Miehestä eläimeksi (1/?, monia artisteja, mafia AU)

Voi sisältää erityisen selkeää alastomuutta ja seksikuvausta, raakaa väkivaltaa, voimakkaita huumausainekuvauksia ja erityisen rankkaa kielenkäyttöä. Sisältö ei sovi lapsille.

Miehestä eläimeksi (1/?, monia artisteja, mafia AU)

ViestiKirjoittaja Syunikiss » Pe Loka 03, 2014 9:47 pm

Name; Miehestä eläimeksi
Genre; action, (vähän jännitystä,) romance, mafia-asia, AU
Warnings; Seksiä, homoilua, julmaa väkivaltaa, kielenkäyttöä, kidnappausta, kummallisia suhteita, ihmiskauppaa, mielenvikaisuutta, rikollisuutta, Korea-vastaisuutta, alkoholia, alistusta, huumeita, elävältähautaamista, eläinrääkkäystä sekä käsiaseen väärinkäyttöä.
Parts; 1/?
Raiting; NC-17
Disclaimer: Miehet omistavat itse itsensä.
Beta; Jenny
Summary;
Sinne et astu jalallasi! Se paikka on synnin pesä jossa miehet eivät ole miehiä. He ovat eläimiä joilla on järjen tilalla vain vaistonsa lisääntyä sekä tappaa!

Henkilöt~:

Memento Mori
A, Yohan, Jin, Karua, Tsubaki

La;Cen-zhow
Loki, Sutari

Rose Noire
Louie, Jill

Mejibray
Tsuzuku, Koichi, Meto, Mia

-OZ-
Zukki, Natsuki

Diaura
Ains, Yo-ka

Kameleo
Takashi, Hikaru, Takeshi, Daisuke

Alice Nine
Tora

MUCC
Tatsuro

Moi dix Mois
K, Hayato, Mana, Sugya

Mix Speaker’s Inc
Aya, S, Seek

Kyary Pamyu Pamyu

Aicle.
Leon, Saran, Emiru, Rubi

Zip.er
Kenta, Your-Mea, Sakura, Towa

Kiyoharu

Plunklock
Seishou, Pinky, Halo, Haruka

Kiryu
Takemasa, Hiyori, Mitsuki, Mahiro

Bijomen Z
Tohruch, Iori, Sakito, Yakkun

Jupiter
Teru, Hizaki

Kamijo

D
Asagi, Tsunehito, Ruiza

The GazettE
Aoi, Kai, Ruki, Reita, Uruha

SuG
Shinpei, Masato, Takeru, Yuji

Dir en Grey
Kyo, Die, Kaoru

Royz
Subaru, Kazuki, Kuina, Koudai, Tomoya

LM.C
Aiji, Maya

AnCafe
Teruki, Kanon, Bou, Yuuki, Miku, Takuya

Femme Fatale
Kaya, Charge, Tana

Swartz Stein
Hora

Eat you alive
Shoya

Gackt

Kalvary
Shinema

ADAMS
Adam, Shota

Buck Tick
Atsushi Sakurai

Miyavi

Girugamesh
Shuu

The Micro head 4'ns
Shun, Ricky

HITT

Dj SiSeN

Black Line
Syu

Born
Tomo, Ryoga, Ray

Komodo Dragon
Men-Men

Kanon Wakeshima

UNiTE
Lin, Yukimi

D’espairsray
Karyu

SCREW
Rui, Byo, Manabu

Alice Nine
Hiroto

XJapan
Yoshiki

Selia

Liplich
Kuga, Wataru

Lycaon
Satoshi, Yuuki, Hiyuu, Zero


A/N:
Kirjoitusinto päällä taas, viime kerrasta onkin aikaa! Katsoin hetki sitten klassikkoelokuvan Kummisetä, ja mafiainto pyrähti päälle. Luomani mafia silti poikkeaa lähes mistä tahansa muusta rikollisjärjestöstä, ihan tarkoituksella. Sekin johtui vain siitä, että jouduin hetken miettimään millainen tuollaisten muusikoien mafiasta oikein tulisi. Ficissä he eivät silti suinkaan tee musiikkia elääkseen, eivätkä edes kovinkaan paljoa. Huvikseen vain silloin tällöin. La;Cen-zhow on silti bändinä mielenkiintoinen tapaus, siitä kun ei taho löytyä mitään tietoa. YouTubessa silti oli ainakin yksi biisi, jonka takia päätin nekin kaksi sitten mukaan vetää. No, nauttikaa!




1. Luku

Takeru käveli rauhallisena kesä- ei ei ei.. Niinhän ne kaikki alkavat. Päivä ei todellakaan ollut kesäinen, tai edes keväinen. Se oli synkkä ja tuulinen syyspäivä, kun Takeru oli toimittamassa postia. Aivan kuin hänen peiteammattiinsa kuului. Silti, jokin meni pieleen. Kesken kaiken tyhjällä sivukadulla kuului laukaus, ja nuori mies löysi itsensä maasta. Kylkeä poltteli sekä kirveli, mutta luoti ei ollut osunut kunnolla. Varmuuden vuoksi tämän täytyisi silti pysyä hiljaa liikkumatta tarpeeksi kauan jotta hänen luultaisi kuolleen. Ei kuitenkaan liian kauaa, ettei joku valoisammilta kaduilta vain äkkäisi hänen “ruumistaan.”

Kuka muka haluaisi ampua viattoman postinkantajan? Hänen peiteammattinsa oli paljastunut. Takerun olisi vielä vietävä paketti perille! Postitoimisto oli ilmoittanut astioita tilanneelle perheelle että paketti saapuu tänään, joten se oli saatava perille tänään. Vaikka matkaa oli enää pari korttelia, ei miestä silti huvittanut lähteä sille tielle ammuttuna. Ei hän voisi toimistoonkaan palata. Se vaarantaisi hänen koko elämänsä, sekä hänen lähimmäisensä. No, miten vaan. Vaaleahiuksinen kompuroi ylös maasta tien ollessa viimein selvä.

Käveleminen oli yhtä tuskaa, kunnes tämä saapui omakotitaloalueen laitamilla sijaitsevalle valkealle talolle. Postimies koputti oveen varovasti, koittaen samalla peitellä veristä kylkeään. Oven avasi nuori poika, jonka Takeru tunnisti heti hiukan kapinalliseksi pukeutumistyylinsä perusteella. Ei sillä, tämä itsekin suosi hiukan erottuvampaa tyyliä, vaikkei sitä virkapuvun alta voinutkaan huomata. Ainoa asia joka puhui puolestaan oli erikoisesti leikatut blondatut hiukset, mutta niitäkään ei oltu nyt tupeerattu pystyyn kuten tavallisesti.

“Ai, kuka on ovella?”, kuului vanhemman naisen ääni peremmältä talosta. Sen perusteella mitä vaaleahiuksinen nuoren takaa näki, oli talo varsin kodikas. No, eiköhän jokainen talo vaikuta kodikkaalta tuulisena syys-iltapäivänä, varsinkin kun on tullut ammutuksi. Viimein Takeru kumminkin muisti esitellä itsensä.
“Takeru Shitamiya. Postitoimisto Free Mailista, teille on paketti.” mies selitti rauhallisesti, välittämättä ampumahaavasta lainkaan. Ei tämä suinkaan ollut ensimmäinen kerta kun luoti oli raapaissut hänen ihoaan. Hän oli siis ollut hyvin onnekas.

“Postimies, äiti.”, poika vastasi matalasti ja siirtyi sivuun naisen tieltä. Valoisasta käytävästä kipitti pyylevä, vanhempi nais-ihminen kimono yllään.
“Jestas, Ai! Pue nyt edes kunnolla päällesi!” nainen torui poikaansa, joka ei selkeästi ymmärtänyt mitä pahaa oli siinä että kulki paita auki. Tämä sai Takerun hymähtämään pienesti. Postimies ojensi paketin vanhemmalle ja ojensi mukana kynän ja kuitin.
“Tarvitsisin kuittaukse-”
“Sinähän olet loukkaantunut!”, nainen kiljaisi äkkiä. Hän oli paljastunut.

~

“Ihan totta hyvä rouva! Minä vain kaaduin!”, Takeru yritti selitellä hyvinkin epätoivoisesti.
“Höpsis, nuorimies. Tämä hoidetaan nyt.” pyylevä täti touhotti. Oli harvinaista pyytää ventovieras postinkantaja sisään tuolla tavoin, joten Takerun oli pakko kunnioittaa naisen huolta. Pian hänellä ei kuitenkaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin painaa sormuksensa pientä timanttia kolmesti. Apua olisi tulossa.

Haava ei missään tapauksessa saisi paljastua luodin tekemäksi. Ei ikimaailmassa, se saattaisi vaaraan yhden Japanin suurimista mafioista! Kun vanhempi nainen kaiveli sidetarpeita laatikoistaan, oveen koputettiin taas. Oltiinpa sitä nopeita. Takeru olisi voinut vaikka huokaista helpotuksesta, tai ei sittenkään. Ovella ei seisonut hänen vaikutusvaltainen miehensä, eikä edes tämän sihteeri… Vaan Tsunehito.

“Autoon siitä, idiootti.”, kauniskasvoinen sähisi. Vanhin selkeästi yllättyi huomatessaan tulijan mieheksi.
“Te tunnette toisenne?”
“Kyllä, työskentelemme yhdessä. Minun täytyy valitettavasti viedä hänet suorittamaan kiireellistä toimitusta.”
“Mutta hän on loukkaantunut!”
“Rouva, siinä ei ole mitään uutta. Hän on hiukan tohelo. Olen pahoillani hänen aiheuttamastaan vaivasta.”

Takeru oli jo ulkona kun Tsunehito sulki oven. Tämä oli kyllä viimeinen ihminen jonka blondi halusi hakemaan itseään. Silti mukisematta valepostimies käveli auton luo, ja avasi laiskasti takapenkin oven, lysähtäen sisälle. Tsunehito paiskasi auton oven perässään kiinni.
“Katsokin ettet tahraa verelläsi istuinta! Laukaukset kuultiin kyllä ja mummeli inisi että olet loukkaantunutkin!”, tämä ärisi.

“Miksi sinun täytyy kokoajan aiheuttaa ongelmia?” pidempi kysyi happamasti uudelleen.
“Varo puheitasi, kyllä minä huorille ongelmat näytän.”
ÄLÄ edes aloita.”

Kaksikon tapellessa autoa ajava Kaoru oli hiukan kahden tulen välissä. Eihän prostituoidun sopisi kuittailla mafian kakkosmiehelle, mutta Takerukin otti Tsunehiton hiukan liian tosissaan.
“Jouduin lähtemään Asagin luota tunnin liian aikaisin sinun takiasi…”, kauniskasvoinen ärisi.
“No miksei hän tullut hakemaan? Tai Mana-san? Tai se Asagisi jonka huoneessa viihdyt kovinkin hyvin!?”
“Olen hänen yksityisensä, minulla ei ole lupaa viipyillä toisten huoneissa!”, nuorempi heitti välittömästi takaisin.
“Ja hänellä on kiire. Manalla-sanilla myös. Minut vain käskettiin hakemaan sinua, en kyllä itsekään ymmärrä miksi.”

Lopun matkaa kauniskasvoinen pysyi onneksi hiljaa. Takeru ei voinut ymmärtää miksi mustahiuksinen oli niin inhottava hänelle. Vain hänelle. Jopa Mana joka vihasi kaikkia ja kaikkea, oli hänelle mukavampi.

Pian edessä kohosi tuttu kolmikerroksinen rakennus Purikura Hall. Nimi juonsi juurensa aikaan jolloin se toimi Purikura-koppien valmistustehtaana. Nimeä ei viitsitty muuttaa, vaikka nykyään se toimikin yksityisenä yökerhona, sekä mafian tukikohtana. Ylin ja alin kerros täyttyivät nopeasti bilettävästä ja alkoholisoituneesta ihmismassasta, kun taas keskimmäisessä kerroksessa tehtiin kaikki mafian kannalta merkittävä.

Keskimmäiseen kerrokseen ei kulkenut kukaan ilman oikeaa asiaa. Yleensä kaikki tieto kulki Rubin kautta. Rubi oli nuori vastaanottovirkailija, jonka kautta meni tosiaan kaikki mafian tieto. Hän myös vastaanotti postit ja luki ensimmäisenä muiden mafioiden viestit ja sensellaiset, tarkastaen oliko vastaaminen suotavaa tai pakollista.

Kukaan ulkopuolinen ei myöskään tiennyt että keskikerroksessa asui yakuza ja hänen lähipiirinsä.

Kaoru jarrutti rajusti ja Tsunehito hyppäsi autosta ulos miltei vauhdissa. Mies ei suonut Takerulle enää ajatustakaan, vaan käveli määrätietoisesti Mikarun ohi sisälle. Blondi nousi rauhallisemmin ja kiitti Kaorua kohteliaasti. Sitten hänkin käveli varovaisesti portsarin ohi.

Sisällä parhaat bileet olivat jo menossa vaikkei kello ollut paljoakaan. Pöytien luona miehet hivuttivat toisiltaan parhaassa tapauksessa jo vaatteita, ja Takeru yllättyi nähdessään Mikun sylissä Terun, mafian toisen yksityisen prostituoidun. Oikeastaan Takeru oli ihan iloinenkin kun näki Terun jonkun muunkin kanssa, kuin hänen.

Blondin kävellessä ajatuksissaan alakerran juhlien halki, oli hän kompastua kun sylkeä vaihtava miespari kaatui hänen tielleen.
“Älä hankkiudu raskaaksi!”, Takeru naurahti hyväntahtoisesti Emirulle jonka vaatteita Kanon jo kiskoi tämän yltä.
Eihän se muutenkaan olisi vihreähiuksiselle mahdollista, mies kun oli. Pystyssä pysynyt jatkoi matkaansa kohti hissiä, häntä ei oikein huvittanut väistellä portaissa kuivanaivia pariskuntia.

Takeru painoi hissin napin viemään hänet kerroksen ylemmäs. Kuinka kolmekerroksisessa talossa edes oli hissi? Ihmiset kävivät yhä vain laiskemmiksi, talon rakennuksen aikoihin portaissa ei edes lojunut kutevia rikollisia!

Hissin ovien avautuessa vastaan tuli äkkiä Gackt jonka käsipuolessa roikkuva Shinema oli kuin suoraan revitty alakerrasta. Takeru päästi heidät hissiin ja astui päämääräkerrokseensa. Rubi varmasti auttaisi häntä. Koska kerros oli ylhäältä katsottuna ympyrän muotoinen, jokainen kahdeksasta käytävästä kohtasi keskellä, jossa Rubin (-ympyrämallinen) toimistopöytä sijaitsi. Olisi varmaankin paras kysyä ensin Asagin olinpaikkaa, kysyä sieltä Manaa, ja missä Mana, siellä hän.

“Onko Asagi-san toimistossaan?” blondi kysyi hymyillen. Suloinen omenaholisti hymyili ihastuttavasti ja nyökkäsi myöntävästi. Koska hän ei ollut tullut hakemaan Takerua, se tarkoitti kiireitä. Kiireitä joista Asagi tiesi hiukan ja Mana kaiken. Olisi mentävä ensin tapaamaan Asagia, sillä seinilläkin tässä talossa oli korvat. Väärä tieto väärällä ihmisellä voisi koitua koko mafian tuhoksi!

Takeru ei edes vaivautunut koputtamaan mafian kakkos-sihteerin oveen.
“Asa-chan!”, tämä hihkaisi iloisesti ponnahtaessaan sihteerin toimistoon. Asagi ei tosin ollutkaan huoneessaan yksin.
“Mitä sinä täällä teet?”, Tsunehito ärähti ärsyyntyneenä. Blondi ei tosin edes ehtinyt vastata kun kakkos-sihteeri pyysi jo yksityistään rauhoittumaan.
Vaalein siirtyi katselemaan Asagia kysyvästi, unohtaen tyystin tyrehtyneen haavan kyljessään.

“Asa, miksi Ta-”
“Shhhh!”, porukan vanhin sihahti äkkiä. Takeru sulki suunsa heti.
Hän on kyllä kotona… Mutta sinuna en häiritsisi.”, mustatukkainen jatkoi nopeasti, ja muuttui pian taas omaksi pirteäksi itsekseen. Kakkosmies ei todellakaan osannut arvella mistä moinen oli johtunut, mutta siitä olisi otettava selvää.

Siitä todellakin olisi otettava selvää. Mikä mahtoi olla niin tärkeää? Sitä asiaa Takeru sai miettiä päänsä puhki poistuessaan sihteerin toimistosta, vaihtaakseen käytävää siihen, jossa hänen toimistonsa oli. Oli jo kaukaa katsottuna selvää että Takerun hakema henkilö oli toimistossaan. Ovella seisoivat nimittäin Shuu ja Takuya, hievahtamatta lainkaan. Henkivartijat.

He päästivät blondin kiltisti ohitseen, sillä tiesivät että Takerun nenälle hyppimisestä tulisi aina seurauksia. Tottumuksen mukaan tämä koputti kolmesti oveen, jääden odottelemaan avausta. Hetki meni, toinenkin, ja blondi kääntyi katsomaan Takuyaa.
“Onko -?” Takeru ehti aloittaa kysymyksensä, vastaus tuli välittömästi äänettömänä nyökkäyksenä.

Blondi koputti uudelleen ja terästi kuuloaan. Siitä ei tosin ollut hyötyä, ovi sekä seinät olivat noin 30cm paksuisia, luodinkestäviä ja vielä äänieristettyjä. Blondi harkitsi nostavansa kätensä vielä yhteen koputuskertaan, muttei jaksanut. Juuri, kun tämä oli kääntynyt lähteäkseen, ovi aukesi. Takerun suureksi yllätykseksi sieltä ei astunut kukaan ketä olisi olettanut… Vaan korealainen nainen. Kakkosmies tunnisti tämän heti Ginna Ban-Ko‘ksi, jonka kanssa yhteistyö oli todella hankalaa. Tästä voisi tulla ongelmia.

Ban-Ko vain käveli hänen ohitseen, sanomatta sanaakaan. Vaikka Takeru jäikin katsomaan naisen perään, ehti hän juuri ja juuri saada kiinni sulkeutuvan oven.
“Tatsuro!”
Pitkähiuksinen yakuza hätkähti, mutta hymyili huomatessaan rakkaansa saapuneen.
“Missäs Mana-san..?”, blondi kysäisi katsoen ympärilleen.
Takerun puhuessa yakuzan sihteeristä, hänen ilmeensä synkkeni.
“Häntä ei ole näkynyt moneen päivään.”, kakkosmies jatkoi utelevaan sävyyn.
“Minä en tiedä.” pitkähiuksinen totesi happamasti heittäytyen istumaan suureen nahkatuoliinsa pöydän takana.
“Entä mitä se nainen täällä teki?”, blondi ihmetteli.
“Ban-ko vai? Puhuimme juuri siitä Manasta.”
Takerua alkoi nopeasti vaivata se kuinka yakuza ei nyt puhutellut häntä hellimmällä äänensävyllään niin kuin tällä oli usein tapana.

“Puhuitte vai?”, blondi naurahti toisen äänensävyyn tympääntyneenä. Tyhmänäkö Tatsuro häntä piti?! Nainen Korean mafiasta ei lennä Japaniin yakuzan luo vain puhuakseen tämän sihteeristä. Jestas, blondi oli ollut päivän tavallisissa töissä ja jo mafiassa tapahtui.
“Mikset sitten ilmoittanut minulle että joku Korean tyhjäntoimittajista on täällä?”, tämä kysyi matalasti alkaen menettää malttiaan.
Pitkähiuksinen alkoi näyttää nurkkaan ahdistetulta, pelokkaalta koiralta. Se ei sopinut hänen karismaattiseen ulkomuotoonsa lainkaan, mutta sellainen hänestä tuli aina kun Takeru alkoi korottaa hänelle ääntään. Oli siinäkin yakuza.

“Sinä panit häntä.”

Syytös tuli kuin tyhjästä ja sai Tatsuron silmät laajenemaan järkytyksestä.

“Sinä oikeasti panit hätä!” valepostimies syytti taas, saaden vanhemman lähes vinkumaan armoa. Blondilla oli tapana tehdä kärpäsestä härkänen monistakin asioista, eikä tämän psyyke kestänyt sitä ettei hän tiennyt missä hänen miehensä meni. Joku olisi voinut kuvitella häntä pelottavan omistushaluiseksi, mutta oli ymmärrettävää että tämä pelkäsi.

Tatsuro oli yakuza. Henkivartijoista huolimatta hänet voitaisiin yrittää tappaa tai tappaa milloin vain! Eikä blondi ollut ollut näin hysteerinen ennen. Ehei, se alkoi kun Tatsuroa ammuttiin ensimmäisen kerran.

Tatsuro nousi tuoliltaan.
“Kulta, ajattele nyt järkevästi. Minä ja Ginnako ..?”
“Ai nyt häntä kutsutaankin jo etunimellä?!” Takeru kuulosti pöyristyneeltä.
Kuulostaa varmasti kamalalta että blondi alkoi syyttämään pettämisestä miltei tyhjästä. Tummanruskeahiuksinen oli silti ollut omituisen kylmä häntä kohtaan tänään, eikä olisi ollut ensimmäinen kerta kun Tatsuron alta olisi löytynyt joku muu kuin tämän kakkosmies. Oi, kyllä Takeru tiesi mitä hänen miehensä ja Asagi saattoivat suljetussa huoneessa tehdä, taikka sitten siitä miten Manalle korvattiin ylityöt!

Huoneeseen laskeutui hiljaisuus, ja blondi tuntui vasta nyt muistavan kuinka paljon saattoikaan satuttaa mafian johtajaa pelkällä äänensä korotuksella.
Kyllä, Tatsuro oli hyvin älykäs ja suuttuessaan pelottava, mutta pitkähiuksinen pelkäsi Takerun menettämistä niinkin paljon ettei meinannut kestää blondin ollessa tälle vihainen.

Kaksikon suhde ei ollut terve, ei todellakaan. Molemmat panivat toisia miehiä kun sille päälle sattuivat, ja Takeru saattoi manipuloida yakuzaansa juuri niin kuin tiesi sen olevan kivuliainta tälle. Yakuza taas saattoi ajaa miehensä hermoromahduksen partaalle välillä tahallaan, ja oli huono olemaan rehellinen. Jollakin kierolla tavalla nämä miehet silti rakastivat vain toisiaan, ja se piti heidät yhdessä. Onneksi he tiesivät sen.

Blondi painoi päänsä ja laahusti halaamaan pidempää. Yleensä hänen raivokohtauksensa loppuivat yhtä nopeaan kuin alkoivatkin. Nytkin lyhyempi halasi toista anteeksipyytävästi ja kallisti hiukan päätään, kai he tästä selviäisivät.

“MITÄ SINULLE ON TAPAHTUNUT?!”, yakuza kirkui äkkiä. Tyrehtynyt ampumahaava oli siis huomattu.
“Rauhoitu, se on vain-”
“Soittakaa äkkiä Syulle!”, pidempi ulvoi päälle, kaivaen puhelintaan taskustaan.

“Asagi-chan! Soita Syulle! Takeru on loukkaantunut!” pitkähiuksinen kiljui puhelimeen ja blondi oli varma siitä että Asagin korvat soisivat ainakin päivän. Nopeasti tämä kuitenkin laski puhelimen korvaltaan ja hymyili rauhallisesti.
“Kaikeksi onneksemme Syu on jo alakerrassa. Katsoi vissiin sitä Emirun nyrjähtänyttä nilkkaa.”

Takeru nyökkäsi kiitollisena, hiukan vaivaantuneenakin ja perääntyi ovelle, ja siitä ulos. Takuya ja Shuu olivat kuuliaisena omalla paikallaan.
“Pitäkää vapaa-ilta. Lähetän Yoshikin ja Horan tähän.”, tämä huikkasi.
Molemmat kumarsivat kiitokseksi, ja jäivät paikoilleen blondin kävellessä kauemmas. Ei heillä olisi aikomustakaan liikkua oven edestä ennen kuin tuuraajat olisivat paikalla. Tatsuron henki oli sekunneista kiinni, eikä mitään pahaa saisi tapahtua tuolle yakuzalle. Muuten olisi helvetti irti.

-

Blondi tiesi löytävänsä oman henkivartijansa yläkerrasta. Siellä vastaan tulvahti hiukan enemmän diskomaisempi meininki, kun taas alakerta kantoi puhtaasti baarin ominaisuuksia. Miyavi mixasi sivussa kappaleita mielensä mukaan ja alkoholisoitunut kansa tuntui viihtyvän.

“Yoshikii!”, mafian kakkosmies hihkaisi hypätessään henkivartijansa niskaan takaapäin.
“Jumalauta, ei helvetti!” vanhempi mies huudahti säikähtäessään, kunnes tajusi raivoavansa suloiselle suojatilleen.
“Takeru-sama! Kuinka voin auttaa?”, tämä tajusi kysyä muodollisemmin.

“Etsi Hora ja mene hänen kanssaan Tatsun ovelle. Annoin Takuyalle ja Shuulle vapaata.”, lyhyempi totesi, ja kääntyi lähteäkseen alakertaan.
“Herra, oletteko nyt varma että Tatsuro-sama antoi luvan vapaaseen?”
“Pfft, jos Tatsu saisi päättää, ne kaksi olisivat lomalla tuskin ikinä!”, lyhyempi virnuili ilkikurisesti ja kääntyi hissiä kohden.

-

Takeru käveli suoraan Syuta kohti, mutta yllättäen platinablondit hiukset tukkivat tien.
“Takeru-sama! Kultaseni!”, suloinen olento hihkaisi kimakasti. Hametta käyttävä oli selvästi ympäripäissään mutta se ei blondia haitannut.
“Sakura-pieni… minulla olisi kiire…”, Takeru hymähti pahoillaan. Näin olisi parempi, sillä jos Sakuralle erehtyi olemaan epäkohtelias, saisi itse yakuzakin kuunnella kuukausien ajan kuittailua ja vikisemistä käytöstavoista. Sekä tietty Boun peräänsä. Se mies kun ei tykännyt siitä että pikkuveljelle ei oltu kilttejä.

“Oi… Olisi ollut niin mukava vähän.. Pitää hauskaa…”, platinablondi mutisi pettyneenä.
“Mutta Take-saman pitää mennä.”, tämä hihitti itsekseen.
“Ole ajoissa takaisin.”
Pidempi hymyili vaaleamman sanoille. Sakura tosin mukavaa seuraa, vaikka Takeru oikeasti välillä yritti olla yksi niistä harvoista jotka olivat fyysisesti uskollisia miehilleen. Tai naisilleen. Louie ei ainakaan ollut löytynyt muista sängyistä ehkä ikinä, kuin rakkaan Jillinsä.

Mafian kummallinen parisuhdekäsitys juonsi juurensa ikivanhaan samurai-kylän tarinaan, jossa syttyi sota toista kylää vastaan. Toinen kylistä oli selvästi tappiolla ja naiset sekä lapset aijotíin ryöstää. Niinpä useat rakastavaiset vannoivat, että heidän kehonsa voisi kuulua kaikille, mutta sydän vain heidän rakkaalleen.

Kukaan ei siis polttanut hihojaan jos oma mies pani jotakuta toista. Mafian piireissä osattiin kyllä laittaa suhde poikki jos tunteita ei enää ollut. Hiukanhan se kirpaisi, mutta lohduttajia löytyi aina. Välillä tästäkään huolimatta Takeru pystyi sanomaan olevansa mustasukkainen saadessaan kuulla jonkun tavanneen Tatsuroa hiukan lähemmin. No, olihan Takerulla itselläänkin vaikeuksia olla kajoamatta esimerkiksi juuri Sakuraan. Tämä kun oli yleisesti koko mafian lemmikki. Kiltti, söpö, kohtelias halutessaan ja ihan fiksukin.

Varsinkin nyt kun Bou oli suorittamassa tehtävää Honshussa, tyttömäisen miehen kehräys kuului kilometrien päähän! Ei siksi ettei Sakura olisi pitänyt isoveljestään, päinvastoin! Suloinen salamurhaajaoppilas roikkui veljessään aina kun pystyi! Kun toinen platinablondi oli hoitamassa töitään, piti nuoremman tyydyttää suuri huomiontarpeensa jossakin muualla.

Huhhuh, tämä kaikki oli ehtinyt juosta pitkin Takerun päätä kymmenen metrin matkalla Syun luokse. Lääkäri huomasi heti mikä oli vialla ja kaksikko lähti vähin äänin.


--

“Sakura! Mitä ihmettä sinulla on ylläsi!?”, järkyttynyt ääni kaikui rock-musiikin yli.

Koichin sylissä kikatteleva söpöliini ei tuntunut säikkyvän lainkaan isoveljensä äänensävyä, vaan hymyili entistä onnellisemmin kun huomasi Boun tulleen takaisin.
“Bou-chan!” tämä hihkaisi iloisesti ja nousi Koichin sylistä kipittääkseen veljensä luokse.

“Tuo hame on ainakin 10cm liian lyhyt, Sakura…”, salamurhaaja mutisi toruen, mutta vastasi silti pikkuveljensä halaukseen.
“Haittaako se?”, toinen hihitti viattomasti.
“Haittaa…”
“Älä nyt, Bou. Hänellä on sentään sirot jalat.“
“Pää kiinni, Kamijo.“
Minkäs Bou nyt sille voi että nuorempi heistä oli siunattu naisellisemmalla vartalolla, vaikka hänestäkään oli vaikeaa löytää mitään maskuliinista.

Myönnettäköön myös, että vanhempi blondi saattoi suojella pikkuveljeänsä hiukan liikaa, vahtimalla muun muassa vaatetusta ja sitä, kenen seurassa salamurhaajaoppilas liikkui. Se ei silti nuorempaa tuntunut haittaavan, eikä Boukaan loppujenlopuksi valittanut vaikka saikin ihailla pikkuveljensä kauniita sääriä.

Se siitä suojelusta, ei mennyt kauaa kun kotiin palannut salamurhaaja oli jo kaatanut veljensä baaritiskille, avaten välittömästi nuoremman pitsipaidan kolme ylintä nappia. Kukaan ei yllättyisi jos Sakuran olat olisivat pienien mustelmien peitossa aamulla. Baarimikkona toimiva Adam vain naureskeli ja sekoitteli drinkkejä hymyillen. Hänelle moinen oli varsin tuttua.

Sakura oli lähes otettu saadessaan isoveljeltään huomiota pitkästä aikaa, ja tällöin kahden blondin väliin ei kannattanut mennä jos ei halunnut kummankin vihoja päälleen. Adamin täytyi vinkata vain silmää tummemmalle poikaystävälleen, eikä aikaakaan kun Shota kapusi baaritiskin yli tämän luokse.

“Täältä loppui viina!”, Ruki ärjyi vastapäiseltä baaritiskiltä, toiselta puolelta alakertaa.
“Jäljellä on vain sakea! Ei sillä porukka sekaisin mene!”, lyhyt mies kirosi.
“Pyydetään Tatsuro-samalta lupa käydä pöllimässä vähän kirkasta!”
Ehdotus sai aikaan kovan ylistävän huudon.

--

“Yakuzamme on nero!”, Halo kiljui kaahatessaan umpihumalassa pitkin Kioton tyhjää sivukatua avoautollaan. Kello läheni kolmea, joten sillä seudulla ei oikeastaan liikkunut siihen aikaan ketään.
“Aja nyt jumalavita hiljempaa!”, Uruha kirkui ja Die nauroi omaa psykoottista nauruaan stripparin hysteerisyydelle. Auto oli ahdettu täyteen juovuksissa olevaa mafiaväkeä, muutama ammattivaras, strippari ja vielä asevastaava turvaamassa matkaa.

“Kaasu pohjaan, pomo!”, Shoya huusi, välittämättä Uruhan uikutuksesta. Pian kuitenkin varkaiden pomo pysäytti autonsa äkisti alkoholi-liikkeen eteen, ja asevastaava hyppäsi ensimmäiseksi oven yli. Kayasta tai Uruhasta tuskin olisi apua ammattivarkaille, kunhan vain roikkuivat mukana.

Hopeahiuksinen käveli stripparin ja asevastaavan ohi, vihelsi lukkoon ja näpäytti sitä kolme kertaa. Sitten tämä vain avasi oven vaivatta. Kukaan muista varkaista ei vielä ollut oppinut kummallista lukonavaustekniikkaa, mutta ainakin se säästi heidät varashälyttimiltä.

“Kaikki kirkas autoon.”, Halo komensi, antaen ensin Dien tarkistaa mahdolliset valvontakamerat. Tämän jälkeen miehet marssivat sisään ja olivat kaikki kaatua ihastuksissaan selälleen, mokomat juopot.
Toden totta, hyllyillä komeili satoja litroja kirkasta alkoholijuomaa, ja oli selvää että Syulla ja Reitalla olisi suuri työ aamulla hoitaa alkoholimyrkytyksen saaneita. Elleivät olleet itse heidän joukossaan.
No ainakin Reitalla oli kunnon koulutus. Hän oli opiskellut lääketiedettä kokoikänsä, ensin Ranskassa, sitten Italiassa ja myöhemmin Englannissa.

Kun viinoja oli autoon lastattu jo tovi, Halo ilmoitti ettei autoon mahdu enempää. Muun porukan oli pakko jättää jäljelle jäänyt alkoholi rauhaan, ja Uruha kaappasi vielä yhden pullon mukaansa kääntyen hiukan suu mutrussa takaisin autolle. Kun kaikki olivat kyydissä, hopeahiuksinen iski kaasun pohjaan ja auto surrutti pois Kioton laidan sivukadulta, jossa oli taas kerran tapahtunut murto heidän toimestaan.

--

“Pois alta! Saatanan hullu!”, Halo ärjyi joutuessaan jarruttamaan rajusti. Auton töytäisemä hahmo makasi nyt ajoneuvon edessä liikkumatta. Kaya hyppäsi ketterästi taas auton oven yli, jotta viinapullot eivät pursunneet tielle. Kaikki odottivat hiirenhiljaa asevastaavan kertovan oliko tyyppi kuollut. Varkailla kun ei ollut oikeutta tappaa ketään ellei kyse ollut itsensä tai toisen suojaamisesta. He olisivat kusessa.

Asevastaavan huulet kääntyivät tyytyväiseen hymyyn.
“Elossa on. Tällä on hienot, hopeiset hiukset. Aivan kuten sinulla, Halo.”
“Hä? Mitä ajat takaa?” ammattivaras häkeltyi.
“Otetaan poika mukaan.” Kaya hihkaisi.
“Oletko sekaisin?”
“Olen.”
Shoya oli heti naisellisimman ehdotuksessa mukana. Ulkonäön perusteella nuori poika oli hiukan kapinallisen oloinen, muistutti tyyliltään joitakin mafian jäsenistä. He kun olivat vain rikollislauma joka sattui pitämään tietynlaisesta musiikki - ja pukeutumistyylistä. Osa myös kirjoitteli lauluja ajan tappamiseksi ja värväsi joskus kavereitaan soittelemaan niitä. Niin se musiikki saatiin ylä - ja alakertaan.

“Enpä tiedä…” Die aloitti.
“Hiroto suuttuu.”
“Pää kiinni, viskaa poika autoon, Kaya!”, Halo naurahti.
Kaikkien yllätykseksi konepellin takaa paljastui noin 17-vuotias nuori. Tällä tosiaan oli komeat hopeiset hiukset, aivan kuten Halolla. Kaikkien onneksi verta ei näkynyt joten matkaa pystyttiin jatkamaan heti. Toisaalta ensin asevastaavan piti kiivetä takaisin autoon rikkomatta ainuttakaan pulloa. Silloin sitä verta sitten olisikin.

--

Seuraavan kerran auto ei suinkaan pysähtynyt edes liikennevaloissa, vaan varkaiden pomo kaahasi suoraan Purikura Hallille. Meto meinasi Mian kanssa jäädä jopa alle, ja tajunsa menettänyt kannettiin nopeasti sisälle. Sisällä Tatsuro oli nauttimassa omassa nurkkauksessaan sakea Takerun kanssa, ja Bou oli juonut itsensä pöydän alle päästäen Sakuran tekemään mitä tahansa minne tahansa.

Die oivalsi heidän pitkähiuksisen pomonsa sijainnin ensimmäisenä. Tässä olisi sopiva tilaisuus esitellä uusin kaappaus Tatsurolle.
“Tatsuro-sama! Katsokaa mitä nappasimme.”, Halo hihkaisi. Pitkähiuksinen käänsi katseensa tajuntansa menettäneeseen hitaasti.
“Ole kiltti pomo, saadaanhan me pitää se?” Die aneli silmät suurina.
Rikollisjärjestön johtaja tuntui miettivän. Tuskin siitä haittaakaan olisi, mutta kun poika heräisi, voisi tulla ongelmia.

--

Takeru oli poistunut ulos, ja seisoi nyt alaovella Mikarun vieressä. Hänen kännykkänsä oli alkanut soida ja soittaja oli Sugya, joten asia oli tärkeä. Tärkeä siinä mielessä että Sugya oli hänen hyvä ystävänsä.
“Niin?”, mafian kakkosmies aloitti.

“Mä ja Kaoru ollaan Aijia vastassa lentokentällä, ja arvaa kuka saapui juuri Koreasta?”
Takeru mietti hetken. Kuka se muka voisi olla?
“No?”
“Mana!”
Blondi heittäytyi miltei selälleen kuullessaan tuon. Koreasta?! Ja Tatsurohan sanoi ettei tiennyt missä hänen sihteerinsä meni! Jos Mana oli käynyt Koreassa, Tatsuro todellakin tiesi siitä.
“Sanoiko se mitään?”
“Mulkaisi vain ja pakeni paikalta vähin äänin… Oi, mutta Aiji on jo tuolla. Mana varmaan on siellä kohta, meillä menee vielä hetki.”
“Joo.. Moi.”

Mafian kakkosmies kääntyi katsomaan alakerran pääovea. Tatsuro saisi huutia tästä hyvästä.

--

“Ja pitäkää sitten huoli ettei Meto, Mia tai Sutari pääse tänne. Mielellään ei Lokikaan.” Kaya muistutti vielä Takuyaa ja Horaa, jotka jäivät vahtiin ovelle jonka takana hopeahiuksinen kaappaus sai heräillä Reitan tarkastuksen jälkeen rauhassa. Onneksi nenätön lääkäri oli katsonut ettei pojalla ollut - ihme kyllä, sillä Halon kaahaus tiedettiin, - fyysisesti mitään hätää.

Pitkä puistatus ravisteli Kayan kehoa hänen muistaessa ne hetket kun neljä mainittua hullua oli saanut vihiä uudesta kaappauksesta, ja murtautunut huoneeseen jossa hän aikanaan oli heräillyt. Hän ei ollut uskaltanut nukkua ensimmäiseen viikkoon heidän takiaan, mutta Loki oli onneksi osannut lopettaa ajoissa. Kaya pystyi yhä monien vuosien jälkeen kuulemaan Sutarin hysteerisen naurun, tai Meton lohduttoman itkun korvansa juuressa, puhumattakaan Miasta. Ensiksi tämä saattoi pelätä kaikkea, ja seuraavalla sekunnilla repiä hampaillaan pehmoleluilta päitä irti raivoissaan. Lokin selityksien mukaan Mian raivokohtaukset johtuivat siitä että jokin tässä maailmassa itketti hänen rakasta Metoaan eikä hän tiennyt mikä. Olihan se selvää ettei Mialla ollut kaikki muumit laaksossa, mutta jotenkin Kayaa kävi häntä sääliksi.

Silti. Kiharahiuksinen ei tiennyt miksi moisia eläimiä edes pidettiin mafian leivissä enää. Saunan taakse tuollaiset hullut olisi jo viety, elleivät Meto ja Mia olisi prostituoituja. Sutari nyt oli ihan oma lukunsa, mutta kaikki kolme olivat edelleen ehdottoman uskollisia Tatsurolle. Sen riitti. Muutama mies oli kuitenkin jo ehdottanut Meton ja Mian siirtämistä pois mafian pyörittämältä ilotalolta, Todokaidonilta. Meton mielenterveys oli lähellä normaalia enää ainoastaan kun hän oli kahden asiakkaan tai Mian kanssa. Mia taas saattoi saada kohtauksiaan jopa asiakkaan kanssa, joten hänen siirtämisensä olisi lähes välttämätöntä.

Lokista ei onneksi ikinä ollut suurta vaaraa. Pikkuisen hänellä oli oikean ja väärän hahmottamisongelmia mutta hänkin oli Tatsurolle uskollinen. Prostituoidun urastaan huolimatta Meto ja Mia silti usein lähetettiin Sutarin ja Lokin mukaan pelottelemaan jotakuta.

Meto itki lakkaamatta, häntä ei oltu nähty kyynelittä muutamaan vuoteen. Sutari taas ei voinut olla nauramatta. Mia sai raivokohtauksia aina pahimmissa paikoissa, ja Loki teki hyvällä omatunnolla kamaluuksia milloin kenellekin. Miten noiden kanssa edes eli? No Metolla ja Mialla oli sentään toisensa, mutta Sutari oli Tsuzukun rakas, ja hän ainakin vaikutti ihan selväjärkiseltä. Samoin Shinema, joka tunnusti rakkauttaan Lokille.

Mitä mielisairaaseen pariin tuli, yksi prostituoitu oli jo otettu pois tehtävistään, joten se ei ollut heillekään mahdotonta. Hän oli Takemasa, Hitt’on suojatti, jonka mielenterveys oli pettänyt lopullisesti ja asiakkaiden palvelu kävi mahdottomaksi. Takemasa ei siltikään ruvennut pelottavalla tavalla hulluksi, vaan oli edelleen aika suloinen. Pelkäsi vain vähän kaikkea.

Muiden paitsi kahden psykoottisuuden syyt siis tiedettiin. Kolme edellä mainittua eivät kai enää kestäneet tehdä sellaista työtä, sillä asiakkaat saattoivat olla ties millaisia. Suurin osa mafian prostituoiduista oli ihan sinut työnsä kanssa, mutta kai noilla oli tavallista heikompi psyyke tai jotakin.

Sutari oli taas muuten vain sekaisin. Takeru löysi hänet joskus kaksi vuotta sitten kadulta puolikuntoon piestynä, ja mukana ollut Tsuzuku rakastui oitis. Vaikka Purikura Hallilla selvisi heti ettei mustelmaisella nuorella ollut kaikki kotona, ei tätä viitsitty hylätäkään. Sutari kiintyi Tsuzukuun heti, ja vähän myöhemmin Lokiin. Tämä oli heti myös äärimmäisen raaka ja murhanhimoinen, eikä hänessä ajoittain tuntunut olevan mitään inhimillistä jäljellä. Tsuzuku jossain vaiheessa taisi opettaa Sutarille kuinka ilmaista itseään paremmin, ja Loki auttoi tätä kirjoittamaan ensimmäisiä sanoituksiaan.

Lokikin oli vain sekaisin tuntemattomasta syystä, mutta se ei haitannut hänen eloaan juuri lainkaan joten sitä harvoin edes huomasi.

Kayaa puistatti taas heidän muistelunsa. Takemasa oli saanut heidän seurastaan jo traumoja, eikä kiharahiuksinen halunnut tulla samanlaiseksi täriseväksi ihmismytyksi. Nopeat juoksuaskeleet saivat naisellisen miehen hätkähtämään. Vain Rubin pöydällä oli valo päällä, mikä teki useista nurkista ja käytävistä täysin pimeitä. Takuya ja Hora olivat jo useiden kymmenien metrien takana, jotka Kaya oli laahustanut eteenpäin ajatuksissaan.

Hysteerinen nauru kajahti ilmoille varoittamatta. Hoikka keho mekon alla alkoi vapista.
“Su- Sutari? M- mene takaisin Tsuzukun luo!”, asevastaava koitti kuulostaa pelottomalta, mutta kun hän muisti Tsuzukun olevan Argentiinassa, sydän hyppäsi kurkkuun jälleen. Kolme nopeaa askelta, ja taas naurua. Vaaleahiuksisen niskakarvat nousivat pystyyn kunnolla viimeistään silloin kun nauru haihtui hiljalleen varjoihin, ja tilalle kohosi sydäntä särkevä itku.

Olivatko hänen ajatuksensa mananneet kolmikon hänen kiusakseen?! He eivät kuitenkaan tappaisi häntä, jos hengiltä pelottelua ei laskettu. Silti, kauhusta tuli kokoajan todellisempaa, eikä Kaya tiennyt kumpaan suuntaan edes kävellä. Hän kohtaisi Sutarin tai Meton kumminkin, tai vaihtoehtoisesti Mian joka saattoi olla vihaisempi kuin koskaan. Nyt äänetkin vain voimistuivat. Itku, joka kertoi suuresta kivusta ja aneli apua, sekä nauru, josta tuntui puuttuvan kaikki inhimillinen. Se kuulostikin enemmän lepakon rääynnältä.

Blondilla oli enää yksi vaihtoehto: juosta. Hänellä ei ollut asetta mukanaan, eikä tästä ainakaan olisi tappelemaan kolmea mielipuolta vastaan. Kiharahiuksinen saattaisi jopa päästä pakoon Miaa, sillä tällä olisi täysi työ huolehtia itkevästä miehenpuolikkaastaan, mutta Sutari sitten? Tukehtuisi siihen nauruunsa, perhanan hullu!

Naisellinen mies juoksi henkensä edestä kohti Rubin pöytää, ja katseli hädissään ympärilleen tajuten viimein kummassa suunnassa oli hissi. Sen ovet siinsivät jo edessäpäin, kun hysteerisen itkun ja naurun epämääräinen ja jumalaton sekoitus seurasi aina vain lähempänä. Kaya ei pystynyt edes vilkaisemaan hissin oven pientä ikkunaa päästessään turvaan, ja huokaisi helpotuksesta pienen kopin liukuessa alaspäin.

--

“Olivat missä?!”, Hiyori kiljahti. Niillä hulluilla ei edes pitäisi olla asiaa kakkoskerrokseen. Sen pojan huonetta sentään vahtivat Mikaru ja Hora, mutta Asagi ja Pinky olivat siellä kai vielä keskenään! Asagilla sentään oli ase, mutta Pinky luotti liikaa siihen ettei olisi kasvokkain kenenkään muun kanssa kuin Seishoun. Ties mitä ne sekopäät keksivät.
“Paras olisi kai antaa niiden liukua ulos omia aikojaan.”, Kiyoharu totesi. Ketään ei varmaankaan huvittanut lähteä hullu-jahtiin pimeään yläkertaan, siitä hän oli varma.
“Mutta ihmisten pitää päästä nukkumaankin. Kaikki eivät ole yhtä pilvessä kuin sinä.”
“Haista vittu, Reita.”, Kiyoharu näpäytti.
“Kyary!”
“Seis, ei kirjaimellisesti! Ei kirjaimellisesti!!”, mustahiuksinen hätääntyi.
“Mitä nyt Reita?”, heleä naisääni kysyi.
“Kiyoharu sanoi että -”
“Älä kuuntele häntä!”
“Kiyoharu -”
“Seis!”
“Hän sanoi että minun pitää -”
“OLE HILJAA!”

Enempää pisin mies ei jäänyt kuuntelemaan vaan juoksi äkkiä Atsushin luokse. Tarpeeksi kauas, kuullen silti kuinka Kyary repesi nauramaan katsellen poisjuosseen perään. Atsushikin nauroi rakkaansa kömmähdykselle ja otti häpeävän viereensä huvittuneena.

Kaya käänsi katseensa näytöksestä takaisin Reitaan ja Hiyoriin.
“Mutta kyllä ne sieltä yläkerrasta jotenkin pitää saada pois…”
“Ketkä?”
Valmiiksi säikkynä Kaya hätkähti mafian johtajan kysymystä.
“Tatsuro-sama! Öh, Sutari, Meto ja Mia taitavat olla kakkoskerroksessa…”, tämä änkytti.
Tatsuron ilme kalpeni. Hän kääntyi kannoillaan ja riensi vielä avonaiseen hissiin toiselle puolelle salia.

“Mikäs sille tuli?”, viereen ilmestynyt Shota kysäisi.
“En minä tiedä, mene vaikka mukaan…”, Kaya totesi väsyneen oloisena. Tummahiuksinen huikkasi vielä Kiyoharun mukaansa, ja hekin ehtivät vielä hissiin.
Sekaisin olevan kolmikon täytyi todella totella Tatsuroa yhtä hyvin kuin kerrottiin, sillä Shota oli ainakin pysynyt heistä aina niin kaukana kuin vain saattoi. Hississä ei varmastikaan ollut tilaa enää heidän omille ajatuksilleenkaan, muuten Kaya olisi voinut haluta nähdä kaiken omin silminkin.

~

Hissin ovet avautuivat, paljastaen näkymän pimeään käytävään jonka päässä Rubin pöydän valo loisti. Se taisi olla ainoa valonlähde koko kerroksessa sillä hetkellä. Itku ja nauru olivat hiljentyneet.
“Meto! Mia! Sutari! Tänne sieltä kuin olisitte jo!”, Tatsuro korotti ääntään, joka sai muut hississä seisovat vilkaisemaan toisiaan säikähtäneinä. Heidän pomonsa kun normaalisti ei huutanut kenellekään, ei edes Takerulle vaikka hänen miehensä itse saattoi suutuksissaan kirkua vaikka mitä törkeyksiä.

Shotan selkäpiitä alkoi karmia. Se hysteerinen nauru, ja lohduton itku olivat siellä taas. Askelia. Kaikki kolme tiesivät heidän tulevan pimeästä käytävästä suoraan kohti. Kolmikko osasi piiloutua varjoihin silti niin hyvin, että pimeässä heidän näkemisensä oli miltei mahdotonta ennen kuin he olisivat aivan kohdalla.

Kaikki hissin luona seisoneet olivat selkeästi odottaneet jotakin kamalaa, sillä yksi suuri helpotuksen huokaisu pääsi jokaisen suusta, kun Sutari asteli näkökenttään täysin normaalin oloisena, viattomasti hymyillen. Häntä seurasivat niiskuttava Meto ja pistävästi mulkoileva Mia. Ainoa kuka osasi murhata katseellaan julmemmin kuin hän, oli Tatsuron sihteeri Mana. Onneksi Mana sentään oli ainakin puoliksi selväjärkinen.

“Mitä te teitte täällä?”, Tatsuro kysyi nyt normaalilla äänellään. Se sentään rentoutti Kiyoharua sekä Shotaa hieman. Kukaan kolmikosta ei silti aluksi vastannut mitään. Sutari oli kuitenkin se joka päätti puhua ensin.

“Anteeksi kovasti, arvoisa Tatsuro-sama…”, ehti mustahiuksinen sanoa ennen kuin repesi takaisin hulluun nauruunsa. Mafian johtaja hyväksyi Sutarin naurun, sillä tiesi ettei miesparan mieli antanut muuhun mahdollisuutta. Seuraavaksi pitkähiuksinen katsoi Miaa ja Metoa.
“Meto. Pyydä anteeksi.”, Mia sanoi mulkoillen Tatsuroa murhaavasti. Myrkyllisen katseenkin tämä hyväksyi, sillä hän ymmärsi miksi Mia oli vihainen. Silti nytkin Metolle puhuessaan ruskeahiuksisen ääni oli mitä lempein. Itkuinen mies vain seisoi paikoillaan hetken, koittaen piiloutua vaaleiden kiharoidensa taa.

“Meto, koittaisit nyt.”, Mia sanoi taas lempeästi, näyttäen edelleen erittäin vaaralliselta.
Vaaleahiuksisen itku vain yltyi, ja sillä sekunnilla kun Mia avasi suunsa taas, se muuttui aivan hysteeriseksi. Moinen ulvominen säikytti Shotan ja Kiyoharun pahanpäiväisesti. Meto heittäytyi saman tien polvilleen ja siitä kokonaan lattialle, itkien kuuluvasti edelleen. Se oli hänen tapansa pyytää anteeksi. Pian viimeinenkin mielipuoli kertoi olevansa pahoillaan.

Pitkähiuksinen ei kuitenkaan päästänyt heitä menemään vielä, vaan kaivoi aivan-liian-suuren-hupparinsa taskusta pienen paperinpalan, jonka taitteli auki valokuvaksi.
Kiyoharu vilkaisi yakuzan pitelemää kuvaa. Siinä oli vain mies, joka näytti aivan tuiki tavalliselta liikemieheltä. Kuolemanhiljaisena pisin asteli Sutaria kohti, ja ojensi hyvän matkan päästä kuvan hänelle.
“Pelotelkaa hengiltä.”

Shota ehti hiukan sääliä miesparkaa. Hän oli siinä lyhyessäkin ajassa aluksi kuollut kauhuun miltei itsekin, vaikka tiesi ettei hänelle voisi käydä mitään. Jos joku täysin tietämätön noista kolmesta saisi heidät peräänsä, ei siinä menisi kuin puoli tuntia, niin hänen asuntonsa pimeimmissä nurkissa lymyilisi kolme verenhimoista mielipuolta. Aivan hiljaa, tarkkailemassa.

Tummatukkainen oli joskus kuullut Lokilta kauhutarinoita asioista joita tuo kolmikko olikaan saanut retkillään aikaan. Eräs nuorempi poliisi oli puolentoista vuorokauden jälkeen seonnut ja tappanut itsensä, jouduttuaan heräämään useita kertoja yössä Meton itkuun tai Sutarin nauruun. Mian vihaisten silmien vilahtaminen pimeässä oli ollut liikaa, ja uhri oli hypännyt parvekkeeltaan alas.

Tummatukkaista puistatti. Hän halusi pois moisten hullujen läheltä, muttei ehtinyt tehdä mitään kuin Sutari seuralaisineen loikki hänen ohitseen hissiin aivan liioitellun läheltä. Samaan aikaan Rubin pöydän luota lähemmäs asteli Kaya. Hän oli ilmeisesti kivunnut kakkoskerrokseen portaita pitkin. Ahdistus kaikkosi heti, kun hissi Shotan takana sulkeutui ja lähti alaspäin. Tatsuro ja Kiyoharu olivat menneet heidän mukanaan.

Kayakaan ei voinut ymmärtää Tsuzukua joka seurusteli jo viidettä vuotta mustahiuksisen… ei Sutaria voinut enää edes mieheksi sanoa. Sen verran toisen päässä heitti kumminkin. Joku voisi luulla Tsuzukua julmaksi hyväksikäyttäjäksi, naida nyt sillä tavalla puolikuntoista. Mutta makunsa kullakin, ei naisellisempikaan turhan usein myöntänyt ihastuneensa pomoonsa, Kamijoon. Kamijo johti asevastaavia, ja Kaya alkoi käydä kateelliseksi Sakuralle josta komea mies itse piti.

“Shota. Käydään katsomassa sitä poikaa.”
Shota katsahti Kayaan.
“Niin ketä?”, tämä kysyi ihmeissään. Tummatukkainen ei siis luultavasti ollut kuullut vielä uusimmasta kaappauksesta vaikka huhut kulkivatkin nopeasti. Sekin olisi vain ajan kysymys kun Hiroto saisi tietää, ja silloin ei hyvä heilunut. Kyseisellä opettajalla oli kädet täynnä muutenkin Sakuran kanssa, enempää opetettavia ei oikein kaivattu.

“Kaappasimme tänään erään pojan.”, Kaya selvensi ja lähti kulkemaan pimeää käytävää eteenpäin. Shota hymähti.
“Ihan pojan vai jonkun nuoren?”, tämä kysyi päästäkseen selville kaapatun iästä.
“Varmaan joku 17-vuotias.”, naisellisempi mietti ääneen pidemmän seuratessa.

“Hän heräilee henkivartijoiden asunnossa. Takuya ja Hora ovat vahdissa.”, vaaleahiuksinen puhui. Shota nyökkäsi. Hän tunsi kakkoskerroksen paremmin kuin omat taskunsa, vaikka olikin asunut siellä asevastaavaa reilusti vähemmän aikaa. Tietynlaiseen ammattiin erikoistuneet siis asuivat Tatsuron kanssa kakkoskerroksessa, loppujen käytössä oli kokonainen kerrostalo nimeltään Harajuku Hall. Se haluttiin nimetä Purikura Hallin tavoin. Prostituoidut elivät mafian ilotalolla, Todokaidonilla. Opetustoimet tapahtuivat entisessä koulussa kaupungin laidalla, Takkenkaidonilla.

Tummatukkainen oli siis muuttanut Harajuku Hallilta kakkoskerrokseen opittuaan kyllin hyväksi elektroniikan kanssa. Nyt kaksikko kääntyi viimeisen kerran toiselle käytävälle, ja molemmat näkivät vartijakaksikon edelleen paikoillaan. Kakkoskerros oli kuin sokkelo, joten oli vain ihme että Shotakin löysi paikalle heti ensi yrittämällä.

Vartijat väistyivät kuuliaisesti kun kaksikko avasi varovaisesti oven. Kaya katseli huoneeseen tarkkaan, hän oli joskus herännyt sieltä itsekin muttei asevastaavana ollut pahemmin enää käynyt henkivartijoiden huoneessa. Huoneessa vallitseva hiljaisuus ei kuitenkaan kestänyt kauaa, kun pidempi saikin väistellä jo tyhjästä lentäviä riisikulhoja.

“Teme! Missä minä olen!?”, nuorin oli herännyt ja eläväisempi kuin koskaan. Se sentään soi Kayalle pientä helpotusta, vaikka oli saada syömäpuikon kasvoilleen.
“Rauhoitu!”, elektroniikkanero huudahti. Kulhojen ja puikkojen loppuessa hopeahiuksinen vain vaipui tärisemään seinää vasten, joka ei eronnut lainkaan vaaleahiuksisen ensimmäisistä reaktioista.

“Rauhoitu.”, pidempi käski taas. Hän ei tahtonut nuorimman saavan sydänkohtausta.
Kaikki olivat hetken hiljaa, mutta Kaya avasi suunsa ensin tietäen että keskustelun avaus helpottaisi nuoren oloa nopeasti.
“Mikä nimesi on?”
Poika epäröi vastaamista selkeästi, mutta minkäänlaista pakoreittiä tilanteesta ei tuntunut olevan.
“Ai.”

“No, Ai. Et taida tietää missä olet?”, naisellisin jatkoi lempeästi. Se nyt taisi olla sanomattakin selvää, eihän nuorin voinut tietää olinpaikkaansa mitenkään.
Lopulta nuorin pudisti päätään.
“Olet Kioton mafian päärakennuksen tiloissa.”, asevastaava selkeytti asiallisenkuuloisesti. Nuorimman silmät laajenivat kunnolla ja hänestä näki että hän selvästi tahtoi sanoa jotakin.
“Ikäsi?”
“18.”, vastaus tuli tällä kertaa nopeammin.
“Selvä, taitaa olla minun iloni ilmoittaa että tästä tulee uusi kotisi. Ei siis tästä huoneesta, vaan mafiasta. Minä olen Kaya, ja olen asevastaava. Tämä tässä on Shota, ja hän työskentelee elektroniikan parissa. Luultavasti myös minä pääsen opettamaan sinua talon tavoille.” mies jatkoi rauhallisena.

Ai ei näyttänyt kunnolla sisäistävän mitään.
“Mafia? Minä? En minä voi… Minun äitini…”, poika sopersi hädissään.
“Kaikki hoituu kyllä. Olet Purikura Hallin kakkoskerroksessa, olet ehkä kuullut tästä paikasta?”, naisellisin jatkoi rauhallisesti.
Poika nyökkäsi.
“Joo, se on se yökerho.”

Kayan oloa helpotti rutkasti se ettei hopeahiuksinen vaikuttanut enää pelokkaalta. Pikemminkin uteliaalta. Shota poistui paikalta vähin äänin, napsauttaen samalla huoneeseen valot päälle.
“Hei!”, vanhin ynähti valon häikäistessä niin äkkiä, ja nuorinkin suojasi silmiään kädellään.

“No..”
“Olet mies eikö niin?”, hopeahiuksinen ihmetteli.
“Kyllä.”, naisellisin ynähti nolona.
Shota oli äkkiä kadonnut paikalta, ja kiusallinen hiljaisuus laskeutui. Asevastaava ei todellakaan tiennyt mitä sanoa.
“Mutta ei sinulla täällä hengenhätää ole. Emme ole tällä hetkellä sodassa yhdenkään toisen mafian kanssa, eikä poliisi tiedä mitään.”, vaaleahiuksinen puhui helpottaakseen nuoremman oloa. Kaya toivoi että hänellekin oltaisiin aluksi selitetty asiat niin.

“Totut kyllä asumaan täällä. Tällä hetkellä olet nuorin, joten muut saattavat vähän kiusata sinua siitä. Mutta ole huoleti, minä pidän puoliasi.” vanhempi lupasi.
Ai nyökkäsi ja näytti erittäin hämmentyneeltä.
“Löysimme sinut kun varasryhmämme johtaja, Halo-san ajoi sinua päin. Hän on siitä hyvin pahoillaan, olethan kunnossa?”
“Joo..”, nuorempi sanoi viimein, vaikka hänen kylkeään särkikin hiukan.

“Minutkin siepattiin tänne. Ei se loppujenlopuksi niin kamalaa ollut.” Kaya kertoi. Hopeahiuksinen nyökkäsi.
“Ja sinuna todellakin tottelisin kiltisti mitä sanotaan. Jos joku siepattu edes yrittää paeta tai vasikoida, hänet tapetaan heti.”, asevastaava sanoi vaarallisen kuuloisesti.
“Mutta uskon että henkesi on sinulle kallis?”
“Joo.”
“Hyvä. Tule siis mukaani.

~~


A/N: Ensimmäisen osan loppu, toivottavasti piditte! Paljon tapahtui jo heti alkuun, mutta yritän pitää laadun edes jotenkin siedettävänä!~ Tarkoitukseni oli kuin olikin jättää ensimmäinen osa hiukan epäselväksi kohdittain, mutta kaikkeen tulee vastaus kun eteenpäin mennään! Ja jos ei tule niin kysyä saa ja pitää ^^

    2 tykkää.
Avatar
Syunikiss
Fani
 
Viestit: 13
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 1:52 pm

Paluu K-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron