Tulipunainen laulu (Toshi/Yoshiki, NC-17, Oneshot)

Voi sisältää erityisen selkeää alastomuutta ja seksikuvausta, raakaa väkivaltaa, voimakkaita huumausainekuvauksia ja erityisen rankkaa kielenkäyttöä. Sisältö ei sovi lapsille.

Tulipunainen laulu (Toshi/Yoshiki, NC-17, Oneshot)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Ke Tammi 08, 2014 3:14 pm

Title: Tulipunainen laulu
Author: Kuunkajo
Beta: En koe tarvitsevani
Pairing: Toshi/Yoshiki (X Japan)
Rating: NC-17
Genre: Romance, Oneshot
Warnings: Seksiä, turhaa jaarittelua ja ajoittaista siirappisuutta.
Disclaimer: En omista tarinassa esiintyviä henkilöitä, vaan he omistavat itse itsensä. En väitä minkään tämän suuntaisen koskaan tapahtuneen, kaikki on vain mielikuvitukseni tuotetta. En myöskään saa tästä rahallista korvausta.
Summary: Ja juuri Yoshikin hän halusi nostavan hänen sisällään kytevän kipinän liekkeihin.
A/N: Itsenäistä jatkoa Walking in the Sea of Dreams:ille. Olin hirveän ylpeä itsestäni kun tajusin, ettei alkuperäisessä tarinassa esiinny seksikohtausta, mutta sitten aloin miettiä että ei, kyllä Toshi ja Yoshiki tarvitsevat ensimmäisen kertansa… Taeyangin Take It Slow:n kuunteleminen on sallittua tarinaa luettaessa.

~*~

Hiljainen, välillä katkeileva mutta alati voimaa saava sävelmänpoikanen lipui kevyesti valaistun studion seinillä pehmeänä hyräilynä. Melodianpätkää ei ollut tarkoitettu juuri kenenkään korville, vaan laulaja antoi äänensä kantaa silkasta laulamisen ilosta. Mutta kuuntelija laulajalla oli, tiedostipa mies sitä taikka ei, kuuntelija, joka silmät kiihkeästi laulajaan suunnattuina imi miehen ääntä itseensä kuin hänen elämänsä olisi ollut siitä riippuvainen. Musiikki oli hänen elämänsä, musiikki oli hänen sydämensä, mutta vain kaiken aikaa laulavan miehen ääni saattoi antaa sielun hänen sävellyksilleen. Mies oli hänen laulajansa, hänen rakkaansa, hänen muusansa. Laululintu, joka häkistä vapauduttuaan oli laulanut tiensä kerta toisensa jälkeen hänen sydämeensä.

Tarkkailijansa ajatuksia aavistamatta Toshi jatkoi sanatonta hyräilyään käsissään pitelemiään papereita kiireettä selaillen. Silloin tällöin hän pysähtyi jollekin sivulle pidemmäksi aikaa ääntään hiljentäen ja välillä vaieten kokonaan, mutta syynä ei ollut niinkään sävelmä itsessään kuin papereita koristavat viattomilta vaikuttavat yksityiskohdat, jotka herpaannuttivat vokalistin huomion liiankin vaivattomasti. Tuttu käsiala, tutulla kaavalla piirretyt nuotit, sivujen reunoille kirjoitetut huomautukset ja muistiinpanot saivat hymyn nousemaan Toshin kasvoille hänen luultavasti itse sitä lainkaan tiedostamatta.

Mikäpä syy hänellä olisikaan ollut olla hymyilemättä: hän tunsi itsensä onnelliseksi seisoessaan siinä juuri nyt, kaiken tapahtuneen jälkeen, tietäessään ettei hän ollut yksin, ollessaan siunattu ystävillä joihin luottaa pyyteettömästi ja ennen kaikkea tietäessään olevansa miehen rakastama, joka ei koskaan hylkäisi häntä ja josta muistuttavat yksityiskohdat saivat hänet rakastumaan mieheen entistä syvemmin, kerta toisensa jälkeen. Hän oli onnellinen eikä hän antaisi minkään pyyhkiä kyseistä tunnetta sydämestään.

Toshi oli niin keskittynyt tutkimaan papereita käsissään, ettei hän lainkaan huomannut taakseen ilmestyvää hahmoa, joka ilkikurisesti hymyillen siirtyi hiljalleen lähemmäksi. Vokalistin keskittyminen herpaantui vasta hänen tuntiessaan käsien kiertyvän ympärilleen, hengityksen lämmön niskassaan ja suudelman polttelun korvanjuuressaan. Toshi jännittyi sekuntien murto-osaksi silkasta yllättyneisyydestä, kunnes rentoutui hellien huomionosoitusten alla. Hymy löysi Toshin kasvoille, mutta siltikin hän näki asiakseen hivenen moittia syleilyynsä vangitsijaa.

”Yoshiki! Yritän keskittyä!” Toshi äännähti tuskastuneena. Puhuteltu rumpali-pianisti vain naurahti hänen sanoilleen painaen jälleen uuden suudelman miehen korvan vierustalle. Toshi tiesi itsekin kuinka pahasti oli epäonnistunut kuulostamaan vakavalta, mutta tämä ei estänyt häntä yrittämästä uudelleen.

”Yoshiki, olen tosissani”, Toshi huokaisi, mutta vokalistin äänessä ei ollut kuultavissa todellista moitetta. Toshi yritti hillitä itseään hymyilemästä entistäkin leveämmin, sillä hänen täytyi myöntää, että oli onnistunut vielä edellistäkin esitystä heikommin. Hän tiesi, että hänen olisi pitänyt edes yrittää esittää painokkaampaa, mutta se oli yllättävän vaikeaa Yoshikin syleilyssä. Toshi sulki silmänsä ja valmistautui uuteen vastalauseeseen rumpalin seuraavaa siirtoa odotellen, mutta hänen yllätyksekseen edellistä ei enää seurannutkaan uutta suudelmaa. Hetken Toshi tunsi vain Yoshikin hengityksen lämmön niskassaan, kunnes kädet katosivat hänen ympäriltään yhtä nopeasti kuin ne olivat alun perin hänen iholleen löytäneetkin. Yllättävästä liikkeestä toivuttuaan Toshi kääntyi ympäri ja kohdatessaan Yoshikin viattoman ilmeen loi hän miehelle merkitsevän katseen.

”Ajattelin vain hieman piristää yksitoikkoista iltaasi”, pianisti hymyili syyttömän hymyä. Toshi pudisti päätään hymyn löytäessä takaisin omillekin kasvoilleen.
”Sinun pitäisi antaa minulle omaa tilaa, jos joskus haluamme saada levyn ulos”, Toshi ojensi rumpalia leikkisään sävyyn. ”Sattumoisin se on hieman vaikeaa, kun olet lakkaamatta henkäilemässä niskaani. Kirjaimellisesti.”
”Ei levyn viivästyminen ainakaan sinusta kiinni ole. Olet tehnyt hyvää työtä.” Toshi loi Yoshikille yllättyneen katseen ja epäilevänä yritti etsiä miehen sanojen taakse mahdollisesti kätkeytyvää piikkiä. Yoshikin kasvot pysyivät kuitenkin vilpittöminä ja hänen täytyi todeta miehen olevan normaalin kiusoittelun sijaan tosissaan.

”Oliko tuo kehu?” Toshi naurahti hämillisenä. ”Jo toinen tämän vuoden puolella. Kohtahan tässä ylpistyy.”
”Kyllähän minä sinua kehun”, Yoshiki punastui. ”Silloin tällöin.”
”Täsmälleen”, Toshi virnisti. ”Onneksi en elä kiitoksistasi.”
”Kyllä minä voisin kehua sinua enemmän”, Yoshiki totesi pehmeästi ja veti vokalistin luokseen.
”Onko minussa sitten paljonkin kehumisen arvoista?” Toshi pudisteli päätään pianistin sanoille.
”Tarkoitatko mistä pidän sinussa?” Yoshiki hymyili kätensä Toshin lanteille laskien. ”…Kaikesta.”
”Ei tuo ole mikään vastaus.”
”Mutta se on totta!” Yoshiki totesi pettyneen kuuloisena. ”Tiedät kyllä, kuinka tärkeä olet minulle.”

Toshi vakavoitui Yoshikin sanoista yllättyneenä ja otettuna, mutta vaikka hän kuinka halusi, hänellä ei ollut sanoja vastata. Tietenkin hän nautti Yoshikin huomionosoituksista, mutta hän ei ollut vieläkään täysin tottunut kuulemaan kyseisiä kohteliaisuuksia miehen suusta. Imarreltu hän oli yhtä kaikki ja täten hymy löysi takaisin hänen kasvoilleen ja rumpalin pettynyttä ilmettä pehmentääkseen Toshi päätyi vielä painamaan kevyen suudelman miehen huulille. Saatuaan hymyn takaisin pianistinsa kasvoille Toshi veti itsensä irti miehen otteesta ja ympäri kääntyen alkoi jälleen selailla nuotteja käsissään.

”Kiitos kehuistasi, mutta säästä imartelusi myöhempään. Meillä on töitä.” Toshi tunsi Yoshikin katseen selässään, muttei aavistanut mitään tavallisuudesta poikkeavaa ennen kuin mies toi mietteensä julki.
”Eivät työt tekemällä lopu. Eiköhän se riitä tältä päivältä.” Toshi seisahtui aloilleen ja käänsi hitaasti katseensa Yoshikiin kulmiaan kohottaen. Hän ei edes muistanut koska olisi viimeksi kuullut jotakin tämänkaltaista rumpalin suusta ja hetken hän oli varma, että oli vain sattunut kuulemaan väärin. Jokin Yoshikin kasvoissa kuitenkin kertoi, ettei näin ollut asian laita. Toshin yllättynyt reaktio ei ollut liioiteltu: monesti hänelle tuotti vaikeuksia saada Yoshiki houkuteltua jättämään studio edes nukkumistarkoituksessa, ja nyt mies ehdotti itse äänitysten siirtämistä seuraavalle päivälle. Toshi yritti sulatella kuulemaansa parhaansa mukaan, mutta siltikin sen sanomaa oli hankala uskoa.

”Oletko nyt tosissasi? Eihän kello ole kuin hieman yli puolen yön. Et sinä koskaan ennen ole päästänyt minua näin vähällä”, Toshi ihmetteli kulmiaan kurtistaen, kunnes ymmärrys iski häneen ja hän loi Yoshikille pitkän katseen.
”Ensin kehut minua ja sitten haluat lähteä kotiin aikaisemmin.” Toshi perääntyi pari askelta tarkastellakseen Yoshikia paremmin. ”Suunnittelet jotakin.”
”Mitä minä nyt suunnittelisin?” Yoshiki naurahti, eikä Toshi saattanut löytää miehen äänestä vilppiä. ”Miksi olet niin hämmästynyt? Enkö saisi viettää kahdenkeskistä aikaa miesystäväni kanssa?”
”Tähän mennessä se on tarkoittanut kahdenkeskisiä levytyssessioita”, Toshi muistutti hymyillen saaden Yoshikin kohauttamaan välinpitämättömästi olkiaan, mutta mies ei alkanut väittää vastaankaan.
”No, hyvä on”, Toshi myöntyi. ”Kai yönsä voisi paremminkin viettää kuin studiolla.” Ei hänellä ollut missään välissä ollut aikomustakaan kieltäytyä, hän oli aidosti hyvillään jos Yoshiki todella halusi tarjota hänelle vaihtelua studion jo liiankin tuttujen seinien ulkopuolella, tarkoittipa se sitten millaista tahansa yhdessäoloa. Yoshikin käytös vain kummastutti häntä yhtä kaikki. Olisi hänen kuitenkin jo luulleen tottuneen rumpalin nopeisiin mielenmuutoksiin vuosien saatossa.
”Viisaita sanoja”, Yoshiki hymyili pilke silmissään.
”Vaikkakin erityistä kuulla kyseinen ehdotus sinun suustasi”, Toshi jatkoi. Yoshiki loi nopean katseen Toshiin, mutta ei vastannut mitään.

”Tiedäthän… Saisimme tehtyä nauhoitukset levyä varten nopeammin, jos emme olisi täällä alati kahden”, Toshi mietiskeli katsellessaan Yoshikin sammuttelevan laitteita ympäriltään. Yoshiki kohotti nopeasti katseensa, kunnes siirsi sen takaisin eteensä.
”Väitätkö, että häiritsen keskittymistäsi?” Yoshiki virnisti näyttämättä olevan lainkaan pahoillaan. Toshi ei nähnyt asiakseen vastata mitään. Pianisti pysyi vaiti hetken, kunnes vokalistia vilkaisematta mutisi kysymyksensä ääneen:
”Oletko sitten ajatellut kertoa muille?”
”No, emme voi salata tätä loputtomiin”, Toshi toi esille totuuden, jota kumpikaan ei liian usein pohtinut.
”Mutta milloin olisi oikea aika kertoa? Ja miten?” Yoshiki kysyi Toshin luokse askeltaen. Kumpikin tiesi, että kertominen alkoi olla ajankohtaista, mutta kumpikaan ei ollut valmis tarttumaan siihen. Ei vielä. Salaisuuden suojissa oli vielä helpompi elää, mutta se kävi päivä päivältä hankalammaksi. Toshi tiesi, että bändin kolmelle muulle jäsenelle oli kerrottava ehdottomasti, eikä totuuden pimittäminen muuta kuin tulehduttaisi turhaan jäsenten hyviä välejä toisiinsa, mutta juuri sillä hetkellä hän ei olisi välittänyt vaivata asialla päätään sen enempää. Ehkä oli parempi antaa kaiken edetä omalla painollaan.
”Ei mietitä sitä nyt”, Toshi hymyili pianistia olalle taputtaen miesten kävellessä ulos studiolta. ”Keskitytään nyt vain toisiimme.”

Yoshikilla ei ollut tähän mitään vastaansanomista.

~*~

Keväisen yön lämpö jäi taakse Yoshikin sulkiessa oven perässään ja astuessaan Toshin jäljessä sisälle asuntoonsa. Toshi oli juuri riisumassa takkia yltään, kun Yoshiki astui kasvotusten hänen kanssaan ja ennen kuin hän tajusikaan, olivat pianistin sormet löytäneet hänen huivinsa pariin. Toshi yllättyi, muttei vastustellut ja muutamalla sulavalla liikkeellä pianisti oli auttanut vaatekappaleen hänen yltään. Toshi kiitti miestä hymyllään, mutta näki asiakseen hieman leikkiä mahdollisen vastapalveluksen toivossa olevan miehen kanssa. Herrasmiesmäisyydelle tulisi kyllä uusia tilaisuuksia.

”Älä odota minun riisuvan takkiasi”, Toshi kiusoitteli oman takkinsa naulakkoon ripustaen ja ansaitsi naurahduksen Yoshikilta.
”Ja minä kun luulin nauttivani suosiostasi.”
”Enkö sitten mielestäsi osoita tarpeeksi huomiota sinua kohtaan?” Toshi kysyi hymyillen.
”Tarkoitatko, että odotan sinun saavan tuntemaan itseni vielä nykyistäkin erityisemmäksi?” Yoshiki kysyi. ”Ei… Sinä itsessäsi olet parempaa kuin osasin koskaan unelmoida saavanikaan.”

Yoshikin suora tunnustus sai Toshin vakavoitumaan. Hän olisi voinut vastata takaisin jotakin nasevaa, muttei halunnut pilata miehen sanojen synnyttämää tunnelmaa ja päätti täten pysyä vaiti. Lopulta laulajan onnistui luoda kasvoilleen hymyn, jonka toivoi kertovan pianistille kaiken tarvittavan, kunnes kääntyi ympäri tuntien olonsa samanaikaisesti hämmentävän nolostuneeksi ja onnelliseksi. Toshi etsi katkaisijan ja sytytti valot avaraan aulaan ja oli juuri ottanut ensimmäiset askelet poispäin eteisestä, kun Yoshikin hiljainen kutsu pysäytti hänet.

”Toshi.” Vokalisti käänsi katseensa uteliaana pianistin suuntaan odottaen miehen jatkavan. ”Saanko pyytää sinulta jotakin?” Toshi hämmentyi, kunnes hänen kasvonsa sulivat hymyyn.
”Totta kai. Mitä tahansa vain haluat.” Hymy löysi Yoshikin kasvoille ja Toshin luokse kävellen mies ojensi kutsuvasti kätensä, johon vokalisti mielihyvin tarttui. Toshin olettamuksien vastaisesti Yoshikin ote ei ollut kuitenkaan kevyt saatikka turvaa hakeva, päinvastoin; se oli napakka ja yllätti Toshin päättäväisyydellään. Jos tämä ei ollut jo riittävän hämmentävää, huomasi Toshi seuraavaksi rumpalin vetäisseen hänet mukaansa ja lähteneen johdattamaan häntä selityksiä antamatta haluamaansa suuntaan.

”Yoshiki! Mitä sinä nyt?” Toshi huudahti häkeltyneenä yrittäen pysyä pianistin ripeiden askelten mukana.
”Tule nyt vain”, Yoshiki pyysi ja loi hänelle suostuttelevan katseen. Aivan kuin hänellä olisi ollut muita vaihtoehtoja. Hän avasi sydämensä ja päätti luottaa Yoshikiin niin kuin lukuisia kertoja aiemminkin. Yoshikin johdolla miehet kulkivat suljettujen huoneiden ohi pehmeän valaistuksen kulkue saattueenaan pianistin napsautellessa valoja päälle asuntonsa autioilla käytävillä kulkiessaan. Viimein Yoshiki pysähtyi ja opasti Toshin yhdestä huoneesta sisään. Pianisti sytytti valot, ja hetken silmiään räpyteltyään Toshin katse hakeutui vaistomaisesti huoneen keskellä seisovaan pianoon. Soittimen läsnäolon merkityksen ymmärtäessään Toshi käänsi katseensa kummastuneena Yoshikiin.

”Haluatko minun laulavan?” Toshi naurahti Yoshikin johdattaessa hänet pianon ääreen. ”Mutta vastahan minä tein samaa studiolla. Luulin aivan, että sinulla oli mielessäsi jotakin muuta.”
”Mutta haluankin sinun laulavan vain minulle”, Yoshiki hymyili kainosti päästäen otteensa herpaantumaan Toshin kädestä.
”No, sehän muuttaa tietenkin kaiken”, Toshi totesi luoden leikkisän virneen pianistille. Surullinen hymy löysi Yoshikin kasvoille Toshin sanojen myötä.
”Pidän siitä kun laulat minulle. Vain minulle. Se rauhoittaa minua.” Toshin hymy katosi hänen sisäistettyään miehen sanat: olihan hän tietenkin tietoinen asiasta, muttei hän ollut koskaan ajatellut sen olevan pianistille tärkeämpää kuin mitä oli miehen puheista ymmärtänyt. Yoshiki näytti vielä hetken alakuloiselta, kunnes tuttu palo löysi miehen katseeseen.

”Kuulehan, jos laulat minulle - edes hetken vain - lupaan keksiä vielä jotakin, mistä sinäkin pidät”, Yoshiki lupasi ja vei kätensä sovittelevasti leikkimään Toshin tummilla hiuksilla. Toshi pudisti hymyillen päätään.
”Yoshiki… Tietenkin minä laulan sinulle. Etenkin jos se on sinulle niin tärkeää.” Toshi ei osannut eikä halunnut kieltäytyä Yoshikin yksinkertaisesta pyynnöstä. Ei hän olisi tehnyt sitä muutenkaan eikä etenkään nyt, äsken kuulemansa jälkeen. Tiedosta saattoi olla hyötyä tulevaisuudessa, jos hänen joskus pitäisi löytää keino Yoshikin rauhoittelemiseksi syleilyssään. Toshin myöntyminen sai Yoshikin silmiin syttymään liekin, jonka hän ei toivonut koskaan sammuvan. Pianisti kumartui ja suuteli Toshia kuin kiitokseksi huulille.

”Laula minulle”, mies kuiskasi Toshin huulia vasten, ”niin minä annan sinulle lupaukseni tulevasta.”
”Sovitaan sitten niin”, Toshi naurahti Yoshikin omistautumiselle. ”Mutta tiedäthän, ettei sinun tarvitse nähdä niin paljon vaivaa miellyttääksesi minua.”
”Nautit siitä kuitenkin”, Yoshiki virnisti, eikä Toshi osannut väittää vastaankaan. ”Mutta älä luule, että ilta olisi tässä”, pianisti jatkoi salaperäisesti hymyillen saaden Toshin kohottamaan kulmiaan.
”Olinko siis oikeassa? Suunnittelet jotakin?” Yoshiki ei vastannut, vaan yhä hymyillen istahti pianon ääreen taputtaen paikkaa vierellään. Toshi pudisti päätään pianistin salaperäisyydelle, mutta antoi asian olla. Mies kyllä paljastaisi aikeensa sen ollessa ajankohtaista.

Toshi istui tutulle paikalle Yoshikin viereen ja ansaitsi teollaan pikaisen, hymyä täynnä olevan vilkaisun soittimen haltijan suunnalta. Pianistin sormet löysivät tottuneesti koskettimille ja pian huoneen täytti puhdas melodia. Toshi sulki hetkeksi silmänsä antaen sävelmän lipua tajuntaansa, kunnes alkoi laulaa. Hän ei ollut epävarma äänestään, vaan antoi sen täyttää huoneen kuitenkaan pianon pehmeää ääntä missään välissä alleen peittämättä. Studiolla oli aina omanlaisensa ilmapiiri, siellä hänen piti olla tarkempi äänensä kanssa, mutta nyt hän saattoi laulaa täysin rentona, ilman äänitysten aiheuttamia paineita vain vierellään istuva pianisti kuuntelijanaan. Ja Yoshiki kuunteli, Toshi luki sen miehen kasvoilta ja olemuksesta ja hymy löysi hänen ääneensä. Hän sai miehen onnelliseksi, ehkä yksinkertaisella tavalla, mutta oliko keinoilla lopputuloksen kannalta merkitystäkään. Sillä jos hän jotakin rakasti, niin nähdä Yoshikin hymyilevän.

Laulamistaan missään välissä lopettamatta Toshi jäi tuijottelemaan Yoshikia ihaileva hymynkare huulillaan. Mies oli tavattoman kaunis keskittyessään soittamiseen ja luodessaan silloin tällöin silmiin asti ulottavan hymyn hänelle. Sillä hetkellä Toshi todella ymmärsi, kuinka paljon hän miestä rakasti. Yoshiki oli ollut hänen tukenaan vaikeina aikoina, mies ei ollut hylännyt häntä vastoinkäymisten edessä, vaan pysynyt hänen vierellään hänen sitä eniten kaivatessa. He olivat jakaneet yhdessä niin paljon, he olivat päässeet niin pitkälle toisiinsa tukeutuen ja uskoen ja juuri tämä oli saanut hänet rakastumaan parhaaseen ystäväänsä. Ei Yoshikin kauneus, kuuluisuus taikka menestys, ei: hän rakasti miestä tämän itsensä vuoksi.

Loppujen lopuksi vain harva asia oli muuttunut sen jälkeen, kun he olivat alkaneet seurustella - molemmat tosin välttelivät kyseisen termin käyttöä, sillä kuten he usein vitsailivat, olivat he olleet enemmän tai vähemmän toistensa kanssa naimisissa jo nelisenkymmentä vuotta. Yoshiki näytti edelleen samalta, mies kuulosti samalta, mies tuoksui samalta, mutta samalla kaikkeen liittyi tätä nykyä oma, erityinen merkityksensä. Ja hän oli oppinut tuntemaan Yoshikin huulet, joiden ominaismakua hän muisteli aina tilaisuuden tullen. Heidän silmissään tuskin mikään oli muuttunut, mutta he eivät voineet olla varmoja, miten muut heidät näkivät. Huomasivatko toiset pienet eleet, lyhyet kosketukset, joita he jakoivat toisilleen, ymmärsivätkö nämä heidän katseidensa taakse kätkeytyvän palon todellisen merkityksen? He yrittivät olla varovaisia, mutta useiden eksyksissä vietettyjen vuosien jälkeen se ei ollut aina helppoa.

Molemmat tiesivät hyvin että saattoi olla, että he joutuisivat salaamaan suhteensa ulkopuolisilta koko loppuelämänsä, mutta Toshi uskoi, ettei se ollut asia johon hän olisi voinut vaikuttaa. Huhuja liikkui kaikesta huolimatta ja nyt kun hänen avioerostaan oli kulunut vain muutamia kuukausia oli parempi, että he olivat varovaisia ja pitäisivät matalaa profiilia. Hän ei halunnut tuhota heidän suhdettaan turhalla varomattomuudella. Hän ei koskaan antaisi itselleen anteeksi, jos Yoshikille tapahtuisi jotakin hänen virheidensä takia.

Yksinäinen hiussuortuva valahti Yoshikin otsalle, mutta pianisti oli liian keskittynyt soittamiseen antaakseen asian häiritä itseään. Toshi hymyili näylle ja sipaisi karanneet hiukset miehen korvan taakse. Yllättäen hän pysäytti sormiensa liikkeen ja jäi pohtimaan jotakin mielessään. Hymy löysi Toshin kasvoille ja sen tarkemmin tai pidemmälle ajattelematta hän siirsi pianistin vaaleita hiuksia sivuun yhä hiljaa hyräillen ja suuteli miestä kevyesti korvanjuureen. Yoshikin keskittyminen herpaantui hetkeksi ja sai näin miehen sormet asettumaan väärille koskettimille epäpuhtaan kilahduksen aiheuttaen.

Toshi virnisti itsekseen ansaittuaan selvän reaktion miehen suunnalta, muttei aikonut päästää miestä näin vähällä. Hän antoi Yoshikin saada karanneesta sävelenpoikasesta kiinni sormillaan miehen leuan kaarta laiskanpuoleisesti sivellen, kunnes kumartui jälleen lähemmäksi ja painoi uuden suudelman pianistin kaulalle. Yoshiki värähti kevyesti, mutta Toshi oli jo menettänyt yllättäjän etunsa eikä täten saanut miestä enää toistamiseen häiriintymään kosketuksiensa alla. Olisihan Toshin pitänyt tietää, ettei pianistin keskittymiskyky ollut näin helposti rikottavissa, mutta hän pettyi yhtä kaikki.

Toshi ei ollut kuitenkaan valmis luovuttamaan näin vähällä. Hän antoi huuliensa liukua kevyesti Yoshikin kaulalla, ihoa kosketuksellaan hyväillen, mutta suudelman sijaan hän näykkäisi ihoa hellävaraisesti jättäen haalean merkin jälkeensä. Yoshiki jännittyi ja terävä henkäisy karkasi miehen huulilta. Pianisti sulki silmänsä ja odottamatta pysäytti soittonsa laskien sormensa ääntä päästämättä koskettimille. Hetken Yoshiki pysytteli paikoillaan eikä Toshi kyennyt lukemaan miehen tuntemuksia tämän kasvoilta, mutta kun pianisti lopulta avasi silmänsä ja käänsi katseensa Toshiin, huomasi vokalisti miehen silmien liekehtivän.

Pehmeät sormet nousivat koskettimilta sivelemään Toshin poskea, josta ne leuan alle löytäen kehottivat vokalistia siirtymään lähemmäksi, ja pyyntöä toteltuaan Yoshiki veti hänet suudelmaan kanssaan. Toshi vastasi ilahtuneesti jakaen Yoshikin huulille kevyitä, kiireettömiä suudelmia ja vain nautti lämmön tunteesta, jonka pianistin huulet omiaan vasten herättivät hänen sisällään. Suudelman kasvaessa Toshi liu’utti kätensä Yoshikin käsivarrelle, joka toimettomana lepäsi pianon penkkiä vasten. Hän odotti Yoshikin vastaavan kosketukseen, mutta oli kuin mies ei olisi edes tiedostanut hänen rakastavaa elettään. Toshi piirteli kummastuneena kuvioita miehen kämmenselälle, kunnes värähti muistaessaan jotakin ja lähes surullisena hän tiukensi hivenen otettaan pianistin ranteen ympäriltä. Tämä tuntui saavan Yoshikin heräämään hetkeen ja suudelmasta vastahakoisesti irrottautuen mies laski katseensa päällekkäin lepääville kämmenille. Mies tuijotti näkyä tovin vaitonaisena, kunnes lopulta nosti kätensä ja otti Toshin sormet omiensa lomaan.

”En tunne tällä edelleenkään lähes mitään”, Yoshiki hymyili surullisena käteensä viitaten Toshin kämmensyrjää peukalollaan hiljaa sivellen. Toshi tunsi itsensä kiittämättömäksi unohdettuaan näinkin suuresti pianistin elämään vaikuttavan asian, mutta päätyi vain nyökäyttämään päätään ajatuksiaan julki tuomatta. Yoshikin sisin ja ulkonäkö eivät vastanneet toisiaan, hän oli ymmärtänyt sen jo vuosia sitten; ne olivat täysin ristiriidassa keskenään. Ulospäin rumpali antoi vaikutelman elämästä täynnä voimaa, kuolemattomuutta ja ikuista nuoruutta, mutta todellisuudessa mies kävi vain kilpajuoksua aikaa vastaan ennen kuin miehen keho kääntyisi tätä itseään vastaan. Yoshiki oli niin täynnä tuskaa ja kipua, ettei Toshi aina tiennyt kuinka rumpali pystyi elämään sen kaiken kanssa. Yoshiki oli vahva, Toshi tiesi sen, mutta siitä huolimatta tuntui uskomattomalta kuinka paljosta mies oli selviytynyt. Kaiken tämän keskellä Toshi tunsi itsensä hyödyttömäksi, voimattomaksi pianistin tuskan alla, sillä hänellä ei ollut mitään, mitä tehdä Yoshikin hyväksi. Elämä ilman kipua, sen hän olisi halunnut antaa pianisti-rumpalille vierellään.

Surumielinen ilme Toshin kasvoilla ei jäänyt Yoshikilta huomaamatta, vaan sitä pehmentääkseen pianisti toi kätensä hyväilemään vokalistin kasvojensyrjää.
”Toshi… Tiedän, mitä ajattelet. Mutta älä tee tuskastani omaasi.”
”Onko minulla vaihtoehtoja?” Toshi kysyi vakavana katseensa Yoshikiin nostaen. ”Mitä muuta voisin tehdä kuin jakaa kivun kanssasi?”
”Pysymällä siinä. Pitämällä minut täällä”, Yoshiki totesi kätensä Toshin vasemmalle rinnalle laskien. ”Sinä olet minun tukeni. Minun turvani. Olet aina ollut. Minulle on tärkeintä, että tiedän sinun olevan vieressäni. Muu on toissijaista.”

Yoshikin sanat lääkitsivät Toshin itsetuntoa kuin pienet suudelmat naarmujen pintoja ja varovasti hän uskalsi luoda hymyn kasvoilleen. Pianisti luotti häneen, mies tiesi voivansa uskoutua hänelle koska tahansa ja Toshi tiesi voivansa toimia itse samoin. Hän oli harvoja henkilöitä, joille Yoshiki myönsi heikkoutensa ja tämä etuoikeus valtuutti hänet kulkemaan Yoshikin mukana läpi kivun ja ahdistuksen polkujen, mutta ei suojaa miehen pään päällä kantaen, miestä epätoivolta suojaten, vaan tämän rinnalla kävellen, yhteisen tuskan jakaen. Vaikka muu maailma kääntäisikin selkänsä heille, saattoivat he silti yhä turvautua toisiinsa. Sydän kevenneenä Toshi kumartui eteenpäin ja oli jo painamassa heidän huuliaan suudelmaan, kun Yoshiki äkkiä puhui.

”Mentäisiinkö kylpyyn?”
”Anteeksi mitä?” Toshi naurahti hämmästellen Yoshikin tilanteeseen sopimatonta lausahdusta ja vetäytyi kauemmas tarkastellakseen miehen kasvoja. Yoshiki oli tosissaan, hän luki sen saman tien miehen kasvoilta, muttei siltikään voinut olla hämmästelemättä miehen sanoilleen valitsemaa ajankohtaa. Ehkä rumpali oli halunnut keventää tunnelmaa äskeisen jälkeen, mutta tapa jolla tämä käänsi huomion toisaalle oli jotakin, mitä Toshi ei ollut osannut odottaa.

”Oliko ehdotuksessani jotain väärää?” Yoshiki kysyi pehmeästi Toshin poskea sipaisten. Vokalisti oli aikeissa todeta jotakin tilannetajusta ja kauniista ajatuksesta, mutta jokin pianistin kosketuksessa, tavassa, jolla mies katsoi ja hymyili hänelle sai Toshin äkkiä tiedostamaan itsensä ja heidän välillään vallitsevan jännitteen erityisen vahvana ja hän tunsi tavallisesti niin selvän mielensä lyövän tyhjää.
”E-en minä sitä…” Toshi sopersi vastaukseksi, mutta huomasi varmuudestaan huolimatta sanojen muodostamisen äkkiä normaalia vaikeammaksi.
”No, sittenhän voisin mennä laittamaan kaiken valmiiksi…” Yoshiki hymyili ymmärtäväisesti paikoiltaan nousten. ”Ja sen jälkeen… katsotaan sitä sitten.”

Toshi seurasi Yoshikin liikkeitä typertyneenä ja varmistui jälleen kerran siitä, ettei tulisi koskaan täysin ymmärtämään miestä tai tämän tapaa ajatella. Rumpali oli vajaa minuutti sitten tuonut ehdotuksensa julki ja seuraavassa hetkessä mies oli jo siirtynyt sanoista tekoihin. Tätä piirrettä hän Yoshikissa arvosti ja ihaili, spontaania luonnetta ja rohkeutta tarttua hetkeen ja nauttia siitä estoitta. Etenkin heidän nuoruudessaan Toshi itse oli tavallisesti toiminut jarruttelijana ja järjen äänenä mutta laulaja epäili, että tätäkin useammin hän oli vain antanut periksi ja seurannut rumpalia haasteesta toiseen, kunnes kuin huomaamatta poikkeuksesta oli tullut itse sääntö. Sääntö, josta saattoi poiketa, mutta jolle Toshi ei nähnyt aihetta, sillä kuten kaikki heidän suhteessaan, myös tämä osa-alue perustui molemminpuoliseen kunnioitukseen, vapaaseen tahtoon ja keskinäiseen luottamukseen, eikä hän tuntenut olevansa Yoshikin kanssa muuta kuin vapaa. Vapaa suostumaan, vapaa kieltäytymään, mutta oliko luopuminen vaihtoehto, jos se ei toisi merkitystä hänen elämälleen?

Yoshiki kääntyi vielä takaisin Toshin puoleen, kumartui ja suuteli vokalistia nopeasti mutta sellaisella kiihkeydellä, että se jätti hänet janoamaan lisää. Tämän tehtyään mies soi hänelle vihjaavan hymyn, kunnes kääntyi ympäri eikä Toshi osannut kuin katsoa, kuinka rumpali käveli ulos huoneesta jättäen hänet yksin ajatustensa kanssa. Toshi nuolaisi huuliaan hämillisenä ja tunsi lämpimän tunteen leviävän kaikkialle kehoonsa. Miellyttävän, tutun tunteen, mutta jokin siinä kertoi, että se oli jo osin unohdettu ja kaipasi yhä herättelyä. Ja hän tiesi, ettei kelpuuttaisi ketään muuta kuin Yoshikin kyseiseen tehtävään.

Siinä samassa Toshi muisti ja ymmärsi kaikki Yoshikin illan aikana jakelemat vihjeet, miehen hänelle luomat katseet, joiden viestin olisi luulleen olevan selvän, mutta anteliaisuuden valtamereen hukuttautuessaan häneltä oli jäänyt niiden todellinen merkitys ymmärtämättä. Rumpali oli johdatellut häntä hänen tietämättään, herätellyt hänen mielenkiintoaan, mutta tieto tästä ei saanut Toshia loukkaantumaan. Eihän hän itsekään ollut käyttäytynyt viattomasti ilman taka-ajatuksia illan aikana. Ehkä hänen tekonsa olivat olleet vähemmän päämäärähakuisia, mutta yhtä kaikki hän oli ollut osallisena kuljettamassa heitä kohti määränpäätä, joka yön syventyessä veisi heidät edelliskertoja pidemmälle.

Toshi tiesi kyllä, miten Yoshikin läsnäolo vaikutti häneen, kuinka tukahduttavaa ja juovuttavaa se saattoi olla miehen läheisyydestä tai sen puutteesta johtuen. Se oli tuttua jo vuosien takaa, lämpimänä väreilevä liekki hänen vatsansa seutuvilla ja heidän suhteensa syventyessä lämmön tunne oli löytänyt hänen koko kehoonsa. Vähä vähältä tuli hänen sisällään oli voimistunut, syttynyt polttavaksi haluksi, mutta vielä hän ei ollut antautunut palolle, vaan pitänyt sen tukahdettuna sisällään. Ennen kuin nyt. Hän oli alusta asti ollut läheinen Yoshikin kanssa, mutta moni tekijä oli vaikuttanut siihen, etteivät he olleet ylittäneet ehkä tiedostamattakin syntynyttä rajaa. Hänen avioeronsa, sen synnyttämät muistot ja epäilyt, hänen omat ajatuksensa, uusi, tuore suhde, johon hän yritti suhtautua erityisenä, ilman aikaisemman suhteen aiheuttamia estoja… Se oli vienyt aikaa, mutta Yoshiki oli herättänyt hänessä jotakin, jonka hän oli jo lähes pelännyt kadonneen. Ja juuri Yoshikin hän halusi nostavan hänen sisällään kytevän kipinän liekkeihin.

Toshi heräsi ajatuksistaan ja tunsi saman tien syyllisyyttä tajutessaan luultavasti odotuttaneensa Yoshikia enemmän kuin olisi ollut tarpeen. Hitaasti hän nousi ylös aurinkolasinsa riisuen ja laski ne pianon päälle, varmalle paikalle josta löytää ne myöhemmin. Hajamielisesti Toshi sipaisi pianon koskettimia yksinäisen kilahduksen kosketuksellaan synnyttäen. Kuinka monesti hän olikaan istunut tai seissyt kyseisen soittimen äärellä? Lukemattomia kertoja. Niin useasti, ettei kukaan olisi niitä kyennyt laskemaan. Ja lähes poikkeuksetta hän oli jakanut nuo hetket Yoshikin kanssa. Piano oli osa heidän historiaansa, heidän menneisyyttään. Ei hän vielä neljä vuotta sitten olisi osannut kuvitellakaan samaisen pianon vierellä seistessään olevansa vielä joskus tilanteessa, jota hän paraikaa eli. Hetken Toshi vielä seisoi paikoillaan muistoilleen hymyillen, kunnes kääntyi ympäri ja lähti astelemaan kohti kylpyhuonetta, josta tiesi Yoshikin varmuudella löytävänsä. Uusi luku muistoja odotti kirjoittamistaan.

Sytytettyjen lamppujen luomaa valopolkua seuraten Toshi löysi oikealle ovelle ja sen taakse ehdittyään hän pysähtyi. Hän empi vain hetken, kunnes painoi rivan alas ja astui sisälle huoneeseen. Heti ensimmäiseksi kuuma ilma iski häntä kasvoille raikkaan tuoksun herkistäessä hänen aistinsa. Seuraavaksi hänen katseensa osui peileihin, joiden pinnalta hän löysi kuvajaisensa kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Hän ei tulisi luultavasti koskaan täysin tottumaan tähän, mutta tiesi joutuvansa elämään asian kanssa erään tietyn rumpali-pianistin pakkomielteen takia. Lopulta hänen katseensa kohdistui oleellisimpaan, jonka vuoksi hän ylipäätään seisoi huoneessa. Läsnäolollaan kaiken tämän ylellisyyden kruunasi Yoshiki, joka oli jo vallannut osan poreammeesta käyttöönsä. Suupieli virneessä, ilkikurinen katse silmissä mies nojasi toisella kädellään altaan reunaa vasten saaden Toshin jähmettymään pelkästä näystä. Hänen teki mieli pyyhkiä tuo omahyväinen hymy toisen kasvoilta ja hän tiesi varsin hyvin, mitä siihen vaadittiin. Ja sitä Yoshiki taisi vartoakin.

”Odotinkin jo sinua…” Yoshiki totesi raukealla äänellä. ”No, älä vain seiso siinä. Liity seuraan.”

Yoshikin sanojen myötä Toshi alkoi kuuliaisesti napittaa paitaansa auki. Hän olisi saattanut kirota Yoshikin suostuttelutaidot alimpaan helvettiin, ellei olisi ollut niin mukana tilanteessa. Hän ei nähnyt kiirettä riisuutumisen kanssa, vaan vähensi rennosti vaatetustaan kerros kerrokselta antaen katseensa välillä käväistä pianistissa, jonka hän tiesi sumeilematta nauttivan näystä edessään. Virne Yoshikin huulilla kavalsi miehen ajatukset ja hymy vain syveni entisestään hänen sormiensa löytäessä housujen pariin. Pianistin silmiin oli syttynyt uudenlainen, kirkas pilke, eikä sen viesti jäänyt Toshille epäselväksi. Toshi yritti peitellä hymyään: Yoshiki ei ollut ainoa, joka piteli käsissään useampaakin valttia. Pian hän seisoi täysin alasti lapsuudenystävänsä edessä ja vaikka hän tunsi olonsa hämilliseksi miehen tarkkailevan silmäilyn alla täytyi hänen myöntää, että Yoshikin luoma katse hyväili hänen itsetuntoaan. Toshi ei aikaillut enempää, vaan taipui Yoshikin odottavan katseen alla ja kipusi rumpalin seuraksi altaaseen. Lämmin, vyötärön tasalle yltävä vesi tavoitti hänen aistinsa, eikä hän löytänyt sanottavaa miellyttävän kihelmöinnin kutkutellessa hänen sisintään. Yoshiki katseli Toshia tovin hymy huulillaan, kunnes rikkoi hiljaisuuden vokalistille osoitetulla pyynnöllä.

”Tule lähemmäksi.” Toshi loi Yoshikille kysyvän katseen, mutta epäröi vain hetken ennen muutaman sentin ottamista pianistin suuntaan.
”Lähemmäksi.” Toshi kohotti kulmaansa, mutta totteli miehen kehotusta siirtyen jälleen hieman eteenpäin. Yoshiki naurahti huvittuneena.
”Vielä lähemmäksi.” Lopulta Toshi ymmärsi, mitä rumpali odotti ja muutamalla yksinkertaisella liikkeellä kapusi miehen syliin. Laulaja kiersi kätensä pianistin kaulan ympärille ja hymyili miestä silmiin tuijotellen.
”Olenko nyt tarpeeksi lähellä?” Toshi kysyi Yoshikin huulia vasten kehräten. Yoshiki naurahti miehen huulia lähemmäksi hamuten.
”Eiköhän tämä riitä… toistaiseksi.”

Pianistin sanat riittivät kertomaan, että hän oli osunut olettamuksissaan oikeaan. Miesten huulet painautuivat suudelmaan ja Toshi päätti keskittyä hetkeen ja Yoshikin kosketuksiin kärsimättömästä uteliaisuudestaan huolimatta. Hän myhähteli tyytyväisenä pianistin tutkiessa kiireettä hänen vartaloaan, kunnes miehet kädet asettuivat hänen pyöreille kupeilleen. Teko sai Toshin äkkiä tiedostamaan itsensä ja vartalonsa kaikkine puutteineen ja nyt, istuessaan alasti Yoshikin syleilyssä epäilys löysi terävänä piikkinä hänen sydämeensä. Yoshikin hyväksyntä mielessään hän jäi pyörittelemään kaikkia viattoman kosketuksen synnyttämiä ajatuksia yksin mielessään, kunnes hänen ajatuksensa etenivät siihen pisteeseen, että hänen täytyi saada vuodattaa se kaikki jollekulle. Ja siksi Toshi kysyi kysymyksen, jonka ymmärsi liian myöhään voivan pilata kaiken illan aikana rakennetun.

”Olenko tarpeeksi hyvä sinulle?” Toshi joutui kysymään suudelmasta irtautuen. ”Voisit saada kenet tahansa paremman.” Hetkeen Yoshiki ei sanonut mitään ja vokalisti varmistui jo tietämästään, sanojensa herättämästä närkästyksestä, johon mies oli oikeutettu. Hän kuitenkin yllättyi rumpalin sipaistessa häntä leuan alta ja vaistomaisesti hän nosti päätään saaden täten luotua katsekontaktin vakavasilmäisen miehen kanssa.
”Totta. Voisin saada kenet tahansa.” Yoshiki piti tauon ja Toshi tunsi juuri lausuttujen sanojen painon laskeutuvan sydämelleen. Voisiko se olla totta? Saattoiko hänen rakkautensa Yoshikiin olla niin paljon voimakkaampaa kuin pianistin kiintymys häneen? Rumpali huomasi hänen surumielisen ilmeensä ja hymyili hänelle päätään pudistaen.
”Mutta en halua ketään toista. Sinä olet parasta, mitä voisin koskaan saada.” Toshi loi Yoshikille yllättyneen katseen ja hänestä tuntui kuin kaikki epätoivo ja tuska olisi valunut sanojen vanavedessä hänen yltään.
”Tiedäthän, olen arvin koristeltu mies. Kirottu mies. Ne ovat lähtemättömästi osa minua. Mielessäni, sydämessäni…” Yoshiki jatkoi kaukaisuuksiin katsellen, olematta läsnä. Mies pysyi vaiti tovin, kunnes käänsi silmät kimmeltäen katseensa Toshiin. ”Mutta sinä saat ne tuntumaan vähäpätöisiltä.”

Toshi tunsi sydämensä sykkeen tasaantuvan ja hän loi helpottuneen hymyn pianistille. Hän oli pelästynyt Yoshikin sanoja, sekä häneen että miehen itseensä kohdistamia, mutta jälkikäteen ajateltuna hän tunsi itsensä vain typeräksi. Miksi hän epäili Yoshikin tunteita, eikö rumpali ollut osoittanut jo lukemattomia kertoja, kuinka arvokkaana ja haluttuna mies häntä piti? Hän oli luullut menneisyyden arpien jo parantuneen, mutta nähtävästi hän oli iloinnut liian aikaisin. Epävarmuus oli tehnyt kodin hänen mieleensä eikä hän tiennyt, koska olisi tarpeeksi vahva jatkamaan elämäänsä ilman pelkoa korvaan kuiskuttelevista äänistä, joiden ainoa pyrkimys oli saada hänet epäilemään. Yoshikin läsnäolo antoi Toshille varmuutta ja hän päätti unohtaa kaiken epäilyn ja epäröinnin ja vain luottaa tuntemuksiinsa ja sydämeensä.

Toshi sipaisi Yoshikin kasvoja kämmensyrjällään ja vei sormenpäänsä kevyesti koskettamaan miehen huulia. Yoshiki nautti hänen kosketuksestaan silmät puoliummessa, kunnes mies tarttui hänen käteensä ja laski sen takaisin veden syleilyyn. Yoshiki veti Toshin kasvot lähemmäs ja painoi omansa hellästi vokalistin huulille, kuin mies olisi yhdellä suudelmalla halunnut kertoa tunteidensa syvyyden häntä kohtaan. Toshi kertoi vastauksellaan omien tunteidensa koko kirjon samalla rumpalin niskahiuksia sormillaan hyväillen, nauttien verkkaisesta rakkaudenosoituksesta. Viattomana alkanut suudelma löysi kuitenkin uusia ulottuvuuksia Yoshikin kehottaessa kevyellä nuolaisulla vokalistia raottamaan huuliaan. Toshi taipui kutsun alla ja antoi pianistin kielen löytää suunsa lämpimään syleilyyn. Rumpalin kosketukset olivat kiivaita, lähes vaativia, ja halulleen antautuen Toshi antoi oman kielensä yhtyä tanssiin, jonka kiihkeys, jano, viimeistään varmisti hänen mielensä siitä, ettei hänellä ollut halua perääntyä. Hän katsoisi loppuun asti, minne ilta hänet - ei, heidät - johdattaisi.

Toshi huokaisi suudelmaan tuntiessaan Yoshikin käden laskeutuvan lanteilta hänen reidelleen. Rumpali liikutti kättään hitaasti, hyväillen ja sai varmuudellaan Toshin nielaisemaan vaikeasti. Yoshiki huomasi hänen hiljaisen epäröintinsä ja rikkoi suudelman jääden tuijottelemaan vokalistin kasvoja hyväksyntää hakien.

”Haluatko tätä?” Yoshiki kysyi hengitys kiihtyneenä. Kysymys vaikutti yksinkertaiselta, mutta Toshi tiesi, mitä kaikkea sen taakse kätkeytyi. Hetken vokalisti yritti tasata hengitystään kyetäkseen vastaamaan, mutta huomatessaan sen liikaa aikaa vieväksi hän päätyi nyökäyttämään päätään kevyen äännähdyksen karatessa suustaan. Näiden pienien eleiden myötä hän antoi Yoshikille suostumuksensa, ja rumpalin mieltä kalvanut epäröinti suli helpotuksen ja hyväksynnän myötä miehen kasvoilta.

Pianistin huulilla käväisi hymy, ennen kuin mies painoi ne jo kahdesti keskeytyneeseen suudelmaan. Miehet löysivät nopeasti tutun, intohimoisen rytmin ja sitä ylläpitäen Toshi liu’utti kätensä rumpalin rintakehälle miehen lihaksia sormiensa alla tunnustellen ja sai täten nuoremman värähtämään kosketuksensa alla. Yoshikin sormet jatkoivat kiireettömän pehmeää liikettä hänen sisäreidellään, kunnes mies äkkiä tarttui häntä napakasti molempien reisien takaa vetäen häntä kuin kutsuen lähemmäksi. Toshi otti kehotuksen vastaan ja painautui - jos mahdollista - lähemmäksi pianistia ja sai tottelevaisuudellaan Yoshikin nostamaan lanteitaan häntä vasten. Terävä huokaisu kirposi molempien huulilta nautinnon seuratessa tulisen aallon lailla vielä itseään etsivän kosketuksen vanavedessä, mutta pian heidän huulensa olivat jälleen löytäneet osaksi suudelmaa, joka oli äkillisesti ja tarkoittamatta keskeytynyt. Yoshikin ote hänen reisistään piti vielä hetken kuin varmistaakseen, että hän piti tuttua nautinnollista rytmiä yllä, kunnes mies antoi käsiensä löytää Toshin ylävartalon pariin.

Toshi ei muistanut missä välissä oli sulkenut silmänsä, mutta hän huomasi raottavansa niitä aavistuksen tuntiessaan rumpalin käsien etenevän niskassaan, käsivarsillaan, selän kaarta pitkin lanteille, kaikkialla. Toshi huohotti suudelmaan osaten vain antaa itsensä Yoshikille. Miehen kosketukset, huulet, lantio omaansa vasten, se kaikki johdatteli häntä syvempiin vesiin, joiden viettelevää tummuutta hän ei ollut edes osannut toivoa saavuttavansa yksinäisyyden korventaessa sydäntään. Toisen ihmisen kosketus, kuinka kovasti hän olikaan kaivannut sitä iholleen. Hetki hetkeltä, kosketus kosketukselta Toshi tunsi janonsa yltyvän ja juuri kun hän oli varma, ettei olisi osannut kieltäytyä enää yhdestäkään Yoshikin asettamasta ehdosta, löysivät rumpalin kädet hänen lanteilleen niiden liikkeen karkeasti aloilleen pysäyttäen. Toshi yllättyi ja oli turhautuneena esittämässä vastalauseensa, mutta Yoshiki oli nopeampi ja vanhemman huulet omiensa väliin napaten hän tukahdutti miehen sanallisen vastarinnan. Toshi rentoutui ja Yoshiki irrottautui suudelmasta, mutta vei aikansa ennen kuin miehen kiihtyneen hengityksen seasta saattoi erottaa vokalistille suunnatun viestin.

”Nousisitko…?” Yoshiki kehotti hiljaisella, tukahtuneella äänellä, eikä yrityksistään huolimatta kyennyt lausumaan sanaa kokonaisuudessaan ilman taukoja. Toshi avasi vaivalloisesti silmänsä eikä ensin ymmärtänyt pyyntöä, mutta sen sisäistäessään hän loi rumpalille epäuskoisen katseen: mikä pyyntö tuo oli olevinaan äskeisen jälkeen? Yoshikin palava katse kuitenkin kertoi, ettei mies ollut esittänyt sitä ilkeyttään, rumpali oli ollut aivan yhtä haluton päättämään nautinnon esinäytöstä, mutta Yoshiki oli antanut hänelle lupauksensa tulevasta, eikä sen lunastamisen aika ollut nyt.

”Vai haluatko jäädä tähän loppuyöksi?” Yoshikin onnistui hymyillä Toshin haluttomuudelle totella pyyntöään. Ajatus oli houkutteleva, mutta Toshi tiesi, että he molemmat halusivat saattaa hetken synnyttämän, kipinästä liekkiin leimahtaneen rakastavaisten tanssin päätökseen jossain muualla. Siltikin vaati aikansa, ennen kuin hän oli kykenevä siirtymään sanoista tekoihin ja nousemaan veden (ja Yoshikin) lämpimästä syleilystä. Kylmä iski saman tien iholle ja Toshi kiersi pyyhkeen nopeasti lanteidensa suojaksi. Laulaja käveli ovelle päin ja ennen ulos astumistaan käänsi katseensa vielä kerran pianistin puoleen, joka ei näyttänyt pitävän minkäänlaista kiirettä seuratakseen hänen esimerkkiään.

”Tulen kohta perässä. Älä turhaan pidä kiirettä…” Yoshiki saatteli hänet mairean hymyn värittäessä miehen kasvoja.

Sillä hetkellä Toshi lisäsi miehen omahyväisen virneen mustalle listalleen, jolta se raukeaisi heti seuraavan pyyteettömän hymyn myötä.

~*~

Yhteen Yoshikin asunnon lukuisista huoneista päästyään Toshi pudotti pyyhkeen sängylle ja kääntyi vaatekaapin pariin. Ajatuksiinsa vaipuneena hän alkoi etsiä sopivia vaatteita loppuiltaa varten eikä jaksanut välittää voimistuvasta äänestä takaraivossaan, joka kertoi hänen huomaavaisen vaivannäkönsä turhaksi. Hän halusi olla edukseen Yoshikin edessä, olkoonkin että hän tiesi, ettei tulisi löytämään vaatteitaan kauniisti tuolinselälle taiteltuna niin kuin aina tähän asti. Tieto tästä sai Toshin hengityksen tihenemään ja sormet puristumaan tiukasti paidan joustavan kankaan ympärille, mutta ei hermostuneisuudesta, vaan juurikin päinvastaisesta. Himo alkoi sumentaa hänen mieltään ja vaikka hän kuinka yritti selvittää ajatuksiaan, miettiä kaikkea mahdollista ja mahdotonta, yrittää keksiä maailman epäkiihottavimpia asioita, edes yrittämättä kaikki johti jostakin käsittämättömästä syystä Yoshikiin ja hän huomasi kaipaavansa iholleen miehen huulet, sormet ja lanteiden kaaren. Miten yksi mies saattoi herättää hänen sisällään moisen tunteiden aallokon, edes olematta läsnä?

Täyttä vaatekaappia lukuun ottamatta huone vaikutti autiolta. Sänky oli koskematon eikä mikään muukaan viestinyt pitkäaikaisemmasta oleskelusta. Ehkä Toshi oli vallannut osan huoneesta käyttöönsä, mutta se ei tarkoittanut, että hän olisi viettänyt siellä öistään yksiäkään: hän oli alusta asti nukkunut Yoshikin vieressä. Vaikkei hän koskaan ollut kärsinyt nukahtamisvaikeuksista Yoshikin tapaan, tunsi hän rentoutuvansa parhaiten pianistin läheisyydessä ja oli huomannut tunteen olevan molemminpuolista. Japanissa oleskellessaan hän tunsikin itsensä öisin yksinäisemmäksi ja levottomammaksi kuin olisi halunnut myöntää.

Aikansa housujensa parissa taisteltuaan Toshi siirtyi pukemaan paitaa päälleen ja kääntyi samalla seinää vasten nojaavaa kokovartalopeiliä kohti. Hän sipaisi kosteahkoja hiuksiaan yrittäen asetella niitä edustavammaksi ja jäi tilanteeseen heräten tuijottelemaan kuvajaistaan pidemmäksi aikaa. Hitaasti hän antoi sormiensa laskeutua hiuksista otsalleen ja posken kautta leuan kaarelle. Kasvot vakavina hän tarkasteli peilistä heijastuvaa kuvajaistaan ja yritti nähdä itsensä Yoshikin silmin. Miten pianisti-rumpali näki hänet, näkikö tämä saman kuin hän itse, viittäkymmentä lähestyvän miehen, johon vuodet olivat jättäneet jälkensä, miehen, jota elämä oli koetellut jo tarpeeksi. Ei hän ollut koskaan ollut samoin tavoin kaunis tai komea kuin Yoshiki, ei hän ollut koskaan ollut yhtä suosittu naisten keskuudessa. Viehättikö hän todella Yoshikia, rakastiko mies todella häntä täydestä sydämestään? Samassa Toshi tunsin syyllisyyden soimaavan omaatuntoaan ja hän tunsi itsensä syystäkin kiittämättömäksi. Juurihan hän oli saanut vastauksen kysymykseensä, joten miksi hän epäili nuoremman tunteita niin vahvasti? Mistä epäilys kumpusi, minne varmuus oli kadonnut hänen sydämestään? Olivatko pettymys ja katkeruus todella juurtuneet niin syvälle häneen, ettei hän suonut yhtäkään vilpitöntä katsetta Yoshikin suunnalta alkamatta heti epäillä miehen tarkoitusperiä ja tunteita?

Toshi veti syvään henkeä ja yritti pyyhkiä kaikki ikävät ajatukset mielestään. Ehkä epävarmuus kuului asiaan kaiken hänen kokemansa jälkeen, mutta hän ei saisi unohtaa Yoshikin lausumia sanoja, joiden tarkoitus oli valaa uskoa häneen ja muistuttaa häntä siitä, ettei rumpali pitänyt häntä viehättävänä minkään yksittäisen seikan takia, vaan juuri hänen itsensä vuoksi. Toshi soi peilin kautta itselleen lyhyen, rohkaisevan hymyn, kunnes kääntyi mieli hivenen keventyneenä ympäri ja astui huoneesta ulos.

Avara asunto avautui autiona ja hiljaisena Toshin edessä ja vokalisti tiesi saman tien yrityksensä löytää Yoshiki helposti ja nopeasti lähes mahdottomaksi tehtäväksi. Yläkerran käytävällä seisten hän yritti etsiä merkkejä pianistista, mutta nopean silmäilyn tuottamatta tulosta hän päätti kokeilla onneaan ja lähti summamutikassa astelemaan aikaisempaan tulosuuntaansa. Ei Toshi voinut sanoa tuntevansa asuntoa läpikotaisin, mutta vuosien - ja etenkin viime kuukausien - aikana talo oli käynyt hänelle hetki hetkeltä tutummaksi. Kevyesti hymyillen hän joutui myöntämään, että ajan kuluessa siitä oli vähitellen tullut hänelle kuin toinen koti.

Vokalisti ei kuitenkaan päässyt pitkällekään, kun niin hänen ajatuksensa, aikeensa kuin askeleensakin keskeytyivät tuntiessaan jonkun painautuvan selkäänsä vasten. Hetkeksi Toshi jännittyi silkasta yllätyksestä, mutta tunnistaessaan kädet ympärillään ja lämpimän hengityksen niskassaan hän rentoutui. Hän antoi itsensä painettavan lähemmäksi ja tunsi pehmeänkarhean kankaan kutittelevan miellyttävästi ihoaan.

”Minnes sinä olet matkalla?” Yoshiki kysyi mairealla äänellä miehen sormien leikkiessä vanhemman vatsan seutuvilla.
”Olin etsimässä sinua”, Toshi vastasi totuudenmukaisesti ja värähti tuntiessaan pianistin huulien hiipivän viettelevästi lähemmäs.
”Sitten olit menossa aivan väärään suuntaan…” Yoshiki kehräsi hänen korvanjuureensa ja ennen kuin Toshi ymmärsikään, oli mies jo kääntänyt hänet kasvotusten itsensä kanssa. Toshi odotti suudelmaa, mutta sen sijaan Yoshiki mittaili häntä katseellaan rennosti kylpytakkiin pukeutuneena.
”Ei sinun olisi tarvinnut pukeutua. Minun takiani”, Yoshiki hymyili ilkikurisesti.

Toshi ei tiennyt mitä vastata moiseen kommenttiin, mutta rumpali oli jo askeleen edellä, ja hänen käteensä tarttuen mies nosti sen huulilleen ja suuteli vokalistia kevyesti kämmenselälle. Toshi yllättyi elettä eikä osannut kuin hykertää imarreltuna ja ymmärsi Yoshikin silmien loisteesta reaktionsa olleen toivotunlaisen. Pianisti suoristautui ja otettaan Toshin kädestä tiukentaen alkoi johdattaa miestä käytävää pitkin kohti makuuhuonettaan. Aika ajoin rumpali kääntyi vilkaisemaan Toshia silmät ihailua ja halua täynnä, ennen kuin joutui kääntämään katseensa takaisin eteensä. Toshi seurasi rumpalin jalanjäljissä ja tunsi itsensä siinä hetkessä arvokkaammaksi kuin kertaakaan viimeiseen vuosikymmeneen.

Makuuhuoneeseen päästyään Yoshiki sulki oven jäljessään ja tuuppasi Toshin kevyesti sitä vasten. Rumpalin kädet asettuivat molemmin puolin vanhemman kasvoja ja miehen poskia sormiensa alla pehmeästi hyväillen Yoshiki jäi vaitonaisena tuijottelemaan vokalistia palavin silmin. Lämpimän hengityksen kiihkeys kasvoillaan sai Toshin odottelemaan tulista jatkoa, mutta hellänpuoleiset kosketukset olivat ainoat eleet, jotka hän sai mieheltä.

Kun Yoshikin suunnalta ei kuulunut aloitetta, veti Toshi miehen päättäväisesti lähemmäksi ja kurottautui painamaan suudelman pianistin huulille. Yoshikin vastasi välittömästi eikä osoittanut pienintäkään merkkiä halusta päästää vokalistia yhtä kädenmittaa kauemmas itsestään. Tunnusteleva suudelma muuttui nopeasti nälkäiseksi, molempien tuntemaa himoa peilaavaksi ja suudelman syventyessä Yoshiki veti Toshin tiukemmin itseään vasten. Pianistin käsi löysi Toshin niskaan hyväilemään tummia hiuksia toisen jatkaessa summittaista tutkimustaan miehen ylävartalon parissa. Selkää pitkin liukuen rumpalin sormet asettuivat vanhemman alaselälle ja saivat hierovin liikkein miehen myhähtämään tyytyväisenä Yoshikin huulia vasten. Toshi joutui kuitenkin irrottautumaan suudelmasta terävästi henkäisten rumpalin käden löytäessä halukkaana takapuolelle ja silmänsä tiukasti sulkien hän laski päänsä nojaamaan rumpalin olalle tämän nautinnollisen kosketuksen alla valittaen.

Toshi aisti Yoshikin virneen miehen jatkaessa keskeytymätöntä hyväilyään tottunein ottein, mutta oli liian tilanteen oma edes yrittääkseen keksiä keinoa pyyhkiä hymyä miehen kasvoilta. Rumpali nautti vokalistin huulilta pakenevista huokaisuista, mutta vaikkei hän ollut halukas saamaan miestä hiljenemään vielä toviin, oli hän liian kärsimätön pitkittääkseen vääjäämätöntä liiallisella varovaisuudella. Yoshikin käsi siirtyi takamuksen päältä hiljalleen ylemmäs, Toshin odotuksesta jännittyneen kehon lämmön sormiensa alla aistien, kunnes se lopulta katosi salavihkaa tumman paidan alle. Yoshiki eteni kylkeä pitkin vatsan lämpimälle iholle ja jäi laiskasti silittelemään vokalistin navan alustaa, ja kuin pieninä sähköiskuina hermot lähettivät kosketusten varjokuvat nautinnosta huumaantuneen miehen tajuntaan.

Toshi pidätteli hengitystään rumpalin sormien jatkaessa kutitellen matkaansa ylemmäksi, kunnes joutui henkäisemään sormien jäädessä hetkeksi pyörimään toisen nännin ympärille. Toshi puristi kätensä suljettujen silmien esimerkkiä seuraten nyrkkiin. Kaiken aikaa hänen kätensä olivat levänneet toimettomina Yoshikin rintakehällä pianistin osaavien kosketuksien alla, mutta mies ei näyttänyt pistävän tätä pahakseen. Rumpali nautti saadessaan hänet nauttimaan, hän kuuli sen pianistin hengityksestä, tunsi sen miehen kosketuksista. Hänen osansa oli ottaa, antamisen aika tulisi myöhemmin.

Toshi havahtui hetkeen tuntiessaan Yoshikin nykivän hänen paitaansa vaikeanoloisena ylöspäin. Yhden käden voimin vaatekappale ei kuitenkaan ollut valmis jättämään paikkaansa vokalistin ylävartalon peittona, mutta turhautuneena rumpali-pianisti jatkoi uutteraa yritystään kulmat yhteen puristuneina. Toshi loi miehelle lempeän hymyn, jonka havaittuaan rumpali ymmärsi vapauttaa molemmat kätensä aiemmista tehtävistään ja sai täten viimein vedettyä paidan Toshin avustuksella tummahiuksisen yltä.

Paita putosi kahahtaen lattialle ja sai hiljaisuuden miesten välillä vaikuttamaan todellista syvemmältä. Yoshiki otti pari askelta taaksepäin edessään seisovaa miestä paremmin tarkastellakseen, eikä vokalisti osannut kuin yrittää tasata hengitystään rumpalin silmien nuollessa hänen vartaloaan. Hetkeksi Toshin mielen valtasi kalvava epäilys: entä jos Yoshiki ei halunnutkaan häntä, entä jos jokin hänen vartalossaan ei miellyttänyt pianistia, ehkei tämä ollutkaan sinut sen kanssa, että oli mennyt rakastumaan mieheen.

Hänen ajatuksensa taisivat olla helposti luettavissa hänen kasvoiltaan, sillä seuraavaksi Yoshiki palasi hänen luokseen ja leuan alta nostaen painoi hänen huulilleen pehmeimmän ja hellimmän suudelman, jonka he olivat illan aikana jakaneet. Toshi henkäisi vapautuneesti rumpalin irrottautuessa, sillä tuntui kuin mies olisi huulillaan imenyt viimeisetkin epävarmuuden rippeet hänestä. Yoshiki siveli peukalollaan Toshin poskea ja huulet huulia vasten painettuina hän kuiskasi vokalistin kuultaviksi sanat, joita ei niinkään ohjannut turha todistelun tarve - heidän suhteensa oli tarpeeksi luja ilman silkasta velvollisuudentunnosta lausuttuja rakkaudentunnustuksiakin - vaan puhdas halu ja arvostus, jota hän tunsi edessään seisovaa miestä kohtaan:

”Minä haluan sinut, en ketään muuta.”

Jos kaikki muu olikin jo osaltaan lietsonut hänen haluaan, Yoshikin lausumat sanat viimeistään sytyttivät hänet. Toshi ei aikaillut, vaan nopean katseen miehelle luotuaan vastasi tämän sanoihin suudelmalla, joka kertoi halusta, luottamuksesta ja kiintymyksestä tavalla, johon mikään määrä sanoja ei olisi saattanut yltää. Toshi puristi vaaleaa kangasta käsissään vetäen Yoshikin mahdollisimman lähelle itseään. Hän halusi tuntea pianistin ihollaan, sormet, huulet, miehen hengityksen ja vartalon lämmön. Ja Yoshiki antoi tämän kaiken hänelle. Rumpali muisteli hänen huuliensa tuttua, ominaista makua ja antoi samalla sormiensa tutkia hänen paljasta ylävartaloaan sille merkkinsä kosketuksillaan jättäen. Kädet etenivät hetki hetkeltä alemmaksi, kunnes ne löysivät halukkaana tiensä hyväilemään lantion kaarta. Toshi henkäisi mielihyvästä sormien jäädessä piirtelemään kuvioita hänen iholleen, mutta vasta vyötärönauhan alle löytäen ne muuttivat hänen hengityksensä rytmin ja saivat sen katkeilemaan. Yoshiki hyväili paljasta ihoa kevyesti peukalonpäillään, ja hetkeen Toshi ei kyennyt saamaan ajatuksistaan kiinni.

Toshi ei kuitenkaan halunnut jäädä rumpalia huonommaksi, vaan pakotti harhailevat ajatuksensa kuriin ja vei sormensa Yoshikin kylpytakkia sitovalle solmulle. Hän ei kuitenkaan saanut tilaisuutta avittaa pianistia riisuutumisessa, kun mies tarttui häntä ranteista ja pysäytti hänet alkuunsa. Toshi irrottautui suudelmasta ja nosti hämmentyneenä katseensa mieheen. Yoshiki hymyili hänelle leikkisän nuhtelevasti.

”Kaikki aikanaan.”

Nopeita, lyhyitä suudelmia Toshin huulille painaen rumpali alkoi johdattaa vokalistia selkä menosuuntaan sänkyä kohti, jolle vanhempi joutui istahtamaan polvitaipeidensa osuessa sen reunaa vasten. Yoshiki kyykistyi hänen eteensä ja jakoi heti ensitöikseen suudelmien vanan hänen vatsalleen. Kevyt kosketus sai Toshin naurahtamaan, mutta hän joutui saman tien huokaamaan kiivaasti Yoshikin siirtyessä hyväilemään kädellään hänen housujensa kohoumaa. Tyytyväisesti hymyillen rumpali antoi sormiensa viipyä miehen haaroissa kuin kiusoitellen, kunnes vei kätensä housujen napille ja tottunein ottein avasi sen ja siirtyi toistamaan saman vetoketjulle. Toshi nosti lanteitaan ja miehen avustuksella Yoshiki veti housut turhia aikailematta laulajan jalasta ja jäi hetkeksi ihailemaan puolialastonta vartaloa edessään.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt pianistille, ei, hän kaipasi enemmän, vaati enemmän, Toshi oli hänen tyydytyksensä ja janoten hän pyysi miestä antamaan hänelle itsensä. Tummat silmät antoivat hänelle hyväksyntänsä ja niiden kannustamana Yoshiki kävi Toshin punaisten bokserien pariin ja niiden puristuksesta vapauduttuaan vokalisti huokaisi tyytyväisenä. Huohottaen hän antoi katseensa laskeutua rumpaliin, jonka katse poltteli hänen ihollaan ja hän vaistosi miehen mielenkiinnon, hyväksynnän ja kiihkon. Hän ei ollut virheetön, hän tiesi sen, mutta Yoshikin katseen palo olisi hyvinkin voinut saada hänet uskomaan toisin.

Pianistin kädet tavoittivat hänen reitensä ja hän sihahti pidättyneesti miehen peukaloiden löytäessä sivelemään niiden sisäpintaa. Kevyesti vaellellen sormet etenivät hänen ihollaan tanssien, löytäen liike liikkeeltä, yhä kasvavissa kaarissa lähemmäksi hänen haarojaan. Toshi sulki hetkeksi silmänsä hengitys kiihtyneenä, sydän tuhatta lyöden säilöäkseen hetken muistoihinsa myöhemmin vaalittavaksi ja silmänsä avatessaan hän kohtasi yllätyksekseen Yoshikin katseen. Toshi hätkähti kevyesti: tuttu palo liekehti edelleen rumpalin silmissä, mutta sen tulisuus, määrätietoisuus oli jotakin, mitä Toshi ei muistanut ennen löytäneensä miehen katseesta. Hämmentävä tunne levisi hänen kehoonsa hänen ymmärtäessään, että katseen kiihkeys johtui vain ja ainoastaan hänestä, eikä hän ollut varma, miten suhtautua tämänkaltaiseen arvostuksenosoitukseen.

Rumpali piti katseensa Toshissa vielä hetken, käsiään kaiken aikaa vokalistin reisillä liikuttaen, kun kosketuksen lämpö äkisti katosi hänen iholtaan. Pettymys oli ainoa sana, jonka Toshi saattoi keksiä Yoshikin pysäyttäessä sormiensa hivelevän tanssin ilman varoituksen sanaa, eikä hänen tulista intohimoa tavoitteleva mielensä keksinyt yhtäkään hyväksyttävää syytä miehen toimille. Kuitenkin pianistin noustessa seisomaan ja ottaessa pari askelta taaksepäin Toshin mielen valtasi kasvava uteliaisuus. Tämä ei jäänyt Yoshikilta huomaamatta, sillä lyhyt hymy viivähti miehen kasvoilla ennen kuin rumpali kiirehtimättä vei sormensa kylpytakkinsa solmulle, avasi sen ja parilla sulavalla liikkeellä antoi vaatekappaleen pudota yltään.

Yllättävä teko siinä missä paljastuva näkykin jättivät Toshin sanattomaksi ja hän osasi vain ihailla Yoshikin maallista kauneutta silmillään. Hänen katseensa kävi miehen vartalon läpi päästä varpaisiin, kunnes se pysähtyi odotetusti Yoshikin alavartalon tienoille. Pianisti hymyili tietävästi Toshin tutkivan katseen alla. Vokalisti piti näystä edessään, se kiehtoi ja kiihotti häntä, mutta samalla hän joutui nielaisemaan hermostuneena. Kyse ei ollut siitä, etteikö hän olisi nähnyt Yoshikia ennen alasti - olihan hän monet kerran niin heidän nuoruusvuosinaan kuin nyt muutaman kuukauden kuluessakin - mutta oli täysin eri asia tarkastella kehoa, joka kieli vain yhtä asiaa: himoa, halua häntä kohtaan. Hän ei ollut tottunut moiseen.

Yli vuosikymmenen kestäneen epäonnisen avioliiton jälkeen oli vaikea uskoa, että vielä oli olemassa joku, joka hymyili hymyä joka oli vain hänelle tarkoitettu, joku jonka silmiin syttyi erityinen pilke hänen seurassaan, joku joka rakasti häntä omana itsenään. Hänet oli petetty, hän oli menettänyt luottamuksensa, mutta Yoshiki oli antanut hänelle aikaa ja tukensa ja Toshin oli myönnettävä, että jos kyseessä olisi ollut kuka tahansa muu kuin kyseinen pianisti-rumpali, olisi toipuminen vienyt huomattavasti kauemmin. Oliko hän toipunut täysin menneisyytensä aiheuttamista ruhjeista, ei. Tulisiko hän unohtamaan ne tulevaisuudessa, koskaan, hän ei ollut varma. Mutta sen hän tiesi varmasti, että Yoshikin avulla hän oli oppinut elämään asian kanssa, miehen hyväksyntä oli auttanut häntä jatkamaan eteenpäin. Hän oli tuntenut Yoshikin koko ikänsä, hän tiesi miehen ajatukset, tunsi tämän tavat toimia ja osasi lukea miehestä yksityiskohtia, joita muut eivät olisi osanneet etsiäkään. Ja Yoshiki tunsi hänet aivan yhtä hyvin, mies tunsi hänen historiansa, valintansa, heidän elämänsä olivat olleet sidoksissa toisiinsa jokaisessa päätöksessä, jotka he olivat päättäneet tehdä yhdessä. Hänen ei ollut tarvinnut selitellä miehelle mitään, käydä mielessään ennen aikojaan läpi hetkiä, jotka yhä tuottivat tuskaa. Kenen tahansa muun kanssa tämä olisi ollut vääjäämätöntä.

Ja jos häntä edelleen hämmensi tieto siitä, että joku edelleen halusi häntä, kaikesta huolimatta, kaikista hänen tekemistään virheistä välittämättä, oli vähintään yhtä hämmentävää antaa periksi omille tunteilleen. Kyse ei ollut siitä, etteikö hän olisi halunnut Yoshikia, hän oli halunnut jo ennen kuin he olivat saaneet asiansa sovituksi välillään, jo ennen kuin kumpikaan oli osannut unelmoidakaan uudesta mahdollisuudesta. Oli siltikin vienyt aikaa ennen kuin hän oli todella tiedostanut, että hänellä oli oikeus ajatuksiinsa ja tekoihinsa, ettei hänen tarvinnut tuntea katumusta saatikka häpeää, tuntea pettävänsä jotakuta, jota kohtaan hän ei ollut tuntenut minkäänlaista yhteyttä vuosikausiin. Ja nyt hän oli tilanteessa, joka osoitti hänen olevan sinut menneisyytensä kanssa, hän näki edessään tulevaisuutensa, miehen, jolle hän oli aina saattanut turvata elämänsä. Toshi ojensi kätensä, johon Yoshiki auliisti tarttui, ja veti hymyilevän miehen sängylle kanssaan.

Toshi henkäisi kevyesti Yoshikin vartalon painautuessa omaansa vasten. Hän hamusi miestä lähemmäksi itseään ja huokaisi tyytyväisenä lanteittensa löytäessä yhteiseen rytmiin rumpalin kanssa. Miehet jakoivat nopeita, palavia suudelmia kaiken aikaa toistensa liikkeitä myötäillen, kunnes Yoshiki vei huulensa vokalistin kaulan herkälle iholle. Kuuman kielen piirrellessä kuvioita hänen kaulalleen keskittyi Toshi tutkimaan pianistin vartaloa sitä kosketuksillaan palvoen. Lempeästi hänen sormensa hyväilivät rumpalin selän pehmeää, hiestä ja vedestä kosteaa pintaa. Hänen kosketuksillaan ei ollut tahtia taikka suuntaa, hänen kätensä etenivät summittaisesti alas ja ylös, aina takaisin lanteiden kaarelle palaten. Toisen jäädessä lepäämään pianistin alaselälle antoi Toshi vapaan kätensä lipua selkärankaa pitkin vaaleiden hiusten lomaan, niskan iholle. Nopeasti hän löysi sormiensa alle niskaa koristavan arven ja sai kevyellä kosketuksellaan Yoshikin värähtämään ja huokaamaan tukahtuneesti huulet kaulan sykkivää valtimoa vasten painettuina. Kivusta vai nautinnosta, Toshi ei osannut sanoa varmasti.

Toshi ei suinkaan ollut ainoa, joka oli tutustunut rakastettunsa vartalon saloihin. Kyseessä ei toki ollut ensimmäinen kerta, mutta tätä ennen hetkiä oli värittänyt tietynlainen viattomuus Toshin opetellessa jälleen luottamaan ja nauttimaan toisen ihmisen kosketuksista Yoshikin toimiessa hänen oppaanaan, mutta myös oppilaana vokalistin antaessa hänelle oppitunnin kärsivällisyydestä. Nyt kaikki oli edelliskertoja kiihkeämpää, päämäärähakuisempaa, jokainen kosketus oli sallittu, sillä enää heidän välillään ei ollut rajoja, joiden ylittämistä tulisi vältellä. Yoshikin huulet olivat edenneet kaulan kuopalle, solisluiden syleilyyn miehen sormien vaellellessa vokalistin lämpimällä vartalolla tahtonsa mukaan. Sormien eksyessä kyljille Toshi naurahti kihelmöintiä, jonka kosketuksen vana jätti taakseen, mutta nauru vaihtui tukahtuneeseen ähkäisyyn kielen jäädessä leikittelemään hänen rintakehälleen. Hän aisti nuoremman hymyn ihollaan ja siinä hetkessä, puristaessaan miehen niskahiuksia sormiensa lomassa Toshi todella käsitti ensimmäistä kertaa olevansa haluttu. Rumpali nautti hänestä, mies osoitti jokaisella kosketuksellaan kuinka paljon tämä häntä himoitsi, mies tahtoi jakaa nautintonsa juuri hänen kanssaan. Tieto tästä sai Toshin tavoittelemaan Yoshikia yhä lähemmäs itseään.

Pianistin huulien jatkaessa Toshin rintakehän kartoittamista löysi miehen käsi vokalistin oikealle reidelle. Rumpali liikutti kättään rennosti hyväillen, aina alas polvitaipeelle, kunnes äkkiä napakalla otteella pyysi vokalistia raottamaan reisiään. Toshi naurahti Yoshikin yrityksen alla kuitenkaan lainkaan vastustelematta.

”Kärsimätön? En kylläkään ajatellut karata tästä minnekään.” Yoshiki palkitsi Toshin kiusoittelun kevyellä näykkäisyllä huulille.
”Sinuna pitäisin kieleni kurissa”, Yoshiki totesi leikkisästi hymyillen käsivarsiensa varaan punnertaen. Toshi naurahti kevyesti, mutta vakavoitui rumpalin lempeästi roihuavan katseen alla ja miesten jäädessä hukuttautumaan toistensa silmiin ei vokalistikaan enää tapojensa vastaisesti löytänyt mitään nasevaa sanottavaa. Miten Yoshiki saattoikin olla samanaikaisesti niin kaunis ja niin haluttava, mies, jolle hän saattoi turvata koko elämänsä, mies, jonka lasinhaurasta olemusta hän halusi varjella kuin kalleinta aarrettaan. Sitä pianisti hänelle olikin, hänen rakkaimpansa, jota hän ei halunnut menettää toistamiseen. Toshi tuijotteli vielä hetken Yoshikin tummia silmiä, joiden syvyys oli viettelevää kuin yö hänen ympärillään. Hän halusi osaksi yötä, osaksi Yoshikia ja epäröintiä tuntematta hän totteli pianistin sanattomaksi jäänyttä kehotusta. Toshi sipaisi kevyesti hymyillen pianistin kasvoja, joita puhdas halu väritti, ja jalkansa levittäen hän antoi itsensä nuoremmalle.

Yoshiki vastasi hymyyn ja painoi yksinäisen suudelman vokalistin huulille. Yllättäen miehen käsi etsiytyi tyynyn alle ja odottamattomasta käänteestä hämmästyneenä Toshi kohotti päätään. Hänen ei tarvinnut ihmetellä rumpalin yllättävää liikettä kuin hetken, sillä pian mies veti molempien nähtäväksi esiin liukastetuubin ja paketillisen kondomeja. Teko kertoi tarkasta suunnitelmallisuudesta ja vaistomaisesti Toshi käänsi katseensa lakanoista Yoshikiin, jonka varma, tummunut katse kehotti luottamaan. Pyyntö oli turha, sillä jos hän johonkuhun luotti, niin juuri palavasilmäiseen mieheen yläpuolellaan.

Rentona Toshi laski päänsä takaisin tyynylle ja antoi varmoin mielin Yoshikin löytää jalkojensa väliin ja laskea toisen kätensä hänen oikealle reidelleen. Toshi värähti kevyesti liukkaan sormen löytäessä sisäänkäynnilleen, mutta rentoutui nopeasti kosketuksen alla. Yoshiki pyöritteli sormea hetken kiusoittelevasti, mutta ennen kuin Toshi ehti esittää vastalauseita, oli mies jo painanut sormen hänen sisälleen. Vokalisti veti syvään henkeä sormensa lakanoihin upottaen, muttei suorasta reaktiosta huolimatta päästänyt äännähdystäkään. Yoshiki liikutti sormeaan tunnustellen, kiirettä näkemättä ja etsi samalla Toshin kasvoilta merkkejä mahdollisesta kivusta. Mikään miehen eleissä ei kuitenkaan kertonut vähäisimmästäkään tuskasta, ja tästä rohkaistuneena rumpali veti sormeaan hitaasti taaksepäin, muttei suinkaan lopettaakseen, vaan lisätäkseen toisen sormen edellisen seuraksi.

Toshin jännittyi hivenen liikkeen myötä ja sai reaktiollaan Yoshikin silittelemään kannustavasti hänen kevyesti värisevää reittään. Hampaitaan yhteen purren hän tunsi pitkien sormien hitaasti etenevän pidemmälle, syvemmälle, häntä hienovaraisesti venyttäen. Koko tämän ajan hänen katseensa oli kohdistunut Yoshikin silmiin, joiden omistajalle ei tullut mieleenkään rikkoa kyseistä yhteyttä, tehden hetkestä entistäkin intensiivisemmän, intiimimmän. Kuin tuo pieni ele olisi pitänyt hänet tässä hetkessä, estäen hänen ajatuksiaan karkaamasta liiaksi tuntemuksiin, joita pianisti synnytti pelkällä olemuksellaan. Saatikka fyysisesti, joka olikin jo asia erikseen, Toshi joutui myöntämään huohottaen hitaasti kasvavan mielihyvän saadessa hänen janonsa yltymään Yoshikin kosketuksen alla. Tuttu hymy oli löytänyt Yoshikin huulille, ja vanhempi tiesi miehen lukevan häntä kuin avointa kirjaa. Vaikka hän olisi pystynyt - tilanteen huomioon ottaen se olisi ollut kunnioitettava suoritus - hän ei olisi salannut pianistilta mitään. Yoshiki oli hänen, hän oli Yoshikin: Yoshikin ystävä, elämänkumppani, rakastaja. Hän oli tätä kaikkea tasavertaisesti, olematta mitään enempää taikka vähempää.

Hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun hän tunsi lämmön katoavan ulottuviltaan yhtä nopeasti kuin se oli saanut hänen pauloihinsa. Sormet katosivat hänen sisältään eikä Toshi osannut estää pettynyttä äännähdystä karkaamasta huuliltaan. Ele sai Yoshikin painamaan hätäisen suudelman Toshin kuiville huulille, pyytäen liikkeellään vokalistilta kärsivällisyyttä. Silmänsä sulkien, rintakehä kiivaasti kohoillen hän taipui rumpalin tahdon alla, janoten toisen kehoa jälleen omaansa vasten, mutta liikaa tilanteen omana hän ei löytänyt voimia tehdä mitään asian hyväksi.

Yoshikilla ei ollut syytä saatikka halua antaa Toshin odottaa turhaan. Tottuneesti hän asetti kondomin paikoilleen, siveli parhaaksi näkemänsä määrän liukastetta erektiolleen ja nautti samalla häpeilemättä näystä edessään. Yoshikin kärsivällisyys oli koetuksella tutkaillessaan rakastaan, joka hikisenä, halukkaana ja vastaanottavaisena makasi hänen allaan. Siltikään hänen tarkoituksenaan ei ollut pelkästään ottaa, käyttää toisen vartaloa itsekkäästi hyväkseen; hän halusi antaa, saada Toshi nauttimaan itsensä tavoin. Näitä mietiskellen pianisti asettui takaisin ihokontaktiin Toshin kanssa miehen poskea kevyesti sipaisten. Ele sai vokalistin avaamaan silmänsä ja hetken miehet vain tuijottelivat toisiaan. Yoshiki tarkasteli tummia silmiä, joista kuvastuvilla tunteilla ei ollut mitään tekemistä hänen varallisuutensa tai ulkonäkönsä kanssa. Toshi rakasti häntä, mies oli osoittanut sen lukuisin elein ja tavoin, mies halusi häntä hänen itsensä takia. Yoshiki itse halusi Toshia kuin ketä tahansa, mutta samalla mies oli erityinen, tavalla, jolle pianisti ei ollut löytää sanoja mutta niin selvästi, ettei mikään määrä sanoja olisi antanut hänen tuntemuksilleen oikeutta.

Toshi tunsi olonsa täysin rentoutuneeksi Yoshikin viimein asettuessa hänen jalkojensa väliin ja tuntiessaan miehen painautuvan itseään vasten. Rumpali suuteli häntä pikaisesti huulille samalla häntä kevyesti lanteilta nostaen. Hänen sydämensä pamppaili kiihkosta, pumpaten odotuksen kihelmöivää jännitystä hänen koko kehoonsa. Yoshiki muodosti huulillaan kysymyksen, johon Toshi osasi vain nyökätä hymynkare huulillaan: hän oli kohtuullisen varma, että olisi vastannut myöntävästi kysymyksestä riippumatta. Kyseisessä hetkessä tuntui olevan vaikea kieltäytyä mistään Yoshikin asettamasta ehdosta.

Siltikin Toshi joutui henkäisemään Yoshikin työntyessä häneen. Koko hänen kehonsa jännittyi ja vaistonvaraisesti hän tiukensi otettaan ja upotti sormensa Yoshikin selän ihoon. Hänen reaktionsa kipuun sai Yoshikin pysähtymään, ja Toshi värähti kevyesti miehen huulien löytäessä rauhoittelevasti suukottelemaan hänen kaulansivuaan. Yoshiki odotti aikansa, kunnes hän tunsi Toshin rentoutuneen, jolloin rumpali yhdellä pitkällä, hitaalla liikkeellä painoi itsensä täysin Toshin sisälle. Liike sai Toshin vaikertamaan, mutta hän ei estellyt Yoshikia. Ehkä joku olisi saattanut kutsua Yoshikia itsekkääksi, todeta keksittynä totuutena tämän ajattelevan vain itseään ja omaa etuaan, mutta Toshi tiesi paremmin. Hän luotti Yoshikiin, luotti enemmän kuin olisi koskaan osannut uskoakaan, eikä hän täten epäillyt hetkeäkään, etteikö olisi saattanut uskoa itseään pianistille kaikin tavoin.

Vokalisti vaikersi yhä Yoshikin viimein pysähtyessä, mutta hänen äänessään oli jo muutakin kuin puhdasta tuskaa. Hän hengitti tiheästi ja tunsi rumpalin sydämen lyövän kiivaana rintakehäänsä vasten. Uusi, yllättävä läheisyys hämmensi häntä, mutta samalla se oli rauhoittavaa ja kivun vähitellen hälvetessä hänen otteensakin höllentyi. Hänen kehonsa yritti päättää, pitikö se tunteesta vai ei ja kun hänen mielensäkään ei ollut asiasta niin varma kuin hän olisi toivonut, oli hän hengähdystauosta kiitollinen. Yoshiki kuului huohottavan hänen korvanjuuressaan yrittäen omalta osaltaan totuttautua tunteeseen. Miehen sormet olivat painautuneet lähes kivuliaasti hänen lanteidensa ihoon, mutta aamulla löydettävät painaumat eivät olleet Toshille merkki tarpeettomasta kivusta vaan nautinnosta, jonka hän antoi Yoshikille. Toshi silitteli kevyesti Yoshikin selkää samalla satunnaisia suudelmia miehen iholle painaen, osoittaen pienillä eleillä olevansa pianistin oma ja ottavansa vastaan kaiken mitä toisella oli hänellä annettavanaan. Vokalisti avasi hitaasti kiinni painuneet silmänsä ja kohtasi Yoshikin vastauksia etsivän katseen, joka pehmeni miehen löytäessä haluamansa. Pianistin huulet löysivät Toshin omille ja kiivaita, rakastavia suudelmia jakaen miehet kietoutuivat tiukemmin toistensa syleilyyn.

Toshin hampaat nirhaisivat kevyesti Yoshikin alahuulta rumpalin alkaessa lopulta liikkua. Pianisti piti liikkeensä lyhyinä ja hitaina, yrittäen totuttaa Toshin itseensä. Hetken verran Toshi joutui toppuuttelemaan Yoshikin työntöjä niiden pidätellystä kiihkosta huolimatta, mutta vähitellen hänen kehonsa mukautui rumpalin liikkeiden alla päästäen miehen pikkuhiljaa syvemmälle. Hänen kehonsa ei enää vastustellut, hän eli hetkessä, hetkelle ja täten Yoshiki saattoi unohtaa tarpeettoman varovaisuuden saadessaan Toshin huokailemaan huuliaan vasten. Rumpali antautui pitkään suudelmaan hänen kanssaan, kunnes suudelmia hänen leuan kaarelleen painaen eteni tummien hiusten peittämälle korvanjuurelle. Huulensa vokalistin korvaa vasten painettuina Yoshiki antoi kielensä pehmeästi taikoa ilmaan sanoja, jotka hän unohti saman tien ja sai kehuillaan ja kohteliaisuuksillaan Toshin takertumaan entistä tiukemmin itseensä. Miehen nautinnosta kielivät henkäisyt voimistuivat Yoshikin liikkeiden ja sanojen myötä ja kun rumpali sattumalta löysi tuon erityisen mielihyvän pisteen hänen sisältään, huokaisi Toshi estoitta. Yoshiki yllättyi miehen äkillistä, suoraa ja peittelemätöntä reaktiota, mutta siitä innostuneena hän jatkoi kyseisen kohdan epäsuoraa hieromista parhaansa mukaan, kunnes sai miehen allaan vaikeroimaan nautinnosta.

Toshi nuolaisi jo valmiiksi kosteita huuliaan: nautinto ja kiihko olivat saaneet hänet pauloihinsa, selkeästä ajattelusta tuli hetki hetkeltä hankalampaa. Hänen lantionsa seutu oli yhtä palavaa aaltoa, hänen sisällään kytenyt liekki oli roihahtanut tuleen ja hän tunsi lämmön leviävän itseensä ja täyttävän hänet. Hän oli vääjäämättömästi menettämässä kehonsa hallinnan, kaikki oli Yoshikin käsissä. Mutta tieto tästä ei hermostuttanut häntä, ei, miestä kohtaan tuntemansa luottamus, halu ja rakkaus saivat hänet vain entisestään kadottamaan palan itsestään pianistille.

Kokonaisvaltainen hyvänolon tunne, jonka Toshin tiukkuus ja lämpö aiheuttivat, alkoi olla liikaa Yoshikillekin. Hän ei olisi halunnut antautua, hukuttautua ja päästää irti kuumeesta, kiihkosta, jota hän oli tavoitellut vuosikausia ja viimein löytänyt iholleen, mutta kaikessa tekemässään vastarinnassa se oli vääjäämätöntä. Mutta jos hänen todella oli pudottava, revittävä siivet selästään, hän varmistaisi, että Toshi putoaisi hänen kanssaan. Rumpali nopeutti liikkeitään ja kiersi samalla kätensä Toshin erektion ympärille saaden miehen allaan parahtamaan ja nostamaan lanteitaan pyytävästi ylöspäin. Yoshikin oli myönnettävä, että hän piti Toshin huulilta purkautuvista äännähdyksistä, miehen ääni oli aina ollut hänen heikkoutensa. Vokalisti osasi todella käyttää ääntään - niin tiedostaen kuin tietämättäänkin. Pianisti virnisti itsekseen jatkaen Toshin hyväilyä näkemättä syytä kiusoitteluun saatikka hidasteluun. Hänen huulensa hipoivat korvanjuurta, hän veti ilmaa keuhkoihinsa suudelmien välissä kadotettuaan pehmeät sanat kielensä kärjeltä. Hänen huomionsa oli muualla, hänen keskittymisensä oli vokalistissa, joka kiemurteli hänen kosketuksiensa alla.

Toshin henkäisyt kävivät syvemmiksi, raskaammiksi ja jos mahdollista hän tarrautui yhä tiukemmin yläpuolellaan liikkuvaan mieheen. Viileät lakanat hänen allaan olivat käyneet nihkeiksi ja nautinnosta vaikeroiden hän värisi Yoshikin alla reisiään pianistin lanteita vasten painaen. Hän halusi miehen jatkavan, lopettavan, jatkavan loputtomiin. Hän ei enää tiennyt mitä hän halusi, mitä hän kaipasi. Ajatteleminen oli vaikeaa, kaikki hänen selvät mietteensä olivat tuntemuksissa, joita Yoshikin lanteiden ja käden liikkeet hänessä herättivät. Toshi tunsi silmissään sumenevan eikä se ollut kuin merkki määränpäästä, jota hän niin janosi ja vältteli. Hän ei olisi halunnut tulen sisällään sammuvan, ei vielä, mutta hän ei enää osannut tai jaksanut vastustella. Joten kun Yoshiki muutaman kiivaan työnnön päätteeksi saavutti huippunsa kesti vain hetken, ennen kuin Toshikin laukesi nautintonsa pianistin olkaa vasten vaikertaen.

Pianistin lanteet jatkoivat laiskoja liikkeitään vielä hetken, kunnes Yoshiki lopulta vetäytyi hänen sisältään. Rumpali ei kuitenkaan antanut mahdollisuutta hengähdystaukoon, vaan mies veti saman tien Toshin huulet omilleen ja he antautuivat pitkään, rakastavaan suudelmaan, joka kertoi kaikki sanoiksi pukemattomat tunteet. Teko yllätti Toshin romanttisuudellaan, se hänen täytyi myöntää, eikä hän tiennyt tekikö pianisti sen hänen vai itsensä vuoksi, mutta sen hän tiesi, ettei sen yksinkertaisempaa ja kaikenkattavampaa tapaa osoittaa rakkauttaan ja kiintymystään ollut tarpeen etsiä.

Lopulta Yoshiki irrottautui suudelmasta silmät kimmeltäen, kunnes selityksiä antamatta kiepautti itsensä haluttoman oloisena Toshin päältä. Pianisti nousi seisaalleen sängyn houkuttelevasta lämmöstä, mutta miehen selittämätön poistuminen ei saanut vokalistia välittömästi huolestumaan. Toshi yritti tasata hengitystään ja otsalleen valuneet kostuneet hiukset pois silmiensä edestä sipaisten hän käänsi katseensa uteliaana Yoshikin suuntaan. Juuri kun hän ehti kaivata pianistia takaisin vierelleen, palasi mies hänen luokseen Toshista syntisen viettelevästi kävellen paria pitkäjalkaista lasia käsissään kantaen. Yoshiki istahti takaisin sängylle ja ojensi toisen lasin Toshia kohti. Kulmiaan kohottaen laulaja nousi istumaan ja tarttui hänelle osoitettuun lasilliseen.

”Viiniä?” Toshi naurahti puhekykynsä löydettyään ja siemaisi kevyesti juomaansa. ”Suunnittelet jälleen jotakin.”
”Ehkä”, Yoshiki hymähti juomaansa maistaen.
”Olet kiero mies, Yoshiki, kai tiedät sen?” Yoshiki vain hymyili Toshin sanoille näkemättä syytä vastata mitään.
”Välillä kyllä ihmettelen ajatuksenjuoksuasi”, Toshi totesi pyöritellen viinilasia kädessään.
”Millä perusteilla?” Yoshiki hämmästeli. Toshi käänsi katseensa pianistiin suupieli virneessä.
”Eikö se ole selvää? Sinun olisi pitänyt ensin tarjota minulle viiniä ja vasta sitten houkutella minut sänkyyn kanssasi.” Toshin perustelun kuultuaan Yoshiki purskahti hyväntahtoiseen nauruun.
”Totta. Niin olisi, niin olisi. Lupaan muistaa asian ensi kerralla.” Yoshiki pysyi hetken vaiti, kunnes jatkoi keskustelua leikkisään sävyyn.
”Oletko nyt pettynyt minuun?” Toshi hymyili Yoshikille silmät tuikkien.
”Kyllä, aivan hirveän pettynyt.” Yoshiki irvisti liioitellun dramaattisesti.
”Siinä tapauksessa minun pitäisi kai korvata tämä sinulle jollakin lailla… Joten kerrohan… Mitä sellaista minun pitäisi tehdä, jotta olisimme sujut?”
”Tiedät hyvin, etten koskaan voi olla tasoissa kanssasi”, Toshi hymyili vakavana. ”Olet tehnyt niin paljon hyväkseni. En voi koskaan korvata sitä.”
”Noo, jos suostut jokaiseen keksimääni projektiin ja vietät kanssani muutaman kymmenen yötä, voisimme minun puolestani olla tasoissa”, Yoshiki totesi lasinsa huulilleen nostaen.
”Oletko tosissasi?” Toshi kohotti kulmaansa heikon virneen eksyessä hänen kasvoilleen.
”Kuulostiko se liian pahalta?” Toshi katsoi Yoshikia pitkään, kunnes naurahtaen kilautti miesten lasien kyljet yhteen.
”Sovittu.” Yoshiki naurahti kevyesti, mutta vakavoitui sitten. Pianisti joi lasinsa tyhjäksi ja sen viereiselle pöydälle laskettuaan kääntyi takaisin Toshin puoleen.

”Toshi… Kai ymmärsit, että vain vitsailin. Ei sinun tarvitse maksaa minulle mistään.”
”Se ei muuta sitä, että olen kiitollisuudenvelassa sinulle. Kohta joudun antamaan sinulle sydämeni, jos et huoli muuta.”
”Ja minä kun luulin, että omistit sen minulle jo vuosia sitten”, Yoshiki virnisti saaden Toshin läimäisemään miestä leikkisästi reidelle.
”Vakavasti puhuen, olen onnellinen että olet siinä. Millään muulla ei ole väliä.” Virne löysi yks kaks Yoshikin kasvoille pianistin tuodessa seuraavat mietteensä julki. ”Oma pikku samuraini…” rumpali hymyili ja kumartui painamaan suudelman Toshin suupieleen. Toshi naurahti äkillistä vertauskuvaa eikä ollut varma, ottaako sitä kehuna vai irvailuna.
”Samurai, joka pelastaa prinsessansa, vai?” Toshi heitti takaisin ja sai vastauksellaan nuoremman punastumaan kevyesti. Toshi hymähti Yoshikilta saamaansa reaktiota. ”Hölmö. Se oli tarkoitettu kohteliaisuudeksi.”
”Ehkä minun pitäisi todella ottaa se sellaisena”, Yoshiki myhähti. ”Tietäähän näet jokainen, että naisella on aina viimeinen sana kaikessa.”
”Olen huomannut”, Toshi hykersi pehmeästi, muttei jäänyt väittelemään enempää itsestäänselvyyksistä.

Toshi laski lasinsa pöydälle ja kätensä Yoshikin ympärille kiertäen veti miehen halaukseen kanssaan. Hän suuteli pianistia otsalle ja otti miehen sormet omiensa lomaan. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään. Yoshiki oli oikeassa: mitä merkitystä sillä oli, olivatko he tasoissa toistensa kanssa vai eivät. Heidän suhteensa perustui antamiseen, ei ottamiseen, eikä rakkaudesta ja vapaasta tahdosta tapahtuneella auttamisella ja tukemisella ollut hintaa. Heillä oli toisensa ja se oli lahja, jota rakkaampaa Toshi ei voinut toivoakaan omistavansa.

”Minä rakastan sinua”, Toshi kuiskasi täydestä sydämestään saaden Yoshikin hymyilemään.
”Minäkin rakastan sinua”, Yoshiki vastasi hymyn viipyillessä miehen kasvoilla, kun mies äkkiä vakavoitui.
”Toshi…” pianisti aloitti hiljaa sivellen sormillaan ympärilleen kiedottua käsivartta. ”Ethän lähde enää? Kai pysyt aina siinä?” Yoshiki käänsi katseensa lakanoista Toshiin ja sai teollaan vokalistin hätkähtämään. Rumpalin silmät olivat täynnä pelkoa ja niiden vaikutusta vahvisti kiihkeys, jolla mies tiukensi otettaan hänen sormiensa lomasta. Äkilliset sanat kirpaisivat Toshin sydäntä ja hän tunsi suunnatonta surua ymmärtäessään miehen pyöritelleen kyseistä ajatusta mielessään siinä määrin, että oli nähnyt tarpeen kysyä asiaa suoraan häneltä. Siihen ei olisi pitänyt olla tarvetta, koko ajatukseen ei olisi pitänyt olla tarvetta, mutta Toshi tiesi, että Yoshikilla oli siihen täydellinen oikeus. Mutta asiat olivat muuttuneet eikä hän siksi ikinä toimisi miehen pelkoa vastaan, vaan osoittaisi sen aiheettomaksi. Toshi suuteli Yoshikia rauhoittelevasti ja loi sitten hymyn huulilleen.

”Yoshiki… En voisi jättää sinua. En koskaan. Olet liian tärkeä minulle. En halua elää ilman sinua. En voisi elää ilman sinua. Sinä teet minusta kokonaisen.” Yoshiki pysyi vaiti hetken, Toshin sanoja mielessään toistellen, kunnes hymy löysi takaisin miehen kasvoille.
”Kyllä minä tiedän sen. Halusin vain olla… varma.” Toshi ymmärsi Yoshikin sanojen merkityksen eikä siksi tarttunut niihin. Pianisti luotti häneen, menettämisen pelon myöntäminen oli osoitus siitä ja miehen laskiessa päänsä hänen olalleen Toshi ymmärsi heidän kiintymyksensä toisiaan kohtaan olevan kaikkia maailman kauhuja vahvempaa.

Hiljaisuus miesten välillä jatkui niin pitkään, että Toshi oletti Yoshikin jo nukahtaneen, kun mies äkkiä puhui.
”Toshi… Olen iloinen, että minulla on sinut”, mies mutisi hiljaa. Toshi yllättyi ja hän tunsi pianistin tunnustuksen saavan sydämensä läikähtämään silkasta onnesta.
”Niin minäkin”, Toshi vastasi miehen hiuksia sormissaan sivellen. ”Yritä nyt vain nukkua”, laulaja kehotti pianistin väsynyttä olemusta silmäillen. Yoshiki myhähti, myöntävästi vai kieltävästi, hän ei ollut varma, mutta pian hän kuuli hengityksen tasaisen rytmin viereltään.

Yoshikin nukahdettua Toshi jatkoi mietteliäänä pianistin hiusten silittelyä. Hän mietti miehen äskettäin lausumia sanoja, viime tuntien tapahtumia, viimeisiä yhdessä jaettuja vuosia. He olivat päässeet pitkälle, pidemmälle kuin kumpikaan heistä oli luultavasti osannut kuvitellakaan. He olivat selviytyneet paljosta, niin yksin kuin toisiinsa tukeutumalla ja nyt, vuosikymmenien ystävyyden jälkeen he olivat viimein päättäneet kuunnella sydämiään huolimatta siitä, että heidän suhteensa tullessa julki ennemmin tai myöhemmin monet tulisivat vääjäämättä hylkäämään heidät. Mutta se oli hinta, jonka Toshi oli valmis maksamaan saadakseen herätä aamuisin itselleen rakkaimman ihmisen vierestä.

Ajatuksistaan heräten Toshi nosti kätensä Yoshikin hiuksista ja varovasti siirtyen antoi pianistin pään laskeutua olaltaan pehmeänä odottavalle tyynylle. Hän antoi katseensa viipyillä Yoshikin kasvoilla, joilta ei ollut luettavissa tuskaa tai pelkoa ja tunsi sydämensä sykkivän levollisena silmäillessään miehen rauhaisaa olemusta. Hellästi hän peitteli rumpalin ja kätensä miehen ympärille kiertäen painautui toisen lämmintä kehoa vasten. Toshi veti keuhkoihinsa miehen ominaistuoksua ja vain nautti vallitsevasta läheisyydestä. Kummallakin heistä oli pelkonsa, menneisyyden haamunsa, mutta yhdessä he pystyivät torjumaan ne paremmin. Eivät ne tällä tyystin kadonneet, mutta kahden kesken he saattoivat edes hetkeksi unohtaa muun maailman. Ehkä he todella ansaitsivat toisensa ja onnensa. Toshi tunsi olonsa omituisen kevyeksi eikä voinut estää onnellista hymyä hiipimästä kasvoilleen. Hän todella taisi olla rakastunut. Oliko parempaa tunnetta olemassakaan? Toshi upotti kasvonsa Yoshikin niskahiuksiin ja päätyi uneen vaipuessaan kielteiseen vastaukseen.

Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Paluu K-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron