exist†trace

Tänne bänditopicit A:sta G:hen, lisäksi numerot ja erikoismerkit.

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Monika » Ti Tammi 06, 2009 1:09 pm

oon ollut enemmän tai vähemmän kuollut viime aikoina, mut.

hmmmm, oon juminu tuota reprologueta + Recreation eveä yleensä muutenkin ja oon aika positiivisesti yllättynyt. Kuolin henkisesti viimeistään Jyoun äänelle, en tajua, miten joku voi saada niin paljon tunnetta mukaan. Jyoun ääni pääsee todella oikeuksiinsa, lisäksi tuon perusteella tyyli on kehittynyt erilaiseen suuntaan, eikä mitenkään huonompaan edes. Nightwish? Hmmm, en itse osaa täysin yhdistää tuota siihen, vaikka jotain yhtäläisyyksiä löytyy, minun mielestä existolla on kuitenkin niin omanlainen tyylinsä. Tuli taas ihan kiitettävä ikävä keikalle takaisin, hm.

JUDEA on luonnollisesti ollut yksi mun(kin) lempikappaleista, joten en aluks tykännyt tosta retake-versioista oikein. Mut sit kuuntelin sen pari kertaa ja tajusinkin, että oon ihan rakastunut siihen(kin). Yleensä oon sitä mieltä, ettei tuollainen toimi, mutta tuo ... oh. Jyoun ääni ja tuo ... agsd, se vaan sopii ja kuulostaa niin helvetin hyvältä. Alku oli kyllä hieman laimea, tai no, aluksi tuntui siltä. Jotenkin Jyoun ääni kuulostaa paljon ... surullisemmalta, sellaiselta, hm? Se on kaunista, kuitenkin, pidän tuosta tyylistä jotenkin. Aahfsdhg, en voi oikein sanoa, että odotan uusia kappaleita ihan hirveästi, pakko niiden on jotain julkaista joskus 8'< olisi tosi mielenkiintoista kuulla, millaisia uudet kappaleet olisi, etenkin ton reprologuen jälkeen. Odotukset olis aika korkeella. :o

Eikö tuo Venomkin ole retake-versio, vai kuulenko mä ihan omiani? kun eihän sitä ollut ainakaan myspaceen merkitty retake-versioksi, mut.

ja tällee random, noin tunnin batsun existo-topicin stalkkauksen jälkeen oli ihan outoo tulla tänne, siellä oli niin ... tasotonta. :'''''''D oli pakko sanoa.

Monika
 

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Yuksupuksuh » La Helmi 14, 2009 11:06 am

kuolkaa kuolaanne

Päivityksiä, kuolin henk.koht. tyttöjen uudelle lookille!

..Umm mielipiteitä ihmiset?

ite en pysty sanomaan oikein mitään vielä, oon liian innoissani ja sekasin. Huihai kylmät väreet jo viimiset puol tuntia...XD

ps Omi<3


// NAOTO'S BAD GIRL!

Avatar
Yuksupuksuh
Bändäri
 
Viestit: 49
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:12 pm

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Perjantai13 » La Helmi 14, 2009 12:27 pm

Onko...
...tuo...
...oikeasti...
...Jyou?
Eiväthän ne ole vaihtaneet vokalistia kaikessa hiljaisuudessa? Kävivät varastamassa D:n Tsunehiton takin ilman sitä iänikuista kaulusta?

Mutta voi &#"%"$%7 MALLY!
Ei voi, ei ole todellista...Uaaaagh, kuolen, kuolen kuolen kuolen kuolen.
...Joo <3

Tykkään tästä tyylistä varmaan parisataa kertaa enemmän kuin edellisestä. Ihan kuin ne olisivat kaikki aikuistuneet tai jotain. Muuttuneet entistä ammattimaisemmiksi ja vakavammin otettaviksi.
Ja hyrr, uusi look voisi tuoda mukanaan uutta musiikkia. En pistäisi lainkaan pahakseni jotain reprologuen tyylistä levyä tällä asukokonaisuudella.
Oi kun tekisivät PV:n. Olisi ilo katsella jotain muutakin kuin JUDEAa.

Ja joo, se Omi <3 Mutta ihan erityisesti miko <3 Ja tietysti Naoto <3

Perjantai13
Roudari
 
Viestit: 80
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:26 pm

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja randomi » Su Helmi 15, 2009 4:01 pm

Omm O_O Kyllä ovat muuttuneet.

Jyoukin näyttää mieheltä. Oikeestaan kaikki näyttää hienoilta : D

Exist tracesta kuulin sillon, kun Jamessa oli niiden suomen keikasta. En mennyt, vaikka olisin päässykki. Kaveri pula jonka lisäksi en osaa yksin kulkea hesas. Ja no, kuuntelu on jääny aika hiljaseks, mutta edelleen se lempi biisi on Sacrifice baby (en osaa kirjottaa sitä btw) Mutta jos tulisivat uuestaan suomeen, olisin menossa sinne jos olis rahaa :D

Exist trace on kyllä lempi bändi, joka koostuu pelkästään naisista, ja Jyou on kyllä lempi naislaulaja ehdottomasti :-D

Avatar
randomi
Bändäri
 
Viestit: 45
Liittynyt: Ke Helmi 04, 2009 4:15 pm
Paikkakunta: En usko että se olis Tampere.

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Monika » Ma Helmi 16, 2009 3:11 pm

ah, koin esim. henkisen kuoleman nähdessäni ton uuden lookin.

Perjantai13 kirjoitti:Tykkään tästä tyylistä varmaan parisataa kertaa enemmän kuin edellisestä. Ihan kuin ne olisivat kaikki aikuistuneet tai jotain. Muuttuneet entistä ammattimaisemmiksi ja vakavammin otettaviksi.
Ja hyrr, uusi look voisi tuoda mukanaan uutta musiikkia. En pistäisi lainkaan pahakseni jotain reprologuen tyylistä levyä tällä asukokonaisuudella.
Oi kun tekisivät PV:n. Olisi ilo katsella jotain muutakin kuin JUDEAa.


koska oon laiska hän sanoi sen, mitä ajattelen tuosta. okei, siis se edellinen look oli kyllä kanssa ihan tajuttoman kaunis ja pidin siitäkin paljon, mutta tuo nykyinen on kyllä varmaan parasta, mitä heillä on ollut. ainakin minun mielestäni. tyyli koki vaan aika rajun muutoksen. toi miesmäisyys on hämmentävää :'D jyoun hiukset on hassut! ei ne sillain pahalla tavalla, koska sdggsgsg toi tyyli on aika ... ihana. aika erilaine se on vaa aikaisempaan verrattuna, jotenkin ne kaikki näyttää kypsemmiltä ja ihan erinäköisiltä.

paitsi naoto! se on vähän palannut tohon ihanaan tyyliin ja olin siitä niin iloinen, se edellinen oli ... vähän ei-naotomainen, ei sekään huono ollut, sinänsä ihan suloinen mut hämmentävä. :'D ah, haluaisin niin nähdä paremman kuvan naotosta. mallysta myös, koska mally on aika kuolattava tossa ja katoin eka silleen... "... MALLY?" o-o okei, se on siis ollut aina joku seksikkäin ihanin, mutta toi. agsdgsg. vaikuttas aika tosi lupaavalta!

omin hiukset hämmentää mua, mut luoja tolla naisella on kauniinmuotoinen vartalo. ja noi kasvot! toi tyyli sopii sille esim tosi hyvin. sekin on vaan hämmentävästi aika miehen näköine. en tiedä, onko se kyllä huono, hämmentää vaan (... kuinkahan monta kertaa oon sanonut, että mua hämmentää.)

... miko. okei, yritän hillitä itseeni, se vaan sattuu olemaan mun lempijäsen ja mikon kohdalla sulin lattialle/hukuin kuolaan/jotain muuta epämääräistä. okei, palvon esim tota tyyliä ja haluun niin nähdä lisää. ;-; miko on niin jumalattoman kaunis ja siro. lisäksi tuossa on jotain sellaista jännää kypsää naisellisuutta, mutta samalla jotain tosi suloista mikoa. noi kiharat on ihanat ja sopii mikolle, lisäks tykkään ton puvun tyylistä, mallista ja yksinkertaisuudesta. miko on vaan vähän ei-japanilaisen näköinen tuossa! ainakin mulle tulee joku vähän espanjalais- ym. tyylinen mieleen. (tai sit oon nukkunut liian vähän.)

... en olis uskonu, että pystysin ikinä jauhamaan näin paljon paskaa jonkun bändin ulkonäöstä. hmm, uskaltaisin toivoa heiltä jo uutta musiikkia, enkä oo ainoa. sitä odotellessa. ja kuten oon jo aikaisemmissa viesteissä sanonut, mulla on tulevaisuuden suhteen odotukset aika korkealla - existo on kuitenkin aika helvetin uskomaton yhtye ja vaikuttas olevan menossa vaan parempaan suuntaan. on jotenkin hienoa nähdä kuinka paljon ne on kehittyneet vuosien aikana, muw.

// EDIT: tää on taas niin tätä, alan ihan just itkemään ja onneks tulin käymään vielä illalla koneella.

"2009.4.22(wed) RELEASE
BRAND NEW 6SONGS ALBUM
[VANGUARD -of the muses-]"

en uskonut silmiäni ja nyt itkettää, arvatkaa, tajuanko tätä. ;-; JA ONKO TÄTÄ ESIM ODOTETTU. aa. nyt jännittää. hitto, odotan tota enemmän kuin mun 18v-synttäreitä. kuolin taas henkisesti. *piip*

en viitsiny ihan tehdä tälle uutta postausta. 8< aa, meen nyt hehkuttaan jollekulle tästä.


//


joo tuplapostaus yhyy. 8<

Mut nyt oli pakko jo tehdä uusi. Hmm, koin tänään taas mukavan henkisen kuoleman, koska existon sivuille oli tullut samplet kahdesta biisistä sekä preview uudesta PV:stä. Jälkimmäinen oli sai ainakin hymyilemään - tosin sitä kyllä osasi jo odottaakin (minä ainakin olisin ihmetellyt suuresti, jos uutta PV:tä ei olisi vieläkään tullut.) Kuitenkin, lupaavalta vaikuttaa! ja odotan nyt huhtikuuta ainakin vielä enemmän.

Nuo samplet ovat hämmentäviä. Joko kuvittelen, tai sitten existo (noiden perusteella) olisi siirtymässä hieman kevyempään tyyliin? Toisaalta niissä on edelleen sitä jotain tiettyä existomaisuutta, mutta paljon vaikuttaa muuttuneen. Jostain syystä ainakin mulle Jyoun ääni kuulostaa jotenkin tosi erilaiselta - oon tottunut kai häneltä vähän erilaiseen äänenkäyttöön. Noissa sampleissa ei ainakaan pääse Jyoun ääni kunnolla oikeuksiinsa, mun mielestä. Ainakaan tuossa toisessa, 花の咲かない街 (Hana no sakanai machi? en o nähnyt ton romajia missään / oon tosi pihalla, mut noin romajisoisin itte :'D). VANGUARD kuulostaa jotenkin musta lupaavammalta, vaikka ei toi toinenkaan yhtään pahalta kuulosta. Toisaalta, vähän hankala muodostaa käsitystä pelkän samplen perusteella. :'D Ah, olisi jo huhtikuu!

Odotan kyl tota albumia tosi, tosi paljon (ei varmaan oo huomannut...) - mun odotukset on aika korkeella. Etenkin nyt noitten samplejen jälkeen se vielä korostuu, koska ne kuitenkin kuulosti lupaavilta - jotenkin erilaiselta vaan, mikä oli kyllä toisaalta odotettavissa. Mulla on jotenkin hämäävä/hämmentynyt olo vielä noiden jälkeen, ehkä meen kuunteleen niitä vielä lisää. :'D

Ja kaikkia taas kiinnosti... Eikun! Muiden mielipiteitä? :'D siis. En varmaan oo kuitenkaan ainoo, kuka on ihan yli-innostunut ja odottaa huhtikuuta? ;-;



(Ujelo yhdisti tuplapostin)

Monika
 

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Yuksupuksuh » Ma Helmi 23, 2009 5:03 pm

..uahfauidaaASMDuire nainen mikset varottanu mua!? meinasin kuolla musantunnille ku satuin siinä nopeesti kattoon sitä PV:n pätkää!! ((..typosin luokka.. hehe))
VANGUARD, hämäännyin tuosta alusta. Jyoun ääni on kehittyny niin paljon - ja tyyli on muutenki hieman selkeempi.
Rakastan sitä, et existo on löytäny tän melodisen suunnan itelleen - biisi ei koostu enää pelkästä karjunnasta ja G-mollista!XD

花の咲かない街
.........ok kevyempään suuntaan, mut hyvällä tavalla~ tunnelma säilyy ja Jyoun ääni löys sen oman soundisa takasin parissa kohtaa!

Äiti säikähti ku juoksin keittiöön ja sönkötin jotain ihan kyyneleet silmissä sille...xDDDD "Mie! existo! UUS LEVY!! TÄYSIN UUSIA BIISEJÄ!*wwww* HUHTIKUUSSA! OSTATHAN MIULLE SEN!"

yhyy, muttakun oon sanaton noista.

ja tuota tappakaa mut vaan, mut mun mielestä tossa yhessä kohassa Jyoun ääni muistuttaa tiktakin laulajan ääntä... O___O

huhtikhuu here I come


// AShdsaiakj Tätä ei oo laitettu tänne viel?! *tuijotu*
Tuplapostausta välttääkseni: TEITÄ ON VAROITETTU

Avatar
Yuksupuksuh
Bändäri
 
Viestit: 49
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:12 pm

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Monika » Su Touko 17, 2009 10:15 am

örr, mun on pitänyt jo jonkin aikaa tulla selostamaan tuosta uudesta levystä, mutta oon lagannu ja ollu muutenki aika epäaktiivinen.

hmm, eka ajatus on vaan, että rakastan (tosin levyn nimeä inhoan ku en jaksa kirjoittaa sitä. XD vaikka on se kyl hieno mut joo). Tyyli on kehittyny ihan mielettömästi. Aluksi mulle kyl tuli vähän sellainen wtf-olo, voiko tää olla existoa, kuulostaa pelottavalta. Mut sit useamman kuuntelukerran jälkeen alkoi kuulostaa hyvältä, ku pääs vähä sisään. Levyn kappaleet on selkeitä ja erityylisiä, toisin kuin joillain aiemmilla - ainakin mulla menee välillä monet kappaleet tosi sekaisin.

Pelkäsin aluks, ettei Jyoun ääni pääsis oikeuksiinsa tällä, mut luoja --- se kuulostaa paremmalta kuin koskaan. Ehkä jotenkin -- hennommalta, välillä? --- mutta niin mielettömän kauniilta, ja sellaiselta, että se on täynnä tunnetta. Jyou osaa käyttää ääntään, sitä on ihan mielettömän ihanaa kuunnella ja yhyy lähden japaniin keikalle.

en tiedä, onko mulla lempikappaletta tuolta levyltä. Oon pitänyt kaikista, mutta vähän eri tavalla. Niissä on tietty yhtenäinen linja, joo, mutta silti on hitaampia ja nopeampia kappaleita, raskaampaa ja kevyempää/melodisempaa. toi musiikki on monipuolistunut aika tosi paljon. On hassua huomata, kuinka bändit kehittyy. Ajattelee jotain... liquidia verrattuna tohon uuteen levyyn. Aika iso muutos? Ainakin mun mielestä. Toisaalta ne on säilyttäneet paljon omaa tyyliään, mutta se on jotenkin... kypsempi, kehittyneempi. Tuolla levyllä tulee aika hyvin esille, kuinka helvetin lahjakkaita muusikkoja ne on.

ulkonäöstäkin pakko sanoa, että kyllä sekin on muuttunut jotenkin kypsempään suuntaan, ja jotenkin... naismaisempaan, existot on kauniimpia kuin koskaan aikaisemmin. Mun mielestä ainakin. plus lisäksi yleensäkkin existo tuntuu löytäneen omaa tyyliään vielä vähän lisää, jotkin vanhemmat kappaleet kuulostaa vähän... yksinkertaisemmilta, massalta jonkin verran. Joo, pidän niistäkin, mutta pidän kyllä näistä uudemmista enemmän. Toisaalta, mulla on paljon lempikappaleita vanhemmissakin, eikä näitä uudempia oikein toisaalta voi verrata niihin.

mitähän mä sanoisin? ööö, pääajatus on vaan, että oon onnellinen kun existo on kuitenkin edelleen existo, eikä tyyli muuttunut niin rajusti ettei bändiä edes tunnistaisi enää. :'D rakastan noitten kappaleiden kitaroita ihan mielettömästi (... okei, rakastan kaikkea, mut oli pakko sanoa). niitä on ihanaa kuunnella, vanhemmissa oli... jotenkin yksinkertaisemmat, tai sitten ne tuntui vaan hukkuvan johonkin tai sillain. En osaa selittää. :'D

VANGUARD:n PV.... hm. Mä pidin siitä, vaikka se on aika yksinkertainen ja perus, toisaalta en kyl odottanutkaan muuta. On hienoa, että ne teki uuden PV:n. Se loppu on kiva, jotenkin. Plus ne kaikki näyttää siinä niin helvetin hyvältä jaja. Okei, toisaalta pidän JUDEAn PV:stä enemmän. Mutta toivottavasti tulevaisuudessa on tulossa kanssa PV:itä jaja lisää uusia julkaisuja mii wants 8< ja euroopankiertue! ;_; ikävä.

Monika
 

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Huopatossu » Ma Kesä 01, 2009 8:36 am

Hmmhmm. exist~

Siis täähän on varmasti yks mun lempibändeistä, vaikken oo kovin kauaa kuunnellu. Ekan kerran kuulin tyttöjen musiikkia vissiin... viime elokuussa jos oikein muistan. Okei, ensireaktio JUDEAsta oli aika shokki, mä mietin et eihän tätä kukaan kärsi kuunnella kymmentä sekuntia kauempaa. Sitten jotain viikkoa myöhemmin keksin kuunnella waterin, ja se oli menoa sitten. :'D
Sitten kinusin lupaa mennä keikalle, ja ihme kyllä se sain. On ehdottomasti ollut yks parhaista keikoista jolla oon ollu. ´www` Tuli henkisesti kuoltua, kun Naoto vilkutti meille existin vuoron loputtua ja näin. :3 Kyllä sitte Glorialta lähdettiin itkien ja aika sekaisessa mielentilassa kotiin.
Kotona tää bändi on suoraan sanottuna täysi läppä, mutsi tykkää ja faija ei usko miehiksi. XD
Sitten tosta uudesta lookista... Herranjestas mä muistan ku kaks minuuttia ennen ku menin existin sivuille nii angstasin ku niiltä ei tuu kuitenkaan mitään uutta ikuisuuteen niin sitte---!! Mun mielestä on kiva ku Jyoulla on valkoset vaatteet. 8D Ne on ihan _hiton hyvännäkösiä noissa kuvissa. miko = ♥ Se on aina ihan ylinätti. Sit noi Naoton letit on yli-ihanat. Omi on hot. *wwwww* Uuu~ Sit mä henkisesti kuolin Mallylle.
Toi uus PV on _ihana. Toi alku kyl hämäs muakin ja mä säikähin et "ei kai exististä oo tullu mitää teknopoppii?" XDD Mut siis toi on jotenki....... RAIKAS! Ja toi loppu aiheutti henkisen kuoleman. <3

Lempibiisejä nyt on JUDEA, end-less, liquid, water ja nyt tää uusin VANGUARD. 8)

Näin! Haluun nää takas tänne!
kindhearted, how long will you smile for me?

Avatar
Huopatossu
Bändäri
 
Viestit: 32
Liittynyt: La Elo 16, 2008 10:46 pm
Paikkakunta: hki.

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja nalu » Ma Elo 10, 2009 7:41 pm

Keikalla en ollut, mutta bändistä välitän paljon. Lempparini taitaa olla Jyou tai Naoto. Keikalle olisin halunut nii kuumasti. Yks tuttu kertoi, että oli eturivissä keikalla --- Black:Listin aikaan oli kosketellut Kyotaroun vatsalihaksia. ( omnom )

Joo, lempibiisi on ehkä Judea, Water tai Sacriface Baby, vai miten kirjoitetaankaan. En ole kauaa bändiä kuunnellut mutta hyvältä se tähänmennessä on vaikuttanut. :) Fanikamaa en omista, koska mistään en ole löytänyt. Levyäkin olen kuumeisesti etsinyt mutta ehkäpä exisu ei ole tarpeeksi suosittu ?

Ainiin, pitää huomauttaa vielä, että Omi näyttää livenä erillaiselta, kuin kuvissa. ♥
nalu

Avatar
nalu
Fani
 
Viestit: 18
Liittynyt: Pe Heinä 17, 2009 6:14 pm

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Monika » Ti Elo 11, 2009 6:41 am

^ vaikeaa sitä on vähän löytää, oon itsekin monesti koettanut etsiä ja löytäminen on ollut aika tuskaista. joskus levykauppa x myi existoa (... tosi mukavilla hinnoilla x-x), mutta en ainakaan muista nähneeni siellä enää. ulkomaisiltakin sivuilta on ajottain hituc hankala löytää.

Omi on livenä äärettömän seksikäs, kuvat jotenkin vielä vähättelee sitä. Plus hän on tosi kauniskin, sillain... angrogyynikaunis, jos en typonnu tota sanaa. :'D

aaa kun mulla on ikävä sitä keikkaa.

Ai niin ! jos ihmiset ei harrasta JaMea niin siel olis kiva mikon haastattelu -- olin ihan onnessaan, kun satuin kerrankin käymään siellä. :'D hihi! tuo oli hyvä haastattelu, se kertoi paljon existosta. sellaisia asioita, joita en kaikkia mäkään tiennyt.

sit kaverini linkitti mulle tällaisen haastattelun, se on englanniksi, mutta todellakin lukemisen arvoinen! plus tuo englanti (... ainakin mun mielestä) on helppoa, mutta toisaalta, oon törmänny niin moniin ihmisiin jotka ei osaa englantia et --- :'D mut multa voi kysyä apua jos ei ymmärrä ja jos on tosissaa kiinnostunu tosta, oon leikisti hyvä~

Monika
 

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja nalu » Ti Elo 11, 2009 12:04 pm

Joo. Säkön olit keikalla Monika?

Joo, oon kans samaa mielt että omi näyttää erillaiselta kuin kuvissa. Kuvissa se on aika hellän näkönen ja sillee .. :'D Mut kun katoin JaMest näit keikkakuvii, ni kyl siin huomaa sen personallisen ulkonäön livenä ~ Oon kans itse etsinyt levyä jo nyt parisen kuukautta aika monesta paikasta. Ihme ettei Mirri Musicissa myydä, eikä äx'säs. : D mut eiköhä se jostai eteen ilmaannu . ; )
nalu

Avatar
nalu
Fani
 
Viestit: 18
Liittynyt: Pe Heinä 17, 2009 6:14 pm

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Monika » Ti Elo 11, 2009 5:38 pm

joo, oli mm. aika tosi hyvä keikka + nimmaritilaisuus oli kanssa jotain ikimuistoista, vaikka jumituin täysin, kun miko olikin yhtäkkiä siinä ja kysyi mun nimeä.

Mirrin valikoimasta, saatavuudesta ja hinnoista en puhu edes. :'D äxästä ostin aikoinaan Annunciation -the heretic elegy-:n, plus nimmaritilaisuudesta (joka pidettiin siis äxässä) tän Black:Listin & existon levyn, ja molemmat maksoi ihan hävyttömän paljon. lähemmäs neljäkymppiä? tarkkaa hintaa en muista, mutta hieman alle neljäkymppiä se oli. oli niin mukavaa kun vanhemmat ei aikoinaan antaneet tilata mitään ulkomailta, ehe. mut muistelisin et ei esim. Neo Tokyon hinnat ollu mitkää hirveen mukavat...

mutta luulisi, että pikkuhiljaa heidän levyjään alkaisi saada helpommin, kun ovat (ainakin mun mittapuulla) melko suosittuja. onhan jotkut edelleen suoraan sanottuna niin ääliöitä, että heidän mielestään naiset ei saa tehdä musiikkia. jrock-piireissä tää tuntuu musta aika oudolta, kun suurin osa on kuitenkin naisia, ja eräs henkilö, joka kielsi naiset täysin, lauloi kyllä itsekin ja soitti. nainen hänkin, että en oikein tiedä, missä logiikka sitten oli. :'D ehkä se on hänen mielestään joku japanilaisten erityisoikeus, että naisten pitäisi vaan istua kotona kiltisti ja miesten tehdä kaikki musiikki. missä tasa-arvo? kuitenkin, on aika outoa, kun ajattelee kuinka huonoa musiikkia jotkut miehet saattaa tehä ja sitten taas että kuinka uskomattomia jotkut naiset saattaa olla. hmph.

sekin outoa, että ihmiset tuntuu usein mieltävän japanilaiset naismuusikot esim. Hamasakin ja vastaavien mukaan (en tarkoita, että pop-laulajissa olisi vikaa - itse ainakin kuuntelen joskus). Se on kyllä tuntunut vähentyvän, plus existon kaltaiset bändit varmaan rohkaisevat toivottavasti muitakin naisia ja tulevaisuudessa on naisbändeillä ehkä vähän helpompaa. toivoisin näin.

end of sekava selitys.

Monika
 

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja PinkuNamida » Pe Elo 14, 2009 8:40 pm

Rakastanrakastanrakastan.<3

Niitten musiikki on vaa niin ihanaa, sitä on kiva kuunnella illal ku on nukahtamas. :D
Enkä nyt tarkottanu et se ois niin tylsää et rupee nukuttaa, vaa et siin on sellanen kiva tunnelma.
Miko on tosi nätti<33 Oon kateellinen en tajuu miten joku voi olla niin nätti.

Kuulin ekan kerran viime kesänä eli noin vuos sitte. Luulin niitä eka miehiks ja sit ku älysin mun virheen, mua rupes nolottaa, enkä viittiny kuunnella vähään aikaan.

Hai no Yuki ja Lost in Helix on ehdottomasti mun lempparibiisit.

Harmittaa ku niitten levyjä ei myydä missään Suomessa, tai en oo ainakaan nähny, että myytäis.
Voisin tilata CDJapanist, mutku mulle ei oo viel ihan selvinny, et miten sielt tilataan.

Sor meni vähän offiks jo. ;D
Tiksu~?

Avatar
PinkuNamida
Bändäri
 
Viestit: 32
Liittynyt: Ke Joulu 31, 2008 12:06 am
Paikkakunta: Kyon Adidas-housut

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Monika » Su Elo 16, 2009 1:26 pm

... kun eräs nimeltämainitsematon jäi koomaamaan uutta lookkia, Yuksu oli vähän älykkäämpi ja tajusi katsoa virallisten sivujen release-osion - elikkä uutta minialbumia luvassa! taas se kuusi kappaletta, tuo Ambivalent Symphony ilmestyykin sit 21.10. minähän en tietty odota nyt yhtään sit lokakuuta, köh. ja olin just miettiny et olis kiva jos existo tekis uutta levyä ! :'D

niin ja uusi look oli jokseenkin aika yllättävä, ainakin mikon ja Mallyn osalta - olin vähän silmät pyöreinä - ja sit vaan ah.

Kuva

okei, toi mustan määrä hämmentää muo. >D miko on esim tosi suloinen ! mut ainakin mun mielestä koki aika radikaalin muutoksen. plus en tajua, miten mally voi olla aina noin tajuttoman seksikäs. ;_; mut hm, odotan tota uutta minialbumia jännityksellä kuten ennenkin, vaatetuksesta päätellen odottaisin nyt ehkä vähän raskaampaa/synkempää, mut sit kuulemme~

euroopankiertue vois muute olla aika rakkaus. sillee jännästi. ;_; (plus oon aika koomassa edelleen, mut mun selitykset on kyl varmaa iha yhtä epäselvii aina joka tapauksessa.)

Monika
 

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja SaseKo » Su Elo 16, 2009 1:45 pm

ASDASDASDASDASDASD ARVATKAA KUKA TUKEHTU JUST OMAAN KUOLAANSA

Joo, ei tässä mitään, mutku Miko, jumansluutta. Miten se pystyy aina vaan muuttumaan yhä hotommaksi vaikka mä luulen, että ei oo enää mahdollisuutta näyttää paremmalta? Asdfghjkl. Täydellinen. Kaikin puolin muutenkin, toi look aiheuttaa mulle pienimuotoisia huimauskohtauksia. Ne näyttää aina vaan paremmalta. Aina vaan.

Oh ja uutta. Vui himputti, miten mä jaksan oottaa lokakuuhun (siinä kuussa onkin paljon ootettavaa.)? Mäkin oon aatellu, miten makeeta olis jos ne tekis jotain uutta kivaa, aattelinpa tänä aamuna viimeksi (meedionkykyjä? :D). Ja sitten, heheh, kun mä huomaan että hei tänne A - G-puolelle on tullut uusi viesti ja mä huomaan että se on tullut Monikalta, mä heti aattelen että onkohan tullut kenties jotain uutta Existoon liittyen. Mun ajatustenjuoksu osaa olla näinkin liukasta. XD Mutta siis, toi look on kyllä kaikin puolin herkullinen ja täytyy myöntää että nyt mulla on oikeestaan jo aika paljon odotuksiakin tuota uutta minipläjäystä kohtaan. Ei voi mitään, mutta mulla on siitä jo näin aikaisessa vaiheessa aika hyvät hyrinät!


Anteeksi tämän viestin laaduttomuus, mutta herranjumala, katsokaa vaan Mikoa ja sanokaa sitten! XD

Avatar
SaseKo
Taustalaulaja
 
Viestit: 465
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 11:24 am
Paikkakunta: Kuusamo

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Yuksupuksuh » Su Elo 16, 2009 1:47 pm

...lisäys viel siihen uuteen albumiin, tuolla lukeepi DVD - 2 songs video clip, näinköhän on yhtä kiltti ku rempan musavideo joka ei telkalla toiminu.<3

omin hiukset on kauniit, tuo väri on ihan mahtava! ((ja käsi on hieman hämmentävässä paikassa, salee jotain mikohiplausta...;o))
miko muistuttaa mua kanon wakeshimasta, mut se on kaunis ja niin. *ww*
Jyou taas on... naisellisempi, en tiiä tykätäkkö tästä hiusväristä - vaikuttaa vähän blondauksen välivaiheelta? mut jotenki naisellisempi, mikä nyt ei tietenkää oo paha.
jos totta puhutaan ni mietin hetken missä mally on, sit tajusin et sama look oli News&Commentissa joku aika sit pikkukuvassa.
naoto on muuttunu vähiten, tykkään jotenki sen olemuksesta tossa, sellanen etäinen..

odotan innolla uutta albumia ja previewejä biiseistä!;__; ja totta kai tietoa euroopankiertueesta..

Avatar
Yuksupuksuh
Bändäri
 
Viestit: 49
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:12 pm

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Huopatossu » Ma Elo 17, 2009 11:28 am

...Voin sanoa että tuijotin tota kuvaa jossain koomantapaisessa varmaan viis minuuttia.

Siis herranjumala miko. ;____; <3 Se on vaan aina kauniimpi, kun luulis ettei voi nätimpi olla nii eiköstä mitä. Mut mun mielestä toi Jyoun hiusväri on ihana! : DD Sopii sille tosi hyvin~ Muutenkin toi sen look on jotenkin... naisellisempi ku vertaa siihen VANGUARD -of the muses-in aikaiseen. Mut rakastan~ Omin hiusväristä en sillee kauheesti tykkää, onhan se ihan kiva mut--- Jotenkin epämääräisen värinen. Moiosaanselittää. Mäkin muuten katoin Mallya tyylillä "EEHH kuka toi sinimustahiuksinen häiskä on ja mitä se on tehny Mallylle?" Mut oikeestii~ *droolll* Se on __hot. Tais viedä sen Omin hottisroolin, mun silmissä ainakin, aijaijai.
Mut sit toi yks "Tuijottelen kattoon enkä huomioi muita moi." Mä oon aina rakastanu tota Naoton tyyliä olla noin etäinen ja tässä se oikein korostuu---! Ja ahdkgdsölialkdö sillä on se piilolinssi taas, mun unelma toteutui~~ ;www;

Nyt ku toi uus alpumiki tulee nii oisko euroopankiertue kova sana? ;___; Mä oon varma et jossain vaiheessa silmille pomppaa ilmoitus että ne tulee Suomeen, pitää olla kärsivällinen----

Mut sjadöaäasdf kuolin. <3
kindhearted, how long will you smile for me?

Avatar
Huopatossu
Bändäri
 
Viestit: 32
Liittynyt: La Elo 16, 2008 10:46 pm
Paikkakunta: hki.

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Monika » Ke Elo 19, 2009 5:59 pm

Ja sitten, heheh, kun mä huomaan että hei tänne A - G-puolelle on tullut uusi viesti ja mä huomaan että se on tullut Monikalta, mä heti aattelen että onkohan tullut kenties jotain uutta Existoon liittyen. Mun ajatustenjuoksu osaa olla näinkin liukasta. XD


... niin siis köh miekö spämmäisin tänne, miten te sellaista nyt luulette eiku --

miko on kyllä jotenkin äärettömän suloinen, mutta sellaista kommenttiakin on tullut, että hän on jotenkin erillisen näköinen - mikä ainakin omasta mielestäni pitää paikkaansa, mutta eipä sekään kyllä lopulta mikään oleellinen huomio nyt ole. :'D ei se poista kuitenkaan hänen viehätysvoimaansa.

Jyoun look on kyllä nyt todella jotenkin naisellisempi, mutta hän näyttää silti vahvalta ja sellaiselta -- kenen nenälle ei hypitä u know, Jyoulla on jotenkin jänniä ilmeitä, ei sillain mitenkään huonolla todellakaan. :'D hän on todella kaunis ihminen, eikä ihan vaan massakaunis.

Mally on kiinnittänyt mun huomion aika pitkään, ja on mikon lisäksi mun lempijäsen. Mally on oikeasti ihan tajuttoman seksikäs, pakko pitää nyt pieni hehkutustuokio -- kun ajatellaan ihan vanhojakin outfittejä, Mally on mun mielestä ainakin ollut ihan tajuttoman ah.

pakko laittaa pari esimerkkiä, jotka on mun ehdottomia lemppareita oikeastaan koko existolta, tuon uuden lisäksi siis (oon vieläkin ihan koomassa siitä, Mally on vaan... nam) 1, 2 ja 3. Oon ihan rakastunut noihin, etenkin tuossa vikassa Mallyn hiukset on aivan uskomattoman ihanat. Plus jotenkin koko Mallyn olemus huokuu sellaista karismaa, seksikkyyttä, jotain. se on vaan uskomaton nainen. Siis ihan rumpalinakin. :'D mut myös ihan tajuttoman kaunis. on vaan harmi että Mally on useesti syrjässä niiku rumpalit tuntuu yleensäkin olevan, huoh.

mut siis, elättelen edelleen toiveita euroopankiertueesta, kuten moni muukin rrau.

Monika
 

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja Yuksupuksuh » La Syys 19, 2009 4:00 pm

miulla on iloisia uutisia, existon sivuilla on kuunneltavissa samplet uuden mini-albumin kappaleista, kaikista paitsi -overture- -biisistä.
EIKÄ SIINÄ VIELÄ KAIKKI!
youtubessa on katsottavissa resonancen PV:stä sample~ *w*

//danger, spoilaan kyseistä pv:tä!//
miko ja omi on varsin läheiset tuossa, mi likes mycket... onkohan tuon syvin tarkotus kiusata kaikkia faneja mitä julmimmalla tavalla? XD
//danger off...//

Perjantai13 totesi eilen että resonance muistuttaa Judeaa, ja en voi muuta kuin olla samaa mieltä, jyou's roar is back honeys.♥
olis erittäin mielenkiintoista tietää mikä on tuon pv:n tarina, toisinsanottuna etsiä ja löytää joskus biisin lyriikat - odotan myös innolla josko tulisi jotain haastattelua kuten viimeksi.

ostan varmasti tuon levyn, kun se ilmestyy ja jos en muuten niin itunesista.;___;
eilen ku kuuntelin nuo samplet, tuli aivan hullu fanityttöilykohtaus - kierin lähes lattialla ja itkin. en käsitä miten jokin voi olla noin tunteita herättävää.

kappaleista henk.koht fave on tällä hetkellä forward, se on käsittämättömän kaunis, suorastaan lumoava. levyn tempo on enimmäkseen nopea, ja tunnelma vaihtelee haikeasta pirteähköön, jopa popahtavaan. soittimet erottuu paremmin toisistaan, ja laulu on silti selvää, eli toisinsanottuna miksaajille pisteet - levy-yhtiön vaihtaminen oli imo hyvä valinta.
Ambivalent Symphonyn kappaleet kuulostaa tältä istumalta tajunnan räjäyttäviltä, melodisemmilta ja herkemmiltä kuin aiemmin - silti rokahtavalta ja energiseltä.
existon vanhaa tyyliä ei ole unohdettu, se vain on tajuttoman hyvin sekoitettu uuteen, tuloksena tunnistettavaa exist†tracea paljon parempana kuin joskus yhtyeen alkuaikoina.

((ja niille jotka ovat haukkuneet jyouta hänen äänensä mataluudesta, tai siitä miten hän muka yrittää laulaa kuin mies, lienette iloisia, sillä jyou laula korkeammalta, ja naisellisemmin kuin koskaan...))

oon iloinen tästä, ja nyt vaan ajatuksen voimalla tytöt suomeen keikkailemaan, ne.♥

Avatar
Yuksupuksuh
Bändäri
 
Viestit: 49
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:12 pm

Re: exist†trace

ViestiKirjoittaja SaseKo » La Syys 19, 2009 4:27 pm

Aaaaaaaaaaaaaa arvatkaa kuka kuoli? MINÄ, OIKEIN. Aaaaaaaaaaaaa. Jotain järkevää. Jotain järkevää. Okei.

1# Miko näyttää tossa lookissa ihan hlvetin hyvältä liikkeessä.

2# OMI + MIKO = !!!!!!!!!!!!!

3# Rakastan rakastan rakastan rakastan.

4# Ei oo enää mitään järkevää, on vaan kuolaa suupielissä. ^^

Joo no siis, mä kun en jaksa seurata minkään bändin kotisivuja/blogeja/yhtään mitään, joten mä saan uusimmat tiedot aina joko täältä Lafista tai Jamesta. Sit kun mä näin että Existoihin uus viesti, mä olin silleen et uutisia, olispa jotain uutisia, uutisia, ja sit oli uutisia. Mä klikkasin juutuben, meinasin kuolla odottaessani että vid latas, ja sit vaan tuijotin. Mikä hauskinta, mun käsi meni ihan huomaamatta mun auki loksahtaneen suun peitoksi. Ei, ei musta yleensä näin näkyviä reaktioita irtoo, ja Yuksupuksuh, oikeesti mullakin on nyt täällä ihan mahdoton fangirlism päällä (kuten tästä postauksesta voi huomata), Existojen musiikissa on totisesti sitä jotain.

Täytyy vaan sanoa, että kuulostaa (ja näyttää) ihan mahdottoman hyvältä. Ensinnäkin tosiaan Jyoun ääni kuulostaa ihan täydelliseltä, toi korkeelta vetäminen on ihan tajuttoman uskomatonta kuunneltavaa. Voi himputti, kokonaisuutena kaikki vaan kuulostaa ihan mahdottoman upeelta, likkojen musiikki vaan paranee, jos mahdollista, musta tuntuu. :'D Ja Yuksupuksuh'n kommenttiin siitä, miten toi uudempi sekoittuu upeesti vanhempaan tyyliin, mä yhdyn kympillä. Oikeesti, aaaaa. ♥ LOVE IT.

Lauluista sen verran, että kun mä olin aluksi kuunnellut RESONANCEn (siinä on tosiaan jotain judeamaista, ja ehkä niinkuin hieman rakastan), mä oli varma, että siitä tulee mun lempikappale. No, sit mä siirryin tonne, mistä löytyy noi samplet, ja sit joka laulun kohdalla mulla tuli tunne, että _tää on just se mun lemppari. Ihkuraksupoksutan noita kaikkia. Wrath ehkä eniten kiehtoo, koska siinä on jotain hemmetin hypnoottista. Joku Jyoun äänessä, melodiassa, jossain, on suorastaan lumoovaa, ja täytyy sanoo, että pakkohan toi levy on saada. Niin pakko.

// [spoil] OMIN ILME ON EHKÄ HIEMAN MAAILMAN HÄRÖIN SEN JÄLKEEN KUN MIKO ON NUOLASSU. [/spoil]

Avatar
SaseKo
Taustalaulaja
 
Viestit: 465
Liittynyt: La Helmi 07, 2009 11:24 am
Paikkakunta: Kuusamo

EdellinenSeuraava

Paluu Bändit # A - G

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron