The song of broken lovers | K-18, 4/4, Karyu/Hizumi, 29.9

Voi sisältää erityisen selkeää alastomuutta ja seksikuvausta, raakaa väkivaltaa, voimakkaita huumausainekuvauksia ja erityisen rankkaa kielenkäyttöä. Sisältö ei sovi lapsille.

The song of broken lovers | K-18, 4/4, Karyu/Hizumi, 29.9

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Su Syys 21, 2014 5:37 pm

KESKEYTETTY.

Title: The song of broken lovers
Author: Kaerimichi
Rating: K-18
Pairing: Karyu/Hizumi, Karyu/OC
Genre: AU, lievä angst, humor, romance, slash, erittäin kevyt het
Fandom: D’espairsRay
Chapters: 4/4 + prologi & epilogi
Warnings: Sisältää seksiä.
Beta: Uskallan luottaa omiin taitoihini.
Song: Those nights by: Skillet.
Summary: "Didn't want to go home to another fight
Through all the hard times in my life
Those nights kept me alive"


A/N: Olen tietyistä syistä erittäin kiintynyt tähän paritukseen, joten kun tämä juoni potkaisi minua perseelle, ei ollut vaikeaa päättää ketkä valitsen rooleihin. Inspiraationa on toiminut Skilletin Those Nights. Haluan myös kiittää seuraavia ihmisiä: Luna, Enya ja Ujelo. Kiitos, kun rohkaisitte minua silloin kun itsevarmuuteni säröili. Kiitos siitä, että jaoitte mielipiteenne tästä ficistä (ja juonesta) kanssani.


Prologi

I remember when
We used to laugh
About nothing at all
It was better than going mad
From trying to solve all the problems we're going through


Lasin sirpaleet valuivat seinää pitkin, levisivät pitkin poikin keittiön lattiaa. Oli kyse vain hassusta kymmenestä sentistä, etteivät ne osuneet oven vieressä seisovan miehen kasvoihin. Vaaleahiuksinen räpäytti silmiään pari kertaa, enemmän hämmentyneenä kuin säikähtäneenä.

”Miyako?”
”Anna anteeksi.” Naisen äänestä kuulsi hysteria, kun tuo hautasi kasvonsa käsiinsä. Nyyhkäykset ravisuttivat naisen olkapäitä. Mies ei osannut tehdä mitään, ei halunnut astua lähemmäs siltä varalta, että toinen nappaisi pian kahvimukin, jonka mies oli unohtanut pöydälle aamulla.
Mies ei osannut sanoa mitään. Mitä hänen olisi kuulunut sanoa? Olisiko hänen pitänyt antaa anteeksi vai sanoa, että hänkin oli pahoillaan? Miten hän olisi voinut pyytää anteeksi jotain, mitä hän ei katunut?
Lopulta hän huokaisi ja astui lähemmäs naista, laski kätensä tuon hennolle olkapäälle. ”Minäkin olen pahoillani.”
”Olisit enemmän kotona. En kestä sitä, että olet jatkuvasti… töissä.” Naisen äänestä kuului, ettei tuo uskonut miestään. Että tuo ei uskonut, kun hänen miesystävänsä kertoi olevansa myöhään töissä. Silti nainen ei kyennyt lausumaan totuutta, kertomaan, mikä oikeasti satutti.
”Yritän olla enemmän kotona”, mies sanoi, vaikka he molemmat tiesivät sen olevan valetta.



1. luku

Forget 'em all
Cause on those nights we would stand and never fall
Together we faced it all


Hänen silmissään toinen oli vaikuttanut heti mielenkiintoiselta. Tummat, latvoista kihartuvat hiukset, jotka hieman vallattomasti valuivat kätkemään taakseen tummien silmien tarkan katseen. Valkoinen kauluspaita oli napittamatta kaulasta rintakehään asti ja Karyu saattoi nähdä aavistuksen verran vaaleaa, täydellistä ihoa. Tummat farkut korostivat jalkoja täydellisesti ja Karyu olisi valehdellut, jos hän olisi sanonut ettei hänen katseensa käväissyt hyväilemässä toisen miehen takamusta. Kaikkein eniten Karyua kuitenkin kiinnosti se puolittainen virne, joka kertoi että toinen mies tiesi tasan tarkkaan, millaisen reaktion hän Karyussa aiheutti. Toinen käsi pyöritteli cocktailtikkua vihreässä nesteessä, kun taas vasen käsi lepäsi miehen sylissä. Lopulta toinen ilmeisesti sai tarpeekseen Karyun katseesta, sillä tuo nousi ylös ja asteli lähemmäs, istahti baarijakkaralle pitemmän miehen viereen. ”Hei.” Toisen ääni oli matala ja lämmin ja Karyu huomasi haluavansa kuunnella sitä lisää. Hän vastasi toisen virnistykseen vastaavalla, pyöritteli drinkkilasia käsissään.
”Hei itsellesi.” Karyu nosti lasin reunan huulilleen ja kulautti ison osan juomasta kurkkuunsa. Mies hänen vieressään naurahti hyväntahtoisesti. ”Olisit voinut tulla juttelemaan minulle itsekin, tiedätkö.”
”En halunnut vaikuttaa liian tunkeilevalta”, Karyu hymisi ja laski puolillaan olevan lasin käsistään. Hänen vierestään kuului hieman käheä naurahdus. ”Etkö ole kuullut, että tuijottaminen on epäkohteliasta?”
”En voinut asialle mitään.” Karyu virnisti. Mies hänen vieressään tuhahti, mutta hymynpoikanen repi tuon toista suupieltä ylöspäin.
”Olenko minä niin hyvännäköinen?” Toinen kohotti kulmakarvojaan aavistuksen lähemmäs hiusrajaansa. Karyu pyöräytti silmiään. ”Sinulta ei ainakaan itsevarmuutta puutu.”
”Alkoholi tekee ihmeitä. Et sinä itsekään ole lainkaan pahannäköinen, päinvastoin.”
Karyua huvitti toisen käytös ja hän kallisti hieman päätään, jolloin osa vaaleista kiharoista valahti hänen olkapäälleen. Toinen puraisi huultaan, se oli ensimmäinen ele, joka kertoi tuon pinnan alla piilevästä hermostuneisuudesta. Karyu olisi niin mielellään koskettanut toista, painanut huulensa toisen omille. Se kaikki oli niin kovin impulsiivista, niin yhtäkkistä, mutta ehkä sellaista saattoi odottaa kahdelta humalatilassa olevalta ihmiseltä. Karyu naurahti toisen miehen aiemmalle lauseelle, soi toiselle huvittuneen hymyn häivähdyksen. ”Kiitos?”
”Saanko kysyä jotain erittäin henkilökohtaista?”
”Kysy pois.”
”Saanko suudella sinua?”
”Eikö olisi parempi ottaa asiasta selvää?” Karyu hymähti pieni pilke silmäkulmassaan. Toista ei tarvinnut kahdesti käskeä. Tuo nousi omalta jakkaraltaan, asteli rauhallisesti Karyun luo ja kumartui painamaan huulensa uteliaana, kevyenä kosketuksena vasten toisen omia. Karyu hymyili vasten toisen suuta ja antoi vasemman kätensä etsiytyä tummien hiusten sekaan. Suudelma alkoi rauhallisena, muttei kestänyt kovin kauaa, että Karyu saattoi tuntea kevyen näykkäisyn alahuulessaan, kielen hennon kosketuksen huulikaarteessaan. Toisen käsi painautui hänen rintakehälleen, muttei suinkaan työntääkseen häntä kauemmas. Sen sijaan lyhyempi tarrasi hänen mustan hihattoman paitansa rinnukseen ja veti häntä vielä hieman lähemmäs. Karyu vastasi viemällä kätensä toisen lantiolle ja vetämällä lyhyemmän miehen syliinsä. Toinen vastasi yllättyneellä ynähdyksellä, muttei silti katkaissut heidän suudelmaansa. Lopulta oli pakko vetäytyä hengittämään muutaman kerran syvään, ennen kuin Karyu pystyi naurahtamaan saatikka puhumaan.
”Olen muuten Karyu.”
”Hizumi. Hauska tavata.”
”Ilo on minun puolellani.” Karyu virnisti moniselitteisesti, antoi sormenpäidensä eksyä muutaman sentin verran toisen paidan alle. Mies hänen sylissään värähti ja henkäisi, vain muutaman sentin päässä Karyun huulista. ”Haluaisitko tulla luokseni?” Hizumin ääni oli käheä. Karyu painoi huulensa toisen kaulan sivulle, suukotti ihoa. ”Mielelläni.”


Muutaman minuutin päästä he istuivat taksissa, ja Karyusta oli erittäin hankalaa pitää kätensä omalla puolellaan penkkiä. Hän olisi mielellään hyväillyt toisen reittä, tuntenut tuon vatsalihakset kosketuksensa alla, painanut huulensa iholle korvan alapuolella. Karyu tiesi, että jos hänen mielikuvituksensa ei rauhoittuisi, hänellä olisi pian erittäin näkyvä ongelma housujensa sisällä.

Hizumin katse oli kiinnittynyt ulkomaailmaan, lähinnä siksi, että hän tunsi pysyvänsä paremmin itsehillintänsä herrana, jos hän ei kohtaisi toisen katsetta. Hän ei halunnut aiheuttaa heidän taksikuskilleen traumoja, vaikka hän olisikin kovin mielellään uusinut hänen ja Karyun aiemman suudelman. Sille olisi kuitenkin aikaa sitten, kun he saapuisivat Hizumin kotirakennuksen pihaan.

Auton lopulta pysähtyessä tutun rakennuksen eteen, Karyu kaivoi taskustaan tukun rahaa, jonka tuo ojensi ratin takana istuvalle kuskille. Hizumi saattoi aistia toisesta sen rauhattomuuden, mitä hän itsekin tunsi, ja lähinnä siksi hän ei ollut hämmästynyt, kun Karyu ei jäänyt odottelemaan vaihtorahoja. Sen sijaan tuo astui ulos autosta kirpeään yöilmaan. Katulampun valossa Karyun iho näytti entistä kalpeammalta. Paidan v-aukko paljasti kapean kaistaleen ihoa ja housujen ja paidan väliin jäävä väli paljasti vielä lisää. Kihartuvat, vaaleat hiukset kehystivät kauniisti toisen kasvoja. Hizumi olisi voinut tuijottaa pitempäänkin, mutta juuri sillä hetkellä hän halusi eniten suudella toista sillä nälällä, mitä hän tunsi. Hän astui ulos taksista ja alkoi heti kaivella nahkatakkinsa taskuja avaimia tavoitellessaan. Karyu seurasi toisen hieman hapuilevia liikkeitä ja vastusti haluaan läpsäistä lyhyemmän takamusta. Hizumin kävely alaovelle oli hieman horjuvaa, avain ei meinannut millään löytää tietä pesäänsä, ja hetken Karyu oli valmis tarjoutumaan vapaaehtoiseksi auttajaksi. Lopulta summeri kuitenkin päästi kumean äänen, ja Hizumi työnsi oven auki. Askeleet veivät kohti hissiä, eikä Karyu voinut enää vastustaa haluaan olla viemättä kättään toisen alaselälle. Hän kuuli hymähdyksen toisen suunnalta, ennen kuin he astuivat hissiin. Sisällä Karyu ei vain voinut enää hillitä itseään edes sitä vähää, mitä oli siihen asti pystynyt. Hän tarttui Hizumin takin etumukseen ja painoi lyhyemmän vasten seinää. Huulet tavoittivat toiset nälkäiseen suudelmaan, käsi löysi tientä farkkujen peittämälle lonkkaluulle. Toinen ynähti hänen huuliaan vasten hieman yllättyneen kuuloisesti, mutta vastasi suudelmaan aivan samanlaisella intohimolla. Karyu hymisi hyväksyvästi ja painautui lähemmäs lyhyemmän miehen kehoa, kuroi ne muutamat sentit umpeen heidän väliltään. Oli vaikeaa vetäytyä kauemmas toisesta, kun hissin ovet liukuivat auki tavoitettuaan oikean kerroksen. Hizumin käsi viipyili pidemmän niskassa, kun toinen veti happea keuhkoihinsa ja yritti toipua aiemmasta hyökkäyksestä. Lopulta Karyu pystyi väistymään sen verran, että toinen pääsi pujahtamaan hänen ja seinän välistä ulos, sovittamaan avainta kotinsa lukkopesään.
Karyu ei ehtinyt pahemmin kiinnittää huomiota asunnon sisustukseen, kun Hizumi jo tarrasi hänen paitansa rinnustaan ja painoi huulensa lähes aggressiivisesti hänen omiaan vasten. Karyu äännähti yllättyneesti, muttei pistänyt lainkaan pahakseen, päinvastoin. Hän vastasi suudelmaan aivan samanlaisella halulla ja nälällä, painoi Hizumin vasten eteisen seinää ja näykkäsi toisen alahuulta vaativasti. Toinen tajusi vihjeen, sillä tuo raotti huuliaan, antoi pidemmän miehen kielen eksyä hyväilemään omaansa.
Se kaikki oli niin kovin mielivaltaista ja impulsiivista. Lähtiessään baariin heistä kumpikaan ei ollut osannut odottaa, ettei lähtisi sieltä yksin. Silti heistä kumpikaan ei tuntenut huonoa omatuntoa tai katumusta illan ottaneesta suunnasta.

Karyu painoi Hizumin hieman tiiviimmin seinää vasten, kuroi umpeen ne sentit, jotka erottivat heidän kehonsa toisistaan. Hän halusi tuntea enemmän, maistaa enemmän. Hän halusi niin paljon ja silti tuntui, ettei heillä olisi tarpeeksi aikaa. Karyu vetäytyi lopulta taas, antoi heidän molempien hengittää pari kertaa syvään. ”Siirrytäänkö mukavampaan paikkaan?” Hänen äänensä oli käheä halusta. Lyhyempi ei saanut aikaan nyökkäystä kummempaa vastausta.
Karyu vei kätensä toisen lantiolle ja painoi huulensa uudelleen vasten toisen omia. Hizumi lähti ottamaan edelleen hieman epävarmoja askelia kohti makuuhuonettaan. Oli vaikeaa yrittää päästä haluttuun määränpäähän törmäämättä mihinkään, varsinkin kun toisen huulet ja hänen paitansa alla olevat kädet veivät jonkin verran hänen keskittymiskykyään. Lopulta Hizumia pelotti liikaa, että he törmäisivät sohvaan ja kaatuisivat lasipintaiselle sohvapöydälle, joten hän vetäytyi suudelmasta ja keskittyi kuljettamaan heitä molempia kohti sänkyään.

Määränpäässään Hizumi päästi irti Karyusta, tosin hieman vastahakoisesti, ja istahti sängylle. Mies hänen edessään riisui paitansa, ennen kuin tönäisi Hizumin selälleen patjalle ja konttasi tuon ylle. Käsi vaelsi uteliaana toisen paidan alle, sormet hivelivät vatsalihaksia kevyesti. Toinen värähti hänen kosketuksensa alla, huokaisi hiljaa ja kohotti itseään lähemmäs Karyun kättä. Karyu hymyili, tyytyväisenä saamaansa reaktioon, ja painoi huulensa toisen aataminomenan tienoille. Hizumi vaikersi ja siirsi kätensä vaaleahiuksisen paidan alle, hiveli toisen kylkiä kevyesti ennen kuin vei kätensä nykimään kyseisen vaatekappaleen helmaa ylöspäin. Toinen ilmeisesti ymmärsi vihjeen, sillä tuo suoristautui Hizumin yllä, vei omat kätensä paitansa helmalle ja nyki ärsyttävän vaatekappaleen pois tieltä. Hizumi miltei kehräsi tyytyväisyydestä voidessaan viimein koskettaa paljasta ihoa, tuntea toisen lihasten värisevän kämmenensä alla. Karyu henkäisi vasten hänen kaulansa ja olkapäänsä yhtymäkohtaa ja painautui lähemmäs vanhemman miehen kosketusta.

Hizumi tunsi, kuinka hänen kärsivällisyytensä alkoi tavoitella kestävyyden rajamaita. Hän halusi tuntea lisää paljasta ihoa, ja Karyun housut olivat enemmän kuin inhottava ärsyke heidän kehojensa välillä – ei sillä, etteivät hänen omat housunsa olisi häirinneet häntä. Hizumi vei sormensa työskentelemään pidemmän miehen housujen napin ja vetoketjun luo. Pidempi mies hänen yllään ynähti mielihyvästä ja siitä helpottuneisuudesta, joka syntyi siitä, kun inhottava paine hänen erektiotaan vasten helpotti edes hieman. Karyu painoi lantionsa lähemmäs toisen miehen kättä, anoi äänettä huomiota sinne, missä hän sitä sillä hetkellä eniten tarvitsi. Toinen hymähti, painoi huulensa iholle hänen korvansa alla ja antoi sormiensa kietoutua Karyun miehuuden ympärille. Pidempi mies äännähti tyytyväisyydestä, lantio liikahti toisen kättä vasten automaattisesti. Karyu veti syvään henkeä, kirosi matalasti ja antautui vanhemman miehen kosketukselle vähäksi aikaa, ennen kuin vei kätensä toisen ranteelle, pysäytti tuon käden. Karyu suoristautui ja siirsi omat kätensä avaamaan vuorostaan Hizumin housuja. Hän halusi tuntea pelkästään toisen paljaan ihon omaansa vasten. Hizumi henkäisi, nojasi otsaansa hänen olkapäähänsä. Vanhemman kynnet pureutuivat Karyun selkään, jättivät jälkeensä pienet, punaiset puolikuut. Karyusta se kaikki tuntui vain joltain, minkä oli tarkoituskin tapahtua. Jos hän olisi uskonut kohtaloon, hän olisi sanonut että se oli johdatellut heidät yhteen siihen pieneen makuuhuoneeseen, jota valaisi vain ulkoa kajastava katulamppujen valo. Karyu painoi huulensa hieman aiempaa hellemmin Hizumin omille, maistoi toisen huulilla viipyilevän drinkin, haistoi toisen käyttämän partaveden. Hän viipyi suudelmassa hetken, keskittyi vain haistamaan ja maistamaan sen kaiken, mikä oli puhtaasti Hizumia. Lopulta hän kuitenkin vetäytyi vetämään heidän molempien housut ja bokserit pois ja painautui toista vasten, jolloin heidän erektionsa hankautuivat yhteen. Vaikerrus karkasi heidän molempien huulilta yhtenäisenä äännähdyksenä. Karyun kärsivällisyys alkoi todellakin lähennellä katkeamispistettä ja hänen oli pakko haukkoa henkeä hetki, ennen kuin kykeni puhumaan. ”Liukaste ja kumi?”
”Yöpöydän laatikossa”, kuului Hizumin vastaus sellaisella äänensävyllä, josta saattoi päätellä ettei toisenkaan kärsivällisyys kovin vahvassa hapessa ollut. Pienen säätämisen jälkeen Karyu sai ujutettua kätensä tunnustelemaan erilaisia asioita, jotka Hizumi oli laatikkoon tunkenut. Lopulta hänen kätensä tavoitti tietyn tuubin ja pienen, neliskulmaisen pakkauksen. Karyu hymähti tyytyväisenä ja näykkäsi kevyesti Hizumin korvalehteä samalla, kun taiteili liukastetuubin auki. Huulet painuivat vastaparia vasten yhtä aikaa, kun ensimmäinen sormi löysi tiensä toisen sisälle. Nopea ilmavirta kulkeutui hänen suuhunsa Hizumin vetäessä yllättyneenä henkeä. Karyu tiesi paremmin kuin hyvin, minkälaisia tuntemuksia toinen sillä hetkellä kävi läpi. Lähinnä siksi hän otti rauhallisesta, vaikka hänen omien jalkojensa välissä sykkivä miehuutensa olisikin kaivannut jo jonkinlaista helpotusta. Karyu antoi Hizumin tottua siihen tuntemukseen, jota hänen sormensa sillä hetkellä loi, ennen kuin hän lisäsi toisen sormen vanhemman sisään. Tällä kertaa Hizumi ynähti hänen huuliaan vasten samalla, kun Karyu koukisti sormiaan ja yritti paikantaa sen tietyn kohdan, jonka löytyminen tuottaisi toiselle suurta mielihyvää. Hizumin vetäessä nopeasti ilmaa keuhkoihinsa Karyu tiesi, että hän oli löytänyt etsimänsä. Sormet muuttivat asentoa niin, että hänen sormenpäänsä hipaisivat jokaisella työnnöllä toisen eturauhasta. Hizumin äännähdykset muuttuivat katkottomiksi, suudelmaan keskittyminen muuttui vaikeaksi. Ei kulunut kauaa, kunnes Hizumi luovutti sen suhteen ja vetäytyi muutaman sentin kauemmas, hengitti vasten toisen suuta ja tukisti Karyun hiuksia. ”Pane minua.” Se oli käsky, jota toisen odotettiin tottelevan. Hizumin onneksi Karyu ei ollut sillä tuulella, että hän jaksaisi kiduttaa heitä molempia, joten pidempi mies veti sormensa ulos toisesta, rullasi kondomin paikoilleen ja hieroi liukastetta kovuudelleen. Huulet painuivat vanhemman rintakehälle, hampaat näykkäsivät nänniä samalla, kun hän työntyi hitaasti Hizumin sisälle. Tuntui erittäin vaikealta pysyä paikoillaan niin kauan, että Hizumin keho tottuisi häneen. Hän ei halunnut satuttaa toista, vaikka hänellä alkoikin olla pakottava tarve saavuttaa huippu. Hän painoi huulensa Hizumin leualle, poskelle, otsalle, suupieleen, hipaisi kevyesti toisen suuta kielellään. Sen kaiken hän teki rauhoittaakseen ja rentouttaakseen toista. Lopulta Hizumi huokaisi ja näykkäsi Karyun alahuulta tuntuvasti, upotti kätensä vaaleisiin hiuksiin ja tukisti kevyesti. ”Liiku.”
Karyu otti neuvosta vaarin ja antoi lantionsa vetäytyä ja työntyä takaisin ensin hitaassa, mutta sitten kiihtyvässä vauhdissa. Hänen huulensa jättivät perhossuudelmia kaikkialle, minne hän suinkin ylsi, hiljainen voihkina puhaltui vasten Hizumin ihoa työntöjen myötä. Karyu varmisti, että hän löytäisi sen tietyn hermopisteen toisen sisältä uudelleen ja kun hän tavoitti sen taas, Hizumin huulilta purkautui käheä huudahdus. Karyu virnisti vasten toisen kaulaa ja muutti lantionsa asentoa niin, että jokainen työntö hipoi sitä tiettyä kohtaa toisen sisällä. Huoneen täytti vaikerrusten, voihkaisujen ja henkäisyjen sarja, joka hyvinkin saattoi kuulua viereiseen asuntoon asti. Hizumi ei kuitenkaan jaksanut välittää sillä hetkellä. Kaikki mistä hän välitti oli se nautinto, mitä toinen liikkeillään hänelle aiheutti. Silmät eivät halunneet pysyä kiinni, kynnet pureutuivat vain syvemmälle pitemmän miehen lapaluihin. Karyu ei kuitenkaan välittänyt. Tuon tahti kiihtyi ja menetti hieman rytmiään, sormet kiertyivät Hizumin miehuuden ympärille, keskittyivät hyväilemään herkkiä pisteitä. Hizumin vaikerruksen yltyessä Karyu tiesi tekevänsä oikein ja hän keskittyi osumaan toisen sisälle juuri oikeassa kulmassa, painamaan sormellaan herkkää pistettä toisen miehuudella, upottamaan hampaansa Hizumin kaulan ja olkapään liittymiskohtaan. Toinen purkautui heidän molempien vatsoille, osittain myös Karyun käteen, mutta kaikki mistä Karyu sillä hetkellä välitti oli ne supistukset, jotka hän tunsi erektionsa ympärillä. Muutaman syvän työnnön jälkeen hän antoi itsensä pudota rajan yli, antoi itsensä kasata hengitystään normaaliksi vasten toisen ihoa...


Karyu havahtui kosketukseen alavatsallaan. Sormet piirtelivät kuvioita hänen iholleen, pieniä ympyröitä. Kosketus oli kevyt, vain häivähdys mutta tarpeeksi saadakseen Karyun painautumaan kosketusta vasten. Huulet painuivat hellinä vasten hänen olkapäätään, ja Karyu saattoi tuntea toisen rintakehän painautuvan vieläkin hieman tiiviimmin vasten selkäänsä. Karyun huulille kohosi kevyt hymy ja hän painautui vuorostaan lähemmäs toisesta hohkaavaa lämpöä. Toinen hänen takanaan hymähti hiljaa.
”Näitkö mukavaakin unta?” Hizumin ääni oli käheä, se kertoi, että Karyu oli mitä ilmeisemmin herättänyt toisen. Karyu ei vaivautunut tuntemaan huonoa omatuntoa eikä hän jaksanut nolostua siitä, että oli mitä luultavimmin pitänyt jonkinlaista mekkalaa unissaan. Sen sijaan hän virnisti, vaikkei Hizumi voinut sitä nähdäkään. ”Se oli lähinnä muisto. Meidän ensimmäisestä tapaamisestamme.”
Hänen takaansa kuului huvittunut naurahdus, sormet lähtivät valumaan hänen navastaan alemmas, pysähtyivät vain muutaman sentin päähän siitä, minkä uni oli Karyussa herättänyt. Pidemmän miehen lantio nytkähti hieman eteenpäin. ”Mitä jos me uusisimme sen muiston?” Hizumi kysyi, näykkäsi Karyun olkapäätä. Nuorempi naurahti matalasti ja sulki silmänsä. ”Käy minulle.”

***

Sadepisarat ropisivat alas taivaalta, iskeytyivät vasten autojen kattoja. Suurin osa ihmisistä oli varautunut sateiseen päivään, muttei hän. Vesi kasteli vaatteet, imeytyi kankaan läpi. Vaaleat hiukset liimautuivat pitkin päänahkaa, otsaa, poskia ja leukaa. Silti hän ei jaksanut välittää. Hänen mielensä oli siellä, mistä hän oli lähtenyt vain minuutteja sitten. Pehmeässä sängyssä ja lämpimässä kehossa. Sormissa, jotka olivat silitelleet hänen kylkeään. Toisen käyttämä partavesi leijui huoneessa ja sen tuoksu oli tarttunut Karyun ihoon. Karyu oli painanut selkänsä vasten toisen rintakehää, käsi hänen lantiollaan oli tiukentanut otettaan ja Karyu oli tuntenut, kuinka vanhempi hautasi kasvonsa hänen niskaansa. Oli ollut enemmän kuin vaikeaa saada itsensä pois lakanoiden alta. Vaatteiden metsästäminen oli ollut toinen hankala asia, varsinkin kun hän saattoi koko ajan tuntea lyhyemmän miehen katseen viipyilevän kehollaan. Hizumi tiesi, että hänen piti palata elämäänsä, joka odotti hänen kotonaan. Sen takia hän ei mielellään antanut itsensä nukkua toisen luona. Se kaikki muistutti siitä, mitä hänellä olisi voinut olla, jos hän ei olisi pelännyt liikaa. ”Nähdään illalla?” Hizumi oli kysynyt. Karyu oli nyökännyt, pukenut kenkänsä ja takkinsa ja poistunut.

Kotonaan häntä odottaisi kysymykset, joihin hän ei välttämättä osaisi vastata. Kotona odottaisi todellisuus, joka heittelisi syytöksiä hänen niskaansa. Jollain tavalla hän kuitenkin oli kiinni siinä elämässä, jolle hän oli osittain jo sulkenut oven.
”Olen kotona”, Karyu huudahti astuessaan eteisen hiljaisuuteen. Ulko-oven viereen oli hylätty pari korkokenkiä, naulakosta roikkui ruskea mokkatakki, hattuhyllyllä oli pari nahkahansikkaita. Niistä Karyu tiesi, ettei hän ollut asunnossaan yksin.
Vastausta hänen ilmoitukseensa ei tullut. Karyu kurtisti kulmiaan ja asteli peremmälle. Olohuoneen sohvapöydällä oli hylätty lasi, jonka pohjalle oli jäänyt kirkkaanpunainen raita nestettä. Televisio tai radio ei ollut auki mutta lattialla nojatuolin vieressä lojui kirja, joka oli avoinna yhden aukeaman kohdalla. Keittiössä tuoksui hennosti appelsiinilta. Karyu lähestyi makuuhuonettaan, mistä hän lopulta löysi etsimänsä. Sängyllä makasi hento hahmo, joka oli pukeutunut ylisuureen paitaan, jonka tuo luultavasti oli löytänyt Karyun vaatekaapista. Karyu huokaisi hiljaa ja asteli lähemmäs. Hänen sydämensä oli muualla, mutta hän välitti naisystävästään. Hän ei halunnut satuttaa toista vaikka osa hänestä tiedostikin, että hän teki niin koko ajan. Hän tiesi, että Miyako luultavasti tiesi hänen käyvän jonkun toisen luona, mutta ilmeisesti nainenkaan ei ollut valmis päästämään irti lopullisesti.
Karyu seisoi hetken aloilleen ja katseli naista, jota hän oli rakastanut. Lopulta hän istahti sängynreunalle, laski kätensä toisen päälaelle, antoi silkkisten hiusten juosta sormiensa lomitse. Toinen huokaisi syvään, ja pian uninen ääni kysyi: ”Missä olet ollut?”
”Töissä.”
”Karyu.” Naisen äänestä kuului moite, epäusko. Karyu nielaisi taas yhden huokauksen.
”Olin töissä. Oikeasti.”
”Koko yön?”
”Tiedäthän, että työni kasaantuu helposti, jolloin minun on pakko jäädä ylitöihin.”
”Tiedän. Haluaisin vain, että olet enemmän kotona.”
”Lupaan yrittää.”
”Varmasti?”
”Varmasti.”

Silti he molemmat tiesivät, että se olisi taas yksi tyhjä lupaus.

***

”Älä lähde.”
”Sinä tiedät, että minun täytyy, Hizumi.”
”Silti haluaisin, että jäät.”
”Olen pahoillani, mutten voi.”
”Tiedän.” Luovuttaminen kuului toisen äänestä, ja Karyun rintakehää kouraisi. Hän huokaisi, polvistui lattialle toisen eteen ja otti vanhemman kädet omiinsa.
”Tiedäthän, etten haluaisi mitään muuta niin paljon, kuin jäädä luoksesi.”
”Tiedän.” Hizumi puristi hänen käsiään, ja sillä hetkellä Karyu oikeasti uskoi toisen ymmärtävän. Heillä molemmilla oli omat elämänsä, mutta Hizumi oli myöntänyt itselleen jo paljon aiemmin pitävänsä myös miehistä. Karyu oli epäillyt samaa itsestään jo teininä, mutta jotenkin hän ei ollut koskaan uskaltanut myöntää sitä itselleen lopullisesti. Hänen vanhemmillaan oli aina ollut hänestä odotuksia, joihin hänen oletettiin vastaavan. Miehen rakastaminen ei missään vaiheessa ollut ollut yksi noista oletuksista.

Karyu hymyili hieman surullisesti, antoi olkiensa lysähtää. ”Rakastan sinua.”
”Tiedän. Minäkin rakastan sinua.” Hizumin ääni oli vain kuiskaus, mutta äänensävy oli vakava. He molemmat tiesivät, että Karyua odotti kotona joku, joka ei ollut Hizumi. He molemmat tiesivät, ettei heidän suhteensa voisi olla avoin niin kauan, kun Karyu ei pystynyt päästämään irti. Silti he molemmat halusivat uskoa, että jonain päivänä kaikki tulisi olemaan toisin.
Karyu tunsi, kuinka käsi laskeutui hänen päälaelleen, valui sieltä hellästi niskaan, jonne sormet jäivät lepäämään. Karyu nosti päänsä kohdatakseen toisen katseen. Hizumin huulillakin leikitteli surullinen hymy. ”Minä odotan sinua.”
”Kiitos”, Karyu kuiskasi ja vihasi sitä tapaa, jolla hänen äänensä särähti.


Karyu veti nikotiinia keuhkoihinsa ja katseli alas näkemättä oikeastaan mitään. Katse ei kohdistunut mihinkään muuhun, kuin tyhjyyteen. Hän tiesi, miten helppoa kaikki olisi loppujen lopuksi voinut olla. Hän olisi voinut päästää irti nykyisyydestään, aloittaa uuden luvun elämässään ja saattaa päätökseen edellisen. Jotenkin häntä silti pelotti, että hän menettäisi kaiken loppujen lopuksi. Häntä pelotti, ettei hänen suhteensa toimisikaan Hizumin kanssa. Silloin hän menettäisi toisen lisäksi myös sen ihmisen, jonka kanssa hän oli kulkenut niin monet ylä- ja alamäet. Hänen sydämensä käski häntä tekemään valinnan, mutta omatunto pisti vastaan. Karyu kääntyi vilkaisemaan sisälle. Miyako istui beigellä sohvalla ja katseli televisiosta komediaa. Karyu tiesi, miten heleältä toisen nauru kuulosti, miten sen kuuleminen rauhoitti häntä edelleen. Oli niin paljon asioita, joista hän ei ollut valmis päästämään irti. Karyu tumppasi tupakan parvekkeen kaiteeseen, pudotti tumpin tuhkakuppiin ja astui sisälle. Nainen kääntyi katsomaan häntä ja Karyu saattoi nähdä huolen toisen sydämenmuotoisilta kasvoilta. ”Onko jokin hätänä?” Nainen pysäytti elokuvan ja kiinnitti täydellisen huomionsa Karyuun. Mies soi naiselle hymynpoikasen ja asteli lähelle toista, putosi sohvalle ja kietoi kätensä Miyakon ympärille. Hän hautasi kasvonsa liljoilta tuoksuviin hiuksiin, veti tuoksua sisään ja pidätti hetken hengitystään. ”Kiitos, että olet siinä.”
”Karyu, mikä sinua vaivaa?” Nainen naurahti hiljaa ja kietoi kätensä miehen ympärille.
”Olen vain kiitollinen.”
”Turhaan.” Nainen hymähti. ”Minä haluan olla tässä.”

Karyu uskoi, vaikka osa hänestä toivoi, ettei niin olisi ollut.

***

Naisen kosketus hänen ihollaan ei tuntunut niin hyvältä. Kynnet pistelivät sen sijaan, että ne olisivat tuottaneet mielihyvää. Karyu huokaisi syvään, kierähti pois toisen yltä ja juoksutti käden hiustensa läpi. Nainen nousi kyynärpäidensä varaan, katsoi istumaan kohonnutta hahmoa ja kurtisti täydellisiä kulmakarvojaan. ”Mikä hätänä?”
”En pysty tähän, Miyako.”
Käsi laskeutui Karyun olkapäälle, sormet silittivät ihoa tavalla, jonka toivottiin olevan rauhoittava.
”Käydään nukkumaan?”
Mies nyökkäsi ja kävi makuulle, veti peiton ylleen ja risti kätensä paljaalle rintakehälleen. Nainen hänen vieressään huokaisi, muttei sanonut mitään.


Se oli ollut viimeinen kerta, kun heistä kumpikaan oli yrittänyt olla intiimi toisen kanssa. He molemmat tiesivät syvällä sisimmässään, miksei Karyu pystynyt siihen, mutta heistä kumpikaan ei halunnut ottaa asiaa puheeksi. He halusivat elää siinä kulississa, jonka reunat olivat jo alkaneet säröillä muutama kuukausi sitten.

”Ajatteletko sinä yhtään, miltä minusta tuntuu?!”
”Miyako -”
”Ei! En halua kuulla!” Nainen peitti korvansa kämmenillään ja sulki silmänsä, käänsi selkänsä toiselle. Karyu huokaisi. Hän ei tiennyt mitä hänen kuului sanoa tai tehdä. Hän ei tiennyt tapaa, jolla olisi voinut lohduttaa toista. Hän ei tienyt keinoa, jolla olisi voinut kääntää kaiken hyväksi. Hän ei halunnut turvautua siihen ainoaan lauseeseen, jolla he molemmat olisivat olleet vapaita. Hän ei pystynyt.
Lopulta Karyu astui lähemmäs ja kietoi kätensä toisen ympärille takaapäin. Nainen hänen sylissään tärisi, kääntyi lyömään heikosti hänen rintakehäänsä nyrkeillään. Karyu vain tiukensi otettaan, sulki silmänsä.
”Päästä minut.” Naisen ääni värisi. Karyu ei vastannut, tiukensi vain otettaan ja piteli naista sylissään siihen asti, kunnes tuon tärinä lakkasi. Hän ei päästänyt irti vielä silloinkaan, kun toinen veti katkonaisesti henkeä hänen olkapäätään vasten.


Karyu tiesi, että hän olisi helpottanut heidän kaikkien tuskaa, jos hän olisi vain ottanut askeleen mukavuusalueensa ulkopuolelle. Silti se askel tuntui jotenkin liian vaikealta, liian työläältä. Karyu juoksutti käden hiustensa läpi muutaman kerran, antoi katseensa tarkentua mintunvihreään sateenvarjoon. Hän ei halunnut olla sisällä asuntonsa hiljaisuudessa, mutta hänellä ei myöskään ollut paikkaa minne paeta. Hän tiesi Hizumin työpaikan, mutta sinne meneminen tekisi kaikesta niin... jotenkin todellista. Kuin hän menisi tapaamaan miesystäväänsä, jota hänellä ei kaiken järjen mukaan edes ollut. Sen sijaan hänellä oli tyttöystävä, joka työskenteli kukkakaupassa vain muutaman korttelin päässä.

Karyu huokaisi. Miksei hän vain voinut hyväksyä sitä puolta itsestään? Miksi hän yritti kääntää selkänsä jollekin sellaiselle, mitä hän niin kovasti rakasti? Muistoja oli liikaa, muistoja, joihin tarrautua. Karyu tiesi, että hän eli ehkä hiukan liikaakin muistoissaan. Lopulta hän huokaisi, marssi sisälle, puki maiharit ja takin, varmisti että hänellä oli mukanaan kaikki oleellinen ja astui ulos asunnostaan.

***

Hizumi huokaisi ja kävi läpi papereitaan. Puhelin oli soinut pitkin päivää, milloin kukakin oli halunnut päästä puheisiin hänen esimiehensä kanssa. Nyt Hizumille oli välitetty käsky siitä, ettei uusia puheluita otettaisi enää vastaan. Siksipä hän oli keskittynyt paperitöihin, jotka olivat päässeet kerääntymään muutamien päivien aikana. Kynä naputti vasten yhtä liuskaa, kun Hizumin ajatukset vaelsivat omille raiteilleen.

”Karyu, anna se takaisin tällä sekunnilla.”
”Entä jos en?”
”Minä... keksin jotain kamalaa!”
”Näytä minulle.” Nuorempi kaksikosta virnisti ja vei Hizumin paidan selkänsä taakse. Vanhempi mutristi hieman huuliaan. Hän tiesi, ettei Karyu luopuisi Hizumin paidasta, ellei hän tekisi jotain, millä saada toisen miehen huomio muualle.
Hizumi asteli lähemmäs toista, nousi varpailleen ja painoi huulensa toisen omille. Karyun äännähti yllättyneenä suudelmaan, mutta vastasi siihen niin pian kuin pystyi. Samalla Hizumi vei kätensä pidemmän miehen selän taakse ja sieppasi paitansa. Saatuaan kunnon otteen hän nykäisi ja vetäytyi kauemmas toisesta, joka näytti vähintään hölmistyneeltä. ”Tuo on epäreilua.”
”Kuten sinäkin suurimmaksi osaksi ajasta.” Hizumi virnisti ja veti vaatekappaleen ylleen. Pidempi mies näytti hetken maansa myyneeltä, ennen kuin tuo hymähti.
”Onko siinä jotain väärää, että haluan katsella sinua yläosattomissa?”
”Perverssikin vielä!”
”En. Pidän vain rehellisesti näkemästäni.” Karyu virnisti lammasmaisesti. Hizumi pyöräytti silmiään huvittuneena. ”Olet toivoton tapaus.”
”Niinhän ne sanovat.”


Se oli ollut niitä päiviä, kun hän oli huomannut kuinka tärkeä toinen hänelle jo oli. Heidän välillään tapahtuneen oli alunperin pitänyt olla vain yhden yön hairahdus, jonka jälkeen he molemmat palaisivat takaisin oman elämänsä ääreen. Jotenkin Hizumi oli kuitenkin päätynyt antamaan toiselle puhelinnumeronsa seuraavana aamuna, ja he olivat alkaneet viettää useampia öitä yhdessä. Hizumille oli selvinnyt, että Karyu oli jo parisuhteessa naisen kanssa ja samaan hengenvetoon toinen oli vakuuttanut, ettei halunnut mitään vakavaa Hizumin kanssa. Silti kaikki oli alkanut muuttua pikkuhiljaa. Seksiä oli seuranneet kevyet kosketukset, hellät suudelmat, hyväilyt iholla ja hiuksissa. Karyu oli alkanut jäämään yöksi yhä useammin ja useammin ja joskus tuo saattoi viipyä niin pitkään, että Hizumi ehti keittää heille aamukahvit ja kyhätä aikaan jonkinlaisen aamiaisen. Hizumi tiesi, ettei ollut välttämättä kovin tervettä toivoa, että hän voisi saada toisen itselleen. Hän oli sanonut ymmärtävänsä nuoremman tilanteen, sanonut kunnioittavansa tuon päätöksiä ja tukevansa toista. Hän oli sanonut itselleen, että ne pienet hetkekin riittäisivät hyvin, jos hän ei saisi toista kokonaan itselleen. Silti herätessään jokaisena aamuna hän huomasi toivovansa, että hänen vieressään olisi levännyt lämmin keho, että hän olisi kyennyt haistamaan ilmassa viipyilevän vaniljan tuoksun.

Hizumi huokaisi raskaasti ja vastusti haluaan kolauttaa päänsä vasten pöytänsä puista pintaa. Oven päästäessä kilahduksen Hizumi huokaisi sisäisesti. Hän ei ollut lainkaan sillä tuulella, että olisi jaksanut kohdata yhtäkään asiakasta. Kohottamatta katsettaan hän totesi hieman monotonisella äänellä: ”Herra Yukisho ei ota vastaan asiakkaita, olkaa hyvä ja tulkaa toiste.”
”Mutta minä etsinkin hänen sihteeriään”, kuului ääni, jonka Hizumi olisi tunnistanut missä tahansa. Oli lähellä, ettei hänen niskansa nyrjähtänyt, kun hän kohotti katseensa. Seuraavaksi hänen huulilleen kohosi yllättynyt hymy. ”Karyu. Mitä sinä täällä teet?”
Toinen hymähti. ”Kuten sanoin, tulin katsomaan sinua.”
Hizumi hymyili ja laski mustekynän käsistään. ”Olen yllättynyt.”
”Toivottavasti olet myös iloinen?”
”Totta kai.”
Karyu hymyili tyytyväisenä. Hizumi mietti, mikä toiseen oli mennyt. Karyu oli pyytänyt, että he pitäisivät suhteensa salassa, jos siis sellaista edes oli. Nyt toinen ilmaantui hänen työpaikalleen vain siksi, että halusi nähdä hänet. Hizumi ei olisi yllättynyt puhelinsoitosta tai tekstiviestistä mutta Karyun yhtäkkinen ilmestyminen ei ollut jotain, mitä hän olisi osannut odottaa. Hizumi oli kuitenkin hyvillään siitä, että toinen uskalsi jo ottaa jonkinlaisen askeleen häntä kohti.

Karyu laski kätensä Hizumin työpöydälle ja nojautui eteenpäin, hieman lähemmäs toista miestä.
”Lähtisitkö kanssani kahville, kun pääset töistä?”
Hizumi vastasi virnistyksellä, vastusti haluaan kuroa umpeen ne sentit, jotka erottivat heidän huulensa toisistaan. Hän ei halunnut koetella onneaan liikaa eikä hän todellakaan halunnut pelästyttää Karyua pois. Hän ei halunnut tökkiä herkkää jäätä tikulla liian kovaa.
”Totta kai. Minulla on kuitenkin vielä puoli tuntia töitä.”
”Käykö jos odotan ja luen jotain lehteä?” Toisen äänestä kuuli, ettei tuo halunnut palata kotiinsa. Hizumi kohautti olkiaan, soi toiselle pienen hymyn. ”Käy.”


Muutaman tunnin kuluttua he olivat matkalla kahvilaan. Hizumi oli päässyt lähtemään töistään aiemmin, koska oli saanut paperityöt tehtyä ajoissa. Karyu oli osannut olla hiljaa sen aikaa, kun toinen työskenteli ja tuo oli keskittynyt lukemaan muotilehtiä, vaikkeivat ne häntä pahemmin kiinnostaneetkaan.
Hizumi tiesi, että Karyu yritti viihdyttää itseään parhaansa mukaan ilman, että olisi siinä välissä häirinnyt Hizumin työtä, ja siitä vanhempi oli kiitollinen.
Heidän astuessaan kirpeään, sateiseen iltaan, Hizumi veti takkinsa kauluksen ylös ja työnsi kätensä farkkujen taskuihin. Mies hänen rinnallaan vilkaisi häntä tavalla, jota Hizumi ei osannut tulkita. Hizumi saattoi nähdä, kuinka toisen käsi teki äkkinäisen eleen, ennen kuin se haudattiin takin taskuun. Hizumi hymähti. Hän tiesi, mitä Karyun mielessä oli liikkunut ja jotenkin hän oli osannut arvostaa ajatusta, vaikkei sitä oltu tuotukaan teon asteelle. Hizumi antoi askeliensa johdattaa häntä kohti läheistä kahvilaa. Hän kääntyi katsomaan vierellään kävelevää miestä, joka näytti palelevan. Hizumi sai todella vastustaa haluaan viedä kättään toisen ympärille.
”Sinä vilustut.”
”Niin sinäkin.”
”Sinun vaatteesi olivat märät jo ennestään.”
”Joten ei haittaa, vaikka ne kastuisivat lisää, vai mitä?”
”Yoshitaka.” Hizumin äänessä oli toruva sävy. Pidempi vain hymyili lammasmaisesti ja kohautti olkiaan. Hizumi oli helpottunut monestakin syystä, kun he lopulta astuivat sisälle lämpimään. Vaatteet tuntuivat liimautuvan vasten ihoa, mutta Hizumi ei jaksanut välittää. ”Meidän olisi pitänyt mennä minun asunnolleni. Olisin voinut lainata sinulle edes paidan.” Hän huokaisi pysähtyessään jonoon. Mies hänen takanaan tuhahti ja jos Hizumi olisi katsonut, hän olisi nähnyt toisen pyöräyttävän silmiään. ”Lakkaa huolehtimasta, Hizumi. Minä tuskin kuolen yhteen flunssaan.”
Hizumi päätti antaa asian olla, ainakin toistaiseksi. Hän tiesi, että Karyun kanssa oli aivan turha väitellä silloin, kun toinen oli tietyssä mielentilassa. Toinen oli taas jääräpäisellä tuulella.
Hän ilmoitti tilauksensa kassan takana työskentelevälle naiselle ja jäi odottamaan, kun kassaneiti siirtyi valmistelemaan hänen kahvijuomaansa. Hizumi antoi katseensa haravoida tilaa vapaan pöydän toivossa. Paikalla oli kaksi virkamieheltä näyttävää hahmoa, joilla oli salkut jalkojensa juuressa. Toisessa pöydässä oli tyttöryhmä, joka kikatuksesta päätellen keskusteli luokan pojista. Hizumi tunsi itsensä niin kovin vanhaksi sillä hetkellä. Hän kääntyi ottamaan vastaan juomansa, kiitti kassatyöntekijää ja astui syrjään sen verran, että Karyu saattoi antaa oman tilauksensa. Hizumi pystyi tuntemaan, kuinka kylmä vesi valui hänen hiusrajastaan otsalle, poskea pitkin leualle. Kylmyys tunkeutui luihin ja ytimiin, ja oli työn ja tuskan takana, ettei hän olisi alkanut tutista ja läikyttää kahviaan pitkin poikin lattiaa. Hän tunsi toisen käsivarren kylkeään vasten vain muutaman ohitsekiitävän hetken, ennen kuin pidempi mies alkoi astella kohti ikkunasyvennyksesse olevaa pöytää.


He eivät jaksaneet istua kahvilassa kovin pitkään lähinnä siksi, että vaatteet tuntuivat inhottavilta ihoa vasten. Hizumi oli ehdottanut, että he lähtisivät hänen asunnolleen ja riisuisivat märät vaatteet yltään. Hän oli nähnyt toisen silmäkulmassa pienen pilkkeen, mutta hän ei ollut halunnut ottaa siihen kantaa. Sulkiessaan oven heidän jäljestään hän tunsi katseen hyväilevän vartaloaan, ennen kuin hän tunsi toisesta hohkaavan kylmyyden ihollaan. Karyun kädet työnsivät takin hänen harteiltaan, huulet löysivät vastaparin ja kieli etsi toisen leikkiin.
Viimeksi muokannut Kaerimichi päivämäärä Ke Huhti 06, 2016 4:46 pm, muokattu yhteensä 5 kertaa
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

    1 tykkää.
Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: The song of broken lovers | K-18, 1/4, Karyu/Hizumi

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Ti Syys 30, 2014 4:04 am

2. luku

Stay up late and we'd talk all night
In a dark room lit by the TV light
Through all the hard times in my life
Those nights kept me alive
We'd listen to the radio play all night
Didn't want to go home to another fight
Through all the hard times in my life
Those nights kept me alive


Se kaikki oli niin kovin erilaista. Miyakon kosketus ei saanut hänen ihoaan kihelmöimään. Miyakon suudelmat hänen huulillaan eivät saaneet häntä janoamaan epätoivoisesti lisää. Miyakon paljaan ihon näkeminen ei saanut häntä siihen tilaan, missä vain toisen ihon hyväilyllä oli merkitystä.
Karyu hymyili vasten toisen suuta, painoi vanhemman miehen vasten mustaa kaakeliseinää. Hampaat näykkäisivät ihoa aataminomenan alapuolella, kädet naulitsivat lyhyemmän miehen kädet tuon pään yläpuolelle. Karyu vei huulensa toisen leualle, poskille, otsalle, nenällä. Vanhempi naurahti hyväntahtoisesti eikä edes yrittänyt nykiä käsiään vapaaksi toisen otteesta. Se kaikki oli jotain, mihin pidempi kaksikosta olisi voinut hyvinkin tottua. Hizumin kädet nykäisivät hänen otteessaan, ja Karyu hymähti hiljaa. Hän painoi huulensa toisen suupieleen, ennen kuin tavoitti toisen parin omiaan vasten. Suudelma oli hellä, rakastava. Hän saattoi tuntea toisen vastaavan hymyynsä, ennen kuin pidempi kaksikosta vetäytyi muutamien senttien päähän.

”Mitä päässäsi liikkuu?” Hizumi kysyi ja katsoi toista pieni, huvittunut pilke silmäkulmassaan. Karyu hymähti hiljaa. ”Sinä.”
”Karyu, mikä sinua vaivaa?” Hizumi naurahti ja yritti saada kätensä vapaaksi, jotta olisi voinut koskettaa pidempää miestä. Karyu tiukensi hieman otettaan ja astui lähemmäs niin, että heidän paljaat rintakehänsä painuivat toisiaan vasten.
”Olen kunnossa.” Niin kauan, kuin sinä olet siinä.

Toinen mies hymyili hieman, nykäisi käsiään vielä kerran ennen kuin mutristi huuliaan kevyesti, pettyneenä. ”Enkö saisi käyttää käsiäni?”
”Et vielä.”
”Miksen?”
”Koska minä haluan pitää kontrollin?” Karyu hymyili toiselle herttaisesti, Hizumi pyöräytti silmiään. Toinen ei kuitenkaan saanut enää tilaisuutta vastata, kun Karyu painoi huulensa tiivisti vasten toista paria, imi Hizumin alahuulen suuhunsa hetkeksi samalla, kun siirsi polvensa toisen jalkoväliin. Hizumi äännähti ensin yllättyneisyydestä, ennen kuin vaikersi hiljaa nautinnosta. Karyu virnisti ja kumartui hieman nauliten edelleen toisen kädet kovaa pintaa vasten. Hän juoksutti kielensä lyhyemmän nännin yli, ennen kuin otti herkän nipukan suuhunsa. Hizumi voihkaisi ja nykäisi taas käsiään vaistomaisesti. Karyu ei kuitenkaan päästänyt vieläkään irti täysin. Hän siirsi toisen kätensä vanhemman kyljelle, juoksutti sormiaan vasten täydellistä, vaaleaa ihoa. Sormet pysähtyivät alavatsalle, jäivät lepäämään iholle navan alapuolella. Hizumi äännähti turhautuneena, painautui lähemmäs pidemmän miehen kehoa. Karyu hymähti ja imi vanhemman nännin suuhunsa, juoksutti kieltään sen ympäri. Toinen voihkaisi ja antoi silmiensä painua kiinni. Mielihyvään oli helppo hukuttautua, varsinkin kun pidempi mies oli oppinut tuntemaan jokaisen nautinnon aiheuttaman vyöryn hänen kehollaan.

Hizumi nykäisi käsiään eikä nautintonsa keskeltä ehtinyt edes hämmentymään, kun hän sai itsensä vapaaksi. Sormet juoksivat pitkin Karyun vartaloa, kuin varmistaen, että toinen todella oli siinä. Karyun kieli matkasi hänen nänninsä luota etelään, kunnes se upposi hetkeksi vanhemman miehen napaan. Lyhyempi kaksikosta naurahtii ja vastusti haluaan kumartua Karyun tasolle, jotta hän olisi voinut painaa huulensa vasten toisen omia. Sen sijaan hän upotti kätensä vaaleisiin hiuksiin, antoi suortuvien juosta sormiensa lomitse. Hän tunsi toisen naurahduksen lämpimänä ilmavirtana alavatsaansa vasten. Hizumi olisi halunnut kysyä taas, mitä toinen mahtoi ajatella sillä hetkellä, mutta hän tiesi, ettei hän luultavasti saisi minkäänlaista järkevää vastausta. Siispä hän lopulta antoi olla, kuljetti kätensä nuoremman miehen kasvoille, antoi sormiensa hyväillä poskien sileää ihoa. Pidempi mies hymyili vasten Hizumin lonkkaluuta ja painoi perhossuudelmia koko ajan lähemmäs sitä aluetta, minne Hizumi kaipasi kaikkein eniten huomiota. Karyu painoi kevyen suudelman Hizumin lantion ja reiden yhtymäkohtaan, ennen kuin nuolaisi vanhemman miehen kovuuden päätä. Lyhyempi kaksikosta vaikersi hiljaa, sormet punoutuivat uudelleen Karyun hiuksiin mutta varoivat tukistamasta, ainakin toistaiseksi. Pidempi mies virnisti itsekseen ja otti Hizumin miehuutta suuhunsa, antoi kielensä hyväillä herkkiä kohtia, joita sattui löytämään. Hizumi äännähti nautinnosta ja tuon sormien ote vaaleista suortuvista tiukkeni hieman. Karyu ei kuitenkaan välittänyt, vaan hän keskittyi omaan työhönsä.

Vesi hakkasi heidän kehojaan vasten, peilin pinta peittyi höyryn alle, ja Hizumin äännähdykset kertoivat mielihyvästä. Se oli taas yksi niistä monista hetkistä, jolloin millään muulla kuin heillä ei ollut merkitystä. Ei ollut sitä toista todellisuutta, johon Karyu kuului. Olivat vain he kaksi ja se tilanne, jossa jokainen ele kertoi ainoastaan välittämisestä ja rakkaudesta.

***

Sormet painoivat lihaksia vasten, hieroivat pahimpia solmuja auki. Paidaton mies hänen allaan huokaisi silkasta tyytyväisyydestä, käänsi päätään hieman ja painoi poskensa vasten tyynyä. Hizumi naurahti hyväntahtoisesti, jalat kummallakin puolella toisen vartaloa. Hän nojasi hieman eteenpäin ja laski enemmän painoa Karyun lapaluun alapuolella oleville lihaksille. Nuorempi voihkaisi mielihyvästä, ja Hizumi hymähti hellästi.
”Mitä tekisimme tänään?” Hän kysyi hiljaa ja muutti käsiensä asentoa toisen selällä, työnsi kämmenillään yhden kovan kohdan Karyun kylkeä kohti. Karyun ääni oli hieman käheä, lähes uninen, kun tuo vastasi.
”Katsotaan vaikka jokin typerä elokuva ja syödään pizzaa?”
Hizumi kumartui hieman ja painoi suudelman Karyun niskaan. Tuntui niin hyvältä, että toinen oli siinä ja valmis viettämään sen päivän hänen kanssaan. Hizumi tiesi, ettei se olisi ollut mahdollista, jos Miyako ei olisi ollut perheensä luona Gokayamassa. Hän ei kuitenkaan halunnut miettiä toisen naisystävää. Sen sijaan hän halusi nauttia toisen läsnäolosta ja siitä, että Karyu voisi herätä rauhassa hänen vierestään aamulla, ei olisi pakko kiirehtiä kotiin, kuin tuli olisi ollut hännän alla.

”Katsotaan vain”, Hizumi viimein vastasi. Hän halusi nauttia siitä harvinaisesta päivästä.


”Mitä sinä mietit?” Karyu kysyi hiljaa lepuuttaessaan kättään Hizumin ympärillä. Toinen painautui tiiviimmin vasten pidemmän miehen kylkeä, laski päänsä toisen miehen paljaalle rintakehälle. He eivät olleet vaivautuneet pukemaan ylleen kuivia vaatteita, kun olivat päässeet kylpyhuoneesta makuuhuoneen puolelle. Heillä oli ollut täysin muuta ajateltavaa sinä hetkenä.

”Haluaisin vain taas viettää kunnolla aikaa kanssasi ilman, että sinulla on kiire jonnekin.” Hän hymähti hiljaa ja laski kätensä Karyun vatsalle, lepuutti sormiaan lämmintä ihoa vasten. Toinen mies huokaisi kevyesti, silitti Hizumin kylkeä. ”Minäkin haluaisin viettää enemmän aikaa kanssasi.”
”Miksei sitten otettaisi lomaa kaikesta tästä? Lähdettäisiin jonnekin.”
”Kuten minne?”
”En minä tiedä, johonkin hotelliin?”
”Hizumi...” Karyu huokaisi.
”Tiedän. Haluaisin vain paeta kanssasi kaikkea tätä.” Hizumi vastasi huokaukseen omallaan, antoi olkapäidensä lysähtää. Karyu oli hiljaa hetken, ja Hizumi luuli jo että toinen oli päättänyt päättää sen keskustelun siihen. Muutaman minuutin päästä vanhempi kuitenkin tunsi toisen rinnan kohoavan hymähdyksen myötä. ”Hyvä on.”
Hizumi ei ollut uskoa korviaan. Hän kohotti päätään ja naulitsi katseensa Karyun kasvoihin. Toisen huulilla leikki kevyt hymy, kun tuo kohtasi Hizumin silmät. ”Oikeasti?”
”Oikeasti.”
Hizumi uskalsi vastata toisen hymyyn ja hän nousi sen verran, että saattoi painaa kiitollisen suudelman toisen miehen huulille.

***

Karyu ei tiennyt, mitä hän oli tehnyt väärin. Hän osasi aavistaa, mutta varmaa tietoa hänellä ei ollut.
”Minä käskin sinua ostamaan persikoita!” Naisen ääni oli kimeä ja se luultavasti kantautuisi myös heidän ympärillään oleviin asuntoihin. Karyu huokaisi syvään, yritti turhaan tavoittaa niitä vähiä rippeitä, jotka hänen omasta rauhallisuudestaan oli jäljellä.
”Minä unohdin, olen pahoillani.” Hän vihasi sitä, miten alistuvalta hänen äänensä kuulosti.
”Minä kirjoitin sinulle lapun, hitto sentään!” Nainen paiskasi lattialle riisipaketin, jonka oli kaivanut ostoskassista vain hetki sitten. Karyu ei tiennyt, mitä hänen tuli sanoa tai tehdä. Osa hänestä olisi vain halunnut kävellä pois koko tilanteesta. Se oli mitä naurettavin syy riidellä.
”Minulla on muitakin asioita mielessäni.”
”Kuten mitä? Se nainen, jota käyt panemassa?!”
”Miyako...”
”Anna olla. Ihan sama. Haen niitä persikoita itse.” Niine sanoineen nainen marssi eteiseen eikä kulunut kauaakaan, kun Karyu saattoi kuulla ulko-oven paiskautuvan kiinni.


Karyu antoi olkapäidensä lysähtää, yritti turhaan kerätä rohkeutta siihen, minkä tiesi epäonnistuvan. Lopulta hän nappasi teemukin käsiinsä keittiön apupöydältä ja suuntasi kohti olohuonetta. Sohvalla istui se hahmo, jolle hän oli viemässä käsissään olevaa astiaa. Karyu rykäisi, lähinnä saadakseen äänensä toimimaan ja kantamaan naisen korviin. Miyako käänsi päätään sen verran, että saattoi naulita silmiensä katseen vieressään seisovaan mieheen. Karyu ojensi teemukin naiselle, joka kohotti hämmentyneenä täydellisiä kulmakarvojaan. ”Mitä sinä olet tehnyt?” Naisen äänessä oli huvittunut sävy.
Karyu huokaisi ja kyykistyi niin, ettei toisen tarvinnut katsoa häntä ylöspäin. Miyakon kasvoille ilmestyi muita epäluulosta kertovia merkkejä. Pieni ryppy otsalle, kevyet uurteet huulten ympärille. ”Karyu?”
”Lähden huomenna työmatkalle ja palaan kahden päivän kuluttua.”
”Minne menet?”
”Kyotoon.”
”Tuothan minulle jotain? Jos sinulla on siis aikaa käydä kaupoissa.” Nainen hymähti.
Karyun huulille kohosi pieni, helpottunut hymy. ”Yritän.”


Miyako nojautui lähemmäs vieressään olevaa lämmintä kehoa. Tuttu käsivarsi kietoutui hänen ympärilleen, painoi hänet vasten miehen vahvaa rintakehää. Miyako saattoi haistaa ilmassa miehen käyttämän hajuveden ja jotenkin se toi turvallisuuden tunnetta.
”Pitäisikö sinun pakata pian?” Naisen ääni oli väsynyt. Karyun rintakehä nousi ja laski hitaasti hengityksen myötä. ”Ehkä. En vain jaksaisi nousta tästä.” Karyu naurahti pehmeästi, painoi kevyen suudelman naisen tummiin suortuviin. Toinen naurahti, television valot leikittelivät tuon kasvoilla. ”Sinun on pakko, jos et halua joutua äkkilähdön ääreen aamulla.”
”Tiedän.” Karyu huokaisi ja veti kätensä toisen ympäriltä. Miyako nojasi eteenpäin sen verran, että toinen pääsi livahtamaan pois hänen takaansa. Jotenkin Karyu osasi nauttia niistä pienistä, arkipäiväisistä hetkistä, vaikka osa hänestä tiesi, ettei hänen sydämensä silti ollut niissä täysillä mukana. Hän olisi halunnut tuntea toisen miehen kylkiluut kosketustaan vasten, tuon selän painautuvan itseään vasten.

Karyu haroi hiuksiaan astellessaan makuuhuoneeseen. Hän tiesi, että hän tuntisi olevansa kokonainen vain sen ihmisen kanssa, jonka luona hän ei sillä hetkellä ollut.

Auringon säteet siivilöityivät kaihtimien lävitse ja osuivat vaaleahiuksisen miehen kasvoihin. Karyu kirosi matalasti ja käänsi kylkeä, käsi laskeutui toisen ihmisen lantiolle. Karyu hymyili unissaan ja painautui lähemmäs vieressään olevaa kehoa. Käsi juoksi lantiolta vatsalle ja vatsalta rintakehälle, joka oli tasainen. Vaikka Karyu oli uninen, hän jaksoi silti hämmentyä asiasta niin paljon, että hän nosti päätään ja katsoi vieressään lepäävää hahmoa. Toisella oli tummat hiukset, jotka olivat unen ja mahdollisten muiden aktiviteettien jäljiltä sekaisin. Karyu kirosi matalasti. Hän ei tiennyt, miten hän oli päätynyt siihen tilanteeseen. Hän haroi hetken vaaleita hiuksiaan, ennen kuin nousi sängystä mahdollisimman varovasti, ettei herättäisi toista miestä.
”Oletko lähdössä?” Uninen ääni kysyi, kun hän etsi vaatteitaan lattialta. Karyu kääntyi katsomaan toista, irvisti. ”Anteeksi, mutten muista viime yöstä oikein mitään.” Hän naurahti hermostuneesti ja puki ylleen bokserit, ei halunnut olla täysin alaston toisen edessä.
Toinen nousi sängyltä ja asteli hieman lähemmäs häntä, pysähtyi pidemmän miehen eteen. Karyu ei osannut tulkita ilmettä tuon kalpeilla kasvoilla. Siinä oli häivähdys päättäväisyyttä ja vain sekunteja myöhemmin Karyu saattoi tuntea huulet hieman karheina omiaan vasten. Osa hänestä käski häntä työntämään toisen pois ja perääntyvän tilanteesta. Jotenkin silti hänessä oli myös jokin alkukantainen tunne, mikä käski häntä vastaamaan suudelmaan. Karyu ei pysynyt perillä kehonsa reaktioista. Siitä, miten kädet kietoutuivat toisen ympärille ja vetivät tuota lähemmäs, siihen, miten huulet vastasivat suudelmaan yllättävän hellästi. Karyu ei tiennyt miksi, mutta jotenkin se kaikki tuntui täysin normaalilta, luonnolliselta. Siihen päivään asti hän oli uskonut olevansa vain normaali mies, joka eli vakaassa parisuhteessa naisen kanssa. Mutta nyt... hän huomasi, että hänestä tuntui siltä, kuin hänet olisi liimattu vasten toista, kuin pois astuminen ei olisi edes vaihtoehto. Karyu huokaisi vasten toisen huulia ja vetäytyi suudelmasta.
”Minun on pakko mennä.” Jotenkin hänen äänensä oli käheä. Hän tunsi toisen katseen porautuvan selkäänsä, kun hän puki ylleen farkut ja paidan. Se pysyi hänen ihollaan vielä silloinkin, kun hän marssi ulos makuuhuoneesta.


Karyu taitteli kauluspaidan mahdollisimman pieneksi ja laski sen matkalaukkuunsa. Osa hänestä oli innoissaan tulevasta, mutta toinen osa pelkäsi sitä, millaisia muutoksia hänen matkansa aiheuttaisi hänen elämäänsä.

***

Hizumi kupersi kätensä kahvikupin ympärille, käsi tavoitteli kirjaa, ennen kuin sormet käänsivät uuden sivun. Tiskipöydällä lojui jäännökset hänen aiemmasta ateriastaan, lattialla aputason vieressä oli hylätty pizzalaatikko. Eteisessä odotti täyteen pakattu laukku seuraavaa päivää varten. Hizumi nosti mukin huulilleen ja oli lähellä, ettei hän myös pudottanut sitä, kun kännykkä ilmoitti uudesta tekstiviestistä.
Hizumi tavoitteli kyseisen esineen käsiinsä ja luki tekstiviestin. En malta odottaa huomista. ;)
Hän naurahti. Jotenkin häntä hämmensi, että toinen uskalsi lähettää hänelle minkäänlaista viestiä silloin, kun tuo oli kotonaan naisensa kanssa. En minäkään. Eikö hän ole paikalla?
Hän lähti kotiinsa, sanoi että haluaa antaa minulle rauhan valmistautua huomiseen.
Hyvä kuulla. :)
Hizumi pyöritteli lusikkaa kupissaan, sekoitti hunajan nesteeseen ja odotti. Jotenkin se kaikki tuntui oudolta. Kuin he olisivat olleet nuori pari, joka oli vasta äskettäin löytänyt toisensa. Se kaikki tuntui jotenkin uudelta, tuoreelta ja raikkaalta. Silti Hizumia pelotti välillä, että jotain tapahtuisi ja se kaikki olisi ohi. Tavatessaan Karyun hän oli vannonut itselleen, ettei alkaisi haikailla kenenkään perään. Karyun oli pitänyt olla vain yksi pano, yhden illan hupi. Sitten, kun hän oli suudellut toista aamulla, se kaikki oli muuttunut. Hän oli huomannut toivovansa toiselta muutakin, kuin yhden yön kestävää nautintoa. Kun Karyu oli suudellut häntä takaisin, hän oli huomannut haluavansa toisen itselleen. Hän oli kirjoittanut numeronsa Karyun puhelimeen baarissa ja kaikki oli alkanut siitä yhdestä yöstä. He olivat alkaneet tapailla ensin vain öisin, he olivat jakaneet Hizumin sängyn ja hetken kaikki oli ollut hyvin. Ei ollut kestänyt kauaa, että yöt olivat muuttuneet myös lyhyiksi hetkiksi päivisin, tekstiviesteiksi ja puheluiksi, salaisiksi tapaamisiksi. Hizumi oli vajonnut siihen maailmaan, missä Karyulla ei ollut ketään toista, missä toinen kuului ainoastaan hänelle. Se oli heidän yhteinen kuplansa, mihin toisilla ei ollut mitään asiaa.

Hizumi laski teemukin käsistään ja venytteli särkeviä olkalihaksiaan. Hän tiesi, että oli hieman epäreilua odottaa jotain muuta. Hänen olisi pitänyt tyytyä siihen, mitä hänellä jo oli. Hänen olisi pitänyt osata olla onnellinen siitä, että hän sai viettää edes ne pienet hetket toisen kanssa, esittää, että hän oli tyytyväinen tilanteeseen. Jotenkin silti hän odotti, että Karyu osaisi päästää irti siitä kulissista, jossa tuo esitte pääosaa.

”Kai sinä tiedät, etten minä voi jättää häntä?” Vaalea mies kuiskasi, lepuutti kättään toisen alavatsalla. Hizumin katse oli nauliutunut television ruutuun ja siihen toimintaelokuvaan, joka sillä hetkellä pyöri. Hän lepuutti päätään vasten pidemmän miehen olkapäätä ja nautti siitä lämmöstä, joka toisesta erottui, tuoksusta, joka toi hänelle turvallisuuden tunnetta. Hizumi hymähti hiljaa. Hän ei halunnut ajatella sitä, että lopulta toisen pitäisi taas lähteä ja palata takaisin siihen tiettyyn rooliin.

”Tiedän. Ei puhuta siitä nyt, jooko?” Hizumi käänsi päätään ja kohotti leukaansa sen verran, että saattoi kohdata toisen miehen katseen. Hän soi pidemmälle hymyn, johon Karyu vastasi hieman epävarmasti.
”Hyvä on”, kuului hiljainen vastaus. Hizumi nyökkäsi ja painautui lähemmäs toista miestä. Hän ei halunnut ajatella, milloin toisen piti mennä. Hän ei halunnut ajatella sitä todellisuutta, missä Karyu joutui elämään. Sen sijaan hän halusi unohtaa itsensä siihen hetkeen, missä he sillä hetkellä olivat. Hän halusi kuvitella, että kaikki oli hyvin eikä heidän välissään ollut kolmatta pyörää. Juuri sillä hetkellä heillä oli kaikki hyvin eikä Hizumi halunnut huolehtia tulevasta.


Hizumi huokaisi, juoksutti käden tummien, hieman kihartuvien hiustensä lävitse. Hän tiesi, ettei hänen olisi kannattanut toivoa liikoja, mutta silti hän jotenkin edelleen jaksoi odottaa päivää, jolloin Karyu olisi täysin hänen.

***

Sadepisarat ropisivat maata vasten, iskeytyivät sorapintaan ja hyppäsivät ilmaan vielä muutamaksi sekunniksi ennen katoamistaan. Hän yritti varoa, etteivät ne roiskuisi hänen housujensa lahkeille, kun hän nojautui lähemmäs tummaa tiiliseinää. Käsi nosti savukkeen huulille, suu veti savua keuhkoihin. Karyu kaivoi kännykän takkinsa taskusta ja tarkisti ajan näytöstä. Hetken hän jo mietti, olisiko soittanut toiselle ja kysynyt, missä tuo viipyi. Hänen saapumisestaan oli kulunut tuskin viittä minuuttia mutta silti hänestä tuntui, kuin hän olisi odottanut jo ainakin puoli tuntia.

Kerrostaloon johtavan oven lopulta avautuessa hän käänsi toiveikkaana katseensa tulijaan. Vanha nainen hymyili hänelle herttaisesti, työnsi avaimen käsilaukkunsa sivutaskuun. ”Odotatko jotakuta, kultaseni?”
”Ystävääni.” Karyu vastasi hymyyn. Vanha nainen nyökkäsi tietäväisesti.
”Hyvää kannattaa odottaa.” Siltä se kuulosti Karyun korviin, kun nainen asteli porteista kadulle. Hän räpäytti silmiään hieman hämmentyneenä ja hyppäsi miltei ilmaan, kun joku koputti häntä lapaluiden väliin. Kääntyessään ympäri hän näki hämmentyneen ilmeen Hizumin kasvoilla. ”Säikäytinkö sinut? Luulin, että odotit minua.”
Karyu virnisti lammasmaisesti ja tiputti syöpäkääryleensä katukivetykseen, tallasi tumpin päälle, jotta tuli sammuisi. Vaikka eiköhän se olisi sammunut muutenkin, sillä maa oli märkää. Karyu naurahti ja nojautui lähemmäs toista miestä, tunsi sateen tippuvan heidän molempien päälle. ”Lähdemmekö me?” Hän astui autonsa luo, avasi sen takapaksin ja otti vastaan Hizuminkin laukun. Toinen hymähti ja kallisti päätään, pieni leikkimielisyys silmäkulmassaan. ”Mitä, oletko sinä noin innostunut?”
”Mitä sinä oikein luulet minusta?” Karyu nauroi ja sulki auton peräluukun.
Hizumi loi katseensa maahan, selvästi omissa ajatuksissaan, mutta Karyu ei hennonnut kysyä mikä toista miestä vaivasi. Sen sijaan hän avasi toiselle pelkääjänpaikan viereisen oven, odotti että Hizumi pääsi sisään ennen kuin sulki sen toisen perästä. Karyu juoksi toiselle puolelle autoa ja istahti ratin taakse, kiinnitti turvavyön, käynnisti auton, nosti käsijarrun ylös ja varmisti, että vaihde oli ykkösellä. Sitten hän kääntyi ympäri, otti tukea Hizumin penkistä ja peruutti ulos pihasta.

”Mitä sanoit hänelle?” He molemmat tiesivät ketä Hizumi tarkoitti ilman, että tuon täytyi sanoa sitä. Karyu kohautti olkiaan sen, minkä ratin kääntelyltä ehti, vei vasemman kätensä vaihdekepille. Hizumi hänen vieressään suoristi jalkansa hansikaslokeron alle, laski kätensä syliinsä. Karyu tiesi, ettei toinen pitänyt siitä, kun hän puhui toisesta elämästään, missä Hizumilla ei ollut roolia.
”Sanoin, että lähden työmatkalle Kyotoon.”
”Hän uskoi?”
”Käski ainakin tuomaan tulijaisia.” Karyu totesi, laittoi vilkun oikealle pysähtyessään liikennevaloihin. Hän saattoi kuulla toisen huokaisun vierestään, mutta Hizumi ei jatkanut aiheesta. He molemmat tiesivät, että sen keskustelun käyminen tuhoaisi vain ilmapiirin.
”Meidän kannattaisi hakea jotain syötävää jostakin”, Hizumi lopulta totesi kevyen hiljaisuuden jälkeen.
Karyu nyökkäsi, katse edellä ajavan auton perävaloissa. ”Ja olutta.”
”Haluat juottaa minut humalaan?” Hizumin kasvoille kohosi virne, johon Karyu vastasi samanlaisella.
”Ei minun tarvitse.”
”Hyi, miten itsevarmaa.”
”Ainahan minä olen itsevarma.”
”Välillä liiankin.”
”Auts, eikö sinun pitäisi silittää egoani sen sijaan, että yrität lytätä sen maton alle?”
”Sinun egosi ei tarvitse yhtään enempää taputteluja.”
”Olet julma, päätän kohta etten lähde kanssasi minnekään.” Karyu mutristi huuliaan, käänsi pyyhkijät nopeammalle teholle. Toiselta puolelta autoa kuului hyväntuulinen naurahdus.
”Silti sinä rakastat minua.”
”Niin.” Jotenkin ilmapiiri muuttui heti hieman painavammaksi, ja Hizumi laski katseensa käsiinsä. Se oli tosiasia, jonka he molemmat tiesivät. Tuntui silti aina jotenkin oudolta ottaa se asia puheeksi, vaikkei se ollutkaan mitenkään tabu. Karyu ei tiennyt, mitä muuta hänen olisi pitänyt sanoa siinä tilanteessa. He molemmat tiesivät toisen tunteet itseään kohtaan, he molemmat tiesivät, mitä he merkitsivät toisilleen. Karyu hymähti, ajoi liittymästä valtatielle, vaihtoi vaihteen isommalle ja vei sitten kätensä Hizumin polvelle, silitti peukalollaan kankaan peittämää ihoa. Hän kuuli hymähdyksen vierestään, tunsi Hizumin käden laskeutuvan kevyesti omansa päälle ja sillä hetkellä hän tiesi, että kaikki oli hyvin.


Hizumin katse oli nauliutunut ohitse vilahtaviin autoihin, puihin, rakennuksiin. Seutu muuttui koko ajan enemmän maaseudun kaltaiseksi, kun he ajoivat pois kaupunkialueelta. Hizumi hymyili ja silitti peukalollaan Karyun kämmenselkää. ”Sinne ei ole enää pitkä matka, vai mitä?”
”Ei, olemme pian --” Karyun lause keskeytyi puhelimen pirinään. Mies huokaisi ja tavoitteli kännykkäänsä heidän penkkiensä välisestä lokerikosta. Mies hänen vieressään tuhahti. ”Älä vastaa.”
”Mutta se voi olla töistä ja --”
”Eikö meidän pitänyt unohtaa kaikki töihin liittyvä näiden kahden päivän ajaksi.”
”Hiroshi...”
”Hiljaa. Älä vastaa siihen.” Karyun käsi kohotti luuria lähemmäs tuon korvaa. ”Yoshitaka, minä varoitan sinua.”
Karyu nosti etusormensa huulilleen, pyysi Hizumia olemaan hiljaa, kun tuo lopulta vastasi puhelimeen. Hizumi kurtisti kulmiaan ja nojautui eteenpäin. Ensimmäinen suudelma painettiin Karyun leukaperälle, sitä seuraava iholle aataminomenan kohdalla, seuraava paidan paljastamalle solisluulle. Toinen yritti heikosti työntää häntä pois yhtä aikaa, kun pidempi kaksikosta pysäytti auton tien sivuun. Hizumi virnisti itsekseen ja kumartui lopulta osittain toisen miehen ylle, alkoi availla tuon vyön solkea sekä housujen vetoketjua ja nappia. Etäisesti hän saattoi kuulla Karyun puhuvan edelleen linjan toisessa päässä olevalle henkilölle. Hizumi hymähti ja katsoi toista miestä. Karyun kasvoilta paistoi epäusko, mikä lopulta muuttui alistuneisuudeksi kun tuo kohotti takamustaan penkistä sen verran, että Hizumi sai hivutettua tuon housuja ja boksereita alemmas. Hizumi hymähti ja painoi ensimmäisen suudelman Karyun lantiolle. Kieli nuolaisi toisen miehuutta tyvestä aina päähän asti. Hizumi saattoi vaikka vannoa kuulleensa toisen huokaisevan nautinnosta, vaikka tuo kovasti yritti edelleen keskittyä puheluunsa. Hizumi virnisti itsekseen tavalla, josta näkyi synti. Hän otti toisen miehuuden pään suuhunsa ja imi. Samalla käsi siirtyi tyveen ja alemmas, sormet vain hipaisivat toisen kiveksiä. Karyun käsi laskeutui hänen päälaelleen, sormet takertuivat hiusten sekaan ja painoivat Hizumin päätä lähemmäs toisen miehen haaroväliä.
Hizumi naurahti, mutta otti toista enemmän suuhunsa, tunsi toisen kiihottumisen kieltään vasten. Hän antoi kätensä hyväillä kohtia, jotka tuottaisivat toiselle mielihyvää samalla, kun hän imi toisen kovuuden päätä kevyesti. Karyu vaikersi, käsi pudotti kännykän takaisin lokeroon ja Hizumi saattoi kuulla lähes eläimellisen murahduksen yläpuoleltaan. ”Sinun on parempi viedä tämä loppuun, kun kerran aloititkin, voi helvetti...”
Hizumi olisi naurahtanut, jos hän olisi pystynyt siihen. Sen sijaan hän nuolaisi toisen kovuutta koko pituudelta ennen kuin nosti päätään. Karyu äännähti tavalla, josta kuulsi pettymys. ”Hizumi...”
”Minulla on jotain parempaa mielessä”, Hizumi totesi äänellä, josta kuulsi läpi hänen oma kiihottumisensa. Hän irrotti turvavyön ja työnsi omat housunsa ja bokserinsa alemmas, asettui toisen ylle. Käsi vetäytyi taakse ja asetteli toisen erektion samaan linjaan hänen sisäänpääsynsä kanssa. He molemmat vetivät terävästi henkeä Karyun kovuuden upotessa Hizumin sisään. Karyu vei kätensä molemmin puolin toisen lantiota, yritti antaa lyhyemmälle aikaa tottua tilanteeseen. Lopulta Hizumi nousi, painautui takaisin toisen syliin. Tahti kiihtyi eikä heistä kumpikaan ajatellut sitä, kuka heidät saattaisi nähdä siinä tilanteessa. Karyu muutti Hizumin asentoa, työntyi syvälle ja yritti tähdätä siihen herkkään pisteeseen, joka saisi toisen haukkomaan ilmaa. Hizumi vaikersi vasten hänen olkapäätään, kun hän lopulta löysi sen hermonystyrän. Karyu virnisti ja muutti työntöjensä kulmaa niin, että hänen miehuutensa osui jokaisella kerralla oikeaan kulmaan. Hizumi häntä vasten vaikersi ja haukkoi happea, huulet hamusivat suudelmaa. Karyu painoi suunsa vasten toisen omaa, nuolaisi Hizumin alahuulta samalla, kun juoksutti kätensä toisen miehuudelle. Ei vaadittu kovin paljoa, että hän saattoi tuntea toisen lihasten supistelevan ympärillään tuon tullessa, eikä Karyulta kestänyt kauaa seurata perässä. Miehet vajosivat kuskin penkkiä vasten sekaisena raajojen sekamelskana, yrittivät molemmat kasata itseään takaisin maan pinnalle.

”Kiitos keskeytyksestä”, Karyu lopulta naurahti hieman käheästi, kietoi kätensä Hizumin ympärille ja vain piteli toista hetken siinä.
Hizumi nauroi. ”Oliko huonokin puhelu?”
”Tylsä.” Karyu virnisti.
”Eipä kestä siis.” Hizumi virnisti siirtyessään omalle puolelleen autoa, veti housut ylös ja kiinnitti turvavyön. Karyu taiteili hetken omien farkkujensa kanssa, ennen kuin tuo laittoi vilkun päälle ja kääntyi takaisin tielle.
”Voit keskeyttää minut toistekin.”
”Käy oikein hyvin.”
Viimeksi muokannut Kaerimichi päivämäärä Ke Loka 29, 2014 8:33 pm, muokattu yhteensä 2 kertaa
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: The song of broken lovers | K-18, 2/4, Karyu/Hizumi

ViestiKirjoittaja Luna » Ke Loka 01, 2014 4:05 pm

Tässä on lupaamani kommenttini, vaikka olen ehtinyt ruostumaan näiden kommenttien kirjoittamisessa. :D

Mutta pidän tämän ficin ideasta, vaikka se ei ole omaperäinen. Mutta olen edelleen tyytyväinen siihen, että ettet ole vielä laittanut Karyuta eroamaan Miyakosta ja Miyako on edelleen kuvioissa. Vaikka hän tietää, että Karyu pettää häntä ja valehtelee hänelle jatkuvasti. Toisaalta olen kyllä pohtinut sitä, miten Miyako reagoi siihen että Karyu pettää häntä miehen kanssa, johon hän on rakastunut.

Pidän noista flashback kohtauksista, erityisesti Hizumin ja Karyun, välisistä kohtauksista. Vaikka joissakin kohtauksissa ilmenee, että Karyu haluaisi jäädä Hizumin luo kuin mennä takaisin kotiinsa, jossa odottaa Miyako. Ja toisaalta, oli se sitten muistelukohtaukset tai kohtaukset nykyhetkestä, niin he molemmat haluavat enemmän. Hizumi haluaa, että Karyu myöntäisi itselleen mitä hän oikeasti haluaa. Karyu sen sijaan on tienristeyksessä ja on alkanut huomaamaan mitä hän haluaa. Se ilmenee hyvin tässä pätkässä, ja se on samalla mun lempikohtiani:
Se kaikki oli niin kovin erilaista. Miyakon kosketus ei saanut hänen ihoaan kihelmöimään. Miyakon suudelmat hänen huulillaan eivät saaneet häntä janoamaan epätoivoisesti lisää. Miyakon paljaan ihon näkeminen ei saanut häntä siihen tilaan, missä vain toisen ihon hyväilyllä oli merkitystä.


Vai että työmatka Kiotoon. :D Purskahdin kyllä viime yönä nauruun toisen luvun loppukohtauksesta. Luonnollisesti pidin siitä, että Hizumi alkoi viettelemään toista vaikka toinen oli samanaikaisesti puhelimessa. Odotan kyllä mielenkiinnolla mitä heille Kiotossa tulee tapahtumaan ja mihin suuntaan heidän suhteensa tulee kehittymään.

Kiitos! <3

    2 tykkää.
Avatar
Luna
Roudari
 
Viestit: 59
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:39 pm
Paikkakunta: Kuopio

Re: The song of broken lovers | K-18, 2/4, Karyu/Hizumi

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Ke Loka 01, 2014 7:31 pm

Kuten sanoin, mä arvostan sitä että sä yleensä edes vaivauduit kommentoimaan. :)

Miten Miyako reagoi... jotenkin mulla on sellainen kuva hänestä, että hän ei flippaisi tuosta niin pahasti. Jotenkin hän hyväksyy tilanteen koska hän tietää jo, ettei Karyu ole 100 % rehellinen. Miksikö hän siis on yhä kuvioissa? Puhtaasti rakkaudesta ja siitä, ettei osaa päästää irti itse.

Mä tykkään kirjoittaa noita flashback-kohtauksia kanssa, varsinkin Karyun ja Hizumin välisiä. :'D Mulla on niin spesiaali kohta mun sydämessä tälle paritukselle, että huh.

Ja näin ohimennen, he eivät mene Kyotoon. ;3 He menevät erääseen toiseen paikkaan, joka selviää luvussa kolme. Olen ollut jotenkin laiska viimeaikoina ja kirjoittaminen on taas jäänyt (kiittäkäämme tosiaan tiistai-keskiviikko yötä, jonka meitsi valvoi kokonaan, väsytti viime yönä kiitettävästi :D). Yritän kirjoittaa kolmannen luvun sunnuntaihin mennessä, elikkä lauantaina. ^^ Huomenna olen puhtaasti kiireinen, perjantai menee bussissa ja sittemmin kotona, mutta ehkä saan lauantaina jotain aikaiseksi, aion kuitenkin taas valvoa koko lauantai-sunnuntai välisen yön, niin. :D

Kiitos kommentistasi!
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: The song of broken lovers | K-18, 2/4, Karyu/Hizumi

ViestiKirjoittaja illusionchiu » Ma Loka 20, 2014 5:16 pm

Vihdoin pääsen kirjoittamaan sulle kommenttia, niin kuin lupasin~ ^_^ Rakastuin tänän ficciin jo luettuani ensimmäisn luvun, koska se oli jo niin ihana; Hizumi ja Karyu ovat ihania♥ Oivoi mikälaisen sopan Karyu on onnistunut itselleen keittämään, joskus mietin miten se mies tulee selvimään siitä edes? Ja toinen asia, Karyu naisen kanssa on jotain sellaista mitä en osaa kuvitella...Karyu on sellainen, jolle en saa kuvitella naista. :DD Hizumi on iihana!♥ Saako sen laittaa taskuun? ;u; Sun tapa kuvailla Hizumin tunteita on jotain upea ja se miten Hizumi toivoo että Karyu olisi vain hänen. *snif* "O__O" = ilmeeni kuin Hizumi kysyy että saako suudella Karyua. Tosin arvelin että jotain sen suuntaista tapahtuu vielä.~ hyvin hyviiin kuumaa luettavaa;))

Sormet piirtelivät kuvioita hänen iholleen, pieniä ympyröitä. Kosketus oli kevyt, vain häivähdys mutta tarpeeksi saadakseen Karyun painautumaan kosketusta vasten. Huulet painuivat hellinä vasten hänen olkapäätään, ja Karyu saattoi tuntea toisen rintakehän painautuvan vieläkin hieman tiiviimmin vasten selkäänsä. Karyun huulille kohosi kevyt hymy ja hän painautui vuorostaan lähemmäs toisesta hohkaavaa lämpöä. Toinen hänen takanaan hymähti hiljaa.

Siirappia kerrakseen, mutta tää on suloinen kohta♥

”Älä lähde.”
”Sinä tiedät, että minun täytyy, Hizumi.”
”Silti haluaisin, että jäät.”
”Olen pahoillani, mutten voi.”
”Tiedän.” Luovuttaminen kuului toisen äänestä, ja Karyun rintakehää kouraisi. Hän huokaisi, polvistui lattialle toisen eteen ja otti vanhemman kädet omiinsa.
”Tiedäthän, etten haluaisi mitään muuta niin paljon, kuin jäädä luoksesi.”

Tässä on hyvä esimerkki siitä miten osaat kuvaikka Hizumin tunteita niin luonnollisesti ja tunteella. ;;_;; So pretty but same time so sad ;;

Karyun lammasmainen virnistys (♥), haluatko arvata kuinka monta kertaa olen sulannut sille? Se Karyun nainen vaikuttaa jotenkin oudolle, siinä naisessa on vain jotain mikä saa mun niskakarvat aina pystyyn. Ai että työmatka Kiotoon? Naamalleni levisi kyllä niin kiero hymy tämän seurauksena.

Hän olisi halunnut tuntea toisen miehen kylkiluut kosketustaan vasten, tuon selän painautuvan itseään vasten.

♥!

JÖSSES nainen sun kanssa, kakkos osan lopetus! ;U; En mä osaa sanoo muuta että rakastan tätä ja tahdon lisää! ♥

Arigatou ♥

♥ew~
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: The song of broken lovers | K-18, 2/4, Karyu/Hizumi

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Ma Loka 20, 2014 7:20 pm

Voin luvata, että Karyu keksii jotain öö... neljännen luvun alkupuolella. :'D Mulle Karyu on jotenkin... emt, mä kuvittelen sen biseksuaalina mun päässäni jostain syystä. :'D Hizumin voi laittaa taskuun, se on muutenkin niin pieni tapaus että saattaisi jopa mahtua!

XD Miksei mua yhtään ihmetytä ettei teikäläinen pahemmin tykkää Karyun naisesta. Mä jotenkin tuota eukkoa kirjoittaessani olen pyrkinyt siihen, ettei se herättäisi murhanhimoa muttei mitään positiivisia tunteitakaan. Niin mikä työmatka ja minne. ^^ Siitä tosiaan seuraavassa luvussa, jota olen työstänyt tässä vähän aikaa (ja tarkoitus olisi työstää tänään lisää yhdeksään asti, katsoo miten paljon saan aikaan).

Toiveissani olisi, että uutta lukua pukkaisi viimeistään sunnuntaina. :'D Yritän nyt olla hieman aktiivisempi ficcari etteivät ihmiset revi perseitään ruvelle mun kanssa taas. XD

Kiitoksia kommentistasi! ♥
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: The song of broken lovers | K-18, 2/4, Karyu/Hizumi

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Ti Joulu 09, 2014 1:36 pm

3. luku

I remember when
We used to drive
Anywhere but here
As long as we'd forget our lives
We were so young and confused that we didn't know
To laugh or cry


Se kaikki tuntui niin hyvältä, niin oikealta. Toisen miehen sääri hänen omaansa vasten sekä käsien kevyt kosketus toisiaan vasten, kun he tavoittelivat popcorneja yhtä aikaa. Hiljainen hymähdys viereiseltä penkiltä, kun hän kiiruhti vetämään kätensä omalle puolelleen. Hetken kuluttua hän saattoi tuntea, kuinka pitempi mies laski kämmenensä hänen polvelleen. Hizumi tunsi poskiaan kuumottavan, mutta lopulta hän laski oman kätensä Karyun vastaavan päälle ja lomitti heidän sormensa yhteen. Toisen miehen kasvoilla kävi pieni hymyn häivähdys ja tuo puristi vanhemman kättä hellästi. Hän hymyili ja keskittyi katsomaan valkokankaalla pyörivää elokuvaa. Karyu ei missään vaiheessa vetänyt kättään pois eikä tuo liikauttanut jalkaansa kauemmas Hizumista. Sillä hetkellä hänestä tuntui, kuin he olisivat olleet oikea pari, ei pelkkää kulissia Karyun oikeaan todellisuuteen verrattuna. Hizumi nojautui hieman lähemmäs nuorempaa ja painoi ohimonsa vasten toisen olkapäätä. Karyu vastasi nojaamalla oman päänsä vasten vanhemman omaa samalla, kun käsi puristi taas kevyesti. He pysyivät sillä tavalla toimintatrillerin loppuun asti.

”Hizumi, me olemme perillä.” Hän saattoi tuntea toisen käden käsivarrellaan, kun pidempi ravisteli häntä kevyesti. Hizumi raotti silmiään ja ensimmäinen asia minkä hän näki auton ikkunasta, oli Fuji-vuori. Hizumi käänsi katseensa hotelliin, jonka parkkipaikalle Karyu oli pysäyttänyt autonsa. Hän hymyili unisesti ja nyökkäsi lähinnä siksi, ettei toinen enää ravistelisi häntä. Ajajan puolelta kuului tyytyväinen äännähdys ja Karyu irrotti turvavyönsä. Hizumi teki pian samoin ennen kuin nousi autosta. Tuntui oudolta ajatella, että he olivat lähteneet yhdessä pakoon arkea. Että työt ja heidän molempien elämät yleensä odottaisivat pienen ajomatkan päässä. Sen viikonlopun aikana olisivat vain he kaksi ja kaikki muu olisi merkityksetöntä.
Hizumi nojasi auton oveen ja odotti, kun Karyu sytytti savukkeen. Vaalea puhalsi savuhaituvan ulos ja Hizumi huokaisi. Jotenkin hän aina toivoi, että toinen mies olisi päässyt eroon epäterveellisestä elämäntavastaan. Jos hän yritti ottaa asiaa puheeksi toisen kanssa, tuo vain totesi että jokainen kuolee aikanaan. Hizumi saattoi todeta, että omaa elämäänsä voisi pidentää, mihin Karyu vain kohautti harteitaan ja jatkoi saman vanhan kaavan mukaan. Niinpä Hizumi antoi periksi.

”Täällä on kaunista”, pidempi kaksikosta totesi ja laski kätensä sivulleen. Hizumi nyökkäsi ja hymyili kestohymyä. ”Niin.” Hän olisi voinut jatkaa siitä, miten auton toisella puolella seisova mies oli kaunis myös, mutta hän ei halunnut ryhtyä siirappiseksi. Se oli jotain, mitä he molemmat yrittivät välttää parhaan kykynsä mukaan. Karyu kääntyi katsomaan lyhyempää miestä eikä virne tuon kasvoilla luvannut mitään hyvää. ”Tiedätkö, mitä teen ensimmäiseksi, kun pääsemme huoneeseemme?”
Hizumia miltei inhotti kysyä. ”Mitä?”
”Kannan sinut vuoteeseen.”
”Kuten morsiamen amerikkalaiseen tapaan?”
”Niin.”
”Herttaista.”
”Minä olen herttainen.”
Hizumi pyöräytti silmiään ja odotti, kun Karyu vei savukkeensa tupakka-astiaan. Hän hämmentyi hieman, kun toinen kiersi auton ja nappasi vanhemman käden omaansa, ennen kuin tuo suunnisti kohti hotellin ovia. Pidempi ei päästänyt otettaan irti edes silloin, kun hän nojautui tiskin puoleen, jotta sen toisella puolella oleva nainen saattoi kirjata heidät sisään. Karyu otti vastaan kortin, jolla he pääsisivät huoneeseensa ja tuo piti Hizumin käden edelleen omassaan, kun pidempi kaksikosta asteli kohti hissejä. Hizumin katse haravoi vastaanottotilaa, nahkasohvia, lehtitelinettä, televisioruutua, jolla pyöri komedia. Hän ei ehtinyt kauaa katsella ympärilleen, kun toinen veti hänet hissiin ja painoi heidän kerroksensa numeroa.

”Tiedätkö, mitä teen sen jälkeen, kun olen kantanut sinut kynnyksen yli?” Karyun ääni keskeytti hänen ajatustensa juoksun.
Hizumi kohotti toista kulmakarvaansa. ”Kerro?”
”Lasken sinut sängylle ja kömmin päällesi. Painan huuleni vasten omiasi ja muistutan sinua siitä, kenelle sinä kuulut.”
”Kuulostaa varsin romanttiselta.” Hizumi tuhahti.
”Voimme sitä ennen tilata kynttilöitä ja samppanjaa, jos se auttaa?”
”Hyi.”
”Mitä? Entä ruusun terälehdet sängyllä?”
”Karyu, minä voin pahoin.”
”Auts, et kai ole raskaana?”
”Huono vitsi.”
Karyu avasi jo suutaan uuteen näsäviisaaseen kommenttiin, kun hissi päästi pienen kilahduksen ja ovet aukenivat heidän kerrokseensa. Karyu johdatti heidät punaista mattoa pitkin oikean oven eteen, työnsi kortin lukijaan ja avasi oven vihreän valon syttyessä.
Hizumi ei ollut varautunut siihen, että Karyu todella toteuttaisi aiemman suunnitelmansa. Siksi hän äännähti yllättyneenä, kun toinen mies kaappasi hänet syliinsä. Karyun oikea käsi painautui hänen polvitaipeeseensa, vasen tuki selkää. Hizumi sai kasattua itseään sen verran, että kietoi omat kätensä nuoremman kaulalle ja hän loi lähes moittivan katseen toiseen mieheen. ”Onko tämä pakollista?”
”Minä olen sanojeni mittainen mies.” Karyu virnisti ja Hizumi pyöräytti silmiään hieman huvittuneena. Karyu astui kynnyksen yli, käveli eteistä muistuttavan tilan läpi ja laski vanhemman sängylle, ennen kuin kömpi tuon ylle. Hizumi ei ehtinyt ihailla huoneen sisustusta tai nauttia siitä, miten upottavalta sänky tuntui, ennen kuin kuin nuorempi jo painoi huulensa hellinä hänen omilleen. Karyu ei tehnyt mitään muuta, ei vienyt käsiään avaamaan hänen housujaan. Sen sijaan toinen vain painautui lähemmäs vanhempaa miestä ja ylläpiti suudelmaa rakastavana. Kun heidän lopulta oli pakko vetäytyä vetämään happea, Karyu nojasi otsaansa vasten lyhyemmän miehen omaa ja huokaisi vasten toisen huulia. ”Tietäisit, miten erityinen sinä olet.” Karyun ääni oli oudon käheä. Hizumi kurtisti kulmiaan ja painoi kätensä vasten toisen rintakehää, työnsi nuorempaa hieman kauemmas, jotta saattoi katsoa tuon kasvoja. Karyu ei kohdannut hänen katsettaan ja Hizumi huolestui.
”Mikä sinua vaivaa?” Hizumin sanat tulivat ulos kuiskauksena.
”En halua palata takaisin siihen, mikä Tokiossa odottaa. En halua enää esittää ja elää valheessa. Haluan sinut. Täysin ja kokonaan. En halua vain näitä lyhyitä hetkiä, arkoja kosketuksia elokuvateatterissa. Haluan olla sinun.” Karyu huokaisi ja katsoi toista miestä vakavana. Hizumi puraisi huultaan epävarmana, hän ei tiennyt mitä sanoa. Tunteet tuntuivat pakahduttavilta ja jo niissä oli tarpeeksi käsiteltävää. Ne vyöryivät päälle vuoroveden lailla ja kaikki järki meni siihen, että hän yritti sisäistää sen mitä toinen mies oli sanonut.
”Oletko varma?” Hizumi sai lopulta äänensä tottelemaan itseään. Karyu sulki silmänsä hetkeksi, painoi huulensa toisen miehen otsalle.
”Olen.”
”Entä Miyako?”
”Minä jätän hänet.”
”Oikeasti?”
”Oikeasti.”

Hizumi hymyili ja kuroi umpeen ne muutamat sentit heidän huuliensa välillä, painoi suunsa vasten toista. Jotenkin hän ei vieläkään osannut uskoa sitä kaikkea todeksi. Tuntui jotenkin absurdilta ajatella, että kaiken sen odottamisen ja haaveilun jälkeen he voisivat viimein olla oikea pari. Hizumi ei enää olisi se vähemmän salainen rakastaja, jonka luo Karyu meni. Heidän ei tarvitsisi enää pelätä ja elää salaelämää. Hizumi huokaisi ja siirsi kätensä toisen paidan alle, tunnusteli alavatsan lihaksia.
”Mitä sinä sanoitkaan aiemmin?” Hän virnisti.
”Mistä?” Karyu kohotti kulmiaan, kallisti päätään.
”Muistutat minua jostain.”
”Ai. Mieluummin minä rakastelisin sinua, jos se käy?” Karyun äänessä oli kujeileva sävy. Hizumi tuhahti ja suuteli toista miestä nopeasti. ”Olet niin siirappinen.”
”Haittaako se kovasti?”
”Eipä oikeastaan, jos lupaat ettei se ole jatkuvaa.”
”Ei, palaan pian omaksi hurmaavaksi itsekseni.”
”Sepä mukavaa.” Hizumi nyki Karyun paidan helmaa. Pidempi mies naurahti hyväntahtoisesti ja kumartui painamaan huulensa vastaparille. Hän näykkäsi vanhemman alahuulta, kosketti kielellään huulikaarta, imi toisen alahuulen omiensa väliin. Samaan aikaan Hizumi hivutti hänen paitaansa ylemmäs kainaloihin asti ja Karyu vetäytyi sen verran, että sai riisuttua ikävän vaatekappaleen yltään. Paita lensi sievästi lattialle ja Karyu kumartui painamaan kevyitä suukkoja toisen miehen kaulalle ja solisluille. Hän hivutti kätensä vanhemman paidan alle ja hyväili kevyesti löytämiään lihaksia. Mies hänen allaan värähti muttei vetäytynyt suudelmasta. Karyu hymyili ja painautui lähemmäs toista. Hänellä ei ollut kiirettä minnekään, hän halusi nauttia siitä kaikesta, hän halusi sen olevan muutakin kuin pelkkää seksiä, hän halusi sitoutua toiseen mieheen täydellisesti. Hizumi painoi kätensä hänen selälleen ja kohotti lantiotaan vasten pidempää miestä. Karyu hymähti hellästi ja vetäytyi katsoakseen toista miestä hieman moittivasti.
”Minne sinulla on kiire?”
Hizumi mutristi huuliaan ja jotenkin salakavalasti hänen sormensa hakeutuivat availemaan Karyun housujen nappia. ”Mutta nämä puristavat varmasti, eikö olisi mukavampi että riisuisin ne?”
Karyu pyöräytti silmiään ja vei kätensä Hizumin ranteille, painoi toiset kädet vasten patjaa tuon pään yläpuolelle. ”Anna minun edetä omaan tahtiini. Haluan saada sinut tuntemaan olosi hyväksi.”
”Eikö se -”
”Hiroshi.”
Hizumi hiljeni kuullessaan syntymänimensä eikä enää yrittänyt nykiä käsiään vapaaksi toisen otteesta. Karyu soi toiselle tyytyväisen hymyn ja irrotti otteensa vanhemman ranteista. Hän hivutti toisen paidan helman tuon kainaloihin ja odotti sen aikaa, että Hizumi nosti hieman ylävartaloaan irti patjasta, ennen kuin riisui koko vaatteen toisen yltä. Karyu kumartui painamaan suudelmia toisen miehen solisluille, rintakehälle, vatsalle. Hän imi vanhemman nännin suuhunsa ja juoksutti kieltään sen ympäri hellästi samalla, kun silitti peukalollaan vanhemman kylkeä. Hizumi henkäisi ja tarrasi lakanoihin, kohotti lantiotaan. Karyu hymähti ja painoi toisen takaisin vasten patjaa samalla, kun alkoi availla Hizumin housujen nappia ja vetoketjua. Vanhempi mies kohotti lantiotaan sen verran, että Karyu sai riisuttua taas yhden vaatekappaleen heidän välistään. Sillä kertaa Hizumi ei kuitenkaan vienyt omia käsiään Karyun housuja avaamaan, vaan hän juoksutti sormensa vaaleiden kihartuvien hiussuortuvien läpi. Karyu painoi nopean, kevyen suudelman Hizumin huulille ennen kuin riisui omat housunsa ja bokserinsta ja lopulta hän poisti viimeisen vaatteen myös Hizumin yltä. Hän painautui lyhyempää miestä vasten samalla ja kuroi heidän huulensa yhteen ennen kuin vetäytyi hieman.

”Minne pakkasit liukuvoiteen?” Hänen äänensä oli kiihottuneisuudesta käheä. Hizuminkin piti kasata ääntään hetki, ennen kuin tuo pystyi puhumaan. ”Laukkuni etuosassa...”
Karyu näytti siltä, ettei tuota olisi pahemmin huvittanut liikkua niin pitkälle toisen miehen yltä, mutta hän ei myöskään halunnut päätyä satuttamaan vanhempaa miestä. Lähinnä sen takia hän pakotti itsensä ylös sängystä ja asteli kaivelemaan Hizumin laukkua. Oikean purkin lopulta löytyessä hän palasi sängylle ja suuteli toista miestä hellästi. Hän yritti upottaa kaikki tunteensa toista kohtaan siihen yhteen suudelmaan. Hizumi kohotti lantiotaan vasten toista miestä ja sillä hetkellä Karyun oli pakko vaikertaa hiljaa. Hän halusi edetä rauhallisesti, mutta hänen kärsivällisyytensä alkoi jo rakoilla pahasti. Hän avasi liukastepurkin ja kastoi sormensa viileään aineeseen. Karyu siirsi kätensä Hizumin jalkojen väliin ja hieroi hetken toisen sisäänpääsyä ennen kuin upotti sormensa hitaasti sisään. Hizumi äännähti hiljaa, ei nautinnosta muttei kivustakaan ja liikautti lantiotaan toisen kättä vasten. Karyu painoi rauhoittavia suudelmia Hizumin solisluille samalla, kun lisäsi toisen sormen ja keskittyi venyttämään toista miestä. Hizumi vaikersi hiljaa ja Karyu saattoi tuntea toisen jännittyneisyyden. Hän suukotti vanhemman rintakehää ennen kuin nuolaisi tuon nänniä nopeasti. Hizumi kaarsi selkäänsä, halusi lisää. Karyu ei aikaillut, kun otti vanhemman nännin suuhunsa, imi herkkää nipukkaa kevyesti. Hetken kuluttua hän saattoi tuntea toisen rentoutuvan ja vastaavan kätensä liikkeisiin. Karyu hymyili tyytyväisesti ja hieroi sormenpäillään toisen miehen eturauhasta hetken, ennen kuin veti sormensa ulos.

”Oletko valmis?” Hän kysyi hieroessaan liukastetta kovuudelleen. Hizumi nyökkäsi hiljaa ja Karyu lomitti heidän sormensa yhteen, ennen kuin työntyi varovasti toisen sisään, antoi tuolle aikaa tottua tilanteeseen ja aloitti sitten hitaat ja varovaiset työnnöt. Hän halusi olla täydellisesti yhtä toisen kanssa, sieluineen ja sydämineen. Hän halusi tuntea, että he olivat yksi kokonainen olento. Siltä hänestä aina tuntui Hizumin kanssa, siltä, että hänen paikkansa oli toisen rinnalla. Hän tunsi kuuluvansa toisen luokse, olivat he missä tahansa. Karyu huokaisi ja painoi heidän otsansa vastakkain, kun hän nopeutti hieman työntöjään Hizumin rentouduttua. Hän tunsi toisen puristavan kevyesti kättään ja Karyu muutti työntöjensä kulmaa niin, että hänen miehuutensa osui toisen herkimpään pisteeseen jokaisella työnnöllä. Samalla hän kietoi vapaan kätensä Hizumin erektiolle ja alkoi liikuttaa kättään samaan tahtiin työntöjensä kanssa. Toinen haukkoi ilmaa hänen huuliaan vasten ja Karyu tunsi tuon lihasten värähtelyn, kun Hizumi saavutti rajansa. Pidemmältä mieheltä ei kestänyt kauaa seurata perässä, ja hän yritti olla romahtamatta lyhyemmän päälle. Hän kierähti vanhemman viereen ja veti tuon itseään vasten.
”Rakastan sinua.”
”Tiedän.”
”Hyi, Hizumi, älä pilaa tunnelmaa.”
Hizumi tuhahti ja tökkäsi nuoremman käsivartta. ”Minäkin sinua.”
”Kiitos, tuo lohdutti.”
”Voimmeko nyt nukkua hetken?”
”Vain hetken. Haluan testata kylpyammeen.”
”... minulla on pahoja odotuksia tästä.”

***

”Karyu, sinä olet hirveä, tiesitkö?” Hizumi totesi pysähtyessään keittiön ovelle ja luodessaan katseensa huoneeseen. Pöydällä oli kynttelikkö ja muutama purkki ilmeisesti kiinalaista. Niiden vieressä oli viinipullo ja kaksi lasia, jotka vain odottivat täytettä. Taustalla Hizumi saattoi kuulla radion hiljaisen pauhun. Syyllinen tähän kaikkeen virnisti kevyesti, asteli lähemmäs ja veti lyhyemmän miehen halaukseen, painoi leukansa vasten Hizumin päälakea.
”Luulin, että sinä ilahtuisit”, pidempi kaksikosta mutisi ja tiukensi otettaan toisen miehen ympäriltä. Hizumi pyöräytti silmiään mutta kietoi omat kätensä toisen ympärille ja painautui nuorempaa vasten.
”Olen yllättynyt.”
”Hyvällä vai huonolla tavalla?”
”Luulisin, että hyvällä.”
”Mukava kuulla.”
”Olet silti hirveä.”
”Tiedän.” Karyu naurahti ja astui kauemmas.


Hizumi heräsi siihen, että jokin kutitti hänen vatsaansa. Hän käänsi unisesti päätään ja vilkaisi takanaan makaavaa miestä. Karyu hymähti ja lopetti sormiensa leikin, lepuutti vain kättään Hizumin vatsalla.
”Oliko hyvä uni?”
”Muisto.”
”Sinä hymyilit.”
”Miten sinä näit sen, kun nukut takanani?”
”En tiedä. Aistin sen jotenkin maagisesti kehosi eleistä?”
”Yök.”
”Minä yritän vain olla herkkä.”
”Sinä olet yhtä herkkä kuin teurastajan veitsi.”
”Auts. Miksi olet niin julma?”
”Halusitko sinä vielä testata sitä kylpyammetta?” Hizumi koki puheenaiheen vaihdoksen parempana vaihtoehtona kuin sen keskustelun jatkamisen. Karyun kasvoille levinnyt virnistys ei luvannut mitään hyvää ja hetken Hizumi miltei katui sanojaan.
”Nytkö?”
”Ei, kun uutena vuotena.” Hizumi läpsäisi pidemmän miehen käsivartta leikkisästi ja Karyu naurahti.
”Kannanko sinut sinnekin?”
”Ei enempää kantelua, kiitos, osaan kävellä itsekin, olen jo iso poika.” Hizumi virnisti ja nousi istumaan sängyn reunalle. Karyu teki samoin, nojautui hieman lähemmäs lyhyempää miestä ja painoi hellän suudelman Hizumin olkapäähän. Hizumi hymähti ja pörrötti Karyun hiuksia ennen kuin nousi ylös.
”Tiedäthän, että rakastan sinua?”
”Tiedän. Mikä sinua vaivaa?”
”Olen herkällä tuulella?”
”Pelottavaa.”
”Älä ole niin ilkeä.” Karyu mutristi huuliaan.
”En ole ilkeä, olen realisti.”
Karyu tuhahti muttei jatkanut enää siitä aiheesta. Hän ei vaivautunut pukemaan ylleen suunnistaessaan kohti kylpyhuonetta, ja Hizumin katse lepäsi toisen alastomassa selässä ja takamuksessa. Vanhemmalta ei kestänyt kauaa seurata toista ylelliseen kylpyhuoneeseen. Amme oli upotettu lattiaan ja sinne johti hopeinen pari tikkaita. Seinän vieressä oli mustavalkoinen rivi työtasoja ja yhden päällä oli valkoinen kulho, joka oli tarkoitettu käsienpesualtaaksi. WC oli samaa mustavalkoista marmoria kuten pöydätkin ja seinällä olevassa suurehkossa peilissä oli hopeiset kehykset. Valot oli nekin upotettu lattian laattakivetykseen. Kaiken kruunasi niin ikään musta suihkukoppi, joka oli sjoitettu nurkkaan. Sen vieressä oli hopeisella tangolla neljä kappaleita karmiininpunaisia pyyhkeitä.

Hizumi antoi katseensa kiertää suurta tilaa ennen kuin hän pysähtyi katsomaan Karyua, joka kohotti kulmakarvojaan. ”Miellyyttääkö näkymä sinua?”
”Vielä kysyt.”
Karyu naurahti hiljaa ja siirtyi täyttämään kylpyammeen vedellä ja liljoilta tuoksuvalla vaahdolla. Tämän jälkeen mies astui lämpimään veteen ja ojensi kätensä Hizumille auttaakseen toisen miehen ammeeseen. Hizumi vastusti halua läpsäistä Karyun käsi syrjään ja todeta, että hän osaisi sukeltaa veteen ilman apuakin, mutta lopulta hän otti kiinni toisen kädestä ja hyvä niin, sillä hän oli liukastua. Karyu otti hänet kiinni ja auttoi istumaan ammeen toiseen laitaan.

”Mitä suunnitelmia meillä on tälle päivälle?” Hizumi kysyi lähinnä rikkoakseen hiljaisuuden. Mies toisessa päädyssä kohautti olkiaan ja varoi kastamasta vaaleita hiuksiaan. ”Ajattelin, että voisimme mennä pienelle eväsretkelle kirsikkapuiden alle, sitten voisimme hieman kierrellä, käydä kuumissa lähteissä ja ehkä palata tänne katsomaan jokin elokuva?”
”Kuulostaa hyvältä.” Hizumi nyökkäsi arvostavan oloisesti ja oikaisi jalkansa, hipaisi vahingossa Karyun sääriä omillaan. Toinen mies sähähti hiljaa ja kurtisti kulmiaan lyhyemmälle. ”Haluatko uusinnan makuuhuoneen toimista?”
”Se oli vain kevyt hipaisu, täysin vaaraton ja lisäksi vahinko?”
”Tiedät, etten minä vaadi paljoa.”
”Se on huomattu pariin otteeseen.” Hizumi virnisti. Karyu pyöräytti silmiään muttei kuronut umpeen niitä senttejä, jotka erottivat heidät toisistaan. Sen sijaan hän vain nojasi omaa jalkaansa lyhyemmän miehen vastaavaa vasten ja huokaisi hiljaa.
”Olen onnellinen, että tulimme juuri Hakoneen.”
”Niin minäkin, täällä on mukavaa ja kaunista”, Hizumi vastasi. ”Mistä sait päähäsi lähteä tänne?”
”Halusin tehdä jotain erikoista kanssasi ja arvelin, että arvostaisit tätä.”
”Siinä olit oikeassa.”
Karyu hymyili herttaisesti ja hieroi jalallaan Hizumin säärtä. Se kaikki tuntui niin normaalilta toisen miehen kanssa. Se tuntui joltain, mihin Karyu voisi hyvinkin tottua. Toinen mies teki hänet onnelliseksi mitä arkisimmilla asioilla. Pidempi kaksikosta tiesi, että olisi niin helppoa vain sitoutua toiseen mieheen ja antaa periksi aiemman kumppanin suhteen. Hän voisi kävellä pois siitä nykyisyydestä ja asettua uuteen eikä hän myöskään luultavasti katuisi päätöstään. Hän huokaisi, nojautui eteenpäin ja veti toisen miehen halaukseen. ”Kiitos, että lähdit mukaan.”
”Yoshitaka, älä aloita tätä taas.”
”Mutta olen kiitollinen, että olet siinä.”
”Olen tässä oikein mielelläni.” Hizumi hymähti ja kietoi kätensä toisen paljaan kehon ympärille. Hän tunsi kuuluvansa juuri siihen.

***

Ilma tuoksui kirsikan kukilta ja siltä hajuvedeltä, jota toinen mies käytti. Karyu lepäsi pyyhkeen päällä, kädet rennosti pään alla ja silmät suljettuina. Hizumi istui hänen vieressään ja mutusti voileipää. Se tuntui niin rennolta ja oikealta, kuin niin kuuluisikin olla. Karyu huokaisi, nousi kyynärpäidensä varaan ja tavoitteli tupakka-askin farkkujensa sivutaskusta. Hän tiesi, ettei Hizumi pahemmin välittänyt hänen polttamisestaan mutta ei toinen mies yrittänyt pakottaa häntä lopettamaankaan. Addiktio oli addiktio ja vei aikaa päästä sellaista irti. Karyu vei yhden sätkän huulilleen, sytytti sen ja veti savua keuhkoihinsa, karisti tuhkaa nurmikolle. Hän kuuli vierestään huokaisun, mutta Hizumi ei sanonut mitään. Karyu raotti toista silmäänsä ja katsoi vieressään istuvaa miestä. Toisen kasvoilla oli ajattelevainen ilme ja tuo tuijotti kaukaisuuteen, kuin olisi nähnyt jotain, mitä kukaan toinen ei pystynyt näkemään. Karyu kurtisti kulmiaan ja yritti päättää, pitäisikö hänen olla huolissaan. Lopulta hän liikautti kättään sen verran, että saattoi painaa kämmenensä Hizumin polvelle.

”Oletko kunnossa?”
”Olen, mietin vain tätä kaikkea.” Hizumi hymähti ja laski oman kätensä Karyun vastaavan päälle, silitti peukalollaan pidemmän miehen rystysiä.
Karyu kurtisti kulmiaan ja nojautui hieman lähemmä varoen kuitenkin, ettei puhaltaisi tupakan savua Hizumin kasvoille. ”Ei kai sinua kaduta?”
”Ei! Ei tietenkään. Miksi sinä tuollaista kysyt?” Hizumin silmät laajenivat miltei koomisesti.
Karyu vain hymähti ja kohautti olkiaan, veti lisää nikotiinia keuhkoihinsa. ”En halua, että sinua alkaa pelottaa.”
”Karyu, tätä on jatkunut jo pari kuukautta. Jos haluaisin juosta, olisin tehnyt sen jo aikoja sitten. Joten älä huolehdi turhan takia.”
Karyu hymyili hieman ja punoi heidän sormensa yhteen hetkeksi. ”Minä vain haluan olla kanssasi.”
”Sinä oletkin.”
”Tiedät, mitä tarkoitin.”
”Tiedän. Minä en kuitenkaan ole lähtemässä minnekään ja meillä on tämä ja huominen päivä aikaa vain nauttia toistemme seurasta. Emmekö siis voisi tehdä niin?”
”Totta kai.” Karyu nyökkäsi ja tumppasi savukkeen kenkänsä syrjään. Hetken miehen katse haravoi nurmikkoa, ennen kuin hän kohautti olkiaan ja laski savukkeensa jämän pienelle asetille. Hän nojautui lähemmäs lyhyempää miestä ja laski kätensä toisen rintakehälle. Hizumin silmät laajenivat, kun Karyu painoi hänet selälleen pyyhkeelle, ennen kuin mies kuroi umpeen sen pienen tilan, mikä erotti heidän huulensa toisistaan. Suudelma oli hellä ja lämmin. Hizumi hymähti ja vei vasemman kätensä Karyun hiuksiin, punoi sormensa vaaleiden suortuvien lomaan. Karyu hymyili vasten lyhyemmän miehen huulia ja nuolaisi Hizumin alahuulta, ennen kuin vetäytyi kauemmas.

Hizumi virnisti. ”Maistut tupakalta ja kahvilta.”
”Haittaako se?”
”Ei oikeastaan, olen tottunut.”
”Maistun siis usein tupakalle ja kahville?”
”Jokainen aamu, kun palaat sänkyyn.”
”Ulkona on kylmä ja kaipaan lämmikettä?”
”Ja minä olen henkilökohtainen patterisi?”
”Niin.”
”Mukava tietää, mitä merkitsen sinulle.”
Karyu virnisti. ”Sinä tiedät sen itsekin, älä kalastele kehuja ja ylistystä.”
”Mutta minunkin egoni kaipaa jonkinlaista ylistystä, kun sinun egosi vie niin valtavan tilan.”
”Väitätkö, että minulla on suuri ego?”
”En tietenkään.” Hizumi virnisti vuorostaan ja nappasi mansikan muovilaatikosta. Vanhempi kaksikosta otti palan persikkatorttua vain työntääkseen sen Karyun suuhun, ettei toinen mies jatkaisi siitä argumentista enempää. Karyu katsoi häntä hieman syyttävästi mutta keskittyi tyhjentämään suunsa samalla, kun Hizumi vain virnisti viattomasti ja leikkasi itselleenkin palan samaa torttua. Hiljaisuus laskeutui heidän ylleen, se oli rauhallinen ja leppoisa, ja Hizumi osasi arvostaa sitä. Karyu laski päänsä hänen polvelleen, kun tuo sai syötyä, katsoi nurmea ja nyppi pieniä tuppoja sitä käsiinsä. Se kaikki tuntui vain niin hyvältä, rauhalliselta ja oikealta, sellaiselta, kuin sen kuuluikin olla, kun kaksi ihmistä todella välittivät toisistaan. Hizumi laski kätensä Karyun ohimolle ja juoksutti sormiaan toisen vaaleiden hiusten läpi. Lopulta Karyun täytyi kuitenkin rikkoa hiljaisuus, sillä se kaikki alkoi mennä jotenkin liiankin herkäksi hänen makuunsa.
”Mennäänkö tänään kuumille lähteille illalla?”
”Riippuu siitä, onko sinulla taka-ajatuksia.” Hizumi virnisti ja tukisti leikkisän kevyesti toista miestä.
Karyu irvisti mutta hymähti sitten. ”Ei? Olen viaton kuin vastasyntynyt lapsi.”
”Vitsiesi taso on naurettavan alhainen.” Hizumi virnisti ja pörrötti toisen hiuksia. Karyu nousi istuvaan asentoon voidakseen katsoa lyhyempää miestä syyttävästi. ”Olin tosissani.”
”Et usko tuota itsekään.” Hizumin virne vain leveni, jos mahdollista. Karyu pyöräytti silmiään ja painoi huulensa vastaparille. Hän näykkäisi Hizumin alahuulta ja imi sen omien huultensa väliin, kosketti kielellään huulikaarta. Hän enemmän tunsi kuin kuuli toisen ynähdyksen, kun vanhempi kaksikosta raotti huuliaan päästäen Karyun kielen tutkimusmatkalle. Karyu hymähti tyytyväisenä ja juoksutti kieltään vasten Hizumin kitalakea ennen kuin haastoi toisen kostean elimen taisteluun omaansa vastaan. Hän nojautui lähemmäs Hizumia ja painoi tuon alleen vasten hotellista otettua pyyhettä. Hän tunsi toisen miehen työntävän itseään hieman kauemmas ja hän melkein äännähti pettymyksestä, kun vetäytyi sen verran, että saattoi katsoa toista miestä. ”Mitä?”
”Me olemme julkisella paikalla.”
”Joten?”
”Ei, Karyu. Täällä on lapsia.”
”Hitto”, Karyun äänestä kuului pettymys, kun tuo vetäytyi ja antoi Hizumin nousta istumaan. Hän seurasi sivusta kun toinen suoristi hieman rypistynyttä paitaansa ja juoksutti käsiään tummien hiustensa lävitse. Karyu virnisti tavalla, josta näki, ettei tuo ollut tippaakaan pahoillaan siitä, että oli saanut Hizumin hengityksen nopeutumaan. Hän saattoi nähdä kevyen painauman toisen housujen etumuksessa ja hänen täytyi todella hillitä itseään, ettei hän olisi painanut kämmentään sitä vasten ja puristanut. Sen sijaan hän otti itselleen kahvia ja keskittyi hetkeksi tyhjentämään pahvimukin. Hizumi mutristi huuliaan ja Karyu osasi odottaa toisen sanovan pian jotakin, mitä hän ei välttämättä olisi halunnut kuulla.
”Olet itse Piru.”
”Kiitos kohteliaisuudesta.” Karyu virnisti ja siemaisi kuumaa nestettä. Mies hänen vieressään katsoi häntä vielä hetken ennen kuin tuo nappasi vielä yhden voileivän ja tunki sen suuhunsa. Loppu eväsretki kului Karyun vitsailuun ja Hizumin piruiluun sekä eväskassin tyhjentämiseen.

***

Hizumi sitoi yukatansa vyön ja sitoi olkapäille yltävät hiuksensa kiinni. Hän nappasi yhden pyyhkeen hopeiselta telineeltä ja suunnisti sitten ulos kylpyhuoneesta. Hänen seuralaisensa istui sängynlaidalla, yllään samanlainen musta yukata ja sylissään samanlainen karmiininpunainen pyyhe. ”Oletko valmis?” Hizumi kysyi. Toinen nyökkäsi, nousi ylös ja asteli lähemmäs vanhempaa miestä. Karyu kumartui sen verran, että saattoi painaa huulensa vasten Hizumin otsaa. Vanhempi räpäytti silmiään pari kertaa, selvästi hämmentyneenä, ennen kuin kohotti katseensa kohtaamaan Karyun oman. Ne tunteet, joita hän näki toisen katseesta saivat hänet hymyilemään kevyesti ja tarttumaan pidemmän miehen käteen. ”Mennään nyt sitten.” Toisen nyökättyä Hizumi työnsi liukuoven auki ja astui hotellin takapihalla olevalle alueelle. Ilma tuntui kirpeältä, vaikka elettiin huhtikuun puoliväliä. Karyu veti ajattelematta Hizumin tiiviimmin itseään vasten suojatakseen toista kylmältä.

Kuin yhteisestä sopimuksesta he antoivat kylpytakkiensa pudota altaan puiselle laidalle, ja he astuivat veteen, joka oli mukavan lämmintä tuuleen verrattuna. Karyu huokaisi tyytyväisenä ja sulki silmänsä hetkeksi, nautti vain höyrystä, joka hiveli hänen paljasta ylävartaloaan. Hän saattoi kuulla viereltään toisen huokaisun Hizumin tehdessä samoin. Muutaman hassun sekunnin päästä Karyu avasi silmänsä ja katsoi Hizumia, sitä miten höyrystynyt vesi muuttui pisaroiksi toisen viileällä vartalolla, miten yksi vesipisara valui toisen kaulalta rintakehän poikki takaisin veteen. Karyu nuolaisi huuliaan ja hivuttautui lähemmäs toista miestä, painoi huulensa Hizumin kaulalle ja alkoi imeä pientä merkkiä toisen ihoon. Hizumi äännähti ja vei kätensä Karyun paljaalle rintakehälle. Pidempi mies murahti matalasti ja vetäytyi hieman. ”Mitä?”
”Ei täällä.”
”Täällä ei ole tällä hetkellä ketään meidän lisäksemme.”
”Silti.”
”Hizumi, luota minuun.”
”Tuo kuulostaa jokaisella kerralla yhtä typerältä...” Hizumi naurahti matalasti mutta tuon ele kertoi, että hän luotti Karyuun, sillä hän tarjosi toiselle enemmän tilaa kaulallaan ja siirsi kätensä toisen niskaan. Karyu päästi jonkin etäisesti kehräystä muistuttavan äänen ja painautui lähemmäs vanhempaa miestä. Hän suuteli tiensä toisen leualle, sieltä aataminomenalle, solisluille, rintakehälle ja lopulta hän imi toisen oikean nännin suuhunsa. Hizumi hengähti matalasti ja muutti asentoaan niin, että Karyu saattoi tuntea toisen paisuvan miehuuden reittään vasten. Hän virnisti tyytyväisenä ja painoi huulensa tiivisti vasten toisen omia. Hän syvensi suudelman vain sekunneissa mittelöksi kielien välillä ja samaan aikaan hän painautui toisen miehen jalkojen väliin. Hizumi inahti, kun heidän miehuutensa hankautuivat yhteen muutaman ohitsekiitävän sekunnin ajan. Karyu otti heidän miehuutensa otteeseensa ja alkoi liikuttaa kättään ensin hitaasti, sitten hieman nopeammin. Hizumin nautinnosta kertovat äännähdykset puhaltuivat vasten hänen olkapäätään, ennen kuin toinen puri samaista aluetta vaientaakseen itseään edes hieman. Karyu ei jaksanut välittää, kun he lopulta purkautuivat molemmat veteen. Hizumi kasasi hengitystään häntä vasten ja hän saattoi tuntea toisen rintakehän nopean nousun ja laskun omaansa vasten. ”Se oli...”
”Mahtavaa?”
”... niin.”
”Olen samaa mieltä.”
”Pitäisikö meidän mennä sisälle?”
”Ollaan vielä hetki tässä?”
”Sopii.”
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

    1 tykkää.
Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: The song of broken lovers | K-18, 3/4, Karyu/Hizumi

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Ti Syys 29, 2015 2:03 pm

4. LUKU

Those nights were ours
They will live and never die
Together we'd stand forever
Remember when we'd


Hizumi tunsi olonsa jokseenkin ahdistuneeksi, kun he ajoivat kohti Tokiota. Hänellä oli haikea, kaipaava olo, vaikka hänen ikävänsä kohde istui hänen vieressään. Karyun katse oli koko ajan tiessä, oikea käsi lepäsi vaihdekepillä samalla, kun vasen piteli rattia. Tuon kasvoja oli lähes mahdotonta lukea ja vaikutti siltä, että toinen mies oli täysin sulkeutunut omaan maailmaansa. Miksi? Tuohan oli luvannut jättää Miyakon. He voisivat viimein olla oikea pariskunta eikä heidän tarvitsisi enää elää jatkuvassa paljastumisen pelossa. Hizumi halusi uskoa siihen, että Karyu pitäisi sanansa, mutta hän tiesi myös, että kertominen olisi vaikeaa. Toinen oli pitkään ollut Miyakon kanssa eikä tuolla ilmeisesti ollut kokemusta miehistä ennen Hizumia. Mikä hänessä oli saanut toisen kiinnostuksen heräämään alunperinkin? Hänen itsevarmuutensa? Vai oliko Karyulla ja Miyakolla ollut isompi riita ja Karyu oli halunnut satuttaa naisystäväänsä mahdollisimman paljon? No, näin se onnistuisi. Hizumi ei ainakaan olisi halunnut kuulla, ettei Karyu halunnut häntä sen takia, ettei hänellä vain ollut oikeanlaista varustusta. Hizumi huokaisi tarpeeksi hiljaa, ettei toinen mies kuullut sitä. Kuukausien mittaan hän oli alkanut luopua toivosta, että Karyu voisi joskus olla vain hänen. Hän oli alkanut odottaa päivää, jolloin toinen pistäisi poikki sen vähänkin, mitä heillä oli. Siksi oli vaikea luottaa ja uskoa siihen, että asiat voisivat viimeinkin muuttua. Hän ei halunnut olla liian pessimistinen, mutta ei hän halunnut olla liian luottavainenkaan siltä varalta, että hänen toivonsa särjettäisiin viime hetkellä.

Hän havahtui ajatuksistaan, kun Karyun vaihdekepillä levännyt käsi laskeutui hänen reidelleen ja puristi kevyesti. Se ei ollut mitenkään seksuaalinen ele, se ei vaikuttanut sellaiselta. Lähinnä se oli lohduttava ja rohkaiseva kuin Karyu olisi tiennyt, mitä Hizumin päässä sillä hetkellä liikkui. Hizumi rentoutui edes hieman, ei hän ollut huomannut käyttäytyvänsä jännitetyn jousen tavoin. Karyun katse ei siirtynyt tiestä mutta Hizumi saattoi nähdä pienen, ehkä hieman melankolisen hymyn tuon kasvoilla. ”Älä huoli”, Karyu sanoi hiljaa. Kiva, Hizumi siis oli läpinäkyvä.
”Minä ymmärrän, jos sinä et pysty puhumaan hänelle heti. En oleta alkuunkaan, että siitä tulee helppoa.” Pelkään vain helvetisti, että valitset kuitenkin hänet.
”Niin. Lupaan kuitenkin yrittää heti, kun siihen tarjoutuu sopiva tilaisuus.”
”Entä hänen tulijaisensa?”
”Haen kukkia kaupasta.”
”Niitähän saa mistä vain, eikö hän ala epäillä?”
”Hän on kuten suurin osa naisista. Suklaa, kukat ja korut kelpaavat aina.” Karyu virnisti. ”Ja jos hän alkaa syyttää minua jostain, no, se on sitten kai oiva tilaisuus kakistaa totuus ulos.” Pitempi kaksikosta huokaisi väsyneesti.

Hizumi ei tiennyt mitä sanoa. Jos hän olisi voinut, hän olisi mennyt Karyun mukaan tukemaan toista. Se ei vain jotenkin tuntunut oikealta. Hänen olkapäänsä lysähtivät ja hän laski katseensa syliinsä. ”Tiedätkö, voisimme vuokrata jonkin varastorakennuksen, mihin voisimme sijoittaa osan huonekaluistasi, jos sinulla sellaisia on?”
”Ei oikeastaan, suurin osa kuuluu Miyakolla, en omista huonekaluistamme oikeastaan edes yhtä tuolia.”
”Se on hyvä, sitten saamme ne mahtumaan asuntooni.”
”Hizumi...”
”Mitä? Tarvitset jonkin paikan, missä olla. Eikä hotellissa asuminen tule loppujen lopuksi halvaksi olettaen, ettei sinulla käy niin hyvä tuuri, että saat asunnon viikon sisällä.”
”Oletko varma tästä?”
”Miksen olisi? Olen jo nähnyt, millainen olet enkä ole tähänkään mennessä yrittänyt iskeä sinua lihanuijalla. Joten mikä ongelma tässä on?”
”En vain halua olla vaivaksi sinulle.”
”Et sinä ole vaivaksi niin kauan, kun osaat itse pestä likaiset kalsarisi.”
Karyu naurahti. ”Eiköhän tuo onnistu.”

He vajosivat hieman aiempaa mukavampaan hiljaisuuteen. Karyu tiesi, että hänen pitäisi toimia nopeasti. Hänen olisi syytä puhua Miyakolle heti, kun hän vain pääsisi kotiin. Ei ollut mitään syytä pitkittää asiaa ja tehdä siitä itselleen vielä entistä hankalampi. Mitä enemmän hän välttelisi aihetta, sitä enemmän Hizumikin alkaisi epäillä ja pian kävisi niin, että Hizumi katkaisi sen, mitä heidän välillään oli. Karyulla ei ollut aikaa epäröidä ja vatvoa tilannetta päässään, yrittää turhaan luoda jonkinlaista ideaa, millä asiat sujuisivat pehmeästi. Ei ollut sellaista tilannetta, jossa hän ei satuttaisi jotakuta. Karyu haroi vaaleita hiuksiaan ja päätti keskittyä ajamiseen. Hän veisi Hizumin kotiin ja sitten hän... keksisi jotain.

***

Hän olisi valehdellut itselleen, jos hän olisi sanonut, ettei häntä hermostuttanut seistä tietyn kerrostalon ulko-ovella. Oli ihme, että hänen kätensä pysyivät vakaina, kun hän työnsi avaimen lukkoon ja odotti äänimerkkiä. Vapaassa kädessään hänellä oli kimppu liljoja, joista Miyako piti. Tuntui jotenkin absurdilta viedä naiselle kukkia, kun hän samaan hengenvetoon aikoi sanoa lähtevänsä ja jättävänsä palaamatta. Sieti toivoa, ettei Miyako ehtisi asettaa kukkia vaasiin, ennen kuin hän avaisi suunsa. Hän ei olisi yllättynyt, jos kyseinen astia sisältöineen olisi lentänyt leppäkeihään lailla häntä kohti kohteenaan hänen päänsä. Karyu astui sisälle rappukäytävään, matkusti hissillä haluttuun kerrokseen ja avasi oven asuntoon, joka ei mitä luultavammin olisi hänen kotinsa enää puolen tunnin päästä. Hän ei ilmoittanut tulostaan mitään. Sen sijaan hän potki kenkänsä huolimattomasti jalasta ja pudotti takkinsa lattialle. Olohuoneesta kuului television uutisankkurin ääni ja ilmassa tuoksui hennosti kalalta, riisiltä ja höyrytetyiltä vihanneksilta. Karyu pakotti itsensä huoneeseen, missä Miyako oli käpertyneenä sohvalle. ”Hei.”
Nainen käänsi päätään unisen oloisesti. Tuolla oli yllään vain pyjamana käyttämänsä hihaton paita ja naisten bokserit. Tuon tummat hiukset olivat pörrössä. ”Hei.” Jotenkin tuolla oli kuitenkin energiaa hymyillä. ”En kuullut yhtään, että tulit.”
”Toin sinulle nämä.” Karyu ojensi kimpun toiselle. Miyakon hymy leveni tuon ottaessa kukat vastaan. Nainen teki eleen noustaakseen, mutta Karyu laski kätensä tuon olkapäille ja painoi toisen hellästi takaisin istumaan. ”Minulla on sinulle kerrottavaa.” Hän saattoi nähdä, kuinka Miyakon kasvot synkkenivät. Hänen naisensa oli aina ollut hyvä lukemaan ihmisiä ja tuo mitä ilmeisemmin näki, etteivät Karyun uutiset olleet mukavia. Olihan toinen epäillyt häntä salasuhteesta jo jonkin aikaa. Miksi tuo oli silti jäänyt, sitä Karyu ei vain tiennyt.

”En tiedä, haluanko kuulla”, nainen mutisi ja piti katseensa sylissään.
”En ollut Kiotossa.” Karyu veti syvään henkeä. Hän oli aloittanut. Mitä enää turhaan nielemään jatkoa. ”En ollut työmatkalla. Olin pienellä lomalla ystäväni kanssa.”
”Sen ystävän, jota käyt panemassa?” Naisen ääni oli jäinen. Karyu tiesi, ettei hänellä olisi oikeutta loukkaantua tai suuttua. Se oikeus oli aivan toisella ihmisellä. ”Minä rakastan häntä.” Sen Karyu oli jo huomannut. Miksi hän muuten olisi ottamassa niin isoa harppausta kohti tuntematonta. Miyako tuhahti halveksivasti ja nousi ylös. ”Mitä hänellä on, mitä minulla ei ole? Isommat rinnat? Kauniimmat silmät? Pitemmät hiukset? Parempi takamus? Me olemme olleet yhdessä puolitoista vuotta, asuneet yhdessä kahdeksan kuukautta ja sinä teet tämän minulle? Et ole tosissasi.”
”Hänellä on pienempi rinta kuin sinulla, lyhyemmät hiukset ja no, on hänen takamuksensa ihan kiva.” Karyu alkoi menettää hermojaan. ”Ihmiset kasvavat erilleen.”
”Joten juokset seuraavan naisen luo?”
”Hän ei ole nainen.”
Miyako tuijotti lähes koomisesti. Tuon huulet olivat hieman raollaan, silmät olivat levinneet niin suuriksi kuin mahdollista. Karyu saattoi miltei kuulla, miten rattaat pyörivät naisen päässä. Hän saattoi melkein nähdä, miten Miyako yritti saada palapelin paloja sopimaan yhteen. Tuon jalat pettivät ja tuo romahti takaisin sohvalle. ”Mitä..?”
”Hän on mies.”
”Sinä olet homo..?”
”Pidän myös naisista, joten en.”
”Oletko aina pitänyt molemmista sukupuolista?” Miyakon ääni oli lähes kuiskaus ja sitä oli melkein mahdoton kuulla. Karyu joutui todella keskittymään.
”En tiedä. Tapasin hänet baarissa ja jotenkin tämä kaikki vain... tapahtui.”
”Milloin?”
”Mitä?”
”Milloin tapasitte?”
”Noin kolme kuukautta sitten.”
”Ja nämä kaikki matkat, myöhään työskentelemiset, ystävän luona nukkumiset, se kaikki on ollut valhetta? Olet oikeasti ollut hänen kanssaan?”
”Tuota...”
”Voi helvetti. Poistu. Häivy. Katoa.”
”Miyako...”
”Sinulla ei ole ideaakaan, miltä minusta tuntuu. Minusta tuntuu, etten tunne sinua lainkaan. Muutuit kuukausia sitten joksikin... iljettäväksi. Etäiseksi ja kylmäksi. Luulin, että töissä oli vain raskaampaa ja kaikki palaisi normaaliksi ajan myötä. Mutta ei, sinä petät minua miehen kanssa. Miten minä voisin edes yrittää kilpailla sellaisen rinnalla? Tämä tuntuu erittäin paskalta saippuaoopperalta, jos saan suoraan sanoa, kliseeltä. Unelta. Mutta koska tiedän, että tämä on totta, niin haluan sinun menevän. Mene, ennen kuin teen jotain, mitä ei pitäisi. Mene!” Nainen osoitti oven suuntaan ja tuon silmissä oli pelkkää tyhjyyttä. Kyyneliä ei näkynyt, mutta Miyako ei ollut koskaan halunnut itkeä kenenkään edessä. Tuo ei sortuisi niin kauan, kun Karyu oli samassa huoneistossa ja jos tuo menettäisi malttinsa, se merkitsisi ilman halki lentäviä esineitä. Nainen tärisi ja tuijotti Karyua tulta silmissään ja pitempi kaksikosta saattoi miltei tuntea, kuinka suuri ja paksu naisen pettymys oli. Lopulta hän laski katseensa ja kääntyi, puki ylleen ja poistui asunnosta. Hän voisi hakea vähät tavaransa myöhemmin.

***

Hänellä ei ollut pienintäkään ideaa siitä, mihin hän oli matkalla. Hänellä oli aavistus mutta hän ei tiennyt, oliko se kovin järkevä idea. Sade kasteli hänet kirjaimellisesti päästä varpaisiin ja tuuli oli ei-toivottu lisä. Ei hän ollut ehtinyt ottaa sateenvarjoa mukaansa poistuessaan asunnosta mutta ei sillä hirveästi ollut hänelle merkitystäkään. Hänellä oli jotenkin ontto olo, vaikka kaiken olisi nyt pitänyt olla paremmin. Hän voisi viimein kuulua täysin siihen elämään, mitä hän oli itselleen yrittänyt luoda jo jonkin aikaa. Hänen ei enää tarvitsisi esittää kenellekään mitään. Silti tuntui jotenkin karulta tajuta se fakta, että hänen elämänsä muuttuisi nyt radikaalisti. Hän oli elänyt turvatusti jo niin pitkään sen esimerkin mukaan, minkä hänen vanhempansa olivat hänelle asettaneet: hanki nainen, muuta yhteen, mene naimisiin, hanki lapsia. Hän voisi edelleen tehdä kaiken tuon mutta ei se olisi siltikään hänen vanhempiensa silmissä suotavaa. Luultavasti hänen isänsä kieltäisi hänen koko olemassaolonsa eikä äiti kiinnittäisi häneen enää minkäänlaista huomiota. Eikö vanhempien tarkoitus ollut kasvattaa lapsistaan suvaitsevaisia ja avoinmielisiä? Eikö heidän kuulunut tukea, rakastaa ja turvata selusta, päätti lapsi tehdä mitä tahansa? No, Karyun vanhemmat eivät vain olleet sellaisia.

Hän pysähtyi puiston penkille eikä olisi vähempää voinut välittää siitä, että hänen takamuksesta kastui. Alue näytti autiolta, jos ei ottanut huomioon koirien omistajia, jotka kärsimättömästi nykivät uteliaiden lemmikkiensä hihnoja. Karyu ei enää ollut täysin varma siitä, mitä hän halusi. Halusiko hän palata ajassa taaksepäin, jolloin hän ei koskaan olisi astunut siihen tiettyyn baariin. Vai halusiko hän lakata pelkäämästä ja odottamasta pahinta ja hyväksyä uusi todellisuutensa. Hän vajosi koko ajan syvemmälle ajatuksiinsa.

”Mitä mietit?” Hizumin ääni tuli kuin veden alta. Karyu hymähti ja kiinnitti katseensa mieheen, joka oli ilmeisesti jo jonkin aikaa tarkkaillut häntä. He istuivat kahvilassa mukit käsiensä välissä, mutta Karyu tuskin tunsi sen säteilemää lämpöä. Hän kohautti olkiaan kevyesti. ”Seksuaalisuuttani.”
”Turhaan.” Hizumi nosti astian huulilleen.
Karyu kurtisti kulmiaan. ”En ole koskaan ollut miehen kanssa millään tavalla enkä ole missään vaiheessa menettänyt kiinnostustani naisia kohtaan.”
”Kiinnostaako sinua muiden sukupuolien edustajat?”
”Täh?”
”Trans, androgyyni, niin edelleen?”
”Ei tietääkseni.”
”Joten olet bi.”
”Niin, mutta...”
”Miksi sinun täytyy edes luokitella itsesi? Me olemme kaikki ihmisiä, jokainen on erilainen jollain tavalla. Ei ole väliä sillä, kuka haluaa olla kenenkin kanssa tai sillä, kuka uskoo mihinkin. Kategoriat ovat niitä varten, jotka eivät reilusti uskalla olla sitä, mitä ovat. He kaipaavat ryhmänsä tuomaa turvaa. Kaipaatko sinä ympärillesi muita?”
”En, mutta...”
”Sillä selvä. Pidät minusta, minä pidän sinusta. Harrastamme seksiä, josta me molemmat nautimme. Viihdymme toistemme seurassa eikä kumpikaan ajattele 24/7 sitä, mitä toisella roikkuu jalkojen välissä. Joten eikö tämä asia ole okei? Ymmärrän, jos olet hämmentynyt identiteettisi takia, mutta sinä olet edelleen sinä. Seksuaalisuutesi ei muuta sitä, millainen ihminen olet. Joten rauhoitu, käykö?”
Karyu nyökkäsi ja Hizumi soi hänelle pienen hymyn.


Toinen oli jo silloin ollut oikeassa, mutta Karyun oli ollut vaikeaa sisäistää kaikkea. Hitto, se oli edelleen hankalaa. Ei hän tiennyt, oliko hän lintu vai kala, mutta oliko sillä loppujen lopuksi edes suurempaa merkitystä? Hän oli onnellinen Hizumin läheisyydessä, onnellisempi kuin vähään aikaan. Eikö sen olisi pitänyt merkitä kaikkein eniten? Ei hän enenkään ollut kuunnellut järkeään kovin usein, vaan hän oli mennyt impulssien mukaan. Mitä hyötyä olisi siitä, että hän muuttaisi logiikkaansa nyt? Puhelimen piritä keskeytti hänen ajatuksensa. Hän kaivoi kyseisen kapistuksen taskustaan. Hizumi.
”Hei.”
”Hei. Missä olet, onko kaikki hyvin, tulenko sinne?”
Karyu naurahti. Toisen äänestä kuului huoli selvästi, vaikka tuo yritti pysyä rauhallisena. ”Olen puistossa, en kovin kaukana asunnostasi. Olen hieman... henkisesti pihalla mutta kyllä tämä tästä. Ole sinä vain kotona kuitenkin, ei minulla ole mitään vaaraa.”
”Oletko varma?”
”Olen. Lupaan olla siellä viimeistään kahdenkymmenen minuutin päästä.”
”Selvä.” Hizumi katkaisi puhelun ja Karyu huokaisi, hymyili hieman. Hän voisi hyvin lähteä kohti toista miestä, ennen kuin hän onnistuisi saamaan keuhkokuumeen.


Karyu nosti sormensa ja painoi pehmeästi ovikelloa. Sisältä kuului nopeita askelia, ennen kuin ovi läimäistiin miltei saranoiltaan. Hizumin tuijotus oli paheksuva, kun tuo juoksutti katsettaan pitkin hänen vartaloaan. ”Kylpyhuone, nyt. Menet lämpimään suihkuun ja katson olisiko minulla jotain, mikä edes etäisesti sopisi sinulle. Puettuasi tulet keittiöön juomaan jotain lämmintä.”
”Kyllä, vaimo.” Karyu virnisti ja riisui kenkänsä ja takkinsa. Hizumi nappasi viimeksi mainitun ja ripusti sen henkariin kuivumaan. Sitten tuo työnsi häntä kylpyhuonetta kohti. ”Ala mennä.”
Karyu ei jäänyt esittämään vastalauseita, vaan astui kaakeloituun huoneeseen. Hän kuori litimärät, ihoon liimautuvat vaatteet yltään ja antoi niiden pudota sekaiseksi kasaksi lattialle. Ei ollut mitään väliä, kastuisivatko ne vielä hieman lisää. Sitten hän käänsi suihkun mahdollisimman lämpimäksi ja astui veden alle. Hetken kuluttua hän saattoi kuulla Hizumin tuovan ne vaatteet, jotka tuo oli luvannut. Samalla tuo keräsi Karyun märät vaatteet lattialta ja poistui. Karyu viipyili suihkussa sen aikaa, että tunsi veren alkavan taas kiertää normaalisti ympäri kehoaan. Hän antoi lämmön levitä luihin ja ytimiin asti, ennen kuin hän sulki hanan ja varoi liukastumasta märällä lattialla. Aikaisemmilla kerroilla hän oli oppinut, missä Hizumi säilytti paksuja froteepyyhkeitään. Hän nappasi yhden sellaisen, kuivasi itsensä ja siirtyi sitten tutkimaan siististi viikattua pinoa, jonka Hizumi oli laskenut apupöydälle. Hän puki ylleen ja huomasi, että vain housut olivat hivenen liian lyhyet. Hänellä oli kuitenkin huomattavasti mukavampi olo nyt, joten hän ei jaksanut hirveämmin välittää.

Astuessaan eteiseen hän saattoi haistaa ilmassa tuoksuvan kahvin. Keittiöstä kuului kolinaa ja kilinää, kun Hizumi ilmeisesti asetteli milloin mitäkin pöydälle. Karyu hymähti. Ei hän halunnut loukata toisen miehistä egoa eikä käyttäytyä niin kuin hän ei olisi arvostanut toisen huolenpitoa. Jotenkin tuntui vain oudolta, sillä Miyako oli tuskin koskaan vaivautunut näkemään samanlaista vaivaa vain sen takia, että Karyu saattaisi sairastua. Karyu huokaisi. Hän ei ajattelisi Miyakoa enää tämän illan aikana, sen hän vannoi itselleen, ennen kuin hän astui samaan tilaan Hizumin kanssa. Toinen oli asetellut pöydälle parin kuppeja, maitoa, sokeria, leipää ja kaikkea mahdollista, mitä he saattaisivat haluta voileipiensä kanssa. Toinen oli juuri kiikuttamassa vihannesvatia pöydälle, kun tuo huomasi vaaleahiuksisen miehen. Tuo näytti nolostuvan hieman, sillä tuo antoi katseensa vajota hetkeksi lattiaan. Kauan tätä ei kuitenkaan jatkunut, sillä pian tuo kurtisti taas kulmiaan päättäväisen oloisena. ”Istu ja juo kahvia.” Äänensävy oli sen verran käskevä, että Karyu päätti totella. Hänellä oli edelleen hieman kylmä, joten tuskin haittaisi vaikka hän lämmittäisi elimistöään hieman sisäpuoleltakin. Hän haki itselleen mustaa nestettä, ennen kuin hän istuutui pöydän ääreen. Hizumi nyökkäsi tyytyväisenä ja teki pian samoin. Jonkin aikaa kului hiljaisuudessa, kun he valmistivat itselleen evästä, ja Karyu keskittyi hörppimään kahviaan. Sitten Hizumi ei ilmeisesti enää kyennyt pitämään uteliaisuuttaan aisoissa.
”Joten miten meni? Oletan, että kerroit hänelle.”
Karyu huokaisi. Hän oli miltei toivonut, ettei asiaa olisi tarvinnut ottaa heti puheeksi, mutta toisaalta ei hän voinut syyttää Hizumia. Tilanne koski myös toista miestä. ”Kerroin. Se... meni yllättävän hyvin. Minua ei yritetty heittää millään vaan minut käskettiin ulos. Haen kamani huomenna, kun hän on töissä ja se on sitten luultavasti siinä.”
”Hyvä. Kai. Anteeksi.” Hizumi näytti siltä, että voisi lyödä itseään otsaan. Karyu hymähti. He keskittyivät taas pelkästään täyttämään vatsalaukkujaan ja Karyu yritti kovasti olla murehtimasta asioita, joilla ei sillä hetkellä ollut suurempaa merkitystä.

***

”Oletko varma, ettei hän ole kotona?” Hizumi kysyi ties kuinka monetta kertaa, kun he astuivat sisälle Karyun entiseen kotiin. Pidempi kaksikosta virnisti. ”Hän on työnarkomaani, kyllä hän on töissä. Tuskin hän ottaisi lomaa, vaikka hänen äitinsä kuolisi.”

Heistä kumpikaan ei vaivautunut riisumaan kenkiään, kun he suunnistivat kohti makuuhuonetta. He olivat molemmat hiljaa ja keskittyivät keräämään Karyun omaisuutta urheilukassiin, jonka Hizumi oli lainannut toiselle kyseistä tarkoitusta varten. Kassi täyttyi pian vaatteista ja erilaisista pulloista ja purkeista, joita he heittelivät sinne kilpaa kylpyhuoneen kaapeista. Lopuksi Karyu nappasi vielä partakoneensa ja kannettavansa. Sitten tuo pysähtyi luomaan viimeisen, hieman haikean katseen ympärilleen. Lyhyempi mies hänen vieressään ei sanonut mitään, mutta tarttui lopulta hänen vapaaseen käteensä. He jättivät taakseen asunnon ja sinne kuuluvat muistot, joita olisi turha kantaa enää mukanaan.

***

Oli kulunut pari päivää, eikä Karyu ollut kuullut sanaakaan Miyakosta. Ei hän ollut sitä suoraan sanottuna edes odottanut. Hän tiesi tehneensä jotain, mitä ei voisi peruuttaa tai tehdä tekemättömäksi. Anteeksipyyntö ei myöskään auttaisi. Hän tiesi, että Miyako pärjäisi eikä tekisi mitään typerää. Hänellä ei ollut oikeutta hieroa suolaa naisen haavoihin ja näin estää niiden parantumista.
Hän ei ollut myöskään edes yrittänyt katsella itselleen uutta asuntoa. Hizumi oli tehnyt hyvin selväksi, että hän saisi viipyä niin kauan kuin halusi. Lisäksi toisen läheisyys ja yleinen läsnäolo toivat hänelle lohtua, mitä hän tarvitsi kipeästi. Hizumi ei ollut ottanut Miyakoa puheeksi edes sivumennen ja Karyu todella arvosti sitä. Sen sijaan toinen keksi heille kaikenlaista tekemistä, puhui työprojekteista, jotka milloinkin repivät hänen hermojaan ja varmisti kaikin tavoin, että Karyu ei vaipuisi synkkyyteen. Jo niin lyhyen ajan kuluttua Karyusta oli alkanut tuntua, että hän oli tehnyt oikean päätöksen.

Hän veti syvään henkeä ja vilkaisi vieressään nukkuvaa hahmoa. Hizumi piti huolta huoneiden siisteydestä. Jos Karyu ei vienyt itse likaisia vaatteitaan kylpyhuoneessa olevaan koriin, Hizumi otti asian puheeksi ja mulkoili pitempää miestä niin pitkään, että Karyu poimi vaatteensa ja toimitti ne oikeaan paikkaan. Likaiset astiat päätyivät suoraan tiskikoneeseen sen sijaan, että ne olisivat jääneet lojumaan keittiöön tai olohuoneeseen. Makuuhuone oli kaikin puolin kodikas, niin kuin kaikki muutkin huoneet. Hizumi ei ollut keräilevää tyyppiä, jonka täytyi täyttää jokainen neliö huoneesta roinalla, jota tuo ei välttämättä edes tarvinnut. Makuuhuoneessa oli vain kaappi, työpöytä tuoleineen, leveä sänky ja yöpöydät sen molemmin puolin. Ei tarvinnut pelätä kompastuvansa pimeässä, jos piti nousta keskellä yötä.
Karyu huokaisi hiljaa ja laski käsivartensa Hizumin lantiolle. Toinen ynähti ja painautui häntä vasten, muttei herännyt. Karyu ei vaihtaisi tätä mihinkään ja jos hän oli täysin rehellinen, hän ei aikonut pitää mitään kiirettä asunnon etsimisen suhteen. Hän voisi todellakin jäädä toisen rinnalle ja herätä tuon vierestä joka aamu. Hän tunsi olevansa onnellinen pitkästä aikaa.
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

    1 tykkää.
Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki


Paluu K-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron