An cafe -Valokuvia- 20. osa 27.11.

[HamtaroHam]

Otsikko: Valokuvia
Kirjoittaja: HamtaroHam
Beta: En koe tarvitsevani
Paritus: Miku x Kanon, Bou x Teruki
Tyyliluokitus: Fluff, humor, (((((action)))))
Osat: 20/??
Ikäraja: K-15
Sisältökuvaus: Miku ja Bou aloittelevat uutta lukuvuotta ankeassa sääntöjen täyttämässä opinahjossaan Moriyaman poikalukiossa, joka saa sinä vuonna muutaman merkittävän lisäyksen sekä oppilas- että opettajakaartiin. Kanon on tyylikäs, hiljainen ja ujo uusi oppilas, joka jo muutaman päivän jälkeen haluaisi kovasti oppia tuntemaan Mikun paremmin. Teruki on upea, mukava ja kiltti uusi opettaja, joka on Boulle aluksi pelkkä kaukainen haave, mutta jo muutaman sattumanvaraisen kaupunkitapaamisen jälkeen muutakin kuin pelkkä opettaja. Mikun salattu menneisyys kiehtoo Kanonia ja Teruki yrittää kovasti olla paljastamatta ihastustaan Bouhun yhtään kenellekään.
A/N: Tykkään ideasta, joka mulla on tähän ficciin. Vielä vaikea sanoa oikeastaan mitään, kun on niin kesken :P
Sen verran haluan sanoa, että tässä ficissä on jonkin verran myös faktoihin perustuvia juttuja (siis ihan semmosia pikkujuttuja vaan x)) niin niistä ilmoittelen sitten, jos niitä ilemeen :D
Anteeks, että toi sisältökuvaus on noin tönkkö, korjaan sen jos saan jonkun järkevän kehitettyä siihen ;;__;;
Olkaa hyvät! <3



Ja tuota juu, tässä on vähän niinku tätä ficciä kuvaava kuva ^^ copyrigt by me~ & An cafe kai xD



1. luku - Se paha-poika

Mikä saattaisikaan olla kamalampaa kuin koulun penkille palaaminen mukavan kesäloman jälkeen?
Aivan oikein.
Ei yhtään mikään.
Tämä oli aivan järkyttävä päivä kaikille oppilaille kaikissa kouluissa! Sitä mieltä Miku ainakin oli. Hän katsoi masentuneena kaikkia niitä poikia, joilla oli täysin samanlainen koulupuku yllään kuin hänellä ja jotka seisoivat hänen kanssaan siistissä rivissä katsoen vakavaa rehtoriansa silmiin.

"Hyvää alkavaa lukuvuotta teille", rehtori kajautti kovalla äänellä, vaikka oli vain muutaman metrin päässä kaikkien oppilaiden kasvoista. Miku ei ymmärtänyt, miten noinkin vanhasta miehestä saattoi lähteä niin kova ääni. Rehtori oli Mikua ainakin päätä lyhyempi – lähinnä kumaran selkänsä takia – lähes kalju, hyvin ryppyinen ja varmasti vähintään 80-vuotias. Harmaa iho, yhtä harmaa kuin muhkeat viiksensä... Varsinainen vanhus.
"Minulla on vain muutama ilmoitusasia, sillä olette kaikki minulle jo entuudestaan tuttuja ja tiedätte, kuinka tässä koulussa asiat sujuvat. Toivon kuitenkin, että luette tarkkaan säännöt, jotka olen laatinut tälle vuodelle. Muistakaa noudattaa niitä tarkoin ja olla tekemättä mitään typerää", rehtori sanoi katsoen lauseensa lopuksi Mikua merkitsevästi.

Tyrmistyttävää! Kuinka rehtori saattoi syytellä oppilaita tuolla tavalla? Eihän Miku ollut koskaan tehnyt mitään sääntöjen vastaista!
"Esimerkiksi tyttöjen tuominen tähän kouluun on ehdottomasti kielletty, kuten tiedätte! Ja viimevuonna 'sattumalta' sattuneen välikohtauksen takia tässä koulussa on kiristetty turvatoimia ja jokaiseen luokkaan on asennettu valvontakamerat. Myös kaikille ulos vieville oville on asetettu valvontajärjestelmät kaikkien turhien vierailijoiden välttämiseksi", rehtori pauhasi tuijottaen Mikua nyt avoimesti silmiin hullunkiilto katseessaan..
Rehtorihan valehteli päin naamaa. Ei Miku ollut niitä tyttöjä tuonut koululle omaksi huvikseen, eikä ainakaan sattumalta. Kaverit olivat halunneet pitää hauskaa, mutta koska olivat itse kaikki sellaisia aikaansaamattomia vätyksiä, oli Mikun täytynyt ottaa ohjat käsiinsä. Syy ei siis ollut hänen, vaan hänen kavereidensa ja niiden tyttöjen, jotka halusivat ottaa riskin ja tulla käymään heidän koulullaan. Eivätkä kaikki siinäkään joukossa edes olleet olleet tyttöjä...

"Jokaisen on myös noudatettava pukeutumis-sääntöjä! Kaikenlainen meikki on kielletty, hiuksenne harjaatte ja sitten annatte olla. Koulussa vaatetuksena saa käyttää vain koulupukua. Naiseksi pukeutuminen on hyvin ehdottomasti kielletty!" rehtori huusi Mikun naaman juuressa. Muutama oppilas rivissä tyrskähteli muistaessaan välikohtauksen. Miku oli ollut mukana niiden lukuisten koululle livahtaneiden tyttöjen joukossa tyttöjen koulupuku yllään, hiukset saparoilla ja kirjava meikki kasvoillaan johdattaen näitä tyttöjä oman poikakoulunsa takaovista sisään.
Mikua alkoi itseäänkin hymyilyttää tuo muisto.

"Enkä minä halua enää koskaan talvella nähdä, kuinka joku ottaa kaikki paitansa pois ja alkaa tanssia keskellä jalkapallokenttää!" rehtori ärähti tuijottaen Mikua yhä. Usea oppilas tyrskähti jälleen, Miku heidän mukanaan. Tuolla vanhalla ukkelilla ei selvästikään ollut hiukkastakaan huumorintajua. Mikuhan oli vain juossut keskelle kenttää, kun häneltä oli kysytty uskaltaisiko hän stripata kaikkien kavereidensa edessä jollakin yleisellä paikalla. Mutta eihän Miku ollut ehtinyt kuin heittää pois takkinsa ja paitansa, kun rehtori oli jo juossut hänen luokseen vihasta puhkuen ja naama punoittaen. Hän oli silti tienannut sievoisen summan rahaa sinä päivänä 'rohkeudestaan'.

"Kaksi ilmoitusasiaa vielä. Kaikki koulumme uudet oppilaat liittyvät joukkoomme huomisaamuna. Teidän luokallenne tulee vain yksi uusi oppilas. Yhteensä uusia oppilaita tulee 192, joista ensimmäisen luokan oppilaita 184. Huomisaamuna kaikki uudet ja vanhat oppilaat ovat juhlasalissa ja kuuntelevat opettajien esittelyn sekä kaiken informaation huolella", rehtori sanoi lähtien viimeinkin pois Mikun edestä.
"Lisäksi koulumme opettajakaarti on myös saanut lisäyksen, meillä on uusi maantiedonopettaja. Hänen nimensä on Teruki Nagata ja hän on lukion kolmannen luokan luokanvalvoja.
"Minkä kirjaimen?" Miku kysyi. Rehtori mulkaisi häntä paksujen, harmaiden kulmakarvojensa alta.
"Ei kuulu sinulle, sillä sinä olet vasta lukion toisella luokalla", rehtori kähähti virnistäen pojalle ilkeästi.
"Kuuluupas, sillä hän saattaa olla ystäväni luokanvalvoja. Ystäväni sattuu nimittäin käymään lukion kolmatta luokkaa", Miku sanoi hymyillen tyytyväisenä, kun rehtori alkoi muuttua hivenen punaisemmaksi kasvoiltaan. Hyvä, sai harmauteensa edes vähän väriä.
"Voit kysyä asiaa ystävältäsi koulun jälkeen, Tsukiyama!" rehtori ärjyi jälleen aivan Mikun kasvojen juuressa.
"Totta. Mutta ajattelin, että olisi kiva saada tietää nyt, ettei häiritsisi koko päivää tämä karmiva epätietoisuus..." Miku puheli rehtorille rauhallisesti hymyillen.
"Haluatko sinä poika hankaluuksiin heti lukuvuoden ensimmäisenä päivänä?" rehtori uhkasi vihaisena.
"En. Mutta välillä niitä ei voi välttää", Miku totesi kohauttaen olkiaan. Rehtori olisi varmaankin vääntänyt häneltä niskat nurin, jollei se olisi ollut lainvastaista.
"Hyvää päivänjatkoa teille. Opettaja Hirogawa, voitte jatkaa tästä", rehtori puuskahti hyvästit oppilaille ja viittoi luokanvalvojan astumaan edemmäs. Sitten rehtori astui arvokkaasti kumaraisen selkänsä kanssa ulos luokasta ja sulki oven perässään. Miku hymyili tyytyväisenä, hän inhosi koulunsa rehtoria ja nautti suuresti tuon vanhuksen ärsyttämisestä.

Siitä päivästä lähtien, kun Miku oli ensimmäistä kertaa astunut tämän rakennuksen pääovista sisään, hän oli inhonnut kaikkea siinä. Rehtoria, opettajia, kaikkia niitä sääntöjä, koko rakennusta, aluksi jopa kaikkia oppilaita. Mutta tavattuaan Boun, joka ei myöskään pitänyt koulun tuhannesta ja yhdestä säännöstä, joka ymmärsi hänen huumorintajuaan ja oli muutenkin samantyyppinen ihminen, hän sai ystävän. Edellisen lukuvuoden he viettivät koulussa pitkälti kahdestaan, molemmat saivat lisäksi omilta luokka-asteiltaan kavereita. Sinä vuonna Boukin oli uusi oppilas, hän oli käynyt lukion ensimmäisen luokan toisessa kaupungissa. Miku sai luokaltaan muita tuttuja, kun he alkoivat tajuta, millainen persoona hän oli ja tottuivat siihen, että hän otti elämän enemmän hauskanpidon kuin työn kannalta. Koulun ulkopuolella oli tietenkin Mikun varsinainen elämä, jossa hänen ystäväpiiriinsä ei kuulunut koulusta ketään muuta kuin Bou.

"Hyvää alkavaa lukuvuotta teille minunkin puolestani", opettaja Hirogawa sanoi. Hän oli Mikun luokanvalvoja, omaksi epäonnekseen kuten oli joskus sanonut. Miku kyllä oppi tunneilla, mutta opettajat eivät ymmärtäneet, ettei hänen aina tarvinnut kuunnella oppiakseen.
"Kun luokkamme saa uuden jäsenen, haluan teidän ottavan hänen ujon luonteensa huomioon. Hänen nimensä on Shinya Sano. Jaan teidät nyt istumapareiksi ja niiden parien kanssa te istutte koko lukuvuoden, niillä paikoilla jotka minä teille jaan. Aloitetaan Chikasta ja Kunosta, menkää te tuohon kulmaan, vierekkäisille pulpeteille", opettaja alkoi järjestää luokkaa.
Jonkin ajan kuluttua Miku oli ainut, jota ei oltu sijoitettu minnekään, eikä hänelle enää ollut pariakaan jäljellä.
"Ajattelin, että näin olisi parempi. Saat huomenna Sanon vierustoveriksesi ja toivon, että annat hänen keskittyä opiskeluunsa, sillä hän on rauhallinen ja ottaa koulun tosissaan", opettaja sanoi Mikulle katsoen tätä vakavana silmiin.
"Selvä", poika tuhahti ja istui hänelle varattuun pulpettiin. Aivan opettajanpöydän eteen, eturiviin.
"Shinyalla kävi vähän huono tuuri istumapaikan suhteen... Kuulostaa varsinaiselta tylsimykseltä..." Miku mietti naputellen kynsillään pulpettinsa kantta, kun opettaja alkoi jakaa heille oppikirjoja.

"Tsukiyama! Tuo on kiellettyä", opettaja henkäisi tuijottaen Mikun käsiä pöyristyneenä.
"Mitä? Eikö tässä laitoksessa saa edes pulpetin kantta naputtaa?"
"Sekin on häiritsevää, mutta tarkoitin kynsilakkaasi", opettaja sanoi tuijottaen yhä Mikun sormia.
"Ou", Miku sanoi raapien päätään. Hän piilotti kätensä pulpetin alle ja hymyili opettajalle viattomasti. "Leikitään, ettei minulla ole kynsilakkaa. Eihän se voi sinua oikeasti häiritä."
"Mutta Tsukiyama, se on vastoin sääntöjä", opettaja Hirogawa mutisi neuvottoman näköisenä.
"Miksi? Mitäs pahaa siinä on?" Miku kysyi.
"Sehän on meikkiä", opettaja sihahti suupielestään. Mikua alkoi naurattaa.
"Joka on sormissa. Jolla on sama vaikutus kuin jos värjäisin kynteni tussilla mustiksi. Joten ei se voi ketään häiritä", hän sanoi hymyillen huvittuneena.
"Tsukiyama, sinä olet poistanut ne huomiseen mennessä", opettaja käski ojentaen pojalle matematiikankirjan. Miku huokaisi ja otti kirjansa tyytymättömänä. Jotenkin tämän koulun kaikki huonot puolet alkoivat palata hänen mieleensä entistä selkeämpinä hänen kokiessaan ne uudestaan. Tyhjä paikka hänen vieressään oikein houkutteli nostamaan jalat sen päälle, mutta hän ei viitsinyt hankkia itselleen hankaluuksia.
Miku huokaisi jälleen ja oikein toivoi koulun loppuvan jo.

~

Välitunnilla hänen päivänsä kuitenkin kirkastui hieman, kun hän näki pirteän Boun juoksevan hänen luokseen vaaleat hiukset hulmuten.
"Hei! Miten meni ensimmäinen tunti?" Bou kysyi innoissaan. Miku näki, että toinen oli pakahtua halusta sanoa jotakin. Boulla saattoi siis olla hänelle kiinnostavaa asiaa.
"Harvinaisen hyvin. Rehtori suuttui minulle heti, hän piti minulle peräti henkilökohtaisen puheen siinä kaikkien edessä ja muistutti kaikille tapoja, joilla rikoin sääntöjä viime vuonna. Esimerkiksi se, kun pukeuduin tytöksi..." Miku sanoi naurahtaen muistolle jälleen.
"Minut rehtori meinasi pakottaa leikkaamaan hiukseni. Ne ovat juuri ja juuri pituusrajalla, uskon niiden olevan oikeastaan hieman pidemmätkin. Mutta sain silti pitää ne tämän pituisina. Hän ei tänäkään vuonna pitänyt hiusteni väristä..." Bou mutisi hypistellen hieman yli olkapäidensä ulottuvia vaaleita hiuksia. Miku oli värjännyt hiuksensa vaaleanruskeiksi, mutta ilmeisesti se oli pientä kaikkiin muihin hänessä häiritseviin tekijöihin, ettei kukaan ollut koskaan viitsinyt huomauttaa niin mitättömästä seikasta.
"Oliko tuo se asia jonka niin kovasti halusit kertoa minulle?" Miku kysyi.
"Ei. Meillä on uusi opettaja", Bou hihkaisi halaten itseään.
"Eli hän sittenkin oli teidän luokanvalvojanne! Hemmetin rehtori, ei voinut yksinkertaisesti vastata että 'uusi opettaja opettaa 3B-luokan oppilaita' vaan hänen piti alkaa uhkailla minua –"
"Kuuntele nyt!" Bou sanoi innoissaan. Miku unohti oman katkeruutensa ja katsoi ystäväänsä silmiin. Vanhempi veti syvään henkeä ja alko yhtäkkiä keinua puolelta toiselle.
"Kerro jo", Miku huokaisi.
"Hän on uskomattoman hyvännäköinen!" Bou hihkaisi ja alkoi pomppia paikoillaan. Meikittömänä, hiukset auki, koulupuvun suorat housut ja kauluspaita yllään vaaleahiuksinen ei ollut niin paljon oma itsensä kuin yleensä, mutta pirteä luonne muistutti Mikulle millainen persoona Bou oli koulun ulkopuolella.

Mikua alkoi naurattaa ja hän hymähdellen tarttui ystäväänsä olkapäästä.
"Oliko se noin tärkeää kerrottavaa? Jos joku on minun mielestäni hyvännäköinen, niin yleensä minä sanon vain 'hän on hyvännäköinen', enkä vatvo asiaa sen pidempään", hän naurahti.
"Mutta kun Teruki ei ole vain hyvännäköinen! Hän on täydellinen! Hänellä on aivan ihana puheääni, hän puhuu paljon ja on oikein mukava, ystävällinen! Niin suloinen ja hyvännäköinen samaan aikaan..." Bou höpötti halaten itseään jälleen.
"Vai niin", Miku sanoi virnistäen. Bou ei huomannut hänen ilmettään. "Minä –"
"Lisäksi, tiedätkö millainen olo tuli, kun hän jakoi minulle kirjan ja katsoi suoraan silmiin? Et voi uskoa, mutta minä meinasin valua tuoliltani alas, niin ihana katse se oli!"
"Minulla on tänä vuonna –"
"Teruki Nagata on varsin kiva nimi kaiken lisäksi. Voi, palan halusta oppia tuntemaan hänet paremmin!"
"Bou! Haluan kertoa sinulle jotain", Miku sanoi peittäen Boun suun kädellään.
"No, kerro", vaaleahiuksinen sanoi hymyillen nuoremman vedettyä kätensä pois hänen suunsa edestä.
"Minulla on huomisesta lähtien uusi vierustoveri. Joku Shinya. Hän vaikuttaa varsinaiselta idiootilta, opettaja sanoi hänen keskittyvän opiskeluun täysillä ja olevan hyvin ujo", Miku kertoi.
"Mielenkiintoista", Bou sanoi nyökäten. "Terukilla ei ole samanlainen asenne opettamiseen kuin muilla opettajilla. Hän on rento –"
"Älä sitten ole kiinnostunut siitä, että minulla tulee olemaan kurja lukuvuosi jonkun hikipingon vieressä, kun olen kaikkien opettajien silmätikkuna eturivissä", Miku sanoi kuulostaen mahdollisimman surulliselta.
"Älä naurata, vierustoverisihan saattaa olla vaikka kuinka kiva", Bou koitti piristää taputtamalla nuorempaa päälaelle.
"Minun tuurillani Shinya on joku, jota tekee koko ajan mieli vetää turpaan", Miku huokaisi.
"Enpä usko", Bou sanoi lohduttavasti.

Kellon soidessa Miku ja Bou lähtivät omiin luokkiinsa. Mikun luokanvalvoja seisoskeli oven vieressä ja tarkisti nimilistasta, että kaikki oppilaat tulivat luokkaan.
Omalle paikalleen istuttuaan Miku kääntyi olkansa yli katsomaan, missä kaikki hänen kaverinsa istuivat.
Tietenkin heidän paikkansa olivat takarivissä, kaikkien vieretysten. Mikun läheisyyteen oli siirretty oppilaat, jotka opiskelivat kaikkein rankimmin. Ehkä hänen toivottiin saavan vaikutteita hulluista ympärillään.

"Ottakaa lukujärjestyksenne esille, tutkitaan niitä hetken aikaa", opettaja Hirogawa sanoi istuutuen pöytänsä ääreen. Miku tunsi koko ajan olevansa tarkkailun kohteena ja häntä alkoi ahdistaa.
Hän otti paperille tulostetun lukujärjestyksen eteensä ja katsoi sitä hetken. Yhtä hepreaa se kaikki hänelle yhä oli. Miku ei jaksanut tarkistaa, mikä oppiaine oli kirjoitettu millekin ajalle, hän vain tyytyi näyttämään kiinnostuneelta. Hän tunsi jälleen opettajan katseen niskassaan ja katsoi entistä 'keskittyneemmin' paperia edessään.
"Onko teillä kysyttävää oppituntienne lukumäärästä?" opettaja Hirogawa kysyi. Mikun oli pakko keskittyä hetken aikaa oikeasti ihan vain tarkistaakseen, ettei hänen koko lukuvuotensa ollu vaarassa mennä päin metsää. Kun hän ei löytänyt mitään suurempaa ongelmaa lukujärjestyksestään, hän antoi jälleen aivojensa vaihtaa hieman vapaalle. Miku eli yhä kesälomassa.

~

Kun opettaja Hirogawa vihdoinkin antoi heille luvan lähteä kotiin, Miku kiiruhti ensimmäisenä ulos luokasta. Hän juoksi pihalle ja odotti Bouta siellä jonkin aikaa. Pirteä vaaleahiuksinen juoksi hänen luokseen säteillen.
"Arvaa, mitä hän sanoi?" Bou hihkui juosten kauemmas koulun ovista. Miku juoksi hänen perässään, kunnes he olivat tarpeeksi kaukana koulusta ja sen muista oppilaista.
"No? Ja kuka on 'hän'?" Miku varmisti, vaikka uskoikin jo tietävänsä vastauksen.
"Teruki tietenkin! Hän sanoi, että jos meillä on kysymyksiä, hänelle voi aina soittaa! Hänen puhelinnumeronsahan on esillä opettajaluettelossa! Joten voin soittaa hänelle milloin vain!" Bou hihkui.
"Keksi sitten hyvä tekosyy soittaa. Jos soitat ja kun hän kysyy syytä, et voi vain sanoa 'tuli sellainen olo' tai 'olen halunnut tehdä tämän jo pitkään'. Keksi joku syy puhua hänelle", Miku sanoi hymyillen.
"Tietty, enhän minäkään tyhmä ole", Bou sanoi lyöden toista kevyesti olkapäähän.

He kävelivät hetken eteenpäin sanomatta mitään.
"Tuota... eikö sinusta tunnu siltä, että tuollainen oppilas-opettaja-suhde olisi aika... epänormaali?” Miku kysyi hitaasti. “Tai, mieti nyt! Hänhän saattaa olla sinua vaikka kolmekymmentä vuotta vanhempi! Miltä hän edes näyttää?"
Bou alkoi nauraa katketakseen.
"Älä nyt naura siinä", Miku tuhahti. Hetken aikaa vielä kikateltuaan Bou selvitti kurkkuaan ja kääntyi katsomaan Mikua nauru yhä kasvoillaan.
"Teruki on varmasti vain muutaman vuoden minua vanhempi. Kyllä minä hänen ulkonäöstään osaisin kertoa, jos hän olisi liian vanha", Bou nauroi.
"No miten ihmeestä minä olisin tuon voinut tietää? En ole koskaan nähnyt koko miestä, mielessäni oli kuva jostain Arnold Swarzeneggeristä, kun sinä aina niin korostat pitäväsi miehekkäistä miehistä", Miku mutisi ja Bou alkoi nauraa kahta kovemmin.
"Teruki ei ole lähelläkään Arnoldia, onneksi!" Bou sai sanottua naurunsa lomasta. Miku raapi päätään ja huokaisi.
"Okei, selvä on. Vaihdetaan aihetta. Mitä tehdään tänään? Mennään kaupungille, tavataan viideltä ostoskeskuksella? Mutta käydään kotona ennen sitä", Miku ehdotti yhä nauravalle Boulle.


2. luku - Se tyttö-poika

Bou heitti koululaukkunsa sängylle. He olivat saaneet vain kirjoja ja lukujärjestykset tänään, huomenna koulupäivä kuluisi lukujärjestyksen mukaan. Ei ollut tullut kotitehtäviä vielä, joten hän voisi hyvillä mielin lähteä kaupungille Mikun kanssa.
Bou otti vaatekaapistaan itselleen tyttöjen koulupuvun ja mustat polvisukat, jotka hän puki ylleen, haki työpöytänsä laatikosta meikkipussinsa sekä hiusharjansa ja alkoi laittaa itseään kuntoon. Hän meikkasi ihonsa sekä silmänsä ennen kuin alkoi harjata suoria hiuksiaan selviksi.
Bou nautti ulkonäkönsä parantelusta paljon. Oli ihana nähdä itsensä niin kauniina, niin erilaisena kuin koulussa. Oli ihana nähdä, kuinka hänen silmänsä alkoivat näyttää suuremmilta, kuinka hän itse alkoi näyttää suloisemmalta koko ajan meikatessaan pidemmälle.
Hän teki kaksi saparoa päälaelleen ja vilkaisi nopeasti itseään peilistä ennen kuin lähti pois huoneestaan pienen mustan olkalaukun kanssa.

Lyhyt kävelymatka ostoskeskukselle taittui hieman hitaammin matalakorkoisilla korkokengillä kuin koulukenkien kanssa. Niinpä Bou varasi enemmän aikaa kuin yleensä matkaansa ja oli perillä viisi minuttia etuajassa. Hän astui ostoskeskuksen edessä olevalle terassille ja istuutui eräälle tuolille pöydän ääreen. Kyllä Miku hänet siitä löytäisi.
Pöydissä hänen ympärillään istui paljon väkeä. Oli melko täyttä. Oli pariskuntia, perheitä, liikelounaita, ystävyksiä kahdestaan tai suuremmalla porukalla. Boun lisäksi vain yksi poika istui erään pöydän ääressä yksin. Poika oli painanut päänsä, eikä Bou nähnyt hänen kasvojaan. Kiiltävänmustat hiukset tällä oli.

Bou käänsi katseensa pöytään edessään ja uppoutui omiin ajatuksiinsa. Uusi opettaja oli kuin unelmien ilmestys, ei kukaan mies ollut tehnyt sellaista vaikutusta Bouhun edes puhumatta henkilökohtaisesti hänen kanssaan koskaan ennen. Jokin Terukissa vain oli niin miellyttävää!
Ne hiukset... Tummanruskeat. Pitkähköt. Tyylikkäät. Hyvännäköiset.
Ne kasvot! Upeat ja komeat!
Ja jopa se ääni. Ihanaa kuunneltavaa. Teruki olisi suloinen, vaikka kuinka vakavasti selittäisi mistä tahansa asiasta.
Miten Bou pystyisi keskittymään koulunkäyntiin tämän vuoden, kun olisi niin paljon kiinnostavampaakin katseltavaa taulun edessä?

"Hei", Miku sanoi istuessaan vastapäiselle tuolille aivan sen yksin istuneen mustahiuksisen pojan lähelle. Tuntematon poika kohotti katseensa pöydästä, vilkaisi Mikua ja käänsi katseensa takaisin pöytään. Yhtäkkiä poika kääntyi nopeasti katsomaan Mikua uudestaan. Hän tutki vaaleanruskeahiuksisen pojan ulkonäköä tarkkaan. Bou päätti olla mainitsemasta asiasta Mikulle.
"Miksi sinun piti tulla istumaan tänne? En ollut huomata sinua", nuorempi tuhahti haroen otsatukkansa. Hän oli kääntänyt hiuksiaan latvoista ja vaihtanut ylleen mustan t-paidan ja farkkucaprit.
"Ajattelin, että olisi mukavampi istua tässä, niin kuin me yleensä aina teemme", Bou selitti. Miku näytti ymmärtävän ja vilkaisi mustahiuksista poikaa, joka yhä silloin tällöin vilkuili häntä tutkivasti. Kun poika tajusi Mikun huomanneen hänen tuijottelunsa, hän punastui ja kääntyi katsomaan vastakkaiseen suuntaan. Mikun kulmat kurtistuivat hieman.

"Mitäs teit kotona?" hän kuitenkin kysyi vaaleahiuksiselta pian.
"Laittauduin. Ei minulla ollut aikaa muuhun", Bou sanoi suoristellen hamettaan.
"Minä söin", Miku kertoi.
"Mitäs söit?" Bou kysyi pirteästi. Miku huokaisi.
"Sinulla on aina niin outoja kysymyksiä", hän nauroi, mutta vastasi silti. "Leipää. Äiti yritti saada minua jäämään illalliselle, mutta sanoin syöväni jotain kaupungilla. Hän ei ollut kovin iloinen. Hän olisi halunnut minun pitävän hänelle seuraa, kunnes isä tulee kotiin jostakin neuvottelusta. Eli minun olisi kuulunut olla koko ilta kotona."
Bou naurahti kuvitellessaan Mikun istumaan perheinensä ruokapöydän ääreen. Ei sinänsä ettäkö se olisi ollut jotenkin epätavallista, pojan vanhemmat halusivat usein koko perheen syövän yhdessä, mutta Miku ei omien sanojensa mukaan ainakaan erityisemmin nauttinut noista ruokahetkistä.
"Siinä ei ole mitään hauskaa. Et tiedä millaista se on, kun vanhemmat eivät ole koskaan kotona samaan aikaan kanssani ja sitten kun he ovat, sen kuuluisi olla suurin juhla maailmassa? Ei se koskaan ole, aina silloin me keskustelemme tylsistä asioista, isä ja äiti kertovat miten menee töissä ja minun pitäisi kertoa, mitä minä teen koulussa... Akane näyttää tuhat piirtämäänsä kuvaa, häntä kyllä kehutaan, mutta minä joudun joka kerta näyttämään vähintään yhden jälki-istuntolapun ja he moittivat minua. He eivät tajua, kuinka väärinymmärretty minä olen koulussa, eivätkä kuinka umpihölmö rehtori meillä on", Miku valitti nojaten poskeaan kämmeneensä.
"Minulla ei ole tuollaisia ongelmia. Minä olen meistä kahdesta se kiltti, sinä se paha", Bou sanoi vitsaillen. Hän hymyili niin suloisesti kuin osasi ja Miku alkoi nauraa.
"Varsin paha. Haluan vain ulos siitä kaavoihin kangistuneesta menosta, joka meidän koulussamme vallitsee. Mutta vanhempani eivät anna minun vaihtaa koulua kesken lukion. Olisin missä tahansa muualla mieluummin", Miku huokaisi.
"Minusta tuntuu, että tänä vuonna viihdyn koulussa mainiosti. Lähinnä opettajan takia, en voi uskoa miten jännittävää tämä on! En ole pitkään aikaan ajatellut kenestäkään näin, en varmaankaan koskaan näin voimakkaasti ennen kuin olen vaihtanut edes yhden sanan hänen kanssaan!" Bou sanoi haaveilevasti.


3. luku - Se mustatukkainen poika

Boun selittäessä lisää Terukista, Miku vilkaisi lähellään istuvaa poikaa ja jätti tämän jälleen kiinni tuijottelusta. Miku mulkaisi toista pahasti ja tuntematon poika käänsi katseensa pöydän pintaan. Miksi tuo tuijotti häntä koko ajan?
Hän katsoi jälleen Bouta, joka puhui omiaan. Hän ei jaksanut kuunnella hehkutusta uudesta opettajasta, jota ei ollut koskaan nähnytkään. Hän tyytyi keikkumaan tuolilla ja katselemaan ympärilleen.

"Anteeksi?"
Miku kääntyi kulmat kurtussa katsomaan häntä tuijotellutta mustahiuksista poikaa, joka oli juuri puhunut hänelle.
"Mitä?" Miku tokaisi.
"Käytkö sinä Moriyaman poikalukiota?" poika kysyi epäröiden hieman. Miku katsoi häntä epäillen. Poika katsoi häntä silmiin syvänruskeilla silmillään. Suurehkot huulet, alahuulen kiersi hopeinen rengas oikealta puolelta. Vahva, siisti rajaus silmien ympärillä, yllään mustat farkut ja musta-puna-raidallinen hihaton paita, kiiltävänmustat hiukset tyylikkääseen malliin leikattuna. Mielenkiintoiselta vaikuttava henkilö.
"Käyn", Miku vastasi hieman hämillään. Miksi joku ventovieras tuli kyselemään häneltä tuollaista? Ja mistä ihmeestä tuo poika tiesi, mitä koulua Miku kävi?
"Mitä luokkaa?" poika kysyi emmittyään hetken.
"Se ei kuulu sinulle", Miku vastasi katsellen yhä poikaa kiinnostuneena päästä varpaisiin.
"Mikä sinun nimesi on?" poika kysyi saatuaan rohkeutta, kun Miku kuitenkin vastasi hänen kysymyksiinsä. Kuinkakohan vanha tuo poika oli? Tyylikkäästi muotoillut hiukset hän omasi. Hän selvästi halusi näyttää hyvältä ja onnistuikin siinä varsin hyvin.
"Sekään ei kuulu sinulle", Miku vastasi katsoen poikaa silmiin.
"Olen vain utelias. Näin sinut tänään Moriyaman lukion koulupuku ylläsi, kun kävelin kaupungilla. Ja koska olen itsekin juuri vaihtanut sen koulun oppilaaksi –"
"Mikä sinun nimesi on?" Miku kysyi nopeasti. Pojan huulille kohosi pieni hymy.
"Ei kuulu sinulle", hän vastasi.
Miku piti tuosta pojasta. Häntä alkoi itseäänkin hymyilyttää ja hän ojensi kätensä.
"Olen Miku. Moriyaman lukio 2C."
Uusi tuttavuus tarttui Mikun käteen ja puristi sitä nopeasti.
"Kanon. Moriyaman lukio 2C, näin minulle ainakin ilmoitettiin", mustahiuksinen sanoi hymyillen hieman ujosti.

Hetken aikaa pojat vain katselivat toisiaan.
"Anna minä arvaan... Oikea nimesi on Shinya Sano?" Miku ehdotti hymy huulillaan. Bou katsoi heitä kahta kiinnostuneena.
"Kyllä... Mistä ihmeestä sinä sen tiesit?" Kanon kysyi näyttäen hyvin hämmästyneeltä.
"Luokanvalvojani kertoi minulle, että saisin vierustoverikseni ujon, koululle elämänsä omistaneen Shinya Sanon. Se olet siis sinä!" Miku innostui. Kanon ei vaikuttanut lainkaan sellaiselta tyypiltä, kuin opettaja Hirogawa oli väittänyt.
"Et sinä kyllä vaikuta ollenkaan sellaiselta", Miku sanoi hymyillen.
"Minusta hän vaikuttaa ujolta, mutta ei koululle omistautuneelta", Bou sanoi tähän väliin. Miku ja Kanon kääntyivät katsomaan häntä.
"Hän on Bou. Ystäväni. Hän on vuoden vanhempi kuin minä", Miku esitteli vaaleahiuksisen ohimennen. Bou vilkutti iloisesti Kanonille, joka kohotti kätensä tervehdykseksi hieman hämmästyneenä.
"Mistä sinä päättelet Kanonin olevan ujo?" Miku kysyi. Hän osoitti Kanonille paikkaa vieressään. Hitaasti mustahiuksinen nousi paikaltaan ja istui Mikun osoittamalle tuolille. Hän näytti epäröivän hieman, mutta olipahan tarpeeksi halukas saamaan uusia tuttavuuksia, ettei viitsinyt kieltäytyäkään.
Mikua hymyilytti.
"Hän on. Hänellä meni hyvin kauan ennen kuin sai kysyttyä käytkö sinä tosiaan Moriyaman lukiota. Ei rohkealta ihmiseltä olisi mennyt niin pitkään", Bou kertoi hymyillen koko ajan suloisesti.
"Mutta ujo ihminen ei olisi kysynyt ollenkaan, vaan olisi tehnyt päätelmänsä vasta huomenna koulussa", Miku haastoi.
"Kyllä minä olen ujo", Kanon sanoi kaivaen jotakin mustien farkkujensa taskusta. Hän veti esiin tupakka-askin ja poimi sieltä yhden tupakan, jonka hän vei huuliensa väliin.
"Tupakka rohkaisukeinona", Miku mietti katsoen, kuinka Kanon etsi itselleen vielä sytkärin.
"Ei kai haittaa, jos poltan tässä?" mustahiuksinen kysyi vilkaisten Mikua. Hetken kuluttua hän tajusi myös katsahtaa Bouta.
"Ei tietenkään. Voisin itseasiassa itsekin polttaa yhden", Miku mietti etsien omaa tupakka-askiaan. Kanon oli kuitenkin nopeampi ja ojensi omaa askiaan pojalle, joka kuitenkin pudisti päätään.
"Ei sinun tarvitse. Kiitos kuitenkin", Miku sanoi ottaessaan omasta askistaan tupakan ja vaaleanpunaisen sytkärin, jota hän säilytti siellä.
Kanon nyökkäsi ja tarjosi Boullekin, joka kuitenkin pudisti päätään.
"Ei kiitos. Ei tee mieli nyt", tämä sanoi suoden mustahiuksiselle suloisen hymyn. Kanon kohautti olkiaan ja pisti askin taskuunsa. Hän sytytti oman tupakkansa ja he Mikun kanssa hiljaisina polttivat tupakkansa. Bou vain katseli heitä kiinnostuneena. Tuo tutkiva katse alkoi käydä Mikun hermoille.
"Onko sinun pakko?" hän kysyi hiljaa. Boun katseessa oli jotakin niin tuttua, se viestitti jostakin. Miku ei vain harmikseen muistanut mistä.
"Mitä?" Bou kysyi viattomasti.
"Katsoa tuolla tavalla?" Miku mutisi tumpaten tupakkansa terassin lattiaan. Bou mulkaisi häntä moittivasti.
"Millä tavalla?" vaaleahiuksinen kysyi kääntyen katsomaan taivasta. Miku tyytyi vain pudistamaan päätään.
"Onko huomenna rankka koulupäivä?" Bou vaihtoi aihetta katsoen Mikua silmiin.
"Tavallinen. Ei ensimmäinen viikko ole koskaan rankka, tunnit käytetään siihen, että keskustellaan tulevien kurssien sisällöistä. Kivaa kun ei tarvitse keskittyä mihinkään", Miku sanoi. Kanon kurottautui tumppaamaan tupakkansa viereisen tyhjän pöydän tuhkakuppiin.
"Jep. Yleensä minä keskityn ensimmäisinä päivinä, mutta nyt minusta vähän tuntuu, etten pysty siihen... Teruki on liian kiinnostava", Bou siirtyi jälleen haavemaailmaansa. Miku tiesi, että vaaleahiuksinen halusi keskustella uudesta opettajasta hänen kanssaan, mutta koska ei ollut vielä tavannut Terukia, hän ei edes halunnut puhua tästä. Niinpä hän odottaisi huomiseen ja keskustelisi Boun kanssa kunnolla vasta sitten.
Kanon katseli heitä vuorotellen sanomatta mitään.

"Joko sinä tiedät jotakin uudesta koulustasi?" Miku kysyi kääntyen katsomaan uutta tuttavuuttaan.
"Minäkö?" Kanon kysyi häkeltyneenä. Kyllä hän taisi sittenkin olla hieman ujo. Hiljainen ja ujo... Miku katseli Kanonia miettien, oliko toinen tutustumisen arvoinen. Ulkomuodoltaan ehdottomasti. Mutta hiljainen ja ujo... Kanonista ei koskaan tulisi Mikun ystävää, jos hän olisi noin erilainen perusluonteeltaan. Mutta ehkä se oli vain alkuvaikutelma? Tutustumisen ujoutta? Puhuessaan hän vaikutti kuitenkin niin mielenkiintoiselta henkilöltä, että ainakin nyt aluksi Miku mielellään tutustuisi häneen.
"Kukapa muukaan", Miku vastasi. Kanonin posket näyttivät punehtuvan hieman.
"En. En tiedä oikeastaan mitään. Vain sen, että minun on käytettävä koulupukua ja käyttäydyttävä asiallisesti", Kanon sanoi hetken kuluttua. Mikun huulille kohosi naurava hymy.
"Et todellakaan tiedä mitään", hän totesi. "Moriyaman poikalukio. Ensimmäisenä minulle tulee mieleen se rehtori... Voisin hirttää hänet, jos vain löytäisin niin heiveröisille vanhuksille tarkoitetun hirttoköyden jostain. Rehtori on –"
"– kuusikymppinen mies, joka johtaa koulua arvokkaasti ja määrätietoisesti?" Bou lopetti Mikun lauseen.
"Kaukana siitä! Hän on ainakin kahdeksankymmentä, eikä todellakaan johda koulua arvokkaasti tai määrätietoisesti, vaan piinaamalla ja kiduttamalla!" Miku huudahti.
"Miksi suhtaudut häneen noin negatiivisesti?" Kanon kysyi häivä huvittuneisuutta äänessään Mikun reaktiosta johtuen.
"Voin luvata sinulle, että hän ajattelee minua yhtä lämpimin tuntein kuin minä häntä", Miku mutisi sylkäisten terassin kaiteen yli. Kanon näytti hieman hämmästyneeltä, mutta silti ymmärsi selvästi, mitä Miku tarkoitti.

"Muuten, jos tulet kouluun tuon näköisenä, sinut erotetaan", Miku vihjaisi katsoen merkitsevästi Kanonia. Mustahiuksinen hämmästyi ja vilkaisi vaatetustaan.
"On muuten kokemusta", Miku lisäsi. Kanon naurahti.
"Minullahan olisi koulupuku", mustahiuksinen sanoi vilkaisten Mikun silmiä nopeasti.
"Tarkoitin meikkiäsi ja hiuksiasi. Koulussamme kenelläkään ei saa olla meikkiä, on koulupukupakko ja hiukset täytyy harjata ja sitten antaa olla. Rakkaan rehtorimme sääntö, jota minä en niin mielelläni noudattaisi", Miku kertoi asetellen kampaustaan.
Kanon huokaisi.
"Niinpä..." ruskeahiuksinen mutisi nousten ylös. "Menen hakemaan juotavaa."

~

Miku palasi hetken kuluttua pöytään mukanaan suuri lasillinen vettä. Bou selitti innoissaan Kanonille jotakin.
"– ja se on harmaa, jolla on mustia raitoja", Bou hihitti. Kanoninkin kasvoilla oli naurava hymy, mikä oli uutta Mikulle. Mustahiuksinen oli ihan hyvännäköinen nauressaankin.
"Puhutteko te minun hamsteristani?" Miku kysyi istuutuessaan takaisin omalle paikalleen. Molemmat nyökkäsivät.
"Miksi?" hän kysyi kurtistaen kulmiaan.
"Bou otti puheeksi", Kanon vastasi kohauttaen olkiaan. Miku nyökytteli ja otti kulauksen vesilasistaan. Uusi tuttavuus tutustui nopeasti. Ainakin hän jo sujuvasti kutsui Bouta Bouksi.
"Ette mitään omituisempaa aihetta keksineet?" Miku kysyi vielä hymyillen vesilasiinsa.
"Minä vain halusin näyttää Kanonille sinun söpön puolesi. Et sinä oikeasti ole tuollainen kovanaama kuin mitä esität", Bou sanoi hymyillen suloisesti tapansa mukaan.
Miku tunsi poskiensa punehtuvan hieman ja katsoi vaaleahiuksista pahasti.
"Lopeta ajoissa, niin minä en suutu", hän sanoi ottaen jälleen kulauksen lasistaan.
"Tuota minä juuri tarkoitan. Et sinä ole oikeasti tuollainen, kun sinut oppii tuntemaan", Bou sanoi tietäväisesti. Miku mulkaisi häntä murhaavasti.
"Menen hakemaan juotavaa", Kanon ilmoitti.
"Jos menet vettä hakemaan, niin juo tästä vain. Kyllä tästä riittää", Miku sanoi työntäen puolitäyden vesilasin Kanonin eteen. Mustahiuksinen katsoi lasia hetken ja päätti sitten luottaa Mikuun. Hän otti lasin ja joi kulauksen.
"Kiitos", hän sanoi hymyillen pienesti. Sitten hän vilkaisi Bouta.
"Miten te tunnette toisenne?" hän kysyi katsoen Mikua ja Bouta vuorotellen silmiin.
"Me käymme samaa koulua", Miku vastasi. Kanon kurtisti kulmiaan.
"Eikö Moriyama ole poikakoulu?" hän kysyi vieden vesilasin huulilleen.
"Bou on poika", Miku sanoi katsellen kynsiään.
Kanon näytti tukehtuvan veteensä. Miku tyrskähti ja alkoi sitten nauraa hullun lailla eikä Boukaan voinut estää kikatusta karkaamasta huuliltaan.
Kanon tuijotti hetken pöytää ja kohotti sitten hitaasti katseensa Boun silmiin.
"Anteeksi", Kanon mutisi vaaleahiuksiselle punastuen. Vanhin vain pudisteli päätään, Kanon oli painanut katseensa pöytään.
"Älä nyt nolostu! Bou ei voisi olla onnellisempi!" Miku nauroi pörröttäen Kanonin hiuksia. Se sai poikaan vähän eloa, sillä hän ei tainnut haluta kampauksensa sotkeentuvan. Hän oli aivan punainen kasvoiltaan.
"Tuo oli kohteliaisuus", Miku nauroi Kanonin parannellessaan kampaustaan vaitonaisena, hyvin ujon näköisenä. Bou ei osannut muuta kuin hymyillä onnellisena.
"Anteeksi", Kanon vielä sanoi.
Mikua nauratti yhä.
"Voit lohduttautua sillä, että et ollut ensimmäinen erehtynyt", hän sanoi kaivaen tupakka-askinsa jälleen esille.
"Et kai sinä taas aio polttaa yhtä?" Bou hämmästeli.
"En. Tarkistan vain montako on jäljellä", Miku sanoi. "Vain neljä! Tutustu äkkiä siihen Terukiin, jotta hän voi ostaa meille tupakkaa!"
Bou alkoi nauraa, Miku hymyili ja Kanon katseli häntä pieni hymy huulillaan.

"Miksi sinä hymyilet? Ethän sinä tiedä, mistä puhumme", Miku sanoi ilkeästi mustahiuksiselle. Bou katsoi Mikua järkyttyneenä. Hän avasi jo suunsa puolustaakseen heidän uutta tuttavuuttaan, mutta Kanon ehti vastata ensin.
"Olen vain iloinen siitä, että tutustuin teihin heti. En yleensä koskaan tutustu kehenkään uudessa paikassa kuin vasta aikaisintaan kahden viikon kuluttua", Kanon kertoi hieman ujo ilme kasvoillaan. Miku katsoi häntä hetken vinosti hymyillen.
"Hyvä vastaus. En tosissani kysynyt sinulta tuota, halusin vain tietää kuinka sinä puolustaisit itseäsi, jos joku alkaisi simputtaa", Miku sanoi hymyillen. Bou katsoi häntä kulmiensa alta.
"Älä pelottele häntä", vaaleahiuksinen varoitti.
"Ei ollut suunnitelmissa. Mutta meidän koulussamme on paljon ilkeitä ihmisiä. Älä ystävysty heidän kanssaan, joudut vain hankaluuksiin", Miku neuvoi Kanonille.
"Minä puolestani varottaisin sinua liiallisesta Mikun kanssa hengailusta. Hänen kanssaan vasta joutuukin hankaluuksiin", Bou kiusoitteli. "Hän vietti koko viime vuoden rehtorin silmien alla jälki-istunnoissa. Aina hän oli häirinnyt oppituntia jotenkin, keksinyt stripata koulun kentällä tai sitten hän oli ajautunut tappeluun jonkun idiootin kanssa –"
"Aivan, jonkun idiootin kanssa. En minä kivojen ihmisten kanssa tappele. Sitä paitsi, heidän ei kannattaisi haastaa riitaa. Ärsyttäjät saavat turpiinsa", Miku puheli tutkiskellen jälleen kynsiään. Hän vilkaisi Kanonia, joka katsoi häntä neutraalisti.

“Jep.
Todella hyvännäköinen.”


4. luku - Se vanhin poika

"Ja nyt toivotamme tervetulleeksi uuden maantiedon opettajamme, luokan 3B luokanvalvojan Teruki Nagatan", rehtori sanoi mikrofoniin. Terukin huulilla oli hienoisesta jännityksestä johtuen pieni hymy, kun hän asteli rehtorin luo. Oppilaat katsoivat häntä kaikki hyvin vakavan näköisinä. Teruki erotti ihmisten joukosta oman luokkansa oppilaiden seasta edes yhdet iloisesti hymyilevät kasvot. Se oli se eturivin vaaleapäinen poika.

"Minä sanoin, että toivotamme tervetulleeksi", rehtori murahti mikrofoniin ja oppilaat taputtivat hetken. Pian koko salissa oli jälleen aivan hiljaista. Eräs oppilas nousi yllättäen seisomaan.
"Hei, taputetaan nyt kunnolla, kun meillä on kerrankin opettaja, joka näyttää ja vaikuttaa normaalilta ihmiseltä, eikä aivokuolleelta niin kuin nuo kaikki muut!" vaaleanruskeahiuksinen poika kehotti nauravaisesti hymyillen. Muutama innostui hymyillen taputtamaan hänen kanssaan. Teruki naurahti katsellessaan hänelle taputtavia ihmisiä.
"Tsukiyama, istu alas!" rehtori ärähti ja poika yhä hymyillen istui takaisin paikalleen.

Rehtori viittoi Terukia astumaan mikrofonin luo ja siirtyi itse pois tieltä. Teruki sääti mikrofonia omien kasvojensa korkeudelle ja naurahti jälleen.
"Hei kaikille. Hyvä, jos en vaikuta aivokuolleelta", hän sanoi ja muutama oppilas naurahti.
"Minä en tosiaan tunne teistä vielä ketään, ettekä te tunne minua, mutta tämän päivän aikana teen jokaisessa luokassa lyhyen käynnin ja sitten voitte kysyä jotakin. Jos nyt ikinä mitään tulee mieleenne. Näin aluksi tämä koulu vaikuttaa mielestäni oikein mukavalta ja toivon oppilaiden tekevän ajastani täällä vielä mukavamman. Maantiedosta sen verran, että pidin siitä ala-asteelta lähtien ja toivon edes jonkun teistä pitävän siitä yhtä paljon kuin minä pidän. Tai ehkä minä saan jonkun teistä innostumaan. Kiitos, nähdään myöhemmin tänään", Teruki sanoi ja sulki mikrofonin.

~

"Siinä meni 2B... Seuraavana 2C."
Teruki oli vieraillut jo kuudessa luokassa ja jokainen niistä oli ollut täysin samanlainen. Oppilaat istuivat penkeissään, ehkä joku heistä sai suunsa auki ja kysyi jotakin, mutta suurimmaksi osaksi kaikki vain istuivat hiljaa ja katsoivat häntä kulmiensa alta. Olivatko kaikki tämän koulun oppilaat näin ankeita?
Hän avasi 2C-luokan oven ja kaikkien päät kääntyivät häntä kohti.

"Haa! Teruki!" hihkaisi opettajanpöydän edessä istuva poika. Terukin suupielet nytkähtivät pienesti, tuo oli se sama poika, joka oli aamunavauksessa kannustanut muita taputtamaan hänelle.
"Tsukiyama, hiljaa", 2C luokan luokanvalvoja suhahti pojalle äkäisesti. Teruki kätteli luokanvalvoja Hirogawaa ja siirtyi seisomaan opettajanpöydän taakse.
"Hei kaikille. Muistatte ehkä minut juhlasalista, olen teidän uusi maantiedon opettajanne Teruki Nagata. Jos joku nyt haluaa kysyä jotakin niin sitten kysyy, en usko voivani kertoa itsestäni teille oikein mitään. Opimme tuntemaan toisiamme pikkuhiljaa, ettekä te tee mitään sellaisilla tiedoilla kuin minun pituus ja painoni nyt näin esimerkkinä", Teruki sanoi hymyillen ystävällisesti.
"Niinkö? Minä kun olin juuri kysymässä paljonko painat ja kuinka pitkä olet", eturivin vaaleanruskeahiuksinen poika sanoi hymyillen. Hän omasi hauskat kasvot, hymyillessään hän todella hymyili aidosti. Ja hän näytti hymyilevän taukoamatta. Elämäniloinen nuori, vierustoverinsa ei näyttänyt niin iloiselta. Mustahiuksinen poika hymyili katsoessaan tuota iloista vierustoveriaan, mutta muuten näytti varsin neutraalilta. Tosin mustahiuksinen olikin eräs niistä uusista, ehkei vierustoveri vielä ollut kerennyt tartuttaa intoaan häneen.

"Mikä sinun nimesi on?" Teruki kysyi tuolta eturivin vaaleanruskeahiuksiselta pojalta.
"Miku, hauska tutustua", poika sanoi naurava hymy huulillaan.
"Mikä ihmeen Miku?" luokanvalvoja älähti. "Akiharu Tsukiyama sinä olet, älä valehtele uudelle opettajalle!"
Siinä samassa Mikuna itsensä esitelleen pojan vieressä istunut mustahiuksinen poika kääntyi voitonriemuisena katsomaan häntä.
"Akiharu!" poika naurahti ja Miku mulkaisi luokanvalvojaansa kulmiensa alta. "Akiharu Tsukiyama, siinä vasta nimi. Sinun nimesi sopii sinulle, ettäs tiedät. Älä luulekaan, etten kutsu sinua Akiharuksi, tai edes vähintään Tsukiyamaksi", mustahiuksinen kiusoitteli Mikua nauraen.
"Kanon, lyön sinua jos et ole hiljaa", Miku uhkasi – mitä luultavammin leikkimielisesti – suoristaen selkänsä. Mustahiuksisen nimi oli siis Kanon? Luultavasti jonkintasoinen lempinimi sekin, ei kenenkään oikea nimi ollut Kanon.

"Te kaksi, olkaa hiljaa", opettaja Hirogawa komensi vakavana.
"Onko pakko olla hiljaa, jos haluaa kysyä Terukilta jotakin?" Miku kysyi. Hänen luokanvalvojansa näytti neuvottomalta.
"No, ei... Mutta sinun täytyy sitten tosiaan kysyä jotakin järkevää, eikä –"
"Hyvä! No, Teruki! Tykkäätkös meistä jo paljon?" Miku kysyi innoissaan. Teruki naurahti.
"Ehkä", hän vastasi.
"Kuinka pitkä sinä olet?" Miku kysyi.
"Ainakin pidempi kuin sinä."
"Kuinka vanha sinä olet?"
"Olen sinua muutaman vuoden vanhempi. En kuitenkaan kovin montaa."
"Viisi vuotta? Enemmän vai vähemmän?"
"Enemmän. Luulisin", Teruki vastaili hymyssä suin.
"Vastaatko sinä aina noin epätarkasti?" Miku kysyi.
"Riippuu mihin pitää vastata. Jos oppilas kyselee henkilökohtaisuuksia, niin silloin minä ainakin vastaan epätarkasti."
"Ai. Eipä minulla sitten muuta", Miku totesi ja alkoi keikkua tuolillaan.

Teruki istui hetken paikoillaan, kukaan ei näemmä täälläkään halunnut kysyä enää mitään.
"Minäpä tästä lähdenkin nyt sitten, muutama luokka vielä käymättä", Teruki ilmoitti siirtyen luokan ovelle.
"Heippa Teruki", Miku huikkasi hänen selkänsä takaa. Ovesta ulos päästyään Teruki naurahti. Hän oli tainnut löytää lempioppilaansa tästä koulusta.


5. luku - Utelias vai tiedonhaluinen?

~Aikaisemmin samana päivänä~

Koulun juhlasali alkoi olla jo melko täynnä oppilaita. Miku katsoi raollaan olevasta ovesta sisälle saliin, hänen luokkansa astuisi sisään seuraavana.
"Mitä täällä nyt sitten tapahtuu?" Kanon kuiskasi hänen takaansa. He seisoivat kaikki 2C-luokan oppilaat jonossa juhlasalin ovella ja odottivat lupaa astua sisään. Aula juhlasalin ovien luona oli täynnä poikia lähinnä lukion kolmannelta, jotka pääsisivät sisään vasta jonkin ajan kuluttua. Miku erotti Boun vaaleat hiukset melkein huoneen toisessa päädyssä. Ei juttelemisen mahdollisuutta siis.
"Rehtori toivottaa kaikki uudet oppilaat tervetulleiksi ja esittelee uudet opettajat. Tänä vuonna uusia on vain yksi, se Teruki. Se josta Bou puhui koko eilispäivän. Vihdoinkin saan nähdä hänet!" Miku selitti innostunut hymy huulillaan.

"Sinä näytät tänään erilaiselta kuin eilen", Kanon sanoi katsellen Mikun kasvoja tutkivasti.
"Entä sinä sitten! Minä en aluksi edes tajunnut, että se olit sinä, joka viereeni istui", Miku älähti.
"En minä niin erinäköinen ole", Kanon sanoi hieman epävarmasti.
"Kyllä sinä olet", Miku sanoi. Heidän luokanvalvojansa käski oppilaitaan olemaan hiljaa ja päästi heidät sisälle juhlasaliin. Miku ja Kanon kulkivat peräkanaa opettajan osoittamille paikoille ja istuutuivat niille. Kaikki salissaolijat keskustelivat keskenään hiljaisilla äänillä.
"Silmäni vain näyttävät pienemmiltä ja hiukseni elottomammilta", Kanon puolusteli omaa neutraalia ulkonäköään.
"Hyvältä sinä näytät, mutta erilaiselta. Siinä kaikki", Miku sanoi kurkottaen kaulaansa nähdäkseen joko Bou oli päässyt sisälle. Ei ilmeisesti, vaaleaa päätä ei näkynyt missään. Hän kääntyi takaisin Kanoniin päin.

"Milloin sinä olet syntynyt?" mustahiuksinen kysyi.
"Tammikuussa, viides päivä."
"Mikä sinun oikea nimesi on? Se ei varmaankaan ole Miku, jos en väärin arvaa?" Kanon kysyi.
"Sinä oletkin varsin utelias", Miku naurahti ristien kätensä rinnalleen. "Entäs jos en halua kertoa oikeaa nimeäni?"
"Sinä tiedät minun oikean nimeni jo, olisimme tasoissa", Kanon sanoi vitsailevasti hymyillen. Kuitenkin hänen kasvoiltaan paistoi uteliaisuus, joten hän tosiaan halusi tietää.
"Sinä tiedät minun syntymäpäiväni, minä en tiedä si–"
"Heinäkuun viides", Kanon vastasi ennen kuin Miku edes ehti kysyä.
"En aio kertoa oikeaa nimeäni. Hauskaa, kun on edes joltain salaisuutena. On jännittävämpää elää niin, ettei joku tuttuni tiedä oikeaa etunimeäni! Hah", Miku naureskeli hymyillen leveästi.
"Mutta kaikki ystäväsi kutsuvat sinua lempinimelläsi? Voin tehdä poikkeuksen ja kutsun sinua oikealla etunimelläsi. Tai sukunimelläsi, sekään ei kuulosta hassummalta vaihtoehdolta", Kanon sanoi hymyillen.
"Sinä saat luvan kuulua siihen joukkoon, joka kutsuu minua Mikuksi. Vain minua usein ärsyttävät henkilöt kutsuvat minua oikealla nimelläni, joten jos sen joskus saat tietää pyydän, ettet käytä sitä", Miku sanoi melko vakavissaan. Oli totta, ettei kukaan hänen läheisistä ystävistään koskaan kutsunut häntä Akiharuksi, kaikille ystävilleen hän oli aina vain Miku. Oli ollut jo hyvin kauan.
"Tuollaisella salailuilla sait minut vain entistä uteliaammaksi. Nyt en saa tältä rauhaa koko päivänä", Kanon naurahti. Miku hymyili tyytyväisenä.

Kaikki alkoivat jo olla salissa ja rehtori nousi puolentoista metrin korkuiselle lavalle pieniä portaita pitkin. Hän napsautti mikrofonin päälle ja köhäisi siihen. Tuo pieni köhäys yltyi pahemmanlaatuiseksi yskäksi, eikä Miku voinut estää vahingoniloista nauruaan karkaamasta lähellään istuvien korviin. Luokanvalvoja katsoi häntä pahasti.
Saatuan yskänsä hallintaan rehtori luetteli kaikkien uusien oppilaiden nimet. Jokainen heistä vuorollaan nousi seisomaan ja Kanon näytti hieman jännittyneeltä. Rehtorin lausuessa hänen nimensä, Kanon nousi ylös kuten kaikki muutkin olivat tehneet ja istuutui sitten alas huokaisten helpottuneena.
Seuraavaksi rehtori kertasi koulun järjestyssääntöjä hieman, kertoi että kaikki tuhat ja yksi sääntöä voisi lukea koulun ilmoitustaululta ja jos oli jotakin kysyttävää, niin rehtorin kansliassa saisi aina kuulema tulla käymään.
"Jes, menen sinne puhumaan tuon hölmön kanssa kesken tuntien ja juttelen mukavia. Ehkä hän tarjoaa kahvit, voisin ihan vain piruuttani kysyä häneltä miksi me emme saa pukeutua tytöiksi, jos se tuntuu meistä oikealta", Miku puheli itsekseen pieni hymy huulillaan.
"Tuntuisiko sinusta enemmän oikealta pukeutua tytöksi?" Kanon kysyi hieman hämmästyneenä.
"Ei, lähinnä Bouta ajattelin", Miku sanoi katsoen rehtoria. Kanon nyökkäsi hitaasti ymmärryksen merkiksi ja kääntyi hänkin sitten katsomaan rehtoria. Vanhemman pojan huulille kohosi pieni huvittunut hymy. Kyllä mustahiuksinen vielä jonain päivänä saisi tietää, että Miku oli vähän huijannut tuosta Bou-jutusta. Eihän Bou oikeasti halunnut tyttö olla, hän halusi vain näyttää sellaiselta.

"Ja nyt toivotamme tervetulleeksi uuden maantiedon opettajamme, luokan 3B luokanvalvojan Teruki Nagatan", rehtori kähisi mikrofoniin ja pitkä nuori mies asteli lavalle hymyillen pienesti. Miku hämmästyi. Teruki oli täysin normaalin näköinen, eläväisen oloinen ja silti jotenkin rauhallinen. Melkein olkapäille saakka ulottuvat tummanruskeat hiukset sopivat hänelle todella hyvin, ei ihmekään että Bou oli tykästynyt tuohon opettajaan! Miku saattoi helposti kuvitella Boun ja tuon Terukin jonnekin kävelemään käsi kädessä, viettämään aikaa kahdestaan ilman huolen häivääkään. Hah, täydellinen pari!

"Minä sanoin, että toivotamme tervetulleeksi", rehtori murahti oppilaille äkäisesti ja kaikki taputtivat hetken. Miku vilkaisi ympärilleen, hän itse oli niin innoissaan eivätkä muut silmäänsäkään räpäyttäneet? Hän nousi seisomaan ja katsoi leveästi hymyillen kaikkia koulutovereitaan.
"Hei, taputetaan nyt kunnolla, kun meillä on kerrankin opettaja joka näyttää ja vaikuttaa normaalilta ihmiseltä, eikä aivokuolleelta niin kuin nuo kaikki muut!" hän kehotti alkaen itse taputtaa. Muutama innostui hymyillen taputtamaan hänen kanssaan.
"Tsukiyama, istu alas!" rehtori ärähti mikrofoniin niin lujaa, että koko salissa kajahti Mikun sukunimi sadan desibelin voimalla. Yhä hymyillen Miku istui takaisin Kanonin viereen koko muun salin hiljentyessä.

"Vai olet sinä Tsukiyama", Kanon totesi virnistellen. Miku pyöräytti silmiään nopeasti ja kääntyi sitten katsomaan poikaa vierellään.
"No, et sentään vielä tiedä etunimeäni. Annan sinulle neuvon, totu kuulemaan sukunimeäni jokaisen täällä liikuskelevan opettajan suusta, se taitaa olla heidän lempisanansa", Miku kertoi virnistäen.
"Liioitteletko sinä?" Kanon kysyi nauravaisesti hymyillen.
"En, se on totta. Opettajat eivät pidä minusta", Miku totesi huokaisten teatreelisesti.
"Et sinäkään pidä heistä niin tuskinpa se sinua kauheasti haittaa", Kanon totesi. Miku tyytyi vain hymyilemään. Johan Kanon tunsi hänet hyvin.


6. luku - Tutustutaan

Kello soi tunnin päättymisen merkiksi. Bou kopioi muistiinpanonsa loppuun, nousi ylös tuoliltaan ja laittoi kirjansa koululaukkuunsa. Teruki pyyhki taululta tekstin pois, kun kaikki olivat saaneet kopioitua sen vihkoihinsa.
"Hyvää päivänjatkoa", hän huikkasi heidän peräänsä, osa kääntyi katsomaan taakseen ja vakavina nyökkäsivät luokanvalvojalleen.
"Hyvää päivänjatkoa, nähdään huomenna", Bou sanoi Terukille pirteänä ja opettajan kasvoille ilmestyi onnellinen ilme, kun edes joku oppilaista puhui hänelle. Iloisena vaaleahiuksinen kiiruhti koulurakennuksen edessä oleville pyörätelineille, jossa he olivat Mikun ja Kanonin kanssa sopineet tapaavansa. Hänestä oli hauskaa, että Miku ja Kanon tulivat niin hyvin toimeen keskenään, vaikkeivät olleet tunteneet toisiaan vielä kokonaista päivääkään.

Hetken aikaa Bou joutui odottelemaan pyörien luona yksikseen, mutta pian Miku ja Kanon näkyivät lähestyvän häntä puhuen nopeaan tahtiin.
"Akiharu, Akiharu, Akiharu..."
"Älä käytä sitä nimeä!"
"Moi Akiharu, miten menee? Onko ollut kiva päivä, Akiharu? Hei, Akiharu, milloin nähdään?"
"Lopeta!"
"Akiharu Tsukiyama, mennäänkö elokuviin tänään?"
"No ei mennä! Ole hiljaa, en kestä kuulla tuota nimeä!"
"Älä nyt viitsi, sehän on varsin kiva nimi, Akiharu."

Bou naurahti katsellessaan, kuinka Miku alkoi tuuppia Kanonia kevyesti olkapäähän. Mustahiuksinen rallatteli Mikun oikeaa nimeä kovalla äänellä, mutta pian hänen naurunsa oli yltynyt niin voimakkaaksi, ettei hän enää pystynyt puhumaan.
"Hiljaa! Minun nimeni on niin uskomattoman typerä! Enkä halua vihata sinua, joten lopeta ajoissa!" Miku huusi Kanonin nauraessa vieressä.
"Minä oikeasti pidän sinun nimestäsi", Kanon sanoi naurunsa keskeltä.
"Varsin vakuuttavaa, että naurat samaan aikaan..." Miku mutisi.
"Olen tosissani! Miku on kyllä tosi kiva lempinimi, mutta Akiharu Tsukiyama on –"
"ÄLÄ KÄYTÄ SITÄ NIMEÄ!" Miku ärähti ja peitti Kanonin suun kädellään.
Mustahiuksinen nauroi hillittömästi, Bou katseli heitä nauraen hänkin.
"Älä käytä sitä nimeä, tai minä alan kutsua sinua Shinyaksi! Tai Sanoksi, toimisiko se paremmin?" Miku kivahti.
"Ei minua häiritse, jos sinä kutsut minua joksikin muuksi kuin Kanoniksi", mustahiuksinen kiusoitteli ja sai Mikun ärsyyntymään entistä enemmän.
"Siinä tapauksessa sinä et olisi esitellyt itseäsi minulle Kanonina, pupu-murmeli", Miku sanoi. Kanon mulkaisi häntä oudosti.
"Mikä?" hän kysyi epäileväisenä.
"Pupu-murmeli. Se sinä minulle nyt olet. Jos sinä kutsut minua inhottavilla nimillä, minä kutsun sinua inhottavilla nimillä. Julkisesti", Miku sanoi.
"Jokin muu kuin tuo, ole kiltti", Kanon sanoi kurtistaen kulmiaan.
"Miksi? Pupu-murmeli on oikein hellyyttävä ja suloinen nimi sinunkaltaisellesi kovikselle", Miku sanoi tukahduttaen naurunsa.
"Okei, kutsu sinä minua Kanoniksi vain", mustahiuksinen sanoi kulmat yhä hieman kurtussa, mutta huulillaan sievä hymy.
"Kanon on niin seksikäs nimi, pidän enemmän pupu-murmelista. Hellyyttävämpi", Miku sanoi. Tällä kertaa hän ei pystynyt estämään nauruaan nähtyään Kanonin ällistyneen ilmeen.

"Lähdemmekö me koulusta vai meinaammeko vain?" Bou kysyi. Miku istui maahan nauramaan ja Kanonin poskipäillä hehkuivat hyvin hennot vaaleanpunaiset laikut.
"Mikun puolesta me vain meinaamme, minä sanon että nyt lähdetään", Kanon sanoi hymyillen nopeasti Boulle ja lähtien sitten koululaukku paremmin olalleen nostettuna pois pyörätelineiltä.
Yhä hihitellen Miku nousi maasta ja asetti kätensä Boun olkapäälle.
"Hän kutsui minua Mikuksi", nuorempi sanoi virnistäen. Naureskellen hän juoksi Kanonin luo ja hyppäsi tämän reppuselkään saaden mustahiuksisen älähtämään hämmästyneenä.

~

"Nyt kun olet vihdoinkin nähnyt Terukin kerro, mitä mieltä olet hänestä?" Bou kysyi katsoen Mikua tiukasti silmiin. Hänen huulillaan oli pieni hymy ja hän tiedosti sen itsekin.
"Sinä olet palanut halusta kysyä tuota koko matkamme tänne, eikö totta?" Miku naurahti. He istuivat jälleen samalla terassilla kuin edellisenä päivänä olivat istuneet. Samalla terassilla, jolla olivat tutustuneet Kanoniin.
"Niin olenkin. Ja nyt kun me istumme tässä rauhassa, sinä olet jo käynyt hakemassa itsellesi juotavaa niin kuin sinä aina teet täällä, et ole enää ryntäämässä minnekään ja sinulla on aikaa puhua minun kanssani, niin kysyn nyt", Bou sanoi innoissaan.
"Hän vaikuttaa kivalta. Minusta hän tosiaan vaikuttaa kivalta, olin niin hämmästynyt siitä, että hän oikeasti..."
"Vaikuttaa niin kivalta?" Kanon sanoi virnistäen, kun Miku meinasi jo kolmannen kerran kuvailla Terukia täysin samoilla sanoilla.
"Äläs pilkkaa minua, pupu-murmelini", Miku sanoi hymyilen leveästi.
"Minähän kutsuin sinua jo monta kertaa Mikuksi", Kanon huokaisi.
"Et tarpeeksi monesti, pupu-murmeli", Miku ilkeili. Kanon esitti työntävänsä sormensa kurkkuun kuullessaan 'lempinimensä'. Vaaleanruskeahiuksinen naurahti.

"Kerro nyt lisää sinun mielipiteestäsi koskien Terukia!" Bou pyysi malttamattomana.
"En minä osaa. Kivalta vaikutti, iske se", Miku sanoi kohauttaen olkiaan. Kanon kääntyi silmät suurina katsomaan ensin häntä, sitten Bouta. Miku katsoi mustahiuksista kulmiensa alta.
"Mitä nyt?" hän kysyi. Bou huomioi vaaleanpunaiset laikut Kanonin poskipäillä jälleen, kun nuorimmainen pudisti hetken päätään ja otti kulauksen luokkatoverinsa vesilasista.
"Mutta... Kuten sanoit eilen, hänhän on opettaja. Luuletko, että suhdettamme katsottaisiin pahalla, jos se joskus tulisi julki?" Bou kysyi hieman huolestuneena.
"Voi olla. Mutta eikö se muka tuo suhteeseen suurta jännitystä, kun täytyy salailla? Halu ja kaipuu toisianne kohtaan on aina suurempi ja suurempi, kun teillä on yhteisiä hetkiä hieman harvemmin..." Miku sanoi hymyillen. Kanon näytti hieman oudolta.
"Hmm... Totta", Bou totesi.
"Lisää vettä?" Miku kysyi Kanonilta, joka näytti siltä kuin olisi juuri nähnyt jotakin hyvin omituista. Mustahiuksinen vilkaisi Mikun ojentamaa vesilasia, tarttui siihen ja joi koko lasin tyhjäksi.
"Kiitos", hän sanoi hieman hämillään.
"Ole hyvä... Käyn hakemassa li–"
"Minä käyn, minä sen join", Kanon sanoi nousten rauhallisesti ylös paikaltaan. Hän näytti jälleen tavalliselta neutraalilta itseltään.

Kun Kanon oli kuuloetäisyyden ulkopuolella, Bou kumartui lähemmäs Mikua.
"Mitä tuo nyt oli?" hän kuiskasi kulmat kurtussa. Miku keikkui tuolillaan ja kaivoi tupakka-askin esiin taskustaan.
"En tietenkään voi olla ihan varma..." Miku aloitti lauseensa, poimien askista tupakan ja vaaleanpunaisen sytkärin, "mutta..." Hän sytytti tupakkansa antaen sytkäristä nousevan liekin nousta niin korkeana kuin se saattoi, "me taidamme olla ensimmäiset homot, jotka Kanon tuntee."
Bou kohotti kulmiaan ja hämmentyneenä nojasi taaksepäin niin, että hänen selkänsä osui tuolin selkänojaan.
"Tai pikemminkin sinä olet ensimmäinen homo, jonka hän tuntee. Minun homoudestani hän ei vielä tiedä mitään. Ymmärrätkö sinä?" Miku kysyi.
"Ymmärrän, ymmärrän. Ymmärrettäväähän se on", Bou sanoi nyökytellen hitaasti. Kanon palasi pöytään ojentaen lasin sekä Mikulle että itselleen.
"Päätin tuoda molemmille, niin en enää ainakaan juo sinun vettäsi", mustahiuksinen sanoi tyynesti. Miku hymyili kiitollisena ja poltteli tupakkaansa katsellen Kanonia syrjäsilmällä.

"Enää kolme päivää koulua, sitten on viikonloppu", Miku sanoi, kun hän sai tupakkansa poltettua loppuun.
"Tuli viimevuosi mieleen. Sinä sanoit noin aina, usein maanantaina. 'Enää viisi päivää ja sitten on viikonloppu'. Kerran sinä sanoit niin sunnuntaina", Bou sanoi huokaisten. Kanon hymyili pienesti katsoessaan leveästi hymyilevää Mikua.
"Millainen sinun viime vuotesi oli, Kanon?" Bou kysyi ystävällisesti mustahiuksiselta.
"Tylsä", tämä vastasi kohauttaen olkiaan.
"Jep, niin minunkin", Miku sanoi.
"Eikä ollut, sinulla oli kivaa", Bou hylkäsi Mikun negatiivisen vastauksen.
"Pah, miten niin?"
"Oli sinulla. Vain koulussa sinulla oli tylsää, ei sen ulkopuolella", Bou muistutti.
"Jep, varsin hauskaa viimeiset kolme kuukautta", Miku tuhahti mulkaisten vaaleahiuksista, jonka kasvoille ilmestyi myötätuntoinen ilme.

"Minulla oli tylsää koko ajan..." Kanon sanoi. Miku ja Bou katsoivat häntä nopeasti. Miku neutraalisti, Bou myötätuntoisesti.
"Miksi?" vaaleahiuksinen kysyi suu mutrussa.
"Ei minulla ollut tekemistä. Koskaan ei tapahtunut mitään mielenkiintoista ja elämä oli pelkkää koulunkäyntiä ja kotona istumista", Kanon vastasi.
"Mikset ollut ulkona kavereidesi kanssa?" Bou kyseli.
"Ei minulla ollut kavereita joiden kanssa olla ulkona", mustahiuksinen sanoi vältellen katsekontaktia kummankaan uuden ystävänsä kanssa.
"Oh... Johtuiko se ujoudestasi?" Bou kysyi yhä se myötätuntoinen katse silmissään. Miku huokaisi kyllästyneenä ja pyöräytti silmiään.
"Ei, se johtui kavereideni luonteenlaadusta", Kanon sanoi vakavana.
"Millaisia he sitten olivat?"
"Bou, lopeta jo", Miku ärähti. Vaaleahiuksinen katsoi häntä hämmästyneenä, kohautti olkiaan ja puristi huulensa näyttävästi yhteen.
He istuivat hiljaisuuden vallitessa, kunnes Miku sai jutun jälleen luistamaan.


7. luku - Salaisuuksia

Perjantaihin mennessä Kanon oli jo oppinut tuntemaan Mikun ja Boun oikein hyvin, samoin he hänet. He kolme olivat olleet joka päivä istumassa terassilla juttelemassa ja torstaina he olivat kierrelleet kävellen ympäri Tokiota.

~

"Ja kun vanhempani ehdottivat muuttoa Tokioon, olin vain iloinen. En tuntunut oikein sopeutuvan entisen asuinpaikkani ympyröihin", Kanon sanoi.
"M- mitä? Etkö sinä asunutkaan Tokiossa ennen kuin vaihdoit koulua?" Miku kysyi tuijottaen mustahiuksista epäuskoisena. Myös Bou näytti hieman hämmästyneeltä.
"En..." Kanon sanoi hitaasti.
"Mitä?! Asuitpas, älä huijaa", Miku älähti.
"Enkä asunut", Kanon naurahti.
"Kuitenkin asuit!"
"En asunut."
Miku tuijotti Kanonia silmät suurina.
"No siinä tapauksessa me lähdemme nyt kiertämään tätä pääkaupunkia!" hän hihkaisi innoissaan.
"Hyvä idea!" Bou hymyili.
"Tuota... Meneekö siihen kauankin?" Kanon kysyi hieman epävarmana.
"Riippuu siitä, missä kaikkialla käymme. Se taas riippuu siitä paljonko meillä kullakin on rahaa tuhlattavana", Miku sanoi nousten ylös tuoliltaan. Hän joi vesilasinsa tyhjäksi ja vilkaisi Bouta ja Kanonia.
"Nytkö me lähdemme?" nuorin kysyi hieman hämillään. Miku naurahti ja nyökkäsi.
"Minä olisin sinun ulkonäkösi puolesta uskonut, että olet asunut täällä ennenkin", Bou sanoi nousten hänkin ylös.
"Ulkonäköni puolesta?"
"Tyylisi. Se ei ole mikään tavallisin mahdollinen", Miku sanoi vinosti hymyillen. Kanon toivoi, että saisi katsella tuota hymyä pidempäänkin kuin vain sen lyhyen hetken, jonka ajan se säilyi Mikun huulilla. Jostain omituisesta syystä Kanon piti tuosta hymystä hyvin paljon.
"Sinun tyylisi on Tokio-tyyli", Bou naurahti.

~

Nyt perjantain koulupäivä oli päättynyt ja oppilaat ryntäilivät iloisesti puhellen ulos koulurakennuksesta viikonlopunviettoon. Tässä iloisessa joukossa olivat myös Miku, Kanon ja Bou.

"Teruki muistaa nimeni ja kun näen häntä koulun käytävillä hän tervehtii! Olen niin iloinen, hän ei tee sitä kaikille", Bou iloitsi hiljaisella äänellä, jotta vain Miku ja Kanon kuulisivat, mitä asiaa hänellä oli.
"Hän myös tervehti sinua, kun näimme hänet kaupungilla eilen heti koulun jälkeen", Miku muistutti.
"Hän tervehti meitä kaikkia... Ei pelkästään minua", Bou sanoi mutristaen suutaan hieman.
"Älä lannistu, ette te vielä tunne toisianne. Kun olette muutaman kerran jutelleet kahdestaan ja päässeet eroon oppilaan ja opettajan rooleista, niin kyllä sitten juttu alkaa luistaa", Miku rohkaisi hymyillen. Kanon nyökkäsi pienesti.

He astuivat ulos koulurakennuksesta ja suuntasivat askelensa koulusta pois vievälle tielle.
"Hei, Tsukiyama!" kuului yllättäen huuto heidän takaansa. Kaikki kolme kääntyivät katsomaan taakseen ja Mikun kasvoille ilmestyi vihainen ilme. Suurikokoinen poika käveli heitä kohti reippain askelin. Kanon muisteli nähneensä pojan joskus ennenkin.

~

Miku ja Kanon kävelivät kohti englanninluokkaa. He olivat jo hieman myöhässä, koska olivat syöneet eväitään Boun kanssa, jonka tunti alkaisi vasta kymmenen minuuttia heidän tuntinsa alkamisen jälkeen.
Käytävässä heitä vastaan käveli pitkä ja vanttera poika, joka kulki aivan käytävän keskellä. Poika kohotti virnistellen kulmiaan huomatessaan heidät ja Miku näytti purevan hampaitaan lujaa yhteen katsoessaan poikaa silmiin.

Kävellessään heidän ohitseen poika ei väistänyt, vaan tahallaan törmäsi Mikuun tönäisten tätä samalla kyynerpäällään lujasti kylkeen.
Ääneen kiroillen Miku kääntyi kannoillaan ja lähti nopein askelin pojan perään.
"Tsukiyama!" kuului englanninopettajan vihainen ääni käytävän toisesta päästä. Miku pysähtyi ja seisoi hetken paikoillaan sanomatta mitään. Sitten hän kohotti kätensä näyttävästi ylös, näytti taaksepäin katsovalle pojalle keskisormea niin pitkään kuin viitsi ja käänsi sitten tälle selkänsä. Kanon näki vanhemman kasvoilla vihaisen ilmeen, kun tämä pyyhälsi hänen ohitseen. Hämmentynyt mustahiuksinen lähti kulkemaan Mikun perässä englanninopettajan luo.

"Se paskiainen aloitti, jos se auttaa minun tilannettani yhtään", Miku mutisi vihaiselle opettajalle.
"Olette myöhässä ja kun tulen katsomaan, josko te olisitte vihdoinkin ilmaantumassa paikalle, niin minä näen sinut tappelemassa", opettaja torui.
"En minä tapellut! Se oli –"
"Sinä olit siihen osallisena. Tällä kertaa en tuhlaa aikaani jälki-istuntolapun kirjoittamiseen, joten pääset pälkähästä. Mutta jos näen sinun vielä kerrankin tekevän noin, en ole yhtä armollinen", opettaja varoitti päästäen Mikun ohitseen sisälle luokkaan.

"Söin vähän liian kauan, en tajunnut katsoa kelloa. Anteeksi, että olen myöhässä", Kanon sanoi. Opettaja nyökkäsi ja päästi hänetkin luokkaan sisälle.
Kanon katsoi Mikua kysyvästi istuessaan hänen viereensä.
"Yksi niistä lukuisista jotka vihaavat minua ja minä heitä. Hän on yksi pahimmista, sillä hän näyttää sen minulle noinkin avoimesti. Jos minä vain olisin isompikokoinen kuin hän, hakkaisin hänet heti kun vain saisin tilaisuuden! Mutta aina jos minä yritän kostaa, se olen minä joka joutuu hankaluuksiin... Häirikkö todella hyvää oppilasta vastaan, arvaa vaan kumman syyksi kaikki laitetaan, jos joku näkee", Miku mutisi kulmat vihaisesti kurtussa.
Kanon nyökkäsi hitaasti. Hän ei osannut sanoa oikein mitään. Miku oli varmaankin jo tottunut sosiaaliseen asemaansa ja tuo kaikki oli hänelle tuttu juttu. Kanon ei ollut koko elämänsä aikana tuntenut yhtä jännittävästi elävää ihmistä kuin Mikun. Hän oli niin erilainen kaikista ihmisistä ympärillään. Samaten Bou, mutta hän ei ollut niin vahvasti luonteeltaan ja mielipiteiltään erilainen kuin Miku.

~

"Hei, Miku, nyt lähdetään", Bou sanoi pienen huolestuneen katseen käväistessä hänen silmissään.
"Eikä lähdetä! Nyt minä –"
"Älä uhoa! Me lähdemme nyt!" Bou vinkaisi jo hyvin huolestuneen näköisenä. Suurikokoinen poika käveli koko ajan lähemmäs.
"Älä nyt huolestu, hänen tässä kuuluisi pelätä jos jonkun", Miku rauhoitteli vaaleahiuksista ystäväänsä.
Tuntematon poika naureskeli kuullessaan Mikun sanat. Hän asteli Mikun luokse hymyillen. Se ei ollut mikään ystävällinen hymy.

"Tsuyuhiko, mene pois", Bou pyysi Mikun selän takaa.
"Sinulla on joku uusi säälittävä ystävä, huomaan", Tsuyuhikoksi kutsuttu poika sanoi Mikulle vilkaisten Kanonia pilkallisesti.
"Ja sinulla ei niitä ystäviä ole vieläkään, huomaan", Miku sanoi mulkaisten poikaa vihaisesti. "En huoli ympärilleni säälittäviä tyyppejä. Voin vihjeenä sanoa, etten huoli sinua lähelleni juuri tästä samaisesta syystä."
"Niinkö? Minä kun luulin, ettet uskalla puhua minulle, koska pelkäät että saattaisit vaikka ihastua minuun", Tsuyuhiko sanoi pilkkaavasti. Kanon ei ymmärtänyt missä mentiin.
"Tappaisin itseni, jos sinuun ihastuisin", Miku tokaisi sylkäisten Tsuyuhikon jalkojen juureen.

"Miku, lähdetään jo!" Bou pyysi nykien ystäväänsä hihasta.
"Eikä lähdetä! Minulla on vihdoinkin tilaisuus –"
Tsuyuhiko tarttui yllättäen Mikua tiukasti paidankauluksesta ja kohotti pojan ylös maasta.
"Hei!" Kanon älähti ja Bou vinkaisi peittäen silmänsä.
"Miksi hänen pitää aina haastaa riitaa?" Kanon kuuli Boun valittavan hiljaa.

"Aiotko sinä yhä vain uhota?" Tsuyuhiko kysyi ilkeästi. Miku alkoi pikkuhiljaa punehtua kasvoiltaan ja Bou asteli hermostuneena paikoillaan. Kanon ei tiennyt mitä tehdä.
"En todellakaan", Miku sanoi vaikeaselkoisesti ennen kuin löi Tsuyuhikoa kasvoihin. Pojan ote Mikun paidankauluksesta herpaantui, pienikokoisempi tömähti jaloilleen maajan ja sai tilaisuuden perääntyä toisesta jonkin verran.
"Aiotko sinä yhä vain uhota?" Miku kysyi vihaisena, otti muutaman juoksuaskeleen Tsuyuhikoa päin ja löi tätä uudestaan osuen tällä kertaa rintakehään.

"Miku, lopeta!" Bou huusi äänessään huolestunut ja vihainen paino.
Tsuyuhiko löi Mikua takaisin ja pienempi lensi iskun voimasta maahan. Kiroillen Miku yritti nousta ylös, mutta Tsuyuhiko potkaisi häntä lujaa vatsaan. Hän makasi maassa vatsaansa pidellen, kierähti kyljelleen ja yritti samalla nousta ylös, kun suurempi potkaisi häntä kahdesti selkään. Miku ei päässyt ylös, hän kierähti selälleen ja Tsuyuhiko asetti jalkansa hänen rintakehänsä päälle pitäen hänet maassa. Miku huusi kivusta, kun toinen painoi jalallaan lujaa hänen kehoaan rintalastan kohdalta.
"Lopeta!" Kanon huudahti. Tsuyuhiko vilkaisi häntä, naurahti ja näyttävän hitaasti nosti jalkansa Mikun päältä. Pienempi veti korisevasti syvään henkeä rintaansa pidellen.

"Näetkö, Tsukiyama? Minun käy niin sääliksi sinun uutta poikaystävääsi, että säästän sinut –"
Miku potkaisi Tsuyuhikoa polveen ja silloin oli tämän vuoro huutaa kivusta. Tsuyuhiko yritti lyödä maassa makaavaa Mikua, joka kuitenkin kierähti juuri ajoissa pois hänen edestään. Suu täynnä hiekanmurusia Miku takertui käsillään Tsuyuhikon paitaan ja veti itsensä ylös maasta saaden samalla suurikokoisemman iskeytymään kasvot edellä maahan.
"Miku! Lopeta heti!" Bou käski. Kanon puri huultaan. Hän ei uskaltanut puuttua tappeluun, mutta hänestä oli kamalaa vain katsoa vierestä, kun Mikun huuleen tullut haava vuosi verta ja paljon suurempi poika hakkasi häntä tuolla tavalla...

Miku perääntyi maasta ylös nousevasta Tsuyuhikosta tuijottaen toista vihaisena. Suurikokoisemman nenästä tursusi verta ja hän piteli kasvojaan sadatellen itsekseen.
"Lähdetään", Kanonkin sanoi katsoen Tsuyuhikoa kulmat kurtussa. Bou tarttui Mikua säikähtäneen näköisenä paidanhihasta ja veti häntä poispäin koululta. Miku lähti hieman vastahakoisesti Boun ja Kanonin mukaan. Hän vilkaisi taaksepäin ja näytti vaatteistaan pölyjä pyyhkivälle Tsuyuhikolle keskisormea. Sen katseen jälkeen hän ei enää vilkaissutkaan taakseen.

Miku, Bou ja Kanon kävelivät vaitonaisina eteenpäin. Bou ja Kanon vilkaisivat muutaman kerran taakseen, mutta Tsuyuhiko ei seurannut heitä.
"Oliko sinun ihan pakko?" vanhin kysyi Mikulta häivä ärtymystä äänessään.
"Oli", tämä tokaisi.
"Eikä ollut", Bou huokaisi pudistaen päätään.
"Kyllä oli!" Miku ärähti. Hän pyyhki verta vuotavan huulensa paidanhihaan ja kämmensyrjään. Osa verestä oli kuivunut hänen leualleen. Miku näytti aristavan ylävartalonsa liikkeitä. Kun hän ojensi kätensä kohti kasvojaan, hän teki sen hyvin hitaasti ja varovasti. Hän myös käveli jäykemmin kuin yleensä. Hiukset takussa ja vaatteet likaisina hän näytti melko kovia kokeneelta. Eikä Kanon missään nimessä aikonut väittää, että Miku olisi päässyt tilanteesta helpolla.

"Kuka ihme tuo tyyppi oli?" Kanon kysyi heidän välillään vallinneen lyhyen omituisen hiljaisuuden jälkeen.
"Paskiainen."
"Tsuyuhiko. Eräs poika 3D-luokalta, joka kerran näki Mikun –"
"Bou, turpa kiinni", Miku varoitti mulkaisten vaaleahiuksista vihaisena. Jälleen heidän välilleen laskeutui omituinen, hieman vaivaantunutkin hiljaisuus.
"Jotain hyvinkin salaista...?" Kanon kysyi. Hän myönsi olevansa utelias, hän mielellään halusi ymmärtää uusien ystävänsä tapahtumarikkaasta elämästä enemmän. Jos hän tietäisi syitä heidän tekemisilleen, hän myös ymmärtäisi tapahtumia paremmin.

"Enpä usko, että se niin hirmu salaista on", Bou sanoi vilkaisten Mikua.
"Tällä hetkellä se on salaista. Olen pahoillani, mutta en luota sinuun vielä ihan niin paljoa", Miku sanoi katsomatta Kanonia silmiin. Nuorin tunsi pienen pettymyksen pistoksen sisällään. Jostakin syystä hän toivoi kovasti voittavansa Mikun luottamuksen. Muutenkin kuin vain saadakseen tietää tuon yhden salaisuuden.
"Voitteko kertoa edes pääpiirteittäin syyn tuolle äskeiselle?" Kanon pyysi.
"No... Kun asia on niin, että –", Bou aloitti, mutta Miku keskeytti hänet jälleen.
"Tsuyuhiko näki jotakin, mitä hän ei todellakaan olisi saanut nähdä. Hän ei tainnut oikein pitää näkemästään, eikä hän ole koskaan pitänyt minustakaan. Hän uhkaili kertovansa näkemästään kaikille ja siitä minä vasta joutuisinkin pulaan... Enkä minä suostu siihen, että minua yritetään määräillä kiristämällä", Miku selitti yhä vihaisen näköisenä. "Ei se toki ole ainut syy, hän on väkivaltainen psykopaatti sekopää hullu, joka rakastaa väkivaltaa."

Kanon hämmästyi. Mitä ihmettä Tsuyuhiko sitten oli nähnyt, jos hän sillä pystyi kiristämään Mikua tuolla tavalla?
"Miksi ihmeessä sinä sitten tappelet hänen kanssaan noin? Etkö pelkää, että hän kostoksi kertoo salaisuutesi jollekulle?" Kanon kysyi.
"Yleensä nuo tappelut päätyvät aina Tsuyuhikon voittoon... Niinpä tilanne pysyy samana, Miku on alakynnessä", Bou selitti hieman surullinen paino äänessään.
"Hän ei todellakaan voita aina! Olemme tapelleet pariin kertaan kunnolla, myönnän että niissä olen hävinnyt. Mutta tänään minä olin parempi!" Miku sanoi voitonriemuisena nuolaisten huultaan, joka oli yhä hieman verinen.
"Mutta... Etkö pelkää hänen nyt sitten kertovan jollekulle?" Kanon kysyi.
"En. Hänen haluaa pääasiassa vain satuttaa minua fyysisesti, hän ei aio loukata minua tai asemaani mitenkään", Miku kertoi.
"Ja seuraavalla kerralla sinä häviät!" Bou vaikeroi.
"Enkä häviä! Olet sinäkin varsin kannustava ystävä", Miku tuhahti.
"Häviätpäs! Miku, sinä voitit tuurilla! Hän aiheutti enemmän vahinkoa sinulle kuin sinä hänelle! Sinä olet kaksi kertaa pienempi kuin hän. Hän on paljon voimakkaampi, hän olisi voinut murskata kylkiluusi jalallaan, jos olisi halunnut! Ymmärrätkö kuinka lähellä oli, ettet sinä... vaikka... menettänyt henkeäsi?" Bou kauhisteli.
"En minä ollut henkeäni menettämässä", Miku puuskahti.
"Mutta sinua sattui paljon, sitä oli kamala katsoa! Pelkäsin, että jotain hyvin pahaa tapahtuisi", Bou sanoi surullisena. Miku vilkaisi häntä kulmiensa alta.
"Kyllä minä olen ihan kunnossa", hän vakuutti, katsomatta Bouta tai Kanonia silmiin.


8. luku - Erilainen

"Mihin me aiomme mennä ja mitä tehdä?" Kanon kysyi, kun he olivat jo kaukana koulusta.
"Vanhempani toivoivat, että olisin tänään heidän kanssaan illalla, kun isäkin on kotona aikaisin. Joten minun on oltava viimeistään neljältä kotona", Bou sanoi.
"Vanhempani ovat poissa kotoa tänään", Miku sanoi. Bou nyökkäsi hänelle.
"Minä en tiedä, missä minun pitää olla milloinkin. Olen tällä hetkellä rajoittamaton", Kanon sanoi. Miku naurahti.
"Haluatko viettää iltaa minun kanssani?" hän kysyi.
"Kahdestaan", Kanon tajusi miettiessään, mitä vastata.
"Vastauksen ei tarvitse olla muuta kuin 'kyllä' tai 'ei'", Miku sanoi tuo hauska vino hymy huulillaan.
"Kyllä", Kanon vastasi.
"Minulla onkin seuraa illaksi, hahaa!" Miku lällätteli Boulle.
"On minullakin seuraa. Minulla on perheeni", vaaleahiuksinen sanoi kohottaen leukaansa ylväänä.
"On siinä sinulla seuraa", Miku naureskeli pilkallisesti. Bou näytti ystävälleen kieltä ja lähti hänestä hieman kauemmas.
"Vitsi vitsinä", Miku naurahti katsellen ympärilleen.

"Kello on jo yli kolme, minulla on suunnilleen neljäkymmentä minuuttia aikaa ehtiä kotiin", Bou sanoi pohtivan näköisenä. "Ja sinun pitää mennä kotiin nyt, Miku."
"Jos me lähdemme Kanonin kanssa nyt meille ja sinä menet kotiisi? Jos se ratkaisu sopii sinulle, niin tehdään niin", Miku sanoi kohauttaen olkiaan.
"Sopii minulle. Näemmekö me huomenna?" Bou kysyi.
"Minä mielelläni tapaan teitä huomennakin", Miku myönsi. Kanon nyökkäsi.
"Hyvä! Soitellaan vielä tapaamispaikasta ja ajasta", Bou sanoi. Hän levitti kätensä ja jäi seisomaan paikoilleen katsoen Mikua silmiin. Nuorempi hymyillen käveli Boun luo ja halasi vaaleahiuksista hyvästiksi.
"Nähdään huomenna", Miku sanoi ja laittoi kätensä housuntaskuihinsa.
"Nähdään. Kanon, nähdään sinunkin kanssasi", Bou sanoi vilkuttaen mustahiuksiselle iloisesti. Kanon nosti kätensä ilmaan hetkeksi ja kääntyi sitten katsomaan Mikua.

"Onko teille pitkä matka?" mustahiuksinen kysyi.
"Kaksikymmentä minuuttia menee, jos ei hidastele", Miku vastasi lähtien kävelemään tietä eteenpäin. Kanon lähti hänen peräänsä ja siirtyi kävelemään hänen vierelleen.
"Minkälainen talo teillä on?"
"Tylsä, pieni, kolkko, kamala..." Miku luetteli. Hetken hän näytti täysin vakavalta, mutta sitten naurava hymy ilmestyi hänen kasvoilleen. "Ihan kiva se on. Pieni kyllä, mutta pidän siitä. Tai no, en pidä koko talosta, mutta pidän huoneestani."
"Eli sinulla on kiva huone?"
"Minä viihdyn siellä. Se on juuri sopivan kokoinen minulle ja kaikille tavaroilleni."
"Onko se pieni?"
"Itseasiassa melko suuri. Kyllä sinä mahdut siihen lattialle nukkumaan", Miku sanoi virnistäen. Kanon toivoi omistavansa kameran, johon saisi joskus talletettua tuon hymyn.

"Mitä sinä yleensä teet kotona?"
"Johan sinä jaksat kysellä."
He katsoivat toisiaan pitkään sanomatta mitään.
"Anteeksi", Kanon sanoi hieman vaivaantuneena.
"Mitä?" Miku älähti katsoen Kanonia kummastuneena.
"Pyysin anteeksi", nuorempi sanoi.
"Mitä? Miksi?!" Miku älähti kovempaa. Hän pysähtyi ja jäi tuijottamaan Kanonia oudosti.
"S- siis... Minä kyselin sinulta niin paljon kaikkea. Huomautuksestasi päätellen kyselin liikaa, joten päätin pyytää anteeksi", Kanon selitti hämillään.
Mikun hämmästynyt ilme lieveni hieman neutraalimmaksi ja hetken kuluttua hän naurahti hiljaa.
"Kanon, sinun ei tarvitse koskaan pyytää tuollaisia asioita anteeksi minulta. Ei koskaan. Pyydä sitten anteeksi, jos loukkaat tunteitani tai satutat minua, mutta jos sinä vain kyselet tavallisia kysymyksiä, ei sinulla edes ole mitään kunnon syytä pyytää anteeksi", Miku sanoi hymyillen koko ajan hieman leveämmin.
"Selvä..." Kanon sanoi. Miku kietoi toisen kätensä nuoremman hartioiden ympärille ja hymyili.
"Liika nöyryys saa ihmiset hyökkäämään sinua päin. Jos olet vähän ylpeä ennen kuin opit tuntemaan ympärilläsi olevat ihmiset kunnolla, he kunnioittavat ja arvostavat sinua enemmän kuin silloin, jos kiiruhdat pyytämään heiltä anteeksi jokaista pientäkin asiaa", Miku sanoi ja kiersi sitten kätensä pois Kanonin ympäriltä. Nuorempi katsoi häntä silmiin ja nyökkäsi. Kanon ei taaskaan osannut sanoa mitään.

"En vietä paljoa aikaa kotona. Syön ja nukun siellä, jos saan olla yksin tai kahdestaan jonkun kaverin kanssa niin sitten istun siellä, kuuntelen musiikkia ja keskustelen. Tosin, välillä minun on pakko olla kotona, niin kuin tänään", Miku vastasi vihdoinkin Kanonin kysymykseen.
"Häiritseekö sinua jos kyselen?"
"Ei."
"Sitten voin varmaankin jatkaa kyselemistä?"
"Miksi sinä niin paljon haluat minulta kysellä?"
"Haluan tietää sinusta enemmän", Kanon sanoi hymyillen pienesti.
"Kyllä sinä opit minut tuntemaan, vaikket niin paljoa kyselisikään", Miku sanoi.
"En yhtä nopeasti."
"Mutta tarpeeksi nopeasti. Enkä minä aio vastata sinun kaikkiin kysymyksiisi. En halua sinun tietävän minusta liikaa", Miku sanoi katsomatta Kanonia silmiin.
"Mikset?"
"Koska sinun ei ole tarpeellista tietää minusta niin paljoa kuin ehkä haluaisit. Ei ainakaan vielä. Ehkä joskus", Miku sanoi salaperäisesti.

He kävelivät eteenpäin eikä kumpikaan sanonut mitään pitkään aikaan. Hiljaisuus ei kuitenkaan ollut kiusallinen.
"Enhän minäkään koko ajan kysele sinulta. Opin tuntemaan sinut pikkuhiljaa vain katsomalla vierestä. Niin minä saan tietää paljon enemmän sinun todellisesta luonteestasi kuin kyselemällä", Miku sanoi.
"Hyvä on, en kysele enää, perille meni", Kanon sanoi hymähtäen.
"Ei, kysele jos haluat. Ei se minua häiritse", Miku sanoi hymyillen ystävällisesti. "Minusta on lisäksi kiva kuulla, että joku tosiaan haluaa oppia tuntemaan minut."
Kanon hieman hämmästyneenä katsoi hänelle hymyilevää Mikua.
"Miksi en haluaisi oppia tuntemaan sinua?" hän kysyi hämmästyneenä. Toinen kohautti olkiaan.
"En minä tiedä. Useimmat välttävät minuun tutustumista aina aluksi. Pelkäävät saavansa minusta huonoja vaikutteita tai joutuvansa hankaluuksiin minun takiani", Miku sanoi katsoen tietä edessään.
"En minä sellaista kaihda. Olet ensimmäinen tuntemani ihminen, joka todella viitsii astua esiin ja vastustaa asioita ympärillään. Mielestäni sinun elämäntapasi ja elämäsi muutenkin vaikuttaa niin jännittävältä, että haluan ehdottomasti oppia tuntemaan sinut paremmin!" Kanon sanoi.

"Minä olen vain huomannut olevani... luonnostani erilainen. Enkä nyt tarkoita käyttäytymistäni, vaan... no, niin. Olen vain erilainen. Olen täysin tyytyväinen siihen, mutta... sen takia elämäni on välillä hieman vaikeampaa kuin 'tavallisilla' ihmisillä", Miku kertoi katsomatta Kanonia silmiin.
"Erilaisuutesi?" Kanon kysyi epäröien hetken.
"Onko sinulla sisaruksia?" Miku ohitti nuoremman kysymyksen.
"Isosisko ja pikkuveli", Kanon vastasi hetken kuluttua. “Ei sitten, Miku... Ei puhuta sinusta. Älä vain anna minun tietää lisää itsestäsi.”
"Kuinka vanhoja he ovat?"
"Sisareni muutti juuri pois kotoa, hän on 20. Veljeni on 13-vuotias."
"Jaa."
"Onko sinulla sisaruksia?" Kanon kysyi. Miku oli pitkään hiljaa.
"Pikkusisko", hän vastasi hetken kuluttua. Jostain kumman syystä Kanonia alkoi naurattaa.
"Mitä nyt?" Miku kysyi.
"Pikkusisko? Mikä hänen nimensä on? Onko hän teillä nyt?" Kanon sai kysyttyä.
"Hänen nimensä on Akane. Ja kyllä, hän on kotona nyt", Miku vastaili katsoen Kanonia kulmat kurtussa. "Hänen takiaan minun on pakko mennä jo nyt kotiin. Sitä rääpälettä vahtimaan."
"Onko hän luonteeltaan samanlainen kuin sinä?" Kanon kysyi nauraen.
"Ei. Minä olen ainutlaatuinen", Miku sanoi röyhistäen rintaansa. Tuon äkkinäisen liikkeen seurauksena hän melkein heti taipui kaksinkerroin rintaansa pidellen.
"M- mitä nyt?" Kanon kysyi.
"Äh, ei mitään... Vähän vain sattuu sen tappelun jäljiltä", Miku mutisi. Kanon katsoi häntä hieman huolissaan.
"Vain vähän? Vai sattuuko paljon? Hän potkaisi sinua tuohon kohtaan."
"Ei, hän potkaisi minua vatsaan ja selkään... Tähän kohtaan hän painoi lujaa jalallaan", Miku mutisi suoristaen selkänsä.

He olivat pysähtyneet ja nyt he lähtivät jälleen eteenpäin.
"Mitä hauskaa siinä on, että minulla on pikkusisko?" Miku kysyi.
"Se ei vain ole uskottavaa. Pikkusiskot tekevät isoveljistä huolehtivaisia ja kilttejä. Kuvittelin, että jos sinulla olisi joku sisarus se olisi isoveli, jonka kanssa olet tapellut koko pienen ikäsi. Mutta pikkusisko..." Kanon sanoi alkaen taas nauraa. "Minkä ikäinen hän on?"
"Nuori. En ymmärrä, miksi vanhempani edes halusivat enää toisen lapsen, kun minä jo olin sen verran vanha."
"Miten nuori hän sitten on?"
"Akane on seitsemän. Hän on minun täydellinen vastakohtani. Kohtahan sinä hänet näet, sitten voit omin silminkin todeta sen", Miku sanoi.

~

Vielä kymmenen minuuttia he kävelivät teitä pitkin Mikun kotitalolle jutellen nyt hieman kevyemmin.
Miku asui kerrostalossa, kolmannessa kerroksessa. Kotiovessa luki 'Tsukiyama'. Hän koputti oveen ja he seisoivat hetken rappukäytävässä hiljaisina vain tuijottaen ovea.
Hetken kuluttua oven takaa kuului ääniä. Ovi ei kuitenkaan auennut.
"Akane?" Miku kysyi.
Vastausta ei kuulunut.
"Akane, avaa ovi", Miku huokaisi. Oven takaa kuului pieni hihitys, mutta ovi ei auennut vieläkään.
"Avaa nyt se ovi!" Miku huusi. Kun ovi yhä pysyi kiinni, hän puuskahti ärtyneenä ja varovasti alkoi etsiä kotiavaimiaan laukustaan. Hän aristeli ylävartalonsa liikkeitä koko ajan.

Löydettyään avaimensa viiden minuutin etsinnän jälkeen Miku avasi oven ja veti sen auki. Eteisen lattialla istui iloisesti hymyilevä pieni tyttö.
Kanonia alkoi naurattaa, mutta sai hillittyä itsensä ja tyytyi vain seuraamaan tapahtumia uteliaana.
"Mikset sinä avannut ovea?" Miku kysyi tömistellen siskonsa luo.
"Kuka hän on?" Akane kysyi hämillään katsoen Kanonia.
"Vastaa minulle! Mikset sinä avannut ovea?"
"En minä saa tuota lukkoa auki. Ja kyllä sinulla oli avain itselläsikin", Akane sanoi näyttäen Mikulle kieltä.

Mikun siskon kasvot olivat kapeat, hänellä oli terävä leuka ja suuret silmät. Mustat olkapäille asti ulottuvat tasaisesti leikatut hiukset kehystivät hänen kasvojaan. Akane oli hyvin paljon Mikun näköinen, tietysti sillä erolla että Akane oli tyttö ja vielä melko pieni lapsi.
"Minua sattuu. Jokainen tekemäni liike rasittaa minua ja haavojani, enkä minä mielelläni liiku yhtään enempää kuin minun täytyy. Toivoin sinun avaavan tuon oven minulle, mutta näemmä se oli liian vaikeaa sinunlaisellesi säälittävälle otukselle", Miku ärähti. "Äläkä valehtele minulle, ettet muka osaisi avata ovessa olevaa lukkoa! Aina kun isä ja äiti tulevat kotiin, sinä juokset avaamaan sen!"

"Kuka hän on?" Akane kysyi katsoen jälleen Kanonia.
"Hän on ystäväni. Sano hänelle hei", Miku tokaisi heittäen avaimensa lattialle koululaukkunsa viereen.
"Sinä valehtelet minulle", Akane sanoi Mikulle, vaikka katsoikin Kanonia.
"Miten niin?" Miku ärähti.
"Ei sinulla ole ystäviä", tyttö sanoi katsoen Kanonia arvioivasti.
"Onpas", Miku tokaisi potkien kenkänsä jaloistaan.
"Eikä ole. En ole nähnyt yhtäkään pitkään aikaan", Akane sanoi nousten ylös lattialta.
"Siinä sinulle yksi", Miku sanoi vilkaisten Kanonia, joka yhä seisoi oven luona. "Tule sisään vain... Jätä kengät siihen."

Mustahiuksinen poika katseli ympärilleen pienessä eteisessä, nuoren tytön silmät tutkailivat häntä tarkkaan.
"Hei", Akane tervehti katsoen Kanonia.
"Hei", Kanon naurahti.
Akane kallisti päätään hieman.
"Hän on kiltti ystävä. Sen huomaa heti. Tatsu ei ollut kiltti ystävä, hän kiusasi minua niin kuin sinä", hän sanoi veljelleen.
"Ole hiljaa, rääpäle", Miku tokaisi poistuen eteisestä.
"Hei! Sinun vaatteesi ovat ihan likaiset! Miksi?" Akane huudahti jättäen Kanonin yksin eteiseen kiiruhtaessaan veljensä perään.
"Koska minä kaaduin maahan", Miku valehteli peittäen verisen paidanhihansa. Huulen punertava haava ja leualle kuivunut pieni veriläiskä olivat yhä nähtävissä
"Siksikö sinuun sattuu ja jokainen tekemäsi liike rasittaa sinua ja haavojasi?" Akane kysyi.
"Siksipä juuri", Miku sanoi tullen takaisin eteiseen. "Kanon, ota ne kengät pois ja tule tänne."
Kanon riisui kenkänsä ja tuli Mikun perässä olohuoneeseen. Vaaleat seinät ja melko korkealla oleva katto. Huone näytti suuremmalta kuin mitä se luultavasti todellisuudessa oli. Huoneen nurkassa oli sohva ja sen edessä televisio. Toisessa päässä huonetta oli keittiönurkkaus.

"Tuota... Jos et pane pahaksesi niin minä mielelläni kävisin suihkussa. Voit vaikka tutustua häneen sillä aikaa", Miku sanoi Kanonille osoittaen vierellään seisovaa Akanea. Vaikka Miku ei ollut kovin pitkä, Akane näytti niin pieneltä ja nuorelta hänen vierellään, että sai Mikun näyttämään varsin aikuismaiselta.
"Käy toki suihkussa", Kanon sanoi.
"Akane voi vaikka esitellä tämän pienen talon sinulle", Miku ehdotti kääntäen heille selkänsä. Akane nyökytteli innostuneen näköisenä ja Kanonkin nyökkäsi.
"Mutta jos menette minun huoneeseeni, ette koske mihinkään", Miku vielä lisäsi katsoen sisartaan varoittavasti. Sitten hän katosi nurkan taakse rintaansa pidellen.

"Mikä sinun nimesi on?" Akane kysyi katsoen Kanonia suurilla silmillään.
"Olen Kanon."
"Outo nimi."
"Ei se ole minun oikea nimeni."
Akane otti häntä kädestä kiinni.
"Tule katsomaan, mennään Mikun huoneeseen", tyttö sanoi ja lähti johdattamaan Kanonia talon läpi. Ainakin jossain määrin Akane oli Mikun kaltainen, yhtä menevä uusien ihmisten kanssa kuin tuttujenkin.
Ensimmäinen ovi leveän käytävän vasemmalla puolella oli Akanen esittelyn mukaan vessa. Seuraavasta ovesta pääsi suihkuun, jossa Miku nyt oli. Kolmas oli vanhempien makuuhuone. Oikealla puolella ensimmäinen ovi vei Akanen huoneeseen, toinen Mikun.
"Mikä sinun oikea nimesi sitten on?" tyttö kysyi avatessaan Mikun huoneeseen vievän oven.
"Shin–", Kanon oli sanomassa, mutta hämmästyi niin paljon nähdessään Mikun huoneen, että unohti jatkaa lausettaan.

Huone ei ollut pieni, muttei myöskään liian suuri. Oven puoleisella seinällä oli leveä sänky, jonka päällä paksu peitto ja tyyny lojuivat aamun jäljiltä epäsiististi. Huoneen lattia näytti olevan puinen. Kuin pitkistä tummista puista tehty lattia. Kirjoituspöytä oli oviseinän vasemmalla puolella olevalla seinällä, se notkui tavaraa. Radio ja levyjä, paljon kirjoja, paperia ja vihkoja, erilaisia ja värisiä kyniä, kamera, pehmoleluja, koruja, hamsterihäkki...
Ovelta katsottuna oikealla oli vaatekaappi ja kirjahylly, joka notkui kirjoja, sarjakuvia, yksittäisiä papereita ja koriste-esineitä.
Hämmentävää oli, että jokainen seinä oli eri värinen. Oviseinä oli vaaleansininen, kirjoituspöydän luona seinä oli vaaleanvihreä, oikea seinä oli vaaleanpunainen. Suurimman osan Kanonin huomiosta kiinnitti oviseinän vastapäinen seinä. Se oli kirkkaankeltainen, mutta ei liian räikeästi. Keskellä seinää oli suuri ilmoitustaulu täynnä valokuvia ja pieniä lappuja.

"Niin, mikä sinun nimesi on?" Akanen kysymys palautti Kanonin takaisin maanpinnalle.
"Shinya", Kanon vastasi. Hän astui huoneeseen sisälle ja hänestä tuntui kuin olisi astunut alueelle, joka saattoi yllättää minä hetkenä hyvänsä.
Kanon käveli hitaasti tuon ilmoitustaulun luo. Hänen silmiinsä osui ensimmäisenä lappu, jonka yläreunassa luki alleviivattuna "Bou".

"Kiitos, kun sain taas nauraa sinun kanssasi koko päivän. Olisi Tatsukin voinut jäädä yöksi. Mutta ensikerralla MINÄ valitsen elokuvan, te teette aina ihan huonoja valintoja!"

Kanon luki lapun uudestaan. Sen vieressä oli kuva, josta Kanon tunnisti vain kaksi henkilöä. Kuva oli selvästi otettu Mikun sängyllä. Bou halasi suurta pehmolelua, joka nyt oli kirjoituspöydällä. Hänen vieressään sängyllä vierekkäin istuivat Miku ja joku toinen poika, jota Kanon ei tuntenut. Poika halasi Mikua.
Seuraavaksi Kanonin silmiin osui kuva, jossa Miku ja tuo tuntematon poika seisoivat leikkikentällä keinun vieressä. Keinussa keinui tyttö, jonka Kanon oletti olevan Akane. Miku näytti erilaiselta kuin nykyään. Hänen hiuksensa olivat tummanruskeat ja pidemmät. Otsatukka oli leikattu erilailla ja latvat näyttivät epätasaisilta.

Yhtäkkiä Kanon kuuli Akanen naurahtavan. Hän kääntyi katsomaan taakseen ja näki tytön istuvan lattialla jokin paperi kädessään.
Akane hihitteli tutkien paperia, jonka Kanon päätteli olevan jonkinlainen kirje.
"Osaatko sinä muka jo lukea?" Kanon kysyi tajuttuaan mitä tyttö teki. Hän vilkaisi vielä nopeasti ilmoitustaulua ennen kuin käveli Akanen luo.
"Osaan minä vähän. Kirjekuoressa luki 'Mikulle'", tyttö sanoi tutkien paperia kiinnostuneena.
"Mistä sinä otit sen?" Kanon kysyi.
"Yöpöydän laatikosta."
"Eikö veljesi juuri kieltänyt meitä koskemasta huoneessaan mihinkään?" Kanon kysyi katsellen hieman epävarmana, kuinka Akane hitaasti tavasi itselleen kirjeen sisältöä.
"Ei häntä haittaa, jos minä luen tämän. Se on varmaankin äidiltä ja isältä", tyttö sanoi. Kanon ei oikein uskonut sitä.
"Ehkä olisi parempi, että vain laittaisit sen takaisin sinne mistä otitkin..." Kanon pyysi.
Juuri silloin huoneen ovi avautui ja Miku astui sisään. Hän käveli vaatekaapille pelkät farkut jalassaan ja otti sieltä itselleen paidan. Pojan selässä oli suuri mustelma, olkapäässä näkyi inhottavan näköinen naarmu. Kun hän kääntyi Kanoniin päin nuorempi ehti vain havaita mustelman Mikun oikeassa kyljessä ennen kuin ei enää kehdannut katsella toisen alastonta ylävartaloa.

"Vaikkei tässä oikeastaan näy mitään jälkeä, siihen sattuu kaikkein eniten", Miku sanoi. Kanon katsahti häntä ja näki Mikun painelevan rintakehäänsä irvistäen.
"Sinulla on kiva huone", hän sanoi selvittäen kurkkuaan. Miku veti paidan varovasti ylleen ja seurasi Kanonin katsetta ilmoitustaululle.
"Tuota pitäisi karsia... Tehdä tilaa uusille muistoille. En vain ole vielä halunnut. Olen pitänyt ne siinä muistutuksena. Tavallaan", Miku sanoi. Hän vilkaisi siskoaan.

"Mitä tuo tekee?" Miku kysyi kulmat kurtussa.
"Käskin hänen laittaa sen takaisin, mutta –"
"Akane! Mistä sinä otit tuon? Minä juuri kielsin sinua koskemasta mihinkään täällä", Miku tokaisi tömistellen sisarensa luo. Hän vilkaisi kirjettä tytön käsissä ja vetäisi terävästi henkeä. Hän tönäisi Akanen kumoon ja veti kirjeen tämän käsistä.
"Sinä et saa koskea minun huoneessani mihinkään! Et koskaan! Olen sanonut sinulle siitä ainakin tuhat kertaa! Rikoit tahtoani vaikka tiesit, että olin kieltänyt!" Miku huusi Akanelle hyvin vihaisena. "Painu ulos täältä! Nyt!"

Akane näytti pelästyneen Mikun reaktiota tosissaan. Hän nousi ylös lattialta ja poistui huoneesta nopeasti sulkien oven perässään.
"Ethän sinä lukenut tätä?" Miku kysyi Kanonilta hädissään.
"En tietenkään", Kanon lupasi.
"Hyvä... Jumalauta minä nirhaan tuon –"
"En usko hänen ymmärtäneen sitä. Hän luuli, että se olisi kirje sinun vanhemmiltasi ja halusi siksi lukea sen", Kanon selitti.
Miku pudisti päätään.
"Ei varmasti luullut. Tuo on harvinaisen kiero lapsi, hän osaa halutessaan valehdella kirkkain silmin kenelle tahansa. Lisäksi hän on uskomattoman utelias ja valehtelee usein saadakseen tietää jostakin salatusta asiasta enemmän. Pidin huoneeni ovea ennen aina lukossa tuon rääpäleen varalta, mutta hän oppi tiirikoimaan sen auki –"
"Ja hän on vasta 7-vuotias?" Kanon hämmästeli.
"Johan minä sanoin. Harvinaisen kiero lapsi. Ja jostain syystä hän on aina selvittämässä kaikkea minuun liittyvää. Akane ei kunnioita minua piirun vertaa, vaan häikäilemättömästi penkoo tavaroitani ja yrittää selvittää kaiken, mitä pimitän häneltä", Miku kertoi.

"Ehkä hän ihailee sinua ja haluaa siksi tietää sinusta enemmän?" Kanon ehdotti.
"Eikä ihaile! Jos jotain niin hän on vain hyvin kiinnostunut minusta, koska olen niin 'salaperäinen'. Hän ei tiedä minusta kirjaimellisesti mitään", Miku sanoi.
"Sinä tosiaan olet hieman salaperäinen", Kanon sanoi hymy huulillaan.
"En minä oikeasti ole salaperäinen. Vain... erilainen."
"Salaperäisesti erilainen", Kanon ehdotti. Miku kohautti olkiaan ja katsoi ilmoitustaulua. Kanon astui muutaman askelen lähemmäs tuota keltaista seinää.
"Muistoja viimevuodelta. Boun kanssa kävimme jokaisen kuun viimeisenä päivänä kehittämässä ottamiamme kuvia. Pyysin heitä kirjoittamaan lapuille hauskoja juttuja ja kiinnittämään niitä taululle", Miku muisteli katsellen kuvia hymy huulillaan.
"'Heitä'?" Kanon kysyi.
"Kuvissa olevia ihmisiä. Ei heitä kovin montaa ole..." Miku sanoi tutkiskellen taulua katseellaan. "Hah, hauskimpia syitä, miksi minä jouduin jälki-istuntoon!"
Miku osoitti pitkää paperiliuskaa, joka oli kiinnitetty tauluun vihreällä nastalla.

"-Riisuutuminen koulun kentällä
-Kapina koulun tyttö-sääntöä vastaan
-Hiusten kihartaminen
-Tekokynnet
-Rehtorin häpäisy (7 kertaa)"

Miku nauroi silmäillessään paperille listattuja sanoja.
"Ja se idiootti oli ihan tosissaan kirjoittanut syyt noilla sanoilla jälki-istuntolappuihin."
"Mitä sinä et tehnyt viimevuonna?" Kanon hämmästeli lukiessaan pitkää listaa eteenpäin.
"Aika paljon kaikkea minä kyllä tein", Miku naureskeli.
Kanon katseli kuvia. Monet niistä oli otettu Mikun huoneessa. Yhdessä kuvassa oli Miku koulurakennuksen edessä suunnilleen kymmenen tytön kanssa. Hänellä oli yllään samanlainen tyttöjen koulupuku kuin kaikilla hänen ympärillään, hiukset saparoilla ja hän näytti hyvin meikatulta. Kuvan vieressä oli lappu, jonka yläreunassa oli alleviivattuna Mikun nimi.

"Mahtava koulupäivä! Rehtori oli niin lähellä sydänkohtausta, että ihan petyin, kun hän ei kaatunutkaan kuolleena maahan. Mutta se ilme hänen kasvoillaan kyllä teki koko päivästä aivan mahtavan. Kerrankin niissä kasvoissa oli eloa!"

Sitten oli kuva Mikusta, Bousta ja taas siitä tuntemattomasta pojasta. He olivat iltaisella merenrannalla ja istuivat hiekassa.
Seuraavassa kuvassa Miku ja tuo tuntematon poika kävelivät kaupungilla, pitivät toisiaan käsistä kiinni.
Kuva Bousta näyttävässä pitsimekossa. Hänen ympärillään seisoi kolme samantyyppisiin mekkoihin pukeutunutta tyttöä.
Seuraavassa kuvassa –

Miku nappasi kuvan pois taululta ja asetti sen lattialle kuvapuoli alaspäin.
"Pitää karsia tätä", hän totesi selvittäen kurkkuaan. Kanon ei ollut ehtinyt nähdä kuvaa kovin tarkasti, mutta siinä oli ollut kaksi ihmistä hyvin lähekkäin. Miku alkoi nappailla muitakin kuvia pois taululta.
"Kuka hän on?" Kanon kysyi osoittaen Mikun kädessä olevaa kuvaa, jonka poika oli juuri irroittanut taulusta. Miku kallisti kuvaa niin, että Kanoninkin näki siinä olevat ihmiset. Bou istui kuvassa nurmikolla katsellen Mikua ja tuntematonta poikaa. Mikun käsi oli tuon pojan harteilla ja pojan käsi hänen lantionsa ympärillä. He katsoivat kameraan nauraen.
"Hän", Kanon osoitti sormellaan tuntematonta poikaa.
"Ai, hän..." Miku mutisi. "Hän on Tatsu."

Kanon katsoi kuvan poikaa. Pitkähköt ja sotkuiset sinimustat hiukset, melko suuret silmät ja teräväpiirteiset kasvot.
"Akane mainitsi hänet", Kanon sanoi.
"Mitä? Milloin? Mitä se sanoi hänestä?" Miku älähti.
"Silloin eteisessä. Hän sanoi, että Tatsu ei ollut kiltti ystävä, koska hän kiusasi Akanea sinun laillasi", Kanon sanoi.
"Aa, niin... Jep, sama Tatsu", Miku hymähti. Hän oli jo laittamassa kuvaa lattialle, mutta katsahti sitä vielä kerran ja laittoi sen sittenkin takaisin taululle.
"Karsin tätä joskus myöhemmin. Omalla ajallani. Olisi pitänyt tehdä se jo puoli vuotta sitten, mutta... No, se vain jäi", Miku sanoi jokseenkin vältellen, hakien kameransa kirjoituspöydältään.

"Mitä sinä teet?" Kanon kysyi.
"Odota... Katso vaikka sitä taulua. Otan sinusta kuvan", Miku sanoi.
"Mitä? Ei, ei kuvia", Kanon pyysi.
"Yksi täytyy ottaa! Sinä ensimmäistä kertaa täällä. Suuri juttu tälle vuodelle", Miku vakuutti. Kanon vilkaisi kameraa hieman epäluuloisesti ennen kuin kääntyi katsomaan ilmoitustaulua. Hän luki siihen kirjoitettuja viestejä. Bou oli kirjoittanut hyvin monta.
"Kiitos. Kehitän tämän sitten joskus ja se saa paikkansa tuolta taululta. Hei! Kirjoita", Miku hihkaisi. Hän sulki kameran ja avasi yhden pöydällä olevista vihoista. Hän repäisi yhden sivun irti ja ojensi sekä sen että kynän Kanonille.
"M- mitä minä näillä?" nuorempi kysyi.
"Kirjoita siihen. Sekin pääsee taululle. Kirjoita lyhyt viesti. Aluksi kirjoitat oman nimesi siihen yläreunaan, alleviivaat sen ja sitten kirjoitat siihen jotakin. Ihan mitä tahansa", Miku pyysi hymyillen. Kanon asetti paperin kirjoituspöydälle ja kumartui kirjoittamaan nimensä sen yläreunaan.
"En minä tiedä mitä kirjoittaa..." hän mutisi.
"Ei sillä ole väliä", Miku sanoi.
Hetken aikaa Kanon mietti ja alkoi sitten kirjoittaa lyhyttä viestiä paperille. Saatuaan viestinsä valmiiksi hän ojensi sen Mikulle, joka alkoi lukea ääneen.

"Pidän eniten tästä keltaisesta seinästä. Koko huone on kiva, henki ihan salpautui kun astuin sisään. Tämä huone sopii sinulle mahtavasti, aivan kuin se olisi palanen sinua.
Sinä ja Akane olette tosiaan täysin erilaisia. Sinä olet (kuten sanoit) ainutlaatuinen."

"Omaperäistä", Miku myönsi laskien paperin pöydälle.
"Omaperäistä?"
"Se vain oli. En osaa selittää", Miku sanoi siirtyen petaamaan sänkyään.
Kanon huokaisi. Hän oli tosiaankin tutustumassa hyvin salaperäiseen henkilöön. Luultavasti hän ei koskaan saisi tietää Mikusta tarpeekseen. Hän voisi kysellä tältä typeriä kysymyksiä lopun ikänsä ja saada aina yhtä ympäripyöreitä vastauksia.


9. luku - Kysymyksiä

Miku tuijotti televisiota mitään näkemättömin silmin. Hänen ajatuksensa olivat kaukana, täysin poissa siitä huoneesta. Menneisyydessä.

~

"Hei!" joku huudahti. Miku tunsi kuinka joku asetti kätensä hänen olkapäälleen ja hän kääntyi katsomaan, kuka se oli. Pitkät vaaleat hiukset, pyöreät kasvot... Miku ei tuntenut häntä.
"No?" Miku tokaisi. Hän tiputti tuhkat tupakkansa päästä jalkojensa juureen.
"Voisinko saada yhden tupakan?" tuntematon kysyi ristien kätensä.
"Oletko varma, että haluat tartuttaa tupakan hajun noihin vaatteisiin?" Miku kysyi vilkaisten tuntemattoman asua. Näyttävä pitsimekko, korkeakorkoiset kengät, pitsireunusteiset polvisukat, pitsikoriste pään päällä.
"Mietin itse ihan samaa. Mutta kun näin sinun polttavan täällä, minun alkoi tehdä niin mieli, että päätin rikkoa vähän itselleni tekemiä lupauksia. En koskaan polta tässä asussa."

"Olet tutun näköinen. Tunnemmeko me?" Miku kysyi kaivaen tupakka-askin taskustaan ja ojentaen savukkeen toiselle.
"Ehkä. Mikä sinun nimesi on?" vaaleahiuksinen kysyi ottaen tupakan. "Kiitos tuhannesti!"
"Miku."
"Ja oikea nimesi?"
"Et sinä sillä tiedolla mitään tee. Kuinka vanha sinä olet?" Miku kysyi.
"Täytin juuri 17. Entä sinä?"
"16. Mitä koulua käyt?"
"Moriyaman lukiota, luokka 2B", vaaleahiuksinen kertoi.
"Ollaan samasta koulusta. Siellä olen varmaan törmännyt sinuun joskus. Itse olen 1C:llä. Mikä sinun nimesi on?" Miku kysyi hymyillen. Uudet tuttavuudet eivät koskaan olleet pahitteeksi, varsinkaan jos he olivat edes vähän samankaltaisia kuin hän itse oli.
"Olen Bou", vaaleahiuksinen sanoi hymyillen suloisesti.
"Aiotko sinä polttaa sen?" Miku kysyi katsoen tupakkaa toisen sormien välissä.
"En, oikeastaan... Kiitos kuitenkin", Bou naurahti ja ojensi tupakan takaisin omistajalleen. Miku naurahti ja laittoi sen takaisin askiinsa.

~

"Akiharu..."
Miku palasi takaisin nykyhetkeen ja mulkaisia häntä puhutellutta Akanea vihaisena.
"No?" hän tiuskaisi.
"Anteeksi", tyttö sanoi silmät kyynelissä.
"Et sinä ole pahoillasi. Mene pois", Miku tokaisi.
"Olen minä pahoillani! Oikeasti olen, anna anteeksi!" Akane sanoi yhden kyynelen vierähtäessä hänen poskelleen.
"Et sinä ole pahoillasi. Sanot noin joka kerta, kun jäät kiinni sääntöjeni rikkomisesta ja koskaan sinä et paranna tapojasi. Äiti ja isä uskovat sinua, kun alat itkeä, mutta minuun tuo ei uppoa", Miku sanoi katsoen televisiota. Kanon hänen vierellään katsoi Akanea ja Mikua vuorotellen.
"En minä huijaa, olen oikeasti pahoillani!" Akane huudahti hypäten Mikun syliin.
"Ai! Johan minä sanoin, että minuun sattuu! Älä koske minuun!" Miku ärähti. Akane surullisena istuutui veljensä ja Kanonin väliin sohvalle.

"Sinä olet aina niin vihainen kun puhut minulle", Akane mutisi surullisena.
"Sinä ansaitset minun vihani! Et koske minun tavaroihini enää ikinä. Seuraavalla kerralla minä lyön sinua", Miku uhkasi.
"Ei lapsille saa sanoa noin", Kanon varoitti hiljaa.
"Kyllä tuolle saa. Ja ensikerralla lyön. Ja kovaa lyönkin", Miku sanoi tuijottaen sisartaan vihaisena.
"Et sinä saa! Minä kerron äidille! Ja isälle!" Akane kiljaisi ponkaisten ylös sohvalta.
"Ole hiljaa, aiheutat minulle päänsärkyä", Miku ärähti.
"Anna anteeksi! En enää mene huoneeseesi!" Akane lupasi laittaen kätensä sydämensä päälle.
"Älä tee tuollaisia lupauksia. Et sinä osaa pitää niitä. Sinä rikoit tällä kertaa niin vahvasti minun tahtoani, että minä... minä häpeän sinun tyhmyyttäsi. Jos enää koskaan teet niin, kaikki muutkin häpeävät sinua ja halveksivat sinua, koska et pidä lupauksiasi ja rikot muiden tahtoa. Häpeä", Miku sanoi sisarelleen vakavana. Hän tiesi, että tuo häpeä-juttu oli ainut keino saada Akane oikeasti ajattelemaan tekosiaan.
"Anna anteeksi! Minä lupaan!" tyttö sanoi niin pahoittelevan näköisenä, että jotain aitoa tunnetta siinä oli pakko olla.
"En anna sinulle kokonaan anteeksi. Häpeän sinua yhä. Kun kerron äidille ja isälle, hekin häpeävät sinua. Ja odotas kun isoäiti kuulee. Hän häpeää puolestasi kaikkein eniten", Miku huokaisi dramaattisesti päätään pudistellen.
"Ei! Anteeksi! Anteeksi, en tee sitä enää!" Akane huusi itkuisena.
"Kuten jo sanoin, et saa kokonaan anteeksi. En unohda tätä helpolla. Sinun täytyy tosiaan pitää kiinni tuosta lupauksesta. Ja jos sinä sitä rikot, niin enää en anna sinulle anteeksi. Silloin häpeä kulkee mukanasi mihin menetkin", Miku varoitteli. Hän näki Kanonin huulilla nauravan hymyn.
"Minä lupaan", Akane kuiskasi vakavissaan.
"Hyvä. Jätä nyt minut ja ystäväni rauhaan", Miku sanoi kääntyen taas katsomaan televisiota.
"Menen hakemaan muroja", Akane sanoi kiiruhtaen keittöön.

"Sinä olet mahtava lastenkasvattaja", Kanon naureskeli. "Ja minä tosiaan tarkoitin tuota! Mahtava veto tuo häpeä-juttu."
"Pakko on pelotella. Muuten eivät jääräpäät opi", Miku sanoi tyytyväisesti hymyillen.
"Minun veljeeni tuollaiset eivät enää tehoa... Tosin veljeni on hiljainen. Hän ei puhu paljoa, ajattelee kylläkin. Hänestä ei oikeastaan ole vaivaa muuta kuin silloin, jos meillä käy uusia ihmisiä. Silloin hänen on pakko päästä kehuskelemaan tietämyksellään. Hän luulee olevansa viisaampi kuin kukaan muu", Kanon huokaisi.
"Haha, haluan päästä puhumaan hänelle joskus", Miku naureskeli.
"Sen minäkin haluaisin nähdä. Sinut tavattuaan hän ei varmaan enää puhuisi kenellekään uudelle tuttavuudelle kaikkitietävästi", Kanon naurahti. Miku katsoi mustahiuksista poikaa kysyvästi.
"Voisin kuvitella, että sinä osaat vastata hänen kommentteihinsa takaisin sellaisella oveluudella, että hän lannistuu ja lakkaa puhumasta jonkin ajan kuluttua", Kanon sanoi. Miku hymähti.

"Akiharu..." Akanen ääni kuului sohvan takaa.
"No?" Miku huokaisi, kun tyttö kiersi sohvan ja tuli seisomaan hänen eteensä.
"Mitä tarkoittaa homo?"
Miku katsoi sisartaan hetken ilmeettömästi. Sitten hänen suupielensä alkoivat pakostakin nykiä ja hetken kuluttua hän naurahti huvittuneena.
"Mistä sinä sen sanan opit?" Miku kysyi.
"En mistään. Mitä se tarkoittaa?"
"Homo tarkoittaa poikaa, joka –", Miku aloitti hymyillen, mutta kesken lauseensa hän vakavoitui.
"Akane, mistä sinä sait tietää tuon sanan?"
"En mistään. Kerro nyt loppuun", tyttö pyysi.
"En kerro. Mistä sinä sait tietää sen?" Miku tivasi. Kanon katsoi häntä kulmat kurtussa.
"Luin jostain. Mutta mitä se tarkoittaa?" Akane kysyi.
"Jumalauta sinun kanssasi!" Miku huudahti nousten ylös sohvalta. Hän tarttui sisartaan kädestä eikä päästänyt tätä juoksemaan karkuun.
"Päästä irti!" Akane huusi ja yritti irroittaa Mikun otetta kätensä ympäriltä, tuloksetta.
"Luitko sinä sen kirjeen? Akane, luitko sinä sen?" Miku huusi.
"En minä ymmärtänyt sitä! Minun käteeni sattuu!" tyttö huusi.
"Älä valehtele! Luitko sinä sen?" Miku huusi.
"En!"
"Akane!"
"Hyvä on, luin minä vähän!" tyttö kiljaisi istuen lattialle Mikun yhä pitäessä hänen kädestään kiinni.
"Tyhmä rääpäle! Miksi sinä luit sen? Sen sisältö ei kuulu sinulle!" Miku huusi.
"En minä muista siitä mitään! Lupaan!" Akane sanoi vieden kätensä sydämelleen.
"Lopeta! Tiedän, että muistat!" Miku huusi. Hän hengitti syvään.

"Onneksi kirjeessä ei ollut mitään tärkeää", hän sanoi hetken kuluttua. Hän tunsi Kanonin katseen selässään. Mustahiuksinen tiesi Mikun valehtelevan.
"Eikö?" Akane kysyi.
"Ei", Miku vastasi palaten istumaan takaisin sohvalle.
"Mutta mitä se sana tarkoittaa?" Akane kysyi varovasti. Hän silitteli kädestään kohtaa, josta Miku oli pitänyt kiinni.
"Mikä sana?" Miku puuskahti laittaen television ääniä kovemmalle.
"Homo", Akane sanoi, varovaisesti yhä. Hän taisi uskoa Mikun hyökkäävän hänen kimppuunsa, jos hän sanoisi jotakin väärin.
Miku huokaisi.
"Homo on poika, joka tykkää toisesta pojasta", hän vastasi katsoen Akanea silmiin.
"Miksi?" tyttö hämmästeli.
"Mitä 'miksi'?" Miku ärähti.
"Miksi joku poika tykkää toisesta pojasta?"
"Ihan samasta syystä kuin joku poika tykkää jostain tytöstä. Tai joku tyttö tykkää toisesta tytöstä. Tai äiti tykkää isästä", Miku selitti.
"Tyttö toisesta tytöstä?" Akane kysyi silmät pyöreinä.
"Jos sinä joskus ihastut tyttöön, kerro toki minullekin", Miku sanoi sisarelleen.
"Jos sinä joskus ihastut poikaan, kerro toki minullekin", Akane matki näyttäen Mikulle kieltä.
"Enpä taida", Miku vastasi lisäten television äänenvoimakkuutta entisestään.

"Akiharu?" Akane kysyi. Jälleen hän kuulosti hieman epävarmalta.
"No?"
"Tykkäätkö sinä Bousta?"
Miku kääntyi katsomaan siskoaan.
"Minkälaista tykkäämistä sinä tarkoitat?" hän kysyi. Kanon katsahti Mikua aina välillä. Mustahiuksinen ei ollut sanonut mitään pitkään aikaan.
"Ihastumis-tykkäämistä", Akane sanoi varovasti.
"En. Bou ja minä olemme vain todella hyviä ystäviä", Miku vastasi hymyillen.
"Tykkäätkö sinä Tatsusta?" Akane kysyi hieman rohkeammin.
"En", Miku vastasi hymyillen yhä.
"Miksei Tatsu enää käy täällä?" tyttö kysyi.
"Koska minä en halua nähdä häntä", Miku vastasi kääntyen jälleen katsomaan televisiota. "Äläkä kysele enempää. En jaksa vastata."
Akane avasi suunsa muutaman kerran, muttei sanonut enää mitään. Hän juoksi pois olohuoneesta ja Miku kuuli oven paukahtavan.
"Todella kiero lapsi", Miku huokaisi kääntyen katsomaan Kanonia.

Mustahiuksinen näytti katsovan televisiota, mutta jos kiinnitti huomiota hänen katseeseensa niin huomasi, ettei se tarkentunut mihinkään. Kanon oli selvästi vaipunut omiin ajatuksiinsa.
Miku painoi sormellaan Kanonin poskea ja sai nuoremman säpsähtämään.
"Mitäs mietit?" hän kysyi naurahtaen toisen reaktiolle.
"E- en mitään tärkeää", Kanon vastasi.
"Niin varmaan. Ehdota meille jotain tekemistä", Miku käski.
"Ehdota itse. Sinun kotisi tämä on", Kanon vastasi venytellen käsiään.
"Kello on jo melkein viisi. Etkö sinä vieläkään tiedä, mihin aikaan sinun on oltava kotona?"
"En tiedä. Mutta jos päätän itse lähteä kotiin kahdeksaksi?"
"Selvä. Mutta keksi meille kolmeksi tunniksi tekemistä", Miku sanoi.
"Mennään sinun huoneeseesi, kuunnellaan musiikkia tai jotain?" Kanon ehdotti.
"No mennään", Miku myöntyi ja sammutti television. He nousivat sohvalta ja menivät Mikun huoneeseen. Vanhempi istui sängylleen ja katseli ympärilleen, Kanon oli jäänyt seisomaan ovelle ja katseli huonetta pieni hymy huulillaan.

Huoneessa oli hämärä valaistus, koska vaaleanvihreällä seinällä olevan suuren ikkunan eteen oli vedetty tummat verhot. Aamulla kouluun lähtiessään Miku ei ollut jaksanut avata niitä. Samalla seinällä sijaitsevan kirjoituspöydän päällä oli himmeästi valaiseva lamppu, joten sekään ei tuonut huoneeseen kovin paljoa valoa.
"Pidän huoneestani eniten, kun täällä on hyvin piemää ja vain tuo lamppu on päällä", Miku sanoi. Kanon kääntyi katsomaan häntä. Pojan tummat silmät näyttivät entistä tummemmilta. Vaikkei Kanon ollut meikannut ja yhä hänen yllään oli koulupuku, hän näytti niin uskomattoman hyvältä seistessään siinä, ettei Miku uskonut koskaan saavansa tarpeekseen Kanonin ulkonäöstä.

"Saanko ottaa sinusta kuvan?" Miku kysyi.
"Jos sanot minulle, että aiot ottaa kuvan, siitä tulee huono. Jos en huomaa, kun otat kuvaa, se saattaa jopa onnistua", Kanon pohdiskeli.
"Enpä usko, että sinusta saisi huonoa kuvaa koskaan. Mutta hyvä on, otan kuvan silloin, kun sinä et huomaa", Miku sanoi nousten hakemaan kameransa kirjoituspöydältään. Hän palasi istumaan sängylleen ja katsoi Kanonia.
"Oletan nimittäin tuon olleen myönteinen vastaus", Miku sanoi.
"Oli se. Sillä ehdolla, että saan vastapalveluksen", Kanon vaati. "Haluan ottaa sinusta kuvan."
"Okei", Miku sanoi, käänsi kameran itseään päin ja otti itsestään kuvan leveästi hymyillen.
"Ei tuollaista!" Kanon nauroi. "Luonnollinen kuva. Sellainen, jossa sinä hymyilet ihan tavallisesti."
"Ei sellaisia kuvia. Niissä minä näytän aina niin oudolta. Jos saan poseerata tiedän itse, miltä näytän ja silloin olen niihin tyytyväisempi. Ei salakuvia minusta", Miku sanoi.
"Haluan edes yhden", Kanon sanoi.
"Jos joskus onnistut siinä niin sitten olkoon. Mutta nyt minä odotan, että saan sinusta kuvan ilman, että sinä huomaat", Miku sanoi asettuen istumaan sängylle mukavammin. Rinnassa vihlaisi jälleen. Mitä Tsuyuhiko oikein oli tehnyt hänelle? Ei kai vain mikään luu ollut murtunut? Ei voinut olla. Ehkä se oli jokin lihaksen revähdys? Tai pienen pieni hiusmurtuma kylkiluussa? Eiköhän se paranisi omia aikojaan. Mikua ärsytti tietää, että häntä oli sattunut enemmän kuin Tsuyuhikoa, mutta muille hän ei sitä myöntäisi. Tsuyuhiko oli joka tapauksessa hävinnyt, vaikka Mikua olikin sattunut enemmän.

"Mitä minä laittaisin päälleni huomenna?" Miku mietti ääneen.
"Saanko katsoa vaatekaappiisi?" Kanon kysyi.
"Siitä vain", Miku lupasi. Kanon avasi vaatekaapin oven. Hän katseli sen sisältöä pitkään.
"Kuinka ihmeessä... Tai siis... Täällä on niin paljon värejä", hän hämmästeli. Miku alkoi nauraa.
"Aivan, sinun vaatekaappisi sisältö on varmaankin suurimmaksi osaksi pelkkää mustaa", hän tajusi.
"Niin on... Mutta sinulla on täällä värejä vaikka kuinka", Kanon sanoi hyvin hämmästynyt paino äänessään.
"Kokeile päällesi jotain niistä? Haluan nähdä sinun ylläsi jotakin muuta kuin mustaa, valkoista tai punaista. Laita vihreä t-paita?" Miku ehdotti sängyltä.
"Olemmeko me muka saman kokoisia?" Kanon kysyi.
"Hei, nyt minä loukkaannun!" Miku älähti nauru kasvoillaan.
"Kuinka pitkä sinä olet?" Kanon kysyi.
"157 senttiä. Et sinä kovin paljoa pidempi voi olla!" Miku sanoi mittaillen Kanonia katseellaan.
"Hah, olen ainakin 163. Kuusi senttiä pidempi, paitasi saattavat olla lyhyitä minulle", Kanon sanoi ottaen kaapista vihreän t-paidan.
"Minä ostan aina vähän liian isoja vaatteita. Luotan siihen, että kasvan vielä hyvin pitkäksi", Miku sanoi.
Kanon naurahti.
"Outoa, jos sinä joskus olet hyvin pitkä. En kyllä usko sitä, anteeksi nyt vain. Olet muutenkin noin pienikokoinen, ei sinusta kovin suurta kasva milloinkaan", hän sanoi hymyillen.
"Tiedän tuon verran itsekin. Mutta ainakin 165 senttiä minä olen jonakin päivänä. Ehkä jopa pidempi", Miku sanoi ylpeänä. "Sitten se hemmetin Tsuyuhiko saa turpaansa ja kunnolla!"
"Miku, olet silloinkin häntä vielä monta senttiä lyhyempi..." Kanon sanoi.
"Ei se koko vaan se äly", Miku sanoi osoittaen päätään.
"Kyllä se koko myös", Kanon sanoi.
"Koko merkitsee?" Miku kysyi. Pieni hymy alkoi hiipiä hitaasti hänen kasvoilleen.
"Jonkin verran", Kanon sanoi kohauttaen olkiaan. Mikun hymy leveni entisestään.
"Mille sinä nyt naurat?" Kanon kysyi.
"En minä millekään. Pue se paita päälle, haluan nähdä sinut vihreässä", Miku kehotti. Nuorempi alkoi pujottaa paitaa koulupaitansa päälle.
"Ethän sinä halua koulupaitasi rypistyvän? Lisäksi, hihat näkyvät t-paidan alta ja saavat sen näyttämää oudolta. Ota se pois", Miku sanoi. Hän katseli kuinka Kanon pyöräytti silmiään, mutta kuitenkin otti vihreän paidan pois yltään ja alkoi napittaa koulupaitaansa auki. Hän käänsi selkänsä Mikulle ja katseli vaatekaappiin.
"Voin kuvitella näistä jokaisen sinun päällesi", Kanon hymähti avaten yhä nappejaan.

Kanon sai nappinsa auki ja otti paidan pois yltään. Miku katsoi toisen laihaa ylävartaloa, jonka näki vain takaapäin. Niin hoikka... Mustat vapaina laskeutuvat hiukset hipoivat olkapäitä, vaalea iho näytti hieman normaalia tummemmalta hämärässä valaistuksessa, vaikkakin silti vaalealta.
"Kanon", Miku sanoi. Nuorempi kääntyi häneen päin ja kamera nappasi kuvan juuri oikealla hetkellä.
"Odota, älä nyt ota kuvaa", Kanon älähti vetäen vihreän paidan nopeasti ylleen. Miku otti toisenkin kuvan ja tyytyväisenä nousi ylös sängyltä. Hän käveli Kanonin luo ja asettui seisomaan hänen viereensä. Hän käänsi kameran heihin päin ja pyysi Kanonia poseeraamaan. Miku painoi nappia ja kamera otti kuvan.

"Vihreä ei ole ihan sinun värisi. Näytät jotenkin sairaalta", Miku totesi virnistäen.
"Arvaa vaan, miksen minä käytä muuta kuin mustaa", Kanon naurahti lyöden Mikua hellästi olkapäähän.
"Vaikket sinä ole luonteeltasi ollenkaan synkkä niin ulkoisesti kuitenkin olet", Miku pohti.
"Minä pidän mustasta. Ei se tarkoita, että olisin synkkä."
"Mutta musta on synkkä väri."
"Sinun kantasi on selvä", Kanon kommentoi viitaten Mikun vaatekaapista loistavaan väriskaalaan.
"Sinä et muuten vieläkään ole keksinyt meille tekemistä", Miku muistutti.
"Keksitään tekemistä yhdessä?" Kanon ehdotti.
"Eli tehdään jotakin yhdessä, vai vain ideoidaan tekemistä yhdessä?" Miku kysyi vinosti hymyillen. Kanon ei vastannut.
"Mennään ulos?" Miku ehdotti. "Otetaan kuvia? Jutellaan? Leikitään tulitikuilla? Kirjoitetaan kirja?"
"Johan alkoi ideoita löytyä", Kanon naurahti.
"Valitse joku vaihtoehdoista", vanhempi sanoi. Hän heittäytyi makaamaan sängylleen ja Kanon asteli hänen vierelleen.
"Mennään ulos", tämä ehdotti.
"No mennään", Miku myöntyi ponkaisten ylös sängyltä. Taas rinnassa vihlaisi.

He avasivat Mikun huoneen oven ja näkivät Akanen juuri astuvan ulos omasta huoneestaan.
"Mihin te olette menossa?" tyttö kysyi tiukasti.
"Voi... pahus. En voi jättää häntä yksin tänne", Miku huokaisi kääntyen pahoitellen katsomaan Kanonia.
"Otetaan hänet mukaan?" Kanon ehdotti.
"Arvaa vaan mitä siitä tulee. Me leikimme hänen kanssaan, emmekä voi edes keskustella normaalisti, koska hänen korviaan on varjeltava pahalta sanavarastolta", Miku tuhahti.
"Se paha sanavarasto on ollut sinun käytössäsi tänään jo muutamaan otteeseen, joten enpä usko sen häntä kovin paljoa hetkauttavan", Kanon naurahti.
"Jumalauta", Akane hihkaisi.
"Sshhh!" Miku torui sisartaan.


10. luku - Hyvin sekavaa

"Joko ymmärrät, miksi ehdotus Akanen mukaan ottamisesta oli huono?" Miku naureskeli. Kanon huokaisi Mikun siskon hihitellessä hänen ympärillään tarttuessaan hänen käteensä kiinni ja kysellessä omituisia kysymyksiä.
"Ymmärrän, varsin hyvin. Eiköhän hän rauhoitu, kun pääsemme sinne leikkipuistoon", Kanon toiveikkaana veikkasi.
"Ainakin hän siellä jättää sinut rauhaan. Menee kiusaamaan variksia", Miku sanoi katsellen sisartaan pieni huvittunut hymy huulillaan. Akane piti koko ajan Kanonin kädestä kiinni ja pomppi tämän vierellä.

"Tunnetko sinä ketään minun ikäistäni?" Akane kysyi mustahiuksiselta pojalta.
"Enpä taida tuntea", Kanon sanoi.
"Olenko minä kiva?"
"Olet oikein kiva."
"Olenko minä kivoin ihminen, jonka sinä tunnet?"
"Et sinä ihan kaikken kivoin ole."
"Olenpas! Sano, että olen, tai minä puren", Akane varoitti avaten suunsa selvästi valmiina haukkaamaan Kanonin kädestä palan.
"No niin Akane, jospa minä nyt tulen tähän sinun tilallesi pitämään Kanonia kädestä ja sinä pidät suusi edes hetken kiinni", Miku kiiruhti pelastamaan Kanonin käden varmalta tuholta. Hän ravisteli sisarensa irti mustahiuksisesta ja tarttui itse tämän käteen. Kanon vilkaisi ystäväänsä nopeasti, mutta ei sanonut mitään.
"Epäreilua. Nyt minulla ei ole ketään, ketä pitää kädestä", Akane marisi.
"Äsken minulla ei ollut. Ei maailma ole aina reilu", Miku sanoi kohauttaen olkiaan.

Kanon ja Miku kävelivät kohti leikkipuistoa Akanen seuratessa perässä. Miku piti Kanonin kädestä kiinni ja aina välillä nuoremmasta tuntui kuin Miku olisi tahallaan puristanut hänen kättään hiljaa. Luultavasti se oli pelkkää harhaluuloa, mutta... Outoa se oli, kävellä Mikun kanssa käsi kädessä. Ei Kanon oikein tiennyt miksi se oli outoa, se vain aiheutti omituisen tunteen hänen sisälleen.

Akane hihkui innoissaan heidän saapuessaan leikkipuistoon. Ilta oli jo alkanut hämärtyä.
Mikun sisko juoksi kohti keinuja ja varasi niistä itselleen suurimman.
"Sinä et pysty keinumaan siinä, valitse itsellesi pienempi", Miku varoitti.
"Pystynpäs", Akane vakuutteli yrittäen nousta keinun päälle. Pieni kun oli, se näytti tuottavan jonkin verran hankaluuksia.
"Uskoisit nyt minua kerrankin", Miku huokaisi nostaen sisarensa suuren keinun päälle istumaan. Akane ei kunnolla edes pystynyt keinuttamaan vauhtia itselleen siinä.

"Kyllä sinä sittenkin olet aika kiltti isoveli", Kanon kommentoi katsellessaan, kuinka Miku antoi vähän vauhtia Akanelle.
"Kuinka niin?" Miku kysyi.
"Tai, ainakin aina välillä", Kanon sanoi. Akane kylläkin vaikutti täysin sellaiselta, millaiseksi Miku tytön oli kuvaillutkin: melko viekkaalta ja tahtoessaan ilkeältäkin lapselta.
"Jos hän on kunnolla, hän on ihan mukava", Miku myönsi. Akane ei tainnut kuunnella heitä, sillä muuten hän olisi varmasti kommentoinut veljensä sanomisia jotenkin.
Kanon asteli lähemmäs Mikua, joka seisoi keinun vierellä tönäisten sisarelleen aina välillä lisää vauhtia.
"Tuliko meille läksyjä englannista?" hän kysyi katsellen Akanen keinumista.
"Tuli. Siitä tulee aina, joka kerta. Englanninopettaja on karmea akka, hän on vanha, ärtynyt ja – Hei! Hänhän on ihan samanlainen kuin rehtori!" Miku tajusi.
"Et taida pitää kummastakaan", Kanon päätteli.
"En niin. Mutta rehtoria vihaan enemmän. Ainoa opettaja, josta pidän, on eräs historianopettaja, joka ei enää opeta meidän luokkaamme. Huono tuuri, rehtori tulee varmaankin olemaan siellä aina", Miku pohti.
"Mites Teruki?" Kanon kysyi. Heillä oli ollut jo muutama maantiedon oppitunti Terukin kanssa ja koko luokka piti hänestä. Hän ei asennoitunut opettamiseen liian tiukasti, hän puhui oppilaiden kanssa välillä muustakin kuin vain sen tunnin aiheesta ja kertoi paljon esimerkkejä oikeasti tapahtuneista asioista. Lisäksi hän oli hauska, monet opetukselliset asiat hän kätki vitseihin tai kekseliäisiin muistisääntöihin, jotka tekivät oppimisesta värikkäämpää.
"Hän on kiva", Miku myönsi. "Ymmärrän täysin, miksi Bou pitää hänestä."

Kanon mietti hetken viitsisikö hän kysyä Mikulta asiaa, joka oli jo jonkin aikaa mietityttänyt häntä. Hän vilkaisi kiltisti sisarelleen hymyilevää Mikua, keräsi hieman rohkeutta ja kysyi.
"Kun sanot Boun pitävän hänestä, niin mitä sinä tarkoitat?" Kanon kysyi hitaasti.
Miku kääntyi katsomaan häntä aluksi täysin neutraalisti, sitten pieni hymy hiipi hänen huulilleen.
"Bou pitää hänestä. Siis, on ihastunut häneen", Miku selitti nauravasti hymyillen.
"Oh, okei", Kanon sanoi nyökäten. Miksi hän kysyi? Nyt hän tunsi itsensä typeräksi.
"Kuka on ihastunut?" Akane huudahti keinusta. Miku huokaisi.
"Ei yhtään kukaan, keinu sinä nyt vain", hän tokaisi siskolleen.
"Minä kuulin kyllä! Kuka on ihastunut?"
"En minä sanonut ihastunut, sanoin vilustunut", Miku keksi nopeasti.
"Kuka on?" Akane kysyi.
"Yksi opettaja meidän koulustamme. Keinu nyt", Miku huokaisi. Kanon naurahti katsellessaan Mikun ilmeikkäitä kasvoja ja jälleen vinoon hymyyn kääntyvää suuta.

"Tuosta ilmeestä minä haluan kuvan", Kanon sanoi. Miku katsoi häntä silmiin ja Kanon tunsi punastuvansa lievästi. Miksi hän sanoi sen ääneen? Miksi Miku katsoi häntä tuolla tavalla? Se katse tuntui tunkeutuvan syvälle Kanonin tajuntaan kuin Miku olisi lukenut hänen hämmentyneitä ajatuksiaan ja tutkinut niitä häikäilettömän avoimesti.
"Mistä ilmeestä?" vanhempi kysyi.
"Tuosta hymystä", Kanon sanoi yrittäen olla näyttämättä häkellystään ulospäin. Miku oli kuitenkin jo varmasti ehtinyt huomata hänen punastuneen. Hän ei itse tiennyt, miksi ylipäätänsäkään oli punastunut, olihan Mikukin sanonut haluavansa kuvan hänestä. Ja oli ottanutkin!
"Mikä hymy?" Miku kysyi.
"Se vino hymy", Kanon sanoi kooten itsensä.
"Jaa. Miksi sinä juuri siitä kuvan haluat?"
Kanonin miettiessä vastausta hänen päänsä täyttyi vain typerääkin typerämmillä lauseilla, kuten 'se on kaikista ilmeistäsi ihanin' tai 'haluan ikuistaa sen ja katsoa sitä myöhemmin'. Ei noin voinut sanoa! Oliko tuo edes totta? Kai se oli, kun ei Kanon muutakaan keksinyt.
"E- en tiedä", mustahiuksinen takelsi.
"Jos joskus saat otettua minusta sellaisen kuvan niin siitä vain", Miku lupasi.
"Mikset sinä halua minusta kuvaa?" Akane kysyi surullinen paino äänessään.
Kanonin olisi tehnyt mieli painua maan alle. Pieni tyttökin sai hänet miettimään päänsä puhki vastauksen takia! Mitä Kanon muka voisi vastata tuohon? 'Miksi minä sinusta kuvan haluaisin?' Miksi ihmeessä hän sitten halusi kuvan Mikusta?! 'Koska Miku on minun ystäväni ja sinä et' tai 'En minä tekisi sinun kuvallasi mitään'. Mitä hän muka kuvitteli tekevänsä Mikun kuvalla?!

"Kanon? Olet jotenkin poissaoleva", Miku sanoi asettaen kätensä nuoremman olkapäälle.
"Eeh... Mietin vain, että mitäköhän minä teen huomenna", Kanon sanoi nopeasti. Mikun käsi oli hänen olkapäällään. Miku itse astui lähemmäs häntä.
"Sinä tulet minun ja Boun kanssa kaupungille, jos haluat", tämä sanoi katsoen mustahiuksista silmiin.
"Oh, juu, aivan, totta", Kanon sanoi nopeasti. Hän nielaisi, eikä ollenkaan ymmärtänyt miksi. Miku hypisteli sormillaan nuoremman hupparin vetoketjua. Kanonilla oli niin omituinen tunne tästä kaikesta. Miku tuntui olevan niin omituisen lähellä...

Kanon ei ollut koskaan ollut iloisempi kuullessaan puhelimensa soittoäänen.
Miku astui askelen kauemmas hänestä ja tajusi antaa pikkusisarelleen vauhtia. Akanen keinu oli kokonaan pysähtynyt ja tyttö yritti epätoivoisesti potkia itselleen vauhtia pienillä jaloillaan, tuloksetta.
Kanon sai puhelimensa taskustaan ja vastasi siihen nopeasti. Hän puri huultaan kuullessaan äitinsä tervehdyksen.
"Missä sinä olet?"
"Kaverin kanssa ulkona", Kanon vastasi raapustellen kengänkärjellään maahan viivoja.
"Onko jotakin pahasti kesken?" äiti kysyi.
"Ei. Kuinka niin?" Kanon kysyi nopeasti.
"Mietin vain. Kiva että sinulla on ystäviä!"
"Juu."
"Voitko tulla kotiin nyt?"
"Oikeastaan kyllä", Kanon sanoi nopeasti.
"Ai. Eikö hän olekaan kiva kaveri?" äiti kysyi surullisena.
"Eh, en minä sitä, on oikein kiva", Kanon sanoi hieman hiljaisemmalla äänellä toivoen, ettei Miku kuulisi häntä ja arvaisi keskustelun aihetta.
"Mutta voisit tulla nyt? Olet joka päivä ollut koulun jälkeen kavereidesi kanssa, etkä tänäänkään tullut suoraan koulusta kotiin. Olisi mukavaa viettää iltaa perheen kesken."
"Ei isä tule kuitenkaan", Kanon totesi.
"Tulee, mutta vasta myöhään. Ole kiltti ja tule nyt kotiin", äiti pyysi.
"Mihin aikaan?" Kanon kysyi. Salaa mielessään hän toivoi äitinsä käskevän hänet kotiin heti paikalla, hänen teki mieli vain tyhjentää pää kaikista ajatuksista.
"Oletko sinä kauhean kaukana? Osaatko sinä sieltä kotiin? Meneekö sinulla kauan tulla sieltä?"
"En ole ihan varma, mutta ainakin kolmekymmentä minuuttia menee matkaan", Kanon sanoi.
"Ole kiltti ja tule viimeistään puoli seitsemäksi", äiti sanoi.
"Hyvä on..." Kanon sanoi vilkaisten Mikua. Vaaleanruskeahiuksinen oli istuutunut maahan.
"Kiitos Shinya", äiti sanoi kuulostaen iloiselta.
"Mmh... Heippa", Kanon mutisi lopettaen puhelun.

Mustahiuksinen kääntyi katsomaan Mikua.
"Minun on mentävä kotiin puoli seitsemäksi", hän sanoi.
"Missä sinä asut?" Miku kysyi nousten ylös maasta. Hän pudisteli hiekkaa vaatteistaan ja käsistään.
"Koululta kävelee vartin kotiin. Melko paljon samaan suuntaan kuin tänne", Kanon kertoi.
"Osaatko sinä täältä pois?" Miku kysyi.
"Tuota... En ole ihan varma", Kanon mutisi hieman vaivaantuneena.
"Eli et. Saatan sinut niin pitkälle, että tiedät osaavasi", Miku sanoi tullen hänen luokseen.
"Hei! Entäs minä?" Akane kiljaisi keinusta.
Miku ärähti itsekseen.
"Sinunkin on pakko tulla", hän huokaisi.
"Auta minut pois tästä", tyttö pyysi.
"Minä en halua ottaa häntä mukaan", Miku mutisi katsoen sisartaan epäluuloisesti.
"Ei häntä voi tähänkään yksin jättää", Kanon sanoi.
"Akane, sinun pitää olla ihan rauhallisesti. Sillä ehdolla sinä pääset mukaan", Miku sanoi sisarelleen.
"Ette te voi jättää minua tänne kuitenkaan, joten pääsen joka tapauksessa mukaanne", Akane sanoi. Kanon hämmästyi hieman. Viisas lapsi.
"Mutta olet rauhallisesti, tai minä suutun", Miku uhkasi ja Akane lupasi olla ihmisiksi.

He kävelivät eteenpäin, eikä kukaan pitänyt ketään kädestä.
He kävelivät samaa reittiä, jota he olivat tulleet Mikun talolle. Täysin sama tie, eri suuntaan vain.
Matka vei kymmenen vähäpuheista minuuttia, kunnes Kanon tiesi, missä hän oli.
"Tästä minä osaan jo kotiin", hän sanoi kääntyen katsomaan Mikua.
"Tiedätkö, minulla ei ole sinun puhelinnumeroasi", Miku sanoi katsoen Kanonia pää hieman kallellaan.
"Eikä minulla sinun", mustahiuksinen totesi.
"Jos sanot omasi niin tallennan sen. Sitten voin huomenna vaikka lähettää viestin ja kertoa tarkemmin missä tapaamme ja mihin aikaan", Miku sanoi ottaen puhelimensa taskustaan.
Kanon luetteli numeronsa Mikulle ja vanhempi tallensi sen puhelimeensa.
"Kiitos."
"Ole hyvä", Kanon naurahti.
"Akiharu, minulla on kylmä", Akane inisi. Miku huokaisi ja pyöräytti silmiään.
"Nähdään huomenna", hän sanoi Kanonille.
"Nähdään huom –", nuorempi aloitti, mutta yllättäen tajusi Mikun halaavan häntä.
Hänen ajatuksensa katkesivat sillä samalla hetkellä, eivätkä ne palautuneet vanhemman vetäessä kätensä pois hänen ympäriltään.
"Hyvää yötä", Miku sanoi hymyillen. Hän kohotti vielä kätensä vilkuttamaan ennen kuin kääntyi Akanen kanssa omaan suuntaansa. Kanon ei ymmärtänyt mistään mitään. Mitä äsken ja sitä ennen oli oikein tapahtunut? Tänään tuntui tapahtuneen niin paljon omituisia asioita...
Kaiken lisäksi Kanon toivoi, että Mikun kädet olisivat yhä hänen ympärillään.


A/N2: Anteeksi, että tuli vasta n. puolet. :/ Lisään + tarkistan loput mahdollisimman pian, nyt on jo aika.... myöhä x) <3 Kommentoikaa ihmeessä~

[HamtaroHam]

Akiharu-san: Kiitos noiden virheiden ilmoittamisesta! ^^ Korjaan ne heti!
Mun ficit saa sulle perhosia vatsaan? Khiiii~ kuulostaa kivalta! :D Ja on kivaa myös! Kiitos kommentistasi <3

Nani: Niinpä, VIHDOIN täällä! Meni vähän kauan, oon pahoillani. :/ Eikä ollu vielä edes kaikkia julkaistuja osia. Ne tulevat kuitenkin tässä seuraavassa viestissä. :) Muistan, että kommentoit vanhassa lafissa ja kiitän, että kommentoit myös täällä <3

Yumi: Jep jep, vihdoin. :P Hyvä, jos tätä on odotettu :D <3
Lemppari kaikista ficeistäni? Yayyyy~ olen iloinen!
Jatkoa pyrin kirjoittamaan mahdollisimman pian, lupaan sen. Kiitos kommentista <3

Snow Scene: Kivaa, että tykkäät! ^^ Ja EKA MikuxKanon fic, jota oot lukenu? Herranen aika, lues nyt kuule lisää! :D Se on paras paritus koko maailmassa!
Kiitos kommentista <3

taikatatti: Haaha, sul on hauska nimimerkki :D
Kivaa, että tykkäät! Ja että ihan lempi ficcejä? Sekin on kivaa~ <3 En ota stressiä.... x)
Kiitos kommentista! :3

Tomo: Niinpä, vihdoinkin täällä, pahoitteluni siitä että meni niin kauan :/
Kova ikävä pupu-murmelia, awww :'D Kivaa, että on kummiskin odotettu tätä.
Toivottavasti löydän nyt innostusta kirjoittaa tätä lisää. Mahdollisesti, mahdollisesti. 8)
Kiitos kommentista <3

Shikisai: Oiii olet odottanut? Se on kivaa ^^
Tietysti lisäsin! En ikimaailmassa jättäisi tätä kesken. Mul on tähän liikaa ideoita :D
Hyvä, että jatkoa odottelet <3 Kiitos kommentista!


A/N: Juuuu ja tässä tulevat nyt sitten nämä loputkin osat, mutta uutta osaa en vielä ole saanut valmiiksi :/ Olen pahoillani, että tämän kanssa nyt tuntuu menevän näin mielettömän kauan. Toivottavasti jaksatte kuitenkin vielä odottaa!



11. luku - Vapaa tuoli

Bou oli saanut Mikulta tekstiviestin yhdeltätoista aamulla ja viestissä Miku oli kirjoittanut haluavansa tavata yhdeltä heidän vakioterassillaan.
Sinne Bou nyt oli matkalla. Hän käveli auringon paistaessa iloisesti taivaalta sen luodessa sitä lämmintä kesäistä valoa, vaikkei enää keskikesä ollutkaan. Hän oli pukenut ylleen farkkuhameen ja valkoisen t-paidan, jotka sopivat tähän säähän oikein hyvin. Hän oli meikannut ja laittanut hiuksensa niin kuin hän aina ne laittoi, jos ei ollut koulua.
"Bou! Odota!" hän kuuli äänen takaansa. Miku ja Kanon juoksivat häntä kohti, Bou pysähtyi ja jäi odottamaan kahta muuta.
"Huomenta", Miku toivotti iloisesti heidän saavutettuaan vaaleahiuksisen.
"Päivääpäs", Kanon korjasi.
"Aamupäivää?" Bou ehdotti. Kaksi muuta kohauttivat olkiaan ja naurahtivat.
"Menemmekö me terassille?" Miku kysyi.
"Mennään aluksi, mutta ei jäädä koko päiväksi. Mennään myöhemmin vaikka rannalle tai puistoon", Bou ehdotti.
"Hyvä idea!" Miku hihkaisi ja he lähtivät kävelemään eteenpäin.

Terassille saapuessaan he tähystelivät hetken ympärilleen, mutta pian kaikki huokaisivat pettyneinä. Jokainen pöytä näytti olevan varattu, ei kolmelle ihmiselle löytyisi tuolta paikkaa.
He kuitenkin nousivat terassille puisia portaita pitkin ja katselivat ympärilleen. Liikelounaat, ystävykset, lemmenparit ja yksinäiset ruokailijat täyttivät jokaisen pöydän.
"Ehkä me menemme jonnekin muualle?" Kanon järkevänä ehdotti.
"Sano minne, niin lähdetään heti", Miku huokaisi.
"En minä tiedä minne..." mustahiuksinen vastasi hieman ujosti. Bou huomasi Mikun vilkaisevan Kanonia jotenkin erilainen katse silmissään kuin yleensä.
Hän jäi vain katsomaan ystävänsä silmiä, jotka kuitenkin jo metsästivät vapaita pöytiä. Mikä katse se oli ollut?

He huomasivat erään pariskunnan juuri nousevan pöydästä vähän matkan päässä. Miku pujotteli tuolien, pöytien ja ihmisten välistä ja läimäisi kätensä juuri vapautuneen pöydän päälle.
"Jes, meillä on sittenkin paikka!" Miku ilakoi istuutuessaan toiselle pöydän ääressä olevista tuoleista.
"Kahdella meistä on paikka", huomautti Kanon.
"Haen jostakin itselleni tuolin", Bou sanoi ja kehotti Kanonia istumaan vapaalle istuimelle.
Hän katseli ympärilleen ja huomasi yhden vapaan tuolin hieman kauempana. Se oli kahdelle ihmiselle tarkoitetun pöydän ääressä. Toisella pöydän ääressä olevista tuoleista istui...

"Teruki?" Bou älähti hämmästyneenä. Hänen opettajansa ilmeisesti kuuli nimensä, sillä Teruki kohotti katseensa pöydästä ja kummissaan katsoi Bouta silmiin.
Vaaleahiuksinen vilkaisia Mikua ja Kanonia, joista kumpainenkin oli hämmästyneenä alkanut tähystellä ympärilleen kuultuaan opettajansa nimen. Bou loi kaksikkoon nopean kysyvän katseen ja kumpikin hymyili varovaisen kannustavasti. Päättäväisesti Bou pujotteli tiensä ihmisten läpi tuon vapaan paikan luo ja katsoi Terukia hieman ujosti silmiin.
"Voinko istua tähän?" Bou kysyi osoittaen vapaata tuolia. Teruki katsoi häntä pitkään hyvin hämmästyneenä, mutta antoi kuitenkin nuoremmalle luvan istuutua.

"Anteeksi, mutta... Tunnemmeko me toisemme?" Teruki kysyi hetken kuluttua häivä epävarmuutta äänessään.
"Pikemminkin me tiedämme toisemme, emmekä niinkään tunne", Bou sanoi hymyillen. Siinä hän nyt sitten istui, opettajaansa vastapäätä, puhumassa tälle ensimmäistä kertaa kahden kesken. Eikä Teruki tunnistanut häntä.
Vanhempi katsoi Bouta pitkään, avasi välillä suunsa ilmeisesti sanoakseen jotain, mutta päättikin sitten olla hiljaa.

"Sinä... Tai, tuota... Sinussa on jotain hyvin tuttua, mutta en siltikään saa mieleeni, kuka olet", Teruki pahoitteli hieman vaivaantuneena.
Oliko tämä sittenkään hyvä idea tulla puhumaan opettajalleen tällä tavalla? Tästä voisi vielä kehkeytyä hyvin vaivaantunut tilanne, joka päättyisi nololla tavalla.
"Voin antaa vihjeitä", Bou ehdotti hymyillen niin suloisesti kuin osasi. "Tai sitten sinä voit heittää puhtaita arvauksia."
"En halua arvata. Enkä ainakaan ilman vihjeitä", Teruki sanoi pienen hymyn kohotessa hänenkin huulilleen. Hän oli selvästi utelias Boun suhteen.
"Hyvä on... Minä olen melko nuori", Bou sanoi hitaasti. Hän vilkaisi opettajansa silmiä nopeasti ja kohtasi kummastuneen katseen.
"Emme me voi tuntea toisiamme. Emmekä edes tietää. Miten me voisimme? Tunnen vain harvoja naisia, joista yksikään ei omista noin vaaleita hiuksia –"
"En minä ole nainen", Bou sanoi hymyillen.
"Eh, no, tyttöjä minä tunnen vielä vähemmän."
"En minä ole tyttökään."

Teruki katsoi häntä pitkään sanomatta yhtään mitään. Hän näytti entistä hämmästyneemmältä ristiessään kätensä rinnalleen ja katsoessaan Bouta pää hieman kallellaan.
"Hyvä on, saattaa sittenkin olla mahdollista, että tunnemme tai tiedämme toisemme... Annatko vielä yhden vihjeen, vai paljastatko jo minulle totuuden, kun sinä kerran tunnut sen tietävän?" Teruki sanoi pieni hämmentynyt hymy huulillaan.
Bou hymyili iloisesti.
"Hyvä on, mutta nyt sinä kyllä arvaat... Olet minun luokanvalvojani Moriyaman lukiosta", Bou sanoi jännittäen vanhemman reaktiota. "Olen oppilaasi."

Teruki ei olisi luultavasti voinut näyttää hämmästyneemmältä. Hän tuijotti Bouta suu ja silmät ammollaan, eikä näemmä pystynyt sanomaan yhtään mitään.
Bouta alkoi naurattaa, minkä ansiosta hänen olisi tehnyt mieli vajota maan alle. Ei tällaisessa tilanteessa saanut nauraa! Hän vei kätensä suunsa eteen ja yritti hillitä hihitystään.
"Kazuhiro Saitou?" Teruki kysyi. Hän tarttui kevyesti Boun käteen ja siirsi sen pois nuoremman kasvojen edestä. Bou nyökkäsi hymyillen leveästi.
"Ei voi olla totta!" Teruki älähti. Bou nyökytteli kiivaasti ja taas häntä alkoi naurattaa.
"Uskomatonta... Kyllä minä nyt sinut muistan!" Teruki sanoi katsoen vaaleahiuksista pöydän toisella puolella uskomatta silmiään. "Olet... hieman erinäköinen kuin koulussa."
"Ei se ole mikään ihme. Koulussa ei saa edes sitoa hiuksia ponihännälle", Bou sanoi. "Sinä sen sijaan olet helposti tunnistettavissa."
Teruki ei vastannut, hän vain yhä katsoi Bouta hämillään.

"Anteeksi, olen niin epäkohtelias", Teruki henkäisi kääntäen äkkiä katseensa muualle.
"Ei se mitään. Kanon luuli minua tytöksi ja pyyteli sitä moneen kertaan anteeksi, vieläkin hän välillä pahoittelee sitä, vaikkei se edes haitannut minua", Bou kertoi. Heti lopetettuaan lauseensa häntä alkoi nolottaa. Miksi hän kertoi Terukille jotakin tuollaista? Hän tunsi hermostuvansa hieman lisää nyt, kun tajusi, ettei enää keksinyt mitään sanottavaa. Mitä jos he päätyisivät vain istumaan hiljaisina, tuijottaisivat toisiaan, eikä kumpikaan sanoisi yhtään mitään?
Hänen opettajansa kääntyi katsomaan häntä silmiin.
"Kanon?" Teruki toisti.
"Niin..." Bou sanoi.
"Shinya Sano?" Teruki kysyi.
Nyt oli Boun vuoro näyttää hämmästyneeltä.
"Kuinka sinä tiesit, että häntä kutsutaan Kanoniksi?"
"Olen kuullut jo monesti Akiharun kutsuvan Shinyaa sillä nimellä. Ja Akiharu on Miku, eikö vain?" Teruki naurahti. Bou ei voinut estää leveää hymyään.
"Niin on! He istuvat itseasiassa tuolla juuri nyt", Bou hihkaisi osoittaen pöytää, jossa Miku ja Kanon yhä istuivat. Hän kääntyi itsekin katsomaan ystäviään, jotka keskustelivat toistensa kanssa, katsoivat toisiaan silmiin. Jokin oli kuitenkin erilailla heidän välillään verrattuna eiliseen. Se ei ollut mitään suurta, jokin aivan pieni eroavaisuus...

"Oh, hekin meikkaavat", Teruki huomasi. Bou naurahti ja kääntyi katsomaan vanhempaa.
"Niin meikkaavat."
"Mutta he näyttävät pojilta", Teruki totesi.
"Niin he käsittääkseni myös haluavat", Bou naurahti.
"Etkö sinä sitten halua?" Teruki kysyi.
"Haluan näyttää söpöltä", Bou sanoi. Vanhempi hymyili ja tutki katseellaan häntä jälleen pitkään.
"Kuinka vanha sinä olet?" Teruki kysyi hetken häntä katseltuaan.
"Viikon kuluttua 18", Bou sanoi ylpeänä.
"Tasan viikonko?" Teruki kysyi.
"16. päivä tätä kuuta", Bou vastasi.
"Vähän yli viikko", Teruki totesi hymyillen. "Onnea, ehken muista sanoa 16. päivä, niin sanon varmuuden vuoksi jo nyt."
Bou naurahti ja kiitti vanhempaa hymyillen.
"Kuinka vanha sinä sitten olet?" vaaleahiuksinen kysyi.
"23", Teruki vastasi. Hänen edessään olevassa kahvikupissa ei näyttänyt olevan enää paljoa kahvia jäljellä ja hän joikin sen loppuun nopeasti.

"Kazuhiro –"
"Sano Bou vain."
Teruki katsoi häntä kiinnostuneena.
"Bou?"
"Se on lempinimeni."
"Oh, hyvä on. Eli kutsun sinua Bouksi?"
"Niin", nuorempi sanoi nyökytellen. Tämä sujui sittenkin hyvin! Hän ei ainakaan vielä ollut nolannut itseään kovin suuresti ja Teruki selvästi vaikutti siltä, että halusi oppia tuntemaan hänet paremmin. Hyväksymällä käyttöönsä Boun lempinimen Teruki luultavasti halusi päästä eroon heidän oppilas ja opettaja-suhteestaan.
"Bou, siis. Olen pahoillani, mutta minun on mentävä. Tapaan erään ystäväni kymmenen minuutin kuluttua", Teruki kertoi pahoitellen.
"Hyvä on", Bou sanoi hymyillen. Hän nousi ylös tuoliltaan ja Teruki nousi omaltaan.
"Oli kiva... tutustua sinuun", Teruki sanoi. Hän katsoi Bouta pitkään silmiin ja soi hänelle iloisen hymyn. Vaaleahiuksinen vilkutti ohitseen pyyhältävälle opettajalleen iloisesti, ennen kuin kääntyi ja käveli Mikun ja Kanonin luo.

"No?" Miku kysyi innoissaan. Kanonkin katsoi vanhinta uteliaana.
Bou hymyili leveästi, veti syvään henkeä ja kuiskasi: "Hän on ihana!"


12. luku - Maantiedon tunti

Maanantain koulupäivä alkoi maantiedolla. Miku raahautui väsyneenä pulpettinsa taakse istumaan ja etsi laukustaan oppikirjan sekä kynän. Kanon istuutui hänen viereensä.
"Huomenta", mustahiuksinen toivotti etsien hänkin kirjansa ja kynänsä.
"Huomenta", Miku sanoi haukotellen. Hän painoi poskensa vasten pulpetin kovaa pintaa ja sulki silmänsä. Vielä muutama minuutti tunnin alkuun, hän voisi nukkua sen aikaa...
"Huomenta luokka 2C!" kuului Terukin pirteä ääni luokan ovelta. Miku huokaisi ja kohotti päänsä hieroen silmiään. Miksi hän oli mennyt eilen niin myöhään nukkumaan? Hän oli kamalan näköinen silmäpusseineen, meikittömänä ja laittamattomana kamalassa koulupuvussa. Ei kauhean piristävää.

Miku vilkaisi vieressään istuvaa Kanonia, joka naputteli pulpetinkantta sormillaan. Nuorempi oli käyttäytynyt jokseenkin oudosti perjantai-illasta lähtien, eilen he tosin eivät olleet tavanneet, joten ehkä yksi välipäivä oli palauttanut Kanonin entiselleen. Lauantainakin tämä oli vältellyt pitkiä katsekontakteja hänen kanssaan ja ollut ujompi kuin ennen.
"Akiharu on väsynyt", Teruki totesi laskiessaan kirjansa opettajanpöydälle.
"Ole nyt kiltti ja kutsu minua Mikuksi, en kestä kuulla tuota nimeä joka tunnilla. Joko Mikuksi tai sitten Tsukiyamaksi, Tsukiyamaan olen jo niin tottunut", Miku huokaisi.
"Sinä tosiaan olet väsynyt. Mutta tänään me puhumme pyörremyrskyistä ihan vähän ja sen jälkeen ilmastovyöhykkeistä sekä niiden aiheuttajista. Yuuki, ole kiltti ja ota aurinkolasit pois päästä luokassa", Teruki puheli luokalle katsellen heistä jokaista vuorotellen.

"Kanon, miltä sinä näytät aurinkolasit päässä?" Miku kysyi kääntyen pulpetinkanteen nojaillen katsomaan mustahiuksista.
Kanon vilkaisi häntä nopeasti ja kääntyi sitten katsomaan maantiedonkirjaansa.
"En osaa sanoa, miltä minä näytän aurinkolaseilla. Tavalliselta ihmiseltä, jonka silmät eivät näy", Kanon totesi.
"Mikä sinua nyt vaivaa?" Miku ärähti. Kanon kääntyi hämmästyneenä katsomaan vanhempaa.
"M- mitä?" Kanon kysyi.
"Mitä perjantaina oikein tapahtui? Sinä tunnut jännittävän jotakin koko ajan, ikään kuin pelkäisit katsoa minua silmiin ja puhua minulle. Mitä minä tein?" Miku kysyi kulmat kurtussa.
Kanon huokaisi ja katsoi Mikua pahoitteleva katse silmissään.
"Anteeksi. Et sinä mitään ole tehnyt, olen vain väsynyt, siinä kaikki", hän sanoi nopeasti.
"Hyvä tekosyy, mutta ei uppoa minuun", Miku sanoi katsoen nuorempaa silmiin. Kanon näytti epätoivoiselta, hän selvästikään ei halunnut vastata Mikun kysymykseen. Hän tähyili ympärilleen ja katsoi vanhempaa etsien pakotietä.
"Hyvä on, hyvä on... Älä kerro. En minä halua sinua pakottaa", Miku sanoi huokaisten. Hän käänsi katseensa luokan eteen ja tajusi Terukin katsovan häntä ja Kanonia.

"Kiitos. Nyt voimme aloittaa tämän oppitunnin", Teruki sanoi. Miku tajusi vasta nyt koko luokan odottaneen hänen ja Kanonin keskustelun ajan, että tunti voisi alkaa.
"Ole hyvä", hän mutisi.
"Osaisiko joku teistä kertoa, mitä pyörremyrskyt ylipäätänsäkin ovat?" Teruki kysyi etsien vapaaehtoisia. "Takanori, ole hyvä."
"Ne ovat ilmapyörteitä, jotka voivat välillä olla hyvinkin voimakkaita. Ne voivat repiä puita maasta juurineen", eräs poika luokan vasemmalta seinustalta vastasi.
"Kyllä, osaako joku kertoa vielä lisää?" Teruki kysyi nyökkäillen hyväksyvästi Takanorille.

Miku ei jaksanut kuunnella. Kyllä tämä kirjasta löytyisi kuitenkin.
Yllättäen hän tunsi Kanonin asettavan kätensä hänen pulpetin päällä lepuuttavaan oikean kätensä päälle. Miku kääntyi katsomaan Kanonia ja kohtasi pahoittelevan ja jostakin syystä hieman jännittyneen katseen.
"Anteeksi", Kanon kuiskasi. "Minusta vain tuntuu, että sinä pidät minua ihan typeränä, jos sanon jotakin väärin."
"Annanko minä ymmärtää niin?" Miku kysyi.
"Et. Mutta minä mietin liikaa", Kanon huokaisi.
"Älä turhaan. Olet sellainen ihminen, jonka kanssa haluan viettää aikaa yhdessä ja pitää hauskaa, joten turha varoa sanomisiaan minun seurassani", Miku sanoi hymyillen nuoremmalle. Kanon veti syvään henkeä ja nyökkäsi.
"Kiitos Miku", hän sanoi. He irrottivat otteensa toistensa käsistä ja kääntyivät katsomaan opettajaansa, joka oli jälleen jäänyt tuijottamaan heitä.

"Tsukiyama ja Sano. Minun on pakko myöntää, että vaikka mielelläni kuuntelenkin teidän keskusteluanne, niin se häiritsee tuntia hieman. Vaikka te vain kuiskitte. Lisäksi sellainen on melko epäkohteliasta. Voitte kertoa seuraavalla kerralla juttunne koko luokalle", Teruki sanoi katsoen etupenkkiläisiä silmiin.
"Meidän piti vähän keskustella", Miku kertoi.
"Mikä muka voisi olla tärkeämpää kuin merivirrat ja tuulet?" Teruki kysyi hymyillen.
"Niistäkö me jo puhumme?" Miku hämmästeli.
"Nyt me puhumme ilmastovyöhykkeistä ja asioista, jotka vaikuttavat niiden sijoittumiseen. Merivirrat ja tuulet on nyt mainittu. Kuka osaisi kertoa miten ne vaikuttavat?" Teruki kysyi luokalta palaten jälleen oppitunnin pariin.
"Oh, hei!" Miku huudahti nostaen kätensä nopeasti ilmaan.
"Akiharu", Teruki antoi hänelle luvan vastata.
"Miku vaan. Mutta en halunnut vastata tuohon, keksin yhden vaikuttavan asian lisää."
"Ja se on?"
"Aurinko", Miku vastasi.
"Totta, hyvä. Osaatko lisäksi kertoa kuinka se vaikuttaa?" Teruki kysyi.
"Aurinko lämmittää maata ja se paistaa eniten päiväntasaajalle, missä on kuuminta. Kylmintä on navoilla, joita aurinko ei lämmitä", Miku kertoi.
"Juuri niin. Ja seuraava kysymys: miten merivirrat ja tuulet vaikuttavat?" Teruki sanoi kääntyen katsomaan jälleen koko luokkaa.

Miku oli ainakin vastannut kerran, hän voisi ottaa lopputunnin vähän rennommin. Kanon hänen vierellään vaikutti kuuntelevan Terukia, mutta nuoremman silmissä oli lasittunut katse. Olisi ollut mielenkiintoista osata lukea toisten ajatuksia.
Kanonhan saattoi nyt miettiä vaikka Bouta. Tai Bouta ja Terukia. Tai Mikua. Tai Bouta ja Mikua. Ihan mitä tahansa. Oli mahdotonta kertoa, mitä toinen ajatteli juuri tällä hetkellä.
Se alkoi ärsyttää Mikua. Häneen iski suunnaton tiedonhalu, hänen oli saatava tietää, mitä Kanon ajatteli.
Mutta miten hän saisi asian tietoonsa? Jos hän kysyisi suoraan Kanonilta? Tämä saattaisi valehdella... Jos Kanon olisi edes vilkuillut johonkin suuntaan, mutta hänen katseensa pysyi kohdistettuna Terukiin. Ehkä Kanon ajatteli Terukia?
Nyt Miku tunsi mustasukkaisen pistoksen sisällään. Vaikka hän tiesi mustasukkaisuuden olevan tällä hetkellä täysin turha tunne, hän ei voinut sille mitään.
Hän tiesi varmaksi, ettei Kanon ollut pätkääkään kiinnostunut Terukista. Mutta hän ei voinut sanoa, että tämä olisi ollut kiinnostunut kenestäkään muustakaan. Ja tietenkin juuri nyt, kun Mikun pitkästä aikaa oli pakko myöntää, että hän tosiaan taisi olla kiinnostunut jostakusta.


13. luku - Opettajan silmin

Ensin Teruki oli pitänyt maantiedontunnin 2C-luokalle. Seuraavaksi hän oli pitänyt sen luokalle 2B, sitten 2A ja nyt hänellä vihdoin olisi kaksoistunti oman 3B-luokkansa kanssa.
Luokan ovi oli auki, oppilaat puhuivat keskenään ja kaikki eivät ihan vielä olleet saapuneet paikalle. Teruki halusi tietää, miten hänen oppilaansa käyttäytyivät, kun heitä ei valvottu. Hän jäi katsomaan ovesta sisälle, oppilaat saattaisivat huomata hänet siitä, mutta ainakin hetken hän ehtisi tarkkailla rauhassa.

Teruki etsi katseellaan vaaleita pitkiä hiuksia ja hymyileviä kasvoja. Hän löysi etsimänsä henkilön pian. Poika ei istunut omalla paikallaan, hän puhui kahden ystävänsä kanssa. Nuo kaksi ystävää eivät olleet Akiharu ja Shinya, Miku ja Kanon. Nuo ystävät olivat Boun omia luokkatovereita. Vaaleahiuksinen puhui heille ja nauroi, hymyili ja nyökytteli taukoamatta. Joku puhui hänelle luokan toiselta laidalta ja Bou kiiruhti tämän luo. Jopa tuo harmaa koulupuku yllään hän näytti nyt Terukin silmissä täysin erilaiselta kuin ennen viime lauantaita.

Kun Teruki astui sisään luokkaan, kaikki oppilaat kiiruhtivat takaisin omille paikoilleen, osa vielä viimeisiä juttujaan lopetellen.
"Hyvää päivää", Teruki sanoi. Hän oli tuntenut nämä oppilaat vasta viikon, he eivät vielä tunteneet toisiaan, joten oli oltava muodollinen edes jossakin määrin.
"Hyvää päivää" kuului vastaus oppilaiden suista. Eräs oppilas juoksi ovesta sisään, pahoitteli myöhästymistään ja kiiruhti omalle paikalleen.
"Onko teillä ollut hyvä päivä tänään?" Teruki kysyi avaten kansionsa, jossa hän säilytti jokaisen opettamansa luokan oppilaslistoja. Hän etsi sieltä käsiinsä 3B:n ja alkoi merkitä poissaolijoita.

"Missä Tanaka on?" Teruki kysyi.
"Hän ei ole ollut koulussa koko päivänä", eräs luokan takaosassa istuvista pojista kertoi.
"Hyvä on, poissa siis", Teruki totesi ja merkitsi viivan Tanakan nimen kohdalle. "Kaikki muut tuntuisivat olevan paikalla. Hyvä! Sillä minulla on teille mukavia uutisia."
"Sinä aiot kertoa meille tänään kasvien juurista ja niiden hyödyistä?" eräs oppilaista ehdotti kyllästyneenä. Teruki naurahti.
"En ihan. Tuota teidän kannattaa odottaa biologian opettajaltanne, ei minulta."
"Kerro ne hyvät uutistet?" Bou pyysi kohdaten opettajansa katseen. Nuoren pojan silmät olivat suuret ja ruskeat, ne muistuttivat jälleen siitä henkilöstä, joka Bou oli koulun ulkopuolella.
"Me olemme teidän luokkanne kanssa edenneet oikein hyvin ensimmäisen viikon aikana. Teihin tutustuminen tapahtui nopeasti, pääsimme aloittamaan työt heti ja olemme oikeastaan aikataulustamme edellä. Mitäs sanotte, jos emme tällä tunnilla opiskelisikaan oikeastaan ollenkaan? Pitäisimme hieman rennomman tunnin ja vaikka keskustelisimme?" Teruki ehdotti hymyillen.
Oppilaiden keskuudessa alkoi innostunut puheensorina ja tyytyväinen opettaja päätteli tämän olevan myönteinen vastaus.

"Onko jollakulla ehdotuksia?" Teruki kysyi.
"Pelataan jotain", Bou hihkaisi. Teruki oli alkaa nauraa, poika oli puhunut niin kimeällä äänellä.
"Pelataan hirsipuuta", joku huudahti.
"Katsotaan jotakin televisiosta."
"Kuunnellaan musiikkia."
"Piirretään."
"Nukutaan."
"Ehkä me vain keskustelemme", Teruki naurahti kaikkien näiden lukuisten ehdotusten päätteeksi. "Sain jo kuulla monta aihetta, joista puhua. Minkälaista musiikkia te kuuntelette?"

Oppilaat miettivät aikansa, mutta kukaan ei tuntunut haluavan vastata vapaaehtoisesti.
"Kentaro, haluatko sinä kertoa?" Teruki kysyi luokan puheliaalta pojalta.
"Kuuntelen ulkomaalaisia artisteja. Rock-musiikkia", oppilas vastasi vilkaisten luokkatovereitaan.
"Monet ulkomaalaiset yhtyeet ovat todella hyviä", Teruki myönsi nyökäten. "Jun, mitä sinä kuuntelet?"
"Kuuntelen Luna seata", Jun kertoi.
"Minäkin!" Bou hihkaisi iloisesti. Teruki katsahti vaaleahiuksista taas ja häntä alkoi hymyilyttää. Hänen kuvansa Kazuhirosta muuttui nyt koko ajan automaattisesti Bouksi, kun hän kuuli nuoremman puhuvan, elehtivän ja hymyilevän samoin kuin toissapäivänä.

"Mitä te teette vapaa-ajallanne?" Teruki kysyi. Häntä kiinnosti tietää, miten häntä itseään viisi vuotta nuoremmat ihmiset viettivät aikaansa.
"Näen ystäviä, hoidan pikkuveljeäni ja olen perheeni kanssa", eräs pojista kertoi.
"Minä kuuntelen musiikkia, piirrän ja käyn kulttuuritapahtumissa", kertoi poika nimeltä Tsuyoshi.
"Minä istun ostoskeskuksen terassilla kahden ystäväni kanssa", Bou sanoi.
"Oletko sinä siellä useinkin?" Teruki hämmästeli.
"Hyvin usein. Miku pitää siitä paikasta, hän aina hakee vettä ja juo sitä monta tuntia. Samalla hän tietenkin pakottaa minut ja Kanonin jäämään siihen hänen kanssaan keskustelemaan ja välillä syömäänkin jotain", Bou puheli rennosti.
"Mutta toissapäivänä te ette kaikki mahtuneet samaan pöytään?" Teruki kysyi hymyillen.
"Kyllä me siihen pöytään olisimme luultavasti mahtuneet, mutta ei ollut tuoleja", Bou kertoi. "Mutta minä istuin sitten muualla."
"Niinhän sinä istuit", Teruki hymyili. Hän sai Boulta vastaukseksi iloisen hymyn takaisin ja siirtyi kysymään muiltakin oppilailta jotakin.

~

Terukin työpäivä päättyi jo yhdeltä. Tässä koulussa ei ollut turhan montaa ryhmää, eikä jokaista tarvinnut joka päivä opettaa. Huomenna hänen pitäisikin sitten olla koululla neljään asti.
Teruki käveli ulos koulurakennuksesta ja päätyi keskelle välitunnilla olevien lukiolaispoikien joukkoa. Pojat antoivat hänelle tietä ja hän kiittäen käveli heidän ohitseen.
Pyörätelineillä hän näki Boun. Nuo vaaleat hiukset olivat suuri huomionkerjääjä. Bou istui siellä Mikun ja Kanonin kanssa.
Terukiin iski yllättäen suuri halu mennä puhumaan noiden kolmen kanssa. Mutta eihän hän niin voisi tehdä. Miksi hän edes haluaisi mennä? Ja mitä ihmettä hän muka sanoisi?

Ennen kuin huomasikaan, hän oli jo suunnannut askelensa noita kolmea poikaa kohti. Mitä ihmettä hän aikoi sanoa?
"Teruki!" Bou hihkaisi innostuneena. Miku vilkaisi vaaleahiuksista vinosti hymyillen ja nyökkäsi tervehdykseksi opettajalleen. Myös Kanon nyökkäsi nopeasti.
"Näin teidät kaikki toissapäivänä terassilla, eikö totta?" Teruki kysyi. Bou nyökkäsi monta kertaa, Miku ja Kanon vain yhden.
"Niin muistelinkin. Miksi te ette ole ostoskeskuksessa niin kuin kaikki muut, vaan te istutte terassilla?" Teruki kysyi naurahtaen.
"Emme halua olla niin kuin muut", Miku vastasi hymyillen. Hän pyöritteli sormissaan sytyttämätöntä tupakkaa, jota Teruki vilkaisi kysyvästi. Poika piilotti tupakan koulupuvun hihaan ja väläytti opettajalleen viattoman hymyn.
"Tiesittekös, että tuo on vielä pitkään teille laitonta puuhaa?" Teruki vihjasi.
"No juu... Mutta jos vanhemmat ja rehtori säästyvät tältä tiedolta, niin kaikki on hyvin", Kanon sanoi puraisten huultaan.
"Poltatteko te kaikki?" Teruki hämmästeli. Jokainen nyökkäsi, Bou hyvin hitaasti.
"Mihin sinä olet menossa?" Miku kysyi vilkaisten opettajansa kädessä pitämää salkkua.
"Kotiin. Minun päiväni loppui nyt", Teruki naurahti.
"Opettajat lähtevät kotiin ennen oppilaita?" Kanon huokaisi.
"Välillä. Minä menen kylläkin kotiin tekemään töitä, joten en minä kotiin lähtemällä niistä eroon pääse. Koulussa minä opetan, mutta kotona minä suunnittelen tulevia tunteja ja mietin tapoja, joilla voisin helpoiten saada teidät muistamaan kaikki tärkeät asiat", Teruki kertoi.
"Onnea matkaan sitten vain", Miku toivotti kohottaen kätensä hetkeksi ilmaan. Kanon vilkutti nopeasti ja sitten he syventyivät kahdenkeskeiseen keskusteluun toistensa kanssa.

"Bou", Teruki sanoi kääntyen katsomaan vaaleahiuksista, joka näytti hyvin kiinnostuneena kuuntelevan Mikun ja Kanonin välistä keskustelua.
"Niin?" Bou kysyi vilkaisten opettajaansa.
"Ei mitään... Halusin lähinnä tietää totteletko sinä tuota nimeä, jos kutsun sinua sillä", Teruki hymähti.
"Esittelen itseni yleensä uusille ihmisille nimellä Bou. Samoin Miku ja Kanonkin tekevät. Mielummin kuulen lempinimeni kuin oikean nimeni. Kazuhiro on epäkäytännöllinen."
"Miten niin epäkäytännöllinen?"
"Se ei ole söpö", Bou sanoi ja hänen huulilleen ilmestyi suloisin hymy, jonka ihmisen kasvoille saattoi kuvitella.
Teruki naurahti. Hän meinasi jo ojentaa kätensä ja pörröttää nuoremman hiuksia, mutta se olisi ollut sopimatonta. Lisäksi he olivat keskellä koulun pihaa.
"Siinä tapauksessa kutsun sinua mielelläni Bouksi", Teruki sanoi.
"Hyvä. Onko sinulla lempinimeä?"
"Ei. Minä tyydyn oikeaan nimeeni."
"Teruki onkin söpö nimi jo valmiiksi", Bou sanoi hymyillen.
Teruki naurahti ja ojensi sittenkin kätensä pörröttämään nuoremman vaaleita hiuksia.
"Nähdään", hän sanoi, vilkutti oppilailleen nopeasti ja käänsi selkänsä koulurakennukselle.


14. luku - Arvailua

"Näittekö te?! Hän tuli puhumaan meille ihan itse! Hän oli lähdössä kotiin ja tuli puhumaan juuri meille!" Bou alkoi hehkuttaa innoissaan heti, kun Teruki oli kuuloetäisyyden ulkopuolella.
"Kyllä me näimme", Miku naurahti katsellessaan iloista ystäväänsä.
"Hän sanoi minua Bouksi! Hän pörrötti hiuksiani! Hän sanoi minua Bouksi!" vaaleahiuksinen hihkui.
"Sinä olet niin valloittava, kun näytät ihastuksesi tuolla tavalla avoimesti", Kanon naurahti. Miku hämmästyi Kanonin rentoa ja jollakin tapaa huoletonta olemusta, mutta ei antanut sen häiritä itseään muutamaa hetkeä pidempään. Ehkä nuorempi alkoi päästä eroon alku-ujoudestaan nyt, kun he tunsivat toisiaan jo jonkin verran. Se oli tietenkin aina merkki siitä, että hän myös luotti heihin enemmän.

"Voi ei, en kai minä käyttäytynyt kuin täysi idiootti?" Bou pelästyi yllättäen vilkaisten molempia ystäviään nopeasti.
"Et, älä huoli. Olit oikein söpö. Tosin, et vaikuttanut ihan 18-vuotiaalta", Miku huomautti.
"En minä yritäkään vaikuttaa ikäiseltäni", Bou sanoi helpottuneena.
"Tiedän. Mutta Teruki on kuitenkin jo valmiiksi sinua ainakin neljä vuotta vanhempi. Varmaankin se olisi hänen mielestään omituista viettää aikaa ihmisen kanssa, joka käyttäytyy kuin olisi juuri täyttänyt seitsemän", Miku naurahti vilkaisten Kanonia, joka naurahti myös. Miku tuli iloiseksi, kun Kanon nauroi hänen jutuilleen.
"Hei!" Bou kivahti. "En minä vaikuttanut seitsemänvuotiaalta!"
"Okei, ehkä kuusi", Miku rauhoitteli ja Kanon nauroi taas.
"Se ei ole pelkkä käytös, joka tekee sinusta nuoremman. Kun sinä et myöskään näytä mitenkään erityisen vanhalta. Terukista huomaa heti, että hän on ainakin 22-vuotias", mustahiuksinen sanoi oman mielipiteensä.
"Ei nyt keskitytä siihen, minkä ikäiseltä minä vaikutan tai näytän. Voisiko Teruki pitää minusta?" Bou kysyi jännittyneenä.
"Hmm... Ainakin hän on selvästi edes jonkin verran kiinnostunut sinusta. Tosin, sekään ei vielä tarkoita, että hän haluaisi seurustella kanssasi tai mitään. Hänhän saattaa olla samalla tavalla kiinnostunut sinusta kuin Kanon oli meistä tullessaan puhumaan ensimmäisen kerran", Miku kertoi teoriansa.
"Ai. Onko Kanonin kiinnostus sitten muuttunut jollain lailla?" Bou hämmästellen vilkaisi kumpaakin ystäväänsä silmiin. Pojista nuorin vaikutti hämmentyneen hieman.
"En minä sitä tarkoittanut", Miku tokaisi.
"Etkö varmasti?" Bou kysyi veikeästi.
"En", Miku sanoi Kanonin vilkuillessa tauotta ympärilleen.
"Kanon sen sijaan taisi tajuta sen niin", vaaleahiuksinen huomautti vaimealla äänellä, osoittaen vaivihkaa mustahiuksista poikaa Mikun vierellä.

Miku vilkaisi Kanonia, joka heilui puolelta toiselle ja vilkuili heitä kumpaakin.
"Mitä?" Kanon kysyi nopeasti.
"Ei mitään", Miku sanoi hymyillen.
"Jotakin kyllä, te molemmat katsoitte minua", Kanon sanoi.
"Ei yhtään mitään. Odotimme vain mielipidettäsi siitä, pitääkö Teruki Bousta vai eikö pidä", Miku keksi nopeasti.
"Sitä on vaikea sanoa vielä. Lisäksihän siinä on vielä sekin, että... että..." Kanon aloitti, mutta ei ilmeisesti osannut tai halunnut lopettaa lausettaan.
"Niin?" Bou kysyi huolissaan.
"No, siis, hänhän on mies. Ja saattaa olla, tai, minusta tuntuu, että hän saattaa melko varmastikin olla... hetero", Kanon mutisi hieman vaivaantuneena.
Bou puristi hetken huuliaan yhteen, mutta istui sitten pettyneen näköisenä maahan.
"Äh, Bou, älä nyt..." Miku huokaisi.
"Miksi aina käy näin?" Bou mutisi.
"Ei kukaan ole vielä väittänyt sitä todeksi", Miku yritti lohduttaa.
"Kuitenkin se on totta. Suurin osa ihmisistä on heteroita. Me olemme sinun kanssasi vain yksi säälittävä prosentti niitä, jotka poikkeavat siitä kaavasta", Bou tuhahti. Miku tunsi Kanonin katseen kohdistuvan häneen hieman hämmästyneen sävyisenä. Se oli kuin jokin olisi polttanut hänen kasvojaan siitä kohdasta, johon Kanonin katse kohdistui. Upeaa, nuorempihan ei vieläkään tainnut tietää Mikun olevan homo. Tai, no, kyllä hän nyt taisi tietää.
"On homoja vähän enemmän kuin prosentti", Miku naurahti ilottomasti.
"Niin, laskepa montako ihmistä sinä tunnet ja kuinka moni heistä on homo", Bou tokaisi.
"Jotkut ovat homoja vaikkeivät sitä meille kerrokaan. Jotkut eivät edes tiedä olevansa tai sitten eivät vain usko sitä. Jotkut taas väittävät olevansa, vaikkeivät ole", Miku mutisi.
"Miksi kukaan nyt niin tekisi?" Kanon naurahti.
"Mistä minä tietäisin", Miku tokaisi kaivaen tupakkansa esiin hihastaan.
"Anteeksi, en minä halunnut suututtaa", Kanon sanoi hitaasti. Hän katsoi Mikua varovasti pahoitellen.
"Saat anteeksi", ruskeahiuksinen hymähti pörröttäen nuoremman mustia hiuksia.
Boun kulmat olivat kurtistuneet hieman ja hän katsoi maasta kahta ystäväänsä jokseenkin epäileväisesti.

"Miku, haluan puhua kanssasi kahdenkesken", Bou ilmoitti yhtäkkiä. Miku vilkaisi pojista vanhinta, joka nousi ylös maasta pudistellen pölyjä vaatteistaan. Hän katsahti nopeasti Kanonia, joka katsoi häntä silmiin.
"Nytkö?" Miku varmisti vaaleahiuksiselta.
"Juuri nyt, sillä muuten minä unohdan haluavani keskustella kanssasi", Bou sanoi.
"Hyvä on, suo anteeksi Kanon, ei mene kuin ihan pieni hetki", Miku lupasi lähtiessään kauemmas marssivan Boun perässä pois Kanonin luota. Hän vilkaisi sormissaan puristamaansa tupakkaa, jonka päätti tunkea housujensa taskuun. Hän voisi polttaa sen myöhemminkin.

He kävelivät pois pyörätelineiltä ja päätyivät koulurakennuksen kulmaan uuden valvontakameran alle. Miku ei voinut vastustaa kiusausta, hän nopeasti juoksi kameran eteen, vilkutti sille ja tanssi hetken. Hän vilkaisi nopeasti vasemmalle ja oikealle, nosti koulupaitansa helman ylös ja vilautti ylävartaloaan kameralle. Bou katsoi häntä kyllästyneenä. Miku vilkaisi nopeasti ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan ollut nähnyt ja hämmästyksekseen näki Kanonin nauravan pyörätelineillä. Miku hymähti hieman hämillään ja välillä taakseen vilkuillen käveli Boun luokse kuulemaan, mitä tällä oli sanottavanaan.

"Etkö sinä aio vieläkään lopettaa tuollaisten temppujen tekemistä?" Bou kysyi huvittuneena.
"En. Ne ovat hauskoja", Miku hymähti.
"Ovathan ne. Mutta en minä siitä halunnut puhua, vaan Kanonista", Bou sanoi.
"Mitä Kanonista?"
"Mitä te teitte perjantaina, kun menitte sinun luoksesi?" Bou kysyi.
"Minä kävin suihkussa, sillä aikaa Akane esitteli Kanonille minun huoneeni. Kun tulin sinne, löysin Akanen lukemasta Tatsun kirjettä..." Miku mutisi. Bou veti terävästi henkeä ja vei kauhistuneena kätensä suunsa eteen.
"Lukiko hän sen tosiaan?" Bou kysyi.
"Luki hän jotakin. Hän nimittäin kysyi minulta myöhemmin, mitä homo-sana tarkoittaa", Miku hymähti katkerana.
"Kerroitko?"
"Kerroin tietenkin. Tosin, ennen sitä huusin hänelle muutamaan otteeseen, suutuin mielettömästi siitä, että hän oli taas mennyt penkomaan tavaroitani", Miku kertoi. "Lisäksi pelästyin hänen lukeneen sen."
"Uskon!" Bou päivitteli. "Mutta mitä muuta te teitte Kanonin kanssa?"
"Juttelimme, katsoimme televisiota ja minä otin hänestä pari kuvaa. Hän kokeili vihreää t-paitaani ylleen. Kävimme puistossa ja sitten hänen äitinsä soitti hänet kotiin", Miku kertoi. "Puistossa Kanon käyttäytyi jokseenkin oudosti... Hermostuneesti ja vältteli katsekontaktia."
"Olette tunteneet toisenne viikon. Olette tutustuneet toisiinne nopeasti, mikä on tietenkin vain mukava asia... Mutta, mitä sinä ajattelet hänestä?" Bou kysyi.
"Miten niin 'mitä minä ajattelen hänestä'?"
"Miten sinä kuvailisit häntä viidellä sanalla?"
"Odota, anna minä mietin hetken... Hän ei ole ujo, kun hänet oppii tuntemaan. Tiedonhaluinen kylläkin, koko ajan kyselemässä... Mutta se on omalla tavallaan suloista, joten senkun kyselee", Miku hymähti. "Kanon on rauhallinen ja mukautuvainen, kohteliaskin. Joissain tilanteissa meidän välillämme huomaa niin suuria eroavaisuuksia. Hän ihan tosi pyysi anteeksi, kun huomautin hänen useista kysymyksistään. Tosin... sekin on omalla tavallaan varsin suloista, joten ei sekään hait–"
"Okei Miku, pidätkö sinä hänestä?" Bou kysyi kysymyksen, jonka oli halunnut ilmeisesti kysyä heti alusta lähtien.
"Mihin sinä tuolla pyrit?" Miku mutisi.
"Älä naurata. Te kaksi olette vilkuilleet toisianne kiinnostuneina ensitapaamisestanne lähtien. Kanon on hermostunut sinun seurassasi, niinkö? Ja äsken kun puhuttiin homoista niin hänhän vaivaantui silmissä! Sinä hymyilet hänelle usein sellainen 'oletpa söpö'-katse silmissäsi ja äskenkin sanoit häntä suloiseksi", Bou tilitti.
"Suloisen lisäksi hän on aivan mielettömän hyvännäköinen!" Miku kuiskasi leveästi hymyillen.
"Eli sinä pidät hänestä", Bou totesi.
"En minä niin sanonut", Miku hymyili.
"Mutta pidät kuitenkin."
"En välttämättä. Ehkä minä vain haluan tietää, voisinko saada jonkun muunkin läheisen ystävän kuin sinut", Miku sanoi.
"Emme me ole niin läheisiä. Emme me voi... suudella toisiamme, niin kuin toisistaan pitävät ihmiset voivat", Bou huomautti.
"Ai emme?" Miku tuhahti astuen askelen lähemmäs ystäväänsä ja suukottaen nopeasti tämän huulia.
"Miku!" Bou älähti.
"Voimmepas", Miku sanoi huvittuneena.
"Emmekä voi! Sitä paitsi, jos pidät Kanonista niin tuo ainakin oli väärin", Bou sihahti.
"En minä sanonut pitäväni Kanonista", Miku huokaisi.
"Mutta sinä pidät, tavallaan sinä jo myönsit sen. Et sinä voi suudella ystäviäsi, se ei ole oikein", vaaleahiuksinen mutisi.

"Voiko ystäviä halata?" Miku kysyi hetken kuluttua vinosti hymyillen.
"Kahden pojan välillä sillä on mielestäni hieman läheisempi merkitys", Bou sanoi.
"Hups", Miku sanoi. Häntä alkoi hymyilyttää ja hän tiedosti toisen suupielensä kohoavan.
"Mitä? Halasitko sinä Kanonia?" Bou hämmästeli.
"Halasin. Ja nyt kun mietin, hän oli melko hämillään sen jälkeen", Miku muisteli.
"Miku..."
"Hei, mistä minä olisin voinut tietää? Ainahan minä sinuakin halaan", Miku tuhahti.
"Kanon ei ilmiselvästikään yleensä halaa. Tai sitten sinun halauksellasi oli jokin erityisempi merkitys", Bou sanoi hymyillen.
"Ole nyt hiljaa, meidän pitäisi kaiken lisäksi Kanonin kanssa jo mennä tunnille", Miku sanoi vilkaisten olkansa yli pyörätelineillä odottelevaa mustahiuksista ystäväänsä.
"Mene sitten, kun noin selvästi kaipaat hänen luokseen", Bou sanoi huvittuneena, tönäisten Mikun hellästi Kanonin suuntaan.
"Minä en sanonut pitäväni hänestä", Miku huomautti.
"Et niin, et niin", Bou myönsi. "Mutta et sinä sitä kieltänytkään."
Miku vilkaisi ystäväänsä, joka näytti hänelle kieltä. Hän naurahti ja leikkimielisesti näytti ystävälleen keskisormea. Bou nauroi ja vilkutti iloisesti hymyillen. Miku hölkkäsi Kanonin luo ja hyppäsi tämän reppuselkään päästessään tarpeeksi lähelle.

Kanon älähti hämmästyneenä, mutta sai kuitenkin kierrettyä kätensä Mikun jalkojen alle.
"Miksi sinä minun selkääni hyppäsit?" hän hymähti.
"Enkö olisi saanut? Vaihdetaanko osia?" Miku kyseli.
"Ei kiitos", Kanon naurahti.
"En minä täällä jaksa kauaa keikkua. Päästätkö minut nyt alas?"
Kanon päästi vanhemman laskeutumaan pois selästään. Mikun jalat tömähtivät maahan ja hän kietoi kätensä Kanonin vatsan ympärille takaapäin.
"Tuota, tiedätkö, käveleminen tällä lailla on hieman hankalaa", Kanon vihjasi.
"Elämä kaipaa haasteita. Ota tämä yhtenä sellaisena", Miku naureskeli.
"Hah", nuorempi hymähti yrittäen kääntää päätään nähdäkseen Mikun kasvot.
Vanhempi asetti leukansa Kanonin olkapäälle ja yllättäen tämän kasvot olivatkin hänen kasvojensa luona.
"N- näin käveleminen on vielä hankalampaa", Kanon mutisi. Näin läheltä Miku helposti huomasi toisen punastuvan.
He kävelivät koulurakennukseen Miku Kanonia takaapäin halaten. Kanon piti jokseenkin ujosti kiinni Mikun käsistä, eikä vanhempi voinut olla hymyilemättä.


15. luku - Tarvetta ajatuksille

Koulu oli loppunut ja Bou oli ehdottanut, että he kaikki menisivät käymään Mikun luona. Pojan vanhemmat olivat töissä ja lasten isoäiti olisi hoitamassa Akanea. Aluksi Miku oli kovasti ehdotusta vastaan, mutta loppujen lopuksi he päättivät kuitenkin mennä käymään hänen luonaan.
Kävelymatka vei tällä kertaa vähemmän aikaa kuin perjantaina. Nyt he tosin kävelivät nopeammin, eivätkä pysähdelleet joka välissä jonkin omituisen syyn takia. Kanonilla oli hieman jännittynyt olo, vaikka hän olikin jo kerran käynyt Mikun luona. Nyt Bou kuitenkin olisi mukana. Bou, joka oli käynyt Mikun kotona jo ainakin tuhat kertaa. Bou, joka tunsi Akanen ja muut Mikun perheenjäsenet luultavastikin todella hyvin. Bou, joka oli kirjoittanut jo ainakin seitsemän lappua Mikun ilmoitustaululle ja jonka kuviakin tauluun oli kiinnitetty aikamoinen määrä. Kanonille tuli hieman häviäjämäinen olo, mutta hän toivoi, ettei se näkynyt ulospäin.

"Tällä kertaa minä sentään saan oven auki itse, eikä tarvitse huudella rappukäytävässä", Miku naurahti vilkaisten Kanonia avatessaan oven avaimella. Kanon nyökkäsi hymyillen, tämä oli jotakin vain Mikun ja hänen välillään.
Ovi aukesi ja Miku astui sisään omaan taloonsa ystävänsä perässään.
"Kuka tuli?" kuului Akanen ääni kauempaa talosta. Olohuoneesta luultavasti.
"Minä, Kanon ja Bou", Miku ilmoitti.
"Bou!" Akane kiljaisi. Kevyt töminä kantautui eteiseen ja pian Akanen teräväpiirteiset kasvot hymyilivät vaaleahiuksiselle pojalle innoissaan.
"Sinä!" tyttö hihkaisi ja syöksähti halaamaan Bouta, joka nauraen halasi häntä takaisin.
"Kiva nähdä", Bou sanoi taputtaen pientä tyttöä päälaelle.
"Niin on! Tietäisitpä, kuinka kurjaa minulla on ollut täällä näin kauan Mikun kanssa ihan kahdestaan", Akane päivitteli.
"Olivathan Miku ja Kanon täällä viikonloppuna molemmat", Bou sanoi.
"Mutta he olivat vain kahdestaan. Ja Miku huusi minulle ja piti Kanonia kädestä ja jutteli hänen kanssaan hiljaa", Akane valitti. Bou vilkaisi Mikua hyvin hämmästyneenä ja peitti Akanen silmät käsillään.
"Pidit kädestä?" Bou muodosti sanat ääneti huulillaan. Kanonkin huomasi sen ja tunsi kasvojaan alkavan kuumottaa. Miku mulkaisi sisartaan pahasti ja potki kengät jaloistaan.

"Missä isoäiti on?" Miku kysyi Akanelta poistuessaan eteisestä muualle taloon. Kanonkin riisui kenkänsä ja lähti Mikun perässä olohuoneeseen.
"Ei hän tullutkaan tänään", Akane ilmoitti hypäten pois Boun sylistä ja juosten veljensä perään.
"Mitä?" Miku älähti.
"Niin. Soitin hänelle puhelimella, hän oli kauhean väsynyt ja uskoi minun pärjäävän itse", Akane sanoi hymyillen.
"Ole hiljaa, tuo ei ole totta! Jos isä ja äiti tietäisivät, kuinka paljon sinä oikein valehtelet, he eivät pitäisi sinua niin ihanana lapsena kuin nyt", Miku ärähti.
"Teidän välinne eivät ole sitten muuttuneet yhtään", Bou hymähti tullessaan hänkin olohuoneeseen. "Akane, missä isoäitinne oikeasti on?"
"Hän lähti ulos tunti sitten", tyttö kertoi.
Miku ärähti itsekseen ja otti keittiön pöydältä puhelimen, johon hän näppäili jonkin numeron. Hän odotti hetken aikaa, mutta pian luurin toisessa päässä vastattiin.
"Miku tässä. Missä helvetissä sinä olet?" Miku ärähti puhelimeen. Bou toruva ilme kasvoillaan peitti Akanen korvat.
"Akane on ollut täällä yksin melkein tunnin? Ja entäs jos me emme olisikaan tulleet kotiin vielä?" Miku tuhahti.
"Puhuuko hän aina isoäidilleen tuohon sävyyn?" Kanon kysyi Boulta hiljaa. Yleensä vanhoille ihmisille oltiin kohteliaita.
"Jep, aina. Heidän isoäitinsä on suurin jääräpää, jonka ihmiskunta tuntee. Ei ihme, että Akane on oppinut valehtelemaan vietettyään aikaa hänen kanssaan", Bou nauroi.
"Sieltäkö Mikunkin jääräpäisyys on peräisin?"
"Mitä luultavimmin", Bou nauroi.

"Sinun on tultava takaisin! Minä en aio istua kotona koko iltaa leikkimässä hänen kanssaan!" Miku kivahti puhelimeen. "Sinä voit jättää kirjasi keskenkin! Et olisi jäänyt lukemaan sitä. Ota se mukaan, voi sitä täälläkin lukea. Lue vaikka Akanelle, jotta hän pysyisi poissa meidän jaloistamme."
Kanonia alkoi naurattaa pojan temperamenttinen äänensävy.
"Ole nyt kiltti! Minä olen saanut hänestä tarpeekseni", Miku huokaisi. "Häh? Miten niin sinäkin olet?"
Bou purskahti nauruun ja istuutui sohvalle itsekseen hihitellen. Akane hypähti hänen viereensä ja alkoi näperrellä vanhimman pitkiä hiuksia.
"Akane teki mitä? Hyvä on, minä puhun hänelle, tule takaisin tänne viimeistään kahden tunnin kuluttua! Nähdään", Miku puhisi lopettaen puhelun. Bou kikatteli yhä sohvalla, kun Miku kääntyi murhaavasti katsomaan Akanea.
"Sinä purit häntä!" hän huudahti sisarelleen.
"Enkä purrut!"
"Puritpas! Jalasta, ja hänen piti käydä apteekissa sen takia!" Miku ärähti.
"Eikä pitänyt!"
"Pitipäs! Sinä menet nyt huoneeseesi ja istut siellä tulematta ulos kahteen tuntiin. Sitten pyydät isoäidiltä anteeksi!" Miku vaati.
"En! Hän yritti pakottaa minut laittamaan päälleni tyhmät sukkahousut ja lähtemään ulos!"
"Jos hän käskee, niin sinä laitat ne yllesi ja lähdet ulos, onko selvä? Hän on täällä hoitamassa sinua, sinun on kunnioitettava hänen päätöksiään, sillä ne ovat sinulle parhaaksi!"
"Sukkahousut ovat kauheita! Et sinäkään niitä suostuisi jalkaasi laittamaan!"
"Minä olenkin poika. Täysin eri asia, sukkahousut saattaisivat näyttää vähän tyhmiltä minun päälläni", Miku tuhahti. "Huoneeseesi siitä!"
"Enkä mene!"
"Pysy sitten täällä", Miku sanoi viittoen Kanonin ja Boun tulemaan perässään hänen huoneeseensa.
"Minä en halua olla yksin", Akane vinkui Mikun huoneen ovella, kun he kolme olivat jo menneet siitä sisään.
"Et sitten olisi purrut isoäitiä, niin hän olisi vielä täällä", Miku näpäytti sulkien oven pikkusiskonsa nenän edestä.

"Kanon, mitäs pidät Mikun huoneesta?" Bou kysyi mustahiuksiselta heidän jäätyä kolmenkesken.
Kanon katseli jälleen ympärilleen. Häntä alkoi hymyilyttää jokainen esine siellä.
"Pidän todella paljon", hän sanoi nyökäten hyväksyvästi huoneelle. Bou hymyili iloisesti ja istui Mikun sängylle.
"Kanon kirjoitti lapunkin. Laitoin sen eilen ilmoitustaululle, mutta kuva hänestä puuttuu vielä... Samaten meistä kaikista kolmesta! Otetaan se nyt", Miku innostui.
"Sinä olet karsinut sitä", Kanon huomasi katsoessaan ilmoitustaulua hieman tarkemmin.
"Niin olen. Kuten sanoin, tein tilaa uusille muistoille. Kuukauden viimeisenä päivänä käyn kehittämässä uusia kuvia", Miku kertoi.
"Mikä lapuista on Kanonin?" Bou kysyi kiiruhtaen taulun luo.
"Se, jossa lukee Kanon", Miku näsäviisasteli astellen Boun luo ja osoittaen yhtä lappua taululla.

"'Pidän eniten tästä keltaisesta seinästä. Koko huone on kiva, henki ihan salpautui kun astuin sisään. Tämä huone sopii sinulle mahtavasti, aivan kuin se olisi palanen sinua. Sinä ja Akane olette tosiaan täysin erilaisia. Sinä olet, kuten sanoit, ainutlaatuinen'", Bou luki Kanonin kirjoittaman lapun ääneen. Hän kääntyi hymyillen katsomaan Kanonia ja sitten Mikua.
"Voi, te olette niin suloisia", Bou hihkaisi lukien lapun uudestaan.
"Täh?" Miku kysyi kulmat kurtussa.
"'Tämä huone on kuin palanen sinua.' 'Sinä olet ainutlaatuinen'", Bou hymyili vilkaisten taas Kanonia. Mustahiuksinen ei oikein tiennyt miten reagoida, joten hän päätti olla hiljaa. Ja ilmeisesti punastua taas, poskia kuumotti.
"Minähän sanoin, että hän on suloinen", Miku hymähti vilkaisten hänkin nuorinta nopeasti.
Nyt Kanon ei enää voinut estää sitä, hän punastui väkisinkin.
Miksi?!

"Haluaako joku keksejä?" Miku tarjosi, osoittaen ystävilleen pöydällä olevaa keksipakettia.
"Minä haluan", kuului Akanen vaimea ääni oven läpi.
"Mene pois sieltä!" Miku ärähti.
"Sinä sanoit Kanonia suloiseksi, minä kuulin", tyttö lällätteli käytävässä. Miku marssi ovelle, Bou tukahdutti naurahduksen ja Kanon kääntyi nopeasti katsomaan ilmoitustaulua.
Miku avasi oven, jonka toisella puolella tyytyväisenä hymyilevä Akane seisoi.
"Niin sanoin. Mutta tiedätkös, minun mielestäni myös Bou on suloinen. Jopa sinä olet suloinen aika ajoin, kylläkin lähinnä nukkuessasi, mutta edes joskus", Miku sanoi. Kanon naurahti ja katsoi, mitkä kuvat taululle oli jätetty. Paljon kuvia Bousta ja Mikusta, vain yksi kuva, jossa se tuntematon poika esiintyi.

"Sinä säästit vain yhden kuvan Tatsusta", Bou hämmästeli tutkiessaan hänkin kuvia taululla. "Muttet yhtäkään hänen kirjoittamaansa lappua..."
"Kyllä minä ne muutkin säästin. Halusin vain pois näkyvistä. Tuonkin kuvan jätin taululle vain siksi, että se kuvasti niin hyvin kaikkia muistojani viimevuodesta", Miku kertoi vilkaisten ovelta ilmoitustaulua. Kun hän käänsi katseensa takaisin Akanen luo, tyttö oli jo pujahtanut sisälle Mikun huoneeseen.
"Ulos täältä. Tiedät, että olen kieltänyt sinua tulemasta tänne", Miku kivahti sisarelleen.
"Minäkin haluan nähdä, mitkä kuvat sinä olet jättänyt", Akane vinkui.
"Et sinä ymmärrä tuollaisten merkitystä."
"Ymmärränpäs."
"Sinulle sellaiset käsitteet kuin 'rehellisyys', 'ystävät' ja 'läheiset' eivät merkitse yhtään mitään", Miku mutisi.
"Ole hiljaa", Akane tokaisi.
"Miku, sinun on opittava siistimään suutasi. Tytöt eivät saa seitsemänvuotiaina puhua noin rumasti", Bou torui.
"Minä puhun niin kuin minä haluan. Sen sijaan hänellä on vielä opittavaa. Toru häntä, älä minua", Miku mutisi. "Ja nyt ulos täältä!"
"Minä haluan olla teidän kanssanne!"
"Et saa! Sinä olet meitä kaikkia ainakin yhdeksän vuotta nuorempi! Meillä ei ole mitään yhteistä sinun kanssasi. Ne leikit, joita sinä leikit nyt, me leikimme jo ajat sitten. Sinä leikit meidän leikkejämme vasta monen vuoden kuluttua", Miku yritti karkoittaa Akanen huoneestaan.
"Opettakaa minulle joitain teidän leikkejänne?" Akane pyysi. Bou alkoi nauraa ja katsoi Mikua ja Kanonia anovasti silmiin.
"Hän ei voi jäädä", Miku pudisteli päätään.
"Hyvä on, Akane, tunnin päästä voit tulla takaisin, sitten me leikimme sinun kanssasi, kunnes isoäitinne tulee käymään", Bou lupasi. Akane iloisena poistui huoneesta ja vilkutti vaaleahiuksiselle tyytyväisenä.
"Leikimmekö me oikeasti hänen kanssaan sitten?" Kanon kysyi.
"Minä ainakin. Ei teidän ole pakko", Bou sanoi istuutuen Mikun sängylle.
"Minä haluan jonnekin juhlimaan", Miku huokaisi käsiään venytellen.
"Juhlat olisivat kivat", Boukin myönsi.
"Minkälaista pääkaupunkiseudun juhlissa on?" Kanon kysyi.

Joukun kaksi vanhinta jäsentä vilkaisivat toisiaan.
"Riippuu ihan siitä, kenen kanssa siellä on ja mitä siellä tekee", Miku sanoi jokseenkin välttelevästi.
"Miku tarkoittaa, että jos sinulla on siellä seuraa, jonka kanssa vetäytyä vessaan kahdenkeskeiseksi hetkeksi, siellä on ihan kivaa", Bou tulkkasi toispuoleinen hymy huulillaan.
"Ja sinä haluat juhliin?" Kanon hymyillen kysyi Mikulta.
"Mielelläni", Miku huokaisi istuutuen lattialle. "Enkä minä edes välttämättä tarvitse niitä juhlia. Mutta jotakin jännitystä elämääni minä kaipaisin."
Katse, jonka Bou loi Mikuun ei kertonut Kanonille paljoakaan, mutta Mikulle ilmeisesti jotain, sillä hän katsahti vaaleahiuksista kyllästyneenä.
"Sinä voit lopettaa tuon", Miku tokaisi.
"Olet niin läpinäkyvä!" Bou hihitti.
Kanon olisi mielellään tiennyt, mistä tällä kertaa taas oli puhe, muttei kehdannut kysyä. Se olisi aiheuttanut vain kiusallisen tilanteen ja valheen. Tai useita valheita.
"Kanon haluaa varmasti myös tietää, mistä tässä on kyse", Bou hymähti.
"Varmasti haluaa", Miku tuhahti.
"Miku on ihastunut", Bou kertoi hymyillen leveästi.
"Hei!" Miku kivahti ja Bou alkoi nauraa.

Kanon ei tiennyt tälläkään kertaa, mitä sanoa. Ehkei hänen kuulunut sanoa oikeastaan mitään. Eihän hän ollut sanonut mitään kuultuaan Boun olevan ihastunut. Tai, olihan hän katsonut molempia oudosti, mutta se johtui vain siitä, että Boun ihastus sattui olemaan mies. Ja vielä viikko sitten sellainen oli ollut Kanonille melko omituista kuultavaa. Nyt Boun miehistä pitäminen tuntui jo täysin normaalilta. Mikun homoudesta hän oli saanut varmistuksen vasta tänään, mutta sekään ei kuulostanut kovin oudolta. Oikeastaan, jos Kanon olisi uhrannut aikaa asian ajattelemiseen, hän olisi luultavasti pian tajunnut sen itsekin.
"Se on totta", Bou vakuutteli nyökytellen.
"Eikö tuollaiset asiat yleensä kerrota itse, jos halutaan muiden tietävän niistä?" Kanon kysyi hieman epävarmana.
"Oh, tietysti. Minä vain ajattelin, että koska Mikun viimekertaisesta ihastumisesta on niin kauan, niin nyt pitää jollakin tapaa juhlistaa tätä uutta", Bou hihitteli.
"Mene leikkimään Akanen kanssa, vajosit juuri hänen tasolleen", Miku huokaisi.
"Menen leikkimään hänen kanssaan vasta tunnin päästä. Nyt minä leikin teidän kanssanne", Bou sanoi hymyillen.

"Järjestetään Boulle syntymäpäiväjuhlat?" Kanon ehdotti.
"Joo!" Miku innostui.
"Eikä järjestetä..." Bou mutisi.
"Miksei?"
"Haluan Terukin sinne, enkä voi kutsua häntä."
"Tiedätkös, en usko hänen pahoittavan mieltään jostakin sellaisesta, mistä hän ei tiedä", Miku vihjasi.
"Kyllä hän tietää, että minulla on syntymäpäivä! Kerroin hänelle silloin terassilla. Täytän kahdeksantoista jo ensi perjantaina", Bou innostui.
"Niinhän sinä täytät..." Miku huokaisi kateellisena.
"Omat syntymäpäiväsi ovat jo tammikuussa", vanhin lohdutti.

"Miten aiot juhlia syntymäpäivääsi?" Kanon kysyi vaaleahiuksiselta.
"Olen perheeni kanssa, he pyysivät minua viettämään päivän heidän seurassaan. Mutta lauantaina haluaisin nähdä teitä, sopiiko se?"
"Minulle ainakin sopii", Miku vastasi kohauttaen olkiaan.
"Kai se minullekin", Kanon myöntyi.
"Hyvä! Sitten tehdään jotakin kivaa, mennään meille, katsotaan elokuva, te jäätte yöksi ja jutellaan koko yö", Bou innostui. Miku naurahti, mutta nyökytteli samalla hyväksyvästi. Kanon kohautti olkiaan. Hän ei koskaan jäänyt kavereidensa luo yöksi... Hän ei koskaan kehdannut tai viitsinyt. Mutta... ehkä hän kerrankin voisi tehdä poikkeuksen?

"Otetaan kuva?" Miku ehdotti.
"Kaikki yhdessäkö?" Kanon kysyi.
"Niin. Mennään istumaan sängylleni, asetan kameran itselaukaisimelle ja sitten ryntään teidän väliinne ja odotamme hetken, että kamera ottaa kuvan", Miku selosti laittaessaan kameran päälle.
"Miksi koulupuvuissa?" Bou marisi.
"Koska meillä on oltava yksi kuva koulupuvuissa", Miku vaati. "Valmista, jokainen paikoilleen!"
"Minä en mielelläni olisi kuvassa tässä kauheassa asussa", Kanon sanoi vilkaisten harmaita housujaan ja valkoista kauluspaitaansa.
"Sinä näytät ihan hyvältä niissä, mehän näemme sinut melkein joka päivä vain noissa vaatteissa", Miku hymähti painaen Kanonin olkapäistä niin, että nuorin joutui istuutumaan sängylle. Hän hypähti Kanonin viereen ja hymyili kameralle. Kanon ei ehtinyt edes valmistella itselleen ilmettä, ennen kuin kamera jo otti kuvan.

"Hienoa, kiitos!" Miku kiitti.
"Otetaan toinen, näytin aivan varmasti kamalalta", Kanon pyysi.
"Etkä näytä!" Miku totesi kiiruhdettuaan katsomaan kuvaa kamerasta.
"Näytä meillekin", Bou pyysi ojentaen käsiään Mikua kohti. Tämä käveli heidän luokseen, istuutui heidän väliinsä ja näytti kuvaa molemmille.
Bou hymyili kuvassa oikein suloisesti ja onnistui käsiensä asennolla peittämään osan koulupuvusta. Kanon vain istui sängyllä katsellen vasemmalle. Tavallaan kuva oli onnistunut, koska hän oli niin neutraali siinä. Miku hymyili pienesti ja katsoi suoraan kameraan.
"Te kaksi olette selvästi harjoitelleet", Kanon naurahti katsoessaan kahta ystäväänsä ja heidän poseerauksiaan.
"Niin olemme", Bou myönsi. "Miku haluaa aina ottaa kuvia."
"Mutta Kanon, tämä kuva on sinusta todella onnistunut. Vaikket poseeraa tai katso kameraan, olet niin oma itsesi", Miku kehui.
"Tuollaisenako te minut näette?" Kanon hämmästyi.
Miku ja Bou vilkaisivat toisiaan.
"Minä ainakin", Miku vastasi.
"Niin minäkin. Etkö sinä sitten omasta mielestäsi ole samanlainen kuin miltä tässä kuvassa vaikutat?" Bou kysyi.
"En minä sitä tarkoittanut. On vain jotenkin mielenkiintoista saada tietää, minkälainen kuva teillä on. Ja tietysti teidän mielipiteenne. Se kertoo itsellenikin paljon itsestäni", Kanon sanoi.
"Mmh, minusta tuntuu, että ymmärsin, mitä sinä tarkoitit", Bou sanoi nyökytellen. "Miku, voinko katsoa, mitä muita kuvia kamerassasi on?"
"Siitä vain", Miku lupasi. Hän meni katsomaan ilmoitustaulua.

Kanonkin nousi sängyltä. Hän käveli vanhemman luo ja katsahti tämän kasvoja vaivihkaa. Hän toivoi joskus voivansa sanoa, että Mikun kasvoista ei löytynyt yhtäkään kohtaa, jota hän ei joskus olisi huomannut, katsonut tai ajatellut. Kanon ei oikein tiennyt, miksi toivoi niin. Ehkä silloin hänestä tuntuisi siltä, että hän tosiaan tunsi vanhemman todella hyvin.
Näin läheltä katsottuna Mikun kasvot näyttivät tarkemmilta, Kanon kiinnitti huomiota asioihin, joihin ei ollut ennen kiinnittänyt. Kuten esimerkiksi pojan nenään. Tai leukaan. Tai vaikkapa silmäripsiin.
Joka silmäyksellä hän näki hieman enemmän, joka silmäyksellä hän muisti pienen yksityiskohdan entistä paremmin.

"Tuota, Miku... Mikä tämä on?" kuului Boun kysymys sängyltä. Miku kääntyi katsomaan vanhempaa ja meni tämän luo. Bou näytti jotakin kuvaa kamerasta hänelle ja Miku alkoi nauraa.
"Se on kuva."
"Miksi sinulla on tällainen kuva kamerassasi?"
"Koska minä otin tuollaisen kuvan."
"Ilmiselvästi. Mutta miksi?"
"Sanoin haluavani hänestä kuvan ja hän antoi luvan ottaa sen silloin, kun hän itse ei huomaa", Miku naurahti. Kanon muisti sanoneensa nuo sanat itse.
"Katsotteko te minun kuvaani?" hän tajusi.
"Jep", Bou myönsi kurtistaen hieman kulmiaan.
"Millaista kuvaa?" Kanon kysyi tullen hänkin katsomaan.
Kameran digitaalinäytöllä hän näki itsensä Mikun vaatekaapin edessä.
Ilman paitaa.
Miku naureskeli itsekseen ja otti laitteen Boun käsistä. Hän sulki sen ja asetti pöydälleen.
"Ettekö te tosiaan halua keksejä?" Miku kysyi.
"Etkö sinä tosiaan voisi kertoa jotakin selitystä tuolle äskeiselle?" Bou kysyi kulmat koholla.
"Miten niin selitystä? Otin kuvan, siinä kaikki", Miku kohautti olkiaan.
"Miksei kamerassa ole muita kuin tuo yksi kuva Kanonista?" Bou kysyi.
"Sinä et ehtinyt katsoa niitä loppuun. Oli niitä useampia", Miku vastasi.
Ilmeet Boun ja Kanonin kasvoilla muuttuivat hyvin hämmästyneiksi.
"Ei sellaisia paidattomia kuvia siis", Miku tajusi mainita.
"Vaan millaisia sitten? Alastomia?" Bou kysyi.
"Sinä et usko ellet itse näe, eikö totta?" Miku hymähti.
"En niin", Bou myönsi.
"Katsokaa sitten", Miku myöntyi ojentaen kameran takaisin vaaleahiuksiselle, joka mielenkiinnolla alkoi selata kuvia läpi.

Bou ja Kanon istuivat sängyllä vierekkäin ja katsoivat kuvia, joita vanhempi hitaasti selasi eteenpäin. Hän pysähtyi jo ensimmäisen kuvan kohdalle niin pitkäksi aikaa, että siinä välissä Miku ehti syödä yhden keksin, tulla istumaan Kanonin toiselle puolelle ja tarjota tällekin keksejä.
"Ei kiitos", nuorempi sanoi. Näytöllä oli kuva hänestä ja Mikusta vierekkäin, Kanonilla oli se vihreä paita yllään.
"Ja enempää niitä ei sitten taida ollakaan", Miku sanoi nojautuen ottamaan kameraa Boun käsistä. Samalla hän nojasi koko ylävartalollaan vasten Kanonia, mikä sai nuorimman jälleen hämmentymään. Miku tuoksui hyvälle, jollekin makean ja pehmeän sekoitukselle...
Kanon tunsi sydämensä takovan hirveän nopeasti ja tiedosti purevansa huultaan lujaa. Hän ei oikein ymmärtänyt itseään tällä hetkellä.

Miku yritti yhä tavoittaa Bouta, joka kiusoitteli häntä tahallaan viemällä kameran hänen ulottumattomiinsa. Miku tuhahti ja nousi sängyltä, kipusi puoliksi Boun syliin ja yritti näin saada ystävältään kameransa takaisin. Bou nauroi ja piilotti laitteen selkänsä taakse, josta Miku lähti etsimään sitä tökkien samalla vanhemman vatsaa sormillaan.
Kanon katsoi toisten tekemisiä ja hän tunsi sisällään pienen pistoksen. Pistoksen, jolle hän ei löytänyt muuta yhtä hyvin kuvaavaa sanaa kuin mustasukkaisuus.
Hänen oli päästävä eroon kateudestaan, koska ei ymmärtänyt sen syytä. Hän päätti sittenkin ottaa yhden keksin pöydällä olevasta paketista, jospa vaikka se saisi hänet miettimään jotakin muuta.
Kanon nousi sängyltä ja haki itselleen keksin. Hän vilkaisi sängyllä kilpailevaa kaksikkoa hyvin usein, Bou oli ilmeisesti tunkenut kameran paitansa sisälle.
"Hyvä on, katso sitten loputkin! Siellä olen minä, myönnän ottaneeni itsestäni kuvia. Noin, nyt sanoin sen, et voi kiusata minua siitä", Miku puuskahti heittäytyen makaamaan sängylle. Iloinen Bou veti kameran esiin paitansa alta ja alkoi jälleen selata kuvia.
Kanon asteli puoliksi syöty keksi kädessään Mikun luo. Hän jäi katsomaan sängyllä silmät suljettuna makaavaa poikaa omiin ajatuksiinsa vaipuneena.

"Kanon, mitä sinä teet perjantaina?" Miku kysyi yllättäen.
"Tuskin mitään", Kanon vastasi laittaen loput keksistä suuhunsa.
"Tehdäänkö jotakin yhdessä?" Miku pyysi.
"Kuten mitä?"
"Voimme mennä käymään teillä?" Miku ehdotti.
"Sinä kutsut itsesi meille, niinkö?" Kanon naurahti istuutuen vanhemman viereen sängylle. Miku kohottautui istumaan ja katsoi mustahiuksista silmiin pää hieman kallellaan.
"Tavallaan", hän vastasi.
"En minä tiedä..." Kanon mutisi. Hän ei ollut kauhean innoissaan ajatuksesta, että Miku näkisi koko hänen perheensä. Perjantait olivat juuri sellaisia päiviä. Äiti ja sisarukset olisivat kotona, isä tulisi vasta myöhemmin, mutta kuitenkin aikaisemmin kuin yleensä.
Miku tuntui yhä odottavan vastausta.
"Mitä jos me tekisimme jotakin muuta?" Kanon ehdotti hieman vaivaantuneena.
"Okei, mitä?" Miku kysyi. Hän kietoi yllättäen kätensä Kanonin ylävartalon ympärille ja asetti leukansa nuoremman olkapäälle. Kanon tunsi jälleen sen omituisen tunteen, joka oli vallata koko hänen mielensä, ajatuksensa ja kehonsa. Hän ei mahtanut sille mitään ja hänestä tuntui, että Miku aiheutti sen.
"Jos olisimme teillä?" Kanon sanoi nopeasti.
"Miksi meillä, muttei teillä?"
"Meillä ei ole mitään tekemistä."
"Mistäs sitä vielä tietää? En ole vielä koskaan käynyt siellä."
"Mutta sinun pitäisi tavata koko perheeni. Se olisi jotenkin... omituista."
"Olethan sinäkin tavannut minun perheeni. Tai, yhden kolmasosan siitä", Miku sanoi. Kanonin oli vaikea keskittyä. Hänestä tuntui siltä kuin Mikun sormet olisivat polttaneet hänen rintaansa pysyviä jälkiä, joita teki mieli saada lisää. Lisäksi Kanonin oli vaikea saada ajatuksiaan pois Mikun rintakehästä painautumassa hänen selkäänsä vasten.
"Eri asia", hän sai sanottua.
"Entä jos me olisimmekin sinun huoneessasi? Emme me täälläkään kauheasti muuta tee kuin istu paikoillamme", Miku sanoi.
"Mennään käymään meillä joskus arkipäivänä", Kanon ehdotti.
"Hyvä on. Mutta olet kuitenkin lupautunut seuraani perjantaiksi, älä unohda sitä", Miku hymyili.
"Kuinka hän voisi unohtaa?" Boun huvittunut ääni palautti Kanonin takaisin todellisuuteen, jossa he eivät olleetkaan Mikun kanssa kahdestaan.
Miku kiersi kätensä pois Kanonin ympäriltä ja Kanon jäi tuijottamaan lattiaa. Hän halusi ajatella. Hän tosiaan halusi ajatella.


16. luku - Ostoskeskuksessa

Kerrankin Miku, Kanon ja Bou olivat päättäneet poiketa jokapäiväisestä kaavastaan ja olla menemättä ostoskeskuksen terassille.
He päättivät mennä shoppailemaan.
Bou halusi ostaa uuden hameen, Miku toivoi löytävänsä edes jotakin uutta. Kanonilla ei ollut mitään tiettyä mielessään, hän vain halusi viettää aikaa ystäviensä kanssa.

Ostoskeskuksessa käyminen ei ollut mitenkään erikoista kenellekään heistä. Siellä ajan viettäminen sen sijaan oli kaikille uutta. Jokaisella penkillä istui jokin ryhmä, keskelle ostoskeskuksen aukeaa oli ryhmittynyt monta pientä porukkaa, kaupoissa kuljeskeli lukuisia tyttöjä sisältäviä joukkioita ja kahviloiden pöydät suorastaan notkuivat siellä aikaansa kuluttavista nuorista. Miku, Kanon ja Bou eivät oikein tunteneet kuuluvansa sinne.

"Miksi sinä edes haluat ostaa täältä jotakin? Et kuitenkaan löydä mitään järkevää. Sen hameenkin sinä tekisit paljon helpommin itse", Miku marisi heidän käydessään kolmannessa tyttöjen liikkeessä, johon Bou halusi mennä.
"Olen ostanut useat vaatteeni täältä. Nämäkin", Bou sanoi osoittaen vaatteita yllään. He olivat päässeet koulusta aikaisin, käyneet kodeissaan vaihtamassa nopeasti vaatteensa ja tulleet sitten kaupungille ostoksille. Bou oli löytänyt ylleen farkkuhaalarin, vaaleanpunaisen t-paidan ja suuren sarjan värikkäitä koruja. Miku oli pukeutunut tavalliseen tummanvihreään paitaan ja mustiin farkkuihin. Hiuksiaan hän oli sen sijaan jaksanut laittaa hieman kauemmin. Ne olivat takaa pystyssä, edestä sileät ja suorat, otsatukassa oli muutama pinni ristiin rastiin. Kanon oli pukeutunut mustaan, rajannut silmänsä tummasti ja muotoillut hiuksensa tyylikkäästi. Hän näytti kuuluvan täysin eri porukkaan kuin Miku ja Bou.

"Etkö sinä voisi ehdottaa mitään järkevää kauppaa meille?" Miku kysyi Kanonilta. "Minä en enää millään jaksaisi käydä näissä hameita sisältävissä kaupoissa."
Kanon naurahti ja vilkuili ympärilleen.
"Minä en ole koskaan ostanut täältä mitään. Pelkään pahoin, etten voi auttaa", hän sanoi katsoen Mikua silmiin. Mikua häiritsi olla mustahiuksista lyhyempi. Miksei hän voinut olla edes hieman pidempi?
"Sopisiko tämä minulle?" Bou kysyi pidellen erästä keltaista paitaa edessään.
"Keltainen ei välttämättä ole ihan sinun värisi", Miku kommentoi.
"Mikä sitten on?" Bou huokaisi.
"Vaaleanpunainen. Valkoinen. Musta, punainen ja vihreä", Miku vastasi. "Äh, sinulle sopii mikä vain."
"Kiitos, haluan kokeilla ylleni edes jotain", Bou hymyili tähyillen ympärilleen.

"Bou, miten sinun vanhempasi suhtautuvat sinuun?" Kanon kysyi. Kaksi muuta vilkaisivat häntä.
"Tuota, kuinka niin?" Bou kysyi.
"Tietävätkö he sinun pukeutuvan noin?" Kanon kysyi.
"En ole ihan varma", vanhin mietti. "En tiedä, miten paljon he ovat nähneet minun pukeutuvan näin arkena. He tietävät minun tekevän tätä viikonloppuisin, mutta muuten en tiedä."
"Ai..." Kanon sanoi hämmästyneenä.
"Luulitko sinä Boun puhuvan vanhemmilleenkin hameista, meistä ja Terukista?" Miku kysyi hymyillen.
"En. Mutta ajattelin, että kaiketi sinun vanhempasi ovat jotakin sanoneet", Kanon sanoi kohauttaen olkiaan.
"Eivät oikeastaan. He saattavat välillä katsoa pitkään hieman hämillään, mutta eivät koskaan kysele mitään. Kai he uskovat tämän olevan jokin muotivillitys. Tai sitten he pelkäisivät kuulla totuuden", Bou mietti.
"Entä sinun vanhempasi, Miku?" Kanon kysyi.
"Minä aina välttelen keskusteluja heidän kanssaan. Usein he yrittävät, varsinkin isä. Äiti on kaiketi tottunut näkemään minua koulun ulkopuolella hieman enemmän. Lisäksi äitini ei ole niin ennakkoluuloinen kuin isäni, jos joskus kertoisin jommalle kummalle olevani homo, kertoisin kyllä äidilleni. Mutta en tee sitä. Hän saisi sätkyn. Odotan siihen saakka, että olen tarpeeksi vanha muuttamaan pois, jos tilanne menee kauheaksi", Miku kertoi.
Kanon nyökkäsi hitaasti.
"Mitä jos he saavat tietää nyt? Kun olet vielä alaikäinen?" Kanon kysyi.
"En tiedä. Olen yrittänyt kuvitella ja päätellä, miten he reagoisivat, mutta en osaa. Tavallaan minä pelkään paljastumista, koska en osaa olettaa, mitä siitä seuraa", Miku vastasi.
"Niin... Minä en pelkää, sillä tätä on jatkunut niin kauan", Bou kertoi hymyillen.
"Kuinka niin 'on jatkunut niin kauan'?" Miku kysyi.
"Kyllä minun vanhempani ovat varmasti huomanneet, etteivät tytöt voisi vähempää kiinnostaa ja enemmän meillä on aina poikia ravannut kuin tyttöjä. Sekä minun että siskoni vieraina", Bou sanoi naurahtaen. Miku vilkaisi varpaitaan vakavan näköisenä.
"Oh, Miku, eihän se tarkoita, että sinunkin vanhempasi olisivat huomanneet saman", Bou kiiruhti pehmentämään sanomisiaan.
"Ei, ei tietenkään tarkoita", Miku sanoi.
"Niin", vaaleahiuksinen hymyili.

He jatkoivat eri liikkeissä kiertelyä hiljaisina. Kukaan ei sanonut mitään, Bou ei varmaankaan uskaltanut sanoa mitään, Kanon ei luultavastikaan keksinyt mitään sanottavaa ja Miku mietti omiaan.
Kaataisiko se muka hänen maailmansa, jos hänen vanhempansa saisivat tietää? Se saattaisi kaataa äidin ja isän maailman, mutta ei Mikun. Miku oli jo täysin hyväksynyt itsensä, eikä se haitannut häntä mitenkään. Tietenkin hänen vanhempansa saattaisivat yrittää estää häntä tapaamasta poikia... Hyvällä lykyllä hän saisi vaihtaa koulua...
"Älä nyt tuollaista suunnittele! Eivät he vielä tiedä sinusta yhtään mitään."

"Ostetaanko jäätelöä?" Bou yritti rikkoa jäätä, joka heidän välilleen oli muodostunut kaikkien oltua epätavallisen hiljaisia.
"Kuulostaa hyvältä", Kanon hymyili.
"Ja varmasti myös maistuu hyvältä, jos osaa valita oikean maun", Mikukin innostui nähdessään jäätelötiskin silmiensä edessä.
He liittyivät jonoon ja miettivät yhdessä, mikä jäätelö olisi parasta.
"Mistä sinä pidät eniten, Kanon?" Miku kysyi.
"Katsos vain, sinäkin kyselet", Kanon sanoi hymyillen hauskasti. Miku tönäisi tätä hellästi ja painoi sormellaan Kanonin poskea.
"Tällaisia on pakko kysyä, kun muuten ei saa tietää. Jos valitset nyt syöväsi vaniliaa, se ei tarkoita sen olevan sinun lempimakusi", Miku totesi.
"Totta", Kanon sanoi nyökäten.
"Joten... Mikä on sinun suosikkisi?" Miku toisti kysymyksensä.
"Mansikka", Kanon vastasi.
"Oikeasti?" Miku naurahti epäuskoisena.
"Oikeasti", Kanon sanoi.
"Eikä ole", Miku naureskeli.
"Onko tämä nyt samalla lailla hauskaa kuin minun mielestäni se, että sinulla on pikkusisko?" Kanon kysyi.
"Ilmeisesti", Miku nyökytteli.
"Te olette niin söpöjä!" Bou hihitteli hymyillen.

"Hei", kuului yllättäen tuttu miesääni heidän viereltään. Kaikki kolme kääntyivät hitaasti heitä tervehtinyttä henkilöä kohti.
"Teruki", Bou vinkaisi tajuttuaan, kuka seisoi häntä vastapäätä. Hän vilkaisi jäätelönmyyjää, joka vaikutti odottavan uusia asiakkaita hieman hermostuneena. Oli Boun vuoro tilata jotakin.
"Hei", Miku ja Kanon tervehtivät opettajaansa.
"Päätitte sittenkin poiketa perinteestänne ja olla kuten muut?" Teruki hymyili.
"Eikös se siltä vähän näytä", Miku hymähti.
"Siltä juuri. Miten te olette viettäneet torstaita?" Teruki kysyi.
"Ostoskeskuksessa..." Kanon vastasi vilkaisten Mikua nopeasti.
"Missäs sinä?" Miku kysyi.
"Koululla, opettajilla oli kokous. Minä en kertaakaan saanut ääntäni kuuluville, vaikka istuin siellä kaksi tuntia", Teruki huokaisi. Bou naurahti ja hänen opettajansa vilkaisi häntä hymyillen.

"Anteeksi, mutta aiotteko te ostaa jotakin?" myyjä kysyi hieman vaivaantuneena. Jono heidän takanaan piteni joka hetki.
"Oh, tuota, en", Bou sanoi nopeasti.
"Tilaatteko te kaksi jotakin?" myyjä kysyi Mikulta ja Kanonilta.
"Joo, yksi mansikkajäätelö ja yksi päärynä", Miku sanoi ottaen taskustaan kasan kolikoita.
"Minä maksan omani, Miku", Kanon sanoi huomattuaan Mikun ottaneen esille rahaa molempien jäätelöiden edestä.
"Selvä", vanhempi sanoi ojentaen myyjälle rahat vain yhdestä pallosta. Kanon maksoi oman osuutensa ja pojat ottivat jäätelönsä tyytyväisinä.

Miku vilkaisi Bouta ja Terukia, jotka keskustelivat jostakin turhanpäiväisestä. Bou hymyili pienet vaaleanpunaiset laikut poskillaan ja nyökytteli.
"Oho, Kanon, ei jäätelöä saa sormin koskea! Sinun on pestävä kätesi, näytän missä vessa on", Miku sanoi nopeasti tarttuen Kanonin käteen ja kiiruhtaen hämmentyneen mustahiuksisen kanssa pois Boun ja Terukin luota.
"Hei! Mihin te nyt?" Miku kuuli vaaleahiuksisen huutavan heidän peräänsä. Hän ei pysähtynyt, vaan juoksi koko matkan vessaan asti Kanonia kädestä kiinni pitäen.

Huone oli harvinaisen siisti ollakseen ostoskeskuksen yleinen vessa. Kaikkien vessakoppien ovet olivat kiinni, lavuaarien reunoilla ei ollut märkiä papereita tai turhan useita vesipisaroita ja lattiakin oli puhdas.
Miku nojasi seinään ja söi jäätelöään tyytyväisenä.
"Miksi me tulimme tänne?" Kanon kysyi yhtäkkiä. Hänen äänensä oli kaiun takia moniulotteinen.
"Koska halusin suoda Boulle ja Terukille kahdenkeskeisen hetken", Miku sanoi hymyillen.
"Jaa. Hyvä on", Kanon sanoi nyökäten.
"Ja halusin puhua sinulle", Miku lisäsi. "Joko olet päättänyt, mitä me teemme perjantaina?"
"Minunko pitää päättää?" Kanon kysyi.
"Minun ehdotukseni ei kelvannut, joten sinä päätät", Miku sanoi.
"Kuulostat katkeralta. Anteeksi, mutta en halua mennä meille", Kanon sanoi pahoittelevasti.
"Ymmärrän kyllä. Mutta minä sain eilen illalla tietää, että vanhempani ovat kotona perjantaina. He saivat ravintolaan korvaavia työntekijöitä, joten heitä ei tarvita siellä", Miku kertoi.
"Ravintolaan?" Kanon kysyi.
"Vanhempani perustivat ravintolan kymmenen vuotta sitten ja ovat pyörittäneet sitä yötä päivää siitä lähtien", Miku kertoi.
"Vau", Kanon henkäisi.
"Mitä hienoa siinä muka on?" Miku hämmästeli.
"Vanhempasi omistavat ravintolan! Onhan se nyt sata kertaa hienompaa kuin useiden muiden ihmisten työ."
"Mitä sinun vanhempasi sitten tekevät?"
"Äh, kaikkea turhaa..." Kanon mutisi. "Isäni on töissä erään firman talouspäälikkönä ja äitini on uusien työntekijöiden osa-aikakouluttaja sairaalassa. Ei mitään kovin hohdokasta siis."
"Kuulostaa se ainakin tärkeämmältä kuin minun vanhempieni työ", Miku naurahti.

Hetken aikaa molemmat vain söivät jäätelöitään sanomatta mitään. Miku katseli mielellään Kanonin huulien välistä ilmestyvää vaaleanpunaista kieltä, joka nuolaisi jäätelöä ja katosi sitten jälleen pois näkyvistä. Nuorempi oli ulkonäöltään kaikin puolin niin täydellinen. Hyvännäköinen tuossa synkässä tyylissään, joka täydellisesti korosti hänen komeita piirteitään...
"Emmekö me voisi mennä teille, vaikka vanhempasi ovatkin kotona?" Kanon kysyi. Miku katsoi toista silmiin ja tunsi pienten perhosten lepattavan vatsassaan heidän katseidensa kohdatessa. Hän ei ollut edes muistanut, millaista oli pitää jostakusta. Kaikki siihen liittyvät ajatukset ja pienet asiat, kuten perhoset vatsassa...
"Miksemme voi mennä teille?" Miku kysyi.
"Koska vanhempani ovat kotona", Kanon mutisi. Miku hymyili hänelle huvittuneena, Kanon hymähti ja veti syvään henkeä.
"Minusta jotenkin tuntuu, että meille meneminen olisi erilaista kuin teidän luoksenne", hän sanoi.
"Mitä erilaista siinä muka olisi?"
"En tiedä", Kanon mutisi. Hän näytti niin vaivaantuneelta, ettei Miku halunnut jatkaa utelemista. Ehkä Kanon oli vain ujo, tai sitten hänellä oli jokin hyvä syy olla viemättä vieraita kotiinsa.
"Mennään meille sitten. Kyllä sinä saat minun vanhempani tavata, kunhan emme vietä heidän kanssaan koko iltaa... He puhuvat mielellään uusien ystävieni kanssa, sillä meillä käy niin harvoin ketään", Miku kertoi.
"Ymmärrän. En osaa edes kuvitella, kuinka paljon vanhempani mahtavat sinulta kysellä teidän tavatessanne. Minä en ole ikinä vienyt ketään kotiini", Kanon kertoi.

Yllättäen poikien vessan ovi työnnettiin voimalla auki. Miku ja Kanon käänsivät katseensa sen suuntaan ja näkivät ovella seisovan Boun. Vaaleahiuksinen oli ristinyt kätensä rinnalleen, hän katsoi kahta ystäväänsä vihaisena ja hieman loukkaantuneen näköisenä.
"Kuinka te kehtasitte jättää minut tuolla tavalla? Minä en keksinyt mitään sanottavaa hänelle!" Bou kivahti.
"Keksit kuitenkin. Et voi väittää, etteikö siitä olisi ollut hyötyä", Miku naurahti.
"Mistä te keskustelitte?" Kanon kysyi. Vielä hetken Boun onnistui pitää se vihainen katse silmissään, mutta loppujen lopuksi hänen oli annettava hymylle periksi.
"Hän oli niin ihana! Hän varmisti, että syntymäpäiväni varmastikin on huomenna ja sitten hän kysyi kuinka kauan olen asunut täällä. Hän halusi tietää, minkälainen meidän koulu minun mielestäni on ja –"
"Etkö sinä kysynyt häneltä mitään?" Miku parahti.
"Kysyin! Älä luule minua ihan typeräksi", Bou tuhahti.
"Mitä sinä kysyit?"
"Mitä musiikkia hän kuuntelee ja mitä mieltä hän on meidän koulustamme", Bou hihkaisi halaten itseään.
"No, menettekö te yhdessä konserttiin huomenna? Ostaako hän teille asunnon ja pinnasängyn lapsia varten?" Miku naureskeli.
"Pitääkö sinun aina liioitella?" Bou huokaisi hymyillen. Kanon naurahti ja Miku tunsi tämän katseen polttelevan ihollaan jälleen. Hän nautti tästä tunteesta niin paljon, että alkoi hymyillä katsahtaessaan jälleen nuoremman silmiä.

"Mitä Teruki sanoi, kun kerroit syntymäpäiväsi olevan huomenna?" Miku kysyi Boulta.
"Hän nyökkäsi ja kysyi, onko kivaa täyttää kahdeksantoista", vaaleahiuksinen hymyili. Hän näytti siltä kuin olisi leijunut päänsä sisällä jonkinlaisessa vaaleanpunaisessa hattarassa.
"Ja mitä sinä vastasit?" Miku johdatteli.
"Vastasin myöntävästi ja kysyin minkälaista hänen mielestään oli täyttää kahdeksantoista!" Bou hihkaisi. Miku alkoi nauraa ja vilkaisi Kanonia nopeasti. Hymyilevä mustahiuksinen oli onnistunut sotkemaan alahuulensa jäätelöön.
"Anna minä arvaan. Hän nauroi?" Miku veikkasi astellen Kanonin luo.
"Niin nauroi ja sitten hän pörrötti hiuksiani taas! Olin niin iloinen!" Bou hihkui. Miku tarttui nuorinta jäätelöttömästä kädestä ja veti tämän peilin eteen. Kanon katsoi Mikua hämmästyneenä silmiin, eikä tajunnut vilkaista omaa kuvajaistaan.
"Katso peiliin!" Miku naurahti tarttuen nuoremman kasvoihin ja kääntäen ne kohti peiliä. Kanon hätkähti ja nuolaisi nopeasti alahuultaan. Miku päästi irti toisen kasvoista ja käänsi katseensa pois tämän peilikuvasta. Hän katsoi Kanonia, joka jäätelöttömällä kädellään paranteli kampaustaan.
"Sinä olet varmaankin hitain jäätelönsyöjä, jonka minä tunnen", Miku huomautti mustahiuksiselle.
"Miten niin?" Kanon kysyi kääntyen katsomaan vanhempaa. Miku tunsi pienen muljahduksen vatsassaan kun tajusi, miten lähellä toisen kasvot olivat.
"Sinä vain olet", hän hymähti vieden toisen kätensä Kanonin mustien hiusten sekaan ja haroen niitä vähäsen. Nuorempi vaikutti jännittyneeltä Mikun koskiessa hänen takimmaisiin hiuksiinsa...

"Hei, haluaisitteko te kaksi keskittyä vähän minuunkin?" Bou huomautti virnistellen. Miku vilkaisi vaaleahiuksista ja pörrötti nopeasti kokonaisvaltaisesti Kanonin hiuksia. Nuorin älähti hänen kampauksensa ollessa vaarassa mennä pilalle ja ojensi jäätelönsä Mikulle.
"Voit syödä sen loppuun, jos haluat", Kanon tarjosi alkaessaan itse haroa hiuksiaan ja parannella kampaustaan. Miku vilkaisi vaaleanpunaista jäätelöä kädessään ja etsi sitten katseellaan roskakoria.
"En minä tätä halua. Jos et sinä syö sitä, niin heitän sen pois", Miku totesi.
"En syö", Kanon sanoi tuijottaen keskittyneesti peilikuvaansa.
"Bou, haluatko sinä syödä tämän?"
"Ei kiitos..." Bou vastasi. Hän nojaili vessan seinään yhä hyvin iloisen näköisenä.
"Heitän sen pois sitten", Miku sanoi kohauttaen olkiaan. Hän käveli Kanonin ohi ja heitti tötterön lavuaarin alla olevaan roskakoriin. Hän palasi mustahiuksisen luo ja häntä alkoi ärsyttää, kun toinen keskittyi vain itseensä.
"Tulet meille sitten perjantaina", Miku sanoi yrittäen tavoittaa Kanonin katseen. Mustahiuksinen vilkaisi Mikua ja hymyili.
"Jep."
"Hyvä. Lähdetäänkö pois täältä nyt?" Miku ehdotti.
"Itse sinä meidät tänne toit", Kanon naurahti viimeistellen vielä kampaustaan.
"Minä menen nyt ostamaan sen jäätelön! En vieläkään ostanut sitä!" Bou tajusi kiiruhtaen vessan ovelle. Hän kaiveli olkalaukustaan lompakkoaan oven sulkeutuessa hänen perässään.

"Sinun hiuksesi ovat jo ihan hyvin, voit jo tehdä jotain muuta välillä", Miku huomautti lujalla äänellä.
Kanon katsahti Mikua hieman hämmästyneenä ja laski kätensä hiuksistaan. Hän seisoi rennosti paikoillaan paino toisella jalalla ja katsoi lyhyempää silmiin.
"Mitä muuta?" Kanon kysyi nopeasti.
"Mistä minä tietäisin", Miku hymähti painaen hellästi kämmenellän toisen vatsaa kävellessään tämän ohi. Hän hämmästyi tuntiessaan kiinteän, lihaksikkaan kehon kätensä alla, eikä mahtanut itselleen mitään, vaan kääntyi automaattisesti katsomaan nuoremman vatsaa. Hän kohotti hämillään katseensa Kanonin silmiin ja kohtasi kysyvän ilmeen nuoremman kasvoilla.
Miku tarttui nuoremman paidanhelmaan ja veti sen ylös.
"Hei, mitä sinä –", Kanon älähti, mutta lyhyempi peitti hänen suunsa kädellään.
"Hitsit, sinulla on upea vatsa", Miku henkäisi antaessaan katseensa kierrellä mustahiuksisen litteällä, kiinteällä ylävartalolla. Hän laski kätensä Kanonin suun edestä ja asetti sen nuoremman olkapäälle.
"M- mitä?" Kanon änkytti. Hän vaikutti olevansa niin hämillään... Hän piti toisella kädellään kiinni Mikun kädestä, joka yhä piti Kanonin paitaa ylhäällä ja toisella kädellään hän nojasi takanaan olevaan lavuaaritasoon. He seisoivat siinä lähempänä toisiaan kuin koskaan ennen ja se tuntui niin hienolta, ihanalta...
Miku laski kätensä Kanonin olkapäältä, epäröi hetken, mutta kosketti sitten nuoremman alavatsaa sormillaan, hiveli hitaasti toisen vaaleaa ihoa...
"Miku!" Kanon huudahti työntäen toisen hieman kauemmas itsestään. Miku hätkähti ja vilkaisi mustahiuksista, joka oli punastunut hyvin rajusti kasvoiltaan ja näytti jokseenkin pelokkaalta.

Vanhempi katsoi Kanonia ja avasi suunsa sanoakseen jotakin. Hän ei kuitenkaan oikeastaan tiennyt, mitä sanoa.
"A- anteeksi", Miku mutisi nopeasti. Hän katsoi Kanonin suuria ruskeita silmiä, jotka katsoivat takaisin niin hämillään, niin ällistyneinä, ettei Miku muistanut koskaan nähneensä ketään sellaisessa olotilassa.
"Anteeksi", vanhempi sanoi uudestaan. Kanon alkoi vilkuilla ympärilleen, hän nielaisi ja vaikutti hengittävän melko nopeasti.
"Ei ollut tarkoitus säikäyttää..." Miku sanoi hitaasti, pahoitteleva paino äänessään.
Kanon nyökkäsi, mutta vältteli Mikun katsetta. Vanhempi tiesi itse pilanneensa tämän, hän oli säikäyttänyt nuoremman vahingossa. Kanon oli yhden halauksen jälkeen vältellyt katsekontakteja kaksi päivää. Nyt Miku oli mennyt paljon pidemmälle... Kanon ei varmaan enää ikinä katsoisi Mikua silmiin...

"Mikä teitä kahta oikein viivyttää? Tykkäättekö te jostakin syystä olla täällä vessassa, vai mikä teitä täällä oikein pitää?" Bou älähti avatessaan vessan oven. Hän jähmettyi paikoilleen ovensuuhun ja tajusi selvästikin huoneen ilmapiiristä, ettei kaikki ollut ihan samalla lailla kuin hänen lähtiessään.
"Mitä on tapahtunut?" Bou kysyi kohottaen kulmiaan.
"Ei mitään. Olimme juuri tulossa luoksesi, mutta sinä ehdit tänne ensin", Miku sanoi katse lattiassa. Hän pyyhälsi Boun ohitse ulos vessasta ja tiesi Kanonin katsoneen hänen peräänsä.


17. luku - Yhteinen ilta

Kanon istui perjantain koulupäivän viimeisellä tunnilla ja häntä jännitti. Jännitti tieto siitä, että hän tulisi pian viettämään koko loppupäivän Mikun kanssa kahdestaan.
Muisto heidän viimekertaisesta kahdenkeskeisestä hetkestään sai kylmät väreet jälleen kulkemaan hänen selkäänsä pitkin.

~

"Sinun hiuksesi ovat jo ihan hyvin, voit tehdä jotain muuta välillä", Miku sanoi tavallista kovemmalla äänellä. Kanon hämmästyi hieman ja kääntyi katsomaan lyhyempää poikaa. Hänen suupielensä kääntyivät pieneen hymyyn, kun hän katsoi tuota huomionkerjääjää. Kanon ei koskenut hiuksiinsa enää, vaan antoi niiden olla niin kuin ne olivat.
"Mitä muuta?" hän kysyi nopeasti.
"Mistä minä tietäisin", Miku hymähti lähtien kävelemään vessan ovelle päin. Ohittaessaan Kanonin hän ojensi yllättäen kätensä ja painoi hellästi mustahiuksisen vatsaa koko kämmenellään. Kanon tunsi voimakkaan muljahduksen sisällään ja hänestä tuntui kuin hänen sydämensä olisi jättänyt yhden lyönnin välistä. Yllättäen Miku pysähtyi paikoilleen ja kääntyi nopeasti katsomaan nuoremman vatsaa. Kanon tunsi hämmennyksen täyttävän päänsä, hän katsoi toista kysyvästi, kun tämä kohotti hämmästyneen katseensa hänen silmiinsä.
Miku tarttui varoittamatta Kanonin paidanhelmaan ja veti sen nuoremman suureksi hämmästykseksi ylös.
"Hei, mitä sinä –", mustahiuksinen älähti tarttuen Mikun käteen, joka piti hänen paitaansa ylhäällä yrittäen työntää sen takaisin alas. Miku kuitenkin painoi vapaan kätensä Kanonin suuta vasten ja sai nuoremman jähmettymään paikoilleen. He olivat yhtäkkiä taas niin lähellä toisiaan ja se aiheutti tälläkin kertaa sen omituisen tunteen mustahiuksisen sisällä. Mikun käsi hänen oman kätensä alla, Mikun käsi hänen suullaan, he niin lähekkäin...
"Hitsit, sinulla on upea vatsa", vanhempi henkäisi katse kohdistettuna Kanonin paidan alle. Hän veti kätensä pois nuoremman suun edestä ja laski sen tämän olkapäälle. Kanon tunsi sydämensä lyövän niin nopeasti, hänellä oli outo olo, jonka aiheutti jälleen kerran Miku. Hän oli liian hämillään tästä, hän samaan aikaan halusi pois, mutta samalla niin voimakkaasti halusi pysyä juuri siinä.
"M- mitä?" Kanon ähkäisi kummissaan. Hänen hengityksensä oli niin tiheää, hän nojasi lavuaaritasoon niin paljon kuin saattoi, mutta Miku oli silti niin lähellä, että tämä olisi vain voinut kohottaa kasvonsa ja heidän nenänpäänsä olisivat melkein koskettaneet toisiaan.
Miku irrotti otteensa Kanonin olkapäästä ja laski sen alemmas, lähelle nuoremman vatsaa. Kun Kanon tunsi Mikun sormet ihollaan, hänestä tuntui siltä kuin jokin olisi jännittänyt hänen jokaista lihastaan entisestään. Vanhemman sormet hivelivät hitaasti Kanonin alavatsaa ja mustahiuksinen tunsi hyvin voimakkaan mielihyvän tunteen leviävän koko vartaloonsa...
"Miku!" Kanon huudahti työntäen toisen nopeasti kauemmas itsestään. Hän ei ymmärtänyt mistään mitään, tämän oli pakko olla väärin! Mikun kosketus tuntui niin kielletyltä, mutta kaikkein eniten Kanonia hämmensi se, että niiden sormien kosketus lisäksi tuntui niin mielettömän hyvältä.

~

Kanon lähestulkoon punastui taas ajatellessaan ostoskeskuksen vessaa. Hänen muistikuvansa tapahtuneesta oli hyvin sekava ja nopeatempoinen, mutta silti kaikki tuntemukset olivat hänen mielessään tuoreina ja selvinä. Hän ei kylläkään osannut tulkita niitä vähääkään.
Miku istui tälläkin hetkellä hänen vierellään ja katseli poissaolevasti taulua, jolle opettaja kirjoitti muistiinpanoja. Kanon ei viitsinyt katsella vanhempaa kovin pitkään, hänellä oli taas omituinen olo jo pelkästään siitä, että Miku istui hänen vieressään.
"Tsukiyama", opettaja sanoi huomattuaan, ettei Miku keskittynyt opetukseen lainkaan. Poika ei siltikään herännyt ajatuksistaan, vaan jatkoi silmät puoliksi avonaisina taulun tuijottelua.
"Tsukiyama!" opettaja kivahti lujaa. Miku säpsähti ja vilkaisi muutaman kerran ympärilleen. Hänen silmiensä katse ei kohdannut Kanonin silmiä.
"Sinä et keskity", opettaja moitti vaaleanruskeahiuksista.
"No en niin", Miku tokaisi. Kanon ei voinut estää pientä hymyä Mikun käyttäytyessä noin.
"Mikset?" opettaja huokaisi.
"On tässä parempaakin mietittävää", Miku tuhahti.
"Sinä et ole kirjoittanut vielä riviäkään", opettaja huomautti.
"En olekaan. Johan olet tarkkasilmäinen", Miku naurahti hymyillen vinosti. Hänet oli selvästi keskeytetty, mikä hänen omasta mielestään aina oikeutti hänelle luvan olla ilkeä.
"Tuntia on vielä kymmenen minuuttia jäljellä. Ehdit tässä ajassa vallan mainiosti kopioida muistiinpanot vihkoosi."
"Miksi minä niin tekisin, kun voin joka tapauksessa käydä kopioimassa ne kopiokoneella jonkun ystäväni vihosta?"
"Ei vierustoverisikaan näytä kauheasti mitään kirjoittaneen", opettaja moitti nyt vuorostaan Kanonia. Mustahiuksinen vilkaisi vihkonsa sivua, jolla luki aiheen otsikko ja kolme kertaa allekkain 'Miku'. Hän ei tajunnut peittää sivua kädellään ennen kuin vanhempi oli jo kumartunut lukemaan sille kirjoitetut sanat.
"Hänellä ainakin on parempaa mietittävää", vaaleanruskeahiuksinen naurahti luettuaan oman nimensä paperilta.
"Yrittäkää keskittyä. Tämä on tärkeää", opettaja pyysi kyllästyneenä.
"Emme me kuitenkaan tee tällä tiedolla mitään" Miku tuhahti vilkaisten taululle kirjoitettua otsikkoa.
"Kaikki tieto on hyödyllistä", opettaja yritti.
"Eikä ole. Minua ei suoraan sanottuna voisi historia vähempää kiinnostaa, joten turha yrittää opettaa tätä minulle, kun en minä kuitenkaan kuuntele", Miku totesi.
"Sinä häiritset muiden oppituntia", opettaja suutahti.
"Mitä? Enhän minä sanonut mitään ennen kuin sinä aloit raivota minulle!" Miku älähti.
"Minä teen työtäni täällä, joten minun tehtäväni on opettaa sinulle jotakin."
"Opeta rauhassa, mutta älä minulle. En minä jaksa kuunnella."
"Tsukiyama, poistu luokasta", opettaja määräsi.
"Täh? Mitä minä nyt tein?" Miku hätkähti levittäen kätensä.
"Häiritset oppituntia. Poistu, nyt!"
"Okei, selvä on. Hyvää viikonloppua. Hah, hävisitte, pääsen viettämään viikonloppua ennen teitä", Miku nauroi yrittäen selvästi tahallaan ärsyttää opettajaa. Kanon katsoi kuinka poika heilautti laukkunsa olalleen, hymyili mustahiuksiselle kävellessään hänen ohitseen ja poistui luokasta itsekseen vihellellen. Opettaja pudisteli päätään ja kääntyi katsomaan yksinään etupenkkiin jäänyttä Kanonia silmiin.

"Voinko minäkin mennä?" Kanon kysyi.
"Et!"
"No mitä hyötyä minusta täällä muka on?"
Opettaja näytti miettivän hetken. Lopulta hän huokaisi ja hieroi ohimoitaan.
"Mene sitten."
Kanon nousi paikaltaan ja pakkasi laukkunsa nopeasti. Hän viiletti ulos luokkahuoneesta sanomatta kenellekään sanaakaan ja törmäsi käytävässä itsekseen naureskelevaan Mikuun. Törmäsi, kirjaimellisesti.
"Au", vanhempi hätkähti Kanonin kyynerpään lyötyä häntä vahingossa kylkeen. "Miten sinä tänne päädyit?"
"Pyysin luvan", Kanon vastasi kohauttaen olkiaan.
"Ai, okei..." Miku naurahti hieman epäuskoisena.

He katsoivat toisiaan ja Kanon tunsi vaivaantuvansa hieman. Kuitenkaan heidän katsekontaktinsa ei loppunut, vaan mustahiuksinen katsoi Mikua silmiin niin kauan, että tämä loppujen lopuksi vilkaisi lattiaa ja veti syvään henkeä.
"Boun luokan ovessa on ikkunaruudut. Me näkisimme luokkaan sisään", Miku sanoi hitaasti.
"Haluat mennä katsomaan hänen tuntiaan", Kanon ymmärsi. Miku hymyili ja lähti nuorempi perässään kävelemään käytävää eteenpäin.
Mustahiuksinen ei muistanut, missä Boun luokka oli, vaikka oli käynytkin siellä pariin kertaan. Hän antoi Mikun viedä hänet perille, yrittämättä itse ehdottaa, mistä kannattaisi mennä.
Kun Kanon nyt katsoi Mikua tai edes tiedosti, että he olivat aivan kahdestaan, hän tunsi sisällään hyvin voimakasta jännittyneisyyttä. Hän ei todellakaan tiennyt miksi. Hän ei keksinyt mitään sanottavaa, mutta toisaalta puhuminen olisi tuntunut typerältä. Aina Mikun kanssa hänellä oli omituinen olo, josta hän ei päässyt millään eroon. Kanon ei tiennyt, miksi toinen oli ihastellut hänen vatsaansa eilen. Hän ei tiennyt oliko se normaalia, hän ei tiennyt tekikö Miku yleensä niin, mutta hän tiesi, että eilinen tilanne oli saanut sen omituisen olon voimistumaan huippuunsa. Hän tunsi poskiaan kuumottavan...

Yllättäen Miku kääntyi kasvotusten Kanonin kanssa ja painoi etusormensa omia huuliaan vasten. Hetken kuluttua Kanon tajusi sen olevan käsky olla hiljaa. Hän vilkaisi ympärilleen, muttei nähnyt lähettyvillä mitään Boun luokkahuonetta muistuttavaakaan. He seisoivat yhä keskellä käytävää, muiden oppilaiden ollessa tunneillaan.
"Anteeksi vielä", Miku henkäisi katsoen nuorempaa pahoittelevasti silmiin. Kanon häkeltyi tuosta intensiivisestä katsekontaktista ja vilkaisi lattiaa. Hän ei todellakaan tiennyt, mitä sanoa. Miku tarkoitti varmastikin sitä eilistä... Ja pyysi kolmatta kertaa anteeksi. Se siis häiritsi vanhempaakin. Joten Kanon ei ollut yksin tämän omituisen tunteen kanssa!
"Sinä vaikutit niin pelästyneeltä, enkä... Tai, en minä tarkoittanut pelästyttää sinua", Miku sanoi nopeasti. Kanon hämmästyneenä kohotti katseensa toisen silmiin.
"Mutta sinulla oli jokin tarkoitus?" hän kysyi. Hän sai vähän lisää ihmeteltävää, kun Mikun huulille ilmestyi vino hymy.
"Saanhan anteeksi?" poika kysyi ystävällisesti, ikäänkuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan.
"Oliko sillä eilisellä mielestäsi jokin tarkoitus?" Kanon kysyi ääneen. Miku vain hymyili.
"Saanhan anteeksi?"
"No, saat... Eihän minulla ole syytä olla antamatta anteeksi" Kanon huokaisi ymmärtämättä mistään mitään. Miksi toinen hymyili?
"Hyvä! Kiitos", Miku hymyili palaamatta mitenkään eilisen vatsankoskettelun 'tarkoitukseen'. Hän käänsi selkänsä Kanonille ja lähti jatkamaan matkaansa kohti Boun luokkahuonetta.

Heidän välillään vallitsi hiljaisuus, kunnes he viimein pääsivät käytävän päädyssä olevan luokkahuoneen oven luo. Siinä oli melko suuri lasinen ikkuna, josta näki hyvin luokkaan sisälle.
Miku tarttui Kanonin koulupaidan kaulukseen ja veti pojan lähemmäs ovea. He seisoivat ihan vierekkäin...
Kanon yritti keskittää ajatuksensa johonkin muuhun kuin Mikuun. Hän katsoi luokkaan sisälle ja etsi Boun vaaleita hiuksia katseellaan. Poika oli helppo tavoittaa eturivistä, jossa hän juuri kopioi ilmeisesti viimeisiä muistiinpanoja vihkoonsa.
Yllättäen Kanon kuuli Terukin äänen vaimeasti oven toiselle puolelle.
"Tästä johtuen olen yhä hengissä, joten muistelkaa minua, jos joskus törmäätte samanlaiseen tilanteeseen."
Oppilaiden naurahdukset kuuluivat vaimeina käytävään. Teruki ilmeisesti kertoi taas omakohtaiseen kokemukseen perustuvaa tarinaa. Kanon piti Terukin tavasta opettaa, käytännön esimerkit jäivät aina paremmin mieleen kuin pelkkä lueteltu tieto.
"Maantieto on aika laaja aihe, eikö vain?" Teruki kysyi katsellen luokkaansa.
"Hei, kello on viittä vaille. Etkö voisi päästää meitä jo kotiin, jos et enää aio opettaa meille mitään?" eräs pojista kysyi venytellen.
"Voisin... Mutta minulla ei vielä ole mitään tekemistä koulun ulkopuolella, niin mielummin pidän teidät täällä seuranani", Teruki hymyili. Osa oppilaista nauroi, osa huokaisi kyllästyneenä.
"Mitä teistä kukin aikoo tehdä tänään?" Teruki kysyi.
"Kazuhiro, pitäisit nyt jotkut juhlat, kiltti", yksi pojista huikkasi Boulle luokan takaosasta. Bou naurahti ja kääntyi pudistamaan päätään.
"En voi, lupasin olla vanhempieni kanssa koko illan", hän pahoitteli.
"Täh? Miksi Kazuhiron pitäisi pitää juhlat?" joku pojista kysyi hämillään.
"Koska hänellä on synttärit!" Bouta juhlia pitämään kannustanut poika kertoi.
"Onneksi olkoon", Teruki toivotti hymyillen.

Kun oppilaat alkoivat hiljalleen astella ulos luokasta, Boun hymy loisti mitä kirkkaimmin.
Kanon ja Miku odottivat ystäväänsä ovella seuraten samalla molemmat katseillaan Terukia. Mies katsoi aina välillä Boun perään, Kanon huomasi selvästi ne pari vilkaisua.
Kolmikko käveli keskinäisen hiljaisuuden vallitessa ulos koulurakennuksesta ja pois koko koulun alueelta. Kun heidän ympärillään ei enää näkynyt muita oppilaita, Bou alkoi hihkua ja pomppia ympäriinsä. Kanon ja Miku hymyilivät katsellessaan iloista vaaleahiuksista.
"Kun Teruki sanoi, ettei hänellä ole vielä tekemistä koulun ulkopuolella ja että hän halusi viettää aikaa meidän kanssamme, hän katsoi minua suoraan silmiin!" Bou rallatteli hymyillen. Hän vaikutti niin innostuneelta ja iloiselta, että pakostakin tartutti hyvän tuulensa Kanoniin.
"Lisäksi hän toivotti minulle hyvää syntymäpäivää!"
"Aivan, minäkin toivotan! Paljon onnea!" Miku hihkaisi ja syöksähti halaamaan Bouta. Kun Kanon näki Mikun huulten suukottavan Boun poskea kevyesti, häneen iski uusi tunne.
Mustasukkaisuus.

Hän vaistomaisesti käänsi katseensa poispäin Mikusta ja nielaisi. Mitä tämä kaikki oli? Hän tuli mustasukkaiseksi nähtyään, kuinka Miku pussasi Bouta? Vaikka hän varsin hyvin tiesi, ettei noiden kahden välillä ollut mitään ystävyyttä kummempaa, hän tunsi silti olonsa mustasukkaiseksi.
Mutta minkä ihmeen takia?!
Tässä koko jutussa ei ollut mitään järkeä!

"Kanon, mitä nyt?" Bou kysyi huolestuneena. Mustahiuksinen kääntyi katsomaan ystäviään silmiin ja vaivaantui Mikun katsekontaktista. Mikun katse tuntui jälleen tunkeutuvan hänen ajatuksiinsa ja lukevan niitä kuin avointa kirjaa. Se vain lisäsi hänen hämmennystään eikä suinkaan lieventänyt sitä!
"Ei mitään. Näemmekö me sinun kanssasi huomenna?" Kanon kysyi Boulta.
"Kyllä! Menisimmekö kaikki yhdessä rannalle? Mielestäni se kuulostaisi ihanalta, kun vielä kuitenkin on melko lämpimiä päiviä ja rannalla voisi olla mukavaa", vaaleahiuksinen ehdotti.
"Sinun syntymäpäivääsihän me juhlimme, joten sinä päätät. Kuulostaa hyvältä, nähdään siis rannalla", Miku hymyili.
"Mihin aikaan?" Bou vielä halusi sopia.
"Joskus kahdeltatoista?" Miku ehdotti.
"Sopii", vaaleahiuksinen hihkaisi. Molemmat kääntyivät katsomaan vielä Kanonia, joka nyökkäsi nopeasti. Hänelle kävisi mikä vain.
"Hyvä. Joten jos sinä lähdet nyt kotiin, niin me lähdemme meille", Miku totesi Boulle. Vanhin nyökkäsi ja levitti kätensä. Miku halasi tätä ja Bou kääntyi katsomaan Kanonia kädet levällään. Hieman hämmästynyt Kanon asteli Boun luo ja halasi tätä pienesti.
"Nähdään huomenna!" vaaleahiuksinen toivotti ja jatkoi matkaansa vastakkaiseen suuntaan kuin Miku ja Kanon.

Pojat lähtivät kävelemään hitaasti eteenpäin. Kumpikaan heistä ei sanonut mitään. Aina välillä he vilkaisivat toisiaan, mutta kumpikaan ei aloittanut keskustelua. Kanon ei yksinkertaisesti halunnut katsoa Mikua silmiin, koska pelkäsi jälleen tuntevansa sen tunteen sisällään.
"Niin, tuota, vanhempani ovat sitten kotona tänään", Miku muistutti.
"Ai niin", Kanon tajusi. No, tuskin se tilannetta tästä muuttaisi mitenkään. Silti häntä alkoi jännittää vähän. Yllättäen Miku kiersi kätensä Kanonin hartoiden ympärille.
"Sinun pitää vain ottaa rennosti ja vastata heille, jos he kysyvät jotakin. Tai, voithan sinä heille muutenkin jutella, jos haluat", Miku sanoi rauhallisesti.
"En tiedä haluanko", Kanon mutisi.
"Joten sinun ei tarvitse. Ja jos he kysyvät jotakin minusta, niin minä vastaan. Vaikka he kuinka esittäisivät kysymyksiä minusta, anna minun vastata", Miku pyysi.
"Tuota, hyvä on", Kanon lupasi hieman hämillään.
"Se on vain sen takia, ettet sinä vahingossa sano jotakin, mitä heidän ei kuulu tietää", Miku sanoi hymyillen.
"Ymmärrän. Onko Akanekin siellä?" Kanon kysyi.
"On, missäs muuallakaan. Isoäitikin saattaa olla kotona, hän on meillä usein", Miku kertoi. Hän kiersi viimein kätensä pois Kanonin ympäriltä ja tökkäsi sormellaan tämän poskea.
"M- mitä nyt?" Kanon kysyi.
"Vaikutat vähän jännittyneeltä", Miku totesi pienesti hymyillen.
"Niinkö?" Kanon hymähti hermostuneena. Se siis näkyi noin selvästi läpi...
"Älä turhaan", Miku sanoi. Siinä samassa hän kiersi kätensä takaapäin Kanonin ylävartalon ympärille ja alkoi silitellä sormillaan nuoremman rintakehää koulupaidan läpi.
"Tuota, tiedätkö, tuo ei auta yhtään", Kanon mutisi hermostuneena. Vasta sen sanottuaan hän tajusi juuri antaneensa itsensä ilmi sadan prosentin varmuudella. Miku kiersi kätensä jälleen Kanonin ympäriltä ja lähti hellästi tönimään tätä eteenpäin.
"Liikettä, lupasin olla kotona viimeistään neljältä", vanhempi hymyili heidän kiiruhtaessaan asvalttitietä eteenpäin kohti hänen kotitaloaan.

Sama Tsukiyama-kyltti oli yhä kiinni ovessa. Tosin mihinpä se siitä olisi kadonnut tässä muutaman päivän aikana, kun Kanon ei ollut käynyt Mikun luona. Hänen jännittyneisyytensä vain kasvoi, kun Miku avasi kotiovensa ja kehotti häntä astumaan sisään.
He jättivät kenkänsä samaan paikkaan kuin aina ennenkin ja Kanon lähti Mikun perässä kohti olohuonetta, josta kantautui vaimeaa keskustelun hälyä eteiseen. Äänet voimistuivat heidän päästessään lähemmäs ja lähemmäs...
"Olen kotona", Miku ilmoitti nojaten läheiseen seinään. Hänen koko olemuksensa oli niin pirteä ja rento samaan aikaan. Kanon toivoi näyttävänsä edes rennolta, sillä pirteältä hän ei taatusti näyttänyt. Hänellä ei ollut edes meikkiä, vain tämä typerä koulupuku ja lättänät hiukset...
Sohvalla istuvien päät kääntyivät kaikki ensin katsomaan hymyillen Mikua ja sitten hitaasti heidän katseensa siirtyivät tutkimaan Kanonia.
"Kanon!" kuului kimeä hihkaisu television takaa. Pian näkyviin ampaisi teräväpiirteinen mustahiuksinen tyttö, Akane. Tyttö juoksi suoraan Kanonin luo ja kohotti oikean kätensä ilmaan. Kanon vilkaisi kysyvästi Mikua, joka neuvoksi kohotti oman kätensä ylös. Hämmentyneenä mustahiuksinen kohotti kätensä ja Akane löi ylävitosen hänen kämmentään vasten.
"Opetin tuon hänelle eilen", Miku nauroi katsellessan sisarensa leveää hymyä.
"Oletko sinä Kanon?" kysyi sohvalta ylös noussut nainen. Kanon oletti tämän olevan Mikun äiti.
"O- olen", hän sanoi nyökäten. Mikun äidin kasvoille ilmestyi hymy.
"Kiva tavata sinut! Miku on puhunut sinusta niin paljon!"
"No, en nyt niin paljon", Miku puolusteli vältellen.
"Olen Nanami Tsukiyama", nainen esitteli itsensä ja ojensi kätensä.
"Shinya Sano", Kanon kertoi oman nimensä ja tarttui Nanamin käteen. He kättelivät ja katsoivat toisiaan silmiin. Mikun äidin silmät olivat hyvin samanlaiset kuin poikansa.
"Äiti, sinä teit sen väärin. Kättä pitää lyödä!" Akane moitti, lyöden ylävitosen äitinsä kämmentä vasten. Nanami hymyili ja pörrötti tytön hiuksia hellästi.
Seuraavaksi sohvalta nousi melko teräväpiirteiset kasvot omaava mies, ilmeisesti Mikun isä.
"Olen Hiroki Tsukiyama, hauska tutustua", mies sanoi kätellen hänkin Kanonia.
"Johan meni muodolliseksi", kuului sohvan suunnalta hieman juro vanhan naisen ääni. Kanon katsahti äänen suuntaan ja huomasi katsovansa jälleen kerran hyvin paljon Mikun silmiä muistuttaviin silmiin. Mikun isoäiti.
"Hän on äitini äiti, Naoki", Miku esitteli naisen nopeasti. Kanon nyökkäsi Naokille ja vilkaisi sitten koko Mikun perhettä. Jos he olisivat seisseet kaikki vierekkäin, ainoa joukkoon kuulumaton olisi ollut Miku. Kaikki muut sulautuivat hyvin yhteen.
"Onko teillä nälkä? Meillä on ruokaa kyllä kaikille", Nanami tarjosi. Miku katsoi Kanonia kysyvästi ja mustahiuksinen pudisti varovasti päätään.
"Me voimme syödä myöhemmin", Miku sanoi.
"Syökää Mikun huoneessa. Siivoaa itse sotkunsa, jos niitä tekee", Mikun ja Akanen isoäiti murahti sohvalta. Nanami ja Hiroki katsoivat toisiaan ja antoivat pojalleen luvan syödä omassa huoneessaan.
"Minäkin haluan syödä omassa huoneessani!" Akane närkästyi.
"Ei, kulta. Sinä et ole vielä tarpeeksi iso", Hiroki torjui lempeästi tyttärensä pyynnön.
"Olenpas! Minä olen melkein yhtä pitkä kuin isoäiti!" Akane kivahti.
"Sen kun näkisi!" lasten isoäiti naurahti käheästi. Hän hekotteli sohvalla itsekseen vielä sen aikaa, kun Miku ja Kanon ottivat itselleen ruokaa ja lähtivät lautasineen kohti vanhemman huonetta.

Kun ovi sulkeutui heidän takanaan, Kanon tunsi rentoutuvansa hieman. Ei Mikun perheen tapaaminen ollutkaan ollut niin omituista. Lähinnä se avasi Mikun elämästä monia asioita, oikeastaan hyvinkin monia. Nyt Kanon tiesi, millaista Mikun elämä oli silloin, kun hän itse ei voinut olla tämän kanssa.
"Älä välitä isoäidistä, hän on välillä varsin kärkäs puheissaan", Miku naurahti istuutuen sängylleen.
"Hän kutsuu sinua Mikuksi", Kanon hämmästeli ääneen.
"Jep. Hän myös tietää, että olen homo", Miku kertoi. Kanon oli tukehtua spagettiinsa.
"Oikeasti?"
"Oikeasti. Minulla on häneen paremmat välit kuin kehenkään muuhun koko suvussa", Miku kertoi.
"Vau. Minun isoäitini ei varmaan edes tiedä, että minulla on lempinimi", Kanon päivitteli. "Hyvää spagettia."
"Äiti ja isä ovat suunnitelleet ravintolansa ruokalistan itse", Miku kertoi.
"Onko tämä sieltä?" Kanon kysyi osoittaen annostaan haarukallaan.
"On. He tuovat aina jotakin mukanaan töistä. Syömme harvoin mitään kovin perinteistä ruokaa."
"Varmaan mukavaa, kun on vaihtelua. Kun äitini tekee ruokaa, hän paistaa kaikki ainekset pannulla ja pyytää meitä itse ottamaan niin paljon kuin syömme", Kanon kertoi.
"Mitäs omituista siinä on?" Miku hämmästeli.
"En minä tiedä onko siinä mitään omituista. Pitäisikö olla?"
"Minä vain sain sellaisen käsityksen, kun et suostunut millään viemään minua kotiisi", Miku virnisti.
"Se on eri asia. Minun veljeni on omituisempi kuin Akane ja vanhempani uteliaampia kuin sinun omasi. Lisäksi minulla on yhteinen huone pikkuveljeni kanssa ja äitini on aina kotona, joten koko talossa ei ole milloinkaan hetken rauhaa", Kanon kertoi.
"Enköhän minä yhdestä pikkuveljestä selviä", Miku hymähti.
"Mutta entä äidistäni?"
"Se onkin sitten asia erikseen."
Kanon naurahti Mikun mietteliäälle ilmeelle ja sai tämänkin nauramaan. He söivät ateriansa loppuun ja Miku kehotti nuorempaa jättämään astiansa hänen kirjoituspöydälleen. He veisivät ne keittiöön, kun menisivät sinne.

Mikun huoneen ikkunan eteen oli taas vedetty verhot, joten huoneessa ei ollut kauheasti valoa. Kirjoituspöydällä oleva lamppu valaisi kuitenkin tarpeeksi. Mikun ja Kanonin välillä vallitsi hiljaisuus, joka vain jatkui ja jatkui. Miku makasi sängyllään silmät suljettuina ja Kanon istui kirjoituspöydän päällä jalkojaan heilutellen. Hän ei keksinyt mitään sanottavaa. Oikeastaan hänen teki vain mieli katsella rauhallisesti hengittävää Mikua. Poika näytti nukkuvan... Hän oli uskomattoman suloinen...

Oveen koputettiin ja Miku säpsähti. Hän kohottautui istumaan ja tuijotti ovea herkeämättä.
"Kuka?" Miku kysyi nopeasti. Hän ei saanut vastausta. Silloin Kanonkin arvasi, että sen täytyi olla Akane.
"En päästä sinua sisään, joten mene pois. Tuhlaat vain aikaasi", Miku huokaisi.
"Isoäiti lähetti minut kuuntelemaan, mitä te teette siellä", Akanen lapsekas ääni kantautui poikien korviin. Pojat vilkaisivat toisiaan ja Miku hymyili hieman vaivaantuneena.
"Ole kiltti ja kerro isoäidille, ettei hänen tarvitse piitata siitä, mitä me teemme", Miku pyysi teeskennellyn kepeällä, huolettomalla äänensävyllä.
"Hän epäilee sinua jostakin. Hän ei suostunut kertomaan, mistä hän sinua epäilee. Tiedätkö sinä? Jos tiedät, kerro minulle!" Akane höpötteli oven toisella puolella.
Miku näytti entistä vaivaantuneemmalta.
"Mene pois sieltä häiritsemästä", hän kivahti. Kanon hymyili kuullessaan temperamenttisuutta Mikun äänessä. Kiukkuinen Miku oli jostakin syystä mielenkiintoista katseltavaa ja kuunneltavaa.
"En mene", Akane lällätteli. "Tehkää jotakin minun kanssani!"
"Meillä on ihan tarpeeksi omaakin tekemistä", Miku huokaisi. Kanon kohotti lievästi kulmiaan. Oliko? Hänen mielestään he olivat vain istuneet ja olleet hiljaa.
"Te vain pussailette siellä", Akane tuhahti.
"Joo, juuri niin. Pussailemme, etkö kuule? Mene nyt pois, häiritset meitä", Miku nauroi ovea tuijotellen.
"Yäk!" Akane huudahti ja pojat saattoivat kuulla tämän kevyiden askelten tömistyksen Mikun huoneesta poispäin.
Kanon tuijotteli keltaista seinää. Miksi Miku noin oli sanonut...? Häntä hävetti jo pelkkä ajatuskin siitä, että koko Mikun perhe kuulisi heidän 'pussailleen'...
"Näetkö? Akane on oppinut!" Miku hihkaisi. "Hän ei rynnännyt heti sisään, vaan kysyi lupaa, eikä tullut sisään kun kielsin!"
Kanon hymyili pienesti, muttei kehdannut katsoa toista silmiin. Hän pelkäsi Mikun huomaavan hänen punastuneen.
"Hei, tuletko kuun viimeisenä päivänä kehittämään kuvat kanssani?" Miku kysyi. Kanon tunsi tämän yrittävän kovasti tavoittaa hänen katsettaan. Hän antoi periksi ja kohtasi noiden suurten silmien katseen.
"E- ettekö te yleensä mene Boun kanssa?" hän kysyi.
"Menimme silloin, kun emme vielä olleet kuulleetkaan sinusta", Miku hymyili. "Tuletko?"
Kanonia hymyilytti väkisinkin.
"Tulen. Mielelläni", hän vastasi onnentunteen kasvaessa hänen sisällään.

Pojat saivat kulutettua pari tuntia, kun he alkoivat tutkia kaikkea, mitä Mikun kirjoituspöydältä löytyi. Kanon nauroi vedet silmissä löytäessään Mikun vanhan matematiikanvihon, jonne tämä oli tallettanut kaikkea muuta kuin matematiikkaa.
"'En ole vielä koskaan ollut näin tylsistynyt matikantunnilla. Voisinpa muuten väittää, ettei tuo opettaja ole muuta koko elämänsä aikana tehnytkään, kuin päntännyt numeroita ja syönyt hillovoileipiä.' Eikö sinulla ollut muuta ajateltavaa?" Kanon nauroi. Miku oli kirjoittanut tunneilla omia ajatuksiaan kuhunkin päivään tai oppituntiin liittyen. Välillä sieltä löytyi laskuja ja muiden aineiden muistiinpanoja, mutta suurimmaksi osaksi pelkkiä Mikun omia raapustuksia päivän tapahtumista tai häntä alituisesti koulussa jahtaavasta tylsyydestä.
"Sinä luet nyt aivan loppuvuonna kirjoittamiani juttuja. Jos lukisit joitakin aikaisempia, huomaisit niiden olevan enemmän surullisia kuin iloisia", Miku totesi ottaen vihon Kanonin käsistä jokseenkin apea hymy huulillaan.
"Niinkö?" mustahiuksinen kysyi. Hänen uteliaisuutensa heräsi. Kertoisiko Miku vihdoinkin selityksen kaikille niille omituisille asioille, joille ei ollut ennen kertonut?

~

"Kuka ihme tuo tyyppi oli?" Kanon kysyi heidän välillään vallinneen lyhyen omituisen hiljaisuuden jälkeen.
"Paskiainen."
"Tsuyuhiko. Eräs poika 3D-luokalta, joka kerran näki Mikun –"
"Bou, turpa kiinni", Miku varoitti mulkaisten vaaleahiuksista vihaisena. Jälleen heidän välilleen laskeutui omituinen, hieman vaivaantunutkin hiljaisuus.
"Jotain hyvinkin salaista...?" Kanon kysyi.
"Enpä usko, että se niin hirmu salaista on", Bou sanoi vilkaisten Mikua.
"Tällä hetkellä se on salaista. Olen pahoillani, mutta en luota sinuun vielä ihan niin paljoa", Miku sanoi katsomatta Kanonia silmiin.

~

Se kirveli vieläkin. En luota sinuun vielä ihan niin paljoa. Mutta... ehkä hän nyt oli ansainnut Mikun luottamuksen? Ehkä he nyt olivat tunteneet toisensa tarpeeksi kauan.
"Miksi minä valehtelisin jotakin tuollaista?" vanhempi kysyi pienesti hymyillen.
"En minä tiedä... Mutta... Miksi sinun viimevuotesi sitten niin surullinen oli?" Kanon kysyi.
"Miksi sinun?" Miku kysyi katsoen mustahiuksista haastavasti silmiin. Kanon puri huultaan. Hän ei ollut tajunnut pimittäneensä omaa menneisyyttään yhtä paljon kuin Miku oli salannut omaansa.
"Ei se ollut surullinen. Vain lähinnä yksinäinen ja uskomattoman tylsä", Kanon huokaisi.
"Miksi?" Miku kysyi. Ilmeisesti hän ei lopettaisi ennen kuin saisi tietää. Kanon veti syvään henkeä ja päätti kertoa oman tarinansa, vaikkei vielä kuulisikaan Mikun kertomusta omasta menneisyydestään.
"Minä en ole koskaan ollut hyvä aloittamaan ihmissuhteita. Olen aina ollut ujo, eikä minulla ole koskaan oikein ollut mitään sanottavaa. Joku on aina sanonut kaiken puolestani", Kanon aloitti hitaasti. "Ehkä kaikki tuttavani vain olivat liian samanlaisia kuin minä, mutta olen tosissani kun sanon, että minun elämässäni ei koskaan tapahtunut yhtään mitään. Jos koulupäivän päätteeksi jotkut suunnittelivat tekevänsä lähtöä jonnekin päin kaupunkia, en koskaan ilmoittautunut vapaaehtoiseksi lähtemään mukaan. En koskaan oppinut tuntemaan heitä, eivätkä he minua. Eikä minua kiinnostanut tutustua heihin. Opin heistä tarpeeksi vain kuunnellessani sivusta. He puhuivat aiheista, jotka olivat minulle täysin tuntemattomia. Koko koulussa ei ollut ketään, jonka kanssa olisin jaksanut keskustella pitempään kuin viisi minuuttia."
Miku katsoi häntä hämillään silmiin.
"Mutta, jos kerran itse tajusit tylsistyväsi kun et koskaan voinut tehdä mitään kenenkään kanssa, niin mikset tehnyt aloitetta?" Miku kysyi.
"Johan minä sanoin. En osaa tehdä aloitetta. Enkä minä halunnut. En olisi osannut keskustella heidän kanssaan mistään", Kanon totesi. Kun hän seuraavan kerran kohotti katseensa Mikun silmiin, hän huomasi vanhemman hymyilevän.
"Kuule, minä olen saanut sinusta täysin toisenlaisen kuvan. Paljon eläväisemmän ja positiivisemman kuvan kuin sinä juuri äsken annoit itsestäsi. Muistatko, kun me tapasimme ensimmäistä kertaa? Sinä olit se, joka tuli puhumaan minulle", Miku huomautti hymyillen. Hän seisoi Kanonia vastapäätä kädet rinnalle ristittyinä.
"Kerroin äsken itsestäni viime vuonna. Kun muutimme, päätin olla rohkeampi uusien ihmisten kanssa. Pakotin itseni puhumaan sinulle, sillä ensimmäistä kertaa pitkään aikaan minä todella halusin tutustua johonkuhun", Kanon kertoi. Jostakin syystä hän tunsi ujouden kalvavan sisällään hänen sanoessaan noin.
Miku hymyili hellästi ja yllättäen hän veti Kanonin halaukseen. Hänen sormensa silittelivät Kanonin selkää ja käsivarret tiukensivat halausta pehmeästi. Kanon kietoi hitaasti kätensä Mikun ympärille ja halasi tätä takaisin. Hän ei osannut muuta kuin nauttia hetkestä, ihanasta hetkestä, jonka aikana hänestä tuntui siltä, ettei maailmassa ollut mitään tätä parempaa. Mikun vartalon läheisyys tuntui miellyttävältä ja jännittävältä, hänen leukansa kevyesti Kanonin olkapäätä vasten niin turvalliselta ja oikealta.
"Hyvä, että tulit puhumaan. Minä en pärjäisi ilman sinua", Miku kuiskasi Kanonin korvaan ja silitteli samalla hellästi tämän hiuksia.

Kun Kanon sinä iltana käveli kotiinsa kello yhdeksän iltahämärässä, hänen mielessään pyöri vain ja ainoastaan tuo halaus. Sen jälkeen he olivat vieneet astiansa takaisin keittiöön ja istuneet iltaa Tsukiyamojen olohuoneessa televisiota katsellen. Jäähyväishalauksen jälkeen Kanon oli kertonut osaavansa kotiin yksin ja painanut sormellaan Mikun poskea pienesti. Mikun hymyn saattelemana hän oli lähtenyt kohti kotiaan.
Hän kuuli puhelimensa hälyttävän uudesta viestistä. Hän pysähtyi ja etsi laitteen laukustaan. Kanon avasi viestin...

"Pupu-murmeli. -Miku"

Kanon naurahti ääneen. Hän lähti kävelemään jälleen eteenpäin ja näppäili samalla lyhyen vastausviestin.

"Kanonpas. -Kanon"

Mikun vastaus saapui melkein heti perään.

"Kanon on niin seksikäs nimi. Pupu-murmeli kuulostaa paljon hellyyttävämmältä. -Miku"

"Itse olet seksikäs. Häiritset nukkumaanmenoani. -Kanon"

"Kiitos kohteliaisuudesta. Kai sinä ymmärrät, että minun on pakko saada nähdä vatsasi uudestaan? -Miku"

"Miten minun vatsani nyt liittyy mihinkään? -Kanon"

"Seksikkyydestä kun nyt puhutaan. -Miku"

"Tiedätkö, minä aistin sen hymyn sinun huulillasi... -Kanon"

"Apua! Selvänäkijä! -Miku"

Kanon makasi sängyssään peiton alla näppäillen vastausviestiä, kun heti sen perään saapuikin toinen.

"Nyt minä aistin hymyn SINUN huulillasi! -Miku"

"Apua, sinä jo luulet minun nauravan kaikelle, mitä sinä sanot. -Kanon"

"Minä en luule, minä tiedän. -Miku"

"Niinkö? En nauranut, kun sanoit, että haluat nähdä vatsani uudestaan. -Kanon"

"Vaan mitä sinä sitten teit? -Miku"

"Päätin, että seuraavan kerran, kun me päädymme kahdestaan ostoskeskuksen vessaan, minä näen sinun vatsasi, eikä toisin päin. -Kanon"

"Voi kuule, emme me siihen ostoskeskuksen vessaa tarvitse. -Miku"

"Okei, tuota, hyvää yötä. En uskalla puhua kanssasi enää. -Kanon"

"Okei, hyvää yötä Kanon! -Miku"

"Miksi lisäsit nimeni hyvänyöntoivotukseen...? -Kanon"

"Halusin viestin kuulostavan seksikkäämmältä. Ja mitä sinä nyt enää niitä viestejä lähettelet? Etkö sinä tiedä, ettei silloin saa enää puhua kun on sanottu hyvää yötä? -Miku"

"Anteeksi. Hyvää yötä. -Kanon"

"Hyvää yötä. -Miku"


18. luku - Alkoholia ja tupakkaa

Bou ei varmaankaan olisi voinut olla pettyneempi kävellessään pitkin keskustan katuja sinä iltana. Vanhemmat olivat luvanneet jo vaikka kuinka kauan sitten, että he viettäisivät koko illan yhdessä, koko perhe. Isosiskokin olisi mukana, eikä olisi poikaystävänsä luona niin kuin tavallisesti. He istuisivat iltaa yhdessä, tekisivät ruokaa ja söisivät sen oikein hitaasti, katsoisivat elokuvaa ja vitsailisivat yhdessä.
Mutta ei.
Ylitöitä! Boun syntymäpäivänä! Ja ainoa ilmoitus, jonka päivänsankari asiasta sai oli kaksi vastaamatta jäänyttä puhelua kännykkään ja lappu jääkaapin ovessa. Isosiskokin oli sitten päättänyt sopia muuta menoa ystäviensä kanssa, joten perheestä ei olisi Boulle seuraa täksi illaksi.
Se ärsytti. Se toden teolla ärsytti niin paljon, ettei mikään ollut ärsyttänyt tällä tavalla pitkään aikaan. He olivat suunnitelleet tätä jo niin kauan, suunnitelleet mitä söisivät ja minkä elokuvan katsoisivat. Ja yllättäen kaikki olikin peruttu.
Bou oli Mikun ja Kanonin hyvästeltyään lähtenyt iloisena kohti kotia, mennyt huoneeseensa, laittautunut kivannäköiseksi ja odottanut sitten huoneessaan omia asioitaan tehden. Hän oli odottanut valmiina omassa huoneessaan yli tunnin, ennen kuin oli päättänyt käydä keittiössä, jolloin hän viimein oli huomannut jääkapin oveen kiinnitetyn lapun isosiskolta: 'Vanhemmat jäivät ylitöihin, yrittivät soittaa sinulle. Menin kavereiden kanssa ulos, juhlitaan syntymäpäivääsi huomenna. Paljon onnea!'
Bou oli harkinnut soittavansa Mikulle ja Kanonille, mutta oli kuitenkin muistanut, että he olivat halunneet viettää illan kahdestaan. Bou ei missään nimessä halunnut häiritä heitä, joten hän oli jättänyt soittamatta parhaille ystävilleen syntymäpäiväseuran toivossa. Miku oli näyttänyt koko viikon onnellisemmalta kuin pitkään aikaan ja Bou olisi voinut laittaa päänsä pantiksi veikatessaan, että syy tähän onnellisuuteen oli Kanon ja tuleva ilta kahdestaan tämän kanssa. Joten Bou antaisi heidän edistää suhdettaan kahdestaan, ilman häntä. Ja näkisihän hän Mikun ja Kanonin huomenna, kun he tapaisivat rannalla kello kaksitoista.

Tajuttuaan, ettei hänellä oikeastaan ollut ketään kenelle soittaa tai ketään kenen kanssa viettää aikaa, Bou oli päättänyt lähteä kotoaan kaupungille. Hän toivoi löytävänsä jonkin kivan uuden paidan ostoskeskuksesta, johon hän suuntasi surumieliset askelensa. Kello läheni kahdeksaa, joten kaupat olisivat auki vielä pari tuntia. Hän asteli kohti ostoskeskusta iltahämärässä, katulamppujen kellertävien valojen luodessa raitoja kävelyteille.
"Tämä on varmasti kaikista tähänastisista syntymäpäivistäni kaikkein huonoin", Bou ajatteli kurjana. Hänellä ei ollut ketään juhlimassa tätä merkkipäivää hänen kanssaan, eikä hän ollut saanut yhtäkään korttia eikä lahjaa keneltäkään. Olisi ollut mukavaa, jos olisi ollut edes joku seuralainen, sillä täyttihän hän sentään kahdeksantoista. Hän saisi nyt hankkia auton, jos haluaisi... Hänen ei välttämättä enää tarvitsisi kävellä kouluun joka aamu, vaan hän voisi ajaa hienolla autolla koulun parkkipaikalle. Hän parkkeeraisi tietystikin Terukin auton viereen ja tervehtisi tätä joka aamu, ja he keskustelisivat koko matkan parkkipaikalta koulurakennukseen saakka. Sitten he menisivät yhdessä luokkahuoneeseen, jossa heidän täytyisi pitää matalaa profiilia suhteestaan. Heillä olisi lupa vain vilkuilla toisiaan huomaamattomasti ja jakaa salaperäisiä hymyjä, joista kukaan ulkopuolinen ei voisi päätellä mitään.

Haaveiden täyttäessä Boun päätä hänen jalkansa veivät hänet aina vain lähemmäs ostoskeskusta. Pian hän jo käveli hitain askelin oranssein valoin valaistun terassin ohi. Sen saman terassin, jonka ääressä he aina istuivat Mikun ja Kanonin kanssa, jutellen niitä näitä, nauraen, poltellen tupakkaa...
Boun alkoi juuri silloin tehdä mieli tupakkaa, mutta hän tajusi siinä vaiheessa jättäneensä ainoan askinsa kotiin.
Hienoa.
Savuton syntymäpäivä, se tästä enää puuttuikin.
Juuri kun hän käveli entistä turhaantuneempana toisen terassille vievän lyhyen porrasvälikön ohi, hänen katseensa tavoitti erään varsin tutun mieshenkilön profiilin.
Mies ei ollut yksin, vaan ilmeisesti kahden ystävänsä kanssa. Kolme miestä kävelivät eteenpäin, nauraen ja vitsaillen keskenään. Mies kohtasi Boun katseen...

"Bou?" Teruki hämmästyi. Hänen kulmansa kohosivat pienesti ja Boun huulille ilmestyi iloinen hymy. He katsoivat toisiaan pitkään, kunnes yllättäen Teruki naurahti pienesti. Hän kääntyi ystäviään päin ja pyysi heitä odottamaan hetken. Sitten, aivan kuin jostakin niistä lukuisista Boun haaveista kopioituna, Teruki laskeutui terassin portaat alas ja tuli suoraan Boun luokse.
"Mitä sinä kaupungilla teet?" Teruki kysyi. Hän näytti samaan aikaan sekä iloiselta että hämmästyneeltä. Nuo tummat silmät olivat niin ystävälliset ja suloiset niiden katsahtaessa tutkivasti vaaleahiuksista päästä varpaisiin.
"En oikeastaan yhtään mitään", Bou totesi. Hän tunsi ujouden iskevän, mutta paljon lievemmin kuin viimeksi heidän tavattuaan kaupungilla.
"Eikö sinun pitänyt viettää ilta vanhempiesi kanssa? Sinullahan on tänään syntymäpäivä", Teruki ihmetteli. Hän katsoi Bouta koko ajan silmiin, eikä Bou voinut olla hämmästelemättä, kuinka upea hän oli. Terukin pitkähköt tummat hiukset ja pieni hymy kaikkien komeiden kasvonpiirteiden ohella saivat hänet näyttämään niin hyvältä! Lisäksi hän oli pitkä ja laiha, pukeutumiseltaan tyylikäs ja olemukseltaan rento. Täydellinen kaikin puolin!
"He joutuivat jäämään töihin", Bou kertoi. Hän tunsi olevansa hieman vähäsanainen.
"Mutta miksi olet yksin syntymäpäivänäsi? Missä Miku ja Kanon ovat?" Teruki kysyi.
"Heillä oli omat suunnitelmansa tätä iltaa varten. Ne he suunnittelivat jo pitkä aika sitten, enkä halunnut mennä väliin", Bou selitti tilannetta vähän. Teruki nyökkäsi pari kertaa ymmärryksen merkiksi ja katsoi koko ajan nuorempaa silmiin.
"Oletko sinä sitten ihan tylsistynyt?" hän kysyi myötätunnon häivä äänessään.
"En nyt tylsistynyt, mutta ei minulla kyllä mitään tekemistäkään ole", Bou totesi suupielet pieneen hymyyn kaartuneena. Teruki naurahti.
"Joten, sinulla ei siis ole minkäänlaisia suunnitelmia täksi illaksi?" hän kysyi.
"Ei", Bou myönsi. Häntä alkoi jännittää ja hän toivoi, että tästä sittenkin tulisi upea syntymäpäivä...
"No... Jos haluat, niin... Voisithan sinä viettää iltaa minun kanssani", Teruki ehdotti hitaasti. Hän seisoi suunnilleen metrin päässä Bousta ja katsoi tätä nyt odottavasti silmiin. Vaaleahiuksisen huulilla ollut hymy leveni onnentunteen vaikutuksesta.
"Tai siis, minun ja kahden ystäväni kanssa", Teruki lisäsi nopeasti.
"Tietysti! Jos se vain sopii teille kaikille", Bou sanoi iloisesti. Hän oli jo melkein halaamassa Terukia, kunnes tajusi, ettei se välttämättä ollutkaan kovin hyvä ajatus.
"Varmasti sopii. Sinä olet pirteää seuraa", Teruki hymyili. Hän ojensi yllättäen oikean kätensä Bouta kohti. Vaaleahiuksinen hämmentyi ja vilkaisi Terukin silmiä, jotka tuntuivat hymyilevän hänelle. Bou keräsi nopeasti rohkeutta ja tarttui vasemmalla kädellään Terukin oikeaan. Vanhemman hymy oli niin pehmeä hänen puristaessaan pienesti Boun kättä ja kääntäessään katseensa kohti kahta terassilla odottelevaa ystäväänsä.
"Hän on Bou. Hän liittyy seuraamme täksi illaksi", Teruki ilmoitti ja katsoi Bouta silmiin. Molemmat hymyilivät ja Bou lähti onnellisempana kuin koskaan nousemaan portaita Terukin vierellä tämän kädestä kiinni pitäen.

He etsivät pöydän neljälle ja istuutuivat sen ääreen. Bou istui Terukia vastapäätä ja sai viereensä toisen tämän ystävistä. Pitkähkön miehen, jolla oli pieni parransänki.
"Bou, tässä ovat Toshi ja Seguchi. Ystäviäni lukioajoilta", Teruki kertoi viitaten kädellään seuralaisiinsa sitä mukaa kun mainitsi heidät. Boun vieressä istui siis Seguchi ja Terukin vieressä Toshi. Toshi oli värjännyt hiuksiaan vaaleammiksi ja näytti huomattavasti nuoremmalta kuin liikemiehen näköinen Seguchi.
"Hei", Bou tervehti Terukin ystäviä, jotka tervehtivät iloisesti takaisin.
"Boulla on tänään syntymäpäivä, voimme juhlia sitä tässä samalla", Teruki sanoi. Hän katsahti joukon nuorimmaista silmiin ja hymyili.
"Onneksi olkoon", Toshi toivotti.
"Juu, paljon onnea... Kuinka vanha sinä olet?" Seguchi kysyi epäilevä sävy äänessään.
"Täytän kahdeksantoista", Bou kertoi. Vierustoverinsa kasvoilla ollut ilme pehmeni heti.
"No hyvä. Minä jo ehdin pelästyä, että kuinka ihmeen nuorien tyttöjen kanssa Teruki oikein seurustelee", Seguchi naurahti. Hänellä oli hieman käheä ääni.
Bou vilkaisi luokanvalvojaansa nopeasti. Halusiko Teruki, että hänen ystävänsä saisivat tietää totuuden Boun sukupuolesta? Ja mitä ihmettä Seguchi tarkoitti seurustelulla?
"Bou näyttää nuoremmalta kuin on", Teruki totesi luoden vaaleahiuksiseen varovaisen katseen. Aivan kuin hän olisi halunnut sanoa, että kannatti olla varovainen sanomisiensa kanssa. Bou päätti olla kertomatta itsestään Seguchille tai Toshille oikeastaan mitään. Teruki päättäisi itse, mitä kertoisi Bousta ystävilleen.
"Mutta kahdeksantoistahan on varsin mukava ikä. Onko sinulla jo auto?" Toshi kysyi innoissaan.
"Ei", Bou hymyili. "Enkä kyllä luultavasti aio hankkiakaan."
"Niinkö? Miksi et?" Teruki kysyi enemmän uteliaana kuin hämmästyneenä.
"En minä tee autolla oikein mitään. Pääsen kaikkialle kävellen tai sitten junalla", Bou kertoi.
"Mutta mitenkäs työmatkat?" Seguchi kysyi. Bou arvasi, että tällä miehellä ainakin oli auto.
"Bou käy lukion kolmatta luokkaa, hän ei käy töissä", Teruki kertoi.
"Mistäs tiedät, etten minä vaikka silti tee töitä, vaikka olenkin lukiossa?" Bou kysyi viekkaasti.
"Koska aina kun sinua näkee koulun ulkopuolella, sinä olet kaupungilla Mikun ja Kanonin kanssa, etkä töissä", Teruki virnisti. Bou naurahti ja näytti kieltään vanhemmalle.
"Miten niin 'koulun ulkopuolella'?" Seguchi kysyi kulmat kurtistettuina. Terukin ilme muuttui vähän säikyksi.
"Öö, siis, kun se koulu, jossa minä opetan, tekee yhteistyötä sen koulun kanssa, jossa Bou on", Teruki sanoi nopeasti. Bou ei voinut estää pientä tirskahdusta. Tästä illasta voisi tulla täysi katastrofi, jos Teruki ei tosiaan halunnut paljastaa ystävilleen, että oli Boun opettaja. Jos hän selittelisi epähuomiossa sanomiaan asioita noin monimutkaisesti joka kerta, hän loppujen lopuksi puhuisi itsensä ansaan.
Seguchi ja Toshi tuntuivat kuitenkin nielevän Terukin tarinan sen enempiä epäilemättä. He nyökkäilivät ystävälleen ja katselivat ympärilleen.

"Haluaako joku tilata jotakin?" Toshi kysyi.
"Emmekö me sopineet, ettemme tilaisi enää lisää?" Teruki kysyi.
"Sovimme kyllä", Seguchi huomautti Toshille.
"Miten niin lisää? Eihän teistä kukaan ole tilannut vielä yhtään mitään", Bou hämmästeli.
"Sääntö ei tietenkään koske sinua", Toshi hymyili vaaleahiuksiselle.
"Koskee siinä mielessä, että Bou ei vielä saa juoda alkoholia", Teruki huomautti.
"Mistä te puhutte?" nuorin kysyi hämillään.
Kolme miestä vilkaisivat toisiaan. Sitten Seguchi päätti ottaa ohjat käsiinsä.
"Me olimme baarissa ennen kuin tulimme tänne", hän kertoi. "Emme me paljoa juoneet, lasilliset kukin, mutta sovimme juomisen jäävän siihen."
Bou vilkaisi Terukia. Tämä oli siis juopotellut kavereidensa kanssa ja saanut sitten ideakseen pyytää Boun viettämään iltaa kanssaan. Luultavasti alkoholi oli myös antanut hänelle hieman rohkeutta kysyä. Mutta nyt kun Bou katsoi Terukia, ei tämä vaikuttanut ollenkaan humalapäiseltä. Hänhän keskusteli aivan asiallisesti. Toisaalta ei täysin samalla tavalla kuin ennen, kun he olivat keskustelleet kahdestaan. Nyt Teruki ei tuntunut lainkaan niin muodolliselta kuin yleensä. Itseasiassa, hän ei vaikuttanut opettajalta enää ollenkaan. Tämä tuntui samalta kuin he olisivat olleet ystäviä jo pitkään ja olisivat vain päättäneet lähteä istumaan iltaa ostoskeskuksen terassille.
"Vai että sellainen sopimus", Bou hymähti.
"Mutta sinähän voit tietystikin tilata mitä haluat", Toshi sanoi katsoen nuorimmaista silmiin.
"En minä halua tilata mitään", Bou hymyili.
"Tilaa nyt jotain. Voin tarjota sinulle jotakin syntymäpäiväsi kunniaksi", Teruki tarjoutui. Hänen silmänsä hymyilivät taas.
"Voi miten suloista!" Toshi hihkaisi. "Teruki, mikset sinä koskaan tarjoa minulle mitään?"
"Tarjosin, kun sinä täytit kahdeksantoista", Teruki naurahti ja käänsi sitten katseensa taas Bouhun. "Haluatko jotakin?"
Bousta tuntui siltä kuin hän olisi voinut itkeä onnesta.
"En minä tarvitse mitään. Mutta kiitos, pelkkä tarjoutumisesi on paras syntymäpäivälahja aikoihin". Bou sanoi haltioissaan.
"Olen tosissani. Voin ostaa sinulle jotain", Teruki sanoi. Hän katsoi Bouta jokseenkin onnellisesti hymyillen.
"Mutta kun minun tekee oikeastaan mieli vain tupakkaa", Bou mutisi muistaessaan jälleen kyltymättömän tarpeen sisällään. Teruki katsoi häntä pitkään sanomatta mitään.
"No, ostan sinulle tupakkaa", hän sanoi yllättäen. Toshi ja Seguchi hätkähtivät.
"T- Teruki? Ostatko sinä alaikäiselle tytölle tupakkaa?" Seguchi änkytti.
"Teruki, mikset sinä koskaan osta minulle mitään?" Toshi kysyi. Tosin hänen hämmästyksensä vaikutti näytellyltä. Hänen silmissään oli hymy, kuten Terukillakin, mutta se hymy oli viekas ja tietäväinen, toisin kuin Terukin silmien hymy.
Bou puri huultaan pienesti.
"Voisitko tehdä sen?" hän kysyi hiljaa.
"Voin. Mielelläni", Teruki hymyili. Hän nousi tuoliltaan ja katsoi kaikkia pöydän ääressä istuvia vuorotellen silmiin.
"Bou, tuletko mukaan? En luultavasti osaa ostaa oikeaa merkkiä ilman sinun opastustasi", Teruki sanoi. Boun sisällä jossakin navan tienoilla tanssinut kupla tuntui yllättäen tanssivan entistä nopeammin. Bou nyökkäsi ja nousi ylös hänkin, jolloin tuo kupla hänen vatsassaan muuttui tuhansiksi perhosiksi, jotka tuntuivat kutittavan hänen vatsaansa sisäpuolelta.
He poistuivat terassilta ja kävelivät vieretysten sisään ostoskeskuksen automaattiovista.

Ostoskeskuksessa ei ollut enää paljoa väkeä, kun kello oli niin paljon. Elintarvikkeita myyvä kauppa oli kuitenkin auki keskiyöhön saakka, joten Bou ja Teruki menivät sinne. He katsoivat toisiaan silmiin monta kertaa. Bou huomasi olevansa Terukia ainakin kymmenen senttiä lyhyempi, minkä johdosta häntä alkoi hymyilyttää entistä enemmän. Hän ei oikein tiennyt miksi.
"Minä olen sinua vain viisi vuotta vanhempi", Teruki sanoi yllättäen. Bou katsahti toista ja nyökkäsi. Heidän askelensa kulkivat samaan tahtiin.
"Viisi vuotta sitten sinä olit kahdeksantoista", Bou totesi.
"Onko se sinusta pitkä aika?"
"Ei."
"Niin, ei minustakaan."
He kävelivät hieman vaitonaisina eteenpäin, kulkivat ristiin rastiin hyllyjen välissä. Molemmat tiesivät varsin hyvin, että tupakkaa myytiin kassoilla.
"Oh, täälläkin myydään näitä!" Bou hihkaisi ja kyykistyi erään hyllyn viereen. Teruki pysähtyi hänen vierelleen ja kumartui hieman lähemmäs katsomaan tuotetta Boun käsissä.
"Myydäänhän noita kaikissa kaupoissa", Teruki sanoi. Bou hypisteli pientä karkkipussia käsissään.
"Ei, ei myydä. Olen nähnyt näitä vain meidän kotimme lähellä olevassa kioskissa aikaisemmin", nuorempi sanoi laittaen pussin takaisin samaan kasaan muiden kanssa.
"Ainakin kaikissa keskustan kaupoissa on", Teruki sanoi suoristaen selkänsä.
"Miten sinä noin tarkasti tiedät?" Bou hymyili suoristautuen hänkin.
"Pidän noista, söin niitä usein vielä pari vuotta sitten", Teruki kertoi.
"Mikset syö enää?" Bou kysyi.
"Hammaslääkäri kielsi, hampaani olivat kuulema tarpeeksi huonossa kunnossa muutenkin", vanhempi hymähti peukalot farkkujensa taskuissa. Hän oli mukavan rehellinen, moni olisi jättänyt tuollaisen asian kertomatta. Bou piti ihmisistä, jotka osasivat olla omia itsejään heti alusta alkaen. Niin kuin Miku ja Kanon. Ja Teruki.
"Minä en pidä hammaslääkäreistä. Yleensä jätän menemättä, jos vanhempani varaavat ajan. Niinpä he tai sisareni menevät aina minun sijastani minulle varattuna aikana", Bou kertoi ottaen pari askelta eteenpäin. Kun Teruki astui askeleen, Bou kuuli pienen kilahduksen jostakin. Teruki otti toisenkin askelen ja sama kilahdus kuului taas. Hänen jokaista askeltaan säesti tuo sama kilahdus, johon Bou ei ollut kiinnittänyt huomiota kaupungin melskeessä. Hetken äänen lähdettä etsittyään Bou äkkäsi lukuisat lävistykset Terukin korvissa.
"Oho. Sinulla on noita aika monta", hän sanoi ihaillen. Hänellä itsellään oli vain yksi lävistys, vasemmassa korvalehdessä. Hän ei ollut koskaan halunnut huuleen, toisin kuin Miku, jolle huulilävistys oli ollut varsinainen pakkomielle ennen kuin sai sen. Yhden saatuaan Miku oli hankkinut toisen ja nykyään hän piti niitä enää melko harvoin. Bou ei halunnut ihoonsa reikiä hetken huuman vuoksi.
"Ai, juu. Tullut hankittua", Teruki hymyili heidän kävellessään eteenpäin.
"Sattuiko niiden ottaminen?" Bou kysyi uteliaana.
"Joidenkin enemmän kuin toisten. Ei se mitään hirvittävää kipua ollut", Teruki vastasi.
"En ole nähnyt noita ennen korvissasi", Bou pohti ääneen.
"En minä niitä kouluun laitakaan. Rehtori kieltää sen, hän antaisi minulle potkut, jos korvassani olisi yksikin koru työaikana", Teruki hymähti.
"Montako sinulla on?"
"Muutama."
"Voinko laskea?"
"Kaikki eivät ole korvissa."
Bou virnisti.
"Vaan missä sitten?" hän kysyi.
"Johan sinä olet utelias", Teruki naurahti tökkäisten vaaleahiuksista pehmeästi kylkeen.
"Tietenkin olen. Pelkästään korvissa sinulla on yli kymmenen!"
"Onko sinulla lävistyksiä?" Teruki kysyi.
"Vain yksi."
"Missä?"
"En kerro", Bou sanoi naurua pidätellen. He kiertelivät yhä hitaasti hyllyjen välissä, eikä kumpikaan suunnannut lähellekään kassoja.
Teruki sipaisi kädellään Boun pitkät hiukset sivuun ja kosketti kevyesti nuoremman korvalehdessä olevaa hopeaa rengasta.
"Se sopii sinulle", hän sano, päästäen Boun hiukset laskeutumaan jälleen vapaina. Nuorempi ei kysynyt, mistä Teruki oli tiennyt lävistyksen sijainnin.
"Kiitos", hän hymyili iloisesti.

"Meidän kannattaisi ehkä lähteä takaisin Toshin ja Seguchin luokse ennen kuin he huolestuvat", Teruki sanoi hetken kuluttua. "Lähdetäänkö?"
Bou nyökkäsi ja he kävelivät kassan kautta ulos kaupasta. Teruki osti nuoremalle tämän neuvoman askin ja ostoskeskuksen ulkopuolella hän antoi sen uudelle omistajalleen.
"Kiitos tuhannesti", Bou kiitteli poimiessaan sormiinsa yhden tupakan ja kaivaessaan sytkärin farkkuhaalarinsa taskusta.
"Eipä kestä. Hyvää syntymäpäivää", Teruki hymyili.
"Haluatko sinä?" Bou ojensi askia vanhemman kasvoja kohti. Teruki perääntyi tupakoista kauemmas saaden Boun kulmat kohoamaan hienoisesti.
"En pidä tupakasta", vanhempi sanoi.
"Aika lievästi sanottu. Taidat pikemminkin suorastaan inhota näitä pieniä kääröjä", Bou totesi hämmästyneenä. Teruki tyytyi vain nyökkäämään.
Nuorempi sytytti tupakkansa ja laittoi sen huuliensa väliin talteen siksi aikaa, kun laittoi sytkärin ja askin taskuunsa.
"Oletko koskaan edes maistanut?" Bou kysyi uteliaana. Tuntui omituiselta kysyä tällaista itseään viisi vuotta vanhemmalta mieheltä, joka lisäksi oli hänen opettajansa.
"Olen", Teruki myönsi. Tällä kertaa Bou vain nyökkäsi. Savu kohosi hänen huuliensa välistä hänen puhaltaessaan ilmaa ulos keuhkoistaan. Savukiehkurat nousivat illan pimeyteen.
"Onko sinulle määrätty jonkinlainen kotiintuloaika?" Teruki kysyi.
"Täytin kahdeksantoista enkä kahdeksan", Bou hymyili leikkisästi.
"Luultavasti silti tiedät, mitä tarkoitin", Teruki naurahti.
"Ei ole kotiintuloaikaa. Vanhempani luultavasti soittavat, kun tulevat kotiin ja tajuavat, etten minä ole siellä", Bou kertoi.
"Ja kun he kysyvät missä sinä oli ja keiden kanssa, mitä sinä vastaat?"
"En ainakaan, että luokanvalvojani ja kahden hänen ystävänsä kanssa ostoskeskuksessa", Bou totesi vieden tupakan jälleen huultensa väliin.
"Et tietenkään, sehän olisi vale", Teruki hymyili. "Eivät Toshi ja Seguchi olleet ostoskeskuksessa."
Bou naurahti ja katsoi vanhempaa syvälle silmiin. Niin lämmin ja ystävällinen katse...
"Vietättekö te usein tällaisia baari-iltoja kolmistaan?" hän kysyi uteliaisuuttaan.
"Emme. Seguchilla on paljon kiireitä töiden kanssa ja Toshilla on joka viikko uusi tyttöystävä, jonka kanssa hänen on vietettävä aikaa niin paljon, että ystäville ei liikene hetkeäkään", Teruki hymähti.
"Oletko sinä sitten muiden ystäviesi kanssa?" Bou kysyi.
"Olen. Mutta heidän kanssaan pysyn baareissa pidempään", Teruki naurahti.
"Onko sinulla paljon ystäviä?"
"Kai sen voisi niinkin sanoa. Tutustun uusiin ihmisiin juhlissa, yleensä muiden ystävieni kautta. Sinulla sen sijaan taitaa olla vain pari läheistä ystävää?"
"Mistäs niin päättelet?" Bou kysyi. Hän oli polttanut tupakkansa loppuun, joten he seisoivat paikoillaan enää vain keräämässä tietoa toisistaan. Boun mielestä tämä oli ihanaa!
"Koska tänään Miku ja Kanon olivat varattuja ja sinulla ei ollut ketään muuta illanviettoseuraa kuin sattumalta vastaan kävellyt opettajasi", Teruki hymähti.
"Luuletko, että sinun seuraasi liittyminen oli minulle jonkinlainen hätävaihtoehto tylsän illan varalle?" Bou kysyi. Hän kohdisti Terukiin suurten silmiensä katseen ja tämä liikahti hieman lähemmäs häntä.
"Mikä se sitten oli?" Teruki kysyi.
"Minulle tämä ilta ainakin oli ihana parituntinen ihanan ihmisen seurassa", Bou vastasi. Hän ei tiennyt, mistä hän sai rohkeutta lausua totuuden ääneen suoraan Terukille itselleen, mutta hän nautti perhosten lepattelusta vatsassa täysin siemauksin.
"Samoin", Teruki sanoi melko hiljaisella äänellä.
"Tämä oli ainakin ikimuistoinen syntymäpäivä", Bou totesi.
"Varmasti. Melko harva juhlii kahdeksattatoista syntymäpäiväänsä luokanvalvojansa kanssa", Teruki hymyili.
"Et sinä ole pelkkä luokanvalvoja", Bou sanoi hiljaa. "Se on vain ekstrana kaiken muun hyvän lisäksi."
He hymyilivät katsoessaan toistensa silmiin ja tuntuivat olevan niin lähellä toisiaan. Terukin käsi ojentui Boun kasvoja kohti...

"Kuinka hemmetin kauan teillä oikein menee yhden tupakka-askin ostamiseen, mitä?" kuului Toshin huudahdus terassin kaiteen luota. Teruki perääntyi Bousta nopeasti askelen verran ja kääntyi katsomaan ystäväänsä.
"Paljonko kello on?" hän kysyi.
"Puoli yksitoista. Mihinkäs aikaan pikkuneidin vanhemmat haluaisivat hänet kotiin?" Toshi kysyi suunnaten viekaskatseiset silmänsä nyt Bouhun.
"Sitten kun he huomaavat minun olevan poissa", vaaleahiuksinen vastasi hymyillen. Pikkuneiti...
"Tulkaa sitten takaisin meidän luoksemme. Me tilasimme oluet, kun teitä ei näkynyt", Toshi ilmoitti lähtien takaisin Seguchin luo. Teruki naurahti ja kääntyi katsomaan Bouta. Hän ojensi jälleen kätensä, jota vilkaistuaan Bou ojensi oman vasempansa ja tarttui pehmeästi Terukin oikeaan. He kävelivät yhdessä takaisin pöytään Toshin ja Seguchin luo ja istuutuivat entisille paikoilleen.
"Ostimme teillekin!" Toshi ilmoitti iloisena, osoittaen Terukin ja Boun edessä olevia laseja. "Boulle valitsimme siiderin, koska meidän mielestämme olut on jokseenkin miehekkäämpi juoma."
Bou tirskahti, muttei sanonut mitään. Hän vilkaisi Terukia, joka katsoi kahta ystäväänsä vuorotellen silmiin.
"Minä sanoin jo kerran, että hän on alaikäinen", Teruki huokaisi katsoen lähinnä Seguchia silmiin.
"Älä minua katso. Toshi puhuu turhaan monikossa, hän se kävi ostamassa nuo juomat kysymättä minulta mitään", Seguchi puolusteli.
"Ei nyt heitetä hyvää juomaa pois, juokoon sen jos haluaa! Kuulostat hänen isältään, etkä poikaystävältään", Toshi naurahti katsoen Terukia haastavasti.
"En ole noista kumpaakaan, joten tuskinpa minulla on varaa häntä estääkään", Teruki totesi vilkaisten Bouta.
Vaaleahiuksinen päätti juoda siideristään puolet. Se oli kompromissi, joten kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä.
"Oletko sinä siis lukiossa viimeisellä luokalla?" Seguchi kysyi Boulta, kun nuorimman siideristä oli juotu yksi neljäsosa.
"Jep", vaaleahiuksinen vastasi.
"Sittenhän sinulla on pian viimeiset kokeet edessäsi! Oletko jo aloittanut kertaamisen?" Seguchi kysyi.
"En, kokeisiin on kuitenkin vielä sen verran kauan aikaa", Bou hymyili.
"Mikä sinusta tulee isona?" Toshi kysyi.
"En tiedä. Olen miettinyt, että olisi kiva pelata pesäpalloa..."
Hetken heidän välillään vallitsi väreilevä hiljaisuus, mutta sitten Toshi ja Seguchi alkoivat nauraa ja Terukinkin huulilla kareili huvittunut hymy.
"Mitä? Mille te nauratte?" Bou kysyi.
"Pesäpalloa? Elämäntyöksesikö?" Seguchi hämmästeli.
"Se on niin poikamainen urheilulaji!" Toshi nauroi.
"Oletko harrastanut sitä joskus?" Teruki kysyi.
Bou katsoi kaikkia vuoron perään silmiin, mutta vastasi vain Terukille.
"Harrastin yläasteella."
"Kannattaa ehkä miettiä tulevaisuuden ammatiksi jokin hieman varmempi ala", Seguchi totesi pohdiskelevaan sävyyn.
"Minun mielestäni kyllä kannattaa seurata unelmiaan. Jos tosiaan haluaa pesäpalloilijaksi niin miksipä ei", Teruki hymyili.
"Olen samaa mieltä Terukin kanssa", Toshi ilmoitti.
"Paraskin puhumaan, kun et itse käy töissä", Seguchi naurahti kullanruskeatukkaiselle ystävälleen.
"Siksipä juuri minä olen paras puhumaan tästä aiheesta! Seuraan unelmaani täysillä", Toshi virnisteli saaden Boun ja Terukin nauramaan.

He istuivat terassilla vielä tunnin, kunnes tarjoilija tuli pahoitellen ilmoittamaan, että terassi suljettaisiin. Toshi joi nopeasti Boun siiderin loppuun ja he neljä poistuivat terassilta.
"Mihinkäs tästä sitten?" Seguchi kysyi.
"Minä ehdotan baaria!" Toshi hihkaisi.
"Minun olisi ehkä parasta mennä kotiin", Bou mietiskeli ääneen. Teruki katsahti häntä nopeasti.
"Oletko varma?" hän kysyi.
"Olen. Kyllä he nyt jo ovat kotona."
Teruki nyökkäsi muutaman kerran ja kääntyi sitten puhumaan kahdelle ystävälleen.
"Mihin me sitten menemme?" hän kysyi.
"Baariin, baariin, baariin..." Toshi alkoi kannustaa lyöden käsiään yhteen.
"Minä sanoisin, että joko kotiin, tai sitten johonkin kahvilaan", Teruki ehdotti.
"Kahvia toisaalta saa kotoakin", Seguchi huomautti.
"Joten kotiin siis?" Teruki kysyi.
"Baariin, baariin, baariin!" Toshi yhä yritti, mutta muut eivät oikein lämmenneet idealle.
"Mennään jokainen koteihimme ja soitellaan sitten seuraavasta tapaamisesta", Teruki sanoi.
"Selvä. Minä sitten lähden. Nähdään taas, pojat", Seguchi sanoi nyökäten ystävilleen. "Boulle vielä kerran hyvää syntymäpäivää."
"Kiitos", vaaleatukkainen hymyili Seguchin lähtiessä omaan suuntaansa.
"Juu. Moikka sitten, nähdään taas", Toshi sanoi lyöden kämmenensä Terukin kämmentä vasten. "Moikka Bou."
"Moikka", nuorin toivotti, kun Toshikin asteli kauemmas ostoskeskuksesta.
Teruki kääntyi kasvokkain Boun kanssa.
"Me näemmekin jo ylihuomenna kello kahdeksan", hän hymyili.
"Säännöllinen tapaaminen", Bou naurahti.
"Monesti viikossa", Terukikin nauroi.
"Nähdään."
"Nähdään."
Teruki tarttui hellästi Boun hartiaan ja veti lyhyemmän hellään halaukseen. Bou kietoi kätensä jäähyväisiksi vanhemman ympärille ja veti syvään henkeä. Teruki tuoksui hyvältä...
He vetäytyivät kauemmas toisistaan, mutta Boun yllätykseksi Teruki kumartui suukottamaan hänen poskeaan kevyesti.
"Hyvää syntymäpäivää vielä kerran", Teruki toivotti ja kääntyi sitten hitaasti kohti omaa menosuuntaansa.
"Kiitos", Bou kuiskasi yöhön, miljoonien kuplien poksahdellessa hänen vatsassaan onnesta ja innostuksesta.


A/N2: Tässä on kokonaisuudessaan tähän saakka valmistunut fic. Lisää osia luvassa vielä mooonta monta kappaletta, mutta en tiiä että milloin mahdollisesti :/ mahdollisimman pian kuitenkin.

Tähän mennessä ficissä esiintyneet faktat:
- Miku kävi tosiaan pelkästään pojille tarkoitettua lukiota
- Bou on oikeasti harrastanut pesäpalloa ja haaveillut pesäpalloilijan ammatista
- + nämä mun omat faktat, joiden perusteella Boulla ja Terukilla on oikeasti suhde ;D (mulla on ainaki miljoona todistetta!!!!)

[Tomo]

Awwwww ;__;<3
Yhyy no oletkos ihana kun nyt nämäkin tänne pistit. Tää on ihana. Voisin sanoa että paras antiku ficci mikä on tullut luettua, ja tää on muuten toinen ficci minkä oon lafissa lukenut ;o Tää koukutti mut aivan täysin ja sai rekkaamaan tänne 8D Ahh joten kaikki saavat kiittää tästä riesasta sinua :---D

Hohooo sulla vaikuttais olevan vedenpitäviä todisteita Boun ja Terukin suhteesta 8D olisi varmasti mielenkiintoista joskus kuulla niitä, saat paljastaa tietosi jossain vaiheessa !

Toi Toshi on aikas suloinen tapaus :3 Sellai lapsenmielinen eikä turhia murehdi, aika symppis tyyppi ^--^

"Tilaa nyt jotain. Voin tarjota sinulle jotakin syntymäpäiväsi kunniaksi", Teruki tarjoutui. Hänen silmänsä hymyilivät taas.
"Voi miten suloista!" Toshi hihkaisi. "Teruki, mikset sinä koskaan tarjoa minulle mitään?"
"Tarjosin, kun sinä täytit kahdeksantoista", Teruki naurahti ja käänsi sitten katseensa taas Bouhun. "Haluatko jotakin?"

:----D Awww Toshi~ Tosiaan, suloinen ihminen n__n

"Me näemmekin jo ylihuomenna kello kahdeksan", hän hymyili.
"Säännöllinen tapaaminen", Bou naurahti.
"Monesti viikossa", Terukikin nauroi.

Tää sai hymyilee tosi leveesti :---D Sulonen ja hauska
Ja toi lopetus ! Awww halipusut ;-;<3 Nehän on kohta jo pari ! Ja Miku ja Kanonkin alkaa edistymään. Voiii en malta odottaa jatkoa !

Oon tähän mennes tykänny tosta M/K parituksesta tässä ficissä enemmän, mikä saattaa johtua siitäkin että siitä on kerrottu enemmän, mutta nyt kyllä rakastuin Bou Terukiin ! *----* En muistanutkaan kuinka ihana pari tämä on. Niin söpöjä !

Miku/Kanon<3 Ähh osaat tän niin hyvin. Oot saanu niistä niin täydellisen parin, vaikkeivat ne vielä pari olekkaan. Kanon on niin ihana ujo. Ja sulkkuja molemmat. Hyvä ku ne etenee noin hitaasti. Siis kun on on jo 18 osaa mennyt eikä ne vieläkään oo pari. Ne on tosi söpöjä kun ei oo yhessä mut kuitenki molemmat tykkää toisistaan, vaikkakaan Kanon ei sitä kovasti näytä. Awwww oot saanu näistä ihania ! ;--;
Ja tuo maha kohtaus <3_____<3 Taisinkin jo vanhaan lafiin sen kuolata mutta pakko uudestaan sanoa että sulin! Silmät sydäminä luin sitä kohtaa.
Ja niitten viestittely. Rakkaus. Pupu-murmeli ;__;<3 Voih miten ihana se onkaan !

Ja haluan taas jälleen kerran hehkuttaa kirjotustyyliäs. Siis ensinnäkin se on tosi selkeää ja helppolukuista, ja erityisesti kappalejaot menee tosi hyvin ja helpottaa huomattavasti lukemista jos kappalejaot on kohdillaan.
Sitten kuvailus... se on aivan ihanaa. Saat tarinan elämään ja kuvailet tosi sulosesti kaiken.

"Bou, tuletko mukaan? En luultavasti osaa ostaa oikeaa merkkiä ilman sinun opastustasi", Teruki sanoi. Boun sisällä jossakin navan tienoilla tanssinut kupla tuntui yllättäen tanssivan entistä nopeammin. Bou nyökkäsi ja nousi ylös hänkin, jolloin tuo kupla hänen vatsassaan muuttui tuhansiksi perhosiksi, jotka tuntuivat kutittavan hänen vatsaansa sisäpuolelta.

TÄMÄ. Tämä oli niiin ihana ! Lempparini tästä viimesimmästä osasta. Toi sun kuvailus *----* Aivan fantastista. Oot onnistunut tosi hyvin.

Nyt en tosiaankaan malta odottaa seuraavaa osaa. Toivottavasti saamme sen nopeasti ^w^
Kiitoss<3 Nekkuu ! *heittää Hamia tikkarilla*

[sakuk]

Oon varmaan exlafissakin tätä kommentoinut, yritänpä etsiä...
Ah, tuossa! ...Ei, apua, en kopioi sitä sittenkään tähän. *Punast*
Eli, pidän koko ficistä ja sen ideasta. (Wow).
Tämähän on ihan normaali koulufic, mutta sitten lisätään ihastus opettajaan ja yhden oppilaan salaisuuksia. Täydellistä, Ham, täydellistä ~ !
Ja sun kuvailussa on tosi monia speciallyhyviä juttuja, kuten nuo Kanonin tuntemukset. Mä en osaa kirjoittaa noita kohtia, kuten esim. tuo mustasukkaisuuden tunne Kanonissa.
Ja mä niiiin tykkään Akanesta, se on tuollainen kiero pallero. <3 Tulee ihan mieleen omat pikkusiskot... *nyyhks*
Ja Teruki tuollanen pedofiili :'D Olis se kyl kivaa jos Teruki tulis jtn pedofiilimaista tekeen mut ;D Ah <3
Mut yhtä juttuu mä en oikeen tajua. Nimittäin sitä, et miks sun ficit aina kertoo pääasiassa Mikusta, mut vaan yks fic Bousta? :''D Vaik Bou on oikeesti sun rakkaus :---3
Mutta tässä mun asiat tiivistettynä, meen syömään lisää karkkia. Yhyy oon läski.
Ainiin, ja! Sä oot oikeesti kehittyny verrattuna vaikka Vaaleanpunaiseen! I feel it.
...Bye.

[HamtaroHam]

Snow Scene: Kyllä, laitoin loputkin ficistä :) Kiva, että tykkäät!
Laitan toki pian jatkoa, kiitos kommentista <3

Pikseli: Oon aatellu, että pitäis kerätä sellanen lista mun todisteista! :D Voisin itseasias alkaa keräillä~ 
Kiitos kehuista, ne on aina piristävää luettavaa <3 Ne lisäks antaa tosi paljon lisää motivaatiota kirjottaa!
Jep, päätin lopettaa kaupungilla hyppimisen ja kirjottaa ;) eeeeiii, tein kompromissin ja hypin kaupungilla + kirjotan 8D enks oo aika taitava ku mul riittää aikaa molempiin?
Kiitos kommentista! <3

Akiharu-san: Jep, Miku ja Kanon ovat läpinäkyviä, vaikkei Kanon sitä itse tajuakaan :D
Tietkö, ku olit quotettanu tohon ton virheen ni mun piti lukee se NELJÄ kertaa läpi, ennen ku löysin sen virheen sieltä! O__O mul on joku ongelma...
Jatkelen nyt~
Kiitos kommentista! :)

Yumi: Kiva kuulla, että tykkäät! ^^
Ja kivaa, että tykkät hahmoista~ Mulleki kelpais Teruki opeks!!! 8) Oikein mieluusti~ 
Neljäs lukukerta? Ihana kuulla, että tykkäät lukee tätä uudestaan moneen kertaan!
Kiitos kommentista + chupa chupsista~

Jii: Yaaayy~ kiva kuulla, että tykkäät! Ja säkin oot lukenu monta kertaa läpi? Thiiiiihahaaa~ Kivaa sekin! <3
Tietysti kirjoitan jatkoa!
Kiitos tikkareista + kehuista + koko kommentista! <3

Tomo: Tietysti pistin tämän! Vien tän kunnialla loppuun~ En kehtais jättää ficcii kesken. O__O
Paras antikku-fic jonka oot lukenu? Whiiiii kiva kuulla! :3
Kyllä, teen viel joskus listan mun painavista todisteista Boun ja Terukin suhdetta koskien ^^
Miku x Kanon on the beessttt~ ;) Bou ja Teruki on semmone mun päässä niin itsestään selvyys, että siit kirjottaminen jää aina jotenki vähemmälle? :'D
Kiitos kovasti kaikista kehuista <3 Kiva kuulla, että tykkäät juonen hitaasti etenevästä tahdista. Se tulee kyllä muuttumaan tässä pian..... :D
Kyllä, jatkon saatte nyt :3
Ja ohhoh, johan mulle satelee tikkareita! :D Kiitoksia siitä~
Ja kiitos koko kommentista! <3

mochi: Mumisemaan, awwww :D Kiva kuulla, että tykkäät!
Kiitos kaikista kehuista, iteki rakastan Miku x Kanonii ;D
Kiitos kommentista!

sakuk: Olet kommentoinut ex-lafissa, kyllä ^^
Kiva kuulla, että tykkäät ficistä, vaikka tässä onkin aika perusidea. Mut... niin oikeestaan kaikis mun An cafe ficeis, paitsi -Vaaleanpunainen- ficissä on. :D
Oooh, jeee! Joku tykkää Akanesta! :D Siistiiii~
Ei Teruki oo pedofiili! x''''''D Ei Bou oo lapsi :D Vaikka... tai... no... on se xD Joo, Teruki on pedofiili.

Mut yhtä juttuu mä en oikeen tajua. Nimittäin sitä, et miks sun ficit aina kertoo pääasiassa Mikusta, mut vaan yks fic Bousta? :''D Vaik Bou on oikeesti sun rakkaus :---3

Totta, Bou on mun rakkaus <3 MUTTA mullahan on kaks ficciä, joissa on Bou pääosassa (-Tyttö parhaalla hymyllä- ja -Vaaleanpunainen-) ja sitten on vielä -Turkoosi vesi- jossa on kaikkia jäseniä yhtälailla. Ja noi on kaikki semmosia mun ensimmäisimpiä ficcejä. Sitte jotenki tajusin, että ficeissä päähenkilön pitää olla sellanen, josta saa mahdollisimman paljon juttua irti. Kysymyksiä, vitsejä, kaikkee. Mikusta niitä saa enemmän ku Bousta. Mut Bou on silti mun rakkaus ^^ <3
Kiitos kommentista!

shinya: Kiva kuulla, että tykkäät tästä!
Teruki ja Bou on söpöjä aaaaaaina <3
Kiitos kommentista! Ja jatkoa saat heti nyt :D



A/N: Nonniiin! Vihdoinkin ENNEN JULKAISEMATON OSA! Niin että uutta materiaalia :D Ja tässä lähtee jo asiat vähän rullaamaan~ Vaikka onkin lyhyt osa niin kyllä varmaan meistä jokainen tietää, että ajatukset voi ihmisen päässä seikkailla lyhyessäkin hetkessä vaikka kuinka monen asian ympärillä. :D Tai sitten YHDEN asian ympärillä..... 8)
Olkaa hyvät~



19. luku - Rannalla

"Ja te ette ehkä usko tätä, mutta hän halasi minua! Ja tätä te uskotte vielä vähemmän, sillä –"
"Halasi sinua? Terukiko? Uskomatonta! Hänhän on sinun luokanvalvojasi!" Miku huudahti.
"Shh! Hiljempaa! Joku hänen kavereistaan saattaa kuulla", Bou suhahti närkästyneenä.
"Juurihan sinä sanoit, etteivät he tienneet sinun olevan poika", Kanon huomautti.
"Mutta eivät Toshi ja Seguchi ole Terukin ainoat ystävät", Bou muistutti ja Kanon tyytyi vain kohauttamaan olkiaan.
"Mutta mitä hän teki halattuaan sinua?" Miku palasi keskeytyneeseen tarinaan.
"Aivan", Bou hihkaisi, aivan kuin olisi vasta muistanut olleensa kertomassa jotakin. "Hän suuteli minua."
"Mitä?!" Miku ja Kanon huudahtivat ällistyneinä.
"No hyvä on, ei se mikään varsinainen suudelma ollut, mutta hän pussasi minua poskelle", Bou hihitti. Hän näytti niin onnelliselta, ettei Kanon oikeastaan osannut sanoa mitään. Mitä voisi enää sanoa ihmiselle, joka jo oli onnensa kukkuloilla?

"Uskomatonta", Miku päivitteli. "Uskomatonta!"
"Eikö olekin?" Bou hihkui. "Hän vain veti minut luokseen ja sitten tunsin hänen huulensa poskellani. Se oli ihanaa!"
"Eikä! Olen niin kateellinen!" Miku älähti nauru kasvoillaan.
"Kateellinen?" Kanon kohotti kulmiaan.
"Siis, en Terukista", Miku naurahti. "Vaan siitä, että hänellä on joku, jonka kanssa tapahtuu!"
"No onhan sinullakin!" Bou hymyili katsoen Mikua jokseenkin salaperäisellä katseella. Kanon ei tiennyt, mistä oli kyse.
"Ei puhuta nyt minusta", Miku aloitti. "Me juhlimme nyt sinun syntymäpäivääsi, joten me puhumme –"
"Mitenkäs teidän iltanne meni?" Bou kysyi Kanonilta. Miku vilkaisi vaaleahiuksista kulmat kurtussa.
"Tuota... Hyvin", Kanon vastasi. Hän ei oikein tiennyt, mistä nuo epämääräiset lauseet putkahtelivat hänen päähänsä yhtenään.
"Kuulostipa laimealta", Bou hämmästeli.
"Kanon tapasi perheeni, siinä kaikki", Miku sanoi nopeasti.
"Ettekö te edes halanneet?" Bou kysyi surullisena.
"Mitä sinä nyt höpötät?" Miku älähti.
"En minä mitään höpötä. Sitä paitsi minä kysyin Kanonilta enkä sinulta", Bou näytti Mikulle kieltä. "Joten Kanon, oliko sinulla kivaa Mikun kanssa?"
Kanon katseli molempia ystäviään vuoron perään silmiin. Kyllä, hänellä ainakin oli ollut kivaa. Mikun kanssa oli aina kivaa. Mutta entä jos hän ei halunnut vastata, että ilta oli ollut 'kiva'? Jos hän halusi sanoa sen olleen jotakin enemmän? Hän ei ollut saanut unta eilisiltana, sillä Miku oli pyörinyt hänen ajatuksissaan niin häiritsevän paljon. Loppujen lopuksi hän oli nähnyt pojasta untakin...

"Kanon? Kuunteletko sinä minua?" Bou kysyi heiluttaen kättään nuorimman kasvojen edessä. Mustahiuksinen räpäytti silmiään ja tajusi jääneensä tuijottamaan tyhjää.
"Kuuntelen. Oli kivaa", Kanon vastasi. Se oli totuus, vaikkakin vain puolet siitä.
"Hyvä sitten. Mitä te teitte?" Bou kysyi. Hän ei antanut Mikulle puheenvuoroa.
"Lähinnä vain istuimme ja juttelimme. Luimme Mikun vanhoja kouluvihkoja", Kanon vastasi.
"Lähinnä? Entäs sitten, kun te ette istuneet, jutelleet ja lukeneet vanhoja vihkoja?" Bou kysyi uteliaana. Kanon ei halunnut vastata. Hän vilkaisi Mikua saadakseen apua, sillä ei itse tiennyt, mitä sanoa.
"Se sitten taas ei kuulu sinulle", Miku sanoi vaaleahiuksiselle nopeasti. Hetken aikaa Bou näytti hämmästyneeltä, mutta seuraavassa hetkessä hänen kasvonsa kuvastivatkin pelkkää surua.
"Et sinä ole ikinä ennen salannut minulta mitään", hän sanoi loukkaantuneena. "Sinä olet aina kertonut minulle kaikesta. Olin ainut, kenelle sinä kerroit Tatsusta –"
"Ole hiljaa!" Miku huudahti nopeasti. Bou vaikeni, mutta näytti yhä surulliselta. Kanon toivoi, että nuo kaksi olisivat voineet kertoa hänelle lisää yhteisestä menneisyydestään, mutta ilmeisesti se ei vieläkään Mikun mielestä kuulunut hänelle.
"En kai minä ole tehnyt mitään pahaa?" Bou kysyi surullisena.
"Äh, Bou, et tietenkään. Minä vain ajattelin, että ehkä minulla saa olla edes yksi salaisuus jonkun muun kuin sinun kanssasi", Miku sanoi pahoittelevasti.
"Mutta miksi edes sen yhden pitää olla salaisuus?" vaaleahiuksinen kysyi.
"Sinä et ymmärrä... Sinä et koskaan pidä mitään salaisuutena", Miku huokaisi.
"Et sinäkään ole ennen pitänyt", Bou mutisi loukkaantuneena.
"Mutta kun sinä olisit kertonut Kanonillekin kaiken, vaikket edes tuntenut häntä", Miku syytti. Bou katsoi hetken Mikua suurilla silmillään ja käänsi sitten katseensa maahan. Miku asteli hänen luokseen ja silitteli hänen hiuksiaan.
"Kerron joskus myöhemmin, jooko?" vaaleanruskeahiuksinen ehdotti hiljaa ja Bou nyökkäsi hetken kuluttua hivenen onnellisemman näköisenä.
"Menemmekö me sinne rannalle?" Kanon kysyi hiljaa. Hän ei utelisi, vaikka tiesi, etteivät Miku ja Bou ehkä koskaan kertoisi, mistä äskeinen keskustelu oikein juonsi juurensa. Ehkä hänen ei vain kuulunut tietää.

He lähtivät kaikki kolme hieman vaitonaisina kulkemaan eteenpäin. Asvalttitie heidän allaan johdatti heitä joka askeleella hieman lähemmäs määränpäätään: suurta hiekkarantaa.
Aurinko paistoi heidän yllään lämpimästi, vaikka olikin jo syyskuu.
“Aah, ihanaa kun on lämmintä ja pääsee kävelemään hiekalle”, Miku sanoi venytellen. Hän hymyili itsekseen ja Kanon olisi yllättäen halunnut pysäyttää ajan. Jäädä katselemaan ikuisiksi ajoiksi paikoilleen pysähtynyttä venyttelevää Mikua.
“Niinpä. Aurinko saa minut aina iloiseksi, tapahtui mitä tahansa”, Bou sanoi iloisesti.
“Aurinko saa minun silmäni aina särkemään”, Kanon sanoi. Hän tosiaan piteli jatkuvasti kättään otsallaan kuin lippana, jottei aurinko pääsisi häikäisemään häntä. Miku naurahti ja pörrötti nuorimmaisen mustia hiuksia.
“Mikset käytä aurinkolaseja?” hän kysyi.
“En minä omista aurinkolaseja”, Kanon vastasi.
“Mitä? Et omista?” Miku hämmästeli. “Vaikka auringonvalo tekee silmäsi kipeiksi?”
“Tiedän, melko epäloogista, eikö vain?” Kanon hymähti.
“Ehkä vähän. Osta joskus? Mennään yhdessä shoppaamaan! Tarvitsenkin uuden kosteusvoiteen”, Miku höpötti alkaen kaivella taskujaan. “Vaikkei minulla kyllä ole rahaa edes jäätelöön. No, voinhan minä aina mennä vaikka soittamaan kadulle ja tienata vähän. Ehkä sitten saan ihoni parempaan kuntoon.”
“Sinun ihosihan on hyvässä kunnossa”, Kanon sanoi vilkaisten vanhempaa poikaa, joka asteli hänen vierellään hieman liiotelluin, keinuvin askelin. Hän antoi katseensa laskea Mikun koko vartalon pituudelta ylhäältä alas saakka, tutkia noita keinuvia askelia, jotka saivat tämän hieman väljät vaatteet aina välillä kiristymään jostakin kohdasta hieman enemmän kuin muualta. Hoikka vartalo, lantio keinui leikkisästi puolelta toiselle askelten tahtiin…
“Eikä ole. Siinä on näppyjä”, Miku sanoi pudistellen pienesti päätään ja jääden paikoilleen. Kanon ojensi kätensä ja kosketti toisen poskea hellästi. Miku hymyili ja ojensi oman kätensä nuoremman kasvoja kohti.
“Sinun ihossasi ei ole mitään vikaa”, Kanon sanoi. Miku hiveli sormillaan mustahiuksisen kasvoja, poskia ja nenänvartta, leukaa sekä kaulaa…
“Sinun ihosi on täydellinen”, Miku sanoi. Tuuli hulmutteli pienesti hänen hiuksiaan ja Miku näytti entistä paremmalta seistessään siinä Kanonin edessä hellä hymy huulillaan.

“Hei, te kaksi olette kyllä tosi söpöjä, mutta me olemme nyt perillä”, Bou palautti Kanonin jälleen takaisin todellisuuteen. Mustahiuksinen ravisti päätään ja katsoi hämmästyneenä Mikua, joka kuitenkin oli jo kääntänyt katseensa kohti auringossa kylpevää hiekkarantaa. Pojan kasvot loistivat ilosta.
“Mikä minua vaivaa?” Kanon kysyi itseltään hämillään. Hän ei ollut nukkunut kovinkaan paljoa edellisenä yönä, sillä se Mikusta nähty uni oli valvottanut häntä. Siinä unessakaan ei ollut ollut mitään järkeä. Miku oli lähetellyt siinä tekstiviestejä ja piilotellut vatsaansa muiden ihmisten katseilta. Lopulta hän oli vetänyt Kanonin kanssaan johonkin pimeään nurkkaan, vetänyt paitansa pois ja antanut Kanonin tosiaan nähdä vatsansa… Uni oli kuitenkin päättynyt ennen kuin mustahiuksinen oli ehtinyt nähdä yhtään mitään. Unista ei aina ottanut selvää, mutta se oli silti pitänyt Kanonin valveilla. Ehkä hänen tämänhetkiset omituiset ajatuksensa johtuivat väsymyksestä?

Bou ja Miku kiiruhtivat jo edellä rantahiekassa tarpoen. Kanon lähti heidän peräänsä ajatukset yhä hieman hämärtyneinä ja selvittämättöminä.
“Tässä on hyvä paikka, eikö olekin?” Miku kysyi pysähtyen yllättäen paikoilleen.
“On, tämä on loistava kohta”, Bou myönteli ja laski olkalaukkunsa hiekalle. Hän avasi sen ja veti sen sisältä esiin suuren ruudullisen viltin.
“Miksi teillä on tuollainen?” Kanon hämmästeli.
“Tarvitsemmehan me jotakin, minkä päällä istua, höpsö”, Miku naurahti auttaessaan Bouta levittämään vilttiä tasaisesti hiekalle. Kanon nyökkäsi ymmärryksen merkiksi.
“Tämähän alkaa muistuttaa kunnon retkeilyä”, hän naurahti muistaessaan heidän juuri kaupasta ostamansa eväät, jotka nyt odottelivat Boun olkalaukussa.
“Tietenkin. Boun syntymäpäivää pitää juhlistaa kunnolla. Ei sitä ihan joka päivä täytetä kahdeksaatoista”, Miku hymyili vaaleahiuksiselle, joka hymyili kiitollisena takaisin.
“Se on totta”, Kanon nyökytteli

He istuutuivat viltille, asettuivat aloilleen ja juttelivat niitä näitä. Lähinnä Bou kertoi enistä tarkemmin edellisen illan tapahtumista ja omista tunteistaan Terukia kohtaan. Kanon tunsi sisällään koko ajan kalvavan eräänlaisen kateuden ja syyllisyyden sekaisen tunteen Boun puhuessa ihastuksestaan.
Kateus.
Kanonkin olisi halunnut tuntea tuollaisia tunteita. Hänen oli oikeastaan hyvin vaikea muistaa, oliko hän koskaan ihastunut kunnolla koko elämänsä aikana. Hän ei muistanut ainakaan koskaan tunteneensa mitään Boun kuvailun kaltaista sydämessään. Paitsi…
Kanon vilkaisi vierellään istuvaa Mikua nopeasti ja tunsi punastuvansa omaa typeryytään. Miku oli poika.
Vaan mitäpä sitten…? Poika tai tyttö, eihän Kanon tiennyt, kummat häntä kiinnostivat. Vai tiesikö? Kiinnostivatko pojat häntä tyttöjä enemmän…? Kiinnostivatko tytöt häntä ollenkaan? Mistä sen tiesi, kiinnostivatko pojat vai tytöt enemmän?
Syyllisyys.
Aina kun hän katsoi Mikua ja muisteli Boun kuvailemia tunteita ihastumisesta, ne tuntuivat sopivan loistavasti yhteen. Bou kertoi olevansa iloinen tullessaan kouluun, sillä hän tiesi koko ajan pienen jännityksen kera, että tulisi pian tapaamaan Terukin. Sama päti Kanonin sisällä Mikun kohdalla. Hän oli aina iloinen nähdessään Mikun. Hieman hermostunut kylläkin, mutta silti todella iloinen.
Niinpä aina kun Bou alkoi hehkuttaa Terukia ja heittää villejä kuvitelmia mahdollisesta suhteesta tämän kanssa, Kanon ei voinut olla ajattelematta Mikua. Häntä hävettivät hänen oman päänsä sisällä vellovat ajatukset, mutta hän ei päässyt niistä eroon. Varsinkaan iltaisin ennen nukkumaanmenoa, kun kaikki päivän tapahtumat pyörivät päässä. Silloin Kanonilla oli aina liikaakin aikaa miettiä omituisia tuntemuksiaan, joita Miku tuntui hänelle aiheuttavan.

“Mieti nyt, jos te suutelisitte keskellä koulun käytävää. Siitähän muodostuisi hirveä skandaali, kun rehtori saisi tietää. Teruki erotettaisiin, luultavasti sinutkin… Kaikkia alettaisiin kuulustella mahdollisesta homoudesta. Parhaassa tapauksessa he pääsisivät minun jäljilleni nopeasti, jotta voisin vihdoinkin päästä pois siitä kamalasta koulusta”, Miku naureskeli oman mielikuvituksensa tarinoille.
“Älä mene noin pitkälle. Mutta eikö niin, etteivät ihmiset koskaan suukota tai halaa toisia ihmisiä ilman, että heillä on jokin taka-ajatus? Joten Teruki pitää minusta!” Bou pohdiskeli iloisesti.
“Tuosta halaamisesta en kyllä ole samaa mieltä. Ei minulla ole mitään taka-ajatuksia, kun halaan sinua”, Miku sanoi.
“Niin, totta. Mutta jos halausta seuraa se jännittynyt olo ja mielihyvän tunne toisen ihmisen läheisyydestä, se on merkki, eikö olekin?” Bou mietti. Kanon tunsi jälleen punastuvansa, sillä hänen mieleensä nousi välittömästi muisto edellisestä illasta Mikun huoneessa, kun tämä oli yllättäen vetänyt hänet halaukseen ja silitellyt hänen selkäänsä ja hiuksiaan…
“Jep, niin se minustakin menee”, Miku nyökytteli nousten ylös paikoiltaan.
“Mihin sinä menet?” Bou kysyi.
“Ajattelin, että olisi kiva kokeilla, kuinka lämmintä tuo vesi on”, Miku sanoi. Hänen huulilleen ilmestyi innostunut hymy.
“Oletko tosissasi?” Bou kohotti kulmiaan hämmästyneenä.
“Tietysti! Minulla on uimahousutkin mukana”, Miku naurahti kiiruhtaen omalle laukulleen ja vetäen sieltä esiin punaiset uimahousut. Ne näyttivät lähinnä kankaisilta pitkälahkeisilta shortseilta, mutta ilmeisesti ne päällään Miku oli suunnitellut menevänsä uimaan.
“Siis… oletko tosissasi?” Bou toisti kysymyksensä.
“Minä vastasin jo. Olen ihan tosissani. Kuka tulee kanssani?” Miku kysyi innoissaan ja katsoi kahta viltillä istuvaa vuorotellen silmiin. Kanon ja Bou vilkaisivat toisiaan hieman hämillään ja kääntyivät sitten katsomaan Mikua.
“Tuota, oletko tosissasi?” Kanon kysyi hitaasti. Vaaleanruskeahiuksinen ärähti itsekseen, heitti uimahousunsa laukkunsa päälle, tömisteli joukon nuorimmaisen luokse ja polvistui hiekalle tämän eteen.
“Olen tosissani. Tuletko kanssani edes kokeilemaan?” Miku pyysi. Hän tarttui Kanonin käsiin ja katsoi tätä silmiin niin läheltä sellaisella katseella, että se sai Kanonin vetämään syvään henkeä ja sydämen lyömään melkein kipeän lujaa hänen rinnassaan.
“E- en minä ottanut mitään siihen tarvittavia välineitä mukaan”, Kanon sai sanotuksi. Miku laski yllättäen päänsä nuoremman olkapäälle ja huokaisi. Hetken aikaa tämä vain pysyi paikoillaan otsa vasten Kanonin hartiaa, kunnes yllättäen mustahiuksinen tunsi Mikun kädet reisillään.
“Otat paidan pois ja tulet nämä päälläsi”, vanhempi sanoi hypistellen Kanonin farkkushortseja sormissaan. Hän kohotti kasvonsa ja katsoi tummilla silmillään nuorempaa anovasti ja uskomattoman suloisesti silmiin. Kanon tunsi omituisia väristyksiä pitkin kehoaan, eikä ollut epäilystäkään siitä, etteivätkö nuo väristykset olisi olleet lähtöisin Mikun sormista hänen reisillään. Hän ei tiennyt, mitä ajatella ja hänellä oli hyvin hämmentynyt olo. Hän yritti perääntyä hieman, mutta Miku seurasi perässä. Kanon laski selkänsä viltille ja makasi paikoillaan, mutta Miku tuli silti kasvoinensa ja käsinensä ihan yhtä lähelle kuin äskenkin. Vanhempi kumartui mustahiuksisen päälle kutitellen samalla oikealla kädellään tämän rintakehää paidan läpi.
“Tulisit nyt…” Miku maanitteli yhä sellainen uskomattoman suloinen katse silmissään.
“E- en minä voi –“, Kanon änkytti. Mikun sormet hypistelivät hänen paitansa helmaa.
“Ole kiltti…”
“E- en minä voi, kun –“
Mikun sormet olivat hänen paitansa alla.
“Kanon kiltti?” vanhempi sanoi hiljaa niin lähellä Kanonin kasvoja, että mustahiuksinen tunsi toisen lämpimän hengityksen vasten huuliaan. Mikun kädet hivelivät hänen kylkiään… Kanon tunsi jälleen lukuisia väristyksiä kaikkialle kehollaan.
“Johan sanoin, e- en –“
Mikun kosketus tuntui nautinnolliselta, tämä laski kätensä nuoremman lanteille ja Kanon tunsi tämän sormet housujensa vyötärön sisäpuolella…
“Hyvä on! “ Kanon huudahti nopeasti. Hän näki Mikun hymyilevän pikaisesti ennen kuin tämä nousi hänen päältään. Kanon veti syvään henkeä ja kohottautui itsekin istumaan. Hänen sydämensä löi hyvin lujaa.
“Kiitos”, Miku hymyili nuorimmalle, otti uimahousunsa laukkunsa päältä ja lähti itsekseen tanssahdellen kohti yhtä rannalla olevista pukukopeista, joka oli aivan heidän vilttipaikkansa vieressä.

Kanonista tuntui siltä kuin hän olisi tärissyt. Miku koskettamassa hänen paljasta ihoaan tuolla tavalla… Se oli vaaraksi hänen mielenterveydelleen. Miten saattoi olla mahdollista, että jonkun kosketus tuntui noin hyvältä?
Kanon vilkaisi nopeasti vierellään istuvaa Bouta ja hämmästyi nähdessään tämän kasvoilla tietäväisen virneen.
“M- mitä nyt?” hän kysyi hitaasti.
“Oi, ei mitään”, Bou sanoi salaperäisesti ja käänsi katseensa kohti aurinkoa niskojaan nakellen. Pitkät platinanvaaleat hiukset asettuivat tyylikkäästi paikoilleen ja tuntuivat säkenöivän kilpaa auringon kanssa.
“Eikö mitään?” Kanon varmisti varovaisesti. Bousta ei aina ottanut selvää.
“No, ehkä vähän jotain”, vanhempi hymyili yhä samaa tietäväistä hymyä. Kanon kohotti kulmiaan.
“Mitä niin?” hän kysyi hitaasti.
“Ei ihmeempiä… Se vain, että Miku ei kauhean usein käyttäydy tuolla tavalla ketään kohtaan”, Bou sanoi itsekseen virnistellen.
“Tuota… eikö?”
“Ei. Ei tosiaan”, Bou hymyili ja kääntyi katsomaan nuorempaa silmiin. “Tiedätkö, sinun hengityksesi värisi, kun Miku kosketti sinua.”
Kanon tunsi punastuvansa ja hän varoi visusti katsomasta Bouta silmiin.
“Lisäksi sinä kohotit lantiotasi”, vaaleahiuksinen jatkoi selvästi huvittuneena.
“Enpäs”, Kanon tokaisi tiedostaen punastuvansa koko ajan enemmän ja enemmän.
“Kohotitpas. Ja Miku laski omaansa, joten jos voit siitä jotakin päätellä, niin kuin minä voin, niin sanonpahan vain, että –“
“Shh! Ole hiljaa, hän kuulee”, Kanon suhahti vilkaisten hädissään sitä pukukoppia, johon Miku oli mennyt.
“Miksei hän saisi kuulla?” Bou kysyi. Kanon avasi suunsa, mutta sulki sen heti perään. Häntä hävetti entistä enemmän. Miksi Bou toi tällaisen kiusallisen asian esille näin avoimesti? Miksi Miku oikein meni tekemään tuollaisia asioita keskellä päivää ihmisiä täynnä olevalla hiekkarannalla?! Työnnellä nyt sormiaan muiden housujen sisään… Kanonia punastutti taas.
“Koska niin ei tapahtunut”, hän vastasi Boun typerään kysymykseen.
“Oi kyllä tapahtui. Minä seurasin sitä koko ajan sivusta. Te kaksi taisitte kyllä täysin unohtaa, että maailmassa oli muitakin teidän lisäksenne”, vanhempi sanoi virnistellen. Kanon painoi katseensa jälleen maahan. Bou tiesi taas. Kanon ei ainakaan ollut tiedostanut yhtään mitään muuta kuin Mikun yläpuolellaan ja tämän käden vartalollaan sen hyvin lyhyen hetken ajan.

“Älä ole noin ujo. Sinunhan pitäisi vain olla iloinen”, Bou hymyili iloisesti.
“Mistä?” Kanon hämmästeli vaimeasti.
“Siitä, että Miku teki sinulle noin. Eikö se muka ollut kivaa?” Bou kysyi ystävällisesti.
“Tuota…” Kanon mutisi, muttei kerennyt edes kunnolla aloittaa lausettaan, kun Miku yllättäen astui ulos pukukopista.
Tämän yllä oli yhä se sama t-paita, mutta housunsa hän oli saanut vaihdettua. Miku tarpoi hiekassa kohti Bouta ja Kanonia.
“Syömmekö ennen kuin lähdemme uimaan?” hän kysyi. Hän katsoi puhuessaan Bouta silmiin, muttei vilkaissutkaan Kanonia. Se hämmästytti nuorinta hieman.
“Minä en ole tulossa uimaan, mutta olen nälkäinen”, Bou myönteli nyökytellen.
“Samoin minä. Syödään siis”, Miku hymyili ja istuutui viltille vaaleahiuksista vastapäätä. Kanon jäi jälleen vaille huomiota.
Bou kaivoi heidän eväänsä esiin laukustaan, ojensi Mikulle tämän ostokset ja Kanonille tämän omat. Vaikka kaksi muuta alkoivatkin syödä hyvällä ruokahalulla, Kanon ei koskenutkaan ostoksiinsa.

“Mikset sinä tule uimaan?” Miku kysyi Boulta.
“Ei huvita. Eikä minulla edes ole vaatteita, joilla mennä uimaan”, vanhempi sanoi ja Miku nyökytteli ymmärtäväisenä. Kanon esti vaivoin tuhahduksen. Eikö hänkin muka juuri ollut sanonut, ettei hänellä ollut uimiseen sopivaa vaatetusta mukana? Ja mitä Miku olikaan tehnyt? Tunkenut kätensä hänen paitansa alle! Oliko tällainen reilua? Ei, ei ollut.
“Mites tänään se sinun luoksesi yökylään tuleminen?” Miku kysyi.
“Ai niin! Minä ihan unohdin sen!” Bou henkäisi peittäen suunsa kädellään. “Koska vanhempani eivät eilen olleet kotona, päätimme yhdessä siirtää syntymäpäiväni juhlistamisen tälle päivälle.”
“Eli ei tule onnistumaan?” Miku totesi.
“Ei, valitettavasti”, Bou huokaisi. “Mutta mitäs jos te tulisitte seuraavalla viikolla?”
“Sopii ainakin minulle”, Miku nyöktteli innoissaan.
“Kanon, sopiiko sinulle?” Bou kysyi kääntyen katsomaan joukon nuorinta. Kanon kohautti olkiaan. Häntä ärsytti, kun Miku ei vieläkään katsonut häntä silmiin.
“Et tiedä?” Bou kysyi.
“Minun on kysyttävä vanhemmiltani”, Kanon sanoi ja Bou nyökkäsi.

Pian Miku ja Bou olivat saaneet eväänsä syötyä, mutta Kanon vasta aloitteli omiaan.
“No niin, mennäänkö uimaan?” Miku kysyi innoissaan ja katsoi mustahiuksista vihdoinkin.
“Kohta”, Kanon sanoi kohottaen puoliksi syötyä voileipäänsä paremmin nähtäville.
“Selvä”, Miku myöntyi. Hän nousi ylös ja katseli merelle päin. Auringonvalo oli lämmin ja se sai meren kimaltelemaan kauniisti. Tuuli pienesti, joten ei ollut liian kuuma. Oli mukavaa, kun syksylläkin saattoi vielä tulla rannalle.
Kanon katsoi Mikua, joka yhä tuijotteli aaltoilevaa merta. Pojan hiukset heiluivat pienesti tuulen ansiosta ja väljä t-paita kiristyi edestä rintaa vasten. Suurien uimashortsien lahkeista pistivät esiin tämän hoikat, sileäihoiset jalat. Jostakin omituisesta syystä Kanon olisi halunnut koskettaa Mikun pohkeita. Vain koskettaa kevyesti, edes sormenpäillään…
“Miku, ajeletko sinä jalkojasi?” Bou kysyi hämmästyneenä.
“Mitä?” Miku heräsi ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan vaaleahiuksista.
“Ajeletko sinä jalkojasi?” Bou toisti kuulostaen nyt jo varsin huvittuneelta. Miku avasi suunsa, muttei sanonut hetkeen yhtään mitään.
“Ajelen”, hän myönsi lopulta. Bou alkoi nauraa eikä Kanonkaan voinut estää pientä naurahdusta karkaamasta muiden kuuluville.
“Älkää naurako! Bou, itsekin ajelet jalkojasi, joten sinulla ei edes ole oikeutta nauraa”, Miku huudahti.
“Minä käytän hameita”, Bou puolusteli naurunkyyneleet silmissään. “Sinä olet aina ollut jotenkin poikamaisempi. En uskonut, että sinä –“
“Hiljaa!” Miku kivahti hieman vaivaantuneen oloisena. “Käytänhän minäkin shortseja!”
“Miksen minä ole huomannut aikaisemmin?” Bou nauroi yhä. “Olet paljon homompi kuin uskoinkaan. Minun vatsaani sattuu, kun nauran näin paljon!”
“Älä sitten naura”, Miku tokaisi loukkaantuneena.
“Mutta kun sinä ajelet jalkojasi!” Bou kikatteli vatsaansa pidellen.
“Hiljaa nyt jo!” Miku närkästyi.

Hetken kuluttua vanhin sai naurunsa laantumaan ja enää hänen suupielensä vain nykivät välillä.
“Kuinka hitaasti sinä oikein syöt?” Miku hämmästeli huomatessaan, että Kanon ei ollut vieläkään lopettanut leipäänsä.
“Melko hitaasti kai”, mustahiuksinen kohautti olkiaan.
“Sinunhan pitää vielä vaihtaa vaatteitakin. En jaksa odottaa”, Miku marisi kaivellen varpaillaan hiekkaa.
“Voithan sinä mennä edeltä?” Kanon ehdotti. Ajatus uimaan menemisestä ei suuremmin houkutellut häntä, mutta… Hän oli jo tavallaan luvannut. Luvannut, koska Miku oli kierosti häntä koskettelemalla pakottanut hänet lupaamaan… Ehkä Kanonilla oli jokin heikkous Mikuun? Hän nielaisi ja varoi katsomasta Mikuun päinkään. Ei hänellä ollut sellaisia heikkouksia.
“Niin, niinhän minä voin”, Miku totesi.
Kukaan ei sanonut mitään vähään aikaan. Kanon söi, Bou taputteli reisiään yhä hymyillen ja Miku asteli paikoillaan.

“En minä jaksa enää odottaa”, vaaleanruskeahiuksinen sanoi yllättäen. Kanon kohotti katseensa leivästään ja näki Mikun juuri taputtelevan kevyesti litteää vatsaansa. Vanhempi laski kätensä paitansa helmalle ja lähti vetämään vaatetta pois yltään. Kanon ei tajunnut lakanneensa syömästä.
Heidän katseensa kohtasivat, kun Mikun ylävartalosta näkyi jo puolet. Vanhempi loi Kanoniin hyvin intensiivisen katseen, mustahiuksinen tiedosti vetävänsä nopeasti henkeä ja Miku veti paitansa kokonaan pois yltään.
Kanon puri huultaan ja katseli pojan paljasta ylävartaloa tajuamatta jääneensä tuijottamaan. Hän oli nähnyt Mikun ennenkin ilman paitaa, mutta hämärässä valaistuksessa, mustelmaisena tämän omassa huoneessa. Nyt sileäihoinen kiinteä keho näytti kylpevän auringossa ja nauttivan siitä. Miku katsoi Kanonia, vilkaisi hitaasti omaa ylävartaloaan ja katsoi sitten taas nuorempaa pienesti hymyillen.
Hän astui askeleen, antoi jälleen lanteensa keinua leikkisästi puolelta toiselle. Tausta tuntui katoavan, oli vain Miku ja aurinko.
Miltä olisi tuntunut koskettaa tuota kehoa? Miltä olisi tuntunut nähdä enemmän?
Miku taivutti päätään hieman taakse ja katsoi Kanonia jälleen hyvin intensiivisesti. Lähemmäs, askelen verran… Tuo vartalo näytti niin hyvältä. Lisää lanteiden keinuvaa liikettä, pienesti vasemmalle ja oikealle askelten tahtiin. Entistä lähempänä… Kanon olisi voinut koskettaa, jos hän olisi noussut ylös. Hän olisi voinut tuntea tuon ihon omaa ihoaan vasten. Tuon huumaavan kauniin vartalon omaansa vasten…

“Kanon, sinun nenästäsi tulee verta”, Bou sanoi yllättäen.
“M- mitä?” Kanon hätkähti ja kosketti nopeasti aluetta kasvoillaan nenän ja suun välissä. Hän veti kätensä hieman kauemmas itsestään ja totesi etusormessaan kiiltelevän punaisen paksun nesteen vereksi. Hän veti terävästi henkeä ja tajusi kauhukseen, että hän oli juuri ajanut itsensä todella noloon tilanteeseen.
Miku näytti hieman hämmästyneeltä, mutta Bou alkoi nauraa hullun lailla. Vaaleahiuksinen ei pystynyt edes istumaan, vaan hän heittäytyi selälleen viltille ja nauroi kyynelet silmissään.
“Kuolen nauruun!” Bou sai sanottua naurunsa keskeltä. “Kanon, pervo! Sinulla on likaisia ajatuksia!”
“Eikä ole”, nuorin mutisi nopeasti etsien samalla hätäisesti paperia laukustaan. Hän oli kasvoiltaan aivan punainen. Paperia ei löytynyt ja häntä hävetti koko ajan entistä enemmän. Miten saattoi olla mahdollista, että hänen päänsä sisällä muodostui tuollaisia kuvitelmia Mikusta?! Ja miksi hänen nenästään piti alkaa vuotaa vertaa juuri nyt? Juuri nyt, kun Miku oli juuri ottanut paitansa pois yltään hänen silmiensä edessä!
“Tässä”, kuului yllättäen Kanonin takaa. Poika kääntyi ympäri ja näki Mikun ojentavan hänelle servettiä.
“Kiitos”, Kanon sanoi nopeasti ja nappasi servetin vaaleanruskeahiuksisen käsistä. Bou kieri yhä viltillä itsekseen naureskellen. Mikun huulilla kareili pidätetty hymy, minkä huomattuaan Kanonia alkoi hävettää vieläkin enemmän.
“Tiedätkö, olen tänään hyvin lyhyen ajan sisällä saanut sinusta monta paljastavaa todistetta käsiini”, Bou nauroi katsoen Kanonia silmiin.
“Ei minulla ole mitään salattavaa, joten sinulla ei voi olla todisteita yhtään mistään”, Kanon mutisi pyyhkien nenänalustaan.
“Voi kuule, minusta tuntuu, ettet sinä itsekään vielä ihan tunne kaikkia oman mielesi salaisuuksia”, Bou hymyili salaperäisesti ja kohotti jälleen katseensa kohti aurinkoa.

Kanon vilkaisi Mikua ja heidän katseensa kohtasivat jälleen. Mikun silmistä ei voinut lukea mitään, mutta Kanon tiesi, että hänestä itsestään paistoi läpi suuri hämmennys, jonka lähteeksi hän keksi vain tuon vaaleanruskeahiuksisen pojan edessään ja ajatuksissaan.

[Tomo]

AAwwww uus osa *----* Kikersin itekseni peiton alla ku huomasin jatkoa saapuneen.

MikuxKanonMikuxkanonMikuxKanonMikuxKanon<3 No vähänkös rakastan näitä tässä ficissä. Ne on niin sulosia !

Vaikka onkin lyhyt osa niin kyllä varmaan meistä jokainen tietää, että ajatukset voi ihmisen päässä seikkailla lyhyessäkin hetkessä vaikka kuinka monen asian ympärillä. :D Tai sitten YHDEN asian ympärillä..... 8)

Uuuu-uuu kiinnostus heräs heti enemmän !
Ja mullekki toi BouxTeruki on sellai itsestäänelvyys, Mikusta ja Kanonista on kivempi lukea :3

Kävi vähän Kanonia tossa lopussa sääliks. Ja Boukin vaa nauro 8<
Mutta mitä kaikkea ihanaa mahtaakaan käydä kun Miku ja Kanon viimein pääsevät veteen, ja molempien übersexyt mahat kohtaavat *nosebleed

“Miku, ajeletko sinä jalkojasi?” Bou kysyi hämmästyneenä.
“Mitä?” Miku heräsi ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan vaaleahiuksista.
“Ajeletko sinä jalkojasi?” Bou toisti kuulostaen nyt jo varsin huvittuneelta. Miku avasi suunsa, muttei sanonut hetkeen yhtään mitään.
“Ajelen”, hän myönsi lopulta. Bou alkoi nauraa eikä Kanonkaan voinut estää pientä naurahdusta karkaamasta muiden kuuluville.
“Älkää naurako! Bou, itsekin ajelet jalkojasi, joten sinulla ei edes ole oikeutta nauraa”, Miku huudahti.
“Minä käytän hameita”, Bou puolusteli naurunkyyneleet silmissään. “Sinä olet aina ollut jotenkin poikamaisempi. En uskonut, että sinä –“
“Hiljaa!” Miku kivahti hieman vaivaantuneen oloisena. “Käytänhän minäkin shortseja!”
“Miksen minä ole huomannut aikaisemmin?” Bou nauroi yhä. “Olet paljon homompi kuin uskoinkaan. Minun vatsaani sattuu, kun nauran näin paljon!”
“Älä sitten naura”, Miku tokaisi loukkaantuneena.
“Mutta kun sinä ajelet jalkojasi!” Bou kikatteli vatsaansa pidellen.
“Hiljaa nyt jo!” Miku närkästyi.

ÄÄäääää kuolen nauruu XD Mikuuu senkin hintti ! ja kosteusvoidettakin vielä :-----D 'Hei olen Miku, olen täysin hetero, pojat on ällöi !' Ehkä epäheteroimpia ihmisiä tällä vuosituhannella >D

Yritin ihan ettimäl ettii virheit et oisin kerranki päässy pätemää ja sanomaa 'HAH! löysin hamin tekstistä virheen 8)' Mutta ei mulle voida edes sellasita pintä iloa antaa ja tekti oli taas ihan virheetöntä 8<
Siis taas kerran virheetöntä ihanaa söpöä töydellistä miellyttävää tekstiä mikä piristi alkuyötä oikein mukavasti :3
Anteeksi en nyt osaa tästä muuta sano kuin että ihanaihanaihana<3
Kiitos<3 *heittää tikkarilla*

[agentti]

Taisin luvata ittelleni, että jos tähän on tänään tullut uus osa, niin kommentoin jotain. Toisaalta nyt on jo 16.päivä, eli oikeastaan tää osa tuli jo eilen.. Mutta joo, kommentoin nyt jotain kuitenkin ^^

Tää taitaa olla melkeenpä eka An Cafee ficci jota oon lukenut, yleensä oon noissa Dir En Grey ficeissä pysynyt, mutta koska kaveri tätä suositteli pari päivää sitten, ni pitihän tätä lukea : D "Sun on ihan pakko lukea toi yks ficci. Luin sitä ja tuli vaan mieleen että Mikuhan on siinä ihan ku sä. Lue ja totea." Eli en siis millään voinut jättää väliin ^^ Ehkä mä myönnän että mulla on aika paljon yhteistä tän ficin Mikun kanssa : D

Mutta niin, tykkään tästä todella paljon ^^ Tää on tällästä ihanan kevyttä ja piristävää ^^ Luin nuo ekat 18. osaa yhteen putkeen keskellä yötä ja koko ficin ajan oli kestohymy naamalla : D Kanon on sulosen ujo tässä. Raukka ^^ Ja Bou.. ah, söpöä ^^ Ja Mikuun samaistun täydellisesti : D Ja Bou ja Kanon on ihan ku kaks mun toista kaveria ^^

Rehtori vaikutti aika krhm.. Pahalta tapaukselta. Aiheutti lieviä naurukohtauksia joka kerta kun siitä puhuttiin jotain ^^ Noi Mikun tempaukset koulussa on kyllä hienoja : D Tyttöjä kouluun, vilauttelua jalkapallokentällä ja näin : DD

Teruki ja Bou on sulonen pari ^^ Tykkään paljon tollasista oppilas/opettaja suhteista, vaikka tässä se nyt ei ookkaa niin herkullinen, sen takia että ikäero on noinki pieni, mutta joka tapauksessa hienoa ^^ Ja Bou on ihana selittäessään siitä koko ajan jotain ^^ Ja noi Boun synttärit.. Aaww ^^

Miku ja Kanon myös, ihania ^^ Jotenki hienosti kirjotettu toi niitten välinen juttu ^^ Tollasta ujostelua ja muuta ihanaa ^^

(Eh, huomioin että tää kommentti rupee riistäytymään käsistä. Jotain lievästi rakentavaksi naamioitua ihkutusta ja liikaa hymiöitä : D Mutta... En ole nukkunut yli 24 tuntiin, joten laitetaan vaikka sen piikkiin ja jatketaan...)

Akanesta lukiessa, olen ilonen että oma pikkusisko vaikuttaa enkeliltä tohon verrattuna ^^ Akane on kyllä mielenkiintonen hahmo. Niin kun koko Mikun muukin perhe ^^ Ja niin, koko ficci on hyvin mielenkiintonen itseasiassa ^^

Sitten toi Tatsu... HALUAN TIETÄÄ LISÄÄ! Sekin vaikuttaa mielenkiintoiselta (jäi toi sana nyt vähän päälle -.-'') : D

Unohinkohan nyt hehkuttaa jotain.. Varmasti : D Rakastan tätä ficciä ja tätä kirjotustyyliä ja kaikkea tässä ^^ Eli jatkoa odottelen ^^

Ja vielä ehoton lempikohta laitettava tähän, jonka jälkeen hihittelin varmaan kymmenen minuuttia : D :

"Pupu-murmeli. -Miku"

Kanon naurahti ääneen. Hän lähti kävelemään jälleen eteenpäin ja näppäili samalla lyhyen vastausviestin.

"Kanonpas. -Kanon"

Mikun vastaus saapui melkein heti perään.

"Kanon on niin seksikäs nimi. Pupu-murmeli kuulostaa paljon hellyyttävämmältä. -Miku"

"Itse olet seksikäs. Häiritset nukkumaanmenoani. -Kanon"

"Kiitos kohteliaisuudesta. Kai sinä ymmärrät, että minun on pakko saada nähdä vatsasi uudestaan? -Miku"

"Miten minun vatsani nyt liittyy mihinkään? -Kanon"

"Seksikkyydestä kun nyt puhutaan. -Miku"

"Tiedätkö, minä aistin sen hymyn sinun huulillasi... -Kanon"

"Apua! Selvänäkijä! -Miku"

Kanon makasi sängyssään peiton alla näppäillen vastausviestiä, kun heti sen perään saapuikin toinen.

"Nyt minä aistin hymyn SINUN huulillasi! -Miku"

"Apua, sinä jo luulet minun nauravan kaikelle, mitä sinä sanot. -Kanon"

"Minä en luule, minä tiedän. -Miku"

"Niinkö? En nauranut, kun sanoit, että haluat nähdä vatsani uudestaan. -Kanon"

"Vaan mitä sinä sitten teit? -Miku"

"Päätin, että seuraavan kerran, kun me päädymme kahdestaan ostoskeskuksen vessaan, minä näen sinun vatsasi, eikä toisin päin. -Kanon"

"Voi kuule, emme me siihen ostoskeskuksen vessaa tarvitse. -Miku"

"Okei, tuota, hyvää yötä. En uskalla puhua kanssasi enää. -Kanon"

"Okei, hyvää yötä Kanon! -Miku"

"Miksi lisäsit nimeni hyvänyöntoivotukseen...? -Kanon"

"Halusin viestin kuulostavan seksikkäämmältä. Ja mitä sinä nyt enää niitä viestejä lähettelet? Etkö sinä tiedä, ettei silloin saa enää puhua kun on sanottu hyvää yötä? -Miku"

"Anteeksi. Hyvää yötä. -Kanon"

"Hyvää yötä. -Miku"

Täydellistä : D

(Nyt lähetän tän nopeesti, ennen kun ehin katumaan tälläsen järjettömän kommentin lähettämistä : D)

[Coba]

Minä taas jälleen kerran lukemassa Anticuficciä... busted 8---D

Eilen tuli sellainen fiilis, että on pakko saada jotain piristystä iltaan, niinkuin yleensäkin faijan luona vieraillessa. Päätinpä sitten avata tämän tarinan
ja olen koukussa. Todellakin koukussa.
Paritukset ovat edelleenkin ne parhaimmat, enpä osaa muuta kuvitellakaan ^^
Kirjoitustyylisi, wou, todellakin tykkään, sillä saat tarinan kulkemaan luontevasti ja mukavasti. Kuvailut ovat mahtavia ja tekisi mieli taas laittaa "todellakin tykkään", mutta näytän kuluttavan sitä jo nyt aivan liikaa...

Pakko sanoa nyt sen verran, että ahdisti lukea noista opettajista. Mikun päiviä pystyisi verrata suoraan Coban, tai toisin päin! Joten tästä tulee jälleen miinusta, tunnen samaistuvani Mikuun.. 8--D

“Miku, ajeletko sinä jalkojasi?” Bou kysyi hämmästyneenä.
“Mitä?” Miku heräsi ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan vaaleahiuksista.
“Ajeletko sinä jalkojasi?” Bou toisti kuulostaen nyt jo varsin huvittuneelta. Miku avasi suunsa, muttei sanonut hetkeen yhtään mitään.
“Ajelen”, hän myönsi lopulta.

Kiitän tuosta kohdasta. Remahdin sellaiseen nauruun, josta todellakin on aikaa, enkä ole edes varma miksi...

Vielä sen verran, että rakastan noita BouTeruki-kohtia. Niitä on ihana lukea ja ne saavat jopa kaltaiseni koviksen aawittelemaan (en juuri sanonut sitä O__O)

Kiitän viikonloppuni pelastamisesta ja odotan jatkoa ♥

[harmilapsi]

Oh god.

Tämä on ensimmäinen AC-ficci, jota olen edes suostunut harkitsemaan luettavakseni, ja pari päivää sitten kuin luin kaikki tähän asti ilmestyneet osat putkeen (+ tänään tuon uuden osan 19), rakastuin tähän. ♥_____♥
Mainittakoon myös tässä, että en yleensä lue fluff tai humor-ficcejä, koska tykkään ahdistavista ja angstisista, mutta samalla romanttisista teksteistä, mutta tämä sai minut muuttamaan mieltäni söpistely/huumorificcien suhteen, kiitos kirjottajan mahtavien taitojen ja ficin upean sisällön *--* Siis oikeasti, en voi ymmärtää, miten joku voi olla noin taitava kirjottamaan? Tekstiä oli helppo helppo lukea, eikä virheitäkään näkynyt paljoa, ainakaan sellaisia erittäin silmäänpistäviä.

Tämä. On. Ihana. ♥

Koukutit minut oikeesti ihan täysin. ~

Haluan tätä lisää! Ihana paritus ja kaikkea 8) Ehdottomasti yksi lempificeistäni tällä hetkellä.

Thnx !

[Mikumi]

Okei okei.. Myönnän, että olen ollut idiootti enkä oo tajunnu kommata tätä täällä uudessa lafissa. Ja nytkin tästä tulee tällänen lyhyt ja surkea kommentti.
En ehdi edes quottaan vaikka olis niin paljon kaikkea *-*
Syyttäkäämme äitiäni.
Ja huonoa muistiani.

Koska, äiti häätää mut ihan näillä minuuteilla koneelta. Ja muistiani siitä, että jos aikoisin myöhemmin kommata paremmin.. KAPPAS. En muistaisi! Joten, parempi nyt tää huono ku ei ollenkaa, ne?

OKKEI. Eli siis: Olen surkea muutenkin kommentoimaan, mutta tässä osassa oli sitä jotain! Oikeasti, mä just kaipasinkin jtn söpöily lukemista ja tadaa! Mikäs tänne olikaan ilmestynyt? Minäkin hiukan pelkäsin, että onko Akanea liikaa, mutta eheii.. MikuxKanon söpistelyä.. Aww.. Kiitos, että teit tälläsen tekstin ^-^
Ja siitä Akanesta, sekin on tässä tosi värikäs persoona, ei mitään sitä vastaan.. Mut nytku oli tällänen haluanlukeesöpöstelyänytheti- fiilis niin niin.. U know? ^-^
Ja.. Sain sitten päivän nautut noista verisistä nenistä ja ajetuista sääristä ja erään suloisen blondin kihertelyistä! ( nyt v*tuttaa vielä enemmä etten ehi quottaa >< mut ne on kyllä quottattu jo täällä 8) )

Yks huonopuoli on se, että haluisin lukee ton osan vielä monta kertaa uudelleen, ja se tuntu menevän mun ahmiessa sitä, liian nopeeta.. Mutta en ehdi! Joskus sitten ^-^ Ja sekin huonopuoli, että ei millään jaksas lähtä tekemään hirveitä kasoja läksyjä x___X
Mutta. I like it!
Oli tosi kiva osa, lisää vaan <;

<3

[muffinssi]

Jippiiii! Jatkoa! Tätäkin on ollut niin hirmuinen ikävä.

Oli taas ihana lukea An cafesta välillä. Kun olet tehnyt kaikista niin ihania tähän ficciin<3. Bou on niin innoissaan ja katsoo sivusta Mikun ja Kanonin touhuja... ja virnistelee tietäväisesti :D. Oijoijoi, en malta odottaa, mitä tapahtuu, kun he menevät kouluun taas ja Bou näkee Terukin... Ja Kanon on edelleen ihana pupumurmeli. Vähemmästäkin ajatukset sekoaa, ei siihen aina tarvita Mikua ja Mikun täydellistä vartaloa (oijoijoi, nyt muistan taas Mikun täydellisen olkapään, jolta paita valahti keikalla...). Ja on niin söpöä, kun Miku vaan hipelöi Kanonia ja katsoo häntä silmiin. Eikä välitä Bousta yhtään :D.

Huomasin muuten vasta nyt, että olet tehnyt jokaiseen lukuun myös otsikon, tai luvun nimen, vai mikä se onkaan. Se on miusta kivaa.

"Eikö olekin?" Bou hihkui. "Hän vain veti minut luokseen ja sitten tunsin hänen huulet poskellani. Se oli ihanaa!"

Mie laittaisin mieluummin "hänen huulensa". Tuo jotenkin töksähtää noin.

Mutta. Kiitos paljon tästä luvusta, oli odottamisen arvoinen ja koko ficci on ihana<3, yksi suosikeistani. Taattua HamtaroHam-laatua! Kiitos!

[Amor]

Mä luin tämän uusimman osan jo silloin, kun sä sen tänne lafiin laitoit, mut mä ajattelin, etten mä kommentoi sitä. Nyt mä kuitenkin tulin kommentoimaan, kun mulla on tylsää (okei, pitäs mennä tekee läksyt ja mua väsyttää ihan kamalasti, mut kuitenkin) ja mua alko häiritsemään, etten mä tähän ole kommentoinut vielä, vaikka tätä ficciä kuitenkin on tullut seurattua sen julkaisemisesta lähtien, jo vanhan lafin puolella.

Ei mulla oikeastaan ole mitään kovin rakentavaa palautetta sulle antaa. Paitsi että, nyt tässä alussa mä sanon heti yhden asian, ettei se unohdu: Sä mietit tuolla mun Prinssi ja kerjäläispoika -ficin kommentin vastauksessa, että tuleeko mieluummin yhdellä vai kahdella uulla, niin kahdella se tulee~ Se on kieliopillisesti väärin kirjoittaa se yhdellä, ja jos sä vaikka seuraat jotakin leffojen/TV-sarjojen tekstityksiä, niin siellä mieluummin on aina kahdella uulla. :__DDD

Mut sit tähän ficciin. Mun mielestä tää on juonellisesti pysynyt hyvin koossa, vaikka mulle onkin tullut sellainen olo, et tää on perus koulufic. Kuitenkin mä luulen, et tää ei sit olekaan mikään perusjuttu, kun Mikun ja Boun menneisyydessä on jotain hämärää, mistä he eivät puhu Kanonille. Kyllä ne kaikki vanhat jututkin varmaan tässä ficin edetessä tulee selville, luotan siihen. Mut sit muuten joo tää on tosi kiva, Mikun ja Kanonin suhdetta varsinkin on kiva seurata. Molemmat kun ihan ilmiselvästi ovat ihastuneita toisiinsa, mut sit sitä ei kuitenkaan suostuta myöntämään. Se on söpöä. :---D Ja noi Mikun vihjailuyritykset, yhyy mä fangirlaan ihan kympillä niille. Varsinkin tässä uusimmassa osassa!

Niin joo, sä oot mun mielestä siinäkin suhteessa onnistunut tämän ficin kanssa, et sä oot saanut tähän montaa eri genreä. Ilmeisesti draama on se päägenre, mut sit kuitenkin sieltä löytyy kaikkea muutakin. Ja se on kiva, koska jos tää ois vaan jotain angst angst, haluun pois -meininkiä, niin sitä ei jaksais lukea. Mut ei kyl sitäkään, jos tää ois pelkkää söpöä pinkkiä pilvilinnajuttua, missä ei olis ongelmia ja angstia ollenkaan. Eli juuri sopivasti kaikkea olet ficciisi osannut laittaa, pisteet myös siitä!

Ei mulla oikeastaan mitään pahaa sanottavaa tästä ole, niin kuin ei yleensäkään ole ollut sun teksteistäsi. Sä osaat pitää sen tietyn tunnelman ja hitauden näiden sun ficciesi kanssa. Ja se on mun mielestä hyvä, koska on kivempi lukea sellaisia ficcejä, joissa edetään hitaasti, kuin että jo tokassa luvussa oltais sängyssä ja silleen IHII MÄ OON NIIN RAKASTUNUT~!111 :---) Osat ovat myös sopivan pituisia, niistäkään en keksi valittamista. Kaikki on siis tässä ficissä mielestäni toimivaa, jatka samaan malliin. n______n

Mä luulen, et jokasta osaa mä en kommentoi, koska näissä pitkissä ficeissä on aika vaikee kommentoida jokaseen osaan, koska jos se fic menee koko ajan silleen kivasti eteenpäin, niin on vaikee keksii uutta sanottavaa. Mut siis vaikka mä en kommentois, niin silti mä tätä aktiivisesti seuraan ja toivon joka päivä, et tähän ois tullut jatkoa. Ja kyl mä sit tasasin väliajoin tähän kommentoin, älä huoli. :----DD

Mut nyt mä poistun tekemään läksyjä, toivottavasti sait edes jotakin kommentistani irti. 8)

[Chubare]

En oo kommentoinu tätä ficua varmaan ikinä, joten nyt pitää sekin tässä hoitaa. Joten:
Tää kuuluu ehdottomasti lempi ficuihini! Ja tätä haluis vaan lisää ja lisää ja lisää.
Mutta miusta tää tuntuu jotenkin kauheesti Prinssi ja kerjäläispoika tyyliseltä. Jotenkin asiat menee samalla lailla eteenpäin, vaikka nää on nyt ihan eri aiheet ja henkilöt ja juoni, mutta kuitenkin.
Joten toivon nyt jotain oikeen mullistavaa käännettä, joka sätkäyttää ja näyttää, että tää ei oo yhtään samanlainen! :DD
En silti osaa yhdistää, mikä niistä saa niin samanlaiset...........*miettii*
o______o Tätähän pitää nyt ruveta ihan urakakseen miettimään, koska en oikeesti tiedä yhtään miks ne on niin samanlaiset. >DD (tai sitten tää on vaan jotain harhakuvitelmaa)

Minnuu kaivelee ihan hirveesti tuo Tatsu. ò______ó Siis sen ja Mikun menneisyys.. Mitä lukee siinä yheessä kirjeessä, jonka Akane joskus luki? Kai se saadaan joskus tietää? :O Kauheesti häirihtee, ja sen(ja monen muun asian) takia pitää vaan jatkaa tään lukemista, koska on vaan niin pakko saada tietää. :'D
Tästä herää niin kauheesti kysymyksiä. x____x"
Mutta tätä on menny vasta jo melkeen kakskyt osaa... Tuleeko tästä sitten sellanen oooooooikeen pitkä? 8) Kun kaikki asiat on vielä noin auki. Hih. Ei o kuule mitään sitä vastaan, jos tuliskin joku viiskyt osanen. ;D

Awww~ Kanon ja Miku on tuossa niin hirveen sulosia. Unohtaavat toisiaan lukuunottamatta koko muun maailman. ;____; Ja Teruki ja Boukin. Ne on tässä kuin luodut toisilleen! 8) Ihanaa luettavaa, saankos sanoa~<3
Miten sitten osaatkaan tehä ficcien kirjottamisesta näin helpon kuulosta ja näköstä? Tästä ei oo oikeestaan mitään negatiivista sanottavaa.

Joten nyt oon kommentoinu ja saan vihdoin mielenrauhan! Jään odottelemaan tänne jatkoa. 8)

[tomoto]

Näääh ~ DDD8 en oo päässy lukemaa, ku netti on ollu poikki kriittisen viikon 8’<< Mut nyt sit pääsen tuonkin ongelman korjaamaan ja lukemaan uuden osan.

On muuten kiva, että pitkän odotuksen jälkeen se uusi osa kilahti tiskiin ! Sitä on ootettu enemmän ku kauan, ku prinssi ja kerjäläispoikakin meni ja loppu 8’<

Mutta nytten sitten siiheen itse asiaan eli ficciin.

"Ettekö te edes halanneet?" Bou kysyi surullisena.
"Mitä sinä nyt höpötät?" Miku älähti.
"En minä mitään höpötä. Sitä paitsi minä kysyin Kanonilta enkä sinulta", Bou näytti Mikulle kieltä. "Joten Kanon, oliko sinulla kivaa Mikun kanssa?"

Bou on tän ficin Ulla Taalasmaa >’’’DDDD Heti se on utelemassa _ihan_kaikkea >’D

Kateus.
Kanonkin olisi halunnut tuntea tuollaisia tunteita. Hänen oli oikeastaan hyvin vaikea muistaa, oliko hän koskaan ihastunut kunnolla koko elämänsä aikana. Hän ei muistanut ainakaan koskaan tunteneensa mitään Boun kuvailun kaltaista sydämessään. Paitsi…
Kanon vilkaisi vierellään istuvaa Mikua nopeasti ja tunsi punastuvansa omaa typeryytään. Miku oli poika.
Vaan mitäpä sitten…? Poika tai tyttö, eihän Kanon tiennyt, kummat häntä kiinnostivat. Vai tiesikö? Kiinnostivatko pojat häntä tyttöjä enemmän…? Kiinnostivatko tytöt häntä ollenkaan? Mistä sen tiesi, kiinnostivatko pojat vai tytöt enemmän?
Syyllisyys.

Vau, toi kohta oli hieno. Siinä oli monia asioita kiteytettynä lyhyeeseen pätkään. Tuo jotenkin hassusti kosketti mua. Ja tuo oli hienoa luettavaa.

“Miku, ajeletko sinä jalkojasi?” Bou kysyi hämmästyneenä.
“Mitä?” Miku heräsi ajatuksistaan ja kääntyi katsomaan vaaleahiuksista.
“Ajeletko sinä jalkojasi?” Bou toisti kuulostaen nyt jo varsin huvittuneelta. Miku avasi suunsa, muttei sanonut hetkeen yhtään mitään.
“Ajelen”, hän myönsi lopulta. Bou alkoi nauraa eikä Kanonkaan voinut estää pientä naurahdusta karkaamasta muiden kuuluville.
“Älkää naurako! Bou, itsekin ajelet jalkojasi, joten sinulla ei edes ole oikeutta nauraa”, Miku huudahti.
“Minä käytän hameita”, Bou puolusteli naurunkyyneleet silmissään. “Sinä olet aina ollut jotenkin poikamaisempi. En uskonut, että sinä –“
“Hiljaa!” Miku kivahti hieman vaivaantuneen oloisena. “Käytänhän minäkin shortseja!”
“Miksen minä ole huomannut aikaisemmin?” Bou nauroi yhä. “Olet paljon homompi kuin uskoinkaan. Minun vatsaani sattuu, kun nauran näin paljon!”
“Älä sitten naura”, Miku tokaisi loukkaantuneena.
“Mutta kun sinä ajelet jalkojasi!” Bou kikatteli vatsaansa pidellen.
“Hiljaa nyt jo!” Miku närkästyi.

Ei lol >DDDD Ai repesinkö ? No totta hitossa >D Okei, ei siin oo pahaa vaiks Miku sheivailiskin mut toi kokonaisuus oli jotenkin vaan niin huvittava >’’DD Ei saa naurattaa tuolla tavoin väsynyttä ihmistä ! Se on rumaa u-u

“Kanon, sinun nenästäsi tulee verta”, Bou sanoi yllättäen.
“M- mitä?” Kanon hätkähti ja kosketti nopeasti aluetta kasvoillaan nenän ja suun välissä. Hän veti kätensä hieman kauemmas itsestään ja totesi etusormessaan kiiltelevän punaisen paksun nesteen vereksi. Hän veti terävästi henkeä ja tajusi kauhukseen, että hän oli juuri ajanut itsensä todella noloon tilanteeseen.
Miku näytti hieman hämmästyneeltä, mutta Bou alkoi nauraa hullun lailla. Vaaleahiuksinen ei pystynyt edes istumaan, vaan hän heittäytyi selälleen viltille ja nauroi kyynelet silmissään.
“Kuolen nauruun!” Bou sai sanottua naurunsa keskeltä. “Kanon, pervo! Sinulla on likaisia ajatuksia!”
“Eikä ole”, nuorin mutisi nopeasti etsien samalla hätäisesti paperia laukustaan. Hän oli kasvoiltaan aivan punainen. Paperia ei löytynyt ja häntä hävetti koko ajan entistä enemmän. Miten saattoi olla mahdollista, että hänen päänsä sisällä muodostui tuollaisia kuvitelmia Mikusta?! Ja miksi hänen nenästään piti alkaa vuotaa vertaa juuri nyt? Juuri nyt, kun Miku oli juuri ottanut paitansa pois yltään hänen silmiensä edessä!
“Tässä”, kuului yllättäen Kanonin takaa. Poika kääntyi ympäri ja näki Mikun ojentavan hänelle servettiä.
“Kiitos”, Kanon sanoi nopeasti ja nappasi servetin vaaleanruskeahiuksisen käsist

Mä sanoin et väsyneen ihmisen naurattaminen on rumaa !! Ja taas hekotan täällä yksinäni ihan pättömästi >’’DDD Kanonilla oli likaiset ajatusket vain mielessään ja sitten MURSKAUS ja ne ajatukset kilisi lasin tavoin alas !! Ei luoja >’’’DDDD

Okei. Siis. Vau. Tää osa oli hieno ja musta ei mitenkään lyhyt, vaikka itse niin sanoit. Ainahan toki voisi olla hitusen pidempi, mutta tässä oli pituutta aivan riittämiin n_n Tätä oli kiva lukea, koska nytten otettiin pitkään odotettuja etenemisen askeleita. Tämä on jotenkin niin kauan junnannut vain paikkallaan, eikä mitään kovin sykähdyttävää –minun makuuni ainakaan- ole tapahtunut. Tää oli kerta kaikkiaan mahtava osa ! Suuri kiitos tästä. Tosin ilkeeseen kohtaan lopetit. Jotenkin niin…. kuisalliseen ! MUR ! Ei ole kivaa. Mutta pitää kärsiä *siiiiinf*

Kiitos ~

[mikuchi]

Tunne itseni niin huonoksi ihmiseksi kun en ole kommentoinut tätä enkä prinssiä ja kerjäläispoikaa. Olen pahoillani, mutta en osaa kommentoida sitä epilogia! Haluaisin niin kirjoittaa siihen hyvän kommentin vaan jotenkin tuntuu etten onnistuisi siinä joten odotan sopivaa fiilistä sen kommentoimiseen. Tätä taas kommentoin nyt! Ihana saada jatkoa pitkästä aikaan ja muutenkin mahtavaa saada lukea jotakin An Cafe pitoista ja suloista. Se on se hauska tunne kun pääsee taas lukemaan sinun tekstejäsi, tietää että nyt tulee laaduasta antikkua. ^^

Ensialkuun sanonkin että minua hävettää aivan kamalsti Kanonin puolesta! Tiedäthän sen myötähäpeän tunteen jonka ihminen saa kun katsoo esim elokuva missä joku mokaa oikein pahasti? Noh, samaa myötähäpeää minä häntä kohtaan tunsin ja tuo nenäveren vuoto juttu tuli muutenkin niin puun takaa että voi järkytys sentään! Ensin tuumin että pieni viaton Kanon on nyt virallisesti pervo ja sen jälkeen vain häpesin´silmiäni päästä. Ihana osa, ihana Kanon, kerrassaan seksikäs Miku ja kuvailusi joka tekee minut hulluksi.

Hän astui askeleen, antoi jälleen lanteensa keinua leikkisästi puolelta toiselle. Tausta tuntui katoavan, oli vain Miku ja aurinko.
Miltä olisi tuntunut koskettaa tuota kehoa? Miltä olisi tuntunut nähdä enemmän?
Miku taivutti päätään hieman taakse ja katsoi Kanonia jälleen hyvin intensiivisesti. Lähemmäs, askelen verran… Tuo vartalo näytti niin hyvältä. Lisää lanteiden keinuvaa liikettä, pienesti vasemmalle ja oikealle askelten tahtiin. Entistä lähempänä… Kanon olisi voinut koskettaa, jos hän olisi noussut ylös. Hän olisi voinut tuntea tuon ihon omaa ihoaan vasten. Tuon huumaavan kauniin vartalon omaansa vasten…

Tää sun kuvailu pistää ihmisten päät sekaisin! x) Tuo on sellaista huumaavaa kerrontaa, joka saa ainakin minut näkemään sieluni silmin kaiken tuon ja hetken olen niin uppoutuneena Kanonin tuntemuksiin ja Mikun ulkonöän sekä liikkeiden kuvailuun että sitä voisi melkein kutusa joksikin horrokseksi! Nyt taas muistan miksi ficcejä todella onkaan niin mahtava lukea! Muistan sen yhden syyn miksi alunperin aloitin niiden lukemisen. Siinä todellakin pääsee tavallaan lähemmäs ihailemaansa henkilöä ja juuri tällaiset kohdat saavat minut kuvittelemaan Mikun todella aidosti. Pelottavan todellista hei!

Noh, tästä tuli nyt sellainen jokseenkin lyhyt kommentti mutta minulla aivan kamalan huono kommentointi kausi ja en millään jaksa tain osaa kommentoida mitään mutta minun täytyi nyt silti yrittää... Ja muutenkin halusin kommentoida tätä, muutenhan sinä pian luulet etten enään tykkää tästä tai jotakin muuta karmeaa ja se jos jokin olisi väärin. Mutta hei kuules tyttö, tämä on ehdottomasti paras An Cafe ficcisi, Miku ja Kanon lähentyvät koko ajan, enkä malta odottaa Boun ja Terukin yhteisiä hetkiä! (sinun ficcisi tekevät minusta tällaisen sekopäisen TerukixBou hemmon...) Kiitos! <3 jatkoa odotellessa.

[HamtaroHam]

Akiharu-san: Et tykkää Akanesta? :'D Harmi, sillä hän on omasta mielestäni lähinnä koominen henkilö. Heidän välistä suhdettaan en kommentoi.
Ei luku 19 munkaa mielestä ollu yhtä hyvä ku luku 18 :D Luku 18 oli paljon sisällökkäämpi. Mutta välillä huonompia, välillä parempia lukuja ^^
Jatkan jatkan, kiitos kommentista! <3

Yumi: Kanon on poika, joten se on tyhmä ;) Onneks tää sivusto on täynnä tyttöi :'D
Kiva kuulla, että odotat Boun ja Terukin suhteen kehittyvän~ 
Miu säärineen ja kosteusvoiteineen on KING OF THE GAYS! 8DD
Jatkoa coming~
Kiitos kommentista! ^^

Tomo: I like your avatar 8)
Yay, kivaa, että olit odottanu jatkoa :3
Miku on varmaa homoin julkkis jonka tiiän. Siis semmosista, jotka väittää kivenkovaan olevansa heteroita.
Kivaa, että tämä piristi ja kivaa, että tykkäsit! Kiitos kommentista! <3

agentti: Oooooh olen siis jälleen tallettanut jonkun paperille niin sanoakseni :D Selvä, olet siis tarinan Miku~ Kivaa tavallaan, sillä sehän kertoo siitäki, että nää hahmot on realistisia! :D Ja kiva että tulit lukee tän, vaikket yleensä An cafe ficcejä luekaan.
Kivaa, että tykkäsit! Hyvä, että on lukijoita, jotka ei vierasta opettaja/oppilas-juttua. Osa pitää mua mielenvikasena tai jotai :'D Mutta ku siin ei ees oikeesti oo mitää pahaa! Siis, siks ku se ikäero on noin pieni. Ymmärrän kyl sit et jos Teruki ois tyylii 33 :'D
Yay yay yayyyyyy kivaa kun tykkäät henkilöistä! Se on tärkeetä~
Kiitos kommentista + kehuista! <3

Coba: Mitäää? :D Kaikki on jotai kaappi-antikku-ficcien-lukijoita?! :D Sikskö te ette kommentoi?
Kivaa, että päätit piristyäksesi lukea tämän~ <3
Khiiiiiiiiii kiitos kehuista!! Ne piristi, vaikka oonki kipee ja koko ajan väsyny.
Ja oooooooooh tunnet samaistuvasi Mikuun? Jo toinen! 8D Yay yay yay!
Kiitos kommentista!

dyydd: Ihanaa, että tykkäät tästä ja kerrot sen <3 Kiitos kehuista ja on aina kiva kuulla, ku jonku mielestä joku kohta on ollu erityisen hyvä :3 Toi kohta jonka quotetit ni suunnittelin sen just semmoseks ku minkälaisen kuvan sä siit kuvailus mukaan sait. Oon ilonen! <3
Jatkoa saat ja kiitos kommentistasi! <3

harmilapsi: ....... Jopas nyt on paljon ensimmäistä kertaa An cafe-ficcejä lukevia! :D Noh, kivaa, että uskaltaudutte lukemaan näitä~ Ja vielä kivempaa, että tykkäätte tästä! <3
Kiitos ihanista kehuista, niistä tuli niin lämmin olo, kiitos samoin koko kommentista!! <3

shinya: Lempificciäsi? Whiiiii~ Yay, oon ilonen!
Kiitos kehuista ja koko kommentista! <3
Myönnän, että uuden osan odottaminen on aina yhtä ärsyttävää :< Anteeksi siis, että mulla menee näin lyhyiden osien kirjottamiseen näin kauan.

Mikumi: Et ole idiootti! Tulit kommentoimaan! <3 Eikä ollu mikää huono kommentti.
Se on aina kivaa, jos sattuu jossai ficis tulee sellane just omaa fiiliksee sopiva luku tai kohta. Sit on viel kivempi aina lukee~ Ymmärrän hyvin, ettei Akane sovi joka fiilikseen :'D
Kivaa, että osa sai myös nauramaan~
Kirjoitan kyllä lisää! ^^ Kiitos kommentista!

kopiomuikku: Uuteen lafiin reisteröityminen = saavutettu! Yayyy~
Jjjjuu! Tollasia mun tavallisia näppäilyvirheitä x( Anteeksi, korjaan sen heti! Kiitos, kun ilmoitit siitä!
Aaaa tommone lukuvirhe on aina nii hassu x'D itelleki välil käyny nii!
Kiitos kommentista~ :3

muffinssi: Sinäkin~Yay!
Kivaa, että tykkäät hahmoista!
Jep, olen tehnyt jokaiseen lukuun otsikon ^^ Se antaa vähän sillee... esimakua sen luvun sisällöstä tai sillee. Tosin yleensä luvun nimen merkitys selviää vasta kun on lukenu sen luvun :D
Toi "hänen huulet"-juttu! HERRANJUMALA!!! Toi kuulostaa ihan kamalalta! Mitäköhä mulla on ollu siinä aluks? En oikeesti huomannu yhtää, että sinne jäi tommonen muoto O__O Korjaan sen HETI! Kamala tommonen! Kiitos ku ilmotit siitä! <3
"Taattua HamtaroHam-laatua" khaaahahahaaa :D Kiitos kommentista!

Snow Scene: Laitan jatkoa kyllä~ Kivaa, että tykkäsit! Kiitos kommentista! :)

Nani: Sulla oli hyvä yhteenveto edellisestä luvusta :'D <3
Se on kivaa, jos on onnellinen ja iloinen! Awwittelu on hyvä merkki siitä, kyllä.
Kiitos kommentista!

suigintouh: Kivaa, että tykkäät tästä :3 Samoin kivaa, että tykkäät muistakin ficeistäni~
Jatkan tietenkin, ei sitä kannata edes epäillä! ^^ En ikimaailmassa jättäis ficciä kesken.
Kiitos kommentista! <3

Rocker666: Kivaa, että tykkäsit uudesta osasta! ^^
Hidas tempo on mun mielestä 10000x parempi ku nopee tempo..... :D Paljon realistisempi.
Olet sekaisin? Hyvä kommentti oli, älä pelkää :D Kiitos tästä siis <3

Amor: Tiiätkö, välillä mä ihmettelen, että kuinka ihmeessä sä osaat aina kirjottaa niin pitkiä kommentteja! Se on upeeta ja KIVAA! <3
Mua kiinnostaa toi "ajattelin, etten kommentoi tätä"-kohta. Miksei kommenttia? O__o Jos kumminki ficin/osan lukee, tai sillee? Ymmärrän kyl hyvin ton, ettei pitkäs ficis kommentoi jokaista osaa. ^^
Ok, kiitos tuosta "mieluummin"-sanasta! Se on mun päänvaiva koko ajan xP Saan aina ristiriitasii ohjeita siihen. Rakentavan puute kommenteissa ei haittaa :D Kyllähän rakentavasta voi jotain sanoo, jos jokin asia tekstissä pistää silmään, mut ei virheitä mun mielestä tarvii sillee hakemalla hakea. Siinähä menee ilo lukemisesta :O
Kivaa, että tykkäät tästä ficistä~ Mun ficcien ideat on kyl yleensä aika perus... :D Ei mitää kovin ihmeellistä tai omaperästä. Paitsi -Vaaleanpunainen- 8)
Ja hyvä, jos tää on genre-valikoimaltaan mielestäsi monipuolinen! Pääasiassa tää on mun mielestä... fluff... x'D Tai no, ehkä draama, joo, niin ku säki sanoit :D Mut fluff näyttelee suurta osaa. Se on tunteellisuuden perusta mun teksteissä. 8)
Sain paljonkin irti kommentistasi, joten kiitos tästä! <3

Pikachu-: Helloo~
Jatkan nyt ^^ Toivottavasti ei menny liian kauaa.
Kivaa, että tykkäät vanhoistakin ficeistä + että tästä!
Kiitos kommentista!

Chubare: Oot kommentoinu tätä joskus! Tai, ainaki jotain mun ficciä (Prinssiä ja kerjäläispoikaa x'D), koska muistan sut 8)
Kuuluu lempificceihisi? Se on kiva kuulla~
Toi ku sanoit samankaltasuudesta Prinssin kanssa... Ni joo-o, kyllä mäki samankaltasuuksia löydän! :D
-Kirjotin niitä samaan aikaan, joten siitä saattaa johtua
-Molemmissa kliseiset + käytetyt paritukset
-Molemmissa suhde, joka on tavallaan kielletty (Aoi/Uruha, Bou/Teruki)
-Molemmissa hahmot eri ikäisiä ku todellisuudessa
-Molemmissa hahmot sijotettuina maailmaan, jossa ne ei oikeesti oo. Tässä ficissä kouluun, prinssissä Gazekingdomiin 8)
Niin että semmosta. Mut ei mul kyl koskaa sillee oo tullu sellasta fiilistä, että "muistuttaapas tää prinssiä ja kerjäläispoikaa". Ehkä se johtuu siitä, että mä oon nää molemmat ficit kirjottanu ja mun tyyli tulee molemmissa näkyviin?
Kyllä, Tatsun osuus tarinaan selviää jossain vaiheessa! Lupaan~ HYVÄ vaa jos täs herää paljon kysymyksiä :D ....... Ja mua vähän pelottaa, että tästä saattaa hyvinki kehkeytyy joku 50-osanen ficci :'D
Kiitos kommentista tosi paljon! <3

Mistake: Awwww, tollanen erehdys on inhottava. Tuttu tilanne kyllä! :D
Mutta juu, tässä tulee uusi osa ja varmaan aika pian perään toinen~
Kiitos kommentista!

tomoto: Yay, kivaa, että tulit kommentoimaan uutta osaa! Ja kiva kuulla, että odotat mun ficceihin jatkoa. On totta, että prinssi ja kerjäläispoika loppui, eikä siihen oikein voi siten enää mitään uutta odottaakaan... :D
Bou = Ulla Taalasmaa! :''D Ite katoin salkkareita viimeks joskus... ala-asteella eli noin viis vuotta sitten, mutta kyllähän mä nyt Ullan aina muistan! 8D
Kivaa, että tykkäsit tästä osasta~ Quotetit kohtia! Se on aina kivaa, koska se kertoo mulle, että minkätyyppisiä juttuja ihmiset tykkää lukee ^^
On totta, että tää fic on junnannu paikoillaan, mut halusin tehä täst realistisen. Oikeessa elämässäkin (yleensä, tai ainakin minä) junnataan paikoillaan pidemmän aikaa ja sitten sitä ruvetaan etenemään :3
Kiitos kommentista! <3

mikuchi: Toivon, että keksit sen, mitä haluat Prinssiin ja kerjäläispoikaan liittyen sanoa ^^ Haluan nimittäin ehdottomasti kuulla mielipiteesi~

Se on se hauska tunne kun pääsee taas lukemaan sinun tekstejäsi, tietää että nyt tulee laaduasta antikkua. ^^

Whaaaaaa et uskokaa kuin hyvä mieli tosta tuli! Tai siis, ku pidän itteäni An cafe-kirjottajana, eli kirjotan pääasiassa An cafesta, oon tavallaa spesialiserisoitun siihen. Ja sitte... että se on laadukasta... Se on ihana kuulla!! <3 Kiitos!
Aww, myötähäpeä Kanonia kohtaan :'D Mutta hyvä silti, että pidit osasta!
Oon samaa mieltä tosta, että ficcejä lukiessa tavallaan pääsee lähemmäs fanituksensa kohteita. Ficeissä hahmot voi laittaa tekemään mitä vain (mutta mun mielestä pitää kyllä pysyä hyvän maun rajoissa) joten voit lukea idoleistasi oikeastaan tekemässä mitä vain :D
Mun ficit tekee susta TerukixBou-fanin? JEE! >:D Hyvä! Hohohohoh~
Kiitos kommentista, se oli oikein hyvä! <3

mero_: Kivaa, että tykkäät ja kyllä jatkuu~
Kiva kuulla, että tykkäät muistakin ficeistäni! Kiitos kommentista!

Pikseli: Voi kuule! :D Ei musta tule NC-kirjottajaa x'D
Kiva kuulla, että tää oli susta ehkä paras osa tähän astisista! Jeeeee~
Kiitos kommentista!

MiuMauChan: Kivaa, että tykkäät tästä!
Kiitos kovasti kehuista + koko kommentista!



A/N: Nonnniiiiiinn! Uusi osa ja varmaan aika pian tähän perään toinen, sillä olen kipeänä + menen viikonlopuksi mökille = paljon aikaa kirjoittaa. 8) Toivon kommenttia tästä osasta~
Toivottavasti tykkäätte!



20. luku – Hiljaista työskentelyä

“Hän on oppilas.”
Teruki istui tuolissaan opettajanpöydän takana. Häntä vastapäätä istui parikymmentä oppilasta, jotka kaikki olivat kumartuneet vihkojensa ylle tekemään hiljaisia töitä, joihin Teruki oli heidät käskenyt.
“Hän on oppilas!”
Luokassa ainut ääni oli monen kynän aiheuttama rapina paperia vasten. Tällaisina hetkinä Terukin tehtävänä olisi varmastikin ollut seurata, että kaikki tekivät varmasti töitä, eivätkä esimerkiksi puhuneet vierustoverinsa kanssa, mutta Teruki näki vain yhden henkilön.
“Hän on oppilas, etkö sinä jo ymmärrä?!”
Ehei. Teruki ei tosiaankaan ymmärtänyt, että Bou oli hänen oppilaansa. Jos hän olisi ymmärtänyt tuon pikkuriikkisen, vaikka siltikin niin kovin merkityksellisen asian, hän ei olisi antanut ajatustensa koko ajan harhautua tuon vaaleahiuksisen pojan luo.

Teruki katsoi Bouta. Tämä tuijotteli paperia edessään ja pyöritti samalla vaaleita suortuviaan lyijytäytekynänsä ympärille. Hetken kuluttua poika oli saanut hiuksensa solmuun kynän päähän.
“Hän on niin suloinen”, Teruki huomasi ajattelevansa katsellessaan Boun yrittävän selvittää kynään sotkeutuneita hiuksiaan. Yllättäen tämä kohotti katseensa ja jätti Terukin kiinni tuijottelusta.
Bou hymyili pikaisesti, Teruki hymyili hänelle takaisin, Bou sai hiuksensa selvitettyä ja hän uppoutui jälleen tehtäviinsä. Teruki huokaisi ja laski katseensa kohti pöydällään lojuvia papereita. Hänen olisi kuulunut tällä hetkellä varmaankin tosiaan tehdä jotain, sillä tämähän oli hänen työnsä. Mutta toisaalta, eihän kukaan koskaan saisi tietää, että hän ajatteli Bouta töiden sijaan.

Kello tikiti hitaasti eteenpäin. Pian oppilaat olisivat saaneet tehtävänsä tehtyä ja heille pitäisi keksiä lisää tekemistä. Teruki alkoi tutkiskella paperinippua pöydällään. Ehkä sieltä löytyisi jonkinlainen moniste, josta nuo pitäisivät…
“Teruki, sinä olet huono opettaja.”
Teruki huokaisi syvään ja nojasi tuolillaan taaemmas. Nytkö sitten omatunto alkoi soimata, kun mikään tai kukaan muu ei sitä tehnyt? Oliko hän tosiaan huono opettaja, jos hän mielummin ajatteli yhtä oppilaistaan kuin opetti vastuullaan olevia nuoria?
Kyllä hän taisi olla.
Mutta eihän viisi vuotta edes ollut suuri ikäero? Viisi naurettavaa vuotta. Teruki oli ollut viisivuotias, kun Bou oli syntynyt. 23 ja 18, nehän olivat vain lukuja. Henkinen ikä oli se, mikä todellisuudessa merkitsi!
Terukin mieleen kohosi muistikuva siitä yhdestä kerrasta, jolloin hän oli tavannut Boun ostoskeskuksen sisäpuolella sen erään jäätelökioskin luona. Hän muisti ajatelleensa, että tuon pojan henkisen iän oli pakko olla enimmillään 15…
“Niin… jos minä olen henkiseltä iältäni 23 ja Bou on 15… Silloinhan meidän ikäeromme onkin jo kahdeksan vuotta.”
“Hemmetti”, Teruki manasi huomaamattaan ääneen. Osa oppilaista kohotti katseensa ja Teruki hymyili heille viattomasti. Hän huokaisi jälleen ja jatkoi papereidensa tutkiskelua.

Perjantaina tapahtuneita asioita ei voinut muuttaa. Ne olivat jo tapahtuneet, eikä niille enää mahtanut mitään. Teruki ajatteli kauhulla tilannetta, jossa he nyt Boun kanssa päätyisivät jonnekin kahdestaan ja nuorempi tivaisi häneltä, mitä se poskisuukko oikein oli ollut tarkoittavinaan. Tietystihän Teruki olisi aina voinut laittaa kaiken alkoholin piikkiin, mutta hän ei ollut koskaan ollut oikein hyvä valehtelemaan. Mutta kehtaisiko Bou muka kysyä jotakin sellaista?
Ei tietenkään kehtaisi, nuori poika… ja vielä omalta luokanvalvojaltaan. Ei varmasti kehtaisi.
Vaikkakin… Olihan Bou kehdannut tulla hänen kanssaan perjantaina samaan pöytään istumaan syntymäpäivänään ja oli jopa kehdannut pyytää Terukia suorittamaan rikoksen. Hän oli ostanut Boulle – alaikäiselle oppilaalleen – tupakkaa. Ei mitenkään kehuttava syntymäpäivälahja, mutta olihan hän korvannut tuon laittoman syntymäpäivälahjan hieman toisenlaisella lahjalla. Suukottamalla nuorempaa poskelle.
“Niin. Bou olikin varmaan TODELLA mielissään”, Teruki pudisteli päätään omalle typeryydelleen ja hautasi kasvonsa käsiinsä. Kuka järkevä nuori muka oli iloinen siitä, että heidän luokanvalvojansa pussaili heitä poskelle? Ei kukaan! Ei Teruki ainakaan olisi omina lukioaikoinaan ollut mielissään omalta luokanvalvojaltaan saadusta huomiosta.
“Lisäksi, mitä hyvittämistä sellainen poskelle pussaaminen muka oli? Tupakan ostaminen oli rikos, mutta niin oli varmasti opettajien ja oppilaiden välinen suudelmakin!”

Teruki suoristi selkänsä ja katseli ympärilleen. Hänen olisi pakko saada jotakin muuta ajateltavaa tai hänen päänsä räjähtäisi.
“Sitä paitsi se ei ollut suudelma. Se oli vain pusu poskelle.”
Hän nousi ylös paikoiltaan – osa oppilaista kohotti jälleen katseensa – ja asteli huoneen ovelle. Juuri kun hän oli painamassa kahvaa alas, hän tajusi, ettei hän voisi lähteä luokkahuoneesta kesken oppitunnin sillä tavalla. Nuo kaikki lähes kolmekymmentä nuorta olivat hänen vastuullaan ja nyt heistä jokainen jo oli kääntynyt katsomaan häntä ja jättänyt koulutehtävänsä huomiotta.
Teruki kohotti jälleen huulilleen tuon viattoman hymyn, päästi irti ovenkahvasta ja palasi takaisin pöytänsä taakse. Hän risti kätensä rinnalleen ja nojasi taaksepäin tuolissaan oppilaitaan silmäillen.
“Kuulkaas, minulla ei tänään ole kauhean hyvä päivä”, hän aloitti hitaasti, “joten ehdottakaapa meille jotakin tekemistä, sillä en pysty opettamaan teille mitään juuri nyt.”
Kaikki olivat aivan hiljaa. Monet vilkuilivat toisiaan kuin kysyäkseen äänettömästi oliko Teruki tosissaan.
“Tuota… monesko tunti nyt on? Jos tämä on viimeinen tuntinne, niin voitte tietysti lähteä jo kotiinkin”, Teruki takelteli katsellen oppilaita. Nuo kaikki nuoret pojat näyttivät yhtä hämmästyneiltä.
“Tuota, tämä on päivän toinen oppitunti. Kello on vähän yli yhdeksän”, Bou sanoi hitaasti ja muutama oppilas tirskahti.
“Vasta?” Teruki hämmästeli. Hän katseli pöytäänsä ja kohotti katseensa eturivissä istuvan Boun silmiin. He hymyilivät jälleen toisilleen.
“Bou – siis, Kazuhiro, voinko lainata kirjaasi?” Teruki sanoi nopeasti. Häntä pelotti kasvojensa hento kuumotus, sillä hän hyvin harvoin saattoi sanoa punastuvansa. Nyt hänestä kuitenkin tuntui siltä, että hänen poskipäillään helottivat punaiset laikut, mikä ei lainkaan sopinut hänen opettaja-imagoonsa.
“Voit”, Bou tarjoutui sulkien kirjansa, joka oli ollut auki määrätyltä aukeamalta. Teruki nousi ylös, kiersi pöytänsä ja otti maantiedonkirjan Boun pulpetilta jääden seisomaan paikoilleen kirjaa selaillen. Hän tunsi vaaleahiuksisen pojan katseen kohdistuvan itseensä. Teruki vilkaisi Bouta ja heidän katseensa kohtasivat jälleen.
“T- tuota…” Teruki takelsi hitaasti unohtuen katsomaan nuorempaa silmiin. Hän palasi kuitenkin varsin pian takaisin maanpinnalle, vilkaisi kirjaa käsissään ja ojensi sen takaisin Boulle.
“Saatte lopputunnin vapaaksi. Hyvää päivänjatkoa”, hän sanoi nopeasti ja poistui luokasta suunnaten askeleensa kohti opettajanhuonetta.

~

Miku ja Kanon seisoskelivat koulurakennuksen takana suurten roskiksien luona tupakkaa poltellen. He olivat olleet koulussa jo kaksi tuntia, eikä Miku ollut vieläkään saanut luotua heidän välilleen minkäänlaista kunnollista keskustelua, vaikka kovasti hän oli yrittänyt. Toisella tunnilla hänet oli jopa heitetty ulos luokasta, kun hän oli alkanut läimiä Kanonia matematiikanviholla päähän, kun tämä oli vastannut niin passiivisesti hänen kysymyksiinsä.
“Ei kai sinulla ole mustelmia?” Miku kysyi varovasti nuoremmalta. Katse jonka Kanon loi häneen oli jokseenkin hyvin epäkanonmainen, mutta silti niin kanonmainen. Kulmat koholla hän katsoi Miku silmiin kuin ajatellen: “Kuinka tyhmä sinä oikein olet?”
“Ei. Sinä löit minua matikanviholla, etkä millään moukarilla”, hän hymähti jatkaen jälleen tupakkansa polttelua omaan vaitonaiseen tyyliinsä.
“Mikset sinä puhu minulle?” Miku kysyi surullisena. Kanon vilkaisi vanhempaa ja naurahti.
“Puhuinhan minä sinulle juuri äskenkin”, hän sanoi.
“Etkä puhunut. Sinä vain vastasit kysymykseeni”, Miku tuhahti.
“Eikö se muka ole puhumista?”
“Ei.”
“No, mistä sinä haluat puhua?”
“Siitä, mikset sinä puhu minulle.”
“Ei minulla ole mitään sanottavaa”, Kanon totesi kohauttaen olkiaan. Miku ärähti itsekseen ja tumppasi tupakkansa asvaltille roskiksen viereen. Hänen teki yllättäen mieli tarttua Kanonia tuon typerän koulupuvun paidan kauluksista ja vetää poika luokseen, tuijotta hetki tämän silmiä ja sitten suudella voimakkaasti…
Mutta se ei käynyt päinsä. Hänen vain olisi kovasti tehnyt mieli tehdä niin. Hänen olisi erittäin kovasti tehnyt mieli suudella Kanonia juuri nyt.
Olisivatpahan saaneet aiheen, josta keskustella. Olisi siihen saattanut Kanonillakin olla jotain sanottavaa…

Miku käänsi katseensa kohti Kanonia ja tarttui kuin tarttuikin tätä paidankauluksista.
“Hei, mitä sinä –“, Kanon hätkähti, mutta olikin jo yllättäen kasvot muutaman sentin päässä Mikun kasvoista. Vain muutaman sentin päässä Mikun huulista, joiden välistä tämä sihisi sanoja kuin kamppaillakseen niiden viestittämää mielihalua vastaan.
“Tiedätkö, kun minun niin tekisi mieli –“
“Miku, Kanon! Tiedättekö, minulla meni varmaan viisi minuuttia ennen kuin keksin, missä te olette!” kuului Boun yllättäinen huuto hieman kauempaa. Miku tönäisi Kanonin hellästi kauemmas itsestään ja näki sivusilmällään tämän taas punastuneen. Hän ei voinut estää hymyään.
“Bou, miltä tuntui nähdä taas Terukia?” Miku tervehti ystäväänsä, joka heti luokanvalvojansa nimen kuultuaan alkoi hyssytellä häntä.
“Hilempaa!” Bou suhisi. “Täällä voi olla joku meidän lisäksemme!”
“Ei ole. Kuka nyt tänne tulisi?” Miku naurahti.
“Ei varmaan kukaan… Tämä on vähän niin kuin pahamaineinen paikka. Vain ilkeät tupakoitsijat tulevat tänne”, Bou sanoi vilkaisten merkitsevästi lukuisia tupakantumppeja, joita oli maa väärällään.
“Totta, sinä ilkeä tupakoitsija”, Miku hymähti. “Mutta mitäs Teruki? Sanoiko hän sinulle mitään?”
“Sanoi! Oikeastaan… hän vaikutti hieman sekavalta. Hän sanoi minua vahingossa Bouksi Kazuhiron sijaan, mikä ehkä oli hieman liian tuttavallista kouluun, sillä edes kaikki luokkatoverini eivät kutsu minua Bouksi. Hän katsoi minua monta kertaa ja aina me hymyilimme toisillemme. Mutta kuten sanoin, hän vaikutti hieman sekavalta ja hän lopettikin tuntimme kaksikymmentä minuuttia etuajassa”, Bou kertoi pohdiskelevaan sävyyn.
“Vaikutti sekavalta? Sekaisin Bousta, vau! Hänhän on ihan lääpällään sinuun! Olisit lähtenyt hänen peräänsä, pussannut poskelle ja kiittänyt syntymäpäivälahjasta”, Miku innostui.
“En! Me olemme koulussa”, Bou kauhistui pelkkää ajatustakin.
“Olisit voinut. Se olisi ollut hauskaa”, Miku hymyili ja alkoi potkiskella asvalttia. Ihan typerää, kun asvalttiin ei jäänyt kuvioita samalla tavalla kuin hiekkaan.

Rannalla oli ollut hiekkaa. Siellä oli myös ollut vettä…
“Kanon”, Miku kääntyi katsomaan mustahiuksista vino hymy huulillaan, “mennäänkö uimaan?”
Kanon kohotti katseensa hänen silmiinsä ja näytti jälleen punastuneen pienesti.
“Ei todellakaan”, nuorin mutisi tumpaten tupakkansa hänkin.
“Senkö takia sinä et puhu minulle? Siksi, että me kävimme uimassa?” Miku tajusi hämmästyneenä.
“Väärin. Sitä paitsi minähän puhun sinulle koko ajan”, Kanon sanoi katse suunnattuna kohti kengänkärkiään.
“Miku, en yhtään ihmettelisi, vaikkei hän haluaisi puhua sinulle. Tiedätkö, sellainen hipelöiminen ja housujen availeminen saattaa säikyttää muita ihmisiä”, Bou sanoi estäen vaivoin huvittunutta hymyä kohoamasta huulilleen.
Miku naurahti nopeasti.
“No enhän minä nyt olisi niitä housuja oikeasti ottanut pois, jos Kanon olisi sanonut, etten saa”, hän sanoi.
“Kanon teki mielestäni hyvin selväksi, ettet saanut ottaa niitä housuja pois hänen jaloistaan”, Bou huomautti.
“Enhän minä ottanutkaan.”
“Mutta avasit hänen housunsa siellä vedessä, kyllä minä näin teidät”, Bou virnisteli. “Kanon juoksee hämmästyttävän nopeasti karkuun vedessä! Yleensä ihmiset ovat hitaita, kun yrittävät sitä, mutta Kanon taisi pelästyä sinun tekosiasi niin kovasti, että sai vipinää kinttuihinsa –“
“Voisimmeko me jo jättää tämän aiheen?” Kanon pyysi nopeasti.
“Mutta kun se oli niin hauskan näköistä. Ensin te vain kahlasitte siellä hitaasti, sitten Miku yritti ottaa sinun paitaasi pois, mutta sinä nauroit ja peräännyit, sitten Miku tuli jälleen sinun luoksesi ja yhtäkkiä hän yritti avata housujasi… Sinä näytit niin pelästyneeltä ja juoksit karkuun kuin hullu”, Bou nauroi roskiksiin nojaten.
“Ei ollut minun vikani”, Kanon tuhahti posket punoittaen.
“Se oli kuule täysin oma vikasi. Mitäs olet tuon näköinen”, Miku hymyili katsoessaan mustahiuksista silmiin.
“Ja ‘tuon näköisellä’ Miku tarkoittaa kylläkin ‘hyvännäköistä’ – Hei, au! Ei saa lyödä!” Bou perääntyi Mikusta, joka oli lyönyt hänen käsivarttaan leikkisästi. “Miku on sanonut minulle tuhannet kerrat, että olet hänen mielestään hyvännäköinen –“
“Enkä ole”, Miku puolusteli.
“Oletpas!” Bou nauroi. “’Kanon on aivan mielettömän hyvännäköinen’ sinä sanoit kerran, minä muistan –“
“Itse kuvittelet joka ilta luokanvalvojaasi alasti, joten anteeksi nyt vain, mutta minun kommenttini sentään kohdistuvat omanikäisiini”, Miku näpäytti.
“Niin, sinun iltasi kuluvat ajatellessasi Kanonia alasti”, Bou tirskahti. Miku vilkaisi joukon nuorinta ja huomasi tämän näyttävän hyvin vaivaantuneelta. Hänen alkoi yllättäen käydä Kanonia sääliksi. Toinen näytti jotenkin niin suloiselta ja… avuttomalta.
“Enkä ajattele”, Miku sanoi hiljaa kaivaen tupakka-askinsa jälleen esiin. Hänen teki mieli polttaa toinenkin.

Kanonin katse ei kohdistunut mihinkään, hän vain oli ja tuijotteli kaukaisuuteen. Miku toivoi jälleen kerran, että olisi osannut lukea ajatuksia. Kurkistaa tuon musahiuksisen pojan ajatuksiin ja saada tietää kaikki tämän salaisuudet yhdellä kertaa. Tosin se olisi ollut vähän epäreilua. Eihän Kanon tainnut vieläkään tietää Mikusta paljoa mitään.
Miku sytytti tupakkansa ja vilkaisi jälleen Kanonia. Hän tajusi vasta silloin, ettei hänellä oikeastaan ollut mitään hyvää syytä olla kertomatta nuoremmalle omasta menneisyydestään. Hän vain oli uurtanut mieleensä menneistä tapahtumista niin syvät ja kipeät arvet, että niiden avaaminen pelotti. Hän ei oikeastaan edes halunnut muistaa, sillä millään niistä tapahtumista ei ollut mitään merkitystä enää.
Miku huokaisi. Joka kerta sanoessaan itselleen noin, hän tiesi valehtelevansa. Valehtelevansa itselleen, sillä hänen nykyisyytensä rakentui hänen menneisyydestään, eikä sitä voinut muuttaa.

“Tsukiyama! Nyt sinä jäit kiinni itse teosta!” kuului yllättäen heidän takaansa voitonriemuinen vanhan miehen huudahdus. He kaikki kolme kääntyivät katsomaan taakseen ja näkivät koulun rehtorin kiiruhtavan ontuen heidän luokseen kaikessa harmaudessaan.
“Kappas, rehtori! Aamupäivää”, Miku tervehti iloisesti. Hän sylkäisi maahan ja heristeli sytytettyä tupakkaa sormissaan, jotta rehtori varmasti näki sen.
“Tsukiyama, sinä poltat tupakkaa!” rehtori kähähti voitonriemuisesti osoittaen savuketta Mikun sormissa.
“Totta, niinhän minä poltan. Haluaako rehtori sauhut?” Miku tarjosi ojentaen savuavaa kääröä itseään päätä lyhyempää rehtoria kohti toispuoleinen virne huulillaan.
“Tiedätkös, mitä tämä meinaa?” rehtori murahti virnuillen. “Sinä rikot lakia, poika. Lakia ja minun sääntöjäni, joten se on kaksinkertainen rikkomus! Tiedätkö, mitä tästä sinulle seuraa, poika?”
“Voin heittää villin arvauksen, jos haluat”, Miku tarjoutui vetäen syvät henkoset tupakastaan ja puhaltaen savut päin rehtorinsa kasvoja. Vanhus alkoi köhiä kuin viimeistä päivää ja Mikua alkoi naurattaa.
“Heitäpä! Heitä villi arvaus”, rehtori kähisi silmät savusta vetistäen, mutta huulet yhä ilkeään virneeseen kaartuneena.
“Ehkä sinä kilttinä miehenä ostat minulle lisää tupakkaa? Alkavat omat olla jo lopussa”, Miku vastasi kaivaen askinsa esille koulupuvun taskusta ja heilutellen sitä rehtorin nenän edessä.
“Phah! Tästä seuraa sinulle jälki-istuntoa ja tiedotus kotiväellesi rikkeistäsi!” rehtori huudahti niin että koko piha raikui.
“Hyvä, hyvä. Vähään aikaan en olekaan saanut niitä tiedotteita kotiin, vanhempani jo ihmettelivät, että onko minulla jokin tauti –“
“Äläs siinä viisastele! Tulet nyt rehtorin kansliaan ja saat lappuset mukaasi!” rehtori puhisi. Häntä alkoi selvästi ärsyttää, kun Miku ei ollut lainkaan nolona tai pahoillaan jäätyään kiinni tupakoinnista.
“Juu, odotas, poltan tämän loppuun”, Miku nyökytteli jatkaen tupakkansa polttelua. Hän vilkaisi sivusilmällään Bouta, joka näyttä hymyilevän kuin olisi muistellut viime vuotta. Kun hän vilkaisi Kanonia, hän näki pojan huulilla pidätetyn huvittuneen hymyn. Kanonin olisi tehnyt mieli nauraa, hänen mielestään Miku oli hauska!
“Etkä polta enää yhtään mitään! Tänne se aski, minä takavarikoin sen!” rehtori huudahti ojentaen kätensä kuin odottaen Mikun laskevan askin hänen kämmenelleen.
“Hyvä on, mutta sitten olet minulle velkaa neljästä tupakasta”, Miku kohautti olkiaan. Rehtori näytti entistä närkästyneemmältä eikä enää yllättäen halunnutkaan ottaa askia vastaan, vaikka Miku kuinka yritti tyrkyttää.
“Ei sitten”, vaaleanruskeahiuksinen kohautti harteitaan ja pisti askin takaisin taskuunsa. “Saanko kysyä yhtä asiaa?”
Rehtori näytti hieman typertyneltä, mutta antoi kuitenkin Mikulle luvan kysyä.
“Miksi sinä annat lukiolaisille jälki-istuntoa? Eikö sellainen penkissä istuminen kuulu lähinnä ala-asteelle, eikä tällaiseen aikuisten ihmisten oppilaitokseen?” Miku kysyi virnistäen. Rehtori näytti suuttuvan.
“Jälki-istuntoja annetaan, koska sinä, Tsukiyama, olet olemassa! Siksi ja vain siksi!” rehtori ärjyi. “Heitä se savuke pois ja seuraa perässä! Eikä vastaväitteitä, tai minä erotan sinut koulusta!”
Miku näki vaaran alkavan tosissaan uhata. Ei jälki-istunnoissa sinänsä mitään, mutta koulusta erottamista vanhemmat eivät katsoisi hyvällä. Niinpä hän päätti tumpata kiltisti tupakkansa ja lähteä rehtorin perässä kohti tämän kansliaa.
“Nähdään tunnilla, Kanon. Sano Terukille, että minulla piti käydä pikaisilla pullakahveilla rehtorin kansliassa. Eikö meillä ole seuraavaksi maantietoa?” Miku huikkasi ystävilleen lähtiessään puhisevan rehtorin perään.
“On”, Kanon vastasi tuskin kuuluvasti hymy huulillaan.

~

Teruki asteli edestakaisin opettajanhuoneessa ja yritti keksiä itselleen jotain järkevää ajateltavaa. Hän tajusi vilkaista kelloa ja huomasi kaikeksi onnekseen uuden oppitunnin alkavan muutaman minuutin kuluttua. Hän saisi keskittyä täysillä opettamiseen ja unohtaa Boun edes hetkeksi.

Tyytyväinen Teruki poistui opettajanhuoneesta ja katsoi lukujärjestyksestään, missä luokassa hänen seuraava tuntinsa pidettäisiin.
Luokka 2C.
Jokin tuossa 2C-kohdassa häiritsi häntä, mutta hän ei millään saanut päähänsä, mikä se jokin oli. Niinpä hän tyytyi vain kohauttamaan olkiaan ja jatkamaan matkaansa lukujärjestyksensä neuvomaan luokkaan.

Kun hän saapui määränpäähänsä, hän tiesi, mikä oli häirinnyt häntä 2C-kohdassa. Kanon, Shinya Sano, istui omalla paikallaan eturivissä. Boun hyvä ystävä.
Olikohan Bou ihmistyyppiä, joka jakoi kaiken ystäviensä kanssa? Jos oli, Kanonhan tiesi kaiken perjantain tapahtumista! Samaten tiesi myös Miku, Akiharu Tsukiyama, jota ei kylläkään ainakaan vielä näkynyt luokassa.
Terukia alkoi hermostuttaa. Mitä jos Bou tosiaan oli kertonut kahdelle parhaalle ystävälleen hänen teostaan? Mitä jos Akiharu ja Shinya yrittäisivät kysellä häneltä aiheesta ja tekisivät sen koko luokan edessä? Mitä hän voisi vastata kysymyksiin kuten ‘ketä sinä ajattelet juuri nyt’ tai ‘onko Boulla mielestäsi pehmeät posket’?
“Mitä sinä oikein höpiset? Eivät lukiolaiset kysele tuollaisia opettajiltaan!” Teruki pudisteli päätään omille typerille ajatuksilleen ja istuutui opettajanpöydän taakse.

“Aamupäivää kaikille. Poissaolijoita? Missäs Akiharu on?” Teruki päätti mennä suoraan asiaan. Hän kaiveli laukustaan papereita esille ja kohotti katseensa Kanonin silmiin odottaen tämän vastaavan hänen kysymykseensä.
“Miku on pikaisilla pullakahveilla rehtorin kansliassa”, poika vastasi vaimeasti ja yritti selvästi estää hymyä. Teruki kohotti lievästi kulmiaan.
“Vai niin”, hän sanoi ja jatkoi papereidensa tutkiskelua. “Merkkaanko minä siis hänet poissaolijaksi?”
“Myöhästyneeksi mieluummin”, Kanon ehdotti varovasti. Hän vaikutti aina niin ujolta, mutta jos hän oli Akiharun kaveri, hän ei voinut olla ujo. Sellainen rasavilli ei varmasti edes pystyisi viettämään aikaa ujon ihmisen kanssa. Luultavasti Shinya siis oli erilainen ystäviensä kanssa kuin opettajien kanssa.
“Entä Bou? Onkohan hän erilainen ystäviensä kanssa kuin minun kanssani?”
Teruki uppoutui jälleen ajatuksiinsa ja pian hänen olisi tehnyt mieli läimäyttää itseään.
“Ota ote itsestäsi, hyvä mies! Ensinnäkin, Bou ei ole sinun kanssasi. Toisekseen, te olette tavanneet toisenne pari lyhyttä kertaa koulun ulkopuolella. Sinä et tunne häntä! Joten jätä se poika rauhaan, hän varmasti tuntee olonsa ahdistuneeksi sinun poskisuukottelujesi takia!”

Luokan ovi aukesi yllättäen ja Miku asteli sisään laukku olallaan heiluen.
“Terve. Anteeksi, että tulin vähän myöhässä, mutta kun rehtorilla oli niin kovasti juoruiltavaa”, poika virnistellen istuutui paikalleen Kanonin viereen. Mustahiuksinen näytti huomattavasti iloisemmalta nyt, kun Miku oli hänen luonaan.
“Rehtorilla juoruiltavaa?” Teruki hymähti ottaen täksi tunniksi varmaamansa muistiinpanot esille ja tarttuen taululiituun.
“Jep. Hän mietti juoruista uusinta, jonka mukaan eräs koulumme oppilaista saa erityishuomiota. Tämä oppilas saa kuulema erityishuomiota joltakulta opettajista”, Teruki kuuli Mikun äänen selkänsä takaa. “Haluatko, että kerron sinulle, ketä opettajaa rehtori arveli syypääksi?”
Teruki jähmettyi paikoilleen taululiitu kädessään. Hemmetin Bou! Vaaleahiuksinen oli aivan varmasti kertonut ainakin Mikulle! Teruki kääntyi hitaasti katsomaan olkansa yli tuolilla keikkuvaa Mikua, joka hymyili hänelle jokseenkin tietäväisesti.
“Tuota… ehkä sinä säästät juorujen jakelemisen johonkin muuhun ajankohtaan. Keskitytääs nyt maantietoon. Tänään aiheenamme ovat –“
“Pah, maantieto on ihan tylsää”, Miku tuhahti jatkaen tuolillaan keikkumista.
“Aiheenamme tänään ovat vuoristot ja niiden synty. Ottakaa oppikirjanne ja vihkonne esille, teemme vähän muistiinpanoja”, Teruki jatkoi Mikun keskeytyksestä huolimatta ja kirjotti aiheen otsikon taululle. Häntä pelotti, että Akiharu alkaisi vihjailla lisää jostakin Bouhun liittyvästä.

“Korkeimmat vuoret sijaitsevat Himalajalla ja maailman pisin vuoristo on nimeltään Andien vuoristo. Osaisitteko te –“
“Kanon, voitko lainata minulle kynää?” Teruki kuuli Mikun supattavan vierustoverilleen hänen selkänsä takana.
“Ei minulla ole yhtään ylimääräistä”, hän kuuli Kanonin vastaavan.
“Voimmeko sitten vuorotella tuon yhden kanssa?”
“Miksei sinulla ole kynää? Me kirjoitamme koko ajan, en minä voi lainata.”
“Ei siitä tule mitään ongelmaa, minähän vain lainaan”, Miku maanitteli yhä kuiskaten.
“Kuule, sinun kanssasi tulee aina ongelmaa”, Kanon naurahti leikkisästi.
“Eikä tule, anna nyt se kynä edes hetkeksi.”
“Sinä vain rikot sen.”
“Kynä tänne!”
“Hei, te kaksi!” Teruki kivahti, kääntyi ympäri ja katsoi etupulpetin poikia kulmat kurtussa. Miku näytti istuvan melkein Kanonin sylissä. Hänen toinen kätensä oli mustahiuksisen harteilla ja toinen oli kurkottunut hapuilemaan kynää tämän kädestä.
“Miksi te istutte noin lähekkäin?” Teruki kysyi hämillään. Hetken kaksi poikaa vielä katsoivat opettajaansa silmät suurina, mutta etääntyivät sitten pikaisesti toisistaan ja päätyivät istumaan nätisti omien pulpettiensa taakse.
“Kiitos. Akiharu, jos sinulla ei ole kynää, voit pyytää lainaksi esimerkiksi minulta. Shinya teki varsin selväksi, ettei hänellä ollut toista kynää –“, Teruki yritti ehdotella, mutta Kanon keskeytti hänet.
“Tuota, kyllä minulla oikeasti on toinenkin kynä. Anteeksi, tietysti voin lainata sinulle kynän, Akiharu”, Kanon sanoi tönäisten Mikun olkapäätä kevyesti hymy huulillaan.
“Kyllähän minä nyt sen tiesin, pupu-murmeli”, Miku myhäili leveästi hymyillen.
“Hei!” Kanon tuhahti närkästyneenä.
“Me kuule sovimme tästä. Jos sinä nimität minua Akiharuksi, minä nimitän sinua pupu-murmeliksi.”
“Ihan sama, en nimitä sinua enää miksikään”, Kanon mutisi niin hiljaa, että Teruki ei aluksi edes meinannut kuulla, mitä poika sanoi.
“No älä nyt suutu”, Miku hymyili nojautuen lähemmäs vierustoveriaan. Hänen kätensä lähti jälleen toisen hartioita kohti, kiertyi Kanonin ympärille, heidän kasvonsa lähenivät toisiaan…
“Akiharu, Shinya”, Teruki sanoi nopeasti ja molemmat pojat pysähtyivät jälleen paikoilleen hieman säikähtäneen näköisinä, “en yleensä sano tätä, mutta poistukaa luokasta, jos ette osaa olla häiritsemättä tuntia.”

Se näytti tepsivän. Miku ja Kanon etääntyivät jälleen toisistaan hieman, Kanon ojensi Mikulle kynän lainaksi ja molemmat syventyivät kopioimaan muistiinpanoja taululta vihkoihinsa.
“Palataanpa aiheeseen. Kuka osaisi sanoa, kuinka vuoristot syntyvät?” Teruki kysyi vihdoin. Hän silmäili luokkaa ja antoi eräälle viitanneelle pojalle luvan vastata.
Niin tunti saatiin jälleen käyntiin, mutta Teruki ei voinut estää itseään vilkuilemasta vähän väliä edessään istuvaa kaksikkoa. Miku ja Kanon olivat alkaneet lähetellä toisilleen jonkinlaisia lappuja, joiden sisältöä Teruki saattoi vain arvailla. He vilkuilivat toisiaan silloin kun luulivat, ettei toinen huomaisi ja kirjoittelivat lappujaan pienet hymyt huulillaan. Kanonin posket kuumottivat häilyvän punaisina.
Teruki huokaisi. Hän ei ikinä olisi uskonut olevansa kateellinen oppilailleen, mutta hänen edessään istuva kaksikko sai hänet silti kateelliseksi. Miku ja Kanon olivat Boun hyviä ystäviä ja jo heidän näkemisensä toi Boun heti Terukin mieleen. Samalla heidän yhteinen kanssakäymisensä vaikutti hyvin flirttailevalta ja ihastuneelta.
Teruki huokaisi uudestaan. Flirttailu ja ihastuminen olivat ehdottomasti mukavia asioita. Harmi vain, että opettajan ja oppilaan välillä ne eivät välttämättä olleet ihan yhtä mukavia.


A/N2: Comments~?
Oon kursiivin ylikäyttäjä :''D

[ichi]

Ensinnäkin.

“Hilempaa!” Bou suhisi. “Täällä voi olla joku meidän lisäksemme!”

Hiljempaa ?

Kurkistaa tuon musahiuksisen pojan ajatuksiin ja saada tietää kaikki tämän salaisuudet yhdellä kertaa.

Mustahiuksisen ?


Muuten tää osa oli musta oikeen hyvä.

Sulla on yksinkertaisen hieno ja nokkela kirjotustyyli. Sun tekstistä löytyy aina hienoja yksityihkohtia, jotka värittää mukavasti sitä tekstiä. Esimerkiksi tuolla sen "viisi naurettavaa vuotta" - joka ois voinu olla normaalisti "viisi vuotta", mutta lisäsit ton naurettavaa tonne ja se on heti paljo ... sarkastisempi.
Yleensä mulla ei riitä innostus alkaa yhtäkkiä vaa lukemaa, monestiki mulla o hiema lassahtanu fiilis, ku huomaan, et johonki jatkoficciin on tullu jatkoa, enkä jaksais lukee - mutta tässäki mulla ei tuu sitä, koska sun tekstiä ei oo mitenkää raskasta lukee. Tää on ihanan kevyttä ja saa aina jotenki pirteemmälle tuulelle.

Mä edelleen pidän tästä hitaasti etenevästä suhdedraamasta. Jotenki ku tässä on tätä kaikkee tapahtumaa, kiusottelua sun muuta, ni sitä on kiva lukee. >DD En mä osaa kertoo, mikä siinä niin viihdyttää, mutta mä tykkään lukee sellasta - varsinki, jos parituksena o Miku/Kanon tai vastaavasti Teruki/Bou. Kirjotat niistä vielä niin hyvin, että arvaa voiko jättää lukematta !

Hassua, koska tää ficci perustuu täysin tähä suhdedraamaan, eikä tää oo tylsä, vaikka näissä osissa ei kamalasti mitää isompaa tapahukkaa. Tässä on kuitenki kaikkee pientä, ni se pitää tätä kasassa - ja tadaa, tää on mahtava.

En kommentoinu viime osaa, pyydän sitä anteeks, mutten keksiny kirjaimellisesti mitää. Ja mun kanta sulle on varmaa sen verra selvä, että jos olisin kertonu, että osaat kirjottaa, ni se ei ois sulle mitää uutta varmasti. >DDD

Kiitos kuitenki tästä ! Toivottavavasti jatko tulee pian ! :)

[Huopatossu]

........Huomentaa~~!! :''D

Nyt minä otin itseäni niskasta kiinni ja päätin yrittää kommentoida tätä. >DD Elikkäs-elikkäss~~ Virheitä mun silmiini ei osunut yhtään. Se on hyvä se. 8)
Sulla on tosi upea kirjoitustyyli ! Osaat tehdä arkisista asioista silleen... taisiis osaat kertoa arkiset asiat niin ettei ne enää kuulosta arkisilta asioilta. <3 Siinä yksi syy miksi nää sun fikit on mitä on, eli ainutlaatuisia, pirteitä, suloisia ja ihania. ^----^ Vaikka nää onkin tällästä fluffyhöttöä, niin nää ei silti ole tylsiä nähnykkään! Mä en ymmärrä miten ihmeessä sä saat nää fikit pysymään kiinnostavina ja lukijapyydyksinä (lol XD) vaikka esimerkiks prinssissä oli hirmu monta osaa ! Rispektit sulle. <3 Mä vissiin oon tätä fikkiä vanhassa lafissa kommannutkin joskus vuonna kelkka ja sukset. XD Aaaa! Tää tarina tempaa mukaansa. Monesti mun lukemat antikkufikit on sellasia, ettei niihin pääse sisälle ennen kuin se tarina on jo puoliksi ohi. Tässä se sisälle pääseminen tapahtui ihan silleen TSUP heti fikin alettua. 8))
Ja tähän loppuun vielä lempilauseeni tästä luvusta.

Rannalla oli ollut hiekkaa. Siellä oli myös ollut vettä…

Tirks. :''3 Toi on ihana kohta, se on niin itsestään selvä asia ja oot kertonut sen arkisesti mutta TOSI hienosti~~ <3
Ää sä olet mun esikuva fikeissä! ;__; <3 Tuntuu hassulta kommata tätä. XD Mutta jatkoa odotan yhtä paljon kun joululahjoja. 8''3

Kiitos~~! <3 Ja anteeksi kommentin laatu. -.-

[sakuk]

Kello tikiti hitaasti eteenpäin.

Tikitti i think so.

Mutta kiitos tästä osasta. Tässä oli paljon Terukin mietteitä ja se jos mikä on hyvä. Mutta sit mulla tuli mieleen, kun Teruki pähkäili tuota opettaja-oppilas-suhdetta, nii eikö se ajattele ollenkaan homoutta? Mä vähän hämmennyin, ku aattelin, et onko Terukin mielestä normaali asia se, et on homo..? Se ei ole siis ollenkaan huono asia, mulla on varmaan jääny joku kohta väliin. n_n
Mulla ei oo kauheesti sanottavaa, ku melkeen joka toisen osan välissä kommentoin, mut toivottavasti tää kelpaa ja kiitos.
:----)

[tomoto]

Vau, uusi osa tuli nopsaan ! Tai no nopsaan mun tylsyyteen nähden >DD
Ja vooi säkin oot kipeenä 8< Mäkin oon nyyf *halihali*

“Hemmetti”, Teruki manasi huomaamattaan ääneen. Osa oppilaista kohotti katseensa ja Teruki hymyili heille viattomasti. Hän huokaisi jälleen ja jatkoi papereidensa tutkiskelua.

Voi Teruki raukkaa :''D Söpöä *w* Tuollainen lutu menee manailmeaan vaan ittekseen koko luokan kuullen >D

“Kuulkaas, minulla ei tänään ole kauhean hyvä päivä”, hän aloitti hitaasti, “joten ehdottakaapa meille jotakin tekemistä, sillä en pysty opettamaan teille mitään juuri nyt.”

Miks kukaan mein opettaja ei ikinä sano noin meille !? On kyl reilua 8<< Ja miks kukaan Terukin kaltanen ei oo meil opettajana ? 8<< Meil on vaa kaikkii vanhoi harppui rääkkäämässä 8<< On reilua hei 8<

Miku käänsi katseensa kohti Kanonia ja tarttui kuin tarttuikin tätä paidankauluksista.
“Hei, mitä sinä –“, Kanon hätkähti, mutta olikin jo yllättäen kasvot muutaman sentin päässä Mikun kasvoista. Vain muutaman sentin päässä Mikun huulista, joiden välistä tämä sihisi sanoja kuin kamppaillakseen niiden viestittämää mielihalua vastaan.
“Tiedätkö, kun minun niin tekisi mieli –“
“Miku, Kanon! Tiedättekö, minulla meni varmaan viisi minuuttia ennen kuin keksin, missä te olette!” kuului Boun yllättäinen huuto hieman kauempaa. Miku tönäisi Kanonin hellästi kauemmas itsestään ja näki sivusilmällään tämän taas punastuneen. Hän ei voinut estää hymyään.
“Bou, miltä tuntui nähdä taas Terukia?” Miku tervehti ystäväänsä, joka heti luokanvalvojansa nimen kuultuaan alkoi hyssytellä häntä.
“Hilempaa!” Bou suhisi. “Täällä voi olla joku meidän lisäksemme!”
“Ei ole. Kuka nyt tänne tulisi?” Miku naurahti.
“Ei varmaan kukaan… Tämä on vähän niin kuin pahamaineinen paikka. Vain ilkeät tupakoitsijat tulevat tänne”, Bou sanoi vilkaisten merkitsevästi lukuisia tupakantumppeja, joita oli maa väärällään.
“Totta, sinä ilkeä tupakoitsija”, Miku hymähti. “Mutta mitäs Teruki? Sanoiko hän sinulle mitään?”
“Sanoi! Oikeastaan… hän vaikutti hieman sekavalta. Hän sanoi minua vahingossa Bouksi Kazuhiron sijaan, mikä ehkä oli hieman liian tuttavallista kouluun, sillä edes kaikki luokkatoverini eivät kutsu minua Bouksi. Hän katsoi minua monta kertaa ja aina me hymyilimme toisillemme. Mutta kuten sanoin, hän vaikutti hieman sekavalta ja hän lopettikin tuntimme kaksikymmentä minuuttia etuajassa”, Bou kertoi pohdiskelevaan sävyyn.
“Vaikutti sekavalta? Sekaisin Bousta, vau! Hänhän on ihan lääpällään sinuun! Olisit lähtenyt hänen peräänsä, pussannut poskelle ja kiittänyt syntymäpäivälahjasta”, Miku innostui.
“En! Me olemme koulussa”, Bou kauhistui pelkkää ajatustakin.
“Olisit voinut. Se olisi ollut hauskaa”, Miku hymyili ja alkoi potkiskella asvalttia. Ihan typerää, kun asvalttiin ei jäänyt kuvioita samalla tavalla kuin hiekkaan.

Oi voi, kun tuli quotettuu iiiiiiiiiiso pätkä, mutta tämä oli akuutti tilanne ! Kaikki hauska oli tungettu peräkkäin, joten mun oli aivan pakko hieman quetettaa tuota ! Miku on vain jotenkin aaws niin suloinen. Se on sitä tietenkin aina, mutta nytten tässä *3* Hänen niin kovasti tekis miel vaan mennä ja muiskauttaa suukko Kanonin huulille jajjaja *www* Vääääv, sydän pamppas varmasti tuhatta ja viittäsataa, ku aloin tuota alkua lukemaan, mutta sitten nyhyy... sitten Ulla tuli siis Bou tuli ja pilasi kaiken !! *mur* Miksi just nyt D8 oi miksi miksi miksi 8<< Hiteen kaikella on tarkoituksensa, olisin niin kovasti halunut, että Miku antaa pikkiriikkisen suukon Kanonille mut ei sit, ku Taalasmaa tuli häiritsee !! >O

Okei, tuonkin kohdan jälkein kappale olisi ollut quottaamisen arvoinen, mutta en halua tehdä mitään Antikku-ficci-kommentti-raamattua tästä ! Siksi hampaat irveessä jätin sen quottaamatta. Hyi Mikua ! Heti oli käsiksi käymässä, mutta ymmärrän kyllä koska onhan Kanon ihan silmää miellyttävä *w* Vähemmästäkin kyllä alkaisi hormoonit hyrräämään u-u Ja tässä tuli taas todistettuu et Bou on ihan Taalasmaan Ulla !! Siellä se vaan lateli menemään "Miku on monta kertaan sanonut Kanonin olevan hyvän näköinen"- totuuksia >D Ulla on saannut kaiman ! >OOO
Okei ei siinä etteikö Mikukin olisi päästänyt muutamia totuuksia Boun ja Terukin suhteen, mutta se on pientä verrattuna Boun sammakoihin joita armottomasti suustaan päästeli u-u

“Kyllähän minä nyt sen tiesin, pupu-murmeli”, Miku myhäili leveästi hymyillen.
“Hei!” Kanon tuhahti närkästyneenä.
“Me kuule sovimme tästä. Jos sinä nimität minua Akiharuksi, minä nimitän sinua pupu-murmeliksi.”
"Me kuule sovimme tästä. Jos sinä nimität minua Akiharuksi, minä nimitän sinua pupu-murmeliksi.”
“Ihan sama, en nimitä sinua enää miksikään”, Kanon mutisi niin hiljaa, että Teruki ei aluksi edes meinannut kuulla, mitä poika sanoi.
“No älä nyt suutu”, Miku hymyili nojautuen lähemmäs vierustoveriaan. Hänen kätensä lähti jälleen toisen hartioita kohti, kiertyi Kanonin ympärille, heidän kasvonsa lähenivät toisiaan…
“Akiharu, Shinya”, Teruki sanoi nopeasti ja molemmat pojat pysähtyivät jälleen paikoilleen hieman säikähtäneen näköisinä, “en yleensä sano tätä, mutta poistukaa luokasta, jos ette osaa olla häiritsemättä tuntia.”

Olin jo unohtannu pupu-murmelin !! Nyt taas muistan sen *wwww* Söpöä. Ja nyt vuorostaan Teruki meni ja keskeytti ! Mur !! Julmaa peliä julmaa peliä.

Niin tunti saatiin jälleen käyntiin, mutta Teruki ei voinut estää itseään vilkuilemasta vähän väliä edessään istuvaa kaksikkoa. Miku ja Kanon olivat alkaneet lähetellä toisilleen jonkinlaisia lappuja, joiden sisältöä Teruki saattoi vain arvailla. He vilkuilivat toisiaan silloin kun luulivat, ettei toinen huomaisi ja kirjoittelivat lappujaan pienet hymyt huulillaan. Kanonin posket kuumottivat häilyvän punaisina.
Teruki huokaisi. Hän ei ikinä olisi uskonut olevansa kateellinen oppilailleen, mutta hänen edessään istuva kaksikko sai hänet silti kateelliseksi. Miku ja Kanon olivat Boun hyviä ystäviä ja jo heidän näkemisensä toi Boun heti Terukin mieleen. Samalla heidän yhteinen kanssakäymisensä vaikutti hyvin flirttailevalta ja ihastuneelta.
Teruki huokaisi uudestaan. Flirttailu ja ihastuminen olivat ehdottomasti mukavia asioita. Harmi vain, että opettajan ja oppilaan välillä ne eivät välttämättä olleet ihan yhtä mukavia.

Awws, sulin tuolle. Söpö loppu tälle hienolle osalle, joka on ehdottomasti tähän mennessä yks parhaimmista osista tän ficin saralta !

Nytten kun oon saannut sieluni kyllyydestä quottaa, voinkin siirtyä eteenpäin. MIKS SÄ LOPETIT TOLLASEEN KOHTAAN ? >OOO EI OO KIVAA !! oikeesti niin epäreilua niin epäreilua 8<< Haluun lisää ja äkkiä ! Koska nyt on sellanen kiva kutina mahassa, tosin kumminkin se menee väärin, mitä ehkä joskus kenties tapahtuu ! Ja vääääh DDD8 Julmaa kiduttaa ihmisiä tällä tavalla ! Laittaa nyt odoittamaan noin hyvässä kohdassa. Se on väärin väärin väärin 8< Oisin kyl ihan ilolla lukenut mitä esmes niissä Mikun ja Kanonin lapuissa luki. Ja oishan sen ollu kiva esmes vähän muutenkin saada sellaista kivaa etenimisliikettä. Tosin sitä tässä on ollut nytten viimoisen kahden osan täydeltä ! Se on hienoa, kiitos siitä.

Ja kiitos koko osasta muutenkin ! Paranehan pian *halihali* Lähen ittekki sairastamaan jos maltan >D