Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30.12]

Voi sisältää erityisen selkeää alastomuutta ja seksikuvausta, raakaa väkivaltaa, voimakkaita huumausainekuvauksia ja erityisen rankkaa kielenkäyttöä. Sisältö ei sovi lapsille.

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+63/64,6.

ViestiKirjoittaja embled » Su Kesä 10, 2012 2:48 pm

Noniin, nyt täysissä sielun ja ruumiin voimissa, ja muutaman kerran koko ficin läpi lukeneena voisin potkia itteäni persuksille ja kommentoida!

Koska sä tunnut aina antavan ihmisille hehtaarikommentteja heidän kirjotuksiinsa verrattuna, mä haluaisin tehä saman sulle, mutta tarviisin ainakin kymmenen vuotta aikaa ja mun pitäis tehdä täydellinen kymmenien sivujen analyysi jokaisesta hahmosta, tapahtumasta ja no, kaikesta muusta. Joten taidan luovuttaa sen haaveen suhteen heti, ethän pahastu? : D

Ensinnäkin, se miten mä löysin tän ficin. No, googlailin joskus vuosia sitten (oikeasti, siitä on varmaan jotain kolme vuotta) jotain mukavaa ficciä, ja tää sattu pomppaamaan silmille. Tiettyjen käänteiden (ja koneen romuttumisen T^T) takia lukeminen jäi ikävästi kesken, kunnes sitten viime vuonna rupesin seikkailemaan Lafissa kunnolla. No, avasin tietty tämän topicin ja hetken aikaa tuli semmonen ”helvetti, tää vaikuttaa tutulta” -fiilis... Ja en ihmettele! Oon enemmän kun ilonen, kun löysin tämmösen taideteoksen uudestaan!

Mä en voi kun ihailla sun taitojas. Sä kirjotat järjettömän pitkiä lukuja, joiden kesken mielenkiinto ei vaan voi loppua. Mulla itelläni kun tuntuu kirjottaessa mielenkiinto lopahtavan viimestään siihen puoleenväliin. (yks syy miksi en saa ikinä pitkää tekstiä kirjotettua?) Lukemista ei alotettuaan vaan voi lopettaa kesken, on pakko saada lisää ja lisää! Tapahtumia, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ainakaan puutu. MISTÄ sä saat kaikki nää ideat?

Hahmoista muutamalla sanalla. Sethistä mulle tuli aluks semmonen ”naapurinpoika, josta et todellakaan tiedä kaikkea” -vaikutelma... Älä kysy. : D Aluks kanssa mietitytti, että miten herra sopeutuu mafiaan, mutta suhteellisen hyvin se näytti Hide-zoun avustuksella käyvän... Asagin pervoiluista ja muutamasta pikkuseikasta (kuten murhayrityksestä ja ampumisesta) huolimatta.
Hide-zou oli mulle aluks hieman mysteeri. Aluks mulla oli hieman semmonen vaikutelma että Hide-zou on just karseen kohtelias ja semmosta, vähän eri luokkaa kuin muut mafiamiehet, mutta kyllä se oikee puoli herrasta loppujen lopuks paljastu... Hide-zou vaikuttaa myös toimivan aina välillä järjen äänenä. Rakastin muuten sitä Asagille lueteltua uhkailua Osakan 60-vuotispäivillä! : D
Asagi taas... Apua, se Sethille vinkkailu XDD ♥ Mietin kyllä vähän aikaa että ”VOIKO TOMMONEN MIES OIKEESTI OLLA MAFIAN JOHDOSSA” mutta lopulta Asagi on helvetin hyvä siinä hommassa! Herra on muuten loppujen lopuks erittäin tunteellinen, eikös? Kaveri muuten viisaana pohti että ”en kyllä ihmettelis jos Asagi ois sytyttäny sen Sethin talon tuleen et sais sen ja Hide-zoun yhteen” : D
Mana... No, mitä mä voisin sanoa. Omapäinen, itsenäinen mies jolla on erittäin vahva tahto. *nod*
Közi ja K. Sanotaan vaikka, että saattasin kusasta alleni, jos tommonen kaksikko tulis mua puhuttelemaan keskellä kirkasta päivää. Herrat on edelleen hieman mysteerejä, mutta selvästi välittävät toisistaan paljon! Se K:n romahdus oli muuten melko raakaa luettavaa... :( (viitaten jälleen viimeisimpään lukuun)
Gackt ;w; Niin ihana pikkunen. Harmittaa että hän on joutunu kestämään kaikkea karseeta, ja että se (periaatteessa) ties mitä tulee tapahtumaan... Raasu... En voi sanoo muuta ku että lapset on usein väärinymmärrettyjä. *tuhahtaa*
Sayurista en aluks tykänny sitten YHTÄÄN. Koko naisesta tuli ärsyttävät vibat... Mutta nyt mä alan pikkuhiljaa lämmetä elävää legendaa kohtaan ~ Varsinki ton viimesen luvun ansiosta. Hikarustakaan en tykänny, eikä se fiilis kyllä ainakaan haihtunu nyt kuoleman jälkeen... : D
(Ja pakko vielä mainita et Ruiza on sympaattinen tapaus ja kolmikko kuuluu yhteen älä erota niitä sä et voi tehdä sitä et voi et voi et voi ;w;)

Pakko kai se on myöntää, että mä olen tunteillut lukiessani enemmän kun laki sallii. Mä oon ihan oikeasti nauranu, itkeny, ollu vihanen, tuntenu myötätuntoa ja ties mikä. Paljastus: oon jopa murissu näytölle. Millon mun on tehny mieli mennä tappamaan joku, millon puolestaan lohduttamaan jotakuta. Välillä myös on tehny mieli mennä takomaan järkeä ihmisten päähän. Asagi ja Mana osaa olla helvetin tyhmiä, tiesitkö?

Oon muuten muutaman kerran jo kironnu, miks tätä ficciä ei voi löytyä kirjana... Olis niin kätevä äikän kirjaesittelyihin. :( Et haluais viimesen luvun ilmestyttyä tehdä mulle omaa painosta? *koiranpentuilme*

Muistutan vielä et meidän kaveriporukassa on tosiaan neljä ihmistä, jotka nirhaa sut, jos Tsune kuolee. *viaton hymy* Vaihtoehtosesti kutsun Terun ja Yuuton pidättämään sut... Vaikkapa monen viattoman lukijan henkisestä pahoinpitelystä.

Ei kai mulla enää mitään muuta..? Kiitos ja anteeksi, tää oli ehkä randomein kommentti ikinä. Heti sen yksärikommentin jälkeen. *kumarrus*

    2 tykkää.
embled
Vuoden vaalipuhe
 
Viestit: 128
Liittynyt: To Syys 22, 2011 10:07 pm

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+63/64,6.

ViestiKirjoittaja mayabi » To Heinä 05, 2012 1:49 am

Mä en ole käynyt täällä lafissa piiiiiitkään aikaan mutta nyt mä vaan satuin eksymään ja mitä mä näenkään? Jälleen ja vaihteeksi olin saada kohtauksen jo ennen kuin sain aikaseksi luettua luvun, ja yllättävää kyllä muistin jopa mitä edellisessä luvussa kävi.

Mä en tiedä mitä mä teen jos ja kun sä tapatat vielä jonkun ( uhkailuhan ei auta enää mitään, sen tiedän, mutta mulla on niin vahva tunne et tää ei lopu ihan mun odotusten mukasesti... mä vaan yksinkertasesti en voi sietää yli-surullisia loppuja ja no niin......) ja kun luin luvun 63 vikan lauseen oon aika varma kuolin jo puoliksi. Tieto siitä että jälellä on enää yksi luku kauhistuttaa mua ihan kauheasti, koska tästähän on jo sen kaks vuotta kun mä alotin tätä lukemaan. Aika tarkalleen jopa kaksi vuotta, ja mun on niin pakko sanoa, että tää on yksinkertasesti paras ficci ikinä.

Mä luen tosi paljon ja suomen kielen lukeminen tuntuu nykyisin tosi oudolta koska oon lukenu niin paljon englanniks viimeaikoina. Suomen kieli on vaan kuulostanut aivan älyttömän... tönköltä. Mut mistä mä yllätyin todella positiivisesti oli se, että kun alotin tän luvun lukemista mulla ei ollut mitään hankaluuksia vaikka kyseessä olikin oma kieli. Sä vaan yksinkertasesti olet hyvin taidokas kirjottaja ja sä onnistut kirjoittamaan tosi kauniisti ja selkeästi. Jos vaan tajuat mitä ajan takaa :D Tarkoitan vaan, että tätä oli tosi mukava lukea vaihteen vuoksikin.
Ja kuten sanoin, mä luen aika paljon ficcuja, mut tää on vaan yks mikä pysyy mun lempparina ihan aina. Tää on vaan yksinkertaisesti niin paras. Eikä mulle nyt tule sellasta "paras ficcu ikinä!!1111oneone"- reaktiota, vaan tää ficci on oikeesti päässyt lähelle mun sydäntä. Sekä juonellisesti, että toteutuksellisesti. Mä olen kerran aiemmin tätä ficciä kommentoinu mutta mulla ei ole mitään muistikuvaa mitä sinne oon kirjottanu joten voin toistaa tässä aika paljon samaa, mutta mä toivon et se ei haittaa. Tän toteutus on ehkä perfect. Se on ihailtavaa miten jokainen pienikin seikka on jollain tavalla merkityksellinen tai sitten vaikka vähän merkityksettömämpikin, mutta kuitenkin osa tätä tarinaa. Mikään ei oo jääny irralliseksi ja tää on hyvin realistinen lähinnä... no, kaiken kannalta.

Hahmot...... ne vaan on. Ihan kuin oikeita ihmisiä (hmm, kyllähän ne oikeita ihmisiä on mutta ei ihan näissä persoonissa.... toivotaan ;-D), realistisia ja hyvin aitoja. Jokaisella on oma luonne ja hyvät sekä huonot puolet, enkä mä oikeastaan ees tiedä mitä sanoisin niistä. Tykkään niistä kaikista, Ruizaa mä rakastan ♥ Okei, myönnän, hahmoista jos ois ihan pakko valita joku lemppari, Ruiza se olisi.
Ruiza on heti alusta lähtien ollut niin omalaatuisen ihana, että mä miellyin siihen heti. Nyt mä vaan säälin sitä, että se joutui ampumaan itselleen rakkainta ihmistä eikä ole edes tietoa selviääkö Tsunehito hengissä! Onneksihan Hiroki on mukana kuvioissa... ( Mua huvittaa edelleen kun mietin miten aikoinaan Tsunehito ja Hiroki tapasivat ja miten Ruiza oli mustasukkainen... ) Kyllä mä toivoisin, ettei Tsunehito kuolisi. Mutta niin mä toivon kaikkien kohdalla, koska en osaa käsitellä asiaa "lempihahmojeni kuolema" :D

Tän ficin kautta mä alunperin taisin D:hen tutustua. Ihan ensimmäinen lempihahmoni ( heti Sethin jälkeen tietenkin ! - kuka voisi olla pitämättä niin symppis poitsusta? ) oli Hide-zou. Tykkäsin kauheesti sen olemuksesta ja siitä, miten päätarinassa ei kauheasti kerrottu tämän toimitusjohtajan ajatuksista - se jäi tosi salaperäiseksi hahmoksi. Mulle jäi Hide-zousta mielikuva kovasta ja coolista liikemiehestä, mutta mun mielikuvat murskaantu aika tehokkaasti kun aloin tutustumaan bändiin itseensä hieman lisää. Meidän bändimme D:n Hide-zouhan onkin erittäin coolin liikemiehen oloinen - not. Mutta ajan myötä mä pystyin hyväksymään tosiasian siitä että todellisuuden Hide-zou on hieman ficci- Hide-zouta dorkempi ;-)
Mutta nyt mua vaan huoletta yksi kysymys: Kuoleeko Hide-zou? Koska jos kuolee, mä en tule lukemaan vikaa lukua :< Okei, kyllä mä sen varmaan tulen lukemaan joka tapauksessa mutta olen sulle sitten lopun ikäni vihainen ja helvetin katkera, koska mun tyyliä nyt on eläytyä tarinaan ehkä hieman liikaakin :D Yleensä en itke oikeastaan yhtään mutta aina hyvän ficin surukohdat tulee vetisteltyä, mutta niin kyllä tulee myös ne onnellisimmatkin kohdat. Esimerkkinä oli tässäkin se luku jossa Asagi sai viimein kosittua Manaa - se oli luku missä mä vuodatin erittäin vuolaasti puhtaita onnenkyyneleitä. Ja tulen varmasti itkemään vikassa luvussa, kuolipa sitten kukaan tai ei. Itkuilinhan mä jo tässäkin ^^

Mun mielestä on todella pelottava ajatus että Közi kuoli. Ehkäpä vielä pelottavampaa kuitenkin ole se miten K sortui. Mua pelottaa myös lukea vika luku koska mä en oikeastaan osaa yhtään ennustaa miten tässä tulee käymään ja no, mua pelottaa.
Mun käy sääliks Sethiä, koska se on todellakin niin symppis. Mun mielestä on kamalan sulonen ajatus siitä, miten Seth on oikeasti herkkä poika mutta kuitenkin se yrittää olla kovis sopiakseen mafiaan - se on sulosta.
Mua myös tavallaan säälittää se, miten paljon Asagi ja Hide-zou merkitsee toisilleen. Koska jos mä olisin Sethin asemassa, musta tuntuis just siltä ettei Hide-zou välittäisi. Voin saan toivoa, ettei Seth tunne samoin. Kyllä sen näkee ja tuntee, että Hide-zou välittää Sethistä, mutta silti... Ymmärtänet varmaan?

Koko luku oli varsin dramaattinen, mutta musta tuntuu, että kaikista dramaattisinta kuitenkin oli toi ihan loppu.

Näytössä näkyi enää suora viiva.


Tää lause jättää lukijan ( mut ainakin! ) tosi tyhjän fiiliksen kanssa tänne kotisohvalle. Tää lause kuulostaa just sellaselta, mitä monet kirjottajat yrittää hioa hirveän kauan saadakseen siitä täydellisen ja iskevän - ja tää ainakin sitä on. Miten sulla kävi? Jouduitko pitkäänkin pohtimaan vai tuliko luonnostaan?

Mutta nyt vois tosin olla hyvä aika lopetella ja vaikka lähteä nukkumaan. Mä taidan jäädä kauhulla odottelemaan viimoista lukua. Tästähän on abouttiarallaa reilut puolisen vuotta kun luku 62 ilmestyi? Muistan sen hyvin koska se ilmestu mun syntymäpäivänä. Nyt jos mentäisiin toisella puolikkaalla eteen päin niin tuurillahan voisin saada lopetusluvun synttärilahjaksi ;-)
Voisin myös aikani kuluksi lueskella koko ficun alusta alkaen uudestaan. Mutta nyt meikä jää tänne kauhun sekaisin tuntein odottamaan viimeistä huutoa. Jatkan kiittelyä sitten viimeisessä kommentissa ^^_v
Why don't you brake the mirror just what you need now

    2 tykkää.
Avatar
mayabi
Roudari
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Kesä 09, 2010 6:15 pm

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+63/64,6.

ViestiKirjoittaja Nightfall » Ke Heinä 18, 2012 7:17 pm

AYSHAAAATANAAA~!

Krhm, piti siis sanomani, että olipahan taas luku. Et sitten ilmeisesti tunne yhtään sääliä meikäläistä kohtaan? Älä sitten ihmettele jos olet ajoittain kuulevinasi poikki napsahtelevien viulunkielien ääniä korvissasi. Ne ovat vain minun pettävät hermoni :D

Mutta löpisenpäs taas ensin kaikkea tyhjänpäiväistä ennen kuin puhelen tuosta uusimmasta luvusta.

Kyllähän minä tuota läppäriä (eli ficcejä) usein hiukan pidemmille viikonlopuille ja lomille hinasin mukaani, mutta tavallisena viikonloppuna en jaksanut nähdä sitä vaivaa, että olisin jaksanut pakata konetta mukaan (joo, kauhea vaiva repiä pari johtoa irti ja tunkea laukkuun läppärin kanssa), kun olisin sunnuntai-iltana kuitenkin jo taas takaisin kämpillä. Pärjäsin kyllä ne vajaat pari päivää kotikoneellakin ja kirjoittelin sitten joko paperille tai sähköpostin luonnoskansioon, jos niin suuri inspis iski. Vaikka aika harvoiksipa tänä vuonna jäivät ne viikonloput, kun olisi ollut aikaa vain olla ja kirjoittaa... Yksi syy siihen, etten kuskannut niitä ficcejä aina mukanani oli myös se, että sitä tosiaan tulisikin tehtyä jotain muuta kuin räpellettyä ficcien kanssa.
Mutta nyt kun olen lomalla työtön, niin käteni varmaan kasvavat kiinni läppäriini xD ainakin jos tämä alkuloman meininki jatkuu...

Dying messagen look ei ihan älyttömästi ihastuttanut minuakaan. Ensimmäinen reaktio taisi olla suurin piirtein "olen nähnyt tämän ennenkin". En tosin nyt millään saa päähäni mistä lookista/lookeista tämä uusin minua oikein muistuttaa, mutta jotenkin tuli sellainen fiilis, että olen nähnyt miesten päällä aiemminkin jotain samantyyppistä... En kyllä itse biisistäkään välittänyt niin paljon, joten ehkä sekin osaltaan vaikutti tuohon "meh" -fiilikseen... Keikalla kyllä puvut näyttivät taas kerran paremmilta kuin kuvissa, eikä tässä lookissa oikeastaan ollut mitään seikkaa, mikä olisi minua erityisesti häirinnyt, paitsi ehkä Tsunen meikki (ainakin jossain kuvissa ne sen silmät on meikattu niin isosti, että alkaa jo näyttää siltä niin kuin Tsune katsoisi kieroon, mikä taas saa tyypin vaikuttamaan jotenkin kahjolta... Ja no, muutenkin alan taas kaipailla vaihteeksi lookia, jossa Tsunehito olisi vähän vähemmän tyttö (Huang din mafiareleitä ei lasketa)).
Haha. Hirokin vaatteet - haarniska tai ei mitään ;D (sitä "ei mitään" odotellessa...).

Vaatetusala ei siis ole ainoa, jonka opiskelulla on hiukan rasittavia sivuvaikutuksia ;D Saan varmaan jonain päivänä vielä pitkiä katseita siitä kun unohdun kyyläilemään ihmisten vaatteita (" ... ei ku siis mä vaan kattelin et sul on näköjään housuissa kahden kaitaleen napinläpitaskut... Ai mit- Enkä tuijottanut!"). Ja valtaosan ajasta ei vain enää kykene ostamaan ketjuliikkeistä yhtään mitään, kun tuijottaa vain sitä miten surkeasti ne vaatteet on tehty.
Ficcejäkin lukiessa jään aina sanan "satiini" nähdessäni miettimään puhutaanko nyt polyesteri- vai puuvillasatiinista (tai kenties sittenkin silkkisatiinista... villasatiinia tuskin kovin moni materiaalioppiin perehtymätön osaa mainita). I'm doomed.

Naah, taidan olla kuitenkin vähän liian hidasälyinen etsivänhommiin - ei paljon lämmitä, jos tajuaa syyllisen siinä vaiheessa kun tyyppi osoittelee uhriaan aseella ;'D ehkä laajennan keittiöpsykologista keittiöetsiväksi ja pohdiskelen vain ficcipahiksien juonitteluita, siinä lienee riittävästi jännitystä meikäläiselle xD

Joo, pystyn kyllä ymmärtämään, että Hikaru oli oikeasti itsekin Klahan uhri ja epäilemättä uskoi tekevänsä oikein/sen mikä on välttämätöntä, ja että oikeasti olen itse kohtuuton kun pidän sairasta ihmistä pahana siksi, että tämä uskoo Klahan valheisiin ja omiin harhakäsityksiinsä. En kuitenkaan ole koskaan erityisemmin pitänyt Hikarun hahmosta, ja se mokoma on ollut listimässä tai vahingoittamassa montaa sellaista hahmoa, joista taas olen pitänyt, joten siksi näinkin mustavalkoinen ajattelu tällä kertaa. Voisin toki olla hyvinkin myötätuntoinen Hikarua kohtaan, jos haluaisin, mutta... olen tosiaan valinnut sen puoleni jo xD

No, saatoin ehkä pyöristää aavistuksen ylöspäin, mutta pointti oli, että kirjoitat ihan liikaa jänniä lopetuksia siihen nähden mitä minun pollani kestää. Ja se kohtaus josta puhuin (huspois kaikki jotka eivät halua Iriksesta spoilaantua)... On siis kaksi NSS:ään, Etelä-Korean ... National Security Serviceen kuuluvaa agenttia, joiden tehtävänä luonnollisesti on huolehtia valtion virkamiesten ym. jäppisten turvallisuudesta (=salamurhaillaan pohjoiskorealaisia salamurhaajia jne.). Nämä agentit siis draaman edetessä rakastuvat toisiinsa, ja draaman edetessä edelleen luulevat erinäisten petosten, salailujen ynnä muun mukavan seurauksena toistensa kuolleen, minkä seurauksena toinen tyypeistä vaihtaa puolta ja liittyy erääseen Pohjois-Korean terroristiryhmään tarkoituksenaan kostaa NSS:älle ja vähän kaikille muillekin rakkaansa kuolema sekä muutama muukin juttu, kun toinen agenteista taas pysyy yhä NSS:än leivissä (joka tietysti jahtaa tätä terroristiryhmää).
Ja nyt päästäänkin vihdoin siihen mielestäni hirveään & hienoon kohtaukseen: Yhdessä vaiheessa tuo NSS:än agentti tietty jää tämän terroristiryhmän vangiksi, ja arvaa vaan, kuka saa tehtäväkseen kuulustella sitä?
Niinpä niin.
Eli, rakastavaisemme saavat vasta tietää toistensa olevankin hengissä, ja toisen pitäisi alkaa kiskoa erinäisiä tietoja ulos tästä kiinnijääneestä, jos ei se onnistu saamaan niitä, tyyppi saa kuulasta päähän epäluuloisilta ryhmäläisiltään. Tämä vangittu taas kuolee sillä sekunnilla kun menee paljastamaan vangitsijoilleen yhtään mitään, ja tietää sen itsekin.
Joten vaikka tuo Ruiza ampuu Tsunea -kohta on sekin ihan hirveä, niin jää silti kakkoseksi tällä listalla.

... Ja tämä nyt EI sitten ollut mikään kehotus koettaa keksiä jotain vielä karseampaa... En ehkä kestä lukea, jos teet niin.

Äh, olen tainnut taas ajatella kahta asiaa yhtä aikaa tuota Mitä järkeä-juttua kirjoittaessani, tai sitten en muuten vain enää muista mitä olen puoli vuotta sitten ajatellut... Mutta kuitenkin, huolimatta siitä mitä nyt ikinä kirjoitinkaan, niin tarkoitin (:'D) että Pintaa syvemmällässä Hirokin kuolema tuli ihan puskista, kun Asagi listi sen eikä sitä toista tyyppiä, siitä tuo "hups". Ja "juonellisesti tärkeä" siis siinä mielessä, ettei Hirokia jahdattu lukutolkulla pitkin maita ja mantuja niin että hitaammatkin ehtii varautua siihen, että nyt kuolee porukkaa, vaan menit ja listit sen kun minä pölkkypää olin ehtinyt jo huokaista helpotuksesta että ficci alkaa olla niin loppusuoralla että tuskin kukaan enää kuo-
... ja sitten Asagi alkaa huiskimaan sillä miekallaan (olen yhä hiukan katkera tästä lopusta).
En siis yhtään epäile, etteikö sinulla olisi joku evil masterplan ja hyvät syyt lahdata hahmojasi, kunhan vain ihmettelen itsekseni mitä hittoa tässä oikein tulee vielä tapahtumaan...

Mutta tiedäthän, että ficit voi lopettaa myös muilla tavoin kuin tappamalla kaikki hahmot? *vonku*

... Tiedäthän? Ö.ö


Mutta jos nyt sitten siihen uuteen osaan.


En ollut osannut odottaa, että iskisit näin dramaattisten juontenkäänteiden lomaan jonkinlaista huumoria. Sen takia varmaan virnistelinkin tuolle sairaalaansaapumiskohdalle kahta pahemmin :D Luulin auton arvaamatonta etenemistä ja kuntoa kuvailtaessa, että kuskina oli Seth (mistä vetoa että tämä oli tarkoituksesikin), joten yllätyin kyllä kun ensimmäisenä kyydistä hoipertelikin Mana (hekottelen yhä tälle mielikuvalle) ja tajusin kyseessä olevankin Asagin kaara. Tainnut herra tottua liiankin hyvin olemaan kuskattavana xD

Mutta siihen ne hilpeät tunnelmat sitten jäivätkin tämän luvun osalta. Ja jos sinulla oli jotain epäilyjä tai hankaluuksia tämän osan suhteen, niin ei se ainakaan näin lukijan silmissä näkynyt, ja tuo pätkittäinen rakenne sopi luontevasti tähän osaan, joten no worries.
Tosin taisit sitten ihan kiusallasi selostaa Hide-zoun ja Sethin tilanteen ennen kuin päästit lukijat jännityksestä ja paljastit miten Tsunen kävi? (no ihan varmaan oli kronologisempaa, seli seli. Olet vaan kiero). En kyllä osannut odottaa Reitan ilmestymistä paikalle, vaikka olihan se ihan loogista kenet Mana käskee Sethin seuraksi kun Hide-zou tai se itse on poissa laskuista. Vähän kyllä rasitti tuo Reitan arvausleikki siitä kuka sen oli paikalle soittanut, koska se hetki kun yksi on rei'itettynä leikkauksessa ja toinen shokissa salin ulkopuolella, on vaan väärä paikka tollaselle "no etkö arvaa?" -kyselylle, että... ärgh *huitaisee Reitaa*.
Mutta toisaalta tuo Sethin raivoaminen muiden kaitsemisesta oli myös hauska lukea (mukavaa ettei Seth aina ole niin reppana), ja se nyt ei varmaan olisi oikein onnistunut jos Reita olisi saman tien sanonut tulleensa Manan kutsusta. Joten pahapa tuostakaan seikasta on siis mennä valittamaan.

Kjeh, tulihan sieltä se Ruiza kertoo Hirokille Tsunen ampumisesta -kohtaus. Yllättävää kyllä, mutta tilanteen totisuudesta huolimatta aloin ensimmäiseksi naureskella sille, että millaisena putkiaivonymfomaanina Ruizaa oikein pidetäänkään, kun yksi jos toinenkin tuntuu olevan sitä mieltä, että kaikista pahinta mitä sille miehelle voisi ikinä tapahtua, on joku eturauhassyöpä tai vastaava xD
Mutta noin muuten tuo kohtaus oli hyvin liikuttava. Ensimmäisen kerran tosin vähän ahmin tuon pätkän läpi saadakseni tietää miten Tsunen käy, ja vasta toisella kierroksella osasin keskittyä enemmän itse tekstiin paremmin. Oli kiva saada Hirokikin pitkästä aikaa kuvioihin mukaan (en tajua mikä minua nykyään oikein vaivaa, mutta saan aina jotain ihme "thehee, Hirokiii~ ^3^" -kohtauksia, kun tyyppi mainitaan jossain).

Mikä helvetti tätä mafiaa riivaa, kun kukaan ei saa asiaansa sanotuksi!?

Sitä tässä on muutkin viime vuosina ihmetelleet, Ruiza :'D Hekottelin tälle piikille kyllä jonkun aikaa.

“Ei tarvitse itkeä… Kaikki on hyvin… Älä itke, rakas…”


Naww, ehkä liikuttavin repla koko luvussa. Tai ehkä liikuttavampaa oli se, että se oli Hiroki joka sanoi noin Ruizalle (eikä esimerkiksi toisin päin). Vaikka Hiroki onkin vilahdellut siellä sun täällä pitkin ficciä, niin silti mies tuntuu jääneen vähän sivummalle tässä kolmikon keskinäisessä söpöilyssäkin (tämä nyt on ihan vähän väärä sana tähän, mutten nyt jaksa jäädä miettimään parempaakaan) - useimmiten kun se on ollut lähinnä Ruiza, joka on ollut äänessä ja toimimassa, ja Tsunelle sekä Hirokille on jäänyt enemmänkin se toiminnan kohteen rooli ;D Onhan Ruiza tietysti persoonaltaankin suorasukaisempi kuin nämä kaksi muuta, joten ei sinänsä ihmekään että Ruiza useimmiten on se aloitteentekijä. Mutta siis, pidin tästä pätkästä (ja tässä on muuten ihan mukavaa hurt/comfortin tynkää, joten älä yritä väittää ettet osaa kirjoittaa sellaista :P kuvittelet vaan.)

Ja on sekin siis ihan jees, että Tsune on ilmeisesti hengissä.

Hmh, mitähän sitten oikein piti vielä sanoa. Tällainen muutaman viikon tauko kommentin kirjoittamisessa ei varsinaisesti edistä ajatusten siirtymistä paperille (no, näytölle).

“Mutta ei enää”, Mana sanoi päättäväisesti vilkaisten kummankin istuvan kasvoja.

Hah, tässä kohdassa tilttasin hetkeksi ja jäin kuumeisesti muistelemaan, että eihän vain missään ollut mainittu, että Hikaru olisi ehtinyt sen uuden miehensä kanssa naimisiin asti, ja Gackton huoltajuus olisi jotenkin siirtynyt Klahalle. Sitten ajattelin hetken hiukan enemmän järjellä ja totesin, että tuollaista seikkaa tuskin olisi ohitettu jossain lyhyessä sivulauseessa, joten ei, tuskin olin mennyt taas ohittamaan jotain tärkeää (varsinkin kun luin tämän koko ficin aikamoisena maratonina läpi juuri ennen uutta osaa, eli kaiken tapahtuneen piti siis olla suht tuoreessa muistissa). Ja ei Klaha Hikarun kanssa olisi tainnut naimisiin mennäkään, jos sen ainoana aikomuksena oli kerran vain tuhota Asagin mafiaa. Mutta oli aika jännät pari Mitä hittoaaa O.O -sekuntia, ennen kuin aivoni alkoivat taas toimia xD
Ilmeisesti Mana kuitenkin tarkoitti sanoillaan, että Gackt on nyt Asagin ja Manan poika -> siitä tuo Sayurin järkytys.

Olin muuten vähän yllättynyt tuosta tavasta, jolla kuoleminen selitettiin Gacktolle. Tai siis, se oli niin simppeli, järkevä ja yksinkertaisesti toimiva, että... hitsin kekseliästä. Itse olisin varmaan (varmasti) ajatellut tämän paljon vaikeammin ja sitä selitystä nyt ei kukaan pikkupenska varmaan olisi enää tajunnutkaan. Jotenkin tosi Közin ja K:n tyylinen, mutta samalla kuitenkin lapselle helposti ymmärrettävä selitys ilman mitään höpötystä kuolemanjälkeisestä tai enkeleistä tai hengistä tai muuta lässynläätä, mikä voisi olla vaikeampaa tajuta noin pienelle. Tuskin Gackt vieläkään käsittää kuolemaa sellaisena konkreettisena olemassaolon loppumisena, ettei Hikaru ole olemassa enää missään, mutta ainakin sen, ettei Hikaru ole enää Gackton luona.

Ja tuosta lopusta minulla ei ole muuta kommentoitavaa kuin, että

O.O

...Eli nyt liipaisimella on sitten Hide-zoun, Tsunehiton ja Közin henget, ja jotenkin on sellainen fiilis, etteivät kaikki kolme kävele tuolta sairaalasta ulos. Hide-zoun kuolemiseen en jotenkin usko, tyyppi vaikutti kuitenkin olevan kohtalaisen hyvässä hapessa leikkaukseen mennessään (ellei se sitten vain ollut bluffia ja olet aikeissa huitaista sitä jollain komplikaatiolla tms.). Tosin jos Hide-zou kuolee, niin taitaa jäädä se eeppinen lopputaisto käymättä, kun Asagi vollottaa kakkosmiehensä perään (koska jotenkin tuntuu, että arvon mafioso reagoisi siihen ennemmin totaalilamaantumisella kuin apinanraivolla, olihan se Manan karattuakin ihan tolkku pois) puolen muun mafian säestyksellä.
Tsunen tilanne taas on epävarmempi, mutta kieltäydyn uppiniskaisesti uskomasta, että menet tappamaan sen - tai jos tapat, niin kysyn vaan, että mikä into sinulla oikein on ruoskia noita kolmea?. En vain vieläkään oikein näe, että mikä pyörä siinä lähtisi pyörimään, jos Tsunehito kuolisi. Asagi nyt kuitenkin on Hikarun takia jo muutenkin ihan valmis listimään Klahan, joten se ei enää enempää motiivia kenenkään alaisensa kuolemasta tarvitse... Tosin taitaa kyllä olla, että Tsunen kuolema kirpaisee eniten Hirokia ja Ruizaa, ja Hiroki ei taida olla oikein missään kunnossa tappamaan ketään... Ruiza goes Hulk ja menee tappamaan Klahan? Mutta kun Ruiza kuitenkin on Asagin alainen, niin eihän se voi ilman sen lupaa mennä tekemään mitään. Enkä tiedä, kuinka Hulk Ruiza olisi Tsunehiton kuoleman jälkeen...
Hmh, Közihän periaatteessa kyllä kuoli jo, mutta voihan olla, että tyyppi tekee jeesukset kun sitä vähän elvytetään (ei susta koskaan tiedä mitä sä oikein keksit)... Vihainen K tosin voisi olla aika tappava ilmestys (ei kai kaikilla tuon mafian miehillä voi olla defenssimekanismina joku täyslukkoon meneminen ja ameeban tasolle taantuminen...), joten ehkä se onkin K, joka ratkaisee tämän koko hässäkän? Ja ratkaisemisella siis tarkoitan, että tappaa Klahan. Tai sitten se on Sayuri... Tai ihan kuka tahansa. Tai ehkä Klaha ei kuolekaan? (se vasta olisikin yllättävää)
En tiedä, en sano mitään. Varaudun henkisesti ihan mihin tahansa, joten en siis voi pettyä loppuratkaisuun. Mwahah.

Vähän hämmentävää ajatella, että tätä on enää vain yksi luku jäljellä. Ja jännä nähdä, että millainen se tulee olemaaan, kun tässä luvussa päästiin "vasta" sairaalaan asti. Olin vähän odottanut jonkinlaista aikahyppyä sen sijaan, että tapahtumat olisivat jatkuneet suht suoraan viime luvusta, mutta olinpa taas väärässä. Ei taideta ihan ehtiä Asagin ja Manan häihin? ;D (mites olis epilogi aiheesta? Tai spinoff? Jos et sitten vain tapa jompaakumpaa/molempia...)

No niin, eiköhän tässä ole jo kerraksi riittävästi meikäläisen jaarituksia. Toivottavasti en kuulostanut hirveän sekavalta tai epäloogiselta, olen tosiaan kirjoitellut tätä kommenttia pienissä pätkissä tämän viimeisen reilun kuukauden ja... toivottavasti se ei näy. Ainakaan hirveän pahoina ajatuskatkoksina.

Loppua odotellessa :D
On that day the stars
Sparkled more than anything
And I felt eternity

    2 tykkää.
Avatar
Nightfall
Teknikko
 
Viestit: 111
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:14 pm

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+63/64,6.

ViestiKirjoittaja Black Rose » Ma Elo 27, 2012 8:26 am

Luin tämän koko stoorin läpi, vielä olisi tuo Shinyan ja Dien spinoffi lukematta, mutt halusin jättää sen viimeiseksi, jotta voisin lukea ensin nämä muut~ Täytyy kyllä sanoa, että rakastan tätä fanficiä aivan liikaa, olet luonut hahmoista jotain niin uskomattomia persoonia, että olen aivan sanaton, kaikki ovat omalla tavallaan niin upeita ja heille kaikille sopivat hyvin heidän luonteensa. Olet itkenyt, nauranut ja ollut vihainen tämän ficin ansioista, mutta ehkä hyvän fanficin pääideana onkin tuoda nämä kaikki tuntemukset esille. Tietenkin olen yhä katkera parien tyyppien kuolemasta ;^; Mutta tosiaan toivon ettei tarinan päähenkilölle ja tämän läheisille ihmisille tapahtuisi mitään. Sethiä, Hide-Zouta, Asagia, Manaa, K:ta, Köziä eikä Tsunea saa tappaa ;^; Nyt olen täällä ihan sydän syrjällä kun pelkään, että Közi kuolee, koska ne oli niin hellyyttäviä K:n kanssa ;3; <3 Olen nyt niin kärsimätön tuon viimein osan takia, että hyvä jos en sekoa ennen sitä kun en tiedä mitä tapahtuu ja vain tuskailen mitä voi pahimmillaan tapahtua ;^; Ficin lukeminen jäi hetkeksi kesken koska tänne tuli joku katkos ja kärsin niin pahoista vieroitusoireista, koska olin niin syvällisesti uponnut tämän ficin maailmaan ja sitten en päässytkään enää lukemaan sitä ;^; Mutta nyt on taas kaikki hyvin <3

Tämä fic on kuitenkin yksi parhaimmista ficeistä, mitä olen ikinä lukenut ja olen vahvasti harkinnut ottaa nämä kaikki sivut täältä johonkin kirjoitus ohjelmaan ja tulostaa tästä, kirja jotta voin lukea tämän aina uudestaan ja uudestaan jos se jotenkin ihmeellisesti täältä katoaa, niin olisi sitten edes tulostettu versio olemassa tästä ihanasta ficistä <3 Tästä ficistä olisi myös ainesta luoda tv-sarja, koska minä olisin ainakin heti tuijottamassa tätä <3 Pystyisin jo sieluni silmin kuvittelemaan tämän kaiken mahdolliseksi *o* Tosin tietty hiden kohdalla olisi hieman vaikeaa kuvata kyseistä henkilöä, koska hän ei enää ole täällä ;^; Ehkä vaan toivon omissa kuvitelmissani tämän tv-sarjaksi <3
~Ice princess has arrived~

    2 tykkää.
Avatar
Black Rose
Bändäri
 
Viestit: 38
Liittynyt: Ke Elo 01, 2012 11:13 am
Paikkakunta: Sleeping on my each bias's pillow ♥

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+63/64,6.

ViestiKirjoittaja Aysha » Ma Joulu 30, 2013 5:53 pm

Kiitos kaikista kommenteista^^

gnrbu: Jos tuo on sinun tapasi olla ilkeä, odotan ilkeilyäsi innolla XD
Minua ei haittaa yhtään, että tiivistät aiemmat lukemasi luvut - ottaen huomioon, että minä jaksan vieläkin käydä välillä lukemassa kesälukupiirissä tekemiäsi kommentteja. Hymyilen vieläkin, kun tutkailen niitä^^

Hienoa, ettei kolmen päivän uurastuksesi tuntunut turhalta^^ Olen kiitollinen kehuistasi, et arvaakaan, miten olen stressannut niin kielen sujuvuudesta, kerronnasta, tapahtumien määrästä ja niiden järjestyksestä ja nimenomaan siitä, miten kuvakulma vaihtuu Sethistä muualle. Joudun tunnustamaan, että alun perin Sethin piti vain aloittaa kerronta, tuoda se Asagille ja sitten häipyä, mutta jokin sai minut tyrkkäämään tuon alkuperäisen idean rinnettä alas, joten Seth sai jäädä.

Sinänsä olet oikeassa, ettei kaikille hahmoille olisi tarvinnut etsiä j-rockhahmoa - 71 hahmoa on aika… Paljon *naur* Muistaakseni joku takapiruinen suunnitelmani alkujaan oli, että kaikki mafiamiehet ja poliisit olisivat lähes poikkeuksetta jrockareita ja sivulliset (muutamaa ministeriä ja korkeata virkamiestä lukuun ottamatta) taas päästäni keksimiä hahmoja. Toisaalta nyt mietittynä esimerkiksi Jui, joka on vilahtanut tarinassa tasan kerran, oli ehkä hiukan kummallinen laittaa tähän, kun ei hän ollut esillä kuin kerran, mainintana ehkä toisen kerran. Onneksi tuosta hahmokatraasta ne tärkeimmät nousivat esiin^^
Mana on yksi ylpeydenaiheeni. En nimittäin ole törmännyt kovinkaan moneen ficciin, jonka Manasta olisin pitänyt. Asagia taas rakastan niin paljon, että rakastan hänen kehittämistään. Eli sanoisin, että Asagi on tarinan myötä sekä kasvanut, että - kuten sanoit - hänestä on paljastunut lisää puolia. Seth ja Hide-zou joutuivat vetäytymään taka-alalle sitä mukaan, kun näkökulma siirtyi pois, mutta suloisia he ovat edelleen^^

Et arvaakaan, miten kovasti olisin halunnut nähdä ilmeesi suihkukohtauksen aikana XD Ja monen muunkin, jotka ensimmäisen kerran lukivat sen XD Olen niin ylpeä siitä kohdasta, että pakahdun ihan ilosta, kun sitä kehutaan^^

Ihanaa, että edes joku pitää Sayurista *itkee ilosta*
Hikarusta harvat pitivät, vaikka hänen syynsä olivatkin jokseenkin ymmärrettäviä. Tiedä sitten, miksi päätin, että tuon juonittelijat jokseenkin inhottavasti esille - ehkä siksi, että liian inhottavia ei lähde niin helposti epäilemään. Liian miellyttävät ovat liian epäilyttäviä ainakin minun mielestäni.

Seth pääsikin viimeisen luvun myötä hetkeksi vanhaan osaansa. Kiva, että Reita oli mukava lisäys, koska itsekin kaipailin häntä (arvaa, kuka on tässä lähes kyynelsilmissä muistellut ficin alun onnellisia aikoja). No, jos sinun ajatusmaailmasi on vääristynyt tätä lukiessasi, minun on heittänyt täydellistä kuperkeikkaa kirjoittaessani, koska olen täsmälleen samaa mieltä. Sethin on paljon parempi olla mafiassa (ja listiä sekä rosvota ihmisiä aina välillä)^^
Paljastettakoon sen verran, että Ruiza, Tsunehito ja Hiroki threesome syntyi paljolti Pintaa syvemmällä tarinastani - enempää en kerro siltä varalta, ettet ole lukenut sitä.
On ilkeätä sanoa näin, mutta onneksi viimeinen pätkä oli kamalaa luettavaa - eikä minua haittaa lainkaan, että tunsit enemmän surua Gackton kohtalosta kuin Közin. Sinänsä Közihän on aina ollut kuolemanvaarassa työnsä vuoksi ja toisaalta, kuollessa tuska ja kipu loppuu, mutta eläessä joutuu kokemaan menetyksen tuskan.

Pahoittelut siitä, että viimeisessä luvussa on kestänyt - elämä ei vain ole aina niin helppoa.

Kiitos kommentistasi^^

Ewwu: Ja minä olen hyvin hitaana vastaamassa, kun olet ehtinyt jopa vaihtamaan nickiäsi. Pitää alkaa parantaa tapojani.

Hmm… Kieltämättä synkissä ja tummahkoissa (tarkoitan heidän olemustaan, vaatetustaan ja jonkin verran hiuksiaan, en ihoa) on tietynlaista komeutta, joita ei ole niin paljoa sitten näissä ikihymyilevissä ja värikkäästi pukeutuvissa. Ehkä se on salaperäisyys ja oikeanlainen kolkkous - kuin he tietäisivät, ettei elämä ole pelkkää juhlaa ja olemuksellaan kertoisivat sen.

Voih, sinänsä minustakin on ikävää lopettaa tämä tarina, mutta ehkä se on myös parempi - ainakin tällä julkaisutahdilla. Toisaalta, saatan hyvin palata ÄKT:n pariin, vaikken millään jatko-osalla, vaan sillä, mikä on minulle tyypillisempää, mikäli olet huomannut^^

Tämä luku oli lähes täydellinen vastakohta useammalle tarinan alun luvulle, joissa on iloittu, naurettu ja rakastettu. Ei sillä, että rakkaus olisi tässäkään luvussa kadonnut, mutta tässä näkyi, miten rakastavat ihmiset voivat joutua kohtaamaan rakastaessaan jotakuta. Asagista tosiaan paljastui tavallista enemmän sitä pehmeätä, välittävää puoltaan, mitä tunsi Hide-zouta ja Köziä kohtaan.

Aika harvat ovat joutuneet siihen tilanteeseen, että joutuvat ampumalla satuttamaan rakastaan. Sitä paitsi ampuminen ja aseilla tappaminen on niin Ruizan veressä, että kauhutilassa tämä luonnostaan ampuu tappaakseen. Tällä kertaa jokin kuitenkin esti tätä ampumasta heti kuolettavaksi johtavaa luotia.
Itse asiassa Hirokin oli shokissa, mutta luonteensa ja lujuutensa takia pysyi vankasti paikallaan. Oikeastaan tämä oli myös kolmikon eräs käännekohta, koska jos (ja edelleenhän se on jos) Tsunehito kuolee, Hiroki ei välttämättä pysty antamaan sitä anteeksi ja Ruizan ja tämän suhde päättyisi siihen. Koska kuitenkin Tsunehito tuli hengissä sairaalaan, Hiroki saattoi työntää sen asian syrjään ja itkeä Ruizan kanssa helpotuksesta ja pelosta.

Sethillä oli vaikeata, mutta moni asia vielä voi tapahtua. Saa nähdä, onko Hide-zou teräsmies, jollaisena muu mafia tuntuu häntä pitävän.
Tässä tuli esiin se, että Seth tietää yhä olevansa uusi mafiassa ja sitä myöten uskoo, että muut pitävät häntä heikkona. Toisessa tilanteessa hän todennäköisesti ymmärtäisi Manan teon ja Reitan saapumisen olleen sitä, että tästä välitetään jopa enemmän kuin joistakin mafiamiehistä, jotka ovat jääneet etäisiksi mafian pääjehuille.

Oikeastaan lapset ymmärtävät tällaisia vaikeita asia paremmin kuin aikuiset joskus osaavat olettaa. He vain käsittelevät sitä eri tavalla.
En pidä sitä yhtään pahana, jos tämä kohta sai sinut sulamaan^^

K:n romahdus oli jotain, minkä kuuluikin järkyttää. Eihän Közi ja K ole liiemmin ilmaisseet tunteitaan, vaikka ovat saattaneetkin hiukan pyyhkiä silmäkulmiaan tai hymyillä. Ja jos haluat tietää, mitä Közi ja K ovat toisilleen, se selviää lukemalla tämän kuun alussa julkaisemani prequelin Veri ruokkii maata ja miestä.

Valitettavasti Közi tosiaan kuoli.

Kiitos kommentistasi^^

PikkeWood: Auts, tiedän tuon tunteen >.< ärsyttävää, kun on kirjoittanut jotain vaivalla ja sitten se katoaa (arvaa, mitä tuskaa koin, kun minun jatkoni katosi KAHDESTI! *itkee vieläkin*),
Toivottavasti jaksat luottaa siihen, etten minä jätä tätä kesken - ottaen huomioon, että kommenttivastausten jälkeen on tulossa tiedät-kyllä-mitä^^

En sinänsä ihmettele, että alku oli sinulle sekavaa ja kiirehdit. Monet ovat olleet huolissaan Tsunehitosta (varmaan siksi, että Hide-zou loukkaantui olkapäästä (vaikka sekin on vaarallista) ja Közi taas on terminaattori, jota ei pitäisi helposti tappaa, eikä kumpikaan jäänyt minnekään varastoon vammoineen).
Hienoa, että tunsit kuitenkin sympatiaa Sethiä kohtaan, vaikket muuten välitäkään. Taisin tässä kohdassa hiukan hemmotella sinun sivuhahmorakkauttasi *naur*

Voin jotenkin kuvitella, että olit täpinöissä Hirokista ja Ruizasta XP Toisessa tilanteessa, jos joku muu kuin Ruiza olisi ampunut Tsunehitoa, Hiroki olisi varmasti lohduttanutkin Ruizaa ja yrittänyt uskotella itselleen ja toiselle, että Tsune selviäisi. Tämä oli myös heidän suhteensa yksi kääntöpisteistä, koska en usko, että Hiroki ja Ruiza voisivat jatkaa yhdessä, jos Tsunehito kuolee.
Tsunehito on sitkeä tapaus, mutta selviääkö hän loppuun asti? Se on aivan toinen kysymys.

Mana oli tämän luvun kunnossa oleva järki, joka yritti vielä pitää langat käsissään. Valitettavasti yksi lanka on karkuteillä emmekä vielä tiedä, saako Mana sen jälleen hyppysiinsä vai löytääkö vain katkenneen pätkän.
Kuten Hikaru sanoi tapettuaan Tatsuroun, tieto lisää tuskaa. Gackt siis kärsi paljon, koska tiesi osittain tapahtumista. Sitä voisi verrata siihen, jos lukijat olisivat tienneet alusta asti, mitä on tapahtumassa eikä kukaan teistä olisi pystynyt estämään tapahtumia, vaan katsomaan ja tietämään.
Hei, sehän olisi hyvä tarinaidea! *-*
Jaa-a, se selviää mahdollisesti viimeisessä luvussa^^

K ilman Köziä olisi surullinen näky, mutta… Közin sydän lakkasi lyömästä ja me kaikki tiedämme, mitä se tarkoittaa.

Valitettavasti olet joutunut odottelemaan sellaiset 19 kuukautta tämän jatkon kanssa… Anteeksi, ei ollut tarkoitus. Toivottavasti se prequel ainakin sivumäärältä korvasi asiaa. No, toivotaan, että saat tästä jatkosta potkua kevään kirjoituksiin, jos vielä kirjoitat silloin^^

Minä? Rakkaus? Oi kiitos.

Kiitos kommentistasi^^

Amai: Kiitokset suurista kehuista ja vielä kommentistasi - sanomasi lämmittää mieltäni, koska olen sentään ollut D:n ja Versaillesin kummallakin keikalla täällä Suomenmaalla^^

Oho, Közi vaikutti selvästi sinuun vahvasti (tai siis Közi ja K, koska K:n reaktio vahvisti leikkaussalissa tapahtuneita asioita). Tämän perusteella toivon, että olet rohkaistunut lukemaan prequelin heistä kahdesta, vaikka se saattaa vahvistaa enemmän pelkoasi Közin kuolemasta.
Joudun kamalana ihmisenä sanomaan, että olen kertakaikkisen ylpeä Közistä ja K:sta sekä heidän osastaan viimeisissä luvuissa. Pakko sanoa muuten, että kun mainitsit Terun ja Yuuton, jouduin lukemaan sen kohdan uudelleen, koska hämmästyin siitä - hyvällä tavalla tietenkin. Hauskaa, ettet ole unohtanut Asagin, Közin ja K:n lempipoliiseja^^
Prequel antaa sinänsä ehkä vähän vihjettä siitä, mitä saattaisi tapahtua, nyt kun Közi kuoli (koska no, sydänhän lakkasi lyömästä), mutta katsotaan sitten viimeistä lukua (eli sitten kun rullaat riittävästi alaspäin *naur*).

No, Tsunehito pääsi hengissä sairaalaan, mutta toisaalta niin pääsi Közikin ja kuinkas sitten kävikään. Sinänsä hauska teoria siitä, ettet usko minun tappavani Tsunehitoa, koska en ole kuvaillut hänen kuolemaansa tarkemmin. Toisaalta, kuvailin minä Hydenkin kohtalo tarkkaan ja hän jäi henkiin, kun taas Kamijo kuoli vailla tarkempaa kuvausta itse tapahtumista.

Mielenkiintoista, että lempihahmoiksesi on noussut sekä Tsune että Kamijo (vaikka Tsune enemmän sivumääränsä takia). Kamijoni on ollut hyvin pidetty, mutta on aina kiva kuulla, että hän on lempihahmojani - samoin kuin tietenkin etsivämme.
Voisin kyllä tässä sanoa, että minulla on suunnitelmissa eräs ÄKT-prequel/spinoff, jonka yksi luku olisi täysin omistettu Kamijolle. Mitäs siihen sanoisit? Pääsisit samalla lukemaan lisää Asagi/Kamijoa^^

Sinänsä olisi mielenkiintoista nähdä, miten Seth, Asagi ja muu mafia oikeastaan reagoisi (tai siis lamaantuisi ja sekoaisi), jos Hide-zou kuolisi. Sitä en kiellä, mutta hahmojeni kohtalon näemme tosiaan viimeisissä luvussa. Olet sinänsä oikeassa, että Hide-zou on “täydellinen” ja se saattaa ärsyttää siinä mielessä, että hänelle toivoisi olevan heikkouksia. Toisaalta, Hide-zou myös piiloutuu järkevyytensä ja loogisen ajattelun taakse, koska voi työntää omat tunteensa syrjään. Jos et ole lukenut Särkymätöntä, se saattaa hiukan muuttaa näkökulmaasi Hide-zousta, mutta ehkä myöskin vahvistaakin. Ken tietää.

Tiedätkös, olen hyvin tyytyväinen, että nostit tuon ampumisen esiin. Kysymyksesi oli aiheellinen ja minulla on sille myös pienimuotoinen selitys. Olen ÄKT-tarinoitani varten joutunut välillä istumaan television ääressä kuin tatti, kun sieltä on tullut joku dokumentti, joka on sopinut tarinoihini - ja hyvin usein ne ovat liittyneet rikollisjärjestöihin tai rikoksiin. Useissa rikollisjärjestöistä ja rikollisjengeihin liittyneissä dokumenteissa on haastateltu ihmisiä, joista osa on ollut ilmaista mainontaa hakeneita, harkitusti puhuneita jäseniä, mutta useat ovat olleet entisiä jäseniä. Osa entisistä jäsenistä on eronnut, koska näkökantansa oli vaihtunut, yksi taisi tunnustaa eronneensa perheensä takia, mutta useammat olivat tulleet oman jenginsä pettämiksi. Harvat ovat valmiita ottamaan sen riskin, että pyytäisivät liittolaistaan ampumaan itseään ja saattaisivat kuolla - ihmisten elämänhalu on yleensä liian suuri siihen ja harvoin sellaista epäillään. Siksi Tsunehiton tilanne, mikäli hän jää henkiin, pienentäisi häneen kohdistuvia epäilyjä.

Olen iloinen, että Asagin liikehdintä ja toiminta olivat mielestäsi eläviä ja helposti kuviteltavia. Itse näen usein kirjoittaessani tapahtumat kuvina silmissäni ja yritän kovasti saada lukijat näkemään saman kuin minä (paitsi että näen jotkut kohtaukset animemaisesti?). Jos Asagi ja Mana olisivat menossa synnyttämään? *TOTAL REPS* Se olisi kieltämättä hyvin hauska näky ja varmasti tekstinäkin hupaisa XD Mietitään vielä päälle Ruizat ja muut mafiamiehet jonnekin synnytysosastolla leikkimässä lääkärileikkejä *naur* Ketkä kannattavat? *grin*
Jaa-a, se saattoi olla adoptiohetki (jos, hyvin valittuja sanojasi lainaten, en olisi nollannut erään sankarin sydäntä), mutta on eräs pieni ongelma, nimittäin Sayuri. Sitä ei tiedä, mitä hänkin ajattelee moisesta.
Vai on Manassa tässä kohdassa samaa kuin Hide-zoussa. Ehkä se on heidän kummankin tarve hillitä itsensä täysin? Kenties Mana on mielestäsi hellyttävä ja pidettävä, koska Gackt onnistuu murtamaan Manan kovaa pintaa ja hämmentämään, ettei hän kykene niin selvästi kontrolloimaan itseään ja luomaan ympärilleen haluamaansa mielikuvaa.

Haa, osaat valita selvästi mielenkiintoisia ja minua sinänsä kutkuttavia aiheita, kun en halua paljastaa liikaa viimeisestä luvusta X) Mutta siis Hizaki ja Klaha, pakkohan tästä on sanoa jotain. Otetaan tämä vaikkapa vastakkain asetteluna.
Hizaki - Mawashimonan koulutuksen saanut mies, joka onnistui tekemään järjestön sisällä vallankaappauksen ja nousemaan itse johtoon. Hän myös piilottaa hyvin oikean olemuksensa ja sukupuolensa vaatteisiinsa, joiden kätkössä on varmasti samanlainen korsetti kuin Manalla, eli luotiliivin virkaa toimittava korsetti/muodontuoja. Hänellä on myös rohkeutta soluttautua yksinään vihollisen keskelle. Hizakilla on sen lisäksi vuosien kokemus työstään ja vaaditaan siis paljon, että hänet saadaan kukistettua - toisaalta, vaaditaan myös paljon, että hän tuolla tavalla menettäisi kontrollin itsestään ja ottaisi ison riskin varoittaakseen veljeään, kuten äsken kävi.
Sitten Klaha - teini-iästä lähtien isältään perimänsä mafian johtaja, joka hallitsee Kuro Kagen isointa järjestöä (ennen kuin Asagi alkoi kiriä). Hänellä on vuosien kokemus työstään, hurmaava käytöksensä, juonitteleva mielensä, taidokkaan pirullinen kieli ja varmasti jollain tapaa samanlaiset taidot kuin Asagilla ja Shinyalla (siis mafiamies/yakuzamittapuussa). Sen lisäksi hänellä on Hindu kushissa koulutetut Aoi ja Yuuki, jotka kumpikin olivat tapahtumahetkellä toimintakykyisiä, vaikkakin loukkaantuneita. Henkivartijoidensa lisäksi Klahalla on muita taitavia miehiä, koska mafiansa on tosiaan vähiten kärsinyt ja kärsijät ovat olleet aiemmin mokanneita miehiä ja palvelijoita. Klaha myös istui tiivisti omalla kotikentällään eli Kiotossa.
Eli siinä on aikamoinen pähkinä purtavaksi - tietenkin voisin luetella kummankin huonot puolet, mutta jätän sen nyt suosiolla. Sen verran voin kertoa, että olen miettinyt tätä asiaa paljon.

Toivottavasti olet saanut kunnolla nukuttua, varsinkin kun tässä on mennyt puolitoista vuotta >.< Tule toki myöhemminkin kommentoimaan ja kertomaan, mitä ajattelet mistäkin - minä luen mielelläni^^
Kiitos kehuista, toivottavasti pystyn tuossa vielä viimeisessä luvussa ja joskus myöhemminkin muissa tarinoissa^^ Ole hyvä^^
En lupaa mitään *piiloutuu pommisuojan oven taakse*

Kiitos, pidin itsekin Gackton lausahduksesta^^
Kiitos kommentistasi^^

emled: Enpä voi sanoa muuta kuin, että tervetuloa^^ Ja montako kertaa olet oikeasti lukenut tämän tarina? Tai spinoffit? *naur*

*reps*
Minä nyt olen tällainen ylisuorittaja, mikä varmaan näkyy jo ÄKT-saagassani, etten osaa kirjoittaa mitään lyhyesti tai jättää mitään sanomatta. Tosin, pitäisi varmaan pitkästä aikaa lukeakin täältä jotain ja kommentoidakin, vaikka työlästä onkin. Eli en pahastu, ettet tee minulle hehtaarikommenttia - minusta jokaisen kuuluu kirjoittaa sellaisia kommentteja, jotka ovat itselleen luonnollisia.

Elikkä törmäsit tähän, kun olin kirjoittanut tätä kolmisen vuotta? Nimittäin 19.12 tuli kuluneeksi 6 vuotta siitä, kun julkaisin prologin. Oih, koneen romuttuminen ja muut koneongelmat, joista olen itsekin ehtinyt saamaan osani >.<
Minäkin olen iloinen, että löysit ficcini jälleen, vaikken nyt tätä taideteoksesi kutsuisi^^

Tuon kyllä allekirjoitan, että lukuni ovat järjettömän pitkiä XD Arvaa vain, itkinkö, kun näin viimeisen lukuni sivumäärän. Se on PITKÄ! *kiljuu*
Hienoa kuitenkin, että olen pitänyt mielenkiintoasi yllä ja samalla antanut sinulle hyvän lukukokemuksen. Kenties tapahtumia, vauhtia ja vaarallisia tilanteita on siksi, että ne viihdyttävät minuakin? Tai mieleni vain vaatii niitä jostakin syystä. Ja se, mistä saan kaikki ideani, on sellainen ikuisuuskysymys, johon en ole saanut vielä tähän päiväänkään mennessä vastausta - eivätkä vanhempanikaan ole osanneet vastata tuohon.

Ei tuo sinun saamasi vaikutelma Sethistä kovin vääräkään ole. Jos mietitään sitä, ettei hänen kleptomaniaansa tai varastelua tiedettyä työpaikallaan tai naapurustossa. Toisaalta, naapurinpoikamaisuus, ainakin se, miten minä ja muutama tuttuni sen näemme, sopii Sethiin, koska hänessä on sitä tiettyä tuttuutta, höpsöyttä ja turvallisuuttakin. Olihan Sethillä tiettyjä haasteita, kuten sanoitkin, jotka eivät tehneet tottumisesta helppoa, mutta sujuihan se sitten Hide-zoun avulla^^
Hauskaa, että Hide-zou oli mysteeri ja että sain hänen asiallisella käytöksellä hämättyä hänen luonteestaan^^ Halusin Hide-zoun olevan mysteerinen ja antavan ihmisille tarkoituksella eri vaikutelman, kuin mitä todellisuudessa on - näyttääkseni, millainen hän on läheisiään ja ulkopuolisia kohtaan. Minullakin oli hauskaa, kun kirjoitin Hide-zoun uhkailuista XD
Asagi XD Ei kai tässä voi oikeastaan muuta sanoa (sen lisäksi, että rakastan häntä). Olet nimittäin oikeassa monessa suhteessa. Mitä taas tulee kaverisi ehdotukseen, ei lainkaan paha idea XD Tosin, Asagi olisi varmaan pistänyt jonkun muun tekemään likaisen työn X) Mitäs jos Asagi ja Ruiza olisivat yhdessä sytyttäneet sen talon tuleen XP
Közistä ja K:sta ei taida sanoakaan enempää, kun tiedämme jo, mitä prequelissa luki ja se on varmastikin vaikuttanut käsityksiisi heistä. Tosin, en minäkään olisi kovin urhea, jos kohtaisin heidät (pimeässä). Itse kun olen alle 1,60 metriä, niin kaksimetriset ovat vähän… No, arvaat varmaan.
Vaikken itse olekaan lapsirakas (oikeastaan suorastaan inhoan lapsia), minä pidän Gacktosta. Hän on fiksulapsi, joka on joutunut kestämään paljon, kuten sanoit. En tiedä, ovatko lapset ihan “väärinymmärrettyjä”, vaan sanoisin, etteivät he aina saa ääntään kuuluville tai heitä ei kuunnella. Tietenkin siitä syntyy väärinkäsityksiä ja väärinymmärretyksi tulemista, mutta toivottavasti ymmärsit, mitä hain takaa.
En sinänsä ihmettele, jos suorastaan inhosit tai vihasit Sayuria. Hän ei ole tarinani rakastetuimpia hahmoja käytöksensä ja tekojensa takia, mutta olen tyytyväinen, että olet hiljalleen lämmennyt^^ Ehkä se johtuu siitä inhimillisyydestä, jota hänen herkkien puolien paljastuminen kertoo. Hikarun kohdalla minua harmittaa se, etten ole päässyt kertomaan kunnolla, millainen hän oli ennen miehensä kuolemaa. Toisaalta, se voisi saada teidät lukijat suuttumaan, mitä menin tekemään hänelle ja Asagille sitä myöten.
(Miksen hämmästy tuntemuksistasi Ruizaa ja kolmikkoa kohtaan? Onkohan olemassa ketään, joka käskisi minun tappaa Tsunen tai jonkun heistä tuhotakseni threesomeni?)

Et uskokaan, miten onnellinen olen kuullessani tuon. Minun yksi suurimmista tavoitteistani kirjoittajana on saada lukijani tuntemaan lukiessaan erilaisia tunteita. Haluan, että tarinoideni mukana he voivat kokea iloa, surua, naurua, riemua, vihaa, inhoa, myötätuntoa ja paljon muuta, ja olen ilmeisesti onnistunut siinä, jos kerran olet murissutkin ruudulle *naur* ei hätää, niin olen minäkin, tosin ehkä enemmän silloin, kun hahmot ovat olleet tottelemattomalla päällä.
Tässä vaiheessa voisin kysyä, että kenet olet erityisesti halunnut tappaa (jos Klahaa ei lasketa mukaan), ketä lohduttaa ja kenelle takomaan järkeä päätä, mikäli Manaa ja Asagia ei lasketa mukaan, kun ovat aikamoisia jästipäitä.

Hmm… Itse asiassa olen kuullut, että muutamat ovat kirjoittaneet koulussa esseen, esitelmän tai jonkun muun ÄKT:stä tai Pintaa syvemmästä (ja joku opettaja oli sanonut, että tarina on niin jännä, että olisi kiva lukea. Epäilen kyllä, ettei hän ikinä päätynyt lukemaan). Eli voithan sinä aina yrittää XD Jollei muuta, vetoa siihen, että Fifty Shades of Grey oli alun perin fanfiktion tarina (tai näin olen kuullut) ja minä haaveilen kirjailijan urasta. Omakustanteinen kirja on vähän kallis, mutta ehkä joskus julkaisen haaveilemani kirjan *-*

Vai neljä? Lasketaanko Fray tuohon neloseen, vai onko teitä sitten yhteensä kuusi? Pitäisikö huolestua o.o Lähinnä hämmästelen, kuinka monta ihmistä tätä oikeastaan lukee, kun useampi ihminen on sanonut ainakin parin kaverinsa lukevan tätä. Vai onko tässä sama juttu kuin Visual kei maailmassa, että kaikki tuntevat kaikki?

Tämä oli hieno kommentti, joten en ota anteeksipyyntöäsi vastaan!
Sitä paitsi, minä rakastan kaikkia saamiani yksityisviestejä^^

Kiitos kommentistasi^^

mayabi: Sittenhän tämä oli hyvä sattuma, ettet ole joutunut vartomaan liian pitkään^^ Toivottavasti et ole joutunut liikaa odottelemaan viimeisen luvun kanssa >.<

Uhkailuahan olen kuullut useamman kerran, mutta toisaalta, jo aiemmassa tarinassani Pintaa syvemmässä en hirveästi piitannut niistä ja tein, miten lystäsin, kuten ajattelin tässäkin. Tai ei ihan, mitä lystäsi, koska noudatin omaa juonikaaviotani. Voilla, että loppu tulee olemaan maailman surullisen, tai sitten siinä on jotain, mitä et osaa odottaa - toivon todellakin, että pääsen yllättämään sinut^^
Haa, kaksi vuotta kuudesti vuodesta, ei lainkaan paha^^ Ja kiitos kehuista, vaikka joudun sanomaan, etten ole ihan varma, onko tämä paras, mutta ylpeä olen joka tapauksessa^^

Joudun tässä kohdassa sanomaan, että koska luen enemmän suomeksi kuin englanniksi, näen englannin enemmän tönkkönä. Tai ehken tönkkönä, vaan… Ehkä turhan “soljuvana” ja “epäsuorana”. En tiedä, allekirjoitatko tätä, mutta suomenkieli on paikoitellen, kirjoituksesta riippuen, aika rujoa ja korutonta, kun sille päälle sattuu ja suoran kaunistelematon. Ilahduttavaa, ettei samaa ongelmaa ollut luvussa 63 ja ilmeisesti tarinassani muutenkaan. Ehkä tietynlainen yksinkertaisuus on ollut tässä avainasemassa, mutta näen sen vain positiivisena, jos kerran olen saanut kirjoitettua myös kauniisti.

Myönnän, minun on vaikeata ottaa vastaan kehuja, joissa ÄKT:tä sanotaan parhaaksi ficiksi. Olen onnellinen näistä kehuista, mutta ehkä oma perfektionistinen luonteeni tekee tässä “tenän” ja saa sisälläni heräämään halun väittää vastaan. Sanon kuitenkin kiitos ja kerron olevani oikeasti onnellinen, että tarinani on koskettanut sinua ja päässyt lähelle sydäntäsi^^
Itse asiassa minun muistini mukaan olet aiemminkin kommentoinut, mutta ei minua haittaa, vaikka toistaisit itseäsi. Uskoisin, että kommentistasi on kuitenkin sen verran aikaa (siis jos miettii sitä, koska kirjoitit sen ja mitä nyt itse kirjoitan tätä vastausta tähän). Juonihan on ollut pääni sisällä ja paperilla hyvin selvillä, ja eniten olen kokenut haastetta toteutuksessa. Hienoa, että sinusta olen onnistunut työssäsi ja tarinastani välittyy hiottu kokonaisuus yksityiskohtineen ja realistisuus, johon pyrin jatkuvasti. Tavoitteeni on, että tarina tuntuu siltä, kuin se voisi oikeastikin tapahtua, ainakin jollain asteella X)

Haa, hahmot, toinen panostukseni kohde^^ (toivon ja epäilen itsekin, etteivät he ole ihan tällaisia oikeassa elämässä - en voisi muuten koskaan enää kohdata Asagia o.o). Loistavaa, että mielestäsi kaikki hahmot ovat erilaisia. Välillä pelkään, vaikkakin enemmän sivuhenkilöiden kohdalla, että jotkut ovat liian samanlaisia, mutta ilmeisesti pelko on turha^^ En ihmettele, jos lempihahmosi on Ruiza. Hänessä on jotain, joka vain hymyilemään. Minulla on hauskaa, kun saan tehdä hänestä erilaisen - sellaisen ihmisen, joka sanoo rehellisesti, mitä ajattelee eikä pelkää edes seurauksia, koska on mielestään vain rehellinen. Olisi välillä kiva, jos pystyisi tekemään saman, ja se varmaan tekee ihmisiin vaikutuksen, koska harvat meistä uskaltavat olla enää tänä päivänä noin rehellisiä. Ruizalla ei ole helppoa, kun joutuu pelkäämään tappaneensa Tsunehiton ja Hirokin alkavan vihata häntä. (Jee, Hiroki-köydenveto! XD). No, katsotaan, mitä vikassa luvussa käy^^

Hah haa, minun ficciurani (jälleen) yksi tavoitteista, eli D:n mainostus on toteutunut^^ Seth on sympaattinen enkä ihmettele, jos pidät hänestäkin. *naur* minä olen jossain määrin suorastaan odottanut, että joku nostaisi esiin sen, millaiseksi olen Hide-zoun tuonut tarinassa esiin, erityisesti tarinan alussa mystisenä, charmikkaana liikemiehenä ja sitten tosielämässä hän onkin (ihanan) suloinen dorkamme XD Hide-zou on aika toisenlainen meidän maailmassamme, mutta toisaalta, mietitäänpäs sitä, millainen hän on soittaessaan (ja pitäessään suunsa kiinni laulamista lukuun ottamatta). Minusta esiintyessään kitaransa kanssa Hide-zou on aika cool, sellainen etäinen ja elegantti, ja juuri se puoli sai minut kirjoittamaan Hide-zoun tällaiseksi. Toivottavasti ymmärrät, mitä haen takaa (siis sen puolesta, etten kirjoittanut sekavasti).
Oho oho, nyt tuli aika paha juttu. Mitähän minä vastaisin kysymykseesi Hide-zoun kohtalosta? Hmm… En voi vastata sinulle muuten kuin sanomalla, että luvun ensimmäinen lause todennäköisesti kertoo tarvitsemasi^^
Siinä ei ole mitään pahaa, jos olen saanut sinut itkemään niin onnesta kuin ilosta - se tekee vain minut onnelliseksi, että olen onnistunut kirjoituksillani vaikuttamaan sinuun noin^^ Ja myönnän, itse itkin onnen kyyneleitä, kun kirjoitin viimein “the end”, koska sain viimein tämän tarinan kirjoitettua ja katsoessani kokonaisuutta, olen ylpeä saavutuksestani^^

Közin kuolema on aika pelottava, koska tarinan aikana hänet, kuten K:kin, on esitetty voittamattomina. Nyt hän kuitenkin kuoli ja K romahti, mitä monet eivät välttämättä osanneet odottaa, koska eihän kaksikko ole liiemmin elehtinyt. Minä olen vain tyytyväinen, ettet osaa ennustaa - sehän olisi harmi minun kannaltani. En tiedä, helpottaako tämä pelkojasi, mutta viimeisessä luvussa on yksi ennustettava asia - siinä on rajallinen määrä tapahtumia ja sitä myöten seurauksia.
Sethin viimeisimmän luvun tunteet kuvastavat minusta hyvin sitä, mitä me kaikki olemme varmasti joskus tunteneet. Me haluamme muuttua/olla jotain, mikä ei ole meille kaikista tyypillisintä, mutta haluamme sopia tiettyyn joukkioon. Se tekee minun mielestäni Sethistä sympaattisen, mutta myös ymmärrettävän.
Taidan ymmärtää, mitä tarkoitat. Koska Asagi ja Hide-zou rakastavat toisiaan syvästi, Seth ei voi koskaan olla Hide-zoun ainoa eikä myöskään se ykkönen, koska Asagi on jatkuvasti läsnä. Joten kun Hide-zou joutuu valitsemaan kantansa, hän joutuu usein asettumaan myös asemansa takia Asagin puolelle eikä Sethin, vaikka toisessa tilanteessa olisi automaattisesti hänen puolellaan. Varmasti Seth on kokenut ja jos kumpikin jää henkiin, kokee aina välillä jäävänsä toiseksi, mutta samaa voisi sanoa Manastakin. Vaikka Mana ja Asagi menisivät naimisiin, Hide-zou on aina läsnä, samoin hänen ja Asagin tunteet. Mitä taas tulee tunteeseesi siitä, että Seth kärsisi tilanteesta, Hide-zou kyllä tekee töitä sen eteen, että Seth tuntisi olevansa niin rakastettu kuin on.

Nyt heitit sellaisen kysymyksen, että jouduin oikeastaan miettimään tuota pidemmän hetken (ja keskustelemaan äitini kanssa avatakseni ajatuksiani). Varaudu siis pitkään ja kenties monimutkaiseen selitykseen. Kun kirjoitan, minä näen tapahtumat kuvina ja joskus näen kohtaukset unissani. Työstän siis tekstejäni paljon aivoissani jo ennen kirjoitusvaihettakin. Olin useamman kerran nähnyt kohtauksen kuvina mielessäni ilman suoria lauseita, vaan tapahtumina - aivan kuten ihmiset näkevät tapahtumia, kun katsovat elokuvaa. Minä siis näin kohtauksen ja kun kirjoitin, mietin tapahtumaa ja mietin, mitä siinä kuuluu ja näkyy. Aluksi mietin sitä, millaisen äänen sydämenkäyrästä/sykkeestä kertova laite pitää, kun sydän pysähtyy. Se huutaa pitkää piip äänettä ja mietin sitä, miten sellaisen asian voisi ilmaista kunnolla, mutta totesin mietittyäni, ettei äänen kuvaus toimi ja vaihdoin ajatuksissani “kuvakulmaa” ja tajusin sydänkäyrän vetävän suoraa viivaa, kun sydän pysähtyy. Sitten se lause vain syntyi tuollaisena enkä muokannut sitä lainkaan sen jälkeen. Eli tavallaan minä työstin sitä aivoissani, mutta kertalauseena se ilmestyi suoraan paperille - heittäisin arviolta, että pysähdyin tuota kohtaa kirjoittaessani ehkä muutamiksi minuuteiksi, maksimissaan 10 minuutiksi enkä sen jälkeen koko lauseeseen koskenut. Monia muita lauseita olen sen sijaan joutunut miettimään paljon pidempään^^
Toivottavasti sait selkoa vastauksestani…

Valitettavasti viimeisen luvun kanssa on kestänyt kauan USEIDEN ongelmien kanssa (ja tietenkin sen, että turhautuneena päädyin viimeistelemään Közistä ja K:sta kirjoittamani prequelin). Toivottavasti neljäs ÄKT:n prequel on hiukan helpottanut tässä välissä^^*
Toivottavasti et ole kuukahtanut 1204 sivun lukemisesta, kun fontti on Arial ja koossa 10^^

Kiitos kommentistasi^^

Nightfall: NIGHTFALL-CHAAAAAAAAAAN! ^^

Ai sitä ne lyhyet, korkeat ihme äänet olivat! Minä jo luulin, että täällä kummittelee tai räyhähengen päättäneen tulla kiusakseni XD

Hyppään hiukan joistakin aiheista, mistä olemme jo keskustelleet (itse asiassa aika monen, koska olemme tainneet keskustella useastakin kohdasta… Ups!). Saat toki kertoa, jos jokin on muuttunut sitten viime keskustelumme^^
Paitsi että totean tähän väliin, että jos haluan kirjoittaa joskus tarkemmin vaatteiden suunnittelusta, tiedän, kenen puoleen käännyn XD

No, eikös se ole hyvä siinä vaiheessa todeta, että kas, tuo on se murhaaja, kun se uhkailee aseella XD No, itserakkaasti voisin vain sanoa, että nautin siitä, että olen ollut askeleen edempänä useita lukijoitani (tai no, kukaan ei ole vieläkään tullut sanomaan, että epäili sekä Hikarua että Klahaa) X)

Kun asettelet Hikarun tilanteen noin, saat minut jostain syystä ymmärtäväiseksi asennettasi kohtaan XD Ehkä asenteesi olisi eri, jos Hikaru olisi esitetty aiemmin ja pidemmällä tavalla mukavammaksi. Tai jos olisin kirjoittanut hänestä sellaisen, mitä hän oli ennen Takerun kuolemaa ja masennustaan, joka vain kasvoi synnytyksen jälkeen. Ken tietää. Isshin kohtalo taisi saada sinut aika suoraan sille linjalle, että “menolippu helvettiin sille noidalle - minä maksan!” XP

Vai kirjoitan liikaa jänniä lopetuksia? Ja silti Ruiza ampuu Tsunen kohtaukseni hävisi tuolle draamalle! Come on! Minun täytyy selvästi treenata enemmän tuollaisia kohtia!
Ja mitä tulee tuohon kertomaasi draamaan, en voi todeta kuin yhden asian…

It looks like a challenge!

*-*

Aa, sitä sinä meinasit. No, sen näkee sitten viimeisessä luvussa, mitä olen juoninut. Ja minkähän takia yhä useampi ihminen uskoo minulla olevan evil masterplan. Olenko tätä menoa evils mastermind tai vastaava?

Ai ficit voi lopettaa muullakin tavalla kuin lahtaamalla kaikkia? Since when? Missä välissä niin on käynyt? Tai missä niin lukee?

En tiedä, onko se joku vaisto, mieliteko, omat tottumukset vai joku muu, joka tykkää sujauttaa huumoria synkkienkin kohtien keskelle. Ehkä se on joku näkemys siitä, että dramaattiset, surulliset kohtaukset ovat voimakkaampia, kun välillä tunnelma keventyy ja vaihtuu sitten yllättäen.
Vai luulit Sethin olevan kuskina XD En ihan tarkoituksella suunnitellut jättää kuskina olijaa epäselväksi, mutta onhan sekin itsessään jännä ajatus. Kaikkea kivaa tulee tehtyä ihan vahingossakin XD Asagi on tosiaan tottunut liikaa Köziin ratin takana *naur*

Loistavaa, ettei tuollainen pätkittäin/jaksoittain kirjoitettu luku toimi. Ajatuksena sellainen on jännä, mutta olen tyytyväinen, ettei toteutukseni ollut häirinnyt lukemista.
Ja miksi kaikki luulevat minun vain olevan kiero kirjoittaessani? Hyvä on, hyvä on - kyllä minä välillä ja ehkä tässäkin mietin, mikä olisi kutkuttavaa ja mitä ei kannata ihan heti kertoa, mutta minusta oli luonnollista seurata ensin Sethiä, koska hänhän tämän tarinan aikoinaan aloitti. En usko, että kovin moni osasi arvata, että “joo, Reita astelee paikalle”, mutta mielestäni hän oli tavallaan luonnollinen vaihtoehto - kuten sen sanoitkin, hänet kutsutaan paikalle, kun Mana tai Hide-zou ei voi olla Sethin tukena. Myönnän, että mietin tuota Reitan arvausleikkiä, mutta minusta se sopi hänen luonteeseensa ja tavallaan halusin, että Seth saisi edes pienen raivarin. Seth tarvitsi jotain “miehekästä”, mutta samalla myös sellaista, joka osoittaisi, miten haavoittunut ja peloissaan tämä on.

Aika monien odottama kohtaus, eli Ruizan ja Hirokin keskustelu tuli sitten seuraavaksi - enhän minä ikuisesti voi pidellä kellonviisareita *naur*
Hienoa, että sait tuosta huumoria, vaikka tavallaan tulee hiukan paha mieli Ruizan puolesta, kun kaikki luulevat, ettei mikään muu hetkauta tätä kuin se, että penikselleen olisi tapahtunut jotain. Tosin, samalla ajatus huvittaa minua XD¨
No, vaikka luitkin kohtauksen yliuteliaana aika ripeästi, hyvä jos tunnelma kosketti kuitenkin toisella lukukerralla. Taidat kyllä arvata, miten minä täällä hihkun ja riemuitsen Hirokin puolesta - niin oikean kuin ÄKT:n Hirokin, koska kumpikin ovat vain niin… Ihanan sympaattisia! Minä siis tajuan hyvin, mikä sinua vaivaa^^

Loistavaa, piikkini osui ja upposi XD

Olen kyllä samaa mieltä, että tuo repliikki on liikuttava ja nimenomaan siksi, että Hiroki sanoi sen. En voisi kuvitella Ruizaa sanomaan noin ja jos olisin laittanut hänet ääneen, olisin tehnyt siitä huomattavasti erilaisemman. Vaitonainen itkeminen oli mielestäni Ruizalla voimallisempi, koska yleensä hän on aina äänessä.
Hmm… En nyt tiedä, onko Hiroki jäänyt kolmikon söpöilyssä sivummalle tai edes taka-alalle. Ehkä hän ei ole sillä tavalla korostunut, kuten ei Tsunehitokaan (paitsi kinastellessaan Ruizan kanssa), vaan Ruiza on varastanut shown. Ruiza on se yliaktiivinen toimija ja Tsunehito sekä Hiroki ovat, kuten sanoit, toiminnan kohteita. Hiroki taitaa olla se tarkkailija ja toiminnan kohde, joka ottaa kaiken vastaan, koska ei tarvitse tehdä paljoa saadakseen kaiken huomion (kaksin kappalein XD). Tsunehito taas on toiminnankohde, joka kiskotaan välillä mukaan toimintaan. Tulipas mielenkiintoinen pohdinta kolmikon dynamiikasta.
No, luepa se Veri ruokkii maata ja miestä ja katsotaan sitten, millainen hurt/comfortin kirjoittaja olen XP

Jaa-a, ehkä se selviää viimeisessä luvussa, mitä Mana oikeastaan tarkoitti X)

Haa, Gackt ja kuolema. Usko tai älä, mutta minulle oli suht alusta asti selvänä se, että Gacktille on sanottu/hän ymmärtää kuoleman olevan sitä, että joku lähtee eikä enää koskaan voi palata. En sitten tiedä, onko se alun perin ollut minun oma käsitykseni lapsuudesta, ennen kuin tajusin, että kuollessa elintoimintamme loppuvat ja jäljelle jää vain ruumis vailla mitään muuta (eli olet oikeassa, Gackt ei vielä ymmärrä kuoleman “todellista“ puolta).
Myönnän, että Közin ja K:n lisäksi harkitsin jonkin aikaa, kaksikon jälkeen siis, että Ruiza olisi selittänyt sen yhtenä viisaimpana hetkenään jälleen, mutta totesin useamman pohdintakerran jälkeen, että se sopii paremmin Közille ja K:lle heidän taustojensa takia.

Oho, aikamoinen ilme lukuni loppu sai aikaan.
Buah hah haa!
X)

No, Hide-zoulta meni “vain” olkapää ja sitä myöten myös osittain käsi, mutta eihän sitä tiedä, mitä tällä välin tapahtuu tai minkä sairaalabakteerin hänkin voi saada osakseen. Asagi tosiaan järkyttyisi, jos rakas kakkosmiehensä kuolisi, samoin kuin koko mafia. Ehkä ainoa, joka kykenisi marssimaan Klahan eteen, olisi Sayuri, joka on muutenkin menettänyt jo paljon, omalla tavallaan enemmän kuin kukaan muu.
Tsunehito on sellainen arvoitus, että taidan suosiolla jättää sanomatta mitään ja päästää sinut lukemaan, mitä olen keksinyt X)
Hmm… Miten K reagoi nyt, kun Közi on kuollut, koska sitähän sydämen pysähtyminen tarkoittaa. Kenties K saattaisi saada tuhoamisvimman, mutta eri asia on, päästäisikö Asagi tai Sayuri K:n Klahan kimppuun. K:lla ainakin riittäisi taidot Klahan tappamiseen, ellei lasketa sitä mukaan, että vastassa ovat enemmän tai vähemmän loukkaantuneet Aoi ja Yuuki.
Vai varaudut kaikkeen? Onhan sekin yksi ratkaisu, koska lopputuloksen näet vasta viimeisessä luvussa XD

Vai spinoff Asagin ja Manan häistä? Näyttää aika huonolta häiden suhteen, vai mitä mieltä olet?

Minua ei kommenttisi lainkaan häirinnyt^^

Kiitos kommentistasi^^

Black Rose: Ei voi sanoa muuta kuin että sinulla on ollut aikamoinen luku-urakka. Huh huh! En tiedä, olisinko itse selvinnyt - veikkaan, että tätä lukiessasi olet lukenut kaikki ÄKT-saagani tarinat.

Kiitos kehuistasi, olen iloinen, että olet löytänyt tarinani viehätysvoiman sekä kiintynyt hahmoihini. Olen hyvin tyytyväinen myös siitä, että olet lukiessasi kokenut useita erilaisia tunteita ja olet oikeassa. Yleisesti ottaen kirjoittaja pyrin siihen, että lukijani kokevat useita erilaisia tunteita lukiessaan tarinoitani^^
Keiden kuolemat ovat erityisesti katkeroittaneet? Olen nimittäin jo sen verran väkeä listinyt, että mielessäni välähtää useampi nimi.

Vai päähenkilö kaartia ei saisi tappaa? Jätit tuolta listalta mainitsematta mm. Ruizan ja Hirokin, että ilmeisesti saan puolestasi tappaa heidät XP
Mitä tulee Közin kuolemiseen, niin hänen sydämensä jo valitettavasti pysähtyi.

Joudun kyllä pyytämään nyt syvästi anteeksi, että olet joutunut odottamaan viimeistä lukua. Elämä ei ole ollut kovinkaan reilua tässä puoleentoista vuoteen eikä koneella kirjoittaminen ole onnistunut kummoisesti - lukemasi prequelinkin kyhäsin osittain paperille, josta sitten kirjoitin koneelle.
Toivottavasti et ole joutunut liikaa kärvistelemään, vaan löytänyt muutakin luettavaa joko lafin ficeistä tai omista tarinoistani - näin esimerkkinä Pintaa syvemmällä oli ensimmäinen (ja minun tietojeni mukaan lafin ensimmäinen) D-ficci^^ Lisäksi väitän kyseisen tarinan vaikuttaneen jonkin verran ÄKT:hen^^

Itse asiassa kaverini on tulostanut tämän tarinan ja ilmeisesti prequelit kaksipuoleisille papereille. Pitänee kysyä häneltä, montako sivua siitä on tullut - tiedän vain niiden olevan jossain paksussa kansiossa. Minun puoleltani on ainakin turha pelätä, että pyytäisin ylläpitoa ottamaan tarinan pois, kuten olen erään toisen tarinani kohdalla pyytänyt. TV-sarjana tämä olisi hyvin mielenkiintoinen ja väitän, että hide-osuuskin onnistuisi, koska tähän mennessä hänestä on vain kerrottu - tapahtumiahan ei niiltä kohdin tarvitsisi näyttää. Isshi tuottaisi enemmän ongelmaa…

Kiitos kaikista kehuista ja anteeksi, etten osaa niihin paremmin vastata ilman, että alan väittää vastaan, koska olen oikeasti otettu kaikista kehuista.

Kiitos kommentistasi^^

A/N: OLEN PALANNUT KOTIIN!
Tai siis, lafiin *köh köh köh*

Kauanhan tässä on mennyt, erityisesti Älä katso taaksesi viimeisen luvun kassa - puolitoista vuotta. Vaikka olenkin kertonut jo useammassa paikkaa, sanon nyt lyhyesti tässä, että puoleentoista vuoteeni on kuulunut monia tapahtumia, jotka eivät aina ole olleet kovinkaan positiivisia kirjoittamisen kannalta. Mm, mummoni muutti meille neljäksi kuukaudeksi, jonka aikana jatkon kirjoittaminen on ollut suorastaan mahdotonta, työt ovat stressanneet, kone on kaatuilut ja vaikka mitä! Toivottavasti tämä, viimeinen, ÄKT-lukuni on kuitenkin odotustenne arvoinen^^

Minun pitänee jotain kertoa tulevasta luvusta etukäteen, vaikka aionkin sitten tarkemmin puhua ihan viimeiseksi, ennen kuin kerron tuntemuksistani itse koko tarinaa kohtaan.

Jos teillä on vielä Veri ruokkii maata ja miestä, malttakaa sen verran, että lukekaa se ensin loppuun ja avatkaa vasta sen jälkeen tämä. Ja ne, jotka ovat säikähtäneet K&K prequelin varoituksia, voin tässä kohdassa kertoa, että varoitusten “pahin/epämiellyttävin” kohta löytyy osasta 10 ja sen tosiaan huomaa hyvissä ajoin etukäteen.
Mitä tulee tähän lukuun, myönnän, että joissakin tilanteissa ja kohdissa ajoin mutkat suoriksi ihan siksi, että tilanteen kuvitteleminen on helpompaa sillä tavalla tuttuutensa takia. Lisäksi sain kahta eri tietoa, että valitsin itselleni sen luonnollisemman. Kuvailua on jonkin verran, vaikka tutuissa ympäristöissä jätin ympäristön teidän mielikuvituksenne ja muistinne varaan. Ja hyvä on, myönnän, tämä luku on ehdottomasti tarinani pisimpiä ellei jopa pisin, toivottavasti se ei haittaa^^
Toivon kovasti, ettei osa itsessään tunnut liian irralliselta verrattuna muihin lukuihin tai vaikuta siltä, että se olisi kyhätty liian kiireellä (kiireellä sen kyllä kirjoitin, samoin kuin betani luki). Noudatin omaa suunnitelmaani/näkemystäni, johon olen tyytyväinen, ja tosiaan kerron siitä hiukan enemmän myöhemmin. Oma veikkaukseni on kuitenkin, ettei tämä luku ole ihan sitä, mitä olitte odottaneet - toivottavasti tietenkin hyvällä tavalla *naur*

Noin, nauttikaa kuudenvuoden urakkani viimeisistä hetkistä^^


64. Murha ei koskaan vanhene

“Oshiro Hide-zou, mitä helvettiä sinä oikein ajattelit?!” Seth huusi poskipäidensä punottaessa suuttumuksesta.
Lähellä olijat, kadulla kulkeneet ja seisoneet ihmiset kääntyivät katsomaan huudon suuntaan nähden mustaan paksuun ulkotakkiin, tummanharmaaseen liituraitapukuun ja mustaan kauluspaitaan pukeutuneen nuoren miehen, jolla oli punamustiksi värjätyt hiukset. Osa sivullisista katsoi varsin pelästyneinä, kenties huolissaankin räikeätä nuorukaista, mutta jotkut, erityisesti vanhemmat rouvat ja herrat, katsoivat huutanutta selvästi närkästyneinä ja eräät supisivat keskenään nykynuorten huonoista käytöstavoista, jotka tuntuivat vain lisääntyvän kevään lähestyessä. Vain harvat tajusivat katsoa avustajan edessä olevaa rennommin pukeutunutta miestä, jolla oli poikkeuksellisen pitkät ruskeat hiukset ja teräväpiirteiset, arvokkaat kasvot. Jos ihmiset olisivat osanneet kiinnittää vielä enemmän huomiota huudon kohteeseen, he olisivat huomanneet, ettei ruskeahiuksisen oikea käsi ollut lainkaan mariininsinisen ulkotakin hihan sisässä, vaan vaatteen alla piilossa. Vasen käsi taas piti kiinni nahkahihnasta, jonka toisessa päähän oli kiinnitetty niittikaulapannalla kerryn sininen terrieri, joka häntää heiluttaen kiehnäsi kalpeaihoisen nuorukaisen jaloissa tervehtien ja kerjäten huomiota. Punamustahiuksinen ei kuitenkaan kiinnittänyt koiraan huomiota eikä tietenkään itseään vilkuileviin sivullisiin, vaan tuijotti tyrmistyneenä itseään hiukan lyhyempää miestä, joka katsoi tyynenä, jopa viattoman oloisena takaisin, kuin ei olisi ymmärtänyt, mitä toinen kiivaili. Ja sekös ärsytti nuorempaa, joka ei tuntunut muistavan olevansa julkisella paikalla tekemässä jotain, mitä suurin osa Japanin kansalaisista ei pitänyt hyväksyttävänä.

“Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi?!” Seth huusi äänensä vain koventuessa jokaisella sanalla ja olisi varmasti hyppinyt paikoillaan, jos olisi pystynyt keskittymään mihinkään muuhun kuin rakkaansa lempeisiin kasvoihin.
“Käyttäväni Getin lenkillä”, Hide-zou vastasi rehellisesti ja nosti hiukan koiransa remmiä, kuin nuorempansa ei olisi muka huomannut talutusvälinettä tai heidän välissään hyppelehtivää koiraa.
“Sitä minä juuri tarkoitin!” pidempi huudahti ja heilautti käsiään edessään, kuin olisi joko yrittänyt takoa toiseen järkeä tai nostaa esille ajatuksensa.
“Mitä pirua sinä oikein ajattelit?! Sinua on ammuttu ja sinä vain juoksentelet pitkin Osakaa!”
“Loukkaantumisestani on jo kaksi kuukautta”, kakkosmies huomautti vilkaisten sivusilmällä ympärilleen.
Vaikka mafia oli onnistunut hämäämään hänen loukkaantumisensa olleen jonkun katkeran hullun salamurhausyritys, ei hän silti halunnut koko maailman kuulevan siitä. Kaikeksi onneksi ihmiset eivät jääneet kuuntelemaan kuulonmenetyksen pelossa, vaan jatkoivat matkaansa tai siirtyivät sisälle joihinkin rakennuksiin, joista yksi oli heidän kahden asuinpaikka.
“Enkä minä aikonut pitkin Osakaa juosta, vaan kävellä korttelin ympäri.”

“Niin varmaan!” punamustahiuksinen pyöräytti silmiään epäuskoisena.
Kyllähän hän tunsi hyvin rakkaansa tavat ja käytöksen, kun olivat ehtineet sen verran pitkään seurustella. Nuorukainenhan olisi ollut, Ruizan sanoja osittain lainaten, hidas kuin etana ja sokeampi kuin saapas, jos ei olisi oppinut tuntemaan vanhempaansa ja sitä myöten huomaamaan kuluneiden kuukausien aikana tapahtuneita asioita.
“Sen lisäksi, että sait hirvittävän haavan, solisluusi sai hiusmurtumia. Etkä sitten malttanut sairaalassa olla varovainen ja levätä, vaan onnistuit liikkumisellasi ja töiden takia saamaan ompeleesi aukeamaan ja murtuman pahenemaan, jolloin jouduit olemaan viikon pidempään tarkkailussa. Sitten heti kotiin päästyäsi menit Tatemonokille, että minun piti soittaa Asagille, että hän tulisi K:n avustuksella raahaamaan sinut kotiin lepäämään”, varas ähkäisi raskaasti huokaisten ja laski kätensä lantiolleen.
“Mistä lähtien Asagi on ollut teistä kahdesta se järkevämpi?”

Kysymys sai Hide-zoun hätkähtämään ja muuttumaan mietteliääksi, kunnes ravisti samassa päätään.
“Olet oikeassa, Seth. Minun pitäisi ottaa rauhallisemmin”, teräväpiirteinen henkäisi, ennen kuin siirsi pienesti hymyillen katseensa pidempäänsä.
“Anteeksi, ei ollut tarkoitus huolestuttaa sinua.”
“Ja silti suunnittelit lähteväsi Getin kanssa lenkille! Minähän sanoin, että käytän sen lenkillä, kunhan olen töiden jälkeen käynyt asioilla”, Seth huudahti yhä tyytymättömänä ja nappasi kerrynterrierin remmin itselleen rapsuttaen samalla pikaisesti huomiota vaativaa lemmikkiä.
“Onneksi ehdin ajoissa estämään sinua!”
“Niinpä ehdit”, toimitusjohtaja hymähti lempeästi.
Hän jätti tarkoituksella sanomatta, että oli jo ehtinyt käymään koiransa kanssa puolentunnin lenkillä. Voimakasleukainen osasi kyllä ennustaa, millainen meteli siitä ilmoituksesta nousisi. Sellainen, jollaista kukaan muu ei hänen lisäkseen osaisi odottaa ja Ruiza alkaisi valittaa oppilaansa puhuvan rumia.
“Ja takaisin sisälle siitä - mars matkaan!” varas kiersi kätensä ruskeahiuksisen terveen käden ympärille ja veti vaativasti toista mukanaan sisälle ja kohti hissejä.
“On kumma kun pitää tällä tavalla aikuista ihmistä komentaa, kuin pientä lasta!”

“Sehän olisi vain vaihtelua: yleensä minä joudun meistä kahdesta toimimaan kaitsijana”, kakkosmies ei jaksanut ottaa moitteita itseensä.
Olihan se oikeastaan varsin suloista ja hellyttävää, miten huolissaan toinen oli ja huutamisellaan vain osoitti välittämistään. Ja kiukku oli jollain tapaa parempi asia, kun hirvittävät itsesyytökset, kauhistelut ja pahoittelut.
“Sinun kuuluisi muutenkin meistä kahdesta olla se aikuisempi, kun olet vanhempi ja vielä opettajani”, avustaja huomautti napakasti painaessaan hissin nappulaa, jolloin sivummalla oleva hissi aukesi, kun oli valmiina alimmassa kerroksessa.
“Ei sinulle ole paljoa enää tarvitse opetettavaa”, teräväpiirteinen huomautti heidän astellessaan hissiin.
Geti vilkaisi kulmiensa alta kaksikkoa ja samassa se puuskahti itsekseen ravistaen päätään. Ihmiset olivat sitten typeriä jaaritellessaan joutavia, kun voisivat keskittyä aivan muihin asioihin. Hirvittävä riita jostain täysin turhasta, kun olisivat voineet keskittyä rapsuttamiseen tai antaa jotain hyvää syötävää!

“Älä väitä vastaan! Tiedät hyvin, mistä puhun!” Seth tunsi otsasuonensa tykyttävän, kun painoi ylimmän kerroksen nappulaa ja hissin ovet sulkeutuivat.
“Minä teen kaikkeni, jotta saisit levätä ja paranisit pian, mutta sinä et moisesta välitä, vaan riehut kuin sinua ei olisi lainkaan ammuttu! Tai siis, kun sinä tieten tahtoen hyppäsit maalitauluksi vihollisellemme!”
“Vieläkö sinä kannat siitä kaunaa?” Hide-zou katsoi hämmentyneenä pidempäänsä.
“Vielä kahden kuukauden jälkeenkin?” tämä lisäsi perään.
“Kyllä kahden kuukauden ja viiden päivän jälkeen”, punamustahiuksinen vastasi tiukasti.
“Luuletko todellakin, että minä unohdan sen illan, kun sinä hyppäsit ylös laatikoiden takaa ja tulit ammutuksi? Tai sen, miten Hikaru kertoi liittoutumisestaan Klahan kanssa ja kuinka Tsunehito ja Közi tulivat ammutuiksi?”
“En minä olettanut, että unohtaisit sen - kukaan meistä tai koko mafiasta ei pysty unohtamaan tapahtunutta, ellei lyö päätään ja menetä muistiaan”, teräväpiirteinen kiirehti korjaamaan.
“Luulin jo, että olin pyytänyt riittävän monta kertaa anteeksi ja selittänyt, miksi toimin niin.”

“Kyllähän sinä olet useamman kerran kertonut antaneesi Ruizalle suojatulta ja asettumalla syötiksi annoit hänelle mahdollisuuden hankkia meille paremmat aseet - ja tietenkin pyytänyt jatkuvasti anteeksi sitä, että säikäytit minut ja muut”, varas huomautti vaikuttaen sanojensa myötä tyyntyvän.
Tosin, hänen kasvonsa olivat yhä synkät kun nuorukainen katsoi ruskeilla silmillään suoraan ruskeankellertäviin sielunpeileihin.
“Olisin jo aiemmin rauhoittunut ja antanut anteeksi, jos sinä osaisit ottaa rauhallisesti ja levätä parantuaksesi kunnolla etkä koko ajan tekisi töitä!”
“Mutta Seth, tiedät hyvin, millaisia nämä kaksi kuukautta ovat olleet”, ruskeahiuksinen huomautti huokaisten.
“Jos olisin vain istunut kiltisti sairasvuoteessa, Ruiza olisi rynninyt Kiotoon ja todennäköisesti K olisi ehättänyt tämän edelle - heidän mukanaan sotajalalle olisi lähtenyt koko mafia, vaikkei meistä todellakaan olisi ollut vastusta Klahan voimissaan olevamme mafialle! Hän olisi tappanut kaikki hyökkääjät ja sen jälkeen tullut tänne saamaan työnsä päätökseen!”
“Tiedän kyllä tuon, samoin kuin sen, että meidän piti harhauttaa virkavaltaa sekä hoidella muut viranomaiset ja tehdä monta muuta asiaa”, Seth pyöräytti silmiään.
“Ongelmana vain on se, että sinä olet työnarkomaani, joka ei tunnu muistavan, että olet vain mafian kakkosmies ja meillä olevan yhä voimissaan oleva yakuza sekä hänen äitinsä - koko alamaailman kuningatar! Jopa Ruizan verenhimo laantui, kun Sayuri sanoi nylkevänsä elävältä oma käteisesti joka ikisen, joka ei tottelisi sinua ja Asagia!”

“Olen vain tottunut olemaan tietoinen lähes kaikista mafian asioista ja osallistumaan päätöksiin”, Hide-zou puolustautui, kun hissi hidasti vauhtiaan ja lopulta pysähtyi ovien auetessa ripeästi ylimmässä kerroksessa.
“Ja hyviä päätöksiä sinä teetkin - kaiken muun paitsi itsesi kohdalla”, punamustahiuksinen henkäisi astuessaan heti Getin jäljessä käytävälle ja kaivoi kotiavaimiaan puvuntakin taskusta siirtyessään ovelle.
“Luulisi, että kuuntelisit edes Asagia ja lepäisit, mutta ei! Hän itse käski sinua keräämään voimia ja valmistautumaan tulevaan, mutta sinä et vain osaa levätä! Onko muka niin vaikeata antaa muiden tehdä työnsä ja antaa minun auttaa sinua?” hän lisäsi perään tunkiessaan kimpaantuneena avaimen lukkoon ja avasi oven.
“On kovin tylsää vain istua sängyssä tai sohvalla katsomassa televisiota”, kakkosmies huomautti ja hymyili samassa pienesti, kun koiransa vilahti ovenraosta sisään ja lähes kiskaisi nuorukaisen mukanaan eteisen puolelle.
“Sitä paitsi niin Shou kuin Nishikawa ja Jun sanoivat, että minun on välillä liikuttava ja hellävaraisesti liikuteltava kättäni, että olkapääni palautuu vanhaan kuntoon eikä haava arpeudu liian kireäksi. Sinä ja Asagi sekä muutama muu olette vain vainoharhaisia”, toimitusjohtaja lisäsi perään varsin uhkarohkeasti, mutta totuudenmukaisesti, kun asteli rakkaansa perässä sisälle ja sulki oven.
“Minä ja Asagi? Muutama muu?” varas pysähtyi ja kääntyi samassa ympäri.
Vainoharhaisia?”
“Tai ainakin yliherkkiä, kun saatte kohtauksen, kun yksi tavallinen mies loukkaantuu ja siitä huolimatta jatkaa töitään”, ruskeahiuksinen kertoi kyykistyen alas ja riisui Getin kaulapannan, jotta koira saattoi kipittää tyytyväisenä peremmälle taloon.

Yksi tavallinen mies?” nuorempi ei voinut uskoa korviaan.
“Se yksi tavallinen mies olet sinä!” hän huudahti samassa kimpaantuneena ja olisi varmasti taklannut rakkaansa, mafian supersankarin, ovea vasten, jos ei olisi pelännyt tällä tavalla satuttavan toista.
“Unohditko kokonaan, että olet mafian kakkosmies? Koko mafia on huolissaan sinusta ja jokainen meistä tietää, että jos sinä kuolet, Asagi menettää järkensä ja koko mafia joutuu kaaokseen, josta ei välttämättä selvitä mitenkään!”
“En minä enää ole tekemässä kuolemaa”, teräväpiirteinen huomautti rauhallisesti riisuessaan takkinsa ja kenkänsä, jotka asetti ne paikoilleen.
Ulkotakin alta paljastui vaaleansininen, arkinen kauluspaita sekä käsi, joka ei ollut tullut pois riisutun vaatteet hihasta esiin. Sideharso oli sidottu ruskeiden hiusten alta niskan takaa kiinni ja siinä lepäsi teräväpiirteisen vasen käsi solisluun hiusmurtuman sekä ampumahaavan takia.
“Ja jos kerran minun kuolemani aiheuttaisi tuollaista, ei mafiallamme voi mennä hyvin silloinkaan, jos jään muustakaan syystä kokonaan pois”, tämä lisäsi ovelasti naurahtaen, kun käveli rakkaansa ohi olohuoneeseen ja istuutui metsänvihreälle sohvalle.
“Älä edes yritä tuota!” Seth huudahti vastaan, kun tajusi vanhemman fiksuna miehenä löytäneen porsaanreiän sanoistaan.
Avustaja riisui takkinsa ja ripusti henkariin huolimattomasti, että vaate putosi lattialle. Sitä nuorukainen ei kuitenkaan huomannut tai sitten piitannut, koska vain potkaisi kenkänsä jaloistaan ja marssi olohuoneeseen asettuen tarkoituksella television eteen. Räväkämpi ei nimittäin halunnut ottaa sitä riskiä, että liikemies päättäisi avata television lopettaakseen riidan siihen.
“Entä minä sitten? Onko sinusta hauskaa, että minä raadan perse ruvella, jotta sinä saisit levätä niin Tatemonokin kuin mafian töistä ja sinä haistatat sille pitkät tekemällä töitä?” hänen kiukkuinen äänensä oli kireä, mutta siitä saattoi kuulla syvältä sisältä nousevan tunteen.
“Etkö tajua yhtään, miten huolissani olen?”
“Kyllä minä sen tajuan”, ruskeankellertäväsilmäinen katsoi pahoittelevasti nuorempaansa.
“Ei, vaan tiedän ja olen pahoillani siitä, että huolestutan sinua jatkuvasti”, niin huulin nousseesta hymystä ja sielunpeileistä saattoi nähdä, miten pahoillaan ruskeahiuksinen todellakin oli.

Seth huokaisi raskaasti vaieten sitten täysin. Jokin vain tuossa katseessa ja muutenkin koko miehessä vain sai hänen sanansa loppumaan, kuten kirjoista ja tarinoista loppuivat viimein sivut. Kenties Hide-zou sai hänet hiljaiseksi, koska parilla lauseellaan sanoi totuuden, jonka nuorempansakin tiesi. Ei voimakasleukainen tahallaan huolestuttanut rakastaan ja oli aina pahoillaan, kun niin kävi. Ja nyt kun lähti tarkemmin miettimään, ampumisesta oli tosiaan kulunut kaksi kuukautta ja tämä oli saanut hyvää hoitoa. Ehkä hän ylireagoi - mutta sitä punamustahiuksinen ei suostuisi koskaan myöntämään ääneen!

“Tulehan tänne”, pehmeä lausahdus sai varkaan hätkähtämään ja katsahtamaan vanhempaa.
Toimitusjohtaja hymyili rohkaisevasti ja ojensi toimivaa kättään kutsuvasti punamustahiuksista kohti.
“Tule tänne viereeni.”

Pieni hymy kohosi kalpeamman huulille, kun hän kiersi olohuoneen pöydän ympäri istuutuen ruskeahiuksisen kainaloon. Kakkosmies kietoi kätensä avustajansa ympärille ja painoi otsansa kalpeata otsaa vasten hiustensa mennessä räväköiden kutrien lomaa, jolloin heidän katsekontaktistaan tuntui tulevan vielä intiimimpi.
“Olet todennäköisesti oikeassa ja minä olen työnarkomaani”, teräväpiirteinen myönsi hellästi.
“En vain ole koskaan tottunut olemaan tekemättä mitään, mutta minä aion yrittää ottaa rauhallisemmin ja levätä mieliksesi.”
“Tiedän sen, mutta silti aina huolestun”, nuorukainen henkäisi kietoen kätensä voimakasleukaisen niskan taakse varoen avaamasta harsoa.
“Olen pahoillani”, voimakasleukainen sanoi jälleen katsoen ruskeita sielunpeilejä, kunnes alkoi yllättäen hymyillä.
“Toisaalta, se tekee meistä vain mielenkiintoisen parin.”
“Mielenkiintoisen parin?” kalpeampi kurtisti kulmiaan vetäytyen kauemmaksi.
Mitä toinen oikein meinasi?
“Niin - työnarkomaani ja kleptomaani”, Hide-zou naurahti matalasti.
“Toista samanlaista pariskuntaa saa etsiä.”

“Ja onko siinä jotain vikaa, että olen kleptomaani?” Seth huudahti närkästyneenä, jolloin kakkosmies purskahti vielä kovempaan nauruun.
Ruskeahiuksinen oli ehtinyt huomaamaan, että heidän mafiansa ongelmien ja viimeisen kahden kuukauden aikana nuorempi oli kasvanut. Mies oli kyllä pelännyt, että tulitaistelu olisi haavoittanut, satuttanut pysyvästi rakastaan, mutta pelko oli osoittautunut jollain tapaa turhaksi. Tietenkin varas oli tuntenut sisällään suurta kipua ja pelkoa, mutta oli päässyt siitä yli ja jotenkin tästä oli tullut vahvempi. Tai ainakaan tämä ei enää vähästä hätkähtänyt, vaan kykeni huutamaan ja ilmaisemaan mielipiteensä kovalla äänellä ilman pelkoa siitä, mitä ympärillään olijat saattaisivat ajatella. Toisaalta, kaikeksi onneksi, pidemmässä oli vielä jäljellä niitä suloisia piirteitään, joihin toimitusjohtaja oli rakastunut - ja joita hän rakasti vieläkin.
“Ei toki, sen ansiosta me tapasimme toisemme”, vanhempi vetäisi henkeä kesken naurunsa.
“Käytät tosin niin harvoin nykyään taitojasi…”

“Miten niin harvoin? Vastahan minä eilen kävin vierailemassa yhdessä Klahan Kobessa olevassa laillisessa firmassa varastamassa kivan summan rahaa!” kalpeampi väitti vastaan.
“Se oli hyvin tehty, Asagi kihisee varmasti vieläkin innostuneena onnistuneesta keikastasi”, Hide-zou myönsi hymyillen sitten salaperäisen ovelaa hymyä.
“Ajattelin kyllä, että voisit varastaa jotain, jolla minä saisin tekemistä ja pysyisin varmastikin kotosalla lepäämässä…”
“Ja mitähän minun pitäisi varastaa?” nuorempi kohotti toista kulmaansa mietteliäänä.
“Vuorellinen leffoja?”
“Jotain paljon parempaa ja viihdyttävämpää”, huulilla oleva hymy leveni entisestään ja ruskeankellertäviin sielunpeileihin syttyi pirullinen, jollain tapaa jopa innostuneen kieroutuneet pilkkeet.
“Nimittäin itsesi”, tämä sanoi matalalla äänellä kätensä liukuessa Sethin selän takaa vatsan puolelle ja siitä rintakehälle löysäämään solmiota.
“Käskit minua delegoimaan töitä, ja sen johdosta voisin pistää vuorostani sinut töihin”, toimitusjohtaja painoi vaativan, innostavan suudelman avustajansa huulille, mutta katkaisi huulikontaktin juuri kun nuorempansa tajusi vastata eleeseen.
“Ja laittaa sinut aloittamaan työn huulillasi ja kielelläsi…”

“Hide-zou!” pieni puna kohosi kalpeamman poskille vanhemman suorasta vihjauksesta.
Vaikka he olivat seurustelleet pitkään ja kaikkien ylikieroutuneiden mafiamiesten keskellä punaruskeahiuksinen oli vähitellen tottunut ehdotteluihin, silti jokin hänen sisällään sai posket ja korvat punoittamaan. Kenties se johtui siitä, että kakkosmies pystyi vieläkin yllättämään sanoillaan ja teoillaan, joita ei niin helposti voinut kuvitella tälle, ellei tuntenut läpikotaisin. Eikä sillä, etteikö ajatus olisi miellyttänyt ja innostanut…

“Mitä? Sinähän pidät ajatuksesta”, lyhyempi naurahti tietäväisesti heittäessään solmion olohuoneen pöydälle.
“Lisäksi näin sinä pystyt vahtimaan minua, etten vahingossakaan rehki.”
“Ja ajattelit pistää minut rehkimään?” Seth nojautui vaistomaisesti hiukan taaksepäin, kun rakkaansa painautui itseään vasten availlen kauluspaidan nappeja.
“Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta, vai mitä?” Hide-zou naurahti nähdessään nuorempansa kasvoille kohonneen hymyn, joka kertoi toisen selvästi innostuvan ja kiihottuvan ajatuksesta.
Eräs ei vain innostunut tuosta suunnitelmasta.

Lujat haukahdukset vierestä saivat äskeiset ajatukset katoamaan hetkeksi miesten mielestä ja he kääntyivät katsomaan pöydän vierelle lähelle sohvaa. Geti haukkui heiluttaen häntäänsä ja löi etutassujaan vasten lattiaa. Eläinparka oli sitä mieltä, että oli suuri synti, että ihmiset vain keskittyivät toisiinsa ja unohtivat tärkeimmän, eli kerryn sininen terrierin.
“Geti on toista mieltä”, varas huomautti kohottautuen sitten takaisin istumaan kunnolla ja työnsi samalle hellästi vanhempaa.
“Getikin on selvästi sitä mieltä, että olet liian vähän kotosalla huomioimassa ja viihdyttämässä meitä”, ruskeankellertäväsilmäinen sanoi hellästi katsoessaan koiraansa.
Vaikka eläin olikin keskeyttänyt heidät kaksi, ei toimitusjohtaja vain voinut olla sille vihainen tai edes tympääntynyt.
“Tulehan tänne, Geti”, tämä sanoi siirtyen hiukan kauemmaksi avustajastaan ja löi metsänvihreätä pehmustetta heidän välissään.
“Hyppää!”

Nelijalkainen haukahti kerran, mutta otti sitten pari juoksuaskelta ja hyppäsi mafiamiesten väliin heiluttaen onnellisena häntäänsä, kun yritti päästä nuolemaan ihmisten kasvoja.
“Ja nyt on ilmeisesti paremmin”, kakkosmies kietoi kätensä Getin niskan taakse ja rapsutti lurppakorvien takaa.
“Selvä, Geti, huomioidaan ensin sinut ja sitten mietitään muita asioita”, punamustahiuksinen silitti eläintä selästä, jolloin koira rauhoittui ja istuutui alas jääden ottamaan vastaan kaiken saamansa hellyyden ja huomion.
“No, kertoisitko sitten tällä välin, mitä Tatemonokille kuuluu”, voimakasleukainen ehdotti vilkaisten nuorempaansa.
“Ja millä asioilla kävit?”

“Tatemonokilla menee ihan hyvin ja olemme saaneet Ivyn kanssa hyvin delegoitua ja ohjattua töitä”, kalpeampi sanoi ja loi merkityksellisen silmäyksen ruskeahiuksiseen.
Katse sanoi, että asiat olivat sen verran hyvin, ettei rakennusfirman ylimmän miehen tarvinnut tulla vielä töihin. Nopeasti Seth kuitenkin pyöräytti silmiään, kun muisti jotain töissä tapahtunutta.
“Byou tosin tuntuu muuttaneen Ivyn työpöydän ääreen…”
“Miksi en ylläty tuosta”, Hide-zou ravisti huvittuneena päätään.
“Kun kissat ovat poissa, hiiret hyppivät pöydille.”
“Kai se näinkin voisi sanoa”, avustaja naurahti.
“Ivy kyllä yrittää häätää Byouta, mutta aika huonoin tuloksin.”
“Heillä kahdella siis menee hyvin”, kakkosmies oletti enemmin kuin kysyi.
“Varsin hyvin - kaikeksi onneksi Tatemonoki ja Ivy ovat pysyneet Klahan hyökkäysten ulkopuolella eikä Byoun salaisuus ole selvinnyt”, ruskeasilmäinen kertoi rapsutusliikkeidensä hidastuessa.
“En tosin tiedä, onko sekään hyvä asia…”

“Jos heidän suhteensa jatkuu, voi olla, että Ivy saa tietää mafiasta. Toisaalta, on ihmisiä, jotka eivät ole koskaan saaneet kuulla kumppaninsa kaksoiselämästä”, toimitusjohtaja sanoi rohkaisevasti.
“Kaikkien suhde ei toimi, kun totuus mafiasta selviää.”
“Tiedän sen, enkä syyttäisi Ivyä”, varas kertoi rehellisesti, vaikka omasta mielestään Osakan mafiaa parempaa järjestöä ei ollut.
Hän oli paljon onnellisempi mafian varkaana ja Tatemonokin toimitusjohtajan avustajana kuin asianajajatoimiston kirjanpitäjänä.
“Toivon vain, että heidän onnensa jatkuisi - ja Byou tekisi hiukan enemmän töitä!”
“Pitäisikö tulla tekemään yllätysvisiitti?” teräväpiirteinen virnisti kiusoittelevasti.
“Hyvä yritys”, kalpeampi katsoi lyhyempäänsä kulmiensa alta.
Ja heti toinen yritti päästä takaisin töiden pariin…
“Ainahan sitä voi yrittää”, ruskeahiuksinen naurahti viattomasti.
“Entä muuten?”
“Kävin töiden jälkeen katsomassa Satochia…” Seth kertoi ilmeensä synkentyessä eikä se jäänyt vanhemmalta huomaamatta.

“Hän ei ilmeisesti ole vieläkään toipunut”, Hide-zou huokaisi pienesti.
“Ei ja häntä on mahdotonta saada pois Tatsuroun työhuoneesta”, varas nojautui selkänojaa vasten jättäen Getin rapsuttamisen voimakasleukaiselle, joka osasi vaistonvaraisesti huomioida lemmikkiään, vaikka ajatuksensa olisivat muualla.
“Jyou suunnitteli jo Atsushin kanssa raahaavansa Satochin ihmisten ilmoille, mutta sain heidät vielä lykkäämään ideaa. Satochi näyttää todella huonokuntoiselta eikä hän tee mitään muuta kuin istu koneen ääressä aamusta iltaan ja illasta aamuun. Hänen ei olisi pitänyt koskaan löytää Tatsuroun tekemää tekoälyä!”
“Kukaan meistä ei ollut tietoinen Tatsuroun tekoälyn kyhäämisistä”, kakkosmies vilkaisi pikaisesti sivulleen.
“Satochi kuitenkin löysi sen vahingossa. Nyt hän yrittää jatkaa Tatsuroun työtä ja sitä myöten luoda tekoälystä Tatsuroun!” punamustahiuksinen vei kätensä kasvoilleen, kuin olisi voinut sillä tavalla kadottaa totuuden.
“Hän ei tee mitään muuta kuin yritä kehittää sitä yhä pidemmälle - nyt hän on saanut luotua sille äänen, joka muistuttaa yhä enemmän Tatsuroun ääntä!”

“Tatsuroun ääntä?” toimitusjohtaja kääntyi katsomaan rakastaan, joka nyökkäsi, vaikkei katsonutkaan takaisin.
“Voi ei!”
“Nimenomaan! Satochin on ymmärrettävä, ettei hän saa ikinä Tatsurouta takaisin, mutta hän ei kuuntele minua eikä ketään muutakaan!” kalpeampi ähkäisi kuuluvasti kasvoilleen valahtaessa epätoivoinen ilme, joka kertoi kaiken.
Tämä oli yksi niistä syistä, miksi hän oli saanut raivarin huomatessaan rakkaansa ulkoiluttavan koiraa lepäämisen sijaan. Mafiatoverin käytös ja tila saivat hänet vajoamaan epätoivoon ja salakavalalla tavalla muistuttivat siitä illasta, kun he olivat joutuneet väijytykseen ja saaneet viimein kuulla totuuden. Satochin mielentila muistutti varasta siitä, mitä tämä pelkäsi vieläkin: etteivät he ehkä sittenkään parantuisi kokemastaan.
“Jyou on varmuuden vuoksi käskenyt kaikkia jengiläisiään jättämään Satochin rauhaan, koska pelkää tämän hyökkäävän jokaisen häiriköitsijän kimppuun - Hyde nimittäin tuli melkein uudelleen kuristetuksi, kun otti tukea jostain koneesta, kun meinasi kompastua johonkin johtoon ja tappeluun puuttunut Atsushi sai hiirestä päähänsä!”

“Ei todellakaan kuulosta hyvältä”, ruskeahiuksinen ravisti päätään.
“Minun on puhuttava hänen kanssaan.”
“En tiedä, onko siitä apua”, Seth huomautti matalasti, mutta pysyi hiljaa toisen kunnosta.
Hänestä vain tuntui, ettei kukaan muu kuin Hide-zou todennäköisesti pystyisi vaikuttamaan Satochiin ja tämän päähänpinttymäänsä. Tietenkin voimakasleukainen pystyisi oman kokemansa perusteella ymmärtämään ja ehkä myös auttamaan ruskeatukkaista, joka oli menettänyt hakkerinsa. Lisäksi, ruskeankellertäväsilmäinen oli aina osannut sanoa oikeat sanat, olihan tämä sentään mafian kakkosmies.
“Ehkei, mutta pakkohan sitä on yrittää”, toimitusjohtaja veti henkeä.
“Miten sitten muuten?”

“Kaikki on muuten ihan hyvin, kuten tiedätkin. Asiat menevät, kuten halusit Asagin ja Sayurin kanssa”, punamustahiuksinen hymyili pienesti kääntyen vanhempansa puoleen.
“Paranemme ja etenemme suunnitelmien mukaan pikkuhiljaa, ja osa isommista askeleista on otettu.”
“Hienoa”, lyhyempi hymyili rakkaalleen.
“Kyllä me tästä kaikesta selviämme voittajina.”
“Uskon niin”, kalpeampi sanoi ja löi kätensä reisilleen, ennen kuin nousi ylös.
“Ja jotta selviäisimme nopeammin, minun on selvästi viihdytettävä sinua, jotta jaksaisit levätä ja parantua nopeammin!”

“Mitähän oikein suunnittelet?” ruskeahiuksinen kohotti toista kulmaansa.
“Haen Getille siankorvan”, varas henkäisi kävellessään kerrynterrierin ja teräväpiirteisen ohi.
“Ja sen jälkeen pääsen keskittymään minun omaan lemmikkiini”, hän kääntyi katsomaan sohvalle olkansa yli ja pieni virne huulillaan vilkaisi merkityksellisesti rakastaan.
“Vai omaan lemmikkiisi”, Hide-zou naurahti matalasti.
“Odotan innolla.”
“Niin sinun kuuluukin”, Seth tunnusti ja käveli kevyin askelin kohti keittiötä, mutta pysähtyi sitten ovensuuhun ja jäi seisomaan paikoilleen.

“Hide-zou?” varas kysyi hiljaisella äänellä ja kääntyi hiukan vakavoituneena takaisin olohuoneen puolelle.
“Niin?” kakkosmies kysyi ilmeensä muuttuessa peruslukemille.
Tämä oli kuullut kysyvässä kutsussa arkuutta ja epävarmuutta, minkä tähden kiinnitti nyt huolehtivasti kaiken huomionsa rakkaaseensa.
“Vaikka me ja mafia toivummekin, voi silti tapahtua ikäviä asioita tapahtua”, punamustahiuksinen henkäisi astuen lähemmäksi vanhempaa.
Vaikka hän olikin viimein ymmärtänyt, ettei kulkenut kaitaa tietä, vain hyvin laveaa, oli eräs ongelma, joka saattaisi katkaista senkin tien nopeasti.
“Luuletko, että paljastumme? Hikarun kuolemaa tutkitaan vieläkin eikä murha koskaan vanhene…”
“Ei hätää, rakas”, ruskeankellertäväsilmäinen hymyili sitten samassa suojelevan rohkaisevasti.
“Olemme peittäneet jälkemme hyvin ja virkavalta on hoidossa.”
いつからか夢の中でしか眠れない
Itsukaraka yume no naka de shika nemurenai
Dream because dreams should be cherished.

Birth - words & music: ASAGI

    1 tykkää.
Avatar
Aysha
Multisex Lafi
 
Viestit: 365
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:29 pm
Paikkakunta: in your mind, where your deebest sins live

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+63/64,6.

ViestiKirjoittaja Aysha » Ma Joulu 30, 2013 5:55 pm

Harmaa kyyhky, jonka siivenkärjet olivat lähes mustat, kohottautui ilman varaan antaen näkymättömän virtauksen nostaa itseään yhä ylemmäksi. Se liikautteli hiukan pyrstöään ja heilautti useamman kerran siipiään, kun vaihtoi ilmassa suuntaansa, kun katseli itselleen turvallista istumapaikkaa. Se oli saanut vatsansa täyteen huolimattomien ihmisten vielä huolimattomammin maahan pudottamista ruuanmuruista ja jopa kokonaisista leivänpaloista. Nyt oli hyvä hetki etsiä sopiva istumapaikka, jossa ei olisi ahdasta eivätkä vaarat väijyisi. Lämpökään ei tekisi linnulle pahitteeksi, koska alkuvuodesta, vaikkakin kevään puolella, ei Osakassa päivälläkään ollut mitenkään lämmintä, vaikkei pakkasen puolelle painuttukaan. Kyyhky lensi korkealla ihmisten yläpuolella eikä huomannut lainkaan, kuinka jotkut epäluuloiset katsoivat taivaalle peläten saavansa ulostetta päällensä. Eläin liihotti talojen lomassa, kunnes pienet silmänsä huomasi erään isomman, vankan ja helposti huomattavan rakennuksen ja tietenkin siinä olevan ikkunalaudan. Mikäs sen parempi ja varmasti turvallinenkin, koska paikka oli sen verran ylhäällä, etteivät saalistajat kovin helposti sinne päässeet. Pää ja vartalo kääntyivät pyrstön myötä ja lintu liihotti taidokkaasti räystään reunalle, jonka päällä asetti siipensä pyöreän vartalonsa vierelle ja sipsutti lähemmäksi ikkunaa, kunnes istuutui alas. Siinä olisi hyvä kohta ja ikkunan läpi tuli mukavasti lämpöä. Parempaa paikkaa ei varmasti voisi olla!

Väärä luulo.

“Raah!” selän takaa kuuluva hirvittävä huuto sai linnun peräsuolesta ruiskahtamaan tavaraa, kun kyyhky hyppäsi jaloilleen siipiään availlen ja yritti nopeasti päästä karkuun.
“Ei kai taas!?” luja huuto ei päässyt linnunaivojen sisäpuolelle kertomaan, millaisesta uhasta oli kyse, vaan eläin räpiköi vaivalloisesti karkuun ja lähes putosi ikkunalaudalta.
Kaikeksi onneksi vaistot ja ilmavirtaus estivät sitä putoamasta ja lintu sai siipensä auki ja pääsi karkuun - sinänsä turhaa, koska ääni oli kuulunut sisältä ja huutajaa ei sillä hetkellä kiinnostanut pulu, vaan paljon tärkeämpi, maailmaa vaikuttava asia.
“Miksei meillä taaskaan ole täällä kahvia!?”

Yuuto pudotti vahingossa parinsa kynätelineen kääntyessään vinhasti ympäri, kun oli kantanut raportteja arkistoitavaksi ja katsoi ympärilleen säikähtäneenä. Teru ei kuitenkaan reagoinut lattialla kieriviin kyniin tai edes huutoon, vaan tuijotti tiiviisti tietokoneensa ruutua sielunpeiliensä tutkiessa rivi riviltä mustia merkkejä. Meteli oli jo tuttu osa kyseisen jaoksen poliisien arkea, erityisesti tuo meteli ja siitä seuraava kaaos. Olisi tapahduttava jotain poikkeuksellista, jotta vaalein heräisi omasta maailmastaan. Tai oikeastaan olisi tapahduttava jotain niin maailmaa järisyttävää, että se saisi hänet unohtamaan täysin lukemisensa, ettei vaaleahiuksinen poliisi pystyisi enää palaamaan niin helposti tekstin ääreen. Nana sen sijaan oli puhelimessa ja painoi samassa kätensä suuosan eteen, etteivät keskustelutoverinsa kuulisi meteliä, ja Junkin kohotti katseensa kesken raportin kirjoittamisen onnistuen tekemään radikaalin kirjoitusvirheen, kun katsoi säikähtäneenä pariaan. Sitten tämä vilkaisikin ovelle miettien, kuuluiko meteli käytävälle asti. Tietenkin se kuului, kuten pikaisesti avautuva ovi ja juuri paikalle saapuneet Mikaru ja Wataru kurkistivat sisälle miettien, mikä sirkus oli nyt alkamassa.
Kyseisen esityksen nimi oli Kanon ja kahviriippuvuus, eikä se voinut loppua hyvin.

“Tämä on niin väärin!” Kanon ulvaisi kallistaen kannun ylösalaisin päänsä yläpuolella kuin olisi toivonut, että sieltä tippuisi pari pisaraa kahvia.
Toive oli turha, koska kannu oli tyhjä ja kuiva. Sen pohjassa oli vain pinttynyt, ruskea rinkula kertomassa kahvin värin pinttyneen kuluneeseen astiaan, jota ei pesty riittävän usein eikä välttämättä aina edes huuhdeltu kunnolla.
“Na-”, Yuuto oli kertomassa avuliaana, mutta aivan liian myöhään, koska pieni poliisi iski astian paikoilleen kahvinkeittimeen ja ryntäsi vinhasti kohti arkistohuonetta paiskaten oven auki.
“NAO-SAN!” Kanon huusi ja jäi seisomaan hengästyneenä oviaukkoon.
Mitään ei kuitenkaan kuulunut, jolloin osastoon ja ovensuuhun jääneet, yhtä lukuun ottamatta, vilkaisivat toisiaan ihmetellen, ennen kuin Jun kohottautui ylös paikaltaan ja Yuuto astui pudottamiensa kynien yli lähestyen varoen arkistohuonetta. Nanakin lopetti puhelunsa kirjoitettuaan ensin jotain ylös.
“Nao-san!” mustatukkainen poliisi huusi uudelleen vihaisena ja ryntäsi sitten kokonaan arkistojen sekaan etsiäkseen työtoverinsa.

“Nao-san?” Yuutokin huhuili, vaikka suosiolla pysytteli kauempana.
“Ei kai hän ole hukkunut pölypallojen keskelle?” Jun ihmetteli siirtyen harmaaruskeasilmäistä rohkeammin lähemmäksi.
“Eihän se ole mahdollista”, Nana puisteli päätään miesten yksinkertaisuudelle.
“Eihän sitä tiedä”, Mikaru huikkasi ovelta.
“Arkistohuonehan siivottiin viimeksi… Öö… Milloinkas se oli, Wataru?”
“Miksi kysyt sitä minulta?” Wataru katsoi lähes loukkaantuneena aisapariaan.
“En minä sitä viimeksi siivonnut vaan Nao-san! Siivoaminen ei muutenkaan ole minun, vaan Nao-sanin ja naisten työtä!”
“Teru, muistatko sinä?” ruskeatukkainen kääntyi katsomaan vaaleinta.
Teru ei kuitenkaan sanonut mitään eikä edes katsonut pidempäänsä. Ilmeisesti toinen ei ollut kuullut yhtään mitään. Siispä Yuuto vain huokaisi ja kääntyi jälleen katsomaan arkistohuonetta, jossa oli ollut harvinaisen hiljaista, ellei laskettu mukaan pientä töminää ja ryminää.
“Eihän siitä voi niin pitkä aika olla…”

“AAAH!” hirvittävä kauhunhuuto sai osaston miehet ja naiset hätkähtämään ja viimein vaaleahiuksinen poliisikin heräsi tilanteen tasalle kääntyen toimistotuolinsa kanssa ympäri nähdäkseen, mistä oli kyse.
Yuuto ja Jun hypähtivät kauhistuneina kauemmaksi ovelta, jolloin kummakin koppalakki putosi päästään - tällä kertaa ruskeatukkainen osasi jo ennakoida tapahtuvan ja sai napattua päähineensä, ennen kuin se joutui kosketuksiin lattian kanssa. Samaa ei voinut sanoa nuoren poliisin asusteesta, joka kopsahti lattialle ja liukui kauemmaksi, kun tämä potkaisi sitä vahingossa astuessaan taaksepäin. Wataru ja Mikaru perääntyivät hiukan enemmän käytävän puolelle, koska epäilivät siellä olevan turvallisempaa kuin oman jaostonsa tiloissa. Nana hypähti pystyyn ja tarttui pöydältään ensimmäiseen esineeseen, minkä saattoi löytää, kun vaistomaisesti mietti, pitäisikö tehdä jotain. Naisen kädet puristuivat viivoittimen ympärille, kun tämä kiersi työpöytänsä tuijottaen arkistohuoneen ovelle, jossa tapahtui viimein jotain.

Kanon ilmestyi oviaukolle pitäen vapisten kaksin käsin jotain, joka oli yltä päältä pölyssä ja muutama pölypallero putosi lattialle. Esine oli suurimmalta osalta tummansininen, mitä pystyi näkemään harmaan ja vaalentavan pölyn keskeltä, mutta siinä oli muitakin yksityiskohtia. Siinä oli nimittäin musta, aiemmin todennäköisesti kiiltänyt lippa ja keltainen, metallinen poliisien tunnus. Pieni poliisi piteli koppalakkia, joka ei kuitenkaan ollut tämän oma, koska se oli isompi ja omaa päähinettään mies piti jo päässään - vaikkakin rajusti kallellaan.
“Nao-san on kadonnut!” Kanon huusi kauhistuneena esittäen löydöstään.
“Miten niin kadonnut?” Nana kysyi epäuskoisena toivuttuaan hiukan järkytyksestä.
Tälle yksinäinen hattu ei vielä selittänyt mitään.
“Niin juuri: kadonnut!” pieni poliisi huudahti edelleen kauhistuneena.
“Löysin vain hänen hattunsa! Pölypunkit ovat syöneet meidän Nao-sanimme!”

Junin kasvot valahtivat alas, mutta ei ollut varmaa, oliko tämä yhtä järkyttynyt kuin parinsa, vai eikö tämä kyennyt vain uskomaan kuulemaansa ja näkemäänsä. Yuuto laittoi koppalakkinsa takaisin päähänsä ja lipasta pidellen liikutteli sitä, kuin olisi yrittänyt asetella päähinettä paremmin paikoilleen. Niinhän tämä tekikin, vaikka todellisuudessa tekonsa aikana yritti keksiä, miten ilmaisi mahdollisimman ystävällisesti työtoverilleen, että tämän kofeiiniriippuvaiset aivot olivat ymmärtäneet jotain pahasti väärin. Vahingossa ruskeahiuksinen vilkaisi silmäkulmastaan lähemmäksi tullutta naista ja hypähti saman tien kauemmaksi huomatessaan toisen viivoitinkäden. Tai oikeastaan harmaanruskeat silmät kiinnittivät huomion kapeisiin sormiin, joiden pidemmänpuoleiset kynnet oli lakattu luonnollisen vaaleanpunaisella. Vihertäväsilmäisen sormet nimittäin alkoivat pikkuhiljaa puristaa yhä tiukemmin viivoitinta kertoen sen, että nainen alkoi vähitellen ärsyyntyä työtovereihinsa ja sitä myöten pommin kello oli lähtenyt tikittämään. Näky sai Yuuton harppaamaan muutaman nopean askeleen kauemmaksi ja etsimään lähintä suojaa itselleen. Äkkiä pakoon!

“Mikä helkkarin kaaos siellä on meneillään?” käytävältä kuului tuskastunut ääni, joka sai poliisit vilkaisemaan ovelle ja erään kaksikon kääntymään hypähtäen ympäri.
“Mitä te siinä seistä pällistätte oven tukkeena? Liikkukaa siitä!” Mikarun ja Watarun luokse tullut marisi saaden työtoverinsa astumaan jaostonsa tiloihin ja siirtymään seinustoille.
Heidän takaansa ilmestyi lattiaharjan, lattiamopin, pölyhuiskun ja vesisangon kanssa Nao, joka lähes kompastui kainalostaan lipeävään harjaan. Kaikeksi onneksi vaaleanruskeatukkainen säilytti tasapainonsa, vaikka harmikseen läikäyttikin vettä lattialle.
“Voi perkeleen perkele!” Nao ähkäisi harmissaan, mutta ei jaksanut kuin pikaisesta pyyhkäistä märkää lattiaa mopillaan, kunnes jatkoi matkaansa peremmälle avaraan huoneeseen.

“Nao-san, siinähän sinä olet!” Yuuto henkäisi ja vilkaisi pikaisesti ensin Kanonia, joka piteli yhä vapisten työtoverinsa päähinettä, sitten Nanaa, jonka ote hellitti viivoittimesta, kun huomionsa kiinnittyi muualle.
“Missä sinä oikein olet ollut?” Jun kysyi saaden oven lähelle jääneen kaksikon nyökkäämään ilmaistakseen samaisen kysymyksen.
“Missäs muualla kuin siivouskomerolla”, vaaleanruskeahiuksinen pyöräytti silmiään.
“Jun-san, mistä sinä kuvittelit Naon hankkineen nuo siivousvälineet?” Teru kysyi hiukan huvittuneena, kun tarvikkeita kantava asteli työpöytänsä ohitse.
“Käskikö kenraali sinua siivoamaan taas arkistohuoneen?”
“Kyllä, koska viimeksi se siivottiin kunnolla Osakan syntymäpäiväjuhlien aikaan”, Nao vastasi nyökäten, vaikkei katsonutkaan kysyneeseen.
Tämä käveli arkistohuoneen oven viereiselle seinustalle ja laski kantamuksensa siihen asettaen harjan ja mopin nojaamaan pystyssä.
“Hakuei-sama käski, että minun on parasta puunata niin hyvin, että voisin nuolla jopa lattiaa”, vaaleanruskeahiuksinen lisäsi perään pyöräyttäen hiukan päätään, jotta niskansa vetrenisi tulevaa urakkaa varten.
“Olen aivan varma, että hän kantaa vieläkin kaunaa siitä, kun kerroin teille hänen sukulaisensa juhli-”
“Nao-san!” Kanon ei kuitenkaan jaksanut enää kuunnella, kun tokeni siitä järkytyksestä, etteivät pölypunkit olleetkaan syöneet työtoveriaan.
Tai siis armasta kahvinkeittäjäänsä.

“Nao-san, miten voit tehdä tämän minulle!?” pieni mies viskasi puhuttelemansa miehen koppalakin ilmaan, jolloin parinsa nappasi sen kiinni ja läimäytti kädellään muutaman kerran saadakseen enimmät pölyt pois.
Samassa Jun tajusi, ettei oma päähineensä ollutkaan enää päässään, jolloin kääntyi ympäri etsien sitä katseellaan. Kanon sen sijaan ei jaksanut miettiä omaa koppalakkiaan, joka putosi samaisella hetkellä, kun tämä hyppäsi työtoverinsa rinnuksille.
“Nao-san, mikset sinä ole keittänyt minulle kahvia!?” mustatukkainen poliisi vaikersi valuen pitkin pidempänsä vartaloa.
Tavallisesti - ja varmasti täysin tavallinen, näkemäänsä tottumaton - joku olisi tarrautunut mieheen ja estänyt tätä valumasta lattialle, mutta ei Nao. Vaaleanruskeahiuksinen nimittäin irrotti vaatteitaan raapivat kädet irti itsestään ja päästi sitten irti, että työtoverinsa rämähti lattialle.
“Minulla on kädet täynnä työtä ja muutakin tekemistä, etten todellakaan ehdi miettimään sinun kofeiiniriippuvuuttasi, Kanon-san”, Nao sanoi tympääntyneenä ja kumartui sitten alas puhuakseen lähemmin toiselle.
“Enkä myöskään jaksa välittää.”

“Sinä olet tunteeton mies, Nao-san!” Kanon huusi vastalauseensa ja tarttui lujasti pidempäänsä rinnuksista onnistuen melkein kiskaisemaan toisen seurakseen lattialle.
“Etkö sinä ymmärrä, mitä minä joudun käymään läpi!? Etkö sinä ymmärrä, että kahvi on minun elämäni pieniä iloja ja sinä viet sen pois!”
“Kanon-san, päästä irti!” vaaleanruskeahiuksinen yritti repiä käden irti takistaan, mutta ote oli lujempi kuin kuristajakäärmeellä.
“Minä tiedän, kuten koko poliisilaitos ja puolet Osakasta, että siskosi tuppaantui lapsineen sinun luoksesi avioeronsa myötä! Luulisi sinun päässeen asiasta yli!”
“Miten minä olisin voinut päästä asiasta yli, kun tilanne on vain muuttunut pahemmaksi!” mustatukkainen pieni mies vaikersi.

“Miten niin muka?” Nao ähkäisi samassa yrittäen viitata jotakuta avukseen.
Kaikkien hämmästykseksi, erityisesti Mikarun, Wataru riensi samassa nahistelevan kaksikon luokse. Terukin kohottautui ylös, mutta paikoillaan pysymisen sijaan käveli tyynenä viimeisiä vetävälle sivupöydälle, jonka päällä oli kahvinkeitin sekä tietenkin rasia, jossa säilytettiin kahvipuruja. Jo oli markkinat, kun yhden niin pienen ja helpon asian takia koko osaston piti mennä sekaisin!
“Mitä on tapahtunut, Kanon-san?” Yuuto kysyi huolestuneena saaden Nanankin kaiken aiemman kiukun katoamaan tyystin.
“Onko siskollesi tapahtunut jotain?”
“On, jotain aivan kamalaa!” Kanon huudahti kohottautuen polvilleen, jolloin Nao repäisi itsensä vapaaksi.
Tosin samassa rytäkässä tämä kaatui maahan paikalle ehtineen Watarun katsoessa häkeltyneenä tilannetta, kunnes yritti pidättää nauruaan.
“Mitä?” Jun, Nana ja Yuuto kysyivät yhtä aikaa Mikarun tullessa lähemmäksi kuullakseen paremmin.
“Sisareni on tavannut jonkun miehen!” Kanon huusi, kuin olisi ollut haavoittunut eläin.

Sanat saivat koko osaston vaikenemaan. Yksi toisensa jälkeen pudotti katseensa mieheen, joka näytti siltä, että maailmanloppu oli koittanut viimein eikä se tuntunut lainkaan hyvältä pienestä poliisista. Tosin, kukaan muu ei vain ymmärtänyt, mistä moinen johtui.
“Eikös se ole hyvä asia?” Yuuto sai ensimmäisenä äänensä kuuluville.
“Siskosi ja hänen lapsensa voivat muuttaa pois kotoasi.”
“Hah! Niin varmaan!” mustatukkainen kääntyi katsomaan harmaanruskeasilmäistä.
Ei vain ollut varmaa, katsoiko tämä toista kuin hullua tai idioottia.
“Ei siskoni ole vielä lähdössä yhtään minnekään! Hän on vasta tavannut sen uuden miehen!” Kanonin ilmeet muuttuivat yhä surkeammiksi, mitä enemmän hänen huulensa liikkuivat.
“Eli hän lähtee ulos joka ikinen kerta, kun olen vapaalla ja jättää lapsensa minulle! JOKA - IKISENÄ - VAPAAPÄIVÄNÄNI!”

“Auts”, Jun henkäisi sulkien silmänsä.
Tämä oli ehtinyt jo tapaamaan parinsa sukulaismukulat.
“He rikkoivat jo televisioni!” kahviriippuvaisin huudahti.
“Mitä ihmettä tapahtui?” Nana hätkähti säikähtäneenä tietäen hyvin, etteivät hyvät televisiot olleet halpoja ja television hajoamisen olevan jopa vaarallista.
“He pelasivat baseballia sisällä ja löivät pallon suoraan ruudun läpi!” Kanonia alkoi itkettää vielä enemmän, kun muisteli, mitä oli tapahtunut jokin aika sitten sadesään tullessa.
“Selvä, tuo ratkaisi kaiken”, Wataru henkäisi ja kääntyi Mikarua kohti.
“Mikaru, kun Umi synnyttää, piilota televisio.”
“Wataru-san!” naispoliisi huudahti närkästyneenä moisesta neuvosta.
“Olet oikeassa, Nana-san. Mikaru, älä päästä lasta lainkaan olohuoneeseen.”
“Sehän on synnyttyään vasta vauva!”
“Josta voi kasvaa kauhukakara.”
“Kuten siskoni lapsista!”
“Älä nyt Kanon-san - ehkä heistä tulee baseball maailman uusimmat tähdet.”
“Taitoa kyllä siihen tarvitaan, että kaikista ruuduista valitsee useamman ikkunan sijaan yhden ainoa television.”
“Onhan niitä muitakin lajeja: esimerkiksi judo tai karate.”
“Kanonin keittiön ovi on ainakin saanut sellaisia iskuja, että suosittelen heille taistelulajeja.”
“Puhumattakaan minun kummastakin sohvastani!”

Vain kaksi miestä jäi täysin keskustelun ulkopuolelle. Teru hetken aikaa kuunteli ääniä kahvipöydän vierellä, mutta kääntyi sitten ottaakseen kahvipurkin ja katsoi sisälle jääden hetkeksi tuijottamaan astiaan, kunnes kaivoi sieltä paperin lähempää tarkastelua varten. Naokin pysytteli hiljaa, mutta aivan eri syystä. Tämä nousi hitaasti seisomaan hieraisten toista pakaraansa, johon sattui äskeisen kaatumisen jäljiltä. Tuleva mustelma ei kuitenkaan huolestuttanut miestä eikä saanut tätä ääntelemään, koska vaaleanruskeahiuksinen vilkaisi työtovereitaan ja sitten arkistohuonetta hivuttautuen pikkuhiljaa työsarkaansa kohti. Hyvällä tuurilla mies ehtisi arkistojen sekaan ja lukitsemaan huoneen, ennen kuin kukaan huomaisi mitään. Nao saattaisi hyvinkin päästä karkuun…
“Nao-san!”

Turha luulo näemmä.

“Kahviaaaaa!” Kanon tarrautui työtoveriaan rinnuksista kiinni.
“Minä haluan kahvia!”
“Nao-san, ole nyt reilu ja auta miestä pulassa”, Wataru tarttui pienintä poliisia kainaloiden alta ja auttoi jaloilleen.
Olisi voinut hyvin luulla, että mies oli huolissaan työtoveristaan ja oli siksi niin avulias, mutta luulo ei koskaan ollut tiedon väärti. Tällä oli nimittäin oma lehmä ojassa ja tiesi ryhmässä olevan aina enemmän voimaa kuin yksilöissä.
“Minäkin haluan kahvia!”
“Ja mikä sinun syysi muka on?” Nao pyöräytti silmiään.
“Minulla on useampi syy”, Wataru henkäisi ja vinkkasi Junin pitelemään murtunutta pariaan, jotta saisi kätensä vapaiksi.
“Ensinnäkin, tulin juuri töihin. Toiseksi, haluan jotain lämmintä juotavaa tähän aikaa vuodesta. Kolmanneksi ärsyyntyneisyyteni vähenee”, tämä painoi aina toisen kätensä sormia laskiessaan syitään.
Tämä ei edes piitannut Mikarun välikommentista, kun toinen huomautti kiivasluonteisen parinsa olevan aina ärtynyt - oli tämä juonut kannullisen kahvia tai ei.
“Neljänneksi, keskittymiskykyni ja motivaationi paranee ja sitten -”

“Jumalauta, Wataru-san!” Nao huudahti viskaten kätensä ilmaan.
“Aivan kuin kärsisit vieroitusoireista!”
“Joku onkin sanonut minulle, että minulla on kofeiiniriippuvuus.”
“Se olin minä.”
“Mistä lähtien sinä, Mikaru-san, olet voinut tehdä lääkärin analyysejä?”
“Ei sen toteamiseen tarvitse lääkärinpapereita, vaan tervettä maalaisjärkeä, Yuuto-san.”
“Menisit hoitoon, Wataru-san!”
“Voinhan mennäkin - heti sen jälkeen, kun olet keittänyt meille kahvia!”
“Ei minulla ole aikaa! Minun täytyy siivota arkistot!”
“Siivoa sitten kahvinkeiton jälkeen!”
“Tämä on oikea hullujen huone!”

“Olen täsmälleen samaa mieltä, Nana-san”, rauhallinen, metelin yli noussut puheääni onnistui hiljentämään kaiken muun.
Nana, jolle äsken puhuttiin, Yuuto, Jun, Nao, Mikaru, Wataru ja Kanon kääntyivät katsomaan Terua, joka sulki kahvipurkin kannen, kääntyi ympäri ja käveli parinsa vierelle ja ojensi tälle taitellun ruutupaperin, ennen kuin siirtyi oman työpöytänsä ääreen rauhallisena.
“Sitä paitsi, Nao-san ei voi keittää kahvia.”

“Mitä?” väki kysyi yhteen ääneen, suurin osa hämmästyneinä, pari typertyneinä ja yksi helpottuneena.
“Miksei?”
“Koska meillä ei ole lainkaan kahvia”, vaalein vastasi istuutuen tuoliinsa.
“Miten niin ei ole?” Nana kurtisti kulmiaan.
“Minähän ostin pari päivää sitten uuden paketin.”
“Se on viety”, vaaleahiuksinen sanoi jaksamatta enempää välittää koko asiasta, koska koko kahviepisodi oli niin arkinen.
Kaikeksi onneksi tämä sentään tajusi jatkaa ja selventää, ennen kuin palasi takaisin lukemansa tekstin pariin.
“Yläkerran osaston poliisit kävivät lainaamassa meiltä kahvia ja jättivät purkkiin tuon lapun”, tämä henkäisi ja viittasi Yuutoa ja toisen käteen antamaansa lappua.
“Eli meillä ei ole kahvinpuruja.”

“Teru on oikeassa”, Yuuto sanoi samassa vilkaistuaan taiteltua paperia tarkemmin.
“He jättivät meille lapun kertoakseen kahvinlainauksestaan.”
“Perkeleen kahvivarkaat!” Wataru karjaisi samassa ja kääntyi otsasuonen tykyttäessä osaston ovea kohti.
Mikaru kohotti toista kulmaansa ja mietti, aikoiko parinsa oikeasti käydä karjumassa yläkerran väelle. Vaikka se näky olisi huvittava ja varmasti useamman valokuvan ikuistamisen arvoinen, brunette tiesi, ettei voisi antaa kiivasluonteisen rynnätä yläkertaan. Eri asia vain oli, pystyisikö kukaan estämään kofeiiniriippuvaista miestä. Olisiko olemassa mitään, mikä olisi tälle kahvia arvokkaampaa?
Jun sen sijaan katsoi huolestuneena pitelemäänsä Kanonia, joka katsoi eteensä lasittunein katsein. Ikävä tosi asia oli iskenyt vasten pienen poliisin kasvoja eikä tämä tiennyt, mitä olisi tehnyt. Hetken oli aivan hiljaista, kunnes Kanon nosti viimein katseensa ylös, kun oli kokenut onnettomana hetkenä valaistuksen tai keksinyt ainoan ratkaisunsa ongelmaan. Wataru otti samaisella hetkellä askeleen, mutta käännähti vinhasti ympäri suunsa auetessa samaan aikaan mustatukkaisen kanssa.
“Nao-san!” kuului kaksikon suusta lujat huudahdukset.

“RAAH!” Nao huusi keuhkonsa tyhjäksi ja tarrautui hiuksiinsa.
“NYT RIITTÄÄ!”
Jos vaaleanruskeahiuksinen olisi ollut sarjakuvien tai animaatioelokuvien hahmo, tässä kohdassa tämä olisi ottanut hatun päästään tai jonkun muun päästä, viskannut lattialle ja alkanut hyppiä sen päällä. Todellisuudessa Nao olisi oikeastikin tehnyt niin, mikäli vain koppalakkinsa olisi ollut päässään ja asusteen tuhoaminen olisi hyödyttänyt jotain. Kaikeksi onneksi, ainakin hiustensa kannalta, suuttumuksestaan huolimatta Nao tiesi täsmälleen, mitä aikoi tehdä. Äyskähdellen mitä kummallisimmilla tavoilla, vaaleanruskeahiuksinen käveli tovereidensa ohitse huitoen käsillään käskyä väistämisestä. Sormet osuivat niin Wataruun, Mikaruun kuin Juniin, mutta Yuuto onnistui väistämään napaten varmuuden vuoksi Nanan mukaansa - se tästä vielä puuttuisi, jos naispoliisikin hermostuisi. Nao harppoi työpöytänsä ääreen ja kaivoi avaimen taskustaan, jonka tunki ylimmän laatikkonsa lukkoon ja avasi sen. Ripeästi mies kaivoi sieltä jotain nahkaista, jonka tunki housujensa taskuun, ennen kuin nosti loimuavan katseensa takaisin muihin, tai oikeastaan erääseen kaksikkoon.
“Na-Nao-san, mitä sinä!?” Wataru säpsähti huolestuneena.
“Nimeni ei ole Nao!” Nao karjaisi silmistään sinkoillessa kipinöitä.
Tämä lähes hyppäsi huonekalun yli, eihän sitä turhaan oltu juostu esterataa poliisikoulussa, ennen kuin harppasi järkyttyneiden työtovereidensa keskelle. Lujasti mies tarttui Kanonia käsivarresta kiinni samalla, kun nappasi lujan otteen Watarun rinnuksista.
“Nimeni on Muria Naoyuki!”

“Kyllä, Naoyuki-san”, lyhyin sopersi, mutta eipä tätä kuunneltu.
“Turvat tukkoon ja seuratkaa!” vaaleanruskeahiuksinen ärjäisi ja lähti repimään kaksikkoa mukanaan raahaten nämä käytävälle kääntyen siitä vasemmalle.
Muutamat käytävällä olijat, suurin osa rakennuksen työntekijöitä, katsoivat hämmentyneinä, kun Tanaka Hirohiden jaostolta ilmestyi paikalle kolme miestä yhtenä kasana. Lähes välittömästi vastaan kävelevät kaksi poliisia huomasivat, että keskimmäinen, joka oli vielä kolmikon pisin, kirjaimellisesti retuutti kahta itseään lyhyempää miestä. Eri osaston poliisit väistivät nopeasti seinustoille, kun Nao raahasi työtovereitaan eteenpäin kohti muille tuntematonta kohdetta. Vaaleanruskeahiuksinen ei edes huomannut virkaveljiään, kuten ei huomannut oikeastaan ketään käytävillä ja kauempana portaiden luona odotustilan tapaisessa paikassakaan olijoita. Kaikki muut sen sijaan, erityisesti väistöliikkeen tehneet poliisit, huomasivat konkkaronkan ja konkarikytät kääntyivät jopa pikaisesti ympäri, ennen kuin käänsivät katseensa takaisin menosuuntaan. Yllätykset kuitenkin jatkuivat ja kaksikon hämmästykseksi äskeisestä oviaukosta ilmestyi nimittäin jotain muutakin.

Pää.

Tai oikeastaan punertavahiuksinen pää, jolla oli kiharat pidemmänpuoleiset hiukset ja vihertävät silmät ja tietenkin pään mukana tuli myös kaula ja hiukan toista olkapäätä. Nana kurkisti käytävälle ja katsoi ihmetellen työtovereidensa perään. Se ei kuitenkaan jäänyt siihen, vaan pian kaksikon hämmennykseksi vihertäväsilmäisen pään yläpuolelle ilmestyi toinen pää, tällä kertaa vaaleahiuksisen miehen. Teru kurkisti oven raosta käytävälle ja pian, suoranaisessa järjestyksessä tämän yläpuolelle ilmestyivät Mikarun ja Junin päät. Yuuto sen sijaan ei jaksanut yrittää sovittaa itseään samaiseen jonoon, vaan rohkeimpana astui puoliksi käytävän puolelle nähdäkseen, mitä oli tapahtumassa. Tämä ei edes huomannut, kun kokeneemmat poliisit kävelivät ohitseen päitään puistellen.

Nao harppoi pitkin askelin aina odotustilan tapaiselle asti, kunnes kääntyi yllättäen ylös johtavia portaita vastapäätä olevalle seinustalle, jossa oli valtavan kokoinen lämminjuoma-automaatti. Vaaleanruskeahiuksinen päästi viimein irti Kanonin käsivarresta ja Watarun univormusta, jolloin pieni mies alkoi välittömästi hieroa kipeytynyttä hauistaan ja Wataru yritti oikoa vaatettaan avaten vihaisena suunsa. Tämä ei kuitenkaan ehtinyt sanomaan mitään, kun Nao alkoi kaivaa housuntaskuaan ja kiskaisi viimein esineen, jonka oli napannut aiemmin pöytälaatikostaan: lompakon. Vaaleanruskeahiuksinen avasi rahapussinsa ja kaivoi muutaman kolikon, ennen kuin puolihuolimattomasti laittoi lompakkonsa jälleen turvalliseen piiloon. Tämä tunki kaivamansa kolikon koneeseen ja paineli pikaisesti, edelleen hyvin kiukkuisena, muutamaa nappulaa ja jäi sitten tuijottamaan eteensä, vaikkakin hiukan alemmas. Juoma-automaatti sylkäisi sisuksistaan esiin muovimukin, johon alkoi lorista kuumaa, mustaa nestettä. Hetken päästä muki oli täynnä ja kone teki pari piipapusta. Nao nappasi mukin yläreunasta kiinni, etteivät sormensa palaisi, mutta ei kuitenkaan liikahtanut paikoiltaan, vaan työnsi viimeiset kolikot automaattiin ja paineli jälleen muutamaa nappulaa. Uusi muovimuki tupsahti esille ja jälleen musta, höyryävä juoma valahti raosta suoraan kertakäyttöastiaan. Viimeisten tummien pisaroiden kohdalla siihen putosi jotain ja juoman valuttua loppuun kone alkoi valuttaa uutta nestettä. Tällä kertaa se oli valkoista, mutta tippui mukiin vain puolentoista sekunnin ajan, ennen kuin loppui ja kone piippasi jälleen pari kertaa ilmaisten työnsä päättyneen. Nao poimi toisenkin kupin ja kääntyi sitten kohtaamaan paikoilleen jääneet työtoverinsa.

“Siinä!” vaaleanruskeahiuksinen ärjäisi ja tyrkkäsi Watarun käsiin mustan juoman.
“Ja siinä!” tämä jatkoi ja sysäsi vaaleanruskeaksi muuttuneen kahvin Kanonille.
“Siinä on teille kahvit ja aivan tuoretta tavaraa! Voitte napata kahvinne tästä ohi mennessänne, kun tulette töihin!” Nao mulkoili vihaisena kaksikon kasvoja käsiensä mennessä tätimäisesti lantiolleen tämän kumartuessa hiukan alemmaksi.
“Onko nyt hyvä?!”

“Mistä lähtien meillä on ollut kahviautomaatti?” Jun kysyi hämmästyneenä katsoen yhä kolmen työtoverinsa perään.
“En minä tiedä”, Mikaru kohautti olkiaan, vaikkei kukaan sitä nähnyt.
“Aina”, Teru vastasi siihen vakavana.
“Mikset ole sanonut mitään?” Yuuto vilkaisi pariaan epäuskoisena muiden tehdessä välittömästi hämmentyneinä samoin.
Vaaleahiuksinen vilkaisi pikaisesti tovereitaan, kuin olisi ollut viaton eläin, joka mietti saamansa huomion syytä.
“Luulin, että te kaikki tiesitte, kun kuljette useamman kerran sen ohi työvuorojenne aikana”, vaalein vastasi rehellisesti.

Tämän sanat saivat muut vaikenemaan ja yksi toisensa jälkeen nämä kääntyivät kuka aina hiukan enemmän punastuneena katsomaan kolmea muuta työtoveriaan. Kahvinsa saaneet laskivat katseensa saamiinsa muovikuppeihin. Wataru katseli mustaa juomaansa todeten mielessään, että Nao todellakin tiesi, millaisena muut halusivat kahvinsa, vaikkei itse juonutkaan. Ja nyt tämä vielä maksoi niistä! Ei kaikki motkotus ja karjuminen ollut sittenkään mennyt hukkaan! Tyytyväisenä siitä, että saisi kofeiiniannoksensa, vaikkei se ollutkaan pannussa keitetyn kahvin veroista, Wataru nosti kahvikuppinsa lähemmäksi kasvojaan ja puhalsi höyryävään juomaan, että se jäähtyisi hiukan. Kanonkin tuijotti juomaansa kasvonsa pysyessä vakavina, jopa epäuskoisina. Vaaleanruskeasta juomasta nousi höyryä ja kahvin tuttua, tummahkoa tuoksua ja lämmin neste lämmitti, jopa hiukan poltteli ohuen muovin läpi. Ehkä se oli se lämpö, joka viimein herätti pienen miehen hetkeen, koska tämä kohotti silmät suurina ja suu raollaan kasvonsa kohti miestä, joka oli juuri ostanut automaatista kahvin.

“No?” Nao kysyi matalasti olemuksensa muuttuessa kysymyksen myötä rennommaksi.
Pieni, jopa huvittunut hymy kohosi tämän suupieliin, kun vaaleanruskeahiuksinen katsoi osastonsa lyhyintä miestä, joka katsoi takaisin huultensa väristessä. Ilmeisesti sieltä tulisi vihdoin ja viimein odotettu kiitos ja mahdollisesti myös jonkinlainen ylistys siitä, kun päivänsä oli pelastettu.
Kanon veti muutaman kerran henkeä hartioidensa liikkuessa liikkeen myötä ja kätensä tärisisivät vienoisesti, ennen kuin tämän suu aukesi surkeasti irvistäen.
“Mutta kun se ei ole sinun keittämääsi!”

Koko kerros tuntui vaikenevan täysin eikä kukaan käytävillä ja aukeassa olleista sanonut mitään. Yläkerran puolelta portaiden luota kuului matalia puheääniä, mutta niistä ei saanut selvää, sekä askelia, jotka kovenivat ja ilmeisesti laskeutuivat alaspäin. Kukaan ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota niihin ääniin, mikäli kukaan todellisuudessa niitä edes kuuli. Kerroksessa ja näköetäisyydellä olijat katsoivat tyrmistyneinä juoma-automaatin luona seisovaa kolmikkoa. Suurin osa kuitenkin tajusi katsoa pienintä ja pisintä näistä, mutta vain Nana, Teru, Jun, Mikaru ja Yuuto ymmärsivät katsoa vain Naota - tai oikeastaan vaaleanruskeahiuksisen kasvoja, jotka olivat valahtaneet tyrmistyksestä alaspäin. Tämän hymy oli kadonnut ja silmät katsoivat suurina pientä, surkeana takaisin tapittavaa miestä. Naon pää nojautui hiukan eteenpäin, lähemmäksi työtoveriaan tutkaillen toisen kasvojen ilmeitä. Jokin, kenties alaspäin loksahtava leuka kertoi, että miehen oli vaikeata, lähes mahdotonta ymmärtää kuulemaansa. Vähitellen lause tuntui kuitenkin iskostuvan poliisin päähän, koska sielunpeilit räpsähtivät muutaman kerran kiinni ja sitten taas auki, kun tämä päänsä sisällä alkoi ymmärtää kuulemansa yhä paremmin. Se välittyi oven suussa olijoille ja Terukin kohotti kulmiaan tajuten työtoverinsa vakavoituneissa, jopa jännittyneistä kasvoista, että jotain tapahtuisi aivan pian. Mutta mitä?

“RAAH!” Naon huuto onnistui säikäyttämään kaikki kuulolla olijat ja sai alaspäin laskeutuvat askeleet hidastamaan tahtiaan.
Kanon säikähti ja onnistui pudottamaan kahvikuppinsa lattialle kahvin tippuessa niin muovilattialle kuin mustille turvakengilleen ja muoviastia kieri kauemmaksi. Wataru puristi pelästyksissään hiukan kahvikuppiaan, jolloin kuumaa kahvia valahti käsilleen ja tämä rääkäisi kuuluvasti sormiensa ihon palaessa turhan kuumasta kosketuksesta. Kanon ja Wataru katsahtivat Naota, eikä hetkeäkään liian myöhään, koska samassa vaaleanruskeahiuksinen syöksähti karjaisten kädet ojossa kohti kauhusta rääkäisevää Kanonia ja tämän kaulaa.
“Ei, Naoyuki-san!” Wataru huudahti kauhistuneena näkemästään.
“Se on vain Kanon-san!”
Tuskin tajuamatta kunnolla, mitä teki, Wataru heitti kahvikuppinsa juomineen päivineen olkansa yli ja ryntäsi kaksikon väliin estääkseen täydellisesti seonnutta työtoveriaan tappamasta pientä mustatukkaista poliisia.

“Nao-san! Rauhoitu!” Yuuto karjaisi ja lähti nopeammin liikkeelle kuin muut lähellään olijat, eihän tämän tarvinnut kompuroida muihin.
Harmaanruskeasilmäinen tosi pitkien juoksuaskeliensa lomassa pelkäsi, ettei Wataru tai hän itse pystyisi pysäyttämään vaaleanruskeahiuksista, vaikka heillä olisi täydelliset mellakkapoliisinvarusteet yllään. Voisi olla, ettei kukaan heistä pystyisi pysäyttämään luonnonvoimaksi muuttunutta miestä. Sitä samaa mietti Teru, joka katsoi parinsa lisäksi huolissaan Watarun heittämää kahvikuppia, joka lensi hiukan pyörähtäen ilmassa kohti portaita ja samalla siitä läikkyi jonkin verran kahvia, mutta suurin osa juomasta pysyi kertakäyttöastiassa. Samassa liikahdus portailta sai vaaleahiuksisen ainoana kääntämään katseensa tappelusta täysin kahvikuppiin ja portaisiin. Tämä näki kolme vanhempaa mieshahmoa ilmestyvän portaista esiin ja kahvikupin lentävän suoraan kohti etummaisena kävelevää miestä, jolla oli tummanruskeat hiukset, joissa oli pari oljenvaaleaksi värjättyä raitaa ja leukaan oli kasvanut parran tynkää. Näky sai Terun suun aukeamaan kauhusta ja oli hyvin lähellä, ettei hän alkanut kimittää pelosta. Tämä ei luvannut hyvää! Tämä ei todellakaan luvannut hyvää kenellekään!

Kolme vanhempaa poliisia, joista kaksi olivat selvästi Osakan poliisivoimien korkeimpia miehiä, pysähtyivät ja jäivät tuijottamaan kolmea nujakoivaa poliisia, mutta nopeasti etummainen, joka ei tietenkään ollut kukaan muu kuin Tanaka Hirohide, huomasi lähestyvän vaaran ja otti nopean sivuaskeleen lähemmäksi kaidetta ja onnistui väistämään lentävää kahvikuppia, vaikka muutama pisara roiskahtikin päälleen. Tämän perässä tulevat olivat sopivan etäällä ja muki lensi sivummalle näistä lätsähtäen sitten seinää vasten pudoten pomppien portaille kahvin valuessa iloisena pitkin seinää ja porrasaskelmia. Hakuei sekä kaksi muuta poliisia kääntyivät katsomaan ensin yhä liikkeessä, vaikkakin alas ja sivusuunnassa menevää kertakäyttömukia, kunnes nämä kääntyivät katsomaan juoma-automaattien luona olevaa yhä kahakoivaa kolmikkoa, joka ei ollut huomannut lainkaan tulijoita.

“Mitä helvettiä täällä tapahtuu!?” Hakuein ääni jyrisi kuin ukkosella.
Wataru, Nao ja Kanon säikähtivät lähes hengiltä ja pysähtyivät täysin liikkumattomiksi muutamaksi sekunniksi paikoilleen. Paikalle juokseva Yuuto yritti pysäyttää itsensä, mutta törmäsikin kolmeen työtoveriinsa, mutta kaikeksi onneksi kukaan heistä ei kaatunut. Nelikoksi muuttunut joukkio kääntyi katsomaan kauhuissaan portaita nähden heidän esimiehensä rientävän nopeasti heidän luokseen kahden muun korkea-arvoisen poliisin tullessa hiukan jäljessä lähemmäksi, mutta pysähtyivät sitten portaiden luokse.
“Mitä pirua te oikein kuvittelette tekevänne!?” kenraali karjui lujalla, vaikkakin vuosien tupakoinnin karhentamalla, hajottamalla äänellä.
“Tämä on poliisilaitos, ei mikään lastentarha, jossa astioita ja juomia voi heitellä ihan miten lystää!”

“Aivan niin, Hirohide-sama!” Yuuto huudahti yrittäessään päästä kunnolla jaloilleen, vaikka mielensä sopukoista kantautui Terun ääni, joka olisi huomauttanut vastaavan käytöksen olevan kiellettyä myös lastentarhoissa.
Kaikeksi onneksi tämä ei sanonut mitään - siitä olisi syntynyt vain uusi, vielä kovempi mekkala.
“Te olette poliiseja, ettei klovneja, jotka viskovat tavaroita toistenne päälle!” Hakuei jatkoi karjumistaan kuin ei olisi kuullut minkäänlaista vastausta.
Tietenkin mies oli kuullut alaisensa puheet, mutta ei vain noteerannut niitä mitenkään. Täydelliseen vastaamattomuuteen tämä olisi puuttunut välittömästi.

“Kyllä, Hirohide-sama!” nelikko huudahti asettuen riviin ja ottaen suorat, ryhdikkäät asennot.
Ryhdikäs vaikutelma ei kyllä välittynyt liiemmin kenraalille tai korkeammille poliiseille, kun se ei koskettanut edes nelikon osaston jäseniä, jotka olivat kauempana seuraamassa kauhuissaan tilannetta. Jopa Nana oli säikähtänyt, kenties siksi, että oli tunnistanut heidän esimiehensä seurassa olleet miehet. Heidän silmissään tilanne oli kertakaikkisen nolo, jopa kauhistuttava kun ovella olijat katsoivat juoma-automaatin luona seisovia. Yuuto oli ainoa, jota saattoi pitääkin vielä ryhdikkäänä, mutta täydellisen vaikutelman pilasi koppalakki, joka oli niin vinosti päässä, että joku käytävällä oleva sivullinen alkoi katsoa kellosta, kuinka kauan aikaa menisi, ennen kuin päähine kopsahtaisi lattialle. Kolme muuta eivät kulkeneet sillä hetkellä samalla tasolla. Watarun rinnuksista ryppyisessä paidassa oli tummia läiskiä kahvista ja univormuun kuuluva solmio oli kääntynyt vinoon ja livahtanut olkapään yli selän puolelle. Tämän hattu oli työntynyt tappelijoiden erottamisessa selvästi taaksepäin, että hiukset sojottivat pystyssä ja olemus oli muutenkin pöllähtänyt. Naolla ei ollut hattua lainkaan, vaan se oli jäänyt Junin ansiosta osastolle, mikä oli kylläkin onni onnettomuudessa, koska pölyinen, hämähäkin seittiä täynnä oleva päähine olisi ollut anteeksiantamatonta virkamiehelle. Tappelun temmellyksessä vaaleanruskeahiuksisen univormun tummansininen paita oli karannut osittain housuista, että napitettavan paidan toinen etukappaleista oli livahtanut näkyville, kun toinen puoli taas pussitti rujosti, vaikka solmion hiukan litistikin kevyellä painollaan hiukan paitaa. Kanonin tukka oli mennyt sotkuun kuristusyrityksessä ja sen näki kutreista, jotka sojottivat esiin sieltä täältä takkuisina. Solmio roikkui löysänä, lähes auenneena mustatukkaisen kaulassa ja kauluspaidan ylin nappi oli irronnut ja lentänyt jonnekin kaikille tuntemattomaan paikkaan. Toiseksi ylin nappi oli auennut, mutta roikkui narunpätkässä keikkuen hetken aikaa, ennen kuin pysähtyi, kun lyhyin poliisi yritti seistä rohkeana esimiehensä edessä. Rohkea tämä ei kuitenkaan ollut, vaan tutisi pienesti pelosta, kun katsoi komisarion tiukkoja kasvoja. Naokin nielaisi pikaisesti katsoessaan heitä kaikkia pidempää poliisia, joka oli kerännyt niin paljon mainetta ja kunniaa. Oli vain kunniakasta toimia tämän alaisena niin pitkään, kun tämä vielä työskentelisi heidän keskuudessaan. Ja nyt he olivat tuottaneet häpeää eikä vain itselleen vaan koko osastolleen - puhumattakaan kenraalista itsestään.

“Ja mitä helvettiä se tappelukin tarkoitti!? Ettekö pysy järjissänne viittä minuuttiakaan, jos en ole teitä vahtimassa!?” komisario ärjyi piittaamatta siitä, kuka kuuli huutonsa.
Tämä asteli neljän alaisensa edessä tuijottaen jokaisen kasvoja vihaisena.
“Yuuto, hattu kunnolla päähän! Wataru, solmio eteen, paita kuntoon ja koppalakki keskemmälle! Nao, missä helvetissä päähineesi on!? Etsi se heti, kun olet pistänyt paidan helman housuihisi! Kanon, sama juttu ja pistä hiuksesi kuriin, napita paitasi ja, helvetti, solmi solmiosi kunnolla!”
“Heti, Hirohide-sama!” nelikko huudahti ja ryhtyi samassa korjailemaan ulkoista olemustaan.

Ovella olijat eivät enempää vilkaisseet työtovereitaan, vaan kiinnittävät nyt vuorostaan kaiken huomionsa kenraaliin sekä tämän seurassa olleisiin miehiin. Raitahiuksinen tuijotti kulmiensa alta kiireellä ja vauhdilla vaatetustaan korjailevia alaisiaan, kunnes kääntyi portailla olevia miehiä kohti.
“Ja te kuvittelette, että minut pitäisi ylentää korkeampiin tehtäviin ja lukita jonnekin neljän seinän sisälle toimistoon paperitöiden keskelle!” Hakuei huudahti tiukasti ja huitaisi kädellään taakseen nelikkoa, joka lopetti tyrmistyneinä hetkeksi puuhaansa, mutta jatkoivat sitten vaatetuksensa korjailua vilkuillen esimiestään puuhiensa keskeltä.
“Minun paikkani on täällä miesteni keskellä vahtimassa heitä, etteivät he menetä järkeään, kuten äsken tapahtui!”

“Siltä vaikuttaa”, toinen, lyhyt ja pulleahko mies totesi vilkaisten kummallekin puolella käytävää nähden laitoksen työntekijöitä ja vierailijoita, jotka kaikki olivat pysähtyneet kesken töidensä.
“Mutta varmasti paikallesi löydetään joku muu jatkamaan työtäsi.”
“Joku muu? Kukaan ei edes yrittänyt puuttua tähän tappeluun, paitsi Yuuto, joka työskentelee näiden kolmen kanssa minun alaisuudessani”, komisario liikautti pikaisesti kättään puhuttuja kohden ja vilkaisi näitä vielä sanojensa perään, ennen katsahti uudelleen portaissa seisovia.
“Minun paikkani on paimentamassa näitä idiootteja eikä missään muualla. Tuliko selväksi?!”

“Tuli kyllä, Hirohide-san”, hiljaa pysynyt, punahiuksinen, varsin pitkä poliisi naurahti yllättäen.
Mies liikautti hiukan päätään, jolloin punaisten hiusten seasta ilmestyi näkyviin muutama pikimusta kutri. Tämä katsoi pienesti, tietäväisesti hymyillen Hakueita, joka jäi tuijottamaan toisen kasvoja.
Komisario avasi suunsa, mutta ei saanutkaan mitään sanottua. Tämä seisoi suu puoliksi auki ja yritti kovasti saada jotain sanottua, mutta korkeampiarvoisen poliisin läpitunkeva katse, joka kertoi toisen tietävän liikaa, pysäytti kokeneen miehen täysin. Kenraalin puhumattomuus, jopa hämmentynyt järkytys eivät jääneet ovelta olijoilta, eikä varsinkaan rivissä seisovilta huomaamatta. Pikaisesti Yuuto vilkaisi silmäkulmastaan vierelleen saaden muutaman kysyvän, jopa kummeksuvan katseen takaisin. He eivät tietenkään nähneet esimiehensä ilmettä, mutta olemuksen kylläkin aistivat ja se oli vierasta siihen, mitä olivat pitkältä mieheltä tottuneet. He näkivät kylläkin poliisilaitoksen johtajan tarkkaavaisen katseen ja hymyn, joka oli samanaikaisesti ystävällinen ja tietäväinen, mutta myös huvittunut - ja ilmeisesti se oli se, mikä järkytti heidän kenraaliaan.
“Yuuto, Wataru, Nao, Kanon”, Hakuei sanoi hetken päästä, ennen kuin kääntyi katsomaan puhuttuja, jotka ryhdistäytyivät samassa.
“Takaisin osastolle - nyt!”

Yuuto etunenässä, nelikko kääntyi samanaikaisesti kohti osastoaan, jolloin harmaanruskeasilmäinen huomasi ensimmäisenä ovensuuhun jääneet toverinsa. Nopeasti tämä liikautti päätään hiukan sivulle ilmeensä tiukentuessa pikkuriikkisen. Muiden olisi parasta paeta äkkiä osastolle, ennen kuin kenraali saisi lisää aihetta suuttua, koska oli selvästi tolallaan. Nana, Teru, Jun ja Mikaru vilahtivat vauhdilla osastolleen samaan aikaan, kun työtoverinsa alkoivat kävellä käytävää eteenpäin esimiehensä kulkiessa rinnallaan.
“Onko se noin vaikeata sanoa ääneen?” poliisilaitoksen johtaja katsoi huvittuneena kenraalin perään.
Raitahiuksinen ei kuitenkaan kääntynyt katsomaan taakseen, vaan mutisi jotain, joka kuulosti kovasti epäkohteliaalta käskyltä turvan kiinni pitämisestä.
“Mistä ihmeestä tuossa oli kyse?” pyöreähkö poliisi kysyi ihmetellen ja katsahti ensin lämminjuoma-automaatin eteen jäänyttä sotkua, sitten seinustalla ja portaille jäänyttä kahvia.
Tämä vilkaisi vierelleen, mutta huomasikin punahiuksisen poliisin kääntyneen ympäri ja nousevan portaita ylös palatakseen yläkertaan.
“Ja minkä ihmeen takia hän kieltäytyi ylennyksestä?”
“Eikö se ole ilmiselvää?” punapää naurahti jatkaessaan portaiden kipuamista ja vilkaisi pikaisesti olkansa yli keskustelutoveriaan.
“Hakuei pitää alaisistaan eikä halua jättää heitä. Lisäksi, olen kuullut huhuja, että eräs viehättävä työtoverinsa on onnistunut tekemään suuren vaikutuksen Hakueihimme.”

“Mistä helvetistä tuossa oli äsken kyse?” Hakuei ärjäisi paiskaten osaston oven heidän perässään kiinni.
“Mitä helvettiä te oikein ajattelitte?”
“En ole varma, haluatteko oikeasti tietää, Haku- Hirohide-sama!” Yuuto aloitti, mutta tajusi sentään korjata puhuttelumuotonsa.
“En minä sitä muuten kysyisi!” kenraali ärjäisi mulkaisten puhunutta tiukasti, mutta kääntyi sitten katsomaan kolmea muuta, suurimman metelin aiheuttanutta.
“Mitä helvettiä te oikein puuhasitte?!”
“Sitä, mitä aina ennenkin”, Teru puuttui puheeseen ja käveli rennosti takaisin pöytänsä ja koneensa ääreen.
Asiat alkoivat palautua ennalleen ja tämäkin halusi palata omiin puuhiinsa, jotka olivat paljon mielenkiintoisempia.
“Koko tuon kahakan syyn voi tiivistää yhteen ainoaan sanaan.”
“Mihin?” komisario kysyi samassa kääntyen muiden mukana katsomaan vaaleinta, joka vilkaisi näyttöä, ennen kuin pyöräytti hiirtä saaden näytönsäästäjän katoamaan.
Vaaleahiuksinen katsahti työtovereitaan, ennen kuin pyöräytti silmiään päättäen vajota takaisin omiin maailmoihinsa. Sen verran ystävällinen tämä kuitenkin päätti olla, koska raotti hiukan huuliaan ja päästi äänensä kuuluville.
“Kahvi.”

“Ette voi olla tosissanne!” Hakuei löi kätensä otsaansa.
“Tuo hirvittävä sotku pelkän kahvin takia?”
“Kanon-san aloitti!”
“Nao-san ei ollut keittänyt kahvia!”
“Älä kutsu minua Naoksi!”
“Joku varasti meidän kahvimme!”
“Nao-san hurjistui ja kävi kimppuumme!”
“Minähän sanoin, etten ole Nao!”

“Ja minä sanon, että turvat kiinni!” Hakuei puuttui tiukasti puheeseen.
“Koska te aiheutitte käytävällä tuollaisen sotkun, saatte myös siivota sen!”
“Nytkö?” Nao hätkähti samassa kahden muun kanssa.
“Pitääkö meidän siivota?” Wataru ravisti epäuskoisena päätään.
Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, jos Nao siivosi - sehän melkein jo kuului tämän työkuvaan - ja Kanonin tapaiselta pieneltä mieheltä voisi odottaakin, mutta hänen siivoamisensa oli jotenkin… Sopimatonta
“Juuri tällä pienellä punaisella sekunnilla!” kenraali ärjäisi lujalla äänellä, että Mikaru päätti suosiolla mennä kauemmaksi ja Jun tunki sormensa korviinsa. Yuuto totesi työtoverinsa olleen kaikessa tottumuksessaan olleen fiksu mennessään pöytänsä ääreen kauemmaksi ovelta ja hänkin hivuttautui vähitellen omaa työpöytäänsä kohti. Nana sen sijaan ei tehnyt muuta kuin tarkkaillut Hakueita pieni hymy huulillaan, mikä jäi muilta näkemättä.

Nao huokaisi raskaasti ja raahautui aiemmin hakemiensa siivousvälineiden luokse. Kanon raahautui tämän perässä alistuneena kohtaloonsa ja kahvittomuuteensa. Ei tämä uskaltanut enää mankua kuumaa juomaansa, kun oli saanut jo keittäjän ja kenraalin vihat niskaansa. Wataru sen sijaan ei liikahtanutkaan paikoiltaan, vaan tapitti epäuskoisena, jopa järkyttyneenä Hakueita, joka kurtisti kulmiaan, kun käskyjään ei toteltukaan.
“Mitä sinä siinä vielä seisoskelet?” raitahiuksinen kysyi lujalla äänellä, jolloin Watarukin tajusi, ettei voinut vain tuijottaa esimiestään.
“Siivoaminen on naisten hommaa - mikset laita Nana-sania siihen hommaan?” sanat vain karkasivat miehen suusta.

Nao ja Kanon pysähtyivät kesken matkansa ja kääntyivät kauhistuneina ympäri, kuin olisivat juuri kuulleet maailmanlopun koittaneet. Mikaru iski kätensä suulleen ja näytti siltä, että olisi toivonut voivansa iskeä toisen kätensä kivuliaasti aisaparinsa suun eteen. Jun katseli ympärilleen miettien, minne voisi paeta ja Yuuto kiirehti nopeasti parinsa työpöydän luokse aikoen mennä huonekalun alle piiloon. Kenties sieltä saisi riittävän hyvän suojan. Lähes kaikkien katseet siirtyivät Nanaan, joka käänsi päätään katsoakseen suu järkytyksestä aukinaisena työtoveriaan. Kiukun puna kohosi välittömästi vaaleille, kauniille poskille ja vihertävät sielunpeilit tuntuivat tummenevan kipinöiden alkaessa lennellä niistä, kun suupielet kääntyivät vihasta räjähtävää huutoa varten.
“Koska Nana-san ei sotkua aiheuttanut, vaan sinä!” Hakuein yllättävä karjaisu sai katseiden, jopa naispoliisin, siirtymään komisarioon.
“Nana-sanilla on muitakin töitä enkä ikinä antaisi hänen siivota teidän sotkujanne, vaan tekisin sen ennemmin itse!” tämä jatkoi onnistuen hämmentämään kaikki yhtä lukuun ottamatta sanoillaan.
“Ja minä käskin sinua siivoamaan! Lakkaa siis aukomasta suutasi ja kääri hihasi! Käytävän ja portaiden lattian pitää olla niin puhtaat, että kehtaat nuolla niitä!”

“Kyllä, Hirohide-sama!” Wataru huudahti säikähtäneenä ja nosti oikean kätensä jopa kulmakarvansa korkeudelle kuten armeijassa oli tapana.
Tämän jälkeen mies suorastaan rynnisti seinustoille jätetyille siivousvälineille lähes taklaten Naon ja Kanonin pois edestään. Ensiksi mainittu horjahti, mutta pysyi pystyssä muutaman tukiaskeleen ansiosta, mutta mustatukkaisella poliisilla oli huonompi onni matkassa. Tämä nimittäin rämähti vasten Nanan työpöytää, mutta kukaan, ei edes kyseissä kohdassa tavallisesti työskentelevä punertavahiuksinen, tuntunut huomaavan koko asiaa. Käskyjen ulkopuolelle jääneet tuijottivat hölmistyneinä Hakueita, joka ei tuntunut huomaavan koko asiaa tai edes kiinnittäneen huomiota sanomisiinsa. Kenraali vain tuijotti tiukasti siivoamaan määräämiä miehiä, kuin olisi pelännyt näiden luistavan töistään. Kenties tämän olisi kannattanut katsoa vierelleen, koska olisi silloin nähnyt Nanan. Tai oikeastaan vanhin olisi nähnyt, miten suuttumuksen kipinät lakkasivat lentämästä vihertävistä sielunpeileistä ja irveen katoavan viehättävältä suultaan. Puna ei kuitenkaan lähtenyt vaaleilta poskipäiltä, vaan oikeastaan syveni ja muuttui pehmeämmäksi, kun suu kääntyi onnelliseen hymyyn.
“Kiitos, Hirohide-san”, puheäänen tapainen, vaikkakin kuiskausta muistuttava lausahdus pääsi kiiltävien huulien takaa kuuluville.

Hakuei hätkähti, kuin olisi tullut juuri herätetyksi omista maailmoistaan tai jäänyt kiinni jostain rikollisesta, ja oli kääntymässä ympäri äänen suuntaan, mutta liian myöhään koska tunsi kevyen kosketuksen olkapäällään ja lämpimän, laihan vartalon painautuvan hiukan omaansa vasten. Nana varvisti tultuaan lähemmäksi esimiestään ja otettuaan tukea, ennen kuin kurottautui painamaan hellän suukon raitahiuksisen poskelle, vaikka parran tynkä pistelikin herkkiä huulia. Hakuein silmät laajenivat, mutta se oli pientä verrattuna osaston muiden miesten, paitsi tapahtumille sokeaksi muuttuneen Terun, sielunpeileille, jotka näyttivät poksahtavan rakettien tapaan kalloista irti. Yhä onnellisena hymyilevä naispoliisi ei tätä huomannut, kun irrottautui kenraalista ja hihitti hetken ujosti vieden kätensä selkänsä taakse, kuin olisi tehnyt jotain sekä suloista että hellää ja nyt nolostelisi tekoaan. Niinhän tätä hiukan nolostuttikin, vaikkei vihertäväsilmäinen katunut lainkaan tekoaan - eikä varsinkaan siinä vaiheessa, kun huomasi komisarion katsovan hölmistyneenä eteensä ja koskettavan varovaisesti suukon saanutta kohtaa. Kevyt punakin näytti kohoavan vanhemman miehen poskille ja se riittikin naiselle, joka käännähti leikkisästi ympäri ja riensi työpöytänsä luokse ottaen käteensä pienen lapun, johon oli kirjoittanut aiemmin puhelunsa päätteeksi.
“Käyn aulassa hakemassa pari meidän osastollemme kirjattuja kirjeitä. Lisäksi sinne oli tullut osastollemme joku toimeksianto”, Nana kertoi hymyillen, kun käveli paperi kädessään ovelle, jonka avasi ja astui käytävälle katsoen vielä jaostonsa tiloja.
“Tulen pian takaisin, älä siis tapa kaikkia työtovereitani, Hirohide-san.”
“En, en”, Hakuei henkäisi käheästi ja kohotti heikosti toista kättään parin sormensa liikahtaessa, kuin olisi yrittänyt vilkuttaa.
Teko sai kevyen, onnellisen naurahduksen karkaamaan täyteläisiltä huulilta vihertäväsilmäisen sulkiessa oven ja kadotessa käytävälle.

Osastoon jäi tyrmistynyt, epäuskoinen hiljaisuus ja, jälleen yhtä lukuun ottamatta, alaiset kääntyivät katsomaan suut ammollaan Hakueita, joka ei tuntunut huomaavan lainkaan alaistensa katseita. Tosin, kuten kaikki tiesivät, ei moinen hiljaisuus ollut luonnollista eikä varsinkaan pysyvä olotila.
“Mi-mitä minä juuri näin?” Mikaru änkytti rutistaen silmänsä hetkeksi kiinni, ennen kuin avasi ne uudelleen.
“Tai mitä minä juuri luulen nähneeni?”
“Ilmeisesti saman, minkä minäkin”, Jun henkäisi ja nipisti samassa itseään, mutta mitään ei tapahtunut, jolloin tämä alkoi hieroa sielunpeilejään.
“Minulla on varmasti roskia silmissäni!”
“Minä taisin nähdä harhoja!” Kanon ilmoitti häkeltyneenä.
“Siinä tapauksessa minäkin näin harhoja”, Wataru ilmoitti samassa.
“Mistä lähtien kofeiinin vieroitusoireisiin on kuuluneet harhat?” Nao kysyi tympääntyneenä, koska epäili kaksikon käyvän taas pian kimppuunsa.
“Miten sinä muuten selität sen, että me näimme Nana-sanin antavan kenraalin poskelle suukon?” Wataru huudahti liikauttaen pitelemäänsä moppia esimiestään kohti.
“Koska se ilmeisesti tapahtui oikeastikin”, Yuuto henkäisi siihen alettuaan viimein toipua näkemästään.
“Nana-san taisi oikeasti antaa Hakuei-samalle pusun…” Sanojensa myötä ilme muuttui miettivämmäksi ja käsi nousi kevyesti leualle tukemaan niin kasvoja kuin saatuja ajatuksia.
“Mitähän Sugizo-saman luona järjestetyissä Osakan syntymäpäiväjuhlissa oikeastaan tapahtui? He kun viettivät niin kumman paljon aikaa siellä makuuhuoneessa…”

“YUUTO!” Hakuei karjaisi samassa tajuten tahdittomasti ääneen sanotut epäilyt.
“Apua!” harmaanruskeasilmäinen rääkäisi samassa ja ryntäsi karkuun tsunamia pahemmalta tuholta.
“Teru, pelasta minut!” tämä rääkäisi juostessaan parinsa selän taakse ja käänsi niin tätä kuin toimistotuolia kohti peräänsä juossutta komisariota perääntyen samaan aikaan.
“Yuuto, mitä helvettiä sinä teet?!” Teru rääkäisi ja tarttui vaistomaisesti käsinojista kiinni, ettei putoaisi kyydistä.
“Yritän pelastaa nahkani!” ruskeatukkainen onnistui vahingossa huutamaan suoraan toisen korvaan.
“Yuuto, välittömästi tänne!” Hakuei ryntäsi lähemmäksi ja rysähti tuolia vasten iskien kätensä suoraan vaaleimman käsien päälle.

“AI HELVETTI!” vaaleahiuksinen huusi hirvittävällä äänellä ja pomppasi samassa pystyyn onnistuen tönäisemään itseään pidemmän miehen kauemmaksi ja työntämään toimistotuolin suoraan parinsa alavatsaa vasten.
“Mikä helvetti teitä kahta riivaa!?” Teru huudahti katsoen kaksikkoa vihaisena.
“Hakuei-sama aikoo listiä minut!” Yuuto huudahti puolustuksekseen.
“Missä helvetissä on kunnioituksesi, Yuuto, kun puhut minusta tuohon sävyyn!?” Hakuei huusi lujalla äänellä ja yritti päästä uudelleen harmaanruskeasilmäisen kimppuun.
“Yuuto nyt on pölkkypää, joka ei aina tajua, mitä suustaan päästää, mutta se taitaa olla tämän osaston tiimivaatimus!” Teru ärjäisi tiukasti mulkaisten pikaisesti pariaan, joka yritti avata suunsa vastalauseeksi, mutta ei ehtinyt sanomaan mitään, kun lyhyempänsä kääntyi esimiehensä puolelle.
“Hakuei-sama, joka ikinen mies ja nainen täällä kunnioittaa sinua! Me vain pidämme lempinimestäsi!” vaaleahiuksinen ärjäisi ja mulkaisi harvinaisen tiukasti komisariota.
“Ja mitä tulee parini vihjailuun sinun ja Nanan väliseen suhteeseen, mitä muuta voidaan odottaa, kun minäkin olen nähnyt teidät useamman kerran vapaa-ajallanne yhdessä tai sitä, ettette edes suuttunut Nana-sanille, kun hän mursi sen yhden miehen nenän ja selkärankaakin viime vuonna? Lisäksi jokainen talon heteromies on varmasti vilkuillut Nana-sanin suuntaan useammin kuin kerran, että antakaa jo alla ja menkää muualle listimään ihmisiä, jotka saattavat tälläkin hetkellä yrittää vikitellä Nana-sania!” tämä ärjäisi kimpaantuneena, mulkaisi vaarallisesti kenraalia, ennen kuin katsoi taakseen, nappasi tuolinsa käsinojista kiinni, ja veti huonekalun mukanaan takaisin pöydän ääreen.
“Antakaa minun, perkele, lukea rauhassa!”

“Mikäs Teru-sanille tuli?” Jun kysyi kuiskaten vieressään olevalta Mikarulta.
“Ja mitä ihmettä hän lukee?”
“On olemassa vain yksi asia, mikä saa Teru-sanin hermostumaan tuolla tavalla, kun hänen lukemisensa keskeytetään”, Mikaru henkäisi naurahtaen samassa, kun siirsi hiukan rauhoittuneempana painonsa toiselle jalalle.
“Tai oikeastaan vain yksi henkilö vaikuttaa Teru-saniin noin voimakkaasti.”
“Ishikawa Asagi”, Wataru totesi samassa ymmärtäen parinsa ajatukset.
“Ja sitä, onko hän yakuza vai ei.”
“Teru-san on ilmeisesti löytänyt jonkun artikkelin tai tutkimustuloksen, joka vahvistaisi hänen teoriaansa”, Nao yhtyi puheeseen.
“Olette väärässä!” Teru tiuskaisi samassa puhuneille ja antoi tiukan katseensa kulkea kaikkien huoneessa olijoiden kasvoja.

“Mitä sinä sitten luet?” Yuuto kysyi ihmeissään ja käveli parinsa taakse, vaikka vilkaisikin yhä huolissaan Hakueita.
Teko oli ihan turha, koska vaaleahiuksisen puheet olivat onnistuneet hämmentämään, jopa vaientamaan kenraalin, joka itsekin mietti, miksi alaisensa niin ponnekkaasti halusi lukea jotain juttua koneelta. Vanhin jopa kääntyi ympäri ja siirtyi itsekin vaaleimman taakse harmaanruskeahiuksisen kanssa, ja yhdessä he kumartuivat katsomaan, mitä toinen luki.
“Se koskee Utada Hikarua!” ruskeatukkainen huudahti samassa, jolloin hymyt, jotka olivat vihjanneet erääseen pantterimaiseen, katosivat sen siliän tien.
“Ishikawa Asagin isosiskoa!”
“Mistä helvetistä sinä sait tietoa Utada Hikarun murhatutkimuksista?” kenraali kysyi kulmiensa kurtistuessa, kun luki nopeasti tekstiä.

Sanojensa myötä vielä oven lähellä seisoneet Jun ja Mikaru siirtyivät nopeasti pöydän ääreen kolmikkoa vastapäätä. Siivousvälineiden luona olleet Wataru, Nao ja Kanon vilkaisivat toisiaan, ennen kuin pudottivat ottamansa mopit ja harjat lattialle ja riensivät nopeasti lähemmäksi. Nämä halusivat sekä tietää, mistä työtoverinsa oli saanut suurimmalta osalta virkavallalta pimitetyn tiedon, että mitä siinä sanottaisiin.
“Eräs tutkijoista lähetti tiedot minulle, koska ajatteli minun kärsivän suurta menetyksen tuskaa”, Teru tuhahti happamasti.
“Lisäksi tämänhetkiset tiedot tulevat pian kaikille meille selviksi.”
“Kuinka niin?” kuului kuorolauluna kysymys niiltä, jotka eivät nähneet tietokoneen ruutua.
“Tapauksen tutkimus on jäädytetty”, Hakuei sanoi samassa suoristautuen sitten.
“Utada Hikarun murhan tutkimukset on keskeytetty.”

“Miksi?” Jun kysyi välittömästi saaden Mikarun kurkkimaan parhaansa mukaan koneen yli nähdäkseen jotain mielenkiintoista.
“Koska pidempään hetkeen ei ole selvinnyt mitään, mikä voisi auttaa tutkimuksissa”, harmaanruskeahiuksinen sanoi jääden lukemaan tiukemmin tekstiä.
Asetta, jolla Utada Hikarua ammuttiin selän takaa, ei ole löydetty kaikkien etsintöjen jälkeen. Luodissa on kuitenkin samanlaisia uurteita, joita on ollut parissa muussa tapauksessa, mutta ne ovat tapahtuneet vuosia sitten eikä niitäkään ole selvitetty.”
Utada Hikarun vaatteista löytyneet hiukset kuuluivat Ishikawa Asagille, mutta ne olivat saattaneet tarttua veljensä kotoa, jonka luona oli ollut poikansa kanssa”, Teru puuttui puheeseen lukien ääneen.
Paikalta löytyneet muut kuolleet eivät ole osakalaisia ja pari heistä on löytynyt rikosrekisteristä ja nämä ovat kuuluneet kiotolaiseen jengiin. Valitettavasti itse moottoripyöräkerhoa ei ole löytynyt, koska se oli lakkautettu useampi vuosi sitten. Paikalta löytyneet veritipat ovat kuuluneet joillekin, jotka eivät ole rekisterissämme eivätkä ole sopineet yhteenkään epäiltyyn. Hara Tsunehiton kuulusteluissa kertomat tiedot eivät auta pidemmälle, minkä tähden tutkimukset on päätetty jäädyttää.

“Eli sekin lehtiä, meidän elämäämme ja koko Osakaa ihmetyttänyt tapauksen tutkiminen on siis lopetettu”, Jun totesi hiukan ontosti.
“Ei kokonaan, vain siksi aikaa, kunnes ilmenee jotain uutta, joka auttaa tutkimuksia eteenpäin”, Yuuto totesi saaden Hakuein ja muutaman kokeneemman poliisin nyökkäämään.
“Murha ei koskaan vanhene”, vanhin totesi vanhan, kaikkien tietämän totuuden suoristautuen sitten ja nojasi kevyesti alaisensa pöytään.
“Eikä varsinkaan Ishikawa Asagin sisaren murha”, vaalein totesi siihen synkästi tuijottaen tietokoneen ruutua, erityisesti sanoja, jotka kertoivat tutkimustyön tilanteesta.
“Et kai sinä epäile Ishikawa-sania?” Yuuto henkäisi järkyttyneenä katsoen pariaan.
“Et kai epäile Ishikawa-sanin tappaneen omaa sisartaan?” tämän sanojen myötä kaikki käänsivät järkyttyneinä katseensa vaaleahiuksiseen, joka tajusi sentään katsahtaa asian laitaa kysynyttä.
“En, en epäile”, Teru sanoi vieden hiukan hiuksiaan korvansa taakse.
“En usko, että Ishikawa Asagi olisi tappanut sisartaan. Kuulusteluissa hän on ollut sen verran murtunut, ettei hänestä varmasti olisi siihen. Enkä edes näe syytä, miksi hän olisi tappanut Utada-sanin.”
“Kerrankin sinä annat jotain myönnytyksiä häntä kohtaan”, Yuuto huokaisi saaden muut hymyilemään.
“Yleensä sinä pidät Ishikawa-sania itse pääpiruna, ellei jopa manalan valtiaana”, Wataru naurahti perään saaden parinsakin tyrskähtämään.
“En minä kuitenkaan sanonut, etteikö Ishikawa-sanilla olisi jotain tekemistä sisarensa murhan kanssa”, Teru huomautti samassa.

Lähes välittömästi sanansa saivat työtoverinsa ja esimiehensä vakavoitumaan. Jun vilkaisi Kanonia, joka pyöräytti sormeaan lähellä päätään merkiksi siitä, että uskoi heidän työtoverinsa päässä heittävän ja lujasti. Vieressä seisonut Naokin huomasi teon, jolloin nyökkäsi kevyesti muiden vilkuillessa toisiaan.
“Teru, sinun on aika päästä päähänpinttymäsi yli”, Hakuei puuttui puheeseen.
“Minä olen itse tavannut Ishikawa-sanin sekä hänen äitinsä että muutaman muun läheisen ihmisen ja he kaikki ovat olleet murtuneita Utada Hikarun kuolemasta. Hänellä ei ole mitään tekemistä sen joukkomurhan kanssa.”
“En sanonutkaan, että Ishikawa olisi ollut siinä mukana, vaan hänen tietävän siitä enemmän kuin myöntää”, vaaleahiuksinen huomautti ja kääntyi sitten hiukan paremmin muita kohti.
“Sitä paitsi, eikö teistä ollut omituista, että samana iltana kuin Utada-san kuoli, Oshiro Hide-zouta ammuttiin, ja Ishikawa Asagin sekä tämän henkivartijoita vastaan hyökättiin?”
“Olihan se vähän outoa, mutta Ishikawa Asagi on ennenkin yritetty tappaa ja hänen läheisiään on joskus sattunut silloin”, Yuuto hieraisi vaivaantuneena päätään.
Kuinka kauan aikaa pitäisi vierähtää, ennen kuin toinen antaisi Ishikawan olla? Kauanko menisi, ennen kuin vaaleahiuksinen suostuisi näkemään pantterimaisen vain vähän erikoisempana miljonäärinä ellei jopa miljardöörinä? Sehän oli suorastaan luonnonlaki, että kaikki rikkaammat ihmiset olivat enemmän tai vähemmän omalaatuisia.

“Kuule Teru-san, ehkä sinun pitäisi kannattaisi käydä puhumassa ihan ammattilaiselle?” Nao puuttui puheeseen.
“Siinä missä Kanon-sanin ja Wataru-sanin pitäisi hakea apua kofeiiniriippuvuuteensa, sinäkin tarvitset selvästi jonkun ulkopuolisen apua.”
“Hetkonen!” Wataru huudahti väliin, mutta tämä jätettiin huomioimatta, kuten Kanonin huudahdus siskonsa lapsista.
“Mitä ihmettä sinä oikein puhut?” Teru kurtisti ihmetellen kulmiaan.
“Tämä on selvästi sinun tapasi käsitellä sitä tuskaa, mitä koet siitä, mitä Közille tapahtui”, vaaleanruskeahiuksinen antoi tuomionsa, joka sai muut sekä vaikenemaan, että muutaman huulille nousemaan huvittuneita hymyjä.

“Nao-san, olet niin kuollut!” vaaleahiuksinen ärjäisi pienen hetken päästä, kun aivonsa olivat hyväksyneet sen tosiasian, että työtoverinsa vihjaili hänellä olleen jotain vipinää Közin kanssa.
Samassa vaalea poliisi ponkaisi jaloilleen ja yritti hyökätä karjaisusta säikähtänyttä Naota kaulaan.
“Rauhoitu, Teru!” Yuuto henkäisi ja tarrautui pariaan vyötäisiltä pysäyttääkseen tämän, mutta raahautuikin pienemmän miehen mukana.
Kaikeksi onneksi harmaanruskeasilmäinen onnistui kuitenkin toimimaan jonkinlaisena hidasteena, että vaaleanruskeahiuksinen onnistui pääsemään jollain tapaa karkuun. Tosin, Watarun ja Kanonin kauhuksi tämä piiloutui kaksikon selän taakse huudahtaen lihamuurin tarpeellisuudesta.
“Teru, kontrolloi itseäsi!” Hakuei karjaisi ja tarrautui tiukasti alaistaan olkapäistä kiinni, jolloin he saivat Yuuton kanssa yhdessä pysäytettyä raivopäiseksi hirviöksi muuttuneen miehen, joka oli tavallisesti rauhallinen ja jopa kylmähkö.
Sitä Ishikawa Asagi sai miehineen aikaiseksi.
“Perkele, minä listin Nao-sanin!” Teru karjui yrittäen käsillään hapuilla vaaleanruskeahiuksista, joka vetäytyi kauemmaksi pitäen vastalauseita huutavia työtovereitaan kilpinään.
“Mitä ihmettä te oikein teette?” ovelta kuului järkyttynyt huudahdus, jolloin tappelu keskeytyi.
Ainakin hetkellisesti.

Miehet kääntyivät katsomaan ääneen suuntaan ja näkivät Nanan seisovan oviaukon kohdalla pitäen yhä toisella kädellään kiinni ovenkahvasta. Toinen käsi piti vartaloa varten muutamaa isompaa kirjettä sekä paria paperia. Hiukan punertaviksi värjätyt kulmat kurtistuivat, kun nainen katsoi hämmentyneenä, kenties tyrmistyneenäkin ensin Mikarua ja Junia, jotka olivat hypänneet kauemmaksi Terun työpöydän äärestä, sitten Yuutoa ja Hakueita, jotka pitelivät yhä raivoisaa Terua, ja lopuksi Naota, Watarua ja Kanonia, joista ensiksi mainittu yritti pidellä kahta muuta edessään piiloutuen näiden taakse.
“Mitä te täällä sekoilette!?” naispoliisi huudahti vilkaistuaan pikaisesti käytävälle, ennen kuin sulki oven perässään kiinni.
“Nana-san”, kenraali henkäisi ja melkein päästi irti pitelemästään miehestä, mutta ruskeatukkaisen ähkäisy muistutti teon vaaroista ja tämä nappasi alaisestaan tiukemmin kiinni.
“Sinäpäs olit nopea…”
“Miten sinä näin nopeasti ehdit käymään aulassa ja tulemaan takaisin?” Jun kysyi, kun yritti keksiä keinoa, jolla pelastaisi heidän nahkansa.
“Waki-san ihmetteli, mikä minulla kesti ja tuli portaissa vastaan”, vihertäväsilmäinen vastasi nopeasti, vaikkakin vastauksensa myötä rauhoittui hiukan ja jäi tuijottamaan kahta erillistä kolmikkoa.
“Mutta mitä ihmettä täällä on tapahtunut?”

“Teru-san yrittää tappaa minut!” Nao huusi paniikissa.
“Nao-san väittää, että minä olen nauttinut siitä, kun Közi on painanut minua auton konepeltiä vasten!” Teru huusi kiukusta kätensä tavoitellessa vaaleanruskeahiuksisen kasvoja.
“Siis mitä?” Nana henkäisi kummissaan.
“Mistä te oikein puhutte?”
“Nao, sulje suusi äläkä avaa sitä hetkeen!” komisario päätti viimein käyttää kaiken arvovaltansa ja johtajuutensa, ettei suloisen naispoliisin tarvitsisi rasittaa itseään eikä varsinkaan ääntään - saatikka muuttua tikittäväksi aikapommiksi.
“Teru, vedä henkeä ja istu alas! Jun, tiivistä tapahtuneet Nana-sanille!” tämä jatkoi kiskoen yhä vihaista alaistaan takaisin toimistotuoliinsa ja Yuuto yritti työntää pariaan samalla, kun rukoili, ettei itselleen tulisi pahoja seurauksia tapahtuneesta.

“No, siis, Nana-san”, Jun päätti totella ja kääntyi lähemmäksi tulleen vihertäväsilmäisen puoleen.
“Erinäisten alkuvaiheiden jälkeen Ha- Hirohide-sama ja Yuuto onnistuivat häiritsemään Terua ja hän suuttui heille. Me luulimme, että hän lukisi taas jotain artikkelia, joka tukisi hänen teoriaa Ishikawa Asagin asemasta alamaailmassa”, nuori poliisi päätti tahdikkaasti jättää eräät alun yksityiskohdat kertomatta.
“Tiedän Ishikawa Asagin olevan yakuza!” Teru huudahti väliin, kun tämä painettiin väkisin paikalleen.
“Joka tapauksessa, Teru olikin saanut tietoja Ishikawa Asagin sisaren Utada Hikarun murhatutkimuksista ja siitä sitten Nao meni toteamaan Terun ikävöivän Ishikawa Asagin henkivartijaa Köziä”, poikamainen ei jaksanut noteerata mitenkään välikommenttia.
“Minä va-” Nao aloitti puolustautuakseen.
“Nao, hiljaa!” Hakuei ärjäisi ja Yuuto huusi saman lähes samaan aikaan, vaikkakin san-päätteen kanssa.
Kumpikin kuitenkin onnistui pitämään vaaleahiuksisen tuolissaan, vaikkakin kenraali ei uskaltanut päästää irti olkapäistä, ennen kuin ruskeatukkainen istui parinsa syliin onnistuen näin pitämään toisen väkisin paikoillaan.

“Minusta Teru-san ylireagoi”, Nana totesi ja jatkoi, ennen kuin vaalein ehti huutaa vastalauseensa.
“Mutta lopetettiinko Utada Hikarun murhatutkimukset?”
“Siksi aikaa, kunnes tulee lisää todisteita ja muita tietoja”, komisario avasin suunsa ja kääntyi katsomaan vihertäväsilmäistä.
“Koska murha-ase on kadoksissa, ei ole todisteita siitä, että hänen murhaajansa olisi yksi kuolleista. Lisäksi kuolinsyytutkijat ovat sitä mieltä, että Utada-san kuoli vasta muiden kuolleiden jälkeen.”
“Ja vaikka murhaaja olisikin yksi kuolleista, murha-aseen on vienyt joku, joka ei halua totuuden paljastuvan. Eli tapahtumiin osallinen välttelee lakia, mutta ei tiedetä vielä, kuka”, Wataru puuttui puheeseen ja repäisi itsensä vapaaksi työtoverinsa otteesta mulkaisten tätä pahasti.
“Tsunehito-sanin näkemä ja kertoma eivät auttaneet mitään, ottaen huomioon hänen olleen siellä lähinnä vankina ja hänetkin yritettiin tappaa.”

“Ishikawa Asagistakaan ei ole irronnut kuulusteluissa tietoja, vaan hän vaikuttaa olevan tietämätön asioista, vaikka Teru epäileekin hänen salaavan jotain”, Kanon päätti jatkaa.
“Miten sinä voit epäillä vieläkin Ishikawa Asagia?” naispoliisi katsoi syyttävästi Terua, joka ei välittänyt katseesta, vaan katsoi häijysti takaisin kulmiensa alta.
“Ihan kuin sinun olisi mahdotonta uskoa hänen ihmisyyteensä edes verran, että voisit ymmärtää hänen kärsivän sisarensa menetyksestä.”
“Ishikawa Asagi ei kuitenkaan ollut ainoa, joka kärsi Utasa-anin kuolemasta”, Mikaru puuttui puheeseen, vaikkei kovinkaan vankalla, kuuluvalla äänellä.
“Eikä se, jota tapahtunut koskettaisi eniten.”

Kahdeksan muuta huoneessa olijaa kääntyivät katsomaan kummissaan katsomaan brunettea, joka nojasi kyynärpäällään toiseen käteensä ja sitten leukansa koukistettuun käteen. Kukaan ei sanonut mitään hetkeen, jolloin Mikaru heräsi ajatuksistaan ja vilkaisi ympärilleen huomaten saamansa katseet.
“Ai, taisin vahingossa ajatella ääneen”, brunette hymyili nolostuneena ja huitaisi hiukan hiuksiaan.
“Niin taisit tehdä”, Wataru totesi parilleen katsoen tätä tutkivasti.
“Mutta mitä tarkoitit tuolla?”
“Puhutko nyt Ishikawa Sayurista? Ishikawa-sanin ja Utada-sanin äidistä?” Kanon ehdotti, mutta Yuuto ja hiljaiseksi mennyt Teru ravistivat päätään aavistaen, mitä työtoverinsa oli tarkoittanut.
Olihan asia tulossa tälle tärkeämmäksi kuin muille.
“Eikös Utada Hikarulla ollut alle kouluikäinen lapsi?” Mikaru kysyi saaden muut, paitsi Hakuein, Nanan, Yuuton ja Terun hätkähtämään.
“Poikahan hänellä taisi olla…”

“Camui Gackt”, Teru vastasi välittömästi vilkaisten synkästi tietokoneen ruutua, jossa näkyi vielä hetken aikaa lukemansa tiedosto.
“Hikaru antoi poikansa pitää vuosia sitten mysteerisesti murhatuksi jääneen isänsä, Camui Takerun sukunimen, kun itse jostain syystä vaihtoi omansa kokonaan uudeksi.”
“Niin, häntä juuri tarkoitin”, brunette henkäisi nyökäten samassa.
“Hän on nyt menettänyt kummankin vanhempansa. Gackt-kunia äitinsä kuolema koskettaa eniten.”
“Totta”, Kanon henkäisi saaden muut vain nyökkäämään.
“Miten hänen edes kävi?” Jun katsahti kysyvästi niin kenraalia kuin Terua, joista jälkimmäinen tietenkin oli perillä Ishikawoista.

“Sosiaaliviranomaiset ja lastensuojeluviranomaiset hakivat Gackt-kunin seuraavana päivänä, kun Utada Hikarun ruumis oli löydetty”, Hakuei sanoi ja vilkaisi pikaisesti Terua, ennen kuin uskaltautui istuutumaan pöydän kulmalle kaivaen housujen taskustaan sikariaskia ja sytkäriä.
“Tämä oli Ishikawa-sanin kotona ja mitä minä kuulin, poika huusi pahemmin kuin palosireeni ja takertui enoonsa. Ja mitä kuulin muutamalta juoruavalta nulikalta, tavallisesti asiallisesti toimiva Ishikawa Sayuri oli huutanut viranomaisten olevien kylmiä paskiaisia, jotka eivät ymmärrä aiheuttavansa pienelle pojalle vian tuskaa. Ishikawa Asagin kihlattu sen sijaan näytti siltä, että saattaisi vetää turpaan jokaista, joka koskisi poikaan. Lopulta he suostuivat viemään Gackt-kunin autolle, jolla poika vietiin lastenkotiin”, tämä kertoi hiukan lisää yksityiskohtia, minkä jälkeen sytytti sikarinsa Nanan nyrpistyksestä huolimatta ja veti savua henkeensä.
“Mitä sitten tapahtui?” Mikaru kysyi vuorostaan, olihan tästäkin tulossa isä, vaikkakin tahtomattaan.
“Gackt-kun joutui jäämään lastenkotiin osittain siksi, että sosiaaliviranomaiset haluavat varmistaa hänen pääsevän sopivaan kotiin”, Teru totesi ja yritti nousta ylös, mutta ei onnistunut Yuuton ansiosta.
“Gackt-kunin eno ja isoäiti joutuivat suureen huoltajuuskiistaan ja kumpikin vaativat poikaa itselleen”, harmaanruskeasilmäinen sanoi väliin ja kietoi kätensä parinsa ympärille hiukan turhankin läheisesti, koska vaalein repäisi nopeasti käden pois ylävartaloltaan.
“Ishikawa Sayuri on asunut viime aikoina omista syistään poikansa luona, mutta aikoo palata kotiinsa Nagoyaan.”

“He siis joutuivat oikeudenkäyntiin huoltajuudestaan?” Wataru onnistui kysymään pariaan nopeammin.
“Kyllä ja varsin mielenkiintoiseen sellaiseen”, Nana huomautti väliin, vaikka naurahtikin sitten kevyesti.
“En olisi ikinä uskonut näkeväni mitään sellaista…”
“Näkeväsi?” Teru käänsi tiukasti päänsä naiseen ja tönäisi Yuuton pois sylistään.
“Eikös oikeudenkäyntiä ole käyty suljettujen ovien takana?” tämä kysyi, kun kohottautui seisomaan ja astui parinsa yli päästäkseen lähemmäksi jotakuta, joka tiesi enemmän kuin hän.
“Olihan se, mutta täältä laitokselta tarvittiin pari tarkkailijaa tuuraamaan ja Hakuein ehdotuksesta minua pyydettiin”, vihertäväsilmäinen kertoi vilkaisten samassa hymyillen esimiestään.
Kenraali yritti näyttää sikaria polttaessaan jurolta, mutta ei onnistunut kovin uskottavasti, koska suupielensä kaartui pieneen hymyyn. Vaaleinta ei sen sijaan hymyilyttänyt yhtään, vaan tämä katsoi suorastaan loukkaantuneena komisariota, kuin tämä olisi jättänyt hänet pois viikon kestävältä Havaijin matkalta.
“Mitä siellä tapahtui?” Yuuto hyppäsi pystyyn ja iski kätensä vaaleahiuksisen suun eteen.
“Ei varmastikaan mitään viranomaisten suunnitelmien mukaan.”
“Ei ainakaan minun uskoakseni, vaan joku oli päättänyt koskea käsikirjoitukseen”, naispoliisi henkäisi ja vilkaisi ympärilleen etsiäkseen sopivaa tuolia.
Sen Mikaru ja Jun lahjoittivat ennätysajassa varastamalla toimistotuolin Yuuton pöydän äärestä ja siirtämällä huonekalun lähelle punertavahiuksista.
“Kiitos”, tämä huokaisi ja istuutui alas vieden sirosti kätensä lähelle kasvojaan jääden hetkeksi miettimään.
“Mistähän aloittaisin… No, kaikki sujui hyvin, kun tuomareille ja viranomaisille esiteltiin aihe ja sekä Ishikawa Sayurin että Ishikawa Asagin lakimiehet olivat tiivistäneet kumpikin, minkä takia heidän asianomaisensa pitäisi saada Gackt-kunin huoltajuus. Sitten Ishikawa Asagi pyydettiin todistajan aitioon asianajajansa, Nakamura Yukin, pyynnöstä…”

<><><><><>

Nana istui tuolilla seinustan vierellä, lähellä tuomarin työhuoneen ovea ja katseli tarkkaavaisesti ympärilleen. Eläkeikää lähestyvä miestuomari istui tummanruskealla korokkeellaan mustassa kaapumaisessa takissa valkoisen paidan ja tumman solmion pilkistäessä vaatteen alta. Harmaantunut mies, jolla oli ahavoituneet, pigmenttiläiskiä täynnä olevat kasvot, tarkkaili kulmat kurtussa vieressään matalammalla aitiolla istuvaa miestä. Naispoliisikin katsoi mustatukkaista, salaperäiseltä ja vaikuttavalta näyttävää miestä. Vaikuttavuus ei kuitenkaan ollut samanlaista kuin ennen tai mitä vihertäväsilmäinen oli lehtien sivuilta tottunut näkemään. Pantteria etäisesti muistuttava mies istui rauhallisesti paikallaan ja näytti varsin tyyneltä, mutta työnsä vuoksi ihmisiä tarkkailemaan tottunut punertavahiuksinen huomasi miljonäärin mustien silmien tarkkailevan useampaa kohtaa edessään.

Ishikawan Asagi katsahti tuomarin ja omasta näkökulmastaan edessään vasemmalla puolella, kunnioittavan matkan päässä niin tuomioistuinta olevaa pidempää pöytää ja sen ääressä olevia miehiä. Oshiro Hide-zou istui rauhallisesti tuolillaan ja nojasi selkänojaan yrittäen tehdä olonsa mahdollisimman mukavaksi ja levätä tarkkailunsa lomassa. Toimitusjohtajan vasen käsi oli poissa hihasta, puvun takin alla piilossa kättä kannattelevan siteen kanssa, mutta kaikki huoneessa olijat tiesivät, että mies oli vasta muutama päivä sitten päässyt sairaalasta. Vammastaan huolimatta kasvot olivat tyynet, jopa itsevarmat kuin tämä olisi tiennyt, että kaikki tulisi järjestymään. Ilmeisesti teräväpiirteinen yritti välittää tuntemustaan ystävälleen, koska ei kääntänyt katsettaan mihinkään johtajastaan. Liikemiehen vieressä seisoi laivastonsiniseen pukuun pukeutunut Nakamura Yuki, joka ei ollut paikalla vain antamassa henkistä tukeaan palkanmaksajalleen, vaan oli tekemässä työnsä lisäksi kaikkensa, jotta Asagi saisi Gackton huoltajuuden. Pikaisesti lakimies vilkaisi sivulleen, jolloin Nanakin katsahti samaiseen suuntaan, pienen välimatkan päässä olevaa toista pöytää, jonka ääressä istui vanha, kurttuinen asianajaja nimeltä Ono, joka katsoi pistävästi takaisin silmälasiensa yli. Virkaveljen katse ei kuitenkaan kiinnostanut tummanruskeatukkaista nuorta miestä, jonka ilme kertoi kaikille tilannetta seuraaville, että tämä uskoi pystyvänsä haastamaan, jopa voittamaan kokeneemman asianajajan, mikäli tuomari ja valamiehistö eivät antaisi vanhemmalle iälle ja kokemukselle liian suurta painoarvoa. Sen sijaan Yuki katsoi huolestuneena vanhan äijän vieressä istuvaa tomesodepukuista naista, joka oli jälleen sitonut hiuksensa perinteiselle nutturalle ja istui kunnioitusta herättävän suoraselkäisenä selkänojallisella tuolissa. Tämä katsoi sen sijaan todistajan aitiossa istuvaa miestä, joka luonnollisesti tutkaili parhaan ystävänsä ja asianajan lisäksi vastapuoltaan. Ishikawa Sayurin ilme oli neutraali eikä naisen ajatuksia pystynyt lainkaan lukemaan, kun tämä antoi mustien silmiensä tarkkailla kaikkea edessään olevaa. Sehän todennäköisesti veikin Asagilta itsevarmuutta sekä vaikuttavuutta, koska oli joutunut omaa äitiään vastaan oikeuden eteen. Pantterimainen huokaisi raskaasti ja kääntyi jälleen katsomaan oman puolensa pöytää ja sen taakse. Hide-zoun ja Yukin selän takana oli kiinnitetty eräänlainen pylväsaita, joka erotti oikeutta käyvät osapuolet muista ihmisistä ja sivustalla olevasta valamiehistöstä. Aivan Hide-zoun takana olevalla penkillä istui mustahiuksinen henkilö, jolla oli yllään tummanharmaa jakkupuku, jonka hame oli polvista kapeneva ja sitten taas levenevä pitkä hame. Kauniskasvoinen naiselta näyttävä henkilö ei kuitenkaan ollut nainen, kuten Asagi, Hide-zou, Yuki ja Sayuri tiesivät, vaan täysiverinen mies, joka oli jo useamman vuoden ajan hämännyt lailta, yhteiskunnalta ja suurimmalta osalta ihmisiltä sukupuolensa. Mana istui kädet sylissään paikoillaan ja hymyili pienesti nyökäten samalla. Tämä sanoi katseellaan ja hymyllään, että kaikki olisi hyvin ja nyt Asagin olisi tehtävä parhaansa, jotta saisi lain silmissä oikeudet sisarenpoikansa huoltajaksi. Kauniskasvoisen selän takana ja toisilla penkkiriveillä istui muutamia miehiä ja naisia, joista kukaan ei ollut lehtimies, vaan nämä olivat kummankin osapuolen tukijoita tai sosiaaliviranomaisia. Sivummalla istui kuusi valamiehistön jäsentä sekä kolme tuomaria, joiden kaikkien tehtävä oli päättää, mikä olisi alle kouluikäiselle lapselle paras vaihtoehto.

“Ishikawa-san, tehän olette vasta kolmenkymmenen iässä”, Yuki kysyi kuuluvalla äänellä pyöreästi, vaikka tiesikin vastauksen.
“Kyllä”, Asagi kumartui lähemmäksi mikrofonia, jotta äänensä kuuluisi selvästi huoneessa olijoiden korviin.
“Ja Camui Gackt, poika jonka huoltajuutta haette, on viisivuotias?” nuori lakimies kysyi jälleen itsestäänselvyyden, mikä sai niin Nanan kuin muut lapsen ja yakuzan iästä tietävät kurtistamaan ihmetellen kulmiaan.
Sayurin lakimies pyöräytti tympääntyneenä silmiään, mutta lesken ilme ei värähtänytkään. Tämä kyllä osasi jo arvata, mihin kuulustelu oli menossa - eihän poikansa asianajaja idiootti ollut.
“Kyllä”, miljonääri vastasi jälleen asiallisesti.
“Eli kymmenen vuoden päästä, kun Camui Gackt olisi murrosiässä, te olisitte vasta neljäkymmentävuotias ja sitä hiukan vanhempi?” tummanruskeahiuksinen kysyi, vaikka tekikin lähinnä vain oletuksen.
“Aivan”, mustatukkainen nyökkäsi vastauksensa perään.
“Ja teidän äitinnehän on lähes 60-vuotias? Eli Gackt-sanin murrosiän tullessa hän olisi jo 70-vuotias?” vihertäväsilmäinen asianajaja jatkoi nojaten käsillään kevyesti pöytään.

“Kyllä”, Asagi vastasi, vaikka nielaisikin sanojensa loppuun.
Tästä saattoi nähdä, ettei kokenut minkäänlaista iloa käydessään omaa äitiään vastaan - eikä tämä olisi halunnut takertua tässä kohdassa itselleen suurempaan valttikorttiin eli ikään.
“Eli todennäköisesti pystyisitte hoitamaan Gackt-sania ilman murrosiän ja muita ongelmia aina siihen asti, että hänestä tulisi täysi-ikäinen?” Yuki jatkoi kuulusteluaan tehden samalla selväksi kaikille kuulijoille, minkä uskoi olevan oikein.
“Uskoisin näin ja aikoisin tehdä niin”, pantterimainen sanoi ja tällä kertaa äskeistä kuuluvammalla äänellä.
“Ikänne takaa teille sen, miksi olisitte todennäköisesti parempi huoltaja sisarenpojallenne kuin äitinne, koska olette nuorem-” nuorempi asianajaja oli jatkamassa, mutta samassa Sayurin lakimies ponkaisi seisomaan, vaikka alkoikin äkkinäisistä liikkeistä hiukan tutista.

“Vastalause!” silmälasipäinen ärjäisi.
“On moraalisesti väärin, suorastaan ikärasismia, väittää ja sitä myöten olettaa, että ikä jotenkin heikentäisi ihmistä, kun monet isoäidit ovat muutenkin ottaneet lapsenlapsensa huostaansa!”
“Ei ole ikärasismia korostaa, että kahden huoltajaehdokkaan kolmenkymmenen vuoden ikäerolla olisi merkitystä jaksamisen suhteen pienen lapsen kanssa, kun se on selvä tosiasia”, vihertäväsilmäinen mies kääntyi tuomaria kohti.
“Lisäksi ikäeron esiin tuominen kuvaa sitä, että liian suuri ikäero voi myöhemmin tuoda vaikeuksia kasvatuksessa, koska lapsen ja vanhemman ajatusmaailmat eivät enää kohtaa eri asioiden oppimisen myötä. Kyllähän adoptiotakin miettiessä pyritään ottamaan huomioon vanhempien ja lasten välinen ikäero - mitä iäkkäämmät vanhemmat, sitä vanhempi lapsi näille mieluiten annetaan.”
“Hylätään”, tuomari henkäisi vilkaisten vanhaa lakimiestä, joka istuutui tympääntyneenä, mutta siirsi katseensa sitten nuorempaan.
“Nakamura-san, muotoiltaa sananne hiukan tarkemmin.”

“Kyllä, arvoisa tuomari”, tummanruskeahiuksinen kumarsi kohteliaasti ja kääntyi sitten jälleen palkanmaksajansa puoleen.
“Ishikawa-san, ettekö te huolehtineet sisarestanne ennen synnytystä ja synnytyksen jälkeen niin Hikarusta kuin Gacktosta?” tämä kysyi siirtyen pois pöytänsä takaan.
“Kyllä”, Asagi vastasi asiallisesti, vaikka vilkaisikin silmäkulmastaan tuomaria, koska muisti äskeisen lakimiesten pullistelukilpailun.
Toisessa tilanteessa se olisi voinut huvittaakin tätä, mutta ei asianosaisena eikä noin vanhan oikeuslaitoksen työntekijän edessä.
“Kuinka kauan?” Yuki kysyi ja liikautti hiukan kättään viitaten sovitusti siihen, että nyt olisi sopiva hetki puhua paria sanaa pidempää.
“Sisareni muutti luokseni puolessa välissä raskauttaan, kun miehensä murhattiin. Gackton synnyttyä huolehdin heistä kummastakin vuoden ajan”, mustatukkainen kertoi katsahtaen vaistomaisesti valamiehistöä.
“Miksi?” nuori lakimies henkäisi ja kääntyi itsekin kohti sivummalla istuvia valamiehistön edustajia, vaikkei erityisemmin näihin katsonut.
Tämä vain tiesi, että teko saisi yhdeksän henkisen joukkion terästämään kuuloelimiään.
“Koska sisareni masentui kuultuaan miehensä kohtalosta enkä voinut antaa hänen selviytyä yksin sekä surustaan että raskaudestaan”, pantterimainen kertoi äänensä särähtäessä hieman, kun joutui puhumaan rakkaasta isosiskostaan, jota ei enää ollut.
“Synnytys oli vaikea ja Hikaru sairastui synnytyksen jälkeiseen masennukseen, mikä vain syvensi hänen aiempaa ahdistustaan eikä hän ollut kykeneväinen hoitamaan Gacktoa. Sen takia he asuivat luonani ja huolehdin parhaani mukaan heistä kummastakin. Vuoden jälkeen sisareni katsoi olevansa siinä kunnossa, että pystyisi asumaan omillaan ja huolehtimaan pojastaan, mutta olen käynyt heidän luonaan usein, auttanut ja tukenut heitä taloudellisesti.”
“Teillä siis on tätä myöten kokemusta lapsen hoitamisesta?” tummanruskeahiuksinen tarkensi kääntyen jälleen asiakkaansa puoleen.
“Kyllä”, mustasilmäinen käänsi katseensa niin asianajajaan ja vilkaisi tällä kertaa itsevarmasti äitiään.

“Miksei äitinne tullut huolehtimaan sisarestanne ja lapsenlapsestaan?”
“Hänellä oli velvollisuuksia kotonaan Nagoyassa eikä sisareni halunnut lähteä Osakasta.”
“Onko teillä ennestään lapsia?”
“Ei.”
“Oletteko vakaassa parisuhteessa?”
“Kyllä, olen kihloissa ja suunnittelen häitä.”

“Selvä, ei muuta kysyttävää tällä hetkellä”, Yuki katsoi tuomaria, kumarsi hiukan ja kääntyi sitten palatakseen pöytänsä ääreen.
Hide-zou ei katsonut lainkaan nuorta lakimiestä, vaan vilkaisi puvun takkinsa alla piilossa olevaa kättään, kun olisi tarkistanut jotain. Tekonsa jälkeen tämä työnsi hiukan tuoliaan taaksepäin ja kumartui samaiseen suuntaan, jolloin takanaan istuva Mana kumartui lähemmäksi. Teräväpiirteinen supisi pikaisesti jotain, jolloin siniharmaasilmäinen kurtisti hiukan kulmiaan, mutta ei sanonut mitään osittain siksi, ettei voinut ja osittain myös siksi, ettei ehtinyt, koska kakkosmies palasi takaisin omalle paikalleen, kun Yuki istuutui vierelleen. Tummanruskeahiuksinen katsoi kysyvästi toimitusjohtajaa, joka vain ravisti pienesti päätään, mutta katseensa pysyi itsevarmana. Heidän lakimiehensä ei kannattanut murehtia, koska kaikki oli hallinnassa. Ruskeankellertäväsilmäisen ilme ei kuitenkaan valanut tarpeeksi rohkeutta vihertäväsilmäiseen mieheen, koska tämä käänsi päätään ja kääntyi katsomaan kilpailijaansa.

Silmälasipäinen Ono katsoi hetken pöydällään olevia papereita, kunnes nosti katseensa Asagiin ja avasi suunsa. Ääni ei kuitenkaan tullut kuuluville, vaikka suu oli yhä avoinna. Vaivalloisesti vanhempi asianajaja nousi seisomaan, koska oli muistanut juuri sillä hetkellä, että elävä legenda istui vieressään eikä vastakkainen osapuoli ollut kukaan muu kuin naisen ainoa poika ja jäljellä elossa oleva verisukulainen. Siksi tämä ei ollutkaan sanonut mitään, vaikka olikin hetken typeryydessään avannut suunsa.
“Kuten äsken sanoitte, teillä ei ole lapsia”, vanha lakimies henkäisi päästyään ylös.
“Ja te huolehditte sisarenpojastanne vuoden, minkä jälkeen olette etäältä tarkkailleet ja tukeneet, vai mitä, Ishikawa-san?”
“Suunnilleen noin, vaikkei ihan sanatarkasti”, pantterimainen vastasi, vaikkakin viimeisen sanan kohdalla äänensä kylmeni hiukan.
“Eli ette todellisuudessa ole huolehtineet yhdestäkään lapsesta yhtä mittaisesti useita vuosia”, vanhus huomautti terävästi ja jatkoi, ennen kuin mustatukkainen ehti vastaamaan toteamukseen mitään.
“Te olette huolehtineet Gackt-sanista vain jaksoittain ettekä yhtämittaisesti. Mitä siis muka tiedätte lapsenhoidosta tai vanhemmuudesta ihailemastanne nuoruudesta huolimatta!?”
“Vasta-” Yuki oli huutamassa ja siirsi jo painoaan jaloilleen hypätäkseen ylös.

“Ono!” luja, pehmeäksi ääneksi harvinaisen terävä ärähdys keskeytti kaikki äänet ja jokainen huoneessa olija siirsi katseensa vanhan lakimiehen vierelle.
Sayuri oli kääntänyt hiukan päätään asianajajaansa kohti ja katsoi tiukasti, äänettömän käskevästi ja jopa varoittavasti. Vaikka nainen olikin huoltajuuskiistassa poikaansa vastaan, ei tämä kuitenkaan ihan mitä tahansa suostunut kuuntelemaan.
“Pyyhkikää tuo äskeinen”, Ono sanoi kuuluvalla äänellä ja otti tukea pöydästä, kun kääntyi jälleen Asagia kohti.
“Lakimiehenne vetoaa siihen, että te olette nuori ja siksi äitiänne soveliaampi huoltaja Gackt-sanille”, tämä jatkoi kuulusteluaan saaden vain kylmän silmäyksen nuoremmalta mustasilmäiseltä.
“Äitinne kuitenkin kasvatti niin teidät kuin sisarenne - myös silloin, kun sisarenne isä menehtyi ja kun oma isänne kuoli.”
“Isäni oli Matsumoto Hideton kuoltua äitini tukena, joten hän toimi täydellisenä yksinhuoltajana vasta isäni kuoltua”, pantterimainen pisti välittömästi väliin nyökäten kunnioittavasti äidilleen.

“Ah, kuten äsken sanoitte `täydellisenä yksinhuoltajana´”, silmälasipäinen henkäisi ja heilautti samassa kättään vierelleen.
“Äitinne, asiakkaani Ishikawa Sayuri, kasvatti kaksi lasta aikuiseksi asti ja teki täydellistä työtä, mitä ette varmasti kiellä. Se todistaa, että hän on täysin kykenevä huolehtimaan Gackt-sanista, vai väitättekö muuta?”
“En väitä muuta, tiedän äitini pystyvän huolehtimaan ja kasvattamaan kenet tahansa omien arvojensa mukaiseksi kunnolliseksi aikuiseksi”, mustatukkainen vastasi painokkaasti.
“Minä vain väitän, että pystyn siihen samaan. Minä uskon, että voin antaa Gacktolle hyvän, muuttumattoman kodin ja kasvatuksen hänelle tutussa kaupungissa ja tuntemiensa ihmisten huomassa.”
“Tehän ette ole kuitenkaan naimisissa?” vanha lakimies huomautti.
“En, vaan kihloissa, mutta avioliitto olisi tarkoitus solmia pian”, Asagi kertoi jälleen.
“Mutta sekin saattaa muuttua, vai mitä?” Ono tarttui yhteen tietämiinsä vivuista.
“En usko”, mustasilmäinen sanoi varmalla äänellä.
“Eikö? Teillähän on naistenmiehen maine”, silmälasipäinen huomautti.

“Vastalause!” Yuki ärjäisi pompaten pystyyn.
“Mitä tekemistä Ishikawa-sanin maineella tai aiemmilla suhteilla on tässä asiassa?”
“Nehän vaikuttavat tietenkin Gackt-sanin tuleviin oloihin”, Ono käänsi hiukan päätään nuorempaansa kohti.
“Arvoisa tuomari, Ono-san yrittää kiskoa menneisyyttä esiin omaksi edukseen, vaikka olemme täällä puhumassa Camui Gackton tulevan huoltajan nykyisestä ja tulevasta tilanteesta”, tummanruskeahiuksinen kääntyi vaativasti tuomarin puoleen.
“Ishikawa-san on kihloissa ja kihlattunsa istuu tässä selkäni takana, mikä on varmasti jo itsessään vahva todiste siitä, etteivät he kaksi ole eroamassa, vaan Gackt-san saisi oikean, kokonainaisen perheen. Ono-san yrittää tahallaan puheillaan vaikuttaa Ishikawa-sanin suhteeseen, jotta tilanne kääntyisi itselleen edullisemmaksi!”

“Hyväksytään”, tuomari päätti ja kääntyi vanhan lakimiehen puoleen.
“Jos haluatte ottaa menneitä asioita esille, ottakaa vain olennainen. Teillä on vastassanne ikäisekseen varsin taitava lakimies, joka ei pelkää uhmata itseään vanhempia ja sivaltaa kielellään. Suosittelen teitä miettimään sanomisianne tarkkaan.”
“Huomaan sen, arvoisa tuomari”, silmälasipäinen loi pahan silmäyksen kilpailijaansa, mutta kääntyi sitten jälleen katsomaan todistajan aitiossa istuvaa.
“Ishikawa-san, te olette nuori ja tiedätte varmasti, että nuorena solmitut avioliitot eivät aina ole pysyviä.”
“Tiedän, vaikken olekaan enää niin nuori”, mustatukkainen sanoi vahvalla äänellä.
“Eli tiedätte, miten paljon nykyään otetaan avioeroja?” vanha lakimies huomautti siihen.
“Eli tiedätte sen voivan tulla myös teidän osaksenne? Kyllähän te varmasti tiedätte, miten avioriidat ja sitä myöten erot voivat vaikuttaa lapsiin.”
“Olen nähnyt siitä todisteita omin silmin”, miljonääri vastasi vilkaisten pikaisesti Hide-zouta, mutta kääntyi sitten päättäväisesti äitinsä asianajajaa kohti.
“Mutta iällä ei ole tämän asian kanssa merkitystä. Äitinikin meni nuorena, minua nuorempana, naimisiin eikä avioliittonsa päättynyt avioeroon. Itse asiassa kumpikaan avioliitto ei päättynyt avioeroon.”

“Äitinne periaatteet eivät välttämättä päde teihin tai teidän hurmaavaan kihlattuunne”, Ono vilkaisi vahingossa kohti Manaa.
Tämä oli avaamassa suunsa, mutta nielaisi sitten pienesti, kun kohtasi siniharmaiden silmien jäätävän katseen, joka viesti kauniskasvoisen suurta halua kyetä muuttamaan vanhuksen jääpatsaaksi ja sen jälkeen kaataa maahan pirstaloitumaan miljardeiksi palasiksi.
“Elämässänne kuitenkin tapahtuu paljon, Ishikawa-san”, silmälasipäinen sanoi hetken päästä saatuaan heikosti koottua itsensä.
“Paljon asioita, jotka voivat vaikuttaa Gackt-sanin elämään, kun taas äitin-”

Huoneessa kuului kevyt naksahdus, jolloin kaikki käänsivät katseensa tarkkailijoiden takana olevalle ovelle. Teko ei ollut yhtään väärin, koska ovenkahva painautui hitaasti, jopa hiukan vapisten alaspäin ja ovi aukesi hetken päästä varovaisesti.
“-sä?” kuului kysyvä, pieni ja arka lapsen ääni, joka sai niin Asagin kuin Sayurin jäykistymään.
Yukin suu aukesi hämmennyksestä ja Manan sielunpeilit laajenivat, mutta Hide-zou katsoi tyynesti, lähes tyytyväisenä ovelle.

Ovi aukeni hiukan lisää ja pieni, tummanruskeatukkainen pää kurkisti varovaisesti, etsien sisälle. Viisivuotias poika, joka oli pukeutunut pojille tarkoitettuun harmaaseen pukuun, katseli ympärilleen apeana, jollain tapaa jopa hädissään, kunnes katseensa osui isoimmalla korokkeella olevaan vanhaan tuomariin ja sitten tämän vieressä, näkyvällä paikalla olevaan Asagiin.
“Isä?” poika henkäisi hiljaa äänensä kuitenkin kajahtaessa laajassa huoneessa kovempaa, kuin mitä lapsi oli tarkoittanut.
Nopeasti viisivuotias vetäytyi hiukan kauemmas, piiloon oven taakse, mutta kukaan ei osannut sanoa, johtuiko se sanomastaan sanasta, kun oli katsonut enoaan, vai hassulla tavalla kuuluneesta äänestään.
“Gackt”, Asagi henkäisi äänensä värähtäessä kuuluvasti sekä kutsusta että näkemistään kasvoista.
Gackt astui jälleen peremmälle huoneeseen kuultuaan nimensä ja tuijotti suurin, kostuvin silmin enoaan, jota oli todellisuudessa tullut etsimään.
“Asagi-oji-san!” tummanruskeatukkainen huudahti kimakasti ja otti pari haparoivaa juoksuaskelta.

Välittömästi Mana kohottautui ylös ja astui käytävälle esteeksi portin eteen, ennen kuin laski katseensa lapseen. Poika pysähtyi samassa nähdessään jakkuun ja pitkään hameeseen pukeutuneen naamioituneen, joka katsoi vakavia kasvoja. Pienet kädet puristuvat nyrkeiksi ja Gackt katsoi epävarmana eteensä, vaikkakin kauemmaksi, ilmestynyttä aikuista, joka tarkkaili pienemmän kasvoja. Samassa kauniskasvoinen kyykistyi alas ja levitti kutsuvasti käsiään paljastaen sylinsä.
“Mana-chan!” Gackt huudahti teon nähdessään ja ryntäsi onnellisen helpottuneena itkien uuteen juoksuun.
Tämä heittäytyi siniharmaasilmäistä vasten ja kietoi kätensä vahvan niskan taakse yrittäen siten painautua vielä tiukemmin soluttautujaa vasten. Mustahiuksinen kietoi kätensä lämpimään halaukseen ja painoi pienen pojan tiukemmin vartaloaan vasten, ennen kuin kohottautui seisomaan ja vei toisen kätensä lapsen takamuksen alle, ettei toinen vahingossakaan putoaisi.
“Mana-chan!” tummanruskeatukkainen nyyhkäisi pienesti mustia hiuksia vasten, jolloin vaatesuunnittelija kallisti hiukan päätään, jolloin päänsä painautui lähemmäksi pikkuisen päätä. Ylempänä oleva käsi silitti muutaman kerran rauhoittavasti, lohduttavasti viisivuotiaan selkää, kunnes tummanruskeasilmäinen suoristi itsensä ja katsahti Manan kasvoja anovasti.
“Mana-ch-” Gackt aloitti, mutta mustahiuksinen painoi sormensa toisen huulille vaientavasti.
Kauniskasvoinen hymyili pienesti ja nyökkäsi lapselle, kunnes kääntyi katsomaan kihlattuaan samalla, kun vartalonsakin kääntyi kasvojensa mukana. Naamioitunut otti muutaman askeleen lähemmäksi porttia ja avasi sen astuen sitten oikeudenkäynnin keskelle.

“Hetkinen!” Ono huudahti ja oli jatkamassa, mutta samassa kauniskasvoinen kääntyi katsomaan tätä.
Taidokkaasti meikatut huulet värähtivät ja hetken aikaa jotkut olivat varmoja, että vaatesuunnittelija oli väläyttänyt hampaitaan merkiksi siitä, että jos silmälasipäinen edes harkitsisi jatkamista, Ishikawan kihlattu purisi tätä. Hetken katsottuaan soluttautujan kasvoja, ihmiset kuitenkin tajusivat olleensa väärässä. Siniharmaat silmät nimittäin sanoivat, että jos vanha lakimies avaisi suunsa tai tämä ja joku muu yrittäisi muuten pysäyttää heidät, mustahiuksinen purisi tämän pään irti. Luotuaan viholliselleen paljon puhuvan katseen, Mana vilkaisi pikaisesti Hide-zouta, joka nyökkäsi sekä ymmärryksen että liittouman ja rohkaisun merkiksi. Toimitusjohtaja ajatteli täsmälleen samaa, mitä vaatesuunnittelijakin, siksi naisellisempi kääntyi rakastaan kohti ja otti askeleita tätä kohti kantaen poikaa sylissään.
“Mu-” Ono yritti uhkarohkeasti saada ääntään kuuluville.
“Ono, hiljaa!” Sayuri käski terävänä sihahduksena ja katsoi lakimiestään avoimen murhaavalla katseella.
Silmälasipäinen katsahti peloissaan vierelleen ja istahti sitten alas. Tämä saattaisi olla uhkarohkea uhmatakseen Osakan herran kihlattua, mutta ei niin tyhmä, ettei tottelisi alamaailman kuningatarta.

Mana kyllä kuuli tulevan anoppinsa äänen, mutta ei kääntynyt katsomaan taakseen. Tämä oli erottanut sanoista ja äänestä sen, että tällä kertaa - harvinaista kyllä - tomesodea käyttävä oli puolellaan. Välittämättä lainkaan siitä, mitä ihmiset ajattelivat teoistaan, kauniskasvoinen käänsi hiukan enoaan kohti kurottelevaa lasta ja paransi otettaan tässä.
“Asagi-oji-san!” Gackt huudahti käsiensä hapuillessa sukulaistaan.
“Gackt”, Asagi henkäisi nousten tuoliltaan ja ojensi kätensä lasta kohti.
Välittömästi, kun lapsen sormet tulivat riittävän lähelle, pantterimainen tarttui pieneen käteen ja veti varovaisesti lasta, joka lähes leijaile luokseen ja lähes syliinsä aition laidan yli.
“Voi Gackt”, mustatukkainen huokaisi pidätellen kyyneliään ja rutisti kaikin voimin sisarenpoikaansa haluamatta koskaan päästää irti.
“Olen kaivannut sinua!”

“Ja minä sinua!” Gackt huudahti irrottautuen sitten yakuzasta.
“Koska minä pääsen kotiin?” poika huudahti anovasti.
“Minä en halua enää asua siellä!”
“Siellä?” miljonääri hätkähti, mutta tajusi sitten.
“Lastenkodissako?”
“Ei se mikään lasten koti ole, vaan tylsien tätien koti!” tummanruskeatukkainen väitti vastaan.
“Ne on koko ajan kampaamassa tukkaa, määräämässä, mitä pitää pukea, komentamassa, moittimassa eikä ne anna leikkiä!”
“Eivät anna leikkiä?” mustasilmäinen kurtisti kulmiaan ilmeensä vakavoituessa, suorastaan kiristyessä uhkaavasti.
“Eivät! Pitäisi vain lukea tai opetella lukemaan tai sitten laskea jotain jollain tyhmällä helmitaululla!” viisivuotias kertoi tohkeissaan.
“Ja ne koko ajan sanoo, että on hyödytöntä tehdä palapeliä tai pelata jotain peliä! Ne ei anna katsoa televisiota tai edes leffoja!”

“Voi, Gackt, olen pahoillani tuosta”, Asagi huokaisi pahoittelevasti, vaikka vilkaisikin kakkosmiestään, joka kääntyi Yukin puoleen ja sanoi jotain, joka ilmeisesti viittasi lastenkodin työntekijöihin. Ilmeisesti asiaan aiottiin puuttua jollain keinolla.
“Teen kaikkeni, että pääset sieltä pian pois.”
“Minä haluan sieltä heti pois!” tummanruskeasilmäinen huudahti.
“Minä en tykkää asua siellä!”
“Missä sitten haluaisit asua, Gackt-kun?” tuomari puuttui yllättäen puheeseen.

Asagi, Mana ja Gackt kääntyivät muiden mukana katsomaan tuomioistuimen työntekijää, joka tarkkaili lasta ja tämän enoa tehden näkemästään omia päätelmiään, kuten valamiehistökin teki. Vanhempi mies katsoi ystävällisesti, rohkaisevasti hymyillen poikaa toivoen tämän vastaavan.
“Missä haluaisit asua?” tuomari kysyi uudelleen, kun ei saanut heti vastausta.
Olihan poikkeuksellista kysyä sellaista niin pieneltä, mutta mies halusi tehdä poikkeuksen, koska se saattaisi antaa suuntaviivaa.
“Vastaa vain, Gackt”, mustasilmäinen silitti rohkaisevasti sisarenpoikansa päätä.
“Ei mitään hätää, minä suojelen sinua.”
“Mm…” Viisivuotias mumisi, kun painautui vasten sukulaistaan.
Vaikka tämä olikin rohkeasti tullut etsimään pantterimaista, nyt vanhan, vieraan miehen katse hermostutti lasta.
“Kotona…” Vastaus tuli viimein.
“Se nyt ei valitettavasti ole mahdollista”, mustaan kaapuun pukeutunut henkäisi pahoittelevasti.
“Mutta kumman luona haluaisit asua? Enosi vai isoäitisi luona?”
“Kotona”, tummanruskeatukkainen sanoi uudelleen ja rutisti kovemmin mustasilmäistä.
“Asagi-oji-sanin luona!”

Huudahdus sai salissa olijat vaikenemaan täysin. Kukaan ei sanonut mitään hetkeen, vaan muutamaa silmäparia lukuun ottamatta kaikki katsoivat järkyttyneinä lasta, joka ei päästänyt vieläkään irti enostaan - ja tietenkin nämä katsoivat samalla Osakan herraa, joka itse katsoi hämmentyneenä lasta. Kaksikosta katseet siirtyivät yksi toisensa jälkeen Sayuriin. Tomesodepukuinen istui suoraselkäisenä, kuin olisi jäätynyt yliryhdikkääseen asentoonsa ja katsoi mustilla sielunpeileillään järkyttyneenä, jopa epäuskoisena pientä lasta, joka ei kuitenkaan ymmärtänyt katsoa mummiaan, kun ei ollut edes huomannut tätä. Muussa tapauksessa poika olisi varmasti säikähtänyt tai muuttunut hyvin surulliseksi nähdessään äidinäitinsä ilmeen, joka piilotti taakseen surua ja murhetta kuulemastaan.
“Miksi haluat asua mieluummin enosi kuin isoäitisi luona?” tuomari kysyi asiallisesti eikä näyttänyt olevan kovin hämmentynyt.
Näkihän tämä omin silmin, miten Gackt takertui Asagiin haluamatta päästää irti.
“Miksi et halua asua isoäitisi luona?”
“Mummi on kiva”, viisivuotias sanoi katsoen tuomaria.
“Mutta Asagi-oji-san on aina huolehtinut minusta. Asagi-oji-san hoiti minua ja äitiä, kun äiti oli kipeänä ja minusta on kiva olla Asagi-oji-sanin ja Mana-chanin kanssa sekä leikkiä Missin ja Yorun kanssa”, sitten tämä kääntyikin katsomaan mustatukkaista.
“Eikö mummikin voisi muuttaa meille?”

“Se nyt ei ole mahdollista, koska hänellä on velvollisuuksia kotonaan Nagoyassa”, miljonääri sanoi pahoittelevasti hymyillen.
Tämä vilkaisi pikaisesti kihlattuaan, joka katsoi tiukasti takaisin ja puristi maalatut huulensa kapeiksi viivoiksi. Mikäli pantterimainen edes uskaltaisi ehdottaa äitinsä lopullista muuttoa Burutendoulle, kauniskasvoinen alkaisi huutaa ja kiroilla välittämättä yhtään siitä, kuka kuulisi. Kaikeksi onneksi mustasilmäinen osasi lukea tuon viestin eikä ehdottanut ajatusta - ei tämä tosin todellisuudessa vielä kaivannut äitiään lopullisesti luokseen.
“Mutta sinä tulet näkemään mummiasi usein”, yakuza henkäisi katsoen jälleen kysyvästi tapittavaa lasta.
“Hän tulee katsomaan sinua usein ja mekin vierailemme Nagoyassa. Mummisi on elämässäsi eikä koskaan lähde pois, lupaan sen!”
“Jee!” tummanruskeatukkainen halaa rutisti uudelleen enoaan.
“Pääsenkö tänään takaisin kotiin?”

“Voi Gackt, se ei ole mahdollista”, Asagi huokaisi raskaasti.
“Miksi ei?” Gackt irrottautui säikähtäneenä aikuisesta.
“Koska…” Mafiapomo vaikeni, koska oli hyvin lähellä, ettei hän haukkunut koko yhteiskuntaa ja sosiaaliviranomaisia kaistapäisiksi idiooteiksi, jotka eivät tienneet yhtään, mikä oli oikein ja mikä väärin.
Kaikeksi onneksi hänen järkensä astui tässä kohdassa väliin ja esti sanomassa itselleen turmioksi koituvia sanoja. Eri asia oli vain selittää tilanne lapselle ymmärrettävällä tavalla.

“Gackt-san? Gackt-san, minne katosit?” oven suunnalta kuului huhuilua, mutta ensimmäiset pään kääntäjät eivät kuitenkaan nähneet muuta kuin raollaan olevan oven.
“Gackt-san? Gackt-san!” huhuilu koveni ja hetken päästä ovi aukesi lisää.
Sisälle kurtisti kulmat kurtussa mustaan pukuun ja tummanharmaaseen raidalliseen kauluspaitaan pukeutunut nuorukainen, jolla oli kalpeat, lähes valkoiset kasvot, ruskeat silmät ja huomiota herättävät punamustiksi värjätyt pidemmänpuoleiset auki roikkuvat hiukset.
“Gackt-san!” tulija huudahti järkyttyneenä katseensa osuessa tuomarin viereiselle paikalle huomaten etsimänsä olevan siellä pantterimaisessa kiinni.
“Mitä sinä täällä teet?!” punamustahiuksinen huudahti kauhistuneena astuen useamman askeleen peremmälle.
“Et saa olla täällä, kuten en minäkään!”
“Olette oikeassa”, tuomari sanoi kuuluvalla äänellä, jolloin nuorukainen pysähtyi ja kumarsi anteeksipyytävästi.
“Ja kuka te olette?”
“Hän on avustajani”, Hide-zou puuttui puheeseen katsoen tyynenä ensin puhunutta, sitten alaistaan.
“Aivan, olen Miyagi Seth, Oshiro Hide-zoun avustaja”, Seth sanoi sulavasti ja kumarsi uudelleen hyvätapaisesti suoristautuen sitten.
“Räikeä-setä-chan!” Gackt huudahti samassa korkealla, kuuluvalla äänellä.

Yuki tirskahti pienesti eikä toimitusjohtajakaan pystynyt pitämään pokerinaamaansa, vaan kohotti tuttuun tapaansa kätensä huuliensa eteen piilottamaan huvittunutta hymyään. Hymyt kohosivat myös Asagin ja Manan huulille ja heidän kummankin hartiat rentoutuvat, kun nämä vilkaisivat lasta, joka katsoi ilahtuneen piristyneenä avustajaa. Muutama muukin tyrskähteli salissa ja huvittuneet hymyt hiipivät itse kunkin suulle, vaikka tuomari näyttikin enemmän tyrmistyneeltä tuijottaessaan ensin lasta ja sitten punamustahiuksista, jonka posket alkoivat olla samanväriset kuin punaiset kutrinsa. Joku valamiehistössä jopa totesi vierustovereilleen, että eikös totuus yleensä kuulunut aina lapsen suusta.
“Niin, aivan… Krhm! Odotin tuolla käytävillä johtajani käskystä, mutta tulin sitten etsimään Gackt-sania”, varas kertoi hiukan vaivaantuneena, mutta onnistui kuitenkin kokoamaan itsensä, vaikka punaiset poskensa hehkuivat muuta vaaleata ihoa vasten.
“Huomasin tuossa hetki sitten, että Gackt-sanin tuoneet lastenkodin naiset olivat onnistuneet kadottamaan tämän ja lähdin etsimään. Jo on kumma, että koulutuksen saaneet ihmiset eivät pysty pitämään silmällä viisivuotiasta lasta, jonka on hyvin helppo päästä karkuteille tällaisessa paikassa!”

“Se selittääkin, mistä Gackt-san ilmestyi tänne”, tuomari totesi ja katsahti merkitsevästi oikeudenkäynnin avustajaa, joka kirjoitti erilliselle paperille muistiin, että asia olisi pakko ottaa puheeksi istunnon jälkeen
“Ilmeisesti viet hänet takaisin?”
“Näin ajattelin tehdä, mikäli se vain teille, Asagi-samalle ja Hide-zou-samalle käy”, Seth henkäisi ja kumarsi jälleen kohteliaasti yrittäen tehdä mahdollisimman hyvän vaikutuksen.
“Totta kai käy, Seth-san”, teräväpiirteinen sanoi välittömästi, minkä jälkeen pantterimainen nyökkäsi kihlattunsa kanssa ja naamioitunut otti paremman otteen lapsesta, jotta saattaisi nostaa pois aution aidalta ja viedä punamustahiuksisen luokse.
Tummanruskeatukkainen vain oli eri mieltä.

“Minä en tahdo!” viisivuotias huusi kimakasti äänensä särkyessä ja tarrautui aiempaa kovemmin enoonsa.
“Minä en tahdo mennä niiden tyhmien, tylsien tätien luokse! Minä haluan jäädä Asagi-oji-sanin luokse!”
“Voi Gackt, valitettavasti emme voi sille asialle mitään”, mustatukkainen huokaisi ja painoi suukon tummalle päälaelle halaten samalla lujasti lasta.
“En voi viedä sinua kotiin, koska ensin tuomarin ja viranomaisten on katsottava, saanko ottaa sinut luokseni ja kelpaanko huolehtimaan sinusta.”
“Minulle sinä kelpaat, Asagi-oji-san!” Gackt ilmoitti hätääntyneenä.
“Minä haluan asua sinun kanssasi!”
“Ja minä sinun kanssasi”, Asagi myönsi ja silitti tummanruskeita hiuksia.
Oli selvää, ettei lapsi voisi jäädä katsomaan ja kuuntelemaan oikeudenkäyntiä, mutta vielä selvempää oli, ettei poika kovin helposti suostuisi lähtemään nyt, kun oli löytänyt rakkaan enonsa, jota sydämessään piti enemmän isänään. Mitähän pitäisi tehdä?

“Seth-san? Minne sinä menit?” kuin vastauksena kysymykseen, oven luota kuului jälleen puhetta, jolloin kaikki kääntyivät katsomaan samaiseen suuntaan.
“Oletko täällä?” sisälle kurkisti mustaan istuvaan pukuun, hohtavanvalkoiseen kauluspaitaan ja viininpunaiseen solmioon.
Vaaleiksi värjätyt hiukset olivat poikkeuksellisesti kammattu ilmavasti taakse ja sidottu ponihännälle, kun nuori, komea mies katsoi tutkivasti ympärilleen huomaten sitten nopeasti etsimänsä.
“Siinähän sinä olet!”

“Ruiza-san”, tyytyväisyyden hymy kohosi Sethin huulille tämän katsoessa tullutta.
“Omassa persoonassani!” Ruiza huudahti levittäen käsiään.
Hirvittävä rämähdys sai suurimman osan säpsähtämään ja katsomaan ääneen suuntaan. Sayuri lähes retkotti pöytää vasten ja tuijotti epäuskoisen kauhuissaan saapunutta pidellen samalla sydäntään. Mustat silmät olivat laajenneet niin isoiksi, että riski ulos putkahtamisesta oli suuri ja suukin oli apposen ammollaan. Eikä nainen ollut yksin järkytyksensä kanssa. Asagi räpytteli silmiään tuijottaen kummallisesti pukeutunutta uskollista alaistaan ja Mana ravisteli pienesti päätään kuin olisi kieltänyt näkemänsä. Yukin oli pakko istuutua alas, koska jalkansa olisivat muussa tapauksessa pettäneet altaan ja jopa oven lähellä istuva Nana oli romahtaa omalta tuoliltaan, koska tunnisti sekä äänen että kasvot tietäen niiden kuuluneen eräälle miehelle, joka oli pormestarin juhlissa pukeutunut haaremitanssijan pukuun. Hide-zoukin kohotti kulmiaan hiukan yllättyneenä, mutta onnistui pitämään parhaiten pokerinaamansa, koska oli osannut aavistella tulevaa. Seth sen sijaan ei edes hätkähtänyt näkemästään, vaan käyttäytyi, kuin olisi nähnyt toisen opettajansa ennenkin huolitellusti puku päällä.

“Mikä helvetin sirkus tästä paikasta on tullut?!” Ono huudahti toivuttuaan järkytyksestä, koska kyllähän tämä tunnisti Osakan mafian asemestarin.
“Jaa, en tiedä”, Ruiza kohautti olkapäitään astellessaan lähemmäksi oppilastaan.
“Aika tylsä sirkus siinä tapauksessa, koska en näe yhtäkään taikuria, vaikka yhden nenättömän ja peruukittoman klovnin näenkin”, tämä lisäsi perään luoden pirullisen hymyn myötä merkitsevän katseen vanhaan lakimieheen, joka sulki suunsa järkytyksestä loksahtaen.
Osakan mafiamiesten joukoista kuului pari tyrskähdystä, mutta kaikeksi onneksi kukaan, ei edes Asagi, purskahtanut raikuvaan nauruun.

“Ruiza-chan!” Gackt huudahti heilauttaen iloisesti kättään.
“Hei, Gackt”, asevastaava vilkutti hiukan pysähtyen sitten oppilaansa viereen ja nojasi tämän olkapäähän rennosti korostaen liikkeillään sulavaa vartaloaan.
“Mitäs täällä oikein tapahtuu, Seth-san?”
“Sosiaalitädit hukkasivat Gackt-sanin ja löysin hänet täältä. Nyt Gackt-san ei kuitenkaan halua lähteä, koska ei halua joutua jälleen eroon Asagi-samasta ja palata tylsien tätien luokse”, varas selitti asiallisesti katsahtaen samassa puhuttua lasta, joka ravisti päätään.
“Ei vaan tyhmien, tylsien tätien luokse!” viisivuotias korjasi ponnekkaasti.
“Siinä kuulit, Ruiza-san”, kalpein heilautti kättään sanojensa voimaksi.
“Voi Gackt, en syytä sinua yhtään”, aseiden salakuljettaja henkäisi ja nojautui vuorostaan kevyesti porttia vasten.
“Minä näin ne tädit ja olen täsmälleen samaa mieltä!”

“Mutta ei Gackt-san voi tännekään jäädä”, avustaja huomautti nopeasti, ennen kuin lapsi tai suulas vaaleahiuksinen ehtivät sanomaan mitään.
“Viranomaisten on varmistettava, että Asagi-sama tai Sayuri-sama voivat huolehtia hänestä ja me kaikki kolme häiritsemme nyt kovasti tätä työtä. Tätä menoa Gackt-san on vielä seuraavan vuoden lastenkodissa.”

Gackton suu aukesi kauhusta, mutta minkäänlaista huutoa ei kuulunut. Tämä katsoi järkyttyneenä Sethiä, joka oli, kuin ei olisi sanonut mitään ihmeellistä tai edes tosiasioita. Sanoissa oli kuitenkin piillyt se pieni viesti, jota tilanteesta ja ikävästä sekaisin ollut Asagi ei ollut kyennyt sanomaan eikä kauempana oleva Hide-zou katsonut voivansa niin tehdä. Kenties se oli hiukan tuntemattomampi tekijä, joka sai lapsen ymmärtämään, mitä oli tapahtumassa. Se ei kuitenkaan poistanut kaikkia vastaväitteitä.
“Mutta kun ne tyhmät tädit…” Poika mutisi niin tyytymättömänä kuin murheellisena.

“Hei, minä keksin jotain, Gackt!” Ruiza henkäisi äkkiä ja kumartui aidan yli katsoen poikaa innoissaan hymyillen.
“Mitä jos minä ja Seth tulisimme sinun mukanasi ja jäisimme seuraksesi. Katsotaan, jos saisimme niihin tyhmiin, tylsiin täteihin hiukan eloa”, pirullinen virne levisi tämän huulille sanojensa myötä.
“Joo!” pieni innostunut hymy kohosi pikkuisen huulille.
“Se varmaan sopii teille, Hide-zou-sama?” Seth tarkisti vielä esimieheltään, joka vain nyökkäsi selvästi ja hymyili pikaisesti alaiselleen.
“No, niin, Gackt - aika mennä”, vaalein taputti innostavasti käsiään yhteen.

“Joo, mennään”, viisivuotias sanoi, mutta kääntyi sitten vielä enonsa puoleen halaten aikuista.
“Nähdään, Asagi-oji-san! Minun tulee ikävä!” lapsi puolikuiskasi ja painoi pusun yakuzan poskelle.
“Ja minun sinua”, Asagi sanoi hiukan vapisten ja halasi lujasti takaisin.
“Me näemme pian, vaikka mikä olisi!”
He halasivat vielä hetken, mutta sitten mustatukkainen joutui päästämään lapsesta irti ja työntämään hellästi kauemmaksi itsestään. Kosketuskontakti ei kuitenkaan kadonnut heti, vaan mustasilmäinen piteli ja auttoi lasta, jotta tämä pääsisi turvallisesti Manan syliin. Kauniskasvoinen painoi pienen vartalon itseään vasten ja kääntyi pois rakkaansa luota, mutta ei kääntynytkään kohdatakseen portin luona olevat pukumiehet, vaan seisahtui kesken matkaa ja katsoi tummanruskeahiuksista. Gackt katsoi kysyvästi siniharmaasilmäistä, joka osoitti vastapuolen pöydän ääressä olijoita, jolloin lapsi tajusi ensimmäisen kerran isoäitinsä olevan paikalla. Tosin, alamaailman kuningatar ei edes katsonut lasta, vaan tuijotti edelleen järkyttyneenä aseiden salakuljettajaa kuin ei olisi kuullut lainkaan koko keskustelua. Kyllä nainen oli kuullut, mutta tieto ei vain ollut päässyt kunnolla aivoihin pukuun pukeutuneen rääväsuun tuomasta järkytyksestä.

“Mummi!” poika huudahti lujasti, jolloin Sayuri heräsi takaisin tilanteeseen ja kääntyi katsomaan lapsenlastaan.
“Mummi!” lapsi huudahti uudelleen ja levitti käsiään, jolloin onnellinen hymy kohosi elävän legendan huulille.
“Gackt”, leski henkäisi yrittäen pitää ikävän kyyneleet poissa kasvoiltaan.
Se riitti soluttautujalle, joka käveli rauhallisesti, mulkaisten silmälasipäistä samalla, tomesodeasuisen luokse. Ymmärtäen hyvin teon tarkoituksen, sekä tietenkin sen syvemmän, rauhaa rakentavan merkityksen, nainen työnsi tuoliaan kauemmaksi pöydästä ja kääntyi hiukan, kun vaatesuunnittelija kiersi pöydän ja laski viimein pojan isoäitinsä syliin.

“Gackt”, Sayuri henkäisi samaan aikaan, kun lapsi huusi mummia.
“Miten olet voinut? Onko lastenkodin ruoka ollut hyvää?” tämä jatkoi, kun oli irrottautunut hiukan lapsesta, että saattoi katsoa toisen kasvoja.
“Ruoka on pahaa!” Gackt ilmoitti välittömästi.
“Se on ruman näköistä ja pahaa! Minä en tykkää siitä! Minä en tykkää koko paikasta!”
“Se on ikävää”, tomesodeasuinen huokaisi raskaasti ja kosketti tummanruskeita hiuksia huomaten kaikki siihen ilmestyneet takut ja töyhtöt.
“Eihän lastenkoti ole mikään oikea koti.”
“Ei niin”, lapsi mutristi suutaan.
“Mutta et sinä jää sinne, et missään nimessä”, leski kertoi rehellisesti ja katsoi hymyillen pieniä kasvoja, vaikka mustat sielunpeilinsä tutkivat tukkaa useamman kerran.
“Minä ja Asagi emme sitä salli. Pian sinä pääset kotiin”, nainen jatkoi, vaikka jätti sanomatta, että pojan koti saattaisi olla Nagoyassakin.
“Minun on kuitenkin päästettävä sinut menemään nyt, että saamme sinut nopeasti pois lastenkodista”, tämä henkäisi ja painoi suukon lapsen otsalle.
“Hei hei, mummi”, viisivuotias halasi haikeasti isoäitiään ja painoi suukon, ennen kuin oli kääntymässä kiivetäkseen jälleen naamioituneen syliin.

“Mutta yksi juttu vielä”, alamaailman kuningatar henkäisi kaikkien yllätykseksi ja kosketti toisella kädellään tyttärenpoikansa olkapäätä.
“Eräs pieni juttu”, nainen naurahti sujauttaessaan vapaan kätensä obin sisään etsien sieltä jotain.
Teko sai Ruizan vilkaisemaan huolestuneena Sethiä, joka kurtisti ihmeissään kulmiaan. Kumpikin muisteli sitä, kun olivat kuulleet Sayurin antaneen vyönsä alta tyttärelleen pistoolin. Ei kai tämä nyt asetta hakenut?
Eipä tietenkään, vaikka sitä välinettä käytettiin tiettyjä tapauksia vastaan.
Sayuri otti vyönsä alta mustan kamman ja kampasi pikaisesti tummanruskeita hiuksia, jolloin Gackt naurahti pienesti ja antoi mumminsa tehdä työnsä loppuun.
“Noin, nyt voit mennä”, elävä legenda sanoi työnsä tehtyä ja laski pojan jaloilleen lattialle.
“Isot pojat kävelevät itse, vai mitä?” tämä lisäsi perään ja kosketti rohkaisevasti viisivuotiaan leukaa.
“Joo!” tummanruskatukkainen myönsi ja kääntyi sitten jakkupukuun pukeutuneen mustahiuksisen puoleen. Mana vilkaisi viileästi tulevaa anoppiaan, mutta ei sanonut tai ilmehtinyt juuri. Naamioitunut ojensi kätensä lapselle, joka tarttui siihen aikailematta heidän kävellessä yhdessä raollaan olevalle portille, jonka luona Seth ja Ruiza odottivat hymyillen.

“Me jatkamme tästä, Mana-san”, punamustahiuksinen sanoi siniharmaasilmäiselle ja katsoi sitten hymyillen lasta.
Tummanruskeatukkainen hymyili takaisin ja ojensi vapaan kätensä kalpeimmalle, joka tarttui siihen. Vaatesuunnittelija päästi lapsen kädestä irti ja silitti hiukan tummia hiuksia, jolloin poika ojensi vapautuneen kätensä vaaleahiuksiselle, joka ei kuitenkaan tarttunut siihen.
“Ai niin, Mana, voisitteko antaa tämän Sayuri-samalle”, Ruiza kaivoi äkkiä takin taskustaan taitetun paperin ja ojensi sen mustahiuksiselle.
“Se on sairaalasta.”

Mana otti taitoksen käteensä ja katsoi sitä hetken totisena, kunnes siniharmaat sielunpeilit laajenivat ymmärryksestä ja tämä kääntyi nopeasti ympäri kiirehtien alamaailman kuningattaren luokse, joka kurtisti ihmetellen kulmiaan osaamatta päättää, tarkkailisiko tulevaa vävyään vai aseiden salakuljettajaa.
“Mitä siinä on?” tuomari kysyi muutamien kurkotellessa nähdäkseen paremmin, vaikkakin turhaan, koska taitetun paperin tekstiä ei voinut nähdä.
“Vain velanmaksu, arvon tuomari”, asevastaava vastasi siihen.
“Ei mitään muuta.”
Harmaanruskeasilmäinen katsahti kauniskasvoista, joka pääsi juuri lesken luokse ja ojensi paperin. Tomesodepukuinen otti arvokkaasti viestin käteensä ja avasi sen lukien pikaisesti merkkejä. Mustat silmät laajenivat samassa ja suu raottui, kun hengitys muuttui olemattomaksi, kun nainen luki ilmeisesti useamman kerran saamaansa viestiä. Sitten tämä kääntyi silmiään uskomatta katsomaan pientä miestä, joka vain kohotti merkitsevästi kulmiaan.

“Tehtävä suoritettu”, Ruiza naurahti tietäväisesti vailla minkäänlaista arkuutta ja kumartui sitten alas katsomaan Gacktoa, joka yhä ojensi kättä toiselle haluten pitää kummankin miehen kädestä kiinni.
“Noin, nyt voidaan mennä, Gackt!” asemestari henkäisi hymynsä leventyessä jokaisella sanalla.
“Seth-san tarjoaa jäätelöt!”
“Yay!” tummanruskeatukkainen huudahti hypäten innosta ilmaan.
“Hetkinen!” Seth huudahti uskomatta kuulemaansa todeksi.
“Kyllä sinulla on siihen varaa!” asevastaava ilmoitti suoristautuessaan.
“Sinulla on Tatemonokin toimitusjohtaja ja hänen lompakkonsa.”
Hide-zou kröhäisi samassa itsekseen. Olisihan se pitänyt arvata, ettei suulas mies pystynyt kauaa pitämään kieltään kurissa. Ainoa onni oli siinä, ettei jok’ikinen huoneessa olija tajunnut niin tarkkaan, mitä vaalein tarkoitti.
“Räikeä-setä-chan, ostakaa meille jäätelöä!” viisivuotias hyppelehti pienesti ja katsoi anovasti räikeintä.
Avustaja katsoi alas lapseen ja kättä, joka puristi sormiaan. Lopulta tämän oli pakko pyöräyttää silmiään hymyn kohotessa samalla huulilleen.
“No, hyvä on, mutta vain yhdet jäätelöt”, varas myöntyi kumartuen alaspäin, mikä sai lapsen huutamaan innosta.

“Hei, kuuhypellään täältä jäätelöiden luokse!” Ruiza huudahti saaden aikaiseksi vain lisää riemunhuutoa.
“Kuuhypellään?” Seth kohotti toista kulmaansa kysyvästi.
“Niin, kuuhypellään”, asevastaava sanoi liikutti etu- sekä keskisormeaan matkien avaruudessa tapahtuvaa liikehdintää, jolloin punamustahiuksinen ymmärsi jujun.
“Yy - kaa - koo - nyt!” vaalein laski ja samassa tarttui lapsen käden lisäksi myös tämän kainalon alta kiinni pidempänsä tehdessä samoin ja he nostivat nauravan pojan ilmaan tämän hypätessä.
Miehet liikkuivat useamman askeleen eteenpäin ovia kohti, kunnes laskivat lapsen alas ja uuden hypyn myötä nostivat jälleen leikkisästi ilmaan.
“Jos sieltä meinaa joku vielä tulla sisään, kuuhyppelyttäkää hänet mukananne pois”, tuomari kajautti kolmikon perään.
“Kyllä, kyllä!” vaaleahiuksinen huudahti rennosti olkansa yli.
Seth, Ruiza ja Gackt saapuivat ovelle ja jatkoivat sulavasti matkaa avustajan kiskaistessa jalkansa avulla oven perässään kiinni.

Huoneessa kajahti paikalle jääneiden jäädessä hiljaisuuden keskelle. Käytävän puolelta kuului vielä hiukan naurua, kunnes äänet kaikkosivat. Kaikki katsoivat ovelle, kunnes yksi toisensa jälkeen kääntyi kysyvästi katsomaan tuomaria kuin miettien, koska olisi hyvä hetki puhua ja mistä aiheesta.
“Ilmeisesti tästä oikeudenkäynnistä on tulossa tällaista”, tuomari huokaisi raskaasti ja oikoi hiukan vaatettaan.
“Enpä voi todeta tästä kuin yhden asian…”
Viimeksi muokannut Aysha päivämäärä Ke Heinä 02, 2014 3:53 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
いつからか夢の中でしか眠れない
Itsukaraka yume no naka de shika nemurenai
Dream because dreams should be cherished.

Birth - words & music: ASAGI

    1 tykkää.
Avatar
Aysha
Multisex Lafi
 
Viestit: 365
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:29 pm
Paikkakunta: in your mind, where your deebest sins live

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+63/64,6.

ViestiKirjoittaja Aysha » Ma Joulu 30, 2013 5:56 pm

Tämähän on silkkaa teatteria, Ishikawa-san ja Ishikawa-san - suoranaista farssia”, Nana purskahti nauruun tarinansa lopuksi.
“Enkä voi muuta sanoa kuin että tuomari oli oikeassa!”
Naispoliisi ravisti naurunsa lomassa päätään eikä edes huomannut, ettei kukaan muu yhtynyt huvittuneeseen iloon. Tämän työtoverit katsoivat kuka milläkin tavalla, mutta valtaosa oli lähinnä järkyttyneen epäuskoisia. Vain Teru ja Yuuto katsoivat vihertäväsilmäistä, kuin olisivat odottaneet kuulevansa edes hiukan enemmän.

“Yuuto, sanohan minulle, miksen jaksa edes yllättyä tuosta?” vaalein kääntyi viimein parinsa puoleen, kun punertavahiuksinen alkoi rauhoittua.
“Koska odotit vähintään jotain tuollaista ja todellinen yllätys olisi ollut siinä, ettei mitään ihmeellistä olisi tapahtunut Ishikawa Asagin oikeudenkäynnissä?” harmaanruskeasilmäinen ehdotti hetken mietittyään.
“Koska ainakin minä olisin yllättynyt, jos kaikki olisi käynyt sujuvasti ilman kummallisia keskeytyksiä tai ongelmia.”
Good point”, vaaleahiuksinen nyökkäsi napsauttaen samalla sormiaan.
Tulihan se oikeanlainen syy. He kaksi tunsivat jo sen verran hyvin pantterimaisen tavat, etteivät he enää noin pienestä hämmentyneet. Samaa ei tietenkään voinut sanoa muista paikalla olevista osaston miehistä.

Mikaru aukoili suutaan yrittäen keksiä jotain sanottavaa, mutta yritykseksi se tosiaan jäi. Jun taas räpytteli silmiään ja hieraisi toista korvaansa tämän vieressä, kun työparinsa näytti siltä, että oli kuullut jotain pahasti väärin. Nao sen sijaan ei katsonut edes Nanaan, vaan katseensa oli noussut kattoon, kun tämä yritti kerrata kaiken kuulemansa kätensä liikahdellessa kevyesti ilmassa, kuin olisi järjestänyt tapahtumat jonkinlaiseksi järkeväksi kokonaisuudeksi - huonolla menestyksellä. Wataru oli kivettynyt paikoilleen toinen kulma hullunkurisesti hiusrajassa ja Hakuei oli jäänyt istumaan pöydän kulmalle pidellen sikariaan sormiensa välissä. Tosin, rehellisyyden nimissä se oli enää syöpäkääreen jämä, joka oli jo niin lyhyt, että se kohta polttaisi komisarion sormet, jos tämä ei tajuaisi tumpata sätkäänsä jonnekin.

“Mitä siellä sitten tapahtui?” Yuuto kysyi piittaamatta tai huomaamatta muiden kummallista vaitonaisuutta.
“Ja olitko muissakin oikeudenkäynneissä? Eiväthän ne varmasti tuohon jääneet.”
“Ja miksi Utada Hikarun poika oli tuotu oikeuslaitokselle?” Teru pisti vaativasti väliin.
“Gackt-kun oli oikeuslaitoksella, koska lapsipsykologi halusi jutella tämän kanssa vielä ennen omaa vuoroaan”, Nana aloitti tällä kertaa viimeisimmästä kysymyksestä katsoen vaaleahiuksista.
“Lisäksi lastenkodin johtajaa kuultiin, minkä takia Gackt-kun ja hänen seurassaan olleet pari naista olivat jääneet odottamaan tätä käytäville. Oikeuslaitokselle oli ilmeisesti tullut pari jengiläistä riehumaan jonkun vaaleahiuksisen naisen avustuksella, jolloin valvojina toimineet olivat kiinnittäneet huomionsa toisaalle ja Gackt-kun oli lähtenyt omille teilleen. Sitä, miksi ja miten tämä oli löytänyt meidän oikeudenkäyntimme, on meille mysteeri. Lapsipsykologi veikkasi, että Gackt-kun oli vieraassa ympäristössä lähtenyt seuraamaan jotain tutuksi käynyttä asiaa ja siten sattunut paikalle”, nainen kääntyi pois vaaleimmasta, joka kurtisti mietteliäänä kulmiaan.
“Oikeastaan loppu oikeudenkäynti meni ihan tavallisesti. Lastenkodin johtajaa kuultiin, samoin lapsipsykologia ja Ishikawa Asagin ja Ishikawa Sayurin lakimiehet yrittivät puhua oman asiakkaansa puolesta”, vihertäväsilmäinen kertoi tällä kertaa ruskeatukkaiselle.
“Lastenkodin johtaja kertoi Gackt-kunin olevan masentunut ja yhteistyöhaluton, koska haluaa vain enonsa luokse. Muutamat lahjat, jotka hänelle on lähetetty niin Ishikawa Sayurin, Ishikawa Asagin kuin tämän ystävien kautta ovat piristäneet ja parantaneet tämän mielialaa, ettei tämä koko aikaa tappele sääntöjä vastaan. Lapsipsykologi taas sanoi, että Gackt-kun pelkää menettävänsä enonsa, kuten menetti äitinsä ja tämä tuntee syyllisyyttä äitinsä murhasta. Lisäksi Gackt-kun oli sanonut, että enonsa koti on ainoa turvallinen paikka, koska siellä on Mana-san ja henkivartijat.”

“Yksi henkivartija”, Hakuei korjasi ja oli vetämässä myrkyllistä savua henkeensä, mutta tajusikin pitelevänsä enää vain pientä pätkää.
Komisario murahti matalasti, kun jokamiehen oikeutta hyväksi käyttäen ensin tumppasi sikarinlopun alaisensa pöytään ja heitti sitten roskiin. Mies ei jaksanut välittää edes siitä riskistä, että jotain saattaisi syttyä palamaan roskiksessa, koska sehän ei ollut tämän ongelma.
“Niin, aivan”, punertavahiuksinen henkäisi ravistaen päätään, kun oli vahingossa unohtanut tämän asian.
“Päätöstä ei tietenkään tehty silloin, vaan tuomari halusi muutaman muun lapsipsykologin jututtavan Gackt-kunia ja tekevän analyysin. Samalla hän määräsi asianajajat antamaan hänelle selvät tiedot asiakkaidensa taustoista sekä kohtaamistaan uhista ja virkavaltaa käskettiin antamaan kaikki tietonsa jokaista parkkisakkoa myöten. En sitten tiedä, mitä muissa istunnoissa tapahtui, koska en sitten ollut enää niissä tuuraamassa ketään.”

“Eli eikö mitään päätöstä ole saatu aikaiseksi?” Mikaru sai viimein äänensä takaisin.
“Onko Gackt-kun vieläkin lastenkodissa?”
“Ei, koska melkein kaksi viikkoa sitten tehtiin ratkaisu huoltajuudesta eikä sekään ihan helposti ollut tapahtunut”, Nana katsahti tulevaa isää.
“Enkä ihan tarkkaan tiedä tapahtumista…”
“Tässä minä voin auttaa, kiitos Ishikawoista yliuteliaan Terun”, Yuuto naurahti taputtaen leikkisästi puhutun koppalakkia, jolloin toinen ärjäisi pienen vastalauseen, jota ei huomioitu.
“Me saimme kuulla, kun muutama Ishikawa-sanin ystävä jutteli keskenään, että Ishikawa Sayurin lähin palvelijan oli herännyt sairaalassa - sitä varten Ruiza-san toi sitä lappua kertoakseen tapahtumasta. Vanhemman Ishikawa-sanin palvelija oli pudonnut jostain korkealta työnsä lomassa ja menettänyt tajunsa muiden vammojen lomassa. Tämä kuitenkin heräsi oikeudenkäynnin tultua ja ensimmäisen istunnon jälkeen Ishikawa Sayuri meni tapaamaan tätä, mutta kaikki ei ollutkaan hyvin, koska jalat eivät liikkuneet.”

“Parapareesi tai paraplegia, vaikka lääkärit kuulemma epäilevät parapareesia, eli alaraajojen osittain halvaus, jota voidaan hoitaa”, vaaleahiuksinen pisti terävästi väliin.
“No, kuulimme tällaista huhua muutamalta sairaanhoitajalta, jota näimme Terun kanssa, kun veimme yhden itsensä satuttaneen kännikalan sairaalaan. Ishikawa Sayurin alainen ilmeisesti yritti vedota emäntäänsä, että luopuisi Gackt-kunin huoltajuuden hakemisesta ja luottaisi kerrankin poikaansa”, harmaanruskeasilmäinen jatkoi ilman ongelmia.
“En sitten tiedä, vaikuttiko tämä asiaan vai jatkoiko vanhempi Ishikawa-san yhä toimiaan, mutta jotain kuitenkin tapahtui ja tuomioistuin päätti harvinaisen nopeasti melkein kaksi viikkoa sitten, että Ishikawa Asagista tulisi Camui Gackton huoltaja.”

“Lapsiparka, mikä kaamea kohtalo!” Teru henkäisi lujasti näyttäen sieltä, että olisi valmis haukkumaan koko tuomioistuimen lyttyyn moisesta päätöksestä.
“Mutta Teru-san, etkö ole hiukan liian ankara Ishikawa-sanille?” Jun ehdotti ottaen kädellään tukea työtasosta.
“En!” vaalein ärjäisi samassa mulkaisten puhunutta tiukasti.
“Etkö edes hiukan?” Kanon asettui parinsa puolelle.
“Ei Ishikawa-san ole sentään minun siskonlasteni veroinen!”
“Ei, vaan paljon pahempi!” Ishikawan suurin epäilijä huudahti voimatta uskoa, että pieni työtoverinsa piti siskonlapsiaan maailman pahimpana asiana eikä osannut laittaa asioita todelliseen pahuusjärjestykseen.
“Hei, te unohditte, että Teru-sanista Ishikawa-san on itse pääpiru”, Wataru henkäisi häijyn hymyn kohotessa huulilleen.
“Antakaa pojalle nyt jonkin verran armoa!”
“Ishikawa-san on pahempi kuin pääpiru!” Teru kertoi rehellisen mielipiteensä.
“Ja ketä sinä kutsut pojaksi?!”

“Hei, pojat rauhoittukaa!” Nana komensi hiukan kimpaantuneena.
Huulikiillosta kiiltävät huulet aukesivat uutta käskyä varten, mutta samassa Hakuei nousi ylös ja käveli naisen luokse koskettaen varovaisesti, muilta huomaamatta lyhyimmän olkapäätä.
“Ei kannata, kun he ovat tuolla päällä”, komisario sanoi matalasti vilkaisten sitten hiukan huvittuneena miespuoleisia alaisiaan.
“Tuon ikäisillä on liikaa testosteronia ja liian vähän järkeä rauhoittuakseen tuossa vaiheessa.”
Punertavahiuksinen katsahti esimiestään, mutta tirskahti sitten hiljaa. Naispoliisi alkoi ymmärtää, miksi kenraali viihtyi heidän seurassaan - ainakaan koskaan ei olisi hetkeä, jolloin meinaisi kuolla tylsyyteen.

“Wataru-san, älä ärsytä Teru-sania liikaa”, Nao tarttui työtoveriaan olkapäästä ja ravisti hiukan.
“Minähän sanoin aiemmin, ettei hän ole kunnossa, kun -”
“OLETKO HULLU?!” Teru huudahti samassa hypäten pystyyn muiden säpsähtäessä tekoa, mutta pysähtyi samassa, koska tajusi jonkun huutaneen saman lauseen täsmälleen samaan aikaan.
Kuka oli huutanut ja missä?

“Mitä helvettiä aivoissasi oikein liikkuu!?” kuului lisää huutoa, mutta tällä kertaa huomattavasti hiljempaa, koska vaalein ei huutanutkaan samaan aikaan.
“Sinä olet sairaslomalla, eli sinun pitäisi olla kotona sairastamassa eikä juosta heti töihin!”
“Minähän olen ollut jo kaksi kuukautta sairaslomalla!” kuului toinen ääni, joka kuulosti etäisyydestä ja tukahtuneisuudesta huolimatta tutulta.
“Runsaan kuukauden sairaalassa ja loput kotona.”
“Sinulle määrättiin kolme kuukautta sairaslomaa, mikä on ihan liian vähän!” aiemmin huutanut ääni kohosi uuteen konserttiin.
“Varsinkin, kun et kotonakaan pysynyt sekuntiakaan paikoillasi!”
“Minulla oli tylsää!”
“Tylsää?! Kehtaatkin sanoa kaiken vaivannäköni jälkeen! Minun poskilihaksiani melkein särkee, kun olen yrittänyt pitää sinut vuoteessa!”
“Se nyt ei ollut tylsää, vaan kotona jököttäminen yleisesti ottaen on!”
“Hiroki! Tsunehito ei arvosta meitä ja meidän tekojamme yhtään!”
“Etköhän nyt liioittele, Ruiza?”
“Minä en koskaan liioittele!”
“Nyt huijaat! Nostat tällaisen metelin, vaikka tulin vain käymään töissä!”
“Koska sinun pitäisi olla kotona lepäämässä ja keräämässä voimia eikä rehkimässä töissä!”
“Miksi täällä on kahvia pitkin lattiaa ja seinää?”

Metelöinti, joka oli koko ajan lähestynyt ja muuttunut yhä selvemmäksi, loppui kokonaan, kuin äskeistä ei olisi tapahtunutkaan. Hakuein osastossa olijat, joista naisväkeä edustava nousi hitaasti ylös ja siirtyi lähemmäksi esimiestään, saattoivat hyvin kuvitella, kuinka kolme eri pituista, enemmän ja vähemmän äänten perusteella tuttua miestä pysähtyivät hämmentyneinä lämminjuoma-automaatin eteen katsoen ihmetellen näkemäänsä sotkua, jota ei heti voinut kuvitella näkevänsä poliisilaitoksella.

“Minähän sanoin, ettei Tsunehiton pitäisi tulla töihin!” eniten huutanut ärjäisi, kun oli ilmeisesti tajunnut viimein näkemänsä.
“Ruiza, se on vain kahvia!” ääni, joka oli varmistunut kuuluvan Hakuein osaston etsivälle, kohosi epäuskosta.
“Kahvihan on nimenomaan vaarallista!” Ruiza, kukas muukaan, parahti.
“Sinä olisit voinut liukastua siihen, jos minä ja Hiroki emme olisi olleet mukanasi ja mitä siitä olisi seurannut? Uusi hengenvaarallinen sairaalareissu!”
“En minä nyt niin tohelo ole - eikä kaatuminen ole niin hengenvaarallista!”
“Ei niin, jos ei olisi vähän aika sitten saanut tämän kokoista lyijynpalasta vatsaansa nopeudella 400 metriä sekunnissa!” pieni mies ärjäisi faktoja ja ne, jotka olivat nähneet miehen useammin kuin pari kertaa, saattoivat kuvitella tämän näyttävän sormillaan luodin kokoa.
“Vai joko ehdit unohtaa!?”

“Kuulostaako siltä, että ehtisin unohtamaan, kun sinä vain paasaat siitä?” Tsunehito huokaisi raskaasti ja pari oven läheltä kuuluvaa askelta kertoivat tulijoiden päässeen aivan lähelle.
“Hiroki, etkö voisi saada Ruizaa rauhoittumaan? Olemme sentään minun työpaikallani.”
“Toisessa tilanteessa saattaisin rauhoitellakin häntä, mutta en tällä kertaa”, lämmin, suorastaan sydämellinen ääni sanoi hymyillen.
“Koska olen Ruizan kanssa samaa mieltä siitä, että sinun olisi pitänyt jäädä kotiin lepäämään.”
“Siinäs kuulit!”
“Voi luoja teidän kahden kanssa!” sinisilmäinen huokaisi raskaasti ja otti ilmeisesti pari nopeampaa askelta päästäkseen ovelle, koska samassa kuului:
“Älä juokse käytävällä!”

“Ruiza, sinä olet mahdoton!” mustahiuksinen huudahti avaten osaston oven ja harppasi sisään katsahtaen eteensä, jolloin pysähtyi samassa nähdessään Terun pöydän ääressä olevat poliisit, jotka tapittivat suoraan sisään astunutta.
“Ai, hei”, Tsunehito, joka oli pukeutunut jälleen arkisin työvaatteisiin ja tuttuun pitkään mustaan kangastakkiinsa, katsoi hiukan häkeltyneenä työtovereitaan.
“Tämä ei taida olla tervetuloakomitea, ellette ole sitten menettäneet mielikuvitustanne poissa ollessani.”
“Itse asiassa se oli se kahvi siellä käytävällä”, Yuuto henkäisi huvittuneen, vitsailevan hymyn kohotessa huulilleen.
“Ai, se oli teidän jäljiltänne?” kysymys karkasi pitkään takkiin pukeutuneen suusta, mutta samassa tämä tajusi katsoa Naota, Kanonia ja Watarua.
“Tyhmä kysymys, anteeksi, unohdin muutaman työtoverini.”

“Unohdit?” Kanon huudahti närkästyneenä ja tämän vierustoverit sanoivat kumpikin tympääntyneinä yhtä aikaa “mitä helkutaa”.
“Miten sinä saatoit kahdessa kuukaudessa unohtaa meidät, vaikka olemme käyneet katsomassa sinua sairaalassa ja lähettäneet parane pian kortteja lahjojen kanssa!”
“Eräs on pitänyt pitää ajatukseni poissa töistä…” Etsivä henkäisi vilkaisten vaistomaisesti selkänsä taakse.
“Olisit saanut kokonaan unohtaa työsi!” miehen takaa kuului luja huudahdus ja vaaleahiuksinen, pitkään nahkatakkiin pukeutunut mies luikahti osaston puolelle.
Kaksikkoa selvästi pidempi mies, jonka tummanruskeat hiukset oli letitetty päätä pitkin ja jonka nahkatakki oli täynnä vetoketjuja, jäi seisomaan ovensuuhun nojaten huvittuneena ovenpieleen.
“Minä teen kaikkeni, jotta sinulla olisi ohjelmaa kotosalla! Leukaani ja ranteitani särkee jatkuva hemmottelusi, ja sinä vaan ajattelet typeriä velvollisuuksiasi, kun voisit miettiä niitä toisia, meille kolmelle tärkeimpiä velvollisuuksia, joihin ei kuulu rihman kiertämääkään!” Ruiza mekasti kiertäen mustatukkaisen eteen ristien kätensä rintakehälleen.
“Vai onko tämä joku fantasiasi?”

Nana vetäisi terävästi henkeä ja hehkuvan punainen aalto kohosi kaulaa pitkin kasvoille nousten otsankin yli - jos joku olisi ottanut naisen koppalakin pois päätä, olisi jakauksessa näkyvä ihokin hehkunut punasta. Vaaleahiuksisen nahkatakkiin pukeutuneen puheet olivat jotain, mikä oli vastoin hyviä tapoja eikä mies tuntunut edes tajuavan sitä. Lisäksi, ne saivat kummalliset, pelottavat ja kenties jopa jännittävän kiihkeät mielikuvat nousemaan vihertäväsilmäisen mieleen eikä tämä ollut enää lainkaan varma, miten reagoisi. Hakuei lähes nielaisi kielensä, mutta onnistui kuitenkin hiukan hillitsemään yskähdyksensä, kun laski kätensä turhankin selvästi naispoliisin lanteille, jos tämä päättäisi pökertyä. Onneksi niin ei kuitenkaan näyttänyt käyvän. Sen sijaan Kanon, joka ei ollut vieläkään saanut hermojaan auttavaa kahviaan, kopsahti lattialle, mutta ei varsinaisesti pyörtynyt, koska nosti päätään ja katsoi tyrmistyneenä Tsunehitoa. Wataru ja Mikaru katsoivat siviilipukuista työtoveriaan suut ammollaan ja Jun vilkuili kaikkia ovella olevan kolmikon jäseniä. Yuuto tunsi poskilleen hiipivän pientä nolouden punaa, kun vilkaisi pariaan. Teru sen sijaan ei näyttänyt kasvojensa ilmeiltä reagoivan kuulemaansa mitenkään, mutta terävästi sinisilmäistä tapittavat silmät kertoivat, että tämä odotti etsivän aloittavan huutomekkalan, jollainen olisi täysin luonnollista vastaavaan tilanteeseen joutuneelle. Tämä ainakin nostaisi metelin, jos ruskeatukkainen menisi edes vahingossa möläyttämään joitain epämääräistä heidän väleistään.

Tsunehito katsoi melkein samanpituista rakastaan silmiensä laajentuessa jokaisella sekunnilla. Jopa sieväkasvoisen sieraimet laajenivat, kun hän kertasi päässään useamman kerran kuulemansa kysymyksen, mitä ei todellakaan kuulunut sanoa yleisellä paikalla, varsinkaan hänen työpaikallaan, joka oli vielä poliisilaitos! Hetken päästä etsivän huulet kuitenkin kaartuivat huvittuneeseen hymyyn ja nauru pääsi hänen suustaan kuuluville.
“Ruiza, sinä se osaat kysyä sitä, mitä jokainen odottaa vähiten”, mustaan kangastakkiin pukeutunut nauroi huitaisten vaistomaisesti silmäkulmaansa siinä pelossa, että muutama ilon kyynel olisi kohonnut ripsiensä tyveen.
“Enkä vieläkään tiedä, miten se on mahdollista!”
“Koska se on nimenomaan Ruiza”, Hiroki naurahti lämpimästi siirtyen hiukan lähemmäksi ja vei kätensä myyrän selän taakse.
“Ja meidän Ruizamme miettii sitä, mitä moni ei osaa heti miettiä.”
“Harvat selvästi osaavat miettiä niitä tärkeitä kysymyksiä”, asemestari näytti pikaisesti kieltä pidemmälle rakkaalleen ja kääntyi sitten vinhasti ympäri.
“Ilmeisesti tämä on joku Tsunehiton kummallinen fantasia, jota en pistä lainkaan pahakseni. Mikähän noista pöydistä olisi sopiva?”

“Rui-” sinisilmäinen aloitti kauhistuneen kovalla äänellä, mutta vaikeni sitten.
Hänen sielunpeilinsä alkoivat hymyillä hiukan huulien mukana. Olihan se yhä järkyttävää, miten toinen puhui, mutta suurin osa hänestä ei jaksanut enää välittää. Tsunehito oli käynyt lähellä kuolemaa ja saanut omat, parantumattomat haavansa siitä kokemuksesta. Sen takia hän ei voinut olla vihainen vaalealle rakkaalleen, joka oli vain oma itsensä - juuri se ihminen, johon sieväkasvoinen oli rakastunut ajan myötä, vaikkei aluksi ollut sitä osannut kuvitella.
“Ruiza, minun fantasioihini ei kuulu seksin harrastaminen työpaikallani eikä yhdenkään työtoverini työpöydällä”, myyrä henkäisi katsoen ensin aseiden salakuljettajaa, mutta käänsi hiukan päätään hymyillen lämpimän rakastavasti parittajalle, joka vastasi hymyyn.
“Mikäs sitten on se fantasiasi?” vaaleahiuksinen kääntyi ripeästi rakkaitaan kohti, mutta sitten ilmeensä tiukkeni, kun tajusi, mitä kuulemansa lause myös tarkoitti.
“Ja mikä helvetin hinku sinulla on töihin!?”
“Jaa, minun täytyy miettiä jotain hyvin absurdia fantasiaa”, sinisilmäinen pyöräytti hiukan silmiään.
Vaikka hän olikin päättänyt antaa muiden olla, mitä olivat, ei etsivä kuitenkaan kaikkea halunnut kuuluttaa koko maailmalle.
“Sinulla on kummallinen tarve päästä toteuttamaan kaikki kuulemasi fantasiat.”
“Koska ne ovat minulle rakkaiden ihmisten fantasioita, jotka kuuluu toteuttaa”, Ruiza ilmoitti pontevasti.
“Se pitäisi kirjoittaa jopa perustuslakiin!”
“Tuon ehdotuksen minäkin olisin valmis allekirjoittamaan”, Hiroki lisäsi ovelasti väliin.
“Hienoa, sitten me kaikki voimme mennä kotiin miettimään uutta lakiehdotusta!” asevastaava huudahti ja tarttui Tsunehitoa kädestä kiinni.
“Nyt mars kotia kohti!”

“Vastahan minä tulin tänne!” mustaan kangastakkiin pukeutunut henkäisi vastalauseensa.
“Sinä olet sairaslomalla!” aseiden salakuljettaja muistutti.
“Eikä silloin käydä töissä!”
“Ei se nyt ketään haittaa!”
“Minua se haittaa!”
“Sinua ei lasketa mukaan!”
“Ja Hirokia haittaa myös!”
“Häntäkään ei lasketa mukaan!”
“Millä oikeudella sinä jätät meidät tämän asian ulkopuolelle!?”
“Ette ole talon henkilökuntaa!”
“Vai sillä lailla!” asevastaava henkäisi ja kääntyi katsomaan Terun työpöydän ääressä olevia poliiseja.
“Eikö teitä muka haittaa, että sairaslomalla oleva etsivä tulee töihin? Mitä säännöskirjanne siitä sanovat?”

Hetken aikaa poliisit katsoivat ovella olijoita, kunnes Mikaru käänsi ensimmäisenä katseensa Teruun. Tästä muut, lukuun ottamatta tietenkin Hakueita, kääntyivät katsomaan vaaleahiuksista poliisia, joka alkoi yllättäen katsoa ylöspäin, kuin olisi yrittänyt nähdä aivojensa sisälle muistaakseen ohjeistukset. Hetken päästä tämä kuitenkin kääntyi katsomaan kenraalia, jolloin yhteistuumin muutkin käänsivät katseensa heidän esimieheensä. Mikähän oli tämän kanta?
Komisario tunsi alaistensa katseet itsessään, jolloin kröhäisi pikaisesti.
“No siis… Yläkerta ei katso sitä hyvällä, että sairaslomalla olevat poliisit tulevat työpaikalle”, Hakuei sanoi viimein matalasti.
Tästä oli epämukavaa olla kaiken huomion keskipisteenä sillä tavalla.
“Enkä minä halua, että rasitat itseäsi.”
“Siinäs kuulit!” Ruiza huudahti todeten kuulleensa riittävästi.
“Nyt mentiin kotiin!”
“Mutta minä haluan vain katsoa minulle toimitetut paketit, kirjeet ja tietää, missä mennään!” Tsunehito huudahti.
“Mitä minä muka rasitan itsessäni kirjeitä availlessani?”
“Rannettasi ja sekin on liikaa”, asemestari ilmoitti piittaamattomasti.
“Mutta…” Sieväkasvoinen henkäisi turhautuneena.

“Ruiza”, Hiroki henkäisi yllättäen ja astui lähemmäksi pientä miestä.
Pitkään nahkatakkiin pukeutunut nosti katseensa ylös kohdatakseen ystävälliset, lempeät kasvot ja eebenpuunruskeat silmät, jotka tuikkivat päättäväisyydestä.
“Annetaan Tsunehiton jäädä hetkeksi. Hänelle tulee parempi mieli, kun saa hetken olla täällä juttelemassa työtovereilleen ja kuulemassa, mitä kaikkea on tapahtunut.”
“Et ole tosissasi!” asemestari räpytti epäuskoisena harmaanruskeita sielunpeilejään.
“Kyllä vain olen, Ruiza”, parittaja naurahti matalasti ja katsoi merkitsevästi itseään huomattavasi lyhyempää miestä.
“Sitä paitsi, mitä pidempään sinä siinä jurnutat kovaan ääneen, sitä pidempään Tsunehito joutuu olemaan täällä ja rasittuu.”
“Mutta…” Asevastaava ei halunnut rasittaa mustatukkaista rakastaan, mutta ei myöskään antaa työpaikan rasittaa.
“Ei mitään muttia!” eebenpuunruskeasilmäinen sanoi selkeästi ja kumartui alas tarttuen vaaleampaansa lantion ympäriltä.
“Aika lähteä”, tämä lisäsi, kun nosti Ruizan ilmaan ja asetti roikkumaan olkapäänsä päälle.

“Hei, päästä minut alas!” kolmikon lyhin huudahti potkaisten ilmaa jaloillaan, mutta samassa ihmiskaupan vastaava nappasi kummankin alaraajan otteeseensa ja puristi rintakehäänsä vasten.
“Tsunea sinun pitäisi raahata kotiin, ei minua!”
“Häntä ei voi kantaa tällä tavalla nykyään”, Hiroki totesi ystävällisesti ja taputti kevyesti nahkatakilla peitettyä takapuolta, ennen kuin kääntyi Tsunehiton puoleen.
“Jää toki hetkeksi töihin, kunhan olet kiltisti etkä rasita itseäsi”, nenäkorua käyttävä hymyili rakastavasti etsivälle.
“Kiitos”, myyrä henkäisi kiitollisena.
“Ole hyvä”, parittaja liikautti vapaalla kädellään hiukan mustia hiuksia pois toisen kasvoilta.
“Kun olet katsonut kirjeesi ja jutellut sen verran, mitä työtoverisi ehtivät, soita minulle. Minä vien Ruizan sillä välin kotiin ja pistän hänelle suukapulan.”
“En minä halua mitään suukapulaa!” asemestari huudahti närkästyneenä ja käänsi hiukan roikkuvaa vartaloaan, jotta näkisi paremmin kantajansa.
“Niinkö?” eebenpuunruskeasilmäinen kysyi ovelasti ja katsoi olkansa yli pirullisesti hymyillen vaaleata rakastaan.
“En puhunut siitä kapulasta”, nahkatakkiin pukeutunut korjasi välittömästi.
“Arvelinkin niin”, Hiroki naurahti ja katsahti vielä mustatukkaista kultaansa.
“Me lähdemme tästä, Nähdään pian.”
“Nähdään pian”, Tsunehito sanoi takaisin hymyillen, jolloin ihmiskaupan vastaava kääntyi kantamuksineen ovelle ja käveli käytävälle.
“Muistakin soittaa!” Ruiza huudahti terävästi etsivälle, ennen kuin tuli kannetuksi seinän toiselle puolella ja sitä myöten pois.

Etsivä jäi hymyillen katsomaan rakkaittensa perään, vaikkei enää nähnytkään näitä. Tosin, jotain Ruizan metelöintiä hän kuuli, muttei saanut siitä kunnolla selvää - luultavasti Hirokin ansiosta. Kyllä myyrä tiesi, miksei asevastaava tai parittaja olisivat halunneet päästää tai edes jättää häntä töihin, mutta kotona oleminen alkoi olla tylsää. Lisäksi, hän halusi saada lisää tietoa siitä, mitä virkavallan puolelta oli tapahtumassa eikä sitä voinut paremmin saada selville kuin tekemällä visiitin. Lakimiehet, kuten Yuki, tekivät oman osansa ja hänkin voisi sairaslomastaan huolimatta tehdä omansa. Useammalla tavalla selässä polttavat katseet saivat sinisilmäisen katsomaan selkänsä taakse Terun työpöydän luona olevia. Nämä katsoivat häneen kukin tavallaan - pari katsoi hämmentyneenä, muutama närkästyneinä ja osa ihmeissään ja tietenkin joukosta löytyi myös epäuskoisia. Näiden oli vaikea ymmärtää, miksi ihmeessä mustahiuksinen mies liikkui noiden kahden kanssa, jotka eivät ensinnäkään käyttäytyneet, kuten muut kanssaihmiset ja jotka liikkuivat enemmän ja vähemmän epämääräisten ihmisten kanssa.
“Heillä on tapana sanoa suoraan, mitä ajattelevat”, Tsunehito sanoi naurahtaen pienen puolustuksen.
“Ainakaan heidän kanssaan ei tule tylsää.”

“Ei selvästikään”, Hakuei avasi suunsa ja tajusi vilkaista lattialle maassa makaavaa alaistaan.
“Kanon, ylös! En käskenyt nuohoamaan univormullasi lattiaa! Te muut, toimertukaa!”
“Mitäs täällä edes on tekeillä?” etsivä henkäisi astellen lähemmäksi, kun Kanon nousi pystyyn.
“Mitä edes teette Teru-sanin työpöydän ympärillä, vai joudunko sittenkin töihin ja ottamaan asiasta selvää?” tämä lisäsi leikkisästi.
“Teru-sanin syntymäpäivä ei ainakaan ole.”
“Annan vinkin: Terun lempiaihe”, Yuuto sanoi naurahtaen ja hymyili leikkisästi, vaikkakin hiukan pahoittelevasti pariaan, joka katsoi häijysti suunsa avannutta.
“Vai lempiaihe… Hmm… En tiedä siitä, mutta Ishikawa Asagi on ollut Teru-sanin suurin mielenkiinnon aihe eikä täysin syyttä”, soluttautuja ehdotti hetken mietittyään, kun pysähtyi pöydän lähelle.

“Bingo”, Jun heilautti etusormeaan, kuin se olisi ollut pistooli.
“Ei hänen järjenjuoksunsa ole ainakaan hidastunut ampumisesta huolimatta”, Mikaru naurahti vilkaisten sivulleen vaivaantuneisuuttaan peitellen.
“Mukava kuulla tuo”, sinisilmäinen loi hurmaavan hymyn työtoverilleen, mutta katsoi sitten hiukan ihmettelen ympärillään olijoita.
“Mutta mitäs Ishikawa Asagi on tällä kertaa tehnyt? Mistäs me nyt puhumme?”
“Emme oikeastaan ihan täysin hänestä”, ruskeatukkainen joutui korjaamaan.
“Vaan?” Tsunehito kohotti toista kulmaansa.
“Nana-san kertoi Ishikawa Asagin ja Ishikawa Sayurin välisestä huoltajuuskiistasta”, harmaanruskeasilmäinen selitti muiden, erityisesti nimetyn naisen, nyökkäillessä pontevasti.
“He kumpikin hakivat Utada Hikarun pojan Camui Gackton huoltajuutta ja Nana-san oli ensimmäisen istunnon aikana paikalla.”
“Kuten oli myös tuo vaaleampi ystäväsi”, Teru huomautti matalasti ja loi sinisilmäiseen epäilevän katseen.
“Ja hänellä oli todella hieno puku yllään!” naispoliisi henkäisi pikaisesti voimatta millään uskoa, että näkemänsä miehet olivatkin yksi ja sama.

“Ah, Ruiza mainitsikin aiheesta”, etsivä naurahti muistellen yhä sitä hämmennystä, kun oli nähnyt asevastaavan oikeassa puvussa, johon Seth oli Hide-zoun avustuksella toisen pakottanut huudetuista vastalauseista huolimatta.
Tosin, sen näyn mustahiuksinen näkisi mielellään uudelleen - varsinkin, jos pääsisi tällä kertaa riisumaan nuo vaatteet myös pois.
“Siitäkö oikeudenkäynnistäkö te puhuitte?” hän kääntyi katsomaan vihertäväsilmäistä.
“Niin, ja sitten Mikaru-san kysyi, missä Gackt-kun nyt on ja me kerroimme oikeudenistunnon päätyneen Ishikawa Sayurin sijaan antamaan huoltajuuden Ishikawa Asagille melkein kaksi viikkoa sitten”, Nao puuttui puheeseen.
“Muuta emme sitten tiedäkään.”
“Minähän voin sitten kertoa teille tarkemmin”, myyrä ehdotti ystävällisesti tietäen saavansa itselleen lisää hupia.
Eikä siinä mitään pahaa ollut, koska kyllähän ne tiedot pian tulisivat kaikkien tietoisuuteen, kunhan lehdistö saisi asiasta vihiä.

“Mitä sinä sitten tiedät?” vaalein kysyi kulmiensa hypätessä ylös muiden mukana.
Nanakin tarjosi aiemmin käyttämäänsä tuolia siltä varalta, että kertomuksesta tulisi pitkä. Tsunehito kiitti ja istuutui alas katsahtaen ensin punertavahiuksista, sitten tämän vieressä, lyhyen kosketusetäisyyden päässä olevaa Hakueita, jolloin teki omat päätelmänsä. Tästä katse siirtyi Teruun, Yuutoon, siitä Naohon ja tämän lähellä oleviin kahvin jotenkin unohtaneisiin Wataruun ja Kanoniin ja aivan lopuksi vieressään oleviin Juniin ja Mikaruun.
“Kenties kuulitte, että Ishikawa Sayurin lähin palvelija heräsi loukkaantumisestaan seuranneesta koomasta silloin ensimmäisen oikeudenkäynnin aikaan ja hän tietenkin riensi istunnon jälkeen sairaalaan”, Tsunehito aloitti huomatessaan saaneensa kaiken huomion ja runsaasti odottavia katseita.
“Takashima Kouyou-niminen mies sai kuulla huoltajuuskiistasta, kun he olivat ensin saaneet kuulla tällä olevan aliraajahalvaus, mahdollisesti pysyvä mutta kenties jalat saattaisivat toimiakin oikeanlaisen kuntoutuksen myötä. Silloin palvelija vetosi emäntäänsä, että luottaisi lapsenlapsensa poikansa huostaan. Ishikawa Sayuri ei kuitenkaan heti suostunut, mutta muutamia päiviä ennen tuomioistuimen antamaa päätöstä hän meni sanomaan istunnossa, että vetäytyisi huoltajuuskiistasta ja kertoi tällöin ottavansa huoltajuuden vain, jos viranomaiset katsoisivat, ettei pojastaan olisi tärkeään tehtävään.”

“Miksi ihmeessä hän luovutti niin helpolla?” Mikaru ravisti ymmällään päätään.
“Luulisi, että hän olisi pitänyt kynsin ja hampain lapsenlapsestaan kiinni.”
“Minustakin tuo on outoa, koska minun tietämykseni mukaan Ishikawa Sayuri on oikea teräsnainen, joka saa sen, mitä haluaa”, Teru nyökkäsi kohti työtoveriaan osoittaen olevansa samaa mieltä.
“Mutta jokaisella ihmisellä on jokin heikkous ja suurimmalla osalla useampi kuin yksi”, etsivä hymyili lempeästi, jollain tapaa kiitollisenakin.
“Takashima-san on kuitenkin Ishikawa Sayuri lähin palvelija sitä myöten vanhempi Ishikawa-san joutuu väkisinkin kuuntelemaan tätä. Ilmeisesti Takashima-san onnistui kysymään, eikö emäntänsä pysty luottamaan omaan poikaansa yhtään, vaan aikooko tämä vaatia itselleen tämän joskus syntyvät lapsetkin. Miehen puheet sekä paljon hoitoa tarvitseva aliraajahalvaus saivat Ishikawa Sayurin vetäytymään”, hän piti pienen tauon nostaen kätensä miettivästi kasvoilleen.
“Tosin, Teru-san on sinänsä oikeassa Ishikawa Sayurin suhteen. Ei hän täysin ilmaiseksi suostunut vetäytymään.”

“Mitä hän vaati?” Jun henkäisi ihmeissään.
“Ishikawa Sayuri vaati, että poikansa on hankittava hänelle lisää lapsenlapsia ja minun mielestäni sen ei pitäisi olla tässä kohdassa ongelma”, mafiamies pyöräytti silmiään muistellen kuulemiaan reaktioita, erityisesti erään naamioituneen.
“Oletko aivan varma?” Wataru puuttui puheeseen.
“Minä muistelen lukeneeni jostain lehdestä ensimmäisten oikeudenistuntojen aikaan, että Ishikawa-sanin kihlattu on tuntunut hyvin tiuhasti vaativan tulevalle puolisolleen huoltajuutta. Syyksi on arveltu sitä, ettei tämä voi itse saada lasta ja siksi tulevan puolisonsa sisarenpoika voisi korvata lapsen, jota ei muuten voida saada.”
“Voin sanoa, ettei se tässä kohdassa pidä täysin paikkansa”, sinisilmäinen kertoi nopeasti, ehkä turhankin rivakasti, kuten itse huomasi.
“Ongelmana on tietojeni mukaan se, ettei Satoru Mana, tai siis Ishikawa Mana, ilmeisesti välitä niin paljoa lapsista, mutta sekin voi muuttua. En yhtään ihmettelisi, vaikka tässä muutaman vuoden sisällä asiantila muuttuisi ja saisimme lukea lehtien sivuilta muutamasta uudesta Ishikawasta”, hän lisäsi perään naurahtaen.

“Muutamasta uudesta Ishikawasta?” Terun kasvot valahtivat alaspäin.
“Kuinka niin?” Yuuto räpytteli hiukan silmiään.
“Katsokaas, lähes heti sen jälkeen, kun viranomaiset myönsivät Ishikawa Asagille Gackt-kunin huoltajuuden, hän meni naimisiin Satoru Manan kanssa ilman suurempia juhlia ja julistuksia, koska haluaa järjestää sitten kunnon kekkerit, kun muutama asia on hoidettu pois päiväjärjestyksestä”, Tsunehito heilautti käsiään, kuin asia olisi ollut mitä ilmeisin.
“Tämän jälkeen Ishikawa Asagi adoptoi Gackt-kunin omaksi lapsekseen.”
“Hän teki mitä?” Hakueita lukuun ottamatta kaikki mieskuulijat huudahtivat äimistyneinä.
“Mitä Gackt-kun siihen sanoi?” Nana kysyi hämmentyneenä.
“Kerrottiinko hänelle edes asiasta?”
“Tokihan Ishikawa-san selitti aikomustaan”, sinisilmäinen nyökkäsi sanojensa voimaksi.
“Hän selitti Gackt-kunille, että lain ja yhteiskunnan silmissä huoltajuus tarkoittaa sitä, että hän on vain vastuussa Gackt-kunin kasvatuksesta ja huolenpidosta, mutta kaikki oikeudet puolin ja toisin jäisivät siihen. Ishikawa Asagi kertoi, että adoptoimalla sisarenpoikansa omaksi lapsekseen, hän olisi koko maailman silmissä pojan isä eikä vain joku, joka on määrätty hoitamaan lasta. Tällöin Gackt-kun olisi enonsa lapsi eivätkä he olisi enää vain eno ja sisarenpoika, vaan isä ja poika, joita ei voisi erottaa”, mafiamies muisteli hetkeä, jolloin oli itse ollut sivummalla kuuntelemassa ja muisto sai hänet hymyilemään, kun hän siirsi katseensa naispoliisiin.
“Gackt-kun oli ollut hetken hiljaa ja kysynyt sitten, saako hän nyt kutsua enoaan isäksi eikä enää oji-saniksi.”
“Gackt-kun siis ei pitänyt tapahtumia ikävinä?” Mikaru tarkisti.
“Ei. Psykologit olivat jopa todenneet, että Gackt-kun on jo kauan pitänyt enoaan isänään ja tämä on pikemminkin helpottunut, kun sai jäädä enonsa, tai siis isänsä luokse”, mustaan kangastakkiin pukeutunut silmäsi hiukan ihmetellen työtoveriaan, mutta muisti sitten tästäkin tulevan pian isä.

“Eli siis Ishikawa Asagi on nykyään naimisissa, vaikkei olekaan levittänyt sitä tietoa, ja hänen sisarenpoikansa on nyt adoptiolapsensa ja on vain ajan kysymys, koska vaimonsa tulee raskaaksi?” Yuuto tiivisti ääneen kaiken kuulemansa aukoillen suutaan jopa tarpeettoman paljon.
“Lisää Ishikawoja… Minä en kestä!” Teru huudahti kauhuissaan istuutuen tuolilleen valuen alas.
“Maailmanloppu!”
“Ajattele positiivisesti, Teru-san”, Tsunehito naurahti katsoessaan vaaleinta.
“Ishikawa Asagilla on nykyään bisnestensä lisäksi oma perhe, joka vie paljon aikaansa. Vaikka oletkin yhä Yuuto-sanin kanssa hänen miestensä lempipoliiseja, ei hänellä ole enää yhtä paljoa aikaa teidän kiusaamiseen.”

“Saa nähdä, kun kuulee uutiset”, Hakuei huomautti siihen matalasti muistaen sen, mikä oli laukaissut alkuperäisen keskustelun.
“Uutiset?” etsivä kohotti kysyvästi kulmiaan.
“Utada Hikarun murhatutkimuksista”, kenraali sanoi jurosti ja käänsi tietokoneen ruudun ympäri mustahiuksisen etsivän nähtäväksi.
Vaikka toinen olikin ollut murhapaikalla, tämän loukkaantuminen ja kertomukset olivat palauttaneet ylemmän tahon uskon nuoreen mieheen. Tutkintalautakunta uskoi, ettei sieväkasvoinen ollut tekemisissä minkään jengin, mafian tai muun rikollisjärjestön kanssa, koska olisi joko paljastanut kilpailevat vastapuolen edustajat, jos oli nähnyt näitä, tai pettänyt omansa, kun olisi itse tullut loukkaannuttuaan petetyksi.
“Ne jäädytettiin, koska tutkimukset olivat junnanneet jo jonkin aikaa paikoillaan.”
“Niinkö?” Tsunehito kumartui lähemmäksi lukemaan tekstiä.
Siniset sielunpeilit liikahtelivat vinhasti ja pari kertaa hän kättään liikuttamalla pyysi jotakuta rullaamaan raporttia hiukan alaspäin Yuuton totellessa auliisti, kun masentunut parinsa ei kyennyt toimimaan.
“Onko Ishikawa-sania vielä informoitu tästä?” sieväkasvoinen kysyi katsahtaen kenraalia ja osoitti samalla näyttöä.
“En ole varma, kun en tiedä täysin, koska jäädytyspäätös tehtiin”, vanhin kohautti olkiaan.
“Uskoisin, että päätös tapahtui eilen illalla tai tänä aamuna, koska kukaan meistä ei ollut vielä kuullut asiasta.”

“Rullaa ylös!” sinisilmäinen komensi hiukan kiintyneenä, kun nappasi pöydältä pienen muistilapun ja kynän.
“Haluan tietää, kuka on ollut päätutkija, ja soittaa hänelle!”
Ruskeatukkainen teki työtä käskettyä, jolloin päästiin raportin yläreunaan, jossa oli tarkempia tietoja tutkijoista. Etsivä kirjoitti nopeasti päätutkijan nimen ja kohottautui ylös rientäen turhankin rivakasti kohti työhuonettaan.
“Anteeksi, että häiritsin töitänne. Soitan vain tämän puhelun, katson postin ja raportit ja lähden tämän jälkeen”, mafiamies huikkasi työtovereilleen, kun avasi työhuoneensa oven ja sujahti sisäpuolelle sulkien oven tiiviisti perässään kiinni.

“Ja töitä meillä riittääkin!” Hakuei karjahti muistaen samassa aiemmat tapahtumat.
“Nao, Wataru ja Kanon! Nyt vauhdilla luuttuamaan se käytävä, tai potkaiset teidät töihin!”
Kolmikko ei viitsinyt edes yrittää sanoa vastalauseita, vaan kääntyivät ympäri hakeakseen mopit.
“Nana-san, onko tullut joitain tärkeitä kirjeitä tai muita viestejä?” komisario kääntyi naisen puoleen ja puhui selvästi ystävällisemmin kuin muille.
“Itse asiassa on”, Nana otti pöydälle laskemansa kirjekuoren avaten sen.
“Saimme käskyn, että kahden osastomme poliisin olisi vietävä Pedro - siis Bahamonde Pedro - Kobeen, josta tämä lähetetään takaisin Meksikoon.”

“Pedroko? Taasko hän on maassa?” Mikaru äimistyi.
“Monesko kerta tämä on?”
“Varmaan sadas kerta”, Jun pyöräytti silmiään.
“Paperin mukaan tämä on jo 16:sta kerta”, vihertäväsilmäinen kertoi.
“Olkoon tämä siis viimeinen kerta”, kenraali päätti kävellen työhuonettaan kohti.
“Wataru, kun olet saanut käytävän lattian ja seinän kiiltämään, hae Mikaru ja menkää viemään Pedro Kobeen.”

“Mitä?!” Wataru hyppäsi järkyttyneenä ympäri.
“Minä?! Miksi?!”
“Koska minä sanon niin!” raitahiuksinen ärjäisi tiukasti.
“Äläkä tällä kertaa murra Pedron leukaa!”
“Ei helvetin saatanan perkele! Miksemme, helvetin kuusitoista, voi vain sulkea rajoja ja estää kaikkia ulkomaalaisia pääsemästä tänne!?” Wataru huusi katolle, kuin olisi voinut siten saada keisarin, hallituksen ja poliisin johdon kuulemaan sanansa.
“Minä vihaan sitä miestä!”
“Luulisi sinun olevan iloinen, kun voit heittää hänet pois maasta”, Mikaru huomautti aisaparilleen, joka mulkaisi vihaisena takaisin.
“Suut tukkoon!” Hakuei komensi pysähtyen työhuoneensa eteen ja kääntyi katsomaan alaisiaan.
“Nao, kun käytävä on siisti, siivoa arkistohuone!” tämä alkoi jakaa komentoja.
“Kanon, siivottuasi etsit Junin kanssa puuttuvat hattunne ja menette partioimaan! Nana-san, jatka rauhassa aiempia töitäsi. Teru ja Yuuto, lopettakaa Ishikawa-sanin tutkiminen ja valmistautukaa kierrokselle!”
“Selvä, Hirohide-sama!” Yuuto huudahti kuuluvasti saaden muut sanomaan kuka milläkin äänensävyllä saman.
“Hyvä!” kenraali ärjäisi hymyilemättä ja avasi työhuoneensa oven samalla hetkellä, kun Tsunehito astui takaisin osastolle kantaen kainalossaan useampaa suurta kirjekuorta.

“Odottakaa, Hirohide-sama!” etsivä henkäisi kohottaen kätensä sanojensa myötä.
“Niin?” puhuteltu murahti kääntyen sairaslomalaisen puoleen.
“Juttelin äsken Fukushima-sanin kanssa ja hän kertoi, ettei Ishikawa Asagia ole ehditty informoida sisarensa murhantutkimuksista”, sieväkasvoinen kertoi asiallisesti.
“Häntä oli pyydetty tulemaan poliisilaitokselle tapaamiseen, mutta Ishikawa-san oli sanonut, että pääsee vasta iltapäivällä. Fukushima-san kuitenkin ehdotti, että minä menisin tämän luokse kertomaan tapahtuneesta, kun olen muutenkin auttanut tutkimuksissa ja sitä myöten olen jollan tapaa Ishikawa-sanin suosiossa, jos vaikka hän hermostuisi asiasta.”
“Tiedätkö, missä hän on?” komisario kysyi kurtistaen kulmiaan.
“Tiedän, koska soitin hänelle”, etsivä kertoi, vaikka todellisuudessa ei ollut soittanut.
Hän vain tiesi aiemmista tapahtumista, missä yakuzansa olisi.
“Tarvitsisin kuitenkin kyydin.”
“Se järjestyy”, Hakuei totesi kääntyen kauemmaksi jääneiden alaistensa puoleen.
“Teru ja Yuuto, viekää Tsunehito Ishikawan Asagin luokse!”
Teru avasi suunsa, mutta ei kuitenkaan ehtinyt sanomaan mitään.
“Ei vastaväitteitä!” kenraali huusi, ennen kuin siirtyi työhuoneeseensa paiskaten oven sellaisella voimalla kiinni, että toinen saranoista narahti ikävästi vihjaisten hajoamiseen.

Pamahdus kaikui poliisien ja mafiamiehen korvissa hetken, mutta sitten ei kuulunut kuin oven takaa kuuluvaa vaimeata manailua jostain, mistä kukaan ei saanut mitään selvää. Myyrä räpytteli muutaman kerran silmiään, mutta kääntyi sitten hitaasti muiden poliisien puoleen sinisten sielunpeiliensä osuessa ensin hölmistyneen typertyneeseen ruskeatukkaan ja sitten inhosta ja haluttomuuden epäuskosta tärisevään vaaleaverikköön.
“Joko Hakuei-samalla on huono päivä, tai sitten hän haluaa piristää Ishikawa-sania ikävien uutisten keskellä”, mustahiuksinen kohotti viattomasti olkapäitään.
“Te selvästikin olette tulossa mukaani tapaamaan Ishikawa-sania.”
“Missä hän on?” Yuuto kysyi saatuaan ravisteltua itsensä takaisin hetkeen.
“Himiko puistossa”, Tsunehito kertoi kävellen kantamuksineen lähemmäksi.
“Siellä missä koiria saa pitää vapaana, mikäli ne pysyvät tiukasti hallinnassa.”
“Sinne ei onneksi ole pitkä matka”, ruskeatukkainen sanoi parinsa noustessa ylös ottaen pöytälaatikostaan muutaman pakollisen varusteen.

Kolmikko käveli yhdessä pisimmän työpöydälle nappaamaan tämän tavarat, ennen kuin lähtivät. Tosin, harmaanruskeasilmäinen joutui kerran nappaamaan Terua olkapäästä kiinni ja katsomaan merkitsevästi, kun nyökkäsi pikaisesti etsivää kohti muistuttaen, etteivät he voineet liikkua tavallista tahtiaan. Vaalein vilkaisi pikaisesti olkansa yli mustahiuksista, mutta tuhahti samassa tympääntyneenä, vaikka suostuikin hidastamaan hiukan vauhtiaan heidän siirtyessä tavallista rauhallisemmin käytävälle. Tsunehito olisi voinut kertoa Yuutolle, että oli toipunut hyvin kahdessa kuukaudessa ja pystyi liikkumaan normaalisti, mutta päätti vaieta. Suurin osa ihmisistä säikkyi ampumahaavoja, eli hänen huomioon ottaminen oli vain normaalia ja myöskin mieltä lämmittävää. Lisäksi, Ruiza varmasti huutaisi etsivän sekä puolet laitoksen poliisien korvat lukkoon, jos mustatukkainen liikkuisi liian vinhasti ja loukkaantuisi, vaikkei ommellulle, hyvin parantuneelle ampumahaavalle tapahtuisikaan mitään.

Kaksi poliisia ja soluttautunut mafiamies liikkuivat käytävillä ja siirtyivät siitä ulos ja lopulta autoille, josta he nappasivat Terulle ja Yuutolle tyypillisen henkilöautomallisen kulkuvälineen. Poliisit siirtyivät etupenkeille ja myyrä takapenkille, vaikka näky saattaisi saada osan kuvittelemaan kaksikon kuljettavan vankia. Luulo ei ollut koskaan tiedonväärti eikä sinisilmäinen oikeastaan välittänyt koko asiasta, vaan halusi kovasti päästä yakuzansa luokse kertoakseen uutiset.
Automatka ei kestänyt pitkään, ennen kuin he saapuivat Himikon puistoalueelle ja alkoivat ajaa sitä ympäröivää katua pitkin etsien ikkunoiden läpi erästä mustatukkaista miestä. Teru jopa hidasti hiukan heidän vauhtiaan, jotta eivät joutuisi montaa kertaa kierrellä puistoa ja vain sen takia, että etsitty mies oli vilahtanut liian nopeasti heidän silmiensä edessä.
“Tuolla!” Tsunehito henkäisi ja osoitti kauemmas, lähes puiston toiselle puolelle.
“Parkkeeraa auto tuonne kadunreunalle ja kävellään tapaamaan häntä.”
“Kävellään?” vaaleahiuksinen kurtisti kulmiaan katsoen taustapeilistä takapenkille.
“Me? Miksi meidän pitäisi muka tulla mukaasi?”
“Teru”, Yuuto huokaisi raskaasti.
Joskus tämän pari voisi olla hiukan avarakatseisempi myös niitä kohtaan, jotka olivat syystä tai toisesta kanssakäymisessä Asagin kanssa tai sitten tämän läheisten ystäviä.
“Etkö muka halua nähdä Asagi-sanin ilmettä, kun kerromme hänen sisarensa murhatutkinnan jäädyttämisestä?” myyrä ei kuitenkaan lannistunut, vaan väläytti hurmaavan hymynsä työtovereilleen.
“Jos vaikka saisit lisää tietoja, jotka vahvistavat epäilyksesi hänen yakuzuudestaan.”

Sanat saivat vaaleimman luomaan pitkän katseen eteensä miehen jatkaessa kuitenkin ajamista. Tämä ei sanonut mitään hetkeen, jolloin harmaanruskeasilmäinen vilkaisi kysyvästi aisapariaan, joka ei kuitenkaan huomannut toisen reaktiota, koska käänsi katseensa toiseen suuntaan - nimittäin etsimään kadunreunasta kohtaa, johon saisi parkkeerata.
“Selvä, mentiin”, Teru henkäisi, kun sai parkkeerattua, ja sammutti samassa moottorin, ennen kuin kiskaisi turvavyönsä auki.
“Meillä ei ole koko päivää aikaa.”
“Olet oikeassa”, etsivä naurahti, kun avasi oman turvavyönsä ja avasi oven kävelykadun puolella.
“Ja kiitos.”
“Eipä kestä”, Yuuto vastasi astuen itsekin samalla ulos.
Tämä tiesi, ettei vaalein kuitenkaan aikoisi leikkiä kohteliasta, joten suosiolla päätti olla se ystävällisempi osapuoli. Eihän tällä ollut mitään syytä olla inhottava miehelle, jonka kanssa oli aikoinaan aloittanut laitoksella ja ystävystynytkin.

Poliisilaitoksen edustajat joutuivat palaamaan jonkin matkaa takaisinpäin ja ylittämään suojatien päästäkseen puistoon, jossa bongasivat uudelleen Ishikawa Asagin. He vilkaisivat pikaisesti ympärilleen, mutta lähtivät sitten rauhallisesti kohti mustatukkaista miljonääriä, kun univormuihin pukeutuneet olivat todenneet, ettei paikalla ollut mitään ihmeellistä, vaan tavallisia kansalaisia juoksulenkillä tai omilla asioillaan. Tsunehito kuitenkin tiesi, etteivät kaikki puistossa olijat olleet kuitenkaan tavallisia, lainkuuliaisia kansalaisia, vaan osa kuului hänen laillaan Osakan mahtavimpaan mafiaan ja Asagin alaisuuteen. Näitä oli paikalla jopa tavallista enemmän ja varsin ymmärrettävästä syystä.

“Nouda, Yoru!” huudahdus nurmikentältä sai poliisit ja sinisilmäisen katsomaan huudahduksen suuntaan.
Viisivuotias poika, jolla oli tummanruskeat hiukset, tummansiniset farkut ja lämmin musta villakangastakki, otti muutaman juoksuaskeleen nurmikentällä ja heitti punaisen pallon niin pitkälle kuin jaksoi. Musta skotlanninterrieri haukahti lujasti ponkaisten valtavalla vauhdilla ja voimalla pallon perään nurmen lennellessä tassuissa. Lapsi nauroi iloissaan ja katsoi, miten eläin kirmasi pomppivan lelun perässä. Tämän selän takana parin metrin päässä seisoi mustahiuksinen nainen, joka oli pukeutunut murretun vihreään pitkään mekkoon sekä mustaan, puoleen reiteen ulottuvaan talvitakkiin. Nainen, jolla oli voimakkaasti meikatut kauniit kasvot, vahti vapaana juoksentelevaa, palloa jahtaavaa koiraa sekä tietenkin lähellään olevaa lasta. Kauniskasvoinen ei kuitenkaan yksin tarkkaillut kaksikkoa, vaan tämän vierellä, vaikkakin ilmeisesti tarkoituksella taempana seisoi kaksimetrinen mies, jolla oli pitkä musta nahkatakki verhoamassa lihaksikasta vartaloaan ja tummia vaatteita. Tuolla miehellä taas oli kalvakat kasvot ja musta irokeesi, joka sojotti suorana ilmassa. Muita ei siinä lähellä ollutkaan, vaan Asagi oli huomattavasti kauempana yksikseen liikuskelemassa.
“Kas, tuolla on Gackt-kun”, Yuuto henkäisi samassa.
“Sekä Mana-san ja K, sekä ilmeisesti heidän koiransa.”
“Selvästi”, Teru totesi lyhyesti silmäten viileästi soluttautujan ja henkivartijan suuntaan.
“Jotenkin tuo näky tekee minut surulliseksi”, harmaanruskeasilmäinen sanoi saaden sanoillaan surun pilkahduksen laskeutumaan Tsunehiton sielunpeileihin.
“Minusta on surullista katsoa K:ta yksinään. Tuo ei vain näytä lainkaan oikealta ilman Köziä.”

“Ja sinä olet menettänyt viimeisen järjenhivenesi”, vaalein tuhahti tyytymättömänä.
“Minusta se on ainoa asia, joka tekee tuosta näystä hyvän.”
“Etköhän nyt tuomitse liian jyrkästi, Teru”, harmaanruskeasilmäinen huomautti parilleen heidän kulkiessaan ja Tsunehitokin iski tiukasti, jopa harvinaisen selvästi vihaisena katseensa aiemmin puhuneeseen.
“Sano se minun pakaroilleni!” lyhyempi poliisi sihahti tiukasti.
“Jos kerran Közin puuttuminen ja K:n yksinolo Mana-sanin, Gackt-kunin ja Yorun kanssa, on ainoa hyvä asia, mikä sitten on se paha tai surullinen asia?” sieväkasvoinen kysyi pisteliäästi, kun Yoru sai pallon kiinni ja palasi terhakkaasti takaisin lapsen ja kahden aikuisen luokse.
“Sehän on ilmiselvää”, Teru henkäisi vilkaisten sivulleen nähden, miten Gackt kääntyi nauraen Manan puoleen ja sanoi ilmeisesti jotain, koska suu liikkui, mutta he eivät saaneet puheesta lainkaan selvää.
“Minä näen tuossa maailman onnettomimman lapsen”, tämä vastasi kääntäen katseensa sitten Asagiin, joka oli enää runsaan kolmenkymmenen metrin päässä.
“Mitä muutakaan se voisi olla, kun joutuu asumaan Ishikawa Asagin kanssa?”
“En olisi niin varma”, sinisilmäinen käänsi katseensa johtajaansa huomaten samassa tämän koukistuneen käden lähellä korvaansa.
“Kuinka -” vaalein oli aloittamassa vastaväitteet, mutta sitten etsivä tarttui päättäväisesti tätä olkapäästä kiinni ja pysäytti.

“Odotetaan tässä”, myyrä päätti, kun kaksikko kääntyi itseään kohti.
“Ishikawa-san puhuu puhelimeen”, Tsunehito kertoi ja nyökkäsi puhuttua kohden, jolloin poliisit kääntyivät uudelleen katsomaan poikkeuksellisesti valkoiseen, pitkään takkiin pukeutunutta mustatukkaista miestä.
Nämä huomasivat samassa tämän pitelevän puhelinta korvallaan ja puhuvan jotain liikuskellen pienellä alueella keskustelun lomassa.
“Hän huomaa meidät tästä ja tulee luoksemme, kun on saanut puhelun loputtua.”
“Olet oikeassa”, Yuuto nyökkäsi ja päätti olla sanomatta ääneen sisältään nousevaa ajatusta.
Kun pantterimainen oli pukeutunut tyypillisten japanilaisten mafiapomojen tapaa, tästäkin alkoi tuntua, että kenties toinen voisi sittenkin olla yakuza. Sitä ei kuitenkaan kannattanut sanoa ääneen, koska siitähän Teru saisi lisää vettä myllyynsä.
“Mistähän hän puhuu?” ruskeatukkainen henkäisi sen sijaan toisen ajatuksen, joka oli tullut mieleensä.
“Mitä nyt miljonääreillä on tapana puhua”, mafiamies kohautti viattomasti olkapäitään.
“Joko bisneksiään tai jotain muuta harmitonta.”

“Onkohan tämä sittenkään oikein?” Asagi kuuli puhelimesta matalan, pohtivan kysymyksen.
“Menemmeköhän liian pitkälle?”
“En olisi uskonut kuulevani tuota sinun suustasi, Shinya”, Osakan herra naurahti matalasti keskustelutoverilleen.
“Olen kyllä aina tiennyt, ettet halua käyttää väkivaltaa turhaan etkä arvosta turhaa tappamista, mutta en tiennyt sinun olevan noin anteeksiantavainen. Minä nimittäin en voi olla sitä”, mustiin silmiin syttyi hetkeksi pahansuovat pilkkeet, jotka sammuivat nopeasti, kun luomet alkoivat räpsyä viattomasti puheen jatkuessa.
“Tosin, edes sinun anteeksiantavaisuutesi ei voi pysäyttää enää rattaita. Ei edes silloin, jos minä esimerkiksi löisin pääni ja päättäisin antaa Klahalle anteeksi kaikki hänen tekonsa. On nimittäin ihmisiä, jotka eivät voi antaa anteeksi tai unohtaa.”
“Aika useat eivät kykene koskaan täydelliseen anteeksiantoon”, Shinya huomautti asiallisesti.
“Ja Klaha onnistui tyhmyyttään tai uhkarohkeuttaan valitsemaan kohteikseen juuri heidät”, mustatukkainen henkäisi häijysti.
“Äitini ei koskaan pysty antamaan anteeksi eikä varsinkaan unohtamaan, miten Klaha käännytti tyttärensä, minun siskoni, meitä vastaan, yritti tapattaa äitini ja lopulta onnistui tappamaan Hikarun. Minun mieheni eivät pysty unohtamaan, kuinka monta meistä kuoli sen paskiaisen takia ja mitä kaikkea olemme joutuneet kestämään. Mawashimona ei pysty unohtamaan, miten Klaha kylmäverisesti tappoi heidän vapauttajansa ja ahkeran, kuuliaisen johtajansa - Mana ei pysty tuntemaan armoa veljensä murhaajaa kohtaa, enkä voi syyttää häntä, koska Klahahan tappoi minun sisareni”, puheen myötä pantterimaisen ääni madaltui ja jokaisesta sanasta saattoi aistia sekä kuulla pohjatonta vihaa ja raivoa, joka ei tyyntyisi, ennen kuin vihollisensa olisi kuollut ja häpäisty.
“Joten vaikka sinä olisit kuinka unohtanut, että Klaha yritti Dien tappamalla tehdä sinusta sätkynukkensa ja luoda sitten itselleen luotettavan kumppanin, et voi pysäyttää suunnitelmaa, jolla tuhoamme hänet ja mafiansa jokaisen uskollisen miehen.”

“Pidät minua pehmompana kuin olen”, Tokion herra hymähti matalasti.
Vanhempi olisi halunnut sanoa, ettei Klaha tappanut Hikarua, vaan sen teki Asagin oma henkivartija, mutta viisaampana tämä jätti sen sanomatta. Totuusperäinen kommentti saisi mustasilmäisen vain raivostumaan ja sanomaan muuta, vaikka tapahtuneista totuudenkuulleet tiesivät juuri Közin ampuneen kuolettavan laukauksen kissamaiseen. Vaaleampi kuitenkin tiesi myös, että vaikka punapäinen kaksimetrinen oli antanut kuolettavan iskun, kuolema oli ollut loppujen lopuksi tulos Kioton herran toiminnasta - samoin kuin muut iskut. Tokiossa oleva halusi kuitenkin korjata virkaveljensä erittäin suuren virheen.
“Minä en ole unohtanut sitä, miten Klaha tappoi miehiäni ja yritti useamman kerran tappaa Dien, minkä takia hänen muistissaan on suuria, haittaavia ja satuttavia aukkoja, jotka vaikuttavat taitoihinsa ja työhönsä”, Shinyan ääni kiristyi vääjäämättä, kun joutui puhumaan itselleen kivuliaasta aiheesta.
“Minä en lepää, ennen kuin olemme teurastaneet Klahan miehet ja tappaneet hänet ansaitsemallaan tavalla - ja se onkin ainoa syy, miksi olen suostunut näyttelemään kanssasi tietämätöntä Klahan töistä ja suunnitelmista sekä puhumaan yhä Rukan tukijasta.”
“Uskoinkin, että olet yhä kanssamme juonessa”, Asagi hymyili tyytyväisenä pyörähtäessään päkijöillään ympäri ja huomasi samassa kauemmaksi jääneet poliisit ja Tsunehiton vaieten tästä syystä.

“Mutta entä Exo-chika?” vanhempi ei kuitenkaan ollut täysin tyytyväinen.
“Onko hänen tappamisensa oikeasti tarpeellista tai edes välttämätöntä?”
“Shinya, Exo-chika tiesi Klahan suunnitelmat. Hän tai hänen kakkosmiehensä, joka varmasti tiesi jonkin verran liittouman suunnitelmasta, olisivat voineet tulla luoksemme heti ensimmäisten iskujen aikaan ja kertoa Klahan juonista, mutta he päättivät vaieta”, mustatukkainen sanoi äänensä madaltuessa hiukan lisää ja kääntyi tietoisesti poispäin kauempana odottelevasta virkavallasta.
“Jos Exo-chika olisi puhunut, Dietä ei olisi uhannut enää mitään sen ampumisen jälkeen, minun sisareni ja moni muu olisi hengissä. Exo-chika olisi voinut estää kaiken, mutta hän oli raukka, joka uskaltaa vain puukottaa selän takaa eikä kohdata vihollisiaan. Hän ei ansaitse Kuro Kagen jäsenyyttä, jonka sai ainoastaan murhaamalla miehensä, ja ansaitsee sen vielä vähemmän tekemättömyytensä takia. Hänen on kuoltava.”
“Ja hänen miestensä liityttävä sinuun? Hyvä yritys”, vaaleampi hymähti.
Ei tätä niin vain huijattaisi.
“Ja entä Kuro Kage? Tasapaino tulee järkkymään, kun poistamme kaksi mahtavaa mafiaa tieltämme - vaikka jakaisimmekin eloon jääneet keskenämme tasan.”
“Nostamme seuraavaksi korkeimmat heidän tilalleen ja muistutamme kaikille, mitä niskuroitsijoille tapahtuu”, Osakan herra sanoi, kuin asia olisi itsestään selvä.
“Ja Klaha sekä Exo-chika saavat olla ensimmäiset, jotka toimivat muistutuksina - ja tällöin koko alamaailma tulee näkemään meidät todellisina oyabuina ja minun perheeni saa hiukan lisää turvallisuutta, mikä on minulle kaikkein tärkeintä.”

“Olet selvästi kasvanut, Asagi, ja siksi olen rinnallasi lujemmin kuin ehkä suostut uskomaankaan”, puhelimen toisessa päässä ääni hiukan pehmeni, kuin ilmaistakseen, että tällä hetkellä mies suostui myös Yokohaman valtiattaren tappamiseen.
“Mutta vaikka olemmekin saaneet koottua joukkomme, pysymään suunnitelmiemme kanssa piilossa Klahalta, hän on yhä voimissaan. Lisäksi hänellä on yhä kaksi henkivartijaa, jotka ovat varmasti toipuneet vammoistaan. Klahan lähelle on vaikea päästä, saatikka tappaa, kun Aoi ja Yuuki suojelevat tätä.”
“Paitsi jos nämä eivät suojele”, häijy, pahansuova hymy kohosi Asagin huulille.
“Silloin Klaha on käytännössä jo kuollut.”

“Eivät suojele?” Shinya kurtisti selvästi kulmiaan.
“Aiotko saada Aoin ja Yuukin tappamaan Klahan?”
“He kumpikin ovat raivoissaan kokemastaan ja Aoi yritti sanattomasti varoittaakin K:ta. Mitä minä olen kuullut Kayalta, Hikolta ja muutamalta muulta urkkijalta heidän tutkimuksistaan, Yuuki on meille tuntemattomasta syystä erityisen vihainen Klahalle siitä, mitä Közille tapahtui”, pantterimainen kertoi kävellen muutaman askeleen.
“Olen varma, että saamme juonittua heidät mukaamme, kunhan etenemme harkituin askelin, jolloin saatamme kehittää myös toisen suunnitelman, jos emme saa heitä mukaamme.”
“Aoi ja Yuuki ovat kuitenkin arvaamattomuudessaan epäluotettavia”, Tokion herra muistutti.
“Ja vaikka saisimme heidät suostumaan suunnitelmaan ja tappamaan Klahan, olisi vaarallista jättää heidät irralleen toimimaan omien mielitekojensa mukaan. Me saatamme menettää henkemme siinä rytäkässä.”
“Emme välttämättä, koska K:n mukaan on olemassa yksi henkilö, nainen, joka pystyy pitämään heidät hallinnassa - paremmin kuin Klaha, sinä tai edes minä.”

“Aa, Sayuri”, vaaleampi ymmärsi samassa.
“Ajattelitko antaa heidät äidillesi?”
“En, mutta hän on yksi niistä, jotka yleensä saavat tahtonsa läpi ja keksivät, miten toimia tilanteessa kuin tilanteessa”, mustasilmäinen kiirehti kertomaan.
“Lisäksi, jos Aoi ja Yuuki päättävät yhä suojella Klahaa, äitini on paras ihminen suunnittelemaan hyökkäyksen ja tappamaan niin heidät kuin Klahan.”
“Myönnän sen, mutta suunnitelmat eivät ole puoliksikaan vielä valmiit”, vanhempi huomautti terävästi pystymättä päättämään, halusiko välttämättä kostonhimostaan huolimatta vahvistaa Ishikawojen valtaa.
“Eivät ja siksi meidän on tällä hetkellä vahvistettava rivimme sekä koottava varustuksemme täyteen voimaan”, mustatukkainen myöntyi osittain, mutta vain siksi, että voisi siirtyä muihin aiheisiin.
“Joudumme valitettavasti lopettamaan - otan sinuun pian uudelleen yhteyttä äitini ja Mawashimonan kanssa. Shitsurei shimasu.”
“Sayounara”, Shinya sanoi lyhyesti haluten itsekin palata omiin töihinsä.

Asagi otti puhelimen pois korvaltaan ja painoi punaista luuria samalla hetkellä, kun kääntyi kohti poliiseja ja Tsunehitoa ottaen muutaman askeleen näitä kohti. Kolmikko ymmärsi puhelun loppuneen ja lähti tulemaan miljonääriä vastaan samalla, kun pantterimaisen kasvoille nousi viehättävä hymy, joka tosin oli vaisumpi kuin mitä oli ollut vielä useampi kuukausi sitten.
“Ishikawa-san”, Tsunehito henkäisi heidän pysähtyessään vastakkain ja kumarsi kohteliaasti
“Hara-san”, yakuza nyökkäsi pienesti päällään tervehdyksen, mutta kääntyi sitten katsomaan mustaan kangastakkiin pukeutuneen seurassa olijoita.
“Yuuto-san ja Teru-san, tämäpä miellyttävä yllätys. Mikä suo minulle tämän kunnian?” pienet tuikkeet nousivat mustiin silmiin.
“Kuten sanoin soitettuani, minulla on tärkeätä kerrottavaa teille”, etsivä puuttui puheeseen, ennen kuin kumpikaan poliiseista, erityisesti lyhyempi, ehti sanomaan mitään.
Siniset silmät katsoivat vaativan merkitsevästi mafiapomoa, joka käänsi katseensa alaiseen ymmärtäen, että olisi leikittävä mukana.
“Niinhän sanoitte”, Osakan herra myönsi ja levitti hiukan käsiään, jolloin avonainen, pitkä valkoinen takki aukesi hiukan paljastaen mustaa tyylikästä pukua.
“Olen tässä, joten kertokaa toki asianne.”

“Se koskee sisarenne Utada Hikarun murhatutkimusta”, myyrä selitti lyhyesti ja loi pikaisen vilkaisun maahan, jotta peittäisi omaa pientä helpotuksen intoaan ja saisi työtoverinsa luulemaan kertomisen olevan vaikeata.
“Niinkö?” äskeinen hymy kuoli mustasilmäisen huulilta ja kasvoille nousi surun, jopa pelon varjo.
“Onko jotain selvinnyt?”

“Ei valitettavasti”, Tsunehito kohotti katseensa takaisin ylös kohtaamaan tummat sielunpeilit.
“Tutkimukset ovat junnanneet pitkään paikoillaan minun kaikesta avustani huolimatta. Tämän vuoksi tutkimukset on päätetty jäädyttää siksi aikaa, kunnes jotain merkittävää ilmenee ja tutkimukset avataan uudelleen”, sieväkasvoinen kertoi asiallisen tiivistetysti.
“Olen pahoillani, Ishikawa-san.”
“Ei se mitään, sinähän et sisartani tappanut”, Asagi sanoi hiukan ontosti siirtäen katseensa syrjään.
“Ette siis enää etsi sisareni murhaajaa?”

“Olen pahoillani, mutta emme enää yhtä aktiivisesti, varsinkin kun emme ole löytäneet murha-asetta”, Yuuto puuttui puheeseen pahoittelevasti.
“Uskon, ettei ole yhtään helpottavaa kuulla, että keskeytämme tutkimukset, ennen kuin murhaaja on selvinnyt, mutta palaamme vielä asiaan.”
“Murhahan ei nimittäin vanhene koskaan, kuten tiedätte, Ishikawa-san”, Teru sanoi väliin ja katsoi tiukan puhuvasti miljonääriä, joka käänsi katseensa vaaleimpaan nähden sopivasti ruskeatukkaisen iskevän kyynärpään tämän kylkeen.
“Tiedän ja olen siitä tässä kohdassa iloinen. Se on ainoa asia, joka lohduttaa menetyksen keskellä”, mustasilmäinen vastasi asiallisesti vaaleahiuksiselle.
“Mietin vain, miten kerron tämän äidilleni ja perheelleni.”
“Kertokaa syvimmät pahoittelumme heille”, etsivä pahoitteli kumartaen hyvin syvään.
“Ja kertokaa heille, ettei sisarenne murhaaja pääse tästä näin vähällä, vaan häntä tullaan rankaisemaan”, Yuuto lisäsi perään astuen tahallaan parinsa jalan päälle, ettei tämä pääsisi sanomaan mitään eniten inhoamalleen miehelle.
“Uskon niin, Yuuto-san”, yakuza soi lämpimän hymyn puhuneelle.
“Uskon vahvasti, että Hikarun murhaaja saa kokea ansaitsemansa rangaistuksen ja tavalla, jota ei ikinä osaisi kuvitel-”

Synkkä sonaatti kajahti kuuluvasti valkoisen takin taskusta saaden puhelimen omistajan sekä seurassaan olijat katsomaan äänen suuntaan. Pantterimainen sujautti kätensä taitavasti taskuunsa ja otti kännykkänsä esiin vilkaisten ensin ruudulla välkkyviä merkkejä. Sielunpeilit laajenivat hiukan näkemästään, mutta sitten Osakan herra siirsi katseensa etsivään ja univormupukuisiin hymyillen pahoittelevasti.
“Anteeksi, mutta minun on vastattava tähän”, mafiapomo katsoi pikaisesti kolmen muun kasvot läpi pysähtyen sitten oman alaisensa kohdalle.
“Ei se mitään, oikeastaan tässä oli kaikki kerrottava eikä teillä näytä olevan enempää kysyttävää”, sinisilmäinen sanoi ja kumarsi sitten yhä vieraskoreasti jääden sitten alas.
“Kiitoksia ymmärtäväisyydestänne.”
“Eipä kestä”, Asagi sanoi nostaen puhelimen korvalleen samalla, kun painoi vihreätä luuria.
“Niin?” tämä sanoi neutraalisti.

Puhelimesta kuului hiljaista ääntä kolmen muun korvaan, mutta kukaan heistä ei kuitenkaan saanut siitä mitään selvää tai edes tunnistaneet ääntä, jos se oli edes tunnistettavissa. Toisaalta, sanat oli kuitenkin tarkoitettu mafiapomolle, ei ulkopuolisille.
“Niinkö?” mustat sielunpeilit laajenivat ja suu raottui hämmennyksestä, kun kuului ilmeisesti lisää puhetta.
“Selvä, ymmärrän… Kyllä, minä kerron hänelle… Tulemme sinne pian”, miljonääri lopetti harvinaisen nopeasti eikä mitenkään kohteliaasti puhelun sujauttaen luurin välittömästi taskuunsa, ennen kuin kääntyi virkavallan puoleen.
“Anteeksi, mutta minun on mentävä tärkeään tapaamiseen”, pantterimainen katsoi kolmea itseään lyhyempää miestä.
“Kiitoksia, että tulitte henkilökohtaisesti kertomaan minulle sisarestani.”
“Ei kestä ja vielä kerran pahoitteluni tapahtuneesta”, Tsunehito sanoi uudelleen ja Osakan herra nyökkäsi pikaisesti, ennen kuin kääntyi kohti perhettään ja henkivartijaansa harppoen ripein askelin näitä kohti.

“Jaa, en olisi uskonut tämän päivän koittavan”, Yuuto henkäisi, kun miljonääri oli päässyt heistä jo useamman metrin kauemmaksi, ja vilkaisi sitten pariaan.
“Kuten et sinäkään.”
“Mitä tarkoitat?” Teru katsoi kummissaan pidempäänsä.
“Ishikawa-san on kasvanut”, harmaanruskeasilmäinen kertoi hymyillen, jolloin etsivä vilkaisi tätä hymyillen samassa itsekin.
“Kaikki ikävät kokemukset ovat vaikuttaneet tähän ja nyt hänestä on tullut mies, jollaista et uskonut ikinä näkeväsi. Emme enää kuule ehdotteluja tai mitään muutakaan”, tämä jatkoi hiukan voitonriemuisena.
“Ei Ishikawa-san taidakaan olla niin paha, kuin aina sanot.”

“Ah, Yuuto-san ja Teru-san”, kauempaa kuului huudahdus, jolloin paikalle jäänyt kolmikko kohotti katseensa eteensä.
Asagi oli pysähtynyt runsaan kymmenen metrin päähän ja käänsi hiukan ylävartaloaan, kun katsoi univormupukuisia olkansa yli.
“Ihan unohdin”, pirullinen, leikkisä virne kaartui täyteläisille huulille ovelien pilkkeiden loistaessa kirkkaina mustista silmistä.
“Seuraavaan kiihkeään kertaan.”

Yuuto ja Teru jäivät tyrmistyneinä katsomaan mafiapomoa, jonka virne vain leveni sitä mukaa, mitä pidemmäksi kaksikon kasvot valahtivat. Pieni, matala naurahdus pakeni pantterimaiselta, kun tämä kääntyi jälleen jatkaakseen matkaa perheensä luokse jättäen poliisit katsomaan peräänsä ja Tsunehiton pidättelemään nauruaan.
“Vai on Ishikawa-san kasvanut?” vaalein sanoi pisteliäästi, kun sai äänensä takaisin ensimmäisenä.
“Emme enää kuule ehdotteluja tai mitään muutakaan?”
“Unohda, mitä sanoin”, harmaanruskeasilmäinen sanoi, vaikka aavistikin, ettei toinen unohtaisi.
“Ishikawa-san ei ole kasvanut yhtään!” lyhyempi univormuinen ilmoitti kimpaantuneena.
“Ei senttiäkään!”
“Ei senttiäkään, vaan metrikaupalla”, sinisilmäinen huomautti ystävällisesti luoden kahteen työtoveriinsa merkittävän katseen.
“Vaikkette ehkä sitä suostu myöntämään, huomasitte sen äsken aiemmasta käytöksestä. Ishikawa-san on kuitenkin aina ja ikuisesti Ishikawa-san, vaikka kasvaisikin koettelemustensa myötä ja minä uskon, että se on tärkeätä eikä vain itselleen ja ystävilleen, vaan myös puolisolleen ja lapselleen”, viimeisten sanojensa myötä myyrä käänsi katseensa eteensä katsomaan kauempana tapahtuvia asioita ja koppalakit noudattivat samassa esimerkkiä.

Gackt oli kumartunut alas Manan kanssa rapsuttamaan Yorun vatsaa, kun eläin kohotteli jalkojaan ylös taivaalle pelkästä mielihyvästä. K sen sijaan tarkkaili kaksikkoa sekä ympäristöä huomaten ensimmäisenä suojattinsa lähestyvän. Kauniskasvoinen liikautti hiukan päätään ja huomasi puolisonsa lähestyvän, jolloin liikautti kevyesti kättään pojan kasvojen edessä saadakseen huomion, jonka kiinnitti sitten tulijaan. Hymy leveni entisestään jo muutenkin hymyilevillä kasvoilla ja tummanruskeatukkainen nousi pystyyn rynnäten kädet levällään juoksuun.
“Isä!” viisivuotias huusi lujasti, jolloin Asagi otti muutamia juoksuaskelia päästäkseen nopeammin lähemmäksi.
“Isä!” poika huudahti uudelleen, kun muutaman metrin päässä mafiapomo pysähtyi kyykistyen alas ojentaen kätensä eteenpäin ottaakseen juoksijan vastaan.
Yakuza tarttui lujasti, mutta kivuttomasti adoptiolastaan kainaloiden alta ja nosti ilmaan pyöräyttäen toista ilmassa pari kertaa ympäri, ennen kuin painoi itseään vasten halaten lujasti.
“Isä, isä, näitkö sinä, miten me leikittiin Yorun kanssa?” Gackt kysyi innoissaan rutistaen uutta isäänsä lujasti hymyillen onnellisempana kuin koskaan.

Kauempana seisova kolmikko ei kuitenkaan kuullut vastausta, mutta mustatukkaisesta päänliikkeestä he kyllä osasivat arvata, mitä miljonääri sanoi, kun kantoi lastaan kohti henkivartijaansa ja kauniskasvoista. Mustahiuksinen piteli skotlanninterrieristä kiinni, kunnes K ojensi talutushihnan, jonka naamioitunut kiinnitti koiran kaulapantaan, ennen kuin kohottautui ylös hymyillen harvinaisen hellästi lähestyvälle kaksikolle, jonka pienempi osapuoli jutteli innoissaan.

“Tiedätkö mitä, Yuuto?” Teru sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen saaden parinsa katsomaan itseään.
Tsunehitokin vilkaisi silmäkulmastaan lyhyempää poliisia, joka ei kuitenkaan katsonut miestä, jolle puhui, vaan piti katseensa kaukaisuudessa.
“Minusta tuntuu, että Gackt-san pitää itseään maailman onnekkaimpana lapsena.”

“Luultavasti”, ruskeatukkainen hymyili samassa uskoen parinsa olevan oikeassa.
Sinisilmäinen ei sanonut siihen mitään, vaan kääntyi onnellisena hymyillen katsomaan johtajaansa ja tämän perhettä. Hän olisi voinut ja kenties olisi halunnutkin korjata lyhyempää työtoveriaan. Ei Gackt pitänyt itseään maailman onnekkaimpana lapsena. Tämä nimittäin tiesi olevansa maailman onnekkain - ei, vaan tämä tunsi olevansa maailman onnellisin ja onnekkain lapsi. Ja se oli tärkeintä.

“… Sitten me nähtiin linnunpesä tuolla puussa ja K-chan nosti minut olkapäälleen, jotta näkisin paremmin! Siellä oli näin monta munaa!” Gackt selitti innoissaan aiempia tapahtumia, joita adoptioisänsä ei ollut nähnyt lainkaan, ja näytti viittä sormeaan.
“Niin monta?” Asagi naurahti heidän pysähtyessään, kun olivat päässeet K:n ja Manan luokse näiden katsoessa omalla tavallaan kaksikkoa hyppivän Yorun kanssa.
“Joo!” lapsi huudahti yhä riemuissaan.
“Mutta sitten Yoru alkoi haukkua, jolloin äiti antoi minulle laukusta pallon ja ehdotti, että alan heittää sitä Yorulle!”

“Äiti?” Mana henkäisi äärimmäisen matalasti ja miesmäisesti, mutta sen verran hiljaa, että vain he neljä kuulivat.
Viisivuotias naurahti leikkisän viattomasti ja virnisti kallistaen päätään samaan tapaan, kuin pantterimainen ja isoäitinsä. Ilme kertoi esityksestään huolimatta, ettei poika ollut kutsunut naamioitunutta äidiksi vahingossa, vaan ihan tahallaan. Sen huomasi myös yakuza, joka naurahti huvittuneena ja virnisti sitten puolisolleen ilkikurisesti. Mustasilmäistä ei haitannut yhtään, että lapsi kutsui naamioitunutta puolisoaan äidikseen.
“Näen, ettei kirsikka putoa kauas puusta”, vaatesuunnittelijaa ei kuulemansa ja näkemänsä kuitenkaan huvittanut yhtään.
Sen huomasi, että sieluiltaan nuo kaksi olivat olleet aina kuin isä ja poika. Samanlaisia kiusanhenkijä kumpikin! Montako kertaa kauniskasvoisen pitäisi vielä kieltää poikaa kutsumasta häntä äidiksi? Entinen soluttautuja piti itseään ennemminkin pojan, mafian perijän, suojelijana, eräänlaisena henkivartijana eikä äitinä. Mitähän tummanruskeatukkainen vielä tulisi keksimään?

“Isä, isä”, Gackt kääntyi adoptioisänsä puoleen nykäisi hiukan valkoisen takin kauluksesta.
“Mitä, Gackt?” mustatukkainen kysyi hellästi.
“Minä haluan pikkusiskon tai - veljen”, poika henkäisi ne sanat, jotka Mana olisi halunnut viimeiseksi kuulla.
Se tästä vielä puuttuikin. Eikö se jo riittänyt, että Sayuri oli ovelana kettuna mennyt vaatimaan lisää lapsenlapsia ja viime tapaamisessa Hide-zou oli sanonut suoraan, että naamioituneen pitäisi hankkia itselleen kattava määrä valevauvamassuja. Syyksi toimitusjohtaja oli sanonut, että yritysten maineelle ei tekisi hyvää, että Ishikawa Asagi olisi avioitunut naisen kanssa, joka ei voisi saada lapsia ja kauniskasvoisen olisi esitettävä raskaana olevaa sinä aikana, kun joku muu odottaisi yakuzalle lasta - Ruizakin oli mennyt sanomaan, että se olisi hassun mielenkiintoinen näky, että se pitäisi mukamas nähdä.

“Eiköhän se järjesty”, Asagi naurahti vilkaisten silmäkulmastaan rakastaan, joka mulkaisi vaarallisesti takaisin.
Siniharmaat silmät sanoivat suoraan, että Osakan herran oli turha kuvitella mitään alaistensa ehdottamia ideoita.
“Mutta ei tänään eikä vielä hetkeen, koska meidän on nyt lähdettävä täältä”, mafiapomo jatkoi laskien poikansa maahan entisen soluttautujan vierelle.
“Onko jotain tapahtunut?” mustahiuksinen kurtisti kulmiaan ja tarttui vaistomaisesti kiinni viisivuotiaan kädestä, kuin pienin olisi ollut vaarassa.
K:kin astui lähemmäksi suojattejaan pitäen kasvonsa yhtä kivikovina, elottomina kuin aiemminkin, kun käänsi synkän vihamielisen haukankatseensa tutkimaan muuta puistoa, jossa ei kuitenkaan näkynyt mitään vaarallista.
“Itse asiassa on”, pantterimainen sanoi asiallisesti ja käänsi katseensa henkivartijaansa, joka katsahti takaisin aistiessaan johtajansa huomion.
Mustat silmät tutkivat hujopin meikattuja kasvoja, erivärisiä silmiä ja rajattuja silmiä kummallisen hymyn levitessä aiempaa onnellisempana, jopa helpottuneempana kasvoilleen.

“Shou soitti sairaalasta. Közi on herännyt koomasta, johon vajosi elvytyksen jälkeen”, yakuza kertoi suojelijalleen, jolloin Manan suu aukesi hämmennyksestä ja Gacktkin katsoi kummissaan uutta isäänsä.
“Hän itse asiassa kysyi sinua, K”, Asagi lisäsi alaiselleen hymyillen ja katsoi hetken aikaa toisen kasvoja, joissa ei tapahtunut muuta kuin silmien laajeneminen ja suun raottuminen hyvin syvästä hengenvedosta, joka ei kuitenkaan päässyt enää ulos.
Pantterimainen kääntyi rauhallisesti ympäri kohti heidän kauemmaksi parkkeerattua limusiinia ja käveli rauhallisesti nurmikon päällä. Mana toipui nopeasti hämmennyksestään ja nykäisi ystävällisesti Gacktoa, joka alkoi tajuta hiukan, mitä oli tapahtumassa. Lapsen suulle nousi onnellinen hymy, kun tämä lähti naamioituneen ja koiran kanssa mafiapomon perään heidän kävellessä rauhallisesti eteenpäin.

Hetken käveltyään mustatukkainen kuitenkin pysähtyi ja jäi katsomaan taakseen. K seisoi kivettyneenä paikoillaan tuijottaen isäntäänsä, kuin ei olisi ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut tai saanut käskyä, miten pitäisi toimia. Eripariset sielunpeilit tuijottivat hämmentyneenä mustia, tuikkivia silmiä, jotka näkivät kyllä, mitä kovan, yleensä niin murtumattoman kuoren alla tapahtui.
“Mitä sinä siinä tapitat? Aletaan mennä”, Asagi naurahti liikauttaen päätään kutsuvasti, kun tuuli liikutti hiukan valkoisen takin helmaa ja hiuksiaan.
“Rakkaasi odottaa sinua!”

The End


-------------
Selitykset:

* Minä tosiaan laskin, kauanko aikaa ÄKT:n tapahtumiin on mennyt ja plus-miinus n. 10 päivää, aikaa oli kulunut 5,6 kuukautta ja kun siihen lisätään kaksi kuukautta, pääsin helmikuuhun. Eli päivisin lämpötila keskimääräisesti on Osakassa +9
* Kun olkapäätä ammutaan, luoti ei pelkästään tee lihaan reikää ja vuodata verta, vaan se saattaa myös murtaa luita - keskimääräinen aika, mitä sairaalassa ollaan olkapää-ampumisen takia, on 2-3 viikkoa
* Jotkut teistä ehkä huomasivat, että eräs hahmo Särkymättömästä pääsi livahtamaan mukaan. Arvaatteko te, kuka? *naur*
* Tosiaan, tämä oli viittaus Sayurin ensimmäiseen vierailuun, jonka aikana hänen miehensä aiheuttivat ongelmia. Nanahan kävi vähän vetämässä yhtä turpiin sopimattoman käytöksen takia
* Tavalliset poliisit eivät pääse tutkimaan murhatutkimuksen tuloksia/vaiheita, ennen kuin ne julkaistaan tai jäädytetään (ei siis ole satavarma tieto). Kun tutkimukset junnaavat liian pitkään paikoillaan, ne jäädytetään ja avataan uudelleen joskus myöhemmin. Todennäköisesti tutkimuksia jatketaan pidempään kuin 2 kuukautta, vaikka mitään ei selviäisikään. Hide-zou vihjaisikin kaiken olevan hallinnassa, eli tutkimuksia on sekä manipuloitu (kuten mafiamiesten verinäytteet) ja tutkijat lahjottu
* Hakuein “juoruavat nulikat” olivat siis vasta-aloittaneita
* Huoltajuuskiistat menevät joskus niin pahoiksi, että on pakko mennä oikeuden eteen, jossa asia on tuotava kerralla esiin
* Kyllä, tuomioistuin näytti paljon siltä, mitä länsimaissa/jenkeissä on. Ongelmana tässä on se, että minä näin kahta eri versiota niin netissä kuin parissa kuvakirjassa. Yksi oli hyvin länsimaalaistyyppinen ja toinen taas tällainen, joten menin itselleni helpomman ja meille ehkä ymmärrettävämmän tavan kautta
* Olen tosiaan lukenut, että esim. adoptiossa kovin vanhat vanhemmat eivät saa pientä, vastasyntynyttä tai vuoden ikäistä lasta, vaan joutuvat tyytymään hiukan vanhempaan lapseen
* Muistaakseni Suomessa 12-vuotiaalta jo kysytään, kenen luona hän haluaa asua enkä tiedä, miten sama toimii Japanissa. En kuitenkaan usko, että 5-vuotiailta sitä kysytään
* Farssi tarkoittaa yleensä puhekielessä epäonnistumista, mutta myös komediaa, jonka huumori perustuu väärinkäsityksiin, nopeaan juoneen, salaisuuksiin ja moneen muuhun
* Parapareesi on alaraajahalvaus, jossa jalat eivät toimi ja suolisto sekä virtsarakko lamaantuvat. Tästä voi kuitenkin kuntoutuksella tästä voidaan selvitä
* Paraplegia on samanlainen alaraajahalvaus kuin parapareesi, mutta vaikeampi ja pysyvämpi
* Kun ihmistä ammutaan vatsaan, hän joutuu olemaan n. kuukauden sairaalassa (ja tämän tein siksi, että minä seikkailin ties kuinka monessa eri sivustossa, jossa tuli enimmäkseen tätä vastausta asian laidalta)
* Joku varmasti ihmettelee, miksi huoltajuus annettiin Asagille, vaikka tämä on yritetty tappaa. Oikeuslaitos ei tiedä kuitenkaan, miten usein hänet on yritetty tappaa ja samalla todettiin, että tämä pystyisi suojelemaan lasta
* Kyllä, Pedro sai sukunimen, jota ei aiemmin useasta syystä mainittu
* Himiko puisto on keksitty puisto (koska en löytänyt haluamaani) ja Himiko on legendaarinen japanilainen naishallitsija


FINAL A/N: Tässä se nyt on: Älä katso taaksesi viimeinen luku.

Yli kuuden vuoden työ on viimein ohi ja tunnen oloni ontoksi. Hyvällä tavalla ontoksi. Olen onnellinen ja ylpeä itsestäni sekä tästä saavutuksesta. Olen kirjoittanut tätä yli 1200 sivua enkä tiedä, onko lafissa tätä pidempää, loppuun asti kirjoitettua tarinaa.

Ennen kuin puhun enempää itse tarinasta, haluan sanoa jokusen sanan viimeisestä luvusta.

Moni teistä saattaa ihmetellä, miksen jatkanut tarinaa edellisistä tapahtumista tai miksi tein kahden kuukauden aikahypyn. Syy tähän on se, että Osakan mafian tärkeimmät miehet olivat enemmän tai vähemmän lyötyjä ja vaikka olisin kirjoittanut vielä useamman luvun, se olisi tällöin joutunut käsittelemään parantumista ja varustautumista Klahaa vastaan. Se olisi pidemmän päälle tylsää ja väsyttävää, eikä siitä irtoaisi sinänsä mitään uutta. Siksi aikahyppy, ja nimenomaan kahden kuukauden aikahypyllä sain suurimman osan miehistä, jotka jäivät henkiin, pääsemään pois sairasvuoteesta.

Miksen tehnyt eeppistä lopputaistelua ja tappanut Klahaa? Koska sitä kaikki odottivat. Koska se olisi ollut liian ennalta arvattava. Sitä paitsi, mietitään missä kunnossa Osakan mafia oli. Klaha olisi varmasti huomannut, vaikka vain Ruiza ja K olisivat lähteneet Osakasta Kiotoon ja osannut varautua tähän. Kumpikaan, eikä edes Asagi ja Sayuri, olisi päässeet niin vain Klahan kimppuun. Osakan mafian puolelta hyökkäys olisi ollut itsemurha. Sitä paitsi, minun silmissäni Klaha oli jo käytännössä kuollut, koska hänen tekonsa selvisivät niin monille vahvoille miehille ja sitä myöten vihollisten määrä kasvoi odottamattomalla tavalla.
Miksei Klaha sen sijaan hyökännyt, kun Osaka oli heikoimmillaan? Koska Hikarun kuoltua tämä säikähti ja mietti, olisiko suunnitelmansa selvinneet Asagille - ja jos näin olisi käynyt ja Klaha olisi hyökännyt, Shinya olisi rynnännyt Asagin avuksi ja hengissä oli vielä mahtava Sayuri, jota vastaan harvat uskalsivat käydä.

Monet varmasti miettivät, mikä villitys minulla on koomaan ja miten kaikki vajoavat koomastaan. Kieltämättä se on antanut minulle tietyt edut, varsinkin kun kooma on mahdollista joko iskusta päähän tai aivojen hapenpuutteen takia. Sitä paitsi, harvat kuolevat koomaan ja yleensä koomasta herätään parissa päivässä, kuten Dielle kävi, mutta Uruhan ja Közin kohdalla meni pidempään.

Lyhyesti voitaisiin eräistä mafiamiehistä sanoa, että Isshi selvisi, mutta joutui/joutuu käymään useissa leikkauksissa haavojensa takia ja Zukotsua korjataan vähitellen. Hiroki selvisi ja parani, mutta Andro ei voinut enää jatkaa työtään samalla tapaa kuin ennen, koska lähes kokonaan toisen keuhkonsa menettäminen vaarantaa liikaa työtään ja henkeään. Hiko parani eikä voi enää jättää minkäänlaisia sormenjälkiä. Unohdinkohan jonkun?
Jos unohdin, tulkaa ihmeessä kysymään, samoin kuin jonkun hahmon kohtalosta, mikäli he teitä mietityttävät.

Ai niin: Hizaki.
Myönnän, että viimeisten lukujen aikana minä mietin, että voisinko mitenkään jättää hänet henkiin. Olisin halunnut hänen selviävän, mutta sitten mietin alkuperäistä suunnitelmaani, jossa hänenkin piti kuolla. Syinä oli se, että helkkarin moni kuitenkin jäi henkiin ja halusin saada Mawashimonan mukaan Asagin ja Shinyan avuksi Klahaa vastaan. Tietenkin, vaikka Hizaki olisi vain haavoittunut, Mawashimona olisi päättänyt kukistaa Klahan vain kostoksi haavoistaan. Suurimmaksi ongelmaksi tuli se, että Hizaki oli yksin Kiotossa Klahan luona. Ja Klaha ei ole tyhmä. Totta kai Klaha pitää huolen siitä, että tappaa miehen, joka on saanut suunnitelmansa selville, eli Hizaki ei vain voinut selvitä. Ei Klaha turhaan ole Kioton herra, yakuza ja Kuro Kagen liigan jäsen.

Nyt varmasti kaikki miettivät itse viimeistä lukua. Miksi tein lopusta onnellisen, vaikka edelliset luvut olivat olleet kaikkea muuta?
No tietenkin edellä olleiden syiden takia ja siksi, että halusin lopun muistuttavan eräästä asiasta, mihin uskon: asioilla on tapana järjestyä. Osakan mafia ja hahmoni kokivat paljon ikäviä asioita, mutta suurin osa heistä selvisi koettelemastaan tavalla tai toisella. He eivät luovuttaneet, vaan taistelivat tavoitteidensa puolesta tavalla, jota pitivät oikeana.
En tosin pidä tätä täysin onnellisena lopetuksena, vain puolionnellisena. Gackt menetti äitinsä, Asagi sisarensa, Sayuri esikoisensa, Mana veljensä, Mafia Tatsuroun, Satochi rakkaansa eikä ole vieläkään siitä toipunut, moni mafiamies kuoli, Isshi ja Hiko menettivät ihoaan, Andro menetti keuhkon, Uruhan alaraajat halvaantuivat, Die sai (lieviä) aivovaurioita, Seth menetti viattomuutensa ja putosi lopullisesti mafiamiesten maailmaan ja helkkarin montaa hahmoa sattui. Voiko joku väittää, että loppu on täysin onnellinen, vaikka monet asiat järjestyivät.
Lisäksi, minä kaipasin onnellista loppua, koska kaikesta pahasta huolimatta elämässä on hyviä - hauskojakin - puolia, jotka voivat näkyä murheellisinakin hetkinä, jos ne vain pääsee näkemään. Minä olen tästä luvusta ylpeä, samoin kuin itse tarinasta ja mielestäni se sopii itse tarinaan^^

Ja viimein itse Älä katso taaksesi -tarinaan.
Se on minun rakas, pieni lapsoseni ja ylpeyden aiheeni - menestynein tarinani ficcien puolella enkä usko, että saan kirjoitettua tätä parempaa tarinaa. Olen ylpeä siitä, millaiseksi olen saanut kirjoitettua tarinan enkä muuttaisi yhtään mitään (en edes niitä kohtia, joita lukiessani haluan hakata päätäni seinään). Nyt tätä kirjoittaessani silmäni kostuvat ihan siitä liikutuksesta, mitä tunnen, kun mietin koko tarinaa.
Minä rakastan jokaista tarinaani, jotka olen kirjoittanut, ja olen niistä ylpeä. Ymmärsin ylpeyteni, kun tulostin muutaman luvun yksityiskohtien takia ja luin ennen nukkumaan menoa. Tajusin, että tämä kaikki syntyi tosiaan minun päästäni ja sain 6 vuodessa kirjoitettua sellaisen määrän sivuja ja luotua kokonaisen maailman, jossa riittäisi vielä paljon kerrottavaa. Jokainen hahmo on minulle rakas, samoin juonen käänteet, paikat ja muut kuvailut. Olisi niin paljon kerrottavaa, etten osaa valita, mitä oikeasti poimisin tähän ihan erikseen.
Olen tätä kirjoittaessani oppinut niin paljon kirjoittamisesta, elämästä, asioista ja tullut varmaankin kärsivällisemmäksi sekä pitkäjänteisemmäksi enkä vain siksi, että olen nenä tietokoneessa kiinni kirjoittanut vaan myös siksi, että te olette lukeneet tätä ja kirjoittaneet kommentteja.

Niin, haluan kiittää jokaista lukijaani, niitä jotka ovat lukeneet ja niitä, jotka ovat myös kommentoineet. Olen saanut teiltä rakentavaa palautetta, iloa, riemua, ymmärrystä, neuvoja sekä paljon muuta - olette joka kerta ilahduttaneet minua ja osa teistä on tehnyt hiukan enemmänkin. Olen nimittäin saanut muutaman kerran Älä katso taaksestasi fan-artia sekä yhden fanfiktion tarinan, mitä en ollut osannut lainkaan odottaa! Olen iloinen ja kiitollinen niistä kaikista ja minua harmittaa, etten pysty teitä kaikkia ihan nimeltä kiittämään.
Siksi toivon, että ymmärrätte, kun sanon haluavani kiittää teitä kaikkia.

Kiitos.

Ja mitä on tämän tarinan jälkeen on luvassa? Mitä ajattelin seuraavaksi tehdä?
Ajattelin mennä eläkkeelle.





*KUOLEE NAURUUN*

Yeah right, ihan kuin oikeasti pystyisin siihen XD
Varmasti minä jatkan kirjoittamista, onhan minulla useampi tarina mielessä, mutta en enää niin suurella pääpainolla. Minulla on nimittäin unelma siitä, että voisin joskus julkaista kirjan. Osa teistä on varmaankin lukeneet minun toisen tarinani, jonka koskaan julkaisin lafissa (orginaal puolelle yli 6 vuotta sitten), nimittäin Yön lapset. Yritän kirjoittaa sen uudelleen ja tarjota jollekin kustantamolle julkaistavaksi, eli minua ei näe niin paljoa lafissa.
Mutta kyllä, aion kyllä vielä kirjoittaa joitakin tarinoita, kenties ÄKT:hen liittyvää, mutta keskittyä myös muihin projekteihin.

Ja siltä varalta, että jotkut teistä haluaisivat kirjoittaa minulle kommenttia, mutta eivät tiedä, mitä kirjoittaisivat, annan muutaman kysymyksen, joiden vastaukset voivat auttaa minua kirjailija-haaveideni takia.
Mikä oli lempilukunne/lempikäänteenne ja miksi juuri se? Kuka tai ketkä olivat lempihahmojanne ja miksi? Mistä hahmosta ette pitäneet? Johtuiko se itse hahmosta, vai siitä, että tämä jäi vajaaksi tai yksipuoliseksi? Mikä kohta oli hauskin/surullisin/tuskallisin/raivostuttavin/etc, ja minkä takia? Olisitteko kaivanneet jotakin lisää? Missä mielestänne olen onnistunut erityisesti ja missä minun kannattaa vielä harjoitella taitojani (toivottavasti ei vain oikeinkirjoituksessa *naur*)?
Tietenkin saatte tehdä sellaisia kommentteja, joista itse pidätte ja jollaisia kirjoitatte. Ajattelin vain antaa hiukan osviittaa siitä, mistä voi kirjoittaa, jos ei tosiaan tiedä, mitä kommentoisi.

Älä katso taaksesi oli siis tässä: 1257 sivua fontilla Arial ja koossa 10.
Ja kiitän vielä kerran teitä kaikkia, jotka olette jaksaneet näiden kuuden vuoden ajan tukea minua^^

Kiitos^^
いつからか夢の中でしか眠れない
Itsukaraka yume no naka de shika nemurenai
Dream because dreams should be cherished.

Birth - words & music: ASAGI

    3 tykkää.
Avatar
Aysha
Multisex Lafi
 
Viestit: 365
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:29 pm
Paikkakunta: in your mind, where your deebest sins live

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30

ViestiKirjoittaja Black Rose » Ma Joulu 30, 2013 11:29 pm

Kiitos tästä ihanasta ficistä. Olen lukenut tähän ficciin kaiken mahdollisen spin-offeista tähän ja pidin tästä kovasti. Koin koko ficin aikana niin paljon erilaisia tunnetiloja joista eniten taisin herkistää vatsalihakseni liiasta nauramisesta :D Olen myös iloinen, että Közi jäi henkiin, vaikka aluksi ihmettlinkin, kun tätä vikaa osaa luin, että miksi Közistä ei ole mitään tietoa, ennen kuin sitten lopussa tapahtui se, mitä oli odottanut ja kierein lattialla onnellisuudesta ♥

Hahmo olivat niin ihania ja niiden luoteet jotenkin sopivat kaikille. Minua harmitti kovasti Kamijon ja Tatsuroun kuolemat, koska ne olivat omilla tavoillaan ihania hahmoja, Tatsurou varsinkin ♥

En vielä hokannut, että kuka Särkymättömistä pääsi tähän mukaan, mutta ehkä koen vielä jonkin valaistuksen ja tajuan sen :D
~Ice princess has arrived~

    1 tykkää.
Avatar
Black Rose
Bändäri
 
Viestit: 38
Liittynyt: Ke Elo 01, 2012 11:13 am
Paikkakunta: Sleeping on my each bias's pillow ♥

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30

ViestiKirjoittaja illusionchiu » Ti Joulu 31, 2013 1:02 am

*Ewwu ryömii kolostaan kommentoimaan viimeistä osaa myös* Täytyy sanoa etten aluksi kyllä meinaut millään uskoa silmiäni että oikeasti viimeinen luku on tullut ulos ja se aiheutti surullisen tunteen, kun tajusi sen että nyt se sitten loppuu. </3
Se auttoi hiukan kun tämä viimeinenkin luku oli iihanan pitkä! ♥ Se on mun mielstä sussa parasta kirjoittajana että ficcisi luvut on painosanalla pitkiä. :)

Sain itkeä ja nauraa kun luin tätä, itkua aiheutti ensimmäisenä se että Gackt pääsi asumaan Asagin ja Manan luokse, mikä on ihan oikein ja toisen itkun aiheutti perään Asagin teko adptoida Gackto omaksi pojakseen ;; ♥ Okei okei kolmannen itkun aiheutti Gackt aina kun kutsui Asagia isäksi. ♥ Öö, oli kyllä vielä neljäskin itku, siinä vaiheessa kuin Gack kutsui Manaa äidiksi. Siinä oli jotain sellaista tunnetta, etten osaa oikein edes kertoa sanoin millaista. ;;

XDD <-- Ilmeeni kuin luin Osakan poliisien sekoilusta, kyseiset koppalakkiset ovat olleen koko ficcin ajan erittäin tyhmiä suoraan sanottua, pois laskettuna tietenkin Hakeui-sama. ;)) Näiden herrojen "seurassa" ei ole ollut tylsää, koskaan ! Mistä sait idean tehdä kahvista niin suuren *mietttii* kiistan aiheen tähän? Olen pitkään jo pohtinut tätä asiaa. ^_____^

Satochi-parka, ei muuta sanoa ;;___;; ♥ Aahh oli ihana päästä taas lukemaan Seth x Hide-zou juttuja, kiitos tämän ficcin olen hyvin mieltynyt kyseiseen pariin ;) Ne on kuin vanha aviopari riidoillaan, tai ainaskin Seth muistuttaa vaimoa :D

Räikeä-setä-chan tämän lausahduksen tulen muistamaan forever! Se on yksinkertaisesti paras! Mulla on ajatus ihan hukassa, tää viimeinen luku veti jotenki niin sanottomaksi, tiivisti tän koko ficcin yhteen ja toi mukanansa tunteita, monia sellaisia. ;;

*punastuu* Täytyy myöntää että rupesin oikeasti itkemään, kun Asagi sanoi soiton Shoulta, joka kertoi että Közi on elossa ;; ♥

Aysha kirjoitti:Hetken käveltyään mustatukkainen kuitenkin pysähtyi ja jäi katsomaan taakseen. K seisoi kivettyneenä paikoillaan tuijottaen isäntäänsä, kuin ei olisi ymmärtänyt, mitä oli tapahtunut tai saanut käskyä, miten pitäisi toimia. Eripariset sielunpeilit tuijottivat hämmentyneenä mustia, tuikkivia silmiä, jotka näkivät kyllä, mitä kovan, yleensä niin murtumattoman kuoren alla tapahtui.
“Mitä sinä siinä tapitat? Aletaan mennä”, Asagi naurahti liikauttaen päätään kutsuvasti, kun tuuli liikutti hiukan valkoisen takin helmaa ja hiuksiaan.
“Rakkaasi odottaa sinua!”

Kiitos tästä lopetuksesta! ♥ Onnellisesta sellaisesta! ♥

><><><><><><><><><>

Mikä oli lempilukunne/lempikäänteenne ja miksi juuri se?


Vaikea nimetä yhtä lukua/käännettä, koska tässä on monia sellaisia, mitkä oli hyviä ja lemppareita. Hymm ehkäpä mun lempikäänne oli se kuin Hikarun todellinen luonto paljastui, vaikka se olikin mafialle huonempi asia.~ Ja lempiluku taisi olla se missä Asagi ja mafia järkkäsi ne bileet Sethille :D :D En unohda sitä lukunautintoa, koskaan~

Kuka tai ketkä olivat lempihahmojanne ja miksi?

Haluatko arvata? Asagi-sama tietenkin, koska kaaaahh se mies jotain taivaallista, rakastan tätä sun luomaa Asagia! ♥ Ja enkä ainoastaan tässä ficcisä;> *nauru* Asagi osaa olla niin pervo välillä ettei voi kun nauraa sen miehen haluille ja letkauksille. Mutta Asagissa on myös se huolehtiva puoli, mikä sulatti tämän naisen kokonaan♥

Mistä hahmosta ette pitäneet? Johtuiko se itse hahmosta, vai siitä, että tämä jäi vajaaksi tai yksipuoliseksi?

Asagin äiti, johtuen itse hahmosta. ;< En m ä tiedä mikä Sayurissa oli, mutta se oli kamalan kylmä poikaansa kohtaan ja sätti koko ajan ja vaikutti sille että haluaisi viedä Osakan mafian pojaltaan. :< Mutta ehkä Sayuri ei vaan ole luonteltaan lämmin ja äitimäinen?

Mikä kohta oli hauskin/surullisin/tuskallisin/raivostuttavin/etc, ja minkä takia?

Hauskimmat olivat aina ne kuin Közi ja K pääsivät viettämään hauskaa lempi poliisiensa kanssa, ai että! XDD
Surullisin: Kamijon kuolema ehdottomasti ;; Kamijon kuolema oli syvältä ja turha :<
Tuskallisin: Se kuin Yoshiki odotti tietoja Androsta ja Ruiza ja Tsunehito Hirokista. :<
Raivostuttavin: Eipä tainut tässä ficissä olla sellasta ! Syy: siksi.

Olisitteko kaivanneet jotakin lisää?

Vaikka mitä vielä, mutta ehkä ei, muuten tässä ficissä olisi 2000000000000 lukua sen jälkeen:D

Missä mielestänne olen onnistunut erityisesti ja missä minun kannattaa vielä harjoitella taitojani (toivottavasti ei vain oikeinkirjoituksessa *naur*)?

En mä tiedä, tuntuu että kaikki oli täydellistä osissa. XD Joo ei tästä oo kyllä apua yhtää ;<

<><><><><><><><><><><><><><><><><>
Nyt mä voin vielä ihQuttaa tätä ficciä maasta taivaisiin! ♥

I just want say this: I love this fic botle of my heart♥ Olen saanut viettää tämän ficcin parissa parhaita hetkiä, löysin ficcin avulla uusia bändejä, joita kuuntelen aina silloin tällöin Oppisin rakastamaan D'tä vielä enemmän tämän avulla♥ Olen saanut nauraa, itkeä ja kikattaa fangirlmäisesti lukiessani tätä! Erityisesti nostan sulle, Aysha hattua tämän teosta, tästä täytyy tehdä kirja! Vaikka siinä olisi miten monta sivua tahansa, ÄKT 64 osaa kansien väliin, arigatou! :'3 ^^

KIIITOS KIITOS KIITOS KIITOS KIITOS♥ Vaikka en saanut olla alusta asti mukana, mutta 3 viimeistä lukua sain olla, kiitos siitä! :'3

Toivottavasti tää kommentti kertoo jotain mitä ajattelen ja yritän sanoa :'3

Ewwu
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

    2 tykkää.
Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30

ViestiKirjoittaja PikkeWood » Ti Joulu 31, 2013 11:38 pm

NONNIIN JOO, pelästettyäni sekä äitini että mummuni kaamealla rääkäisyllä, joka minusta pääsi nähdessäni päivityksesi (onneksi äiti tietää mitä on fanfictionin ja hysteerisen "UUS LUKU" kihelmöintini ollessa päällä tuki minua) ja rauhoitettuani hiukan (yeah right. Tartti eka käydä saunassa ja tupakalla ja avaan tässä juuri pian pullon kuoharia..) pääsen viimein lukemaan tätä. Ensin tietysti luin vastauksesi kommenttiin tuolla Veri ruokkii maata ja miestä -stoorin puolella ja *blush* kiitos kauniista sanoistasi. On hieno tietää, että näistä asiallisista ja rauhallisista kommenteistani (hahahahahahahahah) on jotain hyötyä ja iloa. Kirjoitan tälläkin kertaa samalla kun luen, jotta saat aidot reaktioni. Olen melkein iloinen siitä että olen mummulassa keskellä ei-mitään enkä siis pääse baareilemaan, jotan voin keskittyä tähän heh.
Nonniin. Nyt rauhoitun ja aloitan apua pelottaa.

Awww huutava Seth on jotankin aivan ihastuttavan hmm.. kotoisa ajatus kaikkien näiden kuukausien jälkeen. Ihanaa että nuo kaksi on kunnossa. JA OI GETI <3 Ihana. Mutta voi Satochi raukkaa. Tatsurou ;__; Sydäntä särkee vieläkin ajatella niitä kahta. Toivottavasti Satochi jotenkin saa ittensä kokoon taas.. Tai no, edes osittain, niin paljon kun vaan mahdollista.

Hahhaaha naruan aivan liikaa kyyhky raukalle hahaha. Mutta ai ihanaa polllliiisit<3. Kanon ja kahviriippuvuus<3 (miten ois huumorispinoff haha) Oi miten ihanan rentouttavaa lukea noista <3 Ryhmä idiootteja (sanoin tuon kehuna ja kaikella rakkaudella) <3. Oi luoja noita ja kahviongelmia. Itsekkin olen kova kahviaddikti mutta rajansa kaikella. Ihania persoonia kaikki tosin.

Pakko sanoo että käy Terua vähän sääliksi kun kukaan ei usko sitä. Mutta toisaalta sillä on selkeä pakkomielle Asagista (hyvä arvostella kun ite oon puoltoistavuotta oottanu jatkoa kun kuuta nousevaa, ei mulla mitään pakkomiellettä oo). OI GACKT :< Kai se päääsee Asagin ja Manan luo pliis :<. OMFG OIKEUDEN KÄYNTI JES (mut hahah
tämä katsoi suorastaan loukkaantuneena komisariota, kuin tämä olisi jättänyt hänet pois viikon kestävältä Havaijin matkalta.
hahah TERU<3)

Oikeuden käynti oli tunteita herättävä ja ihana ja ah<3. Pakko sanoa että unohduin omaan maailmaani Ruizan ilmestyessä paikalle hahaha. Reaktioni oli sama kun oikeussalissa olevilla. (Ja nyt on pakko sanoa että tämä kommentointi lukiessa tökkii koska a) luen liian innolla ja unohdan kommentoida ja b) olen juonut puoli pulloa kuoharia). AAH JES URUHA HERÄS? OI ONNEN PÄIVÄÄ. AH JES GACKT PÄÄSEE KOTIIN JES <3. LOVELOVELOVE.
AAAAAA TSUNEHITO JA HIROKI JA RUIZA JA OI LUOJA KIITOSKIITOSKIITOS <3<3<3<3 Olen niin onnellinen että join kerralla lasillisen kuoharia ja hymyilen tyhmänä. JA MITÄ NE MENI JO NAIMISIIN JEEJEJEJEJEJ<3 mut hei BILEET käyntiin jooko! PIENI HYPETYS TÄÄL!!!

..PEDRO olin unohtanut PEDRON ahahahahah (joo skumppapulloni on jo melki tyhjä kiitos kysymästä). Onko sallittua nauraa Pedrolle näin paljon? Ihana miten tuot viimeisessä luvussa näitä hauskoja juttuja pinnalle uudestaan. Onkin ollut synkkää muutaman luvun verran.

...K ilman Köziä.. Ei ole hyvä näky hyi Terua. Ihan irvistin knu tuntuu ajatus K:sta yksin niin pahalta. Ja Teru on tahditon ja pakkomielteinen :D.
MUTTA SHINYA ON ELOSSA JEE <3. Ja Die <3. Mutta Hizaki... Toivoin ja toivoin ja toivoin epätoivoisesti että se olisi selvinny. Ja haluaisin ehdottomasti lisää Mana-suree-Hizakia-juttua, masokisti kun olen. Aoi ja Yuuki <3. Jostain syystä rakastan niitä. Mulla on joku juttu sekopäihin sadisteihin (kuten sinä hahaha).
LUOJAN KIITON KÖZI ON HENGISSÄ HITTO nyt meinaa tulla onnen itku. Eikö vain sen takia että niin moni rakas hahmo selvisi vaan myös siksi että tämä ficci ei ole ollut vain lukukokemus vaan KOKEMUS. Tämä on saanut minut ajattelemaan ystävyyttä, rakkautta, kuolemaa ja elämää.

Olen nauranut, itkenyt ja tärissyt sekä vihasta että onnesta. Pakko myöntää, en ole täysin tyytyväinen tähän loppuun. Haluan kuulla lisää. Haluan lukea Klahasta ja kostosta, koska olen vihainen. Haluan lukea Manasta ja Asagista, koska rakastan. Haluan lukea Hikarun ja Tatsuroun hautajaisista, koska olen surullinen. Haluan lukea mafiabileistä, koska olen iloinen. Haluan lukea lisää ja lisää ja lisää koska en saa tästä ikinä tarpeekseni. Mutta jollain tapaa tämä loputus oli hyvä ja ihanan avoin, antoi toivoa tulevasta ja oli niin aito.

Olen sanaton (ja hieman humalassa). Olen yhtä aikaa surullinen ja onnellinen ja en tiedä mitä sanoisin. Wow. Kommenttini on aika iloinen ja koko tämä luku oli positiivinen joistain surullisista kohdista huolimatta. Kaiken kaikkiaan siis positiivinen tunnelma. Kuitenkin, tämä on kuin hyvä tv- tai kirja-sarja; ikinä ei saa riittävästi. Onneksi sinä osaat lopettaa koska jos minä voisin vaikuttaa niin tämä jatkuisi ikuisesti.

Pakko tarttua noihin kommentointia auttaviin kysymyksiin!
LEMPIHAHMONI. Nojoo, olen heikkona sivuhahmoihin. Esimerkiksi Kamijo, Tsune, Ruiza,, Hiroki ja Uruha veivät sydämeni kuten tiedät. Rakastan Asagia ja Manaa, sekä Hide-zouta. Jostain syystä en ikinä lämminnyt täysin Sethille. Tai no ensiksi pidin hänestä kovin, sitten Hide-zou tuli mukaan ja pidin hänestäkin.... Voi olla etten vaan pidä Sethistä ja Hide-zousta yhdessä. Tämä voi johtua siitä että ekojen lukujen aikana ajatus Reitasta ja Sethistä yhdessä sai minut hymyilemään ja en ikinä päässyt tästä "ensirakkaudestani" yli?
Lempikohtauksesta/luvusta en oikein osaa sanoa. Jotkut juonen käänteet saivat kyllä sydämen pomppaamaan kurkkuun; tärkeimpänä näistä varmaan Hirokin ja kumppaneiden kimppuun tehty hyökkäys. Ja Kamijon kuolema, olen oikeasti edelleen hajalla tästä.

JA SITTEN KYSYMYKSIÄ! Mitä tapahtui Reitalle (..ja Yuusukelle)? Entäs haaremin jäsenille? SELIA? Oi haluaisin niin lukea Seliasta ja Hizakista lisää, kerro nyt jotain infoa niistä. Äh olen ihan sekaisin ja en keksi kaikkea mitä haluan kysyä. Miten Sayuri ja Mana tulee toimeen? Haha. Tämä ficci ja nämä hahmot ovat olleet aika iso osa elämääni jo..... himokauan? Ei hitsi, en tiedä milloin kommentoin ekan kerran tätä. :<

Voi olla että kommentoin myöhemmin lisää (kommentoin salee sun vastausta mulle), luen tämän varmasti uudelleen mutta se vie aikaa; voin rehellisesti sanoa että tämä ficci on ollut kasvattava mutta myös rankka kokemus. Ja avartava. Jollain tapaa mullistava. En kadu sitä että vietin vuoden viimeiset tunnit tätä lukiessa.

Kiitos.
Itsemurha on todiste elämästä.

Avatar
PikkeWood
Bändäri
 
Viestit: 34
Liittynyt: To Elo 14, 2008 8:50 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30

ViestiKirjoittaja Syunikiss » Pe Tammi 03, 2014 8:59 pm

Anna anteeksi, anna anteeksi etten kertaakaan kommentoinut aijemmin. Aloitin koko tarinan lukemisen vasta viimekuussa, ja nyt viimein sain sen päätökseen. Muuten olisin kommentoinut aijemminkin, mutta Albertiksi nimetty Samsung irtisanoutui tehtävistään, ja petti minut pahemman kerran, mutta nyt asiaan. Ei tästä voi sanoa kuin että wow.

Wow. Alusta asti koko tarina vei mennessään. Isosiskoni, (Mizuumi) houkutteli minut lukemaan tätä, vaikka alussa en ollut järin innostunut. Kuinka hullu olinkaan!? Tämähän on upeinta, mitä olen/tulen koskaan lukemaan! Monesti ajattelin pienessä päässäni, että jumalauta, ei helvetti (anteeksi) Ayshan on pakko olla joku jumala. Luin myös kolme spinoffia, enkä nyt tiedä että selitänkö niistäkin tähän yhteen pötköön vai en... Menee jo. Olen liian laiska mennäkseni selittämään mitään erikseen, ja niistä tulisi silloinkin kommennetina aivan liian lyhyitä. Ansaitset pitkiä kommentteja. Ensimmäiset kaksi lukua luin yhteen pötköön ja lopputulos oli että Jaa. En osannut innostua tästä, onneksi siskoni patisti jatkamaan.

Ei mennyt kauaa, kun tässä huushollissa istuttiin kahden nuoren naisen voimin nenä kiinni kännykässä, ja satunnaisesti vanhemmat saivat kuunnella hyvinkin epämääräisiä vitsejä. "Sukkanauha?! Pfft XDXDXDXD"
"Asagi on paras!"
"Siis toi Asagin sisko on ihan kauhee!"
"Sayuri vois vaan kuolla oikeesti.."
"Reita on ihana!"
"Asagi... Missä sun muna on.. Ole mies..."
"K ON IHANA XDXDXDXD!!"

...Niin. Ensimmäiseksi spinoffikseni luin "Vapaapäivä"n, jonka olin lukenut aijemminkin smut- ficcejä metsästäessäni... Mutten silloin innostunut päätarinasta jeejee. Oli ihana :3 Ihana ei voi muuta sanoa.

..Sitten "Särkymätön.."

...

...

KUOLE AYSHA KUOLE KUOLE KUOLE!! Sen Tiedät-Hyvin-Minkä-Kohdan lukeminen on rikollista, kun taustalla kuuluu "Me ei olla enää me" kappale.. KIITOS HEI! Paniikkikohtaus ja oksentelu koulussa oli ihan jees : ) ja englanninopettaja sai kalakeittoa päälleen. Ei siitäkään sen enempää, eihän sinua voi mokomasta syyttää ^^ Minulle itselleni alkaa sun ficcien luku olla kohtalokasta, yöunet ja koulu kärsii, lisäksi omistan liian heikot hermot ja äärimmäisen empatiakyvyn... Hmm.

Jaja... "Veri ruokkii maata ja miestä" Oli upea, ja vaikka tiesin mitä lopussa tulee tapahtumaan, aloin huutaa keskellä matikanluokkaa että ei liirum laarum, ei näin voi tehdä. Osasin varautua Közin kohtaloon, mutta... ÄLÄ OLE NOIN HYVÄ KIRJOITTAJA, KIITOS? yhyy..

...Tokyon sydämiä en luultavasti luekaan :D Vaikka kirjoitus on varmasti siinäkin upeaa, en vain voi sietää Die/Shinyaa. Anteeksi..

Mutta ah.. Viimeinen luku korvasi kaiken. KAIKEN, sanon minä! Sitä riemua, sitä riemua, kun Közi pelastuikin.. Kiitos siitä, oikeasti. Minulle itsellenikin jäi hiukan tyhjä olo sen loppumisen jälkeen. Sinä yönä kun tajusin sinun kirjoittaneen viimeisen luvun, aloin huutaa kurkkusuorana, jolloin tämä siskonikin heräsi. Siinä hetki sekoiltiin ja kohta kumpikin luki taas (kello kolme aamuyöllä) ficciä ihan innoissaan. Onneksi isosiskoni on ihana. En voi kuin kiittää, kiittää ja kiittää. Selitin ficistäsi myös blogissani näin;



"Myös innokkaana fanitarinoiden kirjoittajana tulen lukeneeksi hyvin paljon fanfictionia. Lafissa (Lafiff, - lost and found) on yksi, todella upea tarina, kirjoittaja Ayshan "Älä katso taaksesi". Tästä eteenpäin kirjoitukseni saattaa sisältää pienoisia spoilereita ficistä, joten jos et ole vielä lukenut sitä, ole hyvä, ja Jrock- fanin yleissisivistystä (jonka keksin juuri) kunnioittaen, lue se. Se on ficci joka jokaisen itseään kunnioittavan Jrock- fanin tulisi lukea. Kaksi ensimmäistä lukua saattavat olla tylsiä, mutta sen jälkeen täälläkin taloudessa valvottiin kahden tytön voimin monia öitä putkeen, koska "Hyvä kohta ei voi nuggua!" ..No, kyseinen hyvä kohta saattoi jatkua seuraavan kolme vuorokautta.

Kirjoitusjälki on ficissä upeaa, vaikka kirjoitusvirheitä onkin silloin tällöin. Niistäkään ei kukaan ole täysin vapaa, joten en takerru siihen. Olin lukenut noin 56 lukua, (56/64) kun aloitin ensimmäisen spinoffin lukua. "Vapaapäivä" on hyvin kirjoitettu smut- spinoff, huumorilla ja romantiikalla höystettynä. Suosittelen lämpimästi. Olin muistaakseni lukenut kyseisen pätkän aijemminkin, mutta silloin etsin vain random- smuttia pahimpaan yaoi-nälkään, enkä jaksanut kiinnostua alkuperäistarinasta. Se oli suuri virhe.

Seuraava spinoff, "Särkymätön." herätti vieläkin suurempia tunteita. Taisin olla kouluni pikkujouluissa, kun mokoman tarinan järkyttävin osuus iskeytyi silmieni eteen. En voinut enää siinä tilanteessa muuta, kuin oksentaa koulun vessassa, ja panikoida. Hyperventilointia ja itkua eivät edesauttaneet surulliset karaoke- kappaleet, joita kahdeksasluokkalaiset tytöt lauloivat astetta kauniimmilla äänillään. Kuitenkin olin edennyt jo päätarinassa niin pitkälle, että tiesin kuinka asiat tulisivat järjestymään, joten isosiskoni (Lafissa Mizuumi) - jonka kanssa luin tätä samaan aikaan, hän minut sen sai aloittamaan, kun oli itse tarinan jo neljään kertaan lukenut.) sai kuulla ahdistunutta itkuani vain vähän aikaa.

Yksi elämäni suurimmista virheistä oli kuunnella tuon kohdan aikana kappaletta; "Me ei olla enää me.". En muista artistin nimeä, mutten jaksakaan. Joka kerta, - vieläkin - kun kuulen kappaleen nimen, nään sieluni silmin Asagin suuren tuskan ja Hide-zoun pelon. Tarina oli niin upeasti kirjoitettu, että pystyin tuntemaan itsekin Hide-zoun sisuksia repivän tuskan ja Asagin tietämättömyyden ja hämmennyksen. Ja vielä se, Hide-zou olisi voinut kertoa Asagille syyn tekoonsa aivan hyvin, mutta ei. MIKSI EI?!?!

No, selvisin siitä jotenkuten. Onneksi minulla on kuin onkin koulussa ihania ystäviä ympärilläni. Kolmas lukemani spinoff, "Veri ruokkii maata ja miestä", ei loppukohtauksellaan yllättänyt lainkaan, olinhan lukenut päätarinan jo toiseksiviimeisimpään lukuun, jota enemmän sitä ei edes ollut ilmestynyt. Silti, tiesin mitä lopussa tulisi tapahtumaan. Tiesin, mitä odottaa mutta kirjoitus oli jotakin sellaista, johon en ollut varautunut. Se oli herkkää ja syvällistä, sellaista joka saisi kyyneleet silmiin, vaikkei loppu olisikaan surullinen. Toisin kuitenkin kävi. Itkeä- vollotin huoneessani tuntikaupalla.(HARD SPOILER) Miksi, Közi?! Sinä lupasit Paajille... Lupasit K'lle... MIKSI!?

En unohda sitä hetkeä, kun selasin lafia taas. "Älä katso taaksesi, 64/64" Otsikko pomppasi äkkiä silmiini. Luin sen muutamaan kertaan. 64/64? Tarkoittaako se... Kello näytti noin kolmea aamuyöllä, ja aijempana iltana olin nukkunut kokonaiset 2 ja puoli tuntia. Tämä yö ei jäänyt pahasti jälkeen, kahden ja 45 minuutin unilla raahauduin tänään kouluun, mutta se oli sen arvoista, vaikka kirosinkin elämäni aamulla.

Aloitin luvun epäillen. "Tässäkö se nyt olisi? Mitäköhän tämä sadistinen kirjoittaja on nyt keksinyt päämme menoksi?" Mutta uskokaa. Päätarinan lopetus korvasi spinoffien tuskan täysin! (HARD SPOILER) Asagi ja Hide-zou, molemmat olivat onnellisia, ja K sai rakkaansa takaisin. Voiko täydellisempää ficciä enää olla? Kiitän sinua sydämeni pohjasta Aysha, sinun ansiostasi viime kuukausi on ollut elämäni kamalinta ja parasta aikaa samalla kertaa.

--spoilerivaara ohi --

No, loppu oli onnellinen. Olin onnellinen. Helpottunut. Mutta... Sisimmässäni tuntui.. tyhjältä? Mistä minun nyt kuuluisi ahdistua ja menettää yöuneni? Minkä lukemista minä nyt jatkaisin, vaikka vasta vannoin koskematta koko tarinaan? Mille minä omistan elämäni? Niin haikeaa kuin se onkin, se ficci tuli nyt päätökseen. Silti, tuo tarina on juuri se tarina, joka tulee jäämään Jrock- fanfictionin historiaan. Aysha tulee olemaan se kirjoittaja, jonka kirjoitustaidoista Jiirufanit puhuvat vielä kymmenien vuosien päästäkin. Tuo tarina jää historiaan, Aysha. En voi kuin kiittää.

Kiitos,

kiitos

ja kiitos.

Kiitos ettet jättänyt ficciä kertaakaan kesken. Kiitos että soit meille onnellisen lopun päätarinaan. Kiitos että jaoit ficcisi meille lafissa. Kiitos siitä että sinä olet sinä, koska jos olisit kukaan muu, ei tuota kirjoitusta olisi koskaan tullut, ja elämäni ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista kuukausista olisi jäänyt kokematta. Kiitos."

Niin... No... Kiitos, ja kiitos. Älä lopeta kirjoittamista ikinä, anna mielikuvituksesi lentää ja ilahduta meitä vielä monilla upeilla tarinoillasi.

♥:lla, Syunikiss.

    1 tykkää.
Avatar
Syunikiss
Fani
 
Viestit: 13
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 1:52 pm

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30

ViestiKirjoittaja Syunikiss » Pe Tammi 03, 2014 9:01 pm

Anna anteeksi, anna anteeksi etten kertaakaan kommentoinut aijemmin. Aloitin koko tarinan lukemisen vasta viimekuussa, ja nyt viimein sain sen päätökseen. Muuten olisin kommentoinut aijemminkin, mutta Albertiksi nimetty Samsung irtisanoutui tehtävistään, ja petti minut pahemman kerran, mutta nyt asiaan. Ei tästä voi sanoa kuin että wow.

Wow. Alusta asti koko tarina vei mennessään. Isosiskoni, (Mizuumi) houkutteli minut lukemaan tätä, vaikka alussa en ollut järin innostunut. Kuinka hullu olinkaan!? Tämähän on upeinta, mitä olen/tulen koskaan lukemaan! Monesti ajattelin pienessä päässäni, että jumalauta, ei helvetti (anteeksi) Ayshan on pakko olla joku jumala. Luin myös kolme spinoffia, enkä nyt tiedä että selitänkö niistäkin tähän yhteen pötköön vai en... Menee jo. Olen liian laiska mennäkseni selittämään mitään erikseen, ja niistä tulisi silloinkin kommennetina aivan liian lyhyitä. Ansaitset pitkiä kommentteja. Ensimmäiset kaksi lukua luin yhteen pötköön ja lopputulos oli että Jaa. En osannut innostua tästä, onneksi siskoni patisti jatkamaan.

Ei mennyt kauaa, kun tässä huushollissa istuttiin kahden nuoren naisen voimin nenä kiinni kännykässä, ja satunnaisesti vanhemmat saivat kuunnella hyvinkin epämääräisiä vitsejä. "Sukkanauha?! Pfft XDXDXDXD"
"Asagi on paras!"
"Siis toi Asagin sisko on ihan kauhee!"
"Sayuri vois vaan kuolla oikeesti.."
"Reita on ihana!"
"Asagi... Missä sun muna on.. Ole mies..."
"K ON IHANA XDXDXDXD!!"


...Niin. Ensimmäiseksi spinoffikseni luin "Vapaapäivä"n, jonka olin lukenut aijemminkin smut- ficcejä metsästäessäni... Mutten silloin innostunut päätarinasta jeejee. Oli ihana :3 Ihana ei voi muuta sanoa.

..Sitten "Särkymätön.."

...

...

KUOLE AYSHA KUOLE KUOLE KUOLE!! Sen Tiedät-Hyvin-Minkä-Kohdan lukeminen on rikollista, kun taustalla kuuluu "Me ei olla enää me" kappale.. KIITOS HEI! Paniikkikohtaus ja oksentelu koulussa oli ihan jees : ) ja englanninopettaja sai kalakeittoa päälleen. Ei siitäkään sen enempää, eihän sinua voi mokomasta syyttää ^^ Minulle itselleni alkaa sun ficcien luku olla kohtalokasta, yöunet ja koulu kärsii, lisäksi omistan liian heikot hermot ja äärimmäisen empatiakyvyn... Hmm.

Jaja... "Veri ruokkii maata ja miestä" Oli upea, ja vaikka tiesin mitä lopussa tulee tapahtumaan, aloin huutaa keskellä matikanluokkaa että ei liirum laarum, ei näin voi tehdä. Osasin varautua Közin kohtaloon, mutta... ÄLÄ OLE NOIN HYVÄ KIRJOITTAJA, KIITOS? yhyy..

...Tokyon sydämiä en luultavasti luekaan :D Vaikka kirjoitus on varmasti siinäkin upeaa, en vain voi sietää Die/Shinyaa. Anteeksi..

Mutta ah.. Viimeinen luku korvasi kaiken. KAIKEN, sanon minä! Sitä riemua, sitä riemua, kun Közi pelastuikin.. Kiitos siitä, oikeasti. Minulle itsellenikin jäi hiukan tyhjä olo sen loppumisen jälkeen. Sinä yönä kun tajusin sinun kirjoittaneen viimeisen luvun, aloin huutaa kurkkusuorana, jolloin tämä siskonikin heräsi. Siinä hetki sekoiltiin ja kohta kumpikin luki taas (kello kolme aamuyöllä) ficciä ihan innoissaan. Onneksi isosiskoni on ihana. En voi kuin kiittää, kiittää ja kiittää. Selitin ficistäsi myös blogissani näin;



"Myös innokkaana fanitarinoiden kirjoittajana tulen lukeneeksi hyvin paljon fanfictionia. Lafissa (Lafiff, - lost and found) on yksi, todella upea tarina, kirjoittaja Ayshan "Älä katso taaksesi". Tästä eteenpäin kirjoitukseni saattaa sisältää pienoisia spoilereita ficistä, joten jos et ole vielä lukenut sitä, ole hyvä, ja Jrock- fanin yleissisivistystä (jonka keksin juuri) kunnioittaen, lue se. Se on ficci joka jokaisen itseään kunnioittavan Jrock- fanin tulisi lukea. Kaksi ensimmäistä lukua saattavat olla tylsiä, mutta sen jälkeen täälläkin taloudessa valvottiin kahden tytön voimin monia öitä putkeen, koska "Hyvä kohta ei voi nuggua!" ..No, kyseinen hyvä kohta saattoi jatkua seuraavan kolme vuorokautta.

Kirjoitusjälki on ficissä upeaa, vaikka kirjoitusvirheitä onkin silloin tällöin. Niistäkään ei kukaan ole täysin vapaa, joten en takerru siihen. Olin lukenut noin 56 lukua, (56/64) kun aloitin ensimmäisen spinoffin lukua. "Vapaapäivä" on hyvin kirjoitettu smut- spinoff, huumorilla ja romantiikalla höystettynä. Suosittelen lämpimästi. Olin muistaakseni lukenut kyseisen pätkän aijemminkin, mutta silloin etsin vain random- smuttia pahimpaan yaoi-nälkään, enkä jaksanut kiinnostua alkuperäistarinasta. Se oli suuri virhe.

Seuraava spinoff, "Särkymätön." herätti vieläkin suurempia tunteita. Taisin olla kouluni pikkujouluissa, kun mokoman tarinan järkyttävin osuus iskeytyi silmieni eteen. En voinut enää siinä tilanteessa muuta, kuin oksentaa koulun vessassa, ja panikoida. Hyperventilointia ja itkua eivät edesauttaneet surulliset karaoke- kappaleet, joita kahdeksasluokkalaiset tytöt lauloivat astetta kauniimmilla äänillään. Kuitenkin olin edennyt jo päätarinassa niin pitkälle, että tiesin kuinka asiat tulisivat järjestymään, joten isosiskoni (Lafissa Mizuumi) - jonka kanssa luin tätä samaan aikaan, hän minut sen sai aloittamaan, kun oli itse tarinan jo neljään kertaan lukenut.) sai kuulla ahdistunutta itkuani vain vähän aikaa.

Yksi elämäni suurimmista virheistä oli kuunnella tuon kohdan aikana kappaletta; "Me ei olla enää me.". En muista artistin nimeä, mutten jaksakaan. Joka kerta, - vieläkin - kun kuulen kappaleen nimen, nään sieluni silmin Asagin suuren tuskan ja Hide-zoun pelon. Tarina oli niin upeasti kirjoitettu, että pystyin tuntemaan itsekin Hide-zoun sisuksia repivän tuskan ja Asagin tietämättömyyden ja hämmennyksen. Ja vielä se, Hide-zou olisi voinut kertoa Asagille syyn tekoonsa aivan hyvin, mutta ei. MIKSI EI?!?!

No, selvisin siitä jotenkuten. Onneksi minulla on kuin onkin koulussa ihania ystäviä ympärilläni. Kolmas lukemani spinoff, "Veri ruokkii maata ja miestä", ei loppukohtauksellaan yllättänyt lainkaan, olinhan lukenut päätarinan jo toiseksiviimeisimpään lukuun, jota enemmän sitä ei edes ollut ilmestynyt. Silti, tiesin mitä lopussa tulisi tapahtumaan. Tiesin, mitä odottaa mutta kirjoitus oli jotakin sellaista, johon en ollut varautunut. Se oli herkkää ja syvällistä, sellaista joka saisi kyyneleet silmiin, vaikkei loppu olisikaan surullinen. Toisin kuitenkin kävi. Itkeä- vollotin huoneessani tuntikaupalla.(HARD SPOILER) Miksi, Közi?! Sinä lupasit Paajille... Lupasit K'lle... MIKSI!?

En unohda sitä hetkeä, kun selasin lafia taas. "Älä katso taaksesi, 64/64" Otsikko pomppasi äkkiä silmiini. Luin sen muutamaan kertaan. 64/64? Tarkoittaako se... Kello näytti noin kolmea aamuyöllä, ja aijempana iltana olin nukkunut kokonaiset 2 ja puoli tuntia. Tämä yö ei jäänyt pahasti jälkeen, kahden ja 45 minuutin unilla raahauduin tänään kouluun, mutta se oli sen arvoista, vaikka kirosinkin elämäni aamulla.

Aloitin luvun epäillen. "Tässäkö se nyt olisi? Mitäköhän tämä sadistinen kirjoittaja on nyt keksinyt päämme menoksi?" Mutta uskokaa. Päätarinan lopetus korvasi spinoffien tuskan täysin! (HARD SPOILER) Asagi ja Hide-zou, molemmat olivat onnellisia, ja K sai rakkaansa takaisin. Voiko täydellisempää ficciä enää olla? Kiitän sinua sydämeni pohjasta Aysha, sinun ansiostasi viime kuukausi on ollut elämäni kamalinta ja parasta aikaa samalla kertaa.

--spoilerivaara ohi --

No, loppu oli onnellinen. Olin onnellinen. Helpottunut. Mutta... Sisimmässäni tuntui.. tyhjältä? Mistä minun nyt kuuluisi ahdistua ja menettää yöuneni? Minkä lukemista minä nyt jatkaisin, vaikka vasta vannoin koskematta koko tarinaan? Mille minä omistan elämäni? Niin haikeaa kuin se onkin, se ficci tuli nyt päätökseen. Silti, tuo tarina on juuri se tarina, joka tulee jäämään Jrock- fanfictionin historiaan. Aysha tulee olemaan se kirjoittaja, jonka kirjoitustaidoista Jiirufanit puhuvat vielä kymmenien vuosien päästäkin. Tuo tarina jää historiaan, Aysha. En voi kuin kiittää.

Kiitos,

kiitos

ja kiitos.

Kiitos ettet jättänyt ficciä kertaakaan kesken. Kiitos että soit meille onnellisen lopun päätarinaan. Kiitos että jaoit ficcisi meille lafissa. Kiitos siitä että sinä olet sinä, koska jos olisit kukaan muu, ei tuota kirjoitusta olisi koskaan tullut, ja elämäni ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista kuukausista olisi jäänyt kokematta. Kiitos."


Niin... No... Kiitos, ja kiitos. Älä lopeta kirjoittamista ikinä, anna mielikuvituksesi lentää ja ilahduta meitä vielä monilla upeilla tarinoillasi.

♥:lla, Syunikiss.

    1 tykkää.
Avatar
Syunikiss
Fani
 
Viestit: 13
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 1:52 pm

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30

ViestiKirjoittaja Pon » Ma Touko 05, 2014 1:36 am

Voi jurka sentäs, mikä helmi täällä on ollut odottamassa! Kannatti tulla vilkuilee mitä lafissa on tapahtunut!

Aloin lukemaan tätä ficciä... Kauan, kauan sitten, vuosien takaa. En kylläkään ikinä uskonut, että löytäisin tämän uudestaan näin pitkien aikojen jälkeen valmiina. Voi miten rakastankaan sinua nyt!

Joskus aikaisemminkin olen kommentoinut tätä, muistaakseen silloin kun Tatsurou julmasti tapatettiin. Olen muuten edelleen katkera, tiedä se. Eteenpäin lukiessa, tuli aina pelättyä milloin se Aysha tapattaa taas jonkun suosikeista. Jostakin syystä tsemppailin itseäni valmistautumaan Hide-zoun kuolemaan :__D Olen suorastaan riemuissani, ettei viimeisissä osissa kukaan hieno hahmo saanut surmaansa! Közin kanssa kyllä pelästytit pahan päiväisesti.

Älä katso taaksesi oli minulle se ficci, jota palasin aina lukemaan uudelleen ja uudelleen, kun ei keksinyt mitään muutakaan luettavaa. Etenkin ensimmäiset n. 25 osaa on tullut luetua niin tajuttoman monta kertaa läpi. Nappasi vaan kerta kaikkisesti kerta toisensa jälkeen mukaansa~ Harvoin löytää tälläsiä mestarillisia teoksia, jotka jaksaa lukea valtavasta pituudstaan huolimatta useampaan otteeseen. Ja tässä, tämä pituus on mielestäni vain plussaa.
Töistä kun koittaa kesäloma, aijon niin lukea tämän kokonaisuudessaan taas lävitse!

Argggggh, oon vähän sanaton. Suunnittelin että kirjotan superhyper ylistyskommentin. Mutta, kai sä tiedät että oot nero muutenkin!

Oma suosikkini hahmoista oli varmaankin ihan vaan Seth. Usein kiinnyn kliseisesti ns päähahmoon. Mutta kun! Olit tehnyt Sethistä niin liikuttavan hahmon, johon samaistuminen oli helppoa, helpoin ymmärtää ...Vaikkakin häntä olisin ilomielin voinut muutamaan otteeseen viskaista halolla päähän.
Sitten kanssa Ruiza! Jota ei tarvitse edes selitellä, niin valloittava hahmo~ Lämpenin heti *3*
Ja Voi luoja Asagi! Kuolin totaalisesti onnesta ja nostalgiasta tuon “Seuraavaan kiihkeään kertaan.” -repliikin ansiosta! Miten voi yksi ainoa lause saada aikuisen ihmisen hyppelehtimään riemusta sohvalla :__D En tosiaan osannut odottaa sitä.

Hahmot joista en pitänyt... Hikaru se ärsytti ihan alusta asti. Klahan poppookin kuului aika pitkälti niihin vähiten pitämiin hahmoihin. Huikee ylläri eikös.

Vähiten pitämä käänne oli jos valita pitää, (Tatsuroun kuoleman lisäksi siis) se Asagin ja Manan suhdekriisi. Hyvää luetavaa sekin, muttakun teki vaan niin mieli hakata heitin päitä yhteen että tajutkaa nyt toisianne, rakastakaa toisianne ja olkaa onnellisia :--D

Suosikki aikaa oli se, kun Seth oli vielä suhteellisen tietämätön kaikesta ja vasta oli alkajana mafiassa. Ja oli aivan ihanaa lukea Sethin ja Hide-zoun väleistä ja tapahtumista ennen sitä tulipaloa, kun ei vielä seurustelleet. Jännitettä jännitettä!

Kuuma seksiä toimistossa, sitä ei ikinä voi olla liikaa. Sitä janotaan lisää.

Lopetus taas oli paras mitä osaan ajatella mahdolliseksi. Rakastan onnellisia loppuja kirjoituksissa. Joltakin olis lähtenyt pää, jos loppu olisi ollut jotakin muuta kuin onnellinen :__D

En osaa jotenkin ajatella, että tässä tää nyt oli. Sekava olo. Kaikki tämä odotus vihdoinkin päättynyt. Mitä nyt tuo Veri ruokkii maata ja miestä on vielä lukematta, mutta säästelen sitä johonkin otolliseen ajankohtaan.

Lisää spin offeja vielä (~*3*)~ ?

Mutta niin, kommentin pointti oli, että sinä olet mahtava, älä katso taaksesi on mahtava, muutkin kirjoituksesi on mahtavia ja perkele. Uskomaton suoritus, kiitos tästä! ♥♥♥ Olet antanut minulle parhaimpia lukuhetkiä.

((*Kipittää fiiliksissään lukemaan Pintaa syvemmällä -ficciä*, taas))

// Ainii, voi ei Satochi :<

    1 tykkää.
Avatar
Pon
Fani
 
Viestit: 3
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 4:50 pm

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30

ViestiKirjoittaja Aysha » La Heinä 12, 2014 10:00 pm

Kiitos kaikista kommenteista^^ Ja pahoittelut siitä, etten ole vastannut aiemmin. Tarkoitukseni oli vastata samassa yhteydessä, kun olisin postannut tänne jotain, mutta elämä ei mene suunnitelmien mukaan, joten nyt vastaan teille ilman minkään tarinan postausta.

Black Rose: Ole hyvä ja kiitos, että olet jaksanut lukea kaikki ÄKT-saagani tarinat^^ Olen tyytyväinen, että olet kokenut paljon erilaisia tunteita tätä lukiessasi, mutta vieläkin tyytyväisempi olen, että olen saanut sinut nauramaan. Huumorintajuni on välillä useiden mielestä kummallinen, että olen iloinen siitä, että olen saanut sen kuitenkin tässä toimimaan.
Uskon, että monet ovat onnellisia siitä, että Közi selvisikin^^

Kiitos, olen iloinen, että mielestäsi hahmot toimivat. Ymmärrän kyllä, että kivojen hahmojen kuolemat harmittavat (ne harmittavat välillä minuakin, vaikka itse loinkin tarinan). Ehkä minä joskus kirjoitan tarinan, jossa kukaan ei kuole^^

Annan vinkin hahmosta, joka pääsi Särkymättömästä tähän: poliisi^^

Kiitos^^


Ewwu: *Aysha raahautuu ylös omasta pienestä helvetistään, johon on vaihteeksi joutunut*
En sinänsä ihmettele, jos tunsit olosi haikeaksi viimeisen luvun tullessa – minäkin tunsin, kun laitoin sen tänne. 6 vuotta on kuitenkin pitkä aika, minkä minä ja osa ihmisistä olemme viettäneet tämän parissa kaiken keskellä.
Välillä en tiedä, mitä ajattelisin tuosta, kun ihmiset sanovat minun kirjoittavan ”ihanan pitkiä tarinoita/lukuja”. Minä lähinnä mietin, kuinka kauan ranteeni ja sormeni kestävät moista kirjoittamista *naur* todennäköisesti homma jatkuu, kun yritän kirjoittaa kirjaa XD

Hyvä, että luvussa oli sekä ilon että itkun aiheita – varsinkin, koska itkun aiheet olivat onnellisia, hyviä asioita. Gackt sai itselleen hyvän kodin ja rakastavan perheen, vaikka menettikin sitä ennen oman äitinsä. Hienoa, että onnistuin herkistämään sinut noilla kohdilla – pelkäsin kuulostavani jopa hiukan typerältä, mutta ilmeisesti sain kaiken kuulostamaan realistiselta ja tunneperäiseltä^^

Osakan poliisit XD Kamalaa, mutta olen niin ylpeä noista sekopäistä X) Poliisilaitosluvut/-kohtaukset ovat olleet niitä, joissa olen saattanut kokeilla vähemmän kieroilevaa huumoria^^ Ehkä poliisit ovat olleet tyhmiä ja helposti harhaanjohdettavia (paitsi ehkä Teru), tai sitten meidän Osakan mafiamme on vain ollut liian ovela *grin*
Tuollainen työporukka voisi olla varsin hauska – tai oikeastaan se olisi hauskaa. Omassa työpaikassani olevat työtoverini (tai useimmat) ovat hyvällä tavalla kajahtaneita, että jotkut työpäiväni tuntuvat olevan samanlaisia kuin Osakan poliiseilla XD
Ai, mistäkö tuo kahvi on tullut kiistanaiheeksi? Kaikki alkoi, kun olin 9. luokalla tai lukion ensimmäisellä vuodella (koulu oli siis sama, eli ei sinänsä merkitystä, kummassa olin). Minulla oli kaksi miespuolista kaveria, jotka joivat vähintään joka toinen välitunti kahvia, jonka he ostivat kirjastossa olevasta kahvikoneesta. No, yhtenä välituntina minä ja kaverini menimme kirjastoon ja näimme nämä kofeiiniriippuvaiset, jolloin järkytyimme. Kumpikin istuivat pöydän ääressä, mutta toinen makasi reporankana, maansa myyneenä kasvot pöytää vasten, kun taas toinen raastoi kynsillään välillä pöytää, sitten välillä kasvojaan ja tuoliaan päästäen vaikertavaa ääntä. Minä menin sitten kysymään, että ”mitä ihmettä on tapahtunut? Miksi te olette tuollaisia?” vastaukseksi tuli valittavana ”kahvikone on rikki” XD Eli sieltä sain tosiaan ideaan tuohon kahviin^^ Tosin, sopii huomauttaa, että tämä tapaus tapahtui tosiaan 2-3 vuotta ENNEN ÄKT:n tai minkään muunkaan ficin kirjoittamista^^

Satochi-parka tosiaan. Hän ei ole vielä päässyt tapahtuneiden ja Tatsuroun kuoleman yli.
Seth ja Hide-zou saivat pitkästä aikaa omaa aikaansa^^ Ihanaa, että pidät kyseisestä parituksesta – kyllä, niissä on vanhan avioparin piirteitä, mutta ei kerrota Sethille, että hän on saanut vaimon osan XD

Pakkohan Gackton oli päästä huutamaan se vielä kerran tämän tarinan aikana XD Ehkä se on ihan hyvä, että ajatus on hukassa (tai no, kommentin kannalta ei ehkä kuitenkaan, mutta yleisesti kun miettii). Sehän tarkoittaa, ettei luku jäänyt häiritsemään, vaan sopi tarinaan ja tiivisti teemat kuin koetut tunteet, kuten sanoit^^

Ei sitä tarvitse punastella, jos liikutuit Asagin saamasta puhelusta ja siitä, että Shou kertoi Közin heränneen/olevan elossa – minäkin itkin täällä kirjoittaessa, vaikka olin ollut tietoinen asiasta kaikki nämä vuodet (kamalaa, nyt iskee haikeus, kun luen tuon lainauksen. K, kunpa olisit oikeasti vielä elossa).

Ole hyvä^^
(ja kyllä, luin vastauksesi kysymyksiini ja olen kiitollinen niistä. En kuitenkaan vastaa niihin, vaan painan vastauksesi syvälle mieleeni~ Tosin, mitä tulee Sayuriin, sanoisin hänen kyllä olleen aiemmin lämmin, rakastava ja äidillinen, mutta hän joutui kovettamaan itsensä suojellakseen lapsiaan, itseään ja mafiaa. Tietenkin myös sisäinen perfektionisti ja kontrollifriikki tekivät hänestä kontrolloivan ja tuomitsevan.)

Hienoa, että olet nauttinut tästä lukukokemuksesta, tutustunut uusiin bändeihin ja sain sinut rakastamaan D vielä enemmän. Erityisen onnellinen olen siitä, että olen saanut sinut nauramaan, itkemään, kikattamaan ja ilmeisesti kaikkia kommenttejasi selatessa monia muita tunteita.
Olisihan se sinänsä hauska nähdä ÄKT kansien sisällä, mutta minun pitäisi siinä tapauksessa kirjoittaa kohtauksia/tapahtumia, joita en olisi julkaissut täällä. Mutta parhaillani kirjoitan erästä toista tarinaa, josta olet saattanut kuullakin (aikoinaan alkuperäinen versio julkaistiin vanhemmassa lafissa nimellä ”Yön lapset”), ja jonka yritän julkaista kirjana, kunhan saan sen valmiiksi.

Kiitos kaikista kommenteista, joita olet jaksanut minulle kirjoittaa^^ Olen iloinen, että olet jaksanut pysyä tarinan mukana ja nimenomaan kertoa, mitä olet ajatellut tätä lukiessasi^^

Kiitos^^


PikkeWood: *naur*
Kamalaa, ei saisi nauraa, kun säikyttelet äitiäsi ja mummuasi, mutta voisin olla Sayurimainen ja sanoa, että pieni säikkyminen pitää terveenä X) (tässä kohdassa pakkoa kysyä, että miten äitisi tukee sinua? Koska oma äitini lähinnä pyörittelee silmiään, kun minä innostun jonkin fanfiction sarjan uudesta luvusta (hänkin siis tietää, mikä on fanfiction) tai lempibändieni uusista levyistä).
Kuulostaa siltä, että olet joutunut ihan kunnolla valmistautumaan, ennen kuin olet pistänyt bileet pystyyn ja aloittanut uuden luvun lukemisen XD Hauskaa sinänsä, itse en juo alkoholia, mutta vedin kyllä ihan kunnolla limua, kun luin tämän viimeisen kerran betan jälkeen ja julkaisin.

Olepa hyvä^^ Eikä ne vain olleet kauniita sanoja, vaan tarkoitin, mitä sanoin (ja tarkoitan edelleen). Lähes kaikista kommenteista, mitä ihmiset kirjoittavat täällä, on hyötyä itse kirjoittajalle enkä yhtään ihmettele, miksi monet pyytävät kommentteja – ja tunnen itseni hyvin onnekkaaksi, koska olet yksi pitkäaikaisimmista kommentoijistani^^

Tässä vikassa luvussa palasin omalla tavallaan ensimmäisiin lukuihin, vaikkei se ole mahdollista kaikkien tapahtumien jälkeen – hahmoni ovat kasvaneet, kuten Seth tässä kohdassa^^ Eipä hän paljoa Hide-zoulle huutanut, mutta sieltä se sisu alkaa tulla X) Mukavaa, että alku ja Sethin mekastaminen tuntuivat kotoisilta ja miellyttäviltä^^ Ja enhän minä voinut unohtaa kermeliä X)
Niin, Sethillä ja Hide-zoulla menee hyvin, toisin kuin Satochilla. Ei ole helppoa, kun löytää rakkaansa kuolleena. Satochilla on kuitenkin onnea, hänellä on mafia tukenaan, että on hyvin mahdollista, että jonain päivänä Satochi pääsee tapahtumien yli, vaikkei koskaan pystykään unohtamaan. Tatsuroukaan ei varmasti haluaisi hänen kärsivän ja keskittyvän tekoälyn kehittämiseen, vaan elävän.

Jes! Kyyhky nauratti! XD Halusin oikeasti tuoda poliisit vähän yllätyksellisemmin mukaan ja pulu (kyllä, kutsun kyyhkysiä puluiksi) sai tulla avukseni saamalla slaagin XD
Kyllä, poliisit^^ Vai Kanon ja kahviriippuvuus huumorispinoff? Pitäisikö tästä mm. päätellä, että teen liian synkkiä spinoffeja, joissa joku kuolee, käy huonosti, joutuu pulaan? Poliiseista on niin hauska, jopa rentoa kirjoittaa, kun ne ovat – kuten sanoit – ryhmä idiootteja X)
No, ehket sitten ole niin kahviaddiktoitunut, kuin voisit olla^^ Nytpä tiedät, missä kohtaa sinun pitää tehdä sille jotain XP

Onhan Terun tilanne sinänsä surullinen, kun sitä ei uskota (ja hei, herrahan saisi varmaan ylennyksen, jos se saisi Asagin nalkkiin – mutta siitähän Asagi vain innostuisi…). Eihän se ole arvostelua, kun sanomme vain tosiasioita^^ Sitä paitsi, minullakin on pakkomielle Asagista ja olen siitä vielä ylpeä X)

Hauskaa, että Terun katse nauratti^^

Oikeudenkäynnistä oli hauska kirjoittaa, vaikka se olikin aika haasteellinen samalla, kun ei ollut mistään tarkkaa tietoa Japanin oikeudenkäytännöstä tai edes Suomessa olevista vastaavista tilanteista (niin, että miten se käytännössä oikeasti tapahtuisi). Olihan Ruizan pakko saada vielä ansaitsemansa show:n X)
Ei se mitään, vaikket ihan suoralta kädeltä pysty kommentoimaan lukiessasi – sehän on hienoa, että tarina vie sinut mukanaan, että unohdat kommentoimisen^^ Olen saanut temmattua sinut tarinani mukaan X)
Arvelinkin, että tässä luvussa tapahtuisi useita asioita, jotka ilahduttaisivat sinua^^

Oma veikkaukseni sille, miksi naurat Pedrolle, johtuu tosiaan siitä, että tuon vanhat, hauskat hyviin aikoihin sijoittuneet tapahtumat takaisin pitkän synkän ajanjakson jälkeen. Tosiaan, vaikka siellä täällä on ollut pientä piilohuumoria, niin mustana kuin ihan kunnollisena, nyt tällainen kevyt ja oikeasti turvallinen huumori naurattaa^^

K ilman Köziä on ikävä näky (ja pakko sanoa tähän väliin, että K:n kuolema oli minulle tosiaan kova, ikävä isku. Siksi olen sekä onnellinen että surullinen, että laitoin hänet tähän tarinaan ja kirjoitin vielä spinoffin hänestä Közistä, vaikka tämän takia K:n kuolema sattuikin enemmän kuin muuten ehkä olisi). Teru oli tahditon, mutta Yuuto sentään osasi ajatella toisin, vaikka olikin Közin ja K:n ”uhreja”.
Shinya ja Die tosiaan selvisivät^^ Myönnän, olisin halunnut jättää Hizakin henkiin, mutta minusta hänen selviämisensä olisi ollut epärealistista – niin tämän luvun selvinneiden määrän kannalta kuin sen, että tappamisen tunteva Klaha nimenomaan tappoi Hizakin. Niin, olisi tavallaan mielenkiintoista kirjoittaa Manasta suremassa Hizakia, koska silloin näkisimme, kuinka Manan jäinen, luja kuori hajoaisi. Voin nimittäin luvata, että Hizakin kuolema tosiaan repi Manaa ja hän tarvitsi niin Asagin kuin Sethin ja mafian tuen (sekä tietenkin Selian ja Mawashimonan).
Ai rakastat Aoita ja Yuukia? Sinänsä heissä on samaa kuin Közissä ja K:ssa, mutta he ovat vähän synkemmällä tavalla vinksahtaneita.

Kyllä, Közi selvisi (ja minä sadisti olen saanut täällä rauhassa virnuilla sille, kuin väki on ollut ihan kauhuissaan siitä, mitä Közille tapahtuisi X) ).
Kiitos, olen oikeasti otettu, että pidät tätä varsinaisena kokemuksena lukukokemuksen sijaan. Olet selvästi elänyt tarinani ja hahmojeni mukana etkä vain lukenut^^ Enkä pidä sitä yhtään pahana, vaan todella upeana, että tekstini ovvat saaneet sinut ajattelemaan ystävyyttä, rakkautta, kuolemaa ja – ehkä tärkeintä - elämää *-*

En näe sitä pahana, että haluat lukea lisää. Se on minulle kunnianosoitus (vaikken olekaan varma, osaisinko kirjoittaa tätä lisää minua ja lukijoita tyydyttävällä tavalla). Lisäksi nuo asiat, mitkä erikseen mainitsit, olisivat sinänsä mielenkiintoisia asioita tapahtumina. Klahan kohtalo ja kosto, sellaisena kuin se tulisi olemaan, saattaisi antaa monelle eräänlaisen koston tyydytyksen – sellaisen ”karmanlaki” tunteen. Asagin ja Manan hääjuhlakin olisi hauskaa luettavaa ja kirjoitettavaa, koska… no, mafia *naur* Niin, Hikarun ja Tatsuroun hautajaiset. Sen verran voin paljastaa, että vaikka heidät haudattiin eri aikoihin ja eri paikkoihin (Hikaru pääsi isänsä ja Yoshikin vierelle, koska Asagi ei halunnut sisarensa joutuvan miehensä sukuhautaan, Tatsurou sai oman haudan) kaikille kuolleille mafiamiehille pidettiin erikseen oma muistotilaisuus, niin mafiamiesten kuin mafian johtomiesten keskuudessa.
Hienoa, että lopetus oli mielestäsi kuitenkin hyvä, vaikka haluaisitkin tietää kovasti lisää. Minä pidän juuri tästä avoimuudesta, koska kaikki on mahdollista ja teoriassa te lukijat voitte itse kuvitella, mitä kaiken tämän jälkeen tulisi tapahtumaan. Lähes kaikki on mahdollista, kuten maailma yleensäkin.

Minun silmissäni olet varsin positiivisella mielellä. En tiedä, sanoisinko sinua surulliseksi, vaan pikemminkin haikeaksi. Hienoa kuitenkin, että olet kaikesta huolimatta onnellinen. Valitettavasti (tai minun kirjailijauran suunnitelmien mukaan tarpeellista) tämä tarina päättyi tähän^^

Jotenkin osasin arvata aiempien kommenttien perusteella, että lempihahmoina olisi kasa sivuhahmoja XD Mutta mitä tulee vastauksiisi kysymyksiini, en kommentoi niitä tässä enempää, vaan pistän ne mieleeni^^

Mutta mitä tulee kysymyksiin, osaan voin vastatakin^^
Reita jatkoi kaksoisurkkijan hommiaan Asagin leivissä, koska Exo-Chika oli vielä hengissä. Reita vapautuu Yokohaman mafiasta vasta Exo-Chikan kuoltua (ja silloinkin Asagi varmaa toteaa kauniisti, että Reita tekee hänelle töitä). Yuusuke taas pysyy Shinyan palveluksessa. Jos taas mietit, tapahtuiko jotain heidän välillään, niin mietitäänpäs Reitaa… Hmm… Pakkohan sitä jotain on tapahtua XD
Haaremi, mainio kysymys. Namie jäi Amerikkaan – hänen kasvojaan hoidettiin parhaansa mukaan, mutta niitä ei saatu koskaan palautettua täysin ennalleen. Tämä sekä ikävät muistot ovat syy, miksi hän jäi Amerikkaan. Kaori jäi Namien tueksi, mutta Ai palasi Japaniin, vaikkei enää olekaan Asagin rakastajatar, vaikka he ovatkin yhä yhteydessä (Asagi pitää sekä Aista, että kaukaa Namiesta ja Kaorista huolta). Selia nousi Mawashimonan johtoon JA (tässä tulee yllätys) on yhteydessä Manaan, koska uskoo Manan tietävän, mitä Hizaki mahdollisesti olisi halunnut tehdä järjestön kanssa).
Oikeastaan, minua hiukan harmittaa, etten ole ehtinyt enkä ainakaan näillä näkymin pysty kirjoittamaan spinoffia, jossa olisin sivunnut Mawashimonaa ja sitä myöten Hizakia ja Seliaa. Mitähän kertoisin? Olisi paljon helpompaa, jos esittäisit suoran kysymyksen, johon vastata, mutta… Hmm… Ennen kuin Hizaki teki vallankaappauksen JA kun Mana vielä kuului Mawashimonaan, Mana, Hizaki ja Selia (sekä aikoinaan Kaya ja muutama muu) asuivat/nukkuivat samassa asunnossa, joka muistutti asuntolaa. Kaikki nukkuivat samassa huoneessa aika ankeissa oloissa.
Mana ja Sayuri *naur* väitän, että he ovat ikuiset kilpailijat. Totta kai ajan myötä he oppivat näkemään toisissa hyviä puolia, mutta en usko, että kumpikaan suostuu sitä kovin helposti sitä toisilleen myöntämään. Ei heillä tosin varmasti tule koskaan olemaan kovin läheiset välit, mutta kyllä Sayuri tavallaan oppii hyväksymään Manan (kunhan on saanut riittävästi lapsenlapsia, mutta kyllä Manan sukupuoli silti vaivaa häntä).
Ja voit koska tahansa tulla esittämään lisää kysymyksiä. Joko tänne tai vaikka yksitysiviestillä^^

Hmm… Muistaakseni kommentoit tätä silloin vanhassa lafissa (korjaa, jos olen väärässä), mutta tarkkaa ajankohtaa on vaikea löytää, koska vanhaa lafia ei enää ole. Olet kuitenkin yksi pitkäaikaisimmista ja aktiivisesti kommentoinneista lukijoistani^^
Eli kommentoi toki vastaustani, jos haluat^^

Kuusi vuotta on pitkä aika yhden ficin kirjoittamiseen ja olen varma, että sinä aikana on tapahtunut monia asioita. Tämän mukana et ole vain sinä kasvanut, vaan myös minä enkä vain kirjoittamisen takia vaan kaikkien kommenttien ansiosta. Rankka kokemus, mutta avartava, kuulostaa hyvältä *-*

Voisi ne vuoden viimeiset tunnit huonomminkin käyttää XD (minä olin töissä ja sitten tein pastaa – siis kirjaimellisesti tein).

Kiitos niin tästä kuin kaikista kommenteista, jotka olet tähän kirjoittanut. Kiitos, että olet jaksanut lukea tätä niin pitkään ja ahkerasti kertoa, mitä olet pitänyt tarinastani^^
Kiitos^^


Syunikiss: Saat anteeksi, ja saanhan minä anteeksi, etten ole aiemmin vastannut kommenttiisi? Elämä ei ole mennyt ihan suunnitelmien mukaan (oli Japaninmatkaa, työkiireitä, stressiä, tietokoneen hajoaminen, kirjoitusvaikeuksia ja PAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAALJON muuta).
Aloitit viime kuussa?
*katsoo viestin lähetyspäivän*
Eli aloitit siis joulukuussa tai sitten aikaisintaan marraskuussa? *viheltää* Not bad, olet paljon nopeasti lukemaan kuin minä kirjoittamaan (tai edes lukemaan). Mitä tulee hajonneisiin koneisiin tulee, koin saman tämän kuun alussa, ja tämä uusi kone imee minusta mehut (helvatan Windows 8).

Minun pitänee siis kiittää Mizuumia, että sai sinut houkuteltua tämän tarinan (kiitos!). En sinänsä ihmettele, jos et ollut alkuun innostunut – minä todennäköisesti juoksisin kiljuen karkuun, jos minun pitäisi lukea näin pitkä tarina ja vielä siihen kuuluvat spinoffit. Eli nostan sinulle hattua, että uskalsit houkuttelujen jälkeen tarttua tähän ja sait vielä luettua loppuun asti^^
Minä? Jumala? *naur* no, ainakin ÄKT:n maailman jumala^^

En sinänsä ihmettele, että olit ”jaa” fiiliksissä ensimmäisten lukujen jälkeen. Alut ovat minulle vaikeita enkä oikein tiedä, miksi en saa niistä… No, ainakin sujuvampia. Kai minulla on pääni sisällä niin paljon informaatiota tarinaan liittyen, että alku on aina hankala. Onneksi Mizuumi kuitenkin patisti sinua ja onnistuit jatkamaan vaikeasta alusta huolimatta^^

En voi sanoa muuta, kuin että awz~ Suloista, että kun pääsit tarinan sisään, sait siskosi kanssa pidettyä hauskaa tarinan teemoilta. Ja mitä tulee noihin tarinaan liittyviin kommentteihin, minua ihan harmittaa, ettei minulla voi olla kuuntelulaitteita kaikille lukijoilleni, jotta pääsisin kuuntelemaan lukijoiden kommentteja, kun he lukevat tai juttelevat ÄKT:stä keskenään XD

Vapaapäivä oli ensimmäinen PWP-ficcini ikinä ja olen aika ylpeä siitä^^ Kiitos kehuista – voin katsoa onnistuneeni tarinassa siinä mielessä, ettei se onnistunut karkottamaan sinua pois tekstieni parista jo ennen ÄKT:tä^^

Särkymätön taitaa aiheuttaa lukijoissa nimensä vastakohdan eli särkymistä – ja kyllä, tiedän hyvin, mikä kohta (tai jopa kohdat) ovat ne tuskallisimmat. Ne olivat tuskallisia myös kirjoittaa.
O.O
….
Tuota en osannut odottaa. En osannut odottaa, että siihen reagoitaisiin niin voimakkaasti. Onneksi kuitenkin selvisit kohtauksesta, vaikka kotiolot olisivat ehkä olleet sille osalle paremmat. Koulunkäyntisi ja uniesi kannalta on ehkä ihan hyvä, että ÄKT sai viimein loppunsa, mutta ainakin voidaan sanoa, ettei tämä tarina ainakaan jättänyt sinua tyhjäksi.
Joudun kyllä tunnustaa, että lukiessani tuon kappaleen nimen, katsoin vain o.o ilmeellä ruutua ja kysymysmerkit lentelivät pääni ympärillä. En nimittäin kuuntele radiota, niin kappale oli minulle tuntematon. Menin sitten kuuntelemaan kappaleen youtubesta ja sanojen puolesta kappale sopii Asagin ja Hide-zoun eroon. Jos Sannin ”Koska me ei olla enää me” liittyy Asagin ja Hide-zoun eroon Särkymättömässä, siinä tapauksessa voisi sanoa Gwen Stefanin ”Cool” kävisi Asagin ja Hide-zoun suhteeseen ÄKT:ssä.

Nyt varmaan tartun ”Veri ruokkii maata ja miestä” kommentissasi ihan väärään kohtaan, mutta keskellä matikanluokkaa? Toivottavasti et kuitenkaan kesken matikan tuntia. Opettajasi tulevat vielä listimään minut…
Mutta kiitos kehuista^^ Yritän kehittyä vieläkin paremmaksi, jotta voisin joskus ryhtyä ammattikirjailijaksi^^

En pakota sinua lukemaan Tokion sydämiä – on olemassa parituksia ja asioita, joista ihmiset eivät pidä. Mutta jos muutat mielesi, voin sen verran kertoa, että tarina on (mikäli luotan muutamaan saamaani kommenttiin) erilaisempi verrattuna useisiin Die/Shinya tarinoihin^^
Eli ei hätää^^

Niin, viimeinen lukuni *-* Moni on ollut yllättynyt siitä, miten onnellisesti tarina loppui – kaikkihan sitä toivoivat, mutta tosi moni uskoi minun tekevän jotain hirveätä (olen kuullut myös tällaisen heiton, että ”tapat kaikki” – minua pidetään selvästi hyvin pahana). Közin henkiin jääminen tosiaan ilahdutti monia (ja näin jälkikäteen mietittynä vielä enemmän minua, K:n takia). Toivottavasti tuntemasi tyhjäolo oli kuitenkin positiivista tyhjyyttä, kuten minulla^^
Pitäisikö tässä sääliä Mizuumia, kun herätit hänet keskellä yötä? No, oletan, ettei hän suuttunut, kun kerran sekoilitte ja luitte luvun yhdessä. Siskosi on tosiaan ihana^^

Blogimerkintäsi teki minusta oikeasti sanattoman. Ja minä jopa liikutuin, usko tai älä. Kirjoitat tarinoistani kauniisti, rehellisesti ja aidosti. Olen hyvin otettu kauniista sanoistasi ja vaikka olen lukenut tämän useamman kerran (sekä miettinyt, että missä sinulla on blogi – olen utelias tietämään, mistä kaikesta kirjoitat). Taidan kuitenkin lainata tuosta pari kohtaa ja kertoa hiukan tuntemuksistani, vaikka tekisi mieli lainata koko teksti, mutta en pystyisi kuitenkaan sitten muuta kuin kiitos.

Tästä eteenpäin kirjoitukseni saattaa sisältää pienoisia spoilereita ficistä, joten jos et ole vielä lukenut sitä, ole hyvä, ja Jrock- fanin yleissisivistystä (jonka keksin juuri) kunnioittaen, lue se. Se on ficci joka jokaisen itseään kunnioittavan Jrock- fanin tulisi lukea.

Tämä sai minut naurahtamaan ja hymyilemään. Jos tuollainen Jrock-fanin yleissivistys olisi olemassa, en ehkä heti omaa tarinaani tarjoaisi siihen listaukseen (paitsi fandomien ja hahmojen sekä sivumäärän takia XD). Itse laittaisin sille listalle mm. Avalynin Varjorakastajan.
Mutta kiitän ehdottomasti näistä loistavista, todella suurista kehuista^^

Ja vielä se, Hide-zou olisi voinut kertoa Asagille syyn tekoonsa aivan hyvin, mutta ei. MIKSI EI?!?!

Tähän voisin vastatakin. Kuinka varmaa on, että Asagi olisi uskonut sellaista äidistään? Tai edes siihen, että Asagi pystyisi tekemään mitään/käymään äitiään vastaan? Hide-zouhan ymmärsi vasta vanhemmalla iällä Sayurin vain hämänneen häntä uhkaamalla Asagia ja ettei nainen oikeasti tappaisi lastaan. Hide-zou eli siinä uskossa, että Sayuri tappaisi Asagin, eli vaikka hän olisi kertonutkin Asagille, Sayuri olisi voinut siinäkin kohdassa tappaa poikansa. Tämän takia Hide-zou oli hiljaa. Mikäli taas Hide-zou olisi tiennyt silloin sen, mitä tiesi nyt (ja olisi ollut yhtä vahva ja taitava kuin nyt), todennäköisesti hän olisi kertonut Asagille, koska olisi uskonut voivansa suojella tätä.

Aysha tulee olemaan se kirjoittaja, jonka kirjoitustaidoista Jiirufanit puhuvat vielä kymmenien vuosien päästäkin. Tuo tarina jää historiaan, Aysha.

Kiitos^^ Jos jokin jää historiaan, niin ainakin 6 vuoden kirjoitusura ja tarina, joka ei jäänyt missään vaiheessa kesken^^ Kyllä, se on yksi suurimmista ylpeydenaiheistani~

Kiitos siitä että sinä olet sinä, koska jos olisit kukaan muu, ei tuota kirjoitusta olisi koskaan tullut, ja elämäni ehdottomasti yksi mielenkiintoisimmista kuukausista olisi jäänyt kokematta.

Toivottavasti en kuulosta liian itserakkaalta, mutta uskoisin, että kuka tahansa muu olisi jättänyt tämän tarinan kirjoittamatta sen suuruuden takia tai aloittamisen jälkeen jättänyt kesken. Ja ehdottomasti, ole hyvä^^

Kiitos kehuista ja siitä, että jaksoit kommentoida ficciäni^^
En aio lopettaa kirjoittamista, vaan haaveilen siitä jopa itselleni ammattia. Yritän tässä vapaa-ajallani kirjoittaa tarinaa ”Yön lapset”, jonka julkaisin vanhassa (tai se oli keskimmäinen) lafissa alun perin, mutta nyt kirjoitan sitä uudelleen/muokkaan, jotta voisin yrittää julkaista sen kirjana. Voi olla, että tarina on sinulle, sisarellesi tai jollekin tutullesi tuttu, vaikkei sitä enää olekaan internetissä.

Kiitos^^


Pon: Kuulostaa siltä, etten ole ainoa, joka käy lafissa nykyään harvoin XD
Kuulostaa siltä, että oli ihan hyvä sinun kannaltasi, että olet saanut pidettyä tauon ÄKT:n suhteen ja pääsit nyt lukemaan ihan loppuun asti ilman viimeisen luvun odottamista^^ Toisaalta, voisiko olla, että olit vuosia sitten epäilyt, ettei tämä tarina koskaan saa viimeistä lukua? Siinä kohdassa onnistuin ainakin yllättämään^^

Muistelinkin, että olet aiemminkin kommentoinut, mutta en äkkiseltään muista, että missä kohdassa. Niin tai näin, mukavaa, että tulit kommentoimaan uudelleen^^
Tatsuroun kuolema oli kova isku monelle – minulla on muutama tuttu, jotka ovat edelleen minulle siitä vihaisia, että ilmeisesti liityt heidän kerhoonsa. Sinänsä huvittavaa, kun kaikki pelkäävät minun tapattavan kaikki kivat hahmot, mutta olen sadistisesti myös tyytyväinen. Lähinnä olen iloinen sitä, että selvästi uskot siihen, että olen tarpeen vaatiessa olen valmis tappamaan kivojakin hahmoja, mikäli tarina vaatii sen. No, kaikeksi onneksi Hide-zou ei kuollut^^ Paljon esillä olleet hahmot jäivät henkiin, toisin kuin muutamat sivuhahmot.
Hienoa, että Közi säikäytti – pelkäsin monta kertaa, että ihmiset arvaavat, ettei hän kuolekaan^^

Et ehkä uskokaan, miten onnellinen olen siitä, että tarinani on saanut sinut niin lujasti mukaansa, ettei sinulle tuota ongelmia tarttua tähän uudelleen ja useamman kerran^^ Monia (ainakin minua) pituus kauhistuttaisi, mutta on hienoa, että tässä kohdassa pituus on mielestäsi vain plussaa. Ehkä minunkin pitäisi lukea tämä läpi (myönnän, harrastan pätkien lukemista nostalgiahuumassa) ihan alusta alkaen – ehkä voisin yrittää tehdä saman, kun oma kesälomani alkaa X)

*naur*
Kiitos kehuista^^ En nyt tiedä siitä nerosta, itse käyttäisin sanaa ”hiukan vinksahtanut” XD

Ihanaa kuulla, että pidät Sethistä. Seth on tässä tarinassa ollut yksi mielipiteiden jakajasta – varmaankin siksi, että hän jäi jossain määrin muiden mafiamiesten luonteiden ja toiminnan alle. Toisaalta, ehkä Sethin vähemmän huomiota herättävä luonne ja ”normaalimpi” käytös tekee hänestä helpommin samaistuttavan – harvat meistä huutavat samoja kommentteja ja muuta, mitä Ruiza tekee XD
Minusta tuntuu, että minulla ei ole kovin montaa hahmoa, jotka eivät olisi ansainneet sitä kuuluisaa halkoa päähänsä XD Asagi ja Ruiza XDDD Mitä voisin sanoa heistä? Muuta kuin sen, että minulla oli helvetin hauskaa kirjoittaa heistä ja se ilmeisesti välittyi sinne toiseen päähän ruutua X)

Hikaru kuuluu ehdottomasti niihin hahmoihin, joita on inhottu eniten. Ymmärrän sen hyvin ja toisaalta, hänen kuuluikin olla sellainen raivostuttava hahmo, jonka väki passittaisi mielellään psykiatrille. Itseäni, näin jälkikäteen mietittynä, harmittaa, etten saanut mahdollisuutta näyttää niitä aikoja, kun Hikaru oli vielä uskollinen Osakan mafialle ja pikkuveljeään rakastava isosisko.
Enempää en nyt vastaa noihin kohtiin, jotka liittyvät kirjoittamiini kysymyksiin, mutta luin ne ja pistän mieleeni tulevaisuutta varten^^

Kuulostaa siltä, että pääni on näköjään turvassa lopetukseni takia XD

Mitä tulee ”Veri ruokkii maata ja miestä”, jos et ole vielä lukenut sitä, suosittelen tosiaan varaamaan siihen aikaa ja lukemaan aina osissa, koska teksti on raskasta.
Haluaisin kovasti kirjoittaa pari spinoffia, joita olen kirjoittanut mm. käsin paperille, mutta tällä hetkellä se ei näytä onnistuvan, koska yritän keskittyä tarinaan, jonka haluaisin julkaista kirjana. Mutta ehkä jonain päivänä tänä tai ensi vuonna, se jää nähtäväksi^^*

Kiitos kehuista ja toivottavasti tulet nauttimaan muistakin kirjoituksistani^^
Ja mitä tulee Satochiin, hän on viimeisen lukuni ehkä surullisimpia tapauksia.

Seuraavaan kiihkeään kertaan~

Kiitos^^
いつからか夢の中でしか眠れない
Itsukaraka yume no naka de shika nemurenai
Dream because dreams should be cherished.

Birth - words & music: ASAGI

    1 tykkää.
Avatar
Aysha
Multisex Lafi
 
Viestit: 365
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:29 pm
Paikkakunta: in your mind, where your deebest sins live

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30

ViestiKirjoittaja japsukka » Ke Heinä 16, 2014 5:52 pm

Hmmm 3-4 vuotta sitte löysin tän ja luin siihen pisteeseen missä se sillon oli. Jännitin myös uusia osia hirveenä ja eihän koulu aikana muutakaan tekemistä ollu näköjään :D
Öäh oon lukenu tän ficin varmaan 10 kertaa? Tähän on vaan niin hyvä palata aina jos ei oo tekemistä tai kaipaa omaan ajatusmaailmaan hukkumista ko näkee aina mielessä kaikki hahmot ja silleen~ kaikki sivutarinatki oon lukenu muutamaan kertaan, mutta en oo kommannu jostain syystä.... höpötän ainakai että mitään rakentavaa ei taija tulla... koska vähään aikaan lukenu tätä ettei sinänsä muista kaikkee :D

Alku oli ehdoton suosikkini *__* Niin paljon uusia asioita tulee ilmi nam Seth ja Reita juttua olisin lukenu mielelläni viel enemmänki, mutt kyllä kelpaa kaikki ja uuuh olihan sethilä ja hide-zoula kuuma seksiä xDD Lempparihahamoa ei tainnu kyllä ihmeemmin olla mulla?! Kenenkään kuolema siis ei järkyttäny mun pientä maailmaa mahottomasti ^^

Teit huikeen työn tän kirjottaessasti, joka meitä ilahduttaa suuresti. Ite tuun lukeen tätä varmaan koko elämäni ajan ja miettiin syvällisiä asioita elämästä sitte^^ Thänks että jaksoit kirjottaa loppuun asti ~

Lopetan tähän ko ajatukset ei pysy kasassa, vaikka ennen kommentin alottamaista tuli mieleen vaikka ja mitä pitäis kirjottaa tähän :D Voisin joskuss tulla muoksiin tätä, vaikka sen jälkeen ko luen vaihteeksi tän :DD
Our world is so wonderful

    1 tykkää.
Avatar
japsukka
Fani
 
Viestit: 16
Liittynyt: Ti Elo 23, 2011 1:09 pm
Paikkakunta: Toorniooo~

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30

ViestiKirjoittaja Luna » Ma Loka 13, 2014 6:34 pm

No niin... viimeistä kommenttia viedään. Oloni on edelleen surullinen ja haikea, ja etenkin se, että enää ei tarvitse odottaa uusia lukuja ÄKT:hen. Mutta, olen kyllä ylpeä, että sait tämän kirjoitettua loppuun ja että olen ollut lukijana melkeinpä alusta asti. Tässä vaiheessa vuotta olen ollut lukijana yli kuuden vuoden ajan. Ja tämä oli ainut ficci, joka sai minut luomaan tunnuksen vanhaan Lafiin että pääsisin kommentoimaan.

ÄKT:n parissa on nauraminen, itkeminen, raivoaminen kuulunut asiaan. Ja olet saanut minut rakastumaan kaikkiin hahmoihin, joihinkin vähemmän, mutta siitä huolimatta. Ja edelleen olen huvittunut, että tajusin kuka oli syyllinen ainakin ensimmäisten joukossa. Mutta sanonpahan tässä... I KNEW IT! XD Ja näin jälkikäteen kun olen pohtinut, niin en kyllä ihmettelisi, jos Klaha olisi ollut takana Hikarun miehen tappamisessa.

Ja myönnän, olen kyllä pohtinut viimeiset pari vuotta millainen viimeinen luku tulisi olemaan. Olisin kyllä pettynyt jos Asagin mafia olisi mennyt Kiotoon ja tappanut Klahan. Minulle riitti se, että Asagin mafialla oli jo kohtaaminen Hikarun kanssa. Jos olisi ollut enemmän tappamista, niin se olisi puuduttanut minut. Myönnän, minä huokaisin helpotuksesta kun sain luettua tämän loppuun. Tämä sai juuri sellaisen lopun mitä olin hakenut. Asagi vs. Hikaru oli se huipentuma ja muu mitä tapahtui jälkikäteen, niin se oli odotettavissa. Osa miehistä oli loukkaantuneet tai kuolleet. Mutta loukkaantuneet miehet kyllä jäivät henkiin vaikka surenkin edelleen joidenkin kohtaloa, erityisesti Satochin kokemaa tuskaa.

Ainakin olen ylpeä, että Seth on kasvanut vaikka hän edelleen punastelee. Ja oli kivaa, että ei ole menettänyt tuota punastelun piirrettä; toivottavasti ei menetä ollenkaan. Mutta oli kyllä hauskaa, että nyt oli roolit kääntyneet päänlaelleen, ja nyt Seth oli huolissaan Asagin kanssa Hide-zoun työnarkomaniasta.

Poliisit on edelleen ihania tapauksia. Tuli kyllä naureskeltua heidän ylimääräisille säädöille. Luulisi heillä olevan muutakin tekemistä kuin kärsiä kahviriippuvuudesta tai tehdä ylipäätänsä tehdä jotain järkevää.

Oikeudenkäynti sen sijaan oli kyllä farssi. Ja tuli kyllä Ruizan kohdalla hieman facepalmailtua. :D Se mies ei kyllä koskaan tiedä milloin pitäisi olla kunnolla. Mutta en kyllä olisi muuta odottanutkaan. :D

Mainio toteamus, ellen sanoisi tähän väliin.
“Jotenkin tuo näky tekee minut surulliseksi”, harmaanruskeasilmäinen sanoi saaden sanoillaan surun pilkahduksen laskeutumaan Tsunehiton sielunpeileihin.
“Minusta on surullista katsoa K:ta yksinään. Tuo ei vain näytä lainkaan oikealta ilman Köziä.”


Viimeiseksi luvuksi tämä oli kyllä suora viivainen ja sitoi yhteen vielä kysymysmerkillä olevat asiat. Kuten selvisikö Hide-zou leikkauksestaan, Gacktin adoptoinnista, mitä seuraamuksia Asagin miehet joutuivat kokemaan ja mitä Asagi aikoo tehdä Klahan petturuudelle. Toisaalta haluaisin kyllä lukea spinoffin mitä Asagi ja Shinya aikovat tehdä Klahalle.

Lopetuksesta pidin ja sopi tähän mainiosti. Lopetus kyllä kiteytti edellisen spinoffisi lopun. ^^


Mutta yleisesti voisin sanoa, että tämän ficin ansiosta D:stä on tullut minun lempibändini. Erittäin rakas sellainen. Ja tänään kun näin Asagin uusimmat kuvat, niin ne saivat mut kirjoittamaan viimeiset kommentit tähän. Oletettavasti olet nyt ehtinyt nähdä ne, mutta saivat minut ajattelemaan ÄKT:tä.
Tulen kyllä lukemaan näitä jatkossa ja toivottavasti pääsen kuulemaan sinusta lisää ficcien merkeissä. Uskallatko katsoa... ficcisi on edelleen keskeneräinen ja toivottavasti siihen tulee jatkoa? Ja sitten tähän sinun omaan original-tarinaasi. Haluan lukea sen myöskin, jonka luin silloin vanhan Lafin aikaan.

Kiitos!

    1 tykkää.
Avatar
Luna
Roudari
 
Viestit: 59
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:39 pm
Paikkakunta: Kuopio

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30

ViestiKirjoittaja Aysha » Su Helmi 15, 2015 8:30 pm

Kiitos kaikista kommenteista ja pahoittelut, että minulla on mennyt näin tuhottomasti aikaa vastata. Syksy oli kiireistä aikaa töissä ja sitten kävin myös Japanissa tuossa loka-marraskuun vaihteessa, josta palattuani olenkin sitten istunut liimattuna töissä.
Sitten tulikin muita, ikävämpiä asioita. Koirani Getin, joka on myös tässä tarinassa hyppinyt mukana, kunto alkoi nopeasti huonontua ja lopulta sille oli pakko antaa eutanasia paria päivää ennen joulua. Se oli ja on minulle edelleen vaikea asia, minkä takia en ole kyennyt edes ajattelemaan kirjoittamista. Olen ollut sen verran maassa ja viettänyt suruaikaa. Tuon lisäksi terveytenikään ei ole ollut paras, vaan minulla on ollut kantapäissä kipua, joiden takia olen sitten joutunut keskittymään fysioterapialiikkeisiin ja muuhun sellaiseen, minkä takia vastaan vasta nyt. Toivottavasti vastaukseni ovat miellyttäviä ja en ole missään vaiheessa unohtanut niitä, vaan pitänyt kokoajan mielessä, että olette ansainneet vastaukset.

japsukka: Mukava kuulla, että olet pysynyt mukana näinkin monta vuotta^^ Julkaisutahtinihan oli viimeisinä vuosina HUOMATTAVASTI hitaampaa kuin ensimmäisenä kahtena vuotena, mutta loppuun asti päästiin! Yay! O(^^)o
Mitä tulee kouluaikoihin, minähän tosiaan jätin kokeisiin lukemiset ja muut vähemmälle, koska piti kirjoittaa XD

10 kertaa? Mitä ihmettä? Siis ihan alusta loppuun? O.O Apua, edes minä en ole sitä tehnyt ja olen sentään kirjoittanut tämän! Myönnän, että välillä, kun kaipaan piristystä tai kannustusta tai muistelen jotain, saatan lukea joitakin osia, mutta en muuten. No, kommentoithan sinä nyt ja on sekin ilahduttavaa^^

Itsekin pidän alusta – lähinnä siitä, miten Seth oli ulalla kaikesta, viaton ja muutenkin kaikki oli vielä valoisaa sekä ongelmatonta. Sethin ja Reitan flirtistä oli kiva kirjoittaa, mutta valitettavasti sitä ei ollut enempää, koska kuuma Hide-zou tosiaan saapui paikalle ja päästiin sanoista tekoihin XD
Tuohan oli uutta, ettei yhdestäkään hahmosta tullut ehdotonta lempparia, mutta ehkä se tosiaan takasi sen, ettei sitten tiettyjen hahmojen kuolema tosiaan ollut niin iso isku^^

Eipä kestä^^ Olen vain iloinen, että olet pitänyt tästä ja uskot yhä palaavasi tarinan pariin sekä pohtivasi tarinan tiimoilta joitakin asioita.

Kiitos kommentistasi^^

Luna: Kyllä vain, ja viimeistä tämän ficin sinulle osoitettua vastausta viedään. Olen kyllä iloinen, että te lukijatkin olette olleet haikeina, enkä se ole ollut vain minä, joka on haikeana tämän ficin loppumisesta. Olen kyllä myös ylpeä, että sain tämän kirjoitettua loppuun ja olen iloinen siitä, että olet ylpeä saavutuksestani. Ja olen myös kiitollinen siitä, että olet ollut lähes alusta lähtien mukana ja jaksanut aina kommentoida^^
Oli vai? o.o Wau! Olen oikeasti otettu!

Ihana kuulla, että tämä ficci on herättänyt erilaisia tunteita, ja ettet ole ainakaan ehtinyt kyllästymään ÄKT:hen^^ Hahmoihin olen panostanut tarinan, kuvailun ja muun ohessa, että olen hyvillä mielillä, että olen saanut sinut ihastumaan hahmoihin, vaikka osaan totta kai enemmän kuin toisiin.
Ja nyt on oikeasti pakko sanoa tämä! Olisit nähnyt ilmeeni, kun ensimmäisen kerran sanoit epäileväsi Klahaa. Oikeasti, minä olin täällä koneeni takana ihan paniikissa ja toivoin, etteivät kaikki muutkin alkaisi epäilemään Klahaa. Sitten pitikin alkaa pohtia, miten saisin väen epävarmaksi syyllisestä ja piilotettua Klahan osuutta – olin kuitenkin niin helpottunut, ettet sanonut samassa lauseessa Klahaa ja Hikarua, koska siinä vaiheessa olisivat pasmat menneet sekaisin XD
Todennäköisesti Klaha tosiaan oli Hikarun miehen kuoleman takana, koska tällä ainakin olisi resursseja sekä oveluutta onnistua piilottamaa osallisuutensa jopa Asagin mafialta.

Mielenkiintoista, että viimeinen luku on herättänyt pohdintoja. Useimmat ovat kolmanneksi ja toisiksi viimeisimpien lukujen jälkeen janonneet Asagi versus Klaha mittelöä, mutta kuten näit viimeisestä luvusta, mielestäni se ei ollut tarpeellista. Vaikka Klaha olikin niin sanotusti sekä pää- että takapiru, Hikaru oli kuitenkin se pahempi vastustaja ja varmasti myös siksi, että oli myös Asagin sisko.
Ja myönnän, en itsekään nähnyt tappamista ja taistelua tarpeellisena, koska Asagin mafia ei ollut vahvimmillaan, vaan olisi kärsinyt suuria tappioita, vaikka olisikin saanut Klahan hengiltä. Toisekseen, minusta Klahan kohtalo kävi aika hyvin selväksi, kun lähdetään miettimään, ketkä kaikki jäivät henkiin, ketkä kaikki kuolivat ja kuinka moni olisi halukas kostamaan kokemansa. Joukosta löytyy aika vaarallisia nimiä *naur*
Niin, moni kuoli ja vaikka loukkaantuneetkin paranivat, osa kärsi liikaa. Kuten Satochi.

Jes! Olen onnistunut Sethin suhteen! En tiedä, oletko huomannut sitä tarinoideni myötä, mutta minä pidän ”kasvutarinoista”, eli haluan hahmojeni kasvavan ja kehittyvän tarinan myötä. Koin Sethin kohdassa pari kertaa epävarmuutta, kun mietin, oliko Seth kasvanut lukijoiden mielestä lainkaan, vai oliko kaikki jäänyt minun päähäni. Ilmeisesti onnistuin^^ Mutta tosiaan, olen myös halunnut jättää häneen niitä vanhoja, viattomuuden piirteitä, kuten tuon punastelun, enkä tehdä samanlaista kivikasvoa kuin Közistä ja K:sta. Mitä tulee pohdintaasi Sethin punastelusta, uskon, että jos se on yhtään Hide-zousta kiinni, Seth punastelee loppuun asti^^
Ja eikös se muuten ole osa parisuhdetta, että ne roolit vaihtuvat XD (ja tässä kohdassa Ruiza varmaan hihkuisi jotain roolileikeistä XD)

Poliisit XD Niissä on jotakin, mikä vain on kutkuttavaa *köh köh* juttuja lainattu koulukavereilta ja jopa työkavereilta *köh köh*
Kuten sanotaan, niinhän sitä luulisi, ellei näkisi ja kuulisi XD

Pitihän minun antaa Ruizalle vielä mahdollisuus sekä omaan muotinäytökseensä että omaan showhunsa! XD Et varmasti usko, miten olen kaivannut Ruizan älynväläyksiä viimeisten lukujen jäljiltä! Puhumattakaan Veri ruokkii maata ja miestä –ficin kirjoittamisen jäljiltä!

Vaikka olenkin saanut tämän ficin myötä kuulla olevani aikamoinen sadisti (ja ken tietää, kuinka oikeassa väki on ollut *naur*), en kuitenkaan halunnut jättää liian monta kysymystä vastaamatta. Vaikka pidänkin jossain määrin avoimista lopuista, joiden kohdalla lukijat saavat mahdollisuuden päättää, miten tarina voisi jatkua, jotkut kysymykset olisi ikävä jättää vastaamatta – kuten nuo mainitsemasi kohdat.
Mitä tulee toivomaasi spinoffiin, vaikka se olisi mielenkiintoinen, jopa houkutteleva, en kuitenkaan sellaista aio kirjoittaa. En usko, että saisin sen toimimaan, että se toimisi yhtenäisenä jatkona tälle tarinalle ja no… Sellaiset jatkot eivät oikein ole minun makuuni – pidän enemmän prequelleista, kuten olet varmasti huomannut X)

Kiitos, hienoa, että se mielestäsi toimi yhteen viimeisimmän spinoffin lopetuksen kanssa^^

Haa! Jee! Aivopesuni on toiminut! Ei kun – XD Mutta kyllä, olen iloinen siitä, että olen saanut ihmiset kiinnostumaan D:stä ja siitä, että bändistä on tullut sinulle rakas (arvaa vain oma shokkini, kun D:n tauosta kerrottiin ja Asagin kivuista *itkee*)
Kyllä, olin nähnyt nuo kuvat suunnilleen silloin, kun joku ne nettiin skannasi ja myönnetään, ostin kyseisen lehden/kirjan, kun olin Japanissa^^ Ja kyllä siinä on jotain ÄKT:mäistä *grin*

Kiitos kehuista ja mitä tulee ficceihin ja erityisesti mainitsemaasi Uskallatko katsoa, mitä löydät oven takaa –tarinaan, olisi todella ihanaa päästä kirjoittamaan lisää (koska pääparkani ja muistioni ovat täynnä ideoita), mutta valitettavasti joudun pitämään ne jäässä (myös ne, jotka olen kirjoittanut papereille – esim. ÄKT spinoff/prequel – ja pitäisi vain kirjoittaa koneelle ja muokata ennen julkaisua), koska yritän kirjoittaa Yön lapset nimistä tarinaa uudelleen ja julkaista kirjana (taisit puhua siitä tarinasta, vai?). Olen tainnut ennenkin mainita, että haaveilen kirjailijan urasta ja yritän kirjoittaa sitä uudelleen – eli lisään kohtauksia, muokkaan tekstiä ja muutenkin hion, etteivät esim. päähenkilön vanhemmat ihan puskasta loikkaa^^

Kiitos kommentistasi^^
いつからか夢の中でしか眠れない
Itsukaraka yume no naka de shika nemurenai
Dream because dreams should be cherished.

Birth - words & music: ASAGI

Avatar
Aysha
Multisex Lafi
 
Viestit: 365
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:29 pm
Paikkakunta: in your mind, where your deebest sins live

Edellinen

Paluu K-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron