Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 9/14?, 21.9.]

Voi sisältää erityisen selkeää alastomuutta ja seksikuvausta, raakaa väkivaltaa, voimakkaita huumausainekuvauksia ja erityisen rankkaa kielenkäyttöä. Sisältö ei sovi lapsille.

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 6/?, 16.1.]

ViestiKirjoittaja Muumi-93 » To Huhti 22, 2010 6:39 pm

Uusi lukija ilmoittautuu~ ^^

Voi luoja tää ficcu on ihana<3 ja en tajua miten hienosti sä pystyt kuvamaan kaikki asiat, paikat, henkilöiden luonteet yms. :'D

Ehdottamasti ficcun henkilöistä lempparini on Tora XD rakastan yli kaiken sen huumorintajua ja sitä millä nimillä se kutsuu Tsukasaa :'D <3
Ja potilaatkin oot valinnu hyvin kun osaan kuvitella just tietyt henkilöt tässä hyvin potilaiksi ja henkilökunnaksi.


”Kai?”
Tsukasa kurkisti huoneeseen ja näki nuoren miehen istumassa sängynreunalla, pää painuksissa. Hän astui huoneeseen, käveli lähemmäs.
”Oletko kunnossa?” hän tiedusteli epävarmasti tietämättä tarkkaan, miten hänen kuuluisi toimia – Kai ei tuntunut pelkältä potilaalta, ei millään sen jälkeen, kun tuo oli luottanut Tsukasalle oman tarinansa. Hän käveli hitain askelin lähemmäs, eikä Kai silti nostanut katsettaan.
Tsukasalla oli sen verran pahoja aavistuksia, että hän palasi Reikan luo ja veti tuon mukaansa. Kahden ihmisen häiriö tuntui vaikuttavan Kaihin sen verran, että tuo nosti katseensa – joka ei totellut häntä. Silmät nykivät parin hitaan sekunnin ajan vasemmalle sivulle ennen kuin hän kaatui alas sängyltä.


Tämä kohta oli niin surullista luettavaa ;_; eikä ole mitenkään mukavaa katsoa vierestä kun joku saa epilepsia kohtauksen, varsinkaan jos tuntee olonsa avuttomaksi siinä tilanteessa.

Tora olisi saanut vuoden naurut ilmeestä – ja punastuksesta – joka Tsukasan kasvoille nousi, kun Mao painoi housujensa etumuksen hänen takamustaan vasten.
”Haluan naida sinua, sinua.”
Se riitti. Tsukasa ei todellakaan suostuisi, ja mieluummin hän kärsisi rangaistuksen aiheutettuaan potilaalle mustelmia kuin antaisi tuon toteuttaa häneen yhtäkään perverssiä fantasiaansa.


Tämä kohta oli samaan aikaan ironista ja huvittavaa luettavaa. :'D Tsukasa-raasu kun melkein joutui Maon raiskaamaksi.

Ja potilaista käy sääliksi Kaita ja Zeroa, kun ne kaks on jollain tapaa niin... hauraita ja haavoittuvaisia. ;;;___;;;


Mitenköhän paljon maksoi teetättää kopioita avaimista?


Tämä loppu :'D<3 Tsukasa ihana tekee kaikkensa että saa selville Aoin salaisuuden. Ja ehkä kellarinki salaisuuden? Koska tuskin siellä on mitään perunoita lukkojen takana..?

Jatka ihmeessä.~
So maybe I'm a masochist~

Irc: [SleepWalker]
We♥it: CrunkMan

Avatar
Muumi-93
Fani
 
Viestit: 20
Liittynyt: Pe Syys 05, 2008 8:27 pm
Paikkakunta: Rovaniemi

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 6/?, 16.1.]

ViestiKirjoittaja mayabi » Su Kesä 27, 2010 9:14 pm

Selvä, no, eli.

Ensimmäisenä teen sinulle selväksi, että tämä on erittäin hyvin kirjoitettu vaikka mikä minä olen sitä arvostelemaan. Kuvailet elävästi kaiken ja ficciin on helppo "upota". Ymmärrät varmaan? Toivon ainakin. Tsukasaan on helppo samaistua, ja voin helposti tuntea myötähäpeää tämän hävetessä. On myös mukava seurata mitä Tsukasa seuraavaksi tekee, vaikkakin päässäni kaikuu koko ajan "tyhmätyhmätyhmä", kuin voisin sillä estää Tsukasaa menemästä Kaorun koneelle. Ahdistuneisuus ja muut tunteet välittyvät helposti minulle ja pystyn hyvin kuvittelemaan miltä paikka näyttää.

Tätähän lähdin lukemaan alunperin sen takia että, no, nimi oli kiinnostava. Piste siitä :--------D Mutta siis kun luin sanan "mielisairas", mielenkiintoni heräsi heti. Psygologia on omasta mielestäni ainakin, hyvin kiinnostavaa. Tässä ficissäsi kerrot kaiken kuin olisit itse kokenut tuon kaiken. Tarkoitan siis, että kirjoitat niin todentuntuista tekstiä. Itsellenikin muurama noista sairauksista on tuttuja.

Aoin tuska oli miltein käsin kosketeltavaa. Raukka parkaa syytetään oman rakkaansa tappamisesta näin ollen oletan heti että Kouyou ja Yuu olivat pari..... ja siitähän tämän mielentila kärsi.

Lisäksi minäkin, muiden lukijoiden ja Tsukasan lisäksi, olen kiinnostunut Aoista ja tämän salailusta. Haluan tietää ;--;

Tietenkin, kakkia ketkä nyt ovat joutuneet Mer Morteen, käy sääliksi. Sairaudet yleensä ovat semmoisia joista ei ihan heti eroon pääsekkään, ja ne kestävät usein elämän loppuun saakka.

Mielestäny myös, vaikka tämä nyt on kauhuficci, niin Mao on tavallaan hauska ja keventää hieman tätä. Vaikka hänkin kärsii omasta saraudestaan.... Minulla todella kesti pitkään tajuta kuka sinne käytävään oli tullut Tsukasan kanssa ja jouduin lukemaan kohdan, että tajusin miten Mao siellä käytävässä oli :--'D sen siitä saa kun lukee rivien välistä...
Shinya oli omalla tavallaan reilu Tsukasaa kohtaan. Olisin kyllä itsekkin toiminut samoin kuin Shinya, varmaan se jotenkin empatiaan liittyy...

Kellari. En todellakaan osaa yhdistää asioita toisiinsa ja haluan pian tietää sen mitä en nyt ymmärtänyt..

Oho anteeksi, kommentistani ei tullut huimaavan pitkä, enkä niin olettanutkaan, mutta toivon todella että jatkoa tähän hienoon ficciin ilmestyisi :--)
Why don't you brake the mirror just what you need now

Avatar
mayabi
Roudari
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Kesä 09, 2010 6:15 pm

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 6/?, 16.1.]

ViestiKirjoittaja Ujelo » Ma Kesä 28, 2010 9:52 pm

Ensin: pyydän syvästi anteeksi julkaisuvälin venymistä ja venymistä ja venymistä. (Se kuka väittää, etten tee Lafin ennätyksiä siinä tätä tahtia, saa syödä hattunsa. :--D)
Toiseksi: Ajattelin vastata kommentteihin, en laittaa uutta osaa! (Uudestaan anteeksi.)
Kolmanneksi: Seitsemäs osa edistyy jälleen, olen lähipäivinä kirjoittanut sitä useamman sivun. Kevät valitettavasti meni hyvin paljon ylioppilaskirjoitusten ja pääsykoesotkujen yms kanssa, mutta now I'm back in business --- hopefully.

KIITOSKIITOS kaikille kommentoijille näin alkuun, ja tästä lähtee!


gnrbu

Kommenttivastaukseni on ehkä muutaman kuukauden myöhässä... Mä kovasti yritän pakottaa itseni kirjoittamaan, mutta se on äärimmäisen kovan työn takana! Teen kuitenkin parhaani varsinkin tässä lähiaikoina, alkaa hävettää liikaa omat julkaisuvälit.

No joo no, psykologin ja psykiatrin esittelyjen kirjoittaminen taisi mullakin mennä aika pikaisesti, koska ne eivät ole kovin oleellisia yksityiskohtia tässä ficissä. Ajattelin kuitenkin infota lukijoita niistäkin, jos saankin joskus jonkun muikeammankin idean ko. henkilöitä koskien (tai jos spinoffaan Toran romanttisista aikeista Ayumua kohtaan, eiku--).
Kieltämättä ficin perusjuoni menisi vähän pilalle, jos Tsukasa ei olisi utelias ja itsepintainen vaan Japanin suurin jänishousu.

Tsukasa ja Aoi pääsevät kunnon kontaktiin ihan pian, ällös huoli. Mä vaan nautin kiusaamisesta niin suuresti.

Sä haluat uskoa ja mä voin luvata, että kyllä, Shinyalla on muitakin syitä. Ehkä se on vaan meedio ja se tietää, miten merkityksellinen Tsukasa on kohtalon toteutumisen kannalta. ...Ai ei mene läpi vai? Ei se mitään, mä olen taitava kirjoittamaan surkeatkin ideat toimiviksi!


Muumi-93

Uudet lukijat ovat aina ihania ja tervetulleita. :D

Tora on kiero kuin vääntynyt korkkiruuvi tehosekoittimessa, mutta ei se mitään. Me kaikki silti tajuamattamme tai tiedostaen rakastamme häntä syvästi.

Pahat epilepsiakohtaukset ei tosiaan ole mitään herkkua silmille, Mao on... no, hyvin karu Mao, ja Kai ja Zero on tosiaan aikamoisia säälinkerjääjiä, mutta kyllä ne sen ansaitseekin. Raukat.

Ei ei, kyllä siellä kellarissa on perunoita. Paljon perunoita. Enimmäkseen hyvin pahoja ja ilkeitä perunoita, mutta---

Jatkanhan minä. Jatkan, vaikka julkaisuväli olisi minkä mittainen.


Ankka-chan

o7 Tervehdys, sinäkin uusi lukija! (Tietokonepöytää ei saa silti pahoinpidellä, sille voi tulla paha mieli.)

Sanoisin nyt, kun tota kommenttias katselen, että ihan hyvin sä sanottavaa keksit. Aina kannattaa koettaa kommentoida!
Joo, no, on lukijoiden onni, että mielisairaudet kiinnostaa yleisesti ottaen mua niin paljon, eikä vaan tän ficin yleinen juoni. Muuten ette saisi niin mahtavia ja selkeitä selityksiä kaikesta kuin mitä mä nyt jaksankin jopa selostaa. :D

Pervot, päällekäyvät hullut ovat (ficcien) elämän suola ja pippuri. Pornolehdet ja kaikki. Ties mitä se seuravaaksi tilaa, jos ei saa Tsukasaa millään kiinni. Eiköhän tollasia, hmm, eroottisia repliikkejä jossain vaiheessa tule lisääkin, vaikkei tää olekaan kovin seksipainoitteinen ficci nc-rajastaan huolimatta. ...On se kyllä jännä, se, että olen kirjoittanut jo kuus (ja enemmänkin) pitkää osaa ilman seksiä. Mutten kommentoi Maon mahdollisia tulevia ahdisteluja yhtään enempää, kun en osaa sanoa, tuleeko niitä vaiko ei~ ;)

Mäkin rakastan sua. :---DDD <3


mayabi

Enköhän mie ymmärrä, mitä sinä tarkotat. Tsukasan oon aika tahallaan koettanut pitää sellaisena hahmona, joka ei olisi räikeän erilainen, juuri siksikin, että sen mukana olisi helpompi pysyä, ja sen kautta on myös helpompi tarkastella muiden hahmojen omituisuuksia.

Aaa kiitos nimikehuista! (tietysti muistakin, mutta nimi on aina sellainen ongelmallinen kohta mulle, ja jokainen kehu sitä koskien on jotenkin helpottavaa näinkin pitkän ajan jälkeen.) Todentuntuisuuteen pyrin parhaani mukaan, mutta tietysti, kun en ole millään päässyt näitä kaikkia sairauksia tarkastelemaan läheltä, en voi olla täysin varma, miten realistinen oikeasti olen. Siksi en sano koskaan, että pyrkisin olemaan ehdottoman realistinen. :'D

Aoi on... ainakin ollut hyvin kovissa tuskissa, sitä ei voi kieltää. Sitä, millaisissa tuskissa se on nyt... No, siitä en voi vielä sanoa mitään, mutta kyllä sekin pikkuhiljaa selviää. Kieltämättä väärät syytökset osaa olla erittäin karuja ihmistä kuin ihmistä kohtaan.

Mao on erittäin tragikoominen hahmo, kyllä. Päällisin puolin voi ajatella, että sen jatkuva seksinhimo on harvinaisen koomista, mutta toisaalta, kun alkaa ajatella, miten ahdistavaakin se on, olla pakkomielteinen jotain sellasta asiaa kohtaan miltei millä hinnalla hyvänsä... Se ei olekaan enää pelkästään huvittavaa.

Kellarista ei ole paljoa paljastavaa infoa tullutkaan, joten ei yhtään ihme, jos et ymmärrä, älä huoli. (Hyvä kun ymmärrän edes itse, eiku-)

Jatkoa tulee kyllä, varmasti!
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 6/?, 16.1.]

ViestiKirjoittaja Barbiedoll » Pe Heinä 09, 2010 10:32 am

Ei herranjumala... luin tän putkeen eilen illalla... okei yöllä, ja todellakin pisti miettimään. UUSI LUKIJA ILMOITTAUTUU! Tämähän on aivan mahtava. Kuvailu on mahtavaa, ellen sanoisi täydellistä. Eläytyminen ficciin on täysin vaivatonta ja se tapahtuu ikäänkuin luonnostaan. Mahtavaa on se, miten jotkut todellakin voivat osata tehdä lukemisesta näinkin nautittavan kokemuksen. Olet yksi sellaisista ihmisistä. Ihmisten tuntema tuska, ilo ja suru välittyvät ja tunnen välittömästi myötätuntoa. Tsukasaan yksi mielenkiintoisimmista ihmisistä mielestäni, yhdyn mayabiin, välillä tekisi mieli estellä Tsukasaa, minunkin päässäni pyrin häntä estelemään ja viimeyönä älähdin pari kertaa ääneenkin muutaman kieltosanan hänelle. Erityinen henkilö minulle tässä ficissä on Kai. Itsellänikin on vakava epilepsia sekä tunnen muutaman anorektikon, jotka ovat todella läheisiä ystäviä minulle. En voi täysin sanoa tietäväni miltä hänestä tuntuu mutta kuitenkin, samaistun paremmin häneen kuin kehenkään muuhun. Muut henkilöt ovat myös todella mielenkiintoisia. Pidän siitä, ettet jätä ketään ns. takaa-alalle, vaan kuvailet kaikkien tuntemuksia suht. saman verran. Muista potilaista mielenkiintoisimmat tapaukset ovat tottakai Aoi, Zero ja Mao. Aoin tapaus kiinnostaa minua mitä luultavammin yhtä paljon kuin kaikkia muitakin lukijoita. Aoin tuska välittyy todella selvästi ja saa minut todella surulliseksi. Minulla onkin jo epäilykseni miksi hänestä salaillaan! Kuitenkin, vaikka estelen Tsukasan tietojenurkkimista, tekisi toisaalta minun tuupata Tsukasa syrjään ja mennä itse ottamaan selvää asioista. Ristiriitaistako? Mao on todella... omalaatuinen, sanotaanko näin? Hänestä en oikein osaa sanoa mitään mutta pidän hänestä. Zero on todella raukka... en todellakaan toivoisi kenellekkään sellaista tilannetta kuin hänelle, okei en toivoisi kyllä kenellekkään mitään mielisairautta yms., mutta Zeron sairaus on jotenkin niin... ahdistava. Aina kun tulee jotain juttua Zerosta, minua alkaa ahdistaa. Eipä sille voi mitään. Ympäristöstä sen verran, että sekin ahdistaa minua. Vihaan nimittäin sairaaloita, en todellakaan IKINÄ halua enää sairaalaan. Vieläpä jos olisi kyseessä mielisairaala, joka on noinkin synkkä kuin Mer Morte... kuitenkin joku tässä ficissä kiehtoo liian paljon. Vaikka moni asia ahdistaa minua, on silti pakko lukea, koska ficci on niin... niin... umm... TÄYDELLINEN! AAAAAargh miten ihminen voi saada toisen ihmisen koukuttumaan näin pahasti? MITEN voit saada minut nauttimaan tästä ahdistuneisuuden tunteesta? Aah. Kuitenkin, odotan todella innolla jatkoa, anteeksi tällainen sekava epäselvä kusinen paska kommentti ó__ò Kiitoksia tästä todella paljon!

+ mahtaa olla todella arvokkaita pottuja kellarissa kenties jotain mutanttiperunoita...? tai kenties uruha olisi siellä perunaksi pukeutuneena. :---)
DIR EN GREY 23.8.2011
MUCC 17.1.2011
Versailles 29.06.2010

Barbiedoll
Roudari
 
Viestit: 58
Liittynyt: Su Syys 20, 2009 2:24 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 6/?, 16.1.]

ViestiKirjoittaja tiibii » La Heinä 17, 2010 7:32 pm

Uusi lukija ilmoittautuu!~~

Täytyy sanoa, että huomasin tämän ficin jo paripäivää sitten, mutten jaksanut alkaa lukea. No, nyt sitte luin nämä kaikki kuusi osaa läpi ja huhhuh siinä kestikin :3!~ Mutta täytyy kyllä sanoa, että urakka kannatti. Ite tykkäsin tästä ficistä jollain erityisellä tavalla. Mahtoko olla syynä, että tämä juoni on aikalailla erilainen kuin yleensä ficeissä. Täytyy sanoa, että niitä potilastietoja oli oikeesti tosi mielenkiintoista lukea ja niitten sairauksista ja yms. Kerrontaa oli onneksi paljon. Tykkään kun ficci menee eteenpäin juuri sillä pitkällä kerronnalla!~ Osat olivat pitkiä, joka miellytti minua itseäni hirmuisesti, sillä tykkään lukea pitkiä osia.~

Tsukasa sopii mun mielestä just tässä ficissä tohon "pääosaan". Siis se on silleen tunnollinen, luki niitä oppilastietojakin siinä ficin alussa ihan tunnollisesti :3! Ja sitte kuitenkin siltä löytyy sitä uteliaisuutta ja pakkomiellettä, että sen on pakko saada tietää lisää Aoista. I like !~ Jotenkin olisin halunnut, että Tsukasa pääsee sinne Aoin huoneeseen asti, sillä haluan itsekkin tietää siitä lisää~ :3. Maon ilmestyminen sillä lailla Tsukasan taakse, ei ollut mulle mikään yllätys. Jostain syystä mä vaan arvasin sen ;___; Arvasin, että se on joko Mao tai joku muu potilas keskeyttää sen :3. Mutta täytyy kyllä sanoa, että ihmeen piristävä se Maon ja Tsukasan kohtaus oli. Itse repesin kyllä ja pahemman kerran :3. En tiedä miksi.

Jotenkin mä tykkään tässä Shinyan luonteesta. Ei kauheen puhelias, mutta hymyilee kuitenkin. Ja vaikka ei itekkään kerro näitä salaisuuksia Tsukasalle Sais kyllä edes Shinya kertoo, sillä haluan itse tietää lisää ;__;; niin silti se kuitenkin on valmis valehtelemaan Tsukasan kanssa, kuitenkin aika luottamuksellisista asioista. Musta on myös hyvä, että Tora on ihan erilainen persoona kuin Shinya. Musta se tuo tähän ficiin lisää tunnelmaa kun ficistä löytyy selvästi erilaisia persoonia. Ja onhan se ihan hyvä, että tälläisessa vähän vakavammasta aiheesta käsittelevässä ficissä on myös joku läpän heittäjä!~~

Musta alko kans tuntuu, että haluan tietää Kaista lisää. Mitä sille niinku tapahtu? Vietiikö se ambulanssil ? Vai jäiks se vaan sit kuitenki sin laitokseen vielä. Mä en vaan jotenkin ymmärtäny. Vai eiks sitä vaan kerrottu ? :3 Tai sit mun pienet aivot ei vaan tiedostaneet sitä. Mut kuitenkin musta olis kiva lukee Kaistakin vähän enemmän. Koska mua alko just Kai kiinnostamaan niistä potilaista jotenkin eniten.

Mutta nyt mun on pakko laittaa tähän quotel mun yksi lempikohta>>

Hetken oli aivan hiljaista.

”Tsukasa, lopeta tuo kuolleen kalan esittäminen ja auta minua raahaamaan Mao takaisin huoneeseensa. Hän ei havahdu tuosta vähintään tuntiin.”


Mää en tiedä miksi mä repesin tässä, mut tämä kohta sai mun naamalle sellasen ilkikurisen virneen. I like!~

Sitten vielä, mun mielestä tämä oli rakenteeltaan hyvin kirjoitettu ficci ja kuvailu oli ehdottomasti todella hyvin kirjoitettua! Taisin mainitakkin siitä jo kommentin alkupuolella. Ja jotenkin sitten menit ja sait mut kiintymään niin tähän ficciin, että ei ! :333 Mutta jatkoa odottelen~
>>Mä haluun voida sanoo, et mä oon eläny, tehny kerran kaiken, mitä oon pelänny !♣

Avatar
tiibii
Roudari
 
Viestit: 61
Liittynyt: To Heinä 09, 2009 5:01 pm
Paikkakunta: Rauma

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja Ujelo » Ke Loka 27, 2010 8:43 pm

Barbiedoll

Täytyy sanoa, että on aikamoinen saavutus lukea tämä putkeen! Varsinkin illalla tai yöllä, sanoisin. :D Onhan tämä jo 60 sivua pitkä Wordissakin. (Tai no, 70 nykyisellään...) Rakastan teitä uusia lukijoita, ihan kuin rakastan vanhojakin! Ja olen luonnollisesti hyvin iloinen siitä, että olen voinut tarjota sinulle(kin?) kunnon lukunautinnon.
Se on hyvä kun Tsukasasta pidetään. Onhan se jo lukijallekin mukavampaa, kun voi roikkua kivan hahmon mukana. Voisi käydä lukeminen jossain välissä raivostuttavaksi, jos pitäisi koko ajan seurata sellaisen tyypin, joka ei voisi vähempää kiinnostaa, enemmän tai vähemmän hulluja tekoja. :'D Tykkään siitä, jos joku oikein alkaa puhua Tsukasalle ääneen - haluan tosissani sen olevan hahmo, jonka mukana on vaivatonta eläytyä. Mutta apua, nyt tuli vähän paineita, jos tunnet epileptikon - itse kun en omista ko. sairaudesta minkäännäköistä totuusperäistä, läheistä näkökulmaa, vain sen mitä olen lukenut ja joiltakin vähän kuullut. Haluaisin kuitenkin, että potilaat ja heidän oireensa olisivat mahdollisimman realistisia.
Yritän kamalasti tuoda esiin tasapuolisesti eri henkilöitä, ja silti musta tuntuu, ettei se aivan onnistu. @_@ on siis ihan helpottavaa kuulla ainakin sulta, etten ole mennyt ihan metsään monipuolisuuspyrkimykseni kanssa.
Aoi se on jännä. (Haluan ehdottomasti kuulla epäilyksiäsi hänestä, jos vain haluat kertoa! Vaikka yksärillä tai jotakin kautta, olen ihan pirun utelias mitä tulee ihmisten ajatuksiin Aoista.)
Itsekin vihaan sairaaloita, en todellakaan myöskään haluaisi ikinä astua jalallanikaan sellaiseen, ellei lasketa sitä, jos pääsen katsomaan kummilastani sitten kunhan se pallero syntyy. (...okei mitä avaudun) Mutta en tunne samanlaista inhoa mielisairaaloita kohtaan, koska ne ovat kuitenkin aika erityyppisiä laitoksia. Ne on eri tavalla pelottavia. :D (Ymmärsiköhän kukaan...)

Koukuttuminen se vasta jännää onkin, ahdistukseen koukuttuminen. Kai sitä vaan haluaa kiusata itseään, vähän kuin kauhuleffojenkin kanssa. Äläkä murehdi, mielestäni kommenttisi oli varsin hyvä, kiitän siitä suuresti sinua!

(Priimaperunoita, priimalaatua. 8D)


tiibii

Jee!

En ihmettele että luku-urakassa kesti, tosiaan se 60 sivua! Mutta hyvä, että se kannatti epäröinnistäsi huolimatta. Mulla on sellainen jännä, pakottava halu keksiä ihan kummallisia ideoita ja tehdä ficeistäni varsin omaperäisiä, tosin siihen saattaa vaikuttaa paljon jo ihan kirjoitustyylinikin, ken tietää. Potilastiedot ovat varsin haastavia luoda (ainakin silloin tällöin), joten kiitos niistä lievittää luomisen tuskaa mukavasti. XD
En osaa enää kirjoittaa lyhyitä osia. Tai sitten se on vain jämähtänyt tapa, suunnittelen etukäteen nämä luvut tietynlaisiksi kokonaisuuksiksi, ja sitten niistä vain tulee väkisinkin pitkiä. 12 sivua on yleensä kyllä ylärajani, en halua liiankaan pitkiä lukuja tehdä.

Tsukasa yrittää kovin olla tunnollinen, se kuuluu sen luonteenseekin kyllä, mutta sitten on näitä pikku juttuja, jotka vähän rikkoo sitä normaalia kaavaa... Kyllä se Tsukasa sinne Aoin huoneeseen asti pian pääsee! (Luulisin. ;) ) Sen asian kanssa minä en vain halua hätiköidä vaan haluan kiusata teitä raukkaparkoja bwahahaahah mitä.
Mao on piristävä mies! Oikea päivänsäde! Kuka sille nyt ei nauraisi!

Shinyan tapa salailla saattaa joutua koetukselle jossain vaiheessa... (Oho melkein spoilaan!) Tora on oikeasti ihanin hahmo kirjoittaa, kun siinä voi päästää valloilleen vaikka millaisen sarkasminpurkauksen.
Itse harrastan elämässäni huumoria vaikka olisi miten kamala tilanne, se on selviytymiskeinoni, ja mielestäni todella suuri osa suomalaisista käyttää sitä samaa tapaa. Ehkä siksi tällainen lievästi komediallinen kauhu-/jännitysficci iskee ihmisiin. Ja onhan se mukavaa kevennystä yleisestikin ottaen, itse en jaksa lukea läpikotaisin vakavia ficcejä. Elämä on koomista, piste. :DD

Kaista - tai ainakin Kain tilanteesta - kerrotaan lisää ensi kappaleessa, et siis missannut mitään.

Mäkin tykkään tosta kuollut kala-repliikistä! Shinyalle on jotenkin nautinnollista kirjoittaa pientä sarkasmia, kun se muuten osaa olla joskus vähän liiankin vetäytyväinen tapaus.

Jatkoa saat kyllä, sinäkin~ Kiitos kovin kommentista.

~*~



---- LUULITTEKO, ETTÄ TULEE PELKKÄÄ KOMMENTTIVASTAUSTA? 8DD

Ei mulla muuta. Pyydän nöyrästi kommentteja, vaikka olen niin julmasti pitänyt järkyttävän pitkän julkaisuvälin. Toivottavasti pääsette taas kiinni Mer Morten ihmeelliseen maailmaan.

Happy Halloween, everyone.





~*~




7.luku





Kaupungin kadut rauhoittivat Tsukasan täysin. Saasteita, kiireisiä ihmisiä, mainoksia, näyteikkunoita ja kauniita naisia, eli kaikkea hänen jokapäiväiseen kaupunkikuvaansa kuuluvaa. Mer Morte oli ollut hänen normaaleille tavoilleen sellainen shokki, että nyt jopa pakokaasut hivelivät hänen hermojaan.

Pysäköidessään autonsa kaupungin keskustaan yleiselle parkkipaikalle Tsukasa mietti, miten hän parhaiten löytäisi liikkeen, jossa voisi hoitaa avainten kopioiden teettämisen. Hänen olisi parasta hoitaa se ensimmäisenä pois alta, ettei se jäisi kokonaan tekemättä. Miksei hän ollut tajunnut tarkistaa asuntolassa työntekijöiden yhteiseltä tietokoneelta, missä suunnassa kaupunkia kyseinen liike olisi? Tsukasa kirosi tyhmyyttään kävellessään kohti suurta ostoskeskusta.

Astuttuaan suurista liukuovista rakennuksen sisätilöihin Tsukasa huomasi ensimmäisenä vasemmalla puolellaan infopisteen. Ehkä siellä osattaisiin neuvoa häntä?
Tiskin takana seisova parikymppinen nainen väläytti häikäisevän valkoisen hymynsä, kun Tsukasa avasi ääntään saadakseen tuon huomion.
”Miten voin auttaa?”
Tsukasa nojasi tiskiin ja hymyili aavistuksen. ”Tarvitsisin kopiot kotiavaimistani, mutten lainkaan muista, missä tarvitsemani liike sijaitsee.”
”Hetki vain, tarkistan sen kaupungin yrityshausta.”
Tsukasa kiitti ja jäi nojailemaan infotiskin reunaan samalla, kun tyttö paneutui naputtelemaan tietokoneen näppäimistöä hämmentävän pitkillä ja koristeellisilla kynsillään. Tsukasa oli ennenkin miettinyt, eikö ollut hemmetin vaivalloista pitää kynsissään viittä kiloa timantteja, kukkasia ja ties mitä kimalteita, mutta tältä tytöltä koristuksien kanssa toimiminen sujui varsin vaivattomasti.
Kynsien ajattelu johdatti Tsukasan miettimään Kayaa, naisellisinta Mer Morten kaikista potilaista. Tuo olisi varmasti nauttinut, jos olisi saanut jonkun ehostamaan kyntensä sellaisiksi, mutta tietyistä raapimissyistä Kaya ei saanut edes kasvattaa kynsiään pitkiksi.
Tsukasa tuijotti infotiskin päällä asiakkaille jaettavia esitteitä näkemättä kuitenkaan, mitä niissä luki.

Hän oli eilen saanut kuulla tarkat selostukset siitä, mitä toisen kerroksen osastolla oli tapahtunut sillä välin, kun hän oli viihdyttänyt itseään vaikeiden tapausten parissa. Lääkkeiden ansiosta Kain kohtaus olikin laantunut oletettua nopeammin, eikä Kaorun ollut ollut välttämätöntä tilata ambulanssia. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että tilanne olisi rauhoittunut samantien. Muut potilaat olivat olleet hämmentyneitä tai jopa peloissaan kerroksen täytyttyä odottamattoman suuresta määrästä hoitajia. Zero oli miltei hypännyt ulos ikkunasta Satoshin saadessa jonkinlaisen raivokohtauksen epäluulojensa päästessä valloilleen. Toshiya ja Aki olivat hyvää hyvyyttään yrittäneet rauhoitella Zeroa, mutta tuo oli vain saanut paniikkikohtauksen liiasta ihmisten läheisyydestä, mikä tietenkin oli aiheuttanut yleistä hermoheikkoutta kaikissa muissakin potilaissa.
Mielisairaiden rauhoituttua Asagi ja Kaoru olivat kehittäneet kunnon riidan siitä, miten epilepsiapotilasta tulisi hoitaa kohtauksen iskiessä. Lopulta Ayumu oli ivallisesti todennut, että nuo olivat kuin kaksi keskenkasvuista kakaraa kinastelemassa siitä, miten monella kädellä ohjaten pyörää oikeasti kuului ajaa, sillä molemmat olivat oikeassa. Psykologin ja mielisairaalan johtajan riita oli loppunut siihen paikkaan, kun muut hoitajat olivat alkaneet naureskella heille psykiatrin sanojen ansiosta.
Loppu hyvin, kaikki hyvin, päätti Tsukasa kuulemansa kertauksen mielessään ja kohotti katseensa, kun neiti vastaanottovirkailija kertoi löytäneensä hänen etsimänsä liikkeen.

Saatuaan tiedot Tsukasa kumarsi nuorelle naiselle kohteliaasti, kiitti vielä ja lähti tuon opastamaan osoitteeseen parin korttelin päähän. Kävelymatka lähetti taas hänen ajatuksensa takaisin Mer Morteen, vaikka hän miten yritti keskittyä haistelemaan ruokapaikkojen ja autojen hajujen epämääräistä yhdistelmää.
Eilisillan kevyt juhlinta viinin ja herkullisen illallisen parissa oli ollut varsin mielenkiintoista. Yuusuke oli todistanut, ettei viini todellakaan sopinut hänelle. Kolme lasillista ja toisen puheet olivat olleet jo entistäkin kummallisempaa tasoa.
Tsukasaa nolotti myöntää itselleen, että hän oli toivonut Shinyan juovan hieman enemmän. Toinen oli pysytellyt yhdessä lasillisessa tuskallisen kauan. Vähän suurempi määrä alkoholia olisi voinut saada vaaleahiuksisen hoitajan kohtelemaan häntä taas lämpimämmin. Tsukasaa hävetti hieman sekin, että häntä todella häiritsi niin paljon Shinyan ottama etäisyys. Tuosta oli tullut hänen ainoa suhteellisen järkevä, miespuolinen seuransa siellä. Tora nyt oli mitä oli, eikä Tsukasan työskentelyaikataulu ollut Yuusuken tai muiden mieshoitajien kanssa lainkaan samanlainen. Ei parissa naistyöntekijässäkään mitään vikaa ollut, mutta oikeasti, Tsukasa aloittaisi mieluummin yksityisen päiväkirjan kuin menisi avautumaan naiselle paineistaan. Shinya tuntui ymmärtävän häntä niin vaivattomasti ja olevan kiinnostunut hänen ajatuksistaan, vaikkei tuo koskaan paljoa puhunutkaan.

Tsukasan oli tehnyt mieli lyödä Toraa, kun tuo oli kiusoitellut häntä Shinyan tylyydestä.
”Varastitko hänen viimeisen tupakka-askinsa? Ryppyjä rakkaudessa? Tuliko Shinya mustasukkaiseksi, kun Mao lähenteli sinua?”
Tsukasa oli parhaansa mukaan mulkoillut ohjaajaansa ja kieltäytynyt vastaamasta kysymyksiin. Sellaisesta käytöksestä Tora oli saanut vain lisää vettä myllyynsä. Ilmeisesti toinen tulkitsi aivan liian herkästi vaikenemisen myöntymisen merkiksi.
”Oikeasti, onko Shinya jo tunnustanut ihastuksensa sinulle?”
Luojan kiitos siitä, ettei hän sentään ollut puhunut kovaan ääneen, vaan jopa epätavallisen hiljaa. Se ei tosin ollut estänyt sitä, että Tsukasa oli meinannut tukehtua viinirypäleeseen.
”Mitä?”
Tora oli virnistänyt tavallisen kyseenalaiseen tapaansa. ”Hän palvoo maata jalkojesi alla, etkö muka ole huomannut?”
Tsukasa oli tuijottanut häntä hetken kulmat koholla, tuhahtanut sitten ja keskittynyt uudelleen ruokaansa tehden eleillään selväksi, ettei halunnut kuulla enempää Toran spekulointia. Ilmeisesti äkkirakastuminen Ayumuun oli saanut toisen näkemään orastavia romansseja joka puolella. Tsukasa olisi hyvin voinut kysyä ohjaajaltaan suureen ääneen, miksei tuo vielä ollut kysynyt psykiatria kiihkeille treffeille päärakennuksen ruokailuhuoneeseen – Torahan ei todellakaan helpolla poistunut työpaikaltaan – muttei sellainen kuulunut hänen tapoihinsa.
Sitäpaitsi, mikään ei todellakaan osoittanut, että Shinya olisi ollut kiinnostunut hänestä, tai miehistä yleensäkään. Eihän Tsukasakaan ollut. Ainakaan tietääkseen. Maon lähentelykin oli pitänyt huolen siitä, ettei hänelle ollut edelleenkään herännyt haluja miehiä kohtaan.

Tsukasa pysähtyi äkisti ja huomasi seisovansa etsimänsä paikan edessä. Ovessa oleva mainos tyrkytti uusinta tarjousta – mitä useampi avain, sen halvempi hinta. Tsukasa virnisti itsekseen ja astui sisään liikkeeseen.



”Tänään saat viimeinkin tavata Dien. Olet varmaankin odottanut innolla?”
Tsukasa tuhahti hiljaa Toran retoriselle kysymykselle. Häntä ei varsinaisesti houkuttanut vierailla raivohullun luona, mutta koska juuri sitä se työ oli, ei hän voinut tai halunnutkaan kieltäytyä kunniasta.
Ne pari sekuntia, jotka Tora käytti huoneen numero 18 oven avaamiseen, Tsukasa ehti katsella sekavin tuntein erään toisen huoneen suuntaan. Hän näki sielunsa silmin vasta pari päivää sitten teetetyt, uutuuttaan hohtelevat avaimet kirjoituspöytänsä alimmaisessa, lukittavassa laatikossa. Hän oli yrittänyt työntää ne yhtä piiloon henkisellä tasolla mielessään, mutta vähän väliä ne palasivat hänen ajatuksiinsa.
Tsukasa oli tarkoituksellisesti pyrkinyt olemaan miettimättä mitään Aoihin liittyviä suunnitelmia. Shinya oli edelleen häntä kohtaan jäätävä kuin syysviima, ja Tsukasa oli päättänyt odottaa, että toinen kohtelisi häntä taas normaalisti, ennen kuin hän yrittäisi mitään.
Pelkkä odottelu oli osoittautunut hyvin nopeasti uskomattoman vaikeaksi.

Huone 18, potilas VD-60. Antisosiaalinen persoonallisuushäiriö F60.2.

Potilaan luokse ei saa mennä yksin. Häntä ei saa tahallaan ärsyttää tai johdattaa stressaavaan tilanteeseen, ellei kyseessä ole psykologinen hoitotapahtuma. Hoitajia suositellaan erityiseen varovaisuuteen sekä pitämään mukanaan rauhoittavaa lääkettä ruiskemuodossa. Potilaalle ei saa näyttää juurikaan paljasta ihoa.

Lääkkeet päivittäin lokerosta 43.


Antisosiaalista persoonallisuushäiriötä sairastavat ihmiset tunnettiin kansanomaisemmin nimityksellä psykopaatit. Heidät stereotypioitiin väkivaltaisiksi, verenhimoisiksi sarjamurhaajiksi, jotka eivät kaihtaneet keinoja, saati sitten tunteneet minkäänlaisia omantunnon pistoksia.
Toran sanojen mukaan Die ei ollut ”ihan niin paha”.
Potilaan sairaudenkuvaan liittyi muutakin kuin pelkkä persoonallisuushäiriö, mutta ne kulkivat niin käsi kädessä vaarallisen käytöksen kanssa, ettei hoitohenkilökunta tuntenut tarvetta erikseen luetella niitä. Tora oli aiemmin kertonut Tsukasalle Dien saavan raivokohtauksia ja olevan myös äärimmäisen sadistinen, jos sille päälle sattui. Kaikkein tavallisimmassa mielentilassaan mies tyytyi lähinnä vain ärsyttämään muita ihmisiä tahallaan.

Kahden hoitajan astuessa sisään huoneeseen Die makasi rennosti sängyllään, eikä edes kääntänyt katsettaan tulijoihin. Jos Tsukasa ei olisi juuri saanut karmivan yksityiskohtaista tietoa hänen mielenterveydestään, häntä olisi voinut luulla paljon normaalimmaksi.
Tora tervehti Dieta kepeästi. Dien tuhahduksella sävytetty mutina kuulosti lähinnä toivotukselta painua vittuun, ja mitä ilmeisimmin Tora päätti olla kuuntelematta.
”Die, tässä on Tsukasa, uusin hoitajamme.”
Punahiuksinen käänsi katseensa Tsukasaan ja kohotti kulmaansa. ”Eikö Shinya ole jo tarpeeksi tuota lajia?”
Tsukasasta tuntui pahasti siltä, että häntä oli juuri pyritty loukkaamaan, mutta hänkin päätti olla välittämättä. Toran vierellä hänellä sentään oli itsevarmuuttakin sellaiseen, vaikka hänen edessään makoilikin tappajapsykopaatti.
”Tiedäthän, Die, ettei Shinya ole niin hernekeppi kuin miltä vaikuttaa. Sama pätee Tsukasaankin.”
Tora taputti harjoittelijan olkapäätä tämän joutuessa miettimään, oliko häntä juuri loukattu toistamiseen vai kehuttu. Dien suupieltä nykäisi kuiva virnistys, ennen kuin hän nousi sängyltä. Hänen pituutensa sai lähes kenet tahansa siinä maassa tuntemaan vähintään lievää alemmuutta. Diesta näki, miten hän nautti pituutensa tuomasta vallantunteesta. Se itserakkaus ei ollut omiaan laimentamaan hänen häiriölleen ominaista empatiakyvytöntä luonteenkuvaa.
Hänen katseensa ei lähtenyt Tsukasasta hetkeksikään.
”Tiedätkö...”
Potilas näytti olevan aivan muissa maailmoissa. Tora kurtisti kulmiaan.
”Sinun niskasi olisi helppo murtaa, se on heikko. Tai jalkasi.”
Tsukasan niskalihakset jännittyivät. Dien sanat olivat tyynenrauhallisia, aivan vääränlaisia ottaen huomioon niiden merkityksen.
”Die.” Toran ääni oli tiukka, mutta toruva hän varoi tarkoin olemasta. ”Älä harhaile.”
Die pudisti päätään ja virnisti jälleen hieman. ”Tiedän, en saisi analysoida ääneen. En vain voi vastustaa kiusausta.”
Tsukasa yritti olla kuvittelematta niitä kookkaita käsiä kaulansa ympärille.
”...Noin kevyet kasvonpiirteet olisi myös helppo-”
”DIE.”
”Voi, anteeksi.”
Huoneen pisin mies vilkaisi Toraa vain ohimennen, ennen kuin hän palautti katseensa aikaisempaan kohteeseensa. Tsukasaa olisi helpottanut huomattavasti, jos jokin Dien ilmeessä tai eleissä olisi paljastanut tuon vain laskevan karusti leikkiä. Valitettavasti punapään silmät olivat mietteliäät ja laskelmoivat; tuo suunnitteli oikeasti, millaista väkivaltaa Tsukasalle voisi vaivattomimmin tehdä. Sen ilmeen muistelu lähetti kylmiä väreitä Tsukasan selkään vielä seuraavinakin päivinä.

Viimevuotinen aikakauslehti rapisi sivujen kääntyessä, aikansa eläneet uutiset julkimoiden edesottamuksista eivät liikuttaneet enää, eivätkä liikuttaneet yleensäkään. Ainakaan Tsukasaa, joka katsoi itsellään olevan tuhannesti parempaakin tekemistä kuin miettiä näyttelijöiden ja pop-tähtien suhdesotkuja. Valitettavasti hänellä ei ollut mitään muutakaan aktiviteettia tarjolla sillä hetkellä. Hän istui Mer Morten päärakennuksen aulan nuutuneella sohvalla ja odotti vieraita. Hän oli saanut äärettömän mielenkiintoiseksi tehtäväkseen ottaa vastaan pari vierasta, jotka eivät olleet käyneet mielisairaalassa ennen, esitellä heille hieman paikkoja sekä kertoa viihdyttäviä faktoja laitoksen historiasta. Kierroksen päätteeksi vieraat tekisivät sen, mitä olivat alunperin tulleetkin tekemään: tapaisivat Karyun.
Karyu oli Mer Morten uusin potilas. Hän oli ollut hoidossa vasta pari viikkoa ennen Tsukasan tuloa, ja hänen tilansa oli kohentumassa kovaa vauhtia, kiitos Asagin toimivaksi osoittautuneen psykoterapian, joka sai Karyun purkamaan fobioihin johtaneita traumojaan. Siksi tuo sai melko helposti oikeuden ottaa vastaan vieraita, toisin kuin muut ensimmäisen kerroksen potilaat. Jos Karyu jatkaisi toipumista samaa tahtia, hän pääsisi pian toiseen kierrokseen ja kykenisi elvyttämään sosiaalisia suhteitaankin. Ongelmana oli lähinnä Karyun ajoittainen erittäin väkivaltainen käytös tuon ollessa peloissaan milloin mistäkin: ihmisten tuoksusta, kylmyydestä, kuumuudesta tai vapinasta. Sen takia häntä toistaiseksi säilytettiin turvallisemmalla osastolla.
Tsukasa ei tietenkään saisi yksin mennä Karyun perheenjäsenten kanssa potilaan huoneeseen, vaan luovuttaisi oikeuden jollekin kokeneemmalle hoitajalle, joka olisi sillä hetkellä vapaana. Tora vain yritti järjestää hänelle erilaista tekemistä, ettei hän ”kangistuisi kaavoihinsa”, mutta sellaisessa paikassa Tsukasa saattoi vain uneksia tylsistymisestä. Työpaikan kieroutuneesta mielenkiintoisuudesta huolimatta siinä sohvalla istuessaan hän haukotteli makeasti ja vajosi epäryhdikkäämpään asentoon. Adolf torkkui vaimeasti vinkuen orrellaan.
”Tsukasa?”
Tsukasa käänsi katseensa tyttöbändin värikkäästä valokuvasta Shinyaan, joka oli ilmestynyt kuin tyhjästä sohvan vierelle. Nuorempi hymyili hieman, kokeili kepillä jäätä.
”Hei.”
Shinyan kevyt, mutta lämmin vastaus hänen hymyynsä vihjasi, että Tsukasa oli saanut idioottimaisen uhkarohkean käytöksensä anteeksi. Shinya oli tehnyt hyvin selväksi, että toinen ansaitsi kieriä syyllisyydentuskissa. Aivan kuin ahdisteleva, seksiä janoava Mao ei olisi ollut Tsukasalle riittävä rangaistus liiallisesta uteliaisuudesta.
”Karyun vieraat taitavat olla myöhässä.”
”Vähintään kymmenen minuuttia.” Tsukasa sulki lehden ja heitti sen huokaisten lehtitelineeseen. Shinya istui hänen vierelleen.
”Millaista Dien luona oli?”
”Jos ei lasketa sitä, miten hän suunnitteli ääneen minun tappamistani, niin viihtyisää.”
”Hän tekee sitä kaikille, älä huoli. Tuskin olet mikään erityisen murhanhimon kohde.”
Tsukasa hymähti ja hiljeni, mutta se oli mukavaa hiljaisuutta. Shinya puhui hänelle jälleen, eikä hänen tarvitsisi enää varoa jokaista liikettään tuon näköpiirissä. Se rentoutti huomattavasti, kun otti huomioon, että hän teki paljon työtehtäviä toisen kanssa.
Shinyan leppyminen tarkoitti myös suurempia mahdollisuuksia miettiä todellista käyttöä avaimille, jotka piileskelivät Tsukasan lipastonlaatikossa.

Kuunvalo siivilöityi korkeiden puunrunkojen lomasta, heitti Tsukasan nopeasti liikkuvan varjon rapistuvalle maaliseinälle. Metsä oli kuolemanhiljainen sinä yönä, yksikään eläin ei kahlannut kuolleissa lehdissä, yksikään pöllö ei huhuillut oksaltaan.
Tsukasalla ei kuitenkaan ollut aikaa eikä halua keskittyä luontoäänien puuttumiseen. Hän puristi avaimia yöpuvunhousujensa taskussa, tunsi kylmän metallin lämpenevän kämmentään vasten. Hänen ajatuksensa kulkivat viivasuoraa tietä, hän eteni pisteestä pisteeseen. Ensimmäinen etappi oli ollut odottaa, että kaikki nukkuisivat. Toinen oli ollut nousta, liikkua ja pukea niin, ettei kukaan heräisi. Kolmantena pisteenään hän näki onnistuneen livahtamisen yövartijan huoneen ohi.
Tsukasa astui sisälle päärakennukseen, sulki oven hitaasti takanaan ja hengitti syvään. Sitten hän kumartui riisumaan kenkänsä. Hän ei halunnut ottaa riskiä vinkuvista kumipohjista nyt, kun hänen tavoitteensa oli huomaamattomuus, jolle ninjatkin olisivat kateellisia.
Henkilökunnan tilat olivat pimeinä. Tsukasa pidätti hengitystään kulkiessaan Kaorun toimiston oven ohi. Oli epätodennäköistä, että Kaoru havahtuisi hänen kulkuunsa, kun heidän välissään oli kaksi seinää ja huone, mutta koskaan sääntöjä rikkoessaan ei voinut olla liian varovainen.
Vartiohuoneen ovi oli raollaan. Kattolamppu loi käytävään pimeyden halkaisevan valojuovan, jonka läpi Tsukasa miltei hiipi varpaillaan.
Noin joka kymmenes sekunti Tsukasa haukkui itseään hulluksi. Kuka oikeasti oli niin fanaattinen ja päästään vajaa, että lähti aamuyöllä vakoilemaan vaarallisen osaston mystistä potilasta? Ei kukaan muu kuin hän, ja niinä yhdeksänä välisekuntina hän keskittyi vain ja ainoastaan päämääränsä saavuttamiseen. Sydämen raskaat lyönnit kumisivat hänen korvissaan.
Tsukasa saavutti ensimmäisen kerroksen potilasosaston pääoven. Hän vilkaisi taakseen ennen kuin poimi avaimet taskustaan ja näpersi niitä mahdollisimman äänettömästi. Hänen yläselkäänsä kihelmöi jatkuvasti, kuin joku olisi tuijottanut häntä.
Lukot naksahtivat yksi kerrallaan auki.

Tsukasa tunsi lievän paniikin hiipivän pitkin ihoaan, kun osaston ovi kilahti lukkoon hänen takanaan. Ihokarvat nousivat pystyyn silkasta inhosta koko paikan yöllistä unta kohtaan. Hänestä tuntui ensimmäistä kertaa ensimmäisen päivänsä jälkeen siltä, että koko Mer Morte vain uinui odottaen seuraavaa mahdollisuuttaan herätä henkiin.
Tsukasa pudisti päätään, suoristi ryhtinsä ja lähti itsevarmoin askelin kohti käytävän loppupäätä. Hänen varmuutensa kuitenkin karisi lähes joka liikkeellä. Hänestä tuntui siltä, kuin jokaisen pienen kalteri-ikkunan takana joku olisi tuijottanut häntä. Tsukasa ei tarkistanut asian todenmukaisuutta – hän ei halunnut saada sydänkohtausta, jos hänen katseensa todella kohtaisikin jonkun mielisairaan kiiluvat silmät. Hän ei halunnut vilkaista edes käytävän suuren päätyikkunaan pysähtyessään ikuisuudelta tuntuneen matkan jälkeen huoneen numero 19 eteen.

Huoneessa olisi ollut täysin pimeää, ellei kirkkaan taivaan ansiosta ulkoa soljuva kuunvalo olisi värittänyt mustaa harmaaksi. Tsukasan silmät tottuivat hämärään nopeasti. Hän erotti ongelmitta kaikki yksityiskohdat, vaikkei näköala oven ikkunasta ollut anteliain. Ei hän voinut täysin esteettä kasvojaan liimata ruutuun kiinnikään, vaan hän pyrki pikemminkin kurkkimaan hillitysti.
Sänky oli tyhjä. Peitto oli virheettömän sileä. Kirjahyllyn tasoilla oli joitakin esineitä sulautuneina varjoihin. Toisen ikkunan äärellä oli työpöytä, ja sen edessä oli tuoli, jolla Aoi istui.
Tsukasa hätkähti, kun hänen katseensa osui Aoihin. Hän vetäytyi refleksinomaisesti sivuun oven edestä ja tasasi hetken hermojaan, ennen kuin yritti uudelleen. Hetken hän oli luullut miehen katsovan suoraan häneen. Tuon kasvot olivat kuin olivatkin ovelle päin käännettyinä, mutta katse oli jossain muualla, ikkunankarmissa tai pöydänreunassa. Tsukasaa hermostutti. Ei juurikaan siitä syystä, että hän oli luvatta keskellä yötä liikkeellä, vaan aivan yllättäen siitä syystä, ettei hän tiennyt Aoista mitään kunnollista. Hän ei tiennyt tarkalleen, mitä potilas saattaisi tehdä, jos tuo huomaisi hänet. Jos Aoi säikähtäisi tai menisi muuten pois tolaltaan, Tsukasa olisi ongelmissa, niin harjoittelupaikkansa kuin omatuntonsakin suhteen. Vaikka hän uhmasi jo monia asioita yöllisellä retkellään, hän ei halunnut vahingoittaa sillä kenenkään jo valmiiksi horjunutta mielenterveyttä.
Tsukasa painoi kämmenensä hitaasti vasten viileää ovea, liikahti hivenen lähemmäs kurkistusaukkoaan. Aoi oli liikkumaton kuin patsas. Joku olisi voinut luulla tuon kuolleen epämukavaan asentoonsa, mutta Tsukasa näki tuon silmissä elävän pilkkeen. Hän antoi itsensä tarkastella mustahiuksisen kasvoja tarkemmin. Hiukset olivat huonokuntoiset, ennen selvästi komeat kasvonpiirteet olivat riutuneet. Aivan kodittoman kerjäläisen näköinen Aoin keho ei kuitenkaan ollut – Mer Morten kaltaisessa laitoksessa pidettiin fyysisestä kunnosta vaikka väkisin huolta, vaikka potilasta itseään ei olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Aoin katse näytti samalla niin tyhjältä kuin täydeltäkin. Hän ei oikeastaan kohdistanut sitä mihinkään, mutta Tsukasa näki, että sen takana liikkui paljon ajatuksia. Tummien silmien ilmeessä oli ohut, kärsivä sävy.

Tsukasa unohti ajankulun. Mitä kauemmin hän tuijotti Aoita, sitä enemmän hänen muistinsa pinnisteli kertoakseen hänelle jotain tärkeää. Jos toinen vain olisi kääntänyt päätään hieman ja hän olisi nähnyt paremmin... Tai sitten ei. Harmittoman liikkumaton Aoi oli sillä hetkellä parempi kuin arvaamaton Aoi, jonka tekoja Tsukasa ei osaisi ennustaa ollenkaan. Eihän tuo tietenkään pystyisi tulemaan ovesta läpi, mutta yövartija kiinnittäisi kyllä huomiota poikkeavaan käytökseen.
Tsukasa halusi polkea jalkaansa turhautumisesta. Hän oli niin keskittynyt houkuttelemaan muistiaan toimimaan kunnolla, että hän unohti täysin karmivan ympäristönsä.
Vastaanottoaula. Vanha viikkolehti.
Tsukasa oli vetää sylkensä väärään kurkkuun.
Hän oli nähnyt Aoin kasvot täysin yhdentekevässä juorulehdessä. Hän ei todellakaan saanut päähänsä millä palstalla tai millaisessa uutisessa ne olivat olleet, mutta jokatapauksessa miehen naama oli ollut siellä, hyvinvoivana ja hymyilevänä.
Tsukasa oli revetä liitoksistaan kahteen suuntaan. Toisaalta hän halusi jäädä katsomaan Aoita, tutkia tuota vielä hetken, vaikkei se välttämättä hyödyttäisi mitenkään. Toisaalta hän tahtoi juosta suoraan päärakennuksen aulaan kertaamaan päivällä selaamiaan lehtiä. Muutaman sekunnin pakollisen järkiajattelun jälkeen Tsukasa sai itsensä tajuamaan, että pääovea kohti oli suunnattu turvakameroita. Hän saisi olla oikea ninja, jos hän haluaisi selvitä lehtien luo osumatta videokuvaan. Olisi huomattavasti älykkäämpää odottaa aamuun.
Tsukasa oli pohdiskellessaan laskenut katseensa. Kun hän kohotti sen takaisin Aoihin, hän huomasi miehen nousseen seisomaan, tuijottavan suoraan häneen. Lyhyen häkeltyneen suunaukomisen jälkeen Tsukasa sai jalat alleen.


”Ne vanhat lehdet aulassa? Heitin ne pois aamulla, kunhan olin saanut taivuteltua johtajan antamaan minulle luvan uusien hankkimiseen. Häpeällistä, ainakin vuoden vanhoja...”
Tsukasan teki ensimmäistä kertaa elämässään lyödä siivoojaa virkaintoisuudesta. Ehkä hänen olisi sittenkin pitänyt käydä kiinnijäämisen uhallakin varastamassa lehdet keskellä yötä. Sen sijaan hän oli luullut tekevänsä parhaiten kiirehtimällä suoraan omaan huoneeseensa. Ei sillä, ettäkö Aoin havahtuminen olisi mitenkään jäädyttänyt hänen aivotoimintansa, hän vain oli saanut kerättyä tarvitsemansa informaation.
Lukuunottamatta vanhaa viihdelehteä, joka nyt makasi jossakin Mer Morten monista roskapisteistä, eikä Tsukasa kehdannut kysyä siivoojalta, missä niistä. Hän mutisi kiitoksensa tiedosta ja poistui henkilökunnan oleskeluhuoneesta.

Tsukasan oli ollut sinä aamuna äärimmäisen vaikea keskittyä yhtään mihinkään. Hän teki kuitenkin kaikkensa, ettei Shinya olisi luonut hänelle epäluuloisia ilmeitä. Oli kuitenkin miltei mahdotonta saada yötä pois mielestään. Kaikkein eniten Tsukasaa vainosi nyt se tieto, että Aoi oli ollut – tai oli edelleen? - kuuluisa. Se selittäisi ainakin osaksi sen, miksi miehen henkilöllisyys ja oleminen Mer Mortessa olivat poliisin varjelema asia. Ensimmäistä kertaa elämässään Tsukasa toivoi, että olisi kiinnittänyt enemmän huomiota näyttelijöiden, muusikoiden ja muiden sellaisten henkilökohtaiseen elämään. Hän oli varma, että Aoin katoamista julkisesta elämästä oli uutisoitu jotenkin, oli vetäytyminen sitten tapahtunut äkillisesti tai vaivihkaisesti jonkin taitavan peitetarinan varjolla. Olisi myös vain hyödyksi tuntea potilaan aikaisempaakin elämää, jos aikoi tutkia tuon nykyisyyttä. Onneksi hän oli tajunnut kirjoittaa muistiin ne vähäiset tiedot, jotka hän oli lyhyellä vakoilullaan saanut selville Kaorun tietokoneelta. Kunhan hän pääsisi internettiin, hän voisi yksinkertaisesti syöttää Aoin oikean nimen hakukoneeseen. ...Ellei tuo sitten ollut käyttänyt julkisesti jonkinlaista taiteilijanimeä. Tietyn tyyppisille muusikoille se ainakin oli yleistä, joten jos Tsukasan huono tuuri jatkuisi, internetistäkään ei olisi hänelle iloa. Hän kuitenkin pyrki säilyttämään positiivisuuden siihen asti, kunnes pääsisi testaamaan tuuriaan käytännössä.
Mysteerikeskeinen ajattelu helpotti hieman, kun Tora pyysi Tsukasaa ulos hänen ja Hizumin kanssa. Hizumi oli harjoittelijan mielestä yksi vastenmielisimpiä potilaita koko laitoksessa, mutta silti hän tarttui Toran tarjoukseen.

Vaikka hänelle kuinka sanottiin Hizumin olevan suhteellisen vaaraton, kunhan hänen kanssaan ei ollut yksin, Tsukasa ei osannut rentoutua tuon läsnäollessa. Edelleenkään hän ei ollut tavannut kuin Hizumin alkuperäisen ja normaalin persoonan, vaikka tuolla oli niitä useampi. Potilas vaikutti ystävälliseltä, vaikka kasvojen eleet saattoivat olla täysin ristiriidassa sanojen ja eleiden kanssa. Se aiheutti Tsukasalle pahaenteisiä väreitä, vaikka Hizumi vain jutteli keveästi lempielokuvistaan. Hän ei voinut sille mitään, että odotti kaiken aikaa, milloin toisen toiminta katkeaisi ja hänen vieressään kulkisikin joku aivan muu kuin jatkuvasti vitsaileva, paljon hymyilevä mies.

Hizumin dissosiatiivinen identiteettihäiriö oli seurausta pitkäaikaisesta lapsuuden traumatisaatiosta. Tuo ei helposti puhunut historiastaan muille kuin psykologille ja psykiatrille, joten Tora oli katsonut osakseen kertoa Tsukasalle joitakin tärkeimpiä seikkoja.
Hizumin tarina sisälsi perhettään diktaattorin elkein hallitsevan isän, hiirenharmaan äidin, läpikotaisin mädän isoveljen ja hemmotellun pikkusiskon. Hizumi oli ollut perheen heikoin lenkki, minkä takia hän oli ollut jatkuvan halveksunnan ja hyväksikäytön kohteena. Tietämättä, mihin purkaa vihansa täysin epäinhimillisestä kohtelusta, Hizumi oli padonnut kaiken sisälleen. Raivo kuitenkin tarvitsi tilansa kasvaessaan valtaviin mittoihin, joten myöhäisessä teini-iässä hänen persoonansa oli jakautunut ensimmäisen kerran. Toinen persoona antoi hänelle luvan kostaa keinoja kaihtamatta. Tora ei ollut mennyt yksityiskohtiin siitä, mitä Hizumi oli tehnyt muille perheenjäsenille, mutta isänsä tuo oli ensin kuristanut ja sitten ripustanut hirttoköydestä roikkumaan kerrostalon parvekkeelta. Poliisi oli saanut Hizumin kiinni pakomatkaltaan vasta maan toisella puolella. Psykologiset testit todistivat hänen tehneen rikoksensa syyntakeettomassa tilassa, joten vankilan sijaan nuorelle miehelle olivat auenneet mielisairaalan ovet.
Ennen kuin Tsukasa oli ehtinyt kehittää kammon Hizumin seurassa olemista kohtaan, Tora oli kiirehtinyt keräämään potilaalle säälipisteitä. Hizumi ei ollut ehtinyt tuntea elämää, jossa häntä olisi kohdeltu hänen ihmisarvonsa mukaisesti. Koko perhe oli melkein kirjaimellisesti potkinut häntä päähän parinkymmenen vuoden ajan, ennen kuin mitta oli tullut täyteen. Hoitohenkilökunta pyrki olemaan mahdollisimman ystävällisenä ja aktiivisena keskusteluseurana Hizumille, jotta tuo näkisi, millaisia hyvät ihmissuhteet olivat. Se ei tietenkään ollut aina helppoa. Tora oli todennut, että vitsien veistely alkoi olla hankalaa siinä vaiheessa, kun Hizumi yritti potkaista häneltä vatsan väärälle puolelle vartaloa.
Valitettavasti potilaan parantumisprosessi oli jo pidemmän aikaa ollut pysähdyksissä. Alkuvaiheessa Hizumi oli kehittynyt hyvin, ja hänen persooniensa määrä oli karsiutunut kolmesta kahteen. Aggressiivisen Hizumin ja normaalin Hizumin seurana oli ollut vielä kylmä, täysin välinpitämätön persoona, joka ei olisi voinut vähempää välittää omasta tai muiden elämästä. Viimeiseksi mainittu oli siihen päivään mennessä ollut poissa jo vuoden, mutta psykologi ja psykiatri pelkäsivät Hizumin taantuvan takaisin trioksi, ellei häntä huomioitaisi riittävästi. Kostonhimoinen, uhkaava persoona ilmoitti läsnäolostaan tasaisin väliajoin, mutta kunhan jakautumisen aikavälit eivät lyhentyisi, potilaan tilasta ei oltaisi erityisesti huolissaan, vaikka Hizumin häiriö olikin yksi vakavimpia mielisairauksia.

Pikkuhiljaa Tsukasa rentoutui sen verran, että saattoi manata yhdessä Toran ja Hizumin kanssa sadepilviä, jotka olivat ilmestyneet kuin tyhjästä heidän yläpuolelleen. He olivat juuri päässeet lenkkipolun käännekohtaan, josta heidän oli tarkoitus aloittaa paluumatka sairaalalle, kun taivas repesi. Kaikeksi onneksi risteyskohdan viereen oli rakennettu levähtämispaikka, jonka katoksen suojiin he pääsivät turvaan vedenpaisumukselta.
Hizumi ei todellakaan pitänyt sateesta. ”Se pimentää liikaa”, hän mumisi kaulahuivinsa uumeniin.
He kaikki olivat kylmissään lämpötilan pudottua nopeasti muutaman asteen sateen takia. Kaatosade painoi kuolleita ruohonkorsia kasaan ja muodosti hetkessä pieniä lätäköitä polulle. Tsukasa yritti kääriä takkiaan ympärilleen mahdollisimman tiukasti. Tora vilkuili rauhattomasti taivaalle nähdäkseen, miten kauan kuuro kestäisi. Syy hänen levottomuuteensa selvisi pian nuorimmallekin, kun hän tajusi, miten rajusti Hizumin kädet tärisivät. Se ei voinut olla pelkkää palelua.
Tora otti katsekontaktin Tsukasaan ja huitoi jotain heidän välissään seisovaan potilaaseen viittaavaa. Hizumi ei olisi sillä hetkellä huomannut mitään, vaikka hänen eteensä olisi ilmestynyt valtava sirkushevonen, vaan tuijotti tiiviisti käsiään. Tsukasa tiesi, että hänen ohjaajansa halusi hänen keksivän jotain ovelaa Hizumin herättämiseksi transsista, mutta hän ei olisi millään halunnut ottaa lähikontaktia jakomieliseen. Pian hän kuitenkin päätyi siihen tulokseen, että ottaisi mieluummin tuon vaikka reppuselkäänsä, kuin tutustuisi raivohulluun toiseen persoonaan.
”Voin lämmittää käsiäsi.”
Ennen kuin Hizumi ehti vastata yhtään mitään, Tsukasa oli jo napannut toisen kädet kämmeniensä väliin ja keskeyttänyt potilaan uppoutumisen omiin maailmoihinsa. Muissa sfääreissä harhailun sijaan Hizumi tuijotti lievästi sanottuna hämmentyneenä Tsukasaa, ja Tora yritti pidätellä nauruaan. Hän oli halunnut testata, osaisiko harjoittelija toimia nopeasti ja tehokkaasti akuutissa tilanteessa. Tsukasa läpäisi testin. Vaikkei tuon teko vaikuttanutkaan päällisin puolin kovin asiantuntevalta, ainakin hän oli vetänyt Hizumin huomion onnistuneesti itseensä. Jos onni potkisi heitä lisää, he voisivat ehtiä takaisin kartanolle ennen kuin iso paha persoona pyrkisi toistamiseen esiin.
Muutaman minuutin mittaisen vaivautuneen ja huvittuneen hiljaisuuden jälkeen sade loppui.





He luulevat, että minä en tiedä.

He luulevat, että minä en näe.

He luulevat, että minä en kuule.

He luulevat, että minä en opi.

He luulevat, etten voi päästä pois täältä.






Tsukasa heräsi seuraavaan aamuun hämmentävän virkeänä. Hän ei ollut meinannut saada unta, sillä hänen mielensä oli täysin vastoin hänen tahtoaan pyrkinyt keskittymään Aoin mysteeriin. Tsukasa oli ainakin tunnin ajan maannut sängyssään, tuijottanut kattoon ja ajatellut seuraavaa siirtoaan vaarallisessa pelissään. Lisäinformaation etsiminen Aoin kohtalosta internetin avulla olisi helpottanut paljon, mutta tutkittuaan lähipäiviensä aikataulua Tsukasa oli joutunut toteamaan, ettei hän ehtisi tehdä kyseistä asiaa kunnolla niin, etteivät muut ehtisi kiinnittää hänen puuhiinsa huomiota. Hänen pitäisi siis keksiä jostakin kärsivällisyyttä ja odottaa päivää, jolloin hän ehtisi istua tietokoneen ääressä useamman tunnin, tai sitten hänen pitäisi keksiä suunnitelma b.
Aamulla, kun Tsukasa istui sänkynsä reunalla puolialastomana ja veti sukkiaan jalkaansa, idea laskeutui hänen mieleensä yhtä äkillisesti kuin kivenmurikka avaruudesta maan pintaan. Vaikka hänen omatuntonsa vastusteli jälleen kerran sinnikkäästi, se ei kyennyt voittamaan päähänpinttymää.

”Tora, miten yövartio toimii täällä?”
Tora katsoi Tsukasaa pöydän toiselta puolelta, ja suuhun matkalla ollut jogurttilusikallinen pysähtyi puolimatkaan.
”Sinua ei päästetä vielä yövuoroon, vaikka parantaisit laumallisen potilaita kertaheitolla.”
Tsukasa hillitsi halunsa pyöräyttää silmiään. Sellaiset mielenilmaisut eivät käyneet, kun hänen tarkoituksensa oli mielistellä itseään ylempää.
”En olettanutkaan niin. Sinä tai Shinyakaan ette vain ole selvittäneet minulle, miten koko prosessi yleensäkin toimii täällä – kuinka monta vartijaa yössä on, mitä he tekevät hätätilanteessa ja niin edelleen.”
Tora työnsi lusikan suuhunsa ja näytti hetken aikaa pohtivan, oliko Tsukasa oikeasti hyvä oppilas, vai oliko kyseessä jokin kiero juoni. Tsukasa tuijotti vanhempaa miestä kohteliaasti odottaen. Lopulta Tora hymähti ja kauhaisi uuden lastillisen jogurttia lusikkaansa.
”Jos sinulla ei ole tänään mitään erityistä päivällisen jälkeen, voin esitellä vartiohuoneen sinulle tarkemmin.”
Tsukasa painoi päänsä ja hymyili tyytyväisenä. Jos toinen vain olisi tiennyt...

Tsukasa piti huolta, että hän sai kaiken tehtyä ajoissa ennen päivällistä. Hän miltei unohti peitellä innostuneisuutensa Toran napsauttaessa valot päälle vartiohuoneeseen.
Kello oli varttia vaille kuusi. Kymmenistä pienistä televisionäytöistä kuului hiljaista särinää, äänitunnistimien merkkivalot olivat pimeinä. Kaikissa huoneissa oli rauhallista.
”Ruuan jälkeinen kooma”, Tora totesi astellessaan peremmälle. Tsukasa katseli huonetta uteliaana huomatakseen kaiken mahdollisesti merkittävän.
”Kaorulla on myös äänentunnistimien merkkivalot omissa tiloissaan, näyttöjä hän ei yksinkertaisesti saanut mahtumaan minnekään. Hän saattaa myös joskus tulla itsekin tänne myöhään aamuyöstä ja päästää yövartijan nukkumaan ajoissa. Tai jatkamaan nukkumista...”
Tora siirtyi seinään teipatun nimi- ja päivänmäärälistan luokse. Hetken sitä silmäiltyään hän irvisti.
”Mikan jälkeen Yuusuke on useamman kierroksen vuorossa.”
”Mikä Yuusukessa on vikana?”
”Hänellä on paha tapa nukahtaa melkein minne vain.”
Tsukasa lähes tosissaan yritti estää hehkulampun syttymisen päänsä päälle.
”Minä voisin-”
”Etkä voisi.”
Tsukasa kohotti kulmiaan. ”Saanko esittää kysymykseni ensin loppuun?”
”Haluaisit vartioon Yuusuken tilalle.”
”En. Haluaisin hänen kanssaan vartioon. Saisin kokemusta tehtävään opastajan kautta ja voisin pitää hänet valveilla.”
Tora näytti jälleen kerran epäileväiseltä ja sai Tsukasan ihmettelemään mielessään, mitä hän oikein oli tehnyt ansaitakseen sellaista kyseenalaistamista kerta toisensa jälkeen.
”Sinun pitää kysyä tuota Kaorulta.”

Toran suurta kiinnostusta vartiohuoneen esittelyyn osoitti se, että parin minuutin kuluttua Tsukasa jo löysi itsensä paikan johtajan toimiston oven edestä. Jo koputtaminen sai hänen vatsansa vääntymään hienoisesti. Muistot Kaoruun, tai oikeastaan hänen työhuoneeseensa, liittyen eivät olleet rentouttavimmasta päästä. Aina siellä ollessaan Tsukasa epäili pahojen tekojensa loistavan suoraan naamaltaan.
”Sisään.”
Tsukasa astui sisälle ja sulki oven perässään. Kaoru katsoi häntä kysyvästi työpöytänsä takaa. Melko pienikokoiset, mutta silti jäntevän miehekkäät kädet sekoittelivat kulunutta korttipakkaa.
”Mistä on kyse?” Kaoru kysyi kuin olisi odottanut Tsukasan tulleen ripittäytymään synninteosta. (Harjoittelija alkoi pikkuhiljaa miettiä, miten vainoharhaiseksi hän oikein pystyisi tulemaan ennen kuin sekoaisi.)
”Tora esitteli minulle hetki sitten yövartijoiden toimenkuvaa, ja hän sattui mainitsemaan, miten Yuusukella on paha tapa torkahdella omilla vuoroillaan...”
Huomautus Yuusukesta sai Kaorun murahtamaan äkäiseen sävyyn. Tsukasa katsoi aiheelliseksi odottaa hetken ennen kuin jatkoi: ”Minä ehdotin hänelle, että voisin mennä vartioon Yuusuken-”
Kaoru murahti jälleen.
”- kanssa. Saisin kokemusta olematta kuitenkaan yksin, ja voisin pitää hänet hereillä.”
Kaoru katseli Tsukasaa arvostelevasti muutaman erittäin pitkän sekunnin ajan. Sitten hänen ilmeensä lientyi.
”Hyvä on. Sovi työpariesi kanssa, että vaihdat muutamaksi päiväksi yötehtäviin, etkä osallistu heidän päivätyöskentelyynsä. Et halua joutua tekemään kahta vuoroa.”
Tsukasa kumarsi lyhyesti kiitokseksi, ennen kuin perääntyi pari askelta aikeissaan poistua. Juuri, kun hän oli sulkemassa oven, Kaorun ääni ylsi vielä hänen korviinsa.
”Keitä vahvaa kahvia. Ja lisää kofeiinitabletti.”


Tsukasa harkitsi kofeiinitabletin lisäämistä omaankin juomaansa, kun hän seuraavana päivänä maleksi Yuusuken kanssa henkilökunnan asunnolta kohti päärakennusta. Edes pimeä pihamaa ei tuntunut missään siinä uneliaisuuden tilassa. Kello oli vasta yksitoista, mutta se oli aika, jolloin Tsukasa yleensä meni nukkumaan. Päivät Mer Mortessa olivat henkisesti, ja usein myös fyysisesti, rasittavia. Kukaan ei harrastanut pitkään valvomista mielellään, vaikka miten olisi pitänyt siitä ennen mielisairaalan henkilökuntaan liittymistä. Aikaisin herääminen kuului sekin luonnollisesti ohjelmaan. Tsukasa oli yrittänyt ottaa nokoset iltapäivällä. Hän torkahti vain hetkeksi, ja herättyään hän oli ollut kuin horroksessa.
Yuusuke ei näyttänyt yhtään sen pirteämmältä, eivätkä he vaihtaneet sanaakaan matkallaan vartiohuoneeseen. Vanhempi mies tosin suuntasi suoraan keittiöön ilmoittaen keittävänsä kahvia.

Tsukasa istui vihreälle, natisevalle toimistotuolille näyttöjen ja äänentunnistimien merkkivalojen eteen. Hän tutkaili mystisiä säätönappeja, ajastimia, kuulutusmikrofonia... Loppujenlopuksi järjestelmä oli varsin yksinkertainen, mutta silti hän alkoi etsiä sen käyttöohjetta. Yuusukea ei kuulunut takaisin keittiöstä, joten ehkä tuo oli nukahtanut kahvinkeittimen viereen.

Käyttöohjetta ei löytynyt. Jokseenkin lannistuneena Tsukasa romahti takaisin tuoliinsa ja tuijotti mustavalkoisia ruutuja. Suurin osa potilaista oli nukkumassa. Sosiaalisesti eristäytynyt Zero istui ikkunan vieressä niin liikkumattomana, että toinen oli saattanut nukahtaa siihen paikkaan. Die, murhanhimoinen psykopaatti, teki punnerruksia. Rajatilassa elävä Kyo järsi sormiaan. Järsi sormiaan? Tsukasa kohotti toista kulmaansa, mutta päätteli potilaan olevan unessa, kun tuo ei pureskellut itseään kovinkaan lujaa ja lopettikin pian.
Lopulta Tsukasan silmät tavoittivat ruudun aivan kauimmaisessa yläkulmassa. Sen alapuolella oli teipinpala, niin kuin kaikissa muissakin, joka kertoi, mistä elävä kuva tuli. Huolellisesti muotoiltu numero 19 sai hänet miltei hymyilemään, kuin hän olisi ollut kovinkin kiintynyt omaan obsessioonsa. Kuva kertoi, että Aoi oli nukkumassa kaikessa rauhassa, aivan kuten kaikki muutkin.

Yuusuke palasi lopulta kahden kahvikupillisen kanssa.
”En löytänyt mitään piristeitä lisättäväksi näihin, joten tavallinen saa kelvata.”
Tsukasa naurahti ja otti kiittäen kuppinsa vastaan. Hän unohti välillä pitkiksi hetkiksi, että hän oli ujuttautunut yövuoroon rikkomaan sääntöjä, ei vain tutustuakseen jälleen yhteen mielisairaalan työtehtävään. Sääntöjä vastaan toimiminen alkoi tuntua jo aivan liian helpolta, mutta Tsukasa kieltäytyi ajattelemasta sitä sen tarkemmin. Tavallaan häntä myös harmitti tehdä niin Yuusukelle. Toinen oli varsin mukava ihminen, mutta siinä, että tuo sattui olemaan poistettava este hänen suunnitelmansa tiellä, ei ollut mitään henkilökohtaista.
Suuri avainnippu oli raskas Tsukasa tummien housujen reisitaskussa. Onneksi yövuoroon oli viileyden vuoksi sallittua laittaa muutakin vaatetta ylleen kuin vain kevyt, jokapäiväinen työasu. Siinä ei olisi onnistunut piilottelemaan sellaista määrää metallia.
Tsukasa siemaisi kahviaan ja vilkaisi valvontanäyttöjä, joissa ei tapahtunut yhtään mitään. Pian kahvikupin pohja kolahti vasten sivupöytää. ”Yuusuke?”
Sohvalta huoneen perältä kuului kysyvää hyminää.
”Selittäisitkö minulle, miten tämä järjestelmä toimii?”

Vanhempi mies onnistui pysymään hereillä seuraavan puolitoistatuntisen, kun hän pahaa-aavistamatta kertoi Tsukasalle valvontajärjestelmästä kaiken, minkä vain osasi. Harjoittelija vielä esitti hänelle jatkuvasti tiukkoja kysymyksiä miltei jokaisesta toiminnosta. Yuusuke ei ymmärtänyt lainkaan, miksi Tsukasa oli niin kiinnostunut muunmuassa oikosuluista, muttei jaksanut alkaa ihmettelemäänkään.
Yhdeltä Yuusuke alkoi jälleen pahasti nuokkua, vaikka Tsukasa miten yritti jatkaa kyselyään tietotekniikan jälkeen potilaista. Kun nuorempi hiljeni hetkeksi ja keskittyi tarkkailemaan etäisimmän ylänurkan ruutua, jossa oli kuvitellut näkevänsä liikettä, Yuusuke ehti jo torkahtaa vääntyneessä asennossa sohvankulmaan.
Huoneeseen laskeutui vaimeasti suriseva hiljaisuus. Tsukasa tuijotti hohtavia ruutuja ja kuunteli sinnikkäästi, mutta oli miltei aavemaisen hiljaista. Tuolin nivelet nirskahtivat, kun hän nousi seisomaan.
”Käyn keittämässä teetä”, hän sanoi, mutta Yuusuke vain ynähti unestaan.

Vaikka Tsukasan askeleet käytävässä olivat hitaat ja joustavat, ne kaikuivat kuitenkin aavistuksen. Yuusuke oli aiemmin unohtanut valot päälle autioon keittiöön.
Tsukasa ei tiennyt miksi, mutta hänen iholleen nousi kylmiä väreitä.
Hän täytti vedenkeittimen ja laittoi sen päälle, etsi sitten kaapista eri teevaihtoehtoja. Purkillinen kofeiinitabletteja putosi lattialle hänen jalkojensa viereen. Tsukasa kumartui poimimaan sen, mutta kohottautui varsin nopeasti ja katsoi taakseen. Hänen niskaansa kihelmöi, mutta keittiö oli tyhjä. Kukaan ei istunut pöydän ääressä.
Tsukasa nielaisi harhaluuloisuutensa. Veden kiehahdettua hän kaatoi sitä vartiohuoneesta mukaana ottamiin kuppeihin ja upotti teepussit höyryävään nesteeseen. Odotellessaan hän otti äskettäin pudottamansa pilleripurkin käteensä. Hänen vapaa kätensä napsautti housujen oikeanpuolimmaisen reisitaskun auki ja nappasi sieltä pienen lääkepakkauksen. Hän napsautti pillerilevystä yhden pienen, valkean tabletin irti. Hetken epäröityään hän laittoi sen siniseen kuppiin. Palautettuaan paketin taskuunsa hän otti purkista yhden kofeiinitabletin ja antoi sen pudota punaisen kupin kuumaan sisältöön.
Molemmat pillerit liukenivat hiljalleen lusikan liikkeen luomaan pyörteeseen. Tsukasa tunsi olonsa edelleen nurkkaan ahdistetuksi. Hänen niskaansa kihelmöi yhä, kuin joku olisi seisonut hänen takanaan.
Kärsimättömästi hän heitti käyttämänsä teepussit roskiin ja otti kupit käsiinsä. Oviaukossa hän sammutti valot huoneesta kyynärpäänsä avulla juuri, kun keittiön takanurkasta kuului rasahdus.

Yuusuke hätkähti äkisti hereille, kun hänen päänsä valahti pois vinosta asennostaan ja törmäsi suoraan huoneen seinään. Hän räpytteli silmiään hetken ennen kuin tajusi olevan yksin huoneessa. Oli niin hiljaista.
”Tsukasa?” Hän jostain syystä kysyi ääneen. Vastaus tuli Tsukasalta, joka astui juuri silloin sisään ovesta kantaen kahta höyryävää kuppia käsissään. ”Mitä?”
Yuusuke huokaisi syvään, ehkä hieman helpottuneestikin. ”Ei mitään.” Hän yritti hieroa unta pois silmistään. ”En huomannut, että lähdit.”
”Koska nukuit.”
Tsukasan painokas äänensävy sai Yuusuken hetkeksi vaivautuneeksi. Sitten tuo päätti ryhdistäytyä. ”Kahvia?”
”Teetä.” Nuorempi ojensi hänelle kupin. ”Kofeiinia siinäkin on.”
Tsukasa valtasi valittavan työtuolin jälleen ja hörppäsi juomaansa varovasti. Tabletin vaikutus singahti minuutin siemailun jälkeen häneen kuin myrkkynuoli.
Hän vältti katsomasta Yuusukeen, hän ei halunnut nähdä. Tsukasa tuijotti kelloa tietokoneen näytön alareunassa. Suriseva hiljaisuus.
Kaksi minuuttia.
Viisi minuuttia.
Kymmenen minuuttia.

Jotakin putosi lattialle, ja Tsukasa sulki silmänsä.



Ensimmäisen osaston käytävän ilma tuntui hyytävän kylmältä. Se tuoksui kylmältä.
Päätyikkunasta sisään hiipivä kuunvalo maalasi nelikulmaisia kuvioita lattialle oven eteen.
Avain upposi lukkoon, sopi siihen kuin lapsi äitinsä jäiseen syliin.
Hän ajatteli sikeästi nukkuvaa Yuusukea, pöydälle nostamaansa sinistä kuppia, hän ajatteli pimeää näyttöä ylänurkassa, kaikkea yhteen hengenvetoon, hengästyneeseen ajatuskuplaan.

Hänen kätensä tärisi, kun ovi aukesi äänettömästi.





~*~











PS. Kursivoidut ajatukset kappaleen keskellä eivät ole Aoin ajatuksia.
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja mayabi » To Loka 28, 2010 1:50 pm

apuaa o_o siihen tuli jatkoa.

okeijj. luvun alussa olin ehkä pikkasen pihalla, sillä en muistanut ollenkaan mitä aiemmissa luvuissa oli tapahtunut. enkä toki vaivautunut edes vilkaisemaan edellistäkään lukua :'D mutta no, ajan myötä kaikki hahmottu taas selväksi. en muista miksi, mutta jostain syystä nauroin lähes koko luvun ajan, siihen Hizumi -kohtaan asti... hauska piriste tuohon luvun alkuun oli Tsukasan mietteet painavista timanttikynsistä 8D nauroin myös hirmuisesti kun tajusin asagin olevan psykologi. en tiedä, en vain tainnut tajuta sitäkään yhtään aiemmin.

tjaa, taas sain koko luvun ajan hokea päässäni "tyhmä tyhmä tyhmä tyhmempi Tsukasa", sillä en halua edes kuvitella mitä siitä sitten seuraa jos Tsukasa jää kiinni tästä Aoi-projektistaan.
...Toralle nauroin taas koko luvun ajan :--D En kyllä tiedä pitäisikö tässä mitään hauskaa olla mutta silti mua naurattaa :'D enkä tässä sitten todellakaan tarkoita, että ficci olisi niin naurettava, ei todellakaan.
yh en tiedä mitä tästä pitäisi sanoa enää o_o tämä oli kirjotettu ihan yhtä hyvin kuin kaikki edellisetkin luvut, ellei paremminkin. teksti oli sujuvaa eikä tökkiny oikeestaan missään kohdassa.

Oviaukossa hän sammutti valot huoneesta kyynärpäänsä avulla juuri, kun keittiön takanurkasta kuului rasahdus.


jaahas. tämä oli mielenkiintoisin, mieleenpainuvin ja pelottavin kohta tässä luvussa :'D ja haluan tietää oliko siellä sitten kuka jos mikään. kai siellä jotain oli... mutta mitä?

aarg anteeksi tuli lyhyt ja sekava kommentti mutta kun olin päättänyt kommentoida heti kun luen ni sitten kommentoin heti kun luin.
jatkoa jään odottelemaan ~
kiitän & kumarran.
Why don't you brake the mirror just what you need now

Avatar
mayabi
Roudari
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Kesä 09, 2010 6:15 pm

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja Ujelo » To Loka 28, 2010 7:15 pm

Kiitos kommentista, mayabi. :D Voisin sanoa samaa, koska "apua, siihen tuli jatkoa" taisi olla munkin reaktioni, kun pistin uuden kappaleen tähän topicciin ja tajusin oikeasti saaneeni sen tehtyä.

Pitkien julkaisuvälien huonoin puoli odottamisen lisäksi - jopa kirjoittaja alkaa unohtaa, mitä menneissä kappaleissa on tapahtunut, kun aikaa on kulunut sen verran paljon... Joten olen lähiaikoina kertaillut tätä ficciä melkoisesti, sen voin sanoa. En halua kirjoittaa itseäni pussiin! Tässä luvussa oli kyllä aikamoista koomisuutta vähän joka välissä, mutta niinhän mulla taitaa olla aina. Kayan timanttikynnet on musta oikein mukava puheenaihe sitäpaitsi. :___D Kuka niistä nyt ei haluaisi kuulla? Ja joo, Asagin psykologina olo mainittiin jo tuolla kutoskappaleessa aika perusteellisesti, mutta hyvä jos se jaksaa edelleen naurattaa!

Tsukasaa saa tuuri potkaista oikein kunnolla, ettei se joudu kiinni tästä toiminnasta. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä... Yritän olla spoilaamatta hirveästi, vaikka joskus tulee ihan hirveä _____himo spoilata niin että pää irtoaa.
(Olen ilkeä enkä kommentoi tota keittiöasiaa sen enempää, totean vain, että hienoa, jos se onnistui värisyttämään. >) )

Mainio periaate tuo, että kommentoi samantien! Arvostan sitä suuresti~ Ja yritän todellakin värkätä jatkon nopeammin kuin seiskaluvun.
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja shunshun » To Loka 28, 2010 7:56 pm

Okei, olen odottanut tätä, todella olen. Kiitos.

Ensinnäkin istuin koko osan ihan pissat housussa, kun jännitti niin paljon. Mua harvoin oikeasti jännittää missään ficissä, mutta tässä tunsin koko ajan vatsanpohjassa kouraisun.
Kuudes osa tuntui musta jotenkin rauhallisemmalta, mutta tässä oli koko ajan jatkuva jännityksen tunne alusta loppuun.
Tässä oli monia kohtia, joissa henkisesti huusin "Tsukasa, älä tee sitä! Toi ei pääty hyvin!" ja melkein kuolin siihen tunteeseen :DD

Tässä tapahtui yllättävän paljon, ei niinkään vaarallista (tai no...), mutta sitäkin ratkaisevampia ja dramaattisempia. Kohta, jossa Aoi oli noussut seisomaan oli mulle niin "whoah". Jännitystä ja kauhua on vaikea kirjoittaa hyvin, mutta mun selkäpiitä ainakin karmi. Enkä uskaltais lukee tätä osaa yöaikaan hiljaisessa talossa :<<< saisin kohtauksen ja juoksisin koiran viereen nukkumaan tai jotain.
Lisäksi keittiökohdassa olin jo niin varma, että nyt me kaikki kuollaan, joku hullu tappa meitin ;___; Ja seuraavaks tunsin samaa, kun Yuusuke heräsi sohvaltaan :D Huh, mun koneenkin netti pätki lukiessa useeseen otteeseen, jännitys oli sillekin ihan liikaa :'D

Ensin ajattelin, että kursiivi olisi ollut Aoi, koska... no sitä on ollut aiemminkin - joskaan Aoi ei ole ollut kursiiveissaan aggressiivinen. Mutta huomautuksesi jälkeen jouduin ihan miettimään :D villi arvaukseni olisi itse asiassa Hizumi tai Hizun vihainen persoonallisuus... Tosin koska se jäi niin avoimeksi, päädyn vain kelaamaan kaikkia potilaita läpi enkä osaa päättää kuka se olisi sittenkin voinut olla.

Btw, pidän yhä siitä, että Tora on hyvällä tavalla tyhmä ja kiusanhenki, herttainen mies. Tsukasa puolestaan tuntui muuttuvan suorastaan kapinalliseksi ja hieman... No vainoharhaiseksikin. Alkaako hänen sietokykynsä Toran juttuihin olla loppumassa :DD
Samoin kuin olen herkkä myötähäpeälle, olen - kuten viittasinkin - herkkä sille, että joku tekee tuhoontuomittuja asioita, eikä tajua, miten huono idea se on. Tahtoisin ottaa Tsukasaa paidanliepeestä kiinn ja sanoa, että mennään pois ja unohdetaan koko juttu, koska tässä käy niin huonosti + mua pelottaa :< Mut samalla kannustan Tsukasaa menemään ykköskerrokseen, kipittämään käytävän perälle, tunkemaan nenän lasiin kiinni ja avaamaan sen oven.
Olen myös ajatellut Aoita... Ja käsitykseni on hiljalleen menossa siihen suuntaan, että Aoi olisi itse asiassa päällepäin kiltti. Ei samalla tavalla kierosti "kiltti" kuin muutama muu asukas, vaan aidosti kiltti ja ei-niin-hermostuttava. Jokin kovasti rentoutti mua, kun kuvailit Tsukasaa katselemassa istuvaa Aoita. Ehkä olen todella väärässä!

Olisin halunnut, että tämä kommentti olisi järkevämpi tai pidempi, mutta taidan olla vieläkin liian tutinoissa :D
Kiiiitos~
-Mä en ole homo!
- Vidoll Shun

Ruokalista

Avatar
shunshun
Pääesiintyjä
 
Viestit: 647
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:56 pm
Paikkakunta: Inside every mind blowing orgasm

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja Barbiedoll » La Loka 30, 2010 11:53 am

Vau. Olen todella sanaton. :--D Tietty tulin ilmestymisen jälkeen _YÖLLÄ_ lukemaan uuden osan, mutta oikeastaan en osannut sanoa osasta vielä silloin mitään joten päätin jättää ajatukset muhimaan vielä joksikin aikaa päähäni. Nyt kun ajatukset on järjestyksessä (leikitään että ne on, eihän ne oikeasti koskaan ole), kommentoin sinulle!

Heti kun huomasin tän osan, mahaan tuli sellainen kutkuttava tunne, niinkun olisin ollut todella jännittynyt tulevista tapahtumista. Osan alku oli sellanen lepposa ja hauska, mutta voi luoja miten olinkaan jännittynyt ja innoissani kun Tsukasa sai kuin saikin luvan olla vahdissa, vaikkakin yhdessä Yuusuken kanssa. Olin valmis toimintaan (dorkasti sanottu, i know) ja teki mieli laittaa Yuusuken teehen hiukan tyrmäystippoja, olisipa varmasti pois tieltä, että Tsukasa pääsisi tarttumaan toimeen, eli hän voisi rauhassa mennä Aoin luokse (ja ehkä samalla vilkaista niitä priimapottuja, että ovat varmasti maineensa veroisia). Mahaa kipristi koko ajan, eikä asiaa parantanut tosiaan yhtään se seikka, että olin yksin kotona ja oli yö.

Tsukasa tunsi olonsa edelleen nurkkaan ahdistetuksi. Hänen niskaansa kihelmöi yhä, kuin joku olisi seisonut hänen takanaan.

Kappas, Tsukasalla oli aivan yhtä mukavat oltavat.

Seuraavaksi haluan ylistää sitä Shinyan ja Tsukasan riidansopimisjuttua, koska siis olet saanut Shinyan niin suloiseksi. Normaalisti oikeasti vihaan sitä, enkä jaksa sitä missään ficissä, mutta tässä se on niin söpö. Toivon todella että hänen ja Tsukasan välille kehkeytyy jotain juttua.

Tää oli varmaan yksi lempikohdistani;

Pian hän kuitenkin päätyi siihen tulokseen, että ottaisi mieluummin tuon vaikka reppuselkäänsä, kuin tutustuisi raivohulluun toiseen persoonaan.
”Voin lämmittää käsiäsi.”
Ennen kuin Hizumi ehti vastata yhtään mitään, Tsukasa oli jo napannut toisen kädet kämmeniensä väliin ja keskeyttänyt potilaan uppoutumisen omiin maailmoihinsa. Muissa sfääreissä harhailun sijaan Hizumi tuijotti lievästi sanottuna hämmentyneenä Tsukasaa, ja Tora yritti pidätellä nauruaan. Hän oli halunnut testata, osaisiko harjoittelija toimia nopeasti ja tehokkaasti akuutissa tilanteessa. Tsukasa läpäisi testin. Vaikkei tuon teko vaikuttanutkaan päällisin puolin kovin asiantuntevalta, ainakin hän oli vetänyt Hizumin huomion onnistuneesti itseensä.

Miksikö? En mä tiedä. Jotenkin vaan osasin kuvitella tuon tilanteen päässäni niin täydellisesti. Kohta on jokseenkin huvittava, mutta samalla tavalla kuitenkin oikeasti suloinen kun Hizumi oikeasti hämmentyi tällaisesta eleestä.

Tästä kommentista tuli tosi random, mutta haluan ilmoittaa että pidin tästäkin osasta himopaljon, vaikka se olikin todella ahdistava ja aika-ajoin jokseenkin pelottava. Kiitos kiitos kiitos tästä, en keksi enempää mussutettavaa tähän kommenttiin! Bye! ♥

Siitä mun Aoi päätelmästä... mulla oli aijemmin päätelmä, että joku oli tappanut Aoin rakkaan, ja sitten Aoi olisi tappanut (tai ainakin yrittänyt tappaa) hänen rakkaansa surmanneen henkilön. Sitten hän olisi joutunut tuonne mielisairaalaan ja hän haluaisi sieltä pois kostaakseen vielä sille henkilölle joka tappoi sen hänen rakkaan. Nyt en ole enään yhtään varma mitä ihmettä Aoi on tehnyt. Tuon päätelmän tein silloin tosiaan kun luin putkeen ilmestyneet osat. Nyt olen taas aivan yhtä sekaisin (aivan kuten ficin alussa), enkä tajua yhtään mitään Aoin tapauksesta.
DIR EN GREY 23.8.2011
MUCC 17.1.2011
Versailles 29.06.2010

Barbiedoll
Roudari
 
Viestit: 58
Liittynyt: Su Syys 20, 2009 2:24 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja tiibii » La Loka 30, 2010 2:17 pm

mmm ~ !
Luin tän viimeyönä, mutta olin niin väsyneenä silmät ristissä koneella, joten en mä sillon jaksanut alkaa rustaamaan minkään laista kommenttia. Nyt kuitenkin tulin korjaamaan yöllisen virheeni ja alan kommentoida !~

Miten mä tykkään tästä näin paljon? Ehkä sen tekee tämä ficin jännitys! Ej hellurei Tsukasa miksi teit näin? :3 Mä meinasin kuolla tänne ku luin tota ku Tsukasa vaan rikkoo sääntöjä ja vielä toistamiseen, ei herttileija mikä mies :D Ovela mies kuitenkin tuo, kun oikee yövuoroon sai ittensä juuri parhaan mahdollisen, Yuusuken kanssa. Eikä varmaan kukaan epäile mitään kun se niin sikeään uneen sinne sohvalle oli simahtanut :-----D Ovelaa, sanoisinko.

Tässä välissä mun on pakko kertoa, että kuolin melkein nauruun tässä kohtaa>

”Voin lämmittää käsiäsi.”
Ennen kuin Hizumi ehti vastata yhtään mitään, Tsukasa oli jo napannut toisen kädet kämmeniensä väliin ja keskeyttänyt potilaan uppoutumisen omiin maailmoihinsa.


Mikä tapa kerrassaan ! Mutta, eihän siinä mitään. Onnistui Tsukasa hoitamaan tilanteen hyvin, kun Hizumi ei ehtinyt saamaan sitä persoonanjakautumis hommaa, vai mikä oli ! ;3 Jokatapauksessa kiitos kun piristit yötäni tällä ! Taisi olla makeimmat yönaurut pitkään aikaan :'D Kun huomasin keskellä yötä koko ficin ilmestymisen, se piristi mun mieltä kummasti! Olin menossa silloin nukkumaan, mutta sait minut piristymään tämän ficin johdosta entistäkin virkeämmäksi ! :33

Onneksi Shinya ja Tsukasa sai sovittua sen riitansa, on se paljon parempaa, kun ne puhuukin ja on silleen edes ystäviää ! :'D Vaikka tää sai mut toivomaan, että niistä tulis vähän enemmänkin ;3!

Mä en tajuu mikä mulla on, oon vänkänny tän kommentin kanssa jo toista tuntia. Ei luista niin ei luista ;;____;;. Kommentointi taidot taitaa olla vähän ruosteessa, meinaan en ole kyseistä toimintaa harjoittanut kauheasti, opiskelu vienyt vapaa-ajastani turhan ison osan. Tän pikkupurkauksen jälkeen voisin yrittää taas jatkaa>

Mua kosketti Hizumin tarina. Tässä kohtaa meinas tulla tippalinssiin, mutta sainkuin sainkin pidettyä itteni koossa. Mä aloin toivomaan, että tän ficin edetessä Hizumi voisi parantua, sillä mulla alkoi jotenkin erityisesti käymään sääli, nimenomaan Hizumia kohtaan. Hizumi nousikin yhdeksi mun lempi hahmoksi tässä ficissä, musta se vaan on jotenkin sillain erilainen kun kaikki muut potilaat, mä tykkään! :)

Musta tuntuu, että puhuin viime kommentissanikin Aoista, mutta otan hänet siltikin esille :333 ! Aloin miettimään kenen ajatuksia nuo kursivoidut hommat on tuolla kappaleen keskellä, jossei ne kerran ole Aoin. Lukiessani tuota olin melko varma siitä, että se oli Aoi, mutta ei. Sait mut ihan hämilleni. Jostain kummasta päähäni pälkähti, että se olisi se papukaija, mutta eikai nyt sentään :'D Se elää siellä häkissään ja sillai, mut onhan kaikki potilaatkin vangittuna. Se on sitten varmaa joku niistä potilaista? :D eise kyllä Kai ole, eihän. Okei, nyt jätän arvailut sikseen :D

Lisään vielä, että Die sai mun selkäkarvatkin nousemaan pystyyn. Apuva, miten Tsukasa oikeest pystyy :333 Mutta tästä ficistä mä todellakin tykkään ! Sori tää lyhyt ja sekalainen kommentti, mutta nyt en näköjään saa oikeen mitään aikaseks. toivottavast saat tästä edes jotain irti.

~
>>Mä haluun voida sanoo, et mä oon eläny, tehny kerran kaiken, mitä oon pelänny !♣

Avatar
tiibii
Roudari
 
Viestit: 61
Liittynyt: To Heinä 09, 2009 5:01 pm
Paikkakunta: Rauma

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » La Loka 30, 2010 7:17 pm

Musta tuntuu, että mun pitäis lukea tää uusiks alusta asti uusimpaan lukuun. Muistin kuitenkin suurimman osan tapahtumista pienen ”wtf”-olon jälkeen ! Kuten sitä piti miettä, että miksi Shinya murjottaa (ok, kelasin kyl siinä kohdassa edelliseen lukuun). :_D

Musta tuntuu, että Tsukasakin sekoaa tuolla pikkuhiljaa, sillähän on jo ihan selvästi pakkomielle! Uteliaisuudellakin nyt rajansa, herranen aika sentään. Tsukasa saa tuolta joko oman huoneen tai sitten se lentää kuin leppäkeihäs ulos. Toivon jotenkin kierosti ensimmäistä vaihtoehtoa, jos se on kiinni jäämässä. 8D

Die... MÄ RAKASTAN SITÄ. XDD Mun kiero, hieman hullu puoleni on ihan in lööv, kun Die alkaa suunnitella Tsukasan niskan murtamista (vaikkei mulla siis mitää Tsukasaa vastaan ookaan -). Hizumi on raukka, josta pidän myös. :_D Olisi ollut mukaisaa sekin, jos herra olisi saanut raivarin siellä sateensuojassa. Ja sit jos Tora olisikin unohtanut lääkeruiskun... 8D Joo, sori ! Jotenkin mulle hahmottui niin selvästi mieleen kuva Hizumin isukista roikkumassa parvekkeen kaiteen yli reunaa vasten.

Zero oli miltei hypännyt ulos ikkunasta Satoshin saadessa jonkinlaisen raivokohtauksen epäluulojensa päästessä valloilleen.

… mua jotenkin hajotti tästä syntynyt mielikuva. XD Satoshi ryntää raivoten ja sylki roiskuen huoneeseen, Zero panikoi ja meinaa pompata ikkunasta mut sit joku hoitaja nappaa sitä nilkasta kii ja hinaa takaisin sisälle... <3 Kiitos tästä.

”Ne vanhat lehdet aulassa? Heitin ne pois aamulla, kunhan olin saanut taivuteltua johtajan antamaan minulle luvan uusien hankkimiseen. Häpeällistä, ainakin vuoden vanhoja...”

… Oikeasti, olisin niin mielelläni polkenut jalkaa tässä kohtaa. Mua jäi häiritsemään se, kuka Aoi on. Ehkä oot siitä mulle maininnut, mutta tiedät varmaan mun muistin. Tsukasahan voisi toki ottaa selvää siitä(kin), saako tuota lehden numeroa tilattua netin kautta. :_D Mutta sut tietäen se ei ole mahdollista ja pitkität sitäkin (tai sitten olet jo kirjoittanut siitä, enkä mä taaskaan muista...).

Muakin jäi häiritsemään se keittiö-kohtaus. Oliko siellä joku? Hoitaja? Huoneestaan karannut potilas? Kissa? Papukaija? Vai kyllästyikö joku muropaketti vaan olemaan pystyssä ja päätti kaatua? Mä voisin toki kysyä tätä sulta muutenkin, mutta luulen, ettet kerro. Enkä ole edes varma haluanko tulla spoilatuksi, kuten yhdessä vaiheessa taisin ilmoittaakin. XD

Nyt multa karkasi vaihteeksi ajatus, joten toivon, että saat tästä kommentista edes jotain irti. Jatkoa odottelen ja lupaan kommentoida sitäkin. o/
+ aloin miettiä, että saatan vinkua luvan tulostamiseen, kun tämä on valmis vaikka siihen mustetta meneekin. : D
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja Wexiina96 » Su Loka 31, 2010 6:43 pm

Miks mä teen tämän? Tiedän, että tää ficci oikeesti ansaitsee jokaisen lukijan kommentin, koska... niin vain on. Mutta en mä osaa kommentoida tälläsiin ficceihin. Ei niihin parhaisiin ficceihin vaan osaa! Kuitenkin nyt kun oon täällä valmiina nolaamaan itteni niin yritän kumminkin.

Eli muahan on aina kiinnostanut kaikki outo, kuten viittomakieli, merkit, fobiat ja maniat ja mielisairaudet, joten ei vois olla enemmän kiinnostavaa ficciä kuin tää. Ja kun vielä yhdistetään mielisairaudet Jrokkareihin, niin... Luoja, onko parempaa? Onpa hyvinkin! Nimittäin se, että juuri sä olet tän kirjoittanut. Oot varmasti kuullut tän tosi monta kertaa, mutta sun vertauskuvat on upeita, kuvailu kiinnostavaa ja elävää, teksti todentuntuista ja reaktioita herättävää.
Mä en yleensä lue ficcejä, missä ei oo parituksia, mutta mua ei silti oo juurikaan häirinnyt, ettei tässä oo. Tietysti kiljuin innosta, kun Tora heitti läppää siitä, että Shinya tykkäis Tsukasasta ja ennen kaikkea siinä kohtaa, kun Tsukasa lämmitti Hizumin käsiä. Se oli vain jotain liian suloista! Saat hyvin nopeasti vaihtamaan muntunteita tässä. Tuokin uusin osa meni ensin järjettömän innostuksen vallassa mun meinatessa kuolla onnesta, kun kuulin kaverilta, että tähän oli tullut jatkoa
---> sitten oli kauhee hihkumiskohtaus, kun Tora vihjaili jotain Shinyan tunteista Tsukasalla
---> sitten tuli jännitys ja innostus Dien tapaamisesta
---> sitten naurua tuosta Dien suunnitteluista (tosi hauskaa siis...)
---> sitten ei ollutkaan mitään kiinnostavampaa, kuin Karyu ja kauhee puheripuli itelleen, että mitä se Karyu siellä tekikään ja kaikki Karyuun liittyvä piti puhua höpöttää yksikseen
---> sitten tuli järjetön jännitys siitä hiippailusta
---> sitten kauheet fanityttökohtaukset Aoista ylipäätäänsäkin
---> sitten järjettömät awwittelu kohtaukset käsien lämmittämisestä
---> kauhee pirullinen virnistys koko pätkän ajan, kun Tsukasa kyseli yövalvontajärjestelmästä
---> sitten vaan kauhee o.o kohtaus ko tää loppu

Näytin itse asiassa kauan aikaa tuolta. En oikeastaan keskittynyt kauheasti tuohon kursiivikohtaan tuolla, ennen kuin lopussa, kun sanoit, että ne ei olleet Aoin ajatuksia. Sitten aloin miettiä, että hetkinen. Ne voisi periaatteessa olla Hizumin, koska hänestä oli tässä osassa juttua, mutta ne voisi periaatteessa olla myös Dien, koska hänhän oppii joka kerta, kun hänen murhayrityksensä estettiin niillä ruiskeilla. Sitten ne vois olla Maonkin, mutta toisaalta, en usko, että hän ajattelisi tuollaisia.
Tää on hankalaa... Sitten ne voisivat olla myös Tsukasan. Mulla on nimittäin omia pohdintojani siitä, miten tää vois loppua!! (<--- kaikkia kiinnostaa kuin säkillinen käpyjä)
Eli kun tuo Tsukasa on tuolla ja on ihan sairaalloisen kiinnostunut Aoista, mutta sille ei kerrota siitä mitään. Siispä se tulee vainoharhaiseksi ja pakkomielteiseksi. Se joutuu koko ajan antamaan pakkomielteilleen periksi ja sen mielentila järkkyy, kun sen pitää koko ajan olettaa, että joku tietää sen puuhailuista. Sillonhan se menee kokonaan sekasin, kun se luulee, että kaikki syyttää sitä jostain ja kaikki on vaan vihollisia sille ja kehenkään ei voi luottaa ja loppujen lopuksi Tsukasa joutuu ite tonne mielisairaalaan. Tadaa! xD
Joka tapauksessa en osaa varmasti sanoa yhtään mitään muuta kuin, että sä oot kyllä todella ilkeä, kun laitat tollasia. Lisäksi ko oon melko varma, että sä oot kuitenkin piilottanut tonne teksteihin jotain, mikä paljastaa jotain, mutta lukuhetkellä se tuntuu aina niin pieneltä ja merkityksettömältä, ettei sen oleta kuuluvan mihinkään, vaan olevan joku sivuhuomautus.
Epäreilua!

Yuusuke ei ymmärtänyt lainkaan, miksi Tsukasa oli niin kiinnostunut muunmuassa oikosuluista, muttei jaksanut alkaa ihmettelemäänkään.

Tuo kohta on ensinnäkin juuri sellanen, joka saa aikaan sellasen 'idiootti hahaha' tunteen, mutta eikös tuo alkaa ihmettelemäänkään oo väärin. Siis ko 'alkaa' sanan kanssa ei saa olla mään päätettä, vaan toi olis 'alkaa ihmetelläkään'. Eihän tuo iso juttu oo, enkä oo ees varmassa, että oonko oikeessa, mutta mulla on sellanen tunne, että tuo olis noin.
Miksköhän se on aina Yuusuke, jonka avulla Tsukasa suorittaa noita kieroja operaatioitaan? Yuusuke parka xD
Tulin tuossa ajatelleeksi, että Tsukasa on aivan tyhmä. Jos se on siellä ekaa kertaa yövuorossa ja näin, niin jos Kaoru päättääkin yhtäkkiä käydä tarkistamassa tilanteen ja löytää sieltä Yuusuken nukkumassa ja näkee Tsukasan joltain ruudulta, niin vähänkö se Tsukasa on kusessa. Siinäpä se sitten olis Tsukasan ura mielisairaiden parissa.
Toisaalta oon melko varma, ettei noin satu, sillä a) ficcihän loppuis kesken b) ei ficci vaan vois loppua niin xD
Mutta taas kun ajatellaan niin, että sä oot kuitenkin sä, joka tarkottaa sitä, että sulla on kuitenkin jokin juoni, jolla tonkin jutun vois hoitaa, niin... Mutta tuota tuota...

Lempihahmoni ovat varmaankin... Die, Hizumi, Mao ja Aoistaki tulee varmasti mun lempihamoja, jos se vaan kirjotetaan tietyn laiseen suhteeseen Tsukasan kanssa. En siis, harvinaista kyllä, tarkota mitään rakkaussuhdetta, vaan sellasta, että Tsukasa pakkomielteisesti kävis siellä ja Aoi avautuis vaa sille ja kertois menneisyydestään sille ja olis sellanen arvoituksellinen. Vähän kuin liehittelevä tappaja. Sellanen kuin... hämähäkki tjsp.! Et varmaan ymmärtäny ollenkaan, mitä tarkotin..? -.-'
Kuitenkin toivon jotenkin, että tuo Tsukasa olis erityinen noille potilaille tai jotain.

Ja se keittiökohtaus. Siellä vois olla Kaoru tai Die. Koska tuota... Die olis ihminen, jonka vois - ainaki mun mielestä - rasautella sormiaan. Toisaalta rasahdus on lopulta niin monimuotoinen ääni. Oksa rasahtaa rikki ja pensaassa voi rasahtaa, mutta myös sormia voi rasautella. Luulen kuitenkin, ettei niiden keittiössä oo puskaa tai oksia? Die vois olla niin ovela ja vahva, että pääsis ulos. Ja kun Shinya vielä erikseen snao, että 'tuskin sä oot mikään erityinen kohde' niin kuka tietää vaikka oliski. Jos Die näki siinä jonku, jota se suuresti vihas ja päätti, että nyt on lisaksille hyötyä ja hankkiutu lukosta eroon... hetkinen. Mulla on teoria! (<--- kiinnostaa taas xD)
Eli siis nuo kursiivit voi olla Dien ajatuksia, koska ne luulee, ettei sen tiiä eikä näe mitä siellä taphtuu ja että se ei oo kuullu tosta yövuoro jutusta. Sitten ne luulee, ettei se oo oppinu karkaamaan tuolta kattomalla muitten yrityksiä ja ne ennen kaikkea luulee, ettei se voi päästä pois!
Tuossa ei periaatteessa oo mitään erityistä logiikkaa, mutta jos oletettais, että Diella nyt olis joku napsahtanu ton Tsukasan suhteen ja kaunat menneisyydestä puskis päälle, nii uskon, että sillä olis varmin mahdollisuus päästä halutessaan karkuun sellistään (vai mikä se on).
Tietysti nuo mun mielestä sopis parhaiten Aoin repliikeiksi, mutta ei nii ei...

Lempikohtauksiani:
Ilmeisesti äkkirakastuminen Ayumuun oli saanut toisen näkemään orastavia romansseja joka puolella.

Sinänsä huvittavaa ajatella Tora kuvittelemassa orastavia romansseja kaikkialla XD
Kierroksen päätteeksi vieraat tekisivät sen, mitä olivat alunperin tulleetkin tekemään: tapaisivat Karyun.

Tuossa 'tapaisivat Karyun' kohdassa tuli kauhee energianpurkaus ja jännitys. Tavallaan olisin toivonut, että olisit kertonut tuosta kierroksestakin, mutta niinh... minkäs teet.
Harmittoman liikkumaton Aoi oli sillä hetkellä parempi kuin arvaamaton Aoi, jonka tekoja Tsukasa ei osaisi ennustaa ollenkaan.

Miks mulla tuli tuosta Aoista mieleen hamsteri? Harmittoman liikkumaton... Kuitenkin, yksi lempikohtauksiani.
Aggressiivisen Hizumin ja normaalin Hizumin seurana oli ollut vielä kylmä, täysin välinpitämätön persoona, joka ei olisi voinut vähempää välittää omasta tai muiden elämästä. Viimeiseksi mainittu oli siihen päivään mennessä ollut poissa jo vuoden, mutta psykologi ja psykiatri pelkäsivät Hizumin taantuvan takaisin trioksi, ellei häntä huomioitaisi riittävästi.

No, tuo oli varmaan se kaikista eniten mieleinen kohta. Tuo oli niin hyvä osoitus siitä, miten sä käsittelet tekstiä ja saat siihen toimivia vihahteita ja tavallaan huumorikkaita sävyjäkin. En osaa selittää. Silti, jos pitäis joitain lyhyitä kohtauksia luetuttaa jollekin osoittaakseni, kuinka hyvä oot, niin tuo kuuluis varmasti niihin n_n'
”Voin lämmittää käsiäsi.”
Ennen kuin Hizumi ehti vastata yhtään mitään, Tsukasa oli jo napannut toisen kädet kämmeniensä väliin ja keskeyttänyt potilaan uppoutumisen omiin maailmoihinsa. Muissa sfääreissä harhailun sijaan Hizumi tuijotti lievästi sanottuna hämmentyneenä Tsukasaa, ja Tora yritti pidätellä nauruaan.

Tai sitten se lemppari oli tuo. Onko söpömpää oikeasti? Ei! Jos tää olis jossain toisessa ficissä, niin tuo olis varmaan vaa ihan ohi vilahtava juttu ja sellanen joo, sulosta, mutta kun tässä ei ole juurikaan lainkaan mitään suhteita, eikä odota mitään tuonne päinkään sattuvan, niin jo tollanen ihan pikku juttu saa kauheat fanityttökiljumis reaktiot päälle.

Sitten tykkään tuosta, kuinka ripottelet noita tietoja tuonne, kuin koristekarkkeja kakkuun tavallaan. Koko ficci on hyvää kakkua (joo... xD), mutta nuo on erityisen ihania noi kohat, joissa nnat enemmän tietoa potilaista ja niiden taustoista. Jotenkin, kun keskityt vähän pidemmän aikaa johonkin tyyppiin, niin se on heti aivan ihmeellinen ja paras ja päivän tärkein asia, vaikka aiemmin ei olis kiinnostanu tippakaa. Nii, että näin.
Saanko esittää jonkun toivomuksen? (saan, mutta niin tässä ei kuitenkaan tietenkään tuu käymään xD) Olis ihanaa, jos se Tsukasa ja Aoi olis joskus siellä Aoin huoneessa. Kun tuossa prologissa luki, että 'Hänen kätensä eivät tienneet enää miten koskettaa, minä opetin häntä.' Niin olis ihanaa, jos ne istuit yhessä risti-istunassa siellä lattialla, olis täysikuu ja ne koskettelisivat toistensa kasvoja... Mieluummin ilman, että Aoi heti kuristais Tsukasaa, mutta kuitenkin. Pakkohan niinkin on joskus tapahtua!! Eikö ookki? (<--- epätoivoista) Ja sitten, kun tollasta salatapailua olis jonkin aikaa kestänyt niin olis mahtavaa, jos ne alkais huomailla ne muut hoitajat, että 'hei, nyt tuossa Aoissa on jotain uutta, että mitäs hittoa?'

Ja kun tosiaan hetki sitten luin uudelleen ton prologin, niin huomasin, että tuo kellari alko kiinnostaa mua myös ihan järjkyttävän paljon. Mitä siellä on? Kenet ne on sinne lukinnu? Ketkä ne on sinne lukinnu? Miks ihmeessä? Mitä ihmettä? Joo siis oon ihan pihalla. En sano, että sun on pakko jatkaa tätä, koska sun ei oo, enkä aio hakata sua, jos et jatka. MUTTA sen sanon, että oon itekki pian jossain kaltereiden takana, kun en saa ajatuksiani irti siitä, että mitä tässä tulee tapahtumaan ja mitä kaikkee mahtavaa ja siis. Janoan jatkoa yhtä paljon ko Mao seksiä ja Tsukasa tietoa Aoista!
Nyt mun pitää vaan toivoa, etten selvitä jostain (mistä ihmeestä muka...) että missä asut ja murtaudu sun kotiis jollain ettiin sun suunnitelmias tätä ficciä varten. Jossakihan niittenkin on pakko olla ylhäällä! Öh tota joo...

Nyt kun oon sitten itteni perin pohjaisesti nolannu, niin en voi muuta sanoa ko, että kiitos ja JATKOA! <33

(huono kommentti, anteeksi...)
Viimeksi muokannut Wexiina96 päivämäärä Pe Maalis 04, 2011 9:49 am, muokattu yhteensä 1 kerran
< 3

Avatar
Wexiina96
Teknikko
 
Viestit: 122
Liittynyt: To Kesä 11, 2009 8:04 am
Paikkakunta: Seoulu

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja Ujelo » Ma Marras 01, 2010 9:08 pm

Kiitos kaikille kommentoijille yhdessä ja erikseen! Luv ya.



shunshun

Ole hyvä.

Olen jotenkin huomannut tuon itsekin, että teen aikalailla tiedostamattani vuorotellen jännittävämpiä ja rauhallisempia osia. Kai se vain tuntuu hyvältä ajatukselta. :'D En kylläkään usko, että seuraavasta osasta tulee kovinkaan tyyni, kaikkea muuta.
Voisin melkein sanoa, että olet liian fiiliksissä tästä ficistä, mut en sano, koska minusta on varsin mukavaa, että ihmiset on ihan helisemässä.

Oon ehkä myös päässyt vauhtiin (no, köh) tässä kirjoittamisessa, kun asiat edistyy koko ajan enemmän! Ensi luvussakin tapahtuu paljon kaikenlaista, ja varmasti sellaistakin, mitä kukaan ei ole osannut odottaa.
Hyvä jos karmii!
On se ihme kun ihmisten ympäristökin alkaa reagoimaan tähän ficciin, eräs toinen on sanonut, että hänen tuolinsa miltei hajosi alta, kun hän luki tätä osaa. :---D

Ah, vitsit kun oon ihan kikseissä, kun ihmiset arvuuttelee kursiivin salaisuutta. Tykkään niin lukea muiden spekulointia MM:sta, koska voin sitten itsekseni pirullisesti hekotella kun tiedän paremmin. Tai enemmänkin olla vaikuttunut, koska tulee niin hyviä arveluja kaikilta! Mutta voin sanoa, että Hizumi se ei ole.

Mihinkäs koira karvoistaan pääsisi, ei Torakaan omistaan. Tsukasalle alkaa todellakin painaa päälle kaikki mitä ympärillä - tai omassa päässä - tapahtuu, saa nähdä koska tulee seinä - tai Kaoru - vastaan.
Se ovi aukeaa kyllä, nopeammin kuin arvaatkaan!
Aoi on varsin moniulotteinen persoona, se pitää paikkansa. Ei se ole missään nimessä läpeensä pahansa, mutta hyvin sekaisin kylläkin. Ja siitä voi löytyä vaikka millaisia puolia...



brainwash

olehyvähyvähyvähyvä! Mukava levittää iloa keskuuteenne!

Näissä kappaleissa mulla alkaa olemaan se aikalailla vakiopituus, 12 sivua, joka on keskimääräisesti varsin pitkä mitta... Siksi onkin harvinaisen ärsyttävää, jos ihmiset joskus valittavat, että esim. yhdeksän sivua on liian lyhyt. :'D
Ja olen kenties joskus aiemminkin selittänyt, mutta sanon taas, että onhan se mulle tärkeää, että ihmiset ymmärtävät nuo sairaudet. Ficistä voisi mennä paljon ohi, jos niitä ei hokaisi.
Die. ♥ En nyt tiedä, se tyyppi on kuitenkin oikeasti tässä ficissä yksi vaarallisimmasta, tappanut ihan oikeasti ihmisiä. Se pitää itsensä hyvässä kunnossa että vois yhtäkkiä---- tehdä jotain jännää. (Mut Tsukasalla ei ole sitä kohtaan minkäänlaisia perverssejä fantasioita, olen pahoillani jos tämä tieto tekee olosi pettyneeksi. :---D)

Äläkä mitään pyytele anteeksi, minusta erityisesti sellaiset kommentit ovat mukavia, joissa lukijat päästävät ajatuksenvirtansa ficin suhteen oikein valloilleen ja selittävät kaikenlaista.
Tsukasa ei kyllä oikeastaan _suostunut varsinaisesti lämmittämään Hizumin käsiä, se oli vain itsesuojeluvaisto, joka niin käski tehdä. Tai käski tehdä jotain, ainakin, ja jostain syystä käsien lämmittäminen sattui tulemaan ensimmäisenä mieleen.
Psykologia on harvinaisen vaativa ala, ja sitä pitää todellakin rakastaa, että sitä jaksaa opiskella, mutta onnea, jos sua inspiroi se niin paljon. :D

Teen ne lopetukset ihan piruuttani. ;) Koetan kirjoitella pian~



Barbiedoll

Yöllä tätä tietenkin on parasta lukea, pimeys kuuluu asiaan! (Hyvä kun itse uskallan kirjoittaa tätä pimeässä, eiku--)
Joskus on varsin hyvä käyttää aikaansa ajatuksiensa järjestelyyn.

Hyvä (...?) että sun ja Tsukasan ajatukset ja tuntemukset menee noin samaa reittiä, että kihelmöityttää ja tyrmätäänpä Yuusuke ja menoks. ::D Musta tuntuu, että Tsukasan keskittymiskyky on tällä hetkellä paljon enemmän Aoissa kuin potuissa, mutta eiköhän niidenkin priimaisuus vielä esiin tule...

Ehkä Shinyan söpöys tässä ficissä on mukavampaa, koska en mitenkään _yritä saada hänestä söpöä? Se tulee vain luonnostaan, se sellainen varovaisuus ja tietynlainen pehmeys, Shinyan olemukseen. Ja no muuten, köhköh.

Tilannekomiikka on parasta komiikkaa, usein juuri sellaisissa tilanteissa, missä ei tavallaan ole mitään hauskaa, mutta se vain tulee siihen jonkun yllättävän käänteen takia. Ja vähempikin hämmentäisi, Hizumi tuskin on tottunut siihen, että sitä kohtaan osoitetaan mitään kovinkaan lämmintä elettä. :D

Mäkin pidän sun kommentista oikein paljon!
(Sulla on muuten harvinaisen osuvia päätelmiä, osittain ainakin~)



tiibii

Tsukasalla ei todella enää ole ruuvit kovin suorassa, tai sitten se on vain hyvin pahasti obsessoitunut. :D Tai sekä että, todennäköisimmin. Mutta hoksottimet sillä tosiaan toimii vielä tehokkaasti, se keksii vaikka millaisia porsaanreikiä itselleen.

Aina hienoa piristää ihmisiä~

Ah, jo toinen tällä kertaa kuka koettaa sovittaa Shinyaa ja Tsukasaa yhteen! No, koskaan ei voi tietää, voi vaikka mitä tapahtua! Jos heittäytyisin oikein hurjaksi, voisin saada vaikka millaisia parituskohtauksia aikaan, mutta en halua ihan hervottomaksi ruveta sentään. :---D

Kommenttien kirjottaminen osaa olla yllättävän vaikeeta, mutta sitkeys palkitaan, sen saa huomata itse kukin. (Opiskelu tulee itse kullekin myös paljon tielle...)

Hizumilla on aika rankka tarina, totta turiset. Ihan herkistyn, jos eli kun säkin herkistyit. Mä hlökoht alitajuntaisesti jonkun persoonani kanssa toivon kaikkien näiden tyyppien parantumista, vaikka toki tiedänkin, ettei se oikein noin vain tapahdu. Sitä vaan alkaa itse kiintyä niin näihin kaikkiin ja tulee aina joskus hirveä halu päästää ne vähän helpommalla.
Hizumi on kenties yksi munkin mielestä mielenkiintoisimmista!

... XD Ei, papukaijan ajatuksia ne eivät missään nimessä ole. Joksikin potilastapaukseksi noiden kursiivien takaa löytyvää henkilöä voisi kyllä sanoa, niin.

Sain kommentistasi ihan hyvinkin irti, älä huoli. Hienoa vain, kun sait kuitenkin kommentin aikaiseksi, vaikka vaikeuksia olikin.



Kaerimichi

Kertaus on opintojen äiti! (Olen mäkin tätä melkoisen monta kertaa uudestaan ja uudestaan kertaillut. Harmittaa oikeestaan, että lukijoidenkin pitää tehdä niin. Vähän noloa. 8'D)
Tsukasa helisee, aivan. Se ei oikein osaa lopettaa, vaikka pitäisi. Lievästi sanottuna. Mutta ei se sieltä omaa huonetta saa, sen voin vannoa.

MIKSI SÄKIN RAKASTAT PSYKOPAATTI-DIETA? :____D Ootte te kaikki murhanhimoisia. Hizumi ei oikeesti oo raukka sekään, se vaan viattomasti hämmentyi. :<< Ei saa raukaksi sitä sanoa ei. Mutta worst case scenarioita saa aina maalailla kaikessa rauhassa.

Toi ZeroSatoshi-mielikuva oli aika .... läppä. :-----D

Tsukasakin halusi niin polkea jalkaa. Ja ei, en mä oo tainnut sulle siitä mainita, muistaakseni. Eikä se oikein voi salaisesti ruveta tilaileen mitään lehtiä, niin hyvä se ei ole. Tietenkin mä pitkitän kaikkea, että pysyy jännitys yllä!
Keittiökohtauksesta en sano mitään, tunnet mut aika hyvin!

Saan mä kommentista vaikka mitä irti, ja ainahan sä voit heittää mulle ajatuksia mesessä vaikka, jos siltä tuntuu. Ja vingu(it) pois!



Wexiina96

...Olisit nähnyt mun ilmeen, kun näin sun kommentin. Aikamoinen saavutus! (Niin siis yleensä olenkin oikea kivikasvo, lol, eli en.) Että älä kehtaa sanoa kommenttiasi huonoksi!

Oon samaa mieltä, tämä ficci ansaitsee jokaisen lukijan kommentin, eiku--- Mulle riittäis vallan hyvin se, jos ihmisen heittäis mulle yksäriä ja olis silleen, että "Hei, luin Malade Mentalen uusimman osan, tykkäsin. ^^". Mutta on paljon muitakin ficcejä, jotka ansaitsisivat paljon enemmän kommentteja, mutta enpä nyt ala avautumaan. :D Olen erittäin kiitollinen jokaisesta kommentista, jonka saan.

Huu, nyt meinasi iskeä sanattomuus, kiitos paljon! Eikä tämäkään toki parituksettomaksi fanficiksi jää, siinä vain vähän kestää, että asiat kehittyvät. Aa kolmas joka innostuu Shinyasta ja Tsukasasta! Enkä todella ajatellut, että niin monet huomioisivat tuota Tsukasan elettä Hizumia kohtaan, mutta olin sitten jännästi väärässä. Ei haittaa kylläkään yhtään.
Ja oo kursiivipohdiskeluakin. Mua ainakin kiinnostaa mietinnät myös siitä, miten tämä voisi loppua. 8)) ...Vaikka ne oliskin aika eeppisiä. Mutta ilkeys on iloni ja cliffhangerit intohimoni, olen varmasti sanonut noin ennenkin. :----D Vihjailevat sivuhuomautukset tulevat kyllä hyvin luonnostaan ja melkein mun itsenikin huomaamatta.
On se ehkä vähän epäreilua. :(

Yuusuke ei ymmärtänyt lainkaan, miksi Tsukasa oli niin kiinnostunut muunmuassa oikosuluista, muttei jaksanut alkaa ihmettelemäänkään.

Tuo kohta on ensinnäkin juuri sellanen, joka saa aikaan sellasen 'idiootti hahaha' tunteen, mutta eikös tuo alkaa ihmettelemäänkään oo väärin. Siis ko 'alkaa' sanan kanssa ei saa olla mään päätettä, vaan toi olis 'alkaa ihmetelläkään'. Eihän tuo iso juttu oo, enkä oo ees varmassa, että oonko oikeessa, mutta mulla on sellanen tunne, että tuo olis noin.

Hopsii, oot oikeessa. Tämä taitaa olla joku murreasia, olen joskus vähän liiankin innokas käyttämään oman länsimurteen pohjaisia sanoja. Korjaan heti kun aikaan saan!
Yuusuke on sellanen kumma kohde, en tiedä. Ja pakkomielteet usein saa ihmiset tekemään aivan liian typeriä asioita. Mutta ei kai Tsukasa ihan vielä joudu mihinkään kamalaan kuseen. Toki mulla aina on vaikka millaisia juonia.
Ymmärsin kyllä hämähäkkiasiankin. :D Eiköhän Tsukasasta ainakin jollekin tai useammallekin potilaalle merkityksellinen tule.

Aaa en tiedä mitä sanoisin tähän spekulointiin! Sitä oli hieno lukea, mutta en halua itse spoilata, joten huhhuh. Mutta kursiivit eivät olleet Dien.

Täytyy myöntää, etten tullut edes ajatelleeksi kirjoittaa enempää noista Karyun vierailijoista, olin niin ajatuksissani muualla. ...Hamsteri?
Tietojen ripottelu on sekin iloni, ne tulevat yleensä hyvin luonnostaan mukaan samalla kuin kirjoitan.
Toivomuksia saa aina esittää, ja tuo on aika herkkä toive, pitää myöntää. Pitää pistää muistiin!

Kellari, oh, kellari. Kyllä sieltä jotakin salaisuuksia löytyy, ja sä oot pitkästä aikaa lukija, joka huomioi tuolta prologista jotain, ja se on musta erikoisen hienoa!
Suunnitelmat on hyvin turvassa kuule, turha yrittää. XD Mutta ethän sä itseäsi nolannut, et. OLE HYVÄ, jatkan kunhan vain siihen pystyn!
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

    2 tykkää.
Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja Mizuumi » Su Joulu 19, 2010 10:10 am

Ilmoittaudun uudeksi lukijaksi, joka eilen tuossa lukaisi koko tähän mennessä ilmestyneen pätkän. Pakko sanoa, että tämä on aivan mahtava tarina ja oikeasti (ihan aikuisten oikeasti) yksi parhaimmista, joita olen lukenut. Ja nyt minun on pakko pahoitella, että en yhtään osaa sanoa tai arvoida, millainen kommentistani tulee. Nimittäin 1. Olen juuri herännyt 2. Äityli ihanainen saattaa milloin vain hypätä tuosta ovesta sisään ja kieltää oloni tietokoneella (olen kuulemma liikaa tietokoneella).

Prologi on oikein hyvin osattu kirjoittaa. Ensimmäisenä vain sen luettua mietin, että eihän missään ollut päätä eikä häntää. Osa pätkistä oli yhteenkuuluvia, mutta osa taas jostakin syystä ei. Silti se osasi kiinniittää huomioni vallan mainiosti. Heti jo ensimmäistä lukua lukiessa prologi alkoi avautua. Siinä olikin ollut lauseita hieman sieltä täältä lukuja. Se kertoi erilaisella tavalla tulevasta kuin suurin osa prologeista. Kiehtovaa.

Henkilöt ovat varsin hyvin ja mielenkiintoisesti valittu. Pakko myöntää, että olin aluksi aivan varma, että Kyolla olisi ollut tuo raapimisen pakkomielle (menikö oikein?). Kaikki potilaat sekä ensimmäisessä kerroksessa että toisessa kerroksessa ovat hyvin mielenkiintoisia. Kai syömishäiriöineen ja epilepsioineen, Ryo vapauskammoineen, Zero sosiaalisesti eristäytyneenä sekä Toshiya + Satoshi.... Kaikki mielenkiintoisia. Kai ja Zero kuitenkin keräävät jostakin syystä ne suurimmat säälipisteet toisesta kerroksesta ja heistäkin ensimmäiselle sijalle nousee Zero. On kuitenkin hyvä kuulla, että Zero on alkanut enemmän käymään oleskelutilassa; ihmisten ilmoilla. Kunniamaininnan vielä toisesta kerroksesta ansaitsee Satoshi! Tuo harhaluuloineen on vain jotenkin ihmeellisesti niin suloinen, mutta samalla niin pelottava hahmo. Mutta ketkä kaksi piti pitää erossa toisistaan? En vielä sitä ole jaksanut mennä tarkistelemaan, sillä siitä lukiessani en vielä tajunnut toisen kirjaimen olevan henkilön nimen ensimmäinen kirjain. Jaksaisinkohan nyt tarkistaa? -----Zero ja Mao? Mao ja Zero? Aah. Johtuisikohan mahdollisesti huonosta yhdistelmästä. Toinen on sosiaalisesti eristäytynyt, kun pelkää sosiaalisia tilanteita ja toinen taas käy seksuaalisesti ylikierroksilla. Ei kovin hyvä yhtälö. Mutta missä vaiheessa ja miten he ovat päässeet kohtaamaan?

Ensimmäisen kerroksen henkilöt ovat aivan mahtavan mielenkiintoisia, vaikka jostakin syystä sieltä seasta löytyy pari hyvin ärsyttävääkin minun mieleeni. Hyvänä esimerkkinä toimii Mao. Hänen nuoleskelun pakkomielle on jotenkin...ällöttävää. Toistelun pakkomielle on jotenkin karmivaa (mutta hyvällä tavalla). Yliseksuaalinen taas jotenkin karmivan ällöttävää, jos se osuu omalle kohdalle.
Seuraavaksi ärsyttäväksi leimautuu Hitler lintu. Jos vaikka Hizumi joskus toisen puolensa tullessa esiin pääsisi jotenkin keplottelemaan itsensä ulos ensimmäiseltä osastolta ja Hitler yrittäisi jotenkin velvollisuuden tuntiessaan estellä tuota juoksemasta ulos. Siitä hyvästä Hizumi voisi oikein kiltisti vääntää linnulta niskat nurin. Tai miksi Hizumin tilalla karkuteillä ei voisi olla Die? Pakko sanoa, että Die on kyllä aivan mahtava hahmo. Tuo jotenkin osaa olla niin huvittava ja ihana analysoidessaan ääneen ja tietäessään, että niin ei saa tehdä. Die on siinä samalla jotenkin niin kohteliaskin sanojensa kanssa, vaikka nirhaamista suunnitteleekin siinä samalla. Ihana. Ehdottomasti yksi lemppareistani ensimmäisessä kerroksessa Hizumin ja Aoin kanssa. Hizumi ulkona kävelyllä oli mukavaa luettavaa ja Tsukasan keksintö vetää tuon huomio muualle on hieno. Hassu/huvittava ja samalla jotenkin suloinen. Voin niin kuvitella tuon tilanteen ja varsinkin Hizumin hämmentyneen katseen ja Toran naureskelut toisten selän takana.

Siitä pääseekin Toraan. Aivan mahtava hahmo. Osaa olla aivan jumalattoman ärsyttävä sekä aivan mielettömän huvittava. Hänen huumori jotenkin puree minuun aivan mahdottoman hyvin, mutta silti jotenkin tuon suuttuminen Tsukasan uteluista sai rypyt otsalle. Ja muutenkin Tora osaa olla ärsyttävä :D

Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Aoi. Kirtoitettuna 19 kertaa henkilön nimi, joka asuustaa huoneessa 19. En ihan ensimmäisenä uskonut hänen piilevän siinä huoneessa, vaikka kyllä se ajatus pikaisesti kävikin mielessäni. Silti Aoi jotenkin sopii sinne. Ja tuosta tietäminen lisää kursiivilla kirjoitettujen tekstien kautta on jotenkin... ei yhtään helpottavaa. Se lisää mielenkiintoa häntä kohtaan ja kyllä minuakin Tsukasan paikalla kismittäisi (ja tekee niin jo nyt) jos hemmetin siivoojat olisivat heittäneet lehdet pois, joissa olisi ollut tietoa tuosta salaperäisestä henkilöstä tämän menneisyydessä. Aoia kohtaan jaksan kehitellä mielessäni ties kuinka paljon kaikenlaisia teorioita ja johtopäätöksiä. Todellakin. Tsukasahan on nyt menossa tuon huoneen sisälle ihan? Miksi muuten tuon huoneen näyttö olisi mustana? Jännittää jo etukäteen, mitä tulee siellä käymää. Ei ehkä kuitenkaan kovin radikaalia, että vierailut siellä voivat jatkua aina välillä. Eikös niin? Tsukasa ja Aoi. Ei paha pari, sillä joku parihan tässä tulee olemaan? Ei ainakaan Tsukasa ja Mao! XD Siitä voin antaa vaikka pääni pantille! En nyt kuitenkaan viitsi aloittaa ikuista analysointiani Aoista ja Tsukasasta, mutta kellarikin on mielenkiintoinen.

Yuusuke haki kellarista, kellarista viiniä. Tsukasa. Aivot?
Aah. Pakko mennä syömään. Äityli ihanainen >_<
Anteeksi, että kommentti jäi tällä tavalla kesken :(

- Mizuumi
真直ぐ愛を 見つめたかった
夢も未来もいらないから

Avatar
Mizuumi
Teknikko
 
Viestit: 247
Liittynyt: Pe Touko 22, 2009 5:45 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja Haylee » Ke Joulu 22, 2010 12:29 pm

Olipa hienoa palata tämän ficin lukemiseen pitkästä aikaa. Hieman täytyi kertailla vanhoja osia, jotta muistaisi aiemmista tapahtumista enemmän, mutta sainpahan siinä samalla taas huomata, miten tuo juoni vetäisee mukaansa joka kerta mielettömän nopeasti. Kyllä tässä oli ehtinyt jo tulla ikävä Tsukasaa, Toraa ja Mer Morten asukkeja. 8D

Nauran edelleen Toralle ja sen rakastumiselle Ayumuun. (Ja ylipäätään sille, miten Ayumulla näyttää olevan hillitöntä auktoriteettia työntekijöiden keskuudessa, kun saa Kaorunkin hiljaiseksi yhdellä osuvalla lausahduksella.) Tora raukka taitaa tosissaan onnettomassa tilanteessaan nähdä romansseja joka puolella, mutta väkisinkin sitä alkaa epäillä, olisiko sen sanoissa sittenkin jotain pientä perää... Tsukasaan ihastunut Shinya on kyllä yksi suloisimmista mielikuvista ikinä.

Die! Olin jostain syystä yhtäkkiä kovin innoissani, kun se mainittiin luvussa ensimmäistä kertaa! Aika hemmetin pelottava se kyllä on, mahtaa olla kammottavaa vaan yrittää seistä tyynenä paikoillaan, kun toinen pohtii kaulan katkaisemista ja muuta yhtä viehättävää... Hatunnosto Tsukasalle hyvistä hermoista, itse olisin varmasti tuossa vaiheessa juossut karkuun ja lujaa.
Onhan Die toki myös kiehtova, ja jollain tapaa aika ihana ollessaan niin välinpitämätön ja röyhkeä ja vallantunnetta rakastava... Mutta silti. Ne puheet. Hrr.
Antisosiaalista persoonallisuushäiriötä sairastavat ihmiset tunnettiin kansanomaisemmin nimityksellä psykopaatit. Heidät stereotypioitiin väkivaltaisiksi, verenhimoisiksi sarjamurhaajiksi, jotka eivät kaihtaneet keinoja, saati sitten tunteneet minkäänlaisia omantunnon pistoksia.
Toran sanojen mukaan Die ei ollut ”ihan niin paha”.

"Ei ihan niin paha", niinpä niin. Itselleni ei ainakaan tuosta lauseesta kyllä tullut yhtään rauhoittuneempi olo. Tora kyllä osaa.

Ja Tsukasa sitten teetti ne avainkopiot, voi ei. Jännitys nousi huippulukemiin tuossa, kun se sitten livahti luvatta suljetulle osastolle. Kuvailu siinä kohdassa oli muuten loistavaa, se todellakin sai sydämen hakkaamaan ylikierroksilla ja niskavillat nousemaan pystyyn luomalla sitä jännittävää ja uhkaavaa tunnelmaa, joka öisessä mielisairaalassa vallitsee... Se yhdistettynä Tsukasan kiinnijäämisen pelkoon on kyllä aikamoinen adrenaliinipiikki lukijalle!
Tsukasa tunsi lievän paniikin hiipivän pitkin ihoaan, kun osaston ovi kilahti lukkoon hänen takanaan. Ihokarvat nousivat pystyyn silkasta inhosta koko paikan yöllistä unta kohtaan. Hänestä tuntui ensimmäistä kertaa ensimmäisen päivänsä jälkeen siltä, että koko Mer Morte vain uinui odottaen seuraavaa mahdollisuuttaan herätä henkiin.

Tästä kohdasta pidin erityisesti; se oli juuri sellainen karmivan uhkaava (ja ihoa pitkin hiipivä paniikki on aivan mahtava tunnekuvaus, niin elävä!) ja palautti mieleen ficin alkupuolen pelottavan tunnelman, jolloin tuo mielisairaala ei ollut läheskään yhtä tuttu ja tuntui vielä moninkertaisesti uhkaavammalta... Huh.

Ja sitten tietenkin Aoi. Taas vaihteeksi sain niin eläviä mielikuvia siitä istumassa tuolillaan siinä epämukavassa, liikkumattomassa asennossa, katse kohdistettuna ei-mihinkään... Taas täytyy ylistää hieman Tsukasan hermoja, minusta ainakin oli piinaavaa lukea tuota kohtaa ja pelätä sitä hetkeä, kun Aoi sattuisi huomaamaan tirkistelijän ja katsomaan suoraan Tsukasaan. Ja tuskin yllättää, että vaikka odotinkin sitä, sydän hyppäsi silti kurkkuun sen hetken tullessa. X) Taas kohta, jossa olisin juossut karkuun henkeni edestä, jos olisin itse ollut siellä... minkä onneksi Tsukasakin teki. (Ristiriitaista tässä on se, että vaikka olen erittäin huojentunut siitä, että Tsukasa selvisi hengissä ulos tuolta, olisin ehkä siltikin halunnut tietää, mitä Aoi olisi tehnyt, jos se olisi vaan jäänyt paikoilleen... Mutta ehkäpä on ihan hyvä, ettei Tsukasa jäänyt kokeilemaan onneaan.)

Aoi piinaa minua. Haluan tietää siitä vaikka mitä - se on ollut kuuluisa! MITÄ! - ja silti minkäänlaisen tiedon saaminen sen menneisyydestä pelottaa aika kamalasti. Mutta uteliaisuus voittaa kyllä sata-nolla!

Niin, ja sekin mietityttää, kenen ajatuksia nuo kursivoidut kohdat sitten olivat. Ensiksi veikkasin Hizumia tuon aiemman tekstin perusteella, mutta no... sehän voi periaatteessa olla kuka tahansa. Ehkäpä se selviää myöhemmin?

Ja no, pitihän se arvata, että Tsukasa ei malta jättää yöseikkailujaan sikseen. Sen keinot livahtaa suljetulle osastolla käyvät kyllä vaan koko ajan kierommiksi. Yuusuke raukka!
Keittiökohtaus tuossa lopussa oli mielettömän pelottava! Siinä oli kyllä kauhua parhaimmillaan: ei tarvinnut tapahtua paljon mitään, vaan pelkät pienet yksityiskohdat ja tunnelma säikäyttivät. En tiedä oliko se pelkkää Tsukasan vainoharhaisuutta, vai saattoiko siellä tosiaan olla joku vaanimassa... Ainakin sellainen olo tuosta todellakin tuli. Ehkä tuon rasahduksenkin voisi vielä laittaa jonkin harmittoman piikkiin, mutta ympäristö kun on mitä on... voin kuvitella, että tuon lukemisen jälkeen tulee olemaan aika pelottavaa kuljeskella yksinään keittiössä illalla. XD

Viimeisen kappaleen kuvailu oli hienoa. Kylmältä tuoksuva ilma ja hengästynyt ajatuskupla... mahtavaa. Olisin rakastanut koko pientä pätkää ihan vain sen kauniin kielen takia, mutta kun tilannekin oli vielä niin jännittävä, pidin siitä vielä tuplasti enemmän. Taas kerran piinaava kohta lopettaa luku, mutta no, täytyyhän jännitystä pitää yllä!

Olen kyllä iloinen päästyäni taas lukemaan tätä. Kiitos tästä luvusta ja hyvää joulua~

(Niin muuten, luin myös 20. päivän joulukalenteriluukkusi, mutta koska aivot eivät kyenneet tuottamaan siihen kovinkaan lahjakasta kommenttia, sanon nyt tässä samalla, että rakastuin siihen~ Diesta oli ihana lukea sen synttäreiden kunniaksi (ja muutenkin, koska... no, Die<3), ja sen ficin tunnelma oli mielettömän kaunis. Rakastan tuollaisia keskiaikaisia kuvauksia, ja sain siitä tekstistä niin eläviä mielikuvia, ettei toista. Kiitos siis siitäkin tässä samalla! 8D)
And what if I'm a weeping willow
Laughing tears upon my pillow
What if I'm a socialite who wants to be alone
.
What if I don't know who I am

Avatar
Haylee
Bändäri
 
Viestit: 49
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:30 pm

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 7/?, 27.10.]

ViestiKirjoittaja Ujelo » Ti Maalis 22, 2011 6:58 pm

Mizuumi

Oho, uusi lukija! Hämmentävää - ja hienoa - saada sellaisia vieläkin, kun tämä ficci on jo pidemmän ajan pyörinyt... Nousee vain etusivulle huomioitavaksi ehkä liian harvoin, kun suhteellisen harvoin tulee uusia osiakaan. Köh.

Prologi on kieltämättä tuollainen sekasikiö, jonka tarkoitus oli tosiaan antaa hämärä kokonaiskuva siitä, mitä tulevaisuudessa saattaa tulla vastaan. Ihan hyvä, että se alkoi avautua jatkaessa lukemista, muuten olisi kokenut oloni jokseenkin epäonnistuneeksi. :---D

Kai ja Zero taitaa olla ne suosituimmat säälipisteimurit, onhan ne tollasia herkkiksiä. Niissä kummassakaan kun ei ole mitään pahaa, ne on vaan omien pelkojensa ja ongelmiensa murjomia. Mao ja Zero oli tosiaan ne kaksi, jotka kannattaa pitää kaukana toisistaan, juurikin tuon seksuaalisuusasian erottamina. Mao olis samantien kiinni Zerossa ja Zero sitten... no, sehän me tiedetäänkin, mitä mieltä se on sellaisesta. Veikkaisin, että nämä kaksi on päässeet kohtaamaan silloin, kun Mao tuotiin Mer Morteen. Se laskettiin vielä silloin helpommaksi tapaukseksi ja sijoitettiin kakkoskerrokseen, mutta erinäisten tapahtumien jälkeen sen vaivat nousikin potenssiin kymmenen ja... niin. En aio kertoilla liikaa, jos vaikka keksin selittää tästä jossain välissä laveammin itse ficciin. Mao ja Zero kun on juuri sellaisia hahmoja, johon haluaisin pureutua lisää. Ei toki ainoita, mut yksiä niistä. Ja pakko tarkentaa, et Maollahan ei ole pakkomiellettä toisteluun, koska se ei itse halua tehdä niin eikä voi sille mitään - toistelu johtuu Touretten syndroomasta. :D Muita tapojaan/pakkomielteitään Mao pitää ihan hauskoina. (... joo.)
Adolfia ei tapa kukaan, mää rakastan sitä. :< Se vois kyllä päästä nokkimaan joitakuita enemmänkin, eiku. Jotenkin en vaan pääse eroon siitä tavasta, että miten vakavia sairauksia Mer Morten potilailla sitten onkin, niiden tavoista löytyy miltei poikkeuksetta jotain huvittavaakin. Tai sitten se riippuu ihan lukijankin suhtautumistavasta. Itse vaan oon henk.koht. sitä mieltä, että elämä on aina vähän koomista. Hizumi ja Die on kyllä mullekin kovin ihanaisia (no jos totta puhutaan, mihin hahmoon EN olis kiintynyt), mut Diessa en kyllä kauheasti näe ihania tai koomisia puolia. :'D
Torakin on kovin lähellä sydäntä monilla. Oon jotenkin huomannut, että lähes poikkeuksetta mun pidemmissä ficeissä joku hahmo on tollainen... raivostuttavan ihana.

Aoita koskevat teoriat on mun elämäni suola. :D Ficcauselämäni ainakin, koska mikään ei ole tän ficin kohdalla nautittavampaa kuin kehitellä juonikuvioiden kierouksia. Ja kyllä, Tsukasa on menossa Aoin huoneeseen. Kyllä, tässä tulee olemaan paritus, tai useampiakin - toiset enemmissä ja toiset pienemmissä määrin - mutta en ole itsekään niistä ihan sataprosenttisen varma... Ikuisen analysoinnin saa aina aloittaa, jos ei muuten niin vaikka yksärissä minulle!

Ei Tsukasa jaksa liikoja ajatella sillon, kun se saa viiniä. :D

Mua ei haittaa, vaikka kommenttis ehkä jäikin kesken, se oli oikein hyvä tällaisenaan! Kiitän kovin ja toivon, että jatko täyttää toiveesi~


Haylee

Se on ilo kuulla, että jaksat kerta toisensa jälkeen palata tähän ficciin ja vieläpä kerrata menneitä osia. En voi sanoin kuvailla, miten paljon minua(kin) välillä vaivaa se, miten pitkin aikavälein osat tulevat. Olen pahoillani, että lievitän ikävääsi liian harvoin, sanotaan näinkin.

Toran rakastuminen on kyllä jotain... jotain erittäin hämmentävää. Voisin joskus yksinäisessä hiprakassa kirjottaa spinoffin Torasta ja Ayumusta. :----D Ja tuo Kaorun hiljeneminen saattoi johtua siitä, että Ayumun heiton kautta se tajusi, miten naurettavaa on kinastella sellaisesta asiasta, kun se ei hyödyttänyt ketään.
Tsukasaan ihastunut Shinya on kyllä tavallaan aika herkkä ajatus. ;)

Arvelen vahvasti, ettei Tsukasaa olis päästetty Mer Morteen, ellei sen hermojen kestävyyttä olis arvioitu perinpohjin. Juuri tollaset Dien kaltaiset tapaukset, eihän niiden pariin voi ketään mammanpoikaa päästääkään, kuten tiedämme.
On kyllä ollut aika rankkaa yrittää saada nuo Tsukasan hiippailukohtaukset ja muut tarpeeksi vaikuttaviksi, ja aina yhtä helpottavaa saada kuulla, että on onnistunut. Vaatii kyllä lukijaltakin eläytymistä, varsinkin jos ei ole koskaan käynyt karmivassa mielisairaalassa, mikä kuitenkin - toivottavasti - on suurimmalle osalle vierasta. Munkin pitää niin takertua juuri siihen karmivaan ensivaikutelmatunnelmaan ja pysytellä siinä, pitää melkein itsenikin pelokkaana, mikä ei kyllä tee kauheen hyvää omalle päälle. :'D

Hoho, oon niin iloinen Aoinkin jäätävyydestä. Ei se kai olisi niin mielenkiintoinen, ellei se oikeasti olisi... no, jäätävä. Tsukasan uteliaisuus varmaan saa ihmisten kuriositeetin Aoita kohtaan muutenkin nouseen, mut pitää siinä sitten oikeastikin olla jotain kiinnostavaa. Sen kuuluu olla piinaava, olkaamme mukana Tsukasan pakkomielteessä iloisesti. Iloisesti olemme obsessoituneita Aoin mysteeriin. Mutta ensi osassa Aoista tulee reippaasti lisää, sen lupaan! Ja vähän kaikesta muustakin. 8D Päästään ehkä vähän seksuaalisemmalle vaihteelle.

Kursiivit... No, voin sanoa, etten suoraan sano, keneltä ne ovat, mutta jotkin niistä voi tulevien osien kautta päätellä!

Yuusukea tosiaan käy sääliksi, eikä sen oleminen kyllä helpota ensi osassakaan. Tai riippuu vähän miltä kantilta katsoo.
Keittiöthän on oikein leppoisia paikkoja. Ei kukaan sinne nyt piiloutua voi. Vähän vain kutittelen ihmisten vainoharhaisuutta. Ja pidän jännitystä yllä, tottakai.

En kehtaa enää näin maaliskuun loppupuolella sanoa jouluista yhtään mitään, mutta kiitos kommentista kuitenkin suuresti!

(Olin jo joulukuussa ja edelleen positiivisesti yllättynyt, että päätit kommentoida tätä kautta tuota joulukalenterificciä. Die. <3 Tarvitseeko muuta sanoa? Väitän vahvasti, että historianopiskeluni sai tuosta sellaisen kuin mitä se nyt oli. :D Ja kiitos tästäkin kommentoinnista tässä.)
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

    2 tykkää.
Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 8/14?, 26.3.]

ViestiKirjoittaja Ujelo » La Maalis 26, 2011 10:05 pm

A/N: Meillä on täällä hyvät pippalot/kekkerit/kemut/kutsut/bileet/juhlat/mitkä lie ja minä hyväntuulisena teille tarjoan uuden osan Malade Mentalea! Tämänkin on mukavasti meille betaillut Orkrist, iso käsi hänelle.

Nauttikaa ja kommentoikaa ja tykkäilkää, olkaa niin hyvät. Saatte ikuisen kiitollisuuteni, niin uudet kuin vanhatkin lukijat. (Otan enemmän kuin mielelläni vastaan myös kaikenlaisia spekulointeja tulevista tapahtumista.) Huomatkaa myös, että osaan jo asettaa epäilyn siitä, koska tämä ficci loppuu! Saatamme siis olla puolenvälin paremmalla puolella, mutta aivan varma en voi olla, siksi tuo kysymysmerkki. :D

But here you go~







~*~





8. luku





Tsukasan rintakehä oli haljeta.
Hän tiesi, ettei Aoi ollut helppo potilas. Hän tiesi, että mies oli ailahteleva ja arvaamaton, vaarallinenkin.
Huoneen seisova ilma löi häntä kasvoille, tukki hänen sieraimensa. Tsukasa pidätti yskähdyksen.
Pöly, desinfiointiaine, ei-mikään. Haju oli persoonaton, ja ehkä juuri siksi niin epämiellyttävä. Muiden huoneiden tuoksuissa oli asujansa kuva. Kayan kynsilakka ja puuteri, Maon liiankin miehekäs hajuvesi, Kain suitsukkeet (hän puhui niistä loppuunpalamisen vertauskuvana), Dien monesti käytetyt urheiluvaatteet...
Vaikka Tsukasan kehoa miten väänsi ja pakotti, hän pystyi astumaan nopeasti kynnyksen yli ja sulkemaan oven takanaan, pujottamaan avaimet taskuunsa. Hänen nielaisunsa peitti lukon kilahduksen alleen hänen korvissaan.
Tsukasa olisi todella nauttinut kirkkaasta, lämpimästä valosta. Mielisairaalan pihan kelmeät valot tarjosivat huoneelle hämärän vaihtoehdon, mutta ne olivat silti melko kaukana päätyhuoneen ikkunoista.
Aoi istui sängyllä ja tuijotti häntä. Laihojen kasvojen ilme oli miltei tyhjä. Heistä kummastakin oli luettavissa hämmennys: ”olenko minä todella tässä” ja ”onko hän todella siinä”.
Tsukasan ihon alla kulki pyörryttävä humahdus, kun Aoi liikahti. Potilas kuitenkin vain paransi asentoaan ja käänsi kasvonsa muualle.
Oliko Aoi päättänyt hänen olevan vain kuvitelmaa? Ilmeisesti toinen ei ainakaan kokenut oloaan uhatuksi, joten Tsukasa uskalsi liikkua. Hän siirsi lattiaan liimatulta tuntuvia jalkojaan eteenpäin mahdollisimman äänettömästi.
Jos hänen ruumiintoimintonsa eivät pian rauhoittuisi, hän laskisi alleen, kun Aoi seuraavan kerran edes hengittäisi syvään.

Hän on niitä samoja.
Ei tee yhtään mitään.


Vaikka Tsukasan lihakset tutisivat jännityksestä, hän pyrki ottamaan tyyniä, hitaita askelia. Hän hivuttautui seinänviertä pitkin niin, että hän oli pian noin puolentoista metrin päässä Aoista tuon edessä.
Aoin katse kävi hänessä lukemattomana. Tsukasa avasi suunsa ja sulki sen taas. Mitä jos hän olikin sulkenut vain kameran, muttei äänentunnistimia? Silti lähes hullu itsepäisyys saada suunnitelma etenemään täytti hänen ajatuksensa. Varsin nopeasti hän paikansi kirjoituspöydältä pehmeää paperia ja lapsiystävällisiä väriliituja. Aoi oli ilmeisesti niitä potilaita, joille ei uskallettu antaa mitään niin terävää kuin tavalliset kynät. Tsukasa otti yhden paperiarkin sekä tummansinisen liidun ja kirjoitti, mutta varoi kääntämästä selkäänsä potilaalle. Tummahiuksinen mies vain tuijotti patjanreunaa.
'Hei, Aoi. Olen Tsukasa, uusi hoitaja täällä.'
Tsukasa mietti hetken pyöritellen väriliitua sormissaan ennen kuin jatkoi.
'Halusin tavata sinut. Anteeksi tämä ajankohta, mutta en olisi onnistunut muuten.'
Seuraava haaste oli saada Aoi näkemään hänen viestinsä. Tsukasa ei uskaltanut mennä liian lähelle, sillä vieraan tunkeilu henkilökohtaiseen tilaan voisi säikäyttää täysijärkisenkin. Kiinnittäisikö Aoi huomionsa häneen, jos kuulisi nimensä? Ei välttämättä, eikä hänellä ollut varaa puhua mahdollisten mikrofonien takia.
Aoi istui kuin patsas, täysin sijoillaan vähäisessä kalpeassa valossa. Lyhyen hetken ajan Tsukasa muisti jälleen tilanteen kammottavuuden, mutta kieltäytyi pelkäämästä. Hän yritti keskittyä analysoimaan tietojaan Aoin historiasta. Niitä ei ollut paljon. Pikainen vilkaisu potilastiedostoon ja muisto juorulehden kuvasta eivät olleet paljastaneet suuria, joten niillä pohjatiedoilla ei voinut loistaa. Niinpä Tsukasa päätyi perinteiseen keinoon.
”Aoi?”
Ääni mahdollisimman matalana, mutta kuitenkin kuuluvana. Ei reaktiota.
”Yuu?”
Silmät napsahtivat häneet – vain silmät, pää ei kääntynyt – kuin salaman iskusta. Tsukasa nosti paperin eteensä kuin suojakilveksi ja toivoi pitelevänsä sitä oikein päin. Tavallaan hän huojentui, kun hän näki Aoin katseen kulkevan kirjoitusta pitkin ja siihen syttyvän aavistuksenomaisen kiinnostuksen.
”Miksi?”
Ääni oli raskas, käheä, rikkinäinen; ääni, jota ei ollut käytetty aikoihin. Se värisytti Tsukasan selkäpiitä, eikä asiaa auttanut Aoin loputtoman väritön tuijotus, joka ei liikahtanutkaan hänestä. Hän käänsi paperinsa ja kirjoitti siihen, kämmen alustanaan, vastauksen:
'Olin utelias. Minua ei haluttu päästää tänne.'
Ja parin sekunnin harkinnan jälkeen Tsukasa lisäsi muutaman sanan lisää:
'Haluaisin oppia tuntemaan sinut.'
Tsukasa ei tiennyt, oliko Aoin päästämä ääni naurahdus vai tuhahdus.

Sinä edustat minulle samaa kuin ne muutkin.
Pakollista unohdusta.
Olevinaan apua.


Tsukasa hermostui hieman, kun hän huomasi, miten Aoi reagoi. Oli kuin ovi olisi hiljalleen sulkeutunut hänen edestään. Hän kiirehti ottamaan riskin.
”Haluan tietää, mitä sinulle on tapahtunut.”
Tsukasan ääni oli miltei kuiskaus. Aoin kasvoille kohonnut vääristynyt iva vetäytyi yllätyksen, jonkinlaisen järkytyksenkin, tieltä. Ensimmäinen tunnetila ei kuitenkaan kadonnut kokonaan, ja ilme oli sekava, viallinen.
”Auta minua.”
Aoi oli äkkiä ylhäällä, ja vaikka tuon ryhti oli kumara, Tsukasa huomasi heidän yhdenmittaisuutensa. (Niitä pieniä asioita, joita tajuaa silloin, kun huomion pitää olla aivan muualla.)
Ja Aoi oli lähempänä.
”Auta.”
Laihat, luiset kädet takertuivat hänen paitansa etumukseen ja tärisivät, vetivät, puristivat. Tsukasa katsoi halvaantuneena mustilta näyttäviin silmiin ja seurasi, miten niiden pinta vaihteli noenmustasta raivosta rastaanmustaan epätoivoon. Aoin lyhyet kynnet kaivautuivat hänen rintakehäänsä vain ohuehkon paidan esteleminä. Sormet kiskaisivat kangasta rajusti alas ja kaula-aukon reuna kiristi Tsukasan niskaa.
”Hyvä on. Minä autan.”
Tsukasan sanat olivat vain henkäys, etteivät mikrofonit olisi poimineet niitä. Rehellisesti sanottuna hänellä ei ollut aavistustakaan, mihin hän oli ryhtymässä, mutta Aoista hyökyvä tarve oli liian painostava, ylivoimainen, tukahduttava.
Tsukasa tiesi myös, että Aoi oli vyörymässä kohti rajaa, jonka ylittämistä hänen ei kannattaisi todistaa. Hän lähti liiankin hätäisesti peruuttamaan kohti ovea. Aoin kädet valahtivat alas ja kuumeinen katse seurasi, vaikkei keho niin tehnytkään. Tsukasa melkein näki laiminlyödyn vartalon vapinan. Hän haparoi avaimia taskustaan yrittäen samalla rauhoitella itseään. Pelko voisi tarttua. Tsukasan kämmenet olivat kylmässä hiessä, kun hän etsi avainnipusta oikeaa vaihtoehtoa.
Samalla hetkellä, kun hän kääntyi avaamaan ovea, Aoi lähti liikkeelle. Mies repäisi Tsukasan pois ovelta, ja toinen oli lähellä kaatua. Aoin kädet tarttuivat pakonomaisesti harjoittelijan ranteisiin, kiihkeä ja vaivalloinen hengitys teki niskan ihosta lämpimänkostean. Ote oli niin tiukka, ettei veri kiertänyt Tsukasan käsissä. Toisen rystyset olivat valkeat.
Tsukasa ei uskaltanut hetkeen edes vetää henkeä. Vaikka hän miten yritti pysytellä tyynenä, paniikki kuulsi hänen äänestään.
”Aoi, minä tulen takaisin.”
Aoin käsien puristus teki jo kipeää, Tsukasan oli vaikea pitää kiinni avaimistaan.
”Koska?” Toisesta kuuli, miten tuo yritti hillitä itsensä.
”Heti, kun pystyn.”
Tsukasa pelkäsi, että Aoi rikkoisi hänen ranteensa, vääntäisi ne sijoiltaan. Hän pystyi kuvittelemaan sen epämiellyttävän rusahduksen korvissaan.
”Tulet heidän kanssaan.”
Aoi taittoi hänen ranteitaan sivulle, kunnes ne olivat äärirajoillaan. Tsukasan hengitys muuttui nopeammaksi.
”Ei, yksin.” Potilaan tottumaton ääni murtui yskähdykseen.
Tsukasa kiirehti nyökkäämään. ”Yksin.”
”Ensi yönä.”
Se ei ollut pyyntö eikä kysymys, vaan käsky. Hän ei ollut odottanut Aoilta sellaista luonteenlujuutta, siitä fyysisestä voimasta puhumattakaan. Hän oli olettanut toisen olevan heikko ja helppo vastustaa. Toisaalta, jos hän ei olisi odottanut yllätyksiä, miksi Aoi olisi edes kiinnostanut häntä niin paljon?
Kaikesta huolimatta Tsukasa vahvisti Aoin sanat jälleen uudella nyökkäyksellä. Kesti kuitenkin monta ikuisuuden pituista sekuntia ennen kuin toinen päästi irti hänestä. Tsukasa odotti vielä hetken ennen kuin otti askelia kohti ovea. Aoin suunnalta kuului vain hiljaa vinkuva hengitys.




Hänen kauttaan voisin kostaa kaiken
mitä he ovat minulle tehneet.




Tsukasa makasi selällään sängyllään ja tuijotti kattoa. Hän ei voinut uskoa olevansa niin hullu. Päästään vialla. Hemmetin tyhmä ja uhkarohkea. Kaoru olisi varmasti kuvaillut häntä samalla tavalla.
Tapahtumat huoneessa numero 19 pyörivät vimmatusti hänen päässään. Hän kohotti toisen kätensä ja tarkasteli rannettaan pöytälampun valossa. Siihen tulisi jälkiä, aivan liian näkyviä mustelmia. Onneksi hänen työpaitansa hihat olivat riittävän pitkät. Olisi silti vaikeaa piilotella tapahtunutta ilman selviä merkkejäkin.
Tsukasa ei tiennyt, miten hän kykenisi nukkumaan. Vaikka hän oli varmasti yksin, ja hänen huoneensa ovi oli lukossa, hänestä tuntui kuin häntä olisi tuijotettu joka puolelta. Kaorun syyttävät kasvot leijuivat hetken ajan hänen silmiensä edessä, mikä sai hänet naurahtamaan hieman hysteerisesti.
Mikään ei pakottanut häntä pitämään lupaustaan Aoille, eihän? Tsukasa uskoi vakuutteluunsa vain ohikiitävän hetken. Niin sairas kuin Aoi olikin, ei hän voisi repäistä Tsukasan ulkonäköä ja nimeä tyhjästä. Jos potilas alkaisi puhua hänestä kenelle tahansa muulle työntekijälle, Tsukasa olisi Kaorun kuulusteltavana valoa nopeammin.
Helvetti, millaiseen liemeen hän oli itsensä pudottanut. Mitä tahansa hän päätyisikin tekemään, hän olisi enemmän vaarassa kuin ennen, eikä hän voinut syyttää tilanteestaan ketään muuta kuin itseään.
Pitkästä aikaa Tsukasan pakkomielteen nihkeä ja epätoivoinen ote hellitti ja päästi järkiajattelun edelleen. Pelko, vain yksinkertainen pelko sai sen aikaan.
Vaikka Aoi oli heikko, tuo oli todistanut pystyvänsä vahingoittamaan häntä. Tsukasalla ei ollut varaa puolustautua liian rajusti, sillä potilaaseen ei todellakaan saisi ilmestyä selittämättömiä jälkiä. Hetken ajaksi Tsukasa eksyi ajattelemaan stigmoja, jotka toden totta olivat selittämättömiä merkkejä ihmiskehossa. Pääasian polulta eksyminen sai puristuksen Tsukasan rintakehässä hellittämään, mutta kunhan hänen ajatuksensa palasivat takaisin Mer Morteen, hänen henkeään ahdisti jälleen.
Toisaalta hänellä oli nyt loistava mahdollisuus saada Aoista selville paljon enemmän kuin Tora, Shinya tai kukaan muukaan hänelle koskaan kertoisi. Oli vain asia erikseen, mikä olisi tiedon hinta. Aoin aikeita ei pystynyt näkemään päällepäin, eikä Tsukasa ollut varma, miten loogisia ajatusketjuja toinen edes kykeni tuottamaan. 'Skitsoaffektiivisilla' henkilöillä saattoi hyvin olla vakaviakin häiriöitä aivojen tiedonkuljetuksessa, eivätkä aistimukset välttämättä olleet todenmukaisia. Tsukasa ei voinut tietää edes sitä, miten Aoi koki hänen olemassaolonsa. Pitikö toinen häntä todellisena? Vääristyivätkö hänen puheensa ja kasvonsa potilaan mielessä?
Ajatteli hän asiaa miten päin tahansa, se ei parantunut. Hänen olisi vain sukellettava syvemmälle.
Eikö hän kaikesta huolimatta vain halunnut tietää lisää?

Tsukasa oli kyennyt tarkistamaan Aoin huoneen ja osaston oven lukituksen jokseenkin rauhallisesti, mutta muuten hän oli vain juossut paikasta toiseen. Hän oli ollut hengästynyt ja kasvoiltaan punainen palatessaan vartiohuoneeseen. Yuusuke oli yhä nukkunut kuin prinsessa Ruusunen satavuotista untaan. Tsukasa oli hengittänyt syvään ja napsauttanut huoneen 19 valvontaruudun päälle. Aoi oli ollut suurinpiirtein samassa asennossa kuin missä tuo oli ollut hänen saapuessaankin. Vaikka oli helpottavaa, ettei Aoi ollut käyttäytynyt – ainakaan silloin – poikkeuksellisesti hänen vierailunsa takia, se hermostutti kuitenkin. Pystyisikö Tsukasa vaikuttamaan Aoihin, pääsemään tuon mielen sisään?
Tsukasa oli ollut pitkään levoton, sydän oli lyönyt, lyönyt ja lyönyt, eikä hän tiennyt mihin olisi purkanut negatiivista energiaansa. Yuusuke oli vain jatkanut nukkumista ja kello oli vääntynyt hiljalleen aamuun. Reika oli saapunut kuudelta vapauttamaan heidät työtehtävästä ja pudistellut pettyneenä päätään nähdessään Yuusuken lojumassa sohvalla. Jos Tsukasa olisi jaksanut kiinnittää asiaan huomiota, hän olisi pelännyt seurauksia, mutta sillä hetkellä hän ei ollut jaksanut mitään muuta kuin kaivata oman huoneensa rauhaa.
Ei sillä, että hän olisi saanut unta moneen tuntiin.


Tsukasa heräsi iltapäivällä koputukseen ovellaan. Hän tunsi, miten raskas keho yritti heti painaa hänet takaisin patjaa vasten, kun hän pyrki istumaan. Vaikkei hänellä ollut teräviä muistikuvia näkemistään unista, ne olivat olleet niin kiireisiä, ettei hänen olonsa ollut lainkaan levännyt.
”Tule sisään.”
Tsukasa sai juuri pinnistettyä sanat suustaan ennen kuin hän haukotteli.
”Ovesi on lukossa.”
Hänen aivonsa eivät jaksaneet tunnistaa toisen ihmisen ääntä, joten hän yllättyi, kun hän oven avattuaan kohtasi Yuusuken. Toinen hoitaja näytti pahasti torutulta koiralta.
”Mistä on kyse?”
Tsukasa astui sivuun ja päästi päätään riiputtavan Yuusuken huoneeseensa.
”Kaoru haukkui minut pystyyn juuri äsken. Hän ei päästä minua enää yövuoroon, koska en kuulemma tee siellä muuta kuin nukun. Helvetin Reika, juoksi pää kolmantena jalkana pomon pakeille herätettyään minut. En tajua, en yleensä ole nukkunut noin paljon...”
Tsukasa yritti olla irvistämättä syyllisyydestä. ”Olen pahoillani.”
”Kiitos, kai. No, jokatapauksessa, koska minut potkaistiin ulos yövuoroista, sinullakaan ei ole ainakaan ensi yönä työtä. Saat vapaata huomisaamuun.”
Kesti hetken, ennen kuin hän tajusi, mitä Yuusuke oli juuri ilmoittanut. ”En ole vuorossa ensi yönä?”
”Niin. Kaorulla on omien sanojensa mukaan paljon tekemistä jo siinä, että saa jonkun suostumaan yllätysvuoroon, eikä hän halua laittaa vielä kokematonta harjoittelijaakin valvojan vaivoiksi.”
Tsukasan teki mieli mennä ja mätkäistä Kaorua kiitokseksi. Hän ei pääsisi yövalvontaan, joten hän ei pääsisi Aoin luokse. Siihen hetkeen hän ei edes keksinyt riittävän hyvää kirosanaa. Jos Aoi oli yhtään niin epävakaa kuin miksi tuo hänen mielestään leimattiin, mies ei todellakaan vain nielisi kiltisti sitä, ettei hän tulisikaan paikalle lupauksestaan huolimatta. Vierailu ei ollut mahdollinen, ellei hän itse päässyt vaikuttamaan valvontaan. Ja mitä jos Kaoru haluaisi tarkistaa viimeöiset valvontavideot Yuusuken torkkumisen takia?
”Mutta olinhan minä hereillä.”
”Oli silti vastuutonta jättää harjoittelija yksin”, Yuusuke mutisi ja lisäsi vielä synkästi: ”...Kaorun mukaan.”
Tsukasa halusi manata tuurinsa Hyväntoivonniemelle. Kaoru tietenkin laskisi hänen miinuspisteikseen sen, ettei hän ollut pitänyt Yuusukea hereillä, vaikka olikin niin luvannut.
”Muuttaisikohan se asiaa, jos minä puhuisin hänelle?”
Hän tiesi kyllä, että hänen arvovaltansa oli mielisairaalan johtajan silmissä kärpäsen kokoinen, mutta oikealla asenteella hän voisi olla banaanikärpäsen sijaan raatokärpänen, joka olisi pakko huomata.

”Ei.”
Kaorun katse oli ja pysyi päivän postissa, vaikka Tsukasa miten yritti paneutua itsepintaisen ja ärsyttävän ötökän rooliinsa.
”Mutta haluaisin saada uuden mahdollisuuden. Viihdyin yövuorossa, eikä potilaiden tilassa tapahtunut mitään erikoista. Tietenkin olisin herättänyt Yuusuken, jos jotakin olisi tapahtunut. En vain nähnyt mitään haittaa siinä, että hän nukkui, kun minä olin täysin valveilla.”
Jos tarkkoja oltiin, hän ei tiennyt, oliko muiden potilaiden tilassa tapahtunut jotakin hänen ollessaan harharetkillä. Tsukasa otaksui, että se olisi huomattu ja Yuusukea sekä häntä olisi sätitty jo, jos niin olisi käynyt.
”Tietääkseni sanoit pitäväsi Yuusuken hereillä. En voi laskea sen varaan, että yhden virallisen työntekijäni pitäisi olla aina parivartiossa öisin, koska hän ei kykene pysymään hereillä.”
”Mutta pitääkö minut potkaista pois yövuorosta Yuusuken takia?”
Tsukasa tuijotti Kaorua, joka viimein katsoi häntä takaisinkin. Hän tunsi itsensä selkäänpuukottajaksi yrittäessään saada vain itsensä takaisin yötöihin, mutta ehkä todellakin olisi parempi, jos Yuusuke pysyisi päivätöissä unenlahjojensa takia.
Jos työpöytänsä ääressä istuva johtaja olisikin tiennyt, millainen vajaaälyinen fanaatikko hänen edessään anoi etuoikeuksia... Siksi Tsukasa yritti olla edes räpäyttämättä silmiään.
Kaoru huokaisi lopulta ja vaikutti hetken siltä, että hän patistaisi Tsukasan ulos huoneestaan häiritsemään jotakuta muuta. Oikeasti hän olikin väsynyt käsittelemään koko asiaa, mutta lopputulos oli erilainen kuin Tsukasa oli otaksunut.
”Pääset huomenna alkavalle vuorolle. Lahjon vartioon jonkun, joka suostuu siihen sinun seurassasi. Ensi yön saat luvan pysyä asuntolassa.”
Tsukasa esitti yksinkertaisen kiitoksen ja poistui vaivihkaisesti takavasemmalle. Kaoru vaikutti jo siinä määrin rasittuneelta, ettei Tsukasa halunnut jäädä vaivaamaan pomoaan pidempään. Hän ei myöskään halunnut näyttää Kaorulle sitä virnettä, joka hänen kasvoillaan käväisi. Hän olisi vähän tyynemmillä vesillä, jos Aoi ei hermostuisi yhtä vuorokautta pidemmästä odotuksesta. Pitäisi vain toivoa parasta.
Yöllä alkanut levoton aaltoilu Tsukasan mielessä ei kuitenkaan halunnut talttua. Hän harhaili henkilökunnan tilojen käytävää pitkin kohti ulkoilmaa ja mietti, mihin keskittäisi ajatuksensa, ettei hänen ailahteleva olonsa näkyisi muille. Lähestulkoon kaikki muut olivat kyllä kiireisiä töidensä kanssa – lukuunottamatta Yuusukea, joka luultavasti oli murehtimassa jossakin neljän seinän sisällä.
Ei kestänyt kauaa, kun Tsukasa keksi täydellisen tehtävän itselleen.

Asuntolan oleskeluhuone oli hermoja hellivän tyhjä. Tsukasa nappasi avokeittiöstä itselleen lasillisen vettä ja pari hedelmää ennen linnoittautumistaan tietokoneen ääreen. Mer Morten tekniikka pidettiin kehuttavan hyvässä kunnossa, sillä ei kestänyt kuin pari minuuttia, ennen kuin Tsukasa pääsi klikkaamaan internet-selaimen auki. Hän avasi hakusivuston, kirjoitti hakuun ”Shiroyama Yuu” ja painoi enteriä. Tulosten määrä hämmensi hänet. Lähes jokaisen tunnetuimman juorulehden – ei sillä, että Tsukasa sellaisia olisi seurannut – verkkoarkistoista löytyi useampia kyseistä julkisuuden henkilöä koskevia uutisia, ja vain yhden niistä avattuaan hän varmistui siitä, että kyseessä oli Aoi.
Aoin menneisyys hourulan ulkopuolella oli juuri niin helposti saatavilla. Tsukasan oli vaikea uskoa sitä todeksi.
Ällistyksestä toivuttuaan hän ryhtyi töihin. Ensin hän koetti hakea sivustoja, joilta saatava tieto olisi luotettavampaa kuin keltaisen lehdistön tarjoama. Vaikka kirkuvat otsikot saattoivatkin vaikuttaa houkuttelevammilta, niiden uskottavuus oli aina vaakalaudalla. Tsukasa etsi muunmuassa alueellisten sanomalehtien kulttuuriosastojen uutisia kahden tunnin ajan, hedelmät unohtuivat toimistopöydän reunalle. Varmempien tiedonlähteiden jälkeen hän selasi läpi muutaman juorulehden tiedotuksia Aoista. Hän pyrki kokoamaan potilaan menneisyydestä jonkinlaisen kokonaiskuvan, joskin uutiset toisen vetäytymisestä julkisuudesta hän jätti erilliseksi osiokseen.

Kolmen tunnin ja kymmenen minuutin kuluttua Tsukasa nojautui taaksepäin tuolissaan ja hieroi väsyneitä silmiään. Hän muisti viimein eväänsä ja salli itselleen sen verran helpotusta, että söi yhden omenan. Samalla hän selasi kokoamaansa tekstitiedostoa, sulatteli saamiaan tietoja.
Aoin – Yuun – uran alkupuoli ei ollut mitenkään erityinen. Tuolloin 17-vuotias miehenalku oli bongattu pieneen, mutta mieleenpainuvaan sivurooliin romanttisessa draamassa. Siitä lähtien Yuu oli takertunut mihin tahansa tilaisuuteen saada näyttelijäntöitä. Yhä suuremmat näytelmät ja elokuvat olivat ottaneet Yuun rooleihinsa, lopulta jopa pääosanesittäjäksi. Tsukasa ei voinut muuta kuin ihmetellä, miten hän ei muistanut nähneensä Yuuta yhdessäkään elokuvassa, mutta toisaalta, hän oli enemmän televisiosarjojen ja kirjojen perään.
Uransa huipulla Yuu pääsi suuriin otsikoihin, kun hänen suhteestaan erääseen toiseen kuuluisaan mieheen alkoi kulkea varsin villejä huhuja. Suuri yleisö ei suhtautunut tällaiseen tietoon kovinkaan hyvin, mutta Yuu toden totta oli itsepintainen. Kun häntä ei huolittu elokuviin, jotka olivat kaiken kansan suosiossa, hän hakeutui erikoisempiin projekteihin, joiden ohjaajat eivät välittäneet tipan vertaa siitä, mitä hän puuhasi vapaa-aikanaan. Varmistusta siitä, oliko Yuulla todella suhde toiseen mieheen, muusikko Kouyou Takashimaan, ei ollut saatu. Tsukasa jämähti jälleen katselemaan yhteiskuvaa noista kahdesta ja tutki tapaa, jolla Yuu piti kättään vaaleahiuksisen miehen ympärillä. Oliko se vain toverillinen ele vai kätkikö se taakseen jotakin muuta? Kuva ei sillä kertaa kertonut enemmän kuin tuhat sanaa. Molemmat näyttivät kuitenkin kovin onnellisilta toistensa seurasta, eikä Tsukasa voinut olla tuntematta jonkinlaista melankoliaa.

Tiedot Yuun uran lopusta kiihdyttivät yhä uudelleen hänen mieltään. Ilmeisesti dominoreaktio oli alkanut äkkirysähdyksellä. Yuun kerrostaloasunnossa Tokiossa oli tapahtunut murha. Myöhemmin selvisi, että uhrina oli ollut Kouyou, joka oli kaikkien lähteiden mukaan vähintään Yuun läheinen ystävä. Poliisit eivät luovuttaneet tiedotusvälineille muuta tietoa kuin sen, että murha oli ollut erittäin raaka. Tekijän he pitivät nimettömänä, joten luonnollisesti toimittajat saivat salailusta potkua oletukselle, että Yuu itse oli syyllinen.
Tässä vaiheessa mies katosi uutisista. Viimeiset tiedot internetistä liittyivät murhajutun oikeudenkäyntiin. Tsukasa kumartui lähemmäs tietokoneen näyttöä katsoakseen videonpätkää, jossa Yuu poistui poliisisaattueen kera istunnosta. Tuo hädin tuskin pystyi kävelemään itse, mutta aurinkolasit peittivät paljon mahdollisesta tunnekuohusta.

Tsukasan oli pakko keskeyttää toimensa kerätäkseen ajatuksensa. Hän tallensi kokoamansa tiedoston viattoman oloisella nimellä omaan kansioonsa jonnekin laitteen syövereihin, painoi sijainnin tarkasti mieleensä ja tyhjensi sitten selaimen sivuhistorian. Vaikkei hän uskonutkaan ketään kiinnostavan, mitä muut internetissä katselivat (ottaen huomioon asuntolan eunukkielämän...).
Tsukasa pyörähti kerran ympäri toimistotuolilla ja mietti ankarasti. Oliko häneltä jäänyt jotain oleellista huomaamatta? Olisiko hänen pitänyt etsiä vielä jotakin lisätietoja? Kouyousta kenties, tuosta Aoin huhutusta rakastajasta?
Ainakin hän ymmärsi nyt suuren osan siitä salailusta, jota Aoihin liittyi. Ei olisi mitenkään hyvä asia, jos Yuu Shiroyaman olinpaikasta lähtisi huhuja liikkeelle. Toimittajat ja uteliaat olivat viimeinen asia, jota mielisairaalan maille kaivattiin.
Aoin entinen ammatti taas ei helpottanut Tsukasan pyrkimyksiä. Mistä hän tiesi, miten paljon toinen edelleen näytteli? Jos toisen avunpyynnöt olivatkin vain kulissia? Mitä jos Tsukasa olikin suuremmassa vaarassa kuin hän uskoikaan?
Tsukasaa vaivasi sekin, miten peitettynä murha sekä sitä seurannut oikeudenkäynti ja sen lopputulos oli pidetty. Siihen todella täytyi liittyä hirvittäviä asioita. Kuitenkin hän kieltäytyi uskomasta kuulopuheita, joita oli pyörinyt erinäisillä internet-palstoilla pian tapahtuneen jälkeen. Joku väitti, että asunnon makuuhuone olisi ollut kokonaan veressä. Jonkun toisen mielestä Aoi - tai Yuu, vielä silloin – ei olisi suostunut päästämään irti silvotusta ruumiista. Kolmas innokas keskustelija taas väitti Aoin yrittäneen hyökätä paikalle soitettujen poliisien kimppuun teräaseen kanssa.
Entä jos oikeaa murhaajaa ei saatu kiinni? Jos kaikki olettivat, että Aoi oli syyllinen, mutta mies oli suljettu mielisairaalaan vankilan sijasta? Oliko tuon mielenterveyden tila estänyt hyväksyttävän lausunnon oikeudessa?
Aikoiko Tsukasa hengata öitään psyykkisesti hyvin sairaan tappajan kanssa?
Ajatus oli niin vaaniva, että häntä huimasi. Tai sitten se johtui vain nälästä. Hän ei ollut syönyt mitään muuta kuin yhden omenan eilisillan jälkeen.
Tsukasa huokaisi ja vilkaisi pyöreää seinäkelloa. Pian olisi päivällisen aika. Ruoka tuotaisiin päärakennuksen keittiöstä asuntolan omaan. Se oli niitä harvoja hetkiä, jolloin näki lähes koko henkilökunnan samassa paikassa. Vain Kaoru ja joku muu onnekas henkilö jäivät ruokailun ajaksi valvomaan potilaita.
Tsukasaa ei olisi sillä hetkellä voinut vähempää kiinnostaa iloinen perhepäivällinen. Hänen ruokahalunsa oli nollassa ja aivonsa askartelivat aiheessa, joka oli arka päivänvalolle.

Vielä vähemmän Tsukasaa kiinnosti ruokailutilanne siinä vaiheessa, kun Tora istui hänen viereensä. Shinya istui toisella puolella pöytää hänen edessään. Tsukasasta tuntui häiritsevästi siltä, kuin hän olisi ollut poliisivartiossa. Niin surkuhupaisaa kun se olikin, kevyt tuskanhiki nousi hänen yläselkäänsä. Höyryävä lautasellinen hänen nenänsä alla ei helpottanut hänen oloaan lainkaan.
”Tsukasa, näytät hivenen huonovointiselta.”
No niin, siitä se alkoi.
”Unirytmi sekaisin”, hän mumisi ja täytti suunsa haarukallisella ruokaa. Hän toivoi hartaasti, etteivät ne kaksi olisi kiinnittäneet häneen huomiota.
”Ja silti keplottelit itsesi takaisin yötöihin?” Shinya kohotti kulmiaan.
”Oikeasti?” Pöydän toisessa päässä istuvaa Yuusukeakin alkoi yllättäen kiinnostaa.
Tsukasa murahti myöntävästi. ”Ajattelin tehdä palveluksen ihmiskunnalle ja uhrautua valvomaan muiden puolesta.”
”Jos jo yksi vuoro vaikuttaa sinuun noin, miten ajattelit pärjätä?” Tora tiedusteli.
”Totun kyllä.”
Shinya katsoi häntä tutkivammin kuin oli lainkaan mukavaa. Tsukasa vältti hänen katsettaan. Tora ei tuttuun tapaansa jaksanut pitää suutaan kiinni.
”Voisit melkein olla aineissa. Puheestasi saa hädintuskin selvää, silmäsi harhailevat minne sattuu, olosi näyttää tukalalta ja viherrät ruokasi yllä.”
Onni onnettomuudessa – muut hoitajat alkoivat pohtia, mihin psyykkiseen vaivaan Tsukasan oireet voisivat sopia. Tsukasa itse vajosi omaan kuplaansa ruokansa kera. Hän yritti saada lautasensa tyhjäksi, mutta jokainen palanen halusi takertua hänen kurkkuunsa.
Aivan kuin kaikki Aoihin liittyvä olisi kietoutunut hänen ympärilleen mustaksi peitoksi, jonka sisäpuolelle muun informaation oli vaikea ujuttautua. Niinpä Tsukasa piti katseensa alhaalla ja täytti vatsaansa.
Suihku. Sänky. Seuraava päivä. Yövuoro. Aoi.
Etappien välillä tuntui olevan aivan liian paljon aikaa ja esteitä.

Tsukasaa hämmensi, miten vaivattomasti hän loppujen lopuksi onnistui pääsemään omaan rauhaansa. Ilmeisesti muut ottivat yövuorokooman vakavasti. Tora tosin seurasi Tsukasaa miltei kylpyhuoneeseen asti mainostaessaan yötöissä käytettävien piristeiden yliannostuksen haittavaikutuksia. Toinen ei oikeastaan lopettanut monologiaan ja vetäytynyt huoneen ovelta, ennen kuin Tsukasa uhkasi kertoa Ayumulle työkavereiden peseytymisen kiinnostavan Toraa ylenpalttisesti.
Kylpyhuone oli lämmin ja hämärä. Maanläheiset vaalean sävyt tekivät siitä turvallisen. Tsukasa yritti karistaa päivän painon harteiltaan nauttimalla siitä yksityisyydestä. Hän riisui mahdollisimman laiskasti, laskosti vaatteensa siististi pienen penkin päälle ja laittoi suihkun päälle. Hän joutui odottamaan hetken, että vesi lämpeni hänelle mieleiseksi. Harvat pitivät niin kuumista suihkuista kuin hän.
Tsukasa sihahti veden ensi kerran osuessa hänen iholleen, mutta tottui nopeasti ja sulki silmänsä. Höyry peitti kylpyhuoneen pienen ikkunan, peilin ja suihkunurkkauksen seinät. Lämpö alkoi rentouttaa lihaksia, joita Tsukasa oli tajuamattaan jännittänyt.
Kun Tsukasa avasi silmänsä ja katsoi vasemmalle puolelleen, hän näki ihmishahmon höyryn peittämän lasiseinän takana. Hän älähti, liikahti taaemmas, liukastui ja putosi takamukselleen lattialle.
Tarkemmin katsoen huoneessa ei ollut ketään. Tietenkään.
Tsukasa nojasi selkänsä seinään turhautuneena huokaisten. Hän ei jaksanut nousta hetkeen, vaan antoi mielensä tiedostaa paremmin stressin, joka ilmeisesti sai hänet näkemään omiaankin. Ilmeisesti hän kuuluisi pian Mer Morten asiakkaisiin eikä henkilökuntaan. Ajatuksen ironia sai hänet hymyilemään itsekseen.



Hän makasi paikoillaan, keho tuntui raskaalta. Hän ei jaksanut liikuttaa sitä. Hän ei jaksanut avata silmiään.
Hän oli alasti.

Oli kostean lämmintä, muttei tukahduttavaa niin kuin ennen ukkosta olisi ollut. Hänen mielensäkin oli raskas, kuin joku olisi maalannut hänen mietteensä piiloon.

Joku laski kätensä hänen nilkoilleen. Se oli miellyttävä tunne. Kämmenet nousivat maltillisesti ylöspäin hänen sääriään pitkin. Ne pysähtyivät hetkeksi polvien kohdalle ja jatkoivat sitten yhä ylemmäs.

Hänen alavatsansa muljahti, mutta kädet kiersivät lantion sivuista, siirtyivät vatsalle. Vaikkei hän nähnyt mitään, hän aisti sen, miten joku oli hänen yllään.

Hän yritti avata silmänsä, muttei onnistunut.
Hän yritti nostaa käsivartensa lattiasta, muttei kyennyt.
Mies hänen yläpuolellaan naurahti, asettui häntä vasten.

Hän yritti puhua, mutta silloin jokin painoi hänen kurkkuaan, katkaisi sanat, katkaisi hengityksen.




”Herää.”
Tsukasan silmät rävähtivät auki. Helpotus huuhtoi hänen ylitseen. Unta, onneksi, kukaan ei ollutkaan sitonut häntä lattiaan kiinni ja yrittänyt kuristaa häntä. Hän pudisteli päätään ja nousi istumaan, yskäisi ja hieroi kaulaansa – ja tajusi vasta sitten, kuka istui hänen sänkynsä reunalla.
”Shinya?”
Tora olisi kuollut nauruun, jos hän olisi nähnyt tavan, jolla Tsukasa säpsähti kauemmas ja kiskaisi peittonsa reunan leukaansa asti.
Shinya hymyili hieman arasti. ”Anteeksi.”
”Mitä hittoa sinä täällä teet?”
Vaivaantuneisuus toisen olemuksessa lisääntyi. ”En saanut unta ja päätin käydä juomassa, mutta takaisin tullessani näin valoa ovesi alta ja kuulin... No, kuulostit aika tuskaiselta. Kuin et olisi saanut henkeä.”
”Se uni oli melko tuskainen, kiitos kysymästä.”
”Millainen?”
Tsukasa ei vastannut. Hän vain istui siinä, tuijotti Shinyaa ja piteli yhä peittoaan solisluidensa kohdalla. Shinya liikahti vaikeasti.
”Haluat varmaankin jatkaa nukkumista?”
”Lähinnä mietin, että ajattelitko jäädä asumaan huoneeseeni, jos sattuisinkin jatkamaan nukkumista.”
Shinya pudisteli päätään. ”Ajattelin vain, jos kaipaisit valvomisseuraa. Painajaisilla on paha tapa jatkua, jos niistä ei päästä irti.”
Tsukasa ei ollut kokenut toistuvia painajaisia elämänsä aikana. Enemmän häntä kiinnosti se, mikä ihme Shinyaa vaivasi, kun tuo puhui yhtäkkiä yhtä paljon kuin normaali ihminen. Tavallaan se oli jopa kiehtovaa, sillä heidän kaveruussuhteensa oli perustunut lähinnä Tsukasan puheelle ja Shinyan kuuntelulle. Ehkä hänellä olisi nyt tilaisuus kaivella toisesta enemmän irti.
Tsukasa ei edes itse tajunnut, miten tyhjä hänen mielensä oli hänen tavallisesta pakkomielteestään, kun hän hymyili hieman ja kehotti Shinyaa jäämään.

”Oliko Tora sinulle yhtä raivostuttava, kun aloitit täällä?”
Yöpöydällä oli vajaa viinipullo ja yksi puolityhjä lasi. Shinya pyöritteli omaansa sormissaan miettiessään vastausta. Hän nojasi selkäänsä seinään Tsukasan sängyllä istuen, kun taas Tsukasa oli valinnut sijainnin sängyn reunalta.
”Uudet ovat helpoin kohde. Mitä kauemmin täällä on, sitä suuremmaksi vastustuskyky Toran huumoria kohtaan kasvaa.”
”Se ei siis lopu koskaan, siihen pitää vain tottua?”
”Niin.”
”Helvetti soikoon.”
Shinya naurahti ja tyhjensi lasinsa. Tsukasa mietti, miksi se naurahdus kuulosti niin tutulta, vaikka hän oli kuullut sellaisen toisen suusta kovin harvoin.
”Usko pois, kyllä sen oppii kestämään. Etkö muka koskaan ole tuntenut ketään muuta samankaltaista tapausta?”
”En. Tora saa kaiken kunnian raivostuttavimman vinoilijan arvonimestä.”
”Minun ensi-ihastukseni poikaystävä oli melkein Toran kaksoisolento.”
”Miten tyttöparka selvisi siitä hengissä?”
”Ei melkein selvinnytkään, meinasi tukehtua pähkinään romanttisella illallisella.”
”Traagista.”
Tsukasa ja Shinya katsoivat toisiaan hetken ennen kuin suupieliä alkoi nykiä.
”Otatko lisää viiniä?”
”Ehkä vähän. Se nukuttaa hyvin.”
Harjoittelija kaatoi itseään muutamaa vuotta vanhemmalle lähes täyden lasillisen. Shinya kiitti kohteliaasti ja hiljeni joksikin aikaa. Tsukasa ei hoputtanut toista puhumaan. Tuo oli jo ollut äänessä harvinaisen paljon. Ehkä Shinya puhui salaa itsekseen, muuten toisen äänen olisi pitänyt alkaa rakoilla harjoituksen puutteesta.
”Luuletko, että Toran ja Ayumun suhteesta tulee mitään?”
Tsukasa kohotti kulmiaan samalla, kun joi valkoviiniään. ”Voiko sitä sanoa suhteeksi?”
”Tora ainakin yrittää kovasti. Ja näkyvästi.”
”Saisi olla umpisokea, ettei huomaisi. Kaikkein kummallisinta on, ettei Ayumua vaikuta haittaavan. Eikö täällä ole mitään sääntöjä työpaikkasuhteiden varalta?”
”Ei kai, ellei se haittaa työskentelyä.” Shinya siristi silmiään pohtiessaan. ”Työntekijän ja potilaan välillä ei luonnollisesti saa olla mitään.”
”Jos minulta kysytään, minä todellakin haluan, että minun ja Maon välissä on jotain.”
Shinya tyrskähti lasiinsa. Jollain tavalla toisen reaktio huvitti Tsukasaakin, mutta hänen naurunsa sai viinin valumaan pitkin hänen leukaansa.
Shinyan silmät kävivät pyyhkimässä viiniä siellä missä Tsukasan sormetkin. Nuorempi ei osannut päättää, miten se vaikutti hänen oloonsa. Saattoihan se olla vahinkokin, olivathan he kummatkin kumonneet jo pari lasillista. Alkoholi ei kuulunut vakiovarusteena Mer Morten päiväohjelmaan.
Ehkä Maon mainitseminen oli jo virhe sinänsä. Kun ajatteli kyseistä potilasta, oli vaikea olla ajattelematta mitään seksuaalista.
Tsukasa ei halunnut harkita sitä vaihtoehtoa, että Shinya olisi Toran vitsailun mukaan oikeasti kiinnostunut hänestä.
”Toivon todellakin, etteivät Tora ja Ayumu päätä heittäytyä läheisiksi missään päärakennuksen tiloissa, jos rakkaus sattuisikin leimahtamaan. ”
”Olisiko sitten parempi, jos he valitsisivat Toran huoneen? Se on minun huoneeni vieressä.”
Tsukasa virnisti. ”Voit aina paeta sieltä.”
”Lohdullista. Saanko sitten tulla nukkumaan tänne?”
”Tämä sänky on liian pieni meille kahdelle.”
”Käperryn työtuoliisi.”
”Kaikin mokomin.” Tsukasa tyhjensi viinilasillisensa ja nautti hetken siitä, miten se lämmitti hänen ylävartaloaan matkallaan. Oli kummallista olla niin rennosti. Hän ei ollut pitkään hetkeen ajatellut edes kiellettyä hedelmäänsä, joka saattoi parhaillaan odottaa häntä vierailulle. Ajatus oli kuin pieni sähköshokki Tsukasan aivoille, ja hän löysi itsensä suunnittelemasta, punnitsemasta vaihtoehtoja ja arvailemasta, kuka olisi hänen seuraavan yön työtoverinsa.
”Shinya.”
”Hmm?”
”Jos pyytäisin kauniisti, kertoisitko minulle lisää 19. huoneen potilaasta?”
Shinya huokaisi äärimmäisen syvään. ”Tsukasa...”
”Ole kiltti. Mihin minä niitä tietoja levittäisin? Tulen hulluksi, kun minulle valehdellaan siitä niin ilmiselvästi. En minä sitä niin paljon ajattele, mutta käyhän se mielessä.”
Valehtelu oli niin helppoa, että Tsukasaa hävetti. Hän kohtasi Shinyan katseen silmät kirkkaina. Oli jonkin aikaa hiljaista.
”Et sitten kerro muille.”
”Miksi kertoisin?” Pienet miehet Tsukasan päässä tuulettivat voitokkaina. Muuta hän ei sanonut, vaan odotti innokkuuttaan pidätellen Shinyan puhuvan.
”Kun Aoi tuotiin tänne melkein vuosi sitten, hän oli arvaamattomin ihminen, jonka olin koskaan tavannut. Hänen käytöksensä ei sopinut mihinkään kaavaan, joita opetettiin liittämään psyykkisiin sairauksiin. Ensimmäiset päivät hän oli täysin apaattinen. Ei olisi hyödyttänyt, vaikka olisi tuonut Adolfin kiskomaan kynsillään hänen hiuksiaan – Aoi ei yksinkertaisesti reagoinut. Oli mahdotonta aloittaa minkäänlaista muuta hoitoa kuin lääkitystä. Ainoa hyvä puoli apatiassa oli se, että huomasimme helposti lääkkeiden mahdolliset sivuoireet. Emme muuten tähänkään päivään mennessä ole löytäneet täysin hänelle sopivia lääkkeitä. Vain kevyimmät rauhoittavat tuntuvat olevan sellaisia.”
Shinya puistatteli kevyesti.
”Hän muuttui kuin salaman iskusta, kun silloinen psykiatri yritti saada häneen puhekontaktin. Oli kuin lääkäri olisi repäissyt häneltä kaikki haavat auki. Niin siinä luultavasti kävikin. Muisto Kouyoun kuolemasta on luultavasti ainoa syy hänen sairastumiseensa, ja juuri siihen psykiatri iski. Aoi kävi melko aggressiiviseksi. Noin esimerkkinä... Hän yritti repiä hoitajaltaan silmät päästä.”
Tsukasa pakotti mielikuviensa pikakelauksen pysähtymään. Hän ei aikonut saada itseään panikoimaan sillä, mitä Aoi oli tehnyt ennen. Vuosi oli pitkä aika.
”Sitä seurasivat melko pian aistiharhat. Henkilökohtaisesti minun on ollut aina vaikeinta olla tilanteissa, joissa potilas on erittäin peloissaan. Se sattuu.”
Shinya hymyili vähän apeasti. Tsukasa mietti, miten paljon potilaiden ongelmat oikeastaan koskettivat Shinyaa, tai hoitajia yleensäkin. Piti olla vahva, ettei mennyt sairaiden mukana.
”Aoi pelkäsi henkensä edestä harhoja, jotka käsittääkseni liittyivät kaikki murhailtaan. Hän näki yhä uudestaan ja uudestaan rakkaansa kuolleena, eikä siihen auttanut muu kuin vaivuttaa hänet vahvoilla yhdisteillä uneen. Nykyään harhat ovat vähentyneet, vaihtuneet painajaisiin.”
Tsukasa laski tyhjän lasinsa pöydälle ja liikahti vähän lähemmäs Shinyaa sängyllään. Hänen jalkansa olivat puutuneet samassa asennossa pysymisestä.
”Anteeksi kun keskeytän, mutta haluaisin vähän lisää taustatietoja. Mikä murha, ja kuka on Kouyou?”
”Kouyou oli Aoin rakastettu. Hän oli Aoin asunnossa yksin tuona iltana, kun kaikki tapahtui. Kouyou päästi ilmeisesti tuntemansa miehen sisään, mutta... muuta emme oikeastaan tiedä. Tila, jossa hänen ruumiinsa oli, esti poliisejakin tutkimasta juuri mitään mahdollisia tapahtumia illalle. Emme tiedä, mitä hänen keholleen tapahtui ennen kuolemaa. Aoi kuitenkin löysi hänet ensimmäisenä, yksin, ja romahti täysin. Naapuri soitti poliisit paikalle, koska Aoin huuto kuului seinien läpi.”
”Saanko kysyä, millaisessa kunnossa-?”
”Tsukasa, et halua tietää. Olen vain lukenut kuvauksen ja olin jo siitä hyvästä lähellä oksentaa Kaorun korttikokoelman päälle.”
Tsukasa päätti olla inttämättä. Ehkä hänen ei tarvinnut tietää, miten silvottu Kouyou oli tarkalleen ottaen ollut. Se, miten pahasti Aoi oli seonnut, kertoi tarpeeksi. Pelkästään rakkaansa menettäminen itsessään saattoi romuttaa ihmisen. Ei traumaan olisi välttämättä tarvittu yllätyselementtiä tai niin raakaa tekotapaa. Kun ne kaikki summattiin, saatiin hyvin rikottu mieli.
”Saatiinko murhaajaa selville?”
Shinya nyökkäsi. Paino putosi ryminällä alas Tsukasan sydämeltä. Toinen ei kuitenkaan selvästi halunnut jatkaa samasta aiheesta.
”Aoita ei voitu laittaa vankilaan, hän oli liian huonossa kunnossa. Hän kävi muutamassa muussa mielisairaalassa, mutta lopulta hänet tuotiin tänne. Kaoru on ottanut hänen tapauksensa hyvin henkilökohtaisesti, enkä usko, että se johtuu siitä, miten paljon saamme rahaa Aoin hoitamisesta ja hiljaa pysymisestä.”
Tsukasa hymähti ymmärryksen merkiksi. Hän yritti keksiä kysymyksiä, jotka eivät paljastaisi hänen osaltaan liikaa.
”Mikä Aoin tila on nykyään?”
”Eri oireiden vaihtelu on tasoittunut huomattavasti. Arvaamaton hän kuitenkin on edelleen.”
”Millaista hoitoa hänelle annetaan?”
”Sopivia lääkkeitä etsitään yhä. Niin psykologi kuin psykiatrikin vierailevat hänen luonaan tasaisin väliajoin, mutta keskusteluhoidosta ei ole juurikaan hyötyä. Hän osaa näytellä hyvin, tiesitkö.”
Tsukasa piti purra kieltään, ettei hän olisi möläyttänyt tietojaan ulos. ”Niinkö?”
”Hän tekee sitä paljon hoitoistunnoissa. Esittää muuta kuin mitä on. Ei suostu puhumaan mitään itsestään siltä ajalta, jolloin Kouyou oli osa hänen elämäänsä.”

He vajosivat hiljaisuuteen. Tsukasa tuijotti huoneensa maton reunaa. Joten Yuu Shiroyama oli siis ollut suhteessa Kouyou Takashimaan, eikä vain missä tahansa suhteessa. Tsukasa olisi voinut panna päänsä pantiksi siitä, että Yuu oli rakastanut Kouyouta koko sydämestään. Mikään muu ei selittänyt niin hyvin sitä, mitä Yuulle oli tapahtunut.
Uskaltaisiko Tsukasa ottaa menneisyyden puheeksi Aoin kanssa? Toinenhan oli reagoinut kovin vahvasti siihen, kun hän oli todennut haluavansa ottaa selville, mitä Aoille oli tapahtunut. Eikö se vihjannut siihen, että mies todella tahtoi käsitellä mennyttä hänen kanssaan?
Tsukasa tunsi yllättäen suurta päättäväisyyttä. Hän halusi auttaa. Sen takia, mitä Aoi oli menettänyt. Kenties elämänsä ainoan rakkauden, ja minkä tähden? Puhtaan murhanhimon?
Hän halusi olla se, joka saisi Aoin parantumisen alkamaan kunnolla. Turhan kunnianhimoista, ehkä, mutta Tsukasa aikoi yrittää.

”Oliko siinä tarpeeksi?”
Shinyan pehmeä ääni keskeytti Tsukasan suunnitelmat. Hän kohotti katseensa toiseen ja huomasi tuon hymyilevän väsyneesti toisella suupielellään. Tsukasa piti siitä ilmeestä Shinyan kasvoilla, se sai toisen vaikuttamaan paljon helpommin lähestyttävältä.
”Oli, paljon enemmän kuin odotin.”
Shinya näytti tyytyväiseltä hivuttautuessaan sängyn reunalle. Hän nousi seisomaan ja venytteli, kävi sitten laskemassa tyhjän viinilasinsa Tsukasan työpöydälle.
”Sitten luulen, että minun on aika palata huoneeseeni. Toivottavasti et enää näe painajaista, Tsukasa.”
Tsukasa tunsi tarvetta kiittää Shinyaa jotenkin. Toinen oli tietämättään auttanut häntä suuresti. Hänkin nousi sängyltään.
”Toivottavasti sinäkin saat nyt unta.”
Shinya naurahti vaimeasti, lyhyesti, painoi kasvojaan alemmas. ”Niin.”
Tsukasa otti kaksi askelta, jolloin hän oli toisen luona. Pelkän mielijohteen ja pienen vikisevän intuition kehottamana hän hengitti syvään ja halasi toista. Kevyesti, muttei liian hellästi, kohteliaasti, muttei liian etäisesti. Ystävällisesti.
”Kiitos.”
Kun Tsukasa erkani Shinyan kehon lämmöstä, toinen katsoi häntä hetken hämmentyneenä ennen kuin laski katseensa.
”Hyvää yötä, Shinya.”
”Öitä.”
Kun toinen oli lähtenyt, huone tuntui vähän tyhjältä. Seinät eivät kuitenkaan tuijottaneet häntä samalla tavalla kuin aiemmin.






~*~
I'm sure the answers will echo there

Vuoden NC liian monena vuonna

avatar credit to silentcarnival @ LJ

    21 tykkää.
Avatar
Ujelo
Taustalaulaja
 
Viestit: 359
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 12:02 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 8/14?, 26.3.]

ViestiKirjoittaja mayabi » La Maalis 26, 2011 11:42 pm

Aaaa ja täähän jatko tulikin varsin sopivasti tarpeeksi myöhään että viimeyön valvomisen jäljiltä varmasti jo nukutta, mutta periaatteet ei anna periksi :< kommentoin heti, kun luen. Tai ainakin pyrin.

No mutta, hetken jouduin jälleen alussa miettimään missä mennään, mutta se onneks valkeni varsin nopeaan eikä tarvinnut sitä turhaan pähkäillä. Minkäänlaisia virheitä en tekstistä tapani mukaan löytänyt (tai sitten yhden epäselvän kohdan mitä en tajunnut, mutta joko hävitin sen totaalisesti, tai sitten se oli ihan toinen ficti :'D).
Okei, mä luin vähän rivien välistä ;__; toivon, että voit antaa sen minulle anteeksi, koska olen väsynyt ja ... no, väsynyt. Ei miulta kovin paljoa mennyt tästä luvusta ohi, mitä nyt uudelleen selatessani löysin kokonan kohdan, mitä en aiemmin tajunnut :--D

Heti tuossa luvun alussa, ja varsinkin sitten siinä suihkukohtauksessa, kun Tsukasa oli näkevinään ihmisen, mua alkoi jälleen häirittemään se edellisen luvun (kai se oli edellisessä luvussa) pimeä hiippari siellä keittiössä ._. Eikö ollutkin? No, jossain ja sitten heräsi itelle ihan samat ajatukset kuin Tsukasallekin - kohta se olisi siellä enemmänkin potilaana kuin työntekijänä.
Miä olin oikeastaan jälleen koko luvun ajan ihan hermona, että milloin se Tsukasa oikein jää kiinni Kaorulle tai Shinyalle tai jollekin. Miua hermostuttaa sen kanssa... puolesta? Hermostuttaa ja pelostuttaa kumminkin :'D

Ja no kyllä, olin ihan tyytyväinen siihen infoon, mikä tässä luvussa tuli Aoista. En sitten tiedä että sekosiko se oikeasti vain sen Kouyoun murhan takia, vai onko sitten vielä lisää piskejä haudattuna .... ._. No, vaikka olisikin niin sitten niistä lukee jatkossa.
Sekä miä jäin miettimään, et eikös Tsukasa ollut luvannut Aoille, että se menee heti seuraavana yönä uudelleen Yuun luokse? Koska sehän ei minun mielestäni mennyt, koska Kaoru, vaan lörpötteli Shinyan kanssa, että... Mitenkähän Aoi sitten reagoi, kun Tsukasa seuraavan kerran meneekin? Korjaa toki, jos olen väärässä.

Tuo loppu oli... söpö. Suloinen, mitä kauhu-genreen nyt voi suloisella tarkoittaa. Ja no... tää viesti on sekava, mutta... mä yritin :----D
Nyt tuli kivasti mieleen ekan postauksen warningsit, jossa luvattiin seksiä. Ehkä... *grin*
se ei ollut piilovihje :-------D Mutta toisaalta olisihan se ihan jänskää lukea Tsukasa/Aoi tai siis ei kun mitä okei :'D


Joten ja no mä lopetan nyt tähän, että kiitosta tästä, ja jatkoa jään jälleen odottelemaan !
Why don't you brake the mirror just what you need now

    1 tykkää.
Avatar
mayabi
Roudari
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Kesä 09, 2010 6:15 pm

Re: Malade Mentale [AU, K18, kauhu, 8/14?, 26.3.]

ViestiKirjoittaja Michu » Su Maalis 27, 2011 12:41 am

No ehkä mäkin voisin tosiaan kommentoida tätä, kun kerran tätä luenkin :D

Oikeesti. Tää on ehkä älyttömin ficci, jonka oon ikinä lukenu, mut tää teksti. En voi muuta ku ällistellä et joku osaa kirjottaa näin hyvin, et tunnelma pysyy koko ajan yllä ja aa en kestä. Kyl huomaa, että panostat tähän! Ja se vasta hienoa onkin, kun joku näin komeesti panostaa omaan tekstiinsä.

Vähän hävettää, etten oo kommentoinu aikaisemmin, mut no, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Omapahan on mokani, ku nyt tää kommentointi on entistä vaikeempaa XD Enkä tiiä mistä alottaa. Se vasta hienoa onkin. Ekaks meinasin, etten lukis tätä ollenkaan, koska kauhu = ei mun juttu. Ainakaan yleensä. Luin sitten kumminkin, koska tää vaikutti niin mielenkiintoiselta. Ja niinhän tää onkin. Ja ite koen tän sit tosi inspiroivaksi, ihan vaan just ton kauhun ja todella hyvän tekstin ansiosta. Sitä paitsi mielisairaalat on jotenkin mielenkiintoisia. En tiedä miksi :D

Hahmot tässä on... mahtavia. Kaikki on niin inhimillisiä. Tai siis. Jos tässä joku henkilöistä on tietynlainen, ni se ei muutu. Eli jokaisella on oma persoona tai jotain XD ... Mikäköhän mun pointti oli. Varmaan se, että musta on hienoa, jos osaa pitää henkilönsä koko ajan persoonallisina (onkohan toi ees oikee sana tähän?) ja taidan kiinnittää siihen eniten huomiota lukiessani XDD Tai aina kun luen. Joo. Mun pitäis lukee tää kerran vielä kokonaan alusta, niin tää kommentti ei ehkä olis näin sekava. Yleensä oon uuden luvun ilmestyessä selannu vanhoja osia, mut nyt en tehnyt sitä.

Ja ensi kerralla katon mihin aikaa kommentoin. Yöllä ei ainakaan kannata.

No, koska mun on vaikee kommentoida nyt edellisiä osia, niin tiivistän sanomalla, että ne kaikki on salaperäisiä ja kumminkin aivan mahtavia, en kai mä tätä muuten lukisi. Oon yleensä tosi säikky, mitä tulee kauhuun, mut tätä mä pystyn lukemaan ihan hyvin, en ehkä iltasin, mutta kuitenkin. Enkä todellakaan tarkota, että en olis täällä ihan peloissani, mut koska tä on niin kiehtova, ni en huomaa sitä XD Hyvä selitys. Tässä on niin monipuoliset hahmotkin ja mun surkeen nimimuistin ansiosta en ikinä muista yhtään ketään :( Vähän on siis huono sanoo sen kummemmin mistää henkilöistä.

Mut tää uusin luku. Aina ku alotan tän tekstin lukemisen, melkeen ku liimaudun siihen tekstiin. Ku ensimmäisen kerran luin koko ficciä, luin tän aika, no, selailemalla läpi. Tosin taidan tehdä niin aina, kun luen jotain ensimmäistä kertaa. Tajusin kuiteski, että tää on sellanen, mitä pitää lukea rivi riviltä. Ja oikeestaan mua harmittaa, että mua keskeytettiin koko ajan, kun luin tätä uusinta osaa. Eli taidan lukea tän osan uudestaan mahdollisimman pian, miksen saman tien sitte koko ficciä. Luultavasti teen näin.
No, kuitenkin.
Eipä tullu mitään pettymyksiä tässäkään luvussa. Ihan mahtavaa. Tsukasa on ihan mahtava tässä ja en tiiä oonko täällä sellai ”mene nyt sinne ja tänne ja tee kaikki” vai ”älä tee sitä, aaa, kui tyhmä?” :D Ja mun mielenkiinto on noussu Aoita kohtaa, tietty, koko ficin ajan oikeestaan (tai ainakin melkein) ja nyt varsinkin oon täällä ihan soikeena odottamas jatkoa. Jännittävän henkilöstön oot kyllä kehittänyt. Tää on ficci, jonka jatkoo jaksan oikeesti odottaa, siitäkin huolimatta, etten meinannu aluks edes lukea tätä. Tää kuvailu ja sun kirjotustyyli on jotain tosi hienoo ja tuun varmasti lukemaan tän loppuun saakka. Kaikki kohtaukset on just sellasii, et vois kuvitella ite olevansa paikalla. Apua.

Mun pitää lukee tä uudestaan. Ja mun pitää lopettaa yökommentointi. Jospa tästä nyt sais edes jotain irti, lyön päätäni seinään loppuyön tai sit huomenna aamulla. Kiitos, että kirjotat tätä ficciä. Mahtava, jatka tän pitämistä mahtavana :D Vähän tuli näköjään tiivistetty kommentti, mut... nyt en pysty parempaan.
Satisfying Madness
blog | last.fm | tumblr | twitter

    1 tykkää.
Avatar
Michu
Teknikko
 
Viestit: 217
Liittynyt: Ma Huhti 27, 2009 6:21 pm
Paikkakunta: Salo

EdellinenSeuraava

Paluu K-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron