Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, NC-17, 8/?) 16.11.2015

Voi sisältää erityisen selkeää alastomuutta ja seksikuvausta, raakaa väkivaltaa, voimakkaita huumausainekuvauksia ja erityisen rankkaa kielenkäyttöä. Sisältö ei sovi lapsille.

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 2/?) 16.12.10

ViestiKirjoittaja Michu » To Huhti 28, 2011 4:52 pm

No voisin yrittää tätä kommentoimista, kun on hieman tylsää täällä sairaalassa. Enkä haluu kommentoida sitten, kun näitä lukuja on miljoona, kun sitten en saa aikaseksi yhtään mitään XD Ihan ku saisin muutenkaan mut nii.

Sillo ku tää ilmestys ni olin tietty ilonen et sulta ilmestys taas jotain uutta 8) laadukasta tekstiä on aina kiva lukea. Taisin lukasta prologin ennen kuin luin edes alkutietoja, hyvä minä. Alkutiedoista mulla ei oo mitään ”yhyy miksi näin” - sanottavaa, koska no, lukisin sun kirjottamaa tekstii vaikka kirjoittaisit Erkin matkasta naapuriin... Genret vaikuttaa enemmän kuin mukavilta, mut mikä ihme on mystinen angst... Aloin ihmetellä sitä vasta tänään, kun *köh* luin noi alkutiedot kunnolla. Fandomitki vaikuttaa kaikin puolin... monipuolisilta, joten jees, eiköhän tä oo tässä XD

Prologista en niinkään innostunut, ikävä kyllä. Ensin jätin sen lukematta puoliksi (musta tuntuu et jätän kaiken aina eka lukematta...) ja sitten unohdin koko ficin. Sitten ku ekaluku ilmesty, niin luin uusiksi prologin ja perään sen ekaluvun niin... sitten alko kiinnostamaan. Mut muuten en saanut mitään irti tosta prolosta yksinään :/ Tietty se herätti jonkinlaista mielenkiintoa et ”mitä tästä tulee?” mut ei tullu mitään ”pakkolukeepakkolukee” ku vasta ekaluvun jälkeen. En mä tiiä mikä siinä on, mutta näin. Vähän erilainen alku vaa ku mihin on tottunut.

Sitten tuli ekaluku. Ja aloin kiinnostua tästä ficistä ihan tosissani XD Meinasin ensin etten lukisi ollenkaan, mut sun tekstit on osottautunu niin hyviks, että annoin tälle toisen mahdollisuuden. Mä pidin ekaluvusta :D Jotenkin hassua lukea Yasusta ja Rukista, mut hei, toimii! Sun tekstin kuvailu osui ekana silmään (kuten aina ku luen jotain) ja aa, sun kuvailut on jotenkin niin luotu tonne tekstin sekaan eikä oo yhtään väkinäistä tai mitään! Kaikki on muutenkin selitetty niin, ettei kauheesti synny kysymysmerkkejä päähän :D Sitä paitsi musta on kivaa ku henkilöt ei oo niin jeejee raha kasvaa puussa tyyliin XD Vaihtelua tämäkin.

Kummastakin henkilöstä saa hyvin otteen heti ekassa luvussa, mut Ruki on silti mun lemppari :( Johtuu varmaan kakkosluvusta, kun se keskittyi häneen enemmän, mikä on hieno juttu. Oot hienosti kuvannu kummankin tunteita ja mietteitä niitten tilanteesta ja nii. Tä on tosi todentuntuinen just sen takia. Kursiivilla oleva osa oli jännä ja kivasti tuolla keskellä ja ding ding, arvasit oikeen – kysymysmerkkejä ilmestyi päähän. Nyt mua harmittaa ku selostit mesessä kaiken enkä ollu tarpeeks lääkehuuruis ::(( No sovitaan et olin ja en tiiä mitään. Joo. Mulla oli koko ekaluvun ajan semmone tunne et kohta Ruki räjähtää Yasulle ku se tekee niitä töitään, mut eipä sitten pahemmin. Mä ainakin räjähtäisin XD

Mut muutama quote!
akumu kirjoitti:Kaikista eniten hän olisi halunnut vain nukkua miesystävänsä vieressä ja silittää tätä hellästi selästä. Ruki piti siitä eleestä, vaikka Yasu ajatteli sen olevan enemmän naisten mieleen.

Ruki on jotenkin niin kauheen sulonen tässä :( <3 Sitte se kummiski on täs ficis sellanen aika päättäväinen – tykkään!

akumu kirjoitti: Rukille päivä olisi yksi ja samanlainen muiden joukossa: töiden etsimistä, asunnon siivousta ja ehkä kaupassa käynti.

No ei kuulosta kauheen mukavalta XD Säälin Rukia ku se joutuu kattomaan ku Yasu tekee töitä koko ajan ja hän vaa ite tyylii istuu vieressä surullisena. Sad. On se ihme, jos Ruki kestää tota kovinki kauan...

akumu kirjoitti:”Sammuta jo tuo pirinä!”
”Huomenta vain sinullekin, päivänsäde...”
”Minä vihaan, sanan kaikissa mahdollisissa merkityksissä, tuota herätyskelloasi, joten ole hyvä ja hiljennä se heti!”

No kukapa siitä vekottimesta tykkäisi, mut quottasin sen takii et toi on jotenkin niin Rukimaista XDD

Mutta tosiaan, ekaluvussa sai hyvän käsityksen noiden kahden suhteesta ja muutenkin henkilöistä, Rukista ehkä enemmän, mutta kuitenkin! Sait mut siis tolla osalla odottamaan seuraavaa osaa!

Eli kakkososa. Toi alotus oli kiva, kun on taas toi ”raha ei kasva puussa” - tyyli ja mun mielest se on hyvä, että se on tässä ficissä läsnä koko ajan. Ettei sitä vaan mainita kerran sivuhuomautuksena ja sit mennäänki ostamaan jääkaappi täyteen kaviaaria tai jotain, no mut kummiski. Tajuut varmaan mun pointin, enkä ees tiiä mikä kaviaari on XDD Sitten just et se ei kuitenkaan toistu ficissä liikaa, vaan just sopivasti tollasissa ns. arkitilanteissa 8)

Toi että Ayumi on Rukin sisko tuli vähän puun takaa, mut hyvä, ettei koko perhe vihaa Rukia! Muuten ois tullu vähän ”taas tätä” - fiilis, mut nyt ei tullu. Ja se Ayumin ja Rukin puhelinkeskustelu oli tosi luonnollinen ja ihana XD Hienoo, että Rukilla on sisko eikä ketään random kaveria hoho. Lisäks alan vaan rakastamaan enemmän noita kursivoituja kohtia! Odotan lisää niitä, hehs ~ Ruki tainnut olla vähän enemmänkin pahis nuorena 8D Mielenkiintoista.

akumu kirjoitti:Hän ei ollut erityisen ihastunut kahvin makuun, jokin kuitenkin pakotti häntä juomaan sitä joka ikinen päivä. Ehkä syy oli se, että hän ja Yasu joivat aina yhdessä kahvia – paitsi nyt. Jotkin asiat Yasun ja Rukin elämässä olivat automaattisia: jokin asia tapahtui toistuvasti, lähes joka päivä, ja ellei joka päivä niin vähintään joka toinen.

Toi oli kiva tollanen yksityiskohta, siksi quote~ Söpöö, et Ruki juo kahvia, vaikkei pahemmin pidäkään x)

akumu kirjoitti:Pölyjä ei oltu pyyhitty ikuisuuksiin, kirjat olivat sekaisin hyllyssä, ikkunoita ei oltu pidetty ikuisuuksiin auki. 

Sitä virhettä hän ei tosin tekisi, että uskaltaisi edes pohtia ikkunan avaamista. Huoneeseen tulisi kylmää ilmaa enemmän kuin oli luvallista. Sitä Ruki ei kestäisi, ei kaiken tuon kylmyyden keskellä. Kuitenkaan sotku olohuoneessa ei helpottanut hänen oloaan lainkaan, se vain pahensi. 

akumu kirjoitti:Kaupan harmaat seinät eivät toden totta lohduttaneet ruskeahiuksista, paksuun takkiin ja kaulahuiviin pukeutunutta miestä, jonka olo oli ollut melko apea Yasun lähdön jälkeen.

Noikin kohdat on jotenkin niin Ruki :( Sä osaat kirjottaa, hyvänen aika. Samaistun tähän. Toi toinen lähinnä ton pukeutumisen takia, yhyy XDD Ihan tulee Ruki mieleen.

Mitäs sitten vielä. Sä osaat kirjottaa. Tykkään sun kirjotustyylistä edelleen, koska se on jotenkin rauhallista ja selkeetä, ettei tartte pahemmin miettii et ”anteeks mitä tässä nyt haetaan”. Tykkään tästä ficistä ja odotan innolla jatkoa. Pidän henkilöistä ja kuvailu on mahtavaa. Sun tekstiäs on ilo lukea. Kiitos, jään odottamaan jatkoa. En tiiä kuinka paljon virheitä tässäki kommentissa on, mut ignore ne ku tä mun näppäimistö ei toimi kunnolla XD Toivottavasti tää väsyneenä kirjotettu kommentti innostaa sua ees jotenkin tai jotain :(
Satisfying Madness
blog | last.fm | tumblr | twitter

    2 tykkää.
Avatar
Michu
Teknikko
 
Viestit: 217
Liittynyt: Ma Huhti 27, 2009 6:21 pm
Paikkakunta: Salo

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 2/?) 16.12.10

ViestiKirjoittaja akumu » Su Touko 01, 2011 1:51 pm

Michu, kiitos tosi paljon sulle kommentistasi ! Se piristi mun päivääni paljon :3

En tämän tekstin laadukkuudesta osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta ei tämä ficcinä ole kuitenkaan niin huono :D Oon tähän silleensä ihan tyytyväinen, vaikka nyt tuon kolmannen luvun kirjoittaminen on takkuillut jo jonkin aikaa. Aion kuitenkin saada kirjoitettua sen loppuun saakka, kun aloitinkin, en halua heittää tätä ideaa hukkaan. Kehittelin tätä aihetta kuitenkin monen monta päivää, kunnes uskalsin lähteä kirjoittamaan, mutta tässä sitä ollaan. Vaikka julkaisin viime osan kauan aikaa sitten, se ei tarkoita sitä, että olisin jotenkin unohtanut tämän. Mulla vaan on ollut koulun kanssa kiireitä ja nytkin tämä alku toukokuusta menee opiskeluun, joten saatte odottaa vielä vähän pidempään tähän jatkoa ^^' Oon pahoillani siitä.

Hienoa että sulle genret on mieluisia ! En oo ikinä ite kirjoittanut näin draamallista tekstiä, joten tästä tulee melko vaikeasti kirjoitettava... Tai siis, mun täytyy yrittää kirjoittaa tätä kunnolla, koska en tahdo, että tulee mitään kämmiä missään vaiheessa :( Sen verran perfektionisti kuitenkin olen. Mystinen angst, hehs, ei se oikeastaan tarkoita mitään sen kummallisempaa, tässä vaan on joukkoon ujutettu pienen pientä angstia ( pääasiassa noihin takaumiin ), joten en sitten sen vuoksi laittanut pelkkää angstia tuohon genre-kohtaan. Sen vuoksi siinä lukee mystinen angst.
Itekin tykkään näistä fandomeista jotenkin, täällä Lafissa kun ei pahemmin olla otettu Acid Black Cherrya mukaan, ja koska se on mun yksi mun lempibändeistä niin en voinut jättää tilaisuutta käyttämättä :D Ayumista ja Koda Kumista en ole sen pahemmin kirjoittanut mitään, mutta kerta se on ensimmäinenkin !

Prologista en niinkään innostunut, ikävä kyllä.


Et tainnut olla ainut XD Mutta rehellisesti sanottuna, ei ton prologin pitänytkään olla mikään erityinen. Harmittaa vaan, kun muutamat on sanoneet, ettei se herättänyt melkein minkäänlaisia fiiliksiä :( Olisin tietty toivonut, että se olisi herättänyt edes jonkinlaisia tunteita ja ajatuksia, mutta jos ei niin sille ei voi mitään. Kokeilin kirjoittaa vähän uudenlaista prologia kuin mitä oon tottunut kirjoittamaan, ja tässä on lopputulos :D Hienoa kuitenkin, ettet prologin perusteella tuominnut tätä tekstiä ihan kokonaan!

Meinasin ensin etten lukisi ollenkaan, mut sun tekstit on osottautunu niin hyviks, että annoin tälle toisen mahdollisuuden. Mä pidin ekaluvusta :D Jotenkin hassua lukea Yasusta ja Rukista, mut hei, toimii!


Voi hitsi, mulle tuli niin hyvä mieli sun sanoistas, kiitti ihan sikana ! :) Oon tosi ilonen, että sä annoit tälle mahdollisuuden ja että sä kaiken lisäksi pidät tästä. Ja rehellisesti sanottuna oon hieman hämmennyt siitä, miten ihmiset on tätä kehuneet! Ei sillä että ne kehut mua haittais, oon vaan tosi hämmentynyt ja ilonen, ja voisko myös sanoa, että tyytyväinen. Tuntuu siltä, että kerrankin oon saanut jotain tekstiä aikaan, mikä ei ole epäonnistunut, jes !

Kuvailuun en ole oikeastaan yrittänyt panostaa mitenkään erityisesti, koska tahdon tehdä tästä sellaisen... hieman tavallisemman ficin. Haluan käsitellä tavallisia ihmisiä, joiden elämä ei ole ihan pelkkää rahaa, mainetta, mammonaa ja oikeita valintoja ^^ En tahdo ujuttaa tonne - mun mielestäni - väkinäistä kuvailua, mutta hienoa, jos tää kuvailu oikeasti kelpaa. Yritän kuitenkin panostaa kuvailuun jonkun verran, mutta tässä ficissä pääasia on kuitenkin henkilöt itse, heidän valintansa ja elämän vaikeus ja tavallisuus!

Oot hienosti kuvannu kummankin tunteita ja mietteitä niitten tilanteesta ja nii. Tä on tosi todentuntuinen just sen takia.


Onneksi oon suunnitellut tähän kaikenlaista ja tulee muidenkin henkilöiden ajatuksia ja mietteitä heidän näkökulmistaan ^^ Hienoa, että pidit tästä asetelmasta. Ja miksen jotenkin yllättynyt, että Ruki on sun lempihahmo XD ♥

Kursiivilla oleva osa oli jännä ja kivasti tuolla keskellä ja ding ding, arvasit oikeen – kysymysmerkkejä ilmestyi päähän. Nyt mua harmittaa ku selostit mesessä kaiken enkä ollu tarpeeks lääkehuuruis ::((


;D Saattaa olla, että muuttelen joitakin juttuja niin, että oot ihan hämmentynyt sitten!

Toi että Ayumi on Rukin sisko tuli vähän puun takaa, mut hyvä, ettei koko perhe vihaa Rukia! Muuten ois tullu vähän ”taas tätä” - fiilis, mut nyt ei tullu.

---

Ruki tainnut olla vähän enemmänkin pahis nuorena 8D Mielenkiintoista.


Pyörittelin ja hyörittelin henkilöitä erilaisiin rooleihin ennen tämän ficin kirjoittamista enkä oikeastaan keksinyt Ayumille minkäänlaista muuta roolia :( Meinasin ensin itse, ettei Ayumi sovi rooliinsa, mutta sitten tajusin, että kyllä kaikkea kannattaa yrittää, vaikkei se ihan jokaista miellyttäisikään :) Sitten jossain välissä mietin, ettei Rukilla olisi siskoa ollenkaan tai koko perhe olisi häntä vastaan, mutta sitten tämä ficci tosiaankin olisi hukkunut muutamien muidenkin joukkoon, enkä tosiaankaan halua sitä!

Ja noh, kyllähän se Ruki on vähän kapinallinen ollut ;) Tulette jatkossa huomaamaan vähän lisää ~

Kiitos kuitenkin kovasti kommentistasi ja kehuistasi ! ^^ ♥
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 2/?) 16.12.10

ViestiKirjoittaja mayabi » Pe Touko 13, 2011 2:01 pm

Heis, nyt kun mä viimein muistan niin voisin vaikka kommentoida tätä, kuten on tarkoitus ollut jo muutaman viikon !

Siis no joo, se oli joku mukava arki-ilta kun mä aloi tätä lukemaan, vaikka olisi pitänyt olla jo nukkumassa ! No, aamulla sitten kärsin unenpuutteesta, mutta ihan hyvästä syystäkin :'D Kyllä, ja nyt mua harmittaa, koska en muista näistä kahdesta luvusta nyt enää mitään merkittävää mitkä silloin kaksi viikkoa sitten laitoin merkille )-: No, mä yritän !

Aluksihan mietin, että miksi en ollu lukenut tätä aiemmin - ehkä siksi, koska mä pelkään tosi paljon, että kaikki hyvät ficit, joihin on ilmestynyt ehkä pari lukua, jäävät kesken )-: Ja no niin no koska olen nirso ja fandom oli mulla niin vieras. Sitten mä päädyin fiksusti ajattelemaan, että toi alkuasetelma ei ihan aio jäädä tohon, koska se on akumu joka kirjoittaa, sen on pakko olla jotain muuta esim reitukia ;-)? Kyllä, stalkkaan ihmisiä, ei en stalkkaakaan vaan laitan asioita merkille XDD
Mutta mä nyt anygays tykkäsin tästä kun sain aikaseksi lukea. Eikä vieraat fandomitkaan enää sitten haittaa niin paljon, mulla vaan on ihan liian paljon ennakkoluuloja ;__; Alku oli normisettiä, prologista (minä tyhmä) en saanut kovin paljoa irti, koska... No, mä en osannut liittää sitä mihinkään, muistan vaan kun mietin, että jotkut ne osaa kirjoittaa. Mä olen muuten myös lukenut kyseisen Kaiken se kestää -kirjan. Hyvää luettavaa sekin.

Vaikka näissä ensimmäisissä luvuissa ei tapahtunutkaan mitään kovin merkittävää, mä jäin todella janoamaan jatkoa. Ehkä muutama vika lause kakkosluvun lopusta kertoi mulle, että ehkä kohta alkaa tapahtua jotain ! Mä en kyllä oikeastaan osaa heittää mitään kivoja arvauksia siitä, mitä tässä tulee tapahtumaan ja mitä kaikkea tähän tulee, mutta sitä mä jään odottamaan. Olen kärsivällinen lukija ja kiltisti odotan jatkoa. Muistan myös sitten sen, että lupaan myös kommentoida, kun kolmosluku tulee julkaistuksi ! Kiitos tästä ja hei.
Why don't you brake the mirror just what you need now

    1 tykkää.
Avatar
mayabi
Roudari
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Kesä 09, 2010 6:15 pm

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 2/?) 16.12.10

ViestiKirjoittaja akumu » Ma Touko 23, 2011 6:22 pm

miyabi, sun ihanan kommenttisi ansiosta muistin, että mulla on kolmas luku muutamaa silausta vaille valmis! :D

Mä oon todella pahoillani, ettei tähän ole melkein puoleen vuoteen tullut jatkoa, mutta mulla on oikeasti ollut ihan kunnollisiakin syitä, kuin vain pelkästään aikaansaamattomuus sekä writer's block. Oon nyt vaihe vaiheelta alkanut kirjoittaa kolmatta lukua pidemmäksi ja toivon mukaan saan julkaistua sen mahdollisimman nopeasti heti mun koeviikkoni jälkeen! :) Mulla on tällä viikolla vielä jonkun verran kiireitä, samoin ensi viikollakin, mutta yritän parhaani. En aio jättää tätä kesken, koska tykkään ite tän ficin kirjoittamisesta ja mun mielestäni tässä on niin kivan monimutkanen ja juonikas aihe :D En halua turhaan heittää tätä ficciä menemään.

toi alkuasetelma ei ihan aio jäädä tohon, koska se on akumu joka kirjoittaa, sen on pakko olla jotain muuta


Miten musta tuntuu, että nykyään ihmiset osaavat lukea mua kuin avointa kirjaa :D Toisaalta se on ihan hyvä asia, mutta toisaalta taas ei. Tässä kyllä tulee tapahtumaan ihan kaikenlaista, ei tämä jää tällaiseksi Yasun ja Rukin elämän setvimiseksi ;) Vaikka kyllähän tässä tulee olemaan myös heidän yhteisestä, kuusi vuotta kestäneestä suhteestaankin paljon yhtä sun toista. Muun muassa muisteloita siitä, miten he tapasivat ja tutustuivat. Oon jo mielessäni keksinyt aivan ihanan idean, joten toivotaan, että te lukijatkin tulette nauttimaan siitä hieman kliseisestäkin ideasta ;)

Moni ei tuntunut saavan prologista paljoakaan irti :( Sinäänsä mua harmittaa, koska olisin halunnut sen herättävän edes joitain tunteita tai ajatuksia, koska itse näen monet asiat prologin kannalta tärkeinä. Ei ollut ehkä paras tuottamani prologi, mutta itse jostain syystä pidin :) Mutta ehkä tämän ficin etenemisen myötä jotkut osaavatkin yhtäkkiä liittää joitain asioita prologiin, ja jos niin käy niin oon tosi onnellinen ja ylpee ^^

Mä en kyllä oikeastaan osaa heittää mitään kivoja arvauksia siitä, mitä tässä tulee tapahtumaan ja mitä kaikkea tähän tulee, mutta sitä mä jään odottamaan.


Voi kuule, tässä tulee oikeasti tapahtumaan kaikenlaista kivaa :D Voin vaikka vannoa sen!

Kiitos piristävästä kommentistasi, ihanainen :>
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 2/?) 16.12.10

ViestiKirjoittaja Lygo » To Touko 26, 2011 11:36 am

Mulle iski aivan kauhea morkkis siitä, etten ole kommentoinut ficcejä ties mihin aikaan. Laiskuutta epäilemättä, mutta korjataanpa sekin asia! Avaan kommenttiputkeni palaamalla tähän aivan ihanaan ja syvälliseen ficciisi, joka saa mut aina ajattelemaan ja eläytymään!

Tässä toisessa osassa Rukin persoona muotoutui vahvemmin, juuri sellaisena kuin haluaakin herran tekstissä olevan. Aikuinen, syvällinen, elämäänsä pohtiva mies. Myös Rukin ja siskonsa Ayumin välinen suhde tuo tarinaan mukavaa elävyyttä arjen ja ajatusten keskellä. Rukin vanhemmat taas vaikuttavat perijapanilaisilta, juuri sellaisilta, jotka voi helposti kuvitella hieman ahdaskatseisina ja epäröivinä, kuitenkin omalla tavallaan huolehtivina vanhempina. Vaikkakin hahmot esiintyivät luvussa vain yhdessä kappaleessa taustatiedoissa, se loi hyvän kuvan tilanteesta.

Kuvailusi on edelleenkin toimivaa, ei liian koreilevaa tai tekstiä 'ruuhkauttavaa'. Sellaista kevyttä, joka saa huoneet ja ihmiset elämään ympärillä eikä sitä enää huomaa istuvansa tietokoneen ääressä lainkaan. Etenkin tuo viimein kauppakohtaus sai hymyn kasvoilleni, niin arkinen tapahtuma kuin onkin, se tuo mukanaan varmasti muutoksia ja uusia ajatuksia, koska arvailenkin jo kuka toinen osapuoli onkaan.

Kaikin puolin 2. luku oli sopivalla tasolla tarinaa kehittävää, mukavaa lukemista ja jätti janoamaan paljon lisää!
Kiitos tästä, odotan jatkoa innolla! Jatka vain samaan malliin, olet upea kirjoittaja!
"Faith is an irrational belief to something that's logically impossible"

    3 tykkää.
Avatar
Lygo
Roudari
 
Viestit: 77
Liittynyt: Su Elo 16, 2009 1:40 pm
Paikkakunta: Joutseno (kesäkuuhun asti)

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 2/?) 16.12.10

ViestiKirjoittaja akumu » Ma Touko 30, 2011 5:17 pm

ChocolateDoom, mullakin on järkyttävä morkkis, etten oo jaksanut kommentoida :( Mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan, niinhän sitä aina sanotaan ! Kaikki aikanaan :)

Hienoa, että tää mun ficcini on sun mielestä syvällinen ja saa sut eläytymään sekä ajattelemaan ! Oot ehkäpä ensimmäinen (?) lukija, joka on sanonut noin tästä ficistä :D Mutta sehän on vain hyvä, vaikkei tässä tietenkään ole mitään sellaista juonta, että oltaisiin koko ajan etenemässä johonkin suuntaan. Niin kuin oon sanonut aiemminkin, tämän ficin tarkoitus on kuvailla normaalia elämää, joissa on myös mutkia matkassa. Mun mielestäni tällaista juonikasta ja mutkikasta ficciä on ollut kiva kirjoittaa, joten taidankin huomenissa jatkaa, kun kokeet ovat koulun osalta ohi !

Toisen luvun oli tarkoituskin käsitellä enemmän Rukia, koska annoin pieniä viitteitä Yasusta ensimmäisessä luvussa, ja Rukista sai siinä vain sellaisen pintaraapaisun. Aion esitellä jokaista ficissä ilmenevää henkilöä kyllä paremmin, kunhan vain pääsen vauhtiin ;) Itse asiassa, mun mielikuvitukseni alkoi juuri laukkaa ja keksin tähän aivan loistavan käänteen. Ainakin se tuo pientä mutkaa tähän, ettei tämä mene ihan romantiikkalässynlässynlääpullamössöksi.

Myös Rukin ja siskonsa Ayumin välinen suhde tuo tarinaan mukavaa elävyyttä arjen ja ajatusten keskellä.


Kiva, että heidän sisarussuhteestaan ollaan tykätty :) Ayumille olin suunnitellut ensin toisenlaista käyttöä ja mietin, että Ruki voisi olla ainut lapsi, mutta sitten koko ficci olisi luultavasti hukkunut muiden samankaltaisten ficcien joukkoon. Koska useimmissa ficeissä Rukilla on huonot välit vanhempiinsa ja hän on useimmiten ainut lapsi, tein kerrankin poikkeuksen ja kirjoitin Ayumista hänen isosiskonsa :)

Kuvailusi on edelleenkin toimivaa, ei liian koreilevaa tai tekstiä 'ruuhkauttavaa'. Sellaista kevyttä, joka saa huoneet ja ihmiset elämään ympärillä eikä sitä enää huomaa istuvansa tietokoneen ääressä lainkaan.


Aa, hienoa että olet tuota mieltä! Mulla on edelleenkin ollut ongelmia tämän kuvailun kanssa, koska musta srsly tuntuu siltä, että teksti on liian nopeasti etenevää ja laittelen vain satunnaisia adjektiiveja sinne tänne, jotta teksti näyttäisi edes vähän paremmalta :( Paha tapa, josta pitäisi päästä eroon. Mutta useimmitenhan se on niin, että kirjoittaja huomaa itse virheet, mutta sitten taas lukijat saattavatkin tykätä :D Vaikka kehusi piristivät, aion silti muokata kuvailua ja yritän kehittyä koko ajan, koska mulle itselleni ei kelpaa mikään ( olen siis itse sanonut näin ) ihan hyvä, vaan haluan, että kuvailu on myös mun mielestäni sopivaa aka täydellistä tälle tekstille !

Kiitos kehuista ja itse kommentistasi ! ^^
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 2/?) 16.12.10

ViestiKirjoittaja akumu » Ke Kesä 15, 2011 2:37 pm

A/N: Heippa taas pitkästä aikaa!

Viime yönä päätin, että kirjoitan tämän kolmannen luvun valmiiksi, joten tässä olis :-) Mun piti kirjoittaa tohon jatkoksi vielä jotain muuta, mutta luvusta olisi tullut muuten paljon pidempi enkä jaksa tunkea kaikkea samaan lukuun, joten tää jäi vähän... lyhkäsemmäksi nyt. Toivottavasti se ei kuitenkaan haittaa teitä :-D Tästä luvusta saattaa huomata, että mua on vaivannut jo pidemmän aikaa writer's block, nimittäin tää ei tosiaankaan oo sitä parhainta tekstiä, jota saisin aikaan. Mut mä oikeesti yritin ja toivottavasti se riittää, sekä teille että mulle itselleni. Tässä on tosi paljon aukkokohtia ja kaikesta saa sitten tulevissa luvuissa enemmän irti ! ;)

Ja jos löytyy virheitä, korjaan ne heti, kunhan ehdin, koska nyt on kiirekiirekiire !

However, here we go, enjoy ~ !


Chapter three

Aamu-usva peitti alleen lähes kokonaisen vaalean niityn, jota tuntui jatkuvan silmänkantamattomiin. Jossain siellä, lähellä vihertäviä puita ja punaista puulämmitteistä saunaa, kohosi kaunis järvi. Se oli hiljainen, äänetön. Aivan kuin yrittääkseen salata koko totuuden siitä, mitä se oli monien vuosien aikana kuullut.
Totuus oli, että siellä, tyynen järven ja usvan keskellä, oli tehty elämääkin isompi teko.

Silloin se ainakin tuntui tärkeämmältä kuin mikään velvollisuus. Tärkeämmältä kuin lähimmäisen hyvä olo ja rakkaus. Tärkeämmältä kuin maailma, jossa he elivät.

Se oli kahden pojan välinen lupaus.

”Sä tiiät, mitä tapahtuu, jos tää lupaus rikotaan?”
Luottavainen hymy ja nyökkäys. Pienet hymykuopat poskilla.
”Tiiän.”
”Annatsä siis tosiaankin satuttaa itseäs, jos rikot tän lupauksen?”

Järvi seisoi matkojen päässä yhtä tyynenä kuin nuori tyttö katsomassa rakastettunsa kanssa romanttista elokuvaa hiljaisuuden ottaessa vallan kaikesta. Silloin ei kuuluisi muuta kuin kahden henkilön tasainen hengitys ja elokuvan äänet, hiljaisina.

”Annan.”

Silloin nuoren pojan katse ei olisi voinut olla epävarmempi. Vaaleissa silmissä kuulsi epävarmuus sekä ahdinko. Ahdinko lupauksesta, jota muut eivät olisi osanneet ottaa tosissaan. Muut olisivat vain nauraneet, ilkkuneet noin lapselliselle asialle. Juuri sen tähden siitä ei saisi kertoa kenellekään, ei sanaakaan.

Pojat kyykistyivät. Hiekka päästeli rauhattomia ääniä kesäkenkien alla. He kääntyivät katsomaan toisiaan, epäröiden, hämmästellen, tutkien.

”Sama pätee myös suhun.”

Vaaleatukkainen nyökkäsi pienesti, epäröiden, ja antoi kätensä liikahtaa epävarmana toisen kättä kohti.
Hetken päästä molemmat tunsivat hellät, tunnustelevat kosketukset paljailla käsillään. Katseet lukittiin silmiin niin kuin monta kertaa ennenkin oltiin tehty. Toisen pojan kädessä vilahti pieni puukko, kumpikaan ei halunnut katsoa sitä saastaista kapinetta, jolla he tekisivät pian merkit toistensa elämään.

”Tästä ei oo enää paluuta. Haluutsä oikeesti tuhota ihos tän takia...?”
”Jos sä et pysty tähän, me voidaan kokeilla kohta uudestaan.”

Toisen pojan sanat olivat pistävät, merkitykseltään kuitenkin haastavat.
”En mä oo nynny.”

Hiljaisuus, vielä syvempi katse lukittuina toisen silmiin.

Lintujen hiljainen laulu aamyössä. Irvistys molempien kasvoilla. Kipu paljaassa käsivarressa. Pienet, veriset kirjaimet sinetöimässä heidän yhteisen lupauksensa.

”Tästä lähin sä tiedät, mikä oot ja niin tiedän mäkin, mikä mun rooli tässä on, onko selvä?”
”Selvempää ei voisi olla.”

Lehteen pyyhitty puukko heitettiin veteen, se ei ollut enää tyyni tai rauhallinen. Nyt sinertävä järvi oli turhautunut liian aikaisesta herätyksestä.
Pojat tiesivät, että puukko joutuisi veden syvään ja hellään syleilyyn; salaisuuden verkkoon.

Huomenna tästä ei puhuttaisi.


**

”Näytät yllättyneeltä, Ruki-chan.”

Miehen matala ääni kuulosti edelleen huvittuneelta, ehkä hieman yllättyneeltäkin. Ruki sen sijaan tuijotti edessään seisovaa miestä silmät suurina ja suu hieman raollaan, hämmennyksestä johtuen.
”Anteeksi, mutta mistä tiedät nimeni?”

Kaupassa kaikui muiden asiakkaiden äänekäs puheensorina sekä ostoskärryjen vaimea ääni laattalattiaa vasten. Rukin hämmennyksen kohteeksi joutunut mies vain hymyili ja asetti käsissään pitelemänsä riisipaketit takaisin hyllylle muiden oranssien pakettien joukkoon.
”Olin odottanut hieman ystävällisempää vastaanottoa...” mies tyrskähti hiljaisesti, eikä voinut olla vilkaisematta heidän ympärillään parveilevia ihmisiä, jotka tuntuivat olevan kiinnostuneita kahden miehen välillä tapahtuneista asioista. Joidenkin kasvoja koristi jonkin verran kummastunut ilme – mistä sekin mahtoi johtua – ja toiset näyttivät siltä kuin voisivat vain yksinkertaisesti vaihtaa vapaalle raskaan työpäivän jälkeen.
”Anteeksi?” Ruki kysyi tällä kertaa hieman kovempaan ääneen ja salli itsensä vihdoin asettaa käsissään lepäävän riisipaketin ostoskoriinsa.

”En ikinä unohda sitä pientä kipua ranteessani ja sydämeni tykytyksiä.”

Sillä hetkellä Ruki meinasi tiputtaa ostoskorinsa lattialle, mutta jollain ihmeen keinolla hän sai sen pysymään tiukasti otteessaan. Normaali ihminen olisi pitänyt tuota lähes tuntematonta vaaleahiuksista nuorta miestä sekopäisenä, kun tuli noin vain puhumaan jostain kivusta ja sydämentykytyksistä. Miten hullua käytöstä, ihmiset olisivat sanoneet.

Mutta ruskeatukkaisen sievissä korvissa toisen sanat eivät kuulostaneet lainkaan hulluilta tai epäkohteliailta, ne kuulostivat juuri sellaisilta, jotka pakostikin toivat mieleen aikaisemmin koettuja asioita, muistoja – pääasiassa kaikkia sellaisia asioita, joita hän oli kokenut kesämökillä, parhaan ystävänsä kanssa.

”Etkö sinä tosiaankaan muista mitään, Takanori?”

**

”Taka, ootsä koskaan miettinyt tulevaisuutta? Sitä mitä tapahtuu, kun kasvaa ja joutuu aikuistumaan...”

Kynien suhina kävi valkoista ja sileää paperipintaa vasten opiskelijoiden hilpeän keskustelun kaikuessa luokassa. Jotkut kuuntelivat musiikkia musiikkisoittimistaan, olivat hiljaa ja keskittyivät töihinsä ja jotkut vain pyörivät tuoleillaan, koska eivät jaksaneet kiinnostua viimeisimmästä oppitunnista.
Tummatukkainen Takanori nosti katseensa omasta luomuksestaan nähdäkseen ystävänsä huolestuneet ja ehkä jollain tavalla surulliset kasvot.
”En, ei meidän sellasia tarvii vielä miettiä.”

Toinen tummahiuksisista huokaisi kuultuaan ystävänsä sanat ja katseli ulos likatahroja sisältävästä ikkunasta. Aurinko paistoi korkealla taivaalla ja pienoinen tuulenvire sai puiden oksat ja harvat lehdet havisemaan.
”Mut meidän koulu loppuu jo pian... Tää on meidän viiminen vuos yhdessä, sitten me lähdetään eri suuntiin...”
”Eikä lähetä. En mä jätä sua. Muistathan, mitä me luvattiin?”

Takanorin kasvoja koristi kannustava ja iloinen hymy – toinen oli aina niin iloinen, vaikka he olisivat Akiran kanssa puhuneet vaikka mistä haikeasta tai surullisesta asiasta tahansa. Ei ollut ruskeatukkaisen tapaista olla surullinen, hän osasi aina löytää asioista positiiviset puolet, ja nyt kävi samalla tavalla.
Akira tunsi sydämessään pienen helpotuksen tunteen kuullessaan parhaan ystävänsä sanat, vaikka ne eivät saaneetkaan häntä kokonaan rauhoittumaan.

”Lupaatsä?”
”Lupaan. Sä tiedät kyllä, mitä merkkaat mulle.”

Sillä hetkellä kynäänsä heilutteleva poika ei voinut kuin luoda huulilleen hymyn, joka oli kaukana aidosta. Tiesikö hän tosiaan, mitä hän oikeasti merkitsi Takanori Matsumotolle?


**

Rukin huulilla koreili hämmennyksen ja kysyvän sekainen hymy, ja tutkiva katse oli kohdistettu vaaleatukkaisen miehen vahvoihin kasvonpiirteisiin ja sinisiin silmiin – henkilöstä ei voinut erehtyä, ainakaan nyt, kun katsoi toista tarkemmin.
”Kuinka kehtaat tulla puhumaan noin vain tuntemattomalle henkilölle, joka yrittää kaikessa rauhassa tehdä ostoksiaan? Sitä paitsi, minä en tunne sinua, ja sinä olet aivan varmasti joku tiiraileva pervo, joka tietää tällaisen tavallisen ihmisen elämästä kaiken. Antaisitko minun tehdä nyt rauhassa ostoksiani?”
Vaaleatukkainen mies katsoi Rukia hämmentyneenä takaisin kuroen välimatkaa heidän välillään.
”Mut- Siis... Mitä? Takanori, etkö tunnista minua?” Mies kuulosti hätääntyneeltä, tämän katseesta pystyi havaitsemaan ainoastaan pelkkää surua, ehkä jopa pettymystä. ”Minä olen-”
”Olet vieläkin hirvittävä tosikko, Rei-chan.”
”... olet idiootti.”
”Katso peiliin.”
”En kovin mielelläni.”

Puheensorina tuntui häviävän heidän ympäriltään kokonaan, ja miehet katsoivat toisiaan suoraan silmiin, niin kuin ennen vanhaan. Rukin katse oli nauliutunut vaaleatukkaisen, pidemmän miehen sinisiin silmiin – hän saattoi nähdä oman kuvajaisensa niissä. Ne olivat niin puhtaat, niin kauniin siniset, ne samat silmät, joita Ruki oli monia vuosia katsonut, ihaillut, rakastanut.
”Sinulla ei vieläkään ole tilannetajua, Akira.”
”Kiitos kohteliaisuudesta, Ue-chan”, mies naurahti ja hymyili hampaat välkehtien.
”Hei, voisitko lopettaa tuon Ue-chanin käyttämisen, Akira-kun?”

Akiraksi kutsuttu mies tyytyi hymyilemään huvittuneena astuen muutaman askeleen kauemmas ruskeatukkaisesta, entisestä parhaasta ystävästään.
He katselivat toisiaan edelleen, pienten hymyjen koristaessa molempien kasvoja. Pidempi nojaili vaaleanruskeaa ruokahyllyä vasten, jossa komeili värikkäitä paketteja ja purkkeja.
”Mukava nähdä sinua, Takanori.”
Ruki naurahti hiljaisesti siirtäen katseensa muutamien ohikiitävien sekuntien ajaksi kaupan lattialla lepäävään ostoskoriinsa. Hänen sydämensä löi normaalia nopeampaan tahtiin – hän ei vain osannut odottaa tuota tilannetta ollenkaan. Akiran ja hänen kohtaamisensa voisi näyttää ulkopuolisten silmissä hämmentävältä, oudolta. Kukapa ajattelisi heti tulevansa juttelemaan julkisessa ruokakaupassa henkilölle, jonka on viimeksi nähnyt monia vuosia sitten?
”Mm, niin sinuakin, Akira-kun”, ruskeatukkainen vastasi hiljaa siirtäen tummia hiuksiaan lävistyksiä koristellun korvansa taakse.

Ruki saattoi kuulla taustalta ihmisten hiljaista puhetta ja jonkun vauvan itkua. Silmät eivät kuitenkaan jättäneet ruokahyllyä vasten nojailevaa miestä rauhaan. Ruskeatukkainen halusi katsoa, miten paljon hänen ystävänsä oli vuosien varrella muuttunut. Hiukset eivät olleet enää tummat, eikä pukeutuminen ollut niin siistiä. Kaulakoru Akiran kaulassa kiinnitti ruskeatukkaisen huomion heti: se oli se koru, jonka hän oli antanut toiselle syntymäpäivälahjaksi monia vuosia sitten.
”Olet muuttunut sitten... viimenäkemän”, Ruki aloitti keskustelun, jotta hiljaisuus heidän välillään ei kävisi ahdistavaksi.
”Niin sinäkin, Takanori. Mutta et ole kasvanut pituutta juuri ollenkaan. Olit tuon mittainen silloinkin, kun viimeksi näin sinut”, Akira naurahti huvittuneena ja naputteli lyhyttä kynttään vasten ruokahyllyä.
Rukin suu aukesi hämmentyneenä, eikä hän voinut olla naurahtamatta – vaikka hän yrittikin kuulostaa loukkaantuneelta toisen halveksivan lauseen vuoksi.
”Kehtaatkin! Kasvoin vuosien aikana ainakin kaksi senttiä...”
”Harmi etten ollut silloin paikalla.”
”... niin...”

Ruki katsahti heidän ohitseen käveleviä asiakkaita: jotkut vilkuilivat heitä kaiken aikaa, mutta se ollut tärkeää juuri tuolla hetkellä. Ruskeatukkainen tosin oli monien vuosien aikana oppinut ärsyyntymään toisten mulkoilevista katseista, se oli hänen mielestään ahdistavaa.
”No... Mikä tuo sinut tänne, Akira-kun?”
”Tulin etsimään sinua.”
Lyhyempi miehistä kohotti aavistuksen verran huoliteltuja kulmakarvojaan.
”Minua?”

Rukin edessä seisova vaaleatukkainen mies nyökkäsi, kasvot tällä kertaa vakavina. Hymy oli muutamia sekunteja sitten kadonnut toisen kasvoilta, ja se sai ruskeatukkaisen hieman hätääntyneeksi. Hän odotti syyn kuulostavan negatiiviselta ja siinä Ruki oli enemmän kuin oikeassa – vaikka toivoi, että olisi ollut väärässä.
”Et ikinä soittanut minulle, vaikka lupasit. Luulin, ettet enää välitä minusta. Katosit heti jonnekin kauas, kun aloit tapailla sitä Yasunoria, josta en muuten sattunut pitämään tippaakaan. Minä yritin joka tapauksessa soittaa sinulle, mutta puhelinnumerosi ei ollut enää käytössä. Taka, en tajua vieläkään miksi teit niin minulle.”

Ruki nielaisi kuuluvasti kuunnellessaan toisen hiljaista vuodatusta.

Miksi Akiran piti nyt ottaa tuo asia puheeksi? Ruki ei voinut muuta kuin tuijottaa entistä ystäväänsä silmät lautasen kokoisina, sydämen lyödessä monta astetta kovempaa kuin normaalisti.
”Akira...”
”Sano mieluummin Reita, sinähän sen lempinimen kuitenkin keksit.”
Lyhyempi nyökkäsi pienesti purren alahuultaan.
”Reita, sinä et tiedä, millaista elämäni oli silloin...”
”No, en voikaan tietää, kun et kertonut minulle mitään.”
”Yasunori ei ollut ainoa syy, miksi lähdin!” Ruki sihahti varoittavaan sävyyn Reitalle huomaten kuinka muutamat asiakkaat – jälleen kerran – olivat kääntäneet oudoksuvat katseensa heihin. Ruskeatukkainen tunsi käsiensä hikoilevan huolestuneisuuden tähden, mutta samalla hän oli vihainen, tai enemmänkin suutuksissaan, koska vaaleatukkainen oli ottanut asian puheeksi julkisessa kaupassa, kuuden vuoden jälkeen. Vaaleatukkaisen katse ei kuitenkaan hellittänyt. Reita mitä ilmeisimmin halusi selvittää asiat juuri nyt.

”Senkö vuoksi tulit? Jotta voisit kyseenalaistaa päätökseni ja haukkua minua?”
”Ei, en halua haukkua sinua, mutta päätöstäsi kyllä. Miten vaikeaa se olisi ollut, jos olisit edes soittanut minulle? Minä odotin viisi ja puoli vuotta, tajuatko?”
”Sinulla ei tosiaankaan ole tilannetajua ollenkaan. Olet aina halunnut tehdä kaiken vaikeimman kautta.”
”Sanoo hän, joka teki aina kaikkea, mitä ei olisi pitänyt tehdä ja sait jollain ihmeen keinolla vedettyä minut aina mukaan kaikkeen paskaan.”

Reita tiesi menneensä liian pitkälle sanoessaan noin julkisessa paikassa ihmiselle, josta ei ollut vuosiin kuullut mitään. Hänestä tuntui, ettei tiennyt toisesta enää mitään – Ruki oli aivan varmasti muuttunut ihmisenä heti alettuaan seurustelemaan Yasunori Hayashin kanssa.
Rukin pistävä katse ei jäänyt vaaleahiuksiselta huomaamatta. ”Kiitos, Reita. Sinä se olet aina tiennyt, millä tavalla saada minut ajattelemaan menneitä ja kaikkea sitä paskaa, mitä olen muille tuottanut.”

Reita huomasi Rukin nostavan tummansinisen ostoskorinsa laattalattialta ja kääntävän hänelle selkänsä – niin kuin vuosia sitten. Se sai vaaleatukkaisen puristamaan kätensä nyrkkiin, hän ei tosiaankaan halunnut ryhtyä vähänkään väkivaltaisiin toimenpiteisiin ruskeatukkaisen kanssa. Hän ei vain kyennyt ymmärtämään, miksi Ruki käänsi selkänsä taas, vaikka hän olisi voinut olla pelkäämättä, pakenematta, tuota tilannetta heidän välillään.

Yhtäkkiä, mitään sen kummemmin ajattelematta, vaaleatukkainen asteli toisen perään ja tarttui nopeasti Rukia kädestä, joka oli kurottautunut nappaamaan hyllyltä mustavalkoisia nuudelipaketteja. Silmät nauliutuivat katsomaan toinen toistaan jälleen kerran, ja miesten välillä syntyi uusi katsekontakti.
Reita ei voinut itselleen mitään, mutta sillä hetkellä hänen silmistään pystyi havaitsemaan vain ja ainoastaan halveksuntaa lyhyempää miestä kohtaan.
”Et kyllä taas käännä minulle selkääsi niin kuin teit vuosia sitten vain siksi, koska pelkäsit katsoa minua silmiin ja kertoa totuuden”, Reita kuiskasi tupakan madaltamalla äänellään varoittavaan sävyyn. Ruskeatukkaisen huulet olivat hieman raollaan, aivan kuin hän olisi sanomassa jotain, mutta Ruki pysyi hiljaa, eikä vastannut Reitalle mitään.
”Jos sinulla oli vaikeaa, mikset kertonut minulle mitään? Mistä olisin voinut tietää, että sinulla oli paha olla? Sinä itse jätit minut, kun sinulla oli vaikeaa, ja minä haluaisin tietää miksi. Ruru, tämä saattaa kuulostaa typerältä, mutta... minä olen kaivannut sinua, ihan helvetisti. Joten kerro minulle... Miksi lähdit sanaakaan sanomatta? Luulin, että olisit pystynyt luottamaan minuun sataprosenttisesti, olimmehan me ystäviä.”

Ruskeatukkainen tunsi pahan olon vellovan kurkussaan. Reita oli osunut asian ytimeen: hän tosiaan oli pelännyt vaaleatukkaista ahdistuksen liikkuessa hänen perässään, kun hän oli ollut nuorempi. Hän olisi halunnut kertoa ystävälleen, mikä häntä vaivasi, mutta olisiko Reita pitänyt häntä heikkona, heikompana kuin ennen, jos hän olisi kertonut? Aivan varmasti olisi, se vaaleatukkaisessa oli ärsyttänyt tummatukkaista.

Huomatessaan ruskeatukkaisen lyhyemmän miehen hieman hätääntyneen katseen, Reitan kasvoille ilmestyi kuin taikaiskusta rento ja kannustava hymynpoikanen – poskille ilmestyi pienet hymykuopat, niin kuin ennen vanhaan.
”Jos aloitetaan aivan alusta? Autan sinua ostoksien kanssa ja sitten vien sinut... kahville?” hän kysyi naurahtaen ja hellitti otettaan Rukin ranteesta, kunnes päästi kokonaan irti.
Rukin ilme pehmeni hieman, mutta kasvoja koristi edelleen pieni hämmennys – se oli ilmestynyt aivan kuin jäädäkseen.
”Mm, joo, se olisi mukavaa.”

Ymmärtämättä tapahtumia täysin selvästi, Ruki tiesi tarvitsevansa kahvia. Terästettynä.

**

Pienessä katukahvilassa tuoksui hyvältä – kaakaon ja kahvin tuoksut sekoittuivat keskenään, ja Ruki tunsi veren kohisevan suonissaan, kun hän maistoi terästettyä kahviaan. Hänen huulensa vääntyivät pienimuotoiseen irveeseen; tarjoilija oli pistänyt terästystä aivan liian paljon.
Reita istui ruskeatukkaista vastapäätä ja sekoitti ostamaansa kaakaotaan hopeisella lusikalla hymynpoikasen leikitellessä vieläkin hänen huulillaan. Vaaleatukkainen naurahti.
Anoo... Anteeksi siitä, mitä kaupassa tapahtui. Ei ollut tarkoitus kuulostaa niin inhottavalta, ja kuten sanoit, minulla ei taida tosiaankaan olla tilannetajua.”
Ruki heilautti kättään hieman aivan kuin asia ei olisi haitannut häntä ollenkaan.

Todellisuudessa se ahdisti häntä älyttömän paljon.

”Ei se mitään. Sanoit sitä paitsi tosiasioita, joten en voi syyttää sinua ainakaan valehtelusta”, ruskeatukkainen naurahti hiljaisesti ja sekoitti terästettyä juomaansa hieman hajamielisesti. Tunnelma Rukin ja Reitan välillä oli ollut kaupasta lähtiessä jo hieman epämiellyttävä, vaivautunut. Molempien mielessä pyöri kaupan tapahtumat, mutta he eivät halunneet puhua siitä. Reita oli sanottavansa sanonut – tilannetajuttomasti sekä suorasti – eikä miehistä lyhyempi halunnut puhua menneisyydestä, eikä ainakaan palata niihin muistoihin. He olivat vaaleatukkaisen kanssa kokeneet niin paljon asioita, niin hyviä kuin huonojakin.

Eniten Rukin mielessä pyöri tapahtumat yläasteella, jolloin he olivat olleet melkein joka ikisen opettajan silmätikkuja. Myös eräiden pahamaineisten bileiden jälkeiset tunnit kummittelivat ruskeatukkaisen mielessä, hän olisi vain halunnut unohtaa ne. Samalla Ruki pohti, mahtoikohan Reita muistella joskus samoja asioita. Salakavalasti ruskeatukkainen vilkaisi seuralaistaan hiustensa lomasta purren alahuulensa sisäpintaa. Hän tiesi, että he molemmat ahdistuivat hiljaisuudesta, mutta koska ei löytynyt mitään yhteistä puheenaihetta, oli hankalaa keskustella mistään erityisestä.

Kahvilan rauhallisuus oli muutaman hetken kuluttua tipotiessään, kun sisälle tulvi pieni, mutta sitäkin äänekkäämpi tyttöporukka. Ruskeatukkaisen korviin kantautui iloista naurua ja supinaa poikien komeudesta sekä jääräpäisyydestä.
”Ruki? Ruki, oletko hereillä?” Reita huhuili huvittuneena ja yritti kutsua seuralaistaan takaisin maanpinnalle, missä he molemmat olivat. Toinen oli yhtäkkiä vain jumittunut katsomaan kassan edessä poikkoilevia iloisia tyttöjä, joilla oli edelleen koulupuvut yllään. Kun Ruki ei vieläkään näyttänyt palaavan takaisin ajatusretkeltään, vaaleatukkainen ei voinut vastustaa kiusausta, vaan hipaisi lämpimillä sormillaan entisen parhaan ystävänsä kämmentä.

Kun Ruki tunsi kosketuksen nihkeän oloisella kämmenellään, kuin automaattisesti hän vetäisi sen nopeasti takaisin syliinsä ja käänsi katseensa Reitan kirkkaansinisiin silmiin.
”Mitä sanoit?”
”Kutsuin sinut vain takaisin maanpinnalle”, Reita virnisti tällä kertaa hieman rohkeammin ja joi kaakaostaan. ”No, mites sinulla nyt menee? Oletko opiskelemassa, töissä vai kenties työtön?”
Ruki saattoi kuulla pientä huvittuneisuutta toisen äänessä, kun hän päätti kysymyksensä sanaan työtön. Miten ihmeessä ruskeatukkainen haluaisi ikinä edes myöntää olevansa työtön? Reita oli nuorempanakin kiusoitellut häntä monista asioista, joten miten nyt mahtaisi käydä? Vaaleatukkainen varmasti nauraisi hänelle ja kertoisi olevansa itse jonkin tunnetun yhtiön pomo tai jotain muuta yhtä hienoa.

Vetäen henkeä, Ruki päätti kuitenkin kertoa totuuden, vaikkei se helppoa olisikaan.
”Työtön. Mutta yritän kovasti löytää itselleni töitä! Olen käynyt monissa haastatteluissa ja tehnyt satoja hakemuksia, mutta minä en kuulemma ole sopiva mihinkään tai sitten he ovat jo löytäneet työntekijöitä. Minä kyllä-”
”Hei, rauhoitu. En minä aio kritisoida sinua ja nykypäiväistä elämäntyyliäsi, jos sitä pelkäät”, Reita vastasi hymyillen, eikä voinut olla ajattelematta, miten suloiselta Ruki oli jälleen näyttänyt selittäessään suu vaahdossa asioistaan.
Ruki tunsi lämpöaallon poskillaan ja tajusi sekunnin sadasosassa kuulostaneensa ihan typerältä.
”No, ei sinusta koskaan tiedä. Muistan kyllä, miten sinä nauroit vahingoniloisesti minulle, jos kerroin joistain asioista sinulle. Mutta ehkä olet muuttunut, nee?” Ruki kysyi pieni pilke silmäkulmassaan, poskiensa punoituksesta ja häpeästä huolimatta. Hän joi kahvistaan jälleen pienen huikan ja sipaisi tummia hiuksiaan silmiensä tieltä.

”Mutta kerros, mitä sinä sitten teet nykyään? Oletko kenties jonkun suurehkon yhtiön myyntipäällikkö vai pomo? Muistan, kun haaveilit olevasi jotain todella hienoa tulevaisuudessa”, ruskeatukkainen puheli hymyn leikitellessä hänen suupielessään, mutta Reita pudisti päätään pienoisesti.
”Ei, en ole mikään myyntipäällikkö tai pomo.”
”No, mikäs sinä sitten olet miehiäsi?”
Vaaleatukkainen puri alahuultaan yrittäen estää itseään virnuilemasta leveästi.

”Olen taiteilija.”

Se oli lyhyt ja ytimekäs vastaus, eikä Ruki voinut itselleen mitään, mutta samaan aikaan, kun Reita kertoi ammattinsa, hän joi kahvinsa väärään kurkkuun.
Olisihan se pitänyt tietää.
Ruskeatukkainen yskäisi muutaman kerran kuuluvasti, eikä voinut estää hämmentyneen ilmeen ilmestymistä kasvoilleen. ”Siis... taiteilija?”
Reita kohotti oikeaa kulmaansa hieman ja nyökkäsi pienoisesti. ”Niin...? Onko siinä jokin ongelma?”
”Ei, ei tietenkään ole! Olen iloinen puolestasi, jos kerran teet sitä, mistä pidät”, Ruki vastasi nopeasti ja loi pienen hymyn kasvoilleen yrittäen vakuuttaa seuralaisensa sanoillaan.

Olisihan se pitänyt oikeasti arvata, että hänen ensi-ihastuksensa teki työkseen sitä samaa, kuin hänen nykyinen seurustelukumppaninsa. Ruki ei vain yksinkertaisesti voinut sietää taiteilijoita, heidän ajatusmaailmaansa tai elämäntyyliä. Mutta ehkä ruskeatukkaisen ei pitäisi yleistää niin paljon, vai mitä?
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä Ti Kesä 21, 2011 10:31 am, muokattu yhteensä 5 kertaa
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 3/?) 15.06.11

ViestiKirjoittaja Michu » Ke Kesä 15, 2011 4:17 pm

Tuunko taas kerran sanomaan, et osaat esim. kirjottaa? Koska osaat. Mä en ainakaa huomannu mitenkää tästä, et sul ois ollu minkäänlaista blockia (ellet ois sanonu)! Äläkä häpee tätä XD mä ainakin pidin :> !

Musta toi alun kursivoitu homma kokonaisuudessaan oli jotenkin kaunis, jos ei aiheeltaan, vaikka oli sekin tosin, mut niin, ni ainaki kuvailulta. Aika sulosta sinänsä, et kummatkin on niin varmoja tosta lupauksesta, mut silti ilmassa on epäröintiä - toistan itteeni, niinku aina - mut se saa tän just tuntumaan realistiselta :D Toi alku on ihanan rauhallinen ja utunen, sit taas toi puhekieli sopii siihen niin hyvin ! Mut nyt ku luen ton alun uudestaan niin... mikä lupaus? Mitä ihmettä ne lupas millon koska miksi? XD Oliko se tuolla joukossa, enkä huomannut vai selviääkö se myöhemmin? :D Jännää.
... Must tuntuu et osaisin sanoo vähän enemmän, jos et ois kopsannu noit paloja mulle mesee... XD No jaa. Syytä itteäs siitä, et täst tulee huono kommentti, osaanhan toki tehdä parempiakin, eiku - no niin asiaan.

Sitten, kun tosta kursivoidusta pätkästä päästiin ni alko lähinnä hymyilyttää. Ruki on ihan kamala, ku melkeen nolaa Reitan keskellä kauppaa XD Ihanan luonnollisesti noi käyttäytyy, vaikkei ne oo nähny moneen vuoteen. Siis ei epärealistisen luonnolisesti vaan... no kummiski, toistanko ees itteeni? Toi toinenkin kursivoitu kohta oli ihana, ois vaan kiva tietää, mitä sitten tapahtu, et noitten tiet eros. Ellei sitä sit oo kerrottu ja oon missanu sen. En oo voinu, oon lukenu tän niin monta kertaa XD

akumu kirjoitti:”Olet vieläkin hirvittävä tosikko, Rei-chan.”
”... olet idiootti.”
”Katso peiliin.”
”En kovin mielelläni.”

Paras kohta ikinä. Nauroin tolle silloin, nauran nytkin XD nero.

Jotenkin ootan sitä, et Reita ja Ruki puhuis enemmän ja sais selville asioita toisistaan :DDD koska selvästi kumpaakin vaivaa joku, mut mikämikä jatka jo eiku. Ja miksei Reita pidä Yasusta? Tai no, on mulla epäilyni, mut pidänki ne vaa ihan omana epäilynäni XD Joten taidan odottaa, et tähän tulee jatkoa. Ägh ei mulla oo ees mitään negatiivista sanottavaa - taaskaan. Kuvailet tarpeeks ja henkilöiden mielialoista saa hyvin selvää. Kuvailet ympäristöä, ficci menee eteenpäin sopivaa vauhtia... Mitä tässä voi sanoa?

Toisaalta Reita on ärsyttävä. Toki mä ymmärrän, miks se on tollanen, EHKÄ, mut kuitenkin. Alkaa nyt monen vuoden jälkee jotenkin niin hyökkääväks. Varmaan Rukilla ollut hyvä syy lähteä, joten... No, toivottast kaikki kuitenkin selviää :> ! Ja haluun tietää lisää Reitasta ja sen ajatuksista, vaikka öföföenj no jaa, sun ficit on ainoita, mis siedän Reitaa ja Rukia tällä tavalla ::D

akumu kirjoitti:”Työtön. Mutta yritän kovasti löytää itselleni töitä! Olen käynyt monissa haastatteluissa ja tehnyt satoja hakemuksia, mutta minä en kuulemma ole sopiva mihinkään tai sitten he ovat jo löytäneet työntekijöitä. Minä kyllä-”

Onko ees söpö alkaa selittää jotain ihan omiaan XD? Ai miten niin pidän Rukista tässä ficissä ja kaikissa muissakin?

akumu kirjoitti:”No, mikäs sinä sitten olet miehiäsi?”
Vaaleatukkainen puri alahuultaan yrittäen estää itseään virnuilemasta leveästi.

”Olen taiteilija.”

... En voi sille mitään, että kun kuvittelen Reitan sanomassa "olen taiteilija" ni alkaa naurattaa ihan suunnattomasti. Tosin Reita naurattaa mua muutenki :D Ja minkälainen taitelija kyseinen herra sitten on? Alkoi kiinnostaa sekin XD

Toi lopetus oli hyvä, kuten jo sanoin, koska asd, jatkoa? XDD Toivottavasti sua inspaa kesällä paaaaljon ja toivottavasti mun mahtava ei-yhtään-sekava kommentti inspaa XDD no ehkä ei. mut tsemppiä kirjottamiseen ;) !
Satisfying Madness
blog | last.fm | tumblr | twitter

    2 tykkää.
Avatar
Michu
Teknikko
 
Viestit: 217
Liittynyt: Ma Huhti 27, 2009 6:21 pm
Paikkakunta: Salo

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 3/?) 15.06.11

ViestiKirjoittaja mayabi » To Kesä 16, 2011 6:34 pm

Ei, ei tää mun mielestä ollut sen huonompi luku kuin muutkaan, eikä teksti ollut tönkköä tai mitään ;__; Ja piristi mun työntäyteistä päivääni oikein paljon !

Heti ekana mun pitää huomauttaa yhdestä kohdasta...
alkoipas tää kommentti positiivisella tavalla )-:

Tummahiuksiset kääntyivät katsomaan toisiaan, epäröiden, hämmästellen, tutkien.

Tämä kohta tuossa kursiivi kohdassa. Heti lauseen ja yhden vuorosanan jälkeen puhutaan vaaleatukkaisesta? Onko tämä ajatusvirhe vai olenko mä missannut jotain? ;__;

Mutta muuten en tainnut mitään virheitä löytää. Ehkä hieman lyhyt luku, joo, mutta mä yritän elää sen kanssa :-D Ruki on hieman... herkkänahkainen? Mä olet todella innoissani siitä, että Reita tuli kuvioihin ~ Mä myös tykkään Reitasta hahmona tosi paljon. Se on jotenkin... Se on omanlaisensa. Hahmojen persoonan luominen on usein aika hankalaa, mutta sä olet ainakin onnistunut siinä hyvin ! ... Ja mä tykkään Reitasta :''D
Luvussa ei sinänsä... No, se tavallaan selkeytti asioita, vaikka herättikin lisää kysymyksiä. Mä haluan tietää mikä ajoi aikanaan Takanorin ja Akiran erilleen. Tai ehkä mä osaan arvata, mut teki Ruki aika ilkeen tempun Reitalle tuolloin )-: Kyllä muakin ärsyttäis jos tyyppi vaan kääntäis selän ja häipyis. Paras ystävä.

Nojaa, mä en oikeastaan osaa sanoa mitään järkevää... Millainenkohan taiteilija Reita on? Se jäi kiinnostamaan 8)

ps,
”Olet vieläkin hirvittävä tosikko, Rei-chan.”
”... olet idiootti.”

Ehkä ihanin kohta luvusta ♥ Okei, tykkäilin ja odottelen kans jatkoa !
Why don't you brake the mirror just what you need now

    1 tykkää.
Avatar
mayabi
Roudari
 
Viestit: 72
Liittynyt: Ke Kesä 09, 2010 6:15 pm

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 3/?) 15.06.11

ViestiKirjoittaja akumu » To Kesä 16, 2011 7:20 pm

Michu:

Oon pahoillani, että spoilasin sulle liikaa :( Lupaan, että ensi kerralla en spoilaa sulle yhtikäs mitään, jotta saat enemmän tulevista luvuista irti ja yllätyt enemmän ;) Mun vaan piti purkaa jollekulle tätä lukua, ja sä nyt satuit kivasti olemaan mesessä niin ajattelin, että ehkä sä voisit auttaa edes jollain tavalla ! Oon kuitenkin kiitollinen, että kommentoit tätä, se piristi mun päivääni todella paljon. Hienoa kuulla, että pidit tästä, oon siitä enemmän kuin iloinen. Olis ihan kauheeta, jos lukijat ei tykkäis mun teksteistäni tippaakaan. Paitsi no, ymmärtäisin kyllä, jos tästä ei niin paljon pidettäisi XD

Mut nyt ku luen ton alun uudestaan niin... mikä lupaus? Mitä ihmettä ne lupas millon koska miksi?


Niimpä, mikä lupaus ;) Sitä saatte miettiä omien pikkupäidenne sisällä. Mä kyllä itse tiedän, mitä pojat ovat luvanneet, mutta te saatte tietää siitä sitten myöhemmin. Se asia ei jää mietittäväksi, kirjoitan siitä kyllä pala palalta, kunhan vain löydän sen ainutlaatuisen inspiraationlähteeni. Nyt teksti tuntuu tökkivän enemmän kuin tarpeeksi, joten pidän suosiolla pienen rauhoittavan tauon tästä. En tahdo mokata tämän ficin kanssa :(

Toi toinenkin kursivoitu kohta oli ihana, ois vaan kiva tietää, mitä sitten tapahtu, et noitten tiet eros. Ellei sitä sit oo kerrottu ja oon missanu sen.


Et ole missannut mitään, oon ehkä laittanut pieniä viittauksia ympäri tekstiä, joita saattaa tosin olla vaikeaa löytää :( Kaikki aikanaan, kaikki aikanaan ! En mä nyt näin avoimiksi Reitan ja Rukin menneisyydessä tapahtuneita asioita jätä. Tähän on todennäköisesti tulossa yli 10 lukua, joten watch out ;)

Mä oon jotenkin todella tyytyväinen, että tää luku sai kysymyksiä syntymään sun päässäs :-D Saat vastaukset kaikkiin kysymyksiisi kyllä ajan myötä, mä en tahdo millään paljastaa enää mitään. Ja silloin, kun spoilasin joitain asioita tästä niin mä olen muuttanut paljon juonenkäänteitä ja toivon, että myös sä yllätyt ! Haluaisin yllättää itteni samaiseen aikaan, joten toivotaan, että tästä lopusta tulee todella, todella jees :-D Ainahan mä toki parhaani yritän, mutta nyt yritän vielä kovemmin, koska itse tykkään tästä ideasta todella paljon.

Toisaalta Reita on ärsyttävä.


Reita ärsyttävä ? Mä luulin, että Rukia pidettäisiin ärsyttävänä, koska se on kääntänyt parhaalle ystävälleen selkänsä, eikä kyennyt puhumaan totta ! XD No, hyvä jos mun olettamukset eivät olekaan niin oikeita kuin voisivat olla. Mutta mä tahdon kumminkin sanoa, että Ruki ei ole niin puhdas pulmunen kuin jotkut saattavat olettaa. Noiden takaumien ansiosta toivon, ettette saa hänestä liian "kiltin-pojan" kaltaista kuvaa, koska sellainen hän ei todellakaan ole !

Varmaan Rukilla ollut hyvä syy lähteä, joten...


Ehkä, ehkä ei ;) It never knows ~

Kiitos todella paljon positiivisesta ja kannustavasta palautteesta ^^ Yritän saada jatkoa tulemaan, koska löytyy ideoita, mutta mun mielestäni hyvää tekstiä ei pahemmin synny. Ainahan sitä jotain roskaa tulee raapusteltua paperille, muttei mitään julkaisukelpoista... Joten, toivottavasti saan piakkoin jotain aikaiseksi, kun on lomakin ! Kiitos vielä ♥

mayabi:

Oii, hyvä että tämä piristi sun työntäyteistä päivääsi, se on ilo kuulla ;_;

Ja tuosta kohdasta... Mun on nyt pakko puolustautua, koska mä haluun ilmoittaa tämän nyt kaikille XD Eli siis, mä oon kirjoittanut tuon alkupätkän niin monta kuukautta sitten ja sen jälkeen tämä luku jäi keskeneräiseksi. En muista, mitä kaikkea olen tähän kirjoittanut - kuten esimerkiksi hiustenvärit - joten puolustaudun sillä. Luin monta kertaa tämän luvun läpi, mutta mulla on mitä ilmeisimmin tosiaan tullut ajatusvirhe :( Kiitos kuitenkin, että huomautit siitä, it was just my mistake so don't worry ^^ Korjasin kohdan paremman kuuloiseksi. Mutta jos jotkut sitten miettivät, että toisessa takaumassa molemmat ovat tummatukkaisia, se on tarkoitus, siinä ei ole tullut ajatusvirhettä !

Hahmojen persoonan luominen on usein aika hankalaa, mutta sä olet ainakin onnistunut siinä hyvin !


Tosiaan - mä pyrin luomaan jokaiselle mun ficcini henkilölle omanlaisensa persoonan ja luonteen. Muistan, kun nuorempana kirjoittelin vain tekstiä miettimättä sen kummemmin mitään tärkeää :-D Mulle persoonan ja luonteen luominen on yksi ficin tärkeimmistä tekijöistä, ja on aivan ihanaa kuulla, että oon sun mielestäsi onnistunut siinä ^^ Ennen kuin lähdin kirjoittamaan näitä lukuja, mietin kaikkia luonteenpiirteitä kauan aikaa ja tein jopa muutamia ajatus- ja miellekarttoja, jotta en mokaisi näiden ficcien henkilöiden suhteen. Ruki tosiaan on vähän herkkänahkainen, mutta saatte tietää sillekin syyn - myöhemmin ;)

Tai ehkä mä osaan arvata, mut teki Ruki aika ilkeen tempun Reitalle tuolloin )-:


Tosiaan, mutta selän kääntäminen silloin, kun itseään ahdistaa, ei ollut ainut syy ;D Hehe.

Kiitos piristävästä ja mukavasta kommentista ^^ ♥
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 3/?) 15.06.11

ViestiKirjoittaja sunny » Ti Kesä 21, 2011 3:38 am

Kiitos jatkosta ! On sitä odoteltukin ;)

Mennään suoraan asiaan, koska minulla on hieman kiire, mutta en halua pitkittää kommentoimista enää. Pidin tämän osan rakenteesta erittäin paljon. Menneisyyden tapahtumat oli ripoteltu hyvin ja kiinnostavalla tavalla itse kerronnan sekaan, ja muutenkin yleisrakenne ja -ilme olivat hyviä. Lisäksi pidin siitä, että koko osa kertoi vain kahdesta henkilöstä (mitä nyt mainitsivat Yasun pari kertaa), koska minusta tuntuu, että näitä kahta tullaankin näkemään melkoisesti ;) Realistista oli sekin, että keskustelu ruokakaupassa jatkui noin kauan ennen kuin Reita ehdotti kahvilaanmenoa. Yleensä tuntuu vähän siltä, ettei kuulumisia vaihdella ollenkaan, vaan heti lähdetään baanalle tietämättä onko se menneisyyden ystävä nykyään puunhakkaaja vai moottorisahamurhaaja.

Johtuuko se vain minusta, mutta onko kirjoitustyylisi muuttunut ? Minusta tuntuu, että on ! Tosin vain positiiviseen suuntaan :) Olet ollut hyvä kirjoittamaan aikaisemminkin, mutta nykyään kirjoitat entistä parempia tunnetilakuvauksia. Oikeat sanavalinnatkin hanskaat hyvin, eivätkä lauseesi töksähtele. Tyylisi on enemmän kirjamainen kuin fanfictionmainen siinä mielessä, että se on kypsä ja selkeä, etkä kikkaile kauheasti. Tyylisi on omalaatuinen ja hyvä mielestäni. Pidä kiinni siitä, jookos !

Sitten itse osaan. Taas lähenimme Rukin kanssa, kuin myös nyt mysteerimies Reitan. Heidän historiansa vaikuttaa mielenkiintoiselta, enkä malta odottaa, että saan tietää lisää siitä ! Alkutietojen hahmolistassa on vielä muutamia nimiä, joita ei ole esiintynyt tekstissä, joten olen näiden uusien käänteiden ansiosta entistäkin kiinnostunut siitä, miten he liittyvät yhtään mihinkään. Ja miten Reitalla on siniset silmät ?! Kerrottiinko se jossain, vai onko se vielä tuntematon mysteeri ? So many questions, so little answers ! Write more, woman ! :D

ruskeatukkainen vastasi hiljaa siirtäen tummia hiuksiaan lävistyksiä sisältävän korvansa taakse.


Lävistyksiä sisältävän ? Sisältävän ? Onko suomen kieleni ruosteessa vai kuulostaako tuo vähän oudolta ? :') Itse olisin käyttänyt ehkä "lävistyksillä koristellun" tai jotakin vastaavaa. Tuosta "sisältävän" tulee aika... mielenkiintoisia mielikuvia.

Hänen huulensa vääntyivät pienimuotoiseen irveeseen, tarjoilija oli pistänyt terästystä aivan liian paljon.


Korvaisin pilkun puolipisteellä tässä kohtaa.

Todellisuudessa se ahdisti häntä älyttömän paljon.


Varo käyttämästä sanaa "älyttömän", se on niin yleistynyt puhekielessä, että se ei enää mielestäni sovi kirjakielen joukkoon. Tämä on aika pitkälti makuasia, koska sehän on edelleen kirjakieltä, mutta... no.

Reita tiesi menneensä liian pitkälle sanoessaan noin julkisessa paikassa ihmiselle, josta ei ollut vuosiin kuullut mitään. Hänestä tuntui, ettei tiennyt toisesta enää mitään – Ruki oli aivan varmasti muuttunut ihmisenä heti alettuaan seurustelemaan Yasunori Hayashin kanssa.


Tässä kohtaa teksti vaihtui yhtäkkiä Reitan näkökulmaan vain tämän kappaleen ajaksi, ja se vähän hämmensi. Ole varovainen näkökulmavaihteluiden kanssa ! Tätä pätkää seurasi pitempi kappale Reitan näkökulmaa, mikä taas oli ok. (Ymmärrätkö, mitä tarkoitan ?) Tarkkuutta ! ;)

Olisihan se pitänyt oikeasti arvata, että hänen ensi-ihastuksensa teki työkseen sitä samaa, kuin hänen nykyinen seurustelukumppaninsa.


... :D Ihana. Olenko täysin sokea ja jälkeenjäänyt, kun en tajunnut Rukin olleen ihastuneen Reitaan ennen tätä lausetta ?! Joka tapauksessa, hieno lopetus, ja jään edelleen odottelemaan seuraavaa osaa :) Pidä intoa yllä ! ♥
難道 是天意

    1 tykkää.
Avatar
sunny
Vuoden kommentoija
 
Viestit: 177
Liittynyt: Su Syys 05, 2010 6:14 pm

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 3/?) 15.06.11

ViestiKirjoittaja akumu » Ti Kesä 21, 2011 10:53 am

sunny:

Uulalaa, kommentti taas ! :-D Mietinkin jo, että koskas sä mahdat kommentoida tätä, koska sanoit aiemmin pitäneesi tästä, ja halusin ihan oikeasti tietää, mitä mieltä sä oot tästä osasta ! Mun on sanottava tämä, mutta mä rehellisesti sanottuna häpeän tätä lukua, koska a) mä olisin aivan varmasti pystynyt parempaankin ( tai sitten en XD ), b) tämä etenee mun mielestäni ihan liian nopeasti, c) teksti on töksähtelevää ja d) aloitin luvun melkein heti kakkosen ilmestyttyä ja jatkoin 4-5 kuukauden päästä, kun inspiraatio yhtäkkiä katosi. Siksi alun sanavalinnat voivat kuulostaa todella typeriltä, vaikka kyllähän mä tämän luin miljoona kertaa läpi ja yritin korjata kaikki mahdolliset virheet XD Pitänee varmaan ensimmäisenä sanoa kiitos, kun huomautit virheistä, korjasin ne saman tien :-)

Mulla oli vähän ongelmana tämän luvun kanssa, että kirjoitanko Reitan ja Rukin kohtaamisen noin nopeasti, mutta mä en kakkosluvun loputtua saanut minkäänlaista muuta ideaa seuraavaan lukuun. Mä näin kaikista parhaimmaksi kirjoittaa tähän kolmanteen lukuun heidän kohtaamisensa, keskustelut ja kahvilaan menon. Suunnittelin tekeväni tästä luvusta mahdollisimman pitkän, mutta mulla ei riittänyt kärsivällisyys, kirjoitusinto tai inspiraatio niin pitkälle, joten tämä luku jäi noin seitsemänsivuiseksi. Olin kirjoittanut muistiin, että tähän olisi pitänyt tulla vielä jotain asioita Rukista ja Yasusta, mutta ehkäpä jätän sen suosiolla seuraavaan lukuun ;-) Siihenkin olen suunnitellut jo jotain ja ajattelin aloittaa sitä mahdollisimman pian, jotta kiinnostus koko ficciä kohtaan säilyisi - niin mulla kuin myös teillä lukijoillakin !

Johtuuko se vain minusta, mutta onko kirjoitustyylisi muuttunut ? Minusta tuntuu, että on ! Tosin vain positiiviseen suuntaan :) Olet ollut hyvä kirjoittamaan aikaisemminkin, mutta nykyään kirjoitat entistä parempia tunnetilakuvauksia.


Voi kiitos paljon ! Musta sitten taas tuntuu, että ennen kirjoitin paremmin, mutta kyllä mä olen itsekin huomannut muutosta tässä lähiaikoina :-) Tuntuu kuitenkin hyvältä tietää, ettei kirjoitustyylini ole muuttunut negatiivisempaan suuntaan. Mä yritän aina mahdollisimman kovasti saada tekstiä aikaan ja tilannekuvaukset ovat mulle itselleni todella tärkeitä, siksi pyrin keskittymään niiden kirjoittamiseen hyvin. Keskusteluiden kirjoittaminen tuntuu nykypäivänä olevan mulle hieman hankalaa, mutta sitten, kun löydän idean niin sitten alankin jo kirjoittaa ! Löydän yleensä elokuvista jotain pientä osviittaa siihen, mistä henkilöt voisivat keskustella ^^

Tyylisi on enemmän kirjamainen kuin fanfictionmainen siinä mielessä, että se on kypsä ja selkeä, etkä kikkaile kauheasti.


... these words made me cry, really. Kiitos ;_; ♥

Ja miten Reitalla on siniset silmät ?!


Mä tiiän, ettei se olisi mahdollista muuta kuin piilareitten voimalla, mutta mä olen kyllästynyt siihen, miten kaikilla ficcien henkilöillä tuntuu olevan tumman- tai vaaleanruskeat silmät >:( Mua ärsyttää se ja tahdoin sen takia tehdä poikkeuksen. Senpä johdosta tämän ficin yksi genreistä on AU ! Ja tuon alkupuolen takaumaa kirjoittaessani mietin vielä tuota punaista puulämmitteistä saunaa... Mulle ollaan valitettu joskus, että otan liian paljon vaikutteita suomalaisesta ympäristöstä ja asioista, joista japanilaiset eivät välttämättä edes tiedä, mutta kumminkin - tämähän on vain fanfictionia ! Ja mä pidin tuosta alusta niin en lähtenyt sitten muuttamaan sitä mitenkään :-)

So many questions, so little answers ! Write more, woman !


Kaikki aikanaan ! ;-) Luulen, että saatte ehkä jopa seuraavassa luvussa selville tapahtumista, jotka ovat tapahtuneet kauan aikaa sitten. Kukaan ei ole tainnut vielä huomata melkoisen yksinkertaista lausetta kahvilaosuudessa ? Noh, parempi niin, mun ei tarvitse siis paljastella nyt mitään asioita tulevasta ^^ Katsotaan jos joku huomaa kyseisen lauseen vielä ennen seuraavan luvun ilmestymistä ~

Olenko täysin sokea ja jälkeenjäänyt, kun en tajunnut Rukin olleen ihastuneen Reitaan ennen tätä lausetta ?!


Et ole sokea etkä jälkeenjäänyt ! En ole aikaisemmin ottanut asiaa esille, joten päätin sitten vihdoinkin kirjoittaa asiasta jotain. Mutta jos jotkut ovat olleet tarkkoja Reitan sanavalintojen kanssa, hän vihjailee siihen suuntaan, että on pitänyt Rukista hyvin pitkän aikaa nuorempana ;-) En kuitenkaan paljasta minkälaisessa merkitysessä, merkitys ei nimittäin ole mikään maailman romanttisin. Ei mitään henkistä, ei ei, tai noh - eihän sitä tiedä ! Liikaa asioita, joista pitäisi kertoa ja liian monia asioita, joita kysytte kommenteissanne, joten sanon yhteisesti: kaikki aikanaan !

Kiitos todella paljon kommentistasi, kehut piristivät mun päivääni ♥
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 3/?) 15.06.11

ViestiKirjoittaja akumu » La Loka 01, 2011 9:55 pm

A/N: ... en edes kehtaa laskea, kuinka hemmetin monta kuukautta mulla meni, jotta pääsisin julkaisemaan tämän luvun :-D Oon oikeesti niin saamaton luuseri, mut onneks nyt sain otettua itseäni niskasta kiinni, vaikka kaikki koulujutut mua stressaakin! Täällä tämä neljäs luku nyt kuitenkin olisi, paljon pidempänä kuin aikaisemmat osat. Ja koska kirjoitin 8 ensimmäistä sivua kesälomalla joskus kesä-heinäkuun vaihteessa niin en oikein osaa kommentoida tämän laatua. Muokkailin alkua vähäsen, mutta kaipa tää nyt ihan tyydyttävä on. Ja OpenOfficen mukaan tää on 11 sivua pitkä... Vou.

Mua jännittää tämän julkaisu ihan hirveesti, koska tän loppu on oikeasti tärkeä viidettä lukua ajatellen. Siitä ei saa välttämättä paljon irti, mutta sen vähäisenkin tiedon, mitä rekisteröitte aivoihinne, voipi paljastaa teille jo paljon seuraavasta luvusta ;) Tai ainakin siitä alusta. Oon jo itse asiassa ihan into piukeena, koska haluaisin päästä kirjoittamaan viidettä lukua XD Mulla on siihen niin hyvät visiot, että uu lalaa, ihan hämmennän itseäni! Mutta tosiaan, sen enempää en jaksa ruveta lörpöttelemään, koska tahdon vapauttaa itseni tästä piinasta ja antaa tämän neljännen luvun teille luettavaksi.

Olkaapa hyvä ja adios bitches! Nauttikaa tai olkaa nauttimatta!


Chapter four

Viileä tuuli pyyhälsi kahden miehen ohitse heidän kävellessä hiljaista katua pitkin Rukin asuinalueelle. Ilma oli rutkasti viileämpää kuin edellisenä päivänä, ja Ruki tunsi itsensä melkein tärisevän. No, se oli täysin ruskeatukkaisen omaa syytä, ettei ollut pukeutunut lämpimämmin. Vieressä asteleva Reita ei näyttänyt olevan milläänsäkään kylmästä, mutta sellainen toinen oli itse asiassa aina ollut. Nuorempana hänellä ei ollut ollut ikinä kylmä, ja ruskeatukkainen sen sijaan oli aina ollut hirveä vilukissa. Siksi häntä vielä yläasteaikoinakin kutsuttiin.
”Oli mukavaa törmätä sinuun, Ruru. Oikeasti”, Reitan tavallista pehmeämpi ääni keskeytti hetken aikaa kestäneen hiljaisuuden miesten välillä.

Ruki käänsi katseensa vaaleahiuksiseen ja hymyili pitkästä aikaa aidosti, eikä lannistuneena tai turhautuneena. Miehet olivat kahvilassa purkaneet sydämiään – ruskeatukkainen oli tosin jättänyt joitain asioita kertomatta pelkästään siksi, että hän pelkäsi, taas.
Hän oli kuitenkin seuralaistaan kuunneltuaan tajunnut tehneensä typerästi, kun oli jättänyt parhaan ystävänsä yksin. Tiesi Reita sen tai ei, Ruki katui tekoaan, ihan helvetisti.
”Niin oli. Miinus tietysti kaupassa tapahtunut hieman oudomman puoleinen jälleennäkeminen, mutta sen voi pistää ihan tilannetajuttomuutesi piikkiin”, lyhyempi mies naurahti kiusoittelevasti ja välttyi Reitan suunnalta tulevalta tönäisyltä. Vaaleatukkainen irvisti ruskeatukkaiselle ja tuhahti muka loukkaantuneena toisen sanoista.

”No... En voi sille mitään, että olen tällainen. Seura tekee kaltaisekseen”, Reita naurahti matalasti ja paransi otettaan valkoisesta, ruokaa sisältävästä muovikassista. Hän oli lupautunut kantamaan sitä Rukin puolesta, koska hän tahtoi vain olla kohtelias.
Ruskeatukkaisen huulilta karkasi huvittunut naurahdus ja samassa hän vilkaisi hiustensa lomasta pidempää miestä vierellään. Toinen näytti niin... iloiselta, siltä ihmiseltä, johon Ruki oli nuorempana iskenyt silmänsä ystävyyssuhteen aikana.
”Niinpä kai sitten”, hän vastasi nopeasti ja käänsi katseensa edessä sijaitsevaan vaaleansiniseen rivitaloon. ”No, tässä minä nyt kuitenkin asun. Kiitos kantoavusta”, ruskeatukkainen jatkoi hymyn leikitellessä hänen suupielessään. Hän kohotti katseensa Reitaan aivan kunnolla ja ojensi kättään ottaakseen muovikassin takaisin itselleen.

Reitan hölmistynyt katse ei jäänyt Rukilta huomaamatta, mutta ruskeatukkaisen heilauttaessa kättään hieman odottavasti, pidempi taisi ymmärtää äänettömän vihjeen.
Vaaleatukkainen raapi vapaalla kädellään takaraivoaan hieman nolostuneena – vaikkei hänellä ollut syytä siihen – ja saattoi vain tuntea sen keveyden, vapauden, jonka muovikassin luovuttaminen tarjosi hänelle. ”Ole hyvä vaan... Ainahan minä voin toimia kantoapuna, jos vain kelpaan.”
Ruki nyökkäsi hieman vieden vapaan kätensä housujensa taskuun havitellen kotiavaimia otteeseensa. Yasu tuskin olisi vielä kotona, joten ruskeatukkainen voisi aivan rauhassa miettiä, mitä ruokaa aikoisi valmistaa miesystävälleen sekä itselleen.
”Kiitos vielä, nähdään.”

Kääntyessään kotitalonsa puoleen Ruki tunsi hellän otteen käsivarrellaan. Ele sai aikaan deja vun, mutta pian hänen omat, tummanruskeat silmänsä kohtasivat siniset silmät, joissa loisti epävarmuus, huoli jostain asiasta. Reita näytti purevan myös alahuultaan, eikä se jättänyt sijaa arvoituksille: oli päivänselvää, että vaaleatukkainen epäröi kysyä jotain.

”Tuota... Saisinko... Saisinko puhelinnumerosi?”
Rukin sydän tuntui lähes huokaisevan helpotuksesta, kun kyse ei ollut mistään vakavammasta.
”Toki. Minulla ei vain ole paperia tai kynää, joten-”
”Minulla on kynä, voit kirjoittaa numerosi käteeni”, Reita keskeytti innostuneena toisen ja irrotti heti otteensa tämän käsivarresta. Nopeasti vaaleahiuksinen kaivoi kuulakärkikynän takkinsa taskusta ojentaen sen Rukille, hymyillen edelleen.
”En ole kauhean hyvä muistamaan ulkoa”, hän jatkoi ja kääri takkinsa hihaa hieman ylemmäs, jotta vaalea iho tulisi näkyville ja Ruki saisi tilaa, johon kirjoittaa ne vaivaiset numerot, joiden avulla he voisivat pitää – vihdoinkin – yhteyttä.

Ruskeatukkainen kohotti kulmaansa ja hymähti.
”Etkö sitten kanna puhelinta mukanasi?”
Vaaleahiuksinen naurahti huvittuneena toisen kysymykselle. ”En, usein unohdan ottaa sen mukaan ja se jää kotiin lojumaan.”
Miehistä lyhyempi pyöräytti silmiään, laski ostoskassinsa maahan jalkojensa juureen ja alkoi kirjoittaa puhelinnumeroaan Reitan vahvan näköiselle käsivarrelle, jota koristi muutama arpi. Ruskeatukkainen vilkaisi entistä, parasta ystäväänsä hiustensa lomasta huomaamattomasti ja hipaisi etusormellaan yhtä arpea. Hän tiesi, mistä se oli tullut, sitä ei voisi ikinä unohtaa.

Kirjoitettuaan numeronsa Ruki ojensi kynän takaisin sen omistajalle ja hymyili. Myös Reita hymyili – yhtä onnellisena kuin vuosia sitten, heidän ollessa vielä yläasteella.
”Kiitos, soittelen sinulle.”
”Joo, nähdään.”

Hyvästely ei kestänyt muutamaa sekuntia kauempaa: se oli tavallistakin lyhyempi hetki, joka tuntui molempien miesten mielestä oudolta. He eivät edes vilkaisseet toisiaan niin kuin olivat ennen vanhaan tehneet – kaikki oli muuttunut niin paljon, että vanhoihin rutiineihin palaaminen ei kävisi ihan niin helposti. Ruki olisi vain halunnut kertoa Reitalle kaiken, mutta sekään ei ollut niin helppoa. Ei tulisi ikinä olemaan helppoa kertoa ensi-ihastukselleen, minkä takia hän oli noin vain lähtenyt tämän elämästä.

Sanaakaan sanomatta.

**

Aurinko lämmitti mukavasti Kanagawan yläasteen oppilaita, jotka viettivät rentouttavaa välituntia opiskelun lomassa. Useimmat oppilaat istuivat pienien puupöytien luona pienissä porukoissa antaen erilaisten virvoitusjuomien kiertää kullakin henkilöllä.

Yläasteen vanhimmat koululaiset, yhdeksäsluokkalaiset, kävivät salaa polttamassa tupakkaa koulun vanhojen ja ruosteisten porttien ulkopuolella lukiolaisten kanssa. Yhdeksäsluokkalaiset olivat heidän kavereitaan, ja se oli kaikkien mielestä niin siistiä, niin hienoa, niin kadehdittavaa. Yläasteikäisten poikien haaveena oli päästä tutustumaan salaperäisiin, yläasteen päättäneisiin oppilaisiin. Se ei kyllä olisi helppoa, tulisi olemaan ainoastaan vaikeaa soluttautua joukkoon.

Mutta suurin osa oppilaista ajatteli, että kaikki tuo olisi pakko päästä vielä kokemaan – ennen kaiken päättymistä.

Niin ajatteli myös mustatukkainen, kahdeksasluokkalainen Takanori Matsumoto. Hän halusi myös olla jotain noin hienoa, noin siistiä. Hän halusi kasvaa mahdollisimman nopeasti ja näyttää muiden, alempiluokkalaisten silmissä henkilöltä, jota kuului kadehtia, arvostaa sekä kunnioittaa. Pian hän kuitenkin aloittaisi yhdeksännen luokan parhaan ystävänsä kanssa, eikä hänen tarvitsisi enää kauan totella typerien opettajien ja rehtorin käskyjä.
Takanori huokaisi ja paransi hieman asentoaan ohuella, tummalla kaiteella, jolla he istuivat Akiran kanssa. Siitä oli nopeasti muodostunut maneeri: välituntien alkaessa he kävelivät nopeasti kaiteelle, etteivät muut, sinne kuulumattomat ehtineet ensin. Sama kaava toistui päivä päivältä, kuukausi kuukaudelta.

Ja Takanori vihasi sitä.

Loppujen lopuksi tummatukkaiset oppivat pitämään vakiopaikastaan. He tajusivat, että voivat katsoa muiden menoa ja kasvamista sillä välin, kun kukaan ei huomaisi peruskoulun eräitä pahimpia kiusanhenkiä, Takanori Matsumotoa ja Akira Suzukia.

Yhtäkkiä mustatukkainen kääntyi sinisilmäisen ystävänsä puoleen näyttäen tylsistyneeltä, väsyneeltä, turhautuneelta. Onneksi hänen olemuksensa ei ollut tarttunut Akiraan – vielä.
”Miksen mä vois olla jo vanhempi... Kaikki olis niin paljon helpompaa, kuin nyt”, ruskeasilmäinen huokaisi uudemman kerran lyhyen ajan sisällä ja sai Akiran nauramaan huvittuneena.
”Niinhän sä luulet, Taka. Sitten, kun kasvaa, niin ongelmat tekee sitä samaa myös. Nyt sun ei sentään tarvii huolehtia yhteiskunnan velvollisuuksista niinku meidän vanhempien.”
Takanori tuhahti Akiran selityksille, jotka kuulostivat hänen pienissä korvissaan niin aikuismaisilta.

”Mun mutsi vois sanoa noin... Et kai sä vaan jotenkin kaveeraa sen kanssa mun selän takana?” pojista lyhyempi ja fyysisesti hentorakenteisempi ehdotti huvittuneena, vaikka hän tosiaan tiesi, mitä mieltä sinisilmäinen Akira oli hänen äidistään.
”No en kaveeraa, mutta haluan vaan saada sut ymmärtämään, että aikuisena sulla ei ole sen helpompaa, kuin nytkään.”
Akiran paljonpuhuva katse ei tehonnut pienempään, mutta sen sinisilmäinen osasi heti aavistaa. Toinen oli aina – tarhasta saakka – ollut omapäinen, eikä Takanori välittänyt muiden mielipiteistä. ”Mitä mä muiden mielipiteillä, kun mulla on omatkin?” Niin Takanori oli aina hokenut ja saanut Akiran vain huokaisemaan ja pyöräyttämään silmiään turhautuneena.

”Aivan sama, tahdon vaan kasvaa ja hylätä tän kaiken paskan ja nää kusipäiset ihmiset täältä näin ensialkuun”, Takanori kuulutti kovaan ääneen innostuneena ja heilutteli samalla jalkojaan.
”Ethän sä mua haluu hylätä?” Akira kysyi hiljaisella äänellä hetken päästä ja se sai ruskeasilmäisen kääntämään katseensa salamannopeasti pidempään poikaan.
Huojentunut hymy huulillaan pojat kohottivat käsiään ja löivät ne yhteen; se oli heidän tapansa, heidän yhteinen juttunsa.
”En jätä, en todellakaan. Sä oot mulle jotain tärkeintä, sä tiiät sen.”
Sinisilmäinen poika hymyili niin, että hänen hampaansa välkehtivät hammasrautojen takaa.
”Taka, mä rakastan sua, jätkä.”

Välituntikellon ilmoittaessa välitunnin päättyneeksi oppilaat alkoivat siirtyä takaisin sisätiloihin väsyneen näköisinä. Suurimmalla osalla koulupäivä jatkuisi neljään saakka ja ehkä hieman myöhempäänkin. Joillakin oli klubijuttuja, toisilla sitten taas ei.
Tummatukkaiset pojat ottivat kuitenkin varaslähdön alkavalle viikonlopulle jättäen viimeisimmät neljä tuntia väliin. Se mikä heitä ei kiinnostanut, sitä he eivät myöskään tekisi.
Hymyillen rautahampaiset pojat juoksivat porttien ulkopuolelle, kohti vapautta, välittämättä opettajien vihaisista huudoista. Akira nappasi pyöränsä pyörätelineestä, hyppäsi sen selkään ja hetkeä myöhemmin Takanori hyppäsi tarakalle.

Pienet kädet kiertyivät Akiran ympärille.


**

Ruki tunsi itsensä heikoksi, kun hän ei tuntunut jaksavan kantaa edes yhtä ainokaista ruokakassia kotiin asti. Matka taittui hitaasti laahustellen portaita pitkin, yksi toisensa jälkeen kohti ruskeaa, puista ulko-ovea. Avaimia hypistellen Ruki laski katseensa kultaiseen, todella hienoon ovikylttiin, jossa luki kaunokirjaimin ”Hayashi & Matsumoto”. Se nostatti hymyn ruskeatukkaisen huulille, eikä hän voinut olla tuntematta lämmintä oloa sisimmässään. Hän oli ollut onnekas löytäessään niin hienon ja rakastavan miehen itselleen.

Tietysti Rukia harmitti se, että Yasu oli hyvin usein poissa kotoa ja useimmiten todella kauan – hänen mielestään joka ikinen kerta tuntui ikuisuudelta, vaikkei hän sitä tahtonutkaan myöntää itselleen, saatikka miesystävälleen. Jos Yasu olisi vain kykeneväinen ottamaan hänet mukaansa työmatkoille, kaikki olisi paljon paremmin. Silloin ruskeatukkainen ei joutuisi olemaan yksin kotona toimittamassa tyhjää.
Mutta toinen ei kyennyt ottamaan Rukia mukaansa, eikä se tosin ollut edes hänen syytään. Ruskeatukkainen nieli tappionsa, hän ei halunnut aiheuttaa minkäänlaisia ongelmia pelkän läheisyydenkaipuunsa vuoksi.

Huokaisten Ruki työnsi pronssisen kotiavaimensa hieman ruosteiseen lukkoon. Pitäisi sekin kai joskus korjauttaa, hän mietti itsekseen astuen vihdoinkin sisälle sotkuiseen eteiseen. Sisällä tuoksui oudolla tavalla hyvältä, siellä tuoksui kodilta.
Heittäessään avaimet eteisen pöydälle ja laskiessaan kauppakassin lattialle monen kenkäparin viereen, olikin aikamoinen yllätys, kun yhtäkkiä mustatukkainen, iloisesti hymyilevä mies astui ruskeatukkaisen näkökentälle.
”Nori, mitä-”
”Hei, Ruru. Tulin hieman aikaisemmin töistä”, Yasu keskeytti miesystävänsä ja siirtyi toisen taakse auttaen tätä riisutumaan tummasta ulkotakistaan. Ruki näytti edelleen hämmentyneeltä, hieman yllättyneeltäkin.
”Ai hieman? Kello ei ole edes paljon...”
”Mutta enkö minä viime yönä luvannut tehdä lempiruokaasi ja hemmotella sinua?” mustatukkainen kysyi aivan kuin ohimennen ja siirsi Rukin ruskeita hiuksia tämän täydellisen niskan tieltä. Kevyesti Yasu painoi huulensa lyhyemmän miehen lämmintä niskaa vasten ja kiersi vahvat kätensä omistavasti toisen hoikan vartalon ympärille.

Ruki tunsi muutamia perhosia vatsanpohjassaan.
Tuntui aina niin hyvältä, kun Yasu oli hänen lähellään; suuteli, kosketti, välitti, rakasti. Sen takia ruskeasilmäinen ei olisi voinut olla yhtään onnellisempi.
Huulten pehmeä kosketus tuntui yhtäkkiä kaulalla, se sai Rukin sulkemaan silmänsä hymyillen.
”Mm, niinkö sinä tosiaan lupasit?”
”Niin taisin”, mustatukkainen naurahti matalasti vieden kätensä hitaasti Rukin lanteille. Kevyesti hän käänsi rakkaansa kasvotusten itsensä kanssa ja katsoi tämän levollisia kasvoja. Silmät avautuivat hetken päästä ja katse lukittiin toisen silmien kanssa.
”Ja koska valitat aina kipeitä hartioitasi, päätin tuoda hieronnan tänne meille. Tänä iltana olen sinun orjasi, pyydä mitä tahansa, toteutan kaikki toiveesi”, Yasu jatkoi tullen entistä iloisemmaksi Rukin iloisesta ja onnellisesta hymystä.

Ruskeatukkainen oli silminnähden innostuneempi ja mitään sen kummemmin miettimättä hän vetäisi itseään ainakin pari päätä pidemmän miehen suudelmaan.
”Mikäs sinut on näin romanttiseksi saanut, Hayashi-kun?” Ruki mumisi toisen pehmeitä huulia vasten irtautuen muutaman sentin voidakseen puhaltaa lämmintä ilmaa mustatukkaisen avonaisille huulille.
”Siinäpä vasta vaikea kysymys... Ei ainakaan eräs kääpiön mittainen mies, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta”, Yasu kuiskasi pehmeällä äänellään katsellen toisen tummanruskeita silmiä onnellisena. Hän saattoi nähdä niissä oman kuvajaisensa eteisen himmeässä valossa.

Rukin suu jäi hämmennyksestä auki ja saman tien hän tönäisi pidemmän kauemmas itsestään. Suupielessä nykivä pieni hymynpoikanen kertoi ruskeatukkaisen olevan huvittunut Yasun sanoista, mutta ihan vain vanhempaa miellyttääkseen hän yritti näyttää – ja kuulostaa – loukkaantuneelta.
”Vai että kääpiö... Nyt loukkaannuin, etkä välttämättä muuten saa ostamaani viiniä. Se on sitä paitsi yhtä sinunkin lemppariasi”, Ruki naurahti tupakan madaltamalla äänellään nostaen valkoisen kauppakassin lattialta. Hän heilutteli hiljaisesti sitä mustatukkaisen edessä, eikä voinut olla huomaamatta toisen kaipaavaa katsetta.

Hitaasti lyhyempi miehistä lähti johdattelemaan Yasua peremmälle asuntoon potkien matkan varrella kenkänsä pois jaloistaan.
”Mutta sinähän lupasit hemmotella minua, nee? Oletkohan tehnyt lempiruokaanikin...” Ruki totesi naurahtaen ja nosti etusormeaan voidakseen viittoa miesystäväänsä seuraamaan häntä. Heidän ylleen laskeutui himmeä valo, jonka aiheutti tuoksukynttilöiden valo ja muutamat tunnelmavalaisimet ympäri olohuonetta. Ulkona oli alkanut jo hämärtää, vaikka kello ei ollut paljon. Kello aiheutti rauhallisen äänen viisarin liikkuessa sekunti sekuntilta eteenpäin.

Ilme Yasun kasvoilla oli samaan aikaan sekä anteeksipyytävä että veitikkamainen – tällä oli ilmiselvästi jotain mielessään.
”Anteeksi, muru, mutta tänään voin tilata noutoruokaa, ja sinä saat valita paikan.”
”No, se on jo aika hyvin taiteilijalta”, ruskeatukkainen tokaisi vieden ostoskassin sisällön heidän pienikokoiseen, mutta aivan tarpeeksi kodikkaaseen keittiöönsä. Hän asetti viinipullon keittiötasolle odottamaan ja tunki leivät ja muut ostamansa ruokatarvikkeet niille kuuluville paikoilleen. Onneksi Ruki ei ollut ostanut mitään kylmäruokaa – ne olisivat saattaneet huonontua sillä välin, kun hän oli ollut Reitan kanssa kahvilassa.
”Ja tiedät kyllä, mistä haluan ruokaa. Tilaa lempiannokseni, ruokalista on eteisessä ilmoitustaulussa kiinni”, nuorempi vastasi Yasulle, joka odotti häntä ruokapöytään nojaten. Hymy huulillaan Yasu nosti kätensä päänsä vierelle sotilasmaisesti.
”Kyllä, herrani.”

**

Olohuoneen lehtiä täynnä olevalla tummanpuisella pöydällä seisoi tummanvihreä, puoliksi juotu viinipullo, kaksi sinistä lasia sekä kaksi tyhjää ruokapakettia. He olivat jälleen kerran syöneet kiinalaista Rukin vaatimuksesta. Yasulle se oli kuitenkin samantekevää, mitä he söisivät minäkin päivänä; hänelle tärkeintä oli olla Rukin lähellä, viettää tämän kanssa kunnollista aikaa, kahden. Ruskeatukkaisen sydän oli heltynyt monia kertoja, kun Yasu oli sanonut hänelle noin. Toinen osasi halutessaan olla todella romanttinen.

Vaikka olohuoneen ikkunasta kajasti hieman valoa, olohuoneessa oli hämärää. Ruki oli sammuttanut jopa tunnelmavalaisimet jättäen ainoastaan kynttilät palamaan olohuoneeseen sekä eteiseen johtavaan käytävään.
Asunto oli sotkuinen: täynnä kaikkea turhaa tavaraa, pölyä monta kerrosta, turhia kalusteita, eikä olohuone yhdistettynä keittiöön ilman mitään väliseinää vastannut Rukin mielikuvaa unelmien asunnosta. Heillä oli tietysti vielä olohuone-keittiö-yhdistelmän lisäksi hyvin pieni makuualkovi, kapea eteinen, muutamia komeroita sekä – harvinaista kyllä – silmää miellyttävä ja tarpeeksi tilava kylpyhuone. Olohuoneen ilmapiiri tuntui ahtaalta, koska mustatukkainen oli asettanut työpöydälle omat tavaransa ja kannettavan tietokoneensa. Joka paikassa tuntui lojuvan toisen työtarvikkeita, eikä Ruki pitänyt siitä. Hän olisi halunnut hienon, siistin ja tilavan asunnon.

Mutta koska ei ollut rahaa, ei myöskään löytynyt mahdollisuutta asua mukavammassa tai tilavammassa asunnossa. Yasu tienasi kyllä kohtuullisen hyvin palkkaa, mutta rahaa ei siltikään tuntunut riittävän tarpeeksi. Ruki itse oli työtön, eikä päässyt minnekään, vaikka hän koko ajan yritti. Eräästä ravintolasta oli herunut myöntävä vastaus, mutta ruskeatukkainen oli luvannut miettiä asiaa. Onneksi hänellä oli lukion lisäksi ravintola-alan koulututusta; ehkä tällä kertaa hänestä voisikin löytyä joitain uusia kykyjä, joiden avulla hän saisi mahdollisuuden hyvään työhön.

Toivoa kuitenkin oli.


Pehmeä ja melkoisen kovakourainen ote ruskeatukkaisen harteilla herätti hänet mietteistään ja sai aikaan pienen henkäyksen. Yasun taitavat sormet tekivät lihaksille hyvää liikettä, eikä Ruki tahtonut valittaa. Hänestä tuntui hyvältä istua siinä mustatukkaisen jalkojen välissä ja tuntea, miten lihaksien jäykkyys alkoi hetki hetkeltä kadota.
”Tekeekö hyvää?” Yasu kysäisi matalalla äänellään ja hieraisi yhtäkkiä niin kovaa Rukin hartioita, että se sai hänet inahtamaan kovaäänisesti kivusta.
”No tekee, tekee, mutta älä sentään noin kovakouraisesti hiero! Tuo sattuu”, ruskeatukkainen mutisi ja kääntyi hieman nähdäkseen sivusilmällään miesystävänsä kasvot.
Pieni hymy leikitteli Yasun huulilla, eikä hän voinut estää itseään, vaan teki saman, kipua aiheuttavan liikkeen käsillään saaden nuorempansa inahtamaan uudelleen.
”Nori!”
”Joo joo, en vain voinut vastustaa kiusausta...”
Ruki kääntyi tällä kertaa kokonaan katsomaan mustatukkaista, huulien ollessa pelkkänä suorana viivana. ”Hei, sanoit olevasi orjani tämän illan, joten sinuna en tekisi mitään typerää tai muuten rankaisen sinua todella, todella kivuliaasti.”
Mustatukkainen vain hymyili viekkaasti ja kumarsi miesystävälleen pienen naurahduksen karatessa hänen huuliensa välistä. Hän ei vain ymmärtänyt, miten paljon Ruki onnistui kohottamaan hänen mielialaansa, ihan vain pelkillä sanoillaan tai kiusoittelevilla teoillaan. Olihan heillä ollut vaikeaa, mutta nyt he kuitenkin halusivat nauttia toistensa seurasta.

”Ihan miten herrani käskee.”
Se oli ainut lause, jonka Yasu ehti sanoa ennen hukkumistaan ruskeatukkaisen tummanruskeisiin silmiin. Vatsa tuntui vääntyvän pahempaan solmuun kuin koskaan aikaisemmin. Yasu ei mahtanut itselleen mitään, hän ei ymmärtänyt sitä yhtäkkistä fyysisen kontaktin puutetta, joka velloi hänen sisällään. Keho kaipasi kosketusta, suudelmia, ihan mitä tahansa.
Mustatukkainen tajusi haluavansa koskettaa Rukin vartaloa paljon intiimimmin, hän halusi tuntea miesystävänsä joka ikisen ruumiinosan, joka ikisen vartalon kaaren, omaansa vasten.

Kädet tärisivät hieman, yhtäkkiä toinen käsi kurottui silittämään ruskeatukkaisen aavistuksen verran pehmempää ja pyöreämpää poskea. Jos Ruki ei haluaisi sitä, Yasu joutuisi kestämään tuon vaivautuneen tunnelman tuovan olonsa kanssa niin kauan, kunnes olisi aika; kunnes toinen sitä haluaisi.

Mielessään Yasu toivoi nuoremman sanovan ne taikasanat; toivoi Rukin ymmärtävän, mitä mustatukkainen halusi sillä hetkellä enemmän kuin mitään muuta.
Ruki katsoi miesystävänsä lähes sumuisiksi muuttuneita silmiä. Olohuoneen hämärä valaistus sai ne näyttämään kauniimmilta, eikä ruskeatukkainen tullut huomanneeksi oman kätensä siirtymistä kiinteälle reidelle, joka ei ollut hänen omansa.
Ruumiinosa Rukin kosketuksen alla värähti kärsimättömästi. Miesten välillä leijuvan hiljaisuuden onnistui rikkomaan tiheämmäksi muuttunut hengitys ja seinäkellon viisareitten raivostuttava raksutus.

Yasun ilmeettömät kasvot lähestyivät Rukin omia.
”Yasu.”
”Ruru, sano se”, mustatukkainen henkäisi käskevään sävyyn puristaen nuorempaansa yhtäkkiä ranteesta. Hänen itsehillintänsä tuntui katoavan pala palalta, aivan kuin savuna ilmaan. Sen näki jopa ulospäin, miten hankalassa tilanteessa molemmat olivat, eikä ikkunan toisella puolella pelleilevät nuoret moottoripyörineen tai skeittilautoineen onnistuneet pääsemään ajatusvirtaa pitkin miehien mieliin.
Sillä hetkellä Yasu tiesi, mitä hän tahtoi, halusi. Hän halusi Rukia, aivan käsittämättömän paljon.
”Sano mitä?”
Ote ruskeatukkaisen ranteella tiukkeni.
”Sano se, minkä haluan kuulla. Sano se, mitä tahdot minun tekevän sinulle...”

Rukin huulilta karkasi vaikertava huokaus, kun Yasun toinen käsi lipui poskelta tämän sisäreidelle. Taitavat ja pitkät sormet, taiteilijasormet, painelivat mustan ja kireän farkkukankaan peittämää ihoa ahnaasti. Mustatukkainen saattoi tuntea ihon värähtävän kosketuksen myötä, mutta siitä hän oli enemmän kuin tyytyväinen. Hän ei aikoisi jättää kaikkea pelkkiin kosketuksiin, Yasu halusi antaa rakkaalleen jotain paljon enemmän.
”Ruru, minä tiedän, mitä sinä tahdot...” Yasu murahti tyytyväisenä ja kumartui rakkaansa puoleen painaakseen pehmeät huulensa vaalealle iholle, leualle. Huulet painautuivat muutamaa tummaa luomea vasten ja kädet sivelivät aavistuksen verran laihempia reisiä perhosparven liidellessä mustatukkaisen vatsanpohjassa.

”Sinä et tiedä yhtään, mitä minä haluan...” ruskeatukkainen naurahti matalalla äänellään rikkoen hiljaisuuden heidän välillään. Hän saattoi tuntea miesystävänsä lämpimän hengityksen leuallaan, mutta se sai hänet ainoastaan hymyilemään viekkaasti.
Pienet sormet siirtyivät mustien hiusten sekaan tukistamaan ja leikittelemään. Ruki nautti tuosta tilanteesta, kun hän sai kuulla rakkaansa suusta huokauksia ja tuntea vaativan suudelman huulillaan.
”Ruki, oikeasti... Tämä ei ole kivaa, anna minun-”
”En ikimaailmassa.” Kuului napakka vastaus ja saman tien ruskeatukkainen ehti tönäistä Yasun kauemmas itsestään. Virne leikitteli hänen huulillaan ja valtava mielihyvän aalto pyyhkäisi hänen ylitseen, kun mustatukkaisen ilme muuttui hetkessä hämmentyneeksi, yllättyneeksi.

”Ruru, mitä ihmettä sinä meinaat?”
”Mitäkö meinaan? En halua, että aina sinä saat vapaat kädet”, Ruki kuiskasi pientä leikkimielisyyttä äänessään, ja Yasun istuessa sohvan käsinojaa vasten, ruskeatukkainen lähti lähes kissamaisin liikkein hiipimään lähemmäs miesystäväänsä. Hampaat purivat alahuulta, se sai virneen näyttämään vastustamattomalta. Vaikkei Ruki tehnyt mitään, vaikertava huokaus karkasi mustatukkaisen huulilta.
”Tehdään tämä välillä näin päin...”
”Mit-”
Ennen kuin Yasu ehti jatkaa lausettaan tuon pidemmälle, pieni sormi oli painautunut pehmeitä huulia vasten.
”Shh, älä pilaa tunnelmaa typerillä kysymyksilläsi”, miehistä nuorempi naurahti ja ollessaan aivan kunnolla vastakkain Yasun kanssa, hän painoi huulensa toisen huulille vangiten toisen hellään suudelmaan. Mustatukkainen tuntui vastaavan samalla mitalla takaisin, eikä Ruki voinut olla hymyilemättä suudelman lomasta. Juuri tuollaisia hetkiä hän rakasti.

Istuessaan rakkaansa reisien päällä, Ruki tunsi yhtäkkiä pehmeän kosketuksen omilla reisillään ja pian lanteillaan. Toisen vahvat taiteilijasormet ujuttautuivat salakavalasti sivelemään pitkähihaisen paidan alta paljastuvaa vaaleaa ihoa. Ne piirtelivät kuvioita lantioluiden paikkeille, siirtyen ylemmäs kohti kylkiä ja navan seutua. Samalla suudelma alkoi käydä kärsimättömäksi vanhemman osalta; Yasu ei ilmeisesti malttanut odottaa enää sekuntiakaan.
Rukin vetäytyessä suudelmasta, hämärän olohuoneen täytti miesten raskas hengitys ja Yasun inahdus.
”Sinä olet oikea kiusanhenki...” Yasu huokaisi turhautuneena antaen sormiensa hivellä miesystävänsä täydellistä, täysin virheetöntä ihoa hellästi. Etusormi piirsi sydämen kyljelle, ele sai Rukin naurahtamaan hiljaisesti.
”Tietäisitkin...” hän vastasi toiselle painaen huulensa vielä nopeasti rakkaansa huulille, kunnes hänen omat huulensa siirtyivät työstämään Yasun kaulaa innokkaasti.
”Mm, en vain jaksa miettiä, mitä aiot tehdä minulle...” mustatukkainen kuiskasi toisen korvaan henkäisten terävästi, kun kieli nuolaisi hänen korvalehtensä taustaa kiihkeästi.
”Yritän saada sinut hulluksi, en mitään erityisempää...” Ruki murahti tyytymättömänä; hän ei halunnut kuunnella toisen tarpeettomia sanoja tuolla hetkellä, hän halusi vain saada Yasun tuntemaan itsensä halutuksi. He olivat monina öinä nauttineet toistensa suomista kosketuksista, mutta yleensä Yasu halusi aina saada Rukin tuntemaan olonsa hyväksi.

Nyt olisi mustatukkaisen vuoro tuntea olonsa hyväksi.

”Olen jo hullu sinun takiasi, eikö se ole jo aika epäreilua...”
”Ole nyt jo hiljaa, puhuminen ei hyödytä mitään”, Ruki murahti uudelleen näykkäisten kipeästi Yasun vaaleaa ihoa korvalehden alta. Toisen iholla komeili muutama jo aiemmin tehty jälki, ne eivät tuntuneet lähtevän millään pois.


Yasun lämpimät sormenpäät liikkuivat malttamattomina ruskeatukkaisen sirolla vartalolla, ja se sai hänen keskittymiskykynsä herpaantumaan. Vaatteet alkoivat tuntua molempien miesten mielestä aivan liian turhilta – ne estivät kuumottavien vartaloiden aikeet kietoutua toisiaan vasten. Ruki painautui paremmin miesystävänsä vartaloa vasten tuntien joka ikisen vatsalihaksen korostuksen jopa ahdistavan kankaan lävitse.

Ja silti he molemmat halusivat enemmän.

Rukin kieli teki reittiään tutkivasti suupielestä leualle, siitä uudelleen kaulalle tummien jälkien kohdalle ja pian korvalehdelle. Hän oli tyytyväinen, että mustatukkainen oli tukkinut suunsa ja keskittyi vain olemaan, nauttimaan kaikesta huomiosta, jonka ruskeatukkainen hänelle soi.
Yasun raskas hengitys kuului nyt voimakkaampana, mutta toisen ihanan, vaivalloisen hengityksen yli Ruki pystyi kuulemaan omat nopeat sydämenlyöntinsä hurraavina korvissaan.
Hymynkare huulillaan ruskeasilmäinen iski hampaansa vaalealle, lämpimälle kaulan iholle. Ja uudestaan. Uudestaan. Ja vielä kerran, kiduttaen, nauttien, virnistellen.

Miehet eivät edes huomanneet, kuinka yksi toisensa jälkeen tuoksukynttilät henkäisivät viimeisimmän kerran ja sammuivat hiljaisesta, elämää nähneestä asunnosta. Ainut asia, joka oli molempien mielessä koski fyysistä kontaktia, helliä ja kiusoittelevia sanoja korvanjuuressa, sekä kosketuksia, jotka myötäilisivät jokaista vartalon kaarta, virhettä; jokaista pientä yksityiskohtaa.

Ruki saattoi haistaa nenässään miesystävänsä miehekkään, ihanan maskuliinisen tuoksun. Se oli ihana hetki.
Nostaessaan kasvonsa samalle tasolle vanhemman kanssa, ruskeatukkaisen tummissa silmissä leiskui leikkimielisyyttä, halua kiusata toista kaikilla mahdollisilla tavoilla.
”Kulta...” Kuului aneleva kuiskaus, pyyntö, jolle Rukin oli hyvin vaikeaa vastata edes mielessään 'ei'. Hymy hänen huulillaan oli hellä, onnellinen.

Se oli ensimmäinen kerta moneen aikaan, kun huulet antautuivat rakastavaan, kaikkia mahdollisia tunteita huokuvaan suudelmaan.
Se oli Rukin tapa kertoa tunteensa Yasulle. Äänettömästi.

**

Mustelma. Se sattui. Tällä kertaa se sika, jota jotkut uskalsivat kutsua isäksi, oli osunut oikealla suorallaan arkaan kohtaan.
Suoraan kasvoille; silmäkulmaan, poskelle, suupieleen. Huulilla oli halkeama, veri oli hyytynyt, eikä mikään tuntunut niin pahalta kuin se hetki.

Eikä hän itkenyt.
Hän tahtoi vain kadota, muuttua näkymättömäksi voidakseen paeta sitä sikaa.
”Jos sä, Akira, vaan tietäisit.”


**

Aamulla ikkunasta katsoessaan Ruki huomasi ilman olevan taas yhtä synkkä ja pilvinen kuin edellisenä päivänä, sitä edellisenä sekä sitäkin aikaisemmin. Jalkakäytävillä näkyi pieniä vesilammikoita, ja jos oikein tarkasti katsoi pystyi näkemään, kuinka sadepisarat hiljalleen rikkoivat lammikoiden tyynen pinnan. Pieni keltainen lehti lensi jostain kaukaa lammikkoon, kiireiseltä näyttänyt henkilö juoksi sen ylitse.
Ruskeasilmäinen vihasi sellaisia aamuja, päiviä.

Hän kosketti olohuoneen ikkunan kiiltävää, puhdasta pintaa siivouksesta karheilla sormillaan, eikä välittänyt jäisikö pinnalle taas todisteita koskettelusta.
Sadepisarat tanssivat ikkunan toisella puolella lohdutonta tanssiaan. Ruki huokaisi.
Ruskeatukkainen oli pukeutunut isoon valkoiseen kauluspaitaan – alusvaatteiden lisäksi – joka oli Yasun omaisuutta. Ruki vain rakasti pukeutua rakkaansa vaatteisiin; ne tuoksuivat ihanan miehekkäiltä, niissä oli sellainen tuoksu, jota ei yksinkertaisesti voinut vastustaa.

Tummat hiukset olivat pörröiset ja sojottivat lähes jokaiseen ilmansuuntaan. Unihiekka kutitti silmäkulmia, jonka johdosta silmäluomet olisivat halunneet painautua uudelleen kiinni saadakseen unenpäästä kiinni. Mutta Ruki ei halunnut nukkua, vaikka kello ei ollut edes paljon. Ehkä puoli yhdeksän, ja silti ihmiset kävelivät ulkona kiireissään. Jotkut puhuivat puhelimessa juosten kohti juna-asemaa mustat salkut käsissään, jotkut näyttivät liikemiehiä paljon nuoremmilta, opiskelijoilta, joilla tuntui olevan kiire kouluun.

Joskus ruskeasilmäinen toivoi olevansa itsekin yksi heistä, jotka olisivat kiireisiä ja saisivat vaivannäöstään palkkaa. Mutta Ruki ei ollut vielä kokenut onnea työn saamisessa, vaikka hänelle olikin alustavasti paikka eräässä ravintolassa. Matka ravintolaan oli kuitenkin hyvin pitkä, eikä Ruki ollut varma, mitä voisi vastata ravintolapäällikölle. Kyllä vai ei, sitä hän ei tiennyt.
Huonon onnensa vuoksi ruskeatukkainen tunsi olevansa huonompi kuin monet muut ihmiset.
”Muru...” Kuului käheä murahdus hänen korvanjuuressaan, kun samalla hetkellä lämpimät kädet kietoutuivat lyhyemmän miehen vartalon ympärille. Hymy kohosi nopeasti Rukin huulille ja hän sulki silmänsä hetken päästä tuntiessaan toisen painavan kasvonsa hänen niskaansa.

”Mm, mitä nyt?”
”Sänky tuntui niin tyhjältä ja kylmältä, kun et nukkunut enää vierelläni. Miksi sinä ylipäätään näin aikaisin nousit ylös?” Yasu kysyi väsymyksen kuultaessa hänen äänestään. Ruki naurahti hiljaisesti ja silitti hellästi miesystävänsä vahvoja käsivarsia.
”Ajattelin, että voisin tehdä sinulle kunnon aamupalan”, ruskeatukkainen mutisi ja kääntyi miesystävänsä sylissä ympäri.
”Sitä paitsi, lupasin soittaa Ayumille aikaisin ja selvittää, milloin hän tulee käymään täällä miehensä kanssa. Siitä oli aikoja sitten puhetta...”
”Aijaa, okei. Hmph. No, jos sinä soitat ensin vaikka Ayumille, minä käyn sillä välin suihkussa ja sitten teemme yhdessä aamupalaa? Voisit neuvoa minulle, mitä pitää tehdä, kun olen vähän kömpelö ruoanlaitossa”, mustatukkainen vastasi hymyillen ja silitti lyhyemmän miehen alaselkää hiljaisesti sormillaan. Myös hymy Rukin huulilla näytti yhtä onnelliselta kuin hänen miesystävänsä hymy. Tuo tuntui niin erilaiselta aamulta verrattuna niihin aamuihin, jolloin he tuskin kommunikoivat. Harvemmin he halailivat toisiaan tai kutsuivat toisiaan hellittelynimillä. He eivät melkein koskaan edes hyvästelleet toisiaan.

”Kyllä se minulle sopii. Alahan mennä sitten niin minä saan rauhassa soitettua siskolleni”, ruskeatukkainen naurahti ja tönäisi Yasun irti itsestään. Hän käveli toisen ohitse etsiäkseen puhelintaan, ja mitään sen kummemmin sanomatta Yasu asteli edelleen uneliaan näköisenä kylpyhuoneeseen. Ovi kolahti kiinni ja kuului naksahdus, joka kertoi oven olevan lukossa.
Vanhaan tuttuun tapaansa Ruki etsi nopeasti luettelosta Ayumin numeron, vilkaisi näytön nurkassa näkyvää kellonaikaa varmistaakseen vielä, että olisi täysin sopiva aika soittaa, ja painoi vihreää näppäintä.

Ei ehtinyt kuulua kuin muutama tuuttaus ja Ayumin iloinen ääni toivotti hyvää huomenta.
”Huomenta, Ruki! Mietinkin koska soittaisit.”
Ruskeatukkainen hymähti hiljaisesti laahustaen hitaasti olohuoneen sohvalle, jolla lojui eilisillan jälkeen vaatekappaleita, ja istahti risti-istuntaan sen pehmeälle pinnalle. ”Huomenta vain. En aluksi ollut ihan varma, milloin minun pitäisi soittaa, mutta päätin kerrankin toimia ajoissa.”
Puhelimen toisesta päästä kuului pehmeä naurahdus. Ruki tunsi itsensä sillä hetkellä iloiseksi.
”Sinä tiedät, että olen aamuihminen. Enkä pysty nukkumaan kunnolla, kun tuo pienokainen tuolla vatsassa potkii. Mutta niin, ennen kuin sovimme mitään niin kerro mitä sinulle kuuluu. Vaikka viimeisimmästä puhelusta ei ole kauaa”, Ayumi sanoi iloisella äänellään, ja yhtäkkiä Ruki tunsi vatsassaan perhosparven. Pitäisikö hänen kertoa?

”Mm, ihan hyvää kuuluu. Kai. Tai siis...”
Hiljaisuus. Ruskeatukkainen tiesi sisarensa kohottavan kulmaansa, vaikkei hän sitä nähnytkään omin silmin.
”Niin...? Onko jotain sattunut?”
”Ei! Tai siis, on. Ehkä. Törmäsin eilen ruokakaupassa Reitaan...”
Ayumi hymähti puhelimen toisessa päässä, ilmeisesti kutsumanimi 'Reita' ei sanonut hänelle yhtikäs mitään. Ruki tyytyi huokaisemaan ja hieroi ohimoaan hetken aikaa, kunnes vastasi: ”Akira kertoo sinulle ehkä jotain enemmän...”
”Aa, Akira! Sinun paras ystäväsi. Mutta sehän on hienoa! Mitäs hän?”
”Ihan hyvää kai, mutta siis se ei ole hienoa! Sinä tiedät, miten paljon Yasunori vihaa Akiraa ja toisinpäin, en kestä, jos tästä tulee hirveä tappelu tai muuta, jos he tapaavat. Sinä tiedät, millainen Akira on luonteeltaan!”
Ruki kuuli sisarensa huokaisevan kyllästyneen oloisesti.
”Ruki, jos ollaan ihan rehellisiä, minusta heidän pitäisi tavata toisensa. Jos he vihaavat toisiaan, vaikka eivät ole koskaan edes tavanneet, se on kaiken lisäksi sekä typerää että turhaa.”
”Minä tiedän sen, mutta... Minua silti ahdistaa”, Ruki kuiskasi ja vilkaisi kylpyhuoneen suuntaan nostaen ihan muutaman sekuntin ajaksi puhelimen korvaltaan. Kun hän kuuli veden lorinaa kylpyhuoneesta, puhelin löysi tiensä takaisin korvalle.

”Mikä sinua ahdistaa siinä?”
”Se, että Akira sanoi eilen tulleensa etsimään minua...”
”... Ruki, hän tuli tänne jo monta kuukautta sitten ja soitti minulle kysyäkseen, missä sinä asut.”

Siinä vaiheessa ruskeatukkaisen sydän jätti muutaman lyönnin välistä. Hänen sisarensa sanat kuulostivat oudolla tavalla hyvin pelottavilta.
Sormet hakeutuivat aivan kuin pelokkaina hipelöimään tummia, nukkumisesta sekaisin olevia hiussuortuvia. Ja sydän löi yhtäkkiä nopeampaa. Ja nopeampaa.
”Sinä- Mitä?”
”Niin. Akira halusi niin kovasti puhua sinun kanssasi.”
”Mutta mikset sinä sanonut aikaisemmin mitään?!”
”Koska en nähnyt sitä tarpeelliseksi. Kun hän monta kuukautta takaperin kysyi minulta neuvoja, hän lupasi tulla käymään luonasi heti.”

Ruki nielaisi vaivaantuneena. Minkä takia Reita oli tullut kaupunkiin jo monta kuukautta aikaisemmin, ottanut yhteyttä Ayumiin ja kun hän oli saanut tietää ruskeatukkaisen olinpaikan, oli hän jättänyt tulematta? Miksi? Oliko Reita tarkkaillut häntä kaikki ne kuukaudet? Jos oli, miksi hän oli tehnyt niin?

Rukia alkoi pelottaa. Paleltaa.
Muistot tulvahtivat saman tien hänen mieleensä.
Päällimmäisenä se muisto, jonka hän olisi halunnut unohtaa; se muisto, jonka hän myönsi suurimmaksi virheeksi, jonka oli elämänsä aikana tehnyt. Kaikista surullisinta oli se, että sitä muistoa ei kukaan voisi pyyhkiä pois, ikinä.
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä La Helmi 11, 2012 12:52 am, muokattu yhteensä 1 kerran
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    4 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 4/?) 01.10.11

ViestiKirjoittaja Michu » Su Loka 23, 2011 2:33 pm

En kyl edelleenkään voi sietää näitä parituksia tässä, mut luen tätä tekstin takia XD Kaikkee sitä joutuukin kestämään – no ei nyt, kuvittelen tilalle jonkun muun jos alkaa hirveesti kammottaa. Mitäs mä sit tästä luvusta sanoisin. Musta tuntuu, et toistan vaan itteeni joka kommentissa, mut ainaki kommentoin, et ei se varmaan haittaa eiks vaa :( ?

Musta tuntuu nyt tosi tyhmältä sanoo tää, mut tykkään ihan hirveesti noista Reitan ja Rukin kohdista XD Eli luvun alusta, koska ne on kummatkin tollasia pellejä! Sit ei toi niiden piikittely kuitenkaan mee ihan yli, vaan sitä on just sopivasti :D mua vähän jännittää mihin tää johtaa (paitsi et sanoit taas mesessä mitä tulee tapahtuun, hyi sua) koska aaa en osaa ajatella oikeestaa mitää sinänsä ja niin. Pidät sopivasti kaikkee peitossa ja paljastat vähitellen. Niin paljon mysteereitä ja haluun jo seuraavan luvun D: ja pidän edelleen näist kaikista kuvailusta, varsinki ku kuvailet paikkoja ja yksityiskohtia *A* tulee niin selkeet mielikuvat, kivaa.

Yasun ja Rukin suhteesta sen verran et tykkään niiden suhteesta ja ne on tosi söpöjä jotenkin, mut sit taas odotan et niille tulis joku kauhee riita tai jotain muuta vastaavaa. Tykkään kinkkisist tilanteist ku haluun tietää, mitä henkilöt tekee siinä vaiheessa haha :D okei oon kamala mut ehkä tiiät mitä meinaan XD tosin musta tosiaan tuntuu, et Reita tulee sekottamaan pakkaa vähän liikaakin, joten hmm, sitä ehkä odotellessa XD No jaa, en ala vetämään mitään johtopäätöksiä ennen loppua. Ehkä.

Ayumi on kans ihana :D ihan täydellinen siskohahmo. oot kyl saanu näitten henkilöiden ihmissuhteet pelaamaan jännästi. Must tuntuu et kaikki täs ficissä salaa jotain, ehkä ei, mut kuitenkin XD musta tuntuu siltä. Haluun tosiaan tietää, mikä muisto Rukia piinaa... Siitä kyl huomaa, ettei kaikki tosiaan oo hyvin, hee tä on jännää /tyhmät kommentit.

no jaa, jospa quottaan tähän loppuun jotain :D

akumu kirjoitti:Olohuoneen lehtiä täynnä olevalla tummanpuisella pöydällä seisoi tummanvihreä, puoliksi juotu viinipullo, kaksi sinistä lasia sekä kaksi tyhjää ruokapakettia.

Pidin tästä kohasta ihan hirveesti *---* kuvailu = ♥

akumu kirjoitti:Matka taittui hitaasti laahustellen portaita pitkin, yksi toisensa jälkeen kohti ruskeaa, puista ulko-ovea. Avaimia hypistellen Ruki laski katseensa kultaiseen, todella hienoon ovikylttiin, jossa luki kaunokirjaimin ”Hayashi & Matsumoto”. Se nostatti hymyn ruskeatukkaisen huulille, eikä hän voinut olla tuntematta lämmintä oloa sisimmässään. Hän oli ollut onnekas löytäessään niin hienon ja rakastavan miehen itselleen.

samasta syystä täkin kuuluu mun lempparikohtiin :D sun ei kyllä todellakaan tarvii huolehtia sun kuvailusta, se on just täydellistä :)
en nyt viitsi hakemalla hakea jotain quottaamisen aihetta, koska tuolla on aika paljon sellasia kivoja kohtia, mut noi mulla jäi mieleen sen jälkeen ku olin lukenu tän :D mutta joo, odotan innolla uutta lukua, tsemppiä siihen!
Satisfying Madness
blog | last.fm | tumblr | twitter

    1 tykkää.
Avatar
Michu
Teknikko
 
Viestit: 217
Liittynyt: Ma Huhti 27, 2009 6:21 pm
Paikkakunta: Salo

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 4/?) 01.10.11

ViestiKirjoittaja akumu » Ma Tammi 02, 2012 8:01 pm

Michu:

Anteeksi, että tämä vastaus tulee ihan pirun myöhässä, mutta tosiaan - on tässä tapahtunut kaikenlaista muuta niin en ole pahemmin ehtinyt seikkailemaan Lafissa kunnolla! Joten parempi myöhään kuin ei milloinkaan, right? Mulla on muutenkin ollut ihan älytön block tätä ficciä kohtaan, vaikka ideoita on pilvin pimein, mutta mitäs iloa niistä ideoista on, jos ei ole minkäänlaista halua kirjoittaa mitään :( Mutta tänään päätin kirjoittaa tuon viidennen luvun loppuun, joten saa nähdä onnistunko julkaisemaan sen ennen ensi viikon maanantaita! Nyt kuitenkin itse sun kommenttiin ja vastaukseen. Ensinnäkin, oon tosi iloinen, että edes sä olet jaksanut kommentoida tähän, kiitos siitä siis :)

Ja tässä tosiaankin tulee olemaan hyvin paljon mysteereitä! Seuraavassa luvussa paljastuu jo muutamia juttuja, jotka kertovat ehkä jotain vähän enemmän Reitan ja Rukin aikaisemmasta suhteesta keskenään ;) Oon suunnitellut tähän kaikkea ja hyvin tarkkaan, joten toivottavasti tulet pitämään yllättävistäkin käänteistä. Oon pahoillani, jos oon jossain välissä spoilannut sua liikaa, mutta suunnittelen sinne väliin aina kaikkea muutakin, mitä edes sä et osais arvata. Oon juonikas nainen, niin kuin aviovaimoni Amor joskus vuosia sitten totesi!

Yasun ja Rukin suhteesta sen verran et tykkään niiden suhteesta ja ne on tosi söpöjä jotenkin, mut sit taas odotan et niille tulis joku kauhee riita tai jotain muuta vastaavaa.


Ne on söpöjä, se mun täytyy itsekin myöntää :D Mutta heidän suhteensa ei todellakaan tule olemaan mitään ruusuilla tanssimista, koska itse yksinkertaisesti rrrrrrakastan kirjoittaa draamaa ja kaikenlaisia riitoja, vaikka en olisikaan mikään maailman parhain kirjoittamaan riitakohtauksia, mutta siis - no worries, pakka tulee sekoittumaan totaalisesti, tunteet menee vähän miten sattuu tässä vuoristoradassa, Reita alkaa olla enemmän esillä, suhteista tulee hankalia ja mukaan ilmestyy vielä muutama muukin tyyppi! Esimerkiksi tuo Miyavi ja Koda Kumi, joista en ole vielä ehtinyt kirjoittaa yhtikäs mitään, mutta kaikki aikanaan.

Must tuntuu et kaikki täs ficissä salaa jotain, ehkä ei, mut kuitenkin XD


Haha, no comments! Okok, ne jotka tuntee mut niin saattaa arvata tähän oikean vastauksen. Itse en kuitenkaan lähde paljastelemaan mitään, koska sitten spoilauksista tulisi ihan himosuuret ja tämä mun intoni tätä ficciä kohtaan lopahtaisi täysin XD Mutta jos kiinnostaa tietää niin otapa vaikka yhteyttä yksärillä tai ihan vaikka mesessä ;) Saas nähdä rupeanko paljastelemaan sulle vielä lisää - sä tiiät tästä kumminkin jo ihan liikaa niin ehkä mun kannattais edes jotain pitää sinulta salassa, hehe ! Oon kiero ja ilkee ja kaikkee hoho.

Ja kiitos ylipäätään kaikista kehuista! Mulla on aina kauheet alemmuuskompleksit, kun luen muiden paljon parempien ficcareiden ficcejä, koska sitten musta tuntuu, että oma kuvailu on jotenkin liian paljon hatarampaa. Lueskelin myös vanhoja ficcejä, joissa oli IMO paljon parempaa kuvailua kuin nykyään, mutta toisaalta - tää ei edelleenkään tule olemaan mikään maailmoja mullistavin ficci, jossa pitäisi olla metaforia, kuvailua tapahtumapaikoista ja -ajoista, ja personifikaatioita ihan älyllisen paljon. Tahdon tehdä tästä omanlaisen enkä tunkea tähän liikaa kuvailua, koska ei sekään mitään kauhean nättiä lukemista sitten olisi :( Mutta ihana kuulla, että tykkäät!

Kiitos kommentistasi paljon C: ♥
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    2 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 4/?) 01.10.11

ViestiKirjoittaja akumu » Ti Tammi 03, 2012 10:27 pm

A/N: Ja taas kolme kuukautta viimeisimmästä luvusta :D Oon oikeesti tosi pahoillani, että oon ollut saamaton tämän ficin suhteen, mutta tosiaan - mulla on ollut block, oon panostanut enemmän kouluun ja lomalla oon vaan tahtonut möllöttää isosiskon kanssa sohvalla katsellen Gossip Girliä, Skinsiä ja Californicationia. Ihan vain vuoden 2012 kunniaksi päätin saada tämän viidennen luvun kirjoitettua loppuun. Ja koska seuraava jakso koulussa raastaa mun hermoja niin ei varmaan kauheesti jää aikaa kirjoitella tätä, joten parempi vain saada tää pois alta!

Tämä luku on pituudeltaan jotain 12 OpenOfficen mukaan, eli aika paljon ottaen huomioon, että en yleensä osaa kirjoittaa pitkiä lukuja. Tämä tuntui kuitenkin aina vain venyvän ja venyvän, joten päätin olla kirjoittamatta muutamaa kohtausta, jottei tämä tulisi liian pitkäksi. Ehkä saan tungettua ne muihin lukuihin sitten :) Musta tää viides luku on kuitenkin ihan hyvä tällaisenään, vaikka loppu raastaa mua :D Musta tuntuu, että loppu kusee niin paljon, etten edes kehtaa lukea tätä toista kertaa läpi. Tarkistin sen yhteen kertaan ja toivon, ettei kauheasti virheitä jäänyt. Jos jäi niin korjaan ne mahdollisimman nopeesti sitten pois! Mua oikeesti jännittää tämän julkaisu, koska tykkään henkilökohtaisesti tästä alusta, mutta lopusta... en sitten niinkään :-D Mut toivottavasti te osaatte arvostaa tätä sitten enemmän kuin mä ite!

Mutta jottei tää alkulöpinä tuu ihan yltiöturhaksi niin ollos hyvä, immeiset! Meitsi lähtee nyt syömään ihan helkkaristi ruokaa ja lukemaan Muumi-kirjaa pitkästä aikaa. adios bitchessssss !! Kommentit olis todella toivottuja ♥

PS. Omistan tämän luvun ihan yksinoikeudella DIMille, koska oon tehnyt sille mesessä liian paljon paljastuksia, ja sä kuulemma tykkäät tästä ficistä niin ollos hyvä. PALJASTUKSIA EN ENÄÄ SINULLE TEE, ettäs tiedät senkin ;-D


Chapter five

Rukin sisällä kiehui.

Enää häntä ei pelottanut tai ahdistanut niin kuin aiemmin aamulla. Nyt hän oli raivoissaan Reitalle siitä, että tämä oli ottanut yhteyttä Ayumiin, muttei häneen. Jos toinen oli monta kuukautta sitten tullut kaupunkiin ja tiennyt ruskeatukkaisen olinpaikan niin kauan, miksi tämä oli pysynyt poissa näkyviltä? Oliko Reita tosiaankin vakoillut häntä ja kaupassa esittänyt kuin olisi aivan sattumalta löytänyt ruskeatukkaisen monen kuukauden, viikon, tunnin ja minuutin etsinnän jälkeen? Ilman sen parempaa syytä Ruki oli kuitenkin vihainen siitä, mitä vaaleatukkainen oli tehnyt.

Tai pikemminkin jättänyt tekemättä.

Ripein askelin ruskeatukkainen asteli kohti Reitan asuntoa. Ruki oli pakottanut sisarensa paljastamaan vaaleatukkaisen salaistakin salaisemman puhelinnumeron, joten sen jälkeen oli ollut helppoa saada selville hänen olinpaikkansa.
Tuuli tuiversi lyhyen miehen kasvoille, ja tihkusade sai tuulitakin tumman ja sileän pinnan kosteaksi, kiiltäväksi. Se ei kuitenkaan sillä hetkellä kiinnostanut häntä, tärkeintä oli päästä mahdollisimman nopeasti purkamaan viha vaaleatukkaiseen mieheen, joka nyt todennäköisesti kiltisti odotteli hänen tuloaan omassa asunnossaan.

Ruki tajusi kenkiensä olevan aivan läpimärät siitä juoksemisesta ja kiirehtimisestä – matkalla hän oli mitään sen enempää ajattelematta juossut suoraan vesilätäköiden läpi, jolloin likainen vesi oli onnistunut upeasti tahrimaan lenkkareiden suhteellisen puhtaan pinnan. Nyt kengät olivat entiset, niiden tie johtaisi saman tien roskakoriin.
Ruskeatukkaisen astellessa jalkakäytävällä kuului pelkkää lotinaa hänen kengistään. Märkä sukka tuntui inhottavalta jalkapohjaa sekä jalkapöytää vasten, mutta se oli kestettävä.

Huppunsa suojista Ruki näki talon olevan aivan hänen edessään, joten loppumatka taittui todella nopeasti. Ei ollut vaikeaa löytää perille, nimittäin heidän asunnoltaan ei ollut hirveän pitkä matka huonosti hoidetulle kerrostaloalueelle. Talo oli huteran näköinen, punaisia tiiliä oli siellä täällä ja loput oli maalattu tummanruskeiksi. Peltiset roskakorit olivat asuinrakennuksen niin kutsutulla pihalla, joka olisi ehdottomasti kaivannut hoitoa ja huolenpitoa. Mutta toisaalta – se ei ollut ruskeatukkaisen ongelma, joten hän kiinnitti ajatuksensa johonkin muuhun.

Ovella Ruki painoi Reitan antaman ovikoodin ja pääsi vihdoinkin pois sateen armoilta. Tuulitakista tippui vesipisaroita rumalle, likaiselle ja varsin tyylittömälle eteismatolle. Enää hänen vartalonsa ei tuntenut kylmyyttä, mutta sen sijaan sydän olisi voinut kokea vaikka kuolion sellaisen kamalan näyn nähdessään.
Kerrostalon alimmassa kerroksessa kaikki oli rumaa; oksennuksen keltaisilla seinillä oli rumia graffiteja ja muutamasta kohdasta oli maali kulunut kokonaan pois. Matot olivat likaisia ja kehystetyn nimitaulun lasinen pinta oli rosoinen ja pölyinen. Rukin teki oikeastaan pahaa katsoa niin ankeaa ja likaista kerrosta.

Hän kun itse sattui pitämään siisteydestä ja tyylikkyydestä.

Graffiteista ja alimman kerroksen likaisuudesta huolimatta ruskeatukkainen nyrpisti nenäänsä ja lähti varsin aggressiivisesti tarpomaan portaita pitkin kerrostalon ylimpään, eli viidenteen kerrokseen. Hissiä talossa ei ollut – ainakaan Ruki ei huomannut sitä ensijärkytykseltään – mutta se ei ollut hänelle edes tärkeää. Niinkin lyhyen matkan hän taittaisi nopeammin jalkaisin.
Päästyään oikean asunnon eteen Ruki painoi nopeasti ovikelloa ja toivoi vaaleatukkaisen avaavan oven salamannopeasti. Oli aika selvittää tämä asia, salaisuus; ruskeatukkainen halusi kuulla itseään hieman pidemmän miehen vision kyseisestä tapahtumasta, miksei tämä ollut tullut käymään hänen luonaan niin kuin oli Ayumille sanonut.

Se vihastutti Rukia.

Hän suoristi selkänsä, veti syvään henkeä ja siirsi kosteita, tummanruskeita hiuksiaan silmiensä tieltä, jotta näkisi vaaleatukkaisen kasvot paremmin. Jos toinen sitä ovea edes avaisi. Saattoi olla mahdollista, ettei Reita ollut edes kotona, mutta toisaalta, miksi hän olisi sitten toivottanut Rukin tervetulleeksi, jos ei itse olisi paikalla?
Yhtäkkiä oven takaa kuului askelia, ja vaimea musiikki kantautui ruskeatukkaisen korviin. Ilmeisesti vaaleatukkainen oli sittenkin nauttimassa kotonaan yksinäisyydestä tai tekemässä töitä; olihan hän sentään taiteilija ja saattoi käyttää musiikkia inspiraationlähteenään.

Muutaman ohikiitävän minuutin kuluttua ovi avautui.

Ruki kohotti katseensa oven avanneeseen henkilöön, ja hänen sydämensä löi muutaman ylimääräisen lyönnin – tai siltä se ainakin tuntui.
Reita seisoi lyhyempänsä edessä hyvin rennoissa vaatteissa; yllään hänellä oli rikkirevityt, vaaleat farkut sekä harmaa miesten toppi, jossa oli erivärisiä maalitahroja siellä sun täällä. Housutkaan eivät olleet välttyneet maalitahrojen hyökkäykseltä.
Unohtamatta sitä tosiasiaa, että toppi korosti melko hyvin vaaleatukkaisen vatsalihaksia, oli Rukin myönnettävä, että toinen näytti jollain oudolla tavalla viehättävältä, hyvältä. Reitan hiukset olivat sekaisin, kasvoilla näkyi myös punaista, sinistä ja vihreää maalia ja puoliksi poltettu tupakka roikkui tämän suupielestä. Vaaleatukkainen vain virnuili Rukille, ja siinä samassa miehistä lyhyempi muisti, minkä takia oli niin raivoisan nopeasti tullut jalkaisin entisen ystävänsä luokse.

Reitan seksikkyydestä huolimatta ruskeatukkaisen sisällä kiehui edelleen.
Ja sitten hän löi toista kasvoille.


Oli hiljaista, lukuunottamatta ruskeatukkaisen kiihtynyttä hengitystä. Hänen suklaanruskeat silmänsä suorastaan kiilsivät vihasta sekä pettymyksestä toisen miehen tekoa kohtaan. Ruki tunsi itsensä petetyksi, huijatuksi, ahdistuneeksi – vaikkei hänellä olisi itse asiassa ollut edes syytä. Itsehän hän oli ollut se, joka oli huijannut, valehdellut ja ollut kaikin puolin inhottava ihminen vaaleatukkaiselle. Rukin ajatuksiin ei kuitenkaan tuolla hetkellä mahtunut hänen omat virheensä, hän tahtoi vain purkaa ahdistuneisuuttaan Reitaan.
Lyönnin johdosta vaaleatukkaisen kasvot olivat kääntyneet katsomaan sivullepäin, ja hitaasti Reita sai aikaiseksi kääntyä katsomaan lyhyempäänsä poski punoittaen lyönnin takia.
”Kiitos, vaikken tiedä, miksi ansaitsin noinkin lämpimän vastaanoton”, miehistä pidempi vastasi tupakan roikkuessa edelleenkin hänen huuliensa välissä. Myös hänen katseensa oli tummunut muutaman asteen aikaisemmasta, leikittelevästä katseesta.

”Miksi helvetissä olet ottanut yhteyttä Ayumiin?!” Ruki huudahti ärtyneenä ja astui kutsumatta sisälle vaaleatukkaisen eteiseen. Ovi pamahti hänen perässään kiinni, ja asunnon omistaja vain nauroi. Nauroi. Niin inhottavalla tavalla, että ruskeatukkainen tunsi kylmiä, inhottavia väreitä selkäpiissään.
Reita veti viimeiset henkoset tupakastaan ja tumppasi sen eteisen likaisella lipastolla olevaan tuhkakuppiin. Suklaanruskeat silmät eivät jättäneet vaaleaverikköä rauhaan; tällaisissa tilanteissa Ruki osasi olla hyvinkin omatahtoinen ja suutuksissaan.
”Mitä vittua se sinulle itse asiassa edes kuuluu?”
”No, kuuluu se siinä mielessä, että olit kysynyt Ayumilta osoitettani, luvannut tulla käymään, muttet tullutkaan!” Ruki vaahtosi, häntä suorastaan raivostutti Reitan asenne ja äänensävy tuossa koko tilanteessa. Jos häntä lyötäisiin toisen kerran naamaan, mutta tällä kertaa eri poskelle, osaisiko hän ottaa tuon asian tosissaan ja yrittäisi ymmärtää, miten ahdistavalta ruskeatukkaisesta tuntui?
”Niin, mitä sitten?”
”Oletko sinä vakoillut minua vai mitä olet sitten tehnyt sillä tiedolla, missä minä oikein asun Yasunorin kanssa?!”

Miesten välille syntyi jälleen kerran hiljaisuus; kuolettava ja ahdistava hiljaisuus, jota ei onnistunut rikkomaan edes kellon viisareitten raksutus. He vain katsoivat toisiaan suoraan silmiin, ja olikin mitä suurin yllätys ruskeatukkaiselle, kun Reitan suusta ei kuulunut sarkastisia tai piikitteleviä kommentteja. Nuorempana toinen olisi nauranut hänen typerille ja vainoharhaisille olettamuksilleen, mutta tällä kertaa Reita ei vain ollut osannut kommentoida asiaan juuta, eikä jaata.
”Suzuki-san, onko kaikki kunnossa?” Kuului heleä ääni jostain hieman kauempaa, mutta se sai Rukin hätkähtämään hienoisesti ja saman tien katse kiinnittyi vähän matkan päässä seisovaan kauniiseen ja nuoreen – olikohan tämä edes vielä kahtakymmentä? - naiseen.
”Joo. Sanotko Norikolle, että tuli pari muuttujaa. Sovitaan uusi aika myöhemmin”, vaaleatukkainen tokaisi kauempana seisovalle naiselle vakaalla äänensävyllä, mutta tuijotti herkeämättä itseään lyhyempää miestä sinisillä silmillään.

Rukin mielestä toisen katse oli liian intensiivinen ja hänen olisi tehnyt mieli kääntyä katsomaan muualle – tai kadota kokonaan paikalta. Kurkkua kuristi. Sydän löi ylimääräisiä lyöntejä enemmän kuin oli luvallista. Viha ja pettymys palasivat taas kerran ruskeatukkaisen mieleen.

”Hyvä on.”
Vähäpukeiset naiset, Mari ja Noriko, tulivat eteiseen minihameet ja suhteellisen paljastavat paidat yllään. Reita vain nojaili ovenkarmiin ja soi molemmille vastustamattoman hymynsä. Ruki pyöräytti silmiään ja kääntyi vilkuilemaan sisemmälle asuntoon. Ruskeatukkaisen oli pakko myöntää, että eteisestä katsottuna Reitan asunto vaikutti kotoisalta, mukavalta niin sanotulta kattohuoneistolta. Ruki saattoi nähdä vain vilaukselta olohuoneen lämmintä värimaailmaa.
Naisen pehmeä ääni keskeytti kuitenkin hänen mietteensä.
”Suzuki-san, onko tuo mies joku malleistasi?”
Miehistä lyhyempi kääntyi salamannopeasti katsomaan Reitaa varoittava katse silmissään, mutta toinen ei noteerannut häntä mitenkään, vaan nauroi ja hymyili iloisesti.

”No... Tavallaan. Hän on rakastajani.”

Se lause sai Rukin näkemään punaista. Miten Reita edes pystyi sanomaan mitään noin... typerää joillekin typerille naisille?! Jostain kumman syystä ruskeatukkaisen olisi tehnyt mieli lyödä vaaleatukkaista uudemman kerran – tällä kertaa niin kovaa, että järki olisi porautunut ikuisiksi ajoiksi hänen aivoihinsa. Niin kuin Ruki oli aiemmin todennut, Reitalla ei ollut tippakaan tilannetajua.
”Oh. No, pitäkää hauskaa rakastajanne kanssa, Suzuki-san. Pakko myöntää, että hän melkoisen hyvännäköinen”, toinen naisista kuiskutteli vaaleatukkaiselle, mutta kyllä ne hiljaiset sanat kantautuivat myös Rukin korviin.
Taas Reita naurahti.
”Mm. Paremman näköistä saa etsiä, koska sellaista ei löydy.”
Naiset naurahtivat – eivät tosin halveksivaan sävyyn. ”No, soittakaa meille kuitenkin uusi aika sitten myöhemmin, kunhan kiireiltänne ehditte. Hei sitten”, naisista ehdottomasti kauniimpi, ruskeaverikkö, sanoi hymyillen ja sitten he molemmat katosivat asunnosta ulko-oven mennessä hitaasti heidän perässään kiinni.

Molemmat miehet katsoivat naisten perään, mutta pian heidän katseensa kohtasivat. Ruskeatukkainen tulistui, uudelleen.
”'Rakastaja', 'paremman näköistä saa etsiä, koska sellaista ei löydy'? Älä viitsi!”
”Hei, älä nyt, Ruru. He ovat minun-”
”Minua ei vähimmässäkään määrin kiinnosta, kuinka montaa hutsua hoidat päivässä, vaan haluan tietää, oletko sinä vakoillut minua!” Ruki jatkoi huutamistaan saaden itseään pidemmän miehen hämmentymään. Vaikka nuoruudessa he olivat nahistelleet jos jonkinmoisesta asiasta, tällä kertaa oli suhteellisen suuresta asiasta kyse; ahdistelusta. Oliko Reita vakoillut häntä vai ei? Jos toinen oli vakoillut, eikä Ruki ollut tiennyt asiasta, sen kuuleminen jälkeenpäin tuntui sairaalta.

Reita huokaisi turhautuneen kuuloisena ja veti sormensa hiustensa lomitse takaraivolleen. Hänen suupieleensä pyrki pieni hymynpoikanen, kun hän katseli kattoon samalla, kun yritti miettiä sopivaa vastausta Rukin kysymykseen.
”Ruru-rakas...”
”Älä kutsu minua tuolla nimellä!”
”No ihan sama, mutta mitä väliä sillä oikeasti on? Ollutta ja mennyttä, ja me olemme nyt tavanneet, joten-”
”Et varmaan tajua, miten paljon minua ahdistaa ja sattuu se, kun et voinut ilmoittaa olevasi kaupungissa! Olisin halunnut sentään tietää, että olet ottanut yhteyttä Ayumiin! Tajuatko sinä, että tuollainen... tuollainen valehteleminen satuttaa!”
”Ai, sinäkö tässä nyt olet uhri? Luuletko sinä sitten, ettei minuun sattunut vittuakaan, kun sinä lähdit sanaakaan sanomatta sen typerän Yasunorisi matkaan, vaikka lupasit olla ikuisesti minun kanssani?! Luuletko, että minä olen unohtanut kaiken ja että sinä olet uhri? Sinä se tässä olet syypää!”

Reitan sanojen jälkeen Ruki meni hiljaiseksi. Todella hiljaiseksi. Tällä kertaa ruskeaverikkö ei osannut sanoa toiselle vastaan – hän suoraan sanottuna häpesi kaikkea, mitä oli vaaleatukkaiselle möläyttänyt sen kummempia ajattelematta. Eihän hänellä ollut mitään valtuuksia syyttää entistä parasta ystäväänsä valehtelusta ja satuttamisesta.
Yhtäkkiä Ruki kuuli kuinka Reita tuhahti halveksivaan sävyyn. Tuo asenne oli kyllä tullut lyhyemmälle hyvin, hyvin tutuksi yläasteaikoina.

Mutta toisaalta – hän oli itsekin ollut aivan samanlainen. Pahempikin.

”Sitä minäkin. Voit jäädä tänne lämmittelemään, näytät kuin uitetulta koiralta”, Reita sanoi hetken päästä ja käänsi selkänsä Rukille aikeenaan lähteä poispäin.
”Käyn laittamassa kahvia. Vai juotko mieluummin teetä?”
”Ihan sama... Kahvi kelpaa”, ruskeahiuksinen vastasi, vaikka hän ei vieläkään ollut kahvin parhaimpia ystäviä. Sen ruskean, ei niin hengitystä raikastavan litkun ansiosta ruskeatukkainen pysyi sentään hereillä, eikä se ollut mikään ihme.
Hän ei myöskään ollut varma, pitäisikö hänen tosiaankin jäädä toisen luokse. Ihan yhtä hyvin hän voisi sanoa, ettei hän aio jäädä ja sitten kuilu heidän välillään kasvaisi jälleen ihan älyttömän suureksi. Toisaalta... Ilmaista kahvia, se riitti hyväksi syyksi jäädä edes pariksikymmeneksi minuutiksi odottamaan, että sade lakkaisi ja että kengät kuivuisivat edes hieman.
”Okei, jätä kenkäsi ja takkisi johonkin kuivumaan”, vaaleatukkainen hymähti, kunnes katosi – todennäköisesti keittiöön – jättäen itseään lyhyemmän miehen yksikseen eteiseen.

Ruki teki työtä käskettyä ja riisui lähes likomärän takkinsa katsellen ympärilleen, minne voisi jättää sen. Ainoaksi vaihtoehdoksi osoittautui likainen ja rikkinäinen henkari, jonka avulla ruskeatukkaisen piti pistää takki roikkumaan naulakkoon. Hän näki jo mielessään, miten pienet ja rumat pölymöröt hyppisivät henkarin pienestä pölykerroksesta hänen ulkotakkiinsa; mielikuva sai Rukin irvistämään.
Kengät hän laittoi vain muiden kenkien viereen kuivumaan, ne olivat sen verran märät, etteivät ne kuitenkaan ehtisi kuivua parissakymmenessä minuutissa, jonka aikana Ruki yrittäisi saada aikaan normaalilta kuulostavaa keskustelua Reitan kanssa. Ajatus kammotti häntä jo valmiiksi, koska vaaleatukkaisen äskeinen purkaus oli saanut ruskeatukkaisen tosissaankin säikähtämään. Ja tietysti häpeämään.

Voisiko sellaisen jälkeen saada minkäänlaista normaalia keskustelua enää aikaiseksi?

Hitaasti Ruki lähti astelemaan sisemmälle Reitan asuntoon saapuen heti ensimmäisenä kodikkaaseen olohuoneeseen. Kyseinen huone paljastui ruskeatukkaisen odotuksia ja mielikuvia isommaksi; olohuoneessa oli aivan kamalan suuri kulmasohva, perinteinen takka, leveä parisänky hieman kauempana elektroniikkavekottimista, sohvasta sekä pitkästä ruokapöydästä, jolla lojui jos jonkinmoista tavaraa. Huoneisto kattoi lähes kaiken, lukuunottamatta vessaa, josta Ruki ei ollut nähnyt vilaustakaan. Keittiö oli myös eri huoneessa, mutta sieltä pystyi pienen välikön kautta näkemään suoraan olohuoneeseen. Ruki ihmetteli, mihin Reita tarvitsi noin suurta asuntoa, jos kerta asui yksin.

Tai no. Eihän ruskeatukkainen tiennyt, kuinka monta seurustelukumppania Reitalla oli elämänsä aikana ollut, eikä se edes kiinnostanut häntä.
Niin hän ainakin uskotteli itselleen. Oikeasti Ruki halusi tietää kaiken, joka liittyi edes vähääkään vaaleahiuksiseen mieheen, joka hääräili keittiössä. Juoruilijapakostaan huolimatta ruskeahiuksinen yritti esittää, kuin häntä ei kiinnostaisi vähääkään ja sitten hän meni takan luokse, jossa paloikin jo ihanan lämmin tuli. Hän kyykistyi takkatulen ääreen ja lämmitteli koleita käsiään kuullen pienen hetken päästä Reitan astetta pirteämmän äänen.
”Hei, haluatko jotain syötävää? Tai viiniä? Minulla olisi tuossa punaviinipullo, jos vain kelpaa.”
”E-ei tarvitse. En aio viipyä kauaa, en tahdo vaivata sinua ja viedä aikaasi”, Ruki vastasi tarpeeksi kovaan ääneen, jotta Reita kuulisi sen vähän matkan päähän. Yhtäkkiä kuului naurahdus.
”Niin...”

Niin? Niin?! Mitä sekin oikein tarkoitti?! Kuulosti niin... Reitalta, niin vittumaiselta.

Tuhahtaen ärsyyntyneenä Ruki oli vielä hetken aikaa kyykkyasennossa, kunnes hänen jalkojaan alkoi särkeä huonon asennon vuoksi. Nivelet naksuivat kuuluvasti, kun ruskeatukkainen nousi seisoma-asentoon, se sai hänet irvistämään hienoisesta kivusta. Pienestä saakka hänellä olivat joka paikat naksuneet, syystä tai toisesta.
Samaan aikaan, kun takkatulen lämpö lämmitti hänen reisiään, olivat silmät paikantaneet takan päällä olevat valokuvat. Pieni hymy hiipi Rukin huulille; vihdoinkin hän pääsisi näkemään kaikki romanttiset pusukuvat, joita Reita oli elämänsä aikana napsinut tyttöystäviensä – tai kenties poikaystäviensä – kanssa!

Mutta jos jokin tunne paistoi sillä hetkellä Rukin kasvoilla, se oli epäilys.
Hämmennys.
Pelko.
Ihan helvetinmoinen ahdistus.

**

”Reita, mitä sä oikein roikut?”
”Hei älä nyt, otetaan sellainen söpö kuva muistoks!”
”No ei taatusti oteta! Semmoset on vaan tyhmiä tyttöjä varten...”
”Älä viitti olla luuseri.”
Akira veti Takanorin kylkeensä kiinni, kietoi kätensä omistavasti hänen ympärilleen ja painoi huulensa lyhyemmän pojan rohtuneille huulille. Takanori yritti olla vaikea, muttei onnistunut siinä.

Kukaan ei ollut näkemässä, mitä koulun takana olevassa graffitikulmauksessa tapahtui.


**

Ruki yritti nielaista, mutta hänen kurkkuunsa oli yhtäkkiä ilmestynyt ikävä palanen, joka teki olosta sitäkin tukalamman, ahdistuneemman. Ja vaikka takkatuli roihui lämpimästi ruskeahiuksisen edessä, hän tunsi kuinka kylmät, inhon väreet seikkailivat pitkin hänen joka ikistä selkänikamaansa. Tuntui ihan mielettömän ahdistavalta; kuvat olivat vanhoja ja toivat Rukin mieleen sen illan, jonka jälkeen kaikki oli mennyt ihan päin helvettiä.

Valokuvia oli neljä, hieman kuluneissa kehyksissä ja lasikin näytti säröilevän kulmasta jos toisestakin. Rukin tarkat silmät huomasivat joka ikisen pienenkin yksityiskohdan, ja ahdistus tuntui kuristavan kurkkua aina vain pahemmin.
Ensimmäisessä valokuvassa he olivat Reitan kanssa aivan pieniä, vaahtosammuttimen kokoisia ipanoita. Molempien huulilla keikkui lapsenomainen, veikeä hymy. Vaaleatukkaisen poskella oli silloin ollut sininen laastari, jossa oli pieniä lastenohjelmista tuttuja piirroshahmoja. Ahdistuksen ohella hymy nyki ruskeahiuksisen huulille, mutta toinen kuva sai olon taas vakavoitumaan.

Toisessa kuvassa he olivat vanhempia, ehkä noin kahdentoista vuoden ikäisiä. He hymyilivät taas, ja Ruki oli Reitan reppuselässä. Ruskeatukkainen näytti peace-merkkiä ja hymy hänen kasvoillaan sai Rukin miettimään sitä, oliko hän oikeasti näyttänyt niin onnelliselta vaikeana hetkenä.
Seuraava valokuva sai Rukin hätkähtämään; Reita piteli häntä halauksessa. Ruskeahiuksinen saattoi nähdä, miten hänen kasvoillaan komeili mustelmia ja huulikin näytti haljenneelta.

Missä välissä tuo valokuva muka otettiin...

Viimeisimmän valokuvan kohdalla Ruki henkäisi ja astui askeleen taaksepäin - kuvassa Reita piteli omistavaan tyyliinsä ruskeatukkaista otteessaan ja he suutelivat suoraan huulille. Taustalla näkyi värikkäitä graffiti-kuvioita, ja samalla hetkellä Ruki tajusi jonkun olevan lähellä, aivan kuin joku olisi tuijottanut häntä jo jonkin aikaa.
Hän kääntyi nopeasti ympäri kohdaten Reitan asteen verran tummuneen katseen. Rukin sydän löi hyvin nopeaan tahtiin, nielaiseminen tuntui vaikealta.
”Muistatko sen päivän, kun halusit lähteä ulos juomaan ja vetämään kamaa?”
”Reita, älä viitsi...”
”Katsoit minua sellaisella tavalla, jolla et ollut ikinä aikaisemmin minua katsonut. Näytit niin heikolta, säälittävältä”, miehistä pidempi kuiskasi matalalla äänellään ja samalla hänen huulillaan leikitteli pienen pieni hymynpoikanen – Rukin silmissä hymy näytti vittumaiselta.
Ruskeatukkainen näytti kuin säikähtäneeltä pikkupojalta ja silmät näyttivät kosteilta, vetisiltä. Aivan kuin hän alkaisi ihan pian tuhertaa itkua.
”Reita, kiltti, lopeta tuo...”

Nimeltä mainittu vain naurahti pilkkaavasti ja kun hän huomasi Rukin siirtyvän kauemmas hänestä, Reita asteli automaattisesti lyhyempänsä perään. Katse oli kuin porautunut joka ikisen, syvimmänkin solun sisään, löytääkseen Rukin kipeimmät muistot ja viat.
”Naamasi oli täynnä mustelmia, huulesi olivat haljenneet, olkavarsillasi oli lähes nyrkin kokoisia mustelmia... Sinä pyysit minulta turvaa, kosketuksia-”
”Akira, oikeasti, älä...” Ruki pyysi anovasti, kunnes pakoyrityksen epäonnistuttua hän törmäsi lähimpään seinään, ja sydän hyppäsi kurkkuun. Hiljaisuus sattui; aivan kuin se olisi satuttanut, lyönyt, repinyt, tukistanut, koittanut vahingoittaa niin pahasti, että eläminen ei olisi enää samanlaista, yhtä helppoa kuin ennen.
Reita astui lyhyempänsä eteen kallistaen päätään hieman. Katse oli utelias, kysyvä. Silmät seurasivat joka ikistä liikettä, jonka lyhyempi mies teki.
Ainut asia, joka rikkoi kipeän hiljaisuuden oli takkatulen roihut ajoittain. Ruki toivoi häviävänsä, kuolevansa, niin kuin ne puut, jotka joutuivat takassa tulen viettelevään tanssiin.

Yhtäkkiä vaaleatukkainen iski kätensä Rukin molemmille puolille, jolloin ruskeatukkainen oli auttamattomasti ansassa. Äkkinäisen liikkeen johdosta ruskeatukkainen hätkähti ja näytti siltä, kuin haluaisi porautua selkänsä takana olevan seinän lävitse pois Reitan läheltä.
”Et ole unohtanut sitä iltaa, minä tiedän sen.”
”Reita, sanon tämän viimeisen kerran, lopeta tuo ihan oikeasti...”
Vaaleatukkainen ei noteerannut toisen sanoja vaan jatkoi ahdistavaa yksinpuheluaan.
”Sinä et edes halua unohtaa sitä, koska minä niin tiedän, että sinä pidit siitä, mitä tein sinulle.”

Rukin punehtuneet silmät vain tuijottivat vaaleatukkaisen omia, ja sydän löi vieläkin niin kovaa, että tuntui kuin se olisi oikeasti liikahtanut pois paikaltaan. Pian Reita naurahti. Hän oli niin lähellä lyhyempäänsä, toinen käsi oikein kihelmöi halusta koskettaa ruskeatukkaisen silkkisen pehmeän näköisiä kasvoja ja käsiä. Silmät halusivat nähdä tuon vartalon kaikki yksityiskohdat. Vartalo halusi tuntea ne täydelliset lanteet vasten omiaan monien vuosien jälkeen. Koko keho ja mieli halusi tietää joka ikisen vartalon kaaren, hyväillä, suudella, rakastella.

”Miksi teet noin?”
”Koska en halua satuttaa sinua.”
Ilme ruskeasilmäisen kasvoilla muuttui sekunnin murto-osassa ällistyneeksi. ”Sinä juuri teet sen, jos muistutat minua menneisyydestäni...” Ruki vastasi hiljaa kääntäen katseensa hiljalleen poispäin Reitasta, toisen katse oli liian utelias.
”Ruru...” vaaleatukkainen kuiskasi ja painautui lähemmäs toista voimatta hillitä itseään. Hän tosissaan halusi tuntea lyhyemmän miehen vartalon omaansa vasten – ihan helvetin sama, oliko toinen parisuhteessa tai kihloissa. Edes tämä yksi kerta, Reita ajatteli itsekseen.
”En satuttanut sinua niin paljon kuin isäsi tai syömishäiriösi.”

Reitan sanat saivat ruskeatukkaisen hätkähtämään ja kääntämään kasvot suoraan Reitaan päin.
”Mitä helvettiä sinä-”
Rukin lause jäi kesken pidemmän miehen painautuessa ihan kiinni lyhyemmän vartaloon. Reitan kädet hyväilivät toisen pienempää kehoa – aivan kuin ei saisi koskaan tarpeekseen – ja huulet hipaisivat korvalehteä. Ruki värähti; hän ei tiennyt olisiko hänen pitänyt vihata vai rakastaa tuota hetkeä. Sillä hetkellä aivot eivät toimineet kunnolla.
”Muistatko, kun tein sinulle näin?” Käsi siirtyi takapuolen kautta takareidelle.
”Lopeta.”
”Entä, kun tein näin?” Tällä kertaa käsi nosti oikeaa jalkaa vaaleahiuksisen omaa vasten; hän saattoi kuulla lyhyemmän huokaisevan hiljaisesti, joko inhosta tai tukahdutetusta halusta.
”Akira, minä en ole uskoton Yasulle... Lopeta nyt, oikeasti”, Ruki kuiskasi matalalla, hiljaisella äänenpainolla ja yritti tosiaankin estää itseään huokaisemasta Reitan – helvetillisen ihanien – kosketusten takia.
”Se kuulostaa ihan pirun hyvältä, kun sanot nimeni”, Reita kuiskasi Rukin korvaan nuolaisten sitä nopeasti, ”mutta Ruru, muistatko, kun sanoit...”

**

”... pane mua ihan vitun kovaa, Akira. Niin, että muhun sattuu.”

Lyhyempi poika seisoi autiotalon likaista seinää vasten pidellen käsiään edessä seisovan pidemmän pojan rintakehällä. Autiotalon ikkunat olivat pirstoutuneet rikki, pölyiseen ja varsin haisevaan huoneistoon kiiri vähän matkan päästä kuuluvan bilepaikan musiikki täysin selvästi. Se oli otollinen paikka olla piilossa muilta ihmisiltä, ei tarvitsisi pelätä, että joku odottamaton vieras iskeytyisi paikalle ja näkisi, mitä tapahtui. Tai mitä oli kenties tapahtumassa.
Lyhyemmän pojan huulilla komeili veikeä ja varsin leikkimielinen – ehkä jopa jollain tavalla humalainenkin – hymynpoikanen. Sen vastakohtana oli hämmentynyt ilme toisen pojan kasvoilla, joskin se näytti hieman säröilevältä autiotalon pimeässä valaistuksessa.
Pidempi ruskeatukkaisista hengitti hieman epätasaisesti ja kädet tuntuivat jännittyvän toisen sanojen vuoksi. Kädet olivat Takanorin molemmin puolin estämässä toista karkaamasta yhtään minnekään.

Lyhyemmän pojan katse harhaili sinne sun tänne, vaikka sitä oli pimeässä vaikeaa nähdä. Akira kuitenkin tiesi, että toinen oli poissa, ei ollenkaan tuossa todellisuudessa vaan jossain hyvin kaukana. Tämän ääni ei kuulostanut yhtään normaalilta, katse oli utuisempi, eikä hymy ollut lähes koskaan näyttänyt sellaiselta kuin tuolla nimenomaisella hetkellä. Katsellessaan Takanorin harhailevia silmiä hänen katseensa lipui hitaasti alemmas huulten tasolle; alahuuli oli haljennut ja pienoinen mustelma onnistui värittämään haavaa sitäkin enemmän.
”Taka, sä oot ihan kamoissa...”
Ruskeatukkainen nauroi alkoholipäissään ja veti ystävänsä vartalon omaansa vasten.
”Enkä oo... Mä oikeesti haluan...”
”Ootsä varma? Haluatko sä oikeasti noin sekavana, että mä hyväilen sua, suutelen ja otan sut niin rajusti, että se tekee kipeää? Sitäkö sä ihan oikeasti haluat, Taka?” Pojista pidempi näytti hämmästyneeltä, ehkä hieman epävarmaltakin.
”Haluan. Ota mut niin rajusti, että muhun tulee mustelmia...” pisamakasvoinen poika sanoi hymyillen ja varpistaen aavistuksen verran, jotta voisi painaa huulensa Akiran leukapielille.

Toisen sanat kuultuaan Akira ei ollut ollenkaan varma halusiko hän tosissaan olla Takanorille mieliksi. Hänen pyyntönsä kuulosti sitä paitsi niin kohtuuttomalta ja sekavalta, että oli vaikeaa myöntyä noin vain. Kaiken lisäksi pidempi ei halunnut tehdä mitään, mitä he molemmat saattaisivat katua seuraavana päivänä. Oli vaikeaa kuvitella, miten heidän ystävyytensä menisi tuhansiksi pieniksi sirpaleiksi vain tuon idioottimaisen pyynnön takia.
”Mut sä oot jo mustelmilla...”
”Ihan sama, pane mua silti. Täällä”, Takanori henkäisi ja näykkäisi hampaillaan Akiran leukaa. Hän saattoi tuntea pientä nipistelyä toisen lähes olemattoman parransängen takia.
”Täällä on koleaa. Mä en halua, että sulle tulee kylmä.”
”Sä voit lämmittää mua, Akira. Oikeasti, mä tarviin sua...” Lyhyemmän sanat saavuttivat ruskeatukkaisen, pidemmän pojan järjenjuoksun, kunnes veri alkoi pakkautua kriittisimmälle alueelle. Hän painoi pienemmän pojan kovakouraisesti likaista seinää vasten tuijottaen Takanoria tummunein silmin pimeässä talossa.
”Takanori...” Akira aloitti, mutta toinen poika vain nauroi sekavan kuuloisena.
”Lyö mua niin, että se tekee ihan vitun kipeää.”

Lyönnin sijasta pidempi teki jotain, mikä satuttaisi sitäkin enemmän: hän puri Takanorin alahuulen haavan auki, verille, suudellen kipeää kohtaa niin hellästi kuin vain pystyi. Se tuntui laittoman hyvältä, se ei olisi missään nimessä saanut tuntua sellaiselta, ei parhaan ystävän kanssa.


Sormet ujuttautuivat sormien lomaan.


**

”... niin muistatko sen, Ruru-rakas?” Reita kuiskasi hiljaa ja hyvin hitaasti, painottaen varsinkin viimeistä sanaa, ja näykkäisten ilkikurisesti virnuillen lyhyempänsä korvalehteä toivoen toisen värähtävän ja huokaisevan. Vaaleatukkainen tiesi, miten paljon Ruki nautti tuosta tilanteesta, mutta vaikeasta luonteestaan johtuen hän yritti esittää kuin hän ei oikeasti haluaisi Reitan koskettavan itseään. Ruki oli pienestä pitäen ollut vaikea, mutta tämä alkoi mennä liiallisuuksiin. Pidempi ei sillä hetkellä tiennyt, miten kauan voisi estellä itseään.
”Ruki? Sinä muistat, etkö muistakin? Muistat sen kaiken, et ole hetkeksikään voinut unohtaa sitä kaikkea, mitä sinä yönä tapahtui. Kun otin sinut rajusti, sinä raavit selkäni lähes verille, tein sinulle kymmeniä fritsuja muistuttamaan siitä hetkestä... Ruru, haluat kokea sen saman niin kuin silloin vuosia sitten”, Reita jatkoi yksinäistä keskusteluaan saamatta kunnollista kontaktia lapsuudenystäväänsä. Toinen vain pudisti päätään ja puri huultaan, kuin yrittääkseen estää huulilta karkaavan huokauksen. Vaaleatukkaista nauratti.

Mutta Ruki ei vastannut, hän ei kyennyt. Miten ihmeessä hän pystyisi kertomaan entiselle parhaalle ystävälleen, miten paljon se yö häntä kadutti - miten paljon hän toivoi, ettei mitään sellaista olisi tapahtunutkaan. Kaiken sen jälkeen ahdistus oli kasvanut ruskeatukkaisen sisällä ja jokapäiväinen elämä oli tullut niin paljon vaikeammaksi. Katsekontakti, Reitan kanssa puhuminen, nauraminen, raportoiminen... Siitä kaikesta oli tullut niin helvetin vaikeaa Rukille, eikä hän olisi ikinä halunnut mitään sellaista tapahtuvan.

Se kaikki oli kuitenkin hänen ihan omaa syytään.

Ruskeatukkaisen ajatukset keskeytti kumminkin ärtynyt ähkäisy hänen korvanjuuressaan ja kovakourainen ote lanteilla. Pienen kivun viestittäessä asiansa Rukin aivoille, hän kääntyi katsomaan silmät tummuneina Reitan sinisiä silmiä, joiden katse oli nyt paljon intensiivisempi kuin aikaisemmin tuon illan aikana. Hengitys alkoi muuttua epätasaisemmaksi, keho vaati enemmän kosketuksia ja suudelmia – vaikkei olisi saanut.
Reitan toinen käsi siirtyi alaselälle ja sieltä hieman kosteahkon paidan alle hyväilemään täydellisen pehmeää ihoa. Vaaleatukkaisen sormet painelivat hellästi satunnaisia kohtia iholla; hän muisti täydellisesti joka ikisen ihanan luomen kohdan.
Ja vihdoinkin Ruki antoi periksi; hän painautui lähemmäs pidemmän miehen vartaloa rikkomatta heidän välillään vallitsevaa katsekontaktia.
”Muistat joka ikisen luomen kohdan, kusipää.”
”Et antanut minulle mitään vaihtoehtoa silloin.”
”Vihaan sinua.”
”Minä en sinua.”

Reitan huulilla leikitteli jälleen kerran pienen pieni hymynpoikanen, mutta se ei saanut ruskeatukkaista hymyilemään senkään vertaa. Ääni hänen päässään huusi häntä päästämään irti, lyömään vaaleatukkaista, ellei tämä pyynnöistä, käskyistä, huolimatta antaisi hänen mennä.
”Vain tämä kerta. Sitten jätät minut rauhaan.”
”Jos annat minulle mahdollisuuden.”
”Mitä sinä tuolla tarkoitat...?”

Ruskeatukkainen ei saanut kysymykseensä minkäänlaista vastausta, Reita vain tyytyi hymyilemään ja katsomaan lyhyempäänsä suoraan silmiin. Heidän välillään vallitsi katsekontakti, jota kumpikaan ei halunnut rikkoa, ei tehdä edes pientä säröä pintaan. Molemmat yrittivät aivan kuin pistää joka ikisen asian toisesta muistiin; ilmeet, yksityiskohdat kasvoilla, silmienvärin ja kehon lämmön. Hiljaisuuden vallitessa olohuoneessa vaaleatukkainen käytti tilaisuutta hyväkseen ja ujutti aivan yhtäkkiä toisen kätensä Rukin farkkujen takataskuun, ruskeatukkainen värähti.
”Akira, jos Yasunori saa koskaan edes kuulla, että olet ollut yhteydessä kanssani, revin sinut niin moneen ja pieneen osaan, että et voi tehdä enää mitään normaalisti, onko selvä...?”
Reita vain nauroi ja vetäisi toisen vartalon lähemmäs omaansa, jos se oli enää edes mahdollista.
”Joo joo”, tämä kuiskasi, ennen kuin painoi kosteat ja kosketusta vaativat huulensa lyhyemmän huulille. Rukin huulet hänen omiaan vasten tuntuivat täydellisiltä, Reita tiesi, että Ruki oli hänen, kuului hänelle, eikä sille typerälle Yasunori Hayashille, joka oli onnistunut tulemaan heidän välilleen.

Suudelma syveni kielisuudelmaksi, jolloin molempien miesten kielet tuntuivat taistelevan keskenään siitä, kumpi olisi johdossa – kumpi olisi se osapuoli, joka saisi määrätä tahdin. Toisaalta, sillä ei tainnut olla sen suurempaa merkitystä, vaaleatukkainen halusi Rukia enemmän kuin ikinä ja tahtoi rakastella tätä, oli asetelma sitten ihan millainen tahansa.

Ja Reita oli aivan varma, että ruskeatukkainen oli kiihottunut tuosta tilanteesta aivan yhtä paljon kuin hänkin. He molemmat halusivat toisiaan, sen kertoi heidän kärsimättömät hyväilynsä toisen vartaloilla, melkein jo sotkuisiksi muuttuneet suudelmat sekä olohuoneen hiljaisuutta halkovat inahdukset ja huokaukset.
Voidakseen vetää henkeä Reita puraisi Rukia aivan yllättäen – mutta tarkoituksellisesti – kieleen ja saattoi hetken ajan maistaa veren maun suussaan. Ruskeatukkainen inahti kivusta ja työnsi Reitaa kauemmas itsestään; pieni verivana valui hänen huuliltaan alas leualle.
”Sinulla ei ole enää kielilävistystä, Ruru”, pidempi kuiskasi tupakan madaltamalla äänellään ja lähti hivuttamaan toista kättään tuskallisen hitaasti Rukin lantiolle, siitä pian kyljelle ja loppujen lopuksi kaulan kohdalla repiäkseen pitkähihaisen paidan kaula-aukkoa suuremmaksi. Rukin solisluut paistoivat vaalealla iholla, se sai lyhyemmän näyttämään syötävän hyvältä.

”Otin sen vuosia sitten pois”, Ruki henkäisi ja hivutti pieniä käsiään vaaleaverikön likaisen harmaan miestentopin alle. Vatsalihakset tuntuivat hänen sormenpäittensä alla, se sai vatsanpohjassa muljahtamaan. Alahuultaan purren Ruki antoi kynsiensä hyväillä navan ympärystä, kunnes ne jättivät ikäviä jälkiä alavatsalle. Reita huokaili hiljaisesti.
”Mitä...?”
”Tarvitsenko minä nykyään sinulta lupaa voidakseni ottaa typerät lävistykset pois naamaltani tai suustani?” ruskeatukkainen kysyi hieman vittumaisuutta äänessään, eikä voinut olla naurahtamatta toisen ilmeelle. Tuo äänensävy sai Reitan joka ikinen kerta kiihtymään, kyllähän Ruki sen tiesi – mutta hän ei välittänyt, ei ollut välittänyt ennenkään.
”Haista vittu. Oli sinulla se typerä kielilävistys tai ei, tämän yön olet minun. Kokonaan minun”, Reita sanoi määrätietoisesti ja tukisti lyhyempäänsä tämän tummista hiuksista. Se sai Rukin älähtämään ja vinkaisemaan kivusta. Vaaleatukkainen tiukensi otettaan ja hymyili jälleen kerran inhottavasti.
”Reita, minä en voi jäädä tänne täksi yöksi. Enkä minä ole sinun, en tule koskaan olemaankaan”, lyhyempi kuiskasi hieman pahoittelevaan sävyyn, vaikkei hänen olisi tarvinnut kuulostaa sellaiselta. Miksi Rukin olisi koskaan tarvinnut edes pyytää anteeksi, että rakasti jotakuta toista, eikä henkilöä, jonka kanssa oli harrastanut seksiä useammin kuin kerran ollessaan nuorempi?

”Hah, sehän nähdään. Minä en jätä sinulle vaihtoehtoja.”
Sen sanottuaan huulet kohtasivat toisensa uudemman kerran; suudelmat olivat nälkäisiä, sekaisia ja nopeita. Reitan hampaat jättivät jälkensä ruskeatukkaisen alahuuleen samalla, kun he lähtivät hitaasti etenemään olohuoneen takkatulen ääreltä sänkyä kohti. Ruki ei tuntunut pysyvän tahdissa mukana – toisen suudelmat olivat hätäileviä, eivätkä sellaisia, joita Yasu oli hänelle monena yönä – ja aamuna – suonut. Se ei siltikään estänyt häntä ajattelemasta tuon tilanteen seksikkyyttä. Ruki oli kiihottunut ja halusi Reitan rakastelevan häntä, naivan hänet tähtiin.

Paljon kovemmin, kuin Yasu oli ikinä häntä nainut.

Sängynpäädyssä olevalla ikkunalaudalla paloi muutama yksinäinen kynttilä, joten muuta valaistusta miehet eivät sänkynurkkauksessa tarvinneet. Lattialla loikoilevat vaatteet sotkeutuivat ruskeatukkaisen ja vaaleatukkaisen jalkoihin, mutta Reita potkaisi niitä tieltään – tuolla hetkellä hänellä oli Ruki, ja Rukilla Reita. He eivät tarvinneet mitään muuta, oli samantekevää oliko asunto aivan sekainen tai valaistus olematon, kunhan vain he saisivat tyydytyksen haluilleen.
Tuntiessaan pehmeän sängyn allaan, Ruki jäi katselemaan edessään seisovaa vaaleatukkaista, joka yritti nähtävästi tasata raskasta ja kiihtynyttä hengitystään. Rukin oma hengitys katkeili ajoittain, ja huulet olivat verillä. Vaaleatukkaisen salakavalat hampaat olivat tehneet tehtävänsä ja jättäneet häneen merkkinsä.

”Helvetti, nain sinua niin kovaa, ettet istu viikkoon”, Reita huokaisi yhtäkkiä ja painautui äkkinäisin liikkein tummempaa vasten. Pehmeä patja selän alla tuntui mukavalta ja Reitan läheisyys sitäkin paremmalta. Ruki vain naurahti, ja kun vaaleampi oli melkein kiinni hänen vartalossaan hän hivutti kätensä malttamattomasti Reitan farkkujen resorin alle. Sormien kosketellessa ahnaasti vaaleatukkaisen alavatsan seutua ruskeatukkainen värähti ja joutui hukuttamaan huokauksensa Reitan huuliin.
Ruki vain vastasi toisen suomiin suudelmiin. Jälleen ne tuntuivat niin hätäisiltä, aivan kuin aika voisi ihan koska tahansa loppua kesken, eikä heillä olisi enää toista mahdollisuutta. Kädet liikkuivat nopeaan tahtiin toisen vartalolla, ja ruskeatukkainen värähti pienoisesti tuntiessaan toisen boksereiden resorin alla olevaa karvoitusta sormenpäissään.
Vaaleatukkainen painoi huulensa pienemmän suupieleen ja nousi parempaan asentoon nähdäkseen toisen kasvot paremmin. Hän uskalsi liikauttaa omaa lantiotaan Rukin omaa vasten ja sai onnekseen huomata, miten toisen vartalo hätkähti kosketuksen johdosta.

”Onko se typerä Yasunori saanut sinua koskaan seksin aikana tulemaan kahdesti?”
Ilme Rukin kasvoilla oli hämmentynyt. Mistä ihmeestä toinen oikein puhui?
”Ja mitäs helvettiä se sinulle kuuluu...?”
”Muistelen vain sitä yötä, kun olit ihan huumepöllyissä ja kun minä nain sinua, sain sinut tulemaan ainakin kaksi kertaa”, Reita kuiskasi vaaralliseen sävyyn ja sen kummempia odottamatta hän tarttui ruskeatukkaisen käsiin, asetti ne parempaan asentoon ja alkoi hivuttaa toisen pitkähihaista paitaa pois tämän yltä. Toimitus oli ohitse, ennen kuin Ruki ehti edes kunnolla käsittää tapahtunutta.
”Taisit tosiaankin nauttia siitä, kun panin sinua. Pakko kuitenkin myöntää, olit itsekin ihan pirun seksikäs, kun olit aivan sekaisin. Tajusin kuitenkin, että jos en olisi nopea, sinä et tulisi minulle, vaan huumeille. Onneksi olet nyt kuitenkin täysin selvä ja tiedät, mitä teet”, vaaleatukkainen virnisti ja iski huulensa hämmentyneen Rukin huulille.


Reita kiusasi lyhyempäänsä hävyttömästi, raapi tämän paljaita olkapäitä, puri huulet verille ja repi housut lähes väkivalloin pois hänen yltään. Ruki oli kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen toisen väkivaltaiseen käytökseen ja koviin otteisiin ja hätäileviin kosketuksiin. Se sai hänet huokailemaan, inahtelemaan tukahdutetusti ja nauramaan aina välillä. Edes toisen vittumaiset sanat eivät saaneet Rukia suuttumaan; vaaleatukkaisella oli nyt mahdollisuus kiusata tummaverikköä, koska tuo ilta ei tulisi koskaan, ei ikinä enää, toistumaan.
”Haluatko, että panen sinua?” Reita kuiskasi Rukin korvaan ja nuolaisi tämän korvalehteä. Rukin alaston vartalo tärisi, vaati kosketuksia. Sanojen kuitenkin mennessä aivan sekaiseen järjestykseen hänen mielessään ja suussaan, ei ruskeatukkainen kyennyt muuta kuin nyökkäämään ja kaartamaan hieman selkäänsä, jotta heidän lantionsa koskettaisivat toisiaan. Ja se taisi olla myös Reitalle liikaa.

Nopeasti vaaleatukkainen avasi farkkujensa napin ja vetoketjun vetäen bokserit yhtä matkaa alas nilkkoihin. Huohottava ja tärisevä Ruki hänen allaan näytti paremmalta kuin helvetin hyvältä ja seksikkäältä. Toinen näytti jumalaiselta. Potkiessaan housunsa alas lattialle muiden vaatteiden seuraksi, Reita veti muutaman kerran syvään henkeä ja yritti hillitä halujaan, edes muutaman minuutin.
Ruki ei kuitenkaan suonut hänelle lupaa, vaan nousi istuma-asentoon toisen edessä ja katsoi tätä syvälle tämän vedensinisiin silmiin. ”Akira...”
Kuiskaus oli hiljainen ja sai minuutinkin tuntumaan ikuisuudelta.

Rukin sormet hyväilivät Reitan vaaleita hiussuortuvia tämän niskassa. Olo oli kärsimätön, hän halusi vaaleamman jo tekevän sen, mitä he molemmat halusivat.
”Älä puhu, älä jumalauta sano enää sanaakaan tai tulen pelkästään sen takia”, Reita sanoi vihaisesti ja tönäisi lyhyemmän takaisin makuuasentoon sängyllä. Pieni hymy suupielessään Ruki naurahti, ja kipeät kosketukset hänen laihoilla reisillään tuntuivat hyvältä.
Vaaleatukkainen vain tuijotti ruskeahiuksista allaan ja painautui toisen vartaloa vasten nopeasti. Hän puhalteli samalla lämmintä ilmaa Rukin avonaisille huulille, kunnes työntyi nopeasti ja varoittamatta ruskeatukkaisen sisään. Miehet huokailivat ja suutelivat toisiaan suoraan huulille.


Muutamien työntöjen jälkeen Reitan säännöllinen tahti alkoi muuttua hätäileväksi ja nopeammaksi, ja Ruki nosti lantiotaan voidakseen tuntea vaaleatukkaisen syvemmällä sisällään. Se sattui, mutta se tuntui niin helvetin hyvältä, ettei sitä voinut edes sanoin kuvailla.
Huoneessa kaikui vaikerruksia ja huokauksia, ja aina välillä miehistä pienempi inahti tuntiessaan Reitan työntöjen tekevän kipeää. Mutta sillä ei ollut väliä, ei juuri nyt.

Reita painui aina vain syvemmälle toisen sisään ja laskeutui alemmaksi voidakseen painaa päänsä toisen olkapäälle. Hän puri, näykki ja nuoli Rukin vaaleaa ihoa välittämättä jäljistä, jotka siihen jäisivät.
Yhtäkkiä vaaleatukkainen löi itsensä väkivaltaisen kovaa Rukia vasten ja tunsi vartalonsa värisevän alkavan orgasmin voimasta. Myös pienemmän vartalo värisi kosketuksista, ja se sai Reitan hymyilemään onnellisena. Hän oli vihdoin päässyt näkemään sen, mitä oli niin monta vuotta ehtinyt kaivata.

”Akira... Minä--”
Huulet lukittiin huulille. Kädet hakeutuivat koskettamaan toisen käsiä.
Sormet ujuttautuivat sormien lomaan.
”Minä teen sinusta omani.”



”... pane mua ihan vitun kovaa, Akira. Niin, että muhun sattuu.”
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä Pe Tammi 13, 2012 12:17 am, muokattu yhteensä 1 kerran
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    4 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 5/?) 03.01.12

ViestiKirjoittaja Michu » Ke Tammi 04, 2012 3:17 pm

............ Moi lopetan kirjottamisen heti tän kommentin jälkeen :D oikeesti, jos joskus vielä kehtaat sanoa, ettet osaa kirjottaa ni tuun ja potkasen sua! Eikä toi ollu vitsi, mur.

Luin tän yöllä kaikessa rauhassa kännykän kanssa, ja musta oli kiva huomata kuinka pitkä tää luku oli *A* tosin totesitkin sen tossa alussa, 12 sivua on ihan järjettömän paljon :D Koko lukemisen ajan mietin vaa et ".... tää kuvailu, tää kuvailu" ja oon sulle jo monta kertaa sanonut, et rakastan sun kuvailua ja huomaa, et sä oikeesti keskityt siihe mitä kirjotat. Ja mun mielestä jokainen uus luku on aina edellistä parempi ! Ja toi loppu ei tosiaankaan kuse yhtään, vaiks en edelleenkää pidä reitukista yök mut no jaa. Virheitä en löytäny, pikemminkin jotain älysöpöjä sanoja, mistä sä revit niitä :DD Kuten mm. pölymörkö, apua XD ♥

Varotan sit ettei täst kommentist tuu kauheen pitkää, koska kieliopista yms. sanon samat asiat joka kerta ja rakastan sun tekstiäs joten enköhän kommentoisi tätä lukua jotenkin :DD

En osaa päättää, olisko mun reaktio jotain wtf vai omg tiesin, mut sovitaan et jotain tolta väliltä. Tiesin, et noiden kahden välille tulee viel jotain, enkä ees muista sun mesepaljastuksia, joten... XD Mutta että tällasta. Joo. Noiden kahden menneisyys on tosi mielenkiintoinen, haluun lukee lisää kaikesta. Oon oikeestaan pitänyt Reitasta tässä ficissä aika paljonkin, mitä se nyt tässä on seikkaillu, mut tän luvun aikana en osannu päättää vihaisinko sitä vai mitä. Toisaalta rakastan ficeissä yms. kirjoissa sitä jos toinen on omistava ja sanoo sen ääneen, pidän siitä ehkä vähän liikaakin *---* Eli joo ymmärrän Reitan reaktion/käyttäytymisen, mut musta tuntu et se oli vähän liianki ilkee Rukille, ehkä. Täs on kyl niin mielenkiintonen juoni, etten odota enää yhtään mitään XD

Oon varmaan tästäki sanonu aiemmin, mut Ruki on kyl niin... rukimainen tässä, et hihittelen (...) tääl yksinäni ku luen näit lukuja :D mun mielest sen ~siivousfriikkeily~ on niin söpöä ja asd mul tulee ihan Ruki mieleen. Mites mies aikoo muuten ne kaikki jäljet Yasulle selittää hehs, sitä odotellessa. Toivottavasti saat kirjoitusintos takasin, tä on tällä hetkellä oikeestaan ainut ficci mitä seuraan, joten uus luku on aina hieno juttu :D ei mitään paineita sulle tai mitään -- no mut ei oikeesti XD tällasta laatutekstiä jaksaa oikeesti odottaa, ja mä tosiaan tarkotan sitä !
Anteeksi lyhyenpuoleinen kommentti, mutta tää veti mut lähes sanattomaksi. Toivottavasti tästä nyt on sentään jotain iloa :')
Satisfying Madness
blog | last.fm | tumblr | twitter

    1 tykkää.
Avatar
Michu
Teknikko
 
Viestit: 217
Liittynyt: Ma Huhti 27, 2009 6:21 pm
Paikkakunta: Salo

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 5/?) 03.01.12

ViestiKirjoittaja DIM » To Tammi 05, 2012 6:05 pm

Unohdin kommentoida tähän eilen, ennen kun lähin koneelta, anteeeks :( Mut tulin nyt kuitenkin kommentoimaan, toivottavasti ei haittaa - siis että en kommentoinut eilen, vaikka lupasin MUT KUN mä unohdin. Oon hajamielinen, ollut aina ja tuun olemaan. No mut, joo, ficciin ->

Mut sä tiedät kuinka laiska mä oon, joten en jaksa kommentoida kaikkia osia erikseen, kommentoin nyt tätä viimesintä osaa (ja kiitos omistuksesta hehe olin otettu) ja sit jotain asioita yleisesti!

Kuten sä jo tiedät, tykkään tästä ficistä ja Yasusta - mua säälittää, kun se ei yhtään aavista Rukin ajatuksia ja luulee, et kaikki on niin kun ennen Rukin kanssa. Yasu on ihana tässä ficissä ja oon surullinen sen puolesta. Toisaalta pidän myös Reitasta, koska se on ihanan suorasukainen ja päällekäyvä - ja vittuileva ah -, rakastan sen suhtautumista kaikkiin asioihin, Rukiin varsinkin. Ja oikeesti, en tiedä mitä mun pitäis ajatella kun kuvittelen Reitan seisomassa siinä ovella, maalitahroja vaatteissa, kasvoissa ja naamassa ja sellanen ihana virne huulilla. Niin. Sulosta. Vaikka harvoin Reitasta voi käyttää sanaa 'sulonen', mutta kyllä, tässä tapauksessa voi. Ja mä käytän, KOSKASEVAANON.

”Onko se typerä Yasunori saanut sinua koskaan seksin aikana tulemaan kahdesti?”
”Muistelen vain sitä yötä, kun olit ihan huumepöllyissä ja kun minä nain sinua, sain sinut tulemaan ainakin kaksi kertaa”, Reita kuiskasi

REITA Y U SO SWEET
Asiallista, Reita, asiallista. Rakastan tätä kohtaa, ehkä yks mun lempikohtia/lempirepliikkejä nää tässä osassa!

Nyt kun mietin, ehkä Reita on kuitenkin se mun lempihahmo tässä - Yasu tulee kuitenkin hyvänä kakkosena. Noi kaks on tässä ficissä niin erilaisia ja niissä on niin paljon eri piirteitä, jotka tekee niistä kummastakin niin hyviä hahmoja. Jotenkin.. mä en tiedä, en oo kauheesti Rukista tykännyt (vaan joistain pikkuasioista siinä) mitenkään ihmeellisen paljon tässä. Joku mua Rukissa ärsyttää, mut en tiedä mikä se on XD Mut se on vaan hyvä (!!) et hahmot herättää myös negatiivisia tunteita lukijassa, ainakin mun mielestä. Kerron heti, kun tajuun, mikä on Rukissa sellanen ärsyttävä piirre etten kauheesti perusta siitä tässä ficissä.

Yasu on ihana. Yasu on sellanen... Ihana mies, ihana poikaystävä. Sellanen, jollasen joka tyttö (paitsi mä, koska mähän en ole tyttö eiku--) haluais itelleen. Mua vaan säälittää ihan hirveesti Yasun puolesta, hyi tyhmä Ruki kun menit pettämään mitään aavistamatonta Yasua. Ja mietin muuten samaa kun Michu ylempänä, että mitenköhän Ruki aikoo selittää ne jäljelt itsessään Yasulle :D "Törmäsin oveen" ?? Menisköhän läpi, kun jälkiä on kaulassakin. "Joku humalainen tuli kadulla vastaan ja teki mulle fritsun enkä ehtiny reagoida." Siinä sulle ideoita !

Tykkään myös tosi paljon siitä, miten keksit tonne väliin tosi paljon sellasia pieniä yksityiskohtia, jotka tuo paljon lisää sisältöä ja mausteita tälle ficille. Esimerkiks toi, kun Reita mainitsee Rukin kielikorusta - mun mielestä se oli tosi hyvin keksitty ja tykkäsin kans siitä kohasta tässä osassa tooosi paljon.

”Haista vittu. Oli sinulla se typerä kielilävistys tai ei, tämän yön olet minun. Kokonaan minun”, Reita sanoi määrätietoisesti

REITA Y U SO SWEET x2

Okei joo, vaikka oon ihkuttanutkin nyt aika lailla Reitaa vaan tässä kommentissa, Yasu on silti ihana myös :( Haluun lukee lisää Yasusta, asdfgfgfd! No mutta joo, en usko saavani itsestäni enää enempää irti for now, yritän saada seuraavasta kommentista paremman koska SUN FICIN LOPPU EI OLE HUONO, VAAN MUN KOMMENTTI ON. Noin, ole hyvä :) Seuraavaa osaa odotellen!
please erase my wreck

    1 tykkää.
Avatar
DIM
Teknikko
 
Viestit: 114
Liittynyt: Ti Helmi 24, 2009 8:34 pm

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 5/?) 03.01.12

ViestiKirjoittaja nazogi » Su Tammi 08, 2012 1:57 am

Yritän päästä täs taas pikkuhiljaa lafissa elävien kirjoihin ja samalla tappaa aikaa, joten täs tulee mahollisuus iskee useempikin kärpänen kerralla. plus mitä nyt katoin, niin on kommentoinut tätä ficciä kerran, joka pitää korjata. siit on kyll kieltämättä aikaa, kun oon viimeks lukenu noit osia, jonka takia kaikki tapahtumat ei oo välttämättä ihan tuoreessa muistissa, mutta katotaan jos saisin tässä edes jonkinlaisen kommentin rustattua.

mul on vähän ristiriitaisia tunteita ton reitan ilmestymisen suhteen. osasin odottaa sitä, et se pyyhältää jostain nurkan (okei, kauppahyllyn) takaa ja sekottaa rukin täysin. ja osasin odottaa pettämistä ja draamaa ja kaikkea sitä kivaa, mitä tältä ficiltä nyt voikaan odottaa. varsinkin tän uusimman osan aikana, jolloin ruki ja reita tapas ja keskusteli jopa tuliseen sävyyn, mul oli kokoajan sellanen “jess” tunne, joka heti vaihtui “eii” ja sit taas olin peukut pystyssä ja taas, että ei ne voi :D ja nyt jopa toivon, että et mainitsisi koko loppuficin aikana yasua tai että rukilla ja sillä olis jotain ihania ja romanttisia hetkiä, koska kestän tän kolmiodraaman jotenkuten viel tässä vaiheessa, jolloin mulla ei oo viel mitenkään syvällistä kiintymystä henkilöihin (ja koska oon henkeen ja vereen reituki fani, eiku). mut sit taas toisaalta syyhyän jo noit kaikkee melodraama kohtauksia, et tää koko ristiriitaisuus pistää pään sekaisin. mut kai se sitten osottaa vain sen, että oot onnistunut kirjoittajana herättämään lukijassa tunteita, joita tällaisessa tilanteessa on varmaan ihan normaalia :D

itse henk. koht. tykkäsin tosta uuden osan loppuosasta ehkä vähän enemmän kuin alusta. tällä en nyt siis tarkoita tuota pelkkää seksi kohtaa ( vaikka tietty hyvä plussahan se siin oli ; ) ) vaan enemmänkin tekstiä sisällöllisesti ja tunnetasolla. en halua sanoo tätä mitenkään väittääkseni, että se alku olisi ollut huono, en, mutta jotenkin siitä puuttui jotain. tunnetta, ehkä. tykkään kuvailusta, se on tarkkaa ja havainnollistavaa, mutta osittain se tuntuu jopa hieman pinnalliselta ja puhtaalta. tai ei sitä nyt pinnalliseksikaan voi sanoa, vaan enemmänkin mulla tuli välillä sellainen tunne, että yrität liikaa (jos ymmärrät, mitä haen takaa). tämä menee varmaan jo pikkuasioihin takertumista, mutta huomasin myös kiinnittäväni jopa liikaa huomioita yhteen asiaan. en muista miten edellisissä osissa, mutta tässä osassa huomasin, että olit käyttänyt aika usein rukista nimikettä "ruskeatukkainen" tai "-hiuksinen". en tiedä, missä vaiheessa tämä nimitys rupesi pistämään silmään, mutta keskivaiheessa osaa se sai jopa kulmani kurtistumaan usean ruskeatukan kohdalla. tykkäsin kohdista, missä käytit nimikettä esim. ruskeaverikkö, joka toi värikkyyttä tekstiin ! eikä se ruskeatukkainen/-hiuksinen oo mitenkään huono synonyymi rukista, mutta joskus se vain ilmeni omaan makuuni liikaa niin että se söi lukemisen jouhevuutta. enkä oo ihan vieläkään varma, että tykkäänkö vai enkö tykkää reitan sinisistä silmistä. okei, tää on pelkkää fictionia, mutta kaikesta huolimatta reita on aasialainen ja normaalisti ruskee silmänen (vai oliks sil täs piilarit vai olevinaan oikeesti siniset silmät?)

mutta nuokin on just tuollaisia pieniä asioita, jotka eivät kuitenkaan oikeastaan pilaa mitenkään itse tekstiä. kokonaisuudessaan tykkään tästäkin osasta. erityisesti pidin kaksikon keskustelusta, jossa heidän nuoruus oli kiivaana puheenaiheena ja reita osottautui jopa aika rajuksi, tykkään ! komppaan DIMiä siinä, että rukissa on jotain hitusen ärsyttävää ja reita nousee ficin keulahahmoksi. ehkä rukissa ärsyttää tässä ficissä se, että kaikesta huolimatta hän yrittää tehä itsestään uhria, vaikka todellisuudessa reita tuntuu olevan enemmänkin se uhri tässä (ja lukijanhan kuuluu asettua uhrin puolelle). tai sit se on vaan sen temperamenttinen käytös ja pippurinen luonne, dunno :D mut toisaalta ruki sopii tähän tällaisena ja en näe siinä mtn pahaa, että se aiheuttaakin vähän ristiriitaisia ja ärtymyksen tunteita. parempi sekin kuin että se jäisi tyystin kylmäksi henkilöksi.

ja oli kivaa muuten saaha tietää enemmän noitten nuoruudesta, koska se oli päivänselvää, että jotain silloin tapahtui. muutenkin noi muistelukohdat on ollut kivoja yksityiskohtia ja syventäviä tekijöitä ficissä. ja ilmeisesti niitten elämä ei oo ollu nuorena mitenkään helppoa, joten sekin jo on mielenkiintoista luettavaa, että mitä ne on oikein käyny läpi.

Voin yleismaallisesti tässä jo arvailla jatkosta, koska kaikkihan sen tietää, ettei yksi kerta todellakaan jää siihen yhteen kertaan. samaan aikaan odotan sitä innolla, mutta samaan aikaan toivon, että tässä tapahtuisi jotain, joka olisi kaikille osapuolille parasta (apua, jopa toivon että yasulle sattuis jotain tai et ruki sais selville et sil on salarakas tai muuta vastaavaa). luen tän vaikka kieltä purren loppuun, koska mua kiehtoo mitä kaikkee tähän oikeen oot kaavaillut. :)

joten jatkoa odotellessa !
it's
n o t
a

d r e a m

    1 tykkää.
Avatar
nazogi
Teknikko
 
Viestit: 100
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 4:52 pm

Re: Vain yksi vaihtoehto (AU, romance, R >, 5/?) 03.01.12

ViestiKirjoittaja akumu » La Tammi 14, 2012 3:01 pm

Michu:

Kiitos kommentistasi! <3

Ja haha, toi oli kyllä todella hyvä vitsi! Et todellakaan aio lopettaa kirjoittamista tuon kommentin jälkeen, koska meikä ei sitä salli! :( akumu doesn't approve that thing. Ja hei, mietin koko tämän luvun kirjoittamisen ajan, että viitsisinkö tehdä tästä vieläkin pidemmän, mutta koin sen typeräksi ideaksi, jos olisin tunkenut liian monta asiaa tähän lukuun. Se olisi aivan varmasti sekoittanut teitä muutamaa lukijaa entisestään, joten toivottavasti tämä kaksitoistasivuinen luku nyt kelpasi teille!

Sun kehut saa mut oikeasti punastumaan vielä jossain välissä :( Mutta oon kuitenkin todella iloinen ja mielissäni, että sä pidät tästä ja asioista, joista kirjoitan! Vaikka se Reituki ei parituksena kauheesti innosta sua, mutta eniveis - hyvin rohkeaa, että kaikesta INHOTUKSESTA huolimatta jaksat lukea tätä! Koska Reituki ei jää vain tähän lukuun, voin vaikka vannoa sen. Ja jos tässä ei tulisi olemaan enempää draamaa taikka tarinointia tästä parituksesta, eihän tässä ficissä olisi minkäänlaista ideaa! Oon oikeasti suunnitellut asioita tähän todella tarkkaan ja yksi tärkeimmistä asioista on Reitan ja Rukin yhteinen menneisyys ;) Ei hitsi, nyt tuli hirveä kirjoitusinto! Ehkä saisin tässä kuussa kirjoitettua yli puolet seuraavaan lukuun, hoho!

Virheitä en löytäny, pikemminkin jotain älysöpöjä sanoja, mistä sä revit niitä :DD Kuten mm. pölymörkö, apua XD ♥


... XD Mä en tiedä, mistä revin niitä. Ne vaan tulee mun mieleeni, tai sitten vaihtoehtoisesti yritän olla jollain tavalla tekotaiteellinen paska, joka haluaa, että teksti on mahdollisimman erilainen muihin teksteihin verrattuna. Who knows! Mutta siis - en oikeastaan oo suunnitellut tai repinyt esimerkiksi tuota pölymörkö-sanaa mistään, se vaan tuli mun mieleeni tuolla hetkellä, kun satuin kirjoittamaan tuota kohtaa koulun penkillä :D En toki tiedä, onko tuonkaltaista sanaa käytetty jossain leffassa, kirjassa tai muussa ficissä, mutta ihan itse oon sen vaan nopeasti vetäissyt päästäni, mutta kiva jos tykkäät siitä!

Joo. Noiden kahden menneisyys on tosi mielenkiintoinen, haluun lukee lisää kaikesta. Oon oikeestaan pitänyt Reitasta tässä ficissä aika paljonkin, mitä se nyt tässä on seikkaillu, mut tän luvun aikana en osannu päättää vihaisinko sitä vai mitä.


Mietin aika kauan, että millaisen henkilön Reitasta tekisin, mutta päätin sitten antaa ajatusten viedä ja tällainen siitä tuli. Alussahan se saattoi vaikuttaa sellaiselta kiltiltä, sitten yhtäkkiä tuli moodswing, sitten se oli taas kiltti ja sitten väkivaltainen raakalainen. En tiiä, mitä oon ajatellut kirjoittaessani Reitan yhtäkkisistä mielialavaihteluista, mut ehkä se onkin ihan kiva piirre tässä ficissä, kun sitä tarkemmin ajattelee XD Enkä voi olla ihmettelemättä, minkä takia kaikki pitää Reitasta niin paljon... Okei, eihän se ole puoliksikaan niin kamala ihminen kuin esimerkiksi Ruki, mutta eikö ihmisiä säälitä Ruki yhtään ? EI NÄKÖJÄÄN!

... mutta ehkä myöhemmin kaikki säälivät Rukia, kun kirjoitan vähän asioista, joita hänelle on tapahtunut. Kuten esimerkiksi tuo perheväkivalta, Reitan mainitsema syömishäiriö ja kaikenlaiset muutkin jutut, hehe! B-D Oon kiero ämmä, mutta no can do. Ja olen niin saletisti varma, että te säälitte Rukia ainakin ficin lopussa, koska en tee tästä onnellista, voin vaikka vannoa sen eiku--

Toisaalta rakastan ficeissä yms. kirjoissa sitä jos toinen on omistava ja sanoo sen ääneen, pidän siitä ehkä vähän liikaakin *---*


You're not the only one... I love it too <3

Ja kommentistasi oli oikeasti todella paljon iloa, really. Sun kommenttisi piristi - tai no, piristää edelleenkin - mun päivääni hyvin paljon, ja oon todella iloinen, että tykkäät tästä ficistä. Ihanaa kuulla, että seuraat tätä ja tämä veti sut ns. sanattomaksi, se jos mikä piristää mua paljon ja saa mun kirjoitusintoni palaamaan ;_; Joten - kiitos oikein paljon kommentistasi! <3

DIM:

Ei se mitään haitannut, so don't worry about it :) Ja parempi myöhään kuin ei milloinkaan, ne~ ? ;) Ja no, olethan sä sentään mies niin ehkä sen vuoksi sä juuri ootkin hajamielinen eiku mitä-- No ei vaineskaan, jokainen unohtaa joskus, joten ei mitään ressiä tästä! Hienoa, että joka tapauksessa kommentoit, se piristi mun mieltäni paljon, I can tell you! Ja olepa hyvä, ajattelin, että tällainen omistus vois piristää sua jonkun verran, kun sä kuitenkin tykkäät tästä ficistä, mitä nyt oot mulle kommentoinut ja kehunut!

Kuten sä jo tiedät, tykkään tästä ficistä ja Yasusta - mua säälittää, kun se ei yhtään aavista Rukin ajatuksia ja luulee, et kaikki on niin kun ennen Rukin kanssa.


Eikö salasuhteenkin kuulu olla vähän sellainen asia, ettei joku tiedä asiasta yhtikäs mitään ? ;) Mun mielestäni on paljon kutkuttavampaa, että Yasu ei tiedä, koska salaileehan sekin muutamia juttuja Rukilta. Joten yks plus yks on kaks, eikä Ruki tosiaankaan ole ainut, joka syyllistyy valehteluun! Enkä oikein osaa kommentoida, että kumman salaisuus olisi pahempi, mutta ehkä te lukijat osaatte sitten myöhempien lukujen jälkeen ilmaista mielipiteenne tästä asiasta! Eniveis, en aio paljastaa yhtään mitään, AINAKAAN SULLE, koska tiedät tästä ficistä jo aika paljon XD

Toisaalta pidän myös Reitasta, koska se on ihanan suorasukainen ja päällekäyvä - ja vittuileva ah -, rakastan sen suhtautumista kaikkiin asioihin, Rukiin varsinkin.


Ja taas yksi lukija, joka tykkää Reitasta... Mikä teitä vaivaa ? XD Eikö Ruki voisi saada edes pientä hiukkasta tykkäämistä tai sympatiaa puolelleen! Nimittäin itse tykkään Rukista ehkä enemmän kuin Reitasta ja Yasusta yhteensä, koska sillä on niin paljon asioita, joista se ei ole halunnut puhua ja jotka kohdistuu häneen itseensä. Esimerkiksi just tuo syömishäiriö, josta se ei ollut kertonut edes Reitalle, mutta silti hän tietää siitä jollain ihmeen keinolla. Reita on vaan kyylännyt Rukia ennen ja tulee tulevaisuudessakin olemaan aikalailla omistava Rukin suhteen.
Ehkä Reitan suhtautuminen Rukiin on normaalia tuonkaltaisessa tilanteessa, koska Ruki on kuitenkin vuosia sitten kääntänyt selkänsä sille ihmiselle, joka on rakastanut häntä enemmän kuin kukaan muu. Yasu on kuitenkin asia erikseen ja tuo kapuloita rattaisiin, joten ahh, en malta odottaa, että pääsen kirjoittamaan enemmän draamaa!

Btw, Reita on aina asiallinen! :C

Joku mua Rukissa ärsyttää, mut en tiedä mikä se on XD


Ehkä se, että se on ollut liian itsekäs ? XD HAHA, en tiiä, mut kiva kuulla, että tässä on sellaisiakin asioita, joista et tykkää ja jotka saa sut tuntemaan kaikenlaisia - negatiivisiakin - tunteita! Mun mielestä se on tärkeää herättää tunteita lukijoissa, ja oon iloinen, jos oon kerta onnistunut siinä näinkin hyvin! Ja tosiaan, jokainen tavallaan, en aio kritisoida ketään siitä, jos he eivät tykkää Rukista - eihän kaikkia voi aina miellyttää! Mut oon tarkoituksellisesti tehnyt hänestä tällaisen ns. luuserin ja pelokkaan, joka pakenee kaikkia asioita.

Toisaalta, siihen on kyllä OIKEIN HYVÄT syyt XD

Ja mietin muuten samaa kun Michu ylempänä, että mitenköhän Ruki aikoo selittää ne jäljelt itsessään Yasulle :D


Ja voitte myös keskenänne miettiä, miten Ruki aikoo selittää vieraan hajuveden tuoksun itsessään ;D Se kielikorujuttu oli aika random, mutta koska itse rakastan kieliläväreitä niin en voinut olla mainitsematta siitä... Tuli muuten kylmät väreet, kun kuvittelen Rukin näyttämässä kieltään, jossa on läväri ahhhh. Eikä, pakko päästä kirjoittamaan niitä takaumia tähän ficciin lisää, I can't stand this feeling!

Kiitos paljon kommentistasi! <3

nazogi:

Ihanaa, että päätit ilmoittaa olevasi elävien kirjoissa! Sun se ensimmäinen kommenttisi ensimmäisen luvun ilmestymisen jälkeen piristi mua ihan hirveän paljon, joten oon aika usein odottanut ja toivonut, että saisin kuulla sunkin mielipiteesi tästä ficistä :) Ja kun huomasin, että oot kommentoinut tähän niin mun suu käänty oikein kunnolliseen hymyyn, koska olin ihan hirveen iloinen, että muistit tän ficin olemassaolon vielä! Vaikka näiden lukujen julkaisujen välissä on ollut pidempiäkin taukoja ja oon ollut writer's blockin valtaama, mutta eniveis, oon iloinen, että rustasit kommentin tähän!

varsinkin tän uusimman osan aikana, jolloin ruki ja reita tapas ja keskusteli jopa tuliseen sävyyn, mul oli kokoajan sellanen “jess” tunne, joka heti vaihtui “eii” ja sit taas olin peukut pystyssä ja taas, että ei ne voi :D


Ihanko totta ? Jotenkin tosi suloista, että tää teksti on saanut sulla tuonkaltaisia tuntemuksia aikaan! Mutta koska draama on tämän yksi päägenreistä, ellei jopa se päägenre, niin eiköhän se ole jo aika selvää, että Reita ja Ruki on vähän-- intiimissä kanssakäymisessä keskenään. Tosin mietin tuota tulista sävyä aika kauan, että luonko tähän sen tyylistä keskustelua vai teenkö herkän rakastelukohtauksen ja sitä ennen kaikenlaista söpöä ja romanttista. Päädyin kuitenkin tähän ratkaisuun, koska mun mielestä on ehkä parempi, että Reita ilmaisee tunteitaan sellaiseen... tuliseen ja ehkä jopa väkivaltaiseen sävyyn.

itse henk. koht. tykkäsin tosta uuden osan loppuosasta ehkä vähän enemmän kuin alusta. tällä en nyt siis tarkoita tuota pelkkää seksi kohtaa ( vaikka tietty hyvä plussahan se siin oli ; ) ) vaan enemmänkin tekstiä sisällöllisesti ja tunnetasolla.


Aa, itse tykkäsin enemmän alusta kuin lopusta, mutta jokaisella mielipiteensä! Hienoa kuitenkin, että sä tykkäsit tosta lopusta, koska olisin tosiaankin hävennyt silmät päästäni, jos loppu olisi lukijoiden mielestä ollut jotenkin niin epäsopiva tähän. En oo oikeastaan ikinä kirjoittanut ficciin minkäänlaista seksikohtausta, koska pelkään, että kusen sen jotenkin niin täydellisesti XD Meinasin, etten kirjoita tähän mitään seksuaalista kanssakäymistä heidän välilleen, tai sitten ehkä jonkun nopean suihinoton, mutta koska oon paennut seksistä kirjoittamista ihan liian pitkään niin en voinut enää paeta. Tunsin olevani vähän niin kuin puun ja kuoren välissä, joten yritin parhaani mukaan kirjoittaa lopusta hyvän.

tykkään kuvailusta, se on tarkkaa ja havainnollistavaa, mutta osittain se tuntuu jopa hieman pinnalliselta ja puhtaalta. tai ei sitä nyt pinnalliseksikaan voi sanoa, vaan enemmänkin mulla tuli välillä sellainen tunne, että yrität liikaa (jos ymmärrät, mitä haen takaa).


Ymmärrän kyllä, mitä tarkoitat, ja se voi osittain johtua siitä, että mulla meni alun kirjoittamisessa ihan hirveen kauan aikaa. Tai siis, saatoin kirjoittaa yhden pätkän, sitten tuli tauko, sitten taas pieni pätkä, tauko ja niin edespäin. Kun taukoa oli kulunut se about 3 kk niin päätin lukea alun läpi ja ehkä sen takia saatoin yrittää sen suhteen liikaa. En nähnyt sitä hyvänä aluksi, joten siksi ehkä kirjoitin sinne väliin lisää kaikkea, joka saattaa joidenkin silmissä näyttää liialta yrittämiseltä. Lopun kirjoitin koneella yhdeltä istumalta, joten ehkä sen vuoksi siinä on enemmän tunnetta kuin alussa. Ja sama siinä ruskeatukkainen-jutussa! Olin aika jäässä tauon jälkeen, enkä keksinyt mitään muuta adjektiivia kuvailemaan Rukia, mutta yritän vastedes ottaa nää asiat huomioon! ^^

okei, tää on pelkkää fictionia, mutta kaikesta huolimatta reita on aasialainen ja normaalisti ruskee silmänen (vai oliks sil täs piilarit vai olevinaan oikeesti siniset silmät?)


No siis, mä en oikein tiiä itsekään! Oon vaan kyllästynyt ruskeasilmäisiin ja halusin jotain värikkyyttä tähän tekstiin. Eihän se tietenkään voi olla mahdollista, että Reitalla on luonnostaan siniset silmät, mutta tosiaan - en tiiä onko tää asia sellainen, jonka voi antaa jokaiselle lukijalla itsepäätettäväksi asiaksi, mutta ehkä kukin voi ajatella, miten tahtoo! Että Reitalla siis olisi piilarit, koska se olisi itse asiassa aika luonnollista!

erityisesti pidin kaksikon keskustelusta, jossa heidän nuoruus oli kiivaana puheenaiheena ja reita osottautui jopa aika rajuksi, tykkään !


JES, ihanaa, että tykkäsit! Oon niin iloinen, etten kussu sitten tätä kohtausta, hoho XD

Tässä ficissä tulee tosiaankin sattumaan ja tapahtumaan kaikenlaista kivaa ja vähemmän-kivaa, joten toivon, että jatko tulee miellyttämään teitä lukijoita! Ja se on totta, että tämä niin kutsuttu ainut kerta ei jää ensimmäiseksi, eikä ainakaan viimeisimmäksi kerraksi ;) Draamaficeissä senhän kuuluisi olla itsestäänselvää, ja jopa tyhmäkin voisi päätellä asian olevan näin XD Ainakin uskallan olettaa näin! Ja pakko vielä takertua yhteen juttuun, jonka mainitsit:

(apua, jopa toivon että yasulle sattuis jotain tai et ruki sais selville et sil on salarakas tai muuta vastaavaa)


Kyllä, Yasulle tapahtuu tässä jotain, muttei millään hirveällä tasolla. Rukille sen sijaan ei tule käymään mitenkään hirveän kauniisti tämän ficin lopussa. Tiiän, että jotkut tulee vihaamaan mua tämän lopun takia, mutta koska oon oikeesti katkeroitunut ja kiero ämmä niin en voi muutakaan XD Oon kyllästynyt kirjoittamaan happily ever after-loppuja, joten teenkin jotain sellaista, jota teistä tuskin kukaan osaisi odottaa tai arvata ihan ensimmäisenä!

Kiitos kommentistasi! <3
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

EdellinenSeuraava

Paluu K-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron