Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+64/64,30.12]

Voi sisältää erityisen selkeää alastomuutta ja seksikuvausta, raakaa väkivaltaa, voimakkaita huumausainekuvauksia ja erityisen rankkaa kielenkäyttöä. Sisältö ei sovi lapsille.

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+61/64,21.4]

ViestiKirjoittaja Mizuumi » Ti Touko 03, 2011 11:54 am

Moips. On ihan pakko tulla kommentoimaan nyt tänne, kun olen lukenut muutaman edellisen kommentteja. Olen niin ylpeä itsestäni XD U know why? U should know. Mutta siis tähän lukuun. Aluksi olin vähän pihalla, kun en millään meinannut muistaa, mihin edellinen luku oli jäänyt. Vähän ennen varastolle saapumista kuitenkin muistin. Rakastan tyyliäsi kirjoittaa ja tunkea huvittavia kommentteja varsinkin Asagilta sinne ja tänne, sillä muistan nauraneeni jopa keskellä tulitusta. Taisi olla Asagin kommentille Ruizan "päät yhteen" ehdotukseen.
Ainiin, unohdin varoittaa, että kommentista tulee todella sekava ja huono ja lyhyt, koska olen vasta herännyt ja luin tämän luvun heti sinä päivänä, kun se ilmestyi ja kaikki ei ole enää muistissa täydellisesti. Niin ja plussaksi kuuntelen toisella korvalla, milloin Showbiz Korea alkaa tuolla TVssä. Jos nyt kuitenkin ottaisin kunnolla kiinni jostakin asiasta ja yrittäisin kommentoida sitä. Mieluummin niin kuin jatkaa tätä mainitse-nopeasti-asia-sieltä-sun-täältä -tapaa. Noniin. Näin ensimmäisenä Asagin ja muiden matka varastolle sekä sinne saapuminen. Aluksi todellakin keski hetki tajuta, missä mennään, mutta heti sen tajutessa sydän kiihdytti aivan vähän tahtiaan. Miksi ne idiootit oikein menevät sinne, kun koko juttu on ansa? Noh, kuului asiaan. Ymmärrän, mutta silti tuollainen pyyntö olisi ollut Tatsurolta itseltään... Anteeksi, ei Tatsuro sellaista pyyntöä tekisi. Ai että tässä on niin ylpeä fiilis, kun itselleen on päivän selvää, kuka sen Tatsuron murhasi etc. Ahh. Rakastan tätä fiilistä, mutta takaisin asiaan. Tosiaankin varastolle tullessa naurahdin Asagin kommentille ruuhkasta, mutta ihmettelin hetken, miksi Ruiza oli paikalla, kun...Közi tai K (ei hajuakaan kumpi) ilmoitti tämän paikalla olosta. Matkaa ja varastolle saapumista et kirjoittanut ikuisuuden kestäväksi vaan se oli juuri sopivan pituinen ja piti koko ajan kiinnostusta ja mielenkiintoa yllä. Itse varastoon mentäessä jo pelkistä kuvailuista tajusin, että sisällä olivat jo Hide-zou ja Seth, mikä yllätti jonkin verran. Varsinkin, kun sisällä oli myös Ruiza the Hide-zous' best friend. Rakastan Ruizaa koko ajan tuossa tilanteessa, kun jätkä valittaa muiden pitävän jonkin sortin sukukokousta keskellä tämän työpaikkaa. Ruiza parka, mitä kaikkea joutuukaan kestämään :'D Vielä enemmän minua yllätti Tsunehiton ilmaantuminen, mutta samalla ei yllättänyt lainkaan. Jotenkin odotin koko ajan Tsunehiton ilmaantumista, mutta samalla kuitenkin tämän ilmaantuminen oli yllättävää. Huvittavaa, kuinka vain tämä sai Ruizan jotenkin rauhoittumaan, mutta ei sekään mikään ihme sinänsä ole :D Taisin unohtaa sanoa tuossa aiemmin, että tajutessani Hide-zoun ja Sethin olevan paikalla, olin varsin tyytyväinen. Nostan siitä sinulle hattua. Tätä on nimittäin odotettu. Hide-zoun ja Sethin palaamista kuvioihin kunnolla. Ei vain parin kommentin ajaksi piipahtamaan vaan ihan kunnolla ♥ Love love ♥
Asagi on varsin viisas, mutta samalla varsin tyhmä. Jos he olisivat lähteneet ihan hetkeä aiemmin, luultavasti koko sodalta siltä päivältä olisi vältytty. S******n suunnitelmat olisivat menneet siltä osin pieleen, mikä olisi voinut säästää monien hengen. Kuitenkin se tyhmä keksi soittaa Asagille varmistaakseen, etteivät nämä lähde lipettiin ennen hyökkäystä. Surullista sinänsä, että esitys meni Asagille täydestä. Sen vuoksi itse asiassa jätkät joutuivat sen tyhmän suunnitelmien keskipisteeseen ja joutuivat tulitukseen. Lukeminen ei tehnyt missään välissä tiukkaa vaan se oli hyvin kirjoitettu mielenkiintoa ylläpitäen... SHOWBIZ KOREA ALKAA... --> Bändi osuus katsottu <-- Noniin, mihinkäs me jäätiin. Huomaatko, kuinka oon yrittänyt olla mainitsematta sen Tatsun murhaajan nimeä XD Ihan näin btw. Tässä välissä mun on vielä pakko mainita, että tätäkin lukua lukiessa mietin välillä sitä sen epäröimistä. Tai siis sitä osaa sen käyttäytymisestä, mikä näytti sillä olevan jonkinlaisia tunteita Tatsua kohtaan oikeasti. Se pisti mut miettimään, kenen käskyn alla se oikein toimii? Voihan se toki olla itse se pääjehu, mutta ei kuitenkaan. En muista katolla tapahtuneita juttua kovinkaan hyvin, mutta ei se sen..Hyden? kuristusta epäröinyt mun muistaakseni oikeastaan ollenkaan. Tatsurossa oli kuitenkin sille jotakin sen verran tärkeetä, mikä muutti sen käyttäytymistä kylmäverisestä vähäsen lempeämmäksi, vaikka itse murhaa ei sinäsä voi sanoa lempeäksi :DD
Mutta jos jatkettaisiin tässä luvussa, vaikka mua hyvin mukavasti toi tyyppi jotenkin häiritsee. Elikkäs. Öö. Pitikö seuraavaksi alakaa tulitus? Varmaankin :D Siitä todellakin taisin jo sanoa, että kirjoitit sen oikein hyvin mielenkiintoa ylläpitäen eikä mulle tullut kertaakaan sellaista mieleenkään, että skippaisin pari lausetta. Kaikki piti lukea tarkasti. Todellakin koko tilanne näytti hyvin pahalle. Asagilla ja muilla ei ollut oikeastaan mitään aseita - ainakaan hyviä, mutta heti tulituksen alkaessa mietin koko ajan, milloin ne idiootit äkkäävät, että ne piileskelee aselaatikoiden takana? Siltä kannalta oli välillä tuskallista lukea, kun tiesi luotien loppuvan jossakin vaiheessa eikä kukaan näyttänyt merkkejäkään, että muistaisi, missä he oikein piileskelivät. Mitä niissä laatikoissa oikein oli. Onneksi kuitenkin joku viisas muisti kuitenkin. Ruiza parka, kun joutui lähtemään yksin matkalle ja sydän alkoi mukavasti kiihdyttämään, kun se jäi kädestään kiinni laatikkoon ja oli vähällä menettää henkensä. K ei tullut kyllä paikalle yhtään liian myöhään! Kiitos hänen, Ruiza on vielä elossa. MUTTA!! Nyt on torujen aika. Olin nimittäin jo valmiina hirttämään sut, kun Hide-zou ampaisi tulilinjalle vailla piiloa suojatakseen Ruizaa. Seth parka! Hide-zou tyhmä! Murr!! Olin ihan varma, että se oli jo kuollut, kun se oli saanut ne pari osumaa jo Sethin mennessä hakemaan rakastaan pois. Kiitos Tsune, kun tuli pelastamaan myös Hide-zouta. Tosin jostakin syystä typerä ja yliväsynyt minä naurahti Tsunen ottamalle kilvelle. Ei saa nauraa. Ei ole hauskaa. Mutta silti. Luojalle kiitos, että Hide-zou on vielä elossa!! Nyt vielä jos pitäisitkin sen elossa!! >_< Lääkäriin se pitää saada ennen kuin kuolla kupsahtaa. Muistakin. Edellisen kommentin uhkaukset ovat edelleenkin voimassa ja vielä voimakkaampana, kun lähes jo tapoit mun ihanan Zouzoun. Paha sinä, mutta kiitokset kuitenkin sen hengissä pitämisestä. ♥
Seth parka. *palaa taaksepäin tarinassa* Pieni oli kamalan peloissaan koko tilanteesta ja sen pitäisi ryhtyä myös mukaan ampuilemaan. Uskon kuitenkin, että Hide-zoullekin oli todella vaikeaa pyytää tätä mukaan, kun tiesi kuitenkin, kuinka vaarallinen tilanne oli ja voisi sen vuoksi jopa menettää rakkaansa. Tunsin koko ajan kamalasti myötätuntoa Sethiä kohtaan. Sitä pelotti ihan mielettömästi, mutta lopulta se kuitenkin näytti taas tamagochi voimansa, minkä vuoksi koko tilanne keskeytyi hetkeksi ja saatiin vähän plussaa Asagin puolelle. Muista kuitenkin, mitä tamagocih tarkoittaa käännettynä :DD Se nimittäin sopii todella hyvin Sethiin. Tämä piirre ja tapahtuma sai huvittuneisuutta Asagin joukoissa jonkin verran sekä hieman enemmän minussa. En kyllä todellakaan menisi tuolle Sethille ryppyilemään, jos ase on sillä mukana :D Mieluusti jätän luodit väliin nivusistani, kiitos :D ♥ Ihana Seth ♥
Muistakin pitää Seth ja Hide-zou elossa! >__< Muut voit nirhata ihan vapaasti, jos on pakko (tosin Asagin jos nirhaat niin Hide-zou....se ei siitä varmasti yli pääsisi tai se veisi ainakin ihan helvetin kauan, joten mieluusti pitäisin Hide-zoun vuoksi Asaginkin elossa). Vaikka Ruizakin on yksi lempihahmoista, senkin voit nirhata, jos se pelastaa Sethin ja Hide-zoun... Moi, olenko ilkeä?? :DD

Mahtavaa kuitenkin, että Asagin joukot voittivat... Ainakin näin alustavasti. Ärsyttävää sinänsä, ettei Asagi suostu myötämään sen yhden olevan kaiken takana. Tosin nyt sen on vähän pakko, kun kyseinen jätkä osoittelee takaraivoon aseella. Ai että olen niin ylpeä, kun tajusin ilman mitään ongelmia jo kauan sitten, kuka se tappaja on ♥ Kerrankin olen ylpeä itsestäni. Lol. Ja mistä olen ylpeä? Tiedän Tatsun murhaajan/kaiken takana olevan tyhmän... Vaikka jostakin syystä vielä se jätkä häiritsee sen takia, kun se näytti kuitenkin jonkin asteista lempeyttä Tatsuroa kohtaan. Ei se läpimätä ole. Sillä on pakko olla jokin syy. Se on menettänyt rakkaansa tai perheensä Asagin vuoksi?? Taikka Kuro Kagen?? Tai sitten on todellakin vielä se mahdollisuus, että se ei itse ole pääjehu vaan toimii jonkun käskyjen alla. Mutta kenen?? Kenen...

Kiitos. Pops in Seoul alkaa, joten taidan jättää tähän. Sen jälkeen nimittäin eläinten hautausmaa odottaa siivoojia...
Heippa ja kiitos :) Odottelen taas jatkoa. Tämä murhaaja jätkä nimittäin häiritsee.

- Mizuumi ☺

edit// varmaan kaikki tajusivat, kuka Tatsun tappoi :) tietysti, en sitä epäilekään, mutta kuka on Asagin takaraivossa kiinni? kenestä ne puhui tossa lopussa? ahahaahaa~~ olen ihan varma, että tiedän sen. blääh. pööh. en lue enää ikinä muiden kommentteja XDD
真直ぐ愛を 見つめたかった
夢も未来もいらないから

    2 tykkää.
Avatar
Mizuumi
Teknikko
 
Viestit: 247
Liittynyt: Pe Touko 22, 2009 5:45 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+61/64,21

ViestiKirjoittaja mare » Ke Kesä 08, 2011 2:14 am

hyväää iltapäivää, yötä siis, mare on vähän väsynyt mutta kommentoi nyt koska ei saa sitä muuten ikinä kuitenkaan aikaiseksi.
tuota... mistäpä sitä nyt ihan alottais, kun on alottanu tämän ficin lukemisen tuossa melkein kolme viikkoa sitten, ja nyt sai sitten luettua tähän asti. vihdoinkin, vaikka koitin hidastella, että loputkin luvut kerkeisivät tulla eikä tarvis ootella niitä. (ois vaa pitäny alottaa myöhemmin >_<)
voisin alottaa ihan alusta? souds like a plan!

en ollu tätä ficciä ennen ees muistaakseni kuullut sethistä mitään, joten siitä lukeminen oli vähän hankalaa alunperin. oon tottunu lukemaan tutuista hahmoista, joista on kattonu jotain videopätkiä yms ja tietää vähän minkälaisia ne saattaa olla. ei se sinänsä haitannu siinä, siihen äkkiä tottu ja seth onki aivan ihana henkilö tässä. tommone lutunen pieni punasteleva höpötiäinen, rutistaisin kasaan jos joskus törmäisin. :D ja nyt ku muistelen sen alun lukemista, nii oli se sillonki jo aika jännitystä. muistan nii hyvin ku asagi tuli sinne gratteriin ja pisti sethin aika ahtaaseen paikkaan ku puhui samaan aikaan zoulle puhelimessa. niistä kahdesta kans sanon sen verran, että joko tämä on vaan ohimenevä fiilis mulla, tai sitte oot oikeasti onnistunu aivopesemään mut: asagi EI ole päällä, perkule vieköö!! XD aluksi mun aivot kävi vaan sitä vastaan, mutta nyt se tuntuu jo luonnolliselta että asagi on tuommonen dominoiva pirulainen. vaikkakin lähinnä ulkopuolelta vaan, mutta silti, onneksi olkoon vaan. ei mun päätä hirveän monet käännä. :D ja zoun puolesta taas, sille sopii tuo kova ulkokuori. ihan hyvä vaan että asagilla on tuommonen fiksu ja komea kakkoskäsi auttamassa~

sitä myötä kuitenki ku tarina on edenny nii oot onnistunu aina taitavasti asteittain jännittään sitä lisää. aluksi lukemisen aloittaessa kattelin tuota henkilölistaa vähä (enkä ihan vähäkään) kauhuissani, miten ihmeessä voi olla nui paljo hahmoja? mutta sitä ku luki nii tää ei tosiaankaan ihan lyhyeksi tarinaksi jäänykkään, ja henkilöitä onnistuit lisäämään aina sopivissa välein, ettei menny sekasin missään. mutta kaikista uusista huolimatta, voin ehkä sanoa, että seth se on se lemppari. zou ois muuten, mutta lopulta musta tuntuu, ettei se oo tässä ficissä paljastanu missään kohtaa niitä kunnollisia, todellisia karvojansa. tiiä sitten onko se vaan mun oma fiilis vai mitä, mutta jotaki siitä miehestä tässä tarinassa on puuttunu, mutteipä sitä enää voi pahemmin korjailla. hieno mies sekin on. sethiin nyt on vaa iha ymmärrettävistä syistä tässä päässy tutustumaa nii paljo kun se on paljo ollut esillä ja toimimassa, siksi kai siitä pidän, ja se taas saa toisen asian mieleen.

mun mieleen tää ficci on ollu yks niistä parhaimmista taas (parasta nyt on turha yrittää sanoa, liian laaja maku minulla), enkä oo kuin yhtä ficciä lukenut yhtä tiuhaan. tasan kaks päivää tässä lähes kolmen viikon sisällä, kun en ole avannut lafia ja jatkanu tämän lukemista. ei vaan oo missään välissä malttanut jättää kesken, nii mulla käy ku sattuu hyvä tarina kohdalle, yöunetki jää välillä vähä lyhyeksi. :D eniveis, yks mutta mulla on tästäki sanottavana, tai no kaksi oikeastaan.
se vaan pisti vähän härnäämään, kun alussa oli niin paljon sethiä ja zouta, välillä muutakin, mutta nuo kaksi olivat paljon esillä, ja se nyt tässä lopulta vähän kummastuttaa kun ne tuntu sitten vaa unohtuvan yhtäkkiä. hiipuivat johonki ja välillä kävivät taas. sitten taas kun rupesin miettimään että mitenpä niitä ois voinu hirveästi enempää näkyäkkään tuossa loppua kohden, nii... nii. en tiiä tosiaan, kun asiat on pyöriny nii paljo kuro kagen ympärillä ja on ollu se suuri tuntematon vihollinen, josta kyllä nyt minullaki on nyt taas kerran uudet epäilykseni. oot nii salaperäinen kirjottaja että hankala kuitenkaa sanoa varmasti mitään. :D
toinen sitten taas, että virheitä on ollu tekstissä välillä ihan sillain ärsyttävän silmään pistävästi, mutta lopulta kun on hyvä juoni nii ei ne kirjotusvirheet nyt kuolemaksi sentään käy. onneksi.

kamala, tuntuis olevan nii paljo asiaa, mutta hankala sanoa mitään. mää nyt jätän tämän kommentin ihan vaa tähän ja tyydyn oottelemaan seuraavaa lukua. (... äyh, mitä nyt teen kotona kaiket päivät?!)


seuraavaan kertaan, yritänpä kommentoida silloin myös~
Kuva
in fact anyone hates it.

    2 tykkää.
Avatar
mare
Bändäri
 
Viestit: 39
Liittynyt: To Elo 14, 2008 7:34 pm

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+61/64,21

ViestiKirjoittaja -Hann- » Ke Elo 10, 2011 2:39 pm

Hei vain pitkästä aikaa!

Siis apua. Kuinka kauan viime kerrastakin on jo? Liian kauan sanon minä, mutta kaippa voi puolustukseksi sanoa että viimeiset puolitoista vuotta on ollut omaan makuuni todellakin liian kaoottinen, kuten osan kerroinkin viestissäni, kun kysyit Early Summerista. Suunnittelen muuten laittavani siihen jatkoa mahdollisimman pian, ehkäpä jo tällä viikolla. Melkein hävettää kun on kestänyt näin kauan kasata itseni ja alkaa kirjoittamaan muistakin fandomeista kuin vain kasvottomista, nimettömistä ja tunteettomista henkilöistä *huokaus*. Mietin tässä että paljonko kirjoitustyylini on muuttunut tämän reilun vuoden aikana, koska olen kirjoittanut muutamaan poikkeusta lukuunottamatta vain englanniksi, jolloin kirjotustyyli muuttuu pakostakin. Itseasiassa tunnen oloni jotenkin helpommaksi pääsessäni ilmaisemaan itseäni englanniksi vaikka en pääsekään jollain tapaa ilmaisemaan itseäni samalla tavalla kun suomen kielessä. Suomen kieli on mielestäni jollain tapaa hyvin kaunis ja jotkut sanavalinnat vain napsahtavat tarinaan saumattomasti mutta niille on mahdoton löytää englanninkielistä synonyymiä, joten se rajoittaa vapauttani jotenkin. Silti tällä hetkellä kirjoitan vain englanniksi, jotenkin sanat löytyvät täläl hetkellä paremmin sillä kielellä kuin omalla äidinkielellämme. Yritän silti ottaa itseäni tarpeeksi niskasta kiinni että voisin korjauttaa seuraavan osan mahdollsimman pian ja lähettää sen betalle. Lupasin itselleni olla jättämättä tarinaa kesken ja pidän aina lupaukseni, joten... Vaikka aikaa kuluu, kirjoitan sen jokatapauksessa loppuun.

Vihdoinkin jos pääsisin pian asiaan! Olen vihdoin saanut viimeisetkin muuttolaatikot uuteen asuntooni ja pääsen rauhoittumaan kotiin ennenkuin työt alkavat jälleen kunnolla. Pieni hermoloma tähän väliin on tosiaan tehnyt hyvää ja olen saanut purettua kaiken negatiivisen energia siivoomiseen, sisustamiseen ja tavaroiden purkamiseen. Henkisesti uupuneena ja vihaisena tulee nopeasti valmista ja erittäis tarkkaa työtä. Ainakin omassa tapauksessani. Noh, kuitenkin tämä henkisesti uupunut lukija on antanut itselleen luvan pitää pientä taukoa voidakseen lukea pari viimeisintä osaa mitä olet julkaissut ja voin kertoa että en rakasta tätä tarinaa yhtään vähempää kuin ennenkään. Ehkä jopa enemmän jos on mahdollista. Hassua kuitenkin että olen ehkä henkisesti kasvanut myös enemmän puolentoista vuoden aikana, ja suhtaudun tarinan tapahtumiin jollain tapaa erilailla ja itseasiassa kiinnitän huomiota asioihin joihin en ole ennemmin kiinnittänyt niin paljoa huomiota. Luin joitain vanhoja kommenttejani tähän ja kysyin itseltäni että "Olenko oikeasti ollut tuolta mieltä?" Mutta se oli silloin ja tämä on nyt ja saat kontollesi pitkän, luultavasti kuolettavan tylsän, spekuloivan ja sekavan kommentin á la Hanna.

Oikeasti Aysha, rakastan sua tällä hetkellä. Vaikka en olekaan kommentoinut aikoihin, olen lukenut joka ikisen pienimmänkin sanan ja lauseen mikä on tässä tarinassa tai edes liittyy jollain tapaa tähän. Tämä on tällä hetkellä ainut ficci mitä luen suomeksi. Tai no. Oikeastaan luen ylipäätään netissä. Luen nykyään pääasiassa kirjoja, tämä on tätä aikaa kun etsiskelen itseäni taas oikein urakalla koska omanarvon kuva on sattunut häilymään tämän puolentoista vuoden aikana. Mutta tämä tarina on ihana, helpottava, tarvittava pako pois todellisuudesta aina silloin tällöin, pieneksi hetkeksi. Eihän se tietenkään poista mitään, mutta ainakin antaa pientä helpotusta aina kun saan lukea uuden osan. Tämä vaan on vieläkin omasta mielestäni parhaita tarinoita mitä olen lukenut ja minä olen lukenut paljon. Kirjoja, novelleja, fanfictiota. Basically everything. Joten voin hyvällä omatunnolla vieläkin, olenhan sitä sinulle hokenut noin jokaisessa kommentissani, että tämä on kirjan arvoinen tarina. Ehkä joistain kohdista korjailtuna yms mutta siis tarinana, ja juonena tämä on täydellistä romaaniainesta, omasta mielestäni. Kirjoitustapasi on vieläkin yhtäkaikki hyvin miellyttävä ja helppoa lukea ja vaikka osasi ovat aina pitkiä, mikä on todella hyvä asia omasta mielestäni, missään vaiheessa et päästä otettasi tai teksti kävisi tylsäksi. Vielä kertaakaan en ole tätä tarinaa lukiessani päättänyt skipata kohtaa, mikä käy itselläni valitettavan usein kun tarina alkaa käydä pakkopuuksi tai yksikertaisesti vain muuttuu tylsäksi tai sekavaksi. Olet kirjoittajana parhaita mitä tiedän, ja sanonkin sen vaikka tiedän että väität kuitenkin vastaan *naur* Rakastan vain yksinkertaisesti lukea kaikkea tekstiä mikä tulee sinun käsiesi kautta ja vielä että fandomisi ovat yleensä vahvasti D painoitteisia, on vain plussaa kaiken keskellä.

Kuitenkin kirjoitustyylissä on semmoisia asioita mitä olen nostanut omassa päässäni esille, mihin en ole aikaisemmin kiinnittänyt paljoakaan huomiota, ennenkuin vasta nyt. Johtunee varmaan siitä että olen lukenut paljon romaaneja tämän kesän aikana niin jotenkin, huomioin asiat tarkemmin tällä hetkellä. Kirjasilmä tottuu kun sitä tarpeeksi rääkkää. Eli siis. Kun kirjoitat lauseen, otetaan esimerkiksi Hide-zousta ja Asagista. Kuvailet heitä mafiapomoksi, mustatukaksi yms. Joskus tuppaat käyttämään liikaa synonyymejä hahmojen nimille samassa lauseessa. Esim saatat kuvata Hide-zouta saman lauseen aikana, teräväpiirteiseksi, toimitusjohtajaksi yms. En sano tätä todellakaan pahalla mutta se pistää ainakin omaan silmääni. Onhan se hyvä ettei oikeasti toista nimiä kokoajan mutta mielestäni osan voisit korvata oikeasti hahmojen nimillä tai yksikertaisella "hänellä". Koska välillä lause saattaa mennä sekavaksi kun käyttää liikaa synonyymejä hahmoista ja se saattaa näyttää suhteellisen tönköltä. Yritäthän ottaa tämän rakentavana kritiikkinä, etkä loukkauksena. Kuitenkin kirjoittajat voivat mielestäni aina kehittyä ja yritän siksi myös antaa rakentavaa kritiikkiä! Tosin muuta moitittavaa en kirjoitustyylistäsi löydä, sen koommin kuin virheitäkään, ainakaan sen enempää kuin mitä sanottu jo on.

Tämä tarina vaan pitää minua vuosi vuoden jälkeen niin tiukasti otteessaan että jokaisen luvun jälkeen jään melkein itkien odottamaan lisää. Varsinkin nyt. Tuo lopetus oli yksi parhaitasi ja surullista mutta totta, koukuttavin. Vaikka olenkin tajunnut kuka hyökkääjä on, ainakin uskon tietäväni. Epäilin Sayuria ja epäilen vieläkin jollain tasolla että hän on se jolta ihmiset ottavat käskyjä. Luonnollisestihan hän ei ole hyökkääjä, naurattaa pelkkä ajatuskin Sayurista ninjapuvussa :') En kuitenkaan aio sanoa nimeä sillä en halua pilata muiden lukemiseniloa tai helpoittaa heidän tuskaansa heidän pähkäillessä kuka hyökkääjä oikeastaan onkaan. Olen oikeastaan pidempään jo miettinyt että voisiko tämä henkilö olla hyökkääjä mutta jotenkin olen aina pudistanut ajatuksen päästäni ja pysynyt tiukasti mielipiteessäni Sayurista. Mietin kuitenkin henkilön motiiveja, varsinkin parissa viimeisessä tapossa. Kysyit minulta että mitkä sitten taas olisivat Sayurin motiivit tuhota yhteisö jonka hän on luonut. Noh, Kuro Kagessa on neljä mahtavimman mafian pomoa. Eli valta on jaettuna neljälle yhtenäisesti. Sayuri tunnetustihan ei pidä kenestäkään mafian pomoista, lukuunottamatta poikaansa. Ja en ihmettelisi jos Sayuri haluaisi vallan kokonaan itselleen, silläkin uhalla että hänen täytyisi tuhota oma poikansa. Jotenkin epäilen että Sayuri meni lopullisen sekaisin Yoshikin kuoleman jälkeen ja jollain tapaa syyttää siitä itseään ja lapsiaan. Välillä minusta tuntuu että ainut josta Sayuri todella välittää edes pienesti on Uruha. Että Uruha olisi jotenkin tärkeämpi kuin hänen omat lapsensa. Silti, Uruhan loukkaantuminen mietityttää minua, tietysti se voisi olla vain epäilyjen poistoa varten mutta epäilen silti että Uruha olisi ollut niin uskollinen että olisi ollut valmis loukkaantumaan vakavasti tai kuolemaan sen takia että Sayuria ei epäiltäisi. Tai ehkä olisikin, en tiedä sillä Uruhan hahmo on mysteeri. Ihana mysteeri mikä minun tekisi vain mieli ottaa syliin ja selvittää se kaikessa rauhassa. Epäilen myös sitä, että olisiko Sayuri muka antanut Uruhalle käydä mitään, Uruhahan kuitenkin on hänelle todella tärkeä. Toisaalta pieni osa minusta kirkuu että koko onnettomuus oli lavastusta. Siis niitä epäilyjen poistoja varten. En tiedä. Epäilen silti kuitenkin että Sayuri on kaiken takana, sillä en pysty keksimään muille tarpeeksi vahvoja motiiveja tai resursseja tehdä mitään tällaista. Sayuri kuitenkin on todella vahva ja kokenut ja hänellä on takanaan uskollinen mafia.

Aion spekuloida tätä tilannetta aina loppuun asti niin kauan että kaikki selviää. Se on vain luonteeni ja olet tunnetusti julma author ja jätät asioita roikkumaan niin että niitä on pakko spekuloida ilman että tulee hulluksi *naur* Tai sitten se johtuu vain minusta, kuka tietää. Taistelukohtaus oli, huippu. Ihanan tarkasti ja pitkästi kuvailtu. Tämä vain on niin uskomaton tarina. Pidätin melkein koko kohtauksen ajan hengitystäni ja hyppäsin tuolilta ylös kun ne idiootit ampuivat Hide-zouta. Voi kyllä rakkaani, Hide-zou pälätys alkaa jälleen! Mieleni teki tehdä "Sethit" eli ampua niitä munille. Kuinka ne kehtasivat haavoittaa rakkaan kitaristini kaunista, virheetöntä ihoa niiden saastaisilla luodeilla. Mur. Taistelukohtaus oli kaikenkaikkiaan upea, verta, kuolleita ihmisiä, oikeasti jännittäviä tilanteita ja se että laitoit myös Közin loukkaantumaan, annan sinulle aplodit täällä kotona. Upeaa. Kaikkihan ei tunnetusti voi mennä aina hyvin ja vaikka Asagin mafia on kokenut suuria kolauksia, silti nämäkin loukkaantumiset ja kuolemat pitävät vain otteessaan. Vaikka he ovatkin päähenkilöitä tarinassa, ei heidän elämänsä aina voi olla ruusuilla tanssimista ilman loukkaantumisia ja menetyksiä. Etenkin Tatsuroun kuolema oli hyvä veto mielestäni vaikka olinkin hyvin kiintynyt hänen erikoiseen hahmoonsa. Kamijon kuoleman jälkeisen kohtauksen kuvailu oli niin henkeäsalpaava etten edes aluksi tajunnut että itkin myös itse. Se on merkki siitä että osaat todellakin kirjoittaa. Olen aina jonkinlaisessa transsissa kun alan lukea lukujasi ja kyllä, luen aina A/N:äsi, ne ovat viihdyttäviä!

Toivon toisaalta että Közi kuolisi, mutta pieni osa minusta toivoo että ei. Tässä tulee katkeransuloisesti esille Közin ja K:n, omasta mielestäni, kaunis suhde. Toista ei jätetä. He ovat aina yhdessä, heillä on sanaton yhteys, he eivät jätä toisiaan. He ovat kuin sielunkumppanit. Veljekset. Jotenkin Közin kuolema saisi varmaan K:hon järjettömän tappamisvimman päälle ja en voi sanoa kuin että odottaisin sitä kuin kuuta nousevaa. Rakastan lukea pitkiä ja huoliteltuja kidutus-ja tappamiskohtauksia. Esimerkkinä toimii loistavasti kun Közi ja K, kiduttivat Manan hyökkääjää. Se oli yksi lempikohtauksista, jos tietenkään intiimejä kohtauksia ei lasketa *köh köh* Toisaalta taas tiedän että mafia tarvitsee noita molempia tappokoneita tai mistään ei tule mitään. Se on varma häviö ja uskomaton välivoitto vastustajalle jos Közi putoaa nyt pelistä, joten toivon sen nimeen että hän selviää. Veikkaanpas että hänelle tulee valtava halu kostaa omasta puolestaa, ja myös kaikkien kuolleiden, esim Kamijon, Fu-kin ja Tatsuroun, puolesta. Odotan innolla, päädyit mihin tahansa tulokseen sillä tiedän että vaikka tappaisit minkä hahmon tahansa, lopputulos tulee kuitenkin miellyttämään minua aina kuitenkin kun saan motiivit selville. Tai no tietenkin jos tapat Hide-zoun niin masennun lopullisesti. Niin paljon kuin rakastankin Hide-zousta oikessa elämässä, rakastan hänen hahmoaan oikeasti kuolemaan asti tässä tarinassa. Vaikka mieleni teki mennä ravistelemaan häntä oikein kunnolla ja käskeä olemaan rypemättä itseinhossa ja lopettaa olemasta marttyyripaska, hän silti on lempihahmoni. Saatan olla puolueellinen, kuka tietää mutta kuitenkin hän nousi 'masennuksesta' juuri sopivaan aikaan vaikka sattuikin loukkaantumaan. Tietenkin mielini olisi tehnyt taas mennä ravistelemaan häntä kun hän 'sankarillisesti' uhrautui suojaamaan Ruizaa. Tietysti hän tarvitsi suojausta mutta sen pystyy tekemään muutenkin kuin heittäytymällä varmaan itsemurhaan, hänellä itseasiassa kävi onni. Sydämeni meinasi pysähtyä kuin luin Sethin 'näkökulmasta' asioita. Säälin häntä. Hän rakastaa Hide-zouta ja luottaa siihen että tämä tulee olemaan vierellä loppuun saakka, ja toivon sitä itsekin. Ne kaksi on kuin luodut toisilleen ja en vain yksikertaisesti osaa kuvitella tätä tarinaa ilman jompaakumpaa. Vaikka en uskokaan että tarina tulee loppumaan täysin onnellisesti, toivon että Hide-zou ja Seth selviytyvät. Puolestaan Asagi ja Mana. Rakastan heidänkin hahmojaan enemmän kuin sanat voivat kuvailla, varsinkin Manaa. Manan ja Sethin suhde on vieläkin mielestäni niin ihana. Sanatonta ymmärrystä ja jotenkin heidän vahva ystävyytensä on niin täydellinen itsestäänselvyys että kehrään täällä ilosta. He ovat niin ihania yhdessä. Mielestäni upea loppu Asagin ja Manan kannalta olisi että he kuolisivat yhdessä. Kaunis kohtaus, että he olisivat loppuun asti yhdessä, viimeinen suudelma ja sanoja "rakastan sinua" ei tarvitsisi edes sanoa, sehän on itsestäänselvyys että Asagi ja Mana kuuluvat yhteen ja heidän rakkautensa vain on niin.. Kaunista, katkeransuloista. Se olisi ihana ja kliseinen ja jollain tapaa toivonkin sellaista. Ja itseasiassa myös siksi että tiedän että niin kauan kun Seth pysyy Hide-zoun vierellä, hän selviytyy mistä vain. Tavallaan kuitenkin olisi ihanaa jos se kaikki neljä jäisivät henkiin, sehän olisi tavallaan ihanteellinen loppu, mitä kuitenkin epäilen jollain tapaa, ei niin onnekkaasti voi käydä. Vai voinko? Sinä olet varmasti ainut joka tietää ja maltan tuskin odottaa että millä tapaa yllätät minut tällä kertaa!

Toisaalta mietin että millaistakohan Manan ja Sethin elämä olisi jos Asagi ja Hide-zou kumpikin kuolisivat. Tai Hide-zoun ja Asagin ilman Sethiä ja Manaa. Mietin kaikenlaisia loppuja ja täytyy sanoa että minulle sopii itseasiassa kaikki loput koska tiedän että teet siitä jokatapauksessa semmoisen että sitä ei voi kun rakastaa koko sydämestään. Huomaatko kuinka olen asennoitunut nykyään erilailla hahmojen kuolemiin! Olen aika ylpeä itsestäni koska ajattelen nykyään pidemmälle hahmojen tulevaisuuteen. Silti olen edelleen sitä mieltä että en halua Hirokin kuolevan, Ruiza varmaan sekoaisi, vaikka toki hänellä on Tsune vielä. Olen kuitenkin miltei 100% varma siitä että tapat ainakin yhden kolmikosta. Mielestäni luontevin vaihtoehto olisi että Ruiza kuolisi taistelussa, hänelle rakkaiden asioiden keskellä, mafia ja aseet. Noh, oli miten oli, odotan todellakin näitä paria viimeistä osaa kuin kuuta nousevaa. Etenkin heti seuraavaa lukua kun kaikille selviää kuka hyökkääjä oikeasti on, mikäli nyt itsekään olen oikeassa. Olen kuitenkin lähes varma että tiedän kuka se on, mutta kuitenkin olet taas ihmeellinen ja yllätät minut taas oikein olan takaa. Kuitenkin kaiken takana ovat Seth ja Hide-zou koska he haluavat vallan kokonaan itselleen ja valloittavat maailman, hhahaha, okei tiedän ettei niin ole ^^ Ainakin toivon koko sydämestäni.

Tässä tarinassa tuntuu puhelut katkelevan kesken, poikkeuksetta aina kun jotain tärkeää pitäisi saada sanottua. Mutta se on tietysti vaan tarinan luonne ja saat pidettyä lukijan loistavasti otteessasi.

Rakastan vieläkin valtavasti sanavalintojasi ja kuvailusi vain pistää ihon kananlihalle. Olin jo ehtinyt syventyä spekuloinnin ja mafian maailmaan kun yhtäkkiä viesti loppui ja selitykset pläjähtivät eteen ja olin ihan että "Nytkö se jo loppui?" Olisin voinut lukea vaikka kuinka paljon vielä lisää. Haluan ehdottoman nopeasti jatkoa lisää ja pitkän pitkän raa'an verisen, ja kiihkeän osan *virn* Tosiaan, läheisyydenpuutetta hahmoilla tuntuu olevan ainakin omasta mielestäni. Tappelu voisi sujua helpommin jos puute ei vaivaa XD Ruiza varmasti yhtyy mielipiteeseeni, ja Asagi. Tai no oikeastaan koko kiimainen mafia varmasti.

Tosiaan haluaisin jälleen lukea Hide-zou/Seth, hetkiä lisää. Siis ei sen seksiä välttämättä tarvitse olla mutta kahdenkeskeisiä ja helliä hetkiä. Vähän romantiikkaa tämän kaiken tappamisen keskelle, ei olisi varmaan pahitteeksi. Tuo paritus on tämän tarinan suosikkini ja perässä tulee kovaa Tsune/Ruiza/Hiroki. Tietysti Asagin ja Hide-zoun suhde on ihana ja kaunis ja se onkin j-rock parituksista suosikkini. Tässä tarinassa vaan kovaa jyrää Hide-zou/Seth, vaikka en ikinä itse olisi päätynyt sellaiseen paritukseen.

Olen jotenkin ihan intona vaikka tiedänkin että tämä pian loppuukin mutta odotan todella kovasti että mitä vedät vielä hihastasi. Tiedön etten tule pettymään, niinkuin en ole koskaan tähän tarinaan pettynytkään.

Taidan aloittaa lukemaan tätä tarinaa alusta *naur*
Kirjoitusiloa muruseni ja laitahan jatkoa pian ^^
the melody that just comes crumbling down is also so sweet and beautiful, it’s frightening

the merry-go-round playing alone - I wave..
my somehow faded voice is more important to me than my guilty conscience.

    4 tykkää.
Avatar
-Hann-
Teknikko
 
Viestit: 122
Liittynyt: Ke Huhti 08, 2009 5:50 pm
Paikkakunta: Under the pourin' rain

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+61/64,21

ViestiKirjoittaja Aysha » Pe Loka 07, 2011 8:11 pm

Kiitos kaikista kommenteista^^

sora: ensinnäkin minun on ihan pakko sanoa alkuun, että kommenttisi sisältö oli jotain sellaista, jollaista en ihan osannut odottaa. Siis lähinnä odotuksiesi ja mielipiteidesi takia - ei mitenkään huonossa mielessä, vaan yleisesti ottaen.

Vai pistäisit viimeisimmän lopetuksen heti Manan-ampumislopetuksen jälkeen? Sinänsä mielenkiintoista, ettei tämä kuitenkaan peitonnut mielestäsi sen luvun viimeisiä kohtia. Itse ehkä olisin laittanut tämän sitä pahemmaksi, koska nyt on useampi tyyppi vaarassa ja nimenomaan Asagi. Ehkä Mana menee tämän edelle, koska vastaavaa lopetusta ei ollut tapahtunut sitä ennen.
Mielestäni se on vain hyvä, jos välillä on hurraamassa ja välillä voivottelemassa.
Vai uskot Közin kuolevan ja K:n muuttuvan arvaamattomaksi. Sen näet sitten tarinan lopussa, ketkä kaikki kuolevat ja mitä mahdolliset elonjääneet tulevat tekemään.

Uskon aika monen olevan helpottunut siitä, etteivät osakalaiset ryhtyneet marttyyreiksi ja antaneet tulla ammutuksi, vaan taistelivat vastaan. Omalla tavallaanhan he ovat kouluttautuneet tuollaisiin tilanteisiin, etteivät ihan heti lannistu, vaan tarttuvat toimeen ja, nimenomaan, toimivat ryhmässä - toisin kuin vihollisemme, minkä takia Osakan mafia lopulta voitti.
Tämä oli ensimmäinen kohta, kun jäin oikeasti tuijottamaan ruutuani pidemmäksi aikaa. Vai haluat nähdä/lukea Asagin kuolemasta - sitä en tosiaan osannut odottaa. En kuitenkaan pidä sitä sairaana, vaikka olen hämmentynyt. Lukijoillani on oikeus olla mitä mieltä tahansa tarinaan liittyen. Oletko kuitenkaan varma, että Asagi tulee tuolla tavalla kuolemaan? Siis tarkoitan sitä lasittumista sun muuta? Tässä tilanteessa on monia tapoja, miten kuolla, että se jää nähtäväksi.
Olen kyllä utelias tietämään, miten olet onnistunut siirtymään vihollisen puolelle? Sinänsä, miten sinä näet hänen kantansa? Tietenkään Osakan mafia ei ole viaton, koska kaikki ovat enemmän tai vähemmän rikollisia. Tässä tarinassa ei ole ketään täysin hyvää (eikä täysin pahaa) - paitsi ehkä Gackt, joka on vielä viaton ikänsä takia, mutta hänen taustansa/perimänsä vievät pienen puhtauden, koska jos Gackt koskaan kasvaa aikuiseksi, hänellä on aika pienet mahdollisuudet ryhtyä kunnolliseksi kansalaiseksi.

Vai pidät Hide-zouta tekopyhänä? No, en voi sanoa sinun olevan kovin väärässä tietyssä mielessä. Hän ei nyt erityisemmin pidä tappamisesta tai rikollisuudesta, mutta on silti mitä suurimmassa määrin mukana. Onhan se totta, että Seth joutui kokemaan aikamoista kauhua, kun Hide-zou meni vihollisen tulilinjalle, mutta Hide-zou kyllä ajatteli myös Sethiä. Hide-zoun ajatushan oli, että hän antaa Ruizalle aikaa hakea aseita, joiden avulla sitten voidaan puolustautua ja pitää toisensa hengissä, eli Hide-zoun teon tarkoitus oli suojella heitä kaikkia, ei pelkästään Ruizaa. Kakkosmiehemme kyllä toivoi, ettei häneen ehtisi osua, ennen kuin Ruiza olisi turvassa, jolloin voisi päästä karkuun, mutta toisin kävi.
Eli ennustat kolmikkomme kuolevan tai ainakin jonkun heistä kuolevan? No, kaikki on mahdollista, kaikki on mahdollista, mutta eikö olisi julmempaa tappaa kaksi ja jättää yksi henkiin? Ruiza kyllä saattaisi tehdä jotain noin holtitonta, mutta Tsunehitosta ei voi sanoa samaa.

Olitko itse ratin takana, vai pelkästään jalankulkija? Valitettavasti kaikki autoilijat eivät osaa noudattaa liikennesääntöjä, joskus taas tulee muita ongelmia, etteivät kuskit aina näe ihmisiä tai liikennemerkkejä.
Oletpas sinä sadistisella tuulella, en voi muuta sanoa. Olen kuitenkin iloinen pohdinnoistasi. Saa nähdä, miten tulee käymään^^

Mukava kuulla, että luku alkoi hyvin ja oli selkeä. Taisi aika monia lukijoita kismittää, kun miehet ei vain tajua, mistä on kyse.
Olet oikeassa, että osittain se oli vihollisen suunnitelma, että listitään mahdollisimman monta ongelmatapausta. Seuraavassa luvussa saatat sitten ymmärtää hiukan paremmin, että mistä on kyse.
Heijastuukohan tähän tarinaan jotenkin minun tuntemukseni kännyköitä ja puhelimessa puhumista kohtaan? *naur* Joo, koskaan asiat ei toimi ja jatkuvasti toinen keskeytetään tai se ei saa sanottua sanaa suustaan.
Hienoa, että menit kananlihalle. Halusin tuolla lyhyellä lauseella kuvata Sethin tuntemukset, tai pikemmin vaistojen heräämisen, ja ilmaisesti onnistuin tehtävässäni^^

Haa, tuo oli omalla tavallaan niitä kohtia, joissa virnistelin pahansuovasti. Pitää laittaa jokainen vastakkaisen sukupuolen edustaja lukemaan, kun alkavat ottaa pannuun. Kiitos kehuista, olen kyllä ylpeä tuossa, koska näen sen aika monipuolisena - sitä lukiessa voi olla sekä järkyttynyt, hyvillään kuin monia muitakin tunteita.
Kiitos, olen tyytyväinen tähän jatkoon. Se oli haastava, ehdottomasti yksi vaikeimmista juuri tulitaistelun takia, minkä takia kuvailu saattoi hiukan tökkiä tai muuten olla heikommanlainen. Hienoa, että kuitenkin pidit tästä.

Vai jumituit moneksi tunniksi *naur* ei se minua ainakaan haittaa ja olen iloinen, että ilmeisesti pidit lukemastasi. Valitettavasti, kuten olet varmasti huomannut, jatkon kanssa on kestänyt, mutta kerron siitä hiukan enemmän A/N:ssä. Toivottavasti pidät kuitenkin seuraavastakin luvusta, vaikka tässä on mennytkin jo jonkin aikaa - toivon myös, ettei tämä ole hirveästi kaivertanut mieltäsi, vaan olet miettinyt muutakin.

Hienoa, että selvennykseni ovat olleet hyödyllisiä^^ En minäkään ihan kaikesta tiedä kovin tarkkaa, vaan joudun kyselemään tuttaviltani, jotka tietävät enemmän. Ole hyvä vain^^
Sain paljonkin irti, usko pois^^
Yay, en siis turhaan linkannut tuota kappaletta. Sehän on vain positiivista, jos kappale jäi soimaan päähäsi, kuten Tokio sydämien kohdalla - hyviä kappaleita kummatkin^^

Kiitos kommentistasi^^

mayabi: Hei ja tervetuloa^^
Voi ei - ei jatko ole mikään sydänkohtauksen aihe eikä varsinkaan hyvä syy siihen! Toivottavasti olet tähän mennessä kuunnellut kappaleen, mutta ei se mitään, jos et ole muistanut tai ehtinyt^^

Olen iloinen kuullessani, että tämä ainakin piristi kesääsi ja kenties opetti jotain ficeistä, joiden fandom on hiukan tuntemattomampi. Olen otettu kehuistasi ja toivon, etten tuota pettymystä tarinan lopussa^^

En yhtään ihmettele, jos hahmokaarti hermostutti. En minäkään uskonut siitä tulevan niin pitkää, kun aloitin tämän kirjoittamisen. Olen kyllä hyvin tyytyväinen, jos olen saanut sinut innostumaan D:stä ja samalla esiteltyä muita hyviä bändejä. Ole hyvä siis^^ Olitko muuten D:n keikalla?
Hienoa, ettet ole mennyt aivan sekaisin hahmojeni kanssa^^ Olen varmasti tuollaista sanonutkin ja olen valmis yhä allekirjoittamaan sen, koska hahmot ja niiden persoonallisuudet ovat vahvasti sidoksissa juoneen - eri tavalla toimiva/eri luonteinen hahmo voi muuttaa juonta kovastikin, minkä takia hahmot ovat oma haasteensa. Kiitos kehuista, olen hyvin otettu niistä ja uskon, että ymmärsin, mitä tarkoitit tuossa hahmojen pitämisessä. Pidät niistäkin hahmoista, jotka ovat epämiellyttäviä, koska et näe niissä liian suuria ongelmia/ristiriitoja, jotka olisivat häirinneet.

Ruiza on hurmaava, suorasukainen ja niin ihastuttava persoona^^ Olen hyvin ylpeä hänestä enkä juuri ihmettele (ainakaan enää), miksi Ruiza on noussut monien suosikiksi.

Olen hyvin onnellinen siitä, ettei tämä tarina ole ollut sinulle yhdentekevä, vaan myös nuo “tylsemmät” toimistokohtaukset olivat mieleesi. Toivottavasti unirytmisi ei ole aivan sekaisin kaiken lukemisen jäljeltä (mutta kuinka monta kertaa ihmiset oikein lukevat tätä???).

Reita oli minulla alun perin lähinnä lukijoiden houkutin, mutta sitten hänestä kehittyi oikein mukava hahmo. Ihan ensimmäisissä suunnitelmissa Reitan piti kuolla, mutta sitten tarkemmin mietittynä totesin, ettei Reita voi kuolla, koska juonenkin pitäisi muuttua sen myötä. Aika moni ehti muistaakseni kuvitella Reitasta ja Sethistä tulevan pari, mutta sitten tosiaan meidän toimitusjohtajamme käveli kuvioihin. En ihmettele, jos Hide-zou vei sydämesi - se on tehnyt niin ilmeisesti useammalle (mitä tulee taas Särkymättömän paljastuksiin, nehän vain selittivät sen, miten monimutkainen ja moniulotteinen hahmo Hide-zou on ja mistä se coolius on syntynyt).
Mukavaa, että pystyit eläytymään Sethin ajatuksiin eikä yhtiökokous osoittautunutkaan niin tylsäksi, kuin olisi voinut kuvitella. Ihanaa kuulla, että joki ihannoi Sethiä^^ Me likes that ja hyvä, jos hän on saanut tässä tarinassa motivoitua sinua opiskeluissasi (itselläni tämä on pitänyt edes jotenkin täysijärkisenä).

En yhtään ihmettele, jos alkuun oli vaikeata yhdistää nimet kasvoihin tai että jouduit tutkimaan kuvia useampaan otteeseen. Hahmoni eivät ole niistä tunnetuimmista ja kirjoitetuimmista päästä. Hienoa, että olet kuitenkin oppinut yhdistämään heidät ja vielä hienompaa on kuulla, että mielestäsi kuvailut sopivat linkattuihin kuviin^^

Koska tämä on todennäköisesti Lafin pisin tarina niin lukujen kuin sivujen perusteella, en yhtään ihmettele, jos on vaikeata keksiä, mistä kohtauksista tai tapahtumista puhuisi. Ei minua kyllä haittaisi se kuudensivun kommentti, vaikken nyt kykene uskomaan olevan mahdollista kirjoittaa sitä määrää pelkkää ylistystä - vaikka olen ylpeä tästä, tiedän tällä olevan omat heikkoutensa ja monien varmasti kirjoittavan paremmin.
Aikamoisten kiemuroiden kautta Seth lopulta päätyi mukaan ja työskentelemään Hide-zoun alaisena. Sinänsä hyvä kuulla, ettet ollut aivan varma, että vastaisiko Hide-zou Sethin tunteisiin - ei siis ollut niin ennalta arvattava kuin pelkäsin^^

Haa, Matsumoton juhlat, se ja se tulipalokin olivat hyviä aikoja. Kaipaan niitä aikoja ja on ihanaa kuulla, että pidit niistä silloin. Otan myös tuon kyynelehtimisen hyvänä asiana ja parempi se, että olet tämän aikana itkenyt onnesta etkä vain surusta.
Manan ja Asagin sovinto, se on mielestäni ehdottomasti yksi tarinan herkemmistä, mutta myös yhteen tuovimmista tapahtumista. Olen tyytyväinen, että mafiamiestemme onnen ja riemun hetki välittyi myös sinne ja kykenit iloitsemaan niin Asagin, Manan kuin mafian puolesta.

En itsekään erityisemmin välitä lapsista ja joskus voin sanoa jopa vihaavani lapsia, mutta halusin kuitenkin yrittää tuoda Gacktoon lasten tietyn suloisuuden. Olen aika ylpeä hänestä, vaikka äitinsä onkin mitä on. Ah, Geti, täällä se vieressäni kuorsaa autuaan tietämättömänä siitä, kenelle se kuuluu tarinassani^^

Vai tarpeeksi monta - eli en saisi tappaa/tapattaa enää enempää?
En sinänsä ihmettele, jos näit Fu-kin aluksi ärsyttävänä hahmona, koska sehän oli tarkoitukseni hänet luodessani. Halusin tehdä hänestä suullaan, mutta en samanlaiseksi kuin Ruiza, joka lähinnä huvittaa, vaan sellaiseksi että tekee mieli pyörittää silmiään ja ärjäistä pari tiukempaa sanaa. Oli hyvä kuitenkin, että myöhemmin kiinnyit häneen, koska sitä toivoinkin. Hiroki on onnistunut selvästi säikäyttämään useita. Tatsuroun kuoleman tuottama järkytys hämmensi minua. En uskonut koskaan hänen olevan niin suosittu, kuin mitä on nyt parin viimeisen luvun aikana käynyt ilmi. Hyde joutuikin sitten kunnon tappeluun, mutta sentään säilyi hengissä^^

Olen mielissäni tuosta säikkymisestä, vaikkei saisi iloita ihmisten pelottelusta XD Ihan hyvä, että olit ainakin jännittynyt sekä pelkäsit niin Ruizan, Közin, Manan kuin Hide-zoun puolesta. Kukaan heistä ei tosiaan ole kuollut, vaikka kaksi on pahassa jamassa ja tällä hetkellä Asagi kaikkein pahimmassa. Ai en vai? Oletko aivan varma? Olisitko valmis lyömään siitä pääsi vetoa? XD

Ymmärsin paljonkin, koska kommenttisi oli hyvin selkeä ja olen kiitollinen siitä. Olen iloinen, jos kommentoit tätä uudelleen, mutta älä ota siitä hirveätä stressiä^^

Ole hyvä vain^^
Ja kiitos kommentistasi^^

nyanyan: Tervetuloa, on kiva saada tännekin kommenttia, mister Lafi - näimmekin silloin Lagi-gaalassa^^

En ihmettele yhtään, jos et kykene muistamaan, milloin aloitit tämän, koska tuossa joulukuussa on kulunut 4 vuotta prologin julkaisusta ja tämän tarinan aloittamisesta^^ Ihmettelen kyllä, miten monesti ihmiset oikeasti lukevat tätä? Hienoa, että olet palannut tämän pariin, mutta onhan se välillä vähän hassua, miten monta kertaa tätä on luettu - miten ihmisillä on aikaa, kun tätäkin on julkaistu jo 61 lukua? Hyvä kuitenkin, että lukemisesi on rauhoittunut ja teet toivon mukaan muutakin.

Kyllä minulle saa kertoa lyhyesti tai pitkästäkin, mitä ajattelee hahmoistani^^
Aah, Hide-zou^^ Hide-zoussa on sellaista tyylikkyyttä, mikä tekee ainakin minuun vaikutuksen ja ilmeisesti monissa muissakin. Tavallaan ymmärrän, mitä tarkoitat sillä, että olisit toivonut Hide-zoun ja Sethin välille hitaampaa lähentymistä ja Hide-zoun muurin hajoamista - tosin ehkä eri mielessä. Minä nautin silloin jotenkin siitä pienestä kissa ja hiirileikistä sekä heidän välillään olevasta jännitteestä, josta olisin kirjoittanut mielelläni pidempäänkin, mutta se ei ollut mahdollista juonen takia. Särkymätön toivon mukaan selittää hiukan, miksi Hide-zoun muuri särkyi niin nopeasti. Ihana kuulla, että pidät Seth/Hide-zousta, vaikka Asagi/Hide-zou viekin voiton. Olet oikeassa, että Asagin ja Hide-zoun suhde on ainutlaatuinen ja sitä voisi kutsua jo tosirakkaudeksi, jollaista jokainen toivoo kohdalleen - vaikka onnistuneemman sellaisen. Voin kyllä kuvitella onnesi, koska toivon mukaan oman onnellisuuteni heidän suhteensa kirjoittamisen aikana välittyi sinulle^^

En yhtään ihmettele, kun nimeät Ruizan toiseksi lempihahmoksesi. Hän on kieltämättä hyvin valloittava persoona ja nyt miettiessäni olen tullut siihen tulokseen, että hän on kaikista eniten sinut itsensä kanssa, mikä vain kasvattaa hänen ihanuuttaan pervoutensa, sympaattisuutensa ja monitasoisuutensa kanssa. Ruiza on kyllä aika hotti aseiden kanssa X)

Minusta Asagi on siksi niin loistava yakuza, että hänestä saa useamman kuin yhden puolen esiin, minkä takia hänestä ei pääse koskaan täysin varmuuteen. Olen hänestä hyvin ylpeä^^

Onhan Seth välillä neitimäinen, vaikka pistänkin sen hänen viattomuutensa ja kokemattomuutensa piikkiin. Onhan se totta, että Hide-zoulle olisi sopinut paremmin Asagi, mutta asiat menivät toisin heidän kahden kohdalla. Seth ei todennäköisesti tosiaan ole minulta onnistunein ehkä moniulotteisuudessaan, mutta olen tyytyväinen hänen lutuisuuteensa^^

Mana kuuluu ehkä eniten hahmoihin, jotka jakavat lukijani niihin, jotka pitävät hänestä ja niihin, jotka eivät. Ehkä hänen tietty koleutensa ja ylpeytensä aiheuttavat niskakasvojen pystyyn nousemista, mutta minusta se sopii Asagille siinä mielessä, ettei ole ainakaan samanlainen Hide-zoun kanssa (koska muutenhan Mana olisi Asagille vain Hide-zoun korvaaja). Vai sitä seksiä sinä odotat, kun Asagi on alimmaisena? *naur*

Olen hyvin tyytyväinen hahmoihini ja siihen, mihin rooleihin olen heidät laittanut. Harmittelen vain joskus, kun en voi kirjoittaa kaikista hahmoista niin paljon, kuin välillä tekisi mieli, kuten Atsushista ja Hydestä.

Oikeasti, missä vaiheessa huomaamattani Tatsurou on saanut näin luvan fanikannan? En ollut tosiaan varautunut siihen meteliin, mikä nousi Tatsuroun kuoltua. Kai minun pitää vain hyväksyä, että mainitsemasi syyt, eli nörttimäisyydestään, vainoharhaisuudestaan ja muusta “hullummanpuoleisista” piirteistään huolimatta hän oli hyvin suloinen ja rakastettava.
Auts, en tosiaan uskonut Tatsuroun kuoleman olevan noin paha juttu tai koskettavan ihmisiä tuolla tavalla. On toki ihana kuulla, ettei Tatsurou ollut yhden tekevä. Ehkä hänen kuolemansa oli jopa jollain tapaa julmimmasta päästä, mitä olen tähän mennessä kirjoittanut.

Joo, ymmärrän hyvin, jos et sano enempää hahmoista - niitähän on 71 kappaletta. Kieltämättä olisin aika hämmentynyt, jos joku päättäisi oikeasti sanoa jokaisesta jotain, vaikka lyhyestikin.

Minä vaihtelen aika paljon hitaan ja nopean kerronnan välillä. Hyvä kuulla, että hitaammissa, kuvaksellisimmissa luvuissa on kylmät väreet levinneet.
Olet todennäköisesti oikeassa, että jotain ehkä olisi kannattanut karsia, jotta olisi voinut kuvailla paremmin muita kohtia. Heräisikö sinulle mieleen esimerkiksi jokin kohta, jonka olisit karsinut pois ja sitten kertonut paremmin jotain toista?

Tarinan alku oli tosiaan hyvin kevyttä, mikä oli minulla tietoinen valinta, koska halusin pohjustaa kunnolla tätä, ennen kuin raskaampi osa juonesta pääsi vauhtiin. Ymmärrän, että lukemisesta tuli vaikeampaa tai ainakin raskaampaa, kun ei enää keskityttykään ihmissuhteisiin, vaan toisiin ongelmiin. Toivottavasti lukeminen ei ole kuitenkaan tullut liian raskaaksi eikä tulekaan näiden viimeisten lukujen myötä^^

Sinänsä sinulla on aiheellinen pelko, vaikka tuskin minä kaikkia ehdin tappamaan, koska minulla on tätä enää kolme lukua jäljellä. Olihan Tatsuroun kuolema aika julmaa, mutta uskoisitko, että on olemassa pahempaa kuin kuolema? Minusta on ihan hyvä, ettet tiedä, mitä tässä tulee vielä käymään^^

Osasinkin hiukan odottaa, että luvun tapahtumat olisivat jossain määrin arvattavia - vihjaisinhan niihin aika voimakkaasti edellisessä luvussa, että olisi ollut ihme, jos kutsu ei olisi osoittautunut ansaksi. Hyvä, että jännitystä kuitenkin riitti sekä hiukan odottamattomampiakin kohtia, vaikka tiesitkin, että kyllä tässä tulee kuolemaan hahmoja. Joudut paniikkiin Hide-zoun takia, voi pientä *pat pat* Kyllähän Hide-zou on tällä hetkellä hengissä - minun ei siis tarvitse pelätä ainakaan vielä vihaasi. Pieni pelottelu tekee vain terää XD
Huh huh, vai noin kovan järkytyksen Közin loukkaantuminen aiheutti. Taidatte tosiaan pitää häntä ja K:ta kuolemattomina *yrittää saada mielestään pois kuvaa Közillä ja K:lla 300-elokuvan kuolemattomien asuissa*
K:n hellässä huolenpidossa *kuvittelee K:n tyhjentävän koko desinfiointiainepullon Közin ampumahaavan päälle, jotta se varmasti desinfioituisi* Joo, todella XD

Kohtahan tämä loppuu ja osa asioista selviää. Ole huoleti, yritän kyllä selvittää mahdollisimman monta seikkaa ja jos jokin askarruttaa, kysyä saa toki - vastaan sitten viimeistään viimeisen luvun jälkeen.

Tämä oli hyvin selkeä kommentti enkä minä löydä siitä mitään valittamista^^
Kiitos kommentistasi^^

Nightfall: Kiva nähdä taas^^

Ai ilmeeni, kun scam päätti pidentyä? Se taitaisi suunnilleen näyttää tältä: *kurtistaa hämmentyneenä kulmiaan -> äkkiä huuleen kohoa pirullinen hymy ja kulmakarvat kohoilevat merkitsevästi*
Tiedän kyllä tunteen, kun lähtee miettimään, pitäisikö jotain karsia ja tavallaan kyllä kannatan sitä, koska muuten voi tulla kaikkea hyvin paljon turhaa tai merkityksetöntä. Kirjoitustahtikaan ei aina pysy samana, mikä välillä turhauttaa - ainakin minä turhaudun välillä kirjoitustahtiini turhankin helposti, mutta lähinnä siksi, ettei minulla ole juuri lainkaan aikaa.
Ota ihan rauhassa sen tarinan kanssa. Totta kai haluaisin päästä lukemaan sitä mahdollisimman pian, mutta olen kyllä kärsivällinen (minulla on silloin tällöin kärsivällisyyden hyve). Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat tuossa, kun äkkiä tarina näyttää kasvavan vielä suurempiin mittoihin, kuin muka aikaisemmin tarina ei olisi ollut jo riittävän iso. Oli se miten pitkä tahansa, niin lupaan kyllä lukea ja kommentoida, kun saat sen valmiiksi^^ Pitää vain toivoa, ettet kuitenkaan päätä kirjoittaa siitä yhtä pitkää kuin tästä XD

Joo, minullahan on pään sisässä/työn alla kolme spinoffia, mutta saa nähdä, saanko yhtäkään niistä julkaistua, koska mikään niistä ei ole mitenkään erityisen lyhyt XD Sitten on tosiaan UKMLOT eli Uskallatko katsoa, mitä löydät oven takaa, jolle olisi tosiaan kiva keksiä jokin lyhyempi nimi (ja lyhyempi kuin Uskallatko katsoa, mutta en halua lyhentää sitä kuitenkaan UK:ksi XD). Pääni sisällä on sitten aika monta muuta tarinaa, joista osan olen kirjoittanut ihan kunnolla ylös (mielessä olisi muutama hiukan historian puolelle menevä tarina ja yksi vanhaan japaniin liittyvä, että saattaisin vilauttaa siellä muutamia “perinteisimpiä“ bändejä D:n lisäksi). Välillä ne tuntuvat ottavan minusta vähän enemmän valtaa ja haluaisin kovasti päästä niitä kirjoittamaan *huoh*
Olisi kiva, jos olisi mahdollista jakaantua/kloonautua mahdollisimman moneksi, jotta voisi kirjoittaa kaikkea, mitä haluaa. Kyllä, vertaistukiryhmä olisi kiva XD

Toivottavasti asiat ovat jo selkiintyneet ensimmäisen jakson myötä ja koulu päässyt hyvin alkuun^^

Aws, on tuo ihan hyvä keksintö. ÄKT lyhenne ei ollut edes alun perin minun keksimäni, vaan kaverini, joka ei jaksanut mesikeskusteluissa aina sanoa “Älä katso taaksesi”. Minä taas yleensä keksin nimet, jotka mielestäni kuvaavat itse tarinaa ja ehkäpä jotenkin tiivistävät sen hyvin tiukkaan pakettiin. UKMLOT on haastava, koska joudun aina sanomaan sen koko nimen ääneen, jotta muistan, mitkä kirjaimet ja missä järjestyksessä ne tulevat XD

Toimin itse samalla tavalla, vaikka ehkä panostan itse hiukan enemmän perustietoihin kuin sellaisiin pikkunippelitiedot.

Hyppään hiukan eteenpäin, kuten varmaan arvaat^^

Tulipas niin pitkät perustelut, että ehkä sinun on parempi pysyä nykyisessä linjassa ja kirjoittaa ensin koko tarina loppuun ja ryhtyä vasta sitten julkaisemaan sitä. Olemme kuitenkin sen verran erilaisia eikä kaikille sovi samat tavat toimia ja kirjoittaa, vaikka sitä kuinka yrittäisi, eivät samat metodit toimi kaikille.
Ei, et vaikuta, mutta minä vain väitän, että saisit aikaan jotain hyvin mielenkiintoista^^

Sen kyllä huomaa, että minun päivityksissäni on kestänyt. Tässä ajassa on ehtinyt tapahtumaan vaikka mitä - Taiji ja Isshi ovat kumpikin kuolleet, mutta ei niistä sen enempää. Toivon vain, ettei tulisi enempää tuollaisia ikäviä uutisia -.-

Der Köning der Dunkelheit kuuluu itse asiassa samaan saagaan In the name of justicen kanssa, mikä taas liittyy vampyyri saagaan parin muun kappaleen kanssa, että se selittää aika paljon niissä olevaa jatkumoa. Mitä tulee Hide-zoun pukuun, niin tosiaan lavalla nuo vaatteet näyttivät oikein hyviltä eivätkä nuo värit ainakaan minun silmääni haitanneet
No, nyt herroilla on taas uudet lookit Torikago gotenin myötä ja pian tulee taas uusi mini-albumi ja tällä kertaa enemmän kiinalaisvaikutteinen, jos nimi ja muut merkit pitävät paikkansa. Mitäs olet sitten pitänyt uusimmasta singlestä niin pukujen kuin musiikin puolesta? Herrathan ilmeisesti lähtivät pois Avex traxilta, koska viimeisin levy oli GOD CHILD RECORDSlta. Itse pidin lookeista, mutta Tsunen oranssinpunainen hiusten väri oli kaamea sinistä vasten -.- Siitä en pitänyt, vaikka muuten pidinkin enimmäkseen vaatteista ja meikeistä, mutta ainahan on niitä pieniä yksityiskohtia, jotka ihmetyttävät/häiritsevät. Tosin, making of videon jälkeen taisin kyllä tykättyä nykyisiin lookeihin ihan kunnolla *-* Odotan kuitenkin innolla uusia vaatteita^^

Haa, vai siitä johtui, että yllätyit Tatsuroun kuolemasta. Olet kyllä oikeassa, että Hyden kohdalta mahdollinen hyökkäys ja veren lentäminen ei olisi ollut ihme ja Fu-kin kohdalla hänen ympärillään tapahtui tosiaan paljon ylimääräisten ihmisten takia. Tatsurou oli tosiaan yksin eikä hänellä ollut sinänsä mitään pahantekijöitä riesanaan, vaan pelkästään videoiden tutkiminen.

Hienoa, jos uusin luku tuntui eri tyyppiseltä. Olenhan minä ennenkin kertonut yhdestä hetkestä ja yhdestä tilanteesta, mutta näkykulmat ovat kuitenkin ovat vaihdelleet, vaikka sinänsä ollaan oltu samalla puolella, kuten tässä (eli en alkanut kertoa, mitä vihollinen ajatteli ja toimi). Hyvä, ettet ainakaan voi valittaa jännityksen ja tapahtumien puutetta^^ Olihan tässä harvinaisen paljon toimintaa, ehkä enemmän kuin missään aikaisemmassa luvussa, olihan kyseessä sentään tulitaistelu.
Minusta huumorilla oli tärkeä asema tässä luvussa, koska sillä oli kaksi tärkeätä työtä. Ensinnäkin sen piti keventää lukemista, ettei se olisi turhan raskasta. Toiseksi syyksi sanoisin mafian. Mielestäni mafia, joka on tottunut ampumaan, tappamaan, taistelemaan sekä paljon muuta, ei voi olla liian tuimia, kun listivät ihmisiä, joita vihaavat. Huumori siis kuvasti sitä, ettei se ollut heille kaikille niin hirveätä, vaikka tilanne oli vaikea. Lisäksi, minä vain kaipaan välillä sitä huumoria tasapainottamaan synkistelyä.

Aika moni ihminen olisi varmasti karjaissut sen vihollisen nimen saman tien, minä varmasti myös, mutta kaikki eivät ole sellaisia, vaan purkavat turhautumistaan ja pelkoaan sekä muita tunteitaan karjumalla ja kiroamalla. Ja kuten sanoitkin/tiedätkin, te lukijat tarvitsette mukavasti cliffhangereitä XD

Eikös olekin kiva, kun pystyt samaistumaan hahmoihin, vaikka ne olisivat kuinka kummallisia tilanteeseen nähden XD

Taichi oli oma hahmo, ei kummempi. Täytyihän Hide-zoun hankkia itselleen uusi kuski, koska Fu-ki ei voi enää toimia tehtävissään.

Johan Közin loukkaantuminen onnistui säikäyttämään ihmisiä. Olenko minä tosiaan tehnyt Közistä ja K:sta niin voittamattoman oloisia, etteivät ihmiset ymmärrä, että hekin vuotavat verta? No, ainakin se oli jotenkin odottamatonta, vaikka varmasti vihollinen pyrkii pääsemään myös henkivartijoista eroon.
Közin menetys olisi lievästi sanottuna kova isku mafialle, koska ampujana hän on samaa tasoa Ruizan ja K:n kanssa, taistelutaidoiltaan Hydeä taitavampi ja päihittäisi yksinään monta miestä.

Korjasin nuo virheet, kiitos niistä^^

Kolme lukua tosiaan jäljellä, sitten tämä tarina saa viimein ansaitsemansa lopun^^ Hyvä, että olet ottanut tuon jo opiksesi, että kykenen aikalailla tappamaan kenet tahansa, mutta ainahan tuollaista saa toivoa. Sinänsä ei ole enää mahdollista, että tulisi täydellinen Hollywood lopetus, jossa hyvä voittaa pahan, koska tässä on ehtinyt kuolemaan ja loukkaantumaan sen verran ihmisiä, esimerkiksi Fu-ki, Kamijo, Vivian, Hyde, Isshi, Hiko, Atsushi, Andro, Hiroki ja Hizaki etc.
Kiitos luottamuksesta XD

Olen tyytyväinen lopetukseen X) Mutta älähän liikaa kuitenkaan mieti.
Olisi tosin kiva tietää, että ketä sinä veikkaat, mutta senpä näkee sitten, miten käy.

Ole hyvä vain XD
Ja kiitos kommentistasi^^

PikkeWood: Ja lisää vielä tulossakin^^

Lue ja kommentoi toki, miten itse parhaaksi näet ja ehdit. Olen vain iloinen siitä, että jaksat yhä kommentoida tätä, vaikka olen julmasti ryöstänyt sinulta jo Kamijon (en se ollut minä, vaan vihollinen!).

Ilmeisesti Tatsurounkin menetys tuntuu yhä?

On sillä Satochilla rankkaa, on se kenelle tahansa paha shokki. Mutta eipä hän saa kakistettua vihollisen nimeä ulos suustaan, kun puhelu katkeaa (sonera varmaan pölli tästä idean mainokseensa “eivätkä puhelut katkea tiukankaan paikan tullen“ XD).

Hienoa, jos jännitit taistelukohtausta, koska sen kuuluikin jännittää ja pelottaa^^ Älä kuitenkaan liikaa riehu ja satuta itseäsi siellä ruudun toisella puolella.

Älä nyt stressaa. Minusta on parempi, että joku sanoo, ettei hänellä ole hajua vihollisesta. Pelkään koko ajan, että joku tulee ja karjaisee koko juoneni auki (ei ole vielä sitä kuitenkaan tehnyt), että minua rauhoitaa, etten ehkä olekaan niin ennalta arvattava tai onnistunut vihjaamaan liikaa.
Älä kuitenkaan liikaa mieti tätä - varsinkin, kun on mennyt pidempi hetki päivitysten välissä.

Kiitos kommentistasi^^

Mizuumi: Hienoa, että päätit kommentoida^^
Olet ylpeä itsestäsi, koska… Uskot tietäväsi, kuka vihollinen on? Menikö oikein?

Hyvä, että kuitenkin muistit, vaikket ihan heti, mitä aikaisemmassa luvussa oikeastaan tapahtuikaan. Kiitos kehuista^^ Minusta on hauska kirjoittaa Asagille teräviä kommentteja ja muita letkautuksia, koska mielestäni ne sopivat hänen hassuun persoonaansa ja muutenkin viihdyttävät minua^^ Hyvä, että Asagin kommentti päät yhteen pistämisestä, huvitti sinua^^

Näin kommenttisi useammin kuin kerran lukeneena voin sanoa, että pidin kommentistasi eikä se nyt ollut lyhyt, huono tai edes sekava, vaan ymmärsin kaiken, mitä kerroit minulle - tai ainakin uskon ymmärtäneeni^^

Kuten sanoit, asiaan kuului, ettei Asagilla ja muilla ollut mitään hajua siitä, että kyseessä oli ansa. He uskoivat vahvasti Tatsuroun kutsuneen heidät paikalle, koska viesti oli tullut kuolleen nörttimme kännykästä. Arvaan toki, että sinua kismitti monen muun lailla, kun Asagi käveli suoraan ansaan.
Hyvä, että matka varastolle meni mielestäsi sopivaa tahtia. En halunnut kirjoittaa siitä ikuisuuden kestävää matkaa, mutta en halunnut myöskään vaan ohittaa, että “Asagi ja kumppanit kävelit reippaasti ja pian saapuivatkin varastolle”.

Sinulla on hyvät vaistot, kun aavistit Hide-zoun ja Sethin olevan paikalla, vaikka en ollut vielä suoraan tai kovinkaan selvästi vihjailutkaan kaksikon paikalla olosta. Ja kyllä, Hide-zou’s best frendillä *naur* on rankkaa, kun ihmiset eivät millään tajua, ettei toisten työpaikalle saa tulla toikkaroimaan tai muuten häiriköimään. On se kumma, kun väki päättää pitää pippaloita suoraan työmaalla, vaikka pitäisi sitä jotain tehdä palkkansa eteen XD
Tsunehito aiheuttaa selvästi ristiriitoja, kun kerran häntä sopi odottaa, mutta sitten olla odottamatta. Tsunella on se “magic touch”, joka saa kaikki ympärillään olevat rauhoittumaan - no ei, onhan se hämmentävää, miten Ruiza rauhoittuu etsivämme läsnäolossa, mutta sitä se rakkaus ja halu huolehtia toisesta tekee^^
Hauskaa kuulla, että olit kaivannut Hide-zouta ja Sethiä, ja heidän läsnäolonsa sopi sinulle^^

Kyllähän Asagi on ihan fiksu, mutta epäili liikaa omia vaistojaan tajutakseen häipyä. Se tosin ei välttämättä olisi mitään auttanut, vaikka he olisivat häipyneet ennen puhelua. Jos osakalaiset olisivat aikoneet häipyä, tulitus olisi aloitettu saman tien.
Hyvä, ettei ampumakohtauksen lukeminen tuottanut vaikeuksia, vaan pysyit koko ajan mukana ja ilmeisesti jännittyneenäkin. Yritin kovasti tehdä taistelusta mielenkiintoisen, ettei se ole vain räiskimistä tai suoraviivaista taistelua ilman mitään suurempaa tunnetta tai ajatusta. Kiitos kehuista^^
Joo, huomasin kyllä. Olet oikeassa, että vihollinen tunsi jotain, kun katsoi kuollutta Tatsuroutaa, mutta Hyden kohdalla tunne oli lähinnä viha ja raivo. Toisaalta se on helppo selittää sillä, että Hydeä vastaan taistellessa ei saanut tuntea mitään muuta, kuin tyhjyyttä tai vihaa, koska muuten Hyde olisi saattanut voittaa, jos olisi saanut yhtään armoa. Olet kuitenkin oikeassa, ettei Tatsuroun kuolema ollut kovin lempeä, vaan oli yksi julmemmista tässä tulleista.

Osakalaisten tilanne oli tosiaan hyvin paha, koska ei ollut kunnollisia aseita eikä varsinkaan riittävästi luoteja. Uskon, että monia kismitti se, kun tyypit piilottelee aselaatikoiden takana eikä kukaan tunnu tajuavan sitä. Totta kai Ruizahan oli se, joka tiesi asian (sekä todennäköisesti pari alaistaan), mutta hän taas tiesi, missä ne oikeat aseet oli, minkä takia ei voinut erityisemmin lähteä niistä puhumaan, koska oli se pieni ongelma, eli oikeiden laatikoiden luokse pääseminen.
Olen hyvin tyytyväinen, että Ruizan ryntäys ja kiinni jääminen saivat sydämesi hyppimään jännityksestä. Olihan se kunnon läheltä piti tilanne, mutta K osaisi ajoittaa saapumisensa hyvään kohtaan ja hahmottaa tilanteensa.
Miten minä osasinkaan arvata, että suunnittelit minun murhaamistani, kun Hide-zou hyppäsi esiin ja sai osumaa XD No, sillä oli kyllä aika monta suojelijaa, kun Seth ryntäsi hakemaan Hide-zouta Asagin ja muiden antaessa suojatulta ja sitten vielä Tsunekin riensi ihmiskilpensä (kyllä sille saa nauraa X) ) kanssa turvaamaan suojaan palaamisen. Kyllä, minä olen aika pahis, kun melkein tapoin Zouzoun *naur* arvaa vain, kuinka pahis osaan olla X)

Seth oli pikkuinen viaton pallero, joka joutui aika pahaan jamaan. Onhan Sethiä toki koulutettu tuollaisia tilanteita vastaan, mutta hän on yhä aika viaton eikä tosiaankaan ole aikaisemmin joutunut tappamaan ketään. Vähemmästäkin sitä pelotti, koska muitakin pelotta, vaikka näillä oli kokemusta. Olet oikeassa siinä, että Hide-zoun oli vaikea pyytää Sethiä liittymään mukaan taisteluun - hän olisi mielellään tehnyt kaikkensa, jotta Sethin ei olisi tarvinnut ottaa asetta käteen, mutta kakkosmiehen oli pakko pyytää heidän kaikkien vuoksi.
No, heti kun Seth tarttuu toimeen/antaa alitajunsa sanella tekonsa, tilanne kääntyy parhain päin ja osakalaisetkin saivat hiukan hupia tilanteeseensa XD Sethille ei tosiaan kannata ryppyillä, kun sillä on ase - ja kiitos sinun, sain kunnon repeämiset tuolla tamagochi repäisylläsi XD Ei näin, ei XD
Pitäisikö minun tulkita tuon perusteella, että saan listiä vapaasti kaikki muut hahmot, paitsi nuo kaksi? Se tosiaan olisi aika ilkeätä. Mieti nyt, kuka sitten pitäisi niistä huolta, jos Ruiza ei olisi sanomassa mielipiteitä asioista? Eivätkös kaikki olisi vain onnellisia, jos kuolisivat yhdessä? *viaton hymy*

Hyvä, että lisäsit tuohon voiton perään, että alustavasti voittivat. Hauskaa lukea pohdintojasi ja joudun myös sanomaan sen, että ei se vihollinen ole läpimätä, koska tarinassani kukaan ei todellisuudessa ole läpimätä, vaan jokaisella on jokin syy toiminnalleen - en vain aina ehkä kerro sitä. Jos minun pitäisi jotenkin tiivistää yksi tämän tarinoiden ideoista, sanoisin sen kertovan ihmisistä. Ei hyvistä (koska vain Gackt voisi vastata sitä hyvää) enkä pahoista, vaan ihmisistä ja siitä, miten he toimivat parhaimmalla katsomallaan tavalla.

Vai eläintenhautausmaa, sounds interesting.

Se, kuka siellä Asagin takaraivoa tähtäilee, selviää ensi luvussa. Toivottavasti et ole liikaa miettinyt tätä kesän aikana, vaan tehnyt muutakin.

Kiitos kommentistasi^^

mare: Minä joudun vastaamaan sinulle hyvää iltaa, koska laitan tämän vasta tähän aikaan, kiitos koulun.
Hyvä, että sinulla meni kuitenkin kolme viikkoa tämän lukemisessa. Sivuja ja lukujahan tässä tarinassa on enemmän kuin laki sallii (onneksi poliisit eivät ole vielä tulleet oven taakse kolkuttelemaan), että olen vain tyytyväinen, ettet kertonut lukeneesi 61 lukua + prologin tyyliin kolmessa päivässä.
Aloittaa alusta?

Kai tuo oli vitsi?

En sinänsä ihmettele, jos et ollut kuullut Sethistä ennen tätä ficciä. Vaikka Moi dix Mois onkin vierailut Suomessa (muistaakseni syksyllä 2007), on bändi jäänyt valitettavasti suurimmalta osalta ihmisille tuntemattomaksi (jos Manaa ei lasketa mukaan). Muutenkin olen kirjoittanut pitkälti niistä muusikoista, jotka eivät ole niin suosittuja tai kuuluisia kuin esim. Dirut ja Gazette, vaikka se voi tehdä lukemisesta tai sen aloittamisen uskaltamisesta haastavaa. Olen kuitenkin iloinen, ettet antanut sen haitata itseäsi, vaan totuitkin hahmoihini^^
Kieltämättä Seth on aika lutuinen tässä, raukka parka joutuu heti aikamoiseen myllerrykseen alusta lähtien. Hienoa kuitenkin, että jo alussa oli jännitystä, ja olen hyvin ylpeä tuosta mainitsemastasi kohdasta. Ehdottomasti yksiä mielenkiintoisempia kohtia alkutarinassa^^

Vai olen onnistunut aivopesemään sinut? Otan tuon kohteliaisuutena, jos kerran sain sinut muuttamaan mieltäsi Asagin päällimmäisenä olosta. En sinänsä yhtään ihmettele, mikäli vierastit aluksi ajatusta, koska jos otetaan huomioon se kuva, minkä Asagista saa oikeassa elämässä, hän ei vaikuta yhtä dominoivalta tai “voimakkaasti seksuaaliselta olennolta, joka haluaa määrätä, miten asiat tapahtuvat”. Tässähän minä en kirjoita Asagista sellaista, kuin hän on oikeasti, mutta on hyvä, että pidät jo tätäkin vaihtoehtoa luonnollisena^^ Olen siis onnistunut työssäni.
Oi, Hide-zou - olen niin ylpeä hänestä tässä tarinassa, ehdottomasti parhaimmin rooliinsa asettuvia valintojani <3

On hyvä kuulla, ettei tunnelma oli jännittämisen osalta päässyt lopahtamaan, vaan tunnetasolta tämä on jatkunut yhtä voimakkaana tai alkua voimakkaampana^^
En yhtään ihmettele, jos hahmoluettelo hirvitti sinua. Kyllä minuakin hirvittäisi aloittaa lukea ficciä, jossa on 71 hahmoa enkä välttämättä olisi uskaltanut tarttua toimeen. Hyvä, että sinulla kuitenkin riitti kanttia, vaikka ihmettelitkin asiaa alkuun^^ Ei tämä tosiaan kovin lyhyt tarina ole, vaan hahmoja olisi varmasti ollut lisää listassa, jos olisin halunnut ryhtyä todella yksityiskohtaiseksi.
Vai Seth on onnistunut pitämään sydämesi - se on hyvä kuulla, ettei hän ole täysin hävinnyt Asagille, Ruizalle, Hide-zoulle tai muutamalle muulle, aika lailla toisenlaiselle hahmolle. Häneen olemme päässeet tarinan myötä tutustumaan ihan kunnolla, mikä on voinut lähentää sinua häneen. Onhan se aika herttainen tapaus tämä meidän varkaamme^^ Vai Hide-zoustani puuttuu mielestäsi jotain? Vaikka minulle annettaisiin siihen mahdollisuus, en menisi muuttamaan häntä mitenkään, vaan pitäisin täsmälleen tällaisena - älä kuitenkaan luule, että loukkaannuin huomautuksestasi. Voi tosiaan olla, että hänestä puuttuu jotain, mitä olet kaivannut. Toisaalta, en tiedä, oletko lukenut kirjoittamiani spinoffeja ja erityisesti Särkymätön-nimistä tarinaa. Tällä hetkellä uskoisin, että siitä voisi löytyä kaipaamasi puoli, jota en tässä tarinassa ole näyttänyt ymmärrettävistä syistä, kun lukee Hide-zoun taustoja.

Kiitos kehuistasi, olen otettu sanoistasi ja helpottunut siitä, ettet nimeä parhaaksi, koska minun on aina vaikea uskoa sitä tai muutenkaan sulattaa, koska en pidä itseäni mitenkään erityisen hyvänä kirjoittajana, vaan kohtalaisena.
Olen tästä kertonut ennenkin, mutta ei minua haittaa kertoa sitä uudelleenkaan. Se, miksi Sethin ja Hide-zoun läsnäolo väheni vähitellen eikä heitä hetkeen näkynyt, johtui kahdesta syystä. Kuten sanoit, tarinan lopussa on keskitytty enemmän Asagiin ja Kuro Kageen, minkä takia asiat ovat siirtyneet pois Sethistä. Toinen syy on se, että alun perin Asagin piti olla päähenkilö (jota hän onkin nyt vaikkei ainoa), johon Sethin piti vain johdattaa. Ihan alkuperäisissä suunnitelmissa Sethin piti hiipua vain tavalliseksi mafiamieheksi, mutta kirjoittamisen myötä päätinkin pitää hänet yhtä kunnolla mukana, vaikka viimeisissä luvuissa hän on joutunut antamaan tilaa yakuzalleen.
Vai ovat mielipiteesi/uskomuksesi vihollisesta taas muuttuneet? Sehän on sinänsä hyvä juttu, ettet ole ollut ainakaan alusta asti täysin varma, mitä tulee tapahtumaan. Kiitos kohteliaisuudesta, yritän kyllä kovasti parhaani, etten ole liian ennalta arvattava^^

Niin, kirjoitusvirheitä on kieltämättä jonkin verran, mutta niitä kaikkia on vaikeata, suorastaan mahdotonta saada pois näin pitkästä tarinasta. Lisäksi, en pääse enää kaikkia vanhoja lukujakaan korjaamaan, koska lafi alkaa karjua liian suurista merkkimääristä -.-

Yritäpä toki seuraavallakin kerralla kommentoida, jos siltä tuntuu^^ Odotan mielenkiinnolla, mitä sinulla on uudesta luvusta sanottavaa. Älä kuitenkaan menetä yöuniasi tämän takia tai muutenkaan yliahmi tätä tai spinoffeja, jotka ovat linkitettyjä tuonne ensimmäiseen viestiin, jos et ole vielä avannut niitä.

Kiitos kommentistasi^^

-Hann-: Hei vain sinnekin, mukava kuulla sinustakin^^

Ei sinun tarvitse puolustella itseäsi tai selitellä, miksei sinusta ole kuulunut mitään. Kuten pikaisesti keskustelimme yksityisviesteillä, sinulla on ollut vaikeata ja olisi väärin lähteä vaatimaan selityksiä tai moittimaan. Joskus asiat on laitettava tärkeysjärjestykseen eivätkä ficit aina ole sitä. Ei tarvitse häpeillä, jos muut kirjoitusaiheet ja hahmot ovat vieneet mennessään eikä ole varma, miten kirjoitta taas joistakin fandomeista. Mitä taas tulee kirjoitustyyliin ja sen mahdolliseen muuttumiseen, todennäköisesti se on jonkin verran muuttunut nimenomaan englanninkielen takia, koska se on erilainen kuin suomi (eikä pelkästään sanastollisesti vaan myös ajatusmaailmaltaan).
Suomi on kielellisesti enemmän makuuni, juuri siksi että se on niin rikas kieli, mutta en englannissakin omat vahvuutensa ja hyvyytensä (ties mitkä lentävät lauseet kuulostavat vain paremmalta englanniksi - harmittaa vieläkin, etten voinut kirjoittaa Pintaa syvemmällä -ficciin Asagia huutamaan “Catch me if yo can!” XD). Voi myös olla, että englanti on kehittänyt sinua eteenpäin ja hyvään suuntaan myös suomeksi kirjoittaessa^^
Hyvä kuitenkin, että aiot saattaa Early summerin loppuun O(^^)o

Ei voi ainakaan sanoa, että elämäsi olisi ollut hiljaista vailla mitään, koska muutto ei ole myöskään mikään pieni juttu. Se on hyvin aikaa vievää, kun tosiaan pitää siivota, sisustaa ja kaikkea muuta järjestää. Toivottavasti olet kuitenkin saanut kaiken tähän mennessä valmiiksi ja päässyt lepäämään ihan kunnolla^^
Ihanaa, että otit itsellesi tauon ja päätit tulla jälleen tämän tarinan pariin O(^^)o Mukava myös kuulla, että pidät tästä yhä, vaikka aikaa onkin kulunut sen puolitoista vuotta. Itse asiassa, kun on tapahtunut paljon asioita, ihminen kokee huomaamattaan kasvun ja sitä myöten oppii suhtautumaan vanhoihinkin tilanteisiin/asetelmiin toisella tavalla. Voi olla, että olet nyt vahvasti eri mieltä kuin aikaisemmin, mutta en pitäisi niin uutta kantaasi tai vanhaakaan mitenkään huonona tai kummallisena. Eikä tämäkään kommenttisi ole huono tai sekava, vaan pidin tästä aivan yhtä paljon kuin edellisistäkin^^ Pituudesta taas, ei minulla ole siitä mitään valitettavaa, koska en ole vielä törmännyt kommenttiin, joka olisi liian pitkä makuuni XD


Väitätkö minun olevan jotenkin ennalta arvatta vastaan väittämiseni kanssa? *naur*
Apua, en minä tiedä yhtään, mitä pitäisi sanoa, kun saan kehuja. Se on aina niin hämmentävää. Olen hyvin iloinen kehuistasi ja siitä, että tämä tarina on ollut mielessäsi näinkin kauan. On myös ilahduttavaa kuulla, että juuri minun tarinani on se, jota luet täältä internetin ihmeellisessä maailmassa. Hienoa, jos tämä ficci on ollut sinulle pakopaikka todellisuudesta. Tottahan se on, ettei tämä muuta mitään tässä maailmassa eivätkä ongelmatkaan katoa, vaikka kuinka yrittäisi uppoutua ÄKT:n maailmaan, mutta jos tämä suo edes hetken helpotuksen muillekin kuin minulle, olen siitä enemmän kuin tyytyväinen - suorastaan onnellinen, kun saan kuulla siitä ihmisiltä, ettei tämä ole vain teksti, jota luetaan, kun oikein tylsää.
Nyt sitten alan väittää vastaan XD Vaikka olenkin onnellinen kehuistasi, en näe kuitenkaan itseäni noin. En pysty asettamaan tätä tarinaa samalla viivalle julkaistujen kirjojen ja novellien kanssa enkä edes kaikkien ficcien rinnalle - olen lukenut useita todella hyviä, etten pysty näkemään itseäni näiden tarinoiden kirjoittajien rinnalla. Jos tämä julkaistaisiin romaanina, joutuisin tekemään tähän aivan hirvittäviä muutoksia eikä pelkästään hahmojen nimeä muuttamalla, vaan monella, liian monella, muullakin tavalla.
Mutta niin, joka tapauksessa, suuret kiitokset kehuistasi. Olen otettu siitä, että tarinani, hahmoni, juoneni ja teemani ovat miellyttäneet sinua niin paljon, ettet ole halunnut jättää pätkiä välistä, vaan lukea jokaisen kohdan. Ja niin, D on aina plussaa X)

Ole huoleti, en ottanut tuomaasi huomiota mitenkään loukkauksena. Minä nimittäin haluan nimenomaan kehittyä kirjoittajana ja siksi on hyvä, että ihmiset nostavat esiin kohtia, jotka voisin tehdä toisin tai mikä voisi parantaa tekstini laatua tai ymmärrettävyyttä.
Niin, minulla on tosiaan tapana kehittää paljon synonyymejä, joita käytän nimen ja “hän/tämä” tilalla, jotta ei tulisi toistoa. Se tosiaan välillä vaikeuttaa lukemisen ymmärtämistä, kun on niin monia synonyymejä korvaamassa yksinkertaisia sanoja. Olen vain niin traumatisoitunut äidinkielen opettajan punakynästä ja siitä, kuin hän jaksoi raksittaa ne sanat, jotka toistuivat liian monesti tekstissä (kyllä, sitä on tapahtunut joskus paljon), että näen jo heti punaista, jos esim. Asagi tai hän sana esiintyy liian usein. Yritän kuitenkin päästä asiasta yli, koska nimen rohkeammin/useammin käyttäminen voisi tosiaan selkeyttää asioita ja tehdä eräästä kirjoittamastani spinoffista kevyempilukuisen.
Kiitos siis palautteestasi, yritän kovasti kehittää tätä osaa sekä päästä eroon niistä virheistä tulevaisuudessa, mitä olen aiemmin tehnyt enkä ole päässyt korjaamaan^^

Hienoa, ettei tarinani ote ole ainakaan löystynyt XD Voih, toivottavasti et nyt ihan itkien ole jäänyt odottamaan jatkoa - kyllä jatkoa tulee ja tarina saa joskus ansaitsemansa lopun. Kiitos, olen ylpeä tuosta lopetuksesta, koska mielestäni se on yksi parhaimmista, surullisimmista ja ehdottomasti häijyimmistä (siis kirjoittajan kannalta katsottuna), mitä olen tähän mennessä kirjoittanut^^
No, nimesit minulle ainakin toisen epäilyksesi (vaikka olisit minun puolestani saanut avautua ihan kunnolla, ei se minua olisi haitannut, vaan olisi ollut kiva tietää, mikä kaikkea olet miettinyt). Vai näillä perustein epäilet Sayuria (ja mitä tulee Sayurin tappelemiseen, sanoisin rouvan olevan kyllä siinä kunnossa, ettei ninjan puku paha olisi, mutta väittäisin hänen olevan enemmän Kill Bill:n O-Renin kaltainen taistelija, jos ymmärrät, mitä haen). Sanotaanko näin, että sinulla oli hyviä mielenkiintoisia pointteja sekä vaihtoehtoja/näkökulmia, miten asiat voisivat olla. On totta, että Sayurilla olisi kyllä juonikkuutta, valtaa ja resursseja tuhotakseen Kuro Kagen - mm. siksi, että hän on niin kokenut, että pystyisi huomattavasi pienemmälläkin joukolla tuhoamaan vihollisensa, sen verran fiksu rouva on kyseessä. Uruhan loukkaantumisen olit ottanut hyvin huomioon, samoin kuin mahdolliset Sayurin motiivit tuhota Kuro Kage ja poikansa. Ihanaa, että joku uskaltaa noinkin paljon kertoa mietteitään, koska minusta on inhottavaa kahdesta syystä, kun lukijat eivät kerro mietteitään ja spekulointejaan (syy nro 1. olisi kiva tietää, kuinka ennalta arvattava olen tai olenko paljastanut tahtomattani liikaa, nro 2. kun ihmiset eivät kerro, mitä veikkaavat, heidän on helpompi tulla sanomaan, että he tiesivät jotain käyvän ja olivat oikeassa, vaikka eivät oikeasti olisikaan - kyllä, olen kamalan epäluuloinen ihminen XD). Mutta niin, saat tietää, miten kävi, kun luet jatkoa^^

Kyllähän sitä saa spekuloida, ihan hyvä vain, koska se pitää mielen virkeänä ja minut terässä, kun teen parhaani, että saatte jotain spekuloitavaa *naur*
Hienoa, että taistelukohtaus mielestäsi toimi. Se stressasi minua aika paljon, koska taistelukohtaukset on paljon helpompi kuvata videolle, kun silmä näkee sen, mitä pitää nähdä, mutta kirjoittaessa pitää saada se kuva välittymään pään sisään. Juuri oikean kuvan luomiseksi oli pakko laittaa pituutta ja yksityiskohtia - hyvä, että niitä oli riittävästi enkä ollut liian pikkutarkkakaan, vaan toin sopivasti jännitystä lukuhetkeesi.
Arvasin, että sinä olisit ollut valmis tekemään Sethit, kun Hide-zou sai osumaa XD Ei sillä, kyllä minäkin varmasti sinun tilallasi. Kyllä niillä vihollisilla oli aika paljon kanttia, kun sillä päällä päättivät ampua - tosin, tähtäys meni hiukan pieleen, kun ei osunut lähemmäksi sydämeen tai muuhun elintärkeään paikkaan. Kuten sen sanoitkin, loukkaantumisia on pakko olla, kun on tämän kaltaisesta taistelusta kyse, jossa veri lentää ja miehiä kuolee. Hide-zoun lisäksi tosiaan Közi loukkaantui ja Manakin sai osumaa, vaikkei haavoittunutkaan. Jos päähenkilöillä menisi liian hyvin, tarina menettäisi uskottavuutensa, vaikken nyt tiedä, kuinka uskottava tämä on nytkään.
Hienoa, että näet Tatsuroun kuoleman tuollakin tavalla, vaikka olitkin kiintynyt tähän hahmoon. Minäkin olin kiintynyt nörttiimme ja minusta oli ikävä tappaa hänet, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut juonen, hahmojen suunnitelmien (siis mitä nämä tekisivät nykyisten luonteidensa ja tilanteen mukaan) ja sodan julmuuden takia - liian fiksut kuolevat aina. Kiitoksia kehuista^^ Olen iloinen, jos näin voi sanoa, Kamijon kuoleman koskettaneen sinua. Halusin ihmisten tuntevan Asagin kivun, mutta myös menetystä siitä, kun niin hyvä ihminen, kuten Kamijo oli, menetti henkensä, vaikkei ollutkaan osallisena mafian tapahtumiin.
Minä en pidä tuota transsia lainkaan pahana X) Ja hienoa, että ihmiset ilmeisesti lukevat A/N:t - en minä niitä turhaan kirjoita, mukavaa on myös, että ne viihdyttävät sinua. Vaikka kerronkin myös yleisiä kuulumisiani, yritän aina hiukan infota lukijoitanikin tarinan etenemisestä^^

Mielenkiintoista, että sinulla on tuollaiset ristiriidat Közin suhteen. Minä ymmärrän niitä hyvin, mutta näen ne mielenkiintoisena siksi, että kirjoittajana olen joutunut pohtimaan esittämääsi asiaa pidemmän hetken. Kuvailit hyvin kauniisti Közin ja K:n välisen suhteen (paitsi että olen utelias, että millaisena sinä nyt näet heidän suhteensa). He tosiaan ovat aikalailla sieluntoverit, mistä suuri kiitos kuuluu heidän koulutukselleen. Henkivartijamme eivät tarvitse sanoja ymmärtääkseen, mitä toinen ajattelee tai aikoo, vaan he näkevät sen vain vilkaisemalla toisiaan ja katsomalla “auraa”. Itse näkisin, että K:lla olisi 2-4 vaihtoehtoa toimia, jos Közi kuolee. Hän tosiaan voi ryhtyä verenhimoiseksi, koston riivaamaksi metsästäjäksi, kuten sanoit, tai hän voi myös murtua täysin eikä kykenisi tekemään mitään. Myös vaihtoehdot eräänlaisesta itsemurha-aikeista (tosin tyylikkäästi hienon taistelun jälkeen) kuin Asagin vielä suuremmasta suojelemisesta toisen kunniaksi ovat myös hyvät vaihtoehdot. Sen näkee tulevaisuudessa, miten käy. Ja hienoa kuulla, että pidät vieläkin siitä kidutuskohtauksesta niiden intiimien kohtauksien lisäksi *naur*
Mutta niin, jos Közi kuolee, se ei ole iso voitto pelkästään viholliselle, vaan koko alamaailman miehille, jotka ovat hautoneet pahoja aikeita Osakan mafiaa vastaan. Mikäli taas Közi jää henkiin, hänessä on vähintään sama halu kostaa kuolleiden vuoksi kuin aikaisemmin - nyt Tatsuroun kuolema vain kasvatti listaa, miksi heidän on voitettava koko sota. Kiitos luottamuksesta, yritän parhaani ^^’
Ihanaa, että joku on noin vannoutunut Hide-zoun ihailija niin oikeassa elämässä kuin tässä tarinassa^^ On se kyllä ihana mies *-* Mutta niin, en yhtään ihmettele, jos halusit mennä läpsimään Hide-zouhun hiukan järkeä hänen masennuttuaan, mutta onneksi hän nousi oman tuskansa yli auttaakseen muita. Toisaalta, kai minulla olisi samat tunteet siitä Hide-zoun Ruizan suojausyrityksestä, mutta minä myös näen hänen kantansa. Olihan se riskialtista, mutta Hide-zou uskoi, että vain hänen kunnolla paljastumisensa saisi vihollisen unohtamaan Ruizan. Kyllä hän toivoi, ettei kukaan osuisi häneen ja hän ehtisi takaisin piiloon, mutta tiesi myös, että voisi kuolla. Usko pois, ei Hide-zou tehnyt niin toimiakseen sankarina, koska ei näe itseään, kuten aikaisemmin sanoi, teräsmiehenä.
Positiivista, miten pystyit samaistumaan Sethin tunteisiin, kun luit hänen näkökulmastaan tilannetta. Hän tosiaan uskoo, tai ainakin haluaa uskoa Hide-zoun pysyvän rinnallaan ja jollain tapaa myös suojelevan häntä, koska tietää enemmän alamaailmasta kuin varkaamme. Ihanaa, ettet pysty näkemään tätä tarinaa ilman Sethiä tai Hide-zouta. Toivoahan saa, että kumpikin jäisi henkiin, mutta en lupaa mitään, koska Sethillä ei ole kokemusta ja Hide-zou on tällä hetkellä loukkaantunut. Omasta mielestäni tarina ei voi loppua kovin onnellisesti, koska sen verran väkeä on jo kuollut - jättäähän menetykset aina jonkin jäljen itsestään.

Haa, Asagi ja Mana. Ihanaa, että pidät heistä kahdesta, mutta erityisen onnellinen olen mieltymyksestäsi Manan ja Sethin ystävyyteen. Vaikka tarinassani on paljon pariskuntia ja romanttisia tunteita, yksi teemoistani on kuitenkin ystävyys. Seth on Manan yksi tärkeimmistä ja ensimmäisistä kunnon ystävistä, minkä takia heidän välillään vallitsee toisenlainen luottamus kuin esimerkiksi Manan ja Kaorin välillä. Vai toivot sinä tuollaista loppua Asagille ja Manalle? Toivottavasti, mikäli kirjoitan tuollaisen lopun, se on hiukan vähemmän kliseinen tai ei ainakaan tunnu niin pahasti kuin mitä nyt pääni sisällä. Niin, Sethin kanssa Hide-zou selviää monesta asiasta, mutta en ole varma, kuinka hyvin onnistuu Asagin kuolema, koska Hide-zou kuitenkin rakastaa ja tulee aina rakastamaan Asagia, samoin toisin päin. Rakkauden tunteiden lisäksi heillä on tietty (sielun)veljeys, mikä tekee kummankin tilanteen vaikeaksi, jos jompikumpi kuolee.
Kukaan ei kiellä toivomasta - toivossa on hyvä elää, epätoivossa vielä parempi XD Ja tosiaan, minä ja kansioni olemme ainoat, jotka tietävät, mitä tässä tulee käymään.

Sinulla on kerrassaan mielenkiintoisia pohdintoja, että kasvotusten jutellessa voisin puhua niistä helposti koko päivän. Mana todennäköisesti palaisi Asagin kuoltua veljensä luokse suunnittelemaan kostoa, Seth taas… En usko, että mafia päästäisi häntä helposti lähtemään, koska ainakin Ruiza tuntisi tarvetta huolehtia oppilaastaan. Mikäli taas Mana ja Seth kuolisivat, olisi hyvin mahdollista, että Asagi ja Hide-zou palaisivat yhteen, mutta voi myös olla, että he eivät tekisi niin. Vaihtoehtoja on monia.
Todellakin, olen kiitollinen luottamuksestasi, mutta kieltämättä sait minut myös hermostumaan. Paineet nousivat…
Kyllä, huomaan sinun alkaneen pohtia mahdollisia kuolemia ja muita tapahtumia pidemmältä linjalta etkä vain sen hetkistä ikävää. Ehkä olet alkanut astua hiukan minun maaperälleni, eli kirjoittajan kenkiin, että mitkä vaihtoehdot tuovat mitkäkin ratkaisut. Ilahduttavaa, ettet ainakaan ole heti puremassa päätäni irti XD

Aa, rakas kolmikkomme, eihän heitä voi unohtaa^^
Itse asiassa kaverini lähti pohtimaan tätä ja heitän sinulle saman kysymyksen (siis en vastaa, miten on, vaan kysyn, mitä sinä veikkaat tällä hetkellä). Mikäli Hiroki kuolee, onko varmaa, että Ruiza ja Tsune pystyvät olemaan enää yhdessä? Hirokihan heidät yhdisti ja Hiroki on se liima, joka sitoo yhteen kaksi hyvin erilaista ihmistä. Riittävätkö Ruizan ja Tsunen tunteet toisiaan kohtaan?
Ruiza on ammattinsa takia siinä tilanteessa, että hän on aina suurimmassa vaarassa kuolla samaan tapaan kuin isoisänsä. Toisaalta, tilanne on sen verran vaarallinen, että niin Ruiza kuin Tsunehito saattavat kuolla. Seuraava luku kertoo aika paljon.
Oletkos varma, että selviää? Ehkä tapan koko porukan ja kerron vasta hyökkääjän viimeisessä luvussa XP No, joka tapauksessa, se, miten käy, selviää tulevaisuudessa - toivottavasti et ole vartonut jatkoa liian pitkään - minulla on ollut hiukan kiireitä.

Sen huomaa, ettei hahmoillani oli soneran liittymää, kun puhelut katkeilevat tiukan paikan tullen…
No siis, katkeava puhelu on helpoin tapa lopettaa puhelu kesken kaiken. Lisäksi, olen itse oikeasti joutunut tappelemaan muutaman kerran, kun puhelut ovat koko ajan menneet poikki.

Ihana kuulla, että tapani kirjoittaa ja sanavalinnat ovat yhä mieleesi. Olen myös tyytyväinen, että luvun loppu tuli sillä tavalla yllättäen, ettet ollut jo alkanut miettiä, koska luku loppuu. On vain positiivista, että olisit voinut jatkaa pidempäänkin lukemista^^
Päivityksessä on tosiaan kestänyt, kuten olet huomannut ja olen siitä pahoillani - selitän tarkemmin sitten myöhemmin, mistä viivytykset ovat johtuneet. Vai kiihkeän osan *naur* Uskoisin Ruizan, Asagin ja useamman muun kannattavan ehdotustasi X)

En yhtään ihmettelisi, jos moni muukin kaipaisi romantiikkaa (hahmojeni lisäksi). En kuitenkaan voi luvata mitään, koska nyt on enää kolme lukua jäljellä eli saa nähdä, ehtiikö sitä romantiikkaa enää tulemaan. Mielenkiintoista, että vaikka kannatatkin Asagi/Hide-zouta parituksena yleisellä tasolla, on Hide-zou/Seth noussut tässä tarinassa suosikiksesi. Ja hei, minäkin mietin vieläkin välillä, mikä sai minut oikeasti parittamaan nämä kaksi - ehkä se oli ajatus siitä esimiehestä ja alaisesta eikä varsinaisesti Hide-zousta ja Sethistä, eli varmaan mietin enemmän rooleja kuin jrockareita. Ruiza/Tsune/Hiroki parituksen suosiota en kykene enää edes ihmettelemään - se on mennyt ohi minun käsitys kykyni.

Toivoa sopii, että onnistun kiskaisemaan jotain sellaista, mikä yllättää sinut täysin^^ Vaikka olen tosiaan iloinen luottamuksestasi, olen myös hermostunut, koska en halua tuottaa pettymystä tässä kohdassa. Yritän kuitenkin viimeiseen sanaan ja The Endiin asti parhaani O(^^)o


Hullu…

Kiitos, tässä on hiukan kestänyt, mutta kyllä minä tämän saan vielä joskus loppuun.
Kiitos kommentistasi^^
いつからか夢の中でしか眠れない
Itsukaraka yume no naka de shika nemurenai
Dream because dreams should be cherished.

Birth - words & music: ASAGI

Avatar
Aysha
Multisex Lafi
 
Viestit: 365
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:29 pm
Paikkakunta: in your mind, where your deebest sins live

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+61/64,21

ViestiKirjoittaja Aysha » Pe Loka 07, 2011 8:13 pm

A/N: No niin, hyvät naiset (ja herrat)! Olen jälleen palannut elävien kirjoihin tehtyäni kirjaimellisesti vierailun helvetissä.

Ensinnäkin, minun pitänee pahoitella sitä, että jatkon kanssa on mennyt näin pitkään. Kesä meni liian nopeasti ja olin kiireinen mm. cossipukuni kanssa (ei toteutunut, koska peruukki ei totellut), työharjoittelupaikan etsimisessä, töissä ja sitten monessa muussa, jotka liittyvät enemmän tai vähemmän kirjoittamiseen. Minulla ei juuri ollut kesälomaa, koska työpaikkani laittoi palkallisen kesälomani alkamaan samalla viikolla, kun minulla alkoi koulu ja sitä myöten työharjoittelu. Se siitä lomasta. Työharjoittelupaikkani aukioloaikojen takia ei kirjoittaminenkaan ole sujunut, koska aamulla ei ole aikaa kirjoittaa eikä juuri illallakaan. Asiaa ei myöskään ole helpottanut se, että minulla on ollut ensin 13 päivää putkeen töitä (työharjoittelu + palkkatyö), yksi päivä vapaata ja toiset 13 putkeen töitä. Elän nyt tämän viimeisen putken viimeisiä päiviä. Eli tosiaan, kiirettä on pitänyt, koska koulu ei anna armoa.

Joudun siis töiden ja koulun takia sanomaan, että jatkon kanssa tulee myöhemminkin kestämään. Minun pitäisi valmistua ensi keväänä, eli en voi antaa harrastukseni sotkea liikaa elämääni. En kuitenkaan ole unohtanut tätä, vaan työstän tarinaa niin mielessäni, koneellani kuin kyhään spinoffeja mitä hulluimmilla tavoilla kasaan.

Ja niin, koska pikkuisen yritän osallistua myös tähän sotaan, olen tehnyt/tulen tekemään muutamia lyhyitä kirjoituksia tänne lafiin, mutta ne eivät kuitenkaan syrjäytä ÄKT:tä. Saatan tämän valmiiksi vaikka henki menisi.

No niin, sitten uusin luku.
Tämä on kuvauksellisesti ehkä vajaampi kuin tuumata muu, mahdollisesti myös sekava, mutta sanon omat sanomiseni vielä selitysten jälkeen. Olisi siis mukava, jos lukisitte myös ne kirjoitukset sitten luvun loputtua. Kuvaus ei ole parhaimmasta päästä, mutta se johtuu ihan muista syistä, kuten saatatte arvata, kun luette tämän luvun.

Tämä ei myöskään ole kovin pitkä, ei ainakaan yhtä pitkä kuin pisimmät, mutta ei tämä lyhyimmästä päästäkään ole. Asiaa on kuitenkin jonkin verran. Jos herää kysymyksiä, joihin en ole vastannut selitysten jälkeenkään omassa hölötyksessäni, kysyä saa ihmeessä - jos kommenttia ei uskalla laittaa, yksärikin kelpaa enemmän kuin hyvin.

Sitten luvun nimi. Kuten suurin osa on huomannut, lukuni nimet ovat aina suomeksi, mutta nyt tulee poikkeus. Olisin muuten kääntänyt nimen suomeksi, mutta en saanut siitä mitään sellaista, joka olisi herättänyt samanlaisia tuntemuksia kuin nyt. Nimen ilmaus on jotain, joka saa minun niskakarvani mukavasti pystyyn ja samalla se on oikein hyvän kappaleen nimi (hei, lisäksi se sopii D:hen, jos tiedätte, mistä se kappale on X) )

Mutta niin, lukekaa niin luku, selitykset kuin loppu jorinani ja toivottavasti pidätte siitä^^


62. The Point of No Return

Osakan mafiamiehet pidättivät hengitystään jokaisen katsoessa järkyttyneenä heidän johtajansa selän taakse. Sethin suu oli auennut kauhistuksesta Manan näyttäessä siltä, kuin olisi tullut uudelleen ammutuksi ja saanut luodin selkäänsä korsetin läpi. Ruiza hätkähti taaksepäin puraisten lujasti kieltään. Tsunehito taas pysyi rakkansa rinnalla liikahtamattakaan, vaikka näytti siltä kuin olisi joutunut kylmään vesisateeseen ja kohmettunut sitä myöten paikoilleen betonilattiaan. Muut mafiamiehet perääntyivät taaksepäin haukkoen henkeään. Sivummalla pysytelleen K:n leuka laskeutui alemmas silmien laajentuessa epäuskosta tai halusta kieltää näkemänsä. Samalla kädet vetivät tiedottomana olevaa toveria lähemmäksi vartalon kumartuessa suojelevasti Közin ylle. Vain yksi mies ei näyttänyt järkyttyneen samalla tavalla kuin muut. Hide-zou katsoi parasta ystäväänsä ja tämän takana olevaa hahmoa ilmeen pysyessä muuten vakavana. Vain miehen ruskeankellertävistä silmistä saattoi nähdä pelkoa ja, ennen kaikkea, epätoivoa näkemästään - sisällään nousevasta kauhusta ja kivusta.

Asagi katsoi edessään olevia ystäviään hänen hengittäessään hitaasti. Veri tuntui hidastuvan suonissaan ja viimein pysähtyvän, kuin aika olisi lakannut pyörimästä yakuzan ympärillä. Mikäli epävarmuudella, miljoonilla kysymyksillä ja pelolla olisi ollut kasvot, ne olisivat olleet kuin pantterimaisen kasvot. Useamman sekunnin päästä hän käänsi sielunpeilinsä katsomaan silmäkulmastaan taakseen, vaikkei voinutkaan nähdä sinne kääntämättä päätään. Oikeastaan miljonäärin ei tarvinnut nähdä, koska oli tunnistanut uhkaajansa äänen ja hän tunsi aseen piipun painuvan takaraivoonsa.
“Hikaru?” Osakan herra kuiskasi käheästi, kuin suuhunsa oli hetki sitten tungettu hiekkaa kuivattamaan ja karheuttamaan kielenkantoja.

“Kukapa muukaan, rakas veljeni”, Hikaru purskahti nauruun.
“Mietinkin, tajuaisitko sitä lainkaan, vai pitäisikö jonkun kertoa se sinulle suoraan.”
Nainen astui kevyen askeleen sivummalle tarttuen vapaalla kädellään lujasti veljensä käsivarresta kiinni. Hän tiesi, ettei pikkuveljensä voinut tehdä yhtäkään väärää liikettä ilman, että saisi luodista päähänsä. Leski tiedosti myös sen, että pidempi tiesi saman asian. Siksi mustaan takkiin ja samanvärisiin vaatteisiin pukeutunut saattoikin kallistaa päätään ja katsoa pidempänsä hartian yli muita mafiamiehiä, erityisesti Hide-zouta.

“Olisin kieltämättä ollut pettynyt, Hide-zou, jos et olisi osannut laskea asioita yhteen, kun selvisi, että Tatsurou on kuollut”, kissamainen kertoi hymyillen tyytyväisenä tilanteesta.
“Olisit tuottanut suuren pettymyksen, jos olisit kieltänyt totuuden veljeni lailla ja jättänyt sanomatta, tai kuollut sitä ennen! Ehdin pelätä jo pahinta, mutta onneksi tilanteenne kääntyi parempaan suuntaan, kun sammutin häiritsijän.”
“Sinä siis tosiaan tapoit Tatsuroun”, ruskeahiuksinen murahti irvistäen.
“Ja satutit ilmeisesti Hydeä.”
“Ja montaa muutakin, jos tarkkoja ollaan”, salamurhaaja myönsi suorastaan laulaen.

Äkkiä leski käänsi pikaisesti päätään sivulleen mustien silmien iskeytyessä erääseen tiettyyn kaksikkoon, kuin olisi huomannut tai kenties aistinut jotain.
A-a”, lyhyin kielsi terävästi otteidensa tiukentuessa pistoolin kahvan ja mafiapomon käsivarren ympärillä.
“Sinuna en tekisi yhtäkään liikettä ilman lupaani, K”, Hikaru katsoi merkitsevästi henkivartijaa, jonka toinen käsi oli yrittänyt hiipiä takin alle piilotetulle aseelle.
“Kuten ei kenenkään teistä”, hänen äänensä koveni käskeväksi.
“Ellette halua tärkeälle, rakkaalle johtajallenne ylimääräisiä reikiä päähän.”

“Laskekaa aseenne!” Asagi puuttui tilanteeseen katsoen alaisiaan hengityksensä kiihtyessä, kun aivot muistuttivat koko ajan uhkaavasta aseesta, joka oli varmasti ladattu eikä varmistinkaan ollut päällä.
“Tehkää, kuten sisareni käskee!”
“Kiitos avusta, Asagi - ymmärräthän sinä joskus, mitä pitää tehdä”, leski puheli suorastaan herttaisesti katsoen sitten eteensä merkitsevästi.
“Samaa en voi sanoa alaisistasi.”
“Aseet alas!” Hide-zou komensi nopeasti katsoen ympärilleen.
“Jokainen laittaa varmistimet päälle ja heittää aseensa kauemmaksi! Nyt!” tämä käski tiukasti huitaisten kevyesti loukkaantuneella kädellään, vaikka inahtikin samassa teostaan.

Osakalaiset vilkaisivat toisiaan kysyvästi, mutta johtoportaiden ilmeet kertoivat liikaa. Mahdollisimman rauhallisesti jokainen napsautti pistooliensa ja kivääriensä varmistimet päälle - jopa sulhastaan ja tulevaa kälyään tuijottava Mana teki samoin osaamatta päättää, kumpaa katsoisi enemmän. Siniharmaat silmät kaventuivat viiruiksi, kun entinen soluttautuja viskasi pistoolinsa ensimmäisenä lattialle Tsunehiton ja Ruizan tehdessä samoin omille aseilleen. Asevastaavan alaiset tekivät samoin yksi kerrallaan pudottaen kiväärinsä ja yksi potkaisi oman aseensa vielä mahdollisimman kauas itsestään. Seth huokaisi raskaasti pudottaessaan colttinsa, mutta kääntyi sitten ottamaan rakkaansa taskuista sinne tungetut HS-45:sen ja desert eaglen, tarkisti varmistimien olevan päällä ja heitti sitten lattialle - asemestari tosin kirosi itsekseen omaan lempiaseensa tulevia naarmuja.
Kissamainen vilkaisi sivusilmällä henkivartijoihin odottaen pystyssä olevan tekevän samoin kuin kaikki muut voimattomat mafiamiehet. Tietenkin K tottelisi saamiaan käskyjä, vaikka tästä näki, että irokeesipäinen olisi ennemmin halunnut käydä salamurhaajan kurkkuun. Ei tällä, kuten ei kenelläkään muullakaan, ollut muita vaihtoehtoja. Hindu kushin mies kohottautui hiukan pystympään ja vei oikean kätensä reisikotelolle ja toiseen kainaloonsa ottaen koteloista pistoolit, jotka tämä viskasi selvästi turhautuneena kauemmaksi, koska aseet kopsahtelivat vieläkin kauemmaksi kuin kenelläkään muulla. Samoin kävi myös toverinsa kantamille aseille.

“Hyvä - niin sitä pitää, pojat”, nainen kehaisi pilkallisesti tarkistaessaan vielä lattialla olevien aseiden määrät.
“K, nouse ylös ja pidä kätesi sivuilla!” esikoinen komensi tiukasti.
“Ja vauhdilla, tässä ei ole koko yötä aikaa!”
Tilanteen tasalla oleva henkivartija nousi rivakasti pystyyn ja levitti kätensä samalle linjalle leveiden hartioidensa kanssa. Oli liiankin selvää, että mafiapomon isosisko halusi estää vaarallisimpia vastustajiaan kykenemättä estämään itseään.
“Ja nyt siirryt syrjään. Kävele tuonne, missä muutkin ovat!” uhkaaja jatkoi käskyjen jakamista.

Piilolinssiä käyttävä kurtisti kulmiaan katsoessaan tiukalla, pistävällä katseellaan laihinta, mutta vilkaisi sitten alas jalkojensa luona vatsallaan, osittain kyljellään makaavaa toveriaan. Revitty kangas peitti jollain tapaa haavaa, mutta mustasta siteentapaisesta ei nähnyt hyvin, vuotaisiko haava sidontayrityksistä huolimatta vai ei. Jos pisin siirtyisi Közin luota pois eikä polvistuisi vahtimaan niin haavaa kuin sidettä, punapää voisi kuolla lopulta verenhukkaan. Tosin, todennäköisesti he kaikki kuolisivat tänään, mutta nyt kaksi miehen elämän tärkeintä ihmistä oli vaarassa eikä hän voinut vahtia kummankin turvallisuutta. Kumpaa siis olisi suojeltava?

“Olen pahoillani, Asagi”, K sanoi hiljaa kohottamatta katsettaan isäntäänsä.
Yakuza henkäisi terävästi ja mafiamiehet kääntyivät katsomaan tyrmistyneinä pisintä. Hikarukin kurtisti kulmiaan, kuin olisi miettinyt, kuulivatko korvansa oikein. Vastaus kuului onneksi pian raskaana kopahduksena betonilattialla, kun maihinnousukenkä otti askeleen sivummalle. Suojelija käveli sivummalle, muiden mafiatovereiden lähelle pitäen katseensa tiukasti salamurhaajassa. Nainen katsoi tarkkaavaisesti Hindu kushin miestä ja astui itsekin sivummalle vetäen pikkuveljeään mukanaan. Miljonääri otti kankeasti askeleen sivulleen heidän kääntyessä vähitellen hujopin kävelyn myötä jättäen metallilavat sivulleen ja tiedottoman Hindu kushin miehen osittain selkiensä taakse.
“Siinä on hyvä!” leski sanoi tiukasti saaden henkivartijan pysähtymään välittömästi paikoilleen.
“Te muut! Jokainen ottaa askeleen kauemmaksi vierustovereista ja kohottaa kätensä ylös!”

“Mutta haavoittuneet eivät kykene nostamaan käsiään eivätkä varsinkaan seisomaan ilman apua!” Seth huudahti välittömästi ilmeensä kovettuessa, kun kätensä puristi lujemmin kakkosmiestä itseään vasten.
Varas pelkäsi, mutta vielä enemmän tämä pelkäsi rakkaansa puolesta.
“Hide-zou on muutenkin heikkona! Samoin nuo kaksi muuta!”
“Näytänkö siltä, että jaksan välittää, varas?” salamurhaaja kysyi ivallisesti vaivautumatta miettimään punamustahiuksisen oikeata nimeä.
“Mutta Hikaru, meistä kenestäkään ei ole sinulle enää vaaraa, kun olemme aseettomia!” Tsunehito huomautti vilkaisten huolestuneena lapsuuden ystäväänsä.
“Eikä varsinkaan loukkaantuneista tai heidän pitelijöistään!”
“Mitä kukaan meistä tekisi muutenkaan, kun sinä uhkaat Asagia!?” Ruiza karjaisi perään vihaisena.
“Lopettakaa suun soittaminen ja totelkaa!” Mana ärjäisi vasten tapojaan mulkaisten vihaisesti muita.
“Hänellä on Asagi emmekä me voi muuta, kuin totella Hikarua, vaikka se olisi kuinka vaikeata!”

Kauniskasvoinen kääntyi takaisin mustatukkaisten puoleen ja kohotti hitaasti kätensä pystyyn näyttäen selvästi, ettei kantanut mitään aseen tapaista käsissään eikä pystyisi kovinkaan helposti sellaista nappaamaan mistään. Vaikka liike ja itse asento olivat varsin helpot eivätkä vielä alkuun edes tuntuneet missään, naamioituneen käsivarret tärisivät hartioita myöten, kun mies puri huultaan mulkoillessaan lyhyintä. Henkisesti asento oli pelkkää tuskaa.
“Katsos, katsos, Mana. En olisi sinusta uskonut”, kissamainen purskahti nauruun.
“En olisi uskonut näkeväni sitä päivää, kun puret hammasta ja nöyrryt tuolla tavalla! Taidat tosissasi rakastaa Asagia etkä vain petipuuhissa.”
“Minun ei tarvitse todistella rakkauttani kenellekään, eikä varsinkaan sinulle!” vaatesuunnittelija sähähti, mutta vaikeni sitten.

Osakan herra ei sanonut mitään eikä puuttunut keskusteluun lainkaan. Mies katsoi tovereitaan, ystäviään ja rakkaitaan vaitonaisena. Kaikki näyttivät uhmakkailta, mutta samalla lyödyiltä, kun häntä uhattiin, ja jokainen yritti jollain tapaa estää asetta pitelevää kättä ampumasta. Nyt entinen vakoojakin luopui tutusta ylpeydestään ja vain siksi, että saisi suojeltua sulhastaan. Mitä siinä olisi voinut sanoa? Eipä mitään. Ei kiitoksen sanoja tai lohduttavia lauseita edes pitänyt keksiä, kun olisi mietittävä muitakin asioita, kuten sitä, miten tämä järjetön hulluus lopetettaisiin.

“Ruiza, Tsunehito, Seth ja muut - tehkää samoin kuin Mana ja K”, liikemies puuttui puheeseen käskevällä äänellä.
“Emme voi muutakaan ja minä kyllä jaksan sinnitellä.”
“Hikaru, anna edes loukkaantuneiden istuutua alas - eivät he lattian tasolta pysty tekemään sinulle mitään, kun aseetkin ovat liian kaukana”, rikollisjärjestön johtaja henkäisi samassa.
“Varsinkaan nyt enkä edes antaisi heidän satuttaa sinua.”
“Kuinka jaloa sinulta, Asagi”, Hikaru huokaisi leikkien ilahtunutta.
“Olet kuitenkin oikeassa, ettei kukaan teistä pysty tekemään mitään. Meidän haavoittunut koplamme siis istukoon alas, mutta muut pysyvät pystyssä”, naisen ääni koveni jälleen.
“Käpälät kattoon kuin olisi jo!”

Aseiden salakuljettaja kohotti kätensä ilmaan ja nyökkäsi alaisiaan tekemään samoin yhden jos toisen noudattaessa saatua esimerkkiä, kun kaksi loukkaantunutta istuutuivat maahan. Etsivä nosti omat eturaajansa ylös ja vilkaisi sivummalle toimitusjohtajaa ja avustajaa, jotka liikkuivat eri tavalla. Punamustahiuksinen polvistui lattialle auttaen ruskeahiuksinen istumaan, ennen kuin nousi jälleen pystyyn asettuen voimakaskasvoisen taakse selkänojaksi. Kädet kohosivat ilmaan varkaan vilkaistessa pikaisesti muita, jotka seisoivat paikoillaan odottaen, ja kääntyi sitten katsomaan sisarta ja veljeä.
“Tehän olette harvinaisen yhteistyökykyisiä”, salamurhaaja myhäili.
“Olen kieltämättä hämmentynyt siitä.”

“Et kuitenkaan yhtä hämmentynyt kuin minä tästä”, mafiapomo sai viimein karhean äänensä kuuluville.
Pää liikahti muutaman millin, mutta pysähtyi samassa, kun piippu painui tiukemmin kalloa vasten. Mustat silmät kääntyivät sivulle ja yrittivät selvästi kääntyä pään sisään, jotta olisivat nähneet kunnolla sisarensa.
“Miksi, Hikaru?” pikkuveli nielaisi hiljaa.
“Miksi?”

“Mietinkin, että kysyisitkö tuota vai yrittäisitkö yhä kieltää näkemäsi”, kissamainen huomautti leikkisästi.
“Hikaru, älä leiki, vaan vastaa”, pantterimaisen ääni kiristyi.
“Miksi sinä tapoit Tatsuroun, parhaan ystäväsi?”
“Kuka täällä esittikään käskyjä?” vanhin ärähti ja puristi kipeästi käsivarresta.
“Tatsurou ei ole ollut vuosiin paras ystäväni eikä edes kaveri - hän valitsi puolensa vuosia sitten ja sai maksaa siitä.”

“Miksi kuitenkin tapoit hänet, Hikaru?” Hide-zou kysyi terävästi lattialta.
“Miksi sinä hyökkäsit meitä vastaan? Turha esittää, ettetkö olisi ollut mukana muissakin hyökkäyksissä - ehkä sinä olet vastuussa koko Kuro Kagen kohtaamista iskuista.”
“Et ole koskaan ollut mitenkään tyhmä, Hide-zou”, laihin hymähti itsekseen.
“Olet aina osannut olla realisti ja ajatella ikäviäkin asioita, toisin kuin Asagi. Sinun ansiostasi tämä mafia pysyi aina pystyssä - tähän asti.”
“Olet väärässä”, ruskeankellertäväsilmäinen ähkäisi.
“Minä ja Asagi teimme tämän yhdessä - me kaikki olemme mafian mahdin tekijöitä enkä yksin minä. Jos Asagia ei olisi, emme olisi tässä emmekä missään muuallakaan.”
“Hide-zou osaa ehkä käyttää järkeään ja toimia, kuten kuuluu, mutta Asagi on kuitenkin pitänyt meidät yhdessä”, Tsunehito lisäsi perään päättäen puolustaa ystäväänsä.
“Hän meidät kokosi ja on pitänyt yhdessä kaikki nämä vuodet.”
“Miksi oikein luulet, että minä, Hiroki, Tsunehito, Hide-zou, Tatsurou ja ties kuinka monet olemme kestäneet näin pitkään täysijärkisinä ja vielä hengissä?” Ruizakin tivasi vihaisena, vaikka yrittikin hillitä tulista luonnettaan.
“Koska Asagi on ollut tukenamme ja turvanamme. Koska hän on ymmärtänyt meitä ja hyväksynyt meistä jokaisen sellaisena kuin olemme. Sinun veljeäsi parempaa yakuzaa ei löydy koko maasta! Hän ymmärtää virheitä sekä inhimillisyyttä ja antaa meidän olla sitä, mitä olemme, pakottamatta toimimaan vastoin luontoamme!”

“Luuletteko, etten tajua, miten paljon te rakastatte Asagia - vaikka hän ei sitä ansaitsisi”, leski sähähti äskeisen hyväntuulisuutensa kadotessa sen siliän tien.
“Sinä olet huono ihminen puhumaan ansaitsemisesta!” Mana murahti matalasti.
“Varsinkin nyt, kun paljastit tappaneesi Tatsuroun ja hyökänneen Kuro Kagea vastaan! Ja nyt uhkaat vielä oman veljesi henkeä! Miksi!?”
“Älä minua nyt kaikesta syytä”, lyhyin ilmoitti kylmästi.
“Koska syyllinen tähän kaikkeen on aseeni tähtäimessä!”

“Mitä minä muka olen tehnyt?” Osakan herra älähti äimistyneenä.
“Mitä minä muka olen tehnyt sinulle, että ansaitsen tulla isosiskoni uhkaamaksi ja vielä joutunut katsomaan sitä, kun miehiäni on teurastettu?”
“Vaikka mitä, mutta et kuitenkaan ihan kaikkea”, esikoinen sanoi siihen jääden katsomaan veljensä niskaa.
“Ishikawa, entinen Hayashi Yoshiki aloitti tämän.”

“Isä?” Asagin leuka putosi hiukan alaspäin.
“Mitä hittoa parikymmentä vuotta haudassa maannut mies on muka voinut tehdä?” Ruiza huudahti siihen typertyneenä.
“Paljonkin ennen kuin sai multakerroksen päälleen”, Hikaru sanoi hiukan hiljempaa.
“Kuten tappamaan minun isäni.”

“Mitä?” Mana huudahti kauhistuneena kuulemastaan.
“Valehtelet!” miljonääri karjaisi samassa kuin olisi unohtanut, että ase osoitti päätään.
Veri kuohahti aina yakuzan suonissa, kun kuuli pahaa sanottavaa isästään.
“Sinä tiedät hyvin, että Hideto hirtti itsensä! Isäsi tappoi itsensä eikä minun isälläni ollut asian kanssaan mitään tekemistä!”
“Yoshikilla on paljonkin tekemistä asian kanssa!” isosisko kiljaisi kiihtyneenä.
“Hänellä oli suhde äidin kanssa isän selän takana! Sen takia isä tappoi itsensä!”
“Äidillä ja isällä ei ollut suhdetta, ennen kuin Hideto oli kuollut ja kuopattu, vaikka he rakastivat toisiaan!” kuopus ärjäisi takaisin.
“Isä ei olisi ikinä pettänyt parasta ystäväänsä eikä äiti miestään, vaikka he halusivat olla yhdessä!”
“Jos he olisivat pysyneet erossa toisistaan, minun isäni voisi hyvinkin olla vielä elossa!” naisen kynnet porautuivat ilkeästi takin hihan läpi.

“Mitä väliä sillä on!?” siniharmaasilmäinen huudahti väliin.
“Koko tapauksesta on aikaa - se kaikki tapahtui ennen Asagin syntymää!”
“Mitä väliä tuollaisella on enää?” etsivä lisäsi naamioitunen tueksi.
“Jos haluat kuulla totuuden vuosien takaisista tapahtumista, kerää rohkeutesi ja kysy sitä suoraan Sayurilta!”
“Ne tapahtumat juuri ovat suurimmat tekijät tässä sopassa”, salamurhaaja kertoi vilkaisten pistävästi kahta puhunutta.
“Isäni kuoleman jälkeen Yoshiki liitti isäni mafian omaansa ja vei minulle kuuluvan perinnön. Asagin syntymä vain vahvisti sen, etten saisi sitä, mikä kuuluisi oikeasti minulle esikoisena - vanhimpana lapsena.”

“Siitäkö tässä muka on kyse?” Hide-zou puuskahti epäuskoisena nojaten raskaasti rakkaansa jalkoihin saaden Sethin vilkaisemaan alas huolestuneena.
“Sekö, että Hideton mafia liitettiin Yoshikin mafiaan tehden kahdesta suuresta mafiasta vielä suuremman? Älä ole naurettava!”
“Ammutuksi tulleen on turha puhua minulle naurettavuudesta”, kissamainen sanoi julmasti huomaten kyllä veljensä entisen rakkaan olevan heikommassa kunnossa kuin vielä hetki sitten.
“Jos Yoshiki ei olisi tehnyt niin, tai olisi pitänyt minua edes jotenkin lapsenaan, minusta olisi tullut yakuza! Minusta olisi pitänyt tulla yakuza!”

“Mitähän sekin muka olisi hyödyttänyt tai muuttanut mitään?” teräväpiirteinen kysyi epäilevänä.
“Olet aina saanut kaiken - olet aina ollut mafian hierarkiassa ylimmässä kärjessä, koska olet Asagin, yakuzan sisar. Vaikka oletkin hänen alaisensa ja paras salamurhaajansa, olet aina hänen rakas isosiskonsa. Sinä olet saanut enemmän vapauksia kuin moni muu samassa asemassa: olet saanut itse valita työsi, puolisosi, vaatteesi, asuntosi ja tapasi elää. Sinulta ei ole koskaan puuttunut mitään, vaan Asagi on tehnyt kaiken vuoksesi - hän ei ole koskaan pakottanut sinua tekemään mitään, mitä et olisi todellisuudessa halunnut. Mikään ei olisi ollut eri lailla!”
“Yksi asia olisi ollut toisin”, uhkaajan ääni muuttui yllättäen aivan toisenlaiseksi, jotenkin etäisemmäksi ja vakavan surulliseksi, kuin puhe olisi ollut jonkin aaveen sanoja.
“Mikä?” varas kysyi kutsuvasti.
“Takeru olisi vielä hengissä”, leski sanoi kummallisella äänellään.

“Ja mitenhän muka?” Ruiza huomautti ivallisesti.
“Jos Asagi ei pystynyt estämään hänen kuolemaansa yakuzana, et sinäkään olisi siihen pystynyt. Kukaan meistä ei olisi voinut estää Takerua kuolemasta salamurhaajan kädestä!”
“Siinä olet väärässä”, lyhyin kertoi katkerana.
“Jos minä olisin ollut yakuza, Asagi ei olisi koskaan voinut tappaa Takerua.”

Kukaan ei sanonut mitään, vaan halliin laskeutui täydellinen hiljaisuus, kun kaikki jäivät, yhtä lukuun ottamatta, tuijottamaan esikoista. Vihaiset ilmeet olivat valahtaneet hölmistyneiksi ja järkyttyneiksi. Kaikkein hämmentynein oli tietenkin Osakan herra, jota juuri syytettiin edesmenneen lankonsa tappamisesta.
“Asagiko tappanut Takerun?” sinisilmäinen uskaltautui lopulta kysymään ensimmäisenä.
“Oletko menettänyt järkesi?” asevastaava huudahti ja osoitti sormellaan pääkoppaansa sanojensa vahvistukseksi.
“Asagiko muka tappanut Takerun? Ei tasan pidä paikkaansa!”
“Tapattanut sitten, jos haluat mennä noin pikkutarkaksi!” nainen kivahti.
“Sama asia tässä kohdassa! Täsmälleen sama lopputulos ja syypää!”

“Asagi ei ole tehnyt kumpaakaan”, kakkosmies kertoi lujalla äänellä.
“Kuka sinulle on tuollaista mennyt jauhamaan?”
“Kukapa muukaan kuin vahva liittolaiseni”, Hikaru vastasi äskeistä rauhallisemmin pään kohotessa ylväästi ylöspäin.
“Luulisi teidän tajunneen jo, etten tosiaankaan ole tehnyt kaikkea yksin, kun kaikissa iskuissa on ollut mukana useampi hyökkääjä. En minä nyt kaikkeen olisi yksin pystynyt ilman kunnon varusteita”, hitaasti naisen mustat silmät kääntyivät katsomaan aseiden salakuljettajaa ja poliisivoimien edustajaa.
“Minä olin mukana Kobessa, kun hyökkäsimme Hirokin ja Andron miesten kimppuun. Minä ammuin heitä kumpaakin ja nautin jokaisesta veritipasta, joka valui maahan”, ilkeä hymy paljasti valkoiset, kiiltävät hampaat.
“Harmi vain, että kumpikin oli harvinaisen sitkeitä ja onnekkaita - aliarvioin heidät täysin.”

“Sinäkö melkein tapoit Hirokin ja Andron!?” soluttautuja huudahti kauhistuneena rakkaansa ilmeen muuttuessa verenhimoiseksi.
Teme!” vaalein ärjäisi täristen kauttaaltaan halusta syöksyä salamurhaajan kurkkuun, mutta tämä sai pidäteltyä itsensä tietäen liikkumalla vain vaarantavansa johtajansa hengen.
“Kaiken sen jälkeen, mitä me olemme tehneet sinun hyväksesi! Hiroki ei ole ikinä satuttanut sinua tai ollut tielläsi!”
“Miksi?” sieväkasvoinen vaati saada tietää.

“Koska Hiroki poistui juuri sopivasti Osakasta ja oli haavoittuvaisessa asemassa”, lyhyin naurahti.
“Koska hän on aivan liian läheinen ja uskollinen Asagille eikä koskaan pystyisi olemaan sitä samaa minulle, kun olisin tappanut Asagin. Hirokista, kuten Androstakaan, ei oikeastaan olisi ollut mitään suurta hyötyä minulle ja heidät on helppo korvata.”
“Paskat tuosta! Odotahan kun saan aseen haltuuni tai pääsen sinuun käsiksi!” asemestari karjui vihaisena.
“Väännän niskasi nurin tai ammun kaikki raajasi irti yksi kerrallaan!”

“Ruiza!” mafiapomo ärjäisi kauhistuneena, mutta kissamainen vain nauroi.
“Olet aina elänyt enemmän tunteillasi kuin järjellä”, esikoinen hykersi.
“Haluat jo nyt tappaa minut, enkä ole vielä päässyt edes alkuun, mitä kaikkea minä olen tehnyt!”
“Kävit ilmeisesti myös Tokiossa ja Yokohamassa ampumassa Dietä ja Exo-chikaa”, entinen vakooja sanoi siihen miettien, oliko tuleva kälynsä käynyt myös Kiotossa hoitelemassa Klahan kakkosmiehen ja henkivartijat.
“Yokohamaan en koskaan vaivautunut, mutta Tokiossa kävin katsomassa, miten siellä hoidettiin hommat”, Hikaru tuhahti samassa alentavasti.
“Ei kovin hyvin, kun kerran eivät saa vaivaista punkkaria hengiltä.”

“Siinäkö kaikki?” yksi Ruizan alaisista kysyi.
“Ei tosiaankaan!” kissamainen kertoi huvittuneena.
“Miten te kuvittelette, että Zukotsu onnistuttiin tuhoamaan niin hyvin ja Isshi melkein käristymään? Minä olen käynyt siellä niin usein, että saatoin kertoa saamilleni alaisille, mitä tehdä ja minne pistää palopommit! Minä käskin lukitsemaan takaoven ja pistämään sisällä olijat kärsimään todellisen helvetin, jotta tajuaisivat edes puolet minun kokemastani helvetistä!”
“Olet hullu!” Seth huudahti kauhistuneena.
“Ja kenenhän syy se on?!” leski karjaisi terävästi repäisten ilkeästi pikkuveljeään saaden tämän älähtämään.
“Tai oikeastaan keiden?” seuraavassa sekunnissa naisen ääni muuttui matalaksi.
“Siksi minä meninkin Nagoyaan.”

“Nagoyaan?” Tsunehito kurtisti kulmiaan K:n hätkähtäessä samassa lujasti lähellään.
Henkivartija tajusi vihjaisun naisen sanoista nopeimmin, aivan kun taas miljonääri ymmärsi heti perässä piilotarkoituksen.
“Yrititkö sinä tappaa äidin!?” yakuza huudahti järkyttyneenä.
“Kyllä vain”, lyhyin myönsi nyökäten.
“Minä yritin tappaa äitimme.”
“Mutta epäonnistuit”, Hide-zou huomautti unohtaen kokonaan olkapäässään olevan kivun.
“Sinä et kyennyt tappamaan häntä! Halusit ehkä, mutta et sittenkään kyennyt, vaan ammuit ohi.”

“Kieltämättä tuli pieni emotionaalinen hetki ja ammuin vahingossa harhaan, sitä en kiellä”, salamurhaaja myönsi hitaasti nyökkäillen.
“Jos tilanne olisi ollut toinen, olisin saanut tapettua hänet, mutta en voinut jäädä sinne, koska olisin muuten paljastunut”, hän kertoi vakavana muistellen sitä päivää, kun oli melkein surmannut oman äitinsä.
“Uruha lähti perääni äidin käskyistä huolimatta ja juoksi paloportaille minun ja tovereideni kintereillä. Tiesin, että hänet olisi hoideltava silloin, koska en uskonut seurassani olleiden miesten pääsevän karkuun kanssani. Hyppäsin siis avonaisesta ikkunasta talon sisään ja yllätin Uruhan potkaisemalla hänet kaiteen yli. Uruha putosi huutaen ja vaikeni sitten äidin syöksyessä hänen luokseen.”
Laihimman käsi alkoi täristä, sen rikollisjärjestön johtaja aisti takaraivoaan vasten tuntuvasta kevyestä liikahduksesta, mutta ote oli liian varma, että mies olisi uskaltanut tehdä isosiskolleen yhtään mitään riisuakseen aseista.
“Asagi, olisit nähnyt äidin”, esikoinen sanoi hiljaa, että muut kuulivat puheen vain tarkentaessaan kuuloaan.
“Olisit kuullut hänet. Äiti huusi kuin olisi tullut itse ammutuksi. Hän lähes itki takertuessaan Uruhaan, kuin tämä olisi ollut hänen lapsensa. Äiti ei koskaan käyttäytyisi sillä tavalla meitä kohtaan - ei koskaan samalla tavalla minua kohtaan.”

“Ääliö, äiti rakastaa meitä kumpaakin! Totta kai hän olisi murtunut sinun kohdallasi samalla tavalla ja pahemminkin!” pantterimainen huudahti tyrmistyneenä.
“Sinä tiedät hyvin, että äiti on vain kiintynyt Uruhaan, mutta meitä hän rakastaa enemmän kuin mitään muuta! Kuinka sinä kehtasit yrittää tappaa hänet!?”
“Hyvinkin helposti”, lyhyin sanoi tylysti kovettaen itsensä ripeästi.
“Jos kerran yritit tappaa äitisi, yritit siis myös tappaa Hide-zoun!” punamustahiuksinen huudahti yllättäen väliin.
“Yritit tappaa miehen, joka oli sinulle kuin oma veli!”

“Se ei kuulunut minun suunnitelmiini!” Hikaru karjaisi vihaisena kuulemastaan syytöksestä saaden varkaan säpsähtämään säikähdyksestä.
“Minä en ollut suunnitellut Hide-zoun tappamista enkä olisi ikinä sallinut sitä autopommia, jos olisin tiennyt siitä!”
“Jos sinä et sitä halunnut, kuka sitten?” Mana tivasi tuntien käsiensä väsyvän.
“Kuka muka sanoi sinulle, että Asagi tappoi Takerun, ja auttoi vielä iskuissasi?”

“Ettekö te muka osaa jo arvata?” tuleva käly kysyi huvittuneena.
“Kai se vain oli tavallaan niin itsestään selvää, ettette pitäneet sitä mahdollisena, vaikka Tatsurou sanoi sen kuulema ääneen kokouksessa - se oli yksi vähäisimmistä syistä, miksi tapoin hänet.”
Mafiamiehet katsoivat toisiaan kysyvästi miettien, kenestä puhuttiin ja mistä ihmeen kokouksesta. Yksi kuitenkin tajusi sen välittömästi.
“Klaha”, K sanoi kireästi näyttäen harvinaisen selvästi siltä, että halusi sylkäistä maahan koko nimen sanomisesta.
“Meidän jurolla henkivartijalla leikkaa harvinaisen nopeasti”, Hikaru hymähti.
“Klahasta on ollut hyvin suurta apua minulle.”

“Siis Klaha!?” Ruiza huudahti tyrmistyneenä.
“Mutta häneltähän on myös kuollut miehiä!” varas yhtyi toisen opettajansa äimistykseen.
“Häneltä on kuollut useita alaisia ja Yuugi ja Aoikin loukkaantuivat!”
“Haa, hyvä huomio - toivoinkin, että pääsisin selittämään tätä nerokasta suunnitelmaa!” kissamainen lähes hihkaisi.
“Pelkäsin teidän kaikkien kuolevan ennen sitä!”
“Nerokas on kyllä kaikkea muuta kuin oikea sana”, vaatesuunnittelija mutisi itsekseen vihamielisenä, mutta sanat jätettiin huomioimatta.

“Kaikki Klahan kuolleet palvelijat olivat tuottaneet hänelle jonkinlaisen pettymyksen”, leski alkoi kertoa hymyillen leveästi.
“Toisin kuin sinä, Asagi, ja te muut luulette, Klaha ei kuitenkaan aina tapa heitä heti epäonnistumisen jälkeen. Miksi vaivautua tappamaan välittömästi rangaistukseksi, kun voi myöhemmin yrittää hyötyä heidän kokemastaan kohtalostaan? Kirito on tässä kohdassa mielestäni mitä parhain esimerkki.”
“Kuinka niin?” Osakan herra kurtisti kulmiaan ymmärtämättä esikoisen sanoja.
“Miksi hän tappaisi parhaan salamurhaajansa?”
“Koska se `paras salamurhaaja´, oli oikea tunari ja epäonnistui samassa tehtävässä kahdesti”, nainen kertoi pilkallisena ja katsoi sitten hyvin merkitsevästi toimitusjohtajaa.
“Luulisi sinun ymmärtävän, mitä minä tarkoitan, Hide-zou. Kummallakin kerralla, kun Kirito yritti tappaa sinut, joku muu aina loukkaantui. Viimeisellä kerralla nykyinen rakastajasi taisi loukata jalkansa ja ensimmäisellä… No, osaat varmaan päätellä itse, jos sanon sinun tajunneeni vasta silloin, että olit joutunut kykyjesi ja asemasi takia salamurhaajien listalle - ja vielä kärkipäähän.”

Hide-zou nielaisi hätkähtäen voimakkaasti. Ruskeankellertävät silmät laajenivat järkytyksestä ja kipeästä muistosta, joka välähti samassa silmien edessä. Nyt se oli kuitenkin aivan toisenlainen - nyt liikemies tiesi, kuka oli syypää siihen iltaan, jolloin maailmansa oli särkynyt toisen kerran jättäen sellaiset haavat, joita kukaan ei voisi koskaan täysin parantaa, ei edes Seth.
“Rena…”
“Niin, Rena”, lyhyin myönsi saaden kaikkien huoneessa olevien miesten vatsat muljahtelemaan niin ymmärryksen tuomasta pelosta kuin mielipahasta.
“Kuulin tämän, kun Klaha laittoi henkivartijansa tappamaan Kiriton, ja onhan se ymmärrettävää. Millainen salamurhaaja epäonnistuu kahdesti samassa tehtävässä ja kehtaa tulla vielä johtajansa eteen kertoen tunaroimisestaan?”
“Shunkin ilmeisesti teki jotain, koska menetti henkensä?” siniharmaasilmäinen kysyi tietäväisesti.
“Oli vain taitamaton Klahan palvelukseen eikä osannut toimia ripeästi tai muutenkaan Klahan odotusten mukaisesti”, vanhin totesi viileästi, kuin kuolleella kakkosmiehellä ei olisi koskaan ollut mitään suurempaa merkitystä.
“Yuuki ja Aoi”, kuului yllättäen karhea ääni, joka sai kaikki vilkaisemaan säpsähtäen puhunutta.

“Entä Yuuki ja Aoi?” K kysyi käskevästi, vaatien vastauksia.
“Niin, Klahan henkivartijat”, lyhyin henkäisi ymmärtäväisesti.
“He olivat aivan liian arvokkaita ja hyödyllisiä tapettavaksi. Heidän rikoksensa ei ollut edes kovin paha, jos minulta kysytään - kieltämättä hämmästelin itsekin heidän saamaansa rangaistusta”, salamurhaaja kallisti päätään Ishikawoille tutulla tavalla.
“Olivat ajautuneet sinun ja Közin kanssa tappeluun ministerin juhlatilaisuudessa ja tuottaneet häpeää johtajalleen. Klaha päätti hyödyntää kaksikon ansaitsemaa rangaistusta ja antoi heidät miestensä hakattaviksi ihan sitä varten, ettette epäilisi lainkaan häntä kokouksen jälkeen. Kyllä Yuuki ja Aoi aiheuttivat paljon vammoja muille ja taisivat tappaa useamman, koska eivät hyväksyneet rangaistustaan, mutta aseettomina he lopulta hävisivät isommalle joukolle. Yuukia ei kuitenkaan voinut ottaa kokoukseen mukaan, koska tämä oli sen verran raivoissaan, ettei olisi pysynyt hiljaa kameran edessä. Aoi taas vaikeni, koska tiesi kärsivänsä toverinsa kanssa lisää, jos edes älähtäisi.”

“Aoi paljasti Klahan osittain”, irokeesipäinen sanoi kesken kaiken vaientaen esikoisen.
“Miten niin muka?” Tsunehito kysyi ihmetellen saaden muut nyökkäämään kysymyksen mukana.
“Katse, ilmeet, eleet ja vammat”, piilolinssiä käyttävä vastasi onnistuen pysymään yhä aloillaan vaikuttaen siltä, ettei t-asennossa seisominen tuntunut missään toisin kuin muilla.
“Aoin huulikoru oli revitty irti. Hän yritti kertoa sen meille, kun katsoi kameraa ja näytti kasvojaan. Huulikoru ei niin helposti vain repeydy irti pakoyrityksen aikana eikä hänen kasvoilleen niin helposti pääse”, mies puhui harvinaisen paljon sulkien sitten suunsa.
Ehkä tämä kirosi sisällään itseään, ettei ollut silloin tajunnut Hindu kushissa koulutetun kollegansa hyvin salaista viestiä, jonka tämä oli ilmeisesti yrittänyt välittää isäntänsä huomaamatta. Valitettavasti he olivat kumpikin epäonnistuneet.

“Nokkelasti päätelty, K”, Hikaru antoi kevyen myönnytyksen.
“Klaha on aika ovela tapaus, kun on miettinyt näinkin pitkälle asioita. Hän antoi minulle nuorempia salamurhaajiaan, jotka toimivat täällä apunani - he myös olivat vastuussa Hide-zoun auton räjäytyksestä ja Fu-kin kuolemasta.”
“Ja sinä vielä luotit heihin sen jälkeen? Jätit heidät tänne tappamaan melkein Hyden, kun itse häivyit Hiroshimaan tapaamaan sitä miestäsi!” Asagi ärjäisi vihaisena.

“Olet jälleen väärässä, Asagi!” esikoinen purskahti raikuvaan nauruun.
“Sinä et nyt ole ajatellut laajasti - minä en missään vaiheessa lähtenyt Osakasta.”
“Mutta minä näin koneelta, että olit Hiroshimassa. Sinun puhelimesi paikannin -” rikollisjärjestön johtaja aloitti, mutta vaikeni välittömästi tajuten oman typeryytensä.
“Sinä lähetit puhelimesi Hiroshimaan.”
“Niin, samoin kuin Hyden antamien salamurhaajien puhelimet, kun olin ensin tappanut heidät ja hävittänyt ruumiit”, kissamainen selitti virnistäen.
“Heidän ilmeensä olivat hyvin viihdyttäviä, kun tajusivat minun olevan hyökkäysten takana. Olivat kuitenkin sen verran hyödyksi, että sain harhautettua sinua, vaikka otinkin sim-korttini ja vaihdoin toiseen puhelimeen, että numeroni pysyisi samana. Näin minä saatoin pysyä Osakassa ja jatkaa töitäni. Mitä taas tulee mainitsemaasi mieheen, hän ei asu Hiroshimassa - ei todellakaan. Luulisi sinun tietävän, kun olet kerran tavannut hänet.”
“Tavannut? En minä ole ketään Masaa tavannut!” mafiapomo väitti vastaan.
“Oletpas, et ole vain tottunut kutsumaan häntä Masaksi tai edes hänen oikealla etunimellään Masaki”, isosisko valaisi ystävällisesti.

“Hikaru, et voi olla tosissasi”, miljonääri henkäisi kauhistuneena aiheuttaen Ruizassa lähes yskäkohtauksen, kun yksi toisensa jälkeen tajusi totuuden.
“Et voi tosissasi sanoa, että se sinun miehesi on Klaha!”
“Toisin kuin sinä, minä en tällaisissa asioissa vitsaile”, lyhyin huomautti pisteliäästi.

“Siis Klaha?” teräväpiirteinen kysyi ihmetellen.
“Eikös Gackt puhunut pelottavista miehistä ja erityisesti äitinsä uudesta miesystävästä silloin Osakan juhlissa?” avustaja kysyi rakkaaltaan sekä naamioituneelta ja Hindu kushin mieheltä.
“No ei ihme, jos Gackt on ollut peloissaan”, vaalein aukoi suutaan kauhusta miettiessään, mitä kaikkea ystävänsä sisarenpoika oli joutunut kokemaan.
“Jos minä olisin tavannut Klahan viisivuotiaana, olisin saanut sydänkohtauksen tai vähintään kussut housuihini!”
“Älä unohda Yuukia ja Aoita”, kalpein lisäsi värähtäen.
Sen verran ikävät muistikuvat herroista oli jäänyt ministerin juhlista.
“Yuukia ja Aoita Gackt ei osaa kovinkaan paljoa pelätä, koska heissä on etäisesti jotain samaa kuin Közissä ja K:ssa”, etsivä huomautti lohduttavasti.
“En kuitenkaan olisi halunnut Gackton joutuvan niin lähelle heitä…”

“Yuuki ja Aoi eivät ole päässeet Gackton lähelle”, nainen vastasi kipakasti.
“Klaha ei ole niin tyhmä, että ottaisi turhan helposti tunnistettavat henkivartijat mukaansa, kun vierailee täällä luonani yrittäen pysyä huomaamattomana.”
“Mutta siitä huolimatta - Klaha?!” pantterimainen huudahti.
“Mistä lähtien muka sinä olet ollut tekemisissä sen niljakkeen kanssa!?”

“Hmm… Hän taisi ottaa minuun yhteyttä sen jälkeen, kun Matsumoto Takanorilla oli ollut ne juhlat”, salamurhaaja pohti hetken kevyesti mumisten.
“Mitä helvettiä hän sinulle sanoi? Että muka olin tappanut Takerun?!” mafiapomo rähisi ja olisi varmasti ärjynyt vielä enemmän, mikäli olisi kyennyt liikkumaan edes hiukan paikoiltaan joutumatta ammutuksi.
“Ei, hän ei ehtinyt”, uhkaaja vastasi siihen varsin rauhallisena.
“Minä nimittäin paiskasin oven hänen nenän edessään kiinni ja käskin häipymään vauhdilla ulos Osakasta, tai ampuisin hänet kynnykselleni. Siihen Klaha vastasi oven läpi, että tuli luokseni esittämään tarjouksen, jonka ansiosta saisin kuulla, kuka tappoi mieheni, ja samalla voisin viimein saada täyttymykseni, suurimman toiveeni. Otin sitten häneen yhteyttä muutaman päivän päästä, kun mietin, kuinka todennäköisesti Klaha tietäisi asioista.”

“Ja millä perusteella Klaha muka minun tappolistoistani olisi tietoinen?” kuopus intti vastaan.
“Tai kenenkään muun, kun edes minä en saanut selville, kuka tappoi Takerun!”
“Sitä samaa minä mietin, kun soitin hänelle ja käskin puhua suunsa puhtaaksi”, Hikaru myönteli.
“Aluksi Klaha kierteli ja kaarteli - kysyi, kuinka Gackt pärjäsi ja kaipasiko tämä isäänsä. Lopulta hän kertoi, että sinä olit käskenyt jonkun alaisesi tappamaan Takerun.”

“Se saatanan paskiainen valehteli!” Asagi jyrähti raivoissaan.
“Miksi minä olisin muka oman lankoni tappanut!?
“Sitä samaa minäkin väitin ja kysyin, mutta Klaha kertoi sinun kehuskelleen asialla muutama vuosi sitten Kuro Kagen kokouksessa”, isosiskon ääni madaltui väristen syvästä kiihtymyksestä.
“Syyksi hän kertoi, että Takeru oli lehtimiehen töissään saanut jostain tietää sinun todellisen asemasi ja ammattisi. Hän oli löytänyt todisteita, jotka paljastivat sinun olevan yakuza ja sinä halusit päästä hänestä eroon”, leski veti yllättäen henkeä, kuin olisi pidätellyt kyyneleitään.
Niin nainen tekikin, kuten mafiapomon suuntaa katsovat huomasivat irvistykseen vääntyneistä kasvoista.
“Asagi, kuinka sinä saatoit?” salamurhaaja kysyi käheästi.
“Tiesit, miten paljon rakastin häntä! Kuinka saatoit tappaa rakkaani, puolisoni ja viedä samalla Gacktolta isän, ennen kuin tämä ehti edes syntyä? Veljeni, jota rakastin melkein enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa, miten saatoit satuttaa minua sillä tavalla!?”

“Sitä minä olen tässä yrittänyt koko ajan sanoa!” rikollisjärjestön johtaja selitti melkein jo kimittäen.
“En ikinä olisi voinut tehdä niin sinua kohtaan! Olet siskoni ja rakastan sinua! Miksi olisin noin mitättömästä syystä tappanut hänet, kun en ole koskaan edes kuullut mistään tuollaisesta!? Olisin vain käskenyt jonkun tuhoamaan todisteet ja tappamaan muut mahdolliset todistajat, jolloin se olisi ollut hänen arvoton sanansa minun sanaani vastaan! Jollei muuta, olisin pyytänyt sinua puhumaan hänelle järkeä!”
“Ei sinusta ollut noin laupiaan tekoon, kun vihasit häntä sydämesi pohjasta!” nainen karjaisi lujasti pikkuveljensä korvaan.
“Mutta Asagin rakkaus sinua kohtaan oli ja on suurempaa!” Ruiza mylvi väliin.

“Etkö sinä muka näe sitä vieläkään!? Asagi on meistä kaikista varmasti ainoa, joka voisi antaa sinulle anteeksi kaikki tekosi, koska rakastaa sinua! Olet hänen sisarensa, jumalauta! Yksikään veli ei koskaan tekisi sellaista sisarelleen, paitsi jos toinen olisi hengenvaarassa ja sinä et ollut! Asagihan antoi sinun mennä naimisiinkin sen taukin kanssa, vaikka olisit ansainnut meidän kaikkien mielestä paljon parempaa!” asevastaava huusi ja jatkoi samassa, kun huomasi lyhyimmän avaavan suunsa väittääkseen vastaan.
“Mieti nyt, perkele sentään! Jos et tajua, miten paljon merkitset Asagille, mieti sitten Gacktoa! Miksi Asagi olisi vienyt Gacktolta isän!?” vaalein kirosi.
“Asagi menetti oman isänsä nuorena! Sinä menetit kahdesti isän, kun ensin Hideto ja myöhemmin Yoshiki kuolivat! Te kumpikin kasvoitte aikuisiksi ilman isää! Te kumpikin tiedätte, millaista on elää niin, että on vain äiti eikä kunnollista isähahmoa opettamassa, millainen miehen tulee olla! Miksi helvetissä Asagi olisi koskaan halunnut tehdä saman Gacktolle!?”

“Omista itsekkäistä syistään - aivan kuin hän olisi koskaan välittänyt oikeasti mistään tai kenestäkään kuin omasta itsestään”, Hikaru vastasi lyhyesti, kuin asia olisi ollut sillä selvä.
“Todennäköisesti hän halusi kaikkien, koko muun maailman - jopa minun poikani - kokevan saman kuin hän!”
“Mutta kukaan meistä ei ole ollut tietoinen koko asiasta!” Tsunehito väitti lujasti vastaan.
“Emmekö me muut tietäisi, kun olemme kerran Asagin lähimpiä miehiä?”
“Mitä harvempi tietää totuuden, sitä pienemmällä todennäköisyydellä minä saisin kuulla siitä”, salamurhaaja kertoi riuhtaisten samalla lujasti veljeään.
“Ja vielä sinä jaksat tuota samaa valhetta, vaikka tiedät minun jo tietävän totuuden! Lopeta tuo valehteleminen! Lakkaa puhumasta enempää paskaa! Kerro minulle totuus, Asagi!”

“Senkö sinä haluat!? Totuuden!?” Hide-zou karjaisi vimmoissaan, kuin joku olisi heittänyt suolaa haavaansa.
Pää heilahti voimakkaasti, kun mies kohotti kasvonsa kattoa kohti rutistaen silmänsä lujasti kiinni ja irvisti tuskaisesti puristaessaan olkaansa. Kaikki tajuissaan olevat kääntyivät katsomaan kakkosmiestä, jonka jäykistyneestä olemuksesta ei voinut päätellä, johtuivatko kivut olkapään vammasta vai sisäisestä tuskasta.
“Haluatko kuulla ruman totuuden sellaisenaan, kuin se oikeasti on?!” teräväpiirteinen laski katseensa alas ja jäi tuijottamaan raskaasti hengittäen suoraan lesken mustiin silmiin.

“Hide-zou?” Asagi henkäisi hämmentyneenä.
“Vastaa, Hikaru!” toimitusjohtaja ei kuullut lainkaan parhaan ystävänsä kysymystä, vaan jäi katsomaan naista.
“Oletko valmis kuulemaan totuuden sellaisena, kuin se on!?”
“Kyllä”, lyhyin kuiskasi käheästi.
“Kerro minulle, Hide-zou.”

“Totuus on, että Asagi rakastaa sinua”, ruskeahiuksinen kertoi vakavalla, tasaisella äänellä.
“Hän rakastaa sinua niin paljon, että on valmis luopumaan omista tarpeistaan, haluistaan ja toiveistaan sinun vuoksesi.”
“Hide-zou, älä -” laihin ähkäisi väliin, mutta tämän ei annettu puhua.
“Hikaru! Se totuus on, että Asagi ei voisi tehdä sellaista hirveyttä sinulle! Asagi ei kykenisi antamaan minkäänlaista käskyä, joka voisi satuttaa sinua! Hän ei ikinä tekisi sitä sellaista sinulle tai Gacktolle ja sinä tiedät sen, vaikka yritätkin kieltää!” liikemies karjui niin raivosta kuin halusta saada toinen uskomaan sanojaan.
“Jos Asagi olisi koskaan tosissaan harkinnut Takerun tappamista, minä olisin kolauttanut häntä jollain kovalla päähän! En olisi hyväksynyt sellaista, kuten ei kukaan muukaan! Olet aina ollut tärkeä osa meitä - et pelkästään parhaana salamurhaajana, vaan ystävänä, perheenjäsenenä! Olet ollut meille kaikille tärkeä ja olemme rakastaneet sinua! Olemme aina luottaneet sinuun ja kunnioittaneet sekä arvostaneet sinuna eikä pelkästään Asagin isosiskona! Me olemme olleet kiitollisia tuestasi ja siitä, että olet välittänyt meistä sellaisina, kuin olemme! Meillä kenelläkään ei ole ollut mitään syytä, miksi olisimme tappaneet Takerun!” voimakasleukainen veti muutaman kerran pikaisesti henkeä ja lisäsi sitten pistävästi takaisin.
“Ja sinä uskot Klahaa? Klahaa, joka on aina vihannut Asagia ja tekisi mitä tahansa päästäkseen tästä eroon! Herran jumala, nyt kun miettii, olen yli sataprosenttisen varma, että hän tappoi Takerun! Hän vain käyttää sinua hyväkseen saadakseen tavoitteeseensa ja sinä teet täsmälleen, mitä se paskiainen haluaa! Klaha se vihollisesi on emmekä me!”

“Sinä et tiedä Klahasta mitään!” Hikaru kivahti järkyttyneenä.
“Kaikki, mitä tarvitsee hänestä tietää, on, että hän on valehteleva, selkään puukottava paskiainen, johon ei voi luottaa!” Hide-zou ei perääntynyt.
“Minä en voi, kuin miettiä, mitä ihmettä hän kertoi sinulle puhelimessa tai muuten teki, että sai sinut kääntymään meitä vastaan! Mitä helvettiä hän on muutenkin suunnitellut!?”
“Hän kutsui minut luokseen ja tarjosi mahdollisuutta oikeutettuun kostoon”, lyhyin vastasi siihen matalasti muristen.
“Klaha kertoi, miten epäoikeudenmukaisesti minua kohtaan oli toimittu ja sanoi, että jos auttaisin häntä, hän auttaisi minua saamaan oikeutetun kostoni. Hän tarvitsi minun apuani, kuten minä tajusin tarvitsevani häntä - siksi suostuin auttamaan hänen pikku juonessaan tavoitteensa saamiseksi, jos hän auttaisi minua saamaan sen, mitä minä haluan.”

“Ja mitä Klaha pyysi? Tajuan kyllä, miksi hän halusi tuhota meidät, mutta mitä tekemistä Exo-chikalla, Shinyalla ja muulla Kuro Kagella on asian kanssa?” Mana pisti väliin vilkaisten huolestuneena kakkosmiestä.
“Tai äidillä?” Asagi lisäsi perään tietäen kätensä puutuvan isosiskonsa otteessa.
“Haluaako hän tuhota Kuro Kagen ja ryhtyä itse Japanin alamaailman valtiaaksi?”

“Väärin meni, Asagi, mutta tuo oli silti mielenkiintoinen kysymys”, kissamainen myönsi heilauttaen kevyesti päätään.
“Minäkin luulin alkuun, että yksinvaltius oli hänen tarkoituksensa, mutta Klaha selitti halunsa minulle aika selvästi. Hän on miettinyt tätä pitkään ja tehnyt tarkkoja suunnitelmia, jotta saisi haluamansa muutoksen - hän jopa järjesti Kuro Kagelle vihollisen, joka veisi huomion pois hänen juoniltaan.”
“Järjesti vihollisen?” Seth kurtisti kulmiaan katsoen samassa rakastaan, kuin tämä olisi osannut vastata.
“Ruka”, K totesi lyhyesti saaden kaikki vilkaisemaan itseään, mutta sitten jälleen naista.

“Harvinaisen terävästi mietitty - kyllä sieltä irokeesin alta ilmeisesti jotain löytyy”, salamurhaaja pilkkasi saaden siitä hyvästä henkivartijalta murhaavan mulkaisun.
“Minua itse asiassa huvittaa, miten kaikki menivätkin niin hyvin lankaan - jopa Ruka itse. Aivan kuin Klahaa olisi niin helppo huijata hänen omassa talossaan!” laihin purskahti ilkeään nauruun.
“Klaha tiesi alusta asti, kuka Ruka oli, ja antoi hänelle pienen avustuksen sekä piti löydettyään turvassa teiltä muilta. Klaha oli Rukan salainen tukija, vaikka minä myöhemmin toiminkin tukijan kasvoina. Klahan piti alun perin vierittää kaikki syy Rukan niskoille ja saada toteutettua suunnitelmansa, mutta valitettavasti hänkin kohtasi muutaman ongelman, ennen kuin liittoutui minun kanssani.”

“Ruka ei ollutkaan niin helposti ohjailtavissa?” Tsunehito kysyi kohottaen tietävästi kulmiaan.
“Klaha ei ole vieläkään oppinut, ettei edes hän pysty täysin hallitsemaan ihmisiä.”
“Rukalla oli tosiaan eri suunnitelmat. Hän ei ollut saanut kovin hyviä oppeja keneltäkään eikä siksi toiminut kovin fiksusti - taisi syyttää eniten meidän perhettämme omansa tuhosta ja jätti siksi Osakan viimeiseksi”, leski selitti hymähtäen.
“Suurempaa päänvaivaa toi ennemminkin Exo-chika.”

“Exo-chika?” Ruiza aukoi suutaan.
“Miten se ämmä liittyy tähän mitenkään?”
“Sillä, että hänen piti olla tässä mukana”, esikoinen avarsi tilannetta, kuin uutisessa ei olisi ollut mitään ihmeellistä.
“Siis Exo-chika on koko ajan tiennyt, että Klaha on iskujen takana?” yakuza yritti käsittää kaiken kuulemansa.
“Kyllä tiesi, hän itse asiassa tuli tänne ennen Kuro Kagen kokousta tapaamaan Klahaa, koska kukaan ei arvaisi heidän neuvottelevan asian tiimoilta suoraan vihollisensa nenän alla”, lyhyin myönsi, kuin olisi vain todennut lintujen lentävän taivaalla.
“Tosin Exo-chika perääntyi lähes saman tien, ennen kuin suunnitelmat pääsivät etenemään. Hän ei suostunutkaan toteuttamaan jatkoa.”

“Ja mistä se johtui? Ei ainakaan moraalisista kysymyksistä”, etsivä huomautti ja katsoi sitten maassa istuvaa ruskeahiuksista.
Mielessä kävi, olisivatko naisen turhat tunteet heidän kakkosmiestään kohtaan kenties estäneet murha-aikeet Yokohaman suunnasta.
“Exo-chika halusi Shinyan mukaan, jotta he voisivat yhdessä tuhota Asagin mafian ja valita sopivamman yakuzan tilalle”, Hikaru hymähti pilkallisesti.
“Exo-chikalla ei riittänyt loppupelissä rohkeutta, hän ei ole tottunut käymään suoraan ketään vastaan ilman tukijoita. Exo-chika olisi halunnut Shinyan liittoutuvan heidän kanssaan, mutta kumpikin tiesi, ettei Shinya koskaan kääntyisi Asagia vastaan. Shinya haluaa pitää Kuro Kagessa tasapainoa yllä ja näkee Osakan tärkeimpänä liittolaisenaan - Shinyalla on sellaista selkärankaa, mikä ei alamaailmassa ole hyväksi.”

“Hän on hyvä mies”, Ruiza sanoi tuimasti mulkaisten pahansuovasti naista.
“Mahdollisesti, mutta hänellä on silti heikkous”, kissamainen totesi hymyillen sitten pahansuovasti.
“Minä ja Klaha päätimme heti liittouduttuamme, että tarvitsemme Shinyaa Kuro Kagessa, mutta hänen heikkoudestaan on päästävä eroon - hänestä on tehtävä sellainen yakuza, jollainen hänestä olisi tullut vuosia sitten ilman erästä pientä ongelmaa.”
“Dietä”, Hide-zou hymähti alhaalta tajuten viimein, mikä oli Kuro Kagen kohtalo.
“Shinya ei koskaan toipuisi siitä täysin ja hänestä voisi tulla samanlainen paskiainen kuin Klahasta - jopa pahempi. Siksi Die oli tapettava. Exo-chika taas tiesi liikaa ja olisi saattanut Shinyan vihan pelossa laverrella niin Shinyalle kuin Asagille, jolloin pelinne olisi jo pelattu. Siksi te yrititte tappaa hänet.”

“Ei pelkästään siksi”, salamurhaaja kielsi samassa.
“Exo-chikan kohtalo oli päätetty jo ennen hänen perääntymistään”, nainen korjasi jatkaen heidän juoniensa selventämistä.
“Klaha ei ole koskaan todellisuudessa pitänyt Exo-chikasta. Hän on sietänyt sitä lutkaa, koska on katsonut voivansa hyötyä tästä, mutta muuten Klaha on halveksinut tätä. Exo-chikan ei pitäisi olla mafian johdossa - hän ei syntynyt asemaansa eikä ole sen arvoinen. Hän on saastainen mitättömyys, joka on asemassaan vain onnenkantamoisella.”
“Eli Klaha halusi päästä eroon sekä Asagista että Exo-chikasta, Diestä ja Osakan sekä Yokohaman nykyisistä mafioista, minkä jälkeen muodostaa Kuro Kage uudelleen haluamallaan tavalla?” Mana varmisti ymmärtäneensä oikein.

“Eikö hän olekin nerokas?” leski hymyili ja kehräsi hiukan.
“Et arvaakaan, miten olin kuolla nauruun, kun katsoin tallennetta kokouksesta! Jotenkin oli vain huvittavaa katsoa, miten te kaikki menitte hänen ansaansa, vaikka kieltämättä hämmästelinkin sitä, miten lähelle osuitte arvauksissa, kun epäilitte iskujen johtuvan halusta kostaa. Tyrmistyin jopa siitä, kun Tatsurou suoraan epäili Klahaa!”
“Tatsurou oli siis oikeassa siinä, että Klaha on todennäköisesti tämän takana, koska inhoaa minua, ja mafiamme on kirinyt hänen ohitseen”, Asagi sanoi kireästi kiroten mielessään itseään, että oli langennut virkaveljensä juoniin.

“Mitä sinä tästä kuitenkaan hyödyt?” Seth puuttui yllättäen puheeseen keskeyttäen kaikkien synkät mietteet.
Ruskeat silmät katsoivat kysyvinä, suorastaan viattoman hämmentyneinä esikoista, joka kohotti kysyvästi kulmiaan. Oli ilmiselvää, että punamustahiuksella oli jokin tarkoitus mietteessään, koska avustaja oli kuullut kaiken ja tajunnut muiden lailla yhtä paljon.
“Klaha haluaa kukistaa kilpailijansa ja laittaa alamaailmassa asiat, miten haluaa - siinä päätelmät ovat osuneet vahingossa oikeaan. Sinuun taas pätee ajatus kostonhalusta. En kuitenkaan voi uskoa, että haluaisit pelkästään sitä”, varas veti kevyesti henkeä, vilkaisi alas jaloissaan olevaa miestä voimaa hakien ja jatkoi sitten puhettaan.
“Jos Asagi ja mafia kukistuu, sinä jäät yksin - varsinkin, jos aiot tappaa Sayuri-saman kuten aikaisemmin. Sitten sinä olet yksin ilman edes pientä mafian turvaa eikä se takaisi sinun tai Gackton turvallisuutta. Se… Se olisi vastoin teidän kummankin etua!”

“Tiedän sen”, nainen myönsi kylmästi.
“Siksi kutsuisin tätä ennemmin vahdinvaihdoksi.”
“Aiot siis tappaa Asagin ja nousta itse tilalle?” asevastaava äyskähti epäuskoisesti.
“Luuletko, että kukaan meistä seuraa sinua tämän jälkeen!?”
“Ette te seuraakaan, koska makaatte haudoissanne”, laihin virnisti, kuin ajatus olisi riemastuttanut.
“Tiedän, ettette te seuraa. Siksi minä tapan teidät ja muutaman muun, ennen kuin astun itse pikkuveljeni tilalle. Kaikki miehet katsovat, että minä olen oikeutettu Osakan johtoon, kun Asagi jättää heidät yksin ilman perillistä.”

“Kieltämättä nerokasta”, Hide-zou murahti matalasti.
“Eli et halua pelkästään kostoa vaan myös valtaa? Oman veljesi kustannuksella! Olet aivan yhtä säälittävä kuin Klaha, joka olisi varmasti itse tappanut oman isänsä, jos olisi saanut tilaisuuden!”
“Aluksi yritin kylläkin ottaa johdon toisella tavalla käsiini”, Hikaru huomautti väliin.
“Yritin saada äidin ottamaan ensin mafian johtoonsa ja sitten saada hänet luovuttamaan sen minulle, mutta epäonnistuin. Klaha kertoi heti alussa, ettei ole muita keinoja saada tahtomaani - sitä mitä minä todellisuudessa halusin. Hän sanoi sen minulle silloin, kun menin hänen luokseen kuuntelemaan ehdotustaan ja… Kieltämättä Klaha osaa taitavasti käyttää kehoaan taivuttelemiseen”, leski naurahti yllättäen kepeästi.
“Hän osaa todellakin käsitellä naista, ja tiesi, mitä minä todellisuudessa halusin eniten sisälläni.”
“Ja mitähän se oli järjettömän kostonhimosi ja vallanjanon lisäksi?” Mana tivasi voimatta uskoa, että edessään seisovalla tasapainottomalla ihmisellä olisi ollut minkäänlaisia järkeviä syitä teoilleen.

“Uusi alku”, leski vastasi oltuaan hetken hiljaa.
“Uusi alku?” Asagi kysyi lähes kuiskaten, kuin ei olisi ymmärtänyt sanoja oikein.
“Mitä pirua?!” Ruiza äyskähti sopivasti ilmaisten useamman miehen ajatukset.
“Niin, minä halusin uutta alkua Gacktolle ja itselleni”, esikoinen kertoi.
“Vain kuolema synnyttää uuden alun - vain tuhoamalla menneen voin viimein antaa Gacktolle kaiken sen, mitä hän ansaitsee. Minä… Minä voin tämän jälkeen olla viimein hänen äitinsä.”

“Hikaru, sinä olet voinut olla sitä koko ajan Gacktolle!” pantterimainen huudahti väliin.
“Sinä itse valitsit, että käyttäydyt poikaasi kohtaan, kuin vihaisit häntä tai kuin et voisi olla hänen lähellään!” kakkosmies jyrähti raivostuneena.
“Älä vedä Gacktoa tässä kohdassa esiin oikeuttamaan tekojasi! Sinä itse et halunnut pitää häntä lähelläsi!”

“Minä en ole kyennyt pitämään häntä lähelläni!” nainen kiljaisi yllättäen, kuin jokin olisi vääntynyt kivuliaasti sisällään.
“Luulisi sinun tajuavan, kun et itse kyennyt pitämään ketään lähelläsi Renan kuoleman jälkeen! Minua sattuu olla Gackton lähellä! Minä tunnen pettäneeni hänet! Oman lapseni, joka merkitsee minulle niin paljon! Aina kun hän katsoo minuun, tunnen hänen katseessaan syytöksen siitä, miksi annoin Takerun kuolla! Saatan kuulla, miten hän kysyy, miksen suojellut hänen isäänsä! Helvetti, eikö teistä kukaan tosiaankaan tajua!?” laiha vartalo tärisi raivosta ja silmät näyttivät kostuvan, mutta kyyneleet eivät valuneet kasvoille.
“Minä petin oman lapseni! Minä annoin hänen isänsä kuolla enkä estänyt sitä mitenkään! Koska minä olin heikko, poikani joutuu kasvamaan ilman isäänsä! Miten minä olisin voinut antaa hänelle rakkauttani tai olla äiti, kun en pystynyt olemaan sitä, kun hän oli vielä vatsassani!?”

“Hikaru, Gackt ei ole koskaan ajatellut noin eikä syyttäisi sinua siitä!” miljonääri huusi väliin haluten selvästi kääntyä ja halata isosiskoaan, mutta ei voinut tehdä niin.
“Gackt tietää, ettet sinä voinut mitään sille, että Takeru kuoli! Sinun on itse päästettävä irti tuskastasi!”
“Sitähän minä halusin koko ajan!” lyhyin rääkäisi vihaisena.
“Siksi minä yritin Gackton ensimmäisen elinvuoden aikana käydä ulkona! Yritin ottaa selville, kuka tappoi Takerun, jotta voisin saattaa tapahtuneen loppuun! Tappaa sen murhaajan, kohdata viimein Gackton ja pitää häntä lähelläni, kun en ole muuten uskaltanut! Halusin kostaa, jotta voisin sanoa pojalleni, ettei hänen isänsä murhaaja päässyt vähällä, vaan sai kärsiä meidän kummankin puolesta! Nyt sinun kuoltuasi voimme aloittaa alusta ja elää onnellisina, kuten meidän olisi kuulunut!”

“Hikaru, kuuntele itseäsi!” ruskeankellertäväsilmäinen sanoi lujalla äänellä.
“Miten te muka voisitte aloittaa alusta, jos tappaisit veljesi ja Gackton rakkaan enon? Mieti nyt hetki! Mieti sitä, ettet aikaisemmin halunnut tappaa Asagia etkä halua nytkään, vaan se on Klahan tahto! Hän käyttää sinua hyväkseen ja pettää sinut aivan varmasti, kuten petti Exo-chikankin!”
“Jos tapat Asagi-saman, sinä jäät Gackton kanssa suojattomaksi!” kalpein yhtyi rakkaansa sanoihin.
“Jos nyt tapat Asagin ja vielä Sayurin, Klaha tappaa sinut! Hän ei piittaa mitään sopimuksesta, vaan näkee sinut Ishikawana - vihollisenaan!” Tsunehito huudahti myös saaden nopeasti tukea antavia nyökkäyksiä.
“Klaha surmaa sinut ja ottaa jonkun toisen tilallesi! Hän ei halveksi Exo-chikaa pelkästään tämän yakuzaksi nousemisen takia vaan siksi, että tämä on nainen! Hän näkisi sinut vain Exo-chikan kopioitsijana!”
“Klaha käyttää sinua vain hyväkseen! Etkö näe sitä!? Hän käännytti sinut omaa perhettäsi vastaan, koska tiesi sinun olevan ainoa, joka kykenee tappamaan Asagin, Sayurin ja meidät muut!” Ruiza karjaisi keuhkonsa lähes tyhjiksi.
“Te ette tiedä Klahasta mitään!” salamurhaaja huusi täristen vihasta.
“Klaha ei petä minua! Hän ei voi tehdä sitä! Hän tarvitsee minua!”
いつからか夢の中でしか眠れない
Itsukaraka yume no naka de shika nemurenai
Dream because dreams should be cherished.

Birth - words & music: ASAGI

    3 tykkää.
Avatar
Aysha
Multisex Lafi
 
Viestit: 365
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:29 pm
Paikkakunta: in your mind, where your deebest sins live

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+61/64,21

ViestiKirjoittaja Aysha » Pe Loka 07, 2011 8:14 pm

“Hikaru”, yksinkertainen, luja nimen lausunta onnistui jollain tapaa vaientamaan kaikki muut äänet.
Ehkä se oli se matala, karhea ääni, jota kuuli harvoin. Se saattoi olla myös se tunne, joka levisi ihmisiin aina miehen puheen myötä, kun heistä tuntui sanojen tulevan maan alta. Varovaisesti Hikaru, Asagi ja muut kääntyivät katsomaan puhuneeseen, joka seisoi paikoillaan pitäen käsiä olkapäidensä kanssa samassa linjassa. K katsoi vakavana johtajansa uhkaajaa, mutta tällä kertaa katse ei ollut murhaava, vaan pelkästään totinen, kun sielunpeilit katsoivat suoraan mustia silmä, kuin olisivat voineet lävistää naisen sielun.
“Klaha tarvitsee sinua - nyt. Kun olet tehnyt sen, mitä hän odottaa sinun tekevän, hän tappaa sinut, koska olet täyttänyt hänen tarpeensa ja olet tämän jälkeen hyödytön. Sen jälkeen hän tuhoaa jäljellä olevan mafian”, henkivartija kertoi tasaisesti, hyvin hitaasti vailla minkäänlaista epäilystä.
“Mutta ennen kuin Klaha tappaa sinut, hän surmaa Gackton. Klaha antaa sinun katsoa, kun ampuu itse poikasi - tappaa hänet, kuten tappoi Takerun. Hän vie sinulta sen pienen osan Takerusta, joka sinulla on enää jäljellä. Ennen kuin hän viimein tappaa sinut, hän paljastaa sinulle totuuden; sinua on käytetty. Olet ollut hänen työkalunsa, joka heitetään menemään, kun sitä ei enää tarvita.”

Hikaru ei sanonut mitään kuulemaansa. Mustat silmät katsoivat hiukan laajentuneina irokeesipäistä, kun leuka kohosi vähän ylemmäksi. Kaulassa liikahti kevyesti jotain, kuin nainen olisi nielaissut hiljaa miettimänsä sanat tai aikaisemman uhmakkuutensa. Saattoi olla, että Hindu kushin miehen vakavuus tuntui paljon uskottavammalta kuin muiden sanat, tai sitten matala, karhea puhe herätti jotain lesken sisällä - ehkä se vuosia sitten murheen alle hautautunut esikoinen heräsi eloon ja muistutti, kenestä he puhuivat. Saattoi olla, että alamaailman julmat totuudet kuiskasivat, ettei kukaan voinut todellisuudessa luottaa kehenkään, edes liittolaisiinsa, paitsi perheeseensä ja lähimpiin ystäviinsä. Juuri noiden seikkojen takia kissamainen näytti hetkeksi unohtavansa sisältään kumpuavan vihan ja kostonhimoisuuden, eikä kyennyt sanomaan mitään - vain katsomaan piilolinssiä käyttävää paikoilleen jäätyneenä.

“Hikaru?” Asagi sanoi hiljaa, mutta ei saanut vastausta.
“Hikaru, nyt tajuat varmasti, että Klaha vain pelaa sinun kustannuksella likaisia pelejään. Laske aseesi ja puhutaan tämä kaikki selväksi rauhallisesti ilman riitelyä.”
“Ja mitä sen jälkeen?” laihin kysyi ontosti näyttäen heräävän takaisin hetkeen, koska katsoi sitten pikkuveljeään totisena.
“Sen jälkeen minä matkustan Kiotoon ja tapan Klahan”, yakuza vastasi rehellisesti äänensä muuttuessa jyrisevämmäksi, vaikkei ääni koventunut juurikaan.
Mikäli sanoilla olisi voinut tappaa, olisi Japanin entisen pääkaupungin valtias kuollut kesken kaiken.
“Minä tapan sen yakuzanirvikuvan mitä tuskaisimmalla tavalla! Sen lisäksi, että hän on vastuussa kokemistamme iskuista, hän on pelotellut Gacktoa ja käyttänyt sinua hyväkseen! Se saatanan paskiainen kehtasi koskea sinuun!”

“Kuinka imartelevaa, että jaksat esittää välittäväsi minusta, kuin et olisi koskaan rakastanut ketään yhtä paljon”, nainen hymähti pilkallisesti takertuen lujasti katkeruuteensa haluamatta uskoa näkemäänsä ja kuulemaansa totuutta.
“Mutta sitten olet myös houkka - tai pikemminkin yhä haavemaailmassa elävä naiivi pikkupoika.”
“Mitä oikein tarkoitat?” pantterimainen värähti hämmennyksestä ja ilkeistä sanoista.
“Sitä, että me olemme siinä pisteessä, josta ei ole paluuta menneeseen”, Hikaru kuiskasi verta hyytävästi, mutta siitä huolimatta sanat kiirivät jokaisen korviin.
“Sinä et ole sitä ilmeisesti tajunnut, mutta tätä ei voi enää puhumalla selvittää, kuten alaisesi ja ystäväsi tietävät”, mustat silmät kääntyivät katsomaan edessään paikoillaan seisovia miehiä.

“Ruiza ei kykenisi koskaan unohtamaan eikä edes harkitsemaan anteeksiantoa, kun melkein tapoin Hirokin, Tsunehito taas ei halua koskaan antaa anteeksi sitä, että vaaransin hänen rakkaittensa ja ystäviensä henget. Isshi ja Hiko eivät voi koskaan tajuta sitä, mikä ajoi minut polttamaan heidät lähes eläviltä - kukaan mafiasi miehistä ei sitä ymmärrä eikä varsinkaan halua ymmärtää. Näen sen jo niin Ruizan kuin Tsunehiton silmistä”, nainen katsoi asevastaavaa ja etsivää, joista ensiksi mainitun kasvoista näki tämän ajattelevan täsmälleen samoin.
Sinisilmäinen taas oli epäilevän näköinen, mutta ei kuulemistaan sanoista vaan jostain muusta.
“Hide-zou taas ymmärtää minua - hän tietää, miksi kaikki tapahtui, mutta en usko, että edes hän voisi viedä ymmärtämisensä niin pitkälle kyetäkseen antamaan anteeksi”, salamurhaaja jatkoi ohittaen sitten tyynesti Sethin, koska ei pitänyt uusinta tulokasta mitenkään varteen otettavana.
Katse sen sijaan siirtyi K:hon.
“K taas on saanut koulutuksessaan kuulla, että petturit kuuluvat helvetin syvimpään koloon kärsimään kauheimman tuomion. Hänestä petturi on aina petturi eikä mitään muuta, varsinkin kun ammuin Köziä”, nainen kertoi rehellisesti näkemyksensä, vaikkei saanutkaan hujopilta minkäänlaista merkkiä siitä, pitivätkö puheet paikkansa.

“Mana taas… Me emme ole koskaan erityisemmin pitäneet toisistamme”, laihin kääntyi puhutellun puoleen.
“Harvinaisen totta”, naamioitunut myönsi kireästi, vaikkei heidän välisten tunteidensa takia.
Siniharmaat silmät tuijottivat nimittäin jatkuvasti rakkaansa päätä tiedostaen takaraivoa vasten painautuvan aseen.
“Totuus vain on se, että minun mielestäni Hide-zou ja Asagi kuuluvat yhteen”, leski kertoi katsahtaen kakkosmiestä nähdäkseen tämän reaktion.
“Jokainen sisko haluaa, että perheensä on ikuisesti ja aina yhdessä. Minä halusin veljieni olevan yhdessä maailman loppuun asti, mutta valitettavasti niin ei käynyt.”
Liikemies istui paikoillaan ja katsoi vakavana naista. Kasvoilla värähti hetken aikaa kevyt varjo, mutta nopeasti se katosi tielle tietämättömille paljastumatta muille.

“Manan ja minun ajatukseni eivät kohtaa eivätkä nämä tapahtumat lämmitä välejämme yhtään”, esikoinen kertoi sen, mitä vaatesuunnittelijakin ajatteli päänsä sisällä, hymähtäen sitten pilkallisesti, kun kääntyi katsomaan sitten pikkuveljeään.
“Suurin ongelma on kuitenkin sinä, Asagi.”
“Minä?” Asagi kurtisti kulmiaan.
“Niin”, kissamainen myönsi lähes samettisella äänellä.
“Minä olen nimittäin tehnyt jotain sellaista, mitä et kykene antamaan anteeksi. Minä tein sinulle saman, kuin sinä teit minulle.”

Kaikki mafiamiehet hätkähtivät ja muutama Ruizan alainen otti puolikkaan askeleen taaksepäin. Seth raotti suutaan, mutta ei kyennyt edes hengittämään kapeiden huuliensa välistä. Tsunehito katsahti paniikissa Ruizaa, joka katsoi kalvahtaneena takaisin. Manan siniharmaat sielunpeilit laajenivat leuan noustessa hiukan ylös, kuin olisi pään liikkeellä voinut kieltää kuulemaansa pahaenteisen lauseen.
“Ei”, entinen soluttautuja henkäisi käheästi.
“Hikaru”, Hide-zou ravisti kevyesti päätään katsoen anovasti naista, jota piti vieläkin sydämessään sisarenaan.
“Kyllä, veljeni”, Hikaru kuiskasi lempeästi, kuin kaikki teot ja sanat olisivat tulleet miljonäärin puolelta.
“Minä vein sinulta jotain, kuten sinäkin veit minulta.”

“Ei, sinä et voi tarkoittaa sitä”, mafiapomo sanoi käheästi, kuin olisi tullut kuristetuksi, vaikka solmio ei kiristänyt kaulan ympäriltä eikä isosiskokaan koskenut veljensä kurkkuun.
Mieleen hiipivä totuus oli vain vaikeata niellä - se sattui liikaa. Poltti vereslihalle valuessaan kurkkua pitkin alas vatsaan.
“Sinä et voinut…”

“Kerrohan minulle, miltä tuntui katsoa Kamijon kalpeita, tyyniä kasvoja”, kissamainen puheli, kuin olisi vain kysynyt kuulumisia tai miettinyt, mitä toinen oli pitänyt jostain taidenäyttelystä.
“Mitä tunsit tai ajattelit, kun näit hänen makaavan ruumishuoneen pöydällä sydän lävistettynä yhdellä ainokaisella luodilla? Katsoitko hänen kauniita kasvojaan tietäen sen, ettet näkisi Kamijoa enää koskaan elossa? Suutelitko niitä täyteläisiä huulia odottaen saavasi vastauksen?”
“Sinä paskiainen!” entinen vakooja ärjäisi raivostuneena, koska ei kestänyt kuulla tuollaisia puheita kuolleesta ystävästään.

“Mitä Kamijo muka teki sinulle!?” pantterimainen huudahti paniikissa, johon oli sekoitettu pisara raivoa.
“Ei mitään”, esikoinen myönsi suorastaan viattomasti.
“Sinä sen sijaan satutit minua ja halusin sinun kokevan saman tuskan, minkä Takerun kuolema aiheutti. Sinä veit minulta rakkaan ja minä vein sinulta Kamijon”, tämä vaikeni hetkeksi ja kääntyi sitten katsomaan vihamielisesti kauniskasvoista.
“Olisin halunnut tappaa sinut, Mana, mutta sinä olit aina Burutendoun ulkopuolella epäluuloinen ja varovainen. Sinun surmaamisesi olisi ollut vaikeata, varsinkin Asagin, Közin ja K:n ollessa paikalla. Kamijo taas ei osannut katsoa ympärilleen ja oli mitä helpoin uhri. Hän seisoi ylväänä, kuin olisi suorastaan tarjonnut rintakehäänsä kiikarilleni.”

“Joten sinä tapoit Kamijon, koska et saa minua hengiltä?” naamioitunut kysyi vihaisena.
“Ei nyt aivan, koska minä aion tappaa sinut tänään”, Hikaru korjasi nopeasti merkittävän virheen.
“Minä tapoin Kamijon, koska halusin Asagin kokevan minun kestämäni kurjuuden ja enemmän! Haluan hänen näkevän rakkaittensa kuoleman, ennen kuin itse kuolee!”
“Miksi sitten laitoit jonkun alaisesi heittämään Namien kasvoille rikkihappoa?” Tsunehito vaati saada tietää.
“Koska halusin luoda kaaosta turvatakseni omani kuin Klahan antamien miesten lähdön paikalta ja samalla antaa teille pienen opetuksen. Sitten myös… No, ehken kerro enää enempää, koska eräs mies sanoi minulle vuosia sitten, että kuollessamme meille paljastuu koko totuus kaikesta”, salamurhaaja katsahti pitelemäänsä miestä.
“Tiedätkö, kuka niin sanoi, Asagi?”

“En, enkä oikeastaan välitäkään”, Asagi vastasi kireästi purren huultaan, ettei olisi vuodattanut kaikkien edessä murheen kyyneliä.
“Takeru sanoi minulle niin”, esikoinen kertoi tiukasti riuhtaisten jälleen ikävästi kädestä.
“Ja kohta sinä pääset katsomaan, pitääkö hänen kertomansa paikkansa.”
“Hikaru, lopeta tuollaiset puheet!” Hide-zou karjaisi äänen värähtäessä anomisesta.
“Et voi tappaa Asagia! Älä kiltti tapa häntä!”
“Olet menettänyt lopullisesti järkesi, jos painat sitä liipaisinta!” Ruiza huusi vihasta ja oli ottamassa askeleen, mutta Tsunehiton sihahdus sai tämän pysähtymään.
Seth irvisti epätoivoisena ja käänsi katseensa muualle. Oli liiankin selvää, että Hikaru surmaisi pikkuveljensä eikä heistä kukaan pystyisi sitä estämään, kun he kaikki olivat aseettomia eikä K:kaan voinut tehdä mitään, kun joutui seisomaan vahdittavana kädet levällään. Jos henkivartijat eivät kyenneet suojelemaan johtajaansa, eikä kakkosmieskään puhumaan järkeä leskelle, mitä he voisivat tehdä? Eivät mitään.
Toivo oli yksinkertaisesti menetetty.

“Hikaru, nyt on viimeinen hetki pysähtyä ja kääntyä takaisin”, K avasi jälleen suunsa yrittäen selvästi vielä kerran saada naisen sanojensa vaikutuksen alle.
“Sinä rakastat Asagia, vaikka yrität täyttää sydämesi pelkästään vihalla ja katkeruudella, koska se sattuisi vähemmän. Yrität muuttua siksi, mitä minä ja Közikin olisimme olleet ilman veljeäsi, mutta siitä ei synny mitään hyvää. Vain tuskaa.”
“Suu kiinni, K, jos haluat mahdollisesti pelastaa sairaalassa makaavia mafiamiehiä”, kissamainen komensi tiukasti.
“Älä sinäkin yritä typeriä valheitasi, kun on liian myöhäistä, kuten te varmasti tajuatte tilanteen.”
Irokeesipäinen sulki suunsa ja jäi katsomaan tiukasti uhkaajaa, joka kääntyi yllättäen pirullisesti virnistäen Manan puoleen.

“Tunnistatkos tämän aseen, Mana?” Hikaru naurahti pehmeästi.
“En, kun en kykene näkemään Asagin pään läpi enkä halua minkäänlaista tirkistysreikää”, siniharmaasilmäinen vastasi jäätävästi.
“Eikä aseen mallillakaan ole väliä - tiedän kuitenkin sen olevan tappava.”
“Se, mikä pistoolimalli tämä on, ei ole merkitystä. Sinä olet kuitenkin nähnyt tämän aikaisemmin”, salamurhaaja selitti lyhyesti ja painoi lujemmin aseenpiippua rikollisjärjestön johtajan päätä vasten ja pakotti toisen kääntämään kevyesti päätään.
“Minä tiedän, että sinä tarkkailit minua silloin yhtenä päivänä. Sinä näit, keneltä minä sain tämän.”
“Sayurilta”, vaatesuunnittelija hätkähti samassa muistaen liiankin hyvin sen päivän, kun tuleva kälynsä oli lähtenyt myrskyn merkkinä Burutendoulta.
Mieli muisti kuin eilisen päivän sen, kun Sayuri oli mennyt puhumaan tuskastuneelle tyttärelleen, mutta päästänyt sitten ulos ja antanut oman pistoolinsa puolustautumista varten. Oliko…?

“Eikö olekin huvittavaa, että oma äitimme antaa minulle aseen, jolla voisin surmata viholliseni?” esikoinen kysyi pisteliäästi, mutta tilanne ei naurattanut kuopusta yhtään.
“Kieltämättä haluaisin nähdä äidin ilmeen, kun hän tajuaa antaneensa minulle aseen, jolla tapan hänen rakkaan poikansa.”
“Minä taas haluaisin nähdä ilmeesi, kun tajuat Klahan pettäneen sinua alusta lähtien, ja näet, mitä vääryyttä olet tehnyt meitä kohtaan”, Osakan herra murahti siihen.
“Sitä et tule näkemään edes helvetissä, koska olet väärässä”, laihin henkäisi pehmeästi.
“Sen sijaan näet jotain muuta, ennen kuin kuolet”, mustat sielunpeilit liikahtivat hienovaraisesti jääden katsomaan naamioituneen kasvoja.
“Kerro terveisiä veljellesi ja sano hänelle, ettei seuraavassa elämässään sotke työtä ja tunteita yhteen.”

“Hizaki?” entinen soluttautuja säpsähti lujasti jääden tuijottamaan eteensä näkemättä mitään.
Sanat olivat iskeneet vartalon läpi eikä kauniskasvoinen osannut edes reagoida edessään olevaan liikkeeseen, ennen kuin tajusi pistoolin kohonneen ilmaan osoittamaan otsaansa.
“EI!” Asagi huusi hädissään laukauksen kuuluessa äänensä yli.

Pamahdus kajahti seinistä saaden jokaisen hätkähtämään. Kaikkien katseet kääntyivät Manaan, joka otti askeleen taaksepäin kalvenneena silmät suurina ja suu ammollaan keuhkojen haukkoessa henkeä. Keuhkot vetivät syviä henkäyksiä ja sielunpeilit tuijottivat pistoolia, joka putosi yllättäen lattialle kopsahtaen muutaman kerran, ennen kuin jäi paikoilleen. Hide-zoun esimerkin myötä mafiamiehet kääntyivät katsomaan johtajaansa, joka oli kääntynyt yllättäen sivuttain, kun käsivarren ympärillä kiinni pitäneet sormet olivat hellittäneet otettaan. Hitaasti, hengittäen vain pinnallisesti, yakuza otti askeleen kauemmaksi isosiskostaan hänestä pidelleen käden päästäessä teon myötä irti ja putosi viimein vartalon sivulle.

Hikaru seisoi täysin paikoillaan, kuin olisikin ollut elävän ihmisen sijasta patsas, joka oli vuosia sitten asetettu paikalleen keskelle varastoa. Äskeinen asekäsi oli yhä kohotettuna naisen edessä, mutta ei voimakkaana kuin olisi pidellyt pistoolia, vaan vapisevana. Sormet olivat kevyesti kaartuneina, kuin leski olisi yrittänyt ottaa jostain kiinni, mutta ei vain ylettynyt tai se jokin lipesi pois kädestä. Sielunpeilit kiilsivät pään kallistuessa kevyesti, kun sieraimet värähtelivät ja raottuneiden huulien välissä ei kulkenut kuin ilma, vaikka suu yritti selvästi saada sanottua jotain. Kasvoista loisti täydellinen kauhu ja epätoivo, joita vastaavia kukaan ei ollut koskaan nähnyt, ei edes Asagi seistyään sisarensa rinnalla katsomassa vuosia sitten Takerun ruumista. Nyt mustissa sielunpeileissä näkyi jälleen järjen pilke, jota ei ollut nähty vuosiin - jokin oli onnistunut viemään voiton masennuksesta ja avaavaan silmät janoamalleen totuudelle.
“Takeru?” salamurhaaja kuiskasi käheästi kyyneleen valuessa poskelleen, kun käsi viimein putosi alas saamatta otetta kaipaamastaan.
Hyvin aikaa vievästi, kuin kylmyyden takia liikkuminen olisi ollut vaikeata, esikoinen kääntyi katsomaan pikkuveljeään toisen kyyneleen valuessa lähes valkoisille kasvoilleen.
“Asagi”, ääni kuului äskeistä hiljaisempana ja pehmeät huulet muodostivat vielä yhden sanan, jota kukaan ei voinut kuulla, koska ääni ei päässyt kurkusta ylös.
Pantterimainen kuitenkin sai luettua sanan ja hänen suunsa aukesi änkytystä varten, joka tyssäsi laihimman vajotessa polvilleen kaatuen siitä maahan kuolleena.
Anteeksi.

Ruiza laski ensimmäisenä kätensä alas muiden tehdessä samoin yksi kerrallaan. K otti ensimmäisenä askeleen lähemmäksi kissamaista katsoen tiiviisti lesken kasvoja muiden tullessa myös hiukan lähemmäksi. Oli selvää, että Sayurin esikoinen oli kuollut, mutta vielä selvempää oli, että tämä oli heidän vihollisensa. Kuitenkin jokainen heistä, erityisesti Asagi, näki auki jääneissä silmissä jotain muuta - suurempaa. Hikaru oli hyökkääjä mutta myös uhri. Tätä oli käytetty hyväksi ja masennus käännetty suureksi vihaksi toimimaan aseena maailmaa vastaan, minkä lyhyin oli ymmärtänyt kuolemansa hetkellä. Ilmeisesti Takeru oli ollut oikeassa - ainakin joskus kuollessaan ihminen näki totuuden, kun omat pelot ja tunteet kaikkosivat lyhyeksi hetkeksi ja tilalla oli vain todellisuus.

Kuka sitten oli tappanut isosiskon?
Miehet kääntyivät katsomaan kasvojen sijasta laihan kehon selkämystä, josta levisi punainen elämänneste pitkin vartaloa valuen lattialle. Kastuneessa vaatteessa saattoi erottaa pienen reiän, josta luoti oli mennyt läpi pureutuen lihaan ja osuen ilmeisesti sydämen tienoille. Mistä luoti oli tullut?

Kevyt kilahdus kauempaa sai kaikkien katseet siirtymään äänen suuntaan Ruizan astuessa vaistomaisesti lähemmäksi omaa, maassa lojuvaa asettaan valmiina nappaamaan sen heidän henkiensä pitimiksi, jos olisi lisää ongelmia tiedossa. Asevastaavan ilme muuttui kieltämättä hölmistyneeksi ja leuka oli pudota alas, kun niin tämä kuin muutkin huomasivat ampujan.

Közi makasi vatsallaan kohottautuneena toisen kätensä varassa hiukan pystympään. Käsi, joka taas piteli asetta, oli suorana lihaksikkaan vartalon edessä, mutta kulki lattiaa pitkin, kuin voimat eivät olisi riittäneet enää pitämään pistoolia ampumista varten.
Kissamainen ei ollut muistanut, että Hindu kushin mies oli vaaraton ainoastaan kuolleena.

Vahva, pitkä vartalo värisi kauttaaltaan ja kehon vierellä kulki muutama pieni verijuova, jotka kertoivat miehen raahautuneen sivummalle aikaisemmalta paikaltaan ja liikahdelleen haavastaan ja siteistään huolimatta liian rajusti, koska tarkemmalla katsomisella saattoi nähdä veren alkavan vuotaa entistä enemmän. Vammastaan punapää ei kuitenkaan näyttänyt välittävän tai edes tajuavan, koska katsoi kulmiensa alta, hiustensa lomasta mafiatovereitaan ja erityisesti johtajaansa sekä pariaan. Keltaiset silmät sulkeutuivat hetkeksi ja aukesivat uudelleen huulille kaartuessa jotain harvinaista ja tilanteeseen nähden ennen kuulumatonta: hymy.
Hindu kushin mies hymyili katsoessaan isäntäänsä ja taistelutoveriaan vajoten sitten jälleen makaamaan. Ilmeestä saattoi nähdä mielettömästi helpottuneisuutta ja tyytyväisyyttä, kun katse vajosi viimein alas - henkivartija oli onnistunut tehtävässään. Közi oli onnistunut suojelemaan Asagia, kuten kuuluikin.

“Közi”, K henkäisi terävästi ja ryntäsi nahkatakin hulmahtaessa työparinsa vierelle romahtaen polvilleen.
Samalla hetkellä yakuza heräsi hetkeen ja kääntyi katsomaan jälleen sisartaan, joka katsoi vielä kuolleenakin pikkuveljeään kauhistuneen valaistuneen näköisenä.
“Hikaru?” kyyneleet tulvahtivat pantterimaisen silmiin.

Hitaasti rikollisjärjestön johtaja laskeutui polvilleen lattialle tuntien sydämensä, koko maailmansa särkyvän jälleen ties monennen kerran, mutta tällä kertaa se tuntui harvinaisen lopulliselta, peruuttamattomalta. Kyllä mies tiesi, että salamurhaaja oli tappanut hänen alaisiaan ja Kamijon, tai ollut jollain tapaa mukana niissä kaikissa, mutta silti hän ei kyennyt syyttämään tai vihaamaan kissamaista. Olihan nainen vieläkin hänen rakas siskonsa. Jollain tapaa mustasilmäinen syytti itseään isosiskonsa kuolemasta. Hänen olisi pitänyt suojella heikkoa, Klahan mahdin edessä voimatonta sukulaistaan, kuten sydän sanoi käsien kurottuessa vetämään leskeä viimeiseen tuskaisaan syleilyyn.

“Älä, Asagi!” Hide-zou karjaisi yllättäen säpsäyttäen ystävänsä ja rakkaansa.
Mana oli harvoja, jotka eivät säikähtäneet lujaa huutoa. Naamioitunut tuntui lukevan kakkosmiehen ajatuksia, koska astui yakuzan selän taakse kumartuen alemmas ja tarttui lujasti sulhasensa ranteista kiinni estäen rakastaan koskemasta kuolleeseen.
“Mana, Hide-zou, mitä te -” miljonääri aloitti vihaisena valmiina käymään naisellisimman kimppuun, mutta toinen keskeytti hänet.
“Älä koske häneen!” meikannut komensi tiukasti piittaamatta siitä, että sillä hetkellä voimaton, murtunut mies voisi koska tahansa muuttua hyökkääväksi tiikeriksi.
“Hän on siskoni!” mustasilmäinen ärjäisi.

“Me tiedämme sen!” ruskeahiuksinen ilmoitti lujasti.
Seth kumartui rakkaansa vierelle katsoen huolestuneena olkapäätä, mutta huomasi samassa liikemiehen tarttuvan itseään kaulan ympäriltä. Tajuten välittömästi, mitä teräväpiirteinen halusi, avustaja tarttui esimiehensä kädestä kiinni kietoen toisen kätensä lujasti vartalon ympärille ja auttoi loukkaantuneen hitaasti ylös.
“Minä tiedän ja muuten antaisin sinun halata Hikarua vaikka maailman loppuun asti ja kantaa kotiin, mutta en voi”, ruskeankellertäväsilmäinen huohotti ponnistellessaan jaloilleen.
Rakkaansa ympärille kietoutunut käsi irrottautui toisesta ja painoi loukkaantunutta olkapäätä miehen sihahtaessa kivusta, mutta siitä huolimatta hän jatkoi puhettaan aavistaen entisen rakkaansa muuten tappelevan piteleviä käsiä vastaan.
“Jos kosket nyt Hikaruun, sinä jätät häneen vielä lisää merkkejä itsestäsi ja hänestä saattaa jäädä sinuun jotain, esimerkiksi verta. Emme voi antaa poliiseille mahdollisuutta yhdistää sinua Hikarun kuolemaan!”

“Näytänkö siltä, että jaksan välittää mistään helvetin virkavallasta, jonka voin aina yrittää lahjoa!?” mafiapomo ärjäisi välinpitämättömästi kääntyen sisarensa puoleen.
“Asagi, me emme voi jäädä tänne. Hide-zou, Közi ja muut tarvitsevat hoitoa!” vaatesuunnittelija sanoi terävästi ja yritti saada rakkaansa nousemaan ylös, mutta toinen pisti vastaan.
“Jos emme lähde pian Hide-zou ja Közi voivat kuolla!” entinen soluttautuja henkäisi ja vilkaisi pelokkaana henkivartijoita kohden peläten punapään heittäneen henkensä suojellessaan johtajaansa.
K:kin näytti olevan huolissaan toveristaan ja etsi tämän pulssia kaulasta. Seuraavassa hetkessä irokeesipäinen käänsi työparinsa ympäri ja alkoi kiristellä läpivuotaneita siteitä ja painoi jopa omat kätensä reiän päälle tyrehdyttämään vuotoa. Keltasilmäinen oli siis hengissä - vielä.

“Asagi, minä tiedän, että haluaisit saada Hikarun taas henkiin, mutta me kumpikaan emme saa kuolleita palaamaan elämään”, toimitusjohtaja kertoi nojaten uupuneena varkaaseen, joka seisoi hievahtamatta paikoillaan.
“Jos emme lähde, Közi kuolee verenhukkaan ja surmasi Hikarun turhaan, jos me joudumme ongelmiin!”
“Poliisitkin voivat tulla milloin tahansa!” Seth lisäsi perään katsoen uhmakasta yakuzaa, kun Tsunehito käveli sivummalle kauemmaksi muista.
Ruiza kääntyi katsomaan rakkaansa perään, kun tämä pysähtyi kauemmaksi kaivaen taskustaan esiin kännykkänsä. Etsivä paineli muutamaa nappulaa ja nosti matkapuhelimen sitten korvalleen päättäväisen näköisenä - ilmeisesti sinisilmäinen pelkäsi juuri sitä, mitä punamustahiuksinen oli sanonut ja halusi tarkistaa, toimisivatko heidän puhelimensa nyt ja oliko poliisilaitokselle soitettu minkäänlaisia ilmoituksia rähinästä.

“Asagi, meidän on lähdettävä - nyt!” Hide-zoun luja komento ja perään kuuluva ähkäisy saivat Ruizan kääntymään ympäri ja Asaginkin nousemaan vaivalloisesti ylös Manan pitäessä yhä käsistään kiinni.
Mustat silmät värähtivät huolesta, mutta halu pysyä siskon luona esti yakuzaa tekemästä, kuten oli oikein.
“Asagi, meidän on valitettavasti jätettävä Hikaru taaksemme ja lähdettävä”, naamioitunut kertoi vakavana.
“Ei!” mafiapomo ilmoitti lujasti.
“Asagi, ota järki käteen ja ole hetken aikaa myös yakuza äläkä pelkästään sureva veli”, asevastaava karjaisi väliin ja asteli ystävänsä eteen naisen ruumiin jäädessä heidän väliinsä.
“Tee se, kuten velvollisuus käskee sinun toimia! Vanha Hikaru olisi kyllä ymmärtänyt, että sinun on mietittävä tässä tilanteessa itseäsi ja mafiaa meidän kaikkien parhaaksi! Hän haluaisi sinun kertovan kuolemastaan äidillesi ja Gacktolle! Hän haluaisi sinun olevan vahva! Ole siis vahva - kunnioittaaksesi häntä!”

“Ruiza on oikeassa”, kakkosmies henkäisi ja siirtyi räikeimmän avustuksella lähemmäksi.
“Ja meidän on selvittävä täältä, jotta voimme kostaa Hikarun puolesta. Voimme kostaa Klahalle.”
“Ajattele sitä, Asagi”, naamioitunut kuiskasi matalasti.
“Ajattele äitiäsi, Gacktoa ja meitä. Ajattele Hikarun muistoa.”
Asagi katsahti rakastaan jääden siihen seisomaan vaiti. Meikannut päästi viimein käsistä irti, mutta jäi yhä sulhasensa rinnalle muistuttaen hiljaisuudellaan olevansa aina toisen luona tukena ja turvana. Siniharmaat silmät kuitenkin kertoivat, ettei vanhemmalla ollut muita vaihtoehtoja - varsinkin, jos ei halunnut laittaa alaisensa tekoa muuttumaan uhraukseksi.

“Tulkaa pian!” karjaisu sivulta sai mafiamiehet hyppäämään paikoillaan laukauksen saadessa vartalot jännittymään, kuin jokainen olisi odottanut saavansa iskun.
Kukaan ringissä olijoista ei kuitenkaan kaatunut, vaan jokainen, jopa loitommalla oleva K, kääntyivät katsomaan melkein toisessa päässä hallia olevaa Tsunehitoa, joka osoitti löytämällään pistoolilla nurkkaan. Etsivän toinen käsi oli koukistunut korvalle pitämään matkapuhelinta, mutta samassa raaja vei kännykän eteensä katkaisten nappulaa painamalla yhteyden.

“Tsunehito, mitä ihmettä -” Hide-zou ähkäisi, mutta sieväkasvoinen kääntyi nopeasti ympäri ja harppoi heidän luokseen tunkien puhelinta taskuunsa.
“Teidän on lähdettävä täältä ja heti”, sinisilmäinen kertoi harvinaisen nopeasti hengityksensä käydessä vieläkin nopeammin.
“Joku oli tehnyt ilmoituksen levottomuuksista ja jouduin kertomaan, että olin tullut tänne itse johtolangan perässä ja täällä olevan joidenkin jengien kahakka. Teillä on alle 20 minuuttia aikaa häipyä täältä.”
“Meillä?” Seth kurtisti kulmiaan.
“Etkö sinä muka lähde mukanamme?”
“En, minä jään tänne” poliisivoimien edustaja vastasi siihen vakavana.

“Älä hulluja puhu, Tsunehito”, Ruiza puuskahti välittömästi.
“Sinua tarkkaillaan muutenkin laitoksella. Jos jäät tänne, joudut entistä enemmän valvovan silmän alle ja sitä myöten vielä suurempiin ongelmiin”, Asagi huomautti ystävänsä tueksi saaden rakkaansa ja parhaan ystävänsä nyökkäämään myöntymyksen merkiksi.
“Olet ennenkin ollut ruumiskasan keskellä ainoana selviytyjänä ja täysin kunnossa. Toinen kerta kuulostaa niin mahdottomalta kuin on mahdollista.”

“Ellen sitten käännä tilannetta toiseen suuntaan”, Tsunehito sanoi vakavana kääntyen rakkaansa puoleen ja synkkä varjo laskeutui kasvoilleen.
“Ruiza, tarvitsen siinä sinun apuasi.”
“Mitä haluat minun tekevän?” asevastaava kohotti kulmiaan epäluuloisena, kuin ei olisi uskaltanut suoraan luvata auttavansa.
“Ota tämä ase”, laihin laittoi kauempaa kuolleelta viholliselta ottamansa pistoolin rakkaansa käsiin ja kietoi hansikoidut sormet kahvan ympärille.
“Ja ammu minua sillä.”

“Mitä?” vaaleahiuksinen ähkäisi, kuin ei olisi käsittänyt lainkaan kieltä, jota toinen puhui.
Heidän ympärillään olevat miehet hätkähtivät, koska eivät olleet todellakaan osanneet odottaa tuollaista pyyntöä. Kaikista vähiten sitä oli odottanut aseiden salakuljettaja.
“Oletko menettänyt järkesi!?” Ruiza karjaisi vihaisena.
“Ruiza, sinun on ammuttava minua”, Tsunehito yritti kuulostaa vakuuttavalta, mutta kuumapäinen mies ei ottanut sanoja kuuleviin korviinsa.
“En tasan ammu sinua!” vaalein huusi paiskaten pistoolin takaisin sinisilmäiselle.
Onneksi laihempi oli sentään tajunnut laittaa varmistimen päälle, ettei ase lauennut holtittomassa käsittelyssä.
“Älä edes kehtaa ajatella, että ampuisin sinua! Lopeta heti tuollaiset järjettömät ajatukset! Käytä niitä aivojasi, joilla aina leuhkit!”
“Sitähän minä teen!” etsivä huusi vastaan yrittäen ojentaa aseen takaisin toiselle.
“Etkä tee, vaan puhut sekavia!” harmaanruskeasilmäinen kohotti kätensä ilmaan, ettei asetta niin vain annettukaan.
“Olet järkyttynyt, kun sait tietää Hikarun ampuneen Hirokia ja tappaneen monia muita ystäviämme!”

“Ei, Ruiza, minua on ammuttava, koska olen suuremmassa pulassa, jos poliisit tulevat tänne ja minä olen elämäni kunnossa!” etsivä yritti selittää kiivastuneena vilkaisten pikaisesti rannekelloaan.
“Meillä ei ole aikaa tapella! Sinun täytyy ampua minua ja sen jälkeen lähteä muiden kanssa!”
“Ai, että minun pitäisi ampua sinua, sitten jättää tänne ja toivoa, että poliisit ehtivät paikalle, ennen kuin kuolet! Olet hullu tai idiootti enkä tiedä, kumpaa enemmän!”
“Ruiza, kuuntele -”
“Ei! En kuuntele tuollaista enkä tosiaankaan aio ampua sinua!”
“Ruiza!”
“Ei! Minähän sanoin jo, etten ammu sinua! Et voi pakottaa minua etkä saa puhuttua minua ympäri! Et saa minua auttamaa järjettömässä ideassasi, vaan sinä tulet minun mukanani autolle ja me lähdemme täältä yhdessä!” vaalein marssi rakkaansa ohitse kohti ovia päättäen selvästi, että keskustelu - tai pikemminkin idiootein kuulemansa pyyntö - olisi sillä ohi.

Myyrä kääntyi katsomaan rakkaansa perään ymmärtäen toista todella hyvin, mutta saattoiko hän jättää asian sikseen? Ei, kun oli liikaa asioita pelissä.
“Asagi”, sieväkasvoinen sanoi lujalla äänellä, jotta vaaleahiuksinenkin kuulisi ja kääntyi yakuzaa kohden ojentaen pistoolin tälle.
“Sitten sinun täytyy ampua minua.”
“Tsunehito!” Ruiza karjaisi järkyttyneenä hypäten samassa ympäri.
“Tsunehito, en minä voi -” Asagi aloitti selvästi hämmentyneenä ehdotuksesta ja kaikesta illan aikana kokemastaan.
“Ei, Asagi, kuuntele minua nyt”, Tsunehito ärähti tahtomattaan ja vilkaisi sitten ympärillään olevia ystäviään.
“Kuunnelkaa kaikki: tämä ei ole mitään hullua päähän pistoa. Muuten pyytäisin Hide-zouta, Köziä tai K:ta ampumaan Ruizan sijasta, mutta kukaan heistä ei nyt voi.”

“Miksi edes haluat, että sinua ammutaan?” Seth äimisteli Manan hymähtäessä sanojen voimaksi.
“En minä muuten tätä haluaisi - en ole masokisti tai itsemurhafanaatikko, mutta ei ole muitakaan vaihtoehtoja”, etsivä kertoi vakavana.
“Ongelmana on se, että minun on jäätävä tänne ja pidettävä huolta, ettei Hikarua tai Asagia epäillä mistään. Minun on kerrottava, mitä täällä on tapahtunut ja ohjattava siten mahdolliset tutkimukset haluamaamme suuntaan.”
“Ymmärrän kyllä, miksi aiot jäädä tänne, mutta se on liian riskialtista - sinua epäillään muutenkin poliisien piirissä”, Osakan herra muistutti.
“Minua epäillään jo nyt sen puhelun takia! Siksi juuri minua pitää ampua!” soluttautuja huudahti kiihtyneenä.
“Minun pitää olla loukkaantunut, kun poliisit tulevat!”

“Uskot siis, että saisit kaikki epäilykset katoamaan sillä, että sinua on ammuttu”, Hide-zou puuttui tietäväisesti puheeseen katsoen lapsuuden ystäväänsä kulmiensa alta.
“Se kieltämättä voisi toimia. Harva on niin hullu, että käskisi ketään ampumaan itseään ja tuskin kukaan uskoo kenenkään kykenevän sellaista edes ehdottamaan. Jos sinut löydettäisiin täältä loukkaantuneena, voisit suojella meidän selustaamme ja ohjailla tutkimuksia sekä saada takaisin luottamuksesi virkavallan puolelta.”
“Hide-zou, et kai sinä ala myöntyä Tsunehiton järjettömyyteen?!” asevastaava ryntäsi muiden luokse onnistuen karkottamaan omat alaisensa kauemmaksi heistä muista.
“Saitko luodin helvetti vie päähäsi!?”
“Rauhoitu, Ruiza, en vielä sanonut juuta enkä jaata”, kakkosmies murahti uupuneena räväkimmän painaessa vaistomaisesti tiukasti haavaa, kuin olisi pelännyt viimeisten veripisaroiden vuotavan maahan.
“Tsunehito, tiedäthän sinä, ettei siitä ole takuuta, että sinun haavoittumisesi palauttaisi mitenkään vanhaa luottoasi poliisien keskuudessa”, mies veti henkeä pitääkseen itsensä vielä hetken pidempää kasassa.
“Onko kannattavaa vaarantaa oma henkensä meidän pelastamiseksi ja oman asemansa parantamiseksi?”

“Kumpi meistä hyppäsikään vihollisen näkyville pelastaakseen ystävänsä ja parantaakseen meidän asemiamme taistelussa?” sinisilmäinen huomautti takaisin pisteliäästi naputellen turhautuneena jalallaan lattiaa.
“Mutta Tsunehito, me kumpikin tiedämme, mitä voi tapahtua. Jos sinua ammutaan ja me lähdemme, voit kuolla, ennen kuin kukaan ehtii avuksesi”, ruskeahiuksinen ähkäisi, koska ei voinut kieltää toisen sanoja ja koska hän tunsi olonsa heikkenevän.
“Ymmärrätkö sinä, mitä sinä vaadit niin minulta, Ruizalta kuin muilta ystäviltäsi? Sinä vaadit meidät jättämään sinut tänne haavoittuneena ja kuolemaan yksin - ottamaan riskin, jota kukaan meistä eikä varsinkaan Ruiza tai Hiroki haluaisi…”
Teräväpiirteinen henkäisi pikaisesti rutistaessaan äkkiä silmänsä kiinni purren huultaan, ennen kuin tunsi jalkojensa menettävän voimansa.

“Hide-zou!” Seth takertui tiukemmin rakkaaseensa yrittäen kannatella toista.
“Hide-zou, koeta kestää!” Asagi astui entisen rakkaansa rinnalle koskettaen tämän olkapäätä.
“Sinnittele!”
“Asagi, emme voi enää odottaa - Közi ja Hide-zou eivät välttämättä kestä pidempään!” Tsunehito huudahti vilkaisten henkivartijoita, jotka eivät sanoneet mitään.
Irokeesipäinen ei vaivautunut puuttumaan muiden keskusteluihin, koska oli keskittynyt estämään toverinsa verenvuodon. Tämä jätti suosiolla kaikki päätökset johtajalleen, vaikka toivoikin parilleen nopeasti hoitoa.

“Meidän on toimittava nyt!” sinisilmäinen kääntyi ympäri mennen useamman metrin kauemmaksi johtajastaan ja muista kohdaten nämä selkä suorana.
“Ammu minua, Asagi”, kädet tarttuivat takin reunoista kiinni levittäen vaatetta, jotta laiha keskivartalo näkyisi helpommin.
“Ammu minua nyt!”
”Tsunehito, minä -” pantterimainen aloitti, mutta myyrä ei antanut mahdollisuutta perääntyä.
“Asagi! Sinun on lähdettävä täältä pian! Poliisit ovat koska tahansa täällä ja Hide-zou, Közi ja muut tarvitsevat hoitoa! Sinulla ei ole vaihtoehtoja!”
“Minä -”
“Tee se nyt! Ammu!”
“Turpa kiinni!”
“En, ennen kuin ammut minua! Ammu minua! Nyt!”
“Turpa kiinni! Minä en ammu, ennen kuin tukit turpasi!” Asagi karjaisi kuuluvasti, kuin olisi voinut huutamalla räjäyttää koko paikan.

Tsunehito vaikeni kohottaen leukaansa ylös. Hän tiesi, että rikollisjärjestön johtajan ymmärtäneen, ettei muita vaihtoehtoja ollut ja mafiamiesten olisi kiirehdittävä. Loukkaantuneet olivat pahassa kunnossa ja tarvitsisivat kiireesti hoitoa, ja kaikista riskeistä huolimatta etsivää oli vahingoitettava selustan turvaksi sekä jätettävä taakse odottamaan lainvartijoita.
“Tehkää tilaa”, pantterimainen sanoi matalasti vilkaisten sivuilleen ja otti saamastaan aseesta kaksin käsin kiinni.

Mana kiersi rakkaansa ympäri Hide-zoun ja Sethin vierelle. Naamioitunut otti toimitusjohtajan vartalosta kiinni varkaan nyökätessä kevyesti kiitoksen ja myönnytyksen merkiksi, kun kolmikko perääntyi kauemmaksi mustasilmäisestä, joka otti hiukan leveämmän haara-asennon. Ruiza ei kuitenkaan hievahtanut paikoiltaan, vaan tuijotti silmät paniikista suurina ensin johtajaansa, sitten rakastaan avaten suunsa, kuin olisi halunnut anoa näkemänsä olevan pahaa unta tai jonkun keksivän paremman keinon. Sitä taisi myös miljonäärikin miettiä, koska ei kohottanut asetta soluttautujaansa kohti, vaan piti sitä edessä ja hengitti syvään.
Eräs aseiden salakuljettajan alainen käveli varovaisesti esimiehensä luokse ja tarttui olkapäästä vetääkseen paikoilleen jähmettäneen pienen miehen mukanaan pois yakuzan tieltä. Toisin kuin olisi voinut luulla, harmaanruskeasilmäinen ei ollut helposti johdateltavissa eikä varsinkaan kosketushaluinen, kun oli muuta mietittävää. Vaaleahiuksinen iski kyynärpäänsä työntekijänsä kylkeen ja huitaisi seuraavassa sekunnissa ilmaa kämmenensä läiskähtäessä lujasti toista rintakehälle. Mies ähkäisi kivusta takertuen kylkeensä ja otti nopeasti takapakkia yskien käheästi saaden toverinsa ottamaan pari lisäaskelta taaksepäin. Oli parempi jättää vaalein paikoilleen tuijottamaan epätoivoisena ystäväänsä ja rakastaan kuin yrittää pakottaa lyhyintä seuraamaan mukana sivummalle.

“Oletko varma tästä, Tsunehito?” pantterimainen kysyi katsoen vetoavasti sieväkasvoista.
“Olen - ja vaikken olisikaan, ei tässä ole muita vaihtoehtoja”, sinisilmäinen vastasi eikä tämän sielunpeileistä voinut päätellä, valehteliko mies.
“Ammu nyt ja lähde sitten muiden kanssa.”
“En voi ilmeisesti muuta”, mafiapomo huokaisi raskaasti nostaessaan pistoolin osoittamaan takin alta paljastuvaa vartaloa, kun sormi napsautti varmistimen pois päältä.
“Olen pahoillani”, Osakan herra henkäisi käheästi tietäen tämän olevan elämänsä harvoja kertoja, kun todella oli pahoillaan.
Myyrä nyökkäsi vain ja vilkaisi pikaisesti ystäviään ja rakastaan, ennen kuin sulki silmäänsä valmistautuen parhaansa mukaan ammutuksi tulemiseen - kuin siihen oikeasti olisi voinut valmistautua mitenkään.

Asagi piti kätensä vakaana, mikä oli hämmentävän hyvin kaiken kokemansa jälkeen, ja katsoi tähtäimestä kohdettaan yrittäen etsiä, mihin voisi ampua mahdollisimman turvallisesti. Tietenkään sellaista ei ollut, kun puhuttiin ihmiskehosta ja ilmiselvästi Tsunehito halusi tulla ammutuksi torson alueelle eikä käsivarteen tai jalkaan. Asiaa ei muutenkaan helpottanut se, ettei laihimmassa ollut varmasti rasvaa nimeksikään tai edes hiukan läskiä kyljessä. Yakuzalla oli sellainen tunne koko ajan, että mihin tahansa hän ampuisi, se tappaisi alaisensa eikä tunnetta helpottanut vieressä seisova vaaleaverikkö, joka vaikutti särkyvän hänen laillaan koska tahansa. Odottaminen oli tuskaa heille kaikille eivätkä he voisi enää juuri odotella, sen Kuro Kagen jäsen tiesi otteensa kiristyessä kahvan ympäriltä sormen painautuessa hiukan liipaisinta vasten.

“EI!” Ruiza karjaisi samassa ja iskeytyi rikollisjärjestön johtajaa vasten melkein kaataen tämän.
“Ruiza, mitä hittoa?!” miljonääri karjaisi onnistuttuaan ottamaan muutaman askeleen sivummalle pysyäkseen pystyssä.
“Mitä helvettiä sinä puuhaat, Ruiza!?” etsivä avasi silmänsä selvästi vihaisena, kun rakkaansa tuntunut tajuavan tilanteen vaatimia uhrauksia.
“Turvat kiinni jok’ikinen!” vaaleahiuksinen ärjäisi ympärilleen, vaikka vain kaksi ihmistä oli avannut suunsa.
“Helvetti, Asagihan ei ammu sinua, Tsunehito!” mies kääntyi rakastaan kohti pitäen käsissään pistoolia, jonka oli rynnätessään napannut johtajaltaan.
“Jos joku meistä ampuu sinua, se olen minä!”

“Ruiza”, etsivä henkäisi jollain tapaa helpottuneena.
“Helvetti, miksi sinun pitää aina pyytää minulta sitä, mitä haluan tehdä vähiten?” harmaanruskeasilmäinen nyyhkäisi hiljaa kävellessään rakkaansa luokse.
“Koska minun ei tarvitse koskaan pyytää mitään, mitä sinä haluat kovasti tehdä”, sieväkasvoinen vastasi hellästi ojentaen kätensä kutsuvasti.
Hellästi sormet koskettivat lyhyimmän olkapäätä toisen päästyä riittävän lähelle ja käsi liukui pehmeästi lapaluiden taakse vetämään lämpimään halaukseen. Vaalein nyyhkäisi vielä kovempaa, kun kiersi kätensä laihimman ympärille haluten vain pitää rakkaansa turvassa kaikelta. Harmaanruskeista silmistä valui kyyneliä Ruizan painaessa kasvonsa vasten Tsunehiton olkapäätä, kuin se olisi heidän viimeinen hetki olla toistensa lähellä ennen maailman loppua. Eikä kumpikaan ihan väärässä voinut olla, kun tunsivat täsmälleen samoin.
“Ajattele positiivisesti, Ruiza”, etsivä yritti naurahtaa lohduttavasti.
“Pääset viimein ampumaan minua, kuten olet toivonut, ja minä vielä annan siihen luvan.”
“En minä ole halunnut ampua sinua vuosiin…” Aseiden salakuljettaja itki puristaen sinisilmäistä tiukemmin itseään vasten.
“Miksi minä haluaisin ampua ketään, jota rakastan…”

“Kaikki hyvin, Ruiza. Ajattele sitä minun pyyntönäni”, soluttautuja kuiskasi hiljaa kyyneleen valuessa poskelleen, kun pelkäsi, ettei näkisi murmelimaista rakastaan enää koskaan.
“Pyyntönä, joka saa minut vihaamaan itseäni koko loppuelämäni, jos sinä kuolet”, asemestari mutisi murtuneena.
“Hiroki tulee vihaamaan minua.”
“Eikä tule. Hän ymmärtää, ettei sinulla ole muita vaihtoehtoja ja… Ja…” Kädet nousivat lyhyimmän kasvoille peukaloiden silittäessä hellästi poskia, kun sinisilmäinen katsoi vaaleampaa rakastaan suoraan silmiin.
“Ja Hiroki on varmasti ainakin puoliksi yhtä onnellinen kuin minä nyt, kun juuri sinä teet sen, mitä täytyy”, Tsunehito sanoi hiljaa ja painoi suudelman asemestarin huulille.
“Rakastan sinua.”

Ruiza inahti kimakasti, kuin joku olisi sivaltanut häntä ruoskalla tai puukottanut kylkeen, ja kääntyi nopeasti syrjään kävellen kauemmaksi. Päästyään riittävän kauas omien arvioidensa mukaan, selän jäädessä kiinni metallisen kontin seinämään, mies kääntyi kohtaamaan rakkaansa. Huulilla oli koko ajan tuskan irvistys ja kyyneleet valuivat poskia pitkin, kun kädet kohosivat täristen ylös tähtäämään etsivää, joka kääntyi maalitauluksi paljastaen takkinsa alta torsoaan. Tällä kertaa sinisilmäinen ei kuitenkaan sulkenut sielunpeilejään, vaan katsoi äskeistä tyynempänä rakastaan, joka osoitti häntä aseella pidellen kahvasta kiinni kaksin käsin ja seisoi paikoillaan leveässä haara-asennossa.
Aseiden salakuljettaja yritti pitää asettaan vakaana, mutta käsivarret tärisivät vartalon mukana aivan liikaa. Piippu heilahteli sinne tänne, ettei tähtäämisestä näyttänyt tulevan mitään, kuten sivusta murheellisina katsovat mafiamiehet arvasivat.
“Helvetin kädet!” vaalein karjaisi vihaisena syljen lentäessä suustaan.
“Pysykää hetki paikoillanne!”
“Ruiza, rauhoitu”, Asagi sanoi kuuluvasti miettien, pitäisikö sittenkin ottaa toiselta ase ja ampua itse.
“Minähän olen rauhallinen!” asevastaava karjaisi vihaisena sivulleen, vaikka katse pysyikin sieväkasvoisessa.
“Etkö sinä saatana näe, että käteni eivät vain toimi!”
“Lakkaa huutamasta, tai tapat vahingossa Tsunehiton!” Hide-zou huusi ponnistaen edes jotenkin jaloilleen, vaikka Seth yritti hyssytellä ja Mana komentaa toista säästämään voimiaan.
“Kerää itsesi äläkä meille äyski!”
“Ruiza”, myyrä sanoi kuuluvalla äänellä.
Vaaleahiuksinen katsoi pistoolia pitkin rakastaan merkiksi siitä, että kuunteli, vaikka yrittikin samaan aikaan saada kätensä pysymään vakaina.
“Minä luotan sinuun.”

Hallissa kajahti laukaus, joka pysäytti kaikkien sydämet, mutta yksikään tunteiden elin ei lakannut lyömästä yhtä nopeasti kuin eräällä miehellä. Ruizan kädet valahtivat alas pistoolin kanssa, kun silmät katsoivat suurina Tsunehitoa, joka oli ottanut muutaman askeleen taaksepäin katsoen eteensä mitään sanomaton ilme kasvoillaan, ennen kuin kaatui selälleen lattialle.
“Tsunehito!” asemestari viskasi tuntemattoman aseen syrjään katsomatta lainkaan, minne pistooli lensi.
Onneksi miehen alainen tajusi nopeasti käydä nappaamassa aseen mukaansa, ettei poliiseille jäisi liikaa todistusaineistoa heitä vastaan. Vaaleahiuksinen ryntäsi lujaan juoksuun ja romahti muutaman metrin etukäteen polvilleen liukuen rakkaansa vierelle.
“Oletko hengissä!?”
“Olen”, sieväkasvoinen veti käheästi henkeä.
Käsi liukui varovasti kyljelle navan läheisyyteen tuntien heti kankaasta kostean, tahmean nesteen. Vuotokohta kiinnitti myös aseiden salakuljettajan huomion, koska hän kumartui nuorempansa ylle ja aikoi painaa kätensä tyrehdyttääkseen edes jotenkin vuodon, mutta sinisilmäinen huitaisi toisella kädellään harmaanruskeasilmäisen kauemmaksi.

“Älä koske minuun, en halua ottaa riskiä, että annoin tulla ammutuksi turhaan”, etsivä sanoi hiljaa ja yritti pysyä rauhallisena, vaikka sielunpeileistä ja irvistävästä suusta saattoi nähdä, että häneen sattui.
“Ensin käsket ampua ja nyt en saisi koskea sinuun”, lyhyin valitti katkerana.
“Mitä helvettiä minä muka saan tehdä?”
“Lähteä täältä”, soluttautuja kertoi ja katsoi sitten ylemmäs sivulleen.
Asagi pysähtyi juuri sopivasti heidän luokseen kumartuen huolestuneena alemmas.
“Asagi, vie Ruiza täältä pois”, poliisivoimien edustaja anoi yrittäen painaa haavaansa.
“Teidän kaikkien on lähdettävä, ennen kuin on liian myöhäistä.”

“Selviätkö sinä varmasti?” yakuza kysyi lähes tuhkan harmaana.
“On sitä vaikeammistakin paikoista selvitty”, laihin yritti sanoa, mutta olemus ei ollut kovin vakuuttava sanojen kanssa ja sen kertoivat kahden miehen ilmeet.
“Kyllä minä selviän. Menkää nyt.”
“Me lähdemme”, Osakan herra sanoi kuuluvalla äänellä tietäen, ettei heillä ollut enää enempää aikaa.
Lisäksi mies ei halunnut jättää tätä suurta uhrausta käyttämättä.
“Tule, Ruiza”, pantterimainen vei kätensä alaisensa kainalon alle ja nosti, mutta toinen ei tehnyt elettäkään.
“Nyt mentiin - emme voi tehdä enempää.”

“Kohta!” vaalein ärjäisi kiskaisten kätensä vapaaksi ja kumartui nelinkontin rakkaansa ylle.
“Minäkin rakastan sinua”, aseiden salakuljettaja itki muutaman kyyneleen tipahdellessa myyrän kasvoille.
Kevyt hymy kohosi Tsunehiton huulille, mutta kauaa tämä ei saanut hymyillä, koska Ruiza kumartui antamaan tuskaisan suudelman, ennen kuin kohottautui ylös ja ryntäsi äkkiä hallin toisessa päässä raollaan oleville oville. Siellä vaaleahiuksinen pysähtyi ja jäi nojaamaan metalliseen oveen peittäen kasvonsa ihmisiltä ja yöltä.

“Ottakaa kaikki meidän aseemme”, miljonääri kääntyi sanomaan ystävänsä terveille alaisille.
“Nyt on pidettävä kiirettä ja päästävä sairaalaan!”
“Oli jo aikakin!” Seth huudahti ja lähti kuljettamaan Hide-zouta mukanaan kakkosmiehen kiroillessa itsekseen, kun joutui sillä tavalla tukeutumaan muihin.
Mana irrottautui kaksikosta ja otti muutaman aseen itselleen vilkaisten huolestuneena henkivartijoita. Mielessään entinen soluttautuja varmaan mietti, kuinka monta miestä kaksimetrisen Közin kantamiseen tarvittaisiin. Seuraavassa hetkessä tämä totesi, että oli turhaan vaivautunut edes miettimään asiaa, koska K otti työparinsa syliinsä ja lähti kantamaan punapäätä harppoen nopeasti ovelle. Naamioitunut päätti siis ottaa kaksikon pudottamat aseet mukaansa ja lähteä sitten muiden kanssa ovelle.

“K, missä taskussa Közillä on autonavaimet?” mustasilmäinen kysyi rientäessään Hindu kushin miesten luokse.
Irokeesipäinen ei vastannut, vaan kannatteli toveriaan, kuin tämä olisi ollut tarjotin ja toi oikean taskun lähelle herraansa.
“Hyvä!” pantterimainen henkäisi kiskoessaan limusiininsa avaimet.
“Sinä menet Közin kanssa takapenkille ja minä ajan!”
“Ajakin sitten hyvin, ettemme joudu kaikki sairaalan teho-osastolle!” siniharmaasilmäinen huudahti hiukan kauhistuneena tietäen hyvin, ettei harvoin ajava mies osannut tosiaankaan toimia hyvin ratin takana.

“Seth, osaatko aivan varmasti ajaa autoa?” Asagi ei jaksanut piitata kuulemastaan huomautuksesta.
“Jotenkuten, vaikken korttia ole koskaan onnistunut saamaan - kuten aikaisemmin kerroin”, punamustahiuksinen vastasi vakavana yrittäen keskittyä siihen, että he kaikki pääsisivät ensin autoille ja sitten karkuun, vaikka vilkaisikin tahtomattaan heidän jälkeensä jäävää Tsunehitoa.
“Selvä, jokainen teistä, joka kykenee ajamaan, ottaa auton. Ne autot, joita emme voi ottaa, räjäytetään, mutta Tsunehiton autoon ei kajota.”
“Räjäytetään?” yksi asemestarin alaisista kysyi äimistyneenä.

“Kyllä, emme voi ottaa sitä riskiä, että rekisterikilpien ja papereiden nappaamisesta huolimatta ne jäljitetään meihin. Ottakaa Ruizan autosta kranaatit tai muita räjähteitä ja pitäkää huolta, ettei autojen yhdistämisestä meihin tule mitään”, yakuza komensi pystyen hetkeksi pakenemaan asemansa tuoman suojan taakse kätkemään surunsa ja vihansa.
“Ruiza, aika ryhdistäytyä”, pantterimainen riensi aseiden salakuljettajan luokse.
“Tule sairaalaan katsomaan Hirokia ja odottamaan Tsunehitoa.”
“Hiroki tappaa minut”, harmaanruskeasilmäinen mutisi vastaukseksi ja ryntäsi välittömästi ulos pimeään, kuin olisi voinut sillä tavalla paeta sitä, että oli juuri ampunut toista rakastaan.

Tsunehito katsoi pää kallellaan taakseen, kun mafiatoverinsa katosivat ovesta ulos pois näköpiiristään. Mies ei kuitenkaan tuntenut oloaan katkeroituneeksi tai hylätyksi, vaan oli suorastaan tyytyväinen maatessaan siinä maassa pidellen parhaansa mukaan vuotavaa haavaansa. Tätä hän oli halunnut. Etsivä oli halunnut ystäviensä ja erityisesti Ruizan pääsevän turvallisesti pois paikalta jäämättä kiinni poliiseille. Ei sillä ollut väliä, selväisikö hän vai kuolisiko, kunhan vaaleahiuksinen, hänen ja Hirokin pieni murmeli, vain pääsisi karkuun…

Sinisilmäinen kolautti päänsä lujasti betonilattiaa vasten. Nyt ei saanut ajatella omaa kuolemaa, tai hän saattaisi oikeastikin kuolla! Olisi keskityttävä kuuntelemiseen ja oltava selvillä, mitä ulkona tapahtuisi, että olisi jokin varmuus, pääsisivätkö toverit ajoissa karkuun. Toivottavasti nämä pitäisivät kiirettä eikä pelkästään siksi, etteivät poliisit saisi todellisista tapahtumista tietoa. Hide-zou, Közi ja kaksi muuta olivat pahassa jamassa ja varmasti Hikarun uhkaillessa vuotaneet vielä lisää verta, kun eivät olleet voineet pikasidontoja paremmin sitoa haavojaan. Mustatukkainen kallisti hiukan päätään ja yritti päästä tuntemansa kivun ja pienen pelon yli kuunnellakseen ulkoa kuuluvia ääniä.

Siellä huudettiin jotain, ilmeisesti käskyjä… Olikohan tuo Ruiza, joka sadatteli? Todennäköisesti, mutta saattoihan se olla joku muukin, koska äänet olivat vaimeita. Nyt yhden auton moottori hurahti käyntiin ja sitä seurasi pian toinen, mikä sai soluttautujan henkäisemään käheästi. Nämä olivat lähdössä, hyvä niin, kunhan vain pitäisivät kiirettä. Sieväkasvoinen veti pikaisesti henkeä ja puri huultaan, kun yritti kääntyä ympäri. Suusta karkasi raskasta ähinää, kun koko keskivartalon aluetta sattui liikkuminen, mutta mies ei luovuttanut, ennen kuin oli päässyt vatsalleen haukkoen ilmaa. Toinen käsi puristui nyrkkiin ja Tsunehito puraisi huultaan yrittäessään keskittyä kuuntelemiseen. Mieli kuitenkin siirtyi jatkuvasti ajattelemaan vatsassa olevaa reikää ja hänen lihansa sisällä olevaa luotia shokin tuntuessa ottavan kehoa valtaan.
Ei nyt! Keuhkot liikkuivat tiheästi ja kevyt hiki nousi ohimolle, kun sieväkasvoinen kohotti hiukan päätään ja jäi katsomaan ovelle, kuin sillä keinolla olisi onnistunut pääsemään paremmin selville ulkomaailman tapahtumista. Korvat erottivat moottoreiden pauhusta huolimatta jotain huutoa, mutta siitä ei saanut mitään selvää. Pelko siitä, että ystävilleen oli tullut ongelmia, tai että Ruiza ei suostunutkaan jättämään häntä, sai soluttautujan päästämään irti haavastaan ja viemään kätensä eteenpäin painaen käsivartensa epätasaiselle lattialle. Mies veti itseään hitaasti eteenpäin ja yritti työntää samalla jaloillaan pystyäkseen liikkumaan nopeammin tai edes helpommin. Vaivatonta se ei kuitenkaan ollut, kuten mustatukkainen totesi pian päästyään tuskin metriä enempää eteenpäin. Vatsaan sattui yhä enemmän ja katsoessaan lattiaa taaksepäin, saattoivat siniset silmät nähdä housujensa ja lattian tahriintuneen verivanasta eikä verenvuodolle näkynyt vielä loppua.

“Helvetti!” mies takertui kaksin käsin ampumakohtaan ja käpertyi kyljelleen kasaan.
Kyyneleet pulppusivat silmästä, kun veren tahrimat sormet yrittivät epätoivoisesti haparoiden painaa vuotavaa haavaa kiinni, mutta hänestä tuntui, kuin mikään ei voisi estää verta vuotamasta aina vain lisää. Nopeat nyyhkytykset kuuluivat huulten välistä miehen yrittäessä turruttaa vartaloaan pitkin säteilevää kipua, joka sai hänet vajoamaan syvälle epätoivoon ja kauhuun.

Räjähdys sai etsivän hätkähtämään lujasti ja katsomaan kyyneliensä läpi oviaukolle. Hän näki kaksi pikaista valoa kiitävän pimeässä yössä, ennen kuin saattoi kuulla selvästi ainakin kahden auton ajavan tiehensä. Mafiamies kuuli vielä toisen ja heti perään kolmannen räjähdyksen, mutta ne eivät enää hätkähdyttäneet sieväkasvoista yhtään, kun hän katsoi uupuneena ulos nähden punaisessa tulenkajossa tahtomansa valonvälähdykset, kun viimeiset autot lähtivät moottorit huutaen tiehensä.

Ehkä se saikin sinisilmäisen lysähtämään paikoilleen, mutta ei epätoivosta yksin jäätyään vain kevyestä helpotuksesta ja raskaasta uupumuksesta. Nyt hänen ei tarvinnut enää huolehtia siitä, että saisi toverinsa turvaan. Nämä olivat nyt miehen avun ulkopuolella ja jotenkin poliisivoimien edustaja tiesi, että muut selviäisivät. Tsunehito tunsi olonsa mitä väsyneimmäksi, vaikka jatkuva kipu kertoikin hänen olevan vielä elossa. Silti raajat alkoivat tuntua vähitellen raskaimmilta ja liikauttaessaan sormeaan, sinisilmäinen tajusi sen liikahtavan lähes olemattomasti. Kipu kuitenkin kertoi hänen olevan elossa, mutta kuinka pitkään? Kauanko hän jaksaisi odottaa, että joku löytäisi hänet? Pieni pelko sydämessä muistutti, ettei mafiamies todennäköisesti eläisi riittävän pitkään, että näkisi ketään kollegoistaan eikä varsinkaan näkisi rakkaitaan. Se olisi pieni uhraus, kuten sieväkasvoinen yritti ajatella muutaman kyyneleen valuessa nenänsä yli jo ennestään märälle poskelle. Hän olisi kyllä halunnut nähdä niin Hirokin kuin Ruizan vielä kerran - eri tavalla, mutta sille ei voinut enää mitään, kuten sieväkasvoinen tiesi sulkiessaan painavat luomensa tuntien vajoavansa vähitellen pimeään. Ehkä hänen olisi vain parempi valmistautua siihen, että menisi valmistelemaan tuonpuoleiseen heille paikkoja. Toivoa vain sopi, ettei kumpikaan liittyisi häneen vielä useampaan vuoteen, vaikka kimeät, huutavat äänet kaukaisuudessa tuntuivat ennakoivan kaksikon tulevan pian perässä.

---------
Selitykset:

* A-a ääntä on aika vaikea kirjoittaa, mutta sitä voisi myös verrata hyvin pikaiseen Ä-ä äänteeseen, mutta kirjoitin sen mieluummin A:lla, koska se näytti paremmalta
* Hikarun mielialat poukkoilevat tässä aika tavalla, mutta hän on yhä epätasapainoinen ja kokee sekalaisia tunteita koko keskustelun aikana eikä vain yhtä ainokaista
* Vaikka Hide-zou veikkasi Hikarun satuttaneen Hydeä, Asagi ei sitä uskonut, koska tosiaan kuvitteli yhä sisarensa käyneen Hiroshimassa ja Hyden kimppuun käyneen olleen joku toinen
* Puhelimissa oleva paikannin on tosiaan itse puhelimessa eikä sim-kortissa. Tämän takia Hikaru vain siirsi sim-kortin toiseen puhelimeen ja lähetti kännykkänsä paikantimen kanssa muualle. Mana taas jätti koko puhelimen aikoinaan Burutendoulle, koska ei halunnut ihmisten voivan seurata häntä eikä olla enää yhteydessä mafiaan
* Tsunehito sanoi, että muilla oli alle 20 minuuttia aikaa, koska poliiseilta oli kuullut näiden olevan paikalla arviolta 20-30 minuutissa
Enpä keksi mitään muuta selitettävää

Sitten muut löpinät^^

Ensinnäkin katson velvollisuudekseni onnitella kaikkia niitä, jotka ovat sanoneet joko kommenteissaan tai kasvotusten tai mesen kautta epäilevänsä Hikarun olevan jotenkin mukana hyökkäyksissä tai itse hyökkääjä. Onneksi olkoon, vaistonne pitivät paikkansa ja niihin on syytä luottaa jatkossakin^^
Katson kuitenkin olleeni useamman askeleen edellä, koska harvat - jos kukaan - pystyi perustelemaan kunnolla, miten Hikaru olisi voinut olla vastuussa hyökkäyksistä. Kukaan ei myöskään sanonut minulle suoraan, että Klaha olisi mukana Hikarun kanssa.

Todennäköisesti moni miettii, miten Hikaru saattoi käydä veljeään vastaan ja tämän takia vihaa häntä. En kuitenkaan näe Hikarua pahana, vaan heikkona ihmisenä, jota käytettiin julmasti hyväkseen. Klaha puhui taidokkaasti, sai ensin Hikarun avaamaan korvansa ja puhui sitten tiensä Hikarun mieleen ja käännytti lopulta Asagia vastaan. Hikaru janosi totuutta miehensä kuolemasta, koska tunsi tehneensä väärin Gacktoa kohtaan, koska ei kyennyt suojelemaan Takerua.

Eli Hikaru ja Klaha solmivat liiton, jonka ansiosta Hikaru sai Klahalta miehiä ja tarvikkeita käydäkseen sotaan. Hikaru tosiaan kävi tavalla tai toisella lähes kaikkien Osakan miesten kimppuun, mutta ei tosiaan tiennyt Hide-zoun autossa olleesta pommista, koska hän ei ollut valmis tappamaan Hide-zouta sillä tavalla - hän halusi ensin kaipaamiaan vastauksia Asagilta ja Hide-zoulta eli tarvitsi äskeisen luvun tilanteen saadakseen niitä. Entä se, kun salamurhaaja ampui Hikarua hänen omassa kodissaan? Ikkunan ääressä oli myös Asagi, jota Klahan alainen todellisuudessa tavoitteli - mies kuvitteli, että sillä tavalla sota saataisiin haluttuun päätökseen, mikä taas ei käynyt Hikarulle.

Miksi Hikaru jäi taistelemaan Hydeä vastaan? Mm. Hide-zou oli ehtinyt solvaamaan Hikarua ruostuneista taidoista, jolloin hän halusi testata, voisiko hän yhä olla mafiansa paras salamurhaaja eikä se selviäisi paremmin kuin kunnon tappelulla.

Moni ei kuitenkaan välttämättä ymmärrä Hikarun muutamaa motiivia. Koston ihmiset ymmärtävät, mutta entä se “uusi alku”? Klaha oli taitava puhuja ja sai Hikarun uskomaan, että uusi alku syntyy vain tällä tavalla. Lisäksi Hikaru itse loi masennuksessaan kuvitelman, että hänen tosiaan pitäisi tappaa Takerun murhaaja, jotta Gackt ei syyttäisi häntä (hän itse vain koki syytöstä aina, kun poika katsoi häneen). Hikaru siis haki omaa tasapainoa ja totuutta.

Miksi Hikaru ei vain tappanut Asagia heti? Miksi pistin perinteisen “pahis kertoo juonensa ja näin jättää itsensä heikoksi saamaan odottamattoman iskun”? Ehkä pieni osa Hikarusta tosiaan epäili Klahaa ja hiukan isompi osa tunsi rakkautta perhettään kohtaan, eikä hän kyennyt. Todellisuudessa hän halusi kuulla totuuden nimenomaan Asagilta itseltään ja sen jälkeen pistää kärsimään saman kivun, mitä oli itse joutunut kokemaan.

Tätä on tosiaan mutkikasta selittää, varsinkin näin väsyneenä, mutta toivottavasti ihmiset saivat tuosta edes jotain käsitystä, mitä Hikarun päässä on pyörinyt. Jos ette ymmärtäneet, kysykää/sanokaa ihmeessä niin yritän selittää uudelleen.
Mielestäni tähän lukuun sopii erinomaisesti Meiko Kajin Shura no Hana - suosittelen lämpimästi ihmisiä kuuntelemaan sen tämän päätteeksi^^

Toivottavasti tämäkin luku oli kommenttien arvoinen^^
いつからか夢の中でしか眠れない
Itsukaraka yume no naka de shika nemurenai
Dream because dreams should be cherished.

Birth - words & music: ASAGI

    6 tykkää.
Avatar
Aysha
Multisex Lafi
 
Viestit: 365
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:29 pm
Paikkakunta: in your mind, where your deebest sins live

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+62/64,7.

ViestiKirjoittaja PikkeWood » Pe Loka 07, 2011 10:22 pm

Et tapa Tsunea et voi et voi et voi et oikeesti voi se on mun lemppari siitä kolmikosta eieiei et et et älä kiltti nyt rukoilen oikeesti.

Olin kyllä epäillyt että Hikarussa on jotain mätää mutta silti en halunnut uskoa tätä käännettä.... Kun se selitti niin ymmärsin ja samaistuin jollain tavalla mutta.... Ahmin vaan koko alku luvun Hikarun kuolemaan asti. Sen jälkeen aimo annos Tsunea ja Ruizaa jotka siis tosiaan Hirokin kanssa on se lemppari "kunnon" pariskunta.. Hmm ei ne oo kyllä PARIskutna mut joo tajusit varmaan. Rakastin Kamijoa hahmona ja sen ja Asagin suhdetta mutta se oli niin vähäistä tavallaan etten laske niitä kunnon pariksi tai silleen. Selitän sekavasti ja en jaksa käyttää pilkkuja kun perkele oon niin itku kurkussa. Oikeesti älä tapa Tsunea tai en vaan kykene jatkamaan lukemista. Ei hitto... En tietty halua että Hide-zou tai Közikään kuolee... Mutta vaikka mielummin Közi kun Tsune.... En vaan kestä sitä ei luoja. (Ja joo tiiän että oot suunnitellu koko juonen jo loppuun ja plaplaplapla mut armoo nyt hei).

Toi Tsunen "ampukaa mua" -puhe ja muiden kieltäytyminen ja sit ampumiskohtaus oli ehkä yksi mun lempikohtauksista koko ficissä. Oikeesti. Siinä välitty jotenkin niin hyvin se miten koko mafia välittää toisistaan.. Ja nyt itkisin muttakun äiskäkin on tossa ni en ihan kehtaa ai saakeli.... Oikeesti, miks mun lemppahahmot aina kuolee? Itkisin kyllä kaikkien hahmojen perään, oot kirjottanu ne niin hyvin, mutta... Kamijokin... Et voi vaan nyt tuhota tätä ihanaa threesomejuttua. TOSIN tiedän että kykenet tekeen niin mutta sääli nyt mua vähän ja anna mussukan selvitä. Tää on varmaan surkein kommentti mitä oot saanu ku vaan anelen mutta oon nyt siis niin lukossa että apua ei hitsikääk.. Eitsuneaeitsunea.

Justiin viimmesen viikon oon käyny tarkistelee onko jatkoa tullu, vaikken muuten oo Lafissa pyörinykään. Sekosin kun näin tän. Ja nyt sekoon vielä enemmän. Mikä voi olla kamalampaa kun odottaa ikuisuus murhaajan paljastumista? Odottaa ikuisuus sitä selviääkö ihana hahmo hengissä.. Toi viimenen kappale oli niin lopullisen tuntunen mut en hei kestä jos se kuoleeeeeee. Nonni nyt rauhotun. Jatkan Modern Familyn kattomista (17 jaksoo päivässä oon kyl hyvä)..

Oikeesti en nuku taas kuukausiin kun pelkään Tsunen puolesta. Saakeli. Jos en pääse kursseistani läpi syytän sua. (...hehehe voisinki pistää ruotsin hylätyt muiden niskoille..)

Nyt mietit sielä kirjottaessasi miten pidät Tsunen hengissä ja jos oot päättäny tappaa sen niin ajattele mua itkemässä tääl kun jatkoo tulee.. ;<
<3

//EDITTOOH~ Luin uudestaan toivuttuani järkytyksestä (just kidding, menee viikkoi enennku pääsen yli hämmästyksestäni). Vihani Klahaa kohtaan on herännyt! Kaikesta muusta kyllä syytän vaan Hikarua mutta RENA ;__; Toivottavasti Asagi repii sen saatanan mulkeron palasiksi r'äe'wötegbr!!
Ja luin/selailin tuossa myös Särkymätöntö ja nyt täytyy sanoa että olen äärimmäisen kiinnostunut Tsunen ja Asagin ystävyydestä. Ymmärrettävästi Asagi vihasi ensin Tsunea mutta myöhemmin heistä tuli hyviä ystäviä. Muutenkin, yleensä kun Asagi on alaistensa kanssa niin heitä on useampi paikalla.. Olisi niiin kiinnostavaa lukea siitä millai´nen suhde hänellä on esimerkiksi Tsuneen.. Flirtaileeko Asagi sillekin haha~?
Viimeksi muokannut PikkeWood päivämäärä Ma Loka 10, 2011 9:55 am, muokattu yhteensä 1 kerran
Itsemurha on todiste elämästä.

    2 tykkää.
Avatar
PikkeWood
Bändäri
 
Viestit: 34
Liittynyt: To Elo 14, 2008 8:50 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+62/64,7.

ViestiKirjoittaja sora » La Loka 08, 2011 1:27 am

Mun piti nukkua. Herätä huomenna (eli tänään) ajoissa ja olla muutenkin normaali kansalainen. Mutta... No ei alkuunkaan sujunut putkeen.
Ensireaktio: *Puhuu puhelimeen* Availee samalla lafin nettisivut, sulkee muut että pääsee nukkumaan nopeammin. *Nauraa jollekkin asialle*
K-18 puoli klikattiin auki. *Itkee* XDD Siis ihan oikeasti mun kaveri luuli että joku kuoli. Nauroin hulluna ja sitten... En mä tiedä. Aloin vaan yksinkertaisesti itkeä :D Moi, olen normaali suomalainen opiskeleva nuori ja itken aina kun näen jatko ilmoituksen. Mutta ha! Mä olin valmistautunut tähän kaikin puolin! Ta ainakin näin luulin. (Onnekseni löysin myös vallan maistuvat tekokynnet!)
Sitten voin myös ilmoittaa että olen itsekin jonkinlaisessa shokissa ja väkerrän itkuparkupotku-kohtaukseni jälkeen kommenttia, eli laatu on taattu.
Elikkäs... Mä olen äärettömän helpottunut ja... Hmm, kyllä. Pettynyt! Mutta en suhun tai jatkoon!
Helpottunut tosiaan ettei kovin moni kuollutkaan, vaikka Hikaru kirpaisi todella, todella pahasti ;__; Yllätyksenähän tämä kyllä tuli. Vaikka Klahaa aina pidin varsinaisena paskapäänä, mutta että noin lipevänä ja lierona... Mutta eikö se ole aika totta että kauneimmillakin lupauksilla ja sanoilla saa naisen kuin naisen lankeamaan ansaan? Varsinkin kun Hikaru oli sekavassa mielentilassaan. Kyllä se näin on. Helkkari että olin kuset housussa koko luvun ajan :D
Pettymyksenä ei tullut mitään ja silti muutama asia. En tiedä pitäisikö iloita siitä että Osakan mafiasta jäi näinkin paljon henkiin vai ei? Kyllä monet lukijat tanssii pöydillään, mutta mä itse jäin miettimään kaikkea epäoleellista :D Kuten, mitä jos se olikin ihan totta että Asagi tappoi Takerun, muttei itse myönnä/ tiedosta sitä. Jokaisella on synkkiä salaisuuksia joita ei ikinä nosteta päivänvaloon. Kyllä varmasti Asagi Hikarua rakasti ja rakastaa, mutta jos Takeru oli ihan oikeasti niin kusinen jätkä, että Asagi teki ihan oikein tappaessaan hänet? SIIS JOS olisi tappanut. Niin motiiveja olisi aika helppo keksiä.
Paljon jäi auki ja paljon tuli tyhjiöitä täytettyä. Mutta eipä kerrottu Satochista mitään! Hohoo! Yksi suosikeistani siis on vapaalla yhä? Ellei se puhelu mikä mieheltä tuli, ollut oikea. Sillä voisihan Hikaru pistää Satochin tapettavaksi ja viimeisenä apunaan tuo olisi voinut ajatella Asagin auttavan jne.

Nyt kun mietin, en ole pettynyt at all. En. Oikeastaan nyt hypin ilosta soikeana, mutta toisinaan se pessimisti koputtaa takaraivoon että, hei, luuketko sä tosiaan että Aysha, Sadistien kiistaton ykkönen, oikeasti antaa kaikkien elää ::DD (Siinä vaiheessa mieliala taas laski asteen pari)
Mä en oikeasti tajua sun kirjoittamisen... Okei sille ei ole sanaakaan, mutta oisiko ääretön hyvä? Lause on oikein ymmärrettävä, mutta sun kirjoittaminen hipoo oikeasti jotain äärettömän mahtavaa. Siis jos musta olisi kiinni juoksisin jo Tammelle tai vastaavalle ilmoittamaan että hei, mulla on tässä teille tarina, jota ette voi missata 8D Mutta tosiaan hillitsen toistaiseksi mielihaluni ja yritän selvitä hengissä tän loppuun asti.
Miten on mahdollista pystyä kirjoittamaan 62 lukua, vitusti liikaa sivuja, täyteen mahtavaa kuvailua, kertomista ja juonenkäänteitä? Kun aloin tässä yön aikana kelaamaan näitä menneitä lukuja, en löytänyt oikeastaan yhtäkään mikä tuntuisi pikaisesti kirjoitetulta :D Melkein alkoi kyrsimään että itse kun alkaa kirjoittamaan pitää "juosta" asiasta toiseen eikä pysty keskittymään siihen hetkeen. Että ihailtavaa jälkeä taas. Mutta en mä voi muutakaan kuin itkeä verta onnesta että kerrankin tosiaan löytyy kirjoittaja, joka pystyy pitämään mut asiasta perillä. Nää asekirjat, tarinat, sotakertomukset, jne. On ollu mulle aina hirveän vaikeita lukea, kun aina menen sekaisin kenen käsi ammuttiin ja kuka haavoittui tai vastaavaa. Siis jotkut mun kavereistakin kelaa että miten hitossa se on muka vaikeaa, mutta uskokaa pois, se on! Eli huokaise helpotuksesta, tänään ei naapurit varmasti valita/soittele eikä mun tarvi tulla minkään tykin kanssa käymään >D

Sitten vielä muutamista henkilöistä.
Hide-zou. SAADspfgdkphlånjågmjk! #@?&%#!!11?**... Miksi mä en vaan osaa sisäistää sen suunatonta realistisuutta? Siis okei. Totta kai mäkin yrittäisin takoa jotain järkeä päähän mua/mun ystäviä, uhkaavalle tyypille, mutta liika realistisuus on... No kai se on normaalia järkeä :D Mutta itse tälläisenä positiivisuuden ja utopististen + kaikenmahdollisenmuuntumunkeskelläeläjänä, Realistit pilaa maailman :D Tai no ehkäpä tässä tilanteessa K saattoi pelastaa jokaisen, mutta nooo se nyt on sivuseikka. Hide-zou on kyllä yhä mun suosikkihahmoissa kanssa, mutta toisinaan voisi osoittaa muitakin tunteita kun aina olla niin vakava ja realistinen. Tuntuu kuin Hide-zousta olisi tulossa joku pahvilaatikko, joka ei osaa unelmoida mistään epärelistisesta. Että aina pitäisi... Rajoittaa jotenkin itseään... Hirveän vaikea selittää, mutta no... Yrittäkää ymmärtää.
Asagi. Huh,perkele,jes,voi hemmetti. Tässä on sellainen olo että pitäisiköhän itkeä vai nauraa? Varmaankin molempia sillä säästit sen ja toisinaan taas et tappanut sitä. Sitten tuo sisarusten välinen tappelu jne. Olisi kieltämättä ollut hirveän mielenkiintoista luettavaa siltä osalta että Hikaru olisi oikeasti tappanut veljensä,sillä harvoin kuulee että sisarukset tappaa toisiaan. Mutta Hikaru on varmasti kokenut niin paljon että tälläisen... "Sekoamisen" ymmärtää. Mutta itse en vain kutsuisi sitä sekoamiseksi... Ehkä vain harhateille johdettu vaikealuonteinen nainen. Että ehkä näin on parempi Hikarun kannalta, mutta voi et arvaakkaan kuinka käy Gacktoa sääliksi! Siis melkein aloin herkistelemään poika paran puolesta! Mutta Asagi on lämmin ja huolehtivainen hahmo loppujen lopuksi, että uskoisin että saat tähän rakennettua onnellisenkin lopun, mikäli niin haluat. Asagi on yksi parhaimmista <3 (Toivottavasti teistä nyt edes joku oli D:n suomen keikalla) Voi olla että jotenkin D:n jätkiin takertui tuon keikankin jälkeen tiukemmin ;___;
Ruiza. Tämä mies se osaa tilanteessa kuin tilanteessa naurattaa. Kuulostaa oudolta ja varmasti onkin, mutta mä ihan oikeasti repesin kesken kuolemanvakavan tilanteen! Ruiza on varmaan ainut hahmo missään ficissä, joka oisi saanut mut nauramaan näin. Jos olisin ollut paikanpäällä itse, mut ois jo ammuttu. Älä anna Ruizan latistua tässä ficissä, se on varmasti tän ficun se jokin! Ihan oikeasti sun tyylis luoda tälle miehelle persoona valloittaa jokaisen. Ruizalle voisi myös ojentaa muistisäännöksi tämmöiset helpot perusasiat: 1. Tilannetaju 2. Älä sano kaikkea, mitä tiedät, mutta tiedä aina mitä sanot.
Klaha. Se ovela kiero. Aluksi en meinannut oikeen sisäistää asiaa. Siis Klahan syytä tähän. Mä olin jo monessakin mielessä epäillyt Klahaa ja sen tekemisiä, mutta sen syyt tohon tekoon... Ne tuntui niin hirveän itsekeskeisiltä ja no inhimllisiltä kuitenkin. Raha, valta ja kunnia. Mutta loppujen lopuksi emme voi pettää emmekä imarrella ketään niin hienosti kuin itseämme. Klahassa on kyllä jotain sellaista mikä... Vetää puoleensa? Varmaankin jokin synkempi puoli :D Siis ihan hirveästi kiinnostaisi tietää sen lapsuudesta ja saada se raottamaan sitä niin hyvin piilotettua todellista itseään. But sometimes no can do.

Aikaa on tosiaan viime jatkosta kulunut, mutta aina kun tuo jatko tulee, tuntuu että se toinen tulikin ihan vastikään. Käänteispsykologia toimii.
Tuntuu että olen kirjoittanut ihan hirveästi jotain turhaa jaarittelua kokoajan ja nyt kun yritän miettiä jotain aivot lyö tyhjää ja tekisi mieli poistaa koko teksti. Mutta vetoan siihen että olen ollut koko viikon töissä ja tänään oli tunnin harkatkin kivan työpäivän päätteeksi, joten kaikilla oikeuksilla saan olla väsynyt! Ja... Alkoi pikkasen pelottamaan että mitähän mä olen oikein selittänyt ja miten sä olet sen ymmärtänyt kun olit jäänyt oikeasti miettimään mun kysymyksiä tuolla entisessä kommentissa. Tuli sellainen hupsista perkele olo, mutta en pahoittele niistä sillä... Vieläkin kiehtoo ajatus (ja tässä odottelen yhä) miten tuo Asagi lukee/näkee viimeiset päivänsä/tuntinsa/minuuttinsa tai sekunttinsa. Tämä jakso oli ehkä yksi parhaista. Mielenkiintoinen, jännittävä, hyvin kuvailtu ja no monipuolinen. Ei liikaa kuvailua, mutta ei liian vähääkään ja teksti luisti ehkä liiankin hyvin, sillä vaikka luin useamman sivun, tuntui että hitto, se loppui jo! Voisin quottailla koko tekstin, mutta ihan kaikkien ihmisten silmien ja sivustojen hyväksi en nyt sitä ala harrastamaan :D Okei... Vielä jotain? Itseasiassa... On. Mitä jos Klaha oikeasti rakastaisikin Hikarua? Ja kun kuulee että tuo on tapettu, oikeasti haluis kostoa Asagin ja muiden takia? Siitähän vasta kusinen tilanne syntyisi kun Kiotolaiset alkais syysäämään Hikarusta paskaa Asagin niskaan. Asagin tunteet tietäen en ihmettelisi yhtään jos se yrittäis ampua itsensä. Siinähän vasta lopetus olisikin! Ensin Hideto, Yoshiki ja sitten Asagi! Tosin Asagi ei ollut/tai tällä hetkellä ole/ kenenkään isä, mutta silti. Järjestyksessä jokainen kuolisi omankäden kautta, mikä on muuten helvetin karmivaa. Maahtaa olla muuten Sayurillakin paikat.
Sinänsä mielenkiinotoista lukea miten jokainen menneisyydenkin pienin tapahtuma voi suurentua tällaisiin mittoihin ja miten ohuinkin valhe kiteytyy suureen verkkoon. Tää kirjana myis. Usko pois, mä oon tän idean kannalla ja kannustan siinä hankkeessa aina!
Ihan mahtava jatko taas, sain edellisiin kysymyksiin vastaukset, mutta ehkä mahdollisesti jopa enemmän tuli kysymyksiä tilalle.
Kiitos jälleen kerran ja voimia jatkoon!
-sora
(Aivan niin, meinasinkin unohtaa! Siis kyllä itse olin ihan jalankulkijana katua ylittämässä kun tämä herramies päätti kolmiontakaa silti ottaa etuajo-oikeudet itselleen ja tymäyttää vasemmalle puolelle. Ei siinä rytäkässä muu kuin vasen jalka ja käsi kärsinyt + polkupyörä. Suomalaiset tunnetaan mahtavista ajotaidoistaan ja varsinkin kohteliaisuudestaan. Kun shokissa nousin maasta, kaahaa auto paikalta pois ja jos oikein muistan taisi nuori mies jopa keskisormea näyttää. Mietin kyllä jälkeenpäin että olisi pitänyt näyttää takaisin ja vaatia suurennellut kipukorvaukset murtuneesta kyynerpäästä :D)
Kiss Me Kill Me Love Me

    2 tykkää.
Avatar
sora
Fani
 
Viestit: 20
Liittynyt: To Heinä 30, 2009 12:52 pm
Paikkakunta: Ruined Kingdom

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+62/64,7.

ViestiKirjoittaja Luna » La Loka 08, 2011 2:04 pm

Hei vaan pitkästä aikaa! ^^
Vihdoinkin minulla on aikaa jopa kirjoittaa tähänkin kommentti. Nykyään ei tunnu olevan aikaa, kun olen parhaillaan työharjoittelussa ja tehnyt opinnäytetyötäni viime keväästä lähtien, joka on edelleen kesken. Joten, et taida olla ainut jolla on liian paljon tekemistä ja vuorokaudessa on valitettavasti liian vähän tunteja. -.-




HIKARU?

Samanaikaisesti yllätyin ja järkytyin että Hikaru oli yksi niistä henkilöistä hyökkäyksien takana. Yllätyin siinä mielessä, että olin jo pari vuotta sitten ajatellut Hikarua yhtenä vaihtoehtona. Tavallaan halusin olla silloin myöntämättä, ettei Hikaru voinut olla koston takana.

Ja sitten tullaan siihen toiseen henkilöön, jota olin jo epäillyt kolmisen vuotta. :D Ilmankos en pitänyt ollenkaan Klahasta. Olinkin jo odottanut tätä päivää, että voisin vihdoin puhua kunnolla Klahasta. ;D Mutta, niin… aloin jopa lukemisen aikana pohtimaan jälleen kerran Klahan syitä siihen miksi hän halusi tuhota Asagin mafian. Päädyin jopa jonkinlaiseen johtopäätökseen tällä kertaa. Klaha haluaa luoda hänen omien näkemyksiensä mukaisen Kuro Kagen ja poistaa ne tahot pois jotka eivät sopineet siihen ollenkaan. Muutenkin olin välillä pitänyt Klahaa ns. vanhoillisena johtajana ja hän inhosi sitä millainen Asagi oli. Molemmilla oli samanlaiset lähtökohdat: he perivät mafian johtajuuden ja molemmat mafiat kilpailivat toisiaan vastaan. Joskus aiemmin Klaha taisi olla edellä, mutta sitten tuli Osakan herra ja ohitti hänet. Klaha on taatusti ollut hyvin pitkään turhautunut siitä, että Asagi oli mennyt hänen ohitseen ja hän itse oli jatkuvasti toisena.
Lisäksi pohdin Hikarun ja Klahan suhdetta. Ja päädyin sitten siihen tulokseen, että Klaha ei ehkä osaa rakastaa ketään ja käyttää ainoastaan hyväkseen muita ihmisiä saavuttaakseen omat tavoitteensa. Itse asiassa aloin säälimään Hikarua, kun hän ei tiennyt millainen henkilö Klaha loppujen lopuksi on. Hikaru suri jatkuvasti kuollutta miestään, niin Klaha osasi vetää oikeista naruista saadakseen naisen omalle puolelleen. Kyllä se on kiero mies.

Tosiaan, tässä luvussa alkoi viimeistään viimeiset palat loksahtaa paikalleen, ja onhan sitä tosiaan välillä pohdittu vähän useammin kuin kerran. :D Vihdoinkin pystyn kertomaan suoraan kuin ympäri pyöreästi. Arvaa vaan onko tämä ollut välillä hankalaa? XD

Jaahas, Pintaa syvemmällä kuoli Hiroki, ja nyt Tsune on siinä tilanteessa kuoleeko hän vai ehtiikö hän pelastua ajoissa. Olet kyllä välillä julma nainen Hiroki/Tsune/Ruiza -pariskunnalle. Hiroki taitaa edelleen olla sairaalassa ja nyt sitten on Tsunen vuoro. Siitä huolimatta pidin kyseisestä kohdasta, jossa Tsune vaati jonkun ampumaan häntä että muut pääsevät ajoissa pois ennen poliisien saapumista. Ja nyt sitä joutuu odottamaan muutaman kuukauden ja miettimään mitä Tsunelle tapahtuu ja mitä Asagi ja muut päättävät tehdä Klahan suhteen.

Jep, kiitoksia tästä! <3

    2 tykkää.
Avatar
Luna
Roudari
 
Viestit: 59
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:39 pm
Paikkakunta: Kuopio

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+62/64,7.

ViestiKirjoittaja Perjantai13 » La Loka 08, 2011 7:46 pm

Moi.
Ei ollakaan tavattu virtuaalitodellisuudessa pitkään aikaan ficcien kommentoimisen merkeissä. Voi kuinka merkillistä. En ole tainnut jättää minkäänlaista kommenttia hmm... kahteen lukuun?

Täytyy tunnustaa, että luin tämän luvun epämääräisessä, lakonisessa ja turtuneessa olotilassa. Sen jälkeen, kun Hikaru selvisi kaiken tekijäksi, veti tunnejärjestelmäni mustavalkomoodin päälle ja vaikka loppua kohden maha pyörähti pari volttia myötäpäivään, ei minulla ole oikein mitään suuria tunteita jaettavaksi.
Pääasiassa olen kuitenkin helpottunut, että Hikaru paljastui, julisti ja kuoli. Kellokoneiston viimeinen akseli, jota olet tähän asti tuntunut kaksin käsin estävän liikkumasta, pääsi vihdoin pyörimään ja kello tuntuu vihdoin käyvän kuten sen pitääkin. Jäljellä on enää kaksi lukua ja minua hämmentää. Ja pelottaa.

Vähän petyin, kun aloit käyttää tässä luvussa Hikarusta termiä leski. Minua se nimittäin sekoitti pahanpäiväisesti, kun olen tottunut Sayurin olevan tarinan pääpahisleski. Leski-termi vanhensi Hikarua tämän viimeisinä elonhetkinä reippaat kolmekymmentä vuotta.

Niin. Ajattelin vain ilmoittaa, että lakkasin juuri odottamasta tältä onnellista loppua, so do as you wish.
Lupaan lukea kaiken, mitä vielä tämän merkeissä tarjoat, mutta menetin tämän myötä maailman oikeudenmukaisuuteen tai sinun reiluuteesi ficcimaailmasi ylijumalattarena.

Mutta. Arvostan aivojasi suuresti, nostaisin niille hattua, jos minulla sellainen juuri nyt olisi. Ne ovat nimittäin luoneet sellaisen juonisolmun, jonka avaamisesta en koskaan olisi voinut kuvitellakaan seuraavan tällaista. Olet kierompi kuin korkkiruuvi ja kirjoittajana uskomattoman taitava pitämään näin laajalle levinneen juonikuvion kaikki langanpätkät käsissäsi.

    2 tykkää.
Perjantai13
Roudari
 
Viestit: 80
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:26 pm

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+62/64,7.

ViestiKirjoittaja Serina » To Loka 27, 2011 11:40 am

No niin... Hui. Hui kauhistus. Olipas jännittävä kokemus.

Mutta sain sen silti luettua vaikka hermoiluun meni oma aikansa!!

No kaiken kaikkiaan... Luku oli todella jännityksessä pitävä. Hengähdystaukoja ei ollut ensimmäistäkään vaan tarina liikkui eteenpäin raivoisaa vauhtia. Klahaa kyllä olin epäillyt jo monesti (tosin ainoa perusteluni epäilyille olisi ollut vihamielinen käytös) mutta että Hikaru! Hui.

Közi on ehkä sankarini... Ja olin alusta asti varma, että se mies vielä virkoaa siitä ja päättää tilanteen. Se oli niin sopivan todennäköisen epätodennäköistä kun ottaa sinun tyylisi kirjoittaa huomioon. Olen muuten kauhean ilahtunut kun K'n ja Közin suhdetta on korostettu nyt viimeluvuissa, herrat ovat kuitenkin luonnollisesti todella sidoksissa toisiinsa. En kuitenkaan millään haluaisi nähdä heitä romanttisesti yhteyksissä, mitä en kyllä edes oleta.

Olen muuten kauhean iloinen, ettei kukaan mafiamiehistä yrittänyt mitään ylimääräistä puhumalla taivuttelun lisäksi, vaikka se olisikin ollut epätodennäköistä Asagia uhattaessa. En edes olettanut sellaisia. Ja ihailen K'n hermoja tilanteeseen nähden, vaikka Asagia uhataan aseella ja Közi makaa verisenä maassa onnistui K pysymään paikoillaan. Onhan kuitenkin henkivartijan suojeluvaisto ihan eri luokkaa kuin tavallisten mafiamiesten.

Minulla oli muuten kauhean hauskaa tuon mainitsemasi “pahis kertoo juonensa ja näin jättää itsensä heikoksi saamaan odottamattoman iskun” -kanssa. Hyvä kun mainitsit, koska olisin muuten tullut läiskimään sitä päin näköä... No, perustelusi tälle kliseelle kelpaavat. Ja ehkä se oli ihan hyvä klisee, koska muutoin mikään tarinassa ei ole oikein mennyt kliseiden mukaisesti. Eli... tämä oli antiklisee??

Hikarun syyt lähteä mielettömyyksiinsä olivat niin inhimilliset, että suorastaan hämmennyin niistä. Tuntuu siltä, että olisi totta kai pitänyt tajuta, ettei niin pahasti henkisesti ryvettynyt ihminen voisi olla enää kovinkaan tasapainoinen, etenkään asemaansa ja ympäristöönsä nähden. Silti itse en vain tajunnut vaan tuijotin "ö.ö" ilmeellä koneeni näyttöä kun hyökkääjän henkilöllisyys selvisi.

Ja Hizaki. 8( How could you. Haluaisin kyllä vähän kuulla vielä hänen tekemisistään enemmän tai Manan tunteista tässä kohdassa... No, ehkä saan elää uskossa, että niistä vielä kuullaan. Ja entäs Selia sitten?

Ruizan raivopurkaukset olivat äärimmäisen tervetulleita koska hän osasi esittää (syyttää) kaiken saman mitä itse pohdin. Hienoa tuntea olevansa temperamentiltaan Ruizan tasoa. Onneksi meillä on Hide-zou, joka tuntuu välillä olevan porukan ainoa vakaa aikuinen.

Tsunehito. Et voisi, ethän??

Mutta siis... Pelkäsin olevani täysi sekopää luettuani tämän (koska oikeasti pelkäsin, että Manalle käy jotain) mutta oloni on yllättävän levollinen. Rentoutunut suorastaan. Hienoa saada tällainen informaatiopläjäys nyt vihdoin ja viimein jokseenkin masentavan ajanjakson jälkeen. Ja mukavaa, ettei tarina mennyt vain silmittömäksi "tapatetaan kivoja hahmoja koska se on traagista" -kerronnaksi, koska se ei loppujen lopuksi ole lukijan paaduttua enää lainkaan traagista. Tosin jään yhä pelkäämään lempihahmojeni puolesta, koska kärsin täten luottamuspulasta.

Gackt tuotiin onnistuneesti monta kertaa esille tapahtumiin liittyen... En voi olla muuten ainoa, jonka mielestä Gackt olisi nyt ainoa sopiva jatkaja Asagin jälkeen (en tiedä olenko, koska laiskuuttani en juurikaan lue muiden kommentteja). Vaikka se varmasti Asagin itsensä ja lähipiirin mielestä tuntuisikin ehkä pahalta... Mutta silti, onhan dramaattinen ja tunteellinen Asaginpöljäke myös yakuza!

Jollain tapaa pidän kauheasti myös Klahan hahmosta (ja tällä ei ole nyt mitään tekemistä Gardenia tai Beast of blood -kuolailuni kanssa). Tarinan kannalta tuntuu siltä, että voimavarat käytetään vielä miehen hoitelemiseksi, mutta silti... Se ei tunnu niin yksinkertaiselta. Tähän on pakko liittyä vielä jotain velmuuksia!!

Kiitän tästä luvusta ja jään odottelemaan jatkoa. Muista myös levätä koulun ja työkiireiden ohella. :)

    2 tykkää.
Avatar
Serina
Roudari
 
Viestit: 51
Liittynyt: Su Elo 17, 2008 12:32 pm

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+62/64,7.

ViestiKirjoittaja Nightfall » La Marras 26, 2011 4:50 pm

No niin, nyt kun minun ja läppärini (eli ficcieni) välillä on taas parin päivän ajan sellaiset 60 - 70 kilometriä, voisin vaihteeksi koittaa vähän vähentää tuota rästikommenttien määrää. Sota nyt oli ja meni jo, enkä siihen sitten lopulta jaksanutkaan mukaan, mutta nyt mulla on sen jäljiltä sitten kasa ficcejä joihin haluaisin kommentoida - mutta yleensä kuitenkin päädyn lopulta käyttämään kirjoitusaikani ja -inspikseni omiin teksteihini kuin muiden tuotosten kommentointiin. Koetan nyt parantaa tapojani.

No, kuten taisin jo kertoa, niin nyt scam on vuorostaan taas hiukan lyhentymässä xD (siihen asti, kunnes keksin että nythän mulla on taas tilaa uusille juonikuvioille, kun olen karsinut vanhat koukerot pois alta. Huoh.) Pitäisi ehkä vain kylmästi päättää että ficciin tulee näin ja näin monta lukua, ja jättää tylysti kaikki yli menevä jotakin muuta juttua varten.
Toisaalta tässä Kirjoita tarina loppuun ennen julkaisua -tyylissä on etunsa, mutta toisaalta myös ne haittapuolensa. Siitä on varmaan nyt joku... kaksi vuotta (oh god), kun aloin kirjoitella scamia ylös, ja tietystihän mä olen kehittynyt kirjoittamisessa tänä aikana. Arvaa tekisikö välillä mieli huitaista deletellä joitakin niistä pari vuotta sitten kirjoitetuista kohtauksista? Yritän tosin välttää tätä ja tolkuttaa itelleni, että ei tää ficci valmistu ikinä jos aina vain poistan ja uudelleenkirjoitan niitä vanhimpia osia xD

Torikago gotenin look oli omasta mielestäni aika hieno, pidin siitä enemmän kuin der köning der dunkelheitin tyylistä, vaikka olisin ehkä hiukan karsinut Asagin puvun sulkien määrää - tekivät siitä jotenkin vähän sulkasatoisen näköisen. En myöskään erityisemmin välitä tuosta Hide-zoun töyhtökampauksesta (en ole ikinä pitänyt tuontyylisestä tukasta minkään bändin kellään jäsenellä... se vain tekee päästä jotenkin hölmön muotoisen meikäläisen silmissä), mutta ei se kuitenkaan niin paljoa häirinnyt kuin tuo tsunen letti... Siis, jos sinun mielestäsi Hide-zou muistutti kultaleijonatamariinia (tai mikä lie sen marakatin nimi olikaan...), niin mä taas näen tässä Tsunehiton lookissa jotain eläimellisiä piirteitä.

Mutta tämä Huang di -look taas on oikeastaan aika siisti, eikä siinä ole kovin kummoisia juttuja, jotka pistäisivät ikävästi silmään -vaikkakaan en taaskaan juuri välitä tuosta Hide-zoun rätistä (tässä herää kohta kysymys, että minkähänlainen tukka miehellä sitten oikein pitäisi olla, että meikäläinen olisi tyytyväinen xD), ja nuo housut näyttävät hitusen kummallisilta (tekevät Hide-zousta taas jotenkin tanakan näköisen), mutta voi olla että se johtuu vain kuvasta, ja että liikkuvassa kuvassa ovat taas ihan hienot. Ja Tsunehiton kohdalla luulin jo hetken nähneeni elämäni mineimmän hameen, mutta sen lannevaateliehukkeen hapsukoristereuna ja videon kökkö kuvanlaatu tekivät vain tepposet silmilleni, ja tyypillä kai kuitenkin on ihan shortsit jalassa (... onhan sillä? O.o). Ja Hirokin puvusta varmaan pitäisin enemmän ilman noita olkalätysköjä, mutta luultavasti niillä on juuri haettu sellaista haarniskafiilistä, jota minä taas en kaipaile ;D kiinnostaisi vain tietää, mitä helkkarin peltiä tuonne kaulukseen on tungettu, että se on saatu noin siististi pystyyn (nimimerkillä Pakersin päivänä muuanna koko aamun saadakseni yhen liivinkauluksen pysymään pystyssä, ja epäonnistuin surkeasti).

... olen ilmeisesti viettänyt liikaa aikaa koulussa, kun ajatukset kulkevat tätä rataa vapaallakin.

Ja mitä siihen veikkaukseeni tulee, niin...

...

...

...

BWAHAHAHHAAA I KNEW IT!!! I knew it i knew it I knew it~

Krhm, eli tarkoitan siis tietenkin, että arvasin oikein xD ja olen lapsellisen tyytyväinen itseeni, kun kerrankin osun arvailujeni kanssa oikeaan. Yleensä vain seurailen palikkana tarinan kulkua enkä huomaa mitään, ennen kuin asiat sanotaan tekstissä suoraan. Älykkyysosamääräni on sittenkin kengännumeroani isompi. Mwahah.

Ja koska sinua kuitenkin kiinnostaa niin paljastan nyt vielä, miten loppujen lopuksi päädyin pohdinnoissani Hikaruun x)

Ensimmäiseksi aloin mietiskellä sitä, että syyllisen on pakko olla joku tutuista hahmoista, koska tässä vaiheessa ficciä jonkun uuden hahmon esitteleminen olisi ollut aika heikko ja ihmeellinen ratkaisu ("moi, oon piinannu teidän porukoita viimeset viistoista lukua, ette kyllä oo kuullu musta aiemmin mutta ihan sama"). Samasta syystä tyypin oli oltava joku keskeisemmistä hahmoista, koska olisi tuntunut vähän kummalliselta, jos henkilö kaiken tämän kaaoksen takana olisikin ollut joku pari kertaa jossain päin tarinaa vilahtanut sivuhahmo.
Se rajasi jo aika ison osan porukasta pois.
Sitten aloin miettiä Tatsuron hahmoa ja pohdiskella, että kenet se olisi voinut tuosta noin vain päästää sisään, epäluuloinen luonne kun oli. Koetin pohtia läpi kaikki mafian tyypit, joita voisi asemansa takia pitää riittävän luotettavina ja sitten Tatsuron lähipiiriä. Ja sitten muistin että hei, eikös Hikaru ollutkin joskus aika hyvä ystävä Tatsuron kanssa...
No, kuulosti joo aika karulta ajatukselta, että Asagin sisko olisi syypää kaikkeen tapahtuneeseen. Mutta sitten aloin ajatella, että se olisi jotain niin kieroa, julmaa ja odottamatonta, että sä nimenomaan voisit kirjoittaa jotain tuollaista.
Lopullisesti varmistuin veikkauksestani kuitenkin siinä vaiheessa kun luin (varmaan kolmattakymmenettä kertaa) uudelleen tuota Tatsuron ampumiskohtausta ja yritin päätellä, että kuka tämä mystinen saapunut/toinen/tulija/toveri oikein olisi. Jossain vaiheessa sitten puuskahdin turhautuneena ajatuksissani, että "on siinä kyllä taas keksitty miehelle epämääräiset nimitykset", kun mistään ei tuntunut saavan mitään vihiä asiaan.
Sitten päähäni putkahtikin sellainen pahaa-aavisteleva ajatus, että "Ei tässä muuten sanota missään, että se edes olisi mies..."
Ja niin, ei se Asagin suuri järkytys ja vastustus Hide-zoun epäilyjä kohtaan ainakaan heikentänyt teoriaani.

Nyt tuntuu siltä, että olisi vain pitänyt paljastaa epäilyni silloin viime kommentissa. Hmph... No, tuon vaikka kaverini todistamaan (avauduin teoriastani sille ennen viimeisimmän luvun ilmestymistä), jos et muuten usko että olin oikeasti oikeassa x) Ja taisinpa muuten vielä todeta samaiselle kaverilleni, että "musta jotenkin tuntuu, että tää kaikki liittyy jotenkin siihen Hikarun mieheen..."
Ei tosin tullut mieleen, että se mies olisi Klaha, mutta ei munkaan aivot nyt ihan kaikkeen pysty xD

Mutta niin muuten, pisteet sinulle tuosta Tatsuron ampumiskohdan kirjoittamisesta. Voin vain kuvitella miten mukavaa oli yrittää keksiä Hikarulle luontevan kuuloisia nimityksiä, jotka olivat kuitenkin tarpeeksi epämääräisiä ettei syyllisen henkilöllisyys heti paljastuisi, varsinkaan kun et voinut edes käyttää mitään sukupuoleen viittaavia termejä.

Jotenkin en osaa sanoa tästä uusimmasta luvusta oikein mitään, kun tuntuu että toistan vain samoja asioita joita olen sanonut jo ties miten monta kertaa aiemmin tämän ficin aikana. Oli taas jännät paikat koko luvun ajan, että saako Asagi nyt kuulan kalloonsa vai ei. Oli kiva vihdoinkin saada selitykset kaikille kuolemille ja loukkaantumisille, ja Hikarun perustelut olivat uskottavia, vaikkakin välillä teki mieli mätkiä sitä naista jollain kovalla ja painavalla.
Okei, okei, Hikarun mielenterveys oli vähän epävakaa, Klahahan se todellinen pahis tässä oli, kun manipuloi Hikarun omiaan vastaan, ja Hikarukin siis tavallaan oli uhri itsekin, mutta silti -.- Burn in hell, u crazy bitch.

No niin, taisikin jo tulla selväksi, kenen puolella minä olen. Asagia kävi vähän surku, kun Mana ja Hide-zou kielsi sitä koskemasta Hikarun ruumiiseen, mutta ymmärrettävää ja realististahan se oli, ettei tyypeillä ollut aikaa jäädä paikan päälle vollottamaan ja odottamaan poliiseja, plus sitten vielä se mahdollinen todisteiden jättäminen.

... Mutta oliko tuo Tsunehiton ampuminen nyt ihan pakollista? Eikö ne viissataamiljoonaa aiempaa cliffahngeria muka olleet jo ihan tarpeeksi yhteen ficciin? Tarvitsen kohta ne verenpainelääkkeet ja rauhoittavat... Ihan totta, en nyt ihan heti keksi mitään karumpaa kuin käskeä joku ampumaan rakastaan, ilman mitään varmuutta siitä tuleeko toinen edes selviämään vammoistaan (tosin korealaisdraama Iriksen eräs kohtaus taitaa päästä aika lähelle tässä hirveiden & hienojen kohtausten sarjassa…).
Nyt sitten vain pohdiskelen, että mahdatko jättää miehen henkiin vai et (olen jo sisäistänyt sen asian, että pokkaa sulla olis kirjoittaa ihan kummin tahansa, joten sitä en enää edes ala kyseenalaistamaan). Tällä hetkellä olen ehkä enemmän ”Et sä hei voi tehdä sitä!11!!” –kannalla, mutta toisaalta olet kyllä ennenkin kohdellut tuota kolmen koplaa aika kaltoin… Pintaa syvemmällä:ssä tosin kuoli Hiroki, joten olisiko nyt sitten kenties Tsunen vuoro? Toisaalta joku masokistipuoli minussa tosin haluaisi tavallaan päästä lukemaan sitä kohtausta, kun Ruizan pitää selittää Hirokille aiheuttaneensa Tsunehiton kuoleman, mutta... Ehkä se pelkän ampumisenkin selittely on jo ihan tarpeeksi karua.… Tai jos annat Tsunen vuotaa kuiviin tuonne hallin lattialle, ja sitten heität Hirokia jollain herttaisella sairaalabakteerilla tai komplikaatiolla tai vastaavalla(hitto, enhän mä edes tarkalleen muista missä kunnossa se mies tällä hetkellä on… no mutta tapat senkin kuitenkin jollain), sitten ne olisivat molemmat kuolleet, ja Ruiza saisi kärvistellä syyllisyydentunnossaan yksikseen.
Voisin niin hyvin kuvitella sinun kirjoittavan jotain tuontapaista. Tosin en oikein tiedä… mitä järkeä Tsunehiton kuolemassa olisi, noin niin kuin juonen kannalta? … Kaikilla olisi taas vähän kurjempaa? Vai olisiko se jotenkin oleellinen juttu viimeisten lukujen tapahtumien kannalta (Ruiza katkeroituu ja tekee jonkun itsemurhapommi-iskun Klahan kortteeriin ja räjäyttää koko mestan maan tasalle, the end?)
Tosin, eikös se Hirokin kuolemakin Pintaa syvemmällä:ssä ollut ennemminkin sellainen hups-juttu Asagilta kuin mikään juonellisesti kovin tärkeä tapahtuma?
Eli tässä voi silti käydä ihan miten tahansa. Hmph.

Saa tosiaan nähdä mitä tästäkin tulee. Eeppinen lopputaisto Klahaa ja kumppaneita vastaan, jonka seurauksena kaikki kuolee ja Japani katoaa maailmankartalta?
Ainahan sä tietysti voisit jättää koko sodan sikseen ja kirjoittaa sitä hurt/co-
Ai et vai?
... No, kieltämättä pääpahiksen nappaaminen olisikin varmaan liian iso juonikuvio poisjätettäväksi. Taidan siis alkaa henkisesti varautua siihen mafiasotaan.

Ja nyt kun tämä liki valmis kommentti on muhinut pari viikkoa koneellani, mainitsen vielä vain pari silmiini osunutta virhettä, kiitän kauniisti tästä luvusta ja lopetan tämän jorinani.

“Emme voi muutakaan ja minä kyllä jaksan sinnitellä.”

Mielestäni tuonne ja-sanan eteen kuuluu pilkku, koska tuossa on kaksi eri tekijää ("me" ja "minä").

“Ei sinusta ollut noin laupiaan tekoon, kun vihasit häntä sydämesi pohjasta!” nainen karjaisi lujasti pikkuveljensä korvaan

Tuohon minun taas tekisi mieli laittaa "laupiaaseen", mutta nyt kun aloin oikein miettiä tätä, niin en ole enää ihan niin varma onko tuokaan väärin ... Ihme sana tuo laupias.

Ja nyt menen nauttimaan hetkellisesti palanneesta ficcausinnostani (ihan eri ficin kuin scamin suhteen tosin, mutta ei se mitään xD Kiva saada pitkästä aikaa näin helposti tekstiä paperille) --->
On that day the stars
Sparkled more than anything
And I felt eternity

    2 tykkää.
Avatar
Nightfall
Teknikko
 
Viestit: 111
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:14 pm

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+62/64,7.

ViestiKirjoittaja illusionchiu » Ke Joulu 07, 2011 12:39 pm

Moikkka! :3 Ja sait uuden lukijan!

Ihan ekana sanon että voi luoja mikä ficci. Olen lukennut koko ficin kerran kokonaan läpi ja siihen meni kivasti sellaset 2 viikkoa että sain kaiken luettua. Ja tästä on muodostunut mulle yksi lemppari ficci. <3 (:

Ja toinen asia mistä saan kiittää sua on se että tän ficin kautta olen oppinut kuuntelemaan Buck-Tickiä ja ihastumaan Atsushiin ja samoin myös Gothikaan. ^^ Thanx.~

Ja sitten itse ficiin:

Pitää myöntää että aluksi luin tätä vähän jaa jaa tyylillä, mutta sitten teksti vetäs täysin mukaansa ja sitten luinki suurella mielenkiinnolla kun onnistuit saamaa koukkuun tähän. (;; Tekstin kuvailut on oikeasti ihan kultaa, niist ei muutu yhtikäs mitään, kerrassaan täydellistä. ♥ Ja lukuen pituudet on myös täydellisiä, vaikka joskus lukiessa tulee sellainen olo, että voisi vielä lukea vähän lisää. XDDDD Näin mulle on monesti käynyt tässä. :33

Hahmoista:

Asagi: Asagi on niin mafiamies on olla ja voi, on oikea isänsä seuraaja. ♥ Mutta sen miehen pervous saa joskus multa niskakarvat pystyyn, mutta toisaalta se myös naurattaa mua. XDDDD Ja Asagin halu Sethiä kohtaa, voi Seth-parkaa. XDDDD

Hide-Zou: Se komia kakkosmies, aijai oon heikkona tähän mieheen. ♥ Zoussa on jotai sellasta suloisuutta, mitä ei muissa hahmoissa ole ja Hide-Zoun persoona tässäon upea ja mikä vetoaa muhun ihan satasella. ♥

Ruiza: Tää asevastaaja on vielä pervompi mitä Asagi edes. Mutta toisaalta sitten Ruiza on aivan ihana. *3* Lyhyt mies onki niin suloinen vaikka himoitsee MYÖS Sethiä... :33

Hiroki: Okei myönnän etten aluksi voinnut ollenkaan kuvitella että Hiroki oli laiton parittaja, mutta luettuani "Särkymättömän", niin sitten pystyinki "hyväksyy" Hirokin ammatin ja roolin..

Tsunehito: Etsivä on yksikertaisesti vaan rakkaus.♥ Ei muuta.

Seth: *_____*, tässä varkaassa on sitä jotain upeaa, enkä osaa kertoa että mikä tai miksi, mutta Seth on kerrassaan upea hahmo. ♥

Atsushi: *wiihihiiii* Jokapaikan höylä on hyvin hyvin mielenkiintoinen, tosi kivaaa on se että Atsushi on tässä sellainen synkkä ja se oli oikeastikkin mun ensivaikutelma koko miehestä...

Gackt: NO AWWWWWW!! ♥ Gackto niin suloinen tässä, että voi taivas. ♥ Hahmona niin onnistunut että voi kiiitos. :> Yksi mun lempparini tässä ollut siitä asti kun Gackto tuli mukaan. ^^

Andro: Tän ficin synkkyys minkä on laitettu Androlle, niin saat mut aina tuntemaan että Andro olisi oikeasti vähän sen tyylinen myös oikeassa elämässä, mutta touki mafiamies on rakkaus. <3 hihiii. XD

Myös muut hahmot kuten Mana, Kamijo ja muut ovat myös aivan loistavii, mutta hyii yök en tykää ollenkaa Asagin äidistä, jotenkin tuntuu että se haluaa taakisin paikkansa magian johdossa, mitä piti ennen kun Asagi oli valmis paikkaansa... Ja niin toki olin unohtaa kokonaan:

Yoshiki: Kiitos kiitos kiitos että oot ottanut Yoshikin tähän. ♥ Mies sopii täydellisesti Asagin isäksi ja pystyn oikeasti kuvittelemaan että maailmassa olisi isä ja poika: Yoshiki & Asagi Ishikawa. ♥

Közi ja K ovat aivan ihania.<3 Aina nousee hymy huulille kun saa lukea hujoppien touhuja. XDD *nauru*

Noh toivottavasti tää kommentti piristää sua ja jatkoa taas pian! ♥

-HoneyBlade
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

    2 tykkää.
Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+62/64,7.

ViestiKirjoittaja Aysha » Ke Kesä 06, 2012 10:27 am

Kiitos kaikista kommenteista^^

PikkeWood: Minun varmaan pitäisi sanoa tässä kohdassa, että voinpas?
Miten tässä nyt näyttää siltä, että kaikki lempihahmosi joutuvat murhaajankiikareideni kohteeksi? En voi sanoa tässä muuta, että rukoileminen ei välttämättä auta, joudut ihan lukemaan loppuun asti, miten käy.

Uskoisin, että monet ovat suhtautuneet epäillen Hikaruun, mutta harvat uskoivat, että hän saattaisi oikeasti käydä veljeään vastaan. Se, että sisarukset käyvät tosissaan toisiaan vastaan, on jollain tapaa harvinaista ja vaikeata täysin ymmärtää, mutta olen iloinen, että ymmärsit ja jollain tapaan samaistuit Hikaruun, eli hänen syynsä eivät olleet mahdottomia ymmärtää.
Tajusin kyllä, mitä tarkoitat. Voisimme kutsua Tsunehitoa, Ruizaa ja Hirokia myös kolmioeläjiksi, vai kuinka? *naur* Ymmärrän myös sen, että Asagia ja Kamijoa oli vaikea nähdä sillä tavalla parina, koska yhteisiä hetkiä oli todella vähän ja muutenkin Kamijo joutui jatkuvasti jakamaan Asagin, etteivät he sinänsä olleet “pariskunta”. Näen selvästi, että olet kiintynyt kolmioeläjiimme, mutta en voi sanoa muuta kuin että lukemalla selviää, miten käy ja mihin kykenen (eli aika paljoon - jumala armahtaa, minä en XP)

Hienoa, että pidit tuosta Tsunehiton pyynnöstä ja muiden kieltäytymisestä. Pelkäsin, että kohtaus menisi jossain määrin hiukan “yli” tai vaikeasti ymmärrettäväksi, tai että ihmisillä olisi vaikeuksia ymmärtää, mistä tämä jatkuva uhrautuminen tässä mafiassa kumpuaa. Olen hyvin tyytyväinen, että sain kerrottua mafiamiesten välisestä suuresta välittämisestä ja huolesta toisiaan kohtaan.
Apua, älä nyt itke sentään! Kohta äitisi kieltää sinua lukemasta tätä ja mitä me sitten teemme? *ojentaa nenäliinoja* En tiedä, lohduttaako se yhtään, että minunkin lempihahmoni aina kuolevat. Eli sinänsä tiedän, mitä tarkoitat ja olen pahoillani, että onnistun listimään kaikki suosikki hahmosi, mutta toisaalta se taas kertoo, että olen oikeasti onnistunut luomaan hahmoja, joista alkaa välittää.
Äläkä sitä huolehdi, onko tämä surkea kommentti, koska ei tämä ole^^

Ikuisuus oli muuten oiva sanavalinta, koska jatkon kirjoittamisessa on mennyt ikuisuus, mistä olen pahoillani. Selitän siitä myöhemmin A/N:ssä.

Toivottavasti olet edes jonkin verran nukkunut. Muuten olet tällä hetkellä aika lailla aave tai zombi eikä kumpikaan ole hyväksi ihmiselle.

Haa, nyt Klaha saa siis osansa XD Onhan se totta, että Hikaru teki kaikenlaista, enimmäkseen kuitenkin Klahan johdattamana/käskyttämänä, mutta Rena ei ollut Hikarun aikaansaannosta. Toisaalta taas, ei Renakaan ollut Klahan haluama uhri, vaan viaton sivullinen, joka astui vahingossa luodin eteen ja näin pelasti alkuperäisen murhauskohteen eli Hide-zoun.
Asagin ja Tsunehiton ystävyys on sinänsä mielenkiintoinen. En ehkä menisi ihan suoralta kädeltä sanomaan, että Asagi vihasi Tsunea. Itse uskoisin kyseessä olevan enemmän halu suojella Hide-zouta, sekä tietenkin inho ja mustasukkaisuus Tsunehitoa kohtaan. Todennäköisesti Asagi flirttailee jossain määrin Tsunelle, mutta ei samassa määrin kuin minä Hide-zoulle ja Ruizalle, vaikka Ruizan ja Asaginkin suhde perustuu vankkaan ystävyyteen.

Kiitos kommentistasi ja toivottavasti olet säästellyt nenäliinoja^^

sora: Mitä tästä siis opimme? Normaalina kansalaisena oleminen on tylsää XD
Kieltämättä hiukan nauroin tuolle kuvailulle siitä, mitä tapahtui, kun huomasit jatkon tulleen. Sinänsä pelottavaa, että aloit itkeä jatkon ilmestymisestä… Tämä on vain yksi tavallinen, hiukan liian pitkä tarina, ei sen kummempaa.
Vai olit valmistautunut kaikkeen? Taisin kuitenkin onnistua yllättämään sinutkin *virn* (ja kosmetologina ja acrygeelikynsien tekijänä käsken sinua jättämään ne tekokynnet rauhaan!)

Johan teitä shokissa olevia ihmisiä satelee kuin sieniä sateella o.o Sinänsä on positiivista, että sain yllätettyä teidät ja jopa järkytettyä, mutta olen kieltämättä hämmentynyt siitä, miten kova isku tämä luku on ollut lukijoilleni.
Mukava kuulla, että olet helpottunut. Hikarun paljastuminen oli varmaan monelle aika kova isku ja todella kova isku Osakan mafialle. Klaha on ovela, hemmetin juonikas mies, joka osaa tulkita ihmisten heikkouksia ja hyödyntää niitä. Onhan se niin, että naiset (ja miehet) saa lankeamaan ansaan, kun osaa vetää oikeista naruista ja kuten sanoit, pirstaloitunut Hikaru oli helppo uhri, koska hänen heikkoutensa olivat selvät.
Voin nyt tässä vaiheessa kertoa, ettei Asagi tosiaankaan tappanut Takerua, eli sen aukon voin täyttää. Asagin ainoa syy surmata Takeru ja sitä myöten satuttaa sisartaan ja Gacktoa olisi ollut halu suojella näitä, eli Takerun olisi pitänyt osoittautua vaaralliseksi. Toisaalta taas, Hide-zou olisi varmasti estänyt Asagia surmaamasta Takerua, eli sinänsä Asagi oli tässä kohdassa viaton, vaikka varmasti hänelle olisi keksinyt kasan motiiveja. Kysymys kuuluukin, kuka tappoi Takerun. Aivan.

Aukkoja täytettiin, mutta jätettiin myös tyhjäksi. Viimeisen luvun jälkeen kyllä kerron, miten asioiden laita on, mikäli ne eivät ole siihen mennessä selvinneet.

Hienoa, ettei pettymyksiä sittenkään ollut^^ Olin kieltämättä huolissani tästä luvusta (kuten monesta muustakin), mutta myös tyytyväinen aikaansaannokseeni. On aina hyvä asia tietää, että muutkin ovat tyytyväisiä O(^^)o
Vai Sadistien kiistaton ykkönen *naur* Olenko oikeasti noin paha?
Mitähän sanoisin noihin valtaviin kehuihin? Olen hämmentynyt kehuistasi ja myös hyvin otettu. Olen hyvin iloinen, että pidät kirjoitustavastani ja tästä tarinasta, vaikka itse näen vielä kehittämisen tarpeita. No, en usko, että Tammet tai Otavat tätä koskaan julkaisivat (eikä se ole mahdollista), vaikka kirjailijanurasta haaveilenkin. 62 luvussani on kieltämättä ollut liikaa tekstiä, koska julkaistuja sivuja on sellaiset 1157 sivua, mikäli ei lasketa mukaan spinoffeja. Olen tyytyväinen, ettei mielestäsi mikään luku ole hutaisten kirjoitettu, koska olen pyrkinyt suunnittelemaan ja etsimään tietoa, että jokainen luku olisi oma kokonaisuutensa eikä vain räpellys - juuri suunnitelmallisuudella halusin tehdä tästä sellaisen “aidontuntuisen”, jos ymmärrät, mitä tarkoitan. Hienoa, etten ole ainakaan aiheuttanut hämmennystä sillä, että kuka ampui ketäkin ja kenellä se ase oli etc. vaan olet pysynyt perillä siitä, missä mennään. Minä kyllä uskon, että se on vaikeata aina välillä ymmärtää, mitä tapahtuu, kun kirjoitetaan taisteluista. Itsellänikin on välillä vaikeuksia tajuta, mitä tapahtuu, kun on vain tekstiä eikä lainkaan kuvia auttamassa. Joka tapauksessa, suuret kiitoksesi kehuistasi^^

Katsotaan, ymmärsinkö oikein. Pidät yhä Hide-zousta, mutta hänen kurinalaisuutensa ja järkipohjainen ajattelunsa menevät välillä sinulta yli ymmärryksen? Haluaisit hänen kerrankin karjuvan ääneen ajatuksensa ja tunteensa eikä aina miettivän, mikä on oikein asemansa/yms. takia tai mitä muut tarvitsevat/haluavat (joudun myöntämään, etten oikein tajunnut tuota “unelmoida epärealistisuudesta“ - mitä tarkoitat tuolla epärealistisuudellaan)? On totta, että Hide-zou on hyvin järkiperäinen ja on oikeasti K:n lisäksi ainoa, joka osasi pitää tilanteessa itsensä rauhallisena. Toisaalta taas, itse näen Hide-zoun tarttuvan järkeen ja kurinalaisuuteensa juuri siksi, että hän pelkää seurauksia. Hide-zou pelkää, että itsekontrollin pettäessä jotain kamalaa tapahtuu ja siksi työntää hyvin helposti tunteensa ja ajatuksensa toisaalle. Nyt tilanne oli tietenkin se, että hänen oli pakko, jotta voisi pelastaa rakkaansa ja heidät muut. Totta kai Hide-zou oli peloissaan, mutta hän yritti hylätä oman pelkonsa mafian ja Asagin takia. Onhan Hide-zoullakin omat toiveensa, mutta hän pitää ne itsellään, koska pelkää toivovansa liikoja ja menettävänsä ne karmealla tavalla (esim. kun Rena kuoli). Hide-zou on kuitenkin kokenut sen verran paljon, ettei enää uskalla sillä tavalla unelmoida kuin muut.

Voisinhan minä kertoa suunnilleen, miten juttu olisi mahdollisesti voinut jatkua, mikäli Hikaru olisi tappanut Asagin (ja sitä ennen Manan). Hikaru olisi luultavasti tappanut lopulta kaikki pistoolillaan ja mahdollisesti parilla oikein tehdyllä potkulla ja lyönnillä, minkä jälkeen olisi ottanut mafian hallintaansa. Toisaalta taas, vastassa olisivat olleet helvetin vihainen Ruiza ja K, joten olisi myös voinut käydä niin, että jompikumpi tai kumpikin olisi saanut listittyä Hikarun, mutta sitä ennen olisi varmasti koettu menetyksiä. Eihän sisarusten toistensa listiminen ole tyypillistä, mutta on niin ennenkin käynyt, jos mietitään historiaa ja varsinkin aristokraatteja.
Hikarun kokemukset ovat tosiaan sitä luokkaa, että hänen harhaanjohtautumisensa on ymmärrettävää - hänestä tuli vain vaarallisempi taitojensa takia.
Gackt parka tosiaan, ensin menetti isänsä ja nyt äitinsä. Eikä sitä tiedä, menettääkö hän vielä enonsakin. (Ja kyllä, olin D:n ensimmäisellä keikalla ja niin olin tällä toisellakin^^ D:n pojat olivat aivan ihania ja et arvaakaan, miten he onnistuivat jälleen inspiroimaan minua eikä pelkästään ÄKT:n saralla).

Minä en pidä sitä yhtään outona, jos repesit kesken vakavan tilanteen Ruizan takia XD Tavallaan se on ollut tarkoitukseni, vaikka viimeisissä luvuissa olen yrittänyt laittaa Ruizan toimimaan osittain teidän lukijoiden äänenä - toivottavasti se on ollut se, mikä on huvittanut X) Yritän kovasti olla latistamatta Ruizaa näissä viimeisissä luvuissa, eli toivota minulla onnea. En oikein itsekään tajua, miten Ruiza on päätynyt tarinoissani tällaiseksi, mutta ei se mielestäni pahakaan juttu ole - lisäksi tuo muistisääntö on tässä tarinassa ainakin toimiva *naur*

Klaha on kyllä aikamoinen ketku ja roisto, mutta ymmärrettävä sellainen. Valta, kunnia ja raha, varsinkin nuo kolme yhdessä ovat aina olleet yksi suurimmista syistä, miksi ihmiset ovat tehneet julmiakin asioita. Hän halusi Kuro Kagen olevan tietynlainen ja oli valmis tekemään mitä tahansa, saadakseen tahtomansa. Toisaalta taas, Klaha toimi kasvatuksensa perusteella, mutta myös siksi, että halusi tehdä ja toimia, jotta pysyisi itse vallassa. Uskoisin, että Klahan vetävä puoli on juuri hänen synkkyytensä, mutta samalla myös hänen arvokkuutensa tekee hänessä vaikutuksen. Voi, kunpa voisinkin kirjoittaa kaikkien hahmojeni taustoja sun muuta! Mutta silloin kirjoittaisin ÄKT:tä vielä seuraavat 10 vuotta, eikä se nyt ole mahdollista.

Jos kahden edellisen luvun välillä oli pitkä tauko, niin on myös ollut tämän ja seuraavan luvun välillä, ja siitä olen pahoillani. Toivottavasti käänteispsykologia toimii tässäkin.
Ei tarvitse vedota mihinkään, koska et ole jaaritellut, vaan olet kertonut suoraan, mitä olet ajatellut ja perustellut mielipiteesi esimerkiksi hahmojen kohtaan. Äläkä turhaan mieti edellisen kommenttisi kysymyksiä, toivon vain, että vastasin itse niihin hyvin, vaikka annoitkin minulle hiukan haastetta. Toivon, että olen pystynyt vastaamaan tässäkin kommentissa kysymyksiisi, joita ei pidä missään nimessä katua. Ei ole olemassa “huonoja kysymyksiä”. Mitä tulee toiveeseesi Asagin viimeisestä hetkestä, sen näkee sitten, miten se tapahtuu ja milloin.
Olen iloinen, että pidit tätä lukua yhtenä parhaimmista, koska se oli omalla tavallaan haastavin. Halusin säilyttää kuvailun, mutta minun oli kuitenkin avattava niin paljon juonta, että oli oltava tarkka siitä, miten kirjoitan koko luvun. Kiitoksia kehuista, olen iloinen, että teksti oli helppolukuista^^
Kysymyksesi oli sen verran hankala ja siitä tekemäsi loppuratkaisu, että joudun tarttumaan siihen laajemmin. En sano, etteikö Klaha kykenisi rakastamaan. Hän rakastaa itseään ja sen perusteella pitäisi olla kykenevä rakastamaan muita - ja varmasti Klaha on joskus rakastanut, mutta ei näytä tunteitaan muille. Uskoisin, että nykyään Klaha ei pysty pyyteettömään rakkauteen, koska vaatii itseltään paljon ollakseen tyytyväinen itseensä. Klahalla ei siis ole liiemmin tunteita Hikarua kohtaan enkä nyt käytä perusteluna sitä, että Hikaru on Asagin isosisko. Yksi perusteluistani on se, että kukaan, joka oikeasti rakastaa/on kiintynyt johonkuhun, ei missään nimessä aio pakottaa tappamaan tämän perhettä, vaikkei tulisi toimeen näiden kanssa. Sitä ennemmin yrittää pysyä poissa tieltä tai sitten tulla toimeen näiden kanssa. Mitä taas tulee Asagiin, en usko, että hän ottaisi Klahan suusta mitään paskaa niskaansa. Asagi vihaa Klahaa eikä Hikarun kohtalo lainkaan lievennä, eli vaikka Asagi päätyisi tekemään jotain itselleen, hän tuskin aikoisi lähteä tästä maailmasta yksin.

Minusta ajatus siitä, miten pienikin asia menneisyydessä voi vaikuttaa nykyiseen tilanteeseen, on jotenkin aina ollut kiehtova. Se, miten mennyt luo nykyisen tilanteen ja ohjaa meitä tekemisissämme sekä valinnoissamme. Vai kirjana myisi *naur* kiitos kovasti tuestasi ja kehuistasi^^
Toivottavasti onnistun vastaamaan kysymyksiisi lukujen myötä. Jos en kuitenkaan sitä tee, kysy toki suoraan, niin vastaan mahdollisimman suoraan sitten viimeistään viimeisen luvun jälkeen.
Ole hyvä vain ja niitä voimia tosiaan tarvitaan.

(Auts, tuo olisi tosi paha ja vakava paikka! Onneksi ei kuitenkaan käynyt pahemmin, vaikkei tuokaan nyt hyvältä kuulostanut. Toivottavasti tajusit rytäkästä huolimatta ja vielä ehdit ottaa rekisterinumeron ylös.)

Kiitos kommentistasi^^

Luna: Tiedän täsmälleen, mitä tarkoitat, kun vuorokaudessa ei ole riittävästi tunteja >.< Itsekin olen ollut niin ylikiireinen, kuten varmaan tästä julkaisuvälistä voi nähdä. Olen kuitenkin iloinen, että löysit aikaa lukea ja kommentoida tätä lukua^^

Hauskaa, että onnistuin järkyttämään ja yllättämään Hikarulla XD Luotin vahvasti siihen, että vaikka joku saattaisi epäillä jo aiemmin, kukaan ei kykenisi ennen viimeisiä lukuja pitämään häntä kunnolla vihollisena. Ja vaikka joku onnekas epäilisikin häntä kunnolla, luotin ettei erästä toista pystyttäisi yhdistämään häneen ja epäilemään samaan aikaan…

Jollain tapaan olen uskonut/tiennyt pitkään, että epäilet Klahaa ja olenkin odottanut, koska aiot tarkemmin puhua asiasta XD No, nyt pääset viimein avaamaan sananarkkusi^^
Tiedätkös, en tiedä, olenko ylpeä noin fiksusta lukijastani vai siitä, että olen saanut välitettyä sen, millainen ihminen Klaha on. Onnistuit tiivistämään kommentissasi sen, mitä olen juuri hakenut Klahassa, että hän on vanhoillinen johtaja, joka on menettänyt johtoasemansa yakuzalle, joka on myös perinyt asemansa, mutta on vain modernimpi, erilainen - epätyypillinen mafiapomo. Myös sanomasi Klahan syyt ovat niitä, mitä olen ajatellut - voisin tosin lisätä siihen kateuden, koska Asagi on saanut menestyksensä juuri miestensä kunnioituksen ja lojaaliuden takia, jotka eivät ole tulleet pelosta, vaan rakkaudesta. Klahan alaisethan eivät rakasta johtajaansa lähellekään samaan tapaan kuin Asagin alaiset rakastavat taas omaa johtajaansa.
Olet oikeassa myös siinä, että Klaha ei rakasta Hikarua (kuka nyt pistäisi rakastettunsa tappamaan perheensä?). Klaha mahdollisesti kykenisi rakastamaan muita, jos kykenisi rakastamaan itseään ilman vaatimuksia tai edesottamuksia - sitä, että hän määrittäisi itsensä ja ympärillä olijat asemansa ja menestyksensä kautta. Klaha tosiaan käytti Hikarua julmasti hyväkseen ja yrittihän Hikaru alkuun pyristellä, mutta ei sitten onnistunut karkaamaan Klahan verkosta. Hikaru oli liian heikko ja murheissaan miehensä menetyksestä sekä tietämättömyydestä. Olen iloinen, että tunsit sääliä Hikarua kohtaan ja ilmeisesti ymmärsit häntä. Klaha on todellakin kiero ja tietää, miten kääntää muiden heikkoudet edukseen.

Palaset tosiaan loksahtivat kohdalleen ja hauskaa, että joku muukin pääsi viimein puhumaan suoraan XD

Ehkäpä minä vain käyn kolmikosta vuorollani jokaisen läpi, että kaikki ovat tasapuolisuuden nimissä listitty *virn* ja voinhan minä vielä hoidella sen Hirokinkin pois pelistä. Hmm… Miksihän olen kuullut ennenkin olevani julma nainen XP
Hienoa, että pidit siitä Tsunehiton pyynnöstä ja sen jälkeisestä kohtauksesta^^ Ja kyllä, olet joutunut odottelemaan jonkin aikaa sitä, mitä tuleman pitää.

Kiitos kommentistasi^^

Perjantai13: Olenkin miettinyt, olenko kirjoittanut jotain todella kamalaa/järkyttävää, kun sinusta ei ole kuulunut vähään aikaan.

Sinänsä mielenkiintoista, että luit luvun turtuneena ilman suuria tunteita, mutta kai sekin on mahdollista. Ehkä informaatiota tuli sen verran paljon ja luku noudatti samaa kuin edelliset luvut, minkä takia et tuntenut juuri mitään erikoista tai kommentoitavaa.
Kieltämättä olen pitänyt sitä viisaria kaksinkäsin ja vielä hampain, ettei se liikkuisi liian nopeasti, mutta pystyin viimein päästämään irti. Kaksi lukua sentään jäljellä ja toivottavasti saan irrotettua enemmän tunteita, vaikka olen myös tyytyväinen sekä hämmennyksestä että pelosta, joista tunnet.

Itse asiassa käytin Hikarusta termiä “leski” jo aiemmissa luvuissa. Ainakin luvussa 56, jossa käytin todennäköisesti myös ilmaisuja “nuorempi” ja “vanhempi” leski. Siksi siis rohkenin käyttää Hikarusta leski-ilmaisua, koska olin tehnyt niin jo aiemmin.

Oho, miten minä nyt tuossa olen onnistunut? Mikä oli niin kova todistus siitä, että maailma ei aina tunne oikeudenmukaisuutta? Kuka on myöskään koskaan sanonut, että olen reilu? *naur*

Minä ja aivoni kiittävät kehuista^^ En minäkään olisi uskonut saavani pienestä viattomasta ideastani tällaista aikaiseksi. Myönnän, naurahdin tuolle korkkiruuvivertaukselle, muttei se haitannutkaan - pidin siitä oikeastaan. Se oli aika imartelevaa. Kiitos kehuista, toivon, että saan pidettyä kaikki juonikuvioiden langanpätkät käsissäni loppuun asti^^

Kiitos kommentistasi^^

Serina: Minähän sanoin, ettei tämä nyt niin kamala ollut^^

Pääsin viimein kertomaan asioista, että taisin laittaa sen vitosvaihteen päälle ihan kunnolla XD Olen kuitenkin tyytyväinen, että vauhdista huolimatta sain pidettyä sinut koko luvun ajan jännityksen vallassa.
Ja myönnän, olen kertakaikkisen tyytyväinen, että vaikka Klahaa on epäilty, Hikarua ei ole osattu pistää samaan soppaan ja sama toisinpäin X)

Közi oli kyllä tämän luvun suurin sankari, mutta emme vielä tiedä, mihin hintaan. Sinänsä olin aika varma, että monet osaavat uskoa Közin virkoavan, että en ole hämmentynyt epäilyistäsi. Ja tuon perusteella on pakko kysyä, että olenko minä todennäköisten epätodennäköisyyksien kirjoittaja? *naur*
Közi ja K pääsivät näiden viimeisten lukujen myötä vähän suurempaan, tai ehkä näkyvämpään osaan kuin aiemmin. Olen iloinen siitä, että olet pitänyt siitä, miten olen tuonut heidän suhdettaan esiin, vaikken kaikkea olekaan kertonut.

Kun miettii tuota tilannetta, olisi ollut aika randomia laittaa joku leikkimään ramboa tai muuta vastaavaa. Asagi nimittäin oli vaarassa, oikeastaan he kaikki olivat vaarassa, eli puhuminen oli turvallisin vaihtoehto eikä sekään todellisuudessa ollut turvallista. Hikaru nyt ei ollut tasapainoisin vastustaja.
Asetin K:n aika vaikeaan paikkaan. Hänen ainoa keinonsa suojella sekä Asagia että Köziä, oli pysyä paikoillaan, mutta samalla hän joutui asettamaan heidät vaaraan. Tietenkin, mikäli K olisi voinut, hän olisi mennyt vetämään Hikarua turpiin heti tilaisuuden tullen. Olisi kyllä kiva omistaa samanlaiset teräshermot.

No, toivotaan että tuo tekemäni käänne oli antiklisee XD Koska itse näin Hikarun kuoleman aika kliseisenä pahuksen kuolemana, mutta muita vaihtoehtoja ei ollut, niin pakko sillekin oli kertoa selitys. Hyvä, että selitykseni/järkeilyni menivät läpi X)

Olen hyvin tyytyväinen, että näit Hikarun motiivit inhimillisinä. Pelkäsin oikeasti, ymmärtäisivätkö ihmiset sitä, mitä minä ajan takaa ja saisivatko ne lukijani ymmärtämään hiukan tätä hahmoa ja hänen tekojaan paremmin. Koska ei Hikaru tosiaankaan ollut paha, vaan henkisesti särkynyt ihminen, joka yritti löytää jotain, josta saada tukea ja löytää mielenrauhansa. Ilmeesi hyökkääjän paljastuessa on hyvin positiivinen asia^^

Eiköhän asiat Hizakista, Manasta ja Seliasta vielä selviä^^

Hienoa, että Ruiza jaksoi kaiken vakavuuden ja synkkyyden keskellä huvittaa X) Tätä lukua kirjoittaessani halusin tavallaan antaa teille lukijoillekin jonkinlaisen äänen ja laittaa Ruizan kysymään omaan temperamenttiseen tapaansa ne kysymykset, jotka te olette kysyneet tai mahdollisesti pohditte lukua lukiessanne.
Ja kyllä, onneksi meillä on Hide-zou, joka osaa toimia järjen mukaan - muuten olisi voinut käydä niin, että Osakan mafialla olisi toinen johtaja.

Tsunehito.
Kyllä.

Olin aika varma siitä, ettei tämä luku sinänsä ole niin kamala lukijoille, koska moni seikka selviää viimein. Eli huojennus ja rentous ovat hyvä asia, vaikka pelkäsitkin lempihahmojesi puolesta.
En harrasta maailmanloppuja enkä kaikkien hahmojen tappamista, en varsinkaan kolmanneksi viimeisessä luvussa - eri asia ovat sitten kaksi viimeistä lukua X) On myös totta, että olen listinyt sen verran paljon jo hahmoja, että väki alkaa turtua jo kuolemaan, eli suurimman vaikutuksen aiheuttaa enää vain todella tärkeät hahmot tai taaksejäävien tunteet. Vai luottamuspulasta, tulos nähdään myöhemmin.

Olen iloinen, että mielestäsi Gackt tuli onnistuneesti esiin. Minusta hän on kuitenkin keskeinen tekijä monissa asioissa ja halusin tuoda sen esiin. Gackt nitoutuu lujasti Hikaruun, Asagiin ja sitä myöten mafiaan ja Takeruun, etten voinut jättää häntä huomioimatta. Oli kyllä haastavaa saada hänet sulavasti mukaan keskusteluun, mutta ilmeisesti onnistuin^^
Itse asiassa tämän luvun jälkeisistä kommenteista olet ainoa, joka on ehdottanut Gackton perijäksi tulemisesta. On sitä muutama muukin toki sanonut joskus aiemmin, mutta harvemmin. Eri asia on, haluaako Asagi tuomita sisarenpoikaansa samaan kohtaloon, mihin on itse joutunut.

Hauska kuulla, että pidät Klahan hahmosta, vaikka hän onkin tämän tarinan pahis. Tarinaa on jäljellä kaksi lukua, että saa nähdä, mitä velmuuksia ehtii vielä tapahtua *virn*

Joku voisi sanoa, että haudassa vasta levätään XD
No, koetan viimeistään tässä kesällä levätä, tiedät hyvin, ettei lepääminen oli onnistunut koko keväänä.

Kiitos kommentistasi^^

Nightfall: Mikset ota niitä ficcejä mukaasi? Itse nimittäin kirjoitan joko a) kannettavallani b) paperille c) kännykkääni XD Kyllä, olen kirjoitusnarkomaani…
Voitaisiin sanoa, että itselläni on usein sama juttu, mitä tulee aikaan ja kommentoimiseen. Hyvin usein sitä tulee tuherran omia tekstejäni, vaikka voisin kommentoida muidenkin tekeleitä, mutta toisaalta, ei minulla ole juuri aikaa lukea muiden tarinoita. Ehkä nyt kesällä taas sekin tilaisuus tulee.

Mitä taas tulee scamiin, olemme ehtineet keskustella siitä tässä välissä muutaman kerran, että taitaa olla aika paha sanoa enempää runsaat puoli vuotta sitten puhutuista asioista XD Ymmärrät varmasti, miksi hyppään siis tämän vaiheen yli.

No, Torikagon look oli hieno, samoin kuin Huang din kummatkin lookit (arvaa, kuka teki sekoamiset, kun koko porukka näytti ihan mafiamiehiltä *-*), mutta uusin look oli myös kiva, mutta… En ole ollut siihen niin ihastunut, koska esim. Asagin asu teki herrasta pökkelöiden (ja paljasti Asagin lihoneen). Olivat ne livenä ihan hienoja, mutta en nosta niitä lempiasuiksenikaan.
Olenkin miettinyt, olenko ainoa, jolle tulee mieleen Tsunehiton Torikago gotenin lookista mieleen perhoskoira XD No, kai se herralle sopii, kun olen aina pitänyt Tsunehitoa kettuna^^

Minä taas tykkäsin Hide-zoun huivista Huang di:ssä, siitä tuli kivalla tavalla mieleen merirosvo tai kenties jopa maantierosvo^^ Housuja kyllä itsekin katsoin pidemmän hetken, kun näin herran kokonaan kuvassa, mutta niihinkin totuin aika nopeasti. Asagi oli upea ja pidin Ruizan leteistä^^ Joo, Tsunella oli siellä mininsä alla shortsit, tai sellaiset näin making of -videolla muistaakseni. Hirokin puvuissa usein tunnutaan hakevan sitä haarniskamaisuutta tai muuten sellaista hartiakkuutta ja miehistä linjaa (siis silloin kun ei näytetä niin paljoa Hirokin kaunista pintaa *virn*).

Kyllä, olet viettänyt liikaa aikaa koulussa XP
Toisaalta, sama juttu minulla. Heti kun näen mustapäitä, tekee mieli kaivaa ne pois. Tai sitten mennä korjaamaan jonkun ihmisen meikki…

Onnittelut, keksit toisen kahdesta vihollisestani. Ja ainahan minä odotan mielenkiinnolla, mitkä olivat ne kohdat, jotka avarsivat asiaa, ja olivatko ne niitä, mitä itse epäilin kirjoittaessani voivan paljastaa henkilöllisyyksiä. En tiedä, olenko vain kirjoittanut niin ennalta arvattavasti, vai onko kirjoituksessani ollut jotain, mikä on pistänyt vain ajattelemaan enemmän. Itse tietenkin toivon jälkimmäistä, mutta tiedä häntä.
Tuo hahmon keskeisyys oli hyvin mielenkiintoinen ja järkevä veto. On aika tyypillistä, että tarinan käännöksen tekijä on keskeinen hahmo, tai muuten vahvasti läsnä. Odotinkin, että keskeisiä hahmoja epäiltäisiin ja sitä myöten Hikarua, mutta toivoin myös, että hahmoja olisi sen verran paljon, että oikean valitseminen olisi hiukan haastavampaa. Mitä taas tulee jonkun random hahmon nappaamiseen, en sillä tavalla harrasta deus es machina temppuja (eli ongelman ratkaisuja ulkopuolisella, irrallisella tekijällä tai selityksellä).
On varsin viisasta lähteä miettimään murhaajaa kuolleen osalta. Tatsurou on niin epäluuloinen ihminen, että jo hänen käytöksensä sekä tapansa karsii useita vaihtoehtoja. “Kuolleet eivät lavertele” ei tässä kohdassa pidä aivan paikkansa *naur*
Arvaa vain, millaista tuskaa minä koin, kun kirjoitin Tatsuroun kuolemasta ja yritin keksiä Hikarulle nimikkeitä, jotka eivät paljastaisi häntä suoralta kädeltä! Suomen kielen takia sana mies oli pannassa (enkussa olisi voinut käyttää sanaa man sen ihmiskäännöksen takia) enkä voinut käyttää sanaa mustatukkainenkaan, koska sehän olisi rajannut myös väkeä. Salamurhaajiakaan ei ole paljoa ja niin poispäin.
Oletko harkinnut sittenkin alanvaihtoa? Sinusta tulisi hyvä etsivä, kun osasit miettiä näin paljon samoja asioita, mitä poliisitkin joutuvat miettimään^^

No, uskotaan enemmän tai vähemmän. Olen kuitenkin tyytyväinen, että Klaha jäi sinulle mysteeriksi. Eli olin jälleen askeleen edellä X) Sitä ei kukaan pysty viemään pois XD

Voi kiitos, tuo tuntui hyvältä. Oli aivan hirveätä kirjoittaa sitä kohtausta, kun oli niin monta perhanan rajoittavaa asiaa. “Seuraavaksi leski… Ei, ei leski, vieras… käveli huoneeseen laittaen kätensä taskuunsa. Naisen - ei, paljastaa liikaa, tulijan kasvot näyttivät tyyniltä…” kuvaisi näin pikaisesti ajatuksiani. Oli niin hemmetin rasittavaa keksiä ilmaisuja, kun niitä ei oikeasti ollut paljoa, jotka kävisivät järkeen, kun ei ulkonäköäkään voinut kuvailla.

Olet oikeassa siinä suhteessa, että tämä luku noudatti samaa kuin edellisetkin, eli en ihmettele, jos ei sillä tavalla ole mitään erikoista sanottavaa. Hienoa kuitenkin, että asioiden selviäminen miellytti ja pidit Hikarun motiiveja uskottavina, vaikka halusitkin käydä hakkaamassa naisen päähän järkeä.
Hassua, tavallaan kykenet näkemään Hikarun olleen manipulaation uhri, et silti pysty antamaan hänelle armoa, vaan olisit halunnut enemmän järjenkäyttöä.

Ei todellakaan jäänyt epäselväksi, kenen puolella olet XD Ei Asagilla tosiaankaan ole helppoa, kun sisar kuolee silmiensä edessä ja sitten niin Mana kuin Hide-zou kieltävät koskemasta tätä, vaikkakin ymmärrettävistä syistä. Ei Asagilla ole helppoa, kun kärsii vielä siitä pelosta, että tulee kaikkien hylkäämäksi.

Missä välissä minä olen muka kirjoittanut viisisataamiljoonaa cliffhangeriä XP No hei, yksi lisää ei ole paha asia. On se kieltämättä hyvin karua, että joku käskee rakastaan ampumaan itseään ilman tarkkaa selviämisprosenttia ja sitten vielä käskee lähtemään pois. Valitettavasti elämä on itsessään aika karua (ja en itse asiassa katso korealaisia draamoja, kun aika ei riitä edes japanilaisiin).
On se jännä, että ihmiset ovat sisäistäneet hyvin julmuuteni tai “pokkani”, kuten sen hauskasti ilmaisit ja tiedät minun pystyvän moneen seikkaan. Kolmikkoni on kokenut kovia ja voi kokea vielä lisää, kuten tuossa heititkin hyvin ehdotuksia siitä, miten voisi käydä. Et kuitenkaan ole ainoa, joka ei halua Tsunehiton kuolevan.
Ai mitäkö järkeä Tsunehiton kuolemassa olisi? Mitä järkeä taas Kamijon tai Vivianin kuolemassa oli? Tai Kamin? Kyllä Tsunenkin kuolemalle on järkeenkäypä selitys. Kyllä minulla on ihan pointti siinä, mitä Tsunehitolle käy.
Itse asiassa Hirokin kuolema Pintaa syvemmässä oli ihan suunniteltu juttu. Asagi ei tahallaan tappanut Hirokia, mutta hänen kuolemansa oli kuitenkin tärkeä käänne, koska se vei tarinan loppuun. Muutenhan ajojahti olisi vain jatkunut, jatkunut, jatkunut, jatkunut ja jatkunut… Hirokin kuolema lopetti yhden ajanjakson (ja aloitti uuden), mihin saatoin lopettaa tarinan, joten Hirokin kuolema oli juonellisesti tärkeä tapahtuma (mm. siksi että hänen ympärillään pyörittiin eniten inkvisiittorien keskuudessa).

Ei, en voi kirjoittaa hurt/conforttia, kun en myönnä osaavani kirjoittaa sellaista XP
Kyllä se vielä selviää, miten tässä käy. Näillä näkymin toisella tavalla, kuin monet tuntuvat odottavan^^

Toivottavasti intosi on ollut kaikin puolin hedelmällinen^^

Kiitos kommentistasi^^

HoneyBlade: Jei! Uudet lukijat ovat aina tervetulleita^^

Minunkin tekisi mieli sanoa, että mikä ficci! En yhtään ihmettele, että sinulla meni koko tarinan lukemiseen meni kaksi viikkoa, kun itse ÄKT:ssä on n. 1157 sivua (ja spintoffeissa n. 600 sivua), että jos olisit lukenut tuon kaiken parissa päivässä, olisin huolissani. Täytyyhän ihmisten tehdä muutakin.

Hei, tuosta olen oikeasti iloinen, että olet tutustunut uusiin bändiin. Sehän oli nimittäin tämän tarinan yksi tavoite, nimittäin kirjoittaa bändeistä ja artisteista, jotka eivät ole gazetten tapaan suosittuja, ja sitä myöten “mainostaa” heitä. Olen siis onnistunut tehtävässäni O(^^)o
Ja ole hyvä^^

Sinänsä en ihmettele, että luit aluksi tuolla asenteella, koska itsekin olen tehnyt sitä (siis alkuaikoina, kun kaveri laittoi lukemaan pari ficciä - asenteeni oli aika kriittinen). Lisäksi nyt kun mietin tarinan alkua, lähtökohtia ja alkutietoja, kyllä minäkin varmasti suhtautuisin sellaisella “yare yare”, jos joutuisin nyt lukemaan tämän. Olen kuitenkin iloinen, että teksti tai vietyä sinut mukanasi ja olet oppinut pitämään tästä. Olen myös tyytyväinen, että kuvailu on miellyttänyt etkä muuttaisi siitä mitään - olen nimittäin muutaman kerran pelännyt, että meniköhän kuvailu liian pitkälle tai oliko sitä sittenkin liian vähän. *Naur* Lukujen pituuksissa taitaa olla niin, että minä olen ainoa, josta ne ovat välillä liian pitkiä XD Eli olen ihan tyytyväinen, ettei pituus ole vaivannut, vaan olet suorastaan kaivannut lisää tekstiä.

Minusta Asagissa on aina ollut sellaista mafiapomolle sopivaa synkkyyttä ja karismaa, että olen tyytyväinen, että roolitus meni hänen kohdallaan oikein^^ En kuitenkaan ihmettele, jos Asagin pervoilusta menee välillä niskakarvat pystyyn, koska kyllähän se on joskus hiukan pelottavaa. Toivottavasti se kieroilu oli pelottavampaa enemmän tarinan alussa, koska siihen minä tähtäsin, kun Asagia ei vielä tunnettu niin hyvin. Seth parka todellakin XD

Ihanaa, että muutkin ovat heikkona Hide-zouhun XD Olisi nimittäin ikävää, jos minä olisin ainoa, joka tuntee häneen vetoa (niin tässä kuin oikeassa elämässä). Kieltämättä Hide-zou on suloinen, mutta eri tavalla kuin muut. Ehkä hän on suloinen lämpimän, huolehtivan käytöksensä takia. Olen tyytyväinen, että pidät tarinani Hide-Zeusta^^

Ruiza saattaa tosiaankin olla Asagia pervompi, mutta uskoisin sen johtuvan heidän erilaisesta kieroudesta sekä asemasta (Asagi kuitenkin joutuu aina välillä miettimään käytöstään, vaikka tekeekin sitä Hide-zoun ja Sayurin mielestä liian vähän *naur*). Itsekin pidän Ruizan persoonasta, erityisesti suorasanaisuudesta, mikä tekee hänestä suloinen. Ei voi kyllä muuta sanoa, että Seth on suosittu, kun niin moni himoitsee sitä XD

Hiroki on kieltämättä siinä asemassa tässä tarinassa, ettei moni olisi laittanut häntä siihen asemaan, kun miettii, millaisen kuvan Hiroki on antanut itsestään ja millaisena parittajat yleensä nähdään. Onneksi Särkymätön kuitenkin auttoi sinua “hyväksymään” tai kenties myöntymään Hirokin rooliin. Ehkä se johtuu siitä, ettei Hiroki ole tyypillinen parittaja, tai siitä, että Särkymättömässä paljastin Hirokista myös sen kovemman puolen.

Tsunehito on kyllä valloittava^^

Uskoisin, että Sethin vetovoiman salaisuus on se, että hän on uusi mafiassa, eli kokematon ja tietämätön - vähän samaan tapaan kuin lukijatkin, jotka oppivat mafiasta Sethin myötä. Lisäksi Sethissä on viattomuutta, mitä toisissa ei ole, mutta myös kykyä sopeutua muutoksiin.

Atsushi on mielestäni kivan erilainen mafiamies juuri synkkyytensä takia, kun suurin osa mafiamiehistä on varsin iloisia ja vitsailevia. Minunkin ensivaikutelmani Atsushista oli aika synkkä, minkä takia teinkin hänestä tällaisen, vaikka myöskin hiukan kieroutuneen (jota herra tuntuu olevan myös XD).

Jei! Onnistunut Gackt d(^^)b Otin tietoisen riskin aikoinaan, kun laitoin Gackton tähän, mutta en aikuisena miehenä vaan pienenä poikana. Riski oli selvästi kannattava, koska pidät hahmosta ja näet hänet suloisena^^ Harvinaista, olen onnistunut luomaan onnistuneen lapsen *naur*

Androon laittamani synkkyys johtuu suurimmalta osalta siitä kuvasta, minkä olen saanut nähtyäni hänet useamman muutaman kerran lavalla esiintymässä. Lisäksi, ainakin minun mielestäni, hänen kasvonsa ovat jossain määrin pelottavat, mikä sopii hyvin herrassa olevaan synkkään puoleen. Ihanaa kuitenkin, että pidät hänestäkin (tosin, jäin miettimään, mistä tämä mieltymyksesi synkkiin hahmoihin?).

Hienoa, että pidät muistakin hahmoista^^ Mitä taas tulee Sayuriin, olenkin jo tottunut, ettei hän ole suosituin hahmoni enkä sitä ihmettelekään. Teinhän hänestä tahallani vanhanaikaisen ja pelottavan häijyn hahmon, johon laitoin kaikki huonot puoleni (ja pari hyvääkin). Sanotaanko näin, että jos Asagi näyttäisi vievän mafian tuhoon, Sayuri ei epäröisi ottaa valtaa takaisin itselleen.

Tuota… Ole hyvä vain^^ Ei Yoshiki sillä tavalla ole ollut tässä (mitä nyt vilahti enemmän Särkymättömässä), mutta taustoissa ja joidenkin hahmojen käytöksessä hän on jatkuvasti mukana. Sinänsä sääli, etten ole voinut tuoda Yoshikia enemmän mukaan niin Asagin kuin Sayurin sekä Hikarun elämässä, mutta aina ei voi voittaa.

Közi ja K X) Pidän heistä itse todella paljon ja olen aina hyvin iloinen, kun kuulen muidenkin pitävän heistä. Kaksikon taustalla tapahtuvat puuhastelut ovat mielenkiintoisia ja teatterinäytelmässä minä varmaan seuraisin koko ajan heidän tekemisiään X)

Tämä piristi minua kovasti (heti silloin, kun sain tämän ja myöhemminkin). Jatkon kanssa on kestänyt, kuten näkyy, eli toivottavasti jaksat yhä lukea tätä.

Kiitos kommentistasi^^
いつからか夢の中でしか眠れない
Itsukaraka yume no naka de shika nemurenai
Dream because dreams should be cherished.

Birth - words & music: ASAGI

    1 tykkää.
Avatar
Aysha
Multisex Lafi
 
Viestit: 365
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:29 pm
Paikkakunta: in your mind, where your deebest sins live

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+62/64,7.

ViestiKirjoittaja Aysha » Ke Kesä 06, 2012 10:31 am

A/N: No niin, se olisi jälleen jatkon aika.
Joudun aluksi pahoittelemaan, että jatkon kanssa on mennyt yli puoli vuotta. En olisi halunnut laittaa teitä odottamaan näin pitkään, mutta asiat eivät aina mene, kuten haluaa. Olen ollut hyvin kiireinen kouluni kanssa, viimeinen vuosi kun on ollut jäljellä. On ollut opinnäytetyön tekemistä, työharjoittelua, työharjoittelun aikana päiväkirjan kirjoittamista, sen jälkeen julma kouluun paluu, CIDESCO:on lukemista (voidaan kääntää kansainväliseksi kosmetologitutkinnoksi), näyttöjä, kokeita, kahden päivän CIDESCO ja niin poispäin. En ole ehtinyt ahertamaan ÄKT:n parissa, koska minä tarvitsen silloin rauhan enkä jatkuvia keskeytyksiä tai maksimissaan 10 minuutin kirjoitusaikaa, joita taas siedän paremmin blogiani kirjoittaessa. CIDESCON jälkeen laitoin kuitenkin vitosvaihteen päälle ja sain viimein luvun 63 valmiiksi. Mikäli haluatte tulevaisuudessa kuulla kirjoitusprosessini etenemisestä, voitte vilkuilla välillä twittersivustoani, jonne kirjoitan välillä tilanteestani.

Tähän väliin voisin sanoa sanaseni Kesälukupiiristä, mikä on täällä lafissa järjestetty^^ Ensinnäkin pakko sanoa, että gnrbu päätti ilmeisesti ottaa väeltä heti alussa luulot pois, kun pisti ensimmäiselle viikolle tuollaisen aiheen ja tämän tarinan heti etunenään. Kuitenkin hän onnistui lukemaan 72 tunnin aikana 62 lukua (ja niin, tuli keskusteltua Avalynin kanssa ja tarkistettua jälkeen päin pari asiaa - ikäloppu koneeni on sekoilut jotain, koska nyt katsoessani se sanookin sivuja olleen 1178, eli luit hiukan enemmän + fontti on arial koolla 10, eli en sitten tiedä, mitä se on sillä toisella kirjoitussysteemillä, kun en sitä ikinä käytä XD), että onnittelut! Katson sinua ylöspäin (onneksi et kuitenkaan lukenut tätä tarinaa ja vielä kaikkia spinoffeja! sitten olisin ollut huolissani pääkopastasi O.O).
Mutta siis onnittelut kaikille, jotka yrittivät lukea/lukivat tämän tarinan, oli se ensimmäinen, neljäs tai mones kerta ikinä. Itse en välttämättä olisi uskaltanut edes yrittää^^

Sittenpä jotain itse luvusta…
Tätä oli todella vaikeata kirjoittaa, koska ensinnäkin tämän luvun aloitus tuntui vaikeammalta kuin monen edellisen kohdalla. Olin jossain määrin, että “mitä ihmettä minun pitäisi kirjoittaa”, ja voi olla, että se näkyy tässä. Yritin jälleen kuvailla ja toivon, ettei sitä ole liian vähän, mutten halua mennä ylikään kuvailussa. Toisaalta taas, välillä keskityn muuhun kuin paikkaan, välillä taas enemmän paikkaan ja hetkeen, eli olen yrittänyt toimia sen mukaan. Mene ja tiedä, miten se onnistui.
Tarina on myös tavallaan pätkivä, mutta sillekin on tarkoitus, kuten toivottavasti lopussa huomaatte. Toivon tarinan kuitenkin olevan sillä tavalla kokonainen, etteivät tietyt pätkimiset haittaa tai muuten häiritse. Olen kuitenkin tyytyväinen tähän lukuun (en julkaisisi mitään, mihin en olisi tyytyväinen) ja toivon teidän pitävän siitä^^

Eli kauhulla odotetun jatkon pariin…


63. Odotusta ja kyyneliä

“Vauhtia!” Shou karjaisi taakseen juostessaan hämärästi valaistulle parkkipaikalle.
Hoitajan vaaleanvihreät, löysän puoleiset vaatteet heilahtelivat viileässä ilmavirtauksessa, joka pieksi miehen kasvoja ja hihojen alta paljastuvia käsivarsia. Punapään hiukset hulmusivat lujasti, kun hän kääntyi katsomaan juoksusuuntaansa nähden useita parkkeerattuja autoja. Korvat erottivat mafiamiehen takaa useita juoksuaskelia sekä metallinräminää ja pyörien kevyttä vinkumista, mutta ne työntyivät sairaalantyöntekijän mielessä taka-alalle hänen kiirehtiessä eteenpäin. Shou tiesi, että heidän mafiansa johto oli tulossa kovalla vauhdilla sairaalaan mukanaan loukkaantuneita miehiä, ja siksi hän kiirehtikin tulijoita vastaan, vaikkei näitä vielä näkynyt. Mana oli soittanut ja kertonut Hide-zoun ja Közin loukkaantuneen vakavasti, samoin parin muun mafiamiehen ja ilmoittanut etukäteen Tsunehiton joutuneen jäämään jälkeen haavoittuneena. Muutama minuutti sitten Ruiza oli rynnännyt sairaalaan sen näköisenä, kuin maailma olisi viimein kohdannut loppunsa hirvittävällä tavalla. Mitä ihmettä oli tapahtunut?!

Hirvittävä jarrujen kirskunta ja tööttäysten sarja sai punapään lyömään omat jarrunsa pohjaan ja kohottamaan katseensa sairaalan tonttia reunustavalle tielle. Rintakehä poukkoili villisti niin fyysisestä rasituksesta kuin henkisestä stressistä. Luja tökkäisy selän takana oli kuitenkin lennättää miehen kumoon, mutta onneksi hän sai otettua useamman tukiaskeleen, jotta pysyi vielä jaloillaan.
“Varokaa vähän!” mafiamies ärjäisi työtovereilleen, jotka suurimmalta osalta olivat Osakan mafiasta, ja vain muutama oli Sayurin alaisia.
Hän ei kuitenkaan jäänyt kuuntelemaan anteeksipyyntöjä, koska kääntyi katsomaan takaisin ajotietä ja sisääntuloreittiä eikä lainkaan liian myöhään. Tuskin hoitaja oli ehtinyt kunnolla miettimään, mitä seuraavaksi tapahtuisi, kun musta limusiini kaahasi täydellä vauhdilla parkkipaikalle kaartaen sivummalle. Vaikka pitkä ajoneuvo ajoikin selvästi kauempana sairaalanhenkilökunnasta, miehet hypähtivät vaistomaisesti kauemmaksi eivätkä heidän aistinsa turhaan sitä käskeneet. Limusiini nimittäin onnistui kolauttamaan toisen takavalonsa parkkeeratun auton kulmaan punaisen muovin levitessä kolaripaikan ympärille. Seuraavassa hetkessä kuuluikin jarrujen vinguntaa ja musta auto pysähtyi kuin seinään keskelle kaikkea eikä todellakaan parkkiruutuun. Moottori ja valot sammuivat, mutta sitten ei tapahtunut mitään eikä kulkuneuvosta kuulunut minkäänlaisia ääniä. Aika tuntui pysähtyneen ulkona, jos ei katsottu sivummalla olevaa ajotietä. Sinne Shou ei tietenkään katsonut tovereidensa kanssa, vaan jäi tuijottamaan silmät suurina ennen niin hienoa limusiinia, jonka jälleenmyyntiarvo oli pudonnut kertaheitolla. Koko se sivusta, jonka he näkivät, oli hirvittävillä naarmuilla, saman puoleinen sivupeili oli repeytynyt irti ja jäänyt jonnekin matkan varrelle. Niiden lisäksi myös toinen takavaloista oli hajonnut ja sitä myöten koko kulma mennyt kasaan, mutta jotenkin punapäästä tuntui, etteivät auton ruhjeet jääneet siihen, vaan niitä olisi enemmän heidän silmiltään piilossa. Huoli autosta ei kuitenkaan koskettanut sairaanhoitajaa, joka sydän kurkussa otti askeleen lähemmäksi miettien, missä kunnossa kyydissä olijat olivat. Miksi kukaan ei tullut ulos? Ei kai…

Kuskin puoleinen ovi, joka oli osittain katsojilta piilossa, aukesi sepposen selälleen ja vaikutti melkein irtoavan, kun mustatukkainen yakuza astui pöllämystyneen näköisenä yöhön katsoen etsivästi ympärilleen. Jokainen pään ja ylävartalon liike oli jännittynyt, varuillaan, kuin mies olisi odottanut vihollisen saattavan iskeä heidän kimppuunsa. Pihalla ei kuitenkaan ollut ylimääräisiä - vain mafiamiehiä, kuten Shou tiesi ottaessaan nopeita harppauksia rientääkseen johtajansa luokse. Pantterimainen katsahti terävästi askelten suuntaan käden hivuttautuessa takin sisään, mutta uhkaava katse laantui ja käsi siirtyi pois piilotetulta aseelta, kun mustat silmät havaitsivat paikalle kiiruhtavan hoitajan. Muut sairaalantyöntekijät näyttivät vasta silloin heräävän tilanteeseen ja kiirehtivän punapään kintereille. Rikollisjärjestönjohtaja ei kuitenkaan kiinnittänyt saapuviin enää huomiota, vaan kumartui sanomaan jotain sisälle autoon samalla hetkellä, kun Shou pysäytti itsensä naarmuisen pelkääjänpaikan oven vierelle. Loksahdus sai tämän hypähtämään säikähtäneenä kauemmaksi eikä hetkeäkään liian myöhään, koska ovi lennähti äkkinäisellä liikkeellä lähes saranoiltaan ja mustahiuksinen, elegantti hahmo kompuroi vähemmän elegantisti ulos ja olisi varmasti kaatunut rähmälleen, ellei olisi onnistunut takertumaan avonaiseen oveen, johon jäi roikkumaan, kuin elämänsä olisi siitä kiinni.
“Olen hengissä”, kauniskasvoinen hahmo, jonka Shou oli välittömästi hämäryydestä huolimatta tunnistanut Manaksi, henkäisi silmät suurina vapisten kauttaaltaan.
“Olen yhä hengissä.”

“Mana, oletko kunnossa?” hoitaja huolestui yrittäen ottaa naisellisimman vastaan.
Miehen käsi kosketti naamioituneen rintakehää, ja etusormi painui vahingossa pienestä aukosta sisään koskettaen jotain kylmää.
“Mana?” punapää hätkähti ja kiskaisi sormensa ulos aukosta.
“Oletko sinä loukkaantunut!?” mies kauhistui ja tuijotti silmät suurina entistä vakoojaa, kuin toinen olisi voinut koska tahansa kuolla kupsahtaa rinnassaan olevan reiän takia.
“Olen kunnossa”, siniharmaasilmäinen kiirehti kertomaan yrittäen suoristautua, vaikka jaloissaan ei tuntunut olevan juuri voimaa.
“Tai niin kunnossa kuin voi olla Asagin ajotaitojen jälkeen”, kauniskasvoinen mutisi hetken päästä todettuaan tarvitsevansa avointa ovea vielä hetken aikaa tukipylväänään.

“Közi on loukkaantunut”, Asagi, joka ei ollut kuullut sulhasensa kritiikkiä, riensi alaisensa ja rakkaansa luokse samalle puolelle.
Osakan herra ei kuitenkaan pysähtynyt kaksikon vierelle, vaan käveli sekä näiden että kahden pyörällisen sairaalapedin ympärillä olevien miesten ohi. Mustatukkainen kiirehti matkustamon oven vierelle, asetti kätensä kahvalle ja yritti kiskoa hänet ja henkivartijansa erottavan seinämän edestään, mutta mitään ei tapahtunut. Ovi oli juuttunut kiinni jostain mustasilmäisen aiheuttamassa törmäyksestä.
“Helvetti”, yakuza kirosi yrittäen kaksin käsin repiä ovea auki.
“Helvetin helvetin helvetin helvetin helvetti!”
“Yritänkö minä?” yksi taustalla pysytelleistä sairaanhoitajista asteli pantterimaisen vierelle, mutta Kuro Kagen jäsen ei kuullut tai ei kyennyt kuuntelemaan.

Asagi iski jalkansa auton tummaan seinään ja yritti kiskoa ovea auki, mutta ei onnistunut siinä. Hän joutui lopulta myöntämään, ettei saisi sitä aukeamaan mitenkään.
“Saatana!” mustasilmäinen ähkäisi tuskastuneena astuen sivummalle ja nojasi selällään limusiiniinsa uupumuksesta, mutta suoristautui nopeasti kääntyen takaisin auton puoleen.
“K!” yakuza huusi kuuluvasti kasvot lähes ovessa kiinni.
“En saa tätä ovea auki! Yritän toiselta puolelta!”

Hetken aikaa oli aivan hiljaista, minkä johdosta mustatukkainen kääntyi sairaalatyöntekijöitä kohti käskeäkseen näitä raahaamaan isointa petiä mukanaan toiselle puolelle.
“Asagi”, auton sisältä kuului yllättäen luja ääni, vaikka nimi tulikin vaimeana.
Kutsuttu kumartui välittömästi alemmas ja yritti katsoa ikkunasta sisään, vaikkei nähnytkään mitään tummennetun lasin takia.
“Varo!” sana tuli terävänä tuntuen nostavan kaikkien niskakarvat pystyyn.
Mafiapomo hyppäsi kauemmaksi säikähtäneenä ja otti vielä perään pari hoippuvaa askelta taaksepäin saaden väen siirtymään kauemmaksi niin itsestään kuin autosta. Jopa Shou, joka oli sentään pelkääjänpaikan vierellä ja sitä myöten todennäköisesti turvallisen matkan päässä entisen soluttautujan kanssa vetäytyi kauemmaksi autosta. Vain Mana pysyi paikoillaan, mutta ei ollut varmaa, oliko tämä luottavainen omaan turvallisuuteensa vai vielä kykenemätön liikkumaan kauemmaksi.
Oven toiselta puolelta kuului kova pamaus, joka tuntui horjuttavan metallirunkoa lujalla iskulla, jota seurasi nopeasti toinen ja kolmas pamaus, jokaisen iskun ollessa aina entistä lujempi. Neljäs isku sai jotain kolahtamaan ja korkean metallin kirkaisun rääkkäämään ulkona olijoiden korvia, kun ovi lennähti voimakkaasti auki jääden roikkumaan yhden saranan avulla oviaukkoon kiinni.

Jokaisen ulkona olijan silmät katsoivat laajenneina sijoiltaan mennyttä ovea, mutta yksi kerrallaan kaikki tajusivat kääntyä viimein katsomaan limusiinin sisään. K makasi kulkuneuvon lattialla Közin maatessa kyljellään nahkaistuimilla. Irokeesipäinen piti oikealla kyynärpäällään yläkroppaansa hiukan pystyssä ja vasen käsi piti punapäisen henkivartijan käsivarresta kiinni, kuin otteen irtoaminen olisi ollut elämän ja kuoleman kysymys - eikä mies ei välttämättä ollut väärässä. Piilolinssiä käyttävän toinen jalka oli suorana edessään, tullen jonkin verran ulos autosta kertoen kaikille tapahtuneen: Hindu kushin mies oli potkaissut auton oven väkisin auki.

Harvinainen murahdus pääsi K:n suljettujen huulten sisäpuolelta, kun mies nousi vaivalloisesti ahtaassa limusiinissa pystyyn. Eräs sairaalantyöntekijä oli työntämässä metallirunkoista sänkyä lähemmäksi autoa, mutta Asagi paiskasi kätensä lujasti tämän rintakehälle saaden nuoren alaisensa haukkomaan henkeään.
“Älä liiku mihinkään! Olet edessä!” pantterimainen komensi tiukasti katsomatta vierelleen.
“K tuo Közin ulos autosta!”
Sairaalatyöntekijät jäivät paikoilleen tyytyen vain nyökkäämään. Nämä näkivät, että tottelemattomuus saattaisi maksaa henkiä - nimittäin heidän omansa, koska yakuzan ilme kertoi, ettei tämä jaksaisi yhtään tottelemattomuutta. Yksi mies ei kuitenkaan totellut.

Shou käveli auton sivustaa pitkin lähemmäksi kurkistaen limusiinin sisään pysytellen riittävän sivulla, ettei olisi lainkaan esteenä tai edes hidasteena. Tämä näki K:n ottavan tajuttomana olevan Közin käsivarsilleen ja miten henkivartija kääntyi päästäkseen toverinsa kanssa ulos. Etsimäänsä hoitaja ei kuitenkaan nähnyt.
“Missä Hide-zou on?” punapäinen kysyi kääntyen haudan vakavana johtajaansa kohden.
“Eikö hänkin ollut loukkaantunut?”
“Seth tuo hänet”, Mana vastasi päästen viimein hoippumaan muiden luokse, kun K sai toisen jalkansa ulos autosta.
Henkivartija joutui liikkumaan hitaasti, ettei vahingoittaisi loukkaantunutta pariaan entisestään. Jokainen tärisevä liike kuitenkin kertoi, miten paljon tavallisesti vakava, pelottavan synkkä irokeesipäinen joutui hillitsemään itseään, ettei vain juoksisi suoraan sairaalaan sisään välittämättä seinistä, ovista tai ympärillään olevista ihmisistä.

“Heidän pitäisi olla jo täällä”, Osakan herra kertoi hädissään katsoen ympärilleen, kuin kakkosmiehensä ja tämän räväkkä rakastettu ilmestyisivät tyhjästä, kun näistä puhuttiin.
Niin ei kuitenkaan käynyt.
“Hehän ajoivat aivan meidän jäljessämme.”
“Sinä kaahasit niin kovaa, ettei ole ihme, jos Seth jäi jälkeen”, entinen soluttautuja huomautti jättäen kuitenkaan mainitsematta sitä, että jälkeen jääminen saattoi myös olla turvallisuuskysymys.
Kauniskasvoinen nimittäin vannoi päänsä sisällä, ettei enää koskaan päästäisi yakuzaa rattiin.
“Soita hänelle“, Asagi komensi napakasti sulhastaan kääntyen katsomaan henkivartijoitaan, kun K astui kumarassa ulos kannatellen yhä tiedotonta pariaan.

“Ei Seth kykene vastaamaan, kun ajaa”, Mana henkäisi raskaasti nostaen kätensä nenänvarteensa silmiensä väliin hieraisten ihoaan uupuneena.
Hän oli soittanut autosta rakkaansa kännykällä viisi puhelua samalla, kun oli rukoilut jumalia ja henkiä suojelemaan heidän kallisarvoisia elämiään. Yksikään puhelu ei ollut ollut kovinkaan helppo, kun piti tehdä pikaselostuksia tapahtuneesta tai jättää vakuuttavasti tapahtumat kertomatta, mutta samalla saada haluamansa asiat läpi. Luonnollisesti hän oli soittanut ensin sairaalaan, sitten Atsushille, jotta tämä tulisi useamman miehen kanssa turvaamaan sairaalan lähialueen. Kolme muuta puhelua olivat menneet erityisesti rakkaimpien ihmisten hyväksi.
“Entä jos jotain on tapahtunut?!” yakuza ärjäisi peloissaan.
“Entä jos Hide-zou on -” sanat keskeytyivät renkaiden ulvontaan, mikä sai kaikki, myös juuri ulos astuneen Hindu kushin miehen katsomaan äänen suuntaan.

Harmaa henkilöauto kaarsi vauhdilla, vaikkakin maltillisemmalla menolla kuin limusiini, sairaalan pihaan kiitäen pitkän ajoneuvon toiselta puolelta heidän ohitseen pysähtyen muutaman metrin päähän edemmäs. Parkkipaikan valot paljastivat, että ennen tuliterä auto oli myös saanut naarmuja kylkiinsä sekä kolhuja kulmiin, mutta kulkuneuvo oli paremmassa kunnossa kuin Osakan herran oma. Valot sammuivat moottorin myötä eikä kulunut juuri sekuntia pidempää aikaa, kun kuljettajan puoleinen ovi heilahti ja takkuinen, sinne tänne sojottava punamusta hiuspehko ilmestyi esiin kalpeiden kasvojen mukana.
“Tulkaa apuun!” Seth huudahti paniikissa.
“Hide-zou on heikkona!”
“Ei”, pantterimainen henkäisi tuntien kovan metallikuulan tapaisen tunteen valahtavan vatsanpohjaansa.

“Te, viekää tämä sairaalasänky Sethin luokse!” Shou huusi itseään lähimmille miehille, jotka pitelivät toista metallirunkoista vuodetta.
“Hakekaa Hide-zou! Te muut, tehkää tilaa, jotta K voi laskea Közin tälle toiselle!”
Sanoilla oli vahvat seuraukset, koska välittömästi lähimmät miehet ryntäsivät saapuneen auton vierelle sairaalapeti mukanaan ja muut käänsivät paikalleen jäävän metallisängyn, jotta henkivartija voisi vain laskea toverinsa pois sylistään. Nopeasti sairaanhoitajat hyppäsivät kauemmaksi vilkaisten huolestuneena, mutta myös pelokkaina limusiinin vierelle suoristautunutta irokeesipäistä. Hindu kushin mies ei tuntunut edes huomaavan sairaalantyöntekijöitä, kun harppoi tavallista vakavampana pedin vierelle ja laski varovaisesti yhä tajuttoman punapään vuoteelle, mutta ei siirtynyt pois parinsa viereltä. Tämä kumartui katsomaan Közin vyötärölle tekemäänsä sidontaa kulmiensa kurtistuessa huolesta.
“Shou”, K henkäisi matalasti, ettei kukaan saanut selvää sanoistaan.
Ei kutsuttukaan kuullut yakuzan suojelijan puhetta, koska oli siirtynyt lähemmäksi kakkosmiehen autoa katsoen, kuinka kaksi sairaanhoitajaa auttoi kivusta irvistävää liikemiestä pystyyn kulkuneuvon ulkopuolelle. Seth seisoi täristen auton vierellä ja piteli kaksin käsin ovea, kuin muussa tapauksessa se saattaisi rämähtää kiinni.

“Shou!” piilolinssiä käyttävä ärjäisi kääntäen päänsä sairaanhoitajan puoleen.
“Heti!” räväkkä sairaalantyöntekijä huudahti kimakasti vartalonsa kääntyessä kutsuneen suuntaan, mutta pää jäi yhä tuijottamaan huolestuneena toimitusjohtajan ja avustajan suuntaan.
“Me hoidamme tämän, Shou!” yksi sairaalasänkyä paikoillaan pitävistä miehistä huudahti nähdessään työtoverinsa hullunkurisen asennon.
“Mene vain, me saamme kyllä Hide-zou-saman turvallisesti tähän vuoteelle!”
“Hyvä”, Shou murahti enemmän kuin sanoi, kun kääntyi menosuuntaansa ja riensi K:n vierelle korston tehdessä välittömästi tilaa, vaikka pysyikin yhä toverinsa vieressä pitäen tähän kosketuskontaktin.

Sairaanhoitaja kosketti siteitä, jotka tuntuivat vankoilta ja näyttivätkin siltä, mutta hämärässä sitä oli vaikea sanoa. Punapää ei kuitenkaan uskaltanut jättää tutkimustaan kesken, koska ei piilolinssiä käyttävä yleensä turhaan hätäillyt - toisaalta, ei sairaalatyöntekijä ollut koskaan nähnyt hujoppia niin huolissaan. Sormet painoivat hellästi siteitä tuntien kuivuneen veren kovettaman kankaan sekä vahvan kehon, jonka lihakset olivat kylläkin rennot. Hän tunsi keskivartalon liikkuvan vienosti, kun punapäinen henkivartija hengitti, mikä itsessään oli aina helpottava merkki hoiturille. Äkkiä sormet kuitenkin pysähtyivät paikoilleen ja muutamaksi sekunniksi silmät laajenivat säikähdyksestä, kunnes kulmat kurtistuivat halusta olla uskomatta sormenpäiden herkkää ihoa. Shou kumartui loukkaantuneen ylle katsoen sidoksia haukan katsellaan nenän ollessa melkein kiinni Közin vartalossa ja sormet liikkuivat pikkuriikkisen tunnustelen äskeistä tuntemustaan. Ne tunsivat jotain kosteata ja lämmintä, jotain pehmeätä kaiken kovan keskellä.

“Helvetti”, sairaanhoitaja sihahti hampaidensa välistä.
“Mitä?” Asagi kysyi välittömästi rientäen alaisensa toiselle puolelle.
Manakin kiirehti lähemmäksi henkivartijaa ja onnistui huomaamattaan tallaamaan piikkikorollaan erään sairaalantyöntekijän jalan päälle. Tuntemattoman miehen parkaisu meni kuitenkin ohi korvien, kun siniharmaat silmät katsoivat huolestuneina Hindu kushin tajutonta miestä.
“Vuoto ei ole tyrehtynyt kunnolla”, sairaalatyöntekijä kertoi suoristautuen pystyyn vilkaisematta lainkaan vierellään olevia miehiä.
“Voi olla, että siteiden alta paljastuu epämiellyttäviä yllätyksiä.”
Sanat saivat pantterimaisen katsomaan säikähtäneenä kauniskasvoista, joka katsoi yhtä peloissaan takaisin kykenemättä antamaan lohduttavia sanoja. K ei kohottanut katsettaan pois toveristaan, vaan tuntui katsovat tätä aikaisempaa tiukemmin, kuin silmien räpäyttäminen olisi voinut saada jotain lopullista, tuhoisaa aikaiseksi.

“Hoi, pitäkää kiirettä!” Shou kääntyi Hide-zoun auton suuntaan huutaen.
“Nyt on kiire!”
“Valmiina ollaan!” aikaisemmin puhunut mies huusi takaisin, kun asetti liikemiehen makaamaan metallisängyn päälle.
Kalpein käyskenteli aivan rakkaansa vierellä, mutta hyppäsi jatkuvasti säikähtäneenä kauemmaksi, kun joku hoitajista liikahti johonkin suuntaan. Pelostaan ja paniikistaan huolimatta punamustahiuksinen ei halunnut olla sairaalatyöntekijöiden tiellä ja sitä myöten pahentaa rakkaansa tilaa.
“Sitten menoksi!” punapäinen hoituri huudahti siirtyen pois pedin luota työntäen yakuzaa rakkaansa kanssa kauemmaksi.

Henkivartijaa mies ei edes yrittänyt houkutella kauemmaksi, koska aavisti, ettei toinen suostuisi lähtemään toverinsa viereltä. Lisäksi Hindu kushin mies osasi liikkua olematta sairaalantyöntekijöiden tiellä. Paikalla olevat mafiamiehet asettuivat sairaalasängyn ympärille ja tarttuivat lujasti metalliseen kehikkoon kääntäen punapäisen suojelijan pään kohti sairaalarakennusta. Shou vilkaisi sivulleen saaden vastaukseksi kenkien kopinaa ja pyörän ininää, kun työtoverinsa käänsivät vuoteen samaan tapaan kuin muilla ja kiirehtivät lähemmäksi. Hoitaja nyökkäsi itsekseen ja viittasi nopeasti mafiapomoa ja entistä soluttautujaa seuraamaan perässään, ennen kuin lähti puoli juoksua kohti heidän lähellään kohoavaa rakennusta.

“Seth!” Mana kutsui varasta katsoen tämän suuntaa ja viittoi tulemaan luokseen seuraten tiiviisti rakastaan ja heidän opastaan.
Punamustapäinen kohotti katseensa pois esimiehestään ja vilkaisten ystäväänsä nyökäten samassa, kun näki toisen viittoavan. Tämä hidasti hiukan vauhtiaan, jotta saattoi kiertää metallipedin toiselle puolelle naamioituneen ja johtajansa luokse, mutta pysyä samalla toimitusjohtajan lähellä. Nopeasti avustaja pääsi siniharmaasilmäisen vierelle katsoen hetken aikaa eteenpäin kohti sairaalaa, mutta nopeasti tämä kääntyi tarkkailemaan huolestuneena rakastaan. Kevyt tömähdys käsivarteen sai Sethin inahtamaan matalasti ja vilkaisemaan osunutta kohtaa. Samalla hetkellä, kun hänen silmänsä tekivät havaintoja, nuorukainen tunsi vahvan käden tarttuvan käteensä. Ruskeat sielunpeilit seurasivat raajansa ympärille kietoutuneista sormista ranteeseen ja siitä käsivartta pitkin edessään kävelevän miehen selkämykseen. Naisellisin ei katsonut taakseen, vaan oli ehtinyt kääntää katseensa takaisin eteensä muiden mukana, mutta käsi piti lujasti avustajasta kiinni muistuttaen sanattomasti ystävälleen, että he olivat siinä yhdessä. Se hiukan lohdutti, jopa helpotti kalpeimman oloa ja tästä tuntui, että kaikesta olisi mahdollista selvitä, kunhan kauniskasvoinen olisi tukenaan. Sairaalan automaattiovet aukesivat heidän edellään miesten rientäessä sisälle valkoisiin käytäviin. Työttä olevat hoitajat ja lääkärit tekivät välittömästi väistöliikkeitä, etteivät vain jäisi jalkoihin tai aiheuttaisi harmia.

“Missä Nishikawa ja Jun ovat?” Asagi kysyi Shoulta, kun ei nähnyt kahta läheisintä lääkäriään missään.
“Kumpikin ovat jo leikkaussalissa numero seitsemän”, hoitaja kertoi pikaisesti johdattaen miehiä mukanaan.
“Köziä hoidetaan siellä.”
“Entä Hide-zou?” yakuza kysyi välittömästi varkaan kysyessä samaa päänsä sisällä.
“Hide-zou tulee minun mukanani leikkaussaliin numero kaksi. Kinjo on siellä muutaman muun lääkärin kanssa”, pystyssä oleva punapää selitti.
“Pääsette tarkkailemaan Közin leikkausta valvontahuoneesta - se on sama paikka, missä olette ennenkin olleet, koska leikkaussalikin on teille tuttu.”

“Me tiedämme, missä se on, mutta entä Sayuri?” Mana kysyi heidän lähestyessä erästä T-risteysmäistä käytävää.
“Soitin hänelle matkallamme tänne ja hän sanoi ilmestyvänsä tänne puolen tunnin sisällä ja puhelusta on jo kymmenisen minuuttia.”
“Tarou!” Shou hidasti hiukan vauhtiaan kääntyessään katsomaan henkivartijan vuodetta kiskovaa miestä, jonka pään sivut oli leikattu muliksi keskimmäisten hiusten sojottaessa pidempinä pystyssä.
“Niin, Shou?” kutsuttu kohotti katseensa välittömästi puhuneeseen heidän kaikkien vauhdin hidastuessa selvästi.
“Kun Közi on saatu leikkaussaliin, mene vastaanottoon ja käske tuomaan Ishikawa Sayuri välittömästi leikkaussalin tarkkailuhuoneeseen. Ei mitään viivytyksiä!” sairaanhoitaja käskytti.

“Selvä!” Tarou sanoi selvästi, ettei kenenkään tarvinnut pelätä tämän ymmärtäneen mitään väärin.
Mies sihahti jotain tovereilleen ja he kääntyivät oikealle vievälle käytävälle kohti puhuttua leikkaussalia. K astui sivummalle antaen hoitajien viedä työparinsa rauhassa, mutta nopeasti irokeesipäinen kääntyi katsomaan vakavana isäntäänsä, mutta silmät eivät tutkineet mustatukkaista tavalliseen tapaan, vaan katse oli erilainen. Silmät olivat suuret ja katse vaikutti epätoivoiselta, hätääntyneeltä, mutta samalla heikolta. Se anoi. Hindu kushissa kovaksi koulittu mies esitti Osakan herralle äänettömän pyynnön, jonka vertaista mies ei ollut koskaan tehnyt. Mustasilmäinen ei epäröinyt lainkaan nyökätessään myöntymyksen merkiksi. Ei mafiapomo voinut kieltää pyyntöä, koska ei olisi edes suuttunut, jos alaisensa olisikin toiminut omin päin. Piilolinssiä käyttävä nyökkäsi hyvin pienesti, että vain harvat olisivat edes tajunneet pään liikettä. Välittömästi hujoppi kääntyi ympäri ja juoksi, vaikkei kovin kovaa, parinsa perään kadoten pois näkyvistä.

“Entä Hide-zou? Pääsenkö katsomaan hänen leikkaustaan?” Seth kysyi punapäältä heidän pysähtyessä risteyskohtaan.
Asagi ja Mana jäivät miesten luokse kääntyen kysyvästi Shoun puoleen.
“Valitettavasti leikkaussali kakkoseen ei ole tarkkailuhuonetta”, hoituri ravisti tyytymättömänä päätään heidän pysähtyessä hetkeksi.
“Muut erillisen tarkkailuhuoneen omaavat leikkaussalit ovat jo varattuja eikä niissä tehtäviä leikkauksia voi keskeyttää. Joudut odottamaan käytävällä, mutta vien sinut niin lähelle leikkaussalia kuin on mahdollista.”
“Mutta…” Varas aloitti epävarmana, mutta sulki sitten suunsa.
Kyllä nuorukainen tiesi, ettei auttanut pullikoida vastaan. Häntä vain harmitti ja kauhistutti tämä tilanne, mutta hän tiesi, ettei asialle voinut mitään. Yakuzalla oli totta kai oikeus nähdä henkivartijansa toimenpiteet.
“Ole huoleti, minä pidän Hide-zousta huolta”, Shou lupasi kääntyen punamustahiuksisen puoleen ja astui lähemmäksi, kun painoi kätensä nuorukaisen olalle.
“Informoin teitä kaikkia Hide-zoun voinnista niin usein, kuin vain kykenen.”

“Tee niin”, Asagi henkäisi astuen miesten ohitse kakkosmiehensä metallisängyn vierelle ja kosketti entisen rakkaansa kylkeä.
Koko matkan ajan silmänsä kiinni pitänyt mies, joka oli yrittänyt työntää tuntemansa kivun ja heikkouden pois mielestään, liikautti päätään ja avasi luomensa katsoen välittömästi entistä rakastaan.
“Hide-zou, sinun on selvittävä”, pantterimainen sanoi äänensä murtuessa hiukan.
“Ole kiltti, äläkä jätä minua… Älä hylkää minua… Olen menettänyt jo Hikarun ja Kamijon… Olen menettänyt liian monta rakasta…”
“Asagi”, teräväpiirteinen henkäisi ja hymyili hiukan, vaikka ilme ei ollut kovin kaukana irvistyksestä.
“Minun suunnitelmiini ei kuulu sinun hylkäämisesi, kuten ei moni muukaan asia. En jätä sinua, vaan taistelen elämästäni viimeiseen verenpisaraan asti.”

“Lupaatko?” mustatukkainen tarkisti tarttuen parasta ystäväänsä kädestä kiinni.
“Lupaan, jos se rauhoittaa sinua”, voimakasleukainen naurahti matalasti.
“Pysy vain vahvana… Me näemme pian.”
“Minä yritän…” Kuro Kagen jäsen mutisi murtuneena astuen taaemmaksi samalla, kun päästi ruskeahiuksisesta irti.
Mana kietoi kätensä sulhasensa ympärille ja katsoi totisena kakkosmiestä, joka katsoi takaisin siniharmaisiin sielunpeileihin. Jos yhdellä katseella olisi kyetty käymään puolen tunnin keskustelu tai lukemaan kummankin ajatukset, se tapahtui sillä hetkellä, koska toimitusjohtaja kääntyi pian pois naamioituneesta. Liikemiehen käsi liikahti kutsuvasti rakastaan kohti ja Seth tarttui välittömästi kohti kurottuviin sormiin.
“Nähdään pian, Seth”, Hide-zou sanoi käheästi katsoen rakastamiaan kasvoja, kuin olisi yrittänyt painaa ne ikuisiksi ajoiksi mieleensä.
“Odotathan minua?”
“Tietenkin, ei sitä tarvitse edes pyytää”, punamustahiuksinen vastasi puristaen jopa tarpeettoman kovaa esimiehensä kättä, mutta ruskeankellertäväsilmäinen ei valittanut.
Puristus oli merkki välittämisestä, rakkaudesta - se oli lupaus odottamisesta.

“Anteeksi, mutta nyt on mentävä”, Shou puuttui keskusteluun ottaen varkaan osittain kainaloonsa.
“Aivan”, kalpein nyökkäsi hoitajien lähtiessä työntämään sairaalasänkyä vasemmalle johtavaan käytävään.
“Meidän pitää mennä, Seth”, Asagi henkäisi vilkaisten samaiseen käytävään, jonne henkivartijansa olivat kadonneet.
Mies olisi halunnut jäädä entisen rakkaansa luokse, mutta hänellä oli liikaa velvollisuuksia, jotka kakkosmiehensä halusi ystävänsä toteuttavan. Vähintään rakkaidensa vuoksi Osakan herran olisi oltava vahva, olihan hän luvannut yrittävänsä. Lisäksi mielessä painoi syyllisyys ja tieto siitä, miten voimakasleukainen oli jo melkein uhrannut itsensä heidän kaikkien vuoksi ja tekisi kaiken tarvittavan hänen asemassaan. Yakuza kääntyi vastakkaiseen suuntaan, vaikkakin hyvin hitaasti, kuin nivelensä olisivat olleet ruostuneet saranat. Mana ei kuitenkaan kääntynyt rakkaansa mukana, vaan jäi katsomaan Sethiä, joka käveli jo Shoun mukana toiseen suuntaan, mutta nuorukainen katsoi ystäväänsä. Kauniit kasvot kertoivat sielunpeilien mukana, että mustahiuksinen oli pahoillaan - hirvittävän pahoillaan, ettei voinut olla varkaan tukena hyvän ystävän tapaan. Aivan kuten mafiapomolla, myös naamioituneella oli omat velvollisuutensa, jotka tuntuivat jopa tarpeettoman raskailta, kuten punamustahiuksinen näki naisellisemman ilmeestä.

“Kyllä minä pärjään, Mana”, avustaja yritti hymyillä, mutta ilme oli liian vaisu.
Todellisuudessa kalpeimmasta tuntui, ettei hän kestäisi sekuntiakaan, mutta eihän hän halunnut vaivata entistä soluttautujaa. Nuorukainen tosin pelkäsi, ettei naamioitunut uskoisi sanoja, vaan huolehtisi turhaan.

“Niin pärjäätkin”, mustahiuksinen sanoi kaikkien yllätykseksi peruuttaessaan muutaman askeleen taaksepäin, ennen kuin kääntyi ympäri pystyäkseen kävelemään nopeammin.
Riekaleinen helma heilahteli nopeiden askeleiden tahtia, kun Mana käveli ripeästi Asagin kanssa tarkkailuhuonetta kohti. Kumpikaan ei tuntunut välittävän siitä faktasta, että kirkkaiden valojen takia heidän verestä, hiestä ja pölystä likaiset, hajonneet vaatteensa näkyivät kaikille eikä naamioituneen rinnassa oleva reikäkään jäänyt huomaamatta. Totta puhuen, ei Sethiäkään kiinnostanut se, että hiuksensa olivat hirvittävillä takuilla, vaatteensa likaiset ja hikiset eikä olemus muutenkaan ollut erityisen vahva ja viileä - mitään sellaista, mitä voisi odottaa suuryrityksen toimitusjohtajan avustajalta. Toisaalta taas, aika harvat samassa asemassa olevat nuoret miehet kuuluivat mafiaan, kuten hänen hartioidensa ympärille kiertyvä käsi tuntui äänettömästi kertovan, samoin kuin lähelle painautuva varma vartalo, joka sai huomaamattomasti pukumiehen kävelemään ripeämmin heidän saavuttaessa nopeasti ei kovin kauaksi päässeet hoitajat ja liikemiehen. Kalpein katsahti vierellään kulkevaa sairaanhoitajaa, joka näytti vakavalta, olevan selvästi huolissaan, mutta samalla tämän olemus kuvasti varmuutta ja päättäväisyyttä. Jos kaikki olisi pelkästään punapäästä kiinni, tänä iltana ei kuolisi enää yhtään enempää heidän miehiään. Se lohdutti jollain tapaa varasta heidän jatkaessa eteenpäin muutamien ovien läpi kohti varattua leikkaussalia.

“Menkää edeltä - sanokaa Kinjolle, että tulen pian perässä”, Shou sanoi tovereilleen heidän riennettyään käytäviä pitkin jonkin aikaa, vaikkei missään nimessä lainkaan pitkään.
Hoituri pysähtyi käytävälle pysäyttäen samalla Sethin, joka katsahti säikähtäneenä punapäätä, joka ei kuitenkaan vastannut katseeseen. Sänkyä kuljettavat sairaalantyöntekijät vilkaisivat pikaisesti taakseen ja tyytyivät vain nyökkäämään jatkaessaan pysähtymättä matkaa. Hide-zou katsoi puoliksi suljettujen luomiensa välistä jälkeen jääviä miehiä, mutta ei pystynyt kauaa katsomaan kaksikkoa, kun sairaanhoitajat kääntyivät vaaleanruskeista kaksoisovista oikealle kadoten pois näkyvistä - ilmeisesti siellä jossain takana oli leikkaussali numero kaksi.

“Seth”, vihertäviin vaatteisiin pukeutunut päästi ystävästään irti ja astui askeleen kauemmaksi kääntyen vastakkain pukumiehen kanssa.
“Et valitettavasti voi tulla pidemmälle, vaan sinun on jäätävä tähän odottamaan”, pidempi kertoi asettaen kätensä varkaan hartioille katsoen kalpeita kasvoja.
“Tavallisesti täällä ei anneta liikkua muiden kuin sairaalantyöntekijöiden, mutta olen tehnyt selväksi, mitä varten olet täällä.”
“Selvä”, punamustahiuksinen nyökkäsi hiukan hämmentyneenä.
Toisaalta taas nimillä Iskikawa ja Oshiro oli suuri vaikutus Osakassa, eli ei ollut ihmekään, jos hän saisi odotella melkein leikkaussalin ovien vieressä.
“Minun on valitettavasti mentävä tuonne, enkä voi jäädä tähän sinun kanssasi”, sairaanhoitaja pahoitteli katsahtaen nopeasti ovia, joista potilas oli mennyt, mutta kääntyi ripeästi takaisin lyhyempänsä puoleen.
“Tiedän sen, Shou”, Seth kiirehti sanomaan tarttuen edessään seisovan miehen käsivarsista kiinni taputtaen niitä kevyesti.
“Tärkeintä on, että autat Hide-zouta. Millään muulla ei ole merkitystä”, hän lisäsi perään yrittäen pysyä lujana.
Miksi kaikkien piti jatkuvasti olla hänestä huolissaan?

“Haluaisin kuitenkin olla myös sinun tukenasi. Olet kokenut kovia, kuten Hide-zoun ja Közin tilasta voi päätellä”, Shou henkäisi raskaasti päästäen viimein irti nuorukaisesta, koska oli aika mennä.
“Istu tuolle penkille odottamaan. Tulen käymään tässä aina, kun pääsen vain poistumaan leikkaussalista”, sairaalantyöntekijä lupasi painokkaasti ja viittasi pikaisesti seinustalla olevia puupenkkiä.
“Auta vain Hide-zouta, muulla ei ole väliä”, varas henkäisi kiivaasti niin pelosta kuin turhautumista.
Häntä alkoi tuskastuttaa koko tilanne, kun koko ajan mietittiin häntä. Ei kalpein olisi halunnut jäädä yksin, mutta hänen oli asetettava Hide-zou itsensä edelle. Mitä enemmän kaikki puhuivat hänen yksinjäämisestään, sitä orvommaksi ja hylätymmäksi nuorukainen tunsi itsensä.
“Mene nyt vain äläkä ajattele minua!”

“Sitä en voi tehdä”, punapää ravisti päätään siirtyessään hitaasti sivusuunnassa kaksoisovia kohti.
“Sitä varten ystävät ovat - he huolehtivat toisistaan, vaikka uskoisivatkin näiden pärjäävän.”
Sen sanottuaan sairaalantyöntekijä hymyili lohduttavasti, ennen kuin kääntyi ympäri ja harppoi ovista läpi jättäen varkaan seisomaan yksin autiolle käytävälle seuranaan vain vaaleanharmaa lattia, valkoiset seinät ja katto sekä seinustaa reunustava pitkä puupenkki.

Seth seisoi keskellä käytävää ja katsoi ovea, jonka taakse kaikki olivat kadonneet ja hylänneet hänet. Jalat tuntuivat liian raskailta liikkuakseen - koko keho tuntui painavan vähintään tonnin, minkä takia pienikin liikahdus tuntui aivan liian työläältä. Rintakehäkin vaikutti turhan painavalta, koska hengittäminen oli raskasta. Siksi varas vain tuijotti kauempana seinästä erottuvia ovia, kuin omassa maailmassaan ei olisi ollut mitään muuta. Tuonne oven taakse oli viety hänen loukkaantunut rakkaansa. Tämän mukana tuntui kadonneen myös koko hänen elämänsä.

Minuutti vaihtui toiseksi, siitä kolmanneksi eikä aikaakaan, kun oli kulunut kymmenen minuuttia, ennen kuin punamustahiuksinen tuntui osoittavan olevansa elävä olento eikä marmorinen patsas. Nuorukainen huokaisi raskaasti vilkaisten jalkojaan, joita väsytti. Olihan hän ollut ennestään koko päivän jaloillaan töissä, sitten joutunut tulistaisteluun, seisonut kädet pystyssä Hikarun uhatessa Asagia ja heitä muita, kaahannut pitkin katuja ja tuonut Hide-zoun sairaalaan saamaan hoitoa. Yhden päivän aikana oli tapahtunut niin monia asioita, ettei hänen päänsä tuntunut kestävän sitä - varsinkin nyt yksin jäätyään, kun aivot alkoivat käsitellä kaikkea tapahtunutta. Kallon sisällä olevat hermot ja solut halusivat käydä läpi kuullut, nähdyt ja koetut asiat, ennen kuin ne veisivät käsittelemättöminä pukumieheltä järjen. Seth kääntyi katsomaan seinän vieressä olevaa penkkiä, joka kutsui vankkuudella nuorta miestä istumaan alas. Puiset jalat seisoivat varmasti pystyssä kannatellen huonekalua varmemmin, kuin pukumies tunsi omien jalkojensa kannattelevan. Puupenkki sanoi omalla, sanattomalla kielellään, että ihmisen olisi hyvä käydä istumaan päälleen ja odottaa toimitusjohtajaa, kun lääkärit hoitaisivat tämän ampumavammoja, jotka olivat tulleet tulitaistelusta - tulitaistelusta, jossa hän oli ampunut ja… Ja tappanut.

Paha olo muljahti mafiamiehen vatsassa hänen muistaessaan hirvittävän taistelun ja kaikki kuolleet. Silmissä välähti näky, kun lähellään ollut mafiamies oli tullut kasvoistaan luotien lävistämäksi ja kaatunut elottomana maahan veren valuessa tämän avonaisesta suusta ulos! Punamustahiuksinen käänsi päätään saadakseen kuvan katoamaan mielestään, mutta ei se mitään hyödyttänyt, kuten epätoivon irvistykseen vääntynyt suu olisi kertonut katsojille, jos sellaisia olisi ollut paikalla. Seuraavaksi aivot muistuttivat aseesta, joka oli nyt puvun takin alla piilossa, ja jolla nuorukainen oli vuodattanut vihollisensa verta, tappanut tuntemattomia miehiä, ihmisiä, jotka olivat hengittäneet ja eläneet, ennen kuin hän oli riistänyt näiltä elämän! Seth iski kätensä suunsa eteen estääkseen itseään oksentamasta sisäisestä tuskasta ja huonosta olosta. Hän kääntyi pois penkin puolelta. Ei siihen voinut istua! Jos hän jäisi paikoilleen vain odottamaan, tekemättä mitään, muistikuvat palaisivat takaisin eikä hän uskaltanut kohdata niitä ilman Hide-zouta tai Manaa… Ei hän pystyisi kohtaamaan niitä aivan yksin!

Avustaja vetäisi henkeä sormiensa välistä ja kääntyi ympäri siihen suuntaan, mistä oli alun perin kävellyt siihen käytävälle. Tuskin mafiamies oli ehtinyt kävellä kahta metriä kauemmaksi leikkaussalin ovista, kun kääntyi yllättäen päkiöidensä avulla ympäri ja käveli takaisin - jopa puoli metriä lähemmäksi vaaleita puuovia, kuin mitä oli aikaisemmin pysähtynyt, mutta kääntyi sitten jälleen päkiöidensä avulla ympäri kävellen jälleen poispäin. Punamustahiuksinen käveli edestakaisin yrittäen keksiä itselleen tekemistä - tai pikemminkin pitää itsensä liikkeellä ja keskittyä tekemisiinsä, ettei missään nimessä pysähtyisi. Kädet liikkuivat alkuun jalkojen mukana - aina vastakkaisen käden siirtyessä eteen vastakkaisen jalan kanssa, mutta se ei tuntunut riittävältä eikä pitänyt voimakkaita muistoja poissa mielestä. Käsivarret pysähtyivät lopulta ja jäivät vartalon sivuille, mutta sormet puristuivat nyrkkeihin ja avautuivat jälleen ranteiden liikahdellessa levottomina sormien mukana. Askeleiden paikat alkoivat muuttua eikä Seth kävellyt enää edestakaisin, vaan oli alkanut kiertää kapean soikionmuotoista kehää. Kädet siirtyivät vartalon sivuilta rintakehälle ristiin ja vartalo kumartui teosta hiukan eteenpäin. Ruskeiden silmien katse kulki lattiaa pitkin aivan jalkojen edellä, että hän näki pienen kaistaleen kenkiensä kärjestä aina, kun astui eteenpäin. Pää alkoi pikkuhiljaa ravistella edestakaisin hätistäen pois häiritseviä ajatuksia, kuin ne olisivat olleet iniseviä hyttysiä, joista ei päässyt helposti eroon eikä niiden unohtaminen ollut helppoa. Varas rutisti silmänsä lujasti kiinni pudottaen kätensä alas ja samalla hetkellä hän potkaisi jalkansa kipeästi puupenkkiin.

“Helvetti!” punamustahiuksinen ärjäisi heittäen päätään taaksepäin säärestään säteilevästä kivusta.
Hän nojautui toisella kädellään kohti seinää ottaen valkoisesta pinnasta tukea, kun tarttui oikeaan sääreensä painellen kämmentään osuman saaneeseen kohtaan. Puristus helpotti kipua vähitellen, eihän isku ollut edes ollut kovin kova eikä siitä välttämättä jäisi mustelmaa. Tuolin jalka oli vain osunut ikävästi hermoon. Punamustahiuksinen olisi mielellään vaihtanut sisältään kumpuavan kivun oikein isoon, siniseen mustelmaan, kuten hän joutui myöntämään päästäessään kivun lievennettyä jalastaan irti. Nuorukainen ei kuitenkaan siirtynyt pois seinän vierestä, vaan painoi otsansa maalatulle pinnalle ja nojasi kyynärvarsillaan seinään. Sormet liukuivat värjättyjen hiusten sekaan painamaan päänahkaa, kuin olisivat voineet löytää sieltä nappulan, jolla sammuttaa muistikuvat - aivan kuin aivot olisi olleet televisio. Nyt kuvannäyttäjä nimittäin väläytti uuden kuvan, joka tuntui vievän jalat alta ja salpaavan hengityksen. Hän näki sielunsa silmin, miten Hide-zou oli hyppännyt viereltään pystyyn ja perääntynyt kauemmaksi hänen ja Tsunehiton ulottuvilta karjaisten jotain Ruizalle. Mieli muisti, kuinka kakkosmies oli ampunut kahdella pistoolillaan vihollisiaan, kunnes äkkiä oli heilahtanut, kun oli sai osuman olkapäähänsä. Aivan kuin näky itsessään ei olisi ollut hirveä, nähdä rakastamansa miehen tulleen ammutuksi, liikemies oli jäänyt huojumaan paikoilleen silmät suurina ja kohottanut aseensa. Tämän oikea käsi oli noussut pistoolin myötä ylös sormen painaessa liipaisinta kahdesti, mutta sitten oli kajahtanut vieläkin pelottavampi laukaus ja toimitusjohtajan ylävartalo oli heilahtanut toistamiseen lihan läpi porautuvasta luodista.

Seth rutisti silmänsä kiinni, mutta ei se mitään auttanut. Hän muisti - jopa kuuli korvissaan, miten Asagi huusi käskyjään ja kuinka hän repäisi itsensä vapaaksi Taichin otteesta. Jaloissa tuntui yhä se voimanponnistus, jolla nuorukainen oli juossut kumarassa lyhistyvän rakkaansa luokse ja kaatanut tämän kanssa maahan edes osittain suojaa luodeilta. Aivoissa oli tallella jokainen yksityiskohta, äänet, tunteet - jopa hajut. Sormetkin tuntuivat muistavan sen, kuinka veri oli kastellut ne, kun avustaja oli yrittänyt auttaa ruskeahiuksisen takaisin jaloilleen. Luoja, pää, antaisit hänen olla! Miksi häntä oli rääkättävä tällä tavalla?!

“Seth?” matala ääni sai punamustahiuksisen värähtämään, kuin nimensä kuuleminen olisi ollutkin luja sähköisku, jota oli pakko yrittää sietää.
Niskan tuntuessa enemmän muovinuken nikamilta, pukumies käänsi katseensa käytävää pitkin sinne, mistä oli tullut Shoun ja muiden kanssa. Muistojen tuskasta kostuneet silmät katsoivat hämmennyksestä laajenneina kätensä ja hiustensa takaa keskellä käytävää seisovaa miestä.
Tulijalla oli löysänpuoleiset mustat housut, jotka olivat jotain jäykkää kangasta mutta eivät farkkua. Lahkeet oli tungettu hiukan korkeavartisten maihinnousukenkien sisälle ja housujen päällä, lanteiden kohdalla roikkui rennosti niittivyö. Housut eivät kuitenkaan vetäneet näyttävyydessä vertoja takille. Päällystakki myötäili hartiakasta linjaa ja tuntui jopa hiukan leventävän saapunutta. Kangas oli tekonahkaa, jotenkin rosoinen kuin olisi jäljitellyt käärmeen tai krokotiilin nahkaa, mutta ei kuitenkaan riittävän selvästi. Väri oli kuitenkin poikkeuksellinen, mikä kiinnitti huomiota: väri oli viininpunaisen ja tummanruskean sekoitus, ettei voinut olla aivan varma, oliko takki enemmän punainen vai ruskea. Kummallakin puolella rintakehää oli napillinen tasku ja sitä alempana kaksi vetoketjullista taskua. Takki oli osittain kiinni ja ulkovaatteen alta näkyi tummanharmaata paitaa, jossa oli muutama reikä kauluksen vieressä. Kolot eivät kuitenkaan olleet se, mitä Seth katsoi, kuten eivät vaatteetkaan, jotka tosin kertoivat paljon kantajastaan. Huomion kiinnittivät piikikkäät, pystyssä olevat vaaleat hiukset, joiden juuret olivat mustat, tummat silmät ja vaalea liina, joka kulki miehen nenän yli.

“Reita”, Seth henkäisi hämmentyneenä suoristautuen hiukan, mutta kätensä pysyivät yhä kiinni seinässä.
“Miten pääsit tänne?”
Olihan Shou sentään sanonut, ettei tällä käytävällä liikkuneet juuri muut kuin sairaalan henkilökuntaan kuuluvat.
“Autolla”, Reita naurahti matalasti, koska toisen hämmennys, suoranainen tyrmistys kieltämättä huvittivat.
“Yuusuke heitti minut tänne. Jouduin tosin aulassa tekemään hiukan tilaa, kun Ishikawa Sayuri saapui jälkeeni saattueensa kanssa kantaen mukanaan pientä poikaa. Sitten pääsinkin kysymään vastaanottotiskiltä, minne mennä”, baarimikko kertoi muuttuen yllättäen hiukan pohtivaksi.
“Nimillä Ishikawa ja Oshiro saa kyllä ihmeitä aikaiseksi - pitäisikö kokeilla televisiotarkastajaan, kun tämä lätkäisee taas sakon maksamattomasta televisiomaksusta?”

“Mutta mitä sinä teet täällä?” varas ravisti päätään kääntyen kunnolla ystäväänsä kohden.
Tuota hänen oli oikeastaan pitänyt kysyä, koska ei tiennyt lainkaan, miten ihmeessä oli mahdollista, että vaaleaverikkö oli osannut tulla sairaalaan.
“Koska minun käskettiin tulla”, urkkija kertoi totisena ja siirtyi lähemmäksi avustajaa.
“Minulle soitettiin noin puoli tuntia sitten ja käskettiin hilaamaan tanssimalla treenattu ahterini välittömästi tänne sinun luoksesi.”
“Soitettiin?” punamustahiuksinen hätkähti.
“Käskettiin?”
Kuka… Äkkiä mielessä välähti erään miehen kasvot, mikä sai kalpeamman tunnekuohun valtaan - ei kuitenkaan siihen, mitä moni olisi kuvitellut.

“Perkele!” Seth karjaisi iskien nyrkkinsä seinään.
Nenärättiä käyttävä hätkähti pukumiehen raivoisasta karjaisusta ja vilkaisi huolestuneena niin seinää kuin siihen iskenyttä nyrkkiä. Valkoinen maali ei kuitenkaan näyttänyt murenevan nyrkin kohdalta eikä seinää pitkin valunut verivanaa.
Nopeasti kaksoisurkkija käänsi katseensa takaisin nuorempansa kasvoihin. Kiukun ja suuttumuksen punan läiskät kohosivat kalpeille poskille ja ruskeat silmät, joiden ripsissä näkyi kosteita pisaroita, vaikkei nuorukainen itkenytkään, kapenivat vihaisiksi viiruiksi, kun suu aukesi uudelleen karjumaan vihaisia sanoja.
“Mikä helvetti siinä on, että on koko ajan pakko ajatella muita, kun voisi miettiä välillä itseään!?” avustaja huusi katsomatta ystäväänsä, vaan sielunpeilit siirtyivät tuijottamaan kimpaantuneena allaan olevaa lattiaa.
“Mikä saatanan tarve hänellä on koko ajan itsensä uhraamiseen!? Voisiko hän miettiä edes pienen sekunnin ajan itseään tai omaa tilaansa!? Pitäisikö minun olla iloinen, jos hän kuolee sitä varten, että kulutti itseään soittamalla sinut paikalle, koska olen niin kertakaikkisen heikko, etten pärjää yksinäni!?”

“Rauhoituhan nyt, Seth…” Reita aloitti varovaisesti ja kyyristyi alaspäin käännellen päätään, jotta saisi pukumiehen katsomaan itseään.
Mies ei kuitenkaan onnistunut yrityksessään, vaan räväkämpi tuntui jättävän urkkijan täysin huomioimatta tai kääntyvän tietoisesti toisesta poispäin.
“Olenko minä sen kusipään mielestä niin heiveröinen, etten selviä sekuntiakaan yksin, vaan jonkun pitää heti tulla lapsenvahdiksi!?” sanoista kaikui ääretöntä katkeruutta ja epätoivoa, kun kalpeampi kääntyi katsomaan leikkaussalin kaksoisovia.
“Hide-zou!”

“Seth! Rauhoitu!” vaaleahiuksinen huudahti käskevästi.
Kaksoisurkkija tarttui lujasti varasta olkapäistä kiinni ja kiskaisi lähemmäksi itseään kääntäen nuorempansa kohtaamaan katseensa. Ilme oli totinen, pakotetun tyyni, vaikka äskeiset sanat olivatkin olleet kovat. Baarimikon oli pakko olla tyyni ja päättäväisen oloinen, jotta saisi selvästi shokissa olevan pukumiehen rauhoittumaan. Eihän tämä tiennyt asioiden oikeasta laidasta puoliakaan.
“Hide-zou ei soittanut minulle!”

“Mitä?” Seth pysähtyi ja jäi katsomaan edessään olevia kasvoja hämmentyneenä, hiukan epäuskoisina.
Tummat silmät kuitenkin katsoivat peräänantamattomina takaisin. Äsken lausutut sanat olivat totta.
“Eikö?” kalpein kysyi kurkkuäänellä.
“Eikö Hide-zou soittanut sinulle takapenkiltä, kun minä ajoin autoa?”
“Sinun kyydissäsi ei edes teräsmies kykenisi soittamaan kenellekään”, nenärättinen ravisti päätään vilkaisten pikaisesti heidän välillään olevaa lattiaa kootakseen ajatuksensa, jotka olivat toisen raivopurkauksen ansiosta katkenneet.
Pian vaaleaverikkö nosti katseensa takaisin varkaan kasvoihin ja jäi tarkkailemaan ruskeita silmiä jatkaessaan.
“Hide-zou ei soittanut minulle. Vaikka hän olisi ajatellut minun kutsumista sairaalaan, hän ei tehnyt sitä syystä tai toisesta. Voi olla, ettei Hide-zou edes halunnut minua tänne, sitä en tiedä. Hide-zou ei pyytänyt minua tulemaan sinun luoksesi.”

“Kuka sitten?” avustajasta tuntui, että lattia oli katoamassa altaan ja hän jäi tyhjän päälle.
Tummasilmäinen hymähti kevyesti mutta ei lainkaan pilkallisesti, koska iva ei ollut sopivaa sillä hetkellä.
“Etkö osaa arvata?”
“En minä muuten kysyisi.”
“Et vain ajattele riittävän laajasti.”
“Etkö sinä ymmärrä, etten minä kykene!”
“Rauhoitu.”
“En minä osaa!” punamustahiuksinen parkaisi.
“Reita, sano, kuka soitti sinulle!”

“Mana”, baarimikko vastasi lyhyesti.
“Mana?” Seth räpäytti silmiään.
“Hide-zou ei ole ainoa, joka katsoo perääsi ja haluaa olla tukenasi”, Reita huokaisi nenänsä kautta ja hymyili sitten pienesti pyyhkäisten räikeästi värjättyjä hiuksia pois nuorempansa silmien edestä.
“Mana soitti minulle ja selitti tiivistetysti, että olitte kaikki joutuneet ansaan ja tulitaisteluun. Hän kertoi sinun olevan fyysisesti kunnossa, mutta Hide-zoun loukkaantuneen Közin ja muutaman muun mukana”, baarimikko päästi viimein avustajan olkapäistä irti, kun oli varma, ettei toinen riehuisi enempää.
“Mana kertoi, ettei voi jäädä sinun tueksesi omien velvollisuuksiensa ja tehtäviensä takia. Hän pyysi - ei, vaan käski - tulemaan välittömästi luoksesi, ettei sinun tarvitsisi odottaa yksin uutisia Hide-zousta. Sinä tarvitsisit jonkun rinnallesi ja voin nyt sanoa Manan olleen oikeassa. Hyvä, että tulin paikalle.”
“Ei sinun olisi tarvinnut”, varas sanoi hiljaa kääntyen poispäin ystävästään.
“Kuten Mana sanoi, olen kunnossa.”

“Hän sanoi, että olet fyysisesti kunnossa, kuten minä äsken kerroin”, piikkipäinen muistutti ystävällisesti huomaten nuorempansa välttelevän häntä.
“Ja nyt nähtyäni sinut voin sanoa rehellisesti, ettet ole kunnossa”, nenärättinen lisäsi perään selvästi surullisena.
“Reita, minä voin ihan hyvin - ei minulla ole mitään hätää”, pukumies veti henkeä ja katsoi lyhyen hetken ajan kattoa yrittäen pitää itsensä kasassa.
Hän otti muutaman askeleen kauemmaksi urkkijasta kävellen penkin toiseen päähän.
“Niinpä tietenkin. Totta kai sinä olet täysin kunnossa, kun jouduit ensimmäistä kertaa tulitaisteluun”, vaaleaverikkö sanoi, kuin olisi todennut lintujen osaavan lentää, ja otti muutaman askeleen lähemmäksi nuorukaista.
“Ei sinuun voinut vaikuttaa se, että olit hengenvaarallisessa tilanteessa ja näit rakkaidesi ja ystäviesi loukkaantuvan”, tämä jatkoi istuutuen penkin reunalle nojaten kyynärpäällään käsitukeen.
“Kuten ei sekään, että todennäköisesti jouduit itse tarttumaan aseeseen ja ampumaan - tappamaan.”

Sanojensa päätteeksi mies vilkaisi avustajaa nähden tämän tärisevän selän ja hartiat, sekä pään, joka vajosi alaspäin suuren taakan alla. Baarimikko oli osunut oikeaan, vaikka olikin osannut arvata osan tapahtuneesta jo naamioituneen puhelusta. Valitettavasti hänen kaikki pahimmat pelkonsa olivat käyneet toteen - pelottavammalla tavalla kuin Reita oli osannut uskoa rintakehässään tuntuvasta kivusta.
“Seth, tule tähän”, nenärättiä käyttävä sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja taputti vierelleen.
“Kerro minulle, mitä tapahtui.”
“Mitä se muka hyödyttäisi?” Seth kysyi hiljaa katsoen pikaisesti silmäkulmastaan ystäväänsä.
“Mitä se muka muuttaisi? Ei mitään.”

“Ei niin”, tummasilmäinen myönsi nyökäten.
“Ei se muuta mitään eikä saa tapahtunutta katoamaan ilmaan. Ei tapahtumien kertaaminen tuo kuolleita takaisin”, baarimikko ei kieltänyt toisen sanojen paikkansa pitävyyttä.
“Minun on kuitenkin saatava kuulla, mitä oikein tapahtui ja minä haluan sinun kertovan, missä mennään ja mitä minun mahdollisesti pitää tehdä.”
“En minä tiedä, mitä sinun mahdollisesti pitää tehdä”, varas ravisti päätään.
“Enkä minä voi puhua… En minä pysty kertomaan kunnolla, mitä tapahtui…”
“Istu edes alas”, vaaleaverikkö viittasi vieressään olevaa paikkaa.
“En voi”, kalpein sanoi pysyen tiiviisti paikoillaan.

“Kyllä voit”, urkkija väitti yllättäen vastaan.
Reita työnsi itseään penkillä lähemmäksi avustajaa ja kurottautui tanssijan notkeudella pukumiestä kohti. Seth ei ehtinyt kuin katsomaan liikkeiden suuntaan, kun ystävänsä jo tarttui häntä kädestä ja kiskaisi huonekalulle. Heti kun nuorukainen istahti puisille laudoille, tummasilmäinen kietoi kätensä lujasti kalpeamman hartioiden ympärille ja tarttui käsinojasta vetäen heidät kummatkin sivulle miehen päätyessä takaisin aikaisemmalle paikalleen. Tämä ei kuitenkaan päästänyt varkaasta irti, vaan jätti kätensä päättäväisesti räväkämmän hartioille. Vaaleampi kumartui mafiatoverinsa vierellä ja katsoi pää kallellaan kalpeita kasvoja ollen mahdollisimman paljon samalla tasolla tukea antavana ystävänä eikä uhkaavana kuulustelijana.
“Sinä voit istua ja kertoa. Sinun täytyy kertoa”, nenärättinen puhui hitaasti.
Puhe oli matalaa, rauhoittavaa - kertoi, ettei olisi mitään pelättävää eikä vanhempi suuttuisi tai syyttäisi toista mistään, mitä kuulisi.
“Ei tapahtumista kertominen saa tehtyä tekemättömäksi, minä jos kuka tiedän sen”, piikkipäinen tarkkaili kasvoja, jotka eivät kohdanneet hänen omiaan.
“Minä olen kuitenkin tässä sinun tukenasi. Sinun on kerrottava kokemastasi, ettet sekoa. Sinun on puhuttava, jotta pääset sinuiksi asioiden kanssa. Minä olen täällä auttamassa sinua”, vaaleampi hieroi kädellään varkaan hartioita.
“Mutta en voi auttaa sinua, jos et ensin auta itseäsi ja anna minun auttaa.”

Seth ei sanonut mitään eikä edes katsonut vierelleen, vaan tuijotti ensin eteensä vastakkaista seinää, kunnes leuka vajosi vähitellen alas katseen laskeutuessa lattiaan. Hän kumartui alaspäin käden liukuessa irti harteiltaan pudoten kokonaan pois päältään. Kyynärpäät painuivat polvia vasten pukumiehen alkaessa nojata niihin pysytellen mahdollisimman kumarassa, pienessä asennossa, ettei iso, paha maailma näkisi häntä. Sormet kulkivat hiusten lomaan ja liukuivat hetken päänahkaa pitkin pysähtyen sitten paikoilleen koukistuneina. Varas ei sanonut mitään eikä kohottanut katsettaan, vaan pysyi hiljaa paikoillaan.

Baarimikkokin pysyi vaitonaisena toverinsa vieressä ja nojasi kyynärpäällään käsinojaan. Kyllä pidempi tiesi, millaista taistelua toinen kävi, mutta ei voinut enempää painostaa kalpeampaa avautumaan sisäisestä tuskastaan. Mana oli tehnyt enemmän kuin oikein soittaessaan urkkijan paikalle ystävänsä luokse, mutta jotenkin vaaleammasta tuntui, että oli aivan väärä ihminen tässä tilanteessa. Olivathan he olleet pitkään hyviä ystäviä ja vaikeuksista huolimatta ystävyys oli vahvistunut, mutta tilanne oli vaikea. Tässä vnenärättisen tilalla olisi pitänyt olla Hide-zou, joka olisi varmasti saanut rakastettunsa avautumaan - vähintään opettajan asemansa takia. Manakin ehkä olisi osannut sanoa oikeat sanat, mutta jotenkin vaaleaveriköstä tuntui, että jopa entisellä soluttautujalla olisi ollut vaikeuksia saada nuorukainen avautumaan.
“Hide-zou sai Tatsuroulta viestin aiemmin illalla…” Kuului pieni, hiljainen ääni kesken vaitonaisen istumisen.
“Tai niin me kuvittelimme…” Seth kertoi suorastaan kuiskaten alkaen täristä pikkuhiljaa.

Sanojen jälkeen seurasi pieni, lyhyt tauko, jonka aikana varas vain värisi paikoillaan, kunnes viimein avasi suunsa. Hitaasti, hyvin hiljaisella äänellä, pitäen välillä taukoja, punamustahiuksinen kertoi, miten oli mennyt rakkaansa ja erään toisen mafiamiehen kanssa varastorakennukselle, jossa Ruiza oli ollut joidenkin miestensä kanssa. Välillä ääni tärisi puheen myötä, mutta silti Reita kuuli jokaisen sanan eikä kysynyt tarkennusta, vaikkei aina ollutkaan täysin varma, oliko kuullut oikein. Tarina eteni suunnilleen johdonmukaisesti, vaikkei mitenkään yhtäjaksoisesti, koska joidenkin asioiden kertominen oli uskomattoman vaikeata kuten se, miten oli itse joutunut viimein ampumaan heidän vihollisiaan, tappamaan näitä, ja se, kuinka Hide-zou oli hypännyt esiin suojatakseen Ruizaa. Mitä pidemmälle tarina eteni päästen viimein Hikaruun ja tämän paljastuksiin, sitä enemmän punamustahiuksinen tärisi. Kuitenkin nuori mies pääsi viimein siihen, kuinka Tsunehito oli käskenyt asevastaavaa ampumaan itseään ja heidän oli ollut pakko jättää tämä jälkeensä, jotta he pääsisivät karkuun tuomaan muut loukkaantuneet sairaalaan.
いつからか夢の中でしか眠れない
Itsukaraka yume no naka de shika nemurenai
Dream because dreams should be cherished.

Birth - words & music: ASAGI

    2 tykkää.
Avatar
Aysha
Multisex Lafi
 
Viestit: 365
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:29 pm
Paikkakunta: in your mind, where your deebest sins live

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+62/64,7.

ViestiKirjoittaja Aysha » Ke Kesä 06, 2012 10:34 am

“…Sitten Shou meni tuonne ja minä jäin tänne”, Seth henkäisi viimein murtuneena painaen kätensä kasvoilleen.
Hän tärisi aivan liikaa, ettei kyennyt enää nojaamaan jalkoihinsa, vaan joutui pitämään itsensä hiukan pystymmässä, vaikkakin yhä kumarassa. Sormet painoivat otsaa, kuin olisivat yrittäneet hajottaa kallon, jonka sisällä oli ihan liikaa kipeitä muistoja, joista kukaan ei selviäisi täysin vahingoittumattomana. Alitajunta yritti saada nuorukaisen rauhoittumaan houkuttelemalla lihaksia keinuttamaan kehoa itsekseen, jos täriseminen loppuisi, mutta niin ei käynyt. Se vain kasvoi, kun varas yritti pitää kyyneleet ja kauhun sisällään, vaikka olikin juuri saanut kerrottua niistä. Ei hän halunnut koko maailman näkevän, miten paljon häntä pelotti ja sattui.

“Seth, se on ohi, kuten tiedät”, Reita sanoi viimein heidän oltua pidemmän hetken hiljaa.
Baarimikkokin oli tarvinnut aikaa sulatella asioita eikä tämä vieläkään voinut täysin käsittää kaikkea. Hikaruko oli ollut hyökkääjä? Oliko sisar oikeasti käynyt veljeään vastaan Klahan houkuttelemana? Ei avustaja valehtelisi ystävälleen, mutta urkkija ei ollut aivan varma, oliko tosiaan kuullut kaiken. Joitain yksityiskohtia oli saattanut jäädä kertomatta, mutta yleiskuva oli nyt vaaleaverikölle selvillä eikä sekään ollut oikeastaan tärkeätä miehelle.
“Olet nyt turvassa eikä kukaan pääse satuttamaan sinua.”
“Mutta Hide-zou…” Punamustahiuksinen vetäisi nikottaen henkeä ja niiskaisi kuuluvasti perään.
“Minun pääni…”

“Hengitä, Seth, äläkä ajattele sitä enää”, vanhempi hyssytti ja taputti kumartunutta selkään.
“Keskity vain hengitykseen ja siihen, että Hide-zou on saamassa hoitoa. Keskity vain hyviin ajatuksiin.”
“En pysty! Pystyin hillitsemään itseni, kun olin liikkeessä. Minun tarvitsee päästä ylös…” Räväkämpi ravisti päätään ja yritti vaivalloisesti nousta pystyyn, vaikka jalat eivät näyttäneet olevan siinä kunnossa, että pystyisivät kannattelemaan kehoa.

“Eikä tarvitse”, Reita väitti lempeästi vastaan.
Mies kurottautui tummempaa kohti ja tarttui kaksin käsin toista hartioista kiinni ja veti hellästi taaksepäin suoristaen selän. Tuskin vaaleahiuksinen oli saanut vapisevan varkaan istumaan suorassa vierelleen, hän painoi varmasti pukumiehen makaamaan penkille laskien kalpeimman pään varovaisesti reitensä päälle. Jotenkin nuorempi oli niin uupunut, voimaton, ettei kyennyt mitenkään vastustelemaan, vaan keho totteli vaistomaisesti ohjaavia liikkeitä. Jalat työntyivät käsinojan alta auttaen vartalon pääsemään suoraksi huonekalulla, vaikka pitkät raajat jäivätkin osittain koukkuun, mutta varsin mukavaan asentoon.
“Sinun ei tarvitse nousta ylös. Voit olla vain tässä ja levätä”, baarimikko sanoi matalan pehmeästi silittäen hetken puvun takilla päällystettyä olkapäätä.
“Sinun ei tarvitse eikä missään nimessä pidä hillitä itseäsi. Sinulla ei ole mitään pelättävää eikä hävettävää, kukaan ei tuomitse sinua. Kaikki järjestyy”, tämä jatkoi tällä kertaa melkein kuiskaten ja huitaisi kuin puoli huolimattomasti punamustia hiuksia.
Räikeästi värjätyt kutrit valuivat peittämään kalpeita kasvoja eikä vaaleampi tehnyt elettäkään siirtääkseen kasvoja peittävät hiukset syrjään. Tämä pikemminkin alkoi silittää hiuksia kuin varmistaakseen, ettei kukaan vetäisi niitä syrjään.
“Usko minua”, Reita kuiskasi hellästi jääden silittämään nuorempansa päätä.

Seth sulki hitaasti silmänsä ja hengitti hitaita, syviä hengenvetoja. Silmät sulkeutuivat, kun hän yritti työntää kaikki ikävät muistot mielestään ja keskittyä hyviin. Hän yritti ajatella kaiken järjestyvän - hän halusi uskoa ystäväänsä. Suljettujen luomin alta valui esiin kyynel, joka valui nenän yli poskelle ja siitä urkkijan mustille housuille. Toisestakin silmästä valui kyynel, jota seurasi nopeasti toinen ja kolmas. Kyyneleet valuivat vuolaina punamustahiuksisen kasvoja pitkin, mutta nyt hän oli turvassa maailmalta. Hän tunsi olevansa turvassa kaikelta hiustensa ja baarimikon suojassa - kaikki järjestyisi ja Hide-zoukin selviäisi. Hän luotti baarimikon sanoihin ja saattoi siksi viimein päästää irti itsehillinnästään ja itkeä kaikesta kokemastaan.

Reita silitti Sethin päätä eikä sanonut mitään. Hän oli, kuin ei olisi huomannutkaan toisen itkevän, vaikka näkikin toisen nytkähtelevän välillä ja kuuli muutaman kerran niiskauksen ja muita hiljaisen itkun ääniä. Vaikka nenärättiä käyttävä ei olisi nähnyt pieniä vartalon liikkeitä tai kuullut mitään, hän tunsi housunsa vähitellen kastuvan. Kastuminen ei kuitenkaan harmittanut vaaleaverikköä, joka tunsi taakkaansa hiukan keventyneen ja valtavan huojennuksen ravistelevan sydäntään. Tuo itku oli kaivattu asia, vaikka itkemistä pidettiin yhä häpeällisenä miesten maailmassa ja varaskin yritti olla kovakasvo sopiakseen mafiamieheksi. Totuus oli kuitenkin se, että jokaisen - jopa kaikista ronskeimman, vahvimman ja pelottomimman miehen - oli saatava itkeä ja ilmaista tunteitaan, kun tunsi suurta kipua ja tuskaa, vaikka piilossa muilta. Jokaisella oli elämässään asioita, joiden vuoksi itkeä.

Baarimikko huokaisi hiljaa nenänsä kautta ja kääntyi katsomaan kaksoisovia, joita nuorempi oli silmäilyt useamman kerran. Missähän kunnossa Hide-zou oli? Pakkohan tämän oli selvitä! Ei kakkosmies voinut kuolla tällä tavalla! Tämän oli pakko jäädä henkiin eikä yksin Sethin takia vaan heidän kaikkien, mafian vuoksi. Vaikka urkkija oli sanonut kaiken järjestyvän, hän ei täysin osannut uskoa omia sanojaan. Häntä pelotti eikä yksin teräväpiirteisen vuoksi. Ruskeankellertäväsilmäinen ei todellakaan ollut ainoa, joka oli haavoittunut tulitaistelussa.

----------

“… Enkä minä saa enää mielestäni sitä, että ammuin meidän Tsunehitoa!” Ruiza ulvoi äänen kuitenkin kuuluessa vaimeana, kun kasvot olivat painuneet valkoista peittoa ja sen alla olevaa kylkeä vasten.
“En anna itselleni ikinä anteeksi, jos Tsunehito kuolee!”
Kylki, jota vasten asevastaava itki, ei liikahtanutkaan. Koko mies, joka makasi valkoisten lakanoiden keskellä sairaalavuoteessa ja jonka vieressä vaaleahiuksinen pieni mies istui - tai oikeastaan lojui - pysyi hievahtamattakaan paikoillaan. Tämän ylävartalo nojasi valkoisiin paksuihin tyynyihin potilaan ollessa puoli-istuvassa asennossa ja katsoi totisena vierellään itkevää. Eikä mies tietenkään ollut kukaan muu kuin Yamashita Hiroki.

Hiroki katsoi vakavana rakastaan ja tämän kauttaaltaan tärisevää vartaloa, kun asemestari itki ääneen. Parittajan kasvot olivat harvinaisen kovat, kun hän katsoi Ruizan hartioita ja peittoa lyhyempänsä alla, ja puristi kätensä lujasti nyrkkeihin antaen parantelunsa aikana runsaasti pituutta kasvaneiden kynsien pureutua lihaansa aiheuttamaan kipua, joka voisi miehen puolesta pyyhkiä toisen kivun tiehensä. Tummanruskeahiuksinen tuntui jollain tapaa unohtavan istuvansa sairaalassa tällä kertaa omassa huoneessa, koska Andro oli siirretty Isshin ja Hyden kanssa samaan huoneeseen, jotta näiden tarkkaileminen olisi helpompaa. Siksi kaksikko sai sopivalla hetkellä tarvitsemansa rauhan. Vaaleahiuksinen oli nimittäin rynnännyt kasvot kyynelistä märkinä ja silmät lähes kirkkaanpunaisina sisään hoitohuoneeseen keskeyttäen ihmiskaupan vastaavan television katsomisen - sieltä oli tullut televisiosarja “Tyttökauppiaat”, joka oli tarpeellista katsottavaa ammatin kannalta. Ohikiitävän hetken ajan eebenpuunruskeasilmäinen oli kuvitellut, että lääkärit olivat todenneet vaaleamman sairastuneen eturauhassyöpään, koska laihemman koko olemus oli kuvastanut sitä, kuin toinen olisi kokenut maailmanlopun ja joutunut salamana helvettiin. Tuskin vanhempi oli ehtinyt kysymään hädissään, mikä oli, kun asemestari oli lähes kiljaissut ampuneensa Tsunehitoa.

Ensimmäinen reaktio oli todellinen epäusko ja oli ollut hyvin lähellä, ettei tummanruskeahiuksinen ollut kysynyt, missä kohtaa kuului nauraa, koska oli kuvitellut ilmoitusta surkeaksi vitsiksi. Harmaanruskeasilmäisen ilme oli kuitenkin kertonut, että nyt oli tosi kyseessä, minkä takia vanhempi sai kutsuttua Ruizan vierelleen selittämään, mitä ihmettä toinen sekoili. Alkuun asevastaava oli istunut alas ja kertonut, kuinka oli mennyt tekemään töitä alaistensa kanssa, kunnes jostain syystä ensin Hide-zou ja Seth olivat ilmestyneet paikalle höpöttäen jotain naurettavaa Tatsuroun tekstiviestistä ja pian sen jälkeen Asagi oli tullut porukkansa kanssa, minkä jälkeen Tsunehito oli tullut varastohalliin. Siitä sitten vaaleaverikkö oli hypännyt pystyyn ja alkanut lähes karjuen kertoa tulitaistelusta, kunnes istuutui alas ja kertoi sitten enemmän itkien, kuinka Hikaru oli saapunut paikalle uhaten pikkuveljensä henkeä. Siitä kertomus vaikeutuikin, kun hermoja raastaviin kokemuksiin päästiin ja puheen tuottaminen tuntui kummallisen vaikealta tavallisesti hyvin suulaalle miehelle. Ei kuunteleminenkaan ollut helppoa Hirokille - ei varsinkaan sen jälkeen, kun Ruiza kertoi Tsunehiton käskeneen ampua itseään. Se oli ollut ainoa hetki, kun vanhempi oli epäuskoisena keskeyttänyt rakkaansa, kunnes antanut tämän kertoa tapahtuneen viimein loppuun, joka ei olisi voinut olla pidemmästä yhtään rumempi ja kamalampi. Se oli kuin painajainen, joka ei halunnut jättää tummempaa rauhaan, vaikka vaistomaisesti parittaja tiesi asevastaavan painajaisen olevan piinaavampi kuin omansa. Siltikään mies ei kyennyt sanomaan lohduttavia sanoja. Eebenpuunruskeasilmäinen ei pystynyt suomaan kevyttä pään taputusta rohkaistakseen - pelkkä koskeminen tuntui mahdottomalta.

“Vihaan itseäni… Minä tapoin Tsunehiton…” Ruiza niiskutti peittoa vasten.
“Et tappanut”, ihmiskaupan vastaava sanoi kääntäen katseensa pois harmaanruskeasilmäisestä.
“Sinä sanoit, että hän oli elossa, kun lähditte”, tämä jatkoi, vaikkei katsonutkaan rakastaan.
“Mutta hän saattoi kuolla, kun lähdimme!” vaalein väitti vaikertaen vastaan.
“Minä vihaan itseäni, jos Tsune kuolee! Sinäkin tulet vihaamaan minua!”
“Ei Tsunehito kuole”, Hiroki ravisti itsekseen päätään katsoen yhä toiseen suuntaan.
“Sinä vain ammuit häntä…” Mies jatkoi, vaikka ääni hiukan petti omistajansa.
Tummanruskeahiuksinen räpsäytti muutaman kerran silmiään ja katsoi sitten sivullaan olevaa lattiaa, kunnes räpytti uudelleen silmiään. Nenään tuntui kerääntyvän nestettä, joka yritti saada pidemmän niiskauttamaan tai kurottautumaan lipaston laatikolle etsimään nenäliinaa. Kuitenkaan parittaja ei sanonut tai tehnyt mitään, vaan kääntyi hiukan yläkropallaan poispäin asevastaavasta.

`Minä vain ammuin häntä´?” Ruiza toisti väitteen ja nosti epäuskoisena kasvonsa peitosta.
“Minä ammun työkseni! Minä olen mafian parhaimpia ampujia! Minä olen paras aseiden käsittelijä tässä mafiassa!” vaaleahiuksinen huusi äänen särähdellessä ja hajotessa useampaan kertaan.
Olisi voinut luulla, että asemestari olisi loukkaantunut rakkaansa sanoista, mutta asia ei ollut näin. Hän kiihtyi muusta syystä niin paljon, että unohti Hindu kushin miesten voivan vetää jopa hänelle vertoja aseiden hallinnassa. Eiväthän he olleet koskaan olleet tosissaan kilpasilla.
“Kun minä ammun, minä ammun tappaakseni! En ole koskaan ampunut ketään pitääkseni häntä hetkeä pidempään hengissä! Olen aina ampunut tarkoituksena saada yksi ja sama lopputulos!” harmaanruskeasilmäinen sanat olivat kuin ilmassa viuhahtelevat luodit - samanlaiset, joita hän oli ampunut aiemmin illalla.
Jokainen sana tuntui vastaavan sitä samaa luotia, joka oli satuttanut etsivää.
“Ja se lopputulos on kuolema!”

“Tiedän”, vanhempi sanoi hyvin hiljaa, kuin olisi vastannut, vaikkei oikeasti tehnytkään niin.
Todellisuudessa mies vain yritti kieltää tapahtuneet asiat. Pidempi ei halunnut uskoa Hikarun pettäneen mafian Klahan käännyttämänä ja vielä vähemmän hän halusi uskoa asevastaavan oikeasti ampuneen heidän rakkaan soluttautujansa. Tummempi ei halunnut uskoa, kauniin, upean, ihanan mustatukkansa kuolevan, mutta järki sanoi sen olevan hyvin mahdollista. Hiroki tiesi, kuinka taitava ampuja Ruiza oli ja tiesi nuorempansa olevan oikeassa. Vaalein ei ollut koskaan ampunut ketään tarkoituksena jättää tätä lopullisesti henkiin. Olihan harmaanruskeasilmäinen ennenkin vain vahingoittanut heidän vihollisiaan, mutta sitten myöhemmin tappanut. Nyt toinen oli ampunut keskivartaloon, etsivän pyynnöstä, ja aina silloin vaaleaverikkö oli pyrkinyt surmaamaan vihollisensa.
“Sinä myös tiedät, mitä se tarkoittaa!” lyhyempi karjaisi katkerana pidellen kaksin käsin sängyn reunasta kiinni.
“Tsunehito kuolee! Minä tapoin hänet! Minä tapoin meidän rakkaan Tsunemme!”

“ÄLÄ SANO SITÄ!” hirvittävä karjaisu sai asemestarin hätkähtämään lujasti ja tarrautumaan tiukemmin metalliseen reunukseen.
Hiroki kääntyi rakastettuaan kohti hitaasti, hyvin jäykästi silmät suurina kuin vauhkoontuneella hevosella. Kasvolihakset olivat aivan jäykät, kuin joku olisi jäädyttänyt ne pakkasessa ja asettanut sitten takaisin oikeille paikoilleen kallon päälle. Sieraimetkin olivat laajentuneet tuntuen pienellä liikkeellä piilottavan nenäkorua hiukan. Hitaasti ihmiskaupan vastaava ravisti päätään pitäen katseensa tiukasti vaaleahiuksisessa. Silmät olivat kosteat pidätellyistä kyynelistä eivätkä luomet sulkeutuneet kertaakaan miehen katsoessa päättäväisesti asevastaavaa.
“Älä sano sitä”, eebenpuunsilmäinen toisti uudelleen, tällä kertaa huutamatta, mutta ääni oli silti luja ja pingottunut.
“Älä sano sitä enää”, hän kielsi vielä, kuin muussa tapauksessa rakkaansa aikoisi jatkaa - toistaa sitä kirottua lausetta, joka oli heidän kummankin pahin pelkonsa.

Vaikka ääni olikin varma, oikeastaan käskevä sekä hyökkäävä, ja olemuskin edusti täydellisesti voimaa, katse kertoi, kuinka heikoksi, avuttomaksi parittaja tunsi itsensä. Tämä oli käänne, josta ei tiennyt, miten kuuluisi toimia, jos Ruiza todellakin olisi onnistunut tappamaan Tsunehiton. Hiroki saattaisi kyetä antamaan anteeksi vaaleammalle, mutta hyvin todennäköisesti hän saattaisi alkaa vihata asevastaavaa.
Epävarma tilanne oli hyvin selvillä myös vaaleaveriköllä, joka laski alistuneena katseensa alas sulkien silmänsä. Kyyneleet valuivat ripsien välistä taukoamatta kasvoille, mutta hän ei sanonut mitään. Asemestari ei syyttäisi Hirokia, jos tämä päättäisi vihata häntä, koska lyhyempi vihaisi itseään enemmän kuin toinen koskaan kykenisi, jos etsivä menehtyisi. Mustatukkaisen kuollessa kuolisi asemestaristakin samalla osa, hyvin tärkeä sellainen, eikä sekään olisi riittävä rangaistus - ainakaan harmaanruskeasilmäisen mielestä, vaikka hän oli vain toteuttanut soluttautujan toiveen.

Ovelta kuului kevyt koputus, joka sai synkän, uhkaavan tilanteen taukoamaan ja kaksikon kääntämään katseensa ovelle.
“Sisään”, tummanruskeahiuksinen sanoi hiukan puheääntä kovemmalla äänellä, vaikka sanan lopussa äänensä värähti.
Kahva painui alas ja ovi raottui hitaasti mustahiuksisen pään kurkistaessa sisään tämän katseen etsiytyessä nopeasti sairaalavuoteelle ja siellä oleviin miehiin. Pitkä, kookkaan jäntevä hahmo nojautui hiukan peremmälle, mutta jäi ovenrakoon käden pysyessä tiiviisti alas viedyllä kahvalla. Synkät silmät katsoivat voipuneena kaksikkoa, joka katsoi jännittyneenä takaisin. Hiroki ja Ruiza tunnistivat miehen nopeasti, mutta eivät siltikään osanneet rentoutua, vaikka tiesivätkin tämän olevan toverinsa. Kumpikaan ei nimittäin tiennyt, miksi Atsushi oli tullut heidän luokseen.
“En ehdi olemaan tässä kauaa. Minun on mentävä pian takaisin varmistamaan sairaalan turvallisuus ja kiirehdittävä sitten Satochin luokse”, jokapaikanhöylä kertoi matalalla, vaitonaisena äänellä.
Tämän kasvot näyttivät olevan vielä enemmän allapäin kuin puheensa.

“Mitä asiaa?” eebenpuunruskeasilmäinen kysyi karheasti räpsäyttäen muutaman kerran silmiään koettaen pitää itsensä kasassa.
Vaalein ei sanonut mitään, mutta punoittavat silmänsä esittivät saman kysymyksen ja kyyneleet lakkasivat hetkeksi vuotamasta. Olihan asemestarin pakko yrittää koota itsensä edes hetkeksi, jos kyseessä olisi heidän turvallisuutensa.
“Tsunehito”, mustahiuksinen laski katseensa lattiaan ja raotti suutaan jatkaakseen.
“Hän…” Puhe kuitenkin keskeytyi, kun mies kallisti päätään kuin etsiäkseen oikeita sanoja.
“Mitä?” parittaja henkäisi samassa tuntien sydämensä pysähtyvän rinnassaan.
Atsushi kohotti katseensa kysyneeseen eikä sanonut mitään, vaikka aukoili hiukan suutaan. Se ei ollut vastaus, jota yksi miehistä odotti.

“Atsushi!” asemestari ärjäisi ja kohottautui pelkästään käsiensä varaan osittain pystyyn.
“Mitä Tsunehitosta!? Ala puhua! Mikä helvetti tätä mafiaa riivaa, kun kukaan ei saa asiaansa sanotuksi!?”
Tummin vilkaisi säpsähtäen vaaleahiuksista ja kävi nopeasti tarkalla katseellaan läpi laihan, jännittyneen vartalon. Tullut aavisti, että lyhyimmän ase oli jossain piilossa, mutta riittävän lähellä, että sillä hetkellä hermoraunion partaalla oleva mies saattaisi koska tahansa ryhtyä epätoivoisiin tekoihin. Itsensä ja muiden turvallisuuden, sekä kaksikon mielenrauhan takia olisi sanottava tilanne sellaisena kuin se oli - karuudesta huolimatta.
“Tsunehito tuli äsken muutaman kauhuissaan olevan kytän mukana”, jokipaikanhöylä sanoi raskaasti henkäisten.
“Hänet tuotiin pää edellä. Muuta en tiedä.”

Hiroki ei sanonut mitään, vaan tuijotti Atsushia unohtaen kokonaan hengittämisen ja kaikki muut elintärkeät kyvyt. Ruiza unohti täysin käsissään tuntemansa voimanponnistuksen ja pysyi paikoillaan epämukavaan asentoon jännittyneenä. Harmaanruskeat silmät tuijottivat laajenneina synkkiä kasvoja, kun heidän mafiatoverinsa vain nyökkäsi kevyesti ja perääntyi kauemmaksi sulkien samalla oven perässään. Jokapaikanhöylän oli palattava takaisin töihinsä, joista oli lähtenyt kesken kaiken vain toimittaakseen ystävilleen tärkeän viestin sen hetkisestä tilanteesta.
Huoneeseen jäänyt kaksikko tuijottivat sulkeutuvaa ovea kuin olisivat olleet voimakkaassa hypnoosissa. Heistä kummastakin hetki tuntui ikuisuudelta eivätkä he kyenneet tekemään mitään, kuin seuraamaan pientä liikettä, jota seurasi kahvan nouseminen ylös ja kevyt naksahdus, kun lukon kieli painui kiinni. Pieni, monille täysin merkityksetön ääni tuntui hirvittävän voimakkaalta kaksikossa, jonka kumpikin osapuoli pystyi vasta sen kuultuaan räpäyttämään silmiään.

Ruizan kädet pettivät ja hän lysähti istumaan takaisin tuolilleen yläkropan retkahtaessa vuoteen päälle. Kasvot painautuivat jälleen peiton alla piilottelevaa kylkeä vasten, kun vaaleahiuksinen itki lujasti, nyyhki jatkuvasti ja niiskutti yrittäessään vetää henkeä, mikä oli kieltämättä vaikeata, kun lakana tunkeutui hengityselimiin jokaisella hengenvedolla. Keho oli täysin retkottava kuin räsynukella, jota asemestari muistutti sotkuisine hiuksineen ja pölyisine, likaisine vaatteineen. Vartalossa ei ollut enää yhtään voimaa, vaan ainoat jäsenet, jotka kykenivät liikkumaan tärisevän pään mukana, olivat kädet. Sormet haparoivat heikkoina sängyn liinavaatteita, mutta liukkaat kankaan tuntuivat olevan haluttomia rypistymään miehen nyrkkien sisälle. Sitä harmaanruskeasilmäinen ei kuitenkaan tuntunut tajuavan, kun jatkoi vuodevaatteiden haparointia painaen kasvojaan lujasti varmaa kylkeä vasten.

“Ruiza…” Hiroki henkäisi vetäen puolikkaita hengenvetoja, kun ei kyennyt vetämään shokkiin joutuneita keuhkojaan täyteen ilmasta.
Kyyneleet, joita vanhempi oli pidätellyt hyvin pitkään, valahtivat yhtenä ryöppynä kasvoille, ettei niiden laskuissa olisi pysynyt maailman viisainkaan mies mukana. Tunteiden symbolien mukana tuntuivat valuvan myös voimat, koska keho vaikutti äkkiä heikommalta kuin koskaan aikaisemmin. Hiukan parittajassa oli kuitenkin energiaa jäljellä, koska sai nostettua kätensä ilmaan ja laskettua sen lyhyempänsä pään päälle.

“Ruiza… Älä itke…” Tummanruskeahiuksinen kuiskasi käheästi itkunsa keskeltä, kun katsoi nuorempaansa.
“Ei tarvitse itkeä… Kaikki on hyvin… Älä itke, rakas…”
Sormet silittivät hellästi vaaleita hiuksia tuntien niiden jatkuvasta värjäämisestä syntyneen karheuden, mutta ei välittänyt siitä. Nenäkorua käyttävä ei tiedostanut sormenpäidensä tuntemaa karheutta, vaikka varmasti tunsi kevyttä raavintaa ja kynsikin tarttui pieneen takkuun.

Kosketus ei vaientanut Ruizaa, mutta vaaleaverikön kädet lakkasivat tavoittelemasta lakanoita. Vasen käsi siirtyi vartalon ja pään vierelle, mutta oikea käsi kiertyi Hirokin vartalon ympärille eräänlaiseen halaukseen, vaikkei rutistuksessa juuri ollut voimaa. Silti eebenpuunruskeasilmäinen tunsi halauksen ja sen voiman, joka siinä tavallisesti olisi ollut. Teko itsessään muistutti, ettei ihmiskaupan vastaava ollut yksin, vaikkei tummempi olisi tarvinnut halausta tietääkseen harmaanruskeasilmäisen olevan kanssaan. Parittaja nosti kyynelistä märät kasvonsa kohti kattoa jatkaen äänetöntä itkuaan tietämättä, voisiko missään vaiheessa lopettaa itkemistä.
“Tsune…” Pidempi henkäisi hiljaa sulkien silmänsä.

Hiljalleen, täysin huomaamatta vanhemman huuliin hiipi jotain pientä.

Helpottunut hymy.

----------

Sayuri veti henkeä laskien viimein katseensa alas sylissään lepääviin nyrkkeihinsä. Kevyesti punattu suu oli raollaan ja nainen hengitti lähes olemattomasti, kun istui kivettyneenä paikoillaan. Asagi istui äitinsä vierellä metallirunkoisella tuolilla - samanlaisella, jolla vanhinkin istui. He olivat leikkaussali seitsemän tarkkailuhuoneessa, joka muistutti sairaalan käytäviä ollen aivan yhtä tyhjän tuntuinen kuin muukin rakennus. Jotenkin neliönmuotoinen tila tuntui vielä tuskaisemmalta kuin tyhjät käytävät ja sai avuttomuuden tunteen kasvamaan ihmisten sisällä eivätkä huoneessa olijat olleet lainkaan poikkeus. Äiti ja poika istuivat vierekkäin huoneen kahdessa kolmesta tuolista, suunnilleen keskellä lasiseinän vastapäätä olevalla seinustalla. Mana seisoi hievahtamattakaan sulhasensa vierellä katsoen välillä mafiapomoja, välillä taas muualle. Useimmiten katse siirtyi ikkunan vierellä seisovaan K:hon, joka ei tehnyt mitään muuta, kuin seisoi leveässä haara-asennossa tuijottaen hypnotisoituneena lasin läpi alemmassa tasossa olevassa leikkaussalissa käyvää toimenpidettä. Seuraavaksi naamioitunut luonnollisesti vilkaisi sivummalle, oikeastaan nurkassa lähellä ovea olevaa tuolia, jonka päällä istui yöpuvussa viisivuotias poika käpertyneenä pieneksi keräksi lesken ulkotakin toimiessa peittona. Siitä siniharmaasilmäinen kääntyikin katsomaan paikoilleen jäätynyttä elävää legendaa sekä itselleen tärkeintä: rakastettuaan.

Osakan herra ei tosiaankaan näyttänyt enää kaupunkinsa valtiaalta eikä vaikuttanut pystyvänsä hallitsemaan kokonaista rikollisjärjestöä, vaan nyt tämä muistutti aivan tavallista miestä, joka oli kokenut yhden illan aikana liikaa vastoinkäymisiä ja suuren menetyksen. Mustatukkainen istui pienessä haara-asennossa ja nojasi selkä kumarassa kyynärpäillään polviinsa, kun kädet nousivat kasvoille peittämään suunsa ja osittainen nenänsä, kuin sormensa ja kämmenensä olisivat muuttuneet jonkinlaiseksi happilaitteeksi. Happea yakuza tunsikin tarvitsevansa, koska oli saanut juuri kerrottua äidilleen illan tapahtumista - sen, että sisarensa oli liittoutunut Klahan kanssa, hyökännyt heidän kaikkien kimppuunsa ja tullut lopulta Közin ampumaksi, jotta he jäisivät henkiin. Mafiapomo oli kertonut jokaisen yksityiskohdan, jopa Hikarun viimeiset sanat, aina siihen asti, kun he olivat kiirehtineet sairaalaan jättäen yhden miehen taakseen salamurhaajanaisen ruumiin seuraksi. Itkuinen ääni oli ollut hiljainen, etteivät sanat kiirisi kauempana nukkuvan lapsen korviin, ja kaikeksi onneksi vanhin ei ollut esittänyt välikysymyksiä tai vaatinut kiihtyneenä kertomaan nopeammin. Kerrankin nainen oli ollut hiljaa ja kuunnellut, mitä kerrottavaa lapsellaan oli - nyt sanat olivat iskeytyneet vasten vanhenevia kasvoja.

Mana huokaisi raskaasti vieden vasemman kätensä rintakehänsä alapuolelle ja nojasi oikealla kyynärpäällään tukena olevaan ranteeseensa. Kädessä oleva Asagin kännykkä kosketti kevyesti leukaa, kun entisen soluttautujan katse nousi valkoiseen kattoon. Tilanne oli tuskastuttava niin Sayurille kuin mustatukkaiselle, ja vaikka kauniskasvoinen ei ollut koskaan pitänyt Hikarusta tai tulevasta anopistaan, ei hän siltikään nauttinut näkemästään. Kyllä siniharmaasilmäinen näki, miten tieto esikoisensa menettämisestä satutti tomesodeasuista, vaikkei tämä näyttänyt muulta kuin tyrmistyneeltä. Todellisuudessa vanhin yritti pitää itsensä kasassa, mutta olematon hengitys, vapiseviksi nyrkeiksi puristuneet kädet ja niitä tiukasti katsovat, räpyttelevät silmät kertoivat, että kova kuori alkoi murtua. Ikääntyneen rautarouvan heikko hetki tuntui pahalta, koska se muistutti kovasti sitä, miten hänellekin voisi käydä ja siksi kauniskasvoinen katsoikin kattoa puristaen matkapuhelinta sormissaan.

Hikarun sanat olivat herättäneet hirvittävän pelon naamioituneen sisällä. Tämä oli ennen hänen murhayritystään käskenyt kertomaan terveisiä veljelleen, eli kissamainen oli vihjannut siniharmaasilmäisen pikkuveljen kuolleen. Aluksi Mana oli kuvitellut, että nainen oli tappanut Hizakin, mutta sitten todennut kuolleen kälynsä valehdelleen, koska tämähän oli pysynyt Osakassa ja Mawashimonan johtaja taas oli ollut Kiotossa. Siitä se hirvittävin, sisältävä syövä pelko oli lähtenyt tekemään valloitusta hänen vatsassaan. Kioto oli Klahan kaupunki. Klaha taas oli ollut Hikarun liittolainen. Mikäli siis salamurhaajanaisen sanoissa oli ollut mitään perää, Kioton paskiainen oli tehnyt jotain hänen rakkaalle pikkuveljelleen eikä vaatesuunnittelija voisi antaa sitä tälle ikinä anteeksi. Siksi Mana oli soittanut Shoun ja Atsushin jälkeen Selialle ja käskenyt tätä etsimään veljensä keinolla millä hyvänsä - tämän jälkeen puhelinsoittolistassa olivat olleet vuorossa Sayuri sekä Reita Asagin ja Sethin vuoksi. Nyt naamioitunut odotti, että kollegansa ottaisi yhteyttä ja kertoisi, olivatko löytäneet vaaleahiuksisen naamioituneen ja, tärkeintä, missä kunnossa.

Mustahiuksinen kääntyi katsomaan jälleen henkivartijaa nähdäkseen, oliko tämä kiinnittänyt mitään huomiota johtajansa puheisiin tai oliko hujoppi lainkaan perillä huoneen tapahtumista. Irokeesipäinen ei kuitenkaan näyttänyt liikahtaneen minnekään paikaltaan, vaan tämä seisoi suoraselkäisenä lasin edessä päästämättä loukkaantunutta toveriaan ja lääkäreitä haukan katseellaan, ettei yksikään veitsen viilto, sormien liikahdus tai pihtien aukeaminen jäänyt huomaamatta. Piilolinssiä käyttävä oli sujahtanut omaan kuplaansa, jossa ei ollut tilaa muille ajatuksille kuin huolelle punapäisestä henkivartijasta.
Tietäen, että itsensä ja Asagin kohdalla hän käyttäytyisi aivan samalla lailla kuin K, Mana kääntyi jälleen katsomaan nurkassa kyyhöttävää lasta. Siniharmaat silmät räpsähtivät pikaisesti muutaman kerran ja jäivät katsomaan pojan kasvoja.

“Näin siinä sitten kävi”, kevyt kuiskauksen tapainen ääni kuului pitkän hiljaisuuden jälkeen.
Kauniskasvoinen kääntyi katsomaan Sayuria, joka vaikutti vieläkin kivipatsaalta vain huulten tehdessä liikettä.
“Kyllä, äiti”, yakuza nyyhkäisi vieden kasvonsa kokonaan käsiensä taakse piiloon.
Miehen koko vartalo tärisi, kun tämä itki hiljaa, vaikka olisi halunnut huutaa tuskaansa koko maailmalle. Tietäen hyvin, miten haavoittunut miljonääri oli, vaatesuunnittelija astui lähemmäksi sulhastaan pudottaen kätensä sivuilleen. Varovaisesti, joutuen tasapainoilemaan jonkin verran, naamioitunut istuutui metalliselle käsinojalle asettaen kätensä tärisevälle hartialle. Hiljaa sormet silittivät olkapäätä siniharmaasilmäinen lohduttaessa äänettömästi ja yritti luoda pienen turvan tunteen rakkaalleen - mitään pahaa ei tapahtuisi, kun hän olisi paikalla.
“Tämä on minun syytäni”, hento ääni keskeytti rakastavaiset ja sai kummankin pysähtymään paikoilleen, kuin aika olisi pysähtynyt.

Hitaasti, kuin mafiapomon ja entisen soluttautujan kaulanlihakset olisivat kokeneet pienen halvaantumisen, he kääntyivät katsomaan puhunutta.
Alamaailman kuningatar istui paikoillaan hartiat nousseina ylös, kuin voisi sillä tavalla suojata niskaansa ja vartaloaan. Kädet olivat auenneet nyrkeistä, mutta sulkeutuneet jälleen sormien puristaessa tummaa kuviollista kangasta. Nainen puri hampaansa yhteen ja räpytteli aikaisempaa enemmän silmiään yrittäen estää itseään itkemästä.
“Tämä kaikki on minun syytäni”, puhe muuttui vaikertavammaksi lesken mustien silmien sulkeutuessa.

“Äiti, mitä sinä sanoit?” mustatukkainen suoristautui hiukan ja kääntyi äitinsä puoleen.
“Mitä sinä tarkoitat?”
“Sitä, mitä juuri sanoin”, vanhin sanoi matalasti, kuin olisi halunnut huutaa.
Ja niin elävä legenda olisi halunnutkin tehdä.
“Tämä kaikki on minun syytäni”, toinen käsi nousi kasvojen eteen piilottamaan menetyksen tuskan irvistystä.
“Minä olisin voinut estää tämän…”
“Miten?” pantterimainen kysyi aivan ymmällään.

“Muistatko, kun tulin niihin naamiaisiin ilmoittamatta sinulle tulostani etukäteen?” leski aloitti hetken hiljaisuuden jälkeen.
“En koskaan kertonut, mikä sai minut palaamaan Osakaan, mutta tulin silloin sisaresi pyynnöstä. Hikaru soitti minulle ja kertoi, miten kurjasti sinä johdat mafiaa ja kuinka heität hukkaan isäsi kaiken työn. En voinut jäädä Nagoyaan, vaan minun oli tultava katsomaan ja tarttumaan ohjaksiin, jos Hikarun kertoma olisi pitänyt paikkansa”, tomesodepukuinen keskeytti tarinansa hetkeksi vetäen terävästi henkeä pienen nyyhkäisyn päästessä huultensa takaa kuuluville.
“Näin asian olevan toisin ja päätin turvata rakkaitteni - sinun, Hikarun, Gackton ja Hide-zoun - elämän. Päätin lähteä Rukan perään ja jutella sitten myöhemmin Hikarun kanssa, mutta asiat kääntyivät toiseen suuntaan Rukan kuoleman jälkeen ja kimppuumme hyökättiin. Kun palasin takaisin ja Hikarun kimppuun käytiin, halusin hänen tulevan puhumaan minulle… Halusin hänen tulevan itse puhumaan minulle ja käydä läpi hänen aikaisempaa puhelua, mutta Hikaru ei puhunut mitään. Lopulta, kun päätin ottaa Hikarun puhutteluun ja selvittää, mistä on kyse ja kuka mahdollisesti yrittää manipuloida häntä, sinä olit päästänyt hänet lähtemään”, Sayuri kumartui yllättäen alas hiukan kippuraan istualtaan ja liikkeen myötä Mana näki kaistaleen vanhemman naisen poskea ja sitä pitkin valuvan kyyneleen.
“Jos en olisi odottanut, olisin ehkä saanut Hikarun salaisuuden selville eikä puoliakaan tästä kaikesta olisi tapahtunut! Jos olisin mennyt Hikarun luokse enkä lähtenyt Rukan perään, olisin voinut estää kaiken pahan! Olisin voinut pelastaa esikoiseni… Hikaru… Hän olisi hengissä… Minun tyttäreni olisi yhä hengissä…”

“Äiti, ei se ole sinun syytäsi”, Asagi ei kestänyt kuunnella äitinsä itkunsekaisia itsesyytöksiä.
Hän ei ollut vuosiin nähnyt äitinsä itkevän - ei sitten isänsä kuoleman eikä sydämensä kestänyt kuulla lesken nyyhkivän tyttärensä menettämisen tuskasta. Oli jo riittävän kamalaa, kun oli nähnyt omin silmin isosiskonsa kuolevan.
“Hikarun kuolema ei ole sinun syytäsi”, pantterimainen kurotti kättään vanhinta kohti lohduttaakseen, mutta perääntyi kauemmaksi, kosta tiesi, ettei voisi mitenkään lohduttaa.
Mitkään sanat eivät toisi isosiskoa takaisin - ja se oli yhden miehen ansiota.
“Tämä kaikki on Klahan syytä”, murheen kyynelistä huolimatta yakuzan ääni madaltui ja käsi puristui nyrkkiin.
“Klaha käänsi Hikarun meitä vastaan. On hänen syytään, että Hikaru on kuollut! Klaha saa maksaa minun sisareni kuolemasta!”
“Se on toissijainen asia nyt”, Mana puuttui päättäväisesti puheeseen sujauttaen rakkaansa kännykän tämän taskuun.
Kyllä hän kuulisi sen, jos Selia soittaisi - ja toisi toivon mukaan hyviä uutisia.

“Toissijainen?” Osakan herra kääntyi epäuskoisena sulhasensa puoleen ja elävä legendakin katsoi entistä soluttautujaa silmäkulmastaan.
“Väitätkö sisareni kuoleman olleen mitätöntä ja Klahan ansaitseman kostoiskun olevan toissijainen asia?” mustatukkaisen märät kasvot vääntyivät suuttumuksesta irvistykseen.
“Klaha ansaitsee kaiken, mitä keksimme hänen päänsä menoksi ja minäkin haluan, että hän kärsii”, siniharmaasilmäinen sanoi päättäväisellä äänellä tarkoittaen jokaista sanaansa, kun silmänsä kapenivat pelkästä vihasta.
Mikäli Hizakille olisi tapahtunut yhtään mitään pahaa, hän menisi itse pamauttamaan kuulan Kioton paskiaisen kalloon.
“Meillä on kuitenkin paljon tärkeämpi huolenaihe mietittävänä”, kauniskasvoinen jatkoi vedettyään muutaman kerran rauhoittavasta henkeä, ennen kuin nyökkäsi kevyesti päällään nurkkaan kohti.

Ishikawat kääntyivät katsomaan nyökättyyn suuntaan ja kumpikin hätkähti lujasti tajuten liian hyvin, mitä naamioitunut ajoi takaa. Gackt istui yhä kerällä ulkotakkiin kääriytyneenä, mutta tämä ei nukkunut, kuten aikuiset olivat uskoneet ja toivoneet. Viisivuotiaan silmät olivat auki ja tämä oli selvästi hereillä katsellen vakavamielisenä, jopa surullisen oloisena lattiaa tuolinsa jalkojen alla. Aikuiset eivät vain tienneet, kauanko poika oli ollut hereillä tai, tärkein ja pelottavin asia, miten paljon tämä oli kuullut ja ymmärtänyt muiden puheista.
“Kaikista tärkeintä on, että Gackt saa tietää, ettei äitinsä palaa enää kotiin”, vaatesuunnittelija sanoi hiljaa tietäen kahden muun kuulevan sanansa.
“Meidän on kerrottava Gacktolle, että hänen äitinsä on kuollut.”

Sayuri käänsi katseensa pois lapsenlapsestaan eikä Asagikaan kyennyt katsomaan sisarenpoikaansa, vaan mustat sielunpeilit kääntyvät katsomaan harmaata lattiaa. Pantterimainen ravisti kevyesti päätään rutistaen silmänsä kiinni, kun kipeät muistot iskivät mieleensä pommin lailla. Yakuza muisti, kuinka äitinsä oli kertonut isänsä kuolleen, tehneen itsemurhan, ettei heidän tarvitsisi katsoa vierestä hidasta kuolemista. Kuinka hän voisi kertoa saman sisarenpojalleen? Oli ihan eri asia kertoa lapselle isänsä kuolleen ennen syntymäänsä kuin kertoa tälle suoraan äitinsä kuolleen hetki sitten. Ei, mafiapomo ei kyennyt siihen - ei nyt, kun menetys tuntui liian kipeältä.
“En pysty siihen”, tomesodepukuinen kuiskasi hiljaa pidellen kasvojaan käsissään itkunsa keskellä.
“En pysty kertomaan nyt… En voi sanoa Gacktolle, että hänen äitinsä on kuollut…”
Kaikesta julmuudestaan, kontrollifirikkeydestään, muiden mielipiteiden tallomisesta ja kapeakatseisuudesta huolimatta, oma perhe oli ja tulisi aina olemaan alamaailman kuningattaren heikoin kohta. Nämä saivat hänen muurinsa murenemaan.

Mana katsoi kumpaankin Ishikawaa ja näki, ettei kumpikaan pystyisi menemään Gackton luokse. Oikeastaan hän oli jollain tapaa tiennyt sen, ennen kuin oli edes ottanut asian esille. Nyt elävä legenda ja pantterimainen eivät kykenisi puhumaan Gacktolle, mutta tässä kohdassa asian kertomista ei voisi lykätä. Gackt oli saattanut jo kuulla äitinsä kuolleen, mutta ei ehkä ymmärtäisi asiaa, vaan asian käsittelemiseen tarvittaisi vanhemman ihmisen apua.
“Minä menen”, vaatesuunnittelija myöntyi nousten seisomaan.
“En ole hyvä lasten kanssa, mutta olen joutunut ennenkin kertomaan huonoja uutisia”, mustahiuksinen lisäsi, vaikka lähinnä rauhoittaakseen vanhinta, joka oli vilkaissut häntä terävästi.

“Mana”, miljonääri tarttui yllättäen sulhastaan kädestä kiinni.
Kauniskasvoinen katsoi alas suoraan mustiin silmiin kysyvä ilme kasvoillaan.
“Kiitos”, pantterimainen silitti kevyesti peukalollaan rakkaansa kättä kyyneleiden valuessa poskilleen.
“Ei tarvitse kiittää”, meikannut hymyili hellästi ja puristi kevyesti mustatukkaisen kättä.
“Tulen pian takaisin vierellesi.”
Osakan herra päästi entisen soluttautujan kädestä irti sallien siniharmaasilmäisen kävelevän sisarenpoikansa luokse. Mana yritti pysyä suoraselkäisenä liikkuessaan. Hänen tehtävänsä oli antaa sureville omaisille hetki aikaa surra ja sitten koota itsensä, sekä tietenkin yrittää selittää tilanne viisivuotiaalle.

Naamioitunut pysähtyi lapsen vierelle ja jäi katselemaan tummanruskeatukkaista, joka ei katsonut lähelleen tullutta. Kuitenkin tämä tiesi enonsa sulhasen tulleen siihen, koska oli hereillä, vaikkei kiinnittänyt huomiota mustahiuksiseen. Sinänsä asia ei ihmetyttänyt vanhempaa, koska poika ei ollut tervehtinyt häntä tavalliseen tapaansa heidän nähdessään toiseensa, vaan oli ollut mumminsa sylissä apaattisena, aivan kuin nukkunut, ja jäänyt paikoilleen tuolille, kun tomesodepukuinen oli laskenut lapsen siihen ja sanonut, että lepää hetken. Surulliset kasvot ja hiljaisuus välittivät naisellisemmalle kuitenkin selvän viestin, ettei kaikki ollut pikkuisella hyvin.
“Hei Gackt”, Mana sanoi hiljaa polvistuen alas levittäen riekaleista hamettaan pehmusteekseen.
“Onko kaikki hyvin?” mies kysyi hellästi, kun ei saanut lapselta minkäänlaista vastausta.

Gackt ei katsonut enonsa sulhasta lainkaan eikä avannut suutaan. Juuri kun mustahiuksinen oli avaamassa suunsa kysyäkseen aiempaa huolestuneempana saman kysymyksen uudelleen, poika nyökkäsi hyvin pienesti pitäen katseensa yhä lattiassa, kuin olisi jotenkin jättänyt oman kehonsa siihen tuolilla ja lähtenyt mielensä kanssa muualle. Liike ei kuitenkaan saanut vanhempaa uskomaan saamaansa vastausta, vaikka se rauhoittikin naamioitunutta.
“Kuulitko keskustelumme?” naisellisempi jatkoi hiljaa puhumista ja kosketti hellästi viisivuotiaan polvea.
Kosketus sai tummanruskeatukkaisen värähtämään ja kääntämään päätään hiukan poispäin, mutta silti tämä nyökkäsi jälleen hyvin pienieleisesti. Se saikin vaatesuunnittelijan huokaisemaan raskaasti. Ainakin hän sai selityksen pojan hiljaisuudelle, mutta hänen oli vielä pakko varmistaa, ettei kyseessä ollut pelkästään hämmennys.
“Kuulitko myös äidistäsi?” kauniskasvoinen kysyi aiempaa varovaisemmin, olihan aihe hyvin arka eikä pelkästään pikkuisen iän takia.
Viisivuotias sulki hitaasti silmänsä eikä puhunut tai liikkunut mitenkään. Hetken päästä, luomet yhä suljettuina, tummanruskeasilmäinen nyökkäsi hyvin pienesti kasvot alhaalla.

“Niin”, entinen soluttautuja sanoi lähinnä itselleen.
Hänen oli entistä vaikeampi puhua Hikarusta, koska nuorin oli vetäytynyt harvinaisen syvälle kuorensa sisälle. Meikanneesta tuntui, että hänen olisi helpompi toimia, lohduttaa, mikäli lapsi olisi kieltänyt tapahtuneen, itkenyt tai reagoinut muuten voimakkaasti. Mitä tässä voisi tai pitäisi sanoa?
“Äitisi on kuollut”, Mana kertoi raskaasti totuuden miettien, miten siitä jatkaisi.
“Gackt…” Hän haki sanoja, koska sisällään oli myös toinen huoli.
“Tiedätkö, mitä se tarkoittaa? Tiedätkö, mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee?”
Hikarun lapsihan oli aina tiennyt isänsä kuolleen, mutta se oli tapahtunut ennen tummatukkaisen syntymää. Kukaan tämän hyvin läheistä ihmisistä ei ollut kuollut eikä vaatesuunnittelija olisi yhtään ihmetellyt, jos kissamainen ei olisi koskaan puhunut kuolemasta. Asagi taas vältteli aihetta halusta suojella nuorimman mieltä, sekä mahdollisesti itseään.

Mitään ei kuulunut vähään aikaan ja siniharmaasilmäinen harkitsi pyytävänsä sittenkin Sayurin tulemaan tilalleen. Ei hän pärjännyt lasten kanssa.
“Lähtemistä”, pieni, nuoruutensa takia korkea ääni sanoi viimein.
Kauniskasvoinen katsahti hätkähtäen pikkuisen kasvoja. Gackt kohotti vakavana katseensa ylös ja kääntyi katsomaan yakuzan sulhasen sielunpeilejä.
“Se tarkoittaa sitä, että joku lähtee eikä voi palata takaisin, vaikka haluaisikin”, viisivuotias kertoi totisena, värisevällä äänellä.
“Mistä olet kuullut tuon?” entinen soluttautuja kysyi hämmentyneenä.
Hän ei ollut lainkaan varma, oliko lapsi itse luonut kuolemisesta itselleen helpommin käsiteltävän asian, vai oliko joku sanonut tälle niin.
“Közi-chan ja K-chan kertoivat”, tummanruskeasilmäinen kertoi sielunpeiliensä hiukan punottaessa.
“He sanoivat, että isä lähti vuosia sitten eikä voi palata takaisin, vaikka haluaisi.”

“Közi ja K olivat oikeassa”, mustahiuksinen myönsi ja vilkaisi nopeasti olkansa yli puhuttua miestä, mutta kääntyi sitten takaisin lapsen puoleen.
“Niin siinä kävi.”
“Nyt kävi äidille”, poika niiskautti ja käänsi katseensa syrjään väristen.
“Se on minun vikani…”
“Gackt, se ei ollut sinun vikasi”, Mana vei kätensä pikkuisen olkapäälle.
“Sinä et voinut asialle mitään.”
“Minä yritin estää sen”, Gackt ravisti päätään uskomatta aikuisen sanoja.
“Minä yritin estää äitiä lähtemästä… Minä tiesin tämän…”

“Tiesit?” sana tuntui olevan luja sähköisku vanhemman selkärangassa.
Koko lause tuntui saavan aivan uuden merkityksen.
“Tiesitkö, mitä äitisi oli tekemässä?” puhuessaan miehen ääni muuttui hiukan kovemmaksi, vaativammaksi.
“Tiesin…” Tummanruskeatukkainen nyökkäsi rutistaen silmänsä kiinni.
“Se paha mies puhui usein äidin kanssa… Se sanoi paljon pahoja asioita… Suunnitteli paljon pahoja asioita Asagi-oji-sania vastaan… Käski äidin tehdä pahoja asioita… Paha mies pakotti äidin tekemään pahoja asioita Asagi-oji-sanille…” Poika niiskaisi terävästi käpertyen tiukemmin kasaan.
“Minä kielsin äitiä kuuntelemasta… Minä sanoin äidille, että se paha mies on valehtelija ja ilkeä, mutta äiti ei kuunnellut… Minä aion kertoa Asagi-oji-sanille, mutta se paha mies…”

“Mutta se paha mies mitä?” kauniskasvoinen kysyi nopeasti kiihtyen huomaamattaan.
“Mitä hän sanoi tai teki?”
“Paha mies tarttui minua käsistä, kun äiti ei nähnyt”, pienet kädet kietoutuivat laihan kehon ympärille.
“Paha mies sanoi, että jos kerron Asagi-oji-sanille mitään, hän veisi äidin pois…” Lapsi kertoi räpytellen kiivaasti silmiään.
“Paha mies sanoi, että veisi äidin pois eikä äiti voisi koskaan palata, jos sanoisin kenellekään mitään… Minä halusin suojella äitiä ja Asagi-oji-sania… Ja nyt äiti lähti… Meni pois…” Sanojen myötä kyyneleet tulvahtivat viisivuotiaan silmistä poskille valuen lohduttomina puroina kasvoilla.

Gackt kääntyi katsomaan mustahiuksista, joka ei hievahtanutkaan paikoiltaan, vaan katsoi kasvot lähes valkoisina, täysin vakavina nuorimpaan. Surun irvistys vääntyi tummanruskeatukkaisen kasvoille tämän katsoessa siniharmaita sielunpeilejä, jotka vastasivat katseeseen.
“Äiti!” poika nyyhkäisi kuluvasti levittäen yllättäen kätensä.
Mana henkäisi säikähtäneenä, mutta tajusi sentään levittää hiukan omia käsiään, kun lapsi heittäytyi nopeasti hänen syliinsä ja kietoi käsivartensa kaulan ympärille.
“Äiti…” nuorin painoi kasvonsa varmaa olkapäätä vasten itkien lujasti aikuisen sylissä kaivaten jotakuta varmaa, pysyvää.
Lapsi tarvitsi lohdutusta menetyksensä hetkellä, koska oli jäänyt orvoksi, vaikkei sitä itse vielä ymmärtänytkään. Viisivuotias oli jäänyt yksin, ilman ketään ja nyt tämä halusi jonkun pysyvän lähellään - ja se henkilö oli sillä hetkellä Mana.

Mana ei kuitenkaan osannut tehdä mitään. Kädet osittain levällään naamioitunut istui polviensa päällä lapsen roikkuessa kaulassaan itkien äitiään olkapäätä vasten. Aivot tuntuivat olevan pahemmin lukossa kuin aikaisemmin illalla tästä valtavasta tietoryöpystä. Gackt oli tiennyt, mitä oli ollut tapahtumassa. Ei tämä ehkä ollut tiennyt asioista kovinkaan tarkkaan, mutta oli kuitenkin ollut tietoinen Hikarun ja Klahan liittoumasta. Miksei tämä ollut sanonut mitään!?

Koska Gackt oli halunnut suojella niin äitiään kuin Asagia. Vastaus oli itsestään selvä, kun katsoi itkevää lasta. Vaikkei vaatesuunnittelija ollut sietänyt kälyään, oli lapsi rakastanut tätä syvästi kaikesta ikävästä kohtelusta ja häijystä kielestä huolimatta. Kenties näillä oli ollut hyviäkin hetkiä. Viisivuotias rakasti myös enoaan - rakasti tätä isänä eikä äidin veljenä - juuri noihin kahteen rakkaaseen ihmiseen Klaha kohdisti uhkauksensa pitääkseen pojan hiljaisena juonistaan. Eihän tämä edes tiennyt, missä asemassa Kioton paskiainen edes oli ja mitä kaikkea kykenevä tekemään. Ties mitä kaikkea muutakin se saasta oli tehnyt pelotellakseen pientä lasta, joka ei pystynyt mitenkään puolustautumaan vahvemman miehen edessä. Tummanruskeasilmäinen oli yrittänyt suojella äitiään ja yakuzaa omien taitojensa mukaan - tämähän oli yrittänyt estää äitiään lähtemästä, ja aikaisemmin illalla takertunut enonsa jalkoihin, ettei pantterimainen vain lähtisi. Poika oli aavistanut pahojen asioiden tapahtuvan ja yrittänyt estää, varoittaa aikuisia mutta turhaan. Kukaan heistä ei ollut kuunnellut tummanruskeatukkaisen varoitusyrityksiä. Kukaan ei ollut kysynyt kysymyksiä, joilla olisi saatu Klahan suunnitelmat selville. Aikuisten ajattelemattomuuden takia viisivuotias lapsi menetti äitinsä ja itki nyt lohduttomana entisen soluttautujan sylissä syyttäen itseään kaikesta.

“Shh, Gackt”, Mana sanoi hiljaa kietoen kätensä suojelevasti puhutellun ympärille.
“Se ei ollut sinun vikasi. Ei ole sinun syytäsi, että äitisi lähti eikä voi palata takaisin. Et ole tehnyt mitään väärää”, siniharmaasilmäinen kuiskasi hiljaa lapsen korvaan silittäen tummanruskeita hiuksia.
“Ei ole mitään hätää… Mummisi pysyy luonasi. Asagi pysyy luonasi… Minä pysyn luonasi… Emmekä me aio lähteä pois, vaan me jäämme suojelemaan sinua. Paha mies ei koskaan pääse satuttamaan sinua eikä ketään muutakaan. Kaikki järjestyy…”

Gackt ei sanonut mitään, vaan takertui tiukemmin aikuiseen jatkaen hiukan tukahdutettua itkuaan täristen lujasti. Tämä yritti painautua vielä lähemmäksi mustahiuksisen vartaloa paetakseen maailmaa ja surua turvalliseen syliin, mutta ei voinut päästä enää lähemmäksi. Vaatesuunnittelija halasi lujemmin lasta luodakseen mahdollisimman turvallisen, rakastavan tunteen toiselle ja sulki silmänsä painaen poskensa tummanruskeatukkaista päätä vasten.

“Gackt oli Hikarun poika”, kauniskasvoinen sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen kuuluvalla äänellä.
Hän kääntyi katsomaan Ishikawoja pidellen yhä itkevää lasta sylissään. Asagi ja Sayuri katsoivat heihin kumpikin kasvot kyynelistä märkinä ja silmät suurina niin hämmennyksestä kuin kauhusta. Nämä olivat kuulleet pojan sanat ja ymmärtäneet saman asian kuin siniharmaasilmäinen. Mustista sielunpeileistä saattoi nähdä myös hämmennystä äsken sanotuista sanoista, mutta naamioitunut ei aikonut antaa sen estää itseään jatkamassa.
“Mutta ei enää”, Mana sanoi päättäväisesti vilkaisten kummankin istuvan kasvoja.

Sayuri katsoi ensin kummissaan kauniskasvoista, mutta yllättäen silmänsä laajenivat, kuin olisi ymmärtänyt jotain uskomatonta. Elävä legenda ei kuitenkaan sanonut mitään, vaikka suunsa raottuikin ilmentämään selvää hämmennystä, kenties jopa järkytystä. Asagi katsoi ihmetellen hyvin määrätietoiselta vaikuttavaa sulhastaan eikä näyttänyt ymmärtävän, mitä rakkaansa ajoi takaa. Illan aikana oli tullut ihan liikaa informaatiota ja uutisia, ettei yakuza vain jaksanut ajatella arvoituksellisia sanoja enempää. Sitä varten pantterimainen avasikin viimein suunsa.

“Ei”, luja ääni ja kevyt tömähdys saivat kolme aikuista hätkähtämään.
Kolmikko, Gackt kun ei kyennyt itkunsa lomasta keskittymään muuhun kuin pitelijäänsä ja suruunsa, kääntyi katsomaan äänen suuntaan kuin olisivat tulleet yllätetyiksi.
K seisoi yhä samalla paikalla missä aikaisemminkin, mutta ei enää yhtä vankasti. Koko lihaksikas vartalo tärisi, kuin liha ja luut olisivatkin olleet voimakkaassa puhurissa väriseviä haavanlehtiä, ja kädet olivat nousseet ottamaan tukea lasipinnasta, kuin olisi sitä kautta voinut päästä lähemmäksi leikkaussalia, kenties jopa suoraan sinne. Pää liikahteli pienesti, kuin olisi yrittänyt nähdä useita yksityiskohtia kerrallaan. Sormenpäät tuntuivat yrittävän porautua lasin läpi, koska eivät pelkästään painuneet läpinäkyvää materiaalia vasten, vaan koukistuivat kuin poratakseen tien vapaaksi. Hengitys oli katkeilevaa, hyvin heikkoa, kuin joku olisi kytkenyt keuhkot aina välillä pois päältä.

“Ei, Közi”, henkivartija henkäisi käheästi ravistaen päätään haluamatta uskoa näkemäänsä.
“Közi!” nyrkki iskeytyi lujasti, mutta silti voimattomasti lasia vasten yllättävän korkean huudon sattuessa huoneessa olijoiden korvia.
Kuin vieras, ennenkuulumaton huuto ei olisi ollut jo tarpeeksi järkyttämään huoneessa olijoita, tapahtui jotain ennennäkemätöntä.
“KÖZI!” irokeesipäinen kiljaisi uudelleen kumppaninsa nimen äänen ollessa kimakka kuin haavoittuneella koiralla.
Ennen niin vahvan miehen jalat pettivät huudon myötä, kuin toverinsa huutaminen olisi vienyt kaikki voimat, ja henkivartija valui lasia pitkin polvilleen vaikertaen kovalla äänellä.

Asagi hyppäsi pystyyn ja suorastaan lensi alaisensa vierelle, kun toinen käpertyi vapisten kasaan. Pantterimainen kumartui lähemmäksi koskettaen Hindu kushin miehen olkapäätä, mutta vetäytyi samassa kauemmaksi haukkoen näkemästään henkeä. K:n kasvoilla valui kyyneliä kuin joku olisi avannut tulvaportit. Irokeesipäinen itki lohduttomana, täysin murtuneena eikä yakuza ollut koskaan nähnyt toisen itkevän, oli tämä ollut kuinka pahasti loukkaantunut. Ennen niin vahva vartalo vapisi eikä hujoppi kyennyt kuin ravistamaan päätään, kuin olisi halunnut kieltää kaiken tapahtuneen. Miehen katse pysyi lattiassa, kuin voimat eivät olisi riittäneet nostamaan päätä kohtaamaan tapahtunutta.
Välittömästi miljonääri suoristautui pystyyn kääntyen katsomaan leikkaussalia ja lääkäreiden keskellä olevaa pöytää. Jun liikutteli pihtejä ja painoi lopulta omat sormensa leikkaushaavan sisälle katsoen hätääntyneenä hoitajia, jotka yrittivät tarjota uusia pihtejä tai olla muuten hyödyksi. Joku ojensi Nishikawalle defibrillaattorin hoitopäitä lääkärin ottaessa ne käsiinsä ja hieroi niitä pikaisesti yhteen, mikä sai yakuzan katsomaan kauhuissaan sydänsähkökäyrämittarin monitoria tuntien jäätyvänsä paikoilleen. Sydänkäyrä liikahti muutaman kerran pienen numerosarjan laskiessa nopeasti alaspäin, mutta sitten tapahtui muutos lääkärien tohinasta huolimatta.

Näytössä näkyi enää suora viiva.


----------
Selityksiä:

* Miksi Asagi kiersi auton, ennen kuin yritti avata limusiinin oven alaisilleen? Todennäköisesti se puoli näytti kaameammalta/vähemmän suotuisalta aukeamaan
* Tuo helvetin helvetin helvetin helvetti-juttu on sitten “tahallinen virhe”, eli lähinnä vain täynnä genetiiviä
* Kyllä, auton ovet ovat hirvittävän raskaita (en saanut auki, kun auto oli yhdessä harjoitusjuttusa kyljellään ja minun piti työntää ovi auki (siis taivasta kohti) enkä todellakaan onnistunut siinä). K kuitenkin sai oven auki, koska on vahvempi kuin suurin osa ihmisistä ja lisäksi ovi ei ollut lukossa, vaan jumissa ja vielä pyöriensä päällä
* Kuten olette ainakin House-sarjasta nähneet, joissakin sairaaloissa on leikkaussalien yhteydessä erillinen huone, josta pääsee näkemään leikkaushuoneen tapahtumat. Täällä voivat siis lähiomaiset, mutta myös sairaalan muut työntekijät että oppilaat tarkkailla kirurgien toimintaa
* Tyttökauppiaat on televisiosarja, joka kertoo rikollisjengistä, jotka ottavat “huostaansa” nuoria venäläisiä ja liettualaisia naisia, mutta pistävätkin heidät sitten strippiklubeille ja laittomiin bordelleihin
* Ja jos nyt ei tullut selväksi, elävät ihmiset tuodaan sairaaloihin aina pää edellä (ja jos kuollut toimitetaan sairaalaan, hänet pitäisi tuoda sitten jalat edellä) - älkää kuitenkaan vielä nuolaisko, ennen kuin tipahtaa
* En tiedä teistä, mutta en minä kyllä viisivuotiaana tajunnut kunnolla, mitä on kuolema/kuoleminen. Oma isoisäni kuoli minun ollessani hyvin pieni, etten edes tajunnut olevani hautajaisissa, saatikka sitten kuolemaa. Taisin käsittää asian siinä 7 vuodesta ylöspäin. Kuoleman ymmärtää todellisuudessa vasta vanhemmalla iällä eikä asian sisäistäminen ole silloinkaan helppoa
*Defibrillaattori on se laite, jolla sähkön avulla laitetaan sydän lyömään uudelleen
Jaa, eipä tule muuta mieleen, kysyä saa.


Vastasiko Ruizan tekemä kommentti yhtään teidän ajatuksianne?
Kyllä, oli pakko hiukan vinoilla itselleni ja kirjoitustavalleni Ruizan kautta XD

Ja niin, ennen kuin väki alkaa pitää bileitä, muistutan vielä siitä, että viimeinen luku on jäljellä ja se määrää kaiken X) Uhkailujen määrällä ei siis ole ollut minuun mitään vaikutusta enkä minä säästä hahmoja niiden vuoksi, vaan etenen juonikaavioni mukaan

Niin, yhteen asiaan haluaisin puuttua ihan kunnolla. Nimittäin Gacktoon. Kuten varmaan ihmiset osasivat arvata, Sayuri otti Gackton mukaansa, koska ei uskaltanut jättää tätä Burutendoulle eikä hän oikein luota kehenkään, että uskaltaisi luottaa pojan alaistensa huostaan (Uruha olisi varmasti poikkeus). Sayuri katsoi lapsenlapsensa olevan parhaimmassa turvassa mukanaan.
Gackt tosiaan oli tietoinen tapahtumista, mutta ei aikuisten tasolla. Gackt tiesi, että tekeillä oli ikäviä asioita ja äitinsä olevan niiden takana Klahan kanssa. Gackt ei kuitenkaan tiennyt, kuka tai mikä Klaha oli, minkä takia ei tiennyt, miten vain Klahan nimen sanominen olisi voinut muuttaa kaiken - eikä Gackt varmasti tiennyt edes Klahan “lempinimeä”. Toisaalta taas, ei viisivuotias tarkalleen voi tietää, mitä tapahtuu ja mitä on tekeillä, vaikka kuuleekin osan keskustelusta ja aistii asioita, pienen lapsen ajatusmaailma ei riitä vielä ihan kaiken ymmärtämiseen.
Suurin syy, miksei Gackt kuitenkaan puhunut (sen lisäksi, ettei ymmärtänyt kaikkea eikä mafian tilanteesta kerrottu hänelle) oli kuitenkin halu suojella perhettään. Klaha tosiaan uhkaili Gacktoa, että hän tappaisi Hikarun, jos Gackt kertoisi mitään Asagille ja varmasti osa uhkailuista koski myös Asagia, Sayuria, Hide-zouta, Manaa ja muita Gacktolle tärkeitä ihmisiä. Tämän vuoksi Gackt ei kertonut kenellekään, vaikka piilotetusti yritti, vaan päätyi lopulta estelemään ihmisten lähtemistä. Tässä oli mielestäni hyvä opetus siitä, että joskus lapset tietävät enemmän, kuin me osaamme sitä itse aina tajuta.

No niin, eipä tässä muuta. Menen takaisin spinoffien ja viimeisen luvun pariin. Kommentit ovat sallittuja ympäri vuorokauden^^

Oikein mukavaa kesää! O(^^)o
*varmistelee pommisuojansa seinämiä*
いつからか夢の中でしか眠れない
Itsukaraka yume no naka de shika nemurenai
Dream because dreams should be cherished.

Birth - words & music: ASAGI

    2 tykkää.
Avatar
Aysha
Multisex Lafi
 
Viestit: 365
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:29 pm
Paikkakunta: in your mind, where your deebest sins live

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+63/64,6.

ViestiKirjoittaja gnrbu » Ke Kesä 06, 2012 12:32 pm

Olen ilkeä ja kommentoin juuri kun sait edelliset kommenttivastaukset kirjoitettua. :D Koska sinä olet yhtä ilkeä postaamalla uutta lukua samalla kun kirjoitan tätä, teen ensin pienen yhteenvedon aiemmista luvuista ennen kuin luen tuon uusimman ja kommentoin sitä. Pienen siksi, että yleensä teen muistiinpanoja lukemisen aikana ja kirjoitan kommentin niiden pohjalta, mutta nämä ensimmäiset 62 lukua tuli tosiaan luettua sellaista vauhtia, etten ehtinyt pistää paperille puolikasta sanaakaan.

Aloitetaan vaikka siitä, että kyllä tähän ficciin kannatti pistää kolme päivää elämästään. :D Ymmärrän hyvin, miksi tämä on saanut niin paljon lukijoita ja miksi useampikin ihminen oli suositellut tätä minulle jo ennen kesälukupiiriä. Tarina kulkee sujuvasti monella tasolla. Kieli on sopivan helppoa ja nopealukuista, ettei lukeminen töki sanavalintojen tai lauserakenteiden takia. Tapahtumia riittää niin, ettei missään vaiheessa ajauduta suvantoon. Kaikkein vaikuttunein olet kuitenkin siitä, kuinka onnistuit siirtämään tarinan Sethin näkökulmasta vaihtuvaan näkökulmaan ilmaan minkäänlaista töksähdystä.

Hahmoja on hurjasti, mutta tärkeimmät jäivät kyllä mieleen ja tulivat esitellyiksi paremmin. Mietin jossain kohtaa, oliko ihan pakollista antaa lähes jokaiselle sivuosassa vilahtavalle henkivartijalle jrock-henkilöllisyys, mutta tärkeimmät tosiaan nousivat esiin. Kuten lukupäiväkirjassa mainitsinkin, yllätyin siitä, kuinka paljon aloin välittää jopa Manasta, joka ei tavallisesti kuulu suosikkihahmoihini (pidän kyllä hänen musiikistaan ja vaatteistaan, vain ficit tökkivät). Asagi tuntuu kasvaneen ficin aikana paljon, mutta voi johtua siitäkin, että hänestä on vähitellen paljastettu enemmän. Seth ja Hide-zou olivat alussa tärkeitä hahmoja (sekä ficille että minulle), mutta nyt kun he ovat astuneet taka-alalle, en keksi heistä enää paljon sanottavaa. Heidän rakkautensa herääminen oli suloista.

Rakkauden heräämisestä puheenollen, suihkukohtaus. :D Ei pitäisi olla mahdollista iskeä raa'an yakuza-ficin keskelle lukua, joka on pelkkää alastonta miestä, seksuaalista vihjailua ja huumoria, ja saada sitä toimimaan, mutta. :D Suihkukohtaus kuuluu edelleen parhaisiin tästä ficistä jääneisiin muistoihin.

Pidin Sayurista. Kyllä, hän oli aluksi varsin kauhea, mutta juuri sitä juoni tarvitsikin. Hikarusta sen sijaan en oikein pitänyt - tuskin piti kukaan muukaan - kunnes hän "salamurhayrityksen" jälkeen päätti ryhtyä taas tappamaan, jolloin toivoin hänen auttavan Asagin voittoon, mutta no, kiskaisit sitten maton tämän kauniin ajatuksen alta. Olen kyllä ihan tyytyväinen juonittelijoiden henkilöllisyyksiin. Molemmat on alusta asti esitetty aika epämiellyttävinä, joten en jää itkemään heidän peräänsä kun heistä epäilemättä tehdään lopullisesti selvää.

Sitten uuteen lukuun, jossa olikin sitten enemmän Sethiä kuin viimeisimmissä ja Reitankin paluu - olinkin jo ehtinyt toivoa hänenkin kuulumisiaan. Saattaa olla, että tämän lukeminen on vääristänyt ajatusmaailmaani, mutta olen aika varma, että Seth on paljon tyytyväisempi elämäänsä istuessaan sairaalassa ammuttuaan juuri miehen tai pari kuin ficin alussa asianajotoimiston kirjanpitäjänä. Kai se on vain se, että nyt hänellä on enemmän ihmisiä, joista huolehtia ja toisinpäin.
Ruizan, Tsunehiton ja Hirokin threesome tuntui pitkään lähinnä humoristiselta sivujuonelta, mutta toivon nyt todella Tsunen selviävän.
Ja äh, loppu oli aika kauheaa luettavaa. :p Kaikkein pahimmalta tuntui kun Gacktille kerrottiin. Közin kuolema on, no, valitettava, mutta tässä vaiheessa ei tunnu vielä kauheasti miltään. Se iskee varmaan vasta seuraavassa luvussa, jossa K joutuu todennäköisesti toimimaan yksin, ja se tulee tuntumaan tosi väärältä.

Viimeistä lukua odotellessa!

    3 tykkää.
Avatar
gnrbu
Vuoden Kaoru
 
Viestit: 2497
Liittynyt: Ti Maalis 24, 2009 12:05 am

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+63/64,6.

ViestiKirjoittaja illusionchiu » To Kesä 07, 2012 2:36 pm

Todiin HoneyBlade on täällä kommentoimassa. (: Luin tämän jo eilen, mutta olin vähäsen kännissä niin en usklatanut ees yrittää kommentoida, kun lukeminenki oli jo vähän heikkoa, mutta muistan sentää jo jotain tästä. XD

(tosin, jäin miettimään, mistä tämä mieltymyksesi synkkiin hahmoihin?).

Huomasin tämän ja ajattelin nyt vastata sulle sen verrab mitä osaan. Olen tätä itsekkin kyllä miettinyt ja en osaa oikeen sanoa tähän muuta kun että osaan katsoa synkkien hahmojen komeutta myös. Kuten juuri Atsushin ja Andron kanssa kävi. ♥ (:

(jota herra tuntuu olevan myös XD).

Tämä on täysin totta kyllä liittyen Atsushiin. (;

Ja nyt sitten sitten vihdoin lukuun 63. Ihan ekaksi en tykkää yhtään siitä todellisuudesta että tää oli tämän upean ficin toisteksi viimeinen luku, ennen viimeistä. :/ Tuntuu että tätä voisi lukea vaikka ikuisuuden verran.♥
Tuota noin... Tää luku oli niin hemmetin surullinen, kun jokainen on huolissansa mafialaista ja sitten on vielä Pikku-Gackt. ;;____;; Oli ihanaa nähdä Asagista tollainen pehmeäkin puoli mikä näkyi tässä tosi paljon, jonka ymmärrän todellakin hyvin, kun Hide-Zou on niin huonossa kunnossa, plus Közi.~ Ja toivon todellakin että molemmat selviää, vaikka luvun loppu kertookin vähän toista ja toivon ettei se oikeasti toteudu. ;<<<

Ruiza oli niin ihana, kun pelkäsi niin paljon että tappoi Tsunehiton, vaikka tiesin että Rui ei voi ikinä satuttaa Tsunea, vaikka ampuukin tappakseen. ^^ Ja Hiroki. <3 Miten se onnistui olemaan niin tyyni siinä kun Rui puhui pelottavia, mutta onneksi Hiroki on sellainen vahva turva.<3 (:

Seth-parka. ;;____;; Haluasin vaan koko ajan halata Sethiä ja sanoa että kyllä Hide-Zou selviää ja palaa Sethin luokse. Koska Hide-Zou on ihan helvetin vahva ja eikö kakkosmies voi jättää Sethiä yksin, niinkuin samoin Asagia ja koko mafiaa. :33

Mana on kyllä tosi ystävä kun soitti Reitalle, että Reita tulee Sethin tukeeksi, vaikka Seth väittääettä on nii heikko. EI OLE, on normaalia että Seth on sellainen kun varkaan rakas on sairaalassa.~
Ja Reita on Reita nii osaa olla Sethin tukena.<3

Sitten onki vuorossa Gackto.♥ Voi sitä pikkumiestä, joka ymmrtää harvinaisen hyvin 5-vuotiaaksi että äiti on poissa niinkuin isäkin ja jäljellä on enää Asagi-oij-san. (: Pitää myöntää että olin siinä vaiheessa jo klylä sokerina lattialla, kun se oli niin söpöä ja tunteellista että *snif*

Silloin meinasin oikeasti alkaa itkemään kun Gackto sanoi Manaa äidiksi, se oli nii suloista.<3 Ja ymmärrän hyvin että Mana vähän jäätyi siinä vaiheessa. ^____^

“Äiti!” poika nyyhkäisi kuluvasti levittäen yllättäen kätensä.
Mana henkäisi säikähtäneenä, mutta tajusi sentään levittää hiukan omia käsiään, kun lapsi heittäytyi nopeasti hänen syliinsä ja kietoi käsivartensa kaulan ympärille.
“Äiti…” nuorin painoi kasvonsa varmaa olkapäätä vasten itkien lujasti aikuisen sylissä kaivaten jotakuta varmaa, pysyvää.
Lapsi tarvitsi lohdutusta menetyksensä hetkellä, koska oli jäänyt orvoksi, vaikkei sitä itse vielä ymmärtänytkään. Viisivuotias oli jäänyt yksin, ilman ketään ja nyt tämä halusi jonkun pysyvän lähellään - ja se henkilö oli sillä hetkellä Mana.

♥~ Voi Pikkuista.<3

Toinen yllättävä tekijä oli K. ;;____;; Olen siitä ihan varma että K & Közi ovat muutakin kun vaa Asagin 2 kaappi henkivartijaa + mafian ystäviä, siis keskenänsä. (; Ja äläkä sano että Közi KUOLI??!! Huudan jos Közi ei ole enää mukana.

Näytössä näkyi enää suora viiva.

EIII KÖZI EI KUOLE!!!!!

Mutta kiiitos tästä ja lisäää! <3

HoneyBlade
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

    2 tykkää.
Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+63/64,6.

ViestiKirjoittaja PikkeWood » Pe Kesä 08, 2012 4:42 pm

Vitsi kirjotin pitkää kommenttia ja onnistuin poistaan sen.. Ai saakeli. Ihana että viimein tuli jatkoa oikeesti pelkäsin et lopetit kesken! Heh, kun avasin koneen oli taas se tunne että nytnytnytnyt. Ja täällähän tämä odotti minua<3.

Alku oli minulle sekava, en kyennyt lukemaan hitaasti ja rauhallisesti vaan silmäni ja ajatukseni pomppivat pitkin poikin ja stressasin Tsunesta. Olen helpottunut että Közi ja Hide-zou pääsivät hengissä perille ja hoitoon.
En edelleenkään lämpeä Sethille hirveesti mutta silti tuntu pahalta sen puolesta. Ja Reita tuli lohduttaan sitä ah rakastan sitä<3.

Olen kikseissä Ruizasta ja Hirokista. Joskin olin silleen "lohduta nyt sitä Hiroki senki pälli!" vaikka ymmärrän että sekin oli shokissa ja silleen. Meinasi tulla helpotuksen itku kun Tsune tuotiin hengissä sairaalaan!

Luvun suurin rakkaus oli ehdottomasti Mana! Rakastan sitä<33. Vatsassa väänsi lukea siitä miten se soitti Selialle. Onneksi Selia on hengissä, nyt kun se pliis soittas että Hizaki on loukkaantunu mut selviää... Elän toivossa.
Gackt raasu</3. Raukka aprka on tienny että pahoja juttuja tapahtuu ja kaikkee :7 Mana lohduttamassa oli <3 Öh en kyllä ymmärtänyt tota Manan "mutta ei enää" juttua. Meinaako se että nyt ne adoptoi sen tai jotain? Ohi meni.

KÖZI EI KUOLE KUULETKO! Et tee sitä.... Eieieei. Ei vaan ole K:ta ilman Köziä... Se on väärin! Oi hitsi anna kaikkien selvitä en kestä enempää menetyksiä....

Oon taas monta kk hermoraunio tän takia.. Pliis älä anna mun kärsiä taas puolta vuotta! Kusen ylioppilaskirjotukseniki salee kun koko kesän vaan angstaan tän takia enkä musita lukee:D.

Ah tää ficci on rakkaus, hahmot on rakkaus, sä olet rakkaus.<3
Itsemurha on todiste elämästä.

    2 tykkää.
Avatar
PikkeWood
Bändäri
 
Viestit: 34
Liittynyt: To Elo 14, 2008 8:50 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Älä katso taaksesi [monia artisteja,K18, AU,Pro+63/64,6.

ViestiKirjoittaja Amai » Pe Kesä 08, 2012 10:56 pm

Ensinnäkin älytömän suuret kiitokset tästä ficistä, voin rehellisesti sanoa tätä yhdeksi upeimmista elämyksistä ja olen sentään nähnyt sekä D:n että Versailles'n keikat. Kiitos! *kumartelee*
Olisi paljon sanottavaa, mutta tyydyn juuri nyt kirjoittamaan viimeisistä luvuista.

Se pommisuoja on varmaan parempi rakentaa hyvin.
Juu. Aivot jumittaa ja kädet tärisevät. Et jukoliuta tapa Köziä! Vaikka Hide-zou mutta ei Köziä, ihmeitä tapahtuu. K ja Közi ovat liian hienoja hahmoja ja molemmat ansaitsevat toisensa. Et VOI tappaa toista! Waa... Liian julmaa...
... Vaikkakin K:n romahtaminen on aivan mielettömän upea kohta, samoin kuin aiemmassa luvussa se kun hän pysyi haavoittuneen Közin luona. Ja Közin hieno päivänpelastusliike, kaikki se inhimillisyys. Ja mitä poliisikaksikkokin tekisi jos toinen heidän rakkaista henkivartijoistaan kuolisi? Ei Közi vain voi kuolla, vaikka kuinka olisi ikävä haava, jotain pitää keksiä.
Olen toki utelias näkemään, mitä tapahtuisi etenkin K:lle jos pari kuolisi, mutta eiköhän nyt ole jo nähty tarpeeksi ja pidät hänet hengissä kiitos.

Etkä tapa Tsunea, mutta se pääsi tipahtamaan toisijaiseksi tässä Közin tapauksen aikana. En usko että tapat, olisit kuvaillut Tsunehitoa vielä tarkemmin - kuten teit Fu~kin ja Tatsuron kohdilla - jos häntä ei enää nähtäisi elossa kauaa.
Jos olisi pakko nimetä yksi lempihahmo, päätyisin kai Tsuneen koska hän on esillä Kamijoa enemmän. Ja parituksista... jos unohdetaan Asagi/Kamijo, joka sai minut tämän ficin lukijaksi puolentoista vuotta sitten siitä syystä että arvasin, ettei Kamijo yakuzan rakastajana voi selvitä hengissä loppuun asti, paras paritus on tämä kolmikko. Tulipa hankala lause. ^^;

Hide-zoun voit vaikka tappaa, haluaisin tietää miten Seth reagoi. Tai älä sittenkään, Asagin romahdusta en halua nähdä. Se rakastaa kakkosmiestään liikaa eikä kukaan muu voi pitää mafiaa toiminnassa ja piilossa kuin Hide-zou. Vähän ärsyttävän täydellinenhän se mies on, mutta se on oma henkilökohtainen ongelmani. Kaikki ne neuvot ja kommentit kuitenkin istuvat hyvin paikoilleen, kuten vaikka tuolla kun Tsune vaati ampumaan itseään.
Ampumisesta puheen ollen, miksi kaikki olettavat että luodinreikä jotenkin todistelisi, ettei Tsunella ole yhteyksiä mafiaan? Voihan mafiamies ampua toveriaan, etenkin jos luotettavuus on kyseenalaista mikä taas sopisi hyvin ampumavälikohtaukseen. Kuinka monessa mafiassa on näin hyvät välit rikollisilla? ;D Kiinnitti vain huomioni, ei sen kummempaa valittamista.

Asagin kaikki liikkeet kahdessa viimeisimmässä luvussa ovat niin helppoja nähdä ja kuvitella, esimerkiksi siinä, kun siirrytään valvontahuoneeseen. Elävää. Sama siinä, kun ajavat paikalle ja Asagi on hermona. Jostain syystä kuvittelen tilanteen samanlaiseksi, kuin jos Asagi ja Mana olisivat menossa synnyttämään.. o.0 Ei sillä, että haluaisin sitä nähdä, Gackt on varsin passeli lapsi heille, sääli vain että menit pilaamaan herkän adoptiohetken nollaamalla erään sankarin sydämen. Eikö niin, adoptiohetken? *katsoo toiveikkaana*
Niitä harvoja lukuja, kun pidän erityisesti Manasta. Tavallisesti hän on vähän kuin Hide-zou: hyvä ja tärkeä hahmo mutta makuuni liian täydellinen. Gackton seurassa tilanne on vain niin hellyttävä, ettei Manasta voi olla pitämättä.
Ja eikö niin, että Hizaki on elossa? En juuri nyt löydä sitä kohtaa, mutta jokin antoi ymmärtää ettei herra olisikaan kuollut. Plus se, että kerroit kuinka Klaha - mädätköön tässä ficissä torakoiden syötävänä, ei oikeassa elämässä - sai tämän kiinni kesken puhelun ja tilanne oli aika paha hengenvaara. Olivatko Kioton henkivartijat jo silloin poissa pelistä, en muista ja löydä sitäkään kohtaa... Mutta Hizakin on koulutettu Mawashimonassa ja etenkin ilman taitavia miehiä estämässä hän voisi päästä pakoon. En vain jaksa uskoa, varsinkaan nyt kun Mana niin innokkaasti on vannonut kostoa Klahalle veljensä satuttamisesta, että Hizaki olisi kuollut. Se olisi liian todennäköistäkin. Ja Klahalle olisi parempi tulla Hizakin tappamaksi kuin kohdata Asagi myöhemmin. Eikä luvut enää riitä sekä Hikarun pulinan kaltaiseen Klaha-episodiin että mafiamiesten kohtaloiden ja elämän jatkumisen selvittämiseen.

Siinäpä ne akuutit sanottavat, vaikka mitä muuta olisi vielä mutta nyt tarvitsen unta - jos tämän jälkeen saan. Lupaan kirjoittaa vielä kommenttia, varsinkin hahmoista on paljon sanottavaa. Viet juonta ihanasti eteenpäin, tätä on mahtavaa lukea sydänpysähdyksistä, rytmihäiriöistä ja hengitysongelmista huolimatta. Tai sitten juuri niistä syistä. Kiitos.
Älä tapa Köziä. *hievahtamaton tuijotus*

Niin, se Gackton lausahdus kuolemasta on liian ihana... ja niin totta.

    2 tykkää.
Avatar
Amai
Bändäri
 
Viestit: 25
Liittynyt: La Heinä 09, 2011 5:41 pm

EdellinenSeuraava

Paluu K-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron