Writer's block

Yleistä keskustelua kirjoittamisesta - haasta tai ota haaste vastaan, etsi inspiraatiota tai betaa.

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja Dobnu » La Joulu 27, 2008 9:25 pm

Mä en edes muista kunnolla, koska tää mun bloki alkoi. En ole kirjoittanut mitään oikeasti kunnollista marraskuun jälkeen. Toisina päivinä kirjoittaminen tuntuu sujuvan ihan helposti, mutta tulokset ovat ideattomia, koristeltu sanoilla, joilla ei oikeasti ole tarkoitusta. Mulla on ideoita, olisi vaikka muille jakaa. Parikin ihanaa ficci-ideaa, joita haluaisin ihan hirveästi päästä kirjoittamaan, mutta en edes uskalla aloittaa, koska tiedän, että inhoaisin lopputulosta, en tahdo kirjoittaa mitään sellaista huonosti, minkä ihan todella tahdon kirjoittaa. Tämä on turhauttavaa. Yleensä mun wb:t on juuri niitä yleisiä valkoinen paperi- ja wordikammoja, mutta ei tällä kertaa. Tää on jotain toteuttamiskyvyn puutetta, ideoista ei ole pulaa eikä sanoista, mä en vaan osaa toteuttaa. En oo osannut sitten lokakuun puolivälin. Mä olen yrittänyt päästä tästä eroon, oon kirjoittanut jouluficin, mutta päädyin vihaamaan lopputulosta syvästi, oon aloittanut ficin, joka olisi täysin omaksi iloksi kirjoittamista, ei tarvitse julkaista eikä päivittää tasaisin väliajoin eikä jäljenkään tarvitsisi olla niin hyvää. Mutta mä inhoan sitäkin. Tänään sain taas uuden idean uusivuosificciin ja mua tulee vituttamaan niin lujaa uuden vuoden jälkeen, kun huomaan, etten koskaan kirjoittanut sitä ficciä tai jos kirjoitin, oon vielä vittuuntuneempi, koska lopputulos on hirveä. *huokaus* Mä todella tahtoisin tietää, mistä nää tämmöset johtuu, koska mä todella, todella tahtoisin kirjoittaa ja julkaista jotain.

Avatar
Dobnu
Teknikko
 
Viestit: 231
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:49 pm
Paikkakunta: Tähtilaiva

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja minnako » La Tammi 24, 2009 2:19 pm

Mun on pakko tulla avautuun tänne ___TAAS.

Mun WB alko joskus joulukuun puolessa välissä. Oliskohan? Mun piti kirjottaa 4 joululahjaficiä ja muuten vain ficejä, mutta ei onnistunut. Mä aloitin muutaman, mutta se ei vaan kulje.

Aluksi ongelmana oli ideat. Se oli niin kamalaa, kun ei vaan mitään tullut päähän, kaikki paritukset oli vaan loppuunkulutettuja eikä ollut yhtään mitään ideaa. No nyt sitten - mulla on ideoita, mutta ei synny. Mun päässä pyörii hienoja lauseita, lauseenrakenteita, juonenpätkiä, kokonainen juoni lol, mutta kun mä en vaan oo tyytyväinen mihinkään = en voi hyväksyä yhtään mitään.

On vaikeaa vaan aukaista word ja kirjoittaa, vielä vaikeampaa ottaa kynää ja paperia eteen. Mä en vaan enää löydä sitä kivaa punaista lankaa, jonka avulla mä kirjoitin paljon. Mihinhän se katosi.

Mä oon kokeillu kirjoittaa kaikkee. Mä kirjoitin mun uskonnon lopputyötä uskonnollisista joukkoitsemurhista, mä kirjoitin muutaman kommentin ja vastasin mun ficeihin tulleisiin kommentteihin. Mä oon kokeillut kaikkea, mutta ei vaan tule mitään.

Tää on rasittavaa ja mun pää hajoo tän kaa.
提心吊胆和闷

Avatar
minnako
Mao Zedong
 
Viestit: 2220
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:52 pm
Paikkakunta: BJ

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja Coba » Su Tammi 25, 2009 9:29 am

Nyt blockaa ja pahasti.

En ole saanut kunnon tekstiä noin kolmeen kuukauteen aikaan. Tiedostoissa pölyttyy varmaan 10 keskeneräistä ficin alkua, jotka haluaisin kaikki saada loppuun mutta kun ei. Ei vaan onnistu. Vaikka miten olen potkinut itseni kirjoittamaan, en saa riviäkään aikaan.

Vastaan yleistä käsitystä, että ideoita on paljonkin mutta ei keksi toteutusta, minulla on päinvastoin. Tuntuu kuin istuisin koulussa, matikantunnilla, pää se vain kumisee tyhjyyttään minuutti minuutin perään. Koitan parhaani mukaan saada aikaan hienoja ideoita, mukaisia parituksia, kuunnella edes biisejä joista voisin kirjoittaa. Mutta kun ei.

Ehkä pitäisi vain antaa olla. Siihen asti kun tulee se oikea fiilis. Tuollainen pikkuinen fiiliksentapainen sai eilen valtaansa kaupassa. Hiukkasenko alkoi ottamaan päähän kun tajusi että kotiin ei pääse kirjoittamaan, kännykkä on autossa eli en pääse siihenkään näpyttelemään ja ettei paperia löydy mistään. Kun vihdoin pääsin takaisin faijalle, koneen ääreen, oli kirjoitusfiilis vedetty jo vessasta alas <3

Ehkä alan kirjoittamaan esseitäni. Typeriä aineita. Jospa saisin kirjoitusfiiliksen taas käyntiin.
Sillä kun blockaa, tuntuu ettei ole oma itsensä. Tuntuu ettei jaksa, koska ei vain osaa kirjoittaa.
Lie to me, lie.

Avatar
Coba
Teknikko
 
Viestit: 111
Liittynyt: La Syys 27, 2008 7:14 pm
Paikkakunta: Järvenpää

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja mikuchi » To Tammi 29, 2009 2:17 pm

Minähän en ficcejä kirjoita, sillä minulla on jotain vahvoja periaatteita ja pelkoja se suhteen mutta avaudun nyt tänne siitä huolimatta...

En käsitä, olen pystynyt kirjoittamaan melken aina, eikä minulla ole ikinä ollut ongelmaa hukkuneista sanoista tai lauseista jotka kuulostavat mahdottomilta, mutta nyt! En osaa kirjoittaa mitään, kun yritän niin sotkeudun sanoissani koko ajan ja jopa helpot aiheet, kuten kommentit ficceihin tuntuvat kiusaavan. En osaa kirjoittaa kunnollista asia tekstiä, missä olen yleisesti aika haka ja ihmettelen itsekkin tätä järjetöntä sontaa jota syntyy kun tartun kynään tai lasken sormeni näppiksille. En ole tyytyväinen mihinkään, en saa hyviä mielikuvia mistään ja ajatukseni eivät kulje ollenkaan samalla tavalla kuin ennen kirjoittaessani. Ennen ajatukseni juoksivat vain eteenpäin ja sormeni toimivat mahdollisimman nopeasti niiden mukaan. Kirjoittaminen oli minulle nautinto, ei pakkopullaa kuten viime viikkoina.

Nytkin olen valinnais kirjoituksen kurssilla enkä saa aikaseksi mitään, kuten en viime viikollakaan. Minun tulisi kirjoitaa jostakin mitä olen tämän viikon aikana oppinut ja ensimmäistä kertaa elämässäni syytän aihetta siitä etten saa mitään aikaiseksi. Kaikki kirjoitukseni kotona junnaavat paikoillaan, minulla on kymmeniä ficcejä joihin halusisin kirjoittaa kommentit, mutta mistään ei tule yhtikäs mitään. Kaikki se aika joka ennen meni kirjoittamiseen menee nykyään tanssimiseen. Ei onnistu ei.

Noh,tiedän kyllä mistä tämä saattaa johtua mutta toivon mukaan pääsen tästä yli kovalla yrityksellä ja mahdollissimman suurella määrällä kunnianhimoa. Huoh...
And now something, has kept me here too long
And you can't leave me, if I'm already gone

Avatar
mikuchi
Roudari
 
Viestit: 96
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:10 pm

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja sirrrex » Su Maalis 22, 2009 1:34 pm

Mulla on ollu block päällä viimesen vuoden o//

On ollut aika rattosaa, tiiättekö =)=)))=) Mulla on koko vuoden seikkaillu ihan _mielettömän paljon tosi hyviä ideoita päässä, mutta yhtäkään en saanu kirjotettua. Se oli suhteellisen hirveetä. :---D Päädyin vaan aina kattoon tyhjää sivua.

Mutta nyt sain taas hirveen inspiksen ja päätin koettaa samaa tapaa, millä kirjotin ekan ficcini: koklasin haastetta. :D Toimi! Ei vitsit oli ihana huomata, että teksti alko taas tuleen ku itestään. Tuntuu tosi helpottuneelta nyt. Mun oli tarkotus kirjottaa sellasta vähän korkeampaa ikärajaa, mutta ilmeisesti tää block ei vielä siihe asti oo hellittäny. :---D Tai sit se johtuu siitä, etten koskaan oo kirjottanu mitään noin toiminnallista...
Nyt tää loppu alko tosin tökkimään ... sasfhf ehkä vielä joskus pääsen tästä blokista kokonaan eroo

sirrrex
 

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja GanesaIX » Su Maalis 22, 2009 5:27 pm

Hohhoi, tuttu asia tämäkin taas. Mulla oli yli 2 viikkoa kestänyt block Kill my memoriesin suhteen, ettekä ikinä arvaa kuinka se riipi oikein takaraivossa koko hemmetin ajan. Okei, kirjoitan paljon edellä siitä, mitä julkaisen eli julkaistavan matskun suhteen ei ole pulaa, mutta kun... yrh! Tahdon siltikin nähdä itsekin sen ficin edistyvän. Minullahan tunnetusti ei ole mitään hajua enää, mitä seuraavaan lukuun/paragrafiin/edes lauseeseen tulee kirjoitettua, koska kirjoitan puhtaasti fiilispohjalta. Suunnitelmallisesti etenevät juonenkäänteet eivät ole juttuni.

Oikeasti, se raastoi aivan jumalasti julkaista edes tuo kakkosluku, koska en ollut viikkoihin kirjoittanut yhtikäs mitään, en lausettakaan. Mutta tänään se block sitten häipyi ja sain kaksi sivullista pelkkää asiaa Wordille - olin onneni kukkuloilla ja toivon, että nyt tämä block ainakin jättää meikän hetkeksi rauhaan.

Ehkä tuo välissä kirjoitettu asiaan täysin kuulumaton Yoshiki x Toshi-ficci sitten auttoi, sillä se nollasi ajatukseni täysin KMM:n suhdekiemuroista. Ah. ♥

Avatar
GanesaIX
Taustalaulaja
 
Viestit: 273
Liittynyt: Su Elo 17, 2008 7:30 pm
Paikkakunta: Actuate Eden

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja minnako » Ti Maalis 31, 2009 3:01 pm

aodnzsdinsdognsdgpn thanks to WB, en voi kirjoittaa mun lukua loppuun. Viis ja puoli sivua valmiina ja -- sitten se iski. Ei tuu yhtään mitään. Okei, on idea, on inspiraatio, mutta teksti ei vaan kulje. Yks osasyy on se, että atm mulla on luottamuksenpuute mun ficeihin. Mä en tiedä miten saan pois mun päästä sen fiiliksen, että oon vaan niin helvetin paska kirjoittaan eikä mun kannata koskaan enää kirjoittaa yhtään mitään.

Oon tässä aamun lukenut mun vanhoja ja uusia ficejä ja miljoona kertaa on tehnyt vaan mieli muokata koko teksti pois. Tätä menoa hajotan mun pään mun tekstien kanssa ja omissa tiedostoissa painan deleteä ficit-kansion kohdalla.

Mulla ei ole varmaan koskaan ollut näin pahaa blockia, tai siis, mitään sellaista, mikä laskis näin pahasti mun itsetuntoa kirjoittamisen kanssa. Damn. Haluun vaan eroon siitä, ennen kuin poistan jokaisen mun ficin, mitä en kyl tosiaan haluis.
提心吊胆和闷

Avatar
minnako
Mao Zedong
 
Viestit: 2220
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:52 pm
Paikkakunta: BJ

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja Sedatives » Ma Huhti 06, 2009 6:44 pm

WB... Voin sanoa ihan suoraan, että en olisi tässä ilman tätä kyseistä asiaa. Se on hyvä ystäväni ja nemesikseni. Sitä voisi kai kutsua rakastajakseni. Niin, se on ainut oikea sana. Ilman blokkia en olisi koskaan tajunnut, mitä kirjoittaminen kohdallani oikeasti on ja mitä se minulle merkitsee... sitä saan kiittää monista pienistä ja suurista asioista.

Ensimmäistä kertaa sain todellisen blokin kun oli 11. Se iski oikeasti kuin salama kirkkaalta taivaalta :/ Kirjoitin ficciä OC hahmoista kaverilleni ja teksti luisti hyvin, mutta sitten PIM! Ei mitään. Pää tyhjeni täysin ja olo oli kuin kalalla, joka on nostettu ylös vedestä. Yritin räpeltää siihen jotain, mutta mitään en saanut aikaan... Blokki kesti muistaakseni kolme kuukautta ja sinä aikana vajosin masennukseenkin joksikin aikaa, sillä kirjoittaminen on aina ollut osa minua (vaikka en siinä mikään paras olekaan). Lopulta pakotin itseni raa'asti takaisin sorvin ääreen ja kirjoitin kappaleen tekstiä, jonka arvelin hyväksi. Sitten tuli taas tällainen PIM! -kokemus ja kaikki alkoi sujua. Solmu aukesi. Tieto kulki ja kaikki oli hyvin.

Nyt en ole blokkeihin hirveästi törmännyt, koska en enää yksinkertaisesti usko niihin. Kirjoittaminen on työtä, mutta luovaa sellaista. Jos ei synny ideaa, ideaa pitää etsiä. Pitää pakottaa itensä kirjoittamaan. Edes pieni tekstinpätkä auttaa. Itselläni tämä on ainut keino blokin päihittämiseen. On vain kirjoitettava.
Kuvittelepa, että olisit kirjailija, joka ansaitsee elantonsa kirjoittamalla ja blokki iskee! Sinulla on vaimo ja neljä lasta, joille pitäisi saada ruokaa. Et voi vain jäädä odottamaan suurta inspiraatiota, vaan on pakko kirjoittaa.

Näin siis Sedatives. Yleensä kun blokki iskee niin tuon pakottamisen lisäksi kuuntelen musiikkia ja...ulkoilen. Kyllä, luitte oikein. Ulkona, vaikka kaupungilla, käyminen tuo yllättävän paljon ideoita! Kerran sain idean leppäkertusta, jonka näin pyörätiellä. Sitten joku pikkupoika ajoin sen päältä.
Kaupungilla käynti taas on minulle valaiseva kokemus. Ihmismassassa on aina joku kiinnostava, jolle kehittelen mielessäni henkilöllisyyden ja tarinan.

Blokin voi siis nujertaa. Parhaaksi keinoksi nimetään kaverit! <3
If you can't say anything nice, be quiet.

Avatar
Sedatives
Fani
 
Viestit: 8
Liittynyt: Su Huhti 05, 2009 8:48 pm

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja paramnesia » La Marras 14, 2009 3:10 am

Nyt on niin pahasti jumissa ollut pidemmän aikaa että huhhuh. Eihän tässä ole enään mitään järkeä.
Olen parhaani mukaan koittanut saada miljoona kesken jäänyttä ficciä valmiiksi ja vielä lähdin mukaan fandom-haasteeseen (mikä thax god, on deadlineton) mutta ei vain sitä tekstiä tule.
Tänään avasin kaksikin ficcitiedostoa mutta kertakaikkiaan en saanut muodostettua yhtäkään fiksulta kuulostavaa lausetta. Tapitin screeniä ja totesin näin sensuroimattomasti "Voi vittu!" Mielessäni voimasanoja lenteli potenssiin kymmenen kertaa enemmän...
Työssäoppiminen on varmasti yksi suurin syy tähän blociin, koska työvuorot menevät miten sattuu eikä elämä mene siten normaalisti että on varmasti aina lauantai ja sunnuntai vapaa. Ehhei, nytkin olen sunnuntaina menossa iltavuoroon. Jossei tämä bloci lopu viimeistään silloin kun työssäoppiminen on ohi niin olen oikeasti valmis pakkaamaan laukun, nappaan läppärin kainaloon ja lähtemään pienelle reissulle jonnekkin inspiraatiota sekä kirjoitus intoa hakemaan.

Hirveintä tässä on se kun päässä on toimiva idea muttet vain saa sitä kirjoitettua. Aivan järkyttävää. Päivällä olin saanut kahteen fandom-haasteen juttuun ideat pohjustettua mutta ei... Ei onnistu. Viime viikkoina olen kirjoittanut ficcejä yhteensä muutaman virkkeen verran näin valehtelemata. Edes blogin kirjoitus ei tunnu onnistuvan ! Ja kommentoinnista puhumattakaan.
Aivan järkyttävää. Jos joku oikeasti voisi tulla ravistelemaan minut hereille tästä horrostilasta oisin ehkä enemmän kuin onnellinen ja voisin hakea tälle henkilölle vaikka Rukin taivaalta jestas sentää !
Ja ärr, kun ei tästä wb:stä voi olla vihainen kellekkään muulle kuin itselleen. Se suututtaa tässä vielä enemmän.

Että minä odota sitä päivää kun voisi vaan kirjoittaa taas normaalisti.
風の中で育った木は根が強い.

Avatar
paramnesia
Teknikko
 
Viestit: 185
Liittynyt: Ma Heinä 13, 2009 7:30 pm
Paikkakunta: Hyvinge

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja gnrbu » La Marras 14, 2009 5:34 am

Yhdyn siihen, mitä Amber jo ensimmäisellä sivulla sanoi: Paras tapa tapella writer's blockia vastaan on vain kirjoittaa. Ihan mitä tahansa. Jos päähenkilöiden rakkaudentunnustukset eivät tahdo edetä, hyppää sivupolulle ja ala kuvailla, millaiset sukat heillä on jaloissaan ja miten heidän jalkojensa välistä vipeltää heidän huomaamattaan pieni hiirulainen, joka jatkaa matkaansa keittiöön ja onnistuu hammastikuista, pumpulitupoista ja risiiniöljystä kyhäämään kotitekoisen pommin, joka räjäyttää jääkaapin auki ja päästää sen hakemaan sieltä juustoa.

Kaiken kirjoitetun voi aina editoida paremmaksi tai poistaa kokonaan. Tyhjästä paperista ei saa kuin lennokin.

Blockit eivät yleensä aiheuta minulle ongelmia, koska olen kehittänyt aikamoisen koneiston niiden ehkäisemiseksi. :D

Ensinnäkin, suunnittelen ficcini aika tarkkaan ennen kirjoittamisen aloittamista. Koskaan ei tule "mitähän sitten voisi keksiä" -hetkiä, koska tiedän tarkalleen, mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan. Totta kai poikkean välillä suunnitelmistani, kun saan parempia ideoita, mutta sitten kyhään vain uuden suunnitelman. Yritän pitää keskittymiseni kasassa olemalla aloittamatta uusia ficcejä, jos minulla on jotain muuta epäkypsässä vaiheessa. Rikon tätä päätöstä silloin tällöin, mutta silloinkin teen sen kalenteri kädessä ja lasken, millaiset mahdollisuudet minulla on saada molemmat valmiiksi kohtuullisessa ajassa.

Minua auttaa, kun on deadlineja. Totta kai ne aiheuttavat jonkinlaista stressiä, ja rikon niitä usein, mutta jos vain istuisin odottamassa inspiraatiota, saisin odottaa aika kauan. Inspiraatio on pelkkä satuolento, uskon mieluummin kirjoittamiseen.

Jos mikään muu ei auta, Write or die tekee. Sitä käyttäessä on vain pakko kirjoittaa, ellei halua kärsiä seurauksia. :D

Avatar
gnrbu
Vuoden Kaoru
 
Viestit: 2497
Liittynyt: Ti Maalis 24, 2009 12:05 am

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja ikur » La Marras 14, 2009 3:04 pm

Blockit on mun paras kaveri. :------) Ainakin tutuin kaveri.

Mulla tulee oudoista asioista block. Mulla on esimerkki.
Mä suunnittelin kerran yhtä ficciä, ja suunnittelinkin sitä sitten ihan olan takaa ja koko ajan, käytin viikkoja pelkkään suunnitteluun. Hioin tapahtumia valmiiksi, keksin vitsejä ja vuorosanoja, sanaleikkejä ja hyviä vertauksia, joita kirjoittelin koneella suunnittelutiedostoon. Olin _ihan innoissani, ja monta kertaa ajattelin alottaa kys. ficin, mutta jatkoin silti suunnittelua, koska pelkäsin, ettei fic olisi kyllin hyvä. Lopulta juoni oli kaikkia käänteitä myöten valmis, hyviä juttuja oli paljon ja juoni kuulosta hyvältä. Tiesin myös, montako osaa siihen tulee. Kaikki oli valmista, sitten vaan kirjoittamaan.
Kirjoitin prologin, mutta päädyin poistamaan sen, koska se oli huono. (huom. mulla on paha itsekriittisyys) Kirjoitin sen uudelleen, hyväksyin, kirjoitin ekan osan, poistin, kirjoitin sen uudelleen. Aihe oli AU ja aika hankala sellainen. Sitten mä huomasin, että mä en jaksakaan kirjoittaa sitä. Olin suunnitellut liikaa, käyttänyt kaiken inspiraation siihen ja nyt en voinut enää antaa itselleni mitään vapauksia tai koko juoni menisi piloille.
Eli yhteenvetona, blockaan jos oon suunnitellut liian yksityiskohtaisesti.

Toinen block-muoto, on sellainen, jonka mä huomasin eilen. Mä oon saanut nykyään ihan tosta noin kasaan hyvän idean, - en nyt ihan julkaisukelpoista, mutta sellaisen, mitä mä itse tykkään kirjoittaa - ja aloin kirjottamaan. Toinen päähenkilöistä oli mulle vähän vieraampi tuttavuus, kun en ole kyseistä tyyppiä kauheasti kuunnellut, ja siksi mä aloin tuskailla sen luonteen kanssa. Yleensä tykkään luoda omat luonteet hahmoille, mutta siinä ficissä oli aika olennaista, että miehen luonne olisi sama.
Niinpä mä sitten ajattelin lukea jonkun ficin, mikä sisältäisi kyseisen miehen, ja kuinka ollakaan - LJ:stä löytyi. Luin sen, ja sen jälkeen iski kauhea block. Mä en tykkää kopioimisesta, ja siksi mä varmaan blockitin, koska olin melkein aikeissa kopioida luonteen. Blockitin myös varmaan siksi, että olin lukenut sen ficin, joka ei ollut kauhean hyvä edes. Huonot tekstit latistaa mun inspiraatiota aika paljon.

Kolmas kuuluisa block mulla on liian vaikea juoni. Liian epätavallinen AU-ympäristö yleensä vie mut ihan umpikujaan. Tällaisia ovat esim. vankilat, merirosvolaivat, avaruusalukset.. yleisesti kaikki paikat, jotka ovat sellaisia, missä itse en ole käynyt/mitä itse en voi elävästi kuvitella ja sopeutua.

Mulla ei ONNEKSI ole tällä hetkellä ihan kokonaan blockia päällä. Mä en jaksa kaikkia mun ficcuja kirjotella, mutta aina on joku, mikä vastaa mielialaa ja mitä kiinnostaa kirjoittaa. Marraskuussa on muutenkin tosi vattumaista blockata, koska marraskuu = NaNoWriMo, ja NaNoWriMo + block = kuolema.
Viimeksi muokannut ikur päivämäärä Ke Tammi 13, 2010 7:17 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
›› one of these days the sky's gonna break

Avatar
ikur
Teknikko
 
Viestit: 156
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 10:30 pm
Paikkakunta: next door

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja Jemmi » La Joulu 19, 2009 6:43 am

Mullakin on aikamoinen ongelma atm.

Tai no, about viikko sitten sain yhtakkia hitsinmoisen inspiraation ja aloin kirjoittaa ficcia kasin englanniksi vihkoon. Sain kokoon noin kuusi A4-kokoista sivua, mutta nyt toksahti ikavasti siihen. Taisin yksinkertaisesti tulla sellaisen kohdan aarelle, josta minulla ei ole mitaan hajua. Toisaalta taas koko loppu idea tuntuu niin ontuvalta, etten edes viitsi jatkaa kyseisen ficin kirjoittamista. Englannilla ei ole mitaan tekemista asian kanssa, silla kasin ma kirjoitan paljon mieluummin silla kuin aidinkielellani. Jokin vaan ryhtyi mattaamaan, mutta kun ma haluaisin kovasti jatkaa kyseisen ficin parissa - vaikka siina ei ole mitaan maailmaa kaatavaa ideaa, vaan yksinkertainen, omasta mielestani realistinen ja mielenkiintoinen nakokulma rakkauteen samaa sukupuolta olevaan ihmiseen.

Uskon siihen, etta se auttaa kun vain kirjoittaa mita tahansa. Ma kirjoitankin siita syysta foorumeille mielellani - kehitan kirjoitustyyliani jonkun verran. Mutta kun pitaisi kirjoittaa esimerkiksi jotakin fiktiivista, niin mitaan ei tule ulos. Edes huumorimielessa kirjoitettua tekstia en saa pysymaan ohjelmalla/paperissa, vaan pyyhin kaiken heti pois. Olen ehka hieman liian ankara itselleni, mita tulee kirjoittamiseen. Tasta syysta en esimerkiksi kehtaa menna sanataidekerhoon, vaikka aluksi houkuttelikin, kun kaverikin meni. Kavin siella yhden kerran ja totesin heti, etta kaikki muut kirjoittavat niin paljon mielenkiintoisemmin (tekstin luettiin lahes poikkeuksetta aina aaneen), etten kehtaa jaada. Kielsin jokaisella kerralla vetajaa lukemasta tekstejani aaneen, kun en niita itsekaan viitsinyt lausua. Annoin hanen kuitenkin lukea ne itsekseen, ja han kehui minua.

Siltikaan en mennyt toista kertaa.

En todellakaan tieda johtuuko tama ikuinen blokki kokonaan siita, etta olen niin perfektionistinen omien tekstieni kanssa, vai ei.

Ja lisaksi olen jumissa jo alkaneen ja julkaistun jatkoficcini kanssa, etta hyvin menee taas mullakin. On pakko aloittaa tammikuussa ahkera kirjoittelu, silla aion ensi vuonna todellakin osallistua NaNoWriMoon !


あの日の二人の泣は
今でも輝いているかな?
二度とは戻れないけれど
もう二度と離れない約束しよう


ava by candy_horror @ lj

Jemmi
Teknikko
 
Viestit: 202
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:47 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja DIM » Ti Tammi 05, 2010 3:24 pm

Mua on tää kyseinen juttu vaivanut jo lähes kolme kuukautta, eikä mikään tunnu auttavan. Julkasin osan yhteen mun jatkoficciin viimeks lokakuussa, enkä siitä asti ole saanut kirjoitettua melkein mitään hyvää (siis siihen jatkoficciin). Oon lukenut, kuunnellut musiikkia melkein joka eri tyylistä, katsonut elokuvia, lukenut ficcejä, kirjoittanut ihan mitä vaan päästä tulee (siis ilman ajatusta), yrittänyt kirjoittaa pakottamalla. Ja tuloksena on vain wordin sivut täynnä pelkkää suoraansanottua paskaa. Joskus harvoina päivinä saan jopa kirjoitettua sivun tai kaksi jotain siedettävää tekstiä, mutta sitten muutaman päivän päästä kun luen sen, totean että sekin on pelkkää... schaissea. Tää on niin turhauttavaa, et voisin itkeä vaan sen takia. Mulla on useina päivinä sellanen fiilis, et nyt kirjotan jotain, että mulla on sellanen fiilis kirjoittaa, mut sitku avaan wordin niin sormet ei kuitenkaan liiku näppäimistöllä mihinkään.

Tää on niin rasittavaa. Oon varmaan neljä tai viisi kertaa kirjoittanut samoja kohtauksia uudelleen ja uudelleen, että ne paranisi, mutta ei. Mikään ei auta. Mulla ois nyttenki kamala fiilis kirjoittaa, mutta kun tekstiä ei vaan synny. Tulihan sitä nytkin pari riviä, aika hyvä aloitus osalle omasta mielestä, mutta nyt kun sain vähän kirjotettua, en enää tiedä miten jatkaa. Sit kaiken lisäks mulla on hirveästi eri kohtauksia eri kohdista kirjoitettu, koska on inspannut kirjoittaa niinkun... eri kohtauksia. Kun jatkaminen ei onnistu, aloitan uuden kohtauksen jostain aivan toisesta kohtaa. Ja nyt pitäis vielä keksiä, miten ne kaikki sitten yhdistän. Vituttavaa, vituttavaa, vituttavaa.

Ainiin. Sit oon huomannu, että muutenkaan mikään musiikki ei inspiroi mua. Kuuntelen mä mitä vaan kirjoittaessani, tai kun on blocki, ei mikään musiikki kuitenkaan auta. Oon kuunnellut vaikka mitä, käynyt läpi kaikkea mitä kaverit on sanonut että inspiroi. Kaikkea suomalaista poppia ja klassista, jrockia, jpopia, kpopia, amerikkalaista, heviä, instrumentaalista, ja jotain ihmepaskaa, IHAN KAIKKEA. Ei vaan tunnu auttavan mikään, ei mikään. Ja se jos mikä on vituttavaa.
please erase my wreck

Avatar
DIM
Teknikko
 
Viestit: 114
Liittynyt: Ti Helmi 24, 2009 8:34 pm

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja serellenders » Ke Tammi 13, 2010 6:55 pm

Lähetään vaikka siitä liikkeelle, että oon saanut kunnon tekstiä viimeksi aikaiseksi yli vuosi sitten. Sitten alkoi blockki. Ensiksi ei meinannut syntyä mitään ideoita ei yksinkertaisesti mitää. Sitten kun alkoi ideoita syntymään puolen vuoden tauon jälkeen niin sitten teksti ei enää luonnistunutkaan. Sanavalinnat, tekstin eteneminen, kuvailu, yksinkertaisesti kaikki tuntui kusevan ja pahasti.

En saanut muodostettua sanoiksi niitä mielikuvia ja ajatuksia mitä olin päässänyt kehitellyt - mitä olin suunitellut jopa paperille asti. Suunnittelu vaihe kaikkineen eteni todella hyvin, mutta sitten kun olisi pitänyt alkaa kirjoittamaan itse tekstiä - kaikki kaatui päälle. Teksti ei miellyttänyt itseäni missään mittakaavassa. Se, että olen itsekriittinen omien tekstieni kanssa, mutta tuo kuitenkin meni kaiken ylitse. Kaikki tuntui kusevan ja pahasti ja sitten alkoi turhauttamaan ja kohta ei enää ollutkaan minkäälaista intoa edes yrittää lähteä kirjoittamaan.

Tota kesti yli vuosi. Mä ihan hyvin ropetin siinä sivussa, sen kanssa ei tullut mitään ongelmaa, mutta sitten kun piti lähteä kirjoittamaan fictiä tai novellia. Mä toivoin, että nano olis tuonut edes helpotusta asiaa, mutta kun tuokin loppu niin se teksti joutui roskikseen samantien. Yritin korjailla kahta ensimmäistä lukua, tehdä kieliasusta parempia nanon jälkeen, mutta ei siitä tullut mitään.

Writer's block tuntuu tarkoittavan minulla ongelmaa juuri omien tekstien (novellit, fanfiction yms) luomisen kanssa. Joko se luomis- ja suunnitteluprosessi tuo tuskaa tai sitten itse teksti ei vain tunnu luonnistuvan. Tätä ennen ollut vain pari lyhyttä blocckia jotka ovat sitten lauenneet kun omassa päässä on alkanut kiehumaan liikaa kun oma elämä tuntuu menevän päin persettä. Tämäkään ei ole poikkeus. Olen saanut aloiteltua jopa muutamaa jatkoa ja pari one-shottia odottelee jo päätöstä.
Altessen ensimmäiset julkaistut tekstit tulevat olemaan sitä iänikuista angstia mikä on jo tälle neidille jo muutenkin tuttuakin tutumpi genre.
Kun ruumiini ajattelee... On ihollanikin sielu
Colette, la retraite sentimentale


ex-altesse

Avatar
serellenders
Teknikko
 
Viestit: 147
Liittynyt: La Maalis 14, 2009 1:39 pm
Paikkakunta: warkaus

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja ikur » Ke Tammi 13, 2010 7:39 pm

Purkaan tänne. Taas.

Siis mua vatuttaa nyt niin hirveesti ettei sanat riitä. Mä jaksan kirjoittaa - melko nihkeesti, mutta jaksan kuitenkin - mutta en jrockareista. :-----) Vit...si tää on ihanaa. Jos mä kuulen sanankin Rukista tai Reitasta tai Diruista tai mistään vastaavasta samassa lauseessa sanan "ficci" kanssa, mulle iskee niin valtaisa turhautumisen puuska ettei mitään rajaa. Mä en yksinkertasesti vaan jaksa mitään jrockareihin liittyvää. Niinpä musta on vähän kummallista, että kyllä mä kpoppareista ihan hyvin jaksan kirjoittaa. Tai no, hyvin ja hyvin.
Mun tekis mieli kirjottaa vaan yöllä, koska yöinspiraatio = paras inspiraatio, ja kyllä se joululomalla ihan hyvin toimikin ja sain tekstiä valmiiksi ( kuudelta aamulla ), mutta eipä ole varaa nyt kun koulu painaa niskaan. :--------)

Mä jaksan suunnitella. Mä jaksan suunnitella mitä eriskummallisimpia ficcejä tuntikausia, mä en ehdi edes miettiä edellistä loppuun kun keksin taas jotain parempaa. Mulla on ideoita vaikka muille jakaa, mutta äärimmäisen itsekkäänä ihmisenä en viitsisi jaella niitä muille, koska mä haluaisin kirjoittaa ne itse. :( Ja mä oon melko varma, että jos luovun yhdestäkään niin mua alkaa suunnattomasti vatuttaa se jälkeenpäin. Siispä mulla on tekstitiedostot täynnä hyviä ideoita, joita pääsen hyödyntämään vasta vuonna 2019. Sitä odotellessa :------)

Mulla on työn alla .. noin 12 aktiivista ficciä, mikäli oikein laskin. Se on mulle ihan liikaa, mutta oikeestaan musta tuntuu että niitä on liian vähän. Musta tuntuu koko ajan, että mä haluisin kirjoittaa joitain niistä mun suunnitteilla olevista, mutta mikäli alan, niin se johtaa juuri tähän - ficcejä, joita en jaksa kirjoittaa loppuun, vaikka juoni on mun mielestä tosi hyvä ( itsekehu haisee ) ja kiinnostava ja siitä saisi hyvää jälkeä, JOS-VAAN-JAKSAISIN. Mutta kun ei niin ei.
Nykyään mua innostaa kirjottaa vain lyhyitä ficcejä, lyhyitä osia ja lyhyitä kohtauksia. Ennen mä kirjoitin iloisesti kolme sivua täyttä paskaa, mutta nykyään mä kirjoitan vaan kaikkein välttämättömimmän enkä riviäkään ylimääräistä. Jos oikeen panen itteni koville niin saan ehkä puolisen sivua kuvailua, EHKÄ. Se on mulle tosi vähän, koska jos kattoo mitä mä ennen kirjoitin -- se oli sellaista 10 sivun luokkaa / osa, vähintään.

Eikä tätä varsin riemukasta asiaa auta yhtään se, että mun itsekriittisyys on lisääntynyt hälyttävästi. Mulle ei kelpaa enää mikään, ei oikeesti mikään mitä saan näytölle aikaiseksi. Musta on tullut liian perfektionisti, kaiken on oltava just eikä melkein. Jos musta tuntuu, että yksikin kohta missään edellisessä ficissäni muistuttaa kuvailultaan / dialogiltaan / muuten vaan jotain toista ficciä minkä oon kirjoittanut, niin se joutuu suoraan roskakorin kautta kadotukseen. Mä vihaan sitä. Mä tuskin tuun ikinä julkaisemaan millään kielellä ensimmäistäkään noista, ne tulee lukemaan just minä itse ja silti kaiken on oltava ihan täydellistä. Tosi turhauttava tilanne. Mä vaan en voi jättää niitä sellai että ne on "ihan hyviä".

Motivaatiota puuttuu, inspiraatiota puuttuu vaikka ideat on tosi hyviä ( kyllä itteään saa kehua :( ) ja block painaa nätisti niskaan yhtä aikaa koulun kanssa. <3 Ah tätä elämää.
›› one of these days the sky's gonna break

Avatar
ikur
Teknikko
 
Viestit: 156
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 10:30 pm
Paikkakunta: next door

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja Huffy » Ke Touko 12, 2010 8:44 am

Kenellekkään ei varmaankaan tule yllätyksenä, että kärsin tällä hetkellä blockista, joka ilmenee epäaktiivisesta olemassaolostani täällä sekä LJ:n puolella. Pääkoppa pursuaa erillaisia ideoita, ja sormia kihelmöi melkeinpä ärsytykseen asti, mutta ei niin ei. Korvia miellyttävää tekstiä ei tahdo syntyä edes väkisin- yksi päivä turhauduin niin paljon jatkikseeni, että teki mieli räjäyttää koko kaupunki ja henkilöt sen mukana täysin pokalla.

Kaikkein pahinta on kuitenkin se, kun kerron jonkin idean kaverilleni/saatan kirjoittaa muutaman pätkän uteliaisuuttani, siitä tykätään. Totta kai olen imarreltu ja näin kun ideani saavat kannustusta, mutta yleensä homma kaatu heti alkumetreillä kirjoituskyvyttömyyteen. Melkein kaksi vuotta vanhan idean perään voidaan vieläkin kysellä, ellei jopa painosteta kirjoittamaan. Olen kirjoittanut kaikki vanhemmatkin ideat ylös, vaikka tuntuu todella epätodennäköiseltä, että tulisin niitä koskaan kirjoittamaan. (harmittaa kyllä vähäsen)

Blockin seurauksena on tietysti pitkät päivitystauot, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan ärsyttää. En haluaisi laittaa kirjoituksiani jäähylle, mutta siihenkin pisteeseen taidetaan jossain vaiheessa päästä.
Dianalla on liian paljon murhia. Hän sanoo, että kun hän ei juuri koskaan tiedä mitä tekisi henkilöillään, hän antaa heidän kuolla että pääsisi heistä.

Sundae Jewels

ava by rustic_finnnish @ LJ

Avatar
Huffy
Bändäri
 
Viestit: 32
Liittynyt: Pe Tammi 29, 2010 5:28 pm

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja serellenders » To Syys 23, 2010 3:11 pm

Joo mulla on ideoita ja tahtoa sekä halua. On intoakin kirjoittaa, mutta oma itsekritiikki estää mua kirjoittamasta. Jos mä satun saamaan jotakin aikaiseksi niin mä tuun hyvin varmasti deletoimaan sen.

Tää oli ekaksi sitä, että kirjoitin poistin, kirjoitin pois ja taas kirjoitin ja taas poistin. Nyt se on mennyt siihen, että mä en usko minkään sanan olevan tarpeeksi hyvä alku lauseelle. Mikään lause ei ole hyvä aloittamaan tekstiä. Kaikki mitä mä yritän kirjoittaa fanfictionin ja novellien saralla tuntuu olevan täyttä paskaa. Ei mulla oo mitää ongelmaa kommentoida tai muuta, mutta näitten niin sanottujen tarinoitten kanssa... Mä just aloin viettii, että puoltoista vuotta tai enemmän on vierähtänyt aikaa kun oon julkassut omia tekstejä tai kirjoittanut jotakin kunnollista.

Itsekriittisyys osaa olla perseestä, nee?
Kun ruumiini ajattelee... On ihollanikin sielu
Colette, la retraite sentimentale


ex-altesse

Avatar
serellenders
Teknikko
 
Viestit: 147
Liittynyt: La Maalis 14, 2009 1:39 pm
Paikkakunta: warkaus

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja Dobnu » Pe Syys 24, 2010 5:04 pm

Nyt on pakko saada rantata tästä itsekin, mulla kun on sama ongelma kuin serellendersillä tuossa yläpuolella.

Mä en ole pystynyt kirjoittamaan mitään kunnolla about puoleentoista vuoteen, koska mun itsekritiikki ei yksinkertaisesti anna mun edes yrittää. Voin avata wordin ja aloittaa tarinan. Mutta kun luen sen, en edes kestä tekstin olemassaoloa ja mun on pakko deletoida se. Tai sitten tallennan sen vain poistaakseni myöhemmin huomatessani, etten todella osaa kirjoittaa. Mulla on meneillään yksi jatkoficci, johon en oo pystynyt kirjoittamaan jatkoa siihen puoleentoista vuoteen, mutta nyt oon ottanut itseäni niskasta kiinni ja kirjoittanut siihen toisen osan valmiiksi. Mutta en pysty julkaisemaan sitä, koska se on mun mielestä niin mahdottoman huono. Oon antanut sen luettavaksi parille kaverille, joiden suusta uskon totuuden tulevan ja silti, vaikka ne kehuu sitä, musta tuntuu, että se on pahinta mahdollista sontaa mitä koko ihmiskunta on nähnyt viimeisen tuhannen vuoden aikana. Oon yrittänyt kirjoittaa ajatellen, ettei lopputuloksella oo väliä, kunhan vaan yrität. Sillä ajatuksella sain sen osan kirjoitettua, mutta. Tunnen itseni vielä vähän huonommaksi ihmiseksi, kun kaikki se yritys, mitä siihen tekstiin laitoin, muotoutui ihan oikeasti roskaksi. Tää on aivan sairaan turhauttavaa ja musta tuntuu, että multa katoaa sanat. En vaan osaa enää laittaa niitä järjestykseen lauseiksi, joilla on merkitystä. Ideoita mulla on, mutta kun ne pitäisi toteuttaa - ei mitään. Musta tuntuu jopa, että mun ideat on typeriä! Mulla on niin hirveä halu ja tarve kirjoittaa, mutta mä en vaan pysty, en muuta kuin pakottamalla, jolloin teksti alkaa toisinaan tulvia eteenpäin kuten joskus ennen kirjoittaessa, mutta kun luen läpi sen, mitä kirjoitin...

Tämä on ehkä hirvein muoto writer's blockista ikinä.

Avatar
Dobnu
Teknikko
 
Viestit: 231
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:49 pm
Paikkakunta: Tähtilaiva

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja Ninjin » Ti Loka 26, 2010 5:06 am

Tää kuuluis masennustopikkiin, mutta koska se nyt sattuu olemaan suljettu, tulen itkemään tänne. Ahdistaa.
Mä en osaa kirjoittaa. Se ei ole edes pystymistä enää, vaan mä en vaan... osaa. Mulla ei ole inspiraatiota eikä halua kirjoittaa, ja kun kirjoitan, se on tönkköä amatööritason raapustelua. Mulla ei ole enää mitään, mistä kirjoittaa, koska vaikka kirjoittaisin kuussa kävelystä, se olisi jo vanha juttu ja niin tyypillistä minua, etten kestä. Kaikki sanankäänteet, kaikki kuvaukset, kaikki tilanteet on vanhoja ja kuluneita ja tunkkaisia.
Jopa täysi pwp mallilla muna-menee-peppuun-hump-hump on liian vaativaa mun aivoilleni, jotka ei osaa tuottaa yhtäkään soljuvaa, järkevää, kuvaavaa lausetta.

Mun pää hajoaa - varsinkin Go-enin suhteen. Enemmän kuin montaa asiaa, mä haluaisin kirjoittaa sitä samalla innolla ja vaivattomuudella kuin viime syksynä, kun tekstiä tuli Baileysin ja kynttilöiden voimin kymmenen sivua per ilta. Ja nyt? Nyt mulla tulee kappale kolmessa kuukaudessa. Mä en tiedä, mitä mä tekisin, kun en pysty purkamaan itseäni mihinkään - en piirtämiseen, kirjoittamiseen enkä soittamiseen.
Mulla on blokki kaikilla alueilla. Tuntuu, että joku kuristaa mut hitaasti.
"I'm an angel, you ass. I don't have a soul to sell."

Avatar
Ninjin
Pääesiintyjä
 
Viestit: 763
Liittynyt: La Elo 16, 2008 1:57 pm
Paikkakunta: Hyvinkää

Re: Writer's block

ViestiKirjoittaja jamie » La Joulu 18, 2010 1:00 pm

Ninjin kirjoitti:Mä en tiedä, mitä mä tekisin, kun en pysty purkamaan itseäni mihinkään - en piirtämiseen, kirjoittamiseen enkä soittamiseen.
Mulla on blokki kaikilla alueilla. Tuntuu, että joku kuristaa mut hitaasti.


Mulla on niin sama... Mulla on ihan hirvee inspiskausi menossa, mä haluaisin aivan helvetin helvetisti kirjoittaa, mut ei siitä tuu yhtään mitään! Ei oo pitkään aikaan tullut. Muakin ahdistaa tää. Mä en saa itteeni purettua oikein ku piirtämällä ja laulamalla itekseni, mutta ei auta. Mä haluan kirjoittaa! Mulla on halu, fiilis, mutta ei ajatuksia. Mä en ikinä keksi mitään juonta. Siks mun pitäis kai vaan kirjottaa jotain tekotaiteellisia oneshotteja, joissa ei sinänsä ole vikaa, mutta haluaisin kirjoittaa jotain pitkääkin. Enkä mä saa edes mitään lyhyttäkään aloitettua. Ja sama kuin Amorilla, saan ehkä Wordin auki mutta ei siihen tekstiä synny.

Tiedän, että pitäis vaan luottaa itteensä mutta... En luota. Mä en koe olevani missään tarpeeksi hyvä ja se syö kaiken innon kaikesta. :< Ja sit kun mä tykkäisin saada tekstejä julkaistuakin, ja saada niistä kommenttia, niin se tuo paineita vielä lisää... Haluan saada kritiikkiä, mutta mulle tulee kyllä niistä aina niin toivoton ja huono olo että ei se oikein ole kivaa. Sitten menee kaikki into.

Miks tän pitää olla niin helekutin vaikeeta ja ahdistavaa, vaikka sen pitäis olla just sitä, mistä tykkää? Argh.

Avatar
jamie
Teknikko
 
Viestit: 140
Liittynyt: La Syys 06, 2008 6:13 pm
Paikkakunta: Tampere

EdellinenSeuraava

Paluu Kirjoittaminen & betaaminen

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron