The Meaning of life (NC-17, 20/20, Romance)

Voi sisältää erityisen selkeää alastomuutta ja seksikuvausta, raakaa väkivaltaa, voimakkaita huumausainekuvauksia ja erityisen rankkaa kielenkäyttöä. Sisältö ei sovi lapsille.

The Meaning of life (NC-17, 20/20, Romance)

ViestiKirjoittaja Syunikiss » Su Huhti 14, 2013 3:09 pm

Nimi: The Meaning of Life

Author: Syunikiss.

Warnings: Sisältää hyvinkin karkeaa kielenkäyttöä, angstausta, tappeluita, väkivaltaa, tarkoin kuvailtua seksiä, juomista ja mahdollisesti syöpää aiheuttavia parituksia.

Genre: Romance, draama, humour, OoC, PoV(milloin mikäkin), slash, small AU

Pairings: Tulee kyllä ilmi, en lupaile alussa mitään muuta, kuin että karmeita niistä tulee.

Artistit: Paljon. Mana (Moi dix Mois, Malice Mizer) Miku, Yuuki, Teruki (AnCafe) Aoi (The GazettE) Maya, Aiji (LM.C) Tatsurou (Mucc) Kyo, Die (Dir en Grey) Miyavi, Emiru (Aicle) Satoshi (Girugamesh) Hizaki (Versailles) Asagi, Tsunehito (D) Ricky (The MicroHead4NS) Halo, Seishou (Plunklock) Takeru (SuG)

Chapters: 20/20

Raiting: K-18/NC-17

Beta; Rozen

Summary: Kukaan ei tiennyt miten sinne jouduimme. Meitä on monta. Jokainen olemme kadottaneet elämästämme jotakin tärkeää. Emmekä pääse pois ennen kuin löydämme sen.

A/N Noniin... Voin kai selittää aluksi kaikkea turhaa, kun viimein sain tämän kirjoitettua? Inspiraatiota tämän kirjoittamiseen sain (uskokaa tai älkää) Saw- elokuvista, joissa ihmiset ovat loukussa, eivätkä pääse pois ennen kuin tietyt tehtävät on tehty. Koko tarina on oikeastaan aika kiireessä kirjoitettu, kliseinen, ja hiukan töksähtelevä, mutta minkäs teet kun aikaa on rajallisesti. Pointti on että kasa miehiä heitetään vain taloon. Aivan, taloon. Keskelle ei mitään, ja heidät jätetään pohtimaan elämänsä tarkoitusta. Niin.. Pyydän huomioimaan sen, etten tätä ficciä aloittaessani (liiallisen roolipelaamisen takia) oikeasti osannut kirjoittaa hän- muodossa, joten point-of-viever sopi paljon paremmin.
Se, että kenen näkökulmasta ficciä katsotaan, sen ei pitäisi jäädä kenellekään epäselväksi.

Olen myös pahimman sortin perfektionisti, ja löydän aina omasta kirjoituksestani jotain vikaa, joten muutoksia saattaa aivan hyvin tulla keskellekin ficciä, pyydän ymmärrystä.
Yritän tosin muutella tekstiä mahdollisimman vähän, mutta minkäs teet. Sitten se, että kirjoitin tämän alkuperäisenversion käsin vihkooni, jolloin kirjoitukset tulivat hetken mielijohteista, eikä kovinkaan laadukasta tekstiä tullut, kun yhtä kohtaa kirjoittaessa mielikuvitus lensikin jo toiseen. Itsetunto ja betaaja juoksivat myös eräässä vaiheessa kiljuen pois, joten jatkaminen tänne viivästyi. Toivottavasti pidätte tästä, älkääpä syökö, jookoskookos?



~




1. Miku, ja lauma kakaroita joita joskus miehiksi kutsuttiin.

Tuijotin ympärilleni hämilläni. Pieni päässä jyskyttävä kipu muistutti olemassaolostaan, ja neuvoi minua sulkemaan silmäni. En muista juoneeni eilen? Silti löysin itseni täysin vieraasta paikasta. "Moshiwake Arimasen!" inahdin varovasti kun tajusin istuvani Dir en Greyn maineikkaan vokalistin, Kyo- herran päällä. Ei hänestä erehtyäkään voinut, kun vaaleat hiukset kutittivat nenääni. Vastaukseksi sain krapulaista murinaa, taisin olla sittenkin juonut? Toisaalta aiemmin ei ollut käynyt mitään niinkään hullua, että olisin toisen muusikon taloon päätynyt yöksi. Kähysin ylös sohvalta. Heh, taisin olla ollut todellakin humalassa... Jopa niin humalassa etten ollut olohuonetta pidemmälle suostunut menemään. Sekin toisaalta hiukan ihmetytti että meillä molemmilla oli vaatteet päällämme.

Erehdyin kysymään missä vessa oli. Jouduin hiukan mutustelemaan vastausta mielessäni, "Mistä helvetistä minä tiedän? Eikö tämä ole sinun talosi?"

Autoin laulajan takanani ylös ja näkymä näytti kuin olohuoneelta, johon oli yhdistetty keittiö. Aavistin pahaa. Kyokaan ei näyttänyt tietävän missä olimme, ja paniikki alkoi hiipiä hiljaa sisimpääni. Miksi? Missä? Niskakarvat nousivat pystyyn väkisinkin, ja valmistauduimme molemmat hyökkäämään tulijan kimppuun kun kuulimme molemmat askeleita vasemmalta tulevalta käytävältä. Hämmästystäni ei voinut sanoin kuvailla. Entinen Malice Mizerin kitaristi seisoi edessämme. Havahduin mietteistäni kuullessani vieraan miesäänen. "Voisiko joku vittu nyt kertoa missä vitun vitussa me oikein vittu ollaan?!" Jumalallisen kaunis olento edessäni ärähti. Olin kuin puulla päähän lyöty. Kummasta enemmän, siitä että noin kaunis olento omasi niin matalan äänen, vai siitä, että tuo ylipäätään puhui, en tiennyt. "E-en.." inisin surkeasti, mutta blondi takanani ehti ensin. "Ei hajua." Tuo murahti.

Kaikkien katse kiinnittyi äkkiä oveen. Mistäs se siihen tupsahti? Naisellisin meistä oli äkkiä sen luona, ja riuhtaisi sitä niin kovaa kuin noilla hennoilla käsivarsilla pystyi. Arvatenkin lukossa. Mustat hiukset omaava kääntyi. Kääntyi ja katseli meitä hetken hiljaa. Ehdin katsella tuota tarkemmin. Silkkiset, pitkät ja kiharat hiukset laskeutuivat eteen niskan molemmin puolin, ja kehystivät vaaleita kasvoja upeasti. Vaalea iho mustien, täydellisien silmämeikkien alla tuntui hohtavan, ja pitkät ripset taipuivat upeasti. Näyttikö mies aina näin upealta? Heti herättyäänkin? Musta kauluspaita ei paljastanut vartalon muotoja liikaa, mutta punainen skottiruudullinen hame sitäkin enemmän. Loin katseeni tuon mustilla sukilla verhottuihin jalkoihin. Sukat päättyivät hiukan polvien ylle, ja ne saivat minut hämmästelemään kuinka kauniit jalat toiselle oli suotu.

Kuulimme puhetta, tai oikeastaan hysteeristä uikutusta. Kuka nyt? Kaikki asetuimme varuillemme, ja äkkiä löysin itseni maasta. Joku oli hyökännyt halaamaan minua, ja kesti hetken tajuta kuka se oli. "T-Takeru!?" ihmettelin. Vaalea oli takertunut minuun kunnolla, niin etten miltei päässyt ylös. Voi raukkaa, paniikkihäiriöstä kärsivä vokalisti mielsi ainoastaan minut turvalliseksi seuraksi. Kömmin ylös ja tämä vajosi jalkoihini. Katselin muita selvemmin. Teruki nosti kättään, ja hänen katseessaan näkyi pientä paniikkia, johtuen siitä ettei hänkään tiennyt missä olimme. Hizakin kimeä piipitys kuului muualta. "Mana-samani, oletteko kunnossa~" matkin mielessäni ärsyttävästi lässyttäen. Oli tässä muutakin huolenaihetta. Ensimmäistä kertaa näin Manan osoittavan minkäänlaista hellyyttä kenellekään, tämän vastatessa jotenkuten Hizakin halaukseen.

pääkipu ei ollut vieläkään väistynyt, ja jännityksen takia oksennusrefleksi alkoi hiipiä kurkkuani pitkin ylös. Toisaalta oksentaminen oli mahdotonta, sillä vatsani oli tyhjä. Ovi lukossa ja nälkäkin alkoi olla.
Paniikki valtasi äkkiä koko ajatusmaailmani.
"Tyypit.. Mitä me syödään?"
"Toisiamme?"
Tuhahdin, Kyon hekottaessa omalle hauskuudelleen taustalla.
"Kuinka sä voit ajatella ruokaa!?" Hizaki kivahti, ilmeisesti Manansa puolesta.

"Älkää siitä huoliko."

Taas vieras ääni. Kaikki olimme hypätä metrin ilmaan huomatessamme nurkassa mörköilevän Tatsuron. "Kaapeissa on ruokaa vaikka miten." tämä jatkoi. Tuijotimme häntä ällistyneenä, eikä kukaan oikein keksinyt sanottavaa. Täällähän oli paljon porukkaa! Tatsurou oli kumman rauhallinen, kuin olisi käynyt talon läpi juuri hetki sitten.

"Vitut ruuasta. Mä en ainakaan suunnitellut jääväni loukkuun loppuiäkseni." Mana äyskäisi äänellä, joka sai vaalean jaloissani värisemään. Thats it, Mana. Edes sinun naiselliset mielialaongelmasi eivät pelottele minun Takeruani.

Mulkaisin naisellista tarpeettoman ilkeästi. Hizaki näytti järkyttyneeltä tehdessäni niin, eihän minun kuulunut uskaltaa käydä Manaa vastaan edes kehonkielelläni! Takeru suurinpiirtein pomppasi syliini, toisen vaaleahiuksisen astellessa muina miehinä käytävästä. "Mitä te tölläätte? En mä noin upee oo!" Tikkareita rakastava mies ihmetteli katseitamme. "Muissa huoneissa on vielä ihan helvetisti jengiä! Mun Aijikin saattaa olla siellä." kovaäänisin jatkoi. Tuijotimme häntä edelleen suu auki. Mistä tuokin ilmestyi? Tatsuro rikkoi hiljaisuuden.

"No mennään sitten."

Jäin hetkeksi katselemaan miesten perään ällistyneenä. Mitä täällä oikein tapahtuu?! Pakkohan täältä on jotenkin päästävä pois, vai mitä?

Vaalea lähti mukisematta toisen perään. Koko poppoomme seurasi perässä, vaikkakin varovaisina. Tapahtuma oli kuin suoraan jostakin kauhuelokuvasta! Vasemmalta lähti kaksi käytävää oikealle sekä vasemmalle. Käytävien päissä oli molemmissa huoneita. Kurkistimme ensimmäiseen huoneeseen. Teruki ja minä katsoimme toisiamme merkitsevästi, jestas jestas. Yuuki, kosketintensoittajamme oli siellä. Surutta tönäisimme muut tieltämme, ja koitimme elvyttää miestä.
"Kanon ja Takuya saattavat olla täällä myös! Menkää nyt hemmetti etsimään!" Kiljaisin enemmän tai vähemmän paniikinomaisesti. Tatsuro totteli kiltisti, Kyon seuratessa tätä. Takeru ei uskaltanut liikkua ja Mana, Maya sekä Hizaki olivat kaikki menneet menojaan.

Yuuki heräsi vähitellen ja vaikka etsimme, emme löytäneet Kanonia tai Takuyaa. Muutkin toivoivat löytävänsä ystäviään, mutta vain harva löysi bänditovereitaan. Kylpyhuoneesta Maya ja Kyo olivat löytäneet Emirun sekä Miyavin. Kyon avatessa toisen huoneen oven, oli tämä kaatua selälleen. Punahiuksinen kitaristihan se siellä, Die. Die, Ricky ja Aoi. Luoksemme tuli myös itsestään herännyt Asagi, joka lyöttäytyi Hizakin ja Manan seuraan.

Päätimme käydä toisenkin päädyn huoneissa, emmekä yllättyneet. Lisää porukkaa. Asagi oli pyörtyä, löytäessään basistinsa. Tsunehito oli puolitokkurassa, ja pysyi hädin tuskin jaloillaan. Avasimme viimein toisenkin oven. "Väistäkää! Aiji!" Maya huusi korvamme lukkoon ja riensi Rickyn ohi, joka oli nostamassa Satoshia jaloilleen. Yuuki rikkoi hetken kestäneen hiljaisuuden. "Mun kanssa samassa huoneessa oli kanssa.."

"Me."

Halo ja Seishou seisoivat takanamme, ja Teruki pahoitteli ettemme huomanneet heitä. Kysymykset olivat taas samat. Missä olimme ja miksi, ja kukaan ei taaskaan tiennyt.

Takeru tökkäsi minua varovasti, ja sitten kuroittautui kuiskaamaan minulle jotakin. Nyökkäsin ja ojensin käteni. Tuo antoi minulle löytämänsä paperilapun. Luin sen useampaan otteeseen, ennenkuin tajusin että pitelin käsissäni mahdollisesti ainoaa vihjettä siihen, miksi olimme täällä. "Hei... Kuunnelkaa." Pyysin.

"Maailmassa on liikaa pahaa, liikaa välinpitämättömyyttä. Olette kaikki kadottaneet elämästänne sen tärkeimmän, vaikka teidän kuuluisi olla esimerkkinä faneille. Toimeen tulonne taataan, mutta pois ette pääse ennen kuin löydätte sen."

Kaikki tuijottivat minua yhtä järkyttyneinä, kuin eivät tietäisi mitä sanoa. Näytin vielä lappua kaikille, jotta toiset voisivat olla varmoja kuulemastaan. Jopa Tatsuron silmissä näkyi pieni kauhunpilke, kun livuimme hiljaa sanatta sovittuun kokoukseen olohuoneeseen.

"Noniin," Mana aloitti. Kaikki muutkin tuntuivat menettäneen osan järjestään kuullessaan tuon puhuvan. Olimme asettuneet suurelle kulmasohvalle. Asagi, Mana, Hizaki sekä Tsunehito olivat vallanneet toisen päädyn, minä, Teruki, Yuuki, Halo, Seishou sekä Emiru istuimme keskellä, ja Takeru oli löytänyt tiensä syliini. Ricky, Miyavi, Aoi, Tatsurou ja Satoshi olivat toisessa päädyssä, naisellisimpia vastapäätä. Maya istui Aijin sylissä meidän, ja Tatsuron porukan kanssa. "Me ollaan täällä varmaan kauan. Eikä yhteiselosta tule mitään ilman sääntöjä. Huoneita on turhan vähän, mutta kaikissa on kaksi leveää sänkyä. Katsotaan ensin kuka menee kenenkin kanssa. Huoneita on 7, meitä 20. Yhteen menee maksimissaan neljä. Me otamme oikealle menevän käytävän päätyhuoneen." Kukaan ei halunnut tai uskaltanut sanoa Manalle vastaan. Mana oli selkeästi ottanut alfauroksen paikan, ja jos Hizaki oli hänen naisensa, niin Tsunehito olisi heidän hemmoteltu nirppanokkainen tyttärensä. Unohtamatta ylisuojelevaa isoveli-Asagia. Naurahdin mietteilleni, johon onneksi kukaan ei noteerannut mitenkään.

"Me voidaan ottaa sen oikeanpuoleinen." sanoin. "Siis minä ja Yuuki sekä Teruki." Takeru vieressäni värähti. Tein sen tahallani. Takeroun olisi nyt viimeistään opeteltava selviämään jotenkin ilman minua. Huono hetki, tiedän. En silti voisi taata rauhallisuuttani suljetun oven takana, joten olisi hyvä laittaa Takeru jonkun pomminvarman kanssa. "Mä otan sen vastapäisen. Kuka messissä?" Tatsuro kysyi. "Takeru voi tulla!" Huudahdin äkkiä. Takeru värähti, muttei uskaltanut sanoa mitään. Nyökkäsin vahvistukseksi. Onneksi tuo tiesi etten asettaisi tätä ikinä vaaraan. Miyavi huokaisi. "Mulle huone siitä Tatsuron vierestä." Satoshi pyysi saada tulla mukaan. Ricky ilmoitti tahtovansa vastapäisen huoneen, ja Halo sekä Seishou tulisivat hänen kanssaan. "Jestas sä olet söpö!" Ricky möläytti Seishoulle, joka ujona punastui ja nyökkäsi. Halo mulkaisi Rickya joka vain naurahti vastaukseksi. Olkaa kilttejä, ei ongelmia!

"Mä ja Aiji mennään toisen pään oikeenpuoleiseen huoneeseen." Maya ilmoitti, kuin päivänselvyyden. Kyo, Die sekä Aoi saivat siis viimeisen huoneen. Vaiti, kaikki lähtivät paikalta. Panikointi jäi hyvinkin pienelle osalle, sillä niin moni oli samassa tilanteessa. Selviäisimme tästä yhdessä, eikö niin?

--
Jotenkin tunsin hiukan huonoa omatuntoa jättäessäni Takerun yksin sillä tavalla, mutta tässä tilanteessa jos jossakin hänen oli koitettava pärjätä Tatsuron kanssa. Siksi, että siinä tilanteessa jossa minäkin olin hermoillut Takerun läsnäolosta huolimatta, oli Tatsuro pysynyt täysin rauhallisena. Takeru ansaitsi tällaisessa tilanteessa niin rauhallista seuraa kuin vain pystyi olla, enkä itse voisi taata sitä. Anteeksi, Takeru.

"Kuule.." Aloitin puheeni Tatsurolle, ennen kuin laskin tuon samaan huoneeseen Takerun kanssa. En saisi pyytää tätä, tuskin tunnemme, mutta hätä ei lue lakia
"Sillä on kolmannen asteen paniikkihäiriö, yksinjäämisenpelko, vainoharhaisuutta, menneisyyden traumoja sekä paljon huolia. Se ei välttämättä luota suhun yhtään, ja jos teet sille jotakin niin vastaat siitä minulle. Uskon että kaikki menee hyvin, mut se pelkää vähän kaikkea." Tatsuro myötäili ja ymmärsi puheeni.
"Ja kiitos." Sanoin lopuksi, ehkä jopa hiukan helpottuneena. Rakastin toki Takerua kuin veljeäni, mutta hänen peräänsä katsomisessa oli oma hommansa, sekä Tatsuro oli tarpeeksi rauhallinen. Pidempi nyökkäsi, ja katosi huoneeseen.



2. Seishou, ja yksi kilpakosija lisää.


Istahdin sängylle Halon vierelle, kuten olin aina tehnyt. En sanonut mitään. Edessämme Ricky piti monologiaan siitä kuinka perseestä on olla loukussa täällä. Vanhempi vieressäni vain naurahteli hyväntuulisesti. Sellainen hän oli. Hyvällä tuulella siihen asti kun joku kommentoi minua, ja koin siitä pientä syyllisyyttä.
"Paitsi onhan meillä tämä söpöliini." Ricky sanoi osoittaen minua.
"H-hä? Minäkö?" Älähdin hiljaa. Miltei tunsin kuinka Halo vierelläni vakavoitui.
"Seishou on Minun. Pidä käpäläsi irti." Tämä sanahti kylmästi. Ricky näytti pettyneeltä, mutta veti tutun ilkikurisen virneen kasvoilleen nopeasti.
"Pakota."

Sitä hopeahiuksinen ei olisi todellakaan halunnut kuulla. Tämä ponnahti pystyyn ja oli iskeä ruskeahiuksista suoraan kasvoihin. Hän ei antanut kenenkään lähestyä minua, ja olin siitä kiitollinen, en kuitenkaan osaisi puollustaa itse itseäni. Olin onnellinen kun hän oli kanssani. Halo oli hyvä minulle, rehti ja kiltti, en siis voisi valittaa.
"Rauhoittukaa." Pyysin silti hiljaa, miltei kuiskaten. En halunnut saada tappelua aikaiseksi. Halo palasi kuuliaisesti viereeni silittelemään hiuksiani. Ricky jäi tuijottamaan tätä kuin hullua.
"Ollaanpa sitä söpönä.." ruskeahiuksinen kiusasi, ja heittäytyi sängylleen.

Vaivuin mietteisiini, ajattelemaan mikä oikeastaan olikaan elämämme tarkoitus? Pääsisimmekö ikinä takaisin kotiin? Ehkä tämä oli koti nyt? Näkisinkö enää ikinä Pinkyä, entä Harukaa?
"Halo? Näemmeköhän me ystäviämme enää?" kysyin kuiskaten. Olin niin hämmentymnyt! Minut oli opetettu kertomaan kaikki huoleni Halolle, ja unohtamaan ne sitten, joten nyt en voinut muutakaan. Hän halusi niin kantaa kaikki huoleni, jotta voisin elää jälleen kerran hymyillen.

Ricky loppujenlopuksi lähti huoneesta. Jotenkin minua jäi haittaamaan sellainen välikohtaus, ja halusin puhua ruskeatukkaiselle. Tahdoin selittää ettei Halo ollut tulistunut sillä tavalla ilkeyttään. Hän ei vain halunnut minun ahdistuvan mistään, kun tiesi etten pidä kamalasti ventovieraista.
"Halo, odottaisitko hetken tässä?" Kysyin. Toinen pudisti päätään.
"Et mene ilman minua. Mitä jos jotain-"
"Tule mukaan." Keskeytin lempeästi. Kyllä se niinkin hoituisi. Olisin toki puhunut Rickylle mieluiten yksin, mutta mikäs siinä.

~

"Ei hän tarkoita pahaa." Puhuin ruskeahiuksiselle.
"Hän vain suojelee minua. Pyydän anteeksi hänen puolestaan. Ei Halon ollut varmasti tarkoitus..." Jatkoin. Ruskeahiuksinen hymähti.
"Kunhan ei uhittele toiste." vanhin tuhahti ja vilkaisi takanani seisovaa hopeahiuksista. Olin helpottunut siitä että sain asian selitettyä. En halunnut, että Ricky olisi loukkaantunut.

"Oh yeah! Täällähän on viinaa!" kuulimme Rickyn hihkuvan kävellessämme Halon kanssa poispäin. Kaiveli ilmeisesti keittiön kaappeja. Kasvoilleni kiipesi huvittunut hymy. Juoppo mikä juoppo. Hiukan kyllä huoletti mitä alkoholi teki hänen aivoilleen mutta voisin aina luottaa Haloon.

Palattuamme huoneeseemme, Halo oli keskittynyt lohduttelemaan minua. Toinenh retkotti rentona selällään, ja antoi minun nojata rintaansa vasten turvaa hakien. Hän oli talossa ainoa jonka tunsin edes jotenkin, ja jonka tiesin pitävän minut turvassa. En edes tiennyt voisinko koskaan korvata hopeahiuksiselle sitä kaikkea mitä tuo oli koskaan eteeni tehnyt. Tällä hetkellä sekin saattoi tosin tuntua merkityksettömältä. Kuitenkaan edes siinä, työnantajani vieressä, oloni ei kuitenkaan ollut täysin turvallinen. Ei edes vielä silloin kun huuleni etsivät haparoiden toisen omia, jotka vastalauseitta kertoivat vastaavilleni olemaan pelkäämättä.

Hetken olimme antaneet kehojemme tehdä mitä ne halusivat, hetken olimme antaneet mieltemme viedä tahtonsa mukaan, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun tunsin housujeni avautuvan, havahduin julmaan todellisuuteen. Ei nyt, ei tässä, ei tällaisessa tilanteessa. Eräs tietty ruskeahiuksinen saattaisi pöllähtää huoneeseen minä hetkenä hyvänsä, enkä halunnut käyttäytyä tässä tilanteessa kuin pahainen rusakko. Hemmetti, Halo! Miksi sinä saat minut aina niin rentoutuneeksi että unohdan... Unohdan etten ole tarpeeksi viisas tekemään mitä haluan.




3. Tatsuro, ja pieni pelokas kissanpentu.

Istuuduin sängylle, Mikun päästettyä minut menemään. Kumma juttu, miten tuommoisen kanssa sitten elää? mietin vilkuillen blondia. Kuten jo sanottu, olin rauhallinen luonne, mutta neuvokkuuteni ei ollut parhaasta päästä. Takeru tapitti minua suurilla silmillään. Noh, olihan tuo kieltämättä suloinen. En kuitenkaan jäänyt tuijottamaan takaisin, panikoituisi vielä. Sitten sitä oltaisiinkin pulassa. Katselin laatikoita ja kaappeja. Siellä oli vaatteitakin... Liekö sopivia? Toimeentulomme selvästi taattiin. Ne olivat tavallisia, ehkä hiukan rokahtavampia silti. Sitten oli pöytä ja lipasto. Lipaston laatikoissa oli kaikkea tavallista. Hiusharja ja sensellaista. Yhden laatikon läimäytin äkkiä kiinni. En siksi että olisin itse halunnut suojata silmäni aikuisten leluilta, vaan siksi että jos Takeru - olin lähes varma että näin oli, - seuraisi tekemisiäni, saattaisi pikkuinen vain panikoitua enemmän jos jäisin tuijottelemaan lipastoon typerä virne naamallani.

"Vihaatko sinäkin minua?"

Kuiskaus ei tuntunut edes kuuluvan tästä huoneesta. Käännyin hämmentyneenä, huoneessa ei ollut muita joten kysyjän oli siis pakko olla vaalea vapiseva mytty. Niin suloinen ääni...
"En tietenkään?" Vastasin rehellisesti, mutta kummastuneena.
"Miksi kysyt?"
Toinen ei vastannut, katsoi vain. Ikäänkuin vahtien jokaista hengenvetoani, ja ensikertaa tuntui siltä, kuin joku olisi voinut nähdä suoraan sieluuni.
Miku oli siis todellakin oikeassa. Takeru saisi kohtauksen yhdestäkin äkkinäisestä liikkeestä. Eiköhän tästä silti selvitä? Kävelin ovea kohden mennäkseni keittiöön. Blondi ei selvästikään halunnut jäädä yksin, sillä ohittaessani hänen sänkynsä, hyppäsi lyhyempi salamannopeasti viereeni ja tarrannut käsipuoleeni. Huoneen ulkopuolella häntä en luultavasti saisi irti sahallakaan, rauhallisuuteni oli kerrankin hyödyksi.

Keittiössä kävin vain katsomassa, ketkä eivät jaksaneet olla huoneesaan.
Kyo sekä Emiru puhuivat jotain, kai miettivät keskenään että missä sitä oltiin. Itse totesin vain mielessäni että panikointi oli turhaa, samoin pakoyritykset. Pitihän se elämän tarkoitus kumminkin joskus löytää, miksei siis nyt. Palasin silti pian huoneeseeni. Jo puolen tunnin jälkeen Takeru ei enää vain kyhjöttänyt sängynnurkassa. Nuorempi oli laskenut jalkansa ja makoili selällään, katse suunnattuna kattoon. Oveen koputettiin.
"Sisään", ehdin sanoa, ja salamannopeasti Takeru veti jalkansa lähelleen, tuijottaen peloissaan ovea.

Ovi aukesi, ja Aoi katsoi suoraan minuun.
"Tatsu-kun, osaakko sää käyttää vedenkeitintä?" Tämä kysyi.
Inhosin tuota lempinimeä, mutta minkäs teet. Hän oli kutsunut minua niin koko sen kolme vuotta mitä olimme tunteneet. Nyökkäsin ja nousin sängyltä.
"Joo, osaanhan mä."
Takeru hyökkäsi taas käteeni kiinni poistuessani. Aoi selitti nykyteknologian vaikeudesta ja vaivatta keittiöön saavuttuani napsautin keittimen päälle. Yksi hölmö! Myös Teruki oli ilmestynyt keittiöön teen perässä.

Pian Tsunehito ilmestyi nurkan takaa.
"Hienoa. Teetä tuleekin jo!" Tuo sanoi tyytyväisenä, ja samassa Teruki liukastui lentäen komeassa kaaressa Tsunehitoa kohden.
"Uaaaahh! Tämä- tämä on raiskausyritys!" Tsunehito kiljahti. Mitä se mies sekoilee?
Kuullessaan huudon, Mana riensi paikalle ja mulkaisi jokaista vuorollaan. Pian hän oivalsi kuka oli Tsunehiton paniikin takana, ja siirsi katseensa Terukiin joka näytti enenmmän tai vähemmän pelokkaalta.
"Koske Tsune-saniin vielä kerta ja.."
"Se oli vain vahinko!" paikalle saapunut Miku korotti ääntään.
"Ole hiljaa!" pisin murahti. Takeru käsipuolessani tiukensi otettaan Manan siirtäessä murhaava katseensa Mikuun.
"Sinä pidät turpasi kiinni ennenkuin jotain kamalampaa tapahtuu." Tuo sähähti äänellä, joka sai jopa minut ottamaan pari askelta kauemmas. Miku seisoi hievahtamatta mutta hiukan pelokkaan oloisena.

"Tsun, ootko sä ok?" Hizaki kysyi hiljaa. Tsunehito nyökkäsi, ja poistui paikalta.
"Ja Mana-sama, taijotko jotain ruuaksi kelpaavaa? Alkaa olla nälkä." Tsunehito sanahti mennessään. Mikua mulkoileva mies vain nyökkäsi.
"Tosiaan.." Tuo murahti. Välikohtaoman välikohtausta seuranneet kaikkosivat kukin oman hommansa pariin, niin myös minäkin.

~

Takeru päästi irti kädestäni vasta oman sänkynsä kohdalla, jolloin tuo kiipesi takaisin nurkkaansa. Ihmettelin kysymystä vieläkin. Kuinka voisin ikinä vihata tuommoista?
"Hei.." aloitin.
Ihmeekseni toinen ei näyttänyt pelokkaalta. Hiukan uteliaalta?
"Ei sun tarvi mua pelätä. Sano jos tulee jotain." Sanoin pehmeästi hymyillen. Takeru nyökkäsi pitkän tuijotuksen jälkeen. Hyvä että sekin meni perille. Heittäydyin sängylle, ja suljin silmäni. Alkoi väsyttää, vaikka ilta ei edes ollut pitkällä. Tänään oli tapahtunut niin paljon, ehkä liikaakin. En tiedä kauanko siinä makasin, mutta siinä unen rajoilla tunsin jonkun kömpivän viereeni. Hymyilin salaa Takerun käpertyessä lähelle minua. Olkoon nyt sitten siinä.



4. Aiji, jonka ajatukset eivät tottele lainkaan.

Kuuntelin Mayan kertomusta puoliunessa. Emiru kuunteli vain näennäisesti, mutta se ei näyttänyt ystävääni haittaavan. En enää edes saanut sanoista selvää.
Älkää ymmärtäkö väärin, tottakai pidin Mayasta! Rakastinkin, kyllä, mutta äänenkäyttöä voisi rajoittaa edes joskus.
Edes tässä tilanteessa.
"Aiji, kuunteletko sä?!" Toinen kivahti, ja hätkähdin mietteistäni.
"Anteeksi!" pyysin nopeasti ja katsoin tuota nolona. Mayaa ei saisi suututtaa, tai helvetti olisi valloillaan aika pian. Pieni mutta pippurinen, sellainen hän todellakin oli. Kuin pieni lapsi jonka oli saatava tahtonsa läpi, ja joka vaati huomiota... Mutta oli silti niin rakastettava ja suloinen.

Vaaleampi vain tuhahti ja jatkoi asiaansa. Kuuntelin kiltisti loppuun, ja suoristauduin sängylleni. Jos paikalla ei olisi ollut muita, olisin itse varmaankin itkenyt ja vajonnut epätoivoon. Ylpeyteni puolesta näin en kumminkaan voinut tehdä nyt. Äkkiä Maya hyppäsi viereeni. Tämä selvästi halusi huomioni nyt, ja kiedoin käteni tuon ympärille. Kai minun olisi nytkin keskityttävä huomionkipeään laulajaan pitääkseni itseni poissa epätoivoisesta mielentilasta. Kissamainen vaalea mies vain hymyili suloisesti tyytyväisenä.

Haistoin ruuan tuoksun, ja älysin vasta sitten kuinka nälkäinen olin. Mana teki ruokaa... Uskaltaisiko sitä edes syödä? Tiesin ettei se mies ollut oikeasti niin pahansisuinen kuin antoi ymmärtää, muttei mikään erityisen kilttikään.

~

Olin toki kuullut että Mana oli hyvä kokki, mutta että näin hyvä!? Ihmettelin syödessäni Raameniani. Oli todellakin herkullista. Vilkaisin Asagiin, joka kehaisi kokin taitoja ääneen. Eikö hän ollut siinä tavoittelemattomassa Visual Kein eliittijoukossa? Tuntui kuin unelta nähdä hänet noin. Ricky lipitti viinaansa ja selitti jotakin sohvalla makaavalle Kyolle.
"Hetki, Viinaa! Onks täällä viinaakin!?" huudahdin ällistyneenä.
"On, mutta siihen ei kosketa noin vain." Manan matala ääni kuului takaani. Hups pulassa oltiin.
"Mä en nimittäin halua nähdä täällä yhtäkään juoppoa riehumassa." ilmeetön jatkoi.

"Tuota... osaat todella tehdä ruokaa.." Mutisin kulhooni. Hetken ajan olisin voinut vannoa hänen ilmeensä muuttuvan, ehkä olisin voinut nähdä vienon hymyn tapaisen?
"Arigatou gozaimasu." Tuo sai sanotuksi, mutta selvästi punastellen tämä kääntyi ja käveli huoneeseensa.
Mitä juuri oli tapahtunut? Olinko minä juuri puhunut Mana-samalle, sekä katsellut Asagi-samaa saamatta kuonooni? Olin samaan aikaan huojentunut että vähintäänkin ihmeissäni.

Maya oli tietenkin syönyt jo. Päätin jäädä istuskelemaan olohuoneeseen Emirun kanssa, Rickyn ja Kyon jakaessa viinapullonsa. Olihan se ajanvietettä tuokin. Maya ihmekyllä katosi huoneeseensa. Yksin? Mitä hän siellä? Tässähän ei ollut edes ensimmäistä päivää mennyt.

Elämämme tarkoitus... Mikä sekin sitten olisi? Mielestäni jokainen muusikko täällä oli tehnyt kaikkensa kaiken tärkeän eteen, mitä meiltä vielä puuttui? Mitä sellaista maailma vielä piti sisällään, jota meillä ei ollut? Nöyryys? Mana tuskin oli sellaisesta edes kuullut, kun taas Seishoulla oli sitä aivan liikaa. Jokin yhteinen asia!

Mietin pääni puhki. Vihreähiuksinen koitti parhaansa mukaan lohdutella, ja sanoa että kyllä täältä päästäisiin vielä. Kun olisikin niin. En minä tiedä mitä voisin enää tehdä paremmin. Koko elämäni, lukiosta lähtien olin pysynyt Mayankin rinnalla, rakastanut häntä ja samalla hoitanut työni. Mitä vielä? Mille minun kuuluisi omistaa elämäni, jos ei musiikille tai sille tärkeämmälle, - Mayalle?



~

5. Mana ja pikkuoravat.


Oli kulunut noin viikko ilman ensimmäistäkään vihjettä elämämme tarkoituksesta. Aluksi kaikki olivat ennemmin tai myöhemmin tapelleet jonkun kanssa, milloin mistäkin. Nyt tilanne oli onneksi rauhoittunut, paitsi AnCafen ilkikurisen vokalistin kannalta. Siinä oli mies jota inhosin, en voinut sietää sitä voitonriemuista virnettä, ja... ja... sitä MIKUMAISUUTTA. Sain kestää sitä pätemistä ja pelkkää vittumaisuutta päivästä toiseen, mutta takaisinkin olin antanut samalla mitalla.
Juuri näin Miku, ärsytä sitä joka koskee ruokaasi.

Kerran harkitsin jopa tämän puukottamista keittiöveitsellä, mutta myrkyttäminen olisi dramaattisempaa. Mutta mistäs minä nyt tälläisellä hetkellä sytytysnestettä saan? Aivan, en mistään. Se idea sai siis jäädä.
Päivää aijemmin Seishou oli löytänyt puhelimen, joka pyysi nelikirjaimista koodia. Yritimme kaikkemme, muttemme keksineet yhtikäs mitään. Hizaki yllätti myös Halon ja Seishoun harrastamasta seksiä kylpyhuoneessa. Hienoa!
Olen saanut tarpeekseni ihan kaikesta! Tulen hulluksi!

Havahduin mietteistäni kun oveen koputettiin. Tulin sentään jo muiden kanssa suhteellisen hyvin toimeen.

"Mana-sama?" Aoi tuli kysymään. "Sinäkin soitat kitaraa?"

~

Äkkiä löysin itseni olohuoneesta. Tämä talo siis piti sisällään kaikenlaista, kuin myös kitaran, jonka Kyo oli kaivanut kaapistaan. Jotenkin kaikki paikallaolijat olivat ajautuneet puhumaan musiikista ja nyt porukan kitaristit Dieta myöten halusivat minut näyttämään soittamisen mallia. Mikäs siinä, en tosin ollut soittanut sitten... Ei mitään. Viimekerralla treenitkin olivat menneet hyvin, miksen siis voisi soittaa nytkin?
Die pyysi hymyillen, että soittaisin. Epävarmana tartuin kitaraan. Istuuduin sohvalle. Mitä edes tähän hätään keksisin? Olin vältellyt soittamista kaikin keinoin, niin että K oli alkanut jo ihmetellä.

En voinut muutakaan, joten aloitin. Tarkasti ja virheettömästi vaikuttavan "Vain"-in. Soittaminen palautti muistoja mieleen. Muistin itseni vahvassa meikissä tuhatkasvoisen yleisön edessä, ja olin miltei kuulla Gackton äänen vierelläni. Äänen, josta jotkin sanat olivat tarkoitettu suoraan minulle. Muisto lämmitti ja samaan aikaan puristi sydäntäni. Muistin taas. Muiston jonka takia olin vältellyt soittamista. Olin pitkään luullut päässeeni yli siitä, mutta pystyin aistimaan täydellisesti samat asiat, jotka aistin lavalla kauan sitten.

Oloni ei ollut enää hyvä. Ei lainkaan. Suorastaan vastenmielinen. En kuullut Gackton täydellistä, pehmeää ja sointuvaa ääntä enää. Tilalla oli Klahan jylhä ja voimakas ääni, joka sai kylmät väreet kulkemaan selässäni, uskokaa, kuulette kyllä miksi. Sen jälkeen... en muistanut enää mitään. Malice Mizer hajosi, ja Moi dix Mois nousi tilalle. Kaiken piti olla hyvin.

Lopettaessani kaikki katsoivat minua ällistyneinä.
"Sä oot kyllä oikeestio joku jumala tai jotain! T-toi soitto... se ei tullut kitarasta vaan... susta?" Aoi älähti ihmeissään, eikä yksikään kitaristikollegani ollut erimieltä. Miku kyllä mulkaisi hiljaisuuden rikkonutta soittajaa, mutta ei siitä enempää. Nousin vaiti. En voisi sanoa enää mitään. Tämä oli liikaa.


**~~~~~~~

"Mikä sinä olet minua määräilemään!? Ilman minua olisit pelkkä katuhuora!" Klahan ääni kajahti tyhjässä pukuhuoneessa.
"A-anteeksi! Anna anteeksi!" Mana yritti sopertaa, pienen paniikin paistaessa tämän äänestä. Jalat alta. Lisää loukkauksia. Pahinta oli, että pikkuhiljaa Mana alkoi itsekin uskoa että ne olivat totta.
Tämä koitti anella armoa, mutta ei se mitään auttanut. Alahuulesta alkoi vuotaa verta, laulajan kovakouraisen käsittelyn jäljiltä. Mana sai taas kerran tuntea itsessään kaiken vokalistinsa vihan.
"Soitat niin kauan kuin käsken, vei se sinulta hengen tai tajun, tai vaikka molemmat!" Klaha huusi, ja poistui paikalta, jättäen Manan yksin, makaamaan omaan itseinhoonsa. ">Gackt... perhana! Jos et olisi lähtenyt... Tätä ei olisi tapahtunut!<" Mana huusi ajatuksissaan, ja pian kaikki pimeni. Aivan kuten monia kertoja aijemminkin.

**~~~~~~[/i]





A/N:
Anteeksi! Anteeksi anteeksi anteeksi *kumartaa ja polvistuu ja mönkii lattialla*
Tiedän että tämän tarinan laatu on jotakin aivan järkyttävää, vaikka olen koittanut korjailla sitä parhaani mukaan! Lukekaa huumorilla, kiltit?

-san päätteitä ei oikeastaan käytetä, sillä kaikki ovat oikeastaan samalla tasolla tilanteessa. Manalla on kuitenkin sen verran liikaa itsekunnioitusta, että vaatii -sama- päätettä (-herra, herrani)

Ei, Takeru ei oikeasti ole noin ujo. Oikeastaan täysi vastakohta.

Talo on sisustettu amerikkalais- tyyppisesti, siksi liukuvia ovia tai matalia pöytiä/sänkyjä ei ole.

Plunklock ei oikeasti tee yhteistyötä AnCafen kanssa, tietääkseni.

Kyo on oikeasti todella ujo.

Manalla ja Klahalla oli tosiaan huono suhde, mutta ei NOIN huono.

Gackt todella oli Malice Mizer- yhtyeen laulaja, ennenkuin siirtyi soololle, ja Klaha tuli kuvioihin.

Kaikki pysyivät niin rauhallisina sillä yleinen etiketti kieltää päättömän sekoilun kollegojen kanssa.
Viimeksi muokannut Syunikiss päivämäärä Pe Heinä 11, 2014 11:10 pm, muokattu yhteensä 9 kertaa

    1 tykkää.
Avatar
Syunikiss
Fani
 
Viestit: 13
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 1:52 pm

Re: Elmämme tarkoitus (NC-17, Monia artisteja)

ViestiKirjoittaja unknown » La Huhti 27, 2013 9:15 pm

niin HEIH !

on jo pitänyt pidemmän aikaa tänne raapustaa tämäkin kommentti ja älä välitä, tää kommentti tulee olemaan lyhyt... : ))
kuitenki haluuuuuuuuuaaaaaan jatkoaaaaa, hypin muuten seinille, ellen jopa katoilla xd ja siinähän käy sitten huonosti :p

mutta asiasta toiseen;
ihan kiva toi minä kertoja vaikken yleensä tykkääkkään lukee minä kertoja kulmasta olevia ficcejä...
aaaawwu Takeruu nwn nomnom haluun sen ittelleni xd "ÄLÄ PELKÄÄ TAKERU, MÄ SUOJELEN SUAAAAAAA!! hmmm... mut hei, miten mä pääsen tonne taloon sisälle ?" jos sä vaikka avaisit mulle oven niiiiiinh olisi oikein mukavaaa : DDd
mut ainiin ei mun pitäny jäädä tosta asiasta puhumaan...

Syunikiss kirjoitti:-"Hetkinen! Ruoka! Tarkastakaa joku keittiö, äkkiä!" Huudahdin, vaikkakin hiljaa. Kyo takanani tuhahti.
-"Kuin sä ajattelet ruokaa tällasella hetkellä?" Tämä murahti. Sain parin muunkin kummaksuvan katseen päälleni, mutten antanut sen haitata.


hahaha ! eihän sillä pikku Mikulla ole muuta mielessä xd no eeeeih, sen kyllä kannattas syödä enemmän, niinku aika monen muunkin jiiruseni XD juu mä tiedän tästä ei tule mitään, mutta ei anneta sen haitata xd

awwawwawwa haluuun tietää jo paritukset ja mitä niille tapahtuuu ja sitten sitä kröhöm asiaa myöskin XD


Syunikiss kirjoitti:–”Ainiin, ylhäällä on vielä helvetisti jengiä, mutta ihan krapulaisina. Tulkaa auttaan, mun Aijikin on siellä!” Vaalea jatkoi.


MUN Aijikin. hihhihiii aw kuulostaa tossa siltä et se ois senkanssa yhdessä ja sit se aaaww, mut ehkä tässä kuitenkin (ainakin vielä XD) tarkotetaan sitä että ne on kummatkin siinä LM.C ssä cx

Juuu GOMENNNNN tämä minun tyhmä kommenttini (en osaa kirjoittaa enää.), mutta hartaasti toivosin jatkoa piakkoin ja KANNUSTAN JATKAMAAN "HYVÄ SYUNIKISS GO ! GO ! GO !" lodhsoföshöhw¨<3 ja anteeksi vielä ja ei muuta enää tähän loppuun kuin TAAS JATKOAJATKOA !

Avatar
unknown
Fani
 
Viestit: 8
Liittynyt: La Maalis 30, 2013 10:21 pm
Paikkakunta: Helsinki

Re: Elmämme tarkoitus (NC-17, Monia artisteja)

ViestiKirjoittaja Syunikiss » Ma Touko 13, 2013 10:17 pm

No hienoa että tykkäät ^^ jatkaisin itsekkin mielellään, mutta asia on niin että tietokone on rikki .u.
Oon myös lähdössä matkalle kolmeksi viikoksi ensi perjantaina, mutta jos en ehdi sitä ennen jatkaa, niin heti sen jälkeen, lupaan! : ) Pöytäkoneemme myös tekee täydellistä kuolemaa, joten jatkuminen on aika vaakalaudalla. Jos se yhtään lohduttaa, olen koko tarinan saanut valmiiksi jo omaan vihkooni, johon ficcejäni raapustan. Teksti saattaa myös hyvinkin sisältää sellaista, että lause menee täysin normaalisti, mutta äkkiä jokin sana katkeaa ja jatkuu siitä aivan eri lauseenloppuna. Tämä johtuu vain ja ainoastaan siitä, että yritin harvinaisen yhteistyöhaluttomalla samsungilla kerran korjata yhtä vaivaista kirjoitusvirhettä.

Olen myös perfektionisti pahimmasta päästä. Vaikka olisin jo useaan otteeseen ollut tyytyväinen työhöni, löydän silti aina jotakin vikaa tekstistäni, ja se on pakko korjata. Siksi teksti saattaa muuttua rajustikkin, anteeksi tästä. Koen aina tarvetta kuvailla enemmän ja tuottaa mahdollisimman laadukasta tekstiä. Ihanaa nyt jos joku edes jaksaa vilkaista mokomaa, julkaisussa on todella monta virhettä, mutta kun Genren ja nimen tuonne ylös saan maagisesti muokattua, niin kaikki alkaa olla paremmin. Myös Mikun huolta ruuasta pitäisi hiukan korjailla jajaj... Taidan mennä nukkumaan ^^" kiitos kuitenkin kommentistasi.

Avatar
Syunikiss
Fani
 
Viestit: 13
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 1:52 pm

Re: The Meaning of life (NC-17, Monia artisteja, AU, Romance

ViestiKirjoittaja Syunikiss » Ma Tammi 06, 2014 3:33 pm

5 1/2, Miku, joka ei todellakaan tiedä mitä ajatella.



Koputin varoen suihkuhuoneen oveen. Joku oli viipynyt siellä jo aika kauan.
"Kuka?" kuului tiuskaiseva kysymys Manan suusta. Kylmät väreet kulkivat selässäni. Että pitikin...
"Miku." Vastasin todenmukaisesti.
"Mene Helvettiin!" toinen kiljahti. Äänestä kuuli heti, ettei kaikki ollut hyvin. Ei sillä että olisin mokomasta välittänyt ihmisenä lainkaan, mutta jos hänellä oli jokin huonosti, siitä kärsi kaikki.

"Tulen sisään." sanoin, ja painoin ovenkahvan alas hiljaa työntäen oven auki.
"Et jumalauta tule!" naisellisempi huusi, mutta olin jo avannut oven. Pyyhe oli kiedottu toisen ympärille kuin naiselle, ja vartalonmuodot olivat kaikkea muuta kuin maskuliiniset. Koitin olla tuijottamatta liikaa, ja kiharahiuksinen piteli kättään, josta vuosi hiukan verta. Peili oli rikki, mitä toinen oli oikein riehunut?
Katsoin tuota niin kysyvästi kuin vain voi, ja niin pitkään että lopulta tuo ei enää jaksanut vain tuijottaa jäätävästi takaisin.
"Se oli vain vahinko." pidempi mutisi. Nyökkäsin, ja vedin henkeä ottaen askeleen lähemmäs. Miltei välittömästi toinen liikahti taaksepäin.
"Se pitää hoitaa." muistutin vanhempaa kädestään. Toinen pudisti päätään.
"Ei. Toiset eivät saa nähdä minua näin. Äläkä ikinä, IKINÄ tule toisen kylpyhuoneeseen ilman lupaa!" naisellinen mies älähti. Mikä ylpeys...

"Ketään ei ole enää ylhäällä, tule. Mennään olohuoneeseen." sanoin. Toinen otti hoipertavan askeleen kohti minua. Toinen osasi olla koppava ja ilkeä, mutta niissä silmissä joissa muut näkivät puhdasta vihaa, minä näin myös surua, joka oli yritetty kätkeä liian kauan. Vaikka otimme Manan kanssa useasti yhteen, en vihannut tätä niin paljon kuin väitin. Kiepautin toisen käteni pidemmän selän taa ja kävelin hitaasti olohuoneeseen.

~

Kun haava oli viimein sidottu, kaikki tapahtui kuin unessa. Väsymys sen teki.
Mana suoristautui sohvalle, pää sylissäni. Pyyhe onneksi peitti edelleen tarpeeksi ja tuo näytti uskomattoman kauniilta. Tämä kuiskasi jotain, josta en saanut selvää, ja sulki silmänsä.
Tein niin itsekin, vaikken tietoisesti.

Aamulla herätessäni vanhempi oli jo kadonnut. Toisen hiuksista valunut vesi oli jättänyt reiteni hiukan kosteiksi, mutta ei se mitään. Ehdin hitaasti kelata illan tapahtumat, ja hymyilin. Kello oli vasta kuusi, mutta Mana oli löytänyt tiensä omaan petiinsä. Hyvä niin.
Minulla oli vain hetki aikaa miettiä mitä oli tapahtunut. Mana varmasti vihasi minua, mutta minkäs teet. Mahtoi olla näyryyttävää unohtua syliini sillä tavoin, minun on paras pysyä hiljaa siitä.



6. Teruki ei tarvitse viagraa.


"> Tein sen taas! Taas...<" Itkin mielessäni katsellessani peilikuvaani kylpyhuoneen peilistä. Taas. Jokin siinä oli. D'n basisti Tsunehito, oli nyt kolmen päivän verran aiheuttanut jopa hymyllään saman reaktion kehossani. Sitä alkoi ajatella mitä kummallisempia asioita, ja pääni täyttyi vain ja ainoastaan hänestä... Pian en voinut enää peitellä sitä, vaan minun oli juostava vessaan ja tungettava käteni housuihini. Muutenkaan en saanut tätä mielestäni. Mitä kaikkea olinkaan tehnyt häntä ajatellessani! Pyyhkäisin viimeisenkin vesipisaran kasvoiltani. Se notkea vartalo ja kauniit kasvot... Sirot sääret ja pitkä hiukset. Kuinka voisin koskaan saada tätä mielestään?

Vaati rohkeutta taas astella olohuoneeseen syyllisen näköisenä, sen jälkeen kun vasta oli sännännyt pois. Nielaisin, ja astelin takaisin. Televisio oli päällä, ja suuri osa meistä oli sitä katselemassa. "Terru!" Miku kutsui. Vihasin tuota lempinimeä.
"Joku aasialainen musiikkigaala. Jännää!" Miku kuvaili televisiosta alkavaa ohjelmaa. Istuuduin. Takeru ei yllätyksekseni roikkunutkaan enää Mikussa, vaan oli löytänyt tiensä Tatsuron syliin.

Miku istui Manan vieressä, ihme kyllä. Silloin tällöin joku kommentoi hyväntuulisesti ja muut nauroivat. Katseeni oli kiinnittynyt Manan sekä Mikun vierekkäin oleviin käsiin, jotka saattoivat hiukan aika-ajoin livahtaa lähemmäs toisiaan. Tuijotin kahta miestä. Mitä helvettiä? Silloin se tapahtui. Kukaan ei sanonut mitään, mutta muutkin olivat kääntyneet tuijottamaan.

Hitaasti, kumpikin käänsi katseensa toiseen. Kädet miltei koskettivat toisiaan, ja kummankin katse pyysi lupaa johonkin, joka oli sanoitta selvää. Äkkiä, molempien huulet koskettivat toisiaan ja jäivät siihen. Liikkuivat yhdessä, sulautuivat yhteen. Vasta viime viikollahan nuo olivat olleet valmiita puukottamaan toisensa! Mutta siinä Miku ja Mana suutelivat, kaikkien edessä.



7. Dien viimeisetkin järjenrippeet katoavat.


Sekasorron äänet olivat aamulla jo hävinneet. Muistelin viimeillan tapahtumia. Olin itsekin yksi niistä, jotka olivat tuijottaneet kahden erimaailmoista tulevan henkilön suudelmaa. Hetken kuluttua kaikki olivat havahtuneet.
"Mana-sama, mitä hittoa?" Hizaki oli parahtanut, jolloin Mana oli heittäytynyt kauemmas Mikusta ja melkein lyönyt miesparkaa. Mana poistui paikalta ja ilmeisesti selvitteli välejään Hizakin kanssa kovaäänisesti myöhään yöhön. Tänäaamuna äänet olivat erilaiset. He olivat kaiketi sopineet, sillä kuulin selkeästi vain... Mitä edes kuulin?

"Mana-sama! Enhän minä voi... Näin lyhyt hame..."
"Höpsis! Tottakai voit!"
"Se on säädytöntä!"
"Eipäs! Mene!"

Hizakin hameet olivat ilmeisesti pesussa. Hänen oli kai pakko lainata Manalta, jolle oli sattunut mukaan vain hiukan lyhyempiä sellaisia. Lopulta samaan aikaan kun itse kömmin jalkeille, ehdin nähdä kuinka Mana tönäisi Hizakin ulos ovesta. Hizakilla oli kyllä kauniit jalat, ilman sukkahousuja tai legginsejä. Olihan tuolla tietenkin sukat, mutta kovin lyhyet verrattuna joskus jopa 120cm sukkiin joita tämä saattoi pitää. Lopetin pian tuijottamasta. Epäkohteliasta ja kaikkea. Käännyin keittiöön. Halo ja Seishou olivat jo olohuoneessa. Ilmeisesti Ricky oli lähennellyt Seishouta liikaa taas. Olihan se ymmärrettävää, söpö kun tuo nyt oli. Mana ryhtyi rutiininomaisesti laittamaan aamiaista ja Hizaki istahti myös.

"H-hei.." tuo aloitti ujosti hymyillen. Onneksi rohkea Halo alkoi keskustella tuon kanssa, vaikka Mana tuntui vahtivan jokaista liikettämme edes luomatta katsetta meihin.
"Minkä luulette olevan elämän tarkoitus?" Kysyin äkkiä. Toiset katsoivat minua.
"Sen on oltava jotakin hyvää. Jonka voimme löytää täällä. Keskenämme." Hizaki sanoi. Halo tarkisti ettei aihe ahdistanut Seishouta liikaa.
"Ystävyys? Välittäminen? Halo arvuutteli sitten.
"Se puhelin pyysi nelikirjaimista koodia. Se saattaisi sitten toimia siihen."

Hyvin mahdollista.
"Aamiainen on valmis, herättäkää toiset." Mana sanoi. Pakko kai sitten. Suuntasin vähiten agressiivisten ihmisten luo ensin. Tatsuro ja Takeru. Hymähdin avatessani oven hiljaa. Takeru makasi vatsallaan Tatsuron vatsan päällä, molemmat umpiunessa. Onneksi yliujo Takeru oli oppinut luottamaan kylmänrauhalliseen Tatsuroon.
"Herätyys~" kuiskasin hiljaa. Takeru avasi silmänsä ja salamannopeasti heittäytyi sängyn toiselle puolelle. Tatsurou heräsi äkillisen liikkeen takia.
"Aamiaisesta vain ilmoitin!" puollustauduin äkkiä.
"Joo. Tulossa ollaan." pidempi sanoi unisena.

Seuraavaksi koputin oveen jonka takana nukkuivat enää vain Tsunehito ja Asagi. Raotin ovea varoen. Asagi vilkaisi minua hiustensa alta. Molemmat olivat hereillä. Asagi kampasi silkkisiä mustia hiuksiaan ja Tsunehito kiristi korsettiaan.
"Mana-sama sanoi että aamiainen on valmis.." sanoin, kuten heille kuuluikin puhua. Viikkojen aikana oli käynyt selväksi etteivät naiselliset miehet katselleet mitä tahansa kohtelua. No, onneksi Asagi oli siitä porukasta säysein, eikä hypännyt katosta läpi ilman "-sama" päätettä. "-san" Kävi hyvin, tai no... Riippui kuka puhui. Asagi nyökkäsi merkiksi että tulisi paikalle pian.

Lähdin ovelta seuraavalle, ja avasin sen. Miku, Yuuki, Teruki, kaikki kolme unessa.
"Kaverit! Ylös!" Huudahdin humoristisesti. Miku nosti laiskasti päätään ja nyökkäsi siihen malliin että kun silmä vältti, nukahtaisi hän takaisin.

Kääntyessäni ovelta takanani oli Satoshi kädet levällään, joka hyökkäsi kimppuuni valmiina sulkemaan minut halaukseensa. "S-s-s-s-s-Satoshiiii!" Kiljahdin yllättyneenä. Läheisyys ei oikein ollut minun juttuni. Oikeastaan kammosin sitä. Minua ei edes oltu kätelty kolmeen vuoteen. Pieni paniikki alkoi iskeä, ja laskin käteni varovasti vaaleahiuksisen selälle, vaikka toivoinkin tuon irrottavan.
"Älä nyt, Die! Siitä on viisi vuotta kun ollaan viimeksi tavattu! On tässä ollut ikäväkin." vaaleampi perusteli, ja vetäytyi hieman.
"Enkä minä rupea halimaan toisten nähden." Jatkoi hän, vinkaten silmää. Niimpä niin. Naurahdin ja vetäydyin pari askelta taaemmas. Satoshi oli ihana ja näin, mutta typerien lapsuudentraumojeni takia en voinut tyydyttää hänen suurta läheisyydentarvettaan. Ja mikä pahempaa, hänellä oli fetissi lapsuudentraumoihin!

~

"Hyväää ~!" Emiru hihkaisi. Ei ihme, Mana oli - kuten sanottu - uskomaton kokki. Hymähdin osoittaakseni olevani samaa mieltä. Jatkoin ruokailuani normaalisti, tänään kaikki oli sujunut iman suurempia tragedioita. Takeru lymysi Tatsuroun jaloissa, ja kaikki huomasivat Miyavin katseessa jotakin kummallista. Hän katseli sillä tavalla... Ketä?

Kaikki havahtuivat Rickyn tavanomaisesta kysymyksestä; "Kaverit hei.. Kännätäänkö tänään?"
"Ei." Mana sanoi heti.
"Älä nyt, edes kerran?" ruskeahiuksinen maanitteli. Mustahiuksinen näytti miettivän ankarasti. Kukaan ei ollut koskenut alkoholiin koko aikana, lukuunottamatta Kyon ja Rickyn jakamaa pulloa ensimmäisenä päivänä.
"Selvä sitten, mutta se kuka sotkee, myös siivoaa." Mana totesi kaikkien yllätykseksi.


~~**

Hizaki antoi kevyen vartalonsa keinahdella edessämme vaivattomasti. Punamusta ruutuhame, kauluspaita sekä polven yli ulottuvat sukat saivat hänet näyttämään seksualisoidulta koulutytöltä. Erona oli se, että Hizaki oli nytkin - kuten aina - uskomattoman kaunis. Olimme kaikki tavallista kovaäänisempia humalapäissämme, sekä musiikki pauhasi taustalla. Musiikki, jonka tahtiin Hizaki kiusoittelevasti ketkutti lanteitaan ja oikoi siroja sääriään. Vaalea saattoi valua polvilleen, kaartaa selkäänsä ja lipoa huuliaan. Rickyssä oli kyllä pitelemistä! Hizakin kauniit kasvot eivät olleetkaan enää niin siveät. Selväpäinen Hizaki oli se Hizaki, joka ei kehdannut näyttää polviaan kun tällä oli hame yllään. Silloin hame olisi säädyttömän lyhyt. Silti nyt hän oli edessämme hameessa joka ylsi juuri ja juuri puoleen reiteen.

Halo oli kännipäissään unohtanut vahtia Seishouta, joten Rickylle tilaisuus oli otollinen. Sen vuoksi Halo ei ollut kannattanut ideaa juomisesta, mutta oli juonut kumminkin. Mikä pahempaa, antanut Seishoun juoda myös.
Rickyn liehitellessä Seishouta, Teruki oli ajautunut pehmittämään Tsunehitoa. Miksi? Miten? Tänään edes Mana ei ollut tarpeeksi valppaana huomidakseen sen. Hän vain silitteli Miku-nekoaan. Oli kummallista nähdä heidät yhdessä tuolla tavoin. Jopa ujo Takeru uskalsi istua Tatsuron sylissä hajareisin ja ottaa satunnaisesti osaa keskusteluun Hizakin reisistä. Miyavi oli jo sammunut lattialle, ja Satoshi lääppi Asagia, josta Aiji ei oikein tuntunut pitävän. Maya ei humalastaan huolimatta antanut Aijille paljoa aikaa huomioida muita. Emiru ja Yuuki heittivät keskenään hyvääkin läppää, ja minä ja Kyo senkun juttelimme naisista ja sellaisesta.

"Onko sulla tyttöä kotona odottamassa?" oli laulajani kysynyt. Olin pudistanut päätäni. Vaikka Kyo olikin kanssani samassa bändissä, puhuimme bändin ulkopuolisista asioista harvoin. Vastasin todenmukaisesti: "Ei ole."
Niin Kyokin oli vastannut.



8. Ricky, joka leikki tulella.


Annoin käteni kartoittaa Seishoun vartaloa pimeässä kylpyhuoneessa. Ne olivat ainoita huoneita jotka sai lukkoon.
Että Seishou oli suloinen! Halusin vain tehdä miehestä omani. Ujo luonne oli juuri minun makuuni. Täydellistä. Halo oli liian kaatokännissä huomatakseen katoamistamme. Seishou ei ollut humalassa yhtään rohkeampi puhumaan, mutta suopeampi teoilleni? Todellakin. Vaaleampi mies epäröi ja punasteli suloisesti. Selkä seinää vasten, kokonaan armoillani. Ai että nautin tästä! Kosteat huulemme kohtasivat, ja vaalea edessäni tuntui nyt vasta tajuavan mitä oli tapahtumassa. Ei sillä, Halo osasi olla paljon rajumpi. Tiesin sen. En viitsinyt silti pelotella pikkuista liikaa, vaan kiehnäyssessiomme päättyikin suhteellisen nopeaan.

Saisin turpaani huomenna. Varmana saisin. Halo ei päästäisi minua tästä kuin koiraa veräjästä. Ei ainakaan nyt, kun olin kiehnännyt hänen rakkaassa lemmikissään. Silti kun palasimme hetken kuluttua olohuoneeseen, oli Halo löytänyt paikan Dien ja Satoshin välistä. Eikös Die muka ollut läheisyyskammoinen? Nojoo, kännissä sekin ilmeisesti katosi. Seuraava hieno asia oli että Hizaki ja Emiru olivat kuin ketään muuta ei huoneessa olisikaan. Tai ainakin vaihtoivat suidensa DNA-ta siihen malliin. Manakaan ei tehnyt asialle mitään, paha ju-...Hetki? Missäs Mana oli? Asagi puuttui myös. Varmaan menneet pitämään privaatimpaa hauskaa. Yuuki oli tehnyt seuraa Miyaville lattialla, ja Aoi liehitteli Tsunehitoa yhdessä Terukin kanssa.

Johan on. Maya ja Aiji olivat selvästi löytäneet toisensa uudelleen, ja katselivat toisiaan siihen malliin että pian päällä olisi useampiakin miehiä kiehnäämässä keskenään. Ei sillä, saimpahan Seishoun huomion kokonaan itselleni.
Havahduin Tatsuron puheesta; "Me mennään nukkumaan. Öitä." tuo ilmoitti ja käveli käsi Takerun olalla pois.




9. Yksi asia jota Takeru ei pelkää.

Hiivin pidemmän viereen. Siinä oli turvallista. Siinä oli hyvä olla. Miku oli kyllä fiksu laittaessaan minut tänne, Tatsuron kanssa samaan huoneeseen. Tatsuro oli mukava. Ei pelottava eikä äkkipikainen, ja ennenkaikkea rauhallinen. Avasin suuni ja uskalsin viimein kysyä jotain. "Tatsuro. Laulaisitko minulle?" Minkäs sille nyt voi että pidin toisen äänestä.
Typerä kysymys silti. pelko hiipi hiljaa ylös kurkkuani pitkin. En minä voisi tuollaista kysyä!
Toinen katsoi minua hämillään, ja ehdin jo katua päätöstäni mielessäni, mutta Tatsuro vain nousi istumaan ja lauloi.



(Mucc - Yakusoku. YouTube. Nyt.)

"Bokura sora takaku kimi o mamotteku

Tsuyosa hakasano kono hane de
"

Yakusoku. Tuo laulu.

"Nukumori o oshitekureta

Kanashimi o nuguttekureta
"


Kuuntelin toisen syvää ääntä rentoutuneena.


"Ai Jou wa kimi no tenohira

nijinda sora ni mira o omotta
"


Olin täysin halitoitunut.

"
Koko kera asu e yukou

zutto kimi no soba de

anohi boku ga mune ni

chikatta Yakusoku sa"


"Ima bokura sora takaku

kimi o mamo otteku

tsuyosa hakasana no

kono hane de!
"


Toisenn kaunis ja syvä ääni voimistui, nousi ja laski. Tatsuro todella rakasti laulamista.



"Kagiri aru asoe no kio

sayonara wa kimi no de no naka"


"Doko made ikeru darou?

Haruka tooi yoake

Fukaku iki o tomete, saigo no Yakusoku sa"


"Ima aoku hi wa nobori sekai

some te yuku kimi no sora takaku

towa ni naree!
"


Tässä kohtaa ääneni huomaamattani sulautui mukaan. En voinut estellä itseäni enää. Halusin laulaa.


"
Chiisanai sekai de sae

Hikari wa sasunda to

sou oshietekureta nee!
"


Ääneni nousi Tatsuroun äänen rinnalle, vahvana, yhtenä. Pidimme tauon. Katsoimme toisiamme, ja sanatta annoimme merkit jatkaa.



"Koko kara asu e yukeru

zutto kimi o soba de

fukaku iki o tomete saigo nii
"


Lähestyimme toisiamme. Lauloimme toisillemme. Hän tarttui kädestäni, laulaen minulle, ja minä hänelle.



"Ima bokura sora takaku

kimi o mamotteku tsuyosa hakasane

kono hane dee!
"


Olin rakastunut.



"Kimi no nakigao mo"


"Kanashimi no yokae mo"


"Ma mitakuwa nai karaa!
"



Ja tiesin olevani onnellinen.


"NYT VITTU! Hiljaa siellä kun täällä yritetään nukkua!!"


~
~
Viimeksi muokannut Syunikiss päivämäärä Pe Heinä 11, 2014 7:46 pm, muokattu yhteensä 3 kertaa

Avatar
Syunikiss
Fani
 
Viestit: 13
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 1:52 pm

Re: The Meaning of life (NC-17, Monia artisteja, Romance)

ViestiKirjoittaja Syunikiss » Ma Maalis 03, 2014 4:30 pm

A/N:
Kestipä taas kauan ennenkuin pääsin tätäkin kirjoittamaan. Betaajalla kesti, minulla kesti, ja kaikenlisäksi tilaisuuksia tietokoneen käyttöön oli niin vähän. Sitäpaitsi... Ihankuin minä nyt ikinä tänne uskaltaisin kirjautua! Sydän hyppää kurkkuun joka kerta, kun tajuan saaneeni viestin taikka kommentteja... En tiedä mikä siinä on, mutta kai vain pelkään saavani kamalat haukut jostakin, minä kun en nyt mikään kummoinen kirjoittaja ole. Tämän ficin olen myös lähettänyt äidinkielenopettajalleni, mutta olen lähestulkoon varma että hän kehui tarinaa vain koska minä kirjoitin sen. Mutta... Tarina jatkuu, halusitte tai ette.





10. Aoi, sekaisin Hizakista


Ei ole ollenkaan hauskaa herätä kovaan tärähdykseen, sellaiseen kuin jotain painavaa lentää päällesi.
"Käskin sun pysyä erossa Seishousta!" Halo huusi raivoissaan. Avasin suuni sanoakseni jotakin hiukan unisena, mutta tajusin viimein raivoamisen olleen tarkoitettu päälleni lentäneelle Rickylle. Kukaan ei ollut aijemmin nähnyt Haloa niin raivona. Olihan hän tulistunut ruskeahiuksiselle aijemminkin, muttei koskaan näin. Autoin Rickyn jaloilleen.
"Siinäs raivoat! Lemmikkisi ihan piti siitä!" Ricky provosoi tahallaan virnuillen. Mikä idiootti. Halolle Seishou oli aika herkkä aihe, enkä välttämättä edes tahtonut tietää miksi.
"Vaiti! Hän oli humalassa!" Halo huusi. Ricky vain nauroi, olkoon sitten niin. Känni-illan jälkeinen kriisi oli siis alkanut. Kimeä kiljunta oli hajoittaa kaikkien korvat. Hizaki oli kuullut Manalta mitä oli tehnyt eilisiltana. Mana tosin kertoi varoen, sillä hänkään ei ollut Hizakia estänyt.
"E-e-en minä sellaista-- Yuukin kanssa!?" Hizaki kimitti. Mana yritti rauhoitella hysteeristä miestä mutta ei.
"Rauhoitu! Kaikki me tiedetään että sä olit humalassa. Kaunis sä olet silloinkin." totesin kun kaksikko osui kohdalle. Siirsin Satoshin jalat ympäriltäni, ja toivoin ettei hän muistaisi eilisillan tapahtumia sen paremmin kuin minäkään. Hizaki soi minulle kiitollisen katseen. Tottakai Hizaki oli kaunis, milloin hän ei olisi?
"Hameeni taitaa olla jo pesty. Lähdetkö auttamaan korsettini kiristämisessä?" Hizaki pyysi Manalta.
"Anteeksi nyt, mutta minun täytyisi tehdä aamiaista täällä.." Vaaleahiuksinen näytti kovin pettyneeltä. En edes tiedä mikä suuni avasi, mutta huomasin kertovani, että minäkin osasin kiristää sellaisen jos Hizaki tarvitsi apua. Ricky ja Halo tappelivat edelleen taustalla, kun lopulta löysin itseni tuon huoneesta sitomassa rusetille korsetin nauhoja.

Palatessani isompaa kaaosta ei ollut ehtinyt syntyä. Rickyltä oli haljennut huuli, ja Halo oli vääntänyt ranteensa. Tasapeli siis. Silti jotakin oli tapahtunut yön aikana. Tatsuro ja Takeru kulkivat käsi kädessä kuten aina, mutta nyt siinä oli jotakin erikoista. Ricky vokotteli Seishouta jotenkin... herrasmiesmäisemmin eikä Seishou pistänyt enää vastaankaan. Mayakaan ei roikkunut enää Aijissa, vaan tuijotteli herkeämättä Kyota. Minäkin taisin katsella Hizakia enemmän? Ei! Hyi! Pois se minusta! En ollut homo! Ajatuskin hiukan kammotti. Antaa olla. Minulla oli tyttöystäväkin kotona odottamassa. Mitä Mikakin ajattelisi jos lähtisin miehen matkaan tällaisen katoamisen jälkeen? Kyon ääni hätkähdytt kaikkia;
"Maya. Sä olet kyllä aika söpö."

"Tiedän." Maya vastasi kuin itsestäänselvyyteen, mutta ähkäisi Aijin pukatessa tätä kylkeen kyynerpäällään.
"T-Taisiis- kiitos." Maya korjasi. Kyo hymähti, näköjään alkaa mieltyä ihmisiin kun yhdessä joutuu elämään. Odottakaas! Rakkaus! Se sen on oltava!
"Kaverit!" Säikytin kaikki huutamalla sillä tavalla äkkiä.
"Elämämme tarkoitus on rakkaus!!"

Kaikki huoneessa oliat tuijottivat minua.

"Rakkaus?" Aiji kysyi.
"Ja mitenhän niin?" Jäin tuijottamaan musta-vaaleahiuksista typerä ilme naamallani. Niinniin, mitä järkeä olisi sulkea porukka muusikoita taloon, keskelle ei-mitään pelkän rakkauden takia? Sitäpaitsi minäkään en edelleenkään ole homo, joten se ei voisi olla se. Minulla oli sentään kolmas vuosipäivä Mikan kanssa kolmen kuukauden päästä, ja pystyin sanomaan rakastavani tätä. Mika oli ihminen jonka kanssa halusin viettää lopun elämäni ja saada lapsia. Ruki, bänditoverini, ei tosin ollut pitänyt lainkaan ideasta että minä menisin naimisiin.

"Mitä fanitkin ajattelisivat?!" oli Ruki huutanut. "Kai! Puhu hänelle järkeä!" hän vetosi työnantajaani. Nyt muisto hymyilytti, mutta silloin olin suuttunut, hassua. Hassua siksi, että nyt voisin maksaa mitä vain päästäkseni heidän luokseen. Kyllä, kaipasin bänditovereitani ihan liikaa.


11. Emiru, ja erittäin hupaisat muistot.


Katsoin vielä kerran itseäni peilistä. Tarkistin meikkini, sekä kampaukseni. Nyt voisin lähteä aamiaiselle.
"Hei!" Hihkaisin toisille. Teruki tuli perässäni.
"Huomenta.." Kuului vastaus. Mana-sama oli jo kadonnut huoneeseensa. Pöydässä istuivat nyt vain Maya, Kyo, Aoi ja Miyavi.
"Misokeittoa." Miyavi sanoi, vaikken edes kysynyt mitä aamiaiseksi oli. Nyökkäsin ja nostin ihastuttavan hymyn kasvoilleni. Olin yrittänyt kiinnittää Miyavin huomion itseeni jo kauan, mutta en näyttänyt onnistuvan. Masentavaa. Misokeitto oli sentään hyvää. Mana vain osasi kokata. Hänen ja Mikun välit olivat selvästi lähentyneet, ja Yuuki juorusi Mikun olleen Manan huoneessa yön. Jännää.

Aamupäivä meni normaalisti. tai... Normaalisti ja normaalisti. Mietimme kaikki yhdessä miten känni-iltamme oli edennyt ja päättynyt. Huonompi homma. Olin kuulemma kiehnännyt Satoshissa sekä Miyavissa. No, aikuisiahan tässä ollaan.

~

Illan tullen alkoi taas tapahtua. Halo oli taas osallisena, mutta nyt hän ei raivonnutkaan Rickylle, vaan Seishoulle.
"Halo! rauha.." Koitin tyynnytellä. Mitä noin pahaa Seishou muka olisi voinut tehdä? Halo puhui aina Seishoulle mitä kauneimmin eikä hyväksynyt kenenkään loukata tätä.
"Mutta minä rakastuin!" Seishou inahti peloissaan.
"Vitut! Ei Ricky ole sellainen..." Halo huusi. "Rauhoitu jo..." Ricky ärisi astuessaan huoneeseen.
"Halo... Ole kiltti... Olen turvassa Rickyn kanssa. Olen varma siitä!" Seishou sanoi kyyneleet silmissä. Halo kääntyi ja asteli nöyryytettynä ja vihaisena omaan huoneeseensa. Die riensi lohduttamaan tätä, suostui jopa halaamaan polvilleen vajonnutta miestä. Halo ei mielellään näyttänyt heikkouttaan mutta Dien myötätunto rikkoi nyt kovimmankin jään.

"Huoneet kai pitää järjestää uusiksi." Mana totesi. Kaikki nyökkäilivät.
"Kutsukaa kaikki olohuoneeseen."

~~**

"Noniin. Monet meistä ovat ilmeisesti löytäneet uusia puolia jostakusta toisesta?" Mana aloitti. "Huoneiden vaihto voi olla paikallaan. Onko ihmsiä jotka haluavat välttämättä asua samassa huoneessa?" Hän jatkoi viitaten Seishouun ja Rickyyn. Tatsuro nosti kätensä pidellessään Takerua. He siis, Mana nyökkäsi.
"Sitten olemme minä ja Miku.." Tuo mutisi.
"Jos otamme saman huoneen. Sänkyjä kun on kaksi." Mana ehdotti. Tatsuro vaikutti järkevältä, ja Mikukin rauhoitti Takerua läsnäolollaan. Tämä sai Tsunehiton, Asagin ja Hizakin inahtamaan tuskissan.
"E-Entäs me?"

Mana viittasi kintaalla.
"Menkää mihin tahdotte."
Hizaki mietti.
"Haittaisiko Aoita tulla minun kanssani?" tämä kysyi ujostellen. Aoi meni kauttaaltaan punaiseksi.
"Ei se..." tämä aloitti. "Jos mennään Tatsun ja Takerun entiseen huoneeseen?" Hizaki ehdotti. Aoi nyökkäsi. "Top tykkänään." Ricky totesi. "Mekin tahdomme sinne." Tämä jatkoi.
"Tulkaa sitten mukaan." Hizaki totesi kuin päivänselvyyden.

Avasin äkkiä suuni.
"H-haluan siihen vastapäätä... *gulp* ...Miyavin kanssa." Sanoin. Miyavin ilme oli... helpottunut? Ainakaan hänellä ei ole mitään ajatusta vastaan. Die lohdutteli edelleen Haloa. "Jos me otetaan huone siitä vierestä?" Die kysyi. Diekin oli niiin suloinen lohdutellessaan toista sillä tavalla. Hopeahiuksinen nyökkäsi. Tsunehito ja Asagi pitivät tiukasti yhtä, ja päätyivät Miyavia vastapäätä.
"Teruki voi tulla mukaan." Tsunehito ehdotti äkkiä. Asagilla ei ollut mitään sitä vastaankaan. Maya ja Aiji halusivat pysyä paikoillaan, kunhan Kyo tulisi heidän kanssaan. Kyolla ei ollut mitään sitä vastaan, jäljelle jäävän huoneen saivat Yuuki ja Satoshi.

Olin hyvin onnellinen että Miyavi tuli ilomielin kanssani. Hän oli niin komea! Perheellinen mies, mutta silti! Osasi tehdä musiikkiakin. Taisin olla hiukan ihastunutkin, hihii! Pian rupateltuamme lähdimme muuttamaan, eli kantamaan tavaroita.
"Odottakaas." Mana totesi. "Kaikki kiehnäystä intiimimpi tapahtuu kylpyhuoneissa. Kukaan tuskin haluaa yllätyksiä, ja niiden ovet saadaan lukkoon. Ei muuta."



12. Satoshi, se pikkupervo


Tungin vaatteeni tyhjään kaappiin. Yuuki, huh? Ihan huumorintajuinen kaveri. Suljin kaapin. Heittäydyin sängylleni ja katsoin Yuukia.
"Anteeks vaan kun kysyn äkkiä, mutta voiko sun vieressä nukkua?" Töksäytin. En pitänyt yksin olosta. Vihasin sitä. Paniikki oli lähellä jos olin hetkeäkään yksin.
"Kaai se käy?" Yuuki vastasi. Hienoa. Minua kun ei voinut paijata koskaan liikaa~ Yuuki nosti jotakin vaatekasan alta. Kissan kuva? Mies katsoi sitä hetken.
"Mitähän tämäkin täällä.." Tuo ihmetteli. Livuin hänen selkänsä taakse.
"Sinun kissasi?" Kysyin. Yuuki nyökkäsi.
"Oli." Tuo sanoi haikeasti. Istuin hänen viereensä.
"Otan osaa." Sanoin. Tämä voisi olla hyödyllistäkin, hivuttauduin lähemmäs.

~

Päivät kuluivat tästedes normaalisti. Tai, niin normaalisti kuin tässä huushollissa voi. Mana ja Miku olivat päivä päivältä rohkeampia, eikä Halokaan enää näyttänyt haluavansa tappaa lemmikkinsä uutta rakastajaa. Haikailin hiukan Dien perään silti. Lapsuuden traumoja. Niin ihanaa! mutta en voisi kiusata ystävääni sillä, enhän? Hizaki ja Aoi tulivat hyvin juttuun keskenään. Samoin Miyavi ja Emiru. Hyvä heille. Kyo oli muuttanut Mayan ja Aijin kanssa, eikös Kyo ollutkin sanonut Mayaa söpöksi? Olihan hän toki, mutta ei tuo ollut Kyon tapaista. Jaah.. Onneksi minä sentään sain nukkua Yuukin vieressä. Suunnaton läheisyyden kaipuuni juontui siitä, etten sitä nuorena saanut, homo kun olin. Ei sillä että sitä täälläkään olisin myöntänyt, vaikka täällä kukaan ei pitäisi sitä normaalista poikkeamattomana, paitsi ehkä Aoi.

Huoh... oli niin ihanaa katsella nuoriapareja. Miksen minäkin vain voinut rakastua keheenkään? Olihan tuo Yuuki ihan mukava, mutta hänkään tuskin tuntisi samoin. Jännää. Hänen vieressään oli lämmin ja näin. Mutta... Aoillakin oli Mika kotona. Miksei Yuukillakin siis olisi tyttöä. Toisaalta kuolleen kissan sureminen kertoi erakkoelämästä. Vielä parempi! Miksei minua voi onnistaa edes kerran?

Täällä oli mennyt aika kauan. Kalenterin mukaan viisi kuukautta. Elämään täällä ehti tottua. Se oli silti pitkä aika, jotkut stressasivat faneja ja levysopimuksia. Pysyin itse rauhallisena. Olisimme täällä vielä pitkään. Asagi ja Aiji viettivät nykyään paljonkin aikaa yhdessä. Pian alkoi tuntua että heistä kahdesta Aiji oli rauhallisempi. Die juorusi minulle Mayan ja Kyon nukkuvan yhdessä! Heh... nyt sai riittää.

Kiskaisin kylpyhuoneen oven kiinni.
"Sa-Satoshi.." Yuuki ihmetteli naksauttaessani sen lukkoon. Painoin tuon seinää vasten. "Yuuki.. Ole ihan rauhassa." sanelin hiljaa. Harkitsin hetken, ja painoin huuleni tuon omille. Yuuki tuntui vastaavan hiukan hämillään. Mies antoi minun liu'uttaa käsiäni mihin halusin, mihin vain. Lopulta puoliautomaattisesti toisen jalka nousi vierelleni. Tämä tuntui oikealta. Yuuki ei vastustellut. Kuin tämä olisi ollut juuri se mitä mies oli odottanut. Varoen hieraisin polvellani tuon etumusta. Kovana pelkästä nuoleskelusta? Mikä perverssi~♥ Jatkoin matkaani alemmas ja alemmas.
"Yuuki, saisinko maistaa sinua?"


--

13. Yuuki, joka eli selibaatissa tähän asti.


"Miku!!" Huusin toisen nimeä, melkein hakatessani Manan huoneen ovea nyrkeilläni, mutta viimein ymmärsin vain pyyhältää sisään.
Seisahduin viimen kun ovi takanani sulkeutui ja loin katseen parisängylle. Normaalisti olisin ollut suhteellisen ihmeissäni näkymästä, mutta nyt edes Manan ja Mikun kiehnäys keskenään ei ollut liian omituista. Mana katsoi minua omituisesti ja selvästi halusi sanoa jotakin. Silti hän kai tiesi itsekin että jos puhuisi minulle töykeästi, Miku puuttuisi asiaan. Heh, olipas hän tossun alla. No, olinhan ollut Mikun paras ystävä jo kuusi vuotta.

Kerroin tälle häpeilemättä viimeisen kahden tunnin kulun, kun Miku viimein puikahti pois Manan alta, ja istuutui sängynreunalle kysyen mitä minulla oli mielessäni. Kerrottuani vedin henkeä ja katsoin toista tarkemmin.
Miku katsoi minua hämmentyneenä. Ei siksi että olisi kammonnut seksuaalisia puheita, (Mikuko? Ei ikinä.) vaan siksi, että oli aina kuvitellut Satoshin pitävän Diesta.
No eihän yllätyksellinen suihinotto nyt ole asia jonka kerrot noin vain, olkoon kuinka hyvä ystävä vain. Mana oli siirtynyt kauemmas viikkaamaan vaatteitaan, antaen meidän keskustella rauhassa.

"Kuinka niin?" Kysyin Mikun tokaistessa ettei se ollut mikään ihmekään, että näin kävi. Kysymykseni vastaukseksi hän perusteli sen, että olihan Satoshi halunnut viereeni kokoajan. Niimpä tietysti. Kerroin tietysti Mikulle etten tuntenut Satoshia kohtaan samoin, ja hän vain tokaisi että pitäisi pitää silmät avoinna. Miku todella osasi auttaa, sellainen hän oli. Vaikka no, eihän silmien auki pitäminen auta lainkaan jos olen kokonaisen kuusi vuotta rakastanut toista.

"No, entäs te?" Kysyin, viitaten ystäväni ja ylisuuren lepakon suhteeseen. Miku hymyili.
"Suuria tunteita."

Kaikki vaikutti siis olevan hyvin. Jos Miku oli onnellinen, minäkin olin. Jossakin syvällä mustasukkaisuus silti kaihersi sisintäni. Miksei Miku voinut vain rakastua minuun? Olinhan sentän ollut hänen vierellään niinkin kauan. Olinko sittenkin ollut rakastunut Mikuun kokoajan, jopa silloin kun olin vielä Mion kanssa naimisissa? Miksi onni sallittiin kaikille muille, paitsi minulle..? Hymyilin Mikulle niin onnellisesti kuin osasin, jotta pettymykseni varmasti peittyisi. Nousin, ja kiitin avusta. Miku oli taas kerran iloinen voidessaan olla avuksi, mutta sulkiessani oven, olisin halunnut vajota polvilleni ja heittää jotakuta sateenvarjolla.

Kävelin omaa huonettani kohden Hizakin ja Aoin huoneen ohi. Yllätyksekseni huoneen ovi oli auki. Mietin myös, miten he kaksi olivat päätyneet samaan huoneeseen. Kuulin Satoshin äänen ja kurkistin sisään sillä verukkeella että minulla olisi Satoshille jotakin asiaa. Hizakista oli omituisesti tullut kännäys-illan jälkeen rauhallisempi. Kai hän uskalsi olla rennommin kun pahin puoli oli jo nähty. Vaaleahiuksinen kampasi kauniita hiuksiaan. Ennen hän olisi vain mulkaissut minua ja käskenyt lähtemään, mutta nyt hän vain hymyili ihastuttavasti ja pyysi peremmälle.
"Satoshi..." aloitin. Tämä sääti jotakin rikkinäisen sängynjalan kanssa, Aoin auttaessa. Ties miksi sänkykin oli hajonnut. Satoshi vilkaisi minua ja hymyili.
"Niin?"
....Tajusin etten ollut miettinyt tätä kamalan pitkälle. Entä nyt? Mitä muka nyt sanoisin?
"Tuota.... Tulin vain kertomaan että.."
"RUOKA ON VALMIS!"

Säikähdin pahoin Halon huutaessa ilmoituksensa korvani juuressa.
"Niin! Juuri sitähän minä.." Takeltelin. Hopeahiuksinen oli ollut todella maassa Seishoun annettua pakit tälle. Nyt mies kyllä näytti olevan kunnossa, ainakin päällepäin. Hizaki sekä Aoi nyökkäsivät, he kai tulisivat myöhemmin. Kävelin minut säikyttäneen kanssa olohuoneeseen. Mana oli antanut Kyon yrittää tehdä ruokaa sillä ehdolla ettei se sisältäisi sisäisiä eikä ulkoisia elimiä. Minkään elimiä.

Siirsin katseeni Haloon.
"Halo.. Oothan sä ok?" kysyin kuiskaten osoittaen luottamuksellisuutta näyttäen, etten aikonut puhua lujaa, levitelläkseni asiaa. Hopeahiuksinen katsoi nopeasti ympärilleen ja pudisti päätään varovasti, katsoen minua anteeksipyytävästi. Sen, miten tätä inhotti myöntää asia, pystyi miltei tuntemaan ilmassa. Pian tämä kumminkin veti kasvoilleen huolettoman hymyn. No, se ettei omat ihmissuhteeni sujuneet, ei tarkoittanut että jättäisin ystävääni pulaan. Hänen bändinsä oli muutenkin tehnyt AnCafen kanssa yhteistyötä niin paljon, joten voisin puhua sekä Dielle että Seishoulle. Ricky tosin tuskin päästää minua vielä Seishoun lähelle, Die tuntui säyseämmältä vaihtoehdolta.

~

Yllätykseksemme Kyon tekemä ruoka oli oikeastaan ihan hyvää. Katselin Tatsuroa tyytyväisenä, vaikka he olivatkin koetelleet muiden hermoja laulamalla myöhään yöllä. Mutta se siitä. Ainakin hän oli Takerun kanssa onnellinen.
Kaikista eniten Kyon kokkaustaitoja arvosti Maya, joka oli ollut Kyon kanssa todella läheinen viimeaikoina. Aiji viihtyi Asagin seurassa, ja Teruki sekä Tsunehito tulivat jälleen toimeen. Rauha oli palannut. Takeru oli myös tyytyväinen päästessään Mikun kanssa samaan huoneeseen, eikä enää hypännyt Tatsuron olkapäille kuullessaan Manan sanovan jotakin kovempaan ääneen.

Ei täällä olo oikeastaan niin kamalaa ollut. Ei ollut helppoa unohtaa ulkomaailmaa, ja sitä etteivät bänditoverimme saati fanimme tienneet missä olimme. No, olimme ainakin oppineet tulemaan toimeen keskenämme. Kai tätäkin tulee hiukan ikävä kun pääsee pois. Olin jo tottunut olooni täällä. Sinänsä hälyyttävää mutta ehkä ihan normaalia. Syötyäni kyttäsin Dieta kokoajan, vahtien sopivaa tilaisuutta. Kun tämä oli kadonnut jo huoneeseensa, kipitin äkkiä hänen peräänsä ja pujahdin huomaamattomasti ovesta sisään. Ja vaikka joku olisikin huomannut, olin myös Dien ystävä, joten kukaan ei epäilisi tarkoitusperiäni. Enkä pyytäisi kuin katsomaan Halon perään hiukan.



14. Asagi, oi Asagi



Jotakin kamalaa oli tapahtunut.

Onhan se ymmärrettävää että täällä kun asuu, niin parejakin syntyä. Mutta oletin rakastuvani johonkin...
*gulp*...
Muuhun kuin.... Aijiin. Aiji oli mukava ja hauska, sekä viisaskin. Olihan täällä moni muukin, mutta Aiji osasi ajatella maailman menoa moneltakin kantilta. Taisi olla sama syy miksi lyöttäydyin Manan seuraan heti aluksi. Hänen ajatusmaailmansa oli pohjimmiltaan hyvin samanlainen, vaikka yleensä antoi ymmärtää että hänen tapansa oli ainoa oikea tapa kaikessa, ja piste.

Miksi siis Aiji, eikä vaikka hän? Olin saanut miettiä tätä enemmänkin, mutten ollut löytänyt mitään järkeen käyvää selitystäkään. Olipa miesmakuni kummallinen. Tämän ajattelu sai minut virnuilemaan typeränä. Eihän Aiji edes asunut kanssani samassa huoneessa. Tosin vietin hänen kanssaan aikaa hyvinkin paljon, enää aikani ei mennyt Tsunen suojelemiseen, sillä hän (Ihme kyllä) tuli Terukin kanssa toimeen nykyään paremmin kuin hyvin. Se kyllä vaikutti olevan ainakin Terukille varsinainen helpotus. Ei sillä että minulla olisi mitään sitä vastaan. TsunTsun oli ihana ja näin, mutta vain ystävänä. Hyvin nirppanokkaisena ystävänä. Koska salaisuuksien pitäminen ei ollut vahvuuteni, mietin miten kertoisin Aijille tästä. Mieshän saattoi olla millainen homofobikko tahansa! No... Jos hän oli ollut Mayan kanssa tekemisissä, ei se voisi käydä järkeen.

Kaiken tämänkin keskellä jaksoin stressata ulkopuolista elämää, faneja ja sellaista. Ei hyvä, teevarastomme kuluivat takiani aivan liian nopeasti.

Kun Tsunehito ja Teruki olivat yhdessä olhuoneessa, jäin yksin kevyesti hämärtyvään huoneeseen. Aloin hiljaa hyräillä "Snow White"a, katsellessa kalpeita kasvojani peilistä. Hiplasin vain silkkisiä suoria hiuksiani, ja katselin itseäni syvänmustalla kajaalilla rajattuihin silmiin. Asagi, miten oikein jouduit tänne? Mitä elämästäsi puuttuu? Kysyin itseltäni hyräillessäni.

Näin peilistä takaani, kuinka Aiji käveli hiljaa avonaiselle ovelleni. En antanut hänen huomata minun havainneen hänet. Seisoi vain siinä ja katseli minua hymyillen. Sitten vain koputti pari kertaa oven karmiin. Hymähdin rauhallisesti kääntyessäni tuolillani. Annoin Aijin kävellä hiljaa luokseni, ja otin hänen kätensä omaani. Aiji hymähti pehmeästi. Ei ivallisesti, vaan hyväntuulisesti. Vedin lyhyempää hiukan lähemmäs. Vaaleampi laski kätensä olalleni, ja uskalsin siirtää omani hänen kyljelleen. Oli helpottavaa nähdä kuinka sanoja ei edes tarvittu.

Jotenkin kaikki Aijin olemuksessa oli niin kaunista. Pehmeää, ja sellaista, jota edes herran enkelit eivät tavoittaneet helposti. halusin vain vetää miehen hellään syleilyyni, ja rakastaa häntä.

---


Aiji vaikeroi, ja kaarsi selkäänsä - jos mahdollista - vielä enemmän, varmistaakseen että osuin juuri oikeaan kohtaan hänen sisällään. Tunne sai vaalean tärisemään, voi kuinka nautinkaan tilanteesta, kun Aiji oli kokonaan armoillani. Hidastin liikettäni hetkeksi, ja sivelin tuon alaselkää. Aiji värisi ja kääntyi varovasti katselemaan minua, puoliksi auki pysyvillä silmillä. Katse aneli minua päästämään hänet tuskistaan, mutta minua ei suinkaan tunnettu armollisuudestani. Vetäydyin sängyltä kokonaan, ja pienempi näytti kuin toivonsa menettäneeltä. Virnuilin vain omahyväisesti. "Sinä tarvitset jotakin isompaa."

Kauhu välähti Aijin suurenevissa silmissä naurahtaessani sadistisesti. Itse en ollut tutkinut lipastoja sen tarkemmin, mutta Tatsuro juorusi minulle jotakin aikuisten leluista ja sensellaisesta. Tyynenä avasin lipaston alalaatikon, ja pysähdyin tarkastelemaan näkemääni. Lopulta valintani kohdistui - ei yhteenkään laatikon sisältämään leluun - vaan omaan hiuslakkapullooni. Siihen joka oli - ainakin melkein - tyhjä.

Aijin silmistä paistoi kauhu ja tämä avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta pysyi hiljaa. Palasin takaisin sängylle, ja vein käteni Aijin lantiolle, pyytääkseni sitä nousemaan hiukan. Ainoastaan lantio totteli, ylävartalo jäi kyynerpäiden varaan. Pari sormeani aluksi leikki kiusoittelevasti hänen sisällään, niin pitkällä kuin ne suinkin ylsivät. Painoin hiuslakkapulloa tuota vasten ja osa siitä liukui vaivatta isälle. Loput olivatkin sitten toinen juttu. Aiji vaikersi ettei voi ottaa enempää, mutta ihankuin minä kuuntelisin. Pyysin vain toista rauhoittumaan ja lisäsin painetta hiukan.
"Asa-" aloitti pienempi. Olin varoittanut, ettei minulta heru sääliä enää tässä vaiheessa, ja olin neuvonut pahimmassa tapauksessa vain tönäisemään minut pois ja juoksemaan ulos. Saatoin olla parittelunhimoinen hullu, mutta ainakin toista oli varoitettu.

Aiji köyristi selkäänsä ja avasi silmänsä, jolloin kolme kyyneltä valahtivat hänen poskilleen. Tuntui niin hyvältä että oli pakko jo itkeä,- tai sitten se todella oli kivuliasta. En halunnut ottaa asiasta selvää tunnontuskien takia, ehen. Viimein kun pulloa (minun mittapuullani) oli tarpeeksi tuon sisällä, vedin sitä hiukan taaksepäin. Nautin siitä kuinka laihempi inahteli suloisesti, eikä edes yrittänyt pidellä itseään hiljaa, mikä pervo ~. Tahallani hankasin pulloa hänen herkimpään alueeseensa, jonka ansiosta Aijin äännähtelyt vain voimistuivat ja toinen miltei suli eteeni.

Voi ei, hihittelin mielessäni. Pikkuinen ei ollut varmaankaan olettanut tätä tapahtuvaksi.
"Kerrohan, Aiji.." Aloitin matalasti kehräten, sillä äänellä joka sai yhdeltä jos toiselta fanitytöltä jalat alta, joka voisi aiheuttaa kelle tahansa orgasmin sellaisenaan.
"Otatko isojakin kaluja sisällesi?" Töksäytin, silti edelleen pehmeästi, edelleen hangaten pulloa nautinnollisesti huokailevan herkimpään pisteeseen antaumuksella.
"Tai ehkä vain unelmoit niistä..." Jatkoin, saamatta vastausta.
Aiji ei ollut tältä puolelta neitsyt, ei todellakaan.
"Entäs jos oletkin ollut monen miehen kanssa samaan aikaan?" Jatkoin epäilyjäni virnuillen maireasti.
"Kerro, pieni seksikäs sydänvarkaani. Kerro mitä olet antanut niiden miesten tehdä sinulle...." Jatkoin kuiskailuani. Aiji oli liian nolona vastatakseen, punasteli vain ja koitti saada henkeä. Kuinka suloinen!
"Olet antanut heidän tahrata kauniin vartalosi." Murisin. "Minun omani."
"Mitä likaisimmilla fantasioillaan. Nautit siitä, etkö vain? Kun joku käy rajuksi kanssasi..."
Aiji tärisi, ja joutui taistelemaan itseään vastaan yrittäessään pidellä taas kerran tuloksetta vikinäänsä. Ja tälläkertaa siitä kuuli, että puheeni olivat todella osuneet oikeaan.

Pysäytin pullon kokonaan. Liu'utin käteni tuon alavatsalle ja painoin sitä hiukan. Pullo toisen sisuksissa tuntui varmasti ilkeältä! Aiji inisi ja väänteli kylkiään tuskissaan.
"Kerro." Sanoin jo vaativammin, miltei sähisin. Aiji ei saanut vieläkään sanaa suustaan, ja tyytymättömänä vedin pullon kokonaan ulos. Vetäydyin istumaan sängynreunalle. Oma häviönsä. Aiji ei todellakaan pitänyt ratkaisustani vaan löysi itsensä polviltaan edestäni.
"K-kerron kaiken!" Vaalea aloitti.

"Haluan sinut sisälleni, kovana, ja niin rajuna kuin vain voin kuvitella. Tunnen jo kuinka hikinen vartalosi hankautuu omaani vasten, oi, kuinka haluaisinkaan imeä sinua... Anna minun juoda se sisälläsi piilotteleva nautinto... Haluan sinun vain ottavan minut... Haluan tuntea hengityksesi niskassani, haluan olla oma pieni lemmikkisi. Haluan sinun näkevän minut mitä mielenkiintoisimmissa asennoissa. Haluan sinun huumaavan minut äänelläsi, ja viettelevän sanoillasi. Haluan sinun kiskovan minut kanssasi pimeyteen ja pitävän otteessasi ikuisesti. Haluan sinun rankaisevan tuhmaa lemmikkiäsi. Haluan sinun piiskaavan minua. Haluan sinun laittavan minut huutamaan nimeäsi. Asagi... haluan sinua...."

Kuuntelin kiinnostuneena miehen uikutusta, ja nostin kasvoilleni hyväksyvän hymyn ja avasin jalkani, päästäen parivuotta nuoremman niiden väliin. Katselin kuinka Aiji kumartui lipaisemaan sisäreittäni, ja painoi täyteläiset huulensa miehuudenmitalleni. Tottuneesti vaalea otti sen suuhunsa, maisteli uteliaana ja tuntui pitävän löydöstään. Äkkiarvaamatta kiersin sormeni tuon hiuksiin ja painoin tämän pään kunnolla itseäni vasten. Kärkeni osui lemmikkini kurkkuun mukavan kovaa, aiheuttaen yskimistä ja kakomista.

"Noniin lemmikkini. Riittää." Totesin. "Tule nyt tänne jotta voin pitää sinua hiukan hyvänä." Kehräsin Aijin noustessa innostuneena sängylle. Käänsin hänet taas kerran vatsalleen, ja silmäilin tämän selkää hetken, ennen sisääntyöntymistä. Aiji tuntui selvästi tiukemmalta kuin aijemmin, mikä oli suoranainen ihme sinällään, - olihan pullo täyttänyt läpimitassa reilut 4,5cm. En antanut nuoremmalle aikaa totutella moiseen tunteeseen, vaan aloitin liikkeeni vahvana ja syvänä. Aloin itsekin pitää siitä niinkin paljon, etten enää kuullut Aijin - saati omiani- nautinnollisia huokaisuja ja vikinöitä. Huokaisin matalasti Aijin korvaan, joka yksinkertaisesti oli hänelle ilmeisesti viimeinen pisara, ja lemmikkini laukesi yllättäen lakanoille, ja minä hänen sisälleen.

Viimeinen muistikuva koko illasta oli, kun heilautin peiton yllemme, ja painoin Aijin viereeni, samalla antaen itselleni luvan nukahtaa.





A/N;
Noniin, kommentoiminen ei ole kiellettyä, mutta kuten sanottu: Saatan saada sydänkohtauksen kun huomaan sellaisen ilmestyneen. Anteeksi taas kerran ihan hirveästä tekstistä, vaikka betaajani on ihan mahtava ;u; älkää syökö, jooko?

Avatar
Syunikiss
Fani
 
Viestit: 13
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 1:52 pm

Re: The Meaning of life (NC-17, Monia artisteja, Romance)

ViestiKirjoittaja Syunikiss » Pe Heinä 11, 2014 11:05 pm

15. Tsunehito ei kestä suoria puheita.


Nautinnollisten huokaisujen viimein loppuessa oven takaa, uskalsimme kurkistaa Terukin kanssa sisälle. Huone oli pimeänä, ja Asagin sängyssä makasi kaksi nukkuvaa hahmoa. Asagi sekä Aiji. Hienoa. Tilanne kertoi ilman sanojakin, etten pääsisi Asagin viereen nyt, kun Aiji oli siinä. Minun oli siis jaettava sänky Terukin kanssa. Ei ikinä. Ainoa syy miksi tulin Terukin kanssa toimeen, oli se että se sai Asagi-onee-saman arvostamaan minua vielä enemmän. Muuta en sillä hakenut, niin julmaa kuin se olikin. Teruki tuntui ymmärtävän muistuttamattakin että minun täytyisi jakaa hänen sänkynsä, ja näinollen teki toiseen reunaan tilaa. Kävelin hitaasti sängyn reunalle, ja loin siihen epäilevän katseen. Nostin lopulta peittoa, ja suoristauduin sen alle.
"Vain tämän kerran." Tuhahdin, jottei Teruki luulisi itsestään liikoja. Vahvistamaan lausettani, kiskaisin peiton kokonaan itselleni. En halunnut jäätyä! Teruki ei tietenkään jättänyt asiaa siihen, ja kiskaisi peittoa takaisin, josta tappelu äityi sanasodaksi hetken kuluttua. Kello oli pian kaksi, en ollut vitsituulella!

"Peitto tänne!"
"Anna itse tyynyni!"
"Varvas pois korvastani!"
"Lakkaa raapimasta pohjettani!"
"Pää kiinni!"
"Suu tukkoon!"

...Oli suoranainen ihme ettei Asagi herännyt ystävineen pitämäämme meteliin.
"A-Asagi kuulee tästä! Heti aamulla!" Korotin ääntäni vielä uhkaukseen. Siitäkös Teruki riemastui.

"Vaikka kuulisikin, luuletko että hän välittää!?" Teruki karjahti selvästi vittuuntuneena. "Tsunehito, etkö nää? Hänellä on uusi lemmikki!" Tuo jatkoi, osoittaen Aijia. "Hänen mielestään pärjäät jo omillasi! Tsune, avaa jo silmäsi! Asagi-onee-chania ei ole! On vain Asagi-chan, ystävä. Ei isoveli, johon voit turvautua kaikessa!"

Suuret silmäni täyttyivät kyynelistä. Tuijotin miestä vihaisena. Ettäs kehtasi...
"Mana-samaa!" Kiljahdin ja lähdin sängystä oitis. Riuhtaisin oven auki, ja juoksin yhden oven ohi käytävällä Manan huoneelle. Huusin miehen nimen jo toistamiseen, ja tökkäsin vain valot päälle, ilman sen kummempia. Takeru säikähti pahanpäiväisesti, ja alkoi itkeä vastaheränneen Tatsuron olkaa vasten säikähdystään. En jäänyt katselemaan sen enempiä, kun hakemani mustahiuksinen nousi jo hämillään istumaan, Mikun kääntäessä kylkeä laiskasti, uskomattomine unenlahjoineen.

"T-Teruki... h-hän... loukkasi minua... k-keht- kehtasi..." Nyyhkytin teatraalisesti.
"Kehtasi valehdella... Väittää Asagin hylänneen minut!" kimitin.
Tästä Mana innostuisi oikein kunnolla. Salaa olin voitonriemuinen, ja ajattelin liian pitkälle kuvitellessani Manan pelottelevan Terukista tajun. Ihmetyksekseni Mana ei tehnyt elettäkään noustakseen puollustamaan minua, vaan mietti hetken.
"Ei Asagi ole sinua hylännyt." Mana totesi viimein, mutta iloitsin liian aikaisin.
"Mutta Teruki oli oikeassa. Et voi roikkua hänessä koko-ikääsi." Mana puhui. Terukin karjunta oli kuulunut siis tännekin.. .
"Totu siihen." Mana päätti töykeästi. Sitten vain käski minun lähteä, ja olla pelottelematta Takerua jatkossa. Hammasta purren suljin valon huoneesta ja suljin oven takanani. Terukin vieressä en suostuisi enää nukkumaan, vaikka Helvetin tulet uhkaisivat. Heittäydyin sohvalle selälleni. En jaksa ajatella mitään enää tänään, ja hädintuskin huomasin sitäkään kun peitto laskeutui päälleni ja Teruki kuiskasi hyvää yötä.

~


Aamuinen meteli kaikkosi kummasti, kun unen ihana maailma heitti minut tuskaiseen todellisuuteen. Kävi ilmi että "meteli"kin oli ollut vain uneni tuotetta, kykenin nimittäin näkemään keittiössä vain kaksi, hiljaa keskustelevaa hahmoa. Terukin, ja pidemmän - Manan. Molemmat huomasivat yhtäaikaa minun kohottavan päätäni, ja Teruki hiipi hiljaa takaisin käytävään. Mana vain nojasi keittiön ruokapöytään, ja katsoi minua ilmeettömänä.
"TsunTsun.." Tuo aloitti. "Meidän pitää ilmeisesti puhua." Mana jatkoi. Tuon lempinimen käyttö rauhoitti minua hiukan, ja se kertoi myös siitä ettei Mana ollut minulle vihainen. Olin silti ollut eilen hyvin epäkohtelias! Jos Mana suuttuisi minulle, en voisi olla Hizakinkaan kanssa tekemisissä!
Nielaisin kuuluvasti. Nousin istumaan ja sohin hiukan kiharoitani ruotuun, ja suuntasin katseeni Manaan.

"Ei Teruki tarkoittanut olla niin epäkohtelias sinua kohtaan." Mana kertoi, mutta tiesin ettei siinä voinut olla kaikki.
"Mutta sinun käytöksestäsi pitäisi puhua enemmän." sieltä se tuli. Lause sai niskakarvani nousemaan pystyyn. Manaa ei pelätty turhaan. Hän saattoi halutessaan tehdä - ja olikin tehnyt - vihamiehiensä elämästä vaikka millaista Helvettiä. Nyökkäsin vain osoittaakseni että olin kuunnellut kunnolla.
"Asagi välittää sinusta, ja rakastaa sinua yhä siskonaan." Mana puhui. Hän osasi myös olla ihmeen rauhoittava, ja arvostin myös sitä, että hän puhui minusta feminiinisenä, kuten halusin kaikkien tekevän. Harva tiesi miltä tuntui syntyä väärään kehoon. Olin aina tuntenut itseni naiseksi, eikä kukaan voisi puuttua siihen. Noniin silti.
"Mutta." Mana töksäytti. Ääni madaltui uhkaavaksi ja vaaralliseksi. Vedin miltei jalkani koukkuun lähelleni. Ilma kylmeni maagisesti ympärilläni.
"Teruki, - usko tai älä - rakastaa sinua myös. Eikä vain siskonaan. Hän hermostui, ja sanoi asiat turhan suoraan, jottei sinuun sattuisi liikaa kun jokin kaunis päivä Asagin jokin teko heittää sinut todellisuuden kivikkoiselle tielle. Se todella sattuu, TsunTsun. Voi jopa murtaa jotakin. Pahimmassa tapauksessa tappaa."

Tässä kohtaa ensimmäisen kerran uskalsin nostaa ääntäni Manaa vastaan.
"Mutta Teruki ei voi vain huutaa minulle noin! Asagi ei rakasta minua yhtään väh-"
"Aivan." Mana keskeytti. "Etkä sinä voi vain rynnätä jonkun huoneeseen keskellä yötä ja samalla säikyttää jotakuta hermoromahduksen partaalle."
Mana totesi kylmästi. Päätin antaa olla. Ei minusta olisi tappelemaan hänen kanssaan kumminkaan. Eniten minua ihmetytti se, kun Mana kertoi Terukin rakastavan minua.

"Asagi?" Mana kutsui. Olin vähällä laittaa taas vastaan. Ei... En halunnut Asagin kuulevan tästä mitään. Miten noloa! Asagi asteli huoneeseen. Hänen kalpea ihonsa loisti mustien hiusten välistä, ja mustat farkut korostivat jalkojen hoikkaa muotoa. Silti toivo siitä, että Asagi kumoaisi Manan puheita, oli turha.
"TsunTsun. Teruki ei ollut kokonaan oikeassa. Tulen aina pitämään sinusta huolta." Asagi aloitti armollisesti.
"Kuulin nimittäin tappelunne." Asagi ilmoitti. Nolostuin hiukan siitäkin.
"Mutta tulee aina aika, jolloin apuni ei välttämättä ole tarpeeksi lähellä. Sinä saatat olla Osakassa, ja minä Nagoyassa. Mites silloin? Aijista tuli rakastettuni, pysyn hänen kanssaan, Tsun..." Asagi piti tauon, ja istuutui viereeni.

"Rakastan sinua edelleen. Mutta ansaitset viettää loppuelämäsi sellaisen henkilön kanssa, joka rakastaa sinua samalla tavalla, kun Aiji rakastaa minua. Ansaitset tulla onnelliseksi jonkun sellaisen kanssa." Tässä vaiheessa Asagi loi katseensa Manaan, joka nyökkäsi. Tiesin että he tarkoittivat Terukia. Pian en saanut selvää omista ajatuksistanikaan. Ei Terukia! Enhän minä edes pitänyt hänestä sillä tavalla! Nyökkäsin sen merkiksi, että olin ymmärtänyt, ja onneksi kaksikko osasi jättää minut yksin. Kellohan oli vasta viisitoista minuuttia vaille yhdeksän aamulla.

En nähnyt sitä, mutta kuvittelin kuinka Mana nyt hiljaa hiipisi huoneeseensa, tulisi toivotetuksi tervetulleeksi, sukeltaisi lämpimän peiton alle Mikun viereen. Vetäisi tuon lämpimän vartalon lähelleen... Rakastaisi tätä? Mitä enemmän ajattelin sitä, sitä kateellisemmaksi tulin. Olisi vain paljon helpompaa, jos voisin itse vaikuttaa siihen, rakastinko Terukia vai en - ja se kun ei ollutkaan niin helppoa. Miksi aina minä? Miksei Asagi voinut vain mieltyä minuun, joka olin ollut hänen kanssaan niinkin kauan?

Ajatus ahdisti, mutta minua ei alkanut edes itkettää. Miltei ensimmäistä kertaa aloin oikeasti ajatella maailman asioita. Onneksi.

En voinut pakottaa itseäni rakastumaan, enhän? Se oli väärin, vastoin kaikkia periaatteitani, ja kaikenlisäksi... Väärin! Ja mitäs jos en rakastuisikaan, yrittämisestä huolimatta!? Kuinka selittäisin Terukille sellaista? Pieni suuttumukseni alkoi kasvaa, enkä huomannut Hizakin hipsivän viereeni. Huomasin sen vasta, kun tunsin hänen kätensä olallani. Mies vierelläni hymyili kevyesti. Hänellä oli jokin rauhoittava vaikutus. Kuin äidillä. Jos Hizaki olisi kuullut viimeisen mietteeni, olisi hän suuttunut - ja pahasti. Hän - toisin kuin minä - oli ihan sujut miehisyytensä kanssa. Pukeutui vain miten tahtoi, niinkuin Mana, ja Asagi. Nojasin ystävääni vasten. Pääni olisi muuten vain seonnut lisää ja lisää, mutta siinä kaikki tuntui niin selvältä.

Aamiainen tuli todella nopeasti, sekin oli suhteellisen ahdistavaa, ja ärsyttävää. Asagi oli kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta minun kanttini ei kestänyt sellaista. Teruki ei nostanut katsettaan minuun, oli kai vielä hiukan vihainen siitä yöllisestä. Oikeastaan oli ihan helpottavaa että Terukikin pysyi hiljaa. En nimittäin aikoisi pyytää anteeksi tai mitään sellaista. Juttelin vain niitä näitä Hizakin kanssa, ja Kyo sekä Maya liittyivät keskusteluun silloin tällöin. Aamiaisen jälkeen meikkauspöytäni kutsui, ja lähdin huoneeseen, jossa tapasin nukkua, - Eihän se enää vain minun huoneeni ollut.

~*~*

Juoksin huoneestani ulos, kuullessani tappelun ääniä, taas. Oliko joku onnistunut suututtamaan Halon? Ei... Seishoun piipittävää ääntä ei kuulunut. Näkymä keittiössä sai miltei jalat altani. Luonnollisesti kipitin Manan luokse, jonka haljenneesta huulesta piti huolta Hizaki. Kaikki viittasi siihen että joku oli kumauttanut tätä kasvoihin pahimman kerran. Missä Miku oli? Oliko hän kenties suuttunut rakastajalleen ja .. ei. Olohuoneen sohvalla Miku piteli mytyssä tärisevää Takerua. Tatsuro oli iskenyt Manan huulen verille, mutta miksi? Porukka oli selvästi jakautunut Manan ja Tatsuroun puolille. Tatsuroun takana seisoivat Miyavi, Emiru, Die, Aoi, Satoshi, Kyo, Ricky, Seishou ja Yuuki.
Manan puolella taas uskollisina seisoivat Hizaki, minä, Asagi, Teruki, Maya, Aiji, Halo ja Die.
Mikusta ja Takerusta ei ollut edes tietoa.

Pukkasin Hizakia kylkeen, ja katsoin tätä kysyvästi. Hizaki kääntyi puoleeni, ja ehdin jo kauhistella, että mikä oli saanut rauhallisen Tatsuron noin tolaltaan.

"Tatsu sai Manan kiinni Takerun kanssa..."

Kuiskaus nostatti niskavillani pystyyn. Ei.. Ei meidän Mana-samamme ollut sellainen.
"Vai niin." Mikun kylmä ääni tokaisi. Se pysäytti kaikki. Mikun silmissä oli nähtävissä samanlaista kylmyyttä kuin Manalla silloin tällöin. Miku vain kulki kohti Manaa, välittämättä muista.
"Olit siis kanssani, jotta pääsisit Takerua lähemmäs?" Miku kysäisi. Mana loi säikähtäneen ja aavistuksen anelevan katseen lyhyempäänsä. Äkkiä Takeru pelasti tilanteen inahtamalla jotakin, jonka vain Miku voisi tulkata. Kyyryssä vaalein meistä kipitti Mikun luokse, ja kuiskasi jotakin tämän korvaan. Mikun ilme suli kuin jää auringossa Takerun lopetettua, ja halauksenomaisesti vei kätensä Manan kyljille, tulematta kumminkaan kiinni.
"Sumimasen.." Miku aloitti, mutta Mana hiljensi tämän lämpimällä katseellaan. Miku kääntyi poskeaan pitelevää Tatsuroa kohti.
Mana oli saanut ainakin yhden iskun perille.

"Tatsu, rauha. Takeruhan meni hakemaan sitä peittoa olohuoneeseen aamulla?" Miku kysyi. Tatsurou nyökkäsi epäilevänä. "Se halusi äkkiä takaisin, joten juoksi vahingossa Manaa päin ja molemmat kaatui." Miku selitti yksinkertaisesti. Oli Tatsurollakin heikot hermot, kun Takeru liittyi asiaan. Mana katsoi Mikua huojentuneena, ja Takeru nyökytteli ujosti. Tatsurou näytti miettivän hetken. Tämä saattaisi helposti olla juoni, jonka avulla Mana saataisiin pinteestä, mutta sille ei voinut enää mitään... Kuningas kumartaa vain kuningattarelleen, Manan ilme oli ollut niin säikähtänyt ja aneleva, Mikun ollessa tälle vihainen, ettei muuta todistusta tarvittu. Tatsurou nyökkäsi varmempana, ja käveli sanattomana Takerun luo, painaen lyhyemmän itseään vasten.
"Voi pieni... Anna anteeksi, jos säikäytin." Tatsuro mumisi.

Takeru nojasi kunnolla Tatsuroa vasten, kuin kissa joka halusi rapsutusta, ja lopetti tärisemisen. Muutkin ymmärsivät tilanteen olevan ohi. Maya hiukan sähisi Kyolle eripuolelle asettumisesta, ja Hizaki murisi Aoille, että jos halusi pysyä väleissä hänen kanssaan, Mana-samaa seurattiin alimpaan Helvettiin asti. Muut eivät vain välittäneet kummalle puolelle oma ystävä olikaan asettunut. Mutta minä välitin. Kaikki oli taas kerran tapahtunut niin äkkiä, etten ollut edes kunnolla tajunnut sitä.

Teruki oli kumminkin ratkaisevassa tilanteessa asettunut samalle puolelle kuin minä, vaikkei ollutkaan Manan kanssa kaikkein läheisin. Tällöin hän osoitti varteenotettavaa mielenlujuutta, niinkö paljon Teruki oli valmis tekemään vuokseni?
Kai minun sitten piti puhua hänen kanssaan. Moisella tempauksella Teruki nosti viehätysvoimaansa kunnolla. Avasin huoneemme oven, ja Teruki istui sängyllä kuunnellen Yuukia, jonka puheesta salakuuntelin pätkiä omaksi ilokseni, painuessani viimeistelemään meikkini. Kaikesta selostuksesta tajuttavissa oli, että Yuukille oli kehittynyt tunteita Satoshia kohtaan, eikä nyt ex- vaimonsa takia tiennyt mitä tehdä. Koska Satoshi oli flirtti, hänen kannattaisi pitää varansa, jotta Satoshi ei iskisi turhan aikailun aikana silmiään johonkuhun muuhun. Satoshi toki oli flirtti. Ehkä jopa liiankin. Minua puistatti totuus siitä, että sinä tiettynä iltana myös Satoshi oli koittanut liehitellä minua. Teruki vain neuvoi puhumaan suoraan, minunkin siis kannattaisi tehdä niin.

Tunteeni Terukia kohtaan olivat hyvin pieniä. Pientä ihastustakin pienempiä, mutta tilani oli sellainen, että jos nyt saisin vastakaikua, olisi todella suuri todennäköisyys että oppisin rakastamaan Terukia, ja idea tuntui ihan hyvältäkin.
Päätin avata suuni Yuukin mentyä, ennenkuin Terukikin häipyisi.

"Teruki..."
"Niin, rakkaani?" Teruki vastasi sarkastisesti. Hän ilmeisesti tiesi minun tietävän hänen tunteistaan.
"Älä nyt noin sarkastiselta kuulosta." Hymähdin. Naisena minulla oli oikeus muuttaa mieltäni ihmisistä nopeasti. Teruki nosti nopeasti katseensa minuun.
Askelsin Toisen luo, lijioitellun hitaasti. (Dressman-walk kehiin.)
Teruki hymyili, ja nousi sängyltä luokseni, laski kätensä kyljelleni, ja antoi nopean suukon.

"Rakkaani..."


16. Halo ja särkynyt sydän.

Kohtaus aijemmin oli ollut kaikkien osalta aika hämmentävä, mutta siinä taas huomattiin kuka luotti kehenkin. Periaatteesta oli tultu mentyä eri puolelle kuin Ricky, mutta Seishoun näkeminen Rickyn rinnalla oli aina vain kivuliaampaa vaikka kuinka yritin päästä hänestä yli. Oikeastaan tämä ei ollut ensimmäinenkään kerta, kun olin kiintynyt suojattiini tällä tavalla, mutta Seishou näytti olevan kuitenkin hiukan surullinen siitä, että välimme menivät poikki näin. Ricky ei kuitenkaan pitäisi siitä, että olisin Seishoun kanssa enää kovinkaan läheinen.

Sitäpaitsi olinhan vain seurannut Dieta, ei siinä mitään. Silti en voinut väittää, etten olisi aika loppuunpalanut viimeaikaisten tapahtumien takia. Edelleen vietin iltani miettien, miksi Seishou teki minulle sillä tavoin, mutta ehkä se oli parempi hänellekin. Silti onneksi, ja vain ja ainoastaan onneksi minulla oli Die seuranani. Muuten masentuisin vain paljon enemmän, ja sen lisäksi, että Die oli hyvä ystävä, hänen lähellään oli myös mukava olla. Tai, olisin mielelläni ollut lähempänäkin, ellen tietäisi hänen läheisyyskammoisuudestaan. Enhän voisi kiusata häntä sillä tavalla, enhän?

Yuuki yhdessä Mikun kanssa, oli ollut myös tukenani, mistä olin hyvinkin kiitollinen. Nyt istuin hiljaa sängylläni, Dien nukkuessa päiväuniaan viereisessä sängyssä. Loukkaantuneena sitä heittäytyy tunteisiin vähän liikaa, ja äkkiä saattaa huomata rakastavansa hyvää ystäväänsä. Sellainen se ihmisen luonto on. Ja vaikka olisinkin voinut antaa itselleni luvan rakastaa Dieta, olin läheisyydenhakuinen, jolloin en todellakaan vastaisi hänen ihanteitaan.

Oveen koputettiin, ja pyysin koputtajaa sisään. Silmäni olivat pudota päästä. Lyhyt, ruipelo laulaja seisoi edessäni, blondi, jonka ääntä tuskin olin kuullut. Suuret, ujot silmät tuijottivat minua hetken silmille valuvien vaaleanpunaisten raitojen takaa, kunnes Takeru viimein avasi suunsa kuiskatakseen jotakin. Mieshän oli ujoin mitä maan päällä oli, ja nyt hän seisoi siinä, ilman Mikua tai Tatsuroa. Ja silti, me tuskin tunsimme. "A-ano..." Vaaleampi aloitti, ja nousin hitaasti sängyltä, ja kävelin tuon lähelle, luoden samalla turvaa läheisyydelläni ja sillä, ettei toisen tarvinnut puhua niin kovaa. "T-Tatsuro." Sai vaalea sanotuksi. Mieshän kuolisi kohta! Saisi sydänkohtauksen tai pyörtyisi hapenpuutteeseen! Nyökkäsin, sen merkiksi että toinen voisi jatkaa. "T-Tatsurou puhui eilen S-Sa-" lause pysähtyi siihen, kun valtavat silmät täyttyivät pienistä kyynelistä. Pelon kyynelistä.

Mielessäni kävi, että oliko joku kenties pakottanut pelokkaan vokalistin tänne? Tuskin, sillä silloin Takeru olisi vain ryöminyt Tatsuron sängyn alle ja lymyillyt siellä sen aikaa, kunnes Tatsuro pyydystäisi ujouden ruumiillistuman, ja rauhoittelisi tätä mustikkaramunella. "S-Satoshi- ..." pienempi sai henkäistyä. Tatsuro oli siis eilen puhunut Satoshin kanssa, tai toisinpäin. Nyökkäsin rauhallisesti, ilmoittaakseni sen että tiesin mitä toinen tarkoitti. Nostin käteni liioitellun varovasti tuon olalle, - kuin hän olisi lasia ja särkyisi pienestäkin väärästä liikkeestä - ja hymyilin rauhoittavasti. Aikansa Takeru koitti hieman väistellä kosketustani, aavistuksen nojaamalla vasemmalle käteni alla, mutta pian tärinäkin rauhoittui ja muutaman niiskautuksen jälkeen Takeru pystyi taas kuiskimaan. "S-Satoshi ... kertoi.. kertoi että Die.." Lause jäi kesken taas. Ymmärsin että lyhyempää pelotti, vaikken tiennytkään pelon syytä. "Rauhassa vain, Takeru-san." Sainoin pehmeästi. Jostakin kummasta Takeru sai kuitenkin rohkeutta päättää lauseensa sanoihin, joita toistelin päässäni iltaan asti.
"Dieta ei ahdista sinun lähelläsi. Hän pitää sinusta, Halo."

Kuitenkin illan hämärtyessä, minun oli pakko tehdä asioille jotakin. Voihan olla, että Takeru oli kuullut asioita väärin, mutta se oli lähes mahdotonta että ujo vaaleaverikkö riskeeraisi niin paljon pelkän olettamuksen vuoksi - kuin että tulisi puhumaan kellekään oma-aloitteisesti. Kysymys siis kuului, että olisinko röyhkeä ja kysyä suoraan, vaiko hiukan kierrellä ja kysellä? Suoraankysyminen oli aina ollut minun vahvuuteni, joten se luultavimmin toimisi nytkin. Käytyäni peseytymässä illalla, kaikki muut olivat jo huoneissaan - lukuunottamatta Manaa ja Mikua, jotka jäivät katselemaan jotakin myöhäisillan elokuvaa yhdessä Satoshin kanssa. Avasin oven varovasti. Olin onnellinen, sillä emme jakaneet huonetta kenenkään muiden kanssa, sain puhua rauhassa. Die näytti jo nukkuvan, mutten antanut sen häiritä. Tökkäisin tämän olkapäätä pienesti. "Die?"

Uniset silmät avautuivat ihmetellen, ja siirtyivät tuijottamaan minua. Katselin miestä epävarmana. Mitä tästäkin tulisi? Jos jänistäisin nyt, mitään hyvää ei ainakaan tulisi tapahtumaan.

"Pidätkö sinä minusta?" Kysyin, ja olisin halunnut samantien läiskäistä käteni suulleni. Ei nyt noin suoraan kumminkaan! Dien silmät muuttuivat suuremmiksi ihmetyksestä, ja punaiset hiuksen piilottelivat hiukan kalpeiden kasvojen ilmettä. Toinen ei saanut selkeästikään sanaa suustaan, muutamankymmenen sekuntin - joka tuntui ikuisuudelta - jälkeen Die vain nyökkäsi ensin pienin elein, ja sitten varmemmin. Huokaisin mielessäni helpotuksesta, vaikka oikeastaan olikin aika minun tapaistani vain mennä ja kysyä suoraan. Ymmärsin kuitenkin ettei Die varmaankaan heti ottaisi minua viereensä, joten suosiolla palasin omaan sänkyyni, ja käännyin kasvot Diehen päin.

Die hymyili minulle pitkien otsahiustensa takaa, ja koitti ilmeisesti nukahtaa uudelleen. Itse en saisi unta vähään aikaan. Tiesin sen. Katselin vain Dien hymyileviä kasvoja. Tuollainen aito hymy, oli se kaikkein kaunein. Seishoun huulillakin olin nähnyt sen parii otteeseen, mutta jotenkin sen näkeminen Dien kasvoilla lämmitti kummasti. Oikeastaan koko elämäni olin omistanut muiden auttamiselle. Nyt tuo hymy, se auttoi minua. Nyt sain muistella saavutuksiani ylpeänä. Jopa ala-asteelta, autoin läksyissä kaikkia, jopa paria vuotta vanhempia. En enää välittänyt tulinko sillä tavalla hyväksikäytetyksi, sillä.. Eihän sillä olisi väliä, jos tekoni auttoi jotakuta.

Kesti kauan ennenkuin annoin kenellekään mahdollisuutta auttaa minua. Muistelisin hetkiä Seishoun kanssa vielä hetken, ja sitten päästäisin hänet menemään. Nyt todella oli aika päästää irti, nyt voisin tehdä jälleen yhden ihmisen onnelliseksi. Oikeastaan... neljä ihmistä. Rickyn sillä, etten enää haikaile Seishoun perään. Seishoun sillä, että hän saa vapauden viimein päättää omista tekemisistään, kun nyt sen osaa jo. Itseni sillä, että saan viimein luvan rakastaa Dieta niinkuin silloin joskus Seishouta. Ja Dien sillä, että hän sai olla juuri sen ihmisen kanssa jonka läheisyydestä hän ei ahdistunut niin paljoa, - minun.

~~

Voiko hysteeriseen nauruun herätä? Jos ei, niin en sitten ehkä herännyt ollenkaan. Ovemme ulkopuolelta kuului sellaista räkätystä että kuka tahansa heräisi siihen. Minä ja Die, molemman kähysimme sängystä ylös, ja riensimme ovelle. Käytävällä Asagi - kukas muukaan - meinasi kuolla nauruun, selittäessään jo Mikulle ja Terukille huvittuneisuutensa syytä.
"Tarvitsen vain pakastepussin.." Asagi hekotti naurunsa lomasta. Tiesin, ettei hän tuossa kunnossa voisi päästä keittiöön asti, joten päätin itse toimia, ja hakea kylmä-pakkauksen. Asagi huomasi löytöni, ja virnistellen viittoi meitä tulemaan kanssaan huoneeseensa. Siellä odottivat jo Tsunehito, Kyo, Maya sekä Aiji. ....Tai se mitä Aijista oli jäljellä. Pitkä nuorimies makasi vatsallaan sängyllä, surkean näköisenä.
"Kattokaa mitä se teki mun Aijille!" Maya inahti. "Kauheaa..."
Asagi ei jättänyt arvailuille tilaa, vaan läiskäisi kylmä-pakkauksen Aijin alaselälle.
"Kyllä sinuakin hiukan koskisi jos sinua olisi pantu hiuslakkapullolla!" mustahiuksinen ärähti, mutta ratkesi samantien nauramaan Mayan kalvetessa järkyttyneenä. Olisi kai pyörtynyt jos Kyo ei olisi repäissyt juorulehdestä sivua, ja huitonut sillä ilmaa Mayan kasvoille.

Itsekin hieman hykertelin paikoillani. Ei saisi nauraa! Pian en vain voinut enää hillitä itseäni, vaan räjähdin samanlaiseen nauruun, yhteen myttyyn lattialle Asagin kanssa. Aiji parka! Mies katseli häpeissään lattiaa, toivoen edes pientä myötätuntoa. Naurua jatkui jonkin aikaa, mutta lopulta Aiji vain karjui porukan Helvettiin huoneesta.

Hihittelevät miehet, - minä ja Tsunehito mukaanlukien - livuimme hysteerisinä ulos ovesta, Asagin jäädessä hoivaamaan lemmikkiään. Ainoa joka ei ollut nauranut missään välissä Aijin lisäksi, oli Mana. Hänkin tosin oli virnuillut tapaukselle huvittuneena. Tosin, Manan virne oli se, mitä pikkulapset näkivät sänkyjensä alla mörköjen sijaan, ja pyysivät päästä vanhempiensa viereen nukkumaan. Tirskahdin mielikuvalle Mana-samasta pikkutytön sängyn alla virnuilemassa, - jota kukaan ei oikeastaan kuullut. Die kulki takanani, ja heilautin hopeisia hiuksiani pois kasvoiltani. En väitä, ettenkö silti miettisi mitä Seishoulle kuuluu, mutta hänestä tosin oli Rickyn kanssa tullut varsin rohkea, ja tämä puollusti jo nykyään omaa mielipidettään. Muistutti luonteeltaan jo aika paljon Minua. Ainakin Seishou vaikutti olevan onnellinen, ja hän oli pari kertaa tullut kertomaan minulle, kuinka paljon arvosti työtäni hänen eteensä, ja välitti minusta vielä. Ja että olisi hienoa, jos voisimme jatkaa samassa bändissä sekä ystävinä. Näytti silti siltä, että olisimme jokainen täällä hyvin pitkään.

~~

Moni jäi taas tänäiltana istuskelemaan olohuoneeseen, kuten tavallista. Monet tosin luovuttivat aikaisin, osittain ehkä myös siksi että he halusivat ehtiä suihkuun. Pian valveilla oli enää vain Tatsuro, jonka sylissä Takeru nukkui, Hizaki, Mana-sama, minä, Miyavi, Emiru, ja Kyo. Hizaki istui kaksikulmaisen kulmasohvan toisessa kulmassa, ja minä toisessa. Miyavi istui (tai röhnötti) oikealla puolellani, päädyssä, ja toisella puolellani istui Tatsurou. Tatsuron vieressä vasemmalla istui Hizaki, Mana-sama, ja niin edelleen, ja Emiru, Miyavia vastapäätä.

"Kauan me ollaan oltu täällä?" Kyo kysäisi.
"Kalenterin mukaan nyt 7 kuukautta." Emiru tokaisi.
Monet alkoivat miettiä ääneen, että mikä kumma se elämän tarkoitus sitten on. No, ainakin moni löysi rakkauden täältä. Ainoat jotka eivät olleet ihastuneita kehenkään, minuntietääkseni, olivat Hizaki, Aoi, Kyo, Emiru, Maya, sekä Miyavi. No, olihan Emirulla ja Miyavilla ollut hauskaa keskenään, mutta tuskin se mitään sellaista oli.

"Niin.. Minä kun pitäisin Aoista niin kovasti.." Hizaki huokaisi rakastuneenkuuloisena. Se siitä, Hizaki oli mennyt.
"Niin, hän kun ei ole homo."
"Eikö muka?"
"Ei?"
"Minulle hän sanoi että-"
"Biseksuaali korkeintaan."
"Voi olla."
"Sillä on tyttöystäväkin."
"Tiedetään. Tapasin sen joskus. Mika taisi olla nimi?"

No olihan Yuukillakin toki ex-vaimo ja lapsia. Silti hän kertoi minullekin kuinka aikoi puhua Satoshille, että saattoi olla rakastumassa tähän.
"Minä kyllä pidän eräästä..." Emiru aloitti varovaisena. Miyavi terästi heti aistejaan. Mitä häneltä oli jäänyt huomaamatta?
"Niin minäkin." Mies antoi samalla mitalla. Emiru tuntui säikähtävän pahasti.
"Kenestä!?" Vihreähiuksinen parahti.
"No sinusta! Ääliö!" Vaaleahiuksinen kivahti.
Emiru punastui kauttaaltaan. "A-ai..." Tuo sanoi ujosti. "M-minäkin sinusta, tai siis...." sai nuorin takelleltua.

Huhhuh, Miyavi! Perheellinen mies ja kaikkea.
Emiru löysi pian tiensä Miyavin vierestä. Kovin ujolta kaksikko vaikutti yhdessä, mutta eiköhän se siitä.
"Tai sitten joku auttaa mua iskemään Mayan.." Kyo haikaili.
"EI TARVITSE!"

Kaikki olimme hypätä metrin ilmaan, mokoman huudahduksen kuullessamme. Takeru heräsi yllättäen ja Tatsurolla oli täysi työ pitää blondi rauhallisena. Kyon niskakarvat nousivat pystyyn, ja tämä katsoi ujona takaansa pompannutta Mayaa. Kyo pysyi hiljaa hieman nolona, Mayan hihkuessa voitonriemuisena, että tiesi kokoajan. No jaa.. Enää Hizaki ja Aoi. Mites siitäkin pitäisi selvitä, Aoi kun oli varattu mies. Enempää en jaksanut ajatella, vaan käperryin sänkyyni ja annoin unelle vallan.




17. Hizaki, ja rakastamisen vaikeus

Ähkäisin tuskastuneena availlessani silmiäni, ehkä jopa varhain aamulla, sillä aamuvirkku-Aoi oli vielä unessa. Mikä kiire minullakaan olisi Aoita iskemään, jos tuo oli varattukin... Pitäisi kai unohtaa koko mies, mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty, kun minä kerran nukuinkin jo hänen vieressään, kun Ricky ja Seishou valtasivat toisen sängyn. No, Seishoun kanssa oli kieltämättä mukava viettää aikaa nyt, kun suurisilmäinen osasi jo ilmoittaa mielipiteensä avoimesti. Ei sillä, ei Halo tätä ollut estellyt. Pitänyt vain niin pumpulissa ettei tilaisuuksiakaan tullut. Ricky kumminkin arvosti Seishoun ujoutta, mutta halusi tämän ajattelevan myös itse.

Loin katseeni takanani tuhisevaan Aoihin. Minun todella pitäisi unohtaa tämä. En voisi olla vastuussa hänen ja Mikan erosta, en voisi elää itseni kanssa enää sen jälkeen. En vain tiennyt mitä Aoissa oli. Jokin hänen keskivartalossaan sai minut haluamaan vetää sen itseäni vasten. Jokin toisen niskassa sai minut haluamaan painaa huuleni sille, ja näykkiä siihen muutama punainen jälki. Jokin toisen käsissä sai minut haluamaan tuntea ne ympärilläni. Tätä menoa tulisin hulluksi! Asagille ei kannattaisi kertoa, "salaisuus" ei pysyisi hänellä kauaa. En halunnut Aoin säikähtävän! En halunnut, että toinen luulisi etten voi olla hänen ystävänsä tunteistani huolimatta... Vai voisinko edes? Alkoi tuntua, että rakkauteni Aoita kohtaan oli kuin tikittävä aikapommi! Joskus haluni painaa Aoin seinää vasten ja vain rakastaa häntä kävisivät liian vahvoiksi, enkä voisi enää hillitä itseäni! Sitä ei saisi tapahtua!
Tai entäs jos kuvitelmani kävisivät vielä rohkeammiksi? Voi kuinka halusinkaan maistaa pidemmän pehmeää ih- HIZAKI!! Rauhoitu!
Pää kiinni! En saisi ajatella noin! Sehän oli säädyntöntä... ja niin. Turhautuneisuuden kyyneleet nousivat silmiini, ja viskasin peittoni pääni yli.


~~**

Jotenkin oudosti tasan kahden viikon kuluttua samanlainen tunnevyöry palasi taas. Samaan aikaan, samalla tavalla, samoin lopputuloksin; nyyhkytin holtittomasti peittoni sisällä. Aoin ajatteleminen alkoi olla jo liikaa! Päässäni alkoi jo pyöriä kuinka hän sivelisi reisiäni ja paljaita olkiani, pyytäisi vanhanaikaisesti lupaa johonkin, jonka lausuminen oli jumalanpelossa syvästi kielletty. Jo tässä vaiheessa tiesin kaiken olevan mahdotonta, ja kyyneleet tulivat taas.

"Aoi..." Nyyhkäisin. En halunnut rakastaa häntä näin paljon!
"Hizaki."

Hätkähdin äkillisestä äänestä ja heitin peiton päältäni. Olinko nyyhkinyt hänen nimensä ääneen? Suuret silmäni laajenivat vieläkin suuremmiksi, ja tuijotin hämmentynyttä miestä säikähtäneenä otsatukkani alta. Aoi muutti ilmeensä huvittuneeksi. "Anteeksi nyt, kun keskeytin herkän hetkesi." Aoi naurahti.
"Mutta liittyisin seuraan, jos sallitte." toinen hymähti. Helvetti, Aoi! Lakkaa olemasta noin mukava! Lakkaa olemasta noin suloinen, ja ihana! Lakkaa kohtelemasta minua noin... noin hyvin! Tai... Tai tapahtuu kamalia!

"Ei se nyt noin vakavaa voi olla!" Aoi naurahti, huomatessaan punastumiseni. Äkkiä toinen nousi ylös, ja ojensi kätensä. Olin ymmälläni. Miten Aoi muka otti asian niin hyvin? Hämmentyneenä annoin pidemmän silti vetää minut sängyn yli, huoneen ovelle. Ulos, ja käytävälle. Ihmettelin vieläkin. Tämä saattoi olla myös hyvin, hyvin sairasta pilaa, ja jos Aoi rinnastaisi minut naiseen, olisi hän kuoleman oma.
"O-odota... Aoi... sinullahan on Mika..." Inahdin. Aoi vain katseli minua suloinen hymy kasvoillaan. Ei tämä voisi mennä näin hyvin! Tämä oli mennyt liian hyvin voidakseen oikeasti toteutua. Niin moni kohtasi täällä "sen oikean." ...No, Halolla ja Mayalla oli ollut mutkia matkassa, ja hiukan muillakin. Tikkari-ukko oli vasta ottanut Kyon kanssa rajusti yhteen, sillä Maya saattoi vielä pitää hiukan Aijista. Kyo on kyllä se jos kuka, joka uskoo ettei moniavioisuudesta seuraa mitään hyvää. Hänen sitoutumiskykynsä oli jopa hiukan pelottava, ja Halon tilanne näytti onneksi rauhoittuneen.

Astelin pinkkihiuksisen miehen eteen, ja nostin käteni tämän olille. Aoi kiersi kätensä ympärilleni alaselkäni paikkeilta, ja oloni oli ihmeen lämmin. Samanlainen, kuin joskus Manan lähellä, mutta ei enää. Ei pitkään aikaan. Hymyilin vain toiselle. En saisi alkuun olla liian helppo saalis, minua ei saatu sänkyyn ihan noin vain. Se olisi aivan liian halpaa. Samassa muistin taas Mikan.

"Et vastannut. Entä Mika?" Kysyin hiukan madaltaen ääntäni. Pinkkihiuksinen katsoi minua hetken hiljaa.
"Tosiaan. En tiedä vielä." Aoi töksäytti.

Olisin halunnut lyödä pidempää. Kuinka tuo kehtasi! Ei edes ollut varma edellisen suhteen päättämisestä! Hävytön! Käännyin astellakseni pois. Miehet... No, olinhan minä yhtäpaljon mies kuin Aoikin, mutta mitä olin edes odottanut?
"En ala kenenkään kakkosvaihtoehdoksi." Tuhahdin, kääntymättä.
"Olen ollut sellainen jo riittävän pitkään." jatkoin matalalla, miehekkäällä äänellä, joka ei edes tavoitellut kainoa ja sointuvaa sävyä, kuten yleensä. Aoin katseesta tuli kokoajan kysyvämpi, jonka huomasin vasta kun käännyin. En aikoisi selittää tälle yhtikäs mitään. En sitä, kuinka Kamijo oli kietonut kaikki pikkurillinsä ympärille, ja loppujenlopuksi vain käyttänyt minua hyväkseen, valiten minun sijastani pikkuvelipuoleni Terun, ja isosiskopuoleni, Josun. Jasminen, joka (minun helpotuksekseni) kuoli pian sen jälkeen, kun oli tullut Kamijolle raskaaksi.

Vastoin kaikkia odotuksia, minulla ei ollut tuon kuoleman kanssa näppejäni pelissä. Rakastin toki siskopuoltani kuin omaa siskoani, niin kauan kun hän piti näppinsä irti Kamijosta, jota rakastin paljon, paljon paljon enemmän kuin itse elämää. Sitten olisin ollut vuorossa minä. Kamijo tunnettiin tiuhaan vaihtuvista seuralaisistaan, mutta luulin itsestäni liikoja olettamalla, että minä voisin saada Kamijon muuttumaan. Silti, vaikka olin Josun jälkeen saanut häneltä eniten huomiota, minun paikkani vei Teru, pikkuvelipuoleni. Josun pikkuveli. Jäin taas kakkoseksi, enkä jaksanut enää odottaa, joten lähdin. Nyt tämä oli tapahtumassa taas. Tuskin kuulin, kun Aoi yritti sopertaa etten olisi vain hänen kakkosensa.

"Mikä sitten?!" kivahdin. "Et saa minua kattosi alle, ennenkuin että Mika lentää ulos sillä siunatulla sekunnilla!" Huusin, ja vasta sitten tajusin mitä olinkaan sanonut. Enhän minä voisi erottaa Aoita naisesta, jota tuo ilmeisesti rakasti. Aoi tuijotti minua, koittaen sisäistää sen mitä oli juuri kuullut. Unohdin, ettei Aoi tiennyt menneisyydestäni mitään. Puheeni kertoi vain, että olin joskus jäänyt jollekin kakkoseksi ja että olin katkera siitä vieläkin.
Onneksi Aoi osasi tässä kohtaa pysyä hiljaa, ja vaikken sitä tiennytkään, hänen mieleensä nousi tapahtuma, kun Reita oli joskus masentunut todella pahasti, kun Aoi valitsikin Uruhan. Kun Uruha jätti Aoin, innostui Reita jo, mutta turhaan. Kuvioihin astui Mika, kaunis ja lempeä... Mutta henkeen ja vereen homovastainen.

Huokaisin vain pettyneenä, kun toinen ei saanut sanaa suustaan. Olin taas kerran toivonut liikaa, liian aikaisin. Käännyin, ja aivan hiljaa kävelin keittiöön napsauttaakseni vedenkeittimen päälle. Nyt olisi aamutee paikallaan.



18. Maya, ja vaikea menneisyys.

Olin ollut harvinaisen säikkynä siitä asti, kun Kyo oli raivonnut minulle epävarmoista tunteistani. Enhän minä tietenkään mitään niille voi, mutta... Aiji ei selkeästikään enää ajatellut minusta sillä tavoin, mutta kai sain janota hänen huomiotaan, jota en koskaan tuntunut saavan tarpeeksi. En häneltä. Vaikka saatoinkin päästää suustani typeryyksiä, - oikeastaan vain ja ainoastaan niitä - osasin silti harvinaisen usein ajatella todella syvällisiäkin. Nautin toki myös siitä, että Kyo huomasi minut, ja halusin pysyä hänen lähellään. En tiedä, mistä moinen huomionkipeys johtui. Kai ehkä siitä, että alakoulusta asti syö eväänsä yksin, leikkii yksin, opiskeli, - käveli kouluun ja kotiin - .. eli jopa kotonaan.. Aina vain yksin. Kukaan ei vilkaissutkaan. Joskus jopa kuvittelin tekeväni jotakin oikein tyhmää, ainakin muut ymmärtäisivät että minäkin elin täällä. Jos sitä voisi elämäksi sanoa. Silti, minä tunsin, näin, ja kuulin.

Sitten tuli Aiji. Lukiossa en enää ollutkaan yksin. Pystyin pakenemaan Aijin ymmärtäväisen äidin asuntoon kotoani kuuluvaa huutoa, ja äitini epätoivoista uikutusta. Eikä hän tosin sitäkään tehnyt puollustaakseen minua raivopäiseltä mieheltään. Halusi vain pelastaa oman halvan nahkansa. Tämä mies, jonka nimen yritin kaikin voimin unohtaa, oli ilmeisesti baari-illan jälkeen raiskannut äitini, jolla ei ollut rahaa aborttiin. Siksi minä siis synnyin. Äiti oli koko asiasta aivan liian turta, liian väsynyt edes vihatakseen minua. En alusta astikaan ollut hänelle olemassa. Aina lavalla ollessani toivoin, että äiti olisi viimein ostanut television, ja näkisi minut nyt. Olisi ylpeä, ja tunnistaisi minut pojakseen. Mutta, heräsin todellisuuteen aina konsertin päätyttyä. Ei se voinut olla mahdollista. Äiti alkoi olla vanha, sen ikäinen strippari ei enää paljoa tienannut... Ja nekin vähäiset tulot se mies taatusti joi.

Aiji tosiaan oli ainoa, joka tiesi millainen perheeni oli. Muut eivät edes koskaan nähneet äitiäni. No, Aijikaan tuskin enää arvasi että miettisin perhettäni vielä. Mutta nyt, kun aloin ajatella asiaa näin pitkän ajan jälkeen, silmäni vettyivät jo huomaamattani. Nämä kyyneleet olivat erilaisia. Nämä olivat niitä kyyneleitä, joita en koskaan saanut näyttää, sen pelossa ettei äiti välittäisi, eikä se mies hyväksyisi.

"Maya, mikä on?"

Kysymys sai minut hätkähtämään, ja miltei tukehduin omaan nielaisuuni. Tuijotin vaaleahiuksista ilmestystä, ja Kyo jatkoi kysyvää katseluaan. Avasin suuni vastalauseeseen, mutta se olisi kuitenkin turhaa, eihän silmistä poispyrkivä neste voinut olla kuin kyyneleitä. Itkeminen tosin oli ainoa asia mitä en mielelläni toisten edessä harrastanut. Lyhyempi ei kuunnellut vastaväitteitä, vaan istahti viereeni ja määrätietoisesti ohjasi nojaamaan olkaansa vasten.
"Kerro vain."

Ja minähän kerroin. Jotenkin tunsin oloni syylliseksi avautuessani sillä tavalla ihmiselle, jolla ei edes ollut koskaan kunnollista kotia. Sen verran Kyon taustoista tiesin, että raukka oli asunut kaduilla puolet elämästään, kunnes suuren levy-yhtiön johtaja oli kävellyt kujan ohi ja kuullut hänen laulavan. Suuri elämän parannus, hyvä Kyolle. Silti, jotenkin siinä oli niin turvallista, että uskalsin jatkaa elämäntarinaani. En edes nimittäin kunnolla tiennyt, miksi olin jaksanut sitä kaikkea. Halu elää, ja pysyä hengissä on kuitenkin yksi ihmisen perusvaistoista. Silti se taisi olla oikeastaan Aijinkin ansiota, etten mennyt täysin loppuun asti, ja todella hypännyt kouluni katolta. Hän kai pelasti elämäni siinä suhteessa, mutta edes Aiji ei voinut estää sitä, että partaterä oli ollut paras ystäväni jo monia vuosia ennen hänen tapaamistaan.

Itseni satuttamisen lopetin sillä sekunnilla, kun huomasin miten surulliseksi Aiji tuli, kun ei voinutkaan estää sitä. Tiesin miltä tuntui olla tarpeeton, joten päätin, että Aiji sai todellakin olla syy sille, että päätin oikeasti nostaa elämäni takaisin raiteilleen, ja ilmaista itseäni jotenkin muuten; laulamalla.

Hetken siinä istuttuani, ja itkettyäni, nostin varovaisesti päätäni. En tiedä kauanko olin siinä nyyhkinyt, mutta nostin hämmentynen katseeni blondiin ja valtava pakokauhu täytti sisimpäni. Ei näin! Ihankuin Kyolla ei itselläänkin olisi tarpeeksi huolia! Katsoin parhaaksi vain häipyä mitään sanomatta, mitä edes voisin tässä vaiheessa sanoa?! Kiittääkkö vai pyytääkkö anteeksi? En sanonut mitään. Minun täytyisi vain kaivaa Aiji käsiini. Ei olisi kai muutenkaan pitänyt alkaa ajatella tuollaisia... tässä tilassa! Saati itkeä niin holtittomasti ympäriinsä. Missä Aiji edes oli? Koputin Asagin oveen, siellä ystäväni usein majaili. Avasin kuitenkin oven röyhkeästi odottamatta vastausta. "Aiji! Hätätapaus!"

Aiji katsoi minua silmille valuvien hiustensa takaa ihmeissään. Asagi pakeni suosiolla huoneesta kun minä pöllähdin sisään, ja Aiji kähysi itsensä istumaan. Suljin oven takanani, enkä aikaillut enempää.
"Menin kertomaan Kyolle kaiken! Kaiken, Aiji!" huudahdin. En välittänyt ohuista seinistä, ja siitä kuka kuuli, minun oli nyt pakko infota Aijia tästä, olinhan ollut tarpeeksi sekaisin avautuakseni Kyolle. Aiji kyllä tiesi, mitä kaikkea tarkoitin. Toisaalta Aiji uskoi minun jo unohtaneen menneisyyteni, ja siirtyneen eteenpäin. Tämä silti ymmärsi muistuttamattakin, että menneisyys kalvoi minua edelleen ja siitä oli hankala päästä eroon. Aiji oli ollut ystäväni jo niin kauan, että tiesin jo pelkän katseen perusteella mitä hänen päässään liikkui, vaikkei hän päästänyt ääntäkään. En siltikään jäänyt odottamaan että Aiji sanoisi jotakin, vaan käännyin kannoillani. No, ainakin Aiji tiesi millainen kriisi tästä saattaisi tulla. Läimäytin oven takanani kiinni hiukan turhan kovaa, halusin olla rauhassa nyt. Mutta se ei onnistuisi, varsinkaan nyt, kun Kyo seisoi edessäni, juuri poistuessani huoneesta. Lyhyempi vain kietaisi kätensä ympärilleni sanomatta mitään.

"Maya." Kyo sanahti, niin tiukalla äänellä kuin mahdollista, joka sai minut melkein hätkähtämään uudelleen.
"Minä välitän sinusta. Minulle sinulla on merkitystä. Minulle sinä tulet aina olemaan joku." Kyo kuiskasi hiljaa. Hän ei itsekään tainnut ymmärtää, kuinka paljon hänen sanansa merkitsivätkään. Suljin silmäni, laskematta dramaattisesti enempää kyyneliä poskilleni, ja nyökkäsin hymyillen. Mitähän Kyo edes näki minussa..? En saisi varmaankaan koskaan tietää, vaan sen tiesin, että ne saivat olla viimeiset kyyneleet.




19. Miyavi, ja kauan odotettu rauha

Naurahdin yksikseni laskiessani, kuinka monta rakastavais-paria täällä oli. Kaikenkaikkiaan kymmenen, jos Hizaki nyt sopisi vain Aoin kanssa. Elämämme tarkoitus lakkasi huolestuttamasta, kun kaikilla oli joku jonka syliin käpertyä vaikeilla hetkillä, tai vaihtoehtoisesti tuntea itsensä tärkeäksi rauhoitellessaan jotakuta. Muutamilta välikohtauksiltakaan ei vältytty, Miku heitti jonkin vitsin, oikeastaan faktan Halon ja Seishoun väleistä, ja sai siitä hyvästä terveiset Rickyltä käsivarteensa keittiöveitsen muodossa. Nykyään tapaus huvittaa jo meitä kaikkia, paitsi Manaa tietenkin. Pitkä mies oli ensimmäistä kertaa näyttänyt oikeasti järkyttyneeltä, ja oli oikeasti Rickylle vihainen vieläkin. Tämän säikähdys oli ollut Takeru- tasoa, ja muiden jo sovittua erimielisyytensä, Mana otti omat sääntönsä käyttöön ja vaikeutti Rickyn elämää aina kun pystyi, saattoi jopa kiusallaan laittaa teehen liikaa inkivääriä jota Ricky inhosi, se taas päätyi siihen että ruskeahiuksinen sai keittää itse oman teensä.

Seishou silti rauhoitti taitavasti kuumenevaa Rickyä. Seishou osasi kyllä valloittaa kenen tahansa sydämen. Jos hän ei olisi käskenyt Rickyä rauhoittumaan tämän räjähtäessa Manalle, - Takeru säikähti sitä ja pakeni Tatsuroun sängyn alle alta kymmenen sekunnin - .. niin, ilman Seishouta saisi Tatsuro yrittää pyydystää heikkohermoista rakastaan piilostaan jo toista tuntia. Toisaalta olihan Takeru helppo houkutella pois mustikkaramunella, jos Tatsuro sitä tarjosi. Takeru hivuttautui lähemmäs limsapulloa heti huudon loputtua, mutta lymysi silti sängyn alla reilusti yli puoli tuntia. Takeru oli onnekas, kun sai ensinnäkin yhtä rauhallisen huonetoverin kuin Tatsuro. Luoja auttakoon silloin, jos Ricky olisi päässyt ujoimman kanssa samaan huoneeseen. Silloin - nyt jo ohi oleva - Ricky-Miku vihanpito olisi alkanut paljon aikaisemmin, ja paljon suurempana. Loppujenlopuksi, eli kaikkiaan tunnin sisällä Miku olisi menettänyt hermonsa Rickyyn ja muuttanut pakolla samaan huoneeseen, ihan vain suojellakseen Takerua ja vahtiakseen Rickyä.

Nuorta lempeä oli silti havaittavissa vähän kaikkialla. Yuukilla ja Satoshillakin oli alkanut mennä hyvin, vaikka Yuuki vasta totutteli elämään niin että Satoshi hengitti niskaan. Hizaki oli todellakin vielä vihoissaan Aoille, joka oli uhannut unohtaa miehet kokonaan. Olihan se tosiaan loukannut Hizakia hiukan, mutta hän ei todellakaan antanut sen näkyä. Entäs minä ja Emiru? Paljon tunteita! Emiru oli niin suloinen vihreine hiuksineen ja suurine silmineen! Taisi olla ensimmäinen suhteeni, jossa sain kokea parisuhteen muutkin puolet kuin intohimoiset yöt ja krapulaiset aamut. Ei se minun avioliittonikaan pitkälle kantanut. Monet eivät sitä tienneet mutta avioero vahvistui kuukautta ennen tänne päätymistä. Emirun lähellä olin aivan rennostikin, hassuttelin, ja nautin vain siitä että hän oli siinä. Saatoin halata ja suudella häntä milloin halusin, ja ne lempeät sanat jotka toinen kuiski korvaani ennen nukahtamistani, eivät kuuluneet seuraavana päivänä jollekin toiselle.

Siitä olin todella onnellinen. Tunne siitä, että joku oli noinkin omistautunut minulle, huolimatta rahoistani ja urastani, oli aivan ihana. Emiru oli silti minun, vaikken ollutkaan kokonaan ihan sitä, mitä annoin julkisuudessa ymmärtää. En joutunut jakamaan häntä muiden miesten kanssa. Tiesin olevani ainoa, joka sai hyväillä niitä vihreitä hiuksia iltahämärällä. Tämän miettiminen sai minut vaistomaisesti tiukentamaan otettani nuoremman ympärillä, sohvalla kuin istuimme. Kalenterin mukaan olimme asuneet täällä sellaiset 10 kuukautta. Melkein siis vuoden. Kaikki alkoivat kaivata ulos edelleen vain pahemmin ja pahemmin.

Takeru oli vetäytynyt kuoreensa taas, Rickyn raivokohtauksen jäljiltä. Siksi Terukin kertoessa vitsiään, hänen kasvoillaan oli nähtävissä vain hyvin pieni, ujo hymy pienen heleän naurahduksen sijaan. Tatsuro silitteli vaalean selkää. Ricky ei onneksi pahemmin enää liikkunut huoneissa, joissa eräs tietty pikkulasten painajainen lymysi. Mana olisi enemmän kuin iloinen saadessaan syyn listiä Ricky, siitä huolimatta että Miku vakuutti kaiken olevan hyvin. Mikuhan olisi voinut vaikka kuolla, saada shokin tai lyödä päänsä kaatuessaan. Mitä Miku oli edes sanonut? Halo oli vaiston varassa auttanut Seishouta tiskaamaan, ja Miku oli vain naurahtanut jotakin siitä, että kyllähän he kaksi toisistaan välittivät. Nytkin Mana piti muiden huomaamatta Mikua silmällä, tämän jutellessa bändiasioitaan Yuukin kanssa, nyt heillä oli sentään aikaa tehdä niin.

Minun soolo-urassani oli se hyvä puoli että sain pitää musiikki-asiat omina päätöksinäni. Emiru vierelläni kikatti Terukin jutuille, ja oikaisin käteni pois tuon takaa. Mitä tässä nyt enää voisi..

"KATTOKAA MITÄ LÖYSIN!!!"

Takeru melkein nielaisi sydämensä sen hypätessä kurkkuun, tämän säikähtäessä äkillistä huutoa, ja sitä, kuinka Aoi pöllähti huoneeseen. Hizaki mulkaisi äänekästä pahasti, mutta kaikkien huomio siirtyi pieneen esineeseen Aoin kädellä. Sormus? Aoi laski katseensa Hizakiin. Pinkkihiuksinen veti henkeä, otti pari askelta lähemmäs ja polvistui vanhanaikaisesti.
"Taisin olla aikamoinen idiootti.." Aoi aloitti varoen. Muutaman suu loksahti auki. Aikoiko Aoi tosissaan kosia Hizakia? Hizakin ilmeestä ei voinut päätellä muuta, kuin että mies oli vähintään hämmentynyt. Kyllä minäkin olisin, jos Aoi vain ottaisi ja kosisi minua suuren riidan jälkeen.
"Mutta tiedä, ettet sinä ikinä tule olemaan minulle pelkkä kakkosvaihtiehto." Aoi jatkoi, ja nielaisi sitten kuuluvasti, katsoen anovasti pidempäänsä.
"Joten.." Aoi aloitti, ja laski katseensa peläten naisellisen katsetta.
"Kun pääsemme täältä... Menetkö kanssani naimisiin?"

Hyvä veto Aoilta. He kyllä tunsivat toisensa Hizakin kanssa, mutteivät olleet koskaan seurustelleet, tai edes tapailleet, ainakaan minun tietääkseni. Saati puhuneet sellaisesta. Se ehkä kuitenkin osoitti että Aoi oli vakavissaan kosimassa Hizakia, joka vastoin kaikkia odotuksia ei sanonut mitään, nousin ja oikaisi hamettaan ennenkuin lähti huoneesta, sanomatta sanaakaan. Aoi jäi hölmistyneenä tuijottamaan toisen perään. Liikuin itse nopeasti ystäväni luokse.
"Ei se mitään, Aoi! Kyllä se Hiza vielä siitä..."
Hizaki tarvitsi nyt vain aikaa ajatella. Hän mahtoi todellakin olla hämmentynyt, kun ihminen jonka luuli vihaavan itseään, äkkiä pomppaa kuin tyhjästä ja kosii. Mana lähti äkkiä Hizakin luokse, ja toinen oven kolahdus kuului, ennenkuin Aoi nousi nolona, ja suuntasi Satoshin huoneeseen. Olihan se vähän julmaa Hizakilta tehdä noin kaikkien edessä, mutta ei se Aoinkaan viimeaikainen touhu fiksua ollut. Sipaisin Emirun hiuksia palatessani paikalleni sohvalle. "Mitä mietit?" vihreähiuksinen kysyi lempeästi, ja laskin katseeni lyhyempään.

"Auttaisin Aoita jos voisin."
"Sekin sinussa on ihanaa." Räikeämpi hymähti. Niin varmaan joo. Mana astui Hizakin huoneesta pois. Sen tiesime siitä, että ovi kävi taas, ja kuulimme Manan äänen selkeästi; "Mieti sitä edes."
Hänen askeleensa jatkuivat toiselle käytävälle, Satoshin huoneelle.
"Aoi?" Kuulimme hänen kysyvän ja koputtavan.
"Hm?" kuului vastaus hiljaa.
"Tules nyt sieltä."
"En."
"Ulos."
"Ei."
"Heti."
"Pakota."
"Okei." Kuului viimeinen tokaisu, jonka jälkeen ovi vain kiskaistiin auki ja Aoi raahattiin ulos kovakouraisesti, Satoshin nauraessa maha kippurassa. "Mana, mitä helvettiä!"
"Sitä juuri."
"Aoi kuuntele nyt!" Mana sähähti. Mitähän tästäkin tulisi.. Kaikki tiesivät että pisin meistä toimi vain Hizakin parhaaksi, joten kaikki päättivät olla puuttumatta asiaan, ja kuuntelivat vain keskustelua käytävällä. Käänsimme kuitenkin katseemme pitkään äänekkääseen blondiin, joka käveli ripsivärit poskilla suoraan keittiöön sanomatta sanaakaan. Stresiteetä, jotakin oli tapahtunut. Kyo seurasi Mayan perässä kuin varjo, vahtien ettei vaalealle käy mitään.

"Tuota... Kaikki ok?" Tatsuro kysäisi. Emirukin katsoi kaksikkoa hiukan huolissaan.
"Ok..?" Maya kysyi hiljaa nyyhkäisten.


"TOTTAKAIII!" Iloinen kiljahdus sai kaikki säpsähtämään, Takerun kahta kauheammin. Tätä menoa nuorin saisi vielä oikeasti kohtauksen.
"Paremmin kuin hyvin! " Maya jatkoi innoissaan. "Minähän itken onnesta!" Tämä jatkoi. "Minä ja Kyo... Minä ja Kyo muutamme yhteen täältä päästyämme!" Maya hihkui Kyon punastellessa. Tatsuro toivotti hyvillään onnea, samoin Emiru, ja minä siinä samalla.

~~


Kaikkea olen elämäni aikana nähnyt, mutta en tosiaankaan sitä, että Aoi olisi Manan avulla kokannut, ja vallannut koko olohuone - keittiötä hänelle ja Hizakille kynttiläillallista varten. Tästä sain oikeastaan tietää vasta aamulla, Hizakin ollessa suosiolla Aoin käsipuolessa. Sormus myös koreili vasemman käden nimettömässä, ja se ajoi minut kysymään, että mitä oli tapahtunut. Aoi kertoi kuinka oli niellyt ylpeytensä ja vain töksäyttänyt rakastavansa Hizakia. Vaaleamman sydän oli sulanut aika äkkiä, tämän tajutessa että Aoi oli todellakin tosissaan. No, eihän mies voinut pitää käsiään irti Hizakista. Manakin tuntui olevan hiukan rennompi nyt, kun Hizakikin oli onnellinen. No, onneksi minun ja Emirun välillä ei tuommoista draamaa koskaan ollutkaan.




20, VIIMEINEN LUKU ITKEKÄÄ
Kyo, ja elämän tarkoitus.



Litkin aamuteetäni kuunnellessani Aoin selostusta kuinka ihana ja armollinen Hizaki oli ollut, suostuessaan kosintaan. Itse aloin jo tuskastua täällä elämiseen, ja kun juuri olin sanomassa siitä jotakin, ovi aukesi. Aivan. Lukittu ulko-ovi aukesi, ja liiankin tuttu ääni kantautui kaikkien korviin.
"10 kuukautta meni, ja vasta nyt tajusitte mikä elämässä on tärkeintä!? Rakkaus tietty!" Kuului ääni. Kaikille tuttu hahmo käveli sisälle, ja katseli hämmentyneitä ilmeitämme.
Hiljaisuuden rikkoi Manan yllättynyt huudahdus.

"Gackt?! Perhana!!"

"Omassa seksikkäässä persoonassaan!" Kuului vastaus. Lyhyt mies sulki oven. Äänet olivat kutsuneet muutkin paikalle, ja nyt koko talon asukit pällistelivät olohuoneessa kummallista ilmestystä.
"Nooo? Kertokaas miten jatkatte tästä eteenpäin?" Gackt kyseli. "Hopi hopi, jos mielitte ulos."
Auoin vain suutani hämmentyneenä.

"No minä ainakin pysyn Mikun kanssa." Mana tuhahti. "Tarvitaanko muuta?" Pisin kysäisi tylysti ja kietaisi kätensä Mikun ymärille. Muut eivät sentään olleet yhtä vihaisia Gacktolle. Hänen ansiostaanhan he löysivät ihmisen ketä rakastivat. Tatsuro hymähti, ja nosti Takerun syliinsä. "Me muutamme yksiöön Tokyon laidalle." Tatsuro kertoi hymyillen.

Aoi havitteli Hizakin kättä omaansa, ja nosti katseensa vaaleampaan puhuessaan vuorollaan. "Jos ne häät järjestettäisiin keväällä?" Aoi kysyi ujosti. Hizaki vain nyökkäsi hymyillen, mikä riitti Gacktolle.
Mies laski katseensa minuun. Maya avasi suunsa onneksi ennen minua. "Osakaan olisi kiva muuttaa, vai mitä Kyo?" tämä totesi kirkkaasti. Nyökkäsin vain. Osaka kuulosti hyvältä, kotikaupunkini...

Halo nosti päätään oma-aloitteisesti. "Die asuu lähellä minua... Joten jatkamme tapailua." Hopeahiuksinen totesi. Die nyökytteli, ja Gackt loi uteliaan katseensa taas toisaalle. Rickyyn.

"Seishou muuttaa meille." Ricky ilmoitti varmasti, eikä blondi sanonut vastaan. Tämä nimittäin asui Halolla, Ricky ei pitäisi siitä..

Asagi nosti myös äänensä kuuluviin.
"Toistaiseksi pidämme yllä kaukosuhdetta." Asagi sanoi. Gackt näytti järkyttyneeltä. "Tyylsää!" Tuo ähkäisi, ja itse hymähdin huvittuneena. No, Asagi ja Aiji olivat puhuneet tästä ja sopineet näin.

Seuraavaksi uteliaat silmät siirtyivät Tsunehiton vieressä seisovaan Terukiin. Teruki katsoi anovasti Tsunea, mutta ei saanut armoa vaan joutui puhumaan. Tsunehito hymähti. "Emme ole vielä päättäneet. Luultavasti ostamme kolmion Tokyon keskustasta."
"Kolmion?!" Kuului älähdys yhteen ääneen.

Tsunehito naurahti, ja katsoi Terukia. "Niin. Teruki kirjoittaa adoptiopaperit heti muutettuamme." Nainen jatkoi. Kaikkien suusta pääsi hento huokaisu. Onnekkaat!

Sitten vielä Satoshi ja Yuuki. Molemmat katsoivat toisiaan. "No.. kai me jatketaan tapailua, samalla tiellä kun asutaan." Yuuki aloitti. Heistä taas huomasi etteivät he todellakaan olleet ajatelleet asiaa pahemmin. Gackt näytti taas kärsivältä. Satoshi vain nauroi. "Yuuki on niin ujo! Pian olisi yhteen muutto tiedossa!" Satoshi korjasi iloisena, eikä Yuukilla ollut mitään sitä vastaan, päivastoin. Gackt nyökkäsi hyväksyvästi.
"No, Bussi odottaa ulkona, hyvät herrat ja neiti." tämä totesi ylpeänä. Hiukan ihmeissään mutta onnellisena porukka lipui hiljalleen ulos. Tätä kyllä saattoi tulla ikäväkin. Mana uhkasi kuristaa Gackton ja minä pidin Mayaa kädestä vaitonaisena. Todellakin, mitä seuraavaksi..

~~

Bussissa oli pimeää, ja se liikkui sellaista vauhtia pitkin metsätietä, ettei kukaan nähnyt eteensä, ja kaikki olivat sikin sokin.

"Kuka kutittaa korvaani!?"
"Lakkaa lähentelemästä Takerua!"
"Ai eikö se ollutkaan Aiji?"
"Olen täällä, Asagi!"
"Ota jalkasi pois vatsaltani!"
"KUKA SE OLI!?"
"Rauha Mana, se olin minä!"
"Lakkaa kutittamasta!"
"Kuka tätä autoa ajaa?"
"Minä."
"Miten voit ajaa autoa jos istut vatsallani?"
"Hups--!"
"Gackt! Senkin imbesilli!"




The END




A/N:
Ja niin herrat ja neiti jatkoivat elämäänsä onnellisina, missä ikinä olivatkaan. Noniin, mitä piditte? Palautetta tänne, ja jos jäi mietityttämään jatko, niin jos oikein kiltisti pyytää, voin kirjoittaa jatkoa jonkin parin kohdalla ^^ jos jaksan. Mutta, tässä se nyt on. Pieniä faktoja loppuun:
Tsunehito ei oikeasti ole transseksuaali, mutta koska tässä sattui olemaan transnainen niin satuin kirjoittamaan Tsunehitosta naisena.

Mayan lapsuus ja suhde vanhempiinsa ei ollut sentään tuollainen :DD

Ei Hizaki ole oikeasti niin siveyden sipuli ;D

Yuukilla ei ole oikeasti vaimoa, ei lapsia eikä edes kuollutta kissaa :D

Miyavi ei ole oikeasti eronnut vaimostaan

Hizaki ei ole Jasmine Youlle eikä Terulle minkäänlainen perheenjäsen, eivätkä he kaksi ole sukua toisilleen, Kamijo ei luultavasti koskaan ollut suhteessa kenenkään Versaillesin miehen kanssa, eikä Jasmine ole oikeasti nainen.

Aoilla ei (luulisin) ole tyttöystävää

Tsunehitolla on velikompleksi, siitä oli helppo kirjoittaa koska olin itse samanlaisessa tilanteessa hetki sitten.

♥:lla, Syunikiss.

Avatar
Syunikiss
Fani
 
Viestit: 13
Liittynyt: Su Huhti 14, 2013 1:52 pm


Paluu K-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron