In Nightside of Eden (K-18, KaryuHizumi, AU, PWP, one-shot)

Voi sisältää erityisen selkeää alastomuutta ja seksikuvausta, raakaa väkivaltaa, voimakkaita huumausainekuvauksia ja erityisen rankkaa kielenkäyttöä. Sisältö ei sovi lapsille.

In Nightside of Eden (K-18, KaryuHizumi, AU, PWP, one-shot)

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Su Huhti 08, 2012 10:18 pm

TITLE: In Nightside of Eden
AUTHOR: Kaerimichi
RATING: K-18
PAIRING: Karyu x Hizumi (Karyu x Tsukasa)
GENRE: AU, lievä PWP
FANDOM: D’espairsRay
BETA: *nostaa kätensä*
WARNINGS: seksiä.
CHAPTERS:
one-shot
SUMMARY: ”Tänä iltana et kuitenkaan ole vielä onnellinen aviomies. Naisesi ei tiedä missä olet. Etkö haluaisi antaa itsellesi tämän viimeisen vapauden, Hizumi? Antaudu minulle. Ole minun tämä yö. Lupaan, etten tapa sinua enkä vainoa sinua seuraavana yönä.”

A/N: Writer’s block feat. Vampyyri Lestat. Tässä lopputulos. Enjoy~


IN NIGHTSIDE OF EDEN


Hizumin varautunut katse tutki taloa, joka kohosi hänen edessään pahaenteisenä ja valmiina työntämään vierailijan pois, ennen kuin tuo ehti nostaa jalkaansa terassin ensimmäiselle portaalle. Kaikki aina metsätiestä lähtien kertoi, että talo oli joskus ollut upea - siellä oli asunut ihmisiä, jotka olivat rikkaita ja jotka halusivat näyttää sen maailmalle ja kaikille vieraille, jotka syystä tai toisesta saattaisivat eksyä heidän kotinsa pihalle. Puutarhassa oli ollut täydellinen kukkaloisto, josta puutarhuri oli tehnyt sydämensä asian. Nyt, kun Hizumi vilkaisi sitä kohti, hän saattoi nähdä vain villiintyneitä rehuja, jotka alkoivat lakastua talven tieltä. Talon julkisivun väri oli joskus ollut vaaleansininen, mutta sittemmin siitä oli tullut harmaa, tylsä ja houkuttelematon. Hizumi huokaisi ja nosti lopulta jalkansa ensimmäiselle portaalle, joka päästi erittäin valittavan narahduksen hänen painonsa alla. Helvetin hienoa. Tutkiessaan hylättyä taloa hän ei voinut olla käymättä päässään läpi illan aiempia tapahtumia, jotka olivat johtaneet hänet siihen pusikon keskellä olevaan hökkeliin.

“Ja sinä olet täysin varma siitä, että hän löytyy sieltä elävänä aamulla?” Tatsuroun äänessä oli leikkisä sävy, kun mies pyöritteli käsissään yhtä niistä harvoista juomista, joita oli sen illan aikana juonut. Hänen kommenttinsa sai Neron tuhahtamaan vähättelevästi.
“Miksei olisi?”
“Se talo voi kaatua niskaan.”
“… kuulostaa todella lupaavalta. Voisiko joku kertoa minullekin, miksi suostuin edes lähtemään mukaanne?”
“Koska menet naimisiin kahden päivän päästä, Hizumi, ja poikamiehen viimeisten vapaapäivien juhlistaminen kuuluu vähän kuin… traditioon.”
“Ja miksi menisin tähän taloon, jos siis saan kysyä?”
“Saadaksesi vielä hetken rauhaa nalkuttavalta, tulevalta aviopuolisoltasi.”


Loppuilta oli kulunut alkoholin merkeissä ja pornoleffan parissa. Suurimman osan tuosta ajasta Hizumi olisi halunnut marssia ulos heille varatusta elokuvateatterista, mutta hänen neljä liian päättäväistä ystäväänsä olivat saaneet hänet jäämään. Samaisen illan päätteeksi Hizumi oli vielä löytänyt itsensä sen talon pihasta, taksikuskin ihmeteltyä osoitetta jonkin aikaa, ennen kuin tuo oli edes suostunut ajamaan metriäkään eteenpäin. Naisen mukaan talo oli ollut hylättynä jo ainakin kymmenen vuotta ja sen, joka sinne halusi muuttaa, täytyi olla helvetin rikas tai todella hullu. Nyt Hizumi oli täysin samaa mieltä, kun toinen kahdesta ulko-ovesta oli kaatua pölykasaan hänen astuessaan sisälle.

Hizumin katse osui ovenkarmiin, joka johti vanhanaikaiseen ruokasaliin ja viipyi portaissa, jotka ilmeisesti olivat käymässä läpi jonkinasteista lahoamisprosessia. Ikkunat olivat sen verran likaiset, ettei niistä päässyt siivilöitymään yhtään auringonvaloa, minkä takia jo eteishallissa oli hankalaa nähdä eteensä. Hizumin käsi haparoi seinältä löytynyttä valonkatkaisijaa, mutta hän sai huomata, ettei sähkösopimus ollut voimassa. Hizumi huokaisi ja astui peremmälle taloon. Mitä helvettiä hän tekisi siellä loppuillan, se oli yksi todella hyvä kysymys. Ehkä hän putoaisi jonkin lattian läpi. Siinä vaiheessa Mizuki luultavasti tappaisi hänen ystävänsä.

***

Karyun tylsistyneet haaleansiniset silmät tuijottivat eteen näkemättä oikeastaan yhtään mitään. Hänen koko olemuksensa huusi laiskuudesta - pään alla lojuvat kädet, vasemman jalan päällä lepäävä oikea jalka, liiankin rennosti roikkuvat vaatteet. Hänen valkea ihonsa oli täydellisessä kontrastissa mustaan lakanaan. Karyun vaaleanpunertavilta huulilta karkasi tylsistynyt huokaus, kun hän kääntyi kyljelleen ja katseli vieressään olevaa tyhjää paikkaa, jolla vielä eilen oli maannut hänen asuinkumppaninsa.
Karyulle ei ollut täysin selvää, minne Tsukasa oli lähtenyt edellisenä yönä. Toinen oli maininnut kiireisen asian, joka hänen täytyi hoitaa yksin, eikä Karyu ollut ehtinyt sanoa yhtäkään poikittaista sanaa vanhemmalle miehelle. Hänelle ei ollut mitään tietoa siitä, kauanko Tsukasa olisi poissa tai palaisiko tuo ollenkaan. Toinen yritti liiankin rankasti sopeutua nykyiseen vuosisataan ja tottua kaupunki-ilmassa leijuviin myrkkyihin, meteliin ja elämään, josta Karyu ei halunnut olla osallisena. Välillä Tsukasa saattoi ilmoittaa hakevansa jotain työpaikkaa, toisena yönä tuo toi mukanaan nuoren ihmisen, jonka veri sai Karyun voimaan pahoin. Siinä oli silti vaihtelua, joka karkotti sen tylsyyden, minkä yksinäisyys ja tasapaksuinen elämä aiheuttivat. Nyt, toisen ollessa poissa, Karyu ei tiennyt mitä hänen olisi kuulunut tehdä, kun alemmasta kerroksesta kantautuva ihmisen syke rekisteröityi hänen turtuneisiin aivoihinsa.

Hänen toinen jalkansa kosketti lattiaa hidastetun elokuvakohtauksen nopeudella, oikean seuratessa perässä vain sekuntien päästä. Loput vartalosta pääsi ylös tietynlaisella notkeudella, mitä ihminen ei koskaan voisi saavuttaa. Normaalisti Karyu ei jaksanut kiinnittää huomiota liikkumistapaansa - ei kotinsa sisällä - mutta nyt hän pyrki varomaan tiettyjä lautoja suunnatessaan porraskäytävän varjoihin.

***

Hizumin sormet hipaisivat porraskaidetta puolivahingossa, mutta senkin ajan sisällä hän ehti tuntea pölykerroksen, joka mitä varmimmin lähenteli kahta senttiä. Harmaus peitti myös seinät, lattiat, ikkunat, ovet, katon sekä jokaisen huonekalun, mikä vain lisäsi hänen haluaan kaivaa kännykkä taskusta taksin tilaamista varten.

“Ei täällä ole kenttää.”

Hizumi säpsähti pehmeää ääntä. Hän katseli nurkkiin, oville, portaisiin - kaikkialle, missä äänen omistaja olisi voinut olla. Silti hän ei nähnyt yhtään ketään.

“Sinun pitäisi kävellä hiekkatietä pitkin autotielle asti, jos ajattelit tilata sen taksin. Se saattaa ehtiä tänne puolen tunnin sisällä tai jopa vartin, jos kuskin kaasujalkaa painaa. Se taas, kuka minä olen… en näe, että sillä on merkitystä juuri nyt. Mutta se, millä on merkitystä on se, mitä sinä mahdat tehdä kodissani.”

Hizumi ei tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt sanoa ensimmäisenä tai olisiko hänen pitänyt olla loukkaantunut tuntemattoman miehen äänensävystä. Hän pakotti äänensä tyyneksi. “Minä ja ystäväni luulimme, että tämä talo on autio.”
“Onko sinulla ja ystävilläsi useinkin tapana marssia hylättyihin taloihin? Eikö se ole enemmän kouluikäisten harrastus?”

Hizumi kuuli sen virneen sanojen takana, mikä vain ärsytti häntä entisestään. “Mikset voi näyttää kasvojasi?”
“Kyse ei ole voimisesta. Kyse on siitä, mitä sinä näet ja miten suhtaudut siihen. Teidän ihmisten nykyiset reaktiot kaikkeen yliluonnolliseen ovat niin outoja.”

Hizumi kuuli kankaan kahinaa. Kengät kopisivat yläkerran marmorilattiaa vasten vain parin askeleen verran. Hyvin sirot kädet laskeutuivat kaiteelle ja verenpunaisen takin verhoilema rintakehä nojautui samaa kohdetta vasten. Hizumi ei tiennyt, mihin hän ensimmäisenä kiinnitti huomiota. Miehellä oli vaaleat olkapäille yltävät kihartavat hiukset, jotka korostivat hänen kasvojensa kalpeutta. Silmät olivat jäätävän siniset - sitä väriä ei normaalilla japanilaisella ollut. Jokainen vaate oli vanha, hyvin vanha.

“Juuri tuota minä tarkoitin. Yleensä ette usko silmiänne tai sitten kiljutte riemusta. Ennen ihmiset sentään älysivät yrittää paeta.”
“Onko tämä jokin Tatsuroun pila?” Sillä Hizumi ei edes halunnut tiedostaa sitä, mikä puski esiin hänen alitajunnastaan. Hän ei halunnut ajatella jotain niin tyhmää ja kaikin tavoin epänormaalia. Ehkä sitä taloa käytettiin jonkinlaisiin teatteriharjoituksiin?

“Minä en ole näyttelijä. En ole strippari, enkä näin ollen tämän ystäväsi erittäin huono käsitys huumorista. Minä olen tämän talon asukas, joka kovasti haluaisi sinun poistuvan, mutta toki voin olla myös hullu, sehän se sinun seuraava ajatuksesi taitaa olla.”

Mitä siinä tilanteessa kuului sanoa? Mitä oli järkevintä sanoa? Anteeksi, minä poistun välittömästi, jotain sellaista? Valitettava tosiasia oli kuitenkin se, ettei Hizumin itsesuojeluvaisto ollut koskaan toiminut parhaalla mahdollisella tavalla, ja tämän oudon miehen epänormaalisuus… jollain tavalla se myös kiehtoi häntä, naulasi hänet kiinni siihen paikkaan.

“Mitä jos en poistu?”

Hizumi kuuli erittäin turhautuneen huokaisun, minkä jälkeen hän myös tunsi seinän selkäänsä vasten ja käden kurkullaan. Se piti häntä paikallaan, muttei painanut hengitysteitä. Hizumi ei tuntenut ilmavirtaa ihollaan, ja käden kosketus oli kylmä kuin kova talvipakkanen.

“Minä suosittelen sitä lämmöllä”, Karyu vastasi hiljaa. Hizumi näki sen uhkan jokaisessa eleessä ja kuuli sen jokaisesta sanasta. Jostain syystä hän ei silti tuntenut pelkoa, kuten ihmiset yleensä siinä tilanteessa.
“Minä en lähde.”

Karyun silmissä välkähti jokin tunne, mitä Hizumi ei pystynyt selvittämään. Käsi painoi hetken, mutta lopetti Hizumin hengityksen tihetessä. Ylimielisyys, se oli yksi niitä syitä, joiden takia Karyu vihasi ihmisiä. Se lietsoi hänen haluaan rikkoa, kuunnella ihmisen anovan armoa, jonka tuo ehkä saisi, jos Karyulla sattuisi olemaan hyvä päivä. Hänen etusormensa kynsi painoi Hizumin kaulaa, muttei rikkonut ihoa, ei vielä. Pitkän miehen punaisia huuliaan repi virne ja pulssi hänen kämmenensä alla tiheni.

“Mitä jos viihdyttäisit minua tämän illan?”

Karyu oli tietoinen, ettei ihminen halunnut näyttää hänelle pelkoaan, vaan teki kaikkensa piilottaakseen sen jonnekin. Silti hän tunsi aataminomenan liikahtavan kosketuksensa alla Hizumin nielaistessa ja näki tuon silmissä hieman vauhkoontuneen katseen, joka lähes epätoivoisesti etsi pakotietä siitä tilanteesta. Jostain syystä tämä huvitti Karyua vain entisestään.

“Millä tavalla minä viihdyttäisin sinua?”
Karyun oli pakko antaa Hizumille pisteitä siitä, ettei tuon ääni vapissut kovin paljoa.
“Sen näkee sitten, mutta lupaan olla edes hieman kiltti, jos viet tylsistymiseni pois.”
“Ja miksi sinulla on tylsää?”
Karyu naurahti ja siirsi kätensä pois Hizumin kaulalta mutta oli kuitenkin koko ajan valmis ottamaan tuon kiinni, jos ihminen päättäisi paeta. “Minun… ystäväni lähti työmatkalle.”

Sitä Tsukasa oli Karyulle, ystävä. Olento, joka sai hänet ärsyyntymään ja kauhistumaan, mutta joka myös pelasti hänet yksinäisyydeltä ja yllätti kummallisilla puheillaan ihmisten maailmasta. Karyu ei välittänyt ihmismaailman uusista hienouksista, joilla ei hänen mielestään ollut sen suurempaa merkitystä, mutta häntä huvitti se innostunut tapa, jolla Tsukasa kertoi milloin mistäkin uudesta kapistuksesta. Puheen päätyttyä heidän yönsä jatkuivat saalistuksella tai intohimoon hukuttautumisella, minkä jälkeen he yleensä nukahtivat yläkerrassa olevaan ikkunattomaan huoneeseen. Tsukasa oli ystävä, jota Karyu rakasti sillä omalla vampyyrimaisella, hieman kierolla tavallaan.
Lattialankun valittava narahdus herätti hänet ajatuksistaan ja sai hänet kääntämään katseensa Hizumiin nanosekuntien sisällä. Karyu naurahti kolkosti ja otti pari höyhenenkevyttä askelta saalistaan kohti.

“Minne olet menossa? Aiemmin sinua ei saanut poistumaan millään keinolla.”
“Menen kotiin.” Kuin sanojensa vahvistukseksi Hizumi otti vieläkin pari askelta lähemmäs ovea, joka johti hallista pihalle. Karyu kuitenkin pyöräytti silmiään, ja jotenkin Hizumi tiesi, ettei hän koskaan tulisi pääsemään ovesta ulos.

“Sinä herätit mielenkiintoni, ihminen.” Pidemmän lähestyessä nuorempi otti askeleita taemmas, kunnes tunsi seinän painuvan selkäänsä vasten uudelleen. Toinen mies oli vain parien senttien päässä. Hizumi ei osannut sanoa mitään, hän ei saanut suutaan auki. Karyu tarttui hänen leukaansa yllättävän hellästi.

“Olet menossa naimisiin. Se voi olla yhtä helvettiä, kuten tiedät. Rakastaminen on helvettiä, se on melkein kuin suoraan sen alimmalta tasolta. Rakkaus tekee sinusta heikon. Alat ajatella kumppaniasi ja hänen hyvinvointiaan ja yleensä oman hyvinvointisi ajattelu häviää taustalle. Sitoudut. Saatat katsella jotakuta ohikulkijaa, muttet anna itsesi langeta kiusaukseen. Jos annat, kadut sitä loppuelämäsi ja jos et kadu, uskot olevasi huono ihminen. Tänä iltana et kuitenkaan ole vielä onnellinen aviomies. Naisesi ei tiedä missä olet. Etkö haluaisi antaa itsellesi tämän viimeisen vapauden, Hizumi? Antaudu minulle. Ole minun tämä yö. Lupaan, etten tapa sinua enkä vainoa sinua seuraavana yönä.”

Karyun huulet koskettivat lähes varoen Hizumin kaulaa. Kulmahampaat raapivat ihoa, mutteivät rikkoneet sitä. Olematon hengitys puhaltui kohtaan, jossa ihmisen pulssi kiihtyi vain entisestään. Karyu hymyili tyytyväisenä, kun hänen toinen kätensä painui sitä kohtaa vasten, missä Hizumin sydän sijaitsi. Nuorempi ei yrittänyt työntää häntä pois, ei yrittänyt puolustaa itseään millään lailla. Tuon huulet eivät lausuneet sitä yhtä kieltävää sanaa eikä lyhyempi anonut mitään. Karyun kiinnostus toista ja sitä tilannetta kohtaan kasvoi entisestään. Aiemmin se oli ollut vain pelkkää leikkiä, huvinpitoa.

“Vastaat siis myöntävästi.”
“En ole vastannut mitään.”
“Mutta kehosi vastaa puolestasi.”
“Kliseistä.”
“Mutta totta.”

Hizumi tiesi, että hänen oli turha väittää vastaan. Jostain syystä Karyu tiesi, mitä hän milloinkin ajatteli ja mitä hän tunsi. Toinen ei voinut olla ihminen, se oli ollut Hizumille selvää jo jonkin aikaa. Ihminen ei liikkunut sillä keveydellä tai vetänyt puoleensa niin voimakkaasti. Ihminen hengitti koko ajan, tuon iho oli lämmin ja punertava eikä kellään ihmisellä ollut niin vaaleansinisiä silmiä. Hizumi aisti sen vaarallisuuden ja siitä huolimatta hän ei liikahtanut tai pyytänyt Karyua päästämään häntä ulos siitä kammottavasta talosta, johon menemistä hän jo katui. Ehkä hän oli seonnut? Vaikka aikamoista hulluutta se kaikki oli ollut jo silloin, kun hän oli astunut siihen taloon eikä ollut suostunut lähtemään. Karyun kieli nuolaisi hänen kaulaansa ja sai kylmät väreet juoksemaan selkärangan ylimmästä nikamasta aina alimpaan. Pidemmän käsi valui hänen rintakehältään alemmas, kunnes pysähtyi lantiolle. Hizumi ei olisi halunnut myöntää edes itselleen, että hän nautti jokaisesta kosketuksesta syntisen paljon. Lopulta hänen oma hieman tärisevä kätensä painui Karyun olalle ehkä hieman kehottavanakin. Toisen käheä naurahdus oli ainut asia, minkä hän sillä hetkellä kuuli.

“Yritä rauhoittua. Olisi ikävää, jos saisit sydänkohtauksen.”
“Kumman kannalta, sinun vai minun?”
“Molempien.”

Karyun käsi nousi Hizumin kylkeä pitkin ylemmäs, kunnes sormet tarttuivat takin kankaaseen ja työnsivät sen pois. Musta, nahkainen vaate putosi pölyiselle lattialle, ja Hizumi tiesi, että hänen olisi pitänyt välittää kalliin takkinsa likaantumisesta. Se oli kuitenkin liian vaikeaa sillä hetkellä, kun Karyu painoi lantionsa häntä vasten ja hieraisi kokeilevasta. Sormet, jotka olivat aiemmin vain levänneet pidemmän olalla, puristivat nyt tiiviimmin kohdettaan. Tyytyväinen virnistys repi vanhemman miehen suupieliä ylemmäs melkein niin paljon, että hänen terävät kulmahampaansa olivat paljastua. Karyu nautti jokaisesta eleestä, mutta eniten häntä viehättivät voimistuneet sydämenlyönnit ja tihentynyt hengitys, joka puhaltui suoraan hänen alahuulelleen.

Hizumia ei voinut syyttää siitä, että hän olisi lukeutunut riskinottajiin. Hän ei kaahannut autollaan holtittomasti, tuhlannut vähiä rahojaan uhkapeleissä tai harrastanut irtosuhteita edes silloin, kun ei ollut vielä seurustellut. Karyu oli kuitenkin suuri riski, eikä Hizumia voinut väittää, ettei ollut tiennyt sitä heti katsoessaan toista miestä ensimmäisen kerran. Hän oli ajatellut, ettei ollut tiennyt vastausta jäämiselleen - hän oli hetken uskonut sen olleen vain yksi erittäin hullu päähänpisto. Nyt, kun hän oli niin lähellä toista ja saattoi koskea tuota... Hizumi huokaisi. Riski. Viimeinen irtiotto vapauteen. Lyhyempi ei pahemmin jaksanut välittää tekonsa moraalisesta puolesta, kun Karyun sormet pujahtivat hänen paitansa alle jäätävän kylminä.

Pidempi hymähti, huulet kiinni lämpimän kaulan ihossa. Hizumi oli houkuttelevampi kuin muut ihmiset, paljon houkuttelevampi - se johtui nuoremman uhkarohkeudesta, jonka ansiosta Hizumi oli jäänyt. Tuon veren tuoksu, johon sekoittui myös miehen käyttämä partavesi ja sekoitus sitä, mitä ihmiset ominaistuoksuksi kutsuivat. Hizumin tapa yrittää näyttää rohkealta ja olla antautumatta Karyun kokeneisiin käsiin vaikutti myös vampyyrin haluun pitää nuorempi luonaan. Karyun terävät ja täydelliset kynnet varoivat rikkomasta ihoa, ettei hänen mielenkiintonsa kohde olisi joutunut siihen pahimpaan mahdolliseen vaaraan.

"Sinä olet menossa naimisiin", Karyu totesi. Hän ei edes yrittänyt olla kuuntelematta ajatuksia, jotka olivat esillä täydellisellä hopeatarjottimella. Hizumi värähti ja se huvitti vanhempaa vain entisestään.
"Niin olen." Toistaiseksi Hizumi sai vielä pidettyä äänensä rauhallisena ja tasaisena, mutta olisi vain ajan kysymys, kun hänen tyyneytensä lentäisi jonkin seinässä olevan halkeaman kautta ulos.
"Eikö aviomiesten pitäisi olla kotona vaimon luona tai ansaitsemassa rahaa tulevalle perheelle? Tuskin heidän ainakaan pitäisi olla näin lähellä vieraita ihmisiä ja valmiina antautumaan heille." Karyun toinen käsi laskeutui Hizumin kaulan sivulle kevyenä kuin perhosen kosketus.
"Voin minä lähteäkin." Hizumin ääni tihkui uhmaa. Häntä ärsytti, etteivät jalat tajunneet sanojen merkitystä. Karyun naurahdus hänen korvansa vieressä sai hänet säpsähtämään.
"Et silti ota askeltakaan. Et yritä vetäytyä minusta, vaikken edes pakota sinua olemaan siinä. Sinä et halua lähteä ja tiedät sen. Sen sijaan sinä halajat tätä yhtä paljon kuin minä. Minä olen sinulle se riski, jota et koskaan ole uskaltanut ottaa."
Hizumin polvet notkahtivat mutta Karyun käsi oli hetkessä hänen kyljellään. Nuorempi tiesi, että toinen oli oikeassa, täydellisen oikeassa. "Miksi minä?"
"Sinulla on vielä rohkeutta. Sinä uskot näkeväsi pakokeinon, jos asiat eivät mene kuten haluat. Et pelkää minua tai antaudu käsiini. Sinä tiedät, etten ole ihminen, kuten sinä, ja silti et ole edes yrittänyt juosta. Et ole kuten muut ja se on aina kiinnostanut minua ihmisessä."

Hizumi ei yrittänyt työntää Karyua pois, kun tuon huulet painuivat kovina ja omistavina hänen omiaan vasten. Sen sijaan hän suuteli takaisin samanlaisella halulla. Nuoremman sormet tarttuivat huomattavasti pidemmän miehen paidan etumukseen ja vetivät Karyun niin lähelle kuin mahdollista. Hän saattoi tuntea kylmyyden huokuvan paidan ohuen kankaan lävitse ja se sai Hizumin sormet tarraamaan vain tiukemmin paidan laskoksiin siinä toivossa, että hän saisi jotenkin lämmitettyä kylmenneitä käsiään. Hän tunsi Karyun virnistyksen huuliaan vasten ja Hizumi kykeni erottamaan siitä erilaisia sävyjä, jotka eivät onnistuneet vieläkään herättämään hänen uinuvaa itsesuojeluvaistoaan. Lyhyempi tiesi, ettei hän olisi onnistunut pakenemaan enää edes halutessaan, ja se kiehtoi häntä vain enemmän.

Jokainen verisuoni Hizumin vartalossa hehkui elämää. Jokainen sydämenlyönti ja hengenveto piti tätä hullua ihmistä hengissä. Miten nopeasti Karyu voisikaan viedä sen elämän ja saada sydämen pysähtymään. Hän voisi muuttaa Hizumin kaltaisekseen yön olennoksi ja antaa huomattavasti nuoremmalle miehelle erittäin tärkeän opetuksen. Silti Karyu ei ollut edes lähellä toteuttaa sitä viettiä, joka hänelle oli annettu uuden syntymän myötä. Hän halusi vain pitää hauskaa. Ehkä Tsukasakin miettisi toisen kerran lähtöä, jos löytäisi uuden rakastajan Karyun sylistä. Pidempi virnisti ja näykkäsi Hizumin kaulaa valtimon kohdalta ja nautti tavasta, jolla nuorempi säpsähti hänen sylissään.

"Myönnä toki, jos sinua pelottaa." Hän hiveli etusormensa kynnellä ihoa Hizumin aataminomenan alapuolelta. Vanhempi kallisti ihmisen päätä hieman voidakseen nuolla pois pienestä viiltohaavasta vuotaneet veripisarat. Se oli vaarallinen teko, uskalias. Se olisi voinut herättää sen puolen Karyusta, joka ei ollut lähelläkään sivistynyttä ihmistä. Veren tuoksu ja sen rautaisen kitkerä maku kiihottivat hänen haluaa maistaa enemmän. Karyun oli pakko vetäytyä kauemmas toisesta, ettei hän olisi tehnyt kuten hänen vaistonsa käskivät.

Hizumi katseli hämmentyneenä pitempää miestä, joka yhtäkkiä piiloutui aulan suomiin varjoihin. Hänen jokainen solunsa huusi lisää kosketusta, enemmän vaaraa ja uhkaa, jota vain toinen pystyi antamaan. Suoraan sanottuna Hizumia todellakin kismittäisi, jos Karyu palaisi murjottavaksi erakoksi, joka käskisi häntä poistumaan. Sen estääkseen nuorempi astui muutaman askeleen lähemmäs toista miestä, kunnes oli taas vain parin senttimetrin päässä. Pidemmän huulilta kantautui eläimellinen sihahdus, mutta Hizumi ei välittänyt siitä.

"Olisin lähtenyt jo, jos pelkäisin. Olisin edes yrittänyt työntää sinut kauemmas, kun aloit lähennellä minua. En uskoakseni tehnyt niin. Sen sijaan minä vastasin jokaiseen suudelmaan ja kosketukseen. Tiedän, ettet ole ihminen. Aistin, että voisit tappaa minut silmänräpäyksessä. Uskon kuitenkin, ettet tee niin. Sanoit, että olet minulle riski. Pidät minua varmasti hulluna, kun en pakene tai antaudu pelolle, jota en suoraan sanottuna edes tunne. Minä vain haluan enemmän. Haluan enemmän sinua ja minua vituttaa, jos sinä päätät paeta."

Hizumin kädet tarrasivat Karyun punaisen samettitakin reunuksiin ja vetivät pidemmän lähemmäs uudemman kerran. Vanhemman kynnet painuivat hänen olkiinsa ja jollain tavalla Hizumi nautti siitä pistävästä tunteesta. Karyun huulet hipoivat hänen kaulaansa taas ja Hizumi olisi kovin mielellään painanut itseään lähemmäs mutta pelkäsi, että se saisi pitemmän perääntymään taas. Vampyyrin kädet matkasivat hänen paitansa alle ja kylmät sormenpäät hivelivät nuoremman alaselkää.

"Tiedät varmasti, etten ole ihminen. Jos kosketat minua täältä..." Karyun toinen käsi poistui Hizumin paidan alta nostaakseen nuoremman käden rintakehälleen. "... tunnet varmasti, ettei sydämeni syki. Ihoni on kylmä ja kova kosketuksesi alla, enkä minä liiku tai hengitä kuten sinä. En poistu tästä talosta päivisin. Et näkisi kuvaani peilistä tai valokuvista. Arvaatko siis, mikä minä olen?"

Karyun puhui sanat suoraan Hizumin korvaan, mutta nuoremmalle tuotti vaikeuksia keskittyä niihin. Hänen hermonsa olisivat tutisseet jännityksestä, vaikka Karyu olisi todennut katkaisevan hänen niskansa viiden minuutin sisällä - se johtui siitä käheästä äänensävystä, jolla toinen puhui. Hänen alitajuntansa muodosti sen v-sanan, jota hän ei sanonut ääneen. Karyu ilmeisesti kuitenkin luki sen hänen ajatuksistaan, sillä Hizumi saattoi tuntea tyytyväisen virneen kaulaansa vasten.

"Oikein."

Terävät kulmahampaat raapivat pehmeää ihoa hänen korvansa alapuolelta ja Hizumi värähti nautinnosta. Hän ei osannut päättää oliko Karyun naurahdus huvittunut vai turhautunut.

"Sinä et todellakaan ole kuten muut."

Karyu päätti antaa niille haluille vallan, joita hän ei ollut menettänyt ihmiskuolemansa myötä. Miksi hän yrittäisi suojella Hizumia, joka niin varmana tarjosi itseään hänen käsiinsä? Vanhemman sormet eivät jaksaneet nähdä vaivaa paidan nappien kanssa - pyöreät esineet irtosivat vaatteesta hieman liiankin helposti ja päätyivät pitkin aulaa. Karyun huulet valtasi saalistajamainen virne, joka sai Hizumin kehon jännittymään hänen kosketuksensa alla. Vampyyri painoi ihmisen vain tiiviimmin vasten seinää, kumartui hieman ja raapi hampaillaan nuoremman rintakehää. Pidempi mietti, miten paljon lyhyempi voisi vielä jännittyä, ennen kuin tuon lihakset protestoisivat.

Hizumin jalat vapisivat yrittäessään epätoivoisesti kannatella häntä. Karyun käsi hänen lantiollaan auttoi hieman pystyssä pysymisen suhteen, mutta silti Hizumi meinasi valahtaa takamukselleen vampyyrin kielen nuolaistessa hänen vasemman nänninsä vierustaa. Pitemmän miehen toinenkin käsi oli hetkessä tukemassa häntä, ja haaleansinisten silmien kiusoitteleva katse tavoitteli hänen omaansa.

"Taidamme sitten siirtyä jonnekin edes hieman mukavampaan paikkaan. Haittaako, jos pidämme hieman kiirettä ja kannan sinut?"


Karyu nappasi Hizumin syliinsä odottamatta vastausta muutamaa sekuntia kauempaa. Nuorempi olisi luultavasti pistänyt hanttiin kaikin mahdollisin keinoin, ellei hän olisi tuntenut vanhemman kehon jännittyvän, ennen kuin tuo loikkasi ylöspäin. Normaali ihminen olisi palannut maan pinnalle yhtä nopeasti kuin oli hypännytkin, mutta Hizumi huomasi Karyun päätyneen sen saman kaiteen toiselle puolelle, josta tuo oli aiemmin tarkkaillut häntä. Sivulle vilkaistessaan hän näki raput, jotka johtivat aulaan ja alakerran muihin huoneisiin. Hizumi ei voinut olla nielaisematta.

"Emme sitten voineet käyttää portaita?"
"Se olisi ollut paljon hitaampi ja enemmän voimia vaativa vaihtoehto. Kantavatko jalkasi vai pitääkö minun kantaa sinut sänkyyn asti?"
Hizumin arvo ei kestänyt kanniskelua - varsinkaan silloin, kun Karyu katsoi häntä niin ilkikurisesti ja haastavasti.
"Uskon osaavani kävellä, kiitos vain."

Vampyyri naurahti ja laski nuoremman sylistään siirtäen vapaaksi jääneet kätensä housujensa taskuihin. Hän seurasi huvittuneena ihmistä, joka ilmeisesti yritti päättää minne suuntaan lähtisi. Karyu hymähti.

"Jos lähdet tätä käytävää pitkin oikealle, niin käytävän päässä vasemmalla puolella on ovi suoraan makuuhuoneeseen. Sitä vastapäätä on ovi kylpyhuoneeseen, jossa on oikein mukava kylpyamme sekä suihkutilat. Toki voit valita minkä huoneen haluat."

Hizumi vilkaisi Karyua, jonka kasvoilla oli mahdollisimman viaton ilme. Hän huokaisi ja suunnisti kohti makuuhuonetta kiinnittämättä huomiota käytävän revenneisiin tapetteihin tai maalauksiin, jotka olivat peittyneet lian ja hämähäkin seittien alle. Hizumi lähes odotti, että makuuhuoneeseen johtava ovi olisi yhtä huteraa tekoa kuin ulko-ovi. Siksi hän yllättyi, kun ovi aukesi pitämättä pientä narahdusta suurempaa ääntä. Hizumi katseli tilaa, joka erosi erittäin paljon aiemmista huoneista. Toki sekin paikka kertoi talon vanhuudesta - huonekalut olivat nähneet parhaat päivänsä jo aikoja sitten. Siellä ei kuitenkaan tuntunut siltä, että lattia voisi pettää jalkojen alta millä hetkellä hyvänsä.

Karyu hymähti nuoremmalle, istui sängylle ja risti jalkansa ja kätensä katsellessaan Hizumin tarkkailua. Paljon mieluummin hän olisi kyllä pitänyt ihmisen katseen itsessään... "Enkö minä kiinnostakaan sinua enää?"

Vampyyrin ääni herätti Hizumin ajatuksistaan ja sai hänet kääntämään päänsä vaaleahiuksiseen mieheen, joka laskosti punaisen takkinsa huolellisesti ennen kuin laski sen lattialle. Hizumin katse seurasi lähes transsissa, miten valkeat sormet nousivat ja laskeutuivat runoilijanpaidan ylimmälle napille työntäen sen reiän läpi varsin hitaasti. Nuorempi näki kaulan kallistuvan sivulle, mikä merkitsi sitä, että Karyu luultavasti oli tyytyväinen saadessaan hänen huomionsa takaisin itseensä. Sormet suoriutuivat ensimmäisestä napista ja siirtyivät seuraavalle, eikä Hizumi nähnyt enää mitään muuta. Hän olisi kovin mielellään mennyt hieman avustamaan ja nopeuttamaan Karyun toimintaa, mutta hän ei vain saanut jalkojaan liikkeelle.

Vanhempi hymähti, kohotti kulmiaan ja päätti sääliä toista miestä. Hänen sormensa avasivat loput napit nopeasti ja pian sekin vaate päätyi lattialle. Hizumin katse hyväili hänen rintakehäänsä ja ihmisen nälkä hänen kehoaan kohtaan sai Karyun tuntemaan voimakasta mielihyvää.

"Täällä ei ole koskettaminen kielletty."

Karyun ääni tuntui piiskan sivallukselta täydellisen hiljaisuuden keskellä, mutta Hizumi ymmärsi sanat. Nuorempaa ei tarvinnut kahta kertaa käskeä, kun hän jo oli Karyun luona ja painoi kätensä vampyyrin kyljelle. Hizumi katseli toisen miehen silmiä, jotka olivat muuttuneet vaaleansinisestä syvemmän sinisiksi. Sävy toi mieleen yötaivaan tai myrskyävän meren, eikä lyhyempi jaksanut enää ajatella seurauksia. Oliko hän miettinyt niitä alun perinkään? Eikö hän ollut jo vähän aikaa pyrkinyt kohti sitä tilannetta? Karyun käsi siirtyi hänen kaulansa sivulle ja sillä hetkellä Hizumi taivutti päätään alemmas ja painoi huulensa haluavina pidemmän omille.

Se suudelma oli kiireinen ja utelias. He halusivat käydä läpi jokaisen sopukan, maistaa ja tuntea enemmän. Hizumin kieli kosketti Karyun teräviä hampaita uskaliaasti, ennen kuin se aloitti leikin vaaleahiuksisen vastaavan kanssa. Ne tanssivat, hivelivät toisiaan, kietoutuivat yhteen. Se meni täysin halun vallassa, kumpikaan heistä ei käyttänyt järkeä sillä hetkellä. Karyu ajatteli sen verran, että varoi rikkomasta hauraampaa olentoa tarttuessaan tuota lanteista ja vetäessään syliinsä suudelman jatkuessa yhä tiiviinä. Hizumin sormet etsiytyivät vaaleiden kiharien hiusten lomaan ja tukistivat kevyesti. Vampyyri henkäisi hänen huuliaan vasten, mikä sai lyhyemmän painautumaan vain lähemmäs pidempää miestä. Hän olisi mielellään jatkanut suudelmaan pitempäänkin, mutta lopulta hänen keuhkonsa pakottivat hänet vetäytymään edes hetkeksi.

Karyun sormet hyväilivät Hizumin farkkujen peittämiä lanteita. Nuorempi puraisi pitemmän paljasta olkapäätä ja painoi heidän lantionsa tiiviisti yhteen. Lyhyempi painoi kämmenensä vampyyrin olkapäitä vasten ja työnsi kehottavasti. Karyu hymähti ja valahti makaamaan selälleen sängylle ja katsoi Hizumia, joka hymyili tyytyväisenä. Tuo kumartui alemmas ja kiersi huulensa sen ihmeemmin ujostelematta vanhemman nännin ympärille. Karyun sormet tarrasivat nuoremman suortuviin ohi kiitävässä hetkessä ja lyhyempi saattoi tuntea tovin polttavaa kipua päänahassaan, ennen kuin Karyun sormet hellittivät otettaan hänen hiuksistaan. Hizumi oli jo aikaisemmin totuttanut itsensä siihen ajatukseen, että hänellä voisi olla muutamakin mustelma ihossaan ja hänen tukastaan voisi puuttua parikin irronnutta hiussuortuvaa. Hän oli hyväksynyt asian, sillä hän halusi kokea sen nyt, kun se ei tuntunut vielä niin pahalta.

Nuorempaa hämmensi sen nännin kylmyys, vaikka hän oli osannut odottaa, ettei Karyu olisi lämmin edes niistä kohdista, mistä normaali ihminen hehkuisi lämpöä sen aktin aikana. Vampyyrin kehon jäätävä kuori kiehtoi häntä lisää ja lisää sitä mukaa, mitä enemmän hän kosketti, tunnusteli ja suuteli. Karyu oli jotain, mitä jokainen ihminen ei voinut kokea ja jäädä henkiin sen jälkeen. Hizumi kuitenkin uskoi edelleen sokeasti siihen, että hän pääsisi talosta ulos hengissä - ettei Karyu satuttaisi häntä kohtalokkaasti. Se helpotti hänen työtään, piti hänen kiinnostuksensa hereillä ja polttavan kuumana. Nuorempi imi ahnaasti ensin vasenta nänniä ja sitten toista, nautti jokaisesta äännähdyksestä, joka Karyun huulilta karkasi. Lyhyemmän käsi pujahti heidän väliinsä availemaan pitemmän miehen nahkavyötä parhaan kyvyn mukaan samalla, kun hän painoi huulensa toisen alavatsaa vasten.

Karyu tunsi kehonsa vastaavan liiankin helposti jokaiseen Hizumin tekoon. Vanhempi teki kaikkensa, ettei olisi satuttanut ihmistä tai säikäyttänyt tuota pois. Mitä hän olisi tehnyt, jos Hizumi olisikin päättänyt yhtäkkiä paeta, Karyu ei todellakaan tiennyt. Hän halusi toista liikaa. Vampyyrin piti kerätä viimeisetkin voiman rippeensä, että pystyi työntämään Hizumin yltään. Hän ansaitsi pienen järkyttyneen katseen viedessään toisen kätensä nuoremman käsivarren viereen ja kumartuessaan toisen ylle.

"Älä luulekaan, että annan sinun ottaa ohjat."

Karyu painoi huulensa uudelleen Hizumin omille lähinnä painottaakseen sanojensa merkitystä. Hän halusi, että ihminen olisi hänen vallassaan, että toinen unohtaisi kaiken alkaen tulevasta vaimostaan. Karyu ei jaksanut pitkittää sitä enää - hänen halunsa huusi enemmän toimintaa ja mitä nopeammin sitä seuraisi, sen parempi. Pitempi siirtyi toisen jalkojen väliin ja alkoi taiteilla nuoremman housuja auki kiireellisin liikkein. Koko ajan vampyyri saattoi tuntea Hizumin seuraavan jokaista elettä. Hän saattoi kuulla ihmisen nopeutuneen hengityksen sekä tuon kiihtyneet sydämenlyönnit. Karyu näki, miten Hizumin rintakehä kohoili tiiviiseen tahtiin keuhkojen yrittäessä saada epätoivoisesti tarpeellisen määrän happea. Vanhempi uskoi, että hän teki armollisen eleen nuoremmankin suhteen vetäessään lopulta tuon farkut pois bokserien saattelemina.

Hizumi ei tiennyt, olisiko ollut ylpeä vai nolostunut tuntiessaan vampyyrin katseen käyvän läpi jokaisen sentin hänen kehostaan. Lyhyempi sävähti tuntiessaan Karyun kylmän kosketuksen reisillään, lämpimän puhalluksen alavatsallaan. Hän halusi pyytää lisää, anella tai pakottaa vanhempi toimimaan nopeammin. Hänen ei kuitenkaan tarvinnut tehdä mitään edellä mainituista, kun vaaleahiuksinen kumartui ja kiersi huulensa hänen miehuutensa ympäri. Karyun kylmät kädet hänen reisillään tekivät siitä tunteesta vielä mielenkiintoisemman, eikä Hizumi viitsinyt pidätellä lanteitaan, jotka työntyivät ylemmäs ja lähemmäs vanhemman miehen suuta. Karyu ei hillinnyt täysin omia liikkeitään, joten eikö hänelläkin ollut edes pieni oikeus pieneen kostoon?

Vanhemman kädet eivät yrittäneet hillitä häntä, mikä ei ollut Hizumista lainkaan paha asia ja kun Karyun suu sitten alkoi työskennellä sillä alueella, minne nuorempi oli sitä eniten kaivannut... se oli täydellinen taivas, vaikka helvetti olisi luultavasti ollut parempi vertauskuva siinä tilanteessa. Vanhemman kieli kaarteli ja löysi jokaisen herkän kohdan, minkä ansiosta lyhyempi tarrasi lakanaan niin kuin hänen elämänsä olisi riippunut sen varassa. Vaaleahiuksinen alkoi imeä tavalla, mikä sai Hizumin ihon kuumenemaan siihen pisteeseen, että hetken hän jo kaipasi kylmää syksyistä yöilmaa, joka pureutuisi luihin ja ytimiin. Nuoren miehen silmissä musteni, eikä hän jaksanut pohtia sekuntia kauempaa, oliko mahdollisesti tullut sokeaksi. Alla olevan kädet tarrasivat nyt vampyyrin hiuksiin samalla tavalla, kuin Karyun sormet olivat takertuneet hänen omiinsa vain hetkeä aikaisemmin. Hizumi tiedosti vain etäisesti, että vanhempi kohotti hänen lanteitaan toisella kädellä, kun taas oikean käden etusormi etsi tiensä nuoremman sisälle. Lyhyempi oli liian keskittynyt Karyun suun tuottamaan nautintoon ajatellakseen mitään muuta. Sen pienen poltteen seuratessa hän vain tiukensi hieman otettaan vaaleista hiuksista.

Karyu oli taas helpottunut sen suhteen, että Tsukasa oli pitänyt huolen siitä, että suunnilleen jokaisesta talon huoneesta löytyi liukastetta. Se oli yksi niistä harvoista nykyajan keksinnöistä, joita vaaleahiuksinen vampyyri osasi arvostaa. Päästäkseen sängyn alla olevan laatikon luo hänen oli pakko vetäytyä kauemmas Hizumista, minkä ansiosta nuorempi kirosi harvinaisen syvään. Se sai Karyun virnistämään tyytyväisenä ja vielä tyytyväisemmäksi hän lopulta tuli, kun tavoitti sen pienen laatikon, jonka täyttämisestä hänen rakastettunsa piti huolta. Pitempi laski nuoremman viereen tarpeellisen purkin ja kohotti kulmiaan ihmiselle, joka ei voinut olla nielaisematta hieman hermostuneeseen sävyyn. Jotenkin Karyun huolehtiva puoli - joka yleensä kohdistui yksinomaan Tsukasaan - heräsi sen eleen myötä.

"Oletko nyt varma tästä?" Se oli niin kovin kliseinen kysymys ja Karyua inhotti esittää se. Se ei kuulunut hänen tapoihinsa - hän ei ollut lempeä mitä petihommiin tuli. Ilmeisesti Hizumista tuntui samalta, sillä tuo nyki hänen farkkujensa vyötä varsin kärsimättömästi.

"Oletko sinä kenties sokea?" Hizumin sormet avasivat lopulta napin ja vetoketjun, kädet hivuttivat Karyun farkut ja bokserit tuon polvia kohti. "Sanoin jo haluavani sinut. Joten voisitko lakata olemasta idiootti ja ottaa minut?"

Vanhempaa ei todellakaan tarvinnut kehottaa kahta kertaa. Hän nousi sen verran, että sai riisuttua viimeisenkin tiellä olevan puristavan vaatekappaleen. Vampyyri katsoi ihmistä, joka oli ottanut liukastepurkin käsiinsä, avannut sen kannen ja ojensi sitä nyt hänelle silmissään hyvin odottava sävy. Karyu hymähti, kumartui ja painoi huulensa rauhallisina Hizumin huulille tietäen, että se mahdollisesti ärsyttäisi nuorempaa miestä vain entisestään. Upottaessaan sormensa viileään aineeseen vanhempi saattoikin tuntea toisen miehen hampaat alahuulessaan. Niiden ote helpotti kuitenkin heti, kun Karyun etusormi työntyi aiempaan paikkaan, sillä kertaa muutamia asteita lämpimämpänä.

Vampyyri melkein hymisi tyytyväisenä tuntiessaan nuoremman rentoutuvan nopeammin kuin oli odottanut. Hän ei epäröinyt työntäessään toisen sormen ihmisen sisälle aloittaakseen tutkimusretken. Vaaleahiuksisen sormet etsivät tiensä syvemmälle ja yrittivät löytää sen pisteen, mikä saisi Hizumin menettämään järkensä ja uppoamaan nautinnon syövereihin täydellisesti. Lopulta toisen älähdys palkitsi hänen odottamisensa ja hetkeksi Karyu keskittyi täysin hivelemään löytämäänsä kohtaa.

Hizumi halusi upottaa kyntensä vanhempaan. Hän olisi halunnut kaataa toisen selälleen patjalle ja huolehtia omasta nautinnostaan, mutta hän ei kyennyt. Lyhyemmän jokainen solunsa huusi lisää sitä huomiota, jota vampyyrin sormet antoivat. Nuorempi ei tiennyt, olisiko ollut pettynyt vai helpottunut, kun Karyun sormet lopulta vetäytyivät, tuon sormien tarttuessa hänen jalkoihinsa. Hizumi osasi varautua tulevaan, mutta silti hän ei vain voinut hillitä huudahdustaan vampyyrin työntyessä syvälle hänen sisäänsä.

Karyun nyt tummansinisiin silmiin pyrki sadistinen sävy. Vanhempi pakotti itsensä pysymään paikoillaan, vaikka nuorempi teki kaikkensa saadakseen hänet liikkumaan. Vampyyri kumartui ja nuolaisi Hizumin alahuulta, tarttui tuon hiuksiin kevyesti ja käänsi nuoremman päätä. Hänen sanansa puhaltuivat pehmeinä suoraan nuoremman korvaan.

"Kerro minulle, kuinka paljon sinä haluat tätä?"

Hizumi melkein huusi turhautuneena, minkä Karyu saattoi kuulla tuon ajatuksista. Nuorempi kiemurteli hänen allaan ja yritti saada sen, mitä eniten kaipasi sillä hetkellä - epäonnistuen siinä surkeasti. Vampyyri naurahti käheästi, vetäytyi hieman ja työntyi erittäin hitaasti vain muutaman sentin verran lähemmäs. Hän pystyi siihen vain vuosien aikana kertyneellä kärsivällisyydellä.

"Minä odotan. Voin odottaa vaikka kuinka pitkään. Kerro minulle, Hizumi. Vai haluatko sinä, että lopetan? Haluatko palata kotiin tulevan vaimosi luo?"

Vanhemman ääni oli viettelevä, ja Hizumi tunsi itsehillintänsä murenevan. Hän huokaisi ja harkitsi hetken vakaasti purevansa Karyun kämmentä, joka nyt hyväili hänen poskeaan ärsyttävän hellästi. Vampyyri tiesi, että se ärsytti häntä.

"En halua palata kotiin. En halua, että lopetat. Haluan, että viet minut taivaaseen tai helvettiin, en oikeastaan välitä. Haluan, että liikut. Haluan sinua niin, että tulen hulluksi, jos et jatka. Joten ole kiltti?"

Karyu hymähti. Hän olisi halunnut antaa toiselle kaiken, mitä tuo halusi, mutta hän tiesi, että olisi parempiakin tapoja saada nuorempi nautintonsa huipulle. Hän kohotti Hizumin jalkaa, kunnes tunsi nuoremman polvitaipeen olkapäätään vasten. Vanhempi käänsi hitaasti päätään ja upotti kulmahampaansa ihmisen sisäreiteen. Hänen kielensä lipoi talteen jokaisen veripisaran vuotavasta haavasta ja lopulta hän myös imi kevyesti. Hizumi värisi hänen allaan ja vaikersi hiljaa, minkä Karyu tiesi johtuvan nautinnosta. Vampyyri oli ennenkin tehnyt niin ihmiselle, hän oli etsinyt ne herkät kohdat, joiden huomioiminen sillä tavalla sai ihmisen jokaisen lihaksen jännittymään.

Nuorempi tunsi, että hänen sydämensä voisi pysähtyä. Hänestä tuntui, ettei hän saanut tarpeeksi happea. Vampyyrin hampaat tuntuivat kummallisen hyvältä hänen reidessään, vaikka se jollain tapaa teki myös kipeää. Hizumi ei osannut pelätä eikä hän edes miettinyt, että olisi käskenyt toista lopettamaan. Sen sijaan nuorempi suostui siihen, antautui siihen. Karyun lopulta vetäytyessä Hizumi oli päästää vastalauseen, mutta se katkesi siihen, kun vampyyrin lanteet löivät hänen omiaan vasten rajusti. Vanhemman huulet olivat nopeasti taas toisen korvan vieressä, käheällä äänellä puhutut sanat saivat sähköiset väreet aloittamaan päälaesta päättyen lopulta häntäluuhun.

"Haluatko sinä tämän hellästi vai rajusti?"
"Rajusti." Hizumi todellakin toivoi, että se hiljentäisi Karyun ja saisi tuon keskittymään heidän molempien nautintoon. Hänen onnekseen niin kävi, sillä sen kysymyksen jälkeen vampyyri aloitti työnnöt, jotka kohdistuivat suoraan siihen samaan kohtaan, jota tuon sormet olivat hivelleet vain hetki sitten. Vanhemman käsi siirtyi Hizumin miehuudelle ja yritti pysyä lanteiden tahdissa epäonnistuen siinä. Nuorempi ei jaksanut välittää siitä. Jokainen työntö lähetti hänet lähemmäs reunaa, jolta putoamista hän odotti. Sängynpääty valitti Karyun liikkeiden tahdissa ja tuon käsi teki kaikkensa, jotta nautinto olisi Hizumille yksinkertaisesti liikaa. Vampyyrin miehuus painui jokaisella kerralla juuri oikeassa kulmassa juuri oikeaan kohtaan, eikä nuorempi lopulta jaksanut pidellä kiinni rajastaan. Hän kuuli vain Karyun henkäisyn, ennen kuin päästi irti ja putosi mustuuteen.

Hizumin palatessa nykyhetkeen häntä tuijotti mies, jolla oli tummanruskeat lyhyet hiukset ja lähes yhtä tummat silmät. Tuolla oli nykyaikaiset vaatteet, mutta tuon ihon kalpeus riitti kertomaan Hizumille, että tuo tuskin oli ihminen. Hän tapitti hetken miestä, jonka toisessa kädessä oli höyryävä muki. Sitten hän vilkaisi taakseen ja näki Karyun, joka oli haudannut kasvonsa hänen niskaansa ja jonka käsi lepäsi hänen kyljellään. Tummahiuksinen mies Hizumin edessä rykäisi äänekkäästi ja vaaleahiuksinen säpsähti hereille, pälyili hetken ympärilleen, kunnes kohdisti katseensa lyhyemmälle tuntemattomaan hahmoon. Hizumi ei tiennyt miten reagoida siihen tyytyväisen raukeaan hymyyn, joka Karyun huulille kohosi.

"Huomenta, Tsukasa~"
Tsukasaksi nimitetty huokaisi ja pyöritti päätään. "Minä jätän sinut hetkeksi yksin ja sinä löydät itsellesi heti viihdykettä?" "Ensinnäkään sinun ei pitänyt palata vielä hetkeen ja toisekseen, tämä 'viihdyke' löysi kyllä minut."
Hizumi yritti avata suutaan puolustautuakseen, mutta Tsukasa vain hymähti. "Onko viihdykkeellä kiire?"
"Hizumi."
"Mitä?" Tsukasa räpytteli hämmentyneenä silmiään ja Karyu virnisti.
"Minun nimeni, Hizumi. En ole mikään ”viihdyke” ja kyllä, minulla alkaa olla pieni kiire."

Hizumi nousi mahdollisimman vaivattoman näköisesti ja alkoi pukea vaatteitaan. Hän kuuli hiljaisen naurahduksen takaansa ja yritti työntää sen mielensä taka-alalle. "Miten täällä ei ole ikkunoita?"
"Remontin ansiosta. Me emme oikein viihdy arkuissa, jos ymmärrät. Ahdasta ja kovin tunkkaista", Karyu totesi huolettomana ja laski päänsä vuorostaan Tsukasan syliin. Hizumi puki ylleen ja siirtyi ovelle luoden viimeisen katseen kaksikkoon. Vaaleahiuksinen vampyyri kohotti kulmiaan. "Kai sinä tulet toistekin?"
"Katsotaan."

Karyu kuunteli, kuinka askeleet katosivat ensin portaisiin, jatkuivat aulan halki ja päättyivät oven kolahdukseen. Hän loi katseensa Tsukasaan. "Olisiko pitänyt kertoa, että yksi päivä on jo mennyt?" Hän virnisti tummahiuksiselle ja odotti vastausta.
"Ehkä hän huomaa sen palattuaan kotiin."
"Julmaa."
"Minulla on ollut hyvä opettaja." Vanhempi kaksikosta virnisti ja kumartui painamaan huulensa vain hetkeksi pidemmän miehen vastaaville.
”En minä ole julma.”

Pitempi ei ehtinyt reagoida, kun hän makasi patjalla selällään, Tsukasan terävien kulmahampaiden painuessa uhkaavasti pitemmän ihoa vasten. Se sai vaaleahiuksisen vampyyrin inahtamaan ja painautumaan lähemmäs yllään olevaa voimakkaampaa kehoa.
”Oli julmaa jättää minut ulkopuolelle”, vanhempi kehräsi matalasti rakastettunsa korvaan ja ansaitsi käheän naurahduksen nuoremmaltaan.
”Lupaan korjata asian nyt.”

Tsukasan hampaat pureutuivat hänen kaulaansa ja sillä hetkellä Karyu ajatteli, että ehkä ihmisistä oli sittenkin edes jotain hyötyä.

------

A/N: Kirjoittaja miettii jatko-osan työstämistä. Mitä mieltä sinä olet?
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

    1 tykkää.
Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: In Nightside of Eden (K-18, KaryuHizumi, AU, PWP, one-sh

ViestiKirjoittaja Avalyn » Ma Huhti 30, 2012 12:42 pm

Eipä olekaan tullut aikoihin luettua PWP:tä suomeksi! :D

Tässä ficissä on montakin asiaa, jotka houkuttelivat minut lukemaan. Ensinnäkin nimi, In Nightside of Eden, kuulostaa runolliselta, salaperäiseltä ja aistilliselta, minkä lisäksi se sisältää viittauksen Raamattuun, jonka mytologiasta olen tällä hetkellä melkoisen kiinnostunut. Toisekseen luen mielelläni Despan pojista, erityisesti vähän korkeammalla ikärajalla. Kolmas ja viimeinen naula arkkuun oli sitten tietenkin A/N:n "feat Vampyyri Lestat", koska tykkään Vampyyrikronikoista ja erityisesti Lestatista. Hyvin kirjoitetut vampyyrificit jaksavat myös yhä kiinnostaa minua. ^^

Tämän ficin idea on mielenkiintoinen ja varsin omaperäinenkin. Olen kyllä lukenut ficin tai pari, jossa mies tapaa juuri ennen häitä jonkun toisen miehen ja päätyy harrastamaan tämän kanssa seksiä, mutta koskaan aiemmin tuo toinen mies ei ole ollut vampyyri. Taustalla ei ole myöskään ollut polttarijuhlia tai riehakkaita kavereita, kuten tässä ficissä. En tosin tiedä, kuinka tavallista Japanissa on viettää polttareita... Toisaalta japanilaiset ovat omaksuneet niin paljon muitakin amerikkalaisia tapoja, että en ihmettelisi, vaikka siellä vietettäisiin polttareitakin. Sitä paitsi polttarit luovat sen verran kiintoisan taustan tämän ficin tapahtumille, että en lukiessa tullut lainkaan miettineeksi sitä, viettävätkö japanilaiset oikeasti polttareita. Pikemminkin keskityin havainnoimaan huvittuneena sitä, kuinka ihastuttavia ystäviä Hizumi on onnistunut itselleen haalimaan. Lähettää nyt kaveri keskellä yötä autiotaloon! :D

Vaikka tapahtumat sijoittuvat ränsistyneeseen taloon kaukana muusta asutuksesta ja mukana on parikin kappaletta vampyyrejä, en kokenut missään vaiheessa pelon tunteita, mutta eipä säikyttely kai ole tämän ficin tarkoituskaan. Jos Hizumi olisi pelännyt Karyuta kuollakseen, seksuaalista kanssakäymistä tuskin olisi päässyt syntymään, ainakaan ilman non-conin puolelle menemistä. Toisaalta olisin kuitenkin ehkä halunnut tunnelman olevan edes alussa hieman uhkaavampi. Olisi ollut mielenkiintoista seurata, kuinka pelon tunteet vaihtuvat himoksi. Kiinnostavaa olisi saattanut olla sekin, että Hizumi olisi yhtä aikaa pelännyt ja himoinnut Karyuta... Ylipäätään minusta on hiukan outoa, ettei Hizumi osoita Karyun kohdatessaan juuri lainkaan pelkoa, vaikka tilanne on ainakin alussa hengenvaarallinen.

Mitä henkilöhahmoihin tulee, pidän Karyun ylimielisestä ja välinpitämättömästä mutta silti uhkaavasta ja hallitsevasta persoonallisuudesta. Karyu tuo paikoin mieleeni kissan, joka leikittelee hiirellä, mikä puolestaan saa minut ajattelemaan Lestatia. Toisaalta pidän myös siitä alistuvasta, heikommasta puolesta, joka Karyusta nousee esiin lopussa, kun Tsukasa palaa kotiin. Oli kiintoisaa saada muistutus siitä, että vaikka joku ihminen vaikuttaa hyvinkin vahvalta ja dominoivalta, toisen ihmisen seurassa hän voi olla kaikkea muuta. "There is always a bigger fish" ja niin edelleen. :D

Hizumin luonteesta en saanut yhtä selvää kuvaa kuin Karyun. Alussa Hizumi vaikuttaa varsin tavalliselta nuorelta mieheltä, ehkä vähän yllytyshullulta mutta kuitenkin melko vastuulliselta. Sitten hän kuitenkin kohtaa Karyun vailla suurempaa pelkoa, vähän uhmamielisenä ja valmiina heittäytymään mukaan Karyun leikkiin riskeistä piittaamatta, jolloin hän alkaa vaikuttaa vähän epätavallisemmalta persoonalta. Erityisesti huomioni kiinnittyi siihen, ettei Hizumi missään vaiheessa osoita tuntevansa syyllisyyttä tai huonoa omaatuntoa siitä, että pettää tulevaa vaimoaan. Myös Hizumin äkisti syttynyt intohimo kummastuttaa minua hiukan. Ficissä kyllä perustellaan asiaa sillä, että on Hizumin viimeinen vapaa ilta ja että hän haluaa ottaa kerrankin riskin. Silti jäin vähän pohtimaan, kuinka moni ihminen toimisi kuten Hizumi häidensä kynnyksellä.

Kokonaisuudessaan minulle jäi vähän ristiriitainen olo tästä ficistä. Alkutiedot vaikuttivat oikein hyviltä, pohjaidea on kohtalaisen kiinnostava ja mukana on kaikki, mitä PWP:ssä kuuluukin olla. Ja silti en missään vaiheessa ficciä kunnolla innostunut tai pohtinut, mitä seuraavaksi mahtaakaan tapahtua. En ole varma, mistä lämpenemisen puutteeni johtui, mutta jotain olennaista ficistä tuntuu puuttuvan. Kenties Hizumin ja Karyun välinen hahmokemia ei toiminutkaan ihan niin hyvin kuin sen olisi pitänyt... Huomasin nimittäin, että innostuin lopun Tsukasa/Karyu-kohtauksesta enemmän kuin Karyun ja Hizumin välisestä kanssakäymisestä. Se oli vähän huono juttu sikäli, että PWP:nä ficin fokus on nimenomaan Karyun ja Hizumin harrastamassa seksissä, ja kun se ei oikein vetänyt minua mukaansa, koko ficci jätti minulle melko mitäänsanomattoman olon.

Toisaalta myönnän kyllä olevani tätä nykyä aika vaikeasti miellytettävä PWP-lukija. Luen pornoni mieluiten hyvän, useamman osan mittaisen juonen kera, kun olen jo ehtinyt lämmetä henkilöille ja heidän väliselleen suhteelle. Olen toisinaan vähän hitaasti syttyvä lukija, minkä vuoksi useimmat PWP-ficit eivät anna minulle niin paljon kuin ne oletettavasti antavat jollekulle nopeammin tilanteeseen ja tunnelmaan mukaan hyppäävälle lukijalle. Ja no, olen myös toivoton romantikko, minkä vuoksi seksi ilman rakkautta ei ole minusta yhtä ihanaa luettavaa kuin seksi rakkauden tai ainakin ihastuksen tunteiden kera. Hetken mielijohteesta ventovieraan kanssa harrastettu seksi ei oikein ole minun kakkupalani edes ficcimaailmassa. :/ Siinä lienee yksi syy siihen, että tämä ficci ei toiminut minun kohdallani niin hyvin kuin olisin toivonut.

En tiedä, voiko PWP-ficciä oikein moittia kaavamaisuudesta tai kliseisyydestä, kun koko PWP-genren idea on kaiketi aika pitkälle olla aivotonta pornoa, mutta olisin kuitenkin vähän kaivannut tähän ficciin omaperäisempään otetta. Tämä oli aika lailla malliesimerkki PWP-ficistä sekä moraaliltaan, nopealta etenemiseltään, hahmokemialtaan että dialogiltaan, minkä vuoksi kokonaisuus ei tuntunut erityisen raikkaalta tai tuoreelta. Lisäksi minua häiritsi paikoin se, että tunnelma, henkilöiden reaktiot ja vuoropuhelu olivat jotenkin teennäisen tuntuisia. Oli aika vaikea kuvitella, että oikeassa elämässä tapahtuisi niin kuin tässä ficissä, vaikka jätettäisiin pois autiotalo ja vampyyrit... Toisaalta PWP-ficin ei kai ole tarkoituskaan olla kovin realistinen, joten epärealistisuudesta valittaminen saattaa tässä yhteydessä olla vähän typerää.

Yhteenvetona sanoisin, että vaikka valitinkin vähän siitä sun tästä, tämä ficci ei ole omassa genressään mitenkään huono edustaja. PWP on vaikea genre sikäli, että se nojaa niin paljon seksiin, ja seksi puolestaan vaatii (ainakin minun kohdallani) toimiakseen hyvän hahmokemian, jota on hankalaa rakentaa oneshotissa. Tässä ficissä Karyun ja Hizumin välinen hahmokemia toimii paremmin kuin monissa lukemissani PWP-ficeissä. Lisäksi Tsukasa/Karyu toimii melkeinpä hämmentävän hyvin, ehkäpä siksi, että Tsukasa tuo kiinnostuksessaan moderniin maailmaan mieleeni Lestatin ja Karyu puolestaan menneeseen maailmaan kiintyneenä Louisin. Kiinnostavat Vampyyrikronikka-vibat olet onnistunut saamaan aikaiseksi. ^^

Hyvää vappua!
Jossain ollessaan on jostain poissa.

Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: In Nightside of Eden (K-18, KaryuHizumi, AU, PWP, one-sh

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » To Syys 18, 2014 7:51 pm

Pakko sanoa, että Vampyyrikronikat on erittäin lähellä sydäntäni, ja nythän Ricen on sanottu kirjoittamassa uutta kirjaa Lestatista. <3
Hizumin ystävät ovat vähän samanlaisia kuin omani, omalaatuisia ja uniikkeja. :''D

Karyu tuo paikoin mieleeni kissan, joka leikittelee hiirellä, mikä puolestaan saa minut ajattelemaan Lestatia.

Hyvä, että Karyu on edes hieman Lestatin kaltainen, koska pyrin siihen. Jotenkin Karyun hahmoa oli kaikista helpoin kirjoittaa. Ehkä siksi, että jotenkin herraan on helppo samaistua.

PWP on vaikea genre sikäli, että se nojaa niin paljon seksiin, ja seksi puolestaan vaatii (ainakin minun kohdallani) toimiakseen hyvän hahmokemian, jota on hankalaa rakentaa oneshotissa.

Yleensä mä tykkään itsekin kirjoittaa pornoa sellaiseen ficciin, missä olen keskittynyt paremmin (ja syvemmin) hahmokemioiden luomiseen. :/ En siis ihmettele, etten tämän ficin kanssa välttämättä onnistunut niin hyvin kuin olisin toivonut.

Kiinnostavat Vampyyrikronikka-vibat olet onnistunut saamaan aikaiseksi. ^^

Tämä on hyvä kuulla, toisaalta pelkäsin ottaneeni liiaksikin vaikutteita. :''D

Kiitos sinulle kommentista ja anteeksi erittäin myöhäinen vastaukseni. ^^''
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

    1 tykkää.
Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki


Paluu K-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron