Kuulin sun äänes seinien takaa ( R/R, 2/2 + epilogi 10.4. )

Alastomuus, seksi tai seksuaaliseksi koettu käytös, huumausaineet, väkivalta ja huono kielenkäyttö saattavat esiintyä ficissä jo selkeinä tai voimakkaina.

Kuulin sun äänes seinien takaa ( R/R, 2/2 + epilogi 10.4. )

ViestiKirjoittaja akumu » Ke Maalis 11, 2009 7:03 pm

Title: Kuulin sun äänes seinien takaa
Author: akumu
Beta: en koe tarvitsevani
Rating: R
Pairing: Reita/Ruki
Fandom: the GazettE
Genre: romance, angst, draama
Disclaimer: Poimittu kohtia joistain mielisairaalateksteistä ( ei ficeistä tosin ), mutta muuten tuotos on omani. Oon omistanut ficin muutamalle ihanalle tytölle, mutta henkilöt kuuluvat tosielämässä itse itselleen. En rahasta tällä enkä tahdo loukata tällä ketään.
Warnings: ahdistusta, rumaa kielenkäyttöä
Summary: Lupasit hakea minut, kun kaikki oli ohi. Miksen kuullut ääntäsi silloin, kun sinun piti tulla?

A/N: Sain tämän ficin idean LuLun eräästä biisistä! Biisin nimi ei nyt kyllä tule mieleen, mutta enköhän sen jossain sitten ilmoita. Ja ei ole mitenkään yllättävää, että tässä on Reita/Ruki parituksena, en osannut päättää tähän sopivaa, niin päätin sitten sen kliseen ottaa. Tähän ficciin tulee prologin lisäksi kaksi lukua sekä epilogi. En suosittele lukemaan tätä, ellei halua lukea ahdistusta nimeltä mainitsemattomista asioista. Kommenttia kuitenkin haluaisin niiltä, jotka tämän lukevat!

Ficci on omistettu yksinoikeudella Ampulle ja ichille, ootte todella ihania tyttöjä. Toivottavasti tulette lukemaan tämän. Yritän saada mahdollisimman nopeasti molemmat luvut sekä epilogin valmiiksi. Ja lukujen välissä olevat biisin sanat kuuluvat Happoradiolle ja biisihän on siis Ruumiinavauspöytäkirja.

Ja nyt te ihmettelette, miksi aloitan tämän ficin nyt, kun moni muukin ficci on kesken. No, aloitan tämän siksi, koska en halua, että joku muu varastaa ideoitani. Niin on käynyt monta kertaa, rawrrr. Ja tähän tuleekin vain muutama luku, niin tämä on helpompi saada loppuun. Ja haluan kuulla mielipiteenne tämän ideasta ja toteutuksesta yleensäkin. Risut ja ruusut kelpaavat!

Mutta, pitemmittä puheitta, here u go, honeys! ♥


Prologi

Kaikki ei etene niin nopeasti kuin aina luulee.
Se että mä oon nyt täällä, on täyttä paskaa. Sun pitäis tietää se.
Tule tänne, pelasta mut ja rakasta mua. Ikuisesti.


Muistan sen, kun hengitin niskaasi saaden sinut naurahtamaan pienesti, iloisesti. Istuskelimme silloin kotipihallamme kuunnellen kaikenlaisten pikkulintujen laulua. Oli kaunis kesäpäivä, rakastin sitä niin paljon. Haluan muistaa kaikki ne onnelliset asiat, joita teimme yhdessä. Viimeisiä päiviämme yhdessä en kyllä koskaan halua kokea uudelleen.

Se oli täyttä helvettiä.

***

"Ruki, haethan minut tasan 184 päivän päästä kotiin?" henkäisin niskaasi uudemman kerran tuona kauniina päivänä ja hengitin tuoksuasi itseeni. Helvetti, että onnistuit aina tuoksumaan niin hyvältä. Miten minä tulisin kestämään kaikki ne päivät ilman sinua, ilman kaunista hymyäsi, ilman onnellista katsettasi, ilman täydellistä asennettasi.
"Totta kai haen, en voisi koskaan jättää sinua yksin."

Nyökkäsin pienesti, toivoin sanojesi olevan täyttä totta. Jos et hakisi minua siitä hullulasta, en kestäisi sitä. Osaisinkohan niiden kaikkien päivien jälkeen tulla enää kotiin? Se saataisiin selville vain kokeilemalla, mutta tällä kertaa minä en halunnut kokeilla. Elämäni aikana olin kokeillut älyttömän monta kertaa typeriä juttuja, vain siksi, että saisin elää kanssasi, Ruki.

"Minä vain haluan, että paranet", kuiskasit minulle hiljaa ja silittelit jalkojani. Tuo kosketus... Sitä tulisin kaipaamaan älyttömästi. Olin monina öinä nähnyt painajaista siitä, etten pääsisin pois sieltä hullujenhuoneelta, etkä sinä tulisi hakemaan minua takaisin kotiin. Mutta se kaikkihan oli vain pelkkää painajaista, ei enneunta...?
"Enhän minä ole edes sairas."
"Kyllä sinä olet, et vain ymmärrä sitä itse."


***

Enää 20 päivää jäljellä. Tässä kaameassa huoneessa vaikeroivat muut sairaat ihmiset, en kestä kuunnella sitä enää. Kaikki nämä päivät ovat olleet helvettiä, eikä kukaan ole käynyt katsomassa minua. Et edes sinä, vaikka monta kertaa odotin sinun tulevan ovesta sisään hymyillen ja suutelisit minua sen jälkeen rakastavasti. Niin ei kuitenkaan koskaan käynyt. Eihän tänne päästetty ketään, me kaikki olemme tämän paikan vankeja. Minä kuulemma en ole sairaimmasta päästä, mutta mieleltäni sairas kuitenkin. En ymmärrä, mitä minä muka olen tehnyt joutuakseni tänne? Tämä ei voi johtua siitä, mitä eräänä iltana kotona tapahtui, eihän...?

Ruki, miksen voinut olla kanssasi? Mikset antanut minun jäädä kotiin, olisin parantunut huomattavasti nopeammin paniikkihäiriöistäni, jos olisin saanut katsella sinua. Nyt olen joutunut tyytymään valokuvaasi, joka on sänkyni vierellä olevalla pöydällä. Helvetti, haluan sinut tänne.

Nyt.

"Reita, et ole vieläkään ottanut lääkkeitäsi", lääkäri murahti vihaisena minulle ja tarttui käsistäni kiinni. Niin kuin aina ennenkin. En koskaan suostunut syömään valkoisiin takkeihin pukeutuvien huorien epämääräisiä pillereitä, mutta he kuitenkin pakottivat. Joka ikinen kerta. Yritin minä mitä vain tehdä vastaan, mikään ei riittänyt. Voimani olivat lopussa. Kaikki nämä 164 päivää olen elänyt sumussa, en ole löytänyt ulospääsyä tältä kapealta käytävältä, joka saa minut hetki hetkeltä enemmän hulluksi.
"Nyt syöt ne, sairas elukka!" Kuulin jälleen vihaisen äänen ja pudistin päätäni.

Jättäkää minut rauhaan.

Enää 20 päivää jäljellä, kyllä minä sen kestän.

Teen tämän vain siksi, että halusit saada paniikkihäiriöni loppumaan. Haluan nähdä sinut hymyilemässä vielä tämän jälkeen.

Rakastan sinua, Ruki.
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä Ke Loka 06, 2010 3:46 pm, muokattu yhteensä 10 kertaa
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, prologi/2)

ViestiKirjoittaja midori » Pe Maalis 13, 2009 7:57 am

Just jotain tällästä mä halusinki nyt lukea. Oon niin helvetin ahdistunu ja turhautunu.

Ensimmäisenä on pakko sanoa, että mun mielestä idea on _mainio. En oo ennen lukenu mitään ficciä, missä joku olis joutunu mielisairaalaan. Kai mä ymmärsin oikein et se oli mielisairaala ettei pelkkä tavalline sairaala?
Mä tykkään sun ficeistä tosi paljon, oon aina tykänny. Osaat kirjoittaa mun mielestä tosi hyvin. Kuvailu, tunnelmanluonti, juoni, kaikki.

Mä haluan todellakin tietää, mitä Reitan mielessä liikkuu, minkä takia se on joutunu tuohon tilanteeseen. Haluan tietää, pääseekö se tuolta piois, tuleeko Ruki hakemaan sitä.
harmittaa, että tästä tulee vain kaksi lukua. Se on kyllä ymmärrettävää siltä kantilta, että sulla on työn alla monen monta muutakin ficciä.
Teen tämän vain siksi, että halusit saada paniikkihäiriöni loppumaan. Haluan nähdä sinut hymyilemässä vielä tämän jälkeen.

Tästä tulee varmasti hyvä ficci. Anteeksi kun kommentti on tällästä outoa sähellystä, nukuin yöllä huonosti yms. Mutta tulen kommentoimaan paremmin kun laitat ensimmäisen luvun~
Kimi wa inai.

ent. NeeSama

Avatar
midori
Roudari
 
Viestit: 68
Liittynyt: La Elo 16, 2008 11:39 pm
Paikkakunta: Keskellä Suomen loistokkuutta.

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, prologi/2)

ViestiKirjoittaja akumu » La Maalis 14, 2009 1:59 pm

Kiitos kommenteistanne, Snow Scene ja NeeSama! Sori, oon nyt ihan hiton väsynyt, etten jaksa vastata teille erikeen. Mutta siis, ihanaa kuitenkin, että luitte ja kommentoitte! Kommenttinne saivat mut kirjoittamaan sen ensimmäisen luvun valmiiksi, itse asiassa julkaisen sen nyt saman tien ~

Mä kirjoitin tätä lukua puolitoista tuntia yöllä, aloitin about puoli kahdelta ja lopetin kolmelta. Oon itse ihan tyytyväinen tähän, ainakin ensimmäistä kertaa mulla oli sellainen olo, että nyt mä kirjoitan tämän ficin valmiiksi enkä vetkuttele yhtään tämän ficin kanssa. Toivotaan ainakin, että viimeistään ensi viikolla saan tämän valmiiksi kokonaan.

Luvussa on paljon kursiivia, mutta mä itse näin parhaaksi laittaa juuri _ne kohdat kursiivilla, mitkä silleen on nyt sitten laitettu. Toivottavasti tykkäätte tästä luvusta *w* Vaikka hieman lyhyt onkin, mutta niin kuitenkin. Lukuiloa!


1. luku. Potilas kuollut heikkouteen


Leikkaamme auki sen, osat yksi kerrallaan
Läpi käymme heikkoudet, veri vaahdonnut punnitaan


Tänään oli se päivä. Päivä, jolloin Reita saisi vihdoinkin olla onnellinen. Hän oli kestänyt sen helvetin, kaikki ne 184 päivää, vaikka monta kertaa hän olisi halunnut vain itkeä. Jos vain jollekin olisi ollut mahdollisuus puhua, jollekin luotettavalle henkilölle. Tuossa helvetissä ei kannattanut luottaa kehenkään. Kaikki olivat kusipäitä, hoitajat varsinkin. He yrittivät olla hyvinkin ystävällisiä, mutta pieleen meni sekin. Reitan mielestä he käyttäytyivät kuin omistaisivat maailman. He huusivat, he koskivat potilaisiin, he pakottivat, he olivat aina vihaisia.

Keuhkot huudosta väsyneet, sydän sykkyröitynyt
Huulet valheista rohtuneet, iho huolessa hiertynyt


Valkoisella maalilla maalattu huone kaikui tyhjyydestä. Viimeinenkin vanki oli viety pois, pari viikkoa sitten. Vaaleahiuksinen oli nyt aivan yksin, sitä hän kyllä oli odottanutkin. Ihan liian kauan. Nyt Reita saisi tavata rakkaansa aivan rauhassa. Kun he suutelisivat rakkauden täytteisen suudelman, kukaan ei tuijottaisi. Ei olisi ylimääräisiä silmiä näkemässä sitä. Kukaan ei olisi haukkumassa heitä, katsomassa heitä kulmiaan kohottaen.
Reita istui narisevalla sairaalasängyllään, kädet kietoutuneina jalkojensa ympärillä. Niin hän oli istunut monina iltoina, ihan kuin turvaa hakien. Eniten vaaleahiuksinen olisi halunnut käpertyä rakkaansa viereen. Sitten he olisivat voineet katsoa jotain romanttista elokuvaa.
"Sinähän pidit romanttisista elokuvista, Ruki."

Potilas kuollut heikkouteen, omaan mahdottomuuteensa
Vuosia tapoimme toisiamme
Potilas kuollut heikkouteen, suremaan jäävät omaisensa,
sinä ja minä ja syntymättömät lapsemme


Pelkkä Rukin nimen ajatteleminen sai Reitan voimaan pahoin: hän ei ollut kuullut 184 päivään vokalistista mitään. Entä jos tälle olisi tapahtunut jotain... jotain kamalaa? Ei, kyllä Kai ja muutkin olivat pitäneet Rukista huolta. Aivan varmasti, eivät muut bändin jäsenet voineet niin sydämettömiä olla. Varsinkaan Kai.
Jossain tikitti valkoinen, melko moderni seinäkello. Viisarit etenivät inhottavan hitaasti eteenpäin. Kello oli vasta vartin yli kymmenen, vaaleahiuksinen joutuisi odottamaan vielä tuskallisen kauan, ennen kuin kello olisi sen verran, että vokalisti tulisi huoneeseen sisään. Nuorempi mies oli kaiken lisäksi sanonut tarkan kellonajan, milloin saapuisi paikalle. Se sai sentään Reitan pitämään toivoa yllä.

"Tasan kello 13:08:47 astun huoneesi ovesta sisään ja vien sinut kotiin, rakas. Lupaan sen."

Ruumishuoneen narikassa vielä katseet vaihdetaan
Mietin, kumpi meistä meidät nopeammin hautaakaan
Pöytäkirjan tutkin tarkkaan, nurkkapöydässä tavaan sen,
etten sortuisi uudestaan, että en tappaisi taas
Että en tappaisi taas


Yhtäkkiä sängyllä istuva alkoi täristä. Hänen tuli yllättäen erittäin kylmä, melko jäätävä olotila. Tuntui siltä kuin hänen aivonsa olisivat alkaneet vuotaa verta. Sattui. Sattui. Ahdisti. Oksetti. Mikään ei ollut hyvin, Reitan kädetkin olivat helvetin kalpeat.
"Reita, rauhoitu... Hän tulee, koska lupasi..." hän mumisi itsekseen, vaikkei se mitään auttanut. Edelleen se tunne sai vallan Reitan kehossa ja sai tämän uskomaan, ettei Ruki tulisikaan paikalle, ikinä, koskaan.

***

Minuutti, vielä yksi minuutti...

Reita tuijotti seinäkelloa hullunkiilto silmissään. Pian hän pääsisi pois, löytäisi tiensä paratiisiin rakkaansa luokse. Ja he voisivat elää onnellisina, elämänsä loppuun asti rakastaen toisiaan.
Mies puristi sairaalasänkynsä reunoja rystyset valkeina, se sattui. Sattui niin helvetisti, mutta hän karkotti tuon tunteen pois mielestään. Se ei kuulunut tuohon hetkeen.
"Viisi... Neljä... Kolme... Kaksi... Yksi."

Nyt kello oli tasan 13:08:47, mutta valkoinen ovi pysyi suljettuna. Kukaan ei astunut siitä sisään, ei kukaan. Mitä helvettiä tämä oikein oli?
"Ruki, sinä lupasit... Missä olet? Miksi en kuule ääntäsi nyt? Oletko unohtanut minut?"

***

"Huorasi on varmaan löytänyt uuden miehen, jolta saisi munaa."

"Unohda jo se horo, ei se tule."

"Vaikka kuinka odottaisit, ei hän tule. Hän petti lupauksensa ja tuntee nyt, miten joku rikas mies vie hänet seitsemänteen taivaaseen."

"Älä huoli, ei hän tule."

Reita makasi sängyllään ja kuuli hoitajien masentavat äänet, vaikka piteli liian kylmettyneitä käsiään korvillaan. Hän ei halunnut kuulla, Ruki ei ollut huora. Ehkä tämä oli vain unohtanut ja tulisi samana päivänä, mutta vain myöhemmin. Kyllä, niin sen täytyi olla ja niin se aivan varmasti olikin.
"Lopettakaa!"
Äänet edelleen puhuivat, ne voimistuivat. Aste asteelta, sanat muuttuivat rivommiksi eivätkä todellakaan koskeneet Rukia mitenkään, millään tavalla. Miksi hoitajat tekivät noin, heidänhän pitäisi olla kilttejä ja kuunnella potilaita silloin, kun he haluaisivat puhua. Miksi he olivat valinneet tuollaisen työn, hullujen parissa? Ehkäpä vain siksi, että saisivat enemmän rahaa, rahahan se kaikkien mielessä aina oli. Seksin lisäksi siis.

"Saatanan horot, olkaa jo hiljaa!"

Potilas kuollut heikkouteen, omaan mahdottomuuteensa
Vuosia tapoimme toisiamme
Potilas kuollut heikkouteen, suremaan jäävät omaisensa
sinä ja minä ja syntymättömät lapsemme


***

Mä istun yksin täällä veden äärellä, vaikka mulla olisi mahdollisuus olla mun rakkaani kanssa. Se ei kuitenkaan ole täällä, oon ihan yksin.
Se vain huijasi mua, niin ne äänet sanoivat. Että se olisi huorannut muilta miehiltä ja unohtanut mut lopullisesti. Ei, ei Ruki tekisi niin... Sehän rakastaa mua, ja mä sitä eniten koko tässä maailmassa. Ilman sitä, mä olisin ihan turha. Ihan niin kuin mä tälläkin hetkellä oon.

Mun ahdistus aina vain pahenee, en mä tällanen halunnut olla. Mut vaan pakotettiin tähän, mulle annettiin tämä rooli tässä näytelmässä. Kunpa se vain olisi ollut joku toinen. Joku sellainen, jolle tämä näytelmä olisi täydellinen tapa tappaa keho minuutti minuutilta. Haluun parantua, ihan todellakin. Mikään ei kuitenkaan auta, lääkärit ei pysty auttamaan mua mitenkään, ne vaan syyllistää ja puhuu mun rakkaasta pahaa. Se ei ole huora, uskokaa jo!

Äänet valtaa mun pään, se räjähtää pian. Oon joutunut kestää kaiken tämän paskan, yksin. Ilman sua, Ruki.

Sä oot ainoa, jonka haluun. Haluun nähdä sut vielä hymyilemässä, niin kuin aina ennenkin. "Rakkaus on luonnonvoima", niin sä aina sanoit. Toivottavasti sanot niin jatkossakin, meidän tarinan edetessä hienotunteisesti eteenpäin.

Mä haistan nyt ne kaikki ihanat tuoksut, kun me oltiin yhdessä Kreikassa, Samoksella. Siellä kerroin rakastavani sua vitusti liikaa. Sä nauroit pienesti ja syötit mulle vesimelonin palan. Muistan kaiken tämän niin elävästi.
"Voisin vastata samalla tavalla sinun tunteisiisi."

Siitä lähtien me ollaan oltu yhdessä. Rakastan sua, nyt, huomenna, ikuisesti, aina.


***

Kello oli kymmenen illalla. Reitaa ahdisti, hän oli ehtinyt vuodattaa kyyneliä niin paljon, että tyyny oli aivan märkä. Ruki ei ollut tullut, ei edes soittanut lääkäreille, että oli pahoillaan, oli unohtanut tai että oli tulossa hakemaan häntä pian. Hoitajat vain nauroivat vaaleahiuksisen säälittävälle olemukselle, se ei tuntunut kivalta. Se sattui ihan älyttömästi, se ahdisti. Ihan niin kuin moni muukin asia. Reita ei yksinkertaisesti jaksanut, kaikki oli mennyt päin persettä.

Nyt hän oli kestänyt 185 päivää, vaikka hänen olisi pitänyt kestää yksi päivä vähemmän.

Ruki oli pettänyt lupauksensa.

Potilas kuollut heikkouteen

Potilas kuollut heikkouteen, omaan mahdottomuuteensa
Vuosia tapoimme toisiamme
Potilas kuollut heikkouteen, suremaan jäävät omaisensa
sinä ja minä ja syntymättömät lapsemme.
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä La Maalis 14, 2009 9:55 pm, muokattu yhteensä 4 kertaa
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 1/2)

ViestiKirjoittaja midori » La Maalis 14, 2009 5:41 pm

eka~

Tiedätkö, tällä hetkellä mä kiroan Rukia alimpaan helvettiin. Jättää Reita nyt tuolla tavalla niitten kamalien lääkärien ja hoitajien hampaisiin, että ne sais pilkata sitä.
He huusivat, he koskivat potilaisiin, he pakottivat, he olivat aina vihaisia.

Sä oot tehny tuosta henkiläkunnasta mielenkiintoista väkeä. Yleensähän ne yrittää aina parhaansa mukaan auttaa, olla ystävällisiä, yrittää luoda potilaaseen toivoa ja saamaan sen näkemään valoa kylmän ja pimeän tunnelin päässä.
Mutta täs ne on kaikkea muuta. Ne vaan haukkuu potilaita, saa ne ahdistuneiksi. Se on mun mielestä mielenkiintoinen näkemys, ja se just saa tähän ficciin ahdistavan tunnelman. Niitten sanat on niin....loukkaavia, satuttavia, ahdistavia.

Ja tästä ficistä huomaa selvästi, kuinka ahdistunu Reita on. Se on saanu 184 päivää kuunnella noita hoitajia, joutunu olemaan valkoses huonees ja syömään väkisin jotai pillereitä.
Nyt kello oli tasan 13:08:47, mutta valkoinen ovi pysyi suljettuna. Kukaan ei astunut siitä sisään, ei kukaan. Mitä helvettiä tämä oikein oli?
"Ruki, sinä lupasit... Missä olet? Miksi en kuule ääntäsi nyt? Oletko unohtanut minut?"

Tuo oli sellane "what the fuck?" kohta. Tai sillee, aloin miettii et miks vitus se Ruki ei tuu, vaikka se todella lupas Reitalle. Ja tuo Reitan suru ja tuska....haluais ite hypätä tuonne tekstiin ja mennä lohduttamaan sitä.
Mä haluan tietää, miks Ruki ei tullu. Mä haluan tietää myös, pääseekö Reita tuolta koskaan ulos, tuleeko Ruki koskaan hakemaan sitä, vai pettikö se lupauksensa lopullisesti.
Sen takia mä toivon, että saat tähän mahdollisimman pian jatkoa. Voit olla varma, että tulen silloin kommentoimaan uudestaan~
Ai niin muuten, pidän tästä _____tosi paljon!!
ja nuo laulun sanat sopii tähän paremmin kuin hyvin
Kimi wa inai.

ent. NeeSama

Avatar
midori
Roudari
 
Viestit: 68
Liittynyt: La Elo 16, 2008 11:39 pm
Paikkakunta: Keskellä Suomen loistokkuutta.

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 1/2)

ViestiKirjoittaja nazogi » La Maalis 14, 2009 8:44 pm

tän aihe on tosi houkutteleva ja sai mun mielenkiinnon heräämään heti. ihastuin tohon nimeen, se on oikeesti yks hienoimmista ja halusin oitis lukea lisää. tää on taas yks loistava tuotos sulta, kuvailet asiat jälleen mainiosti ja onnistut vangitsemaan tähän upean tunnelman (ahdistuneen sellaisen, mistä tosin kyll tykkään.)

mä osasin odottaa, ettei ruki tule. tuossa prologin aikanakin mulla oli sellainen tunne, että se ei tule. jotenkin tiesin, että ei se voinu loppuu reitan kannalta onnellisesti, tiesin sen, mutta silti kuitenkin toivoin, odotin, että se ei olis kuitenkaan mennyt niin. että olisin ollut väärässä ja voinut tässä kommentissa sanoa, että odotin sen menevän toisin. mutta tavallaan, täähän on kuitenkin angst, joten se olis ollut ehkä liian onnellinen lopetus ja näin tää onnistu saamaan enemmän pahaa oloa aikaan. enkä usko, että olisin ollut niin tyytyväinen, jos ruki olisi tullutkin hakemaan reitaa...

mietin vain, että onko ne hoitajat oikeasti noinkin paskamaisia vai kuvitteleeko reita kaikki ne solvaukset… mutta toisaalta, eihän tässä mainittu mitään sellaisesta, joten voisin vähän vinettää noitten hoitajien järkyttävästä käytöksestä ja antaa vähän lisää säälipisteitä reitalle. miks ne on ilkeitä sille? ;__;
tää ficin tunnelma on todella ahdistava. kun kaikki tässä tuntuu keskittyvän siihen reitan odottamiseen ja tuleeko ruki hakemaan sitä vai ei. kuvailet asiat, siis reitan tunteet ihan tajuttoman hienosti ja reitan paha olo huokuu tuolta tekstistä, joka saa mutkin ahdistumaan. pidän ihan tajusti ficeistä, jotka onnistuu herättää erillaisia tuntemuksia ja joitten lukeminen ei tunnu mitenkään turhalta. tää on yks sellainen fic.

hienoo tässä on se, että reita on se, jota ahistaa, on sairas ja joka on suljetulla, ei ruki. yleensä rukista tehdään se heikko henkilö ja vaikka tykkäänkin siitä järjestelystä, on myös kiva lukee sitä vaihteeksi näin päin.

mä pidin ensimmäisen osan noista kursiiveista ihan tajuttomasti. ne sopi tähän tekstiin niin hyvin ja ne onnistu luomaan tähän enemmän sellaisen surullisen tunnun. samoin tuo kursiivi kohta, joka oli kirjoitettu minä- muodossa ja vielä puhekielellä, oli hieno. en sitten tiedä, olisinko tykännyt siitä niin paljoa, jos se olisi kirjoitettu kirjakielellä, mutta noin se sopi tähän ficciin ihan tajun hyvin.


Siitä lähtien me ollaan oltu yhdessä. Rakastan sua, nyt, huomenna, ikuisesti, aina.


aaa, tää oli jotenkin niin ahdistavaa. tai tietenkin tuo koko kursiivi, mutta varsinkin tuo loppu siinä. reita näytti oikeesti rakastavan rukia, ruki oli sen ainoa ja sain sellaisen käsityksen, että rukikin rakasti sitä. tuo loppu tuosta kursiivi kohdasta kertoi, että ne oli ainakin ollut onnellisia ja siks musta tuntuukin niin pahalta, kun ruki ei tullut, ettei se ottanut yhteyttä tai mitään. ei sen pitäs mennä noin, ei ruki voi reitaa oikeesti hylätä. se on myös jotenkin surullista, että reita rakastaa noin paljon rukia, että sen rakkaus puskee niin voimakkaasti tuolta tekstistä ja sitt ruki ei tulekaan.

hmm, toivon, että tää loppuu lopulta kuitenkin hyvin, ruki hakee reitan ja ne on onnellisia tai jotain. toivon, että seuraavassa kommentissa voin sanoa, että tiesin sen menevän näin. niiden kuuluu olla onnellisia yhdessä, ei reita voi tuonnekaan jäädä sekoamaan vielä pahemmin. ruki on sen ainoa lääke, niin se on.

tällä kaikella sekavuudella siis tarkoitan, että pidän tästä, tää onnistu ahdistamaan mua ja haluan tietenkin kiittää upeasta ficistä.
it's
n o t
a

d r e a m

Avatar
nazogi
Teknikko
 
Viestit: 100
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 4:52 pm

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 1/2 14.3.)

ViestiKirjoittaja Cheza » La Maalis 14, 2009 11:20 pm

Herranjumala. Herranjumalaherranjumala.

Nyt ihan alkajaisiksi, oon ihan varma että kommentoin jo aiemmin kun olin lukenut tuon prologin. o____O Kumma juttu.
Mutta niin. Tää on ihan mahtava. Mua vituttaa, kun kerran aiemmin luin vähän samantyyppistä ficciä. Reita oli just jossain mielisairaalassa, ja Ruki lupas tulla kattoo sitä tai jotain vastaavaa. Mutta sitten se kai hävis, ja mua vitutti ihan sikana. Siitäkin on ihan sairaasti aikaa. Noh, onneks mulla on nyt tämä. <3 XD

Ruki, sinä helvetin paska. Ei Reitaa saa jättää tollai virumaan johonkin pyöreeseen huoneeseen, tai sinne missä se nyt lieneekään. Ei Reitaa voi jättää. Mut sit taas, mitä jos sille on käyny jotain? o__o Siis Rukille. Mä vihaan elää epätietoisuudessa. Mua jää häiritsemään ihan hirveesti ficit, tai jotkin niiden käänteet jotka selviää paremmin vasta seuraavassa luvussa. En mä nyt niin kauaa malta oottaa!! :DD

Mulla tuli tästä 1. osasta ihan_helvetin_ahdistunut olo. En osaa selittää sitä millään tavoin, enkä edes keksi mitään syytä sille. Mua rupes ihan hirveesti sattuu, kun siinä kirjotettiin että Reitaa sattuu. En mä halua että sitä sattuu. ;;__;; Mä olen niin pitkään kaivannut tälläistä ficciä. Niin pitkään. Ja nyt se on täällä. Kiitos sulle ihan hirveesti tästä ♥ En tän parempaa kommenttia saa aikaseks tälläisessä mielen tilassa, sory. D:

Jatkoa, äkkiä! <3
Somebody wake me from this nightmare.

Avatar
Cheza
Fani
 
Viestit: 22
Liittynyt: Ti Elo 26, 2008 3:10 pm

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 1/2 14.3.)

ViestiKirjoittaja ichi » Su Maalis 15, 2009 4:28 pm

akumu, sä oot täydellisyyden perikuva kamalasta. sä oikeesti oot. tää fic on kamala. jos sä et tee tähän onnellista loppua, ni mä nirhaan sut, ku nähään. >: || ichi doesn't liek this.
Jään vaan ootteleen sitä uutta osaa, et mitä oikeen keksit siihen. Koska jos tässä ei oikeesti oo onnellista loppua, ni ei hyvä heru sulle. Oot kirjottanu tän niin angstiseks ja ahistavaks, että tässä on pakko olla onnelline loppu tai lukijat kuolee... onnellisuuttomuuteen (....onkse es sana)

Tää on kirjotettu hyvin. Mä pidän tuosta puhekielestä, mitä käytät nuissa kursivoinneissa, se luo jotenki sellasta... omanlaista realistisuutta tähän tekstiin, ku ne ajatukset tulee esiin puhekielellä.

Musta oli aika hassua, et se oli Reita, joka joutu osastolle. Koska olisin kuvitellu paniikkihäiriön enemmä Rukille - tai melkee minkä tahansa sairauden. Ehkä nää kliseet on painunu mun päähän. Siks onki mun mielestä plussaa, et Reita oli sairas. Paniikkihäiriöstä ei useesti ficeissä puhutakkaa, ni sit ku se oli jollai machoegolla niinku Reita, ni musta se oli oikeen hyvä. Se tekee siitä henkilönäki vähä realistisemman, ku se ei oo sellanen machohaba vaa koko aja.

IMO oot tuonu tuon ahistuksen tosi hyvin esille. En osaa oikeen sanoo, et mikä siihen vaikutti, mut se todellaki vaikutti tähän lukemiseen. Tuli itellekki sellanen olo, niinku ois puettu hieman löysähköön pakkopaitaan ja laitettu side silmille.

Sä pidit tätä tekstiä hyvin kasassa, vaikkei tässä oikeestaan tapahtunu mitään, mutta ehkä pieni osa mussa halus jotai tapahtumaa tähän, ni tää ei ois ollu vaan koko ajan paikallaan. Mutta en oo kyllä tottunu ficceihin, joissa ollaan aika paljon ajatuspohjalla, että siksiki halusin jotai tapahtumaa.

Kiitos omistuksesta ! ´w` ♥

Oottelen vaan sitä viimestä osaa tähän. Kiitän !
Ota kiinni ja vie takaisin turvaan
Pidä kiinni, älä irrota koskaan
Sytytä sammunut sielu, herätä haaveeni taas
Ota kiinni ja vie takaisin turvaan

Avatar
ichi
Teknikko
 
Viestit: 132
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:30 pm
Paikkakunta: oulu/kiiminki

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 1/2 14.3.)

ViestiKirjoittaja akumu » Ke Maalis 18, 2009 7:41 pm

;;;________;;; Ootte oikeesti ihania ♥

Silleen ok, hämmennyin ihan sika paljon, kun huomasin, että tähän on tullut näin monta kommenttia. Pisti oikeasti hämmentämään. Ette oo tajunneet, miten paljon oon saanut kirjoitettua teidän kommenttien ansiosta. Tällä viikolla tähän ilmestyy tämä toinen sekä harmikseen viimeinen luku. Mutta eipä huolta ~ Nimittäinnnn, tähän on ilmestymässä epilogi, mikä sitten taas on ___täynnä kliseitä. Varoitin teitä jo.

Mutta ehkäpä nyt niihin vastauksiin...

NeeSama:

Aaa kiitos sulle taas ihan hirveesti kommentistas ♥ Ja ei sitä Rukia nyt saa sinne alimpaan helvettiin kirota! Eihän tässä ficissä olis ollu minkäänlaista ideaa, jos Ruki olis menny sinne sovittuun aikaan. Tämän takia just syntyy kauheita suhdekiemuroita ja tämmöstä. Oho, spoilasin joitain pieniä juttuja, mut joo enivei. Ihan ensimmäiseksi haluan kuitenkin sanoa, että tosi mukavaa, että jaksat seurata tätä ficciä loppuun asti ´u` Piristi sika paljon tämä tieto, kiitti siitä siis.

Ja syy siihen, miksi toi hoitajaväki on tollanen kusipäinen joukkio horoja tässä ficissä, on ehkä se, että haluan tosiaankin edes _jotain erilaisuutta tähän ficciin! Jos ne hoitsut kuuntelis Reitaa ja etc, niin eihän tästä saisi kunnon ahdistusficciä ollenkaan. Mun mielestä sain tähän ihan hyvin tuon ahdistuksen esille, kun noi hoitajat vaan kyseenalaisti Reitan ongelmia, eikä tajunnu, miten pahalta tästä oikeesti tuntu. Enkä mä todellakaan tiedä, mistä toi luku 184 tähän tuli. Ehkä vaan ajattelin jotain tosi suurta lukua ja silleen. En sentään valinnu tähän mitään vuodenpäiviä :'D

Musta on hienoa, että sä haluat tietää joitain asioita! Varsinkin sen, et miks Ruki ei sitten tullukaan paikalle vaikka tosiaankin lupas niin Reitalle. Sä saat kyllä sen selville seuraavasta luvusta, I'll promise. Mä en todellakaan halua spoilata enempää, saat odottaa seuraavaa lukua ja lukea sieltä sitten kaiken tarpeellisen tiedon, minkä haluat tietää.

Kiitos ihan älyttömästi kommentistasi! ♥

nazogi:

... ok, sun kommentti hämmensi mua vitusti liikaa. Mutta hei! Ei siinä mitään, se oli oikeesti älyttömän ihana ja piristävä ja kaikkee tollasia ihania adjektiiveja perään. Et tajuakaan, mä olin täällä tyyliin kyyneleet silmissä. Jotenkin... Tällä kertaa mulle tuli ahdistunu olo, koska aloin pelätä, et jos sitte tota toista lukua ei oteta näin hyvin vastaan ;;___;; No, se nähdään sitten viimeistään viikonlopun aikana, eikös juu?

Mutta siis, älyttömän ihana kuulla, että nimi oli yks hienoimmista ja että tässä on mielenkiintoinen aihe. Mä oon tosi huono keksimään ficeilleni yleensä nimiä ja jos keksin, ni ne tulee jonkun randomin biisin mukaan. Tämän mä kuitenkin keksin ihan ite ja oon tähän aika lailla tyytyväinenkin. Aiheesta en sano oikeestaan mitään... Onhan tästä aiheesta kirjoitettu ficcejä yms, mutta mä en oo ite henk. kohtaisesti kirjoittanut tämän kaltaista ficciä _ever.

tää on taas yks loistava tuotos sulta, kuvailet asiat jälleen mainiosti ja onnistut vangitsemaan tähän upean tunnelman (ahdistuneen sellaisen, mistä tosin kyll tykkään.)


Nyt nousi kyllä pissa päähän. Siis oikeesti slkvfjbmlfgopc kivasti kehut, ei siinä mitään, mutta kun toi ei oo totta ;;___;; Se ei vaan voi olla totta, hei! En mä nyt noin hyvä oo, enhän? On täällä Lafissa parempiakin kirjoittajia, jotka kuvailee asiat paremmin kuin mä ja ja ja... Lipsun kohta aiheesta... AGAIN.

Sen verran sanon, että Reita ei kuvittele hoitajia tuollaisiksi, ne käyttäytyy ihan tuollaisella kusipäisellä tavalla. Niin kuin NeeSamallekin sanoin, halusin jotain erilaisuutta tähän ficciin ja tadaa! Tällainen idea putkahti päähäni 8) Toivottavasti tämä ei sitten oo mikään ihan yliluonnollisenihkukauheajuttu, mitä on tosi, tosi vaikeeta kuvitella. Mä vaan tykkään kirjoittaa kusipäisyydestä, mistä sitten lienee sekin juttu lähtösin :-----D Ja yhyy, miks sä arvasit, ettei Ruki tule? No okei, sen arvaa melkein heti tosta prologin lopusta, koska... Emt.

... yhyy mä en osaa sanoa tuohon sun kommenttiis enää _mitään ;;___;; Eikä se johdu tosta kommentista, vaan mun pään tyhjyydestä tällä hetkellä. Kiitos kuitenkin _hitosti tosta ihanasta kommentista. ♥

Cheza:

Kiitos, kiitos, kiitos! 8) Ja näköjään et kommentoinut, mutta ei se mitään. Kiva kuitenkin, että kommentoit nyt tähän. Oon tosi iloinen, jos kerran sain uuden lukijan tälle jälleen ´u` ~
Ihan mahtava? Ok, en nyt ihan mahtavasta puhuisi, mutta aika kiva juttu, että tämä on sun mielestä mahtava! Ja miksen mä sitten tiedä, että tämän kaltainen ficci on ilmestynyt jossain? Yleensä oon aina heti tunkemassani nenääni joka paikkaan, mutta tällä kertaa en tiennyt mitään. Yhyy, en todellakaan oo sitte varastanut ideaa tai mitään. Ihan omasta päästäni tämän idean vedin, halusin kirjoittaa ahdistusta ja tämmöstä romantiikkapälätystä niin tässähän tämä onkin.

Eikä Ruki ole paska ;;___;; Ei se oikeesti oo sellainen huora, horo, lutka yms mitä ne hoitsut tuossa ensimmäisen luvun loppupuolella väitti. Hei, kai te ymmärrätte, että ne hoitajat on kateellisia, kun Reitalla on joku, joka rakastaa ja JOTA rakastaa? Eli siis, kateellisten panettelua, jos suoraan sanon. Tai siis ainakin mä ajattelen tämän ite näin, te lukijat saatte toki meittiä ihan mitä te haluatte. En voi muuttaa teidän käsityksiänne millään lailla.

Mulla tuli tästä 1. osasta ihan_helvetin_ahdistunut olo. En osaa selittää sitä millään tavoin, enkä edes keksi mitään syytä sille. Mua rupes ihan hirveesti sattuu, kun siinä kirjotettiin että Reitaa sattuu.


Mulla on sama vika, mutta vain toistepäin: mua alkaa ahdistaa ihan vituikseen, jos RUKIA ahdistaa. Mä en vain tiedä miksi. Totta kai mua ahdistaa kirjoittaa Reitasta tälleen, kun tämä tosiaankin on vaan fiktiota, mutta silti yhyy. Tuntuu tosiaankin, että oisin todella, todella kylmä ämmä ;;___;;

Kiitos kommentistasi! ♥

ichi:

Aaa, kommentoit ensimmäistä kertaa tyyliin johonkin mun ficciin ja kiitos siitä ihan hitoikseen! ♥ Yhyy, tämä ficci tosiaankin on kamala. Oon ite ihan samaa mieltä, mutta hei: en oo täydellisyyden perikuva kamalasta. En voi olla. Noin ei vaan voi sanoa, ei mulle ::::DD Etkä taatusti nirhaa mua, jos tähän ei tuu onnellista loppua! (Ok, mä oon _niin_ läpinäkyvä. Totta kai tähän tulee onnellinen loppu, don't worry. ♥

Pidät noista puhekieli-ilmauksista noissa kursivoinneissa? *u* Awws kiitti hitoikseen! Mäkin jotenkin tykkään niistä... Ei tartte aina olla sitä saamarin kirjakieltä joka paikassa >:----( Jotenkin on mukavampaa joskus lukea esimerkiksi joistain ficeistä päiväkirjamerkintöjä tai tuollaisia, jos ne ollaan kirjoitettu puhekielellä. En muuten sanoisi, että hyvin ollaan kirjoitettu tämä ficci lol sanajärjestys kusee, mutta siis... Oon ite ihan tarpeeks tyytyväinen tähän *u* Ihanaa kuulla, jos säkin tykkäät tästä ja tälleen!

IMO oot tuonu tuon ahistuksen tosi hyvin esille. En osaa oikeen sanoo, et mikä siihen vaikutti, mut se todellaki vaikutti tähän lukemiseen. Tuli itellekki sellanen olo, niinku ois puettu hieman löysähköön pakkopaitaan ja laitettu side silmille.


... okei, kiitti ihan hitoikseen ;;___;; ♥ En tiiä mitä voisin sanoo...

Ja tässä ensimmäisessä luvussa ei nyt oikeen tapahtunut mitään, mutta ehkä sitten kakkosessa ja epilogissa. Kiitos tosi paljon sulle kommentista ja toki voin omistaa muitakin ficcejäni sulle joskus! ♥

Snow Scene:

Ihih, kiitos sullekin kommentistasi! ♥

Jotta en toistaisi samoja asioita liikaa, sanon vain, että oon tosi tosi happyhappy, kun kommentoit tätä *u* Vaikka kyllähän se kommentointi joskus on vaikeaa, kun yrittää väsätä kommentin jostain tällaisesta ficistä, missä ei oikeen tapahdu silleen heti mitään. Kiva kuitenkin kuulla, että tykkäsit!

Tässä on mielestä tosi kivasti kuvailua ku nuo kohat jossa Reitaa ahistaa nii sä tuot ne tosi hyvin esille ja sitten sun kirjotus tyylikin on kiva ku sitä on niin helppo lukee.Ja teksti ei oo mun mielestä ollenkaan sekavaa.


Aww, ihanasti sanottu, kiitos! Ja kiitos myös siis kommentistasi! ♥
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 1/2 14.3.)

ViestiKirjoittaja akumu » To Huhti 02, 2009 4:23 pm

Jatkoa olisi nyt jälleen luvassa! Tämä on viimeinen osa tätä ficciä, eikä tässä luvussa paljonkaan tapahdu mitään D: Sori ihmiset, tämä on kerrankin sellainen ficci, mikä ei keskity melkein mihinkään ihmeelliseen. Saattaahan tässä jonkun mielestä tapahtua kaikenlaista, mutta omasta mielestäni tämä on aika lailla tämmönen... paikoillaanpysyvä luku. Mä en kuitenkaan halunnut tästä mitään toiminnantäytteistä osaa, ja näin parhaimmaksi tavaksi lopettaa tämän ficin juuri tällä tavalla. Tämä on ollut kauan valmiina, mutta oon monia, ehkäpä lukuisia kertoja muokannut tätä. Nyt oon edes jonkun verran tyytyväinen.

Ja pahaksi onnekseni en ole varma, millaiset hiukset Rukilla on tässä, koska en omasta mielestäni maininnut sitä tuolla prologissa taikka ensimmäisessä luvussa XD Oon hyvin pahoillani, jos se jossain tuolla luki, mut joo enivei. Sehän on vaan sivuseikka. Mainitsette vaan mulle tjn, ni korjaan asian. Ja alun sanat kuuluvat Anssi Kelalle, mun mielestä ne sopi tähän niin älyttömän hyvin! Ja luku on lyhyt, pahoittelen.

Jotta ei menisi ihan jaarittelun puolelle, here we go! I hope u like it ♥

Ps. Sori kursiivin liikakäyttö :(
Pps. Ficciin tulee vielä epilogi.
Ppps. Jatkoa tuli nyt vasta, koska mulla on ollut käsi paketissa puolitoista viikkoa. On edelleenkin. Siksi kirjoittaminen on melko hankalaa tän huhtikuun aikana.
Pppps. Mies, jonka kanssa Reita oli tuolla mielisairaalan ulkopuolella, hän ei oo Ruki. Vaan yks toinen potilas, mut siitä ei sen enempää.


2. luku. Asiat, jotka päätäni piinaa

Maailma matkaa radallaan,
päivä nousee uudestaan.
Ei mikään muutu milloinkaan,
kaikki säilyy ennallaan.
Samat tuulet puhaltaa,
samat sateet lankeaa
ja kaikki kaunis katoaa,
kaikki kuolee aikanaan.


Ahdistus paheni entisestään, se sai melkein kokonaan vallan vaaleahiuksisen miehen hennossa kehossa. Tuntui kylmältä, joskus liian kuumalta. Päässä heitti, hikipisarat peittivät hänen otsaansa, ei pystynyt nousemaan edes istuma-asentoon sairaalasängyllä. Helvetti. Ne saatanan huoratkaan eivät auta minua, ilkkuvat vain, kun huomaavat pahan oloni. Niin sen täytyy olla...
Reita makasi vasemmalla kyljellään, kasvot oven suuntaan. Hän odotti, toivoi, rakkaansa astuvan ovesta sisään ja tulevan hänen luokseen. Hän toivoi vokalistin olevan pahoillaan, suutelevan hänet tajuttomaksi. Mikään ei kuitenkaan muuttunut, kaikki pysyi ennallaan.

Ikkunan edessä olevat kalterit ahdistivat Reitaa enemmän. Kaikki oli mennyt aivan päin vittua, mikään ei mennyt hyvin. Oli kulunut jo 187 päivää siitä, kun Reita oli tullut tuohon vankilaan. Kaikki tuntui kasautuvan hänen ympärillään, tuli ahdas olo. Miksei Ruki tullut? Oliko hänelle sittenkin tapahtunut jotain pahaa? Reita näpräsi vaaleita hiuksiaan hetken aikaa, kunnes nousi nopeasti istumaan, vaikka se sattui. Hän päätti, että tulisi kestämään tuon kaiken loppuun asti, hän odottaisi Rukin tuloa niin kauan kuin vain pitäisi. Niin sen täytyi mennä, ei Reita ollut heikko, hänhän oli aina ollut vahva.

Kunnes painajainen muuttui todeksi ja sinulle tuli paniikkihäiriö.

"Ole hiljaa!" vaaleahiuksinen sihahti itselleen ja ryntäsi ikkunan eteen varsin aggressiivisesti. Nenänsä peittänyt nojasi ikkunalautaan - jos sitä ikkunalaudaksi voisi kutsua, ja katsoi suoraan ulos. Kalterit peittivät hieman maisemaa ja se ärsytti Reitaa paljon.
Samaiseen aikaan hän mietti päiväkirjamerkintöjään. Ne saivat hänet enemmän ahdistuneeksi, vaaleahiuksinen halusi täyden selvyyden siitä, missä Ruki oikein oli. Miksei tämä voinut edes soittaa lääkäreille ja kertoa tilannetta? Se olisi helpottanut huomattavasti Reitan oloa. Mitään ei kuitenkaan ollut tapahtunut, kaikki sama paska jatkui päivästä toiseen.

... entä jos Ruki ei tule enää ikinä takaisin? Jos hän onkin oikeasti löytänyt uuden miehen?

"Ei... En salli sitä... Karkaan vaikka täältä, jos on pakko." Reita huokaisi pienesti ja kääntyi katsomaan vasemmalle puolelleen. Hän pystyi niin hyvin kuvittelemaan Rukin hymyilevät kasvot siihen, katselemaan Reitaa suoraan silmiin.
"Haluan jakaa koko loppuelämäni kanssasi, Ruki..."

Sillä hetkellä vaaleahiuksinen, valkoiseen ja väljään paitaan pukeutunut nuori mies ymmärsi, mitä hänen pitäisi tehdä. Se olisi ainut keino saada elää Rukin kanssa koko loppuelämä, onnellisesti.

***

Tää kaikki ahdistaa mua, sä et oo vielä tullut. Sä lupasit, sä oikeasti lupasit tulla hakemaan mut täältä helvetistä pois. Et kuitenkaan tullut, sä olit jossain kaukana. Niin kaukana, etten saanut otetta susta. Mä niin halusin käpertyä sun syliin, kuulla sen anteeksipyynnön huuliltas.

Mut turhaan mä mitään odottelin. Et sä kuitenkaan tulis. Oot kuitenkin unohtanut mut ja menny jonkun rikkaan porhon kanssa naimisiin. Ei, et sä oo sellainen huora. Et sä koskaan voisi tehdä sitä mulle. Mä annoin sulle koko elämäni, niin säkin annoit mulle. Ainakin silloin joskus.

Mä rakastan sua, ikuisesti. Vaikka mitä tapahtuis. Tuu takas, älä päästä irti. Kyllä mä sua ymmärrän, oot vaan myöhässä. Sä tuut kyllä hakemaan mut, tuuthan?
Mä kätken nää kristallikyyneleet, vaikka se on hankalaa. Lääkärit ilkkuu, kaikki pahenee. Mä haluaisin huutaa, haluaisin suudella sut tajuttomaks. Mun edessä on kuitenkin musta-aukko, jonne mä putoon. Sieltä ei oo poispääsyä, ei minkäänlaista. Jos mä saisin toivoo yhden toiveen, tahtoisin sut tänne. Mä tiedän, että meidän suhde on ollu raastavaa mun paniikkihäiriöni takia, mutta silti.

Sä oot jaksanu mua. Vaikka mitä tapahtuisi, mä en halua päästää irti. En, vaikka mitä tapahtuisi. Tää kertoo todellisesta rakkaudesta.
"Rakkaus on luonnonvoima." Sun sanat auttaa mua jaksamaan. Mä tiedän, että sä tuut, mä tiedän, että sä rakastat mua ja tuut.

Oma rakas Rukini. Mä en halua, että sä jätät mut.


***

Nyt oli kulunut 189 päivää. Ruki oli viisi päivää myöhässä. Se oli liian paljon huoneen nurkassa istuvalle vaaleahiuksiselle basistille. Mutta pari tuntia sitten hän oli kuullut rakkaansa äänen, kuin laulua korville. Tuntui ihanalta kuulla sen maailman ihanimman ihmisen rauhallinen ääni.

"Reita... Tiedän, että olet minulle vihainen."
"... mikset tullut, vaikka lupasit?"
"Koska..."
"Niin?"

Sitten oli yhtäkkiä tullut kuoleman hiljaista puhelimen toisessa päässä. Ihan kuin vokalisti ei olisi hengittänytkään, tuntui pahalta olla siinä hiljaisuudessa. Se raastoi Reitan hermoja liikaa, hänen olisi tehnyt mieli huutaa. Haistattaa koko maailmalle paskat. Vaaleahiuksinen kuitenkin oli yrittänyt pysyä rauhallisena ja odottaa, jos vaikka Ruki saisi sanottua jotain. Vastausta ei kuitenkaan kuulunut, pelkäsikö hän kertoa totuuden?
"... odota siellä vain rauhassa, okei? Tulen sinne niin pian kuin vain pääsen."

Reitan sydän oli jättänyt kaksi sydämenlyöntiä välistä. Nuorempi oli luvannut tulla hakemaan hänet niin pian kuin vain voisi! Se oli siis tarkoittanut sitä, että hänellä ei olisi toista miestä, hän rakastaisi vaaleahiuksista basistia edelleen. Vai rakastiko? Vai halusiko Ruki vain kertoa kaiken kasvotusten, ettei hän vaikuttaisi kusipäältä sanoessaan sen ilkeästi puhelimessa?

Kuka tietää.

"Reita, oletko koskaan rakastanut jotain ihmistä niin paljon, että olisit valmis kuolemaan hänen puolestaan?" Kuului pieni kysymys nimeltä mainitun viereltä. Tällä hetkellä hän istui erään tummahiuksisen miehen kanssa pihalla kahden hoitajan valvonnassa. Oli kaunis sää, vaikkei Reita sitä sen kummemmin arvostanut. Kaikista mieluiten hän olisi halunnut olla Rukin kanssa jossain merenrannalla, suutelemassa nuorempaa suoraan huulille.
"... kyllä, ja rakastan edelleen. Kukaan ei vain tiedä, miten paljon..." vaaleahiuksinen mumisi ja katsoi siniselle taivaalle huokaisten pienesti. Tuntui kauhealta puhua tuosta aiheesta, rakkaudesta, koska he molemmat olivat sairaita. He eivät aina välillä tajunneet omia tunteitaan. Tietenkin Reita tiesi, miten paljon rakasti Rukia, mutta toisen tunteet häntä kohtaan olivat epäselvät.

Vielä.

Tuuli kuljetti vaivattomasti vierekkäin istuvien miesten hiuksia. Tuntui omituiselta istua ulkona jälleen kerran, viime kerrastahan oli niin kauan jo aikaa? Samaiseen aikaan ilmassa kaikui kuitenkin sana 'rakkaus', se suorastaan meinasi saada Reitan itkemään. Hän ei kuitenkaan halunnut näyttää heikkouttaan tuolle tummahiuksiselle miehelle, jonka kanssa istui siinä.
"Kuinka kauan olette olleet yhdessä?" tummempi kysyi yhtäkkiä, ja se sai basistin kasvoille ilmestymään kysyvän katseen.
"Huomenna tulee täyteen neljäs vuosipäivä..." Reita sanoi ja häntä alkoi ahdistaa enemmän kuin koskaan ennen, aina vain Ruki tuli mieleen. Ajatteli hän mitä tahansa.
"Onnea, tuo kertoo jo oikeasta rakkaudesta."

Miehet hiljenivät pian ja tuijottivat molemmat eteenpäin. Reita toivoen, tummempi miettien.
"No niin, homot. Mennään sisälle, en jaksa katsella teitä enää", hoitajan käheä ja vittumainen ääni herätti vaaleahiuksisen ajatuksistaan ja hän huomasi, miten hoitaja ojensi tupakastaan jämät toiselle hoitajalle. Paskamaista, vitun paskamaista.

Ruki, mikset jo tule?

***

Jää mun alla hajoaa, en kestä katsoa enää mihinkään. En niin kauan, kun et oo mun luona. Mä hajoan päivä päivältä palasiksi, enkä jaksaisi tätä nyt. Sä tiedät, mitä teit mulle, etkö tiedäkin? Mikset sä sitten pyydä sitä anteeksi? Mä odotan, odotan, odotan. Mä kuihdun, kuihdun, kuihdun. Mä itken, itken, itken. Ei, mikään ei kuitenkaan auta mua. Kaikki olis paremmin, jos sä vaan oisit mun kanssa nyt.

Saisin pitää sua kädestä, suudella sua. Mä en kestä katsoa mitään, mä haluun vain sut. Tuu mun luo, pelasta mut itsetuholta. Sä lupasit, ettet jätä mua koskaan yksin. Niin kuitenkin teit. Vaikka mä haluaisin mä en voi haukkua sua enempää, enkä puhua kellekään mun tunteistani. Mä vihaan tätä tunnetta, mä vihaan tätä, kun joudun itkee.

Mutta enhän mä koskaan itke, en ainakaan sun seurassa. Sä sait mut kuitenkin alistumaan sille, mille en halunnu. Mä halusin olla vahva, nähdä sut hymyilemässä.

Ehkä on turha miettiä enää yhteistä tulevaisuutta, vai? Sä oot jättänyt mut ja that's it? Ei se voi olla noin yksinkertaista. Tuu hakemaan mut, mä oikeesti tartten sua.


***

Reita istui täristen huoneen nurkassa. Kaikki se, mitä eräs punahiuksinen hoitaja oli hänen rakkaastaan sanonut, se sai Reitan raivon partaalle. Rumat haukkumasanat kaikuivat ilmassa sekä vaaleahiuksisen pään sisällä. Tuntui kuin kaikki olisi ollut liian raskasta.

Liian raskasta, liian hauraalle ihmiselle.

"Olkaa jo hiljaa!" hän huudahti raivoissaan ja ryntäsi nopeasti nurkasta valkoisen yöpöytänsä luokse. Reita alkoi heitellä tavaroitaan ympäri huonetta huutaen koko ajan kaikkea, minkä oli pitänyt liian kauan sisällään. Hän ei yksinkertaisesti välittänyt sillä hetkellä mistään, ehkä juuri se ahdistuneisuus sai hänet tuollaiseksi? Miksi hoitajat onnistuivat pilaamaan jokaisen päivän, jonka nenänsä peittänyt oli tuolla vankilassa viettänyt?

Lääkepurkit lentelivät lattialle. Päiväkirjasta revityt sivut valtasivat kylmän lattian. Mitä enemmän tavaroita lenteli puolelta toiselle, sitä enemmän Reita menetti ajantajuaan.
"Jumalauta, minä rakastan Rukia! Olkaa jo hiljaa, saatanan huorat!" basisti huusi uudelleen ja rikkoi vesilasinsa katsoen verisiä sormiaan.

Minä en ole heikko, en ikinä!

Yhtäkkiä sormet alkoivat muodostaa erikoisia kuvioita valkoiseen lattiaan. Sitten keskelle lattiaa ilmestyi nimi, hänen rakkaansa nimi. Tyytyväisenä Reita nousi seisomaan.
"Minäkin rakastan sinua, Reita."

Hitaasti nenänsä peittänyt kääntyi katsomaan taakseen ja huomasi Rukin. Toinen vuodatti kyyneleitä, mutta pyyhki ne nopeasti pois. Meikki levisi hänen kasvoillaan, mutta hän ei välittänyt siitä tippaakaan. Tuolla hetkellä oli vain väliä.
"Ruki..."
"Älä sano mitään", Ruki sanoi hiljaa ja käveli hitaasti Reitan luokse, aivan tämän eteen.
"Mitä sinä-" Lause keskeytyi, kun lyhyempi nosti etusormensa basistin huulille. Ruki hymyili pienesti kristallikyynelien leikitellessä hänen poskillaan. Basistia alkoi sattua ja hän luuli, että jalat pettäisivät alta.

"Anteeksi."

Hellästi tummempi painoi huulensa Reitan omille, vanhemman huulet olivat rohtuneet. Se ei kuitenkaan ollut tärkeää. Kaiken tuon paskan ja ahdistuksen jälkeen nenänsä peittänyt uskalsi syventää suudelmaa niin paljon, että sai työnnettyä rakkaansa itsensä ja seinän väliin. Pienen hetken jälkeen Reita tunsi kädet niskassaan.

"Anna anteeksi kaikesta..."
"Sillä ei ole nyt väliä..." Reita mumisi ja siirtyi suutelemaan vokalistin täydellistä kaulaa.
"Mutta..."
"Kaikki on minulle nyt yhdentekevää."

Rukin huulilta karkasi huokaus, kun vanhemman hampaat tekivät jälkeä kaulalle.

Tämän jälkeen olet minun, ikuisesti.
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä To Huhti 16, 2009 9:14 pm, muokattu yhteensä 2 kertaa
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 2/2 2.4.)

ViestiKirjoittaja Nidete » To Huhti 02, 2009 9:03 pm

Okei...

...Ekaks joudun taas pahoittelemaan, etten kommentoinut ekaan osaan, vaikka luin sen melkein heti kun se oli ilmestynyt ;---; ja nyt oli sitten pakko tulla kommentoimaan :3

Pidän edelleen sun kirjoitustyylistäs ja ficeistäs yleensäkin, ne vaan on niin erilaisia ja mahtavia luomuksia, että oikein kadehdin sua.

---

Kuvailet upeasti ja tuot sillä mukavasti eloa ficiin, itekin meinaa seota kun lukee jotain tällaista!(häpeäisit 8D) O.O
Hyvin_ahdistavaa! ;---; Tuli paha mieli ku Reita oli ihan ahdistunu ja kaikki ne horot vaan pilkkas sitä >-< Tosin olisin varmaan ollu pehempi, jos Ruki olis ollu siel niitten horojen kiusaamana. :__D

Voi Reita parkaa... onneks se kuitenki jakso odottaa Rukia. :3 Ja onneks Ruki tuli sinne :3 jos se ei olis tullu olisin tullu sinne ja syöny sulta pään irti >__<

Mäki tykkäsin noista puhekieli -jutuista, ne vaan on jotenki... En mä tiä XDDD Ne vaan sopii tähän.

---

Mun aivot lyö tyhjää 8<<< Mutta toivottavasti sun ei ainakaan pidä ihan pystyyn mun kommenttia haukkua XDDD
Kiitän, tästä mahtavasta lukuelämyksestä! ♥ epilogia odotellessa~ :3

Avatar
Nidete
Bändäri
 
Viestit: 42
Liittynyt: Ke Elo 27, 2008 3:17 pm

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 2/2 2.4.)

ViestiKirjoittaja Kurotus » Pe Huhti 03, 2009 11:09 am

Hei, minäkin tulen nyt kommentoimaan! :D

Tämä oli jotenkin niin kaunis. Oikeasti. Mä en vain osaa nähdä tätä mitenkään vastenmielisenä tai likaisena tuon mielisairaalajutun tai Reitan surun vuoksi. Noiden surullisten asioiden läpi nimittäin välittyi niin voimakkaasti tuo Reitan rakkaus Rukia kohtaan! Ihaillen sen takia tän fictin Reitaa suuresti, sillä en tiedä kuinka sekaisin olisin itse mennyt hänen asemassaan, kun rakas ei tulekkaan hakemaan kuin oli luvannut. Tuo luottamus, usko ja rakkaus toiseen on vain niin kaunista tässä, että alkoi melkein itkettää tuo viimeinen luku tässä. Reita-parka. ;__;

Hetken ajan myös uskoin, et Ruki olis kuollut, mut sitten hän soittikin Reitalle tuonne sairaalaan ja olo helpottui hieman.

Lääkepurkit lentelivät lattialle. Päiväkirjasta revityt sivut valtasivat kylmän lattian. Mitä enemmän tavaroita lenteli puolelta toiselle, sitä enemmän Reita menetti ajantajuaan.
"Jumalauta, minä rakastan Rukia! Olkaa jo hiljaa, saatanan huorat!" basisti huusi uudelleen ja rikkoi vesilasinsa katsoen verisiä sormiaan.

Minä en ole heikko, en ikinä!

Yhtäkkiä sormet alkoivat muodostaa erikoisia kuvioita valkoiseen lattiaan. Sitten keskelle lattiaa ilmestyi nimi, hänen rakkaansa nimi. Tyytyväisenä Reita nousi seisomaan.
"Minäkin rakastan sinua, Reita."


Tykkäsin tuosta ihan mielettömästi!! *___*

Hitaasti nenänsä peittänyt kääntyi katsomaan taakseen ja huomasi Rukin. Toinen vuodatti kyyneleitä, mutta pyyhki ne nopeasti pois. Meikki levisi hänen kasvoillaan, mutta hän ei välittänyt siitä tippaakaan. Tuolla hetkellä oli vain väliä.


Ja tästä! Miten ne voi olla noin pure love?! ;__;

Hellästi tummempi painoi huulensa Reitan omille, vanhemman huulet olivat rohtuneet. Se ei kuitenkaan ollut tärkeää. Kaiken tuon paskan ja ahdistuksen jälkeen nenänsä peittänyt uskalsi syventää suudelmaa niin paljon, että sai työnnettyä rakkaansa itsensä ja seinän väliin. Pienen hetken jälkeen Reita tunsi kädet niskassaan.

"Anna anteeksi kaikesta..."
"Sillä ei ole nyt väliä..." Reita mumisi ja siirtyi suutelemaan vokalistin täydellistä kaulaa.


Tästäkin + muu loppu!

Jäi vain mietityttämään, miksi Ruki sitten loppujen lopuksi jätti tuossa ykkösosassa tulematta? Tapahtuiko jotain? Kun tuossa puhelinkeskustelussa Ruki kysyy Reitalta, et "oletko koskaan rakastanut jotain ihmistä niin paljon, että olisit valmis kuolemaan hänen puolestaan?" Liittyikö tuo jotenkin siihen vai jäikö asia ihan vain lukijan omaksi päätökseksi? :D

Kirjoitat ihanasti ja tän mukana oli helppo pysyä, kun teksti oli sulavaa. Kiitos paljon tästä mielyttävästä lukukokemuksesta! ^___^ *antaa aplodeja*
Kill the king

Avatar
Kurotus
Bändäri
 
Viestit: 31
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:55 pm
Paikkakunta: Kuusamo

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 2/2 2.4.)

ViestiKirjoittaja nazogi » La Huhti 04, 2009 11:49 am

oke, tää loppuu. en ehkä haluis. : < mutt onneks tähän on tulossa viel epilogi.

purr, tykkään tästä ihan liikaa. reitaa kävi jälleen niin sääliksi, kun se alko menettää itsestään otetta. ahdistaa ehkä pikkasen lukee taas toisen pahaa oloa ja kyseenalaistamista, että tuleeko ruki vai ei.

mietin vaan, että kun reita mietti tuossa, että se ymmärsi mitä sen piti tehdä, niin mitä se oikein olikaan. soittiko se rukille? vai soittiko ruki kenties reitalle? sain sellaisen käsityksen, että reita soitti itse rukille ja se olis ollut se ainut keino, mutta oliko se niin?
mutt kuitenkin, tuo puhelu oli jotenkin… surullinen. halusin sen jälkeen niin tietää, että mikä olikaan rukin esteenä, kun se sanoi tulevansa niin pian kuin pystyi.

"Reita, oletko koskaan rakastanut jotain ihmistä niin paljon, että olisit valmis kuolemaan hänen puolestaan?"

ah, rakastan ficeissä tällaisia pohtivia kysymyksiä. se antoi tällekin tietynlaista herkkyyttä ja muutenkin kohta oli todella kaunis, vaikka tietylla tasolla ahdistava.

noista kursivoiduista kohdista mulle tuli mieleen jotkut lyriikan pätkät. ne olivat jälleen tosi kauniita kirjoitettu ja puhekieli onnistui jälleen täydentämään sitä kivasti. plus, ett ne oli tämän tekstin varmaan ahdistavimmat kohdat ja... aaa, en pysty ees kuvailla, miten tykkäsin niistä. D: ne vaan oli <3
onks ne muuten reitan päiväkirjamerkintöjä vai vain jotain sen mietintöjä? siellä nimittäin mainittiin sen päiväkirja, niin aattelin, ett ne vois olla.

Lääkepurkit lentelivät lattialle. Päiväkirjasta revityt sivut valtasivat kylmän lattian. Mitä enemmän tavaroita lenteli puolelta toiselle, sitä enemmän Reita menetti ajantajuaan.
"Jumalauta, minä rakastan Rukia! Olkaa jo hiljaa, saatanan huorat!" basisti huusi uudelleen ja rikkoi vesilasinsa katsoen verisiä sormiaan.

Minä en ole heikko, en ikinä!

tässä vaiheessa alkoi hieman pelottaa. voin niin kuivtella ton kaiken mun päässä ja se on jotenkin raa'an kiehtova kohta. toinen sekos niin totaalisesti, hemmetin hoitajat. >_____<

ihan alusta asti odotin, että ruki tulee ja vie sen reitan pahan olon pois ja kun ruki sitt viimein tuli, olin ihan sulaa massaa ja ah, ihanaa kun se viimein tuli hkaee reitan. <3

Hellästi tummempi painoi huulensa Reitan omille, vanhemman huulet olivat rohtuneet. Se ei kuitenkaan ollut tärkeää. Kaiken tuon paskan ja ahdistuksen jälkeen nenänsä peittänyt uskalsi syventää suudelmaa niin paljon, että sai työnnettyä rakkaansa itsensä ja seinän väliin. Pienen hetken jälkeen Reita tunsi kädet niskassaan.

*ww* ei tästä voi muuta sanoa kuin, että ihan helvetin kaunis ja suloinen kohta.

odotin kyll jotain kauheeta selitys tulvaa, mutta sitten se loppuikin tuollain. olin jo ihan järkyttynyt, ettei tää nyt tällain voi loppua, kunnes muistinkin epilogin. mun mielestä se oli ihan hyvä, ettet tässä toisessa osassa vielä ruvennut selittää mitään, miks ruki ei lopulta sitt tullutkaan, koska tuo oli ehdottomasti parempi ja kauniimpi lopetus. sitä paitsi, osaan epäillä, että ehkä se ois pilannut jopa hieman tunnelmaa, vaikka tietysti sinähän olisit tehnyt siitä nätin, olkoon lopetus sitten minkälainen tahansa.

Tämän jälkeen olet minun, ikuisesti.

just perfecto lopetus.

sun kirjoitustyylis on oikeesti jotain kadehdittavan hienoo. vangitset ficcin kuin ficciin tietyn tunnelman ja lukijan on niin helppo upota sinne ja samaistuu siihen tekstiin. tämä on yksi hyvä esimerkki. äh, tuntuu, että toistan itteeni koko ajan, mutt en osaa sanoo mitään. onneks täällä lafissa on ees joitain, jotka pitää hyvää reituki mainetta yllä <3

kiitos, odotan sitä epilogia ja hieman selittelyä rukin osalta. ^____^
it's
n o t
a

d r e a m

Avatar
nazogi
Teknikko
 
Viestit: 100
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 4:52 pm

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 2/2 2.4.)

ViestiKirjoittaja serellenders » La Huhti 04, 2009 11:28 pm

Ikävä Ihollesi, fictistä jäi niin hyvä fiilis sinun kirjoittamastasi reitukista, että uskaltauduin tulemaan lukeman tämänkin. Näin etukäteen jo pyydän anteeksi tämän kommentin sekavuutta, mutta yritän edetä prologi, ensimmäinen luku ja toinen luku joten voi olla, että tämä sisältää laittoman paljon toistoa. Pyrin myös kommentoimaan jokaisen luvun vähän niin kun erikseen. Elikkä kun olen lukenut prologin, kommentoin sen ja jatkan sen perään sitten ensimmäisen luvun kommentin. Selitän tämän siksi, että et ihmettele mielipiteitteni mahdollista vaihtumista.

Alku oli mielenkiintoinen.
Kuvailu oli hyvää, vaikka olisinkin ehkä mahdollisesti kaivannut sitä hiukan lisää, enemmän ympäristön kuvailua. Nyt ympäristön kuvailu jäi aika pitkälti lukijan varaa. Okei, kaikki luultavasti ymmärsivätkin heti alussa, että kyseessä on mielisairaala ja ajattelevat mielisairaalat suhteellisen pitkälti samanlaisiksi, varsinkin ficteissä. Valkeiksi, ankeiksi huoneiksi missä on juuri suunnilleen sänky ja joku kaappi vaatteille, ehkäpä kirjoituspöytä ja mahdollisesti yöpöytä. Periaatteessahan tässä ei sitten ollut niin ”vaarallista”, että kuvailu oli epätarkka. Kuitenkin toisenlaisessa fictissä, jossa pystyisi ajattelemaan ympäristön monella eri tavalla, kuvailu on minusta tärkeää, että lukijat saisivat mahdollisimman pitkälti samanlaisen kuvan ympäristöstä kirjoittajan kanssa. Tämä helpottaa ainakin itseni kohdalla myös tulevissa luvuissa mukana pysymisessä, varsinkin jos kyseessä on joku paikka missä henkilöt viettävät paljon aikaa fictin aikana.

Reitan ajatukset hoitajista olivat hyvin loogiset ja järkeenkäyvät. Varsinkin kun Reita pitää itseään täysin terveenä, eikä tarvitse omasta mielestään hoitoa. Hoitajat olivat siis Reitan näkökulmassa niitä pahiksia. Mielenkiintoinen veto oli, kun lukijallekin annettiin tämä hoitajien ”pahis”-kuva "Nyt syöt ne, sairas elukka!"-lausahduksella. Tai itselleni ainakin tuli tällainen olo, että nuo hoitajat ovat todellakin niitä pahoja.

Prologissa ei vielä päässyt nuo Happoradion sanat etuoikeuksiin eikä välttämättä niitä olisi tarvinnut laittaa tuohon alkuun. Tosin eivät ne siinä keränneet kyllä miinus pisteitäkään, että periaatteessa niillä ei ollut kamalasti väliä, olivatko ne siinä vai eivät.

Teksti oli kaiken kaikkiaan helppo lukuista ja selkeää. Ei jäänyt sellaisia häiritseviä aukkokohtia mitä yleensä jää prologista. Joskus sellaiset ovat ihan hyviä, koska yleensä ne takaavat ainakin ensimmäisen luvun lukemisen, mutta tämä kyllä jo pelkällä sisällyksellään saa minua jatkamaan ensimmäiseen lukuun. Tämä on oikeastaan todella hyvä esimerkki siitä, että aina ei todellakaan tarvita niitä häiritseviä aukkokohtia, jotta lukija jaksaisi lukea myös seuraavan luvun.

Ei helvetti akumu, mä rakastan sua tämän ensimmäisen luvun jälkeen ;____; Mulla on niin ristiriitaiset tunteet kun vain voi olla. Mun päässä vaan käy kysymys, ”Miksi?” Miksi Ruki ei tullut ja hakenut Reitaa pois tuolta hullujenhuoneelta? Miksi se ei tullut hakemaan rakastaan pois? Kuitenkin mun toinen puoli hyppii riemusta, kun tässä kävi näin. En muista milloinka viimeksi olisin lukenut reitukia missä toinen osapuoli pettää toisen tällä tavalla ajaen toisen tuollaiseen mielentilaan. Okei sanotaan nyt tähän väliin, että olen koettanut vältellä gaze fictejä viimeiseen asti, koska niitten nykypäiväinen kliseisyys vain ärsyttää minua. Tämä foorumi kuitenkin pursuaa tämän fandomin fictejä, joten ehkä ei ole yllätys, että näitä joutuu lukemaan tylsyyksissä sitten. Onneksi tosin satuin lukemaan sinun ficcisi kanssa, jotta saan luotua itseeni uskoa, että kaikki reituki fictit eivät ole sitä saman vanhan jauhamista. Tähänkin paritukseen saadaan vielä uusia ulottuvuuksia aikaan.

Tässä ensimmäisessäkin luvussa olisin ehkä kaivannut sitä ympäristön kuvailua, mutta en kuitenkaan kaivannut sitä enää läheskään niin paljoa kuin tuossa prologissa. Tunnelma kuitenkin välittyi selkeästi ja suoraan lukijalle, Reitan epätoivo ja ahdistus kuvastui oikeastaan luvattoman suorasti ja aidosti tekstistä lukijalle. En oikeesti tiiä mitä tähän pitäisi sanoa. En oikeesti muista milloinka viimeksi olisin lukenut jonkin fictin, fictin luvun jossa tunnelma olisi välittynyt näin hyvin.

Tässä nuo sanat pääsivät paljon, paljon paremmin edukseen kuin prologissa. Pakko nyt verrata tuota toistoa Ikävä Ihollesi fictiin, nimittäin siinä toista oli aivan kuin osa tekstiä. Tässä minusta tuo toista oli jotenkin tönkkö. Ehkä kaksi ensimmäistä toistoa meni läpi, mutta sitten kolmas veti tuon tönköksi. Pystyn myös jotenkin näkemään tämän samaisen fictin yhtä hyvänä ilman myös noita sanoja, joten omasta mielestäni se on oikeastaan saman tekevää, olisivatko ne tuossa vai eivät. Teksti olisi pysynyt kasassa ilmankin, toisin kuin Ikävä Ihollesi fictissä, teksti olisi kärsinyt puutteista ilman niitä sanoja. Toisin sanoen, Ikävä Ihollasi fictissä sanat olivat osa sitä tekstiä, tarinaa, kun tässä taas ne ovat saman tekevää.

Pidin aivan helvetisti tuosta kursiivi kohdasta. Puhekieli mitä vierastan yleensä ficteissä, muissa paitsi vuoropuhelussa, tässä kuitenkin suorastaan rakastin sitä. Asia jonka olen huomannut, että yleensä myös ajatukset kirjoitetaan hyvin pitkälti kirjakielellä, mutta tässä oli suuri poikkeus niitten muitten joukkoon. En osaa sanoa mikä siitä teki niin hyvän, onko se tuo sinun kirjoitustyylisi? Luultavasti kyllä, en ainakaan itse keksi mitään parempaakaan vaihtoehtoa. Vieläkään mielestäni kirjoitustyylisi ei ole sieltä omaperäisimmästä päästä, mutta kuitenkin siitä kuvastuu juuri, se sinun tyylisi.

Mut vaan pakotettiin tähän, mulle annettiin tämä rooli tässä näytelmässä. Kunpa se vain olisi ollut joku toinen. Joku sellainen, jolle tämä näytelmä olisi täydellinen tapa tappaa keho minuutti minuutilta.

Pidin koko kursiivi kohdasta, minusta se oli parasta tuossa ensimmäisestä luvusta, mutta tämä kohta vaan veti veronsa sieltä ja on ehdottomasti lempikohtani joka minusta ansaitsi lainauksen ja ilmaisun siitä, että tykkäsin.

Tähän jotenkin sopii, noitten hoitajien tuo asenne ja luonne. En osaisi oikeastaan kuvitella tähän sellaisia, yli pirteitä hoitajilla joilla on 24/7 teko hymy kasvoillaan. Jotenkin noitten hoitajien käyttäytyminen vaan johdattaa tuohon Reitan mielentilaan ja auttaa samastumaan Reitaa ja hänen tunteisiin sekä ajatuksiin.

Nyyhkis. Toinen luku oli samalla ahdistava, kuten ensimmäinenkin luku, mutta lopussa se oli herkkä. Tuossa lopussa tämä oikeesti sai minut herkistymään toden teolla.

Tuskin on vaikea arvata, että tässäkin lempikohtani olivat nuo kursiivi kohdat. Kuitenkin myös tuon Rukin saapuminen oli minusta hienosti kuvailtu ja ideoitu. Rukin saapuminen tuli minulle aivan puun takaa, mikä oli vain hyvä juttu. Yleensä kun pystyy aavistamaan, varsinkin näissä kliseisissä parituksissa toisen saapumisen, mutta tässä se tuli ainakin minulle täysin puun takaa. Oikeastaan arvasin, että Ruki tulee tässä toisessa luvussa, mutta sitten taas missä kohtaa, niin se oli minulle täysi mysteeri siihen asti, kunnes se tapahtui. Tämän jälkeen tosiaankin uskaltaudun lukemaan muitakin tekstejäsi ilman minkäänlaista epäröintiä, vaikka fandom ja paritus olisikin kuinka kliseinen. Jos ei muuta, niin sinä ainakin saat tehtyä kliseistä vielä hyvää ja vetämään sen uusiin ulottuvuuksiin.

Tuossa missä Reita oli päässyt ulos, niin siinä oli kuvailua ympäristössä mitä olinkin kaivannut. Tosin sitä olisi voinut olla enemmänkin, mutta tuo oli parempi, kun ei mitää, tosin vielä en osaa oikein sanoa juuta tai jaata taidostasi kuvailla. Tosin muun tekstin ansiosta uskon sinun myös osaavan, pystyvän kuvailemaan ympäristöäkin yhtä tarkasti, kuin tunnelman ja tuoden ympäristön lukijan mieleen kuvasarjana.

Tämän jälkeen olet minun, ikuisesti.

Hyvä lopetus. Sinänsä siihen ei jäänyt kaipaamaan yhtään lisää.

Epilogia jäädään odottamaan innolla ja toivotaan, että mekin saamme tietää minkä takia Ruki tuli hakemaan Reitaa myöhässä. Ja anteeksi, että toiseen lukuun tuli näin vammanen kommentti, mutta tämä tahtoo nukkumaan >___<
Kun ruumiini ajattelee... On ihollanikin sielu
Colette, la retraite sentimentale


ex-altesse

Avatar
serellenders
Teknikko
 
Viestit: 147
Liittynyt: La Maalis 14, 2009 1:39 pm
Paikkakunta: warkaus

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 2/2 2.4.)

ViestiKirjoittaja midori » Ma Huhti 06, 2009 2:42 pm

luin tuon toisen luvun jo viime perjantaina, mutten yhsinkertaisesti ole päässyt koneelle kommentoimaan. Mutta nyt pääsen, ja yritän saada kommentista mahdollisimman monipuolisen.

Ekana voisin sanoa, että nuo biisin sanat sopi tuohon todella hyvin. Ne kuvasti hyvin Reitan tunteita ja ajatuksia, sen ahdistuneisuutta ja kaipuuta Rukia kohtaan.
Mä sekä jollain tavalla tykkään mutta en todellakaan tykkää niistä hoitajista. En tykkää sen takia, mitä ne sanoo Reitalle. Ne romuttaa sen itsetuntoa, saa sen ahdistuneeksi ja surulliseksi. Ne ei välitä siitä paskan vertaa, ne vihaa kaikkia niitä potilaita. Mutta jos ne hoitajat ei olis semmosii, tää ficci ei olis näin ahdistava ja silloin tämä olis oikeastaan täysin eri ficci. Täähän perustuu siihen Reitan ahdistuneisuuteen, eikä sitä silloin ahdistais todellakaan noin paljoo jos ne hoitajat ei olis sellasii. Eli ne hoitajat sopii tähän ficciin myös tosi hyvin.

Ja se mistä mä tykkään tosi paljon, on ne Reitan tunteet Rukia kohtaan. Vaikka ne oli niin kauan erossa toisistaan, Reita rakasti Rukia edelleen. Vaikka Ruki petti lupauksensa eikä tullut määrättynä päivänä hakemaan Reitaa, Reita ei silti lakannut uskomasta Rukiin. Vaikka se välillä ajatteli et Rukilla on uus mies, se työnsi sen ajatuksen mielensä perukoille ja jatko uskomista. Se ei ruvennu angstaa sen takia et Ruki ei tullu, ja se oli suurta plussaa. En olis tykänny yhtään, en ollenkaan, jos Reita olis tyylii heti alkanu viiltelee yms.

Ja yks asia mikä on myös plussaa, on se, että nuo Reitan näkökulmasta olevat ajatukset on puhekielellä. Se vois tuntua vähä oudolta, jos ne olis kirjakielellä. Se tuntuu jotenki realistisemmalta, kun ne on puhekielellä. Sillai, tiät varmasti mitä tarkotan.
Mitä pidin tuosta viimeisestä kohtauksesta. Se oli hyvä, että Reita viimein päästi sisällään velloman raivon valloilleen, heitteli tavaroita ja sano ajatuksensa ääneen. Kuuliko ja näkikö Ruki siis kaiken, mitä Reita teki ja sano? Niin mä ainaki sen ymmärsin, mutta päätin nyt kuitenkin vielä varmistaa.
Nyt muuten huomasin, että mä tavallaan vähän petyin, kun Ruki tuliki hakemaan Reitaa. Mä en itekää ymmärrä tuota!! Ensimmäises luvus olin koko ajan sillee et "vittu Rukin pitää tulla hakee Rei pois", mutta tuossa oikeesti jollain tavalla petyin ku se tuliki. Ja samaan aikaan olin ilone. Vähä jännää....
Tämän jälkeen olet minun, ikuisesti.

Mäki ny laitan tuon quotena, koska tuo on mun mielestä kaunis kohta ja hyvä lopetus.
Minkä takia Ruki ei tullu heti hakemaan Reitaa? Joko se luki tuolla mutten ymmärtäny tai sit se piti lukee rivien välistä, missä oon huono. Tai sit sitä ei oo vielä kerrottu.

Nyt sitten vielä; tykkään sun kirjoitustyylistä. Siinä on kuvailua, tunteet välittyy selvinä tänne ruudun toiselle puolelle. Sun tekstiä on tosi helppo lukea, se menee sujuvasti eteenpäin enkä oo huomannu että sun teksteis olis virheistä tietoakaan. Jatka samaan malliin, kirjoita lisää hyviä ficcejä. Tulen ehdottomasti kommentoimaan vielä epilogia!!
Ja sori jos tää kommentti oli samanlaane ku noi kaks edellistä .__.
Kimi wa inai.

ent. NeeSama

Avatar
midori
Roudari
 
Viestit: 68
Liittynyt: La Elo 16, 2008 11:39 pm
Paikkakunta: Keskellä Suomen loistokkuutta.

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (Reita/Ruki, 2/2 2.4.)

ViestiKirjoittaja akumu » Pe Huhti 10, 2009 5:02 pm

. . . tiedättekö mitä? Noiden teidän kommenttien takia mä sain kirjoitettua ton epilogin nyt näin nopeesti valmiiksi. Oon aika hiton onnellinen, koska tämä on mun ensimmäinen ficci, minkä oon saanut päätökseen kunnialla. Kiitos teille lukijoille oikeesti, piristitte kommenteillani mua ihan hitoikseen. Oon niin... iloinen. Kiitos.

Eli kiitos teille kaikille, jotka kommentoitte tätä ;----; On ihanaa tietää, että te arvostatte tätä ja haluatte lukea. Mä oon kuitenkin nyt liian rikki vastatakseni teille yksitellen, siksi tämmöinen yhtenäinen kommentti saa riittää teille. Toivottavasti ette pahastu, vaikka en nyt vastaa teille yksitellen. Tiedätte kuitenkin, miten paljon arvostan kommenttejanne. Erityiskiitos Altesselle, koska sun kommenttis oli osasyytä siihen, miksi kirjoitin tän epilogin niin nopeasti valmiiksi. Siinä oli paljon rakentavaa ja melkein itkin, kun sanoit, että Ikävä ihollesi ficistä jäi hyvä Reitukifiilis. Kiitos.

... vittu oon herkkä tämmösille, mutta kuitenkin. Kiitos. Epilogin saatte nyt lukea. ♥

Varoitan jo etukäteen, että tämä epilogi on lyhyt ja saattaa edetä hieman nopeasti. Odotan kuitenkin kommenttia teiltä, rakkaat lukijat ♥ Ja epilogin nimi kuuluu Happoradiolle, koska se on yhdestä heidän biisistään. Ja laulunsanat kuuluvat tällä kertaa Zen Cafélle. Laalaa ~

Ps. Tää epilogi ollaan omistettu vain ja ainoastaan Tomolle, koska rakastan sitä tyttöä liikaa. ♥


Epilogi Kaupunki ikkunan takaa alkaa elää


Jos se itkee, sen silmät kostuu
ja kädet nyrkkiin puristuu.
Jos se puhuu, niin se puhuu hiljaa
ja katse hiekkaan sekoittuu.


Oli kulunut tasan kaksi viikkoa siitä, kun Reita oli saapunut kotiin. Elämä oli näyttänyt paljon valoisammalta, hän tunsi itsensä paljon virkeämmäksi kuin aiemmin. Ruki oli tietenkin syynä siihen, viimeinkin hän oli päässyt rakkaansa luo. Pieni ahdistuksen tunne kuitenkin kalvoi vaaleahiuksisen sisintä, hän ei ollut vieläkään kuullut syytä Rukin myöhästymiselle. Ihan kuin toinen ei edes haluaisi puhua, ihan kuin hän haluaisi unohtaa jotain todella tärkeää. Kuitenkin, Reita halusi tietää syyn sille, muuten hän saattaisi menettää järkensä. Elämä ilman tuota pientä, mutta niin tärkeää tietoa sai Reitan värähtämään kylmästä. Miksi? Oliko oikeasti sattunut jotain, jotain pahaa, hänen rakkaalleen? Reita puri huultaan.

Hän istui keittiössä pöydän äärellä lukemassa sanomalehteä. Ruki ei ollut vielä noussut, hyvä niin. Sai toinenkin viimein nukkua, ettei tarvitsisi huolehtia basistin joka ikisestä liikkeestä. Tuntui raastavalta ajatella, että tästä eteenpäin Ruki pitäisi huolen Reitasta koko ajan. Niin se ei saisi mennä, ei vain saisi. Basisti tiesi, mitä hänen pitäisi tehdä, hän pitäisi koko loppuelämänsä huolen rakkaastaan, eikä päästäisi tästä irti. Muuta kuin pakon vaatiessa. Reita oli valmis tekemään mitä vain nuoremman vuoksi, vaikka tämä salailikin yhtä tiettyä asiaa sisällään.

Kääntäessään aamulehden sivua yhtäkkiä alkoi kuulua pianon soittoa yläkerrasta. Se kuulosti hyvin tutulta sävelmältä, Reita ei kuitenkaan saanut selkoa, mikä se olisi. Hän nosti katseensa lehdestä ja nousi seisomaan kuin marionettinukke. Basisti hymyili pienesti ja lähti suunnistamaan tietään yläkertaan, sinne mistä soittoa kuului. Sävelmä alkoi kuulua paljon kovemmin ja huomatessaan oleskeluhuoneen oven olevan auki, Reita kiiruhti nojaamaan ovenkarmia vasten. Huoneessa hänen Rukinsa soitti pianoa hyvin keskittyneesti, tuskin hän huomioi sillä hetkellä mitään.

Nuorempi näytti niin hauraalta keskittyessään, hänen selkärankansa näytti hirveältä. Vokalisti oli selvästi laihtunut niinä helvetillisinä päivinä. Toisaalta taas, Reitan mielestä oli kaunista, kun Rukin keho näytti niin hauraalta, niin ohuelta. Jos pienestikin olisi koskenut, tämä olisi saattanut mennä rikki. Liian laiha, liian kaunis, Reita ajatteli ja asteli muutaman askeleen lähemmäs.

Ikkunasta saattoi huomata, että taivas oli yllättäen mennyt pilveen. Juuri esiin ilmestynyt aurinko oli tehnyt haikeissaan tietä estradille saapuvalle pilvijoukkiolle. Pienet väristykset kulkivat samaiseen aikaan Reitan selässä, kun hän tajusi yhden pienen asian muuttuneen.

Oli tullut aivan hiljaista.

"Tiedän, että olet siinä", Ruki kuiskasi käheästi basistille ja kääntyi katsomaan tätä suoraan silmiin. Reita säikähti pienesti rakkaansa väsynyttä olemusta; nuoremmalla oli hirveän kalpeat kasvot ja tummat silmänaluset. Oliko Ruki tosiaankin valvonut koko yön...?

Kysymykset juoksivat kehää vaaleahiuksisen pään sisällä, Ruki tuntui olevan vakavampi, heikompi kuin ennen.

Mutta mikä minä olen tässä sanomaan. Sisältä olen liian rikki, mutta luulen, että sinäkin olet hajoamassa sisältäpäin. Aina vain enemmän ja enemmän, kunnes et jaksa. Jalkasi eivät kanna, huolehdit minusta liikaa. Tiedän, että et jaksa tätä kaikkea paskaa, olet minua nuorempi ja tämä kaikki on sinulle henkinen itsemurha.

"Tiedätkö mistä tämä sävelmä kertoi?"
"E-en... Se kuulosti kyllä hyvin tutulta."
"Se oli se kappale, joka soi Kreikassa silloin, kun suutelimme ensimmäisen kerran."

Vokalistin ääni värähti loppua kohden, tuntui niin hirveältä katsoa hänen haurasta olemustaan. Koko se kova kuori oli kadonnut Rukin ympäriltä ja jättänyt jälkeensä pienen ja pelokkaan nuoren miehen. Hän oli ilmiselvästi hylännyt vaikuttavan olemuksensa hetkeksi pois. Pian se putkahtaisi kuitenkin taas esiin, siitä nenänsä peittänyt oli sataprosenttisen varma.
"Ruki, mikset tullut hakemaan minua silloin, kun sinun piti?" Reita kysyi hiljaa ja käveli ihan rakkaansa eteen. Kaksi rakastavaista, kaksi maailmaa, kaksi heikkoutta.
"Koska..."
"... niin?"
"Koska minä pelkäsin."

Pienen hetken ajan Reita seisoi paikoillaan, hengittämättä. Hän ei tajunnut kuulemaansa, kuitenkin sanojen uppoessa alitajuntaan vaaleampi naurahti helpotuksesta.
"Pelkäsit? Mitä ihmettä sinä pelkäsit?"
"... ettet muistaisi tai pahimmassa tapauksessa rakastaisi minua niin paljon kuin minä sinua."

***

Äänet käskee mua nauramaan, lyömään sitä suoraan naamaan. Se vaan pelkäs mua, miten se kehtas? Olin antanut sille koko mun elämän ja se vaan pelkäs. Ei helvetti, se kaikki tuntu niin mahdottomalta. Mun oma rakas, pelkäs tulla hakemaan mut kotiin, vaikka lupas?
Äänet hokee mulle, että se on huora. Ettei niin ruma ja inhottava huora mua ansaitse, sen pitäis mennä perimään maksua seksistä. Niin ne mulle sanoo, käskee mua hakkaamaan sen kuoliaaks.

Kuitenkin yritän karkottaa ne äänet mun luota. Mä haluan halata mun rakastani. Ei se oo huora, ei oo koskaan ollutkaan. Se on maailman upein ihminen, jota mä oon aina rakastanut. Jo silloin, kun en ees tiennyt, että noinkin mahtava ihminen voi olla olemas.

Eikä se ollu väärin pelätä. Mä pelkäsin myös, pelkäsin niin vitusti.

Pelkäsin, etten saa enää ikinä kokea rakkautta tai tuntea sen kehoa mun omaa vasten.

Mä olin kuitenkin väärässä, me molemmat oltiin. Kylmä meri alkaa haihtua pois mun ympäriltäni. Oon viimeinkin kokonainen.


***

"Ruki... Se ei todellakaan ole totta... Rakastan sinua enemmän kuin mitään muuta tässä maailmassa", basisti kuiskasi ja katsoi hieman alaspäin. Ruki istui pianon edessä olevalla penkillä ja näytti tärisevän kylmästä. Miksi hän ei ollut pukenut edes paitaa ylleen...?

Niin hauras, niin kaunis, niin rikkinäinen...

Niin upea, oma Rukini.


Reita huokaisi vaivalloisesti ja sulki silmänsä. Nyt hän voisi tehdä sen, hän pystyisi siihen.
Pienen ajattelun jälkeen nenänsä peittänyt polvistui Rukin eteen ja yritti keksiä sopivia sanoja suuhunsa. Kyllä hän pystyisi siihen, ei se olisi niin vaikeaa. Pitäisi nyt vain sanoa se, kun mikään ei ollut tiellä. Mikään ei ollut estämässä tätä tilaisuutta.
Vokalisti katsoi ihmeissään Reitan elettä ja yritti pidätellä kyyneliään, yritti estää kristallikyynelien esityksen. Mitä hän nyt yrittää...?

"Ruki, menetkö naimisiin kanssani?"

Olet todella kaunis, elät vain yhden kerran.
Olet todella viisas, elät vain hetken verran.
Olet todella kaunis, elät vain yhden kerran.
Olet todella viisas, elät vain hetken verran.

Todella kaunis, elät vain yhden kerran.
Todella viisas, elät vain hetken verran.
Todella kaunis, elät vain yhden kerran.
Todella viisas.

Me pystyisimme toisillemme ihmeen tekemään,
jos sinä pystyt niin kuin minä pystyn näkemään.


"Tarvitseeko sitä edes kysyä?"
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä Su Touko 10, 2009 9:11 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (R/R, 2/2 + epilogi 10.4.)

ViestiKirjoittaja serellenders » Pe Huhti 10, 2009 5:42 pm

Hmm... mitä tähän nyt sanoisi.
Olin innoissani kun huomasin tähän ilmestyneen epilogin, mä en tiiä millä sä oikein teit sen, kun lähin lukemaan epilogin nimeä ja ensimmäisiä sanoja kylmät väreet matkasivat selässäni. Miten sä oikein teit sen? Kukaan muu ei ole ennen pystynyt siihen, mutta sä tuut ja teet sen jollakin ihmeellisellä tavalla.
Kuitenkin kun olin lukenut tämän mä olin... pettynyt. Oikeesti, mä olin aika helvetin pettynyt tähän loppuun, mutta ei siitä nyt, ei siitä vielä.

Taas se sama juttu kun noissa ensimmäisissä luvuissa, nuo laulunsanat olivat aivan erilinen juttu tässä fictissä. Ne eivät sulautuneet samalla tavalla tekstin joukkoon kun Ikävä Ihollasi fictissä, ne eivät olleet osa tarinaa. Alussa ne toimivat jotekin vielä, ne eivät keränneet miinus pisteitä, mutta eivät kyllä tuoneet lisääkään. Kuitenkin lopussa olevat sanat veivät makunsa ja keräsivät harmikseni niitä miinus pisteitä joista olen jankuttanut liikaa jo. Itse tuo kappale on hieno josta nuo sanat ovat otettu, ja itse tuon kappaleen tunnelma kyllä sopii sinänsä tähän epilogiin, joten en kyllä ihmettele, miksi valitsin juuri tuon kappaleen sanat. Kuitenki ne olisi voinut jättää pois minun mielestäni.

Alusta pidin todella paljon. En enää ihmetellyt hetkeäkään minkä takia mä innostuin, kun joku pikku kakara jostakin tikkarista tähän tulleesta epilogista. Mä en kuitenkaan vieläkää ymmärrä miten sä teet tän, miten sä saat mut innostumaan reitukificistä joita olen vältellyt kun ruttoa. Okei, tuon pitäisi jo sitten kertoa sinulle, että sinä todellakin olet hyvä kirjoittaja. Etkä pelkästään hyvä kirjoittaja, vaan osaat myös ideoita fictit hyvin. Ruki ja Reita olivat kaksi eri persoonaa, kaksi eri henkilöä jotka pysyivät erillään koko ajan. Joskus saa huomata, että kirjoittajalla tahtoo hahmot niin sanotusti sulautua toisiinsa, varsinkin kun ja jos kyseessä on joku yleisempi paritus. Vielä yksi asia mille minun on pakko nostaa hattua ja antaa pienet aploodit on se, että Ikävä Ihollesi ja tässä fictissä Rukin ja Reitan identiteetit pitivät helvetin hyvin yhtä. Jo tästä huomasi kyllä, että näillä kahdella ficillä on sama kirjoittaja ja se myös vahvisti todella paljon käsitystäni siitä, että olet kirjoittanut paljonkin Reituki fictejä.

Mä taas rakastuin kursiivi kohtiin. Ne taisivat olla ainakin itseni kohdalla jonkinlainen sielu tälle ficille. Mä en ymmärrä mikä niissä oikein oli, mutta mä rakastuin niihin. Oliko se kielellinen ulkoasu jolla sä toit ne kohdat läpi ja julki vai mikä, mutta kuitenkin ne olivat aivan omaa luokkaansa.

Äänet hokee mulle, että se on huora. Ettei niin ruma ja inhottava huora mua ansaitse, sen pitäis mennä perimään maksua seksistä. Niin ne mulle sanoo, käskee mua hakkaamaan sen kuoliaaks.

Ehdottomasti lempikohtani. En mä tiedä mikä tässä on, mutta tämä vain nousi tuon muun tekstin joukosta jotenkin esille ja jäi mieleen. Tykkäsin. Tässä kursiivissa, toisto sanalle huora toimi todella hyvin. Se piti tuon kursiivin jotenkin kasassa ja niin sanotusti sormensa ympärillä.

Alussa jo sanoinkin, että loppuun oli todella pettynyt. Okei, se vika ei ole sinussa, vaan minusta. Ja tässä taas tulee esille luultavasti tämä syy miksi olen vältelly Reituki fictejä kuin ruttoa. Reitan kosinta vain vei jotenkin sen tunnelman mikä oli jo tullut. Jotenkin tuo kosinta vaan veti kaiken yhteen kasaa, ja aivan kun siinä samassa olisi romahtanut kaikki ne uudet ulottuvuudet jotka olivat tulleet aikaisemmin julki. Tosiaankin, tämä lopun pettymys on henkilökohtainen mielipide ja luulen, että moni muu onkin aivan toista mieltä kanssani ja hyppii riemuissaan lopun kosinnasta.

Kuitenkin kaiken kaikkiaan tämä oli hieno ficti. Tekstisi oli sujuvaa ja ideointisi hyvää. Tämä pysy juonellisesti hyvin kasassa eikä jättänyt häiritseviä aukkokohtia. Olet todellakin upea kirjoittaja, ja onnistuit vakuuttamaan minut sillä aivan uskomattoman lyhyessä ajassa.
Kun ruumiini ajattelee... On ihollanikin sielu
Colette, la retraite sentimentale


ex-altesse

Avatar
serellenders
Teknikko
 
Viestit: 147
Liittynyt: La Maalis 14, 2009 1:39 pm
Paikkakunta: warkaus

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (R/R, 2/2 + epilogi 10.4.)

ViestiKirjoittaja ichi » La Huhti 11, 2009 2:36 pm

Luin tuon kakkososan jo aikasemmin, mutten saanu kommentoitua. Se tuntu vaan liian vaativalta tehtävältä. Nyt oon sen verran positiivisessa mielentilassa, että päätin kommentoida ja luin samalla tuon epiloginki, ku se oli tullu.

Mun mielestä kerrot tässä tuosta asiasta ihanan realistisesti. Koska tuollasessa tilanteessa toista oikeesti voi pelottaa hakee toinen pois - oli syy tuo tai mikä tahansa. Ettei sellane oo niin helppoa.

Nuo kursivoidut kohdat, oliko ne jotain ääniä, joita Reita kuuli pään sisässä tai jotain? Sellasen käsityksen sain ja siihen päädyin, ku en aluks ymmärtäny ja mietin.

En osaa oikeestaa quotata tästä ficistä mitään kohtaa, joka olis erikoisesti aiheuttanu mussa jotain reaktiota. Tää oli niin iso kokonaisuus, että tästä on hankala erotella mitään yksittäistä kohtaa.
IMO ei tää oo mitenkää erikoinen tekstinä. Aihe on omalla tavallaan kulutettu, mutta kun tää tuntuu niin henkilökohtaselta, kun tätä lukee, että mä ainaki pystyin tuntemaan omassa päässäni kaiken tuon, mitä Reita tunsi. Ei tää saanu mua tuntemaan mitään uutta ulottuvuutta, mutta tää oli hyvin henkilökohtanen, ei ne kaks aihetta sovi yhteen. Musta on mukava lukee vaihteeks täältä jotain tällasta, mistä ite tietää tasantarkkaan, että mitä siinä tapahtuu ja mitä ph tuntee sillä hetkellä.
En mä tarkota tota nyt mitenkää pahalla, musta se on vaan hyvä, et on tällasta ns. "syvempää" tekstiä.

Paritukselle en välttämättä lämpee enää niin kamalasti. Reituki on kyllä söpöä, mut mulla on edelleen päähänpinttymä Ruki/Aoista. >D Ei mua tää paritus haittaa mitenkää, jos ois haitannu, ni en ois antanu sen häiritä.

Lopetus oli kyllä hyvä. Kelasin jo ekassa osassa, että mite meinaat lopettaa tän, ettei tuu täysfail -- mut näytti se onnistuvan hyvin. En ois kyllä arvannu, että laitat tuollasen lopun, mutta se oli kyllä niin söpö. :___DD

Lisään vielä tuohon yhteen kohtaan, että sait nää ajatukset tässä tosi hyvin esille. Osasit selittää ne, saada lukijan tuntemaan sen, mitä Reita tunsi, miten se ajatteli ja miten ne ajatukset synty.
Saatan selittää huonosti tän asian, mutta tällaseen tekstiin kommentoiminenki on jo todella vaativaa - IMO, mut anyway. :---D

Mä pidän hirveesti tästä ficistä, en oo varmaan tän kommentin aikana sitä hirveesti sanonu, mutta sanonpahan nytten. Toivon, että se käy tästä kommentista muutenki selville, että mä pidin - ja pidän tästä paljon.

Kiitos vielä tuosta omistuksesta ! ´3`

Kiitos muutenki koko ficistä. Hienoa, jos sulla on riittäny järkee kirjottaa tällanen teksti. Tässä tarvii aivotyötä kuitenki normaalia enemmän. :)
Ota kiinni ja vie takaisin turvaan
Pidä kiinni, älä irrota koskaan
Sytytä sammunut sielu, herätä haaveeni taas
Ota kiinni ja vie takaisin turvaan

Avatar
ichi
Teknikko
 
Viestit: 132
Liittynyt: To Elo 14, 2008 6:30 pm
Paikkakunta: oulu/kiiminki

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (R/R, 2/2 + epilogi 10.4.)

ViestiKirjoittaja midori » To Huhti 16, 2009 6:49 am

Luin tän epilogin ja viikon alus, mutta nyt vasta on aikaa tulla kommentoimaan.

Miten tämä on saanu näin vähän kommentteja?! O__o sitä ihmettelen todella.
Koska tämä ficci, etenkin epilogi, oli aivan mahtavan ihana.

Mun mielestä oli tosi sulosta, kun Ruki soitti kappaletta, jonka aikana ne oli suudellu ekan kerran. Sekin on jo upeaa että herra muisti, miten kappale meni. Se vaan oli niin...hellyyttävää.
Ja on niin iso plussa, että Ruki on tuollane romanttinen, tuollane joka tarttee Reitaa koska on ite niin heikko. Ettei se oo mikään kusipää joka olis unohtanu Reitan sen ollessa poissa Rukin luota.
Mä tykkään siitä, että sä teit Rukista tuollasen, joka tarvitsee jonkun toisen itsensä rinnalle pystyäkseen elämään. Muutenhan se kuihtuis kokonaan pois, raukka parka. Sinäki aikana ku Reita oli poissa, Ruki oli vaan laihtunu.
"Pelkäsit? Mitä ihmettä sinä pelkäsit?"
"... ettet muistaisi tai pahimmassa tapauksessa rakastaisi minua niin paljon kuin minä sinua."

Tuo oli ihana kohta sen takia, että Reitaki oli pelänny, ettei Ruki enää rakastais sitä. Ne molemmat oli pelänny samaa asiaa. Molempia oli pelottanu ja ahdistanu sama asia.

Ja tuo loppu.....voi luoja, tämä loppui paljon paremmin kuin olisin voinut edes kuvitella!!
Oikeesti, kyyneleet nous silmii siinä vaiheessa kun Reita polvistui Rukin eteen kosiakseen tätä.

Ah, tämä oli todella ihana ficci. Tykkäsin tästä prologista lähtien.
Kaksi ensimmäistä lukua ja tuo prologi olivat ahdistavia, surullisia. Kuvittelin että ficci loppuisi todella huonosti. Mutta olen niin iloinen ettei niin tapahtunut.
Teksti oli alusta asti todella sujuvaa, kirjoitusvirheitä ei näkynyt (epilogissa oli yksi kirjotusvirhe mutten enä löydä sitä .__. ja kuvailua oli sopivan paljon. Ja juoni oli tosi hyvä. En ole ennen lukenu ficciä, jossa kukaan joutuis johonki mielisairaalaan tms.
Kaikkein eniten mä tykkään siitä, minkälaisen sä teit Rukista. Heikon ihmisen, joka tarvitsee Reitaa.
Tämä oli oikeasti yksi parhaista Reituki ficeistä, jotka olen lukenut ♥
Toivon että kirjoitat taas pian jonkun tosi hyvän ficin, tulen sitten lukemaan ja kommentoimaan :)

Ja kitos vielä kerran tästä!! *haliruttaa*
Kimi wa inai.

ent. NeeSama

Avatar
midori
Roudari
 
Viestit: 68
Liittynyt: La Elo 16, 2008 11:39 pm
Paikkakunta: Keskellä Suomen loistokkuutta.

Re: Kuulin sun äänes seinien takaa (R/R, 2/2 + epilogi 10.4.)

ViestiKirjoittaja akumu » Ti Heinä 21, 2009 5:56 pm

Nyt mä vastaan näihin kommentteihin, meni sitten miten kauan tahansa !

Altesse: Kiitos tosi paljon kommentistas !

Mä voin sanoa, että oon itekki jotenkin pettynyt tähän epilogiin, koska se tuntu ainakin mun mielestä ihan kauheen irralliselta. Mut koska mä lupasin tähän epilogin niin siitä tuli nyt sitten tommonen. Voin kehuu itteeni ja sanoo, et lopusta tykkäsin ite ehkä parhaiten, koska se oli niin klisee. Mä yksinkertaisesti rakastan sitä, kun kositaan jossain ficissä, vaikka olis sitten se mies/mies paritus. Musta se on vaan jotenkin--- söpöä.

Olin innoissani kun huomasin tähän ilmestyneen epilogin, mä en tiiä millä sä oikein teit sen, kun lähin lukemaan epilogin nimeä ja ensimmäisiä sanoja kylmät väreet matkasivat selässäni. Miten sä oikein teit sen?


Joo kuule en kanssa ite tiedä yhtään, miten sen sitten saatoin tehdä ! Oon jollakin tavalla hämmentyny sun sanoistas, mut oikeesti, kiitos tosi paljon. Noi sanat merkitsi mulle tosi paljon. Mä en sitten tiiä, että johtuuko toi sun reaktios mun kirjoitustaidosta, mutta kuitenkin. Aika harvinaista yleisesti ottaen, että mulle sanotaan noin ! Ja kiva, että tykkäsit niistä kursivoiduista osista, koska oon niihin kanssa jotenkin tyytyväinen. En tiiä, miks aina päädyn kirjoittamaan tollasia ficceihin, ehkä tykkään niistä sitten vain niin paljon.

Kiitos risuista ja ruusuista ! Ihanaa, että vakuutuit kirjoitustaidostani ja pidit tästä ficistä ! ♥

ichi: Kiitos sullekin kommentistas !

Niin no, kaikki ei välttämättä ihan heti lämpee tälle Reitukille, jos tykkää enemmän jostain muusta parituksesta, mikä on sitä Gazettekeskeistä. Ite oon kuitenkin liian addiktoitunu tähän ja tosiaankin, halusin välillä tehdä semmosen ficin, misä Reitalla ei oo kaikki ihan hyvin. Tuntuu, et aina Rukilla menee huonosti niin täytyy välillä tehdä asiat toisella tavalla. Vaikken kyllä itekkään osaa kuvitella Reitaa tohon ns. mielisairaan rooliin, mutta joo--- Näytti ihan hyvin kuitenkin kelpaavan ja anteeksi sitten niille, jotka ei liiemmin ilahtunut Reitan valitsemisesta tähän rooliin.

Ihanaa, että tykkäsit tästä ficistä ! ; ___ ; Koska oon ollu täällä oikeesti ihan paskat housuissa, että noh, mitenkäs sä mahdat tähän suhtautua, koska täähän oli omistettu sulle. Kuiteskin--- ihanaa kuulla, että tykkäsit ja vielä ihanampaa on lukee tota sun kommenttias ! En oikeesti osaa vastata siihen mitenkään, muuta kuin et iso kiitos. Ja kyllä, tää ficci on vaatinut multa ihan hitonmoisesti aivotyötä, koska en oikeesti oo ikinä ennen panostanut ficciin näin paljon. Et sen takia oon tästä ihan ylpee, vaikkei tää välttämättä kaikkien sydäntä ihan lämmittänytkään.

Kiitos ja kumarrus sulle kuitenkin ! ♥

NeeSama: Kiitos myös sulle ! (Miten musta tuntuu, että alotan aina tälleen nää vastauskommentit ?)

Ehkä tää ei oo saanu kommentteja kliseisen nimensä taikka parituksen takia, I don't know : ( No mut hyvä, että ees on tullu näin monta kommenttia, koska se sentään piristää mua aikas paljon ! Ihanaa tietää, että myös sä tykkäsit tästä ja varsinkin epilogista. Tota epilogia oli niin vaikeeta lisätä tänne, koska se tosiaankin tuntu irralliselta ja jotenkin tönköltä noiden laulunsanojen takia. Oon aika hämmentynyt, että se otettiin kuitenkin ilman sen suurempaa kritiikkiä vastaan. Ihanaa oikeesti, että tätä on edes lukenut _joku !

Äh, en osaa sanoa nyt mitään, koska oon niin liikuttunut ; ___ ; Mut kiitos oikeesti kommentistas, se piristi tosi paljon ja on ollu ihanaa tietää, että sä oot tykännyt tästä, ihan tosta prologista lähtien. Lue ihmeessä enemmänkin mun ficcejäni, ne saattaa olla aikalailla parempia kuin tää, vaikka tähän oonkin eniten panostanut.

Kiitos ! ♥

Amor: Kiitos sulle erityisen paljon pitkästä ja ihanasta kommentista !

Arvaa vaan nouseeko noiden sun sanojen jälkeen pissa päähän oikeesti D: Ei tee hyvää lukee tommosia ihania kehuja, koska ei tää ficci toisaalta niin erikoinen oo kuin olis voinut olla. Jos oisin vaan enemmän käyttäny sitä aivotyötä niin tästä olis voinut tulla parempi... Mutta toisaalta--- enempää mun päästä ei lähtenyt, anteeksi siis. Tää ficci on kokonaisuudessaan se, mihin mä pystyin tän vaikeen aiheen kanssa. Koska mä en oikeesti tiiä, millainen on osasto/mielisairaala, koska en oo koskaan ollu semmosessa. Enkä oo pahemmi keneltäkään muilta tämmösiä asioita kehdannu edes kysyä. Mä yritin tän kanssa tosi paljon, et ihanaa jos on kelvannu !

un kirjotukset ei vaan koskaan petä mun odotuksia, ei koskaan. ja niin ku mä sulle olen jo monesti sanonutkin, sä olet varmaan mun lempikirjottajani täällä lafissa, ihan oikeesti.


Kuules tyttö hei, rauhoitus nyt siellä ja vedä henkeä ! Ei mun kirjoitukset niin erikoisia voi olla, mut oon oikeesti ihan hiton otettu, jos tarkotat tota ihan tosissas ; ___ ; Koska kukaan ei oo ikinä ennen sanonut mulle noin ja sun sanojen takia mä saan otettua useimmiten itteäni niskasta kiinni ja sitä mukaan mä alan kirjoittaa. Että--- semmonen vaikutus sun kommenteilla on muhun itteeni.

Voin muuten ite katella tuolta ne kirjoitusvirheet pois, ettei ne sinne jää sit muhimaan enää pidemmäksi aikaa ! :D Et no worries, kyllä mä ne sit löydän. Ja jos en löydä ni sit kyl käsken isosiskoa taikka jotakuta kaveria ettimään ne. Joskus on sokea omille virheilleen, tiiän kyllä tunteen.

toinen asia, joka mua häiritsi, oli nuo hoitajat tuolla sairaalassa. oikeesti, ei sellasia vaan voi oikeesti olla.


Ei semmosia hoitajia ookaan, mutta mä en aina halua niistä kilttejä ja ymmärtäväisiä. Ymmärrän, ettei noi hoitajat ihan miellyttänyt muutamaa lukijaa, koska eihän sellasia oo missään, ei ees normaalissa sairaalassa. Mua ottaa kuitenkin usein päähän se, kun ne on niin ylikilttejä niin tein niistä sitten pahiksia - ehkä liiankin pahiksia, en tiiä. En yritä puolustella itteäni, koska se ei oo oikein :D Mut sanon samaa, ettei sellasia hoitajia oo missään, mutta täähän on vaan fanfictionia. Etkä sä mitään negatiiviselta kuulostanut ! >:O Hyvää kritiikkiä ihan annoit ja oon siitä ilonen !

Mut oikeesti--- noi sun kehut ; ___ ; Kiitos tosi paljon, muuta en osaa sanoa. Sä saat oikeesti mun sydämen sulamaan tohon lattialle lätäköks noiden sun kommenttien takia. Ja btw, jokainen lukija voi ihan itse miettiä parantuiko Reita tosta paniikkihäiriöstä, mutta ite koin Reitan kuitenkin sen verran _terveeks jo, et Ruki sais pitää siitä huolta.

Mut--- kiitos kommentistas ! Enempää mä en osaa sanoa, senkin hyvä kommentoija ♥

Amppu: Kiitos kommentistas !

Mitä turhia kiität tosta omistuksesta ! :D Omistanhan mä ihan randomeille näitä ficcejäni niin miksen siis sullekin ? Elikkäs, ole hyvä omistuksesta. Toivottavasti kuitenkin tykkäsit tästä sen verran, ettei tää ollu ihan sitä Lafin pohjasakkaa.
Niin kuin melkein aina sanon, sun kommentit = pure love. Sä osaat antaa ihanasti kritiikkiä, rakentavaa ja sitten myös niitä kehuja, jos sellasta sitten keksit ! Mut oikeesti, olin tyyliin taivaissa, kun luin tota sun kommenttias. Harvoin ihmiset panostaa kommentteihin niin paljon kuin sä, jos näin suoraan sanon.

Itselläni on se vika, että haluan viilata pilkkua sitten oikein kunnolla, kun ficcari kirjoittaa osastoelämästä.


Ei se mitään, vaikka viilaisit pilkkua, hei ! Koska mä en tosiaankaan tiedä _yhtään_mitään mistään osasto-/mielisairaalaelämästä niin ehkä on ihan hyvä, jos joku vähän sanookin, onko asia oikein vai väärin. Mut toisaalta, eihän tätä niin tosissaan tartte ottaa, kun tää on vaan fanfictionia, mut jos oikeesti joku ficci ärsyttää/vaikuttaa erityisellä tavalla niin sitten kannattaa toki mainita.

Olet mielestäni yksi suurimmista kehittyjistä, joiden tekstejä olen seurannut alusta asti! Muistan, kun liikuit netissä vielä toisella nimellä ja kirjoittelit An Cafesta joitain aloittelijatasoisia ficcejä. Teksteihisi on tullut roimasti omaperäisyyttä, sitä persoonallisuutta, jota sinä viljelet ficceihisi. Kuvailu on myöskin lisääntynyt ihan muutamien kuukausienkin aikana.


... älä edes muistuta niistä An Cafe ficeistä XD Poistatan ne kohta ihan joka paikasta, jos on vaan pakko. Mut ihanaa kuulla, jos oon sun mielestä kehittynyt ! (Itse itseäni kohentaen mallisuoritukseen, katos ; ) ) Ja oon itekki jotenkin huomannut, että niistä 2008 alkuvuoden ficeistä oon aikas roimasti muuttunu kirjoittajana. Ehkä enemmän panostan tohon kuvailuun ja sen takia oonkin aika perfektionisti omien tekstieni suhteen. Jopa tän, vaikkei se ehkä näyttänyt siltä niin paljon. Mut mä panostin tähän, näin mä edes vähän voin puolustaa itteäni. Plus betaa en tosiaankaan käyttänyt, mutta harkitsin tosi monta kertaa sen ottamista XD

Tosi moni muuten on maininnut tosta mun kirosanojen käytöstäni, joten pyydän _jälleen kerran anteeksi, ellei se miellyttänyt mitenkään erityisesti. Ei se muakaan aina miellytä, mutta mä oon sokea kaikille omille jutuilleni niin sen takia en kiinnitä kirosanojen liikakäyttöön mitenkään erityisesti huomiota. Ja tiiän, että käytän niitä sen takia myös liikaa, koska ite kiroilen niin maan perkeleesti, ettei mitään rajaa. Turkulaiset = </3

Kokonaisuudessaan olin oikeastaan aika pettynyt. 8( Olen sitä mieltä, että pystyisit huomattavasti parempaankin.


... ai pystyisinkö ? :C Nyt oon toisaalta hieman hämmentynyt sanoistas, mutta kiitos jos oikeesti uskot mun pystyvän parempaankin ! Koska mä annoin tälle ficilleni melkeinpä kaikkeni, mutta julma tosiasia on nyt se (iiiikh paljastan sen nyt !!!11), että kirjoitin näitä kaikki lukuja _yöllä. Että jee, saatoin vähän parannella asioita päivisin, kun kirjoitin niitä koneella, mutta kuitenkin. Ja kiitos noista kehuistas !

Ja kiitos yleisesti ottaen kommentistas, sitä oli oikeesti ihana lukee ! ♥
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku


Paluu K-15

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Yahoo [Bot] ja 0 vierailijaa