Nightmare

Bänditopicit H:sta O:hon.

Re: Nightmare

ViestiKirjoittaja yawn » Ke Kesä 13, 2012 7:12 pm

Tänne ei ole näemmä kirjoiteltu pitkään aikaan. Aika saada tänne jotain elämää.

Aloitetaas. Eli, olen kuunnellut Naitoa hieman yli neljä vuotta. Kuulin Naitosta ensimmäisen kerran Death noten yhteydessä, ja alkumusiikin kuultuani päätin ottaa bändistä selvää. Muistan vieläkin, kun mietin, että tuskin se mikään erikoinen bändi on, mutta päätin kuitenkin katsoa Naitolta pari musiikkivideota. En ollut koskaan kuunnellut musiikkia juuri ollenkaan, mutta Naitossa oli sitä jotain. Olin myyty heti ensimmäisen musiikkivideon jälkeen (joka oli Raven loud speeeaker).

Naito oli ensimmäinen japanilainen bändi, josta olin kuullut. Tuli toki kuunneltua muitakin japanilaisia bändejä, mutta Nightmare pysyi aina tärkeimpänä. Jos sanoisin kuuntelevani pelkästään Naitoa, en valehtelisi kovin paljon.

Lempijäseniä minulla ei ole, koska en luokittele. Ensimmäinen rakkauteni oli Hitsugi, koska hän erottui joukosta niin selvästi. Hitsugin inspiroimana aloitin kitaroinnin, mutta pian esikuvakseni nousi myös Sakito. Ruka, Ni~ya ja Yomi ovat kuitenkin aivan yhtä tärkeitä, kukin omalla tavallaan. Kunhan eksyisivät vielä Suomeen, niin hyvä olisi.

Uskon, että monien mielestä on outoa, kun sanon elämäni tärkeimmän asian olevan Nightmare. Miten yksi bändi voi merkitä niin paljon? En oikeastaan tiedä. Niin se kuitenkin on. Elämäni pyörii suurimmaksi osaksi vain tuon yhden bändin ympärillä, on pyörinyt jo neljän vuoden ajan. Sen vuoksi olo on usein yksinäinen. Onko täällä ketään muuta, jolle Nightmare merkitsee niin paljon?

。:゚(。ノω\。)゚・。

    3 tykkää.
Avatar
yawn
Fani
 
Viestit: 17
Liittynyt: Ke Heinä 07, 2010 5:31 pm

Re: Nightmare

ViestiKirjoittaja Anraf » Ti Syys 25, 2012 3:21 pm

Onko täällä ketään muuta, jolle Nightmare merkitsee niin paljon?


*hyppii tehden sydänmerkkiä* On on on!

Aloitin Nightmaren kuuntelun joskus pari vuotta sitten. Aluksi törmäsin heihin vain nimenä ja kuvina lehdissä ja miellyin heidän tyyliinsä. Pidin myös Hitsugista tyyppinä, koska se on SIDon Akin BFF ja yksi Tatsuron suosikkikiusankohteista. Sitten aloin kuunnella YouTubesta Nightmaren biisejäkin ja aloin pitää heistä yhä vain enemmän. Nyt olen siinä pisteessä, että pistän heihin yhtä paljon rahaa kuin SIDoon ja voin rehellisesti sanoa rakastavani joka ikistä tyyppiä Nightmaressa. Jokainen on niin lahjakas, kaunis, mahtava persoona, että ei niitä voi kuin tuijottaa leuka Kiinassa. (Sitä olen tehnyt koko tämän aamuakin katsellessani Nightmarish reality -DVD:tä kiertueen päätöskeikalta Budokanilta.) Kuitenkin jos aivan joku suosikki (ja siippa, hahhah) pitäisi bändistä valita, olen kiintynein Rukaan. Mutta valinta on oikeasti vaikea, koska ne kaikki on niin <3

Ok, ihku ihku ihku. Tolla vois summata sanottavani tästä bändistä. Suosittelen kaikkia hankkimaan Nightmarish reality -DVD:n. Backstage-levy varsinkin on iiiiiiihana. Ja tää Budokanin settilista aivan huippu. Naapuritkin on saaneet todistaa sitä tän päivää. xD

Nightmare-fanit tuntuvat olevan kovin omissa oloissaan täällä Suomessa, etten ees tiedä, montako meitä oikeesti on. Olis kiva tutustua kyllä muihinkin faneihin ja pitää miittejä. Voisin vaikka yrittää herätellä jotain sellasta tuolla miitti-topassa.

//Eli täällä olisi miitti-ilmoitus.
~Here lies what is left of me. The rest is mystery. Ignore thyself.~ (Stan Rice)

Avatar
Anraf
Vuoden jännitys
 
Viestit: 495
Liittynyt: Pe Helmi 05, 2010 4:27 am

Edellinen

Paluu Bändit # H - O

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron