Paras vokalisti

Yleistä keskustelua liittyen japanilaiseen musiikkiin.

Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja Yuugi » Ke Loka 29, 2008 8:52 pm

//off. hei, mä kaipasin tätä topiccia tänne. 8D//

Elikkäs, nyt olisi sitten aika kertoa lempivokalisteistanne. Ottakaa huomioon, että topicin tarkoitus EI ole listata, että "Joo, tykkään Rukista, HIZUMIsta, Kyosta, tästä, tästä, tästä ja tästä, moikka" vaan ihan asiallinen perustelu näille valinnoille on välttämätön. Antakaa kun Yuugi-täti näyttää vähän alempana mallia~ Myöskin bändi olisi kiva mainita, paitsi jos ne nyt ihan tosissaan on nää Kyot ja Rukit siellä, niin eiköhän me kaikki tiedetä mistä ne löytyy ("Omg, eiks Ruki ollukaan Plastic Treen rumpali? :O").



Aloitan mainitsemalla lempibändini vokalistin, Vidollin Juin. Jui on sellainen mies, jota on maailmassa vain yksi kipale. Mies, joka kykenee laulamaan ihan mitä tahansa, mitä eteen annetaan. Yli sadan biisin tuotannon aikana Juin on kuultu laulavan jos jonkinmoista kummaa ääntä, toki luritellen niitä normaalinkuuloisiakin sointuja sinne väliin. Jui tuntuu pystyvän kaikkeen siihen, mihin muut vokalistit pystyvät ainoastaan, jos useampi niistä laulaa samassa biisissä. Jui laulaa, Jui kuiskii, Jui voihkii, Jui kirkuu, kiljuu, huutaa, rääkyy, örisee, laulaa klassista tenorista, laulaa klassista sopraanosta ja kaikelta siltä väliltä, ja sitten on vain niitä aivan randomeita ääniä, joita ei kykene kuvailemaan (Paitsi kun sanoin aikanaan, että Shinbun Masukomi Kankeisha no Kata e:ssä Jui kuulostaa ihan hylkeeltä). Juin ääni osaa olla niin massoja hellivä, kuin erikoisempaakin kuulijaa miellyttävä, eikä Jui ole rajattu laulamaan ainoastaan yhtä genreä, ei Vidollin, eikä oman sävellajinsa ja laulutapansa puolesta. Ehkä juuri tästä syystä Vidoll kokeilee paljon eri genrejä, koska mikään ei rajoita heitä. Ei ole hankalaa Juille laulaa herkkä rakkausballadi, ja heti perään örinää, rääkymistä, ja nopeaa puhetapaa vaativa San ga koronda. Joka kerta, kun kuuntelen tiettyjä Vidollin biisejä, tulee sellainen reaktio, että: "Miten se pystyy tuohon?" Kaikenlisäksi, Jui on oppinut tässä vuosien varrella jopa laulamaan englanniksi, poikahan kansainvälistyy, joten edes englanniksi laulaminen ei haittaa enää.
Myös Juin esiintyminen niin lavalla kuin musiikkivideoissakin on aivan omaa luokkaansa, ja vastaa monipuolisuudellaan täysin Juin ääntä. Herkästä, telinemikkiin laulavasta popparipojasta tulee varsin nopeasti moshaava rokkari, joka pistää yleisön liikkeelle.
Juin kasvonpiirteet miellyttävät silmää, näki hänet ilman meikkiä tai meikin kanssa. Toisin kuin suurin osa Visual Kei -artisteista, Juita ei ole meikattu tavalla, joka suurentaisi hänen silmiään, vaan pojan kissamaiset, mantelinmuotoiset ja kaikin puolin japanilaiset silmät on meikattu korostamaan niiden luontaista muotoa.
No, tässäpä hieno selitys Juista.


Seuraavaksi aloitan Arcin KO-JIn: Kun ensimmäisen kerran kuulin tämän jätkän ääntä, mietin pitkään, että laulaakohan se nyt epävireisesti. :'D Mutta ei, ei KO-JI laula. KO-JI ei vaan yleensä laula samassa sävellajissa, mitä koko muu biisi noudattaa. Se ei ole epävireisesti laulamista. Miksi minä sitten rakastuin tähän poikaan? No, koska KO-JIn ääni on ehdottoman erikoinen. Kuulet sen kerran, ja koko loppuelämäsi muistat, miltä se kuulosti. Jotkut pitävät, toiset eivät, minuun se iski ajan kanssa, ja nykyään KO-JI on lempivokalistieni joukossa. Vaikka herra ei pääsekään aivan samoihin ääniskaaloihin mitä Jui, on hänen äänialansa silti yllättävän laaja, aina taidokkaasta rääkymisestä tipan linssiin tuovaan, pikkutyttömäiseen luritteluun. Pisteet vielä siitä, että poika on löytänyt oman tapansa laulaa niinkin nuorena, KO-JIhan on vasta hieman yli 20. Ikä saa minut kunnioittamaan häntä vielä enemmän, ja kuunneltuani Arcia jo yli vuoden, voin sanoa seuranneeni käytännöllisestikatsoen sivusta, kun poikani kehittyy laulajana, sillä hän ihan oikeasti kehittyy. Vuosi vuodelta KO-JIn ääni on puhtaampi, mutta säilyttää silti erikoisuutensa omituisilla ulvaisuilla, rääkäisyillä ja vinkaisuilla.
Paras tapa, jolla kuvaisin KO-JIn ääntä sitä ennestään tuntemattomalle, olisi: "Se poika laulaa tavalla, jonka kuulemisen jälkeen kuka tahansa selväjärkinen ois valmis pistämään sen vähäks aikaa pyöreeseen huoneeseen etsimään nurkkaa." KO-JIn ääni on valloittavan psykedeelinen sellaisille, jotka pitävät senkaltaisista äänistä, kun taas jos arvostaa hillittyä, matalaa laulua, KO-JI on yleensä vihattujen vokalistien kärjessä.
Poika ottaa myös yleisönsä huomioon esiintymistavallaan. Itseasiassa, kun katsoo Under Coden livejä, niin KO-JI tuntuu jopa keskittyvän enemmän yleisön viihdyttämiseen kuin itse laulamiseen. Koko laulaminen saattaa jäädä, kun KO-JI päättää ryntäillä edestakaisin pitkin lavanreunaa ja innostaa yleisöä mukaan typeriin, omaperäisiin käsieleisiinsä, joita en kyllä kuvailisi fureiksi, koska suurin osa niistä ei noudata mitään kaavaa, KO-JI vain huitoo puolelta toiselle niin, että kapealla lavalla on ihme ettei jätkä huitaise kitaristiaan silmään.
KO-JIn fanituksen on melkeimpä pakko keskittyä tapaan, jolla hän käyttää ääntään, ja esiintymiseen, sillä KO-JI ei missään tilanteessa ole kaunis tai komea. KO-JI näyttää lähestulkoon poikkeuksetta raiskarilta, tai muuten vain mielenvikaiselta. Mutta minua kirkkaat piilolinssit ja yksristikaks -suuntaan menevät hampaat, sekä toispuoleinen, psykedeelinen virne kiinnostavat.


Kolmas, jonka tässä mainitsen, on Dalin Ren. Reniin rakastuminen kesti minulta puoli vuotta. Kuuntelin Dalia ensimmäisen kerran about samoihin aikoihin kuin Arcia, eli viimevuoden kesällä. Silloin kiinnitin huomiota, että laulajan ääni jää mataluutensa takia hitusen taustalle, ja soittimet jättävät sen varjoonsa. Kuten olen saattanut joillekin ihmisille mainita, minä kuulun ehdottomaan vähemmistöön joka ei niin välitä matalaäänisistä laulajista, vaan keskittyy enemmälti niihin nasaaleihin. Sen takia Renin ääni ei silloin päässyt suosikkilistalleni, ja unohdin Dalin nopeasti. No. Viimevuoden loppupuolella kuuntelin Dalia uudestaan, kun bändi oli juuri julkaissut uuden maxi-sinkkunsa, ja niiden mukana PVt [s]hit parade ja Hoshikuzu. Minä katsoin [s]hit paraden. Ja totesin, että ei hitto tää musiikki on upeaa. Siitä lähtien olin täysin myyty Dalille. Ennen Reniä kuitenkin ihastuin heidän basistiinsa, Yuuhun, joka helposti rikkoutuvalla olemuksellaan valtasi minut. Kuitenkin, se fanitus ei kestänyt, koska Yuu ei ole mitenkään erikoinen basisti, keskiverto, niinkuin moni muukin. Silloin aloin keskittyä hyvin paljon Renin ääneen, ja Wingless wing -nimisen biisin myötä totesin, että voi jumala että osaa miehellä olla upea, ja kaunis matala ääni. Ren on myös professional rääkymisen ja örisemisen kanssa, ja nykyään lempibiiseihini kuuluukin bändin ehdoton raskas hitti, Itamiwake, josta he julkaisivat vastikään PVnkin (laukesin sille, lähinnä Renille <3). Ren on siis poikkeus joka vahvistaa säännön: herran ääni on matala, syvä ja tunteellinen, mutta rakastan sitä silti. Rakastan erilaisia biisejä Dalilta: Niitä raskaimpia, sillä vaikka en ikinä ole pitänyt örisevistä laulajista sillätavalla erityisemmin, niin Ren on porno örinänsä kanssa. Ja sitten niitä mukavan painostavia, synkkiä, menetetty rakkaus -biisejä, joissa Renin kärsimyksen saattaa kuulla läpi, aivan kuin hän laulaisi omasta elämästään. Ja kyllä, Dalin sanoitukset ovat 90%:sesti aika ankeita, mutta se ei juuri haittaa. Se sopii tunnelmaan.
Reniäkään en kyllä äänestäisi ulkonäkönsä puolesta komeaksi tai kauniiksi, etenkään kauniiksi, sillä sitä Ren ei ole. Mutta Ren on seksikäs, eroottinen, märkä päiväuni.
Esiintyminenkin on herralla hallussaan: Ren on näitä rokkareita, jotka loikkivat innolla yleisöön mahdollisesti useammankin kerran liven aikana. Kaikenlisäksi hän selkeästi nauttii saadessaan tunkea jotain housuihinsa, oli se sitten oma käsi, nenäliinoja tai pullo. Tavaralla ei niin väliä, kunhan sen voi tunkea kireiden PVC-/nahkahousujen sisälle.
Persoonallisuudeltaan, ainakin haastatteluista päätellen, Ren on aika ujo ja syrjäänvetäytyvä poika, joka ei tykkää paljastaa itsestään asioita julkisuudelle. Paitsi sen, että hän halusi olla lentokone ja hänen unelmakumppaninsa on Mikki Hiiri. Voi elämä, aikuinen mies!


Neljäs, joka ei kuulu enää sinänsä lemppareideni joukkoon, mutta jonka mainitsen silti lyhyesti, on Bergeracin Itsuki. Itsukilla on varmasti puhtain ääni, mitä maailma saa ikinä kuulla. Joitakin se miellyttää, kun soinnuissa ei ole vibraa, eikä poika tee virheitä, mutta suurin osa pitää sitä luonnottoman kuuloisena. Itse tykkään kohtalaisen paljon, Itsukin ääni on kristallia <3

Viides, myös lyhyen maininnan ansainnut, on Megaromanian Sui. Upea, klassinen miesääni, mikä on yllättävää koska Sui on kuitenkin kohtalaisen laiha, ja sinänsä pienikokoinen mies (no okei, pituutta yli 180cm, mut se on laiha!). Ja kaikenlisäksi, ei ole kovin yleistä, että klassista tenorista laulaja mies näyttäisi ihan tyttönukelta. 8D Pisteet Suille. Herättää tunteita muutamassa biisissä, loput onkin sitten tylsiä.


Jep... tässä nämä. Ottakkee mallia~
ママちゃん, 平手打ちしてください!!

Kuva

Avan tehnyt Hasu

Avatar
Yuugi
Pääesiintyjä
 
Viestit: 595
Liittynyt: To Elo 14, 2008 7:03 pm
Paikkakunta: Ramen hameen alunen, siellä minne kaikki kadonnut menee

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja Orkrist » To Loka 30, 2008 3:08 pm

Kiva, että teit tämän topicin, olenkin kaipaillut sitä~

Mulla on kaksi lempilaulajaa, joista toiseksi nousi viime vuonna MUCCun Tatsurou, eikä ole toistaiseksi siltä tilalta tipahtanut alemmas, vaikka eräs toinen herra myös jakaa saman nimikkeen. Tatsun äänessä on vain sitä jotain, joka iskee muhun niin pahasti: karheutta, pehmeyttä, tunnetta, seksikkyyttä; se tulee suoraan sydämestä, on uniikki ja pitää otteessaan kappaleesta ja levystä toiseen. Tatsun ääni sopii sekä herkkiin balladeihin (esimerkiksi Tsuki no sakyuun akustinen versio on vaan... en osaa edes kuvailla sitä) että kylmiä väreitä nostattavaan karjuntaan, ja siinä on oikeasti yksi niistä harvoista miehistä, joiden falsetti ei kuulosta typerältä, vaikka ääniala muuten olikin melko matala. Tatsuroulla on voimakas, vahva ja todella omaperäinen ääni, mutta silti mun mielestä sekin on jotenkin kaunista, kun se särkyy pitkien keikkojen loppupuolella. On jotenkin hassua, että kerta toisensa jälkeen kuunnellessani MUCCun kappaleita mä huomaan itkeväni ja tuntevani vahvasti osittain vain sen vuoksi, että mä pystyn tuntemaan, kuinka syvältä sydämestä ja kehosta Tatsuroun ääni ja laulu tulee. Arvostan Tatsurouta aivan mielettömästi sekä vokalistina, lyriikoidenkirjoittajana että ihmisenä, ja vaikka en osaa kunnolla selittää, miksi herra on mun toinen lempivokalistini, sillä paikalla hän kuitenkin on ja pysyy. Ehkä mä olen sitten pelkkä matalien miesäänten fetisisti, mutta tässä tapauksessa ihan syystäkin.

Tatsun rinnalla lempilaulajan titteliä jakamassa on Gazetten Ruki, jonka äänessä rakastan kaikista eniten sitä, kuinka helposti tunteet välittyvät siitä. Rukin ääni vaatii, pyytää, viettelee, kysyy, ei anna vaihtoehtoja, kärsii, hymyilee, itkee, ahdistuu, tukahtuu ja noin kaikkea muutakin mahdollista, mitä ihminen voi tuntea. Ruki saa mut itkemään, nauramaan ja tuntemaan itseni joko maailmanvalloittajaksi tai pieneksi ja epävarmaksi, saa mun olon tuntumaan siltä, kuin hengitys kuristuisi kurkkuun ja siltä, etten mä voisi olla onnellisempi. Ruki on yksi niistä laulajista, jotka ovat kehittyneet valtavasti viime vuosien aikana, sillä eron esimerkiksi Wakaremichin ja Gurenin vokaalien välillä on käsinkosketeltavissa. Vaikka mä jumaloin Rukin nykyistä, madaltunutta ja sävykkäämpää ääntä, rakastan silti yhtä paljon sitä aikaa, kun hänen äänensä rönsyili minne sattui, oli korkeampi ja hiomattomampi, mutta silti omanlaisensa ja erikoinen. Mun mielestä Ruki on oppinut laulamaan, koska vaikka vieläkin ääniskaala on laaja - kuiskauksesta herkän mutta voimakkaan laulun kautta aggressiiviseen rähinään - mies pysyy nuotissa, se ylenmääräinen vibrato ja epävarmuus ovat kutistuneet miltei olemattomiin ja niin edelleen. Ei sillä, etteivätkö nekään olisi sopineet Gazen vanhempaan tuotantoon, sillä esimerkiksi Juunana sain juuri vibrato ja epävarmuus, haparointi, tekevät Juunana saiksi. Ennen kaikkea Rukin ääni on siis koskettava, mutta se on myös paljon muuta, sitä ei ole pilattu liiallisella karjumisella ja se on todella sävykäs ja miellyttävä kuunnella, se saa kylmät väreet selkään ja tuntuu samalla tutulta ja turvalliselta ja etäiseltä ja ylpeältä. Ruki on tällä hetkellä mun suurin arvostukseni kohde paitsi laulajana, myös kirjoittajana, suunnittelijana, piirtäjänä, pukeutujana ja ihmisenä, enkä tiedä oonko koskaan näin tosissani ollut vaikuttunut siitä, miten monilahjakkuus voi yksi mies olla.

Noiden kahden jälkeen tulee esimerkiksi sellaisia kuin Wataru (12012), Kyo (Dir en grey), Miyavi, Motoo Fujiwara (Bump of Chicken), Ayumu (Zwei) sekä hide, mutta koska halusin keskittää viestini noihin kahteen lempilaulajaani, en viitsi sanoa muista enempää, kuin että... no niin. Ovat paikkansa ansainneet.
here's the truth - baby, here's the truth.

    1 tykkää.
Avatar
Orkrist
Pääesiintyjä
 
Viestit: 606
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 9:30 am

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja Riku » To Loka 30, 2008 4:23 pm

No nyt kun on aikaa, niin mäkin kirjoitan tänne.

Vidollin Juista on hyvä aloittaa. Mulla on jonkinlainen viha-rakkaussuhde Juihin, koska toisena päivänä rakastan sen ääntä, toisena en kestä sitä alkuunsakaan - mutta jokatapauksessa Juin ääni on ihana, ei koskaan huono tai kamala. Örisipä se sitten jotenkin hiukan omituisesti tai lauloi oopperaa, niin mä pidän siitä. Juin äänessä on jotain tietynlaista pehmeyttä ja kuitenkin säröä, jotka yhdessä kuulostaa mielettömän hyviltä. Lisäksi se on yksi harvoista mieslaulajista, joka laulaa aivan puhtaita korkeita ääniä sekä vibrattoja.
Juin ääni sopii niin poppiin, rockiin kuin jazziinkin (ja pakko sanoa, että jälkimmäiseen olen ihan heikkona nykyään) koska yksinkertaisesti sillä äänellä vain pystyy tekemään mitä tahansa!
Toisaalta Juin ääni on aika nasaali, mutta ei sellaisella ärsyttävällä korvia hajottavalla tavalla, vaan sellaisella pehmeällä, joka miellyttää korvaa. Sitten vaan... Juin huokaisut ja se sen tietynlainen popparipoika-tyyli on ihania, sulan niille joka kerta. Sanokoon kuka vaan mitä, mutta Blue Starin poppius on ihanaa, se sopii Juille niin täydellisen hyvin, se on niin liikkis. <3
Jep, rakastan siis Juita kaikin puolin, se on ihana ja sen ääni on ihana. Se on harvinaislaatuinen mies. <3

chariotsin ja Phantasmagorian Riku. No jee, en yllätä itseäni ottamalla tämän toiseksi, mutta pakko, Riku on ihana. Mä pidän enemmän Rikun laulamista balladeista, kuin raskaasta mättörockista, mutta molempiin tämä poika sopii paremmin kuin hyvin. Rikun ääni on omalla tavallaan todella persoonallinen, koska se pystyy muuntautumaan nasaalista todella matalaksi ja miehiseksi karjunnaksi, joka on aika hassua, koska en uskonut että niin pienestä miehestä lähtee sellainen meteli.
Rikun ääni on ihanan pehmeä, mutta ei kuitenkaan sellainen tasapaksu, johon kyllästyisi. Rikun ääneen vaan ei voi kyllästyä, ei ainakaan kun kuuntelee Phantasmagorian balladeja. En voisi kuvitella ketään muuta laulamaan niitä.
Sitten Rikun ihanat käsieleet lavalla, ne on ihania, hassuja ja ne sopii Rikulle. Se on kaikin puolin mielettömän hyvä laulaja ja kaikin puolin myös mielettömän hyvä muusikko.

Sadien Mao aiheuttaa kylmiä väreitä. Oikeastaan ainut vokalisti, jonka ääni on oikeasti miehekäs, ei klassisella tavalla, vaan sellaisella särmikkäällä ja hieman karulla. Maon karjunta on ihanaa, Maon kuiskaukset ovat ihania, Maon puhdas laulu on ihanaa... myisin varmaan sieluni, että pääsisin katsomaan tätä livenä. On oikeastaan ihan sama, miten Mao laulaa, se kuulostaa aina hyvältä.
Kuitenkin olen nyt ihan rakastunut Crimson Tearin alun kuiskauksiin, koska ne oikeasti aiheuttavat kylmiä väreitä, kuten myös Grieving the dead soulin kertosäkeistön puhdas laulu. Molemmat ovat omalla tavallaan ihania.
Sitten Maon karjunta, mä pidän Rikun karjunnasta, mutta Maossa on vielä enemmän sitä jotakin, josta mä pidän ihan mielettömästi - kenties se on se miehinen särö, mikä siinä äänessä on.
Muutenkin Mao on ihana, tykkään sen karismaattisesta lavaesiintymisestä ja siitä muutenkin. Vaikkei se olekaan VK, niin se rockrock-asenne on <3

Sitten on vielä muitakin kenestä pidän, mutten niin paljon. Esimerkiksi Plastic Treen Ryutaro ja sitten Ayumi Hamasaki, joka on vienyt mun sydämen.
Kuva

Avatar
Riku
Teknikko
 
Viestit: 124
Liittynyt: To Elo 14, 2008 8:43 pm
Paikkakunta: Teron takatasku

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja mare » Pe Loka 31, 2008 3:25 pm

jee.

ensimmäisenä pakko mainita 9Goats Black Outin vokalisti, ryo.
sen miehen ääni on .. loistava. ensimmäisen kerran kun sitä kuulin, olin silleen "... hmm. *fiilistelee* .. vaaau o_o". pakko sanoa, etten aluksi tavallaan oikein ymmärtänyt sitä, mutta rupesin kuuntelemaan urakalla, kuuntelin monta päivää putkeen, ja aika pian huomasin, että tuo mies jos joku osaa hommansa. se osaa laulaa nii kamalan monella eri tavalla, se osaa aiheuttaa äänellään ihan uusia ajatuksia ihmisessä. rakastan sitä, kuinka iho nousee välillä kananlihalle ryon laulaessa aluksi ihan hiljaa, supisten ... ja sitten heti tosi korkealta ja pehmeästi, mutta kuitenki niin .. voimakkaasti. se vaan on niin mahtavaa.
ja sen ääni toimii livenäkin hyvin(, tai ainaki toimi joskus neljä vuotta sitten kun hän oli vielä GULLETissa -- 9Goatseilta kun ei vielä ole livematskua tullut :<). ja se mies on hyvännäköinen kaiken lisäksi. se mies on .. hankalasti selitettävä, mutta tiivistettynä ihan loistava.

sitte. ennen kun 9Goatseja kuuntelin, UnsraWin Yuuki oli ykkösenä mun vokalistilistalla.
........ kylmiä väreitä. ihan mielettömästi. tulee aina, kun se laulaa. lauloi se sitten korkealta tai matalalta, supisten tai öristen, kimittäen jotenki härösti .. ihan miten vaan, se kuulostaa _aina hyvältä. monet ansuroun kappaliesta on puoleksi pelkkää örinää, mutta ei se haittaa, Yuuki osaa sen örisemisen melko hyvin. ja ne kohdat, kun se sitten laulaa niin nätisti .... rakastan niitä kohtia. rakastan sitä ääntä. se pystyy lähes mihin vaan.
Yuukin ääni on todella kova ja kuuluu semmosena hassuna "kurkkuäänenä" (lol en tiiä miten sitä muuten ilmaisisin), enkä normaalisti vokalisteilla pidä siitä, mutta Yuukilla se on jotenkin todella omalaatuinen se sen "kurkkuääni". siinä on ripaus nasaalisuutta myös, sekin yleensä on aika häirikkötekijä, mutta .. tämän miehen kohdalla se vaan ei haittaa ollenkaan. hän osaa kuulostaa myös jollakin tapaa todella uskottavalta äänensä kanssa, kun katsoo lyriikkoja. se todella laulaa laulujansa sydämensä pohjasta, sen huomaa aika helposti.
... en voi muutaku toivoa, että Yuuki palaa pian normaalin elämän pariin, ja ansurou jatkaisi uraansa.

nyt nämä rupeaa tulemaan vähemmän paremmuusjärjestyksessä.
bornin (bändi vaihtanut kaksi kertaa nimeä > ex. RENNY AMY, ex. D&L) vokalisti Ryouga.
en oo RENNY AMYn aikaiseen Ryougaan tutustunu, mutta D&L:ässä se oli jo ihan sikahyvä. hänen ääni ei ole mikään maailman erikoisin ehkä, kun vähän kuuntelee, mutta kun sitä ajattelee, niin siinä on sitä jotain. pitkästä aikaa oon löytäny ihmisen, joka todella osaa rääkyä. ei hän sitä paljoa tee, mutta .. riittävästi. silleen mukavan paljo.
Ryougan ääni on lähes aina tosi piristävä. sitä kuunnellessa tulee todella sellainen .. hyvä fiilis. tekee vaan mieli hymyillä menemään. kaikki jutut ympäriltä unohtuu, eikä se vaadi edes paljoa keskittymistä. hänen ääni on jotenki todella .. pieni, mutta silti tosi iso, kuuluva, yms. tykkään siitä todella paljon.

hmm. siinä kai ne lempparit. muina hyvinä mainitsen vielä Vidollin Juin, D'espairsRayn Hizumin. heistäkin voisin kaiken näköstä selittää, mutta .. en usko että noiden kolmen jälkeen enää löydän sanoja. :'D
Kuva
in fact anyone hates it.

Avatar
mare
Bändäri
 
Viestit: 39
Liittynyt: To Elo 14, 2008 7:34 pm

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja ikur » Su Marras 02, 2008 12:35 pm

Hei, kiva saada tänne tällainenkin! 8)
Joo... mä olen melko huono perustelemaan näitä pitkästi, mutta.. yritetään.

Suosikkilaulajani, ääni josta olen aina pitänyt kuuluu ehdottomasti niinkin tuntemattomalle kaverille kuin the GazettEn vokalisti Rukille. Olen pitänyt siitä aina, ihan ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien. Rukin ääni on niin monipuolinen, se taipuu hiljaiseen, tunteikkaaseen lauluun, syvään ja pehmeään puhetta muistuttavaan lauluun, tuskalliseen vaikerrukseen ja vaikka minkä maailman huutoihin. Ja siirtymät eri äänenvoimakkuuksista ja -tasoista toiseen tapahtuvat siististi, eikä väliin tule mitään ylimääräistä vinkumista tai muuta. Rukin suoritukset livenäkin ovat todella vaikuttavia, on melkein yliluonnollista, että joku voi omistaa sellaisen äänen. Rakastan Rukin ääntä aivan liikaa, on suorastaan hämmästyttävää, miten puhtaasti Ruki laulaa. Lisäksi ääni on todella vahva, joillakin laulajilla on ihan kiva ääni, mutta se on melko hiljainen, ja liveissä jää melkeinpä kakkoseksi soitolle. Tätä ongelmaa en Rukilla ole huomannut koskaan. Niinhän se menee, pieni mies ja sitäkin suurempi ääni. Gazen kappaleissa en ole ikinä ajatellut, että Ruki vetäisi kaikki kappaleet aivan samalla tavalla, tai että hän ei keskittyisi ollenkaan laulamiseen vaan ajatukset seikkailisivat ihan muualla. Jokainen Gazen biisi on ihan selvä yksilö, enkä ole ikinä törmännyt edes kahteen samankuuloiseen kappaleeseen. Rukin ääni sopii aina loistavasti kappaleen tunnelmaan, kuten esimerkiksi CALM ENVYssä Ruki laulaa melko matalalta, kauniisti ja tuolla tavalla hitaasti, mikä soveltuu melodiaan täydellisesti ja se tekee kipaleeseen juuri sen paljon puhutun tunnelman. CALM ENVYssä on surullinen tunnelma aivan pakostakin ja varmasti kaikki tajuavat, ettei siinä lauleta kenekään polttareista tai synttäreistä, vaikka ei sanoja ymmärtäisi ollenkaan. Lisäksi joidenkin laulajien äänet kuulostavat suoraan hirvittäviltä ilman musiikkia taustalla, mutta Rukin ääni on itsessään niin melodinen, että joskus tuntuu, ettei soittoa tarvittaisi alkuunkaan. Sitten kun taas esimerkiksi CIRCLE OF SWINDLERissä Ruki laulaa nopeasti, vaihtelee äänialoja melko usein ja siltikin laulu säilyy puhtaana. Ja vielä viimeinen esimerkki DISCHARGE. Se on todella raskas ja sisältää huutoakin, mikä ei joillekin vokalisteille sovi ollenkaan, mutta vaikka Ruki karjuisi tai kiljuisi tai vinkuisi kuinka, niin en ole silti ajatellut että se hirveältä kuulostaisi. Kaikkein parasta Rukin äänessä on kuitenkin se, että se ei ole massaa. Rukilla on oma tyyli laulaa, oma, erikoislaatuinen ja mahtava ääni, jota ei voi sekoittaa mihinkään toiseen. Rukin ääni ja melodia tekevät tunnelman. Ja juuri sen tunnelman avulla kappaleita pystyy ymmärtämään, vaikkei tajuaisikaan, mistä siinä puhutaan. Siksi Ruki on ehdoton suosikkini.

Nyt tuollaisen kovan selityksen päätteeksi en taida keksiä mitään kunnon perustelua, mutta toinen hyvä laulaja mielestäni persoonallinen miyavi. Herran ääni on omalaatuinen, ja sopii vain ja ainoastaan juuri omiin kappaleisiinsa. Että jos miyavi alkaisi vetämään jotain Gazea niin lopputulos saattaisi olla suorastaan hirveä. Miyavin ääni sopii juuri kaikkeen tuollaiseen rämpytykseen, rytmikkäisiin ja kitararikkaisiin biiseihin, en voisi edes kuvitella hänen vetävän jotakin Gazen Reilan tapaista. Miyavi omistaa äänen, jota voi joka rakastaa tai vihata, siinä ei oikeastaan ole mitään välimaastoa. Se johtuu juuri siitä, että hänen äänensä on niin erilainen. Ei huonolla tavalla erilainen tietenkään, mutta ei ehkä yhtä monikäyttöinen. Jos kaikista meevin biiseistä otettaisiin soitto kokonaan pois, kipaleet muistuttaisivat luultavasti huomattavan paljon toisiaan. Mutta siltikin pidän MYVin äänestä todella paljon, ja se tulee hyvänä kakkosena Rukin jälkeen ^-^

Enempää ei taida ollakaan kuin nämä kaksi XD toivottavasti ei tullut nyt ihan liian lyhyitä perusteluita.
›› one of these days the sky's gonna break

Avatar
ikur
Teknikko
 
Viestit: 156
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 10:30 pm
Paikkakunta: next door

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja sshokora » Su Marras 02, 2008 9:13 pm

Ajattelin kirjoittaa tänne vain ja ainoastaan yhdestä vokalistista, lempivokalististani ja liittää loppuun muita hyviä vokalisteja tylsänä listana, okei?

Suuri osa varmaankin arvaa jo, lempivokalistini on ehdottomasti ja yksinoikeudella Kyo. Kaikki tietänevät, että Kyo on vokalisti bändissä nimeltä Dir en grey eikä jätkä tarvitse sen suurempia esittelyitä, ne? En selitä nyt, miten vokalisti on mielestäni ihana luonne, käytös tai ulkonäkö, selitän vain, miksi pidän Kyosta niin kovasti juuri vokalistina.

Ensinnäkin, Kyolla on mielestäni taitoa tai ainakin suuri ääniskaala. Hän osaa laulaa todella korkealta, mutta myös matalalta ja vaihtaa äänenvoimakkuuksia vaivattomasti ensimmäisestä toiseen sekä myös korkeuksia - molempia suurillakin eroilla. Ehkei Kyo aina ole ollut laulajana yhtä taitava, sillä ennen nuotit eivät aina osuneet kohdalleen ja joskus hän tekee sitä nytkin, muttei se todellakaan tee Kyosta huonoa laulajaa. Kuten hän on itse haastattelussa sanonut, hänen mielestään on tärkeää, että laulussa välittyy ennemmin tunteet, kuin että se menisi täydellisen tylsästi nuotilleen. Mielestäni hän puhui kyllä täyttä totta tunteiden välittymisestä, sillä se välittyy Kyon laulusta hyvin herkästi!

Palataksemme taitoon, mielestäni on... kummallista, että laulaja osaa ja kaiken lisäksi vielä rohkenee päästämään niin paljon erilaisia ääniä mikkiin liveissä - joskus jopa albumiltakin löytää Kyon rohkeita ääntelyjä, jotka saattavat kuulostaa todella mielipuoliselta tai ehkä jopa hauskaltakin. Kyo puhtaan laulun lisäksi örisee, karjuu, kiljuu, hymisee, sihisee, jokeltaa,... ja kuten mesessä yksi ystäväni sanoi, noita voivat tehdä kaikki muutkin. Kyllähän se on totta, mutta mikseivät muut tee niin? Johtuuko se eri tyylisestä musiikista vai siitä, ettei vain viitsi jokeltaa albumia läpi?

Liveissä Kyo tekee vaikka mitä. Vaikka fanservice on jäänyt vähemmälle, Kyo yleensä hakkaa itseään joko mikillä tai viiltelee. Fanit eivät välttämättä pidä siitä - en minäkään, mutta se on silti tavallaan osa Kyon persoonaa. En tiedä, miksi kirjoitan lempilaulajatopiciin asiasta, josta en pidä, mutta... niin. Kyo on myös masturboinut liveissä. 8) , ... mutta se on jo jäänyt mielestäni kokonaan pois. Ihihi mulla on hauskaa selittää tääl ja muut nauraa ku selitän näi ! XD

Kyo laulaa tunteella, saa ainakin allekirjoittaneen itkemään. Niin, tai siis... ne lyriikat. Surumielisen kappaleen tietysti ymmärtää ymmärtämättä lyriikoista mitään, mutta kun luet lyriikatkin... minä ainakin rakastan Kyon lyriikoita! Siitä tulee muutenkin niin hyvä olo, kun saa huomata tajunneensa lyriikat, jotka muistuttavat labyrinttiä. Tunne välittyy hyvin kappaleista, kun Kyo laulaa. Ääni on persoonallinen, ja, ... voi vittu mitä mä taas höpötän. O_O

Nyt en voi kuin pahoitella todella omituista tekstiä, olen tainnut valvoa liikaa. Anteeksi. o.o
- I can't open myself up to anyone, I can't believe in anyone at all
And I can't see anything, the ray of light disappears and will dry up -

Avatar
sshokora
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:18 pm
Paikkakunta: Haapavesi

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja Spooky » Ma Marras 24, 2008 6:26 pm

Hmh, hankala kysymys sinänsä, kun eri laulajilla on ihan erilaiset vahvuudet. Pakko tulla kuitenkin tähän änkemään jotain.
Voin heti ekaksi mainita kaksi mahtaaa laulajaa - Gackt sekä Hyde . Molemmat herrat omaavat mahtava persoonat, ovat toisten vastakohtia (ei nyt ehkä ihan kokonaan) ja ennen kaikkea laulavat pirun hyvin. Omasta mielestäni.

Gackt. Noh siis, hänhän on kerrassaan mahtava melkeimpä kaikin puolin, ainakaan nyt ei tule mieleen mitään negatiivista.
Hän osaa eläytyä biiseihin liveissä hienosti, ottaen nyt esimerkkinä Vanillan (ahhah) ja Lust for Bloodin. Lust for Bloodissa Gackt tulee ulos hauta-arkusta ja vain seisomalla ja käsien vähäisellä liikuttelulla saa aikaan uhkaavan mutta silti upean ilmapiirin.
Vanillassa taas.. Emh.. Gackt on vain jotain suloista ja hellyttävää. Pirteä, yliampuva sun muuta härselssöniä.
Vaikka Gackton ääniala ei ole ehkä maailman laajin, niin ainakin biisit on sellasia johon se ala sopii.

Hyde sen sijaan.. Herrahan on tehnyt musiikkia jo vähän pitempään kuin vaan pari vuotta, että on ollut ainakin aikaa kehittyä. Ei hänenkään äänialansa ole sitä laajimpia, mutta hänkin osaa käyttää omaa alaansa hyvin, eikä ainakaan heti tule mieleen biisiä, jonka hän olisi vetänyt huonosti?
En ole katsonut Hyden livejä niinkään paljoa kuin esim. Gazen tai Gackton, mutta niistä mitä olen katsonut voin sanoa, että hän on ihanan energinen, ja osaa rauhoittua jos kyseessä on rauhallisempin kipale.

... Siinä oli tämä nyt sitten. Ehkäjatkanjoskusjosjaksan.

Avatar
Spooky
Bändäri
 
Viestit: 32
Liittynyt: To Syys 11, 2008 3:36 pm

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja jasper » Ti Marras 25, 2008 11:53 am

Kyo on myös masturboinut liveissä. 8)

ei ole, se on vaan hivelly etumustaan mut ei se käteen oo vetänyt.


Mutta, takaisin aiheeseen. Munkin on pakko vetää Dir en greyn Kyon linjalla, koska toi kyseinen herra on yksinkertaisesti puhdasta rakkautta, vaikka viha-rakkaus-suhde onkin aika voimakkaasti etenkin Kyohon. Kyo omistaa paikan yksin, täydellisesti ja kiistatta. Sielä se on ollut aina, enkä usko että tulisi ihan lähiaikoina päivää jolloin joku romuttaisi herran paikan sieltä.
Kaikkein eniten rakastan Kyon äänessä tunnetta. Parhaimmillaan se tekee olon, että jos hän vain keksisi, repisit rinnastasi sydämen vain siksi, koska Kyo tuo kivun ja tuskan niin käsin kosketeltaviksi, että olisi helpompaa ilman sitä suurta lihasta rintakehässä. Kaikkein kauneimmillaan Kyon ääni on varmasti silloin, kun herra jaksaa keskittyä tunteen lisäksi säveliin ja niiden eri korkeuksiin, toisin sanoen laulamaan puhtaasti. Parhaita taidonnäytteitä ovat JEALOUS -reverse-n live IN WEAL OR WOE'lta sekä NAMAMEKASHIKI ANSOKU, TAMERAI NI HOHOEMI, joissa Kyon ääni on samaan aikaan vahva kuin herkkäkin, puhdas unohtamatta tunnetta.
Lisäksi minua kerta toisensa jälkeen ihmetyttää Kyon loputtoman laajalta vaikuttava ääniskaala, kaikkea hiljaisesta kuiskauksesta niin matalaan örinään, ettei sitä voisi kuvitella lähtevän siitä sataviisikymmentäkahdeksan senttisestä japanilaisesta pikkuherrasta, niinkuin se tekee ja vielä niin vaivattomasti, ettei kumpikaan ääripää kärsi kummoisia vaurioita. Oikeasti ihan kaikkea -ZAN-in eläimellisistä huokailuista aina INCONVENIENT IDEALin käsittämättömän kauniisiin taustoihin, joiden aikana oikeasti aloin ihmettellä, kuinka se pystyy yllättämään aina kerta toisensa jälkeen, luomaan jotain mitä koko maapallolla ei vielä ole.
Tosiaan, kuten sshokorakin mainitsi, Kyolla on pokkaa vetää äänitysstudiolla jotain, mikä useimman vokalistin mieleen ei satu, ja kun on katsonut lauluosuuksien äänittämisiä DVD'lta, voi vaan ihailla kuinka tosissaan ja tunnetta täynnä Kyo yksinään lasikopissakin saattaa vetää.
Kyon kirjoittajantaidot ovat lisäksi selkäpiitä hiveleviä, nokkelia sanaleikkejä ja asioita, joita ei käsitä ennenkuin pysähtyy miettimään, ja joka kerta kun kuvittelee löytäneensä taas yhden palasen tuohon massiiviseen palapeliin, syttyy voitonriemuinen hymy huulille ja voi vain todeta kuinka hemmetin ovela ja fiksu mies se on kaikesta huolimatta.

Ehkä muutama syy, miksi Kyo ansaitsee lempivokalistin tittelin omalla kohdalla, mutta ei läheskään kaikkia. Ei Kyo toki ainoa ole, mutta ainoa jonka osaan perustella näin. Muita mm. Satoshi ( girugamesh ), Ruki ( the GazettE ), 雅-miyavi-,Tatsurô ( MUCC ) ja Kiyoharu
Viimeksi muokannut jasper päivämäärä La Maalis 21, 2009 5:46 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
ja taas
hierrät a i k a a s i verille

Avatar
jasper
Vuoden Kiyoharu
 
Viestit: 841
Liittynyt: Ti Elo 19, 2008 2:10 pm
Paikkakunta: helsinki

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja Keikkudo » Ti Marras 25, 2008 1:20 pm

No jos vaikka nyt alottaisin siitä ehdottomasti omasta lempparista. Elikkä siis Dn Asagi. Miksikö? Koska Asagi osaa käyttää ääntään rtavoilla jotka aiheuttaa meikä pojalle kylmiä väreitä. Asagi osaa vaihtaa tyyliään kesken laulun. Ensin vedetään lähes oopperatasoa ja melkein heti palataan örinään. Asagin ääni hipoo täydellisyyttä omissa korvissani ja jopa livenä se onnistuu kuullostamaan hyvältä ja melkein täsmälleen samalta kuin levyllä. Asagi on myös ulkonäöllisesti mielyttävä katseltavaa. Lisäksi Asagi osaa ottaa yleisön haltuunsa.Kaiken huipuksi ne lyriikat mitä tuo ihana mustatukkainen mies kirjoittaa on kauniita. Asagi kirjoittaa kauniisti oikeastaan kauniimmin kuin kukaan muu ja lyriikat ovat niin runollisia ja kauniita jotta niitä voi pohtia useampia päiviä silti tajuamatta kappaleen todellista tarkoitusta tai mitä Asagi itse sillä on hakenut. Kaiken huipuksi se mies osaa säveltää. Parhaimpia taidonnäytteitä Asagin ääniskaalasta on ehkäpä Yami Yori Kurai Dokouku no Acapella to Bara Yori Akai Jounetsu no Aria mutta sävellys puolelta suosittelen Mad Tea Partya. Sanoituksista omiin suosikkeihin nousee ehdottomasti Sleeper, Taiyo Wo Okuru Hi ja Kuon. Lisäksi Asagi ei polta. Arvostan laulajassa sitä asiaa että ei polta. Kyllähän hän on polttanut mutta on lopettanut. Asagi on kaunosieluinen, Ruusuista ja kissoista pitävä mies jonka lyriikat paljastavat miehen olevan kiinnostunut myös ruusuista. Asagin soolotuotanto toimii myös hyvin. Hän todella osaa kirjoittaa itselleen sopivia lauluja ja osaa laulaa niin uskomattomalla tavalla että miestä ei voi muuta kuin rakastaa. Lisäksi Asagi on sanonut yhdessä haastattelussa että hän haluaa tehdä ihmisille helpoksi rakastua häneen. POhjimmiltaa Asagi on ujo mutta lavakarismaa se ei verota. Asagilta löytyy aivan yliluonnollista karismaa silloin kun hän esiintyy verrattuna normaaliin, hiljaiseen ja ujoon mieheen. En oikeastaan osaa sanoa enempää ilman että menee turhaksi palvomiseksi.

Sitten voisin siirtyä seuraavaan. Eli 凛と-rinto-n Yusuke. Kyseisen herran äänestä ei ole viellä mitään suurempia näytteitä sillä bäniltä on tullut ulos vasta kaksi PVtä ja MYspacesta pystyy kuuntelemaan kolmanne nkappaleen josta on tulossa PV. Yusuken ääni on uskomaton. Jokaisesta kappaleesta pystyy aistimaan sen sanoman pelkästään Yusuken äänen voimalla. Yusuke osaa kuvailla erityisen hyvin tuskan äänellään. En tiedä ketään joka kuullostaa yhtä hyvältä kuullostaessaan samalla niin kärsivältä. Yusukella on pohjimmiltaan suhteellisen matala ääni ja haluaisin saada tietää enemmän kyseisen miehen laulusta. Pidän siitä kun hänen äänensä erottuu niin vahvasti valtavirrasta ja odotan innolla jo uutta PVtä ja viellä kun he saisivat aikaiseksi julkaista uuden kapppaleen joka olisi vähän menevämpi kuin aikaisemmat. Itse odotan varsin korkeila Yusuken ääneltä ja lisäksi miehen ulkonäkökään ei ole kovin paha. Yusuke näyttää luonnolliselta ja hänen hiustyylinsä on ihana. Lisäksi Yusuke ei käytä edes paljoa meikkiä. Tämän miehen ääni kuuluu samaan luokkaan Asagin kanssa eli pistää kylmät väreet kulkemaan. Koska bändistä ei ole viellä kovinkaan paljoa tietoa en voi kertoa tämän enempää... mutta ehkä tulevaisuudessakin Yusuke onnistuu pysymään ylhäällä meikälaisen parhaiden vokalistien listassa. Arvostan herrassa todellakin sitä kuinka hyvin hän kuvailee ne kaikki tunteet pelkästään äänellään.

Kolmantena tässä ryhmässä voisin mainita -OZ-in Natsukin. Natsukilla on myös ääni jokoa poikkeaaa valtavirrasta ja hänkään ei polta. Natsuki kuullostaa niin erilaiselta ja silti niin hyvältä laulaessaan puhtaasti mutta se mies osaa myös öristä. Natsuki muistuttaa ulkonäöltään paljon Asagia mutta eroja miehissä toki on. Ääneto vat täysin erilaiset ja lisäksi Natsuki laulaa yllättävän paljon englanniksi. Aluksi mietin millä kielellä herra mahtaal aulaa mutta nykyään kuulen selvästi ne kaikki englanninkieliset kohdat. Natsuki on yksi niistä miehistä joiden haluan joskus nähdä esiintyvän livenä vain todistaakseni sen että hänen äänensä on yhtä loistava silloin kun levyllä.

Sitten olisi viellä kaksi herraa joiden laulutaitoja arvostan todella paljon. Nykyisin Dssä kitaristana toimiva Hide-zou joka oli ennen As'Real nimisen bändin laulaja ja 雅-miyavi-. Aloitan Hide-zousta. Hide-zoun ääni on niin omalaatuinen, omalla tavallaan naseva. Ääni sopii kyseiselle miehelle kuin nenä päähän ja hän todella osaa laulaa. Musiikki tyyli As'Realilla vaihtelee ja Hide-zou vetää kaikki kappaleet kunnialla läpi. Miehen ääni sopii niin lastenlauluja muistuttaviin kappaleisiin kuin vakavampiinkin. Erityisesti hyvinä esimerkkeinä toimivat Omou kokoro ja Space*Dance. Tosin en suosittele kuuntelemaan kyseisiä kappaleita peräkkäin :'D Tunnelma muuttuu niiden aikana niin radikaalisti mutta molemmat ovat omalla tavallaan loistavia taidonnäytteitä kyseisen herran äänestä. Sitten Miyaviin. Miayavi osaa laulaa. Erityisesti hänen vanhempi tuotantonsa iskee. Se ääni. Jollain tavalla harmittaa ettei miyavi kuullosta livenä melkeimpä ollenkaan samalta kuin levyllä. Toki miyavin uusi tuotanto on hyvää ja hänen äänensä on kehittynyt mutta silti kaipaan sitä vanhaa säröilevää ääntä joka siitä miehestä lähtee. Ennenm iyavi osasi vetää rajummin ja sitten koskettavat hitaat balladit onnistuivat myös. Nykyään se rajumpi puoli tuntuu kadonneen ja muutenkin Miyavin tyyli on muuttunut radikaalisti alkuajoista. Silti arvostan sitä piirrettä ettei hän ole jämähtänyt paikoilleen vaan kokeilee uusia tyylejä sekä lauluissaan että pukeutumisessaan. Arvostan Miyavia sillä hänen äänensä on myös ainutlaatuinen.

Tietnekin arvostan muitakin laulajia todella paljon mutta he eivät yllä ihan yhtä korkealla. Hyviä esimerkkejä tässä ryhmässä ovat Satsuki(Rentrer En Soi), Mao(Sadie), Mikaru (Dio -Distraught overlord-), Seth (Moi Dix Mois), Toshi(X Japan), hide ja HYDE
~no more here~

Avatar
Keikkudo
Roudari
 
Viestit: 93
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:13 pm

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja Tonath » Ti Marras 25, 2008 2:45 pm

Eli ensin alotan Gazen Rukilla. Joskus mä oikeasti mietin, että miten jollain voi olla niin täydellinen ääni kuin Rukilla. Siis hitto vie, se tekee äänellään niin monia asioita lavalla. Ja vaikka albumit on aina hinkattu niin virheettömiksi ettei mitään rajaa, niin silti mä tykkään enemmän livejen kuuntelemisesta. Lavalla kaikki vaan kuulostaa paremmalta. Ruki laulaa jokaisessa kappaleessa sen tarvitsemalla tunteella, se rääkyy, karjuu, kuiskailee, hyräilee, ihan mitä vain ja vielä ihan hemmetin taitavasti. Miehen ääni on just siinä sen hetkisessä fiiliksessä mukana ja täysillä. Varsinkin Taion on sellainen kappale, jota voisi kuunnella uudelleen ja uudelleen. Siinä tiivistyy just se tunne. Lisäksi nykyään mä kiinnitän aina vaan enemmän huomiota Rukin ääneen, koska sehän on parantunut tässä vuosien varrella, ja vielä ihan hiton hyväksi. Kun kuuntelen alkugazeja, ei siitä jotenkaan saa sillai mitään irti. Sitä vaan ajattelee että "aa tää olikin tää gazejen biisi". Mutta nyt näitä uusimpia kuunnellessa mä joskus alan vaan kuunnella ton miehen ääntä sen yleismusiikin sijasta. Se on kehittynyt niin täydelliseksi, ja jos se vielä tosta parantuu, niin en voi muuta kun odottaa.
Ja Rukin lyriikat. Kun niitä lukee, niin siinä alkaa miettimään, että miten se mies osaa. Sieltä löytyy joskus niin paljon vihaa, joskus taas ihan päinvastaista. Tuntuu, että Ruki voisi kirjottaa lyriikoita mistä tahansa aiheesta, ja silti mä pitäisin niistä. Se mies ei vaan voi epäonnistua.

Toisena tulee sitten exist tracen Jyou. Eniten Jyoun äänessä iskee se maskuliinisuus, joka on kuitenkin tosi harvinaista. Tykkään siitä naisellisuuden ja maskuliinisuuden sekotuksesta, jonka Jyoun ääni luo. Bändin kappaleisiin tulee tän naisen äänen ansiosta vähän enemmän eloa ja sellaista oikeaa tunnelmaa. Ja koska mä itsekin olen naispuolinen henkilö, niin myös lauluni puolesta mä haluaisin tuon kaltaisen äänen. Oon todella pitkän aikaa halunnut osata laulaa sillä tavalla, miten miehet yleensä laulaa. Eli matalalta ja öristen/karjuen. Ja kun törmäsin ET:n musiikkiin, niin huomasin ihailevani Jyoun ääntä ihan helvetin paljon. Sen lauluäänessä yhdistyy kaikki ne asiat, mitä mä haluaisin omaani.
Mutta tietenkin tän maskuliinisuuden lisäksi Jyoussa on se naisellinen puoli. Tai siis kappaleissa, missä ei ole yhtään örisemistä, sen ääni kuulostaa mahottoman kauniilta. Se saa sen korkealle, matalalle, ihan mihin vain.
Enempää mä en osaa oikein sanoa.


Joo okei, näitä on vielä monta, esim. Kiyoharu, Dirujen Kyo, 凛と-rinto- 'n Yusuke ja hide, mutta nuo kaksi saivat nyt kunnian olla minun sepiteltävinä.
baby, don't rewind

let me out of my mind


last.fmirc-galleria

Avatar
Tonath
Teknikko
 
Viestit: 155
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:01 pm

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja Ayo » Pe Marras 28, 2008 10:09 pm

J-rockmaailmassa mun mielestä paras vokalisti on heidi.:llä, tosin mulla ei ole hajuakaan mikä tää laulaja mahtaa olla nimeltään. Mut mun om pakko sanoa, että ainakin tän orkesterin kanssa, siinä tyypissä tuntuu olevan jotain kummaa, muhun kolahtavaa potentiaalia. Eikä mulla edes ole mitään kunnon perusteluja tälle, muhun se vaan uppos ku veitsi voihin 8)

Mut tylsää linjaa jatkaakseni mun on pakko mainita myös ah niin armas Ruki, koska... Lempibändejä tuetaan, yeah. Noei, Rukissa on se plussaa, että se tuntuu tietävän mitä tekee. Ja tää koskee about kaikkee siinä musiikissa. Tavallaan jos vedetään raja ylilyövän ja omaperäsen väliin, ni mä en ihan osaa sanoa kummalle puolelle Rukin laittaa, mutta tyylillähän se vetää, ei siitä oo epäilystäkään.
unhappiness is just lack of chocolate.

Avatar
Ayo
Fani
 
Viestit: 14
Liittynyt: La Elo 16, 2008 10:28 am

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja Crystal » Ti Joulu 02, 2008 9:21 am

Olen yrittänyt koota kahdesta lempivokalististani jotain sanottavaa. Jospa kuitenkin mainitsen ensin sen vokalistin, jota olen pidempään kuunnellut.

Eli, kysessä on RENTRER EN SOIn Satsuki. Hän osaa välittää äänellään erilaisia tunteita: tuskaa, surua, jonkin verran myös iloistakin (sitä kuulee harvoissa biiseissä) ja niin edelleen. Hänen äänensä on hämännyt minut, ensimmäisiä kertoja RES:iä kuunnellessani luulin häntä naiseksi. Kun kuulin biisejä jossa hän lauloi matalampaa, päättelin että bändissä olisi kaksi laulajaa. Ei kestänyt kauaa kun sain tietää, että naismaisen ja miesmäisen äänen laulaa vain yksi henkilö. Ja varsinkin I hate myself and want to...-kappaletta kuunnellessani, hän lauloi ja karjui niin että luulin että esim. Takumi (RES:n kitaristi) karjuisi tai jotain. Olen toki saanut tietää että joissakin kappaleissa joku toinen oikeasti karjuu. Mutta silti, Satsuki onnistui hämäämään minua jälleen kerran.
Satsuki on hyvin tärkeä minulle, sillä... kenelläkään muulla kuulemallani visual-kei-vokalistilla ei ole noin monipuolista ääniskaalaa. Aina kun kuuntelen RES:iä, usein ärsyyntyneessä/surullisessa/masentuneessa tilassa, tunnen hyvin kuinka Satsuki laulaa niin että hän kuuntelisi tunteitani ja yrittäisi vastata niihin. Hänen äänensä ei mene mielestäni roiku, se ei ole nasaalinen, vaan siinä kuuluu se herkkyys jota olen aina halunnut kuulla. Minusta tuntuu, että hän välittäisi minusta vaikka en tiedäkään mistä hän laulaa. Kunhan se itse ääni on tärkein.
Normaalisti en pidä laulajien karjumisesta, mutta jostain syystä pidän Satsukin karjunnasta aika paljon. Hän purkaa selvästi tunteitaan karjuessaan, hän haluaa painostaa sanomansa karjumalla. BAPTISM-kappaleessa se näkyy hyvin. Vaikka hän suurimmaksi osaksi kuiskailee ja yhtäkkiä örisee, olen vakuuttunut ja samalla hämmentynyt(taas vaihteeksi) siitä, että hän osaa hommansa. Hän ei ole koskaan örissyt noin matalalta... mihinköhän hän seuraavaksi pystyy, en pysty edes kuvittelemaan. Tuota en siis tarkoittanut pahalla.
Olen onnellinen siitä, että Satsuki ei ole tullut Dir en Greyn Kyon kaltaiseksi(anteeksi Deg-fanit, en pidä Kyon äänestä .__.), vaikka Kyo on hänen suurimpia ihanteita(vai idoleitako se sanotaan...). Pelkäsin The bottom of Chaos-levyn ilmestyessä että hänestä tulisi lähes samanlaiseksi kuin Kyo(tyyliltään hän muistutti yllättävän paljon Kyota), mutta onneksi niin ei tapahtunut.
Kun vertaa RES:n varhaista tuotantoa nykyiseen, Satsuki on parantanut huomattavasti ääntään. Vaikka karjuntaakin tuli enemmän mukaan, niin silti. Heidän musiikkinsa on mahtipontisempaa, Satsukin ääni on vahvempi ja kuuluvampi. Satsuki on yksi syy, miksi rakastan RENTRER EN SOITA. Ilman Satsukia bändi ei olisi oikein mitään, en pysty kuvittelemaan muuta monipuolista vokalistia kuin Satsukin.
Kukaan muu kuuntelemani visual-kei-bändin laulaja ei ole mennyt Satsukin edelle.

Sitten se paras. Pystytte varmaan arvaamaan sen. Vinkki: hän on idolini ja obsessioni.
Aivan oikein, L'Arc~en~Cielin ja VAMPSin laulaja HYDEhän se. Minun on hyvin vaikea kuvata ajatuksiani häntä kohtaan tähän, mutta yritän kuitenkin.
Niin... yksi syy, miksi hän on niin hyvä koska hän se vasta osaakin purkaa tunteitaan kappaleissaan, erityisesti rauhallisissa kappaleissa, esim. Larukun Sunadokei. Aina kun kuulen hänen matalan äänensä, rauhoitun kirjaimellisesti ja hetken kuluttua olen ihan innoissani. Hän saa minussa vaihtelevia tunteita, varsinkin soolouransa kappaleet ovat rakkautta, mitäs hänen rauhallinen äänensä on niin ♥.
Hän osaa myös vaihdella hyvin äänialaansa, välillä hän on herkkä ja sitten hän muuttuu laulajaksi, joka rokkaa täysillä. Sitä paitsi, hän osaa välittää ilon, surun tai jonkin muun tunteen kappaleissaan. Tämän huomaa esim. SHINE:ssa, tulen aina iloiseksi kun kuulen tämän. Ai niin, ja hän osaa sanoittaa todella hyvin! Esim. juuri SHINE ja VAMPSin LOVE ADDICT on hänen sanoittamiaan. ♥ Ne ovat todella koskettavia.
Neljäs(jos laskin oikein) syy miksi pidän hänestä, on se että hän on niin rock. Olen obsessoitunut varsinkin hänen kitaransoittoonsa. Aina kun näen hänen soittavan kitaraa, joko tallennan kyseisen kuvan tai katson videon monta kertaa innoissani. Hän on yksi syy miksi soitan kitaraa, hän todellakin osaa ja haluan olla samanlainen soittotaituri kuin hän.
Niin, ja hänen kuiskaukset... apua. ;__; <3 En ole koskaan kuullut niin seksikästä kuiskintaa kuin hänellä...
Kun joskus parisen vuotta sitten kuuntelin Larukun vanhempia biisejä, en pitänyt niin paljon HYDEN äänestä(he olivat visuaalisempia siihen aikaan) koska se oli jotenkin liian naismaista. Pidin tuolloin enemmän heidän vauhdikkaimmista kappaleista. Nykyään olen tykästynyt niihin kappaleihin joista en ennen pitänyt, syy on ollut yleensä siinä että en ole melkein koskaan kuunnellut kappaleita loppuun ja olen siten aina yllättynyt kuinka hyvin HYDE osaa laulaa. En osaa sanoa missä HYDE olisi parhaiten äänensä kanssa: Larukussa, soolourallaan vai VAMPS:ssa. Hän on niissä yhtä hyvä, mutta luulen että se sooloura ja Laruku olisi ensimmäisellä sijalla koska en ole kuullut kuin 2 kappaletta VAMPS:lta enkä oikein osaa päätellä parin kappaleen perusteella onko se kahta edellistä parempi.
Mutta VAMPS:ssa hän on myös niin rock, koska hän soittaa siinä kitaraa myös, yllätys yllätys. LOVE ADDICT se vasta onkin... *ww* Harvoissa kappaleissa kuulee HYDEN karjuvan mutta se kyllä kuulostaa todella hyvältä(rock! \,,/)!
Jos nyt yritän analysoida hänen lavalla ja PV:issä olemistaan... ensimmäisenä tulee mieleen hänen tanssinsa. Vaikka hän ei ole mestari siinä, pidän hänen heilumisestaan aika paljon(SEVENTH HEAVENIN tanssi <3). Minun tekee aina mieli tanssia hänen mukanaan. Mutta tosin hänen visuaalisen ajan keikkatanssit tuovat hiukan hämmennystä... 8D Hän ottaa aina yleisönsä huomioon huudattamalla yleisöä, tekemällä fanservicea Tetsun kanssa ja eläytymällä tunnelmaan.
Minusta HYDE sopii parhaiten vauhdikkaisiin kappaleisiin, koska... no, kuunnelkaa ja siten saatte selville. Mutta toki rauhallisetkin kappaleetkin ovat todella hyviä!
Jos joku ei saanut selkoa HYDE-selostuksestani, tiivistän sen: hänen rauhallinen, miesmäinen ääni + hänen kitaransoittonsa ja rockmainen asenteensa + hänen tekemät sanoitukset + lava-ja PV-esiintymiset sisältäen tanssin = ♥
Tekisi mieli kirjoittaa hänestä enemmänkin mutta tällöin toistelisin itseäni.

Lopuksi mainitsen muutaman laulajan koska he saavat erikoismaininnan hyvästä, monipuolisesta ja vahvasta äänestä:
Itsuki (Bergerac), Jui (Vidoll), Yomi (Nightmare), Ryo (9GOATS BLACK OUT)
Last.fm ~ Livejournal
It's only death silence. Do you hear it?
Avatar by asuka_tsuzuki from LJ.

Avatar
Crystal
Teknikko
 
Viestit: 150
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 2:46 pm
Paikkakunta: Jyväskylä

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja tekubi » La Maalis 21, 2009 4:54 pm

Epätoivoista....... Olen niin huono kirjoittamaan mistään mitään kunnolla, mutta yritys ainakin on kova~

Mulla kesti luultavasti sellaiset noin puoli minuuttia joskus aikoinaan todeta, että Mamo on lempilaulajani. Hänellä ei ole upein, mahtipontisin tai kaunein lauluääni mitä tiedän, mutta suosikikseni hän silti yltää, ihmekös tuo; R-Shitei on mulle lievästi sanottuna yhtä kuin elämä. Se ei tosin ole ainoa syy, että R-Shitei on lempiyhtyeeni, miksi pidän Mamon äänestä ja tyylistä laulaa yleensäkin; se vain on ihana. Mamon laulamana kappaleet kuulostavat sopivilta miltei mihin tahansa tilanteeseen, hänen äänensä kuulostaa minun korvaani sellaiselta huvikseen suihkussa tai töissä laulavalta tyypiltä, joka ei oikeastaan tajua ollenkaan, kuinka hyvin laulaa. Mulle on aivan sama, laulaako Mamo korkealta vai karjuuko ja öriseekö; se kuulostaa jokatapauksessa hyvältä. Herra laulaa oman äänensä ehdoilla, ei yritä muuttaa sitä ja hänen äänensä sopii miltei minkälaiseen musiikkiin tahansa. Vaikka esimerkiksi Rukin, Kyon tai Itsukin äänet ovat yksinkertaisesti aivan upeita, en voi sille mitään, etten kykene rakastamaan heidän lauluaan samalla lailla kuin Mamon, eikä se syy tosiaan ole yksin siinä, että kokonaisuudessaan bändinä R-Shitei saa mussa aikaan kylmiä väreitä pelkästään olemalla niin yksinkertaisen mahtava. Mamossa vain on sitä jotain! ((((8 ♥

geeäffän (/vaihtoehtoisesti Guy's Familyn) Kight ja Matenrou Operan Sono myös, mutta heistä en ala puhumaan sen pidemmin.
Viimeksi muokannut tekubi päivämäärä Ke Kesä 17, 2009 7:32 pm, muokattu yhteensä 3 kertaa
wrist.

Avatar
tekubi
Roudari
 
Viestit: 71
Liittynyt: Ti Maalis 10, 2009 5:24 pm
Paikkakunta: Sänkys alla, pelottaako?

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja GanesaIX » La Maalis 21, 2009 5:35 pm

Tulen sitten ensimmäisenä tänne ylistämään Toshimitsu Deyamaa, eli Eksun vokalistia Toshia. (Joo olette te pari sen maininneet, mutta eipä tunnu niin paljoa arvostusta löytyvän siitä huolimatta.)

Aloitetaanpa Vanishing Vision-levystä. Eksun ensimmäinen kokopitkä julkaisu ja aivan hemmetin upeaa kuunneltavaa. Toshi kuulostaa aivan jumalattoman aggressiiviselta laulaessaan joitain biisejä, etenkin Sadistic Desiressa. Samalla kuitenkin se aggressiivisuus ei ammu yli, vaan pysyy kohtuuden rajoissa. Ääni osaa olla melodinen tarvittaessa, kuten esimerkiksi Kurenaissa. Melodista aggressiivisuutta - jotain, mitä rakastan yksinkertaisesti yli kaiken vokalisteissa. Huomaan sen, että mitä pidemmälle mennään Eksun julkaisuissa, rauhoittuu Toshin ääni myös. Siitä tulee enemmän melodiaan päin taipuva ja aggressiivisuus jää taka-alalle. Okei, mikäs siinä - pidän edelleenkin esimerkiksi Jealousysta. Myönnetään, että esim. Silent Jealousyyn ei sopisi missään nimessä se aggressiivisuus, mikä Vanishing Visionissa oli valloillaan. Desperate Angelissa sen sijaan löytyy pieniä vinkkejä siitä, millainen Toshi oli joskus pari vuotta takaperin. Yksi monista syistä, miksi biisi on erityisen mieleinen. Standing Sex-single oli myös upea laulun osalta - propsit Toshille siitä, että se englanti on sellaista että siitä saa selvää (ainakin suurimmaksi osaksi pieniä poikkeuksia lukuunottamatta). Kaikki uudempi tuotanto on sitten sitä, mitä en kuuntele sen takia, koska musiikkityyli muuttui liiankin pehmoiseen päin, eikä se iske tavalla tai toisellakaan.

Toinen, hieman uudempi arvostamani vokalisti onkin sitten Suichi, entinen NIGHT HAWKSin laulaja, joka lauloi Kingsissä. Tässä on taas näitä samoja elementtejä mitä esimerkiksi Toshilla oli Vanishing Visionissa - jeesus miten aggressiivinen ääni. Hieman korkeammaltakaan laulaminen ei tunnu olevan ongelma. Ääni värisee herralla hieman, mutta se on niin pieni sivuseikka, ettei sillä minun korvissani ole osaa isomman kuvan muodostukseen tässä asiassa. Suichi osaa laulaa aggressiivisesti, mutta sitten taas myös lempeämmin. Hieno esimerkki tästä lempeämmästä laulamisesta on 1989 for 1994, joka saa oikeasti kaltaiseni kylmän kusipään miltei itkemään. Englantikin on äärimmäisen selvää jos sitä biiseissä esiintyy, sen olen huomannut. Lyriikoita en ole löytänyt mihinkään kappaleeseen, mutta kyllä sieltä englantiakin tulee joissain kertosäkeissä tai normisäkeistöissä ihan parin sanan / lauseen verran. Propsit tästä.

Muitakin vokalisteja on, joista pidän, mutta he eivät tällä hetkellä tarvitse mainintaa osaltani tässä topicissa.

Avatar
GanesaIX
Taustalaulaja
 
Viestit: 273
Liittynyt: Su Elo 17, 2008 7:30 pm
Paikkakunta: Actuate Eden

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja wannabii » Pe Huhti 03, 2009 11:38 pm

Sanoisin Toshi (X JAPAN, soolo). Hänen lauluäänensä on aivan mahtava, ja miten se soi, oli sitten herkkä balladi tai temmokas rockbiisi, se soi aivan mahtavasti. Toshi laulaa livenä hyvin, Toshi laulaa levyllä hyvin. Hän laulaa lähes aina sävelelleen. Lavakarismakin on vallan mainio. Hän juoksentelee ympäri lavaa, huudattaa yleisöä, juoksee lisää... Se, miten hän puhuu silmillään, se miten hän eläytyy kappaleeseen... Se on jotain aivan uskomatonta. Balladeissa hän osaa asettua paikoilleen. Hän pystyy pitämään äänensä lähes vakaana, vaikka itkee vuolaasti. Itse en pystyisi tähän.
Kaikista eniten pidän Toshin laulusta X JAPANIN aikana. Silloin siinä oli jotenkin enemmän sitä, mistä tykkään. Nykyiset biisit ovat niin kuin olisivat rutiinilla tehtyjä. Ei, en tietenkään vähättele Toshin uudenpaa tuotantoa. Se ei vain iske niin kuin Yoshikin sanoitukset ja sävellykset iskevät.
Toshin ääni sopii mieletäni mainiosti Xän tuotantoon. Se on Xän sielu. Ilman Toshin ääntä ei ole Xsää.

Isshi (Kagrra,) on toinen todella hieno vokalisti. Se, miten hän saa äänensä korkealle vaikeissakin paikoissa, on mahtavaa. Isshi on fantastinen, häneltä onnistuu sekä korkeammat äänet, sekä matalat. Biisit, joiden kertosäkeessä on Kagrralle ja Isshille ainutlaatuiset korkeat kiekaisut, kuulostavat mahtavilta Isshin laulamana.
Isshi omaa todella omaperäisen äänen, ja siksi Kagrra, ei ehkä iskekkään valtaosaan ihmisistä. Mutta kun kuuntelee Isshin livelaulantaa, miten tarkasti ja virheettömästi hän saa joka sävelen kohdalleen, on kadehtittavaa. Ja kun saa vielä hilluttua siinä lavalla hikisenä, muisten laulaa sävelelleen lähes aina oikein, on todella ihailtavaa.
Isshin ääni taipuu vaikka mihin muotoon - korkealle, matalalle, kiljuntaan, herkän balladin sävyyn, nopea tempoiseen rockbiisiin... Ja mikä parasta, hänen korkeahkon lauluäänensä ansiosta, naistenkin on helppo laulaa Kagrran, biisejä ;)

nämä kaksi vokalistia nousevat ylitse muiden, mutta hienona kolmantena tulee hide. Hänen hauska nasaaliäänensä sopii hauskoihin biisehin, mutta kyllähän herralta löytyy myös rockia ja muutama balladikin. Lyhyillä perusteluilla, hän oli (ja on edelleen) todella hieno artisti, jolla löytyi biisejä laidasta laitaan.

wannabii
Fani
 
Viestit: 1
Liittynyt: Pe Huhti 03, 2009 11:11 pm

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja randomi » La Huhti 04, 2009 3:57 pm

Isshi (kagrra,) Tosiaan, kuten Wannabii jo sanoikin, Isshi omaa todella upean äänen, joka on ehkä kaikkein puhtaimpia äänejä mitä olen kuullut. Siitä kuulee lempeyden, mutta Isshi onnistuu hyvin nopeimmissakin biiseissä. Kun kuuntelee Kagrra,aa, tulee heti sellanen vaikutelma, että tällä miehellä ei tule pienen pientäkään virhettä (esmes pikkasen nopeempaa ja tällee) Mutta, vaikka Isshi onkin tunnettu hänen naisellisesta ja korkeasta äänestä, osaa hän myös laulaa matalalta, joka kuulostaa aivan tavattoman hienolta. Se, että hän vaihtaa korkeasta matalaan ja toistepäin, ei kuulosta yhtään kamalalta, Isshi tekee sen silleen pikkuhiljaa, joka kuulostaa upeelta eikä nopeesti vaihdetulta osaan hyvin. Juuri Kagrra,lle sopiva ääni, jota kukaan muu ei kyllä voisi korvata. Isshi omistaa ehkä luultavasti kauneimman miehen äänen, joka pystyy niin mahtaviin suorituksiin. Livenä se kuulostaa lähes samalta, kuin jossain kuulokkeista tms. Eli ei tartte kysellä "muutetaanko tämän ääni?"

Toisen miehen ääni, jota ihailen paljon, on Mao (SID). Hän laulaa usein korkealta, mutta se ei kuitenkaan kuulosta täysin naiselliselta, kuten Isshillä. Mutta siltikin tällä miehellä mitään virheitä tule laulaessa. Ehkä aluksi Maon ääni kuullostaa hassulta, mutta kun rupee ajattelee, kuinka monella on samanlainen.. tai tapainen ääni, niin ei varmasti monella ole. Se tekee Maon äänestä aivan upean, että tämä herra omaa äänen, jota muilla ei ole. Siltikään kuulostamatta kauhealta, vaan päinvastoin, hyvinkin kauniilta joka onnistuu niin pehmeissä, hitaissa kuin nopeimmissa ja hiukan rankimmissa biiseissä.

Avatar
randomi
Bändäri
 
Viestit: 45
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 4:15 pm
Paikkakunta: En usko että se olis Tampere.

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja junk-story » Ma Huhti 06, 2009 4:41 pm

Toshimitsu 'Toshi' Deyama (X Japan) on mielestäni ehdottomasti lahjakkain vokalisti ikinä. Vielä muutama vuosi sitten en olisi uskonut, että jonkun ääni voisi olla noin kaunis.
Tämän miehen ääni sopii laulamaan niin X:n herkkiä balladeja, kuten Endless rain, kuin rankempiakin lauluja, mainittakoon vaikka Standing Sex ja Sadistic Desire. Kenenkään muun ääni ei ole ikinä saanut minussa aikaan sellaisia tuntemuksia kuin Toshin ääni. Kylmät väreet menevät selkäpiitä pitkin jokainen kerta, kun kuuntelen X:ää. Myös Toshin englanninääntämys on lähes täydellinen, pisteet siitä~
Myös soolotuotannosta pidän paljon, joskaan en yhtä paljon kuin X:n ajoista. Kuten wannabii sanoi, hän pystyy pitämään äänensä vakaana myös itkiessään, itse en kykenisi moiseen. Myös esiintyessään Toshi näyttää ja kuulostaa upealta, ja ottaa fanit huomioon huudattaessaan heitä.
Nytkin, kymmenen vuoden jälkeen hän osaa kuulostaa upealta laulaessaan X:n lauluja. Toki välillä hänen äänensä särkyy, mutta se on ymmärrettävää.
Hienompaa miestä saa maailmasta hakea~

Toinen laulaja, ketä erittäin paljon arvostan, on Hideto 'hide' Matsumoto. Soolouransa aikana hän ehti tehdä monia mielettömiä biisejä, kuten Rocket Dive ja Pink Spider. hiden ääni kuulostaa ainakin minun korviini erittäin hellyttävältä, koska siinä on se pieni nasaaliäänen poikanen. Tämän miehen lauluja kuunnellessaan ei voi erehtyä laulajasta. Mitä tähän nyt vielä voisi lisätä... Kaikki hiden lauluja kuunnelleet kyllä tietää, kuinka kauniilta hänen äänensä kuulostaa, eikö totta?
Rest in peace, our little pink spider~ <3
are you a poet, electrical junkie?

Avatar
junk-story
Teknikko
 
Viestit: 149
Liittynyt: Ma Elo 18, 2008 2:46 pm
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja xxMAREOIxx » Ke Huhti 08, 2009 4:35 pm

Kukaan ei tainnut vielä mainita Lareinesta, ja nykyisin Versaillesista tuttua Kamijoa?
Jo on kumma, koska se mies on yksinkertaisesti yksi ihanimpia laulajia joita tiedän!!
Kamijolla on uskomattoman syvä ja voimakas ääni, joka huokuu tunnetta ja voimaa.
KAmijon esiintyminen ja laulu ovat täydellinen yhdistelmä visuaalisuutta, ja luovuutta! Niistä ejdottomat plussat Kamille!
Ja miehen lyriikat, sekä sävelmät ovat ihania! Useimmat suosikkikappaleistani ovat ko. miehen käsialaa~<3

JA tottakai ehkä Malice mizerin ajoilta tuttu Klaha, sekä Gackt.
Molemmilla on ihana ääni, ja kaunis esiintyminen.
'Klahan kohdalla ihastuin erityisesti matalaan ja voimakkaaseen ääneen, ja Gaktin kohdalla hullaannuin äänen lisäksi herran ulkonäköön! :D
On pinnalliset perustelut, mutta se on vain karu totuus, että mitä paremman näköinen, sitä herkemmin kiinnostuu.
Kyllä se mahtuu...
Eikä mahu!
Mahtuu mahtuu!! PAINA PAINA!!
*kräks*

Avatar
xxMAREOIxx
Fani
 
Viestit: 24
Liittynyt: Ti Maalis 31, 2009 1:45 pm

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja kjjkjkk » La Huhti 18, 2009 9:58 pm

mm laulajiahan on maailmassa miljoonia että ...
noh kummikin :D nyt heti mieleen tulee tällaset:

Toshi, aka Toshimitsu Deyama (X, soolo)
Takanori Nishikawa (T.M Revolution, a.b.s)
Kyo (Dir en grey)
Ruki (the GazettE)
Tatsurou (MUCC)

kauhia lista :------)

// Laura muokkasi länsimaalaiset artistit pois.
remember when you swore
we had it all, we'd never fall

Avatar
kjjkjkk
Fani
 
Viestit: 23
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 6:28 am

Re: Paras vokalisti

ViestiKirjoittaja eend » Ke Huhti 22, 2009 6:12 pm

Ja mä luulin et laitoin tänne jo lempivokalistin... se on nyt muuttunut taas vaihteeksi.

Kyllä se on se Ruki. Mies joka osaa. Laulaa matalalta, korkealta, kuiskaten, öristen ihan miten vaan niin se kuulostaa hyvältä. Ääni voi tuoda iloa, surua, lohtua ja kaikkea mitä tarvitsen milloinkin. Sanat saattavat olla angstiset ja englanti ei ole parhaasta päästä, mutta se on Ruki ja se on ihanaa. Minulle on sanottu, että tupakka on pilannut Rukin äänen. Enpä usko, koska ääni on parhaimpia mitä tiedän. Laulaa keikoilla hyvin ja levyillä hyvin. Ainakin sen perusteella mitä olen nähnyt Rukin lavaolemus on parasta ^^ Rauhallisissa biiseissä rauhallinen ja rankemmissa no rankaa. Fanservice pelaa 8D Menin ehkä vähän ohi aiheesta, mutta mies omaa parhaimman äänen mitä juuri tällä hetekllä tiedän. :)

eend
Roudari
 
Viestit: 73
Liittynyt: Su Huhti 05, 2009 9:06 am

Seuraava

Paluu Yleistä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron