The GazettE -Prinssi ja kerjäläispoika-

[HamtaroHam]

Otsikko: Prinssi ja kerjäläispoika
Kirjoittaja: HamtaroHam
Beta: En koe tarvitsevani
Paritus: Ruki x Reita, Aoi x Uruha
Tyyliluokitus: AU, romance, fluff, humor
Osat: prologi + 50 + epilogi
Ikäraja: K-15
Omistus: Olen omistanut koko ficin rakkaalle ystävälleni cmyville! <3 Kiitos kaikesta, mitä olet koskaan sanonut tähän ficciin liittyen!
Sisältökuvaus: Kaukana kaukana jossakin on pieni valtakunta nimeltään Gazekingdom. Valtakunnan kuningas Kai elää perheensä kanssa tavanomaista arkeaan linnassa, kun eräänä aamuna pääovilta kuuluu koputus. Kuninkaallinen työväki saa lisätuekseen kovaonnisen katukerjäläisen, joka palkataan perintöprinssi Rukin palvelijaksi. Heidän välilleen kehittyvä suhde on epätavallinen ja vahva, mutta niin on myös prinssi Uruhan ja tämän sedän välinen suhde, jota setä Aoin riitaisat välit veljeensä Kaihin eivät varsinaisesti edesauta.
A/N: Tässä se sitten taas tulee, Prinssi ja kerjäläispoika! Toivottavasti pidätte tekemistäni korjauksista ja koko ficistä, en ole muuttanut tarinan sisältöä millään lailla. Jos teille ilmenee kysymyksiä ficistä (mitä vain! lauseita, joiden merkitystä ette ymmärrä juonen kannalta, muita kysymyksiä?) kysykää ihmeessä! Vastaan mielelläni (ja parhaani mukaan, kaikki Gazekingdomin salat eivät aukea itsellenikään :'D)
Sadun aika~


Prologi

Olipa kerran, kauan kauan sitten pieni valtakunta.
Tämä pieni valtakunta käsitti vain yhden kylän ja muutaman hehtaarin metsää kylän ympärillä. Asukkaitakaan sinne ei ollut eksynyt kovin montaa, noin kaksituhatta ihmistä. Se oli syrjäinen paikka, sinne johti vain pitkä hiekkatie läpi riisipellon ja tällä oli aina selitelty kylän vähäistä asukasmäärää. Vuoria ei kylän alueella ollut, koko valtakunta oli hyvin tasaista ja vihreää maastoa. Metsissä puut olivat lähinnä lehtipuita, kirkasvetinen puro kulki metsän läpi. Kylän keskustassa oli mukulakivikatujen verkosto, joka johti ihmisten asuinalueille ja kylän varsinaiselle keskukselle; suurelle torille. Mutta vaikka valtakunta olikin pieni ja vähäväkinen, jokainen sen asukas eli mukavaa ja onnellista elämää. Tämä valtakunta oli nimeltään Gazekingdom.

Kylän laidalla, sen korkeimmalla kohdalla kohosi kohti taivasta suuri, komea linna vallihautoineen kaikkineen. Tässä linnassa asui kylän hallitsija, kuningas Kai perheineen.
Kuningas Kai oli syypää kylän asukkaiden onnelliselle elämälle. Hän oli hyvä ja iloinen hallitsija, joka ymmärsi ottaa huomioon tasavertaisesti jokaisen kansalaisensa toiveet. Kuningas astui harvoin alamaistensa seuraan, koska hänellä oli linnassa tarpeeksi töitä, mutta aina lähtiessään kylälle aikaa viettämään hän kohteli alamaisiaan kuin ystäviään. Jokainen oli nähnyt Kain iloisen hymyn, joka huulillaan hän johti tätä valtakuntaa.

Mutta vaikka kansalaisten elämä olikin rauhallista ja suurimmaksi osaksi täysin ongelmatonta, ei kuninkaan elämä ollut aivan yhtä helppoa. Ei hänellä ollut suuria ongelmia, ei missään nimessä. Mutta kuningas Kai ei asunut linnassa yksin.
Tietenkin hänellä oli palvelusväkeä. Kokki, taloudenhoitajat, siivoojat, kirjanpitäjät, kamarineidot ja kaikki, mitä kuningas ikinä saattoikaan toivoa. Mutta heidän lisäkseen oli vielä muutakin.
Nimittäin perhe.

Kuningas Kai ei ollut naimisissa, hän siis oli koko perheen pää. Mutta veli hänellä oli. Aoi nimeltään.
Kuningas ei ollut ollut veljensä kanssa hyvissä väleissä pitkään aikaan, hän sieti Aoita, koska hänen oli pakko. He vain olivat liian erilaisia, siihen tulokseen Kai oli lukuisien Aoin kanssa vietettyjen vuosien aikana tullut. Kai hymyili ja puhui paljon, antoi onnellisuutensa näkyä, mutta Aoi oli toista maata. Pikkuveli oli hiljainen ja piti omat asiansa visusti omana tietonaan. Kai oli kuitenkin antanut Aoin jäädä linnaan siivoamaan ja tekemään yleispäteviä töitä varsinaisen kuningasperheen hyväksi.

Kuninkalla oli kaksi poikaa, varsin erilaisia luonteiltaan, mutta erilaisista luonteistaan huolimatta veljekset tulivat hyvin toimeen keskenään. Kumpikaan ei puhunut turhia ja he uskoutuivat muille vain jos heistä siltä tuntui.
Veljistä nuorempi, prinssi Uruha oli hauskuttaja. Hän oli ystävä kaikkien linnan asukkien kanssa, alhaisimmasta palvelustytöstä kuninkaan neuvonantajaan. Erityisen hyvin Uruha tuli toimeen setänsä Aoin kanssa, mikä hieman ärsytti kuningas Kaita. Uruha keksi huvittavia kertomuksia milloin mistäkin ja hieman erikoisen luonteensa ansiosta oli hyvinkin hauskaa seuraa kenelle tahansa. Uruha harvoin sulkeutui omiin oloihinsa, hänet löysi linnasta vain niistä osista, joissa ihmisiä oli kaiken aikaa. Se ei kuitenkaan tarkoittanut, että Uruha itse olisi ollut äänessä koko ajan. Hän vain nautti seurasta, hiljaisestakin.
Veljistä vanhempi, prinssi Ruki oli cool. Linnan palvelusväki harvoin oli nähnyt tämän nuorukaisen komeilla kasvoilla hymyä, saatika sitten kuullut hänen nauravan kyynelet silmissä tai vitsailemassa tauotta. Ei, prinssi Ruki ei ollut sellainen. Toisin kuin Uruha, Ruki viihtyi paljon yksin. Hänkin oli toki sosiaalinen, vitsailijakin, hän sai usein ympärillään olevat ihmiset nauramaan, mutta hän sulkeutui omiin oloihinsa hyvin usein. Kukaan ei tuntunut tietävän mitä Ruki huoneessaan teki, mutta joka kerta kun Rukin huoneeseen astui, tämä seisoi suuren kokovartalopeilin edessä. Rukista juoruillessaan palvelusväki oli usein sanonut, että perintöprinssi oli varsin ylimielinen ja itserakas, mutta keneltä tahansa heistä kysyikin linnan parhaimman näköistä henkilöä, vastaus oli aina: "Ehdottomasti prinssi Ruki!".
Ruki oli lisäksi hieman kapinallinen. Hän ei halunnut sopeutua kaikkiin linnan sääntöihin ja tuntui välillä kiukuttelevan kuin pahempikin teinipoika, vaikka olikin jo 19-vuotias. Salaisesti kuningas Kai piti hieman enemmän Uruhasta kuin Rukista, mutta koska kumpaakaan ei saanut suosia, hän oli pitänyt tämän asian visusti salassa.

Gazekingdomissa oltiin eletty samalla tavalla monia vuosia, kunnes eräänä päivänä linnassa sattui jotakin, mitä ei ollut tapahtunut koskaan ennen.


1. luku

Aurinko oli noussut jo kauan sitten Gazekingdomin taivaalle, linnut sirkuttivat iloisesti ulkona ja lämpötila kohosi hurjaa vauhtia, mutta linnassa vasta heräiltiin.
Prinssi Uruha oli nähnyt mukavaa unta. Siitä johtuen hän heräsi hymy huulillaan ja venytteli käsiään tyytyväisenä. Oli ihanaa herätä niin virkeänä.
Uruha laski paljaat jalkansa kivilattiaa vasten ja nousi ylös sängystä. Hän sujautti aamutohvelit jalkaansa ja riensi vetämään verhot pois ikkunan edestä. Huoneeseen tulvi kirkas auringonpaiste, joka sai prinssi Uruhan entistä paremmalle tuulelle. Hän avasi ikkunan ja hengitti syvään sitä iloista, aurinkoista ilmaa.
Uruhan huoneen ikkunan alla oli puu, jonka oksalla lauloi lintu. Sama lintu, joka jokaisena aamuna tuli laulamaan kauniita, iloisia lauluja ja parantamaan hänen mieltään. Uruha riensi ulos huoneestaan ja suuntasi kohti veljensä makuuhuonetta.

Portaissa Uruhaa vastaan käveli eräs linnan nuorimmista palvelustytöistä. Tyttö tuli Rukin huoneen suunnalta.
"Ah, taas hän on yrittänyt puhua Rukin kanssa", Uruha ajatteli itsekseen. Palvelustytön nimi oli Ai ja hän oli viimeaikoina ollut hyvin kiinnostunut Rukin tekemisistä. Linnaan tullessaan tyttöä oli ehdotettu Rukin palvelijaksi, mutta siihen veljeksistä vanhempi ei ollut suostunut. Ruki oli sanonut, ettei halunnut eikä myöskään tarvinnut henkilökohtaista palvelijaa. Siitä huolimatta Ai oli asettanut Rukin onnellisuuden takaamisen tärkeämmäksi kuin muiden linnan asukkien ja pyöri Rukin kannoilla mihin perintöprinssi ikinä linnassa menikin. Se prinssin omien sanojen mukaan ärsytti Rukia suunnattomasti.

"Huomenta, prinssi Uruha", Ai toivotti niiaten prinssille. Uruha nyökkäsi, toivotti hänkin hyvää huomenta ja hymyili tytölle kohteliaasti. Molemmat jatkoivat matkaansa omiin suuntiinsa. Uruha nousi käytävän päässä olevat kierreportaat ja näki edessään suuren puisen oven. Rukin huoneen ovi. Uruha löi siihen viidesti ja työnsi raskaan oven auki.

"Huomenta Ruki!" hän hihkaisi pirteänä.
Ruki seisoi selin häneen, kohti suurta kokovartalopeiliä, joka oli ripustettu seinälle.
"Huomenta", Ruki sanoi. Veljen ääni oli matala, välillä Uruhasta oli hauskaa muistella, miltä Ruki oli kuulostanut ollessaan nuorempi. Silloin pojan ääni ei ollut tehnyt kehenkään minkäänlaista vaikutusta. Nykyään jo se, että Ruki avasi suunsa sai ihmisten polvet notkahtamaan, niin hieno ääni oli hänelle suotu. Syvä ja melko matala.
Rukilla oli yllään pitkä, vihreä, melko tiukka paita ja mustat nahkahousut. Hän oli meikannut silmänsä tummiksi, maalannut kaulalleen pystysuoria kärjistä ohenevia raitoja ja muotoillut vaaleat hiuksensa tarkoin. Uruha ei ihmetellyt veljensä huoliteltua ulkonäköä lainkaan. Ruki vietti monta tuntia päivästä vain ulkonäkönsä parissa, aamusta alkaen hän oli laittautunut ja pukeutunut viimeisen päälle näyttävästi. Hän kylläkin osasi kaiken tuon harjoittelemisensa jälkeen saada itsestään todella hyvännäköisen. Komeat kasvot kun luonnostaan omasi, vielä hieman lisälaittamista ja jokainen vastaantulija oli sulaa vahaa Rukin katseen alla.

"Tule syömään, Aoi on varmaankin jo laittanut aamiaista", Uruha kehotti. Ruki käänsi hitaasti katseensa hänen silmiinsä ja vaikka Uruha olikin Rukin veli, hän silti tunsi sen katseen vaikuttavuuden ja osasi kuvitella, minkälaisen reaktion se aiheuttaisi ihmisessä, jolla olisi pienikin heikkous Rukiin.
"Tarvitsisinko minä tähän asuun jonkin takin?" isoveli kysyi kääntyen takaisin peiliin päin. Uruha pyöräytti silmiään.
"Jep, peittämään tuon kauhean paidan", hän vastasi.
"Mitä?" Ruki hätkähti. "Onko tämä paita kauhea?"
"Mennään nyt, oikein hyvä se on. Mutta... ota silti jokin musta takki", Uruha kehotti.
"Ei... Vaihdan paidan vielä... Tulen kohta perässä, kengätkin pitää vielä valita", Ruki sanoi. Uruha kohauttia olkiaan ja poistui veljensä huoneesta.

Laskeutuessaan lukuisia kiviportaita ja kävellessään monien käytävien ja huoneiden läpi, Uruha mietti omaa palvelijaansa. Aoita. Niistä kasvoista hän oli viime yönä nähnyt sitä ihanaa unta. Hän tunsi pienen väreilyn vatsanpohjassaan, kun hän edes kuvitteli setänsä kasvot niin lähellä omiaan kuin ne unessa olivat olleet. Omituinen tunne, mutta varsin mukava. Nyt hän odotti entistä enemmän Aoin näkemistä.

Ruokasaliin vievät kaksoisovet olivat auki ja Uruhan astuttua niistä läpi hän kohtasi monta tuttua katsetta. Ensimmäisenä isänsä kuningas Kain katseen pitkän ruokapöydän toisesta päädystä. Heti seuraavana Uruhan katse tavoitti isänsä vierellä seisovan Aoin silmät. He hymyilivät toisilleen ja Aoi riensi Uruhan luo.
"Huomenta Uruha", Aoi toivotti rauhallisesti hymyillen. Hän oli selvästi iloinen nähdessään nuoremman.
"Prinssi Uruha", Kai korjasi iskien haarukkansa hieman tavallista rivakammin munakkaaseensa.
"Anteeksi, prinssi Uruha, tarkoitin", Aoi korjasi vitsaillen. Uruha naurahti, hän oli itse pyytänyt Aoita jättämään täysin turhan arvonimen pois puhutellessaan häntä. Kyllä he molemmat tiesivät arvonsa, eikä niitä tarvinnut korostaa typerillä nimi-liitteillä. Tosin, lähinnä Rukia ärsyttääkseen ja ollakseen Aoin silmissä tärkeämpi kuin Ruki, oli Uruha pyytänyt kutsumaan Rukia yhä prinssi Rukiksi, eikä turhan tuttavallisesti ilman arvonimeä. Aoi olisi kuulema jatkanut niin ilman Uruhan pyyntöäkin. Uruha siis oli läheisempi Aoille kuin esimerkiksi Ruki...

"Haluaisitteko syödä jotakin?" Aoi kysyi muodollisesti. Jos he olisivat olleet kahdestaan, he olisivat keskustelleet paljon vapaammin. Mutta koska Kai oli läsnä, heidän oli oltava muodollisia ja muistettava käyttäytyä niin kuin heidän etiketin mukaan kuului. Kerran kuningas Kai oli jo meinannut häätää Aoin linnasta kuultuaan, että tämä kohteli prinsseistä nuorempaa kuin tavallista kansalaista.
"Mielelläni, jos siellä vielä on tuota munakasta jäljellä niin voisin ottaa sitä", Uruha sanoi. Hän oli vuosien aikana oppinut olemaan kainostelematta pyytäessään Aoilta jotakin palvelusta.
"Selvä, prinssi", hänen setänsä sanoi. Aoi tarttui Uruhan käteen ja suuteli tämän kämmensyrjää nopeasti ennen kuin katosi keittiöön. Uruha istuutui pöydän ääreen pieni hymy huulillaan.

Ruki astui ruokasaliin ja oli saanut puettua ylleen mustan nahkatakin. Kiiltävää nahkaa samoin kuin housut.
"Kehenkäs sinä yrität vaikutuksen tehdä?"
"Sinun mieheesi, kehes muuhunkaan", Ruki tokaisi nuolaisten huuliaan, kun Aoi astui ruokasaliin. Uruha puristi huulensa tiukasti yhteen.
"Huomenta prinssi Ruki. Saisiko olla jotakin aamiaista?" Aoi kysyi hieman hämillään. Hän oli vain nähnyt Rukin katselevan häntä ja nuolevan huuliaan.
"Mieluusti, mitä vain mitä kaapista –"
"Ruki!" Kai torui. "Hän ottaa munakasta ja lisäksi vielä vastapuristettua appelsiinimehua. Jos vielä muutaman pannukakun saisi pyöräytettyä niin poika olisi tyytyväinen. Eikä vaahterasiirappia saa säästellä."
"Sinä sitten syöt kaiken, mitä minä en jaksa. Itse en tilannut tuosta ateriasta murustakaan", Ruki tuhahti Kaille istuutuen hänkin pöydän ääreen.
"Huomenta päivänsäde", Kai toivotti. Hänen huulilleen kohosi korvasta korvaan yltävä hymy. Hymykuopat poskillaan hän katseli poikiaan vuorotellen.
"Huomenta", Ruki vastasi. Aoi katosi päätään pudistellen keittiöön. Uruha katsoi hetken setänsä perään, mutta kääntyi sitten katsomaan veljeään. Rukin kasvoilla oli ärsyttävän tietäväinen hymy.
"Ah, Aoi", Ruki huokaisi ja esitti saavansa nuolesta iskun sydämeensä. Esitys yltyi niin rajuksi, että prinssi tipahti tuolilta.
"Pilkka osuikin omaan nilkkaan", Uruha kommentoi hymyillen tyytyväisenä. Kun Ruki kömpi ylös maasta takaraivoaan pidellen, Uruha hymyili hänelle ankka-hymyään, koska tiesi sen ärsyttävän Rukia.


2. luku

Sama aurinko, joka niin iloisesti paistoi Gazekingdomin linnan asukeille, paistoi eräälle nuorelle miehelle hyvin ilkeästi ja piikittelevästi. Suoraan sanottuna hyvin ärsyttävästi, oikein silmiä kirvelsi tuo auringonpaiste.
Reita kohotti päätään kovan, suuren mukulakiven päältä, jota oli käyttänyt tyynynään koko yön. Jo vaikka kuinka mones aamu, jona hän heräsi auringonpaisteeseen. Reita tiesi jo, mitä tästä päivästä tulisi. Hän kävelisi ympäriinsä tässä kylässä, kyselisi ihmisiltä josko joku heistä tietäisi, mistä voisi saada töitä. Lisäksi hän paahtuisi auringossa. Ikäänkuin hän ei jo olisi ihan tarpeeksi ruskea, kolme viikkoa auringon alla ohuissa vaatteissa, järjettömän kuuma ilma joka päivä. Eihän Reitalla ollut varaa edes vettä ostaa!
Hän nousi ylös kovasta maasta, joka paikkaa kivisti. Hän tuli vilkaisseeksi vaatteitaan ja jälleen kerran huokaisi pettymyksestä. Entistä reikäisemmät, likaisemmat ja kuluneemmat. Miltäköhän hänen kasvonsa näyttivät? Varmaankin hän näytti tummaihoiselta niin paksu pölykerros päällään... Oikeastaanhan nämä vaatteetkin hänen yllään olivat valkoiset alunperin, nykyään ei enää pystynyt sanomaan olivatko ne harmaat vai ruskeat.

Reita oli nyt asunut kadulla omien arvioidensa mukaan kolme viikkoa. Kadulla asuvalle rahattomalle se oli hyvin pitkä aika. Hän oli karannut kotoaan kunnon varusteet mukanaan, mutta kahden ensimmäisen kadulla vietetyn yön jälkeen hänet oli ryöstetty. Sen jälkeen Reita oli epätoivoisesti joka päivä kysellyt ihmisiltä töitä, kiertänyt kylästä toiseen ja etsinyt itselleen työpaikkaa. Muutamana päivänä hän oli kerjännyt rahaa rikkaan näköisiltä ihmisiltä. Ne arvelut rikkaista ihmisistä olivat kyllä menneet varsin pieleen ja Reita oli oppinut, että chihuahuan omistaminen ei välttämättä tehnyt ihmisestä rikasta.
Reitalla oli inhottavan likainen olo, hän ei ollut ollut kunnollisessa suihkussa kertaakaan tuona aikana. Yhtenä iltana oli satanut vähän, mutta hän hikoili paahtavan auringon alla joka päivä ja olisi kaivannut edes pikaisen suihkussa käynnin päivän päätteeksi. Mutta ei...

Reita pudisteli vaatteitaan, pian hänen ympärillään oli pölystä sakea pilvi. Hän astui pois pilven sisältä ja katseli ympärilleen. Hän oli saapunut tähän kylään kaksi päivää sitten, kävellyt siinä saamarin metsässä koko ensimmäisen päivän ja löytänyt lopulta tiensä asuma-alueelle. Täällä ihmiset käyttivät uskomattoman tyylikkäitä vaatteita. Naisten yllä näki aina mekkoja ja korkeita kampauksia päiden päällä. Miehet olivat pukeutuneet siististi, puvut ja kaikki.
Reita ei ehkä ihan sopinut tämän kylän katukuvaan.
Hän ei edes tiennyt missä oli, ei tiennyt paikan nimeä tai sijaintia. Mutta suuresta linnasta kylän toisella laidalla hän oli päätellyt, että valtakunta tämä oli. Rikas valtakunta, kun kaikki näyttivät siltä kuin olisivat juhliin lähdössä.
Reita oli ilmeisesti nukkunut yönsä keskellä suurta toria. Kojut alkoivat jo olla auki ja ihmisiä kulki edestakaisin ostelemassa lounasruokia.
Täällä Reitalla saattaisi jopa olla mahdollisuus saada työpaikka! Niin suuri tori, kyllä jollekulle apu kelpaisi. Melkein joka koju myi eri tavaraa, suurin osa ruokaa tai vaatteita, mutta monet myös esineitä arkikäyttöön ja hieman juhlavampia tavaroita. Tänne eksyminen saattoi merkitä Reitalle oikein hyvää käännettä!

Aurinko porotti hänen niskaansa, kun Reita lähti kävellen tutkimaan toria ja eri kojujen antimia. Oli hän jo hieman tätä kylää tutkinut eilenkin, heti sieltä metsästä selvittyään, mutta silloin oli jo ollut niin pimeää, ettei eteensä ollut meinannut nähdä. Niinpä nyt aluksi Reita kiertelisi kojujen luona ja jos jossakin näyttäisi olevan hyvä työpaikka tarjolla, hän ottaisi sen.
"Miten niin jos on hyvä työpaikka? Mikä tahansa työpaikka kelpaa, oli se kuinka huono tai hyvä tahansa!" Reita torui itseään. Hänellä ei tosiaankaan ollut valinnan varaa.

Kaikkein eniten Reita olisi kaivannut jotakuta, jolle puhua. Oli uskomattoman tylsää olla vain oman itsensä seurassa koko ajan, ilman ketään, kenen kanssa oikeasti keskustella. Sanoa jotain muutakin kuin "olisiko mahdollista päästä tänne töihin". Reita pelkäsi sekoavansa, jos jatkaisi vain itsensä kanssa elämistä. Joku ystävä oli hankittava, se oli elämän edellytys.
Ruuan ja veden lisäksi siis.

Ensimmäinen vaatteita myyvä koju oli silmin-nähden hyvin suosittu. Sen omistaja sai koko ajan nostella pöydän alta lisää tavaroita esille, kun pöydältä niitä ostettiin kuin ei oltaisi ennen vaatteita nähty. Tästä oli Reitan siis täysin turha edes yrittää, hänen näköisensä resuinen katukerjäläinen ei pääsisi hyvin menestyviin töihin.
Reita jatkoi matkaansa ja seuraavalla vaatteita myyvällä kojulla ei mennytkään aivan yhtä hyvin kuin edellisellä. Saattoi johtua siitä, että tällä kojulla vaatteet olivat rumia, edellisellä eivät.
"Hei, anteeksi", Reita sanoi kojupöydän takana seisovalle miehelle. Mies kohotti päätään ja mulkaisi Reitaa pahasti.
"Haluaisin tiedustella, josko olisi mahdollista päästä töihin tänne?" Reita kysyi toiveikas katse silmissään. Mies vain mulkoili häntä sanomatta mitään. Miehen vierelle juoksi toinen, tällä kertaa melko nuori mies, joka katsoi Reitaa hämmästyneenä.
"Hyvä on, ei väkisin", Reita tuhahti ja käänsi miehille selkänsä.
"Pitäisikö lähettää joku viemään viestiä kuninkaalle? Hän ei varmastikaan halua kyläänsä tuon näköistä asukasta, loista, joka kerjää kadulla rahaa eikä tee kunnollista työtä", Reita kuuli myyjän sanovan nuorelle miehelle hiljaa. Ärtyneenä hän kääntyi kannoillaan ja meni takaisin myyjän kojun luo. Mies katsoi säikähtäneenä häntä silmiin.
"Tiedätkö, en minä kerjäisi, jos minulla jo olisi se työpaikka. Mutta jos et sinä sitä halua minulle tarjota, niin ainoa vaihtoehto on kerjääminen. Enkä minä ole loinen, jos et ole sinäkään", Reita tulistui. Myyjä tuijotti häntä säikähtäneenä yhä, eikä vieläkään sanonut hänelle mitään. Vihaisena Reita potkaisi myyntipöydän jalkaa ja poistui paikalta jupisten itsekseen.

Reita jatkoi matkaansa toiselle puolelle toria, kyseli monesta kojusta työpaikkaa, mutta kukaan ei suostunut ottamaan häntä töihin. Kuumissaan ja janoissaan Reita asettui makaamaan mukulakiville keskelle toria.
"Onko sinulla jokin hätänä?" kuului huolestunut naisääni Reitan yläpuolelta. Hän avasi silmänsä ja nainen säpsähti Reitan noustessa ylös.
"On. Minut häädettiin kotoani, eikä minulla ole rahaa penniäkään, koska minut ryöstettiin. En ole syönyt kahteen päivään, juonut olen vain hyvin vähän ja tässä auringonpaisteessa kuivun vielä kuoliaaksi. Olen kysellyt töitä, mutta kukaan ei suostu palkkaamaan minua", Reita vuodatti naiselle nykyisen tilanteensa.
"M- minun on mentävä, o- ota... A- annan sinulle vähän rahaa, niin saat ostettua itsellesi juotavaa, sopiiko?" nainen kysyi ääni täristen. Luultavasti hän pelkäsi Reitaa, mutta oli jo tullut puhumaan ja olisihan se melko epäkohteliasta kieltäytyä auttamasta, kun sitä jo kerran oli tullut tarjoamaan. Reita nyökkäsi kiitollisena ja katsoi, kuinka nainen veti käsilaukustaan lompakon. Tämä ojensi hänelle kourallisen kolikoita, eikä sillä kiitostulvalla ollut rajaa.

Reita kiiruhti ostamaan itselleen vettä ja joi sitä nopeasti paljon. Mutta hän säästelisi tätä rahaa, hän saisi sillä jotenkin ostettua mahdollisimman paljon, mahdollisimman halvalla. Nyt piti vain taktikoida. Tämä saattoi hyvinkin olla uuden elämän alku, tämä kolikkopino hänen käsissään.


3. luku

Kai hymyili tyytyväisenä. Hän oli syönyt maittavan aamiaisen ja keskustellut leppoisasti poikiensa kanssa. Nyt Aoi oli kantanut Rukin eteen suuren annoksen lettuja ja vaahterasiirappia. Ruki oli tuijottanut kekoa silmät ammollaan ja alkanut hotkia tuota kekoa suuhunsa niin nopeasti, että Kai pelkäsi pojan tippuvan tuoliltaan uudestaan.

"Hei!" Ruki kiljaisi yllättäen. Kai katsahti Uruhaa, joka tyytyväisenä mutusteli jotakin. Rukin haarukkaan isketystä lätystä puolet oli mystisesti hävinnyt.
"Sinä kiero ankka, anna se takaisin!" Ruki parahti katsoessaan, kuinka hänen lettunsa silpoutui veljensä suussa ja kuinka Uruha nielaisi sen näyttävästi alas.
"Hyviä lettuja, Aoi! Sinä osaat niin hyvin tehdä ruokaa", Uruha sanoi katsoen setäänsä hymy huulillaan. Aoi näytti onnelliselta ja tyytyväiseltä. Kai tuhahti ja kurtisti kulmiaan hieman.
"Pyytäisit edes anteeksi!" Ruki raivosi osoitellen Uruhaa uhkaavasti haarukallaan.
"Mutta prinssi Ruki, sehän oli vain yksi lettu..." Aoi yritti rauhoitella.
"Kyse on periaatteesta, eikä siitä lätystä! Se oli minun!" Ruki ärjyi.
"Tuo on totta Uruha", Kai sanoi katsoen Uruhaa merkitsevästi silmiin. Nuorempi veljeksistä huokaisi, mutta pyysi kuitenkin Rukilta anteeksi.
"Nyt sinun kuuluu vielä torua häntä hänen ilkeästä teostaan", Ruki vaati Kailta.
"Kyllä Uruha tietää tehneensä väärin, eikä enää toista tuota temppuaan. Eikö totta Uruha?" Kai sanoi hymyillen.
"En tietenkään enää tee sitä uudestaan", pikkuveli vakuutti. Aoin huulilta karkasi pieni hihitys, jonka hän kätki yskäisyyn.
"Pah", Ruki kivahti jatkaen lettujensa syömistä.

Kai vertaili poikiensa ulkonäköä. Molempien hiukset olivat vaaleat, Uruhan hieman ruskeammat ja pidemmät kuin Rukin. Lisäksi Uruha antoi hiustensa laskeutua vapaina, Ruki oli kääntänyt ja vääntänyt hyvin vaaleita hiuksiaan kaiken maailman tököteillä mitä näyttävämpiin kampauksiin.
Jotakin samaa heidän kasvoissaan oli. Kumpikin omasi suurehkot huulet, ja jos Ruki ei olisi meikannut noin paljon, olisi voinut jopa sanoa heidän silmiensä muistuttavan toisiaan. Mutta Rukin tumman luomiväri- ja kajaalikerroksen alta oli vaikea sanoa mitään hänen silmiensä luonnollisesta muodosta.

"Mitä kuuluu päiväsi suunnitelmiin, prinssi Ruki?" Aoi kysyi, kun hiljaisuus kalvoi ruokasalia.
"En minä suunnittele päiviäni. Minun ei tarvitse", Ruki totesi. Hän oli saanut lettunsa syötyä ja taputteli nyt litteää vatsaansa tyytyväisenä.
"Ei tietenkään, sinähän tiedät jo valmiiksi viettäväsi koko päivän huoneessasi peilailemassa", Uruha ilkeili.
"Ole hiljaa. Jos olisin sinä, niin en sanoisi mitään ulkonäköön liittyvää... On nimittäin sanomattakin selvää, että minä näytän paremmalta kuin sinä, vaikken edes vilkaisisi peiliin", Ruki tokaisi. Hän oli jälleen muuttunut kiukuttelevasta Rukista vaikuttavaksi Rukiksi. Aivan kuin tuolla miehellä olisi ollut kaksi voimakasta persoonaa. Hänen ulkonäköönsä sopi paremmin tuo cool Ruki, mutta oikeasti hän oli luonteeltaan se lapsellinen, kiukutteleva poika.
"Ruki, älä hauku tai vähättele veljeäsi", Kai torui.
"Pakko se on, kun tosiasioista puhutaan", perintöprinssi sanoi.
"Ruki..." Kai sanoi varoittavalla äänensävyllä.

"Älä turhaan, isä. Kyllä minä tiedän, miksi Ruki on tuollainen", Uruha sanoi.
"Kerro toki minullekin", Ruki sanoi sarkastisesti.
"Hän tuntee itsensä ahdistetuksi sen nuoren kamarineidon takia", Uruha sanoi. Kai vilkaisi molempia poikiaan hämmästyneenä.
"Totta! Hän ahdistelee minua, tänäkin aamuna olin juuri pukeutumassa, kun hän alkoi oven takana puhella minulle ja kysellä minulta kaikkea mahdollista. Kun olin tulossa tänne, hän tuli käytävällä vastaan ja seurasi minua tänne asti. Ovella pakotin hänet poistumaan ja jättämään minut rauhaan, muuten hän olisi varmaan tullut tännekin", Ruki kertoi silmät järkytyksestä ammollaan.
"Hän olisi ehkä sittenkin halunnut olla sinun palvelijasi. Tai sitten hän tuntee, että sinä tarvitset itsellesi palvelijan ja haluaa henkilökohtaisesti hoitaa sen homman?" Aoi ehdotti.
"Tai sitten hän on muuten vain kiinnostunut sinusta. Ei olisi ensimmäinen", Uruha sanoi.
"Totta. Ehkä kamarineito on ihastunut sinuun?" Kai hykerteli huvittuneena.
"Ei!" Ruki ähkäisi järkyttyneenä.
"Kyllä", Uruha hihitti.
"Ei", Ruki tokaisi pudistellen päätään. "Se olisi hirveää."
"Miksi? Koska hän on nainen?" Uruha sanoi yhä naureskellen.

Ruokasaliin laskeutui hämmästynyt hiljaisuus.

"Paraskin puhumaan", Ruki tokaisi Uruhalle, viitaten katseellaan hyvin merkitsevästi Aoihin. Uruha avasi suunsa järkytyksen ja säikähdyksen sekaisin ilmein, mutta Ruki nousi ylös ja arvokkaasti käveli ulos ruokasalista vilkaisemattakaan taakseen. Jälleen ruokasali oli hiljainen, eikä kukaan sanonut mitään. Kai hieman hämmentyneenä katsoi Uruhaa. Aoin kasvoilta paistoi yhtä paljon epätietoisuus kuin Kain omilta, joten mustahiuksiselta oli turha kysellä mitään. Uruha vain katsoi suu auki oviaukkoa, jonka läpi Ruki oli juuri poistunut.
"Haluaako joku vielä syödä jotakin? Vaikka sinä, Kai, kun kerran tilasit sitä vastapuristettua appelsiinimehuakin? Sitä on tuolla vielä", Aoi tarjosi saadakseen hämmentyneen hiljaisuuden katoamaan.
"Ei kiitos. Ja minä muistutan sinua jo ainakin sadatta kertaa puhumaan minulle minun arvoni mukaisesti", Kai sanoi. Hän oli kuitenkin liian hämmentynyt ollakseen ärsyyntynyt, joten Aoi pääsi tällä kertaa helpolla.

Uruha rykäisi ja nousi ylös tuoliltaan. Hän kiiruhti Aoin perässä keittiöön.
"Voin auttaa sinua kotitöissä", Kai kuuli vaimeasti Uruhan tarjoavan apuaan Aoille.
"Ei tässä paljoa tekemistä ole, mutta jos haluat niin voit puhdistaa työtasot", Aoi sanoi.
Kai nousi hänkin ylös, tämä oli hieman erikoinen lopetus aamiaiselle. Hän päätti mennä puhumaan Rukin kanssa, olisi pojan terveydelle haitallista, jos tämä tämänkin päivän istuisi hiuslakkapullojen ja luomiväripölyjen kanssa huoneessaan koko päivän.

Kuningas Kai käveli monen huoneen sekä käytävän halki ja nousi monet kiviset portaat ylös matkallaan kohti linnan korkeinta tornia, jossa Ruki asui. Viimeiset kierreportaat noustuaan hän koputti suurta ovea ja kuuli sisältä myöntävän hymähdyksen. Se oli Rukin tapa antaa lupa astua sisään hänen valtakuntaansa.
Linnassa oli hieman kolkkoa asua, sillä sitä oli vaikea saada kodikkaaksi. Kai oli onnellinen siitä, että edes olohuone ja hänen oma makuuhuoneensa olivat kotoisia ja lämpimiä, mutta monet muutkin linnan huoneista olisivat voineet olla.
Rukin huone oli kuitenkin kaikista linnan huoneista eniten huone, jossa Kai ei olisi viihtynyt itse. Omalla tavallaan huone oli kotoisakin, Rukin kuvitteli helposti tämän huoneen asukkaaksi.
Suuri, tummaa puuta oleva parisänky, jonka päällä oli tummanpunaisesta sametista valmistettu päiväpeitto. Samaa väriä olivat ikkunaverhot, Rukin huoneessa oli kaksi ikkunaa, joista molempien sivuilla roikkuivat maahan asti ulottuvat, raskaat tummanpunaiset samettiverhot. Tällä hetkellä ne oli vedetty pois ikkunoiden tieltä ja solmittu sivuun kultaisilla köysillä.
Ikkunoiden välissä sillä seinällä oli kokovartalopeili, jonka edessä Ruki tuntui suurimman osan päivistään viettävän. Sängyn puoleisella seinällä sijaitsivat meikkipöytä, vaatekaappi ja kirjahylly. Muuta ei Rukin torniin sitten mahtunutkaan, mutta ei prinssi tuntunut mitään lisää kaipaavankaan.

"Etkö tosiaankaan ole suunnitellut tekeväsi tänään mitään?" Kai kysyi peilin edessä seisovalta Rukilta.
"En", prinssi vastasi.
"Eli sinä olet vapaa tekemään mitä tahansa?" Kai kysyi.
"Periaatteessa", kuului matalalla äänellä annettu vastaus. Oli se outoa, kun pojan ääni oli matalampi kuin isän.
"Lähdetkö torilta hakemaan illallistarvikkeita? Sinun täytyy päästä ulos täältä joskus, vähän saamaan raitista ilmaa. Ei se tee ihollekaan hyvää, jos aina vain nyhjää sisällä", Kai suostutteli. Ruki vilkaisi häntä, asteli toisen ikkunan luo, avasi sen ja katsoi sitten haastavasti isäänsä.
"En", Ruki vastasi.
"Ethän ole loukkaantunut Uruhalle? Kyllähän te vielä olette hyvissä väleissä ja rakastatte toisiaanne niin kuin veljesten kuuluu?" Kai kysyi hieman huolissaan. Hän tosiaan halusi perheen onnellisuuden säilyvän.
"Olen loukkaantunut, mutta hän on veljeni. Kun hän pyytää anteeksi ja tarkoittaa sitä, kyllä minä annan hänelle anteeksi", Ruki sanoi. Kai nyökkäsi, pyysi Rukia vielä vähän harkitsemaan ulos lähtemistä ja poistui sitten prinssin huoneesta.

Joku oli silti laitettava torilla käymään, Uruha voisi mennä myös. Ei veljeksistä nuorempikaan turhan paljoa ulkona liikuskellut. Niinpä Kai suuntasi ruokasaliin, jossa arveli Uruhan yhä auttavan Aoita.

Hän oli arvannut oikein, ruokasalissa pöydän ääressä Uruha istui, keskustellen iloisesti Aoin kanssa.
"Uruha", Kai kiinnitti poikansa huomion itseensä.
"Niin?" prinssi kysyi.
"Lähtisitkö torilta hakemaan aineksia illallista varten? Jos muistan oikein, meiltä puuttuu muutamia mausteita ja kanaakin pitäisi saada", Kai sanoi vilkaisten Aoita. Aoi nyökkäsi, kun tuli puhetta ruuista. Vaikkei hänen työnsä periaatteessa ollut kokkina toimiminen, aamiaista hän oli laittanut perheelle jo vuosia ja tiesi siksi, mitä keittiössä milloinkin tarvittiin.
"Voinhan minä mennä", Uruha myöntyi. "Voiko Aoi tulla mukaan?"
Kai vilkaisi veljeään ja sitten Uruhan pyytävää katsetta.
"Hyvä on... M- mutta yrittäkää suoriutua sieltä pois melko nopesti, e- ei se ole hyvä norkoilla kaupungilla turhan paljoa", Kai sanoi änkyttäen hieman. Hän ei tiennyt miksi, mutta hän ei halunnut veljensä viettävän liikaa aikaa Uruhan kanssa. Nuo kaksi olivat jo nyt niin paljon yhdessä ja vaikuttivat oikein hyviltä ystäviltä. Liian hyviltä ystäviltä, kun otti huomioon, kuinka paljon ikäeroa heillä oli! Eiväthän sedät ja veljenpojat voineet tulla noin hyvin toimeen keskenään. Se oli epäluonnollista.

Aoi ja Uruha lähtivät valmistautumaan kaupungille lähtöön ja Kai suuntasi kohti työhuonettaan. Olisi jälleen aika astua kansaansa rakastavan kuninkaan rooliin ja jättää perhehuolet taka-alalle.


4. luku

Se siitä hyvästä käänteestä sitten. Kello oli jo varmasti vaikka kuinka paljon, eikä töitä ollut vieläkään. Tätä menoa Reita päätyisi koko yöksi kerjäämään ja jatkaisi seuraavana päivänä matkaansa kohti seuraavaa kylää.
Kylläpä hänellä näytti olevan edessään loistava tulevaisuus...
Raskas huokaus karkasi Reitan huulilta. Hän kosketti nenäänsä, jonka ympärille oli pari viikkoa sitten kietonut ohuen kangaskaistaleen kätkeäkseen sen tuntemattomien katseilta. Nenä oli murtunut ja Reita toivoi liinan myös auttavan sen parantumisessa. Tosin, enemmän se liina varmaankin haittasi kuin auttoi, jätti mukavan rusketusrajan hänen kasvoilleen ja likaisena jätti kaiken lian muhimaan sen alle...

Yhtäkkiä ihmiset alkoivat kumarrella ja niiailla Reitan ympärillä. Hän hämmentyi hieman ja yritti katseellaan etsiä kohdetta, jolle nämä kunnianosoitukset suunnattiin. Pian hänen katseensa tavoitti kaksi miestä, jotka kävelivät keskellä toria iloisesti keskenään rupatellen. He tervehtivät kunnioittavia ihmisiä ja pysähtelivät muutamalla kojulla tutkimaan myytäviä tavaroita.

Toisella miehistä, joka näytti selvästi vanhemmalta, oli pitkät mustat hiukset, mustat omituisen koreilevat vaatteet ja paksut huulet. Nuoremmalla miehellä oli olkapäille ulottuvat vaaleanruskeat hiukset ja jotenkin... vain puoliksi avonaiset silmät. Hän näytti hyvin laihalta, varsinkin tuollaisissa housuissa, jotka jättivät omituisesti reidet paljaiksi. Eikö miestä häirinnyt epätasainen rusketus?
Kun miehet kävelivät Reitan ohi, hänkin kumarsi pikaisesti. Eivät miehet kuitenkaan tuntuneet kiinnittävän häneen sen suurempaa huomiota, vaikka hän kumarsikin. Tosin, jos hän ei olisi kumartanut, kuka tietää mitä siitä olisi voinut seurata.
Nyt kun tarkemmin katsoi, huomasi selvästi yhden eron noiden kahden ja muiden kylän asukkaiden välillä. Tavallisesti kylän asukkaat olivat pukeutuneet hyvin juhlavasti, hienoihin ja kalliin näköisiin vaatteisiin. Mutta nuo kaksi olivat pukeutuneet erikoisiin vaatteisiin, yrittämättä olla juhlavia. Heidän siis täytyi oikeasti olla rikkaita!
Ja jos he olivat rikkaita, heiltä saattoi voida kerjätä hieman rahaa, jotta pääsisi sen jälkeen pois tästä ärsyttävästä kylästä, jossa kaikki olivat hänelle ilkeitä ja epäkohteliaita. Paitsi se kolikoita antanut nainen, joka oli kuitenkin kadonnut kuin tuhka tuuleen.

Reita päätti seurata tuota paria pienen välimatkan päästä. Ehkä hän sitten osaisi pyytää heiltä rahaa oikein, hetken tutkittuaan etäämmältä millaisia ihmisiä he olivat. Olivatko he edes oikeasti rikkaita, vai esittivätkö vain?
Parivaljakko osti ruokaa. He ostivat paljon ruokaa. Viinirypäleitä, muita hedelmiä, kanaa, mausteita, salaattiaineksia, kaikkea. Reitan tuli niin nälkä ja hänen alkoi käydä toden teolla kateeksi noita kahta, joilla olisi kotona varsinainen pitopöytä tulossa. Kyllä heidän täytyi olla rikkaita.
Melkein tunnin Reita sai odotella, että miehet lähtisivät pois torilta. Pois jokaisen ihmisen katseen alta, jotta hän saisi mentyä pyytämään heiltä vähän rahaa.

Hyi miten Reita inhosikaan kerjäämistä. Se oli säälittävää ja typerää, naurettavaa suorastaan, mutta kun muuta keinoa ei ollut! Kukaan kylässä ei ollut tarjonnut hänelle töitä ja hän kuolisi nälkään, jos ei saisi rahaa edes jostain! Miehet matkasivat kauemmas torista jutellen niitä näitä. Hymyilivät toisilleen ja nauroivat.
Matka vei yhä syrjempään, kohti kylän laitaa.
Silloin Reita päätti, että nyt olisi aika. Nyt hän häpeällisesti kerjäisi rahaa tuolta kaksikolta, eikä sen jälkeen enää koskaan näkisi heitä.


5. luku

"Mutta jos kamarineito ihan oikeasti on ihastunut Rukiin, mitä me teemme? On kauhean surullista jos niin mukava ihminen joutuu kokemaan epäonnea rakkaudessa", Uruha mietti. Aoi katsoi nuoremman kasvoja, joilla tämän puhuessa oli koko ajan se sama, suloinen ilme. Hänestä tuntui siltä kuin ei voisi elää näkemättä sitä ilmettä. Ainakin hän oli varma siitä, ettei voisi elää ilman Uruhaa.
"Totta. Mehän voisimme tutustuttaa kamarineidon vaikkapa isäsi kirjanpitäjään, heistä tulisi hyvä pari..." Aoi vitsaili. Kuningas Kain kirjanpitäjä oli 50-vuotias, monokkelisilmäinen, viiksekäs vanha mies, jolla ei todellakaan ollut mitään yhteistä nuoren kamarineito Ain kanssa.
"Aoi, ei noin ilkeä saa olla edes vitsaillessaan. Tyttö-parka kun siihen mieheen ihastuisi. Tai toisin päin, mieti! Apua, mitäs jos kirjanpitäjä ihastuisi vaikka sinuun!" Uruha kikatti.
"Minä olen katsellut häntä jo muutaman viikon, hänhän on oikeastaan aika hyvännäköinen", Aoi vitsaili kaapaten Uruhan halattavakseen, nuorempi nauroi iloisesti ja Aoi nautti heidän läheisyydestään. Nämä harvat hetket, kun he olivat täysin kahdestaan oli käytettävä hyväkseen. Kukaan ei voisi yllättää heitä, eikä ollut vaaraa, että kuningas Kai saisi tietää asiasta. Aoin isoveli ei nimittäin välttämättä katsoisi oman veljensä ja poikansa rakastavaa suhdetta kovin hyvällä...

Rakastava suhde, ja pah. Ei Aoin ja Uruhan välillä vielä ollut mitään muuta kuin vahva ystävyys, mutta Aoi oli jo iät ja ajat ollut rakastunut Uruhaan. Joten Aoin puolesta suhde kyllä oli hyvinkin rakastava, mutta Uruhasta ei ollut tietoa. Ainakin nuorempi viihtyi kaikkein eniten juuri setänsä seurassa ja usein heidän ollessaan kahdenkesken myös Uruha halasi Aoita. Se tuntui aina siltä kuin maailma räjähtäisi, oli niin uskomattoman ihanaa olla niin lähellä Uruhaa.

"Hei!" kuului miesääni heidän takaansa. Aoi pikaisesti veti kätensä prinssin ympäriltä ja he kääntyivät katsomaan heitä puhutellutta miestä.
Mies oli hyvin laiha, vaarallisen laiha suorastaan. Hänen ohut t-paitansa paljasti laihat kädet ja vaatteet olivat niin väljät, ettei niiden alle voinut paljoa ihmistä kätkeytyä. Hänen kasvoillaan nenän kohdalla oli omituinen kangaskaistale, luultavasti sen tarkoitus oli peittää nenä.
Mies näytti hyvin rähjäiseltä. Vaatteet hänen yllään olivat likaiset ja rikkinäiset, hänen silmänalusensa olivat hyvin tummat ja huulensa kuivat ja rohtuneet. Miehen vaaleat hiukset olivat erittäin likaiset ja sotkuiset nekin.

Yllättäen Uruha alkoi kiljua. Hän tarttui Aoin käteen ja huusi korkeaa nuottia taukoamatta, kun tuntematon mies otti pari askelta lähemmäs heitä.
"Uruha, sshh..." Aoi yritti rauhoitella nuorempaa puristamalla tämän kättä pehmeästi. Hän ei irrottanut katsettaan tuntemattomasta miehestä, joka lähestyi heitä koko ajan. Uruha tärisi hänen vierellään ja puristi Aoin kättä paikoillaan astellen.
"Minä, tuota..." mies sanoi hitaasti. Hänen äänestään kuulsi läpi hienoinen epävarmuus.
"Onko sinulla jotain oikeaa asiaa meille?" Aoi kysyi. Uruha halasi hänen kättään ja pudisteli päätään. Tuntematon mies näytti hyvin väsyneeltä.
"Toivon, että voisitte auttaa minua", mies sanoi. Hän hermostuksissaan puri rohtunutta huultaan.

"Kuka sinä olet?" Aoi kysyi hämmentyneenä.
"Olen asunut kadulla jo kolme viikkoa. En ole syönyt kahteen päivään yhtään mitään, olen vain yrittänyt etsiä töitä ja saada rahaa. Kukaan ei suostu antamaan minulle töitä, enkä minä saa rahaa mistään. Pyydän, jos te voisitte..." mies kertoi pyytävä katse silmissään. Hän katsoi Aoita, hän oli muutaman metrin päässä heistä.
"Lähdetään jo", Uruha vinkui, mutta Aoi yhä yritti rauhoitella häntä. Tuntematon mies astui lähemmäs.
"En pyydä teiltä mitään muuta kuin rahaa", hän sanoi, nyt jo paljon varmemmalla äänensävyllä.

"Jos me annamme sinulle rahaa, mitä sinä teet sillä?" Aoi kysyi. Mies vaikutti aivan täysijärkiseltä, vain hyvin köyhältä. Tämä ei tuntunut olevan minkään aineen vaikutuksen alaisena, eikä muutenkaan vaikuttanut olevan sekaisin.
"Ostan itselleni ruokaa ja yritän pärjätä siihen saakka, että saan töitä", mies sanoi tullen jälleen lähemmäs. Olipa hän nuori, hädin tuskin oli täyttänyt kahtakymmentä...
"Me lähdemme nyt", Uruha vinkaisi ja lähti vetämään Aoita perässään kohti linnaa.
"E- ei, odottakaa!" mies huudahti tarttuen Uruhan käteen. Prinssi alkoi kiljua ja panikoiden hyppiä paikoillaan.
"Mitä sinä haluat?" Aoi tokaisi tuntemattomalle, vetäen Uruhan lähelleen. Nuorempi katsoi tuntematonta silmät ammollaan.
"Rahaa, en mitään muuta", mies vakuutti.
"Etkö sinä mielummin haluaisi töitä?" Aoi kysyi. Uruha kääntyi ällistyneenä katsomaan setäänsä.
"Jos sinulla on tarjota minulle töitä, voit olla varma, että tulen tekemään ne", mies sanoi hämmästyneenä.
"Minulla varsinaisesti ei ole. Mutta veljelläni saattaisi hyvinkin olla", Aoi lupasi. "Mikä sinun nimesi on?"
Tuntematon mies katsoi mustahiuksista silmiin hyvin pitkään sanomatta mitään. Loppujen lopuksi hänen kuiville huulilleen kohosi pieni hymy.
"Olen Reita", hän sanoi ja ojensi kätensä. Aoi tarttui siihen ja he kättelivät.
"Tule mukaan, menemme puhumaan työnantajallesi. Jonkin homman hän keksii varmasti, hän on hyvin kiltti", Aoi sanoi hymyillen Reitalle.

He lähtivät yhdessä jatkamaan matkaansa kohti linnaa.
Aoi ei tiennyt Reitasta mitään, mutta päätti antaa tälle mahdollisuuden. Tämä ei vaikuttanut pahalta ihmiseltä, vain rähjäiseltä ja huono-onniselta.
Uruha sen sijaan tuntui suhtautuvan Reitaan hyvin pelokkaasti. Hän vilkuili vaaleahiuksista epäilevästi Aoin selän takaa aina välillä ja näytti pohdiskelevan kovasti.

"No, Reita... Mistä sinä tulit?" Aoi kysyi.
"Kaukaa. Karkasin kotoa, koska en voinut jäädä sinne. Minut ryöstettiin ja sen jälkeen olen epätoivoisesti yrittänyt saada töitä edes jostain. Olen kierrellyt eri kylissä, tuloksetta", Reita sanoi katsomatta Aoita silmiin.
"Harmi... Kuinka vanha sinä olet?"
"20. Mihin me olemme menossa?"
"Tuonne", Aoi sanoi osoittaen matalan mäen huipulla korkeuksiin kohoavaa linnaa.
Reitan silmät rävähtivät ammolleen, joko järkytyksestä tai ihailusta, Aoi ei ollut aivan varma kummasta. Mies tuijotti linnaa ja hyvin hämmästyneenä kääntyi katsomaan Aoita.
"Okei... Tuota, keitä te olette?" Reita kysyi katsoen vuorotellen Aoita ja Uruhaa.
"Minä olen kuningas Kain veli Aoi. Hän on Kain nuorempi poika, prinssi Uruha."

Reita katsoi heitä silmät ammollaan.
"Siksi ihmiset siis kumarsivat teille!" Reita älähti. Aoi naurahti ja viittoi paikalleen jäänyttä vaaleahiuksista seuraamaan.
Uruha yhä vain tuijotteli Reitaa epäilevästi.
"Sinä olet prinssi vai?" Reita kysyi katsoen Uruhaa. Hän hymyili huvittuneena, kun Uruha vinkaisi kohdatessaan Reitan katseen.
"Uruha, ryhdistäydy", Aoi huokaisi silitellen prinssin hiuksia.
"Et kyllä taida olla mikään Prinssi Rohkea, vai mitä?" Reita kysyi huvittuneena. Uruha mulkaisi tätä pahasti ja Aoi naurahti.

He jatkoivat matkaansa ja saapuivat linnaa ympäröivän vallihaudan reunalle.
"Mennääs yli, tämä on pelkkää hämäystä..." Aoi sanoi astuen vallihaudassa lainehtivan veden pinnalle. Reita tuijotti mustahiuksisen vetten päällä kävelyä kummissaan. Epäillen Reita laski jalkansa veden pinnalle ja tunsi kengänpohjansa osuvan pohjaan. Vallihaudalla oli syvyyttä vain muutama sentti. Hän ylitti vallihaudan Uruhan jälkeen hyvin hämillään.
"Miksi täällä edes on vallihauta, jos se ei ole oikea?" Reita kysyi.
"Sitä sinun kannattaa kysyä kuningas Kailta. Kun puhut hänelle, katso häntä suoraan silmiin. Se on sinun valttikorttisi, jos aiot vakuuttaa hänet", Aoi valisti. Uruha nyökkäsi hieman ujosti. Reita nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
"Asutteko te tässä linnassa?" hän kysyi.
"Asumme. Me ja muutama muu", Aoi vastasi.
"Outoa. En ole koskaan ajatellut, että näissä linnoissa todella asuisi joku..."
"Heh. Tervetuloa Gazekingdomiin", Aoi toivotti hymyillen ja kohotti kätensä koputtamaan linnan suuria pääovia.


6. luku

Ruki raotti suutaan hieman ja sulki silmänsä puoliksi.
Oikein hyvältä näytti.
Hän katsoi itseään peilistä sillä tietyllä katseella, jota oli harjoittanut jo hyvin kauan. Uruha kutsui sitä 'Rukin vaikuttavaksi katseeksi'. Kyllä siitä melko vaikuttava olo tuli Rukille itselleenkin. Hän nosti nahkatakkinsa kauluksia hieman ja katsoi itseään sivusta. Jos takaa voisi vähän nostaa hiuksia lisää... Kyllä ne olivat aika pystyssä jo valmiiksi, Rukilla oli sellainen... hyvännäköinen olo, johon hän itseään ehostamalla pyrkikin.

Yllättäen koko linnassa kajahti kumea ääni. Kajahti toistekin ja vielä kerran.
Joku oli pääovella koputtamassa.
Ja tämä tietenkin tarkoitti sitä, että ovi olisi käytävä avaamassa, jos joku kerran halusi sisään.
Ruki huokaisi, hän ei millään olisi viitsinyt poistua huoneestaan, mutta kuninkaan määräyksiä oli toteltava. Kuningas Kai oli sanonut, että aina jos ovelta kuului koputus, se oli mentävä avaamaan.

Ruki veti hitaasti huoneensa oven auki ja sulki sen visusti perässään. Hän lähti laskeutumaan kivisiä kierreportaita alas. Hän harjoitteli vaikuttavaa portaissa liikkumista, sitä hän ei ollutkaan tehnyt vielä koskaan ennen. Matka pääovelle oli niin pitkä, että siinä ehti harjoitella vaikka minkälaista liikkumista. Viimeisiä portaita laskeutuessaan hän huomasi kuningas Kain jo ehtineen ovelle.
"Pah, hukkareissu oli..." Ruki ajatteli turhautunena ja oli jo kääntymässä takaisin, kunnes huomasi tilanteessa jotakin tavallisesta poikkeavaa. Hän vilkaisi ovelle. Se oli auki ja Kai puhui ulkona olevien kanssa, mutta ei päästänyt heitä sisälle, vaikka he olivat koputtaneet jo varmasti pitkä aika sitten.
Ruki tyynesti laskeutui loputkin portaat alas ja pysähtyi ovensuuhun vakavan isänsä vierelle.

Ulkopuolella ovea seisoivat Aoi, Uruha ja joku Rukille täysin tuntematon mies. Aoi katsoi kuningasta vakavana, Uruha vilkuili kaikkia hermostuneena ja tuntematon mies oli yllättäen naulinnut katseensa Rukiin.
Ruki kohotti leukaansa hieman ja katsoi tuntematonta haastavasti silmiin. Tämä käänsi hämmentyneenä katseensa pois ja näytti hyvin jännittyneeltä.
"Kuka hän on?" Ruki kysyi tönäisten isäänsä kylkeen. Kai kohotti kätensä, pakottaen Rukin olemaan hiljaa. Perintöprinssi tuhahti loukkaantuneena ja kääntyi katsomaan Aoita kysyvästi. Kun hänen setänsä ei vilkaissutkaan häntä, hän siirtyi tuijottamaan veljeään. Uruhakaan ei suonut huomiotaan Rukille.

"Kai, aluksi edes vain muutamaksi päiväksi, ikäänkuin koe-ajalle", Aoi pyysi.
Ruki vilkaisi nopeasti tuota tuntematonta. Kuka ihme tuo oli, jos kerran oli linnaankin tulossa? Joku uusi työntekijä? Miksi ihmeessä hän sitten oli noin... epäsiisti? Likaiset vaaleat hiukset, likaiset ja repaleiset vaatteet, omituinen kangaskaistale nenän päälle sidottuna, hyvin laiha...
"No... Hyvä on... Mutta haluan ensin saada tietää hänestä hieman enemmän. Ja lisäksi meidän on keksittävä hänelle jokin työtehtävä. Jos emme keksi, hänet on pakko lähettää takaisin kotiinsa", Kai sanoi hieman pahoittelevalla äänensävyllä. Hän näytti huolestuneelta.
"Kuka hän on?" Ruki sihahti suupielestään. Jälleen Kai pyysi häntä olemaan hiljaa ja Ruki ärähti kyllästyneenä. Jälleen tuntematon katsoi häntä.
"Saammeko me tulla sisälle?"
"Anna edes yksi ehdotus hänelle sopivasta työstä", Kai pyysi. Aoi vilkaisi Rukia, joka vastasi setänsä katseeseen täysin tyynenä.
"Prinssi Rukillahan ei vielä ole palvelijaa", Aoi muisteli ja kääntyi katsomaan jälleen kuningasta. Kai nyökkäsi ja katsahti perintöprinssiä kysyvästi.

Ruki vilkaisi tuntematonta ja käveli tämän luokse hitain askelin, rikkomatta heidän katsekontaktiaan. Hän katseli toista ensin metrin päästä arvioiden. Päästä varpaisiin...
Sitten Ruki astui hieman lähemmäs. Hän ei hymyillyt, ei antanut minkään tuntemuksen näkyä ulospäin. Hän vain tyytyi katselemaan toista 'Rukin vaikuttavalla katseella'.
Vielä hieman lähemmäs tuntematonta miestä.
"Mikä nimesi on?" Ruki kysyi melko hiljaa, kasvot hyvin lähellä tuntemattoman omia. Hetken aikaa he vain katselivat toisiaan sanomatta mitään.
"Reita", mies vastasi lopulta. Hänen äänensä kuulosti... hyvältä.
Ruki nyökkäsi ensin Reitalle, sitten isälleen ja poistui sanaakaan sanomatta takaisin linnaan.
"Tule puolen tunnin kuluttua ruokasaliin", Kai pyysi ja Ruki nyökkäsi jälleen. "Te muut myös, Reita käy suihkussa ja saa Aoilta uudet vaatteet ylleen."

Kiviportaita noustessaan Ruki kuuli pääoven sulkeutuvan. Hän katsoi taakseen ja kohtasi Reitan katseen.
Ruki kääntyi katsomaan portaita edessään.


7. luku

Uruha istui ruokasalissa, samalla paikalla kuin oli istunut aamiaisella. Kuningas Kai, hänen isänsä oli istuutunut pöydän päähän omalle paikalleen ja Aoi istui Uruhan viereen vedetyllä tuolilla.
He kaikki olivat kääntäneet katseensa tuota pöydän toisessa päässä istuvaa nuorta miestä kohti.
Reita oli käynyt suihkussa, kuivannut hiuksensa ja ne tosiaan olivat hyvin vaaleat, päältä hieman pidemmät kuin sivuilta. Hän oli saanut Aoilta päällepantavaa. Uruhan oli pakko myöntää, että paremmin Reitalle sopi valkoinen väri kuin musta, jota tämä nyt piti yllään. Nyt siistiydyttyään Reita ei vaikuttanutkaan enää ollenkaan niin pelottavalta kuin aluksi.
Uusi tulokas oli vaatinut liinan nenälleen, hän oli pitänyt käsiään kasvojensa edessä koko sen ajan, kun hänellä vielä ei ollut liinaa nenäänsä kätkemässä. Aoi oli vienyt hänelle vaalean kangaskaistaleen, Reita oli sanonut sen kelpaavan oikein hyvin

Kukaan ei sanonut mitään, sillä he eivät voineet aloittaa ilman Rukia. Mutta rakas velipoika ei näyttänyt ilmaantuvan, ei vaikka he odottelivat ainakin viisi minuuttia.
"Ehkä me voisimme –", Uruha yritti saada muut suostumaan ideaansa, että Ruki kerrankin saisi opetuksen kantapään kautta, mutta Kai ei tuntunut pitävän ajatuksesta.
"Emme voi. Kyllä hän pian tulee. Hän on kuitenkin hyvin olennainen osa tätä keskustelua", Kai sanoi pudistellen päätään pienesti hymyillen.

Silloin ruokasalin suljettu ovi avautui hitaasti ja kaikkien katseet kääntyivät siihen suuntaan, myös Reitan.
Ruki seisoi ovensuussa suunnilleen samannäköisenä kuin oli ollut ovellakin, mutta nyt entistä ehompana. Hän oli maalannut uudestaan ne viivat kaulalleen ja muotoillut hiuksiaan niin, että ne näyttivät päivänvalossa silkkisiltä ja tuuheilta. Uruha ei ymmärtänyt miten se oli mahdollista, mutta jälleen Ruki onnistui näyttämään niin upealta, vaikka vain seisoi siinä, ruokasalin ovensuussa niin kuin joka päivä.

"Vihdoinkin", Kai hymyili.
"Mikä sinulla kesti?" Uruha tivasi.
"Joko me voimme aloittaa?" Aoi kysyi.
Ruki katsoi heistä vuorollaan jokaista, viimeisenä hiljaista Reitaa. Hän sulki ruokasalin oven takanaan ja tuli istumaan pöytään. Hän istui keskelle, yhtä kauas Kaista ja Reitasta. Uruha ja Aoi istuivat molemmat selvästi Kain puolella pöytää.

"Ei minulla mikään kestänyt. Aloitetaan sitten", Ruki sanoi. Se ääni taas...
"Hyvä. Reita, kerro meille jotakin itsestäsi. Mitä sinä olet tehnyt viimeisen kuukauden aikana?" Aoi lähti innoissaan ajamaan asiaa.
Hetken uusi vaalehiuksinen tuttavuus katseli heitä kaikkia, Uruha huomasi hänen vilkaisevan Rukia hieman useammin kuin heitä muita, sanomatta mitään.
"Olen asunut kadulla. Karkasin kotoani, koska sinne ei yksinkertaisesti voinut jäädä. Olin kyllä varautunut kadulla asumiseen, minulla oli vaihtovaatteet, rahaa ja ruokaa tarpeeksi. Mutta toisena yönä minut ryöstettiin. Sen jälkeen olen kävellyt kylästä kylään töitä etsien, mutta ei minulle kukaan ole töitä tarjonnut. Paitsi tietenkin te nyt, kiitos", Reita kertoi katsoen kaikkia vuorotellen kiitollisena silmiin.
"Mitä sinä teit ennen kuin karkasit kotoa?" Kai kysyi.
"Työskentelin isäni alaisena vaatealalla. Osasyy kotoa karkaamiselleni", Reita sanoi.
"Jos sinä olet jo 20, miksi ihmeessä sinä yhä asut kotona?" Uruha kysyi hieman aiheen vierestä. Reita katsoi häntä kulmiensa alta.
"Miksi sinä?" vaaleahiuksinen kysyi jäämättä odottamaan vastausta ja kääntyi katsomaan Aoita.

"Hyvä on, työskentelit isäsi tehtaalla", Aoi kertasi.
"Mitä sinä siellä teit?" Uruha kysyi huvittuneena. Hän ei oikein tiennyt miksi häntä nauratti.
"Sillä ei varmaankaan ole suurta merkitystä tämän asian kannalta", Ruki sanoi viileästi. Reita vilkaisi perintöprinssiä nopeasti ja käänsi katseensa kohti pöydän pintaa.
"Eeh... Niin. No, sinä saat töitä täältä linnasta, katon pääsi päälle ja ruokaa. Ainakaan aluksi et vielä saa rahaa. Vaatteita me voimme sinulle hankkia ja muita tarvitsemiasi asioita. Sopiiko?" Kai ehdotti hymyillen.
Reita katsoi häntä hieman hämillään.
"Siis... Teen töitä teille, mutta en saa rahaa siitä?" hän kysyi.
"Tai, tuota... Kun, sinä teet töitä Rukille. Ja jos koe-ajan jälkeen vielä haluat työstäsi palkkaa ja me katsomme sinut sopivaksi työntekijäksi tänne, niin saat tietenkin palkkaa. Mutta et sinä aluksi edes tarvitse rahaa mihinkään. Vaatteet, ruuat ja asumisen maksamme me", Kai selitti.
"Oh. Juu, se sopii, tietenkin", Reita sanoi. Hänen huulilleen kohosi kiitollinen hymy.

"Haluat ehkä kuulla keitä me olemme ja sen jälkeen kerromme sinulle sinun työtehtävistäsi ja hieman tämän linnan säännöistä", Aoi sanoi. "Minä olen Aoi, kuninkaan veli ja prinssien setä. Minun tehtävänäni on jo monta vuotta ollut aamiaisen laitto ja pääosin toimin prinssi Uruhan palvelijana."
Reita nyökkäsi ja siirtyi katsomaan Uruhaa.
"Olen Uruha", Uruha sanoi ja häntä alkoi taas naurattaa. "Prinssi", hän lisäsi vaikuttava paino äänessään. Hän tyrskähti hiljaa.
"Se tulikin jo selväksi matkallamme tänne", Reita sanoi naurahtaen. Uruha mutristi suutaan muistaessaan jutut Prinssi Rohkeasta.
"Minä olen kuningas Kai", Kai sanoi hymyillen leveästi. "Kuningas", hänkin lisäsi, tyytyväisesti hymyillen.
"Kutsunko minä sinua Teidän Korkeudeksenne?" Reita kysyi hieman epävarmana.
Kain silmiin syttyi haaveileva palo.
"Ooh, kyllä! Miksette te muut koskaan kutsu minua Teidän Korkeudeksenne?" Kai kysäisi Uruhalta, Rukilta ja Aoilta.
"Koska sinä olet vain minun veljeni, vaikka missä arvoasemassa olisit", Aoi tokaisi hymyillen.
Kai näytti hivenen loukkaantuneelta.

"Olen Ruki", vaaleahiuksinen kuninkaallinen sanoi katsoen Reitaa suoraan silmiin.

Hetkinen?

Kuvitteliko Uruha vain, vai kestikö tuo katse hieman pidempään kuin sen olisi kuulunut?
Ruki ei enää katsonut Reitaa. Mutta ainakin hän oli katsonut ja omituisesti olikin katsonut! Tai, ei omituisesti, mutta erilailla kuin ihmisiä yleensä.

"Ruki on prinssi myös, vanhempi kuin veljensä Uruha", Aoi kertoi pörröttäen Uruhan hiuksia. Uruha hymyili lempihymyään, ankkahymyään, mutta seurasi samalla koko ajan Reitaa katseellaan.
"Sinun työtehtäväsi on pääpiirteittäin hyvin helppo. Sinun kuuluu vain tehdä niin kuin prinssi Ruki sinua käskee", Aoi kertoi. "Ei sinun työtehtävistäsi sen enempää."

Uruha olisi voinut lyödä nyrkkinsä täysillä vasten otsaansa tajuttuaan, mitä hänen silmiensä edessä juuri tapahtui.
Reita katsoi Rukia kuin lumoutuneena. Aina välillä hän tajusi kääntää katseensa pois tuijotuskohteestaan, mutta loppujen lopuksi hän aina päätyi katsomaan Rukia uudestaan. Ruki vastasi näihin katseisiin sillä vaikuttavalla katseellaan, jonka vaikutusta Reita näemmä ei voinut vastustaa.

"Kai voi luetella sinulle muutaman säännön", Aoi sanoi antaen puheenvuoron veljelleen.
"Niin. Täällä linnassa sinun on pidettävä ehdottomasti huolta siitä, että kutsut meitä kaikkia meidän arvomme mukaan. Minua kuningas Kaiksi, Uruhaa prinssi Uruhaksi, Rukia prinssi Rukiksi ja Aoita... No... Aoita voit kutsua vain Aoiksi. Tai siivooja Aoiksi, miten vain", Kai sanoi vilkaisten veljeään pirullisesti hymyillen. Aoi pyöräytti silmiään.
Uruha ei voinut keskittyä, hän oli liian hämmentynyt edessään tapahtuvasta tutustumisesta.

Reita katsoi Rukia oikeastaan koko ajan, mutta käänsi katseensa aina silloin pois, kun Ruki sattui katsomaan häntä samaan aikaan. Ruki taas katsoi Reitaa melko harvoin, mutta katsoessan hän katsoi pitkään.
Kyllähän Uruha oli aina tiennyt, että hänen veljensä oli pakko tehdä hyvin suuri, henkeäsalpaava vaikutus johonkuhun, mutta hän ei ikimaailmassa olisi uskonut sen ihmisen löytyvän kadulta kerjäämästä. Ei koskaan. Eikä se ollut ainoa omituinen asia. Aina ennen Uruha oli havainnut veljensä ja häntä ihailevien välillä vain hyvin yksipuolisia tuntemuksia: muut katsoivat Rukia, ei koskaan toisinpäin. Mutta nyt myös Ruki oli mukana tässä. Hän katseellaan selvästi vaikutti Reitaan ja myös halusi tehdä vaikutuksen toiseen. Samalla hänen katseensa kaiken sen tyyneyden alla oli kiinnostunut ja Reitaan kohdistuessa hyvin intensiivinen.

"Jos keksimme lisää sääntöjä, kerromme sinulle. Varmasti niitä ilmenee arkielämässä, joten niitä on turha listata eteesi juuri nyt. Opit sitten käytännössä. Esittelemmekö linnan sinulle?" Aoi puheli. Uruhalta oli jäänyt kuulematta muutama sääntö, mutta niin oli melko varmasti Reitaltakin... Eihän mies ollut keskittynyt muuhun kuin Rukiin!
"Onko mitenkään mahdollista saada jotakin syötävää?" Reita kysyi hieman ujosti.
"Hyvänen aika, tietenkin!" Aoi älähti nousten ripeästi ylös tuoliltaan ja rynnäten keittiöön. Uruha meni hänen perässään.
"Haluan auttaa", hän sanoi. Yllättäen Kai ilmestyi myös keittiöön ja ovi heilahti kiinni hänen perässään. Uruha tajusi Rukin ja Reitan jääneen ruokasaliin kahdestaan.
"Ajattelin tulla tänne, tarkistamaan että te... eeh... ette tee mitään... väärin", Kai kömpelösti selitteli kieritellen tummia hiuksiaan sormiensa ympärille.
Ihme ettei vielä vihellellyt viattomasti.


8. luku

Reita katsoi toista vaaleahiuksista jälleen. Hän ei saanut riistettyä katsettaan pois tuon näyn luota, toinen oli liian... puoleensavetävä. Liian hyvännäköinen ollakseen totta!

Yllättäen Ruki nousi seisomaan. Hän tuli Reitan luo ja jäi seisomaan siihen toinen käsi Reitan läheisen tuolin selkänojalla. Reitasta oli typerää vain istua paikoillaan ja hän päätti nousta ylös itsekin.

Olipas Ruki lyhyt.

"Jos sääntöjä haluat, niin tässä yksi lisää", Ruki sanoi matalalla äänellä, saaden kylmiä väreitä kulkemaan pitkin Reitan selkää. "Sinulle minä olen vain Ruki. En halua koskaan kuulla sinun liittävän nimeeni mitään arvonimeä tai mahdollista päätettä. Vain Ruki, ymmärrätkö sinä?"
Reita avasi suunsa, mutta hänen mieleensä ei tullut mitään järkevää sanottavaa. Niinpä hän vain tyytyi nyökkäämään.
"Hyvä", Ruki sanoi.

He seisoivat hetken hiljaisina vain katsellen toisiaan. Reitaa ärsytti, ettei hän pystynyt hallitsemaan omia tekemisiään. Hän ei olisi halunnut koko ajan katsoa Rukia päin, tämä alkoi nimittäin olla jo hyvin läpinäkyvää käyttäytymistä, mutta hänen katseensa vain ajautui toisen luo! Varsinkin nyt, kun Ruki oli jäänyt seisoskelemaan hänen eteensä tuolla tavalla.
"Kerro minulle jotakin itsestäsi", Ruki käski. Ei se kyllä oikeastaan käskyltä Reitan korvissa kuulostanut, mutta ei se ollut pyyntökään. Kehotuskin kuulosti liian ystävälliseltä Rukin kaltaiselle ilmestykselle.
"Itsestäni?" Reita toisti. Hänen aivonsa eivät kyenneet käsittelemään mitään muuta kuin näköaistin havaintoja tällä hetkellä.
"Kenestäpä muustakaan", Ruki vastasi huvittuneena. Reita hymähti ja yritti miettiä jotakin järkevää kerrottavaa itsestään.
"Kerro sinä mieluummin itsestäsi. Haluan tuntea sinut paremmin", Reita sanoi. Rukin kasvoille ilmestyi jokseenkin huvittunut ilme ja Reita kiiruhti korjaamaan sanomisiaan.
"Haluan tietää sinusta enemmän. Jos minusta nyt tulee sinun palvelijasi, onhan minun joitain faktoja edes sinusta tiedettävä", hän sanoi katsoen nyt koko ajan Rukia silmiin.

"Olen 19-vuotias. Kruununperillinen, isoveli ja isäni mukaan uskomattoman itsenäinen ihminen. Riittääkö?" Ruki kertoi sillä matalalla äänellään. Reitan teki mieli istua takaisin tuolilleen, sillä ei uskonut pysyvänsä pystyssä tuon äänen tekemistä vaikutuksista johtuen.
"Ei alkuunkaan", Reita vastasi pudistellen päätään.
"Mitä sinä haluat tietää?" Ruki kysyi.
Eikö heidän välillään vielä hetki sitten ollut ainakin metri? Se väli oli kyllä kutistunut ja roimasti, eihän se enää ollut kuin 50 senttiä!
"Mitä vain", Reita vastasi totuudenmukaisesti. Vaikka Ruki olisi puhunut hänelle takaperin, se olisi silti kuulostanut niin uskomattoman ihanalta.
"Sinulle sopii paremmin valkoinen väri kuin musta", Ruki sanoi tarttuen Reitan paidanhelmaan sormillaan.
"Mitä vain sinusta", Reita sanoi selvittäen kurkkuaan.
"Rakastan samettia", Ruki sanoi.
"Jopa samettisia vaatteita?" Reita kysyi.
"Niitäkin", Ruki sanoi melko hiljaa.

"Ruokaa Reitalle!" Aoi julisti astuen ruokasaliin syli täynnä astioita. Hänen perässään seurasivat Uruha ja Kai.
Kaikki kolme pysähtyivät paikoilleen huomatessaan Rukin ja Reitan niin lähekkäin, Rukin pitelemässä kiinni Reitan paidanhelmasta.

Reita istahti nopeasti takaisin omalle paikalleen pöydän ääreen. Hän ei kehdannut katsoa ketään silmiin.
Ruki jäi kuitenkin yhä hänen luokseen seisomaan.

Kuinka Reita oli saattanut? Hän oli tavannut Rukin tunti sitten ja hän oli jo nyt ajautunut hyvin läheiseen tilanteeseen tuon miehen kanssa! Häntähän alettaisiin tämän väen keskuudessa pitää varsinaisena huorana, jos hän antaisi tällaisen alkuvaikutelman itsestään! Reita ei voisi vilkaistakaan Rukiin enää, ainakaan alkupäivinä, jos hän tosiaan halusi saada töitä täältä!

"Ole hyvä", Aoi sanoi ojentaen Reitan eteen lautasen, lusikan ja kulhollisen keittoa. "Älä syö kovin suurta määrää nyt, jos et ole syönyt pitkään aikaan paljoa."
"Kiitos", Reita henkäisi katsoen keittokulhoa silmät suurina.
Hän nosti kulhosta melko paljon keittoa lautaselleen ja alkoi syödä sitä suurimmalla ruokahalulla, jonka hän oli koskaan tuntenut.


9. Luku

Kai katsoi kuinka Reita söi lautaseltaan keittoa suurella halulla. Kaita alkoi hymyilyttää ja hän alkoi pitää päätöksestään päästää Reita linnaan. Oli kiva saada muutosta tämän linnan ikuisesti samanlaiseen arkeen.

Kai kääntyi katsomaan pojistaan nuorimmaista, joka vilkaisi juuri Aoita hymyillen. Aoi katsoi Uruhaa hellä katse silmissään.

Kuningas huokaisi ja huolestuneena puraisi huultaan. Joidenkin tiettyjen asioiden hän kuitenkin olisi toivonut pysyvän muuttumattomina...

Aoita ja Uruhaa ei koskaan viitsinyt jättää kahdestaan minnekään, aina Kai pelkäsi pahinta... Että Aoi saattaisi vaikka... suudella Uruhaa. Kylmät pelon väristykset kulkivat Kain selkää pitkin. Tuo ajatus oli kummitellut hänen mielessään jo aika kauan, mutta nykyään hän sai pelätä sitä lähes joka päivä. Vaikkeivät nuo kaksi varmastikaan s–

Kai ei pystynyt edes ajattelemaan sitä sanaa katsoessaan Aoin ja Uruhan helliä katseita, joita he soivat toisilleen! Kai vilkaisi kattoon.
"Vaikkeivät nuo kaksi varmastikaan seurustele, se ei tarkoita, etteivätkö he voisi pitää toisistaan", Kuningas ajatteli katsellessaan kattoon. Voi kunpa hänen maailmansa olisi ollut täysin murheeton ja täydellinen, aina iloinen. Mutta eihän tuollainen toive tietenkään voinut toteutua, kun Aoi oli lähettyvillä... Uruhan lähettyvillä...

"Kiitos ruuasta, en ole eläessäni syönyt mitään näin hyvänmakuista!" Reita henkäisi kiitollisena. Hän kaatoi vesikannusta itselleen vettä ja joi lasinsa tyhjäksi, täytti sen uudestaan ja joi senkin.
"Haluaisitko nyt nähdä linnan? Pääpiirteittäin kerromme sinulle mitä missäkin huoneessa on, emme vie sinua henkilökohtaisesti jokaiseen. Ehkä jopa pääset tutustumaan muihin henkilökunnan jäseniin", Kai sanoi yrittäen unohtaa poikaansa ja veljeensä liittyvät huolet. Reita nyökkäsi ja kiitteli Aoita vielä moneen kertaan ruuasta noustessaan ylös. Ruki seisoi yhä Reitan tuolin vieressä, oli seissyt koko ruokailun ajan. Kun he kaikki viisi alkoivat nyt siirtyä pois keittiöstä, Rukikin lähti liikkeelle ja astui ensimmäisenä ulos ruokasalista.

"Prinssi Ruki! En olekaan nähnyt teitä aamiaisenne jälkeen", kuului palvelustyttö Ain ääni. Kaita alkoi naurattaa, kun hän näki Rukin niin ilmeettömillä kasvoilla pienen säikähtäneen katseen.
"Emmepä ole niin", Ruki mutisi hiljaa. Kai huomasi Reitan purevan huultaan, mistä lieneekään johtuen.
"Tarvitsetteko jotakin? Minulla ei ole mitään tekemistä tällä hetkellä joten voin vallan hyvin –"
"Ai, haluaisin esitellä sinulle linnamme uuden työntekijän", Aoi sanoi vetäen Reitan luokseen. "Hän on Reita. Prinssi Rukin palvelija."

Ilme palvelustytön kasvoilla muuttui kertaheitolla. Hänen ystävällinen hymynsä muuttui suu auki toljottamiseksi. Ensin hän katsoi Aoita, joka nyökkäsi sanojensa takuudeksi. Sitten hän kääntyi se sama ilme kasvoillaan katsomaan Reitaa ja lopuksi Rukia.
"E-ethän sinä ole koskaan halunnut palvelijaa", Ai sopersi hämillään, katsoen Rukia silmiin kuin yrittäen vedota perintöprinssin tunteisiin.
"Mieleni muuttui", Ruki totesi.
"Olisithan sinä voinut ilmoittaa mielesi muutoksesta minulle", Ai sanoi surullisena.
"Mieleni muuttui, kun näin hänet", Ruki totesi vilkaisten Reitaa. Kaikkien Rukia ympäröivien kulmakarvoille kävi samalla lailla: ne kohosivat yläilmoihin niin nopeaa tahtia, että sillä olisi voinut päästä ennätysten kirjoihin.
"Jos ei sinulla ole tekemistä, niin kyllä minä sinulle jotakin keksin... Mene pesemään ikkunoita, keittiön ikkunassa on jotakin epämääräistä", Ruki ehdotti viileästi. Palvelustyttö laski kulmakarvansa ja näytti kovan järkytyksen kokeneelta. Hän puuskahti ja marssi sitten ruokasaliin, pamauttaen oven perässään kiinni.

Kai naputti hermostuneena kivilattiaa kengänkärjellään. Eihän linnan palvelusväkeä saanut suututtaa! Linnassa työskentelevät tiesivät aina paljon linnan asukkien tekemisistä. Jos työntekijät suuttuisivat kuningasperheelle, hehän saattaisivat kostoksi kertoa koko kansalle, mitä linnassa milloinkin oli meneillään. Automaattisesti Kain silmät loivat huolestuneen vilkaisun Uruhaan ja Aoihin.

"Tuota... Jatketaan!" Aoi ehdotti lähtien liikkeelle tekohymy huulillaan. Muut seurasivat häntä hiljaisina.
"Äsken sinä olit ruokasalissa, nyt sinä olet... Onko tämä aula? Emme me yleensä nimitä tätä kohtaa miksikään..." Aoi mietti ääneen.
"Linnassa on seitsemän kerrosta, jos laskemme tornit mukaan kerroksiksi. Eli ensimmäinen kerros on se, josta sinä astuit sisälle linnaan, siinä kerroksessa on pääovi, halli ja ne suuret portaat ylempään kerrokseen. Toinen kerros on tämä, jossa olemme nyt. Täällä on ruokasali ja keittiö, muutaman työntekijän huone ja Aoin makuuhuone", Kai kertoi Reitalle. "Kolmannessa kerroksessa ovat kylpyhuoneet. Työntekijöiden kylpyhuoneet, molempien prinssien kylpyhuoneet ja minun kylpyhuoneeni. Lisäksi siellä on takkahuone, jossa me usein istumme syysiltaisin kaakaota juoden ja takkatulen lämmöstä nauttien."
"Jep, niinkin usein että takassa ei ole viiteen vuoteen poltettu yhtään mitään, sohville on kertynyt niin paljon pölyä, ettei niiden alkuperäistä väriä oikein osaa nimetä… Lisäksi, meistä kukaan ei edes pidä kaakaosta", Aoi vastasi sarkastisesti Kain hieman liioiteltuun kertomukseen.
"Minä pidän", Uruha sanoi.
"No sinä oletkin eri juttu", Aoi sanoi hymyillen.
"Eri juttu hyvässä vai huonossa mielessä?" Uruha kysyi kiinnostunut katse silmissään.
"Hyvässä", Aoi sanoi pörröttäen nuoremman hiuksia.

"En minä sinun tarkoittanutkaan siellä meidän kanssamme aikaa viettävän", Kai kosti veljensä piikittelyt. "Neljännessä kerroksessa on minun työhuoneeni ja yleinen olohuone. Siellä kaikki viettävät aikaa, Uruhan löytää yleensä sieltä tai keittiöstä.Viidennessä kerroksessa ovat minun ja Uruhan makuuhuoneet, muutama työntekijöille varattu huone ja vierashuoneet. Kuudennet kerrokset ovat linnan kaksi tornia. Toisessa asuu prinssi Ruki. Toinen on yleisesti ollut vierashuone, jota ei koskaan käytetä."
"Selvä... Voinko minä mennä näistä huoneista mihin tahansa jos minun täytyy?" Reita kysyi.
"Kaikkiin paitsi makuuhuoneisiin ja kylpyhuoneisiin, jotka eivät ole sinun käytössäsi. Ellet sinä sitten saa erikoistapauksessa siihen lupaa. Tosin, prinssi Rukin palvelijana sinä luultavastikin saat mennä hänen huoneeseensa milloin ikinä sinulla tulee sinne jotakin asiaa", Kai vastasi.
"Hyvä on", Reita sanoi ja nyökkäsi. "Mutta eikö linnassa pitänyt olla seitsemän kerrosta?"

"Viimeinen ja alin kerros on kellari", Ruki sanoi matalalla äänellään.
"On siellä tyrmiäkin", Uruha kertoi Reitalle.
"M- mutta ei niitä koskaan tarvitse käyttää, minun kansani on sen verran hyvää väkeä, ettei sieltä löydy ketään tyrmään lukittavaksi", Kai kiiruhti selittelemään.
"Kun me olimme pieniä, sinä uhkasit viedä meidät sinne jäähylle rottien ja sammakoiden keskelle", Uruha muisteli.
"Hysss..." Kai suhisi varoittavasti.
"Siellä on kylmä", Aoi kommentoi.
"Kolkkoa muutenkin. Tulee tyrmistä vain mieleen kaikki ne murhaajat, keiden henget nykyäänkin luultavasti seilailevat linnassa, kun me nukumme..." Ruki sanoi hiljaa. Kun Uruha vinkaisi pelosta, Ruki naurahti vahingoniloisesti.
"Ei siellä mitään kummituksia ole! Eikä ole linnassa missään muuallakaan", Kai kivahti.
"Ei tietenkään. Jatkammeko kierrosta?" Aoi kysyi.
"Jatketaan toki..." Reita sanoi. Ja niin he lähtivät jälleen liikkeelle.


10. luku

Kun koko linna oli pääpiirteittäin saatu esiteltyä Reitalle, Uruha ja Aoi olivat vetäytyneet hoitamaan jotakin linnan ulkoasuun liittyvää hommaa, Kai oli mennyt töitä tekemään ja Ruki ja Reita olivat jääneet kahdestaan. Kuningas oli jättänyt heille tehtäväksi etsiä Reitalle makuuhuoneen ja muutaman vaatekappaleen.
Nyt Ruki ja Reita olivat viidennessä kerroksessa, jossa sijaitsivat kaikkien muiden makuuhuoneet, paitsi Rukin.

"Tässä kerroksessa on monia vierashuoneita, joista voit valita itsellesi mieleisen. Siellä sinä varmaankin lähinnä nukut, yleensä kukaan minun lisäkseni tässä linnassa ei vietä kovin paljon aikaa omassa makuuhuoneessaan", Ruki kertoi katsoen Reitaa silmiin. Hän oli päättänyt olla hylkäämättä kauan harjoittelemaansa vaikuttavaa olemusta Reitan seurassa, sillä toinen oli selvästi koukuttunut siihen. Ruki kohotti leukaansa hieman ja katsoi Reitaa.
"Mites se toisessa tornissa oleva vierashuone?" Reita kysyi.
"Sitä ei ole kukaan käyttänyt moneen vuoteen", Ruki sanoi.
"Onko näitä muita sitten?"
"Useinhan täällä vieraita käy... Liian usein, jos minulta kysytään", Ruki mutisi.
"Mutta voimmeko me edes käydä katsomassa sitä tornihuonetta?" Reita ehdotti.
"Voimme... Sinne mennään samaa kautta kuin minun torniini", Ruki kertoi lähtien kohti kivisiä kierreportaita. Reita seurasi hänen perässään ja he nousivat kierreportaat torniin. Suoraan heidän edessään kohosi suuri puinen ovi, jonka näkemisestä tuli Rukille aina niin hyvä olo. Hän oli pienestä pitäen kohonnut siihen torniin, juuri tuon samaisen oven luo. Yhdeksänvuotiaana se oli ollut niin uskomattoman vaikea vetää auki, muutenkin päivät vietettiin aina jossakin muualla linnassa, yleensä Uruhan kanssa leikkien, Aoilta karkuun juosten. Viisitoistavuotiaana oli aina ollut suuri helpotus päästä omaan huoneeseen. Pois kotiopettajien, isän, veljen ja Aoin silmien alta, täysin omaan rauhaan. Luultavasti se oli alku Rukin hyvin itsenäiselle elämälle. Tai pikemminkin itsekeskeiselle elämälle, kuten Uruha kerran oli heidän riidellessään sanonut. Siitä oli jo monta vuotta, mutta yhä Ruki muisti sen. Hän oli päättänyt olla välittämättä. Olisiko pitänyt? Uruhan mielipide se vain oli. Pikkuveljen elämä oli aivan liian Aoi-keskeistä, jos Rukilta kysyttiin.

"On hieno ovi joo, voimmeko me jatkaa matkaa?" Reita kysyi, kun Ruki tuijotteli huoneensa ovea ajatuksissaan.
"Tietenkin..." Ruki sanoi astellen oikealle vievään kapeaan käytävään Reita perässään.
"Mikä huone tuo äskeinen oli?" Reita kysyi.
"Minun huoneeni."
"Mitä?! Voimmeko me käydä siellä?"
"Miksi?"
"En minä tiedä. Voimmeko?"
"Siitä vain... Luultavasti tulevaisuudessa sinä tulet käymään siellä useinkin", Ruki sanoi kohauttaen olkiaan.
"Käydään ensin katsomassa sitä toista huonetta toisessa tornissa. Sitten takaisin matkallamme alas mennään käymään sinun huoneessasi", Reita ehdotti.
"Sopii."

He kävelivät käytävää eteenpäin ja saapuivat sen päätyyn. Siellä oli samanlainen ovi kuin Rukin huoneeseen vievä, mutta Rukille tämä ovi ei herättänyt samanlaisia tuntemuksia. Tässä ei ollut niitä reikiä, jotka olivat tulleet hänen huoneensa oveen hänen naulattuaan siihen kyltin 'Uruha ei saa tulla' tai sitä aluillaan olevaa reikää, jonka Uruha oli kerran porannut siihen päästäkseen näkemään, mitä Ruki teki huoneessaan. Viimeisimmästä tapauksesta ei ollut vielä vuottakaan...
Tämän oven luona olivat myös portaat. Reita katseli niitä hämmästyneenä.
"Miksemme me tulleet näistä?" hän kysyi katsoen Rukia kysyvästi.
"Kokeilepa edes laskeutua niitä alas", Ruki kehotti. Reita katsoi häntä kysyvästi.
"Ei sinulle mitään voi käydä, todistan vain, että niitä ei voi käyttää. Mene nyt alas ne", Ruki kehotti.
Reita vilkaisi Rukia vielä muutaman kerran ennen kuin lähti rohkeasti laskeutumaan kivisiä kierreportaita alas. Kun Reita oli kadonnut näkyvistä, Ruki jäi pieni hymy huulillaan kuuntelemaan toisen reaktiota.
"Pah!" alhaalta kuului kaiun kera. Ruki hymähti.
Reita nousi portaat ylös huvittuneen näköisenä.
"Miksei sinne ole rakennettu ovea?" hän kysyi.
"Mistä minä tietäisin. Ei vain ole. Samaa kiveä koko päätyseinä siellä kuin nämä tässä", Ruki totesi taputtaen oven vieressä olevaa seinää.
"Ymmärrän. Saako tuon oven auki?"
"Saa. Täällä ei koskaan ole mikään lukossa, ei ole tarvetta. Joten pääset mihin huoneeseen milloin vain. Mutta jos joskus satut kellarin tyrmien uumeniin eksymään ja sieltä löydät lukitun oven, älä avaa sitä. Kukaan meistä ei tiedä, mitä sellaisen takaa saattaa löytyä", Ruki varoitti.
Reita nyökkäsi ja katsoi kiinnostuneena, kuinka Ruki avasi huoneen oven.

Huone oli käytön puutteesta huolimatta pidetty yhtä siistinä kuin kaikki muutkin linnan huoneet. Tosin tätä ei puhdistettu aivan yhtä usein, tarpeeksi usein kuitenkin.
Siellä oli sänky, vaatelipasto, kirjoituspöytä ja kirjahylly. Kaikki laatikot ja hyllyt olivat varmasti tyhjiä, sängyssä ei ollut petivaatteita, lattialla ei ollut mattoa eikä ikkunoissa verhoja. Tämä huone oli malliltaan täysin samanlainen kuin Rukin, mutta sisustuksessa oli varsin paljon eroja. Täällä tuntui olevan kauheasti valoa.

"Voinko minä asua täällä?" Reita kysyi.
"Itsestäsihän se riippuu", Ruki totesi.
"Tarkoitin, että teidän muiden puolestanne."
"Tietenkin. Se ettei tätä koskaan ole käytetty ei tarkoita, etteikö sitä koskaan voitaisi käyttää."
Reita nyökkäsi tyytyväisenä ja asteli ympäriinsä huoneessa. Ruki jäi ovelle seisomaan.
"Laitetaan Aoi ja Uruha hoitamaan tämän sisustus, kaappien täyttö ja ihmistäminen. He tekevät sen mielellään", Ruki sanoi.
"Miksi he sen muka mielellään tekisivät?" Reita kysyi.
"He vain ovat luonnonoikkuja, aina pitää olla jotakin 'järkevää' tekemistä. Tosin, se on myös loistava tilaisuus heille olla kahdestaan, sen edun puitteessa he tekevät mitä vain", Ruki kertoi. Reita loi häneen kysyvän katseen.
"Etköhän sinäkin pian tajua, mitä niiden kahden välillä oikein on meneillään. Kuka sitä nyt ei huomaisi. He itse luulevat pitävänsä sen hyvinkin salassa, mutta jopa isä tietää siitä. Eikä ole tiedostaan kovin iloinen, senkin huomaa, vaikkei hän itse sitä tiedä. Kaikki täällä ovat päällisinkin puolin luettavissa kuin avoimet kirjat", Ruki tuhahti.
"Ai se ruokasalin luona vastaan tullut tyttö myös?" Reita kysyi.
"Hän varsinkin... Ärsyttävä persoona suoraan sanottuna. Ei jätä minua koskaan rauhaan, aina keksii uuden keinon tulla luokseni ja kertoa, mitä on tehnyt tänään ja kuinka hän toivoo minun kaipaavan apua jossakin. Mutta nyt siihen tulee muutos", Ruki sanoi, eikä voinut estää pientä innostunutta hymyn häivähdystä kohoamasta huulilleen.
"Muutos?"
"Nyt sinä olet palvelijani, hän ei voi enää tyrkyttää itseään sille paikalle", Ruki selitti.
"On se hyvä, että minusta on edes jotain apua", Reita naurahti.
"Eikös palvelijoista yleensä ole?" Ruki kysyi vinosti hymyillen. Reita kohautti olkiaan.

Hetken vielä vierashuoneessa seistyään he lähtivät kohti Rukin huonetta. Reita vaikutti hyvin innostuneelta näkemään, miltä siellä näytti.
Ruki avasi oven ja astui itse sisään ensimmäisenä. Siistiä oli, Reitan saattoi päästää sisään.
"Mikä tuon kangaskaistaleen idea kasvoillasi on?" Ruki kysyi vanhemman astuessa huoneeseen kiinnostuneena ympärilleen katsellen. Reita kääntyi kysyvästi katsomaan häntä.
"Miksi keskeltä kasvojasi kulkee tuo... rätti?"
"Se ei ole rätti, se on... se on jotakin hienompaa. Entinen oli kyllä rätti, mutta tämä ei ole, tämä on hieno", Reita sanoi kosketellen liinaa. Rukin olisi niin tehnyt mieli kurkistaa tuon liinan alle, ärsyttävää tuolla tavalla piilottaa jokin osa kasvoista.
"Mutta mikä sen tarkoitus on?"
"Peittää nenä. Sinulla on kiva huone. Jotenkin pimeä", Reita vaihtoi aihetta katsellen ympärilleen.

"Tulet käymään täällä usein tästä eteenpäin."
"Miksi?"
"Koska minä sanon niin. Mutta muutama sääntö taas..." Ruki sanoi katsoen Reitaa vakavana silmiin. "Et pengo laatikoita, hyllyjen sisältöjä etkä mitään muutakaan, ellen minä anna sinulle erillistä lupaa. Et myöskään tuo tänne tai vie täältä mitään, ellen pyydä sitä. Ymmärrätkö sinä?"
"Ymmärrän. Mutta jos minä hyvin paljon haluaisin viedä täältä jotakin pois tai tuoda tänne jotakin, niin saanko kysyä sinulta lupaa tehdä sen?"
"Saat. Mutta jos vastaukseni on kieltävä, et saa tehdä haluamaasi."
"Kyllä Herra", Reita sanoi lievä sarkastinen paino äänessään. Hän kumarsi Rukille, tarttui nuoremman käteen ja suuteli sitä virnistäen.
"Älä tee noin", Ruki sähähti, vetäen kätensä kauemmas Reitasta.
"Miksen?"
"Minä en ole nainen", Ruki tokaisi.
"Hyvä huomio", Reita naurahti. Nuorempi katsoi häntä pitkään.
"Taidat pitää sarkasmista?"
"Totta", Reita naurahti.

Ruki hymähti ja käveli peilinsä eteen.
Mitä?!
Hänen kaulallan oli jokin ällöttävä patti! Ruki katsoi sitä järkyttyneenä ja koski sitä. Sen tunsi ihon päältä.
"Mitä nyt?" Reita kysyi huomattuaan Rukin syvästi järkytyneen ilmeen.
"Minulla on jokin tauti", Ruki henkäisi.
"Miten niin?" Reita kysyi.
"Kaulassa on patti."
"Aataminomena?"
"Älä tunge sitä sarkasmia joka väliin. Ei, en tarkoita sitä. Kun tätä", Ruki sanoi osoittaen pattia kaulansa oikealla puolella.
"Ei siinä mitään ole", Reita puuskahti katsoessaan Rukin kaulaa.
"Onpas! Kokeile vaikka", Ruki puuskahti tartuen Reitan käteen ja koskettaen vanhemman etusormella pattia.
"Älä nyt naurata! Patit ovat sellaisia isoja, hyvin näkyviä. Eihän tuo ole kuin pienen pieni finni", Reita huokaisi pyöräyttäen silmiään.
"Patti se on, jos minä sanon niin. Miten sen saa pois?" Ruki kysyi kääntäen kaulaansa valoa kohti nähdäkseen patin paremmin.
"Se lähtee itsestään pois, anna sen olla, älä koske siihen. Luulisi sinun tietävän, mitä finneille tehdään", Reita naurahti.
"Ei minulla ole finnejä", Ruki ärähti.
"Jokaisella on."
"Ei minulla vaan."
"Tuo ainakin on."
"Ennen tätä ei anakaan ole ollut."
"Sitten tuo on ensimmäinen finnisi. Säälittävä suorastaan, olisi nyt ollut konnollinen tulehtunut ihohuokonen", Reita naureskeli.
"Sinuna en puhuisi tulehtuneista ihohuokosista mitään, vaan katsoisin peiliin ja kiiruhtaisin ostamaan ainetta, jolla nuo saa piiloon", Ruki tokaisi.
"He- hei! Meidän ihonhoitomahdollisuutemme ovat olleet hieman eriliset tässä lähiaikoina!"
"Ei ole minun vikani. Kostan, jos ärsytät minua."
"Sama täällä, joten älä sano mitään minun ihostani, okei?"
"Kumpikos meistä nyt olikaan se palvelija?"
"Ei sillä ole mitään tekemistä minun ihoni kanssa!"
"Sillä on tekemistä sinun uhkailujesi kanssa."
"En minä uhkaile", Reita sanoi. Uhkailevasti.
"Etkö?"
"En!"
"Ainakin sinä puhut aika ikävään sävyyn ihmiselle, joka on juuri pelastanut sinut kadulta."

Reita ja Ruki katsoivat toisiaan silmiin. Ruki otti jälleen käyttöönsä 'Rukin vaikuttavan katseen', joka silmissään hän kohtasi Reitan hämmentyneen katseen.
Vanhempi käänsi prinssille selkänsä ja katseli ikkunasta ulos.
"Aoi minut kadulta pelasti", hän sanoi.
"Mutta sinä teet töitä minulle", Ruki sanoi hiljaa. Hän käveli Reitan luo ja kietoi kätensä takaapäin tämän yläruumiin ympärille.
"Joten älä haasta riitaa. Ymmärrätkö sinä?" Ruki kuiskasi Reitan korvaan.
Hetken kuluttua vanhempi nyökkäsi hitaasti.
"Hyvä", Ruki kuiskasi.


11. luku

Aoi ja Uruha olivat menneet Aoin pieneen huoneeseen. Kuningas Kai ei ollut luvannut Aoille suurempaa huonetta, vaikka tämä varmasti olisi sen ansainnut. Uruha ei ollut koskaan ymmärtänyt, miksi Aoin ja Kain välit olivat niin huonot. Olikohan hän oikeastaan koskaan tullut edes kysyneeksi tätä asiaa heiltä?

"Aoi..." Uruha sanoi.
"No?" Aoi kysyi istuutuen hänen viereensä sängylle.
Mustahiuksisen huoneessa oli sänky, vaatekaappi ja pino kirjoja. Kirjat olivat Aoille suuri osa elämää, hän oli Kain mukaan lukenut pienestä pitäen ja elänyt ainaisessa haavemaailmassa. Elämän konkreettisuus oli kuulema mennyt Aoin ohi.
"Mikset sinä pidä isästä?" Uruha kysyi.
"Minä pidän isästäsi valtavasti. Asia on niin, että hän ei pidä minusta."
"Miksei pidä?"
"Uruha, me vain olemme Kain kanssa liian erilaisia", Aoi sanoi sipaisten Uruhan poskea hellästi.
"Miksi te sitten yhä asutte yhdessä? Ja olette asuneet näin kauan?" Uruha kysyi.
"Minä ja Kai olemme veljeksiä. Jos Kaita ei olisi ollut, minä olisin nyt kuningas ja johtaisin tätä valtakuntaa. En ole hänelle katkera, olen paljon mieluummin nykyisessä asemassani kuin hänen. Olen täällä yhä, koska en halua pois tästä linnasta. Mikään tai kukaan ei voisi saada minua haluamaan eroon sinusta, Uruha", Aoi sanoi hymyillen.

Uruhan teki mieli halata mustahiuksista, niin kauniisti toinen puhui. Hän laski päänsä toisen olkapäälle ja hymyili.
"Kiva kuulla", Uruha sanoi.
"Mieti... Me olemme eläneet yhdessä jo yli kymmenen vuotta", Aoi hämmästeli.
"Koko minun ikäni", Uruha myönsi. 18 vuotta oli uskomattoman pitkä aika. Milloinkohan hän oli ymmärtänyt pitävänsä Aoista enemmän kuin hän ehkä olisi saanut pitää?

Siitä oli vasta muutama vuosi, ehkä silloin kun hän täytti 16. Ruki oli siihen mennessä viihtynyt jo monta vuotta omissa oloissaan ja Uruha oli viettänyt hyvin paljon aikaa Aoin kanssa. Se oli lähentänyt heitä kummasti. Kaikkien näiden lukuisien vuosien aikana Uruha oli vuoroin ollut hämmästynyt tunteistaan, vuoroin onnellinen. Nykyään hän oli jo niin tottunut ajatukseen, että vain piti siitä. Mutta oli se kurjaa, kun he olivat sukulaisia. Uruha ei viitsinyt sanoa Aoille pitävänsä hänestä, sillä se olisi saattanut romuttaa heidän ystävyytensäkin kokonaan. Uruhan oli vaikea sanoa pitikö Aoi hänestä, koska he olivat jo niin monta vuotta olleet läheisiä, että kaikki ne läheiset, ihanat hetket ja hellät katseet saattoivat olla pelkkää läheistä ystävyyttä.

"Uruha", Aoi sanoi hiljaa. Prinssi palasi takaisin maanpinnalle ja katsoi Aoita silmiin. He jakoivat pitkän katseen ja Uruha painautui lähemmäs vanhempaa.
Nuorempi tunsi Aoin kiertävän kätensä hänen ympärilleen ja he istuivat siinä sängyllä ihan lähekkäin. Tällaisesta läheisyydestä Uruha nautti niin paljon. Näitä hetkiä oli niin harvassa, koska aina oli se vaara, että joku tulisi keskeyttämään...

Ovelta kuului koputus. Aoi hitaasti kiersi kätensä pois Uruhan ympäriltä ja sipaisi vielä kerran nuoremman poskea hellästi. Juuri ennen kuin Uruha nousi sängyltä Aoi suuteli hänen poskeaan hellästi.
Iloinen Uruha avasi Aoin huoneen oven pieni kuumotus kasvoillaan.

Oven takana seisoivat Reita ja Ruki, katsoen oven avannutta prinssiä vakavina silmiin.
"Tarvitsemme apua", Ruki ilmoitti. "Reitan huone pitäisi laittaa kuntoon."
Uruha vilkaisi Aoita. Vanhempi tuli myös ovelle ja katsoi perintöprinssiä silmiin.
"Tietty me autamme. Joko tiedätte, mitä te sinne haluatte?" Aoi kysyi. Ruki vilkaisi Reitaa.
"Verhot, matto ja vuodevaatteet. Siinä se", Reita sanoi kohauttaen olkiaan.
"Hyvä on. Menemmekö, Uruha?" Aoi kysyi katsahtaen nuorta prinssiä. Uruha nyökkäsi ja he poistuivat Aoin huoneesta.
"Minkä huoneen te valitsitte Reitalle?" Uruha kysyi.
"Käyttämättömän tornihuoneen", Ruki vastasi.
"Siitäkö hän piti eniten?" Aoi hämmästeli.
"Emme me käyneet katsomassa muita. Hän halusi sen", Ruki kertoi.
Aoi ja Uruha vilkaisivat toisiaan hämmästyneinä.

"Meidän pitäisi varmaankin saada Reitalle vähän vaatteita jostakin. Tiedättekö mistä niitä voisi löytyä?" Ruki kysyi. Hän oli jo vähän hellittänyt sen vaikuttavuutensa kanssa, mutta ei Reita tuntunut vieläkään saavan silmiään irti Uruhan veljestä.
"Sinun vaatekaapistasi?" Aoi vinoili. "Ai mutta ettehän te voi, Ruki on niin paljon lyhyempi kuin Reita."
Se katse, jolla Ruki katsoi Aoita ei olisi voinut olla murhanhimoisempi.
"Sinun vaatekaappisi sisältö on liian tumma. Uruha", Ruki tokaisi sedälleen ja kääntyi katsomaan veljeään. "Joitain sinun vaatteitasi."
"No... Hyvä on... Mutta älä ota sitä lepakkopukua, se on minun", Uruha sanoi.
"Kiitos", Reita sanoi. "Tuota... Omistathan sinä muunkinlaisia housuja kuin tuollaisia, joista reidet paistavat kaikkien nähtäville?"
"Hmm... Et ota lepakkopukuani!"
"Onko se muka ainut, joka ei paljasta reisiä?" Reita älähti.
"Ei, sekin jättää reidet näkyviin. Mutta muistutin vain, ettet varmastikaan ota sitä", Uruha selitti tyytyväisesti hymyillen. Aoi naurahti ja kietoi kätensä prinsseistä nuoremman harteille.

"Me lähdemmekin tästä nyt, etsikää te Reitalle niitä vaatteita. Ehkä sinun pitäisi myös syödä jotakin? Jotakin, mikä saisi sinut lihomaan. Kyllä Ruki keittiön kaapeista sinulle jotakin löytää", Aoi hymähti.
"Hyvä on", Reita sanoi kohauttaen olkiaan.
"Ruokaako seuraavaksi?" Ruki varmisti. Reita nyökkäsi.
"Heippa", Uruha vilkutti veljelleen ja tämän uudelle palvelijalle heidän teidensä erotessa.
Jes, taas kahdestaan Aoin kanssa!


12. luku

Aurinko oli jo painunut mailleen ja kaikki linnan asukit olivat palanneet omiin huoneisiinsa. Päivä oli päättynyt ja Gazekingdomissa oli unen aika.

Reitalla tosin ei ollut.

Tämä päivä oli ollut niin tapahtumarikas, että hänen aivonsa eivät pystyneet käsittelemään sitä. Aamullahan hän oli herännyt mukulakiviseltä torilta kaikki paikat kipeinä, nyt hän makasi mukavassa sängyssä ilman huolen häivääkään.
Kuinka hänen kohdalleen nyt tuon kamalan kadulla asutun kolmiviikkoisen jälkeen sattuikin osumaan näin hyvä tuuri?

Lisäksi vielä Rukin tapaaminen. Ehdottomasti hyvä asia. Reita ei ollut sokea, se pieni mies oli aivan selvästi ollut vain mielissään heidän tapaamisestaan. Ihan alusta lähtien. Reitaa vain ärsytti oma läpinäkyvyytensä. Hänestä vain tuntui siltä, että kolme viikkoa pelkässä kärsimyksessä elettyään niin suuri yllättäinen määrä nautintoa sai hänet totaalisen sekaisin.

Yllättäinen nautinto, Ruki.
Ihminen hän oli, eikä mikään nautinto!
Nautinnollista katseltavaa kylläkin.
Ja kuunneltavaa!

Mitä ihmettä tämä nyt oli? Rakkautta ensisilmäyksellä? Ja pah, ei Reita sellaiseen uskonut. Tämä oli, tai siis Ruki oli, seksikäs ilmestys, joka saisi kenet tahansa sekaisin.

Äh, eihän kukaan nyt ketä tahansa saa sekaisin. Esimerkiksi Aoihin Rukin käyttäytyminen, ääni tai ulkonäkö ei varmastikaan tehnyt minkäänlaista vaikutusta.
Ei tietenkään, hehän olivat sukulaisia...
Mutta olivathan Uruha ja Aoikin sukulaisia ja Rukin kertoman mukaan he olivat hyvin läheisiä keskenään. Oli Reita sen itsekin huomannut, eihän hän sokea ollut.
Joten miksei Aoi voisi mennä sekaisin Rukista, jos kerran meni sekaisin Uruhastakin?

Reita ei oikein ymmärtänyt, miksi ajatteli tällaisia asioita. Hän ei vain saanut unta, siksi kaikki pyöri mielessä. Tai toisinpäin, hän ei saanut unta, koska kaikki pyöri mielessä.
Ja se 'kaikki' oli kylläkin yksinomaan Ruki.

Reita nousi ylös sängystä ja asteli ympäriinsä uudessa huoneessaan. Siellä oli peili...
Hän asteli peilin luo ja katsoi omaa vartaloaan sen kautta. Bokserit olivat ainoa vaatekappale, joka peitti hänen vartaloaan. Jopa nenää peittävä huivi oli saanut poistua yön ajaksi.

Miten hän oli ehtinyt kolmessa viikossa ajaa itsensä näin järkyttävään kuntoon? Silmänaluset olivat aivan mustat, kuin hän olisi kuolleista noussut. Iho oli hyvin ruskettunut ja Reitan silmissä se vain näytti koko ajan likaiselta. Hyvin vaaleat hiukset lisäksi vielä korostivat kasvojen 'likaista' väriä.
Hänen vartalonsa, kädet, rintakehä, vatsa, jalat, kaikki, olivat niin laihat, että Reitaa itseäänkin pelotti katsoa tuota näkyä peilistä. Ei hän tuntenut itseään ihan noin laihaksi.
Ei tällainen kaunistakaan ollut. Hänen olisi lihottava ja äkkiä.

Reita vetäisi nopeasti muutaman vaatekappaleen ylleen, kietoi huivin nenälleen ja avasi hiljaa oman huoneensa oven. Edessä laskeutuivat portaat alas. Ehkä niiden päätyyn vielä joskus rakennutettaisiin ovi nyt, kun tätä huonetta joku kerran käyttikin.
Reita käveli kapeaa käytävää, ohitti Rukin huoneen oven ja laskeutui kiviset kierreportaat hiljaa alas. Mistä sitä tiesi miten paljon ääniä nuo ovet päästäisivät läpi? Hänhän saattaisi vaikka vahingossa herättää Rukin vain kävellessään nuoremman huoneen ohitse.

Reita saapui toiseen kerrokseen, jossa hän kuuli hiljaista puheensorinaa kantautuvan jostakin. Hän näki ruokasalin oven alta tulevan valojuovan ja päätti mennä katsomaan keitä siellä oli.
Hän asteli ovelle, koputti siihen ja avasi oven varovasti.

Pöydällä istui Uruha ja pöydän päässä Aoi. He juttelivat rauhallisesti keskenään, mitään sen kummempaa ei ollut meneillään.
"Iltaa", Reita sanoi hieman kömpelösti. Uruha tirskahti ja Aoi nousi ylös paikaltaan.
"Hei. Mitä sinä täällä teet?" Aoi kysyi hämmästyneenä.
"Päätin tulla käymään, katsomaan jos voisin vaikka syödä jotain", Reita mietti.
"Tietenkin voit syödä! Hmm... Odota siinä, laitan sinulle nopeasti jotakin", Aoi lupasi. "Jotakin, mikä lihottaa sinua."
Reita naurahti ja istuutui pöydän toiseen päätyyn, samalle paikalle jolla oli viimeksi tämän pöydän ääressä istunut.

"Oletko sinä pitänyt olostasi täällä?" Uruha kysyi. Hän laskeutui makaamaan mahalleen pöydän päälle ja nojasi päätään kämmeniinsä.
"Olen... Tämän yhden päivän mitä nyt olen täällä ollutkin", Reita sanoi hymähtäen.
"Suurimmaksi osaksi Rukin takia, eikö totta?" Uruha kysyi katsoen vanhempaa tietäväisesti silmiin.
"Ööh... Mitä sinä tarkoitat?" Reita kysyi. Hän ei halunnut ajaa itse itseään ansaan, ehkä Uruha tarkoittikin jotakin muuta.
"Ruki on ollut sinulle tänään oikein kiltti ja ystävällinen, jakanut niitä katseita ainakin tuhat. Arvasinko oikein?" Uruha ehdotteli.
"Tekeekö hän kaikille niin?" Reita kysyi yrittäen kätkeä lievää pettymyksen sointua äänestään.
"Oi, ei. Älä masennu, ei ei ei. Ruki ei koskaan katso ketään sillä tavalla. Mutta me juuri Aoin kanssa mietimme, mikä hänen strategiansa mahtaa olla", Uruha sanoi.

Reita katsoi prinssiä kysyvästi. Mitä tuo oikein höpötti Rukin strategioista?
"Mitä sinä tarkoitat?"
"Että miten hän aikoo käyttäytyä sinua kohtaan tästä eteenpäin", Uruha vastasi.
"Mitäs veikkaat?" Reita kysyi. Hän myönsi olevansa utelias.
"Me arvelemme, että tänään hän on vain halunnut ottaa selvää siitä, millainen tyyppi sinä olet. Muutaman seuraavan päivän hän on kuin ei sinua olisi olemassakaan ja miettii yksikseen kokemuksiaan sinusta. Sitten hän palaa takaisin luoksesi ja teidän välillänne on suhde, joka on samanlainen kuin jo hyvin kauan toistensa tunteneilla henkilöillä", Uruha selitti teoriansa.
"Vai niin", Reita hymähti.
"Älä turhaan ole huolissasi, Ruki pitää sinusta valtavasti. Luultavasti hän nytkin pyörii sängyssään ja ajattelee sinua", Uruha vannoi.
"Selvä", Reita sanoi hieman hämillään. Pitäisikö hänen olla huolissaan jostakin?

"Ruokaa Reitalle", Aoi hihkaisi kantaen uuden palvelijan eteen tarjottimellisen ruokaa. "Uruha, ei pöydän päällä saa makoilla tuolla tavalla."
Reita katsoi tarjotinta hämillään ja kiitti Aoita moneen kertaan ennen kuin alkoi syödä.
"Mistä te puhuitte?" vanhin kysyi Uruhalta.
"Rukista", nuorin vastasi pöydältä.
"Tule nyt tänne sieltä", Aoi huokaisi pyöräyttäen silmiään. Uruha kömpi ylös pöydän päältä ja istuutui sen reunalle jalkojaan heilutellen. Hän väänsi kasvoilleen omituisen ilmeen.
"Sinä ja sinun ankkasi", Aoi naurahti painaen hellästi sormellaan Uruhan törröttäviä huulia.
"Kvaak", Uruha kaakatti iloisen näköisenä. Hän tosiaankin näytti vähän ankalta.

"Vai Rukista puhuitte. Mitäs hänestä?" Aoi kysyi.
"Hänen strategiastaan", Uruha vastasi.
"Pitääkö Reita ajatuksesta?" Aoi kysyi kääntyen katsomaan vaaleahiuksista. Reita kohotti katseensa lautasesta ja vilkaisi sekä prinssin että Aoin silmiä nopeasti.
"Tuota... En ota kantaa, sanotaanko vaikka näin", Reita mutisi. Aoi ja Uruha naurahtivat.
"Haluatko kysyä meiltä jotakin? Uruha voi kertoa, mitä hänen mielestään palvelijalta edellytetään ja sinä voit sitten soveltaa tietojasi Rukiin", Aoi ehdotti.
Reita jätti jälleen syömisensä kesken ja katsoi kahta muuta silmiin. Hän suoristi selkänsä ja nojautui taaksepäin.
"Hyvä on. Kerro toki", hän sanoi katsoen prinssiä odottavasti.

"Tietenkin Ruki itse kertoo sinulle, mitä hän haluaa sinun tekevän, en voi tietää mitä hänen päässään liikkuu. Ei kyllä oikeastaan tiedä kukaan muukaan, sen verran outo hän on ollut viimeisimpinä vuosina –"
"Outo?" Reita toisti. "Anteeksi, minä keskeytin sinut."
"Ei se mitään. Ai, juu, älä koskaan keskeytä Rukia. Hän voi suuttua ja sitten kukaan ei tiedä, mitä siitä seuraa", Uruha varoitti.
"Pidän mielessä. Mutta miten niin Ruki on outo?" Reita kysyi uudestaan.
"Hän on vetäytynyt jo monta vuotta omiin oloihinsa, keskittynyt paljon vain itseensä ja jättänyt kaiken muun oman onnensa nojaan. Aika huono juttu sinänsä, että hänen pitää pian ottaa hyvin suuri vastuu harteilleen ja nyt hän antaa kaikkien muiden tehdä työt puolestaan", Aoi kertoi.
"Entäs jos Ruki harjoittelee tulevaisuuden taakkaa varten henkisellä tasolla?" Uruha ehdotti.
"Niin, emme me voi tietää. Mutta Uruha, jatka ohjeita hyvästä palvelijasta", Aoi kehotti.
"Hmm... Jos sinulla ei ole tekemistä, älä turhaan tyrkytä apuasi hänelle kysymällä koko ajan itsellesi uutta tekemistä. Ruki tietää, että olet valmis tekemään mitä vain hän sattuu pyytämään, joten sinun ei tarvitse itse tarjoutua tekemään mitään", Uruha kertoi. Reita nyökkäsi ymmärtämisen merkiksi.
"Älä mene Rukin huoneeseen ennen kahdeksaa, hän ei ole vielä laittautunut tarpeeksi siihen mennessä. Hän herää aikaisin ja laittautuu pari tuntia. Kahdeksalta voit mennä koputtamaan hänen oveensa ja toivottaa hyvää huomenta. Siitä hän varmasti ilahtuu", Uruha mietti.
"Ruki ilahtuu, jos menen koputtamaan hänen ovelleen?" Reita toisti.
"Niin tekee. En osaa selittää, mutta tunnen veljeni tarpeeksi hyvin voidakseni sanoa tuon."
"Hyvä on..."

"Aoi, sinähän olet palvelija myös, anna sinä Reitalle ohjeita", Uruha ehdotti kääntyen katsomaan setäänsä.
"Tee niin kuin Ruki määrää. Ei muuta neuvottavaa", Aoi naurahti. Reita nyökkäsi jälleen, nyt hän ainakin tietäisi mitä odottaa huomiselta.
Reita söi Aoin laittaman annoksen loppuun ja toivotti kahdelle muulle hyvää yötä lähtiessään nukkumaan.
"Hyvää yötä", Aoi toivotti hymyillen. Uruha vilkutti hänelle ja väänsi kasvoilleen ankka-ilmeensä.
"Outoja tyyppejä tähän aikaan illasta", Reita ajatteli sulkiessaan ruokasalin oven perässään.


13. luku

Ruki katsoi itseään peilistä. Hän oli herännyt jo pitkä aika sitten ja laittautumaankin hän oli siinä ajassa ehtinyt oikein hyvin. Kello alkoi olla jo kahdeksan, prinssi kävi avaamassa toisen ikkunoista. Ulkona paistoi aurinko, oli paistanut jo monta päivää peräkkäin. Kuningas Kai oli sanonut huolestuneena, että pian maa ja koko kylä kuivuisivat, jos ei vettä pian sataisi taivaalta ja paljon.

Oveen koputettiin. Ruki hymähti ja käänsi katseensa sitä päin. Ovi ei auennut. Sen oli siis pakko olla Reita, joka ei vielä tuntenut hänen tapaansa pyytää astumaan sisään.
Ruki käveli ovelle ja avasi sen. Hän näki Reitan seisovan hieman hermostuneena oven takana.
"Oh, huomenta", Reita toivotti tajuttuaan Rukin seisovan ovella.
"Huomenta", Ruki sanoi katsoen toista silmiin ilman hymyn häivääkään. Reita katsoi häntä pitkään päästä varpaisiin, tuijotti vain eikä sanonut mitään. Rukin olisi tehnyt mieli nauraa, mutta hän halusi pitää vaikutelman yllä.
"Asiasi oli?" Ruki kysyi. Vanhempi säpsähti ja katsoi Rukia silmiin suu auki.
"Tulla toivottamaan huomenta", Reita sai sanotuksi. Rukin oli mahdoton estää pientä hymyä, jonka hän antoi paljastumisensa jälkeen myös jäädä huulilleen.
"Selvä. Eikö muuta asiaa ollut?" Ruki kysyi.
"Eipä oikeastaan. Tähän aikaan sinulla ei varmaankaan ole mitään, mitä minä voisin tehdä", Reita totesi kohauttaen olkiaan.
"Totta, ei olekaan. Enkä kyllä usko että vähään aikaan on muutenkaan. Pärjään yksikseni mainiosti", Ruki sanoi katsoen vanhempaa tahallaan intensiivisesti silmiin. Reitan katse oli hämmentynyt.

"Huomenta!" kuului portaista iloinen hihkaisu. Ruki irrotti katseensa Reitasta ja kääntyi katsomaan portaikkoon. Hän näki pirteän Uruhan kiiruhtavan heidän luokseen.
"Mikä tapa tästä sinulle oikein on tullut?" Ruki tokaisi katsoen veljeään päästä varpaisiin. Tällä oli päällään violetti lepakko-asunsa... Rukin olisi tehnyt mieli pyöräyttää silmiään nähdessään Uruhan vaatteet.
"Mikä tapa?" Uruha kysyi hämillään.
"Sinä tulet tänne nykyään joka aamu", Ruki sanoi.
"Kiva puku", Reita sanoi pidättäen nauruaan.
"Kiitos", Uruha sanoi hymyillen kiitollisena. "Onhan se kiva omaa veljeänsä edes joskus tavata, kun et sinä koskaan muuta kuin syömään poistu omasta huoneestasi."
"Tulen täältä pois silloin, kun minun täytyy", Ruki sanoi.
"Ja nyt sinun täytyy, on aamiaisen aika!" Uruha hihkaisi.

~

Ruokasaliin astuminen oli ihan samanlaista kuin jokaisena aamuna aina ennenkin. Paitsi että nyt heidän joukossaan istui yksi ylimääräinen henkilö.
Reita.
Tämän henkilön paikallaolo vaikutti suuresti huoneen ilmapiiriin.

Ruki ei puhua pukahtanut koko aterian aikana, katseli vain Reitaa silmiin ja välillä vastaili veljensä esittämiin kysymyksiin.
Uruha puhui paljon, mutta käyttäytyi koko ruokailun oikein nätisti, ei hölmöillyt eikä kiusannut ketään. Hän tosin vilkuili Reitaa ja Rukia uskomattoman usein.
Aoi ei jäänyt paikoilleen Uruhan viereen, hän ravasi koko ajan keittiöön ja takaisin, vilkaisten Kaita usein hyvin hermostuneena.
Kuningas Kai istui pöydän päässä, puhui Uruhalle ja käyttäytyi arvokkaammin kuin yleensä aamiaisella.
Nyt kun syömässä oli muitakin kuin vain oman perheen jäseniä, oli tunnelma täysin erilainen.

"Ruki, jos minä nyt varastaisin sinulta letun, alkaisitko sinä huutaa samalla tavalla kuin eilen?" Uruha kysyi. Ruki kohotti katseensa häneen ja kurtisti kulmiaan varoittavasti. Hänen vihaisella katseellaan ei ollut vaikutusta nuorempaan prinssiin, joka iloisesti killitti häntä silmät loistaen.
"Sinä et varastaisi sitä minulta", Ruki totesi jatkaen tämänaamuista aamiaistaan. Puuro oli pahaa, mutta Aoi oli ilmeisesti halunnut rakkaalle Uruhalleen terveellisen aamiaisen ja oli päättänyt sitten tehdä sitä kaikille muillekin...

Ruki ei voinut ymmärtää Aoin ja Uruhan välillä olevaa suhdetta. Nuo kaksi niin selvästi pitivät toisistaan, he olivat koko ajan koskettelemassa tai kehumassa toisiaan, viettivät kaiken aikansa yhdessä, auttoivat ja katselivat toisiaan niin merkitsevästi ja hellästi, ettei se voinut olla pelkkää ystävyyttä. Mutta eivätkö he itse tajunneet kuinka rakastuneita olivat toisiinsa? Tosin, he olivat sukulaisia, setä ja veljenpoika, mutta jos kerran olivat menneet ihastumaan toisiinsa niin voisivat kertoa tunteistaan joskus.

"Aoi, minä mietin eilen työhuoneessani, että sinähän voisit tulla järjestelemään tilastot vuosiluvun mukaan hyllyyni", Kai sanoi yllättäen katsoen Aoita silmiin.
"M- minäkö? Onhan sinulla oma palvelusväki sinun työpapereidesi järj–"
"Ja Uruha, sinun ja Rukin minä toivoisin menevän kellariin, etsivän sieltä kaikki vanhat laatikot ja tyhjentävän ne kaikesta turhasta rojusta", Kai keskeytti Aoin, ikäänkuin ei olisi huomannut veljensä edes suutaan avaavan.
Ruki ärähti, Uruha katsoi kaipaavasti Aoita, joka katsoi pettyneenä Kaita ja Reita vain katseli kaikkia vuoronperään, ymmärtämättä oikein missä mentiin.

"Reita voi toki liittyä Uruhan ja Rukin seuraan, minä ja Aoi viihdymme mainiosti kahdestaan. Vietetään tämä päivä omanikäisessä seurassa", Kai sanoi, katsoen merkitsevästi Aoita ja Uruhaa silmiin. Jokaisen pöydässä istuvan ilme oli niin ällistynyt tästä päätöksestä, ettei kukaan tuntunut saavan sanaakaan suustaan.
"Miksi minunkin pitää mennä? Voihan Uruha vallan hyvin mennä kellariin yksinkin", Ruki valitti.
"Sinä menet kerrankin elämäsi aikana tekemään jotakin hyödyllistä, etkä vain aina nyhjää yksin omassa huoneessasi", Kai sanoi.
"On varsin hyödyllistä, laittaa meidät palvelusväen tehtäviin", Ruki sihahti vihaisena.
"On tästä muutakin hyötyä, ei kaiken tarvitse aina pyöriä sinun ympärilläsi, prinssi Ruki", Kai sanoi moittivalla sävyllä.
"Sinun mukaasi hyöty tästä on erottaa Aoi ja Uruha edes hetkeksi toisistaan! Tällä ei todellakaan pitäisi olla mitään tekemistä minun kanssani", Ruki marisi.
"Ruki, minä en kauhean paljoa sinulta vaadi. Pieni apu, jottei Uruha joudu kellariin ihan yksikseen", Kai sanoi, yrittäen selvästi vedota perintöprinssin tunteisiin.
"Miksei Aoi muka voisi mennä hänen kanssaan?" Ruki tokaisi.
"Koska Aoi on tulossa minun työhuoneeseeni papereita järjestelemään", Kai sanoi tiukasti. "Ihan tosi, sinulta ja Uruhalta menee muutama tunti niiden laatikoiden tyhjentämiseen. Reita apunanne vielä vähemmän."
"Selvä, selvä..." Ruki mutisi ärtyneenä.

Kaikki söivät hiljaisuuden vallitessa aamiaisensa loppuun. Uruha ja Aoi loivat toisiinsa surullisia katseita ja katsoivat Kaita anovasti silmiin.
"Voinko nousta?" Ruki kysyi isältään.
"Odota, että me muutkin olemme syöneet ateriamme loppuun", Kai käski. Lyhyt prinssi ärähti ja vaipui nojaamaan kyynärpäillään pöytään.
Ruki katsoi kuinka Uruha läimi lusikalla puuroaan, Aoi tuijotteli tyhjään, Kai oli jo lopettanut aamiaisensa, Reita samaten.
"No eihän täällä enää kukaan edes syö mitään!" Ruki ärähti.
"Älä ole kärsimätön", Kai höpisi rauhallisesti. "Uruhalla on vielä lautanen puolillaan."
"Ei tee mieli enää, kiitos aamiaisesta", nuorempi prinssi sanoi yllättäen.
"Niin. Joten voimmeko me mennä?" Ruki huokaisi.
"Jep, te voitte mennä kellariin. Me menemme Aoin kanssa yläkerroksiin", Kai sanoi nousten ylös. Muut nousivat hänen jäljessään ja Aoi alkoi keräillä kaikkien astioita.
"Kiitos aamiaisesta", Reita kiitti Aoita, joka soi hänelle ystävällisen hymyn. Reita, Ruki ja Uruha poistuivat ruokasalista, viimeisenä mainitun kääntyessä vielä lopuksi katsomaan setäänsä kaipaavasti.

Kolme miestä kävelivät hiljaisuuden vallitessa eteenpäin rinnakkain. Ruki käveli keskellä, vasemmalla puolellaan Uruha ja oikeallaan Reita.
"Kuule, Uruha, miksi sinä olet noin murheen murtama?" nenänsä peittänyt mies kysyi yllättäen.
Uruha kääntyi katsomaan Reitaa hämmästyneenä, eikä selvästikään osannut päättää miten vastata.
"Tarkoitin, että vaikka Kai – anteeksi, kuningas Kai kuinka yrittäisi erottaa sinut ja Aoin toisistaan, ei hän mahda teille mitään. Te asutte samassa talossa, lisäksi Aoihan on sinun palvelijasi. Tämä on vain muutama tunti, jonka te joudutte viettämään erillänne toisistanne. Älä ole surullinen, tämähän on kuin te sanoisitte toisillenne hyvää yötä ja menisitte omiin huoneisiinne nukkumaan. Pian te näette uudestaan", Reita sanoi nuorimmaiselle hymyillen ystävällisesti. Rukinkin huulille kohosi hymy, kun hän kuunteli Reitan lohduttavia sanoja ja näki Uruhan ilmeen piristyvän.
"Kiitos Reita", Uruha sanoi kiitollisena. "Kuule... Haluaisitko sinä nähdä minun ankka-kokoelmani?"
"Uruha, ei!" Ruki voihkaisi haudaten kasvonsa käsiinsä.


14. luku

Reita katsoi kummissaan Rukia, joka raapi päätään epätoivoisen näköisenä ja Uruhaa, joka katsoi Reitaa innoissaan silmiin.
"Mikä ihmeen ankka-kokoelma?" hän kysyi kulmat kurtussa.
"Ei yhtään mikään, mennääs nyt sinne kellariin", Ruki patisti veljeään ja lähti itse kulkemaan heidän edellään kohti käytävää, jolla Reita ei ollutkaan vielä käynyt.
"Minä näytän ankat sinulle sitten tämän jälkeen. Niitä on paljon, lempiankkani on nimeltään Apori", Uruha kuiskasi hihitellen.
"Selvä..." Reita hämmästeli vilkaisten nuorempaa prinssiä. Uruha hymyili leveästi.

Rukin avaaman oven takaa paljastuivat kiviportaat alas. Hän lähti laskeutumaan niitä pitkin, Reita vain tuijotti tuon kuninkaallisen miehen selkää ja takaraivoa, toivoen koko ajan, että tuo kääntäisi päänsä ja katsoisi häntä silmiin. Niin ei kuitenkaan tapahtunut.

"Niin, mitä me täällä nyt sitten teemme?" Reita kysyi. Hänen laskeutuessaan portaita alemmas Uruha perässään, hän tunsi ilman viilenevän ympärillään.
"Me tyhjennämme muutaman laatikon ja heitämme turhat tavarat niistä pois", Ruki sanoi matalalla äänellään. Reitasta tuntui kuin jalat pettäisivät kohta alta. Hän näki parhaaksi ottaa tukea kapeaa portaikkoa ympäröivästä seinästä.
"Tyhjennämme laatikoita, heitämme turhat tavarat pois ja näytämme sinulle kellarin", Uruha sanoi.
"Mites ne sammakot ja rotat?" Reita kysyi muistaen Uruhan kertomuksen.
Ruki naurahti ja kääntyi iloisesti hymyillen katsomaan Reitaa. Joukon vanhin olisi voinut sulaa vahaksi lattialle, niin suloinen tuo ilme oli!

Ai mitä? Nyt Ruki oli sitten seksikkään, vaikuttavan ja upean lisäksi suloinenkin?

"Sammakoita ja rottia on tyrmissä. Eikä kyllä oikeastaan sielläkään, kyllä joku niitä aina sieltäkin pois metsästää. Minä yleensä lähetän palvelustyttö Ain sinne oikein mielelläni, pois minun kimpustani..." Ruki hykerteli.
"Sinä oletkin ilkeä ja kiero, veliseni", Uruha totesi heristellen sormeaan.
"Ja sinä olet pikkuveljeni, joten älä opeta minua", Ruki tokaisi ja avasi eteensä tulleen raskaalta näyttävän oven.

Valokatkaisijaa painettiin ja Reita näki Rukin lisäksi edessään suuren huoneen, jonka toisessa päädyssä seinällä oli ovi.
Huone muodostui kokonaan suurista kivistä, lattiat ja seinät harmaata siloitettua kiveä. Katossa oli muutama lamppu valaisemassa huonetta, yksi ei olisi riittänyt näin suuren huoneen nurkkia valaisemaan.
Huoneen seinustoilla oli suuret määrät arkkuja, laatikoita, lippaita ja hyllyjä, jotka pursusivat tavaraa.

"Käyttekö te täällä usein?" Reita kysyi.
"Kävin viimeksi kaksi vuotta sitten", Ruki kertoi.
"Ette siis kovin usein", Reita totesi lähtien Rukin perässä peremmälle huoneeseen. Uruha seurasi heitä.
"Minä olin täällä viimeksi viimeviikolla", nuorin heistä paljasti.
"Miksi?" Ruki hämmästeli.
"Me tulimme tänne Aoin kanssa, hän halusi etsiä yhden kirjan ja –"
"Mikä yllätys, että tänne tulemisesi liittyi jotenkin Aoihin... Ikäänkuin sinä edes tulisit tänne vapaaehtoisesti, ellei hän olisi sinun kanssasi", Ruki naurahti. Uruha yritti selvästi viestiä sanoitta Rukia pitämään suunsa kiinni. Ilmeisesti hän ei halunnut Reitan tietävän mitään hänen ja Aoin suhteesta.

"Te taidatte Aoin kanssa olla aika läheisiä, eikö vain?" Reita heitti ilmoille katsoen Uruhaa. Nuorin näytti säikähtäneeltä ja avasi suunsa ammolleen.
"Et saa kertoa hänelle!" Uruha vinkaisi katsoen Reitaa anovasti.
"Ai että te olette läheisiä? Luuletko, ettei hän itse vielä tiedä sitä?" Reita naurahti katsellen punastuvaa Uruhaa.
"Ei, kun..."
"Että Uruha pitää Aoista, sitä ei saa kertoa", Ruki selvensi polvistuen tutkimaan yhden hyllykön alaosaa.
"Ruki! Ole hiljaa!" Uruha kivahti.
"Juu, Ruki, ole hiljaa, muuten minä saatan jopa huomata, että he pitävät toisistaan", Reita sanoi sarkastisesti ja Uruha kääntyi katsomaan häntä.
"En minä noin läpinäkyvä ole", Uruha sanoi hieman epävarmana.
"Totta", Reita huokaisi nyökytellen. "Olet sitäkin läpinäkyvämpi."
"Enpäs!" Uruha vinkui. Ruki hänen vieressään suoristi selkänsä ja katsoi veljeään vakavana silmiin. Reita oli aivan varma siitä, että Ruki olisi toivonut olevansa pidempi, vaikuttavuus olisi kohonnut huimasti, jos hän olisi ollut pidempi kuin ympärillään olevat ihmiset.
"Ole nyt hiljaa, kaikki tässä linnassa tietävät sinun pitävän Aoista, jopa Aoi itse!" Ruki tokaisi ja työnsi veljensä tutkimaan läheistä laatikkoa.
"Ei Aoi tiedä", Uruha sanoi säikähtäneenä.
"Tietääpäs", Ruki vakuutti.
"Miksei hän sitten tee asialle mitään?" Uruha kysyi.
"Miksi hän tekisi, jos hän ei pidä sinusta?" Ruki kiusasi katsoen veljeään toispuoleisesti virnistäen. Uruha mutristi suutaan loukkaantuneena.

"Jos sinä olet noin varma siitä, että hän pitää sinusta niin mikset sinä vain mene ja kerro hänelle, mitä tunnet?" Reita hämmästeli.
"Ei se ole noin yksinkertaista..." Uruha mutisi.
"Miksei muka ole?" Ruki ärähti.
"Ei se vain ole. Sen sanominen on niin uskomattoman hankalaa. Pelkään aina, että jos sanoisin sen ääneen, Aoi vain pahoitellen sanoisi 'Anteeksi, mutta minä en tunne aivan samoin' tai muuta vastaavaa. Hän rikkoisi sydämeni vaikka sanoisi sen kuinka kiltisti", Uruha huokaisi.
"Mutta jos olet varma siitä että hänkin pitää sinusta?" Reita hämmästeli.
"En minä ihan niin varma ole", Uruha sanoi vältellen.
"Ei sinun ole pakko sanoa sitä hänelle heti aluksi. Suutele häntä, katso miten hän reagoi ja sitten sanot", Ruki ehdotti.

Uruha näytti valaistuksen kokeneelta.
"Tuo voisi toimia", hän hihkaisi. Reita ja Ruki vilkaisivat toisiaan ja naurahtivat.
"Mutta tässä jutussa on muutama asia, jotka silti estävät minua", Uruha huokaisi pettyneenä.
"Mitkä muka?" Ruki älähti heittäen muutaman kirjan hyllystä tyhjään pahvilaatikkoon.
"Isä esimerkiksi", Uruha sanoi istuutuen lattialle.
"Miten kuningas Kai sinua muka estää?" Reita kysyi.
"Etkö muka huomannut aamiaisenkaan aikana? Ei isä sietäisi sitä. Hän ei ole kovin hyvissä väleissä Aoin kanssa, kuvitellakaan nyt sitten, että Aoi lisäksi seurustelisi hänen poikansa kanssa", Ruki kertoi Reitalle.

Tässä linnassa tuntui olevan aika paljon asioita meneillään, joista Reita ei vielä tiennyt yhtään mitään.

"Niin... En tiedä mitä isä tosiaan sanoisi. Pelkään, että hän siinä tapauksessa jopa pakottaisi Aoin lähtemään linnasta, enkä minä halua menettää häntä kokonaan. Mieluummin asun hänen kanssaan saman katon alla ja tiedän, etten voi koskaan seurustella hänen kanssaan, kuin että hän asuisi jossakin muualla emmekä me tapaisi koskaan", Uruha selitti. Ruki ja Reita nyökkäsivät.
"Mutta olisiko Kailla muka sydäntä tehdä tuollaista omalle pojalleen, jos kuitenkin näkisi, kuinka paljon te toisistanne välitätte? Haluaisiko Kai pilata sinun onnesi? Ei hän minusta vaikuta sellaiselta ihmiseltä", Reita sanoi lohduttaen.
Uruha näytti miettivän.
"En tiedä. Hän kyllä pitää minusta paljon. Mutta hän ei pidä Aoista. Joten on vaikea sanoa…"
"Kyllä hän pitää Aoistakin, mutta ei vain yhtä paljoa kuin meistä muista. He ovat veljeksiä, he riitelevät, se on ymmärrettävää", Rukikin yritti piristää.
"Miksi heillä sitten on niin huonot välit?" Reita kysyi.
"Onko sinulla sisaruksia?" Ruki kysyi.
"Ei."
"Sisarukset tappelevat välillä, vaikka kuinka pitäisivät toisistaan. Niin on Aoin ja Kainkin välillä, mutta he ovat joutuneet sietämään ristiriitojaan jo niin monta vuotta, että nykyään he tuppaavat ärsyttämään toisiaan entistä enemmän", Ruki selitti.

"Mutta minä tiedän, ettei Aoin ja isän veljeksinä oleminen ole ainut syy sille, ettei isä haluaisi meidän olevan yhdessä", Uruha sanoi katsellen käsiään.
"Vaan mikä?" Reita kysyi. Uruha vilkaisi anovasti Rukia, joka kuitenkin viestitti katseellaan, että pikkuveli saisi ihan itse kertoa asiansa linnan uudelle asukille.
"No, kun... Meillä on vähän ikäeroa. Ja lisäksi... Aoi on setäni", Uruha mutisi hieman vaivaantuneena.
Reita jäi tuijottamaan Uruhaa pitkäksi aikaa.
"Miten helvetissä sinä sitten edes olet alkanut pitää hänestä?" Reita älähti hämmästyneenä.
"Minkä tälle muka mahtaa? Olen viettänyt hänen kanssaan niin paljon aikaa ja pidän hänestä tosissani, en mahda sille mitään, mutta minä... haluan..."
"Haluat Aoita?" Ruki ehdotti kääntäen katseensa erään arkun sisällöstä veljeensä vinosti hymyillen.
"Ei minun niin pitänyt sanoa!" Uruha huudahti.
"Mutta sitäkö sinä tarkoitit?" Reita kysyi katsoen hänkin Uruhaa.
"Minun piti sanoa, että haluan olla yhdessä hänen kanssaan, haluan että hän rakastaa minua, koska minä rakastan häntä!" Uruha sanoi hätäisesti.

Ruki ja Reita vilkaisivat jälleen toisiaan ja sitten molemmat kääntyivät katsomaan Uruhaa.
"Ankka hei, mene sanomaan tuo Aoille. Hän arvostaisi sitä aivan varmasti", Reita sanoi pienesti hymyillen.
"Sitä paitsi, Uruha, vaikken minä niin paljoa olekaan teitä yhdessä näkemässä, niin eikö totta, että hän kuitenkin usein on sinulle hellä ja antaa paljon huomiota, eri tavalla kuin kenellekään muulle?" Ruki kysyi hymyillen hänkin.
"No... Tavallaan..." Uruha mietti.
"Miten hän sinun mielestäsi osoittaa pitävänsä sinusta?" Ruki kysyi.
"En minä halua kertoa", Uruha sanoi nopeasti.
"Mitä? Mikset?" Ruki ja Reita kysyivät samaan aikaan.
"Koska te nauratte", Uruha sanoi raaputtaen kynsillään kivilattiaa.
"Emmekä naura, miksi me muka kenenkään tunteille naureisimme?" Reita kysyi.
"Koska Aoi on minun setäni!" Uruha parahti hieman epätoivoisesti.

Myötätuntoinen katse silmissään Ruki polvistui Uruhan vierelle.
"Häiritseekö se sinua itseäsi?"
"Epänormaalia, pelkään että minussa on jotakin vialla", Uruha huokaisi ääni hieman väristen.
"Älä välitä siitä, Uruha. Jos pidät, tai omien sanojesi mukaan rakastat Aoita, mene ja sano se hänelle. Hän ei varmastikaan hylkää sinua, vaan hän lohduttaa sinua jos hän ei tunne samoin. Mutta luotan siihen, että jos kerrot tunteistasi hänelle, Aoi vastaa takaisin omalla rakkaudellaan. Hän ei missään nimessä satuttaisi sinua, voit olla hänelle niin avoin kuin vain haluat", Ruki sanoi.
Reita nyökytteli päätään pieni hymy huulillaan. Hauska nuori mies, suuria tunteita sisällään.

"Keräät vähän rohkeutta ja sanot sen. Aoin vastauksen jälkeen harkitset, miten jatkat elämääsi, joko Aoin kanssa tai ilman", Reita sanoi.
Uruha soi molemmille hymyn ja nousi ylös lattialta.
"Kiitos", hän sanoi katsoen heitä silmiin. "Mutta isän kanssa siitä tulisi ongelma, vaikka mitä tekisimme."
"Ei teidän tarvitsisi isälle kertoa. Pitäisitte sen salassa mahdollisimman kauan ja sopivan tilaisuuden tullen, kun isällä menee Aoin kanssa hyvin ja hän on iloinen, sitten kerrotte hänelle", Ruki ehdotti.
Uruhan hymy loisti iloisesti, kun hän siirtyi tutkimaan laatikoita ympärillään ja Reitakin päätti auttaa kuninkaallisia.

~

Tunnin kuluttua he olivat leppoisasti keskustellen saaneet jo hyvin monta arkkua, laatikkoa ja lipastoa käytyä läpi. Turhista tavaroista täyttyneitä laatikoita oli tähän mennessä kaksi, joten pieni inventaario kellarissa ei ollut ollut ollenkaan pahitteeksi.
"Miksi te olette säästäneet näin paljon lastentavaroita?" Reita hämmästeli, kun jo toinen suuri arkullinen jota hän tutki oli täynnä leluja.
"Muistatko kun kerroin sinulle, että täällä käy usein vieraita?" Ruki kysyi kääntyen katsomaan palvelijaansa.
"Muistan."
"Heillä on paljon lapsia", Ruki totesi. Reita nyökkäsi hitaasti ja jatkoi laatikon sisällön tutkimista.
"Tämä näyttää kovia kokeneelta. Voiko sen heittää pois?" Reita kysyi kohottaen arkusta esille pienen pehmolelun, joka tosiaan näytti kärsineeltä.
"Heitä toki", Uruha sanoi tutkien omaa laatikkoaan. Hän nosti sieltä esiin muovisen kruunun ja laittoi sen päähänsä.

"Heitä se myös pois", Ruki käski. Uruha alkoi tepastella ympäriinsä ylvään näköisenä muovikruunu päässään. Hän loi Rukiin ja Reitaan ylimielisiä katseita ja kiersi huonetta vilkutellen näkymättömälle yleisölle.
"Jokin päivä minusta tulee vielä jotakin suurta", Uruha vakuutti palatessaan takaisin kahden muun luo.
"Mitä suurta? Prinssi Rohkea?" Reita naurahti.
"Prinssi minä tulen olemaan lopun ikääni, mutta aion minäkin työn hankkia. Toisin kuin Aoi on tehnyt. Hän jäi palvelijaksi, mutta minä en halua sitä. Vaikkakin luultavasti minun täytyy siltikin jäädä tekemään jotakin töitä tähän linnaan..." Uruha pohti ääneen.
"Suuret suunnitelmat tosiaan", Reita naurahti. "Aoin valloittaminen ja tähän linnaan loppuiäksi jääminen."
"Voisin alkaa tehdä vaatteita. Myisin paitoja, joissa on ankkojen kuvia", Uruha innostui.
"Yrittäjä siis", Reita naurahti huvittuneena. Hän oli suoristanut selkänsä ja katsoi nyt hymyillen Uruhaa, joka paranteli kruunun asentoa päässään.

"Linnassa kaikki hommat ovat niin tylsiä, en minä haluaisi päätyä siivoojaksi tai kokiksi. Haluaisin oman hienon uran", Uruha haaveili.
"Mutta sinähän olet jo 18-vuotias? Mikset sinä ole vielä hankkinut töitä?" Reita hämmästeli.
"Oh, kuningasperheen jäsenet astuvat työtehtäviinsä vasta 20-vuotiaina. Minulla on vielä melkein kaksi vuotta aikaa miettiä ja suunnitella", Uruha sanoi hymyillen.
"Tuotakaan minä en vielä tiennyt", Reita totesi.
"Et tietenkään", Uruha hymyili.

"Mutta Ruki? Miten vanha sinä olet?" Reita kysyi kääntyen katsomaan laatikoita penkovaa prinssiä. Ruki suoristi selkänsä ja katsoi Reitaa silmiin hetken.
"19, sanoin sen sinulle jo eilen", hän sanoi ja siirtyi jälleen tutkimaan laatikkoa. Hän heitti sieltä pinon papereita roskalaatikkoon.
"Joko sinä olet päättänyt, mikä sinusta tulee? Kenties keittiöapulainen tai kirjanpitäjä?" Reita naurahti.
Ruki pysähtyi paikoilleen ja hitaasti suoristi selkänsä. Hän kääntyi katsomaan Reitaa silmiin. Jokin Rukin ilmeessä kertoi, että Reitalta oli mennyt jotakin ohi.
"Tuota... Reita..." Ruki sanoi hitaasti katsoen häntä silmiin.
"Niin?"
Hetken Ruki oli aivan hiljaa.
"Minusta tulee kuningas."

[HamtaroHam]

15. luku

"Ai niin... Perintöprinssi", Reita sanoi hitaasti. Uruha katsoi vuoroin Rukia, vuoroin tämän palvelijaa. Isoveli näytti jotenkin omituiselta.
"Ruki? Sano jotakin?" Uruha huhuili heiluttaen varovasti käsiään. Ruki mulkaisi häntä sellaisella katseella, että Uruhasta tuntui kuin kaikki hänen sisällään oli jäätynyt. Hän tajusi olla hiljaa.
"Kyllä, olen päättänyt mikä minusta tulee", Ruki vastasi Reitalle. Uruhan olisi tehnyt mieli käskeä veljeään jättämään tuo vaikuttava rooli. Ruki katsoi Reitaa sillä tietyllä katseella, ei hymyillyt, kiinnitti kaiken huomionsa vanhempaan. Nenänsä piilottanut näytti jälleen tuijottavan Rukia kuin hänet olisi lumottu.

"Jatketaas hommia, ei tässä enää kauaa mene!" Uruha yritti kiinnittää kahden muun huomion itseensä ja saada heidät unohtamaan toisensa.
Kun hänen sanansa eivät tuntuneet tuottavan minkännäköistä tulosta, hän huokaisi.
"Ehkä me sitten teimme jo tarpeeksi. Menen etsimään Aoin", Uruha sanoi kääntäen selkänsä veljelleen ja tämän palvelijalle.
Hän kiiruhti ovelle, avasi sen ja kääntyi vielä nopeasti vilkaisemaan taakseen ennen kuin astui portaisiin. Ruki ojensi juuri kättään Reitaa kohti. Uruhan silmät laajenivat hämmästyksestä. Ehkä hän voisi jäädä... vakoilemaan?
Äh, eihän siinä olisi mitään järkeä. Nuo kaksi olivat tunteneet toisensa vasta päivän, eivät he voineet läheisiä olla. Lisäksi tällä oli vaarallisetkin puolensa: jos Uruha jäisi kiinni teostaan, Ruki saattaisi suuttua tosissaan ja siitä vasta harmia seuraisikin.
Uruha lähti nousemaan kiviportaita, jättäen kaksi muuta kahdestaan kellariin.

Aoita olisi paras lähteä etsimään Kain työhuoneesta. Ehkä hänellä olisi vielä jotakin kesken siellä.
Uruha nousi muutaman kerroksen ja nopeutti askeliaan koko ajan isänsä työhuonetta lähestyessään. Juttutuokio Reitan ja Rukin kanssa muistui hänen mieleensä ja häntä alkoi jännittää Aoin tapaaminen. Ovelle päästyään hän hengitti muutaman kerran syvään ja kohotti kätensä koputtamaan ovea. Uruha kuitenkin pysäytti itsensä ennen kuin ehti koputtaa. Mitä hän sanoisi syyksi tänne tulemiselleen? Puhuisiko hän totta ja kertoisi halunneensa nähdä Aoin? Ehkä hän tosiaan katsoisi miten sellaisten asioiden sanominen saisi Aoin reagoimaan.

Uruha koputti oveen ja pienten jännitysten perhosten yhä kutitellessa hänen vatsaansa, hän odotti.
Hetken kuluttua oven toiselta puolelta kuului kutsu astua sisään Kain lausumana. Uruha avasi oven ja ilokseen näki Aoin järjestelevän papereita suuren kirjahyllyn luona. Kun prinssi astui huoneeseen hänen palvelijansa kohotti päätään ja Aoin huulille ilmestyi iloisen yllättynyt hymy.
"Uruha!" Aoi ilahtuneena lausui hänen nimensä. Prinssi hymyili iloisesti hänelle takaisin ja lähti häntä kohti.
"Prinssi Uruha!" Kai kutsui häntä luokseen, korjaten samalla Aoin etiketti-virheen. Nuorin huokaisi ja muutti kävelysuuntaansa mennäkseen isänsä luo.

Kai istui melko suuressa huoneessa suuren työpöydän takana. Kaikki pienen Kain ympärillä oli niin suurta.
"Joko te lopetitte kellarissa?" kuningas kysyi hämmästyneenä.
"Jo", Uruha vakuutti.
"Minäkin voisin jo lopettaa, olet määrännyt minulle jo kolme erilaista työtä, joista tässä viimeisessä ei edes ole mitään järkeä –", Aoi yritti sanoa, mutta Kai kohotti kätensä pyytäen veljeään vaikenemaan.
"Uruha, voit varmaankin mennä pyytämään kokkia valmistamaan meille hienon illallisen tälle illalle kello kuudeksi?" Kai pyysi keksittyään Uruhalle tekemistä.
"Haluan Aoin mukaani", prinssi vaati vilkaisten hieman ujosti setäänsä. Aoi kuitenkin hymyili iloisesti.
"E- eihän se nyt käy. Etkö näe, että sedälläsi on töitä kesken?" Kai sanoi takellellen hieman sanoissaan.
"Ei mitään niin kovin tärkeää", Uruha sanoi katsoen arvioivasti paperipinoa Aoin käsissä.
"Paljon tärkeämpi asia on juuri lipumassa pois luotani keittiöön", Aoi sanoi katsoen Uruhaa hymyillen. Prinssi tunsi iloisen läikähdyksen sisällään, kun Aoi sanoi häntä tärkeäksi.

Kai katsoi silmät ammollaan vuorotellen kahta muuta. Hetken tuijotuksen jälkeen hän huokaisi, painoi päänsä alas ja pudisteli päätään.
"Menkää sitten", Kai mutisi. Uruha ja Aoi soivat toisilleen iloiset hymyt ja kiittivät kumpainenkin kuningasta muutamaan kertaan.
He kiiruhtivat ovesta ulos ja sulkivat sen perässään. Ehkä kuningas Kai haluaisi olla rauhassa hetken, ainakin hän näytti siltä.

Aoi tarttui Uruhaa kädestä ja varovasti vilkaisi nuoremman silmiä, ikäänkuin varmistaakseen, että Uruhan mielestä kädestä pitäminen oli hyväksyttävää. Uruha hymyili vanhemmalle ystävällisesti ja puristi toisen kättä hellästi. Hän keräsi rohkeutta Rukin ja Reitan sanat mielessään ja ojentautui pehmeästi suukottamaan Aoin poskea.
Mustahiuksinen katsoi Uruhaa hieman hämillään ja varovainen hymy ilmestyi hänen huulilleen.

Tilanne heidän välillä jäi hieman jännittyneeksi, sen saattoi havaita niistä lyhyistä vilkaisuista joita he loivat toisiinsa ja niistä epämääräisistä vilkaisuista toistensa huuliin tai yhteenliitettyihin käsiin...

Ruki ja Reita kävelivät heitä vastaan.

Nopeasti Aoi ja Uruha irrottivat otteensa toisistaan, mutta ilmeisesti Ruki ja Reita olivat jo huomanneet heidät. Tämän Uruha päätteli kahden muun yllättäisestä suunnanvaihdosta ja kovaan ääneen jatkuvasta keskustelusta. Ruki ja Reita lähtivät nousemaan kiviportaita, jotka veisivät heidät viidenteen kerrokseen. Luultavasti nuo kaksi aikoisivat suunnata jomman kumman huoneeseen.

Aoi selvitteli kurkkuaan.
"Menemmekö kertomaan kokille, että haluamme kuudeksi hienon aterian?" Uruha kysyi.
"Mennään toki", Aoi myöntyi. Uruha tunsi setänsä katseen selässään lähtiessään kävelemään kohti alakerroksiin vieviä portaita.
Yllättäen Aoi tarttui häntä hellästi paidanselkämyksestä ja veti luokseen läheiseen halaukseen.
Uruha kiersi kätensä hetken kuluttua vanhemman ympärille ja sulki tyytyväisenä silmänsä. Hän hengitti syvään Aoin-tuoksuista ilmaa ja tiukensi otettaan vanhemman ympärillä. Aoi veti hänet entistä lähemmäs itseään ja silitteli hänen selkäänsä hellästi.
Uruhalla oli siinä niin hyvä olla. Hän tiesi voivansa luottaa Aoihin milloin vain, sanoa vanhemmalle kaiken, mitä tunsi eikä toinen silti satuttaisi häntä sanomisillaan tai teoillaan. Kyllä, hän oli varma siitä, että piti Aoista enemmän kuin kenestäkään muusta koskaan.

Aoi etääntyi Uruhasta hieman ja antoi pienen suukon nuoremman otsalle. Hän sipaisi kädellään hellästi Uruhan poskea ja astui sitten kokonaisen askeleen verran kauemmas hänen luotaan.
"Mennään keittiöön", Aoi sanoi hymyillen ja ojensi kättään. Uruha tarttui siihen ja he kävelivät käsi kädessä edessään olevat portaat alas sekä koko muunkin matkan ruokasaliin asti.
Uruha jäi istumaan yhdelle pöydän ääressä olevista tuoleista, kun Aoi meni keittiöön puhumaan kokin kanssa.

Yhtäkkiä ruokasalista aulaan vievä ovi aukesi ja kaksi vaaleaa päätä ilmestyi näkyviin sen raosta.
"Mitä te kaksi täällä teette?" Uruha älähti hiljaa.
"Etenittekö te mitenkään?" Ruki tivasi kuulostaen innostuneelta.
"Tunnustitko sinä? Tai hän?" Reita kysyi yhtä suurella mielenkiinnolla kuin Rukikin.
"Vakoilitteko te meitä?" Uruha henkäisi kauhistuneena.
"Tietenkin! Sinä olet veljeni, ikäänkuin minä haluaisin jättää näin jännittävää kohtausta näkemättä!"
"Ruki! Minä kunnioitin teitä kahta enkä jäänyt katsomaan mitä te teitte kahdestaan!" Uruha vetosi hätäisesti hyviin tekoihinsa.

Ruki ja Reita vilkaisivat toisiaan.
"Uruha, eiköhän ole vähän eri asia, jos me jäämme kahdestaan kuin se, että te jäätte", Reita naurahti.
"Mutta minä en jäänyt katsomaan teitä, vaikka jäittekin kahdestaan. Tämä on epäreilua", Uruha marisi tuntien punastuvansa pienesti.
"No sovitaan että seuraavalla kerralla kun me jäämme kahdestaan sinä saat jäädä vakoilemaan", Reita lupasi nopeasti
"Et varmasti saa", Ruki hätkähti, unohtaen vaikuttavan olemuksensa hetkeksi. Uruha tirskahti ja vilkaisi veljeään huvittuneena.

"Ööh, tuota... Niin, mutta mitä hän sanoi sinulle?" Reita kysyi vilkaisten Rukia hämillään pari kertaa.
"Ei hän minulle mitään sanonut", Uruha sanoi välttelevästi.
"Älä nyt naurata, ensin te halaatte toisianne, sitten hän suutelee otsaasi ja sen jälkeen te kävelette käsi kädessä keittiöön. Kai sinä nyt tuon jälkeen jo tunnustit?" Ruki kertasi matalalla äänellä.
"Hiljaa, hän kuulee!" Uruha voihkaisi hätäisesti.
"Älä turhaan odota hänen tekevän aloitetta, hän kyllä saattaa kohta tulla luoksesi ja suudella sinua, luultavasti hän juuri nyt miettii kosisiko sinua vai eikö –"
"Reita, hiljaa!" Uruha vinkaisi juuri, kun Aoi astui keittiöstä ruokasaliin.

Mustahiuksinen katsoi pitkään punastunutta Uruhaa ja häntä läheisesti puhuttelevia Rukia ja Reitaa.
"Päivää, prinssi Ruki", Aoi sanoi hämmentyneenä. Hän kumarsi pienesti Rukille ja nyökkäsi Reitalle, jota unohti hämmennyksissään tervehtiä henkilökohtaisesti.
"Minä kuitenkin olen prinssi ja sinä olet vain tavallinen alamainen, jolle me olimme kilttejä. Toivoisin sinun puhuvan minulle kunnioittavammin", Uruha mutisi Reitalle, yrittäen kerätä vakautta ääneensä.
Reita avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta ei ilmeisesti keksinyt sanottavaa, sillä hän jäi vain hiljaisena tuijottamaan Uruhaa silmiin. Hänen iloinen hymynsä hälveni apeaksi ilmeeksi ja hän vaikutti hukkuvan ajatuksiinsa.
"Uruha! Prinssinä oleminen ei oikeuta sinua määräämään –", Ruki ärähti, mutta Aoi keskeytti hänet.
"Uruha, Ruki, Reita, mitä täällä tapahtuu?" vanhin kysyi katsoen puhuttelemistaan henkilöistä jokaista vuoronperään silmiin.

Rukin silmät kapenivat viiruiksi hänen luodessaan setäänsä pahansuovan katseen.
"Jos olisin sinä, tarkistaisin muutamaan kertaan kenet keskeytän ennen kuin sen teen", Ruki sanoi matalalla, hyytävällä äänellään Aoille.
"Anteeksi", Aoi kiiruhti pahoittelemaan.
"Ruki! Juuri äsken sinä itse sanoit, ettei prinssinä oleminen oikeuta ketään määräilemään muita! Joten ei sinullakaan ole oikeutta huutaa minun palvelijalleni tuolla tavalla", Uruha huudahti vihaisena. Ruki kääntyi katsomaan tällä kertaa häntä sillä jäätävällä katseella.
"Eikä sinulla minun", isoveli ärähti.
"Eri asia meidän palvelijoidemme välillä!" Uruha huudahti. Aoi oli palvellut heitä jo kymmeniä vuosia, Reita vasta yhden ainoan päivän!
"Eri asia meidän välillämme", Ruki tokaisi.
"Isoveli ja pikkuveli, on siinä kerrassaan järjetön ero!" Uruha kivahti sarkastisesti.
"Aivan, Uruha! Isoveli ja pikkuveli! Ikävä tuottaa sinulle pettymys, mutta jonakin päivänä minä tosiaan olen se, jota sinä kuuntelet ja kenen käskyjä sinä noudatat! Jos loukkaat minun palvelijaani, sinä loukkaat samalla minua!" Ruki huusi vihaisena. "Minulla on paljon enemmän valtaa kuin sinulla, joten meidän välillämme tosiaankin on järjetön ero! Vaikken minä vielä sinulle olekaan isoveljeä kummempaa."

Uruha ja Ruki tuijottivat toisiaan vihaisina, kunnes Ruki hitaasti kääntyi ja poistui ruokasalista jättäen jälkeensä vain hyytävän hiljaisuuden.


16. luku

Reita ei oikein tiennyt, mitä sanoa tai tehdä. Uruha painoi otsansa vasten pöytää kädet sylissään ja hänen hartiansa nytkähtivät pienesti muutaman kerran. Aoi kiiruhti hänen luokseen lohduttamaan häntä.
Reita vain istui paikoillaan.
Mitä hänen muka nyt kuuluisi tehdä? Ei hän tännekään halunnut jäädä, kun Uruha mitä ilmeisimmin itki ja Aoi keskitti kaikki voimansa lohduttaakseen rakastaan.
Reita nousi ylös ja poistui hänkin ruokasalista, sulkien oven perässään. Hän päätti mennä käymään Rukin luona, vaikkei oikein tiennyt uskaltaisiko hän. Eihän Reita vielä voinut sanoa kovin hyvin Rukia tuntevansa. Millaiseksi nuorempi muuttui suuttuessaan? Äskeisestä päätellen melko vihaiseksi, mutta ainakaan hän ei hyökännyt kimppuun. Luultavasti Reita voisi mennä käymään Rukin luona, kärsimättä siitä sen suurempaa vahinkoa.

Miten ihmeessä Ruki oli edes suuttunut tuosta äskeisestä noin paljon? Reita myönsi tunteneensa hieman syyllisyyttä ja katumusta puhuttuaan Uruhalle niin utelevaan sävyyn. Uruha oli prinssi ja Reita vain tavallinen ihminen kadulta. Niin se oli. Mutta Ruki ei ilmeisesti pitänyt siitä, että Uruha oli sanonut Reitaa tavalliseksi alamaiseksi.
Ja sitten Aoi keskeytti Rukin, se oli varmasti yksi syy perintöprinssin suuttumiselle myös. Ja se, että Uruha vähätteli Rukin asemaa.

Ennen kuin Reita oikeastaan huomasikaan, hänen jalkansa olivat jo kuljettaneet hänet Rukin huoneen oven eteen.
Reita epäröi. Kyllä hän koputtaisi kun jo oli tullutkin, mutta mitä ihmettä hän sanoisi?
Hän koputti oveen tietämättä siltikään mitä sanoa, kun Rukin kasvot ilmestyisivät ovensuuhun.
Mutta ne eivät ilmestyneet. Oven takaa ei kuulunut ääntäkään.
Reita koputti uudestaan. Ei reaktiota.
"Ruki, oletko sinä siellä?"
Yhtäkkiä ovi aukesi ja Reita kohtasi Rukin katseen.
"Se olitkin sinä", Ruki sanoi astuen sivuun niin, että vanhempi pääsi huoneeseen.
"Keneksi luulit?" Reita kysyi katsellen ympärilleen.
"Uruhaksi", nuorempi puuskahti.

Rukin huoneessa oli hyvin pimeää. Yöpöydälle sytytetty kynttilä loi lepattavan, lämpimän, läheisen tunnelman tähän huoneeseen. Sisustus samettiverhoineen ja tummine puukalusteineen sai huoneen näyttämään niin täyteläiseltä.

"Minun on pakko myöntää, etten oikein ymmärtänyt mitä äsken tapahtui", Reita sanoi.
"Minä suutuin", Ruki sanoi.
"Niin tosiaan teit", Reita sanoi hymyillen pienesti. "Miksi?"
Ruki ei vastannut. Hän istui huoneessaan olevalle tuolille ja katsoi Reitaa pitkään. Eikä katsonut oikeastaan kertaakaan silmiin, vaan kaikkea muuta.
"Ruki? Miksi?" Reita kysyi ottaen askelen lähemmäs nuorempaa.
"Uruha kyseenalaisti minut", Ruki vastasi. Hän ei taaskaan katsonut Reitaa silmiin, mutta nyt hän ei katsonut palvelijaansa päinkään. Hän oli painanut katseensa lattiaan. Tai kenties varpaisiinsa.
"Ehkä hän vain halusi tuoda esille oman mielipiteensä?" Reita ehdotti polvistuen Rukin eteen. Nuorempi kohotti katseensa toisen silmiin ja he katsoivat toisiaan pitkään.
"Hän kyseenalaisti minun mielipiteeni", Ruki sanoi melko hiljaisella äänellä.
"Ja sinä hänen. Eikö se ole hyvinkin inhimillinen piirre?"
"Hänen pitäisi oppia ymmärtämään oma asemansa eikä huutaa minulle", Ruki ärähti itsekseen.
"Ruki, sinä et vielä ole kuningas", Reita muistutti, yrittäen kuitenkin sanoa sen hienovaraisesti.
"Mutta minä tulen olemaan. Hän on ollut syntymästään asti minua alemmassa asemassa. Muutaman kuukauden päästä se on virallista, haluaisin hänen jo nyt edes yrittävän totutella rooliinsa minua alempiarvoisena, mutta ei", Ruki puhisi.
"Otat tuon liian vakavasti. Ettekö te ole ihan hyvissä väleissä kuitenkin? Ei teidän välillänne tarvitse olla arvo-eroja", Reita huokaisi.
"Entäs jos minä haluan niin?" Ruki kysyi.
"Haluat, että sinua pidetään vaikuttavana?" Reita hymähti. Hetken Ruki vain katsoi häntä, mutta nyökkäsi sitten pienesti.
"Ruki, voin luvata sinulle, että olet vaikuttava vaikka mitä tekisit. Sinä murehdit kuninkuudesta vähän turhan paljon", Reita sanoi ajatuksensa ääneen.

Hiljaisuus vallitsi heidän välillään pitkään, kunnes Ruki laskeutui sulavasti tuolilta polvilleen lattialle ja nojautui lähemmäs toista miestä.
"Kiitos, Reita", hän sanoi hiljaa. Rukin kasvoilla oli mitä neutraalein ilme, mutta syväntummissa silmissä niin intensiivinen katse, että Reitasta tuntui kuin hän olisi nähnyt unta.
Reitan silmät painuivat itsestään kiinni Rukin koskettaessa hänen poskeaan ja tuodessa kasvonsa entistä lähemmäs vanhemman omia.
Suudelma oli kevyt, Rukin huulet vain pehmeästi koskettivat Reitan huulia niin lyhyen ajan. Tuskin kahta lyhyttä sekuntia pidempään. Miehistä vanhempi kietoi kuin huumattuna kätensä Rukin ylävartalon ympärille ja painoi pehmeästi kasvonsa vasten toisen kaulaa. Ruki kietoi hänkin kätensä Reitan ympärille ja vain oli siinä. Sanomatta mitään.
Vanhempi ei avannut silmiään tai sanonut sanaakaan, hän halusi vain olla nuoremman lähellä niin kauan kuin voisi. Hän olisi halunnut jäädä siihen loppuiäkseen, nukahtaa siihen Rukin syleilyyn, nauttia toisen vartalon lämmöstä vasten omaansa ja muistaa kevyen huulten kosketuksen omillaan.


17. luku

Aoi huomasi Uruhan yhä surullisen ilmeen muuttuvan hieman iloisemmaksi hänen silitellessään nuoremman vaaleanruskeita hiuksia hitaasti.
"Ei Ruki varmastikaan kovin syvästi suuttunut. Hän antaa sinulle pian anteeksi", Aoi lohdutti.
"Uskon kylläkin hänen suuttuneen tosissaan, mutta ei hänellä ollut siihen mitään oikeaa syytä. Miksemme me voisi vain olla veljeksiä? Miksi meidän välillämme on oltava tämä arvo-ero?" Uruha huokaisi surullisena.
"Tietenkin te olette yhä veljeksiä, vaikka teistä tulisi mitä. Ja veljekset riitelevät välillä", Aoi muistutti.
"Mutta Rukihan suuttui ihan tyhjästä! Minä vain halusin hänen noudattavan omia käskyjään, mutta sitten hän jo suuttui."
"Mitä omia käskyjään?" Aoi kysyi.
"Hän sanoi, ettei prinssinä oleminen oikeuta minua määräämään hänen palvelijaansa. Ja heti sen jälkeen hän alkoi huutaa sinulle", Uruha selitti nojaten poskeaan kämmeneensä.
"Mutta minähän keskeytin hänet. Uruha, me molemmat tiedämme, ettei Rukia kannata suututtaa", Aoi sanoi silitellen nuoremman hiuksia yhä.
"Ei Rukikaan mikään yli-ihminen ole! Kyllä hänet saa keskeyttää välillä, kuten kenet tahansa muutkin saa!"
"Sinun pitää kuitenkin muistaa, että Ruki on tuleva hallitsija."
"Ei ole vielä!" Uruha marisi.
"Mutta muutaman kuukauden päästä on. Luultavasti hän haluaisi sinun kohtelevan häntä niin kuin kuningasta kohdellaan. Henkilökohtaisesti en ymmärrä miksi", Aoi sanoi katsoen Uruhaa silmiin. "Voin luottamuksella kertoa, että Kai oli täysin samanlainen ennen kuin hän täytti 20. Hän olisi halunnut minun palvelevan häntä, kehuvan ja ilahduttavan häntä jokaisella sanallani. Mutta minä en halunnut sitä. Minusta tuntui kuin olisimme menettäneet veljes-suhteemme kokonaan ja tilalle olisi tullut pelkkä kuninkaan ja apulaisen vuorovaikutus toisiinsa."
"Mutta... Eikö tilanne sinun ja isän välillä oikeastaan olekin noin?" Uruha kysyi varovaisesti.
"On, nykyään. Mutta se johtuu meistä molemmista ja hyvin monesta syystä. Kai olisi halunnut minun omistavan kaiken vapaa-aikani hänen palvomiseensa, minä en uhrannut siihen sekuntiakaan. Meidän olisi pitänyt päätyä hieman erilaiseen lopputulokseen... Joten suosittelen, että puhutte Rukin kanssa tästä ja yritätte päätyä johonkin järkevään ratkaisuun", Aoi sanoi huokaisten.
"Mutta sinä olet yhä täällä? Kuinka Kai antoi sinun jäädä?" Uruha kysyi.
"Minä olin silloin vasta 18. Minulla oli silloin vielä kaksi vuotta aikaa asua linnassa oman isäni luvan turvin ja kuningasperhettä ohjaaviin säädöksiin nojaten. Kailla ei ollut valinnanvaraa. Hän on kuitenkin aina ollut varsin positiivinen persoona ja kun 20-vuotiaana hain töitä linnasta, hän ei voinut kieltäytyä. Millaisen kuvan se olisi antanut hänestä kansalle, jos hän ei olisi ottanut omaa veljeään töihin?" Aoi selitti pieni hymy huulillaan.

Uruha ei sanonut mitään, mietti vain itsekseen ja piirsi sormillaan näkymättömiä viivoja pöydän kiiltävälle pinnalle.
"Voitko kertoa lisää tarinoita?" Uruha pyysi kääntyen katsomaan Aoita silmiin.
"Uruha rakas, äskeinen ei ollut mikään satu. Se oli pieni osa minun elämästäni", Aoi naurahti.
"Voitko kertoa lisää sinun elämästäsi? Mitä tapahtui, kun sinä sait töitä täältä?" Uruha kysyi. Aoi hymyili nuoremmalle ja pörrötti tämän hiuksia pienesti.
"Miksi sinä haluat tietää?" hän kysyi.
"Tajusin juuri, että sinä olet seurannut minun elämääni syntymästäni lähtien, mutta minä en tiedä sinun menneisyydestäsi, lapsuudestasi tai nuoruudestasi yhtään mitään", Uruha sanoi. Aoi huokaisi hymyillen.
"Hyvä on. Kerron sinulle minusta ja Kaista jonkin verran, en usko sinun tietävän oman isäsikään nuoruudesta paljoa mitään", hän sanoi. Uruha paransi asentoaan tuolilla ja näytti uteliaalta kuulemaan, mitä hänen sedällään olisi sanottavanaan.

"Aluksi Kain palkattua minut töihin linnaan, minä toimin siivoojana. Silloin muita työtehtäviä ei ollut vapaana, mutta se sopi minulle oikein hyvin. Meidän omat vanhempamme asuivat linnassa vielä silloin ja auttoivat Kaita valtakuntansa hallitsemisessa. He olivat iloisia siitä, että minä asuin yhä linnassa vaikka olinkin jo täysi-ikäinen", Aoi kertoi.
"Missä isovanhemmat ovat nyt?" Uruha kysyi.
"Uruha, sinä tiedät heidän kuolleen jo kauan sitten", Aoi sanoi hymyillen ilottomasti.
"Entä toiset isovanhemmat?" Uruha kysyi.
"Heitä minä ja Kai emme koskaan saaneet tavata. Tämän minä kerronkin sinulle. Kai oli täyttämässä seuraavaksi 21 ja hänellä oli vielä suunnilleen puoli vuotta aikaa etsiä itselleen puoliso. Tietenkin linnassa oli vieraillut monia ehdokkaita vuosien varrella, aivan niin kuin Rukinkin luona on nyt käynyt, mutta Kai ei ollut löytänyt heistä mieleistään. Meidän vanhempamme alkoivat olla jo hieman huolissaan suvun jatkumisesta, kun puolisoa ei kertakaikkiaan tuntunut löytyvän", Aoi muisteli. Uruha katsoi häntä kiinnostuneena ja selvästi kuunteli suurella mielenkiinnolla hänen kertomustaan.
"Eräänä päivänä Kai lähti linnasta kylälle, hän halusi kävellä itse alamaistensa parissa ja nähdä millaista siellä oli. Tällä matkallaan hän tutustui teidän äitiinne. Kuten varmastikin voit jo arvata, Kai halusi hänen kanssaan naimisiin sitten myöhemmin, mutta ensin heidän piti oppia tuntemaan toisensa. Tämän tapaamisen jälkeen Kai lähti usein pois linnasta, muutaman kerran jopa keskellä yötä. Minä tiesin hänen menevän äitinne luo, mutta meidän vanhempamme eivät tienneet siitä mitään. Vasta kun he kuulivat Kain olevan tuleva isä, hälytyskellot alkoivat soida heidänkin päissään", Aoi kertoi hymyillen.
"M- mitä?" Uruha kysyi hämmästyneenä.
"Minä kerroin tämän juuri niin kuin se meni", Aoi vakuutti.
"E- eikö isä ollut naimisissa sen tytön kanssa kun he..." Uruha hämmästeli jättäen lauseensa kesken.
"Ei ollut. Mutta Kain mukaan heidän lapsensa oli toivottu", Aoi sanoi.
"Se oli siis Ruki?" Uruha älähti.
"Rukipa hyvinkin. Muistan, kun näin hänet muutaman viikon ikäisenä. Ei hän näyttänyt samalta kuin nyt, ei todellakaan. Omituista edes ajatella, että se sama pieni ihminen on muutaman kuukauden kuluttua kuningas", Aoi naurahti. Uruha näytti edelleen hyvin hämmästyneeltä.

"Kuitenkin, kun Kai oli ilmoittanut meidän vanhemmillemme, että hänellä on raskaana oleva tyttöystävä, äitinne muutti linnaan ja asui täällä. Rukin synnyttyä äitinne vietti paljon aikaa hänen ja Kain kanssa, ei oikeastaan huomioinut minua tai vanhempiani ollenkaan. Kuitenkin hän oli ystävällinen ja kiltti, sinun ja Rukin luonteistanne päätellen voisin päätellä hänen olleen varsin temperamenttinen. Mistä Ruki sen piirteen muuten olisi perinyt, Kai kun on tunnetusti aina ollut tyynen rauhallinen", Aoi naurahti. Uruha katsoi häntä odottavasti.
"Neljä kuukautta Rukin syntymän jälkeen minä, äiti ja isä saimme kuulla uuden uutisen. Kain tyttöystävä oli jälleen raskaana."
"Se olin minä, eikö vain?" Uruha kysyi. Aoi nyökkäsi.
"Odotusaikana Rukin hoitaminen jäi pitkälti minun tehtäväkseni, kaikki muut keskittyivät odottavan äidin hyvinvoinnin takaamiseen. Ruki oli aika hiljainen, hänen hoitamisensa oli helppoa ja tein sen oikein mielelläni. Se oli ainut tapa, jolla saatoin auttaa veljeäni nyt, kun uusi siivoojakin linnaan oli hankittu."

"Hei, hetkinen! Eivätkö vanhempani olleet naimisissa vielä silloinkaan kun he toisen kerran..." Uruha älähti, jättäen lauseensa jälleen kesken, peittäen suunsa kädellään.
"Eivät", Aoi vastasi. "Eivätkä he koskaan menneetkään naimisiin. Kaksi raskautta noin tiuhaa tahtiin ja... no, sen jälkeen heille ei suotu paljoa yhteistä aikaa. Kun sinä synnyit, äitisi hoiti sinua ja Rukia pari kuukautta oikein huolellisesti ja rakastavasti, mutta... Loppujen lopuksi hän sairastui. Sinä varmastikin jo olet kysynyt äidistäsi Kailta, en tiedä mitä hän on vastannut, mutta äitisi menehtyi muutama kuukausi sinun syntymäsi jälkeen vakavan taudin takia", Aoi sanoi surullisesti. Uruha nyökkäsi hymyttä.
"Kai oli hyvin surullinen vielä pitkään sen jälkeenkin ja hän jätti sinut ja Rukin minun hoidettavakseni. Tietysti vanhempamme auttoivat minua ja muut linnan työntekijät, mutta Kai itse osallistui teidän kasvatukseenne siihen aikaan harmittavan vähän. Hän kuitenkin toipui surusta aikanaan. Se oli kuitenkin vasta sen jälken, kun sanoin hänelle, etten enää halunnut jatkaa työskentelyä linnassa ja olin päättänyt etsiä uuden työn itselleni. Kai suuttui, hän sanoi että minun olisi pitänyt ajatella muita eikä aina vain itseäni. Minä vastasin hänelle samalla lailla ja lähdin linnasta. Vanhempani kuitenkin vannottivat minua käymään usein ja lupasivat, että saisin palata tänne takaisin milloin vain", Aoi kertoi. Uruha kuunteli yhä tarkkaavaisesti. Ulkona oli jo hämärää, kellon oli jo oltava melko paljon.

"Sinä et asunut täällä, kun me olimme pieniä, eikö vain?" Uruha muisteli.
"Olin poissa kuusi vuotta. Etsin töitä tästä läheltä, en ostanut varsinaista omaa asuntoa vaan majoittauduin majataloihin ja välillä kauemmas lähtiessäni leiriydyin ulos. Kävin linnassa usein, Kai ei halunnut paljoa minun kanssani keskustella niillä käynneillä. Hän tuntui yhä kantavan kaunaa siitä, että jätin hänet hoitamaan teitä, vaikka te oikeasti olittekin hänen vastuullaan ettekä suinkaan minun. Kuitenkin sinun ollessasi seitsemänvuotias minä palasin takaisin. Kai ei olisi halunnut minua linnaan, mutta vanhempani antoivat minulle luvan jäädä. Noiden vuosien aikana Kai oli jo hyvin päässyt yli äitinne kuolemasta, minkä uskon olleen suurimmaksi osaksi sinun ja Rukin ansiota. Hän sanoi minulle kerran, että te kaksi olitte niin valloittavia lapsia ja hän tunsi niin suurta iloa katsoessaan teidän touhujanne, ettei hän vain voinut olla surullinen teidän kanssanne", Aoi hymyili Uruhalle, joka hymyili hänelle takaisin.

"Mitä sinä sitten teit? Silloin isovanhemmat ainakin muuttivat pois... Muistan monta kertaa, jolloin minä ja Ruki juoksimme sinua pakoon kahdeksanvuotiaina", Uruha muisteli. “Ruki taisi kylläkin olla silloin jo kymmenen…”
"Minä jäin tosiaan hoitamaan teitä. Vietin monta vuotta kanssanne, mutta kun sinä olit 12 minä lähdin uudestaan pois muutamaksi vuodeksi. Etsin jälleen töitä, mutta en löytänyt niitä, taaskaan. Palasin takaisin, Ruki oli 15-vuotias ja sinä 14. Näitä vaiheita sinä varmaankin muistat hyvin. Ruki ja Kai riitelivät silloin paljon, Ruki ei olisi halunnut koskaan kuunnella kotiopettajaa, minusta oikeastaan tuntuu, että he kaksi vihasivat toisiaan enemmän kuin ketään muuta koko maailmassa. Kai aina kuittasi Rukin valitukset sanomalla 'se kasvattaa luonnetta'", Aoi muisteli hymyillen.
"Niin, muistan niin hyvin sen illan jolloin sinä tulit takaisin", Uruha sanoi hymyillen hieman ujosti. "Ulkona oli satanut ihan kauheasti, sinun takkisi oli aivan märkä ja isä oli avannut linnan pääovet sinulle. Sinulla oli mukanasi se suuri laukku... Minä juoksin innoissani sinua vastaan, Ruki tuli vakavana perässä ja katsoi sinua niin tavallisesti. Minä innoissani juoksin halaamaan sinua."
"Minäkin muistan tuon... Pian sen jälkeenhän me päätimme, että minusta tulisi sinun palvelijasi, eikö vain?"
"Niin. Ja noihin aikoihin Ruki alkoi viettää entistä enemmän aikaa yksinään omassa huoneessaan", Uruha sanoi nyökkäillen.

"Sinä olet kasvanut niin paljon siitä päivästä..." Aoi hymähti.
"Siitä, kun tulit takaisin matkaltasi ja minä olin 14?" Uruha varmisti ja hänen setänsä nyökkäsi.
"Millainen minä olin silloin? Ja ennen sitä?" Uruha kysyi.
"Hyvin paljon samanlainen kuin nykyäänkin. Tietysti sinä teit erilaisia asioita, olit nuorempi, joten se on ymmärrettävää. Ankat ovat kiinnostaneet sinua aina, silloin minä toin sinulle niitä pieniä ankkoja torilta kerran kuussa. Olet aina hymyillyt paljon ja puhunut avoimesti sinua mietityttävistä asioista. Välillä kysymyksesi olivat niin omituisia, etten minä voinut muuta kuin nauraa. Varsinkin silloin kun olit pienempi, seitsemänvuotias", Aoi naureskeli.
"Sinä olit aina niin kiltti. Ennen kuin sinusta tuli palvelijani, en tuntenut sinua kovin hyvin. Tiesin vain, että olet hirmuisen mukava ja avulias. Nykyään tiedän jo paljon muuta ja pidän sinusta paljon", Uruha sanoi hymyillen iloisesti.

"Hyvä kuulla sinun pitävän minusta", Aoi hymyili nuoremmalle.
"Et tiedäkään kuinka paljon", Uruha sanoi.
Aoi hämmästyi tuota lausetta hieman, eikä osannut vastata siihen millään lailla. Mitä jos se olikin vain jokin ystävien välinen kohteliaisuus, eikä tarkoittanut mitään erityisempää?
"Olet minulle hyvin tärkeä. Lupaathan, ettet lähde pois täältä koskaan?" Uruha katsoi Aoita pyytävä katse silmissään.
"En voi luvata tuollaista, mutta jos se minusta on kiinni, niin en lähde sinun luotasi ikinä. Sinä olet minulle liian tärkeä, jotta voisin koskaan edes kuvitella eroavani sinusta", Aoi sanoi hiljaa, tarttuen Uruhan vasempaan käteen hellästi.
Prinssi kohotti Aoin käden kohti kasvojaan ja painoi palvelijansa sormet vasten poskeaan.
"Sitten pysytään yhdessä aina", Uruha sanoi hiljaa, puristaen Aoin kättä pehmeästi. Vanhempi ei voinut estää hellää hymyä kohoamasta huulilleen, kun hän veti Uruhan luokseen halaukseen ja painoi pienen pehmeän suukon nuoremman poskelle.
"Sopii minulle", hän kuiskasi ja silitti Uruhan hiuksia onnellisempana kuin koskaan.


18. luku

Reita ei tiennyt mitä tunsi, ei ollut varma omista ajatuksistaan eikä myöskään tiennyt mitä Rukin päässä mahtoi liikkua tällä hetkellä. Kaikkiin noihin kysymyksiin olisi ollut todella helpottavaa saada edes jonkinnäköinen vastaus, se olisi tosissaan kiinnostanut häntä, mutta hän ei osannut keskittyä vastauksen miettimiseen juuri nyt.
Reita ja Ruki yhä edelleen halasivat toisiaan, mutta Reita ei oikein tiennyt olisiko heidän kuulunut tehdä niin. Pieni ääni hänen päässään käski häntä heti poistumaan Rukin luota, juoksemaan niin kauas kuin hän vain ikinä jaksaisi. Mutta toinen ääni, joka tuntui olevan huomattavasti miellyttävämpi ääni, suostutteli häntä jäämään. Kuinka tästä muka voisi seurata mitään pahaa, kun selvästi he molemmat halusivat olla tässä?

Jostain syystä Reita kuitenkin koko ajan höllensi otettaan Rukin ympärillä hieman. Hän ei tehnyt sitä tahallaan, hänen kätensä vain hiljalleen liukuivat takaisin omaan syliin ja hän nojautui hieman taaksepäin, antaen Rukille omaa tilaa. Reita tunsi myös Rukin käsien kiertyvän pois hänen ympäriltään, vaikka he yhä olivatkin lähellä toisiaan.
Reita ei avannut silmiään, mutta hän ei myöskään kohottanut kasvojaan, vaan suuntasi ne kohti lattiaa. Hän puri huultaan, hänen ajatuksensa tuntuivat olevan pelkkää suurta sotkua...

Yllättäen Ruki nousi ylös. Hän ei koskenutkaan Reitaan ja vanhempi kuuli hänen kävelevän ohitseen muualle huoneeseen.
Reita ei vieläkään kohottanut kasvojaan tai avannut silmiään. Hän ei tiennyt mitä tapahtuisi, jos hän nyt kääntyisi katsomaan Rukia silmiin. Hän ei osaisi sanoa mitään, ei yhtään mitään. Ruki luultavasti osaisi. Reita tosin ei ollut aivan varma haluaisiko hän kuulla, mitä nuoremmalla olisi sanottavanaan. Ehkä Ruki alkaisi huutaa hänelle, haukkuisi häntä tai pakottaisi hänet lähtemään.
Kaikkein pahinta kuitenkin olisi, jos Ruki ei sanoisi yhtään mitään.

Reitalla alkoi olla hämmästyttävän typerä olo hänen vain istuessaan siinä lattialla. Hän saattoi tuntea nuoremman katseen kohdistuvan itseensä ja hän nousi hitaasti ylös avaten silmänsä. Hän pakotti itsensä kääntymään.
Ruki seisoi huoneensa keskellä kohdaten hänen katseensa niin arvokkaana, niin kylmänä, niin rauhallisena, niin... vaikuttavana.
He seisoivat katsellen toisiaan pitkään. Rukin ilmekään ei värähtänyt, kaikki hänen ulkonäössään oli saada Reitan jälleen pelkän sekaannuksen valtaan, kuin vanhempi ei olisi voinut kontrolloida itseään ollenkaan.

"Kun menet alas, sano Uruhalle, että annan hänelle anteeksi", Ruki sanoi. Hänen äänensä oli niin upea, se jäi kaikuna pyörimään mieleen ja tuntui huumaavan jokaisella tavulla enemmän ja enemmän.
Reita ei osannut kuin nyökätä. Tuo oli selvästi vihjaus siitä, että nyt hänen oli aika poistua. Vastaanväittäminen ei edes käynyt hänen mielessään. Ruki oli antanut hänelle käskyn, eikä Reitalla ollut mitään syytä olla noudattamatta sitä.

Reita käveli nuoremman ohitse huoneen ovelle. Ruki jäi katsomaan suoraan eteensä, eikä kohdistanut katsettaan Reitaan vanhemman kävellessä hänen ohitseen.
Reita avasi oven ja astui ulos huoneesta. Juuri ennen kuin ovi sulkeutui hänen takanaan, hän kääntyi katsomaan taakseen ja kohtasi Rukin tummien silmien katseen.
"Tämä ei ollut lopetus millekään", se katse sanoi. "Tämä oli alku."

Reita sulki oven ja lähti kiviportaita pitkin alas.
Hitaasti, hitaasti...
Niin hitaasti...
Jokainen askel niin hitaasti, hänen päänsä oli täysin tyhjä...

Mitä ihmettä äsken oikein tapahtui?!

Reita pysähtyi puolessa välissä viidenteen kerrokseen vieviä portaita ja jäi tuijottamaan eteensä.
"Ruki suuteli minua!" hän tajusi. Se tieto iskeytyi hänen tajuntaansa hyvin lujaa, ikäänkuin se olisi pudotettu hänen päähänsä kymmenestä metristä.
Sinänsä tietenkään suutelemisessa ei ole mitään outoa, sehän oli varsin kiva ja oikein hyvä tapa osoittaa kiintymystään toiseen ihmiseen.
Mutta kuinka hän ja Ruki sellaiseen tilanteeseen olivat ajautuneet?! Hehän olivat tunteneet toisensa vasta kaksi päivää! Ei tällainen ollut normaalia!
"Eikä varmastikaan hyväksyttyä", Reita pelästyi. Mitä jos kuningas Kai saisi tietää? Palaisiko Reita kadulle yhtä nopeasti kuin oli päässyt sieltä poiskin?
Ja mitä se suudelma merkitsi? Ruki sen aloitti, Reitahan oli tullut vain yksinkertaisesti lohduttamaan nuorempaa ja yllättäen he jo suutelivatkin siinä lattialla ja halasivat toisiaan!

Tosiaan, Reita muisti sen tunteen, joka hänen sisällään oli vallinnut sen suudelman jälkeen. Jos sitä edes miksikään tunteeksi saattoi kutsua. Se oli jonkinlainen halu, joka sai hänet tekemään niin. Ei Reitan ollut ollut tarkoitus takertua Rukiin kuin hänen elämänsä olisi riippunut tuosta miehestä, mutta niin kuitenkin oli käynyt. Hän oli tuntemansa perusteella tehnyt sen.
Tuntemansa? Eli sen, mitä hän tunsi sisällään? Tunnettuaan Rukin kaksi päivää?! Mitä tunteita heillä muka saattoi olla toisiaan kohtaan?! Näemmä jonkinlainen alitajuinen halu tai kaipuu toisen läheisyyteen... Ja sen oli selvästi oltava molemminpuolista, eihän Rukikaan selvästikään ollut joutunut pakottamaan itseään suutelemaan Reitaa...

Mutta kun ei tuollainen ollut mahdollista! Ei vain ollut, kun he olivat tunteneet toisensa kaksi päivää! Eihän hän edes tiennyt Rukin toista nimeä, jos herralla edes sellanen oli, ei tiennyt nuoremman syntymäaikaa, lempiväriä, lempiruokaa tai suosikki puheenaihetta, ei kirjaimellisesti mitään! Eikä Rukikaan hänestä.
"Joten tämän 'mystisen kaipuun toisiamme kohtaan' on pohjauduttava johonkin, mitä me tiedämme toisistamme", Reita päätteli raapien päätään. Hän istui portaalle ja mietti.

"Mitä minä tiedän Rukista?" hän kysyi itseltään.
Vastaus oli yksinkertaisesti: "en mitään".
Olihan hänen nyt jotakin tiedettävä. Ruki oli häntä lyhyempi, seksikäs, upea, ihana, suloinenkin juu... Ruki rakasti samettia, hänellä oli veli ja isä ja setä... Ja palvelija... Ja Ruki oli henkeäsalpaavin ilmestys, jonka Reita oli koskaan eläessään tavannut... Ruki oli kutsunut ensimmäistä finniään patiksi...
"Tämä on säälittävää! En tiedä hänestä mitään!" Reita huokaisi. Joten eihän hän voinut pitää nuoremmasta, jos ei tuntenut tätä vielä ollenkaan.
Hän päätti miettiä Rukia. Millaisia tunteita toisen ajatteleminen saisi hänessä aikaan?

Ruki... Ne hiukset nostettuna takaa pystyyn, ne meikatut suuret, tummat, kauniit, valloittavat, ihanat silmät ja hyvinhoidettu iho... Ne täyteläiset huulet ja se lihaksikkaan laiha ruumiinrakenne... Tyylikäs pukeutuminen... Se pysäyttävä katse, kun hän hitaasti räpäytti silmiään ja silmien jälleen avautuessa hän katsoikin aivan muualle kuin hetki sitten... Se hieman ylöspäin kohotettu leuka, se matala, upea, huumauttava ääni...

"Hitto, minä tunnen hänestä vain ulkomuodon!" Reita sihahti hiljaa itsekseen.
Silloin hän tajusi, mistä täytyi olla kyse.
Hän nousi ylös portaalta ja kiiruhti ne alas, juoksi neljänteen kerrokseen ja jäi seisomaan keskelle neljättä kerrosta.
"Jos minä tunnen vain Rukin valloittavan ulkomuodon, eikä Ruki tunne minusta paljoa muuta kuin sen miltä minä näytän, sen täytyy olla se! Me... Tai siis minä... Minä haluan Rukia hänen ulkonäkönsä takia!"

Reita hengitti tiuhaan.
Säälittävää! He suutelivat ilman sen kummempaa tunnetta kuin 'vau, oletpas hyvännäköinen'?
Ei se voinut olla niinkään.
Mutta tämä oli ainut, mitä Reita tähän hätään keksi.
Ehkä hän vain oli huumaantunut niin paljon Rukin täydellisyydestä, että mikä tahansa huomio siltä mieheltä kelpasi hänelle?
Ei... Jos Ruki löisi häntä leikkisästi, ei se olisi sama asia kuin tuo äskeinen kevyt suudelma. Kaiken lisäksi, jos se olisi ollut vain puhdasta halua, suudelmassa olisi ollut jotakin enemmän. Nyt se oli ollut pelkkä varovainen hipaisu, ikäänkuin kysymys siitä saiko niin tehdä vai eikö.

Reita huokaisi. Ei hän tätä voisi yksinään selvittää, mutta ei hän tästä vielä voisi kenellekään kertoakaan.
Hän lähti jälleen juoksemaan, hän saapui toiseen kerrokseen ja pysähtyi ruokasalin oven eteen. Sieltä ei tänäiltana kuulunut puhetta, mutta valoa sieltä kyllä tulvi. Uskaltaisiko hän avata oven?
Reita koputti oveen varovasti ja odotti kuulevansa jotakin ääniä toisesta huoneesta. Niin hän kuulikin, epämääräistä supinaa ja tuolien jalkojen hankautumista vasten lattiaa.
Ovi avautui ja Uruha seisoi hänen edessään.
"Iltaa!" prinssi toivotti hymyillen iloisesti.
"Iltaa", Reita sanoi nopeasti. Hän oli hieman hengästynyt portaissa ravaamisen jäljiltä.
"Tule tänne, Aoi puhuu kokin kanssa", Uruha sanoi ja siirtyi pois oven edestä niin että Reitakin pääsi ruokasaliin.

"Et näytä enää kovin surulliselta", Reita kommentoi katsellessaan Uruhan hymyä.
"En oikeastaan olekaan. Aoi sai piristettyä, hän on niin kiva", nuorempi sanoi pirteästi.
"Ruki pyysi sanomaan, että hän antaa sinulle anteeksi", Reita välitti viestin. Nyt hän oli suorittanut tehtävänsä. Ruki voisi olla ylpeä hänestä...
"Mutta ei aio itse pyytää anteeksi, vai?" Uruha kysyi.
"Luulisin, että hän haluaa pyytää sinulta anteeksi kasvotusten", Reita aprikoi. Ei hän tietenkään voinut olla varma, hän ei ollut mikään ajatustenlukija. Eikä ainakaan Rukin ajatusten.
"Kunhan pyytää joskus", Uruha sanoi. Hän hyppäsi istumaan pöydälle ja katsoi vanhempaa, joka juuri istuutui tavalliselle paikalleen pöydän päässä.

Yllättäen ovi avautui ja kuningas Kai astui ruokasaliin. Hän katseli ympärilleen hetken ja katsahti sitten Uruhaa.
"Missä ovat prinssi Ruki ja Aoi?" kuningas kysyi.
"Aoi on keittiössä ja Ruki huoneessaan", Uruha vastasi kohdaten isänsä katseen hieman hermostuneena.
"Miksei Ruki ole teidän kanssanne?" Kai kysyi epäillen.
"Me, tuota... riitelimme", Uruha mutisi.
"Ette kai taas?" kuningas huokaisi. “Mistä tällä kertaa?”
"En osaa selittää, mistä se oli", Uruha sanoi katsellen polviaan.
"Reita? Tiedätkö sinä tästä jotakin?" Kai kysyi katsahtaen vaaleahiuksista kulmat kurtussa.
"Tiedän, Teidän korkeutenne. Mutta en usko voivani selittää tapahtunutta yhtään paremmin kuin prinssi Uruhakaan", Reita sanoi pinnistellen muistaakseen, miten hänen tuli puhua kuninkaan kuullen. Kain huulille ilmestyi tyytyväinen hymy, kun hän kuuli sanat 'Teidän korkeutenne'.

"Hänen pitää kuitenkin liittyä seuraamme illalliselle. Jonkun täytyy käydä hakemassa hänet takaisin alakertaan", Kai pyysi.
"Reita voi mennä, häntä Ruki ainakin kuuntelee", Uruha sanoi katsahtaen Reitaa. Nenänsä peittänyt tunsi lievän paniikin valtaavan hänet.
Ja nyt sitten pitäisi mennä pyytämään Ruki viettämään vähän lisää aikaa hänen kanssaan? Prinssi halusi aivan varmasti olla yksin, eikä Reita halunnut häiritä toisen rauhaa.
"Mutta, etkö sinä haluaisi puhua Rukin kanssa kahden kesken? Voisitte keskustella rauhassa kahdestaan", Reita ehdotti hätäisesti. Uruha näytti harkitsevan asiaa hetken, mutta sitten hän huokaisi.
"Ehkä niin on parasta", Uruha sanoi nousten ylös. "Sanokaa Aoille, että menin käymään veljeni luona."
Reita nyökkäsi nuoremmalle ja käänsi katseensa pöytään.
"Se oli lähellä!"


19. luku

Seuraavana päivänä Ruki ei nähnyt Reitaa kertaakaan. Hän lähti jopa huoneestaan siinä toivossa, että törmäisi palvelijaansa sattumalta vaikkapa olohuoneessa, mutta ei. Jopa ruokailut samaan aikaan Reitan kanssa onnistuivat menemään pieleen, kun Kai halusi keskustella Uruhan ja Rukin kanssa juuri päivällisaikaan. Illallisenkin toistensa kanssa he onnistuivat välttämään, kun Reita halusi syödä muun henkilökunnan kanssa 'voidakseen tutustua muihin arvoisiinsa'.
Tietysti Ruki olisi voinut pakottaa palvelijansa luokseen... Väittää, että hänellä olisi töitä tälle. Mutta toisaalta, jos Reita halusi olla yksinään niin mikäpä siinä. Ehkä vanhempi halusi miettiä vähän.

Ei niin, etteikö Ruki olisi myös miettinyt edellistä iltaa jo ihan tarpeeksi. Hän oli yrittänyt keksiä, mikä Reitassa oli niin valloittavaa ja hienoa, mutta hän ei ollut päätynyt minkäänlaisiin tuloksiin. Toisaalta, ei tällaisia asioita yleensä pystynytkään selittämään. Jokin toisessa vain sattui miellyttämään. Ruki oli päättänyt olla murehtimatta asiaa, hän toimi tilanteen mukaan ja niin hän toimisi tulevaisuudessakin.

Eilinen illallinen oli ollut kaikkien silmissä hieman omituinen. Uruha kävi hakemassa Rukin syömään, samalla he pyysivät toisiltaan anteeksi ja Uruha oli sanonut, että hänellä olisi paljon kerrottavaa isästä ja Aoista hieman myöhemmin. Kun Ruki oli astunut ruokasaliin Reita oli vain tuijottanut pöytää eikä ollut sanonut hänelle sanaakaan ellei ollut pakko. Kai oli vilkuillut Uruhaa ja Aoita hyvin hermostuneena koko ajan ja kaksi viimeisimpänä mainittua olivat jotenkin läheisempiä kuin ennen. Ainakin he herkemmin koskivat toisiaan, Aoi jopa kerran sipaisi Uruhan poskea matkallaan keittiöön. Kuningas Kai oli ollut taittaa kädessään pitelemänsä haarukan keskeltä kahtia.

Ruki makasi sängyllään – mikä ei todellakaan ollut paras tapa pitää kampausta mallillaan – ja katseli kattoon. Hänen päätään särki tuntemattomasta syystä, eikä hän olisi viitsinyt poistua huoneestaan hetkeksikään.
Kuitenkin juuri silloin oveen koputettiin. Ruki hymähti ja ovi aukesi, kuningas ja nuorempi prinssi astuivat perintöprinssin huoneeseen.
"Hyvää päivää", kuningas Kai toivotti muodollisesti. Ruki nyökkäsi isälleen ja veljelleen päätään pidellen.
"Minä haluaisin sinut mukaani neuvotteluhuoneeseen", Kai sanoi hieman arasti. Eikä hän suotta puhunut noin epävarmalla äänensävyllä, hän oli jo tottunut ehdottamaan siihen huoneeseen menemistä varovasti.
"Ei taas", Ruki ärähti nousten ylös sängyltään. Hän meni peilin eteen ja pöyhi vaaleita hiuksiaan takaa. Ihan hyvältä hän näytti.
"Meidän on pakko, Ruki", Uruha sanoi.
"Miksi sinäkin olet tulossa?" Ruki kysyi kurtistaen kulmiaan. Yleensä he päätyivät Kain kanssa neuvotteluhuoneeseen kahdestaan.
"Koska tällä kertaa minulla on asiaa Uruhallekin", Kai sanoi asettaen kätensä nuoremman poikansa olkapäälle. Ruki huokaisi, mutta lähti Kain ja Uruhan perässä ulos huoneestaan.

Varsinaista oikeaa neuvotteluhuonetta linnassa ei ollut. Ruki ja Kai olivat jo monta vuotta kutsuneet takkahuonetta neuvotteluhuoneeksi, jos heidän oli mentävä jonnekin puhumaan jostakin hyvin tärkeästä. Yleensä tuo 'hyvin tärkeä' liittyi jollain tapaa Rukin tulevaisuuteen, eikä tämäkään kerta varmasti ollut poikkeus. Nyt kuitenkin keskusteluun ilmeisesti liitettäisiin myös Uruhan tulevaisuus, miksi prinssi muuten olisi ollut mukana.

He saapuivat toiseen kerrokseen ja takkahuoneeseen päästyään he sulkivat oven ja istuutuivat kukin nojatuoleilleen.
Kai odotti, että Uruhakin löysi itselleen sopivan tuolin ja veti sen Rukin tuolin viereen. Sitten hän jäi vakavana katsomaan poikiaan silmiin.
"Ruki ja Uruha. Minä puhun nyt teille molemmille muutamasta hyvin tärkeästä asiasta. Teidän tehtävänne on kuunnella, mitä minä haluan sanoa ja sitten voitte kysellä oman mielenne mukaan ja voimme keskustella asioista niin kauan kuin tarve vaatii", Kai sanoi. Uruha ja Ruki nyökkäsivät.

"Te tiedätte, että kun te täytätte 20, teillä on lupa mennä naimisiin ja hankkia lapsia. Se on myös ikä, joka velvoittaa tulevan kuninkaan astumaan uudeksi hallitsijaksi", Kai sanoi katsellen yhä kumpaakin silmiin yhtälailla. Uruha näytti kuuntelevan hyvin tarkasti, Ruki tiesi jo miten tämä tulisi menemään. Niinpä hän ei jaksanut kuunnella asiaa ikäänkuin sen kuulemisesta olisi riippunut koko hänen elämänsä.
"Ruki. Sinun aikasi kuninkaana koittaa hyvin pian. Minä pysyn linnassa sinun kanssasi vielä monta vuotta, autan ja neuvon sinua parhaani mukaan, mutta sinulla on joka tapauksessa suurin vastuu kansastasi. Tiedät jo vallan hyvin, mitä kuninkaan rooliin kuuluu, olemme keskustelleet tästä monta kertaa", Kai sanoi Rukille, joka nyökkäsi pienesti.

"Uruha. Sinulla on vielä yli vuosi aikaa siihen, että sinun on alettava tehdä töitä, mutta joko sinä tiedät, mitä sinä haluaisit tehdä?"
Uruha pudisti päätään pienesti.
"Eikö pienintäkään ideaa?"
Uusi päänpudistus.
"No, sinulla on onneksi vielä aikaa miettiä. Oletko ajatellut tulevaisuuttasi muuten? Aiotko esimerkiksi mennä naimisiin?" Kai kyseli kiinnostuneena.
Uruha puristi huulensa yhteen ja vilkaisi Rukia jotenkin anovasti silmiin. Prinsseistä vanhempi pyöräytti silmiään. Halusiko Uruha naimisiin Aoin kanssa? Ilmeisesti, jos ei kerran uskaltanut myöntää isälle haluavansa avioitua.
"Tietenkin Uruha haluaa naimisiin. Hän ei vain vielä tiedä kenen kanssa", Ruki päätti auttaa veljeään. Nuorempi näytti kiitolliselta veljen valehdeltua hänen puolestaan.
"Hyvä on. Mietitäänpäs nyt vähän sinulle sopivaa ammattia. Mitä sinä tykkäät tehdä?" Kai kysyi ottaen mukavemman asennon nojatuolissaan.

Uruha näytti jälleen hieman neuvottomalta.
"En tiedä", hän vastasi.
"Mutta minkä tyyppisen työn haluaisit? Haluaisitko työskennellä ihmisten kanssa vaiko yksinäsi?"
"Tuota... En oikein tiedä sitäkään", Uruha mutisi. Kai huokaisi.
"Pidätkö sinä siivoamisesta, lastenhoidosta tai ruuanlaitosta?" kuningas kyseli.
Uruha vilkaisi isäänsä hermostuneena.
"En tiedä."
"Uruha! Jotakin on pakko tietää", Kai älähti.
"Mutta minä en tiedä", Uruha vinkaisi.
"Miten niin et tiedä? Sinä olet 18-vuotias! Kyllähän sinun jo nyt edes vähän pitäisi tietää, mitä sinä haluat!"
"Mutta kun en tiedä..."
Kai huokaisi.
"Sinun pitää miettiä sitä sitten. Lupaathan miettiä?" hän pyysi katsoen nuorempaa poikaansa silmiin.
"Lupaan miettiä", Uruha sanoi nyökäten.

Kai kääntyi katsomaan Rukia.
"Sinun kanssasi me emme nyt puhu urastasi. Mutta kuten tiedät, sitten viimeistään vuoden kuluttua sinun on jo täytynyt hankkia itsellesi aviopuoliso ja viimeistään 21. syntymäpäivääsi mennessä sinun täytyy olla avioitunut. Minun tietääkseni sinulle ei vieläkään ole kelvannut kukaan täällä käyneistä ehdokkaista. Yleensä sopiva puoliso tulevalle kuninkaalle on löytynyt jo hyvissä ajoin, mutta niin ei ole käynyt nyt sinun kohdallasi. Uudet vierailijat tulevat käymään linnassa heti kun heidät kutsutaan. Voin lähettää kutsun heti –"
"Isä, ei käy. Tiedän jo nyt, etten tule pitämään yhdestäkään niistä tytöistä, jotka sinä eteeni tuot. Pelkkää ajanhukkaa. He ovat kaikki niin ärsyttäviä, kulkevat perässäni eivätkä anna hetkenkään rauhaa, koko ajan pitää olla puhumassa ja heidän täytyy valittaa pienimmästäkin asiasta", Ruki puuskahti.
"Haluaisin muistuttaa, että jos et sinä itse voi valita itsellesi puolisoa ennen aikarajaa, minä valitsen sinun puolisosi, miellytti hän sinua tai ei", Kai sanoi pahoitteleva katse silmissään.
"Kyllä minulla on vielä aikaa", Ruki tokaisi.
"Eikä ole! Etkö sinä nyt ymmärrä, ettei sopiva puoliso löydy mistä tahansa? Sinun on vietettävä loppuelämäsi hänen kanssaan, valinta on hyvin vaikea", Kai tiuskaisi.
"Itse sinä törmäsit äitiin sattumalta kaupungilla. Etkä sinä koskaan edes mennyt naimisiin hänen kanssaan", Uruha päätti puolustaa veljeään.

Sekä Kai että Ruki kääntyivät hyvin hämmästyneinä katsomaan joukon nuorinta, joka näytti hieman pelästyneeltä.
Oliko tuo totta? Ja jos oli, niin miten ihmeessä Uruha siitä tiesi?
Kai katsoi Uruhaa vakavana silmiin.
"Minä kiellän sinua viettämästä aikaa Aoin kanssa enää", Kai tiuskaisi.
Ruki kohotti kulmiaan hiukan. Uruhan suu loksahti auki hämmästyksestä.
"M- m- mitä?"
"Kuulit kyllä. En halua sinun viettävän enää yhtään aikaa sen miehen kanssa. Saat häneltä selvästi huonoja... vaikutteita, ja hän kertoo sinulle asioita, jotka eivät kuulu sinulle", Kai kivahti.
"Miksen minä saisi muka tietää sinun menneisyydestäsi?!" Uruha huudahti.
"Ei ole Aoin tehtävä kertoa sinulle, mitä minä olen tehnyt nuorempana", Kai ärähti.
"Aoi kertoi minulle itsestään! Samalla hän halusi selittää, miksi te kaksi riitelette aina ja hän kertoi hieman teidän elämästänne! Ei Aoi ole tehnyt mitään väärää!" Uruha huusi.
"Älä nyt kuvittele, että tuo on ainut syy, jonka takia kiellän sinua viettämästä aikaa setäsi kanssa", Kai tokaisi.
"Kerro toki lisää. Minä mielelläni kuulen syyn tälle typerälle päätökselle!" Uruha kivahti.

He mulkoilivat toisiaan hetken. Ruki vain istui paikoillaan katsellen molempia vuorotellen. Hän ei ollut koko elämänsä aikana kuullut isänsä huutavan kenellekään muulle kuin Aoille. Kai oli aina pidellyt Uruhaa kuin kukkaa kämmenellä, hellästi ja suojelevasti. Rukia oli joskus tukistettukin, mutta Uruha oli aina käyttäytynyt oikein siivosti ja mukautunut linnan sääntöihin.
Näemmä siihen olisi nyt tulossa poikkeus.

"Minä... Minun mielestäni sinä vietät liikaa aikaa Aoin kanssa", Kai sanoi hieman vaivaantuneena.
"Miten niin vietän liikaa aikaa hänen kanssaan?"
"Sinä olet hänen kanssaan koko ajan! Te kaksi olette erottamattomia, eikä se ole ihan tervettä", Kai kivahti.
"Miten niin ei ole tervettä?!"
"Ei se ole, Uruha! Hän on sinun setäsi! Hän on sinua kaksikymmentä vuotta vanhempi! Häneen ei voi luottaa –"
"Vaikka sinä olet niin lapsellinen, ettet voi unohtaa pientä riitaa teidän välillänne niin se ei tarkoita, että Aoi ei olisi minun luottamukseni arvoinen!"
"Hän ei ole hyvä ihminen, Uruha!"
"Hän on hienoin ihminen, jonka minä tunnen!" Uruha kivahti nousten ylös tuoliltaan. Hän kiiruhti ulos huoneesta paukauttaen oven lujaa perässään kiinni.

Kuningas Kai katsoi epätoivoisena jo sulkeutunutta ovea, huokaisi ja hautasi kasvonsa käsiinsä vihaisena.
Ruki katsoi isäänsä. Tällainen oli varmasti hyvin vaikeaa Kaille. Jos Ruki kuvitteli tällaista tilannetta itselleen, jossa hänen lapsensa rakastaisi Uruhaa, ei sitä olisi varmastikaan kovin helppo kestää. Varsinkaan siinä tapauksessa, jos hänen välinsä Uruhaan eivät olisi kovin hyvät. Tai jos hän pitäisi Uruhaa epäluotettavana ja huonona ihmisenä.
Kuitenkin Ruki toivoi isänsä ymmärtävän, sillä kaikkein enitenhän juuri kuningas oli tässä tilanteessa väärässä. Ruki tiesi, miten paljon Aoi välitti Uruhasta, ei se mies voisi koskaan satuttaa hänen veljeään.

"Isä?" Ruki sanoi hetken kuluttua. Kuningas Kai kohotti päätään ja katsoi häntä hyvin väsyneen näköisenä.
"Mitä?" Kai kysyi.
"Sinä itse sanoit joskus minulle, että jokaisella tapahtuvalla asialla on jokin tarkoitus. Vaikka mitä tapahtuisi, tiedämme sen tapahtuneen syystä", Ruki sanoi hiljaa.
Kai huokaisi ja katsahti Rukia epätoivoisena.
"Mutta kun koko ajatus tästä tuntuu niin väärältä. Ihminen, jota suorastaan inhoan ja toinen, jota rakastan niin suunnattoman paljon. He eivät voi olla ne kaksi oikeaa toisilleen", Kai henkäisi ja pudisteli päätään.
"Minä taas en voi kuvitella heille ketään muuta kuin toisensa. Etkö muka näe, kuinka onnellinen Uruha on Aoin kanssa?" Ruki kysyi.
"Näen. Mutta näen myös, kuinka Uruhan iloinen maailma muuttuu kamalaksi. Kuinka ihmiset katsovat heitä kahta oudoksuen ja paheksuen, kuinka koko suvun maine saa varjon ylleen..."
"Vain siksi, että kaksi ihmistä rakastavat toisiaan?"

Kai tuijotti Ruki silmät ammollaan.
"Mistään noin vakavasta ei ole kyse, eihän Ruki?" hän kuiskasi järkyttyneenä.
"Kuka tietää. Voi vaikka ollakin", prinssi sanoi kohauttaen olkiaan.
"Ruki, ei! Sano, ettei ole", Kai kuiski pudistellen päätään.
"Minun mielestäni he saavat tuntea juuri sen mitä he tuntevat. He ovat kuin luodut toisilleen, isä", Ruki huokaisi.
"He eivät ole luodut toisilleen, vaan sukua toisilleen! Ruki, jos tuo mitä sinä sanoit on totta... Niin... Minulla ei ole vaihtoehtoja. En voi antaa Aoin jäädä tänne enää", Kai kuiskasi epätoivoisena.
Ruki nielaisi.
"Uskoisin sinun hieman ylireagoivan. Hehän rakastavat toisiaan... ystävinä. Ei mitään sen kummempaa", hän kiiruhti selittelemään.

"Miten minä saisin sen pojan ymmärtämään?" Kai mietti hiljaa.
Ruki ei vastannut isälleen.
"En halua Aoin jäävän tänne. Hänestä on muutenkin pelkkää harmia, haluan hänet pois täältä. Ja minun sanani pitää ainakin sen suhteen, että Aoi ja Uruha eivät enää vietä aikaa yhdessä. Siitä pidän varmasti huolen", Kai sanoi nousten ylös tuoliltaan. "Ruki, minä kutsun ne puolisoehdokkaat tänne ja sinä valitset heistä jonkun sopivan. Ei vastaväitteitä."
Niin kuningas Kai poistui neuvotteluhuoneesta, joka Rukin huokaistessa raskaasti oli jälleen muuttunut takaisin täysin tavalliseksi takkahuoneeksi.


20. luku

Aoi oli tutustunut Reitaan paremmin tämän viikon aikana. Ottaen huomioon, että he olivat tunteneet toisensa vasta kuusi päivää, he tunsivat toisensa jo melkoisen hyvin. Vielä kaksi päivää sitten Reita oli istunut sekä Aoin että Uruhan kanssa ruokasalissa joka ilta, mutta Kain puututtua asioihin ruokasalissa istuivat iltaisin enää Aoi ja Reita kahdestaan.

Kai oli pari päivää sitten kutsunut Aoin huoneeseensa. Hän oli halunnut puhua jostakin hyvin tärkeästä kahden kesken.
Aoi oli mennyt veljensä työhuoneeseen ja istuutunut tuolille Kaita vastapäätä. He olivat katsoneet toisiaan silmiin neutraalisti, kunnes Kai oli avannut suunsa.

~

"Aoi, minä aion tehdä nyt muutaman asian sinulle selväksi. Sinun on toteltava näitä käskyjä tarkalleen, ymmärrätkö sinä?" Kai kysyi katsoen veljeään vakavana silmiin. Nuorempi nyökkäsi hieman huolestuneena.
"Nämä säädökset koskevat sinua ja... Uruhaa."
Aoin kulmat kurtistuivat ja hän avasi suunsa sanoakseen jotakin omaksi puolustuksekseen, mutta Kai kohotti kätensä pyytäen siten häntä olemaan vaiti.
"Minä en halua teidän tapaavan toisianne enää", Kai sanoi kylmästi.
Aoi tuijotti veljeään epäuskoisena.
"M- mutta minähän olen prinssi Uruhan palvelija", hän sanoi.
"Et enää, sillä minä erotan sinut siitä työstä. Tästä eteenpäin sinä toimit kotiapulaisena", Kai sanoi rauhallisesti.

"Tuon on pakko olla vitsi", Aoi tokaisi järkyttyneenä.
"Ei se ole! Minä en tosiaankaan halua sinun enää tapaavan Uruhaa", Kai huudahti.
"Et sinä voi estää meitä tapaamasta toisiamme! Hyvänen aika, mehän asumme samassa talossa!" Aoi älähti nousten seisomaan.
"Istu alas!" Kai käski.
"Miten sinä voit päättää noin? Se on sama kuin minä käskisin, ettet sinä saa enää koskaan tavata Rukia tai jotakuta muuta sinulle tärkeää ihmistä", Aoi huudahti jääden seisomaan. Myös Kai nousi ylös tuoliltaan ja nojasi kämmenillään pöytään.
"Älä anna Uruhan olla itsellesi liian tärkeä niin tämä on helppo homma", Kai tokaisi tunteettomasti.
"Sinä et vain yksinkertaisesti voi tehdä näin!"
"Juurihan minä tein."
"Kai! Olen tosissani!"
"Niin minäkin! En halua teidän olevan minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa toistenne kanssa! Sinusta ei ole hänelle muuta kuin harmia", Kai tiuski vihaisena. Siitä oli hyvin pitkä aika, kun Aoi oli viimeksi kuullut veljensä huutavan yhtään kenellekään.

"Sinun on perusteltava väitteesi jotenkin. Minä en suostu tähän", Aoi ärähti.
"Minun ei tarvitse perustella. Minä näkisin, että tämä on paras ratkaisu kaikkien kannalta", Kai sanoi.
"Minä en näe ihan samoin. Mikä voi olla syy sille, että sinä et antaisi meidän viettää aikaa yhdessä? Voin varmuudella sanoa, että tämä päätöksesi tekee Uruhan surulliseksi ja vihaiseksi. Et sinä voi päättää, ettemme me kaksi saisi tavata toisiamme!"
"Aoi! Minä voin päättää ja niin minä juuri tein! Sinusta on Uruhalle vain harmia, hän voi paljon paremmin ilman sinua", Kai tokaisi.
"Sinä et tiedä, mitä meidän välillämme on. En ole hänelle vain palvelija, eikä hän minulle pelkkä palveltava. Me tuemme toisiamme ja –"
"Juuri tuon takia minä en haluakaan teidän olevan yhdessä enää yhtään enempää", Kai sanoi hiljaa, katsoen Aoita tunteettomasti silmiin.

Nuorempi katsoi veljeään hämmentyneenä.
"Mitä Uruha on sanonut sinulle?" Aoi kysyi nopeasti.
"Ei mitään. Vain sen, ettei hän halua joutua eroon sinusta."
"Etkö sinä muka siinä tapauksessa oman poikasi onnen turvaamiseksi halua tehdä niin kuin hän sanoo?" Aoi älähti.
"En. Sillä tällä kertaa minä tiedän, ettei hän tulisi onnelliseksi", Kai tokaisi.
"Ei, vaan sinä tiedät ettet sinä itse tulisi onnelliseksi!"
Kai katsoi Aoita silmiin vihaisena.
"Minä ajattelen vain Uruhan parasta laittaessani tämän säännön voimaan", hän kuiskasi vihaisena, astuen muutaman askelen lähemmäs veljeään.
"Miten tämä muka on hänen parhaakseen?" Aoi tiuskaisi.
"Ainakaan hän ei tule olemaan turhan läheinen itseään kaksikymmentä vuotta vanhemman setänsä kanssa", Kai kuiskasi.

Heidän välilleen laskeutui vihainen hiljaisuus.
"Toinen asia, josta halusin puhua koskee kaikkea mitä sinä tiedät. Sinä et saa kertoa Uruhalle asioita, joita minä en katso hyväksi hänelle tietää. Etkä myöskään Rukille. Sinä olet jo kertonut liikaa minun menneisyydestäni nuoremmalle pojalleni."
"Minä kerroin itsestäni. Siinä samalla kerroin opettavaisen tarinan siitä, kuinka ihmiset toimivat tunteidensa ohjaamina. Minun mielestäni siinä opetuksessa ei ollut mitään väärää", Aoi ärähti.
"Näetkö sinä, miten onnelliseksi sekin tunteiden ohjaamana toiminen on minut saattanut?" Kai tokaisi sarkastisesti.
"Ilman sitä Uruhaa ja Rukia ei olisi olemassakaan!" Aoi huudahti.
"Se onkin ainut hyvä asia, mitä siitä on seurannut!"
"Mitä muuta siitä olisi voinut seurata?" Aoi älähti hämmästyneenä.
"Kuningatar."
"Miten sinä olisit voinut tietää, että tyttöystäväsi sairastuisi niin vakavasti? Et mitenkään, Kai", Aoi ärähti.
"Mutta en halua omien lasteni päätyvän lohduttomaan avioliittoon. En halua, että heidän rakkaimpansa katoaa heidän elämästään sillä tavalla", Kai sanoi.

"Kuinka typerä sinä oikein olet?" Aoi huudahti. "Ei siihen voi vaikuttaa! Kuka tahansa meistäkin saattaisi sairastua vakavasti ja kuolla muutaman viikon kuluttua! Sitä ei voi tietää etukäteen, eikä siltä kohtalolta voi suojella!"
"Sinä et tiedä, miltä se tuntuu, kun menettää rakkaimman henkilön elämästään!" Kai ärähti.
"Jos sinä et anna minun ja Uruhan olla yhdessä, niin voin luvata, että tiedän", Aoi kuiskasi vihaisena.
Kai tuijotti häntä hetken uskomatta selvästikään kuulemaansa.
"Poistu huoneestani. Jos näen sinut kerrankin Uruhan kanssa, hänen lähettyvillään tai yllätän sinut hänen seurastaan, karkoitan sinut tästä linnasta", Kai sanoi hiljaa, ääni vihasta täristen.
"Kai, me näemme toisiamme väki–"
"Ulos täältä! Nyt!"
"Kai!"
"Vaikka sattuisitkin näkemään hänet, sinulla ei ole lupaa vaihtaa sanaakaan hänen kanssaan! Häivy!"

~

Tänäkin iltana he istuivat Reitan kanssa ruokasalissa samoilla paikoilla kuin aina ennenkin. Reita oli sanonut haluavansa lihoa lisää, mutta laihana poika pysyi vaikka söikin koko ajan. Tietenkään paino ei voinut viikossa nousta niin älyttömästi... Mutta ihan niin huolestuttavan pieneltä Reita ei enää näyttänyt kuin silloin linnaan tullessaan.

"Mitäs te tänään teitte Rukin kanssa?" Aoi kysyi. Hän oli pannut merkille, että muutama päivä sitten pari päivää oli kulunut niin, etteivät Reita ja Ruki olleet tainneet edes nähdä toisiaan. Kuitenkin sen jälkeen he olivat tavanneet ruoka-aikoina ja Ruki oli muutaman kerran pyytänyt Reitan huoneeseensa. Tänään he olivat olleet koko päivän kahdestaan.
"Puhuimme muun palvelusväen kanssa", Reita vastasi.
"Koko päivänkö?"
"Suunnilleen. Nyt kun minä syön heidän kanssaan niin halusin myös oppia tuntemaan heitä hieman paremmin. Päätin ottaa Rukin tuekseni, sillä uskoin muiden puhuvan minulle helpommin, jos itse perintöprinssi tulisi kanssani heidän luokseen."
"Toimiko?" Aoi kysyi hymyillen.
"Toimi. Nyt minuun kiinnitettiin enemmän huomiota", Reita sanoi iloisena.
"Huomasin itsekin, että päivällisellä he eivät tuntuneet keskustelevan kanssasi niin mielellään... Mutta tiedätkös mistä se varmaankin johtuu?" Aoi kysyi virnistäen. Reita katsoi häntä kysyvästi.
"Sinä olet prinssi Rukin palvelija. He ovat kaikki sinulle hyvin kateellisia, sillä haluaisivat itse päästä yhtä läheisiin väleihin Rukin kanssa kuin mihin sinulla on nyt mahdollisuus."
Reita naurahti pienesti ja raapi päätään.

Kun Aoi oli alennettu Uruhan palvelijasta kotiapulaiseksi, hänet oli myös laitettu ruokailemaan muiden arvoistensa kanssa. Reita oli halunnut tulla ainakin täksi viikoksi hänen mukaansa. Tämä päätös tosin taisi johtua siitä, ettei Reita mitä ilmeisemmin ollut halunnut puhua Rukille. Kuitenkin perintöprinssin palvelijana hänellä oli lupa syödä kuningasperheen kanssa.
Oikestihan Aoinkin olisi pitänyt saada syödä Kain, Uruhan ja Rukin seurassa, koska hän oli osa kuningasperhettä. Mutta koska hän ei saanut tavata Uruhaa, hän ei saanut syödä tämän kanssa.

"Oletko nähnyt Uruhaa tänään?" Reita kysyi varovasti.
"En..." Aoi huokaisi.
"Ruki kertoi prinssin sulkeutuneen huoneeseensa."
"Niinkö? Mitä hän siellä tekee yksinään?" Aoi kysyi hämmästyneenä.
"Tuota... Suree. Ja välttelee kuningasta", Reita kertoi.
Aoi huokaisi uudestaan, eikä kumpikaan heistä sanonut mitään.

"Onko Rukin palvelijana toimiminen helppoa?" Aoi kysyi keksittyään jotakin sanottavaa.
"Tuota... ei", Reita mutisi.
"Ihanko totta? Vaatiiko hän paljon?" Aoi kysyi hämmästyneenä.
"Ei oikeastaan. Ei hän henkilökohtaisesti vaadi", Reita sanoi hieman ujona.
"En ymmärrä", Aoi sanoi.
"Ei se mitään. En minäkään", Reita naurahti.
"Liittyykö tämä jotenkin siihen, kun sinä välttelit häntä pari päivää sitten?"
Nuorempi katsahti mustahiuksista hämmästyneenä.
"Eeh, tuota, kyllä", hän mutisi.
"Mitä tapahtui?" Aoi kysyi.
"Ei mitään", Reita sanoi nopeasti. Hän jopa punastui hieman. Hennot vaaleanpunaiset laikut ilmestyivät hänen poskilleen.
"Kyllä jotakin näemmä sittenkin", Aoi totesi hieman hämmästyneenä. "Kerro toki. Voin luvata, ettei tässä linnassa tällä hetkellä ole ketään, jolle voisin kertoa tästä, joten voit luottaa minuun."

"Äh, ihan tosi, ei tapahtunut mitään suurta", Reita sanoi.
"Pienikin voi olla suurta", Aoi muistutti hymyillen.
"No niin tosiaan voi..." Reita huokaisi. Mustahiuksinen katsoi häntä kysyvästi ja nuorempi veti syvään henkeä.
"Ei se ollut kuin pieni suukko."

Aoin suu loksahti hämmästyksestä auki ja hän tuijotti ällistyneenä Reitaa.
"Anteeksi mitä?" hän kysyi.
"E- ei mitään", Reita sanoi nopeasti. Hän punastui hieman lisää.
"Nyt kerrot kyllä kaiken."
"Entäs jos ei ole mitään kerrottavaa?"
"Pienestä suukosta yleensä riittää kerrottavaa vaikka kuinka paljon", Aoi sanoi hämillään.
"Niin no, sellainen se oli... Pieni suukko", Reita mutisi.
"Minä en nyt taida ihan ymmärtää tätä", Aoi älähti.
"En minäkään", Reita mukaili nyökytellen.
"Millainen suukko?"
"Pieni."
"Poskelleko?"
"Tuota... Ei."
"Mutta oliko se sitten tosiaan vain suukko vai jopa pieni suudelma?" Aoi kyseli hämmästyneenä. Miten tämä oli mahdollista? Nyt palvelusväellä selvästikin myös oli aihetta kateudelleen...!
"Ehkä se viimeisempi vaihtoehto..." Reita mutisi.
"Pieni suudelma?" Aoi toisti ja nuorempi nyökkäsi.

He olivat hetken hiljaa ja Aoi mietti tapahtunutta. Reita ja Rukihan olivat silloin tunteneet vasta muutaman päivän! Suudelma?
Aoille itselleen tuli harvinaisen säälittävä olo hänen verratessaan itsensä ja Uruhan suhdetta Rukin ja Reitan suhteeseen... Aoi ei ollut koskaan suudellut Uruhaa, vaikka oli tuntenut tämän jo monta vuotta. Ja pitänytkin nuoremmasta jo monta vuotta!
"Pidätkö sinä hänestä?" Aoi kysyi.
Reita meni hyvin vaikeaksi. Hän tuijotteli pöytää aivan punaisena ja puri huultaan.
"Kumpi sen suudelman aloitti?" Aoi kysyi.
"Ei sillä ollut aloittajaa. Se vain tapahtui", Reita mutisi kohottamatta katsettaan pöydän pinnasta.
"Oliko se vahinko?"
"Ei. Minä vain istuin siinä hänen edessään, kun yllättäen hän asetti kätensä poskelleni, veti minut lähemmäs ja... no, tavallaan suuteli", Reita selitti.
"Tavallaan?" Aoi toisti.
"Niin... Ei se ollut kuin pehmeä kosketus, joka kesti ehkä kaksi sekuntia."

"Ei voi olla totta..." Aoi päivitteli. "Mitä sen jälkeen tapahtui?"
Taaskaan Reita ei saanut sanottua mitään.
"Tätä en osaa arvata, joten sinun täytyy kertoa minulle."
"Me halasimme hetken... Ei sitä voi kutsu halaukseksi, me vain olimme toisissamme kiinni kädet tiukasti toistemme ympärillä. Sitten Ruki nousi ylös ja pyysi minua sanomaan Uruhalle, että hän antaa anteeksi."
Aoi tuijotti vaaleahiuksista jälleen.
"Pidätkö sinä hänestä?" hän kysyi taas.
"En minä tiedä", Reita mutisi.
"Hän nimittäin selvästi vaikuttaisi pitävän sinusta", Aoi totesi. Reita kohotti katseensa nopeasti pöydän pinnasta vanhemman silmiin.
"Oikeastiko?"
"Tuosta päätellen ainakin. Ei prinssi Ruki tee tuollaisia harkitsemattomia asioita kuin jonkin aineen vaikutuksen alaisena tai sitten jonkin tunteen takia", Aoi kertoi.
"Ehkä hän oli humalassa", Reita mietti.
"Eikä ollut. Minä en vain voi ymmärtää tuota! Te ette edes voi sanoa tuntevanne toisianne", Aoi päivitteli.
"Sitähän minäkin", Reita mutisi.
"Mutta älä huoli, kyllä te opitte tuntemaan toisianne vähä vähältä enemmän", Aoi lohdutti. Reita nyökkäsi parannellen nenäänsä peittävän huivin asentoa.

"Okei, minä kerroin nyt sinulle salaisuuden. Kerro sinä jotakin itsestäsi niin olemme tasoissa", Reita vaati. Hän oli yhä hieman punainen kasvoiltaan.
"Mistä minä tiedän, ettet sinä kerro salaisuuttani eteenpäin?" Aoi virnisti.
"Koska sinä lupasit olla kertomatta minun. En minäkään halua pettää sinun luottamustasi."
"Voin minä kai jonkin salaisuuden kertoa..." Aoi mietti.
"Kiva. Aloitetaan vaikka tästä: pidätkö sinä Uruhasta?" Reita sanoi nopeasti.
Aoi huokaisi.
"Eikö se ole jo melko ilmeistä?" hän naurahti ilottomasti.
"Oletan tuon olleen myönteinen vastaus", Reita sanoi hymyillen myötätuntoisesti.
Mustahiuksinen nyökkäsi.

Reita naurahti yllättäen.
"Varsinainen draama. Paha, paha kuningas Kai", hän sanoi.
"Minä en löydä tästä mitään hauskaa", Aoi mutisi.
"Oh, anteeksi. En tarkoittanut pilailla kustannuksellanne", Reita sanoi nopeasti.
"Noinko sinä aina puhut Rukille?" Aoi naurahti. Reita risti kätensä rinnalleen ja irvisti.
"Älä huoli. Kyllä teidän tarinanne päättyy onnellisesti, minä tiedän sen. Ei Kai voi teidän rakkauttanne estää. Me olemme tästä Rukin kanssa samaa mieltä, kyllä kuningas pian tuon päätöksensä kumoaa. Viimeistään nähtyään, missä kunnossa Uruha on kahden viikon kuluttua, jos hän yhä kieltäytyy syömästä."
"Eikö Uruha suostu syömään?" Aoi kysyi huolestuneena.
"Ei. Ja Kai vaikuttaa melko huolestuneelta."

"Minä en halua elää näin. En voi edes kokeilla onneani nähdäkseni Uruhan, sillä jos Kai saa tietää, hän karkoittaa minut täältä. Ja samaten jos Uruha yrittää puhua kanssani ja Kai huomaa sen, minut pakotetaan pois. Pelkään koko ajan, että vahingossa noin käy. Sitten minä en ainakaan näkisi Uruhaa enää koskaan", Aoi huokaisi surullisena. Reita soi hänelle myötätuntoisen ilmeen.
"Kyllä tilanne tästä paranee. Kainkin viha laantuu aikanaan", nuorempi lohdutti.
"Mutta minun ja Uruhan välinen ikäero ei ole katoamassa mihinkään. Kuten ei myöskään se moniin papereihin kirjoitettu fakta, että minä olen Uruhan setä."
"Ei tietenkään. Mutta eihän se estä teitä olemassa yhdessä?"
"Se estää Kain mielestä", Aoi sanoi huokaisten raskaasti. "En ole nähnyt Uruhaa kahteen päivään."
"Se ei vielä sinänsä ole kovin pitkä aika, onneksi."
"Mutta huomaatko, etten minä edes tiennyt hänen lukittautuneen huoneeseensa ja kieltäytyneen syömästä? Mikään tieto koskien Uruhaa ei enää kulkeudu luokseni, enkä minä saa nähdä häntä, kuulla häntä tai koskea häntä..."
"Kyllä te jotakin keksitte, eihän tämä voi ikuisuuksia kestää. Viimeistään sitten kahden kuukauden kuluttua tämä sääntö poistetaan, kun Rukista tulee kuningas."
Aoi hymähti.
"Kiitos Reita", hän sanoi hymyillen pienesti nuoremmalle.
"Ilo on kokonaan minun puolellani", hän sanoi, kumartaen hymy huulillaan.


21. luku

Uruha istui sängyllään. Hän ei ollut halunnut vaihtaa vaatteitaan, joten hänellä oli yhä yllään pelkkä aamutakki. Hän ei menisi tänäänkään syömään. Ei häntä huvittanut.
Ruki oli molempina iltoina tuonut hänelle hieman ruokaa tullessaan käymään nuoremman prinssin huoneessa. Hän kertoi, mitä muualla linnassa tapahtui.
Uruha hieroi silmiään ja käveli avonaisen ikkunan luo. Joka ilta pimeä tuli hieman aikaisemmin kuin ennen. Tänään jo kahdeksalta. Päivät olivat yhä aurinkoisia ja lämpimiä, sadetta ei näkynyt vieläkään. Ruki kertoi käyneensä eilen kaupungilla Reitan kanssa. He olivat nähneet kuivuneella pellolla pettyneitä ihmisiä ja torillakin antimet olivat vähäiset. He olivat ostaneet Uruhalle sieltä yhden niistä harvoista tuoreista leivistä, joka oli kuulema ollut jäljellä.

Uruha oli viettänyt jo neljä päivää lukkiutuneena omaan huoneeseensa. Silloin hän oli nähnyt Aoin viimeksi. Kuusi päivää sitten kuningas Kai oli laittanut sen kauhean säännön voimaan.
Kai siis selvästi oli huomannut läheisen suhteen Aoin ja Uruhan välillä ja päättänyt tehdä sille lopun. Kuninkaana se oli hänelle helppo homma, kukaan ei voinut kumota hänen laatimaansa määräystä. Silti se oli epäreilua! Tämä ei ollut oikein. Juuri kun Uruha oli jo suunnitellut kertovansa Aoille omista tunteistaan, juuri kun he olivat olleet niin läheisiä keskenään, juuri kun heillä oli kaikki niin hyvin! Miksi juuri nyt?

Ovelta kuului koputus. Uruha pyyhki nopeasti jälleen silmiinsä tulvahtaneet kyyneleet pois. Hän oli itkenyt jo liikaa...
"Kuka siellä?" Uruha kysyi.
"Ruki", kuului matalaääninen vastaus. Uruha talsi ovelle ja avasi sen. Hän kohtasi veljensä katseen ja päästi tämän sisään huoneeseensa.
"Etkö sinä jo ihan tosi voisi tulla syömään meidän kanssamme?" Ruki huokaisi vetäisten samettitakkinsa alta esiin kannella suljetun astian, jonka hän ojensi Uruhalle.
"Sinun ja isän? En", Uruha tokaisi kurkistaen astian sisään. Kanaa!
"On Reitakin siellä nykyään aina illallisella. Päivällistä hän syö Aoin kanssa. He tulevat hyvin toimeen keskenään", Ruki kertoi.
"Kiva kuulla. Mitäs olet tehnyt tänään?" Uruha kysyi.
"Olimme Reitan kanssa puutarhassa koko päivän", isoveli kertoi.
"Ettekö te parempaa tekemistä keksineet?"
"Parempaa ainakin kuin sinä", Ruki tokaisi vilkaisten merkitsevästi Uruhan yöpöydällä olevaa nenäliinapakettia.
"Eri asia", Uruha puolusteli istuutuen sängylleen.

"Kauanko aiot vielä jatkaa tätä protestiasi?" Ruki kysyi. Uruha tuli vasta nyt kiinnittäneeksi tarkemmin huomiota veljensä ulkonäköön. Jotakin uutta siinä oli, jotakin mitä ei ennen ollut ollut... Punainen samettitakki ja -housut olivat jo vanhat, vaikkakin uuden näköiset. Meikki samanlainen kuin ennen, kaulalle piirretyt pystysuorat viivat samanmalliset kuin aina ennenkin.
"Sinä olet värjännyt hiuksiasi!" Uruha huudahti keksittyään, mitä uutta veljen ulkonäössä oli.
"Niin olen. Tai, osia siitä", Ruki sanoi vieden kätensä hypistelemään yhtä punaisista raidoista hiuksissaan. "Vastaa nyt kysymykseeni."
"Niin kauan, että saan isän perumaan sen säännön", Uruha vastasi päättäväisesti.
"Entä jos hän ei peru sitä?"
"Sitten jatkan tätä siihen asti, että sinä olet kuningas ja poistat tämän säännön!" Uruha hihkaisi. "Toivoa on."
Ruki huokaisi, tupeeraten hiustupsua sormillaan.

"Voimmeko päästää Reitan sisälle? Hän halusi nähdä sinut", Ruki kysyi yllättäen.
"Onko hän oven takana?" Uruha hämmästeli.
"On. Voinko päästää hänet tänne?" Ruki kysyi.
"Päästä toki... Odota! Varmista ettei isä ole siellä hänen kanssaan", Uruha vinkaisi juuri, kun hänen veljensä oli painamassa ovenkahvaa alas.
"Reita, onko siellä joku sinun kanssasi?" Ruki kysyi.
"Ruki! Sinä tiedät, että on, päästä nyt meidät sisään!" Reitan ärähdys kuului oven toiselta puolelta vaimeasti.
Ruki avasi oven ja päästi sen takana olleet ihmiset astumaan huoneeseen.

"Aoi!" Uruha henkäisi tajuttuaan kuka oli astunut huoneeseen Reitan perässä.
"Sssh! Hiljaa, jos isäsi kuulee tästä niin minä olen mennyttä. Kirjaimellisesti", Aoi supatti hieman säikähtäneen näköisenä.
Uruha juoksi setänsä luo ja syöksähti halaamaan tätä silkasta näkemisen ilosta. Aoi naurahti hänen hiuksiinsa ja piti häntä lähellään kuin ei olisi halunnut koskaan päästää irti.
Uruha halasi Aoita lujaa ja tunsi vanhemman suukottavan hänen otsaansa hellästi. Neljä päivää ilman Aoita tuntui ikuisuudelta!

"Mitä hemmet–", Reita älähti yhtäkkiä. Uruha ja Aoi irrottivat hitaasti otteensa toisistaan ja seurasivat Reitan katsetta huoneen seinille.
"Mitä nyt?" Uruha kysyi.
"Sinun huoneessasi on ankkatapetit?!"
"Niin on", nuorin hihkaisi tyytyväisesti hymyillen.
"Okei, antakaa minun istua alas. En kestä tätä", Reita henkäisi katsellen kauhulla vaaleansinistä raitatapettia, jossa joka raidalla komeili erinäköinen ankka.
"Voisin esitellä sinulle ankkakokoelmanikin nyt, mutta minulla on tärkeämpää tekemistä, joten se saa odottaa", Uruha sanoi Reitalle ja syöksähti jälleen halaamaan Aoita.
"Onko hän tosissaan?" Reita kuiskasi perintöprinssille. Ruki nyökkäsi vakavana ja Reita hautasi kasvonsa käsiinsä.

"Haluatteko te olla hetken kahdestaan?" Ruki kysyi kiltisti Uruhalta ja Aoilta. Nuorin nyökkäsi, minkä seurauksena Ruki tarttui Reitaa kädestä ja veti tapetteja kammolla tuijottavan miehen ulos veljensä huoneesta.
Kun ovi sulkeutui heidän perässään, Uruha kääntyi katsomaan setäänsä silmiin.
"Hei", hän tervehti hiljaa.
"Hei", Aoi sanoi hymyillen. Hän silitti nuoremman hiuksia niin hellästi, Uruha ei tiennyt miten hän tulisi kestämään ilman toisen kosketusta taas tämän jälkeen.
"Onko sinulla nyt paljoa aikaa?" Uruha kysyi.
"Ei. Kai on keittiössä, hän ei tiedä missä minä olen, mutta jos hän päättää tulla tarkistamaan täältä, niin... Tai siis, jos hän näkee meidät yhdessä, hän karkoittaa minut linnasta", Aoi sanoi surullisena.

"Isä on niin kamala! Minä en voi ymmärtää, kuinka hänellä oli sydäntä päättää näin", Uruha kivahti ärtyneenä.
"Olen samaa mieltä. Hän sanoi haluavansa suojella sinua minulta", Aoi sanoi.
"Mitä hän tarkoittaa sillä?" Uruha kysyi.
"Hänen mielestään minuun ei voi luottaa. Kerroin sinulle tästä jo, mutta silloin kun minä lähdin ensimmäistä kertaa pois täältä, Kai syytti minun jättäneen tärkeimmät ihmiset elämässäni pulaan. En jäänyt auttamaan häntä sinun ja Rukin hoidossa", Aoi sanoi apeana.
"Lupaan sinulle, että tuo ei häiritse minua. Isällä vain tuntuu olevan jonkinasteinen asenneongelma", Uruha mutisi.

"Me näemme huomenna", Aoi sanoi yllättäen.
"Joko sinä lähdet?" Uruha pelästyi. Eihän hän ollut vielä sanonut toiselle mitään järkevää!
"En. En lähtisi täältä koskaan, ellei minun olisi pakko. Mutta huomenna ne Rukin kosijaehdokkaat tulevat ja meidän on oltava vastaanottamassa heitä kaikkien yhdessä. Mutta emme saa puhua toisillemme, muuten käy huonosti", Aoi varoitti.
"Hyvä on", Uruha sanoi nyökäten.
"Miten sinulla on mennyt? Olen vain kuullut sinun lakanneen syömästä", Aoi sanoi. Hän liu'utti kätensä Uruhan selän takaa tämän lantiolle. Nuorempi tunsi aamutakin läpi Aoin sormien kosketuksen.
"Lakkasin syömästä isän nähden. Et saa kertoa hänelle, mutta Ruki tuo minulle aina iltaisin ruokaa keittiöstä", Uruha kuiskasi.
"Söisit nyt kunnolla... Muutenkin olet niin laiha", Aoi sanoi hiljaa.
"Isä ei varmaankaan halua minun kuolevan ravinnonpuutteeseen. Kyllä hänen on kohta jo pakko purkaa tuo typerä sääntö", Uruha sanoi.
"Anteeksi, etten minä voi tehdä mitään. Jos minä jättäisin ruokani syömättä, Kai vain katsoisi iloisena vierestä, kuinka minä kuihtuisin pois", Aoi tuhahti.
"Ei tuokaan ole totta, mutta ehkä se tehoaa paremmin, jos minä en syö", Uruha totesi.
"Sitähän minäkin", Aoi hymähti.
"Miten sinulla on mennyt?" Uruha kysyi.
"Vietän paljon aikaa Reitan kanssa. Tai, paljon ja paljon, iltaisin silloin kun Ruki on sinun luonasi niin Reita on minun kanssani", Aoi kertoi.
"He tulevat aika hyvin toimeen keskenään, eivätkö vain?" Uruha kysäisi. Vanhempi nyökkäsi ja jäi sitten vain hiljaisena katselemaan prinssiä silmiin.

"Minä kaipaan sinua koko ajan", Aoi sanoi hetken kuluttua hiljaa.
Uruhaa alkoi taas itkettää. Hän kietoi kätensä entistä tiukemmin setänsä ympärille ja painautui entistä lähemmäs tätä.
"Niin minäkin sinua", Uruha kuiskasi.
"Kun en saa nähdä sinua, kuulla sinua, koskea sinua tai puhua kanssasi, minusta tuntuu siltä kuin minusta puuttuisi suuri palanen, joka on irrotettu minusta väkisin", Aoi kuiskasi silitellen nuoremman hiuksia.
"Minä en osaa keksiä mitään noin kaunista ja hienoa sanottavaa. Osaan vain sanoa, että sinä olet minulle tärkein ihminen koko maailmassa, enkä minä halua päästää sinusta koskaan irti", Uruha kuiskasi kyyneleen vierähtäessä hänen poskelleen.

"Uruha..."
Nuorempi kohotti kasvonsa ja Aoi hymyili hänelle pienesti. Toinen kuivasi kyyneleet hänen kasvoiltaan ja katsoi häntä syvälle silmiin.
"Haluan sinun tietävän, että pidän sinusta. Enemmän kuin kukaan koskaan uskoisi tai sallisi. Mutta minä toivon, että se ei haittaa sinua", Aoi kuiskasi.
Uudet kyyneleet tulvahtivat Uruhan silmiin, eikä hän voinut estää niitä valumasta poskilleen.
"Ei. Ei todellakaan haittaa minua, päinvastoin. Minäkin pidän sinusta. Pidän sinusta koko sydämestäni", Uruha henkäisi hiljaa.

He katselivat toisiaan silmiin, kunnes Aoi varovasti vei kätensä Uruhan pään taakse ja hellästi suuteli Uruhaa suoraan huulille.
Se oli kuin unelmien täyttymys, ne huulet tuntuivat taivaallisilta Uruhan huulia vasten ja se läheisyyden tunne heidän välillään oli ihanin tunne, jonka Uruha oli koskaan tuntenut.
Mutta se kesti liian vähän aikaa.
Aoi vetäytyi kauemmas nuoremmasta ja katsoi häntä pahoitellen.
"Minun on pakko mennä. Olen pahoillani, mutta en uskalla jäädä pidemmäksi aikaa", Aoi kuiskasi, painaen otsansa vasten Uruhan otsaa.
"Ymmärrän..." Uruha sanoi hiljaa.
"Joten... Nähdään huomenna. Yritän tulla tänne toistekin, jos ei Kai siihen mennessä jo ole antanut meille lupaa olla yhdessä", Aoi sanoi.
"Hyvä on", Uruha sanoi. Hän kietoi vielä kerran kätensä vanhemman ympärille ja halasi tätä lujaa.
"Muista syödä", Aoi sanoi. Hän vielä nopeasti suuteli Uruhan huulia ennen kuin avasi oven ja pienesti hymyillen poistui Uruhan huoneesta.

Nuorempi jäi seisomaan paikoilleen ja pikkuhiljaa hänen suupielensä kääntyivät onnellisempaan ja onnellisempaan hymyyn. Hän halasi itseään ja sulki silmänsä. Hän ei halunnut kadottaa tätä ensimmäistä muistoa Aoin huulista hänen huulillaan. Ei koskaan. Hän halusi säilyttää sen muistoissaan ikuisesti.


22. luku

Tämä oli ensimmäinen aamu moneen vuoteen, jolloin Ruki ei herättänyt itse itseään.
Tämä oli ensimmäinen aamu moneen vuoteen, kun joku muu kuin Ruki itse pääsi näkemään hänen kasvonsa laittamattomina.
Tämä oli ensimmäinen aamu moneen vuoteen, jolloin Ruki ei ollut edes jaksanut itse herätä aikaisin ja laittautua.
Tänä aamuna hän ei halunnut välittää oikeastaan mistään.

"Tuota, Ruki... Miten voi olla mahdollista, että sinä olet vieläkin nukkumassa?" kuului Reitan hämmästynyt ääni oven suunnalta.
"Sulje se ovi ja tule sisään", Ruki mutisi kasvot vasten tyynyä. Mitäköhän Reita sanoisi nähdessään hänet ilman meikkiä? Tai ilman paitaa, sekin olisi uutta.
Reita jäi seisomaan Rukin sängyn vierelle ja tämä tunsi hänen katseensa selässään. Nuorempi toivoi osaavansa lukea ajatuksia, olisi ollut mielenkiintoista tietää, mitä Reita ajatteli juuri nyt.

Ruki kääntyi selälleen ja kohottautui istumaan sängyllään. Tummanpunainen peitto peitti hänen vartalonsa lantiosta alaspäin, mutta kasvot ja ylävartalo olivat esteettä näkyvissä.
Raskaat samettiverhot ikkunoiden edessä eivät päästäneet valoa huoneeseen. Vaikka olikin aamu, siinä huoneessa vallitsi pimeys. Toisen ikkunan edessä olevien verhojen väliin jäi pieni rako, joka päästi huoneeseen ohuen valojuovan.
"Eeh, tuota... Kello on kahdeksan, oletin saavani jo tulla sisään", Reita sanoi pahoittelevalla äänensävyllä. Hänen katseensa harhautui usein nuoremman silmistä hieman alemmas, vilkuilemaan ylävartaloa. Rintaa, vatsaa, kylkiä...
"Niin sinä saitkin. Näytänkö siltä kuin aikoisin häätää sinut täältä väkivalloin?" Ruki kysyi hymähtäen.
"Tuota... Et. Mutta sinä et myöskään näytä valmiilta", Reita sanoi raapien päätään.
"Valmiilta mihin?" Ruki kysyi täysin vakavana.
"Mihinkään", Reita vastasi.

He katselivat toisiaan silmiin, Ruki ilmeettömänä ja Reita hieman vaivaantuneena.
"Sinä et näytä melkein yhtään erilaiselta nyt kuin tavallisestikaan", Reita sanoi hetken kuluttua. Osasiko vanhempi lukea Rukin ajatuksia? Ainakin hän oli kysymättä vastannut kysymykseen, jota prinssi oli miettinyt.
"Vaikea uskoa", Ruki sanoi pöyhäisten kädellä hiuksiaan pienesti.
"Kyllä hiuksesi ovat yhtä pörröiset kuin tavallisestikin. Silmäsi vain ovat hieman pienemmät", Reita sanoi naurahtaen. Ruki siirtyi hieman kauemmas sängynreunasta, vihjaten Reitaa istumaan hänen viereensä. Vanhempi epäröi hetken, mutta päätti sitten totella Rukin 'käskyä'. Ihan mielellään hän varmaankin siihen oli tullut... Ainakaan hänen kasvoiltaan ei paistanut inho tai epämieltyvyys tätä tilannetta kohtaan.
Yhä he vain katselivat toistensa silmiä. Reitakin oli saanut kasvonsa pysymään hymyttöminä ja muuten vain ilmeettöminä. Näin vähäisessä valossa nuo silmät olivat suloisen tummat ja tunteikkaat.

"Näitä minä kaipaan..." Reita sanoi hiljaa, vieden sormensa koskettamaan Rukin kaulaa. Hän hennosti veti sormensa alemmas nuoremman kaulaa pitkin ja jäi katsomaan omia sormiaan.
"Ne viivat sopivat sinulle hyvin", hän sanoi.
Ruki tarttui Reitan käteen ja sai toisen kohottamaan katseensa hänen silmiinsä.
"Minä haluan nähdä sinun nenäsi", Ruki sanoi.
"Ei käy. Se on ruma", Reita huokaisi.
"Ei kuitenkaan ole. Sitä paitsi, sinä olet nyt nähnyt minut täysin laittamattomana, luonnollisen Rukin. Vaikkakin oikeastaan minä kyllä tunnen olevani luonnollisimmillani meikattuna", Ruki sanoi vieden kasvonsa lähemmäs Reitan omia. Hän ojensi kätensä avaamaan liinan solmua Reitan pään takaa ja hitaasti veti sen pois tämän kasvojen edestä.

"Minä tunnen oloni alastomaksi ilman sitä. Haluan sen takaisin", Reita huokaisi. Hän vaivaantuneena katseli kaikkialle muualle kuin Rukiin päinkään nuoremman tutkiessa hänen nenäänsä katseellaan.
"Minä en ymmärrä, mitä vikaa sinä siinä näet", Ruki sanoi. Jos hän nyt olisi halunnut ruveta hempeilemään oikein kunnolla, hän olisi suukottanut tuota nenänpäätä ja sen jälkeen silittänyt Reitan hiuksia iloisesti. Mutta hän ei halunnut. Sellainen ei sopinut hänelle. Ei prinssi Rukille.
"Mutta minä tarvitsen sitä. Saisinko sen takaisin?" vanhempi pyysi ojentaen kätensä pyytävä katse silmissään.
"Olet hyvin erinäköinen ilman tätä. Anna minä katson sinua vielä hetken", Ruki pyysi pienesti hymyillen.
"Ei käy... Saat katsella minua joko tuo nenäni edessä tai sitten et ollenkaan", Reita ilmoitti.
"Ehkei minulle sitten jää vaihtoehtoja..." Ruki sanoi hymyillen. Hän ojensi kangaskaistaleen takaisin Reitalle, joka nopeasti solmi sen kasvoilleen.

"Miksi sinä ylipäätänsäkään pidät tuota?" Ruki kysyi.
"Miksi sinä ylipäätänsäkään meikkaat?" Reita kysyi.
"Koska minä haluan näyttää joltakin", Ruki sanoi.
"Minä pidän tätä samasta syystä", vanhempi sanoi osoittaen liinaa kasvoillaan. Ruki hellästi asetti sormensa Reitan leuan alle ja veti toisen kasvot lähemmäs omiaan.
"Totta. Tuo kasvoillasi sinä näytät Reitalta. Se on jo muodostunut osaksi sinua", Ruki totesi hiljaa.
"Vähän niin kuin ankat osaksi Uruhaa?" Reita kysyi.
"Ei", Ruki tokaisi.
"No älä nyt suutu", Reita naurahti. Hän pörrötti Rukin hiuksia ja nousi ylös sängyltä.

"Vieraat tulevat kymmeneltä. Sinun pitäisi ehtiä syömäänkin ennen sitä", Reita muistutti.
"Älä huoli, kyllä minä ehdin..." Ruki sanoi katsellen vanhempaa hymyillen.
"Haluatko, että menen pois siksi aikaa kun sinä... valmistaudut?" Reita kysyi nopeasti.
"Miten vain. Jos lähdet, avaa verhot samalla", Ruki pyysi.
Vanhempi käänsi prinssille selkänsä ja veti verhot pois ikkunoiden edestä. Hän vilkaisi Rukia ja hymyili tälle pienesti ennen kuin poistui huoneesta.
Ruki nousi sängystään ja käveli peilin eteen. Hän hymyili peilikuvalleen itsevarmasti ja alkoi valita itselleen vaatteita.

~

Reita nojasi lavuaarin reunaan käsillään ja seurasi hanasta valuvan veden matkaa viemäriin.
Jotakin hän oli selvästi oppinut tämän viikon aikana. Hän osasi jo kätkeä tuntemuksensa ja ajatuksensa muiden katseilta. Ruki oli tietämättään toiminut hyvänä esimerkkinä... Mutta jostain syystä Reita oli saanut omat tunteensa piiloon vain Rukilta. Aoin seurassa hän yhä saattoi punastua ja vaivaantua. Rukin nähden hän ei enää halunnut olla niin uskomattoman läpinäkyvä.
Prinssin huoneessa jälleen se pimeys ja utuinen tunnelma olivat aluksi hämänneet häntä, eikä hän ollut saanut peitettyä hämmästystään tai kiinnostuneisuuttaan. Onneksi kuitenkin hän oli saanut kontrollin itsestään. Reitalla oli oikeus olla ylpeä, tällä kertaa tämä teko oli vaatinut paljon ponnisteluja. Ruki ilman paitaa, sängyssä, siellä samettisen peiton alla niin pimeässä... Kävi vaikeaksi mielenterveydelle. Ruki oli vaarallinen, hänhän vielä saattaisi Reitan hulluksi vain olemalla oma itsensä! Lisäksi, Ruki oli ilman meikkiä ja hiukset laittamattomina uskomattoman suloinen…

Vaaleahiuksinen mies hieroi käsiään ja sulki vesihanan. Hän oli toisessa työntekijöiden kylpyhuoneessa, jossa oli päättänyt pestä hieman kasvojaan.
"Ruki on nähnyt minun nenäni... Hemmetti! Enkö minä onnistu salaamaan siltä mieheltä mitään?"
Ainut asia, jonka Reita oli suunnitellut pitävänsä piilossa loppuun asti. Mutta nyt tuo täydellisyyden perikuva oli nähnyt senkin. Ei se ollut mitään verrattuna siihen, että hän pääsi näkemään Rukin ilman meikkiä. Ei niihin kasvoihin voinut keskittyä, kun toisella ei ollut paitaa päällään. Liian hämäävää.

Reita päätti poistua vessasta, se ei ollut mikään ihannepaikka kuluttaa aikaa. Ainahan hän voisi mennä etsimään Aoin. Tai mennä tapaamaan Uruhaa.
"Tai mennä käymään Rukin luona, niin kuin sinä oikeasti haluaisit", ääni Reitan pään sisällä sanoi.
"Enkä halua", hän tuhahti itselleen. Hän avasi kylpyhuoneen oven ja lähti nousemaan neljänteen kerrokseen vieviä kiviportaita ylös.
Neljänteen kerrokseen päästyään hän nousi seuraavatkin portaat. Viidennessä hän vilkaisi epäröiden torniin vieviä portaita, mutta päätyi kuitenkin nousemaan nekin ylös asti. Rukin huoneen edessä hän veti syvään henkeä ennen kuin ojensi kätensä koputtamaan ovea.

Kuului muutama askel ennen kuin hän jälleen näki Rukin kasvot edessään. Mies oli saanut laittauduttua ja puettua vaatteetkin ylleen. Reitan olisi niin tehnyt mieli koskettaa nuorempaa, mutta... Se koskettaminen ei jäisi pelkäksi pieneksi hipaisuksi, jos Ruki vielä lisäksi antaisi hänen jatkaa...
Heti seuraavassa hetkessä Reitan teki mieli lyödä itseään päähän.
"En tottele itseänikään enää! Aivot, hiljaa!" hän kirosi mielessään. Pian hän kuitenkin tajusi, ettei ollut alusta lähtienkään tiennyt missä oikein mentiin, joten hän päätti jättää omien aivojensa syyttelyn vähemmälle. Ne tuskin olivat tehneet kauheasti töitä tämän jutun eteen...

"Sinä päätit sitten vain jäädä siihen, niinkö?" Rukin ääni palautti Reitan maanpinnalle.
"Tuota, halusin vain tulla katsomaan missä kunnossa sinä olet", hän keksi nopean selityksen.
"Joko sinä huolestuit?" Ruki kysyi vinosti hymyillen. Reita päätti, että olisi järkevämpää vain olla vastaamatta.
"Oletko sinä jo syönyt?" Ruki kysyi.
"En."
"Menemmekö yhdessä?"
"Mennään toki", Reita lupautui.

He kävelivät yhdessä ne lukuisat portaat alas ja suuntasivat ruokasaliin. He avasivat kaksoisovet ja kohtasivat riitaisan näyn.
Aoin ja Kain.
Reita ja Ruki olivat selvästi keskeyttäneet nuo kaksi kesken jonkin kinastelun.
"Jatkamme tästä myöhemmin", Kai tokaisi.
"Ei, vaan puhumme nyt loppuun", Aoi ärähti.
"Milloinkohan sinä tosiaan ymmärrät, että tässä maassa minun sanani on laki?" Kai huudahti.
Aoi kääntyi kannoillaan, tervehti poistuessaan nopeasti Rukia ja Reitaa ja sulki sitten oven perässään.

"Mistäs tällä kertaa?" Ruki kysyi.
"Hän halusi vanhan työnsä takaisin. Kun sanoin, ettei hän tule saamaan sitä, hän anoi jälleen lupaa puhua Uruhan kanssa. En myöntänyt sitäkään", Kai ilmoitti.
"Mikset?" Ruki huokaisi.
"Emme keskustele tästä nyt. Jos minä olisin sinä, valmistautuisin nyt hyvin, söisin ja joisin vatsani täyteen", Kai sanoi luoden kasvoilleen ystävällisen hymyn.
"Valmistautuisit?" Reita kysyi.
"Niin! Kosijoita varten!" Kai hihkaisi iloisesti.
Reita puristi huulensa yhteen. No niinpä tietysti. Nyt pitäisi sitten katsoa kateellisena vierestä, kuinka Rukin ympärillä pyörisi toinen toistaan viehättävämpiä tyttöjä, joista joku vielä päätyisi tämän vaimoksi?

"Joko jännittää?" Kai kyseli utelias hymy kasvoillaan. Ruki vilkaisi isäänsä sillä upealla ylimielisellä katseella.
"Ei. Minä tiedän jo nyt, etten tule kelpuuttamaan heistä yhtäkään", Ruki sanoi istuutuen pöydän ääreen.
Kai näytti pöllämystyneeltä.
"Miten niin tiedät jo nyt? Ethän sinä ole vielä tavannut heistä yhtäkään", kuningas sopotti hätäisesti.
"Minä vain tiedän", Ruki sanoi. "Isä, minä kaipaan niitä aamiaisia, jolloin me kaikki neljä istuimme tämän saman pöydän ääressä. Minä, sinä, Uruha ja Aoi. Nykyään tietystikin haluaisimme myös Reitan liittyvän seuraamme."
"Olivathan ne tietysti hieman... eläväisempiä ja... riidattomampia kuin nämä nykyiset aamut. Mutta älä huoli, kyllä tilanne tästä ajan myötä korjaantuu", Kai sanoi.
"Täysin samoin ajattelevat Uruha ja Aoikin", Ruki ilmoitti. "Isä, he eivät aio antaa periksi."
"Enkä aio minäkään", Kai sanoi päättäväisesti.
"Heitä on kaksi, sinua yksi."
"Minä olen kuningas, he vain prinssi ja minun veljeni."
"Uruha ei ole pelkästään prinssi! Hän on sinun poikasi!" Ruki ärähti. "Vai joko sinä kenties unohdit sen?"
"En tietenkään unohtanut! Uruha on minulle hyvin tärkeä ja se tosiasia, että hän on minun poikani on itsestäänselvyys. Siksi en maininnut sitä", Kai kiiruhti puolustamaan itseään.
"Eikö hänen prinssinä olonsakin muka ole itsestäänselvyys, jos hän kerran on kuninkaan poika?" Reita kysyi. Sekä Ruki että Kai vilkaisivat häntä, kuningas hämillään, prinssi hymyillen.

"O- on, tietenkin..." Kai mutisi.
"Tiedätkö, Aoille Uruha on –"
"Minä en halua kuulla, mitä Uruha merkitsee Aoille tai toisinpäin! He eivät ymmärrä, etteivät he oikeasti merkitse toisilleen yhtään mitään. Parissa viikossa he unohtavat edes joskus nähneensä toisensa", Kai vakuutteli lähinnä itselleen.
"Ei rakkaus toista kohtaan kuihdu kahdessa viikossa minnekään", Ruki puuskahti.
"Älä sano sitä sanaa!" Kai huudahti lyöden nyrkillään pöytään. Sekä Ruki että Reita säpsähtivät kuninkaan yllättäistä vihanpurkausta.
"Mitä sanaa? Rakkausko?" Ruki sanoi. Reita huomasi tuon virneen prinssin kasvoilla. Hänellä oli jokin päämäärä.
"Ruki, minä olen tosissani!" Kai älähti.
"Eikö juuri rakkaus ole se, mitä sinä toivoit molempien poikiesi joskus saavan osakseen?" Ruki kysyi.
"On. Mutta kumpikaan teistä ei saa saada rakkautta omalta sedältään! Ei sellaista rakkautta, jota Uruha ja Aoi tuntuvat toisiaan kohtaan osoittavan!" Kai ärähti.
"Mutta et sinä voi heidän rakkauttaan estää", Ruki tokaisi.
"Voinpas", Kai uhosi.
"Isä, Uruha ei syö. Aoi masentuu pian vakavasti, emmekä minä ja Reitakaan kovin iloisia ole, jos Uruha kuolee nälkään", Ruki sanoi vakavissaan.
"Minä tiedän! Mutta minä en näe muuta vaihtoehtoa!" Kai huudahti. Reita hämmästyi nähdessään kuninkaan ahdistuneen ilmeen ja kosteasti kimmeltävät silmät.
"Anna heidän olla yhdessä. Kyllä he itse huomaavat, jos eivät sovi toisilleen. Eivät he ole tyhmiä. Lisäksi he olisivat onnellisia, jos saisivat olla yhdessä", Ruki sanoi katsoen isäänsä pyytävästi silmiin.

Kuningas Kai huokaisi ja niiskautti pienesti.
Jostain kumman syystä Reitan kävi sääliksi tuota miestä. Tälle tämä tilanne oli selvästi vaikea, Kai olisi varmasti halunnut kaikkien olevan onnellisia. Myös itsensä.
"Lupaan miettiä tätä asiaa", Kai vannoi. Ruki nyökkäsi ja painoi katseensa pöytään. Reita huomasi tuon nopean tyytyväisen hymyn käväisevän prinssin kasvoilla.
"Mutta keskity sinä tänään valitsemaan itsellesi sitä puolisoa. Muuten sinulle tulee liian kiire", Kai varoitteli. "Mitä te haluatte aamiaiseksi? Voin... voin käydä pyytämässä Aoin tekemään meille jotakin."

~

Kun kello läheni kahtatoista, kaikki muut linnan asukkaat paitsi Ruki tuntuivat jännittyvän ja hermostuvan hetki hetkeltä enemmän.
Kuningas Kai oli käskenyt heidät kaikki ensimmäiseen kerrokseen. Hän oli käynyt hakemassa Uruhan huoneestaan ja taluttanut tämän varovasti alakertaan kuin olisi pelännyt poikansa menevän rikki.
Kai oli järjestänyt palvelusväen seisomaan portaille jonoon, puolet toiselle puolelle ja puolet toiselle. Aoi ja Reita olivat portailla myös, tosin hyvin lähellä kuningaspeheen jäseniä. Olivathan he niin tärkeissä asemissa, kuninkaan veli ja perintöprinssin palvelija. Rukin Kai määräsi portaiden juurelle aivan keskelle niin, että kaikki muut olivat hänen takanaan ja asettui itse Uruhan kanssa tämän molemmille puolilleen seisomaan.

"Vielä muutama minuutti", Kai ilmoitti kaikille. "Jokainen hymyilee, tämä on teille jo tuttu juttu."
Rukia ei jännittänyt, pelottanut tai hermostuttanut. Ainut tunne hänen sisällään tällä hetkellä oli puhdas uteliaisuus. Hän oli utelias näkemään, minkälaisia ihmisiä hänen luokseen tällä kertaa oli eksynyt kokeilemaan onneaan. Ruki nauttisi kuitenkin kaikkein eniten tämän pelleilyn lopettamisesta... Virne oli ilmestyä hänen kasvoilleen, mutta hän onnistui onneksi kätkemään sen ajoissa. Nyt olisi oltava vakava ja rauhallinen. Vaikuttavasta ensivaikutelmasta ei varmastikaan olisi haittaa...

Linnan kaksoisovet avautuivat ja sisään astui ehdokkaista ensimmäinen. Heti hänen perässään seurasi numero kaksi, tämän perässä numero kolme ja niin edelleen. Kaiken kaikkiaan viisi nuorta naista astui pienine saattueineen sisään linnan ovista.
Ensimmäinen oli hyvin kaunis, hänen ruskeat hiuksensa olivat kauniilla nutturalla pään päällä ja tummanvihreä leninki sopi hänelle oikein hyvin.
Numero kaksi oli... iso. Hän oli ainakin kaksi kertaa Rukin kokoinen joka suuntaan ja hänen kasvoiltaan loistava mielistelevä tekohymy ei suoraansanottuna iskenyt Rukiin. Lisäksi vaaleanpunainen ei ollut ollenkaan hänen värinsä.
Kolmas oli myös oikein kaunis, vaaleahiuksinen tällä kertaa. Hänellä oli yllään punainen puku. Puku, jonka helma ei yltänyt lähellekään polvia ja jonka kaula-aukko oli niin avonainen, että sitä hädintuskin saattoi enää edes sanoa kaula-aukoksi...
Neljännellä oli myös ruskeat hiukset, mutta hän ei ollut niin kaunis. Rikkaalta hän kyllä vaikutti, ne lukuisat kultakorut ja sininen puku kaikkine kimalteineen.

Kun viides ehdokkaista astui prinssin eteen, ei Ruki voinut estää reaktiotaan.
Hän alkoi nauraa.
Palvelustyttö Ai seisoi hänen edessään oikein kauniiksi laittautuneena, sievässä ruskeassa leningissä ruskeiden kiharoiden laskeutuessa hänen selkäänsä pitkin.
"Sinä se et näemmä aio luovuttaa?" Ruki naurahti. Kaikki ihmiset hänen ympärillään loivat häneen toruvia katseita, mutta hän ei välittänyt.
Ai punastui poskiltaan hieman, mutta kuitenkin nyökkäsi vastaukseksi ja niiasi pienesti. Ruki naurahti jälleen, yskäisi ja pieni hymy huulillaan jäi katselemaan viittä tyttöä edessään.

"Hän on prinssi Ruki. Minä olen kuningas Kai ja tässä on nuorempi poikani prinssi Uruha", Kai esitteli heidät pikaisesti. "Tervetuloa."
"Kiitos", jokainen tytöistä sanoi kuorossa, myös palvelustyttö Ai. Ruki tukahdutti naurahduksen, tuo nainenhan asui linnassa! Silti tämä kiitti, kun kaikki toivotettiin tervetulleiksi.
"Tässä ovat linnamme uskolliset työntekijät, he ovat osa meidän perhettämme", Kai sanoi viitaten kädellään ihmisiin selkänsä takana.
"Niin, perhettä... Et vieläkään muista kokin apulaisen nimeä, vaikka hän on ollut täällä töissä jo kohta kolme vuotta", Ruki ajatteli ja jälleen hymy teki tuloaan hänen kasvoilleen.
"Joten jos me jatkamme eteenpäin, siirrymme tästä ruokasalin puolelle", Kai viittilöi vieraita mukaansa. Palvelusväki lähti kukin omiin huoneisiinsa heidän edellään ja Aoi, Reita, Uruha, Ruki ja Kai seurasivat perässä portaat ylös, johdattaen vierailijat toiseen kerrokseen.

Ruokasali oli komean näköinen näyttävine kattauksineen ja hyvine tuoksuineen. He kaikki kymmenen istuutuivat pöydän ääreen niin, että Ruki ja Kai istuivat pöydän päädyissä, Aoi ja Uruha Kain viereisillä paikoilla, kaikki viisi tyttöä siinä välissä ja Reita Rukin viereisellä paikalla.
"Hienoa. Ennen kuin aloitamme ruokailun, pyydän teitä esittelemään itsenne. Arvon neidit olkaa hyvä, aloittakaamme Rukille läheisimmästä", Kai lausui viittoen tyttöä numero kaksi, joka istui Rukin viereisellä paikalla, esittelemään itsensä.
"Olen prinsessa Heidi", vaaleanpunapukuinen tyttö sanoi hermostuneena.
"Olen prinsessa Ayumi", sanoi tytöistä kaikkein kaunein, se tummanvihreään pukeutunut.
"Olen prinsessa Hikaru", sanoi siniseen pukeutunut rikas tyttö iloisesti.
"Olen prinsessa Kumiko", vaaleahiuksinen punaisen mekon omistava tyttö sanoi. Hän iski silmää Rukille ja hymyili veikeästi.
"Minä olen Ai, tunnette minut jo", palvelustyttö Ai sanoi hieman ujosti. Ruki naurahti jälleen tajuttuaan, että tämä oli tosiaan yrittänyt päätyä hänen puolisokseen.
"Tunnen tosiaan. Aiotko jatkaa ikkunoiden pesemistä, jos valitsen sinut?" Ruki kysyi hymyillen. Ai punastui, mutta loi kasvoilleen koppavan ja ylimielisen ilmeen kääntäessään katseensa pois Rukista.

"Hienoa! Nyt myös me voimme esitellä itsemme. Aloittakaamme... minusta. Olen kuningas Kai, tämän maan tämänhetkinen hallitsija ja prinssien isä."
"Minä olen Uruha, prinsseistä nuorempi."
"Tuota, olen Reita, Ru– ööh, prinssi Rukin, tuota, palvelija."
"Olen Aoi. Kuninkaan veli ja prinssien setä."
"Ruki", perintöprinssi totesi yksinkertaisesti. Kai katsoi häntä pöyristyneenä ja sellaisella ilmeellä, että nirhaisi hänet, jos ei hän nyt tekisi tätä kunnolla.
"Olen Ruki, kuninkaan poika, perintöprinssi, Aoin veljenpoika, prinssi Uruhan veli ja Reitan... Reitan hallitsija", Ruki luetteli väläyttäen lopuksi Reitalle huvittuneen hymyn. Hänen palvelijansa näytti siltä kuin ei olisi oikein pysynyt kärryillä.
"Kiitos", Kai sanoi. "Samalla kun ruokailemme, te voitte kysellä Rukilta niin paljon kuin ikinä haluatte. Mutta varautukaa siihen, että hän myös kyselee teiltä."

Ruuat kannettiin pöytään toinen toistaan näyttävämmin aseteltuina ja mitä hienoimmille astioille katettuina. Ruki huomasi Reitan vilkuilevan suurta haarukka- ja veitsiriviä lautasensa vieressä hieman huolestuneena, mutta hän päätti olla puuttumatta asiaan.
Kun jokainen oli saanut lautasensa täytettyä, päätti Ruki lähteä ajamaan asiaa eteenpäin. Kai ei olisi tyytyväinen jos Ruki ei kyselisi, joten hän päätti hoitaa sen pois alta heti kättelyssä.
"Kuinka vanhoja te olette?" perintöprinssi kysyi katsoen hetken jokaista tyttöä silmiin. Vastaukset olivat lähes yksimieliset 17, vain palvelustyttö Ai oli jo täyttänyt 18.
"Kuinka vanha sinä olet?" prinsessa Heidi kysyi Rukilta. Uruha tirskahti hiljaa ja Kai loi häneen murhaavan katseen.
"19", Ruki vastasi. Heidi nyökkäsi hento puna poskillaan. Vaaleanpunainen ei tosiaankaan ollut hänen värinsä.

Ruokailu jatkui hetken aikaa hiljaisuuden vallitessa. Pian kuitenkin se flirttaileva tyttö punaisessa puvussa, Kumiko, sai suunsa auki.
"Millainen sinä olet luonteeltasi? Kuvaile itseäsi jonkin verran", hän pyysi. Ruki hämmästyi tätä kysymystä hieman. Yleensä ehdokkaille aina kerrottiin hänestä ikä, luonteenpiirteet, syntymäpäivä sun muut faktat ja näytettiin vielä kuvakin.
"Ehkä sinä pyydät jotakuta muuta kuin minua itseäni kuvailemaan persoonallisuuttani", Ruki sanoi vinosti hymyillen.
"Hyvä on. Prinssi Uruha! Prinssi Rukin veljenä te varmaankin tunnette hänet melko hyvin. Millainen prinssi Ruki on luonteeltaan?" Kumiko kysyi kääntyen katsomaan Uruhaa. Hän vilkaisi Ruki syrjäsilmällä ja räpäytti hitaasti silmiään. Sen kun yrittäisi, saisi yrittää lopun elämäänsä.
"Prinssi Ruki on vähäsanainen, hiukan ylimielinen, sosiaalisilta taidoiltaan lahjakas kapinallinen", Uruha kuvaili.
"Kapinallinen?" prinsessa Ayumi kysyi vilkaisten Rukia suurilla silmillään.
"E- eihän nyt toki kapinallinen, ei! Prinssi Ruki tietää mitä haluaa, hän on oikein määrätietoinen", Kai kiiruhti selittelemään.
"Vai niin..." Ayumi sanoi hitaasti ja jatkoi ateriaansa.

He söivät kauan, monta tuntia vain keskustellen ja kysellen toisiltaan kaikenlaista.
"Mitä mieltä sinä olet lapsista?" Hikaru kysyi.
"Oikein söpöjä", Ruki vastasi.
"Montako lasta sinä itsellesi haluaisit?" kysyi palvelustyttö Ai.
"Yhden, koska se on pakko", Ruki vastasi. Ilme kaikkien tyttöjen kasvoilla oli pettyneen hämmästynyt.
"Yhden, koska on pakko?" kuningas Kai kysyi.
"Niin... Montako sinä sitten kuvittelit minun haluavan?" Ruki kysyi kääntyen hitaasti katsomaan isäänsä.
"Ainakin kaksi minä toivoin sinun haluavan", Kai sanoi.
"No, nyt tiedät minun haluavan enintään yhden."
"Enintään? Ruki hyvä, ainakin kaksi lasta olisi hyvä vaihtoehto tulevaisuuden kannalta. Lapsella olisi seuraa omanikäisistään, hänellä olisi joku jakamassa omia kokemuksiaan –"
"Ja sitten kun heitä on kaksi, he tappelevat koko ajan. Jos heitä on kolme, yksi jää aina ulkopuolelle. Kun heitä on neljä, heitä on liikaa. Yksi on paras vaihtoehto", Ruki sanoi päättäväisesti.
"Tähän voimme onneksi vielä palata myöhemmin", Kai sanoi hymyillen leveästi. Ruki tuhahti ja tökkäsi lusikallaan jälkiruokaansa. Tämä oli jälleen niin kuolettavan tylsää. Loppuisipa tämä jo...

Kuitenkin vasta tunnin kuluttua kuningas Kai antoi hänelle merkin, että hän voisi ilmoittaa valintansa kaikille.
Tyytyväisesti hymyillen Ruki päätti lopettaa tämän pelleilyn vihdoinkin.
"Haluan teidän jokaisen vastaavan tähän vuorotellen. Miksi minun pitäisi valita juuri sinut puolisokseni?" Ruki kysyi kaikilta ehdokkailta. Hän antoi jälleen 'Rukin vaikuttavan katseen' kohdata jokaisen naisen silmät vuorollaan ja keskittyi vain vaikuttamaan arvokkaalta ja määrätietoiselta.
Prinsessa Heidi mietti jonkin aikaa, mutta vastasi sitten.
"Koska minä olen hyvä vaimo, osaan tehdä ruokaa ja rakastan lapsia", hän sanoi hymyillen.
"Koska minut kehtaa esitellä ihmisille sinunlaisesi upean kuninkaan puolisona ja koska minä olisin loistava kuningatar", prinsessa Ayumi sanoi heilauttaen päätään pienesti, saadakseen muutaman hiussuortuvan pois kasvoiltaan.
"Koska olen hyväntahtoinen ja lämmin ihminen", Hikaru sanoi nostaen kätensä sylistään pöydälle, varmaankin esitelläkseen lukuisia korujaan.
"Koska minun kanssani sinulla ei ole koskaan tylsää", Kumiko sanoi hymyillen jokseenkin vihjailevasti.
"Koska olen elämäniloinen ja pidän sinusta", Ai sanoi katsoen Rukia vetoavasti silmiin.

"Kiitos. Joten... Minä olen päätökseni tehnyt", Ruki sanoi. Jokainen ihminen siinä huoneessa katsoi häntä hyvin uteliaana. Ruki nousi seisomaan ja vilkaisi pöydän ääressä istuvien silmiä nopeasti. Jokaisen katseesta paistoi jännittynyt uteliaisuus.
"Minä en halua teistä ketään."


23. luku

Ilta oli jo pimentynyt Gazekingdomissa. Enää siellä olivat vain linnan asukkaat, ei vierailijoita, kosijoita tai ehdokkaita. Ei ketään.
"Ruki, minä niin toivoin sinun tällä kertaa edes yrittävän", Kai huokaisi.
"Isä, kuinka monesti minun on sanottava, että et sinä saa keploteltua minua naimisiin tällä tavalla?" Ruki tuhahti.
"Minähän yritän vain tarjota sinulle vaihtoehtoja! Mutta heistä ei kukaan tunnu kelpaavan", Kai mutisi.
"Ei kelpaakaan", Ruki sanoi. Hän seisoi Reitan vieressä hänen palvelijansa kuunnellessa tarkkaan ympärillään käyvää keskustelua.
"Miksi ei, Ruki?" Kai ärähti.
"Taasko sinä ajattelit suuttua? Ja ihan vain siitä syystä, että minä en pitänyt niistä koppavista ihmisistä, joita täällä kävi tänään?" Ruki kysyi kurtistaen kulmiaan. Kuningas käveli ruokasalissa pöydän ympäri, yrittäen selvästikin kuluttaa uraa lattiaan.
"Sinä olet ainakin kaksi kertaa koppavampi kuin kukaan heistä. Mene itseesi, Ruki, ei kuningas saa olla noin itsekeskeinen", Kai tokaisi.
"Mistä sinä tiedät millainen kuningas minä tulen olemaan? Kuninkaankoulutukseni alkaa vasta kun täytän 20!" Ruki kiukustui.
"Älä sinä nyt suutu, jos minä vähän ojennan sinua kertomalla mitä mieltä olen", Kai torui.
"En tietenkään. Ethän sinäkään koskaan suutu, kun joku kertoo mitä mieltä on sinusta", Ruki mutisi.
"Minua ei yleensä sanota itsekeskeiseksi."
"Minä voin olla ensimmäinen, joka sanoo", Ruki tokaisi.

Kuningas huokaisi.
"Hyvä on, emme keskustele tästä enempää. Mene kasvamaan hetkeksi niin puhumme sitten uudestaan", Kai sanoi katsomatta poikaansa silmiin. "Uruha oli harvinaisen oikeassaan kuvaillessaan sinua sosiaalisesti lahjakkaaksi kapinalliseksi."
Ruki mulkaisi isäänsä pahasti, käänsi tälle selkänsä ja poistui arvokkaasti huoneesta. Reita seurasi hänen perässään vaitonaisena.
Hyvä on, ei kuningas Kaita oikeastaan voinut sanoa itsekeskeiseksi tai turhan ylpeäksi. Hän rupesi sellaiseksi vain Aoin seurassa. Toisaalta, tällä hetkellä Aoin ja Kain riitaisa suhde oli kaikkein päälimmäisenä Rukin mielessä, kun hän ajatteli isäänsä. Ehkä siis oli luonnollistakin, että hän piti isäänsä itsekkäänä.

Ruki ja Reita kävelivät rinnakkain halki linnan monien huoneiden ja portaiden, saapuen loppujen lopuksi Rukin huoneen ovelle.
"Oliko kiva päivä tänään?" Reita kysyi prinssin avatessa oven edessään.
"Lähinnä tylsä", Ruki vastasi astuen sisään huoneeseensa. Reita seurasi perässä ja he laittoivat oven kiinni.
"Kuinka se nyt tylsä saattoi olla? Sinähän valitset itsellesi puolisoa siinä samalla, eikö se muka stressaa sinua yhtään?" Reita kyseli. Hän ei näyttänyt hämmästyneeltä tai uteliaalta, oikeastaan melko ilmeettömältä.
"Ei", Ruki vastasi. Hän kävi vetämässä verhot ikkunoiden eteen ja sytytti yöpöydälleen muutaman kynttilän palamaan.

"Eikö sinulla muuta valoa ole?" Reita kysyi.
"Pidän kynttilöistä."
"Niin kuin Uruha ankoista?"
"En", Ruki sanoi.
"Olet jotenkin vähäsanainen", Reita huomasi. Ruki käveli keskelle huonetta seisomaan jääneen miehen luokse ja katsoi tätä silmiin.
"Jos ei ole sanottavaa, niin miksi minun pitäisi puhua turhaan?" Ruki kysyi.
"Pelkäätkö äänihuuliesi kuluvan loppuun?" Reita naurahti. Nuorempi ei vastannut.

"Hei... Jos et puhu minulle, luulen että olet vihainen jostakin", Reita mutisi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Onko minulla syy olla sinulle vihainen jostakin?" Ruki kysyi katsahtaen vanhempaa uteliaana.
"Ei. Mutta ei sitä koskaan tiedä, mistä sinäkin mahdat suuttua."
"En ole vihainen. Minä vain mietin sitä äskeistä riitaa isän kanssa."
"Oh, hyvä on. Mitä sinä siitä mietit?"
"Hän sanoi, että jollen minä tämänpäiväisistäkään ehdokkaista pysty valitsemaan mieleistäni, isä itse valitsee vaimoni puolestani", Ruki mutisi.
"Ja se olisi huono asia?" Reita kysyi.
"Tietenkin se olisi! Ei hän tiedä, mitä minä haluan", Ruki huokaisi. Hän ojensi sormensa näpertelemään Reitan paidankaulusta.
"Mutta kun sinä et itsekään tunnu tietävän, mitä haluat", Reita sanoi.

Ruki kohotti katseensa Reitan paidasta tämän silmiin. Hänen huulilleen kohosi pieni hymy ja hän naurahti hiljaa. Vanhempi katsoi häntä silmiin jälleen niin vakavana.
Yllättäen Ruki veti Reitan kasvot lähemmäs omiaan tämän paidankauluksesta kiinni pitäen.
"Minä tiedän tarkalleen, mitä minä haluan", Ruki kuiskasi, painaen huulensa voimakkaasti vasten Reitan huulia.
Vanhempi hämmästyi selvästi Rukin yllättäistä tekoa. Se ei kuitenkaan estänyt häntä vastaamasta suudelmaan. Reita vei toisen kätensä Rukin lantiolle, toisen tämän selän taakse ja veti lyhyemmän entistä lähemmäs itseään.
He suutelivat toisiaan kuin heille olisi sallitu tähän vain tämä yksi kerta. Kuin tämä olisi ollut ainutlaatuinen tilaisuus, joka ei koskaan tulisi toistumaan.
Ruki nuolaisi Reitan alahuulta kesken suudelman ja sai samalla ujutettua kielensä tämän suuhun. Reita vastasi kielisuudelmaan yhtälailla takaisin ja näykkäisi lopuksi Rukin alahuulta hampaillaan.

Mikään ei ollut tuntunut tältä pitkään aikaan, jos koskaan. Reitan vartalo vaatteidenkin läpi tuntui niin hyvältä, ne huulet vasten hänen huuliaan, ne kädet hänen lanteillaan ja hiuksissaan tuntuivat vievän hänet seitsemänteen taivaaseen.
Silti Ruki halusi enemmän.
Pitkät suudelmat hengästyttivät heidät molemmat, mutta kumpikaan ei tuntunut välittävän. He jatkoivat, vaikka eivät meinanneet saada henkeä. He molemmat halusivat lisää.
Suudelmat olivat intohimoisia, voimakkaita, niin täynnä halua ja huumaa. Kumpainenkaan ei pysähtynyt ajattelemaan asioita tämän hetken ulkopuolelta. Ei omaa asemaansa, ei rajoituksia tai sääntöjä. Heitä ajoivat pysäyttämättöminä eteenpäin halu ja tunteet.

Ruki hiveli sormenpäillään Reitan alavatsaa. Hän avasi muutaman kauluspaidan napin, mutta vanhempi ei tainnut huomata sitä. Eikä huomannut sittenkään, kun koko paita oli jo vedetty pois tämän päältä. Tai ainakaan ei pistänyt vastaan millään lailla.
Seuraavassa hetkessä Ruki itse huomasi oman takkinsa kadonneen yltään jonnekin. Hän oli kuitenkin liian kiireinen Reitan kanssa miettiäkseen, missä vaiheessa vanhempi oli riisunut sen hänen yltään.
Ruki piti käsiään Reitan lantiolla siirtyessään suutelemaan tämän kaulaa. Reita taivutti päätään taaksepäin ja käsillään kosketteli nuoremman ylävartaloa tämän paidan alla.
Reitan huokaukset kuulostivat niin hyviltä Rukin korvissa, ettei hän olisi halunnut jättää vanhemman kaulaa rauhaan lainkaan. Kuitenkin pian he jälleen vaihtoivat intohimoisia suudelmia toistensa huulille yhtä hengästyneinä kuin aiemminkin.

Reita ujutti Rukin paidan pois tämän päältä ja he kietoutuivat toisiinsa yläosattomina. Tuntui niin mielettömän hyvältä, niin uskomattoman ihanalta, niin taivaallisen täydelliseltä tuntea toisen tulikuuma vartalo omaansa vasten.
Reitan sormet vaelsivat avaamaan Rukin housuja, eikä nuoremmalla käynyt mielessäkään estää toisen tekemisiä. Hän itse halusi tätä niin paljon.
Ruki otti muutaman askelen sänkyään kohti ja samalla auttoi Reitaa pääsemään eroon tämän housuista. Hän painoi Reitan makaamaan sängylle ja oli jo laskemassa vanhemman boksereiden vyötärönauhaa alemmas, kun yllättäen ovelta kuului koputus.

Ruki ja Reita jähmettyivät hengästyneinä niille sijoilleen.
Oveen koputettiin uudestaan ja kauhukseen Ruki näki, kuinka ovenkahva hitaasti painui alaspäin...
"Painu helvettiin sieltä!" Ruki huudahti nousten nopeasti pois Reitan päältä. Vanhempi kohottautui istumaan sängyn reunalle ja kiiruhti hakemaan housunsa lattialta.
"Ruki? Voinko tulla sisään?" kuului Kain ääni oven toiselta puolelta.
"Et todellakaan", Ruki ärähti raapien hermostuneena päätään. Hän kirosi isänsä mielessään samalla kun yritti päättää, miten pääsisi tästä eroon. Se oli hieman hankalaa, kun hän kaipasi koko ajan Reitan kosketusta joka ruumiinosallaan... Heidät oli keskeytetty täysin väärällä hetkellä!

"En mielelläni puhuisi sinulle suljetun oven läpi", Kai huhuili.
"Mene nyt pois sieltä!" Ruki huudahti kääntyen tuijottamaan ovea. Hän näki sivusilmällään Reitan napittavan paitaansa kiinni. Ruki seisoi siinä vain ne samettihousut yllään, vetoketju auki. Hän nopeasti veti sen kiinni ja kuunteli, mitä hänen isänsä teki oven toisella puolella.
"Ei sinun tarvitse olla minulle noin epäkohtelias", isä sanoi surullisena.
"Mene pois!" Ruki tokaisi.
"Hyvä on sitten!" Kai kivahti. Portaista kuului askelia, kun kuningas poistui alempiin kerroksiin.

Ruki huokaisi ja kääntyi katsomaan Reitaa. Vanhempi katsoi häntä silmiin ja siitä katseesta oli nähtävissä niin monta tunnetta, ettei yhtäkään voinut selvästi erotella niiden kaikkien joukosta.
"Menen käymään suihkussa. Minä... Tai, Reita... Ole kiltti, odota täällä. Haluan nähdä sinut vielä tänään", Ruki sanoi hiljaa. Heidän katsekontaktinsa kesti siihen saakka, että Reita sai nyökättyä. Sitten prinssi käveli ovelle, riuhtoen viimeinkin katseensa vanhemmasta.
"Se ei ollut käsky... vain ystävällinen pyyntö", Ruki sanoi astuessaan ulos ovesta ja vilkaistessaan Reitaa vielä viimeisen kerran silmiin.

~

Kun ovi sulkeutui Rukin perässä, Reita hieraisi silmiään ja asetteli huivia paremmin nenälleen. Hän huokaisi ja haroi hiuksiaan. Hän ei taaskaan tiennyt, missä mentiin. Tällä kertaa hän oli niin ulkona tilanteesta kuin vain ihminen olla saattoi.
Ruki suuteli häntä taas! Ja nyt se ei ollut ollut vain yksi kevyt suudelma, vaan kourallinen, kokonainen sarja suudelmia, toinen toistaan voimakkaampia ja... intohimoisempia.
Ruki sanoi tietävänsä mitä halusi... Mutta mitä se sitten oli? Suudella Reitaa? Kenties Ruki halusi Reitan?
Kylmiä väreitä kulki hänen selkäänsä pitkin. Ei inhotuksesta, vaan siitä epätietoisuudesta johtuen. Entä sitten kun Ruki tulisi takaisin? Mitä sitten tapahtuisi?

Reita muisti kiduttavan hyvin niiden täydellisten huulten kosketuksen omiaan vasten... Ne kosteat huulet hänen kaulallaan...
Reita kohotti hitaasti kätensä koskettamaan omaa kaulaansa.
Voisiko hän nyt sanoa pitävänsä Rukista? Olihan heidän ensimmäisestä suudelmastaan kulunut jo viikko ja yli viikon he olivat jo tunteneetkin.
Pitikö Ruki Reitasta? Hän tiesi, mitä halusi ja sen jälkeen suuteli Reitaa? Taisi pitää...
Miehen huulille kohosi pieni hymy. Jos hän nyt tunnustaisi, että tämä tunne hänen sisällään oli rakkautta... Sehän tarkoitti, että hänen ja Rukin suhteensa tosiaankin oli 'rakkautta ensisilmäyksellä'.

Reita seisoi keskellä Rukin huonetta vain miettien tätä asiaa siihen asti, että Ruki tuli takaisin. Ovi aukesi ja prinssi astui sisään, meikittömänä, vain pyyhe lanteilleen kiedottuna, hiukset vettä valuen ja ylävartalo kosteasti kiiltäen.
Reita hermostui. Näky hänen edessään oli jälleen kerran niin täydellinen, tällä kertaa myös niin uskomattoman seksikäs, ettei sille ollut sopivasti kuvailevaa sanaa. Hänen olisi tehnyt mieli koskettaa nuorempaa, vetää hänet luokseen ja suudella tainnoksiin, mutta... hän ei voisi tehdä sitä. Ei niin pian äskeisen jälkeen.

"Sinä halusit minun odottavan ja minä odotin", Reita sanoi. Ruki asteli hänen luokseen ja hymyili pienesti.
"Johan minä sanoin. Se oli pyyntö, ei käsky", hän sanoi hiljaa.
"Minä olen sinun palvelijasi. Ei sinun tarvitse kuin pyytää, niin minä tottelen", Reita sanoi hymyn kohotessa hänenkin huulilleen.
"En minä halua sen olevan niin. Saat itsesi kuulostamaan orjalta."
"Mutta en sinua orjapiiskurilta, vai?"
"Et, sillä minä en pakota. Minä vain pyydän", Ruki sanoi kohottaen leukaansa hieman.
"Selvä, herra", Reita sanoi vinosti hymyillen.

"Aion pyytää vielä yhtä asiaa", Ruki sanoi.
"Kerro toki."
"Tai, oikeastaan ehdottaa..."
"Näenkö minä näkyjä, vai epäröikö prinssi Ruki tosiaan?" Reita ilkeili. Ruki mulkaisi häntä pahasti ja kääntyi katsomaan varpaitaan.
"Sinä olet minua vanhempi... On minullakin oikeus epäröidä, kun aion pyytää jotakin", Ruki mutisi. Reita naurahti, lyhyempi oli liian suloinen tapaus.
"Pyydä ihmeessä."
"Jää yöksi?" Ruki ehdotti nopeasti, kohottaen katseensa Reitan silmiin.
"Minähän asun täällä. Jään yöksi joka tapauksessa", vanhempi sanoi hymyillen.
"Minusta tuntuu, että sinä kyllä tiedät mitä tarkoitin", Ruki sanoi matalalla äänellä, kohottaen leukaansa ja kohdistaen Reitaan sen upean vaikuttavan katseen.
"Hyvä on. Mitä vain herrani käskee", vanhempi sanoi virnistäen ja kumarsi syvään.
"Älä sano noin! En halua, että –"
"Anteeksi. Mutta jos kerrankin löydän sinusta heikkouden, niin pakkohan sitä on käyttää hyväkseen edes vähän", Reita naurahti.

Ruki vilkaisi toista, hymähti ja hänen suunsa kääntyi vinoon hymyyn.
"Niinpä..." hän sanoi hitaasti, kävellen sängyn luokse selkä Reitaan päin.
Reita katsoi, kuinka nuorempi hitaasti kiersi pyyhkeen pois ympäriltään paljastaen hänelle vain mustin alushousuin verhotun vartalon. Hemmetti, pitikin mennä mainitsemaan niistä heikkouksista!
Ruki heitti nopealla kädenliikkeellä pyyhkeen vaatekaappinsa päälle ja asettui sitten sänkyynsä peiton alle makaamaan.
"Ja jotta olisimme tasoissa, sinä saat luvan nukkua ihan yhtä vähäisessä vaatetuksessa kuin minäkin", Ruki sanoi. "Tämä oli käsky."
Reita hymähti ja alkoi napittaa paitaansa auki. Hän veti sen pois yltään katsomatta Rukia silmiin. Hän veti vielä housunsa pois jalasta ja tuli sitten sänkyyn saman suuren peiton alle nuoremman miehen kanssa.

Reita vilkaisi Rukia, joka olikin lähempänä kuin hän oli kuvitellut.
"Tottelithan sinä", Ruki mutisi. Hän oli sulkenut silmänsä ja makasi nyt rauhallisesti paikoillaan poski vasten tyynyä
"Tietenkin. Mitä vain sinä sanot", Reita sanoi hiljaa.
"Ei", Ruki sanoi varoittavalla sävyllä.
"Ei sitten..." Reita kuiskasi tarttuen Rukin käteen hellästi. Nuorempi puristi sitä ja hivuttautui aivan kiinni Reitaan.
"Hyvää yötä", hän sanoi hiljaa.
"Hyvää yötä", Reita hymähti kietoen kätensä nuoremman ympärille. Hän sulki silmänsä ja nukahti sen ihmisen viereen, kenen vieressä oli jo monet illat haaveillut nukkuvansa.


A/N: Anteeksi, kun keskeytän lukemisen, mutta oli pakko tähän väliin sanoa, että oon aika ylpeä tuosta äskeisestä luvusta :D (nro. 23)

[HamtaroHam]

24. luku

Jälleen uusi aamu oli koittanut. Uruha heräsi huoneessaan, omasta sängystään ja nousi heti avaamaan verhot. Nyt kun Aoilla ei enää ollut lupaa nähdä Uruhaa, ei hän voinut tulla avaamaan verhoja ja toivottamaan hyvää huomenta... Uruha kaipasi sitä kaikkea niin paljon.
Kyllä hän vieläkin heräsi muutaman sekuntin kestävä hymy huulillaan, mutta ei se enää ollut samanlaista kuin ennen. Ennen jokainen aamu merkitsi Aoin näkemistä ja se sai Uruhan aina iloiseksi. Nyt hän vietti päivänsä yksin vain toivoen, että hänen isänsä hellittäisi sen typerän säännön kanssa.

Kello oli paljon, melkein kymmenen. Enää Uruha ei aamuisin herännyt niin aikaisin, sillä hän kuitenkin viettäisi koko päivän omassa huoneessaan. Ei ollut kiire aamiaiselle tai mihinkään muuallekaan.
Koputus oveen ei ollut yllätys. Aina sinne joku tuli, joko siivooja, isä tai Ruki. Joka päivä Uruhan huoneen oveen koputettiin ainakin kerran.
"Uruha?" kuului isän ääni vaimeasti.
"Kuuntelen", Uruha sanoi. Hän käveli valkoiseksi maalatun hyllykön luo ja katseli niitä lukuisia ankkoja, jotka hän oli asettanut tiettyyn järjestykseen. Apori-niminen ankka oli hänen suosikkinsa. Se oli vaaleankeltainen pikkuankka, jolla oli suuret suloiset silmät, nokka ja räpylät.

"Tulisitko ulos huoneestasi, ruokasaliin kanssani?" Kai pyysi.
"Miksi minun pitäisi sinne tulla?" Uruha kysyi.
"Koska haluan puhua kanssasi", Kai sanoi. Uskomatonta, miten isän asenteessa oli tapahtunut muutos sen jälkeen, kun ilmeni että Uruha oli lakannut syömästä. Enää keskustelut eivät olleet agressiivisia vaan Kai suunnilleen aneli häntä tulemaan pois huoneestaan.
"Niinkö? Mistä?" Uruha kysyi hieman uteliaana.
"Aoista", Kai mutisi.
"Niinkö?" Uruha ilahtui. Hän laski käsissään pitelemänsä Apori-ankan takaisin hyllylle ja kiiruhti avaamaan oven.
"Saanko minä jälleen tavata häntä?" hän kysyi hymyillen.
"Tule ruokasaliin, niin keskustelemme tästä siellä", Kai sanoi viittoen Uruhan mukaansa.

He kävelivät ruokasaliin ja koko matkan ajan Uruhan pään sisällä pyöri yksi ainoa ajatus. "Minä saan nähdä Aoin taas!"
He istuutuivat omille paikoilleen pöydän ääreen ja Kai risti kätensä rinnalleen.
"Haluan kysyä sinulta muutaman kysymyksen", kuningas sanoi katsoen poikaansa vakavana silmiin.
"Siinäkö kaikki?" Uruha kysyi.
"Kaikki. Pyydän, että vastaat rehellisesti", Kai sanoi.
"Tietysti. En minä aio valehdella", Uruha lupasi.
"Hyvä sitten", Kai sanoi nyökytellen.

Hetken aikaa kuningas raapi päätään, hieroi leukaansa ja puri huultaan, mutta sitten hän vihdoinkin sai suunsa auki kysymystä varten.
"Olisitko sinä... iloinen, jos saisit jälleen olla Aoin kanssa?"
Uruha katsoi häntä silmiin onnellisena.
"Olisin! Et tiedäkään kuinka iloinen, isä", Uruha hihkaisi.
"Miksi sinä olisit iloinen siitä?" Kai kysyi nopeasti. Uruha avasi suunsa, mutta päätti sittenkin miettiä vastaustaan hieman ennen kuin sanoisi sen ääneen.
"Koska Aoilla ja minulla on aina hauskaa yhdessä, hän on niin kiltti ja huomaavainen. Hän ei koskaan ärsytä minua tai hauku minua ja hän merkitsee minulle paljon", prinssi vastasi.

Kuningas Kai pyöritteli hetken peukaloitaan ja kohautti sitten olkapäitään pienesti.
"Hyvä on, siinä kaikki. Voit mennä... Aoi on oven takana, ole hyvä ja pyydä hänet sisään mennessäsi", kuningas sanoi. Hän kuulosti luovuttaneelta, siltä kuin ei enää jaksaisi yrittää. Uruhan mielestä se oli vain hyvä asia, sehän tarkoitti hänen voittaneen!
Uruha nousi paikaltaan ja kiiruhti ruokasalin ovelle. Hän riuhtaisi oven auki ja näki seinään kädellään nojailevan Aoin edessään.

"Uruha!" Aoi ilahtui. Prinssi kapsahti vanhemman kaulaan ja halasi tätä lujaa. Aoi halasi häntä takaisin ja oli jo asettamassa kättään hänen poskelleen, kun Uruha tajusi siirtyä hieman kauemmas. Yksikään suudelma ei saisi päätyä isän tietoon.
Uruha pudisti varovasti päätään.
"Isä haluaa puhua kanssasi", prinssi sanoi, viittoen päällään ruokasalin avonaisesta ovesta sisään. Aoi nyökkäsi ja hieman vastahakoisesti poistui Uruhan viereltä ruokasaliin.
"Ole hyvä ja sulje ovi", Kai sanoi vakavana. Aoi vilkaisi vielä kerran nopeasti Uruhaa ja sulki oven, suoden samalla pienen hymyn veljenpojalleen.

"Kuten jo varmastikin arvasit, haluan puhua kanssasi Uruhasta", Uruha kuuli isänsä sanovan oven läpi. Prinssi jähmettyi paikoilleen ja vilkaisi nopeasti ympärilleen. Hän ei ollut koskaan rikkonut sääntöjä mielellään. Joskus pienempänä Ruki oli houkutellut hänet mukaansa varastamaan makeisia kaapeista, mutta silloinkin Ruki oli ollut pääkonna, ei Uruha. Jos hän nyt jäisi salakuuntelemaan tätä keskustelua, se olisi sääntöjen rikkomista...
Houkutus kävi kuitenkin liian suureksi ja Uruha istui lattialle, painaen korvansa vasten puista ovea. Äänet kuuluivat sen läpi melko hyvin.

"Olen päättänyt antaa sinulle vanhan työsi takaisin", Kain ääni kantautui Uruhan korviin. Jättiläismäinen onnentunne levisi niiden sanojen myötä prinssin sisälle. Se paisui kuin jättimäinen ilmapallo ja oli lähellä, ettei hän alkanut hihkua ilosta. Hän sai kuitenkin hillittyä itsensä ja puri vain huultaan leveästi hymyillen.
"Tulithan sinä vihdoinkin järkiisi", kuului Aoin helpottunut vastaus.
"Mutta minä teen tämän Uruhan takia", Kai sanoi nopeasti.
"Tietenkin sinä teet tämän Uruhan takia. Kiitos, Kai", Aoi sanoi kuulostaen nyt hyvin iloiselta. Uruha olisi halunnut nähdä ilmeen setänsä kasvoilla juuri nyt, suudella niitä hymyileviä huulia... Pieni jännittynyt väristys kulki Uruhan selkää pitkin tuon ajatuksen johdosta.
"Minä varoitan sinua Aoi, en minä vieläkään halua tätä. Mutta vielä vähemmän minä haluan nähdä, kuinka Uruha kuihtuu suruissaan pois! Joten varoitan sinua. Jos näen sinut... sanotaanko, liian läheisissä väleissä hänen kanssaan, voin luvata, ettei siitä seuraa mitään kovin hyvää", Kai sanoi uhkaavalla äänensävyllä. Uruhan oli pinnistettävä kuulonsa äärimilleen kuullakseen isänsä sanat, niin hiljaa tämä puhui.
"Mitä tuo nyt sitten rajoittaa? En saa koskea häneen sormellanikaan?" Aoi kysyi.
"Kyllä minä tiedän, mitä sinä haluat hänestä... Kun sanon ettet saa koskea häneen, se tarkoittaa, ettet sinä saa koskea häneen yhtään sen läheisemmissä merkeissä kuin sedän ja veljenpojan kuuluu", Kai ärähti.

Uruha tunsi punastuvansa rajusti. Ehkei hänen sittenkään olisi pitänyt jäädä kuuntelemaan isän syytöksiä. Hän ei välttämättä halunnut kuulla tätä... Hän tuntisi liian suurta häpeää isänsä takia. Miksi tämän piti puhua Aoille tällaisesta asiasta?
"Kai, sano suoraan niin minäkin ymmärrän", Aoi pyysi, kuulostaen hieman hermostuneelta.
"Jos sanon suoraan, sinä et osaa vastata minulle millään lailla ja silloin sinä vasta puhutkin itsesi ansaan", Kai mutisi.
"Kokeile", Aoi haastoi.
"Älä ole typerä, tiedät varsin hyvin, mitä minä tarkoitin", Kai ärähti.
"Älä kiertele", Aoi pyysi, kuulostaen nyt jo hyvin hermostuneelta.
"Et... et saa yrittää... päästä iholle", Kai sanoi nopeasti.
"Kai hyvänen aika, sinä –"
"Ei, vaan sinä! Tiedän, että te pidätte toisistanne Aoi, minä tiedän sen! Joten sinun on aivan turha yrittää väittää vastaan tai salata sitä minulta. Jos en voi pitää teitä erossa toisistanne ilman, että Uruha tunteidensa takia päättää uhrata oman henkensä ollakseen kanssasi, niin sitten minä varoitan sinua! Et koske häneen, ymmärrätkö? Et saa nähdä häntä... alasti, eikä hän sinua, etkä sinä saa koskea häneen eikä hän sinuun! Hän on aivan liian nuori –"
"Hänhän on jo kahdeksantoista. Itse hän päättää, mitä haluaa", Aoi tokaisi yhä hieman hermostuneena.

Uruha tunsi kasvojaan kuumottavan yhä hyvin voimakkaasti. Miksi hän jäi kuuntelemaan? Ja miksi ihmeessä hän yhä istui siinä, korva vasten ovea?!
"Mutta minä päätän tästä. Enkä edes sano olevani pahoillani, sillä minä en ole. Ette koske toisiinne, vaikka kuinka mieli tekisi. Sinä olet hänen setänsä, eikä sitä voi muuttaa", Kai sanoi vihaisena.
"Hän ei ajattele minua omana setänään. Hänellä ei ole sukulaissuhdetta minuun, koska kun hän oli pieni, en asunut täällä. Olen hänelle kuin... läheinen perhetuttu", Aoi sanoi.
"Olet hänen setänsä, vaikka mitä tekisit! Kaiken lisäksi sinä olet häntä ainakin kaksikymmentä vuotta vanhempi! Pedofiili", Kai sihahti.
"Kai!" Aoi huudahti.
"Älä turhaan väitä vastaan. Ja jos luulet voivasi salata teidän... kanssakäymisenne, niin olet pahasti väärässä. Saan tietää siitä jollain keinolla, tunnen teidät molemmat liian hyvin", Kai varoitti.

Hetkeen ruokasalista ei kuulunut mitään. Uruha nojasi oveen ja hengitti syvään.
"Ja me sinut, Kai", Aoi sanoi haastavasti. Yhtäkkiä askelten äänet ruokasalin sisällä alkoivat lähestyä Uruhaa ja prinssille tuli kiire vaihtaa maisemaa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt edes nousta ylös lattialta ennen kuin Aoi oli jo astunut ulos ruokasalista kulmat kurtussa.
Aoin reaktio hänen huomatessaan Uruhan kertoi paljon. Hän punastui.
Uruha kohotti sormen huuliensa eteen ja yritti viestittää setäänsä olemaan hiljaa. Hänen onnekseen Aoi ymmärsi kääntää katseensa pois hänestä ja sulkea ruokasalin oven rauhallisesti ennen kuin tarttui Uruhan käteen ja veti hänet mukanaan omaan makuuhuoneeseensa.

"Sinä oletkin kiero. Salakuuntelit oven takana, onko Ruki opettanut sinua?" Aoi kuiskasi, kun he olivat sulkeneet oven takanaan.
"En minä koskaan salakuuntele, minä lupaan! Mutta isä ei vielä ollut kertonut minulle, mitä tapahtuu ja sen takia minä jäin kuuntelemaan. Olen nyt hyvin iloinen!" Uruha hihkaisi syöksähtäen halaamaan vanhempaa.
"Iloinen siitä, mitä kuulit?" Aoi kysyi silitellen Uruhan hiuksia.
"Tuota, iloinen siitä 'saat vanhan työsi takaisin'-kohdasta", Uruha mutisi vasten Aoin olkapäätä. Vanhempi naurahti ja prinssi kohotti katseensa hänen silmiinsä.
"Nyt meillä ainakin on lupa olla yhdessä", Aoi sanoi hiljaa, sipaisten pehmeästi Uruhan poskea kädellään.
"M- mutta en silti usko, että isä haluaa nähdä meitä yhdessä, joten jos me pitäisimme sellaista... matalaa profiilia aina isän lähettyvillä, emmekä suututtaisi häntä tahallamme?" Uruha ehdotti.
"Sopii minulle. Paremmin hän meidät hyväksyy, jos ei ole meille koko ajan vihainen", Aoi pohti.
"Niin", Uruha nyökytteli iloisena.

Uruha ei oikeastaan tiennyt, mitä hänen teki mieli tehdä juuri nyt. Hän tiesi haluavansa olla Aoin lähellä, mutta muusta hän ei saanut selvää.
"Tuota, jos palaamme takaisin siihen tilanteeseen muutama päivä sitten sinun huoneessasi, niin... kun sanoin pitäväni sinusta, minä tosiaan tarkoitin sitä", Aoi sanoi. Hän vaikutti valitsevansa sanansa hyvin tarkkaan.
"En minä epäillyt sinun sanomisiasi. Minäkin pidän sinusta Aoi", Uruha sanoi pienesti hymyillen.
"Mutta eihän se häiritse sinua?" Aoi kysyi.
"Mikä?"
"Että me pidämme toisistamme."
"Ei todellakaan", Uruha sanoi kietoen kätensä setänsä niskan taakse ja painautuen hieman lähemmäs tätä. Aoi vei toisen kätensä hänen poskelleen, veti nuoremman kasvot lähemmäs omiaan ja suuteli Uruhaa pehmeästi.
"Tuo on aina niin jännittävää", Uruha ajatteli suudelman päätyttyä ja pieni hihitys oli karata hänen huuliltaan. Pienet perhoset kutittelivat hänen vatsassaan ja huulia kihelmöi tuo mukava tunne, jonka Aoi oli niille omilla huulillaan aiheuttanut.

"Sinä olet niin uskomattoman suloinen", Aoi hymähti silitellen nuoremman poskea.
"Ja sinä vain niin uskomattoman ihana", Uruha sanoi halaten mustahiuksista. Hän ei koskaan saisi tarpeekseen Aoista, ei koskaan! Vanhemman lähellä oleminen tuntui liian hyvältä, niin oikealta ja ihanalta, ettei se vain voisi koskaan loppua.
Aoi veti Uruhan uuteen suudelmaan, joka oli niin täynnä rakkautta ja välittämistä, ettei enempää voinut toivoa.
Uruha olisi voinut itkeä ilosta.


25. luku

Hän menettäisi kontrollin pian.
Ruki veti hänen paitansa pois ja suuteli hänen kaulaansa kiusoittelevasti. Toisen kädet hänen lanteillaan, alaselällään ja -vatsallaan tuntuivat liian hyviltä, pelkkä sen miehen sormien kosketus oli saada hänet unohtamaan kaiken mahdollisen.
Yllättäen hän tajusi olevansa alasti. Mutta niin oli Rukikin, joten tasoissa oltiin. Hän tunsi Rukin painavan hänet sängylle makaamaan ja suutelevan hänen huuliaan lujaa. Ne suudelmat olivat kuin kaikki maailman huumeet yhdellä kertaa.
Rukin huulet vaelsivat hänen kehollaan alemmas ja alemmas, kohti juuri sitä paikkaa, jonka koskettaminen saisi hänet menettämään kaiken kontrollin itsestään. Hiljalleen, hiljalleen alemmas...
"Reita..."
Se huokaus Rukin huulilta kuulosti niin hyvältä...
"Reita..."
Jatka, ole kiltti, älä koskaan lopeta...

"Reita?"
Hän räväytti silmänsä auki ja huomasi Rukin neutraalit kasvot yläpuolellaan. Reita veti kaksi kertaa syvään henkeä ja veti sitten nuoremman kasvot omiensa luo ja suuteli tätä lujaa huulille.
Kun Reita viimein hellitti otteensa ja antoi Rukin kohottaa kasvonsa, hän tajusi nähneensä unta.
"Kiitos, vaikken oikeastaan tiedä, mistä hyvästä mahdoin tuon saada", Ruki sanoi hieman hämmentyneenä hymyillen. Reita hengitti yhä melko raskaasti. Pitikin mennä näkemään tuollaisia unia, hemmetti!
"Miksi sinä herätit minut?" Reita kysyi nopeasti, kohottautuen samalla istumaan.
"Sinä vaikutit siltä kuin näkisit jotakin kamalaa painajaista", Ruki sanoi.
"Painajaista?" Reita kysyi.
"Niin. Sinä mumisit jotakin melko tuskastuneen näköisenä ja ähisit ja hikoilit kuin suuren pelon kourissa", Ruki selitti katsoen Reitaa silmiin.
Vanhempi huokaisi ja haroi hiuksiaan sormillaan.
"En muista minkälaista unta näin", Reita valehteli. Ruki nyökkäsi ja nousi ylös sängystä. Reita jäi yhä paikoilleen peiton alle, yrittäen kovasti estää lievää häpeän punaa kohoamasta poskilleen.

"Kello alkaa jo olla aika paljon, melkein kaksitoista..." prinssi sanoi pukiessaan vaatteitaan ylleen.
"Aoi ja Kai varmaankin söivät jo?" Reita veikkasi.
"Varmasti."
"Ja Uruha jatkaa syömälakkoaan?"
"Luulisin."
"Minulla on nälkä."
Ruki, joka oli jo alkanut muotoilla hiuksiaan, käännähti katsomaan Reitaa ja hymyili tälle naurahtaen.
"Mennään syömään heti, kun olemme valmiit", hän sanoi ja kääntyi jälleen peiliin päin.

Reita nousi ylös sängystä ja otti vaatteensa lattialta. Hän puki ne päälleen Rukin meikatessa kasvonsa nopeasti ja muotoillessaan hiuksensa taidokkaasti.
"Uruha sanoi, että sinä heräät aamuisin jo kuuden aikoihin ja valmistaudut kaksi tuntia. Kuitenkin nyt sinä olet tehnyt kaiken hyvin nopeasti", hän hämmästeli katsellen Rukia peilin kautta.
"Minä olen muutaman vuoden jo harjoitellut... Jos teen vain nopean meikin enkä käännä hiuksiani niin eihän tässä kauan mene. Voitko avata ikkunan?" Ruki pyysi tarttuen lakkapulloon.
Reita asteli ikkunalle ja avasi sen, kuten nuorempi oli käskenyt.

Hetken Reita katseli kuinka Ruki muokkaili ulkonäköään, laittoi hiuksiaan ja piirsi viivat kaulalleen. Sitten yllättäen tämä ilmoitti olevansa valmis ja he voisivat lähteä aamiaiselle.
Juuri kun Reita oli avaamassa Rukin huoneen ovea hän kuuli takaansa yskäisyn.
"Tuota, Reita, peitetään kaulasi jollakin", Ruki pyysi hieman vaivautuneena.
Reita kosketti kaulaansa ja kiiruhti katsomaan itseään peilistä.
Kaulalla oli muutama tumma jälki...
"Millä?" Reita kysyi nopeasti. Hän ei todellakaan halunnut kuninkaan näkevän näitä.
"Annan sinulle jonkin huivin", Ruki sanoi ja kiiruhti vaatekaapilleen.

~

Ruki avasi ruokasalin oven ja kuuli innostuneen kiljaisun heti näytettyään kasvonsa sisällä olijoille.
Uruha kapsahti ilosta kiljuen hänen kaulaansa ja halasi häntä lujaa.
"Mitä hemmettiä sinä teet? Päästä irti", Ruki ärähti kulmat kurtussa. Uruha astui askelen kauemmas veljestään ja siinä samassa Ruki huomasi Aoin istuvan tyytyväinen hymy huulillaan pöydän ääressä.
"Mitä tämä nyt on?" Ruki kysyi hämillään.
"Isä antoi Aoille hänen vanhan työnsä takaisin!" Uruha ilakoi rynnäten halaamaan Reitaakin, joka hymyili iloisesti kuullessaan uutisen.
"Onneksi olkoon sitten", Ruki hymähti yhä melko ällistyneenä. Reita asetti kätensä hänen olkapäälleen ja toivotti hänkin Aoille ja Uruhalle onnea. Ruki vilkaisi vanhemman kättä hänen olkapäällään. Melko omistava ele, tuo olkapäälle käden asettaminen...

"Reita, miksi sinulla on huivi kaulasi ympärillä?" Aoi kysyi yllättäen. Ruki keskittyi pysymään täysin neutraalin näköisenä, kyllä hän tämän osaisi. Hän oli oppinut olemaan näyttämättä tunteitaan ulospäin...
"Tuota, koska... koska... koska minä halusin, oli niin, tuota... kylmä", Reita mutisi hieman neuvottoman näköisenä.
"Eikö nenän peittäminen riittänyt?" Uruha naurahti.
"Eeh, ei. Halusin kaulanikin piiloon", Reita sanoi nopeasti.
"Miksi ihmeessä?" Aoi kysyi tullen Reitan luo. Hän kosketti huivia ja sen kaulalleen kietonut kavahti kauemmas mustahiuksisesta.
Aoin kulmat kurtistuivat hieman.
"Mitä sinä nyt?" vanhin kysyi.
"Reitalla on varmaankin jokin hyvä syy peittää kaulansa. Ehkä te jätätte hänet rauhaan", Ruki ehdotti niin rauhallisesti kuin pystyi.
Sekä Uruha että Aoi vilkaisivat nyt Rukiakin hyvin epäileväisinä.
"Niin, tuota, mikähän se syy mahtaa olla?" he kysyivät vilkaisten Reitaa ja Uruha marssi tämän luo katsellen toista pää kallellaan.
"M- minä vain halusin kokeilla sopivatkohan huivit minulle muuallekin kuin nenän päälle", Reita yritti selittää.
"Pah!" Uruha naurahti ja vetäisi ohuen huivin pois Reitan kaulan ympäriltä.

Tämä teko aiheutti monta hyvin erilaista reaktiota.
Ruki käänsi nopeasti katseensa huoneen vastakkaiseen seinään ja puri huultaan.
Reita näytti pelästyneeltä ja jähmettyneenä katsoi Aoita silmiin.
Aoi hyvin hämmästyneenä tuijotti jälkiä Reitan kaulalla, mutta Uruha tuijotti niitä suorastaan järkyttyneenä. Nuorin vei kätensä suunsa eteen eikä saanut silmiään irti Reitan kaulasta. Tarpeeksi kauan tuijoteltuaan hän laski kätensä ja vihaisena kääntyi mulkaisemaan veljeään.
"Mitä sinä olet mennyt tekemään?!" Uruha huudahti.
"Hei hei hei! Rauhoitu nyt", Ruki älähti yrittäen taannutella nuorempaa.
"Ruki! Kuinka sinä saatoit?" Uruha kysyi järkyttyneenä.
"Mitä? Älä nyt naurata, nuohan ovat vain... mustelmia, enhän minä liity niihin mitenkään", Ruki tokaisi.
"Ruki!"
"En minä valehtele, Reita vain nyt sattuu välillä olemaan vähän kömpelö, hän yritti tappaa kärpäsen, joka lensi hänen kaulalleen ja siinä sitten läiskäistessä jäi tuollainen punainen jälki..."
"Minä en usko tätä!" Uruha huudahti tuijottaen Rukia yhä hyvin epäuskoisena. Hän hetken seisoi paikoillaan, mutta kääntyi pian kannoillaan ja poistui huoneesta vihaisena.

Ruki katseli veljensä perään hämillään.
"Miksi hän nyt noin suuttui?" Reita kysyi hermostuneena.
"Äh, menen puhumaan hänelle", Aoi mutisi.
"Minä menen", Ruki puuskahti kiiruhtaen veljensä perässä ulos ruokasalista.
"Pahus, kun vieläkin on ihan kauhea nälkä!"
Ruki viiletti pitkin linnan käytäviä ja portaikkoja, matkaten kohti Uruhan kylpyhuonetta. Hän tiesi veljensä luulevan, että Ruki ei tajuaisi etsiä sieltä.
Saapuessaan oikeaan kerrokseen hän käveli suoraan veljensä kylpyhuoneen ovelle ja koputti siihen määrätietoisesti.
"Älä nyt pelleile. Puhutaan", Ruki mutisi oven läpi. Hetkeen oven takaa ei kuulunut mitään, mutta sitten kahva kääntyi alas ja Uruhan kasvot ilmestyivät tuohtuneina ovenrakoon.
"Puhutaan sitten. Minä tosiaan haluan tietää!" pikkuveli murahti päästäen Rukin sisään kylpyhuoneeseensa. Ruki istuutui keskelle lattiaa ja katsoi Uruhaa silmiin.
"No, mitä sinä haluat tietää? Tai varmaankin sinä haluat sitä ennen kertoa minulle, miksi sinä suutuit niin mielettömästi", perintöprinssi sanoi.
"Minä haluan tietää, mitä ihmettä sinun päässäsi oikein liikkui kun teit Reitalle niin!" Uruha kivahti.
"Tein miten?"
"Teit niin kuin teit!"
"En tiedä, mitä tarkoitat."
"Tiedätpäs. Ja nyt kerrot, miksi sinä teit niin!"
"Uruha, minä en ole tehnyt hänelle yhtään mitään muuta kuin suudellut muutaman kerran", Ruki mutisi katsoen veljeään silmiin uhmakkaasti.

Uruha käveli edestakaisin, mutta pysähtyi sitten paikoilleen ja istuutui lattialle Rukin eteen.
"Sinä selvästi huomasit, miten kiinnostunut Reita-parka on ollut sinusta alusta lähtien ja päätit käyttää hänen kiinnostumistaan törkeästi hyväksesi!" Uruha syytti.
"Nyt kuuntelet. Tuo ei ole totta", Ruki puolusteli. Johan oli veljellä vilkas mielikuvitus kun tuollaista keksi! Ilmeisesti Ruki tosiaan oli hyvä peittämään omat tunteensa muilta ihmisiltä, jos kerran Uruha ei ollut huomannut kiinnostuksen olevan molemminpuolista.
Uruha katsoi veljeään pitkään hyvin epäilevästi.
"Mitä sinä teit hänelle?" Uruha tivasi.
"En mitään", Ruki mutisi.
"Älä huijaa!" Uruha vinkaisi äkäisesti.
"En tietenkään."
"Ruki, kerro!"
"Miksi se nyt noin paljon kiinnostaa? Suutelin häntä, siinä kaikki."
"Niin, kaulalle, eikö se jo ole vähän eri asia?" Uruha puuskahti.
"No... Myönnän, että asiat olisivat voineet toki kulua hitaamminkin, mutta en oikein tiedä miksi me niin teimme, me vain teimme... Minusta vähän tuntuu, ettei kumpikaan oikein tajunnut, missä mentiin", Ruki mutisi.
"Mutta mitä te sitten teitte?" Uruha uteli.
"Suutelimme!"
"Vain?"
"Periaatteessa."
"Miten niin periaatteessa?"
"Ei ollut perimmäisenä tarkoituksena jättää sitä vain suudelmiin."

Hetken kumpikin oli hiljaa. He katsoivat toisiaan silmiin, Uruha kulmat kurtussa ja Ruki hieman nolona.
"Eli sinä käytit häntä hyväksesi", Uruha jälleen syytti.
"Enkä kyllä varmasti käyttänyt! Hän oli siinä ihan yhtä lailla mukana kuin minäkin!"
"Missä mukana?" Uruha hämmästyi.
"Älä kysele tyhmiä!"
"Missä mukana, Ruki?"
"Missäköhän?" isoveli ärähti.
"Suudelmassako?"
"Eikö pieneen siveään päähäsi mahdu, että meidän oli tarkoitus tehdä jotakin muutakin kuin vain suudella?"
"Mahtuu. Mutta mitä se jokin muu oli?" Uruha kysyi.
Nyt oli Rukin vuoro jäädä hiljaiseksi.
"Idiootti", hän sihahti nousten ylös lattialta.
"Enkä ole", Uruha puolusteli nousten hänkin ylös kohtaamaan veljensä tuiman katseen.
"Ai et", Ruki puuskahti suunnaten askelensa kohti kylpyhuoneen ovea.
"Odota! Älä nyt mene, minä haluan tietää!"
"Mietipä hetki. Mitä kaksi toisistaan pitävää ihmistä saattavat tehdä? Siihen liittyy pari melko olennaista asiaa: alastomuus ja nautinto", Ruki ärähti avaten kylpyhuoneen oven. Hän ehti vielä nähdä Uruhan hämmästyksestä laajentuneet silmät läimäistessään oven kiinni perässään.


26. luku

Reita ei ollut kertaakaan aikaisemmin ollut näin hermostunut jäätyään Aoin kanssa kahdestaan. Tämä oli lisäksi täysin erilaista hermostuneisuutta kuin Rukin seurassa oleminen. Tämä oli pelokasta hermostuneisuutta.
Aoi ja Reita seisoivat täysin samoilla paikoilla kuin äsken Rukin poistuttua huoneesta tuohtuneen Uruhan perään. Kumpikaan ei ollut liikahtanutkaan.

"Niin, Reita, ollaanko rehellisiä?" Aoi ehdotti pienen, huvittuneen hymyn tehdessä salakavalasti tuloaan hänen huulilleen. Miksi vanhempi hymyili? Eikö hänen olisi kuulunut järkyttyä kuten Uruhan?
"Millä tavalla rehellisiä?" Reita kysyi vältellen.
"Voit esimerkiksi aloittaa kertomalla tunteistasi Rukia kohtaan", Aoi sanoi, yhä se hymy huulillaan.
"Rehellisesti?" Reita kysyi. Aoi nyökkäsi kädet ristittyinä rinnalle.
"Eipä ole tilanne kauheasti viimekertaisen keskustelun jälkeen muuttunut", Reita vastasi epämääräisesti.
"Sen meidän keskustelummeko? Kun kysyin sinulta tätä tismalleen samaa asiaa ja sinä vastasit, että... niin, mitä sinä vastasitkaan?" Aoi kysyi juuri sellaisella äänensävyllä, että tiesi vastauksen jo etukäteen.
"Tuota, en vastannut", Reita mutisi tuijottaen lattiaa.
"Aivan. Joten ehkä nyt olisi korkea aika kertoa. Oliko tällä kertaa kyseessä kenties jotakin muutakin kuin vain pieni, kahden sekuntin pituinen suudelma?" Aoi kysyi.
"Älä naura!" Reita valitti nähdessään sen saman hymyn vanhemman kasvoilla vieläkin.
"En nauraisi, mutta kun te kaksi alatte olla jo aika läpinäkyviä. Jopa Ruki", Aoi naurahti ottaen muutaman askelen eteenpäin. Hän veti yhden pöydän ääressä olevista tuoleista kauemmas pöydästä ja istuutui sille, viittoen Reitaa tekemään samoin. Nuorempi seisoi hetken paikoillaan, mutta noudatti sitten Aoin neuvoa ja otti hänkin paikan pöydän äärestä.

"Läpinäkyviä?" Reita toisti.
"Niin. Vietätte melko paljon aikaa yhdessä, yleensä jomman kumman huoneessa, sinä vilkuilet häntä tauotta ja tänäänkin asetit kätesi hänen harteilleen..." Aoi sanoi yhä virnistellen.
"Mitä sinä tuolla ajat takaa?" Reita mutisi.
"Yritän saada sinut myöntämään. Minulla on liikaa todisteita, turha yrittääkään keskustella itseäsi ulos tästä."
Reita huokaisi ja rummutti hetken sormillaan pöydän pintaa.
"Minusta tuntuu, että pidän hänestä aika paljon", hän viimein sanoi, katse maahan painettuna.
"Muistatko, mitä minä viimeksi sanoin Rukista?" Aoi hymyili.
"Sanoit aika paljonkin. Mutta oletan sinun tarkoittavan sitä, että Rukikin pitäisi minusta", Reita sanoi. Hänen kasvojaan kuumotti hieman. Ärsyttävää tällainen kasvojen kuumotus.
"Sitäpä hyvinkin. Ja nyt vain katsomalla missä kunnossa sinun kaulasi on, voisin lyödä vetoa siitä, että Ruki pitää sinusta."

Reita tuijotteli pöydän pintaa, kehtaamatta kohottaa katsettaan vanhemman silmiin. Hän niin toivoi tuon olevan totta. Oikeastaan hän itsekin uskoi sen olevan totta, mutta... Hän tarvitsisi ne sanat uskoakseen sen täysin. Ne kolme sanaa, jotka hän kuulisi Rukin itsensä lausumina.
"Mutta kuten sanoin, ollaan rehellisiä. Mitä te oikein olette tehneet yhdessä?" Aoi kysyi.
"Tiedätkö, peitin kaulani välttyäkseni kysymyksiltä", Reita huokaisi koskettaen hennosti kaulansa ihoa sormillaan. Hän vain jälleen toivoi Rukin olevan hänen luonaan. Säälittävää! Hänhän oli täysin riippuvainen nuoremmasta!
"Nyt sinä et voi välttyä kysymyksiltä. Kerro kaikki", Aoi pyysi.
"Kenelle sinä aiot levittää tätä eteenpäin?" Reita mutisi.
"En kenellekään! En edes Uruhalle, eivät teidän asianne kuulu meille", Aoi lupasi hymyillen.
"Jos minä kerron mitä me olemme tehneet, sinä saat luvan kertoa mitä te olette tehneet", Reita lausui ehtonsa ääneen.
"Sovittu, ala puhua."

Reita veti syvään henkeä.
"Silloin, kun olimme tunteneet vasta pari päivää, me... 'suutelimme' ensimmäisen kerran. Se oli niin outoa, ei meidän ollut tarkoitus tehdä sitä. Se vain tapahtui. Äh, sinä tiesit tästä jo! Mutta koko tämän ajan, kun te olette olleet erotettuina toisistanne Uruhan kanssa, minä ja Ruki olemme viettäneet hyvin paljon aikaa yhdessä. Olemme tunteneet vasta säälittävät pari viikkoa, mutta silti! Joka kerta jäädessämme kahdestaan, me olemme niin... läheisiä. Omituisella tavalla läheisiä. Olemme lähempänä toisiamme kuin yleensä ihmiset ovat, joskus me vain saatamme jäädä pitkiksikin ajoiksi katselemaan toisiamme... Välillä Ruki saattaa halata minua, jos vaikka seisomme peilin edessä tai istumme sängyllä. Mutta eilen illalla tapahtui jotakin niin..." Reita kertoi lopettaen viimeisen lauseensa miettiäkseen, miten jatkaisi sitä.
"Tapahtui jotakin niin... mitä?" Aoi johdatteli.
"Jotain niin... upeaa", Reita mutisi. Taasko hän punastui?
"Mitä upeaa?" Aoi kysyi hymyillen.
"Älä naura!" Reita kivahti nopeasti.
"En, en, kerro nyt loppuun", Aoi vakuutteli ja mielenkiinnolla odotti Reitan jatkavan.

"Eilen illalla me keskustelimme hetken Kain kanssa, kunnes lähdimme yhdessä Rukin huoneeseen. Keskustelimme siellä kosijoista ja hän kertoi, että Kai oli uhannut valita hänelle vaimon, jos ei hän tälläkään kertaa osaisi itse valita. Jotenkin päädyin sanomaan, ettei Ruki itsekään taida tietää mitä haluaa. Sitten..." Reita kertoi, jättäen jälleen lauseensa kesken. Hän ei kehtaisi sanoa tätä ääneen. Tämä tuntui liian henkilökohtaiselta.
"Jatka toki", Aoi kehotti.
"En osaa", Reita mutisi.
"Mitä tapahtui seuraavaksi?" Aoi kysyi. "Hän vastasi jotenkin? Hän teki jotain?"
"Tuota... Ruki tavallaan veti minut luokseen ja..." Reita yritti saada asiansa kuulostamaan jotenkin järkevältä, mutta ei hän osannut pukea sitä sanoiksi. Se oli kokemuksena ja tapahtumana liian upea voidakseen olla kuvailtavissa millään lailla.
"Suuteli?" Aoi ehdotti.
"Sitäkin, mutta ennen sitä hän sanoi tietävänsä tarkalleen, mitä haluaa", Reita kertoi.

Aoi jäi sanattomaksi ja vain katsoi Reitaa hämillään.
"Älä valehtele!"
"En minä valehtele", Reita älähti.
"Sanoiko hän ihan oikeasti noin?"
"Sanoi!"
"Minä en taaskaan voi uskoa tätä...! Prinssi Ruki, joka ei koskaan ole ollut kiinnostunut kenestäkään, on yllättäen päättänyt haluta kaksi viikkoa tuntemansa henkilön omakseen?" Aoi päivitteli. Reita ei vastannut, hän ei osannut.
"Mitä sitten tapahtui? Millainen suudelma se oli?" Aoi kyseli.
"Tätä on outo kertoa", Reita huokaisi raapien päätään.
"Kerro silti?" Aoi pyysi.
"Suudelmia tuli monta ja nyt ne olivat ihan kunnollisia suudelmia... Ja, tai siis... No, pian minä huomasin makaavani sängyllä enää pelkät alushousut jalassani ja nekin jo hyvää vauhtia katoamassa yltäni, kun –"
"Mitä?!" Aoi huudahti tuijottaen Reitaa silmät suurina.
"Tuota, niin."
"Uskomatonta! Säälin itseäni", Aoi tuhahti.

Nyt Reita ei enää ymmärtänyt missä mentiin.
"Tuota... Pääsemmekö me tästä siihen, miten sinulla ja Uruhalla menee?" hän tajusi.
"Emme. Ensin sinä kerrot jatkoa", Aoi vaati.
"Kai koputti oveen", Reita sanoi.
"Mitä?" Aoi pyysi häntä toistamaan.
"Kyllä sinä kuulit... Kai keskeytti meidät koputtamalla oveen", Reita mutisi.
"Tuliko hän sisään?" Aoi kauhistui.
"Ei. Ruki alkoi huutaa hänelle ja pakotti hänet lähtemään oven takaa", Reita kertoi.

Aoi ei pitkään aikaan sanonut mitään. Hän vain tuijotteli pöydän pintaa omiin ajatuksiinsa uponneena.
"Minä kerroin nyt oikeastaan kaiken. Sinun vuorosi", Reita sanoi.
"Ei minulla ole muuta kerrottavaa, kuin että minä ja Uruha olemme nyt yhdessä", Aoi sanoi.
"'Ei muuta kerrottavaa', tuohan on loistava uutinen!" Reita hymyili.
"Jep, varsinainen saavutus. Olemme tunteneet toisemme jo kahdeksantoista vuotta. Olen pitänyt hänestä jo ainakin kolme vuotta. Ja olemme suudelleet kolmesti", Aoi kertoi, katsahtaen Reitaa hyvin merkitsevällä ilmeellä.
"Mitä sinä nyt haet takaa?" nuorempi kysyi.
"Säälittävää verrattuna teihin kahteen", Aoi totesi kohauttaen olkiaan.
"Eikä ole. Minun mielestäni meidän suhteemme on säälittävä, jos vertaa sinuun ja Uruhaan!" Reita älähti.
"Et usko tuota itsekään", Aoi naurahti.
"Me olemme tunteneet toisemme vasta niin vähän aikaa. En pidä sitä ihailtavimpana mahdollisena tapana päätyä jonkun kanssa tällaiseen suhteeseen kahdessa viikossa. En ymmärrä vieläkään, miten tämä on mahdollista. Minä vain välitän hänestä niin paljon ja halu–", Reita selitti keskeyttäen itse itsensä. Aoin huulille ilmestyi huvittunut virnistys.
"Joka tapauksessa, teidän tilanteenne Uruhan kanssa on kaikin puolin täysin erilainen kuin minun ja Rukin. Te olette sukulaisia. Minä olen vain kerjäläinen kadulta, joka sattui tykästymään tulevaan kuninkaaseen", Reita kokosi tilanteen kasaan. Aoi naurahti ja hymy jäi hänen kasvoilleen, vaikka nauru loppuikin.
"Sinä olet meille kaikille paljon enemmän kuin kerjäläinen", vanhempi sanoi, tartuttaen hymynsä Reitaankin.


27. luku

Uuteen aamuun herääminen tuntui uskomattoman hyvältä, kun Reita heräsi Rukin vierestä jo toisen kerran. Nuorempi makasi hänen päällään ja nukkui. Rukin huulet koskettivat aika ajoin kevyesti Reitan paljasta ihoa, mikä sai vanhemman värähtämään pienesti. Hän toivoi Rukin jatkavan uniaan, jotta hän saisi nauttia tästä tiedostamattomasta läheisyydestä vielä vähän pidempään. Huoneessa oli yhä pimeää, Rukin ikkunoiden eteen vetämät paksut verhot päästivät niiden väliin jäävästä raosta ainoan valon sisään. Valon kylmä väri kertoi Reitalle, että ulkona satoi.

Ruki liikahti pienesti Reitan rinnan päällä, muttei näyttänyt heräävän. Vanhempi ojensi sormensa toisen hiuksia kohti ja kosketti niitä varovasti. Pörröiset, vähän takkuiset ja kaikesta laittamisesta kuluneet, mutta silti niin ihanat hiukset. Ne olivat ihanat, koska ne olivat Rukin. Vaaleat suortuvat sojottivat joka suuntaan ja sieltä täältä pisti esiin muutama punainen raita.
Reita näki Rukin otsan, suljetut silmät ja nenän tästä asennosta, jossa nyt makasi. Tällaisina hetkinä nuorempi oli uskomattoman suloinen, ei enempää eikä vähempää kuin suloinen.

Ruki liikahti taas, mutta tällä kertaa hän räpäytti silmiään muutaman kerran. Selvä, rauhallinen hetki ja tiedostamaton läheisyys olivat ohi, Ruki oli herännyt.
"Huomenta", Reita toivotti. Ruki kohotti päätään ja hieroi samalla silmiään, Reita käytti tilannetta hyväkseen kohottautuakseen istumaan.
"Huomenta."
Matala ääni karkoitti viimeisetkin suloisuuden rippeet pois nuoremman ympäriltä ja jätti jälkeensä vain upean ilmestyksen. Meikittömänä ja laittamattomana, paidattomana ja housuttomana.

"Sataako tuolla?" Ruki älähti vilkaistuaan ikkunaverhojensa välistä näkyvää valokiilaa.
"Uskoisin. En ole käynyt katsomassa", Reita sanoi, mutta Ruki oli jo viskonut peiton yltään, samalla myös Reitan peiton, ja kiiruhtanut vetämään verhot pois ikkunoiden edestä.
Reita ihaili katseellaan toisen hoikkaa vartaloa, kun Ruki nojasi käsillään ikkunalautaan ja vaalea valo korosti tämän piirteitä kauniisti.
"Kyllä sataa", Ruki sanoi. Hänen suupielensä kääntyivät hymyyn ja hän jäi vielä hetkeksi katselemaan ikkunastaan näkyvää kylää.
"Nyt kaikkialla on märkää, ei voi mennä ulos", Reita kommentoi.
"Olisitko sinä muka mennyt?" Ruki naurahti astuen pois ikkunan edestä ja tullen takaisin sänkyyn. Hän istuutui Reitan viereen ja veti peiton takaisin heidän ylleen.
"En usko", vanhempi myönsi ja hymyili Rukille pienesti.

"On hyvä, että sataa. Pitkän aikaa on jo ollut niin kuivaa, koko valtakunta saattaisi kuivua. Se olisi huono asia", Ruki pohdiskeli ääneen.
"Et kai sinä oikeasti kuvittele, että koko kylä kuivuu jos ei sada kolmeen viikkoon?" Reita naurahti.
"En, mutta täällä ei ole satanut melkein kuuteen viikkoon", Ruki näpäytti.
"Vai niin", Reita mutisi, vilkaisten käsiään. Ne näyttivät harvinaisen typeriltä levätessään siinä hänen sylissään.

"Tiedätkö, sinä et eilen vastannut, kun kysyin, mistä te keskustelitte Uruhan kanssa", Reita sanoi vilkaisten Rukia nopeasti.
"En vastannutkaan", nuorempi myönsi.
"Voitko vastata nyt?"
"En."
Reita pettyi hieman. Miksei muka voinut kertoa?
"Mikset?"
"Eikö sen pitäisi riittää, että vastaan kieltävästi?" Ruki kysyi.
"Ei."
"Ei sinun tarvitse tietää, mistä me puhuimme. Kaikesta turhasta, selitin hänelle vähän missä mennään ja niin edelleen", Ruki mutisi.
"Joten, missä mennään?" Reita kysyi. Hän mielellään kuulisi Rukin mielipiteen heidän suhteestaan, koska ei itse osannut sanoa siitä mitään.

Ruki ei kuitenkaan vastannut, hymyili vain.
"Ei sitten", Reita ajatteli hieman katkerana. Kyllä Uruhalle sai kertoa missä mentiin, mutta Reitalle ei vihjattu sanallakaan.
Yllättäen miehistä vanhempi tunsi huulet vasten omiaan ja päätti sillä samalla sekuntilla antaa anteeksi Rukin salailevat piirteet. Hän vastasi suudelmaan ja veti nuoremman lähemmäs itseään. Hän muutti asentoaan niin, että seisoi polviensa päällä Rukin edessä ja aloitti suudelman jälleen uudestaan. Ruki istui hänen jalkojensa välissä peiton alla ja hiveli käsillään toisen lantiota.

Reita keskeytti suudelman kesken kaiken.
"Haluan käydä suihkussa", hän sanoi nopeasti.
Ruki katsoi häntä hetken ilmeettömin kasvoin, mutta irroitti sitten hitaasti otteensa toisen lantiosta ja nyökkäsi.
"Käy toki", Ruki lupasi.
Hetken Reita vielä tasasi hengitystään liikahtamattakaan paikaltaan, mutta nousi sitten Rukin päältä ja puki paidan ja housut ylleen. Nuorempi istui sängyssä ja katseli hänen tekemisiään sivusilmällä.

"Tulen pian takaisin", Reita lupasi avatessaan oven.
"Ei kiirettä..." Ruki sanoi. Tuo ei ollut varsinaisesti iloinen hymy. Se ei oikeastaan ollut minkäänlainen hymy. Se oli vain hymy Rukin kasvoilla, eikä sitä voinut kuvailla mitenkään.
Reita kiiruhti portaat alas ja saapui viidenteen kerrokseen. Hän ei tiennyt paljonko kello oli, joten hän päätti olla hiljaa. Ehkä joku vielä nukkuisi, hän ei tosiaankaan haluaisi vahingossa herättää kuningas Kaita ja saada tämän vihoja niskoilleen.

Reita laskeutui kahdet portaat kolmanteen kerrokseen ja asteli mahdollisimman hiljaa työntekijöiden kylpyhuoneen ovelle.
Hän hämmästyi hieman kuullessaan sieltä veden ropinaa ja laulua. Hän huomasi oveen nastalla kiinnitetyn paperin.
"Suihkuvuorot. Kello kahdeksasta yhdeksään, kokki. Kello yhdeksästä kymmeneen, kokin apulainen. Kello kymmenestä yhteentoista, taloudenhoitaja", Reita luki paperista. Hän kurtisti kulmiaan ja luki listaa eteenpäin. Hänen nimensä ei ollut siinä. Paperin alareunassa luki päivämäärä.

Reita kuunteli hetken suihkuhuoneesta kantautuvia ääniä ja päätti olla häiritsemättä peseytyjän rauhaa. Hän lähti takaisin Rukin huonetta päin.
"Mitä järkeä on antaa jokaiselle työntekijälle tunnin suihkuvuoro? Eiväthän kaikki edes ehdi käymään yhden päivän aikana suihkussa!"
Lisäksi hän oli jättänyt houkuttelevan hetken Rukin kanssa kesken vain päästäkseen suihkuun. Ja nyt hän ei päässytkään. Olisi varsin noloa mennä takaisin ja haluta palata tilanteeseen, johon jäätiin.

Päästyään prinssin ovelle Reita ei vaivautunut edes koputtamaan, hän oli jo niin tottunut vain astumaan siihen huoneeseen ilman sen kummempia toimenpiteitä. Tosin yleensä hän tuli samaa matkaa Rukin kanssa, jolloin hänen ei tietenkään tarvinnut koputtaa.
"Olisi kohteliasta ilmoittaa, että olet tulossa takaisin..." Rukin ääni kantautui Reitan korviin sängyn suunnalta.
Vanhempi näki Rukin kohottautuvan juuri istumaan, tämä oli ilmeisesti päättänyt jatkaa uniaan, mutta Reita oli tullut keskeyttämään.
"Anteeksi", Reita pahoitteli.

"Et mennytkään suihkuun", Ruki totesi.
"En niin."
"Mikset?"
"Joku oli kiinnittänyt listan oveen", Reita kertoi.
"Ja?" Ruki johdatteli.
"Ja minun nimeni ei ollut siinä."
"Eli sinä et ole menossa suihkuun?" Ruki kysyi huvittuneesti hymyillen.
"Haluaisin kyllä", Reita mutisi pöyhäisten hiuksiaan, jotka hänen mielestään tuntuivat hyvin likaisilta.

"Voit sinä minunkin kylpyhuoneeseeni mennä", Ruki lupasi.
Reita vilkaisi häntä kysyvästi.
"Voinko?" hän varmisti.
"En minä ehdottaisi, jos en hyväksyisi sitä", Ruki hymyili.
"M- mutta minun pyyhkeeni on työntekijöiden kylpyhuoneessa", Reita sanoi, epäroiden hieman.
"On siellä pyyhkeitä."
"Eikä minulla ole mitään, millä pestä hiukseni."
"Luuletko, etten minä omista mitään siihen tarkoitukseen kelpaavia välineitä?"

Reita mietti hetken. Hän halusi ehdottomasti mennä käymään Rukin kylpyhuoneessa jo ihan vain nähdäkseen, millaisissa oloissa kuninkaalliset peseytyivät.
"Hyvä on, jos se tosiaan varmasti sopii sinulle", Reita sanoi.
"Sopii. Se on samassa kerroksessa kuin työntekijöiden kylpyhuonekin, mutta kauempana. Ovessa pitäisi olla jonkinlainen merkki siitä, että sen omistan minä eikä esimerkiksi Uruha", Ruki muisteli.
"Etkö sinä tiedä, mitä oman kylpyhuoneesi ovessa on?" Reita kysyi.
"En minä koskaan kiinnitä oveen mitään huomiota. Kylpyhuoneen oveen. Oveen, josta olen mennyt läpi joka päivä yhdeksäntoista vuoden ajan päästäkseni suihkuun", Ruki hymyili.
"Ymmärsin. Kiitos Ruki, tulen kohta takaisin", Reita lupasi kääntäen selkänsä prinssille.
"Ei kiirettä..." Ruki sanoi tälläkin kertaa, jääden tuijottamaan eteensä.

Reita laskeutui takaisin kolmanteen kerrokseen, hän ei vieläkään tiennyt, mitä kello oli. Hän ohitti työntekijöiden kylpyhuoneen oven ja näki edessään melko kapean käytävän. Vasemmalla seinällä oli yksi ovi ja oikealla kaksi.
Reita katsoi ovea vasemmalla seinällä. Siihen oli kiinnitetty puinen kruununmuotoinen kyltti. Oli hyvä ettei Reita purskahtanut raikuvaan nauruun keskellä käytävää nähdessään keltaiseksi maalatun kruunun. Tämän täytyi olla kuningas Kain kylpyhuone. Olikohan tämä itse maalannut tuon kyltin, vai kenties Ruki ja Uruha joskus nuorempina?

Itsekseen hymyillen Reita katsoi ovea oikealla. Oveen oli kiinnitetty ankan kuva, puinen ja keltainen sekin. Tämän täytyi olla Uruhan huone.
Reita yhä hymyillen siirtyi seuraavalle ovelle. Hän oli hyvin utelias näkemään mitä Rukin ovessa olisi.
Viimeisen oven valkoiseksi maalatulla pinnalla oli kädenjälki. Pieni, musta kädenjälki melko alhaalla, suunnilleen kahvan kohdalla. Reitan huvittunut virnistys suli hellään hymyyn hänen kuvitellessaan pienen, suunnilleen viisivuotiaan Rukin painamassa mustalla maalilla maalattua kättään vasten ovea.
Reita katsoi pientä kädenjälkeä pitkään, tuntui kuin hän olisi juuri saanut tietoonsa jotakin hyvin erikoista tai ihmeellistä. Rukikin oli joskus ollut pieni. Niin pieni, ettei kunnolla ollut edes ylettänyt tähän ovenkahvaan. Luultavasti joku oli vielä silloin pessyt hänen hiuksensa, eihän niin pieni osaa sitä itse tehdä...
Reitaa hymyilytti vielä, kun hän avasi kylpyhuoneen oven ja astui sisään valkoisella kaakelilla peitettyyn huoneeseen.

Suuri ikkuna katonrajassa päästi sisään paljon luonnonvaloa. Huoneessa oli käytetty paljon mustaa, valkoista ja punaista yhdessä. Seinäkaakelit olivat suurimmaksi osaksi valkoisia, mutta keskellä seinää kulki kahden laatan paksuinen, lattiasta kattoon yltävä musta kaakelijono. Lattialla oli valkoisten kaakelipalojen seassa punaisia siellä täällä.
Reita sulki oven perässään ja asteli paljain jaloin oviseinällä olleen hyllyn eteen. Pyyhkeitä ja peseytymiseen tarvittavia välineitä. Oli siellä lisäksi kaikkea hieman tarpeettomampaakin tavaraa, kuten esimerkiksi kylpyvaahtoa.

Reita tutki huonetta katseellaan. Yhdelle seinälle kiinnitetyssä naulakossa roikkui pyyhe. Hän päätteli sen olevan pyyhe, jota Ruki käytti, joten hyllyssä olevien pyyhkeiden täytyi olla puhtaita. Reita valitsi niistä yhden ja jätti sen hyllyn päälle. Hän tutki hetken hyllyn muuta tarjontaa ja valitsi itselleen shampoon ja hoitoaineen. Rukilla oli kyllä mistä valita.
Reita vei peseytymistarvikkeensa suihkun luo ja palasi sitten takaisin hyllylle. Pyyhe oli yhä sen päällä. Hän päätti jättää vaatteensakin siihen, sillä siinä ne eivät ainakaan voisi kastua.

Hän veti paidan pois yltään ja riisui loputkin vaatteensa. Hän vilkaisi aluksi muutaman kerran ovelle, mutta varmistuttuaan, ettei kukaan aikonut tulla sisään, hän rentoutui hieman.
Hän katseli vielä ympärilleen. Ikkunan alla oli suuri kylpyamme, punainen sellainen. Reitan mielestä punainen oli hieman omituinen värivalinta kylpyammeelle, mutta toisaalta, eihän tämä hänen kylpyhuoneensa ollut.
Hän avasi suihkun ja sääti veden lämpötilan sopivaksi. Reita katsoi vielä muutaman kerran ympärilleen huoneessa ja astui sitten suihkun alle puoliksi. Hän ei halunnut vielä kastella hiuksiaan.

Veden kosketus tuntui aluksi hyvin lämpimältä, mutta hetken aikaa sen alla seistyään hän alkoi tottua siihen. Pian vesi tuntuikin jo jopa hieman viileältä ja Reita sääti sitä lämpimämmäksi.
Vesipisarat tippuivat hänen iholleen pehmeästi ja valuivat virtanaan alemmas hänen vartaloaan myöten. Suihkussa käyminen oli Reitan mielestä yksi elämän pienistä iloista. Kadulla asumisen jälkeen hän oli oppinut arvostamaan näinkin tavallista asiaa kuin suihku.

"Kelpaisiko seura...?"

Reita käänsi nopeasti katseensa kylpyhuoneen ovelle ja suureksi hämmästyksekseen ja järkytyksekseen näki Rukin ovensuussa kylpytakki yllään.
Reitan suu jäi auki, eikä hän osannut sanoa tai tehdä mitään. Hänen päässään kaikui kymmenittäin erilaisia kysymyksiä, eikä hän osannut ajatella selvästi.

"Uskoisin tuon olevan myönteinen vastaus", Ruki sanoi sulkien kylpyhuoneen oven. Hän katseli Reitaa, jolla ei ollut mitään, millä peittää itseään. Pyyhe ja vaatteet olivat hyllyn päällä hänen tavoittamattomissaan. Hänellä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin jäädä siihen, valuvan veden alle ilman rihman kiertämää. Hän rohkeasti kohtasi Rukin katseen, josta ei tälläkään kertaa voinut tulkita yhtään mitään.

He katselivat toisiaan pitkään silmiin, sanomatta tai tekemättä mitään.
Yhtäkkiä Reita huomasi Rukin hitaasti avaavan solmua kylpytakkia kiinni pitävästä nauhasta. Hän katsoi, kuinka Ruki liu'utti kylpytakin hitaasti pois yltään, paljasti olkapäät ja käänsi samalla päätään vienosti vasemmalle, antoi lopulta koko kylpytakin tippua kaakelilattialle ja seisoi Reitan edessä täysin alasti.
Heidän katseensa kohtasivat taas ja Ruki käveli hitaasti vanhemman luo. Hän ojensi kätensä suihkusta valuvan veden alle ja katsoi Reitaa vaitonaisena silmiin.

Reitasta tuntui kuin kaikki mahdollinen järkevä ja säädyllinen olisi kadonnut hänen mielestään. Hänen päähänsä mahtui vain yksi ainoa ajatus tällä hetkellä. Ajatus kantoi nimeä Ruki.
Ajatus sisälsi vielä toisenkin sanan. Alasti.
Reita katsoi miestä edessään, eikä voinut uskoa tämän todella tapahtuvan. Tämän oli pakko olla upeaa unta.

Ruki hipaisi kädellään Reitan reittä. Tämä sai vanhemman täysin vakuuttuneeksi tilanteen todellisuudesta! Tajuttuaan tämän, hän oli lähellä menettää kaiken itsehillintänsä, mutta sai onneksi pidettyä itsensä kasassa.
Reita tarttui Rukin käteen pysäyttäen sen liikkeet vartalollaan. Heidän katseensa kohtasivat ja kumpikin tiesi vallan hyvin kaksi asiaa.
He kumpikin halusivat tehdä sen.
Mutta eivät suihkussa.

Ruki veti Reitan kasvot omiensa luo ja suuteli toisen huulia vaativasti.
"Valitsit vähän väärän paikan", Reita sanoi hiljaa vasten nuoremman suupieltä.
Yllättäen Ruki painoi Reitan selän vasten viileää kaakeliseinää, suuteli toista intohimoisesti ja painautui koko kehollaan vasten vanhempaa.
Reitan suusta karkasi nopea, voimakas huokaus Rukin huulille ja hän vei vihdoinkin kätensä varovasti koskettamaan nuoremman alastonta vartaloa.
Hän liu'utti kätensä Rukin olkapäiltä rinnalle ja uppoutui suudelmaan yhä kiihkeämmin. Nuoremman kädet liikehtivät Reitan vartalolla, koskettaen milloin mitäkin ruumiinosaa nautinnollisen kiusoittelevasti.

"Suunnittelitko sinä tätä?" Reita kysyi hengästyneenä pitkään kestäneen suudelman loputtua.
"Voisin valehdella ja vastata myöntävästi", Ruki mutisi painaen jälleen huulensa vasten vanhemman omia, ujuttaen samalla kielensäkin Reitan suuhun.
Läheisen suudelman jälkeen Ruki siirtyi työstämään Reitan kaulaa huulillaan ja hampaillaan.
Jos Ruki ei ollut suunnitellut tätä, Reitalla oli nyt kerrankin tilaisuus päästä ajamaan Rukin tukalaan tilanteeseen. Kerrankin tämä menisi näin päin!

Ruki kohotti kasvonsa ja jälleen he suutelivat toisiaan. Rukin kädet olivat jo matkalla vanhemman lantiota kohti, mutta silloin Reita kumartui suutelemaan toisen kaulaa. Ruki upotti sormensa Reitan hiuksiin ja taivutti päätään hieman taaksepäin, antaen toisen tekemisille enemmän tilaa.
Pian Reita jätti prinssin kaulan rauhaan, siirtyi suutelemaan tämän solisluuta ja laskeutui huulineen joka suudelmalla hieman alemmas. Rukin hengitys oli tiheää ja ilmeisesti hänkin joskus halusi vain nauttia toisen kosketuksesta. Siltä se ainakin vaikutti, nuoremman silmät olivat kiinni ja hän tuntui odottavan, että Reita tekisi jotakin.

Päästyään Rukin alavatsalle Reita päätti kiusata toista vähän. Hän laski kasvojaan alemmas, Rukin polvien korkeudelle ja suuteli nuoremman sisäreittä.
Ruki hengitti nopeasti ja hieman katkonaisesti Reitan suudellessa tämän reittä hieman ylempää. Sama toistui, kun vanhempi siirtyi vieläkin ylemmäs. Ruki ojensi kätensä hänen hiuksiaan kohti ja hapuili niitä sormissaan Reitan yhä kiusoitellen kierrellessä hänen jalkojaan.
Vanhempi asetti kätensä Rukin reidelle ja lähti hitaasti kuljettamaan sitä ylemmäs, siirtyen samalla suutelemaan tämän vatsaa navan kohdalta.
"Reita, sinä voit joko olla helvetin ärsyttävä tai sitten uskomattoman ihana. Älä nyt vain jätä minua odottamaan tähän, tee jotain", Ruki pyysi purren huultaan, silmät yhä suljettuina.

Mutta Reita oli päättänyt olla tekemättä mitään. Hän jättäisi Rukin haluamaan lisää siihen saakka, että heillä tosiaan olisi mahdollisuus tehdä jotakin kunnollista yhdessä. Vaikeaa se oli, jättää Ruki siihen valmiina mihin vain, mutta hän teki sen silti. Hän antaisi prinssin päättää jatkossa, nyt olisi hänen vuoronsa tehdä valinta.
Ruki avasi silmänsä ja hämmästyneenä vilkaisi muutaman kerran ympärilleen huomattuaan, että Reita katsoi häntä silmiin samalta korkeudelta.
"S- sinä..." Ruki tajusi vilkaisten vielä muutaman kerran Reitaa hämillään. Nuorempi oli niin suloinen tällaisessakin tilanteessa!
"Reita..." Ruki sanoi jokseenkin tuskastuneen oloisena. Hän tuntui harkitsevan sellaisten sanojen käyttämistä kuin 'ole kiltti', mutta ilmeisesti hänen ylpeytensä ei riittänyt siihen.

"Jossakin muualla, joskus muulloin", Reita esitti ehtonsa.
"Ai nyt sinun yllättäinen päähänpistosi ratkaisee jatkonkin?" Ruki tuhahti.
"No älä nyt suutu..."
"En. Haluan vain tehdä selväksi, että sitten kun sinä joskus haluat, niin me pelaamme minun ehdoillani. Ja silloin yhdelläkään sinun sanallasi ei ole vaikutusvaltaa tilanteeseen", Ruki kuiskasi vakavana.
Reita tunsi nuoremman kädet lanteillaan. Hänen oli vaikea uskoa seisovansa valuvan suihkuveden alla, alastoman Rukin kanssa, joka olisi halunnut hänet siinä ja nyt.
"Hyvä on", Reita sanoi pienesti hymyillen.
Ruki veti vanhemman kasvot omiensa luo ja suuteli tätä hämmästyttävän hellästi.

Sillä hetkellä se iski Reitaan ja hän vihdoinkin ymmärsi missä mentiin.
Hän oli rakastunut Rukiin.


28. luku

Aoi istui aamiaispöydässä veljensä ja Uruhan kanssa. Ruki ja Reita eivät olleet vieläkään tulleet aamiaiselle, mutta Kai oli vaatimalla vaatinut heitä aloittamaan vasta sitten, kun kaikki olisivat paikalla.
"Kai hyvä, entä jos he eivät aio tulla ollenkaan?" Aoi huokaisi heidän istuttuaan viisitoista minuuttia pöydän ääressä tyhjät lautaset edessään.
"Kyllä he tulevat ennemmin tai myöhemmin", Kai sanoi luottavaisesti, pieni hymy huulillaan.
"Ehkä jonkun pitäisi mennä katsomaan, missä he ovat ja mitä he tekevät?" Uruha ehdotti.
"Sinä voit mennä, kysy heiltä haluavatko he ruokailla meidän kanssamme vai eivätkö halua", Kai pyysi ja Uruha nousi pienesti hymyillen ylös tuoliltaan.
"Aoi, haluatko tulla mukaan?" prinssi kysyi. Hän huomasi Kain ilmeen, joka muuttui huolestuneeksi.
"Haluatko sinä minut mukaasi?" Aoi kysyi vilkaisten kuningasta nopeasti.
"Haluan", Uruha sanoi päättäväisesti. Kai kurtisti kulmiaan, mutta ei sanonut mitään, antoi Aoin nousta ylös ja poistua prinssin kanssa ruokasalista hiljaisuuden vallitessa.

Kun ovi sulkeutui Uruhan ja Aoin perässä, he välittömästi vilkaisivat toisiaan. Aoi tarttui Uruhan käteen ja prinssi suukotti nopeasti vanhemman poskea.
"Minä en pidä tästä salailusta", Aoi huokaisi.
"En minäkään, mutta eihän tämä varsinaisesti mitään salailua ole. Kyllä isä tietää, että meidän välillämme on jotakin", Uruha sanoi.
"Mutta emme voi olla normaalisti hänen lähettyvillään", Aoi mutisi.
"Voimmehan me olla ja katsoa sitten mitä tapahtuu, jos se sinun mielestäsi on parempi vaihtoehto", Uruha ehdotti heidän noustessaan portaita kolmanteen kerrokseen.
"En minä halua ottaa liian suurta riskiä... Isäsi saattaa karkoittaa minut linnasta suuttuessaan minulle liikaa. Hän on jo uhannut minua sillä sinun suhteesi, enkä halua hänen toteuttavan niitä uhkauksia."
"Pidetään matalaa profiilia siihen saakka, että Ruki kruunataan kuninkaaksi, eikä isä voi enää häätää sinua täältä", Uruha sanoi hymyillen.
"Vielä Rukin kuninkaankoulutuksen aikana Kailla on –", Aoi aloitti juuri kun he pääsivät kolmanteen kerrokseen, mutta näky hänen edessään sai hänet vaikenemaan.

Ruki ja Reita olivat jähmettyneet paikoilleen seuraavaan kerrokseen vievien portaiden juurelle huomattuaan Uruhan ja Aoin. Kummallakaan ei ollut yllään muuta kuin pyyhe ja he olivat selvästi juuri tulleet suihkusta. Reita päästi nopeasti irti Rukin kädestä kohdatessaan Aoin katseen.
Uruha ja Aoi tuijottivat ällistyneinä vaaleahiuksisia, jotka alkoivat hermostuneina liikahdella kohti ylempää kerrosta. Ruki ja Reita nousivat portaat ylös vilkuillen taukoamatta taakseen ja melkein juoksivat muutaman viimeisen portaan päästäkseen pois kahden muun silmien edestä.

Uruhan ja Aoin välillä vallitsi hiljaisuus vielä pitkään tapahtuneen jälkeen.
"Mitä me sanomme Kaille?" Aoi kysyi.
"Etteivät he ole tulossa aamiaiselle", Uruha totesi lähtien laskeutumaan portaita takaisin alakertaan. Vanhempi lähti hänen peräänsä ja asetti kätensä hänen olkapäälleen.
"Aoi, sano rehellisesti, mitä uskot noiden kahden välillä olevan?" Uruha kysyi katsomatta setäänsä silmiin.
"Rehellisesti?" Aoi toisti. Hän oli luvannut Reitalle olla kertomatta kuulemastaan edes Uruhalle...
"Niin", nuorempi sanoi.
Kyllähän Aoi voisi oman mielipiteensä kertoa. Ei sillä ollut mitään tekemistä Reitan tai Rukin ajatusten kanssa...
"Sanoisin, että he pitävät toisistaan", Aoi vastasi hitaasti.
"Ja jos Ruki sanoo minulle, että he ovat suudelleet, mutta heidän oli eilen tarkoitus tehdä jotakin aivan muuta kuin vain suudella, mitä se mielestäsi tarkoittaa?" Uruha kysyi katsomatta toisen silmiin vieläkään.
"Mitä muuta?" Aoi kysyi vältellen.
"Jotakin, johon Rukin kuvailun mukaan liittyvät alastomuus ja nautinto", Uruha ilmoitti pysähtyen ja kääntyen vihdoinkin katsomaan vanhempaa.

Aoi pysähtyi myös ja avasi suunsa aikomuksenaan sanoa jotakin. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa yhtään mitään.
"Mitä sinä uskot heidän välillään olevan?" Uruha kysyi.
Aoi vilkuili ympärilleen, hyvin usein prinssin silmiin.
"T- tuota..." hän takelsi. Mitä hän saisi sanoa ja mitä ei? Mitä muuta Uruha jo tiesi?
"Sanoiko Ruki tosiaan noin?" Aoi kysyi hämmästyneenä.
"Sanoi! Heti syytettyäni häntä Reitan hyväksikäytöstä, hän –"
"Hyväksikäytöstä?" Aoi toisti hämmästyneenä.
"Sitä sanaa minä käytin. Olen varma siitä, ettei Ruki tunne pientäkään kiintymystä Reitaa kohtaan ja on vain hyvillään siitä, että edes joku kerrankin osoittaa häneen niin suurta mielenkiintoa", Uruha puuskahti.
"Uruha, en usko asian olevan ihan noin", Aoi sanoi hitaasti.
"Mikset?" Uruha kysyi.
"Koska... Koska, onhan Rukillakin taito rakastaa", Aoi sanoi keksittyään sopivan vastauksen, joka lisäksi oli totta.
"Mistä lähtien Rukin 'rakkaus' on kohdistunut kehenkään muuhun kuin häneen itseensä?" Uruha tuhahti.
"Reitan tapaamisesta lähtien", Aoi totesi kohauttaen olkapäitään.

Uruha katsoi setäänsä hämmästyneenä.
"Oletko tosissasi?" hän kysyi.
"Olen. He ovat keskenään niin läheisiä, niin kiintyneitä toisiinsa, ettei se voi olla teeskenneltyä."
"Mutta miten sinä muka tiedät, miten Ruki osoittaa välittävänsä jostakusta, joka ei ole perheenjäsen?" Uruha kysyi kummissaan.
"Uruha... Nyt voisin vetää tämän setä-kortin esiin ja vedota siihen. Minä näin hänen kasvavan. Muistan, miten hän osoitti välittävänsä ihmisistä ennen kuin hän oppi kätkemään sen. Ja jos Ruki alkaa nyt ulkopuolistenkin silmissä vaikuttaa omistavansa tunteita, voin vain kuvitella, mitä on meneillään Rukin oman pään sisällä", Aoi sanoi pienesti hymyillen.
Uruha katseli setäänsä pää kallellaan.
"Vaikea uskoa. En voi uskoa, että Ruki olisi vihdoinkin tosissaan kiinnostunut jostakusta. Kaikki ne kosijat, jotka täällä kävivät, eikä kukaan koskaan saanut Rukia edes räpäyttämään silmiään –"
"Hehän olivat kaikki naisia", Aoi naurahti. Uruha vaikeni ja tuntui miettivän omiaan hetken.
"No niinhän he olivat", Uruha sanoi hetken kuluttua.

Aoi hymyillen veti nuoremman luokseen ja sipaisi kädellään tämän poskea.
"Onko siinä sinun mielestäsi jotakin pahaa, jos veljesi on löytänyt itselleen jonkun, josta välittää tosissaan?" hän kysyi.
"Ei minun mielestäni. Mutta odotas kun isä kuulee", Uruha sanoi huolestuneena. Aoi tunsi kylmäävän tunteen leviävän sisällään.
"Tuota, Uruha... Mitäs jos hän ei saisi koskaan tietää?" Aoi ehdotti.
"Jos joskus saa, niin se ei tapahdu minun kauttani", Uruha lupasi.
"Hyvä. Eikä varmasti myöskään minun, joten unohdetaan koko asia ja annetaan heidän tehdä omat päätöksensä."
"Selvä..."
Aoi hellästi veti Uruhan kasvot omiensa luo ja suuteli nuorempaa kevyesti. Kun hän oli vetäytymässä pois, Uruha veti hänet takaisin suudelmaan, joka oli hieman voimakkaampi kuin heidän suudelmansa yleensä olivat.
Aoi ei osannut kuin hymyillä ja vastata seuraavaan suudelmaan samalla mitalla takaisin.

~

"Ettekö te löytäneet heitä?" Kai älähti kuullessaan uutiset.
"Löysimme, mutta he sanoivat syövänsä aamiaista myöhemmin", Aoi ilmoitti varovasti.
"Miten niin aamiaista? Kun me olemme lopettaneet kello on jo kaksitoista!" Kai kivahti.
"Olisiko sinulle noin tärkeää syödä yhdessä?" Uruha kysyi myötätuntoinen paino äänessään.
"Minusta vain tuntuu, ettemme me ole syöneet kaikki yhdessä pitkään aikaan", Kai huokaisi.
"Niin ja mistäköhän se sitten johtuu?" Aoi tokaisi katsoen Kaita merkitsevästi silmiin. Kuningas kohotti leukaansa hieman ja loi veljeensä ylimielisen katseen.
"Minun tekemistäni väliaikisista päätöksistä, jotka jo olen teidän pyynnöstänne peruuttanut", Kai sanoi arvokkaasti.
"Aivan", Aoi sanoi yhä se sama ilme kasvoillaan.

Kain katse poukkoili hetken kummankin edessään seisovan miehen välillä, mutta loppujen lopuksi hän tyytyi vain tuhahtamaan ja istuutumaan paikoilleen pöydän päähän.
"Syödään jotakin", kuningas kehotti.
"Vaikutat tänään jotenkin kireältä", Uruha huomautti isälleen.
"Tietysti minä vaikutan! Tänään on veronkeräyspäivä ja sinä tiedät, miten minä inhoan näitä päiviä", Kai mutisi.
"Tänäänkö taas?" Aoi kysyi pitääkseen keskustelua yllä. Olihan hän tästä tiennyt jo pitkään. Kerran kuussa kaikkien valtakunnan asukkaiden oli maksettava veroa kuninkaalle, niin oli kirjoitettu muuttamattomiin lakeihin kauan sitten. Kai ei pitänyt tästä säännöstä, hän tunsi olonsa aina kiusaantuneeksi ihmisten tuodessa hänelle rahaa keräämistään säästöistä. Tosin veroista saatiin suurin osa linnan tuloista, minkä takia kenenkään linnan asukkaan ei olisi kuulunut valittaa.
"Tänään. Ja minun on mentävä tuonne, katsottava heitä kaikkia silmiin ja kohdattava ne kaikki katseet..." Kai sopersi hiljaa.
"Kohdattava ne kaikki iloiset katseet. Isä, sinä olet kaikkien mielestä hyvä hallitsija, ihmiset varmasti maksavat veronsa mielellään tietäessään, että valtakunta on hyvissä käsissä", Uruha rohkaisi hymyillen.
"Toivon tosiaan asian olevan noin", Kai sanoi hymyillen pojalleen kiitollisena.

"Mitäköhän sitten tapahtuu, kun Ruki on kuningas?" Aoi mietti ääneen. Kai vilkaisi häntä kulmiaan kurtistaen.
"Miten niin ‘mitä sitten tapahtuu’?" kuningas kysyi.
"Mietin vain. Mitäköhän Ruki ajattelee veronkeräyksestä?" Aoi selvensi.
"Tuskinpa mitään erikoista. Vai näetkö sinä minun jälkeläiseni jotenkin ahneena ja huonona hallitsijana?" Kai kysyi siristäen silmiään katsoessaan veljeään.
"Enhän minä niin sanonut!" Aoi älähti.
"Mutta ajattelit", Kai sihahti.
"Sinä taas kerran purat turhautumistasi minuun. Lopeta se", Aoi pyysi.
"Älä jaa minulle käskyjä", Kai sanoi varoittavasti. Hänen huulillaan oli tuo pieni hymy, joka paljasti hänen nauttivan tilanteesta, omasta etulyöntiasemastaan.
"Mitä tyydystystä sinä saat minun kiusaamisestani?" Aoi kysyi kyllästyneenä.
"Mistä kiusaamisesta?" Kai kysyi viattomana.
"Tiedättekö, minusta aina välillä tuntuu siltä kuin Aoi olisi teistä se isoveli", Uruha huokaisi.
"Ole onnellinen ettei ole, sillä siinä tapauksessahan hän olisi sinua peräti kaksikymmentäkaksi vuotta vanhempi", Kai sanoi pilkallisesti. "Tällä hetkellähän hän on vain säälittävät kaksikymmentä."
"Isä..." Uruha huokaisi.
"Uruha, hän voisi olla isäsi", Kai sihahti.
"Minä tiedän sen!" Uruha kivahti. "Minä tiedän sen, eikä se haittaa! Joten anna jo olla!"

Kai katsoi poikaansa hämmästyneenä silmiin. Aoi tunsi itsensä hieman ulkopuoliseksi, vaikka keskustelu olikin hänestä.
Vielä hetken Uruha ja Kai vain katsoivat toisiaan silmiin sanomatta mitään.
"Hyvä on", Kai sanoi nousten hitaasti ylös, "minä annan olla."
Aoi ja Uruha katsoivat ruokasalista poistuvan kuninkaan perään hiljaisuuden laskeutuessa heidän ylleen.
Kun ruokasalin ovi sulkeutui Kain poistuttua, Uruha ja Aoi kääntyivät katsomaan toisiaan.
"Mitä tuo nyt sitten tarkoitti?" Aoi kysyi varovasti.
"No, niin kuin minä tämän asian nyt näen", Uruha aloitti nousten hänkin tuoliltaan ja kävellen vanhemman luo, "me saamme nyt olla yhdessä täysin vapaasti."
Aoi huomasi onnellisen hymyn Uruhan huulilla ja nousi ylös halatakseen nuorempaa. Hän ei pystynyt estämään hymyään, joka helpotuksesta ja yllättäisestä vapaudentunteesta johtuen kohosi hänen huulilleen.
Hän oli jälleen kerran niin onnellinen.

A/N: Anteeksi, taas keskeytän, mutta seuraavan osan julkaisin ystävänpäivänä, joten se on vähänniinkuin ystävänpäivä-osa~  ^^ <3

29. luku

Kaksi päivää suihkuvälikohtauksen jälkeen Ruki ja Reita olivat päättäneet jälleen vetäytyä viettämään aikaa kahdestaan. Näinä parina päivänä he olivat olleet myös paljon Uruhan ja Aoin kanssa, eilen he olivat kaikki yhdessä käyneet linnan ulkopuolella. Reita sanoi nähneensä kaupungin täysin uudessa valossa nyt, vaikkakin kaduilla asutut päivät palasivat ikävän kirkkaina hänen mieleensä. Ruki ei ollut oikeastaan koskaan uhrannut ajatuksiaan Reitan menneisyydelle. Hän ei ollut kysellyt tai pohtinut, ei edes kertaakaan tosissaan ajatellut, että tämä oli asunut kaduilla kolme viikkoa ennen ilmestymistään Rukin elämään. Kaupungilla Reita oli itse kertonut kolmelle muulle, millaista se oli ollut. Aoi ja Uruha kyselivät paljonkin, mutta Ruki ei ollut osannut sanoa mitään. Eikä ollut sanonutkaan.

"Ai! Älä töki silmiin!" Reita parahti palauttaen Rukin ajatuksistaan takaisin nykyhetkeen.
"Anteeksi... Mutta itsepähän halusit", nuorempi sanoi, pystymättä estämään hymyä huulillaan.
Reita oli aamulla hyvin tarkkaan katsonut, kuinka Ruki meikkasi ja laittoi hiuksensa kuntoon. Tuijotukseen kyllästyttyään Ruki oli kysynyt, josko Reita haluaisi itse kohentaa ulkonäköään hieman. Hänen hämmästyksekseen vanhempi oli innostunut ideasta kunnolla ja nyt hän meikkasi Reitaa tämän makuuhuoneessa.
"Niin halusinkin, mutta kuka käski sinua tekemään sen puolestani?" Reita kysyi Rukin pyyhkiessä sotkuista rajausviivaa pois toisen luomelta.
"Tee itse sitten", prinssi sanoi keskeyttäen tekemisensä.
"En minä sitä tarkoittanut, jatka vain..." Reita mutisi ja Ruki hymyili hänelle huvittuneena.

Reita istui oman sänkynsä laidalla ja Ruki seisoi hänen edessään. Nuoremman mielestä tämä makuuhuone oli yhä hämmästyttävän kirkas ja valoisa, mutta enää se ei näyttänyt hengettömältä. Nyt siinä oli mukana sipaus Reitaa, mikä toi hieman lämpöä tähän huoneeseen.
"Sinun ihosi on epätasainen", Ruki huomautti.
"Ei käy", Reita tokaisi.
"Enhän minä edes vielä sanonut mitään", Ruki naurahti.
"Mutta sinä jo kerran ehdotit minun ihoni tasoittamista. Ja jotta se onnistuisi, minun olisi otettava tämä pois kasvoiltani", Reita sanoi osoittaen nenäänsä peittävää kangaskaistaletta.
"Mikä pakkomielle sinulla oikein on tuon kanssa? Et edes ota sitä pois mennessäsi nukkumaan", Ruki tuhahti.
"Otan silloin, kun menen yksin."
"Mutta minun kanssani nukkuessasi sinä teet poikkeuksen?"
"Sinun kanssasi nukkuminen on muutenkin poikkeus."
"Kuinka niin?"
"En minä esimerkiksi Uruhan vieressä nuku", Reita sanoi hymyillen. Ruki oli saanut rajattua vanhemman silmät, hän alkoi nostella tämän hiuksia pystyyn ja mittailla niitä katseellaan.
"Mutta jos nukkuisit Uruhan vieressä, ottaisitko sinä tuon silloin pois kasvoiltasi?" Ruki kysyi koskettaen liinaa toisen kasvoilla.
"En. En halua kenenkään näkevän nenääni", Reita mutisi tarttuen Rukin käteen ja vieden sen kauemmas hänen kasvoistaan. Mielenosoituksellisesti nuorempi asetti kätensä takaisin Reitan poskelle ja kumartui lähemmäs tätä.
"Mikset?" hän kuiskasi.
"En vain halua. Äläkä kysele siitä enempää", Reita vastasi.
"Hyvä on, en kysele", Ruki sanoi suoristaen selkänsä ja jatkaen toisen vaaleiden hiusten muotoilua.

"Minä haluan nostaa hiuksesi keskeltä ylemmäs kuin muualta. Sopiiko?" Ruki kysyi.
"Annoin sinulle vapaat kädet, tee niin kuin itse haluat", Reita sanoi.
Ruki tiesi Reitan nauttivan hiusten näpertelystä. Jos Ruki välillä epähuomiossa sattui haromaan tai silittämään vanhemman vaaleita suortuvia, Reita sulki silmänsä ja pyysi, ettei hän lopettaisi. Se oli Rukin mielestä... kivaa. Tietää, että hänen tekemisensä tuntuivat Reitan mielestä hyvältä.
Ruki alkoi keskittyneesti haroa vanhemman hiuksia pystympään. Hän katseli ja arvioi, mikä näyttäisi kaikkein parhaimmalta. Reitan hiukset olivat lyhyemmät kuin Rukin, niitä oli helpompi saada pysymään siinä muodossa, jossa halusikin niiden pysyvän.

Yhtäkkiä Ruki tunsi Reitan kädet reisillään. Hän vilkaisi sängyllä istuvaa miestä, joka ei kuitenkaan kohottanut katsettaan. Tämän katse kohdistui jonnekin aivan muualle.
"Katselkoot sitten", Ruki ajatteli. "Minä... laitan hänen hiuksiaan."
Hän muotoili Reitan hiuksia, eikä antanut katseensa kohdistua mihinkään muualle. Kuitenkin Reitan kevyesti hivellessä hänen sisäreisiään koko ajan hieman ylempää, Rukin keskittymiskyky alkoi häiriintyä. Hän vilkuili tahtomattaankin ympärilleen ja yritti saada katsekontaktin vanhempaan. Hän ei kuitenkaan onnistunut siinä ja pakotti itsensä katsomaan vain ja ainoastaan edessään sojottavia hiuksia.

Hän tunsi Reitan kädet ylempänä, vieläkin ylempänä... Toisen käden Reita nosti Rukin lantiolle, liu'utti alemmas... Ja kosketti Rukin etumusta viedessään toisenkin kätensä nuoremman lantiolle.
Ruki nopeasti astui Reitasta askeleen verran kauemmas ja katsahti tätä pahasti.
"Sinä... Sinä häiritset minua", hän sanoi keksittyään jotakin sanottavaa.
"Sinä se aina vaikutat olevasi kaikkien yläpuolella", Reita sanoi hymyillen.
"Ja sinä tunnut pitävän siitä ilmeisen paljon, joten älä valita", Ruki tokaisi.
"Olenko minä valittanut?" Reita kysyi tarttuen Rukin käteen ja nuoremman hämmästykseksi tehden sen varsin hellästi, ottaen huomioon, mitä toinen juuri äsken oli tehnyt. Reita veti nuoremman luokseen, eikä Ruki vastannut hänen kysymykseensä.
Reita veti nuoremman kasvot lähemmäs omiaan ja suuteli toisen huulia pitkään, hellästi. Suudelma oli niin kevyt ja varovainen, että se toi välittömästi mieleen heidän ensimmäisen suudelmansa.

Ruki suoristi selkänsä kesken kaiken ja katsoi hetken Reitaa silmiin vaitonaisena, melkein henkeään pidättäen.
Minkä takia ensimmäisen suudelman muistaminen aiheutti hänen sisällään tällaisen tunteen? Hän halusi yllättäen vain halata Reitaa ja silitellä tämän hiuksia hitaasti, suudella toista hellästi ja... rakastavasti.
Reita nousi hitaasti ylös, veti varovasti uudelleen Rukin kasvot luokseen ja he suutelivat uuden samanlaisen hellän suudelman.
Ruki veti syvään henkeä hyvin hämillään. Se voimakas tunne ei kadonnut hänen sisältään tuon äskeisen suudelman myötä, se vain vahvistui.

Reita tarttui nuoremman käteen ja silitteli Rukin kämmensyrjää peukalollaan pehmeästi. Hän hymyili prinssille pienesti ja antoi nopean suukon tämän hämmästyksestä raolleen jääneille huulille.
Ruki ujutti hitaasti sormensa Reitan sormien lomaan yhä hyvin hämillään. Tämä oli ensimmäinen kerta kun hän koko elämänsä aikana tunsi näin. Ensimmäinen kerta, kun hän koskaan tunsi tällaista tietynlaista hellyydenhalua jotakuta kohtaan.

Reita nojautui lähemmäs ja he suutelivat hieman pidemmän suudelman, aivan yhtä pehmeän ja hellän kuin edellisetkin suudelmat. Ruki hitaasti, hieman epäröiden asetti kätensä vanhemman poskelle ja puristi samalla Reitan kättä hiljaa.
Reita kietoi kätensä prinssin ympärille ja he halasivat toisiaan. Halasivat, eivät mitään enempää. Ja se oli Rukin mielestä ihanaa!
He loittonivat toisistaan hieman, mutta jälleen he päätyivät pitämään toisiaan käsistä kiinni.
Uusi pehmeä suudelma, joka sai Rukin toivomaan niitä tonneittain lisää. Pitkä hetki, joka sisälsi vain silmiin katselua ja pienten hämmentyneiden hymyjen ilmestymisen kummankin miehen huulille.
Reita painoi otsansa vasten Rukin otsaa ja he vain seisoivat siinä, keskellä Reitan valoisaa huonetta, katsellen toisiaan silmiin.

Yllättäen Ruki veti terävästi henkeä ja katsahti Reitaa silmiin. Hän käänsi nopeasti katseensa lattiaan ja puri huultaan. Hän oli jo pitkään yrittänyt lykätä tämän myöntämistä itselleenkin, mutta kun se tuli tällä tavalla ilmi, sitä ei enää voinut estää ymmärtämästä tai myöntämästä.

Hän rakasti Reitaa.
Oli rakastanut ensisilmäyksestä lähtien.
Siitä aivan ensimmäisestä hetkestä, kun he olivat tavanneet linnan pääovilla. Kun he olivat istuneet ruokasalissa ja Ruki oli pitänyt Reitan paidanhelmasta kiinni, kertonut tälle rakastavansa samettia. Siitä lähtien, kun he olivat ensimmäisen kerran käyneet Rukin huoneessa, siitä lähtien, kun he olivat suudelleet sen varovaisen ja kauniin suudelman, siitä lähtien, kun he olivat ensimmäisen kerran meinanneet päätyä tekemään jotakin aivan muuta kuin viettämään rauhallista iltaa turhanpäiväisistä asioista keskustellen...

Hassua, että tällainen tilanne sai Rukin vihdoinkin ymmärtämään, miten asia todella oli. Hän oli vain iloinen huomattuaan tämän, mutta ei olisi kuvitellut rakkautensa Reitaa kohtaan heräävän heidän ensisuudelmaansa muistuttavan suudelman takia. Ilmeisesti se kuitenkin sitten oli ainakin hänelle se kaikkein tärkein, se tunteikkain...
Ruki kääntyi taas katsomaan Reitaa ja hän nojautui lähemmäs voidakseen suudella vanhempaa uudestaan. Reita asetti kätensä hänen poskilleen ja he vaihtoivat pitkän, romanttisen suudelman, jonka Ruki tiesi jäävän muistoihinsa ikuisiksi ajoiksi. Ja juuri niin hän halusikin sen jäävän.

He seisoivat siinä kädet toistensa ympärillä, jälleen otsansa vastakkain ja katselivat toisiaan silmiin.
"Onko sinulla jotain toiveita meidän kannaltamme...?" Ruki kysyi hiljaa.
Reita ei sanonut mitään, hän näytti miettivän.
"Joskus... Joskus minä haluaisin vain olla. Tekemättä mitään sen ihmeellisempää", Reita myönsi hetken kuluttua. Ruki nyökkäsi pienesti hymyillen. Tällainen tilanne oli niin uutta heidän välillään, he eivät olleet näiden kolmen viikon aikana olleet kertaakaan näin läheisiä ja... hempeitä keskenään.
"Onko sinulla toiveita?" Reita kysyi.
Ruki tiesi jo mitä halusi, hän oli miettinyt tätä jo pari päivää, mutta ei tiennyt miten sanoa asiansa ääneen.

"Haluaisin, että tämä olisi... virallista", Ruki sanoi pian. Hän vaivoin esti itseään punastumasta, se ei olisi sopinut hänelle pätkääkään.
"Selvennätkö vähän?" Reita pyysi.
"Että... Minä ja sinä emme olisi vain kaksi ihmistä, jotka pyörivät samassa talossa ja välillä sattumalta päätyvät läheisiksi keskenään, vaan... Oikea pari", Ruki sanoi. Ja nyt hän tosiaan punastui. Ihan vähän vain, mutta hän tunsi sen. Ja se alkoi ärsyttää...
Reita naurahti ja suuteli Rukia pitkään.
"Sopii", vanhempi sanoi ja suuteli Rukia uudestaan. "Tiesitkö, että kaikessa vaikuttavuudessasi sinä olet samalla myös maailman suloisin henkilö?"
Ruki hymyili ja puristi onnellisena Reitan kättä.
Tämän hetken hän tosiaan halusi säilyttää muistoissaan aina.


30. luku

Aoin huoneen seinät, sisustus tai tavaroiden järjestys ei ollut muuttunut suuremmin kaikkien siellä asuttujen vuosien aikana. Uruha oli nähnyt sen samanlaisena aina, mutta nykyään tässä huoneessa oli erilainen tunnelma kuin ennen. Aoin huoneeseen meneminen tarkoitti Uruhalle aina tietynlaista läheisyyttä setänsä kanssa. Läheistä läheisyyttä, jota kenenkään muun silmät eivät saaneet missään nimessä nähdä. Aoin huone oli siihen tarkoitukseen varsin sopiva huone, sillä kuningas kävi hyvin harvoin Aoin luona. Kukaan ei siis ollut tulossa keskeyttämään tai häiritsemään heitä.

Tai niinhän he olivat Aoin kanssa luulleet joka kerta vanhemman huoneeseen lukittautuessaan. Kuitenkin Kai oli ilmeisesti tosissaan päättänyt yrittää estää heitä olemasta liian läheisiä keskenään.


Uruha makasi setänsä sängyllä silmät kiinni. Häntä väsytti, vaikka hän olikin laiskotellut ja vetelehtinyt koko päivän. Ulkona satoi taas ja Aoin aukinaisesta ikkunasta kuuli ihanasti sateen äänet.
Aoi katseli ulos pieni hymy huulillaan ja hyräili itsekseen jotakin. Uruhaa nauratti katsoa vanhempaa, joka niin selvästi oli täysin omissa maailmoissaan.
"Mitäköhän Ruki aikoo tehdä kruunajaistensa jälkeen?" Uruha mietti ääneen.
"Juhlia luultavasti. Koko valtakuntahan on silloin hänen, ehkä hän laittaa joitakin miettimiään lakeja täytäntöön ja juhlii sitten koko yön", Aoi hymyillen kääntyi katsomaan nuorempaa.
"Jotenkin tuo kuulostaa niin epäuskottavalta. Rukiko muka astuisi isän tilalle johtamaan tätä valtakuntaa, kuninkaana! Epäuskottavaa... Kuningas Ruki", Uruha leikitteli ajatuksella ja häntä alkoi naurattaa. "Mitä jos Ruki jonakin päivänä vaatii, että häntä tosiaan kutsutaan kuningas Rukiksi? Hänhän ei ole koskaan pitänyt nimi-liitteistä."

Aoikin naurahti ja tuli Uruhan viereen sängylle makaamaan.
"Ja minä tulen aina olemaan prinssi Uruha, vaikka kuinka vanhaksi kasvaisin", Uruha mietti.
"Et välttämättä... Olenhan minäkin prinssi Aoi, mutta ei sitä kukaan enää muista", Aoi totesi.
"Se johtuu isästä, hän aina kutsuu sinua siivoojaksi", Uruha puolusteli.
"Minä olin joskus siivoojana täällä."
"Minä muistan, sinä kerroit."
"Muistat siis vielä. Kerroin silloin samalla Kaista ja teidän äidistänne", Aoi hymähti.
"Minä muistan senkin. Mitenköhän Ruki aikoo hoitaa itselleen jälkeläisiä?" Uruha mietti.

Aoi loi häneen hyvin huvittuneen katseen.
"Mitenköhän?" Aoi kysyi pörröttäen nuoremman hiuksia.
"Mutta kun hän sanoi, ettei halua naimisiin", Uruha sanoi.
"Niin... Tuo taitaa olla kuninkuuden huono puoli. On pakko mennä naimisiin ja hankkia perhe, vaikkei haluaisi. En kyllä tosiaankaan tiedä, miten Ruki aikoo ratkaista tuon ongelman", Aoi sanoi silitellen sormillaan hellästi Uruhan olkapäitä ohuen t-paidan läpi.
"Ja kenet hän hankkii vaimokseen? Isähän sanoi aamiaisella jo löytäneensä Rukille hyvän puolison ja sinä huomasit, mitä siitä seurasi..."
"En olisi olettanut Rukin suuttuvan ihan niin paljoa..."

~

"Ruki, minä olen löytänyt sinulle puolison", Kai sanoi yllättäen.
Jokaisen pöydässä istuvan katseet kohosivat hitaasti katsomaan kuninkaan silmiä, joiden katse kohdistui tiukasti Rukiin.
Perintöprinssi kohtasi isänsä katseen arvokkaana, mutta hänen olemuksestaan paistoi läpi lievä epätoivo.
"Älä harkitse häntä vakavasti. En huoli häntä", Ruki tokaisi.
"Ethän sinä ole edes koskaan tavannut tätä kyseistä henkilöä!" Kai hämmästeli.
"Minulle riittää tieto, että sinä olet valinnut hänet", Ruki puuskahti.
"Ruki, minä en ymmärrä sinua. Itse et tee asian eteen mitään, etkä anna minun auttaa. Miksi et?" Kai kysyi.
"Koska en usko sinun löytävän ketään, kenet minä saattaisin haluta", Ruki totesi omaan vaikuttavaan tyyliinsä.
"Mutta Ruki, kun sinä et tunnu itsekään tietävän, mitä sinä haluat", Kai huokaisi.

Hetken aikaa perintöprinssi vain tuijotti pöydän pintaa omissa ajatuksissaan. Sitten hän naurahti pienesti ja vinosti hymyillen kohotti katseensa isänsä silmiin.
"Minä tiedän tarkalleen, mitä minä haluan", Ruki sanoi matalalla äänellään.
Uruha huomasi kuinka sekä Reitan, että Aoin päät kääntyivät nopeasti katsomaan Rukia silmät ymmyrkäisinä. Reita kääntyi prinssiä kohti niin nopeasti, että tippui tuolilta.

Rukin katse laskeutui hitaasti isänsä silmistä lattialta ylös kömpivään Reitaan.
"Oletko sinä kunnossa?" hän kysyi rauhallisesti. Uruha ehti nähdä veljensä kasvoilla nopean hymyn ennen kuin Ruki kätki sen ulkopuolisten katseilta.
"Olen..." Reita mumisi vilkuillen Rukista Kaihin punaisena.
"Sinä tiedät, mitä haluat? Mikset kerro minulle?" Kai kysyi hetken kuluttua.
"Koska se ei varsinaisesti sinulle kuulu", Ruki sanoi.
"Ruki! Sinä tiedät, että minä valitsen puolisosi ellet sinä itse osaa! Anna edes suuntaava kommentti, jonka avulla tietäisin minkälaisen puolison sinä haluat!"
"Et sinä voi valita minulle ketään puolestani! Et osaa."
"En välitä siitä osaanko vai enkö. Joka tapauksessa sinä menet naimisiin viimeistään täytettyäsi 21. Ymmärrätkö sinä?" Kai kivahti.
"Ymmärrätkö sinä, ettet sinä voi valita minun puolisoani? Jos teet sen, minä karkoitan sinut linnasta heti kun minut kruunataan kuninkaaksi."
"Älä uhkaile minua Ruki", Kai sanoi varoittavalla äänensävyllä.
"Älä sinä sitten uhkaile minua!"
"Minä yritän saada sinut ymmärtämään!"
"Mitäköhän minä sitten yritän tehdä?" Ruki ärähti nousten paikaltaan.

"Istu alas!" Kai käski vihaisena.
"En. En aio antaa sinun määrätä tulevaisuuttani", Ruki sihahti.
"Minä määräsin sinun tulevaisuutesi jo ennen kuin synnyit! Olit tuleva kuningas jo silloin, kun et vielä edes ollut tunnistettavissa ihmiseksi!"
"Ja kun minä synnyin, minä määräsin sinun tulevaisuutesi. Olet isäni lopun elämääsi, meidän väliemme olisi parasta pysyä hyvinä. Joten älä ärsytä minua!"
"Ruki, tiedosta kenelle puhut ja puhu hänelle arvonsa mukaisesti", Kai ärähti.
"Minähän tiedostan kenelle puhun! Puhun isälleni! Isälleni, joka yrittää pilata elämäni! Tiedostaisit itse kenelle puhut!"
"Minähän tiedostan. Puhun pojalleni, joka ilmeisesti on henkisessä kehityksessä jäänyt 15-vuotiaan tasolle", Kai mutisi.

Ruki vihaisena tuijotti isäänsä hetken ennen kuin kääntyi kannoillaan, käveli ulos huoneesta ja paiskasi oven vihaisena kiinni perässään.
Ruokasaliin laskeutui täydellinen hiljaisuus, he jopa kuulivat Rukin askeleet, jotka kajahtelivat linnan kiviseinistä prinssin selvästi suunnatessa kohti omaa huonettaan.
"Minusta tuntuu, että Reitan olisi parasta mennä hänen peräänsä", Aoi sanoi katsoen vaaleahiuksista miestä merkitsevästi silmiin.
Reita katsoi kaikkia hieman hämillään, mutta nousi hitaasti ylös ja poistui huoneesta.
"Taitavaa, Kai. Kenenköhän läheisesi kanssa sinä vielä et olisi ollut riidoissa yritettyäsi määrätä heidän tulevaisuuttaan?" Aoi näpäytti.
"Hiljaa! Älä sinä sano sanaakaan, vähäpätöinen petturi", Kai sihahti vihaisena ja nousi hänkin ylös pöydän äärestä. Hän poistui huoneesta jättäen Aoin ja Uruhan kahdestaan miettimään, mitä juuri äsken oli tapahtunut.

~

"Mutta isähän valehteli, sinä kerroit hänen itsensä olleen vailla puolisoa vielä ihan vähän ennen 21. syntymäpäiväänsä. Eihän hän siinä tapauksessa voi vielä pakottaa Rukia naimisiin kenenkään kanssa", Uruha muisteli.
"Totta, niin varmasti valehtelikin. En itsekään usko hänen vielä löytäneen Rukille ketään. Mutta sinänsä järkevä teko väittää sellaista, Rukin on pakko miettiä tulevaisuuttaan. Vuosi kuluu nopeasti, ei hänellä loputtomiin ole aikaa", Aoi totesi.
"Niin... Olen onnellinen."
"Mistä?" Aoi kysyi pienesti hymyillen. Hän silitteli nyt sormillaan kevyesti Uruhan vatsaa paidan alta. Nuorempi tunsi vatsanpohjaansa kihelmöivän, Aoin kosketus tuntui niin hyvältä.
"Siitä, ettei minun tarvitse koskaan mennä naimisiin tai hankkia perhettä jos en halua", Uruha sanoi hymyillen.
"Etkö sinä sitten haluaisi?" Aoi kysyi.
"Kuka tietää. Mutta ainakaan minua ei pakoteta", Uruha hymähti.

Aoi kohottautui Uruhan yläpuolelle ja suuteli häntä hellästi. Uruha tunsi vanhemman käden hänen lantiollaan, hän sipaisi Aoin poskea ja suudelman loputtua katsoi tätä pitkään silmiin.
He suutelivat uudestaan, uusi hellä suudelma, hieman pidempi kuin äskeinen. Aoi hiveli sormellaan Uruhan paidanhelman alla olevaa ihoa ja nuorempi tunsi väristyksiä pitkin kehoaan.
Seuraava suudelma oli voimakkaampi ja Uruha tunsi uusia väristyksiä yhä useammin. Aoin kädet yhä hivelivät hänen lanteitaan hitaasti ja kevyesti, niin ihanasti...

"Aoi!"
Uruha jähmettyi paikoilleen kuullessaan isänsä äänen. Aoi nousi nopeasti ylös hänen päältään ja vihaisena kääntyi katsomaan ovella seisovaa Kaita.
"Oletko kuullut sellaisesta kohteliaisuus-säännöstä kuin koputus?" Aoi ärähti veljelleen, joka astui kokonaan sisään huoneeseen ja katsoi heitä vähintään yhtä vihaisena.
"Arvelinkin löytäväni Uruhan täältä", Kai ohitti Aoin haastavan kysymyksen kylmästi. "Nouse pois hänen päältään..."

Aoi katsoi veljeään uhmakkaasti silmiin, mutta nousi pois Uruhan päältä ilman vastaväitteitä. Nuorin kohottautui istumaan, hän tunsi poskiaan kuumottavan. Miksi hänen isänsä täytyi olla tuollainen?
"Sinä lupasit antaa olla", Uruha sanoi. Kai kääntyi katsomaan häntä silmiin, eikä Uruha yllättäen keksinyt enää mitään sanottavaa.
"En koskaan varsinaisesti luvannut. Miten minä voisin antaa olla, kun oma setäsi pomppii päällesi pakottaen sinut tekemään ties mitä", Kai ärähti.
"Aoi ei ole pakottanut minua tekemään yhtään mitään", Uruha mutisi. Hän tunsi myötähäpeää isäänsä kohtaan.
"Äskeinen näky edessäni antoi ymmärtää jotakin muuta", Kai tuhahti.
"Miksi sinä hiipparoit vakoilemassa muita ihmisiä?" Aoi suutahti.
"Minä en vakoile ketään. Yritän vain saada Uruhan ymmärtämään oman parhaansa", Kai tuhahti.
"Hänen parhaakseen on, jos sinä jätät hänet rauhaan", Aoi ärähti.
"Hänen parhaakseen on, jos sinä jätät hänet rauhaan", Kai huudahti.
"Mitäs jos minä itse päättäisin, mikä minun parhaakseni on?" Uruha kivahti.

Kai ja Aoi vilkaisivat nuorinta ja veljeksistä nuorempi tarttui Uruhan käteen.
"Niin, Kai. Anna Uruhan itse päättää", Aoi sanoi.
"Hän ei käsitä tätä asiaa oikein!"
"Hän on jo kahdeksantoista."
"Ja sinä jo melkein neljäkymmentä! Luulisi edes sinun tietävän, mikä tässä yhteiskunnassa on sallittua ja mikä ei!"
"Mikset sinä vain voi jättää meitä rauhaan?" Uruha huokaisi hiljaa. Kai katsoi häntä surullisena ja tarttui poikansa vapaaseen käteen.
"Koska minä en halua sinuun sattuvan", Kai sanoi hiljaa.
"Älä naurata", Aoi tuhahti pyöräyttäen silmiään.
"Sinä jätit läheisesi jo kerran. Sinä olet jo kerran jättänyt Uruhan. Mikset sinä siis joskus tulevaisuudessa tekisi sitä uudestaan?" Kai ärähti kääntäen vihaisen katseensa veljeään kohti.
"Minä en jättänyt Uruhaa, minä jätin kaiken! Ja sinun on turha yrittää selittää tapahtumia mitenkään toisin kuin ne ovat, minä lähdin ja se oli pahaksi vain sinulle. Kyse on sinun itsekkyydestäsi, ei minun", Aoi huudahti.
"Minä tiedän,miltä rakkaan ihmisen menettäminen tuntuu! Sitten sinä vielä jätit minut pulaan, kaikkein kamalimmalla hetkellä –"
"Tuo ei ole totta. Minä hoidin Rukia suuren osan hänen ensimmäisistä elinvuosistaan, samoin Uruhan. Ajattelin, että olisi myös sinulle parempi, jos sinun olisi pakko viettää aikaa omien poikiesi kanssa. Ajattelin, että ymmärtäisit kahden rakkaan ihmisen yhä pysyneen tässä maailmassa luonasi. Mutta sinä et huomannut heitä, vaan sysäsit omat poikasi minulle", Aoi sanoi pudistellen päätään.

Uruha muisteli setänsä kertomusta Rukin ja Uruhan syntymästä ja ajasta hieman ennen sitä ja sen jälkeen. Uruhan äidin kuoltua Kai oli ollut hyvin surullinen ja tosiaan laittanut kaiken vastuun omien poikiensa hoidosta Aoille. Uruha ymmärsi miksi Aoi oli lähtenyt, kyllä hän itsekin joskus haluaisi kokeilla asua jossakin muualla kuin linnassa. Ja Aoi oli myös auttanut Kaita nousemaan jaloilleen, pakottamalla tämän viettämään aikaa ainoiden Uruhan äidistä muistuttavien henkilöiden kanssa. Rukin ja Uruhan. Kuitenkin se oli ollut Kaille vaikeaa...

"Isä, etkö sinä ole iloinen siitä mitä on tapahtunut? Jos ei Aoi olisi lähtenyt, sinä et olisi minun isäni. Aoi olisi", Uruha hämmästeli.
Aoi ja Kai näyttivät järkyttyneiltä kuullessaan Uruhan sanat.
"Uruha, älä koskaan ajattele minua isänäsi", Aoi yskäisi.
"Uruha, ulos täältä. Minun on puhuttava hetki Aoin kanssa kahdestaan", Kai sanoi varoittavalla äänensävyllä.
"Miksi? Miksen minä saa osallistua? Minusta te kuitenkin puhutte!"
"Haluatko sinä selittää, mitä te äskein teitte tuolla sängyllä?" Kai ärähti vilkaisten poikaansa vihaisena.

Uruha puri huultaan ja perääntyi hitaasti ovelle päin. Aoi päästi vasta nyt irti hänen kädestään ja jäi tympääntyneenä tuijottamaan Kaita. Kuningas katsoi Uruhan poistumista koko matkan, ja käänsi päänsä takaisin Aoihin vasta oven sulkeutuessa Uruhan perässä.
Prinssi painoi otsansa vasten setänsä huoneen ovea. Hän kuulisi äänet sen läpi... Hän tosiaan halusi tietää mistä siellä puhuttaisiin.

"Uruha? Mitä tapahtuu?" Uruha kuuli yllättäen matalan äänen selkänsä takaa. Hän kääntyi nopeasti ympäri ja näki veljensä tummat, meikatut silmät edessään. Reita seisoi Rukin vieressä, katsoen hänkin Uruhaa kysyvästi.
"Isä... kuulustelee Aoita", Uruha vastasi.
"Mistä?" Ruki kysyi kurtistaen kulmiaan hieman.
"Tuota..." Uruha mutisi. Hän tunsi jälleen lievää kuumotusta kasvoillaan. Hän ei varmasti vastaisi tähän kysymykseen.
"Haloo? Vastaa minulle", Ruki vaati.
"En", Uruha tokaisi pudistaen päätään.
Ruki ja Reita vilkaisivat toisiaan hieman kummissaan.
"Kuuleeko oven läpi...?" Reita kysyi.
"Kuulee", Ruki vastasi tullen seisomaan Uruhan vierelle ja painaen korvansa kiinni oveen.
"Hei! Hyvä on, minä kerron, kunhan ette kuuntele varsinaista keskustelua", Uruha vinkaisi hiljaa.
Ruki ja Reita katsoivat häntä uteliaina.

"Isä tuli huoneeseen juuri kun me Aoin kanssa... Makasimme sängyllä", Uruha mutisi. Hän kohotti ujosti katseensa veljensä silmiin ja huomasi niissä varsin huvittuneen katseen.
"En kuullut mitään äskeisestä, mutta ilmeisesti te teitte Aoin kanssa jotakin muutakin kuin halasitte", Ruki naurahti.
"No, me suutelimme", Uruha sanoi hiljaa.
Reita ja Ruki vilkaisivat toisiaan jälleen.
"Okei, tuota, minäkään en kuullut mitä sinä äsken sanoit, joten voisitko toistaa sen?" Reita ehdotti.
"Tuota... Isä tuli huoneeseen juuri kun me Aoin kanssa suutelimme hänen sängyllään", Uruha sanoi punaisena.
"Minkälainen suudelma se oikein oli?" Reita kysyi toinen kulma koholla.
"Suudelma", Uruha tokaisi. Eivät heidän asiansa kuuluneet Rukille ja Reitalle.
"Mitä Aoi teki samalla?" Ruki kysyi. Uruha säpsähti, Ruki kuulosti ihan siltä kuin jo tietäisi, mitä oli tapahtunut.
"Mistä sinä tiedät hänen tehneen yhtään mitään?" Uruha kysyi vältellen.
"Älä ole typerä. Jos sinä punastut puhuessasi siitä suudelmasta, niin kai se nyt on selvää että Aoin kädet olivat housuissasi tai muuta yhtä –"
"Hiljaa!" Uruha vinkaisi.
"Olivatko?"
"Ei!"
"Vaan?"
"Vatsallani", Uruha tokaisi.

Ruki katsoi veljeään säälivästi ja asetti yllättäen kätensä Reitan vatsalle.
"Varsin eroottista", Ruki sanoi.
"En minä tuota tarkoittanut..." Uruha mutisi.
"Vaan? Lanteilla?" Ruki ehdotti laskien kätensä Reitan vatsalta tämän lantiolle ja samalla vieden kätensä vanhemman paidan alle.
"No... niin..." Uruha sanoi.
"Vai vielä alempana?" Ruki kysyi, ujuttaen yllättäen sormensa Reitan housujen vyötärökohdan sisäpuolelle ja liu'uttaen sormiaan toisen ihoa pitkin.
Reita tönäisi nopeasti Rukin kauemmas itsestään ja käänsi selkänsä Uruhalle. Hän katseli hetken kattoon ja kääntyi sitten takaisin nuorinta päin. Ruki naureskeli itsekseen, mutta pyyhki pian hymyn kasvoiltaan ja katsoi Uruhaa kysyvästi silmiin.
"Tavallaan noin", nuorin mutisi.

"Mitä sitten tapahtui?" Reita kysyi.
"Ettekö te kaksi kuunnelleet ollenkaan? Isä tuli huoneeseen!" Uruha kivahti.
"Kai keskeyttää aina", Reita totesi.
"Mitä?" Uruha hämmästeli.
"Ei mitään, Reitalla on taas omia juttuja. Mutta miksette te lopettaneet, kun isä koputti?" Ruki kysyi.
"Ei hän koputtanut. Astui vaan sisään", Uruha sanoi.
"Mitä?" Ruki ärähti.
"Älä minulle suutu", Uruha pelästyi. Hänen hämmästyksekseen Ruki astui hänen ohitseen, työnsi setänsä huoneen oven voimalla auki, asteli tempperamenttisesti isänsä luo ja tönäisi tätä olkapäästä.
"Mikset sinä jo voi jättää heitä rauhaan?" Ruki ärähti. Uruha vilkaisi Aoita, joka näytti hyvin hämmästyneeltä.
"Tämä aihe ei kuulu sinulle", Kai tokaisi.
"Uruha on veljeni, Aoi setäni ja sinä isäni. Kyllä tämä kuuluu minulle", Ruki kivahti. "Anna heidän olla! He välittävät toisistaan oikeasti ja sinä yrität tuhota heidän suhteensa omien typerien aatteidesi perusteella!"

Kai katsoi Rukia surullisena silmiin.
"Minä vain haluaisin kaikkien olevan onnellisia", hän huokaisi.
"Suurempi osa meistä on onnellisia, jos sinä annat olla! Sinä sanoit olevasi onnellinen, jos molemmat meistä saisivat elämässään rakkautta osakseen. Ja nyt sinä yrität tuhota Uruhan rakkauden."
"Ruki, miltä se tuntuisi jos oma lapsesi haluaisi olla yhdessä Uruhan kanssa?" Kai kysyi.
"Olisin vihainen, sillä Uruhahan on Aoin kanssa", Ruki totesi mulkoillen isäänsä.
"Kuvittele, että olisit samanlaisessa tilanteessa kuin minä!" Kai huudahti.
"Kyllä minä sen ymmärrän. Mutta ymmärrä jo, että sinä olet hävinnyt. Et voi estää heitä. Aoi ja Uruha eivät ole tyhmiä, he osaavat lopettaa suhteensa, jos ei se toimi", Ruki huokaisi.

Kukaan ei sanonut mitään pitkään aikaan. Uruha ja Reita huoneen ulkopuolella katsoivat Rukia, joka selvästi sanoillaan vaikutti Kaihin jotenkin.
Kuningas näytti surulliselta vielä silloinkin, kun hän kohotti katseensa veljensä silmiin ja nyökkäsi tälle.
"Jos lupaat minulle olla satuttamatta Uruhaa ja lupaat lopettaa teidän suhteenne, jos hän sitä pyytää, minä vuorostani lupaan antaa tämän asian olla", Kai sanoi ojentaen hitaasti kätensä. Aoi vilkaisi sitä, eikä epäröinyt hetkeäkään tarttuessaan kuninkaan käteen.
"Minä lupaan", Aoi sanoi katsoen Kaita silmiin. Hän vilkaisi Uruhaa, joka kaikessa hämmennyksessään ei osannut muuta kuin tuijottaa setänsä silmiä.
"Uruha, jos sinä lupaat saman, minä pistän lupaukseni täytäntöön", Kai huokaisi kääntyen katsomaan nuorempaa poikaansa.

Reita tönäisi Uruhaa pienesti palauttaen tämän maan pinnalle.
"Mi- minä lupaan", Uruha sanoi hämillään.
"Jos te joskus rikotte lupauksenne, voitte olla varmoja siitä, että Aoita ei enää koskaan nähdä tässä linnassa", Kai sanoi vilkaisten veljeään vielä viimeisen kerran ennen kuin asteli ulos huoneesta.
"Kiitos isä", Ruki huikkasi poistuvan kuninkaan perään pienesti hymyillen.
"Kiitos, Kai", Aoikin sanoi.
"Kiitos", Uruha huudahti.
"Olkaa hyvät", Kai huokaisi. Uruha huomasi tämän nyrkkiin puristetut kädet, jotka viestittivät äskeisen lupauksen olleen suuri asia hänen isälleen.

Ruki lähti huoneesta ja asetti kätensä Reitan olkapäälle. He poistuivat yhdessä jättäen Aoin ja Uruhan kahdestaan.
Linnassa oli epätavallisen hiljaista. Uruha kuuli vain veljensä ja tämän palvelijan askeleet, jotka kaikuivat portaista.
"Minä... Minä en ymmärrä", Uruha sai sanotuksi.
"Minä en usko todeksi. Mutta... Olen iloinen. Ja helpottunut. Niin uskomattoman helpottunut, ettet ehkä usko", Aoi naurahti.
"Uskon. Minusta tuntuu ihan samalta", Uruha hymähti. Hän soi sedälleen iloisen hymyn, ja sai vastaavanlaisen takaisin.
Ehkä he vihdoinkin voisivat elää normaalisti. Ilman ainaista huolta ja murhetta.


31. luku

Ruki katsoi Reitan peiliin heijastuvaa kuvajaista silmiin.
"Tiedätkö mikä päivä tänään on?" Ruki kysyi hieman arvoituksellisella äänensävyllä. Reita katsoi häntä peilin kautta ja paranteli nenäänsä peittävän kangaskaistaleen asentoa.
"En", vanhempi totesi hetken mietittyään.
"En minäkään tietäisi, ellei Uruha olisi sanonut... Ihme, että hän muisti."
"Ruki, kerro nyt", Reita pyysi.
"Me olemme tunteneet kuukauden", Ruki sanoi pienesti hymyillen.

Reita riisti katseensa Rukin kuvajaisesta, kääntyi kokonaan Rukiin päin ja kohtasi prinssin oikeiden silmien katseen hämmästyneenä.
"Vasta nytkö?" hän kysyi.
"Minustakin tuntuu siltä kuin olisimme tunteneet jo vaikka kuinka kauan", Ruki hymähti.
"Tämä kaikki, koko linna, kaikki täällä asuvat ihmiset tuntuvat niin tärkeiltä... Olenko tosiaan ollut täällä vasta kuukauden?"
"Olet, jos me luotamme Uruhaan."
"Uskomatonta", Reita älähti istuutuen sänkynsä laidalle. Hän katseli hetken sylissään lepääviä käsiään ja kohotti sitten pienesti hymyillen katseensa takaisin Rukiin.
"Et tiedäkään kuinka iloinen olen siitä, että sain tulla tänne", Reita sanoi.
"Toivon, että hyvin iloinen", Ruki sanoi tullen Reitan eteen seisomaan. "Minä ainakin olen."

Reita tarttui Rukin käsiin ja veti tämän luokseen niin, että nuorempi jäi seisomaan Reitan jalkojen väliin.
"Kun sanoit, että pitäisimme suhteemme salassa, niin miten salaista suhdetta sinä oikein tarkoitit?" vanhempi kysyi katsellen toista silmiin. Ruki kallisti päätään hieman ja mietti hetken vastaustaan.
"Niin salaista, että isä ei saa tietää tästä yhtään mitään ja Uruhalle ja Aoille kerrotaan vasta sitten, kun he itse sitä kysyvät", Ruki sanoi.
"Mutta emme varsinaisesti esimerkiksi... suutele julkisesti tai... muuta?" Reita varmisti.
"Kuka niin sanoi?" Ruki kysyi tarttuen Reitan kasvoihin ja painaen voimakkaasti huulensa toisen omia vasten.

"Emme me nyt suutele julkisesti", Reita sanoi nuoremman suodessa hänelle hetken hengähdystauon.
"Emme niin. Mutta miksi meidän pitäisi suudella julkisesti?"
"Jos vaikka joskus haluaisin tehdä niin kesken aamiaisen? Nousta ylös, tulla luoksesi ja –"
"Ei, isä on aina aamiaisella."
"No, vaikka jos istumme Uruhan ja Aoin kanssa takkahuoneessa?"
"Milloin me muka niin teemme?"
"Emme koskaan, mutta jos me istuisimme?"
"Anna minä suutelen sinua nyt, kun todella haluan sitä", Ruki huokaisi laskien kätensä samalla pehmeästi Reitan reidelle.
"Mutta minä haluan puhua", Reita mutisi.
"Puhu sinä samalla, minä voin suudella", Ruki hymähti laskien kasvonsa palvelijansa kaulan korkeudelle. Hän kosketti aluksi muutaman kerran Reitan kaulaa huulillaan kiusoittelevan kevyesti, mutta huomatessaan Reitan värähtävän pienesti joka kosketuksesta, hän päätti antaa tälle jotakin enemmän.

"Tiedätkö, sinä tavallaan häiritset minun ajatuksiani", Reita sanoi hieman katkonaisesti.
"Hyvä. Keskitytään nyt vain toisiimme, joohan?" Ruki sanoi kohottaen kasvonsa voidakseen nopeasti suudella Reitaa huulille.
"Koko ajanhan minä keskityn vain sinuun. Miten voisin muuta, kun sinä kiehnäät ympärilläni tuon näköisenä ja koko ajan kosket–"
"Minä kiehnään sinun ympärilläsi?" Ruki kysyi Reitan kaulan luota.
"Seuraisit omia tekemisiäsi joskus", Reita ynähti hymyillen.
"Tästäkö sinä halusit puhua?" Ruki naurahti vieden kätensä Reitan paidan alle.
"En. Vaan meidän suhteemme julkisuudesta. Mitä minä voin tehdä sinulle muiden nähden ja mitä en?"

Ruki huokaisi, suoristi selkänsä ja katsoi Reitaa silmiin.
"Kain nähden et saa tehdä minulle mitään, Aoin ja Uruhan nähden... No, Aoin nähden oikeastaan ihan sama, mutta Uruha ei ymmärrä mistään mitään, joten hänen silmiään voimme vähän varjella... Enkä minä halua enää vastailla hänen typeriin kysymyksiinsä, joten varotaan tekemästä Uruhan nähden oikeastaan mitään", Ruki sanoi.
"Miten niin Uruha ei tajua mistään mitään?" Reita kysyi.
"Hän ei tajua mitään mistään tällaisesta, mitä esimerkiksi tapahtuu meidän välillämme juuri nyt", Ruki sanoi hitaasti, vieden kätensä jälleen Reitan paidan alle.
"Älä nyt aliarvioi häntä, onhan hänelläkin ihmissuhdekokemuksia", Reita sanoi vakuuttuneena.
"Jep. Tasan yhtä paljon kuin niillä kumiankoilla hänen hyllyssään."
"Enpä usko."
"Usko pois... Häntä suurempaa siveyden sipulia ei ole olemassakaan."
"Sinä aina puhut niin salaperäisesti. Sanoisit edes joskus suoraan niin että minäkin ymmärtäisin", Reita mutisi. Ruki huokaisi hymyillen ja pörrötti hetken vanhemman hiuksia.
"En mielelläni puhuisi oman veljeni seksuaalisista kokemuksista tämän enempää, kiitos", Ruki sanoi.
"Onhan niitä pakko olla ollut! Hän on ihastunut Aoihin, huomannut pitävänsä miehistä..."
"Aivan. Ja lista ei tuosta pitemmälle jatku."
"Mistä sinä tiedät, mitä he ovat Aoin kanssa tehneet?" Reita hymähti.
"Hei, jos he olisivat tehneet mitään hienoisia suudelmia vakavampaa, Uruha olisi syyttänyt Aoita raiskauksesta ja pyytänyt isää apuun häätämään setääni linnasta", Ruki tuhahti. "En kylläkään oleta Uruhan tietävän mitä raiskaus tarkoittaa..."
"Mikset sinä usko, että veljesi saattaisi ymmärtää jotakin hieman läheisemmistäkin suhteista?"
"Reita... Olen elänyt hänen kanssaan jo kahdeksantoista vuotta. Tunnen hänet melko hyvin", Ruki sanoi hymyillen.
"Ehket tarpeeksi hyvin?" Reita sanoi hymyillen hänkin.
"Muistatko vielä, kun Uruha otti sen huivin kaulasi ympäriltä yhtenä päivänä, järkyttyi ja karkasi ruokasalista?"
"Muistan."
"Hän aluksi syytti minua hyväksikäytöstä ja yritettyäni vihjata miten asia oikeasti oli, hän ei ymmärtänyt. Ei, vaikka sanoin, ettei meidän ollut sinun kanssasi tarkoitus jättää iltaa pelkkiin suudelmiin", Ruki sanoi, katsoen toista merkitsevästi silmiin.

Reita mietti hetken itsekseen ja nyökkäsi sitten.
"Ehkä hän ei ymmärrä ihan hirveän paljoa. Mutta jonkin verran hänen on tiedettävä!" Reita sanoi.
"Jonkin verran, muttei tarpeeksi. Hänhän on jo kahdeksantoista! Mutta ei nyt puhuta Uruhasta. Joka tapauksessä hänen nähdensä mikä tahansa saattaa olla liikaa, hän voi saada vaikka... sydänkohtauksen. Silloinkin kun seisoimme Aoin huoneen oven takana ja minä vain hipaisin sinun vatsaasi, niin Uruha oli jo suu auki toljottamassa..."
"Tiedätkö, eikö tuossa tapauksessa meidän juuri pitäisi näyttää suhdettamme avoimemmin?" Reita kysyi. Ruki kurtisti hieman kulmiaan ja katsoi toista kysyvästi.
"Tai siis, jos Uruha ei kerran tiedä tällaisista asioista paljoa mitään, hänenhän olisi nähtävä sitä edes jostakin. Lisäksi se, että hänen lähipiirissään on joku, joka esimerkiksi suutelee tai koskettelee jotakuta ja jota suudellaan ja kosketellaan, se varmaankin totuttaisi Uruhan omia ajatuksiakin siihen ja-"
"Hyvä on, tee mitä haluat Aoin ja Uruhan nähden. Ei siitä voi haittaakaan olla", Ruki naurahti keskeyttäen Reitan puhetulvan. Vanhempi nyökkäsi ja hänen huulilleen ilmestyi pieni hymy.
"Enää minä en halua puhua", Reita sanoi hitaasti.
"Hyvä", Ruki huokaisi painaen toisen sängylle makaamaan ja kumartuen itse tämän ylle.
"Ei sinun puhumisessasi mitään pahaa sinänsä ole, tällä hetkellä minua vain kiinnostaisi tehdä sinun kanssasi jotakin muuta", nuorempi sanoi suudellen toisen suupieltä pehmeästi.

"Ymmärrän", Reita sanoi vetäen Rukin pidempään suudelmaan. Se oli kiihkeä, halukas kielisuudelma, jonka päätteeksi Ruki nuolaisi Reitan alahuulta hitaasti. Hän vei molemmat kätensä vanhemman paidan alle ja Reita piti silmänsä suljettuina, selvästi nauttien Rukin kosketuksesta. Reita kosketti nuoremman hiuksia samalla kun tämä suuteli hänen kaulaansa.

Reita makasi pian sängyllä ilman paitaa ja Ruki jäi hetkeksi vain ihailemaan toisen ylävartaloa katseellaan. Laiha ja niin kaunis, uskomattoman hyvännäköinen kaikin puolin.
"Reita, sinä olet upea", Ruki sanoi hiljaa ennen kuin suuteli toista jälleen. Pitkä kielisuudelma, jonka jälkeen Reitan suusta karkasi värähtävä huokaus. Ruki kuljetti jälleen sormiaan hänen alavatsallaan ja hiveli hitaasti toisen kylkiä, tutustuen jälleen kerran tämän vartaloon entistä tarkemmin. He tekivät tätä usein, toistensa vartaloihin tutustumista, mutta tällaisia hyvin läheisiä ja kiihkeitä hetkiä oli harvemmin... Nämä merkitsivät aina jotakin enemmän.

Reitakin päätti tehdä jotakin, hän vei omat kätensä Rukin paidan alle ja nuorempi suuteli hänen solisluutaan samalla. Reitan keskittyminen herpaantui ja hän vain makasi paikoillaan, hengittäen tiheästi ja aina välillä mutisten omiaan. Ruki nautti joka sekunnista, tämä oli ehdottomasti parasta mitä hän tiesi. Parasta koko maailmassa.

Ruki avasi Reitan housut ja hivutti niitä hitaasti alemmas. Reita veti samalla lyhyemmän jälleen uuteen suudelmaan, josta tämä kuitenkin vetäytyi pian pois. Ruki jatkoi hitaasti toisen housujen laskemista, polviin asti ne laskettuaan hän veti ne kokonaan pois Reitan yltä.
"Sinä olet –", Reita aloitti, mutta Ruki tukki hänen suunsa omallaan.
"Älä keskeytä minua", Ruki kuiskasi.
"Ethän sinä edes sanonut mitään", Reita ähkäisi toisen suudellessa hänen alavatsaansa.
"Mutta keskeytit minut."
"En keskeytä enää, kunhan jatkat", Reita sanoi puristaen silmänsä jälleen kiinni, eikä Ruki voinut estää nopeaa hymyään.

Nuorempi liu'utti käsiään Reitan ihoa myöten. Vatsalla ja kyljillä ylös ja alas, vei ne rinnalle ja suuteli tämän solisluuta pitkään.
"Ruki, sinä olet liian hyvä", Reita kuiskasi.
"Ole nyt hiljaa", Ruki sanoi hymyillen jälleen. Hän hieraisi kädellään nopeasti Reitan etumusta ja kuuli tukahdutetun huokauksen vanhemman huulilta.
Ruki hieroi Reitan sisäreisiä hitaasti, suuteli tämän alavatsaa ja viimeinkin vei sormensa riisumaan toisen alushousuja...

Yllättäen Ruki pysähtyi. Hän irroitti otteensa Reitasta ja jäi katselemaan tätä pienesti hymyillen.
Hetken kuluttua Reita katsahti häntä hämillään.
"M- mitä sinä nyt?" Reita sai sanottua. Rukin hymy leveni entisestään.
"Ruki?"
"Jossakin muualla, joskus muulloin", Ruki kuiskasi hitaasti. Reita katsoi Rukia hetken, mutta tajusi pian mitä toinen tarkoitti. Ja hänen tajutessaan, hänen ilmeensä muuttui epätoivoiseksi.
"Ruki, sinä..." Reita aloitti huultaan purren. Hän puristi silmänsä kiinni ja kohottautui istumaan. Hän selvästi harkitsi tosissaan pyytävänsä, ehkä jopa anovansa nuorempaa jatkamaan.
Hetken kuluttua Reita huokaisi ja kääntyi mulkaisemaan Rukia.
"Että sinä osaat olla pirullinen", hän ärähti. Ruki naurahti ja ojentautui lähemmäs vanhemman kasvoja.
"Tiedätkö, minä lupaan sinulle yhden asian, joka kannattaa pitää mielessä..." Ruki kuiskasi Reitan huulia vasten. "Minä kostan aina."
"Olisit kertonut aiemmin", Reita mutisi.
"Et olisi alkanut ärsyttää", Ruki naurahti suudellen toista nopeasti.
"Sinulla on vähän outo tapa osoittaa välittämistäsi."
"Eipäs, minä vain kostin sen meidän yhteisen suihkuhetkemme", Ruki naurahti suudellen Reitaa uudestaan.
"Ja kostaminen on muka välittämistä?"
"Ehdottomasti."

Reita muutti heidän suudelmansa pidemmäksi ja voimakkaammaksi ja Ruki vastasi siihen samalla mitalla.
"Sinä annat minulle toivoa tällaisilla suudelmilla", Reita tuhahti.
"Älä kuulosta noin pettyneeltä. Luuletko, ettei tämä ole minulle vaikeaa? Näytät uskomattoman hyvältä tällä hetkellä", Ruki kuiskasi.
"Ja silti olet noin epäreilu..."
"En minä ole epäreilu."
"Oletpas. Emme me olisi suihkussa voineet mitään tehdä kuitenkaan. Täällä me voimme", Reita mutisi. He vaihtoivat lyhyitä suudelmia Reitan sängyllä maaten.
"Jossakin muualla, joskus muulloin, Reita", Ruki kiusasi.
"Okei, uskon sinua... Olisit vain aikaisemmin sanonut, että sinulla on jokin pakkomielle kostaa kaikki, niin en olisi jättänyt sinua silloin siellä suihkussa", Reita hymähti. Hänenkin huulilleen alkoi pikkuhiljaa ilmestyä pieni hymy. He vaihtoivat pitkän kielisuudelman, joka päättyi Rukin koskettaessa Reitan jalkoväliä kädellään jälleen.
"Sinä et taida osata lopettaa?" Reita hämmästeli.
"Sinä vain olet liian... sinä", Ruki mutisi vetäen vanhemman taas uuteen suudelmaan.
"Liian paljon minä? Ai nyt olen liian hyvä sinulle?" Reita kysyi sarkastisesti.
"Sitä sinä olet ollut minulle koko ajan", Ruki kuiskasi hymyillen. Reita hymähti, pienesti hymyillen hänkin.
"Ehkä minä annan sinulle anteeksi tämän kerran... Mutta jos vielä ensikerralla teet jotain vastaavaa niin- –"
"En todellakaan tee... Siinä vaiheessa olen halunnut sinua jo yli kuukauden", Ruki sanoi suudellen tunteidensa kohdetta jälleen kerran niin pitkään, niin voimakkaasti, toivoen Reitan ymmärtävän, mitä hän sanoillaan ja tekemisillään halusi osoittaa.

[HamtaroHam]

32. luku

Kuningas Kai muisti täydellisesti, millaista hänen elämänsä oli ollut noin kuukausi sitten. Hän muisti millaista hänen elämänsä oli ollut vuosi sitten, hän jopa muisti millaista se oli ollut kymmenen vuotta sitten.
Ja jostakin syystä hän muisti elämänsä olleen silloin onnellisempaa kuin se oli nyt.
Ja syy hänen nykyiseen onnettomuuteensa oli hänen oma poikansa. Suurimmaksi osaksi kuitenkin hänen veljensä, mutta että oma poikakin vielä...
Suurimman osan viimeisestä kuukaudesta kuningas Kai oli viettänyt pelossa, pelossa oman veljensä ja poikansa välisestä suhteesta, jota hän ei pitänyt normaalina. Joka kerta kun hän näki nämä yhdessä, aina kun he hymyilivät toisilleen tai koskettivat toisiaan, se sai tietynlaisen kylmän tunteen leviämään kuninkaan sisällä. Ja se kylmyys oli lähtöisin hänen sydämestään.

Kuningas Kaita oli aina sanottu lempeäksi ja hyväntahtoiseksi kuninkaaksi. Hän ei ollut temperamenttinen, eikä hän ottanut asioihin kantaa vain yhdestä voimakkaasta näkökulmasta. Hän oli koko elämänsä ollut hyvin neutraali ja tasapainoinen ihminen. Mutta Kain luonteenpiirteetkin tuntuivat muuttuneen viimeisen kuukauden aikana. Nykyään hän oli linnan asukkaiden silmissä vihainen, kylmä, tunteeton ja julma. Olisi vain ajan kysymys, milloin tämä muutos tulisi koko hänen kansansa tietoon.

Tietenkään tämä ei ollut totta. Kuningas Kai ei ollut muuttunut vanhasta entisestä itsestään ollenkaan. Ei sitten yhtään. Ei piiruakaan. Syy muiden ihmisten näkemään muutokseen oli hänen muuttunut elämäntilanteensa.
Ennen linnassa elämä oli aina samanlaista. Hänen vanhempi poikansa Ruki oli yksin, sulkeutuneena huoneeseensa, omalla hiljaisella tavallaan hyvin vaikuttava henkilö. Uruha seurusteli kaikkien linnan työntekijöiden kanssa yhtä lailla, tietenkin läheisimpien perheenjäsenten ja palvelijansa kanssa hieman enemmän. Koko perhe ruokaili yhdessä, heillä oli paljon hauskoja juttuja linnan sisäisistä tapahtumista, palvelusväki tarjosi aina paljon jutunaihetta.
Mutta sitten linnaan oli saapunut mies. Mies, josta tehtiin prinssi Rukin palvelija. Ja vaikkakin Ruki yhä sulkeutuikin omaan huoneeseensa, hän ei enää ollut yksin. Hänen palvelijansa oli nykyään aina mukana. Lisäksi palvelija oli muuttanut Rukia avoimemmaksi, nuori prinssi tuntui nykyään olevan paljon rennompi ja huolettomampi kuin ennen. Mutta samalla hän tuntui kadottaneen vastuuntuntonsa. Miksei hän valmistautunut ottamaan paikkaansa kuninkaana, vaan vietti kaiken aikansa palvelijansa kanssa? Kuningas Kai ei tiennyt, mitä Ruki nykyään teki vapaa-ajallaan, mutta ainakaan tämä ei tuntunut ottavan kuninkaaksi kruunautumistaan kovinkaan vakavasti.
Ennen Uruha, kuningas Kain nuorempi poika, oli vain hyvä ystävä oman palvelijansa kanssa. Tästäkin tuntui näin jälkeenpäin ajatellen olevan hyvin, hyvin kauan. Nykyään he eivät enää olleet ystäviä. He olivat jotakin paljon enemmän. He olivat pari, kaksi rakastavaista. Ja kun te ajattelette tätä omasta näkökulmastanne, tekin uskotte kuningas Kain olevan vihainen, kylmä, tunteeton ja julma ihminen. Mutta tässä tosiaankin on kyse elämäntilanteen muutoksesta. Eikö olekin niin, että jos oma veljesi rakastuisi omaan poikaasi, se muuttaisi koko sen arjen, jossa sinä olet ennen elänyt?
Kyllä, se muuttaisi sen täysin.
Ja niin se teki myös kuningas Kaille. Oli tehnyt siitä saakka, kun hän oli tuon suhteen olemassaoloa peloissaan aavistellut. Ja hän oli aavistellut sitä viimeisen kuukauden ajan melkein joka ikinen päivä.

Kuninkaan elämässä oli siis tosiaankin tapahtunut hyvin omituisia muutoksia lähiaikoina. Ja lisää muutoksia sai odottaa, sillä prinssi Ruki ei pian enää olisi prinssi. Ruki olisi kuningas kuukauden kuluttua. Kun seuraavat kolmekymmentä päivää olisivat ohi, Ruki istuisi valtaistuimella Kain tilalla. Tähän ajatukseen Kai oli sentään saanut totutella siitä lähtien, kun oli saanut tietää olevansa isä. Hän oli aina tiennyt, että hänen ensimmäinen lapsensa olisi tuleva hallitsija. Tällä hetkellä ainoa huoli Rukin kuninkuuteen liittyen Kain mielessä oli tätä seuraava hallitsija. Rukin oma jälkeläinen.
Jälkeläinen, jota Ruki ei halunnut.
Prinssi oli tehnyt varsin selväksi, ettei halunnut naimisiin eikä halunnut lapsia. Mutta tietenkin kumpikin olisi välttämätöntä, kuningas ei voinut välttyä tältä kohtalolta. Niin oli kirjoitettu muuttamattomiin lakeihin kauan sitten. Kuitenkin nuoren prinssin jääräpäisyys aiheutti Kaille päänvaivaa, hänellä oli tarpeeksi mietittävää muutenkin. Kai toivoi Rukin tulevan järkiinsä ja hankkivan itselleen vaimon niin pian kuin suinkin.

Samalla kun Rukista tulisi kuningas, Kai menettäisi työnsä. Hänellä ei enää olisi virkaa eikä vaikutusvaltaa linnassa. Häntä ärsytti ajatella, että siinä tapauksessa hänellä periaatteessa tulisi olemaan jopa vähemmän valtaa kuin veljellään Aoilla, jolla olisi yhä silloinkin oikea työpaikka linnassa. Kailla ei olisi edes sitä. Tietenkin hän aluksi neuvoisi Rukia, johdattelisi tätä kuninkuuden saloihin, mutta pian uusi kuningas pärjäisi omillaankin. Silloin Kailla ei olisi mitään tehtävää.
Hän muisti omat vanhempansa, jotka tietenkin olivat vetäytyneet valtaistuimiltaan Kain täytettyä kaksikymmentä ja muuttaneet pois linnasta Kain ollessa 26-vuotias. Elämäntilanne linnassa Kain kuninkuuden alkuvuosina oli jäänyt erilaiseksi kuin kukaan oli olettanut. Vastakruunatun kuninkaan tuleva vaimo kuoli kahden lapsen syntymän jälkeen. Kai muisti sen olleen vaikeinta aikaa elämässään, hän oli menettänyt elämänsä rakkaimman henkilön lopullisesti ja pian sen jälkeen myös hänen veljensä lähti linnasta, jätti hänet yksin. Siitä päivästä lähtien Aoi oli ollut Kain silmissä petturi ja epäluotettava henkilö. Hänen oli ollut vaikeaa hyväksyä veljeään takaisin linnaan, vielä vaikeampaa oli ollut antaa hänen ryhtyä Uruhan palvelijaksi. Tähän mennessä suurimman kynnyksen Aoin ja Kain välille oli kuitenkin asettanut juuri Uruha, rakastumalla omaan setäänsä. Kai ei muistanut koska olisi tuntenut yhtä suurta vihaa ja ärtymystä ketään kohtaan ennen kuin sai tietää Uruhan ja Aoin välittävän toisistaan. Aoi olisi lopun ikäänsä pelkkä häpeätahra ja vihan merkki Kain silmissä, kuningas tunsi itsensä jälleen kerran niin petetyksi Aoin takia.

Kai kohotti katseensa pöydän pinnasta ja katseli ympärilleen työhuoneessaan. Hyllyissä oli paksuja kirjoja ja suuria pinoja papereita kerättyinä yhteen. Hänen työpöytänsä oli massiivinen, kiiltävää tummaa puuta oleva pöytä, jonka ääressä hän istui joka päivä lukemassa kaikkea mahdollista. Täytyi hänen myöntää, ettei kuninkaana olo kauhean raskasta työtä ollut. Hän luki joka päivä kylältä tulevat uutiset, jotta hän tiesi mitä ulkona tapahtui, kävi vähintään kerran kuukaudessa itse katsomassa miten asiat olivat, kirjoitti kirjeitä ja asiakirjoja, laati uusia lakeja ja valvoi että vanhoja noudatettiin. Oikeastaan hän vain yritti pitää kaiken järjestyksessä, eikä se ollut koskaan ollut Gazekingdomissa mitenkään kovin hankalaa tai vaivalloista.

Ovelta kuului koputus ja Kai pyysi koputtajan sisään. Hän tiesi tulijan olevan hänen kirjanpitäjänsä, monokkelia käyttävä mies, joka kertoisi aina tähän aikaan illasta, että illallinen oli valmista.
"Hyvää iltaa, kuningas. Illallinen on valmis", kirjanpitäjä sanoi. Kai nyökytteli hetken suuren pöytänsä takana ja nousi sitten ylös. Hän ruokailisi jälleen saman seurueen kanssa kuin yleensä aina iltaisin. Perheensä. Tai tarkemmin sanottuna perheensä ja Reitan kanssa. Tietenkin tämä oli hieman omituinen yhdistelmä, mutta koska Aoi oli kuninkaan veli, mutta samalla myös kuninkaan pojan palvelija, hän ruokaili aina kuninkaan ja prinssien kanssa. Ja jos kerran nuoremman prinssin palvelija sai ruokailla heidän kanssaan, miksei myös kuninkaan toisen pojan palvelija olisi saanut? Tästä syystä Reita söi heidän kanssaan, muutenhan hän olisi ruokaillut kokin apulaisen, kamarineitojen ja muun palvelusväen seurassa.

Kai kiitti kirjanpitäjäänsä ja poistui huoneestaan. Hän laskeutui kahdet portaat alas ja saapui toiseen kerrokseen, jossa kohtasi ruokasaliin matkalla olevat Rukin ja Reitan.
"Hei, te kaksi. Mitä olette tehneet tänään?" Kai kysyi vaaleahiuksisilta saavuttaessaan heidät ruokasalin ovella. Miehet vilkaisivat toisiaan ja Ruki kääntyi isäänsä päin.
"Emme mitään erikoista. Olimme katselemassa ympärillemme takkahuoneessa ja mietimme, että sielläkin voisi viettää aikaa... Siellä on sohvia ja paljon tilaa", Ruki kertoi.
"Totta, sääli että sitä käytetään niin harvoin. Hyvä jos yritätte elvyttää sen uudestaan käyttöön!" Kai ilahtui.

Ruokasalin pöydän ääressä istuivat jo Aoi ja Uruha, he keskustelivat jostakusta linnan asukkaasta. Kai ei ehtinyt saada selvää kenestä, ennen kuin he jo vaihtoivat aihetta.
"Hei prinssi Uruha, hei Aoi", Kai tervehti heitä pikaisesti istuutuessaan pöydän päätyyn. Ruoka oli jo kannettu pöytään ja täysistä astioista kohosi höyryä ilmaan. Kai alkoi kerätä ruokaa lautaselleen, mikä tarkoitti muidenkin olevan oikeutettuja ottamaan ruokaa. Prinssit keskustelivat palvelijoidensa kanssa milloin mistäkin, pian he kaikki neljä keskustelivat yhdessä samasta aiheesta.

Kai oli iloinen siitä, että Rukillakin tuntui olevan ystävä. Hän oli lisäksi iloinen siitä, että Reita oli hänen itsensäkin mielestä miellyttävä persoona. Tämä oli neutraali ja mukautui oikein hyvin Kain asettamiin sääntöihin. Reita ei ollut kertaakaan tapellut vastaan tai käyttäytynyt epäluotettavasti.

"Niin mutta miksi hän sitten pyrki naimisiin sinun kanssasi?" Uruha esitti kysymyksen huvittuneesti hymyillen.
"Koska hän oli typerä ja omahyväinen, siksi", Ruki tokaisi.
"Tai sitten hän tosiaan välitti sinusta", Aoi totesi kohauttaen olkiaan.
"Hän tunsi minut ehkä kuukauden ennen kuin pyrki morsiamekseni. Minä en koskaan ollut hänestä vähääkään kiinnostunut, joten hän vain oli liian itsevarma", Ruki sanoi vakuuttuneena.
"Tai sitten annoit tietämättäsi hänelle joitakin hyväksynnän merkkejä. Muistan kun olin ollut linnassa kaksi tuntia ja tapasin Ain ensimmäistä kertaa, hän oli järkyttynyt kuullessaan minun olevan sinun palvelijasi", Reita huomautti.
"Miksi meidän pitää puhua hänestä?" Ruki ärähti selvästi kyllästyneenä. Uruha ja Aoi kohauttivat olkiaan ja jatkoivat aterioitaan hetken aikaa täysin hiljaisina.

"Uruha ja Aoi..." Kai sanoi kohottaen katseensa heidän silmiinsä. Puhutellut vastasivat katseeseen kysyvästi.
"Minä tietenkin näen tämän linnan palvelusväkeä joka päivä ja he kysyvät minulta välillä kysymyksiä... Arvatkaapa, mitä palvelustyttö Ai kysyi tänään?" Kai kysyi vakavana. Hän yritti kovasti olla aiheuttamatta enempää riitoja vain ollakseen itse onnellinen, joten hän oli päättänyt olla näyttämättä vihaansa Aoita kohtaan ulospäin. Kyllä hän osaisi sen kätkeä, he olivat kuitenkin sukulaisia.
"No?" Uruha kysyi uteliaana.
"Hän halusi tietää, miksei Uruha enää vietä aikaa palvelusväen kanssa. Kuten muistat, sinä tapasit olla kaikkien ystävä ja vietit aikaa linnan yleisissä tiloissa tavataksesi muita. Nykyään sinä et enää tee niin. Mitä te kaksi haluatte minun vastaavan, kun joku seuraavan kerran kysyy?"

Uruha ja Aoi vilkaisivat toisiaan hieman hämmästyneinä.
"Kohteliasta sinulta pyytää meidän mielipidettämme", Aoi sanoi kuulostaen kiitolliselta.
"Ehkä olisi järkevintä vain sanoa, että minua saa aina tavata. En minä seuraa kaihda, vaikken siihen enää niin innokkaasti hakeudukaan", Uruha mietti hetken vastaustaan.
"Hyvä on... Minunkin mielestäni on järkevintä olla ainakaan myöntämättä, että todellisuudessa sinä vietät kaiken aikasi Aoin kanssa. Sanoin palvelustyttö Aille, että sinä olet ollut kiireinen muiden asioiden kanssa. Palvelusväki ei taida muuten vieläkään tietää, miksi sinä olit syömälakossa silloin ne pari päivää..."

"Miksi on järkevintä olla kertomatta, että Uruha on minun kanssani?" Aoi kysyi kurtistaen kulmiaan. Kai huokaisi. Tuo kuulosti hänen korvissaan siltä kuin Aoi olisi halunnut haastaa riitaa.
"Koska kuka tahansa heistä saattaisi kertoa siitä eteenpäin jollekulle linnan ulkopuolelta, enkä minä halua sitä", Kai tokaisi.
"Jos sanot, että Uruha viettää hyvin paljon aikaa palvelijansa kanssa, miten se muka voisi herättää kenenkään epäilyksiä?" Aoi kysyi. Kaita ärsytti, hänen veljensä tahallaan pyöritteli tilannetta hänen silmiensä edessä. Puhui Uruhasta koko ajan, puhui heidän suhteestaan. Mutta ehkä Aoi yrittikin juuri saada Kain jälleen menettämään malttinsa ja halusi vain koetella kuningasta...
"Niin, onhan Rukikin koko ajan Reitan kanssa", Uruha sanoi. Yhtäkkiä hän kiljaisi lujaa ja kääntyi mulkaisemaan Rukia kasvot irvessä. Ruki tuijotti veljeään vihaisena. Hän oli ilmeisesti potkaissut Uruhaa pöydän alla.

"Aoi, jos te haluatte, minä voin tietenkin kertoa kaikille, missä Uruha oikeasti viettää aikaansa. Mutta voin luvata teille, että minä en ole ainut, joka suhtautuu teidän suhteeseenne yhtä negatiivisesti kuin minä", Kai sanoi tuohtuneena.
"Tai sitten muut arvostavat meidän tunteitamme enemmän kuin sinä", Aoi tokaisi.
"Älä haasta riitaa, minä en jaksa kuunnella", Kai ärähti.
"Sinä vain voisit tosiaan olla puuttumatta meidän asioihimme! Edes yhden päivän ajan voisit antaa meidän asioidemme olla vain meidän asioitamme", Aoi huokaisi.
"Minä oletin, että te haluaisitte tietää", Kai hämmästeli.
"Tietenkin me halusimme. Kiitos isä", Uruha hymyili.
"Näetkö Aoi? Hän on tyytyväinen", Kai huomautti.
"Näen, mutta ymmärrätkö mitä tarkoitin."
"Ymmärränhän minä..." Kai huokaisi jatkaen ateriaansa.

Hyvä on.
Kuningas Kai ei ehkä koskaan tulisi olemaan loistavissa väleissä Aoin kanssa, mutta Uruhaan ja Rukiin hän halusi pitää suhteensa hyvinä. Ja siinä hän onnistuisi mukautumalla hieman molempien ehtoihin.
Sillä vaikka hänen elämäntilanteensa lähiaikoina olikin muuttunut, hän ei ollut.
Kuningas Kai oli yhä lempeä ja hyväsydäminen. Ja sitä hän tulisi aina olemaan syvällä sisimmässään.


33. luku

Kello oli kymmenen ja Gazekingdomin ylle oli laskeutunut pimeys. Ruki ja Reita seisoskelivat peilin edessä Rukin huoneessa ja vertailivat toisiaan.
"Sinä olet yhä vähän laihempi kuin minä. Kuukaudessa olet kuitenkin jo jonkin verran onnistunut lihomaan", Ruki sanoi arvioiden katseellaan Reitan paidatonta ylävartaloa.
"Mutta sinä olet täydellinen, et näytä liian laihalta", Reita mutisi nuoremman korvaan, kietoen kätensä tämän ympärille takaapäin. Ruki tunsi Reitan kädet paljasta ihoaan vasten ja se tuntui hyvältä.

Reita silitteli peukalollaan Rukin olkapäitä hellästi. He katsoivat peiliin heijastuvaa kuvajaista, ja kummankin suupielet kääntyivät pieneen hymyyn.
"Ehkä kummankaan meistä ei kuuluisi sanoa tätä, mutta minä sanon sen silti. Me näytämme hyviltä yhdessä", Reita naurahti. Ruki nyökkäsi hymyillen.
"Sinä näytät aina niin hyvältä..." Reita jatkoi Rukin kehumista. Prinssi kyllä kuunteli mielellään, joten hän antoi toisen jatkaa.
Reita suuteli nuoremman niskaa pehmeästi ja Ruki tunsi voimakkaita mielihyvän väristyksiä pitkin kehoaan. Reita liikutti käsiään hänen ylävartalonsa ihoa myöten hitaasti...

Yllättäen oveen koputettiin.
Reita ja Ruki jähmettyivät paikoilleen ja vanhempi veti nopeasti kätensä prinssin ympäriltä.
Ovi avautui...
Uruhan iloisesti hymyilevät kasvot ilmestyivät näkyviin ovenraosta. Hymy muuttui ällistyneeksi tuijotukseksi hänen tajuttuaan molempien huoneessa olevien miesten olevan ilman paitaa.
"Öh, eh, tuota, ööh, minä –"
"Lopeta tuo änkytys ja kerro, miksi sinä tulit", Ruki tokaisi. Yllättäen Aoinkin kasvot ilmestyivät näkyviin ja hymy muuttui hämmästyneeksi ilmeeksi hänenkin kasvoillaan.
"Oh, tuota, me vain, eeh..."
"Menisitte nyt asiaan", Reitakin huokaisi.
"Me halusimme kutsua teidät alakertaan meidän kanssamme... Vain viettämään aikaa, juttelemaan tai jotain", Uruha mutisi katsoen Rukia vähän hämillään.

"Mitä sinä katsot?" Ruki kysyi veljeltään kurtistaen hieman kulmiaan.
"En minä mitään, tuletteko te?" Uruha sanoi nopeasti.
"Näytänkö noin järkyttävältä ilman paitaa?" Ruki kysyi. Uruhan katse kierteli yhä sekä hänen että Reitan ylävartaloita.
"En minä sitä –"
"Tuletteko te?" Aoi keskeytti Uruhan.
Ruki ja Reita vilkaisivat toisiaan nopeasti.
"Tulemme. Mutta siltä varalta, että Uruhan silmät kuluvat puhki Reitaa ja minua tuijotellessa, me puemme vähän lisää yllemme", Ruki näpäytti. Vihdoinkin nuorempi prinssi tajusi lopettaa tuijottamisen.
"Odotammeko tässä vai alakerrassa? Ruokasalissa?" Aoi kysyi.
"Ruokasalissa, kiitos", Ruki vastasi. Aoi ja Uruha nyökyttelivät hetken ja poistuivat huoneesta, jättäen Reitan ja Rukin vaihtamaan vaatteitaan.

Kymmenen minuutin kuluttua vaaleahiuksiset olivat valmiita ja kiiruhtivat ruokasaliin, jossa Uruha ja Aoi jo odottelivat.
"Missä Kai on?" Reita kysyi.
"Ei hänen pitänyt tänne tulla", Uruha sanoi.
"Niin, mutta missä hän on?" Reita kysyi uudestaan.
"Hän sanoi menevänsä nukkumaan", Aoi vastasi.
"Eli voimme olla vapaasti, pelkäämättä koko ajan, että hän saattaa astua huoneeseen minä hetkenä hyvänsä", Ruki totesi istuutuessaan pöydän ääreen. Reita istuutui tuolille hänen viereensä, he istuivat eri puolella pöytää kuin Uruha ja Aoi.

"No, Reita, oletko sinä pitänyt ajastasi täällä?" Uruha kysyi hymyillen. Ruki huomasi Reitan vilkaisevan häntä nopeasti ennen kuin vastasi mitään.
"Olen, hyvin paljon."
"Onko Rukia kiva palvella?" Uruha jatkoi. Rukin huulille kohosi vino hymy ja hän vuorostaan vilkaisi Reitaa nopeasti. Vaaleahiuksisista vanhempi hymyili leveästi.
"On, vaikka välillä se on hieman... haastavaa", Reita vastasi.
"Ruki pakottaa sinut tekemään kaikkea tylsää?" Uruha kysyi myötätuntoisesti.
Tällä kertaa Rukin ja Reitan vilkaistessa toisiaan he molemmat naurahtivat pienesti.
"Ei, ei oikeastaan", Reita sai sanottua naama peruslukemilla.
"No... hyvä", Uruha sanoi katsellen vastapäätä istuvia miehiä hieman hämillään.

"Miten teillä kahdella menee?" Ruki kysyi vaihtaen keskustelun aiheen veljeensä ja setäänsä.
"Hyvin nyt, kun ei koko ajan tarvitse pelätä Kaita", Aoi vastasi.
"Kyllä meillä mielestäni meni hyvin silloinkin, kun meidän piti pelätä Kaita", Uruha sanoi vilkaisten mustahiuksista nopeasti.
"En minä sitä tarkoittanut", Aoi kiiruhti sanomaan. Hän alkoi silittää hellästi nuorimmaisen hiuksia ja Uruha hymyili iloisena.
"Mitä kaikkea te olette tehneet?" Ruki kysyi.
"Lähinnä olemme viettäneet aikaamme linnassa, muutaman kerran kaupungilla ja –"
"Minä kysyin, mitä te olette tehneet", Ruki toisti. Aoi ja Uruha vilkaisivat häntä hieman hämillään.
"M- mutta minähän juuri –", Aoi änkytti, mutta Ruki keskeytti hänet uudestaan.
"Mitä te olette tehneet?"
"Olemme keskustelleet ja viettäneet aikaa yhdessä..." Aoi vastasi yhä hyvin hämillään.
"Ettekö te ole muuta tehneet? Melko säälittävää", Ruki huokaisi pyöritellen päätään.
"Mitä 'muuta' sinä mahdat tarkoittaa?" Uruha kysyi närkästyneenä.
"Esimerkiksi suudelleet?" Reita kysyi.
"Hmph! Ei se kuulu teille", Uruha mutisi.
"Älkää nyt naurattako, kyllähän se suudelleet olette!" Ruki älähti.
"Tietenkin olemme", Aoi myönsi nopeasti.

Ruki vilkaisi kaikkia päydän ympärillä istuvia.
"Suudelkaa. Minä haluan nähdä", hän sanoi yllättäen. Uruha ja Aoi hätkähtivät ja tuijottivat Rukia kysyvästi.
"M- mitä? Miksi?" Aoi kysyi.
"Minä vain haluan nähdä. Suudelkaa nyt, olette te sen ennenkin tehneet", Ruki sanoi.
"Miksi meidän pitäisi suudella teidän edessänne?" Uruha kysyi hämillään.
"Koska minä haluan nähdä, johan minä sanoin", Ruki vastasi.
"Entä jos me emme halua?" Uruha kysyi hieman epävarmana.
"Miksi te ette voisi? Mitä ihmettä te pelkäätte? Vai ettekö te sittenkään ole suudelleet vielä kertaakaan?" Reita sanoi, liittyen mukaan Rukin peliin.
"Olemmepas", Uruha mutisi.
"Suudelkaa sitten", Ruki sanoi kohauttaen olkiaan.

Aoi ja Uruha vilkaisivat toisiaan useaan kertaan, kunnes vihdoinkin Aoi nojautui hieman lähemmäs prinssiä, tarttui hellästi tämän kasvoihin ja suuteli tämän huulia nopeasti.
"Pah! Ette kai te tosissanne kutsu tuota suudelmaksi?" Ruki nauroi katsellessaan poskiltaan punehtuvaa veljeään huvittuneena. Reita hytkyi naurunsa tahdissa viereisellä tuolilla.
"Tuota... pieneksi sellaiseksi", Aoi mutisi.
"Suudelkaa kunnolla", Reita kehotti.
"Mitä jos emme?"
"Sitten minä suutelen Uruhaa", Ruki uhkasi.
"Um, okei, Aoi, minä mielummin suutelen sinua kuin Rukia..." Uruha änkytti ja kääntyi katsomaan joukon vanhinta hieman jännityksen ja vaivaantuneisuuden sekaisin ilmein.

Uruha ja Aoi lähestyivät jälleen hitaasti toisiaan ja suutelivat hieman äskeistä pitemmän suudelman pitäen toisiaan käsistä.
He kääntyivät katsomaan joukon vaaleahiuksisia ja kohtasivat kaksi kysyvää silmäparia.
"Ette kai te ole tosissanne?" Ruki kysyi.
"Mikä sinäkin olet arvostelemaan? Osaatko muka itse paremmin?" Uruha tokaisi hieman loukkaantuneeseen sävyyn.

Reita naurahti ja kääntyi katsomaan Rukia. Heidän huvittuneet katseensa kohtasivat ja Ruki vilkaisi veljeään.
"Voin luvata, että osaan paremmin kuin te kaksi äsken", Ruki sanoi tarttuen yllättäen Reitaa paidankauluksesta kiinni. Hän veti vanhemman kasvot omiensa luo, katseli niitä hetken ja painoi sitten huulensa tämän huulia vasten.
Suudelma oli aluksi pelkkä tavallinen suudelma, pitkä ja melko helläkin, mutta pian se muuttui voimakkaammaksi. Rukin toinen käsi oli Reitan poskella ja toinen tämän olkapäällä, Reitan molemmat kädet olivat nuoremman lanteilla.
Heidän suudelmansa sai perintöprinssin jännittymään. Ehkä se johtui siitä, että hän koko ajan tiedosti, etteivät he olleet kahdestaan. Joka tapauksessa tämä pieni jännittyneisyys vain lisäsi Rukin intoa.
Suudelma muuttui kielisuudelmaksi, Ruki piti silmänsä visusti suljettuina ja laittoi kaikkensa peliin. Reita vastasi samalla mitalla takaisin ja suudelma muuttui entistä kiihkeämmäksi. He myötäilivät toistensa pieniä eleitä kuin luonnostaan, tällainen tuntui niin uskomattoman hienolta, Reita tuntui olevan kuin luotu Rukin tunteiden kohteeksi...

"Hei, te olette tunteneet kuukauden!"
"Miten te kaksi olette edes päätyneet yhteen?"
"Miten tämä voi olla mahdollista?"
"Lopettakaa jo se suudelma, me yritämme puhua teille!"

Ruki vetäytyi hitaasti kauemmas vanhemmasta ja kohdisti katseensa pöydän toisella puolella istuvien miesten silmiin.
Uruha ja Aoi näyttivät siltä kuin heitä olisi juuri lyöty haloilla päähän. Aivan kuin he eivät olisi koskaan ennen nähneet mitään omituisempaa tai harvinaisempaa kuin tuon äskeisen suudelman.
"Jos vertaamme meidän suudelmaamme teidän omaanne", Reita aloitti.
"Niin minun on kyllä myönnettävä, että meidän oli aika paljon parempi", Ruki lopetti lauseen vinosti hymyillen.
"Vastatkaa meidän kysymyksiimme", Uruha älähti.
"Ette te mitään kysyneet, hälisitte vain jotakin siitä kuinka me olemme tunteneet kuukauden", Ruki tokaisi.
"Miten voi olla mahdollista, että te kaksi vaihdatte tuollaisa suudelmia?" Aoi kysyi ällistyneenä.
"Tarkentaisitko hieman? Millaisia suudelmia?" Reita kysyi.
"Tuollaisia!" Aoi älähti.
"Romanttisia? Voimakkaita? Hohdokkaita? Upeita? Kiihkeitä?" Ruki luetteli.
"Niin!"
"Miksei se muka voi olla mahdollista?" Reita kysyi.
"Vaikka tiesin teidän välillänne olevan jotakin niin en silti osannut kuvitella –", Uruha mutisi itsekseen, mutta Ruki keskeytti hänet.
"Et tietenkään osannut, kun et edes tiennyt, että kahden ihmisen on mahdollista olla tällaisessa kanssakäymisessä toistensa kanssa."
"En minä sitä tarkoittanut! En vain osannut kuvitella, että oma veljeni ja hänen palvelijansa..."
"Tekevät mitä?"
"Suutelevat tuolla tavalla."
"Ja mikäköhän tapa se sinun mielestäsi oli, Uruha?"
"Epäluonnollinen tapa! Eivät suudelmat ole tuollaisia!"
"Aoi, valaise häntä edes vähän", Ruki ärähti. Häntä kyllästytti Uruhan siveellisyys.

Aoi katsahti Uruhaa.
"Äskeinen oli kylläkin tunnerikkain suudelma, jonka minä olen eläessäni nähnyt, joten en aio väittää vastaan..." vanhin mutisi.
"Ei sinun meille kuulukaan väittää vastaan, vaan Uruhalle", Ruki huokaisi.
"Uruha, kyllä suudelmat ovat tuollaisia", Aoi sanoi.
"Eivätkä ole."
"Uruha, sinä et voi oikeasti olla noin tyhmä", Ruki ärähti.
"En minä ole tyhmä!"
"Oletpas! Tiedätkö, minkälaisessa tilanteessa ihmiset vaihtavat äskeisen tyyppisiä suudelmia?" Ruki kysyi. Reita vilkaisi häntä hivenen varoittavasti, mutta Ruki ei jaksanut välittää. Jos he kerran ajattelivat sivistää Uruhaa tästä asiasta niin he voisivat saman tien tehdä sen kunnolla.
"Ilmeisesti ainakin silloin, kun yritetään peitota muiden parien tavalliset, hellät suudelmat", Uruha tokaisi näyttäen kieltään veljelleen.
"Eikö minun ja Reitan suudelmassa muka mielestäsi ollut mitään tavallisesta poikkeavaa?"
"Oli..."
"Ja se poikkeavuus oli...?"
"En minä tiedä."
"Älä ole typerä!"
"En minä ole typerä!"
"Ai et?"
"Kerro sinä sitten, jos kerran tiedät."
"Se oli eräänlainen voimakkaan kiihottava suudelma."

Ruokasaliin laskeutui hiljaisuus.
Aoi katseli kaikkialle muualle paitsi Uruhaan. Reita katsoi Rukia huvittuneena ja Uruha oudoksuen. Perintöprinssi katsoi veljeään vakavana silmiin.
"Tuskin tästä oli sinulle mitään hyötyä, kun et kuitenkaan tiedä, mitä kiihottava tarkoittaa", Ruki tokaisi.
"Tiedänpäs", Uruha punastui.
"Hyvä. Tästä eteenpäin tiedät sitten myös millaisia suudelmia teidän kahden kannattaa vaihtaa, jos kyllästytte vain istumaan sängyllä. Siinä voi nimittäin tehdä muutakin", Ruki näpäytti nousten paikaltaan. Uruhan kasvoille levisi entistä syvempi puna hänen ajatellessaan veljensä äskeisiä sanoja. Aoikin näytti punastuneen hieman.

Reitakin nousi tuoliltaan ja kiiruhti Rukin luo. He astuivat yhdessä ulos ruokasalista ja suljettuaan oven perässään kumpainenkin purskahti hetkeksi iloiseen nauruun.
"'Eräänlainen voimakkaan kiihottava suudelma', hah!" Reita hymyili, kiertäen kätensä Rukin harteiden ympärille.
"Se oli ainut, mitä tuli mieleeni noin nopeasti. Sitä paitsi se oli totta", Ruki hymähti.
"Tuo suudelma meni sinänsä hukkaan, jos me olisimme olleet hieman erilaisessa tilanteessa, me olisimme voineet..." Reita aloitti, mutta taisi ymmärtää kesken lauseen, mitä oikein oli sanomassa.

Ruki naurahti ja veti Reitan pitkään suudelmaan keskellä toisen kerroksen hallia. Hänestä tuntui yllättäen jälleen siltä, kuin he olisivat olleet aivan kahdestaan koko maailmassa.
"Tuollaiset suudelmat eivät lopu ennen kuin meidän tunteemme toisiamme kohtaan katoavat", Ruki sanoi.
"Tiedätkö, sinä olet paras asia koko elämässäni. Parasta, mitä olen koskaan voinut kuvitella saavani osakseni", Reita sanoi yllättäen melko hiljaisella äänellä.
"Kiitos samoin", Ruki kuiskasi hymyillen ja painoi huulensa jälleen Reitan omia vasten.
"Odota, haluan sanoa tämän loppuun", Reita henkäisi. "Tunteeni sinua kohtaan kasvavat päivä päivältä, enkä... Tai siis... En oikein osaa kuvailla tätä. Minusta tuntuu, ettei tälle tunteelle sisälläni edes ole sanoja."
"Mmh... Minä keksin ainakin yhden tälle tunteelle, jonka minä tunnen..." Ruki hymyili, tuntien pienten perhosten kutittelevan vatsassaan.
"Niin minäkin, tavallaan... Mutta, kun minusta tämä tunne ylittää rakkaudenkin. Tämä on jotakin rakkauttakin suurempaa", Reita sanoi hiljaa.

Ruki avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta hän ei pystynyt. Hän seisoi paikoillaan katsellen Reitaa silmiin, mutta hänen suustaan ei kuulunut ääntäkään. Tuollaisille sanoille ei ollut olemassa järkevää vastausta, jonka olisi voinut lausua ääneen. Hän heittäytyi Reitan kaulaan, halasi tätä niin lujaa kuin jaksoi, eikä halunnut koskaan päästää irti.
"Sinä et tiedä, kuinka tärkeä olet", Ruki kuiskasi toisen olkapäätä vasten, silmät tiukasti kiinni puristettuina.
"Älä sano noin, alan kohta itkeä", Reita sanoi hiljaa.
"Ole hiljaa, muuten minäkin alan."
"En minä pitäisi sitä yhtään pahana asiana", Reita kuiskasi.

Ruki tiukensi otettaan Reitan vartalon ympärillä ja veti syvään henkeä.
"Minä sanon tämän nyt käyttäen tätä väärää sanaa, mutta, Reita..." Ruki kohotti katseensa vanhemman silmiin. "Minä rakastan sinua."
Reita halasi Ruki uudestaan, hyvin pitkään.
"Minäkin rakastan sinua, Ruki. Tai, oikeastaan... Olen tainnut rakastaa ensihetkestä alkaen", Reita kuiskasi. Ruki ei osannut kuin nyökätä ja vastata Reitan aloittamaan hellään, rakkaudentäyttämään suudelmaan.


34. luku

"Hyvää yötä", kuningas Kai sanoi poistuessaan ruokasalista.
"Hyvää yötä", Ruki, Uruha, Aoi ja Reita toistivat kuorossa ja Uruha kohotti kätensä vilkuttamaan isänsä perään. Kai vilkutti hymyillen takaisin juuri ennen kuin ovi sulkeutui hänen takanaan.
"Mekin varmaankin lähdemme tästä..." Ruki sanoi mietiskelevällä äänensävyllä ja vilkaisi Reitaa kysyvästi.
"Voinko syödä vielä nopeasti jotakin?" Reita kysäisi Aoilta. Hän vilkaisi Rukia ja väläytti tälle nopean, leveän hymyn.
"Iltasyöminen on epäterveellistä", Ruki huokaisi kyllästyneenä.
"Mutta itsehän sinä sanoit, että minun on lihot–"
"Kuka käski syömään iltaisin?" Ruki hymähti.
"Ei kukaan... Mutta –"
"Reita, en minä ollut tosissani. Syö jos haluat", Ruki naurahti ja pudisteli hetken itsekseen päätään. Kääntyessään katsomaan Reitaa, hän sai tältä nopean suukon poskelle. Uruha tunsi vatsaansa vääntävän omituisesti hänen katsoessaan omaa veljeään pöydän toisella puolella.
"Tuo tosiaan on Ruki", hän ajatteli. "Hymyilemässä hellästi miehelle, joka juuri suuteli hänen poskeaan."

Uruhan mielestä ajatus oli jotenkin omituinen. Lisäksi se sai hänet jostakin omituisesta syystä ärsyyntymään, mutta myös samalla jännittymään. Ja aina kun Ruki ja Reita katsoivat toisiaan, tai... tai suutelivat toisiaan, aina Uruhan mieleen pongahti kuva hänestä itsestään ja Aoista samanlaisessa tilanteessa. Mutta se ei tuntunut luontevalta. Eivät Uruha ja Aoi voineet tehdä niin kuin Ruki ja Reita tekivät. Ruki ja Reita olivat... vanhempia ja kokeneempia ja... uskaliaampia...
Uruhan teki mieli lyödä itseään. Eivät Ruki ja Reita olleet yhtään vanhempia, hehän olivat yhteensä melkein yhtä vanhoja kuin Aoi! Heti näin ajateltuaan Uruhan teki uudestaan mieli lyödä itseään...
Eikä Ruki ainakaan ollut yhtään sen kokeneempi kuin Uruhakaan. Ei voinut olla. Tai vaikka olisikin ollut kokeneempi kuin Uruha, niin ei välttämättä läheskään yhtä kokenut kuin Aoi. Tosin, eihän Uruha tiennyt miten kokenut Aoikaan oli... Reitasta hän tiesi vielä vähemmän.
Mutta uskaliaampia Ruki ja Reita ainakin olivat! Jos he olivat tehneet jo vaikka mitä yhdessä, tunnettuaan vasta niin vähän aikaa, niin kyllähän heidän täytyi olla uskaliaita! Tai sitten he vain olivat heti olleet varmoja sekä omista että toistensa tunteista... Rukihan oli kertonut Uruhalle jo vuosia sitten pitävänsä miehistä... Uruha oli tajunnut sen vasta paljon Rukia myöhemmin.

"Mitä sinä haluat syödä?" Aoi kysyi Reitalta.
"Voinko tulla itse keittiöön valitsemaan?" nenänsä peittänyt kysyi.
"Tietenkin", Aoi hymyili ja lähti viemään Reitaa keittiön puolelle. Heidän kadottuaan huoneesta Ruki tuijotti yhä ovea, jonka Reita juuri oli sulkenut perässään.
Uruha ei saanut ajatuksiltaan rauhaa. Hänen teki koko ajan mieli kysyä Rukilta jotakin, mutta hän ei ollut aivan varma siitä, mitä hän oikein halusi kysyä.
"No, mitäs te olette tehneet Aoin kanssa?" Ruki kääntyi katsomaan veljeään silmiin. Uruha säpsähti tajuttuaan Rukin puhuttelevan häntä.
"V- vastahan sinä kaksi päivää sitten kysyit tuota samaa", Uruha sanoi nopeasti.
"Ja vastauksestasi päätellen te ette ole näiden kahden päivän aikana edenneet yhtään mihinkään", Ruki tuhahti.
"Tai sitten minä olen hyvä huijaamaan", Uruha sanoi yrittäen peittää epävarmuutensa. Omasta mielestään hän onnistui ihan hyvin.
"Et sinä minua huijaa..." Ruki mutisi piirrellen pöydän kiiltävään pintaan näkymättömiä kuvioita sormillaan. Hän kohotti katseensa pikkuveljensä silmiin ja katsoi häntä pitkään.

"Miksi te ette tee mitään?" perintöprinssi kysyi.
"Ei minua tarvitse teititellä", Uruha sanoi hämillään.
"Sinä ja Aoi, miksi te ette tee mitään?" Ruki toisti.
"Ou. No, me... Teemmepäs."
"Ettekä tee. Ei jutteleminen ole mitään."
"Se on tärkeää. Pitäähän meidän tuntea toisemme..."
"Hei, te olette tunteneet kahdeksantoista vuotta! Ikäänkuin te ette jo tuntisi toisianne tarpeeksi hyvin tältä juttelukannalta. Jos tutustuisitte toisiinne jollakin muulla tapaa, niin voisitte vihdoinkin todella oppia jotakin uutta", Ruki naurahti. "Ja jos et sinä nyt ymmärtänyt niin sillä toisenlaisella tutustumisella tarkoitin, että te vähän vähentäisitte vaatetustanne ja –"
"Kyllä minä tiedän, mitä sinä sillä tarkoitit", Uruha kivahti.
"Mutta et siltikään aio tehdä asialle yhtään mitään?" Ruki kysyi hämillään.
"M- minä..."

"Mikä sinua estää?"
Uruha hämmästyi Rukin myötätuntoista äänensävyä.
"En... Minä..." Uruha mutisi, tuntien punan kohoavan kasvoilleen.
"Pelkäätkö, että Aoi ei pitäisi siitä, jos suutelisit häntä hieman läheisemmissä merkeissä?" Ruki kysyi.
"En..." Uruha mutisi.
"Etkö itse haluaisi, että Aoi koskee sinuun?"
"No, tuota... haluaisin..."
"Mutta miksette te sitten –"
"Koska minä en uskalla!" Uruha inahti häpeissään, tuijottaen tiiviisti pöydän pintaa. Hän huomasi sivusilmällään Rukin ilmeen muuttuvan hämmästyneestä myötätuntoiseksi.

"Mikä sinua siinä pelottaa?" Ruki kysyi, jälleen sillä myötätuntoisella äänensävyllä.
"Lähinnä se, etten minä osaisi", Uruha vastasi hiljaa.
"Pelkäätkö, että hän nauraisi?"
"En oikeastaan, mutta en uskalla aloittaa, sillä pelkään epäonnistuvani. Enkä minä tiedä, mitä minun pitäisi tehdä milloinkin! Mitä jos tekisin jotakin täysin väärin?" Uruha kysyi epätoivoisena.
"Ei sellaisessa oikeastaan ole oikeaa tai väärää, mutta ymmärrän kyllä, miksi sinua jännittää", Ruki sanoi. "Mutta jos Aoi ehdottaisi jotakin, tai tekisi jotakin tavallisesta poikkeavaa? Sanotaan vaikka, että hän suutelisi sinua kaulalle. Mitä sinä tekisit?"
"Kai minä antaisin hänen jatkaa", Uruha vastasi hieman hämillään.
"Mutta jos te siitä vielä etenisitte jotenkin? Hän vaikka... riisuisi paitasi?" Ruki ehdotteli.
"Tuota... Riisuisin hänen paitansa?" Uruha ehdotti varovasti. Ruki naurahti.
"Osaisithan sinä", hän naurahti hymyillen.

"Mutta, Ruki..."
"Odota, haluan sinun vastaavan vielä yhteen kysymykseen. Jos kerran sinusta tuollainen olisi mukavaa, etkä sinä nolostuisi jos Aoi tekisi sinulle niin, niin mikset sinä samantien voi itse tehdä niin Aoille?"
Uruha tunsi jälleen punastuvansa.
"Minä... en jotenkin tunne olevani niin... päällekäyvä?" Uruha vastasi varovasti. "Kaiken lisäksi, meistä Aoi on se, joka tietää mitä mistäkin seuraa, joten minä olisin mielummin se mukaileva osapuoli kuin se aloittava ja johdatteleva."
"Mutta jos et sinä anna pienintäkään vihjettä siitä, että olisit valmis etenemään, niin eihän Aoikaan tiedä sinun olevan", Ruki totesi.
"Mutta entäs jos en minä olekaan vielä valmis?" Uruha kysyi.
"Sitten kun sinun halusi siihen on suurempi kuin sen pelko, niin etköhän sinä silloin ole valmis", Ruki naurahti.

Uruha mietti hetken itsekseen. Ruki tuntui tietävän tästä aiheesta niin paljon... He eivät koskaan olleet puhuneet tästä ennen, mutta jotenkin tämä tuntui helpottavalta. He olivat Rukin kanssa kuitenkin aina voineet puhua asioista melko avoimesti ja Uruhan mielestä oli kiva huomata, että heidän välinsä olivat pysyneet samanlaisina.
Mutta... Kuinka ihmeessä Ruki tosiaan tiesi näin paljon? Ellei sitten...
"Ruki, tuota... Mitä te olette Reitan kanssa oikein teh–", Uruha älähti juuri, kun Aoi ja Reita astuivat ruokasaliin. Ruki vilkaisi Uruhaa nopeasti, hymyili jokseenkin salaperäisesti ja kääntyi hitaasti katsomaan palvelijaansa.
"Saitko syödäksesi?" Ruki kysyi.
"Sain. En jaksanut tulla tänne enää, söin nopeasti niin sain ainekset heti takaisin jääkaappiin", Reita selitti.
"Eli me voimme vihdoinkin lähteä?" Ruki kysyi.
"Olisithan sinä voinut lähteä ennen minuakin", Reita hämmästeli.
"Halusin odottaa. Kaiken lisäksi, minun oli keskusteltava hetki Uruhan kanssa kahdestaan", Ruki sanoi, katsahtaen Uruhaa nopeasti silmiin samalla, kun nousi ylös tuoliltaan.
"Kiva kun odotit", Reita hymyili.
"Hei, nähdään huomenna", Ruki huikkasi Aoille ja Uruhalle.
"Nähdään huomenna, hyvää yötä", Aoi ja Uruha toivottivat.
"Hyvää yötä", Reitakin sanoi poistuessaan Rukin kanssa ruokasalista. Oven sulkeuduttua Uruha ja Aoi kuulivat Rukin ja Reitan keskustelevan jotakin Reitan vatsasta. Pian kuitenkin heidän äänensä vaimenivat kokonaan.

Aoi vilkaisi Uruhaa.
"Onko sinulla nälkä?" hän kysyi.
"Ei. Ei kai sinullakaan?" Uruha kysäisi.
"Söin nälkäni pois äsken Reitan kanssa", Aoi naurahti. "Mutta jos me emme kerran halua olla enää ruokasalissa, niin voimmehan mekin lähteä täältä johonkin."
Uruha ei oikein ymmärtänyt mihin Aoi pyrki ehdottamalla tuollaista, mutta selvästi vanhemmalla oli jokin tähtäin. Halusiko tämä mennä jonnekin?
"Lähdetään vaan..." Uruha sanoi ehkä hieman liian uteliaalla äänensävyllä. Aoi naurahti ja tarttui hänen käteensä heidän noustessaan ylös.
He poistuivat ruokasalista, mutta silloin kun heidän olisi pitänyt kääntyä ylöspäin vieville portaille, Aoi vetikin Uruhan perässään kohti ensimmäiseen kerrokseen vieviä portaita.
"Mihin me menemme?" Uruha kysyi heidän laskeutuessaan portaita.
"Shhh... Ollaan hiljempaa", Aoi kuiskasi. "Kerron sitten, kun olemme ulkona."
"Ulkona?" Uruha hätkähti.
"Shhh, sinä et saisi poistua täältä tähän aikaan, joten meidän on oltava hiljaa."
"Kellohan on kaksitoista! Miksi me menemme ulos?" Uruha hämmästeli. Aoi kääntyi ympäri portaiden alapäässä ja painoi huulensa vasten Uruhan omia hellästi. Uruha puristi Aoin kättä ja vanhempi upotti sormensa hänen hiuksiinsa. Kun Aoi vetäytyi kauemmas, prinssi päätti olla sanomatta mitään. Hymyillä vain.

He pääsivät linnan pääoville, pujahtivat niistä ulos hyvin varovasti ja vielä vale-vallihautaa ylittäessään kumpikaan ei sanonut mitään.
Vasta heidän päästyään hieman kauemmas linnasta Aoi avasi suunsa.
"Halusin mennä kanssasi jonnekin, jossa ei varmasti ole ketään muuta. Lisäksi halusin sinun näkevän, millaista täällä on yöllä."
Uruha hymyili iloisesti ja ojentui suukottamaan vanhemman poskea.
"Kiitos Aoi. Olen usein halunnut tulla, mutta... Minä en yleensä riko sääntöjä", Uruha hymähti.
"Tiedän sen", Aoi sanoi, suukottaen hän nyt vuorostaan Uruhan poskea.

He kävelivät yhdessä ruohikkoista loivaa mäkeä alaspäin ja lähestyivät kylän toria koko ajan.
"Minua alkoi jännittää", Uruha hihkaisi. Aoi naurahti ja pörrötti nuoremman hiuksia.
"Oletko sinä ollut täällä monta kertaa yöllä?" Uruha kysyi.
"En kovin usein. Muutaman kerran. Ei täällä voi oikeastaan tehdä mitään, joten miksi minä tänne yksikseni olisin tullut?" Aoi kysyi hymyillen.
"Mutta etkö sinä koskaan ole tullut tänne kenenkään kanssa yöllä?" Uruha kysyi. Onneksi oli näin pimeää, Aoi ei välttämättä huomannut hänen punastuneen. Hän uteli liian läpinäkyvästi Aoin edellisistä suhteista...
"En ole ollut täällä yöllä kenenkään kanssa ennen", Aoi vastasi katsellen Uruhaa sivusilmällä.

"Mutta isäsi on", Aoi jatkoi.
Uruha kääntyi nopeasti katsomaan mustahiuksista.
"Mitä sinä tarkoitat?"
"Kai livahti melkein joka yö tapaamaan äitiäsi tänne", Aoi hymyili. Uruha hämmästyi hieman. Hän muisti nyt Aoin kertoneen tästä hänelle aiemminkin, mutta että se tosiaan oli tapahtunut näin helposti... Vain odottanut muiden menevän nukkumaan ja sitten hiipinyt oville, karannut ulos ja kaupungille.
"Kerran minä yllätin hänet toisessa kerroksessa, tulin ruokasalista ulos ja Kai oli juuri matkalla alakertaan. Hän pakotti minut lupaamaan, etten koskaan kertoisi kenellekään. Seuraavana päivänä minä puhuin hänen kanssaan ja Kai kertoi minulle kaiken. Muistan vieläkin miten hämmästynyt olin", Aoi kertoi. Uruha kuunteli kiinnostuneena, hän halusi ehdottomasti tietää lisää ajasta, jolloin hänen isänsä ja Aoi olivat nuoria.
"Kai oli niin innoissaan, hän tosiaan piti teidän äidistänne. He olivat tapailleet jo yli kaksi kuukautta, melkein kolme siinä vaiheessa kun vanhempamme saivat tietää."
"Miten he saivat tietää?" Uruha hämmästeli.
"Kai kertoi heille. Tai siis, hänen oli pakko, äitinne oli nimittäin raskaana", Aoi hymyili. "Hah, muistan vieläkin, kuinka Kai tuli eräänä iltana hyvin hätääntyneenä luokseni ja kertoi mitä oli juuri saanut kuulla. Minä nauroin ja hänkin alkujärkytyksestä toivuttuaan nauroi, hän vaikutti niin iloiselta. Joka tapauksessa vanhemmillemme kertominen oli Kaille mielettömän vaikeaa. Hän lykkäsi sitä monta viikkoa, mutta loppujen lopuksi hän toi äitinne linnaan ja esitteli hänet vanhemmille. Äiti ja isä olivat kyllä melko järkyttyneitä..."

Uruha ja Aoi olivat saapuneet täysin autiolle torille. Jokainen koju oli tyhjä, missään ei ollut ketään. He kävelivät eteenpäin mukulakivistä katua ja Uruha odotti Aoin jatkavan kertomustaan.
"Mutta aina Kain kertoessa mitä he olivat milloinkin tehneet äitinne kanssa, miten se kuulosti mielestäni niin epäuskottavalta, että yhtäkkiä veljelläni oli lapsi... Ja minä niin hämmästelin heidän nimivalintaansa..."
“Rukin nimeäkö?” Uruha naurahti.
“Niin. Mielestäni se oli jotenkin omituinen.”
Uruha alkoi nauraa. Hän kikatteli hetken itsekseen ja leveästi hymyillen kääntyi katsomaan Aoita.
“Mistä he sen keksivät?”
“Minulla on sellainen mielikuva, että he keksivät sen katsoessaan jotakin vaatetta, mutta en muista tarkkaan”, Aoi sanoi hetken kuluttua.
“Mistä minun nimeni tuli?”
“Sinun nimesi ei mielestäni sopinut lapselle ollenkaan. Mutta onneksi he osasivat valita nimesi aikuisiälle sopivaksi, sillä aikuinenhan sinä olet suurimman osan elämästäsi”, Aoi hymyili. “En muista oliko sinun nimelläsi mitään erityistä merkitystä. Ei mielestäni. Se oli vain nimi, jonka he keksivät.”
“Hyvä on. Kerro lisää isästä?” Uruha pyysi. Aoi naurahti.

“Mitä minä voisin hänestä kertoa? Hänhän kyllä oli jo täyttänyt kaksikymmentä, joten hänellä oli lupa poistua linnasta, mutta hän ei halunnut vanhempiemme saavan tietää tyttöystävästään.”
“Miksei?”
“Teidän äitinne ei ollut kuninkaallista sukua. Siihen aikaan se oli vielä edellytys naimisiinmenolle, kummankin osapuolen oli oltava kuninkaallinen. Muistan, miten juuri silloin, yli kaksikymmentä vuotta sitten se laki muutettiin kaikkien kuningaskuntien kesken. Kukaan ei enää oikein ollut innoissaan omalta kotipaikkakunnaltaan muuttamisesta. Kuitenkin tästä lainmuutoksesta on vielä sen verran vähän aikaa, että yhäkin kaikki linnassa vierailevat kosijat ovat kuninkaallista sukua. Kuten tiedät, Rukinkin luona on käynyt vain prinsessoja”, Aoi kertoi. “Paitsi tietysti palvelustyttö Ai, hän on ensimmäinen poikkeus.”
“Mutta miten ihmeessä äiti ja isä sitten koskaan pääsivät naimisiin?” Uruha hämmästeli.
“Etkö sinä muista? He eivät ehtineet naimisiin ennen äitisi kuolemaa”, Aoi sanoi surullinen paino äänessään.
“Ou... Niin”, Uruha sanoi hiljaa.

“Aoi, mitkä lait yhä koskevat naimisiinmenoa meidän valtakunnassamme?” Uruha kysyi hetken kuluttua.
“Hmm... ikäraja on kaksikymmentä, tosin jos puolisosi on nuorempi niin sillä ei ole merkitystä, kunhan hän on täysi-ikäinen. Tietenkin puolisolla on oltava jonkinlainen yleistietämys, hän ei voi olla kuka tahansa kadulta napattu, hänen pitää osata johtaa tätä valtakuntaa. Lisäksi –”
“Sanotaanko säännöissä mitään kahden saman sukupuolen edustajan avioliitoista...?” Uruha kysyi. Aoi katsoi häntä pitkään silmiin.
“Miksi sinä kysyt?”
“Ruki myönsi minulle monta vuotta sitten, ettei ole pätkääkään kiinnostunut tytöistä”, Uruha sanoi. “Älä kerro Rukille, että kerroin!”
“En kerro, lupaan. Mutta, tuota... No, tietääkseni se ei ainakaan ole kielletty. Mutta hirveitä ongelmiahan siihen liittyy... Totta puhuakseni, en usko että se järjestyisi”, Aoi vastasi hieman hämillään.
“M- mutta tarkoittaako se sitten, että Rukin on mentävä naimisiin naisen kanssa, vaikkei hän todellakaan haluaisi?” Uruha kauhisteli.
“Puhutaan vähän hiljempaa... Kai tappaa meidät, jos hän huomenaamulla uutisia lukiessaan saa sitä kautta tietää vanhemman poikansa olevan... miehiin päin”, Aoi vilkuili hieman hermostuneena ympärilleen. Uruha peitti suunsa kädellään ja kikatti hetken itsekseen.

“Periaatteessa... kyllä se tarkoittaa sitä”, Aoi vastasi vihdoinkin Uruhan kysymykseen. Nuorempi nyökkäsi vakavana. Mitäköhän Ruki sanoisi saadessaan tietää...?
“Tiedätkö, olen iloinen siitä, että toit minut tänne”, Uruha sanoi katsellen Aoita rauhallisesti silmiin.
“Hyvä”, vanhempi sanoi tarttuen Uruhan käsiin. He katselivat toisiaan silmiin siinä yön pimeydessä, keskellä tyhjää toria, jossa oli jollakin tapaa hyvin taianomainen tunnelma. Vaikka kesä oli jo kovaa vauhtia muuttumassa syksyksi, vielä tähänkin aikaan ulkona tuntui olevan lämmin. Pieni tuulenvire sai Uruhan edessä seisovan Aoin näyttämään niin upealta sen heilutellessa hänen hiuksiaan pienesti.
“Sinä olet kaunis”, Uruha huomasi sanovansa. Hänen ei ollut ollut tarkoitus sanoa yhtään mitään, joten hän meni hieman hämilleen noiden sanojen karattua hänen suustaan.
“Sinä olet ihana”, Aoi hymyili asettaessaan toisen kätensä hellästi nuoremman poskelle. Hän silitteli sitä hetken peukalollaan ja kumartui lähemmäs Uruhaa. Uruha sulki silmänsä ja tunsi Aoin huulet omiaan vasten. Ne tuntuivat jälleen kerran niin hämmästyttävän pehmeiltä, niin täydellisiltä hänen huuliaan vasten. Uruha tunsi olevansa niin iloinen.

He suutelivat pitkään, mutta kadulta kuuluva ääni säikäytti heidät. Nopeasti he irtaantuivat toisistaan ja etsivät katseillaan äänen aiheuttajaa. Pian he kauhukseen näkivät jonkun kävelevän erään kojun viertä horjahdellen eteenpäin.
Uruha peitti suunsa käsillään ja tunsi paniikinomaisen tunteen kasvavan hänen sisällään. Olivatko he jääneet kiinni? Tiesikö tästä nyt joku muukin? Tietäisivätkö tästä pian kaikki?
“Tule, lähdetään”, Aoi kuiskasi nopeasti. Hän tarttui Uruhan käteen ja he lähtivät nopein ja mahdollisimman hiljaisin askelin pois torilta, lähemmäs linnaa.
Ruohikkoiselle loivalle mäelle päästyään Aoi pysähtyi ja jäi katselemaan ympärilleen.
“En usko hänen nähneen meitä”, Aoi totesi hieman hengästyneenä.
“Etkö?” Uruha hämmästeli.
“En. Ja vaikka olisikin nähnyt niin ainakaan hän ei tunnistanut, keitä olimme. Muutenhan hän olisi jäänyt tuijottamaan peräämme. Häntä ei tuntunut kiinnostavan pätkääkään”, Aoi sanoi helpottuneena.
“Hyvä. Meidän kannattaa tosiaan olla varovaisempia. En tavallaan usko, että ihmiset katsoisivat tätä hyvällä”, Uruha mutisi.
“Niin... Menemmekö me jo takaisin?” Aoi kysyi.
“Ei mennä vielä. Istutaan vaikka tähän”, Uruha ehdotti istuutuen ruohikkoiseen maahan.
“Istutaan sitten”, Aoi hymähti kohauttaen olkiaan. Hän istuutui Uruhan viereen ja katseli edessään avautuvaa näkymää kylästä.

“Äskeinen liippasi kyllä läheltä”, Uruha henkäisi. “Minä pelästyin ihan tosissani.”
“Minäkin aluksi”, Aoi myönsi.
“Olen niin iloinen siitä, että meillä on toisemme”, Uruha sanoi hymyillen. Hän kietoi kätensä Aoin vatsan ympärille ja nojasi päätään tämän olkapäähän. Aoi hymähti ja alkoi silittää Uruhan hiuksia hitaasti.
“Niin minäkin”, hän kuiskasi.
“Minä toivoin tätä niin kauan ja vihdoinkin se on totta”, Uruha myönsi. Hän tunsi pienen jännityksen kuplivan vatsassaan hänen sanoessaan ne sanat. Aoi katsahti häntä uteliaana.
“Kuinka kauan?”
“Mitä?”
“Kuinka kauan sinä toivoit tätä?” Aoi kysyi pienesti hymyillen.
“Pari vuotta...” Uruha myönsi hitaasti. Hän tunsi jännityksen vain kasvavan sisällään.
“Se on niin pitkä aika...” Aoi mietti. “Sinähän olit silloin vasta kuusitoista!”
“Älä muistuta meidän ikäerostamme”, Uruha tuhahti pieni hymy huulillaan. Hän leikkimielisen hellästi löi Aoin vatsaa.
“Häiritseekö se sinua?”
“Ei, mutta on se sinänsä vieläkin aina välillä vähän omituinen ajatus”, Uruha myönsi.
“On se minullekin... En edes tiedä, miksi näin kävi. Mutta olen iloinen siitä, että kävi”, Aoi sanoi suukottaen Uruhan otsaa.

Uruha kohotti kasvonsa ja ojentautui suutelemaan Aoita kunnolla. Hän tunsi jälleen vanhemman kädet hiuksissaan ja hänen sisällään oleva tunne kasvoi jälleen. Tunne, jonka aiheutti vain ja ainoastaan Aoi, ei kukaan muu ihminen tässä maailmassa.
Suudelma jatkui ja Aoi alkoi hitaasti kuljettaa toista kättään alemmas Uruhan rintakehää pitkin. Uruha tunsi pieniä väristyksiä ympäri kehoaan. Väristyksiä, jotka tuntuivat hyviltä.
Hellästi Aoi painoi Uruhan makaamaan ruoholle ja katsoi häntä silmiin. Uruha tunsi koko ajan pientä jännitystä sisällään, mutta se oli pelkästään positiivista jännitettä. Hän ei ollut hermostunut niin kuin yleensä kun puhuttiin jännittämisestä. Tämä oli jotenkin erilaista.
Aoin käsi oli Uruhan vatsan kohdalla, hän oli kohottautunut puoliksi nuoremman yläpuolelle. He suutelivat taas ja tämän suudelman aikana Uruha tunsi Aoin sormien hitaasti sujahtavan hänen paitansa alle. Aoin sormien kosketus sai Uruhan selkää pitkin kulkevat väristykset tuntumaan entistä voimakkaammilta. Uruha tunsi vanhemman käden koko ajan hieman ylempänä.
Aoi tuntui etenevän varovasti, mutta se oli Uruhan mielestä hyvä asia. Kaikki tähän mennessä tapahtunut oli ainakin ollut vain positiivista ja hienoa, upeaa... Hänellä oli aikaa miettiä omia tuntemuksiaan.
Uruha keskittyi suudelmaan hieman enemmän ja se muuttui heti selvästi kiihkeämmäksi. Suudelmassa tuntui olevan mukana niin paljon sitä erityistä jännittyneisyyttä. Uruha hämmästyi hieman tajutessaan, että heidän kielensä kohtasivat juuri. Se tuntui niin erikoiselta, mutta samalla niin upealta!
Aoin kädet kiersivät Uruhan ylävartaloa, mikä tuntui koko ajan vain entistä paremmalta ja paremmalta. Alavatsalla se erikoinen tunne oli kaikkein voimakkain...

Aoi kohottautui hieman ylemmäs erään suudelman loputtua, ja Uruha kohottautui myös. He suutelivat jälleen ja samalla suoristautuivat takaisin istumaan ruohikolle vierekkäin. Aoin käsi palasi Uruhan paidan alta tämän lantiolle ja suudelman loppuessa he avasivat silmänsä ja katsoivat toisiaan silmiin. Aoin otsa oli Uruhan otsaa vasten ja heidän nenänpäänsä koskettivat toisiaan.
“Kiitos, Aoi”, Uruha kuiskasi. Hän tunsi mustahiuksisen käden olkapäällään, jota tämä silitteli rauhallisesti.
“Ole hyvä”, Aoi kuiskasi. Uruha kietoi kätensä vanhemman ympärille ja toivoi vain voivansa jäädä siihen ikuisiksi ajoiksi.

A/N: Ja TAAS mä keskeytän, mutta kun haluan sanoa seuraavasta luvusta sen verran, että mulle oli aika raskasta kirjottaa se. Se oli tosi vaikeeta ja tosi työlästä. Toivon silti, että onnistuin ihan hyvin! ^^ Vitsit muistan kuinka mua jännitti lisätä tää osa sillon ensimmäistä kertaa teidän luettavaks.......... :D

35. luku

"Aoi, Uruha, missä te olette olleet koko päivän?" kuningas Kai ärähti astuttuaan vihaisena ruokasaliin, jossa Ruki, Reita, Aoi ja Uruha istuivat pöydän ääressä.
"M- mitä sinä nyt?" Uruha pelästyi.
"Aoi, minulla on valta rangaista sinua jollakin tavalla! Ja voit olla varma siitä, että rankaisen!" Kai tokaisi.
"Mitä minä nyt tein?" Aoi älähti.
"Uruha, sinua myös!" Kai kivahti.
"Mistä sinä puhut?"
"Sinun kelvoton setäsi houkutteli sinut ulos keskellä yötä!" Kai ärähti Uruhalle, mulkaisten Aoita pahasti.
Ruki kääntyi vilkaisemaan Aoita ja Uruhaa hyvin hämmästyneenä. Mitä Reita olikaan sanonut eilen...?

~

"Mitä sinä oikein tarkoitit, kun sanoit, että sinun piti keskustella Uruhan kanssa?" Reita kysyi. Hänen hengityksensä tuntui niin lämpimältä vasten Rukin niskaa. He makasivat sängyllä, Reitan kädet Rukin ympärillä.
"Sitä, että meidän piti keskustella Uruhan kanssa", prinssi sanoi silmät suljettuina. Hehän olivat jo sopineet menevänsä nukkumaan. Vieläkö Reita yritti pitää häntä valveilla?
"Mistä te keskustelitte?"
"Aoista ja Uruhasta", Ruki sanoi haukotuksen lomasta. Reita naurahti ja suukotti nuoremman olkapäätä pehmeästi.
"Mille sinä naurat?"
"Olit niin suloinen. En ole koskaan ennen nähnyt sinun haukottelevan."
"Ethän sinä kunnolla nähnyt äskenkään."
"Mutta nyt tiedät, että sinäkin haukottelet joskus", Reita hymyili Rukin hiuksiin.

"Miksi sinua kiinnostaa, mistä me puhuimme?" Ruki kysyi.
"Koska halusin tietää" Reita sanoi hitaasti. Ruki hymähti, Reita ei ollut koskaan ollut oikein hyvä valehtelemaan.
"Uskoitko meidän puhuneen sinusta?" Ruki kysyi. Hän oli ilmeisesti arvannut oikein, sillä vanhemman hengitys taukosi hetkeksi.
"No, minä ajattelin, että ehkä hän halusi kysyä sinulta, mitä me olemme tehneet", Reita mutisi.
"Niin hän kysyikin. Mutta en ehtinyt vastata, kun sinä ja Aoi jo tulitte takaisin. Ei se minua haitannut, säästyin vastaamiselta."
"Aoi kysyi minulta."

Ruki käänsi päätään ja yritti nähdä Reitan kasvot olkapäänsä yli. Se ei kuitenkaan onnistunut, joten hän kääntyi kokonaan kasvotusten Reitan kanssa.
"Ja mitä sinä vastasit?"
"Kysyin häneltä samaa ja hänen ilmeestään päättelin, etteivät he olleet Uruhan kanssa tehneet vieläkään mitään. Lopulta Aoi paljasti minulle, ettei viitsi edetä, sillä hän pelkää Uruhan suhtautumista. Haluaisi kuulema, mutta ei uskalla."
"Uruha sanoi samaa, kun minä kysyin asiasta häneltä", Ruki sanoi hämmästyneenä.
"Sääli sinänsä", Reita totesi.
"Jep. Veljeni kokemukset jäävät samalle tasolle, jolla ne ovat olleet viimeiset kymmenen vuotta. Ja minä joudun kestämään hänen typeriä kysymyksiään entistä pidempään..." Ruki huokaisi kierähtäen selälleen.
"Mutta toisaalta, eihän tilanteen muuttumiseen tarvittaisi mitään muuta kuin hieman rohkeutta Aoilta. Sillä emmeköhän me kaikki tiedä, ettei heistä ainakaan Uruha ole se, joka loppujen lopuksi ehdottaa etenemistä", Reita hymähti kietoen kätensä jälleen Rukin ympärille ja painaen päänsä prinssin paljasta rintaa vasten.

~

Reita oli siis eilen kertonut keskustelleensa Aoin kanssa täysin samasta aiheesta, josta Ruki oli keskustellut Uruhan kanssa... Heti sen jälkeen nuo kaksi olivat livahtaneet ulos linnasta keskellä yötä?

Kai tuijotti Uruhaa ja Aoita vihaisena.
"Ei Aoi varsinaisesti minua minnekään houkutellut, itsekin halusin mennä", Uruha mutisi.
"Ja mitä pahaa siinä muka oli, jos Uruha kuitenkin oli minun kanssani koko ajan?" Aoi kiiruhti puolustelemaan.
"Sehän siinä juuri olikin pahaa", Kai ärähti. Aoi ja Uruha näyttivät häkeltyneiltä, mutta pian kevyt puna kohosi mustahiuksisen kasvoille.
"Sinä näit meidät", Aoi tajusi.
"Niin tosiaan näin! Toivon vain, ettei kukaan muu nähnyt!" Kai huudahti.
"Hei, odottakaas nyt hetkinen", Ruki älähti hämillään. "Mistä oikein on kyse?"
"Aoi ja Uruha poistuivat eilen linnasta kahdentoista jälkeen", Kai sanoi katsoen Rukia, "minkä sinäkin tiedät olevan kiellettyä!"
"Ei se minua kiinnosta. Mitä sinä oikein näit heidän tekevän?" Ruki hämmästeli. Hän kääntyi hymyillen katsomaan Aoita ja Uruhaa. Kain ilme muuttui vihaisemmaksi hänen huomatessaan Rukin innostuneisuuden.
"Siinä ei ollut mitään hienoa!" Kai ärähti. "He –"
"Kai, haluan puhua kanssasi kahdenkesken", Aoi sanoi nopeasti.
"Minä en ole vielä keksinyt tarpeeksi pahaa rangaistusta sinulle! Odotat siihen saakka, että olen valmis langettamaan sinulle tuomion", Kai kivahti.
"Isä hei, etköhän sinä nyt vähän ylireagoi? Tai siis, ymmärtäisin käytöksesi, jos Aoi olisi yrittänyt raiskata Uruhan tai jotain, mutta –"
"Ruki, ole hiljaa!" Uruha vinkaisi.
"Ruki, Reita, olkaa kilttejä ja poistukaa huoneesta, minun on puhuttava hetki Uruhan ja Aoin kanssa ilman turhia keskeytyksiä", Kai tokaisi vakavana. Ruki huokaisi kyllästyneenä. Joka kerta kun isä ja Aoi olivat riidan partaalla, Kai käski ulkopuoliset ulos huoneesta. Näin hän oli menetellyt aina Rukinkin kanssa riidellessään muutama vuosi sitten.

Ruki ja Reita nousivat ylös ilman vastaväitteitä. He molemmat tiesivät, ettei Kain käskyä kannattanut uhmata, varsinkaan heidän kahden. Ruki ja Reita olivat päättäneet, ettei Kai saisi tietää heidän suhteestaan mitään. Jos he hankkiutuisivat riitoihin Kain kanssa, tämä alkaisi pitää heitä silmällä, jolloin todennäköisyys heidän kiinnijäämisestään kasvaisi huomattavasti. Ruki ja Reita eivät missään nimessä halunneet ottaa sitä riskiä.

Vaaleahiuksiset poistuivat ruokasalista ja lähtivät kohoamaan kivisiä portaita yläkerroksiin. Ruki tarttui Reitan käteen ja vilkaisi tätä pienesti hymyillen.
"Ainakaan hän ei huuda meille tuolla tavalla", prinssi sanoi helpottuneena.
"Toivon totisesti, ettei myöskään koskaan ala huutaa tuolla tavalla. Minä en kehtaisi enää asua täällä. Toisin kuin Aoita, minua ei sido tähän linnaan mikään muu kuin sinä", Reita sanoi hieman huolestuneena.
"Tuo kuulostaa aika hienolta... Minä olen syy sille, että sinä ylipäätänsä olet täällä", Ruki sanoi katsahtaen linnan kattoa heidän noustessaan portaita neljännestä viidenteen kerrokseen.
"Millaista elämäsi mahtaisi olla, jos minä en olisikaan osa sitä?" Reita kysyi tönäisten nuorempaa hellästi kylkeen.
"Hah, ovela tapa saada kaikki kuulostamaan sinun ansioiltasi", Ruki naurahti tuupaten hän vuorostaan Reitaa.

He saapuivat Rukin huoneen puisen oven eteen ja prinssi työnsi sen auki.
"Mutta oikeasti? Mitä uskoisit tekeväsi juuri nyt, jollet olisi koskaan tavannut minua?" Reita kysyi sulkiessaan oven heidän perässään.
"Mielestäni tuollaista on turha miettiä, sillä kuitenkin suureksi onnekseni minä tosiaan tunnen sinut", Ruki sanoi. Kello oli jo kahdeksan ja ulkona ilta oli alkanut hämärtyä. Hän kävi vetämässä paksut samettiverhot ikkunoiden eteen ja sytytti muutaman kynttilän luodakseen hieman tunnelmaa.
"Sanoisit nyt jotakin", Reita pyysi istuutuen sängyn laidalle. Hän katsoi kynttilöiden kanssa leikkivää Rukia, jonka kasvoja keltainen liekki valaisi lämpimästi.
"Emme me voi kuvitella tuollaista, sillä ilman sinuahan Uruha ja Aoikaan eivät välttämättä nyt olisi yhdessä. Minähän saattaisin istua heidän kanssaan ruokasalissa tai kenties olla heidän kanssaan ulkona torilla", Ruki totesi kohauttaen olkiaan.
"Mielikuvitusta peliin", Reita patisti naurahten.
"En minä tiedä. Varmaankin fantasioisin sinunkaltaisestasi miehestä", Ruki heitti ja hänen huulilleen ilmestyi vino hymy.

"Sinun hymysi on niin suloinen", Reita hymähti. Ruki kohotti kulmiaan pienesti.
"Tai siis, se korostuu minulle, koska aluksi sinun hymysi oli hyvin harvinainen näky", Reita muistutti.
"Ou", Ruki mutisi. "No, niin... Mutta eihän minulla vielä silloin ollut sinua antamassa aihetta hymyilemiseen", Ruki sanoi. Hän tiesi äänensävynsä olevan vitsaileva, mutta toivoi kuitenkin Reitan ymmärtävän totuuden tuon lauseen takaa.
"Sinä olit kuulema pitkään kaikkien silmissä hyvin kylmä, etäinen ja vaikuttava kuninkaallinen, joka harvoin otti kontaktia muihin ihmisiin", Reita kertoi.
"Niinkö? Kuka sinulle niin sanoi?" Ruki kysyi uteliaana.
"Aoi. Mutta sinä miellytit kuulema kaikkia linnan työntekijöitä silti, vaikka olitkin etäinen", Reita sanoi.
"Niinkö?" Ruki kysyi hieman huvittuneena. Hän vilkaisi Reitaa, joka nousi ylös sängyltä ja meni katsomaan itseään peilistä.
"Jep", vanhempi sanoi parannellen nenäänsä peittävän huivin asentoa hieman.

Ruki oli saanut kynttilät sytytettyä ja hän katseli Reitan sivuprofiilia hiljaisena. Tämä näytti niin hyvältä...
Pieni, vino hymy huulillaan Ruki liikkui hitain askelin lähemmäs Reitaa. Hänen askelensa eivät jättäneet ääniä.
"Voisitko sanoa omistavasi jonkinlaista... omakohtaista kokemusta tästä minun kylmyydestäni?" Ruki kysyi kietoen kätensä Reitan yläruumiin ympärille takaapäin.
"Tavallaan... En minä usein sinun hymyäsi nähnyt", Reita totesi hitaasti. Hän katseli hieman kysyvästi Rukin peiliin heijastuvaa kuvajaista. Prinssi varoi visusti vastaamasta tuohon katseeseen, mutta se vino hymy pysytteli hänen huulillaan väkisinkin.
"Niin..." Ruki sanoi hiljaa. Hän liikutti käsiään toisen rinnan päällä kevyesti ja hitaasti edestakaisin. Hiljalleen hän lähti viemään käsiään Reitan paidan alle.
"Mutta olenko yhä mielestäsi etäinen?" Ruki kysyi, kuiskaten lauseensa Reitan korvaan.
"Et... todellakaan", vanhempi vastasi hiljaa.
"Entä... kylmä?" Ruki kysyi liikutellen yhä käsiään Reitan paidan alla hitaasti. Hän imaisi toisen korvalehteä kevyesti ennen kuin siirtyi suutelemaan tämän niskaa. Reita värähti pienesti ja hänen hengityksensä muuttui hieman epätasaisemmaksi.
"Tuota, et", vanhempi nielaisi.
"Hyvä", Ruki sanoi hiljaa. Reita veti terävästi henkeä prinssin käsien laskeutuessa hivelemään hänen alavatsaansa ja kääntyi nopeasti kasvotusten lyhyemmän miehen kanssa. He katsoivat hetken toisiaan silmiin, Rukin kädet olivat yhä puoliksi Reitan paidan alla.

Yllättäen Reita veti Rukin kasvot luokseen voimakkaaseen suudelmaan. Ruki upotti sormensa toisen hiuksiin, heidän suudelmansa oli pitkä ja osin katkonainen, kun jompikumpi veti henkeä välissä.
Rukin jokainen aisti tuntui yllättäen saavan havaintoja vain Reitasta. Tunto-, haju-, maku-, näkö- ja kuuloaisti... Kaikki.
Ruki tunsi Reitan kädet lantiollaan ja hän tunsi sisällään olevan tunteen kasvavan entistä voimakkaammaksi. Tunteen, joka sai hänen sydämensä takomaan hyvin nopeasti.
Ruki siirtyi suutelemaan vanhemman kaulaa ja kuuli Reitan henkäisevän jotakin itsekseen. Ruki vei jälleen kätensä toisen paidan alle ja hieroi tämän ylävartaloa hitaasti.
Samaan aikaan Reitan kädet kiersivät Rukin lantiota, sormet tekivät kiusoittelevan hidasta edestakaista liikettä hänen housujensa vyötärökohdan luona, pujahtaen välillä sen sisään saaden Rukin värähtämään.

Ruki tunsi itsensä hyvin rennoksi tietäessään, ettei kukaan ollut varmastikaan tulossa keskeyttämään heitä tällä kertaa. Kaikki muut kuningasperheen jäsenet olivat ruokasalissa, riitansa jälkeenkään kellään heistä ei olisi mitään asiaa Rukille tai Reitalle.
Prinssi jätti Reitan kaulan rauhaan ja he siirtyivät jälleen vaihtamaan kiihkeitä suudelmia toistensa huulille.
Ruki tarttui Reitan paidanhelmaan ja alkoi vetää vaatetta pois pidemmän miehen yltä. Reita kohotti kätensä hetkeksi, jotta Ruki sai paidan pois hänen päältään ja heti valkoisen kangasmytyn lennettyä huoneen lattialle he suutelivat uudestaan, entistä kiihkeämmin.
Ruki manasi mielessään monimutkaisen asukokonaisuutensa ja potkaisi kenkänsä jaloistaan. Reita alkoi riisua Rukin mustaa samettitakkia, joka vei jonkin aikaa joustamattoman materiaalin takia. Heidän kiihtyneet hengityksensä täyttivät koko huoneen aina suudelmien välissä, eikä kumpikaan keskittynyt mihinkään muuhun kuin toisiinsa.

Pian Ruki ja Reita seisoivat keskellä prinssin huonetta paidattomina, pysähtyneinä katselemaan toisiaan. Nuorempi tunsi Reitan katseen kulkevan pitkin hänen ylävartaloaan ja hän itse antoi katseensa vapaasti ihailla toisen hoikkaa kehoa. Reita kumartui suutelemaan nuoremman solisluuta ja Rukilta karkasi värähtävä huokaus hänen hiuksiinsa. Rukin rinta kohoili kahta kertaa nopeammin kuin yleensä, hänen ihonsa vasten Reitan ihoa tuntui kihelmöivän pinnan alla kuohuvasta tunteesta johtuen.
Uusi voimakas suudelma, jonka aikana Reitan kädet laskeutuivat Rukin vartaloa myöten alaspäin, saapuivat vyön kohdalle ja hieman haparoivat sormet alkoivat avata sitä. Kiihkeä kielisuudelma herpaannutti Reitan ajatukset hetkeksi pois Rukin housuista. Kuitenkin prinssin näykätessä uudemman kerran hänen korvalehteään, Reita päättäväisesti avasi vyön ja alkoi laskea Rukin housuja alemmas.

Lyhyempi lähti ohjaamaan Reitaa kohti sänkyään. Suudelma ei keskeytynyt vielä silloinkaan, kun Ruki istuutui sängyn laidalle ja auttoi housunsa ja sukkansa pois yltään. Reita painoi nuoremman sängylle makaamaan ja kumartui itse tämän yläpuolelle suutelemaan Rukin alavatsaa.
"Reita", Ruki henkäisi kohottautuen sen verran ylös, että sai katsottua vanhempaa miestä silmiin. "Jos sinä nyt sanot, että joskus muulloin tai jossain muualla, niin minä –"
"En sano", Reita lupasi hengästyneenä. Ruki painautui takaisin sängylle makaamaan ja sulki silmänsä Reitan suudellessa hänen alavatsaansa uudestaan. Niin voimakasta mielihyväntunnetta hän ei ollut tuntenut vielä koskaan ennen.

Ehkä sen teki Reitan lupaus olla jättämättä peliä tällä kertaa kesken, tai ehkä se johtui jostakin aivan muusta, mutta Ruki tunsi pienen jännityksen kasvavan sisällään. Jännityksen, jota hän ei ollut tiedostanut omistavansa. Jännityksen juuri tätä tilannetta kohtaan.
Kun Reita kohotti katseensa Rukin silmiin, prinssi havaitsi tuon saman jännityksen myös Reitassa. Se heijastui vanhemman silmistä niin selkeänä tunteena, että Ruki tunsi jopa pientä helpotusta siitä, ettei ollut ainut.

Reita kumartui suutelemaan nuoremman huulia voimakkaasti. Hän oli yhä hengästynyt, vaikkeivät he olleet suudelleet vähään aikaan, joten hänen epätasainen hengityksensä johtui jostain muusta kuin hengitystien tukkimisesta. Suudelman aikana heidän vartalonsa painautuivat toisiaan vasten ja Ruki tunsi Reitan sydämenlyönnit vasten omiaan. Se lisäsi tilanteen todellisuudentuntua entisestään ja jännitys hänen sisällään kasvoi.

Ruki kohottautui istumaan ja Reitakin suoristi selkänsä. Prinssi istui nyt sängyn reunalla ja vanhempi seisoi hänen edessään, katseli hänen vartaloaan. Ruki ojensi kätensä avaamaan Reitan housuja, Reita laski kätensä hänen harteilleen ja painoi päänsä. Ruki avasi vetoketjun hitaasti katsellessaan samalla, kuinka Reitan käsien ote hänen olkapäistään tiukentui.
"Ruki, sinä voit varmaan tehdä tuon nopeamminkin", Reita henkäisi puristaen huuliaan yhteen.
"Älä ole kärsimätön, haluan nauttia joka sekuntista..." Ruki kuiskasi hymyillen.
"Niin minäkin, joten jos siirryttäisiin siihen nautinto-osioon vähän nopeammin", Reita inahti Rukin laskettua hänen housunsa polvitaipeisiin asti.
"Miten vaan", Ruki hymähti nousten ylös ja suudellen Reitaa huulille. Nenänsä peittänyt kiersi kätensä nuoremman niskan taakse ja vastasi suudelmaan. Ruki tunsi Reitan imaisevan hänen alahuultaan ja samalla aloittavan pitkän kielisuudelman, jonka aikana prinssi istui takaisin sängylle. Hengästynyt Reita veti housunsa ja sukkansa kokonaan pois jaloistaan ennen kuin kumartui jälleen Rukin ylle ja suuteli tämän rintakehää moneen kertaan. Voimakkaat väristykset tuntuivat elävän Reitan huulilla, joilta tämä aina lähetti ne Rukin keholle, joka kerta hieman voimakkaampina...

Nuorempi siirtyi hieman keskemmälle sänkyä niin, että sai laskettua päänsä tyynylle. Reita tuli hänen perässään ja suudelmat jatkuivat miesten maatessa samettipeitolla päällekkäin.
Reita nojasi toisella kädellään patjaan ja toisella hiveli Rukin ylävartaloa hitaasti. Rukin keskittyessä enemmän suudelmaan kuin mihinkään muuhun, hän tunsi Reitan käden etumuksellaan. Samalla hän tunsi jännityksen kouraisevan vatsanpohjaansa voimakkaammin kuin ennen. Hän tiedosti oman hengityksensä katkonaisuuden ja kuuli omat sydämenlyöntinsä korvissaan. Hän ei ollut koskaan ennen ollut yhtä tietoinen jokaisesta ruumiinosastaan kuin juuri tällä hetkellä.

"Ruki, olethan sinä varma tästä?" Reita kuiskasi Rukin korvaan. Nuorempi avasi silmänsä ja veti toisen kasvot kohdakkain omiensa kanssa.
"Olen", Ruki sanoi hengästyneenä, mutta päättäväisenä. Hän painoi huulensa Reitan omia vasten ja kierähti sitten tämän päälle. Reita makasi nyt sängyllä selällään ja katsoi Rukia hieman hämmästyneenä.
"Mutta näin päin", Ruki sanoi hymyillen.
"Hmph... Seuraavalla kerralla minä päätän", Reita mutisi hengenvetojensa lomasta.
"Olethan sinä varma tästä?" Ruki varmisti. Keskusteleminen lievensi hänen jännitystään hieman. Tosin vain niin mitättömän vähän, ettei eroa ollut huomata.
"Olen. En voisi olla varmempi", Reita henkäisi kohottautuessaan jälleen suutelemaan Rukia. Nuorempi laski huulensa Reitan kaulalle ja tiedosti tämän ihon olevan tulikuuma hänen omaa ihoaan vasten.

Ruki oli jo nähnyt Reitan ilman vaatteita, mutta tällä hetkellä sillä ei tuntunut olevan merkitystä. Kun hän hitaasti vei kätensä riisumaan Reitan alushousuja, hänestä tuntui siltä kuin he tosiaan pian näkisivät toisensa alasti ensimmäistä kertaa. Ruki katsoi Reitan suljettuja silmiä, eikä voinut olla huomaamatta kuinka hyvännäköinen tämä oli. Tätä hetkeä Ruki oli odottanut jo vaikka kuinka kauan, heti ensimmäisestä viikosta lähtien. Nyt se oli vihdoinkin tapahtumassa, mutta miksi häntä täytyi nyt alkaa jännittää? Se ei sopinut kuvaan, hän halusi tätä niin paljon. He olivat jo myöntäneet tunteensa toisiaan kohtaan, lausuneet ne ääneen, katsoen toisiaan silmiin. Sekin oli vaatinut rohkeutta, sitä Ruki oli tosiaan jännittänyt jopa muutaman päivän ennen kuin sanoi sen. Ajatuskaan tällaisesta tilanteesta Reitan kanssa ei ollut jännittänyt yhtään. Miksi siis nyt?

Reita, yhä silmät suljettuina, kohotti lantiotaan hieman, jotta Ruki sai vedettyä tämän alushousut kokonaan pois. Ruki puri huultaan antaessaan katseensa vaeltaa häpeilemättä vanhemman vartalolla. Hän ei ollut koskaan nähnyt ketään niin hyvännäköistä henkilöä. Reita oli täydellinen.
"Sinä olet niin... upea", Ruki kuiskasi. Hän katseli toisen vartaloa vielä jonkin aikaa ja kosketti sitten ojennetuilla sormillaan Reitan vatsaa kevyesti. Hän vilkaisi nopeasti vanhemman suljettuja silmiä ja lähti viemään hitaasti sormiaan alemmas. Rukin sormet lähenivät Reitan vartalon kosketusta kaipaavimpaa osaa, ja joka hetki Reitan ilme viestitti enemmän ja enemmän nautinnosta. Ruki sai lisää rohkeutta tuon ilmeen näkemisestä. Lopulta hän kevyesti kiersi vuorotellen neljä sormeaan Reitan kovuuden ympärille. Hän liikautti kättään muutaman kerran hitaasti edestakaisin, tarkkaillen vanhemman kasvoja koko ajan. Reita näytti purevan takahampaitaan lujaa yhteen ja taivuttavan päätään pienesti taakse.

"Sinä pääset noista eroon nyt", vanhempi henkäisi päättäväisesti, kohottautuen istumaan. Ruki muutti asentoaan niin, että päätyi seisomaan polvillaan Reita jalkojensa välissä. Hän laski kätensä hymyillen toisen olkapäille ja katsoi ylhäältä Reitan kasvoja. Hän melkein näki tuon ärsyttävän, nenää peittävän liinan alle tästä kulmasta...
Reita laski Rukin alushousut niin alas kuin saattoi, paljastamatta kuitenkaan niillä peiteltävää ruumiinosaa.
"Tämä on mielettömän tukalaa, ole nyt kiltti ja ota ne pois", Ruki ynähti huultaan purren. Hän oli vuorostaan puristanut silmänsä kiinni, hän halusi tällä hetkellä vain tuntea. Näkeminen ei juuri nyt tuntunut niin merkitykselliseltä.
Reita kumartui suutelemaan kosketusarkaa ihoa Rukin lantioluun viereltä ja laski samalla tämän alushousut nopealla liikkeellä polviin. Nuorempi värähti ja se sai hänet inahtamaan jotakin epämääräistä. Reita kohotti kasvonsa Rukin kasvojen tasolle ja painoi huulensa tämän omia vasten. Suudelman aikana Ruki tunsi vanhemman kädet moneen kertaan sisäreisillään ja muutaman kerran melko kevyesti erektiollaan. Hänen alkoi olla vaikea keskittyä suudelmaan, sillä hänen mielensä tuntui Reitan aiheuttamasta nautinnosta johtuen tyhjenevän aika ajoin täysin. Hän pystyi vain tuntemaan ne väristykset, sen miellyttävän tunteen jokapuolella kehossaan.
Mutta kaikessa upeudessaan ne väristykset tuntuivat janoavan lisää, jotakin vieläkin enemmän.

Rukin onnistui saada alushousunsa kokonaan pois yltään poistumatta sängyltä. Hän hiveli käsillään jälleen Reitan vartaloa ja tämän erektiota koko pituudelta. Reitan vartalo oli upea, Reita itse oli upea...
Ruki kumartui vanhemman ylle ja suuteli tätä nopeasti. Samalla Reita kohotti jalkansa hänen sivuilleen. Heidän katseensa kohtasivat ja kummankin silmistä saattoi nähdä halun tätä tilannetta kohtaan niin voimakkaana, ettei mitään jäänyt arvailujen varaan.
"Tuota, minä rakastan sinua", Reita kuiskasi hengenvetojensa välistä. Ruki ei voinut estää naurahdusta ennen kuin jälleen suuteli vanhempaa.
"Minäkin sinua."

Prinssi veti muutaman kerran syvään henkeä ja katsoi Reitan suljettuja silmiä, hän oli päättänyt kiinnittää huomionsa koko ajaksi toisen kasvoihin. Hän ei halunnut menettää yhtäkään ilmettä.
Lisää hengenvetoja, hän keräsi rohkeutta...
Reitan kasvoilta luki odotuksen, tiukasti suljetut silmät kätkivät varmasti taakseen hyvin voimakkaan tunteen...
Ruki veti viimeisen syvän hengenvedon juuri ennen kuin teki varovasti tuon pienen liikkeen, jonka ansiosta hän tosiaan sai vihdoinkin tuntea Reitan.
Hän kuuli vanhemman inahtavan, hän ei ollut varma syystä, mutta uskalsi veikata sen johtuvan kivusta. Ruki jatkoi varovaisesti ja koetteli rajoja, hän meni pidemmälle. Hänen omasta suustaankin pääsi kevyt ynähdys. He molemmat hengittivät syvään ja hyvin epätasaisesti, kunnes Ruki vihdoinkin teki sen merkityksellisen liikkeen...
Sillä hetkellä Rukin mielestä katosi sekuntin ajaksi aivan kaikki. Hän ei muistanut katsoa Reitan kasvoja, hänen omat silmänsä puristuivat kiinni ja hän saattoi vain kuulla vanhemman voimakkaasti värähtävän henkäyksen. Rukin koko vartalon valtasi tunne, jollaisesta hän ei ollut koskaan osannut uneksiakaan. Pian hän kuitenkin palasi takaisin todellisuuteen, hengittäen hyvin raskaasti.

Ruki toisti liikkeensä ja tuo samainen tunne palasi takaisin. Hän kuuli omasta suustaan karkaavan huokaisun, jota ei voinut estää.
"Kaikki... hyvin?" Ruki kysyi avaamatta silmiään kokonaan.
"Älä lopeta", Reita inahti hiljaa. Rukin mielestä tuo oli riittävä vastaus. Hän jatkoi liikettään hieman voimakkaammin ja mitä pidempään hän toisti sitä, sitä enemmän hänen sisälleen tuntui kertyvän sitä ajatukset sumentavaa, upeaa tunnetta. Ainoa asia hänen mielessään oli Reita ja se, kuinka tämä kaikki tuntui niin oikealta tämän kanssa. Reita oli hänelle niin tärkeä, kaikki kaikessa... Hän ei koskaan voisi tuntea näin ketään muuta kohtaan. Hän tiesi ja tunsi sen koko ajan. Silloin hieman selkeämmin, kun hänen ajatuksensa eivät olleet pimentyneet heidän yhteisestä kanssakäymisestään, Reitan vartalon myötäilevien liikkeiden tai huokaisujen ja inahdusten vaikutuksesta.

Ruki kuuli Reitan mumisevan jotakin itsekseen kaikkien niiden henkäyksien seasta. Hän tunsi oman sydämensä sykkivän lujaa, hän tiedosti omasta suustaan kantautuvat äänet, joista ei saanut selvää. Hänen mielensä tuntui olevan pelkkää patoutunutta sumua, joka värisytti hänen koko kehoaan ja tuntui niin mielettömän upealta, ettei koko maailmasta voinut löytyä mitään hienompaa.
Heidän vartalonsa toisiinsa kietoutuneina, tämän lähemmäksi toisiaan he eivät päässeet, tämä oli niin selkeä osoitus kaikesta siitä, mitä Ruki tunsi sisällään... Hänen mielessään oli vain Reita, joka tälläkin hetkellä myötäili hänen liikkeitään kuin luonnostaan. Mikään ei voinut olla tämän parempaa!

Ruki tunsi ajatuksensa melkein katkeavan kokonaan, hän ei enää nähnyt mitään, ja silloin hän kuuli Reitan huutavan hänen nimeään koko sydämensä pohjasta.
Sen kuuleminen oli Rukille viimeinen piste. Hänen koko mielensä täyttyi sillä samalla sekuntilla monista kirkkaista väreistä, hänen vartalonsa nytkähti voimakkaasti ja hän huusi jotakin, jota ei itse ehtinyt kuulla. Se kaikki upea, hänen sisälleen patoutunut sumu tuntui räjähtävän samalla kertaa. Hän tunsi itsensä rennoksi, vapautuneeksi, täydelliseksi, upeaksi, ja se hyvänolon tunne ei ollut vain hyvää oloa. Ei se ollut edes nautintoa, se oli jotakin niin paljon enemmän, se oli jotakin niin paljon parempaa, ettei sille voinut olla olemassa yhtäkään oikeaa sanaa. Hän piti yhä kiinni Reitan lantiosta ja hengitti syvään, saaden joka hengenvedolla hieman lisää selkeyttä päänsä sisään.

Ruki kierähti sängylle Reitan vierelle ja tunsi tämän tarttuvan hänen käteensä omalla hapuilevalla kädellään. Ruki avasi silmänsä ja kosketti toisen kasvoja hellästi. Reita ojentautui suutelemaan nuorempaa, eikä kumpikaan heistä sanonut mitään. Heidän ei tarvinnut.


36. luku

Aamu valkeni Gazekingdomissa, herättäen jokaisen asukkaan vuoron perään uuteen mahdollisuuksien täyttämään päivään.
Aoi oli noussut aikaisin kuningas Kain käskystä. Olisihan hänen pitänyt arvata, että saisi Uruhan kanssa olemisesta jonkinlaisen rangaistuksen, joka varmasti estäisi häntä pääsemästä liian läheiseksi tämän kanssa. Kai oli määrännyt Aoin siivoamaan linnan alimmista kerroksista ylimpiin 'kiiltävän puhtaiksi'. Kiviseinien ja lattioiden jynssääminen 'kiiltävän puhtaiksi' vei aikalailla aikaa, mutta Aoi ei nähnyt vaihtoehtoja. Hänen oli pakko...

~

"Ruki, Reita, olkaa kilttejä ja poistukaa huoneesta, minun on puhuttava hetki Uruhan ja Aoin kanssa ilman turhia keskeytyksiä", Kai tokaisi vakavana. Ruki ja Reita vilkaisivat toisiaan ja Ruki pyöräytti silmiään. He poistuivat yhdessä ruokasalista, jättäen jälkeensä hiljaisuuden Kain, Aoin ja Uruhan välille.
"Ymmärrätkö sinä ollenkaan, kuinka typerästi teit?" Kai sähähti Aoille.
"Minä vain vein hänet katsomaan öistä kaupunkia", Aoi ärähti.
"'Vain katsomaan öistä kaupunkia', niin, tietenkin. Mitään muutahan sinulla ei sitten ollutkaan mielessäsi, eihän, Aoi?" Kai suutahti. Mustahiuksinen yritti viestittää katseellaan isoveljeään olemaan hiljaa, mutta Kai leikki sokeaa.
"Mitä sinun mielessäsi oikein liikkui?" Kai ärähti.
"Mikset sinä ymmärrä, että me vain menimme ulos? Vähän vaihtelua! Kuka aina jaksaa olla näiden likaisten seinien sisällä?" Aoi tuhahti.
"Likaisista seinistä puheen ollen, sinä siivoat niitä tämän viikon", Kai näpäytti.
"Miksi?" Aoi kurtisti kulmiaan.
"Koska minä sanon niin", kuningas sanoi, kuulostaen inhottavan tyytyväiseltä.

"Mutta isä, sinähän olet itsekin livahtanut ulos keskellä yötä. Ja me olemme lisäksi molemmat täysi-ikäisiä, meillä on lupa –"
"Sinulla ei ole lupaa poistua linnasta keskiyön jälkeen. Ei ennen, kun olet täyttänyt kaksikymmentä!" Kai kivahti.
"Mitä väliä sillä on? Itsekin rikoit sääntöjä, joten turha esittää, ettet sinä olisi koskaan tehnyt mitään väärin!" Uruha närkästyi.
Kai loi jääkylmän katseen Aoiin.
"Ja sinä siivoat sitten seinien lisäksi lattiatkin. Ja ikkunat", Kai ärähti.
"Mitä minä nyt taas tein?" Aoi älähti.
"Enkö ole kieltänyt sinua kertomasta Uruhalle tai Rukille mitään, mitä heidän ei kuulu tietää?" Kai tokaisi vihaisena.
"Minä vain kerron totuuden! En ymmärrä, miksi sinä haluat pimittää heiltä menneisyytesi."
"Koska se ei kuulu heille! Olen kertonut heille niin paljon kuin heidän minun mielestäni kuuluu tietää!"
"Eivät he ole kaksitoista, kyllä he ymmärtävät mitä sinä olet tehnyt, vaikkei sitä heille kukaan kertoisikaan", Aoi huokaisi.
"Ole hiljaa. Sinä et ymmärrä. Sinulla ei ole lapsia, et voi tietää."
"Ja ilman niitä öisiä uloslivahtamisia ei sinullakaan olisi lapsia", Uruha huomautti isälleen.
"Ja sinä et koskaan voi tuon idiootin kanssa lapsia saadakaan, joten älkää te edes yrittäkö karata täältä yöllä, tai ette saa enää nähdä vilaustakaan toisistanne!" Kai ärähti.
"Miksi sinä taas uhkailet? Lupasit lopettaa tuon", Uruha huokaisi.
"Ja te lupasitte jotakin muuta!"
"Emme me ole rikkoneet lupaustamme", Aoi sanoi kurtistaen kulmiaan. "En ole satuttanut Uruhaa, eikä hän ole halunnut lopettaa tätä. Me olemme pysyneet sanoissamme."
"Muistatko, kun keskustelimme viimeksi tässä huoneessa kahdenkesken? Silloin, kun lupasin sinun saavan työsi takaisin?" Kai tokaisi.
Aoi tiesi tarkalleen, mistä Kai puhui. Se oli se kiusallinen keskustelu, jossa kuningas oli varoittanut Aoin ja Uruhan suhteen kehittymisestä liian läheiseksi...
"Kai, ei nyt puhuta siitä", Aoi mutisi. Uruha oli yhä samassa huoneessa ja viimeksi kun tätä keskustelua oli käyty, prinssi oli kuunnellut oven takana. Uruha siis tiesi yhtä hyvin kuin Aoi ja Kaikin, mistä oli kyse.
"Minä näin teidät yöllä, joten sinun on turha –"
"Miten tarkkaan sinä oikein vakoilit meitä? Eihän sinun huoneestasi edes näe niin kauas! Vaikkakin sinut tuntien sinä varmaankin hait kaikki mahdolliset tarkkailuvälineet meitä seurataksesi", Aoi mutisi vihaisena.
"Menin hakemaan keittiöstä itselleni teetä ja matkalla takaisin kolmanteen kerrokseen näin teidät ulkona. Siinä ruohikkoisessa mäessä..."

Uruha näytti vihdoinkin tajuavan mistä oli kyse, sillä hän punastui pahemman kerran. Aoin teki mieli sulkea silmänsä ja haudata kasvonsa käsiinsä. Tietenkin juuri nyt, kun he olivat Uruhan kanssa edes vähän rohkaisseet mieliään ja tehneet yhdessä edes jotakin, niin Kain täytyi tulla ja pilata kaikki pelästyttämällä Uruha!
"Emmekö me voisi puhua tästä kahdenkesken?" Aoi ärähti.
"Emme. Mistä minä muuten tietäisin mitä teidän välillänne on oikeasti, jos en näkisi teitä yhdessä?" Kai tokaisi.
"Entä jos meidän mielestämme sinun ei kuulukaan tietää?" Aoi huokaisi kyllästyneenä.
"Sinä olet veljeni ja Uruha poikani. Miksei minun kuuluisi tietää?" Kai ärsytti tahallaan.
"Et sinä utele mitään Rukinkaan seurustelukumppaneista", Uruha kivahti.
"Ei Ruki seurustele", Kai tuhahti.
"Ai ei?" Uruha naurahti pilkallisesti. Siinä samassa hän taisi tajuta, mitä oli juuri päästänyt ulos suustaan.

"Rukiko?" Kai älähti. "M- mutta, m- mutta eihän Ruki ole koskaan halunnut –"
"Ei Uruha tarkoittanut mitään", Aoi henkäisi nopeasti.
"Ole sinä nyt hiljaa. Olet aiheuttanut tarpeeksi paljon harmia vain olemalla olemassa", Kai ärähti.
"Mutta sitten minäkin olen. Ei Aoi ole tässä yksin", Uruha sanoi hiljaa. Kai katsahti poikaansa ja huokaisi.
"En puhu nyt vain teidän suhteestanne. Aoi on tehnyt muuta menettääkseen minun luottamukseni ja kunnioitukseni", Kai sanoi hitaasti.
"Halusi nähdä muutakin kuin tämän linnan? Oliko se muka niin väärin? Hän ei sentään tehnyt sitä tavatakseen rakastettuaan keskellä yötä. Hän ei rikkonut sääntöjä tehdessään niin", Uruha puolusteli.
"Hän on rikkonut ihmisten välisten suhteiden sääntöjä niin paljon, että siitä saisi syntien täyttämän kirjan", Kai ärähti.
"Et sinä voi sanoa tuollaisia asioita perustelematta niitä lainkaan", Uruha kivahti.
"Sinä et ymmärrä, sinä et ole koskaan menettänyt ketään sinulle rakasta henkilöä", Kai huokaisi.
"Mutta minulla on ympärilläni paljon ihmisiä, joita rakastan. Kenelle tahansa heistä voi sattua mitä tahansa, kuka tahansa heistä voisi menehtyä kesken päivän, eikä kukaan voisi estää. Ei ainaisessa pelossa eläminen auta yhtään mitään. Jos on jotakin, josta ottaa kiinni ja heittäytä mukaan, niin se pitäisi tehdä täysin sydämin. Menneisyyttä ei voi muuttaa. Sitä on turha murehtia enää, kun kuitenkin paljon uutta on vielä edessä", Uruha sanoi hiljaa, katsoen isäänsä silmiin. Aoi tiedosti pienen hymyn huulillaan. Hän tarttui vierellään istuvaa Uruhaa kädestä ja suukotti pehmeästi tämän poskea.

"Sinä olet aina osannut valita oikeat sanat", Kai huokaisi, pienesti hymyillen hänkin. Hymy kuitenkin katosi hänen kääntäessään katseensa Aoiin.
"Huomisesta lähtien sinä siivoat. Lattiasta kattoon jynssäät jokaisen huoneen kiiltävän puhtaaksi. Et saa pyytää ketään avuksesi. Uruha, et mene tapaamaan setääsi, tai hän siivoaa toisenkin viikon. Ymmärrättekö te?" Kai määräsi rangaistuksensa. Uruha ja Aoi huokaisivat ja nyökkäsivät vastahakoisesti.
"Toivottavasti opitte olemaan livahtamatta ulos keskellä yötä..." Kai sanoi hiljaa. "Ja vastustamaan houkutuksia."

"Ja nyt, ennen kuin kumpikaan teistä menee yhtään minnekään, niin te kerrotte minulle, mitä te tarkoititte sanoessanne Rukin seurustelevan."

~

Aoi kastoi pitkäharjaksisen harjan pesuveteen ja jatkoi lattian puhdistamista. Saippua vaahtosi kiviä vasten, mutta lattia ei Aoin silmissä tuntunut puhdistuvan yhtään.
"Mitä sinä teet?"
Aoi kohotti katseensa lattiasta ja näki ylimielisen katseen kohdistuvan häneen meikatuista silmistä.
"Suoritan rangaistusta, jonka isäsi minulle järjesti", Aoi tuhahti. Ruki ja Reita seisoivat vierekkäin keskellä vastasiivottua lattiaa, Reita näytti jokseenkin hermostuneelta.
"Rangaistusta?" Ruki kysyi kallistaen päätään hieman. Hän vaikutti jostakin syystä hyvin ärtyneeltä.
"Niin", Aoi vastasi hämillään.
"Tiedätkö, miten kovasti minun tekisi mieli määrätä sinut jynssäämään näitä seiniä vielä pariksi viikoksi tästä eteenpäin?" Ruki kuiskasi ääni vihaa tihkuen. Aoi hämmästyneenä vilkaisi Reitan mitäänsanomattomia silmiä, etsien niistä jotakin selitystä perintöprinssin vihalle.
"Mistä sinä nyt puhut?" Aoi kysyi. Häntä pelotti katsoa Rukin vihaisiin silmiin. Se oli omituista, että Uruhalle niinkin läheinen sukulainen kuin Ruki, oli täysin eri maata hänen kanssaan.
"Korviini kantautui säälittävän veljeni suusta anteeksipyynnön kera kertomus siitä, kuinka isä sai tietää, että minä 'seurustelen'", Ruki sanoi yhä hyvin vihaisena.
"Kaiketi Uruha myös muisti mainita, että hän sanoi sen vahingossa?" Aoi sanoi nopeasti. Hänen olisi pitänyt arvata, mistä oli kyse.
"Muisti. Mutta minä suuresti hämmästelen, että hän tosiaan saattoi unohtaa, ettei sitä saanut kertoa kenellekään. Varsinkaan isälle", Ruki yhä sanoi sillä pelottavan vihaisella äänensävyllä.
"Kuule, se oli vain vahinko, jonka me kuitenkin onnistuimme korjaamaan", Aoi puolusteli.
"Kai sinä ymmärrät, miten uskomattoman vaaralliseen tilanteeseen te kaksi eilen saatoitte meidät?" Ruki kuiskasi vaarallisesti.
"Se oli vahinko, eikä mitään pahaa tapahtunut", Aoi huokaisi.
"Se ei estä isää epäilemästä! Sinä tiedät, miten kiero hän osaa olla. Sinä tiedät, että nyt kun hän on kuullut jotakin, jonka paikkaansapitävyydestä hän ei voi olla täysin varma, hän aikoo varmasti selvittää, onko asia totta vai ei! Sinä ja Uruha jos ketkä tiedätte, miten hirveää on elää salaillen isältä jotakin. Ja nyt te olette saattaneet meidät samanlaiseen tilanteeseen."

Aoi katsoi Rukin vihaisia kasvoja ja tiesi täsmälleen, mitä prinssi tarkoitti.
"Ruki, Reita, olen pahoillani", Aoi huokaisi.
"Kiitos. Tuon lähinnä halusimmekin kuulla. Mutta yritä tehdä sille hölmölle selväksi, että tätä ei saa riskeerata. En tiedä ymmärtääkö Uruha tämän päälle, mutta luulisin sinun tietävän mitä tapahtuu, jos isä tosiaan saa tietää", Ruki tokaisi.
"Älä nimittele Uruhaa, hän sanoi sen vahingossa. Mutta etköhän sinäkin jo ole asiaa vähän hänelle selventänyt?" Aoi varmisti aavistuksensa. Hän tiesi tarkalleen, miten vaarallinen tilanne tämä oli Rukille ja Reitalle. Jos Kai saisi tietää, olisi varmaakin varmempaa, että Reitaa ei enää sen koommin tässä linnassa nähtäisi.
"Yritin kyllä, mutta hän vain pyyteli anteeksi itku kurkussa, eikä tuntunut muuta kuin pelkäävän minua. Mutta jos hän livautti sen niin vain isän kuullen suustaan ja vielä isälle itselleen tarkoitettuna kommenttina, niin ei Uruha ole voinut kovin salaisena tietona sitä pitää", Ruki totesi.
"Puhun hänen kanssaan. Joko hän söi?"
"Ei tietääkseni vielä. Oletko sinä syönyt?"
"En ole ehtinyt."
"Tule meidän kanssamme. Uruhakin varmaankin on siellä", Ruki sanoi. Hän ei hymyillyt, muttei myöskään onneksi enää näyttänyt ihan niin vihaiselta kuin äsken.

Ruki lähti laskeutumaan rappusia alas ja Reita jättäytyi hieman jälkeen. Pian nenänsä peittänyt seisoi Aoin vierellä, näyttäen yhä hieman jännittyneeltä.
"Mitä sinä hermoilet?" vanhin kysyi hiljaa.
"En minä varsinaisesti mitään. Lähinnä pelkään, että Kai astuu nurkan takaa esiin ja kuulee kaiken, mitä me puhumme", Reita kuiskasi.
"Ei Kaita kannata pelätä. Rukista sen sijaan en olisi niin varma... Hän osaa olla aika ajoin hyvinkin pelottava", Aoi mietti katsellen prinssin hiuspehkoa edessään.
"Mmh... Mutta sellainen hän on. Hän... Hän ainakin osaa tehdä ihmisille selväksi, mitä haluaa", Reita hymähti pienesti hymyillen.
Aoi loi Reitaan nopean uteliaan katseen, jota tämä ei kuitenkaan huomannut.

Ruki avasi ruokasalin oven ja kaikki kolme astuivat siitä sisään. Aoin iloksi Uruha istui pöydän ääressä, tökkien haarukalla munakastaan. Aoi kavahti huomatessaan Kain istuvan pöydän päässä.
"Mitä sinä täällä teet?" Kai tokaisi mulkaisten Aoita.
"Syön aamiaista, tapaan Uruhaa", mustahiuksinen luetteli asettaessaan kätensä Uruhan olkapäälle. Nuorempi oli selvästi ilahtunut nähdessään Aoin.
"Muistatko, että sinun piti siivota?" Kai huomautti.
"Muistan, että minun piti siivota koko viikko. Olen tänään jo saanut melkein koko kolmannen kerroksen lattian puhdistettua. Linnassa on vain kuusi kerrosta, aion puhdistaa kerroksen päivässä. Viimeisenä päivänä kellarin", Aoi kertoi.
"Tuota, sinun ei tarvitse siivota tornia", Ruki sanoi yllättäen.
Kaikkien pöydässä istuvien katseet kääntyivät kohti vanhempaa prinssiä. Reita käänsi kuitenkin katseensa nopeasti varpaisiinsa, mutta Aoi, Uruha ja Kai katsoivat Ruki lähinnä uteliaina.
"En halua sinun menevän henkilökohtaiseen elintilaani", Ruki sanoi nopeasti. Uruha tirskahti ja Ruki loi häneen murhaavan katseen.

"Ruki, tiedätkös, minä olen miettinyt... Kun sinun kruunajaisiisi on enää noin kolme viikkoa, minkä jälkeen sinulla luonnollisesti on mahdollisuus mennä naimisiin, jos haluat jo silloin..." Kai sanoi hitaasti. Ruki kalpeni lievästi katsoessaan isäänsä. Sinänsä harvinainen näky, pelokas prinssi Ruki...
"...niin enpä ole koskaan tullut edes ajatelleeksi, että ehkä sinulla onkin jo tyttöystävä, josta et ole jostakin syystä koskaan halunnut kertoa minulle", Kai lopetti lauseensa. Hän katsoi hyvin tutkivasti Rukin kasvoja, jotka prinssi kuitenkin osasi pitää täydellisen ilmeettöminä. Hän ei ainakaan ollut läpinäkyvä.
"Mitä sinä haet takaa?" Ruki kysyi matalalla äänellään. Sivusilmällään Aoi huomasi Reitan muuttavan nopeasti istuma-asentoaan.
"Että onko sinulla tyttöystävää", Kai sanoi. Hän kuulosti uteliaan innostuneelta, hän ei pitänyt asiaa lainkaan pahana. Oikeastaan, hän vaikutti siltä kuin olisi jo tiennyt vastauksen olevan myönteinen ja saisi pian kuulla, kuka tuleva kuningatar oli.

"Ei", Ruki vastasi.
Kai hymy lieveni huomattavasti.
"Ei?"
"Ei", Ruki toisti.
"Sinulla siis ei ole tyttöystävää?"
"Niin. Ei ole tyttöystävää."
"Tuota... Oletko varma?" Kai kysyi hieman pettyneen näköisenä.
"Ai olenko varma, ettei minulla ole tyttöystävää?" Ruki kysyi huvittuneella äänensävyllä.
"Niin."
"Olen varma."
"Jaa..." Kai huokaisi.
"Haluatko sinä vielä kysyä jotakin?" Ruki kysyi, näyttäen nyt jo huomattavasti helpottuneemmalta.
"Haluan! Jos ei sinulla kerran ole tyttöystävää, niin mikset sinä koskaan edes harkitse yhtäkään kosijoista, joita luonasi on käynyt?" Kai kysyi hieman huolestuneen näköisenä.
"Minä... Minä en, tuota... En halua mennä naimisiin prinsessan kanssa", Ruki sanoi nopeasti.
"Voi, mikset sinä olet sanonut tuota aikaisemmin?" Kai huokaisi pettyneenä.
"Minä, tuota... Keksin sen vasta vähän aikaa sitten", Ruki selitteli.
"Mutta mitenkäs sitten palvelustyttö Ai?" Uruha kysyi. "Miksei hän kiinnosta sinua?"
"Miksiköhän ei? Luuletteko, että voisin koskaan pitää ihmisestä, joka yrittää saada huomioni vaikka näkee selvästi, ettei minua voisi vähempää kiinnostaa?"

Ruokasaliin laskeutui hiljaisuus.
"Ruki, olen pahoillani, mutta sinulla ei ole varaa ihan noin vaativaan makuun. Sinulla on enää vuosi aikaa ja sitten sinun olisi jo oltava naimisissa", Kai sanoi huolestuneena.
"Ja itse et mennyt koskaan naimisiin", Ruki tuhahti.
"Mutta etkö sinä muka haluaisi naimisiin?" Kai hämmästeli.
"Totta puhuakseni en."
"Mikset?"
"En halua sitoutua."
"Ruki, älä ole typerä. Sinun on pakko!"
"Ja se tässä koko touhussa onkin niin typerää", Ruki tuhahti.
"Mutta entä perhe? Etkö sinä haluaisi perhettä? Ihmisiä, joita voisit rakastaa?" Kai jatkoi kyselemistään, näyttäen koko ajan hieman huolestuneemmalta.
"Minulle riittää yksi ihminen, jota voin rakastaa. Enkä minä vielä silloinkaan haluaisi mennä naimisiin."
"Mutta sinun on pakko hankkia edes yksi lapsi. Se on laki", Kai älähti.
"Ei tuollaisia lakeja voi laatia! Mieti, jos minä olisinkin tyttö ja selviäisi, että minä en jostakin syystä voisi saada lapsia."
"Tuon varalle olisi aina hyvä olla olemassa muutamakin lapsi, jotta suku saisi jostakin jälkeläisiä", Kai sanoi.
"No, minulla on veli", Ruki sanoi katsahtaen Uruhaa.
"Kuten huomaat, hänestä ei varmaankaan kauheasti ole apua lastenhankintaan..." Kai murahti, mulkaisten Aoita pahasti.
"Mutta tarkoittaako se sitä, että Uruha saa elää elämänsä rakastettunsa kanssa elämänsä loppuun saakka ja minut pakotetaan naimisiin ja hankkimaan lapsia?"
"Ruki, olen pahoillani, mutta mistä minä olisin voinut tietää, että Uruha päättää olla pitämättä tytöistä ja pitääkin vastineeksi omasta sedästään?" Kai huokaisi. Aoi näki jokseenkin kivuliaan katseen veljensä silmissä tämän sanoessa ääneen nuo totuudet nuoremmasta pojastaan.
"Nyt tuo kuulostaa siltä, että sinä vihaat minua", Uruha sanoi surullisena.
"En tietenkään vihaa! Uruha, ei sillä ole väliä. Olisin vain toivonut tunteidesi kohteen olevan joku muu kuin setäsi, mutta millään muulla ei ole merkitystä. Olen iloinen siitä, että olet rohkeasti oma itsesi", Kai sanoi.

"Mutta minä en saa olla oma itseni?" Ruki tokaisi.
"Ei kukaan sitä ole kieltänyt! Sinulla on vain velvollisuus mennä naimisiin rakastamasi ihmisen kanssa ja hankkia hänen kanssaan vähintään yksi lapsi", Kai sanoi vanhemmalle pojalleen. Ruki avasi suunsa, mutta käänsi selkänsä isälleen ja pyyhälsi ulos ruokasalista muiden jäädessä tuijottamaan hänen peräänsä.
Kai painoi päänsä ja huokaisi raskaasti.
"Kaikki olisi hyvin, jos hän vain kertoisi minulle kaiken, eikä salailisi niin kuin nyt."
Aoi ymmärsi mitä Kai tarkoitti, mutta hän ymmärsi Rukia vielä paremmin.
Oli varmasti mielettömän vaikeaa yrittää piilotella salaisuutta, jonka kertominen ratkaisisi kaikki ongelmat.


37. luku

Uruha katsoi päänsä painanutta Kaita, vaivaantunutta Reitaa ja ovelle tuijottelevaa Aoita.
"Reita, etkö haluaisi mennä hänen peräänsä?" Uruha kysyi hiljaa.
"En, en vielä... Hän ei suostuisi puhumaan minulle. Menen kohta", vaaleahiuksinen sanoi. Uruhan kasvoille hiipi pieni hymy. Ilmeisesti edes joku tässä linnassa tunsi Rukin todella hyvin.
"Tietääkö joku teistä, mitä hänen päässään oikein liikkuu?" Kai epätoivoisena kohotti katseensa vuoronperään kaikkien pöydän ympärillä istuvien silmiin. Kaikki pudistivat hitaasti päitään ja välttelivät kuninkaan katsetta.
"No, eipä ole kukaan tiennyt koskaan ennenkään... Miksei hän vain kerro totuutta? Olenko minä ollut liian ankara? Ettekö te uskalla kertoa minulle, koska pelkäätte minun tekevän jotakin pahaa?" Kai kysyi Uruhalta huolestuneena. Prinssi puristi huuliaan yhteen. Hän ei voisi rikkoa isänsä sydäntä, joten hänen oli pakko valehdella.
"Et tietenkään ole. Ei se sinusta johdu", Uruha sanoi. Hän tunsi valehtelusta syyttävän painon sisällään, mutta ei hänellä ollut vaihtoehtoja! Miten hän muka voisi sanoa isälle päin naamaa, ettei tälle uskaltanut kukaan kertoa yhtään mitään? Lisäksi, Rukin salaisuuden paljastuminen kaiken sen jälkeen, mitä tapahtui Uruhan, Aoin ja Kain välillä, olisi kuninkaalle liikaa. Valehtelemalla nuorempi prinssi myös tavallaan suojeli kuningasta.

"Tuota, menen nyt etsimän Rukin", Reita ilmoitti nousten pöydän äärestä ja poistuen ruokasalista hieman huolestuneen näköisenä.
"Minäkin lähden", Uruha sanoi nousten hänkin.
"Tulen mukaasi", Aoi sanoi. He poistuivat ruokasalista ja jättivät Kain yksin pöydän ääreen miettimään omiaan.
Uruhalla ei ollut aavistustakaan Rukin olinpaikasta, mutta uskoi Reitalla olevan. Hän näki perintöprinssin palvelijan nousevan kolmanteen kerrokseen vieviä portaita ylös.
"Menemmekö mekin tapaamaan Rukia?" Aoi kysyi.
"Minä ainakin haluan puhua hänelle", Uruha päätti tarttuen setänsä käteen ja kiiruhtaen Reitan perään.
Vaaleahiuksisella oli kuitenkin aikamoinen etumatka ja Uruha ja Aoi ehtivät juuri nähdä, kuinka Reita astui sisään takkahuoneeseen. Hän jätti jäljessään oven vähän auki...

Uruha ja Aoi menivät Reitan perässä, mutta prinssi pysäytti mustahiuksisen ovella. He näkisivät ovenraosta vallan mainiosti sisään. He voisivat ensin katsoa millaisella tuulella Ruki oli ja päättää vasta sitten, olisiko sisälle meneminen turvallista.
Uruha kyykistyi hieman ja Aoi katsoi hänen yläpuoleltaan sisään huoneeseen. Hän näki Reitan selin oveen ja Rukin nojailevan seinään hieman kauempana. Isoveli ei näyttänyt olevan tässä maailmassa, hän ei huomannut palvelijaansa lainkaan.
"Ruki?" Reita kysyi varovasti. Hän astui muutaman askelen lähemmäs perintöprinssiä ja yritti tavoittaa tämän mihinkään kohdistumattoman katseen.
"Ruki, eihän Kai voinut tietää..." Reita yritti keksiä jotakin sanottavaa.
Vaaleahiuksisista nuorempi kohotti katseensa hitaasti palvelijansa silmiin ja asteli hitaasti tämän luo. Reita ojensi kätensä ja veti Rukin halaukseen. Nuorempi hautasi kasvonsa Reitan olkapäätä vasten ja kietoi kätensä tämän ympärille, Uruha näki veljensä puristavan vanhemman paidanselkämystä lujaa kämmenissään.
Yhtäkkiä Rukin hartiat vavahtivat muutaman kerran...

Uruha peitti suunsa kädellään, estääkseen itseään sanomasta mitään.
Prinssi Ruki ei itkenyt koskaan. Ei ikinä. Viimeksi Uruha oli nähnyt isoveljensä itkevän seitsemän vuotta sitten! Sen jälkeen Rukin silmissä ei oltu nähty kyyneliä kertaakaan. Hän ei sortunut kenenkään silmien edessä.
Paitsi nyt...
Ruki näytti painautuvan entistä tiukemmin Reitaa vasten ja yrittäen selvästi estää kyyneliään. Hän nielaisi muutaman kerran vaivalloisen näköisesti ja jälleen hänen hartiansa vavahtivat. Uruhan oli hyvin vaikea uskoa näkemäänsä. Kaiken lisäksi tämä sai hänet tuntemaan niin suunnatonta myötätuntoa Rukia kohtaan. Jos isoveli saatoi näyttää myös heikkoutensa Reitan edessä, heidän välillään olevan suhteen oli oltava todella vahva. Tietenkin se pahensi tilannetta entisestään.
"Ruki..." Reita sanoi hiljaa. Hänkin näytti hyvin surulliselta syleillessään yleensä niin vahvaa ja itsevarmaa prinssiä, joka nyt kuitenkin oli niin pieni ja heikko.
"Minä... en tiedä mitä tehdä", Ruki sanoi hiljaa. Tällä kertaa Uruha kuuli lyhyen nyyhkäisyn perintöprinssin puristaessa jälleen Reitan paitaa lujaa käsissään. Reita ei sanonut mitään. Hän luultavasti odotti Rukin itse kertovan asiansa.
"M- minä... En halua luopua sinusta. En koskaan", Ruki henkäisi, "mutta mitä jos minun on pakko?"
Uruhaa sattui kuulla tuollaista oman veljensä suusta. Se oli niin epätavallista, mutta juuri siksi Rukin tämänhetkisistä sanoista löytyi enemmän sisältöä kuin mistään muista hänen ennen lausumistaan.
Reita silitteli hitaasti perintöprinssin vaaleita takutettuja hiuksia ja suukotti tämän otsaa. Ruki näytti heikkenevän entistä enemmän nyt, kun Reita osoitti myötätuntoa hänelle. Jälleen prinssin sisäänvedetty hengitys kantautui surullisena Uruhan korviin.
"Jos minun on pakko mennä naimisiin, me emme voi olla yhdessä. Se ei onnistuisi mitenkään", Ruki sanoi ääni väristen.
"Miksei?" Reita kysyi. Hänkin näytti siltä kuin olisi voinut puhjeta itkuun minä hetkenä hyvänsä.
"Minun olisi myös pakko hankkia lapsi ja sinä tiedät, mitä se tarkoittaa. Emme me olisi yhdessä, kun minulla olisi kaikkien silmissä perhe, jota minun olisi pakko rakastaa."

Uruha tunsi epätoivon valtaavan hänetkin. Vaikka hän katsoikin tilannetta vain näin kaukaa ja vieläpä ovenraosta, hän näki selvemmin kuin koskaan ennen ihmisten aitoja tunteita. Ruki ja Reita olivat toisilleen korvaamattomia. Suhde heidän välillään oli jotain vieläkin enemmän kuin pelkkää toisesta ihmisestä välittämistä. Uruha tiedosti omien silmiensä kosteuden ja hänen oli pakotettava itsensä olemaan hiljaa.
"Mutta jos minä kerron isälle totuuden, hän ei kestä sitä. Hän ei anna meidän olla yhdessä, vaan hän pakottaa sinut pois luotani. Molempien teiden kautta minä loppujen lopuksi menetän sinut kuitenkin", Ruki sanoi hiljaa ja puhkesi jälleen itkuun Reitan olkapäätä vasten. He syleilivät toisiaan, vaikuttaen niin lohduttomilta heitä kohdanneen ongelman edessä.

"Uruha, ehkä meidän pitäisi mennä", Aoi sanoi hiljaa. Uruha räpäytti silmiään muutaman kerran ja nyökkäsi. Hän suoristi selkänsä ja vilkaisi Aoita nopeasti. Mustahiuksinenkin näytti hieman ahdistuneelta.
He kävelivät hiljaisina pois takkahuoneen oven takaa ja lähtivät takaisin toiseen kerrokseen, jossa Aoin makuuhuone sijaitsi.
Kumpikaan ei sanonut mitään vielä silloinkaan, kun he istuutuivat vieretysten Aoin sängylle. Uruha mietti tilannetta, jolle kukaan ei mahtanut mitään. Mitä Ruki ja Reita tekisivät? Uruhaa kylmäsi sisältä ajatella pettymystä, joka molempien vaaleahiuksisten miesten sisällä varmasti tuntui tällä hetkellä hyvin raskaana taakkana.
"Jokin ratkaisu on pakko olla", Aoi huokaisi.
"Niinpä... Mutta olen vähän hämilläni äskeisestä... Tai siis, näin äsken niin paljon sellaista, mitä en ole koskaan ennen nähnyt! Ruki osoittamassa tunteitaan noin avoimesti jollekulle, tuollainen suhde kahden ihmisen välillä, tuollainen epäoikeudenmukaisuuden määrä samalla kertaa... En osaa sanoa mitään järkevää", Uruha mutisi.
"Totta. Heihin verrattunahan meillä ei ole ongelmia lainkaan", Aoi päivitteli.
"Onpas, sillä isän kanssa kaikilla on ongelmia. Mutta meidän ongelmamme ovat erilaisia kuin heidän", Uruha totesi.
"Kaikilla Kain läheisillä ainakin on ongelmia hänen kanssaan", Aoi myönsi.
"Minä en halua ajatella isää. Enkä toisaalta myöskään Rukia ja Reitaa", Uruha huokaisi.
"Minäkin mielelläni vain tyhjentäisin mieleni kaikesta... Tekisin mitä huvittaa ja sanoisin mitä haluaisin."

Ajatus pään tyhjentämisestä kuulosti taivaan lahjalta. Uruha kuitenkin tiesi jo valmiiksi, ettei se onnistuisi. Oli hän sitä jo yrittänyt. Kerran Ruki oli jopa saanut uskoteltua hänelle, että pään sai tyhjenemään, jos istui jääkylmän suihkun alla viisi minuuttia...
"Mikä muka estää sinua nyt sanomasta tai tekemästä mitä haluaisit? Sehän olen nyt vain minä, joka näen ja kuulen sinun tekemisesi ja sanomisesi", Uruha sai hymyn kohotettua kasvoilleen.
"Ei se sovi tähän tilanteeseen."
"Miksei?"
"Ei vain sovi."
"Kerro edes, onko se sanomista vai tekemistä?"
"Sanomista. Mutta en halua sanoa nyt."
"Sano silti? Minä haluan kuulla", Uruha pyysi.

Aoi nousi ylös sängyltä ja katsoi ikkunasta ulos. Taivaalle oli alkanut kerääntyä harmaita pilviä, vaikka aamu oli ollut niin aurinkoinen.
"Aoi, sano nyt", Uruha suostutteli sängyltä.
"En sano", vanhempi naurahti, tullen seisomaan Uruhaa vastapäätä.
"Mikset?" prinssi mutristi suutaan pienesti.
"En nyt. Joskus muulloin."
"Kerro edes, mihin se liittyy?"
"Sinuun."
"Anna lisää vihjeitä?" Uruha pyysi.
"Ei äskeinen ollut vihje, se oli vastaus kysymykseesi", Aoi naurahti.
"Anna vihjeitä, ole kiltti?"
Mustahiuksinen huokaisi ja katseli pieni hymy huulillaan nuoremman kasvoja. Uruha mutristi taas suutaan.
"Eikö muka mielestäsi Rukin ja Reitan tilanne osoita, että kaikki sanottava on sanottava silloin kun vielä voi? Huomenna se voi olla jo liian myöhäistä", prinssi totesi. Mustahiuksinen varmaankin tiesi tuon olevan suostuttelukeino, mutta oli siitä toisaalta myös suuri osa totta.

"Ja sinä aivan varmasti haluat kuulla, mitä minulla on sanottavanani?" Aoi kysyi. Uruhan huulille kohosi leveä hymy ja hän nyökytteli kiivaasti.
"Kunhan se on jotakin positiivista", prinssi sanoi.
"En minä tiedä, onko se sinun mielestäsi positiivista vai eikö", Aoi mutisi.
"Uskoisin sen olevan. Et näytä siltä kuin haluaisit salailla sitä", Uruha hymyili oman käsityksensä mukaan rohkaisevasti. Mustahiuksinen näytti punnitsevan mielessään mahdollisia vaihtoehtoja.
"Varmasti haluat tietää?" hän vielä varmisti pienesti hymyillen. Prinssi tiesi jo, että Aoi aikoisi kertoa. Sen näki läpi.
"Tietenkin! Varsinkin nyt, kun jo herätit uteliaisuuteni näin perusteellisesti", Uruha hihkaisi.
Aoi katsoi nuorempaa vielä hetken silmiin, ojensi kätensä tämän leuan alle ja painoi kevyen suudelman vasten tämän huulia.
"Minä rakastan sinua", Aoi sanoi, katsoen prinssiä syvälle silmiin.
Uruha tunsi suunsa kääntyvän hymyyn ja hänen sisällään oleva pieni toiveita herätellyt tunne alkoi kasvaa ennätyksellisen nopeasti.
"Niinkö?" prinssi kysyi. Hän yritti kovasti peittää sen tunteen vielä hetken ajaksi...
"Niin", Aoi vastasi. Hän näytti odottavan vastausta niin jännittyneenä, ettei Uruha voinut vastustaa kiusausta olla vastaamatta ihan vielä.
"Anteeksi, jos järkytin sinut jotenkin..."
"Miksi olet noin epävarma?" Uruha kysyi kallistaen päätään hieman. Hän tunsi hymynsä levenevän entisestään.
"Meidän, minun ja sinun, meidän välillämme on paljon asioita, jotka tavallaan kieltävät meitä sanomasta noita sanoja toisillemme siinä merkityksessä, jossa minä ne juuri sanoin. Mutta minä haluan sinun tietävän, sillä tämän minä tunnen", Aoi sanoi tarttuen Uruhan käteen ja vieden sen oman rintansa päälle sydämensä kohdalle. He katsoivat toisiaan silmiin ja Uruha tunsi silmiensä kostuvan jälleen, mutta tällä kertaa silkasta puhtaasta ilosta.
"Aoi, sinä olet niin ihana", Uruha henkäisi. Hän suukotti nopeasti vanhemman huulia ja kietoi sitten kätensä tämän ympärille iloiseen halaukseen.
"Minäkin rakastan sinua!" Uruha sanoi, tuntien onnentunteensa sisällään paisuvan yllättäen suuremmaksi kuin koskaan.


38. luku

Kaksi päivää kului niin, ettei Ruki tavannut ketään muuta kuin Reitan omassa huoneessaan. Hän ei halunnut. Uruha ja Aoi olisivat luultavasti vain yrittäneet sanoa hänelle jotakin rohkaisevaa, mutta hänestä tuntui, ettei hän olisi jaksanut kuunnella. Kaita hän ei halunnut tavata, hän halusi välttää kysymykset. Ruki ei oikeastaan halunnut ajatella asiaa yhtään sen enempää kuin hänen oli pakko, joten hän vietti mahdollisimman paljon aikaa Reitan kanssa, viettäen pari päivää vain istumalla tämän vieressä, vaihtaen helliä suudelmia ja halaillen aina kun siltä tuntui. Hän ei ollut koskaan eläessään tehnyt mitään tällaista, mutta toisaalta tämä oli myös ensimmäinen kerta, kun hän kohtasi tällaisen ongelman edessään. Aina kun hän jäi hetkeksikin yksin, hän automaattisesti mietti mahdollisuuksia ratkaista tuo ongelma. Ruki alkoi kuitenkin turhautua, kun sellaista ei tuntunut löytyvän, vaikka hän kuinka mietti. Aina hän päätyi samaan umpikujaan.

"Sinun punaiset raitasi ovat haalistuneet aika paljon", Reita huomautti heidän seistessään peilin edessä vierekkäin.
"Tiedän. Ne näyttävät lähinnä vaaleanruskeilta, enkä minä pidä niistä enää. Ne eivät sovi yhteen minkään asukokonaisuuteni kanssa", Ruki huokaisi.
"En minä tuollaista ole huomannut. Tajusin vain, etteivät ne enää ole punaiset", nenänsä peittänyt hymähti suukottaen lyhyemmän poskea.
"Haluan ne takaisin sellaisina kuin ne olivat aluksi", Ruki pohti hypistellen sormissaan yhtä värjättyä raitaa.
"Värjää uudestaan?"
"Voisin värjätäkin. Teen sen viimeistään kruunajaisiin. Niihinkin on enää vähän yli kaksi viikkoa..."
"Ihan kuin sinä muuttuisit sinä päivänä monta vuotta vanhemmaksi. En tiedä, miksi minusta tuntuu siltä. Minusta vain tuntuu", Reita mietti ääneen.
"Miten niin minä kasvan sinä päivänä monta vuotta?" Ruki hämmästeli.
"Jollakin tapaa aikuistut. Sinulla on yhtäkkiä niin paljon vastuuta. Tai siis, mielestäni sinä olet vielä niin nuori. Kuitenkin, kun ajattelen sinut Kain tilalle kuninkaaksi, sinä oletkin yllättäen paljon vanhempi kuin nyt..."
Ruki katsoi Reitaa silmiin aluksi täysin vakavana, mutta naurahti sitten ja tönäisi toista hellästi olkapäästä.
"Sinä ajattelet niin omituisesti. Enhän minä isäkseni muutu, vaikka minusta tuleekin kuningas", Ruki nauroi.
"Kyllä minä sen tiedän..." Reita mutisi. Prinssi kohosi varpailleen ja suukotti vanhemman otsaa hymyillen.

"Menemmekö syömään?" Reita kysyi vilkaisten huoneen ovea. Ruki mietti. Kyllä hän voisi poistua huoneestaan. Tilanne oli jo tyyntynyt jonkin verran, eikä häneltä enää välttämättä heti tivattaisi uusia tietoja puolisosta, jos hän näyttäytyisi perheelleen.
"Mennään", hän myöntyi ja lähti Reita perässään ovelle. He poistuivat huoneesta peräkanaa ja jatkoivat vieretysten alas tornista monien kerrosten läpi.
"Se on niin mukavaa, kun voi mennä syömään milloin haluaa. Keittiössä on aina ruokaa", Reita höpötti iloisena.
"Onhan se... Miksi sinä olet noin hyvällä tuulella?" Ruki kysyi. Reita vilkaisi prinssin vakavia kasvoja ja hänen silmissään ollut into laimeni hieman.
"Reita, en minä moittinut sinua mistään. Olen iloinen, jos sinä olet iloinen", Ruki sanoi koskettaen Reitan poskea heidän kävellessään toisen kerroksen halki. Vanhemman positiivisuus palasi hetkessä takaisin.
"Hyvä. Ehkä olen iloinen, koska sinä suostuit tulemaan ulos huoneestasi", Reita hymyili.
"Miksi siitä on niin iloinen oltava?" Ruki kysyi. Hän tiedosti oman äänensä mataluuden.
"Koska se tavallaan todistaa, että voit hetkeksi unohtaa murheet. Elämä on terveempää niin", Reita vakuutti avatessaan ruokasalin oven.

Uruhan ja Aoin keskustelu katkesi kuin seinään perintöprinssin astuessa huoneeseen. Molemmat katsoivat Rukia hyvin varuillaan ja jokseenkin huolestuneen ja myötätuntoisen näköisinä. Varsinkin Uruha.
Ruki kurtisti kulmiaan ja katsoi setäänsä ja veljeään silmiin vuorotellen.
"Mitä nyt?" hän tokaisi.
"Pitkästä aikaa", Aoi toivotti hymyillen.
"Varsin..." Ruki mutisi istuutuen pöydän ääreen veljensä viereen. Aoi istui pöydän toisella puolella Uruhaa vastapäätä. Reita istuutui mustahiuksisen vierelle.
Perintöprinssi tunsi koko ajan kahden silmäparin hyvin tutkivan tuijotuksen.
"Onko kaikki hyvin...?" Ruki kysyi Uruhalta ja Aoilta, kun nämä niin huolestuneena katselivat häntä.
"Me haluaisimme kysyä samaa sinulta", Uruha sanoi. Perintöprinssi huokaisi tuohtuneena.
"Miksi minä tulin tänne?" Ruki ärähti hiljaa itsekseen. Olisihan hänen pitänyt tietää, etteivät Uruha ja Aoi olleet unohtaneet. He eivät vieläkään tienneet, mitä oli tapahtunut sen jälkeen kun Ruki oli juossut ulos ruokasalista ja nyt he uteliaina tuijottelivat häntä, kysyvästi janosivat lisää tietoa...
Saisivat tuijotella vaikka koko loppuikänsä. Takkahuoneen tapahtumat tulisivat pysymään heiltä ikuisesti salaisuutena.
"Me vain ajattelimme, että ehkä jokin on pielessä, kun et ole tullut ulos huoneestasi", Aoi sanoi rauhoittelevalla äänensävyllä. Ruki ei menisi tuohon halpaan.
"No, kaikki on kunnossa. En vain jaksa puhua isälle, siinä kaikki. Onko täällä ruokaa?" hän sanoi niin rauhallisesti kuin osasi. Valehteleminen oli onneksi helppoa.
"Onhan täällä", Aoi sanoi hitaasti, nousi paikaltaan ja kiiruhti keittiöön.

Ruki, Reita ja Uruha istuivat pöydän ääressä ja vilkuilivat jokainen toisiaan vuorotellen.
"Reita, voitko tulla istumaan tänne...?" Ruki pyysi hiljaa hetken kuluttua. Hän katseli sylissään lepääviä käsiään ja tunsi huoneessaolijoiden katseiden kohdistuvan häneen. Tuolin jalat raapivat lattiaa, kun Reita nousi ylös paikaltaan ja tuli seisomaan Rukin taakse. Hän asetti kätensä nuoremman olkapäälle ja silitti peukalollaan punaista samettitakkia. Hetken kuluttua hän veti itselleen tuolin ja istuutui toisen vaaleahiuksisen vierelle.
Ruki huomasi Uruhan miettivän jotakin. Aina Uruhan miettiessä hänestä suorastaan huokui epävarmuus ja tiedonjano. Ruki tiesi, että pikkuveli haluaisi vielä tämän illan aikana puhua hänen kanssaan kahdenkesken. Nyt hän vain odottaisi hetkeä, jolloin tämä pyytäisi hänet sivummalle.

Aoi palasi mukanaan kulhollinen jotakin hedelmäsalaattia muistuttavaa. Hän asetti kulhon keskelle pöytää ja kiiruhti hakemaan astiat jokaiselle. Hän kattoi kaikkien pöydän ääressä istuvien eteen lautasen sekä haarukan ja istuutui omalle paikalleen Uruhaa vastapäätä. Nyt kun Reitakin oli siirtynyt Rukin vierelle, Aoi näytti hieman yksinäiseltä toisella puolella pöytää.
"Missä Kai on?" Reita kysyi katsahtaen joukon vanhinta kysyvästi.
"En tosiaankaan tiedä. Luultavasti työhuoneessaan, siellähän hän aina on", Aoi totesi kohauttaen olkiaan. "Aikooko joku teistä syödä tuota?"
Ruki vilkaisi hedelmäsalaattia, joka kieltämättä näytti oikein hyvältä. Hän ojentautui ottamaan kulhoa pöydän keskeltä, muttei ehtinyt edes hipaista sitä ennen kuin Uruhan ja Aoin kädet olivat jo kiitäneet nostamaan sen hänen eteensä.

Ruki vilkaisi setäänsä ja veljeään kysyvästi. Miksi ihmeessä he olivat nostaneet tuon vaivaisen kulhon Rukin eteen? Luulivatko he, ettei perintöprinssi itse pystyisi siihen? Että hän ei kenties jaksaisi? Että hän olisi liian heikko?
"Okei, mikä helvetti teitä kahta vaivaa?" Ruki ärähti. Aoi ja Uruha vilkaisivat toisiaan ja näyttivät hieman mietteliäiltä. He katsoivat vaaleahiuksista prinssiä ja tuntuivat punnitsevan vastaustaan perusteellisesti. Siltikään kumpikaan heistä ei sanonut mitään.
"Miksi te nostitte sen siihen?" Ruki tivasi napauttaen kynnellään salaattikulhon reunaa.
"No, me vain halusimme auttaa", Uruha sanoi vältellen.
"Miksi?"
"Meistä tuntui, että sinä saattaisit tarvita sitä", Aoi sanoi hitaasti.
Ruki kurtisti kulmiaan ja katsoi kumpaakin silmiin.
"Ja miksi minä teidän mielestänne tarvitsisin apua salaattikulhon nostamiseen?"
"Sinä vaikutat vähän... heiveröiseltä tällä hetkellä", Uruha sanoi huolestuneena.
Ruokailijoiden ympärille laskeutui hiljaisuus.
"Heiveröiseltä?" Ruki toisti.
"Niin, näytät vähän sairaalta", Aoi sanoi nopeasti.
"No etkä näytä", Reita puolusteli.
"Syö nyt se salaatti, Aoi näki vaivaa sen valmistamiseen", Uruha mutisi.
Ruki vilkaisi setäänsä ja veljeään yhä hieman epäluuloisesti, mutta nosti sitten itselleen annoksellisen hedelmäsalaattia ja alkoi syödä sitä. Pian muutkin ottivat lautasilleen ruokaa ja liittyivät perintöprinssin seuraan.

"Tietääkö joku, mitä työntekijöiden parissa tapahtuu?" Aoi kysyi. Ruki melkein pysäytti kätensä liikkeen kuullessaan tämän sanat. Siitä tuntui olleen ikuisuus, kun joku viimeksi oli kysynyt tuon kysymyksen... Ennen Reitan tuloa he olivat puhuneet useinkin linnan työntekijöistä ja juorunneet näistä niin paljon kuin jaksoivat. Se oli aina ollut mielenkiintoinen puheenaihe. Kuitenkin nyt kun Reita kuului Rukin elämään, ei ollut ketään yhtä kiinnostavaa työntekijää. Ei hänellä ollut tarvetta puhua muista.
"Aoi, mehän olemme työntekijöitä täällä..." Reita huomautti naurahtaen.
"Tarkoitin muita. Palvelustyttöjä, neuvonantajia, kokkia ja siivoojia. Me puhuimme heistä usein ennen kuin sinä tulit. Siitä lähtien sinä oletkin värittänyt tämän linnan eloa niin paljon, ettei meidän ole tarvinnut. Nyt minun vain teki mieli kysyä, kun tajusin, etten itsekään tiedä missä siellä mennään", Aoi selitti. Reita näytti hetken mietteliäältä ja nyökkäsi sitten.
"En ole keskustellut heidän kanssaan pitkään aikaan", Uruha sanoi hiljaa. Hän oli aina viettänyt aikaa linnan työntekijöiden kanssa. Aoin kanssa tietysti eniten, mutta aina hänet oli nähty jossakin ihmisten ilmoilla.
"Mennään juttelemaan heidän kanssaan huomenna", mustahiuksinen ehdotti.
"Mennään!" Uruha innostui.
"Ja sitten voimme kertoa teillekin", Aoi lupautui hymyillen Rukille ja Reitalle, jotka nyökkäsivät samaan aikaan.

Kaikki jatkoivat syömistä jonkin aikaa omiaan miettien. Ruki katsahti Reitaa, joka otti lisää hedelmäsalaattia. Hän naurahti, kun toinen oli niin suloinen maistellessaan ruokaa suussaan.
"Onko hyvää?" Ruki kysyi hymyillen.
"On! En muista milloin olisin viimeksi syönyt hedelmiä", Reita sanoi vilkuillen vuorotellen perintöprinssin silmiä ja lautastaan.
"Mistä hedelmästä pidät eniten?" Ruki kysyi katsellen vanhemman kasvoja. Tämä vastasi hänen katseeseensa ja he hymyilivät toisilleen.
"Laita silmät kiinni", Reita pyysi. Ruki sulki silmänsä hieman epäröiden.
"Ja avaa suu", Reita käski. Nuorempi avasi suunsa ja tajusi vanhemman syöttävän hänelle ruokaa omalla haarukallaan. Hymyillen Ruki söi Reitan tarjoaman hedelmän ja avasi silmänsä.
"Oletko tosissasi?" Ruki hämmästeli nielaistuaan palasen.
"Olen. Kuinka niin?" Reita hämmästeli.
"Mietin vain. Omena on niin tavallinen hedelmä", Ruki totesi. "Liian tavallinen hedelmä sinulle."
"Ai en ole tavallinen?" Reita kysyi.
"Et tietenkän. Olet hyvin erityinen", Ruki sanoi hymyillen. Hän nojautui hieman lähemmäs vanhempaa ja kallisti päätään hieman. Reita nojasi samaten hieman lähemmäs lyhyempää ja he suutelivat pitkän hellän suudelman ruokapöydän ääressä.

"Ruki, voinko puhua kanssasi hetken kahdestaan?" Uruha kysyi. Perintöprinssi hymyili Reitan huulia vasten ja vetäytyi hieman kauemmas tämän luota.
"Voit", Ruki sanoi.
"Mennäänkö jonnekin muualle?" Uruha ehdotti nousten ylös paikaltaan.
"Mennään vaan..." Ruki sanoi hymyillen, nousten hänkin.
"Okei, me tulemme kohta takaisin", nuorempi prinssi lupasi Aoille ja Reitalle, jotka nyökkäsivät hitaasti.

Ruki seurasi veljeään ulos ruokasalista ja nousi tämän perässä muutaman kerroksen ylöspäin. Uruha johdatti hänet omaan huoneeseensa ja sulki oven heidän perässään. Ruki jäi seisoskelemaan keskelle huonetta ankkatapettien ankkojen tuijottaessa häntä seiniltä iloisesti. Uruha istui sängylleen ja katseli polviaan. Hänellä oli taas yllään niin omituiset vaatteet... Tosin violetti oli kieltämättä Uruhan väri, samaten tuollaiset reidet paljaiksi jättävät housut sopivat hänelle hyvin. Ei Ruki sinänsä voinut valittaa.

"Mistä halusit puhua?" vanhempi kysyi veljeltään, joka ei vastannut. "Minä tiesin, että sinä haluat puhua. Ja koska ehdotit sitä silloin, kun me suutelimme Reitan kanssa, oletan asiasi liittyvän häneen jotenkin."
Uruha nyökkäsi hitaasti ja kohotti katseensa veljensä silmiin.
"Niin liittyykin. Sinuun ja Reitaan", nuorempi sanoi.
"Mitä meistä?" Ruki kysyi.
"Minä... Tai, olin aluksi niin hämmästynyt, kun silloin näin ne jäljet Reitan kaulalla. Sitten sinä vihjasit kaikenlaista ja pian minä jo näinkin teidän tulevan pelkät pyyhkeet ympärillänne suihkusta ja sitten te jo suutelittekin meidän edessämme suudelman, jonka laista en ole nähnyt koskaan ennen ja sitten te –"
"Vedä välillä henkeä..." Ruki varoitti. Pikkuveljellä näytti olevan paljon asiaa.
"Joka tapauksessa... Tarkoitin, että mitä ihmettä teidän välillänne todellisuudessa on? Kaikki tapahtui niin nopeasti, että minun on hirveän vaikea uskoa sitä", Uruha mutisi kohottaen katseensa veljensä silmiin.

Ruki hymyili pienesti ja vilkuili ankkoja seinillä. Yksi oli ihan Uruhan näköinen...
"Tästä voi tulla pitkä tarina", Ruki hymähti.
"Mutta mitä luultavimmin varsin selventävä, joten haluan ehdottomasti kuulla sen", Uruha sanoi. Hän osoitti Rukille tuolia, jolle tämä voisi istua. Lyhyempi asteli tuolin luo ja veti sen lähemmäs nuoremman sänkyä. Tuolinjalat hankasivat lattiaa, mutta Uruha ei valittanut asiasta Rukille niin kuin yleensä.
Perintöprinssi istuutui tuolille ja katsoi veljeään silmiin.
"Mistä minä aloitan?" hän kysyi.
"Ihan alusta. Ensitapaamisesta", Uruha pyysi. Ruki huokaisi hymyillen, mutta tavallaan ymmärsi, miksi nuorempi halusi kuulla tämän.
"Sinä näit hänet ennen minua. Kuulema pelkäsit häntä", Ruki hymähti.
"Hän oli pelottava, olisit itse ollut siinä silloin kun hän tuli puhumaan meille..." Uruha mutisi hiljaa.
"Te tapasitte kaupungilla ja Reita oli jo lähtemässä kylästä, kun viimein päätti pyytää teiltä rahaa. Aoi käsitykseni mukaan tarjosi hänelle töitä linnasta ja toi hänet tänne. Muistan, kuinka kuulin linnassa kajahtavan lyönnin ja tiesin jonkun olevan ovella. En olisi kyllä ikinä uskonut sen johtavan tähän..." Ruki hymähti pienesti hymyillen. Hänestä itsestäänkin oli mukava ajatella tämä asia läpi. Kaikki tapahtumat yksi kerrallaan...
"Reitasta tehtiin minun palvelijani heti silloin linnan ovilla. Myönnän, että kiinnostuin hänestä heti. Vaikka hän olikin epäsiisti ja hyvin laiha, hänestä huokui läpi se luonne, jonka nykyään tunnen. Ne kaikki Reitamaiset piirteet. Sinä samana päivänä puhuimme ruokasalissa, me kaikki viisi ja me jäimme hetkeksi kahdestaan... Muistatko, kun te tulitte keittiöstä ja minä pidin hänen paidanhelmastaan kiinni? Kerroin hänelle silloin rakastavani samettia, kun hän sanoi haluavansa tietää minusta enemmän."
"Minä muistan tarkalleen, mitä ajattelin nähdessäni teidät yhdessä sen pöydän ääressä... En voinut uskoa silmiäni, kun te kaksi vaihdoitte heti sellaisia katseita. Te ette tienneet toisistanne mitään, mutta Reita oli kuin lumottu sinun ulkonäöstäsi, äänestäsi ja käyttäytymisestäsi", Uruha muisteli. Ruki naurahti ja muisti itsekin tuon tilanteen. Siitä tuntui olevan niin kauan...

"Esittelimme Reitalle linnaa, tapasimme palvelustyttö Ain ja kerroin mieleni muuttuneen palvelijan suhteen. Hah, hän oli niin vihainen", Ruki sanoi huvittuneena. "Muistan, kuinka me lähdimme yhdessä valitsemaan Reitalle huonetta. Minusta tuntui koko ajan siltä kuin olisimme tunteneet toisemme jo paljon pitempään. Me pystyimme puhumaan niin vapaasti, kumpikin pystyi helposti sanomaan mitä vain. Sinä päivänä minä halasin häntä ensimmäisen kerran."
"Mitä? Ensimmäisenä päivänä?" Uruha älähti.
"Niin..." Ruki hymyili.
"Miten sinä uskalsit?" Uruha kysyi ällistyneenä.
"Minä tein sen, mikä minusta tuntui hyvältä. En estellyt itseäni, jos halusin tehdä jotakin ja Reita toimi samoin. Seuraavana päivänä me järjestelimme kellaria sinun kanssasi, sen sinäkin varmasti muistat. Reita puhui sinullekin kuin olisitte tunteneet ikuisuuden."
"Hei! Mitä te teitte siellä, kun jäitte kahdestaan?" Uruha hätkähti. Ruki kurtisti kulmiaan.
"Mistä sinä puhut?"
"Kun minä olin lähdössä tapaamaan Aoita ja sinä olit sanonut jotakin sinun tulevaisuudestasi kuninkaana, te jäitte kahdestaan. Minä näin, kuinka sinä ojensit kätesi häntä kohti, mutta sitten päätin jättää teidät rauhaan. Mitä siellä tapahtui?" Uruha uteli.
"Oh... Se", Ruki sanoi. Hän naurahti ja pudisti hetken päätään.
"Niin?"
"Minä vain koskin hänen hiuksiaan ja silitin niitä. Ne olivat niin auringonvaalentamat ja pitkät, että niin oli helppo tehdä. Hän sulki silmänsä, kun tein niin..." Ruki muisteli hymyillen.
"Ja te olitte tunteneet kaksi päivää? Ja sinä vietit aikasi koskettelemalla palvelijaasi?" Uruha älähti.
"Ei se ollut mitään koskettelua. Hiuksia minä vain silitin. Tosin, koskin minä hänen kaulaansakin... Hän pitää vieläkin siitä, kun hänen solisluitaan koskee."

Uruha katsoi veljeään ihailun ja hämmästyksen sekaisin tuntein, mutta pyysi pian Rukia jatkamaan.
"Ja sitten me suutelimme ensimmäisen kerran. Se oli kyllä minustakin vähän outoa. Sen jälkeen kun sinä ja minä olimme riidelleet, Reita tuli käymään luonani. Hän puhui suoraan, niin kuin minäkin tein ja sitten minä vain kosketin hänen poskeaan, hän sulki silmänsä ja minusta tuntui, että halusin suudella häntä. Ja sitten minä suutelin... Vaikkei se mikään kunnollinen suudelma ollutkaan", Ruki sanoi hieman poissaolevasti. Uruha tuijotti veljeään epäuskoisena.
"Valehteletko sinä?" pikkuveli kysyi.
"En", Ruki hämmästyi.
"Siis, te suutelitte ensimmäisen kerran tunnettuanne toisenne kaksi päivää?!" Uruha älähti.
"Niin... Johan minä sanoin sen olleen vähän outoa. Mutta niin vain kävi. Sen jälkeen me tosin emme nähneet pariin päivään. Reita vältteli minua, mutta tavallaan ymmärrän sen. Minäkin mietin tapahtunutta paljon."
Uruha pudisteli päätään.
"Minähän tämän halusin kuulla, joten ole kiltti ja jatka... En vain ollut varautunut kuulemaan mitään tällaista..."
Ruki hymyili jälleen ja veti syvään henkeä.
"Sitten alkoi tämä suuri riita isän, sinun ja Aoin välillä ja sen viikon aikana ei tapahtunut kauheasti mitään... Mutta sitten sinä päivänä, kun viimeisimmät kosijaehdokkaani kävivät linnassa, Reita tuli huoneeseeni aamulla. En ollut laittautunut, mutta tein sen tahallani. Halusin hänen näkevän minut luonnollisimmillani. Käytin sitä verukkeena nähdäkseni hänen nenänsä", Ruki naurahti. "Sen päivän aikana minä olin kosijoiden kanssa ja tylsistyin kuoliaaksi ja sitten... No, sinä iltana me tosiaan menimme vähän pitemmälle. En muista tarkalleen kuinka se keskustelu meni, mutta jotenkin päädyin sanomaan hänelle, että tiedän tarkalleen mitä haluan. Ja minä olin sinä päivänä niitä kosijoita katsellessani tajunnut, että minä halusin Reitan. Ja silloin me suutelimme kunnolla, monta kertaa... Loppujen lopuksi hän makasi sängylläni alusvaattesillaan ja minä... suutelin häntä, paidattomana ja... isä koputti oveen. Meillä jäi Reitan kanssa tilanne vähän kesken, mutta pyysin häntä jäämään silti nukkumaan kanssani. Ja niin hän jäikin."

Uruha kuunteli keskeyttämättä, nyökytellen ja huuliaan yhteen puristaen. Hän oli selvästi kiinnostunut joko vain kuulemaan tämän tarinan, tai sitten oppimaan tästä jotakin. Hän näytti hyvin hämmästyneeltä kuullessaan kosijapäivän tapahtumista, mutta oli kuitenkin jo kuullut tarinan ennenkin. Ehkä sen takia hän ei halunnut sanoa siitä mitään sen kummallisempaa.
"Seuraavana yönä hän nukkui jälleen minun huoneessani. Tosin sillä kertaa me emme tehneet muuta kuin nukuimme. Mutta aamulla me, no, olimme sängyllä ja suutelimme ja Reita halusi mennä käymään suihkussa. Hän kävi kerran alakerrassa katsomassa, mutta ovessa oli kuulema lista, eikä hänen nimensä ollut siinä. Annoin hänelle luvan käyttää minun kylpyhuonettani ja hän meni sinne. Heti hänen lähdettyään huoneesta, minä harkitsin pienen hetken ja lähdin hänen peräänsä. Se oli tilaisuutena niin täydellinen. Hän seisoi kylpyhuoneessani, suihkussa, valuvan veden alla, kun astuin huoneeseen. Hän oli niin upean näköi–", Ruki kertoi, mutta keskeytti itse itsensä. Hän selvitti kurkkuaan ja vilkaisi Uruhaa nopeasti.
"Ehkä sinä et halua kuulla, mitä siellä suihkussa tapahtui. Me olimme yhdessä suihkussa. Sen verran voin kertoa. Tai, oikeastaan, tästä eteenpäin en kerro enempää", Ruki tajusi.
"Mikset kerro enempää?" Uruha hämmästyi.
"Koska... Koska ehkä sinun ei kuulu tietää", Ruki mutisi.
"Mutta minä haluan tietää", Uruha pyysi.
"Mutta en halua kuvailla. Tiedätkös, nämä asiat ovat tavallaan henkilökohtaisia", Ruki sanoi hymyillen vinosti.
"Kerro edes mitä te olette tehneet? Ei sinun tarvitse kuvailla, minä vain haluan tietää missä mennään", Uruha pyysi.

Ruki mietti. Hän ei todellakaan aikoisi kertoa, mitä oli tapahtunut minäkin kertana, jotkut asiat vain eivät kuuluneet muille.
"Jos sinä kysyt, niin minun on helpompi vastata", Ruki totesi katsoen nuorempaa silmiin. Uruha näytti miettivän hetken.
"Miten sinä sait kerättyä rohkeutta mennä suihkuun hänen kanssaan?" nuorempi kysyi.
"Minä vain halusin sitä enemmän kuin pelkäsin. Vähän jännitti, mutta en antanut itselleni lupaa perääntyä. Olen halunnut ottaa tästä kaiken irti, sillä en jaksa vatvoa paikoillani", Ruki vastasi pienesti hymyillen. "Mutta ehkä sinä et kuitenkaan mene suihkuun silloin kun Aoi on siellä... Hän voisi pitää sitä vähän omituisena. Varsinkin siinä tapauksessa, jos te ette vieläkään ole kunnolla koskeneet toisianne tai nähneet toisianne ilman vaatteita."
"Ei ollut suunnitelmissa... Kerro lisää?"
"Kysy lisää", Ruki hymähti.

"Oletteko te sanoneet toisillenne 'minä rakastan sinua'?" Uruha kysyi ujosti. Ruki katsoi veljeään pitkään vaitonaisena, mutta sitten hänen suupielensä kääntyivät pieneen hymyyn.
"Olemme", hän sanoi nyökäten.
"Oliko se sinusta jännittävää?"
"Tavallaan. Mutta enemmän minua jännitti sitä suunnitellessa kuin sitä sanoessa. Ihan oikeasti, sekin oli tavallaan yksi niistä tilanteista, joihin me vain ajauduimme. Itseasiassa me sanoimme sen silloin, kun olimme ensimmäistä kertaa suudelleet niin, että tekin näitte", Ruki kertoi.
"Ai... Vau... Tuo kaikki kuulostaa niin hienolta ja... mahdottomalta", Uruha huokaisi.
"Sinä olet jo myöntänyt minulle ja Reitalle rakastavasi Aoita. Joko olet kertonut sen hänelle?" Ruki kysyi. Uruha näytti hieman jännittyneeltä, hän keinui pienesti puolelta toiselle ja nyökkäsi sitten nopeasti.
"Mitä? Oletko? Oikeasti?" Ruki hätkähti.
"Olen. Mutta hän sanoi ensin", Uruha sanoi iloisena.
"Mutta te olette sanoneet sen! Hienoa, tapahtuuhan teidänkin välillänne jotakin!" Ruki ilahtui. Vihdoinkin Uruha oppisi jotakin oikeasti merkityksellistä ja kokemisen arvoista.

"Jatketaan, minä haluan tietää lisää sinusta ja Reitasta", Uruha sanoi nopeasti. Hänen poskipäitään koristivat pienet vaaleanpunaiset laikut.
"Mitä haluat tietää?" Ruki kysyi.
Uruha rupesi vaikeaksi. Hän katseli ympärilleen, selvästikin punnitsi sanoja mielessään ja mietti, miten kysyisi kysymyksensä. Ruki istui paikoillaan ja odotti. Uruha ei kuitenkaan kysynyt mitään, ei vaikka Ruki tuijotti häntä avoimesti silmiin.
"Sano suoraan vaan..." vanhempi ehdotti.
"No... Oletteko te... Tai siis... No, kun teidän piti silloin kerran päätyä tekemään jotakin muuta kuin vain suutelemaan... Jotakin, johon liittyy alastomuus ja nautinto, niin... O-oletteko te tehneet sen?" Uruha kysyi punastuen pienesti.
Nyt kun nuorempi oli kysynyt sen, siihen vastaaminen tuntui omituiselta. Ruki tiesi, että hän voisi kertoa totuuden, mutta ei todellakaan tiennyt, miten Uruha siihen suhtautuisi.
"Olemme", Ruki vastasi lopulta. Hän katsoi nuorempaa silmiin ja huomasi tämän kasvoilla olevan punan syvenevän entisestään.
"Muuta kysyttävää...?" Ruki kysyi hitaasti.
"Millaista se oli?" Uruha kysyi äkkiä.
Ruki katsoi veljeään silmiin, eikä oikein tiennyt mitä vastata.
"Suoraan sanottuna sitä on vähän vaikea kuvailla", hän naurahti hieman hämillään.
"Nolottiko sinua?" Uruha kysyi hiljaa.
"Mitä? Ei tietenkään."
"Jännittikö sinua?"
"Vähän..."
"Millaista se oli?"
"Sinä kysyit sitä jo."
"Mutta sinä et vielä vastannut..." Uruha mutisi yhä punastuneena.
"En tiedä mitä vastata", Ruki sanoi totuudenmukaisesti.
"Kerro vain totuus", Uruha pyysi.
"Tiedätkö, vastaaminen on helpompaa, jos sinä kysyt tarkemmin."
"No, tuota... sattuiko se?" Uruha kysyi nopeasti.
"En minä tiedä. Kysy Reitalta", Ruki hymähti. Uruha katsoi häntä pitkään huuliaan yhteen puristaen, mutta alkoi sitten naureskella hieman hermostuneesti.
"En kysy. Mutta... Miltä se tuntui?" Uruha jatkoi kyselyään.
"Kokeile itse, en minä osaa tätä sinulle kertoa", Ruki huokaisi.
"En minä kehtaa... Sinä voit nyt kertoa, kun sinä jo tiedät", Uruha pyysi.
"Hyvältä se tuntui, miltäs muultakaan", Ruki totesi hymyillen. "Tiedätkö, tämä keskustelu on jokseenkin omituinen..."
"Mutta minä haluan tietää", Uruha sanoi.
"Kysy sitten", Ruki naurahti pyöräyttäen silmiään.
"Oliko se niin erikoista?"
"Erikoista?"
"Niin... Sellaista, ettei sitä voi kokea muuten?" Uruha kysyi. Ruki ei todellakaan tiennyt, mistä Uruha oli mahtanut kuulla tuollaisen kuvauksen, mutta se osui aika hyvin kohdalleen.
"Oli se erikoista. Ja upeaa, en usko, että sitä tosiaankaan voi kokea muuten", Ruki sanoi. Uruha nyökkäsi.
"Miten te päädyitte tekemään niin?"
"Tuota... Sinä, Aoi ja isä riitelitte ruokasalissa, me keskustelimme Reitan kanssa kaikesta turhasta, hän kertoi minun vaikuttaneen aluksi kylmältä ja etäiseltä... Kysyin olenko sitä enää ja siitä se sitten vain eteni eteenpäin. Kumpikin meistä tiesi, että me halusimme tehdä sen."
"Mutta mistä te tiesitte? Eikö kumpikaan teistä... ehdottanut sitä?" Uruha kysyi.
"Ei... Uruha, minkälaisia suudelmia te suutelette Aoin kanssa?" Ruki kysyi.
"Älä nyt vaihda aihetta."
"En vaihdakaan. Vastaa kysymykseen."
"Sellaisia... tavallisia", Uruha vastasi hitaasti.
"Oletteko te koskaan suudelleet kielisuudelmaa?" Ruki kysyi.
"Olemme… Mutta ihan lyhyen. Ja se oli sellainen… ujo versio", Uruha mutisi. Vanhempi huokaisi ja löi veljeään kevyesti päälaelle.
"Suudelmat ovat loistava keino viestittää, millä tasolla ollaan. Mitä kiihkeämpi tilanne, sitä kiihkeämpi suudelma", Ruki hymyili.
"Mutta entäs silloin kun te suutelitte ruokasalissa sen pitkän suudelman meidän edessämme... Ei se voinut olla mikään kiihkeä tilanne", Uruha mutisi.
"Ei se ollutkaan. Mutta siitä olisi tullut, jos me olisimme olleet kahdestaan", Ruki sanoi virnistäen. "Sinä näit sen suudelman, suudelkaa joskus Aoin kanssa niin."
"Ehkä, joskus..." Uruha mutisi.

"No, joko sinä olet kysellyt tarpeeksi?" Ruki naurahti.
"En minä enempääkään kysymyksiä keksi", Uruha sanoi yhä hieman punaisena.
"No, toivottavasti tästä oli jotain apua..."
"En minä tiedä oliko siitä apua, mutta nyt ainakin tiedän mitä teidän välillänne on."
"Onko se sinusta outoa?" Ruki kysyi astellessaan veljensä huoneen ovelle.
"On. Vaikea uskoa, että sinä pidät jostakusta niin paljon. Teidän suhteenne täytyy olla todella läheinen", Uruha sanoi.
Ruki nyökkäsi pieni hymy huulillaan.
"Se on", hän sanoi astuessaan ulos veljensä huoneesta Uruha perässään. Kaikki tuo Reitasta puhuminen sai Rukin arvostamaan lisää sitä, mitä heidän välillään oli. Mutta samalla se sai hänet entistä selvemmin ymmärtämään, miten paljon sattuisi menettää se kaikki...

[HamtaroHam]

39. luku

Reita katsoi Rukia, joka poistui Uruhan kanssa huoneesta. Hän saattoi yhä mielessään tuntea toisen huulet omiaan vasten. Sen upean, pehmeän tunteen...
"Tiedätkö mistä on kyse?" Aoi havahdutti kysymyksellään Reitan kuvitelmistaan.
"Tuota, en oikeastaan. Tiedätkö sinä?" vaaleampi kysyi vilkaisten vielä viimeisen kerran ovea. Ruki oli varmasti jo ehtinyt kolmanteen kerrokseen, kenties kauemmaskin.
"En. Mutta on minulla epäilykseni", Aoi totesi kohauttaen olkiaan.
"Ja mitäköhän ne ovat? Että he pettävät meitä toistensa kanssa?" Reita heitti sarkastisesti.
"Hei, he ovat veljeksiä", Aoi tuhahti huvittuneena.
"Totta, se menisi ehkä jo vähän liian pitkälle", Reita myönsi nyökytellen. Vanhempi nyökäytti myös päätään ja he vaipuivat hetkeksi omiin ajatuksiinsa.
"Mitäköhän Kai sanoisi...?" Reita kysyi hitaasti. Kun hän kohtasi Aoin katseen, he molemmat yltyivät nauramaan sydämensä pohjasta.
"No niin, vaihdetaanpa aihetta ennen kuin sinä innostut liikaa", Aoi sanoi naurunsa lomasta.
"Minusta on kiva nauraa tällä tavalla", Reita totesi kohauttaen olkiaan. Hän huomasi vanhemman iloisen ilmeen muuttuvan ymmärtäväiseksi ja myötätuntoiseksi.
"Mitä nyt?" vaaleampi kysyi.
"Et taida Rukin kanssa paljoa naureskella?" Aoi totesi hieman vältellen.
"En, en tällä hetkellä..." Reita sanoi hitaasti. Oliko Aoi ymmärtänyt, mikä tilanne Rukin ja Reitan välillä oli nyt? Varmasti oli, eihän hän muuten olisi sanonut mitään tuollaista.
"Miten teillä menee?" vanhempi kysyi.
"Hyvin. Ottaen huomioon, että meidät luultavasti pakotetaan eroon toisistamme viimeistään vuoden kuluttua..." Reita sanoi alakuloinen paino äänessään. Aina kun tämä aihe tuli esiin, hän tunsi sen saman alakuloisuuden sisällään. Haittapuolena vielä lisäksi oli se, että Reita ei tuntenut kaikkia tämän valtakunnan lakeja. Hän ei siis voinut antautua kaikilla voimillaan ongelman ratkaisemiseen, kun ei tiennyt mikä kaikki täällä oli mahdollista. Ruki siis hoiti suurimman ajattelun, aina välillä ehdotti jotakin, mutta kumosi aina omat ideansa ennen kuin hänen palvelijansa ehti sanoa juuta tai jaata.
"Kyllä te jotakin keksitte", Aoi sanoi kannustavasti. Jostakin syystä tuon lauseen omaksuminen tuntui hirvittävän hankalalta. Kun johan sitä oli yritetty, useaankin kertaan. Kaksi päivää tuntui hämmästyttävän pitkältä ajalta yhteen ainoaan asiaan keskittyessä.
"Toivon niin", Reita huokaisi raapien päätään.

Aoi nousi ylös ja nosti hedelmäsalaatin pöydältä.
"Et varmaankaan halua enempää?" hän kysyi nuoremmalta.
"Ei kiitos", Reita vastasi kohottaen kohteliaan hymyn huulilleen.
"Sinä näytät nykyään paljon terveemmältä. Et enää ole sellainen tikku kuin tullessasi", Aoi huomautti kävellessään keittiöön. Reita tiesi toisen tarkoittavan hänen laihuuttaan.
"Noin Rukikin koko ajan sanoo", hän hymähti. Viimeksi tänä aamuna prinssi oli sormillaan hivellyt hänen kylkiään ja mutissut itsekseen kuinka laiha Reita yhä oli. Mustahiuksinen palasi takaisin ruokasaliin ja pyyhkäisi kätensä paidanhelmaansa.
"Hänhän sen varmaankin parhaiten tietää..." Aoi vihjasi pienesti hymyillen. Hän istuutui omalle paikalleen pöydän toiselle puolelle ja katsoi Reitaa silmiin.
"Tuota... Niin kai?" nuorempi sanoi hitaasti. Luultavasti hän oli ymmärtänyt Aoin lauseen oikein, muttei kuitenkaan voinut olla liian varma.
"Tarkoitin, että Rukihan sinun kanssasi on eniten aikaa viettänyt, joten luultavasti hän myös tietää parhaiten, miten paljon vartalosi on muuttunut tässä ajassa", vanhempi sanoi ystävällisesti hymyillen.
"Ou, niin", Reita sanoi. Tietysti, olihan sen pakko olla niin.
"Niin", Aoi sanoi.
"Niin", Reita nyökkäsi.

"Laihtuiko Uruha silloin, kun hän kieltäytyi syömästä?" Reita kysyi hetken kuluttua.
"En tiedä... Ei kauheasti. Hän on muutenkin niin laiha, ettei se kyllä ainakaan hyvää voinut hänelle tehdä. Uruhan pitäisi syödä enemmän", Aoi puheli vähän omissa ajatuksissaan.
"Hän on kuitenkin myös aika pitkä", Reita totesi.
"Miten se nyt liittyy mihinkään?" Aoi hämmästeli huvittuneena.
"En minä tiedä", nuorempi sanoi. "Ruki on lyhyt."
Aoi alkoi nauraa ja katsoi Reitaa silmiin.
"Oliko se uusikin huomio?" hän kysyi naureskellen.
"Ei. Se on vain hyvännäköistä", vaaleampi sanoi kohauttaen olkiaan.
"Pienikokoisuus?"
"Niin. Hänen hartiansa ovat kapeat ja käsivartensa niin laihat, samaten muutkin ruumiinosat... Se on hyvännäköistä", Reita totesi katsellen pöydän reunaa pieni hymy huulillaan.
"Eli sinä pidät Rukista, koska hän on pienikokoinen?"
"Ei se ole ainut syy, se on vain yksi niistä lukuisista hyvistä ominaisuuksista. Hän on persoonana niin kiinnostava. Välillä on vaikea tietää, mitä hän ajattelee, mutta sitten kun sen keksii, se palkitsee niin suuresti. Ja Ruki on niin hyvää seuraa. Hänen kanssaan ei vain voi olla tylsää. Kuten sanoit, olen viettänyt hyvin paljon aikaa hänen kanssaan täällä ollessani ja me... Olemme keksineet paljon tekemistä", Reita sanoi katse yhä pöydänreunassa.
"Niin minkälaista tekemistä?" Aoi naurahti.
"Kaikenlaista", Reita sanoi hymyillen.
"Paljon tekemistä?"
"Paljon", nuorempi myönsi.
"Läheistä?"
"Läheistä tekemistä", Reita nyökytteli hymyillen. Hän kohotti katseensa Aoin silmiin ja kohtasi vanhemman kysyvän ilmeen.
"Läheistä tekemistä..." hän mutisi katsellen jälleen pöydän tummaa pintaa.

Aoi rummutti sormillaan pöytää eikä sanonut mitään. Reita vilkuili ympärilleen, muttei keksinyt itsekään mitään sanottavaa.
"Joten te kaksi olette tehneet kaikkea mahdollista ja kaikki on hyvin, jos emme ota huomioon sitä pientä tosiseikkaa, että teidät yritetään pakottaa eroon toisistanne?" mustahiuksinen kertasi.
"Kai sen voi noinkin sanoa. Todellisuudessa tilanne ei vain ole ihan noin tylsä", Reita hymähti.
"En uskonutkaan sen olevan", Aoi hymyili.
"Ei se olekaan", Reita sanoi nopeasti. Hänellä ei oikeastaan ollut vaivaantunut olo, mutta hän ei keksinyt mitään sanottavaa. Se loi heidän keskusteluunsa jostakin syystä vaivaantuneen sävyn.

"Jokainen ilmaisee ahdistustaan eri tavalla, Reita", Aoi sanoi hiljaa. Vaaleampi veti terävästi henkeä, muttei vieläkään sanonut mitään. Hän nielaisi ja nyökkäsi katse maahan painettuna.
"Reita, vuosi on pitkä aika. Siinä ajassa ehtii tapahtua vaikka mitä", Aoi lohdutti.
"Älä", Reita sanoi nopeasti. "Älä sano, etten enää välittäisi hänestä vuoden kuluttua. Älä edes harkitse sanovasi sitä."
Aoi katsoi nuorempaa myötätuntoisesti ja yritti tavoittaa Reitan katseen. Vaaleampi ei vilkaissutkaan Aoita.
"Minä rakastan häntä. Eikä tämä tunne katoaisi, vaikka tapahtuisi mitä tahansa. Minä en aio luovuttaa. Me löydämme varmasti jonkin ratkaisun ja kun löydämme sen, me vain hämmästelemme, ettemme huomanneet sitä aikaisemmin. Sillä se on koko ajan edessämme, mutta me emme vain näe sitä", Reita sanoi, pitäen pieniä taukoja joidenkin sanojen välissä. Puhuminen oli vaikeaa, hänestä tuntui ettei hän saanut tarpeeksi happea sanojensa lausumiseen.
"Joten älä yritä uskotella, ettemme me pysty selviämään tästä. Mikään ei tule muuttumaan, sillä me emme anna sen tapahtua", Reita sanoi, lausuen jokaisen tavun suoraan sydämestään.
"En minä epäile sitä vähääkään. Te olette jo todistaneet toisillenne, ettei koko maailmassa ole ketään yhtä tärkeää teille kuin toisenne. Se riittää. Muita teidän ei tarvitsekaan vakuuttaa", Aoi hymyili.
"Ei niin. Minä tiedän sen", Reita kuiskasi. Pala hänen kurkussaan tuntui pienenevän pikkuhiljaa.
"Teidän välillänne on jotakin erikoista, positiivisella tavalla. Jotakin suurta. Joten älkää antako kenenkään rikkoa välejänne", vanhempi sanoi vakavana. "Älkääkä varsinkaan kuningas Kain."
Reita naurahti pienesti ja katsoi Aoita kiitollisena silmiin.
"Sinä tunnut tietävän tarkalleen mistä puhut", hän sanoi.
"Tavallaan minä tiedänkin", Aoi sanoi. Hymyn näki hänen silmistään, vaikkei se kovin voimakkaana huulilla ollutkaan.
"Miten?" Reita hämmästeli.
"Minä rakastan Uruhaa", vanhempi sanoi.

Reita tiedosti huulilleen kohoavan hymyn olevan aidosti iloinen ystävänsä puolesta.
"Ettekä te antaneet periksi, vaikka teitä kuinka yritettiin erottaa toisistanne", hän tajusi. Hän nyökäytti päätään muutaman kerran itsekseen ja naurahti.
"Te kaksi voitte kyllä olla ylpeitä. Ihan vain omien päidennekin sisällä, kun kestätte oman tilanteenne. Minä meinasin jo seota, kun tajusin pitäväni Rukista", Reita päivitteli hymyillen.
"Emme me oikein voi verrata minun ja Uruhan suhdetta sinun ja Rukin omaan. Niissä on liikaa eroja", Aoi hymähti.
"Juuri siksi niitä voikin verrata", Reita totesi hymyillen.
"Vaikeaksi käy."
"Kuka ikinä sanoi, että meidän pitäisi verrata? Me voimme tehdä niin, mutta meidän ei ole pakko."
"Niin, mutta jos edes mietimme aikaa, kuinka kauan minä olen tuntenut Uruhan ja sinä Rukin –"
"Sinähän olet tuntenut Rukin pidempään kuin Uruhan. Tämäpä kääntääkin koko päätelmän vielä kerran päälaelleen", Reita virnisteli.
"Hyvä on, ei verrata", Aoi naurahti.
"Ei verrata", Reitakin toisti hymyillen. "Joko olet kertonut Uruhalle rakastavasi häntä?"
"Joko sinä olet kertonut Rukille?"
"Ai että rakastan Uruhaa?"
Aoi pyöräytti silmiään Reitan virnistellessä omalle nerokkuudelleen.
"Tiedät mitä tarkoitin", hän sanoi. He katosivat toisiaan silmiin ja Reita naurahti nopeasti.
"Olen", nuorempi sanoi hymyillen.
"Oikeastaan taisin tietää tuon jo", Aoi totesi.
"Niinhän sinä taisit. Joko arvasit, tai sitten sinä olet salakuunnellut Rukin huoneen ovella meidän juttujamme..." Reita heitti vitsillä. Aoin hymy muuttui jostakin syystä hieman teennäiseksi, mutta vain lyhyeksi hetkeksi.
"Okei, no, joka tapauksessa minä en osaa arvata, enkä ole käynyt salakuuntelemassa, joten joko sinä olet tunnustanut Uruhalle?" Reita kysyi.
"Miten niin et osaa arvata? Eihän sinulla ole kuin kaksi vaihtoehtoa", Aoi ilkeili.
"Kerro nyt vain. Ei voi olla kauhean vaikea valinta, eihän sinulla ole kuin kaksi vaihtoehtoa", Reita maksoi samalla mitalla takaisin.
Aoi naurahti ja hymyillen katsoi nuorempaa silmiin kertoessaan asiansa.
"Olen sanonut", hän myönsi.
"Vau... Jostakin syystä minä en ollut ihan varma", Reita myönsi.
"Minun ei ollut tarkoitus sanoa sitä hänelle vielä, mutta sitten... Sanoin ääneen, että jos voisin unohtaa kaiken, niin haluaisin sanoa ja tehdä juuri niin kuin sillä hetkellä halusin. Uruha kehotti minua tekemään niin, joten hetken aikaa hänen maaniteltuaan minä sanoin", Aoi kertoi.
"Hän siis suorastaan manipuloi sinua", Reita päivitteli vitsaillen. Todellisuudessa hän oli vain iloinen. Ei tuollainen ollut välttämättä jokaiselle helppo tehtävä. Suuri kynnys ylitettäväksi.
"No, ehkä vähän niinkin."
"Tunnetko itsesi nyt hyväksikäytetyksi?"
"Mitä? En", Aoi naurahti.
"Hyvä. En minäkään", Reita hymyili leveästi.
"Ruki ei siis ole tehnyt sitä vielä?" Aoi kysyi vastaten nuoremman hymyyn.
"Hän on tehnyt kaikkea mahdollista, mutta ei hän ole minua hyväksikäyttänyt", Reita vastasi. He katsoivat toisiaan silmiin ja alkoivat nauraa, jakaen hyvän olonsa toistensa kanssa.
Nauroivat ystävien kesken.


40. luku

Aoi haroi sormillaan mustia hiuksiaan ja katsoi samalla peiliin heijastuvaa kuvajaista veljenpojastaan. Uruha istui sängyllä Aoin takana ja heilutteli jalkojaan. Nuorempi hymyili pientä ankkamaista hymyään ja rummutti tahtia reisiään lyöden. Hän tuntui miettivän omiaan.
Mustat vaatteet, mustat hiukset ja aina vain mustaa. Aoi oli näyttänyt siltä aina, eikä voinut kuvitella ylleen mitään muuta väriä yhtä hyvin. Mutta kun hän edes vilkaisi Uruhaa... tämän ylle sopivat kaikki omituiset värit. Kuten esimerkiksi liila. Varmasti vaaleanpunainenkin olisi sopinut, sekä vaaleansininen. Ja keltainen ja oranssi, mikseivät nekin.
"Miten paljon kello on?" Uruha kysyi. Hän vaikutti katselevan tyhjää, mutta Aoi tiesi hänen olevan mieleltään siinä. Juuri siinä Aoin sängyllä, taputtelemassa reisiään ja heiluttelemassa jalkojaan. Tuo poissaoleva ilme oli yksi Uruhan suloisimmista.
"En tiedä, en ole katsonut. Luultavasti jo hyvin paljon. Miksi kysyt?" vanhempi vastasi takaisin omalla kysymyksellään.
"Me olemme koko päivän vain istuneet sinun huoneessasi. Kävimme me nopeasti syömässä, mutta muuten olemme istuneet täällä. Minä olen katsonut ikkunasta, kuinka aluksi siellä aurinko nousi koko ajan korkeammalle ja sää muuttui aurinkoisemmaksi, mutta nyt minä katson, kuinka se heittää viimeisiä säteitään linnan ikkunoihin. Miksemme me ole tehneet mitään koko päivänä?" Uruha hämmästeli, yhä silmissään se mihinkäänkohdistumaton katse.
Aoi mietti nuoremman sanoja. Välillä Uruha puhui niin taiteellisesti, ettei siitä ollut saada selvää. Harva tiesi nuoremman koskaan puhuvan niin, mutta Aoin kuullen hän oli tehnyt sitä jo kauan. Uruhan ollessa vähän nuorempi hän oli usein katsonut tuolla tavalla tyhjään ja alkanut puhella omiaan. Aoin oli tehnyt monet kerrat mieli kirjoittaa ylös toisen lausumat sanat, muttei ollut vielä koskaan tehnyt sitä. Ne tuntuivat jostakin syystä olevan sellainen osa Uruhaa, jota ei voinut vangita mihinkään kosketeltavaksi tai ihailtavaksi. Hän vain lausui asiat ääneen silloin, kun hänestä tuntui oikealta lausua ne.

"Kerro, mitä sinä haluat tehdä. En minä pakota sinua jäämään tänne, jos haluat tehdä jotakin muuta. Mielestäni oli mukava ajatus viettää päivää vain oikeastaan tekemättä mitään", Aoi sanoi istuutuen Uruhan viereen sängyn reunalle.
"Minä haluan... olla", vaaleampi sanoi.
"Selvä... Mitä sinä nyt mielestäsi teet?" Aoi kysyi. Hän ei halunnut kyseenalaistaa Uruhan mielipiteitä, sillä niiden takana oli yleensä jotakin järkeä. Kunhan tämä vain ensin selitti ne.
"Tällä hetkellä minä istun ja katson ikkunasta ulos", nuorempi totesi.
"Ja heilutat jalkojasi", Aoi lisäsi hymyillen. Uruha vilkaisi alaspäin ja huomasi itsekin tekevänsä niin. Hän nyökkäsi ja kääntyi katsomaan vanhempaa silmiin.
"Haluan olla sinun kanssasi", hän sanoi. He katsoivat toisiaan syvälle silmiin, Aoi yritti tosissaan nähdä kaiken tuon katseen takaa. Hän nojautui lähemmäs Uruhaa ja sulki silmänsä päästessään tarpeeksi lähelle. Hän suuteli toisen huulia kevyesti ja vetäytyi sitten hieman kauemmas, avaten silmänsä jälleen. Hän näki edessään rauhallisesti hymyilevän Uruhan.
"Minäkin haluan olla sinun kanssasi", Aoi sanoi, tarttuen kädellään Uruhan käteen.

Hiljaisuus vallitsi huoneessa, eikä mistään kuulunut ääntäkään. Uruha ja Aoi katsoivat toisiaan silmiin ja pitivät toistensa käsistä pehmeästi kiinni. Tunnelma oli niin vapautunut ja rento, kumpikaan heistä ei tuntenut minkäänlaista taakkaa sisällään.
Uruha nojautui lähemmäs Aoita ja he suutelivat uudestaan, tällä kertaa hieman pitempään kuin viimeksi. Oikeastaan paljonkin pitempään. Uruha vain pysyi Aoin luona, jatkoi suudelmaa, eikä antanut sen loppua. Ja koska Aoikaan ei halunnut lopettaa sitä, he jatkoivat. Vanhempi vei hitaasti kätensä toisen ruskeisiin hiuksiin ja lisäsi hellään suudelmaan tunnetta. Aoi tunsi Uruhan käden aluksi vain hipaisevan kevyesti hänen kylkeään, mutta loppujen lopuksi asettuvan siihen, lisäämään läheisyydentunnetta heidän välillään. Suudelma jatkui ja Uruha painautui lähemmäs vanhempaa. Välimatkaa ei tuntunut olevan. Aoi päästi irti Uruhan kädestä omallaan ja vei sen kevyesti nuoremman lantiolle. Hän syvensi suudelmaa entisestään, he eivät vielä kertaakaan olleet olleet näin läheisiä keskenään...
Uruha vei toisen kätensä Aoin vartaloa pitkin ylemmäs. Hän teki sen hitaasti ja hieman epäröiden, mutta tarpeeksi varmasti pystyäkseen tekemän niin. Hän piteli kättään vanhemman rintakehällä ja jatkoi suudelmaa. Aoi oli mielissään, kun Uruha tuntui tekevän aloitteen. Se tavallaan antoi hänellekin luvan tehdä enemmän kuin tavallisesti.
Aoi hiveli sormillaan tämän paidanhelman alta paljastunutta ihoa. Nuorempi liikahti vielä hieman lähemmäs Aoita ja upputui suudelmaan entistä syvemmin. Mustahiuksinen vei kätensä hitaasti kokonaan Uruhan paidan alle, hiveli kylkiä, alavatsaa ja rintakehää...

"Hahaha, Reita, nyt – Ah, Reita ihan oikeasti. Hei! Odota –"
Uruhan ja Aoin päät kääntyivät juuri parhaiksi näkemään, kuinka ovenkahva painui alas, ovi avautui ja Ruki mätkähti Aoin huoneen lattialle nauraen naama punaisena. Reita kurkisti huoneeseen sisälle ja nauroi katsellessaan itsekseen hihittelevää Rukia.
Sängyllä istuva kaksikko tuijotti hyvin hämmästyneenä vaaleahiuksisia miehiä hämärässä valaistuksessa. Ruki naureskeli lattialla ja ojensi toista kättään Reitaa kohti. Hän kaiketi yritti vihjata toista nostamaan hänet ylös maasta. Vaaleahiuksisista vanhempi ei kuitenkaan tehnyt mitään, katseli vain Rukia ja nauroi.
"Tuota, anteeksi, me varmaan keskeytimme teidät jotenkin", Reita sanoi naurunsa seasta, katsahtaen Uruhaa ja Aoita.
"Ehehehe, Reita, auta minut ylös", Ruki pyysi itsekseen hihitellen.
"Me lähdetään tästä ihan kohta."
"Auta nyt minut ylös!"
"Minä lupaan, me olemme itseasiassa jo puolimatkassa portaille. Te voitte leikkiä, ettemme me edes ole olemassa."
"Reita! Maa on kova, saan mustelmia", Ruki valitti.
"Kai minun on pakko auttaa, kun et sinä muuten pysy hiljaisena", Reita sanoi tarttuen nuoremman käsiin ja vetäen tämän ylös lattialta. Ruki veti virnistelevän Reitan pitkään suudelmaan, jonka keskeytti itse alkaessaan nauraa toisen huulia vasten. He nauroivat katsellessaan toisiaan ja alkoivat sitten tökkiä vuorotellen toistensa poskia.
Uruha ja Aoi vain tuijottivat.
"Älä töki", Ruki nauroi suu auki, tökkien Reitan kasvoja kostoksi jokaisesta kosketuksesta, jonka tämä teki hänen kasvoihinsa.
"Älä töki", Reita matki nauraen hänkin.
"Älä matki."
"En minä matki."
"Suutele minua."
Reita suukotti Rukin huulia nopeasti, mutta nuorempi veti hänet jälleen uuteen pitempään suudelmaan. Aoi huomasi Uruhan vilkuilevan veljeään nolostuneen ja uteliaisuuden sekaisin katsein.
"Me häiritsemme heitä, mennään pois", Reita kuiskasi.
"Itse sinä minut tänne työnsit. Mutta mennään pois", Ruki nyökytteli.
"Minne?"
"Jonnekin."
"Johan selvensi."
"Jonnekin, missä on sänky", Ruki kuiskasi melko kuuluvasti. He suutelivat taas ja naureskellen Reita lähti peruuttamaan ulos huoneesta. Viimeisenä Aoi ehti nähdä, kuinka Reita veti Rukin paidan pois ennen kuin heistä nuorempi sulki huoneen oven perässään.

Aoi ja Uruha katsoivat hetken ovea ja vilkaisivat sitten toisiaan. Molemmat naurahtivat ensin pienesti, mutta Uruhan hihityksen yltyessä ei Aoikaan enää voinut olla estämättä hymyään. He nauroivat ja vanhempi pudisti päätään.
"En koskaan ole nähnyt Rukia tuollaisena", Aoi sanoi.
"Eikä olisi kukaan muukaan, ellei alkoholia olisi keksitty", Uruha huomautti.
"Olen iloinen heidän puolestaan. Ottavat vähän rennommin."
"Totta. Vaikkakin tämä hillittömästi lattialla naurava Ruki on ihan yhtä harvinainen kuin itkeväkin, niin ainakin tämä iloinen Ruki on huomattavasti mukavempaa katseltavaa", Uruha totesi. Aoi nyökytteli hymy huulillaan ja yskäisi pienesti.

Huoneessa vallinnut tunnelma oli rikkoutunut vaaleahiuksisten vierailun takia, mutta Uruha käyttäytyi kuin sillä ei olisi ollut mitään väliä. Hän nousi seisomaan ja asteli Aoin huoneessa olevalle kirjahyllylle, kosketti jokaista kirjaa vuorotellen ja siveli niiden selkämyksiä sormillaan. Aoi ei ikinä olisi uskonut voivansa olla kateellinen kirjoille...
"Sanoit kellon olevan paljon?" Uruha kysyi katse kirjoissa.
"Olettaisin niin", vanhempi myönsi sängyn laidalta.
"Ehkä... Ehkä minun sitten pitäisi lähteä takaisin huoneeseeni", Uruha sanoi hitaasti. "Jos uskallan, saatanhan vaikka törmätä Rukiin ja Reitaan matkalla."
Aoi hymähti nuoremman pienelle vitsille, mutta hymy pakeni hänen huuliltaan melkein samantien.
"Joten... Minä varmaankin lähden?"
Aoi kohotti katseensa nuoremman silmiin ja veti nopeasti henkeä.
"Tai, voithan sinä jäädä tännekin..." hän sanoi, tietämättä miksi punastui.
"Mutta kello on niin paljon ja minua väsyttää..." Uruha sanoi vilkuillen vanhemman silmiä pieni hymy huulillaan.
"Yöksi", Aoi jatkoi nopeasti.
Uruha katsoi vanhemman silmiä aluksi hieman hämmästyneenä, mutta sitten hän hymyili ja kiiruhti halaamaan Aoita.
"Sinä haluat, että minä jään yöksi sinun huoneeseesi?" hän varmisti hymyillen, kädet vanhemman ympärillä.
"Niin", Aoi sanoi naurahtaen.
"Tietenkin jään!" Uruha hihkaisi ja halasi mustahiuksista entistä lujempaa. Aoi hymyili onnellisena ja halasi nuorempaa takaisin. Uruha vetäytyi hieman kauemmas ja suuteli Aoita pitkään siinä sängynlaidalla.
Pikkuhiljaa he edistyisivät. Omaa rauhallista tahtiaan, joka sai heidät arvostamaan erityisiä hetkiä tavallista enemmän.
Tämä sopi heille täydellisesti.


41. luku

Ruki venytteli laskeutuessaan kivisiä portaita hitaasti alas. He olivat heränneet Reitan kanssa jo pari tuntia sitten, mutta olivat vasta nyt matkalla syömään aamiaista. Eilisiltainen lautapeliturnaus Aoin ja Uruhan kanssa oli ollut sen verran väsyttävää puuhaa, että vaaleahiuksiset olivat päättäneet viettää tämän päivän lähinnä kahdestaan. Muutenkin eilen he olivat olleet vain Aoin ja Uruhan kanssa, syöneet, käyneet kaupungilla ja loppujen lopuksi pelanneet niitä typeriä lautapelejä... Ruki oli onnistunut voittamaan vain kerran, vaikka he pelasivat ainakin seitsemän peliä. Ei häviäminen muuten olisi ollut ärsyttävää, mutta kun kaikki muut voittivat kaksi kertaa, eikä Uruha tietenkään voinut olla kehuskelematta 'paremmilla pelitaidoillaan'.

Vaaleahiuksiset laskeutuivat portaita hiljaisina. Salakavalasti Reita hipaisi sormellaan nuoremman t-paidan helman alta paljastunutta ihoa ja hymyili pienesti.
"Reita... Me olemme puhuneet tästä..." Ruki sanoi varoittavalla äänensävyllä, katsoen vanhempaa vakavana silmiin. Hän pysähtyi ja vanhempi siirtyi seisomaan häntä vastapäätä.
"Olemme, olemme", Reita sanoi nopeasti, koskettaen toisen alavatsaa uudestaan.
"Olen tosissani", prinssi varoitti.
"Ainahan sinä olet", Reita hymähti suudellen nuoremman kaulaa kevyesti. Ruki jähmettyi hetkeksi paikoilleen, mutta tarttui sitten päättäväisesti toisen käsiin ja vei ne kauemmas itsestään.
"Isä voi tulla näitä portaita alas minä hetkenä hyvänsä", Ruki ärähti.
"No ei ole tulossa, johan me näimme hänen menevän työhuoneeseensa."
"Tottelet minua nyt. Me emme voi ottaa riskejä."
"Hyvä on, minä tottelen", Reita sanoi kohottaen kätensä ilmaan antautumisen merkiksi.
"Hyvä. Niin sinun pitäisikin", Ruki ilkeili virnistäen vanhemmalle huvittuneena. Hän vilkaisi nopeasti ympärilleen ja varmisti, ettei kukaan varmastikaan ollut portaikossa heidän kanssaan. Kun ketään ei näkynyt, Ruki antoi itselleen luvan rentoutua vähän. Hän oli viimeaikoina ollut hyvin hermostunut aina heidän ollessaan Reitan kanssa jossakin muualla kuin jomman kumman huoneessa. Isä tai joku palvelusväestä saattaisi tulla vastaan milloin vain ja jos Reita ja Ruki jäisivät kiinni kesken suudelman, tilanteesta ei oikein voisi selitellä itseään ulos. Siinä tapauksessa kaikki olisi selvää, eikä Rukilla ja Reitalla enää olisi toivoakaan yhteisestä tulevaisuudesta.

He laskeutuivat neljänteen kerrokseen ja lähtivät seuraavia portaita alas. Reita käveli aivan Rukin edessä, välillä tahallaan hipaisi kädellään nuoremman vartaloa jostakin kohdasta.
"Mahdoitko sinä ymmärtää, mitä minä sanoin sinulle hetki sitten?" Ruki sihahti vanhemman hipaistessa hänen etumustaan.
"En tainnut", Reita sanoi nopeasti, kääntyi ympäri ja suuteli lyhyempää voimakkaasti.
"No et tosiaan", Ruki ärähti yrittäen mahdollisimman päättäväisesti, mutta hellästi työntää vanhemman kauemmas itsestään.
"Tekisit välillä jotakin niin kuin minä haluan", Reita valitti vieden kätensä Rukin lanteille. Nuorempi huokaisi ja vilkaisi linnan kattoa.
"Väitätkö sinä, ettemme me ole tehneet vielä kertaakaan mitään sellaista, mitä sinäkin olisit halunnut?"
"Olemme, mutta... Esimerkiksi nyt. Aina tällaisissa tilanteissa me teemme niin kuin sinä sanot."
"Ehkä se johtuu siitä, että minä olen meistä se järkevämpi ja ajattelevaisempi osapuoli", Ruki näpäytti virnistäen.
"Tai siitä, että sinä et uskalla ottaa riskejä", Reita kiusasi sivellen sormillaan nuoremman alaselkää.
"Niinkö luulet?" Ruki haastoi pakottaen yllättäen Reitan selän vasten kivistä seinää ja painautuen koko vartalollaan toista vasten. Hän ei suostuisi kuuntelemaan syytöksiä pelkuruudesta.
"Tunnenhan minä sinut", vanhempi naurahti lyhyemmän viedessä kätensä hänen paitansa alle ja nuolaisten hänen alahuultaan kiusoittelevasti.
"Ole hiljaa, tai minä en enää koskekaan sinuun", Ruki uhkasi suudellen toista pitkään ja intohimoisesti. Reita ei enää sanonut mitään, uppoutui vain suudelmaan. Toisaalta hän taisi kyllä tietää, että tuollaiset uhkaukset olivat aina täysin perättömiä. Kumpikaan heistä ei pystyisi toteuttamaan niitä.

Aina kun he ajautuivat tällaiseen tilanteeseen, Rukin teki mieli vain vetää vanhemman vaatteet pois ja siirtyä tekemään tämän kanssa jotakin vieläkin läheisempää. He vain tuntuivat suutelevan tällä tavalla aina väärissä paikoissa. Nytkin, kolmannen kerroksen portaikossa ja Reitan kädet olivat vaellelleet Rukin etumuksen luona jo useammin kuin neljästi... Tämä vaati itsehillintää, jota heillä kummallakaan ei oikein tuntunut olevan.
Reita vei sormensa avaamaan nuoremman housuja, jolloin Ruki äkkiä läimäisi hänen käsiään. Kun Reita yritti uudestaan, nuorempi toisti lyöntinsä entistä kipakammin.
"Älä kuvittelekaan", Ruki varoitti keskeyttäen heidän suudelmansa.
"Miksei?" Reita huokaisi.
"Reita! Me juuri äsken lähdimme minun huoneestani! Olisit siellä sanonut haluavasi tehdä näin", Ruki älähti.
"Mutta minä tajusin sen vasta nyt..."
"Me emme tee tässä portaikossa yhtään mitään", Ruki sihahti vihaisena.
"Olet niin seksikäs suuttuessasi", Reita hymyili.
"Ole hiljaa", Ruki tokaisi suudellen vanhempaa voimakkaasti.

"Huomenta..."

Rukin vatsaan tuntui tippuvan jostakin jättiläiskokoinen, kylmä möhkäle, joka levitti tuon hyytävän tunteen jokapuolelle hänen kehoaan. Hän veti terävästi henkeä ja perääntyi Reitan luota niin nopeasti kuin kykeni kuullessaan äänen portaikon yläpäästä. Hänen sydämensä takoi säikähdyksestä ja pelosta kipeän lujaa, hän ei uskaltanut katsoa puhunutta silmiin...
"Minä vain", Uruhan ääni sanoi hitaasti. Ruki kääntyi katsomaan veljeään silmiin ja huokaisi helpotuksesta.
"Pitääkö sinun säikytellä tuolla tavalla?" hän kivahti.
"En minä tahallani", Uruha puolusteli.
"Et tietenkään..." Reitakin henkäisi helpottuneena. Hänkin vaikutti pelästyneen.
"Näetkö, Reita? Jos Uruha olisi ollut isä, me –"

"Minustako te puhutte?"

Ruki huusi ääneen pelästyessään niin paljon. Hän näki hämmästyneen kuningas Kain seisovan portaiden yläpäässä Uruhan vierellä, katsellen Rukia silmiin. Hänen kätensä oli nuoremman prinssin olkapäällä ja Uruha tuijotti eteensä silmät ymmyrkäisinä säikähdyksestä. Isä oli ilmestynyt hänen taakseen kuin tyhjästä.
"Salaatteko te minulta jotakin?" Kai kysyi kurtistaen kulmiaan.
Rukilla meni hetki tajuta, ettei hänen isänsä ollut nähnyt häntä Reitan kanssa. Jos olisi, kuninkaan reaktio olisi ollut täysin toinen. Hän nopeasti vei kätensä selkänsä taakse ja oli piilottelevinaan jotakin.
"Älä katso! Me teemme sinulle yllätyksen kruunajaisiin!" Ruki keksi nopeasti. Kai katsoi häntä hyvin epäilevästi.
"Ja paras paikka sen tekemiseen on portaikko...?" kuningas kysyi hitaasti.
Ruki vilkaisi muutaman kerran ympärilleen ja katsoi Reitaa ja Uruhaa apuapyytävästi silmiin.
"Tuota, se, se yllätys... Me olimme matkalla, tuota, ruokasaliin. Meidän piti tehdä yllätystä siellä, niin, mutta sitten te tulittekin portaissa vastaan", Reita sanoi hätäisesti.
Kuningas katseli hetken molempia vaaleahiuksisia silmiin melko epävarmana äskeisen kertomuksen paikkaansapitävyydestä ja lähti laskeutumaan hitaasti heitä kohti. Ruki tunsi jokaisen lihaksensa jännittyvän isänsä katsoessa häntä silmiin. Hän kiitti itseään monia vuosia harjoittelemistaan katseista ja vakavista ilmeistä, jotka nyt olivat enemmän kuin hyödyksi.
"Yllätys kruunajaisiin, valtaistuimen luovuttavalle kuninkaalle?" Kai kysyi sarkastisesti. Hän ei selvästikään uskonut heidän tarinaansa.
"Älä sotke sanoja 'yllätys' ja 'lahja'. Me suunnittelemme vasta. Mutta lupaamme, että tulet yllättymään", Ruki sanoi vakavana. Hän onnistui pitämään äänensä matalana ja rauhallisena, vaikka päänsä sisällä hän yhä tärisi pelosta. He olivat olleet niin lähellä paljastumista... Jos Uruha ei olisi tullut ja keskeyttänyt heitä ajoissa...

"Oletteko te menossa syömään?" Uruha kysyi rikkoen hiljaisuuden.
"Olemme... Oletteko te?" Ruki kysyi katsahtaen veljeään.
"Ei minulle tarvitse puhua noin kohteliaasti", Uruha kikatteli kainostellen.
"Puhuin sekä sinulle että isälle, siksi kysyin oletteko te menossa..." Ruki huokaisi. Nuorempi prinssi tuhahti ja laskeutui nenä pystyssä vaaleahiuksisten ohi, jatkaen matkaansa kohti ruokasalia pysähtymättä tai kääntymättä katsomaan taakseen.
Kuningas Kai katsoi perintöprinssiä yhä.
"Oletko varma, ettet halua kertoa minulle mitään?" hän kysyi. Nyt hänen kaikkitietävä äänensävynsä oli muuttunut uteliaaksi ja isälliseksi.
"Olen varma. Ei ole mitään kerrottavaa", Ruki vastasi katsomatta Kaita silmiin. Kuningas nyökkäsi hieman pettyneen näköisenä ja lähti hänkin laskeutumaan portaita kohti ruokasalia. Vaaleahiuksiset vilkaisivat toisiaan ja huokaisivat varovasti helpotuksesta. Molemmat tiesivät tämän liipanneen liian läheltä.

Keittiöön saapuessaan he kohtasivat sotkuisen näyn ja vihaisen Kain.
"Kuinka sinä aina onnistut tässä? Siivoa se, nyt!" kuningas tiuskaisi veljelleen ja osoitti lattiaa. Aoi oli ilmeisesti pudottanut heidän aamiaisensa keskelle ruokasalia.
"En minä sitä tahallani tehnyt", mustahiuksinen huomautti marssiessaan keittiöön. Kai avasi suunsa, mutta vastasi vasta Aoin palattua takaisin moppi kädessään.
"Etpä tietenkään. Mutta kärsit kömpelyydestäsi. Siivoa, sehän sinun työtehtäväsi muutenkin on", Kai tokaisi.
"Minun päätehtäväni on toimia prinssi Uruhan palvelijana", Aoi vastasi uhmakkaasti.
"Ette nyt aloita taas tätä riitaa minusta ja Aoista!" Uruha huudahti nousten ylös tuolilta, jolla oli istunut.
"Emme me ole riitaa aloittamassa", mustahiuksinen rauhoitteli nuorimmaista.
"Kyllä minä tiedän, milloin sinä olet vihainen", nuorempi prinssi mutisi istuutuen takaisin paikoilleen ja ristien kätensä rinnalleen. Hän mutristi huuliaan ja kyräili kahta vanhinta kulmiensa alta loukkaantuneena.
"Hyvä on, en keskustele Kain kanssa", Aoi lupasi kohauttaen olkiaan.
"No enhän minä sitä pyyt–"
"Keskustelet, jos minä haluan! Ja se on kylläkin kuningas Kai sinulle!" Kai huudahti.
"Et ole enää viikon kuluttua. Miksikähän me silloin mahdamme sinua kutsua? Pelkästään Kaiksi? Vai tekeeköhän Ruki sinusta kenties kirjanpitäjän itselleen?" Aoi pilkkasi.
"Minä olen valinnut jo kaikki Rukin alaiset. Hän ei voi teettää minulla töitä."
"Joten sinä vain asut linnassa?" Aoi kysyi.
"Et sinäkään näytä täältä kovin kauas päässeen", Kai näpäytti.
He mulkoilivat toisiaan sanomatta mitään. Kumpikin yritti näyttää mahdollisimman uhkaavalta ja pelottavalta, mutta kumpikaan ei oikein onnistunut siinä.

"Minä syön aamiaista sitten myöhemmin", Kai ilmoitti. "Siivoa tuo sotku."
Aoi vilkaisi likaista lattiaa ja huokaisi tylsistyneenä. Kuningas poistui ruokasalista nyrpeänä, yrittäen näyttää samalla mahdollisimman arvokkaalta.
Heti oven sulkeuduttua hänen perässään, Uruha kääntyi katsomaan setäänsä silmät salamoiden.
"Olisit voinut olla haastamatta riitaa", prinssi kivahti. Ruki hämmästyi hieman pikkuveljensä äänensävyä. Hän ei vielä koskaan ollut kuullut noiden kahden riitelevän keskenään.
"Hän haastoi riitaa, en minä", Aoi puolusteli itseään. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut olevan hämillään nuoremman prinssin syyttelystä. Ilmeisesti näiden lukuisien vuosien aikana hekin olivat muutaman sanaharkan käyneet.
"Sinä haastoit! Et olisi saanut sanoa niitä asioita hänen kuninkuutensa menettämisestä. Se on varmasti vaikeaa hänelle", Uruha totesi temperamenttisesti.
"Hän ei osaa ajatella muita kuin itseään", mustahiuksinen tuhahti.
"Tuollaisella käyttäytymisellä annat kuvan, ettet sinäkään osaa", Uruha huomautti.
"Älä vertaa minua veljeeni. Me olemme liian erilaisia. Hän on itsekeskeinen ja sokea, eikä todellakaan osaa asettua toisten ihmisten asemaan!"
"Hän on joka tapauksessa isäni. Voisit vähän varoa sanojasi", Uruha mutisi surullisena.
"Sinä et ole vihainen hänelle? Et senkään jälkeen, mitä hän pakotti meidät käymään läpi?" Aoi hämmästeli.
"Olen, vähän. Mutta enemmän minä välitän hänestä kuin olen hänelle vihainen", prinssi kertoi. "Ja niin sen pitäisi olla sinunkin kohdallasi. Hän on sentään veljesi."
"Niin... Veljeni, joka päätti vihata minua, kun en tehnytkään juuri sitä, mikä olisi hyödyttänyt häntä kaikkein eniten", Aoi huokaisi.
"Ymmärrän kyllä teidän olevan vihaisia toisillenne. Mutta sinä voisit ottaa ensimmäisen askelen kohti sovintoa. Muutenhan me joudumme riitelemään hänen kanssaan ikuisesti", Uruha pyysi.
Mustahiuksinen painoi katseensa maahan ja näytti punnitsevan asiaa mielessään. Hetken kuluttua hän nyökkäsi ja asteli Uruhan luo hymyillen.
"En tiedä mistä sinä aina löydät ne oikeat sanat. Yritän parhaani isäsi kanssa, mutta jos ei hän suostu yhteistyöhön, se ei ole minun vikani", Aoi sanoi tarttuen nuoremman käsiin hellästi.
"Kiitos", Uruha sanoi hiljaa, keinuen puolelta toiselle.

"Jo on teillä parisuhdeongelmia", Ruki kommentoi. Aoi ja Uruha eivät tainneet enää edes muistaa vaaleahiuksisten olevan huoneessa, sillä he säpsähtivät kuullessaan perintöprinssin äänen.
"Itse ette osaa pitää suhdettanne salassa", nuorempi prinssi kiusoitellen vastasi takaisin. Ruki vakavoitui ja toivoi unohtavansa äskeisen portaikossa sattuneen tapahtuman.
"En tiedä, mistä puhut", hän sanoi vilkaisemattakaan Uruhaa. Hän istuutui pöydän ääreen ja Reita istui hänen vierelleen.
"Tiedätpäs. Sinun kuuluisi nyt olla polvillasi minun edessäni, kiittää minua henkesi pelastamisesta ja onnesi turvaamisesta", Uruha sanoi, selvästi nauttien ajatuksesta.
"Mitä on tapahtunut?" Aoi kysyi kurtistaen kulmiaan.
"Ei paljoa mitään..." Reita vastasi vältellen.
"Mutta jotakin kuitenkin", Aoi tajusi katsoessaan perintöprinssin ja tämän palvelijan purevan huuliaan ja vilkuilevan ovea.
"Kerron, jos on varmaa, ettei isä tule tänne", Uruha sanoi kääntyen katsomaan setäänsä. Ruki tunsi pienen häpeäntunteen laajenevan sisällään. He olivat olleet niin typeriä...
"Ei ole tulossa. Puhu hiljaisella äänellä", Aoi ehdotti hymyillen. Uruha vastasi pienellä virnistyksellä ja veti syvään henkeä.
"Minä tulin ulos huoneestani ja laskeuduin rauhallisen unisena alas portaita. Yhtäkkiä näin edessäni nuo kaksi suutelemassa, aikalailla samaan tapaan kuin pari iltaa sitten humalassa, ilman varovaisuuden häivääkään. Toivotin heille huomenta, he keskeyttivät puuhansa ja suunnilleen kaksi sekuntia sen jälkeen isä tuli portaat alas", Uruha selitti nopeasti, ennen kuin Ruki ehti rientää hänen luokseen ja lyödä nuorempaa päähän.
Aoi katsoi silmät suurina Reitaa.
"Ettekö te sanoneet olevanne aika tosissanne suhteenne piilottamisen suhteen?" mustahiuksinen älähti.
"Turpa kiinni! Hän voi olla tuon oven takana", Ruki ärähti katsoen setäänsä murhaavasti silmiin.
"Okei, anteeksi. Mutta miksi ihmeessä te ette olleet varovaisempia?" Aoi kuiskasi.
"No, me tavallaan –", Reita aloitti, mutta Ruki keskeytti hänet.
"Ei se ole teidän asianne. Tiedämme kuitenkin nyt, miten toimimme tulevaisuudessa."
Aoi nyökkäsi hitaasti ja vilkaisi vielä muutaman kerran Reitaa hieman toruvan näköisenä. Lopulta hän alkoi siivota sotkua lattialta, eikä kukaan enää maininnut tuota tapausta sanallakaan.


42. luku

Uusi päivä oli kulunut rauhallisissa merkeissä, ilman kenenkään riitelemättä, huutamatta, pelkäämättä tai kauhistelematta. Reita oli nauttinut tästä päivästä. Oli hän toki nauttinut lukuisista muistakin, mutta tämä päivä oli ollut oikein mukava, kun kaikki olivat tulleet keskenään niin hyvin toimeen. Tässä linnassa kun ei yleensä kenenkään rauha tuntunut säilyvän rikkoutumattomana muutamaa tuntia pidempään.

"Haloo? Tuleeko sitä suklaakakkua vai eikö?" Ruki huusi kokille keittiöön. Uruha ja Aoi mulkaisivat perintöprinssiä toruvasti, mutta Reita vain hymähti. Ominta Rukia. Kaikki minulle, heti, nyt.
"Aivan, anteeksi prinssi Ruki", kokin ääni kantautui ruokasalissa odottelevien korviin.
"No... Ei se mitään. Mutta tee se nopeasti, ole kiltti", Ruki mutisi. Ruokasalissa istuvat puhkesivat nauramaan kuullessaan perintöprinssin puhuvan niin kohteliaasti.
"Älkää naurako! Viikon kuluttua minun täytyy puhua kaikille tuolla tavalla", Ruki mutisi puistatellen. Reita hymähti pienesti katsellessaan poikaystäväänsä. Kuningas Ruki...
"Niin, sitten minä en taidakaan enää olla pelkästään 'prinssi Rukin palvelija' kaikille? Kun olen sitten kuninkaan palvelija", Reita hymyili.
"Totta. Noiden muiden olisi parempi oppia ymmärtämään se pieni tosiasia, että isä ei enää johda yhtään mitään", Ruki sanoi itsevarmuutta uhkuen.
"Johtaa vielä viikon", Uruha huomautti.
"Ja lisäksi Kai neuvoo sinua muutaman ensimmäisen kuukauden ajan, jolloin tietystikin hänen tahtonsa saavuttaa kansan jollakin tavalla", Aoi muistutti.
"Älkää te nyt luulko tietävänne tästä kaikkea", Ruki tuhahti.
"Aoi tietää varmaankin jopa enemmän kuin sinä. Hänhän on jo nähnyt oman veljensä ylentyvän prinssistä kuninkaaksi. Oh, miettikää, isäkin on joskus ollut prinssi", Uruha tajusi hihitellen. "Prinssi Kai!"
"Ikuinen prinssi Uruha", Ruki ilkeili. "Prinssi Aoi, hah!"
"Palvelija Reita", Aoi hymyili vilkaisten nenänsä peittänyttä miestä, joka kohautti virnistellen olkiaan.
"Prinssi Ruki, tässä kakkunne", kokki ilmoitti keittiön ovelta.
"Kiitos", Ruki kiitti kiiruhtaessaan hakemaan tilaamansa leipomuksen.

Aoi ja Uruha olivat ilmoittaneet haluavansa lähteä käymään linnan ulkopuolella jonakin iltana ennen kuin kruunajaisvalmistelut alkaisivat olla täydessä tohinassa. Lisäksi he halusivat poistua rakennuksesta prinssi Uruhalle luvalliseen aikaan, eli ennen yömyöhää. Kello oli nyt jo kuusi, joten jos he aikoivat lähteä jonnekin, heidän olisi lähdettävä pian. Reita oli vaatimalla vaatinut, että hekin Rukin kanssa lähtisivät ulos ja hetken suostuttelun jälkeen prinssi oli myöntynyt, tosin hieman vastahakoisesti. He olivat kaikki neljä yhdessä sopineet lähtevänsä eräänlaiselle iltapiknikille linnan edessä olevalle ruohomäelle, jonne auringonlaskukin näkyisi. Aurinko laskisi kahdeksan aikoihin, joten heillä olisi hyvin aikaa vain istua, syödä ja keskustella ulkona ennen sitä.

"Lähdetään!" Uruha hihkaisi peitettyään eväskorin punavalkoruudullisella liinalla.
"Onko meidän pakko ottaa tuo kori mukaan?" Ruki huokaisi vilkaisten veljensä käsissä kantamaa suurta koria, jonka sisään tämä oli pakannut kaikenlaista, mukaanlukien sen Rukin suklaakakun.
"On", Uruha hymyili ja poistui joukosta ensimmäisenä ruokasalista. Reita ja Aoi naurahtivat, Ruki ärähti kyllästyneenä.
"Jos joku näkee meidät, meidän sukumme saa niin uskomattoman typerän maineen, etten minä enää kehtaa myöntää olevani osa sitä..." perintöprinssi mutisi. Reita nauroi entistä enemmän ja pörrötti lyhyemmän vaaleita hiuksia.
"Sinä olet pian kuningas. Eivätköhän kaikki tiedä kuka olet, vaikket nimeäsi kenellekään kertoisikaan", hän sanoi suukottaen nopeasti Rukin poskea. Tämä hymyili pienesti ja silitti nopeasti Reitan käsivartta.
"Jätetään tämä kuninkuudesta puhuminen edes vähäksi aikaa. Se alkaa muuten stressata minua", perintöprinssi sanoi.
"Hyvänen aika Ruki! Sinä olet muuttunut niin paljon. En olisi ikinä uskonut sinun puhuvan tunteistasi noin rehellisesti kenenkään kuullen", Aoi hätkähti, katsahtaen vanhempaa veljenpoikaansa hämmästyneenä.
"No... Toivottavasti edes parempaan suuntaan", Ruki naurahti hymyillen vinosti. Reitakin hymyili, jälleen pörröttäen poikaystävänsä hiuksia. Tämä oli niin suloinen. Tosiaan, paljon avoimempi nykyään kuin silloin heidän tutustuessaan.

Neljän miehen joukko laskeutui linnan leveät pääportaat alas toisesta kerroksesta ensimmäisen pääoville. Reitalla oli linnan jättiläiskokoisesta aulasta vain kaksi muistoa. Ensimmäinen niistä oli hänen saapumisensa linnaan tuon oven kautta Aoin ja Uruhan johdattamina. Ensimmäinen muistikuva Rukista, kun tämä astui ovenkarmien sisäpuolelle isänsä vierelle niin uskomattoman upean näköisenä...
Reitan henki meinasi salpautua jo pelkästä muistikuvasta.
Toinen muisto tästä aulasta koski Rukin puolisonvalintaa. Sen jälkeinen ilta oli yksi suurimmista edistysaskelista Reitan ja Rukin välillä...

"Minä tiedän tarkalleen, mitä minä haluan."

Reita ei unohtaisi niitä sanoja koskaan. Ei ikinä, milloinkaan. Se hetki oli syöpynyt hänen ajatuksiinsa jokaista sekuntia myöten niin kirkkaana ja upeana, ettei hän vain yksinkertaisesti voisi unohtaa sitä.

Aoi avasi linnan suuret pääovet ja astui ensimmäisenä ulos. Heti hänen perässään kiiruhtivat Uruha, Ruki ja Reita.
"Kukaan ei tainnut kertoa Kaille, että lähdemme ulos?" Ruki tajusi heidän kävellessään hitaasti valevallihaudan yli.
"Minä kerroin", Aoi sanoi.
"Miksi?" Uruha kysyi hämmästyneenä.
"Muuten hän huolestuisi ja lähtisi etsimään meitä, emmekä me saisi olla rauhassa", Aoi selitti.
"Mutta nyt hän tietää missä olemme. Mitä jos hän haluaa nähdä, mitä teemme?" Ruki kysyi hieman huolestuneena.
"Älä hermoile. Sanoin, että lähdemme ulos. En kertonut minne, eikä hän edes halunnut tietää", Aoi rauhoitteli perintöprinssiä.
"Omituista. Ei kuulosta kovinkaan paljoa siltä Kailta, jonka minä olen oppinut tuntemaan", Reita huomautti. "Kuningashan haluaa aina tietää, mitä missäkin tapahtuu."
"Totta, mutta hänen ympärillään pyöri ainakin kolme virkamiestä minun kertoessani hänelle aikeistamme, joten hän ei luultavastikaan voinut keskittyä minuun kauheasti", mustahiuksinen hymyili Reitalle.
"Virkamiehiä? Miksi?" Ruki halusi tietää. Reita kuuli tämän äänestä, että prinssi oli oikeasti kiinnostunut vastauksesta, vaikka kovasti yrittikin peitellä sitä.
"Luultavasti jotakin kruunajaisiin liittyvää. Yksi pyysi parhaillaan isäänne allekirjoittamaan paperin kutsuvieraita koskien", Aoi kertoi. Rukin huulilla käväisi nopea hymy ennen kuin hän esitti seuraavan kysymyksensä.
"Keitä kruunajaisiin tulee?"
"Kaikki kyläläiset nyt ainakin", Aoi totesi kohauttaen olkiaan. Hän johdatti kolmea muuta yhä kauemmas linnasta, kohti sen toisella puolella alaspäin viettävää ruohomäkeä.
"Kyllä minä sen tiedän. Kuten myös sen, että kaikki linnan työntekijät tulevat paikalle. Mutta isä joskus sanoi, että muut vieraat ovat myös mahdollisia, joten mietin olisiko muitakin tulossa", Ruki sanoi.
"Ei tietääkseni. Yleensä 'muilla vierailla' varmaankin tarkoitetaan kaukaisempia sukulaisia, isovanhempia ja serkkuja sun muita sellaisia. Mutta kuten luultavasti tiedät, minun ja Kain vanhemmat ovat kuolleet jo pitkä aika sitten, äitisi vanhempia ei edes Kai oppinut koskaan tuntemaan ja serkkujahan sinulla ei ole, koska minulla ei ole lapsia", Aoi muistutti. Ruki ei sanonut mitään, nyökkäsi vain.

He saavuttivat määränpäänsä ja istuutuivat ruohoiselle rinteelle pienikokoiseen piiriin. Uruha hyvänä emäntänä asetti pienen punavalkoruudullisen liinan heidän keskelleen ja nosti korista Rukin suklaakakun liinan keskelle.
"Tadaa, valmista", nuorempi prinssi hihkaisi, veti korista esiin kakkulapion ja alkoi leikata itselle palaa, joka oli suunnilleen puolen kakun kokoinen.
"Uruha, otitko sinä lautasia?" Reita kysyi katsellessaan joukon nuorimman operaatiota kakun kanssa. Myrtynyt Ruki katsoi tuhahdellen, kuinka hänen veljensä oli aikeissa syödä koko leipomuksen.
"Mihin me nyt lautasia tarvitsemme?" Uruha naurahti saatuaan palan leikattua. Hän tarttui siihen kaksin käsin ja haukkasi reunasta suuren palan. Kohottaessaan kasvonsa, hänen leukansa ja poskensa olivat värjäytyneet suklaasta ruskeiksi. Aoi nauroi ja suukotti Uruhan poskea hellästi.
"No olisi lautasilta syöminen ainakin paremman näköistä kuin tuollainen sotkeminen", Ruki huokaisi ottaen Uruhan tuoman korin syliinsä ja tutkien sen sisältöä. Hetken koriin tuijoteltuaan Rukin kulmat kurtistuivat voimakkaasti. Hän laittoi kätensä koriin ja nosti sieltä hetken kuluttua esiin kolme pientä kumiankkaa.
"Minkä hemmetin takia sinä otit nämä mukaasi?" Ruki älähti katsoen Uruhaa kuin tämä olisi seonnut.
"Minä halusin niidenkin näkevän auringonlaskun", pikkuveli sanoi. "Anna ne tänne, sinä satutat niitä."
Rukin silmät laajenivat hämmästyksestä ja hän vilkaisi ankkoja kämmenellään. Hän pöllämystyneenä laski ne varovasti Uruhan ojennettuun käteen, josta pikkuveli hellästi asetti ne istumaan vierelleen.
"Ne voivat katsoa, kun me syömme", nuorempi prinssi sanoi taputtaen ankkoja päälaelle.
Aoi ja Reita nauroivat ääneen vielä viisi minuuttia tuon jälkeen.

Suklaakakun loppu jaettiin tasan kolmen jäljellejääneen miehen välillä ja he söivät osansa tyytyväisinä ja iloisina. Tunnelma oli mukavan vapautunut, jopa Ruki tuntui rentoutuvan pienestä stressistään ja nauravan avoimesti muiden kanssa. Muutaman kerran Reita huomasi Aoin katsovan Rukia hieman kummissaan, jos perintöprinssi nauroi hyvin avoimesti tai esimerkiksi halasi Reitaa yllättäen. Ilmeisesti mustahiuksinen yhä tunsi vain sen kylmän ja sulkeutuneen Rukin, joka ei koskaan nauranut tai hymyillyt.
Reitalle tämä iloinen prinssi Ruki oli jo hyvinkin tuttu. Heillä oli monet kerrat ollut niin hauskaa kahdestaan, että olivat vain nauraneet toisiaan halaten. Reita tavallaan piti ajatuksesta, että heidän suhteensa oli niin erityinen, ettei kukaan muu tuntenut Rukia samalla tavalla kuin hän tunsi.

Kello alkoi lähestyä kahdeksaa ja laskeva aurinko alkoi hiljalleen värjätä taivasta horisontista oranssimmaksi ja oranssimmaksi. Uruha nappasi ankkansa maasta ja vaihtoi paikkaa niin, että istui Aoin vieressä kasvot auringonlaskua päin. Mustahiuksinen kietoi kätensä nuoremman ympärille ja he suutelivat pienen hellän suudelman.
"Anteeksi Reita, mutta minä en alennu tuollaiseen", Ruki kuiskasi heidän katsellessaan edellään istuvaa kaksikkoa. Reita naurahti ja tarttui hellästi nuoremman käteen.
"Mikset?" hän kysyi katse kohdistettuna taivaanrantaan.
"Koska minä mielummin ilmaisen tunteitani jollakin toisella tavalla, joka ei ole noin kliseinen", Ruki mutisi. Reita vilkaisi tämän kasvoja, jotka näyttivät niin komeilta ja rauhallisilta pienen tuulenvireen heilutellessa muutamaa kasvoja kehystävää hiussuortuvaa.
"Etkä nyt sano mitään kliseistä, tai minä suutun", Ruki varoitti, kääntyen katsomaan vanhempaa silmiin.
"Kuten mitä?" Reita virnisti.
"Kuten 'minä rakastan sinua' tai 'me olemme yhdessä ikuisesti'", Ruki vastasi katse jälleen auringossa. Reita naurahti.
"Minä rakastan sinua. Me olemme yhdessä ikuisesti", hän sanoi ja nojautui suutelemaan nuorempaa hellästi.
"Minä en pidä kliseistä", Ruki mutisi Reitan vetäytyessä hieman kauemmas hänestä.
"Mutta jos ne ovat totta?"
"Sitten niitä ei sanota silloin, kun olemme juuri katsomassa auringonlaskua, kun olemme juuri syöneet suklaakakkua, joka on otettu korista, jonka päällä on ollut punavalkoruudullinen liina..." Ruki sanoi. Hänen suupielensä kääntyivät hitaasti hymyyn ja hän naurahti katsoessaan hymyilevää Reitaa.
"Ihan oikeasti Ruki, miten sinä luulet, että voin olla sanomatta mitään kliseistä, kun sinä olet tuollainen?" hän hymyili ja kumartui jälleen suutelemaan nuorempaa.
"Millainen?" Ruki kysyi hymyillen.
"Tuollainen", Reita vain sanoi, puristaen toisen kättä omassaan.
"Minä rakastan sinua", Ruki sanoi nopeasti. "Etkä sano 'minäkin sinua' tai minä tapan sinut."
Reita nauroi taas ja kumartui kolmannen kerran suutelemaan poikaystäväänsä.
"Rakastan sinua", hän hymyili.
"Etkö sinä kuullut? Minun täytyy varmaankin tappaa sinut nyt sitten", Ruki huokaisi vilkaisten Reitan silmiä nopeasti.
"Jos tapat, niin tapa tukehduttamalla."
Ruki naurahti ja heittäytyi vanhemman kaulaan, painaen huulensa voimakkaasti tämän omia vasten. Reita asettui makaamaan ruoholle Ruki yläpuolellaan häntä suudellen.
Kliseistä tai ei, tämä oli parasta, mitä Reita tiesi.
Jälleen kerran yksi muisto, joka jäisi ikuisesti elämään hänen mieleensä.

~

Tyhjässä, hämärässä portaikossa kahden miehen askeleet kaikuivat seinistä ja katosta. Linna tuntui niin suurelta ja avaralta, kuten aina öisin.
"Tiedätkö paljonko kello on?" Ruki kysyi katse portaiden kivisessä pinnassa.
"En", Reita pudisti päätään.
He jatkoivat hiljaisina viidennen kerroksen aulan läpi. He eivät halunneet missään nimessä herättää jo luultavasti nukkumaan mennyttä kuningas Kaita. Uruha ja Aoi olivat jääneet nukkumaan Aoin huoneeseen toiseen kerrokseen.
Torniin päästyään Ruki kääntyi vakavana katsomaan vanhempaa.
"Huomisesta lähtien me käyttäydymme niin kuin emme olisi koskaan yhdessä olleetkaan. Sinä et koske minuun tai minä sinuun, kumpikaan meistä ei sano mitään, joka saattaisi viitata vähänkin läheisempään suhteeseen. Ymmärrätkö sinä?" perintöprinssi sanoi matalalla äänellä. Kylmät väreet kulkivat Reitan selkää pitkin.
"Voitko vähän perustella?"
"Huomisesta laskien on enää viikko kruunajaisiin. Se tarkoittaa, että minulla on koko ajan jotakin tekemistä isän kanssa, hän pyrkii koko ajan lähettämään jonkun luokseni tai sitten tulee itse tapaamaan minua. Meidän, minun ja sinun, riskimme jäädä kiinni on liian suuri, jos jatkamme tällä tavalla. Kun kruunajaiset ovat ohi, voimme palata elämään samalla tavalla kuin ennenkin", Ruki selitti hitaasti. Reita huokaisi ja nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
"Eli... Nuo säännöt koskevat meitä silloinkin, kun olemme kahdestaan?" Reita varmisti. Ruki nyökkäsi huokaisten raskaasti.
"Lisäksi me nukumme omissa huoneissamme ja puhumme toisillemme melko muodollisesti. En halua riskeerata yhtään mitään. Eihän meillä ole mitään hätää, kunhan vain isä tai kukaan palvelusväestä ei näe meitä yhdessä", Ruki sanoi. Reita kohotti katseensa lattiasta perintöprinssin silmiin.
"Tuohonko tulokseen sinä olet päätynyt?" hän kysyi häivä turhautuneisuutta äänessään. "Meidän ongelmamme kanssa? Me vain salailemme loppuun saakka, sinä menet naimisiin ja hankit perheen ja minä olen palvelijasi, joka välillä viettää aikaa kanssasi hieman läheisemmissä merkeissä?"
Ruki kurtisti kulmiaan ja tarttui hellästi Reitan käsiin.
"En minä tuota tarkoittanut. Sen ongelman kanssa meillä on aikaa kamppaila vielä vuoden verran. Tämä tapa, että pidämme suhteemme salaisuutena, se on vain väliaikainen. Minä en ole päättänyt vielä yhtään mitään, enkä myöskään tule koskaan päättämään siitä asiasta yksin. Sinun mielipiteesi ratkaisee ihan saman verran kuin minunkin", Ruki kuiskasi. Reita nyökkäsi ja puristi prinssin käsiä pienesti.
"Joten... Onko tämä sitten viimeinen iltamme yhdessä ennen kuin sinusta tulee kuningas?" Reita kysyi hitaasti. Pieni hymy oli hiipiä hänen huulilleen, mutta se katosi heti hänen nähdessään surullisen ilmeen Rukin kasvoilla.
"Se viimeinen ilta taisi olla eilen. Huomisaamuna kukaan ei saa löytää meitä samasta sängystä..."
"Jos nukumme eri huoneissa, mutta vietämme iltaa yhdessä?" Reita kysyi. Rukin huulille kohosi yllättyneen iloinen hymy ja hän halasi vanhempaa tiukasti.
"Hyvä idea", prinssi kuiskasi, tiukentaen halaustaan entisestään ja koskettaen huulillaan kevyesti Reitan kaulaa.

Sinä iltana kaksi vaaleahiuksista miestä kokivat yhdessä jotakin uutta. Samaan aikaan molempien mielissä pyörivät pelko, epätoivo, nautinto ja onnellisuus yhteen sulautuneina, eikä yksikään tunne kadonnut kuin vasta toisen heistä siirtyessä viettämään yötä yksin omaan huoneeseensa. Silloin molempien mielissä pyörivät enää vain pelko, epätoivo, huoli ja kaipuu, sekä onnellisuus jo eletyistä hetkistä.
Kumpikaan ei tiennyt, olisiko huominen yhtä rauhallinen päivä kuin juuri loppuva.
Kukaan ei tiennyt.


43. luku

Uruha tiesi jo olevansa hereillä. Se oli se aamuinen tiedostaminen, että nyt en enää nuku. Kuitenkaan hän ei vielä halunnut avata silmiään tai nousta ylös. Kello ei varmaankaan ollut vielä kovinkaan paljoa ja ainahan hän saattaisi nukahtaa uudestaan. Lisäksi sängyssä oli niin lämmintä ja mukavaa...
Uruha tunsi kevyen sipaisun käsivarrellaan, säpsähti ja räväytti silmänsä auki. Hän katsahti olkansa yli ja tajusi Aoin makaavan vierellään. Hän nielaisi ja asettui takaisin samaan asentoon, josta oli noussutkin. Hän tunsi Aoin kiertävän kätensä hänen ylävartalonsa ympärille, ikäänkuin tämä olisi halannut häntä. Uruhaa jännitti.
Aoilla ei ollut paitaa.
Uruhaa alkoi jännittää vielä enemmän.
He makasivat saman peiton alla, olivat nukkuneet niin koko yön ja eilen heillä oli ollut niin hauskaa yhdessä. Hauskaa eri tavalla kuin yleensä. Mutta hauska oli silti paras sana kuvaamaan sitä. Mukavuus oli erilaista ja kivaksi kutsuminen kuulosti liian laimealta. Sitä paitsi Aoi oli saanut Uruhan nauramaan kaikkien niiden lukuisten suudelmien välissä, joten se oli tosiaan ollut myös hauskaa.

Yllättäen ovelta kuului koputus. Uruha hämmästyneenä kohotti kasvonsa tyynystä ja katsoi ovelle päin.
Kahva painui alas ja ovi työnnettiin auki...
"Ruki", Uruha huokaisi helpotuksesta. Hän oli jo ehtinyt pelätä Kain tulevan.
"Huomenta", perintöprinssi tokaisi astuen sisälle huoneeseen. "Herätätkö Aoin, vai aikooko hän jatkaa teidän yöllisiä toimianne näin aikaisin aamulla heti herättyään? Sillä jos aikoo, niin minä poistun."
"Ole hiljaa", Uruha tokaisi. Hän kohottautui istumaan ja tökkäsi sormellaan Aoin paljasta olkapäätä.
"Miksi sinä tulit?" Uruha kysyi, kääntyen katsomaan veljeään silmiin.
"Isä käski. Olkaa onnellisia, että hän käski minun tulla hakemaan teitä, eikä tullut itse. Hän ei varmaankaan olisi pitänyt näkemästään", Ruki sanoi vilkuillen ympärilleen setänsä pienessä huoneessa. Uruhan mielestä Ruki kuulosti jostakin syystä turhautuneelta.
Aoi kohotti kasvonsa silmiään räpytellen.
"Miksi isä sinut tänne käski?" Uruha jatkoi kyselemistään.
"Hänellä on töitä teille. Tai, lähinnä Aoille. Mutta sinä voit kuulema auttaa minua", Ruki kertoi katsoen veljeään silmiin.
"Mitä kello on?" Aoi mumisi kohottautuen hänkin istumaan.
"Seitsemän", Ruki vastasi.
"Seitsemän? Mitä hemmettiä sinä teet täällä näin aikaisin?" Aoi älähti. "Missä Reita on?"
Rukin huulilla ollut pieni hymy kuihtui äkisti.
"Reita on... nukkumassa."
"Mikset herättänyt häntä?" Aoi kysyi.
"Isä sanoi, ettei häntä tarvitse herättää. Kuulema minun palvelijallani ei tänään ole töitä."
"Mutta... Reitahan nukkuu sinun huoneessasi?" Aoi varmisti kurtistaen kulmiaan.
"Ei nuku. Tai siis, ei nukkunut viimeyönä", Ruki mutisi. Uruha katsoi veljeään myötätuntoisesti ja soi tälle pienen hymyn.
"Siksi sinä siis olet noin surullinen", hän totesi.
"En minä ole surullinen. Nouskaa nyt ylös, minä en jaksa olla teidän kanssanne", Ruki ärähti.
"Jos et ole surullinen, niin oletko sitten iloinen?" Uruha kysyi.
"En! Minä olen... neutraali."
"Miksi ihmeessä Reita nukkui omassa huoneessaan?" Aoi hämmästeli.
"Ruki, sinä et ole neutraali. Olet surullinen, minä näen sen sinun lävitsesi", Uruha huokaisi.
"En ole surullinen!"
"Vaan vihainen?" Uruha kysyi.
"Hei, haloo? Minkä takia Reita ei nukkunut sinun kanssasi?" Aoi yritti uudestaan puhua väliin.
"En ole vihainen! Kuten sanoin, olen neutraali!"
"Nyt sinä ainakin kuulostat vihaiselta. Sinua ärsyttää, kun et voi olla Reitan kanssa. Eikö niin?" Uruha kysyi uteliaana.
"Älä puutu tähän, kun et tiedä kaikkea", Ruki tokaisi. Uruha huokaisi ja vilkaisi lattiaa. Kyllä hän tiesi. Hän oli kuullut ja nähnyt Rukin valtavan epätoivon itseään ja Reitaa uhkaavaa tilannettaan kohtaan ja jopa nähnyt Rukin itkevän sen takia. Mutta eihän perintöprinssi sitä tiennyt...
"Ruki, minkä takia Reita ei nukkunut kanssasi?" Aoi kysyi jälleen kerran.
"Koska me sovimme, ettei hän tekisi niin", Ruki huokaisi kyllästyneenä.
"Miksi ihmeessä?" Aoi hämmästeli.
"Mieti, äläkä kysele tyhmiä!" Ruki ärähti kääntyen kannoillaan ja poistuen huoneesta vihaisena.

Uruha ja Aoi katselivat tämän perään hetken.
"Ruki, mihin meidän kuuluu mennä?" Aoi huusi vielä, mutta perintöprinssi ei vastannut. Yllättäen ovelta kuului uusi ääni.
"Huomenta Aoi, minkä takia Ruki näytti noin vihaiselta?"
Aoi ja Uruha kavahtivat molemmat pelosta tajutessaan kuningas Kain seisovan huoneen oviaukossa, tuijottaen heitä silmät ammollaan.
"Hyvä on, tätä minä en olisi halunnut nähdä", Kai älähti nopeasti, kääntyen hänkin kannoillaan ja kiiruhtaen ulos huoneesta.
Aoi ja Uruha vilkaisivat toisiaan.
"Jos isäsi kysyy jotakin, kerrot tulleesi vasta aamulla minun huoneeseeni", Aoi ehdotti. Uruha nyökkäsi ja hieraisi silmiään.
"Vaihdetaan vaatteet ja mennään ruokasaliin. Tuskin hekään ovat vielä syöneet aamiaista", prinssi totesi ja nousi ylös sängystä.

Jonkin ajan kuluttua he saapuivat ruokasaliin, jossa Kai ja Ruki jo istuivat pöydän ääressä. Kuningas oli jo lopettanut aamiaisensa, mutta Ruki vielä tökki annostaan haarukalla varsin tympääntyneen näköisenä.
"Uruha, haluan puhua kanssasi", Kai ilmoitti heti huomattuaan nuoremman poikansa saapuneen huoneeseen. Hän nousi seisomaan ja katsoi prinssiä vakavana silmiin.
"M- miksi?" Uruha kysyi nopeasti. Hän vilkaisi Rukia, joka vain kohautti olkiaan ja jatkoi ruokansa tökkimistä.
"Siksi. Tule mukaani", Kai vaati lähtien kohti keittiön ovea.
Uruha otti muutaman varovaisen askelen isänsä perässä, mutta pysähtyi vielä katsomaan Aoita silmiin.
"Voinko minä tulla mukaan?" Aoi kysyi katsahtaen Kaita.
"Et. Puhun sinulle myöhemmin", kuningas tokaisi. Hän jäi keittiön ovelle odottamaan, että Uruha tulisi hänen luokseen.
"Miksi et voi puhua minulle tässä?" Uruha kysyi.
"Tottele nyt minua ja tule tänne", Kai pyysi vakavana. Nuorempi prinssi puri huultaan ja asteli hieman hermostuneena keittiöön. Kai sulki oven heidän perässään ja kääntyi katsomaan poikaansa silmiin.
"Mitä hän teki sinulle?" kuningas kuiskasi. Hän kuulosti järkyttyneeltä ja vihaiselta samaan aikaan.
"Kuka?" Uruha kysyi vältellen.
"Katso minua silmiin, kun puhun sinulle", Kai käski. Uruha kohotti varovasti katseensa isänsä silmiin.
"Mitä Aoi teki sinulle?" kuningas toisti kysymyksensä.
"Ei oikeastaan mitään..."
"Uruha, kerro totuus!"
"Enkä kerro! Ei se kuulu sinulle!" Uruha tokaisi. Kai ei ilmeisesti ollut osannut odottaa aivan sellaista reaktiota, sillä hän näytti hyvin hämmästyneeltä.
"Niin, no, tavallaan ei, mutta tavallaan kyllä", hän sanoi hämillään.
"Miten se muka kuuluu sinulle?" Uruha kysyi kurtistaen kulmiaan. Hän ei antaisi isänsä jälleen kerran rikkoa hänen ja Aoin välejä.
"Sinä olet poikani ja Aoi veljeni."
"Ja sinä isäni. Kuvitteletko tosissasi, että haluaisin kertoa sinulle, mitä olemme Aoin kanssa tehneet?" Uruha kysyi pyöräyttäen silmiään. Kain hämmentynyt ilme alkoi muuttua pikkuhiljaa takaisin järkyttyneeksi.
"Tai siis... Mistään liian vakavasta ei ole kyse", Uruha rauhoitteli huultaan purren. Kai näytti silti hieman levottomalta.
"Mitä sinä tarkoitat liian vakavalla?" Kai kysyi huolestuneena.
"En mitään. Voinko mennä jo?" Uruha kysyi lattiaa vilkuillen.
"Et! Mitä hän teki sinulle?"
"Keksi itse, en minä aio kertoa", Uruha mutisi astellen ovelle avatakseen sen.
"Minä en haluaisi taas sanoa tätä, mutta minä en pidä siitä, että te olette toistenne kanssa", Kai totesi surullisena.
"Mutta me olemme, etkä sinä mahda sille mitään", Uruha huokaisi avaten oven ruokasaliin.
"Mahtaisin, mutta en voi olla niin julma omalle pojalleni", Kai mutisi epätoivoisena.
"Älä ajattele liikaa. Eihän tässä ole mitään ongelmaa, sillä vaikka minä ja Aoi tekisimme mitä tahansa yhdessä, meillä ei ole riskiä saada lapsia", Uruha totesi hymyillen. Kai näytti entistä järkyttyneemmältä kuin hetki sitten. Prinssi hymyillen sulki oven keittiön ja ruokasalin välissä ja jätti isänsä keittiön puolelle. Kun hän kääntyi katsomaan ruokasalissa olevia, hän kohtasi Aoin lievästi punastuneet kasvot ja hillittömästi nauravan Rukin.
Uruha katseli kahta muuta hetken hieman hämillään ja avasi suunsa vasta sitten.
"Mitä nyt?" hän kysyi. Naurun jäljiltä henkeään haukkova Ruki oli ensimmäinen, joka sai vastattua nuoremman prinssin kysymykseen.
"'Vaikka minä ja Aoi tekisimme mitä tahansa yhdessä, meillä ei ole riskiä saada lapsia'! Hyvä valinta, Uruha! Ensimmäinen kerta, kun kerrot jotakin oikeasti hauskaa", Ruki nauroi kyyneleet silmissä. Uruha ähkäisi hämillään ja vilkaisi setäänsä, joka yhä lievästi punastuneen näköisenä hymyili Uruhalle pienesti.
"Mahtava asenne!" Ruki jatkoi yhä nauraen. "'Riskiä saada lapsia', liian hauskaa!"
"Okei, ymmärretty jo, rauhoitu!" Uruha mutisi. "Syö lautasesi tyhjäksi..."
"Ei tee mieli. Mutta kiitos Uruha, sinä piristit minua", Ruki hymyili saatuaan hengityksensä tasaantumaan.
"Ole hyvä vaan..." nuorempi prinssi huokaisi hämillään. Ei tuosta ottanut selvää.

~

Reitalla oli omituisen yksinäinen olo hänen maatessaan sillä sängyllä ihan yksin. Hän oli herännyt vasta hetki sitten, eikä ollut vielä halunnut tehdä mitään sen ihmeempiä.
Hän nousi venytellen ylös ja puki vaatteet ylleen. Hän kietoi liinan peittämään nenäänsä ja vilkaisi itseään peilistä. Sama Reita, joka sieltä katsoi takaisin joka päivä. Nyt hänen kuvajaisensa vain näytti jotenkin... elottomalta.
Reita päätti lähteä syömään aamiaista. Hän söisi mitä luultavimmin muiden työntekijöiden kanssa, sillä eihän hän voinut tietää olivatko Ruki ja muut jo syöneet aamiaista ilman häntä. Mitä luultavimmin olivat, mutta hän päätti silti käväistä ruokasalissa ennen kuin lähtisi työntekijöiden ruokalaan.
Reita astui ulos huoneestaan ja näki edessään alaspäin vievät portaat. Vaikka hän tiesi, että niiden loppupäässä hän törmäisi vain kiviseen seinään, hän silti käveli ne alas. Hän ei oikein tiennyt miksi. Ehkä hän ei oikein tiennyt, mitä tehdä?
Hän palasi takaisin huoneensa oven eteen ja lähti päätään pudistellen kävelemään käytävää eteenpäin. Hän pääsi Rukin huoneen ovelle asti vielä ajattelematta oikeastaan mitään, mutta sitten totuus iski häneen.
He olivat luvanneet toisilleen, etteivät enää käyttäytyisi niin kuin olisivat yhdessä. Vielä eilen illalla se oli tuntunut hyvin kaukaiselta ajatukselta, mutta nyt se oli juuri siinä. Reita seisoi Rukin huoneen ovella, eikä voinut mennä siitä sisään toivottamaan huomenta...

Voisipas!
Hänhän oli sentään prinssi Rukin, tulevan kuninkaan palvelija! Ja palvelija sai mennä käymään palveltavan huoneessa, jos hänellä oli jotakin tekemistä siellä. Ja Reitahan voisi mennä kysymään töitä Rukilta. Siinä ei olisi mitään tavallisesta palvelijan työstä poikkeavaa.
Tyytyväisenä hän kopautti puuoven pintaa kolme kertaa. Hän ei kuullut sisältä minkäänlaista ääntä. Ei Rukin tuttua hymähdystä tai lähestyviä askelia.
Hän koputti uudestaan, mutta kukaan ei tullut avaamaan. Reita vilkaisi nopeasti ympärilleen ja avasi oven varovasti.
Hän pettyi suuresti nähdessän tyhjän, pedatun sängyn ja muutenkin niin Rukittoman huoneen silmiensä edessä. Hän sulki oven ja lähti portaat alas kohti ruokasalia.

Ruokapöydän ääressä istui Reitan iloksi Aoi, joka lopetteli juuri aamiaistaan.
"Reita! Huomenta!" mustahiuksinen ilahtui ja nousi ylös. "Haluat varmaankin ruokaa. Odota, minä haen sinulle."
Vaaleahiuksinen seisoi hieman hämmentyneenä paikoillaan, kunnes Aoi palasi lautasellinen hedelmiä ja muuta ruokaa mukanaan.
"Istu toki alas", vanhempi kehotti hymyillen. Taisi olla iloinen saadessaan seuraa.
Reita istuutui kiittäen ja veti lautasen luokseen. Hän katsoi kaikkea sen päällä ja totesi, ettei hänellä ollut lainkaan ruokahalua.
"Heräsitkö sinä vasta äsken?" Aoi kysyi.
"Heräsin. Sinäkin?" Reita kysyi kohottaen katseensa vanhemman silmiin.
"Ei, Ruki herätti meidät. Siis, minut ja Uruhan. Kailla oli kuulema töitä meille, mutta se nyt ei ollut kovin tähdellistä... Rukin piti viettää koko päivä papereita allekirjoittaen ja Uruha sai luvan auttaa järjestelemään allekirjoitettuja papereita oikeisiin paikkoihin. Minun tehtäväni oli kuulema kertoa jokaiselle linnan työntekijälle heidän tehtävistään, mutta en ole vielä ehtinyt aloittaa. Halusin syödä ensin", Aoi kertoi. "Ruki, Kai ja Uruha lähtivät juuri."
Reita nyökkäsi ymmärryksen merkiksi ja kohteliaasti söi vähän.
"Oliko minulle jokin tehtävä?" hän kysyi.
"Odotas... Oli! Hän pyysi, että voisit hakea linnaan tuodut postit ja viedä ne Kain työpöydälle tänään ja huomenna. Hän ei kuulema ehdi tekemään sitä itse ja vakituisella postienhakijallamme on tarpeeksi paljon töitä ilmankin. Hänen on sentään vietävä kaikki täältä lähtevät kirjeet kylälle. Hän sai kyllä muistaakseni erään siivoojista avukseen. Onneksi, sillä postinhakija on melko pienikokoinen –"
"Selvä. Vaikutat jotenkin epätavallisen puheliaalta. Onko siihen syy?" Reita katkaisi Aoin puhetulvan. Mustahiuksinen katsoi nuorempaa hetken silmiin ja huokaisi sitten.
"Kai ei vieläkään anna minun olla Uruhan kanssa."
"Mutta ei kai hänen sanallaan enää kauheasti ole väliä? Vaikka hän karkottaisi sinut täältä, Ruki voisi sallia sinun tulla heti takaisin", Reita totesi.
"Ei, ei voisi. Kuninkaan asettamat lait ovat voimassa vähintään vuoden niiden asettamispäivästä lähtien ja vasta sen jälkeen ne voidaan kumota", Aoi kertoi.
"Mutta et kai sinä oikeasti pelkää hänen karkottavan sinua?" Reita kysyi kurtistaen kulmiaan.
"En varsinaisesti, mutta en pidä siitä katseesta, jonka hän luo minuun aina nähdessään minut Uruhan kanssa. Hän löysi meidät aamulla samasta sängystä ja suuttui... Luuli taas minun tehneen Uruhalle jotakin. Ja koska hän käyttäytyy noin, niin enhän minä edes uskalla tehdä mitään! Pelkään kohtaloani, jos jäisimme kiinni..." Aoi huokaisi.
"Hetkinen, hän löysi teidät samasta sängystä?" Reita hätkähti innoissaan. Etenivätkö nuo kaksi vihdoinkin...?
"No niin, mutta emme me mitään tehneet. Nukuimme vain. Ja tietenkin siitä oli sitten suututtava niin mielettömästi..." Aoi valitti itsekseen.
"Älä huoli, kyllä te ehditte", Reita rohkaisi.
"Ei tässä siitä ole kyse!" Aoi älähti. "Mutta kun minä en kestä olla koko ajan varuillani. Luulin meidän kaikkien jo päässeen tämän vaiheen ohi, mutta ilmeisesti Kai haluaa yhä jauhaa paikoillaan."
"Luota veljeesi. Ei hän halua pahaa teille", Reita päätti lohduttaa, vaikka samalla nuo sanat söivät häntä sisältä. Jos hän ja Ruki jäisivät kiinni, Kai ei varmaankaan kauheasti säälisi heitä... Hän karisti epämiellyttävät, lievästi mustasukkaiset asiat mielestään ja nousi nopeasti ylös.
"Kiitos aamiaisesta, menen etsimään Rukin", Reita ilmoitti.
"Hei, hetkinen. Ettekö te sopineet olla olematta yhdessä tämän viikon ajan?" Aoi hämmstyi.
"Mitä?" Reita henkäisi. Eiväthän he niin olleet sopineet? He vain käyttäytyisivät niin kuin eivät olisi yhdessä, mutta olisivat silti. Reita ei ollut voinut ymmärtää tilannetta niin väärin, eihän...?
"Tai sellaisen käsityksen minä Rukilta sain. Hän sanoi, että käyttäydytte kuin ette olisi koskaan yhdessä olleetkaan", Aoi kertoi.
Reita huokaisi helpotuksesta ja kiiruhti ulos ruokasalista. Hänen oli pakko tavata Ruki...

Kaksikymmentä minuuttia linnan käytävillä ja kerroksissa seikkailtuaan Reita alkoi turhautua. Ei vilaustakaan Rukista, vain muutama työntekijä oli nopeasti kävellyt hänen ohitseen. Kerran myös kuningas Kai, joka ei kuitenkaan ollut edes tervehtinyt Reitaa kiireessään.
Yllättäen Reita huomasi Uruhan kävelevän kolmannen kerroksen läpi kohti toiseen kerrokseen vieviä portaita.
"Hei!" hän yritti kiinnittää prinssin huomion ja tämä kohottikin katseensa. Nuoremman huulille ilmestyi hymy ja hän lähti astelemaan Reitan luo. Kun he seisoivat kasvotusten, Reitalle tuli omituinen olo. Tämä oli ensimmäinen kerta koko hänen elämänsä aikana, kun hän oli Uruhan kanssa aivan kahdestaan. Ensimmäistä kertaa he soisoivat toisiaan vastapäätä ja olivat aloittamassa keskustelua. Reita oli jo tottunut Rukin lyhyyteen, joten tuntui hämmästyttävän omituiselta, että Uruha olikin niin mielettömän pitkä...
"Hei Reita", Uruha hihkaisi hymyillen varsin ankkamaisesti.
"Oletko nähnyt Rukia?" Reita kysyi nopeasti.
"Olen", Uruha nyökkäsi hymyillen.
Reita seisoi hetken paikoillaan, odottaen nuoremman jatkavan, mutta tämän suusta ei tullut enempää sanoja.
"Okei, missä hän on?" Reita johdatteli.
"En tiedä enää. Hän lähti isän kanssa jonnekin ja minä päätin mennä tapaamaan Aoita", Uruha sanoi kohauttaen olkiaan.
"Jaa... No, kiitos kuitenkin..."
"Miksi sinä hänet haluat tavata? Tehän sovitte, ettette olisi yhdessä tällä viikolla", Uruha huomautti.
"Emmekä sopineet! Me vain käyttäydymme niin, mutta olemme silti yhdessä", Reita tuhahti.

Yllättäen Reita näki kolmanteen kerroksiin vievissä portaissa joukon ihmisiä. Viisi hänelle täysin tuntematonta henkilöä, yksi jonka hän tiesi olevan joku linnan työntekijöistä, kuningas Kai ja kaikkien noiden keskellä sinnikkäästi kaikkia tasavertaisesti kuunteleva Ruki. Joukkio laskeutui portaita alas. Kaikki kyselivät Rukilta jotakin, kirjoittaen samalla tämän sanomisia ylös.
"Oletko jo suunnitellut joitakin lakeja, jotka aiot laittaa käytäntöön, kun sinut kruunataan?" yksi Rukin ympärillä pyörivistä miehistä kysyi.
"Vain alustavia mietintöjä, mitkään niistä eivät ole varmoja ennen kuin minä julkistan ne", Ruki vastasi matalalla äänellään. Hän näytti niin hyvältä! Tuo vaikuttava meikki, nuo hiukset niin täydellisen pöyheät, tuo ääni, nuo viivat hänen kaulallaan, tuo musta asukokonaisuus...
"Reita", Ruki hätkähti heidän katseidensa kohdatessa. "Anteeksi, poistun hetkeksi."
Ja ennen kuin Reita tajusi sitä, Ruki seisoi jälleen hänen edessään. Tämän hetken odottaminen oli tuntunut niin pitkältä ajalta, ettei hän ollut edes ymmärtänyt ikävöineensä Rukia näin paljon.
"Kertoiko Aoi sinulle tehtäväsi?" perintöprinssi kysyi katsoen Reitaa varsin intensiivisesti silmiin. Hänen selkänsä oli Kaita ja noita muita ihmisiä päin, joten Reita oli ainoa, joka näki Rukin kasvot tällä hetkellä.
"Ei", hän valehteli. Hän halusi mahdollisimman pitkän ajan Rukin kanssa.
"Sinun on haettava linnaan saapuva posti tänään ja huomenna. Tiedätkö mistä?" prinssi kysyi. Vaikka hänen äänensä pysyi rauhallisena ja vakavana, hänen silmistään saattoi lukea ilon tilannetta kohtaan.
"En oikeastaan", Reita myönsi.
"En tiedä, onko minulla aikaa näyttää sinulle... Uruha, ehditkö sinä?" Ruki kääntyi katsomaan pikkuveljeään, joka pudisti nopeasti päätään.
"Menen juuri kertomaan Aoille, että isä halusi hänen ilmoittavan kaikille työntekijöille heidän työtehtävänsä mahdollisimman pian", Uruha kertoi.
"Hyvä on... Reita, mene ensimmäiseen kerrokseen. Tulen sinne niin pian kuin ehdin. Kun nuo toimittajat lähtevät, minulla on luultavasti aikaa selittää sinulle myös kruunajaisjärjestelyt kokonaisuudessaan", Ruki sanoi, antaen hyvin pienen hymyn ilmestyä hetkeksi huulilleen.
"Siis, siihen kerrokseen, jossa se suuri ovi on?" Reita kysyi vielä.
"Juuri siihen", Ruki sanoi nyökäten. "Nähdään siellä viimeistään vartin kuluttua."
Reita nyökkäsi ja katseli nuorempaa koko sen ajan, kun tämä käveli takaisin toimittajien luo ja lähti jälleen heidän ympäröimänään kävelemään eteenpäin.
"Kuka hän oli?" yksi toimittajista kysyi uteliaana ja muut yhtyivät kuoroon.
"Uskollinen palvelija", Reita kuuli Rukin vastaavan, eikä hän voinut estää pientä hymyä kohoamasta huulilleen.

Viidentoista minuutin kuluttua Reita seisoi sen jättiläismäisen hallin keskellä, odottaen Rukin saapuvan tapaamaan häntä. Pian perintöprinssin vaikuttava hahmo ilmestyi näkyviin portaiden yläpäähän. Reita hymyili iloisena ja lähti nuorempaa vastaan, sydämensä lyödessä jostakin syystä samalla yllättävän lujaa.
"Et usko, miten minä kaipasin sinua", Ruki henkäisi hiljaa päästyään vanhemman luo. Reita hämmästyi hieman, kun lyhyempi heittäytyi niin varomattomasti halaaman häntä, mutta kietoi sitten kätensä tämän ympärille iloisena.
"Minä en kuvitellut tämän olevan ihan näin vaikeaa. Me emme ole nähneet toisiamme muutamaan tuntiin", Reita päivitteli silitellen nuoremman selkää.
"Mielestäni tämän hankaluutta lisää se, että tosiaan lupasimme olla tekemättä mitään yhdessä. Ja tätä lupausta ei voi purkaa", Ruki huokaisi, tiukentaen otettaan toisen ympärillä.
"Niin..." Reita kuiskasi.
Ruki vetäytyi hieman kauemmas palvelijastaan, mutta antoi hyvin lyhyen hetken ajaksi heidän huultensa painautua toisiaan vasten. Sitten hän oli taas kauempana, Reitan tavoittamattomissa.
"Postin sinä haet ovelta. Se tuodaan luukusta sisään, joten sinun ei tarvitse opetella avaamaan ovea, vaan voit vain poimia kirjeet lattialta. Kain työhuone on neljännessä kerroksessa, löydät sen varmasti. Ai niin… Sehän on kohta minun työhuoneeni", Ruki hätkähti naurahtaen. Reita hymyili ja oli jo ojentamassa kätensä vetämään Rukin uuteen halaukseen, mutta sai pysäytettyä itsensä juuri ajoissa. Eihän sitä tiennyt, vaikka Kai olisi ollut portaiden yläpäässä katsomassa heitä.
"Et varmaankaan vielä tiedä mitään varsinaisesta kruunajaispäivästä? Vai onko Aoi kertonut sinulle?" perintöprinssi kysyi kääntyen katsomaan ympärilleen suuressa hallissa. Heidän äänensä kaikuivat seinistä.
"En tiedä. En edes tiedä, missä minun kuuluu seistä ja mihin aikaan herätä", Reita totesi.
"Kerron sinulle, niin sinun ei tarvitse olla ihan hämilläsi sunnuntaina", Ruki hymyili ja lähti kävelemään portaita takaisin ylös. Vanhempi seurasi häntä.
"Tässä minä seison", prinssi kertoi jääden paikoilleen portaiden yläpäähän. Siinä oli melko paljon tilaa yhdelle miehelle seistä.
"Vain sinäkö?"
"En. Myös isä, sinä, Aoi ja Uruha olette täällä minun kanssani. Ja tietysti sellainen iso tuoli ja pieni puhepöytä, jonka päällä on lakien kirja –"
"Mikä?" Reita kurtisti kulmiaan.
"Lakien kirja. Siihen on kirjattu kaikki tätä kuningaskuntaa koskevat lait. Se painetaan joka vuosi uudestaan, kun lakeja kumotaan tai uusia luodaan. Ja koska minun hallintokauteni aloittaa tavallaan uuden ajan, uusi kirja painetaan ja minun nimeni saa oman lukunsa kirjasta. Kain nimi on kirjattu sinne ennen minua ja jälkeläiseni nimi tulee sinne minun omani jälkeen", Ruki selitti. "Erikseen on vielä toinen lakien kirja, johon on kirjattu muuttamattomat lait. Niitä ei nimensä mukaisesti voi muuttaa, ja siellä on vain tämän valtakunnan perustaneiden ihmisten nimet."
Reita nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
"Missä muut ihmiset sitten ovat? Kaikki kansalaiset ja linnan työntekijät?"
"Tuolla alhaalla. He seisovat siellä koko tilaisuuden ajan, katsovat tänne ja taputtavat, kun kruunu painetaan päähäni. Siinä kaikki. Silti tilaisuus on melko pitkä, kun isä ja minä molemmat pidämme puheen, isä tekee minusta kuninkaan... Tilaisuudessa on paljon juuri tällaista vakavaa puhetta sekä muuta yhtä koreilevaa ja muodollista", Ruki kertoi pienesti hymyillen.
"Miten kruunaus tapahtuu?" Reita halusi tietää.
"Juurihan minä sen selitin", Ruki huokaisi.
"Etpäs..."
"Periaatteessa kaikki tapahtuu niin, että isä lausuu muutaman lakien määräämän sanan ja asettaa kruunun päähäni. Siinä kaikki."
"Kruunun?" Reita naurahti.
"Jep... Tietäisitpä vain. Vielä isän isän isä joutui pitämään tilaisuudessa valtikkaa kädessään. Hänen isoisoisänsä joutui jopa pitämään sellaista punaista viittaa, mutta siitä on jo niin kauan, että on ihan turha edes yrittää saada sitä mahtumaan meidän aikakäsitykseemme", Ruki hymähti.
"Mutta eihän Kai käytä koskaan kruunua", Reita hämmästeli.
"Ei sitä tarvitse käyttää muuten kuin edustustehtävissä. Mielestäni se on ihan sopivaa, se on kuitenkin kuninkuuden merkki", Ruki totesi.
"Onhan se... En silti osaa kuvitella sellaista sinun päähäsi. Oletko jo suunnitellut asusi tilaisuuteen? Varmaan vaikea valita", Reita mietti.
"Tavallaan olen, tavallaan en. Minulla on muutama vaihtoehto."
"Laita se punainen samettinen puku?" Reita pyysi.
"Miksi?" Ruki kysyi. Hän kuulosti kiinnostuneelta kuulemaan vanhemman mielipiteen.
"Koska se on kuninkaallinen ja näytät hyvältä siinä", Reita hymyili.
"Kiitos neuvosta", Ruki naurahti ja suukotti jälleen nopeasti nuoremman huulia. "Minun on luultavasti mentävä takaisin tehtävieni pariin. Vieläkin niitä papereita allekirjoitettavana."
"Näemmekö me enää tänään?" Reita kysyi.
"En voi luvata mitään... Mutta älä tule huoneeseeni. Etsin sinut käsiini, jos minulla on aikaa. Anteeksi, mutta... Tämän viikon jälkeen kaikki palaa takaisin ennalleen."
"Hyvä on. Yritän olla kärsimättä tästä eroikävästä", Reita huokaisi.
"Älä yritä... Sitten on paljon palkitsevampaa tavata uudestaan", Ruki virnisti. Hän nojautui hellästi Reitaa vasten ja suuteli tätä pehmeästi korvan alapuolelta.
Molemmat hymyilivät prinssin lähtiessä nousemaan toiseen kerrokseen ja palvelijan kiiruhtaessa portaat alas postia hakemaan.

Reita ei tavannut Rukia enää sen päivän aikana.
Seuraavana päivänä he ehtivät vaihtaa muutaman sanan käytävässä, mutteivät tavanneet toisiaan enää sen jälkeen. Tämä tilanne tympi tosiaan, kun sille ei mahtanut oikein mitään. Rukilla tuntui olevan kädet täynnä töitä ja Reitalla taas ei ollut mitään tekemistä. Hän vain lähinnä istui huoneessaan tai vaelsi käytävillä etsien seuraa. Muutaman kerran hän oli tavannut joko Aoin tai Uruhan ja jäänyt juttelemaan, mutta heilläkin oli tekemistä. He suunnittelivat koristelua ja siivosivat. Kukaan ei ollut edes ehdottanut, että Reitakin voisi auttaa koristelujen suunnittelussa tai oikeastaan missään muussakaan postin lisäksi. Se alkoi hänestä pikkuhiljaa tuntua hivenen syrjinnältä ja epäsuosimiselta, mutta hän ei oikein tiennyt ketä syyttää. Hän ei tiennyt kumpi tämän takana oli, Ruki vai kuningas Kai. Jos se oli Ruki, tämä kaikki syrjintä johtui siitä, että Ruki halusi pitää Reitan poissa silmistään ja lähettyviltään. Reita ymmärsi tämän, olivathan he sopineet olevansa olematta yhdessä ja jos he koko ajan näkisivät toisiaan, siitä sopimuksesta kiinni pitäminen voisi olla vähän hankalaa.
Mutta jos tämän syrjinnän takana oli Kai, Reitalla ei ollut mitään käsitystä syystä. Tietenkin oli olemassa kolmaskin vaihtoehto: Reitaa ei ollut muistettu. Kukaan ei ollut ajatellut, että hänellä saattaisi olla tyhjäntoimittajamainen olo, kun kaikki muut puuhasivat kruunajaisten parissa ja hän itse ei pannut tikkua ristiin asian hyväksi. Tai sitten kaikki järjestelyt tätäkin varten oli suunniteltu jo ennen kuin Reita oli edes saapunut linnaan, eikä hänelle sen takia ollut tässä järjestelmällisessä touhotuksessa mitään osaa.

Kun kolmas päivä putkeen jatkui samaan malliin, alkoi Reita tosiaan turhautua. Hän söi aamiaistaan yksin, kun kaikki muut olivat heränneet muutama tunti häntä aikaisemmin. Nyt koristelut oli jo saatu järjestettyä, seinät ja lattiat puhdistettua, eikä linnan ulkonäölle enää kuulema ollut paljoa tehtävissä. Töitä kuitenkin kaikilla tuntui riittävän, vaikkei Reita oikein ollut osannut päätellä, mitä kaikki muka tekivät niin kiireellä.

"Juhlat, Reita! Juhlat", Aoi selitti Reitan kysyessä asiasta käytävällä.
"Niin, siis kruunajaiset", vaaleahiuksinen totesi.
"Niiden kanssa on myös vielä paljon tehtävää, mutta nyt järjestelemme kruunajaisten jälkeisiä juhlia. Rukin kunniaksi kruunajaisten jälkeen illalla on juhlat, joissa hän voi juhlia sydämensä kyllyydestä ollessaan ensimmäisiä tuntejaan kuninkaana", Aoi kertoi.
"Kruunajaispäivähän on neljän päivän kuluttua. Ja vasta nyt te suunnittelette loppujuhlia?" Reita hämmästeli.
"Ei, suunnittelu on tehty jo ajat sitten. Mutta toteutus tapahtuu vasta nyt. Johan me koristelimme linnan, ei sitä itse kruunaustilaisuutta varten tehty. Silloinhan kaikki ovat ensimmäisen kerroksen hallissa eivätkä muualla linnassa", Aoi hymyili.
"Voinko minä auttaa jotenkin?" Reita tarjoutui.
"Koristelussa olisit varmaankin ollut hyödyllisintä apua, mutta nyt... Kyllä, voit tulla auttamaan minua ja Uruhaa", Aoi lupasi. Vaaleahiuksinen oli hyvin iloinen lähtiessään käytävää ystävänsä kanssa samaan suuntaan, eikä vastakkaiseen.

Aoi johdatti hänet yleiseen olohuoneeseen.
"Täälläkö?" Reita ihmetteli. Eihän tässä huoneessa sinänsä mitään valittamista ollut, mutta se oli melko kodikas, eikä lainkaan sen näköinen, että siellä olisi tarkoitus viettää railakkaita juhlia.
"Juuri täällä. Miksi ei? Tähän saa hyvin tarjoilupöydän, istumapaikkoja on ja lisäksi paljon tilaa huonekalujen välissä", Aoi höpötti kävellen ympäri huonetta.
"Mutta tämä ei näytä juhlahuoneelta", Reita huomautti.
"Aivan, mutta ei mikään linnan huoneista näytä. Siksi on vähän sovellettava niistä puitteista, mitä on", Aoi hymyili ja löi vähäiset pölyt pois sohvatyynyltä.
"Ymmärrän... Näettekö te järjestelyissä enemmän vaivaa kruunajaisiin vai itse juhliin?" Reita kysyi.
"Kun oikeastaan nämä järjestelyt ovat vain pieni muodollisuus, joka on hoidettava. Itse kruunajaisia varten sen sijaanhan täällä nyt käyvät ne kaikki ihmiset kylältä ja tarvitsevat Rukia joka asiaan. Häntä haastatellaan kaikkiin mahdollisiin tiedotusvälineisiin, hänen kuvaansa painetaan valtakunnan lakikirjoihin ja lisäksi hänet tarvitaan allekirjoittamaan lakien kirjan niin sanottu 'uusi aika'. Sama touhotus oli Kain ympärillä parikymmentä vuotta sitten", Aoi kertoi.
"Mitä kaikkea Rukin nyt siis pitää tehdä?" Reita kysyi.
"Hän allekirjoittaa papereita, uusii vanhat sopimukset, jotka Kai on solminut ja joita haluaa jatkaa. Kyllä, se tehdään jo ennen kuin Ruki on varsinaisesti kuningas. Se on sinänsä huono asia, sillä nyt Kai saa vaikuttaa vahvasti kaikkiin Rukin päätöksiin. Tietenkin sillä on omat hyvätkin puolensa, Ruki on vielä kokematon kuningas, eikä välttämättä tiedä, mikä olisi kunkin tilanteen kannalta paras ratkaisu. Allekirjoittamisten lisäksi häntä haastatellaan ja hänestä otetaan kuvia, kuten jo kerroin. Tietenkin kaikkeen tähän kuuluvat omana osanaan myös harjoitukset, he Kain kanssa käyvät läpi tilaisuuden kulkua, jotta suorittaisivat osansa varmasti ja asiallisesti, kun niiden aika on. Molemmat opettelevat sanomisiaan ulkoa ja tällaista. Kuninkaaksi yleneminen ei ole ihan pieni juttu", Aoi selitti. Reita nyökkäsi ja vilkaisi ympärilleen olohuoneessa.
"Missä Uruha on?" hän kysyi.
"Juttelee kokin kanssa aikatauluista. Meidän ei kylläkään sinänsä tarvitse tehdä tässä huoneessa mitään muuta kuin tuoda se tarjoilupöytä. Sinä voit varmaankin auttaa minua sen kantamisessa? Uskoisin sinun olevan vähän Uruhaa voimakkaampi", Aoi naurahti. Reita hymyili iloisesti ja lähti mustahiuksisen kanssa hakemaan tarjoilupöytää takkahuoneesta.

~

Aoi istui sohvalla linnan yleisessä olohuoneessa ja kuunteli hiljaisuutta ympärillään. Kolmas päivä oli saapunut päätökseensä tällä kiireisellä viikolla ja oikeastaan kaikki oli saatu tehtyä valmiiksi. Nyt Aoilla, Uruhalla tai Reitalla ei ainakaan olisi mitään tekemistä kruunajaisten kanssa, joten he voisivat ottaa rennosti loppuviikon. Kolme kokonaista päivää vapaalla ja sitten neljäntenä kruunajaiset. He olivat pysyneet hyvin aikataulussa, näin he olivat laskeneetkin tämän menevän. Aluksi työskentelisivät kovasti ja sitten loppuviikko keskityttäisiin henkiseen totuttelemiseen uutta tilannetta varten. Tai niin Kai oli asian ilmaissut.

"Aoi?" kuului ääni huoneen ovelta.
Mustahiuksinen kohotti katseensa ja huomasi Uruhan katsovan häntä silmiin.
"Niin?" hän kysyi hymyillen.
"Minä vain mietin, että... Tai siis, kun nyt on kuitenkin jo ilta ja sitten kun jossain vaiheessa pitää mennä nukkumaan..." Uruha takelteli hitaasti. "Niin voisinko nukkua kanssasi?"
Aoi nousi ylös sohvalta ja asteli hymyillen veljenpoikansa luo.
"Tietenkin voit. Ei sinun tarvitse kysyä lupaa siihen", hän sanoi hiljaa ja suukotti nuoremman otsaa. Uruha hymyili ja painoi pehmeästi sormellaan Aoin rintakehää. He katsahtivat toisiaan silmiin ja mustahiuksinen tarttui nuoremman käteen, vetäen tämän luokseen pitkään suudelmaan.
Suudelman aikana Uruha aloitteentekevästi vei kätensä Aoin paidan alle ja hiveli varovasti sormillaan tämän vatsaa. Aoi upotti sormensa nuoremman hiuksiin ja he syvensivät suudelmaa entisestään. Hän toisella kädellään silitteli Uruhan alaselkää ja he painautuivat entistä lähemmäs toisiaan. Aoi tunsi Uruhan sydämenlyönnit rintakehäänsä vasten ja se sai varmuuden leviämään hyvän olon mukana kaikkialle hänen kehoonsa. Hän vei molemmat kätensä nuoremman lanteille ja jälleen kerran hämmästyi, kuinka laiha tämä oli.
"Sinun pitäisi syödä enemmän", Aoi sanoi heidän pitäessään lyhyttä hengähdystaukoa.
"Eikä pitäisi", Uruha ohitti aiheen ja suuteli Aoita jälleen.
"Odota... Mennään minun huoneeseeni. Kai tappaa meidät, jos joku työntekijöistä tulee tänne nyt", vanhempi ehdotti. Uruha nyökkäsi ja he lähtivät yhdessä toiseen kerrokseen.

Portaikossa heitä vastaan käveli Reita, joka näytti hieman apealta.
"Reita? Mitä nyt?" Aoi kysyi huolestuneena.
"Ei mitään ihmeellistä", vaalea vastasi lattiaa tuijotellen.
"Liittyykö tämä jotenkin Rukiin?" Uruhakin heti kysyi myötätuntoisesti.
"En ole nähnyt häntä koko päivänä", Reita huokaisi.
"Mene yöllä käymään?" Aoi ehdotti.
"En ole niin typerä. Hän vain suuttuisi. Ymmärrän tämän olevan tärkeää aikaa, joten en saa häiritä häntä millään tavalla", Reita sanoi pettymystä äänessään.
"Ei se ihan noin vakavaa ole", Uruha lohdutti.
"En minä silti halua herättää häntä keskellä yötä", vaalea sanoi. "Menen nukkumaan, nähdään huomenna."
"Hyvää yötä", Aoi ja Uruha toivottivat ja jatkoivat matkaansa.

Toisen kerroksen aulassa heitä vastaan käveli Ruki.
"Iltaa, tuleva kuningas", Uruha hihitteli veljensä kävellessä heidän luokseen.
"Oletteko te saaneet kaikki työnne tehtyä?" Ruki kysyi, välittämättä Uruhan tervehdyksestä.
"Olemme", Aoi vastasi. Hän leikkisästi kumarsi perään, saaden Uruhan nauramaan ja ilmeisesti Rukin suuttumaan.
"Älä pelleile kustannuksellani", perintöprinssi ärähti.
"Miksi sinä olet vihainen?" Uruha tivasi heti.
"En ole vihainen!"
"Et ole nähnyt Reitaa koko päivänä, eikö vain?" Aoi arvasi.
"En ymmärrä, miten on mahdollista, että asumme samassa rakennuksessa emmekä silti satu törmäämään toisiimme koko hemmetin päivänä..." Ruki mutisi itsekseen.
"Reita siis", Aoi ja Uruha totesivat yhteen ääneen.
"Alkaa pikkuhiljaa ottaa päähän, kun sitä miestä ei näy missään", Ruki tuhahti.
"Hän sanoi menevänsä jo nukkumaan", Uruha voivotteli.
"Mene yöllä käymään hänen luonaan", Aoi ehdotti.
"Älä naurata... Minä en riskeeraa tätä nyt. Yölläkin on ihan yhtäläinen mahdollisuus kaikenlaisille yllätyksille niin isän kuin muunkin työväen puolesta", Ruki ärähti.
"Lasketko isäsi työväkeen?" Aoi kysyi ja sai kostoksi iskun käsivarteensa Rukin nyrkistä.
"Väkivaltainen!" Uruha kivahti loukkaantuneena Rukin perään, kun perintöprinssi kiiruhti yläkerroksiin.

Aoi naurahti ja pudisti pienesti päätään.
Jo oli noillakin parisuhdeongelmia.

[HamtaroHam]

44. luku

Kun kruunajaisiin oli enää kolme päivää aikaa, Ruki heräsi myöhään. Kukaan ei tullut herättämään ja hän sai nukkua juuri niin pitkään kuin halusi. Mutta hän ei ollut iloinen.
Päinvastoin.
Hän oli kovasti toivonut, että jos ei kukaan muu, niin että edes Reita olisi tullut koputtelemaan oveen. Kyselemään, josko Ruki olisi ollut hereillä. Halunnut viettää aikaa hänen kanssaan.
Mutta kun hän makasi sängyssään ja ajatteli, hän tiesi jos syyn sille, miksei Reita ollut tullut käymään.
Ruki oli kieltänyt tätä tekemästä niin.
Itsekseen tuhahdellen hän nousi ylös sängystään ja alkoi laittautua. Hän pukeutui mustiin housuihin, valkoiseen paitaan ja mustaan samettitakkiin. Hän valitsi kaikkein tyylikkäimmät mustat kenkänsä ja sujautti ne jalkoihinsa. Tänään hän olisi vastustamaton. Ihan jokaisen mielestä.
Hän laittoi hiuksensa ja meikkasi silmänsä, ihonsa, maalasi viivat kaulalleen ja katsoi sitten kokonaisuutta peilistä. Tänään kaikki menisi täydellisesti.

Ruki astui ulos huoneestaan ja heti ensimmäisenä hän törmäsi näkyyn, joka horjautti hänen uskoaan täydelliseen päivään.
Uruha oikean ankan kanssa.
"Huomenta Ruki!" Uruha hihkaisi.
"Hemmetti soikoon, mistä sinä tuon varastit?!" perintöprinssi säikähti tuijottaen kaakattavaa otusta Uruhan sylissä.
"Se oli linnan edessä, joi valevallihaudasta. Olen aina halunnut lemmikin ja nyt minä vihdoinkin sain sellaisen!" Uruha kertoi onnesta soikeana. "Näetkö? Se on suloisin otus, jonka olen koskaan nähnyt!"
"Joko unohdit Aoin?" Ruki tuhahti.
"Hän on suloinen eri tavalla. Eikä hän ole otus. Hän on ihminen", Uruha sopotti nenä kiinni ankan nokassa, tuijotellen sitä silmät suurina.
"Vie se huoneeseesi, äläkä päästä sitä muualle linnaan. Se näyttää saastaiselta", Ruki tokaisi, katsellen ankkaa varsin epäilevästi.
"Minä pesin sen jo. Ei se ole saastainen. Otan sen ensiyönä viereeni nukkumaan!" Uruha hihkui lähtien portaat alas itsekseen tanssahdellen, ankka mukanaan.

Rukilla meni hetki tajuta, että äskeinen tosiaan oli tapahtunut. Hän lähti päätään pudistellen laskeutumaan portaita, suunnaten askelensa kohti toisen kerroksen ruokasalia.
Kun hän saapui ruokasaliin, siellä ei ollut ketään. Kokki ei häärännyt keittiössä, eikä Aoi ollut pyyhkimässä pöytää Uruhan jättämien leivänmurusten jäljiltä.
Ruki huokaisi ja meni itse keittiöön tekemään aamiaista. Mutta kun hän pääsi mietteissään siihen osaan, jossa hänen tosiaan olisi pitänyt valmistaa ruokaa jota hänen teki mieli, hän ei osannut. Eihän hän ollut tehnyt ruokaa kuin pari kertaa koko elämänsä aikana! Hänen onnekseen linnasta löytyisi aina joku, joka valmistaisi sitä hänelle.

Kiukkuinen ja nälkäinen Ruki lähti ravaamaan pitkin linnan käytäviä kohti työntekijöiden oleskeluhuonetta. Päästyään yleiseen olohuoneeseen hän tavoitti kokin sohvalta istumasta, kahvikuppi kädessään.
"Haluaisin aamiaista. Kuka teistä tekee sen minulle?" Ruki kysyi, katsoen jokaista työntekijää vuorollaan silmiin.
"Eiköhän se minun toimenkuvaani kuulu", kokki sanoi nousten ylös. Hän jätti kahvikuppinsa sohvapöydälle ja lähti Rukin perässä takaisin kohti ruokasalia.
"Olette harvinaisen myöhään liikkeellä aamiaista varten, prinssi Ruki", kokki sanoi.
"Välillä on poikettava kaavasta", Ruki sanoi katse suunnattuna suoraan eteenpäin.
"Mukava kuulla teidän ajattelevan noin. Kuulostaa varsin terveeltä minun mielestäni", kokki hymyili. He jatkoivat yhdessä keittiöön, jossa kokki nopeasti laittoi prinssille aamiaisen, jonka Ruki loppujen lopuksi söi keskustellen samalla tämän kanssa Uruhan uudesta lemmikistä.

Vietettyään elämänsä omituisimman aamun, Ruki lähti etsimään isäänsä. Kuningas Kai oli varmastikin jossakin linnassa ja luultavasti hänellä olisi töitä Rukille. Ei välttämättä enää paljoa, onneksi. Suurin osa kruunajaisia varten tehdyistä valmisteluista oli jo saatu päätökseen, enää oli muutama pikkujuttu, joiden jälkeen Ruki olisi vapaa tästä pyörityksestä.
Prinssi suuntasi kohti kuninkaan työhuonetta, josta kuuli useamman kuin yhden ihmisen ääniä. Hän koputti lujaa oveen ja kuuli isänsä käskyn astua sisään.
"Ruki! Hyvä kun tulit! Nämä miehet –", Kai aloitti, mutta yksi viidestä muusta henkilöstä huoneessa keskeytti hänet.
"Me olemme täällä koetellaksemme sinun lakitietojasi. Vastaat muutamaan kysymykseen ja me annamme sinulle todistuksen suorituksesi tason mukaan", Rukia lähimpänä seisova mies sanoi.
"Vau... Minä jo luulin päässeeni tämän 'kokeet ja todistukset'-vaiheen yli, kun kouluni loppui", Ruki hymähti pilkallisesti, katsoessaan viittä vakavan näköistä miestä silmiin. Eräs heistä tuijotti Rukia kuin ei olisi ihmistä koskaan ennen nähnytkään. Perintöprinssi hymyili itsekseen. Laittautuminen siis tuotti tulosta.
"Oletko valmis vastaamaan lakitietoja koskeviin kysymyksiin?" Kain keskeyttänyt mies kysyi. Hänellä oli mustat viikset, jotka näyttivät tärisevän aina miehen puhuessa.
"Tietenkin", Ruki sanoi hiljaa.
"Hyvä. Montako sivua lakien kirjassa on?" mies kysyi. Ruki kurtisti kulmiaan. Ei kai tuo ollut tosissaan?
"Mistä minä tietäisin", Ruki tokaisi. Viiksekäs mies ja neljä muuta yhtä vakavaa henkilöä hänen vierellään näyttivät järkyttyvän prinssin sanoista.
"Etkö sinä aio edes yrittää vastata?" etummainen heistä kysyi.
"Anna lakien kirja, niin katson sieltä. En minä sitä ulkoa muista. Ja mitä ihmettä minä muka sellaisella tiedolla teen? Sivumäärähän muuttuu koko ajan, kun sitä laajennetaan harva se päivä", Ruki hämmästeli.
"Hienoa! Sen sivumäärä ei ole pysyvä", etummainen mies sanoi ja hänen vakavat kasvonsa sulivat pariksi sekuntiksi hymyyn. Ruki hymähti. Vai että tällaisia tehtäviä...
"Toinen kysymys!"

Ei mennyt kauaakaan ennen kuin Ruki oli vastannut jo kymmeneen erilaiseen kysymykseen laeista ja niiden käyttämisestä. Hän kyllästyi touhuun melko nopeasti, mutta joutui vastaamaan kaikkian viiteentoista kysymykseen ennen kuin miehet olivat tyytyväisiä ja suostuivat lähtemään.
"Ruki, älä sinä mene vielä minnekään", Kai pyysi. Perintöprinssi jäi huoneeseen ja he odottivat, että viisi lakimiestä poistuivat Kain kirjanpitäjän johdattamina. Kun ovi sulkeutui, Kai pyysi Rukin samalle puolelle työpöytää, jolla itse oli. Hän nosti pöydän takana olevasta kirjahyllystä esiin paksun, ruskeakantisen kirjan, jonka päällä luki kultaisin kiekuraisin kirjaimin 'Gazekingdom - Lakien kirja'.
"Lakien kirja", Kai sanoi pienesti hymyillen.
"Mitä siitä?" Ruki kysyi.
"Sinun viimeinen tehtäväsi kuninkuuteen liittyen, ennen kuin sinusta varsinaisesti tulee kuningas. Tämän kirjan uuden ajan aloittaminen", Kai sanoi hiljaa. Hän näytti siltä kuin olisi voinut itkeä liikutuksesta. Rukin onneksi hän ei joutunut katsomaan isänsä kyynelehtivän. Kai vain avasi uuden aukeaman kirjasta ja ojensi Rukille sulkakynän.
"Sulkakynällä?" Ruki hämmästeli.
"Lakien kirjaan kaikki kirjoitetaan sulkakynällä. Kai sinä osaat käyttää sitä?" Kai varmisti.
"Hmph. Tietysti osaan", Ruki tuhahti hieman ylimielisesti. Se hemmetin kotiopettaja ei ollut muusta puhunutkaan kuin sulkakynällä kirjoittamisesta. Kuinka sitä pidettiin kädessä, kuinka sillä sai välillä paksumpaa ja välillä ohuempaa jälkeä.
Ruki kastoi kynän kärjen musteeseen ja vilkaisi isäänsä nopeasti.
"Suunnilleen keskelle, sivun yläreunaan, melko isolla. Kirjoitat vain nimesi sinne", Kai sanoi. Hän kuulosti jännittyneeltä.
Ruki katsoi kermanvaaleaa sivua, kuvitellen oman nimensä sen yläreunaan. Hän veti syvään henkeä ja laski kynän kärjen kirjan sivulle. Hän aloitti suuren r-kirjaimen vartaloa, piirsi sen, kirjoitti koko kirjaimen loppuun, jatkoi seuraavaan...
Kun hän nosti kynän viimeisenkin kirjaimen talletuttua sivulle, hän hymyili pienesti. Hänen nimensä sen kirjan sivuilla tuntui tekevän tästä kaikesta varmaa.
Ruki tosiaan olisi Gazekingdomin seuraava kuningas.

~

Linnan käytävät tuntuivat olevan koko ajan tyhjillään. Ruki käveli edestakaisin joka kerroksessa, yrittäen löytää jostakin kenet tahansa, mutta häntä vastaan ei kävellyt kukaan. Lopulta kello viideltä hän sai tarpeekseen ja marssi kolmatta kertaa Aoin huoneen ovelle. Hän takoi ovea nyrkeillään ja huusi haluavansa keskustella jonkun kanssa.
Ovi avautui ja naurava Aoi astui ulos huoneestaan.
"Varo vähän, hakkaat vielä reiän oveen", mustahiuksinen hekotteli.
"Hah hah", Ruki tekonauroi. "Missä sinä olet ollut koko päivän?"
"Aamulla olimme pitkällä lenkillä Uruhan ankan kanssa. Sitten olimme täällä hetken ja lähdimme kaupungille", Aoi kertoi.
"Eli te ette edes ole olleet koko linnassa?" Ruki älähti. Hienoa... Hän oli siis tuhlannut koko päivän etsien ihmisiä, jotka eivät edes olleet paikalla?
"Emme oikeastaan", Aoi totesi.
"Upeaa... Tiedätkö mitään Reitasta? Mitä hän on tehnyt tänään ja missä ihmeessä hän on nyt?" Ruki kysyi.
"Reitako? Hän oli mukanamme koko päivän, ei hänkään ole linnassa ollut. Nyt hän on tietääkseni syömässä ruokasalissa, niin kuin isäsi kirjanpitäjä ja muutama muu työntekijä", Aoi kertoi. Ruki ärähti itsekseen ja käänsi selkänsä sedälleen. Hän kuuli heikkoa kaakatusta Aoin huoneesta, muttei kääntynyt katsomaan taakseen.
"Ei, ei, Uruha, älä anna sen syödä niitä", Aoin varoitus kantautui Rukin korviin, samaten ankan iloinen vaakunta. Jostakin omituisesta syystä johtuen Rukia hymyilytti.

Prinssi kiiruhti ruokasaliin niin hitaasti kuin vain innostukseltaan pystyi. Hän painoi kahvan alas ja veti oven auki...
Mutta ruokasali oli tyhjä. Ruki olisi voinut huutaa pettymyksestä, kun ei vieläkään päässyt tapaamaan Reitaa. Kukaan ei enää pyytäisi häneltä mitään ennen kruunajaispäivää. He voisivat jälleen palata Reitan kanssa entiseen arkeen!
Ruki istahti ruokasalin penkille. Hän oli jo syönyt illallisen, eikä hänellä ollut mitään tekemistä ilman Reitaa.
Mutta miten se saattoi olla mahdollista? Hänhän oli tuntenut Reitan vasta pari kuukautta! Oliko hänen elämänsä tosiaan ollut näin tylsää ennen kuin Reita tuli linnaan? Eikö hän tosiaankaan ollut koskaan tehnyt yhtään mitään?

Ruki istui ruokasalin hiljaisuudessa vaikka kuinka kauan, yrittäen muistella aikaa ennen Reitaa. Kuitenkaan mitään ihmeellistä ei noussut hänen mieleensä. Muutaman kerran hän muisti keskustelleensa Uruhan kanssa heidän sedästään, mutta mitään muuta erikoista ei koskaan ollut tapahtunut. Ruki oli seissyt kaikki päivät huoneessaan peilin edessä, yrittäen näyttää mahdollisimman hyvältä. Hänen elämällään ei ollut ollut minkäänlaista sisältöä. Eikä tulisi olemaan ikinä tästä eteenpäinkään, ellei hän saisi olla Reitan kanssa. Hän hymyili itsekseen ja hänen mieleensä kohosi kuva tuosta vaaleahiuksisesta miehestä, jonka nenää peitti valkea kangaskaistale.
Reita...

Ulkona taivas oli pimentynyt, eikä linnasta mistään Rukin ympäriltä vieläkään kuulunut ääntäkään. Hän nousi hitaasti ylös tuoliltaan ja poistui ruokasalista ylempiin kerroksiin. Hän nousi portaita, portaita ja portaita, kunnes saapui linnan torniin, oman huoneensa ovelle. Hän ei kuitenkaan pysähtynyt siihen, vaan jatkoi käytävää eteenpäin, Reitan huoneen ovelle asti. Hän koputti puista pintaa ja odotti jotakin merkkiä siitä, että Reita yhä oli olemassa.
Mutta sitä merkkiä ei tullut. Ruki avasi oven ja sai pettymyksekseen huomata, ettei Reita ollut omassa huoneessaan. Häneen iski pienimuotoinen hätäännys. Mitä jos Reita olikin lähtenyt? Poistunut kokonaan Gazekingdomista, palannut takaisin kotiinsa? Se ei voinut olla mahdollista, ei vain voinut... Mutta Ruki ei ollut nähnyt Reitaa melkein kolmeen vuorokauteen, ja se tosiaan tuntui hyvin pitkältä ajalta. He olivat olleet erottamattomia viimeiset kaksi kuukautta ja nyt yllättäen näin pitkä tauko.

Ruki poistui tornista sydän lujaa hakaten. Hän alkoi tosissaan pelätä, ettei näkisi Reitaa enää koskaan. Hän melkein juoksi portaat alas neljännestä kerroksesta kolmanteen, mutta pysähtyi äkisti keskelle kolmatta kerrosta.
Siinä Reita oli. Täysin samannäköisenä kuin aina ennenkin, yhtä upeana ja hätkähdyttävänä, seisten muutaman metrin päässä valkoisissa vaatteissaan. Ruki ei mahtanut itselleen mitään, mutta hän ei saanut liikahdettuakaan. Tuntui kuin jokin näkymätön voima olisi pakottanut hänet jäämään paikoilleen.
Reita katsoi häntä silmiin ja tuijotti häntä kuin maailman suurinta ihmettä. Ruki uskoi antavansa vanhemmalle täysin samanlaisen kuvan omalla katseellaan, mutta hän ei välittänyt. Reita tosiaan oli siinä.

Yllättäen Ruki tunsi kuohahduksen sisällään ja hän tunsi voivansa liikkua jälleen. Hän harppoi Reitan luo nopein askelin ja tarttui tätä lujaa paidankauluksesta.
"Missä helvetissä sinä olet ollut?! Lu- luuleetko sinä, että tämä on ollut minusta hauskaa? Olen etsinyt sinua koko päivän!" Ruki huudahti. Hän tunsi olevansa samaan aikaan sekä vihainen, että hyvin onnellinen tästä jälleennäkemisestä, mutta hän ei osannut ilmaista tätä päivien kaipuuta muuten kuin suuttumalla. "Sinä olet ollut ulkona, kävelyttänyt jotain… jotain ankkaa ja minä olen etsinyt sinua koko päivän, tietämättä laisinkaan, oletko sinä enää edes linnassa tai ylipäätänsäkään missään muuallakaan! M- minä..."
Reita veti yllättäen Rukin hyvin läheiseen halaukseen, johon Ruki päätti hukuttaa kaikki tunteensa sisältään. Hän kietoi kätensä Reitan ympärille ja halasi tätä koko sydämestään, niin lujaa, että se varmaan enemmän sattutti Reitaa kuin tuntui hyvältä.
"Minullakin oli ikävä sinua", Reita kuiskasi, saaden sanoillaan Rukin halaamaan toista entistä lujempaa. He vetäytyivät kauemmas toisistaan ja Ruki painoi huulensa voimakkaasti Reitan huulia vasten. Vanhempi vastasi suudelmaan ja upotti sormensa prinssin hiuksiin. Hetken kuluttua Ruki vei kätensä toisen paidan alle, mielessään vain ja ainoastaan Reita.
Heidän suudelmassaan kaikki tunteet vedettin esiin. Agressiivisempi suudelma, kun he muistivat turhautuneisuuden viimepäivien osalta, pehmeämpi heidän muistaessaan ne muutamat lyhyet hetken, joina olivat päässeet vaihtamaan pari sanaa tai edes katsomaan toisiaan silmiin, intohimoisempi heidän muistaessaan kaipuun toisiaan kohtaan.
Ruki painoi Reitan selän seinää vasten, keskeyttämättä suudelmaa. Hän hiveli käsillään Reitan ylävartaloa ja alaselkää, tuntiessaan samalla toisen kädet niskassaan ja kyljellään. Hän painautui koko kehollaan Reitaa vasten, tuntien mielihyvän väristykset kaikkialla kehossaan...

Kuului, kun Reitan suusta karkasi pieni värähtävä huokaus.
Kuului, kun Ruki kuiskasi ilmaan sanat 'minä rakastan sinua'.
Kuului, kun jotakin kolahti lattialle...
Kuului, kun lasinen esine iskeytyi kivilattiaa vasten ja särkyi tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi...
Kuin hidastetussa elokuvassa Ruki käänsi päänsä äänen suuntaan, pelon ja kylmyyden kalvaessa häntä sisältäpäin kohtuuttomammin kuin milloinkaan.

Kuningas Kai seisoi kolmanteen kerrokseen johtavien portaiden ylätasanteella, tuijottaen poikaansa suoraan silmiin. Hän näytti kauhistuneelta, järkyttyneeltä. Lattialla hänen edessään oli hopeatarjotin ja valkoisesta posliinista tehdyn teekannun sirpaleet.
Ruki tunsi, kuinka Reitan koko olemus hänen vartaloaan vasten muuttui hyvin pelokkaaksi. Reita vaikutti yrittävän perääntyä kiviseinän läpi ulos tilanteesta, mahdollisimman kauas kuningas Kaista, onnistumatta siinä. Rukista tuntui tismalleen samalta. Kylmyys levisi hänen sisällään vatsasta keuhkoihin, hänestä tuntui siltä kuin hengittäminen olisi yllättäen vaikeutunut huomattavasti. Hän tiesi, ettei mikään selitys voisi pelastaa heitä tästä tilanteesta.
He olivat jääneet kiinni.

Kai vain tuijotti poikaansa, sanomatta tai tekemättä mitään.
Ruki pelkäsi. Hän pelkäsi enemmän kuin koskaan ennen, sillä ei osannut lainkaan odottaa, mitä tapahtuisi seuraavaksi.
Hän tarttui Reitan käteen, käänsi hitaasti isälle selkänsä ja lähti lyhyin askelin kohti neljänteen kerrokseen vieviä portaita.
"Ruki! Älä kuvittelekaan kääntäväsi minulle selkääsi", Kain hiljainen, vihasta tärisevä ääni kuului hänen takaansa.
Ruki ei pysähtynyt. Hän jatkoi samoin hitain askelin eteenpäin ja lähti nousemaan portaita ylös, puristaen Reitan kättä omassaan rystyset valkoisina.
"Ruki! Tule takaisin!" Kai käski niin lujaa, että hänen äänensä jäi pitkäksi aikaa kaikumaan linnan kiviseinistä.
Ruki ei pysähtynyt. Hänellä ei ollut isälleen mitään sanottavaa, eikä hän osannut kuvitella Kaillakaan olevan mitään asiaa hänelle. Ei kerrassaan mitään.
"Ruki!" kuningas huusi prinssin perään, täysin turhaan. Ruki ja Reita olivat päässeet neljänteen kerrokseen, josta he jatkoivat seuraavia portaita ylös, samoin hitain askelin, pelon ottaessa valtaansa joka kolkan heidän sisältään.

Puolessa välissä portaita linnan torniin, valtaisa pakokauhu iski Rukiin.
Miten he voisivat ikinä selvitä tästä?


45. luku

Kuningas Kai istui työpöytänsä ääressä, tuijottaen tyhjään eteensä. Seinäkello hänen selkänsä takana tikitti lujalla äänellä viisareiden osoittaessa kolmea yöllä. Kaikkialla oli hiljaista. Vain kellon korviahuumaava tikitys kaikui työhuoneen seinistä ja suljetusta ovesta, saaden joka sekunti kuninkaan tuntemaan itsensä ahdistuneemmaksi ja ahdistuneemmaksi, aivan kuin joku olisi pienentänyt huonetta joka hetki ja poistanut sieltä kaiken hapen. Hän ei ollut nukkunut silmällistäkään, muttei myöskään tuntenut itseään väsyneeksi.

Vielä aivan muutama päivä sitten Kai oli kuvitellut, ettei enää mikään voisi mennä hänen perheensä kohdalla pieleen. Niin paljon vääryyttä oli kuningasperhe saanut osakseen, ettei kohtalolla voinut enää olla uusia ongelmia heidän varalleen. Hän oli helpottuneena ajatellut, että kun Ruki vihdoinkin kruunattaisiin kuninkaaksi, vastuu valtakunnasta siirtyisi pois hänen harteiltaan. Hänen ei tarvitsisi enää koskaan miettiä, mitä vaikutuksia yhtään kenenkään tekemisillä olisi yhtään mihinkään.
Mutta ilmeisesti kuningas Kai oli huokaissut helpotuksesta liian aikaisin. Ruki oli salannut häneltä kaikkein olennaisimmat asiat kaikkein pisimpään, mikä eittämättä johdatti tilanteen Rukin kannalta kaikkein huonoimpiin tuloksiin. Kaita hirvitti ajatella, miten tulevan vuoden riidat ravisuttaisivat koko linnaa hänen yrittäessään takoa järkeä vanhemman poikansa päähän. Mutta voisiko mikään saada Rukia ymmärtämään tilanteen vakavuutta? Ja entäs sitten, kun Ruki olisikin kuningas? Hän ei suostuisi kenenkään määräiltäväksi, vaan määräisi kaiken itselleen suotuisaksi. Ja jos Ruki määräisi kaikki Gazekingdomin lait itselleen suotuisiksi, koko valtakunta ajautuisi tuhoon.

Puistatus kiiri Kain selkää pitkin ja hän räpäytti silmiään. Tämä työhuone oli kuulunut hänelle yli kaksikymmentä vuotta. Jokainen tässä huoneessa vietetty tunti oli opettanut hänelle lisää kuninkuudesta ja hänen omasta valtakunnastaan. Hän tunsi lait ja säännöt kuin omat taskunsa, muttei tiennyt miten kouluttaa poikansa ymmärtämään lait yhtä hyvin. Sillä vaikka Ruki yrittäisi muuttaa tilannetta, hän ei voisi. Kaita satutti ajatella oman poikansa syvää surua, mutta edes hän itse ei olisi mahtanut asialle mitään. Muuttamattomia lakeja ei voinut muuttaa ja loppujen lopuksi Ruki tuhlaisi paljon aikaa ja voimia turhan havitteluun.

Mutta Kai tiesi jo, mitä tehdä. Hän ei välittäisi, vaikka joutuisi kuulemaan Rukin raivoisia syytöksiä häntä kohtaan koko loppuikänsä, hän ei muuttaisi suunnitelmiaan viimeisten kuninkaana viettämiensä päivien osalle. Hän tekisi juuri niin kuin oli aikonutkin, noudattaisi lakejaan, joille hän oli uskollinen.
Kuningas tunsi kuumien kyynelten kohoavan silmiinsä. Häntä itseään satutti hänen oma jyrkkyytensä ja sydämensä kylmyys, mutta hän ei nähnyt muuta vaihtoehtoa. Joskus, kenties vasta monien vuosien kuluttua, mutta joskus, Ruki kiittäisi häntä kaikesta.

~

Ruki ja Reita valvoivat yhdessä pitkälle yöhön. He eivät puhuneet paljoa, lähinnä Ruki asteli ympäri omaa huonettaan ja Reita istui voimattomana ja neuvottomana tämän sängyllä. Ensin yön pimeys huoneen ikkunoiden takana oli tiivistynyt ja syventynyt, mutta nyt he katsoivat, kuinka aurinko hiljalleen kohosi näkyviin taivaanrannasta. Reita vilkaisi Rukia toivoen, että tämä saisi uutta toivoa nousevasta auringosta, mutta perintöprinssi tuntui näyttävän entistä neuvottomammalta huomatessaan sen.
"Minä en osaa ajatella", prinssi huokaisi turhautuneena, pysähtyen nyt ensimmäistä kertaa aloilleen pitkään aikaan. "En vain osaa! Minä jauhan koko ajan mielessäni, että olisi pitänyt olla varovaisempi ja odottaa. Mutta kun se ei auta!"
Reita ei tiennyt mitä sanoa, joten hän päätti olla hiljaa. Hän oli itse pohtinut täysin samaa, muttei silti voinut käsittää tilannetta. Tuntui siltä kuin kaikki olisikin ollut pelkkää pahaa unta. Se oli tuntunut niin epätodelliselta...
"Mitä Kai voi nyt tehdä, kun on saanut tietää?" Reita kysyi hermostuneena. Ruki, joka oli tuijotellut surullisena kattoon aivan kuin olisi toivonut vastauksen löytyvän sieltä, käänsi katseensa kohti vanhemman silmiä.
"Vaikka mitä. Hänhän on edelleen kuningas, kaikki valta on hänellä", Ruki huokaisi. Hänen äänensä värähti hänen sanoessaan niin. Ilmeisesti asian lausuminen ääneen tuntui kamalammalta kuin sen ajatteleminen.
"Mutta mitä se voi tarkoittaa?" Reita kysyi.
Ruki oli pitkään hiljaa.
"Esimerkiksi sitä, että sinut karkoitetaan linnasta", hän kuiskasi lopulta. "Mutta ei se ole kovin todennäköistä, emmehän me ole sinänsä tehneet mitään hänen sääntöjensä vastaista. Tämä suhde meidän välillämme ei ole laissa kielletty."
Reita huokaisi pienesti.
"Mutta se ei silti taida tarkoittaa, että meillä olisi kovin kummoisia mahdollisuuksia pysyä yhdessä?" hän kysyi surullisena.
"Älä sano noin!" Ruki ärähti. "Mitään ei ole vielä menetetty. Meillä... meillä on vielä kasapäin mahdollisuuksia!"
Hänen äänensä läpi kuulsi, ettei hän täysin uskonut itsekään omiin sanoihinsa.
"Mutta emmehän me siinä tapauksessa voi tehdä vielä yhtään mitään. Siis, jos meidän on joka tapauksessa odotettava Kain tuomiota ennen kuin voimme toimia, meidän olisi ehkä vain yritettävä rauhoittua ja odottaa", Reita ehdotti varovasti.
"En minä halua tämän kaiken loppujen lopuksi ratkeavan isän päätökseen! Sitä paitsi, jos meillä sattuisi olemaan keino ennaltaehkäistä kaikki paha, mitä tästä voi seurata, se pitää tehdä nyt", Ruki puhisi. Reita vain nyökkäsi, hän ei taaskaan tiennyt mitä sanoa tai ajatella.
"Voisimmehan me vain antautua ja kertoa hänelle kaiken. Keskustella hänen kanssaan ja jos ei hän suostu meidän ehtoihimme, niin voisimme karata yhdessä..." Reita ehdotti melko vaisusti. Ruki vilkaisi häntä pahoittelevasti ja oli jo avaamassa suutaan sanoakseen jotakin, mutta Reita kuitenkin ennätti edelle. "Mutta tiedän, että sinä olet tuleva kuningas, etkä voi tehdä niin."
Ruki sulki suunsa ja nyökkäsi hivenen pahoinvoivan näköisenä. Hän vaikutti väsyneeltä ja avuttomalta katsellessaan sillä tavalla ympärilleen silmät väsymyksestä johtuen turvonneina ja punoittaen.

He jatkoivat samaan tapaan Rukin huoneessa vielä ainakin kaksi tuntia, ennen kuin Reitan onnistui vihdoin sanoa ääneen, että hänellä oli nälkä.
Ruki hätkähti aivan kuin olisi unohtanut, että maailmassa oli ruokaakin. He poistuivat hitaasti huoneesta ja lähtivät kiviportaita alas hyvin vaitonaisina. Ruki tarttui Reitan käteen ja puristi sitä lujaa omassaan, päästämättä irti vielä silloinkaan, kun uneliaan näköiset Uruha ja Aoi tulivat heitä vastaan kolmannessa kerroksessa. Reita hämmästyi nähdessään heidät, sillä se tuntui niin omituisella tavalla lohduttavan tavalliselta. Hän oli jo ehtinyt ajatella, ettei koko maailmassa ollut enää mitään normaalia muistuttavaakaan.
Kuten arvata saattoi, Uruhan ja Aoin katseet käväisivät heti varsin hämmästyneenä vaaleahiuksisten yhteenliitettyjen käsien luona.
"Eikö teidän ollut tarkoitus pitää matalaa profiilia tällä viikolla?" Aoi kysy kulmat kurtussa.
"No, oli, mutta se oli ennen kuin –", Reita aloitti, mutta Ruki keskeytti hänet.
"Älä sinä puutu muiden asioihin", perintöprinssi sihisi sedälleen ja lähti marssimaan määrätietoisesti kohti ruokasalia, pitäen yhä kiinni Reitan kädestä.

Suljettuaan oven heidän takanaan ja tarkistettuaan, ettei keittiössäkään ollut ketään, Ruki rauhoittui.
"Miksei Aoille ja Uruhalle voinut kertoa?" Reita pakotti itsensä kysymään. Hän ei olisi halunnut vaivata Rukia, sillä tiesi tämän päätä särkevän liiasta ajattelusta muutenkin, mutta hän halusi tietää.
"Koska he puuttuisivat asiaan, jos tietäisivät", Ruki tokaisi sellaisella äänensävyllä, että asia oli loppuunkäsitelty. Mutta Reita halusi puhua.
"Eikö se olisi parempi? He saattaisivat keksiä jotakin, mitä me emme keksi", hän ilmoitti oman kantansa.
"En kiistä tuota. Mutta jos he saavat tietää, että isä on saanut meidät kiinni, he alkavat hermoilla. Se taas ei auta yhtään ketään, vaan ainoastaan lietsoo hermostuneisuutta meihinkin. Ja tällä hetkellä minä yritän todellakin parhaani mukaan olla hermoilematta yhtään enempää", Ruki mutisi.
"Niin, mutta –"
"Emmekö me voisi vain pitää tämän meidän välisenämme?" Ruki huokaisi.
"No, kai me voimme... En vain todellisesti näe siihen mitään syytä", Reita sanoi kurtistaen kulmiaan. Ruki alkoi kävellä edestakaisin hyvin hitaasti, vilkaisten kelloa keittiöön vievän oven yläpuolella. Se näytti seitsemää aamulla.
"Onko sinulla mielessäsi jotakin tähän tilanteeseen liittyen, josta et voi keskustella minun kanssani?" Ruki kysyi, katsomatta vanhempaa silmiin. Hänen äänestään kuulsi lievä mustasukkaisuus.
"Ei tietenkään!" Reita hätkähti. "Ruki... Minä vain en haluaisi kahlita tätä ainoastaan meidän sisällemme. Puhuminen voisi auttaa. Lisäksi asian läpikäyminen voisi saada meidät ymmärtämään jotakin uutta."
"Minä käyn tätä läpi pääni sisällä koko ajan", Ruki pinnisteli sanoja mahdollisimman rauhallisesti ulos suustaan. Reita istui hiljaa paikoillaan ja vilkaisi keittiön ovea.
"Otetaanko ruokaa?" hän ehdotti hiljaa. Vähiten hän tähän tilanteeseen kaipasi riitaa hänen ja Rukin välille. Mutta toisaalta, he eivät olleet vielä koskaan riidelleet, jos ei ensimmäisenä päivänä käytyä kinastelua laskettu mukaan. Ei olisi ihmekään, jos he nyt yllättäen riitelisivät jostakin täysin turhasta ollessaan molemmat niin herkkinä ärsykkeille. Ruki erityisesti, hän taisi pelätä tulevan kuninkuutensa olevan vaakalaudalla.

Ruokasalin ovi avautui juuri silloin, kun Ruki ja Reita ottivat muutaman askelen mennäkseen keittiöön. Aoi ja Uruha seisoivat oviaukossa vakavan näköisinä.
"Tiedättekö mitä? Minulla on vähän sellainen olo, että te ette kerro meille kaikkea", Uruha tokaisi mulkoillen veljeään pahasti.
"Kas vain, mikä älynväläys", Ruki piikitteli.
"Älä pilkkaa, vaan kerro mikä sinua vaivaa", Uruha komensi.
"Älä sinä jaa minulle käskyjä", Ruki ärähti.
"Tuo ei nimittäin vaikuta miltään stressistä aiheutuvalta ärtymykseltä", Aoi huomautti. Reita nyökytti ponnekkaasti.
"Etkö sinäkään tiedä, mikä Rukia vaivaa?" Uruha hämmästyneenä kysyi Reitalta.
"Ei Rukia mikään vaivaa", nenänsä peittänyt vastasi nopeasti.
"Joten hän tietää, mutta ilmeisesti Ruki ei anna lupaa puhua meille asiasta", Aoi sanoi Uruhalle.
"Ei Ruki minua tuolla tavalla rajoita. Minä ymmärrän, miksei hän halua kertoa", Reita sanoi kohauttaen olkiaan.
"Olet sokea, hän huiputtaa sinua jotenkin", Uruha tuhahti kyräillen veljeään kulmiensa alta.
"Hyvä on!" Ruki ärähti turhaantuneena. "Hyvä on, minä kerron, mitä on meneillään. Mutta te lupaatte olla puhumatta tästä sanallakaan. Onko selvä?"
Aoi ja Uruha nyökkäsivät tyytyväisen näköisinä. Ruki veti syvään henkeä, katsoi veljeään ja setäänsä silmiin...
"Kai tietää", hän töksäytti vakavana.
Aoi näytti kalpenevan siinä samassa, mutta Uruha katsoi Rukia kulmiaan kurtistellen.
"Tietää mitä?" nuorimmainen kysyi typeränä. Ruki istui alas ja hautasi kasvonsa käsiinsä, vastaamatta pikkuveljelleen.
"Ette ole tosissanne", Aoi sanoi hiljaa.
"Emme me valehtelekaan, joten emmeköhän me ole ihan tosissamme", Reita tuhahti.
"Mutta... Miten ihmeessä? Miten ihmeessä hän sai tietää?" Aoi kysyi järkyttyneenä.
"Voi, se oli helppoa!" Ruki ponnahti jälleen seisomaan, puhuen hieman hysteerinomaisesti. "Hänhän yllätti meidät käytävästä kesken suudelman!"
Uruha kiljaisi ja peitti suunsa kädellään.
"Ei kai?" hän kysyi silmät ammollaan. Kukaan ei vaivautunut vastaamaan hänelle.
"M- mutta, mitä te voitte tehdä? Tai siis, mitä Kai voi tehdä?" Aoi kysyi. Ruki ja Reita vilkaisivat toisiaan ja huokaisivat. Noista kahdesta ei siis myöskään ollut apua, he olivat ilmiselvästi aivan yhtä ymmällään kuin Ruki ja Reitakin.
"Emme tiedä", Ruki vastasi hiljaa. Hän nielaisi jokseenkin vaivalloisesti ja poistui ruokasalista keittiöön. Kolme muuta miestä jäivät paikoilleen ja katsoivat perintöprinssin perässään sulkemaa ovea, näkemättä sitä lainkaan. Heidän mielensä olivat kaukana poissa linnan ruokasalista.

Hetken kuluttua Reita meni hänkin keittiöön.
Ruki nojasi tiskipöytään, katse kohdistettuna tiskialtaan pohjaa päin. Hän näytti puristavan tason reunaa hyvin lujaa.
"Ruki?" Reita kysyi varovasti. Hän näki nuoremman kohottavan nopeasti kätensä pyyhkimään kasvojaan lähinnä poskilta ja silmien alueelta. Reita asteli Rukin luo ja tarttui hellästi tämän olkapäihin.
"Tiedätkö, m- minä..." Ruki änkytti hitaasti. "Tai siis, viimeksi kun minä... Tai siis –"
"Ruki, sinun ei tarvitse sanoa mitään", Reita kuiskasi.
"Tarvitseepas! Viimeksi, kun minulla oli tällainen olo, se oli siellä takkahuoneessa. Muistatko?"
Reita silitteli hiljakseltaan nuoremman hartioita ja nyökkäsi.
"Muistan", hän kuiskasi totuudenmukaisesti, sillä sitä oli kerrassaan mahdoton unohtaa. Hän ei ollut koskaan sitä ennen tai sen jälkeen nähnyt Rukia niin heikkona ja surullisena. Ja nyt Rukin silmistä valui kyyneliä, aivan niin kuin silloinkin.
"Kaikki mitä minä silloin pelkäsin, on nyt totta", Ruki henkäisi. Hän kääntyi kasvotusten Reitan kanssa silmät punoittaen ja tarttui tämän käsiin lujaa.
"Mutta mikään ei ole vielä varmaa", vanhempi yritti lohduttaa.
"Niin... Mutta entä jos sinun on lähdettävä?" Ruki kuiskasi.
"Mutta sinähän olet tuleva kuningas! Voit aina laatia jonkin lain, jonka mukaan me saamme olla yhdessä", Reita totesi.
"Ei se ole se ongelma. Ei meitä nytkään mikään laki kiellä olemasta yhdessä! Vain isä kieltää. Ja nyt kun hän tietää, mitä on meneillään, hän haluaa sinut pois tieltä. Hän haluaa suvun jatkuvan ja kapeakatseisena ihmisenä hän ei näe muuta vaihtoehtoa!"
"Niin... Kun Uruhakaan ei voi auttaa tässä suvun jatkumisessa", Reita sanoi hiljaa.
"Kunpa meitä olisi kolmaskin. Kunpa minulla olisi vielä yksi veli, jonka harteille voisin sysätä tämän kaiken", Ruki tuhahti toivottomana.
"Suostutellaan Kai hankkimaan teille lisäsisarus", Reita ehdotti pienesti virnistellen.
"Ei onnistu. Hän sanoi kerran, ettei halua ketään muuta kuin äitini", Ruki hymähti. "Eikä sekään toimisi, sillä vuoden kuluttua minun pitäisi jo olla naimisissa. Ei isä ehtisi hankkia uutta lasta siihen mennessä."
"Sinä olet siis tosiaan harkinnut kaikkia mahdollisuuksia", Reita tajusi. Hän kietoi kätensä lujasti pienikokoisemman miehen ympärille ja silitteli hitaasti tämän selkää.

Päivän kuluessa Ruki ja Reita istuivat lähinnä ruokasalissa, seuranaan varsin vaitonaiset Aoi ja Uruha. Säätilakin vaikutti myötäilevän vaaleahiuksisten sisäisiä tunnelmia, ulkona oli alkanut sataa ripotella pilviseltä taivaalta.
"Apua! Apori on ihan yksin Aoin huoneessa!" Uruha hätkähti kesken huoneessa vallinneen masentavan hiljaisuuden. Hän kiiruhti pois ruokasalista ja jätti muut hiljaisuuteen, jota rikkoi vain kellon tikitys.
Ruki sekotteli lusikalla edessään olevaa kahvimukia.
"Kuka on Apori?" hän kysyi kohottaen katseensa setäänsä. Hän ei oikeastaan vaikuttanut siltä kuin vastaus olisi tosissaan kiinnostanut häntä.
"Uruhan ankka", Aoi vastasi nopeasti. Ruki ja Reita nyökkäsivät hitaasti ja hiljaisuus jatkui.
Uruha palasi pian, ankka mukanaan. Se vaakkui ahdistuneena aivan kuin olisi aistinut, ettei kaikki ollut huoneen ilmapiirissä aivan kohdallaan.
"Et tuo sitä tänne!" Ruki älähti katsahtaen ankkaa hieman säikkynä.
"Pelkäätkö sinä häntä?" Uruha kysyi innostuneen hämillään. Hän piteli ankkaa käsissään ja ojensi sitä hitaasti kohti perintöprinssin meikattuja kasvoja.
"Vie se kauas minusta", Ruki ärähti huitaisten ilmaa kädellään. Ankka kaakatti lujempaa.
"Anna se pussaa sinua", Uruha sopotti silmät sirrillä, supistaen huuliaan kuin valmiina moiskauttamaan suukon ankan takaraivoon.
"Enköhän minä pyydä pusua, jos haluan sellaisen", Ruki sihahti perääntyen kaakattavasta otuksesta mahdollisimman kauas.
"Ei sitten. Apori kyllä pettyy", Uruha huokaisi teatreelisesti.
"Uruha, ei nyt", Aoi kuiskasi pudistaen päätään. Uruha peitti suunsa kädellään ja vilkaisi myötätuntoisena veljeään, joka tuijotteli jälleen pöydän pintaa.
Kun he olivat vielä pari minuuttia istuneet hiljaa paikoillaan, Ruki nousi yllättäen ylös.
"Reita, mennään. Minusta tuntuu, että olisin tosiaan sen suukon tarpeessa", Ruki sanoi värittömällä äänellä, näyttäen kuitenkin hieman pirteämmältä.
Reita nousi ylös ja poistui Rukin perässä huoneesta. He lähtivät kohti portaita, mutta yllättäen perintöprinssi pysähtyi paikoilleen ja kääntyi kasvokkain Reitan kanssa. Hän veti tämän lähemmäs itseään ja painautui koko vartalollaan vasten toisen kehoa. Heidän kasvonsa lähenivät toisiaan...

"Reita!" kuului huuto portaista. Ruki pysähtyi hieman säikkynä paikoilleen ja käänsi katseensa äänen suuntaan, samoin Reita. He näkivät kuningas Kain laskeutuvan kivisiä portaita toiseen kerrokseen. Ruki ärähti itsekseen ja yllättäen veti Reitan kasvot paljon voimakkaammin omiensa luo. Hän painoi huulensa Reitan huulia vasten, eikä antanut vanhemman perääntyä pois luotaan. Niinpä Reita näki parhaakseen vain vastata suudelmaan.
Kai selvitti kurkkuaan varsin kovaäänisesti, mutta Ruki ei antanut Reitan vieläkään keskeyttää suudelmaa. Oikeastaan, hän tuntui syventävän sitä entisestään, hivellen samalla Reitan kylkiä nautinnollisen hitaasti.
Kai ryki uudestaan, entistä lujempaa. Tällä kertaa Ruki vetäytyi omasta aloitteestaan kauemmas ja mulkaisi isäänsä pahasti.
"Mitä nyt? Etkö muka näe, että häiritset meitä?" Ruki kysyi ärhäkästi. Kai veti syvään henkeä, hän näytti melkein tärisevän pidätellystä vihasta, kun Ruki ärsytti häntä tahallaan.
"Enköhän minä näe", Kai vastasi hiljaa. Reitaa suorastaan pelotti katsoa noita vihaisia kasvoja.
"Joten mitä sinä vielä seisot siinä?" Ruki tokaisi epäkohteliaasti.
"Minulla on asiaa Reitalle", Kai sanoi. "Ainoastaan Reitalle."
"Sinun on aivan turha kuvitella, että antaisin hänen tulla kahdestaan sinun kanssasi yhtään mihinkään", Ruki tokaisi silmät salamoiden.
"Enpä usko, että sinulla on kauheasti valinnanvaraa", Kai sanoi kuulostaen varsin itsetyytyväiseltä vaikutusvaltaiseen asemaansa. Ruki hengitti muutaman kerran syvään ja mulkoili isäänsä pahasti. He katsoivat toisiaan vihaisina silmiin, isä ja poika, tuntien molemmat tilanteesta suurta vääryyttä itseään kohtaan.
"Hyvä on. Vie mukanasi. Mutta varokin, jos ei hän palaa takaisin, sillä siinä tapauksessa minä –"
"Jos olisin sinä, harkitsisin vähän sanomisiani. Saatat vielä joutua toteuttamaan uhkauksesi", Kai sanoi kylmästi. Ruki valahti pelosta kalpeaksi ja jähmettyi paikoilleen.
"Tule, Reita", Kai sanoi ja kääntyi lähteäkseen. Reita astui hitaasti muutaman askelen Rukista kauemmas ja vilkaisi tätä epätoivoisena. Ruki nyökkäsi luultavasti omasta mielestään rohkaisevasti, mutta Reitaa hermostutti jo vain nähdä tämän pelkoa kuvastavat kasvot.
"Odotan sinua minun huoneessani", Ruki kuiskasi, jääden seisomaan paikoilleen.

Perintöprinssin palvelija seurasi kuningasta hiljaisuuden vallitessa neljänteen kerrokseen, jossa he menivät kuninkaan työhuoneeseen. Reita sulki oven perässään Kain kehotuksesta ja astui sitten hieman varuillaan peremmälle huoneeseen. Lattialla oli yksi avonainen pahvilaatikko, joka oli puoliksi täynnä kaikenlaista pientä tavaraa.
"Siinä on vain minun henkilökohtaisia tavaroitani, joita en usko Rukin tarvitsevan hänen käyttäessään tätä huonetta työhuoneenaan", Kai sanoi huomattuaan Reitan katselevan laatikkoa. "Ole hyvä, istuudu."
Reita asteli hitaasti kirjoituspöydän toiselle puolelle sijoitetun penkin luo ja istuutui sille hieman epäröiden. Kai istui toiselle puolelle ja katsoi Reitaa jokseenkin tutkivasti.
"Tiedätkö, miksi kutsuin sinut tänne?" kuningas kysyi katsoen nuorempaa silmiin.
"En voi sanoa tietäväni", Reita mutisi. Hän oli päättänyt olla myöntämättä mitään, vaikka olikin juuri suudellut Rukia aivan Kain silmien edessä.
"Et tietenkään", Kai hymähti. Hän katsoi yhä Reitaa silmiin, katkaisematta katsekontaktia hetkeksikään. He olivat hetken hiljaa kumpainenkin, kunnes Kai jatkoi.
"Tämä saattaa olla varsin järkyttävä uutinen, mutta toivon sinun suhtautuvan siihen järkevästi", kuningas aloitti, eikä Reita voinut olla pelkäämättä pahinta. "Rukilla on tulevaisuus kuninkaana, eikä sitä voi muuttaa. Lakien mukaan minä toimin oikein. Enkä puhu nyt laeista, jotka voisin perua tai muuttaa, vaan muuttamattomista laeista, jotka ovat nimensä mukaan –"
"– muuttamattomia, tiedän", Reita lopetti lauseen Kain puolesta. Hänen kätensä hikoilivat ja hänen vatsaansa väänsi inhottavasti.
"Lait siis ovat minun puolellani, kun sanon tämän. Ja kuten ehkä muistat, olen maininnut tästä jo aikaisemminkin, joten teillä on ollut rutkasti aikaa valmistautua..." Kai sanoi hitaasti. "Reita, minä pahoin pelkään, ettet sinä voi enää asua linnassa."

Tuntui siltä kuin musta, kylmä tyhjyys olisi yllättäen avannut kokonaisen aukon Reitan sisälle. Happi tuntui loppuvan, eikä ahdistuksentunteella ollut rajaa.
"Kuten sanoin teille kaikille ruokasalissa jokin aika sitten, olen jo löytänyt kaikkiin työtehtäviin jonkun työntekijän. Kun Rukista tulee kuningas, hänellä on valmiina koko minun entinen henkilökuntani, myös palvelija. Sinulla ei siis ole enää työpaikkaa täällä. Ja koska et ole kuningasperheen jäsen, sinä et voi lain mukaan asua linnassa", Kai sanoi. Hän ei edes yrittänyt kuulostaa pahoittelevalta, mikä sai epätoivon tuntumaan entistä kyltymättömämmältä Reitan sisällä.
"Mutta... Mutta, onhan pakko olla jotakin muuta, joitain muita töitä, joita minä voin tehdä. Voin… voin kerätä roskia tai toimia veroilmoittajana tai –"
"Reita, yhtäkään paikkaa ei ole", Kai sanoi hiljaa.
"– tai, voin kirjoittaa kirjeet teidän puolestanne. Voin siivota –"
"Muita töitä ei ole."
"Minä teen mitä tahansa!" Reita huudahti nousten seisomaan. Hänen sydämensä löi lujaa, hänen aivonsa tuntuivat sumentuvan, eikä hän voinut ajatella selkeästi.
"Sinä et voi jäädä", Kai sanoi hiljaa.
"Minä tiedän, miksi sinä teet tämän", Reita sanoi kiihdyksissään. "Jos minä en olisi Rukin kanssa, tätä ongelmaa ei olisi. Keksisit päästäsi minkä tahansa työtehtävän."
"Enpä usko. Et ole ollut korvaamatonta työapua meille, etkä sinä olisi niinkään menetys kenellekään", Kai sanoi, mutta enää hän ei katsonut Reitaa silmiin. Hän käänsi selkänsä vaaleahiuksiselle ja näpläsi sormissaan paperipainoa kirjahyllyllä.
"Et voi tehdä tätä! Et voi erottaa minua!" Reita älähti hätäisesti.
"Kyllä minä voin. Sinulla on lupa jäädä tänne kruunajaisten jälkeiseksi päiväksi, jonka me nimitämme sinun muuttopäiväksesi, vaikkei sinulla mitään maallista omaisuutta olekaan", Kai sanoi. "Asia on loppuunkäsitelty."
Reita hengitti tiuhaan, hänen kurkussaan tuntui olevan pala, joka ei kadonnut millään.
"Sanoit, etten olisi menetys kenellekään. Tällä hetkellä olen. Uruha ja Aoi ovat korvaamattomia ystäviä ja Ruki –"
"Minä en halua tietää, mitä sinun ja Rukin välillä on. Sillä ei ole mitään merkitystä, sillä hänellä ei ole yhteistä tulevaisuutta sinun kanssasi", Kai sanoi rauhallisesti.
"Sillä juuri on merkitystä! Sinä voit muuttaa tilanteen!" Reita huudahti.
"Pyydän sinua poistumaan työhuoneestani. Ole kiltti ja välitä uutiseni Rukille", Kai sanoi hiljaa. Reita haukkoi vaivalloisesti henkeään, seisoi hetken paikoillaan ja poistui sitten huoneesta kyynelten poltellessa silmäkulmissa.

Kai jäi seisomaan huoneeseensa selkä ovea päin, vain kellon tikitys jälleen seuranaan, kyynelten valuessa virtanaan myös hänen poskilleen.


46. luku

Reita nojasi kuninkaan työhuoneen oveen silmät kiinni. Hän veti syvään henkeä monta kertaa peräkkäin ja pyrki tasaamaan sydämenlyöntinsä, mutta se ei tuntunut tuottavan minkäänlaista tulosta. Suru Reitan sisällä tunki joka hetki yhä voimakkaammin pois hänestä, lähinnä kyynelten muodossa, vaikkei hän olisi halunnut itkeä. Itkeminen tuntui luovuttaneen teolta, eikä Reita halunnut luovuttaa. Mutta miltä tahansa kannalta hän tilannetta ajattelikin, hän ei enää löytänyt pienintäkään toivon kipinää. Tuntui siltä kuin joku olisi vienyt hänen elämänsä korttipelissä kaikki kortit hänen käsistään, eikä mikään voinut saada niitä palaamaan takaisin. Tämä oli ollut hänen ja Rukin suurin pelkonsa ja nyt se oli totta. Se oli tosiaan totta, Reita oli karkoitettu linnasta.
Mutta Kai oli ollut ovelampi kuin he olivat osanneet kuvitellakaan. Hän oli tehnyt kaiken lakien suojassa. Kaikki lait olivat Kain puolella, eivätkä Ruki ja Reita voineet millään kumota niitä, sillä eivät pystyneet kumoamaan muuttumattomia lakeja.
Hän pyyhki kyyneleensä kämmensyrjäänsä ja veti syvän, värisevän henkäyksen sulkien silmänsä. Hän ei jäisi tähän seisomaan, hänen olisi kerrottava Rukille.
Siinä samassa hänen silmiinsä kohosivat uudet kyyneleet. Eihän hän millään voisi kertoa tätä! Ei mitenkään. Hän ei haluaisi nähdä sitä ilmettä toisen kasvoilla. Mutta eihän Reita voisi tätä salatakaan. Pakko se olisi tehdä.

Reita otti askeleen, toisenkin. Hän niiskautti pienesti ja räpytteli silmiään kiivaasti, toivoen niiden kuivuvan ylimääräisestä kosteudesta. Osa kyynelistä oli jo valunut hänen poskilleen, ne hän kuivasi kädellään hitaasti. Hänen askeltensa äänet tuntuivat kaikuvan linnan kivisistä seinistä hänen suunnatessaan kohti viidenteen kerrokseen vieviä portaita. Hän tiesi Rukin olevan jo huoneessaan, siinä ihanassa, hämyisessä tornihuoneessa, jossa he olivat kokeneet yhdessä niin paljon... Reita räpytteli silmiään entistä kiivaammin.
Kruunajaisiin oli enää kaksi päivää! Tämä päivä ja sen jälkeen yksi kokonainen vuorokausi. Sitten koittaisi se päivä, johon Ruki oli suunnannut elämästään kaksikymmentä vuotta. Ja sen jälkeen... Reita lähtisi pois.

Matka tornihuoneeseen ei ollut koskaan tuntunut näin lyhyeltä. Ennen kuin huomasikaan, Reita jo seisoi tuon puisen oven toisella puolella, tietäen Rukin odottavan huoneessaan hänen takaisintuloaan. Varmastikin Ruki jo aavisteli pahinta, kenties hän juuri nyt valmistautui henkisesti kuulemaan tuon kauhean uutisen...
Reita kohotti kätensä koputtaakseen oveen, mutta ei pystynyt siihen. Kyynelet polttelivat jälleen hänen silmissään ja pala kohosi kurkkuun. Hän ei ikimaailmassa pystyisi puhumaan juuri nyt.
Hän odotti. Seisoi tuon oven takana ja odotti aivan hiljaa. Kun hän lopulta oli saanut itsensä koottua, hän asetti kätensä ovenkahvalle ja painoi sen alas, astuen sisään Rukin huoneeseen.

Hän kohtasi nuoremman miehen silmät heti. Ruki nousi juuri ylös sängyltään, hänen vieressään oli kaksi melko paksua kirjaa. Reita nieleskeli ja räpytteli, kun Rukin kalpeat kasvot tuntuivat jälleen ajavan hänet kyynelten partaalle. Hän katsoi noihin silmiin, joihin oli katsonut niin monet kerrat ennenkin, eikä voinut välttyä miettimästä, ettei pian enää koskaan pääsisi näkemään niitä.
"M- mitä isä sanoi?" Ruki kysyi hiljaa. Hän näpräsi sormiaan ilmeisesti tiedostamatta sitä, hänen katseensa oli suunnattu Reitan silmiin. Ne kimmelsivät kosteina, Ruki oli siis arvannut jo. Enää hänen täytyisi vain kuulla varmistus Reitalta itseltään.
"Hän..." vanhempi aloitti, muttei pystynyt jatkamaan. Ruki vain seisoi paikoillaan, kalveten joka hetki hieman lisää. Hän hengitti tiheästi, nieleskeli ja räpytteli aivan kuin olisi ollut Reitan peilikuva.
"Hän erotti minut", Reita kuiskasi. "Minun on lähdettävä kruunajaisten jälkeen."
"Ei!" Ruki parahti kauhuissaan. Tuo huudahdus oli niin sydäntä särkevän surullinen, ettei Reita mahtanut silmistään valuville kyynelille enää mitään. Rukin kasvot kuvastivat silkkaa järkytystä ja surua. Hän näytti puristavan nyrkkejään lujaa yhteen, antaen kynsiensä kaivautua kipeästi ihoon. Reita ei voinut muuta kuin nyökätä kyynelten valuessa jälleen hänen poskilleen.
"Ei, ei, ei, ei, ei..." Ruki toisteli kiiruhtaen Reitan luo ja tarttuen tätä käsistä. Vanhempi nyökkäsi taas.
"M- minä nimitän sinut uuteen virkaan. Voit olla vaikka kokin kirjanpitäjä. Mikä vain! Linnassa on oltava mikä tahansa työpaikka!" Ruki sanoi ääni täristen.
"Hän sanoi, ettei ole", Reita kuiskasi epätoivoisena. "Hän on luultavasti estänyt mahdollisuuden uusien työtehtävien keksimiseen."
Ruki pudisti hetken kuluttua päätään hitaasti.
"Se... Se lukee muuttamattomissa laeissa. Siellä on tietty määrä työnimikkeitä, eikä niitä voi vähentää, eikä lisätä", hän sanoi. "Kaikkiin työtehtäviin on määrätty joku täyttämään se. Ennen kuin sinä tulit, eräs palvelustytöistä oli nimitetty palvelijakseni, mutta hän ei koskaan hoitanut sitä tehtävää, koska minä en halunnut." Kyynelet valuivat hänenkin poskilleen, mutta hän ei pyyhkinyt niitä pois. Hän puristi lujasti Reitan käsiä omissaan.
"Hän perusteli kaiken laeilla, Ruki! Hänellä oli kaikille perusteluilleen jokin laki antamassa luvan tehdä niin!" Reita henkäisi.
"Tiesin, että hänellä olisi", Ruki sanoi surullisena. "M- minä ajattelin, että sen takia meidänkin olisi etsittävä oma puolustuksemme laeista. Siksi otin nuo esiin."
Reita katsoi sängylle, jolle Ruki oli viittonut ja huomasi vasta nyt lukea nimet samettisella päiväpeitteellä lojuvien kirjojen kansista. Muuttamattomat lait ja Lakien kirja.
"Uskon, että meidän olisi etsittävä vastausta muuttamattomien lakien kirjasta, koska niitä isä ei voi kumota. Jos vetoamme johonkin lakiin, jonka hän voi muuttaa, hän luultavasti menee ja muuttaa sen meille haitalliseksi", Ruki sanoi. "M- meillä vain on enää melko vähän aikaa jäljellä..."
Reita ei voinut muuta kuin nyökätä. Tällaisellakin epätoivon täyttämällä hetkellä Ruki osasi elätellä toiveita paremmasta huomisesta. Hän jaksoi uskoa, hän ei luovuttanut.
"Mutta Kai oli niin ehdoton. Hän vaikutti olevan varma siitä, ettemme voisi mitenkään kumota hänen päätöstään. Hän... Hän sanoi, ettei halua kuulla, mitä meidän välillämme on ollut, koska sillä ei kuulema ole merkitystä", Reita vuodatti osan tuosta kipeästä keskustelusta pois sisältään.
"Tietenkään hän ei halua kuulla... Ensin hän katsoo kuukauden Uruhaa ja Aoita seurustelusuhteessa, jota ei hyväksy ja saa heti sen jälkeen tietää, että minulla on poikaystävä. Hän ei ole parhaalla mahdollisella tuulella", Ruki huokaisi apeana. "Mutta kyllä me keksimme jonkin keinon. Minusta tuntuu, että voimme jättää muuttamattomista laeista lukematta kaikki linnan ulkopuoliset luvut, joten voimme ohittaa pari ensimmäistä sivua..."
Reita katsoi, kuinka Ruki kiiruhti hakemaan sängyltään muuttamattomien lakien kirjan ja palaavan sitten takaisin hänen luokseen.
"Sinä et aio luovuttaa", Reita kuiskasi.
"En ikinä. Jos emme keksi mitään keinoa, jolla voisit jäädä linnaan, sinä voit silti jäädä asumaan tähän valtakuntaan, kyläläisenä. Minä voisin tulla aina käymään luonasi, pääsen pois linnasta aina kun huvittaa. Tämä voisi toimia enemminkin työpaikkanani kuin kotinani, voisin asua sinun kanssasi", Ruki ehdotti.
"Mutta... Eihän minulla ole yhtään rahaa. Miten minä asuisin linnan ulkopuolella?" Reita kysyi.
"On sinulla täältä kahden kuukauden palkka. Ja saisit varmasti töitä jostakin. Äläkä unohda, että minulla on rahaa. Voin varmasti auttaa sinua asunnon hankkimisessa ja kaikkea mahdollista. Mutta ensin etsitään jokin keino, jolla sinä voit jäädä tänne", Ruki sanoi, nyt jo pienesti hymyillen. Reita aukoi hetken suutaan saamatta itsestään ääntäkään ulos ja kapsahti sitten nuoremman kaulaan niin yllättäen, että Ruki pelästyi.
"Sinä olet niin upea ihminen", hän kuiskasi.
"Niin sinäkin. Siksi juuri minä haluan olla kanssasi ikuisesti", Ruki vastasi yhtä hiljaa.
He halasivat toisiaan, mielet piirun verran kirkkaampina kuin hetki sitten.

"Nyt, pyydän sinua kertomaan minulle kaiken, mitä isä sanoi sinulle työhuoneessaan hetki sitten", Ruki pyysi heidän etääntyessään toisistaan.
"No... Hän ilmoitti, etten voisi jäädä tänne. Kun aloin ehdotella eri työtehtäviä, hän tyrmäsi kaikki ehdotukseni ennen kuin edes ehdin lauseen loppuun. Sanoin, että tiesin syyn tähän päätökseen olevan meidän suhteemme, mutta –", Reita keskeytti itse itsensä. Hän jäi tuijottamaan tyhjään, mietti keskustelua mielessään.
"Mitä nyt?" Ruki kysyi.
"Hän ei sanonut, että minun olisi lähdettävä meidän suhteemme takia. Hän ei sanonut niin", Reita tajusi.
"Mitä?"
"Niin! Hän ei sanonut, että meidän suhteemme olisi syy sille, että joudun lähtemään."
"Totta. Se ei välttämättä ollutkaan. Hän ei vain halua vaarantaa suvun jatkumista, sillä sinä olet mies. Kuten tiedät, tässä ei olisi isän mielestä mitään ongelmaa, jos sinä olisit nainen", Ruki totesi. "Joten kyllä meidän suhteemme on se perimmäinen syy."
"Juurihan sinä sanoit, että perimminen syy on se, etten minä ole nainen", Reita huomautti.
"Toisaalta niin. Mutta miksi se olisi ongelma, ellei meillä olisi tätä suhdetta?" Ruki hymyili.
"Hyvä on, ei keskustella tästä", Reitakin naurahti.
"Mitä muuta isä sanoi?"
"Etten ole ollut korvaamatonta työapua, joten vaikkei meillä olisikaan ollut suhdetta, hän luultavasti silti erottaisi minut", Reita huokaisi.
"Tuon hän sanoi pehmittääkseen tuomiotaan. Ilmeisesti hän ei ymmärtänyt, ettei tuollainen auta yhtään", Ruki tuhahti. Hän näytti kiroavansa isäänsä hiljaa mielessään. Omasta puolestaan Reita oli täysin samalla kannalla inhoamassa Kaita, mutta nyt hän tunsi olevansa jälleen valmis löytäkseen minkä tahansa keinon jäädä linnaan. Hänen sisällään oli jälleen kohottanut päätään tuo palanen häntä, joka ei luovuttanut.

Reita kertoi mielestään Rukille kaiken mahdollisen keskustelustaan Kain kanssa, mutta vastausta ei löytynyt. Ruki selasi lakikirjoja ja etsi sieltä kaikenlaisista osioista pienintäkin toivon pilkahdusta, mutta pikkuhiljaa heidän aluillaan ollut toivonsa alkoi hiipua pois heistä. Turhautuneisuus ja epätoivoi alkoivat painaa, eikä kumpikaan tuntunut enää tietävän, mitä tehdä.
Ruki käveli jälleen edestakaisin huonetta, kuten aiemminkin niinä kertoina, kun oli miettinyt selviytymismahdollisuuksia tälle ongelmalle. Kävely ei kuitenkaan tuntunut auttavan.
"Jos kävisit sen keskustelun läpi vielä yhden kerran?" Ruki pyysi. "Mitä muuta hän sanoi? Mitä hän sanoi syyksi sille, että sinut erotetaan?"
Reita muisteli keskustelua, jonka oli käynyt Kain kanssa jokin aika sitten.
"Hän sanoi, että koska minulla ei ole enää työpaikkaa linnassa, enkä ole kuningasperheen jäsen, en voi jäädä."

Hyvin lyhyen ajan Ruki näytti mietteliäältä. Sitten yllättäen hänen silmänsä laajenivat jättiläismäisen suuriksi ja hän haukkoi henkeään.
"Mitä nyt?" Reita hätkähti nuoremman yllättäistä reaktiota.
"Tiedätkö, minä..." Ruki sanoi, kuulostaen hyvin hämmästyneeltä ilmeisesti keksittyään jotakin. "Mutta voisiko se olla niin helppoa?"
Prinssi katsahti muuttamattomien lakien kirjaa käsissään ja avasi sen. Hän selasi sivuja eteenpäin, hyppäsi monta lukua vilkaisemattakaan niitä ja suunnilleen kirjan keskikohdalla hän pysähtyi. Ruki alkoi nopeasti lukea numeroituja lakeja eteenpäin uuden paksun otsikon alta, jota Reita ei edes ennättänyt lukea ennen kuin nuorempi oli jo kääntänyt sivua.
"Ruki, mitä sinä –"
"Odota... Odota, minun on pakko tarkistaa..." Ruki mutisi lukien nopeasti eteenpäin.
Reita ei voinut kuin katsoa toisen nopeasti edestakaisin liikkuvia silmiä, ymmärtämättä itse lainkaan, missä mentiin. Hänen sisällään myllersi jännitys tuntemattomasta, hän saattoi vain toivoa, että Ruki oli oikeasti keksinyt jonkin keinon pitää hänet linnassa.
Pian prinssi saavutti seuraavan otsikon ja hänen lukemisensa loppui kuin seinään. Hän sulki kirjan hitaasti ja katsoi nyt Reitaa silmiin.
"Meillä on yksi keino. Yksi ainut keino, sillä sitä ei kielletä täällä", Ruki naputti kynnellään käsissään olevan kirjan kantta. Hänen huulilleen kohosi yllättäen hymy, joka kuitenkin hiipui olemattomiin aivan yhtä nopeasti.
"Haluaisitko kertoa minullekin?" Reita ehdotti hitaasti.
"Tämä riippuu sinusta. Vain ja ainoastaan sinusta ja sinun vastauksestasi", Ruki sanoi. Miksi hänen piti juuri nyt olla noin arvoituksellinen? Reita ei sanonut mitään. Hän päätti odottaa, että nuorempi kakistaisi asiansa ulos, eikä vain antaisi tyhjiä vihjeitä, jotka vain prinssi itse ymmärsi.
"Minä tosissani haluan tätä, eikä tämä ole vain varakeino, jotta voisit jäädä linnaan", Ruki sanoi, kuulostaen nyt jopa jännittyneeltä. "Minä tosissani haluan tätä."
Reita vain katsoi toista, ymmärtämättä mistään mitään. Hän alkoi turhautua vain kuunnellessaan tuota puhetta, joka kyllä kuulosti merkittävältä, muttei silti valaissut häntä millään tavalla. Sitten Ruki aukaisi suunsa... Ja sulki sen heti perään. Tätä tapahtui pari kertaa, ennen kuin tämän suusta tosiaan tuli muutakin ulos kuin pelkkää ilmaa.
"Uskomatonta, että se on näin vaikeaa, vaikka se on näin helppoa", Ruki mutisi.
"Ruki, kerro nyt minullekin!" Reita pyysi koko sydämestään.
Ruki katsoi vanhempaa silmiin, tarttui tämän käsiin ja hymyili pienesti. Kun hän seuraavaksi avasi suunsa, hän lausui kuiskauksen kevyellä äänellä ne sanat, joita Reita juuri sillä hetkellä osasi vähiten odottaa.
"Reita... Mennäänkö naimisiin?"


47. luku

Rukin sydän hakkasi tuhatta ja sataa. Hän oli innoissaan keksimästään ideasta, sillä ei ollut ainakaan vielä keksinyt keinoa estää sitä. Kuitenkin suurimmaksi osaksi hänen sydämensä hakkasi niin lujaa, koska häntä jännitti. Reita seisoi häntä vastapäätä, he pitivät toisiaan kädestä. Rukin sisällä myllersi, kiersi ja kaarteli, mutta hänen vastapäätään seisovan miehen kasvoilta ei voinut lukea muuta kuin hämmästyneisyyttä. Reita ei selvästikään ollut odottanut tätä...
He katsoivat toisiaan silmiin, Ruki odottaen, Reita hämillään. Heidän välillään vallitsi täydellinen hiljaisuus, vaikkakin Rukin sydämenlyönnit hakkasivat ainakin hänen omissa korvissaan niin lujaa, että sen täytyi kuulua alakertaan saakka.
"Siis... Mitä?" Reita ähkäisi avuttoman näköisenä.
"Johan sinä olet hidas. Minä juuri pyysin sinua naimisiin kanssani", Ruki toisti hitaasti.
"Niin, mutta..." Reita sopersi hämillään.
"Kuule, vastaukseksi tarvitaan vain yksi sana", Ruki sanoi nopeasti. "Mutta anna nyt helvetissä se positiivinen vastaus, sillä jos sanot 'ei', niin minä en kehtaa enää koskaan katsoa sinua silmiin!"
"Mutta Ruki, eikö se vain pahentaisi tilannetta?" Reita ihmetteli.
"Anna nyt se vastauksesi, niin katsotaan sitten pahentaako vai ei", Ruki ärähti.
"Ja nyt sinä olet vihainen?" Reita totesi hämillään. Hän ei tuntunut ymmärtävän, että Rukin sisällä oli tällä hetkellä valtava epätietoisuuden paino, jonka hän halusi kevenevän. Mutta ei, Reita ei ilmeisesti halunnut helpottaa hänen taakkaansa. Tämä vain vitkutteli vastauksensa kanssa mahdollisimman pitkään.
"En ole vihainen, mutta kai sinä nyt ymmärrät, että minä haluan vastauksen?" Ruki huokaisi puristaen Reitan käsiä.
"Niin, mutta –"
"Ole kiltti! Vastaa!"
"Mutta Ruki –"
"Älä jauha, vaan vastaa?"
"En ymmärrä!"
"Haluatko sinä naimisiin kanssani vai etkö sinä halua?"
"No haluan!" Reita huudahti hädissään. "Mutta kun emmehän me voi mennä naimisiin!"

Rukin kasvot sulivat siinä samassa kankeudestaan huojentuneeseen hymyyn. Tuntui yllättäen siltä kuin heillä ei olisi koskaan minkäänlaisia ongelmia ollutkaan.
"Kiitos, Reita", Ruki henkäisi ja kietoi onnellisena kätensä vanhemman ympärille. Reita ei ymmärtänyt vieläkään, joten hän vain seisoi paikoillaan, vastaamatta halaukseen.
"Teitkö sen siksi että minä pyysin, vai siksi että itse halusit sitä?" Ruki kysyi nopeasti, katsoen toista jälleen silmiin.
"Koska minä halusin, senkin typerys. Mutta kerro nyt, minkä ihmeen takia meidän täytyy mennä naimisiin!"
"Eli sinä sanoit niin, koska minä pyysin", Ruki totesi.
"Miten niin?" Reita hämmästyi.
"Koska sinun mielestäsi meidän täytyy mennä naimisiin."
"Ei, en minä sitä niin tarkoittanut. Minä haluan sitä, mutta ole kiltti ja kerro minkä takia se on ainut keino", Reita pyysi.
"Et kuulosta kovin innostuneelta", Ruki sanoi huolestuneena.
"Kuule, me olemme tunteneet toisemme kaksi kuukautta. Sinä ehdotit että menisimme naimisiin, ja minä vastasin myöntävästi. Melko harva menee tuollaisen ajan jälkeen naimisiin, mutta se ei haittaa minua. Ainut mikä tässä on ongelmana, on se, etten minä ymmärrä minkä takia sinä ehdotit sitä juuri nyt", Reita selitti.
"Eli sinä tosiaan haluat kanssani naimisiin?" Ruki innostui.
"Haluan haluan, kerro nyt se sinun loistava suunnitelmasi", Reita onnistui hymyilemään. Ruki hymyili hänelle takaisin ja veti syvään henkeä.
"Jos me menemme naimisiin, sinusta tulee kuningasperheen jäsen", hän hihkaisi.

Vanhempi tuijotti häntä kulmat kurtussa, eikä sanonut mitään. Ruki väänsi kasvoilleen täysin saman ilmeen ja Reita huokaisi neuvottomana.
"Mitä nyt?" Ruki kysyi kärsimättömänä.
"Eihän tuo auta yhtään mitenkään! Sehän vain pahentaa asioita!" Reita huudahti.
"Miten niin?" lyhyempi kysyi.
"Sinäkö menisit naimisiin miehen kanssa? Juu, tuleva kuningatar onkin mies. Varmasti kaikki pitäisivät tästä uutisesta, varsinkin Kai, hän varmaankin tulisi luokseni ja oikein rutistaisi sydämellisesti! Suutelisi vielä ja onnittelisi sinua hyvän puolison valitsemisesta, varmaankin lahjottaisi minulle puoli valtakuntaakin ihan vain häälahjana", Reita heitti sarkastisesti. Oli omituista kuulla samaan aikaan hänen äänessään sekä tuo sarkastinen että äkäinen sävy. Ruki ei osannut estää itseään, vaan alkoi nauraa.
"Äläkä sinä nyt naura siinä, vaan kerro minulle, miksi sinä edes ehdottelet tuollaista!" Reita närkästyi.
"Anteeksi, mutta kun sinä olet niin hauska", Ruki hymyili.
"En minä ole hauska. Olen realistinen", Reita tuhahti.
"Sarkastinen sinä olet. Mutta jos rauhoitut ensin vähän, niin voin kertoa sinulle tämän loistavan suunnitelmani kokonaisuudessaan", Ruki lupasi hymyillen. He päästivät irti toisensa käsistä ja katselivat toisiaan. Reita sulki suunsa ja seisoi hetken paikoillaan aivan hiljaa. Tuo hiljaisuus ei kuitenkaan kestänyt kovin kauaa.
"Miten me ikinä voisimme kertoa tästä Kaille? 'Terve, kuningas, menin juuri kihloihin poikasi kanssa. Mahdat olla iloinen?'" Reita keskusteli näkymättömän Kain kanssa elehtien käsillään.
"Reita –"
"'No enpä oikeastaan'", Reita matki Kain ääntä, "'päätin juuri teljetä sinut tyrmään loppuiäksesi, jotta voit katsella sivusta kuinka Ruki menee naimisiin jonkun aivan muun kanssa'–"
"Reita, rauhoitu!" Ruki naurahti.
"Tämä ei ole hauskaa! Tämä on kamalaa!" Reita huudahti hädissään.
"Ei ole, anna minä selitän ensin", Ruki sanoi rauhallisesti. Vanhempi veti syvään henkeä ja räpläsi hermostuneena sormiaan. Hän veti monta kertaa syvään henkeä ja vilkuili ympärilleen. Lopulta hän oli Rukin mielestä rauhoittunut tarpeeksi ja hänelle saattoi kertoa, missä mentiin.

"Oletko nyt valmis kuuntelemaan? Tämä määrää koko loppuelämäsi nyt sitten, kuninkaasta ei voi erota", Ruki varoitti.
"Eikö?" Reita hämmästeli.
"Ai, joko sinä ehdit siihen vaihtoehtoon turvautua?" Ruki ilkeili.
"Älä epäile minua koko ajan. Haluan tätä ihan oikeasti", Reita huokaisi.
"Hyvä on, en epäile. Mutta kun minä kysyin niin yllättäen etkä sinä halunnut antaa vastausta, niin on ihan luontaista vähän varmistella", Ruki hymyili pienesti.
"Selvä, kerro nyt se suunnitelma", Reita hymähti.
"Niin. Sinähän itse kerroit minulle, että linnassa ei ole enää yhtäkään työpaikkaa jäljellä ja koska sinä et ole kuningasperheen jäsen, et voi jäädä linnaan. Joten mikäpä sen parempaa, kuin tehdä sinusta kuningasperheen jäsen? Kai ei voi millään häätää sinua täältä sellaisilla verukkeilla, ettetkö muka kuuluisi linnaan, jos olet minun aviopuolisoni", Ruki hymyili.
"Mutta eikö ongelma tässä koko touhussa ollut juuri se, että minä olen mies? Jos me menemme naimisiin, se ei siltikään poista meidän suurinta ongelmaamme. Sinun on silti hankittava lapsi, jotta sukunne jatkuisi", Reita huomautti.
"Meidän suurin ongelmamme oli, miten sinut saadaan pysymään linnassa. Tuota lapsikysymystähän meillä on aikaa miettiä vielä monta vuotta", Ruki totesi.
"Mutta emmehän me voi jättää sitä kysymystä noin avoimeksi!" Reita hämmästyi.
"Emme tietenkään. Meidän onneksemme minulla on vastaus tuohonkin ongelmaan", Ruki sanoi hymyillen. "Mutta sitä ennen minä haluan jälleen vastauksen yhteen kysymykseen sinulta."
Reita nyökkäsi ja näytti siltä kuin olisi valmis kohtaamaan mitä tahansa.
"Haluaisitko sinä lapsia?"
Ruki piti kasvonsa ilmeettöminä, sillä hänelle lapset eivät merkinneet mitään. Hän ei olisi halunnut sellaisia itselleen lainkaan, mutta kun oli pakko hankkia edes yksi. Ja jos he menisivät Reitan kanssa naimisiin, mutta Reita sattuisikin yllättäen haluamaan esimerkiksi viisi lasta, olisi ehkä parempi sopia lukumäärästä etukäteen. Ruki kuitenkin tiesi, että kun hänellä joku päivä olisi lapsi, hän rakastaisi sitä varmasti. Siitä ei ollut epäilystäkään. Hän ei vain olisi halunnut sellaista, jos hän olisi saanut valita.
"No, tuota, haluaisin", Reita myönsi hetken kuluttua. Hän näytti siltä kuin ei välttämättä olisi halunnut keskustella aiheesta.
"Anteeksi, kun kysyin. Mielestäni tätä vain täytyy vähän miettiä. Montako?" Ruki jatkoi kyselemistään. Reita näytti hetken tutkivan omia ajatuksiaan.
"Kaksi?" hän vastasi hetken kuluttua epävarmasti.
"Miksi kaksi?" Ruki kysyi silkkaa uteliaisuuttaan.
"Kuule, liittyykö tämä millään tapaa mihinkään, vai onko tämä pelkkää jutustelua?" Reita kysyi.
"Tämä liittyy meidän molempien tulevaisuuteen. Koska jos me menemme naimisiin, meidän täytyy hankkia lapsi tai useampi. Haluan tietää, montako lasta sinä haluaisit", Ruki selitti.
'"Eikö tätä voisi käydä läpi joskus sitten, kun meillä tosiaan on aikaa tämän miettimiseen?" Reita kysyi kurtistaen kulmiaan.
"Mutta kun minun tekee mieli kysyä nyt", Ruki hymyili.
"Hyvä on, haluaisin kaksi lasta."
"Miksi juuri kaksi?"
"Koska sitten heillä on seuraa toisistaan. Jos olisi vain yksi, niin kaikki energia menisi sen hoitamiseen ja siitä tulisi itsetyytyväinen vätys", Reita totesi.
"Mutta vaikka lapsia olisi useampikin niin voihan yhdestä silti tulla itsetyytyväinen vätys. Minä olen elävä todiste", Ruki virnisti.
"Sinä olet vaikuttava vätys, joten sinua ei lasketa mukaan", Reita hymyili.
"Okei, eli kaksi lasta. Onko sinulla itselläsi sisaruksia?"
"Onko tämä meidän suhteemme tutustumis-vaihe vai?" Reita naurahti.
"Tajusin vasta äsken, että sinä tiedät minusta kaiken, mutta minä en tiedä sinusta yhtään mitään."
"Ei ole sisaruksia", Reita kertoi.
"Oletko sinä sitten mielestäsi itsetyytyväinen vätys?" Ruki hämmästeli.
"En, sillä minun vanhempani eivät todellakaan käyttäneet energiaansa minun hoitamiseeni", Reita tuhahti.
"Eli sinä olet syrjitty ainokainen?"
"En osaa sanoa. Vanhempani eivät vain koskaan oikein jaksaneet välittää", Reita totesi kohauttaen olkiaan. Ruki katsoi toista myötätuntoisesti.
"Minä välitän sinusta. Minä uhraan vaikka kaiken aikani sinusta huolehtimiseen", hän lupasi hymyillen. Reitakin hymyili ja he katsoivat toisiaan pitkään sanomatta mitään. Rukista tuntui siltä, että hän jälleen kerran arvosti tätä suhdetta uskomattoman paljon.

"Me voimme hankkia lapsia. Sen kanssa ei tule ongelmaa", Ruki palasi jälleen heidän alkuperäiseen aiheeseensa.
"Miten niin ei tule ongelmaa? Tietenkin tulee! Me olemme miehiä! Emme me voi saada biologisesti lapsia keskenämme", Reita hämmästeli.
"Emme tietenkään. Mutta etkö muka tiedä, miten lapset tulevat tähän maailmaan?" Ruki kysyi hymyillen.
"Tiedän, älä luule minua ihan noin typeräksi..."
"Etkä muka keksi yhtäkään tapaa, jolla minä voisin saada lapsen, jolla on minun geenejäni?"
"No, keksin. Mutta siinä tapauksessa sinä joutuisit pettämään minua ja siinä olisi kauheat järjestelyt ja se ei varmasti ole tämän valtakunnan ja noiden kirjojen mukaan laillista", Reita tuhahti vilkaisten kahta kirjaa Rukin sängyllä.
"Kaksi ensimmäistä olivat oikein. Viimeinen sen sijaan väärin. Noissa kirjoissa kerrotaan vain mitä ei saa tehdä. Eikä siellä mainita sanallakaan mitään tällaista", Ruki hymyili.
"Ei tietenkään sanasta sanaan, koska tämä on niin erikoislaatuinen tapaus. Jossakin noiden kirjojen uumenissa on varmasti laki, joka sanoo, että kuninkaan perillisen on oltava kuningasparin yhteinen lapsi, mikä ei tietenkään meidän tapauksessamme ole mahdollista", Reita totesi.
"Ei", Ruki kuiskasi innoissaan. "Sitä siellä nimenomaan ei lue!"
He tuijottivat toisiaan, tuntui siltä kuin aika olisi pysähtynyt.
"Ei lue?" Reita toisti.
"Ei lue."
"Oletko varma?" Reita kysyi hämillään.
"Olen", Ruki nyökytti hymyillen.
"Joten... Joten me vain menemme naimisiin ja sitten kun haluamme lapsen, me etsimme jonkun naisen, joka suostuu synnyttämän tulevan kruununperillisen...?" Reita ymmärsi pikkuhiljaa ja joka sanalla hänen hämmästynyt ilmeensä muuttui entistä iloisemmaksi.
"Ja kun lapsi syntyy, me kirjaamme tuon naisen nimen papereihin sijaisäitinä, mutta vanhemmat olemme me, sinä ja minä. Se on täysin laillista", Ruki kuiskasi ääni innosta täristen.
"Joten me menemme naimisiin?" Reita kuiskasi.
"Me menemme naimisiin", Ruki nyökkäsi. "Heti kruunajaisten jälkeisenä päivänä, joka tullaan tässä linnassa muistamaan meidän hääpäivänämme. Eikä sitä voi kukaan kieltää."


48. luku

Ruki ja Reita odottelivat hermostuneina takkahuoneeseen vievän oven toisella puolella. Heidän olisi pitänyt mennä sisään jo ajat sitten, mutta kummankaan rohkeus ei riittänyt.
Ruki alkoi kävellä ympyrää.
"Kuule, ehkä meidän pitäisi vain tehdä se?" Reita ehdotti hermostuneena.
"Hyvä on... Mutta minä hoidan sitten puhumisen, sinä vastaat vain, jos sinulta kysytään jotakin", Ruki kertasi ja toinen nyökkäsi. Hän käveli vielä ympäriinsä, katse poukkoillen Reitan silmiin ja huoneen seiniin, välillä tuohon puiseen oveen, jonka takana muu kuningasperhe odotti. Tänään tuntui jokaisen oven avaaminen vaativan suuria henkisiä ponnistuksia.

~

Kun Ruki avasi ruokasaliin vievän oven sinä aamuna, pöydän ääressä istuivat Kai, Aoi ja Uruha. Jokainen kohotti katseensa ja kaikkien reaktio oli hieman yllättynyt Rukin astuessa huoneeseen Reita perässään.
"Huomenta", perintöprinssi toivotti mahdollisimman rauhallisesti.
"Huomenta", pöydän ääressä istuvat toistivat kuorossa. Reita nyökkäsi heille kohteliaasti.
"No, Ruki! Miltä tuntuu olla viimeistä päivää prinssinä?" Kai kysyi hymyillen iloisesti. Hän ei näytellyt, hän oli aidosti iloinen. Itsekäs mies, iloinen vain silloin, kun asiat olivat hyvin hänellä itsellään, muiden tuskasta viis.
"Hyvältä", Ruki myönsi virnistäen. Hän istuutui pöydän ääreen toiseen päätyyn, isäänsä vastapäätä. Reita istuutui hänen lähelleen ja vilkaisi Aoita ja Uruhaa hieman jännittyneenä. Kaita hän ei vilkaissutkaan, ei varmaankaan uskaltanut.
"Oletko jo suunnitellut uusia lakeja, jotka haluat laittaa täytäntöön huomenna?" Kai kysyi muina miehinä. Ruki kohotti lievästi kulmiaan. Vihjasiko isä, että Ruki olisi saattanut yrittää keksiä jonkin lain, jolla pitää Reita linnassa? Kai taisi itsekin tietää, ettei se ollut mahdollista. Mutta onneksi Ruki tiesi paremmin, eikä hänen tarvinnut muuttaa yhtäkään lakia toteuttaakseen suurimman toiveensa.
"En", hän vastasi lyhyesti. Kai nyökytteli melko tyytyväisen näköisenä.

"Tuota... Tapahtuiko eilen jotakin tavallisesta poikkeavaa?" Uruha kysyi varovasti.
"Kuinka niin?" Kai kysyi vähän liian nopeasti voidakseen väittää sen olleen pelkästään vilpitöntä hämmästyneisyyttä.
"Tai siis, kun olin menossa huoneeseeni viidenteen kerrokseen, kävelin isän työhuoneen ohi ja kuulin... keskustelua", Uruha kertoi.
"Riitaisaa keskustelua", Aoi tarkensi. He olivat ilmeisesti olleet kahdestaan matkalla Uruhan huoneeseen.
Kai katsoi kaikkia pöydän ääressä ja pudisti sitten päätään.
"Ei siellä mitään tapahtunut", kuningas sanoi vältellen.
"Ai ei", Ruki ärähti nousten seisomaan. Kai nousi heti hänen jäljessään, Aoi, Uruha ja Reita katsoivat yllättyneinä molempia pöydän päätyjä.
"Ei kerrassaan mitään", Kai sanoi hieman tavallista kovemmalla äänellä.
"Eikö tosiaan mitään?" Ruki kysyi vihaisena.
"Ei mitään!" Kai huudahti.
"Isä erotti Reitan eilen", Ruki paljasti Uruhalle ja Aoille. Nuo kaksi haukkoivat henkeään ja katsoivat Kaita kauhistuneina.
"Kai! Miksi?" Aoi hämmästeli.
"Älä sinä puutu tähän", Kai tokaisi veljelleen.
"Isä, et sinä voi erottaa häntä!" Uruha huudahti surullisena.
"Minä tein sen jo. Reita muuttaa pois linnasta ylihuomenna", Kai sanoi jyrkästi.
"Minä kylläkin epäilen tuota", Ruki tokaisi itsevarmasti. Kaikkien katseet kääntyivät hänen suuntaansa, eikä hän voinut estää pientä virnistystä huulillaan. "Tulkaa tänään takkahuoneeseen kolmelta iltapäivällä, minulla on teille eräänlainen ilmoitusasia."
Aoi ja Uruha vilkaisivat toisiaan huolestuneina, mutta Reita ja Kai katsoivat yhä Rukia.
"Odotan innolla", Kai puuskahti, poistuen ruokasalista mahdollisimman arvokkaana.

~

"Oletko varma, että tämä on hyvä idea?" Reita kysyi jälleen kerran.
"Olen. Me voitamme tämän", Ruki hymyili.
"Entä jos loppujen lopuksi tuleekin jokin mutka matkaan?" Reita kysyi huolissaan.
"Mehän luimme molemmat lakikirjat läpi. Tarkistimme jokaisen lauseen, ei meitä voi mikään yllättää", Ruki rohkaisi.
"Miksi ihmeessä meidän pitää edes tehdä tämä? Voisimmehan me vain yllättää kaikki totaalisesti sitten kruunajaisissa?" Reita ehdotti.
"En halua ottaa sitä riskiä, että Uruha pyörtyisi järkytyksestä", Ruki selitteli. "Vaikkakin hän luultavasti kyllä pyörtyy nytkin, ei sillä väliä milloin sen hänelle kertoo."
"Ei hän kyllä oikeasti taida ihan niin hermoheikkoinen olla?" Reita totesi naurahtaen.
"No ei. Mutta eikös se kuulu ihan hyviin tapoihin, että esitellään tuleva aviopuoliso omalle perheelle?" Ruki virnisti.
"Ehkä, mutten tiedä päteekö se meidän tapauksessamme", Reita mietti huolestuneena.
"Kuningatar Reita", Ruki tyrskähti.
"Ole hiljaa! Sinä puhut tuolla, mennään nyt", Reita veti syvään henkeä ja odotti nuoremman avaavan oven. Ruki painoi kätensä kahvalle ja keskitti kaiken energiansa siihen ajatukseen, että joutuisi jälleen kerran kohtaamaan isänsä vihan ja ärtymyksen.

He avasivat oven ja kolmet kasvot kääntyivät katsomaan heitä. Uruha ja Aoi istuivat vierekkäin yhdellä sohvalla, Kai istui yksin nojatuolissa. Vaaleahiuksiset kävelivät hitain askelin huoneen keskelle ja katsoivat vuoronperään jokaista silmiin.
"Meillä on teille asiaa", Ruki ilmoitti.
"Tiedetään", Kai murahti.
"Joten pyydän, että kuuntelette minua ilman keskeytyksiä", Ruki sanoi katse kohdistettuna lähinnä isäänsä. Kaikki kolme nyökkäsivät.
"Voiko nyt esittää kysymyksiä?" Uruha kysyi uteliaana. Hän näytti varsin innostuneelta kuulemaan tuon ilmoituksen, joka hänen veljellään oli kerrottavanaan.
"Mielummin vasta sitten, kun minä olen sanonut sanottavani loppuun", Ruki pyysi.
"Eikö edes yhtä saa kysyä nyt?" Uruha pyysi.
"No kysy", Ruki huokaisi.
"Onko tämä järkyttävä uutinen?" Uruha kuiskasi.
"Ei, tämä on iloinen uutinen", Ruki hymyili nopeasti. "Mutta varaudu silti mihin vain... Olethan sinä juonut vettä?"
"Seuraako tästä ilmoituksesta taas jokin uusi riita?" Aoi kysyi melko kyllästyneen näköisenä.
"En osaa sanoa", Ruki vastasi. Sisällään hän oli täysin varma siitä, että isä menettäisi malttinsa heti hänen puhuttuaan loppuun.
"Voit varmastikin jo kertoa asiasi", Kai kehotti, hänen äänestään kuulsi kärsimättömyys ja lievä uteliaisuus.
"Niin, niin voinkin", Ruki huokaisi. Hän keräsi rohkeutta, vilkaisi Reitaa, joka näytti varsin huolestuneelta... Se ei lisännyt hänen varmuuttaan vaan lähinnä vähensi sitä...
Ruki veti syvään henkeä ja katsoi isäänsä suoraan silmiin koko lauseen ajan.
"Minä haluan mennä naimisiin Reitan kanssa."

Huoneeseen lankesi jokseenkin järkyttynyt hiljaisuus.
"Enkä vain halua, vaan myös menen", Ruki jatkoi hieman hämmästyneenä, sillä oli tosiaan sanonut sen ääneen niin helposti.
Kai toljotti poikaansa hämmästyneenä ja järkyttyneenä. Hän oli kaiketi odottanut uhkauksia, luullut että Ruki ei antaisi kenenkään poistua huoneesta ennen kuin Reitalla olisi lupa jäädä linnaan. Mitä ikinä olikaan odottanut, niin ei tätä...
"Vau, Ruki!" Uruha hihkaisi ymmällään. "Vau tosiaan."
"Juu, tuota, hieno homma", Aoikin kehaisi nopeasti. Molemmat näyttivät säikyiltä ja hämmästyneiltä.
"Niin ja tietystikin Reitalle myös paljon onnea", Uruha kiiruhti sanomaan, katsahtaen vanhempaa vaaleahiuksista. Hänen äänensä oli hieman tavallista kimeämpi. Ehkä hän oli juuri pyörtymäisillään.
"Niin! Onnea teille molemmille", Aoi sai sanottua.
"Lopettakaa!" Kai huudahti. "Ette te voi olla tosissanne!"
"Me olemme niin tosissamme kuin kaksi ihmistä vain voivat jostakin olla", Ruki tokaisi täysin vakavana.
"Ruki, älä pilaa tulevaisuuttasi! Sinä et voi mennä naimisiin hänen kanssaan! Sinä et voi!" Kai huusi kauhuissaan.
"Kyllä minä voin. Joskus sinä itse sanoit, että olet onnellinen jos molemmat poikasi löytävät rakkautta osakseen. Me olemme löytäneet", Ruki sanoi hiljaa. "Mutta sinä et siitä huolimatta näytä kauhean onnelliselta."
"Ei ole kyse siitä! Sinä et voi mennä naimisiin hänen kanssaan! Se on laitonta!" Kai huusi kauhistuneena.
"Eikä ole. Miksi ihmeessä se olisi?" Ruki kysyi.
"Älä ole typerä! Sinä olet vastuussa tämän suvun jatkumisesta! Lait sanovat niin! Niiden mukaan sinun on hankittava yksi lapsi, mikä ei ole sinulle mahdollista Reitan kanssa!"
"Me menemme naimisiin. Joten, isä, saanen esitellä sinulle Reitan, Gazekingdomin tulevan kuningattaren", Ruki julisti tarttuen Reitaa paidanhihasta ja vetäen tämän vierelleen ilman hymyn häivääkään.

Hetken oli jälleen aivan hiljaista.
"Ai siis, kuningatar Reita?" Uruha kuiskasi kysymyksensä Aoille hämmästyneenä.
"Emme me häntä niin nimitä. Hän on ylihuomisesta lähtien kuninkaan aviopuoliso", Ruki hymyili veljelleen.
"Ylihuomisesta lähtien hän ei enää asu linnassa, ettekö te ymmärrä?" Kai huudahti. "Ylihuomenna Reita muuttaa pois!"
"Ei, vaan ylihuomenna hän menee naimisiin minun kanssani", Ruki sanoi.
"Usko minua. Tuo ei voi onnistua!" Kai huudahti epätoivoisena.
"Kyllä se voi. Ja sehän onnistuu. Etkä sinä edes pysty estämään meitä, joten aivan turha yrittää", Ruki hymyili itsevarmasti.
"Kruunajaisesi ovat huomenna", Kai henkäisi kauhuissaan. "Huomenna! Ole kiltti, harkitsisit edes vielä –"
"Minun ei tarvitse harkita. Olen jo päättänyt. Minä haluan mennä naimisiin Reitan kanssa", Ruki sanoi.
"Miksi?!" Kai huudahti.
"Koska minä rakastan häntä", Ruki tokaisi.
Kai katsoi vanhinta poikaansa hyvin yllättyneenä, eikä pystynyt ilmeisesti sanomaan mitään. Uruha ja Aoi hymyilivät hieman hölmistyneen näköisinä, mutteivät hekään sanoneet mitään.
"Mutta me varmaankin lähdemme tästä nyt. Ei meillä muuta asiaa ollut", Ruki sanoi hitaasti. Hän tarttui Reitaa kädestä ja käänsi selkänsä kaikille perheenjäsenilleen, poistuen huoneesta varmoin askelin.

Suljettuaan oven perässään, he jäivät paikoilleen ja huokaisivat helpotuksesta.
"Sehän meni ihan hyvin", Reita sanoi.
"Tavallaan", Ruki myönsi huojentuneena.
Yllättäen ovi aukesi heidän takanaan ja Uruha ilmestyi vaaleahiuksisten vierelle Aoi perässään.
"Selittäkää?" Uruha pyysi.
"Selitämme huomenna. Tai siis minä selitän", Ruki sanoi.
"Miten ihmeessä te kuvittelette tämän onnistuvan? Te olette miehiä kumpainenkin", Aoi ihmetteli.
"Otatko sinä saman kannan isän kanssa?" Ruki kysyi kohottaen kulmiaan.
"En. Kai suhtautuu tähän vihaisesti ja itsekeskeisesti, minä rehellisen hämmästyneesti", Aoi hymyili.
"Selitän kaiken huomenna kruunajaisissa. Yhden vuorokauden jaksaa kuka tahansa odottaa", Ruki sanoi.
"Minä en jaksa! Ole kiltti ja kerro nyt", Uruha pyysi tarttuen Rukia kädestä.
"En kerro. Minun on mentävä valmistelemaan puhetta, menen omaan huoneeseeni", Ruki virnisti. Hän lähti kohti yläkertaan vieviä portaita Reitan lähtiessä hitaasti hänen peräänsä. Hän tunsi itsensä voittajaksi jo nyt, sillä hän tiesi huomisesta tulevan yksi hänen elämänsä parhaista päivistä.
"Onnea huomiselle!" Aoi toivotti.
"Niin, onnea! Ruki, sinusta tulee kuningas!" Uruha hihkaisi.
"Kyllä minä sen tiedän", Ruki huikkasi heille heilauttaen kättään. "Kiitos."
He hymyilivät Reitan kanssa toisilleen ja tarttuivat toistensa käsiin, lähtien nousemaan portaita jännityksen kihelmöidessä heidän sisällään.

"Ruki, Reita! Odottakaa!" kuului huuto takkahuoneen suunnalta. Vaaleahiuksiset kääntyivät katsomaan taakseen ja näkivät kyynelsilmäisen Kain kiiruhtavan heitä kohti. He vilkaisivat toisiaan yllättyneinä, mutta kääntyivät sitten taas katsomaan Kaita, joka jäi hieman hengästyneenä portaiden juurelle, eikä lähtenyt nousemaan ylemmäs. Hän ei näyttänyt enää lainkaan vihaiselta.
"Reita, sinun on sanottava se myös", Kai vaati heikolla äänellä. Hän tarttui lievästi tärisevillä käsillään portaiden kaiteeseen ja katsoi perintöprinssin palvelijaa suoraan silmiin.
"M- mikä?" Reita kysyi hieman hämillään.
"Minun on saatava kuulla ne sanat sinun suustasi", Kai pyysi.
"Mitkä sanat?" Reita kysyi hitaasti. Ruki puristi hämmästyneenä hänen kättään lujaa ja yllättäen Reita tuntui ymmärtävän.
"Ai", hän sanoi hiljaa. Hän katsoi Kaita pitkään, sanomatta sanaakaan. Ilma heidän välillään tuntui väreilevän pidätellyistä tunteista ja sanoista...
"Minä rakastan Rukia", Reita sanoi täysin vakavana. He katsoivat toisiaan silmiin, kuningas ja entinen kerjäläispoika, eikä kummankaan katse kuvastanut enempää eikä vähempää kuin kiitollisuutta.
"Kiitos. Voitte mennä", Kai sanoi ääni värähtäen. Hän käänsi selkänsä vaaleahiuksisille ja istuutui alimmalle porrasaskelmalle päätään pidellen. Hänen hartiansa vavahtivat pienesti tasan yhden kerran, minkä jälkeen hän vain istui paikoillaan, katse painettuna kohti linnan kivilattiaa.

"Kiitos, Kai", kuului samaan aikaan lausuttu hiljainen lause neljän eri miehen suusta. Ruki, Reita, Aoi ja Uruha katsoivat kaikki alimmalla askelmalla istuvaa miestä, joka oli juuri antanut tulevalle kuningasparille oman, ääneenlausumattoman siunauksensa.

A/N: Siinä kaikki valmiit osat tähän asti! Työskentelen juuri luvun 49 kanssa ja saan sen toivottavasti melko pian valmiiksi. Kiitos kaikille kärsivällisyydestänne! <3

[Nani]

Jee vihdoin!

Luin tän vanhassa lafissa, kun kehotit tekeen niin :D , ja sain luettua just ennen muuttoa n_n. Rakastuin tähän kyllä nii <3 Nyt oon vaan odottanu koska tulee jatkoo n_n ja toivottavasti sitä tuleekin pian.

Muuten siinä kohtaa ku Ruki pyysi Reitaa meneen naimisiin nii oli ehkä ihanin. Huusin vaan "jeee ne menee naimisiin", mutta ku en voinu kommentoida enää ku oli lafi jo muuttanu nii... Äiti kyllä ihmetteli ketkä menee naimisiin, kun huusin ääneen.

Kai on kyllä tässä niin ilkee, mutta se luovutti ja se on hyvä asia, koska ei noiden onnee saa rikkoo kukaan.

Oot kuvaillu tosi hyvin kaikki hahmot ja kaikki. Tää vie tuntuu niin todelliseltakin kaikenlisäks.

Tätä lukiessa oon kyllä nauranu ja jännittäny niii paljon... Se on kyllä oikeesti totta, että jos oot kirjottanu jonkun ficin se on pakko lukee, koska se on TODELLA hyvä n_n Oikeesti vau! Oot niiin hyvä!

Jään odottaan noita kahta vikaa osaa ja epilogia innolla n_n
Kiiitos<3 *rutistaa HamtaroHamia*

[mikuchi]

Jos joku niin tämä saa minut iloiseksi! Olen odottanut tätä uuden lafin avaamisesta saakkaa ja vaikka jossain vaiheessa toivo vähän hiipuikin niin täällä se taas on, lempi ficcini! <3 Kiitos, kiitos ja ihanaa, toivottavasti jatkoa tosiaan tulee pian sillä viime osa jäi suorastaan raastavan ihanaan tilanteeseen josta on mahtavaa päästä taas lukemaan jatkoa. Kai saa yllättäen suurta sympatiaa osakseen minun taholtani ja viime osan lopun kauneutta ei voi tuhota vaikka kuinka moneen kertaan sen lukisi. Tässä ficcissä on niin paljon ihania kohtia jotka painuvat mieleen, niin paljon kaikkea muistettavaa, suloisen ihanaa ja kaunista että seuraavan osan tullessa en vastaa reaktiostani. Miten tässä ficcissä voivat yhdistyä kaikki ihanat elementit, satuilu, romantiikka, loistavat hahmot ja juoni... Tämän ficcin näkeminenkin nostattaa hymyn huulille ja lukeminen on vielä suurempia tunteita herättävää!

A/N: Tässä se sitten taas tulee, Prinssi ja kerjäläispoika! Toivottavasti pidätte tekemistäni korjauksista ja koko ficistä, en ole muuttanut tarinan sisältöä millään lailla. Jos teille ilmenee kysymyksiä ficistä (mitä vain! lauseita, joiden merkitystä ette ymmärrä juonen kannalta, muita kysymyksiä?) kysykää ihmeessä! Vastaan mielelläni (ja parhaani mukaan, kaikki Gazekingdomin salat eivät aukea itsellenikään :'D)
Sadun aika~

Joo kommentoin tässä sun A/N:ää mutta kun tuo sadun aika oli jotakin niin hurmaavaa ja tähän ficciin sopivaa. Pakko sanoa että mahtava A/N ja olet oikeassa, tämä todella on satu, yksi parhaista ja kauneimmista saduista mitä tiedän!

Whii, nyt menee hehkutuksen puolelle ja jos vaan mitenkään voisin saada uuden osan tänne nopeammin maksaisin siitä mansikoita ja tiramisuja. Olet ihana HamtaroHam, sinun ficcisi on paras koskaan lukemani ja minä olen muuten aina kuvitellut Gazekindomin linnan samanlaiseksi kuin cassiksen musiikki videossa. (ja olen varma että jossakin kuningas Kain työ huoneen hyllyllä lepää se hämy metalli patsas mitä ne siinä videossa räpelöi...) Mutta aivan totta! Ei kun siis satua! Olen innoissani! <3

[illusory]

.......herranjumala jasse! jotain aivan ihanaa luettavaa. oikeasti. En tiedä kyllä mitä mä sanoisin, kun tuntuu siltä että pää käy vaan tyhjää....tai oikeastaan siellä pyörii vaan Ruki ja Reita. Ruki ja Reita. Ruki ja Reita. on vähä kurja, et mun kaikki fiksut ja edes hieman rakentavat kommentit on nyt sit siel vanhas lafis : < mut mä olen odottanutkin, että tämä tulee tänne uuteen lafiin!

joo että. vau. o_o sä oot jasse loistava. tää oli jotain upeeta, kun luin noi kaks viimestä. ja ja ja. jälleen kerran täytyy myöntää, että sä olet kehittynyt. tää on jo niin upeeta tekstiä, että ehdottomasti haluan tämän oikeena kirjana. tästä tekstistä voi ihan okeasti nauttia, ja siihen voi uppoutua ja se tempoo mukaansa. Sittenkun kaikki vuoropuheet ja kaikki sopii hyvin henkilöiden suihin, että sen voi kuvitella tapahtuvan oikeasti. JA lisäksi sulla on ihan loistava mielikuvitus.

"Kuningatar Reita", Ruki tyrskähti.

aawww :''DDDD<3 Kuningatar Reita. ei voinut muuta kuin nauraa.

"Kiitos. Voitte mennä", Kai sanoi ääni värähtäen. Hän käänsi selkänsä vaaleahiuksisille ja istuutui alimmalle porrasaskelmalle päätään pidellen. Hänen hartiansa vavahtivat pienesti tasan yhden kerran, minkä jälkeen hän vain istui paikoillaan, katse painettuna kohti linnan kivilattiaa.

"Kiitos, Kai", kuului samaan aikaan lausuttu hiljainen lause neljän eri miehen suusta. Ruki, Reita, Aoi ja Uruha katsoivat kaikki alimmalla askelmalla istuvaa miestä, joka oli juuri antanut tulevalle kuningasparille oman, ääneenlausumattoman siunauksensa.

TÄTÄ MÄ OLEN ODOTTANUT >D. kiitos Kai kiitos kiitos kiitos!

Omg, enään KAKSI lukua jäljellä?! sun on pakko tehdä tästä jatko-osa. tai jotain. pakko. ymmärrätkö?
mutta hei kiitos jälleen, ja tsemppiä^^<3

[HamtaroHam]

eternaltenshi: Kyllä, tämä VIHDOIN tänne. Anteeksi, että tosiaan meni niin kauan :/
Ei ole tyhmä idea tulostaa~ Mutta tosin, siinä entisessä versiossa on aikalailla virheitä, jotka olen kuitenkin tähän nykyiseen versioon korjannut. :3
Ja kyllä, jatko tulee, kirjoittelin sitä juuri. Kiitos tikkarista + kommentista! :D

Nani: Eeeeh? Minä kehotin lukee tätä? :''D Ok!
Jatkoa tulee kyllä, toisaalta nyt on mulla just koeviikko niin jatkon lisäys saattaa siirtyä ens viikolle... >__<
Kivaa, että tykkäät tästä ja eläydyt tunnelmaan! <3 Kiitos kommentista! *rutistaa takas*

mikuchi: Iiiiiiiiih~ kestohymy oli huulilla ku luin sun kommenttia, aloin melkee itkee! <3 Kiitos tosi paljon kaikista kehuista, ihanaa kuulla, että tykkäät tästä ficistä! <3
Jatkan mahdollisimman nopeasti, myös ilman mansikoita ja tiramisua ;D Tosin, ne vois kyllä auttaa........... 8)
Kiitos kommentista! <3

illusory: Kiitos kovasti kehuista! :3 Oikeana kirjana tämä~? Mahdotonta :'D Mutta voit tulostaa itsellesi, ehkä se ajaa saman asian. :D <3
Olen kehittynyt? HYVÄ! Se on loistava uutinen! <3

Omg, enään KAKSI lukua jäljellä?! sun on pakko tehdä tästä jatko-osa. tai jotain. pakko. ymmärrätkö?

Mitääääh?! JATKO-OSA? Fic on jo 50 lukua pitkä ja nyt pitäisi kirjoittaa jatko-osa?! ;D <3 En kyllä tiiä, riittäiskö mun energia toisen prinssin kirjottamiseen. Voin kyllä kirjottaa lisää ficcejä the GazettEsta joku kaunis päivä. 8)
Kiitos kommentista! <3

downer: kuningatar reitaaaaaa~ ja sen hääääääät~  Kyllä 8)
Oooooooooohhh, kiitos tosi paljon kehuistasi! :3 <3 Kolmannen kerran luit?! Tää on mun koneella n. 250 sivuu pitkä, joten aikamoisen urakan oot tainnu nähä? :D <3 Ihanaaaaa~ <3
.....tuota, jatko-osa asiasta voit katsoa illusorylle kommentoimani kommentin lopun x)
Kiitos! <3

Hizaki93: Kiitos tosi paljon! <3 Kiva kuulla, että tykkäät tästä! <3

Chubare: Voih, pahoittelen jälleen, että tämän julkaisemisessa meni niin kauan. :/
Ja kyllä, kaksi osaa vielä, + epilogi, jossa pääsette näkemään kuningasperheen elämää sitten niinkuinnnnn..... noh, tulevaisuudessa 8)
Kiitos kommentista, ihana kuulla, että tykkäät tästä! <3

Karifurawaa: Awwww, oot odottanu! <3 Kiitos kovasti kommentista, jatko tulee mahdollisimman pian :3

wataridori: Kohtaus? Apua, ehkä on vaa PAREMPI ettei tuu enempää osii, ni et joudu kärsii kohtauksista :'D <3 Kiitos kommentista, sulla oli aika hyvä yhteenveto tästä ficistä tossa :D "Reita, Kai-kuningas mömmömässä kaiken (vaikka onhan silläkin syynsä) ja URUHAN ANKAT!!<33<3"
Kiitos kommentista! <3

[Lupin]

Et kuule uskokaan kuinka paljon tätä on odotettu. Rukia ja Reitaa ja niiden herkkää romanssia. ;___; <3 Pelkäsin jo, ettei tätä koskaan ilmestyisi tänne uuteen Lafiin. Siis suunnilleen kuset housussa kyttäsin nc17-osastoa ja pureskelin kynteni päivä päivältä lyhyemmiksi, kunnes sormeni vuosivat verta. epic
Hah. No sit se olikin täällä ihan yhtäkkiä. BD Piti suorittaa sellainen pikaluku, että mihis tämä nyt viimeksi jäikään, ja rientää kommentoimaan.

Joo, teit Kaista sitten loppujen lopuksi mukavan. Olisin odottanut että se vastustaa Rukin ja Reitan liittoa henkeen ja vereen, ihan viimeiseen hengenvetoon, mutta tämä ratkaisu oli kyllä kaikinpuolin mukavampi.

Niin. Eläkööt Ruki ja Reita elämänsä onnellisina loppuun asti - onneksi se koittaa kohta, onnellinen loppu ja nämä muut. <3

On muuten tää aika mennyt aika hiton nopeasti. Tuntuu, että siitä olisi vain hetki, kun kädet täristen innostuksesta luin ensimmäisiä osia tästä. Nyttemmin käsieni tärinä on vaihtunut koviin kiljahduksiin, hysteeriseen itkemiseen, vittusaatanaperkeleisiin ja ultimaaliseen awwitteluun, koska sä jätkä kirjoitat niin hienosti ja teet siten tästä ficistä parhaimman minkä tiedän. Että se on nyt ISO KIITOS, ja täysin omaan käyttöösi.

MUTTA. Et kyllä lopeta tätä mihinkään päähenkilön äkilliseen kuolemaan. B< Saat olla varma, että me kaikki itkettäisiin verta, jos Ruki tukehtuisi oliiviin hääillallisen apertiivissa.

[kisuneko]

Jehuu, sait laitettua tämän tännekin! :D

Rakastan tämän ficin juonta, kirjoitustyyliäsi ja kaikkea mahdollista, mikä tekee tästä ficistä sellaisen kuin se on. Tätä on niin ihanaa lukea, välillä hymyilee suupielet korvissa, joskus taas putoaa tuolilta, ja toisinaan seuraa tekstiä kulmat kurtussa. Tämä fic herättää minussa ja varmasti monissa muissakin monenlaisia tunteita. Oon huomannut, et joskus esim. iltaisin oon miettiny tämän ficin tapahtumia, kuten jo tapahtuneita ja mitä mahdollisesti seuraavaksi tapahtuu :D Itseasiassa sen on aika hauskaa, kun on jo itse miettinyt mitä seuraavaksi tapahtuu, ja sitten kuin olen lukenut sen uusimman osan, tulee sellainen "hei, näinhän tämä on tuplasti parempi" - fiilis ja olen taas onnellinen etten joudu kirjoittamaan tätä. En siis tarkoita sitä että 'onneksi en kirjoita tätä koska tämä on niin kamala' - Päinvastoin. Koska jos olisin keksinyt tälläisen ficci-idean (tosin se olisi varmasti hieman heikkolaatuisempi), en olisi mitenkään onnistunut kirjoittamaan mitään tällaista. Tämä fic on kaikinpuolin niin mahtava ja ihana lukukokemus, että pakko vain sanoa että kiitos kun kirjoitat tätä ♥

Joo. Tunsin itteni ihan viralliseksi mummoksi kun kirjoitin tuota X'D Niinsiisjuu, tiivistettynä yhteen lauseeseen; Tämä fic on mahtava, ja ihanaa että olet saanut kirjoitettua tätä näinkin paljon. Kiitos ♥

[HamtaroHam]

fudge: Oon mä tätäki jo melkein vuoden kirjotellu, että ei tää ihan NIIN pian mun mielestä lopu :'D Hmmm.. aloin kirjottaa tätä Gazen suomen keikan jälkeen....?
Kiitos kommentista! <3

Lupin: Awwww, odotit tätä <3 Kivaaaaaaa~
Kaihan ON hyväsydäminen, ei sitä voinu jättää hirviöksi. ^^
Ja munki mielestä aika on menny nopeesti O__O eihän siitä oo vielä oikeesti voinu mennä niin pitkä aika, ku aloin kirjottaa tätä...!

Tuntuu, että siitä olisi vain hetki, kun kädet täristen innostuksesta luin ensimmäisiä osia tästä. Nyttemmin käsieni tärinä on vaihtunut koviin kiljahduksiin, hysteeriseen itkemiseen, vittusaatanaperkeleisiin ja ultimaaliseen awwitteluun, koska sä jätkä kirjoitat niin hienosti ja teet siten tästä ficistä parhaimman minkä tiedän.

Awwww, ihana! <3 Alan itkeeeee~ <3 Kiitos itellesi :3

Et kyllä lopeta tätä mihinkään päähenkilön äkilliseen kuolemaan. B< Saat olla varma, että me kaikki itkettäisiin verta, jos Ruki tukehtuisi oliiviin hääillallisen apertiivissa.

:''''''''DD Eeeiii, aloin nauraa niin paljon tälle X'''''DD Täytyy myöntää, että ei kyllä ollu suunnitelmissa. xD
Kiitos kommentista! <3

mjau: Rytmihäiriö, oh no :D <3 Anteeksi, ettei tullut uutta osaa vielä :(
Mikään kommentti ei oo turha~ Ellei se oo vaa semmone jos on tyyli pisteitä :D
Jos kirjotan lisää gazeficcejä, voitte olla varmoja siitä, että ne on reitukilla ^^
Kiitos kommentista! <3

Rocker666: Awww, ikävöinyt tätä? One of your favorites~? Kiva kuulla! <3
Koko kori täynnä herkkuja?! 8)) Hmmm...... *tutkii valikoimaa* Hmmmm... *ottaa koko korin* KIITOS! ^^

kisuneko: Iiiih, eläytyjä! <3 Kivaa~ <3

Oon huomannut, et joskus esim. iltaisin oon miettiny tämän ficin tapahtumia, kuten jo tapahtuneita ja mitä mahdollisesti seuraavaksi tapahtuu :D

TODELLiNEN eläytyjä! :D Ihanaa, kiva että tykkäät tästä! ^^
Kiitos kommentista!

[anneli]

Hitsin vitsit. : D Tää oli parempi, kun mitä muistinkaan. Luin tästä nyt suunnilleen viimiset... kymmenen(?) osaa putkeen ja voi että! Tää on oikeesti just sellanen ficci, jota tykkään lukee surullisena tai stressaantuneena. Tää saa hyvälle tuulelle, hymyileen, nauraan ja yksinkertasesti iloseks. (:

Et tiedäkään, miten täydelliseen kohtaan päätit sijottaa tän julkasun. Ajattelinkin just, että kaipaan kipeesti jotakin muuta ajateltavaa, kun nyt kerran on koeviikko ja se saa hermot hiukan kireelle--

Tässä tulee nyt tällasia pieniä ihan random-lainauksia tuolta noista uusimmista luvuista.

[luku 37]

Suhde heidän välillään oli jotakin vieläkin enemmän kuin pelkkää toisesta ihmisestä välittämistä.

Toi jotenkin pomppas silmiin, kun siellä tuo -kin -pääte toistuu perättäisissä sanoissa. "Jotakin vieläkin..." Mä saattaisin muuttaa sen esimerkiksi: "Suhde heidän välillään oli jotain vieläkin enemmän..."

[luku 38]

Sitten sinä vihjasit kaikenlaista ja pian minä jo näinkin teidän tulevan pelkät pyyhkeet ympärillänne suihkusta ja sitten se jo suutelittekin meidän edessämme suudelman, jonka laista en ole nähnyt koskaan ennen ja sitten te –"

Yksi kirjain on väärin sanan "se" kohdalla. "...teidän tulevan pelkät pyyhkeet ympärillänne suihkusta ja sitten te jo suutelittekin..."

"No, tuota... sattuiko se?" Uruha kysyi nopeasti.
"En minä tiedä. Kysy Reitalta", Ruki hymähti.

Mä nauran tälle vieläkin! :'D Ei morjens. En ymmärrä, miten tää kerta toisensa jälkeen jaksaa saada mut hajoileen! Aivan paras!

[luku 39]

"Hän on kuitenkin myös aika pitkä", Reita totesi.
"Miten se nyt liittyy mihinkään?" Aoi hämmästeli huvittuneena.
"En minä tiedä", nuorempi sanoi. "Ruki on lyhyt."
Aoi alkoi nauraa ja katsoi Reitaa silmiin.
"Oliko se uusikin huomio?" hän kysyi naureskellen.
"Ei. Se on vain hyvännäköistä", vaaleampi sanoi kohauttaen olkiaan.
"Pienikokoisuus?"
"Niin. Hänen hartiansa ovat kapeat ja käsivartensa niin laihat, samaten muutkin ruumiinosat... Se on hyvännäköistä", Reita totesi katsellen pöydän reunaa pieni hymy huulillaan.

Ihanaa lukee tätä ajatuksella läpi toista kertaa. Mä törmään jatkuvasti kohtiin, joita en ees muistanu olevan koko tarinassa. Esimerkiksi just tämä. Se on tosi kiva ja piristävä, enkä mä oikeesti muista lukeneeni tätä aikasemmin. (:

[luku 44]

"Sinä olet ollut ulkona, kävelyttänyt jotain… jotain ankkaa ja minä olen etsinyt sinua koko päivä, tietämättä laisinkaan, oletko sinä enää edes linnassa tai ylipäätänsäkään missään muuallakaan! M- minä..."

Yksi pieni kirjain puuttuu. (: "...minä olen etsinyt sinua koko päivän, ..."
Tää kohta oli niin super hieno, et mä aloin itkeen. :'D

Täydellinen tää ficci olis mun makuuni, jos tätä vielä maustettais jollakin sulosella mustasukkasuus-jutulla. xD Se tuli mieleen tossa yhdessä kohtaa, kun Ruki puhu Reitalla "mustasukkaisen" kuuloisesti. (:

[luku 45]

"Ei se ole se ongelma. Ei meitä nytkään mikään laki kiellä olemasta yhdessä! Vain isä kieltää. Ja nyt kun hän tietää, mitä on meneillään, hän haluaa sinut pois tieltä. Hän haluaa suvun jatkuvan ja kapeakatseisena ihmisenä hän ei näe muuta vaihtoehtoja!"

Tuossa lopussa tuo lause ei oikein tunnu ihan järjelliseltä-- Kävisikö paremmin "hän ei näe muuta vaihtoehtoa" tai "hän ei näe muita vaihtoehtoja"?

[luku 47]

"Haluan haluan, kerro nyt se sinun loistava suunnitelmasi", Reita onnistui hymyilemään.

Mä en kerta kaikkiaan pystyis enää noin pitkän jankutuksen jälkeen hymyilemään. :'D Oisin niin täpinöissä kuuleen sen suunnitelman, etten vaan pystyis. Hyvä Reituliiii! (:

"Oletko nyt valmis kuuntelemaan? Tämä määrää koko loppuelämäsi nyt sitten, kuninkaasta ei voi erota", Ruki varoitti.

Oho, tota mä en osannu ajatella. Sitovaa. Mutta Ruki ja Reita on niin in love, et kyl se niille käy varmasti. Mä harkitsisin varmaan kaks kertaa, koska... no, se on sitovaa.

Sun hahmot on aina niin... täydellisiä. (: Mutta se on hyvä asia, vaikka se tietysti tekee näistä ficeistä selkeemmin satuja.
Tulee jotenkin lastensadut mieleen, mutta... ne on hyviä! <3 Ja tämä niitäkin parempi!

Mä olin jossakin vaiheessa ihan valmis ottaan Kain puhutteluun siitä, että se estää muiden ihmisten onnen. Uusimman luvun myötä mua kuitenkin alko surettaan Kain puolesta. ): Kai sai mun sympatiani, kun se lopulta hyväksy asian ja... itki.

Aaah, ja nyt mä odotan enemmän kun innolla sitä epilogin sisältöä [ja totta kai viimisiä osia]! Mä jännitän sitä, että kerrotaanko siinä mahdollisesti esimerkiksi se, että miten sen lasten hankinnan kanssa käy. :'D

Tää ei todellakaan ollut kovin asiapitoinen kommentti, mut mut mut...! KIITOS. (・ω・)

/ edit.
Mun on pakko olla lähes totaalisesti eri mieltä kuin garasu alapuolella. En tietenkään tunne gazelaisia henkilökohtaisesti, mutta mun mielestä hahmojen luonteenpiirteet vastaa ainakin pääosin oikeidenkin miesten luonteita.

/ edit. 2
Musta on muuten kiva, että annat huomioo kommentoijille vastaamalla taas erikseen jokaiseen kommenttiin. Totta kai mä tiedän, että arvostat jokaista kommenttia suuresti, mutta tulee jotenkin huomioidumpi olo, kun otat kontaktia ja vastailet jokaiseen erikseen. (:

[Nidete]

tää ficci on aivan ihana!!!

tässä on hyvä kokonaisuus ja tää on myös ihanan pitkä... ihailen sun kirjoitustyyliäs.. osaat kirjottaa tätä silleen et se kuulostaa nii harvinaisen söpöltä ku se vaan voi kuulostaa.. ^^ joissain kohissa ei voi estää hymyä, joka nousee korviin saakka..

tää on jotenki sillee kivasti kehitetty.. ja varmasti ajatuksen kanssa. ainakin silleen pienesti.
rakastan tän ficin rakennetta ja kokonaisuutta.. tää on hyvin selvä ja asiat ei etene liian nopeeta. juoni on kans kiva.
tää juttu etenee kivaa tahtia, ei liian nopeeta, eikä liian hitaastikkaan..

on kia lukee tätä kun tulee välillä niitä "suusotia" ja kaikkia ihme mökötyksiä ja kaikkee. ei olis kivaa jos tä olis kokoaan sellanen kliseinen eikä mitään siin välillä tapahtuis.

oot osannu myös laittaa ne ruki reita kohtaukset kivasti, ettei niitten välissä ihan karseesti tekstiä oo, mut ei sit kyl liian vähääkään.

tää on yks parhaista ficeistä, jonka oon lukenu... tässä on niin kiva rakenne ja juonen kulku ja kaikki menee just sillee kivasti. just sillee niinku mä tykkään. hoen nyt kokoajan tota samaa mut nyt jotakin muuta..

sun kirjotukses on sellasta kivan kuvailevaa ja muutenkin mukavaa..

nii ja melkein rupesin huutaan ihan täysiä ku luin sen kohan, jossa ruki kysyy reitialta tuleeko se sen kaa naimisiin..
oli vähän sellanen "JES!! Ne menee naimisiin!!! ^^ aww~~" tyyliin. ja sisko ihmetteli mitä mä sekoilen ja awwittelen...

mut joo....

AIVAN IHANA FICCI... ja niinku monet on jo sanonu et ne haluis jatkoo niin oon silleen samaa mieltä, mut koska en mäkään jaksais enää jatkaa samaa ficciä jossa on 50 osaa/kappaletta, niin olisi tosi mukavaa jos voisit gazesta tehä jonkun muun ficin ehkä joskus??

kiitos tästä ihanasta lukuelämyksestä... ^^ ota keksi.. *ojentaa keksipakettia*

[pucca]

tuli, näin, kommentoin 8)

koska tää on vaan niin paras, sä oot ihan älyhyvä ! luin tän silon pari päivää sitte kokonaan putkeen ja oikeesti, tää toimis jonain romaanina tosi hyvin ! ja sitä paitsi, lukujen edetessä huomas sellast ihanaa kehitystä tekstissäki :::)) ihan ku sä olisit aluks ollu sillee 'öööh, en osaa kirjottaa gazesta', mut sit nyt oot sillee 'hähää, gazetot, te ootte mun hallussa ! ((<'

ja ei vitsi alkuluvut toi niiiiiin paljon kaikkii hyvii kohtii muistii, mitkä olin jo unohtanu ja joille nauroin oikeesti ihan hulluna XDXDX niinku siel oli joku et 'uruha hymyili ankkahymyään koska tiesi sen ärsyttävän Rukia' :''''''''''''''''''''''''''''DDDD

sä oot vaan niiin loistava kirjottaja ! <3

plus rakastan prinssi Rukia, se on ihan sairaan symppis hahmo, samoin ku Uruha 8DD .... ja okei, oon nyt päässy sen yli, et Aoi olis Urskin setä, ne on niin sulosia yhessä ja, ku Reita ja Ruki on niin paljon kokeneempia ku ne ja jhehlödf XD


ootan kahta seuraavaa lukuu........... jännityksellä, etten sanois 8)))))))))) <3

[Mimra]

Tulinpa laittamaan tänne kommentin, koska oon uhonnut, et jokaista ficciä oon kommentoinut mitä on tullut luettua. :D

Tän kommentin rakentavan puolen lähetinkin jo sähköpostiisi, joten skippaan sen.
Ehkä ne korjaukset sit jossain vaiheessa ilmestyy tänne...

Mut joo.
Tykkään tästä ficistä tosi paljon, ja pakko sanoa, että jos tämä olisi jonkun muun kuin sun kirjoittama, niin en välttämättä uskaltaisi lukea. :D
Ihan vaan sen takia, että luotan siihen, ettei Kai hyppää katolta tai kurista Reitä hengiltä. (*paniikki* älä tee sitä!)

Hauskaa, että olet tehnyt Kaista tuommoisen elämän koetteleman ja stressaantuneen keksi-ikäisen miehen ^^ Ehkei oikea Kai ihan noin ankara ole, mutta kirjoittajalla on aina oma näkemys. Tietysti ficin juonen kannalta on tärkeää, että Kai on juuri tuollainen, minkälaiseksi olet hänet kirjoittanut. Mukava kuitenkin huomata, että true-Kain piirteitäkin oli paljon. ^^ Oh, ihana mies<3 Jaahas, meinasin jo vaihtaa aihetta xD

Rukisi on ihana!! Oh. Ja voih. Kiukutteleva pikkupoika, joka peittää todellisen luonteensa vaikuttavan käytöksen ja ulkokuoren alle. Piilottaa sen yksityisen minän. :) Tykkään. Kuvasit Rukin tosi suloiseksi.

Ankka-Uruha. :D:D En voi olla nauramatta sille. Juuri vähän ennen kuin luin tämän ensimmäisen kerran, löysin netistä sellaisen sarjakuvan, jossa Uruha ei halua olla enää ankka :D Sit luin tämän, ja totesin, että nyt Uruha-ressu ei pääse (ainakaan Suomessa) siitä leimasta eroon. ^^ Ei se mitään, ankat on suloisia, ainakin Uruha-ankat. Pidin siitä, miten kuvasit Uruhan menneisyyttä ja siinä sivusit hänen seksuaalista orientaatiotaan. Sun luomalla Uruha-hahmolla on vahva roolinottokyky, mikä musta on hienoa, koska yleensä ei ficeissä törmää niin moniuloitteisiin hahmoihin. Siis en tarkoita, että se ottaa eri roolin joka tilanteessa, vaan sitä, että se pystyy asettamaan itsensä toisen asemaan. Nähdä niin kuin asiat ovat toisen näkökulmasta. Selitänkö vielä, niin tää menee vähän enemmän sekaisin? :D

Aoi on myös ihana, vaikka jääkin tässä vähän kaikkien muiden varjoon. Aoin näkökulmaa kaipaisin lisää! :) Varsinkin nyt, kun niillä menee hyvin Uruhan kanssa.

Kaikista eniten rakastuin Reitaasi :D Aaw. Kärsiä nyt eroahdistuksesta niin pienen ajan sisällä. Kenties vaarallisen riippuvainen Rukista? :D:D Reitan kommelluksista kaikkein hauskin oli se, kun Ruki kosi. :) Se oli vaan niin basisti :D
Odotan innolla Rukin ja Reitan häitä :D Mikäli Kai ei kurista Reitaa sitä ennen... ^__^

Jatkoa, kiitos. :D

[jammy]

OMGggg mun PITI kommentoija tätä heti ku tää tulee tänne. O__o
Noh mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan ^^

En muista, kommentoinko tähän ollenkaan vanhassa lafissa... Jos en, syvimmät anteeksipyyntöni (oon aika piilolukija. 8D) .
tää on sitten niin i h a n a . nawwawwwawwww en keksi sanoja miten tätä voi kuvailla. ihana. satumainen (kaikissa tarkoituksissaan =D ) !
miks oon niin kakka täs kommentoinnis -_- Muistan silloin kun tää tuli tänne, kaverini soitti mulle kesken reenien "PRINSSI JA KERJÄLÄISPOIKA ON UUDESSA LAFISSA ! " ...............Tietenkin halusin lukemaan tän ja tietenkin reenit meni aivan v*tun hitaata. 8D

Mutta oikeesti, en löydä tästä ficistä _mitään valittamista . :o hyvä suoritus, hehe 8DD siis rakastan tän juonta, vaikka se periaatteessa onkin jo niin käytetty, mutta en ole koskaan nähnyt aiemmin sovellettuna tätä johonkin ficciin. :) miten musta tuntuu et oon sanonu tän kaiken aiemminkin... oon monipuolinen ,__,
rakastan tän ficin hahmoja ! Varsinkin Uruhaa! ihania noi kaikki sen ankkajutut, saa aina nauramaan n__n oon huomannu itsekin ruvenneeni tekemään tuota duckface-ilmettä :DD
sitten Ruki. Ah, ihana *Q* Siis just semmonen kuolattava. En keksi kuvaavaa sanaa... Mahtava? Jumala? no, ihana kumminkin. Ja kaikki toi sen äänen kuvailu, aww kuolen *_______* mut sit silläkin on niitä söpöstelyhetkiinsä jotka onki sitten ihania. :33
Reita on kans ihana :33 Mul on siitä syntyny semmonen kuva, et se on semmonen JEEJEE MACHO MACHO HAJOTAN TELEVISION mut sit ku rakastuu nii ihan semmone lpdflpgro pullamössöpoika joka tekee melkee mitä vaa se ihastukse vuoksi. :D Piilouke :33
Aoi on sellainen jonka kaltainen haluaisin olla. Siis tommoinen niinko...rauhallinen, hellä ja kiltti, mut sanoo kyl mielipiteensä jos tarvii. Oot luonu sille tähän tosi hienon luonteen, ihana. :33 Just sopiva Uruhalle, joka on semmonen lapsi. 83
Kaista mulla on ollu semmosii tykkään-EN TYKKÄÄ-tykkään vaiheita. Alussa olin sillai ihanaihanaihana paras hallitsija jee ! Mut sitten ku se rupes sitä aoin ja uruhan suhetta hajottaa nii alko innostus kaistakin lopahtaa, ja siinä vaiheessa, kun Kai erotti Reitan, melkein vihasin kaita 8(( Mutta onneksi se on oikeesti nii kiltti ja lempee sydämeltää et leppy sitten 8)))) tykkään siis nykyisin. 8)

btw, yhden näppäilyvirheen bongasin:

Reita kiiruhi ostamaan itselleen vettä ja joi sitä nopeasti ja paljon.

...kiiruhti. 8)

rfjihoghiogh ei oo ees sekava viesti -_______- Mutta minä tiedän tasan tarkkaan mitä haluan, jatkoa nimittäin 8) ! hoho, olempas vaativa.

//..........oon mietttiny sitä, et missä maassa Gazekingdom niinko on 8D ? Gazelandiassa? joo tosi oleellinen juttu hehhheh :'''''''DD
///NOUUU ENÄÄ KAKS OSAA ;________; nyt se iskeyty mun tajuntaan ku meteoriittiraketti!!jeejee ryusei rocket taivaalta. ;__;

[HamtaroHam]

anneli: kiva kuulla, että tätä lukiessa tulee hyvälle tuulelle :D Vaikkakin, täähän ON täynnä aikalailla suuria epätoivon purkauksia ja semmosta....
Juu, korjasin nuo ilmoittamasi virheet sekä tänne lafiin että omalle koneelleni~ Kiitos tosi paljon niiden ilmoittamisesta! <3
Ku sanoit, että mun hahmot on aina niin "täydelisiä" ni tavallaa toi on aika omituinen lause mun mielestä :'D Tai siis, tässä ficissä kaikki lukijat aina vihaa Kaita, koska se on semmonen hirviä jne, sitte Bousta ei yleensä tykätä mun An cafe ficeissä, koska se on semmonen utelija ja tuputtaja (Hmmm, Bou on mulle itelleni suurin idoli....... xD) 8D Mut tavallaan ymmärrän mitä tarkotat :D <3
Epilogia kannattaakin odotella 8)) Oikeestaa oon kirjottanu sen jo X''''D
Toi mitä sanoit jokaiselle kommentoijalle henkilökohtaisesti vastaamisesta, ni juu, otin sen taas käyttöön. Viimeksi luovuin siitä ihan oikeesti vaan sen takia, että kommentteja oli niin paljon joka osalle :'D Se oli siis aivan ihanaa, en tarkota sitä! Mutta ku aina ku lisää uuden osan ni mulla menee aika pitkään ku lisään kaikki kursiivit ja tollee, mut sit ku viel pitäis vastata eriksee kolmeenkymmeneen kommenttiin ni mul menis kaks tuntia! :D Ni siks luovuin siitä. Mut aattelin, että voisin jatkaa sitä sillee, että ku tulee joku tietty määrä kommentteja ni vastaan sitte, ettei tuu liian paljo vastailtavaa yhelle kertaa~
KIITOS kommentista ja anteeks että tästä tuli tällane kirje x'D <3

garasu: Jep, täällähän tämä tosiaan on!
Aww, kiva kuulla että tykkäät, vaikka oiskin vähän älyvapaa fic :'D Ja kyllä, loppuu jo kahden osan päästä. Mutta epilogissa tavataan~ 8)
Kiitos kommentista! :3

Kikuchi: Kyyllä tämä loppuu kohta... :P Pahoittelen.
Mikää kommentti ei oo turha!! :D Kiitos! <3

Nidete: Kiitos tosi paljon kaikista kehuista! <3 :3 Olen iloinen~
Se seikka, että tähän ficciin ei oo tulossa enempää osia ku 50 johtuu ihan vaan siitä, että päätin joskus 20. lukua kirjottaessani, että tähän tulee 50 osaa. Suunnittelin loppuficin riittämään kaikkien noiden osien ajaksi ja nyt ollaan lähellä loppua. Jos mun pitäis kirjottaa lisää osia niin ei mulla olis niihin juonta!! :D Jaksaisin kyl kirjottaa, ei siin mitää 8D Ja mitä luultavimmin kirjoitan Gazeista joskus toisenkin ficin :3
Kiitos kekseistä~ ^^

pucca: Oooiiiii, kiitosss~<3
Parissa päivässä kokonaan? Oot nopee lukee! 8) Täs on nimittäi lähemmäs 250 sivuu!
Toi mitä sanoit tosta tekstin kehittymisestä on varmasti ihan totta. En nimittäi oikeesti osannu kirjottaa Gazeista ku alutin tätä! Se oli just semmost hapuiluu. :D Mut sit ne hahmojenki luonteet vakiintu alkukuvaa vastanneiks, mut syveni ja sit niist tuli parempia :D Kiva jos sen huomaa~ <3
Kiitos kommentista senkin...... ankka <3 (........ankka? -.-)

Mimra: Se viesti, jonka lähetit mun sähköpostiin oli tosi hyödyllinen! <3 Kiitos siitä ihan mielettömän paljon! Se vaa, että ku tosiaan menin tätä nyt uutta lafia varten korjatessani just lisäämään ne kaikki pilkut sinne lauseenvastike-kohtiin, koska oli sellanen "täs on kaks verbii peräkkäin ai jai" fiilis. x(

Hauskaa, että olet tehnyt Kaista tuommoisen elämän koetteleman ja stressaantuneen keksi-ikäisen miehen ^^

:''''''''''DD Toi oli paras tiivistelmä Kaista, jonka oon lukenu!! Toi oli niiiiiiiin hyvä! :''''''''''DD Mut tota, mun näkemys Kaista ei oo ollenkaan sellanen ku millaseks oon luonu Kain tähän ficciin :D Siitä vaan tuli tän ficin pahis, koska se oli niiden isä, joka halus noudattaa lakeja :P
Kivaa, että tykkäät hahmoista~
Jatkoa saat, kiitos kommentistasi! <3

jammy: Kiva, että tulit kommentoimaan~ :3 Kyllä kommentoit vanhassa lafissakin. ^^ (Tosin, mun muisti on tunnetusti aika...... hemmetin huono xD)
Ja whiiiiiii ihana kuulla, että tykkäät täst ficist noin paljon! Myös hahmoista ja sillee. Kiitos <3
Toi lause jonka quotetit, löysin siit ite toisenki silmään pistävän asian, joten 2x kiitos sen ilmoittamisesta!! :D
Apuaaaaaa tollaset kysymykset aina "Mikä on noiden sukunimi? Missä päin Gazekingdom on?" on aina niin vaikeita!! :'D Mutttaaaaaaa.... Ehkä me voidaan kuvitella, että Gazekingdom on vaikkapa semmoinen pienen pieni maapläntti meidän pään sisällä 8)))))) (Ja jos jonku maantieteellisen vastauksen haluut ni olkoot vaikka tosiaan siellä Gazelandiassa xD)
Kiitos kommentista! <3


A/N: NONIIIN!!
Vihdoinkin!
Olen saanut saamattomuuteni kuriin ja tosiaan kirjoittanut osan nro 49 valmiiksi! Itteäni puolustellakseni sanonpahan vaan, että tätä oli aika hemmetin vaikee kirjottaa, enkä oo täysin tyytyväinen tähän vieläkään, mutta jos kerrotte oman mielipiteenne ni voin sit muokata huonoja kohtia vaikka jälkikäteen? <3
Olkaa hyvät~


49. luku

Ruki käveli hermostuneena huoneessaan edestakaisin. Hän ei ollut vieläkään saanut puettua ylleen, vaan kuljeskeli yhä ympäriinsä pelkissä alushousuissaan. Hänellä ei ollut meikkiä, hänen hiuksensa roikkuivat laittamattomina ja hieman kosteina suihkun jäljiltä. Kello oli vasta kaksitoista, kruunajaisten alkuun olisi vielä kolme tuntia. Kyläläiset alkaisivat kuitenkin ilmaantua paikalle jo puolentoista tunnin kuluttua, niin isä oli sanonut.
Ruki vilkaisi itseään peilistä ja pysähtyi. Hän näytti kamalalta. Niin kalpealta, jokseenkin riutuneen näköiseltä. Hän toivoi yllättäen, että olisi ollut lihaksikkaampi. Paljon lihaksikkaampi, hänhän näytti lihasmassaltaan aivan mitättömältä! Hän näytti pikkupojalta, eikä mahtavalta kuninkaalta.

Huoneen ovi avautui ja Reita astui sisään.
"Anteeksi. En tiennyt, ettette olleet vielä pukeissa", tämä hätkähti.
"Voit lopettaa noin muodollisesti puhumisen", Ruki tokaisi.
"Anteeksi", Reita virnisti. "Minun vain teki niin mieli, Teidän Korkeutenne."
"Ole hiljaa ja auta minua! Miten minä saan näkyviä lihaksia kolmessa tunnissa?" Ruki huokaisi.
Reita katsoi nuorempaa kysyvästi.
"Onhan sinulla ihan näkyviä lihaksia", hän sanoi hämillään.
"Eikä ole!" Ruki ärähti lähinnä itselleen. "Minä näytän säälittävältä."
"Sinä olet vain vähän kalpea", Reita hymyili astellen lyhyemmän luo. Ruki huokaisi ja vilkaisi jälleen itseään peilistä. Reita, vaikka laiha olikin, näytti paljon Rukia miehekkäämmältä.
"Minun hartiani ovat kapeat", prinssi mutisi.
"Sinun hartiasi ovat ihanat", Reita lohdutti, suukottaen pehmeästi Rukin niskaa.
"Ehkä laitan olkatoppaukset kruunajaisiin", Ruki huokaisi.
"Etkä laita... Laita se punainen, olen sanonut sinulle jo monta kertaa", Reita pyysi.
"Mutta hiusteni punaiset raidat ovat eri sävyä sen puvun kanssa."
"Eivätkä ole! Samaa punaista molemmat", Reita naurahti.
"Miten minä meikkaan?" Ruki kysyi kyräillen omaa peilikuvaansa kriittisesti kulmiensa alta.
"Älä minulta kysy, sinähän se ekspertti olet. Kunhan laitat ne viivat kaulallesi niin minä olen tyytyväinen", Reita hymyili. “Oikeastaan tulin tänne häiritsemään sinua vain toivottaakseni hyvää syntymäpäivää. Olet nyt kaksikymmentävuotias, miltä tuntuu? Onneksi olkoon.” Hän suukotti nuoremman poskea ja hymyili ystävällisesti.
“Kiitos, Reita”, Ruki kuiskasi.
Reita poistui huoneesta hymyillen, jättäen Rukin yksin pohtimaan ulkonäköasioita.

Puolentoista tunnin kuluttua Ruki vihdoinkin pääsi täysin valmiina lähtemään pois huoneestaan. Hän oli muotoillut hiuksiaan niin kauan ja niin tehokkailla aineilla, että ne saisivat luvan pysyä muodossa koko päivän. Meikkiinkin hän oli panostanut, silmät näyttivät oikein hyviltä ja hän oli häivyttänyt kaulan viivoja niin, että ne näyttivät oikeasti tyylikkäiltä, eivätkä kenen tahansa piirtämiltä mustilta juovilta. Asukseen hän oli loppujen lopuksi valinnut Reitan suosiman punaisen samettipuvun, mustat kengät sekä mustan- ja kullankirjavan paidan. Hänen asunsa oli melko näyttävä ja erikoinen, mutta Ruki tiesi olevansa tyylikäs. Hän tulisi ainakin olemaan täysin erinäköinen kuin Uruha, joka varmasti näyttäisi jälleen kerran siltä kuin olisi avaruudesta laskeutunut.

Ruki ei ollut syönyt koko päivänä mitään, mutta hän tiesi, ettei olisi pystynytkään syömään. Hän oli pakottanut itsensä juomaan vähän kahvia aamiaisella, mutta sekin oli tuntunut samalta kuin hän olisi yrittänyt pakottaa itseään nielemään myrkkyä. Epämukavalta ja vastenmieliseltä. Ei, Rukilla ei tosiaankaan ollut nälkä. Hän tiesi kuitenkin muiden olevan ruokasalissa syömässä, joten hän suuntasi askelensa sinne. Häntä jännitti kuulla perheensä ja Reitan mielipide ulkonäöstään. Mitenkähän paljon häntä jännittäisi astua koko valtakunnan eteen, katsoa kuinka he kuiskuttelisivat toisilleen...?

Matka ruokasaliin tuntui hirvittävän pitkältä. Samaten edessä siintävät toimettomat puolitoista tuntia tuntuivat silkalta ajanhukalta. Ruki olisi halunnut tämän kaiken olevan jo ohi!
Hän saapui kuitenkin ruokasalin oven taakse lopulta ja jäi hetkeksi kuuntelemaan. Hän kuuli ensimmäisestä kerroksesta kantautuvia ääniä, osa kyläläisistä oli jo saapunut… Hän tunsi voimakkaan pahanolon aallon lävistävän hänet jännityksen ottaessa jälleen vallan. Ruki ryhdistäytyi ja tarkensi kuulonsa edessään olevan oven toiselle puolelle. Hän erotti keskustelun ääniä ja veti syvään henkeä. Hän painoi ovenkahvan alas ja valmistautui kohtaamaan Reitan ja muiden mielipiteet…
Mutta ruokasalissa eivät istuneetkaan kuningasperheen jäsenet tai Reita.
Siellä oli koko henkilökunta.
Ruki jähmettyi ovensuuhun kaikkien huoneessaolijoiden kääntyessä katsomaan hänen suuntaansa samaan aikaa. Kaikki näyttivät tuijottavan tulevaa kuningasta suut auki.

Kukaan ei oikein tuntunut tietävän, mitä sanoa. Ruki oli hämillään, kun hänen edessään eivät olleetkaan ne henkilöt, joiden hän oli olettanut olevan.
"Tuota", hän selvitti kurkkuaan ja ryhdistäytyi hieman, "missä Reita on?"
Työntekijät vilkuilivat jokainen toisiaan.
"Palvelijanne, niinhän?" kokin apulainen kysyi. Hän oli nuori poika, mutta iästään huolimatta Rukia ainakin päätä pidempi.
"Niin. Palvelijani", perintöprinssi hymyili kohteliaasti. Hänelle Reita ei ollut koskaan ollut palvelija, vaan lähinnä seuralainen. Nykyään tuleva aviomies... Vaan sitähän eivät työntekijät tietenkään tienneet. Vielä.
"Hän ja veljenne menivät takkahuoneeseen. He halusivat kuulema keskustella jostakin vakavasti", palvelustyttö Ai sanoi nopeasti. Ruki vilkaisi tyttöä, joka näytti pidättävän hengitystään.
"Kiitos", hän sanoi kääntäen työntekijöille selkänsä.
"Onnea!" joku huudahti.
"Onnea!" kaikki muutkin rohkaistuivat toivottamaan. Ruki kääntyi katsomaan taakseen ja hymyili pienesti sulkiessaan oven takanaan.

Hän huokaisi ja nojasi ruokasalin oveen selällään. Mikä häneen oli oikein mennyt? Ennen hän ei olisi ikimaailmassa hymyillyt kenenkään työntekijän nähden tai katsonut heitä silmiin muuten kuin 'Rukin vaikuttavalla katseella', eikä ainakaan keskustellut heidän kanssaan kruunajaispäivänä. Hehän olivat kaikki Rukia itseään alemmalla tasolla!
Toisaalta, tavallaan hän oli onnellinen siitä, ettei enää ajatellut tuolla tavalla. Hän oli muuttunut omituisen paljon sen jälkeen, kun Reita oli muuttanut linnaan ja tullut osaksi hänen elämäänsä.

Ruki lähti hymyillen nousemaan portaita ylempiin kerroksiin, hänen oli päästävä näkemään Reita.
Takkahuonekin tuntui olevan kaukana, Ruki tunsi jalkojensa melkein pettävän altaan joutuessaan kävelemään niin paljon. Häntä heikotti, hänellä oli paha olo ja koko ajan jännittyneisyys hänen sisällään tuntui vain kasvavan.
Takkahuoneen ovi oli auki ja Ruki kuuli sieltä kantautuvan keskustelua. Hän jäi pienen matkan päähän kuuntelemaan, eikä mennytkään suoraan sisään.
“Ole kiltti ja kerro”, Ruki kuuli Uruhan sanovan.
“Tiedät jo, etten voi”, Reita naurahti.
“En minä kertoisi kenellekään. Minä vain pelkään jännittäväni liikaa etukäteen, lääkäri kerran sanoi minulle, että olen herkkä pyörtymään –“
“Kuulet jo parin tunnin kuluttua. Äläkä hermoile turhaan, mieti, että minunhan on Rukin kanssa otettava vastaan kansan palaute. Minua hermostuttaa jo pelkkä ajatuskin”, Reita sanoi huolestuneen oloisena.

Ruki astui sisälle huoneeseen ja yskäisi kuuluvasti.
“Ruki!” Uruha vinkaisi.
“Yritätkö sinä saada selville meidän suunnitelmamme?” perintöprinssi kysyi vinosti hymyillen.
“En minä, varsinaisesti…” pikkuveli mutisi vältellen.
“En kertonut hänelle”, Reita hymyili astellen Rukin luo. “Sinä näytät upealta.”
“Kiitos. Sinä myös”, lyhyempi kehaisi silitellen Reitan rintakehää valkoisen paidan läpi.
“Kertokaa minulle! Minua jännittää niin paljon!” Uruha pyysi. Hänellä oli yllään se violetti viitta-asu, joka jätti hänen reitensä kaikkien katseltaviksi. Ruki hymähti katsellessaan veljeään ja pudisti päätään.
“Kuulet jo parin tunnin kuluttua”, hän sanoi.
“Te olette ihan epäreiluja”, Uruha tuhahti poistuen takkahuoneesta.

Ruki ja Reita vilkaisivat toisiaan.
“Miltä tuntuu?” vanhempi kysyi hiljaa.
“Jännittää”, Ruki huokaisi.
“Paljonkin?”
“Liikaa.”
Reita hymyili ja suukotti Rukin huulia pehmeästi.
“Tämä on varmaankin aikamoinen muutoksen päivä?” hän kysyi.
“Niin on. Mutta huominen myös”, Ruki sanoi, viitaten heidän tuleviin häihinsä.
“Keskity nyt vain tähän päivään. Sinun on kerrottava kahdelletuhannelle ihmisille monia asioita.”
“Mitä jos unohdan kaiken, mitä minulla on sanottavanani?” Ruki kysyi huolissaan.
“Et unohda. Sinähän olet hyvä esiintymään ihmisille, osaat pitää pään kylmänä”, Reita kehaisin.
“Osasin ennen. En taida osata enää… Kävin äsken ruokasalissa ja siellä olikin yllättäen koko henkilökunta. Minä ihan oikeasti hymyilin heille!”
“Onko se paha asia?”
“Tuskin heidän mielestään. Mutta alan menettää otettani.”
“Otettasi mistä?”
“Vaikuttavan henkilön roolista”, Ruki totesi kohauttaen olkiaan.
“Kuule, tietojeni mukaan sinä harjoittelit vaikuttavuutta lähestulkoon kaksikymmentä vuotta. Lisäksi, satuitko vilkaisemaan peiliin, kun lähdit huoneestasi? Vaikuttavampaa henkilöä on mahdoton löytää”, Reita hymyili suukottaen Rukin nenää. “Tai seksikkäämpää.”
“Kiitos piristyksestä”, Ruki kiitti suudellen Reitaa hieman voimakkaammin. He kietoivat kätensä toistensa ympärille ja uppoutuivat suudelmaan. Ruki pyrki vuodattamaan kaiken hermostuneisuutensa pois ja rentoutumaan Reitan kosketuksesta.

“Ruki”, kuului kutsu takkahuoneen ovelta. Perintöprinssi käänsi katseensa äänen suuntaan ja näki isänsä ovensuussa.
“Hei”, Ruki tervehti Kaita, joka asteli huoneeseen hitain askelin. Ruki ja Reita etääntyivät toisistaan hieman.
“Tiedän, miltä sinusta tuntuu nyt. Muista, että minä olen känyt tämän täysin saman tilaisuuden läpi jo kerran. Ehdotan kuitenkin, että söisit jotakin, joisit edes. Sinun on oltava täydessä vedossa tunnin kuluttua”, Kai hymyili, varmaankin omasta mielestään rohkaisevasti. Rukia tuo hymy lähinnä hermostutti. Lisäksi isän äänensävy oli niin luottavainen. Mitä jos kaikki menisikin pieleen?
“Mikä on kaikkein pahinta, mitä tänään voi tapahtua?” Ruki kysyi.
“Ei tänään voi tapahtua mitään pahaa. Tämähän on onnen päivä!” Kai hihkaisi.
“Kruunajaisissa. Jokin virhe, joka pilaisi kaiken?” Ruki kysyi.
“Ei sellaista ole. Ehkä tilaisuus voisi mennä pieleen siinä tapauksessa, jos Uruha päättäisi työntää sinut syrjään ja minä onnistuisin jotenkin laskemaan kruunun hänen päähänsä. Muuta vaaraa ei oikeastaan ole”, Kai hymyili.
“Hyvä, että varoitit etukäteen. Sidotaan Uruha koko tilaisuuden ajaksi kiinni johonkin nurkkaan”, Ruki puuskahti.
“Vielä viimehetken muistutuksia kuitenkin. Kun pidät puhettasi, sinun on artikuloitava selvästi ja kuuluvasti. Et saa mumista. Toisekseen… Ole kiltti ja yritä kertoa uutisesi mahdollisimman hellävaraisesti”, Kai neuvoi hieman hermostuneena. “Tarkoitan siis, että kun aiot mainita Reitan, voisit vaikka puhua entistä hitaammin ja jollakin tapaa saada sen kuulostamaan mahdollisimman tavalliselta. Sillä tavalla se ei nostattaisi järjetöntä kohua kansan keskuudessa.”
Ruki hämmästyi hieman isänsä rauhallista suhtautumista poikansa puolisonvalintaan Hän oli olettanut Kain pohdiskelevan asiaa päänsä sisällä pitkään, yrittävän muuttaa Rukin mieltä ja loppujen lopuksi hyväksyvän asian. Mutta ilmeisesti isä oli päättänyt odottaa kruunajaisiin, jolloin saisi tietää suunnitelman kokonaisuudessaan. Hänhän taisi yhä uskoa, ettei Rukin ja Reitan liitto ollut lakien mukaan mahdollinen. Ruki vilkaisi vierellään seisovaa palvelijaansa.
“Mutta minä haluan tehdä siitä näyttävän ilmoituksen”, hän sanoi isälleen.
“Mitä?” hätkähtivät sekä Kai että Reita.
“Niin. En halua kenenkään koskaan unohtavan sitä”, Ruki sanoi. Hän huomasi helpotuksekseen, että onnistui jälleen pitämään kasvonsa täysin ilmeettöminä ja äänensä vakaana.
“M- mutta Ruki, kaikki eivät suhtaudu tähän positiivisesti”, Kai änkytti.
“Saavat luvan suhtautua”, Ruki sanoi vakavana.
“Olen tosissani”, Kai sanoi.
“Niin olen minäkin. Olen suunnitellut puheeni jo. Uskoisin ihmisten ymmärtävän minua loistavasti”, Ruki sanoi, tarttui Reitaa kädestä ja lähti kohti takkahuoneesta ulos vievää ovea.
“Pysy ihmisten ilmoilla, älä lähde kauas toisesta kerroksesta. Minun on löydettävä sinut ennen kello kolmea”, Kai varoitteli poikansa perään.

Vaaleahiuksiset kävelivät yhdessä eteenpäin, Ruki lähti nousemaan portaita ylempiin kerroksiin ja Reita tuli hänen mukanaan.
“Eikö sinun tosiaan olisi parempi syödä jotain?” Reita ehdotti.
“En pysty.”
“Mihin me olemme menossa?”
“En tiedä. En osaa oikein keskittyä mihinkään”, Ruki huokaisi jääden paikoilleen. Reita huokaisi ja hänen huulilleen ilmestyi hellä hymy.
“Tule tänne”, hän pyysi ojentaen kätensä hitaasti nuorempaa kohti. Ruki asteli portaita alas pidemmän luo ja tämä sulki hänet syleilyynsä. Reitan läheisyys tuntui niin hyvältä… Ruki kiersi omat kätensä hitaasti vanhemman ympärille ja tunsi tämän silittävän hänen selkäänsä.
“Tästä eteenpäin voi tapahtua vain hyviä asioita. Kaikki ongelmat ovat takanapäin”, Reita kuiskasi. Ruki nyökkäsi ja veti syvään henkeä. Häntä ärsytti tällainen täysivaltainen jännitys, mutta se ei kadonnut yrityksestä huolimatta.
“Sinusta tulee loistava kuningas”, Reita hymyili etääntyen Rukista hieman ja painaen pehmeän suudelman tämän huulille.
“Ja sinusta loistava kuningatar”, Ruki virnisti.
“Varmasti. Kukas se juuri valittikaan hartioidensa kapeudesta?” Reita ilkeili.
“Älä yritä, en vaihda paikkaa sinun kanssasi. Minusta tuntuu, ettet sinä olisi tarpeeksi viisas kuninkaaksi”, Ruki pohti huvittuneena.
“Mutta kuningattareksi sovin loistavasti, niinkö?”
“Juuri niin.”
He suutelivat uudestaan ja halasivat toisiaan vielä kerran, Rukin mieli hieman kevyempänä kuin hetki sitten.

Kun kello alkoi lähestyä kolmea, Kai keräsi kaikki linnan asukkaat toiseen kerrokseen. Ruki ja Reita laskeutuivat juuri portaita kolmannesta kerroksesta, kun Kai huhuili heidän peräänsä ruokasalin luona. Ensimmäisestä kerroksesta kantautui kovaa hälinää…
“Siellähän sinä!” Kai hätkähti nähdessään perijänsä portaikossa. Hänen päänsä päällä keikkui matala kultainen kruunu. “Enkös minä käskenyt sinun pysyä toisessa kerroksessa? Oletko kunnossa? Miltä tuntuu? Voitko hyvin?”
Ruki katseli hämmästyneenä ympärilleen. Hän ei ollutkaan tiennyt, että linnassa tosiaan oli noin paljon työväkeä. Heitähän oli ainakin neljäkymmentä! Toinen kerros tuntui olevan täynnä ihmisiä, joista jokaisen silmien katseet olivat kohdistuneet Rukiin.
“Olen ihan kunnossa”, perintöprinssi sanoi katsahtaen isäänsä, joka hymyili jännittyneenä.
“Hienoa! Ja näytät oikein hyvältä, hyvät vaatteet”, Kai höpötti taputtaen Rukia olalle.
“Kai”, kuului Aoin ääni työntekijöiden keskeltä, “voisimmekö käydä vielä läpi kaikkien seisomapaikat?”
“Tietysti!” Kai huudahti innoissaani. “Selvä, kuunnelkaa kaikki. Kertaamme seisomapaikat vain kerran. Minä ja Ruki menemme aivan portaiden lähelle, puhepöydän ja tuolin luokse. Reita tulee Rukin oikealle puolelle, tietysti pari metriä hänen taakseen. Uruha ja Aoi tulevat pari metriä minun taakseni, minun vasemmalle puolelleni. Loput työntekijät, te menette neljään tasaiseen riviin meidän taaksemme, muistatte varmastikin harjoituksista kenen vieressä seisoitte. Selvä? Kaikki ymmärsivät?”
“Eivätkö työntekijät katselekaan tilaisuutta kyläläisten joukosta?” Ruki hämmästeli.
“Eivät tietenkään! Hehän ovat… linnan työntekijöitä!” Kai huudahti aivan kuin asia olisi ollut itsestäänselvyys.
Perintöprinssi suuntasi katseensa kohti ensimmäiseen kerrokseen vieviä portaita, joiden luokse suurin osa työntekijöistä oli kerääntynyt.
He siis menisivät nuo portaat alas, joiden jälkeen koittaisi suuri porrastasanne, jolle he jäisivät seisomaan. Sen jälkeen olisivat vielä yhdet portaat, joita pitkin saattoi laskeutua ensimmäisen kerroksen hallimaiseen aulaan, joka nyt oli täynnä kyläläisiä. Koko aula portaiden juurelta pääoville saakka oli täynnä katsojia…
Ruki vilkuili ympärilleen, Reita puristi hänen kättään. Hän kuuli ensimmäisestä kerroksesta äänten sekamelskaa. Tilaisuudella tulisi olemaan yli kaksituhatta katsojaa. Yli kaksituhatta silmäparia tuijottaisivat häntä muutaman minuutin kuluttua, arvioisivat ja tutkisivat…

“Ruki? Onko kaikki hyvin? Sinä tulet viimeisenä ensimmäiseen kerrokseen”, Kai kertasi. Ruki pystyi vain nyökkäämään, hän pelkäsi avata suutaan.
“Onnea Ruki”, Uruha hihkaisi itseään halaten.
“Uruha, Apori ei voi tulla mukaan”, Aoi huomautti, viitaten selvästi Uruhan kädessä pitelemän talutushihnan päässä vaakkuvaan ankkaan.
“Miksei?” Uruha kysyi surullisena.
“Se ei nyt vain voi”, Aoi hymyili ystävällisesti.
“Onnea, prinssi Ruki!” kaikki työntekijät toivottivat yhteen ääneen.
“No niin, no niin, hiljempaa, ihmiset saattavat kuulla, mitä sanomme. Ovatko kaikki valmiit? Hyvä! Siinä tapauksessa voimme aloittaa”, Kai hymyili. “Minä menen edeltä, Uruha, Aoi ja Reita, tulkaa te minun perässäni, työntekijät heidän perässään, Ruki viimeisenä!”
“Mitä? Nytkö jo?” Ruki hätkähti. Hänen vatsassaan tuntui kamalalta, hänen jalkansa olivat pettää alta ja hän tiesi olevansa kalpeampi kuin koskaan.
Ihmiset alkoivat muodostaa jonkinlaista jonoa, Kai, Uruha ja Aoi suuntasivat jo kohti portaita.
“Reita, sinä tulet meidän kanssamme”, Aoi huikkasi taakseen. Reita vilkaisi Rukia, puristi tämän kättä ja hymyili pienesti.
“Onnea”, hän sanoi irroittaen otteensa perintöprinssin kädestä ja lähtien kohti ensimmäistä kerrosta. Ruki toivoi, että Reita olisi voinut jäädä hänen vierelleen edes hieman pidemmäksi aikaa. Hän kaihoissaan ja hermostuneena katsoi loittonevan miehen perään, jännityksen kalvaessa entistä pahemmin hänen sisällään.

Musiikki alkoi soida, ensimmäisen kerroksen porrastasanteella täytyi olla ihmisiä soittamassa tuota juhlavaa musiikkia. Ruki kuuli ihmisten taputtavan, hän saattoi kuvitella isänsä huulille sen iloisen hymyn, Uruhan kasvoilla oli varmasti tämän tavanomainen jännittynyt ankkamaisuus, Aoi varmaankin vertasi tätä päivää Kain kruunajaisiin. Vaan entäs Reita? Reita luultavasti tunsi itsensä hyvin hermostuneeksi, tuskin oli koskaan ennen ollut mukana tällaisessa tilaisuudessa. Ja tähänkin hänet oli vedetty mukaan kaksi kuukautta sitten, huomenna hän menisi naimisiin… Ruki naurahti hämillään. Reitan tilanne kuulosti melko epätavalliselta. Kuitenkin mies itse vaikutti varsin onnelliselta elämäntilanteeseensa, joten ehkä hän oli ihan tyytyväinen ollessaan osa tätä kaikkea.

Melkein kaikki työntekijät olivat jo menneet portaat alas ja Ruki tiesi, että hän olisi seuraava. Hän otti varovasti askeleen. Hän pystyisi tähän. Hän lähti hitaasti kohti portaita, valmistaen joka hetki mieltään siihen hetkeen, kun kruunu tosiaan olisi hänen päässään.
Ruki astui ylimmälle portaalle, laskeutui niitä hitaasti alemmas. Joka askeleella hänen olonsa muuttui entistä epätodellisemmaksi. “Tapahtuuko tämä todella?” hän kysyi itseltään taukoamatta.
Laskeuduttuaan jo mielestään monta kymmentä askelta, hän uskalsi kohottaa katsettaan hieman ja näki edessään suuren porrastasanteen, jolla kaikki työntekijät seisoivat kahdessa siististi asettuneessa ryhmässä. Rukin oli siis tarkoitus kävellä noiden kahden ryhmän välille jäävän ‘käytävän’ läpi. Hän katsoi hieman edemmäs tasanteella ja näki Uruhan tepastelemassa hermostuneena paikoillaan, Aoin vilkuilemassa taakseen, Kain vilkuttelemassa ihmisille ja Reitan katsomassa ympärilleen keskittyneen näköisenä.

Ruki kohotti katsettaan entisestään ja loi ensimmäistä kertaa silmäyksen aulan lattiatilaan. Ensimmäinen kerros oli aivan täynnä ihmisiä, jotka kaikki olivat suunnanneet katseensa ylös porrastasanteelle. Ruki näki innostuneita, jännittyneitä, iloisia ja uteliaita katseita kansalaisten kasvoilla ja tunsi uuden voimakkaan jännityksen aallon vavisuttavan itseään.
Hän jatkoi portaiden laskeutumista ja keskittyi pitämään katseensa vakavana. Tätä tilaisuutta varten hän oli käyttänyt puolet elämästään huoneessaan sen peilin edessä, harjoitellut ilmeitä, vaikuttavuutta, äänensävyä ja puhetapaa. Nyt se tilaisuus oli tullut, Rukin oli annettava kaikkensa. Tämä oli hänen päivänsä, hänen näyttämönsä. Näytös, jonka kaikki langat olivat hänen käsissään.

Ruki tunsi itsetunnon valavan häneen lisää ryhtiä ja uskallusta. Hän käveli hitaasti linnan työntekijöiden läpi isänsä luo, tuntien joka sekunti kaikkien kansalaisten katseiden kohdistuvan häneen. Ja joka sekunti hän nautti siitä enemmän ja enemmän. Päästyään isänsä luo tuon koreilevan tuolin ja puhepöydän väliin, Ruki kohotti katseensa jälleen kohti yleisöä ja pieni hymy ilmestyi hänen huulilleen.
Kansalaisten huudahdukset, taputukset ja ilakointi kantautuivat Rukin korviin, he eivät enää keskustelleet keskenään, vaan odottivat uteliaina tilaisuuden jatkuvan.
Ruki vilkaisi isäänsä, joka katsoi häntä silmiin juuri silloin. Perintöprinssi nyökkäsi ja Kain kasvoilla ollut hymy leveni entisestään. Kuningas siirtyi puhepöydän taakse ja käänsi katseensa kohti kyläläisiä, Ruki siirtyi hänen oikealle puolelleen.
“Gazekingdomin kansa!” Kai puhutteli katselijoita hymy huulillaan. “Tämä on suuri päivä meidän valtakunnallemme. Minä, kuningas Kai, luovutan tänään kruununi vanhimmalle pojalleni, prinssi Rukille!”
Yleisö piti jälleen ääntä, heistä lähti hirmuinen häly, kun he innoissaan vaihtoivat vierustovereidensa kanssa tuntemuksiaan, taputtivat ja hurrasivat.
“Valtakuntamme uusi aika Rukin hallinnon alla tulee varmasti olemaan tuottoisa ja edistyksellinen. Pyydän, tukekaa siis hänen elämänsä suurinta käännekohtaa ja toivottakaa onnea meidän kaikkien yhteiselle tulevaisuudelle”, Kai hymyili. Kaikki kansalaiset toivottivat suureen ääneen onnensa tulevalle kuninkaalle ja Ruki vastaanotti heidän sanansa pienellä kumarruksella.

“Monta vuotta me kaikki olemme tienneet tämän päivän koittavan ja nyt se on kohdallamme! Kun kruunu vaihtaa omistajaa, Rukista tulee välittömästi uusi kuningas. Hänen sanansa ovat siitä hetkestä lähtien valtakuntamme laki, hän on oppaamme ja suojelijamme. Hänen harteilleen siirtyy tämä suuri vastuu, jonka hän lupaa kantaa kunnialla loppuun parhaimpansa mukaan”, Kai sanoi. Hänen äänensä kantoi ensimmäisen kerroksen läpi vahvana ja selkeänä kyläläisten vaiettua kuuntelemaan. “Te olette kuulleet perheemme tarinan tiedotusvälineiden kautta, kenties teidän keskuudessanne liikkuu jopa juoruja, jotka eivät pidä paikkaansa. Niinpä minä kerron lyhyesti menneistä ajoista, joiden toivon myös antavan teille hieman kokonaiskuvaa tulevasta kuninkaastanne.”
Kyläläiset näyttivät innostuneilta ja odottavaisilta. Ruki odotti isänsä puhetta mielenkiinnolla, sillä ei tiennyt etukäteen, mitä se sisälsi. Olivathan he toki käyneet pääpiirteittäin läpi puheitaan, niiden pitoaikoja ja kaikkea niihin liittyvää, mutta niiden sisältöä he eivät olleet paljastaneet toisilleen. Ruki pitäisi puheensa vasta sitten, kun hänet olisi kruunattu kuninkaaksi, mutta Kai pitäisi nyt, ennen kuin menettäisi kuninkaan arvonimensä.

“Kun Ruki syntyi tasan kaksikymmentä vuotta sitten, se oli suuri juhlan päivä koko valtakunnalle. Oli varmaa, että minulla olisi perijä, tiedän seuraava hallitsijanne. Ruki kasvoi, hän oli hiljainen lapsi, joka aina mielummin kuunteli kuin keskusteli. Leikeissään hän oli aina johtaja. Hänen pikkuveljellään Uruhalla on varmasti vieläkin jäljellä kaunoja ainaisesta alemmuudentunteesta ja palvelijanrooleista”, Kai kääntyi hymyilemään nuoremmalle pojalleen, joka hihitti ja pudisteli päätään. “Koulunsakin Ruki olisi halunnut käydä itsenäisesti, kun ei kuulema jaksanut aina olla kotiopettajan kanssa. Hän on aina ollut varsin määrätietoinen ja tehnyt kaikkensa saadakseen haluamansa. Hän ei kuitenkaan koskaan ole pyytänyt ketään tekemään asioita puolestaan, vaan on aina halunnut ensin yrittää itse.”
Yleisö kuunteli tarinaa tulevan kuninkaan lapsuudesta hymyt huulillaan. He heltyivät pieneen nauruun Kain paljastaessa hellyyttäviä tapahtumia Rukin lapsuusajoilta ja näyttivät varsin ylpeiltä Kain kehuessa poikansa vahvoja luonteenpiirteitä. Rukia itseään tarina myös hymyilytti, mutta lähinnä siksi, että se ei kaikissa kohdissa ihan pitänyt paikkaansa. Oli toki totta, että hän oli aina halunnut tehdä asioita itse, mutta loppujen lopuksi joku muu oli aina tehnyt ne hänen puolestaan. Eikä Ruki tosiaan liiemmin ollut halunnut olla kotiopettajan kanssa, mutta se oli johtunut vain siitä, että hän oli vihannut tuota kotiopettajaa niin silmittömän paljon.
“Mitä tulee Rukin nuoruusvuosiin, on ulkopuolisen silmin hyvin hankala sanoa. Kaikessa yrittelijäisyydessään hän on myös hyvin salaperäinen henkilö. Viimeisimmät vuodet hän on tosissaan valmistautunut henkisesti ottamaan vastaan paikkansa kuninkaana. Niinpä kiitän sinua Ruki, aivan kaikesta, myös panostuksestasi tulevaan elämäntehtävääsi”, Kai kääntyi katsomaan perintöprinssiä, joka nyökkäsi hänelle pienesti. Ruki ei tiennyt, mistä isä oli saanut selville, että hän tosiaan oli kaiken huoneessaan viettämänsä ajan käyttänyt kaikkiin mahdollisiin kuninkuuteen liittyviin tehtäviin. Harjoitellut puhumista, lakeja, sääntöjä ja kehitellyt ulkonäkönsä kuninkaalle sopivaksi. Saattoihan Kailla tietystikin olla omakohtaistakin kokemusta asiasta, olihan hän itse käynyt tämän tismalleen saman vaiheen läpi elämänsä aikana.
“Mitä minuun tulee”, Kai jatkoi, “minä alennun kuninkaan virastani tavalliseksi kansalaiseksi. Tästä eteenpäin voin vain toivoa, että muistatte minut ja hallintokauteni positiivisena aikana, sillä kaikki tekemäni on jättänyt jälkensä sekä valtakuntaamme että meihin itseemme. Kun ajattelen kuninkuusvuosiani taaksepäin, voin muistaa vain hyviä aikoja. Niinpä tänään minä jätän hyvällä omatunnolla kruununi sille, joka sen lain mukaan omistaa. Kiitän teitä, valtakunnan kansa, linnan työntekijät ja perheeni, kaikesta saamastani tuesta.”
Yleisö taputti ja huuteli onnentoivotuksia. Osa ihmisistä näytti varsin liikuttuneilta päästessään olemaan osa tätä merkittävää tapahtumaa. Ruki ei voinut estää hymyä kohoamasta jälleen hetkeksi kasvoilleen, kun hän näki erään vanhan naisen kuivaavan kyyneliään hellä hymy huulillaan, katse Kaihin kohdistettuna.

“Näin ollen voimme aloittaa”, Kai hymyillen ilmoitti katselijoille ja sanat saivat ihmisjoukon kohahtamaan innostuksesta. Hän kääntyi kohti Rukia, joka yhä seisoi paikoillaan isänsä oikealla puolella puhepöydän ja tuolin välissä, ja nyökkäsi. Ruki tunsi jännityksen aallon jälleen, käänsi selkänsä kansalaisille ja käveli kohti tuota suurta koreilevaa puutuolia. Se olisi voinut näyttää nojatuolilta, ellei olisi tiennyt sen todellista tarkoitusperää.
Ruki istuutui tuolille – se oli hämmästyttävän korkea – ja Kai tuli seisomaan tuolin vierelle. Heidän takanaan soitettu musiikki muuttui voimakkaammaksi, sen tehtävänä oli selvästi dramatisoida tilannetta. Kai ja Ruki katsoivat toisiaan silmiin, Kai hymyili iloisesti. Rukin oli vieläkin vaikea uskoa tilannetta todeksi.

“Oletko valmis?” Kai kysyi jännittyneenä.
“Olen”, Ruki vastasi hiljaa.
“Tämä tosiaan tapahtuu nyt. Minun poikani, kuningas!” Kai kuiski innoissaan.
“Niinpä…” Ruki veti syvään henkeä. Hän tunsi kahdentuhannen ihmisen katseen tuijotuksen hyvin selvästi.
“Et uskokaan, kuinka iloinen olen. Tavallaan on helpottavaa kaikkien näiden vuosien jälkeen päästä siirtämään tämä työ sinulle”, Kai hymyili. Ruki onnistui hermostuksissaan onneksi hymyilemään nopeasti.
“Voi tämä on niin liikuttavaa”, Kai henkäisi kääntyessään sivuttain ja kohdistaessaan kasvonsa kohti tilaisuuden katselijoita. Ruki näki Reitan katsovan häntä ja purevan huultaan. Hän hymyili pienesti ja Reita hymyili takaisin.

“Poikani Ruki”, Kai lausui juhlallisesti lujaan ääneen. Hänen äänensä kiiri voimakkaana ja kirkkaana porrastasanteelta kaikkiin aulan kolkkiin. Kaikki olivat yllättäen aivan hiljaa. “Lupaatko olla uskollinen valtakuntamme laeille, noudattaa niitä ja johtaa kansaasi niiden mukaan?”
“Minä lupaan”, Ruki vastasi. Hän näki, kuinka kyläläiset tuntuivat kohahtavan hänen puhuessaan ensimmäistä kertaa koko tilaisuuden aikana.
“Lupaatko jatkaa sukuamme, jotta kansasi saisi sinun aikasi päätyttyä uuden hallitsijan, jota seurata?” Kai kysyi seuraten tarkasti kruunajaisiin tarkoitettua kaavaa vuorosanoissaan. Samojen sanojen saattelemina hänet itsensä oli parikymmentä vuotta sitten kruunattu kuninkaaksi.
“Minä lupaan”, Ruki sanoi jälleen.
Lupaatko tehdä parhaasi, jotta valtakunta voisi hyvin, vauraasti ja terveesti?”
“Minä lupaan”, Ruki vastasi.
“Lupauksesi on sinetöinyt sinulle kaiken tuon vastuun. Kansani on nyt sinun kansasi, vaurauteni sinun vaurautesi ja lakini sinun lakejasi. Olethan halukas ottamaan vastaan tämän vastuun?”
“Kyllä olen”, Ruki sanoi hitaasti.
“Näin ollen olet valtuutettu ottamaan vastaan paikkasi kuninkaana. Syntymästäsi asti sinulle määrättynä tulevaisuutena, se on vihdoin koittanut”, Kai lausui tarttuen päässään olevaan kruunuun. Rummut pärisivät entistä nopeampaan tahtiin. “Tämä kruunu edustaa asemaasi kansasi silmissä. Olet heidän johtajansa, jota he kunnioittavat kaikissa päätöksissäsi. Olet heidän esimerkkinsä, he katsovat sinusta mallia kaikkiin tekemisiinsä. Olet heidän oppaansa ja he tekevät niin kuin sinä määräät heidän tekevän. Tämä kruunu on kaiken tuon merkki”, Kai jatkoi pidellen kruunua käsissään. Hän näytti siltä kuin halkeaisi pian riemusta. “Tämä kruunu, jota itse kannoin kaksikymmentä vuotta, on nyt sinun. Ruki”, hän veti syvään henkeä, asetti kruunun pehmeästi ja näyttävästi Rukin päälaelle juuri kun musiikki taukosi, “sinä olet valtakuntamme uusi kuningas.”

Värähtelevä hiljaisuus loppui yllättäen, kun kyläläiset alkoivat hurrata, taputtaa, ilakoida kovaan ääneen ja huudella onnentoivotuksia porrastasanteelle. Ruki nousi hitaasti ylös tuolilta ja katseli ympärilleen. Uruha puri sormiaan innostuksesta, Aoi hymyili leveästi, Reita hymyili onnellisena ja Kain silmissä kimaltelivat liikutuksen kyyneleet.
“Kauan eläköön kuningas Ruki!” kyläläiset huusivat yhteen ääneen, eikä Ruki voinut estää hymyä huulillaan tuntiessaan onnentunteen kasvavan sisällään. Tämä oli vihdoinkin totta. Tätä päivää hän oli odottanut syntymästään saakka ja vihdoinkin hän oli saavuttanut päämääränsä.
Hän oli Gazekingdomin kuningas.

“Ruki, puhe. Sinun puheesi”, Aoi neuvoi kuiskaten veljensä puolesta. Kai vain seisoi paikoillaan silmät kyynelissä, hymyillen onnellisemmin kuin koskaan. Ruki hymyili isälleen ja kääntyi katsomaan Reitaa, joka hymyili nauravasti. Hän hymyili tälle takaisin ja asteli hitaasti kohti puhepöytää. Ruki kohotti katseensa kohti kyläläisten joukkoa ja he kaikki alkoivat jälleen hurrata sekä taputtaa hänen kunniakseen. Hän pyrki siinä seistessään kohtaamaan mahdollisimman monet silmät samaan aikaan.
Ruki kohotti kätensä ilmaan ja yllättäen kaikki vaikenivat. Häntä alkoi hymyilyttää hänen tiedostaessaan kaikkien noiden ihmisten juuri hiljentyneen hänen vain heilautettua kättään.
“Kiitos kaikille”, Ruki sanoi. Hänen matala äänensä kantoi koko hallin lävitse selkeänä ja vahvana. “Tämä on minulle… sanotaanko, aikamoinen muutoksen päivä.”
Kyläläiset naurahtivat pienesti.
“Minulla on tämän valtakunnan kehittämiseksi monia tavoitteita. Tavoitteet on tehty toteutettaviksi, joten pyrin viemään työni menestyksekkäästi eteenpäin taatakseni teille kaikille hyvän asuinpaikan. Pyrin johtamaan tätä valtakuntaa omalla tyylilläni, haluan korostaa jokaisen yksilön etua astua esille, rehellisyyttä ja omaa päätösvaltaa”, Ruki alusti asiaansa ja suunnitelmiaan harkituin sanoin. Kyläläiset taputtivat innoissaan, he tuntuivat pitävän Rukin sanoja lupaavina.
“Minä en tiedä, mitä tämä päivä teistä kenellekin merkitsee. Ehkä osalle teistä tämä on tärkeää, osalle melkolailla pelkkä muodollisuus. Ehkä joku teistä kokee tämän koskettavan itseään suuresti ja olevan merkittävä tapahtuma kaikkien elämässä, mutta toiset taas uskovat tämän olevan vain ohimenevä aikakausi, joka kuitenkin unohdetaan pian”, Ruki aloitti puheensa hitaasti ja selkeästi. “Ja sitähän se nimenomaan on. Ajanjakso, joka siirtyy menneisyyteen ajan kuluessa, olen samaa mieltä. Mutta jos ajattelen tarkemmin, niin juuri menneisyyshän merkitsee meidän elämässämme hyvin paljon, sillä se on kaikki, mitä olemme jo kokeneet. Siltikään menneisyys ei mielestäni ole se, josta elämämme loppujen lopuksi rakentuu. Mielestäni elämämme rakentuu niistä menneisyyden päivistä, jotka ovat jääneet mieliimme ikuisiksi ajoiksi. Ja minä uskon, että vaikkei tämä päivä merkitsisi teille enempää tai vähempää kuin aamuisen sanomalehden lukeminen, te tulette kaikesta huolimatta muistamaan tämän päivän.”
Kyläläiset taputtivat innoissaan, osa näytti nyökyttelevän hyväksyvästi vierustovereilleen.
“Minä olen elänyt tähänastista elämääni kaksikymmentä vuotta. Osa teistä on elänyt vähän tai paljon minua pidempään, osa ehkä muutaman vuoden vähemmän. Jokaisella teistä on muistoja jo eletyistä päivistä, joita ajattelette hymyillen tai kyynelsilmin. Tiedättekö, mitä nuo kaikki muistot koskevat? Mikä yksi asia liittyy kaikkiin noihin muistoihin teidän mielissänne?” Ruki kysyi. Hän jäsenteli puheensa tarkasti, otti huomioon äänenpainot ja hidastukset saadakseen viestinsä oikealla tavalla perille kuulijoilleen. “Se on rakkaus.”
Kyläläiset hiljenivät tyystin, Ruki näki sivusilmällään perheenjäseniensä ja Reitan liikahtavan hermostuneina hänen takanaan.
“Nyt, olen sitä mieltä, että haluan kertoa teille perustelun väittämälleni”, Ruki jatkoi hetken tauon jälkeen pienesti hymyillen. “Suurimmaksi osaksi iloiset muistot ovat joko perheen, ystävien tai rakastetun kanssa koettuja, eikö totta? Samaten surulliset muistot? Riita parhaan ystävän kanssa on muisto sekin. Muisto, joka liittyy rakkauteen.”
Kaikki kuuntelivat Rukin jokaista sanaa hyvin tarkkaan.
“Mutta kuinka voin sanoa, että kaikkien muistot liittyvät rakkauteen? Minä voin, sillä minä tiedän. Mielestäni tässä maailmassa on kolmenlaista rakkautta. Ensimmäinen näistä rakkauden muodoista on perheenjäseniin kohdistuva rakkaus. Se on itsestäänselvyys hyvinvoivassa perheessä. Isän rakkaus poikaan on puhdasta välittämistä. Vaikka tietysti, eihän kaikki perheiden sisäinenkään rakkaus ihan noin yksiselitteisiä ole”, Ruki virnisti vilkaisten Uruhaa ja Aoita. “Toinen rakkauden muoto on ystävien välinen rakkaus. Rakkaus, joka on suurimmaksi osaksi hauskanpitoa. Hyvät ystävät ovat korvaamattomia, sillä heidänlaistaan seuraa ei välttämättä voi koskaan löytää mistään muualta.”
Kyläläisistä osa vilkuili toisiaan, heidän kasvoillaan kävi hymyjä ja innostuneita katseita.
“Kolmas rakkauden muoto… Se on se, mitä me useimmiten nimitämme rakkaudeksi. Se on rakastettuun kohdistuva rakkaus, joka on sekoitus välittämistä, hauskanpitoa, intohimoa ja tuhansia muita tunteita. Se on tunne, jonka jokainen toivoisi saavansa kokea jossakin muodossa”, Ruki sanoi hitaasti. “Kun sanon, että meidän kaikki muistomme liittyvät rakkauteen, tarkoitan näitä kaikkia kolmea rakkauden muotoa.”
Kaikki olivat yhä hiljaa, keskittyivät tarkasti kuuntelemaan. Ruki saattoi aistia myös selkänsä takaa kaikkien työntekijöiden ja sukulaistensa lisää janoavat katseet.
“Omassa menneisyydessäni on ollut rakkautta hyvin paljon. Perheen rakkaus on ollut niistä mukana suurimman osan elämääni, siihen olen aina voinut luottaa. Ystävien rakkaus on linnan sisällä koostunut lähinnä perheenjäsenieni rakkaudesta, mutta tietysti, ovathan hekin ystäviäni. Kuitenkin se rakkauden muoto, jota erityisesti haluan korostaa puhuessani omasta elämästäni, on rakastettuun kohdistuva rakkaus.”
Kyläläiset tuntuivat elävöityvän hetkessä. He alkoivat supattaa keskenään, osa näytti entistä jännittyneemmiltä ja innostuneemmilta kuin vielä kertaakaan aiemmin koko tilaisuuden aikana. Kai liikahti hermostuneena Rukin takavasemmalla, Uruha näytti siltä kuin halkeaisi pian uteliaisuudesta. Reita puri huultaan jännittyneenä.
“Muuttamattomiin lakeihin on kirjattu monenlaisia sääntöjä koskien kuninkaiden avioitumista. Ensinnäkin, se on tehtävä viimeistään kulloisenkin kuninkaan kahdentenakymmenentenäensimmäisenä syntymäpäivänä. Toisekseen, entinen kuningas vihkii kuninkaan ja hänen aviopuolisonsa. Sääntöjä on monia, mutta tuon ohjaavan kirjan uumenista puuttuu eräs lause, jonka turvissa aion antaa itselleni mahdollisuuden siihen paljonpuhuttuun rakkauteen”, Ruki hymyili. “Siellä ei sanota mitään kahden saman sukupuolen edustajan avioliitoista.”
Halliin laskeutui hämmästynyt hiljaisuus, jonka Ruki kuitenkin rikkoi kuin ei olisi edes huomannut sen syntyneen.
“Iloksenne ilmoitan, että minä, kuningas Ruki, olen löytänyt itselleni aviopuolison”, hän hymyili. “Saanen esitellä teille, tässä on Reita.” Ruki tarttui oikealla puolellaan seissyttä vaaleahiuksista kädestä ja veti miehen vierelleen. Heidän takanaan työntekijät haukkoivat henkeään kuin yhdestä suusta, mutta vaaleahiuksiset pitivät katseensa tiukasti kohdistettuina kyläläisiin. Reita seisoi hermostuneena vastakruunatun kuninkaan vierellä, katsellen hiljentynyttä yleisöä arasti hymyillen.
“Kuulette ja näette oikein, Reita on mies”, Ruki hymyili kyläläisille. “Luultavasti teillä olisi hyvin paljon kysyttävää tästä aiheesta, joten aion selvittää tilanteen teille parhaani mukaan. Jos kuitenkin vielä selvitykseni jälkeen te haluatte kysyä jotakin, otamme mieluusti vastaan kirjeitä. Varmistan itse henkilökohtaisesti, että niistä kaikki tulevat luetuiksi.”
Kyläläiset näyttivät olevan varsin ymmällään.
“Reita saapui tähän valtakuntaan kaksi kuukautta sitten. Osa teistä saattaa jopa tunnistaa hänet, hän asui kaduilla muutaman viikon karattuaan huonoista kotioloistaan maailmalle onneaan etsimään. Kovaonninen mies kylläkin, etten sanoisi. Kuitenkin hän sattui törmäämään valtakuntamme kaduilla veljeeni Uruhaan sekä setääni Aoihin, jotka tarjosivat hänelle linnasta töitä minun palvelijanani. Minä ja Reita tutustuimme ja rakastuimme, sitä ei voi selittää tuon paremmin. Kuitenkin sattui käymään niin huonosti, että minulla on lain mukaan velvollisuus hankkia lapsia tähän sukuun. Perillinen, jotta valtakunta saa aikanaan uuden hallitsijan minun toimestani. Tietystikään minulta ja Reitalta lapsen hankkiminen ei onnistu, mutta naimisiin me voimme lain mukaan mennä. Kuitenkin, vaikka naimisiin menisimmekin, se ei poistaisi perijä-ongelmaa. Niinpä me tutkimme lakikirjoja ja löysimme toisen asian, joka niiden opusten sivuilta puuttuu”, Ruki kertoi kyläläisille mahdollisimman rauhallisesti hänen ja Reitan tarinan. “Kirjoissa ei lue, että perijän olisi oltava kuningasparin yhteinen lapsi.”
Kai haukkoi lujaa henkeään, Uruha näytti siltä kuin pyörtyisi pian ja yleisössä kaikki janosivat selvennystä asiaan.
“Osa teistä jo ymmärsi tilanteen, mutta sanon suoraan… Joku tämän valtakunnan naisista saa luvan toimia tulevan kruununperijän synnyttäjänä ja sijaisäitinä. Se on oikeus, ei pakko, vapaaehtoisia kerätään listaan sitten, kun me Reitan kanssa olemme valmiita hoitamaan lasta”, Ruki sanoi yksiselitteisesti. Kun kyläläiset yhä näyttivät hämmästyneiltä, Ruki päätti pohjustaa asiaa hieman lisää.
“Sanoin puheeni alussa, että haluaisin edistää tämän valtakunnan ihmisten yksilöllisyyttä ja persoonallisuutta. Pyydän, että ajattelette sanojani ja toimitte pohdintojenne suunnan mukaisesti. Toivon itse toimivani esimerkkinä uudelle, avoimemmalle ajalle, jossa kukaan ei joudu häpeämään erilaisuuttaan. Erilaisuus on vahvuus. Mutta emme pysty astumaan esille erilaisina, ellemme saa tukea lähimmäisiltämme. Muistakaa sanani rakkaudesta ja yksilöllisyydestä, sillä ne tulevat olemaan minun johtamani valtakunnan peruspilarit. Tervetuloa kuningasparin vihkijäisiin huomenna kello kolmelta. Kiitos”, Ruki päätti puheensa, painottaen jokaista adjektiivia mahdollisimman selkeästi.

Vielä hetken hallissa vallitsi täysi hiljaisuus, kunnes yllättäen yleisöstä joku alkoi taputtaa. Taputtaja oli nuori nainen, joka hymyili liikuttuneen näköisenä. Ihmiset hänen ympärillään alkoivat hänen esimerkkiään seuraten itsekin lyödä hitaasti käsiään yhteen, seuraavaksi ihmiset heidän ympäriltään, seuraavaksi vielä enemmän ensimmäisestä taputtajasta kauempana olevat ja pian kaikki kaksituhatta kyläläistä, kolmekymmentä linnan työntekijää sekä Kai, Aoi ja Uruha taputtivat sydämensä kyllyydestä uuden kuninkaan rohkean päätöksen kunniaksi. Ruki ja Reita seisoivat puhepöydän takana hymyillen iloisina, onnellisina ja hämmentyneinä.
“Hemmetti Ruki”, Reita kuiskasi ällistyneenä, “sinulla on mielettömän ymmärtäväisiä alamaisia!”
Ruki naurahti ja ojentautui suukottamaan vanhemman poskea. Kyläläisten sekä työntekijöiden yhä taputtaessa Ruki ja Reita kääntyivät ympäri ja lähtivät käsi kädessä työntekijöiden ryhmien läpi noustakseen portaat toiseen kerrokseen.

~

“Sinä ihan tosissasi yllätit minut pahemman kerran”, Uruha supatti Rukin vierellä heidän kävellessään kohti yleistä olohuonetta.
“Se oli tarkoituskin”, Ruki hymähti nyökätessään vastaan kävelleelle kokille.
“Mutta miten te tulitte ajatelleeksi etsiä jotakin sellaista, mitä laeissa ei ollut? Eikö olisi ollut helpompi etsiä jotakin, mitä niissä kirjoissa tosiaan luki?” Uruha tiedusteli.
“Minut on pakotettu lukemaan kouluaikanani ne kirjat läpi kymmeniä kertoja. Muistan monet lait ulkoa ja kun mietimme ratkaisua, muistelin, ettei siellä kielletty mitään, mitä me Reitan kanssa halusimme tehdä. Niinpä minä tarkistin, eikä siellä tosiaankaan kielletty mitään. Niinpä me päätimme mennä naimisiin”, Ruki hymyili.
“Mutta se oli kyllä hieno puhe! Olin tosi ylpeä siitä, että olet minun veljeni”, pikkuveli hymyili tyytyväisenä. Ruki naurahti ja kiitti Uruhaa pienesti.

Olohuone oli täynnä ihmisiä. Koko kuningasperhe oli paikalla, samaten kaikki työntekijät. Myös parikymmentä kyläläistä olivat saaneet mahdollisuuden osallistua juhliin, samaten Kain kutsumat erityisvieraat olivat kyläläisiä, kuulema ‘merkityksellisiä henkilöitä’, joihin Rukin olisi hyvä tutustua.
“Ruki! Hienoa, että tulit. Tässä on sanomalehden päätoimittaja, joka kertoo perheemme lähettämät uutiset valtakuntamme alamaisille”, Kai hymyili huoneen toiselta laidalta ja viittoi Rukia luokseen.
“Menen juttelemaan Aoille”, Uruha kuiskasi isoveljelleen ja poistui hymyillen tämän viereltä. Ruki suuntasi askeleensa kohti Kaita ja tämän vierellä seisovaa ystävällisen näköistä vanhaa naista.
“Hän on toimittaja Noriko”, Kai esitteli naisen, joka ojensi kättään kätelläkseen vastakruunattua kuningasta. Ruki ojensi kätensä ja katsoi naista silmiin. He kättelivät ja Norikon kasvot sulivat pehmeään hymyyn.
“Tätä päivää on odotettu niin kauhulla kuin innollakin, mutta kukaan ei varmasti osannut odottaa mitään tällaista”, Noriko sanoi naurahtaen. Hänen äänensä oli vanhan naisen ääni, joka viestitti hyväntahtoisuudesta.
“Toivottavasti kuitenkin asiani oli suurimmaksi osaksi positiivinen”, Ruki vastasi ystävällisesti.
“Tietysti! Puheesi oli… Mitenkäs sen nyt sanoisi? Ehkä sitä kuvaa parhaiten sana ‘iskevä’”, Noriko hymyili leveää hymyä. “Voi, olit niin määrätietoinen. Se jos mikä auttaa kansaasi pysymään kurissa.”
“Haluan mielummin heidän luottavan omaan harkintakykyynsä kuin minun. Toivon, että he rohkaistuvat esimerkistäni”, Ruki sanoi matalalla äänellä.
“Siitä ei ole epäilystäkään. Olit hyvin vaikuttava sanoessasi kaiken sen sellaisella itsevarmuudella. Ei varmasti ollut helppo tehtävä?” Noriko tiedusteli ystävällisesti.
“Ei, ei se ollut. Koko tilaisuus hermostutti hyvin paljon”, Ruki myönsi pienesti hymyillen. Häntä harmitti hieman huomata, että hän oli melkein yhtä lyhyt kuin Noriko, joka kuitenkin oli jo ainakin 60-vuotias nainen.
“Se ei näkynyt lainkaan päällepäin”, nainen lohdutti. “Mites tämä Reita sitten? Onko hän luotettava ja kykenevä hallitsemaan valtakuntaa sinun rinnallasi?”
“Hän on ansainnut luottamukseni, aviopuolisoksi hän on varmasti sopiva täysin omana itsenään”, Ruki hymyili.
“On ansainnut luottamuksesi? Vai onko rakkaus kenties sokaissut silmäsi?” Noriko kysyi vitsaillen. Hänen hieman käheä äänensä kuulosti iloiselta.
“Rakkaudella on toki omat sivuvaikutuksensa”, Ruki myönsi kääntyen katsomaan olkansa taakse, etsien Reitaa huoneessa. Hän ei saanut toisen vaaleita hiuksia osumaan silmiinsä.
“Epäilemättä. Toivotan kuitenkin hyvää jatkoa sinulle ja aviopuolisollesi. Huomenissa tapaamme varmastikin häiden merkeissä?” Noriko kysyi iloisesti.
“Varmasti”, Ruki nyökytteli hymyillen.
“Hienoa! Onneksi olkoon vielä kerran, kuningas Ruki”, Noriko toivotti ja siirtyi keskustelemaan Kain kanssa.

Toimittaja Noriko ei tosiaan ollut ensimmäinen henkilö, joka oli tullut keskustelemaan Rukin kanssa. Kaikki juhliin päässeet kyläläiset olivat aluksi kyselleet kaikenlaista tulevista häistä, Ruki ja Reita olivat vastailleet kysymyksiin yhdessä. Pian Reita oli kuitenkin onnistunut livahtamaan paikalta ja kuningas oli jäänyt yksin vieraiden armoille. Toisaalta oli helpottava kuulla lukuisia kehuja koskien hänen rohkeuttaan, puhettaan tai ulkonäköään, joten hän kuunteli mielellään suurinta osaa ihmisistä, jotka halusivat puhua hänelle.

Ruki kääntyi katsomaan muita huoneessaolijoita, mutta kun ei nähnyt siellä ketään, jolle olisi oikeasti halunnut jutella, hän päätti poistua huoneesta muualle linnaan. Hän lähti kohti olohuoneen ovea, astui siitä ulos ja törmäsi sen toisella puolella toisiaan suuteleviin Aoihin ja Uruhaan.
“Kuulkaa, täällä on eräs varsin mielellään huomiseen päivälehteen juttuja etsivä toimittaja, joten kannattaa ehkä olla varovaisempi noiden suudelmienne kanssa”, Ruki varoitti hiljaa kahta miestä edessään.
“Sanoo henkilö, joka on juuri kehottanut kansalaisiaan olemaan rohkeasti omia itsejään”, Aoi huomautti vinosti hymyillen.
“Tehkää mitä haluatte”, Ruki tuhahti kohauttaen olkiaan. “Missä Reita on?”
“Etsii tietääkseni sinua”, Uruha sanoi.
“Etsii minua? Mistä ihmeestä hän mahtaa minua etsiä, jos ei vieläkään ole löytänyt?” Ruki hämmästeli.
“Luultavasti sinun huoneestasi”, Aoi sanoi. Hän kuulosti aivan liian tietäväiseltä voidakseen väittää äskeisen olleen pelkkä onnekas arvaus.
“Hyvä on…” Ruki sanoi hitaasti ja lähti kohti ylempiä kerroksia.

Huoneensa ovelle päästyään hän avasi sen koputtamatta tai odottelematta. Hänen huoneensahan se oli!
Jo ensimmäisellä vilkaisulla Ruki tavoitti Reitan sängyltä istumasta. Tämä katsoi häntä suoraan silmiin ja hymyili.
“Katsos vain, löysit tännekin”, Reita sanoi.
“Sattuman kauppaa”, Ruki hymähti.
“Niin varmaan”, Reita virnisti. Nuorempi käveli toisen luokse ja tarttui tätä käsistä.
“Miksi sinä tulit tänne ylös?” hän kysyi.
“Alhaalla oli niin paljon ihmisiä. Luonani kävi minulle aivan tuntemattomia ihmisiä, vaikket sinä enää ollut vierelläni. Kun sinua ei näkynyt, päätin vetäytyä omaan rauhaani hetkeksi ja palata ihmisten ilmoille jonkin ajan kuluttua”, Reita kertoi olkiaan kohauttaen.
“Niinkö?” Ruki kysyi hiljaa, ojentaen kätensä näpertämään vanhemman paidankaulusta.
“Niin”, Reita nyökkäsi.
“Oliko sinulla minulle jotain erityistäkin sanottavaa?” Ruki kysyi uteliaana. He katselivat toisiaan pitkään silmiin, heidän hengityksensä kulkivat eri tahtiin.
“Olit upea”, Reita sanoi yllättäen. Ruki kohotti lievästi kulmiaan ja pyysi toista jatkamaan.
“Olit upea, kun sanoit ne kaikki asiat niille ihmisille. Lisäksi olit aivan mielettömän upea tosiaan sanoessasi sen kaiken. Jokainen tunsi varmasti mielessään sinun äänesi vaikutuksen ja oli sokaistua ulkonäkösi komeudesta”, Reita hymyili.
“Häiritseekö se sinua?”
“Päinvastoin. En voi uskoa, että oikeasti olen niin onnekas, että tosiaan saan olla kanssasi”, Reita hätkähti. “Tai siis, kun olin niin lähellä menettää tämän kaiken.”
Ruki nyökkäsi, sillä hän tiesi tarkalleen, mitä toinen tarkoitti.

Yllättäen Reita naurahti nopeasti.
“Kun sanoit puheessasi, että joku valtakunnan naisista saisi luvan toimia lapsesi synnyttäjänä ja sijaisäitinä, varmasti jokainen nainen siinä joukossa silloin ajatteli, että he ilmoittautuisivat vapaaehtoisiksi heti kun heitä pyytäisit”, hän nauroi. “Mieti nyt, hehän pääsevät sänkyyn upean kuninkaan kanssa. Mahtaa kaikkia kismittää, kun pidätkin miehistä.”
“Niin… Sinua sen sijaan ei taida niin kovasti ‘kismittää’?” Ruki virnisti.
“Ei, ei tosiaan. Minullahan on tämä ainutlaatuinen etu”, Reita naurahti.
“Jep, pääset sänkyyn kanssani milloin ikinä haluat.”
“Pääsenkö nyt?”
“Et”, Ruki naurahti.
“Jossakin muualla, joskus muulloin, niinkö?” Reita hymähti.
“Paikalla ei ole oikeastaan väliä, mutta ajankohdalla kyllä.”
“Nyt kun muistelen, niin minulla taitaa olla joitakin velkoja maksamatta sieltä suihkusta”, Reita hymyili huvittuneena.
“Se oli ilkeintä, mitä olet koskaan tehnyt”, Ruki sanoi vitsailevan dramaattisesti.
“Maksan sen kyllä takaisin. Korkojen kera.”
Ruki naurahti ja laski kasvonsa sängyn laidalla istuvan Reitan kanssa samalle tasolle.
“Tiesitkö jo, että rakastan sinua?” Reita kysyi nopeasti vinosti hymyillen.
“Enköhän minä tiennyt. Tiesitkö sinä, että minäkin rakastan sinua?”
“Tietysti minä tiesin sen. Sinä olet niin läpinäkyvä.”
He tyrskähtivät molemmat pidätellystä naurusta ja Ruki sipaisi kädellään vanhemman poskea.
“Jos et tänään olisi ollut siellä, olisin varmasti menettänyt järkeni. Sinun hymysi näkeminen kaiken sen jännityksen keskellä tuntui lämmittävän sydäntä”, Ruki sanoi hiljaa. Hän näki Reitan huulille kohoavan pienen hymyn ja suuteli toista pehmeästi. Vanhempi ojensi kätensä silittelemään Rukin ylävartaloa kevyesti paidan läpi ja nousi hitaasti ylös. Heidän suudelmansa jatkui ja jatkui hellänä sekä rakastavana, heidän molempien säteillessään onnellisuutta ympärilleen täysin sydämin.

A/N2: Apuaaaaa ja nyt jään stressaantuneena odottamaan teidän mielipiteitä! :3 <3

[tiptoe]

EI OO TOTTA. Mä tärisen vieläkin. Tää. Oli. Ihan. Uskomattoman. Hyvä.

JULIA sanoo:
PRINSSIIN JA KERJÄLÄISPOIKAAN TULI JUST JATKOO NIIKU IHA ÄSKEN
JULIA sanoo:
KUOLEN
JULIA sanoo:
APUA
rooooooosa sanoo:
MMITÄG
rooooooosa sanoo:
!! MTIÄGÄ
JULIA sanoo:
OKEI
rooooooosa sanoo:
S
rooooooosa sanoo:
FADFSDIFNSGFIHNEF
rooooooosa sanoo:
GFSSAGASHFIDSJNSAVFAGHFNDG'

Silleen. Meidän järkevät reaktiot. :))))

Mutta aaa. En voi uskoo tätä, enää yks osa ja prologi jäljellä! Tajuatko yhtään kuinka paljon oon oottanut tätä uutta osaa. *---*

Tykkäsin kun tää luku oli niin pitkä, ja ennenkaikkea tapahtumarikas! Ja voin sanoa, että mua oikeesti jännitti tän lukeminen ihan hitosti. Pelkäsin, että nyt se Kai sitten peruukin koko jutun, tai Reita jänistää, tai Ruki pyörtyy, tai jotain muuta yhtä mukavaa.
Tää teksti oli sellasta, jonka tunnistaa heti sun kirjottamaks - paljon kuvauksia ja yksityiskohtia. Pidän siitä. Ja hahmojen luonteet, kun nekin oot saanut silleen...vakiinnutettua! :DDD
Musta oli niin ihanaa kun kaikki meni tässä osassa hyvin. Mua pelotti toi kansalaisten reaktio ihan hemmetisti! Mut sitten ne ottikin kaiken niin hyvin. *www*

"Ole hiljaa ja auta minua! Miten minä saan näkyviä lihaksia kolmessa tunnissa?" Ruki huokaisi.

Ruki-parka on ollut liikaa Reitan kanssa kun sillä on ihan basistin aivot. :< Ei niitä lihaksia valitettavasti ihan kolmessa tunnissa saada. </3

Hän tulisi ainakin olemaan täysin erinäköinen kuin Uruha, joka varmasti näyttäisi jälleen kerran siltä kuin olisi avaruudesta laskeutunut.

Okei, arvaa mitä. Hajosin tälle ääneen. Uruha on ufo. :Ddd

“Osa teistä jo ymmärsi tilanteen, mutta sanon suoraan… Joku tämän valtakunnan naisista saa luvan toimia tulevan kruununperijän synnyttäjänä ja sijaisäitinä. Se on oikeus, ei pakko, vapaaehtoisia kerätään listaan sitten, kun me Reitan kanssa olemme valmiita hoitamaan lasta”, Ruki sanoi yksiselitteisesti.

Voin jo kuvitella kun Rukin edessä on hirmunen jono naisia, pelkästään siinä toivossa että ne pääsee sänkyyn sen kanssa. XDASD + voin myös kuvitella Reitan ja Rukin vaihtamassa vaippoja sellaselle pienelle mytylle. Awwwww.

Ainiin! Pakko tunkea tähän kommentiin jotain rakentavaa. :DDD En tiedä oliko se vaan näppäilyvirheitä, vai mitä, mutta kuitenkin bongasin tuolta pariin kertaan sanan "kuulema". Eli siis siihen tulee - ainakin mun tietojeni mukaan - kaks m-kirjainta. Ei mitään sen vakavampaa. :)


Mutta nyt. Oikeasti, mun on pakko sanoa kiitos. Kiitos kun oot jaksanu kirjottaa tätä niin paljon, kuitenkaan menettämättä tän juonen punasta lankaa tai whatever it is. Ja kiitos kun osaat kirjottaa niin mielettömän hyvin. Oon varmasti ihan hyper koko loppuviikon tän takia.
Tää fic on vaan niin... rakastettava.

Ja tietenkin mun on pakko laittaa tähän loppuun se pakollinen mankuminen. Eli kirjoitathan jatkoa pian.
Kiitos. ♥