Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 06/?? 29.9)

Voi sisältää erityisen selkeää alastomuutta ja seksikuvausta, raakaa väkivaltaa, voimakkaita huumausainekuvauksia ja erityisen rankkaa kielenkäyttöä. Sisältö ei sovi lapsille.

Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 06/?? 29.9)

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Pe Heinä 16, 2010 11:30 pm

KESKEYTETTY.

TITLE: Bad Formula
AUTHOR: Kaerimichi
RATING: S → K-18
PAIRING: Die x Zero (sivuparituksina KyoxShinya, KaoruxToshiya sekä TsukasaxHizumi)
GENRE: drama, hurt/comfort, romance, slash, humor, AU
FANDOM: Dir en Grey & D'espairsRay
BETA: Ujelo, kuudennesta luvusta eteenpäin Tamago
WARNINGS: tulee sisältämään huumeita ja tarkasti kuvailtua seksiä.
CHAPTERS: 06/?? + prologi & epilogi
SUMMARY: ”Sinä ajat minut hulluksi. Saat minut repimään hiukset päästäni. Mutta rakastan sinua silti, vaikka teetkin minusta kaljun jonain päivänä.”


A/N: Idea pyöri päässä siihen pisteeseen, että oli pakko aloittaa tämä. Kiitän ensinnäkin Ujeloa, joka ystävällisesti tarjoutui betaamaan ja kuuntelemaan mun vauhkoamista tästä. Enköhän kiitä niitäkin, jotka ovat jossain välissä mielipidettä tarjonneet. Arvostan sitä~
Muoks. Ficin nimi muutettu! Kyseessä siis se sama DiexZero-ficci.


Prologi: Luomisen tuskaa ja autiotalo


Rakkaus on masokisteja varten
Rekan alle jäävään ei satu kuin pienen hetken,
joka sisältää tajuttomuuden tai kuoleman.
Rakkaus jättää syvät arvet, jotka eivät parane
koskaan.
"Usko, toivo ja rakkaus"
Turhaan ei sanota, että niistä suurin on rakkaus.
Ihminen tarvitsee toivoa
Uskoa parempaan huomiseen.
Mutta ilman niitäkin voi selviytyä,
jos on rakastavia ihmisiä ympärillä.


Mies huokaisi raskaasti, katsoi paperia hetken. Lopulta hän tyytyi rypistämään sen palloksi, jonka hän sitten paiskasi läheiseen roskakoriin. Turhautuneena nuorukainen pyyhkäisi tummat, hieman kiharat hiukset silmiltään, ennen kuin keskittyi uudelleen luomisen tuskaansa.

***

Punapäinen mies tarkasti vielä toisen kerran, että oli varmasti tehnyt kaiken vaadittavan, ennen poistumistaan työmaaltaan. Hän varmisti, että valot oli sammutettu, etu- ja takaovet lukittu, virrat sammutettu erilaisista koneista mukaan lukien dj:n iso viihdekeskus. Pitkähkö mies työnsi avaimet taskuunsa, lähti vihellellen kämppäänsä kohti.

Kaikki oli hyvin matkan ajan. Kaupunki oli tavallinen siihen aikaan yöstä - humalaisia ihmisiä, nauravia nuoria, vähäistä liikennettä. Kerrostalon pihalla kaikki näytti vielä normaalilta. Polkupyörät lojuivat pitkin maita, koska talon lapset olivat huolimattomasti heittäneet ne nurin. Piha oli täynnä autoja, jostain asunnosta kuului basson jumputus. Mies ravisti päätään hymynkare huulillaan, astui tupakalta tuoksahtavaan rappukäytävään.

Hissin ovet aukesivat viidennessä kerroksessa. Huolettomana hän avasi oven, jossa luki valkoisilla kirjaimilla hänen nimensä. Eteiseen saapuessaan hän saattoi aistia jonkin olevan pielessä. Tutut korkokengät eivät olleet normaalilla paikallaan. Nahkatakki puuttui naulakosta. Eteisessä ei leijaillut liljojen tuoksu, eikä pöydällä ollut unohdettua viinilasia. Mies varmistui epäilyksistään huomatessaan, että naisen vaatteet puuttuivat. Edes rintaliivit eivät olleet unohtuneet sängylle. Sen sijaan sängyllä lojui lappu.

En kestä tätä enää. Otan työpaikan vastaan Lontoosta ja haluan eron.
Hyvää loppuelämää, Daisuke.
Viimeksi muokannut Kaerimichi päivämäärä Ke Huhti 06, 2016 4:47 pm, muokattu yhteensä 15 kertaa
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Kirjailija + Baarinomistaja = Helvetti (K-18, AU, DiexZe

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Su Syys 19, 2010 8:14 pm

1. Muistojen meri


Valonsäteet lankesivat kylpyhuoneen valkoiselle kaakelilattialle. Ne hivelivät koristeita seinissä ja monistuivat osuessaan peilin heijastavaan pintaan. Sulavaa lunta tipahteli ikkunalaudalle puiden latvoista, ja linnut aloittelivat lauluaan. Hän ei erottanut peilikuvaansa höyryisestä pinnasta. Silti hän tiesi, että olisi nähnyt vain alistuneen katseen. Hän olisi nähnyt miehen, joka oli hyväksynyt kohtalonsa. Pisarat tipahtelivat takaisin veteen miehen kohottaessa jalkansa viilenevästä nesteestä. Hän katseli kalpeaa ihoa. Syöminenkin oli tuntunut naurettavan vaikealta.

Kaakelilattia oli jäätävä paljaiden jalkojen alla. Hän katseli veden pyörteilyä viemäriin. Sekin katosi, kuten oli kadonnut hänen vaimonsakin. Ilman minkäänlaista varoitusta. Ensin kaikki oli hyvin. Seuraavassa se kaikki oli rikottuna lattialla, niin helppoa se oli. Mies sai tarpeekseen nuutuneesta kuvajaisesta. Parissa sekunnissa nyrkki iskeytyi peiliin rikkoen täydellisen pinnan. Punapäinen ähkäisi, piteli loukkaantunutta kättään ja istahti ammeen reunalle. Verinen vesi huuhtoutui alas. Sirpaleet jäivät lattialle muistuttamaan seitsemän vuoden epäonnesta.

**

Ruskeat silmät katsoivat baarin omistajan olemusta huolestuneina. Nuorempi ei huomannut, että oli pyyhkinyt kädessään olevaa lasia jo ainakin viisi minuuttia. Hän seurasi Dien jokaista liikettä. Hän tarkkaili tapaa, jolla toinen harhaili tarkastamaan tilauslistaa yhä uudelleen. Shinya oli lähes varma, ettei Die olisi huomannut, vaikka puolet tilatuista tavaroista olisi puuttunut. Mies tarkisti dj:n tilat, kävi läpi kassan, työnsi tuolit pöytien luo. Shinya tiesi, että hänen olisi parasta tarkistaa kaikki vielä kertaalleen.

”Ehkä sinun pitäisi lähteä kotiin, Die”, vaalea lopulta kommentoi. Vastaukseksi hän sai tuhahduksen.

”Olen aivan kunnossa.”
”Ihan selvästi. Ethän sinä näytä lainkaan puolikuolleelta.”
”Ole hiljaa, sekoitat laskuni.” Mies mätti setelinipun takaisin kassaan, aloitti laskemisen uudestaan.
Shinya tuhahti. Hän tiesi paremmin kuin hyvin, mikä vanhemman laskut sekoitti. Hän ei todellakaan ollut siihen se suurin syypää.

”Oletko yrittänyt soittaa hänelle?”
”Tiedät yhtä hyvin kuin minäkin, ettei hän vastaisi kuitenkaan.”
”Et ole edes kokeillut.”
”Luulen, että tunnen hänet tarpeeksi hyvin kuuden vuoden jälkeen. Olin sentään hänen aviomiehensä.”
”Ja olet edelleen. Papereitahan ei ole tullut?”
”Ei vielä, mutta ne ovat tulossa. Hän ilmoitti sen tarpeeksi selvästi. Huolehdi sinä nyt vain omista asioistasi.”

Shinya huokaisi Dien kääntäessä katseensa taas pois. Punapää yritti selvästi vältellä kyseisestä asiasta puhumista. Shinya ymmärsi sen. Hän ei vain ymmärtänyt sitä, miksei toinen voinut myöntää omaa heikkouttaan. Miksi tuon täytyi lähes aina esittää vahvempaa mitä loppupeleissä olikaan. Shinya laski lopulta hohtavan lasin käsistään, alkoi putsata uutta. Koko ajan hän tarkkaili vanhempaa miestä. Hän olisi halunnut tukea ystäväänsä, muttei siitä tulisi sillä menolla mitään. Ei, kun Die vain pyrki työntämään hänet pois.


Die kirosi mielessään. Hän tiesi, että Shinya oli huolissaan. Hän ei kyennyt peittämään pahaa oloaan edes itseltään, miten sitten parhaalta ystävältään? Hän olisi halunnut, mutta Shinya osasi nähdä tietyt merkit hänen käytöksessään. Kuulemma jo jalkaterän asento riitti kertomaan, milloin hän leijaili pilvissä tai valmistautui murhaan. Die käänsi katseensa kohti dj:n koppia.

”Tämä paikka näyttäisi paljon paremmalta, jos täällä olisi enemmän väriä. Tiedäthän, mitä tarkoitan? Naisen käden kosketus.”

Die tuhahti kihlattunsa sanoille. ”Anteeksi, rakas, mutten anna sinun puuttua tämän baarin sisustukseen. En halua tästä mitään pinkkiä, pirteää teinien lempipaikkaa.”
Nainen tuhahti. ”En minä pinkkiä ajatellutkaan... Olisit nyt kiltti.”


Nainen oli saanut tahtonsa läpi. Dj:n kopin edessä oleva lattia oli täysin naisen käsialaa. Siksi se tuntuikin eroavan niin paljon baarin muusta sisustuksesta. Oli pinkkiä, neonvihreää, sähkönsinistä, kirkkaan keltaista... Die olisi pitänyt lattialaatatkin yksinkertaisina. Nyt ne saivat hänet melkein voimaan pahoin.

Nainen oli lisäksi varmistanut sen, että baarissa olisi pari kasvia. Die olikin suostunut tekokasveihin vedoten siihen, ettei jaksaisi kastella eläviä. Muita ideoita Die ei ollut ottanut vastaan yhtä lämpimästi. Hän halusi pitää baarinsa seinät tummina. Katosta roikkui diskopallo, jonka lisäksi tilaa valaisivat pyörivät valot. Niiden säteet kiersivät koko baarin läpi vain parissa minuutissa...

Shinyan ääni katkaisi Dien mietteet: ”Herätys, Die. Ovet avataan viiden minuutin päästä.”
Mies nyökkäsi ystävälleen ja sulki kassan. Samalla hän viittasi Jyoulle, joka alkoi tottuneesti asetella levyjä soittoa varten. Toralle tämä oli merkki avata läpinäkyvät ovet ja alkaa tarkastaa ihmisten papereita.

Ihmisiä alkoi virrata tiskille. Silti Dien ajatukset vaeltelivat täysin muualla.

”Mitä drinkkiä suosittelisit?”
”Minä en suosittele drinkkejä.”
”Mikset?”
”Kaltaisesi hento nainen ei kestäisi niin vahvoja aineita.”


Jo silloin Die oli ihastunut tulevan vaimonsa nauruun. Se oli pehmeä ja täynnä iloa. Koko sen illan hän oli vain katsellut tuota naista, joka tuntui täyttävän baarin tilat silkalla läsnäolollaan.

”Shinya on oikeassa. Sinä todella olet täysin pihalla.”

Die säpsähti kevyesti. Hän käänsi katseensa lyhyeen mieheen, jolla oli harvinaisen voimakkaasti meikatut silmät.

”Ai. Hei, Kyo.”
”Painu kotiin.”
”Olen töissä.”
”Ei. Sinä leijailet.”
”Jalkani ovat aivan maassa?”
”Älä viisastele minulle.”
”Selviän kyllä.”

Kyo tuhahti ja siemaisi vihreästä drinkistä, jonka Die oli hänen eteensä tyrkännyt.

”Juuri tuon takia minä en pahemmin seurustele. Se sekoittaa pään.”

Die ei kuitenkaan enää vastannut. Hän siirtyi pois tiskin takaa kadoten takahuoneeseen. Hän romahti vanhalle, käytetyltä haisevalle sohvalle. Katse vaelsi eri bändien monisteissa, pysähtyi erääseen tiettyyn julisteeseen. Hän ei halunnut surra yhden ihmisen perään. Hän selviäisi kyllä. Hän ei ollut mikään heikko nainen, joka itkisi silmät päästään yhden eron takia.

”Ulkokuoresi saattaa olla vahva, mutta tunnen sinut. Tuon typerän virneen taakse kätkeytyy täysin inhimillinen tyyppi. Kyllä, Die. Sinäkin olet vain ihminen.”
”Älä nyt, en kai?”
”Suu kiinni.”


Heidän vartalonsa olivat sopineet täydellisesti yhteen. Die saattoi vieläkin muistaa, miten silkkiseltä naisen iho oli tuntunut hänen kosketuksensa alla. Hänelle kaikki oli ollut täydellistä ja itsestään selvää. Aina siihen päivään asti, kun hän oli palannut töistä ja löytänyt sen kirotun kirjeen makuuhuoneesta.

Kellon viisarit tikittivät hitaasti eteenpäin. Salin puolelta kuului humalaista puhetta, astioiden kilinää, kiroilua, kovaa musiikkia, lisää kiroilua... Hän ei saanut itseään ylös. Hän ei halunnut palata salin puolelle. Hän halusi hetken omaa rauhaa. Hän tahtoi piilotella Shinyan ja Kyon katseilta. Ennen hän oli ollut vastuuntuntoinen baarin omistaja, nyt vastuu tuntui niin helvetin kaukaiselta asialta.


”Hän on täydellinen idiootti.”
”Mitä, ei kai?” Shinya ei edes yritellyt peittää sarkasmiaan. Suurin osa ihmisistä oli vaeltanut tanssilattialle. Joku oli sanonut, että tanssi oli mitä täydellisintä esileikkiä. Shinyalla se toi mieleen vain hyppivän apinalauman.

”Sinäkin olet idiootti.”
”Täh?”
”Pidät hänestä.”
”Hienoa, Sherlock.”
”En odottanut, että myönnät sen noin helposti.”
”Minäkin olen vain mies.”
”Voisit olla nainenkin.”
”Sinä olet kännissä.”
”Ihan oikeasti. Voisit olla nainen.”
”Viimeksi kun tarkistin, olin mies.”

Shinya oli enemmän kuin helpottunut Kyon keskittyessä drinkkiinsä. Hän ei todellakaan kaivannut analyysiä ihmiseltä, joka haisi ainakin kahden kilometrin päähän. Hän vilkaisi takahuoneen ovelle. Surullisinta oli se, ettei hän voinut edes harkita puhuvansa Dielle. Ei, kun toinen oli siinä kunnossa.

”Haluaisitko naida hänen kanssaan?”
”Syö pääsi.”
”Ei mahdu suuhun.”
”Paloittele.”
”Liian sitkeää.”
”Pureksi kunnolla.”

Shinya huokaisi. Samassa ovi aukesi ja Die asteli heidän luokseen. Kummasti Kyokin hiljeni.

”Lähden kotiin. Pärjäätkö?”
”Pärjään...”
”Hyvä. Nähdään.”

Die katosi paikalta, ja Shinyan piti vastustaa halua rynnätä hänen peräänsä.

”... olet niin nainen.”
”Turpa kiinni jo.”

***

Die vaelsi pitkin autioita katuja. Hän väisteli lätäköitä parhaansa mukaan. Kädet nostivat kauluksen pystyyn viimaa vastaan. Suurin osa katuvaloistakin oli pimeänä. Takin helma hulmahti, ja mies katosi kulman taakse.


”Niin, sinäkin olet vain ihminen. Me olemme ihmisiä, emme jumalia. Aikuistu vähän, jooko?”
”Tässäkin suhteessa pitää olla joku, joka ei elä seiväs perseessä.”
”Juuri tällaiset asiat kurovat välimatkaa väliimme, etkö näe?”
”En. Olen sokea.”
”Niin. Niin olet. Kuten minäkin.”

Ovi kolahti naisen perässä. Die poimi kahvikupin palaset lattialta ja pudotti ne roskiin. Jollain oudolla tavalla hän tunsi pudottavansa roskakoriin osan itsestäänkin.
Viimeksi muokannut Kaerimichi päivämäärä La Kesä 25, 2011 10:40 pm, muokattu yhteensä 2 kertaa
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Kirjailija + Baarinomistaja = Helvetti (K-18, AU, DiexZero)

ViestiKirjoittaja cake-monster » To Syys 23, 2010 2:19 pm

Sori tää kommentti tuli nyt vähän myöhässä, mutta kommentoin kun kerran lupasinkin.

Prologi vaikutti hyvältä, eniten pidin tuon 'salaperäisen' kirjailijan kauniista kirjoituksesta.
Dien osuus prologista... älä kirjota sitä heteroks tai mä kuolen. Okei oli sen vaimolta hieman ilkeää jättää se noin ain yksin.
Olis se voinu kertoo miehelleen mikä mätti, eikä pelkästää kirjottaa tollasta lappua. Kyllähän sen ymmärtää miks raukka parka masentu...

Ykkös luvussa, Shinya ja Kyo... ne riiteli ihan niiku vanha aviopari. (tuskin olit suunitellu niille suhdetta?)
Tää kumminkin jauho sanaa 'nainen' todella paljon, ois voinu vähä synonyymejä keksiä lisää.
Luku oli muuten aika lyhyt, ja täynnä angstista meininkiä, mä toivon et kakkos luvussa ois jotain mikä kiinnittäis huomion oikein kunnolla...

Yhdessä prologi ja ykkös luku täyttivät toisiaan hyvin, vähän pitempiä ne ois voinu olla. Nyt tulee kuuluisa 'mutta', mutta jatkan lukemista ja pyrin kommentoimaan seuraaviinkiin osiin. Älä jooko jauha Dien surua kauheen kauaa? :< Ei toisten angsteja oo kiva lukea...
+ odotan innolla kirjailijan saapumista sen elämään >:D

Caketus kuittaa~
♪♫♬♥
♪♫♬♥

Avatar
cake-monster
Teknikko
 
Viestit: 124
Liittynyt: Ke Heinä 15, 2009 7:42 pm
Paikkakunta: Kotka

Re: Kirjailija + Baarinomistaja = Helvetti (K-18, AU, DiexZero)

ViestiKirjoittaja memorial » Pe Loka 01, 2010 11:22 am

Tälläiseenkö sitten päädyin kommenttikamppanjassa? Vastaus: Omaksi onnekseni kyllä!
Tämä aloitus oli ainakin niin mahtava, että jäin tosissani odottamaan, että saan lukea lisää.
Kirjoitustyylisi on aivan upea, en tajua miten olet saanut noin yksinkertaisia asioita mainittua niin kauniilla tavalla. En oikein osaa sanoa prologista mitään, paitsi se oli mielestäni todella synkkä. Karulla tavalla kaunis.

1 Osa.

Pidin tuosta nimestä. Muistojen meri. Se kertoo paljon, mutta jättää silti niin kauheasti auki. Antaa ajateltavaa.
Osaat kertoa hyvin materiaalisista asioista, kuten ensimmäisessä kappaleessa. Tykkään kuvailustasi, enkä osaisi oikein edes kuvitella siihen muuta tapaa kuvailla noin hienoja asioita.
Die rypee selvästi itsesäälisä. Se ei sovi sille miehelle. Tai mistä sitä ikinä tietää, mutta en minä osaisi kuvitella Dieä noin masentuneena ja "säälittävänä". Mies vaikuttaa aina siltä, ettei häntä voisi haavoittaa mikään.
Kyo vaikuttaa mielenkiintoiselta. Itsekin olen juuri tuolllainen että vittuilen kavereilleni, vaikka kuinka huono päivä heillä olisi. Tiedän, olen ilkeä.
Cake-monster oli oikeassa, Shinya ja Kyo tappelevat tosiaan kuin vanha aviopari.
Jätit tämän sellaiseen kohtaan, että tahdon mahdollisimman nopeasti lukea lisää.
Minulla on vain yksi pyyntö, sama kuin cake-monsterilla. Älä tee Diestä heteroa. Se ei sovi Dien tyyliin. Ei sitten yhtään.

Anteeksi vähän juonettomasta ja ideattomasta kommentista, halusin vain sanoa että pidin tästä ja tahdon lukea pian lisää. (:::
Kiitos tästä.
Put your hands in the air and scream
FUCK THE WORLD

Avatar
memorial
Bändäri
 
Viestit: 33
Liittynyt: Ma Kesä 28, 2010 1:46 am
Paikkakunta: Dien ja Zeron yhteisen makuuhuoneen lipaston alin laatikko, missä on Dien seksilelut.

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 01/10)

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » La Loka 30, 2010 7:14 pm

cake-monster: Nyt tulee klisee, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. : D
… miksei Die voi olla hetero? No joo, kuten sanoin (vai sanoinko?) se on alussa hetero. Tai bi-seksuaali, koska en ihan heti usko, että täyshetero alkaa tykkäämään samasta sukupuolesta ihan hujauksessa.
… Kyo x Shinya... Olis seki vaihtelua Die x Shinyaan (mitä tähän ei tule) mutta ! Ehkä tulee, ehkä ei mutta ei, en oo suunnitellu mitään ennen tätä. 8D
En pysty lupaamaan, että seuraava luku ei olisi lyhyt tai angstinen, mutta katson sitten mitä saan aikaa sitä seuraavissa luvuissa !
Ja kyllä Die tuosta _vähän piristyy (kaiketi) ja kirjailija... sanotaanko vaikka niin, että mun kone söi lukusuunnitelmat (mikä ketuttaa mua suuresti edelleen), mutta kyllä se sieltä tulee ajan kanssa~
Kiits !

memorial: Mä myönnän, että Die tosiaan rypee itsesäälissä, mutta laitan Zeron onkimaan sen sieltä ylös. Sanon vaikka niin, etten tosiaan suunnitellut tästä(kin) jonkinasteista angsti-ficciä, kun tämä idea iskeytyi päähän.
Mäkin voisin luokitella itteni tuohon (piilo)vittuilevaan porukkaan. :_D En tiedä, mutta jotenkin on kiva ärsyttää ihmisiä ja sitten, kun siitä vielä voi kirjoittaa niin olen lievästi sanottuna innoissani. Tarkoitus oli luoda Kyosta vain pieni sivuhahmo, joka voisi toimittaa Dien baarissa vakioasiakkaan virkaa mutta nyt tuntuu, että häntä tulee näkymään vähän lisää. Mistä sen tietää, vaikka tosiaan tekisin niin, että Kyolla ja Shinyalla on joskus ollut jotain säätöä. : D
Kiitos kommentista, jatkoa seuraa tässä !



2. Kirjoittajan menneisyys


Joskus on vaikea muistaa, miten hengittää. Tiettyinä hetkinä happea saattaa haukkoa vaikka kuinka paljon, eikä se silti kulkeudu keuhkoihin. Siltä hänestä usein tuntui. Hän kesti kivun, oli jo tottunut siihen. Häntä oli helppo satuttaa sisäisesti, mutta ulkoisesti kipua sai olla paljon. Masokistin elämä oli joskus niin -

Mies murahti, rytisti paperin palloksi ja paiskasi sen roskakoriin. Osa aiemmista palloista lojui jo pitkin lattiaa, sillä kukaan ei ollut tyhjentänyt paperikoria pitkään aikaan.
Tumma mies huokaisi lepuuttaen sormiaan lämpimällä näppäimistöllä. Hänen oli niin kovin helppoa puhua kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Hän pystyi hyvin kertomaan ihmiselle esimerkiksi sen, millaiset bokserit hänellä oli milloinkin. Mutta sitten, kun hänen piti kirjoittaa uskottavaa, mielenkiintoa herättävää tekstiä... no, se oli helpommin sanottu kuin tehty.

Zero luovutti. Hän melkein paiskasi kannettavan tietokoneensa kannen kiinni. Sitten hän vain nojasi taaksepäin tuolissaan, tuijotti kattoa. Hän toivoi, että siten kehittävät ajatukset olisivat palanneet. Hänellä oli selviä ideoita monista asioista, mutta niiden asioiden sanoiksi pukeminen olikin sitten rikollisen vaikeaa. Hän rakasti kirjoittamista, hän ei vain halunnut tehdä sitä loppuelämäänsä. Hän ei halunnut kuluttaa elämänsä jokaista tuntia miettien, millainen kirjoittaja hän oli.

Zero sattui vilkaisemaan tiskipöydälle. Vasta silloin hän muisti teeveden, jonka oli laittanut lämpenemään jo jonkin aikaa sitten. Nyt se olisi varmasti kaikkea muuta kuin kuumaa. Zero päästi jonkin älähdystä muistuttavan äänen ja kolautti otsansa pöydän pintaan. Hän veti pari kertaa syvään henkeä kasatakseen hermonsa mutta sekään ei nyt tuntunut toimivan.

Katse harhaili pitkin huonetta. Se lepäsi keittiön vihreissä verhoissa, magneettien koristamassa jääkaapissa, kirsikkapuisissa kaapeissa, likaisissa astioissa... Se kaikki toi hänelle mieleen kodin, josta hänet oli unelman takia potkittu pois. Hän muisti vieläkin sen, kuinka oli seisonut perheensä olohuoneessa. Vakavana hän oli lausunut haluavansa ryhtyä kirjoittajaksi. Sen jälkeen hän muistikin vain paheksuvat katseet ja isän huudon.

Zero kaivoi tupakoita farkkujensa taskusta. Jokainen solu hänen kehossaan tuntui huutavan nikotiinia. Sormet halusivat hetken pidellä jotain. Zero tarvitsi jotain, joka saisi hänen keskittymisensä pois ikävistä asioista.

Mies ei vaivautunut avaamaan ikkunaa sytyttäessään sätkän. Hän ei pahemmin jaksanut välittää siitä, että pian koko huoneistossa haisisi savu. Ei hänellä koskaan käynyt vieraita. Zero käänsi katseensa katosta ikkunaan. Sadepisaroita oli riittänyt jo viikon verran, mustat pilvet enteilivät ukkosta.

”Tiedätkö, miksei sinulla ole ystäviä?”
Zero katsoi lähes tylsistyneenä isoveljensä ilkeisiin silmiin. ”Kerro ihmeessä.”
”Koska sinä olet tuollainen nörtti. Hengaat vain omassa huoneessasi. Mitä teet siellä? Runkkaat?”

Zero tuhahti. Hän ei vaivautunut vastaamaan siinä toivossa, että hänen veljensä olisi luovuttanut. Se oli kuitenkin aivan liikaa vaadittu, kuten Zero sisimmässään oli tiennytkin.

”Hiljaisuus on myöntymisen merkki~”
”Etkö voisi vain jättää minua rauhaan?”
”Mitä? Sinun pitäisi arvostaa sitä, että edes vietän aikaa kanssasi!”

Uusi tuhahdus. Sillä kertaa hänen veljensä hermo ilmeisesti petti, sillä kipeä isku osui Zeron takaraivoon. Hän kaatui, saattoi maistaa veren rautaisen maun suussaan purtuaan kieleensä. Hän hieroi kipeää kohtaa päässään.

”Älä tuhahtele minulle! Opettelisit kunnioittamaan vanhempia!”

Zero ei sanonut enää mitään, kun hänen veljensä poistui. Hän tiesi, että toinen olisi vain raivostunut enemmän.


Tämän jälkeen Zero oli istunut tietokoneen eteen haluten päästää huolet harteiltaan. Hän oli kirjoittanut ylös kaiken, mitä hänen päässään oli sillä hetkellä liikkunut. Hänen veljensä oli ollut oikeassa, ei hänellä ollut ollut ystäviä tuolloinkaan. Koulussa hän oli vetäytynyt mieluiten omaan rauhaansa ja keskittynyt vain opiskeluun. Sillä tavoin hän oli toivonut antavansa vanhemmilleen edes jotain ylpeyden aihetta. Silti nuo olivat aina nähneet vain hänen idioottimaisen veljensä joka toi kotiin pokaaleja erilaisista urheiluotteluista. Kukaan ei ollut nähnyt nuorempaa poikaa, joka oli iltaisin vetäytynyt huoneeseensa kirjoittamaan.

Zero tuhahti, haroi hiuksiaan. Hän oli luvannut itselleen, ettei olisi katkera noista ajoista. Se oli menneisyyttä, hänen nykyisessä elämässäänkin oli tarpeeksi huolenaiheita. Zero tumppasi tupakan, nousi tuolistaan ja vaelsi parvekkeelle. Kadut olivat autioita. Hän saattoi silti erottaa yhden miehen, jolla oli leiskuvan punaiset hiukset. Mies kietoutui paremmin takkiinsa ja jatkoi matkaansa. Zero antoi katseensa seurata hetken. Niin hän sai parhaat ideat, seuraamalla tuntemattomien ihmisten elämää. Hän kehitteli jokaisen ympärille oman tarinan.

Nuori poika tarkkaili tekstiään. Hän ei voinut olla ylpeä siitä. Hyvin harvoin hän olikaan täysin tyytyväinen kirjoituksiinsa. Kukaan ei edes nähnyt niitä hyviä tekstejä. Hänen aloittaessaan kirjoittaminen oli tuonut lohtua ja turvaa. Se oli ollut pakotie. Nyt se ei enää tuntunut siltä. Se tuntui joltain, jota hänen oli pakko tehdä. Se oli ainut asia, jossa hän ei ollut täysin surkea.

”Mitä sinä teet, Zero?”

Poika säpsähti, kääntyi katsomaan äitiään hieman syyllisenä. ”Kirjoitan.”
”Kirjoitat?” Äiti näytti hetken siltä, kuin Zero olisi syyllistynyt vakavaankin rikokseen.
”Niin.”
”Koulua varten?”
”Ei.”
”Miksi sitten?”
”Se on harrastus.”
”Pyh. Olisi sinulla parempiakin. Ala keräämään vaikka postimerkkejä.”
Ovi kolahti. Zero poisti tiedoston, nousi koneelta ja romahti sängylleen.


Tuolloin hän oli päättänyt näyttää vanhemmilleen, että hän tekisi sitä, missä oli hyvä. Hän oli lakannut olemasta miellyttävä koiranpentu, jota perhe potki.

Puhelimen pirinä katkaisi hänen ajatuksensa. Zero joutui hetken etsimään ja kiertelemään, ennen kuin lopulta löysi puhelimensa. Sinisellä näytöllä vilkkui Tsukasan nimi. Tsukasa oli niitä harvoja, joita Zero saattoi nykyään nimittää ystävikseen. Hänen ei tarvinnut epäröidä kauaa, ennen kuin hän vei kännykän korvalleen.

”Haloo?”
”Hei. Miten menee? Sinusta ei ole kuulunut vähään aikaan.”
”Anteeksi. On ollut... kiireitä.”
”Ai?”
”Työtä ja sellaista.”
”Oletko saanut töitä? Milloin? Mistä?”
”Älä nyt housuistasi repeä.”
”Anteeksi. Sinä vain vaikutat ihmiseltä, joka ei mielellään ihmisten ilmoille mene.”
”Minulla on kiireitä kotona.”

Tsukasa ei jatkanut asiasta, ja sitä Zero arvosti ystävässään. Zero ei olisi pystynyt kertomaan edes parhaalle ystävälleen ”työstään”. Se oli hänen oma salaisuutensa, joka tuntui välillä liiankin painavalta. Joskus taakka tuntui musertavan hänet alleen, ja niinä hetkinä Zero toivoi, että hänellä olisi ollut joku tukipilarina.

Hän vaelsi olohuoneeseen. Hetken hän vain katsoi olemustaan. Löysä kauluspaita, kiharat, tummat hiukset, väsyneet silmät...

”Haluatko lähteä tänään kahville?”

Uusi vilkaisu peiliin riitti siihen, että Zero kieltäytyi tarjouksesta. Tsukasa olisi kysellyt lisää, eikä Zero olisi voinut vastata totuudenmukaisesti. Hän ei halunnut valehdella. Ulkonäöstään hän kuitenkin tiesi, että hänen olisi pitänyt lähteä ulos. Hän kaipasi aurinkoa, raitista ilmaa, liikuntaa. Hän kaipasi jonkinlaista kontaktia ihmisten kanssa. Pian hänestä tulisi erakko, joka ei voisi asua kaupungissa.

”Ehkä jokin toinen kerta.”
”Oletko varma?”
”Olen. Kiitos kuitenkin.”
”Hyvä on. Nähdään joskus?”
”Nähdään.”

Zero laski puhelimen käsistään. Hän huokaisi raskaasti, romahti ikkunasyvennykseen. Ei ollut helppoa päästää ketään tarpeeksi lähelle. Tummahiuksinen mies avasi sadepisaroiden täplittämää ikkunaa, jotta uuden tupakan savu pääsisi ulos.
Viimeksi muokannut Kaerimichi päivämäärä To Maalis 31, 2011 7:19 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 02/10, TAUKO)

ViestiKirjoittaja shy-rebel » Ke Helmi 09, 2011 9:38 pm

Mitä, nytkö tämä jo loppui? O.o

Olisin lukenut mielelläni lisää heti näiden kahden osan ja prologin jatkoksi, sillä tarina jäi kovasti mieleen toisenkin luvun päätyttyä. :’) Voisin jopa sanoa, että ficci koukutti luku luvulta yhä enemmän.

En muista, milloin olen viimeksi kommentoinut K-18-puolen ficcejä, joten ajattelin korjata asian kommentoimalla tätä ficciä. (: Tässä yksi viikonloppu meni muutenkin sinun ficcituotantoasi lukiessa, joten nyt voisin varmaan heittää kirjallistakin palautetta. :’D Kiitos myös hienosta summarysta, joka oli omiaan lisäämään kiinnostustani tämän tarinan osalta. ;)

Tykkäsin jo silloin tämän ficin edellisestä nimestä, joka oli mielestäni myös omaperäinen. Tosin ei minulla ole mitään nipottamista tästä uudestakaan nimestä, sillä se toimii yhtä hyvin siinä mielessä, kuinka erilaisia persoonia Die ja Zero minun mielestäni vaikuttivat olevan. (oho, tulipas pitkä lause XD) Die/Zero-ficcejä en ole aiemmin lukenut, mutta sinä saat parituksen toimimaan tosi hyvin. ;) Tässä tarinassa oli varsinkin mukavaa luettavaa, kuinka erilaisia nuo kaksi tuntuivat olevan. Tai millaisissa erilaisissa elämäntilanteissa he oikeastaan ovatkaan.

Die on juuri tullut jätetyksi ja yrittää surusta huolimatta pysyä ystäviensä ja muiden nähdessä kovismaisena miehenä, jota asia ei hetkauta. Toisin on kuitenkin hänen sisimmässään, kuten hyvin asian kuvasit monilla muistikuvilla ja kuvailulla muutenkin. ^^

Zero taasen on yksinäinen ollessaan neljän seinän sisällä oman luomistyönsä keskellä. Mieleeni tuli sekin fiilis, ettei hän näe ystäviään kovin usein halustaan huolimatta. Ainakin kun hän ohitti Tsukasan tarjouksen kovin heppoisesti, vaikka olisi seuraa tahtonutkin. Tjaa, taisin tuntea jonkinlaista samaistumista enemmän Zeron hahmoon. Varmaan siksi, että herra on kirjoittajan roolissa tässä ficissä. :D

Molemmat hahmot tuntuvat olevan tahoillaan yksinäisiä, vaikka ovat kovin erilaisia. Kirjailijan ammattihan taitaa olla vähän yksinäisempi kuin baarimikon? Jäin myös miettimään näiden kahden osan jälkeen, että mikä saa nämä kaksi miestä yhteen ja tutustumaan toisiinsa? Yksinäisyys vai jokin muu tunne ennen varsinaista rakastumista…?

No, joka tapauksessa (ennen kuin uppoudun tosissani miettimään näitä ihmissuhdejuttuja XD), päähahmosi ovat hyvin onnistuneita ja tykkäsin heistä paljon. :) He tuntuvat olevan yksin ja irrallaan, mutta ajautuvat varmasti piakkoin toistensa luokse. ^^ Hienoja hahmoja kerta kaikkiaan, joissa tunteiden kuvaukset ovat onnistuneet hyvin! ;)

Muut hahmot taasen. Tsukasa jäi vielä vähän etäiseksi hahmoksi, mutta hänestä on varmasti jatkossakin juttua. ^^ Hyvä kuitenkin tietää, että Zerolla on ainakin hänet, jolle soittaa yksinäisyyden iskiessä pahemman kerran. :’) Dien vaimo taasen jäi vielä mukavaksi arvoitukseksi, eli hänestä ei kerrottu kaikkea vielä heti kerralla. Ja se on hyvä juttu, sillä mielenkiinto pysyy yllä, kun naisesta tullaan varmasti kertomaan vielä lisääkin ficin aikana? ;)

Kyo ja Shinya olivat ihania! XD <3 Heidän kyräilevä dialoginsa oli tarinan valopilkkuja, tosin muukin dialogi oli varsin onnistunutta. :D Mutta Kyo ja Shinya korjasivat kyllä potin tuolla keskustelullaan, mikä löytyy ykkösluvun puitteista. ;D

”Syö pääsi.”
”Ei mahdu suuhun.”
”Paloittele.”
”Liian sitkeää.”
”Pureksi kunnolla.”


Ihan paras! XD Hajosin tuolle kohdalle täydellisesti. Yksi suosikkikohtauksistani ja kaksikon välinen dialogi myös kevensi synkkää tunnelmaa. Ja Kyo/Shinyasta olisi mukava lukea, tykästyin siihen paritukseen viime vuoden puolella. ^^ Shinya-ressukka tosin, jos mies on vähän lääpällään Dieen. Hyväähän hän tuntuu vain tarkoittavan auttaessaan toista, mutta Die ei taida ihan havaita Shinyan syvempää kiintymystä kuten Kyo. Mutta siis, onnistuneita hahmoja nämä sivuhahmotkin! :D

Sitten voisinkin ottaa käsittelyyn itse ficin.

Tähän alkuun tahtoisin ensin tuoda esille parin pikkuisen virheen, jotka löysin tuolta tekstin lomasta:

Salin puolelta kuului humalaista puhetta, astioiden kilinää, kiroilua, kovaa musiikkiaa, lisää kiroilua...


Musiikkia-sanaan on näyttävästi eksynyt ylimääräinen a-kirjain.

Koulussa hänoli vetäytynyt mieluiten omaan rauhaansa ja keskittynyt vain opiskeluun.


Tuolta näyttäisi puuttuvan välilyönti.

Jeps, se siitä kommenttini rakentavasta osiosta. Takaisin positiivisten asioiden pariin! o/

Jees, eli tykkäsin noista lukujen nimistäkin. ^^ Ne olivat hienoja ja sopivat tarinaan hyvin. Niistä välittyi juuri oikea tunnelma tähän tarinaan, sillä ne olivat omalla tavallaan haikeita. Ficin tunnelmakin tuntui olevan vähän melankolinen, mieleeni piirtyi useaan otteeseen pimeä syksy, kun kuvittelin tämän ficin tapahtumia mielessäni. Mutta kaiken kaikkiaan tunnelma oli kovasti mieleeni synkästä mielialastaan huolimatta. ;)

Kun cake-monster sanoikin tuossa aiemmassa kommentissaan, niin olen samaa mieltä siitä, että prologi ja ensimmäinen luku täyttävät toisiaan hyvin. Prologissa tuntui taasen olevan dramatiikkaa, joka toimi hyvin antaen näin hyvät ja surullisetkin lähtökohdat varsinaiselle tarinalle. :) Tykkäsin muuten todella paljon tuosta prologin alkuun kirjoitetusta runosta, jonka Zero kirjoitti paperilapulle! ;D Tosi hieno oli! *W*

Ensimmäinen ja toinen luku toimivat hyvin myös siinä mielessä, että ne kertovat kahden eri miehen elämästä erikseen. Että nuo kaksi lukua ovat tavallaan hahmojen esittelyä. :) Luvuissa ja prologissa on myös hienoa kuvailua, joka sinulla tuntuu olevan hyvin hallussa. ^^ Tykkäsin kuvailustasi siis todella paljon, sillä se auttoi hahmottamaan tapahtumat omassa päässään. ;) Sanavalinnat olivat myös hienoja, prologin runon jälkeen ihastuin heti tuohon ekan luvun alkuun, kun Die oli kylvyssä. Se oli myös todella hienosti kirjoitettu ja kohtaus jäi hyvin mieleeni! Siinä tuli myös esille se, kuinka särkynyt Diekin tavallaan oli vaimonsa äkillisestä lähdöstä. Muutenkin kirjoitustyylisi oli kovasti mieleeni, hienoa työtä! ;)

Ekassa luvussa kävi myös selväksi se, että Die kaipaa yhä vaimoaan, joka jää jollain dramaattisella tavalla vielä nimettömäksikin. Kenties hänen nimensä paljastuu myöhemmissä osissa? :) Die tuntui kuitenkin yhä riippuvan kaikissa yhteisissä muistoissa, joita tulee vastaan niin baarissa kuin koti-ovellakin. Die-ressukka, toivottavasti Zero tulisi pian lohduttamaan häntä, niin kirjailijankaan ei tarvitsisi sitten olla yksin. ;_;

Zeron luku taasen. Pidin siitäkin todella paljon, sillä siinä oli mukavia samaistumisia kirjoittamisen kannalta. hahmo on uskottava kirjailijan ammatissaan hänen ollessa itsekriittinen omien teostensa suhteen ja tuntiessaan olevansa vähän yksinäinenkin. siinä oli jotain samaa, mitä olen itsekin päässäni pyöritellyt senkin lisäksi, että luomistyö osaa olla toisinaan todella haastava taiteenlaji. :”D Zeron ajatukset, joita hän myös kirjoittelee tekstin lomassa, ovat hienoa luettavaa.

Mukavaa, että valotit myös Zeron menneisyyttä, josta paljastui vanhempien pettymystä ja isoveljen nälvimistä. Nämä asiat tulenevat varmasti myöhemminkin esille samoin tavoin kuin Dien vaimon lähtö? Ainakin nämä kaksi varsin erilaista kipeää asiaa varjostavat molempien hahmojen elämää, josta heillä varmasti olisi paljon sanottavanaan. Kuitenkin joku läheinen ja rakas ihminen on aiheuttanut heille menneisyydessä mielipahaa, josta he, Zero ja Die, eivät ole varmaankaan keskustelleet kovinkaan paljon?

Zero antoi katseensa seurata hetken. Niin hän sai parhaat ideat, seuraamalla tuntemattomien ihmisten elämää. Hän kehitteli jokaisen ympärille oman tarinan.


Tykkäsin myös tästä kohdasta paljon, sillä siinä oli myös samaistumisen makua. Havahdun itsekin välillä huomaamaan sen seikan, että jään ajattelemaan muiden ihmisten elämää keksimällä heille jonkinlaisia tarinoita. :’)

Pahoittelen sekavaa kommenttiani, olen lukenut taas liikaa historiaa. :”D Toivottavasti tämä kommenttini kuitenkin kelpaa sinulle tällaisenaan. Toivoisin myös, että jatkat tätä ficciä piakkoin, sillä tämä jäi kovasti kutkuttamaan mieltäni jatkon suhteen. ;)

Kiitos tästä mukavasta lukukokemuksesta, joka tarjosi minulle paljon pohdittavaa hahmojensa osalta! ^^
また夢で思い出す, ここから君だけ消え去り...

Galileo Galilei - Oh, Oh

Avatar
shy-rebel
Vuoden double
 
Viestit: 529
Liittynyt: Ma Syys 29, 2008 6:25 pm
Paikkakunta: far away from you

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 02/10, TAUKO)

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » To Maalis 31, 2011 5:51 pm

Mun ilme oli varmasti jotain koomista luokkaa, kun näin tämän kommentin pituuden!
Olen erittäin tyytyväinen, jos summary kolahti (sillä yleensä niiden luonti on työn ja tuskan takana, vähän kuin nimet ja yhdyssanat). Nimeä jouduttiin tosiaan vaihtamaan erään keskustelun jälkeen, tosin vaikutti asiaan se pituuskin. :’D Suosittelen kyllä lämpimästi DiexZeroa (vaikka hetken jo mietinkin, mistä mun fanitus kyseistä paritusta kohtaan lähti!), perustella en asiaa osaa, se vain… on (elämä ei ole).
Zero ei tosiaan kovin usein talostaan poistu, mitä nyt pakolliset kauppareissut sun muut. Siihenkin on kyllä selitys, joka myöhemmissä vaiheissa tulee vielä esiin! ´
Kirjailijan ammatti tosiaan on, tosin Die taas haluaisi sitten enemmän rauhaa, muttei sitä alimiehitetyssä baarissaan saa. Tiesitkin varmaan jo, mutten paljasta miten nuo yhteen päätyvät! Eiköhän se selviä yhden - kahden luvun päästä. : )
Tsukasasta tulee olemaan juttua myöhemmin! Alunperin tarkoitus ei ollut tuoda Dien vaimoa varsinaisesti esille, mutta nyt kun mainitsit sen… niin, ehkä. Yllytyshulluna pistän myös tuon KyoxShinyan korvan taakse, ehkä se saattaakin toteutua jonkin asteen sivuparituksena (mitä romaania mä olen taas alkamassa kirjottaa? o.O)! Ihan hyvin se toteutuisi ottaen huomioon, mitä ihmisessä saa aikaan kunnon kuuntelulla. *tuums* Miksi mä jo nyt innostuin asiasta?! 8’D
Vaimon identiteettiä yritän tässä miettiä, joko käytän hyväksi OC:tä, tai sitten paria vaihtoehtoa, jotka mulla on! Zeron menneisyydestä tulee tosiaan tulemaan vielä lisää takaumia (sillä rakastan takaumien kirjoittamista)!
Kommenttisi ei ollut lainkaan sekava! Yritän jatkaa tätä kyllä pian, sillä tähän mulla on ne suurimmat inspikset. Kuka ties, ehkä aloitan ensi viikolla!
Kiitos itsellesi! :)

MUOKS/ Kirjoitusvirheet on nyt korjattu!
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

    1 tykkää.
Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 02/10, TAUKO)

ViestiKirjoittaja Avalyn » Ti Huhti 12, 2011 11:00 pm

Voisin aloittaa sanomalla samaa kuin shy-rebel kommentissaan tuolla vähän ylempänä: "Mitä, nytkö tämä jo loppui?" Olisin mieluusti lukenut tätä ficciä pidemmänkin pätkän, sen verran mielenkiintoisen alkutilanteen olet ficciisi kehitellyt. Minua haluttaa kovasti tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu ja kuinka saat baarinomistajan ja kirjailijan yhteen. Toivottavasti jatkoa on siis luvassa. ^^

Pidän sekä Diestä että Zerosta sekä fanfictionin puolella että oikeassa elämässä, joten paritus herätti vaivatta mielenkiintoni. En muista, olenko lukenut Diestä ja Zerosta yhdessä aikaisemmin, mutta syystä tai toisesta minun ei ainakaan tämän ficin kohdalla ole vaikea kuvitella heitä seurustelemaan. Asiaan saattaa toki vaikuttaa se, että ficcisi on AU:ta ja vieläpä hyvin realistisen tuntuista sellaista. Kuuluisien rockmuusikkojen sijaan Die ja Zero ovat ihan tavallisilta nuorilta japanilaismiehiltä, jotka sattuvat olemaan enemmän tai vähemmän yksinäisiä ja hukassa elämänsä kanssa. Tältä pohjalta heidät on helppo kuvitella löytämään toistensa luo, aivan kuten kaksi eksyksissä olevaa ihmistä saattaa muutenkin sattumalta ajautua toistensa syliin.

Minusta oli hyvä ratkaisu laittaa nainen jättämään Die jo prologissa. En itse ole mikään het-ficcien ystävä, joten en takaa, että olisin jaksanut lukea ainakaan useamman luvun verran, kuinka Die kamppailee pitääkseen suhteensa kasassa. Sitä paitsi sellainen olisi hankaloittanut Dien ja Zeron välisen suhteen kehittymistä ja vienyt huomiota pois pääparilta, mikä olisi ainakin minun mielestäni ollut ikävää. Mikäli olen lukenut ennusmerkkejä oikein, ei Dien ja Zeron välinen suhde tule olemaan ihan läpihuutojuttu. Die on sentään käsittääkseni täysin hetero ja Zero puolestaan kovin epäsosiaalinen. Luulen siksi, että Dien ja Zeron välisen ihmissuhteen rakentamisessa tulee olemaan tarpeeksi töitä ilman kolmantena pyöränä heiluvaa Dien vaimoakin.

Toisaalta pidän kuitenkin paljon siitä, että Dien edellinen suhde oli naisen eikä miehen kanssa. Se poikkeaa mukavasti slashficcien perinteestä ja lisää ficin realistisuutta ainakin minun päässäni. Heterous on sentään sen verran yleistä, että kyllä sitä voisi silloin tällöin jollain tavalla ficeissäkin käsitellä, edes ohimennen taustalla. Sitä paitsi tykkään syystä tai toisesta lukea siitä, kun itseään heterona pitänyt mies tajuaa tuntevansa vetoa myös omaan sukupuoleensa. Hyvin kirjoitettuna tällaiset seksuaalisesta havahtumisesta kertovat tarinat ovat erittäin kiehtovia.

Minusta on hyvä, ettei Die ole ainakaan vielä päässyt yli äkillisestä erosta. Olisi ollut varsin epärealistista, jos hän olisi ohittanut kuusi vuotta kestäneen suhteen päättymisen pelkällä olankohautuksella ja alkanut seuraavana päivänä etsiä itselleen uutta heilaa. Uskon, että suhteen päättyminen on useimmiten kova paikka miehellekin, vaikka miehet eivät näytäkään sitä samalla tavalla kuin naiset, mitä oivallisesti kuvasit ensimmäisessä luvussa. Dien sulkeutuneisuus, töykeä avusta kieltäytyminen ja päämäärätön harhailu ovat huomattavasti realistisempia reaktioita kuin Shinyan syliin heittäytyminen tai itkeskely olisivat olleet. Pidän myös noista lyhyistä muistelupätkistä tekstin lomassa, sillä ne tuovat hyvin esiin, kuinka ex-vaimo on jatkuvasti Dien ajatuksissa läsnä, vaikka Die varmasti yrittääkin välttää tämän ajattelemista parhaansa mukaan.

Zero on mielenkiintoinen tapaus. Minun on vaikea sanoa, johtuuko hänen murheensa enemmän kurjasta menneisyydestä vai luovuuden tuskasta. Kenties vähän molemmista, ovathan nuo kaksi asiaa selvästi kietoutuneet toisiinsa. On melkeinpä ironista, että kirjoittamisesta, joka aikaisemmin on toiminut Zerolle lohtuna, on nyt tullut pelkkä ahdistusta aiheuttava asia. Hänen kohdallaan ei selvästi ole ollut hyvä ajatus muuttaa harrastusta ammatiksi. Mutta niinhän sitä joskus kuulee sanottavan, että varmin tapa tappaa innostus johonkin asiaan on tehdä siitä leipätyö. (Zeron suhde kirjoittamiseen askarruttaa kovasti minua, koska olen enemmän tai vähemmän salaa toivonut saavani kirjoittamisesta itselleni ammatin vielä jonain päivänä. Tällainen ficci saa pakostakin miettimään, onko niinkään fiksua haaveilla ammattikirjailijan urasta.)

Tähän mennessä Dien ja Zeron synkistely ei ole häirinnyt minua, mutta toivon, etteivät he ole koko ficciä yhtä masentuneita kuin nyt. En nyt tarkoita, että heidän pitäisi piristyä ihan silmänräpäyksessä - sellainenhan olisi todella epärealisista - mutta toivon mukaan luvassa on välillä valoisampiakin hetkiä. Jos päähenkilöt pysyvät jatkuvasti synkkiä, on tarinasta vaarassa tulla kovin raskasta luettavaa lukijalla. En kuitenkaan ole liian huolissani tästä asiasta, sillä olen suhteellisen tottunut lukemaan hyvinkin angstisia ficcejä. Itse asiassa usein suorastaan nautin hurt/comfortista, joka näyttäisi löytyvän tämän ficin genreistä. Kunhan vain angstisuudessa pysytään kohtuuden ja realismin rajoissa, olen kaikella todennäköisyydellä tyytyväinen. ^^

Sivuhenkilöistä sen verran, että Shinya vaikuttaa silmissäni hieman kliseiseltä. Osittain tämä vaikutelma johtuu todennäköisesti siitä, että hän on kiinnostunut Diestä (käsittääkseni Die/Shinya-paritus oli yhteen aikaan hyvinkin suosittu ficeissä), osittain puolestaan siitä, että hänen neitimäisyytensä mainitaan useampaan kertaan tekstissä. Okei, Shinya kyllä torjuu kritiikin päättäväisesti, mutta jo se, että Kyo tekee moisia huomautuksia hänestä, vie ajatukseni hieman väärille raiteille. Kyosta sen sijaan pidän ainakin tällä hetkellä enemmän kuin yleensä fanfiction-maailmassa. Hänen töykeä ja kylmä asenteensa on hyvä vastapaino Shinyen Dien takia tuntemalle huolelle. Tsukasasta on yhden lyhyen puhelinkeskustelun perusteella hankala sanoa vielä mitään. Oletettavasti hänestä tullaan kuitenkin kuulemaan vielä.

Olen muuten iloinen, että vaihdoit tämän ficin nimen. Alkuperäinen nimi ei suoraan sanottuna ollut lainkaan mieleeni, mutta tämä nykyinen on oikein mainio. Se on tarpeeksi yksinkertainen mutta silti persoonallinen, että se jää mieleen. Lisäksi nimi tuntuu lupailevan vähemmän helppoa ihmissuhdetta, mikä sai kaltaiseni ihmissuhdeficcien ystävän kiinnostuksen heräämään.

Sen verran risuja vielä, että luvut voisivat olla pidempiä. Tai no, pannaan asia näin päin: älä ainakaan lyhennä lukuja. On totta kai hyvä jättää lukija pikemmin nälkäiseksi kuin ylensyöneeksi, jotta hän palaisi takaisin ficin pariin seuraavan luvun ilmestyttyä, mutta toisaalta kovin lyhyet luvut jättävät myös pienen turhautumisen tunteen jälkeensä. Juuri, kun pääsee lukemisen makuun, luettava jo loppuukin. Sitä paitsi kun Zeron ja Dien välinen rakkaustarina pitäisi saada kerrottua seuraavan kahdeksan luvun aikana alusta loppuun, minua huolestuttaa vähän, että tällä tahdilla tulee hieman kiire eikä hahmokehitykseen ehditä syventyä tarpeeksi, mikä olisi kovin sääli. Mutta no, voihan olla, että halusit vain ensimmäisten lukujen olevan lyhyempiä, kun niissä kerta vain vähän niin kuin esitellään Die ja Zero sekä heidän elämäntilanteensa lukijalla eikä niinkään laiteta vielä tapahtumien pyöriä pyörimään. Seuraavassa luvussa alkanee kuitenkin jo tapahtua?

Toivon mukaan tämä ficci palaa vielä tauolta, jotta lupaavasti alkanut tarina ei jää puolitiehen. ^^
Jossain ollessaan on jostain poissa.

Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 02/10, TAUKO)

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Su Huhti 17, 2011 11:27 am

Suoraan sanottuna mun hermot ei olisi kestäneet kirjoittaa Dien ja naikkosen suhdetta edes luvun vertaa. :'D

Alunperin luulin kirjoittavani tämän idean niin, että vien tässä ficissä Dien ja Zeron vain ystävyystasolle, minkä jälkeen kirjoitan jossain myöhemmässä vaiheessa spin-offin. Nyt tämä idea on kuitenkin paisunut sen verran, etten usko sen kymmenen luvun riittävän minneen (lupaan kirjoittaa luvuista ainakin kuusi sivua pitkiä), epäilyttää riittääkö 20 lukuakaan. Pidän kuitenkin tästä ficistä sen verran, ettei tämä kesken tule jäämään.

En tiedä miksi, mutta musta on kiva kirjoittaa noita Dien muistelupätkiä ja "murjottamista", sen sijaan, että olisin pistänyt baarimestarin kliseisesti juomaan ja avautumaan Shinyalle. Tokihan Shinya olisi mielellään kuunnellut ja lohduttanut, mutten usko, että häntä edes oikeasti kiinnosti kuulla Dien vaimosta (syystäkin). Zeroa mun on ehkä hieman helpompi kirjottaa. Kokemuksen kautta voin sanoa, että kun deadline pukkaa päälle, eikä ole minkään sortin inspistä kirjoittaa, niin pakostikin se alkaa ahdistaa. 8'D Kirjoituskurssin aikana sitä mietin mäkin onko tää kuitenkaan mun juttu. Mutta no, mä en ainakaan osais olla ilman kirjoittamista, joten tulen harrastamaan sitä loppuelämäni tavalla tai toisella, aivan kuten Zerokin. Kannattanee kokeilla kirjoittaa yksi kirja ja käydä läpi kustannusprosessi ja miettiä sitten jaksaako sitä monta kertaa uudestaan. :'3 Näin mä ajattelin tehdä, kun jossain vaiheessa jopa jaksaisin alkaa tehdä hahmoluonnoksia...

Elämäni aikana oon käynyt läpi niin monen angstificin kirjoittamisen, etten usko tästä tulevan sellaista. Seura piristää, ja kun noi kaksi tuosta nyt tapaavat ja alkavat tutustua... eiköhän se masentuneisuus siitä ala hieman karista pikkuhiljaa. :'3 Ja todellakin pikkuhiljaa. En nauti angstikirjoitelmien kirjoittamisesta enää sen hirveämmin, joten kyllä niitä valoisampia hetkiä tulee!

Shinya tosiaan on hieman kliseinen, ja yritän tehdä asialle jotain. Myönnän olleeni aikaisemmin kovinkin paljon Die x Shinyan perään. Mutta heistä ei ole tulossa paria, sillä en hirveämmin pidä massaparituksista (vaikka olen pariin "syyllistynyt" itsekin). Kaikista kolmesta tullaan kuitenkin vielä kuulemaan, ja eiköhän niitä sivuhahmoja vielä lisääkin tule kunnes olen itse ihan sekaisin heidän luonteidensa kanssa. 8'D Ehkä teen itselleni hahmosuunnitelmat ennen kuin tämä(kin) teksti on täynnä ajatusvirheitä!

Mäkin olen erittäin tyytyväinen, että otin betani puheet ficin nimestä vakavissani - hän mulle nimen muuttamista ehdotti (ja taisipa keksiä nykyisen nimenkin, joten kunnia suurimmaksi osaksi hänelle!). Wannabe-ralliautoilija nimi kuulosti siltäkin osalta oikein hyvältä. XD

Lupaan tehdä enemmän töitä lukujen pituuden eteen. Kahdessa luvussa oli tosiaan vain tarkoitus esitellä nuo kaksi, enkä tiedä tapaavatko he vielä kolmannessakaan luvussa. Luultavasti tapaavat, mutta vaikkeivat tapaisikaan, niin kyllä tässä jo jotain alkaa tapahtua! ^^

Alan kirjoittaa uutta lukua heti, kun saan nämä kaksi edellistä luettua ja tehtyä itselleni suunnitelmat. Eiköhän se uusi luku sieltä viimeistään toukokuussa ilmesty! Kiitos kommentista! : )
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

    1 tykkää.
Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 02/10, TAUKO)

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » La Kesä 25, 2011 10:45 pm

A/N: Joo, mä tiedän, että lupailin tän luvun ilmestyvän tänne paljon aikaisemmin. En vetoa siihen, että mulla olis ollut kiire, tai että mulla olis elämää. Vetoan siihen, että olen pirun laiska ja epävarma ihminen (no shit). : D Halusin myös panostaa tämän luvun pituuteen (mun kirjoitusohjelmassa tämä on 11 sivua) ja sisältöön, koska tämä ficci on yksinkertaisesti niin pirun lähellä meikäläisen sydäntä. Sen takia tämä ficci ei ole sillä “kesken jäävien ficcien”-listalla. Tämän luvun myötä mä myös sanon, että yritän kirjoittaa lukuja aktiivisemmin. Vielä kerran pahoitteluni siitä, että tässä kesti (taas). Toivottavasti tämä luku hyvittää edes hieman odotusta. Kiitos Enyalle, joka ilmoitti parista kirjoitusvirheestä tässä ja ykkösluvussa! Tämän luvun myötä myös lukujen nimet poistuvat käytöstä lähinnä sen takia, että täydellisesti matsaavia nimiä on pirun vaikea keksiä (ja mä olen perfektionisti tän ficin suhteen :_D).



3. luku

Sen huoneen ikkuna oli ollut peitetty verhoilla jo useamman päivän ajan. Tuskin kukaan olisi kuitenkaan pystynyt näkemään tunkkaisessa ilmassa leijuvia pölyhiukkasia, vaikka jotenkin olisi pystynytkin kiipeämään neljännen kerroksen parvekkeelle. Pölykerros peitti alleen sohvan alustan sekä televisiopöydän – ainoa paikka, jota se ei vielä ollut onnistunut valtamaan, oli tietokoneelle pyhitetty alue. Kyseistä nurkkausta hallitsi vaalea pöytä, joka pinnan kulumisesta päätellen oli jo nähnyt parhaat vuotensa. Musta, nahkalta tuoksuva tuoli oli sillä hetkellä hylätty, mutta jos joku olisi siihen istunut, hän olisi voinut kuulla jousien tuskaisen valituksen. Uuden tietokoneen takia verhot olivat päivisin ikkunan edessä - estääkseen säteitä turmelemasta mustaa näyttöä.
Tietokonepöydällä lojui kokoelma erilaisia esineitä: pari muistitikkua, teemuki, cd-levyjä, kyniä, paperia. Sohvan ja pöydän välisen tilaan oli sijoitettu roskakori, johon suurin osa A4:ista oli sattunut tavalla tai toisella päätymään.

Sälekaihtimet eivät estäneet täysin kaasupallon kultaisia säteitä, jotka saivat valkean muovilattian loistamaan makuuhuoneessa. Osa niistä osui sängylle ja laskeutui tummansinisen peitteen päälle. Sen alla makaava hahmo ei kuitenkaan liikahtanut, mitä nyt ynähti ja hieraisi korvalehteään pariin otteeseen. Ehkä syynä oli se, että tuo ihminen oli istunut edellä mainitun tietokoneen ääressä useamman tunnin yöllä pystymättä luomaan enempää kuin pari sanaa tekstinkäsittelyohjelmalla. Hän oli romahtanut turhautuneena sänkyyn viideltä aamulla ajatusten pyöriessä päässä. Ajatusten, jotka tuntuivat olevan mahdottomia muotoilla valkealla alustalle.

Uni ei kuitenkaan suonut stressistä vapaata aikaa kovinkaan paljon. 6 tuntia ja 17 minuuttia. Se oli aika, jonka Zero pystyi nukkumaan, ja kyseinen aika toistui joka helvetin yö. Aluksi se oli ollut ajaa nuoren kirjailijan hulluksi, mutta nykyisin hän oli jo enemmän kuin tottunut siihenkin tosiasiaan. Itse asiassa hän oli tullut siihen johtopäätökseen, että koko universumi oli häntä vastaan.

Auringonsäteet kutittelivat hänen nenäänsä ja laskeutuivat lopulta lepäämään suljetuille silmäluomille. Kulmat kurtistuivat ja vasen käsi nousi kasvojen eteen suojatakseen niitä ikäviltä säteiltä. Ilmeisesti keltainen pallo päätti kuitenkin käydä sotaan Zeroa vastaan, sillä hetken päästä huoneilma tuntui pakahduttavan kuumalta. Peittojen alla makaava mies kiitteli sitä älynväläystä, joka oli saanut hänet sulkemaan ikkunan ennen nukkumaanmenoa – oli pienoinen ihme, että hänen aivonsa kykenivät niinkin humoristiseen ajatteluun siihen aikaan aamusta.

Mies pakotti toisen jalkansa sängynlaidan yli ja raahautui lopulta istuvaan asentoon. Varpaat upposivat lattialla lojuviin vaatteisiin, joita Zero ei ollut jaksanut kantaa kylpyhuoneessa olevaan pyykkikoriin, ja katse haritti hyvän aikaa pystymättä keskittymään mihinkään pisteeseen. Auringonsäteet saivat pölyhiukkaset näkymään - Zero siivoaisi huomenna. Tai kuukauden päästä. Milloin siltä sattuisi tuntumaan - eli joskus hyvän ajan kuluttua.

Lopulta jäykiltä tuntuvat jalat suostuivat ottamaan painoa alleen ja kantamaan omistajansa vaatekaapin luo. Zero ehti puoliväliin kyseistä matkaa, kun piipittävä ääni karisti hänet unen sekaisesta maailmasta. Haparoivat askeleet veivät nurkassa olevan metallisen työpöydän luota takaisin sängyn vierelle. Sormet poimivat tumman vaatekappaleen etsien taskuista tiettyä esinettä. Pitkät sormet kietoutuivat puhelimen ympärille Zeron ollessa hieman hämmentynyt siitä seikasta, ettei soittaja ollut vielä luovuttanut. Etusormi painoi vihreän luurin kuvaketta, Zeron vaivautumatta tarkistamaan soittajan nimeä ensin.

“Niin?”
“Herätinkö?”

Zeron huulia repi pienoinen irvistys mielen yhdistäessä äänen sen omistajaan. Soittaja tiesi hyvin, että Zero oli mitä luultavimmin valvonut myöhään ja herännyt vasta äskettäin. Jossain vaiheessa Tsukasa oli alkanut nauttia Zeron uneliaasta äänestä ja siitä, ettei nuori kirjailija lyönyt ystävälleen luuria korvaan, vaikka mieli usein tekikin. Tsukasa ei ollut vielä onnistunut selvittämään mistä asia mahtoi johtua, mutta tälläkin kertaa hän keskittyi vain nauttimaan ties kuinka monennesta onnistumisestaan.

“Lähtisitkö ulos?”
“Sinä tiedät vastauksen.”
“Eli lähdet?”
“En.”

Zeron korviin kantautui syvä huokaus, johon hän ei kuitenkaan kiinnittänyt huomiota etsiessään toista sukkaansa.

“Mikä siinä on niin pelottavaa? Hysteerisesti kiljuva fanityttölauma?”
“Sekin.”
“Minun olisi helpompi ymmärtää, jos sinä vaivautuisit avautumaan edes kerran vuodessa.”

Syvä hiljaisuus vastasi Tsukasan kommenttiin. Kyseinen mies olisi kovin mielellään pakottanut vastauksen ulos. Hän tiesi kuitenkin sen olevan helpommin ajateltu kuin tehty, joten hän tyytyikin kokeilemaan toisenlaista lähestymistapaa. Harmi vain, että useimpiin Zero oli jo oppinut varautumaan.

“Miten menee?”
“Hyvin.”
“Mitä teet tänään?”
“En mitään?”
“Lähde sitten ulos.”
“Tsukasa -”
“Neljä seinää ja seisova huoneilma ei tee kenellekään hyvää.”
“Minä tuuletan.”
“Ihmeellistä, en olisi uskonut. Mutta ei parin tunnin ulkoilu sinua tapa. Tapaat uusia ihmisiä, pääset pitämään hauskaa.”
“Mihin baariin me olemme menossa?”
“Ei hauskanpito aina tarkoita baaria?”

Zero ei kommentoinut ja sen ansiosta Tsukasa saattoi nähdä mielensä silmin ilmeen Zeron kasvoilla. Hän ei voinut mitään huvittuneelle virneelle. Hän päätti jatkaa painostustaan.

“Hyvä on, ymmärrän pointtisi. Mutta etkö voisi suostua?”
“Mikä baari?”
“Se uusi?”
“Minä en ole kartalla uusien baarien suhteen.”
“Joten voisit tulla ‘koeajamaan’ sen?”
“Et luovuta ennen kuin suostun, eikö niin?”
“En.”
“Mitä jos en ilmaannu paikalle?”
“Tulen hakemaan.”
“En avaa sinulle ovea.”
“Keksin keinon.”

Tsukasa kuunteli alistuvaa hiljaisuutta jonkin aikaa yrittäen estää tyytyväisyyttään kuplimasta yli äyräiden. Vapaan käden sormet naputtelivat mahonkipöydän lakattua pintaa sekuntien muuttuessa minuutiksi ja toiseksikin. Lopulta hänen korviinsa kantautui huokaisu, ja usein niin hillityn rauhallinen mies joutui puremaan kevyesti huultaan pysyäkseen tyynenä.

“Tuletko hakemaan?”
“Totta kai. Seitsemältä?”
“Hyvä on.”
“Et tule katumaan.”
“Toivottavasti. Et sitten vie minua mihinkään homojen panoluolaan, onko selvä?”
“Enhän minä mitään sellaista tekisi?”

Zero lopetti puhelun ja laski puhelimen käsistään juoksuttaen vapautuneet sormensa kiharien hiusten läpi. Ehkä Tsukasa oli oikeassa, ehkä hän todella tarvitsi tuulettumista. Luultavasti kirjoittaminenkin alkaisi sujua paremmin, kun hän hetkeksi hylkäisi ylipuhtaan nurkkauksensa. Silti hän ei voinut mitään sille epäluulolle, jonka mukaan illasta tulisi kaikkea muuta kuin onnistunut.
Askeleet veivät hänet vaatekaapille, josta hän alkoi tonkia sopivaa asukokonaisuutta.

***

Mustia maastokenkiä käyttävä mies harppoi katuja pitkin. Oli sinänsä ihme, ettei kyseinen ihminen törmännyt jokaiseen mahdolliseen vastaantulijaan. Aurinkolasien takana katse haravoi tuttuja näyteikkunoita, joiden ohi hän käveli ainakin kerran viikossa suorittaessaan saman matkan. Enää hänen ei tarvinnut kiinnittää ympäristöönsä kovinkaan paljoa huomiota, sillä jalat olivat jo oppineet reitin. Die osaisi hyvin kävellä sen vaikka silmät ummessa.

Punapäinen baarin omistaja pysähtyi hetkeksi tiiliaidan toiselle puolelle keskittyen vetämään viimeisetkin tupakan savut keuhkoihinsa. Neljä autoa reunusti punertavan rakennuksen seinustaa, ja keskellä pihaa oleva kukkapenkki näytti siltä, ettei kukaan ollut jaksanut kiinnittää siihen huomiota pariin viikkoon. Penkin keskellä kasvava kirsikkapuu vaikutti sentään voivan suhteellisen hyvin. Sormet paiskasivat sätkän maahan ja jalka talloi syöpäkääryleen kivetystä vasten. Katse suuntautui rappukäytävään johtavaan oveen, jonka ikkunalasi kaipasi kipeästi korjaajaa. Die melkein odotti lasin räjähtävän hänen silmilleen, kun hän painoi ovisummeria ja jäi odottamaan tuttua ääntä. Puhetta ei kuitenkaan kuulunut, vain napsahdus, kun yläkerrassa nostettiin luuri ylös. Jompikumpi kaksikosta painoi avainnappia, sillä ovi päästi ärsyttävän ilmoituksen sen merkiksi, että Die sai luvan astua äskettäin vahattuun käytävään. Pesuaineiden tehdasmainen haju leijui rappuja pitkin ylempiin kerroksiin. Hän painoi hissin varausnappulaa silmien tuijottaessa lähes apaattisesti hopeisia ovia, jotka pienen tovin kuluttua lipuivat auki.

Die ei välttämättä halunnut kokeilla, pystyisikö hän pidättelemään hengitystään kuudenteen kerrokseen asti ottaen huomioon vanhan kulkuneuvon hitauden. Silti hän ei voinut olla vetämättä pariin kertaan syvään henkeä päästessään haluttuun kerrokseen, missä joku oli älynnyt avata ikkunan. Kirpeäksi muuttunut tuuli kiersi käytävässä. Die käveli tuttuakin tutumman valkoisen oven luo, jonka karmista maalipinta oli jo alkanut hieman lohkeilla. Asukkaat kuitenkin arvostivat kotitalonsa vanhuutta, minkä ansiosta siitä ei ollut vielä tullut samanlaista modernia taidonnäytettä kuin nykypäivän rakennuksista.

Sormi ei edes ehtinyt laskeutua mustalle nappulalle, kun ovi jo sinkoutui auki. Die ehti nipin napin pois tieltä, ettei saanut sitä nenälleen. Katse kohtasi virnuilevat kasvot, ja hetken Die vastusti haluaan iskeä ystäväänsä leppoisasti nyrkillä poskeen. Hän kuitenkin osasi jo arvata, ettei nuoremman miesystävä olisi osannut arvostaa mieliteon toteutumista.

“Onko Kaoru kotona?” Die kysyi kumartuessaan avaamaan mustat kengännauhat, minkä jälkeen kengät päätyivät hattuhyllyn alle. Nahkatakki löysi paikkansa penkiltä, joka ei sillä kertaa ollut erinäisten esineiden peitossa.

“Missä muuallakaan minä olisin?”
Dien kääntyessä katsomaan hän näki toisen ystävänsä, joka nojasi rennosti ovenpieleen. Silmien katse oli kysyvä, lähes odottava.

“Töissä?” Die heitti vastaukseksi ja vaelsi keittiöön tietäen, että sinne he kuitenkin tulisivat keinolla tai toisella päätymään. Heillä ei olisi sitä rauhoittavaa teehetkeä, mikä yleensä sellaisissa tapauksissa järjestettäisiin. He korkeintaan joisivat lasin vettä ja istuisivat hiljaisuudessa, jonka joku heistä rikkoisi aina viiden tai seitsemän minuutin välein. Die tiesi paremmin kuin hyvin, mihin keskustelunaiheet saattaisivat taas johtaa.

“Minulla on vapaapäivä”, Kaoru päätyi toteamaan seuratessaan punapäistä ystäväänsä keittiön puolelle. Toshiya sulki oven perässään, ennen kuin seurasi kahta muuta - tosin mietittyään ensin halusiko välttämättä olla mukana koko keskustelussa.

“Niin. Tänäänhän on se päivä”, Toshiya koki tarpeelliseksi muistuttaa ottaen huomioon, että heidän punapäisen ystävänsä ajatukset tuntuivat olevan jossain täysin muualla.
Sinä päivänä he kolme kokoontuisivat yhteen viettämään iltaa elokuvan tai urheilumatsin parissa. Aamulla lattialla lojuisi kuusi tai seitsemän tölkkiä olutta, kenties myös pizzalaatikko. Sen takia kaksikko oli osannut odottaa ystävänsä saapumista, vaikkei Die ollut ilmoittanutkaan tulostaan etukäteen. Punapään teki mieli huitaista itseään koomisesti otsaan muistin pettämisen ansiosta.

“Olethan kunnossa?” Toshiya päätti avata sanaisen arkkunsa pöydän toiselta puolelta, jonne mies oli asettunut Kaorun kanssa. Siinä ne olivat; sanat, joita Die oli oppinut inhoamaan. Kyseinen lause saattoi toistua parikin kertaa saman päivän aikana, eikä Diekaan aina osannut vastata siihen. Edes hän ei aina tiennyt, milloin kaikki oli hyvin. Miehekkäästi hän yritti itselleen vakuuttaa, ettei yhden naisen lähtö häntä koskettanut. Silti joskus kävi niin, että hän tunsi kummallista aggressiota haistaessaan tietyn hajuveden kaduilla kävellessään.
Die ei voinut muuta kuin pakottaa vastauksen ulos, kun kaksi silmäparia kohdistui häneen.

“Kaikki on ok. Miten ajattelimme viettää iltaa?”

Punapäinen mies aisti miten kaksi muuta huoneessa olijaa vilkaisivat toisiaan. Katseen sävystä hänellä ei ollut minkäänlaista mielikuvaa, ja hän oli kieltämättä tyytyväinen, kun kumpikaan hänen ystävistään ei päättänyt jatkaa äskeisestä puheenaiheesta.

“Kuten ennenkin. Katsotaan joko joku huono elokuva, jota ei tarvitse miettiä sen pahemmin, tai sitten urheilumatsi. Sieltä tulee esimerkiksi jalkapalloa tänään viideltä -”
“Minä olen niin kyllästynyt jalkapalloon”, Die totesi tehostaen sanojaan silmien pyöräytyksellä.
“No, katsotaan sitten jokin elokuva?”
“Mitä tahansa muuta kuin homoelokuvia, jooko?”
“Emme me nyt niin julmia ole. Mutta hyvä on, saat itse valita jonkin elokuvan, tai selaa kanavia. Juodaan pari olutta siinä samalla ja jutellaan mukavista asioista”, Toshiya päätti liittyä kaksinpuheluun ansaiten Dielta epäilevän katseen.
“Miksi ne ‘mukavat asiat’ kuulostavat sinun suustasi tulleina jotenkin epäilyttäviltä?”
Toshiya vastasi huomautukseen mutristamalla huuliaan. “Kyse on sinun ajatuksenjuoksustasi.”

Huomautuksen jälkeen kyseinen mies nousi tuoliltaan ja asteli keittiöön. Kaoru seurasi esimerkkiä ja heitti toisen tölkin ystävänsä syliin. Die mutisi kiitoksen ja jäi odottamaan Toshiyan paluuta - jostain syystä hän saattoi siepata kaukosäätimen vasta silloin, kun puuttunut mies oli romahtanut takaisin aiemmalle paikalleen. Hajamielisesti punapää alkoi selailla kanavia tietämättä minkälaistä elokuvaa hän edes kaipasi. Kaikkein mieluiten hän olisi ehkä sittenkin tuijottanut vihreää kenttää, jolla erivärisiin paitoihin sonnustautuneet pelaajat jahtasivat viatonta, mustavalkoista palloa. Hän olisi hyvin voinut esittää seuraavansa matsia, vaikka aivot olisivat samalla vaellelleet jossakin aivan muualla. Se olisi kuitenkin vaikuttanut sen verran epäilyttävältä mielenvaihdokselta Toshiyan mielestä, että Die päätyi lopulta kanavalle, jolta alkaisi pian jonkinlainen jännityselokuva.

Puoli tuntia hän jaksoi olla kiinnostunut, ennen kuin ajatukset alkoivat harhailla. Hän säpsähti vain, kun jokin äänitehoste pääsi yllättämään, tai Toshiya piti jonkin odottamattoman äännähdyksen. Silloin hän saattoi katsoa kuvaruutua hieman tarkemmin, muttei päässyt missään vaiheessa sisälle juoneen. Viidenkymmenen minuutin kuluttua hän saattoi aistia vanhimman miehen katseen ja olisi niin mielellään vain tuijottanut televisiota, vaikkei oikeasti sitä kunnolla nähnytkään. Silti hänen katseensa kääntyi Kaorun puoleen kysyvänä, lähes haastavana.
“Eikö sinua yhtään häiritse?”
“Mikä? Nykyelokuvien väkivaltaisuusko?”
Kaorun rasittunut huokaus kiinnitti viimeistään myös Toshiyan huomion, joka nyt katsoi kaksikkoa uteliaasti, ehkä hieman varuillaankin.
“Tiedät aivan hyvin, mitä tarkoitan”, Kaoru totesi.
“Ei siitä kannata puhua, sillä ei se miksikään tule muuttumaan.”
“Menet turhaan hyökkäävälle kannalle.”
“Kaoru, mitä jos antaisit olla?” Toshiya päätti ehdottaa hipaisten vanhemman miehen olkaa kevyesti. Ehkä se rauhoitti Kaorun huolehtivaa, isovelimäistä puolta, sillä ainakin mies hiljeni ja keskittyi elokuvaan. Die sen sijaan tyhjensi loputkin tölkkinsä sisällöistä.
Häneltä ei jäänyt huomaamatta Toshiyan pieni kulmien kurtistus. Rento tunnelma muuttui keskustelun päätyttyä huomattavasti kireämmäksi.

***

Välkkyvät neonvalot saivat Zeron pään tykyttämään ikävästi. Hän oli varma, että ihmisistä löyhkäävä viinan ja hien haju tarrautuisi hänen nenäkarvoihinsa useiksi viikoiksi. Hän ei vieläkään tiennyt, miksi oli edes suostunut lähtemään kodistaan, missä kaikki oli rauhallista, missä tuoksui vain pöly. Siellä ainoa valo, jota kattolamppu loi huoneeseen, oli sairaalloisen keltainen. Ihmisten katseet saivat nuoren kirjailijan kehon jännittymään, kuin se olisi odottanut jonkinlaista iskua joltain suunnalta – katse tarkkaili kaikkia, jotka tulivat liian lähelle. Sormet pyörittelivät otteessaan illan ainoaa lasillista, joka sekin oli vielä melkein puolillaan alkoholia. Tsukasa sen sijaan oli juonut huomattavasti enemmän, ja Zero tunsi itsensä lapsenvahdiksi joutuessaan vahtimaan ystäväänsä, jonka mieliala alkoi olla hieman liiankin vapautunut.
Zero ei voinut estää huokaustaan. Hänen olisi todella pitänyt kääntyä pois mustilta ovilta sen sijaan, että oli seurannut vanhempaa miestä sisälle.

Lopulta hän yritti kiinnittää toisen huomion. ”Tsukasa.”
Tsukasa ei olisi halunnut kääntää katsettaan pois tummahiuksisesta, hoikasta miehestä, jota hän oli seurannut koko illan enemmän tai vähemmän avoimesti saaden välillä palkakseen kysyvän katseen. Jotenkin Tsukasa kuitenkin sai käännettyä katseensa Zeroon, joka näytti hyvin kärsivältä ja rasittuneelta. Tästä johtuen vanhempi mies laski kätensä hieman liiankin rajusti ystävänsä olalle ja virnisti leikkisästi.
“Rentoudu sinäkin välillä. Sen takia sinä lähdit mukaan, eikö niin?”
“Niin kai -”

Zeron lause keskeytyi, kun Tsukasa pörrötti hänen hiuksiaan ja käänsi katseensa uudelleen aiempaan kohteeseensa. Zeron teki mieli pyöräyttää silmiään ja paeta rikospaikalta - mitä luultavammin Tsukasa yrittäisi pian lähennellä selvempää miestä. Ainakin tuntemattoman liikkeet olivat hallittuja, eikä tuon katse harittanut. Silti Zero ei saanut jalkoihinsa liikettä - ehkä Tsukasa oli levittänyt pikaliimaa hänen baarijakkaralleen jossain välissä? Zero huokaisi, kaivoi taskuistaan tupakan, sytytti sen ja seurasi, kun Tsukasa lopulta suunnisti tuntemattoman miehen luo.
Nuori kirjailija katsoi, miten hänen ystävänsä pysähtyi tuntemattoman eteen, tunki kätensä taskuihinsa ja aloitti keskustelun kuin olisi aina tuntenut toisen miehen. Hetken Zero jopa odotti, että Tsukasa palaisi nolona takaisin, ehkä jopa suostuisi lähtemään. Näin ei kuitenkaan näyttänyt käyvän, sillä toinen mies vaikutti vastailevan huvittuneena. Taas Zero mietti hetken, että pakenisi paikalta, mutta ne kaksi raajaa eivät edelleenkään suostuneet tekemään yhteistyötä aivojen kanssa. Sen sijaan silmät olivat ikään kuin nauliutuneet seuraamaan baaritilan toisella puolella tapahtuvaa näytöstä. Zero katsoi, miten Tsukasa hipaisi vieraan miehen kylkeä kuin vahingossa. Tuntematon ei vieläkään vetäytynyt kauemmas, ja sillä hetkellä Zero repi katseensa irti ja vakuutti itselleen, että aikuisena miehenä Tsukasan piti itse vastata teoistaan.

Hän miltei vinkaisi säikähdyksestä, kun tunsi tökkäisyn osuvan lapaluidensa väliin. Pää kääntyi niin nopeasti, että hetken Zero hieroi särkeviä niskalihaksiaan tuijottaessaan lähes syyttävästi vaaleaa, virnuilevaa miestä, joka romahti viereiselle jakkaralle. Ei hän jaksanut pahemmin yllättyä siitä, että törmäsi pitempään mieheen.

“Oletko jotenkin säikky tänään?”
“Luulet vain.” Zero tuhahti ja siirsi katseensa baarimikon liikkeisiin. Hän ei olisi halunnut ryhtyä sosiaaliseksi, mutta ilmeisesti juuri sitä Karyu oli nyt vailla. Mistä toinen oli edes saanut tietää, että hänen “paras uhrinsa” oli lähtenyt ulos pesäkolostaan sinä iltana? Hetken Zero katsoi Tsukasan liikkeitä kuin arvioiden, oliko tuolla sormet pelissä. Ehkä Karyulla oli vain se niin sanottu kuudes aisti?

“Miten sinä edes olet täällä?” Karyu aloitti keskustelun.
“Tsukasa houkutteli.”
“Ja jätti sinut yksin?”
“Tuollahan hän on.” Zero osoitti aiempaan suuntaan, missä Tsukasa oli aiemmin ollut tuntemattoman miehen kanssa. Karyu pyöräytti hieman huvittuneena silmiään.
“Mikset ottaisi mallia?”
“Ei ole tapana lähestyä tuntemattomia ihmisiä ihan tuolla tavalla.”
“Minä en ole tuntematon.”

Oli lähellä, ettei Zeron ottama viinakulaus koitunut hänen kohtalokseen. Yskittyään pari sekuntia hän loi epäuskoisen katseen vieressään istuvaan mieheen tuntien yhä polttavan nesteen kirvelevän kurkkua. Karyu nosti kätensä ylös ikään kuin antautumisen merkkinä ilkikurisen virneen pysyessä kasvoilla.

“Se oli vain vitsi.”

Zero ei voinut estää mulkaisua ennen kuin vei lasin uudestaan huulilleen yrittäen rauhoittaa hieman järkyttynyttä mieltään. Hän vilkaisi vielä kerran Tsukasan suuntaan vain huomatakseen kyseisen miehen tanssivan läheisesti sen saman vieraan miehen kanssa. Zero huokaisi ja tumppasi sätkänsä tuhka-astiaan.

“Minä taidan palata kotiin.”
“Mitä? Miksi? Et kai ajatellut hylätä minua tänne?”
“Eräs nainen on vilkuillut sinua parikin kertaa. Minun pitää yrittää kirjoittaa vielä tänään, ennen kuin kustantaja hyökkää kimppuuni verikoirien kanssa.”

Alistunut huokaus pakeni Karyun huulilta, hän kohautti olkiaan ja vilkaisi yksinäisen naisen suuntaan. Sillä välin Zero nousi ja suunnisti kohti ulko-ovia.
Iltatuuli oli kirpeä, ja nuori kirjailija kietoi takkia tiiviimmin ympärilleen nostaen kauluksen ylös. Katse tähyili taksia, jota ei näkynyt tulevan mistään ilmansuunnasta. Zero oli jo aikeissa aloittaa matkan kävellen, kun tuntematon miesääni pysäytti hänet: “Olisiko lainata puhelinta?”

***

Die oli saanut tarpeekseen Kaorun tietäväisestä katseesta, joka tuntui seuraavan hänen jokaista liikahdustaan. Toshiya oli yrittänyt seurata elokuvaa, mutta tietyin väliajoin miehen katse vaelsi kaksikkoon kuin odottaen sotaa puhkeavaksi. Lopulta Die oli kyllästynyt ja todennut, ettei voinut kovin hyvin ja menisi kotiin lepäämään. Toshiya oli pitänyt Kaorun hiljaisena siihen asti, että ulko-oven kolahdus erotti heidät punapäästä.

Die oli todella odottanut, että jokin olisi saanut rennon ilmapiirin palaamaan - jos ei mikään muu, niin sitten jokin enemmän tai vähemmän älyvapaa huomautus Toshiyan suusta - mutta niin ei ollut käynyt. Ilmeisesti Dien olisi pitänyt saada jokin käsittämätön raivokohtaus ja paiskata Kaorun rakas kitara kuudennen kerroksen ikkunasta. Punapää uskoi, että kyseisen tapahtuman jälkeen hänen olisi pitänyt uida meren poikki Kiinaan, mutta ehkä se sitten olisi saanut tunnelman leppoisaksi.

Kädet haravoivat taskuja puhelimen toivossa - hän voisi hyvin soittaa ystävälleen ja anoa kyytiä kotiin. Kyseistä esinettä ei kuitenkaan löytynyt, eikä kulunut kauaa, kun Die muisti hylänneensä puhelimen keittiönsä pöydälle teemukin ja ostoslistan seuraan. Huulilta ehti karata voimasana, ennen kuin Die näki tumman, baarista poistuneen hahmon.

***

Zeron katse oli vähintään epäluuloinen, kun hän kääntyi katsomaan tuntematonta miestä. Ilmeisesti vieraskin huomasi kyseisen asian, sillä tuon kasvoille levisi huvittunut virnistys.

“En ajatellut ryöstää sinua, tarvitsisin vain kyydin.”

Jokin punapään äänessä sai Zeron epäluuloisuuden kaikkoamaan edes hieman, mutta silti hän ei jostain syystä vain pystynyt toteuttamaan pyyntöä niin helposti. Sen sijaan hän työnsi kädet rennosti taskuihinsa ja kohotti kulmiaan haastavasti. Vastaukseksi hän sai naurahduksen.

“Voisit vain sanoa ‘ei’ tai ‘kyllä’.”
“Luovuttaisitko niin helposti?”
“Ehkä.”
“En lainaile omaisuuttani tuntemattomille.”
“Ei siihen menisi kuin viisi minuuttia -”
“Arvasin.”

Punapää irvisti hieroen hieman nolona niskaansa, eikä Zero voinut olla virnistämättä melkein vahingoniloisena. Vieras mies kuitenkin kohautti vain olkiaan eikä selvästi suostunut luovuttamaan.

“Olisit niin ystävällinen? Älä pakota minua kyselemään baarista, eivät ne humalaiset ihmiset kuitenkaan ehdi tajuta ennen kuin sammuvat tiskille.”

Zero huokaisi alistuneesti. Jostain syystä hän uskoi, että punapää olisi seurannut häntä kotiovelle asti, ja lähinnä sen takia hän ojensi kännykkänsä toiselle miehelle voimatta olla toteamatta: “Viisi minuuttia.”
Hän seurasi miten vieras näppäili tutun numeron, odotti vastausta ja anoi kyytiä. Ilmeisesti sellainen järjestyi, sillä toinen ojensi Zeron omaisuuden takaisin kolmen minuutin sisällä.

“Kiitos.”

Zero kohautti olkiaan ja suunnisti poispäin jättäen punapään taakseen. Ilta oli ollut hieman liiankin omituinen hänen makuunsa. Hän halusi vain kaivautua peiton alle teen kanssa. Ehkä hän ei seuraavana päivänä vastaisi Tsukasalle. Jostain syystä vieraat kasvot eivät jättäneet häntä rauhaan, kun hän asunnossaan romahti mustalle nahkasohvalle. Ilmassa leijaili oluen, tupakan ja jonkin parfyymin tuoksu.
Viimeksi muokannut Kaerimichi päivämäärä Su Loka 06, 2013 7:07 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

    1 tykkää.
Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 03/??)

ViestiKirjoittaja Tuuli » Ke Kesä 29, 2011 10:31 pm

Apua, vedän hirveetä kriisiä tän kommentin kanssa – multichaptereihin kommentoiminen on hankalaa, ja vielä enemmän jonkun tutun ficciin... Koitan kuitenkin kattaa tässä mielipiteeni kaikkien lukujen osalta.

Ensinnäkin, mulla on suhteellisen vahva kiintymyssuhde sun kirjoitustyylisi kanssa. Se on sopivan selkeä ja suoraviivainen, ymmärrettävissä ja vahvasti ilmaistu. Samalla sä kuitenkin pystyt upottamaan siihen tyylikästä kuvailua. Monien kirjoittajien kompastuskivi on se, että vaikka teksti itsessään on todella kryptistä ja henkeäsalpaavilla kielikuvilla koristeltu, se on myös vaikealukuista eikä järin kiinnostavaa pariasataa sanaa pidempänä. Sun tekstejäsi mä lukisin mielelläni esimerkiksi kirjoina, etenkin kun mukaan lisää vielä tavan, jolla sä rakennat tarinoidesi juonet, hahmot ja maailman.

Dietä käy sääliksi. Prologi oli tehokas, se pysyi itsenäisenä mutta kuitenkin loi tarinaan toimivan jatkumon vaimon kirjeen myötä. Kyseinen nainen tuntui kasvottomalta taustavoimalta, mutta heräsi osittain eloon takaumien kautta. Jätit kuitenkin eksän nimettömäksi, mikä lisäsi entisestään etäisyyden tunnetta. Uskoakseni hyvä ratkaisu.

Dien hahmo on helposti ymmärrettävä, omalla tavallaan inhimillinen. Välillä teki mieli ravistella koko jätkää sekä sen kompleksia vahvan ulkokuorensa kanssa, mutta loppupeleissä Die on sympaattinen. Aistin myös tiettyä kolmiodraaman alkua ensimmäisessä luvussa: yksipuolinen Die/Shinya on juonikuvio, jota jään odottamaan mielenkiinnolla.

Erakoituneena kirjoittajantapaisena Zeroon on helppo samaistua. Tykkäsin tavasta, jolla toisessa luvussa kerroit hahmon menneisyydestä takaumien kautta. Toteutustapana se on kohtalaisen yleinen, mutta valitsit ja kirjoitit kerrottavat hetket tarkkaavaisesti. Etenkin kohtauksessa isoveljensä kanssa Zero oli mulle itkettävän samaistuttava, mutta suhde perheeseen jäi mietityttämään. Lisäksi, eikö Tsukasakaan tiedä, mitä Zero tekee työkseen, vai mistä oli kyse? Se oli hämmentävää, kun ottaa huomioon, että käytät päähenkilöstäsi nimeä 'kirjailija' – toisin sanoen häntä on julkaistu, joten on melkein surullista, ettei paras ystäväkään tiedä työstä mitään. Zerosta huokui lähestulkoon ahdistava yksinäisyys ja eristäytyneisyys, ja kuvailit myös ammattikirjailijan uraa realistisen oloisessa valossa.

Elämäntilanteet tuntuvatkin yhdistävän kahta päähahmoa, molemmat ovat omalla tavallaan yksinäisiä. Die vaikuttaa näennäisen sosiaaliselta, kun ottaa huomioon hänen ammattinsa ja laajan oloisen tuttavapiirinsä, mutta mies eristää oikean minänsä muista ja suojelee sisäistä puoltaan kovan ulkokuoren avulla. Hän ei ollut mikään heikko nainen, joka itkisi silmät päästään yhden eron takia. Lause kielii jo paljon Dien ajatusprosessista. Näkyy myös se, kuinka hän yrittää etäännyttää itseään tapahtuneesta: ”yksi ero” on vähättelevä ilmaisu, kun kyse on vuosien mittaisesta avioliitosta. Kuten sanottu, Dien hahmo on ainakin mulle erittäin uskottava, vaikka ”heikkoa naiseutta” pelkäävä, kärsivä mies onkin paikoitellen psykologinen klisee.

Zero sen sijaan ei edes yritä olla sosiaalinen, eikä se liene yksi hänen luonteenpiirteistään, toisin kuin Dien kohdalla. Mua kiinnostaa, miten Zero ja Tsukasa tapasivat, sillä takana tuntui olevan pitkä ystävyys, ja silti Tsukasa koitti repiä erakkorapua ulos kuorestaan jatkuvalla syötöllä huolimatta siitä, että tunsi varmasti vallan hyvin ystävänsä vetäytyvän luonnon. Tsukasan hahmo oli muutenkin piristävä.

Sivuhahmojen luonteet eivät päältäpäin katsottuina olleet kovinkaan helposti toisistaan erottuvia, mutta parin lukukerran jälkeen ne alkoivat selventyä. Puhuin jo Die/Shinya-kuviosta, mutta myös Tsukasa pirteänä bilehileenä ja Kyo suorasanaisena juoppona jäivät mieleen. Lisäksi Kyon ja Shinyan välinen dialogi oli harvinaisen viihdyttävä. Toshiya ja Kaoru jäivät aika taustalle, mutta ehkä kaksikosta kuullaan vielä.

Juoni on hyvin jaoteltu, mutta hidastempoinen. Lähestymistapa on hyvä, sillä ensimmäiset luvut esittelivät ja erottelivat hahmot luontevasti. Saa nähdä, miten Die ja Zero lopulta tutustuvat paremmin – kohtaus kolmannen luvun lopussa oli melkein turhauttava. Hetken hälytyskellot soivat jo päässäni ja ehdin odottaa jotain suurta sysäystä, mutta kyseessä olikin vasta tarinaa avaava, lyhyehkö kohtaus. Loppulauseet tosin jättivät jotain odotettavaa. ;D Kaipaisinkin tarinaan lisää toimintaa nyt, kun hahmot on saatu kunnolla esille. Asetelma on mielenkiintoinen eikä usein käytetty, joten haluan ehdottomasti nähdä, miten kaksi elämää onnistuvat punoutumaan yhteen.

(Toimintaa tarvitsen myös siitä syystä, että paritus suorastaan huutaa actionia. Pairing, ah mikä pairing! Mutta sen sä jo tiedätkin, ainakin sen jälkeen, kun vikisin sulle Die/Zeron kuumuudesta mesessä. Oikeasti, mikään paritus ei voita tätä, hands down. Ikäraja herättelee paljon toiveita.)

Tästä on taidettu huomautta aiemminkin, mutta luvut ovat olleet lyhyitä. Kolmannessa, joka ilmestyi tauon jälkeen, oli kuitenkin enemmän pituutta kuin aiemmin. Esimerkiksi toinen luku oli häiritsevän lyhyt. Osana se oli kokonainen, muttei vastannut täysimittaista lukua. Vaikuttaa tosin siltä, että oot ehtinyt jo ottaa neuvosta vaarin ja pidentää lukujasi, kolmas osa on näkyvä merkki asiasta.

Yhteenvetona tän sekavan kommentin loppuun: tykkään suurella intohimolla, joten jatka ihmeessä ja tuo mukaan lisää pornoa tempoa! Kiitän tästä ♥
ficcilistaus | tumblr | last.fm

( filthy victorians, they made me what I'm made of )

    1 tykkää.
Avatar
Tuuli
Roudari
 
Viestit: 82
Liittynyt: To Elo 14, 2008 8:00 pm
Paikkakunta: Mikkeli

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 03/??)

ViestiKirjoittaja Enya » To Heinä 07, 2011 7:22 pm

Jos nyt viimeinkin yrittäisin tätä kommentoida kerta lukijakuntaan kuulun! :D On tosin erittäin hankalaa aloittaa kommenttia moniosaiseen ficciin, jos ei ole kommentoinut aikaisemmin ja jossa kuitenkin lukuja on jo ilmestynyt useampikin puhumattakaan siitä, että olisi kunnolla lukenut aikaisemmat luvut sieltä täältä selailun sijaan vasta kolmannen luvun ilmestymisen aikoihin. Shame on me, mutta kyllä yritän parantaa nyt tapani ja kommentoida uutta osaa aina kun sellainen ilmestyy! ^^

Jos kommentoin tällä kertaa ympäripyöreästi sieltä sun täältä enkä tavalliseen tapaani luku luvulta, niin se on varmaan ihan ok? Sitten seuraavissa kommenteissa palaan tavalliseen kommentointitapaani – on vain kauhean työlästä kirjoittaa kolme täysin erillistä kommenttia peräkkäin…

Aivan ensimmäiseksi voisin sanoa muutaman sanan tarinan lähtökohdista: pidän todella paljon siitä, että olet luonut miehille aivan erilaiset taustat (ainakin näin kaukaa katsottuna)! Kun oikeasti ajattelee ammatillisessa mielessä, niin stereotyyppisesti katsottuna kirjailija ja baarin omistaja sopivat yhtä hyvin yhteen kuin punainen ja vihreä – jos siis jätetään huomiotta usein kuulemani viittaus kirjailijoiden ongelmiin alkoholin kanssa, mutta anyways! Baarissa työskenteleviä tunnutaan yleisesti pitää hyvin ulospäin suuntautuneina, mitä ei taas voi sanoa kirjailijoista. Usein kuulee viittauksia kirjoittamasi Zeron tyyliseen kirjailijaan, joka viihtyy enempi omissa oloissaan ja elää mieluummin kirja-/haavemaailmoissaan kuin hengailee päivästä toiseen ihmismassojen ympäröimänä tai yleensä sellaisissa paikoissa, joissa omaa rauhaa ja hiljaisuutta on vaikeampi löytää.

Ja todella, todella suuri rakkauteni on juuri tuo Dien avioliitto. ;--; Ei siis millään pahalla Dieta ja hänen epäonnistunutta liittoaan kohtaan, mutta harvoin sitä törmää fanfictionissa ficceihin, joissa joku henkilöhahmoista on naimisissa tai eroamassa jostain OC-hahmosta. Harmillista sinänsä, koska tuollainen lähtökohta luo aivan omanlaistaan pohjaa tekstille ja samalla tuo henkilöhahmoihin enemmän realistisuutta ja aikuismaisuutta.
Olen oikeasti todella kikseissä tuosta Dien avioliitosta, minulla on siitä niin paljon mielipiteitä ja pohdintoja, että toivon todella paljon, että heidän liitostaan on myöhemmissäkin luvuissa joitain uusia näkökulmia ja mainintoja. Mitä nyt prologistakin voi päätellä, niin Dien avioliitto tuntui olleen jo jonkin aikaa heikossa hapessa, jos pöydällä ei ollut viinilasia. Maininta nimittäin antoi sen kuvan, että se olisi ollut hyvin tavallista, enkä usko Dien vaimon olleen mikään hienohelma, joka maistelee sivistyneesti viinejä päivisin – jos siis saan ignoorata tässä kohdin Dien ammatin. Mutta tuohon avioliittoon palaan vielä hieman myöhemmin!

Noista Dien ja Zeron ammatinvalinnoista vielä sen verran, että olet onnistunut todella uskottavasti kuvailemaan niitä. Vaikka kieltämättä olin aluksi hieman epäilevä sen suhteen, kuinka kuvailisit Dien ammatin puolta – baarit kun ovat ennestäänkin jo suosittuja paikkavalintoja fanfictionissa, niin myönnän olleeni hieman varautunut sen suhteen, kuinka baari tässä tapauksessa ilmenisi. Siksi olikin todella helpottavaa, että olit kirjoittanut Dien työpaikasta hyvinkin ammattimaisesti eikä onnekseni kuvaukset ollut sitä aivan perinteistä ”juodaan ja örvelletään”-meininkiä. Tuo ei tietenkään tule huomioon, jos on itse baarin omistaja, mutta tarkoitan lähinnä kuvauspuolessa, jolloin itse baarin omistaminen ja työn tekeminen olisi jäänyt taustalle, kun taas seurataan enempi asiakkaiden menoa.
Juuri tuo käyttämäsi ammattimainen näkökulma loi todella kivan kontrastin, kun myöhemmässä luvussa kerrottiin Zeron ja Tsukasan baarireissusta – heidän iltajuhlimisensa kun kuulosti kuvaannollisesti enempi asiakasnäkökulmaa kuin baarin työntekijöiden, joten oli hienoa nähdä kertomuksellista eroa tuolta kannalta. Se sopi todella hyvin Dien ja Zeron hyvin erilaisiinkin taustoihin.

Pakko muuten sanoa, että pidin paljon ensimmäisen luvun baarin kuvailemisesta. Jotenkin tuntui kivalta, että Dien avioliitolla oli jälkensä miehen omistamassa baarissakin ”naisen käden jäljen” myötä. Tosin täytyy myös myöntää, että tuo kuvauksesi lattiasta dj:n kopin edessä vaikutti sellaiselta, että en yhtään ihmettele, jos Die voi pahoin. Tosin voi olla, että tuolla Die ei niinkään tarkoittanut värivalintoja minun tapaani vaan pikemminkin muistutusta vaimostaan ja epäonnistuneesta avioliitosta. :’) Muutenkin ensimmäinen luku tuntui avaavan mainiosti sitä, mitä Die tunsi vaimoaan kohtaan silloin ja nyt, miksi olikaan rakastunut toiseen jne.

Die on myös varsin ihana henkilöhahmo! <3 Hän on todellakin sympaattinen, ja minua todellakin harmittaa hänen avioliittonsa epäonnistuminen - tai ei oikeastaan, koska c’mon Zero/Die on täydellinen paritus. Mutta tuo tapa, jolla Die yrittää käsitellä vaimonsa äkkilähtöä ja erohakemusta, on surullista luettavaa. Tietenkin jokaisella on oma tapansa käsitellä tapahtumia, mutta olen silti sitä mieltä, että asian vältteleminen on kaikkein huonoin tapa päästä yli yhtään mistään. Muutenkin kun Die väittää kaikille olevansa kunnossa, vaikka on hyvin selvää niin lukijoille kuin hänen ystävilleenkin, ettei noin ole. Toisaalta jäin tuossakin kohtaa pohtimaan, johtuuko tuo Dien tapa osittain kulttuuristakin: omat asiat on hyvä pitää omina asioinaan eikä levitellä toisille ja miehet eivät itke –väitteestä, mutta silti. :(

Mutta nyt hieman piristystä tässä välissä;

Ennen hän oli ollut vastuuntuntoinen baarin omistaja, nyt vastuu tuntui niin helvetin kaukaiselta asialta.

Rakastan, rakastan, rakastan <3 Tuo lause on vain kertakaikkisen ihana, kun tuossa lauseessa näkyy niin selkeästi, kuinka Die itsekin huomaa sen, mitä vaimon lähteminen onkaan merkinnyt ja vienyt häneltä, mutta siinä näkyy myös niin kaipaus kuin tietynlainen turhautuneisuuskin. Plussaa myös siitä, että käytit helvettiä tehostesanana, se todellakin toimi tuossa yhteydessä todella hyvin!

Ja mitä voisinkaan sanoa Zerosta muuta kuin, että jotenkin pystyin samaistumaan häneen niin monellakin tapaa, että oli suorastaan hämmentävää. XD Jotenkin oli todella suloista, että Zero kärsi writers blockista siinä missä hyvin todennäköisesti suurin osa lafilaisista jossain vaiheessa ja koska itsekin heräilin vastikään wb:stä kommentoimisen pariin, niin voin todella hyvin tuntea Zeron tuskan. Tekisi vain mieli halata häntä ja vannoa, että kyllä se siitä – kustantamon ahdistelu on kyllä ahdistavaa ja stressaavaa, mutta kyllä se siitä helpottaa. Eli onnistunut henkilöhahmo hänkin! ^^ Pystyin todella samaistumaan Zeroon myös tuon baarikohtauksen aikana: se tunne, kun tuntee olevansa lapsenvahtina ystävilleen baarissa, oli todella tuttua itsellenikin.

Ja nyt kenties Die/Zerosta jotain? Okei, rakastan paritusta käsittämättömän paljon, ettei sen perusteluista yhtään sen enempää tai olen kirjoittamassa tätä kommenttia vielä tämän kuun lopussakin… Mutta kuten jo mainitsinkin, niin kirjailijassa ja baarin omistajassa on todella paljon eroa, mutta tässä yhteydessä myös todella paljon samaa – vaikka ihmiset vaikuttaisivatkin harrastuksiltaan/perhetaustoiltaan/ammatiltaan erilaisilta, sellaisilta kuin eivät tulisi koskaan törmäämään toisiinsa tosielämässä saati sitten tulemaan toimeen keskenään, niin Die ja Zero tuntuvat pitkälti toistensa kadoksissa olevilta sielunkumppaneilta. Siinä missä Dien kärsii tulevasta avioerostaan ja sydänsuruistaan, välttelee asian käsittelemistä ja haluaisi omaa rauhaa ystäviensä tarkkaavan katseen alta, Zero kamppailee kirjansa kirjoittamisen suhteen, tuntuu välttelevän yhtälailla Tsukasaa (ei aivan samalla tavalla kuin Die omiaan, mutta lähinnä vaikuttaa siltä ettei uskalla päästää toista lähelleen) ja nauttii oman huoneensa yksinäisyydestä ja rauhasta. Odotan jo todella innolla tulevia lukuja ja sitä, kuinka Die ja Zero kasvavat tarinan aikana – jotenkin aavistelen heidän oppivan toisiltaan paljonkin ja siten avautuvan enempi ystävilleenkin. Can’t wait! <3

Mitä taas Zeron ja Dien ensikohtaamisesta tuli mieleen, niin pelkäsin todella paljon, että kirjoittaisit heidän tapaamisensa baarissa – se olisi tuntunut hyvinkin helpolta ja loogiselta vaihtoehdolta Zeron ja Tsukasan baarireissun sekä Dien ammatinvalinnan puolesta, joten voit varmaan arvata, kuinka suorastaan huokaisin helpotuksesta, kun niin ei käynytkään. Tosin en olisi sittenkään odottanut heidän kohtaamisensa sujuvan noin, lähinnä tuon yksinkertaisuuden; kuinka toinen oli vain vieras, apua tarvitseva eikä tapaamisesta tullut sellaista ”kiitos avusta, voinko tarjota kiitokseksi kahvit huomenna?”-jatkoa. Toisaalta olen hyvin iloinen tuosta, mutta toisaalta haluaisin jo lukea enemmänkin heistä yhdessä ja siitä, kuinka he tapaavat seuraavan kerran. Lyhyt mutta sitäkin mieleenpainuvampi kohtaaminen oli kenties se parhain valinta, se ainakin sai minut koukuttumaan enempi tarinaan – etenkin tuo kolmannen luvun viimeinen lause tuntui vihjailevan pitkälti sitä, että kohtaaminen oli alkusysäys Die x Zerolle.

Voisin myös sanoa, että odotan pienellä kauhulla, mitä Shinyalle käy tunteidensa kanssa. Jotenkin toivon, ettei pikkuinen satuttaisi itseään, mutta se lienee mahdotonta, jos Zero x Dieta on luvassa.. Mutta kenties Shinya sitten löytää itselleen lohduttajan, ainakin näyttäisi hieman siltä, että jos Die ei lämpene niin kenties Kyo sitten. ;) Mutta niin, Shinyasta vielä sen verran, että hän on todella herttainen tapaus, kun jaksaa murehtia ja huolehtia Dien voinnista. Hän vaikuttaa kyllä todella hyvältä ystävältä, joten toivottavasti tulevissa luvuissa hän pääsisi vielä viettämään kaverihetkiä Dien kanssa ja olisi toisen tukena silloin, kun Die sitä tarvitsisi – ja tietenkin Shinya.
Pakko vielä sanoa lyhyesti, että repesin täysin ensimmäisessä luvussa Kyon huomautukselle Shinyan naismaisuudesta ja vielä enemmän hänen reaktiostaan Kyon sanoihin. :’D Go, Shinya!

Die poimi kahvikupin palaset lattialta ja pudotti ne roskiin. Jollain oudolla tavalla hän tunsi pudottavansa roskakoriin osan itsestäänkin.

I can feel that pain (coffee), eikun… Joo, ihana lause tuokin, todella kaunis. Olisin todellakin halunnut tietää riidan syyn, jotenkin tuntui, että tuo saattoi olla juuri se riita, joka kertoi Dielle sen, ettei kaikki ollut niin hyvin kuin ennen. Että ylämäkien jälkeen tuli vastamäkiä. Jollain tapaa vaikutti siltä, että vaikka prologissa Die ei ollutkaan osannut odottaa vaimonsa lähteneen, niin hänelle ei sinällään tullut järkytyksenä, että niin oli käynyt. Tai siis kyllähän Die oli surullinen avioliiton päättymisestä, mutta jotenkin tuli vain sellainen kuva, että alitajunnassaan Die oli huomannut jonkin olevan vialla, muttei uskonut kuitenkaan käyvän niin, että hänen vaimonsa jättäisi vain yhden lyhyen viestin ja aloittaisi varoittamatta uuden elämän eron ja Lontooseen muuttamisen myötä.

Mutta nyt sitten toiseen todella suureen rakkauteeni nimittäin Kaorun ja Totchin suhteeseen! ;__; Täytyy kyllä myöntää, että en ole vielä täysin lämmennyt kyseiseen paritukseen, mutta olen aina avoin tällaisille uusille kokemuksille – on vain hienoa leikitellä erilaisilla parituksille, en ainakaan muista koskaan aikaisemmin lukeneeni mitään heistä. Mutta siis jotenkin ihastuin täysin tuohon kuvaukseen heidän suhteestaan. Tai eihän tähän mennessä heistä vielä paljoakaan kerrottu, mutta se ensivaikutelma, kun he viettivät jokaviikkoista tv-iltaansa Dien seurassa, tuntui välittävän minulle sellaisen kypsemmän ja arkisen fiiliksen. Tarkoitan tuolla lähinnä sitä, että heidän suhteensa vaikutti tuolla hetkellä enemmän sellaiselta, että he ovat olleet yhdessä jo pidemmän aikaa, luoneet omat rutiininsa eikä arki ole enää 24/7 alkuhuuman ihanuutta. Die vain vaikutti tuossa kohtauksessa lähinnä poikamieheltä, joka oli eksynyt illanviettoon ystäväpariskunnan kanssa. Tosin täytyy vielä mainita se, että tuossa piilee myös yksi lähtökohtaero Dien ja Zeron välillä: siinä missä Dien lähipiiri vaikuttaa olevan jo enemmän vakiintunutta tms., Zeron puolella asiat tuntuvat olevan toisinpäin. Toisaalta tuokin vain lisää mielenkiintoa sitä kohtaan, kuinka Zeron ja Dien kemiat lopulta kohtaavatkaan. ;)

Ilmeisesti Dien olisi pitänyt saada jokin käsittämätön raivokohtaus ja paiskata Kaorun rakas kitara kuudennen kerroksen ikkunasta. Punapää uskoi, että kyseisen tapahtuman jälkeen hänen olisi pitänyt uida meren poikki Kiinaan, mutta ehkä se sitten olisi saanut tunnelman leppoisaksi.

Anteeksi taas kerran lainaus, mutta tuo kohta oli vain kerrassaan ihanan sarkastinen! Muistan kun lähetit joskus mesessä tuon kohdan ja nauroin tuolle kohdalle jo silloin ja reaktioni on yhä samanlainen. Tuota kohtaa lukiessa en voi vain välttyä siltä mielikuvalta, jossa Die kauhoo henkensä edestä meressä Kaorun soutaessa hiki hatussa toisen perässä sadatellen raivon partaalla kirosanoja kaikilla tuntemillaan kielillä. XD Harmi, ettei Die kuitenkaan toteuttanut suunnitelmaansa – olisi varmasti toiminut!

Ja nyt voisin varmaankin sanoa jotain tekstistä jotain sisällöllisesti/rakenteellisesti jne.! Oikeasti kuten sanoinkin sinulle jo aikaisemmin, niin tästä ficistä todellakin huomaa sen, kuinka tärkeä teksti ja tarina ovat sinulle. Olen lukenut kirjoituksiasi siitä lähtien, kun tutustuin jrock-fanfictioniin ja olen huomannut kirjoitustaitosi kehittyvän teksti tekstiltä vuosien varrella, mutta kun luin tämän ficin jo ilmestyneet luvut ensimmäisen kerran, niin olin kieltämättä hieman hämmentynyt siitä, kuinka paljon kirjoitustyylisi ja yleensäkin kerrontasi oli muuttunut aikaisemmista. Tässä tarinassa näkyy todella se, että olet panostanut erityisen paljon kirjoittamiseen, keskittynyt luomaan selkeät tarinat ja kuvaukset jokaisen luomasi henkilöhahmon taustalle, kuvailu on tarkempaa ja kertoo enemmän pienien yksityiskohtien kautta. Pidin erityisesti siitä, kuinka et keskittynyt kuvailemaan henkilöitä ja heidän tunteitaan ainoastaan vuorosanoilla, vaan myös henkilöhahmojen olemusta kuvailemalla. Se tuntui antavan syvällisyyttä, tiettyä realistisuutta ja inhimillisyyttä henkilöhahmoihin ja kertoi enemmän kuin useammat sanat yhteensä. Erityisesti vaikutuksen teki minuun se, kuinka kerroit Shinyan tietävän jo jalkaterän asennon kertovan, milloin Die leijaili pilvissä. Se tuntui entistää kertovan sitä, kuinka hyvin he tuntevatkaan toisensa ja kuinka syvä heidän suhde onkaan toisiinsa. Juuri tuollaiset pienet eleet antavat tekstille paljon! Ihastuin myös todella paljon siihen mainintaan, kuinka Die pidätti hengitystään hississä – joku muukin nähtävästi tekee samaa kuin minä, vaikka en tiedäkään mikä tuossakin tavassa on. :D

Tämä fic on yksi parhaimmista, ellei jopa parhain, mitä olen sinulta lukenut. Vaikka kirjoitustyylissä onkin tapahtunut joitain muutoksia, olen todella helpottunut, että tapasi käsitellä huumoria on edelleen hyvin läsnä ja näkyvä osa tekstiä. Kun tämä tarina todellakin vaikuttaa kypsemmältä, huumori ja sarkastiset huomautukset tuntuvat keventävän sopivasti tunnelmaa, niin ettei lopputulos vaikuta kuivalta tai liian raskaalta.

Mutta nyt se yksi ja samalla ainoa risu, joka on oikeastaan vain oma mielipiteeni ja mieltymykseni. Minua ei niinkään häiritse lukujen pituudet, mutta sen sijaan toisinaan lauseen pituudet (suurimmaksi osaksi ensimmäisessä ja toisessa luvussa) tuntuivat hieman lyhyiltä ja siten töksähteleviltä. En tarkoita, että sinun pitäisi kirjoittaa sellaisia viiden rivin lauseita - on ihan ok kirjoittaa sellaisia neljän-kuuden sanan lauseita, mutta toisinaan ne tuntuvat hyppivän liiakin paljon silmiin ja häiritsevän siten lukukokemusta. Tosin tuollaiset kohdat olivat suurimmaksi osaksi ensimmäisessä ja toisessa luvussa, eikä kolmannen luvun kohdalla tuota ongelmaa enää paljoakaan ollut - toivottavasti seuraavissakin luvuissa samanlaiset lausepituudet jatkuisivat.

Tarinasta tuli myös henkilöhahmojen ja kuvailun puolesta mieleeni Wong Kar-wai, ja tarkemmin sanottuna My blueberry nights –elokuva sekä joitain muita. Kyseisessä elokuvassa kahvi- ja kapakkakohtaukset tuntuivat juuri samalta kuin tämän ficin kohdalla: päähenkilöt löytävät toisensa ja itsensä, jokaisella henkilöhahmolla on omat taustansa ja luonteensa. Tuntuu oikeasti noiden ”sivuhenkilöiden” kohdalla, että he ovat yhtälailla vahva osa tarinaa pääparituksen rinnalla – siltä, että jossain tulevassa luvussa heidänkin tarinaansa avataan hieman lisää, jolloin lukija näkee syvemmälle henkilöhahmojen mieleen ja liikkeisiin, huomaa syyt sille, miksi henkilö on juuri siinä hetkessä ja paikassa – kuka hän oikeastaan onkaan. Toivottavasti myös tulevissa luvuissa olisi kuvattu tapahtumia heidänkin näkökulmistaan ja heistäkin löytäisi uusia puolia. Jollain tapaa haaveilen siitä, että Kaorun ja Toshiyan suhde aukeaisi enemmän: heidän suhteensa vaikuttaa pitkälti tällä hetkellä niin täydelliseltä, että tavallaan toivon ja uskon, ettei pinnan alla aina olekaan samanlaista, vaan haluaisin nähdä myös niitä huonompiakin hetkiä hyvien joukossa.

Unohdin kuitenkin sanoa jotain, mutta enköhän kuitenkin muistanut suurimmaksi osaksi kertoa sen minkä halusinkin. Kiitos tästä! <3 ^^
Don't be afraid now, don't be afraid

'Cause when the wind takes you, it takes me, too. When you change colors, I change mine, too
Try not to think and I will try, too. And when you let go, I will let go, too

    1 tykkää.
Avatar
Enya
Teknikko
 
Viestit: 206
Liittynyt: Ti Kesä 16, 2009 8:58 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 03/??)

ViestiKirjoittaja shy-rebel » Ti Heinä 12, 2011 3:06 pm

Pakko kertoa yksi hauska juttu tähän heti kommentin alkuun. Löysin Europe Housen pinssivalikoimia tonkiessani pinssin, jossa lukee ZERO OR DIE! XD Pakkohan se oli siis ostaa messiin, koska se toi heti mieleeni tämän sinun ficcisi ja varsinkin parituksen Die/Zero. ;D Että sellaista…

Mutta joo, kommenttiin sitten. Olin todella ilahtunut, kun huomasin tämänkin ficin jatkuneen pitkästä aikaa! ^^ Anteeksi se, etten ole aiemmin ennättänyt kommentoimaan, sillä kiirettä pitää niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Mutta jos nyt vihdoinkin saisi aikaiseksi rustata edes pienen kommentin tästä uusimmasta luvusta. :’)

Oli mukavaa, että tällä luvulla oli nyt enemmän pituutta edellisiin verrattuna. Kirjoitustyylisi oli myöskin edelleen mukavan kevyttä luettavaa, kuvailua ja dialogia oli sopivassa määrin tasapainottamassa toisiaan, että nämä uusimmat sivut menivät aivan hujauksessa ohi. Alun kuvailu varsinkin oli hyvin kirjoitettu ja erityisesti tykkäsin auringolle keksimistäsi synonyymeistä. ;)

Auringonsäteet saivat pölyhiukkaset näkymään - Zero siivoaisi huomenna. Tai kuukauden päästä. Milloin siltä sattuisi tuntumaan - eli joskus hyvän ajan kuluttua.


Tämä kohta sai minut nauramaan, sillä huvittavuudestaan huolimatta pystyin hyvin samaistumaan tuohon Zeron siivousintoon. Joku on selvästi yhtä innokas siivoamaan kuten minäkin… XDDD Mutta anygays, Zero oli tässäkin luvussa se tyyppi, johon pystyin samaistumaan kaikkein eniten. Pidän hänen hahmostaan aina vain enemmän ja enemmän, ihana hahmo ja mukava samaistuttava! ^^

“Lähtisitkö ulos?”
“Sinä tiedät vastauksen.”
“Eli lähdet?”
“En.”


Plussaa on myös heitettävä aina niin loistavasta dialogista ja huumorista, joka välittyi varsinkin Zeron ja Tsukasan välisessä puhelinkeskustelussa. Sen puhelun seuraaminen oli ihan loistavaa! XD Tsukasa tuntui olevan myöskin aivan hyvä piristyruiske Zeron kaavoihin kangistuneessa elämässä, vaikkakaan nuori kirjailija ei tuntunut olevan kauhean innoissaan toisen baarikutsuista. :’D

Tässä luvussa huumori tuntui eniten painottuvan Zeron puoleisiin tapahtumiin, sillä Dien elämää käsittelevät kohtaukset tuntuivat olevan huomattavasti vakavampia. Myös Dien kohtauksissa oli mukana reilusti hyvää kuvailua, mutta huumori tuntui väistyvän Kaorun ja Toshiyan kohtaamisessa. Heräsikin kysymys, että miksi kolmikolla tuntui olevan vähän kireät välit keskenään, vaikka he ovatkin ystäviä? Kaoru varsinkin tuntui olevan hyvin hiljainen Dien seurassa, kun taas Toshiya yritti olla puheliaampi tapaus. Mitä oikein on tapahtunut? o.O Vaikka kohtauksessa mainittiin rento tunnelma, minulle välittyi silti vähän kireämpikin tunnelma…

Kolmikon jähmeästä tapaamisesta huolimatta oli kyllä mukavaa seurailla, kuinka hahmot olivat oikeasti miehiä, kun heidän tapaamisensa ohessa mainittiin oluttölkit, jalkapallo-ottelut ja yhdessä lagaaminen leffaa katsellessa. Toisaalta, tarvitseeko siinä sitten niin kauheasti puhua, kun he ovat kuitenkin yhdessä? :’D

Ilmeisesti Dien olisi pitänyt saada jokin käsittämätön raivokohtaus ja paiskata Kaorun rakas kitara kuudennen kerroksen ikkunasta. Punapää uskoi, että kyseisen tapahtuman jälkeen hänen olisi pitänyt uida meren poikki Kiinaan, mutta ehkä se sitten olisi saanut tunnelman leppoisaksi.


No mutta löytyihän sitä huumoria tästäkin kohtauksesta! :D Arvaa hajosinko, sillä olisin todellakin tahtonut nähdä, miten Kaoru olisi reagoinut siihen, kun Die olisi heittänyt hänen kitaransa alas… Loistava kohtaus! XDDDDD

Tästä Kaorun, Dien ja Toshiyan kohtauksesta oli kuitenkin hauska siirtyä takaisin Zeron elämän tapahtumiin, jossa oltiin jo päästy sinne baariin. Kieltämättä hajosin muutamaan otteeseen Tsukasalle, jolla tuntui olevan hyvinkin hauskaa baarissa - toisin kuin itsekseen viihtyvällä Zerolla, joka tuntui enempi nolostelevan ystävänsä tempauksia. XD

Silti Zero ei saanut jalkoihinsa liikettä - ehkä Tsukasa oli levittänyt pikaliimaa hänen baarijakkaralleen jossain välissä?


Hajosin ja pahasti ajatellessani Zeron olevan liimattuna penkkiinsä – varsinkin siinä vaiheessa, kun Karyu astui kuvaan. :-------D Mikähän menneisyys Zerolla ja Karyullakin oikein on, kun kirjailija ei tuntunut olevan kovinkaan innoissaan toisen tapaamisesta? XD Tämä luku herätti paljon uusia kysymyksiä tarinaasi kohtaan! ;D Karyu tuntui olevan selvästikin kiinnostunut Zerosta? kenties vähän enemmän kuin pelkkänä ihailun kohteena…?

Luvun loppu jätti myöskin miettimään, että miten tässä tulisi nyt seuraavaksi käymään, kun Zero ja Die nyt vihdoin ja viimein tapasivat kasvotusten! :D Viimeinen rivikin oli varsin ihana lopetus tälle rauhallisesti edenneelle luvulle, mutta pieni aavistus minulla kuitenkin on, että Zero olisi kiinnostunut Diestä nyt? (:

Mutta kuten Tuulikin sanoi tuossa ylempänä, toivoisin minäkin lisää toimintaa tähän, sillä kaksikko tuntuu vaativan sitä osakseen. Kuitenkin huumorisi oli jälleen varsin piristävää luettavaa, joten tässähän jää vain odottamaan, että miten jatkossa tulee käymään. ;)

Löysin myös muutaman virheen:

Itseasiassa hän oli tullut siihen johtopäätökseen, että koko universumi oli häntä vastaan.


Itse asiassa.

Tottakai. Seitsemältä?”


Kirjoittaisin totta kain erikseen.

Hajamielisesti punapää alkoi selailla kanavia tietämättä minkäläistä elokuvaa hän edes kaipasi. Kaikkein mieluiten hän olisi ehkä sittenkin tuijottanut vihreää kenttää, jolla eri värisiin paitoihin sonnustautuneet pelaajat jahtasivat viatonta, mustavalkoista palloa.


Minkälaista, ja kirjoittaisin erivärisiin yhteen.

Siellä ainoa valo,jota kattolamppu loi huoneeseen, oli sairaalloisen keltainen.


jota-sanan eteen pitäisi lisätä välilyönti. :’)

Jees, ei kai sitten muuta tällä kertaa. Kiitos jälleen kerran hyvästä luvusta ja toivottavasti saat jatkettua tätä piakkoin, pidän tästä ficistä edelleen ja tahdon tietää, miten Zero ja Die oikein päätyvät yhteen + millaisia salaisuuksia tämä ficci oikein kätkeekään sisälleen! ;) Kiitos! ♥
また夢で思い出す, ここから君だけ消え去り...

Galileo Galilei - Oh, Oh

    1 tykkää.
Avatar
shy-rebel
Vuoden double
 
Viestit: 529
Liittynyt: Ma Syys 29, 2008 6:25 pm
Paikkakunta: far away from you

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 04/?? 6.10)

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Su Loka 06, 2013 7:11 pm

Tuuli: Täytynee sanoa, että apua, kirjoina? :’D Voin nähdä mitä tulee tapahtumaan, kun mä joskus yritän sitä ensiteostani työstää, siinä irtoaa hiuksia varmaan muidenkin päästä kuin vaan meikäläisen omasta eiku.
Kyllä Tsukasa tietää mitä Zero tekee ammatikseen, joskus Tsukasan on vaan hieman vaikea hyväksyä sitä faktaa, että Zerosta on enemmän kuin okei välillä sulkea kaikki muut ulkopuolelle ja keskittyä itteensä ja kirjoittamiseensa.
Kaorua ja Toshiyaa tuputan lisää kyllä seuraavissa, älä huolehdi, kultaseni. :D Toiminta alkaa lisääntyä itse kenenkin välillä mutta koska haluan pyrkiä (edes) tämän ficin kanssa reaalisuuteen, niin en oletettavasti ja valitettavasti voi laittaa Dieta ja Zeroa harrastamaan… mitään ihan vielä (vaikka mieli kyllä tekisi, myönnettäköön).
Yritin panostaa neljännen luvun pituuteen ja panostan vielä hieman lisää viidennen luvun pituuteen.
Jatkoa seuraa heti perään, kiitokseni kommentista. ;D

Enya: Mitä mä teen, jos sä et kerran enää kommentoi mitään Lafissa? No, vastaan ainakin tähän kommenttiin ja luultavasti jatkan sun pommittamista Skypessä as usual.
Dien ja hänen vaimonsa (jonka nimen jopa paljastan nyt neljännessä luvussa) avioliittoa tullaan puimaan vielä pitkään ja hartaasti, joten saat nauttia/kärsiä/molempia asiasta edelleenkin. :’D
Olen enemmän kuin tyytyväinen, jos olen onnistunut kuvailemaan tuota baaria enemmän ammattimaiselta kuin ”hei hui hulinaa, heitän aivon narikkaan ja katson mistä löydän itseni”-tavalla. Alalta kun mulla ei toistaiseksi löydy kokemusta (vaikka toivonkin, että asia korjaantuisi pian).
… meinasin jo sanoa jotain kehittävää sen suhteen, että sua harmittaa Dien ja naikkosen avioliiton kariutuminen mutta luojan kiitos korjasit asiaa itse. XD
Jos olen rehellinen, meinasin kyllä ensin kirjoittaa Zeron ja Dien ensitapaamisen baariin, mutta heräsin kaivamaan aivoja maton alta ennen kuin katastrofi pääsi tapahtumaan. :’D
Olen onnellinen, jos kirjoitustyylini on parantunut. Avauduinkin sulle joskus Skypessä siitä, miten en pysty enää lukemaan vanhoja tekstejäni tuntematta jonkin asteen myötähäpeää…
Hengityksen pidättäminen hississä kuuluu munkin tapoihin, varsinkin edellisen asuinrakennuksen hissikokemusten jälkeen… En ehkä ala tätä asiaa kuvailla sen tarkemmin!
Yritin tehdä jotain lauseiden pituudella neljännessä luvussa, toivottavasti jonkinlaista kehitystä näkyy sillä saralla. Raotan myös Toshiyan ja Kaorun elämää lisää, joten. ;D En vaan osaa keskittyä pelkkään pääparitukseen, vaikka henkeäni uhattaisiin.
Kiitos itsellesi, my dear. :)

shy-rebel: XD Muistaakseni Mervi kertoikin mulle tästä ostoksestani, olen edelleen hyvin otettu. :’)
Älä turhaan pyytele anteeksi, mullakin pistää lukujen kirjoittamisen suhteen kapuloita rattaisiin niin työt kuin muukin elämä, mun pitäisi tässä melkein pahoitella sitä, miten epäaktiivisesti mä kirjoitan tätä ficciä eteenpäin. :’D Mihin toivon kyllä tekeväni nyt muutoksen mutta mut tuntien… 8’D
Vastauksen tuohon kireyteen noiden kolmen idiootin välillä saat tästä luvusta. :’3
Musta tuntuu vahvasti, että jos rakas Diemme olisi heittänyt Kaorun kitaran ulos, hän olisi luultavasti lentänyt itse perässä. :’’D Mä saattaisin hyvinkin reagoida juuri tuollaisella tavalla, hyvä etten repinyt hiuksiani siinä vaiheessa, kun soittimeni kieli katkesi kaverin ei-niin-hellässä käsittelyssä. :’D
Karyun ja Zeron menneisyyttä (ja osittain myös nykyisyyttä) raotan tässä luvussa myös. Vastailen paljon kysymyksiin tällä luvulla. ^^
Virheet korjailin, kiitoksia. :)
Jatkoa seuraa tässä ja allekirjoittanut toivoo lujasti, ettei seuraavan luvun ilmestymiseen mene taas yhtä kauan, heh. Kiitoksia kommentistasi. :)

A/N: Pahoitteluni siitä, että tässä on taas kestänyt. Tapahtui monta asiaa lyhyen ajan sisällä alkaen valmistumisesta ja päättyen muuttoon uudelle paikkakunnalle enkä kiellä sitäkään, ettei rakas vanha tuttuni WB olisi ollut myöskin asialla. Tässä tosiaan uutta lukua viimein, olen jo kirjoittanut viidettä lukua hyvän tovin, joten ehkei sen ilmestymiseen ihan puolta vuotta mene. :D


4. luku

”Joten tapahtuiko Kaorun ja Toshiyan luona jotain?” Shinya kysyi hieman epävarmasti ajaessaan kohti Dien asuntoa. Punapää oli soittanut hänelle vieraasta numerosta ja pyytänyt Shinyaa noutamaan hänet baarinsa edestä. Shinya oli kovasti halunnut kysyä, miksei Die tilannut taksia tai vaihtoehtoisesti mennyt metrolla kuten yleensä – ja minne tuo oli jättänyt autonsa ja kännykkänsä – mutta hän oli kuitenkin nopeasti etsinyt sekä ajoneuvonsa että asuntonsa avaimet ja suunnannut kohti työpaikkaansa. Die oli mutissut tervehdyksensä, romahtanut pelkääjän paikalle ja nostanut jalkansa hanskalokeron päälle. Shinya ei ollut uskaltanut kysyä, mistä kenkä puristi ennen kuin nyt, kun he olivat melkein perillä.
”Eipä oikeastaan.”

Shinyan teki mieli pyöräyttää silmiään, kun hän pysäytti auton liikennevaloihin. ”Miksi sinä sitten käyttäydyt kuin sinulla olisi tikku tietyssä paikassa?” Hän naputteli etusormiaan rattia vasten, siirsi jalkansa hetkeksi pois kaasulta. Die kohautti olkiaan hieman, seurasi miten edellä olevan auton jarruvalot sammuivat, kun valo lopulta muuttui vihreäksi ja liikenne lähti matelemaan kohti seuraavia liikennevaloja. ”Olen vain väsynyt.”
Nuorempi tiesi, ettei hän saisi ystävältään kummoisempaa vastausta, joten hän tyytyi huokaisemaan erittäin raskaasti. Shinya ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt olla hivenen loukkaantunut kohtelusta, jota sai osakseen vanhemmalta mieheltä. Hän saattoi vieläkin muistaa, millainen Die oli ollut heidän nuoruudessaan, millainen tuo oli ollut siihen asti, kunnes Nemi oli ilmoittanut lähtevänsä Englantiin.

”Shinya, väistä!” Hän oli kohottanut katseensa puhelimensa näytöstä kuullessaan varoitushuudon, mutta silloin oli ollut jo liian myöhäistä. Sen verran vaaleahiuksinen nuorukainen kuitenkin ehti liikahtaa, että lumipallo osui kasvojen sijasta hänen olkapäähänsä. Hän mulkaisi Kaorua, joka irvisti ja osoitti Dieta. ”Yritin osua tuohon, mutta se hyppäsi pois tulilinjalta.” Kaorun kasvoista saattoi lukea pientä pakokauhua, kun Shinya nousi penkiltä, jolla oli istunut, ja nappasi kourallisen lunta käteensä. Kaorun sijasta hän kuitenkin asteli Dien luo, joka tuijotti häntä peitellyn rauhallisesti.
”Se en ollut minä –”
Shinya avasi ystävänsä takin vetoketjua hieman ja työnsi lunta tuon kauluksesta alas saaden palkakseen kirosanojen tulvan, kun hänen pitempi ystävänsä hypähteli hieman kauemmas Kaorun nauraessa lähes vahingoniloisesti. Se kuitenkin loppui lyhyeen, kun Shinya toisti temppunsa myös toisen kohdalla.


Niin. Niihin aikoihin kaikki oli ollut erilaista, asiat olivat olleet hyvin. Shinya kaipasi sitä iloista nuorukaista, josta oli enemmän kuin miellyttävää pilailla ystäviensä kustannuksella ehkä hieman liikaakin. Nemin lähdettyä tilalle oli tullut enemmän tai vähemmän katkeroitunut mies, joka yritti työntää ystävänsä jääräpäisesti kauemmas itsestään.
Shinya antoi periksi. Die ei selvästi ollut sillä tuulella, että tuo pystyisi minkäänlaiseen kehittävään keskusteluun. Hän pysäytti auton tutun kerrostalon eteen ja katsoi ystäväänsä. ”Oletko varma, ettet halua tulla luokseni? Voisimme pelata jotain.” Hän yritti peittää sen apean hymyn aidon alle, sillä hän tiesi vastauksen jo valmiiksi.
Die irrotti turvavyön, kääntyi hymyilemään Shinyalle ja pörrötti nuoremman hiuksia. ”Jokin toinen kerta. Kiitos kyydistä.”
Shinyan katse seurasi nahkatakin peittämää selkää hyvän tovin oven sulkeuduttua. Lopulta hän huokaisi syvään ja oli aikeissa käynnistää auton, kun puhelin kiinnitti hänen huomionsa. Shinya otti kyseisen laitteen penkkien välissä olevasta lokerosta ja avasi tekstiviestin.

”Unohda huolesi hetkeksi ja tule viettämään iltaa kanssani. – Kyo”

Mies hymähti. Hän muisti viime kerran, kun oli vieraillut toisen luona. Shinya oli saanut huomata, että Kyolla todellakin oli taito saada hänet rentoutumaan, ja sitä hän nyt kaipasi kaikkein eniten. Hän halusi unohtaa Dien käytöksen loppupäiväksi.
”Olen siellä pian.”


Vain muutamia lyhyitä minuutteja myöhemmin Shinyan sormet naputtivat rattia, kun hän loi katseensa tiettyyn kerrokseen, jonka yhdestä ikkunasta vielä kajasti valoa. Kyse ei ollut siitä, etteikö hän olisi käynyt Kyon asunnossa ennenkin, mutta nyt… häntä hermostutti jostain oudosta syystä. Shinya haroi hetken vaaleita hiuksiaan, nappasi avaimet virtalukosta ja astui ulos autosta, lukitsi ovet. Jalat veivät häntä kohti ulko-ovea ja hoikan miehen täytyi hengittää syvään, ennen kuin hänen sormensa viimein tavoitti oikean oven summerin. Kyolta ei kestänyt kovin kauaa vastata.
”Tule sisään.”
Suriseva merkkiääni kertoi lukon aukenemisesta. Shinyan sydän otti pari ylimääräistä lyöntiä, mikä hämmensi häntä vielä hieman lisää, kun tuo tilasi hissin pohjakerrokseen. Jalka taputti kivilattiaa vasten pari kertaa - matka oikean asunnon luo tuntui kestävän huomattavan pitkään. Hän tarrasi liian paljon Kyon aiempiin sanoihin, hän ajatteli niitä liikaa, kävi niitä turhaan päässään läpi uudelleen ja uudelleen. Miksi? Hän pystyi näkemään alkoholin astuvan kehään ja johtavan heidät asioihin, joista hän ei ollut saanut nauttia vähään aikaan. Minkä takia hän ajatteli sellaista ystävänsä kanssa, kun hänen mielenkiintonsa kohde oli joku aivan toinen? Shinya pyöritti päätään eikä ehtinyt soittaa kelloa, kun lyhyempi mies jo avasi oven, virnisti pienesti.

”Haluatko jotakin? Teetä, alkoholia?” Kyo oli jo matkalla kohti keittiötään, kun Shinya vasta ripusti takkinsa naulakkoon ja hylkäsi kenkänsä sen alle. Shinya pakotti itsensä asettumaan sohvalle. ”Alkoholia.” Ehkei se ollut se kaikkein järkevin vaihtoehto siihen aikaan yöstä, mutta hän ei jaksanut pahemmin välittää. Kyo palasi kahden pullon kanssa, joista toisen hän tyrkkäsi Shinyan käteen, ja antoi itsensä pudota pidemmän viereen sohvalle.
”Mitä haluaisit tehdä?”
”Lupasit, että autat minua unohtamaan.” Mitä se ikinä olisikin, Shinya olisi valmis ottamaan sen vastaan. Hän oli käynyt päässään läpi kaikki mahdolliset vaihtoehdot jo useasti.
Kyon virne leveni hiukan ja tuo laski oluen käsistään pöydälle. ”Pelataan videopeliä. Lupaan rökittää sinut niin, ettet muista mitään sen jälkeen.” Noustuaan lyhyempi iski levyn pelialustaan ja nappasi kaksi ohjainta mukaansa, palasi Shinyan luokse. Nuorempi todellakin unohti tietyn punapään sen illan aikana. Harmi vain, ettei peli onnistunut viemään pois myös vieressä istuvaa miestä kohtaan liittyviä kyseenalaisia ajatuksia.

***

Toshiya oli turhaan yrittänyt saada kontaktia miesystäväänsä. Dien poistumisen jälkeen Kaoru oli ollut kuin herkkään paikkaan ammuttu karhu eikä Toshiya tiennyt, pitäisikö hänen olla asiasta hivenen huvittunut, ärtynyt vai jotain kahden edellä mainitun väliltä. Vuotta vanhempi mies oli lukinnut itsensä parvekkeelle tupakka-askin ja sytyttimen kanssa ja Toshiya oli päättänyt antaa hänelle hetken rauhaa. Nuorempi oli kaatunut sohvalle, jäänyt laskemaan minuutteja. Lopulta hän oli päätynyt siihen tulokseen, että Kaoru oli polttanut ainakin neljä syöpäkäärylettä ketjussa. Silloin hän oli päättänyt nousta ja seurata avopuolisoaan parvekkeelle.
Kaoru istui teräksisessä tuolissa pöydän ääressä ja tuijotti kaukaisuuteen. Etusormen ja keskisormen välissä oleva tupakka oli jo melkein palanut filtteriin asti. Toshiya huokaisi hiljaa ja nojasi ovenpieleen tarkkaillen toista hetken, mutta päätyi sitten rykäisemään ja lähestymään rakastaan. Kaorun suupieleen kohosi pieni hymynpoikanen, millään muulla tuo ei ilmaissut tiedostaneensa puolisonsa lähestymistä. Toshiya pyöräytti silmiään, nielaisi uuden huokauksen ja kyykistyi miesystävänsä viereen.

”Sinun ei tarvitse muistuttaa Dieta Nemin lähdöstä. Tiedät sen kyllä”, Toshiya miltei kuiskasi ja laski kätensä Kaorun reidelle, antoi peukaloidensa silittää farkkujen peittämää ihoa kevyesti. Vastaukseksi toinen puhalsi harmaan savuhaituvan ilmaan.
”Minä olen vain huolissani hänestä.” Jos Toshiya ei olisi ollut Kaorun rinnalla niin pitkään, häneltä olisi voinut jäädä huomaamatta se äänensävy, joka puhui vanhemman miehen lievästä epäröinnistä. Heidän pitkän yhdessä asumisensa vuoksi niin ei kuitenkaan käynyt, mikä sai hänet siirtämään kätensä polviensa väliin.
”Olet huolissasi muustakin.”
”Kuten mistä?”
”Tiedät varsin hyvin.”
Kaorun katse kiinnittyi viimeisiin haituviin ja savukkeesta irronneeseen pieneen tuhkapalloon, jotka molemmat hajosivat ilmaan. Hän siirsi kätensä lähemmäs tuhkakuppia ja painoi tupakan pään teräksistä reunaa vasten niin, että tuli sammui. Vanhempi laski molemmat kätensä syliinsä ja hieroi hetken reisiään kuin niitä olisi palellut, mikä oli hyvin epätodennäköistä.
”En voi sille mitään. En ole koskaan voinut.”
”Kaoru...”
”Niin, tiedän. Lupasin, etten tuo sitä esiin enää, mutten silti voi tuosta vain unohtaa sen asian olemassaoloa.”

Toshiya painoi katseensa lähinnä sen takia, että saisi kasattua kärsivällisyyttä. Hän ei ollut ihminen, joka menetti malttinsa kovin nopeasti, mutta menneisyyden puiminen oli hyvä kiukun aiheuttaja. Kaoru huomasi tämän, kurtisti kulmiaan hieman ja nojasi lähemmäs rakastettuaan, antoi rystystensä hivellä toisen poskea kevyesti.
”Olen pahoillani.”
”Toivoisin, että sinä voisit vain jo antaa olla. Hän on hetero, hän torjui minut jo kerran aikaisemmin ja päätimme pysyä ystävinä. Lisäksi olen nyt sinun kanssasi, olen ollut jo monta vuotta. Sillä ei ole merkitystä, onko Nemi vielä osa kuviota. Minä en ole karkaamassa Dien luokse.”
”Tiedän, ja olen pahoillani, minä –”
Toshiya huokaisi ja nousi hieman, jotta saattoi painaa huulensa Kaorun omia vasten lähinnä hiljentääkseen blondin. Hän läimäisi vanhemman olkapäätä kevyesti ja suoristautui sitten täyteen pituuteensa.
”Arvostaisin, jos sinä ja Die voisitte tulla paremmin toimeen. Olette molemmat minulle tärkeitä ja minusta olisi mukavaa, jos uskaltaisin jättää teidät kahden samaan tilaan. Voisitko siis olla ystävällinen, jättää harhaluulosi taakse ja edes yrittää kohdella Dieta paremmin?”

Kaoru virnisti puolittaisesti, nousi ylös tuolilta ja kietoi kätensä tummahiuksisen ympärille takaapäin, nojasi leukaansa tuon olkapäähän. ”Lupaan tehdä parhaani, okei?” Ei hän suoraan sanottuna tiennyt, pystyisikö siihen, muttei hän halunnut menettää Toshiyaa uudelleen. Hän tiedosti heidän kaikkien yhteisen menneisyyden, mutta kun siihen vielä liittyi eräs neljäskin ihminen, joka oli aikoinaan tehnyt asioista niin monimutkaisia. Hän tiesi, ettei se ollut hänen ongelmansa, niiden kahden yhteinen menneisyys ei koskettanut häntä. Silti se kummitteli edelleen jossain hänen mielensä perukoilla ja sai hänet suhtautumaan Diehin hieman nihkeästi.

”Mennään suihkuun”, Toshiya sanoi huokaisten syvään, tarttui Kaorua kädestä ja johdatti vanhemman takaisin sisälle.

***

Zero ei ollut varma ajasta. Hän ei ollut edes vilkaissut kelloon lähtiessään asunnostaan. Kiharahiuksinen mies oli napannut mukaansa kirjoitusvihkon, kynän, puhelimen, lompakon sekä avaimet. Kaiken muun hän oli päättänyt jättää taakseen. Zeron katse vaelsi ulapalla, seurasi miten aallot löivät murtajaan, kuinka veneet ja pienet laivat kelluivat laineiden armoilla. Pari lokkia kirkui taivaalla, ne onnistuivat kiinnittämään hänen huomionsa aina silloin tällöin. Kynän tylppä pää naputti paperia vasten tuntemattomaan tahtiin. Terä laskeutui välillä alustalleen, muotoili muutaman hassun sanan, minkä jälkeen sama naputus jatkui. Hän ei vain saanut kiinni keskittymisestä tai inspiraatiosta. Mieli vaelsi erilaisissa paikoissa, päätyi toisesta ideasta toiseen nanosekunnin sisällä. Zero koki jonkinlaista tarvetta repiä hiuksiaan, mutta tökkäisy lapaluiden väliin sai hänet luopumaan kyseisestä mieliteosta. Vaaleahiuksinen pitkähkö mies romahti istumaan hänen viereensä kiviaidalle ja onnistui jotenkin heiluttamaan jalkojaan pari kertaa. Tuttu tuoksu leijaili Zeron nenään meri-ilman läpi. Hän oli tietoinen, että toisellakin oli jostain syystä tapana hakeutua siihen kyseiseen paikkaan yleensä siihen aikaan aamusta, pahvisen kahvikupin kanssa tai ilman. Kiharapäiselle ei ollut vieläkään selvinnyt, tekikö toinen niin sen takia, että tiesi ystävänsä oleilevan satamassa silloin, vai viihtyikö tuo vain muutenkin veden äärellä.

”Olet taas täällä.” Karyun katse hiveli samoja kiintopisteitä kuin Zeronkin ja pysähtyi kaukaiseen saareen, josta hän ei pahemmin erottanut mitään.
Zero kohautti olkiaan puolivillaisesti, pysäytti kynänsä liikkeen vihkolla. ”Jostain syystä en vain saanut nukuttua.”
”Olisit juonut enemmän.” Karyu kääntyi virnistämään lyhyemmälle ja ansaitsi kevyen iskun olkapäähänsä. Hetken hiljaisuus lankesi heidän ylleen, mikä oli sinänsä kovin harvinaista aina, kun pidempi mies oli paikalla.
”Miten sinulla ja sillä naisella meni?” Zero yritti vaihtaa puheenaihetta, missä hän ilmeisesti onnistui, sillä hän kirvoitti raskaan huokaisun ystävältään.
”Ei hyvin. Hän oli lopulta sen verran kännissä, että tyydyin tilaamaan hänelle taksin ja kävelemään kotiin.”
”Olen pahoillani puolestasi.” Zero tiedosti itsekin, ettei hänen äänessään ollut lähes ollenkaan rehellisyyttä taikka myötätuntea, minkä huomatessaan Karyukin pyöräytti silmiään kevyesti.
”Minä en.” Tietyistä syistä hänen silmänsä etsivät kohteita, joihin keskittyä, välttelivät edes vilkaisemasta toisen suuntaan. Lyhyemmän teki mieli huokaista parikin kertaa syvään, sillä hän pystyi arvaamaan, minne Karyu olisi johdatellut puheenaiheen, jos hän vain olisi antanut toiselle tilaisuuden. Pidempi tiesi, ettei Zero olisi halunnut jutella siitä enää yhtään enempää, mutta jotenkin hänen oli vain pakko tuoda se esille.
”Minä en halua jotakuta tyhmää naista, Zero, sinä tiedät sen.”
”Ja sinä tiedät minun tunteeni ja toiveeni. Luulin, että kunnioitat mielipidettäni tämän asian suhteen ja hyväksyt sen. En ole valmis minkäänlaiseen suhteeseen, työni vie kaikki voimani ja tuhoaa sosiaalisuuteni.”
”Minä yritänkin ja tiedän tuon kaiken. Silti en vain voi –”
”Karyu, älä.” Zero heilautti kättään kuin ravistaakseen sen puheenaiheen pois. Toinen ymmärsi, että hänen olisi ollut kaikkein parasta vain noudattaa ystävänsä toiveita ja niin pidempi teki, sillä hän tiesi myös, etteivät hänen toiveensa voisi koskaan käydä toteen. Karyu oli tietoinen siitä, että hänen olisi kannattanut etsiä itselleen joku, joka auttaisi häntä pyyhkimään Zeron pois, mutta jotenkin hän ei vain kyennyt siihen vielä. Hän nousi ylös, työnsi kädet housujensa taskuihin ja katsoi ystäväänsä.
”Jätän sinut kirjoittamaan. Olen pahoillani siitä, mitä sanoin.” Vaaleahiuksinen yritti hymyillä, mutta jotenkin se tuntui hänen kasvoillaan kovin teennäiseltä. Lähinnä siksi hän luovutti, haroi hiuksiaan ja katsoi taas Zeroa, jonka katse oli nauliutunut mereen. Karyu pyöräytti päätään, kääntyi ympäri ja ehti ottaa pari askelta, ennen kuin toisen ääni pysäytti hänet.
”Olen pahoillani, jos olin töykeä sinua kohtaan.” Zeron ääni nipin napin kantoi hänen korviinsa ja Karyu antoi olkapäidensä lysähtää, hymyili hieman katkerasti sillä hän tiesi, ettei Zero kyennyt näkemään sitä. ”Ei se mitään, pärjäile.” Hän jätti ystävänsä taakseen ja koki lähes vastustamatonta tarvetta vain marssia kauppaan ostamaan alkoholia.

***

Kuinka paljon kello oli Englannissa? Olisiko Dien kaipaama ihminen vielä nukkumassa vai pian nousemassa sängyn pohjalta ja valmistautumassa työpäivään? Tassuttelisiko nainen pitkin fiiniä asuntoaan haroen tummia hiuksiaan parempaan asentoon hammasharja toisessa kädessä? Jostain syystä Nemi ei pessyt hampaitaan kylpyhuoneessa kuten normaalit ihmiset, vaan tuo vaelteli huoneesta toiseen, tarkisti työtarvikkeidensa sijainteja, etsi puhelintaan, autonavaimia… Die huokaisi ja pudisti hieman päätään. Hänen ei kuulunut ajatella niin pitkälle. Hän oli vain soittamassa naiselle kysyäkseen, mikä helvetti oli tilanteen nimi. Avioeropaperit olisivat selvittäneet sen hänelle nopeasti, mutta niitä ei ollut vieläkään kuulunut, ja hänen vaimonsa lähdöstä oli kulunut jo useampi kuukausi. Die halusi kunnon selityksen, eikä vain paria hassua sanaa paperinpalalle raapustettuna. Mieluiten hän olisi kuullut syyn Nemin omilta huulilta, ei vain typerän tekstiviestin välityksellä. Hän kirosi hiljaa ja painoi neljä ensimmäistä numeroa. Ovikellon aggressiivinen pirahtaminen kuitenkin keskeytti hänen sormensa, mutta hetken mietittyään Die painoi kolme seuraavaa numeroa. Uusi, edellistä kiireisempi pirahdus sai punapään kiroamaan aiempaa hartaammin ja nostamaan ahterinsa tuolista. Hän ei edes vaivautunut katsomaan ovisilmään avatessaan oven ja kohtasi sitten tutun silmäparin. Dien kulmat kohosivat hämmennyksestä lähes hiusrajaan.
”Shinya?”
”En kai häiritse?” Kysymyksestään huolimatta tuo astui sisälle toisen miehen asuntoon työntäen ystävänsä hellästi hieman sivuun, että pääsi pujahtamaan tuon ohitse.
”… Et.” Die sulki oven ja kääntyi katsomaan toista, joka oli jo ripustanut takkinsa naulakkoon ja kumartunut avaamaan kengännauhojaan. Ei ollut Shinyan tapaista tuppautua sillä tavalla kylään ja pidempi odotti melkein kauhulla sitä hetkeä, kun hänelle selviäisi, mitä kerrottavaa nuoremmalla oli.
”Hyvä.” Shinya virnisti ja kallisti hieman päätään, kun Die seisoi edelleen paikallaan ja tuijotti häntä kuin puusta pudonnutta. ”Tulinko sittenkin huonoon aikaan?”
”Et, olen pahoillani. Haluatko jotain? Kahvia? Teetä?” Punapää kiirehti keittiöön. Hän kuuli Shinyan hiljaisen naurahduksen ja sitten tuon kevyet askeleet laminaattilattiaansa vasten, kun toinen mies seurasi häntä.
”Tee kuulostaa hyvältä”, tuo hymähti, meni tottuneesti Dien kaapeille ja asetti pian pöydälle kaksi mukia ennen kuin istuutui ruokapöydän ääreen ja nojasi leukansa kämmenselkiinsä. Shinyan katse seurasi Dien jokaista liikettä, kun hänen esimiehensä pisti nopeasti vedenkeittimen päälle ja kaivoi esiin teepusseja, hunajaa sekä sokeria unohtaen täydellisesti, ettei Shinya yleensä käyttänyt minkäänlaista makeutusta juomaansa. Hän näki selvästi toisen miehen jäykkyyden, mikä sai vaaleahiuksisen huokaisemaan kevyesti.
”Miksi olet niin hermostunut?”
Die ei ollut odottanut Shinyan sanovan mitään ja siksi hän säpsähti hieman, kohotti katseensa ystäväänsä teesekoituspaketin syövereistä. ”En minä ole hermostunut.”
Shinya tuhahti. ”Älä valehtele minulle.”
Mitä hänen kuului vastata? Että hän pelkäsi Shinyan saavan tietää siitä, mitä hän oli ollut lähellä tehdä? Pelkäsikö hän jonkin sortin näpäytystä, ehkä jopa saarnaa? Diella oli hieman syyllinen olo, sellainen kuin hänet olisi saatu kiinni näpistämästä keksiä ennen päivällistä.
”Ei ole tapaistasi tulla noin vain, ilmoittamatta mitään”, hän mutisi ja oli enemmän kuin iloinen, kun vedenkeittimen painike nousi ylös merkkinä siitä, että vesi olisi nyt kuumaa.
Shinya ei tiennyt pitäisikö hänen jo vetää kämmen kasvojensa yli vai läimäistä itseään otsaan. Molempien vaihtoehtojen sijaan hän päätti ainakin toistaiseksi vain vastata toiselle: ”Tulin vain katsomaan, miten sinulla menee. Olit viime iltana niin outo.”
Die kaatoi vettä heidän mukeihinsa ja laski keittimen takaisin alustalleen, ennen kuin otti paikan Shinyaa vastapäätä. ”Olen kunnossa, eilinen oli vain hieman hermoja raastava, tiedät millainen Kaoru osaa olla välillä.” Hän hymyili, nosti mukin huulilleen ja siemaisi kuumaa nestettä. Ehkä juuri Kaorun takia hänen ajatuksensa olivat vaeltaneet lähes toiselle puolelle maapalloa.
Shinya huokaisi syvään. ”Puhuitteko Nemistä?”
”Emme varsinaisesti.”

Shinya tiesi, että Die oli kiertelyn ja kaartelun mestari niin halutessaan, mutta se ei estänyt häntä yrittämästä, ei ollut koskaan estänyt. ”Senkö takia olet niin outo? Mietit taas häntä?”
”Haluaisin vain selityksen. Haluaisin tietää miksi hän jätti jälkeensä vain paperinpalan, jolle oli kirjoitettu vain muutama sana. Haluaisin tietää, mitä tein väärin, että hän luovutti vuosia kestäneen avioliiton suhteen edes vaivautumatta keskustelemaan kanssani kuten aikuinen ihminen.”

Shinya ei tiennyt mitä sanoa tai tehdä, kun Die viimein kertoi hänelle tunteistaan. Hän oli jo kuukausien ajan yrittänyt saada ystävänsä puhumaan asiasta, mutta tähän päivään asti yritykset olivat valuneet kuuroille korville. Lyhyempi ojensi kätensä ja kosketti toisen vastaavaa pöydän yli kevyesti. Se oli vain pieni, ystävällinen ele, mutta toinen vetäytyi kauemmas niin kuin Shinyan kosketus olisi polttanut häntä. Nuorempi laski käden syliinsä ja katsoi toista hiljaa. Hän ei edes muistanut, milloin viimeksi oli ollut niin huolissaan ystävästään. Mitä hänen kuului edes sanoa?
”Jos asia todella vaivaa sinua, niin soita hänelle. Minusta se ei kuitenkaan ole järkevää.”
Die kurtisti kulmiaan hieman ja vilkaisi toista miestä. ”Miksei?”
Shinya kohautti olkiaan. Hän tiesi, että aihe oli tulenarka jokaisella mahdollisella tavalla ja viisain teko olisi ollut antaa sen olla. Jotenkin hän ei vain osannut. ”Koska hän ei ole soittanut sinulle. Hänen lähdettyään sinä soitit hänen peräänsä monta kertaa päivässä. Lähetit tekstiviestejä sekä sähköpostiviestejä. Hän ei vastannut sinulle kertaakaan. Mikä saa sinut uskomaan, että mikään olisi toisin tällä kertaa?” Shinya tiesi olleensa liiankin julma ja hän irvisti nähdessään tuskan toisen kasvoilta. Se ei ollut yllättänyt häntä.

Die ei osannut hetkeen vastata millään tavalla. Hän muisti sen kyllä. Hän muisti jokaisen tunteen, minkä hän oli käynyt läpi sen viikon kuluessa. Muisti liiankin hyvin sen epätoivon, mikä oli lopulta muuttunut ärsyyntyneisyydeksi ja sittemmin alistuneisuudeksi. Hän ei ollut unohtanut, miten Shinya oli silloin kehottanut häntä antamaan Nemille aikaa, ehkä tuo vastaisi, kun toinen lakkaisi painostamasta. Punapää oli ottanut neuvosta onkeensa huomattuaan, että se sallisi hänelle edes kevyen mielenrauhan. Nainen ei ollut kuitenkaan ottanut häneen minkäänlaista yhteyttä ja Die oli tuntenut viimeisenkin toivon kipinän heidän avioliittonsa pelastumisesta jättävän itsensä. Die ei keksinyt minkäänlaista syytä, miksi hän uskoi Nemin vastaavan tällä kertaa, ja sen myötä hiljaisuus lankesi heidän ylleen.

Shinya huokaisi. ”Olen pahoillani siitä, että olin niin suora. Olin ehkä turhankin julma. Anteeksi.” Hän vain halusi avata toisen silmät. Hän tiesi, että vanhempi yritti parhaansa, mutta kaikesta toivosta oli vaikea luopua ilman eropapereita, joita ei ollut vieläkään kuulunut. Die elätteli vieläkin toivoa siitä, että avain kääntyisi lukossa jokin päivä, vaikka hänen vaimonsa oli jättänyt kyseisen esineen keittiön ruokapöydälle. Shinya ymmärsi, ettei hänen ystävänsä vieläkään ollut sisäistänyt uutta elämäntilannettaan täydellisesti. Hän vilkaisi kelloa syrjäkarein, mutta silti Die huomasi eleen.
”Oletko menossa jonnekin?” Tuon äänessä oli se kevyt kujeileva sävy. Die yritti keventää tunnelmaa vaihtamalla puheenaihetta ja sillä kertaa Shinya oli siitä enemmän kuin onnellinen, vaikkei hän uskonut, että seuraava puheenaihe olisi hänelle mitenkään mieluisa.
”Minulla on tapaaminen kahvilassa.”
”Oho. Kenen kanssa?”
”Kyon.”
Dien kiinnostunut virne muuttui hämmentyneeksi kulmien kohottamiseksi ja kevyeksi pään kallistamiseksi. ”Kyon?”
”Niin.”
”Onko se sellainen tapaaminen?”
Shinya ei tiennyt, olisiko nauranut Dien ilmeelle ja kysymykselle, vai ollut hieman kärsivä. ”En tiedä.”
”Haluaisitko, että olisi?”
”Mikä ihmeen kuulustelu tämä on, Daisuke?”
”Anteeksi, olin vain utelias, sillä…”
”Sillä mitä?”
”Ei mitään.”
”Ole hyvä ja jatka loppuun, kun kerran aloitit.”
”Luulin, että olet edelleen kiinnostunut minusta.” Die laski katseensa nolostuneena. Shinya tuhahti.
”Miehestä, joka on vedenkestävä hetero? Minä en ole masokisti, Die.” Oli tosin totta, että hän oli ollut kiinnostunut ystävästään vielä vähän aikaa sitten. ”Minä sain jo kerran kokea, ettei meidän suhteestamme tulisi mitään.”
Die nyökkäsi kevyesti edelleen vaivaantuneena. Se oli aihe, josta hän ei myöskään mielellään keskustellut; hänen kouluaikaisesta, erittäin lyhyestä suhteestaan Shinyan kanssa. ”Joten olet kiinnostunut Kyosta?”
”Ehkä.”
”Hän on hieman… omalaatuinen.”
”Hän ei ole kuten muut.”
”Oletko nyt ihan varma, Shinya? Hän ei ole romanttinen, tuskin hän tietää mitään siitä, miten olla suhteessa ja –”
Shinyan huvittunut tyrskähdys hiljensi Dien. ”Minä en odota kynttiläillallista työpäivän päätteeksi. Olen aikuinen mies ja uskon tietäväni sinua paremmin sen, miten huolehtia itsestäni ja mitä haluan suhteelta. Sanoin myös, etten ole varma siitä, mitä haluan.”
”Sitä suuremmalla syyllä –”
”Minä en ole koskaan puuttunut sinun ihmissuhteisiisi ja arvostaisin, jos sinä tekisit samoin.”

Die hiljeni ja laski katseensa. Hän oli aina ollut liian suojeleva Shinyaa kohtaan. Loppujen lopuksi hän oli tuntenut Kyon vuosia ja hän tiesi, millainen ihminen tuo oli. Juuri Kyo oli kannustanut Dieta perustamaan oman baarin, kun punapää oli vielä työskennellyt räkälässä. Miksi hän siis pelkäsi, että Shinyaan sattuisi? Toinen ei ollut ollut missään vaiheessa mitenkään hauras.
Hän hymyili anteeksipyytävästi ja sai vastaukseksi hiljaisen olkien kohautuksen. Vaaleahiuksinen mies laski tyhjän mukin käsistään, siirsi tuoliaan kauemmas pöydästä ja nousi ylös. ”Minun pitää mennä.”
”Pidä hauskaa.” Die virnisti ja seurasi nuorempaa eteiseen, katseli tuon pukevan kengät, vetävän takin harteilleen. Sitten Shinya tuli lähemmäs häntä, virnisti ja pörrötti hänen hiuksiaan. Pidempi irvisti.
”Yritä pärjätä, jooko?”
”Ainahan minä. Nähdään.”
Die vilkaisi puhelimen näyttöä uudelleen, kun ovi oli kolahtanut kiinni. Hän poisti numeron ruudusta.

***

Hänen sormensa tönivät levyrivejä eteen ja taakse. Välillä mies pysähtyi, nappasi jonkin lukuisista cd-levyistä käsiinsä, käänsi sen ympäri ja luki biisilistan takakannesta. Tämän jälkeen esine laskettiin takaisin hyllyyn oikeaan kohtaa riviä ja sama ketju jatkui.
Miehen kasvoilla oli tylsistynyt ilme, jonka suurehkot aurinkolasit kätkivät lähes täydellisesti. Olemus huokui kyllästyneisyyttä ja hän miettikin, miksi edes yritti löytää sen tietyn, harvinaisen cd:n siitä kaaoksesta. Ihmisten läheisyys ja kylkeen tuppautuminen ahdistivat häntä ja tekivät hänen olonsa lievästi sanottuna vaivaantuneeksi. Hän olisi aivan hyvin voinut luottaa internetin ihmeelliseen maailmaan senkin asian suhteen.
Kiharahiuksinen oli jo tekemässä lähtöään, kun häntä pidempi mies astui hänen tielleen. Zeron turhautunut katse kohtasi sen samaisen henkilön, jolle hän oli edellisenä päivänä lainannut puhelintaan. Nuori kirjailija ei ollut lainkaan varma, oliko hän mielissään tästä asiasta. Toinen ei näyttänyt kiinnittävän häneen sen suurempaa huomiota. Tuon vasen käsi oli rennosti nahkatakin sivutaskussa, kun taas oikea piteli sitä samaista levyä, jota Zero oli tutkinut vain vähän aikaa sitten.
Hän veti muutaman kerran syvään henkeä ja astui lähemmäs punapäätä kuitenkin niin, ettei mikään osa hänen kehostaan edes hipaissut toista.

”Anteeksi, väistäisitkö hieman?”

Die käänsi katseensa äänen omistajaa kohti ja hänen kasvoilleen levisi pieni virneenpoikanen, kun hän tunnisti puhujan. Hetken tuo oli tekemässä, kuten toinen oli pyytänyt, mutta viime hetkellä hän vain kääntyi kohtaamaan nuoremman miehen. Ei hän tiennyt, mikä tarve hänellä oli olla kunnioittamatta hieman lyhyemmän toiveita.
”Hei taas.”
Hän saattoi nähdä pienen järkytyksen tuntemattoman kasvoilla ja toisen ruskeat silmät kohosivat kohtaamaan Dien oman parin. Oli työn ja tuskan takana, ettei punahiuksisen miehen kasvoilla oleva virne olisi levinnyt. Nuorempi ei sanonut mitään, joten Die päätti jatkaa omalla linjallaan: ”Kiitos vielä, että lainasit minulle puhelintasi eilen.”

Zeron teki mieli joko irvistää, työntää toinen pois tieltään tai vain toistaa aiemmat sanansa. Sen sijaan hän veti syvään henkeä. ”Eipä kestä.”
”Etsitkö jotain tiettyä levyä?”
”Kyllä, mutta sitä ei ole täällä.” Vieläkään. Zero oli kolunnut koko liikkeen läpi jo useampaan otteeseen. Hän osasi arvata, mikä toisen miehen seuraava kysymys olisi, joten hän päätti kertoa tuolle levyn nimen ja esittäjän jo ennen, kuin punapää edes ehti kysyä. Hetken Die näytti pohtivalta ja sitten tuo kääntyi ympäri. Parin minuutin verran Zero luuli, että pidempi oli jättänyt hänet rauhaan, mutta sitten tuo vain ojensi hänelle sen cd:n, jota hän ei ollut kyennyt löytämään. Nuorempi ei tiennyt, mitä hänen olisi kuulunut sanoa. Hänen katseensa vain hyväili levyn kantta eikä hän huomannut sitä tyytyväistä virnettä, joka löysi tiensä pieneksi toviksi toisen miehen kasvoille.
”Kiitos…” Hän lopulta mutisi. Katse ei kohonnut pinnasta, jota muovi vielä toistaiseksi suojasi.
”Ole hyvä. Olit lähdössä. Anteeksi, että viivytin sinua.” Die hymähti ja väistyi sen verran, että toinen pääsisi pujahtamaan hänen ja hyllyrivien välistä. Hetkeen Zero ei saanut itseään liikkeelle jostain hemmetin syystä, mutta kun niin tapahtui, oli lähellä, ettei hän tönäissyt jotakin kumoon. Hän oli varma, että kuuli huvittuneen hymähdyksen takaansa.

***

Kitaran soinnut, basson jyske, rumpujen pauke ja vokalistin käheä ääni kaikuivat melkein asunnon ulkopuolelle. Tsukasa pyöritti huvittuneena päätään. Tuskin Zero edes kuulisi ovikelloa. Lähinnä sen takia hän kaivoi puhelimen housujensa taskusta ja valmistui valitsemaan ystävänsä numeron nimilistalta. Etusormi nousi painuakseen vasten mustaa nappia, mutta jostain syystä se pysähtyi vain muutaman sentin päähän. Toinen käsi haroi tummien hiusten läpi ja Tsukasa huokaisi. Hän oli menossa tapaamaan ystäväänsä ilman, että oli ilmoittanut tuolle ensin. Zero voisi hyvinkin olla keskellä intensiivistä kirjoitusprosessia ja turhautua, kun hän keskeyttäisi tuon sielun purkautumisen. Toisaalta… Tsukasa toivoi, ettei toinen mies kokisi tarvetta repiä hiuksia hänen päästään, kun hän painoi ovikelloa. Musiikki jatkui yhtä kuuluvana sen sijaan, että se olisi edes hiljennyt. Tsukasa oli jo valmis soittamaan toiselle, kun ovi yhtäkkiä avautui ja lähes iski hänen nenänsä yhtä paljon sisälle, kuin mitä se oli nyt ulkona. Tsukasa kohtasi ystävänsä katseen, josta hän ei voinut lukea minkäänlaista tunnetilaa.
”Anteeksi, en kai häiritse?”
”Kello on yksi yöllä, Tsukasa.”
”Olen tietoinen asiasta. Pääsin juuri töistä ja ajattelin, jos voisin yöpyä sohvallasi? Eikö sinua muuten kiinnosta, mitä mieltä naapurisi ovat musiikkisi äänenvoimakkuudesta?”

Zero huokaisi ja katosi oveltaan. Hetken kuluttua musiikkia ei enää kuulunut lainkaan. Tsukasa mietti hetken, uskaltaisiko hän seurata toista, mutta pian hän huomasi ottavansa yhden epäröivän askeleen ystävänsä eteisen puolelle. Sitä seurasi niin monta lisää, että ovi oli pian suljettu hänen takanaan ja Tsukasa oli kumartunut riisuakseen kenkänsä. Hän kuuli, kun Zero ilmestyi hänen taakseen, luultavasti nojasi olohuoneensa ovenkarmiin taas.
”Sinulla on toinenkin syy tuloosi.”
”Ei itse asiassa ole. Tulin, koska en jaksanut raahautua kotiini asti.”
”… bussipysäkki on miltei alaovesi vieressä.” Tsukasa saattoi kuulla huvittuneen sävyn Zeron äänestä ja hän uskalsi rentoutua, virnistää hieman toiselle miehelle.
”Halusin seuraa.”
”En nuku vieressäsi.”
”Mikset?”
”Saatat kuorsata.”
”Minä en kuorsaa koskaan!”
”Oletko nauhoittanut nukkumistasi?”
Tsukasan vaipuessa hiljaisuuteen Zero hymähti ja nyökkäsi. ”Minne jätit sen miehen, jonka tapasit baarissa? Mikset ole hänen kanssaan?”
”Hizumin? En halua roikkua hänessä.”
”Hyvin sinä roikuit hänessä edellisenä iltana.”
”Et kai ole mustasukkainen?” Tsukasa kiusoitteli.
”Kuulostat Karyulta.”
”… en tiedä ottaisinko tuon loukkauksena vai en.”

Zero naurahti hieman, kääntyi ympäri ja katosi olohuoneeseensa, josta tuon matka jatkui makuuhuoneeseen. Tsukasa päätyi itsekin tilaan, johon hänen ystävänsä oli astunut ensin. Tekstinkäsittelyohjelma oli auki kannettavan näytössä. Tietokoneen vieressä seisoi tyhjä alkoholipullo, jonka vieressä nökötti lautanen, jolla oli pari tupakan natsaa sekä tuhkaa. Tsukasa pyöritti päätään toiselle miehelle. Niin täydellinen stereotyyppi kirjoittajasta.
Hänen katseensa kääntyi, kun Zero palasi mukanaan tyyny, peitto sekä lakana, jotka tuo asetti Tsukasan käsivarsille. ”Ole hyvä ja tee peti itsellesi. Minä suljen kannettavani ja menen luultavasti itsekin nukkumaan sitten.”
Tsukasa nyökkäsi ja levitti lakanan sohvalle. Hänen katseensa seurasi, miten toinen tallensi tekstinsä, ennen kuin sulki tietokoneensa ja suoristi selkänsä.
”Hyvää yötä.”
”Öitä.”
Zero katosi makuuhuoneeseen ja ovi sulkeutui kahden huoneen välille. Olohuoneeseen jäänyt mies ei tiennyt, olisiko hänen pitänyt olla hieman hämmentynyt vai ei.


Tsukasa ei ollut varma heräsikö hän sadepisaroiden ropinaan ikkunalautaa vasten vai kahvin tuoksuun. Tuolta kului hetki tajuta, missä hän oli viettänyt yönsä, ja miksi hän ei pystynyt liikuttamaan jalkojaan. Käytyään pienen tappelun peiton kanssa hän sai käännettyä itsensä selälleen. Katse jumittui asunnon kattoon, jossa näkyi jo pari tupakoinnista kertovaa jälkeä. Hänen todellakin pitäisi ottaa asia puheeksi Zeron kanssa jossain välissä.
Vaivalloisesti Tsukasa kääntyi kyljelleen, josta hän nousi istumaan. Etsittyään paitansa lattialta hän lopulta pääsi seisovaan asentoon ja sai raahattua itsensä keittiöön. Zero istui pöydän ääressä pidellen mukia, kun toisen käden sormet kääntelivät lehden sivuja tietyn väliajoin. Tsukasa haukotteli. ”Huomenta.”
”Huomenta”, toinen mutisi eikä kohottanut katsettaan artikkelista, jota oli parhaimmillaan lukemassa. Tsukasa kohautti olkiaan hieman, etsi itselleen mukin astiakaapista ja todella toivoi, että musta juoma saisi hänet havahtumaan edes hiukan paremmin.
”Onko kiinnostavakin juttu?”
”Ei oikeastaan.” Hänen ystävänsä taitteli lehden kiinni ja työnsi sen syrjempään, nosti mukin huulilleen ja katsoi toista miestä.
”Saitko nukuttua yhtään?”
”Hieman. Tiedätkö, mitä ajattelin?”
Zero pyöräytti silmiään. Hän jotenkin osasi miltei jo arvata. ”Kerro toki.”
”Lähdetään tänään ulos syömään ja jutellaan jostain.”
”Kenji…” Zero tuhahti. Tsukasa ei tiennyt olisiko irvistänyt vai ei kuullessaan syntymänimensä.
”Tiedän, ettet viihdy ulkona, mutta tämä ei tee sinulle hyvää. Et saa aurinkoa, et raitista ilmaa, sinusta tulee höperö näiden seinien sisällä.”
”Enkö minä jo ole?” Toinen virnisti lammasmaisesti. Tsukasa olisi halunnut läimäyttää ystäväänsä avokämmenellä takaraivoon.
”Oikeasti. Et kuolisi siihen. Et pidä meihin yhteyttä, vaan odotat yleensä että mitä tai Karyu teemme asialle jotain.”
”En minä –”
”… osaa soittaa, jos sinulla ei ole asiaa, tiedän. Arvostaisimme silti sitä, jos olisit enemmän kosketuksissa kanssamme, lähtisit jonnekin aina silloin tällöin, etkä pakottaisi meitä miltei raahaamaan sinua ulos täältä.” Tsukasa hymyili hieman surullisesti, kun Zero laski katseensa pöydän pintaan. Hän tiesi painostavansa ja puhuvansa aiheesta, jota Zero kaikkein mieluummin vältteli.
”Me kolme olemme käyneet läpi kaikenlaista. Sinä olet minulle kuin veli, tiedät sen. En halua muuta kuin sitä, että sinun olisi hyvä olla.”
”Tiedän kyllä.” Zero hymyili hieman, lähinnä rauhoittaakseen Tsukasan alkavaa puhetulvaa. ”Tiedän tuon kaiken.”

Hän ei jaksanut kuunnella enempää huutoa, sanallista ilkivaltaa. Hän ei kestänyt syrjintää ja sitä, ettei hän saanut olla mitä halusi, tehdä mitä halusi. Hän oli kyllästynyt siihen, miten hän ei ollut kuin Haku, miten hänen arvosanansa eivät olleet yhtä hyviä, miten hän ei ollut yhtä tunnettu ja suosittu.
Vaatteet lentelivät laukun pohjalle epäsiististi, niitä seurasi vihko, koulukirjoja… Hän haroi hiuksiaan ja veti pari kertaa syvään happea, yritti saada keuhkonsa täyteen ennen kuin puhalsi ilman ulos. Kädet hakeutuivat puhelimen näppäimille ja hakivat tietyn numeron. Ei kestänyt kauaa, kun linjan toisesta päästä kantautui tuttu ääni. ”Zero?”
”Voinko tulla luoksesi joksikin aikaa?”
”Totta kai, mutta mikä on..?”
”Kerron myöhemmin, käykö?”
”Käy tietysti.”


Hän oli saanut olla Tsukasan perheen luona siitä huolimatta, että hänen vanhempansa soittivat hänen peräänsä ja vaativat häntä palaamaan kotiin. Tsukasa oli päästänyt hänet sänkyynsä nukkumaan, kun hän oli herännyt painajaisiin, jotka useimmiten pohjautuivat todellisuuden tapahtumiin. Hän oli Tsukasalle velkaa enemmän kuin tarpeeksi ja lähinnä siksi hän nyt hymyili, ojensi kätensä ja taputti ystävänsä vastaavaa.
”Arvostan huolenpitoasi todella ja lupaan yrittää parhaani.”
Tsukasa tiesi, ettei hän voisi vaatia enempää, joten hän nyökkäsi, salli hiljaisuuden laskeutua heidän ylleen. Hän oli kuitenkin hyvin epävarma sen suhteen, tulisivatko asiat muuttumaan minkäänlaiseen suuntaan.
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

    1 tykkää.
Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 04/?? 6.10)

ViestiKirjoittaja illusionchiu » Ke Loka 09, 2013 10:37 pm

Moi ja tuun häirii sua kommentillani. En ole ihan varma että miksi avasin tämän ficcin jo eilen ekaa kertaa, mutta luulen että se johtuu ihan tämän ficin parituksesta. Mutta kuiteskin päätin sitten alkaa lukemaan tätä, kun kaipasin jotain uutta ficciä ja tämä vaikutti siihen asiaan lupaavalta. : ) Virheistä en osaa sanoa, koska olen ehkä maailman huonoin virheiden bongaaja.

Myönnän ihan tähän alkuun että luin tätä alkuun silleen että jaksanko lukea loppuun asti, mutta sitten totesine ttä kyllä jaksan. Siksihän mä tätä just aloin lukemaan, tarviin uutta ficci verta. Ja kun pääsin hyvään vauhtiin luin 3 esimmäistä osaa heti putkeen ja äsken sitten luvun 4.

Zero on aivan ihana, semmoinen yksinäinen erakko. ♥ (Nään itseni tämän ficcin Zerossa, miinuksessa vain se etten ole kirjailija. XD) Tsukasa on ihana huolehtija ja onko kyseisen rumpalin oikea nimi oikeasti tässä maailmassa Kenji? Karyu on höpsö ja taas Zeron vastakohta. Hizumi onkin vielä iso ?, jään innolla odottamaan millaiseksi Hizumi paljastuu.

Dirulaisista puolestaan, sain Kyosta jotenkin härön kuvan, sen perusteella kuinka huolissaan Die oli siitä että Shinya viettää aikaa Kyon kanssa. Shinya jotenkin herkkä ja tosi huolehtivainen. Die nyt on Die, aivan ihana! ♥ Tykästyin kovasti sun luomaan Die'hen <: Kaoru muistuttaa yli huolehtivaa isää. XDD [Siltä se mies vaikuttaa] Ja Toshiya...En mä tiedä, ehkä siksi kun en ole oikein vielä päässyt "jyvälle" kyisestä basisista... Mutta tässä kyseinen mies vaikuttaa sille, joka on taas Kaourun vastapuoli.

Nauttisin siitä että osat olivat ihanan pitkiä ja tapahtuma rikkaita! Olisin halunnut lukea (vielä) väähn lisää niitä, mutta nyt tyydyn odottamaan lukua 5. Yhy en mä osaa sanoa mitään teksistiin liittyvää asiaa. ;<
Että kiitos lukihetkistä ja jään odottelee lisää <:

xx Ewwu
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 04/?? 6.10)

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » La Elo 16, 2014 6:42 pm

Voisin sanoa, että sen sijaan että olisin häiriintynyt, olen enemmänkin positiivisesti yllättynyt kommentista. :'D
En osaa sanoa, onko Tsukasan oikea nimi Kenji, luin vain jostain tällaisen huhun ja tarvitsin oikean nimen käytön tuomaa vakavuutta tuohon kyseiseen kohtaan (koska lempinimen/esiintyjänimen käyttö ei musta ole niin... vakavaa, ya know). Hizumia tulee olemaan hieman seuraavissa luvuissa! Ja Zeroon samaistuminen on helppoa, vaikkei olisikaan kirjailija. Allekirjoittanut on itsekin enemmän tai vähemmän erakkoluonne, joka ei mielellään poistu kotoaan. 8'D
Kyolla on oma menneisyytensä, jota availen tulevissa luvuissa ja sanotaan vaikka niin, että Kyo on Dien vanha tuttu.
Uskallan lupailla, että uusi luku ilmestyy ennen joulua? XD Ei kun siis oikeasti yritän kirjoittaa uuden luvun piakkoin. Kävi vain niin hauskasti, että kun vein kännykkäni korjaukseen, sinne tallennettu pätkä ko. ficciä haihtui savuna ilmaan sillä samaisella hetkellä, kun herrat päättivät palauttaa tehdasasetukset luuriini. Mutta niin, kiitos kommentista! En uskalla luvata tarkkaa ajankohtaa sille, milloin uusi luku ilmestyy, sillä lähden porukoille 26. päivä (ja kirjoittaminen riippuu siitä, paljonko äiti ja velipoika kaipaavat huomiotani), tulen takaisin lokakuun alussa mutta sitten lähdenkin jo paremman puoliskoni luo (tai hän tulee tänne, en tiedä), jajaja --. 8'D Jonkin verran riippuu myös betastani ja hänen aikatauluistaan! Mutta toivoisin (ja uskoisin) että saan uutta lukua valmiiksi marraskuu-joulukuu välillä. :)
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 04/?? 6.10)

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Ti Syys 30, 2014 4:07 am

5. luku

Tsukasa veti kerran syvään henkeä ja katseli hetken kahvilan näyteikkunaa. Lasin toiselle puolelle oli aseteltu erilaisia kakkuja, keksejä, piiraita ja muita leivonnaisia, joita kyseinen liike tarjosi. Tsukasan vatsa ilmoitti, että hän voisi hyvinkin nauttia jotain syötävääkin sen lisäksi, että tilaisi vain kahvin. Kofeiinijuoma ei kuitenkaan ollut se kaikkein tärkein syy, mikä oli houkutellut hänet juuri siihen kahvilaan. Kadun varrella oli muitakin paikkoja, joissa hän olisi voinut viettää lounastaukonsa, mutta vain tässä kahvilassa oli työssä se ihminen, jonka hän kuumeisesti halusi tavata. Tsukasa veti vielä toisen kerran henkeä yrittäessään kasata itseään ennen kuin astui sisälle.

Oven päällä oleva kello kilahti. Tsukasan katse vaelsi mieheen, joka näppäili kassalaitetta. Valkoinen kauluspaita oli napitettu kaulaan asti, rintakehän oikealla puolella olevaan lappuun oli kirjoitettu miehen nimi. Tummat hiukset olivat tyylikkäästi hieman sotkussa. Pieni hymy kohosi Tsukasan kasvoille, kun hän astui jonoon ja jäi tutkimaan juomalistaa.
”Hyvää päivää ja tervetuloa”, kuului tiskin toiselta puolelta. Ääni oli matala mutta pirteä. Tsukasa hymyili hieman leveämmin ennen kuin vastasi: ”Hei.”
Hizumin katse kohosi kassakoneesta hänen asiakkaaseensa, yllättynyt ilme muuttui ilahtuneeksi. ”Hei, mitä sinä täällä teet?”
”Olen lounastauolla ja sinä kerroit olevasi täällä töissä, päätin siis katsastaa paikan.”
”Ystävällistä.” Hizumi hymähti samalla, kun naputti summaa ylös.
”Olisiko sinulla aikaa pienelle tauolle?” Tsukasa ojensi muutaman setelin toiselle. Hän oli erittäin tyytyväinen, että hän oli ainakin toistaiseksi viimeinen asiakas jonossa. Oli mahdollista, että hän saisi toisesta itselleen kahviseuraa.
”Haluaisin kyllä, mutta minulla ei ole taukoa seuraavaan puoleen tuntiin.”
”Etkö voisi kysyä, saisitko pitää taukosi etuajassa?” Tsukasa kuuli itsekin oman pettymyksensä.
Hizumi hymähti taas. ”Minä kysyn, mene varaamaan pöytä itsellesi.” Niine sanoineen mies kääntyi ja hävisi takanaan olevaan keittiöön. Tsukasa otti mukinsa ja lautasensa mukaansa ja lähti etsimään pöytää itselleen. Hän ohitti nuoren pariskunnan, joka keskusteli siitä, mitä kaupasta pitäisi ostaa. Opiskelijalta näyttävän nuoren, joka puhui puhelimeen. Kaksi poikaa, jotka vilkuilivat ikkunan vieressä istuvaa tyttöryhmää. Samat tytöt, jotka keskustelivat iloisesti ja kikattivat välillä. Se kaikki tuntui jotenkin normaalilta ja kotoisalta, mutta silti Tsukasa tunsi olevansa erillään kaikista. Hänellä ei ollut samanlaista normaalia ja vakaata elämää kuin hänen ympärillään olevilla ihmisillä. Hänen työelämänsä oli enemmän tai vähemmän epävakaata.
Tsukasa huokaisi ja istahti tyhjään nurkassa sijaitsevaan pöytään. Hän nosti kahvimukin huulilleen ja naulitsi katseensa keittiön parioviin, jotka edelleen heiluivat kevyesti Hizumin perässä. Ei kulunut kovin kauaa, että ne heilahtivat uudelleen, kun Hizumi astui niistä asiakastilaan. Miehen silmät haravoivat pöytiä ennen kuin ne huomasivat Tsukasan. Leveä hymy kohosi asiakaspalvelijan kasvoille ja tuo kiirehti kohti Tsukasaa.

”Sait siis vapaata?” Tsukasa hymähti, laski mukinsa alas.
Hizumi nyökkäsi. ”Viisi minuuttia. Eikö mieleesi tullut, että jos halusit nähdä minut, niin olisit hyvin voinut soittaa tai lähettää tekstiviestin?”
”Halusin yllättää sinut.” Tsukasa hymyili lammasmaisesti leikaten palan suklaakakusta.
”Olen yllättynyt.”
”Hyvä. Miten työpäiväsi on sujunut?” Tsukasa työnsi palan leivonnaista suuhunsa ja naulitsi katseensa edessään istuvaan mieheen, joka kohautti olkiaan.
”Normaalisti. Tänään on ollut hieman hiljaisempaa, lähinnä siksikin sain pitää taukoni jo nyt. Entä sinun päiväsi?”
”Heräsin ja päätin lähteä tänne lounastauollani. Tosin minulla ei ole ollut pahemmin töitä tänään, olen ottanut yhden perhepotretin sekä pari hassua passikuvaa.”
”Olet siis valokuvaaja?” Hizumi kallisti päätään. Tuon ilmeestä kuvastui yllättyneisyys ja uteliaisuus. Nuo tunteet saivat Tsukasan tuntemaan pientä ylpeyttä ammatinvalinnastaan.
”Minulla on pieni studio ei kovin kaukana täältä.”
”Kuulostaa mielenkiintoiselta uravalinnalta.”
”Minulla ei ainakaan ole tylsää.” Tsukasa hymähti ja työnsi tyhjenneen lautasen hieman kauemmas itsestään ennen kuin nosti mukin taas huulilleen. Heidän ylleen laskeutui hiljaisuus, joka ei tuntunut painostavalta. Lähinnä se oli rento ja rauhallinen. Tsukasa yritti olla tuijottamatta vastapäätä istuvaa miestä liian intensiivisesti. Hizumi oli hänestä vähintään yhtä kiinnostava, mitä hän luultavasti oli toisen silmissä. Silti häntä hieman pelotti kysyä se, mitä hän halusi niin kovasti kysyä. Lopulta hän huokaisi, sulki silmänsä ja veti syvään henkeä, ennen kuin katsoi taas toista. Hizumi oli kurtistanut kulmiaan ja kallistanut päätään. ”Oletko kunnossa?” Miehen äänestä kuulsi huoli. Tsukasa hymyili lähinnä rauhoittaakseen toista miestä. ”Olen. Minä vain ajattelin, että tulisitko sinä illalliselle kanssani?”
Hizumi naurahti, ja hetken Tsukasa luuli, että hän oli tulkinnut toisen elekieltä ja puhetta väärin. Pettymys tuntui karvaana pistelynä vatsan pohjassa jo ennen kuin toinen mies ehti vastata mitään.
”Tietysti. Milloin ja minne?”
Yllätys, helpotus ja ilahtuneisuus kuvastuivat Tsukasan kasvoilta, kun hän kohotti päätään katsoakseen toista. Hizumi virnisti leikkisästi. ”Luulitko, etten suostuisi?”
”Itse asiassa kyllä.” Tsukasa naurahti hieman vaivaantuneena ja haroi tummia hiuksiaan. ”Onko sinulla paperia ja kynää?”
Hizumi vei kätensä rintataskuunsa ja pian Tsukasan edessä oli mustekynä ja pieni lehtiö. Tsukasa keskittyi kirjoittamiseen eikä kulunut kauaa, kun hän ojensi Hizumille lehtiön ja kynän lisäksi myös lapun, johon oli siistillä käsialalla kirjoitettu osoite, ajankohta ja kellonaika. ”Käykö sinulle, että tulet luokseni kello kuudelta tänä iltana?”
Hizumi oli hetken hiljaa lukiessaan osoitetta, mutta lopulta hän nyökkäsi. ”Käy kyllä.” Hän työnsi lehtiön ja kynän takaisin rintataskuunsa ja Tsukasan kirjoittaman lapun mustien housujensa sivutaskuun. Hän vilkaisi seinällä olevaa kelloa ja mutristi kevyesti huuliaan. ”Valitettavasti minun täytyy nyt palata töihin.”
Tsukasa nyökkäsi, vaikka hän olikin pettynyt siitä, ettei voinut viettää enemmän aikaa toisen kanssa. ”Hyvä on. Nähdään myöhemmin?”
”Myöhemmin.” Hizumi nyökkäsi, nousi ja katosi keittiöön. Tsukasa joi kahvinsa ja vilkaisi ulos. Ehkä hänellä tosiaan oli toiveita toisen miehen suhteen.

***

Karyun sormet hakkasivat pöytää musiikin tahtiin, kun hän odotti uuden sivun latautumista. Tietokoneen näyttö oli ainoa valonlähde hänen makuuhuoneessaan. Ikkunalaudalla lojui tupakka-astia, jossa parikin unohdettua sätkää veti jo viimeisiään. Keskusyksikön vieressä nökötti muutama oluttölkki. Karyu nojasi tuolissaan taaksepäin, antoi painon keinahtaa tuolin takajaloille hetkeksi ennen kuin hän nojautui eteenpäin. Lopulta ruutuun ilmestyi bändin profiili. Karyun katse ravasi riviltä riville, pysähtyi bändin rumpalin kuvaan. Vieressä luki, että jäsen oli online-tilassa. Karyu kallisti päätään siirtäessään hiiren toisen nimen kohdalle. Ei kulunut kuin jokunen sekunti, että hän painoi hiirensä painiketta, jolloin hänen tietokoneensa vei hänet viestilaatikkoon.
”Hei.” Karyu pysäytti sormensa näppäimistölle ja lepuutti niitä hetken miettiessään, miten jatkaa niin, ettei hän vaikuttaisi hullulta fanilta. ”Törmäsin bändinne profiiliin ja tykästyin musiikkiinne. Haluatko jutella?”
Karyu lähetti viestin, otti tupakka-askin yhden tölkin vierestä, nosti savukkeen huulilleen ja sytytti sen. Vapaan käden sormet naputtelivat taas pöydän reunaa, kun hän odotti vastausta. Tietokoneen oikeaan yläkulmaan ilmestyi kirjeen kuva vain muutaman minuutin kuluttua. Karyu siirsi hiirensä kuvan päälle ja painoi oikeaa painiketta. ”Hei, voimme jutella. Kuuntelin lataamiasi kappaleita ja sinäkin olet taitava kitaristi. :) Mikä on suosikkibändisi? Mistä olet ottanut eniten vaikutteita musiikkiisi?”
”Korn. Pidän kovasti heidän musiikkinsa tyylistä ja heidän sanoituksistaan. Entä sinun?”
”Minä pidän hieman samankaltaisesta musiikista. Yksi suosikkibändeistäni on Dream Theater. Onko sinulla omaa bändiä?”
Karyu venytteli ja nousi sen verran, että haki tuhkakupin, jonka reunalle hän laski savukkeensa. ”Ei itse asiassa.”
Karyusta tuntui hyvältä, miten he saattoivat upota keskusteluun niinkin arkisista asioista kuin mikä oli kaupungin paras musiikkikauppa, millaisia bänditovereita Keillä oli, mitkä olivat heidän suunnitelmansa musiikkialaan liittyen ja niin edelleen. Karyu huomasi, miten helppoa toiselle oli puhua. Noin puolen tunnin keskustelun jälkeen Kei esitti kysymyksen, jota Karyu ei ollut osannut odottaa.
”Haluaisitko kokeilla soittaa bändissämme? Kitaristimme lähti mielipide-erojen takia ja tarvitsemme uuden kitaristin.”
Karyu räpytti pari kertaa silmiään, veti muutaman kerran savua keuhkoihinsa ja puhalsi sen rauhallisesti ulos. Mitä hänen kuului vastata? Osa hänestä oli innoissaan mutta toinen osa pelkäsi, ettei hän olisi tarpeeksi hyvä, että hän tuottaisi pettymyksen niin itselleen kuin Kein bändillekin. Lopulta Karyu laski sormensa näppäimille. ”Mitä sinun bändikaverisi ovat mieltä asiasta?”
Vastaukseen ei sillä kertaa kulunut kauaa. ”He luottavat minuun. Voin toki varoittaa heitä.”
Karyu mietti vielä hetken. Miksei hän voisi suostua? Ei hänellä oikeastaan ollut mitään menetettävää.
”Minulle käy kyllä. Milloin ja missä tapaisimme?”

Kei antoi hänelle osoitteen, johon hänen tuli saapua seuraavana päivänä. Karyu puraisi kevyesti huultaan ja kiitti toista. Jotenkin häntä jännitti, mikä ei ollut hänelle niinkään normaali olotila. Tuntui vain oudolta edes ajatella sitä, että hän voisi kuulua bändiin vain yhden päivän kuluttua. Entä jos Kein bänditoverit eivät pitäisi hänen tyylistään soittaa? Karyu huokaisi. Oli turhaa olla niin huolissaan asiasta jo nyt.

”Kiitos, nähdään huomenna”, hän kirjoitti toiselle ennen kuin kirjautui ulos sivustolta. Kaikesta epävarmuudestaan huolimatta hän tunsi olevansa myös innostunut seuraavasta päivästä. Ehkä hän unohtaisi myös Zeron perään haikailun hetkeksi, jos keskittyisi hankkimaan itselleen uutta sisältöä elämäänsä.

***

”Kuinka kauan ajattelit viihtyä siellä, Toshiya?” Kaoru huokaisi kärsivästi kädet ristittynä rintakehänsä päällä. Hän loi pahoittelevan katseen tiskin takana olevaan myyjään, joka vilkuili heitä siihen malliin, että tulisi pian kysymään, oliko kaikki kunnossa. Pukukopista kuului kolahdus, jota seurasi lattiaa raapiva ääni, sitten kuului uusi kolahdus ja ”auts”. Kaoru pyöräytti silmiään ja siirtyi lähemmäs pukukoppia. ”Oletko kunnossa?”
”Olen, pieni hetki”, kuului vastaus, jota seurasi vaatteiden kahina. Kaoru ei tiennyt mitä mieltä olisi ollut siitä, kuinka paljon ääntä hänen miesystävänsä sai aikaan yhden paidan sovittamisesta. Hän siirtyi uudelleen nojaamaan samaan seinään, johon oli nojautunut siitä hetkestä asti, kun toinen oli kadonnut verhojen taakse. ”Enkö minä sanonut, että laita vähemmän päälle?”
”Mutta sitten minun olisi tullut kylmä ja olisin vilustunut ja sinä olisit joutunut huolehtimaan minusta ja –”
”Asia selvä, Toshiya.” Kaoru pyöräytti silmiään uudemman kerran, vaikka huvittunut hymy nyki hänen suupieliään ylöspäin. Lopulta verho vetäytyi hieman sivuun ja paljasti tummahiuksisen miehen, joka ojensi kätensä levälleen ja pyörähti ympäri esitellessään toiselle mustaa kauluspaitaa. Kaoru nyökkäsi hyväksyvästi ja ojensi kätensä suoristamaan hieman rypyssä olevaa helmaa. ”Näyttää hyvältä. Otammeko sen?”
”Otamme, mutta haluaisin vielä kierrellä.”
”Olemme kierrelleet ainakin kaksi tuntia!” Kaoru puuskahti.
Toshiya hymyili herttaisesti. ”Hyvitän tämän sinulle?”
”Parempi olisi”, Kaoru totesi raskaasti ja valmistautui henkisesti seuraamaan toista tuon markettikierroksella.
”Oletko kuullut Diesta viime aikoina?” Toshiyan ääni kantautui kopin toiselle puolelle, vaikka tällä kertaa kysymyksen volyymi olikin hieman matalampi. Kaoru tiesi, että he olivat kaikki huolissaan Diesta ja siitä, miten tuo oli muuttunut hiljaisemmaksi Nemin lähdettyä. Vaikka Kaoru tiesi myös, että Nemin lähtöön oli syynsä, niin silti hän jollain lailla vihasi sitä tapaa, jolla nainen oli jättänyt aviomiehensä ilman mitään suurempaa selitystä. Hän tiesi, että Diella oli oikeus tuntea kaikki se, mitä tuo kävi läpi. Jotenkin hän silti toivoi, että Die pääsisi asiasta yli ja jatkaisi elämäänsä normaalisti. Kaoru huokaisi antaen olkiensa lysähtää hieman. ”En. Entä sinä?”
”En oikeastaan. Pitäisikö meidän soittaa hänelle?”
”Jokin toinen päivä ehkä. Keskitytään tänään vain meihin, sopiiko?”
”Hyvä on”, kuului hieman epävarma vastaus. Kaoru hymyili alakuloisesti. Hän todellakin toivoi, ettei Dien tarvitsisi kärsiä enää kauaa, että Nemi laittaisi tuolle avioeropaperit allekirjoitettaviksi. Ehkä sillä tavoin Die osaisi päästää irti menetetystä suhteesta.

***

Sadepisarat hakkasivat ikkunalautaa vasten. Opettajan monotoninen ääni kulkeutui toisesta korvasta sisään, aivomassan läpi ja toisesta korvasta ulos ilman, että oppilaat kiinnittivät siihen pahemmin huomiota. Shinya naputti kynän päällä vihkoon ja yritti turhaan kiinnittää huomionsa historian tuntiin. Hänen takanaan istuva tökkäsi häntä lapaluiden väliin, ja Shinya kääntyi luomaan kysyvän katseen Toshiyaan. Toinen virnisti ja ojensi hänelle paperin, johon oli Kaorun siistillä käsialalla kirjoitettu: ”Miten sinä ja Die?”
Shinya katsoi vieressään olevaa pulpettia ja sen ääressä löhöävää punapäätä. Dien koko olemus oli rento, tuon silmät olivat kiinni, huulet hieman raollaan. Poika keikkui tuolinsa takajaloilla, ja Shinya miltei odotti toisen kaatuvan kumoon. Hän laski kynänsä terän paperin toiselle puolelle ja vastasi: ”Alan olla koko ajan yhä varmempi siitä, ettei hän ole miehiin päin, muttei uskalla kertoa minulle asiasta.” Shinya työnsi kätensä taaksepäin ja odotti, että Toshiya sai napattua viestin. Seuraava tökkäisy osui hänen selkärankansa keskikohtaan, tällä kertaa paperilla oli hieman suttuisempaa Toshiyan käsialaa: ”Anteeksi että puutun asiaan mutta tunnustaessaan ettei tunne samoin minua kohtaan hän kertoi, ettei tiedä omasta suuntautumisestaan eikä halua satuttaa minua.”
Shinya huokaisi. Jotenkin hän oli toivonut, että Die olisi edes puoliksi samasta sukupuolesta kiinnostunut. Hän oli tiennyt, että Toshiyalla oli ollut tunteita punapäätä kohtaan, ja hän oli tiennyt senkin, että Die oli torjunut toisen. Silti hän oli elätellyt toiveita siitä, että kyse oli vain Toshiyasta ja siitä, ettei toinen ollut Dien tyyppiä. Hän oli toivonut heidän suhteensa toimivan. Die vastasi suudelmiin, hyväili hänen kylkeään silloin tällöin, vastasi helliin eleisiin, mutta jotenkin Shinyalla oli silti se tunne, ettei Dien koko sydän ollut asiassa mukana.
”Minä vain toivoin, että juttumme voisi toimia.” Ehkä oli väärin tuomita Die puhumatta ensin toisen kanssa, mutta jotenkin Shinya ei vain kyennyt lopettamaan asiasta kirjoittamista. Hän huokaisi ja vilkaisi vielä kerran vieressään olevan pojan suuntaan vain huomatakseen, että toinen oli torkahtanut. Hän naurahti ja ojensi lapun takaisin. Kolmas tökkäisy osui jonnekin ylimmän selkänikaman tienoille. ”Olen pahoillani.”
Shinya päätti puhua Dien kanssa vielä samana päivänä oppituntien jälkeen.


Shinya ynähti tuntiessaan taas yhden tökkäisyn, tällä kertaa olkapäänsä seudulla. Seuraavat tökkäisyt osuivat kylkeen ja alaselkään. Lopulta hänen oli pakko raottaa silmiään ja äännähtää kysyvästi.
”Sinä potkit minua”, kuului hieman moittiva ääni hänen takaansa. Hänen lantionsa päällä lepäävä käsi piirteli ympyröitä hänen vatsansa seudulle. Se tuntui jotenkin rauhoittavalta.
”Anteeksi”, Shinya hymähti ja hakeutui hieman lähemmäs lämmön lähdettä. Käsi hänen ympärillään lopetti liikkeensä, muttei siirtynyt pois.
”Nauroit äsken. Oliko hyväkin uni?”
”Muisto kouluajoilta. Olin silloin yhdessä Dien kanssa.”
”Oho.”
”Erosimme tosin sen päivän loppupuolella. Die vain ei ollut valmis ja jos olisimme jatkaneet, olisimme vain vahingoittaneet toisiamme.”
”Onko hän siis sittenkin miehiin päin?”
”En tiedä, hänestä ei oikein ota selvää.” Shinya huokaisi ja vei oman kätensä Kyon vastaavan päälle, punoi heidän sormensa yhteen.
”Kiitos, että sain jäädä yöksi ja anteeksi, kun vien tilaa sängystäsi.” Shinya naurahti. Hänen takaansa kuului tuhahdus.
”Minä itse pyysin sinua jäämään ja koska et suostunut siihen, että nukkuisin sohvalla enkä minä suostunut siihen, että sinä nukkuisit sohvalla, niin tämä tuntui ainoalta mahdolliselta päätökseltä.”
Se koko tilanne tuntui rennolta ja rauhoittavalta. Se tuntui uudelta alulta, hetkeltä, jona hänen ei tarvinnut ajatella menneisyyttään ja niitä asioita, jotka siinä olivat menneet väärin. Hän saattoi vain ajatella sitä, miten toisen kosketus lämmitti ja rentoutti, loi tietynlaista turvaa ja lupausta siitä, että kaikki olisi hyvin. Tunteet Dieta kohtaan eivät olleet enää niin jyrkästi etusijalla. Lepääminen toisen kanssa auttoi unohtamaan ja päästämään irti. Shinya huokaisi ja painoi selkänsä lyhyemmän miehen paidan peittämää rintakehää vasten. Hän oli ollut tietoinen Kyon kiinnostuksesta jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt hän oli valmis antamaan heille edes jonkinlaisen mahdollisuuden. Shinya sulki silmänsä ja antoi lihastensa saavuttaa sen tietyn lepotilan, jossa hänen mielensäkin sillä hetkellä oli.

***

Parfyymin tuoksu oli edelleen lakanoissa. Tyynystä erottui hento vanilja-aromi, joka oli peräisin naisen shampoosta. Kaapiston ovi oli edelleen raollaan, neljä hyllyä oli täysin tyhjänä. Kylpyhuoneen peilikaapista puuttuivat kaikki naisellista ulkomuotoa ylläpitävät tuotteet. Hänen vaimonsa oli ottanut mukaansa kaiken unohtamatta edes kajaalikynää.
Die istui sängyllä ja hieroi ohimoitaan, yritti turhaan ymmärtää Nemin ajatuksia. Juuri sillä hetkellä hänestä tuntui siltä kuin matto olisi vetäisty hänen jalkojensa alta, kuin kaikki johon hän uskoi ja luotti olisi pyyhkäisty pois yhdellä huolimattomalla hutaisulla. Nemin lähtö oli jättänyt jälkeensä vain onton tunteen ja hiljaisuuden, jota oli vaikea kestää.


Die nojasi taaksepäin penkillä ja loi katseensa pilvihaituviin. Hän ei halunnut enää vatvoa mennyttä. Hän ei halunnut elää menneisyydessä ja miettiä niitä asioita, jotka hän olisi voinut tehdä toisin. Hän oli käyttänyt aivan tarpeeksi aikaa miettiessään millä tavoin hän olisi voinut olla parempi aviomies. Hän ei voinut kääntää aikaa taaksepäin ja tehdä muutoksia menneeseen. Die huokaisi, veti tupakastaan nikotiinia keuhkoihinsa ja puhalsi savuvanan ulos. Hän havahtui kuullessaan lähestyviä askelia ja käänsi päätään äänen suuntaan. Katse tavoitti miehen, joka oli työntänyt kätensä nahkatakkinsa uumeniin. Hieman kihartuvat hiukset heiluivat kevyesti tuulessa, ruskeiden silmien katse oli suunnattu Diehin. Die tunnisti hahmon samaksi mieheksi, jolta hän oli eräänä iltana lainannut puhelinta, ja jolle hän oli etsinyt CD-levyn musiikkikaupassa.

”Hei”, toinen totesi pysähtyessään penkin viereen. Die vastasi virneellä ja taputti vapaata tilaa vieressään.
”Käy istumaan.” Jotenkin Die oli saanut toisesta hieman epävarman mielikuvan aiemmin. Sellaisen, ettei toinen luottanut tuntemattomiin. Siksi häntä hieman hämmensi, kun toinen lähestyi häntä, vaikka samaan aikaan hän oli kuitenkin mielissään ja hieman helpottunutkin siitä, että hänen ajatuksensa keskeytettiin.
Toinen lysähti hänen viereensä tavalla, josta näki, että tuo oli helpottunut saadessaan istuutua. Die hymähti huvittuneena laskien savuketta pitelevän kätensä syliinsä. ”Rankka päivä?”
”Hieman. Näytit siltä, ettei seura tekisi pahaa.”
”Ei todellaan tee. Kiitos. Sinäkin vaikutat siltä, että olet tauon tarpeessa.”
”Todellakin. Olen juossut asuntonäytöissä pitkin päivää.” Zero irvisti.
Die irvisti myös, myötätunnosta. ”Oletko jäämässä ilman asuntoa?”
”Päätin muuttaa itse. Tiedossa on sellainen putkiremontti, etten jaksa jäädä odottelemaan sen valmistumista ja kuuntelemaan remontin ääniä.”
Die nyökkäsi ymmärtäväisesti ja ojensi kätensä, tumppasi savukkeensa roskiksen reunaan ja heitti tumpin astiaan. Jotenkin hän viihtyi toisen seurassa, vaikka he eivät tunteneetkaan vielä niin hyvin. ”Otan osaa”, Die totesi Zeron aiempaan kommenttiin ja työnsi kätensä takkinsa taskuihin. Hänen vierestään kuului hymähdys. ”No, yövyn ystäväni luona ja olen vuokrannut varastotilaa, joten selviän kyllä.” Zero kaivoi puhelimensa esiin, vilkaisi kelloa ja huokaisi. ”Minun pitää mennä taas, olen pahoillani.” Toisen äänestä kuului, että tuo olisi jäänyt mielellään, ja Die osasi arvostaa sitä senhetkisessä mielentilassaan. Hän hymyili. ”Törmätään taas jossain?”
”Yritetään”, Zero hymähti, heilautti kättään ja lähti astelemaan poispäin. Dien katse seurasi toisen askeleita ja loittonevaa selkää siihen asti, kunnes tuo oli kadonnut ihmismassaan. Yhtäkkiä hän huomasi olevansa hieman paremmalla tuulella.

***

Ilta tummensi taivaan ja tuuli muuttui kylmemmäksi. Sadepilvet kerääntyivät raskaina rakennusten ylle ja syysmyrskyn saattoi miltei haistaa. Sisällä lämpimässä asunnossaan Tsukasa ravasi rauhattomana ympäriinsä odottaessaan pizzakuskia saapuvaksi. Hän oli varmistanut, että kylpyhuoneessa olevan pyykkikorin ulkopuolella ei olisi likaisia vaatteita, hän oli tiskannut ja kuljettanut roskat niille tarkoitettuun astiaan. Hän oli tilannut ruokaa, koska ei kokenut olevansa tarpeeksi hyvä kokki valmistaakseen tilaisuuteen sopivan aterian itse. Lisäksi hän oli käynyt illan elokuvatarjonnan läpi voidakseen kertoa pian saapuvalle vieraalleen erinäisistä vaihtoehdoista. Tsukasa pysähtyi olohuoneeseen ja naurahti huvittuneesti itsekseen. Hän käyttäytyi liian hermostuneesti, hän tunsi olevansa liian kireällä, mutta toisaalta ei ollut kovin yleistä, että hänen luonaan kävi ketään etäisesti treffiseuraa muistuttavaa väkeä. Siltä Hizumi tuntui edelleen, sellaiselta ihmiseltä, jota hän voisi hyvinkin tapailla. Tsukasa juoksutti sormensa hiustensa läpi ja vilkaisi kelloa syrjäkarein. Ei kuluisi kauaa ennen kuin toinen saapuisi. Tsukasa saattoi vain toivoa, että ruoka ehtisi saapua ensin.

Ovikellon soidessa Tsukasa ei tiennyt mihin suuntaan hänen pitäisi singahtaa mutta sitten hän veti henkeä muutaman sekunnin, kasasi itsensä ja suuntasi ulko-ovelle toivoen näyttävänsä rennolta. Oven takaa paljastui sama ihminen, johon hän oli iskenyt silmänsä baarissa ja jonka hän oli tavannut kahvilassa. Toisen kasvoilla oli kevyt virneen häivähdys, kun tuo kohtasi Tsukasan katseen. ”Toivottavasti et joutunut odottamaan, pelkäsin olevani myöhässä”, Hizumi hymähti ja astui sisälle asuntoon Tsukasan väistyessä syrjään.
”Et. Olen pahoillani, mutta ruoka ei ole ehtinyt vielä paikalle.”
”Eipä ainakaan ehdi jäähtyä.” Hizumi kumartui avaamaan kenkiensä nauhat ennen kuin riisui takkinsa.
”Televisiosta tulisi mielenkiintoiselta vaikuttava kauhuelokuva, jos sinua kiinnostaa. Voimme toki katsoa muutakin.” Tsukasa kallisti päätään. Hizumi oikoi paitansa helmaa ja hymyili aavistuksen. ”Kauhu käy hyvin.” Hän seurasi talon isäntää olohuoneeseen ja antoi itsensä pudota sohvalle. Tsukasa sen sijaan vaelsi keittiöön. ”Haluatko olutta tai jotain muuta juotavaa?”
”Olut käy hyvin.”
Tsukasa palasi keittiöstä ja ojensi toisen pullon Hizumille. Tsukasa tavoitti kaukosäätimen ja siirtyi selaamaan elokuvia. Hän huomasi hakeutuvansa lähemmäs Hizumia niin, että saattoi tuntea toisen käsivarren omaansa vasten. Hizumia se ei ilmeisesti haitannut, sillä toinen ei tehnyt elettäkään siirtyäkseen kauemmas. Tsukasa saattoi miltei vannoa nähneensä kevyen hymyn häivähtävän toisen kasvoilla ennen kuin tuo nosti pullon suun huulilleen. Tsukasa avasi infolaatikon televisioruutuun ja vilkaisi toista. ”Sano, jos tämä vaikuttaa sinusta tylsältä.”
Hetken oli hiljaista toisen keskittyessä lukemiseen, mutta lopulta Hizumi nyökkäsi. ”Laita pyörimään.”
Tsukasa teki työtä käskettyä. Jotenkin pelkkä hiljaisuus ja elokuvan äänitehosteet tekivät hänet rauhalliseksi, saivat hänen olonsa tuntumaan rentoutuneelta. Hizumista hohkaava lämpö, toisen tuoksu ja kevyt kontakti heidän välillään tuntuivat pelkästään hyvältä, joltain, mihin hän voisi helpostikin tottua.
Tsukasa vilkaisi toista, yritti määrittää haittaisiko toista, jos hän avaisi keskustelua. Lopulta hänen oli kuitenkin pakko avata suunsa. ”Ystäväni tulee tänne muutaman tunnin päästä, toivottavasti se ei haittaa. Hän on asuntoa vailla ja kaipaa yösijaa, joten suostuin. En kuitenkaan halunnut perua tätä.”
”Ei minua haittaa.” Hizumin ääni oli sen verran vakuuttava, että Tsukasa uskoi.


Hiljaisuus vallitsi heidän yllään kauan. Jollain tapaa se tuntui levolliselta. Ei ollut pakko puhua, pystyi vain keskittymään elokuvaan, pizzaan ja toisen läsnäoloon. Noin puolessa välissä Hizumi oli oikaissut jalkansa sohvalle Tsukasan syliin. Hetken nuorempi oli ollut yllättynyt eleestä, kunnes hän oli hymähtänyt ja laskenut kätensä Hizumin säärien päälle. Sellainen pieni mutta merkityksellinen kontakti toisen kanssa tuntui hyvältä. Siksi Tsukasa melkein kirosi ääneen , kun ovikello soi ja hänen piti mennä avaamaan ovi Zerolle, joka näytti yllättävän pirteältä yleiseen olomuotoonsa verrattuna.

”Hei. Tule sisään.” Tsukasa väistyi ovensuusta, seurasi kun Zero tiputti laukkunsa lattialle ja siirtyi riisumaan ulkovaatteitaan. Myös Hizumi ilmestyi eteiseen, kädet rennosti farkkujensa taskuissa.
”Hei, minä olen Hizumi. Toivottavasti sinua ei häiritse, että olen täällä.” Mies hymyili toiselle. Tsukasa miltei yllättyi, kun Zero vastasi hymyyn vastaavalla.
”Ei. Toivottavasti minä en keskeytä mitään.” Zero kohotti kulmiaan ja vilkaisi Tsukasaa syrjäkarein. Tsukasan poskia lämmitti hieman.
”Et. Vai mitä, Tsukasa?” Hizumi ehti vastaamaan ensin. Tsukasa vain nyökkäsi, käänsi päänsä Zeron suuntaan. ”Haluatko tulla katsomaan elokuvaa kanssamme?” Zero nyökkäsi ja yhdessä he kolme suuntasivat takaisin olohuoneeseen. Jotenkin Tsukasa silti toivoi, että Hizumi olisi ottanut jonkinlaista fyysistä kontaktia häneen uudemman kerran.


Hizumin pää oli vasten Tsukasan olkapäätä, kun elokuvan lopputekstit rullasivat ruudulle muutaman tunnin kuluttua. Jossain jännitystä nostattavassa kohdassa toinen oli punonut heidän sormensa yhteen tavalla, josta erottui pieni epävarmuus. Tsukasa ei ollut halunnut vetää kättään pois toisen otteesta, joten kosketus heidän välillään oli jäänyt koko elokuvan mittaiseksi. Mainosten alkaessa Tsukasa oli hiljaa, hieman arasti ehdottanut, että Hizumi jäisi yöksi, sillä kello oli jo sen verran, ettei hän halunnut passittaa toista ulos. Zero oli nukahtanut omaan sohvanurkkaukseensa ja Hizumi oli vilkaissut tuota nopeasti ennen kuin oli myöntynyt Tsukasan pyyntöön. He olivat päätyneet suutelemaan keskelle Tsukasan makuuhuoneen mattoa ja ilmassa saattoi tuntea sen kevyen jännittyneisyyden, mikä erottui heistä molemmista, kun he lopulta riisuivat paitansa ja pujahtivat peittojen alle, painautuivat toisiaan vasten ja antoivat unen laskeutua ylleen.

Noin neljä tuntia myöhemmin Tsukasa veti syvään happea ja käänsi kylkeään. Hänen vierestään kuului kärsivä äännähdys, sänky liikkui nyt toisen nukkumista yrittävän yksilön puolesta ja pian käsi laskeutui Tsukasan lantiolle. ”Mitä mietit?” Hizumin ääni oli hieman käheä unen johdosta.
”Zeroa.”
”Mitä hänestä? Jos siis saan kysyä?” Vanhemman käsi piirteli kuvioita toisen paljaalle iholle.
”Haluaisin vain, että hänellä on kaikki hyvin.” Tsukasan äänestä kuulsi huoli. Vaikka Zero olikin vaikuttanut voivan paremmin, Tsukasa ei silti voinut sanoa, oliko se kaikki vain esitystä. Osa hänestä pelkäsi, että Zero yritti ylläpitää jonkinlaista kuorta siksi, ettei hänen ystävänsä huolestuisi. Tsukasa kuuli toisen huokaavan takanaan, ennen kuin hellä suukko painettiin hänen niskaansa, käsi ei pysäyttänyt liikkeitään hänen lonkkaluunsa kohdalla. Tsukasa tiesi, että heistä kumpikaan tuskin nukkuisi niin pitkään, kuin Tsukasa pohtisi asioita. Hän tunsi, kuinka Hizumi siirsi kätensä hänen alavatsalleen jatkamaan hiljaista piirtelyään, hampaat näykkäsivät ihoa hänen olkansa ja kaulansa liittymäkohdassa. Vaikka he eivät olleet tunteneet kovin kauaa, Hizumi tuntui selvästi tietävän juuri oikeat tavat saada Tsukasan keskittyämään aivan toisiin asioihin. Tsukasa kääntyi ympäri ja painoi huulensa toisen omia vasten. Hän saattoi tuntea toisen nuolaisevan huulikaartaan ennen kuin hän raotti huuliaan sen verran, että kielet pääsivät tutustumaan toisiinsa samalla, kun he antoivat käsiensä tutustua toisen kehoon.

***

Kello oli kaksi iltapäivällä. Sadepisarat hakkasivat katua vasten, pongahtivat ilmaan ja hävisivät tuuleen. Ihmiset kiirehtivät paikasta toiseen mahdollisimman nopeasti, ja Karyun kävi sääliksi niitä, jotka olivat jättäneet sateenvarjon kotiinsa Hän itse seisoi beigenvärisen tiilirakennuksen edessä, tuijotti sen julkisivua ja yritti kasata rohkeutta ovisummerin soittamiseen. Hän tiesi, että hänellä oli vielä viisi minuuttia aikaa, sopivasti hermosavujen polttamiseen, mutta sen sijaan hän veti syvään henkeä, puhalsi hitaasti ulos, astui pari askelta eteenpäin ja painoi sormensa napille. Hetken päästä hänelle tuntematon ääni vastasi: ”Karyu?”
”Kyllä.”
”Ole hyvä ja tule sisään.” Summeri ilmoitti, että ovi oli auki, ja Karyu astui sisälle. Rappukäytävässä tuoksui siivousaineelle, missään ei näkynyt pölyhaituvaakaan. Karyu kaivoi lapun taskustaan ja selvitti, mihin kerrokseen hänen odotettiin menevän. Saatuaan asiasta jonkinlaista selkoa hän suunnisti hissille. Hänen olonsa oli hermostuneempi, kuin mitä hän oli ajatellut sen olevan. Hän korjasi kitaralaukkunsa hihnaa olkapäällään ja mietti, olisiko hänen sittenkin pitänyt rauhoittaa itsensä nikotiiniannoksella. Nyt se oli kuitenkin liian myöhäistä. Hissi pysähtyi kolmanteen kerrokseen, ovet aukesivat merkkiäänen saattelemina. Karyu toivoi, ettei hänen tukala olotilansa paistaisi hänestä kovin pitkälle, kun hän painoi ovikelloa ja jäi odottamaan sydän pamppaillen. Ei kestänyt kovin kauaa, kun oven avasi vaaleahiuksinen mies, joka oli pukeutunut farkkuihin ja t-paitaan. Partaveden tuulahdus oli jotenkin rauhoittava. Bändin kuvan ansiosta Karyu tunnisti toisen Keiksi. Hän ojensi kätensä ja hymyili toiselle. ”Hei, kiitos että sain tulla.”
Toinen vastasi virneellä ja ravisti hänen kättään. ”Ilo on meidän puolellamme. Tervetuloa. Olohuoneessani on basistimme Aki ja vokalistimme Mao. He saattavat olla hieman pelottavia, mutta kumpikaan ei pure. Toivottavasti.” Kei virnisti ja astui sisälle olohuoneeseen, josta johti musta ovi toiseen huoneeseen. Karyu seurasi ja kohtasi kahden miehen katseen. Toisella oli mustat hiukset, jotka valuivat silmille, sekä huulessa koru, josta johti ohut kettinki korvalehdessä olevaan nappiin. Toisella oli vaaleat hiukset ja ystävällinen katse. Kei astui kaksikon eteen ja ojensi kättään Karyua kohti. ”Tässä on Karyu, se kitaristi josta puhuin teille.”
”Hauska tavata”, kuului kahdesta suusta ja molemmat soivat Karyulle pienen hymyn. Kitaristi huomasi jännityksensä purkautuvan, kun nuo kaksi eivät tuominneet häntä etukäteen. Kei hymyili ja nyökkäsi hyväksyvän oloisesti. Karyu alkoi kaivella instrumenttiaan laukusta, kun Kei astui hieman lähemmäs. ”Haluaisitko jotain juotavaa? Vettä, alkoholia, mehua?”
”Vesi käy hyvin, kiitos.” Karyu hymähti.
”Kuinka vanhana aloit soittaa ja mikä sai sinut tarttumaan juuri kitaraan?” Maoksi esitelty mies kysyi. Karyu hymähti ja antoi olkapäidensä rentoutua. ”Aloitin joskus ala-asteella. Kitara tuntui jotenkin luonnolliselta valinnalta, vaikka mietin rumpujakin pitkään. Jotenkin minun on vain kaikkien helpoin toteuttaa itseäni juuri tämän soittimen kautta.” Hän hyväili hellästi kitaran kaulaa samalla, kun varmisti, että kyseinen soitin oli oikeassa vireessä.
Aki kallisti päätään. ”Mikset ole tällä hetkellä bändissä?” Toisen ääni oli puhtaasti utelias.
Karyu kohautti olkiaan ja loi katseensa toiseen mieheen, huomasi rentoutuvansa koko ajan enemmän. ”Minulle ei ole vain tarjoutunut tilaisuutta aiemmin.”
Aki naurahti ja avasi suutaan mutta hiljeni, kun Kei palasi keittiöstä vesilasi mukanaan. Karyu kiitti, joi kulauksen ja laski lasin lattialle viereensä. Hän asetteli kitaran syliinsä, laski plektran kielille ja loi kysyvän katseen kolmikkoon.
”Aloita vain.” Kei hymyili ja Karyu teki työtä käskettyä.

***

Die selaili sen kuukauden tilikirjaa, kun puhelimen pirinä keskeytti hänet. Ilta oli vasta laskeutumassa, mutta hän oli silti päättänyt saapua baariinsa hieman etuajassa, jotta hän ehtisi käydä paperit läpi kaikessa rauhassa ennen kuin ihmisiä alkaisi vyöryä ovista sisään. Hän huokaisi rasittuneesti ja vilkaisi kännykkänsä näyttöä, jossa vilkkui tuntematon numero. Luultavasti puhelinmyyjä. Die käänsi katseensa takaisin papereihinsa, mutta kun puhelin ei lopettanut pirinäänsä, hänen oli pakko nostaa luuri korvalleen. ”Anteeksi, mutta minulla ei todellakaan ole aikaa tällä -”
”Se olen minä, Daisuke”, naisen matala ääni vastasi. Die tunsi kuinka happi pakeni hänen keuhkoistaan ja sydän jätti muutaman lyönnin väliin. Sen äänen hän tunnistaisi missä tahansa.
”Mitä haluat?” Kaikkien niiden kuukausien jälkeen hän ei tiennyt mitä muutakaan sanoa. Osa hänestä halusi herätellä toivoa siitä, että kaikki selviäisi viimein. Harmi vain, että suurempi osa hänestä oli katkera ja edelleen loukkaantunut.
”Minulla on tärkeää asiaa, ole kiltti ja kuuntele.”
”Minun ei tarvitse. Et sinäkään vaivautunut kuuntelemaan minua ennen lähtöäsi. Soitin perääsi, muttet vastannut. Lähetin ainakin kymmenen sähköpostia, ei vastausta. Mikä saa sinut luulemaan, että haluaisin kuulla mitä asiaa sinulla on?”
”En haluaisi kertoa tätä puhelimessa, voisimmeko tavata?”
”Ei”, Die vastasi painokkaasti ja lopetti puhelun. Soittoäänen kuuluessa taas hän mykisti puhelimensa ja huokaisi. Jotenkin hän oli luullut olevansa helpottunut, kun Nemi viimein ottaisi yhteyttä. Sen sijaan hän tunsi itsensä väsyneeksi ja vihaiseksi. Ei hän halunnut vatvoa menneitä enää eikä hän todellakaan nähnyt enää yhteistä tulevaisuutta heidän välillään.
Ei kulunut kauaakaan, että hänen puhelimensa ilmoitti tekstiviestistä. Die huokaisi syvään ja kasasi hermojaan, sillä hän oli melko varma siitä, keneltä kyseinen viesti oli. Lopulta hän huomasi kuitenkin avaavansa tekstiviestin ja lukevansa rivit, jotka saivat hänet tiputtamaan koko kapistuksen lattialle.
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

    1 tykkää.
Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 05/?? 30.9)

ViestiKirjoittaja illusionchiu » Ti Loka 21, 2014 5:10 pm

Ja seuraavan kommentin aika, katsotaan mitä tästä mahtaa tulla.~ Die ja Zero ovat kyllä mielenkiintoisia tyyppejä, molemmat on kiinnostuneita toisistansa mut kumpikaan ei tee sitä ratkaisevaa siirtoa. :'DD Yllätyksenä tuli Dien avioero ja se miten vaikeaa Dien on päästä siitä kaikesta yli. ;_; Awww Toshiya on ihana, mutta mikä neiti XD♥ Voin vaan kuvitella Kaorun tuskan, kun joutuu shoppailemaan basistin kanssa. *naur* Tsukasa taitaa olla todellakin kusessa Hizumiin kun oli niin hermostunut ennen Hizumin saapumista paikalle, rumpali käyttäytyi kuin teini.

Jossain jännitystä nostattavassa kohdassa toinen oli punonut heidän sormensa yhteen tavalla, josta erottui pieni epävarmuus.

Tää on jotain niin perus juttua, mutta samalla niin kaunista. <3 Hizumi on taas ihana vähän sellainen tuitui~ Oho aika nopeasti Tsukasa ja Hizu etenivät juttunsa kanssa, mikäs siinä jos kumpi sitä haluaa? ;]

Mikä toi lopetus nyt on mukamas?! Ei tollaseen kohtaan saa missään nimessä jättää, mielenkiinto heräsi ihan liikaa ja tahdon tietää mitä tuleva pitää, koska pääni on luonut jo muutamia ajatuksia mitä se voisi olla. Gomen tää kommentti on ihan surkee, mutta mulla on ihan hirvee päänsärky + mieli maassa. :< Seuraavaksi lupaan kirjoittaa kunnon kommentin! <3

LISÄÄ KIITOS! <3

ew
Life is not about waiting for the strom pass,
it is about learning to dance in the rain.

Avatar
illusionchiu
Taustalaulaja
 
Viestit: 284
Liittynyt: Ti Joulu 06, 2011 5:20 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 05/?? 30.9)

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Ti Loka 21, 2014 5:50 pm

Kyllä nuo kaksi vielä tekevät jotain, voin luvata sen. :'D Siihen tosin menee aikaa kiitettävästi.
Kaoru on tottunut Toshiyaan, sillä on ollut aikaa karaistua. XD Mitä tulee Tsukasaan ja Hizumiin.... no, Tsukasa tosiaan on enemmän tai vähemmän kusessa Hizumiin. :'D Tiedän, että herrojen juttu eteni vähän nopeasti, mutta kerran sitä vain eletään eiku!

Lopetus... oli kirjoittajan tapa olla vittumainen? XD Meinasin ensin paljastaa mitä se tekstari sanoo mutta päätin jättää sen viidennen luvun alkupuolelle. >D Mulla on tässä nyt kolme ficciä, joita työstä ja Formula on viimeisenä listalla, mutta uskaltaisin toivoa että saan sen viidennen luvun kirjoitettua marraskuun aikana jos mitään ratkaisevaa ei tapahdu. :')

Kommentit piristää mua aina ja nopeuttaa mun kirjoittamista, joten turhaan pyytelet anteeksi! Kiitoksia siis kommentistasi. ♥
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki

Re: Bad Formula (K-18, AU, DiexZero, 05/?? 30.9)

ViestiKirjoittaja Kaerimichi » Ti Syys 29, 2015 2:02 pm

6. luku

Karyu laski soittimen käsistään sille tarkoitettuun laukkuun. Hän tunsi olonsa hermostuneeksi, kun hän kohotti katseensa sohvalla istuviin miehiin, jotka tarkkailivat hänen jokaista liikettään. He olivat tehneet niin jo sen puolen tunnin ajan, minkä hän oli kuluttanut kielten näppäilemiseen. Karyu ei yleensä kuulunut niihin ihmisiin, jotka hermostuivat niin sanotusti turhasta, mutta jotenkin osa hänestä pelkäsi nyt torjuntaa ja sitä mahdollista kritiikkiä, jota hän voisi saada. Hän nielaisi työläästi, nappasi alahuulen hampaidensa väliin ja imi sitä hetken. Hän ei kyennyt lukemaan kolmen miehen ilmeitä ja se huoletti häntä suuresti. Lopulta Kein huulille nousi pieni hymy ja Karyu tunsi, kuinka hermojännitys hänen harteissaan hellitti otettaan hieman. Hänen kasvoilleen nousi jokseenkin huojentunut ilme, kun hän vilkaisi kahta muuta miestä. Maon otsa oli hieman kurtussa, ja Akin olemusta Karyu ei pystynyt pahemmin tulkitsemaan. Hän nielaisi uudelleen, kallisti hivenen päätään Kein suuntaan ja odotti edes jotain tuomiota rumpalilta.
”Sinä todella olet taitava”, Kei lopulta totesi ja Karyu uskalsi viimein rentoutua lähes täysin.
”Kiitos”, hän sai sanottua hieman karhealla äänellä. Kei virnisti ja vilkaisi Akia ja Maoa kohottaen hieman kulmakarvojaan. ”Mitä mieltä te olette?”
”Voisimme kokeilla tätä ainakin, katsoa miten asiat etenevät”, Mao totesi mietteliäällä äänensävyllä ja Aki hänen vieressään nyökkäsi hyväksynnän merkiksi.
”Jos tulet treeneihimme. Ne ovat yleensä tiistaisin ja perjantaisin seitsemältä illalla. Voisimme soittaa yhdessä ja katsoa, miten kemiat ja musiikilliset mielipiteet sopivat yhteen.”
Karyu nyökkäsi hyväksynnän merkiksi. Jotenkin Kei vaikutti hänestä hieman oudolta. Toisen kasvoilla oli hieman arka ilme ja tuo selvästi vältteli Karyun katsetta parhaan kykynsä mukaan. Kitaristia pelotti, että toinen oli sittenkin alkanut katua ehdotustaan ja jotenkin se tuntui erityisen pahalta, koska kyseessä oli juuri rumpali. Karyu laski katseensa mutta tunsi pian, kuinka joku pörrötti hänen hiuksiaan kevyesti. Tuo samainen ihminen naurahti leikkisästi ja tarttui hänen käteensä. ”Haluaisitko lähteä kanssani kahville?” Kein ääni kantautui Karyun korviin. Se tuli niin yllättäen, että Karyulla kesti hetken aikaa sisäistää ehdotus ja vastaukseen kului aikaa jonkin verran myös. ”Voisin lähteäkin”, hän lopulta totesi kopioiden Kein kasvoilla leikkivää pientä hymyä. Kein suupielet taipuivat vielä hieman lähemmäs korvia, eikä tuo vieläkään päästänyt otettaan pidemmän miehen kädestä. Karyu olisi halunnut kysyä, mitä Kein mielessä oikein liikkui sillä hetkellä, mutta hän ei kehdannut, kun he eivät olleet kahden.
”Hyvä”, oli kaikki mitä Kei sanoi, ennen kuin tuo antoi käsiensä hitaasti valua pois Karyun otteesta. Pidempi hymähti hiljaa. Hänestä tuntui hyvältä ja oli pieni saavutus, ettei hän ollut ajatellut Zeroa vähään aikaan.


Pari tuntia myöhemmin Karyu huomasi istuvansa pyöreän pöydän ääressä kahvikuppi käsissään, ja Kei istui häntä vastapäätä. Se kaikki tuntui ehkä hieman absurdilta tai joltain, mihin hän ei ollut osannut varautua tai mitä hän ei olisi odottanut tapahtuvan villeimmissä kuvitelmissaankaan. Siinä he nyt silti olivat ja Kein huulilla leikki pieni, hieman huvittunut hymy. Karyu saattoi nähdä toisen huulien liikkuvan ja muodostavan sanoja, joiden merkityksestä hänellä itsellään ei ollut sen suurempaa käsitystä. Hän ei yleensä lähtenyt vieraiden ihmisten kanssa kahville tuosta noin vain, mutta hän halusi ajatella, että olisi hyvä tutustua bändin rumpaliin vähän paremmin. Jollain tavalla Kei myös herätti hänessä tunteen, että hän voisi hyvinkin oppia luottamaan toiseen ajan kanssa ja -

”Karyu, kuunteletko sinä ollenkaan?” Kei napsautti sormiaan toisen kasvojen edessä.
”Häh?” Karyu räpäytti hämmentyneenä silmiään ja sai toisen miehen pudistamaan päätään kärsimättömänä.
”Mitä sinä teet työksesi, jos saan kysyä? Ja missä sinun ajatuksesi harhailevat tällä hetkellä?”
”Ajan pakettiautoa ja kuljetan erinäistä tavaraa paikasta toiseen, joskus soitan pubeissa. Ajatukseni harhailevat vähän siellä sun täällä, olen pahoillani.”
”Mietin vain, olenko minä niin tylsää seuraa.” Kei virnisti leikkisästi.
”Et, keskittyminen vain ei ole vahvinta alaani.”
”Sen huomaa.” Kei hymähti ja nosti kahvimukin huulilleen kätkeäkseen sen tosiasian, että hänen vasen suupielensä nyki ylemmäs koko ajan.
”Hei, en voi sille mitään. Vanhempani epäilivät, että minulla olisi jokin ADHD:n kaltainen sairaus, kun olin lapsi.”
”Sitä ei kuitenkaan todettu?”
”He eivät saaneet minua testeihin asti.” Karyu röyhisti rintaansa kuin hän olisi ollut ylpeä asiasta.
Kei tuhahti hiljaa. ”Et sinä minusta kuitenkaan niin vilkas edes ole.”
”Se on hyvä kuulla.” Karyu nosti vuorostaan höyryävän astian suulleen ja siemaisi pienen kulauksen edelleen kuumasta nesteestä. Vaikka häntä oli hermostuttanut suostua tälle tapaamiselle rumpalin kanssa, hän oli nyt jotenkin tyytyväinen, ettei ollut kuunnellut taaskaan järkensä ääntä. Kei oli mukavaa, hieman pilailevaa seuraa ja toinen sai hänet rentoutumaan. Rumpalin kanssa rupattelu tuntui luonnolliselta, sellaiselta kuin he olisivat tunteneet jo pitemmän aikaa.
”Teet sitä taas”, Kei totesi, mutta kun Karyu kohotti katseensa kohtaamaan toisen miehen oman, hän ei nähnyt harmistuksen merkkejä tuon kasvoilla. Se oli vain toteamus, jonkinlainen tapa kiinnittää kitaristin huomio uudestaan heidän keskusteluunsa.
”Anteeksi.” Karyu hymyili lammasmaisesti.
”Pitäisikö minun suudella sinua, jotta saisin pidettyä huomiosi meissä?”
Karyu virnisti. ”Se olisi mukavaa, mutta eikö se olisi liian aikaista heti ensimmäisellä tapaamisella?”
”Minä vähät välitän”, Kei vastasi vakavana, muttei tehnyt minkäänlaista elettä nojautuakseen lähemmäs kitaristia.
”Oletko sinä aina näin suorapuheinen?”
”Yleensä. Mao valittaa siitä välillä.”
”Toivottavasti et ehdottele hänelle samalla tavalla kuin minulle.”
”Olet erikoistapaus.”
”Egoni kasvoi juuri hieman.”
”Onko se edes mahdollista?”
”Vihjaatko, että minulla on suuri ego?”
”Eeeen tietenkään.” Kei pyöräytti silmiään, mutta hymy pysyi tuon kasvoilla. Heidän kahvihetkensä jatkui rauhalliseen tapaansa, eikä Kei nojautunut suutelemaan kitaristia, vaikka tuon katse toisen huulissa välillä lepäsikin.

***

Oli harvinaista, että he olivat kahden asunnossa - yleensä Toshiya hääri heidän ympärillään tehden milloin mitäkin. Nyt Kaorun parempi puolisko oli kuitenkin työkeikalla, ja Die ja Kaoru istuivat iltaa yhdessä. Jotenkin Nemin tekstiviestin jälkeen Die oli halunnut päästä pois muistojen keskeltä ja mennä jonnekin, missä kaikki tunnetilat ja ajatukset eivät vaivaisi häntä jokainen sekunti. Niin hän oli päätynyt ystävänsä luo. Kaoru ei ollut kysynyt tai yrittänyt udella, mistä kenkä puristi. Sen sijaan mies oli vain kysynyt, haluaisiko punapää kahvia, teetä tai kenties viiniä. Die oli hyväksynyt lasillisen valkoviiniä, minkä jälkeen hän oli istuutunut olohuoneen sohvalle ja vastustanut haluaan nostaa jalkansa kahvipöydälle.

”Olen miettinyt, haluaisitko sinä kenties kämppiksen”, Kaoru totesi neutraalilla äänenpainolla. Tuon oikea käsi paineli kaukosäätimen näppäimiä suhteellisen nopeaan tahtiin ja Die mietti, ehtikö toiselle edes selvitä mitä miltäkin kanavalta tuli. Hän räpäytti silmiään pari kertaa hämmentyneenä ja yritti sisäistää Kaorun kysymyksen.
”Anteeksi?”
”Sinulla on niin paljon käyttämätöntä tilaa nyt, kun Nemi lähti. Ja eikö olisi mukavaa, jos sinulla olisi seuraa?”
”Minä en mielelläni majoita kotiini tuntemattomia ihmisiä. Sieltä voi helposti paljastua pyromaani tai kleptomaani.”
”Daisuke, minä välitän asuntoja. Käyn luonnollisesti läpi asiakkaideni taustat, ennen kuin vuokraan heille minkäänlaista kämppää.”
”Silti.”
”Sinulla on yksi makuuhuone, jota et tarvitse.”
”Tarvitsen. Siellä on monta laatikollista erinäisiä työpapereita, joita en ole jaksanut käydä läpi.”
”Joskus minä mietin, miten baarisi on edelleen pystyssä. Ja mietin sitäkin, mikset palkkaa kirjanpitäjää.”
”Koska kykenen siihen ihan hyvin itsekin, säästän rahaa sillä tavalla.”
”Die...”
”Kaoru, anna olla. Lupaan kertoa sinulle ensimmäisenä, jos kaipaan toista asukasta kotiini.”
”Hyvä on.” Kaoru huokaisi alistuneesti ja tyhjensi loput lasinsa sisällöstä nieluunsa. Hän tiesi hyvin, että hän huolehti joskus liikaakin ja hän sekaantui asioihin, joista hänen olisi ollut parempi pysyä erossa. Die kuitenkin lukeutui hänen läheisimpiin ystäviinsä ja hän halusi, että punapäällä oli kaikki hyvin. Häntä huoletti se, ettei Die ilmeisesti vieläkään ollut käsitellyt Nemin lähtöä. Hän ei halunnut löytää ystäväänsä sängynpohjalle hautautuneena, muttei hän pitänyt siitäkään, että Die tuntui esittävän itselleen kaiken olevan vielä hyvin ja Nemin palaavan viikon päästä. Kaoru tiesi kuitenkin, ettei hänen kannattanut yrittää neuvoa Dieta, sillä siitä ei seuraisi kuitenkaan mitään. Hän tiesi, ettei hänellä tai kenellä muullakaan ollut oikeutta arvostella tai tuomita tapaa, jolla Die asioitaan käsitteli. Silti Kaoru olisi vain toivonut, että hänen ystävänsä olisi mennyt terapiaan, missä tuo olisi voinut purkaa ongelmiaan ammatti-ihmiselle. Kaoru uskoi, että sillä tavalla Die olisi voinut päästä yli siitä tuskasta, suuttumuksesta ja epätietoisuudesta, mitkä hänen vaimonsa lähtö oli aiheuttanut.

”En siis saa sanoa asiakkailleni, että minulla olisi heille erittäin herttainen kämppäkaveri tiedossa?”
”Et.”
”No, voi hitto”, Kaoru naurahti, kaatoi lisää läpinäkyvää nestettä lasiinsa ja siemaisi pienen kulauksen.
Die vastasi kevyellä silmien pyöräytyksellä ja matki Kaorun elettä nostamalla oman pikarin huulilleen.
”Entä jos ehdotan asiaa silti jollekulle?”
”En olisi kovin mielissäni.”
”Rikkoisitko ystävyytemme?”
”Ehkä, jos hankit minulle narkkarin alivuokralaiseksi.”
”En minä nyt sentään sellaista tekisi”, Kaoru tuhahti ja Dien suupielet nousivat ylöspäin.
”Oletko aivan varma? Mitä jos joku huijaa sinua?” Die kohotti kulmakarvojaan vastapäätään istuvalle miehelle.
”Minua on mahdotonta huijata.”
”Entäs se kerta, kun Toshiya -”
”Sitä ei muistella.” Kaorun poskille kohosi kevyt häpeän puna ja Die tiesi, että hänen olisi parasta pitää suunsa kiinni. Yleensä Kaoru muisteli kaikkea Toshiyaan liittyvää lämmöllä, mutta ilmeisesti oli myös sellaisia asioita, joita toinen mies ei halunnut tuoda pinnalle. Kaoru osasi olla hieman ikävä suuttuessaan, eikä Die siksi halunnut ottaa minkäänlaisia riskejä asian suhteen.

”Monelta Toshiya tulee kotiin?” Die kysyi lähinnä vaihtaakseen puheenaihetta. Kaoru siirsi katseensa taulutelevision yläpuolella olevaan kelloon, ennen kuin kohautti olkiaan. ”Noin puolen tunnin päästä. Miten niin?”
”Ajattelin vain, milloin minun täytyy jatkaa matkaa.”
”Ei sinun siksi tarvitse lähteä, että hän tulee kotiin.”
”En halua häiritä teitä.”
Kaoru huokaisi. ”Et sinä häiritse meitä, luulin sinun tietävän sen.”
Die hymähti. ”Silti. On asioita, joita minun pitäisi hoitaa.”
”Hyvä on sitten. Nähdään taas.”
”Nähdään.” Die laski viinilasinsa pöydälle ja suunnisti eteiseen. Oli muitakin syitä siihen, miksei hän halunnut olla paikalla kun Toshiya palaisi. Hän ei halunnut nähdä sitä, miten Kaoru kiirehtisi vetämään toisen miehen syleilyynsä, kenties suukottaisi Toshiyan otsaa hellästi. Hän ei halunnut, että tapahtumat toisivat asioita takaisin hänen mieleensä ja siksi oli vain helpompi kävellä pois. Hän hyvästeli ystävänsä ja astui siivousaineilta tuoksuvaan rappukäytävään.

***

Kyo ei suoraan osannut sanoa, kuinka syvät hänen tunteensa Shinyaa kohtaan olivat. Hän tiesi vain viihtyvänsä hyvin pidemmän miehen seurassa ja hän välitti baarimikosta enemmän kuin ystävänä. Shinyan alaston vartalo sopi mainiosti hänen omaansa vasten ja ainut asia mikä Kyoa häiritsi, oli toisen miehen laihuus. Hän saattoi tuntea Shinyan lonkkaluun pureutuvan reiteensä ja luut kämmentensä alla silittäessään toisen kylkeä. Monesti hän toivoi, että Shinya saisi edes hieman lihaa luidensa ympärille, sillä toinen tuntui hauraalta ja helposti särkyvältä. Kyo tiesi paremmin kuin hyvin, ettei Shinya oikeasti ollut millään tavalla heikko – hän saattoi tuntea Shinyassa virtaavan voiman, kun pidempi mies tarrasi häneen seksin loppupuolella. Silti Kyoa välillä pelotti, että hän rikkoisi toisen miehen, jos hän olisi vähääkään liian kovakourainen.

”Mitä mietit?” kuului uninen kysymys. Shinya painoi alastoman vartalonsa toista vastaavaa vasten, ja Kyo saattoi tuntea miten tuo venytteli, ennen kuin rentoutui uudestaan. Kyo tiesi, että he etenivät nopeasti, mutta hän ei suoraan sanottuna nähnyt mitään syytä, mikseivät he olisi voineet edetä omalla tahdillaan, olkoonkin se nopea. Hän tiesi Shinyalla olevan tunteita myös pomoaan kohtaan, mutta hän saattoi nähdä, että Shinya oli hitaasti pääsemässä yli punapäästä. Toinen lämpeni lyhyemmälle miehelle, minkä Kyo saattoi nähdä tavasta, jolla Shinya rentoutui hänen seurassaan tai painautui häntä vasten, kun he katselivat elokuvaa. Shinyan kiintymyksen saattoi nähdä pienestä hymystä, jonka tuo soi Kyolle ojentaessaan toiselle miehelle kahvimukin tai lautasen ateriaa varten. Se kaikki riitti Kyolle ja sai hänet uskomaan, että ajan kanssa Shinya voisi päästä yli turhista tunteistaan.

”Kyo?” Lyhyempi mies pikemminkin tunsi kuin näki Shinyan kääntävän päätään, jotta tuo saattoi luoda edes osittaisen katseen takanaan lepäävään mieheen. Pidemmän miehen käsi hakeutui Kyon oman päälle ja tuo silitti lyhyemmän miehen kämmenselkää kevyesti. Kyon täytyi pakottaa ajatuksensa takaisin siihen hetkeen ja edessään lepäävään mieheen.
”Olen vain tyytyväinen.” Se oli tunne, mitä hän ei kovin usein kokenut.
”Se on hyvä kuulla.” Shinya hymähti ja nosti Kyon käden huulilleen voidakseen koskettaa toisen rystysiä kevyesti. Kyo tunsi toisen miehen olevan myös tyytyväinen. Hän saattoi tuntea sen tuon lihaksista, jotka olivat kaikki rentoutuneessa tilassa hänen omiaan vasten. Kyo painoi vuorostaan suukon Shinyan niskaan hiusten lomaan ja veti pidempää miestä lähemmäs itseään.
”Mietitkö häntä?” Se oli aihe, jota Kyo ei olisi halunnut ottaa puheeksi, mutta jotenkin kysymys pääsi ulos ennen kuin hän ehti estää.
”Jos tarkoitat Dieta, niin en. En tällä hetkellä.”
Kyo hymyili ja veti toisen miehen niin lähelle itseään kuin oli mahdollista.
”Hän pärjää kyllä. Hän tarvitsee vain aikaa.” Kyosta tuntui, että hänen täytyi sanoa jotain.
”Toivoisin vain, että hän voisi unohtaa sen naisen jo. Siitä on kuitenkin jo useampi kuukausi. Minusta ei ole mukavaa katsella, kun hän kärsii ja taistelee asian kanssa.”
”He olivat naimisissa jonkin aikaa, ei niin pitkään kestänyttä suhdetta unohdeta muutaman yön aikana.”
”Niin, olet kai oikeassa.” Shinya hymähti ja Kyo tiesi, ettei toinen mies halunnut enää jatkaa kyseisestä aiheesta.
”Pitäisikö meidän yrittää nukkua hetki?” lyhyempi kaksikosta ehdotti. Shinya nyökkäsi kevyesti ja varoi, ettei iskisi takaraivoaan Kyon otsaan. Hiljaisuus lankesi heidän ylleen, mutta se ei ollut niitä painostavia sellaisia, jotka täytyi leikata pihviveitsellä pieniin osiin. Se oli rauhallinen ja unelias, rentouttavakin. Pimeän huoneen täytti pian hiljainen tuhina ja hieman voimakkaampi kuorsaus, kun kaksi miestä vaipuivat uneen.

***

Zero potki kiviä kerrostalon pihatiellä. Välillä hän nosti savukkeen huulilleen ja veti pienet henkoset, ennen kuin puhalsi harmaan savun ulos. Hänen vieressään Tsukasa harrasti samaa aktiviteettiä, kun taas Hizumi pysyi heistä hieman kauempana, ettei ottaisi osaa passiiviseen tupakointiin. He odottivat asuntoa esittelemään tulevaa henkilöä, ja Zero todella toivoi, että tuo tulisi sovitun ajan sisällä. Hänellä ei ollut minkäänlaisia haluja odotella lukitun oven edessä paria tuntia vain huomataakseen, ettei herra Niikura ilmestyisi paikalle. Zero oli avaamassa suunsa kevyeen valitukseen, kunnes näki vaaleahiuksisen miehen kiirehtivän heidän luokseen. Herra Niikuralla oli yllään mustat farkut, joissa oli niittivyö. Osa siitä jäi piiloon bändipaidan helman alle. Toinen ei näyttänyt siltä, miltä asuntojen esittelijät yleensä näyttivät, ja lähinnä siksi Zero oli hämmentynyt.

”Hyvää päivää. Kuka teistä on Michiya Shimizu?” Herra Niikura tutki kolmikkoa katseellaan ja kohotti toista kulmakarvaansa lähemmäs hiusrajaansa. Zero nosti kättään hieman. ”Minä.”
”Hauska tavata. Menemmekö heti asuntoon?”
”Käy minulle”, Zero totesi ja tiputti savukkeensa jämät viemärikaivoon. Tsukasa seurasi esimerkkiä ja ojensi kätensä Hizumia kohti, ennen kuin he lähtivät seuraamaan Zeroa ja herra Niikuraa.
Rappukäytävässä tuoksui sitruunalta, limeltä ja appelsiinilta. Hedelmäisiin tuoksuihin sekoittui häivähdys partavettä ja naisen parfyymia, sekä märästä koirasta irtoava haju. Asunnonvälittäjä johdatti heidät pieneen hissiin, joka vei heidät viidenteen kerrokseen. Mies pysähtyi kaivaakseen taskustaan esiin avainrenkaan. Zerosta tuntui, että toinen tiesi mitä teki, koska tuolta ei kulunut muutamaa hassua minuuttia kauempaa löytää lukkoon sopiva kappale. Ovi päästi pienen naksahduksen, ennen kuin herra Niikura työnsi sen auki ja astui tyhjään asuntoon. Heidän askeleensa kaikuivat puisella lattialla sen hetken, kun heillä vielä oli kengät jalassaan. Asuntoesittelijän ei tarvinnut pyytää heitä riisumaan kenkiä, sillä se tapahtui lähes automaattisesti kolmikon kesken. Herra Niikura hymyili kevyesti.
”Tämä on todella rauhallista aluetta. Suurimmassa osassa asuntoja asuu joko vanhuksia tai lapsiperheitä, ja esimerkiksi nuorison järjestämiä bileitä täällä on erittäin vähän. Seuratkaa minua.” Hän johdatti heidät suurehkoon olohuoneeseen, jossa oli pieni muuri, jonka taakse saattoi sijoittaa vuoteen.
”Tämä rakennus valmistui noin kolmekymmentä vuotta sitten. Sen jälkeen täällä on tehty kylpyhuone-, keittiö- sekä ulkoasunkunnostusremontit. Pohjakerroksesta löytyy säilytystila polkupyörille ja autopaikan saa, kun asiasta keskustelee kanssani.”
Herra Niikura vei heidät pieneen mutta kodikkaaseen keittiöön. ”Ylimmästä kerroksesta löytyy pieni ullakko, missä myös varastotilat sijaitsevat. Tähän asuntoon ei saa tuoda lemmikkejä, eikä täällä saa polttaa. Tupakointisääntö koskee myös parvekkeita.”
He siirtyivät pieneen kylpyhuoneeseen, jossa oli vain nippanappa tarpeeksi tilaa kääntyä. ”Ymmärrän, jos haluatte katsella vielä muita asuntoja, meidän ei tarvitse kirjoittaa sopimuspapereita heti. Saat vaikka päivän miettimisaikaa ja jos en siihen mennessä ole kuullut sinusta, oletan ettet halua tätä asuntoa.”
”Haluaisin ehkä hieman isomman asunnon, jos ette pane pahaksenne”, Zero totesi ja kallisti päätään herra Niikuralle. Toinen mies hymähti. ”Olen Kaoru. Minulla olisi eräs ehdotus kuitenkin, jos haluat kuulla?”
”Kerro toki.”
”Ystävälläni on liian iso asunto, eikä hän tarvitse niin paljoa tilaa. Voisin antaa sinulle hänen puhelinnumeronsa, jotta voisit kysellä enemmän asiasta.” Kaoru kallisti päätään. Zero ihmetteli, miten toinen saattoi tarjota hänelle ystävänsä asuntoa tuosta noin vain. Luultavasti Kaoru oli jo käynyt hänen taustansa läpi, ennen kuin tuo oli suostunut esittelemään hänelle asuntoa. Silti tuntui jotenkin absurdilta, miten Kaoru tarjosi hänelle ystävänsä asuntoa. Kaoru ilmeisesti aisti, mitä Zero ajatteli, sillä tuo hymähti kevyesti. ”Ei sinun tietenkään ole pakko hyväksyä sitä -”
”Kyllä minä voisin sen numeron ottaa. Minulla ei kuitenkaan ole mitään menetettävää.”
Kaoru hymähti ja veti rintataskustaan kynän ja pienen lehtiön. Pian tuo ojensi paperin Zerolle. ”Hän on yleensä päivisin parhaiten tavoitettavissa, iltaisin ja öisin hän on töissä ja aamuisin hän nukkuu.”
”Hyvä on.” Zero vastasi Kaorun hymyyn. He pukivat eteisessä ulkovaatteet takaisin ylleen ja astuivat ulos, ennen kuin Kaoru hyvästeli heidät ja suunnisti omille teilleen. Tsukasa veti syvään henkeä. ”Onneksi et ottanut sitä asuntoa.”
”Siellä haisi ummehtuneelta ja olen varma, että näin kylpyhuoneen katossa pienen homeläikän”, Hizumi jatkoi miesystävänsä lausetta.
Zero kohotti kulmiaan. ”Oikeasti?”
”Oikeasti.” Hizumi nyökkäsi vakavana ja tarttui Tsukasan käteen.
”Aiotko soittaa sille tyypille?” Zeron ystävä tiedusteli ja puristi Hizumin kättä kevyesti omassaan.
”Ajattelin ainakin yrittää.”
”Oletko varma? Tiedän, miten vaikea sinun on luottaa ihmisiin ja joutuisit muuttamaan yhteen täysin tuntemattoman miehen kanssa.”
”Ehkä olen seikkailunhaluinen ja haluan kokeilla jotain uutta.” Zero virnisti.
Tsukasa tuhahti. ”No, kerta se olisi ensimmäinenkin.”
Hizumi tönäisi rakastettunsa käsivartta hellävaroen. ”Älä ole ilkeä.”
”En minä olekaan, olen vain rehellinen.”
Hizumi pyöräytti silmiään ja alkoi nykiä Tsukasaa kohti toisen miehen autoa. He hyvästelivät Zeron, ja Tsukasa todella toivoi, ettei hänen ystävänsä joutuisi pettymään.

***

Die oli mennyt sekaisin laskuissa siitä, kuinka monta kertaa hänen puhelimensa oli ilmoittanut puheluista, vastaajaan jätetyistä viesteistä ja tekstiviesteistä. Luettuaan töissä sen yhden tekstiviestin hän oli päättänyt, ettei vaivautuisi ajattelemaan asiaa sen enempää. Hän ei ollut valmis käsittelemään uutista ja tiesi olevansa pelkuri, kun ei vaivautunut kantamaan vastuuta teoistaan, mutta tuntui turvallisemmalta olla kuin hän ei olisi kuullut koko helvetin puhelinta. Kun kyseinen esine alkoi taas väristä viereisellä penkillä, Die kirosi syvään ja hartaasti. Hän irrotti toisen kätensä ratista tavoittaakseen luurin, jotta hän voisi ottaa selvää siitä, kuka soittaja oli. Kaorun nimi välkkyi ruudussa ja Die oli miltei huokaista helpotuksesta, kun kyseessä ei ollutkaan se ihminen, jota hän oli yrittänyt vältellä parhaan kykynsä mukaan jo yli 24 tuntia.

”Mitä?” Die kuuli ärsyyntyneisyyden äänestään ja hän veti pari kertaa syvään henkeä, ettei purkaisi turhautumistaan ystävälleen.
”Tarjosin asuntoasi eräälle.”
”Sinä teit mitä?”
”Ajattelin, että siitä voisi olla sinulle jotain iloa.”
”Minähän sanoin selvästi japaniksi, etten kaipaa tuntematonta ihmistä kotiini.”
”Niinhän sinä sanoit.”
”Joten miksi teit niin?”
”Hän vaikutti aivan normaalilta ihmiseltä.”
”Se ei ole pointtini. Tämä on minun kotini, minun yksityinen tilani. Paikka, jossa saan rauhoittua töiden jälkeen ja olla yksin, kun tarvitsen sitä. Ja sinä teet jotain tällaista...”
”Hei, eihän se ole edes varmaa, että hän soittaa.”
”Parempi olisi, sillä en halua olla hänelle epäkohtelias. Minulla ei ole ollut kovin hyvä päivä tänään.”
”Ai, tapahtuiko jotain erityistä?”
”Eräs ihminen vain yrittää saada minut kiinni, enkä ole valmis käsittelemään asiaa.”
”Aha. Laita puhelin sitten kiinni.”
”Entä, jos se sinun asiakkaasi soittaa?”
”Silti.”
”Saatan vaikka tehdäkin niin.”
”Hyvä.”
”Pidetään yhteyttä.”
”Okei.”
Die painoi punaisen luurin kuvaketta ja tiputti puhelimen takaisin viereiselle penkille. Hän ei tiennyt miksi, mutta osittain häntä jännitti saada soitto Kaorun asiakkaalta, eikä hän siksi halunnut sulkea puhelintaan tai pistää sitä äänettömälle. Hän halusi jatkaa ajeluaan, mennä minne auto vei ilman, että hänellä oli mitään erityistä määränpäätä. Se tuntui rauhoittavalta ja antoi hänelle aikaa ajatella saamaansa tekstiviestiä ja sitä, mitä siitä voisi seurata.

***

Zero pyöritteli kännykkää käsissään. Hän tiesi, ettei Tsukasa tai Hizumi pistänyt pahakseen sitä, että hän punkkasi ystävänsä nurkissa, mutta jollain tavalla se ei silti tuntunut oikealta. Hän tiesi, ettei se järjestely olisi pysyvä ja siksi se ei tuntunut siltä, kun omisti jotakin.
Kahvipöydällä oli lappu, mihin Kaoru oli siistillä käsialalla kirjoittanut ystävänsä numeron. Zero huokaisi ja nappasi puhelimen käteensä, näppäili numerosarjan näytölle ja siirsi puhelimen korvalleen. Hälytyksiä tuli sen verran paljon, että hän oli jo aikeissa luovuttaa, kunnes hieman kärsivä ääni vastasi: ”Daisuke Ando.”
”Hei, olen Michiya Shimizu. Ystäväsi Kaoru Niikura antoi minulle numerosi ja sanoi, että kaipaisit kämppäkaveria.”
”Anteeksi, mutta siinä tapahtui pieni väärinkäsitys. Ystäväni luuli, että kaipaan seuraa mutta tosiasia on se, etten ole valmis majoittamaan ketään kattoni alle. En, vaikka olisimme tunteneet vuosia. Minun elämäntilanteeni on sellainen, että kaipaan omaa rauhaa enkä ole valmis sosialisoimaan oikein kenenkään kanssa.”
”Ai, olen pahoillani.”
”Ei se mitään, anteeksi vielä tästä.”
”Ymmärrän kyllä.” Zero nyökkäsi ja lopetti puhelun. Osittain hän oli ehkä hieman helpottunut, kun taas toisaalta hän oli myös hieman pettynyt uutisiin. Tsukasa kurkisti keittiöstä, missä tuo oli tekemässä sushia Hizumin kanssa. ”Miten meni?”
”Hän ei halua kämppäkaveria.”
”Auts, huono tuuri. Mutta minä tutkin äsken lehteä ja löysin lupaavalta vaikuttavan asunnon. Siinä ei sijaintikaan ole aivan huono, joten voisimme mennä katsomaan sitä huomenna, jos haluat?”
”Kuulostaa hyvältä.” Zero hymähti. Osa hänestä oli edelleen hieman pettynyt ja toinen osa yritti yhdistää Daisuken ääntä johonkuhun, se kun oli kuulostanut erittäin tutulta.
The D I S O R D E R in my BRAIN.

Avatar made by: greenmoon666

    1 tykkää.
Avatar
Kaerimichi
Teknikko
 
Viestit: 170
Liittynyt: To Elo 14, 2008 9:27 pm
Paikkakunta: Kauhajoki


Paluu K-18

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron