He didn’t want me, he just loved me (R, angst, one shot)

Alue originaaliteksteille, eli novelleille ym. fiktiivisille teksteille ja lyriikalle.

He didn’t want me, he just loved me (R, angst, one shot)

ViestiKirjoittaja Tinga » To Helmi 04, 2010 12:42 pm

Title: He didn’t want me, he just loved me
Author: Tinga
Beta: En koe tarvitsevani
Rating: Lievä R
Genre: Angst, one shot
Warnings: Lopussa väkivaltaa
Disclaimer: KAIKKI on minun!
Summary:
Olemalla edes osa todellisuutta, sinä vihasit kaikkea mitä muut rakastivat. Niin paljon halusit erottua ja olla ehjä ihminen. Mutta silti olisi ollut vain helpompaa rikkoa jää.

A/N: Kauan sitten raapusteltu pätkä, jossa ei juurikaan ole juonta, eikä sen kummempaa tarkoitusta, kun saada tunteet ulos..
Feedback: Kyllä vain, tätäkin saa kommentoida



*≈*≈*≈*


Ehkä ne olivat ne tuhannet kyyneleet, jotka ajoivat sinut pois. Ehkä ne olivat ne kaikki piilotetut tunteet, joita et enää kestänyt. Tai sitten ei. Mitä väliä sillä enää oli! Et katsonut perääsi, et kääntynyt kuuntelemaan kuinka sydämeni hajosi pieniksi siruiksi.

Näitkö sinä edes koskaan niitä kyyneleitä joita vuodatin, kuulitko koskaan kuinka itkin itseni uneen? Kai sinä kuulit, et vain tahtonut näyttää, että välitit. Se oli ollut sinulle aina vaikeaa. Tunteiden näyttäminen. Sinun mielestäsi vain heikot tekivät niin, sinä et saanut olla heikko. Et antanut sille ikinä valtaa. Tahdoit näyttää kaikille kuinka vahva oletkaan, kuinka mikään ei vaikuta sinuun. Ja silti joka päivä sulkeuduit huoneeseemme ja olit siellä monta tuntia. Yksin.

Pari kertaa tulin huoneeseen ja näin sinun nukahtaneen, kirja mahasi päällä leväten. Monet kerrat torjuin sen uteliaisuuden kauniin seireenihuudon, joka koitti saada minua katsomaan kirjoituksiasi. Vaan ihminenhän minäkin vain olen, joskus sitä hairahtaa. Tekstit, joita kirjoitit olivat jotain aivan vierasta. Niin paljon tuskaa ja surua, etten edes tiennyt miten kukaan voisi elää sitä elämää, kertaakaan näyttämättä niitä muille. Se viha ja katkeruus, se ikuinen näyttämisentunne. Niin täydellistä. Mutta yhtä ainuttakaan sanaa en nähnyt itsestäni. Etkö välittänytkään minusta? Olinko liian heikko sana täydellisiin, vahvoihin lauseisiisi? Ehkä olin se painovirhe paholainen, joka olisi vain rikkonut kaiken kauniin näytelmän. Kai olin liian tavallinen, mitätön. Ja sinähän et koskaan huomannut.

Istuessani nyt yksin, katsellen tylsänvalkoista seinää, en enää tiedä mihin uskoisin. Sanoihisi, vai tekoihisi. Et sanonut mitään suoraan, kiertelit aina, vihjeilläsi ilmaisit tarvittavan. Ei koskaan turhia sanoja, jotka voisivat paljastaa sen virtaavan veden jäänpinnan alla. Olemalla edes osa todellisuutta, sinä vihasit kaikkea mitä muut rakastivat. Niin paljon halusit erottua ja olla ehjä ihminen. Mutta silti olisi ollut vain helpompaa rikkoa jää.

Ikuisuudesta kuolemaan, ei ollut sinulle väliä mitä elit. Kunhan vain et ollut kuin muut. Olit se mitä tahdoit olla, vahva ja itsenäinen. Et halunnut muiden apua, et tarvinnut lohtua tai pelastajaa. Olit täydellinen.

Mutta vain omissa unelmissasi.

Tiesit sen, muttet näyttänyt sitä muille. Et antanut jääsi sulaa, et päästänyt liian lähelle. Ethän sinä voinut, olisit saattanut muuttua ihmiseksi, haavoittuvaksi. Tahdoit enemmän, aina vain enemmän. Mikään ei riittänyt, ei poistanut janoasi. Ja koskaan et kääntynyt katsomaan jäikö kukaan taaksesi. Et antanut itsesi välittää.

Kerran, vain kerran, näin sen pienen hopeisen kyyneleen silmissäsi. Ja se ei koskaan katoa mielestäni. En voi unohtaa sitä kertaa, kun katsoin silmiisi ja näin kyyneleen, joka ei ollut peitelty. Kerrankin annoit itsesi olla edes pienen hetken ihminen, aivan samanlainen kuin me kaikki muut ja minä sain olla todistamassa sitä. Sain nähdä sen täydellisyyden harson alta ihmissydämen, jonka peto kuoli hetkeksi. Mutta vain hetkeksi. Nopeammin kuin salama se kuitenkin otti sinusta vallan, heitti minut päin seinää ja karjui kaiken vihansa päälleni. Sylki kasvoilleni, potki, halveksi. Enkä edes välittänyt. Kaiken kivun ja oman tuskani keskeltä katsoin pedonsilmiisi ja odotin. Odotin että palaisit, muuttuisit vuokseni. Mutta ethän sinä voi.

Jokainen vihasi hetki oli täydellisempi kuin mikään elämäni sekunti. Tiesin niiden kestävän vain hetken, mutta ne venyivät tajunnassani tunneiksi. Kätesi puristuessa nyrkkiin, lihaksien jäykistyessä kaikki vapautui. Olit taas hetken ihminen, tunteellinen. Iskun osuessa saattoi kuulla nenän murtuvan, kuuma aalto värähti ja neste alkoi valua värittäen kaiken tylsän ympäriltään. Iskujen määrää en laskenut, ei sillä ollut väliä. Ne voisi laskea myöhemminkin. Posken mustelmat olivat kauniita, muuten iho olisi liian väritön, kalpea. Nyt siitä kuvastui jotain muuta. Siinä oli muisto sinusta. Kaunis, vahva, täydellinen.


Tänään kaikki on kuitenkin toisin. Enää en voisi olla se oma itseni. Kaikki ne täydelliset hetket kanssasi, ne iskujen aiheuttamat murtumat, ruhjeet, viiltävä kipu sisällä... Niillä ei ollut enää merkitystä. Miksi teit niin? Miksi tuhosit sen mitä olit antanut? Tahdon sen takaisin, en tahdo tätä sinulta! Tahdon tietää ettet halua minua, kerro se vielä kerran! Sano, että vihaat minua, satuta tahallasi ja jätä yksin nuolemaan haavojasi. Mutta älä riko sitä mitä niin kauan ja hartaasti rakensit. Älä sano sitä mitä en tahdo kuulla. Älä kerro tuntevasi. Sinun ei pitänyt olla kuin muut!

Sinä et tahtonut minua, mutta sinä rakastit. Ja rakkauttasi minä vihaan!



*≈*≈*≈*



Kiitos, kun luit!
Suurempi kiitos, jos kommentoit <3
~$exual Disgrace~

Look into my eyes
So silent, but I speak
Hear me, please don't ignore
Steal my art and you steal my heart

    1 tykkää.
Avatar
Tinga
Roudari
 
Viestit: 74
Liittynyt: Ma Maalis 16, 2009 1:37 am
Paikkakunta: Espoo

Re: He didn’t want me, he just loved me (R, angst, one shot)

ViestiKirjoittaja sunny » Su Joulu 15, 2013 6:40 pm

En tiedä, olenko koskaan aikaisemmin lukenut sinulta mitään. Olen aina vähän epävarma, kun kommentoin todella vanhoja tekstejä (pari vuotta on minun kirjoissani ”todella vanha”, mitä ficceihin tulee), sillä kritiikkiä on vähän kiusallista antaa, kun tietää, että kirjoittaja on takuulla kehittynyt vuosien saatossa. Haluan kuitenkin katkaista tämän järkyttävän kommentointitaukoni kommentoimalla edes jotakin, ja tämä miellytti silmääni niin pituudeltaan kuin otsikoltaankin – lisäksi kommenttien vähäisyys suorastaan vaati minut tarttumaan tuumasta toimeen.

Pidin otsikosta, vaikka yleensä vihaankin sitä, jos title sisältää nk. ”kliseisen” sanan, kuten esimerkiksi ”love”. Ehkä kliseinen on väärä adjektiivi – ylikäytetty toimisi ehkä paremmin. Joka tapauksessa ”he just loved me” kuulosti hyvältä minulle, ja näin jälkikäteen katsottuna, otsikko toimi tekstin kanssa hyvin. Se tuli esillekin kerronnassa, mikä tässä tapauksessa toimi kiitettävästi.

Sanoit A/N:ssä, että halusit saada tunteet ulos tällä tekstillä, ja se näkyi. Koko tekstistä jäi vähän passiivisaggressiivinen jälkimaku suuhun :’) Se sisälsi paljon syyttelyn oloista energistä tekstiä, joka viittasi selkeästi siihen, että kyseessä on henkilökohtainen tarina. (Toivottavasti ei sentään ihan viimeiseen piiruun asti omien kokemuksien pohjalta kirjoitettu – aihehan oli synkkä.)

Pakko myöntää, että alussa päähenkilö ei saanut minulta oikein mitään sympatiaa puolelleen. Pelkäsin, että tämä olisi vain naiivi valitteluvirsi, mutta loppu käänsi ensivaikutelman aivan toiselle kantille.

Posken mustelmat olivat kauniita, muuten iho olisi liian väritön, kalpea. Nyt siitä kuvastui jotain muuta. Siinä oli muisto sinusta. Kaunis, vahva, täydellinen.


Se, että on aivan hurmioissaan siitä, että kivitunteinen kumppani osoittaa tunteitaan ei ole lainkaan omituista. Mutta se, että hyväksyy, ei, rakastaa tulla hakatuksi vain siksi, että saisi jotakin emotionaalista vastakaikua, sai minut pudistelemaan päätäni inhoavasti. Päähenkilön masokistisuus sekoitettuna epätoivoon oli niin vahva elementti, että se pelasti tarinan hukkumiselta muiden angstipätkien joukkoon. Ihme kyllä, vaikka masokistipiirre tuli vasta loppupuolella, se sopi päähenkilön luonteeseen sen suurempia kuvailuita vaatimatta. Toisin sanoen, ficci oli uskottava.

Kirjoitustyylisi ei ollut ihan minun mieleeni, vaikka löysinkin sieltä muutamia hyviä kohtia, mm. seuraavan:

Olinko liian heikko sana täydellisiin, vahvoihin lauseisiisi?


Pidin siitä, että päähenkilö näki itsensä niin mitättömänä asiana kuin sanana. Ei edes teemana, vaan sanana. Se sopi hyvin tarinan yleisilmeeseen.

Niin paljon tuskaa ja surua, etten edes tiennyt miten kukaan voisi elää sitä elämää, kertaakaan näyttämättä niitä muille.


Käyttämässäsi kielessä oli paljon tähän tapaan rakennettuja lauseita. Lauseen osat eivät aina olleet ihan selkeitä, vaan monet asiat piti käsittää kontekstista. Esimerkiksi ylläolevassa esimerkissä oleva ”niitä”-sana jää jo vähän hämäräksi – mihin se viittaa? Tuskaan ja suruunko? Näiden kahden lauseen välissä oleva pätkä katkaisee ”tuskan ja surun” ja sanan ”niitä” yhteyden. Ymmärrän, että tekstin tyyli oli kieliopillinen valinta, ja vaikka joissakin kohdin se alleviivasikin pointtia, kokonaisuutena se oli vähän kiusallinen.

Monet kerrat torjuin sen uteliaisuuden kauniin seireenihuudon, joka koitti saada minua katsomaan kirjoituksiasi.


”Koitti” on puhekieltä. Korjaathan sen sanalla ”koetti”. Muita kirjoitusvirheitä en itse tekstistä huomannut – hyvä!

Kaiken kaikkiaan ihan kelpo pätkä! Rating tosiaan olisi mennyt PG-13:sta, sillä väkivalta ei ollut niin inhottavan tarkkaan kuvattua, ja teema on minun mielestäni sopiva 13-vuotiaan silmille.
難道 是天意

    2 tykkää.
Avatar
sunny
Vuoden kommentoija
 
Viestit: 177
Liittynyt: Su Syys 05, 2010 6:14 pm


Paluu Muu fiction (originaalit)

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron