huutamistaan. Mun mielestäni hän ei ole ollenkaan romanttinen persoona ja aivan liian omistushaluinen. Omistushaluisuus on toki kivaa ficeissä, mä tykkään, mutta musta Aoin käyttäytyminen on vähän liikaa. En sano, että sun kirjoitustyylissäsi olisi jotain vikaa, ei ei, musta vain Aoi on _hahmona_ erittäin hämäräperäinen tyyppi :-D Olet osannut kirjoittaa hänestä vähän erilaisemman henkilön kuin mitä hän muissa ficeissä normaalisti olisi. Plussaa siis siitä! Jotenkin siis pidän Aoista hahmona, mutta jotenkin mä en voi sietää sitä. Ihan kivaahan se on, että hän huolehtii Rukin laihuudesta ja niin edespäin, mutta -- dfkjhnldk en mä tiedä, olet onnistunut jakamaan mun tunteet kahtia enkä tiedä, miten selittäisin asian! Tässä kuitenkin yksi lainaus, jonka seurauksena mun olisi tehnyt mieli sanoa Aoille suorat sanat:

”Helvetti, Ruki!” vanhempi karjaisi ja kaatoi toisen makuulle. ”Kun minä kysyn sinulta jotain, sinä myös vastaat siihen!”
”Minä en vain pysty syömään enempää kuin syön, okei? Olen syönyt vuosia näin vähän, enkä pysty syömään enempää ilman, että oksennan!” Ruki karjui ja työnsi toisen pois yltään.

Aoi, ei saa huutaa itseäsi nuoremmalle :( Tässä kohtaa meinasi tulla mullakin itku silmään, koska Aoi on liian päällekäyvä.

Reita ja Uruha selvittivät sotkunsa viimeinkin, hieno homma! Ainut vain, että olisin toivonut Reitan matelevan Uruhan jalkojen juureen; hänhän se kuitenkin väärin teki, eikä Uruha. Toivotaan kuitenkin, että Reita saa hoidettua välinsä kuntoon myös Kain ja Rukin kanssa :) Mietin muuten koko lukemisen ajan, että onko Reita edelleen ihastunut Rukiin vai oliko se vain pelkkä hairahdus? Hmm, olisi kiva saada tietää vastaus tähänkin kysymykseen! Rukikin vakuutteli Aoille, ettei välitä Reitasta sillä tavalla, mutta miten musta tuntuu, että asia ei ole ihan niin yksinkertainen kuin mitä hän pienessä päässään kuvittelee. Aoilta hän saa sellaista huomiota kuin jollain tasolla toivookin, mutta Reita sen sijaan on lähempänä hänen sydäntään? En tiedä, mutta mulla on vahvat aavistukset siitä, että ainakaan Reita ei ole vielä ihan kokonaan päässyt yli! Olenko kamala, jos haluaisin lukea sellaisen kohdan, missä Reita ja Aoi tappelevat Rukista? :-D Tykkään niin sellaisista kohtauksista enkä edes tiedä miksi! Tosin, jos nyt oikein muistan niin jossain luvussa heillä oli pientä riitaa keskenään siitä, kummalle Ruki kuuluu...? Vai olenko vain nähnyt unta.

Quottaan vielä pari mun mielestäni hyvää kohtaa!

Pojan piti luottaa häneen, uskoa häneen ja ennen kaikkea päästää hänet lähelleen. Ruki ei voinut alkaa maalata mielensä seiniä mustiksi enää tässä vaiheessa, kun hän oli jo päässyt näinkin pitkälle. Hän ei voinut alkaa rakentaa muureja ympärilleen, hänen piti uskaltaa yrittää.

Jotenkin niin herkkä ja ihana. Love it!

Muovin- ja metallinpalaset sinkoutuivat ympäri huonetta puhelimen osuessa seinään. Heitossa oli raivon tuomaa voimaa, eikä poika voinut olla karjumatta sydämensä pohjasta. Uruha vajosi lattialle täristen ja sulki silmänsä. Hänen isänsä oli soitellut hänelle vähän väliä aina siitä sakka, kun poika oli lähtenyt kotoa. Kotaro oli aina soittaessaan humalassa ja uhkaili poikaansa. Nuo lukemattomat uhkailusoitot olivat ajaneet ruskeahiuksisen pojan epätoivon partaalle.

Tästä jotenkin huokui epätoivo ja haikeus niin hyvin.

”Eikö sinua itseäsi muka yhtään häiritse, että luusi paistaa ihosi alta?” huulikorun omaava kysyi ja katsoi toista tarkkaavaisesti.

Nuorempi ei sanonut mitään, hän katseli vain pöydän kulunutta pintaa. Totta kai häntä häiritsi asia, mutta ei hän sille mitään voinut.

Tykkäsin! Varmaan mun lempikohta koko luvusta :)

Kiitos kuitenkin näistä luvuista ja toivottavasti sait jotain irti tästä kommentista!
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 12/?] 18.11.-

ViestiKirjoittaja Tamago » To Marras 21, 2013 7:11 pm

akumu: AAaa kiitos kiitos kommentistasi! Mun ajatukset on vähän sekaisin asioista x ja y, mutta toivottavasti saisin vastattua sulle jotenkin järkevästi, ettei tästä nyt ole mitään ihan ihme jauhamista..." Mutta! Kyllä, Ruki on haavoittuvaisempi kuin Uruha, vaikka Uruhalla onkin mennyt varmaan 100x pahemmin, mutta sen luonne on vaan kasvanu. Se on vahva persoona kaiken kaikkiaan. Ruki on... eksyksissä. Sehän on muutenkin nuorempi kuin kukaan muista, se on vasta 16 ja tarttis opastusta, mutta no... Äiti on tollanen ja isä ulottumattomissa. Reita on kussu kaiken, mutta ei sekään sydämetön oo. Ehkä se löytääkin vielä tiensä Rukin sydämeen? Who knows. Aoi on... niin vahva luonne. Dominoiva, että ehkä se on meidän kaikkien pikku-Rukille liikaa. Ehkä ei. Ehkä se tarvitseekin just tollasta johtavaa persoonaa?

Kailla taas on tosiaan menossa kuumat paikat. Kuten mainitsitkin tosta ehkäsyn puutteen kirjottamisesta tarinaan... mä olen luonut niille vaikean tilanteen tarkoituksella. ;) Tarvitseehan Kain hahmokin kiekuroita ja yllätyksiä. Ja Kaori on... Kaori. Se on yhtä vuoristorataa koko nainen. Sillä on ongelmia itsensä kanssa ja jättää sen takia peräänsä aina hirveetä sotkua. Ja tiesihän se Reitan sänkyyn hypätessään, että se on yks Kain parhaimmista kavereista. Hyh, kamala nainen, silti Kai on siihen ihan kusessa, se hyväuskoinen hömppä. :')

Tosiaan... Rukin syömishäiriö. Tähän on tulossa vielä mukaan muitakin vähän kipeitä aiheita. Taisin jo jossain vaiheessa lisätä varoituksiin itsetuhoisuuden, jos en väärin muista. Lisäksi mun pitäisi lisätä sinne varmaan pari varoitusta lisää, koska tähän on tulossa vaikka mitä. Tän tunnelma alkaa mennä pikku hiljaa synkemmäksi. Tiedä sitten onko se hyvä vai paha juttu. Suunnittelin tästä aluksi kepeämmän, mutta suunnitelmat muuttuu. Ja kiitos, kun ilmoitit noista yhdyssanavirheistä ja siitä "tiellä" -virheestä. En ollut itse edes huomannut kahden kirjaimen sotkua toisiinsa. :'D Ja toi yhdyssanajuttu, en ollut siitä ihan varma, mutta mun piti tosiaan kirjoittaa ne lopulta erikseen, mutta taisin unohtaa sen kokonaan oikoluettuani tuon osan läpi. Tai sitten oli käynyt tosinpäin ja ajattelinkin kirjoittaa ne kaikki yhteen? En tiedä. Mutta kiitos korjauksesta!

Jajaja... kiitos hirmuisesti kommentista vielä kerran! Kommentit piristää aina. ;__;
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 12/?] 18.11.-

ViestiKirjoittaja fuuka » Pe Joulu 27, 2013 2:12 am

Helou!

Luin tämän koko tähänastisen ficin ny yöllä putkeen (en saanu unta koska katolta putoo tasasin välein lunta..) ja täytyy sanoa et tykkään tästä kovasti :3 Eka mua vähä häiritti ku täs ei lukenu et mikä pairing mut ku vaa aloin lukee ni se unohtu sitte :)

Tää on kokonaisuudes hirmu mielenkiintonen ja koukuttava, on siistiä mite oot saanu kaiken liittymää toisiinsa! Just tollai ku Ruki tuntee Aoin ennestää, Uruha tutustuu työn kautta sitte Aoihin ja sit Aoin adoptioisä ja Rukin isä on karannu toistensa kans :D Tästä vois jonku mielest tulla vähä salkkarimaine vaikutelma, mut mun mielest se on tosi kiva. Ja tää sillai kertoo iha nykymaailmasta -ja nuorista: kaikilla on jollai tasol vaikeeta, koska nuoruuteen kuuluu säätämine/virheiden tekemine samalla ku yrittää ettii itteään ja selvittää et mitä elämältää haluaa. Jooh, pystyn samaistumaa tähän tarinaan.

Kerronnalta ja juonenkululta tää on iha semmone simppeli, tarpeeks kuvailua mut ei kuitenkaa liikaa (joissaki ficeis mä ainaki tuskastun jos kuvailua on nii paljo et se syö koko tarinasta pointin...). Mut joo myönnetään et olisin toivonu Reitan ja Rukin välille syntyvän jotain kaikista vastoinkäymisistä huolimatta, koska reituki on täl hetkel mua puoleensa vetävä xd Tän tarinan kannalta kyl myös Aoi x Ruki on iha jees, tai siis mua viehätti tos alus kauheesti ku ne tutustu toisiinsa ;) Silti Aoi vaikuttaa vähä arvaamattomalta ja vaaralliselta, saa nähä kuinka Rukin käy...
Kai on kyllä semmone hölmö ku siihe naikkoseen nii pahasti rakastu, Uruha on vaa raasu mut onneks ne ny sopi Reitan kans :3

Ja kirjotin tämän kommentin, koska haluisin kovasti lukea jatkoa ja nähä mitä tuleman pitää!
Kuva

    1 tykkää.
Avatar
fuuka
Fani
 
Viestit: 14
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:33 pm
Paikkakunta: Seinäjoki

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 13/?] 4.1.-

ViestiKirjoittaja Tamago » La Tammi 04, 2014 7:20 pm

fuuka: Kiitos kommentistasi! Tää on vähän tällanen "salkkarimainen" kieltämättä. :D Paljon kaikkea siellä sun täällä. Heh. Sentään ei ole vielä kaikki ollut toistensa kanssa! Toivottavasti mielenkiintosi tarinaan säilyy! Ja kuka tietää, vaikka Reita saisikin toisen mahdollisuuden? Arvoituksia, arvoituksia... ;> Ja tässäpä tätä jatkoakin tulisi~

A/N: Tän osan ilmestyminen vähän venyi, kiitos joulun ja kaiken muun säätämisen ja draaman. Mutta! Nyt otin itseäni niskasta kiinni ja kirjotin tän 13. osan loppuun. Tää voi vaikuttaa ehkä vähän "poukkoilevalta" ja ehkä hieman sisällöttömältä, mutta toivottavasti ei liikaa. En vaan pystynyt kirjottaa tähän osaan oikeen mitään muuta kuin tämän kyseisen tapahtuman, joka tässä nyt sitten tulee tapahtumaan. Josta mun pitääkin varoittaa vieläkun muistan... elikkäs: Varoitus! Sisältää kuvaillun itsemurhan! Joskos siitä nyt tuli tarpeeksi näkyvä... ^^' Ei siis kenenkään päähenkilön itsemurha sentään, ehei. Ei tarvitse saada sydänkohtausta. Mutta nyt...

Osa 13

Kai seisoi kuilun partaalla. Pimeys odotti yhden askeleen päässä, yhden lauseen. Tuuli riuhtoi tytön hiuksia, kyyneleet valuivat suunpieliin. Pimeys ympäröi heitä. Tähdet piiloutuivat katulamppujen taakse, niiden sairas hohde peitti kaiken. Kaiken, paitsi totuuden. Mustahiuksinen tiesi, mitä tyttö aikoi sanoa, muttei halunnut kuulla sitä. Ehkäisy ei ollut toiminut. Kaori oli oksentanut sen ulos ja mennyt paniikkiin, kaikkihan tietävät, mitä siitä voi seurata. Mutta miksi…

”En voi olla kanssasi… Kaikki on ihan sekaisin… Mitä jos tulenkin raskaaksi?” kuparihiuksinen nyyhkytti tuuleen.
”Minä olen tukenasi, jos tulet raskaaksi. Päätitpä sitten tehdä mitä hyvänsä, mutta… älä jätä minua. En kestäisi sitä enää toista kertaa”, mustahiuksinen pyysi ja otti toisen käsistä tiukasti kiinni. He olivat leikkikentällä, mutta asiat olivat kaukana leikistä.
”Ei, Kai. En pysty. Olen pahoillani, minä vain… aina epäonnistun kaikessa”, Kaori sanoi ja riuhtaisi kätensä toisen otteesta. ”Ymmärrät myöhemmin, miksi teen tämän.”
”Ei! Enkä ymmärrä! Minä rakastan sinua, helvetti soikoon! Miksen voi olla kanssasi, miksi?!” Kai parkaisi ja katsoi toista epätoivoisesti sumuisiin silmiin.
”En pysty tähän. En pysty enää mihinkään”, tyttö sanoi ilmeettömästi ja katosi lumisateeseen.

Kai seisoi nyt yksin leikkikentällä, hän katsoi pimeyteen, johon Kaori oli kadonnut. Lumisade yltyi pyryksi ja tuulen mukana leijuvat hiutaleet sulivat pojan kasvoille. Hän oli rikki.

~

Mustahiuksinen poika painautui sänkyään vasten ja käpertyi peittoon. Hänen silmänsä yrittivät tottua huoneen pimeyteen, turhaan. Kaikki oli sumeaa kyynelten täyteisissä silmissä. Poika yritti tukahduttaa nyyhkäisynsä peittoon, muttei onnistunut siinä. Hänen onnensa oli päättynyt lyhyeen, jälleen. Miksei toinen päästänyt häntä lähelleen? Hetken onni häilyi sumuisesti pojan mielessä, yö, jonka hän oli saanut viettää toisen vieressä. Miksi sen piti päättyä näin? Kaikki oli epäonnistunut sinä onnen iltana.

”Kaori…” mustahiuksinen lausui itkusta märkään peittoonsa. Tytön kasvot eivät kadonneet hänen mielestään edes unissa.

~

”Muistathan vielä, mitä sovimme?” Uruha kysyi vaaleahiuksiselta ystävältään koulun käytävällä.
”Pyydän anteeksi Kailta”, Reita vastasi huokaisten.

Mustahiuksinen poika laahusti kaapilleen ystäviensä viereen kiinnittämättä heihin minkäänlaista huomiota. Avain ei meinannut sopia lokeron lukkoon.

”Hei, Kai”, Reita aloitti varovasti rykäisten lokeron oven takaa. ”Haluaisin pyytää anteeksi kusipäisyyttäni ja… niin. Olen toiminut viimeaikoina ajattelemattomasti ja olen tosi pahoillani Kaorista ja minusta…”

Kai kääntyi katsomaan Reitaa ilmeettömästi suljettuaan kaapinoven. Vaaleahiuksinen odotti jonkinlaista vastausta jännittyneenä, katse vastahakoisesti toisen synkissä silmissä.

”Ihan sama”, mustahiuksinen sanoi, heitti koulukassin olalleen ja katosi vieressä olevaan luokkaan.
”Sanoinko jotain väärin?” Reita kysyi kääntyen katsomaan ruskeahiuksista ystäväänsä.
”Luulen, että jotain on tapahtunut”, Uruha huokaisi otsa kurtussa. Hän tiesi Kain ja Kaorin välisestä vahingosta. ”Tule, mennään tunnille. Puhun hänen kanssaan myöhemmin.”
”Joo”, vaaleahiuksinen sanoi ja oli poistumassa luokkaan Uruhan perässä, kunnes hänen katseensa kohtasi Rukin käytävän toisessa päässä. Pojan sydän jätti lyönnin ja toisenkin välistä, eikä hän kyennyt liikkumaan. Vanhempi huomasi säikähdyksen nuoremman kasvoilla.
”Tuletko sinä?” Uruha huikkasi luokan ovelta ystävälleen.
”Joo…”

Reita istuutui pulpetin taakse ja katseli vaivihkaa käytävälle avonaisesta ovesta. Pojan sydän tykytti ja hänen olisi tehnyt mieli vajota maan alle. Tietenkin hänen pitäisi pyytää anteeksi myös Rukilta. Reitahan oli tönäissyt toisen pöytää päin, eikä siitä selvitty vahingoitta. Pian lasisilmäisen pojan katse nauliintui paikoilleen, kun Ruki käveli luokan ohi vilkaisten Reitaa tulkitsematon ilme kasvoillaan. Uruha katsoi Reitaa taaempaa vaitonaisena, nojaten käteensä.

~

Kaori katsoi tyhjiä kasvojaan kylpyhuoneen peilin kautta, hän oli yhtä tyhjä sisältä. Kuparihiuksinen riisui vaatteensa lattialle ja antoi hiusten laskeutua rintojensa suojaksi. Hän avasi peilikaapin ja otti sieltä piilotetun partaterän. Hän oli säilönyt sitä kuukausia piilossa hyllyn alla. Tyttö katsoi terää ja kokeili sormenpäällään sen terävyyttä. Terä puhkaisi sormen paksun ihon ja viillosta kumpusi veripisara. Se oli vielä tarpeeksi terävä. Kaori laskeutui laittamaan kylvyn valumaan.

Tyttö yritti hillitä myrskyävät tunteensa. Hän oli käynyt suunnitelman läpi päässään lukemattomia kertoja, mutta hänen sydämensä hakkasi ja järki huusi aikomuksia vastaan. Mutta hän oli päättänyt toteuttaa kaiken huolimatta siitä, että hän jättäisi jälkeensä paljon surua ja kipua. Kun hänen vanhempansa löytäisivät hänet elottomana kylpyhuoneesta, se olisi suuri järkytys. Kukaan ei olisi osannut aavistaa mitään, eihän?

Kaori väänsi veden pois valumasta ja laskeutui lämpimään veteen terä kädessään. Hänen kätensä tärisivät ja häntä oksetti. Tyttö kietoi kätensä polviensa ympärille ja viilsi vahingossa pohkeeseen naarmun. Siitä valui verta veteen, johon se muodosti punertavia savumaisia kuvioita.

Koottuaan ajatuksensa tyttö nosti terän oikeassa kädessään vasenta käsivarttaan vasten. Kaori yritti hillitä käsiensä tärinän keskittymällä ajatukseen, että se mitä hän oli tekemässä, oli väistämätöntä. Hän ei enää jaksanut, hän ei tuntenut kuuluvansa mihinkään ja mahdollinen raskaus oli vain viimeinen pisara. Tyttö oli hetken uskonut, että Kai olisi voinut vetää hänet takaisin jaloilleen, mutta ehkäisyn unohtaminen oli vain pilannut kaiken.

Kuparihiuksinen painoi terän voimakkaasti ihonsa läpi ja veti syvän viillon pystysuunnassa melkein käsivarren puolivälistä aina ranteeseen saakka. Tyttö parkui kivusta, mutta toisti saman toiseenkin käteen, tällä kertaa hieman haparoiden. Veren pulppuaminen suonista tuntui pahalta, mutta tyttö laski kätensä veden alle ja katsoi veden värjäytymistä punertavammaksi hiljalleen. Pian tytön silmissä alkoi sumentua ja hän menetti tajuntansa.

~

Reitaa hermostutti. Hän ja Uruha istuivat yhdessä ruokalassa, eikä poika voinut olla huomaamatta lähestyvää Kaita ja Rukia. Pian he istuutuivat poikien seuraan. Nenänsä peittänyt poika värähti Rukin istuuduttua hänen viereensä. Kai istui Uruhan viereen vaitonaisena. Tunnelma oli poikien välillä kiusallinen eikä hiljaisuus auttanut asiaan.

”Onko kaikki hyvin? Olet ollut koko päivän ihan maassa”, ruskeahiuksinen poika kysyi Kailta, joka ei ollut vielä koskenut ruokaansa.
”Kaori jätti minut”, mustahiuksinen tokaisi ja piti katseensa visusti lautasessaan.
”Olen pahoillani…” Uruha sanoi ja laski kätensä toisen olkapäälle.

Reita joutui tekemään tuplasti töitä keskittyäkseen vain syömiseen. Hän ei ollut ajan tasalla tapahtumista, muttei halunnutkaan olla. Häntä hermostutti Rukin ja Kain läsnäolo, etenkin Rukin. Miten Reita kehtaisi ikinä pyytää häneltä anteeksi aiheuttamaansa vahinkoa, josta toiselle luultavasti jäisi ikuinen arpi ihoon?

”En ymmärrä, vaikka minä olisin kaikesta huolimatta hänen tukenaan, päättipä hän mitä tahansa, niin miksei hän anna minun olla lähellään?” Kai selitti Uruhalle murheissaan. Reita ei ollut seurannut keskustelua hetkeen.
”Ehkä sinun pitäisi puhua hänelle”, ruskeahiuksinen ehdotti myötätuntoisesti.
”Hän sanoi minun ymmärtävän myöhemmin sen, miksi hän minut jätti”, mustahiuksinen puuskahti ja tiputti haarukan lautaselle, mistä seurasi kova kilahdus.
”Ehkä hän muuttaa vielä mielensä”, Uruha sanoi hiljaa.
”Jonka jälkeen hän voi muuttaa mielensä uudelleen”, Kai tuhahti ja loi tiukan katseen juomalasiinsa.

Uruha katsahti Rukia ja Reitaa, jotka eivät osanneet sanoa mitään. Hänkään ei enää tiennyt, mitä sanoa.

~

Tytön pää retkotti kylpyammeen laidan yli. Silmät olivat puoliksi auki, joiden tyhjä katse oli suuntautuneena kattoon. Eloton ruumis peittyi punaiseen veteen ja kalpeat kasvot näyttivät entistäkin kalpeammilta. Kaorin äiti polvistui tyttönsä viereen kiljuen ja nappasi tätä olkavarresta kiinni. Nainen painoi päänsä kylpyammeen reunaa vasten ja itki kyyneleitä punaiseen veteen. Pian, vaimonsa kuultuaan, Kaorin isä säntäsi paikalle. Mies jähmettyi kylpyhuoneen ovelle ja nosti kätensä suunsa eteen. Väri katosi miehen kasvoilta.

”Tyttökulta… Mitä sinulle on tapahtunut?” Kaorin äiti nyyhkytti.

~

Kai ja Uruha kävelivät koulun jälkeen yhdessä katuja pitkin Kaorin kodille päin suunnaten. Ruskeahiuksinen oli lupautunut tulla pojan tueksi kohtaamaan Kaorin, sillä Kai pelkäsi sanojen juuttuvan kurkkuunsa.

”Teet hänelle selväksi, että haluat olla hänen kanssaan ja tukenaan vaikeissakin asioissa. Hänen pitää tajuta se kunnolla”, Uruha selitti ystävälleen pitääkseen tämän ajatukset selvinä.
”Mitä jos hän ei kaikesta huolimatta vain halua olla kanssani?” mustahiuksinen huokaisi ja kääntyi kadun kulmasta kuparihiuksisen kotikadulle Uruha perässään.
”Siinä tapauksessa hän ei tiedä mitä menettää”, ruskeahiuksinen sanoi.
”Onko tuolla ambulanssi?” Kai ennemmin totesi kuin kysyi.
”Ja poliisiauto?” Uruha kurtisti kulmiaan. Jokin oli vialla. ”Nehän ovat Kaorin kodin edustalla, eivätkö olekin?”
”Jotain on tapahtunut”, mustahiuksinen poika sanoi terävästi henkeä vetäisten ja lähti ystävänsä kanssa juoksuun.

Perille päästyään pojat pysähtyivät talon edustalle ja yrittivät kurkkia avonaiselle ulko-ovelle hätäajoneuvojen takaa. Poliisi jutteli tytön vanhempien kanssa. Kaorin isä oli kietonut käsivartensa tiukasti vaimonsa ympärille.

”Mitähän siellä on tapahtunut?” Uruha kysyi huolissaan.
”Minä aion mennä sinne”, Kai sanoi määrätietoisesti, mutta vanhempi tarttui häntä kädestä tiukasti kiinni.
”Se ei ole varmaankaan hyvä idea. Odotetaan mieluummin tässä, ettemme aiheuta ongelmia.”

Odotus tuntui pitkältä. Kylmä viima kävi poikien korviin ja harmaa taivas alkoi hiljalleen sataa lunta. Mutta pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen alkoi viimein tapahtua. Ne olivat varmasti Kain elämän pisimpiä sekunteja. Ambulanssin ihmiset kantoivat paarit varovasti alas ulkorappusia pitkin ja mustahiuksinen poika jähmettyi paikoilleen. Paarit oli peitetty, mutta oli selvää, että niissä makasi joku. Kaorin vanhemmat kiinnittivät huomion poikiin hälytysajoneuvojen takana. Tytön äiti juoksi halaamaan Kaita.

”Olen niin pahoillani, Kai… En tiedä, miten tässä kävi näin”, nainen nyyhkytti pojan olkapäätä vasten.

Kain katse pysyi paareissa niin kauan, kunnes ambulanssin takaovet sulkeutuivat ja kätkivät ne sisäänsä.

”Mitä hänelle on tapahtunut?” mustahiuksinen kysyi silmät kostuen.
”Hän on kuollut… Rakas tyttäremme on kuollut!” Kaorin äiti huudahti nyyhkytyksen lomasta ja hänen miehensä tuli ottamaan hänet takaisin otteeseensa.
”Hän ei ilmeisesti enää jaksanut, vaan riisti hengen itseltään”, tytön isä sanoi nopeasti ja tiukensi otettaan vaimonsa ympärillä.

Kai ei ollut uskoa korviaan. Eihän se voinut olla totta, eihän?

”Oletteko te varmoja, että hän… teki sen itse?” poika kysyi epäuskoisena. Kaorin äiti lähti takaisin sisälle miehensä kehotuksesta.
”Kamppailusta ei näkynyt jälkeäkään... ja partaterä löytyi ammeen pohjalta. Poliisien mukaan se oli selvä itsemurha”, mies selitti vakavana.

Partaterä. Ammeen pohjalla. Hänen oli täytynyt viiltää ranteensa auki.

”Miksi hän…? Miten hän ei...” Kai mutisi haukkoen henkeään epätasaisesti.
”Kai…” Uruha sanoi ja laski kätensä toisen olkapäälle. Nuorempi kääntyi katsomaan toista silmät kosteina, epätoivoinen ilme kasvoillaan. ”Meidän pitäisi varmaan mennä ja jättää heidät hoitamaan asiat loppuun.”
”Mutta… Kaori-”, mustahiuksinen yritti ja käännähti katsomaan tytön isää.
”Olen pahoillani, Kai. Tämä oli shokki meille kaikille”, mies sanoi nieleskellen ja lähti takaisin sisälle.
”Tule, vien sinut kotiin”, ruskeahiuksinen kuiskasi, otti järkyttynyttä ystäväänsä kädestä kiinni ja lähti johdattamaan heitä päämääräänsä.

~

Kai oli itkenyt monta tuntia olohuoneessa yrittäen selittää vanhemmilleen tapahtuneita asioita, aina epäonnistuneesta ehkäisystä itsemurhaan. Pojan äiti keinutti mustahiuksista halauksessaan ja silitti tämän hiuksia.

”Ethän syytä itseäsi tapahtuneesta? Ehkäisyn epäonnistuminen on harvoin yksistään syy itsemurhaan. Sillä tytöllä oli varmaan enemmän murheita harteillaan kuin uskotkaan”, Kain äiti rauhoitteli.

Kyllähän Kai tiesi, että Kaorilla oli ainakin itsetunnollisia ongelmia. Hän ei vain tiennyt, että ne olivat näin pahoja. Tytön teot ja toiminnat myös kertoivat paljon epävarmuudesta. Miten poika ei ollut huomannut hälytysmerkkejä ajoissa? Oliko kukaan huomannut, miten pahoin tyttö voi? Miten Kaori oli pystynyt peittämään kaiken niin hyvin?

”Hyvä, että pystyit kertomaan meille tästä. Tiedän, että sinuun sattuu nyt paljon, mutta suremisen jälkeen tuo rampauttava kipu hellittää. Siinä voi mennä aikaa, mutta me olemme tukenasi, ystäväsi ovat tukenasi”, pojan äiti selitti lempeästi ja vilkaisi Uruhaa hymyillen. Poika hymyili surumielisesti takaisin. Hän tiesi, millaista on menettää läheinen ihminen. Reita oli auttanut hänet läpi sen rampauttavan kivun ja surun, jota hän tunsi äitinsä ja veljensä menettämisen jälkeen. Nyt Uruha voisi auttaa Kain kaiken sen läpi. Kai oli aina ollut piristämässä ystäviään, kun heillä meni huonosti. Tällä kertaa oli heidän vuoronsa auttaa Kaita. Hän oli ansainnut sen.
Viimeksi muokannut Tamago päivämäärä Ma Tammi 06, 2014 5:45 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

    1 tykkää.
Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 13/?] 4.1.-

ViestiKirjoittaja akumu » Ma Tammi 06, 2014 12:07 am

Täällä taas kommentin merkeissä! Tämä ficci sai kunnian olla ensimmäinen, jota kommentoin tänä vuonna :D

Tykkäsin tosi paljon siitä, että tämä luku keskittyi enemmän Kaihin ja Kaoriin kuin muihin henkilöihin. Uruha oli tietysti myös suuri osa tätä lukua, koska hän oli ystävänsä tukena, kun tällä oli vaikeaa. Mua harmittaa niin paljon Kain puolesta, ei hän olisi todellakaan ansainnut kaikkea tuota paskaa harteilleen. Melkein tuli itku, kun luin tämän loppuun: onhan se aina kamalaa lukea jotain sellaista, jossa henkilö menettää itselleen tärkeän henkilön. Ja turhaan huolehdit, että tämä olisi poukkoileva tai sisällötön, koska tämä ei todellakaan ollut sitä! :) Joissain kohdissa tulin tosin ajatelleeksi, että ehkä tämä saattoi olla hieman liian lyhyt, ainakin siis mun makuuni, koska olen tottunut lukemaan niin paljon pidempiä osia. Mutta tämäkin oli ainoastaan sivuseikka, eikä oikeastaan häirinnyt lukemista erityisemmin. Eihän sitä aina tarvitse kirjoittaa ihan julmetun pitkiä lukuja. Tietysti jos kuvailua olisi ollut hitusen verran enemmän niin tämä olisi saanut enemmän vahvuutta ja tunteikkuutta mukaan. Kaorin itsemurha tuntui tapahtuvan melko nopeasti, joten kuvailu ei olisi ollut pahitteeksi. Vaikka kirjoitatkin todella hyvin ja tykkään joistain tietyistä sanavalinnoistasi, silti välillä mietin, että kuvailemalla saisit niin paljon enemmän upotettua tähän. Älä kuitenkaan ota näitä mun sanojani negatiivisina risuina, vaan ennemminkin rakentavina ja kannustavina huomioina ^^ Kirjoitustyylisi on muuten todella luonnollista ja sulavaa, että en muuten rupea sitä analysoimaan negatiivisessa mielessä.

Mutta koska olen perfektionisti ja pilkunnussija, mun täytyy lainata muutama kohta tekstistä, koska pari virhettä löysin!

Kaori oli oksentanut sen ulos ja mennyt paniikkiin, kaikkihan tietää

Tietävät

”Hei, Kai”, Reita aloitti varovasti rykäisten lokeron oven takaa.

Tämä ei nyt ole virhe, mutta musta tämä kuulostaa hieman hassulta. Miten olisi vaikka: "Hei, Kai", Reita aloitti rykäisten varovasti lokeron oven takaa - kuulostaisi mun korvissani paremmalta!

Olen toiminut viimeaikoina ajattelemattomasti, ja olen tosi pahoillani Kaorista ja minusta…”

Ja-sanan edestä pilkku pois, koska lauseessa on sama tekijä, Reita.

Pian lasisilmäisen pojan katse nauliintui paikoilleen

Nauliutui kuulostaisi paremmalta :)

Tyttö katsoi terää ja kokeili sormen päällään sen terävyyttä.

Sormenpää on yhdyssana

”Tyttö kulta…

Mun mielestä tyttökulta on yhdyssana, mutta ainahan sen voi tarkistaa kokeneemmalta lukijalta/kirjoittajalta :)

Mutta hän oli päättänyt toteuttaa kaiken huolimatta siitä,

Lauseita harvemmin aloitetaan mutta-sanalla ja tuokin lause voisi olla ihan hyvä ilman sitä! Voisit ujuttaa esimerkiksi kuitenkin-sanan tuonne väliin ja ottaa mutta-sanan pois? Esimerkiksi: Hän oli kuitenkin päättänyt toteuttaa kaiken huolimatta siitä, että -- Mutta ihan miten haluat! Eihän tuo nykyinenkään muoto ole sinänsä virheellinen ^^

Siinäpä ne nipotukset! Jossain oli myös sellainen kohta, jossa mitä-sanan eteen olisi kuulunut pilkku, mutta en nyt jostain syystä löydä sitä enää mistään. No, aina ei voi voittaa, joten eiköhän näillä pärjätä ihan hyvin. Tällaiset pikkuvirheet eivät mun lukemistani liiemmin häiritse, mutta aina varmuuden vuoksi ilmoittelen niistä, jotta tekstistäsi tulisi enemmän virheetöntä :) Kuitenkin, kuten olen aiemmin jo maininnut niin pidän kirjoitustyylistäsi, ja tämä ficci on varmaankin ainut pitkäosainen ficci, jota jaksan oikeasti seurata ja kommentoida. Aihe ei ehkä ole enää lähellä mun sydäntäni, koska en ole lukiolainen enää, mutta tällaiset koulumaailmoihin perehtyvät ficit kiinnostavat mua kovasti. Olet hyvin saanut ujutettua mukaan ongelmia, joita oikeassakin elämässä on. Esimerkiksi mun oma lukioaikani oli täynnä teinidraamaa, joksenka ei ihan tämänkaltaisia tapauksia :D Silti tuntuu hyvältä lukea tällaisia välillä, kun kirjoittaja oikeasti tietää, mitä tekee ja miten toteuttaa asiat. Enkä sano tätä vain lämpimikseni, koska oikeasti osaat. Just so you know.

Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että kirjakieli on ehkä turhan muodollista tämänlaisille nuorille. En ole koskaan liiemmin välittänyt puhekielen käytöstä ficeissä, se mun on myönnettävä, mutta se toisi tähän ficciin niin paljon enemmän särmää! Reitankin anteeksipyyntö kuulosti jotenkin hassulta, kun olit käyttänyt kirjakieltä. En kuitenkaan kritisoi päätöstäsi, se nyt on oikeastaan aivan sama kumpaa puhetyyliä käyttää, kun ficin kulku ja aihe ovat kuitenkin niin hyvät :)
Hahmoista sen verran, että olen alkanut tykätä Uruhasta enemmän, ehkä siksi, että hän on Kain tukena, kun sen sijaan Reita ja Ruki eivät. Kai kuitenkin ansaitsee nyt ystävän, joka tukee häntä. Toivon, että ficin edetessä hän alkaa palata takaisin jaloilleen, vaikka Kaorin itsemurha otti varmasti koville. Mun mielestä on surullista myöntää, mutta en pitänyt Kaorista juuri ollenkaan enkä sinänsä kokenut häntä kohtaan yhtään surua. Ennemmin Kaita kohtaan, koska hän oli vain niin raukka :(
All in all, tykkäsin tästä luvusta lyhykäisyydestään huolimatta! Toivon, että jossain välissä mukaan astuisi Reitukia, ellet ole päättänyt muuttaa suuntaa ja laittanut Rukia olemaan yhdessä ainoastaan sen hyypiön, eli Aoin, kanssa. Toivottavasti tulisi edes joitain pieniä pilkahduksia Reitukiin, koska se paritus on mun OTP, ollut ihan pirun monta vuotta :D

Kiitos kuitenkin tästä luvusta! ^^
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    3 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 13/?] 4.1.-

ViestiKirjoittaja Tamago » Ma Tammi 06, 2014 6:27 pm

akumu: Hei taas! Korjailin heti alkuunsa noita virheitä, muuten unohtaisin tehdä sen kokonaan. Ja luotan nyt sun mielipiteeseen tästä "tyttökullasta" kirjoittaa yhteen, koska se näyttää selvästikin paremmalta noin ja niin. :D Mun on pakko myöntää, etten oikolukenut tota kuin kerran läpi (yleensä oikoluen n. kolme kertaa läpi), annoin laiskuuden voittaa tämän kerran, nyyh. Mutta kiitos kun ilmoittelit noista virheistä! Aion vielä etsiä sitä kohtaa, jossa sen mitä-sanan eteen pitäisi tulla pilkku! Hnngh!

Itsekin oon miettinyt muuten kirjottaessani dialogia, että se puhekieli tosiaan välillä sopisi paljon paremmin siihen kuin kirjakieli. En vaan viitsi enää näin monen osan jälkeen muuttaa tätä seikkaa, ihan vaan muodon vuoksi. Kun yli 10 osaa on kirjakielellä niin... no, en vaan viitsi aloittaa ns. kokonaan uutta tyyliä puheen suhteen. Vedän tän kunnialla loppuun kirjakielellä, vaikka se tosiaan välillä onkin vähän ongelma vuoropuhelun suhteen, myönnettäköön. ^^'

Ja tosiaan, tää osa jäi tosiaan aikalailla lyhyemmäksi kuin mitä noi aikasemmat osat nyt on viimeaikoina ollut. Sallin itselleni tämän lyhyemmän osan, koska jos olisin alkanut kirjoittaa tästä pidempää, tän ilmestyminen olis voinu venyä yli kahteen kuukauteen edellisestä. Kun olin vähän... eh, no aika paljon jäljessä muutenkin aikataulustani tän osan ilmestymisen suhteen niin annoin tän nyt itselleni anteeksi. :D (Ja hui miten tää mun tee jäähtyy tässä vieressä, kun aloin tätä vastausta kirjottamaan!)

Tosiaan taisit sanoa tuolla kommentissasi jossain, että tykkäät silti lukea vielä näitä kouluaiheisia ficcejä, vaikket itse enää lukiossa olekaan. Mun täytyy sanoa, että mua vähän pelotti tän ficin kannalta, miten tää kouluaihepiiritunnelmajuttu tässä pysyisi yllä, kun itsekin valmistuin lukiosta tossa keväällä. Mutta mulla on vielä mielessä kaikki se draama ja se kaikki, mitä se oli. Ehkä mun kokemukset pitää mut tässä aiheessa vielä visusti mukana ja pystyn kirjottamaan tätä luonnollisesti. Ja sanon vielä, että jouduin kokemaan jotain, minkä yli pääseminen on vienyt aikansa. Ehkä mä kanavoin näitä mun omia traumatisoivia juttuja vähän tän ficin kautta. Ja oikeastaan just tämän osan kirjottaminen oli melko vaikeaa, mutta toisaalta helpottavaa ja vapauttavaa näiden asioiden takia. Mutta voi olla, etten ehkä just tämän takia saanut tähän niin paljon kuvailua kuin tää olisi kaivannut, koska tää teema oli aikanaan läsnä. Ei tosin omalla kohdalla suoraan, mutta silti. Äh kauheeta selitystä, mutta siis pointti oli, että ehkä kuvailun puute johtuu vähän kykenemättömyydestä alkaa kuvailemaan ja availemaan asioita sen enempää, kun on aikansa vienyt päästä tällaisista asioista irti. Anteeksi monimutkainen ja epäselvä selitys, mutta ehkä tää avasi vähän kuvailun puuttumista tästä osasta. ^^'

Hahmoista vielä sen verta, että Uruhasta on kuoriutumassa nyt ikään kuin oma itsensä. Se on kasvanut ja kehittynyt, joutunu käymään läpi asioita. Se on oppinut. Ehkä Reitakin alkaa nyt käsittämään ja miettimään enemmän omia tekojaan ja niiden tarkoitusperiä. Parituksista en viitsi sanoa vieläkään hirveästi mitään, muuten paljastan jotain tai sitten muutan mieltäni myöhemmin, jos nyt olenkin jo päättänyt jotain ja niin. :D Mutta sanotaanko näin, että kaikki on vielä mahdolista!

Ja nyt vielä kiitos kommentistasi! Ne piristää aina! :>
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

    2 tykkää.
Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: The Meaning of Love [Gaze, pro 14/?] 1.2.-

ViestiKirjoittaja Tamago » La Helmi 01, 2014 5:20 pm

A/N: Hei taas! Uutta osaa pukkaa ja kommentit ovat enemmän kuin suotavia! Ilmoitelkaa, jos bongaatte kirjoitus/pilkku/mitätahansavirheitä! Kertokaa ajatuksianne, mielipiteitänne ja ihan mitä tahansa muuta maan ja taivaan väliltä~

Osa 14

Ruki oli kuullut aamulla ikävät uutiset Uruhalta. Kai olisi muutaman päivän pois koulusta Uruhan mukaan. Reita oli näyttänyt erittäin katuvalta ruskeahiuksisen selittäessä tilannetta, syystäkin. Kain tyttöystävä oli kuollut, ja Reita oli kiusannut Kaita makaamalla Kaorin kanssa vasta vähän aikaa sitten. Jos nenänsä peittänyt poika ei kuolisi katumuksesta ja häpeästä, niin mistä sitten, Ruki oli ajatellut.

Vaaleahiuksinen istui pulpettinsa takana biologian tunnilla omissa ajatuksissaan. Hän ajatteli Kaorin itsemurhaa ja sitä, kuinka hänen äitinsä oli yrittänyt tappaa itsensä lääkkeillä isän lähdön jälkeen vuosia sitten. Hän oli lähtenyt Aoin isän matkaan, mikä yhteensattuma se olikaan. Maailma tosiaan oli pieni paikka.

Tänään Ruki oli päättänyt käydä hakemassa tavaroita kotoaan. Hänen pitäisi luultavasti kohdata äitinsä huuto, mutta poika oli päättänyt ottaa Aoin mukaansa, esitellä hänet poikaystävänään ja katsoa, kuinka hänen äitinsä leuka venähtäisi lattiaan saakka. Sen jälkeen Rukia ei kaivattaisi kotiin vähään aikaan… jos koskaan. Hänestä tulisi samanlainen kuin isästä, häpeäpilkku, josta ei koskaan puhuttu.

~

”Onko kaikki hyvin?” Uruha kysyi vaaleahiuksiselta ystävältään koulun käytävällä. Toinen näytti siltä, että voisi kohta oksentaa.
”Ei. Kaikki on päin helvettiä”, Reita vastasi kooten itseään. Mitä hän oli mennytkään tekemään? ”Kaori on kuollut ja… Ei saatana.”
”Älä nyt…” ruskeahiuksinen sanoi lohduttavasti ja halasi ystäväänsä nopeasti, ettei kukaan kiinnittäisi siihen huomiota.
”Tekisi mieli lyödä itseäni… Ja miten pyydän Rukiltakaan anteeksi sitä, että ajoin hänet sairaalaan?” nenänsä peittänyt poika hermoili ja puristi repun hihnaa rystyset valkoisina.
”Kaikki kyllä järjestyy, usko pois”, Uruha rohkaisi ja katsoi ystäväänsä myötätuntoisesti.

Reita katsoi nuoremman silmiin ja näki pilkahduksen yksinäisyydestä ja surumielisyydestä. Kaipasiko Uruha iltaisin lämmittävää syliä, ymmärtävää mieltä? Poika oli ollut yksin niin kovin pitkään kaksi vuotta. Täyttikö Reita edes jonkin tyhjän osan hänen kaipauksessaan? Vaaleahiuksinen tahtoi uskoa niin.

Yhtäkkiä lasisilmäinen poika näki Rukin kävelevän heidän ohitseen käytävällä. Pitäisikö hänen pyytää anteeksi toiselta? Heidän keskustelu ei ollut päättynyt iloisiin merkkeihin sairaalassa, ja Reitan anteeksipyyntö oli jäänyt taka-alalle.

Uruha ei voinut olla huomaamatta ystävänsä haikeaa katsetta, joka kohdistui epäilemättä Rukiin. Toinen ei ollut päässyt tunteistaan yli vieläkään, Uruha oli varma siitä.

~

Koulun loputtua Ruki suuntasi nopeasti ulos pääovista. Hän halusi kertoa Aoille suunnitelmastaan. Pian Reita kuitenkin keskeytti pojan matkan kadulla.

”Hei Ruki”, Reita rykäisi nuoremman takaa. Puhuteltu säikähti toisen ääntä.
”Moi”, nuorempi tervehti ja pysähtyi niille sijoilleen.
”Onko sinulla kiire?” nenänsä peittänyt poika kysyi varovasti ja hieman vaivaantuneesti, mikä ei jäänyt Rukilta huomaamatta.
”Ei oikeastaan.” On. Voisitko painua helvettiin?
”Haluaisin puhua kanssasi”, Reita sanoi ja yritti katsoa toista silmiin.
”Mistä?” nuorempi kysyi töksäyttäen katsoen toisen ohi.

Reita värähti toisen suoraa kysymystä. Poika oli ajatellut keskustelun menevän hieman luontevammin, mutta ei sitten.

”Halusin pyytää uudelleen anteeksi kaikkea tapahtunutta…”
”Ai kuten sitä, että kiidätit minut sairaalaan?” Ruki tuhahti ärsyyntyneenä. Hän halusi olla Aoin luona, ennen kuin tämä tulisi töistä.

Lasisilmäinen poika oli aseeton nuoremman edessä. Toinen laukoi luoteja kasvoja päin, eikä poika osannut väistellä niitä.

”No sitäkin”, vanhempi mumisi ja katsoi muualle.
”Oliko tämä tässä? Minulla on parempaakin tekemistä kuin seistä täällä jäätymässä nahkatakissa”, Ruki ärähti ja katsoi kärsimättömästi ympärilleen.
”Kuule, jos anteeksipyyntöni ei kelpaa, niin antaa olla. Ihan sama”, lasisilmäinen poika murahti ja oli kääntymäisillään ympäri, kunnes nuorempi tuhahti: ”Anteeksipyyntö hyväksytty.”

Reita meni sanattomaksi, vilkaisi toista silmiin jäänsinisellä katseellaan ja kääntyi takaisin sinne, mistä oli tullutkin. Miten hän ei saanut sanottua mitään järkevää toiselle? Ruki oli todella hyökkäävällä päällä tänään.

~

Ruki odotti Aoita maaten nahkasohvalla. Pojan ajatukset pyörivät kotona käynnissä. Vaaleahiuksista jännitti, tärisytti ja vatsaa väänsi. Miten äiti reagoisi Aoiin? Heittäisikö hän minut mielellään pihalle?
Poika hätkähti ajatuksistaan kuullessaan ulko-oven käyvän ja ponnahti istumaan. Ruki kuuli, kun Aoi laski ruokakassin lattialle. Ruokaa, taas.
Aoi hyökkäsi heti keittiöön laittamaan tavaroita paikoilleen ja alkoi laittaa ruokaa vaaleahiuksisen harmiksi. Aoi virnuili nuoremmalle keittiöstä. Ruki katsoi vanhempaa hieman ärtyneenä. Pitikö toisen syöttää häntä koko ajan?

”Miksi näytät noin vittuuntuneelta?” Aoi kysyi pilkkoessaan vihanneksia edelleen virnuillen.
”Jaa-a”, vaaleahiuksinen tuhahti ja valahti sohvalla huonoon asentoon.
”Hmm…”
”Kain tyttöystävä teki eilen itsemurhan. Kai on kuulemma ihan paskana”, Ruki kertoi, jotta saisi toisen huomion muualle.
”Ai”, mustahiuksinen sanoi ja kurtisti otsaansa. ”Miksi hän teki sen?”
”Jaa-a”, nuorempi tuhahti uudelleen ja katsahti keittiössä hääräävään mieheen. Vihanneksia, nuudeleita…
”Tule tänne”, huulikorun omaava käski lempeästi keittiöstä.
”En”, vaaleahiuksinen ärähti itsepäisesti sohvalta ja sulki silmänsä.

Yhtäkkiä Ruki nousi ilmaan ja karjaisi. Aoi oli tullut nostamaan hänet syliin ja raahasi tätä nyt keittiöön. Mustahiuksinen laski pojan keittiötasolle istumaan leikkuulaudan viereen ja suuteli tätä hellästi. Nuoremman sydän pomppasi kurkkuun. Toisen täyteläiset huulet tuntuivat jumalaisilta.

”Nyt istut siinä ja pidät minulle seuraa”, vanhempi käski ovelasti hymyillen. Ruki katsoi toista syviin mustiin silmiin sydän pamppaillen. ”Vai haluaisitko auttaa tässä ruoanlaitossa?” Vaaleahiuksinen pudisti päätään, Aoi naurahti.
”Kuule”, Ruki aloitti saatuaan koottua itsensä toisen suudelman jäljiltä, ”ajattelin, että kävisin tänään kotona. Tulisitko mukaani?”
Vanhempi nosti katseensa vaaleahiuksiseen ja vastasi, ”totta kai tulen.”
”Äiti järjestää varmaan kohtauksen, mutta yritä kestää se. Emme viivy kauan. Pakkaan vain koulukirjoja, vaatteita ja muuta tavaraa nopeasti kasaan”, nuorempi selosti ja katseli jalkojaan. Toisen mielenkiinto heräsi.
”Aiotko jäädä tänne siis pidemmäksi aikaa?” huulikorun omaava kysyi uteliaana.
”Jos se siis… ei haittaa”, vaaleahiuksinen ynähti ja suki hiuksiaan.

Vanhempi siirtyi toisen eteen ja kietoi kädet tämän ympärille varovasti. Ruki värähti mustahiuksisen kosketusta.

”Olisin vain iloinen, jos jäisit tänne”, Aoi kuiskasi toisen lävistyksiä täynnä olevaan korvaan, se sai väreet kulkemaan nuoremman selkäpiitä pitkin.
”A-ai…”

Mustahiuksinen siirsi vaaleita hiuksia pois toisen kaulan tieltä ja painoi sille kevyen ja aistikkaan suudelman. Ruki päästi ilman kulkemaan terävästi huulten välistä. Hän oli sulaa vahaa vanhemman kosketuksen alla.

”Täytän kohta kaksikymmentä”, Aoi sanoi yhtäkkiä ja siirtyi paistamaan kanapaloja imelän tuoksuisessa liemessä, aivan kuin mitään ei olisi äsken tapahtunut.
”Niinkö?” Ruki kurtisti kulmiaan. Oliko toinen vasta yhdeksäntoista? Oliko Aoi kertonut sen hänelle joskus aiemmin? Poika ei enää muistanut.
”Haluaisin viettää sen kanssasi jossain muualla kuin täällä”, huulikorun omaava kertoi ajatuksestaan ja vilkaisi toista vaivihkaa.
”Aijaa.” Nuorempi mietti, mitä toisella oli mielessään. Mitä Aoi mahdollisesti ajoi takaa?

Nyt kun Ruki alkoi miettiä asioita siltä kantilta, että toinen oli vasta yhdeksäntoista, miten hänellä oli varaa maksaa asunnon vuokra? Asunto oli paljon laadukkaampi ja korkeatasoisempi kuin Rukin perheen asunto, ja Watarulla sentään oli hyväpalkkainen työ. Aoi oli myös sisustanut asunnon tyylikkäästi, ei siis millään kirpputoritavaralla. Toisaalta… Rukin vanhemmat halusivat säästää ison siivun asumiskuluissa, eihän Satsuki ollut edes töissä. Kolmen hengen elättäminen yhden miehen palkalla oli haasteellista, vaikka palkka olisikin ollut suuri. Ehkä Aoin palkka oli sitten kohtuullinen yhtä henkeä kohden. Kenties?

”Näytät mietteliäältä”, mustahiuksinen totesi ja alkoi kasata ruoka-annoksia.
”Milloin syntymäpäiväsi on?” Nuorempi ei halunnut kertoa epäilevänsä toisen rahantuloa. Ja sitä paitsi, vanhemmalla saattoi olla säästöjä, joilla oli ostanut tyylikkäitä huonekaluja ja muuta sellaista.
”Kahdeskymmenes päivä tammikuuta”, Aoi vastasi hymyillen ja kattoi pöydän parilla liikkeellä.
”Okei.”

Ruki hypähti alas keittiötasolta ja katsoi nopeasti ruoka-annostaan nenää nyrpistäen. Oliko hänen pakko syödä? Ei hänellä ollut edes nälkä, ei hänellä koskaan ollut. Silti poika istui kiltisti Aoita vastapäätä ja pakotti ruoan alas kurkustaan. Ja vaikka poika ei olisi halunnutkaan myöntää, Aoin tekemä ruoka oli todella hyvää. Mistä lienee oppinut taitonsa…

~

Uruha oli suunnannut koulun jälkeen Kain luokse. Mustahiuksinen poika oli istunut surkean näköisenä huoneensa sohvalla viltti ympärillään ja teekuppi kädessään. Nuoremman silmät olivat turvoksissa itkemisestä. Ruskeahiuksinen oli istunut pojan viereen ja kertonut omasta prosessista käsitellä äitinsä ja veljensä kuoleman, kun hän oli ainoana selvinnyt kolarista. Uruha kertoi myös ensi kertaa Kaille siitä, kuinka hänen isänsä oli alkanut pahoinpidellä häntä onnettomuuden jälkeen, minkä takia poika asuikin nyt yksin koulun asuntolassa. Kai oli katsonut ystäväänsä surumielisesti ja halasi tätä.
”Mikset ole kertonut aiemmin?” mustahiuksinen oli kysynyt.
”En halunnut vaivata päätäsi sellaisella”, vanhempi oli vastannut.
Kai tuntui saavan silminnähden uutta voimaa käsitellä asioita Uruhan kokemusten jälkeen. Vanhempi hymyili toiselle jatkuvasti kannustavasti ja jutteli niitä näitä viedäkseen nuoremman ajatukset välillä muualle. Uruha kertoi Reitasta, joka katseli haikeasti Rukin perään käytävillä, Uruha kertoi päättömistä juoruista, joita koulussa kuuli, Uruha kertoi opettajista, jotka olivat nolanneet itsensä jälleen luokan edessä. Lopulta ruskeahiuksinen kertoi Reitan olevan tuskissaan siitä, mitä oli tehnyt Kaorin kanssa. Vaaleahiuksinen oli todella pahoillaan ja katui kaikkea. Reita toivoi, ettei olisi koskaan kiusannut Kaita sillä tavalla. Mustahiuksinen nyökkäsi, hörppäsi teetään ja sanoi: ”Annan hänelle anteeksi. Sitä paitsi, Kaori oli itsekin osallisena tapahtumiin. Ei kaikki yksin ollut Reitan syytä. Sellaiseen tarvitaan aina kaksi.” Uruha nyökkäsi hitaasti, hymyili vähän ja sanoi: ”Nyt Reitan ei tarvitse enää huolehtia asiasta paskat housuissa.” Kai oli nauranut. Hymy ja nauru sopivat mustahiuksisen kasvoille paljon paremmin kuin itku ja kyyneleet.

~

Ruki ja Aoi kävelivät käsi kädessä kerrostaloille päin. Ensi kertaa he näyttäytyivät ulkona yhdessä. Vaikka olikin pimeää, vaaleahiuksista jännitti. Tässä hän nyt käveli ulkona käsi kädessä poikaystävänsä kanssa ensi kertaa, ja oikeastaan se tuntui aika vapauttavalta. Poika olisi voinut vaikka antaa nopean suudelman Aoille kaikkien ihmisten edessä… vaikka olikin pimeää, eikä ketään näkynyt missään.

Tutussa rappukäytävässä oli pimeää, eikä kumpikaan vaivautunut laittamaan valoja päälle. Pimeässä olo tuntui turvallisemmalta. Kun pojat olivat päässeet oikean asunnon eteen, Ruki väänsi avainta varovasti lukossa ja veti Aoin perässään sisälle.

”Takanori?” kuului Satsukin ääni asunnon uumenista ja Ruki valmistautui kohtaamaan äitinsä. Pian nainen löysi tiensä eteiseen poikien luo. ”Missä sinä olet ollut?!” Satsuki riensi halaamaan poikaansa. Ruki kiemurteli irti äitinsä otteesta.
”Tulin vain hakemaan tavaroitani”, vaaleahiuksinen sanoi nopeasti ja vilkaisi Aoita. ”Tässä on muuten poikaystäväni.”

Satsukin naama venähti kuullessaan nuo sanat, aivan kuten Ruki oli olettanutkin. Nainen kääntyi katsomaan Aoita, joka tervehti Satsukia ystävällisesti.

”Nappaan vähän vaatteita, koulukirjoja ja sen sellaista”, Ruki täsmensi ja katosi huoneensa syövereihin. Satsuki oli seurannut poikaa huoneen ovelle, joka oli lyhyen eteiskäytävän päässä.
”Missä sinä olet ollut tämän ajan?” pojan äiti kysyi järkytys kuultaen äänen läpi.
”Hänen luonaan”, vaaleahiuksinen sanoi ja hymyili selkä äitiään päin. Aoi oli tullut myös huoneen ovelle. Satsuki vilkaisi nopeasti tummahiuksista.
”Eikö hänen vanhempiaan häiritse ylimääräinen poika nurkissa?” nainen kysyi pojaltaan ikään kuin Aoi ei olisi voinut siihen vastata.
”Aoi asuu yksin”, Ruki vastasi sulloen koulukirjoja vaatteiden perään reppuunsa.
Satsukin kasvoilta paistoi järkytys ja hänen äänensä värisi, kun hän kysyi mustahiuksiselta: ”Minkä ikäinen sinä olet?”
”Pian kaksikymmentä”, Aoi vastasi tyynen rauhallisesti.
”Takanori! Sinä olet vasta kuusitoista! Et sinä ole valmis tällaiseen! Etkä sinä voi mitenkään olla…” Satsuki keskeytti lauseensa viime hetkellä. Hän katsoi järkyttyneenä poikaansa, joka tyynen rauhallisesti, mutta kuitenkin nopein liikkein, pakkasi tavaroitaan kasaan.
”Olla mitä?” Ruki kysyi ja katsoi äitiään kylmästi suoraan silmiin. ”Olla niin kuin isä? Niinkö?”

Satsuki nielaisi ja käänsi katseensa terävästi pois pojastaan.

”Tässä taisikin olla kaikki”, vaaleahiuksinen totesi ja heitti repun olalleen. Se oli niin painava, että pojan tasapaino horjui.
”Anna minä otan sen”, Aoi tarjoutui lempeästi ja otti painavan lastin olalleen. Satsuki säpsähti kauemmas ovelta, kun pojat siirtyivät takaisin eteiseen.
”Minulla ei ole mitään hätää, älä soittele perääni enää”, Ruki sanoi äidilleen, joka seisoi kauempana kyyneleet silmissään. Hän ei sanonut mitään, ei edes pyytänyt poikaansa jäämään kotiin. Se pisti vaaleahiuksisen sisimpään.
”Minä pidän hänestä huolta”, mustahiuksinen lupasi Satsukille, joka katosi pois eteiskäytävästä. Rukin kasvoilla kävi surumielinen ja pettynyt ilme. Hänen äitinsä oli suhtautunut kaikkeen niin kuin poika oli pelännytkin.

~

Ruki itki pää Aoin sylissä. Pojalla oli täydellisen hylätty olo. Hänen äitinsä oli pitänyt isän poissa pojan elämästä ja nyt nainen käänsi hänelle selkänsä. Ruki ei ollut enää minkään arvoinen Satsukin silmissä. Poika oli samaa saastaa kuin isänsä. Pitkät sormet kietoutuivat vaaleisiin hiuksiin yrittäen rauhoittaa poikaa. Aoi tunsi farkkujensa kankaan kostuvan kyynelistä. Hän kyllä tiesi, millaista on olla ilman ehjää perhettä.

”Hän ei edes pyytänyt minua jäämään…” vaaleahiuksinen takelteli itkun lomasta. ”Hän oli vain järkyttynyt sinusta ja minusta…”
”Ehkä ajan kanssa hän toipuu järkytyksestä. Ei hän voisi kieltää omaa poikaansa.” Eihän?
”Mutta…”
”Shh… Kyllä kaikki järjestyy. Usko pois.”

Ruki oli kiitollinen vanhemman läsnäolosta. Hän tarvitsi toista, hän halusi toista. Poika piti Aoista paljon, oli pitänyt siitä lähtien, kun näki tämän ensi kertaa pihallaan. Nyt kun hän viimein sai olla vanhemman kanssa, hän ei päästäisi toista menemään. Ruki ei halunnut minkään enää tulevan heidän tielleen.

”Aoi…?” vaaleahiuksinen nyyhkäisi ja pyyhki kyyneleitä hupparinsa hihaan.
”Niin?”

Ruki nousi istumaan vanhemman viereen ja nojasi päänsä tämän olkapäätä vasten.

”Vaikka oletkin toisinaan ärsyttävä liiallisen huolenpitosi takia…” nuorempi aloitti ja jatkoi, ”pidän sinusta silti ihan hirveästi.”
”Hyvä, sillä minäkin pidän sinusta”, Aoi sanoi toisen vaaleisiin hiuksiin pienesti hymyillen. ”Mennäänkö kylpyyn?”
Viimeksi muokannut Tamago päivämäärä Ma Helmi 10, 2014 3:09 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

    1 tykkää.
Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

EdellinenSeuraava

Paluu K-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron