Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 10/10)

Voi sisältää erityisen selkeää alastomuutta ja seksikuvausta, raakaa väkivaltaa, voimakkaita huumausainekuvauksia ja erityisen rankkaa kielenkäyttöä. Sisältö ei sovi lapsille.

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 7/10)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Pe Maalis 21, 2014 9:24 pm

Jaaaaa tässä kaikille Toshiyan psyykestä kiinnostuneille vähän lisää hämmennyksen aihetta.

--

OSA KAHDEKSAN


Las Vegas, Nevada


Toshiya

Olen aivan helvetin tyytyväinen, kun viimeinen viikko Phoenixissa on vihdoin ohi ja on aika lähteä köröttelemään kohti seuraavaa etappiamme: Las Vegasia.

Ehtiäksemme heti aamulla alkavaan haastattelu- ja tapaamisrumbaan meidän täytyi lähteä ajamaan vielä viimeisen studiopäivän aikana, mikä tarkoittaa sitä, että olemme perillä joskus puolen yön jälkeen.

Makaan peitto korviin asti vedettynä omassa punkassani bussissa ja yritän epätoivoisesti saada nukuttua samalla, kun Die metelöi liukuoven takana oleskelutilassa. Jätkä voisi yhtä hyvin huutaa suoraan korvaani, sen verran selkeästi hänen rasittava äänensä kantautuu punkkaani.

”...ja mä oon, et hei jäbä, tiiätsä, kuka mä oon? Ja se on sillee, et et sä kyl kuule oo yhtää kukaan. Ja mä oon, et mitä vittua? Kuule, paskahousu, Jonathan Davis on mun vitun hyvä frendi -”

”Jonathan? Mä en tienny, että sä oot ollu yhteyksissä siihen.” Kaoru.

”No siis en oo. Mut tietty mä pidän sitä mun frendinä. No kuitenki, tää jätkä on hetken hiljaa -”

”Die, nyt vittu oikeesti, ole hetki hiljaa, okei?!” huudan kitaristille. Kuulen alapuolella olevasta punkasta hymähdyksen, joka kiinnittää huomioni välittömästi. Koska, wau: tämä on ensimmäinen kerta melkein viikkoon, kun Kyo millään lailla noteeraa olemassaoloani.

”Anna mun nyt kertoo tää loppuun”, Die huutaa ja jatkaa ääliömäistä kertomustaan samalla korvia raastavalla äänenvoimakkuudella kuin aiemminkin.

Kierähdän kyljelleni ja kurkkaan matalan kaiteen yli alas. ”Kyo?”
Vokalisti murahtaa vastaukseksi.
”Tuu tänne nii jutellaan?” ehdotan.
”Sun sänkyys?”
”Nii.”
”Ei kiitos.”

Toisin sanoen hän on vieläkin vihainen. En tarkalleen tiedä, minkä takia, mutta on selvää, että se liittyy siihen, mitä tapahtui sen vietnamilaisen mimmin kämpällä. Olen yrittänyt löytää jotain järjen hiventä Kyon käytöksestä, mutta en edelleenkään käsitä, mitä sen jätkän päässä liikkuu.

Nousen istumaan ahtaalla pedilläni ja heilautan jalkani reunan yli pudottautuen varovasti bussin käytävälle. Kyo kohottautuu nopeasti istumaan ja painautuu nurkkaan, kun kömmin hänen sänkyynsä. Mielessäni käy taas kerran assosiaatio hänestä jonkinlaisena villieläimenä, jonka vaihtoehdot rajoittuvat pakenemiseen ja tappelemiseen. Asettaudun risti-istuntaan, huokaisen sitten syvään ja katson pimeässä heikosti erottuvaa hahmoa edessäni.

”Mitä sä haluut, Toshiya?” Kyo kysyy ja liikehtii vetääkseen jalat rintaansa vasten.
”Että sä lakkaat käyttäytymästä ku mököttävä pikku ämmä ja kerrot suoraan, mikä sua riepoo.”
”Nyt?” laulaja sihahtaa.

Pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan bussin oleskelutilasta kantautuvia ääniä. Die on päässyt tarinankerronnassaan kohtaan, jossa hän luettelee pitkää listaa tunnetuista muusikoista, joiden ”läheinen frendi” hän on. Lisäksi korviini kantautuu rouskutusta (näen mielessäni Shinyan lappaamassa suuhunsa niitä oksettavia terveysmurojaan, joita bussin keittiökaapit pursuavat) ja heikkoa kuorsausta (haluan uskoa sen olevan Kaoru eikä aiemmin hieman uneliaalta näyttänyt kuskimme Syd).

”Joo. Nyt”, vastaan Kyolle. Kukaan ei selvästikään ole liukuoven takana salakuuntelemassa eikä meillä muutenkaan ole mitään syytä olla käymättä tätä keskustelua nyt.

Kyo on pitkään hiljaa. Olemme sen verran lähekkäin, että tunnen hänen raskaan hengityksensä pyyhkivän paljaita käsivarsiani. Lopulta hän sanoo, katkera sävy äänessään: ”Se, mitä viime viikonloppuna tapahtu, oli ihan perseestä.”
”Kui?”
”Tunnetko sä mua ollenkaan?”
”Ai nii sori. Mä ihan unohdin, että sä oot homo nykyään.”

Toinen pitkä hiljaisuus.

Alan jo miettiä, ottiko hän itseensä pikku vitsini, kun sitten kuulen hänen vaimean, syvän äänensä sanovan: ”En mä sitä tarkottanu...”
”Mitä sä tarkotit?”
”Mä en harrasta mitään ryhmäpanoja.”
”Ei se kylläkään teknisesti ottaen -”
”Mä en harrasta normaalisti edes tavallisia yhenillanjuttuja. Mä en saa niistä mitään irti. Tajuutsä, kuin paljon mua nolotti?” Kuulen turhautumisen ja häpeän hänen äänessään.
”No joo, voin kyl kuvitel-”
”Turpa kii, Toshiya.”

Ja – usko tai älä – sen minä juurikin teen. Istumme taas pitkän tovin hiljaa pimeässä kuuntelemassa hengitystemme ääntä. Jopa Dien jaaritus katoaa jonnekin taka-alalle, kun maailmamme hetkeksi kutistuu tähän pieneen punkkaan.

Säpsähdän, kun tunnen kosketuksen jalallani. Pehmeät sormet silittävät kömpelösti polveani – ruumiinosani lähinnä Kyota – enkä oikein tiedä, mitä ajatella siitä. Onko se anteeksianto vai kutsu siirtyä lähemmäs? Otan riskin ja oletan sen olevan molempia. Kömmin kontilleni ja ryömin Kyon viereen vetäen samalla hänen punkkansa ja bussin käytävän erottavan verhon kiinni.

”Mitä sä teet?” hän kysyy nopeasti, kun änkeän hänen viereensä.
Heitän käsivarteni hänen olalleen, ojennan jalkani eteen ja asetan nilkkani ristiin. Nojaan päätäni seinään ja suljen silmäni. ”En mitään.”
”Joku voi tulla.”
”Sit ollaan hiljaa.”

Lopulta Kyo alkaa pikkuhiljaa rentoutua vieressäni. Hän jopa laskee päänsä olkapäätäni vasten.

Taidamme taas olla kavereita.



Kyo

Toshiyan kainalossa on hyvä olla. Voisin istua tässä vaikka koko loppuelämäni.

Käännän kasvoni hänen kaulaansa vasten ja vedän keuhkoni täyteen hänen pehmeää ominaistuoksuaan.

Mikä ihme Toshiyassa on saanut minut näin sekaisin? Olin kahdeksanvuotias kun viimeksi olin näin pakkomielteisen ihastunut johonkuhun, ja kun vihdoin pääsin siitä nartusta yli, lupasin itselleni, etten enää ikinä menisi niin sekaisin kenenkään takia.
Lupaukseni pysyi aina siihen asti, kunnes jokin (kolmenkympin kriisi kenties?) napsahti sisälläni ja yhtäkkiä tajusin bändikaverini olevan se Ainoa Oikea minulle. Bändikaverini, joka oli Dien jälkeen heti pahimman luokan mieshuora, joka käyttäytyi minua kohtaan kuin olisin ilmaa – ei, jotain vähemmän tärkeää: pölyhiukkanen ilmassa, jota hän hengittää – ja jonka kanssa minulla ei ole mitään yhteistä. (Paitsi tietysti tämä bändi.)


Ajatukseni lipuvat pikkuhiljaa takaisin nykyhetkeen ja huomaan miettiväni, miksi Toshiya oikeastaan edes on nyt tässä? Miksi häntä ylipäätään kiinnostaa, että olen kohdellut häntä kylmästi viimeisen viikon ajan? Hän olisi hyvin voinut antaa asian olla.

En tiedä syytä, mutta fakta on, että Toshiya on nyt tässä, vieressäni ja käsivartensa ympärilläni, ja se saa minulle lämpimän olon.

Vien kättäni hänen shortsien peittämää reittään pitkin lantiolle. Epäröin hetken, mutta annan käden sitten jatkaa matkaansa hänen rintakehänsä poikki niskan taakse. Käännän samalla omaa ylävartaloani paremmin häntä kohti. Jotta ylettyisin.

Toshiya nytkähtää kuin irrottautuakseen otteestani, mutta jää kuitenkin paikalleen. On liian pimeää, jotta näkisin hänen ilmeensä. Nielaisen raskaasti.

Sydämeni pamppailee, kun painan hänen kasvojaan lähemmäs omiani. Hän antaa minun tehdä sen, vaikka ei varsinaisesti auta kuromaan etäisyyttä umpeen. Kurottaudun pari senttiä korkeammalle ja hänen kuuma hengityksensä pyyhkii huuliani jo hyvin, hyvin lähellä.

Ja sitten joku pamauttaa liukuoven auki ja rymistelee sisään norsulauman varovaisuudella.

Sekunnin sadasosassa Toshiya on suoristanut selkänsä, kääntänyt katseensa ja vetänyt kätensä pois hartialtani omaan syliinsä.

Ennen häiriötä ehdin tuntea jotain, minkä mielelläni pistäisin mielikuvituksen piikkiin, jos minulla olisi tapana kieltää asioita. Tunsin nimittäin Toshiyan alkavan perääntyä.
Hän ei olisi suudellut minua, vaikka olisimme saaneetkin olla rauhassa.
Sen ei pitäisi olla mikään yllätys, mutta tuntuu silti ihan helvetin pahalta.

Verho punkan vieressä vedetään sivuun ja Die kurkkaa sisään. ”Mitä te täällä pönötätte?” hän kysyy. Olemme varmasti harvinaisen idioottimainen näky: kaksi aikuista miestä änkeytyneinä vieri viereen naurettavan kapean sängyn päätyyn, selät suorina ja kädet sylissä – ja luultavasti niin syyllisen näköisinä kuin on mahdollista olla.
”Hengaillaan”, vastaan, koska minulla ei yksinkertaisesti ole tarjota kitaristille parempaa selitystä.
”Näyttää helvetin mukavalta. Voinks mä lainaa sun kännykkää?”
”Mä hukkasin sen. Sori.”
”Toshiya?”
”Ei oo.”
”Mitennii ei oo?”
”Kyo pisti sen päreiks.”

Dien katse pomppii minun ja basistin välillä hetken aikaa. ”Just”, on kaikki, mitä hän sanoo ennen kuin suoristautuu ja harppoo takaisin oleskelutilaan huutaen Sydin nimeä.

Toshiya kampeutuu saman tien ylös sängyltäni.

”Hei?” sanon hänen jaloilleen, jotka katoavat silmieni edessä yläpedille ennen kuin ehdin pyytää häntä jäämään.
”Mitä?” Toshiya kuiskaa sängyltään.
”Sori toi äskeinen.” En tiedä, mitä muutakaan sanoa.
”Ei haittaa. Unohdetaan koko juttu.”

Asettaudun makaamaan selälleni ja vedän peiton päälleni. Tuijotan Toshiyan punkan pohjaa ja tunnen edelleen hänen lämpimän niskansa kämmeneni alla. Tunnen, miten se alkoi painaa kämmentäni vasten ennen kuin Die rynnisti sisään.

Tiesin, että näin kävisi, jos yrittäisin suudella häntä. Tiesin sen! Miksi helvetissä edes yritin? Suudelmat ovat romanttisia. Ne viestivät rakkaudesta ja ihastuksesta ja muusta tunteellisesta. Eikä Toshiya näköjään halua ruveta tunteelliseksi miehen kanssa.
Tai sitten hän ei vain halua ruveta tunteelliseksi minun kanssani.


Pyörin unettomana sängylläni vielä pitkään senkin jälkeen, kun Kaoru, Die ja Shinya ovat kömpineet punkkiinsa ja lipuneet unten maille.



Toshiya

Tuntuu kuin olisin sulkenut silmäni vasta pari sekuntia sitten, kun meidät jo herätetään ja hätistellään ulos bussista. Vaellamme kuin elävätkuolleet suoraan sisään hotellin ovista Harryn kaksiväristä, tropiikkilinnun persettä muistuttavaa kampausta seuraten.

Levähdämme avuliaina verenpunaisille sohville samalla kun Harry ja Ino hoitavat vastaanottotiskillä bisneksiä ja roudarit roudaavat kamojamme bussista keskelle aulaa, joka tähänkin kellonaikaan kuhisee ihmisiä. Iltapukuiset leidit ja polvisukat sandaaleihinsa tunkeneet lippalakkimiehet puikkelehtivat toistensa lomassa kuin kalat vedessä.

Sitten meille tungetaan avainkortit käteen, ja lähdemme valumaan hissejä kohti.


Tuijotan itseäni hissin peilistä ja katseeni osuu Kyohon. Hän pitää päätään kumarassa ja käsiä syvälle verkkahousujen taskuihin tungettuina ja näyttää melkein siltä, kuin nukkuisi seisaaltaan. Pelkkää harhaa, huomaan, kun hän yhtäkkiä kohottaa kasvojaan ja tuijottaa minua peilin kautta suoraan silmiin.

Tiedän, että lupasin itselleni unohtaa, mitä pari tuntia sitten tapahtui, mutta nyt se kaikki tunkee takaisin mieleeni itsepäisesti kuin ovenraosta sisälle ujuttautuva torakka. Kyon käsi niskallani, hänen hammastahnalta tuoksuva hengityksensä huulillani. Hänen tarkka, intensiivinen katseensa, kun hän yritti saada pimeydessä selvää kasvoistani. Koska se vähäinen valo, mitä sänkyyn pääsi, tuli minun takaani, näin hänet melko selvästi. Näin jännityksen ja epäröinnin ja odotuksen hänen silmissään.

Luojan kiitos Die pamahti paikalle ennen kuin minun täytyi perääntyä ja pistää meidät samalla tilanteeseen, joka mitä luultavimmin olisi kiusallisuudellaan rikkonut jopa Kyon elämän ennätyksiä. Koska siis... mitä ihmettä olisin sanonut? Että kiitos vaan, mutta ei kiitos? Etten keksi yhtä ainoaa syytä, miksi suutelisin häntä huulille? Mitä ihmettä minun siitä pitäisi saada irti?

Jos suostuisin ajattelemaan asiaa, myöntäisin itselleni, että tiedän vallan mainiosti, että Kyo haluaa minusta paljon muutakin kuin fuck buddyn. On hyvä, että en ajattele sitä.

Käännän katseeni Kyon silmistä ja voisin vaikka vannoa kuulevani hänen tuhahtavan.



Kyo

Ensimmäinen aamumme Las Vegasissa menee jonkinlaisessa väsymyksen ja kiireen aiheuttamassa usvassa. En tiedä, mitä ajatella siitä, että minulle selvisi vasta aamulla, ettei meillä ole täällä lainkaan yksityiskeikkoja. Tulimme tänne ilmeisesti osallistumaan jonkinlaiseen massiiviseen metallimusiikkitapahtumaan.

Tapaan kymmenittäin ihmisiä, joiden kuvat muinoin roikkuivat seinälleni, mutta joita hädin tuskin tunnistan heitä kätellessäni saati sitten muistan enää minuuttia myöhemmin, kun minut jo tuupataan seuraavan muusikon eteen. Pitkät hiukset, tatuoinnit, mustanpuhuvat vaatteet ja ronskit kädenpuristukset sekoittuvat yhdeksi epämääräiseksi ihmisten ja yhtyeiden nimien massaksi.


Kun vihdoin saan tilaisuuden, pakenen backstagelta niin nopeasti kuin kehtaan – vain päätyäkseni suoraan keskelle kammottavaa uhkapelisirkusta: pukumiesten ja turistien ympäröimiä black jack-, ruletti- ja ties mitä pöytiä, joilla pyöritellään chippejä ja pelikortteja nopeammin kuin katseeni ehtii seurata. Pelikoneiden taukoamaton kilinä ja pimputus tuntuu koko kehossani.

Henkäisen ääneen ja pälyilen ympärilleni löytääkseni pakoreitin. En ole saanut paniikkikohtauksia miltei kahteen vuoteen, mutta nyt olen helvetin lähellä sellaista.

Lopulta bongaan ulko-oven ja lähden hölkkäämään sitä kohti yrittäen kaikin keinoin olla pinkaisematta täyteen juoksuun.

Kuumankostea ilma lyö minua kasvoihin erityisen voimakkaana tehokkaasti ilmastoidun casinon jälkeen, mutta toivotan sen tervetulleeksi. Vetäydyn kauemmas ovista rakennuksen vieressä kohoavan palmupuun juurelle ja keskityn hengittämään syvään ja rauhallisesti tukien itseäni puun karheaan runkoon.

Olen tainnut löytää henkilökohtaisen helvettini.

”Kyo? Is that you?”

Voi perse. Suljen silmäni ja toivon, että voisin sillä tavoin muuttua näkymättömäksi. Viimeinen asia, mitä tällä hetkellä kaipaan, on yrittää vääntää juttua jonkun ylisosiaalisen amerikkalaisen heviukon kanssa.
Avaan vastentahtoisesti silmäni ja näen edessäni valkoisen topin peittämän leveän rintakehän. Mietin katkerasti, miksi kaikkien täällä täytyy olla niin saatanan pitkiä, mutta sitten kohotan katseeni ja näen tutut kasvot.

Ei tutut siinä mielessä, että oikeasti tuntisin tätä tyyppiä. Vaan tutut siis siinä mielessä, että tiedän, minkä nimen ja minkä bändin voin niihin yhdistää. Olen jutellut tämän kaverin kanssa ennenkin. Hän ei ole ylisosiaalinen amerikkalainen heviukko.

”Hi”, tervehdin omalla mittapuullani pirtsakasti, mutta jään silti miettimään, kuulostinko tylyltä. Ruotsalaisen Apocalyptica-yhtyeen Eicca katselee minua korkeuksistaan ja ojentaa tupakka-askia. Pudistan päätäni.

”No? Suit yourself”, hän sanoo ja sytyttää omansa istahtaen sitten viereeni palmua ympäröivän valtavan kukkaruukun reunalle.

Katselen ilmaan haihtuvia savukiekuroita ja haluaisin hirveästi sanoa jotain. En vain tiedä, mitä. Hiljaisuus välillämme venyy, mutta se ei onneksi tunnu kiusalliselta: Eicca katselee ohi kaahaavien autojen ja ihmisten virtaa näyttäen siltä, että on ajatuksiinsa uppoutunut.
Istahdan hänen viereensä sopivan välimatkan päähän.

”Got tired of all that bullshit small talk, too?” hän kysyy lopulta ja kääntyy minua kohti. Olen aina (eli siitä asti, kun pari vuotta sitten äänitin vokaalit yhdelle heidän biisilleen, jota ei kylläkään syystä tai toisesta koskaan julkaistu) ollut sitä mieltä, että hänellä on ystävälliset kasvot. Hän vaikuttaa aidolta. Sellaiselta, jonka kanssa on hyvä olla hiljaa, mutta jonka kanssa minua ei hirveästi haittaa puhuakaan.

”Yeah”, vastaan. ”I don't like to be...” Hiljennyn pariksi sekunniksi miettimään, ”surrounded by many people.”
”I know what you mean. I've done so much fucking smiling today my face hurts.”
Naurahdan hänen sanoilleen. ”Swedish people don't smile much?”
”Not as much as you Koreans do.”

Avaan suuni korjatakseni hänen erehdyksenä, mutta suljen sen sitten hyvin nopeasti tajutessani näpäytyksen. Väläytän Eicalle pahoittelevan hymyn ennen kuin käännän katseeni takaisin ohikulkevaan elämään.

”What time's your soundcheck?” Eicca kysyy pienen hiljaisuuden jälkeen. Katson, kun hän tallaa tupakantumppinsa valtavan näköisen kenkänsä alle, ja tajuan vasta nyt, miten naurettavan pieniltä omani niiden vieressä näyttävät. Eicca seuraa katsettani jalkoihimme. Yritän nopeasti kaivaa päästäni vastauksen hänen kysymykseensä saadakseni hänen ajatuksensa muualle.

”Umm... Uhh... I'm not... I'm not sure....”
Hän tarkastelee vieläkin kenkiämme. Vedän jalkani kauemmas hänestä.
”I think... seven?”
”Cool. You like mini golf?”

Nostan katseeni hänen rinnuksistaan ja mietin, miten on mahdollista olla noin siniset silmät.
Sitten hänen sanansa rekisteröityvät aivoihini ja käännän katseeni poispäin. Huomaan tuijottavani tien toisella puolella olevaa rakennusta, jonka seinällä lukee norsun kokoisin kirjaimin ”KISS Mini Golf”, ja jonka tähän asti olen jotenkin mystisesti onnistunut missaamaan. Kiss-sanan fontti kertoo, ettei kyse ole mistään pussailuminigolfista, vaan että teemana on Kiss-bändi.

Pussailu tuo mieleeni Toshiyan. Toshiyan, joka ei halua pussailla.
Vitut Toshiyasta.

”Yes”, vastaan Eican kysymykseen.
”Let's go, then. Unless you have something better to do.” Hän nousee virnistäen seisomaan tampaten samalla housujaan puhtaaksi.

Koska minulla ei todellakaan ole parempaa tekemistä, seuraan hänen esimerkkiään, ja lähdemme kävelemään kohti suojatietä.



Toshiya

En ole nähnyt vilaustakaan Kyosta ainakaan kolmeen tuntiin, ja minun on vihdoin myönnettävä itselleni: olen hippusen huolissani. Okei, ehkä myönsin sen jo siinä vaiheessa, kun raivasin tieni koko rakennuksen läpi Kyon hotellihuoneelle tarkistaakseni, onko hän siellä. Ei ollut. Tiedän, etteivät tällaiset tilaisuudet ole hänelle mitään herkkua, enkä keksi minne muualle kuin huoneeseensa hän olisi mennyt hälyä pakoon.

Olen vaivihkaa kysellyt ihmisiltä, ovatko he nähneet häntä tai kuulleet, missä hän saattaisi olla, mutta kaikki vain pudistelevat päitään. Jos hän on jollekin sanonut lähtevänsä, se on luultavasti Shinya, mutta en ole nähnyt Shinyaakaan vähään aikaan.

Hetken kuluttua huomaan jo harppovani ympäri valtavaa backstagea pienen pakokauhun vallassa. Koko vitun bändi on kadonnut kuin tuhka tuuleen! Missä vaiheessa Harry ja Ino ylipäätään päästivät meidät silmistään? Eivätkö ne kaksi tajua, että meitä täytyy vahtia, jos haluaa pitää meidät kasassa?

Kurkkaan jokaiseen huoneeseen, jonka ohi kuljen, ja lopulta, vihdoinkin, löydän Shinyan ja Dien yhdestä. Bändi, jonka seurassa he ovat, on sama, joka toimi lämppärinämme ennen stoppiamme Phoenixiin.

Vaihdan pakolliset kovaääniset tervehdykset ja mieshalaukset bändin kanssa, ja vasta sitten pääsen kysymään Shinyalta ja Dielta, ovatko he nähneet Kyota. Kumpikaan ei ole.

”Meidän soundcheck alkaa viidentoista minuutin päästä eli eiköhän se sieltä ilmesty”, Die sanoo. Katseeni kiinnittyy hänen sieraimiinsa ja voisin vaikka vannoa, että niiden ympärillä on jotain valkoista...
”Die on oikeessa. Kyo ei skippais soundchekiä”, sanoo Shinya. Hän niiskaisee, eikä vastaa katseeseeni, kun yritän saada häneen katsekontaktin.

Uskomatonta.

Nuo kaksi ovat vetäneet jotain huumepulveria neniinsä.

”Eipä kai”, vastaan lopulta. ”Missä Ino on? Tai Kaoru? Harry? Nora?” Kenties jossain piikittämässä heroiinia?
”Ne sano tulevansa hakemaan meidät täältä... puol tuntia sitte”, Die sanoo vilkaistuaan kännykkänsä ruutua.
”Mihin vittuun kaikki on kadonnu?!” tiuskaisen. Minun pitäisi istua tuossa Shinyan ja Dien vieressä virnuilemassa ei-millekään kokkelipäissäni, eikä seisoa tässä leikkimässä bändinjohtajaa ja tuntea olevani ainoa järkevä ihminen koko huoneessa. En halua olla ainoa järkevä ihminen! Se on helvetinmoinen vastuu eikä vastuu pue minua ollenkaan. Tai järkevyys sen puoleen, voisi joku väittää.

”Come on, Toshiya, stop blabbering fucking Chinese so loud”, Cliff ruikuttaa jostain huoneen toiselta puolelta, vaikka olen ollut hiljaa useamman sekunnin.

Käännyn Shinyan puoleen. ”Mä lähen nyt ettimään muita. Pysykää te kaks siinä, okei?” Hän nyökkää, ja jossain kuumeisen kiillon takaa näen hänen silmissään ripauksen jotain, mikä saattaa olla anteeksipyyntö.

Ryntään ulos huoneesta ja törmään saman tien Kaoruun. Sysään hänet sanaakaan sanomatta pukuhuoneeseen, jossa Die ja Shinya ovat, ja kuulen hänen mutinansa seasta ”...mesta on vitun hullunmylly...” ennen kuin jatkan poispäin harppomista.

Minun ei tarvitse kauaa juoksennella ympäriinsä, kun näen Kyon. Huokaisen ääneen helpotuksesta. Hän astelee minua kohti jonkun kaksimetrisen blondin vierellä kädet takkinsa taskussa ja pieni typerä hymy huulillaan – toisin sanoen sen näköisenä kuin hänellä ei olisi huolen häivääkään.

Odotan, että he tulevat kohdalleni.

”Tajuutsä, paljon kello on?” kysyn sitten kovaan ääneen. Nyt vasta Kyo huomaa minut. Hän kohottaa katseensa ja näyttää hämmentyneeltä. Eipä siinä, itseänikin hämmentää. En tiennyt, että osaan tehdä samanlaisen nalkuttavan äänen, joilla erinäiset naiset ovat minua elämäni aikana puhutelleet.
”Kohta seitsemän?” Kyo ehdottaa varovasti. Blondi jättiläinenkin on pysähtynyt. Mitä se meistä haluaa? Eikö sillä ole omaa bändiä, jonka kanssa hengata?
”Nii. Missä helvetissä sä oot ollut?”
Kyo vilkaisee uutta kaveriaan sen näköisenä, kuin haluaisi silmillään pahoitella käytöstäni. Sitten hän sanoo minulle: ”Pelaamassa minigolfia” niin kuin se olisi maailman luonnollisin vastaus kysymykseeni.
”Pelaamassa minig... Tietysti. Mennään.” Tartun Kyon käsivarteen ja alan kiskoa häntä sinnepäin, missä Die, Shinya ja Kaoru vielä toivottavasti istuvat kiltisti.


Olen rehellisesti sanottuna ensimmäistä kertaa bändimme ainoa, jolla on homma jotenkuten hanskassa, ja voin sanoa, että se on aivan perseestä. En ole tottunut juoksemaan ympäriinsä etsimässä ihmisiä, kuulustelemassa heitä heidän tekemisistään tai vahtimassa, että pysymme aikataulussa. Täysin luonnoton rooli minulle.

Jos Kaoru ei ota ohjia käsiinsä, vannon, että aion heittää hanskat tiskiin ja selvittää, saako sitä koksua Brettiltä vai Cliffiltä.

Ja kuka helvetti se silkkihiuksinen blondi lipputankokin luulee olevansa?



Kyo

Kun palasin backstagelle Eican kanssa, minua oli vastassa joku, joka näytti Toshiyalta, mutta oli luultavasti jotenkin Toshiyan kroppaan joutunut Kaoru.

Hän näytti siltä, kuin olisi ollut huolissaan minusta. Se raivo saattoi tietysti olla myös pelkoa siitä, että munaan kaiken missaamalla soundcheckin, mutta voisin vaikka vannoa, että hän oli ihan oikeasti huolissaan.

Eikä siinä kaikki. Hän mulkoili Eiccaa sen näköisenä, kuin olisi ollut... mustasukkainen? Vai onko se vain toiveikas mieleni, joka uskottelee niin? Ei, en usko... Toshiya ihan oikeasti näytti siltä kuin olisi toivonut Eican painelevan sinne, missä pippuri kasvaa. Hän oli mustasukkainen.


Nämä ajatukset mielessäni ja leveä hymy huulillani painan kasvoni hyväntuoksuiseen hotellin tyynyyn. Minua ei haittaa, että Toshiya ei pyytänyt minua huoneeseensa yöksi, sillä näin hänen ilmeensä, kun Eicca bändikavereineen laahusti lavan eteen norkoilemaan soundcheckimme aikana.

Toshiya oli mustasukkainen.
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    6 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 8/10)

ViestiKirjoittaja illusionchiu » La Maalis 22, 2014 5:58 pm

Jee jatkoa! ♥ Tätä ollaan taas hetki jo odoteltu, mutta odotus teki tästä vaan parempaa. :) Mulle tuli olo lukiessani että Kyo(-parka) on tainut rakastua Toshiyaan, siltä se ainaskin vaikutti ku laulaja yritti suudella toista, ja tiesin sen jostain ettei Toshiya tuu suutelemaan takaisin. Vaikea basisti. <D: Saanen sanoa että Die osaa olla ihan hemmetin raivostuttava, oikea papupata. XD Repeilin mielessäni Dien selostuksille aika pahasti.

Nousen istumaan ahtaalla pedilläni ja heilautan jalkani reunan yli pudottautuen varovasti bussin käytävälle. Kyo kohottautuu nopeasti istumaan ja painautuu nurkkaan, kun kömmin hänen sänkyynsä.

En tiedä mikä tässä on suloista, mutta Kyo on vaan suloinen<3 Ehkä se kuin Kyo yritää olla mahdollisemman pieni ja huomaamaton. Awww<3

Kyon ja Toshiyan keskustelu, vaikutti sille että Kyo ei olisi halunnut sitä käydä ollenkaan (ja ymmärrän kyllä miksi), ja TOSHIYA PRKL ei sun kanssa voi edes keskustella, jos keskustelu menee niin kuin nyt. Saanko mä nyt luvan potkia sitä persuksille? XD

Lopulta Kyo alkaa pikkuhiljaa rentoutua vieressäni. Hän jopa laskee päänsä olkapäätäni vasten.

Yksinkertaisesti: aww <3

Kyon syvälliset pohdinnat, siitä miksi Toshiya on se ainut ja oikea Kyolle, nostatti kyllä hymyn naamalle ja pienen aww-kohtauksen aiheutti mielikuva 8-vuotiaasta Kyosta<3 Kyo ja hänen kolmenkympin kriisinsä :DD

Hän ei olisi suudellut minua, vaikka olisimme saaneetkin olla rauhassa.
Sen ei pitäisi olla mikään yllätys, mutta tuntuu silti ihan helvetin pahalta.

Auts ;;__;; Kyon unelma murtui...?

Toshiya huolissaan Kyosta ja se on kyllä jo suuri eile siltä basistilta laulajaa kohtaa.~

Ja kuka helvetti se silkkihiuksinen blondi lipputankokin luulee olevansa?

*totaallinen repeäminen* XDDD

AHAAAAAA MUSTASUKKAINEN TOSHIYA! Joo ei saa innostua liikaa, Toshiyan tuntien, mutta voiko se dorka tunteakkin jotain kenties?
Järkytys tää kommentti on taas ihan perseestä, mutta tuntuu etten osaa kommentoida ollenkaan. :(

Mutta kiitos tästä! <3
Ja ehdottomasti lisää ;)<3

*menee piiloon kommenttinsa kanssa*

-Ew
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

    1 tykkää.
Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 8/10)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Su Maalis 23, 2014 7:20 pm

Hellou! Sori, että kesti! Mulla oli tän ficin lopussa sellanen umpisolmu että huhhuh. Taistelin sen kanssa aikani, mutta loppujen lopuksi pyyhin koko roskan pois. :D

Kyon ja Toshiyan keskustelu, vaikutti sille että Kyo ei olisi halunnut sitä käydä ollenkaan (ja ymmärrän kyllä miksi), ja TOSHIYA PRKL ei sun kanssa voi edes keskustella, jos keskustelu menee niin kuin nyt. Saanko mä nyt luvan potkia sitä persuksille? XD

SAAT. :D Tossulla on näköjään kaksi puolta: se yllättävä sosiaalisesti älykäs, joka tietää miten herkkä Kyo pohjimmiltaan on, ja se toinen täys-idiootti, joka vaan... kuuki yomenai, kuten japanilaiset sanoo. Ei mitään tilannetajua.

Toshiyan tunteista tai mustasukkaisuudesta en mene sanomaan mitään, mutta täytyy myöntää, että olen puolivahingossa kirjoittanut siitä hyvinkin tyypillisen miehen. :D Kokemukseni mukaan tyypillisestä miehestä ja sen tunteista/mielenliikkeistä ei saa yksinkertaisesti mitään tolkkua. Kyon käytös sen sijaan on mun mielestä hyvinkin loogista, mutta tyypillisenä miehenä Toshiya ei silti ymmärrä. Tai sitten ymmärtää, mutta ei halua myöntää sitä. (Sukupuoleen liittyvä raaka yleistäminen on mun lempihommaa.)

Mutta kiitos tästä! <3
Ja ehdottomasti lisää ;)<3

Kiitos sulle.<3
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    1 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 8/10)

ViestiKirjoittaja Adolfiina » Ke Maalis 26, 2014 4:51 pm

Moi taasen!

Jokaisen osan olen melkein heti ilmestyttyään lukenut. Ihan aina vain ei ole tullut kommentoinnin aihetta, enkä nytkään ehkä ala kaikkia nerokkuuksia matkan varrelta tähän poimimaan ja hehkuttamaan, vaikka semmoisia kyllä olisikin ihan kiitettävästi. Nyt kuitenkin tämän osan jälkeen tuli tunne, että voisi taas vähän kannustaa ja pökkiä eteen päin, ei siis sillä, että tahti olisi hidas tai minulla kiire olisi. Pieni sääli, etten nyt hirveästi mitään kritiikkiä keksi, koska päättömän huumorin genressä tämä on ihan ylittämätön teos, eikä mielestäni ole kovinkaan relevanttia vääntää kyynelehiä jonkun syvällisen sanoman tai vastaavaan puutteesta.

Vaan kehua voi sitä, kuinka kaiken töryn ja sinänsä tyhjänpäiväisen, joskin viihteellisen, sekoilun seasta löytyy oikeasti pala karua todellisuutta. Tässä ficissä on mielestäni samanlaista pohjavirettä kuin lyhytficissäsi Täydellinen puolijumala (vaimikäseoli? Joku sinne päin). Siinä missä tuo lyhyempi lähinnä kokonaan keskittyi toteamaan sen, ettei meikattujen ja söpöksi tällättyjen lavapersoonien takana todellakaan ole vastaavanlainen todellisuus, on tässä teoksessa mielestäni samaa tunnelmaa kiertue-elämän kuvaamisessa. En tiedä, oletko kenties ollut oikeasti jonkun bändin kiertueella keräämässä tätä aineistoa vai onko tämä vain sitä kuuluisaa uskottavaa sepittelyä. Kummin tahansa, kuvaus bändin jäsenten matkaamisesta Amerikan keikkalavojen välillä on todella vakuuttavaa realistisuuteen asiasta tietämättömänä sen kummemmin kantaa ottamatta. On kuitenkin hyvä tuoda esille, ettei varmastikaan edes Dirujen kaltaisella virtuoosibändilä kiertueen vapaa-aika todellakaan ole pelkkää kitaran kielten vaihtelua ja epätoivoista treenausta. Tai en toki oikeasti tiedä, vaikka olisikin, mutta maalaamasi kuva joka tapauksessa on hyvin toden tuntuinen. Siksipä voin sanoa seuraavani ficin kiertueen etenemistä ja siihen liittyviä kommelluksia vähintään yhtä suurella mielenkiinnola kuin kahden upeasti kuvatun päähenkilön (pirun romanttista tosiaan) romanssia.

On myös ilo huomata, kuinka Toshiyan hahmo on ainakin minun silmissäni kehittynyt osien myötä, nimenomaan kerronnan näkökulmasta siis. Siinä missä ensimmäiseen osaan perustuvassa kommentissani vielä pidin hänen osuuksiaan jotenkin tylsempinä ja ohuempina, niin nykyään ollaan jo päästy asiain ytimeen. Kyo nyt on pysynyt omana ihanaisena itsenään. Nautin edelleenkin enemmän hänen osuusksistaan ehkä vain siksi, koska hänen sielunelämänsä väärinymmärrettynä ja itsensä kanssa vähän hukassa olevana raukkana vain on mielestäni kiintoisampaa kuin Toshiyan vähän vähemmän mutkikas järjen juoksu. Nykyisellään ei kuitenkaan tule samanlaista "plääh" -tunnetta kuin alkuosissa kerronnan vaihtuessa Toshiyan näkökulmaan.

Tämä on juuri semmoinen ficci, jonka jatkoa aina odottaa, ja uusi osa tulee ahmaistua heti kun sen huomaa ilmestyneen. Ihan todella tästä saisi varmaan venytettyä juuri niin pitkän kuin tahtoisi, ja sitä vain jaksaisi ja jaksaisi lukea, mutta panin vain merkille, että ilmeisesti 10. osa on oleva viimeinen...? Tietyllä tapaa tämmöisen ficin vaara onkin juuri se, että vanhat vitsit alkavat toisuta liiasta pitkityksestä, joten tuo inhimillinen osamäärä on varmasti oikein järkevä juttu, vaikka voin kyllä kuvitella, kuinka tietyllä tapaa hyvin tyydyttävää, mutta toisaalta taas aivan päin vastoin, tulee olemaan, kun joku kiva loppuratkaisu tullaan löytämään.

Tiedätkö, minulla oli luonnoksessa aloitettu tähän pätkä aivan järjettömältä näyttänyttä uutta lausetta, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mitä olisin aikonut sanoa, joten ehkä parempi olla sorvaamatta sen enempää tätä kommenttia. (Opetus: älä jätä kommenttiluonnostasi lojumaan päiväkausiksi unohduksiin!) Paljon jäi varmasti vielä sanomattakin, mutta jätän nämä väliaikatiedot nyt tämmöisinään tähän. Kyydissä ollaan!

Ehkä piti vain sanomani, että Kaoru on niiiiin samaistuttava?
The clocks on the wall are driving us crazy but we don't know how to stop them.
-Derek Noy

    3 tykkää.
Avatar
Adolfiina
Vuoden outolintu
 
Viestit: 46
Liittynyt: Ma Touko 06, 2013 8:00 am

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 8/10)

ViestiKirjoittaja Ayu » Pe Maalis 28, 2014 9:10 pm

Tää on kyllä addiktoiva ficci, vähän väliä pakko kurkata onko jatkoa.
Kyo on kaikessa outoudessaan kovin samaistuttava hahmo, symppis tyyppi. Toshiya ansaitsee kyllä vähän mustasukkaisuuden pistoksia, toivottavasti tajuaakin jotain samalla :D

Kirjoititko muuten tarkoituksella Apocalyptican Ruotsalaiseksi bändiksi? Bändi ja tyypithän on kuitenkin Suomesta :P
Logic will take you from A to B, imagination will take you everywhere.

    1 tykkää.
Avatar
Ayu
Fani
 
Viestit: 6
Liittynyt: To Elo 14, 2008 7:22 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 8/10)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Ma Huhti 07, 2014 9:49 pm

Adolfiina, teretulemast tagasi! Kiva kuulla, että oot ollu ja viihtynyt mukana kommenttien välissäkin. 8)

päättömän huumorin genressä tämä on ihan ylittämätön teos

En oo vieläkään tottunut näihin kehuihin, koska koko ficistä ei alunperin ollut edes tarkoitus tulla erityisen humoristinen. Tajusin onneksi hyvissä ajoin, että ilman huumorielementtiä tää tarina jäis aika latteeks, yksinkertaisesti sen takia, ettei tässä ole mitään järkevää juonta, ainoastaan... sarja tapahtumia. Kiitos joka tapauksessa, huippua että joku voi ajatella noin!

Minkään bändin messissä en valitettavasti ole koskaan ollut mukana - mun käsitys kiertue-elämästä on muotoutunut ihan täysin muusikoiden elämäkertoja lukemalla. Dirppojen kiertuehenkilökunta- ja muihin touring järjestelyihin tutustuin Noran blogia lukemalla. Voin siis sanoa, ettei noiden sivuhenkilöidenkään nimet ole täysin tuulesta temmattuja. :D Kitarateknikko Kuron kanssa pääsin muinoin, öh, vaihtamaan pari sanasta ja se herra teki kyllä lähtemättömän vaikutuksen, joten oli pakko saada sekin tungettua jonnekin päin stooria. Faktapohja ja uskottava sepittely yhdistyvät siis tän ficin kiertuekuvauksessa.

Nykyisellään ei kuitenkaan tule samanlaista "plääh" -tunnetta kuin alkuosissa kerronnan vaihtuessa Toshiyan näkökulmaan.

Jes, hyvä!

Ihan todella tästä saisi varmaan venytettyä juuri niin pitkän kuin tahtoisi, ja sitä vain jaksaisi ja jaksaisi lukea, mutta panin vain merkille, että ilmeisesti 10. osa on oleva viimeinen...?

Jep, tän ficin rakenne (tai rakenteen puute) on just sellanen, että tätä vois jatkaa ikuisuuksiin ilman, että tarina kärsisi! Mikä onkin elintärkeää kun julkaisee osia melkein sitä tahtia kuin kirjoittaa niitä. :D 10. osa jää tosiaan viimeiseksi, tosin 9. on viimeinen "kokomittainen" kappale. Kymppi on lähinnä epilogi.
Mä oon niitä, jotka ei KOSKAAN ole tyytyväisiä pidempien tarinoiden loppuihin/loppuratkaisuihin, joten en sitä odota lukijoiltanikaan. Mutta tiedän, että toi loppu, jonka olen kirjoittanut, on ainoa oikea, joten oon ihan tyytyväinen.

Kiitos kommentista ja kehuista ja siitä, että oot seurannut mukana! Mieltä lämmittää. ´u`

Ayu, uuuuh, uusi kommentoija vielä tässä kohtaa ficciä!

"Addiktoiva" on iso kunnia~ Se ei nimittäin koskaan voi olla huono asia. :D IRL-Kyo (tai siis se, mitä siitä on videoklippien, haastatteluiden jne perusteella saanut selville) on supersymppis, joten kiva että ajattelet noin mun ficciKyrdestäkin.

Kirjoititko muuten tarkoituksella Apocalyptican Ruotsalaiseksi bändiksi? Bändi ja tyypithän on kuitenkin Suomesta :P

Joo, Kyo muisti Eican olevan Ruotsista, mihin Eicca napautti takasin "you Koreans". :D

Kiitos kommentista, toivottavasti susta kuuluu uudestaankin! o/
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    1 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 8/10)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Ti Huhti 08, 2014 7:35 pm

Hei! Tarkoituksenani on ollut kommentoida tätä jo hyvän aikaa, mutta syystä tai toisesta en ole saanut sitä koskaan aikaiseksi. En ole täysin varma, miten alun perin päädyin tämän pariin. Bändi kun ei itselleni mitenkään erityisen tuttu, vaikka Kyon ja Shinyan tunnistankin ilman ongelmia ja muutkin kolme jotenkuten, kiitos Tumblrin. Vaikka ei sillä, välillä taitaa olla vain hyvä etsiä luettavaa mukavuusalueensa ulkopuolelta, enkä kadu päätöstäni alkaa lukea tätä, päinvastoin. Ymmärrän hyvin, miksi voitit tällä Vuoden ficci-kategorian :D

Ehkä tietyllä tavalla on vain hyväkin, etten ole mikään hardcore-fani, sillä joissakin kohdin olisin voinut jopa ottaa itseeni, jos kyse olisi ollut jostakin lempibändistäni. Nyt tähän on helpompi suhtautua silkalla huumorilla, vaikka oletkin onnistunut sisällyttämään tähän myös asioiden vakavampaa käsittelyä. Olen nauranut moneen otteeseen, jopa ääneen, joka on itselleni melko harvinaista. En ala luettelemaan mitään tiettyjä kohtia, sillä muuten saisin luultavasti lainata puoli ficciä. Orgiakohta täytyy kyllä mainita erikseen. En vieläkään tiedä, pitäisikö sille nauraa vai itkeä :'D

Huumorin lisäksi annan pisteitä realistisuudesta. Itse pidän kaikesta kauniista ja tykkään kirjoitella romanttisia tarinoita, mutta tässä on sitä raakaa todellisuutta, jolta aina välillä haluaisi ehkä jopa sulkea silmänsä. Etenkin haluan mainita erikseen sen, ettei Kyo laskenut Toshiyan näkemistä alastomana elämänsä parhaimmaksi kokemukseksi, vaikka olikin kyseisestä asiasta haaveillut. Kyo ei myöskään pitänyt ajatusta suihinottamisesta mitenkään nautinnollisena puhumattakaan kaikesta muusta, mitä pidin kiinnostavana yksityiskohtana. Ficeissä kaikki tuntuvat pääsääntöisesti olevan aina sinut itsensä ja seksuaalisuutensa kanssa tai sitten nämä ovat valmiita vaikka ja mihin, vaikka ovat vakuutelleet heterouttaan vielä viisi minuuttia sitten. Tässä Kyon suhtautuminen asioihin on mielestäni realistisempaa. Kaikesta voi ja saa haaveilla, mutta on täysin eri asia onko niitä valmis toteuttamaan tosielämässä tilaisuuden tullen.

Pidän myös siitä, miten olet kuvaillut Kyon ja Toshiyan suhteen (tai "suhteen") kehittymisen. En voi kuin sanoa, että Kyota käy hirveästi sääliksi. Tämä on aivan lääpällään Toshiyaan, kun taas Toshiyalla ei ole (tai ainakaan tämä ei haluaisi myöntää asiaa) minkäänlaisia tunteita Kyota kohtaan. Etenkin viimeisimmässä osassa esiintynyt suudelmakohtaus kertoo hyvin miesten erilaisesta suhtautumisesta toisiinsa. Olen innokas näkemään, miten tulet kuvaamaan Kyon ja Toshiyan suhteen kehittymisen jatkossa.

Lopuksi täytyy (entisenä) Apocalyptica-fanina antaa erityismaininta siitä, että olit ottanut Eican ficciisi mukaan. Jostakin syystä oli mukavaa lukea, että Kyo löysi jonkinsortin hengenheimolaisuutta juuri Eicasta kaikkien amerikkalaisten keskeltä. Ajatus miehistä minigolfaamassa kahdestaan on enemmän kuin huvittava, mutta jos se saa Toshiyan mustasukkaiseksi, en valita :D Toshiyan ajatuksenjuoksua täytyy kyllä epäillä. Ajatus Eicasta ja Kyosta yhdessä kun on enemmän kuin… mielenkiintoinen.

Kiitos tästä ^^ Tämä on ollut oikein antoisa lukukokemus ja jään innolla odottamaan, mitä kaikkea olet kehitellyt ficin viimeisiin osiin.

    1 tykkää.
Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 8/10)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Su Huhti 13, 2014 1:21 pm

Terppa! Bändin faneja on totta kai kiva miellyttää, koska se tarkoittaa sitä, että ficcihahmojen tosimaailman vastineista tietävä on pitänyt mun tapaani kuvata nää tyypit edes jossain määrin osuvana tai todenmukaisena. Mutta yhtä kivaa on se, että on saanut jonkun bändistä ei-niin-kiinnostuneen tykkäämään ficistä! Koska se tarkoittaa, että stoorista itessään on pidetty siinä määrin, ettei henkilöhahmojen tuntemattomuus ole haitannut. (Ei niin, että uskoisin kenenkään lukevan tätä - tai mitään muutakaan ficciä - vain ja ainoastaan sen takia että tässä nyt sattuu olemaan se lemppari jiiru.)

Ehkä tietyllä tavalla on vain hyväkin, etten ole mikään hardcore-fani, sillä joissakin kohdin olisin voinut jopa ottaa itseeni, jos kyse olisi ollut jostakin lempibändistäni.

Ymmärrän, mitä meinaat. :D Mä otin joskus itseeni jopa sen, kun kaveri kutsui Kyota Kyrdeksi, mikä mun mielestä oli hirvittävä pyhäinhäväistys. Nykyään kun se faniuden ylitsevuotava maanisuus-vaihe on ohi, osaan ottaa rennosti ja tehdä hauskaa (toi ei taida olla suomen kieltä??) pilailla sellaisenkin idolin kustannuksella, jota edelleen arvostan ihan valtavasti. Eikä sellainen pilailu tunnu enää yhtään loukkaavalta, koska eihän se edes kohdistu itse julkkikseen, vaan lähinnä siihen perustuvaan ficcihahmoon tai vaihtoehtoisesti tän julkkiksen lavapersoonaan.

Muthei, aina yhtä hulppeaa kuulla, että oon saanut jonkun nauramaan ääneen! Mieletöntä. :D Ja palkitsevaa.

Orgiakohta täytyy kyllä mainita erikseen. En vieläkään tiedä, pitäisikö sille nauraa vai itkeä :'D

Mulla sen kirjoittamiseen sisältyi sekä lievää ahdistusta että syvää henkistä naamapalmuilua, joten ymmärrän ristiriitaiset tunteet vallan mainiosti. :D

'Realistisuus' ja 'raaka todellisuus' on kans jotain, mitä tykkään kuulla. Vaikka osaan arvostaa myös kaikenlaista "kauneutta", harmoniaa ja jopa sellasta "sliipattua elokuvamaisuutta" ficeissä, jotenkin musta on tyydyttävää nostaa esille niitä rumia puolia. (Tää liittynee tarkemmin ajatellen mun viime vuosien aikana pinnalle nousseeseen vihaan yhteiskunnan erityisesti naisiin kohdistuviin epärealistisiin ulkonäkö- ja elämäntapa(?)paineisiin.)

Kiva muuten että Eicallekin löytyi kohdeyleisöä lukijoiden joukosta! :D Mä en todellakaan tiedä, miksi juuri se, koska en ite kuuntele Apocalypticaa... mutta koin tarpeelliseksi maustaa tätä ficciä ripauksella suomalaisuutta. :----)

Iso kiitos kommentista, Kuunkajo! Nyt lienee hyvä sauma vähän editoida seuraavaa kappaletta julkaisukuntoon, kun pääsykoekirjassakin on aimo harppaus päästy eteenpäin. (Ampukaa mut jos vielä ens keväänä mainitsen sanan "pääsykoe" muussa kuin "luojan kiitos ei tartte enää lukea pääsykokeisiin" -tarkoituksessa.)
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    2 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 8/10)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Ma Huhti 14, 2014 8:11 pm

Tokavikaa viedään! Kymppikappale on tosiaan ihan tynkä, lähinnä epilogi, eli tässä viimenen täyspitkä kappale. Enjoyyyyy~ Kaikenmoiset kommentit on sitten rakkautta.<3


--


OSA YHDEKSÄN


edelleen: Las Vegas, Nevada



Kyo

Kun huima viiden biisin settimme Hard Rock Hotel and Casinolla on ohi, olemme kaikki edelleen täynnä energiaa. Se on hieman masentavaa, sillä enhän minä tietenkään ole lähdössä juhlimaan. Muu bändi ja koko helvetin kiertuehenkilökunta taas ei ole muusta puhunutkaan koko päivänä. Vihaan muusikoita.

Nyt he vetävät parhaillaan pitkää tikkua siitä, lähteäkö tavalliselle klubille, strippiklubille, jonkinlaista härskiä musikaalia katsomaan, downtowniin, casinolle vai MGM:ään, jossa on kuulemma parhaat uima-allasbileet.

Katselen kokislasini yli, kuinka Shinya, jonka ehdotus oli lähteä downtowniin ostoksille, vetää pisimmän tikun. Hänen kasvoilleen leviää onnellinen hymy, mutta on selvää, ettei kukaan ota hänen ehdotustaan vakavissaan. Toiseksi pisimmän tikun vetää valomiehemme Kade uima-allasbileineen, ja siihen kohdistuvasta hurrauksesta päätellen päätös on rumpalia lukuun ottamatta yksimielinen.

Jatkan matkaesitteen selailua, kun tikunveto on ohi. Luen yhden huonon arvostelun MGM:n uima-allasbileistä, mikä hieman nostaa mielialaani. Sitten huomioni kiinnittää Body Worlds -niminen näyttely. Artikkeli kertoo sen olevan traveling exhibition of preserved human bodies and body parts that are prepared using a technique called plastination to reveal inner anatomical structures.

Taitan sivun hiirenkorvalle ennen kuin suljen esitteen. Kivaa, että minäkin sain iltaani jotain sisältöä.



Suunnitelmani menivät loppujen lopuksi plörinäksi seuraavan tapahtumasarjan seurauksena.

Kun bändini ja muu kiertuepoppoo lähti äänekkäänä massana vyörymään pois baarista kohti pääovia, Toshiya kompastui johonkin (luultavasti omiin jalkoihinsa) ja parin harha-askeleen ohjaamana iskeytyi suoraan päin käytävällä pönöttävää lasista vitriiniä. Vitriiniin ei tullut säröäkään, mutta Toshiya sen sijaan kolautti itseltään saman tien tajun kankaalle. Hän kaatui lattialle ja jäi siihen retkottamaan kuin räsynukke.

Seuraavien minuuttien aikana Harry ja Ino, jotka ovat muuten eilisiltapäivästä lähtien olleet tukevassa kestohumalassa, nolasivat itsensä ja koko lössin totaalisesti panikoimalla kuin kaksi pikkulasta. Ino muun muassa ehti huutaa kurkku suorana japaniksi ”APUA!” noin kymmenen kertaa ennen kuin Toshiya sitten virkoi itsekseen. Siinä vaiheessa he olivat saaneet monen vierailijan jakamattoman huomion, joten Toshiyan uskomattoman typerän näköinen, kaiken arvokkuuden tieltään lakaiseva kompuroiminen ja huojuminen ei jäänyt yleisöttä.

Koska Toshiya oli siis täydellisestä motoriikan puutteesta päätellen menettänyt iskun seurauksena tasapainoaistinsa, tai jotain, hänet kiidätettiin terveyskeskukseen.

Minä olin siirtynyt jo hotellihuoneeseeni, kun ovelleni tuotiin lähetys, jonka en voi sanoa olleen suurikaan yllätys: aivotärähtänyt basisti.

”Pidä sitä silmällä koko ajan. Kun se menee nukkumaan, herätä se kahden tunnin välein ja tarkista, että se tietää nimensä ja sijaintinsa ja muut tärkeät... Hei, mun täytyy nyt oikeesti mennä. Pärjäile!” Niine sanoineen Harry kiirehti lopun jenginsä perään, jotta ei missaisi sekuntiakaan enempää MGM:n uima-allaspippaloista.


Ja tässä me nyt istumme Toshiyan kanssa, sängyllä tuijottamassa dokumenttia keuhkokaloista. Häntä vituttaa niin paljon, ettei hän ole pystynyt toistaiseksi sanomaan sanaakaan.

Suunnilleen siinä vaiheessa, kun keuhkokalan uimarakon anatomia otetaan yksityiskohtaisempaan tarkasteluun, saan tarpeekseni Toshiyan happamasta naamasta.

”Joo joo, harmittaa varmasti, että jäi bileet nyt välistä, buhuu. Tajuutsä, että mullakin oli suunnitelmia tälle illalle? Ja että niiden sijaan mä saan nyt vahtia sua ku jotain pikkulasta ja herätä pitkin yötä kyselemään sulta typeriä kysymyksiä? Luuletsä, että mulla on hauskaa?”
”Mitä suunnitelmia?” Toshiya kysyy heti. ”Minigolfia Eican kanssa?”
”Mitä sitte, jos oliskin?”
Hän kohauttaa olkiaan. ”Ei mitään. Mee vaan. Mut älkää sit tulko tänne jatkoille toisenlaisten mailapelien merkeissä.”

Seuraa parin sekunnin korvissa soiva hiljaisuus. Sitten minun on pakko nauraa ääneen tilanteen älyttömyydelle. ”Anteeks mitä?”

Toshiya kohauttaa taas olkiaan.

”Luuletsä, että mua kiinnostaa mailapelit Eican kanssa? Tai mikä parempi: luuletsä, että sitä kiinnostaa minkäänlainen hommailu mun kanssa? Vuoden vitsi!” Lisään samaan hengenvetoon: ”Tiedätsä mitä? Sä kuulostat mustasukkaselta.” En tiedä, mistä tämä suorasanaisuus pulppuaa, mutta se tuntuu helvetin hyvältä.

”Mä oon mies. Mun geeneihin on koodattu tietyt... reviirinpuolustusmekanismit.”

Hän kutsuu mustasukkaisuutta reviirin puolustukseksi? Eivätkö toshiyat koskaan laskeutuneet puusta? ”Sä pidät mua sun reviirinä?” Nauran taas, enkä tiedä onko se aitoa huvittuneisuutta vai ahdistuneisuutta hänen henkisen kypsyytensä tilasta.

”Tavallaan.” Nyt hänenkin kasvoilleen leviää virnistys. Hetken kuluttua nauramme molemmat ääneen.

”Mitä suunnitelmia sulla oikeesti oli?” Toshiya kysyy sitten. Kasvoilleni hetkeksi jähmettynyt virne horjuu hieman ennen kuin neutralisoin ilmeeni. Näyttely ihmisen sisäelimistä ja ruumiinosista ei enää kuulosta kovinkaan coolilta tavalta viettää iltaa Las Vegasissa.
”Mä olin menossa sellaseen yhteen... museon tapaseen”, mumisen vastaukseksi.
”No mennään.”
Vilkaisen Toshiyaa yllättyneenä. ”Oikeesti?”
”Joo. Tehdään ensin jotain, mistä sä tykkäät ja sit jotain, mistä mä tykkään. Okei?”
”Joo. Miksei.”



Toshiya sitoo vielä kengännauhojaan, kun avaan jo oven käytävälle. Ja mitä vanhat silmäni näkevätkään. Käytävää pitkin minua kohti harppoo se kaikkein epätoivotuin kuviteltavissa oleva näky: Jessi-vitun-ca. En saata uskoa epäonneani! Tuntuu kuin pelaisin lautapeliä ja olisin juuri ennen maalia nostanut ”Palaa lähtöruutuun” -kortin.

Astun heti takaisin huoneeseen ja suljen oven salaman nopeudella. Rukoilen, ettei Jessica ehtinyt nähdä minua – hän näytti ainakin siltä, kuin olisi keskittänyt koko aivosolunsa hotellihuoneiden numeroiden seuraamiseen. Painan selkäni ovea vasten ja elehdin Toshiyalle, että pitää suunsa kiinni. Hän katselee minua sängyn reunalta toinen kulma koholla ja kiristää rusettia toisessa tennarissaan.

”Kuka?” luen hänen huuliltaan.
Mieti, mieti mieti. ”Eicca.”
”Oikeesti?” Toshiyan silmät laajenevat. ”Ettiiks se sua?” Hän nousee seisomaan.
Siirryn keskemmälle ovea ja toivon takaraivoni peittävän ovisilmän. Todellisuudessa taidan jäädä melkoisen monta senttiä sen alapuolelle.

Käytävältä kuuluu koputus. Rystyset naputtavat viereisen huoneen – Toshiyan huoneen – ovea.

”Hei, se yrittää mun huoneeseen”, Toshiya sanoo eikä enää vaivaudu kuiskaamaan. Hän painautuu minua vasten kurkatakseen ovisilmästä ja saan naamani täydeltä hänen hyväntuoksuista littanaa rintakehäänsä.

Ovisilmästä ei tietenkään näe viereisen huoneen ovelle, joten Toshiya tarttuu kahvaan ja vetää oven auki minusta välittämättä. Enkä voi muuta kuin kompuroida pois hänen tieltään ja katsella sivusta tätä hirvittävää onnettomuutta, pikkuruisen pelinappulani syöksymistä takaisin lähtöruutuun.

”Toshiya?”
”Jessica?”

Ja Kyo. No niin, eiköhän tämä ollut tässä! Heippa!

He tuijottavat toisiaan.

”So... What's up?” kysyy Toshiya.
”Not much. How are you doing? How was the gig?”
”Good.”
”Great.”

No? Päästäkää minut jo kärsimyksistäni ja juoskaa toistenne syleilyyn. Lasken ohimoni ovenpieleen ja tuijotan Jessicaa. Hänen katseensa käy minussa pari kertaa.

”What are you guys up to?”
”Nothing”, Toshiya sanoo. ”We were leaving.”
”Oh.”

Painostava hiljaisuus. Kurkkuani kuristaa.

”Well, I just wanted to give you this. It's for the whole band.” Jessica tulee pari askelta lähemmäs ja ojentaa Toshiyalle jonkinlaisen aikakauslehden. Musiikkilehden. Toshiya ottaa sen vastaan ja tuijottaa etusivua. Kumarrun lähemmäs katsomaan.
Se on kuva meistä. Koko bändistä. Yksi niistä, jotka otettiin heti kiertueen alussa ja joista emme sen koommin kuulleet.

Toshiya selaa lehteä, kunnes juttu meistä lipuu näkyviin. Pienempiä kuvia, suurempia kuvia, kuvia keikkapaikoista ja hotelleista ja kiertuebussista sekä paljon, paljon tekstiä – sivukaupalla. Päivämääriä, paikkojen nimiä, jonkinlainen haastattelu Harrysta ja Kaorusta.

”I thought I'd cover the tour while I was there”, Jessica selittää. Aivoni eivät jostain syystä suostu prosessoimaan koko asiaa. Artikkeli näyttää hemmetin hyvältä. Kuvat näyttävät vielä paremmilta. Voiko jokin näin hyvä olla Jessicasta lähtöisin?

”Why?” on kaikki, mitä Toshiya saa aikaiseksi.
”It's pretty cool, isn't it? They don't usually give this much coverage for other than really huge bands.”
”But why?”
”Because I made a grand fucking job”, Jessica kertoo valkaistut hampaat tekoruskettuneessa naamavärkissä loistaen.

Toshiya katsoo minua mantelisilmät laajenneina. En tiedä, mitä sanoa, joten tyydyn tuijottamaan takaisin varmasti yhtä tyhmän näköisenä.

”Anyway, I just came here to do a few interviews. I'm heading back to New York tomorrow. It was good seeing you, Toshiya.”

Niine sanoineen Jessica poistuu elämästämme – ikiajoiksi. Toivottavasti. Hyvin todennäköisesti. En millään saata uskoa onneani. Tämä on liian hyvä ollakseen totta.

Katsomme taas Toshiyan kanssa toisiamme. Sydämeni läpättää. Jessican viimeiset hyvästit ovat kuin paras mahdollinen siunaus meille. Tuntuu, että pystyn mihin vain.

”Tää täytyy luetuttaa vielä Noralla”, Toshiya sanoo ja astuu huoneen sisäpuolelle sen verran, että saa heitettyä lehden sängylle. ”Mut aika kivasti tehty, vai mitä?”
”Oli joo.”
”Mähän sanoin, että syvällä sisimmässään se on ihan kiva tyttö.”
”Ai sanoit?”
”Enkö sanonu?”
”Mun muistikuvien mukaan sä et koskaan sanonu siitä mitään hyvää.”
”No... No sekin voi olla.”



Toshiya

Kyon valitsema näyttely jätti minulle pienen kuvotuksen tunteen ihmisvartaloa kohtaan. En voi hetkeen edes katsoa Kyota ilman, että uskon näkeväni läpileikkauksen hänen aivoistaan. Raitis ulkoilma alkaa kuitenkin helpottaa.

”Mikä olo?” Kyo kysyy, kun astelemme verkkaista tahtia kohti hotelliamme. Kaupungin läpi kulkeva päätie oli täynnä riehakkaita ihmisiä, mutta koska hotellimme sijaitsee hieman syrjemmässä, saamme kävellä suurimman osan matkasta rauhassa.
”Ihan hyvä. Särkylääke toimii”, vastaan. Minulla on jostain syystä tosi hyvä fiilis. En tiedä johtuuko se pienestä tuulenvireestä seisovan kuumassa ilmassa vai siitä, että Jessica on nyt virallisesti menneen talven lumia.

”Mitä me nyt? Mitä sä haluut tehä?” Kyo tahtoo tietää. Näen syrjäsilmälläni hänen kääntävän kasvonsa minua kohti, mutta pidän itse katseeni eteenpäin suunnattuna. Hotellin valot välkkyvät tietä reunustavien palmujen välissä.

”Kyllä sä tiiät, mitä mä haluun”, vastaan. Jep, hän tietää. Haluan ansaitsemani vastapalveluksen. Toki hän saattaa heittäytyä täydeksi imbesilliksi ja väittää pokkana, ettei tiedä, mistä minä puhun.

Kyo ei heittäydy imbesilliksi. Hän on pitkän tovin vaiti ennen kuin avaa suunsa. Se, mitä hänen suustaan sitten tulee, ei ole odottamaani selittelyä asennoitumisesta ja valmistautumisesta ja muusta paskanjauhannasta, vaan lyhyt ja ytimekäs

”Okei.”
...ExCUSE-MOI? Kuulinko oikein?
”Yhellä ehdolla.”
”No?”
Kyo sanoo hiljaa: ”Sä annat mun suudella sua. Ja suutelet takasin.”

Ensimmäinen ajatukseni on: eikö tuolla jätkällä ole minkäänlaista itsekunnioitusta? Jos minä joutuisin turvautumaan kiristykseen saadakseni suudella jotakuta, en vaivautuisi. Sanoisin sayonara! ja vaihtaisin johonkuhun, joka imuttelisi kanssani vapaaehtoisesti.

Mutta Kyo on valmis luopumaan ylpeydestään ja omanarvontunnostaan ja seksuaalisista inhibitioistaan ja ties mistä – saadakseen pussailla kanssani vähän aikaa. Tämän pitäisi tietysti olla minulle se kaikkein selkein merkki pistää stoppi koko jutulle.
Mutta arvaa mitä?
En taida pystyä siihen.

Fakta on, että olen odottanut tätä niin pitkään, etten yksinkertaisesti voi sanoa ei edes säästääkseni hänet mahdollisilta sydänsuruilta.

Tiedän, olen itsekäs kusipää. Minulle on kerrottu se niin monta kertaa, että tuntuu vain luonnolliselta toimia odotusten mukaisesti. Sitä paitsi, Kyo tuntee minut. Hän on katsellut vuositolkulla vierestä, kuinka toimin naisten kanssa. Hän tuntee minut. Hän tietää, ainakin jossain alitajunnassaan, mitä odottaa.

Ja, hei: millainen mies kieltäytyy suihinotosta? Vakavasti sairas, sanon minä.

”Sopii”, vastaan ehdotukseen.

Pikku-Toshiya hieman hypähtää farkuissani kun alan visioida, mikä minua hotellilla odottaa.



Kyo

Perhoset lentelevät vatsassani, kun astumme hotellihuoneeseeni. Tiedän, että tämä on kaikkea muuta kuin hyvä ajatus. Tiedän, että tämä on millä tahansa säälittävyyden mittapuulla uskomaton pohjanoteeraus.

Mutta olen ajatellut asiaa enemmän tai vähemmän sen jälkeen, mitä siellä Catin kämpillä tapahtui. Olen ajatellut, miten epäreilua on, että joku täysin nobody vietnamilaisakka pääsee niin lähelle Toshiyaa. Miten epäreilua on, että käytännössä kuka tahansa tissipari joka basistia lähestyy, pääsee niin lähelle häntä.

Kyse ei varsinaisesti ole siitä, että haluaisin sitä. Tai muotoillaan mieluummin näin: että haluaisin sitä. Kyse on siitä, että haluan lähemmäs häntä, haluan – okei nyt kuulostan täydeltä nynnyltä – olla intiimisti hänen kanssaan. Ymmärrätkö? Henkisellä tasolla se ei ole onnistunut, mutta fyysisellä tasolla... No, hän itse ehdotti sitä, vai mitä? Viikkoja sitten. Hän sanoi sen. ”Sä voit antaa mun panna sua.” Sanat, jotka silloin lähinnä naurattivat, aiheuttavat nyt kylmiä väreitä.

Kiskon t-paitaa päältäni, kun Toshiya jo makaa ilkosillaan sängyllä päätyyn nojaten ja yrittäen selvästi olla virnistämättä liian leveästi. Hän ristii kätensä takaraivolleen ja nostaa toisen jalkansa koukkuun. ”Sopiiko, että pussaillaan ensin ja sitten sä vasta...?” hän tiedustelee nyökäten jalkoväliään kohti.

”En mä aio ottaa sulta poskeen.” Seison paikallani boksereissani ja hipelöin niiden resoria. Käteni ovat näköjään alkaneet vapista jossain vaiheessa.

Toshiyalta kestää muutama sekunti tajuta. ”Meinaatsä..? Ootsä tosissas?” Hän näyttää ensin yllättyneeltä, mutta pian huonosti peitelty, suoraan sydämestä kumpuava riemu valtaa hänen kasvonsa.

Jauhan alahuultani ja nyökkään. Heilautan sitten toista tutisevaa kättäni kylpyhuoneen suuntaan. ”Voidaanks mennä ensin suihkuun? Yhessä?”

”Joo, joo, totta kai, mennään.”



Toshiya

Kyo ei missään nimessä ole mikään universumin paras suutelija, mutta hän on yllättävän hellä. Suudelmassa ei ole tippaakaan kiirettä tai edes intohimoa. Se on ennemminkin vähän varovainen, niin kuin hän ei vieläkään uskoisi, että tämä on okei.

Ööh. Miksi vaivaudun analysoimaan jotain tällaista?

Suutelen takaisin, kuten diiliin kuului, ja painan Kyon lantiota lähemmäs. Stondikseni painuu hänen vatsaansa vasten, mutta en tunne mitään itseäni vasten.

Vetäydyn pari senttiä kauemmas ja kysyn hengästyneenä: ”Jännittääks sua?”
”Ai jännittääkö? Mitä luulisit, neropatti?”

Naurahdan ja katselen, kun Kyo kierähtää selälleen, hieroo kasvojaan ja liu'uttaa kätensä väkivaltaisen näköisesti hiusrajaan jättäen ne siihen. Hän tuijottaa ylöspäin. ”Miten me tehään tää?” hän kysyy huoneen katolta.

”Ihan miten sä haluut.” Lasken käteni hänen reidelleen ja silitän sitä tavalla, jonka toivon olevan rauhoittava. Minua hieman naurattaa ajatus siitä, että olen tavallaan viemässä yli kolmekymppisen äijän neitsyyden. Teen tietysti kaikkeni, jotta huvittuneisuuteni ei näkyisi ulospäin.
”Me tarvitaan varmaan jotain helpottamaan... jotain liukasta...” Kyo sanoo vaikean kuuloisena.
”Joo. Mä haen vessasta jotain.” Nousen sängyltä ja astelen kylpyhuoneeseen skannaillen silmilläni tarjontaa. Lopulta tartun matkakokoiseen hoitoainepulloon ja palaan sängylle se kädessäni.

Kyo nousee kyynärpäidensä varaan nähdessään putelin kädessäni. ”Ootsä varma, et toi on hyvä?” hän kysyy epäilevästi. ”Jos se alkaa kirvelee tai jotain...”
”Ei se ala.”
”Miten sä voit olla varma?”
”No ei se mua ainakaan.”

Kyo katsoo minua kulmat koholla ja suu aavistuksen raollaan. Katson takaisin.

”Ei sua ainakaan? Meinaatsä...”
Lasken kädet syliini ja huokaisen. ”Mitä?”
”Ootsä...?”
Mitä?
”Onks joku... Ootsä tehny tätä joskus ennen?”
”Joo?”
”Kenen kanssa?”
”Mitä se sulle kuuluu?”
”Joku on pannu sua perseeseen?”
”Hirveen kivasti sanottu. Mitä sitte? Ainakaan sun ei tartte huolehtia, etten mä tietäis, miltä susta tuntuu.”

Kyo katsoo minua suoraan silmiin ilmeellä, joka saa minut haluamaan kääntämään katseeni. Ei siksi, että se olisi jotenkin tuomitseva tai järkyttynyt. Siksi, koska se on niin uskomattoman avoin ja haavoittuvainen, ja minulla on sellainen olo kuin tirkistelisin hänen sieluunsa.

Sitten hän laskee katseensa, kääntyy vatsalleen patjalle ja kiskoo tyynyn päänsä alle.

”Ihan sama”, hän sanoo hiljaa kasvojen toinen puolisko tyynyyn hautautuneena. ”Tehään se.” Ilmapiiri on valahtanut hetkessä miinuksen puolelle.

Epäröin hetken ennen kuin alan toimia. Sitten kieritän hoitoainepullon korkin auki ja tyhjennän osan sisällöstä sormilleni. Kömmin lähemmäs Kyota. ”Levitä vähän jalkoja.” Ehdin tuskin hipaista häntä yhdellä hoitoaineen liukastamalla sormella kun hän säpsähtää ja raakkuu tyynyynsä: ”Ei tartte! Tehään se nyt vaan!”

”Mikset sä voi vaan olla hiljaa ja antaa mun tehä tästä sulle kiva kokemus?!”
”Koska mä en haluu tästä kivaa kokemusta!”
”Mitä helvettiä sä selität?”
”Tajuutsä miten paskalta musta tuntuu jälkeenpäin, jos tää... jos tää tuntuuki oikeelta?”
Täh?
”Voitko hetkeks napsauttaa ton sun neandertali-moden pois päältä ja yrittää ymmärtää, mitä mä sulle sanon?” Hän kohottautuu kyynärpäidensä varaan ja katsoo minua olkansa yli pyyhkäisten likaisen vaaleat hiukset silmiltään.
”Miks susta tuntuis paskalta jälkeenpäin?” kysyn kärsivällisesti.
”Koska sit mä tietäisin tarkalleen, mitä mä en koskaan voi saada.”
”Ei tän tartte jäädä yhteen kertaan.”
”Luuletsä vitun imbesilli edelleen, et tässä on kyse pelkästä seksistä?”

Hoitoaineen kosteuttamat sormeni tuntuvat tahmeilta ja inhottavilta. Tuijotan niitä, koska toinen vaihtoehto on Kyon kasvot.

”Itse asiassa”, hän sanoo kolkosti, ”tee tästä mulle niin ikävää ku pystyt.”

Just joo.

Tässä on nyt kyse samasta ilmiöstä, johon naisten kanssa usein törmää. Kinaatte tyttöystävän kanssa esimerkiksi siitä, mikä elokuva mennä katsomaan, ja tyttöystävä sanoo lopulta: 'Okei! Miten vaan! Mennään kattomaan Terminaattori!' Ja jos sitten tosiaan menette katsomaan Terminaattorin, voit olla varma, ettei hän puhu sinulle koko loppupäivänä.
Jos nyt todella tekisin tämän, Kyo olisi minulle katkera luultavasti hamaan hautaan saakka.
Sitä en halua. Joten sanon: ”Unohdetaan koko juttu.”

Nousen jaloilleni ja astelen kylpyhuoneeseen pesemään käteni.



Kyo

Pakarani iho tuntuu viileältä kohdasta, jota Toshiya ehti sohaista tahmealla sormellaan.

Minulla on sellainen tunne, että räjähdän kappaleiksi, jos en saa tätä juttua päätökseensä. Nyt.

Kun Toshiya palaa kylpyhuoneesta, sanon: ”Tuu tänne.”
Hetken aikaa hän näyttää siltä kuin tahtoisi kieltäytyä. Sitten hän kuitenkin kömpii viereeni sängylle asettuen minua kohti toisen kyynärpäänsä varaan.

”Sano se suoraan päin mun naamaa. Mun tarttee kuulla se.” Tuijotan kuvajaistani Toshiyan toisesta silmästä.
”Selvä. Täältä pesee: mä en oo ihastunu suhun. Tai rakastunu. Tai mitään.” Sanat eivät satu yhtään niin paljon kuin odotin.
”Tiiän.”
”Mitä nyt tapahtuu?”
”Tää, mitä meidän välillä on ollu, loppuu.”
”Nii mä vähän arvelinki.”



Toshiya


… Ja sitten olemme taas siinä aiheessa.

”Kenen kaa sä oot ollu?”

En tajua, miksi tämä muodostui hänelle ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Että olen ollut toisen jätkän kanssa. ”Kamoon. Siitä on joku tsiljoona vuotta.”

”Sano nyt.”

”Mä en haluu kertoa, ja vaikka haluisinki niin mä en vois. Me tehtiin sopimus, ettei puhuta siitä kenellekään.” Tarkemmin ilmaistuna se uhkas tappaa mut hitaasti kiduttamalla, jos kerron kenellekään.

”Oliks se... Oliks sulla siinä jutussa tunteita mukana?”

”Ei. Ei todellakaan.” Hyi olkoon.

”Oliks sillä toisella?”

”Ei.” Toisaalta, kuka tietää....

”Vieläks te teette sitä?”

Hörähdän ääneen. Mikä absurdi ajatus. ”Ei.”

”Miks ei?”

”Koska meijän ei tartte. Nyt me saadaan naisia.”

Jonkinlainen pientä hymyä muistuttava nykäisy käy Kyon kasvoilla, ja minut valtaa tunne, että asioiden oli tarkoituskin mennä näin. Se on suunnattoman helpottavaa. Ennen kaikkea siksi, koska tiedän Kyon selviävän, mutta myös siksi, koska se tarkoittaa etten taidakaan olla niin itsekäs kusipää kuin voisin olla.

Olen loppujen lopuksi aika huomaavainen tyyppi.



Kyo


Tuntuu jotenkin helpottavalta tietää, ettei Toshiyalla ole ollut mitään sen syvempää kenenkään muunkaan miehen kanssa. Tavallaan lohduttavaa, ettei vika ehkä olekaan minussa vaan siinä, että olen yksinkertaisesti väärää sukupuolta Toshiyalle.

Lyhyen hiljaisuuden jälkeen basisti sanoo jotain itselleen hyvin epätyypillistä: ”Ootsä ihan okei?”
Nyökkään ja lasken pääni vasemman käsivarteni päälle. ”Joo. Kyl tää tästä.”
”Hyvä.” Hetken kuluttua: ”Voinks mä kuitenki jäädä tänne yöks? Se aivotärähdys... Mä en haluu herätä aamulla huomatakseni, että oon kuollu yön aikana.”
Naurahdan. ”Joo voit. Mieti niitä tappioita, mitä sun kuolema loppukiertueen ajalle aiheuttais. Ei meillä oo varaa sellaseen.”
”Puhumattakaan niistä henkisistä kärsimyksistä. Vuosien terapia koko bändille tulis helvetin kalliiks.”
”En mä terapiasta tiiä, mut ne valtavat bileet sun kuoleman johdosta ei kyllä syntyis ihan pikkurahalla.”
”Anteeks mitä?!”


Ottaen huomioon, että sain juuri rukkaset rakastamaltani mieheltä... minulla on yllättävän hyvä olo.
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    6 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 9/10)

ViestiKirjoittaja Tamago » Ke Kesä 18, 2014 11:55 pm

Koska on rikos, ettei tää uusin osa oo saanu vielä yhtäkään kommenttia, niin kirjotan nyt viimeinki sellasen kaikkien kiireiden jälkeen. Luin äsken ton yheksännen osan uudelleen, ett muistan mitä siinä tapahtuikaan niin nyt sit tuun hölöttää kaikkee turhaa paskaa, toivottavasti kuitenki ilahdut. :d

Ihan hirveetä ett tää on tokavikaosa. En kestä. Mitä mä sitten luen naureskellen kun tää loppuu? D: Ihan kauhee tyhjyyden tunne tulee... ;_; Tää on ollu niin täydellinen kaikessa humoristisuudessaan ja noiden kahden tyhmyydessään. En löydä tästä ficistä pahaa sanottavaa.

Nyt tähän viimesimpään osaan. Ehkä vaan ihan hyvä, ettei noista kahdesta tullut mitään paria. Ei se ois ollu mitenkään luonnollista esim. jollekin Toshiyalle, sehän tässä on käyny ilmi pitkin tarinaa. Ja Kyollakin on ehkä parempi olla, nyt sen ei tartte pelätä poikaystäväkandidaatin himoja naisia kohtaan, kun taas sit jos ne ois päätyny yhteen niin eihän siitä ois mitään tullu kuitenkaa!

Ja tää oli ehkä parhain kohta koko osassa, nauroin:
”Mitä suunnitelmia?” Toshiya kysyy heti. ”Minigolfia Eican kanssa?”
”Mitä sitte, jos oliskin?”
Hän kohauttaa olkiaan. ”Ei mitään. Mee vaan. Mut älkää sit tulko tänne jatkoille toisenlaisten mailapelien merkeissä.”

Tulipahan viimein selville se reviiritietoisuus, ei mustasukkaisuus.

Jään kyl oottaa ett mitähän siinä vikassa osassa vielä on. Ehkä käännätkin vielä kaiken ihan päälaelleen tai sitten se on vaan katsaus noiden kahden tollon elämään, että miten niillä sitten lähti menee kaiken ton tapahtuneen jälkeen. En tiiä. Mutta kiitos hei tästä osasta ja tästä koko ficistä! Ja sori tällanen vajavainen paska kommentti, en enää osaa.
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

    3 tykkää.
Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 9/10)

ViestiKirjoittaja illusionchiu » Ma Heinä 28, 2014 11:50 am

*ewwu ryömii pimeästä kolostansa ulos vihdoin kirjoittamaan kommenttinsa, mikä ei ole kuin 4kuukautta myöhässä* Jouduin lukemaan osankin uudestaan että tiedän mitä kirjoittaa. XD

Toshiya on sitten kyllä yksi niin dorka jätkä, että voi luoja sentää. En välillä ymmärrä miksi Kyo siitä basistista niin kovasti rakastaa pitää? Ihan pienen naurun aiheutti Toshiyan sekoilu, vaikka parka menettikin tajunsa, mutku se oli just Toshiya, jolta meni taju, niin ei ihan heti voisi uskoa. (Hyi olen hirvee, kun naureskelen Toshiyalle :D) Toshiyan mustasukkaisuus - tai sitten reviirinpuolustusmekanismit niin o_______O, nyt en todellakaan enää ymmärrä sitä jätkää...

Edelleen Jessica saa mut näkemään punaista, se koko nainen on jotenkin yök....

Kyo sanoo hiljaa: ”Sä annat mun suudella sua. Ja suutelet takasin.”

Ahaaa mä jotenkin arvasin että Kyo pyytää tätä. Voi sua Kyo pieni ;; Toshiyan myönteinen vastaus tuli kyllä ihan puskan takaa, ihan vaan Toshiyan tuntien~
Awww, Kyo jännittämässä ;3;

Ennen kaikkea siksi, koska tiedän Kyon selviävän, mutta myös siksi, koska se tarkoittaa etten taidakaan olla niin itsekäs kusipää kuin voisin olla.

Olen loppujen lopuksi aika huomaavainen tyyppi.

Tuota Toshiya, mä en nyt tiedä voinko olla sun kanssa ihan samaa mieltä asiasta... Ehkä jollain tavalla Toshiya on (aika) huomaavainen tyyppi, mutta...

Ottaen huomioon, että sain juuri rukkaset rakastamaltani mieheltä... minulla on yllättävän hyvä olo.

Snif, *halauksia Kyolle* :DD <3

Mutta siis joo 9luku oli yhtä hyvä mitä edelliset, mutta tieto että toiseksi viimeinen luku, yhyyy ;; Tykkäsin koko luvusta, aikka jsokus tuntui että voisn hakata päätä seinään kun Toshiya on niin puupää. XDD Mutta kiitos ja jään odottelee vikaa lukua <D:

~Ew
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 9/10)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Ti Maalis 03, 2015 6:13 pm

Mulla on selkeesti joku ongelma näiden pitkien tarinoiden viimeisten osien kanssa. Sama juttu Painful Thingsin kanssa. Edellisestä on piakkoin vuosi......... Hävettää. :D

Tamago, en tiedä oikein mitä sanoa, en muista miten kommentteihin vastataan. Mutta siis KIITOS. Tästä ja kaikista muistakin sun kommenteista.

Tää on ollu niin täydellinen kaikessa humoristisuudessaan ja noiden kahden tyhmyydessään. En löydä tästä ficistä pahaa sanottavaa.

Ihan mieletöntä, että oot tykännyt noin paljon! Huhh.

Oon samaa mieltä sun kanssa siitä, että Toshiya on koko tarinan ajan antanut sellaista vibaa, että todennäkösesti vain optimistisimmat ovat odottaneet sen ja Kyrden päätyvän yhteen. :D Siitä ei olis tullut yhtikäs mitään.

Ewwu, sulle myös iiiso kiitos monista kommenteistasi! :')

Mäkään en tarkalleen ymmärrä, mikä Toshiyassa niin Kyota viehättää, mutta sen tiedän, että joskus sitä vaan... obsessoituu sellaisiin tyyppeihin, joista on vaikea mainita mitään varsinaisia hyviä puolia, mutta joissa vaan on sitä jotain. :D Ehkä Tossussa on Kyon silmään sitä jotain.

Tavallaan siistiä kuulla, miten paljon turhautumista Toshiyan käytös on sulle aiheuttanut. :D Mitä tahansa tunteita onnistunkin tekstilläni herättämään, niin olen tyytyväinen! Pahinta olisi kirjottaa jotain niin latteaa ettei se herättäisi mitään ajatuksia tai fiiliksiä.

Kiitos hirrrveesti teille molemmille! Ja syvimmät pahoittelut, ömhh, pienestä viiveestä......
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 9/10)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Ti Maalis 03, 2015 6:20 pm

Tässä tää tynkä-epilogi, VIIMEINKIN. Ei tässä varmaan mitään kovin ihmeellistä tai yllättävää ole, mutta pitihän tälle ikuisuusprojektille päätös saada. :D


--


OSA KYMMENEN


Ginza, Tokio


Kyo

”Tää oli huono ajatus. Tosi huono”, kerron Toshiyalle ehkä kymmenettä kertaa. Kauluspaita päälläni tuntuu vieraalta. En tiedä, mistä sain päähäni pukeutua kauluspaitaan. Rauhallinen vanhanajan kahvilapubi, jossa olemme, ei todellakaan vaatisi farkkuja ja hupparia kummempaa vaatetusta.

”Tää on loistoajatus”, Toshiya vastaa, kuten on vastannut joka kerta esittäessäni saman havainnon. Mutta minä tiedän, että tämä on huono ajatus. Nämähän ovat käytännössä sokkotreffit. En minä käy sokkotreffeillä! Sanon tämän ääneen.

Toshiya huokaa ja painautuu vasten upottavan näköisen nojatuolin selkänojaa. ”Edelleenkin: nää ei oo mitkään treffit. Mä vaan haluun tutustuttaa sut mun yhteen kaveriin. Okei? Unohda, että se on bi. Se on hyvä tyyppi. Luotettava.”
”Mistä ihmeestä mä muka puhun sen kanssa? Onks mulla mitään yhteistä sen kanssa?”
”Onks sulla mitään yhteistä kenenkään kanssa?”

Pointti.

Kokislasin ympärille kiertynyt käteni tuntuu nihkeältä ja niin tuntuvat kainalonikin. Olen käynyt mielessäni läpi miljoona eri skenaariota tapaamisen kulusta. Osassa niistä Toshiya feidaa meidät, mistä seuraa sarja kiusallisia hiljaisuuksia, joita täyttävät vain sitäkin kiusallisemmat yritykset saada aikaan keskustelua. Osassa taas lempi leimahtaa ensisilmäyksellä ja feidaamme itse Toshiyan ja menemme tämän kaverin asunnolle panemaan. Kumpikin vaihtoehto kauhistuttaa.


”Tää kauluspaita ahistaa mua”, sanon ja liikehdin epämukavana omassa nojatuolissani.
”No voi”, Toshiya sanoo ja kohottaa tyhjää viinilasiaan baarimikolle. Hetken kuluttua hänelle tuodaan uusi.
”Mun vatsassa kiertää...” yritän.
”Nii varmasti kiertää”, Toshiya vastaa rauhallisesti ja ottaa huikan lasistaan.

Istumme hiljaisuudessa hetken aikaa. Sitten näen hänen katseensa pysähtyvän johonkin pisteeseen pubin ovella, ja hänen kasvoilleen ilmestyy leveä hymy. Vatsassani muljahtaa. Itse olen selkä ovea päin, joten en näe tulijaa.

Se on vain Toshiyan kaveri, hyvä tyyppi, tässä ei oo mitään seksuaalista, eikä tää ainakaan oo minkäänlainen paritusyritys...

”Moi, istu alas”, Toshiya sanoo.
Kuulen huolettoman kuuloisen äänen vastaavan: ”No moro. Miten menee?” Tyhjälle nojatuolille istahtaa nahkatakkiin ja mustiin farkkuihin pukeutunut mies.
”Ei kummemmin. Hei, täs on Kyo.”

Mies kääntyy minua kohti ja ojentaa kätensä kuin mikäkin ulkomaalainen. Hänellä on utelias hymy kapeilla kasvoillaan, ja suureksi helpotuksekseni hän on erittäin mukavan näköinen. Voin rehellisesti sanoa, ettei ihmisten ulkonäkö kosketa minua niin paljon, kuin se monia näyttää nykyaikana koskettavan, mutta mitä tulee seksuaaliseen tai romanttiseen mielenkiintoon, sitä eivät mitkään turilaat minulta ansaitse.

Tämä jätkä ei missään nimessä ole turilas. Hänellä on pitkäksi venähtäneet mustat hiukset, jotka varmaan vielä aamulla olivat siististi taakse suitu. Nyt muutamia suortuvia pyrkii hänen kasvoilleen. Hänellä on jokseenkin samanlaiset sirot piirteet kuin Toshiyalla, mutta vartaloltaan hän on Toshiyaa lyhyempi ja jonkin verran vankkarakenteisempi.

Sitten hän alkaa puhua, ja huomaan, että kaiken lisäksi hänellä on roppakaupalla mielenkiintoista sanottavaa.



Toshiya

Mitä enemmän Yuusuke puhuu, sitä tyytyväisemmältä Kyo näyttää. Heillä on paljon yhteistä, mutta se nyt ei ole mitään sattumaa. Olen ehkä maailman paras parittaja.

Kun esiliinalle ei enää näytä olevan tarvetta, poistun paikalta etukäteen mietityllä tekosyyllä.


Matkallani metroasemaa kohti mietin Dieta. Dieta ja meidän kymmenen vuoden takaisia aivottomia, alkoholinhuuruisia kokeilujamme. Ne olivat hyviä aikoja: paljon hauskanpitoa ja vähän ajattelua. Taisimme oikeasti olla molemmat siinä uskossa, että ketkä tahansa kaverukset, jotka eivät saa naisia, tekisivät niin. Helpottaisivat toistensa oloa.
Myöhemmin olen tajunnut, ettei asia ehkä ole ihan niin. Die on kaikesta päätellen tehnyt saman havainnon, sillä hän on muuttunut melkoiseksi homofoobikoksi. Tai mahdollisesti hän rakastui minuun ja hänen uusi jyrkkä asenteensa on vain tapa kieltää tunteensa? Huhhuh. Olen melkoinen sydäntensärkijä.

Sekoilu Dien kanssa joka tapauksessa auttoi minut näkemään, ettei seksi miesten kanssa ole sen kummempaa kuin naistenkaan. Luonteelleeni tyypillisellä avuliaisuudella pistin sitten hyvän kiertämään Kyon suuntaan. Kaiken lisäksi esittelin hänet miehelle, johon hän ei olisi muussa tapauksessa ikinä törmännyt. Heistä tulee vielä hyvä pari.

Metrossa asettelen nappikuulokkeet korviini ja onnittelen itseäni täydellisestä lopusta tälle tarinalle.
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    4 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 10/10)

ViestiKirjoittaja Tamago » Ti Maalis 03, 2015 9:52 pm

VIHDOIN JA VIIMEIN. KIITOS, päätit juuri odottavan piinan. :'D Vasta pari päivää sitten mietin, että millonkohan se viimenen osa tulee. NYT SE TULI.

On kiva tietää, miten Toshiya oli niinkin ajattelevainen (pfft), että järkkäsi Kyolle uuden miehen. Eipähän jää se tahvo yksinään, kun Toshiya ei sitte halunnutkaan mitään ihmeempää sen kanssa.
Ja MITÄ. Toshiya ja DIE. Okei, joo, en enää muista oliko tästä annettu vihjeitä matkan varrella mutta siis OKEI. Itselleni tuli puskista, mutta selittäähän tuo nyt muutaman asian, ETTÄH.
Mutta siis joo, mulla ei ole mitään järkevää sanottavaa enää tässä vaiheessa. Kuten oon sanonu, oon tykänny tästä ficistä ihan hirveesti alun ennakkoluuloista huolimatta, ja tää on ollu yks mun suosikeista. Toivottavasti pääsen vielä lukemaan sulta muitakin tekstejä. But for now kiitos tästä! Tätä on ollu hervotonta lukea, monet naurut oon saanu ja tää vaa on niin sympaattinen. :'D

Kiitos ja näkemiin! c:
I want to be untouchable and beautiful and completely dead inside.

WonderlandFragments

    2 tykkää.
Avatar
Tamago
Teknikko
 
Viestit: 161
Liittynyt: To Joulu 31, 2009 6:59 pm
Paikkakunta: Missä milloinkin

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 10/10)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Ma Maalis 23, 2015 8:52 pm

Tarkoituksenani oli alun perin kommentoida ficciäsi heti viimeisen osan ilmestyttyä, mutta en näköjään ole saanut sitä vielä aikaiseksi. Tämä on harvoja ellei jopa ainoa ficci, jota olen lähiaikoina seuraillut ja olenkin odotellut, koska postaisit tähän jatkoa. On aina surullista, kun mielenkiintoinen ficci jää kesken eikä loppuratkaisu koskaan selviä. Kiva siis, ettei tälle käynyt niin ^^

Toshiyan aivotärähdys tuli yllättäen, mutta toimi hyvänä tekosyynä jatkolle. Voisin kyllä kyseenalaistaa, kuinka järkevää on kuljetella hetki sitten aivotärähdyksen saanutta miestä pitkin kaupunkia :D Mutta toisaalta, onko järki ohjannut noita kahta minkään muunkaan suhteen…

Jessican paluu yllätti myös. Muistan ajatelleeni, että Jessicasta päästiin eroon hieman liiankin helposti, mutta hyväksyin asian sen suuremmitta mutinoitta. Jotensakin en jaksanut uskoa hetkeäkään, että Toshiya haikailisi Jessican perään. Jessican suhteen en osannut olla yhtä varma, mutta tämä paljastuikin lopulta aivan kelpo naiseksi. Harvemmin ihmiset nyt ovatkaan täysin mustavalkoisia, ja tekihän Jessica lehtijutullaan tietynlaisen palveluksen bändille, vaikkei ollut näille mitään velkaa.

Jessican lähtö taisi saada Kyon todella uskomaan, että kaikki esteet olisi näin raivattu hänen ja Toshiyan väliltä ja että näillä kahdella olisi nyt edessään auvoinen tulevaisuus yhdessä. Tietenkään Kyon haave ei toteutunut, kun Toshiya ei sitten luonnollisestikaan vastannut tämän tunteisiin. Luultavasti Kyo oli tiennyt totuuden kaiken aikaa, muttei ollut vain halunnut myöntää asiaa itselleen. Kyo taisi ottaa myös tiedon siitä, ettei ollut Toshiyan ensimmäinen mies jotensakin raskaasti, vaikka Kyo taisikin olla samalla helpottunut, ettei tässä itsessään välttämättä ollutkaan mitään vikaa. Toshiya vain ei yksinkertaisesti ollut kiinnostunut miehistä millään lailla, ainakaan henkisellä tasolla.

Kyo ja Toshiya halusivat alusta lähtien toisiltaan eri asioita, joten Toshiyan päätös perääntyä viime hetkellä oli oikein Kyota kohtaan, vaikka tämän ratkaisu taisikin tapahtua suurimmaksi osin itsekkäistä syistä. Osaan helposti kuvitella, että joku voisi pettyä antamaasi ratkaisuun. Kyon ja Toshiyan menemistä toistensa kanssa pidemmälle ja pidemmälle on pohjustettu koko ficin ajan ja sitten itse aktia ei tapahtunutkaan. Oikeastaan pidin tästä ratkaisusta. Ainakaan päätöksesi ei ollut ennalta arvattavissa. Jotenkin oli alusta asti selvää, etteivät nämä kaksi tulisi päätymään yhteen ja olisi ollut epätodennäköistä, että miesten suhde olisi kehittynyt huimasti parin viimeisen osan aikana. Kyo kuitenkin otti asian hyvin, joten lopun ei kai voi sanoa päättyneen Kyonkaan osalta liian huonosti.

Ihanaa muuten, että pidit Eican mukana vielä tässäkin osassa, vaikkakin sitten vain Kyon ja Toshiyan keskustelunaiheena :D Saipahan Eicca aiheutettua vielä läsnäolottomuudellaankin hupaisia ja kutkuttavia tilanteita miesten välille.

Viimeinen osa oli todellakin epilogimainen ja ficci olisi toiminut mainiosti ilman sitäkin, mutta en missään nimessä sano että se olisi ollut turha. Se toi lyhyen katsauksen tulevaisuuteen ja sen kautta selvisi muutamakin asia. Toiseksi viimeisessä osassa jäin pohtimaan, kenen kanssa Toshiya olisi hommaillut aiemmin, ja viimeisessä osassahan se viimein selvisi. Ratkaisu ei herättänyt itsessäni tuntemuksia suuntaan tai toiseen, mutta se kuulosti kaikin puolin uskottavalta ja varmaan tuollakin parituksella on faninsa. Täytyy sanoa, että Kyolle seuralaisen hankkiminen oli Toshiyalta kiltisti tehty. Kiva, että tarinalla oli onnellinen loppu, vaikkeivät Kyo ja Toshiya yhteen päätyneetkään. Eivätköhän molemmat ole lopultakin tyytyväisempiä omilla tahoillaan kuin toistensa kainalossa. Toshiya taisi (toivottavasti) oppia jotakin tarinan aikana. Ehken kutsuisi tätä hyväksi ihmiseksi, mutta ainakin tämä yritti. Kai sekin merkitsee loppupeleissä jotakin.

Kiitos tästä! Tämä oli kaikin puolin hauska ja miellyttävä lukukokemus. Katsotaan, löydänkö tieni lukemaan vielä muitakin ficcejäsi :D

    3 tykkää.
Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Etsi minua kanssani (DEG, K/T, huumori, osat 10/10)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Pe Huhti 03, 2015 6:09 pm

Tamago, ihana kuulla että joku oikeasti odotti tätä viimeistä osaa! Mutta ikävä tuottaa pettymys sen lyhyyden suhteen... :'D

Toshiya on näytetty tässä ficissä niin uskomattoman paskassa valossa ja siitä on muutenkin tehty ihan täys dille, niin pitihän mun vähän hyvittää sitä sille tässä lopussa. :D Koska vaikka Kyrdeen on helppo samastua (tavallaan), niin kyllä Tossu on mun lempparityyppi tässä stoorissa.

Ja MITÄ. Toshiya ja DIE. Okei, joo, en enää muista oliko tästä annettu vihjeitä matkan varrella mutta siis OKEI. Itselleni tuli puskista, mutta selittäähän tuo nyt muutaman asian, ETTÄH.

Whaaat ja mä olin ihan varma, ettei toi tulis kenellekään yllätyksenä. :D Muthei, kiva näin! Että sai loppuun vielä pienen yllärin.

Kiitos ihan hirveesti kehuista ja aiemmistakin kommenteista ja siitä että oot tykännyt! :') Oon ihan liikuttunut. Mulla on yks lyhyehkö huumoripläjäys odottamassa päätöstä julkaistako vaiko eikö, joten se saattaa ilmestyä tänne jossain vaiheessa. :D Stay tuned!

Kuunkajo, taas joku joka on odottanut jatkoa, jee! Tykkään itekin tästä ficistä sen verran etten mitenkään olis voinut jättää sitä kesken.

Jessica ansaitsi mun mielestä kunnon closuren, ja samanlaisen hyvityksen siitä, miten julmasti oon sitä kohdellut tässä tarinassa, kuin Toshiyakin. :D En halunnut jättää ketään tässä ihan täydellisen läpimädäksi tyypiksi, ja Jessican nyt kaikesta huolimatta ajattelin kokoajan SUHTEELLISEN normaaliksi ja professionaaliseksi. Siitä sai vain hippusen eri kuvan, koska sitä tarkkailtiin kokoajan joko Tossun tai Kyrden näkökulmasta (eikä kummallakaan ole tapana sensuroida ikäviä ajatuksiaan).

Luultavasti Kyo oli tiennyt totuuden kaiken aikaa, muttei ollut vain halunnut myöntää asiaa itselleen.

Jep. Ja siellä jossain saattoi koko ajan kyteä pienen pieni toivon kipinä että josko sittenkin....

Osaan helposti kuvitella, että joku voisi pettyä antamaasi ratkaisuun. Kyon ja Toshiyan menemistä toistensa kanssa pidemmälle ja pidemmälle on pohjustettu koko ficin ajan ja sitten itse aktia ei tapahtunutkaan.

Joo, mäkin oon aika varma, että pettyneitä lukijoita oli. Olin visioinut ja kirjoittanutkin lukuisia kohtauksia siitä, miten Toshiya ja Kyo meni loppuun saakka, mutta jostain syystä tää tarina nyt vaan ei koskaan johtanut siihen! Joka ikinen niistä kohtauksista oli muuten myös niin uskomattoman NOLO (ja aina tietenkin Kyon kannalta), että en tiedä olisinko kestänyt julkaista sellaista.... Myötähäpeä niitä kirjoittaessakin oli melkoinen. :D Kiva kuulla, että sä kuitenkin tykkäsit tosta lopusta! Totta kai mä olisin halunnut kirjoittaa ja julkaista sen seksikohtauksen, jota koko stoori on tosiaan pohjustanut, mutta se vaan nyt ei olis ollut oikea ratkaisu! Sorppa kaikki, jotka seuras tätä sen takia että pääsisitte lukemaan sen jyystökohtauksen. :D

Toiseksi viimeisessä osassa jäin pohtimaan, kenen kanssa Toshiya olisi hommaillut aiemmin, ja viimeisessä osassahan se viimein selvisi. Ratkaisu ei herättänyt itsessäni tuntemuksia suuntaan tai toiseen, mutta se kuulosti kaikin puolin uskottavalta ja varmaan tuollakin parituksella on faninsa.

Joo siis munkin mielestä se on nimenomaan uskottava. Isoksi osaksi siksi, koska se oli nimenomaan sitä "nuoruuden pöllöilyä", jota noi jäbät ei nähny mitenkään erikoisena tai häpeällisenä, vaan ihan normaalina tapana helpottaa toistensa blue balls -ongelmia. :D

Kiitos hirveästi sullekin kaikista kommenteista ja kehuista! Se yks pikku tarina, mikä mulla (ehkä) odottaa julkaisua on kentien pikkusen samaa tyyliä kuin tämä, joten toivottavasti tsekkaat sen ulos, JOS sen päätän julkaista. 8)

Hei hyvää pääsiäistä molemmille ja kiitos!! <3
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    3 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Edellinen

Paluu K-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron