Portti 36A (novelli, S)

[Orkrist]

Nimi: Portti 36A
Kirjoittaja: Orkrist
Tyylilaji: proosa, romance, novelli
Ikäraja: S
Oikeudet: kokonaisvaltaisesti mun.
Alkusanat: Lainaten alkusanoja vanhasta lafista 18.9.2007: omistan tämän jokaiselle, joka on joskus vain halunnut laittaa kengät jalkaansa, lähteä kävelemään eikä pysähtyä enää.


Portti 36A

Jos olet koskaan maannut selälläsi lumessa ja katsellut lentokoneiden valoja, tiedät ehkä, miltä minusta tuntui sinä helmikuisena iltana, kun koko maailma pyöri ympärilläni.

Olin ollut hänen luonaan silloin kolme vuorokautta, ja junani lähtisi seuraavana päivänä vieden minut takaisin etelään ja jättäen hänet yksin. Matka välillämme oli kaksi tuntia, kaksi vaivaista tuntia pitkin kiskoja, mutta silti se oli ikuisuus, tuhansia kilometrejä, rinnassa kaihosta hakkaavia sydämiä, etäisyyksien hengittämistä, kukkaroiden ja ikävän rajoja koettelevia puhelinlaskuja ja pohjoiseen ja etelään lähetettyjä lentosuukkoja.
Sinä helmikuisena tiistai-iltana hän painoi raidallisen piponsa hiuksilleen ja korvilleen, käski minua pukemaan ulkovaatteet ylleni ja vei minut suolle. Ulkona oli pimeää, lumi upotti askelten alla ja hengityksen ääni kaikui korvissa, kun hän pysähtyi keskelle suota, heittäytyi selälleen lumihankeen ja huokaisi. Hän makasi hetken paikoillaan ja minä seisoin hänen vieressään pohtien, mitä kuuluisi tehdä, mitä sanoa, kuinka hengittää, kuinka olla. Sitten hän veti hihastani, jotta olisin seurannut hänen esimerkkiään, ja pujotti sormensa omieni lomaan totellessani pyyntöä, käpertyessäni lumeen hänen kylkeensä ja kastellessani sormikkaani.

Taivas oli ylikypsän mustikan värinen ja tähdet kuin sokerikiteitä hillossa. Hän osoitti minulle kaikki osaamansa tähtikuviot, painautui sitten hieman lähemmäs ja hymyili vasten pakkasen värittämää poskeani.

”Katso lentokoneita.”

Ja minä katsoin.

Hän ei koskaan vahvistanut epäilyjäni, mutta hiljaa mielessäni veikkasin, että suon ylitse kulki jokin reitti, ehkä etelään pääkaupungin lentokentälle tai pohjoiseen aivan muille, pienemmille kentille ja muihin, pienempiin kaupunkeihin. Lentokoneiden valot vilkkuivat vasten mustaa taivasta ilmestyen etelästä tai pohjoisesta, välkkyen meidän yllämme hetken kadotakseen sitten suon vastakkaiselle laidalle. Makasimme hiljaa paikoillamme ja pohdimme vaiti, keitä lentokoneissa matkusti, miksi ja mihin, oliko heillä lapsia mukanaan tai lapsia ylipäätään, tunsivatko he samanlaista polttavaa halua matkustaa kuin me kaksi. Olivatko he koskaan kokeneet, miltä tuntui istua rautatieasemalla kuppi liian kuumaa kahvia kädessä ja odottaa epäselvää kuulutusta omasta junastaan? Tiesivätkö he, millaista oli kävellä niin pitkään, että jalat tuntuivat kuluneen puhki ja sisuskaluja korventava kulkutauti hetkeksi lannistetulta? Olivatko he koskaan nojanneet ikkunaan, tuijottaneet alla levittäytyvää Siperiaa ja sen harvassa olevia valoja, kun koko matkustamo ympärillä nukkui? Söikö kaukokaipuu heitäkin sisältäpäin? Ehkä he tulivat jostakin kaukaa, mistä tahansa ilmansuunnasta, tuhansia muistoja ja kokemuksia rikkaampina ja hetkeksi rauhoittuneina. Ehkä he olivat vasta lähdössä. Halusivatko he lähteä jälleen kiertämään heti lentokoneen laskeutuessa takaisin kotimaahan tai junan saapuessa asemalle? Olivatko he lähteneet matkaan kertomatta kenellekään lähdöstään saati määränpäästään? Tiesivätkö he edes määränpäätään?
Hänen kätensä puristi omaani tiukemmin ja pää painui omani viereen.

Seuraavana aamuna rautatieasema tuntui kutistuneen kasaan, eivätkä kilometrit tuntuneet enää tuhansilta.

--

[shy-rebel]

Tässäpä eräänä iltana satuin surffailemaan tällä fiction-alueella ja aikana mietiskeltyäni päätin nyt viimein kokeilla tämän novellin kommentoimista, niin suuren vaikutuksen se minuun teki lukiessani tämän illan päätteeksi. ^^

Novellin nimi on kiintoisa, se suorastaan houkutteli lukemaan, sen verran kun pidän erikoisista nimivalinnoista novelleissa ja ficeissä. Nimi jää hyvin mieleen ja siinä oli kiehtovuutta, joka sai mut tarkastelemaan tätä novellia vähän tarkemmin saadakseni tietää, mistä oikein on kysymys. Eli, oikein osuva nimivalinta! :)

Tuosta alkutiedoissa mainitsemastasi omistuksesta tahdon kiittää siinä mielessä, että lukeudun itsekin niihin, jotka tahtoisivat vain mennä ja kulkea eteenpäin kohti uusia tapahtumia pysähtymättä miettimään jotain, joka voisi jarruttaa. Tavallaan sellaista kaipuuta menemisestä eikä meinaamisesta, uusien seikkailujen kohtaamisesta ilman ennakkoluuloja. Omistus on mielestäni oikein hieno ja kauniisti ajateltu. Kiitos siitä. :3

Seuraavaksi voisin sitten siirtyä itse novellin kommentoimisen pariin.

Kieltämättä olisi hienoa mennä nyt ulos ja heittäytyä lumihankeen (kerrankin kun on oikein paljon lunta ja korkeat nietokset) ja katsella lentokoneita, jotka liitävät kaukana taivaalla. Heti tästä ensimmäisestä kappaleesta mieleeni tuli kaipuu jonnekin muualle, ainutlaatuinen muisto jostain menneestä, jota ei takaisin saisi. Kertoja tunsi itsensä varmasti hyvin pieneksi sillä hetkellä, kun katseli kaukaisia lentokoneita. Ehkäpä hänen mieltäänkin painosti jo silloin se, että hänenkin olisi joskus mentävä...

Olin ollut hänen luonaan silloin kolme vuorokautta, ja junani lähtisi seuraavana päivänä vieden minut takaisin etelään ja jättäen hänet yksin. Matka välillämme oli kaksi tuntia, kaksi vaivaista tuntia pitkin kiskoja, mutta silti se oli ikuisuus, tuhansia kilometrejä, rinnassa kaihosta hakkaavia sydämiä, etäisyyksien hengittämistä, kukkaroiden ja ikävän rajoja koettelevia puhelinlaskuja ja pohjoiseen ja etelään lähetettyjä lentosuukkoja.

Vaikutuin tästä seuraavasta kappaleesta hyvin paljon, sillä se toi mieleeni niitä asioita, joita olen itsekin päässäni pyöritellyt matkaamisen aikana. Kun tuntuu juuri siltä, että on asettunut taloksi jonkin luokse, pitääkin mennä ja jättää toinen taakseen satojen kilometrien päähän eikä näe toista vähään aikaan. Silloin varmasti jokainen tuntee haluttomuutta lähteä, kun on jonkun itselleen tärkeän henkilön luona.
Ja kun matka vie takaisin omaan kotiin, ikävä tuntuu nakertavan itse kunkin sydäntä sillä hetkellä, kun katselee ohikiitäviä maisemia junan tai muun vastaavan kulkuneuvon ikkunasta. Sellainen tunne minulle tuli myös tästä novellin päähenkilöstä hänen muistellessa sitä eroa, joka on hänen ja tuon toisen henkilön välillä.

Ja ennen kaikkea olet kirjoittanut tämän kohdan niin kauniisti ja koskettavasti, että se teki muhun suuren vaikutuksen. Kuin olisit samalla kirjoittanut monen muunkin ihmisen ajatuksia paperille pukien ne hienoiksi sanoiksi. Monilla on varmasti juuri niin ainutlaatuisia muistoja itselleen tärkeistä ihmisistä kuin mistä tämäkin novelli kertoo. Kirjoitustyylisi on myös upea, sellainen, jonka tunnistaa sun tyyliksi ja olet onnistunut luomaan juuri niin haikean ja ikävöivän tunnelman tähän kuin mahdollista. Kuvailua on hyvin ja se tukee hienosti muuta tekstiä. ^^

Novellissa esiityvien kahden henkilön suhde tuntuu olevan hyvin läheinen, heidän välillään ei tunnu olevan mitään salaisuuksia tai hämmennystä toisen käytöksestä, vaikkakin päähenkilö kokee olevansa hieman ulalla toisen henkilön heittäytyessä lumeen. Kaksikko tuntuu olevan mielestäni seurusteleva pari...?
Tässä kohtauksessa tuntuu olevan jotain merkittävää, joka enteilee tapahtuman ainutlaatuisuudesta ja siitä, kuinka kaunis muisto siitä jää päähenkilönkin mieleen. Ja varmasti siitäkin on kyse, ettei päähenkilö ikävöisi toista niin paljon, kun heillä olisi noin hieno tilaisuus jaettavanaan. :) Pientä taianomaisuutta tuli mun mieleeni tässä kohtaa ja seuraavankin kappaleen ensimmäisellä rivillä.

Tekstissä mainitaan muutaman kerran myös etelä ja pohjoinen, toistensa vastakohdat. Näillä kahdella ilmansuunnalla tuntuu olevan suuri merkitys sen suhteen, että toinen henkilöistä asuu pohjosiessa ja toinen etelässä. Niinpä heidän välimatkansa tuntuu olevan entistä pidempi, kun he sijaitsevat aivan toistensa päinvastaisissa suunnissa. Ikävä on varmasti suuri näiden kahden henkilön välillä.
Hyvä ratkaisu myös se, ettei henkilöistä mainita oikein mitään, kuten nimiä, sukupuolta tai ikää. Lukiessa heidät voi mieltää keneksi vain, ja tykkään siitä, että lukija voi käyttää mielikuvitustaan lukukokemuksen aikana näinkin. ^^

Tämä henkilöiden käymä mietiskelevä keskustelu lentokoneiden matkustajista ja heidän päämääristään on myös minulle varsin tuttua. Junassa tai bussissa tulee välillä oma hetkensä miettiä, minne kaikki muut kanssamatkustajat ovatkaan oikein matkalla, millainen heidän taustansa on ja onko heillä millainen perhe. Varsinkin silloin ajatukset lähtevät lentoon, kun matkustaa yksin. Samaa mietiskelyn tunnetta tunsin lukiessani tätä kohtaa.
Mutta niin, minne ne kaikki lentokoneen matkustajat ovatkaan matkalla? Syitä on varmasti monen monta erilaista, mutta jälleen kerran tuntui siltä, että olisit kirjoittanut minunkin ajatuksiani ylös, kuten tässäkin kohtaa:

Söikö kaukokaipuu heitäkin sisältäpäin? Ehkä he tulivat jostakin kaukaa, mistä tahansa ilmansuunnasta, tuhansia muistoja ja kokemuksia rikkaampina ja hetkeksi rauhoittuneina. Ehkä he olivat vasta lähdössä.

Tässä novellissa on niin paljon hienoja lauseita ja hetkiä, että tekisi mieli lainailla enemmänkin, mutta taidan asian olla ja hillitä lainailuni tähän. Lainaan vielä kuitenkin tämän lopun, koska sillä tuntui mielestäni olevan jokseenkin rauhoittava ja huojentava tunnelma siihen nähden, kuinka ikävä tuntui kaihertavan päähenkilöä hänen ajatellessa tulevaa eroaan toisen henkilön kanssa:

Seuraavana aamuna rautatieasema tuntui kutistuneen kasaan, eivätkä kilometrit tuntuneet enää tuhansilta.

Tämän luettua mulle tuli fiilis, ettei tämä päähenkilö olisikaan matkallaan sittenkään niin yksin, kun hänellä oli taas mukanaan niin paljon hyviä muistoja toisesta henkilöstä. Ne muistot ja tuo yksi erityinen hetki voivat varmasti jaksaa häntä odottamaan seuraavaa kertaa, kun nämä kaksi henkilöä tapaisivat taas toisensa. Etteivät he olisikaan sittenkään niin kaukana ja erossa toisistaan. Sen tietäessä on varmasti parempi jatkaa matkaansa eteen- tai takaisinpäin. ^^

Yhteenvetona novellistasi siis, että tykkäsin tästä todella paljon ja se teki minuun suuren vaikutuksen, sillä kuinka paljon suuria ajatuksia, haikeutta ja kaipuuta tämä teksti kätki sisäänsä sen lisäksi, että tekisi mieli matkustaa jonnekin ja kokea jotain uutta ja ainutlaatuista tietäessään, että jokun odottaisi jossakin.

Kiitos tästä lukukokemuksesta, tämä oli kaunista luettavaa tämän illan aikana!