An cafe -Viikonpäivät-

[HamtaroHam]

Otsikko: Viikonpäivät
Kirjoittaja: HamtaroHam
Beta: En koe tarvitsevani
Paritus: Miku x Kanon, Bou x Teruki
Tyyliluokitus: Fluff, humor
Osat: 7
Ikäraja: K-13
Sisältökuvaus: Miku, Kanon, Bou ja Teruki ovat lukiolaisia, joilla on kaikkien nuorten tapaan kaikenlaisia huolia. Rakkaushuolia, ystävähuolia, identiteettihuolia... Miku ja Kanon ovat kaksi eksynyttyä nuorta, jotka löytävät itsestään uusia puolia. Bou ja Teruki ovat olleet salaa ihastuneita toisiinsa jo pitkään, mutta olemalla romanttinen on paljon helpompi osoittaa omia tunteitaan kuin sanomalla ne suoraan. Seitsemän viikonpäivää voivat muuttaa kaiken.
A/N: Tämän ficin myötä siirryin kirjoittamaan paljon pidempiä fanfictioneita. Miku ja Kanon kuvittelevat vielä tarinan alkaessa olevansa heteroita (mikä ei siis tietenkään ole totta 8D), mutta heidän ajatusmaailmansa kokee melko radikaalin muutoksen tuossa tarinan edetessä. Epävarmaa rakkautta, tykkään siitä :D Tykkään itse tästä tarinasta, tämän myötä onnistuin myös luomaan kaikille jäsenille sellaiset persoonallisuudet, jotka ovat jääneet muihinkin ficceihini. ^^
Toivottavasti tekin tykkäätte tästä!! <3


1. luku - Maanantai

Miku avasi luokan oven ja astui sisään. Monet silmät kääntyivät katsomaan häntä. Hän näki monien kauniiden, ruskeiden silmien katseiden kohdistuvan itseensä. Silmäniskuja, merkityksellisiä katseita, räpsyviä ripsiä.
"Miksi olet myöhässä?" kysyi opettajan tiukka ääni.
"Olen pahoillani. Nousin heti kun kello soi, mutta se soi hyvin myöhään. Kaiken lisäksi kouluun on pitkä matka. Lupaan kuitenkin kunniasanalla, että minä en tehnyt muuta kuin noussut sängystä heti kellon soidessa, minkä jälkeen lähdin samantien juoksemaan kohti koulua", Miku sanoi käsi sydämmellä.

Muutama tyttö kikatti huvittuneesti. Miku oli nostanut hiuksensa geelillä takaa pystyyn ja rajannut silmänsä kuten aina. Hän ei todellakaan ollut heti noustuaan lähtenyt kohti koulua.
"Mene paikallesi", opettaja tiuskaisi ja osoitti Mikulle eturivin pulpettia. Poika kuitenkin tallusteli kohti luokan takaosaa, jossa erään mustatukkaisen pojan vieressä näkyi tyhjä penkki.
Kanon moikkasi Mikua pienesti nostamalla kättään hieman. Miku kohotti oman kätensä ja istui ystävänsä viereen.
Opettaja katsoi hieman epäillen poikaa, mutta Miku loi kasvoilleen enkelin hymyn ja viattoman ilmeen. Opettaja kääntyi kirjoittamaan taululle.

Miku antoi katseensa harhautua muualle luokkaan. Hänen edessään ei näkynyt kahta tiettyä kaveria, mikä oli ihme. Hän arveli opettajan taas pistäneen Boun ja Terukin istumaan eri paikoille, pois toistensa ja Kanonin läheisyydestä. Vaikka Kanon tajusikin olla tunneilla hiljaa, Teruki ja Bou puhuivat keskenään koko ajan. Mikukaan ei oikeastaan jaksanut välittää opettajista, vaan puhui aina jollekulle ystävistään oppituntien aikana.

Pian hän tunsi, kuinka jokin löi häntä kevyesti takaraivoon. Miku kääntyi katsomaan taakseen ja näki hieman kauempana istuvan Boun, joka oli heittänyt häntä mytätyllä paperilla.
Miku poimi paperin maasta ja avasi sen.

"Tänään jotain tekemistä? Nigisa haluaa tietää, muttei uskalla kysyä. Tietää, että olen sinun hyvä kaverisi ja halusi minun kysyvän. Älä katso Nigisaa, muuten hän arvaa! -Bou"

Miku kääntyi katsomaan Bouta hieman kummissaan. Nigisa oli eräs heidän luokkalaisensa tyttö ja tuon vaaleahiuksisen – varsin tyttömäisen – pojan kaveri.
Bou nyökkäsi hymyillen suloisesti. Miku huokaisi.
Häntä ei huvittaisi olla Nigisan kanssa tänään. Ei tytössä mitään vikaa ollut, mutta...
Mikun katse harhautui eturiviin. Toinen tyttö, pitkät tummanruskeat hiukset ja suuret silmät. Nimeltään Mei. Kaikkien luokan poikien suuri kilpailun kohde. Miku huokaisi uudestaan ja kumartui kirjoittamaan Boulle vastausviestiä.

"Ajattelin olla teidän kolmen kanssa tänään. En jaksa Nigisaa, olen pahoillani. Älä kerro hänelle! -Miku"

Hän heitti paperin nopeasti Boulle takaisin. Poika luki viestin nopeasti ja nyökkäsi sitten. Kyllä Bou ymmärsi aina. Vaaleat hiukset heilahtaen hän kumartui puhumaan vieressään istuvalle tytölle.
Miku muisti sen päivän, jolloin hän oli tullut lukioon. Hän oli Bouhun tutustuessaan luullut tätä tytöksi, kuten kaikki muutkin. Nykyään kaikkien tiedossa kuitenkin oli, että tämä oli poika. Mikusta ja Bousta tuli ystäviä Mikun yritettyä iskeä vaaleahiuksista heti ensimmäisenä päivänä. Bou oli alkanut nauraa. Hän oli sanonut, että jos Mikua kiinnostivat pojat, hän oli tullut juttelemaan oikealle henkilölle. Silloin tilanne oli ollut nolo, nyt Miku nauroi koko jutulle.

Suurin osa Boun ystävistä oli tyttöjä. Mikua, Kanonia ja Terukia eivät paljoa meikit ja minihameet kiinnostaneet, niinpä Bou sai jutella tyttöjen kanssa tyttöjen jutuista.
"Miku! Et tule ikinä pääsemään kokeesta läpi... Kopioi minulta", Kanon huokaisi vilkaistuaan Mikua, joka keikkui tuolillaan. Miku ei ollut edes vaivautunut kaivamaan kirjojaan laukustaan. Mustahiuksinen ojensi hänelle vihkoaan, johon oli kirjoittanut pitkät pätkät muistiinpanoja.
”Joskus sitten koulun jälkeen, kirjoita loppuun vaan", Miku kuiskasi hymyillen, pudistaen päätään. Kanon kohautti olkiaan ja kumartui kirjoittamaan jälleen.

Miku etsi katseellaan Terukin. Poika istui parin penkin päässä sohien kynällään vihkoonsa jotain. Koska poika ei kuunnellut opettajaa, kynällä sohiminen ei liittynyt muistiinpanoihin mitenkään.
Miku päätti kaivaa vihkonsa esille, jotta voisi vaikka piirrellä. Opettajan puhe meni korvista sisään, korvista ulos...
Miku avasi vihkonsa ja otti Kanonin penaalista kynän. Vaikka koulua oli ollut jo melkein puoli vuotta, Mikun vihko oli silti aivan tyhjä.
Hän alkoi vetää satunnaisia viivoja keskelle sivua. Satunnaisia viivoja, jotka alkoivat muodostaa kuvaa. Hiukset, silmät, nenä, suu, leuka...
Kuvasta tuli kamala, Miku repi sivun irti ja runttasi paperin mytyksi. Hänen olisi vain hyväksyttävä se, ettei hänestä koskaan tulisi hyvää piirtäjää. Kirjoittaa hän osasi, hyvinkin. Hän oli kirjoittanut runoja, laulunsanoja ja muutaman tarinan.
Kynä alkoi jälleen vedellä viivoja paperille, nyt viivoista muodostui kirjaimia.
M... e... i...

~

Teruki katsoi vihkonsa sivua palaten takaisin todellisuuteen. Hän oli piirtänyt koko tunnin kuvaa Bousta, opettajan jutut olivat menneet täysin ohi. Hän voisi kuitenkin kopioida muistiinpanot Kanonilta.
Teruki katsoi kuvaa tyytyväisenä. Ei se muotokuva ollut, mutta melko saman näköinen. Kello soi ja oppilaat alkoivat valua pois luokasta. Teruki katseli kuvaa, joka makasi pulpetilla.
"Olenko tuo minä?" kuului innostunut ääni hänen takaansa.
Hän kääntyi nopeasti katsomaan taakseen ja näki Boun, joka innoissaan hymyillen katsoi kuvaa pulpetilla.
"Mikset ole kertonut, että osaat piirtää näin hyvin?" vaaleahiuksinen kysyi ja otti kuvan käteensä.
"Hei, anna se takaisin", Teruki sanoi hätäisesti ja veti kuvan Boun käsistä. Hän kumartui kumittamaan pienen piirtämänsä sydämen paperin oikeasta yläkulmasta ja ojensi sen sitten takaisin vaaleahiuksiselle.
"Mitä sinä otit pois?" toinen kysyi tutkiskellen kuvaa haltioituneena. "Tämä on ihana!"
Terukia alkoi hymyilyttää ja hän tunsi punastuvansa hieman. Hän sai mutistua hiljaiset kiitokset Boulle, joka ihasteli kuvaa suureen ääneen.

"Mitä te kaksi oikein odottelette? Me myöhästyimme!" Miku huudahti närkästyneenä.
"Myöhästyimme mistä?" Kanon kysyi.
"Me emme ehtineet tyttöjen mukaan! Emme voi olla heidän seurassaan välitunnilla!" Miku kajautti kauhistuneena.
"Itketäänkö kaikki yhdessä? Mikset muka voi mennä heidän luokseen? Heistä jokainen ottaisi sinut hyvillä mielin seuraansa", Teruki sanoi totuudenmukaisesti. Jokainen tyttö heidän luokallaan oli ainakin joskus pitänyt Mikusta vähän enemmän kuin kaverina.
"Älä liioittele, eihän minulla ole edes tekosyytä", Miku valitteli.
"Ainahan sinä sellaisen jostain vetäiset. Kuten esimerkiksi myöhästymisen syyn! Niitä keksit aina uusia", Teruki sanoi lähtien ulos luokasta muut kolme perässään. Hän pyysi kuvan takaisin Boulta ja hän laittoi sen kansioonsa, jossa hän säilytti muita töitään.

"Kuinka kauan sinä teit tuota?" Bou kysyi osoittaen Terukin laukkuun.
"Sinun kuvaasiko? Tuon tunnin", Teruki sanoi. Bou näytti erittäin tyytyväiseltä, innostuneelta ja muutenkin onnelliselta.
"Olen piirtänyt sinusta vaikka kuinka monta kuvaa", Teruki kertoi ikäänkuin ohimennen.
"Mitä? Bousta vai? Mitäs tämä oikein meinaa?" Miku hämmästeli kiusoittelevaan sävyyn. Teruki tunsi ajautuvansa ansaan.
"O- olen minä sinusta ja Kanonistakin kuvia piirtänyt", hän keksi nopeasti. Hän tunsi vaivaantuvansa, hänen ei todellakaan olisi pitänyt sano mitään Bousta.
"Minä haluan nähdä!" vaaleahiuksinen hihkaisi taputtaen käsiään.
"Minä myös. Jos piirsit Boun noin hienosti, olet varmaan piirtänyt muutakin hienoa", Kanon totesi nyökytellen.
"Öh, tuota... Mi- minulla ei ole niitä mukana. Voin näyttää niitä ehkä huomenna? Koulun jälkeen?" Teruki keksi hätäisesti.
"Okei. Hyvä syy tulla huomenna koulun jälkeen sinun luoksesi! Minne menemme tänään?" Miku kysyi. "Tai no, päättäkää te. Minä käyn tuolla…"

Muut katsoivat pojan perään tämän suunnatessa kohti tyttöporukkaa pyörätelineiden luona. Teruki olisi antanut mitä vain, jos hän olisi voinut olla yhtä rohkea kuin Miku. Vain mennä ja sanoa mitä ajatteli.
Hän vilkaisi Bouta, joka pomppi paikallaan iloisena silmät kiinni, hyräillen jotakin itsekseen.
Teruki olisi antanut mitä vain, jos olisi uskaltanut sanoa ääneen sen, mitä juuri nyt ajatteli.

~

Kanon katsoi Mikun perään. Poika oli niin rohkea. Kanon toivoi, että voisi itse joskus mennä jonkun tytön luokse juttelemaan tuolla tavalla, mutta se taisi olla pelkkää unelmaa, hän kun oli niin ujo. Viimeinen asia mitä hän olisi kuvitellut itse tekevänsä, olisi käyttäytyä niin kuin Miku.
Silti Kanon katsoi kateellisena ystäväänsä, joka jutteli kaikille noille lukuisille tytöille. Jokaiselle vuorollaan, jakaen oman huomionsa kaikille. Joka tytölle.

Kanon huokaisi ja kääntyi katsomaan Terukia ja Bouta, jotka juttelivat innoissaan keskenään. Heilläkään ei näyttänyt olevan huolen häivää. Vaikkei kumpikaan seurustellut, se ei näyttänyt olevan kummallekaan mikään kriisi. Kanonia ärsytti, hän olisi kovasti halunnut lähelleen jonkun.

Miku lähti pois tyttöjen luota, vieden yhden onnekkaan heistä sivummalle. Hänen käsipuolessaan roikkuva tyttö oli melko nätti, tytön nimi oli Ayane. Kanon tiesi, että Ayane olisi iloisempi tällä hetkellä kuin oli ollut pitkään aikaan. Miku oli kysymässä häntä ulos. Se oli jokaiselle tytölle kuin lottovoitto.
Kanon tiesi olevansa mustasukkainen, muttei mahtanut tunteelle mitään. Miku käveli pian takaisin Boun, Terukin ja Kanonin luokse hymy huulillaan.
"Treffit Ayanen kanssa tänään. Kello kuusi elokuvateatterilla", hän sanoi naureskellen.
"Hei! Sinun piti olla Nigisan kanssa!" Bou huudahti yllättäen.
"Eikä pitänyt, vaan teidän kanssanne. Ja olenkin, mutta lähden viiden aikoihin, jotta ehdin ajoissa treffeille Ayanen kanssa", Miku selitteli. Teruki naurahti, Bou näytti hieman moittivalta.
"Miku… Olisit voinut vain sanoa suoraan, ettet halua olla Nigisan kanssa!" Bou huokaisi.
"Olisit kuitenkin mennyt kertomaan hänelle", Miku sanoi venytellen.
"No johan sinä tunnet minut hyvin. En olisi ikinä mennyt kertomaan! Miltäköhän Nigisasta olisi tuntunut?"
"Aika pahalta varmaan", Miku sanoi väliinpitämättömästi. Bou näytti vihaiselta. Teruki näytti pelästyvän vaaleahiuksisen reaktiota ja näki parhaaksi siirtyä vähän kauemmas.
"Sinä olet niin tunteeton", Bou tokaisi Mikulle, joka kääntyi hämmästyneenä katsomaan häntä.
"Kuinka niin?" Miku kysyi. Hänen silmänsä olivat ammollaan ja kasvoilla oli muutenkin hölmistynyt ilme.
"Ei sinustakaan tuntuisi kivalta, jos pyytäisit jotakuta ulos, mutta tämä sanoisi ei. Parin tunnin päästä näkisit hänet toisen pojan kanssa ulkona. Ei sellainen olisi kenestäkään kivaa", Bou tokaisi vihaisena.
"Minähän vain estän Nigisan sydänsurut keksimällä tekosyyn olla menemättä", Miku selitteli.
"Mitäs jos se tyttö olisikin vaikka Mei? Sinä tulisit surulliseksi, minä tiedän", Bou näpäytti. Kanonin silmissä tilanne alkoi näyttää mielenkiintoiselta.
Oliko Miku muka tosissaan kiinnostunut jostakusta?
"Pah. Miksi minä siitä tulisin surulliseksi? Mei on ihan niin kuin kaikki muutkin tytöt", Miku sanoi. Kanon pudisti päätään, Miku ei enää ollut aito. Hän tiesi, ettei poika oikeasti ollut noin tunteeton.
"Lopettakaa riiteleminen", Teruki sanoi tullen väliin. Kanon mielestä melko viisasta, Bou oli nimittäin aika kova pala, kun hän sille päälle sattui. Miku ei olisi halunnut tulla nöyryytetyksi koko koulun edessä.
"Bou, me olemme kavereita. Luulin, että ymmärtäisit miltä minusta tuntuu", Miku sanoi. Kanon huomasi pilkallisen hymyn käyvän Mikun huulilla, poika ei ollut tosissaan.
"Minä kun luulin sinun oikeasti ymmärtävän, miltä muista tuntuu", Bou tokaisi. Häntä ei selvästikään naurattanut yhtään, sillä hän kääntyi ja lähti toiselle puolelle koulurakennusta. Teruki kiiruhti Boun perään.

"Bou suuttuu ihmeen helposti", Miku tokaisi venytellen jälleen. Kanon huomasi kiusaantuneen katseen pojan silmissä, vaikka tämä muuten vaikuttikin rennolta ja väliinpitämättömältä.
"Älä höpötä... Hänellä oli aihettakin. Vaikutit siltä kuin sinulla olisi tunteita lähes yhtä paljon kuin kivillä meidän jalkojemme alla", Kanon sanoi hiljaa.
"Eihän kivillä ole tunteita", Miku mietti hölmistyneenä.
"Niin muuten, kerropa minulle vähän siitä tytöstä... Mei taisi olla hänen nimensä...?" Kanon sanoi virnistäen.

~

"Bou, odota nyt", Teruki yritti. Bou kuunteli kyllä, muttei halunnut odottaa. Kun hän olisi päässyt perille, hän odottaisi.
"Mihin sinä oikein menet?" Teruki kyseli. Bou pysähtyi päästyään jalkapallokentän vieressä kulkevaan kolme metriä syvän ojan luo. Ojassa ei ollut kulkenut vettä pitkiin aikoihin ja sen pohja oli peittynyt ruoholla. Hän istahti ruoholle ja huokaisi.

"Puhutko minulle nyt?" Teruki kysyi istuutuen Boun viereen.
"Kyllä minä sinulle puhun. Miku on ihan outo", vaaleahiuksinen huokaisi. Hän asettui ruoholle makaamaan selälleen. Hän katsoi taivasta. Vielä oli ihan lämmintä, ulkona ei edes tarvinnut takkia. Taivas oli ihanan sininen ja aurinko paistoi lämpimästi.
"Outo juu. Hän ei tarkoittanut, mitä sanoi", Teruki sanoi.
"Minä tiedän sen. Mutta miksei? Yleensä hän sanoo aina sen, mitä ajattelee. Hän on aina avoin. Hänellä on sisällään jotain, mitä hän ei halua kertoa", Bou mietti. Hänen puheensa taisi kuulostaa melko psykologiselta, eikä se ollut ollenkaan hänen tapaistaan. “Muutenkin minusta tuntuu, että hän heittää tuon tytöistä kiinnostuneisuutensa aivan yli, se ei tunnu aidolta.”
Teruki nyökkäsi hymyillen ja asettui hänkin makaamaan ruoholle selälteen.
"Tunti alkaa kohta", hän totesi. Bou kääntyi katsomaan poikaa. Teruki tuijotteli taivaalle suu pienessä hymyssä, tummat silmät katsoivat lempeästi kohti aurinkoa.
Boun huulille kohosi hymy. Hän tunsi sisällän pientä jännitystä, niitä ihastumisen hyvä puolia. Hän kietoi kätensä ympärilleen ja halasi itseään. Voi, kunpa hänen halaajansa vain olisi ollut Teruki...

"Kello soi ihan kohta", Teruki sanoi vihjaten jälleen siihen, että heidän pitäisi pikkuhiljaa siirtyä takaisin koululle.
"Meillä on vain matikkaa. Opettaja on ihan pösilö, lintsataan", Bou sanoi sulkien silmänsä. Ihanan lämmintä...
"Oletko tosissasi?" Teruki hämmästeli.
"Olen. En halua lukea yhtälöistä ja polynomeista, kun ulkona on näin ihana sää", Bou veti hymyillen syvään henkeä ja avasi silmänsä.
Teruki katsoi häntä jännä hymy huulillaan. Kun poika huomasi Boun katseen, hän hätkähti ja käänsi katseensa muualle.
"Oletko varma?" Teruki kysyi vielä. Hän oli punastunut kasvoiltaan hieman.
"Olen", Bou kuiskasi sulkien silmänsä jälleen. Auringonvalo osui hänen silmiinsä luomienkin läpi.

"Arvatkaapa kauanko meillä kesti löytää teidät?" kuului yllättäen ääni aivan heidän läheltään. Joku asettui auringon eteen, luoden varjon Boun ylle.
Vaaleahiuksinen avasi silmänsä ja huomasi katsovansa Mikua silmiin. Hän tunsi heti muuttuvansa hieman kiukkuisemmaksi. Ei pelkästään siksi, että näki Mikun, vaan myös siksi, että tämä oli keskeyttänyt Boun ja Terukin välisen hetken. Vaikkei siitä kyllä varmaan olisi mitään juttelua kummempaa tullutkaan...
"Varmaan melko pitkään", Bou veikkasi. Hän nousi istumaan ja katsoi Mikua yhä vihaisena.
"Jep. Etsimme teitä yli kymmenen minuuttia. Lähdimme melkein heti teidän peräänne", Miku sanoi. Hän kuulosti siltä kuin ei olisi koko elämänsä aikana tehnyt mitään väärää. Bou piti mykkäkoulua, katseli kaikkialle muualle, paitsi Mikuun päin.
"Okei Bou, anteeksi. En vain halunnut myöntää sinulle, että olit oikeassa", Miku sanoi tällä kertaa tosissaan, nauramatta. Oikeastaan hän näytti jopa hieman vaivaantuneelta.
"Saat anteeksi. Mutta mikset voinut vain sanoa, että ajattelit olla Mein kanssa tänään?" Bou kysyi.
"En minä ajatellut."
"Ajattelitpas", Bou sanoi tietäväisenä.
"No hyvä on, leikittelin sillä ajatuksella hetken. Mutta sitten päätin, etten kuitenkaan uskaltaisi pyytää häntä minnekään. Niinpä minä pyysin Ayanea", Miku sanoi. Hän istui Boun viereen ja asettui hänkin ruoholle selälteen makaamaan. Vasta silloin Bou huomasi Kanonin, joka makasi Terukin toisella puolella.
"Keräät rohkeutta vaan, kyllä se siitä", Bou sanoi hymyillen suloisesti.
"Kerää itse rohkeutta..." Miku mutisi.
Bou ei tajunnut Mikun kommenttia. Ei kai hän ollut niin läpinäkyvä Terukin suhteen? Hän vilkaisi nopeasti Terukia ja katsoi sitten jälleen Mikua. Bou tiesi punastuvansa koko ajan enemmän ja enemmän. Hän nolaisi vielä itsensä...
"Se oli vitsi. Mihin sinä muka rohkeutta keräisit? Uskallat tehdä aina kaiken", Miku sanoi hetken kuluttua, hymyillen Boulle.
Vaaleahiuksinen huokaisi hiljaa. Olisipa se tosiaan ollut niin.

~

Pojat makasivat ojassa jutellen ja naureskellen koko matematiikantunnin ajan.
"Menemmekö kuitenkin seuraavalle tunnille?" Teruki kysyi.
"Minä ainakin menen. En halua huonontaa arvosanojani siksi, että saan käyttää tunteja hölmöilyyn", Kanon sanoi viisaana.
"Hölmöilyyn? Emme me hölmöile ollenkaan", Miku sanoi vetäen etusormilla suupieliään kauemmas toisistaan. Pojan suu leveni älyttömästi, lisäksi hän katsoi kieroon.
Pojat nauroivat ja nousivat ylös maasta.

"Kenen luokse me siis menemme tänään koulun jälkeen? Vai menemmekö kenenkään luokse?" Bou kysyi oikoen hamettaan.
"Mennään vaikka Mikun luo. Kun hän lähtee leffaan, voimme kaikki mennä samaan aikaan koteihimme", Kanon ehdotti.
"Mennään vaan. Huomenna Terukin luo ja hän saa näyttää meille piirrustuksiaan", Miku sanoi.
"Voi ei... Siinä on sitten minulle tekemistä täksi illaksi..." Teruki mietti hieman hädissään. Toivottavasti Miku lähtisi aikaisin elokuviin, Terukin pitäisi kiirehtiä kotiin tekemään piirrustuksia Kanonista ja Mikusta, jottei jäisi kiinni ihastumisestaan Bouhun. Hän halusi kertoa sen Boulle heti kun vain uskaltaisi, mutta… Tunnustamisen aika ei ollut vielä.
"Mitä sinä mietit?" Bou kysyi heidän lähdettyään kävelemään kohti luokkahuonetta.
"En minä mitään. En vain keksinyt mitään sanottavaa", Teruki sanoi. Vaaleahiuksinen nyökkäsi hymyillen ja siirtyi puhumaan jotain Mikulle.

"Onko Bou kiva?" Kanon kysyi yllättäen Terukin vasemmalta puolelta.
"Miten niin? On. Niin kuin te kaikki", Teruki vastasi nopeasti, katsoen mustahiuksista silmiin. Hän yritti vaikuttaa mahdollisimman vakuuttavalta.
"Mietin tässä vain, että näytät aina vähän hermostuneemmalta hänen kuin muiden seurassa", Kanon kuiskasi, jottei Bou tai Miku olisi kuullut.
"Mitä sinä oikein höpötät?" Teruki kuiskasi naurahtaen. Sisäisesti hän kuitenkin vilkuili ympärilleen säikkynä. Hän ei ollut tiedostanut olleensa noin läpinäkyvä.
"En mitään, sain jo vastauksen", Kanon sanoi iskien silmää.

~

Koulupäivän päätyttyä pojat lähtivät Mikun luokse.
Mikun huone oli hyvin sotkuinen. Likapyykkiä lojui lattialla, sängyn päädyssä, tuolilla, joka puolella. Peitto lojui lattialla sängyn vieressä, lattialla lojui peiton lisäksi koulukirjoja ja vihkoja, kyniä ja kuminpurua.
"Milloin sinä olet viimeksi siivonnut täällä?" Bou kysyi kauhistuneena. Hän ei oikein viihtynyt niin sotkuisessa huoneessa. Miku ei ollut edes imuroinut...
"Tuota... en muista. Mutta äiti haluaisi minun siivoavan täällä mahdollisimman pian", Miku sanoi alkaen keräillä alushousujaan lattialta kovalla kiireellä. Muut kolme katsoivat paikoilleen jähmettyneinä toisen touhuamista, eivätkä sanoneet mitään.
"Meisimmekö mielummin vaikka olohuoneeseen?" Miku kysyi kädet täynnä likaisia vaatteita.
"Mennään", Bou sanoi heti ja lähti pois ystävänsä huoneesta. Portaita alas ja olohuoneeseen.
Teruki ja Kanon tulivat perässä, Miku tuli vasta hetken kuluttua.

"Kuunnellaanko musiikkia? Pelataanko videopeliä? Katsotaanko televisiota?" Miku ehdotteli nostellen koko ajan eri kaukosäätimiä pöydältä syliinsä.
"Ihan sama. Kuunnellaan vaikka musiikkia ja jutellaan", Kanon ehdotti. Miku meni laittamaan jonkin cd:n soittimeen ja levy alkoi pyöriä.
"Miksi me aina kuuntelemme Yukia, kun olemme sinun luonasi?" Teruki kysyi tuskastuneena. Kaikki neljä inhosivat Yukia, mutta aina Mikun luona he kuuntelivat naisen levyä.
"Koska se sattuu aina olemaan esillä. Sitä paitsi on kivempi, kun on edes jotain musiikkia", Miku sanoi, mutta käänsi äänen vähän hiljemmalle.
"Eikö sinulla muka ole mitään muita levyjä?"
"Nämä ovat vanhempieni levyjä. Minun levyni ovat omassa huoneessani", Miku selitteli osoittaen yläkertaan.
"Vai niin..." Teruki mutisi.

"No, mitäs aiot tehdä Ayanen kanssa?" Kanon kysyi.
"Katsoa elokuvaa. Kuinka niin?" Miku kysyi hämmästyneenä.
"Pidätkö sinä hänestä?" Kanon johdatteli toista, joka ei näyttänyt tajuavan hänen kysymyksiään.
"En. Mistä sinä sellaista päättelit?" Miku kysyi näyttäen hämmästyneeltä.
"Miku! Sinä pyysit hänet treffeille!" Bou huudahti. Ei kai poika ollut tosissaan?
"Mitä? Niin pyysinkin, mutta saanhan minä silti pyytää tyttöä treffeille, vaikken hänestä pitäisikään", Miku hämmästeli jälleen.
"Se ei ole tytöille ihan sama asia. Kun kutsut tytön treffeille, se tarkoittaa, että haluat olla hänen kanssaan ja edistää suhdetta", Bou sanoi kulmat kurtussa.
"Eihän hän voi sellaista olettaa!" Miku tuohtui.
"Olen tosissani", Bou sanoi vakavana. Hän pakottaisi Mikun sopimilleen treffeille, jotta tämä saisi itse sanoa Ayanelle, ettei heidän jutustaan tulisi mitään.
"Sitten vain soitan ja sanon, etten haluakaan tavata", Miku totesi kohauttaen olkiaan.
"Sinä menet varmasti!" Bou huudahti yhtäkkiä. Miku pomppasi pelästyneenä ilmaan ja katsoi silmät ammollaan vaaleahiuksista.
"Hyvä on, minä menen", hän vakuutteli hätäisesti.
Boun teki mieli nauraa, mitä hän muka olisi voinut Mikulle tehdä? Teruki ja Kanon näyttivät hymyilevän myös. Terukilla oli niin suloinen hymy...

"Minulle jäi melko paljon läksyjä. Pitää tehdä ne sitten elokuvissakäynnin jälkeen", Miku päätti puhua jotain, kun kukaan muu ei sitä tehnyt.
"Minunkin tekisi mieli mennä elokuviin", Bou huokaisi ja katseli kynsiään, joiden lakka oli kulunut puoliksi pois.
"Voin tulla kanssasi elokuviin joskus", Teruki ehdotti yllättäen. Bou käänsi hämmästyneenä katseensa. Pyysikö Teruki häntä tosiaan elokuviin kanssaan...?
"Mitä?" Bou kysyi, varmistaen kuulemansa.
"Niin. Voin tulla kanssasi elokuviin, jos tahdot", Teruki sanoi hymyillen. Bou hymyili takaisin onnellisena.
"Juu, tahdon minä", hän sanoi nyökäten.
"Voi miten suloista, hän sanoi ‘tahdon’. Kanon, hae riisiä ja morsiamen hääpuku. Herrasmiehenä Teruki ostaa itse itselleen smokin", Miku höpötti.
Teruki pöräytti silmiään ja Bou mutristi huuliaan.
"Mitäs jos me tulisimme Kanonin kanssa teidän mukaanne? Menisimme kaikki – Au!" Miku aloitti, mutta Kanon tallasi äkisti hänen varpailleen.
"Meidänhän piti mennä katsomaan yhtä tyttöjen jalkapallo-ottelua silloin, etkö muka muista?" Kanon sanoi Mikulle, tuijottaen tätä merkitsevä katse silmissään.
"Täh? Mitä ihmeen jalkapallo-ottelua–? AI!" Miku parkaisi mustahiuksisen tallatessa hänen jalalleen uudestaan.
"Sitä paitsi, he eivät edes vielä sopineet mitään aikaa, joten mitä ihmettä sinä tarkoitit sanoessasi 'katsomaan jalkapallo-ottelua silloin’, jos heillä ei ole mitään sopimusta vielä?" Miku sanoi pidellen jalkaansa.
"Mennäänkö keskiviikkona?" Teruki kääntyi Boun puoleen äkisti. Bou nyökkäsi hymyillen.
"Kuudelta", Teruki lisäsi vielä ja kääntyi katsomaan sitten Kanonia.
"Niin! Silloin me menemme jalkapallo-otteluun. Etkö sinä muka muista?" Kanon voivotteli Mikulle. Bou halusi kiittää Kanonia tämän jalosta eleestä. Tosin poika olisi voinut ojentaa Mikua, kun hän ja Teruki eivät olleet näkemässä.
"En minä halua jalkapallo-otteluun", Miku sanoi. Kanon kuiskasi toisen korvaan jotain nopeasti. Mikun kasvoilla käväisi ensin hämmästynyt ilme ja heti perään hän näytti ymmärtävän koko jutun. Poika vilkaisi nopeasti Terukia ja Bouta, minkä jälkeen hän nyökkäsi Kanonille suu ammollaan.
"Ai se jalkapallo-ottelu! Juu juu, sinnehän me olimmekin menossa! Siellä on niin monta hyvännäköistä tyttöä lyhyissä pelishortseissa, että se on pakko mennä katsomaan", Miku sanoi melko vakuuttavasti.
Teruki naurahti hieman vaisusti, Bou myös. Hän tunsi jännityksen paisuvan sisällään, hän oli menossa treffeille Terukin kanssa!

~

Miku huokaisi raskaasti. Hän olisi ollut paljon iloisempi, jos hänen kädestään kiinni pitävä tyttö olisi ollut Mei. Mutta katsoessaan tyttöä vierellään, hän joutui pettymään. Ayane ei näyttänyt ollenkaan Meiltä. Ayanella oli kyllä ruskeat silmät, mutta mustat hiukset, pyöreät posket ja suurehkot huulet. Mein hiukset olivat tummanruskeat, hänen huulensa olivat nätit, vaaleanpunaiset. Tytön kasvot olivat kapeat, nenässä ei ollut mitään vikaa... Aina kun Miku puhui Mein kanssa, tämä nauroi hänen jutuilleen ja kertoi omia juttujaan. Mei oli kaikin puolin täydellinen tyttö.

Miku huokaisi uudestaan katsoessaan jälleen Ayanea.
"Menemmekö jo ostamaan liput?" tyttö kysyi siirtyen jonottamaan. Miku tuli tytön perässä. Hän ei halunnut antaa Ayanelle turhaa toivoa, mutta päätti silti käyttäytä ystävällisesti ja puhua edes jotain.
"Minkä leffan me sitten oikein katsomme?" Miku kysyi. Tyttö ilahtui saatuaan Mikun vihdoinkin puhumaan.
"Päätä sinä", Ayane sanoi hieman ujosti. Miku valitsi jonkun leffan, he ostivat liput ja siirtyivät ostamaan popcorneja.
"Syötkö sinä tosiaan noin paljon? Miten pysyt noin laihana?" Ayane sanoi katsahtaen Mikun syliin lastattuja herkkuja. Popcorneja, karkkeja, juotavaa, sipsejä ja suklaata.
Miku tajusi Ayanen juuri kehuneen hänen ulkonäköään.
"Minä juoksen sen verran tyttöjen perässä, että se riittää liikunnaksi ihan hyvin", Miku sanoi ajattelematta. Pian hän kuitenkin tajusi möläyttäneensä melko asiattoman kommentin ollessaan tytön kanssa ulkona. Hän kohautti olkiaan ja toivoi sanojensa auttavan Ayanea tajuamaan, ettei tyttö ollut hänelle kovinkaan erikoista seuraa.
"Menemmekö jo saliin?" Ayane kysyi hymyillen. Miku nyökkäsi ja kuljetti syötävänsä omalle istumapaikalleen.

Elokuva kului Mikun syödessä ja miettiessä omiaan. Kun he lähtivät salista, hänellä oli jäljellä vielä popcorneja ja sipsejä.
"Haluatko nämä? Saat ne kaikki", Miku sanoi ojentaen syötävät Ayanelle, joka heitti ne roskiin.
Ylättäen Miku näki edessään Mein. Tyttö oli pukeutunut nättiin mustaan hameeseen sekä mustaan takkiin, hänen hiuksensa olivat auki ja hän oli juuri laittamassa lompakkoaan käsilaukkuunsa.
Miku pysähtyi. Siinä samassa hän tajusi Ayanen käsien olevan hänen poskillaan. Ennen kun hän ehti ajatella asiaa yhtään enempää, hän tajusi Ayanen suutelevan häntä.

Miku tunsi Mein katseen, tyttö katseli heitä muutaman metrin päästä! Hän tönäisi Ayanen kevyesti luotaan ja perääntyi askelen verran.
"Tuota... anteeksi, mutta... et ole ihan minun tyyppiäni", Miku sanoi pahoittelevaan sävyyn. Hän ei ollut koskaan ollut yhtä hämmentynyt, nolo ja ärtynyt samaan aikaan.
"N-niinkö…?" Ayane kysyi pettyneenä ja varmaankin hieman nolona hänkin. Miku ei oikein tiennyt, mitä tehdä. Niinpä hän päätti vain yksinkertaisesti poistua paikalta.
Kävellessään ulos elokuvateatterin suurista ovista, hänen olisi tehnyt mieli huutaa. Hän kuitenkin hillitsi itsensä ja päätti soittaa sille ainoalle henkilölle, jolle hän todella viitsisi kertoa.
Boulle.

~

Teruki tuskaili piirustuksiensa kanssa. Hän ei millään saanut piirrettyä Mikun huulia oikein, eikä osannut asetella Kanonin hiuksia kuvaan mitenkään kivasti. Hän oli piirtänyt molemmista yhdet kuvat ja teki parhaillaan toisia. Läksyt odottelivat tekemättöminä koululaukussa.

Teruki huokaisi ja päätti vain sutaista Mikun naamaan jotakin suuta muistuttavaa. Kanonin hiukset saisivat olla.
Hän laittoi piirustuksensa Bousta piirtämiensä kuvien päälle. Hän oli valinnut kaikista lukuisista Bou-kuvistaan kolme parasta ja laittanut ne pöydälle odottamaan huomista.
Teruki otti läksykirjansa esille ja alkoi tehdä tehtäviä. Keskittyminen oli hieman hankalaa.

Hän ei tiennyt, mistä oli yllättäen saanut päähänsä kutsua Boun elokuviin. Tämä oli kuitenkin ollut innoissaan, se oli hyvä juttu.
Minkälaista elokuvaa he menisivät katsomaan? Teruki tiesi, että jos he valitsisivat jonkin romanttisen elokuvan, hän olisi vaivaantunut koko filmin ajan. Bou ei pitänyt toiminta- tai kauhuelokuvista, joten komedia olisi hyvä vaihtoehto, he voisivat jutella ja nauraa yhdessä.
Teruki päätti ehdottaa ideaa Boulle huomenna koulussa. Hän vilkaisi kynää kädessään ja tajusi, ettei ollut edistynyt läksyissään vielä yhtään.

~

Bou sulki kirjansa ja vastasi soivaan puhelimeensa.
"Haloo?" hän sanoi nousten ylös tuolilta, jolla oli istunut.
"Hei Bou, Miku täällä..."
"Moi! Miksi soitat tähän aikaan? Kello on yli yhdeksän", Bou hämmästeli.
"Tuota... ajattelin, että viitsisitkö tulla kanssani jonnekin? Minun täytyy puhua sinulle", Miku sanoi. Bou hämmästyi hieman, mutta lupautui tapaamaan pojan puistossa kymmenen minuutin kuluttua.

Hän lopetti puhelun ja puki ulkovaatteet päälleen. Hän pikakäveli puistoon, jossa Miku istui apean näköisenä.
"Hei", Bou sanoi istuen toisen viereen valkoiselle penkille.
"Hei..." Miku mutisi. Poika katseli käsiään, eikä kohottanut katsettaan ystävänsä silmiin.
"Mistä sinä halusit puhua?" Bou kysyi. Ulkona oli melko kylmä ja pimeääkin oli.
"Minä pilasin kaiken. Täysin", Miku sanoi kohottaen katseensa. Hänen äänessään oli tempperamenttinen paino.
"Miten niin?" vaaleahiuksinen kysyi. Hän ei halunnut suututtaa Mikua, joten hän puhui mahdollisimman huomaavaisesti.
"Tai siis en minä varsinaisesti mitään pilannut, vaan Ayane. Hän suuteli minua Mein edessä!" Miku huokaisi.
"Oliko Meikin elokuvissa?" Bou hämmästeli.
"En minä tiedä. Elokuvateatterilla ainakin. Ja hän näki kaiken! Alusta loppuun, kun Ayane suuteli minua, minä hämmästyneenä työnsin hänet pois luotani ja sanoin, ettei siitä voisi koskaan tulla mitään ja sitten minä juoksin pois", Miku selitti apeana.
"Miksi sinä juoksit pois?"
"En tiedä... En oikein tiennyt, mitä tehdä."
"Täysin normaalia käytöstä minun mielestäni. Mutta Ayane selvästikin oletti sinun pitävän hänestä", Bou sanoi oman mielipiteensä. "Mei saattaa suuttua."
"Hän näki minun suutelevan jotakuta toista, jonka jälkeen minä juoksin kauhuissani pois? Miksi hän siitä suuttuisi?" Miku hämmästeli kulmat kurtussa.
"Jos hän vaikka pitää sinusta? Selitä hänelle, mitä tapahtui", Bou ehdotti hymyillen ystävällisesti.
"Mitäs jos hän ei pidäkään minusta? Hän pitäisi minua sekopäänä, jos menisin yhtäkkiä puhumaan hänelle siitä", Miku mutisi rauhoituttuaan hieman.
"Voinhan minä aina kysyä häneltä. Hienovaraisesti, mainitsematta sinua kertaakaan", Bou tarjoutui.
"Voisitko?”
“Tietysti!”
“Kiitos, Bou", Miku hymyili levittäen kätensä. Bou halasi Mikua, joka halasi häntä takaisin.
"Ole hyvä. Olen iloinen siitä, että halusit kertoa minulle", Bou sanoi hymyillen onnellisena.
"Juu... Kertomisesta puheenollen, sinä olet jättänyt kertomatta jotakin Terukista! Minä en huomannut mitään teidän välillänne", Miku sanoi naurahtaen kevyesti. Bou hymyili. Kyllä hän voisi Mikulle kertoa.

A/N2: Tää muuttuu sujuvammaksi seuraavien osien myötä, tässä ekassa nyt hyppii kertojat aikalailla :D
Comments~? <3

[mikuchi]

Hee... Tällä ficcillä on minulle jonkinlaista tunne arvoa sillä tämä on yksiensimmäisistä j-rock ficeistä jonka luin. Tai sanoisnko että tämä oli ensimmäinen lukemani j-rock ficci josta todella pidin! Luin sen yhtenä yönä kännykästäni ja heti lopetettuani aloitin kielletyt tunteet. Sait minut ihastumaan kirjoitus tapaasi ja pitkään en siskon suostuttelusta huolimatta suostunut lukemaan mitään muita kuin hamtarohamin ficcejä. Jotenkin hassua että tämä on täällä nyt näin vasta ensinnäinen osa kaikista seitsemästä... Nostalgiaa saakeli! <3

"Kello soi ihan kohta", Teruki sanoi vihjaten jälleen siihen, että heidän pitäisi pikkuhiljaa siirtyä takaisin koululle.
"Meillä on vain matikkaa. Opettaja on ihan pösilö, lintsataan", Bou sanoi sulkien silmänsä. Ihanan lämmintä...
"Oletko tosissasi?" Teruki hämmästeli.
"Olen. En halua lukea yhtälöistä ja polynomeista, kun ulkona on näin ihana sää", Bou veti hymyillen syvään henkeä ja avasi silmänsä.
Teruki katsoi häntä jännä hymy huulillaan. Kun poika huomasi Boun katseen, hän hätkähti ja käänsi katseensa muualle.
"Oletko varma?" Teruki kysyi vielä. Hän oli punastunut kasvoiltaan hieman.
"Olen", Bou kuiskasi sulkien silmänsä jälleen. Auringonvalo osui hänen silmiinsä luomienkin läpi.

Kun luin tämän ensimmäisen kerran puolet koko tekstistä tuntui menevän aivan hukkkaan. Olin niin innossani että sähläsin vaan läpi koko jutun sen enempää ajattelematta mutta myöhemmin kun luin ficciä aina uudestaan ja uudestaan löysin kohtia joista en edes ollut huomannut pitäväni. Tämä Boun ja Terukin kohtaus on yksi sellainen! ^^ se on ihana ja jos nyt oikein ymmärsin tämä oli ensimmäinen ficcisi näillä parituksilla? olen niin tyytyväinen siihen että sinä todella pidät näistä parituksista ja pysyt niille uskollisena! Itse en osaa ajatella Boun kuuluvan kenellekkään muulle kuin terukille tai Kanonin kenellekkään muulle kuin Mikulle. Nämä ovat ne suosituimmat mutta kiistatta ainoat ja oikeat paritukset. Sinä todella kirjoitat an cafesta loistavasti, huomaa että pidät siitä bändistä ja ymmärrät hieman jopa jäsenten persoonia. Sen näkee tekstistä! <3 Persoonat ovat aina todentuntosia ja hahmoon hyvin istuvia! ^^

Mutta mutta... Pakko nyt kysyä että aiotko tehdä näin muillekkin ficceillesi? Laitat ne aika järjestyksessä lafiin ja julkiaset osa kerrallaan. Mieten vain tuota prinssiä ja kerjäläispoikaa... Se oli niin loppu vaiheilla etä olisi suorastaan kiduttavaan aloittaa jokaisen osan julkaiseminen alusta. Minäkin olen lukenut koko tähän asti ilmestyneen ficcin läpi monen monituisia kertoja ja toivon todella jatkat uusien ficciesi suhteen siitä mihin jäit. ^^ Kiitos! <3

[Mirror]

Oho, mulla ei oo mitään muistikuvaa, että olisin lukenut tämän tuolta vanhasta Lafista. Hmm, muistin, että olisin lukenut kaikki ficcisi. En sitten ilmeisesti ollut... Mutta asiaa, eli ihanaan ficciisiin!

Pidin paljon tästä ficistäsi, sillä tässä on niin älyttömän rento meininki! Sellainen mitä voisi tapahtua todellisessa elämässä neljän hyvän ystävän välillä. Se on niin ihanaa luettavaa!

Pojat makasivat ojassa jutellen ja naureskellen koko matematiikantunnin ajan.

Tuo kuulostaa niin häröltä! XDD. "Pojat makasivat ojassa". Tuo sai minut repeämään XDDDDDDD.

"Mennään vaan. Huomenna Terukin luo ja hän saa näyttää meille piirrustuksiaan", Miku sanoi.
"Voi ei... Siinä on sitten minulle tekemistä täksi illaksi..." Teruki mietti hieman hädissään.

Hih, Teruki on ihana :33.

"Meillä on vain matikkaa. Opettaja on ihan pösilö, lintsataan", Bou sanoi sulkien silmänsä. Ihanan lämmintä...

Tuosta tuli itsellekkin sellainen lämmin olo. Sellainen kesäpäivä, milloin olisi ihanan lämmin ja niin... *Haaveilee*. Boun asenne on muuten ihana XDD. "Opettaja on ihan pösilö, lintsataan". Ihana :33.

Kiitoksia, pidin tästä todella paljon! Jatkoa odotellaan :333.

[Chubare]

Hihhei. Tää on tullut tännekin. Luin tään jo edellisessä lafissa, mutta pakko se on uudestaan lukea. ^^ (Enkä voinut edellisessä lafissa kommentoida, kun en ollut rekannut.)

Ensiksikin pitää sanoa, että rakastan noita parituksia. <3

"Hei, anna se takaisin", Teruki sanoi hätäisesti ja veti kuvan Boun käsistä. Hän kumartui kumittamaan pienen piirtämänsä sydämen paperin oikeasta yläkulmasta ja ojensi sen sitten takaisin vaaleahiuksiselle.

Aww.. Teruki on niin sulonen ja viaton jaja ihana... :33

"Kello soi ihan kohta", Teruki sanoi vihjaten jälleen siihen, että heidän pitäisi pikkuhiljaa siirtyä takaisin koululle.
"Meillä on vain matikkaa. Opettaja on ihan pösilö, lintsataan", Bou sanoi sulkien silmänsä. Ihanan lämmintä...
"Oletko tosissasi?" Teruki hämmästeli.

Voiei. Teruki on niin omistautunut opiskelulle, että ihan järkyttyy. :'D Aah. Repesin, kun aattelin Terukin venähtänyttä naamaa. x"D

"Hölmöilyyn? Emme me hölmöile ollenkaan", Miku sanoi vetäen etusormilla suupieliään kauemmas toisistaan. Pojan suu leveni älyttömästi, lisäksi hän katsoi kieroon.

*Reps* Ei. En kestä ilmettä. 8"DD Muhah.

"Mitä sinä oikein höpötät?" Teruki kuiskasi naurahtaen. Sisäisesti hän kuitenkin vilkuili ympärilleen säikkynä. Hän ei ollut tiedostanut olleensa noin läpinäkyvä.
"En mitään, sain jo vastauksen", Kanon sanoi iskien silmää.

Oiww. Teruki ihan hermoheikko. :"3 Jotenkin en vaan sisäistä tai pysty oikein hahmottamaan Kanonia iskemässä silmää. O___O Hmm.. Se tuntuu jotenkin väkinäiseltä.

"Miksi me aina kuuntelemme Yukia, kun olemme sinun luonasi?" Teruki kysyi tuskastuneena. Kaikki neljä inhosivat Yukia, mutta aina Mikun luona he kuuntelivat naisen levyä.

Voiei! Mie oon aina ohittanu jotenkin alitajuntaisesti tuon 'naisen' sanan. Hahah. Mitenkähän se nyt ponnahti silmille. Ehh. Todella tärkeä tiedote..?

Öömh ja... Virheitä en löytänyt tuolta paljoa. Yhtään, sanottaisko nyt, jos ei tätä näin oteta mukaan. :D

Kanon huomasi kiusaantuneen katseen pojan silmissä, vaikka tämä muuten vaikuttikin rennolta ja väliinpitämättömältä.

Eikös sen pitäisi olla välinpitämättömältä.
Tai sitten sen voi sanoa kahdella eri tapaa.
Rupesi häiritsemään, kun tuolla oli melko useasti sanan/lauseen lopussa " ... " Se loppu jää sillon aina jotenkin vajaaksi.

Sain tässä repeillä jonkin verran, mutta sokerilla on varaan siihen jonkinlaista asiaa.Tää on nyt quotella melkein koko kommentti.. >___<" Rakentavat kait johonkin puuhun kiivenny.. Ja lupaudun tässä lukemaan muutkin osat, kunnes tulevat. ^____^ Kiitoksia~ <3

[HamtaroHam]

mikuchi: Ensimmäinen j-rock fick? Mukavaaaa~ Ja pidit? HYVÄ! <3
Nyt saatkin sitten kerralla kolme seuraavaa osaa :D
Oikeastaan tämä oli toinen ficcini näillä parituksilla, mutta se ensimmäinen näillä parituksilla oli niin kamala, etten kehdannut julkaista sitä täällä xD Mutta tavallaan lasken tämän itsekin ensimmäiseksi ONNISTUNEEKSI Bou x Teruki Miku x Kanon ficikseni :D En itekään osaa ajatella An cafeam illään muilla parituksilla, sillä oon oikeesti ihan varma siitä, että nuo paritukset pätee tosielämässäkin :D
En aio julkaista osa kerrallaan! Ensimmäiset kaksi vain, koska niissä oli niin paljon korjattavaa. Näissä lopuissa ei ole ^^ Nämä saatte useampien osien erissä.
Kiitos kehuista ja kommentista! <3

Mirror: Tämä oli vanhassa lafissa ^^ Ehket vaan muista alkua? Ensimmäinen luku on nimittäin aika erilainen verrattuna muuhun ficciin :D
Kivaa, että huomasit tän muistuttavan oikeeta elämää. Pyrin siihen silloin kun kirjoitin tämän, sellasia.... mahd. aidon oloisia keskusteluja (jotka eivät ENÄÄ mun mielestä kuulu fanfictioneihin...... x)).
Kiitos kommentista! <3

Chubare: Kommentit on aina kivoja~ <3
Parituksista itekin tykkään :D
Kanon iskemässä silmääääää on omituinen ajatus, ehkä muutan sen xD Tässä ficissä oli ennen uusimpia muokkauksia n. 30 silmäniskua x''D
En tiedä tuosta väliinpitämättömästä :/ Koitan tarkistaa sen jostain! Sitten korjaan ^^ Luultavasti olet oikeassa!
Kiitos kommentista! <3

A/N: Seuraavat kolme osaa! Toivottavasti tykkäätte, kommentoikaa ihmeessä! <3



2. luku - Tiistai

Koulun piha oli täynnä ihmisiä. Miku ei erottanut ryntäilevien oppilaiden joukosta etsimäänsä henkilöä.
Tarkemmin katsoessaan hän huomasi, että kaikki pihallaolijat olivat tyttöjä. Yllättäen jokainen heistä käänsi katseensa Mikuun. Hän pelästyi ja yritti yhä etsiä henkilöä katseellaan.
"Miku! Tule kanssani elokuviin!" kuului jokaisen tytön suusta. Miku ei olisi uskonut, että olisi erottanut henkilön äänen noiden kaikkien muiden joukosta, mutta hän tiesi, ettei tuo henkilö ollut mukana huutamassa.
Hän pakeni. Hän käänsi selkänsä tytöille ja törmäsi yllättäen Kanoniin. Kanon näytti hyvin vihaiselta.
Poika nosti keskisormensa pystyyn, osoittaen käsimerkkiä Mikulle. Miku ojensi kätensä kohti mustahiuksista poikaa edessään, hän oli löytänyt etsimänsä…
Hänen takaansa kuului kovaa ääntä, hän kääntyi katsomaan taakseen ja kaatui yllättäen maahan. Suuri lauma tyttöjä juoksi hänen ylitseen huutaen ja kiljuen innoissaan.
Kun kaikki tytöt olivat juosseet pois, Miku erotti yhden henkilön, joka käveli hitaasti kohti häntä. Miku nousi kiireesti ylös huomattuaan tytön olevan Mei.
"Mei, anna minä selitän", Miku kerkesi sanoa, ottaen tyttöä olkapäistä kiinni. Mutta tyttö oli nopea ja läimäytti poikaa avokämmenellä poskelle.
"Mitä sinä teet?" Miku huudahti, muttei päästänyt irti Meistä.
"Päästä irti", tyttö sanoi rauhallisesti.
"Ei, en halua ", Miku henkäisi.
"Päästä irti", Mei sanoi korottaen ääntään. Miku pudisti päätään hätääntyneenä. Hän ei halunnut, häntä pelotti päästää irti...
"Päästä irti!"
Hän ei päästäisi tyttöä menemään…

"Päästä irti, senkin hullu!"
Miku heräsi säpsähtäen. Hän ravisteli päätään hetken ja tajusi sitten nukahtaneensa kesken äidinkielentunnin.
"Päästä irti!"
Miku katsahti käsiensä väliin ja huomasi hämmästyksekseen halaavansa lujasti erittäin punastunutta Kanonia. Hän irrotti nopeasti otteensa pojan ympäriltä.
"Anteeksi, minä näin unta", Miku mutisi. Yllättäen hän muisti, mitä oli unessaan nähnyt.
"Oletko sinä minulle vihainen jostakin syystä?" hän kysyi vakavissaan Kanonilta.
"No mitäs luulisit? Kaikki jäivät tuijottamaan, kun sinä halasit minua ja mutisit ' ei, ei'! Ei ollut hauskaa", Kanon huudahti nolona.
"En minä sitä tarkoittanut, vaan ihan yleisesti. Anteeksi se halaus", Miku sanoi hieman nolona itsekin.
Miksi hän nolostui halattuaan Kanonia?
"En ole sinulle vihainen", Kanon huokaisi.
"Millaista unta sinä näit, Miku?" Bou kysyi.
"Unta. En minä siitä enää mitään muista", Miku valehteli omasta mielestään sujuvasti ja nousi ylös. Muut oppilaat olivat lähteneet pois luokasta, tunti oli varmaankin jo päättynyt.
"Vai niin", Bou sanoi. Hän ei selvästikään uskonut Mikun valheellista kertomusta. Neljä poikaa suuntasivat hekin ulos luokasta.

"Aiotko mennä puhumaan Meille?" Bou kysyi uteliaana. Hänen vaaleat hiuksensa heilahtivat, kun hän käänsi päätään.
"En", Miku totesi. Hän oli miettinyt sitä eilisillan ja tämän aamun, uni oli saanut hänet päättämään, ettei hän menisi. Unessa hänellä oli ollut omituinen olo tästä koko Mei-asiasta. Hän ei tiennyt, mitä tunsi Meitä kohtaan, mutt tiesi, että halusi seurustella tuon tytön kanssa. Kaikki pojat halusivat!
"Hyvä on, menenkö minä sitten?" Bou tarjoutui.
"Jos osaat hoitaa sen jotenkin nätisti minua mainitsematta, niin sitten kyllä. Koita saada ensisijaisesti selville, pitääkö hän minusta", Miku pyysi. Häntä alkoi väkisinkin hymyilyttää ja hän tunsi suunsa kääntyvän leveään virneeseen. “Osaathan olla sanomatta minusta mitään?”
"Älä huoli, kyllä Bou osaa käsitellä tyttöjä", Teruki sanoi naurahtaen. Kanon tuhahti jotenkin omituisesti. Bou hymyili Terukille.
"Minä kun toivoin osaavani käsitellä poikia", hän sanoi. Teruki näytti hämmästyvän ja alkoi takellella hämmästyneen näköisenä.
"Se oli vain vitsi", Bou sanoi hymyillen suloisesti, suuret, ruskeat silmät räpsyen. Miku ei voinut käsittää, kuinka vaaleahiuksinen osasi tosiaankin käsitellä muita tuolla tavalla. Bou käytti omituista taktiikkaa, jolla hän sai helposti selville, pitikö Teruki hänestä vai eikö. Eikä Teruki tuntunut tajuavan, mitä Bou teki sanoessaan tuollaisa asioita. Taktiikka kaikesta huolimatta toimi kuin unelma, Teruki selvästikin piti Bousta.
"Ehkä pitäisi ottaa mallia hänestä", Miku mietti hieman epätoivoisesti. Hän kuitenkin tajusi, ettei voisi. Hän ei halunnut käyttäytyä niin kuin tytöt, sillä juuri tytöiltähän Boukin oli tuon keinon tainnut oppia.

Poikien päästyä ulos, suuri lauma tyttöjä vilkuili Mikua jälleen sivusilmällä, kuiskien toisilleen. Joka tytön huulilla oli soma pieni hymy.
"Nyt tämä loppuu. En enää ikinä flirttaile kenellekään muulle kuin sille, josta oikeasti pidän", Miku päätti. Hän veti katseensa pois muista pihalla oleskelijoista ja etsiskeli Meitä heidän kävellessään eteenpäin.
"Menen etsimään Mein. Nähdään seuraavalla tunnilla", Bou huikkasi lähtien hiukset tuulessa hulmuten pois muiden luota.
Miku vilkaisi Terukia, joka vilkutti Boulle hymyillen jännästi. Mikua alkoi naurattaa, Teruki oli niin läpinäkyvä.

~

Kanon katsoi hieman kaihoissaan Boun perään. Nyt hän oli sisäisesti kateellinen jopa vaaleahiuksiselle ystävälleen! Tämä osasi olla ihmisten kanssa niin hyvin, toisin kuin Kanon itse.
Miku katseli tyttöjä pihalla. Ei Kanon uskaltaisi kysyä Mikulta mitään neuvoja, vaikka tämä mitä luultavimmin olisikin osannut sellaisia antaa. Miku olisi pitänyt häntä ihan hölmönä, eikä Kanon halunnut antaa toiselle sellaista kuvaa itsestään. Hän ei oikein tiennyt miksi.

Kanon oli lopen kyllästynyt olemaan aina yksin, vain katselemaan sivusta. Kunpa hän voisi vain tehdä jotakin repäisevää…
Hän päätti siis tehdä vihdoinkin jotain. Hän suuntasi kohti viiden tytön porukkaa, jotka seisoskelivat piirissä jutellen toisilleen. Kanon henkäisi muutaman kerran hieman syvempään, joukkio muodostui hänen luokkatovereistaan. Hän näki Nigisan keskustelevan innoissaan jostain. Kanon päätti pyytää tuota tyttöä.
"Pyytää minne?" hän tajusi. Hän ei ollut miettinyt mitään kummempaa. Vaikka johonkin konserttiin? Liian kallista. Ravintolaan syömään? Liian kallista ja aikuismaista. Leffaan. Se olisi kaikkein yksinkertaisinta. Hän halusi tehdä tämän vain harjoittelun vuoksi. Harjoitella olemaan edes hieman rohkeampi.

Kanon pysähtyi tyttöjen eteen hymyillen. Osa tytöitä – Nigisa mukaanlukien – huomasi hänet.
"Hei Nigisa, minulla on sinulle asiaa", Kanon sanoi. Tyttö kohautti olkiaan ja hymyili pienesti ystävilleen, lähtien Kanonin kanssa hieman sivummalle.
"Tämähän menee hyvin!" poika innostui. He pysähtyivät vähän matkan päähän ja Kanon kääntyi katsomaan Nigisaa silmiin. Hän tuli ihan hyvin toimeen tytön kanssa, oli tullut aina.
"Onko sinulla jotakin tekemistä tänään illalla?" Kanon kysyi nopeasti. Hän koitti näyttää mahdollisimman rennolta, mutta tajusi virnistävänsä typerästi. Niinpä hän koitti vain hymyillä neutraalisti. “Jos haluaisit tulla kanssani elokuviin?”
"Ööh, tuota... Me emme ole tainneet keskustella kovin monesti... Mikä sinun nimesi olikaan?" Nigisa kysyi hiljaa.
"Ou”, Kanon hätkähti. “Tuota, Kanon. Nimeni on... Kanon…” Hän tiesi valinneensa vähän väärän tytön.
"Niin, Kanonhan sinä olet. Olen pahoillani, mutta minä tykkään yhdestä toisesta", Nigisa sanoi hieman vaivaantuneena. Kanon hämmästyi, eihän hän ollut tarkoittanut sanoa, että olisi ihastunut tyttöön!
"Enhän minäkään pidä sinusta. Minä tarkoitinkin, että haluaisin mennä elokuviin kanssasi. En tunne sinua melkein ollenkaan", Kanon totesi kohauttaen olkiaan. Nigisa punastui ja katsoi poikaa arvioivasti.
"Ai", tyttö vain sanoi, kääntyen takaisin kohti kavereitaan.
"Ei sitten", Kanon huikkasi perään, lähtien hänkin takaisin Mikun ja Terukin luo.

Kaksi poikaa toljottivat mustahiuksista hieman hämmästyneinä.
"En tiennytkään, että pidät Nigisasta", Miku sanoi, kuulostaen jostakin syystä hämmästyneen lisäksi myös mustasukkaiselta.
"En pidäkään. Halusin vain tietää, suostuisiko hän elokuviin kanssani", Kanon kertoi. Hän vilkaisi Mikun silmiä ja tiedosti nielaisevansa vaikeasti.
"No, suostuiko hän?" Teruki kysyi uteliaana. Kanon katsoi poikia hetken ja vastasi vasta sitten.
"Ei. Mutta ei se mitään, kun en minä edes tykkää hänestä", Kanon sanoi. Teruki ja Miku eivät näyttäneet uskovan ja Kanonia alkoi ärsyttää.
"En pidä hänestä! En tiedä, kenestä minä pidän", Kanon tokaisi. Hän hämmästyi kommenttiaan hieman. Pitikö hän jostakusta?
"Hyvä on. Kannattaa selvittää tuohon kysymykseen vastauskin joskus. Teruki, sinä olet siis piirtänyt kuvia meistä muistakin?" Miku sanoi kääntyen katsomaan Terukia, vaihtaen samalla puheenaihetta.

~

Bou äkkäsi Mein talon kulmalta. Tyttö tutkiskeli kynsiään ja viilaili niitä tarkasti.
"Hei, Mei", Bou tervehti siirtyen tytön viereen.
"Hei Bou", Mei sanoi hymyillen. Vaaleahiuksinen tiesi tarkalleen, minkä takia suurin osa pojista – Miku mukaanlukien – pitivät tuosta tytöstä niin kovasti. Mei oli aina kohtelias, hän oli nätti ja hauska. Kaikin puolin mukavaa seuraa. Mutta hän oli sellainen kaikille, kukaan ei vaikuttanut olevan tytölle erikoinen.

"Mitäs teit eilen?" Bou kysyi mahdollisimman tavallisesti.
"Koulun jälkeen tein kauheasti läksyjä, lakkasin kynnet, kävin elokuvissa..." Mei sanoi tylsistyneen oloisena. Hän osasi näemmä myös valehdella taitavasti. Bou kuitenkin näki tylsän puheäänen taakse, tyttö vaikutti jotenkin innostuneelta.
"Minä meinasin mennä tänään elokuviin. Minkä leffan kävit katsomassa?" Bou kysyi.
"En edes muista sen nimeä enää. Se ei ollut kovinkaan hyvä", Mei sanoi pudistaen päätään. Hän sai näemmä kyntensä viilattua, koska hän laittoi viilan koululaukkuunsa. Bou nyökkäsi hitaasti.

"Mikukin kävi eilen leffassa, näitkö häntä teatterilla? Hänkin nimittäin sanoi nähneensä huonon elokuvan, enkä haluaisi mennä katsomaan huonoa itsekin."
"Saatoin jopa nähdäkin", Mei mutisi ristien kädet rinnalleen. Hän ei katsonut Bouhun päinkään, mutta vaikutti siltä kuin olisi sisäisesti hymyillyt viekkaasti.
"Mutta et muista elokuvan nimeä?" Bou kysyi johdattaen keskustelun pois Mikusta.
"En", Mei sanoi pahoitellen. Vaaleahiuksinen nyökkäsi hymyillen.
"Minun on pakko kysyä yksi juttu. Kun sinä kuitenkin olet ihan oikeasti tyttö ja olet seurustellut monta kertaa", Bou sanoi yllättäen.
"Niin?"
"Niin mitä sinä tekisit, jotta saisit pojan kertomaan sinulle, että hän pitää sinusta?" Bou kysyi. Hän ei ollut tullut puhumaan Meille vain ja ainoastaan Mikun puolesta.
"En minä osaa sanoa... Varmaankin suutelisin häntä. Melko varma keino. Ensin minun pitäisi kuitenkin olla melko varma siitä, että kyseinen poika myös pitää minusta", Mei sanoi hymyillen. Hänestä oli varmaan hassua antaa miestenisku-vinkkejä pojalle, varsinkin kun Mei ja Bou eivät olleet mitään sydänystäviä. He olivat lähinnä hyvänpäivän tuttuja.
"Hyvä on. Entä mitä sinä tekisit, jos poika, josta sinä pitäisit, suutelisi jotakuta toista tyttöä niin, että sinä näkisit?" Bou kysyi koettaen näyttää hieman vihaiselta ja siltä, kuin joku olisi juuri pettänyt häntä itseään. Hän halusi saada Mein ajatuksen jälleen kohti Mikua.
"En tosiaankaan tiedä", Mei sanoi viekkaasti, kääntäen jälleen katseensa pois Bousta.
"Etkö voi antaa jotain vinkkiä? Minulla on kauhea ongelma tämän kanssa. Pelkään, ettei poika pidäkään minusta, vaan siitä toisesta", Bou sanoi näytellen nyt surullista. Häntä hämmästytti Mein väliinpitämätön ja kylmä suhtautuminen.
"En osaa sanoa", tyttö sanoi taas. Bou tiesi, ettei ollut vielä saanut kunnon vastausta Mikulle. Hän päätti esittää vielä yhden kysymyksen.
"Voisinko esimerkiksi pyytää poikaa treffeille? Ja sitten keskustella asiasta niin paljon kuin sielu sietää?" hän kysyi. Mei tuntui miettivän tarkasti. Lopulta tytön huulille kohosi jälleen hymy ja tytön suorat, tummanruskeat hiukset heilahtivat hänen kääntyessään nopeasti katsomaan Bouta. Koulun kello soi juuri silloin.
"Tottakai!" Mei sanoi innoissaan ja kiiruhtii pois Boun luota itsevarmin askelin.
Vaaleahiuksinen hymyili hieman hämmästyneenä. Keskustelu ei ollut tuottanut aivan toivottua tulosta.

~

"Mitä sinä sait selville?" Miku kysyi malttamattomana Bounkin ilmestyttä luokkaan. Teruki katsoi vaaleahiuksista hymyillen, poika oli aina niin positiivinen ja avulias muita kohtaan.
"Yhtä sun toista", Bou sanoi hymyillen. Miku näytti kärsimättömältä. Hän katsoi ystäväänsä, odottaen pojan kertovan lisää. Bou istui kuitenkin Terukin vieressä olevalle tyhjälle paikalla ja katsoi Mikua hymyillen tyytyväisenä.
"No?" Miku tivasi.
"Mitä?"
"Mitä hän sanoi?" Miku kysyi turhautuneena.
"En minä aio sitä sinulle kertoa", Bou sanoi hämmästellen. Hänen kasvoistaan oli melko vaikea tulkita asian oikeaa laitaa.
"Mitä?! Miksi et?!" Miku huudahti.
"Hiljaa luokassa!" opettaja kajautti vihaisesti. Miku säpsähti ja virnisti opettajalle viattomana. Opettajan käännyttyä kohti taulua, poika kääntyi katsomaan Bouta.
"Kiitti vaan", hän mutisi ärtyneenä.

Teruki päätti ottaa kirjansa esille ja keskittyä oppituntiin. Hän avasi biologiankirjasta taululla lukeneen sivun.
“Kotitehtävien kuulustelu… Aloitetaan. Miku, mitä solujen mitokondriot tekevät?” opettaja kysyi. Kaikki luokassa katsoivat pulpetinkantta naputtelevaa poikaa, jota ei olisi voinut vähempää kiinnostaa. Kysymys oli melko helppo, Miku olisi ihan hyvin voinut tietää vastauksen.
“No enpä tiedä”, poika tuhahti.
“Sinä et edes yritä”, opettaja moitti.
“En niin!”
Bou Terukin vieressä alkoi kikattaa.
"Miku-parka. En halua kertoa hänelle, koska en oikein ottanut Meistä selvää", Bou kuiskasi Terukille hymyillen.
"Eli Mei pitää hänestä?" Teruki kysyi uteliaana.
"Vaikea sanoa, toivotaan", Bou kuiskasi hymyillen suloisesti. Teruki tajusi tuijottavansa Boun huulia. Edes joskus, kerran, hän haluaisi tuntea noiden huulten kosketuksen omiaan vasten…

Yllättäen Boun huulet olivatkin hieman lähempänä. Teruki kohotti katseensa pojan silmiin ja huomasi niidenkin olevan jo hyvin lähellä.
Hän veti nopeasti henkeä. Hän ei kyennyt ajattelemaan, Bou melkein kiinni hänessä...
"Teruki?" vaaleahiuksinen kuiskasi vetäytyen kauemmas.
"Niin?" Teruki kuiskasi jääden paikalleen. Miksi Bou meni pois...?
"Onko sinulla mitään tekemistä perjantaina?" poika kuiskasi, katsoen Terukia intensiivisesti silmiin.
"Ei. Kuinka niin?" Teruki vastasi, yhä Boun lumoissa.
"Ayanella on bileet, haluaisitko tulla sinne kanssani?" vaaleahiuksinen kysyi.
"Tarvitseeko sinne seuralaisen?" toinen kysyi typerästi.
"Tuota... ei, mutta ajattelin, että haluaisitko kenties lähteä kanssani?" Bou sanoi suloisesti. Hän oli aina niin suloinen.
"Tietysti", Teruki hymyili. Hän pääsisi juhliin Boun kanssa! Tanssia, himmeä valaistus...
"Hyvä. Kysytään Kanonilta ja Mikultakin haluavatko he tulla myös", Bou sanoi innoissaan. Teruki tunsi palaavansa takaisin maan pinnalle, todellisuuteen, jossa Miku ja Kanon istuivat pulpeteissa hänen edessään ja opettaja kirjoitti taululle epämääräisiä sanoja.
Eli Bou halusi kutsua myös Kanonin ja Mikun, eikä suinkaan mennä Terukin kanssa kahdestaan.

Siinä samassa Teruki muisti heidän sopimuksensa elokuviin menosta.
"Hei, Bou", hän kuiskasi ennen kuin tämä ehti tökkäistä Kanonia selkään.
"Niin?"
"Siitä elokuvasta. Mennään mielummin torstaina. Sopisiko, että menisimme katsomaan jonkin komedian?" hän ehdotti. Keskiviikko tulisi liian pian. Hänen oli mietittävä ennakkoon, mitä hän ei missään nimessä saisi sanoa, miten hän voisi pitää keskustelua yllä... Hän ei osannut toimia nopeasti tiettyjen asioiden suhteen.
"Sopii se niinkin", Bou sanoi unohtaen Ayanen bileet. Hän katsoi Terukia hymyillen innoissaan ja kumartui kirjoittamaan vihkoonsa jotakin.

~

Mikulla oli kiusaantunut olo, kun hän istui siinä penkissä opettajan puhuessa omituisista viruksista. Hän ei tiennyt miksi. Hän katsoi kirjan sivuja, yhdellä niistä oli kuva suutelevasta parista. Suudelmilla leviäviä viruksia…
Olihan Miku seurustellut monta kertaa ja suudellutkin monesti, mutteivät ne suhteet olleet oikeastaan koskaan merkinneet hänelle mitään. Merkitsisikö seurustelu Mein kanssa sitten mitään sen kummempaa?

Hän sattui vilkaisemaan vieressään istuvaa poikaa, joka rauhallisesti kopioi taululta tekstiä vihkoonsa. Kanonin katse osui tauluun ja vihkoon. Tauluun ja vihkoon. Hänen mustat, kiiltävät hiuksensa valahtivat kasvojen eteen silmien peitoksi, kun hän kumartui kirjoittamaan.
Olikohan Kanon koskaan seurustellut? Jos oli, niin millaistenkohan ihmisten kanssa? Millaisista ihmisistä Kanon piti?
Miku katsoi mustahiuksisen kasvoja tarkasti. Iho näytti aivan pehmeältä, epäpuhtauksia ei ollut kuin otsassa, eikä niitäkään näkynyt otsatukan takia. Mutta entäs jos Kanonilla oli meikkivoidetta? Miku ei pitänyt ajatusta mitenkään erikoisena, kaikkien tiedossa oli, että Kanon näki paljon vaivaa ulkonäkönsä eteen. Joka aamu hän oli laittanut hiuksensa jotenkin, koskaan hän ei näyttänyt juuri heränneeltä. Vaikkeivät kampaukset olleetkaan mestariteoksia, eikä niiden tekemiseen ollut kulunut monia tunteja, ne olivat silti kampauksia nekin. Mikukin nosti aina geelillä hieman takahiuksiaan pystyyn, mutta ei se ollut mitään verrattuna Kanonin suoristettuun otsatukkaan ja takaa geelillä tarkoin muotoiltuihin hiuksiin. Vapaa-aikanaan Kanonin hiukset olivat paljon vaikuttavamman näköiset kuin kouluaamuisin.

Miku katsoi Kanonin silmiä. Eyeliner-rajaus kiersi koko silmän, luomi oli rajauksesta johtuen melkein kokonaan musta. Taitavan näköistä jälkeä poika osasi itselleen tehdä, Mikun rajaus oli aina jostakin kohdasta röpelöinen tai tuhruinen, mutta Kanonin ei ollut koskaan.
Miku laski katseensa mustahiuksisen huulille. Vaaleanpunaiset, suurehkot huulet hieman raollaan Kanonin keskiettyessä tekstin kopiointiin. Hänen huulensa näyttivät mukavan pehmeiltä.
Kanonin ulkonäköön näkemä vaiva tuotti myös tuloksia, hän oli varsin kivan näköinen poika.
Miku pohti samoja asioita päänsä sisällä koko tunnin ajan.

"Miku? Nukahditko taas? Tunti loppui jo", Teruki kysyi taputtaen Mikua päälaelle. Poika säpsähti ja kääntyi katsomaan Terukia.
"Miksi sinä olet niin surullinen?" hän kysyi yllättäen.
"En minä ole surullinen", Teruki sanoi naurahtaen hämmästyneen oloisena.
"Äsken näytit surulliselta", Miku vakuutti ja nousi ylös. Hän kiiruhti ulos luokasta ja suoraan vessaan. Hän huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä saaden itsensä heräämään hieman.
Teruki, Kanon ja Bou saapuivat vessaan myös.
"Mikä sinulle tuli?" Kanon kysyi.
"Menen etsimään Mein", Miku sanoi lähinnä itselleen ja kiiruhti ulos koulurakennuksesta. Hän ei tiennyt, mitä ajatteli mistäkin, hän halusi raitista ilmaa.
Hän kierteli koulun pihaa etsien tyttöä katseellaan. Lopulta hän huomasi Mein, joka istui keinussa yksinäisen näköisenä.

Miku lähti kohti keinuvaa tyttöä. Tämän hiukset näyttivät silkkisen pehmeiltä. Mitäköhän hoitoainetta tyttö käytti?
"Hei", Miku sanoi tavoitettuaan Mein. Tyttö kohotti katseensa ja näytti piristyvän hieman.
“Hei”, hän vastasi pehmeällä äänellä.
"Miten menee?" Miku kysyi, keksimättä mitään muuta sanottavaa.
"Ihan hyvin. Muutama kysymys pyörii mielessä", Mei vastasi. Miku halusi tietää lisää, muttei tiennyt, pitäisikö hänen kysyä.
"Mitä kysymyksiä?" hän kysyi mahdollisimman vaatimattomasti.
"Esimerkiksi sellainen kysymys, että mitä sinä teet huomenna", Mei kertoi. Hän hymyili nätisti.
"En mitään. Kuinka niin?" Miku kysyi. Hän oli sisäisesti hieman hämmästynyt, muttei näyttänyt sitä ulospäin.
"Mietin vain, kun minullakaan ei ole mitään tekemistä. Ehkä haluaisit olla minun kanssani?" Mei kysyi ujosti. Hän vilkuili välillä maata, välillä Mikua. Tyttö flirttasi vähän.
"Haluan", Miku nyökkäsi ja hymyili hieman. Mein huomattua pojan reaktion, hänkin alkoi hymyillä.
"Kiva", hän sanoi nousten keinusta.
"Mitä muita kysymyksiä sinulla pyörii mielessäsi?" Miku kysyi tytön astellessa lähemmäksi.
"Mietin vain sitä, kun näin sinut eilen Ayanen kanssa elokuvateatterilla", Mei sanoi itsevarmana. Miku pelästyi lausetta hieman.
"Mitä siitä?" hän takelteli.
"Onko teidän välillänne kenties jotain?" Mei sanoi pysähtyen melko lähelle Mikua. Tyttö risti kädet rinnalleen ja katsoi toista silmiin.
"Ei", Miku sanoi nopeasti.
"Miksi te sitten suutelitte?" Mei kysyi uteliaana, mutta vaikuttaen samalla jotenkin vihaiselta. Vaikkei edes oikeastaan näyttänyt vihaiselta, vaan hyvin iloiselta.
"Miksi sinä kysyt?" Miku päätti kysyä.
"Koska minua kiinnostaa", Mei sanoi hymyillen veikeästi. Tyttö pelasi Mikun kanssa, eikä aikonut lopettaa vielä.
"Ayane suuteli, en minä", Miku sanoi. Mei nyökkäsi hieman epäileväisen näköisenä.
"Ei se siltä näyttänyt", tyttö sanoi, kuulostaen loukkaantuneelta.
"En pidä Ayanesta, enkä suutele niitä, joista en pidä", Miku totesi, pelaten hänkin.
"Taidat pitää suutelemisesta?" Mei heitti viekkaasti. Miku ei ymmärtänyt kysymyksen tarkoitusta.
"Ihan kivaahan se on", hän vastasi kohauttaen olkiaan. Mei kohotti leukaansa hieman ja katsoi Mikua silmiin.
"Tiesin sen", tyttö sanoi pieni hymy huulillaan ja kääntyi lähteäkseen.
"Mihin aikaan huomenna?" Miku kysyi hieman hämmentyneenä tytön käyttäytymisestä. Mei oli käytökseltään erilainen kuin ennen.
"Heti koulun jälkeen", Mei sanoi ja käveli tiehensä vilkaisemattakaan taakseen. Miku seurasi tyttöä hetken katsellaan, lähtien sitten tyytyväisenä takaisin luokkaansa.

~

"En voi uskoa, että sinä uskalsit mennä puhumaan hänelle. Minä en olisi uskaltanut", Kanon päivitteli pudistellen päätään. Hän istui Terukin huoneen lattialla Mikun vieressä. Miku oli juuri kertonut keskustelustaan Mein kanssa.
"En minä tiedä, miksi menin. Mutta hän vaikutti jotenkin vihaisemmalta. Hänellä vaikutti olevan sisäistä vihaa", Miku sanoi kulmat kurtussa.
"Minäkin huomasin sen", Bou sanoi nyökytellen. Hän istui Terukin vieressä huoneen omistajan sängyn päällä, Teruki vaikutti jotenkin omituiselta taas vaihteeksi.
"Kuulostatte ihan psykologeilta", Kanon sanoi naurahtaen. Hän kääntyi katsomaan Mikua ja kiinnitti erityistä huomiota pojan huulikoruihin. Korut olivat pienet renkaat, jotka kiersivät huulen. Kanonkin olisi halunnut sellaisen, mutta hän ei saanut lupaa vanhemmiltaan. Ei Mikukaan kuulema ollut saanut, mutta oli hankkinut siitä huolimatta.

"Teruki, näytä jo ne kuvat", Bou pyysi, lyöden kätensä innostuneena muutaman kerran yhteen.
Teruki nousi sängyltä ja haki papereita kirjoituspöydältään. Hän ojensi kaksi paperia Kanonille, kaksi Mikulle ja kolme Boulle.
"Kuinka sinä olet osannut?" Miku huudahti hämmästyneenä. Hän katsoi kuvaa ihaillen ja laittoi sen sitten sivuun katsellakseen toista. Teruki näytti varsin tyytyväiseltä ja jokseenkin helpottuneelta.
"Mikä tuo on?" Miku kysyi osoittaen mustaa sotkua, joka oli kuvassa hänen huultensa paikalla.
"Ai se. En osannut piirtää huuliasi", Teruki sanoi raapien päätään.

"Nämä ovat todella hienoja! Tässä toisessa kuvassa hiuksissani on vähän häikkää, aivan kuin olisin saanut sähköiskun", Kanon sanoi osoittaen toista kuvaansa.
"Älkää viitsikö kertoa negatiivisista asioista! Minä en huomaa näissä kuvissa yhtäkään virhettä. Paitsi että minä näytän näissä kuvissa paljon kauniimmalta kuin oikeasti", Bou sanoi katsellen kaikkia kolmea kuvaa samaan aikaan.
"Minusta sinä olet kaunis", Teruki sanoi hymyillen Boulle. Vaaleahiuksinen hymyili takaisin ja Kanon huomasi tämän punastuvan hieman.
"Kiva, että pidät niistä", Teruki sanoi irrottamatta katsettaan Bousta, joka kumartui jälleen katsomaan piirrustuksia.
"Pidän todellakin", Bou nyökkäsi.

Kanon huomasi Mikun tuijottelevan sängyllä istuvaa kaksikkoa hetken kulmiensa alta. Yllättäen poika nousi ylös lattialta, tarttuen samalla Kanonin käteen.
"Me mennään käymään vessassa", Miku ilmoitti ja kiiruhti ulos Terukin huoneesta, vetäen Kanonin mukanaan.
Heidän päästyään ulos huoneesta ja oven sulkeuduttua heidän takanaan, Kanon tajusi pitävänsä yhä kiinni Mikun kädestä. Miku näemmä pohti samaa ja pojat irroittivat samaan aikaan otteensa toistensa käsistä.
Kanon tunsi olonsa jotenkin vaivaantuneeksi, hiljaisuuden takia lähinnä. Se oli painostava, kumpikaan ei sanonut mitään.

"Miksi me lähdimme pois Terukin huoneesta?" mustahiuksinen kysyi. Hän ei ollut tajunnut jutun perimmäistä ideaa.
"Koska me halusimme jättää heidät viettämään kahdenkeskeistä aikaa", Miku totesi hymyillen. Hän lähti pomppimaan portaita alas Kanon perässään.
"Miksi?" Kanon kysyi heidän päästyään alakertaan.
Miku käännähti nopeasti Kanoniin päin ja Kanon törmäsi häneen vahingossa.
"Anteeksi", mustahiuksinen sopersi.
"Ei se mitään. Tehdäänkö vaikka ruokaa heille?" Miku ehdotti suunnaten kohti keittiötä.
"Emme me voi mennä toisten ihmisten kaapeille noin vain", Kanon kauhisteli ja otti Mikun paidanselkämyksestä kiinni niin, ettei poika päässyt kulkemaan eteenpäin.
"Päästä irti", vaaleampi pyysi. Kanon irrotti otteensa ja katsoi toista silmiin.
"Eikö sinun kaiken lisäksi pitänyt mennä käymään vessassa?" hän kysyi, vaikka tiesikin sen olleen vain tekosyy päästä pois huoneesta.
"Ei. Se oli vain tekosyy", Miku sanoi hymyillen.

He katsoivat toisiaan hetken silmiin, kunnes mustahiuksinen käänsi katseensa kohti varpaitaan. Toisen hymy ei kadonnut hänen mielestään, vaikkei hän enää katsonutkaan tämän kasvoja.
"Mennään kohta takaisin Terukin huoneeseen, halusin vain hetken olla rauhassa ilman, että koko ajan kuulee lirkutusta", Miku sanoi.
Kanon kohotti katseensa ja seurasi toista, kun tämä kiersi sohvan, jotta pääsisi istumaan sen päälle. Miku nosti jalkansa sohvapöydälle ja katseli kattoon hymyillen.
"Kyllä he kohta tulevat, mutta tullessaan he haluavat tietää, miksi menimme yhdessä vessaan", Kanon sanoi lähinnä itselleen. Hän kiersi sohvan myös ja istui Mikun viereen.
"Miten olisi, jos vaikka vähän vihjailisimme meidän viettäneen hauskan, kahdenkeskeisen hetken vessassa? Saisivat hekin jotain pähkäiltävää", Miku sanoi naureskellen. Kanon puri huultaan, eikä oikein tiennyt miksi. Mitä Miku tällä kertaa tarkoitti?
"Olen varmaan vähän väsynyt, mitä sanoitkaan?" Kanon pyysi ystäväänsä toistamaan sanansa. Ehkä hän oli kuullut väärin.
"Sanoin vain, että kerrotaan Boulle ja Terukille, että istuimme sohvalla", Miku huokaisi.
"Et sinä niin sanonut", Kanon mutisi. Miksi hän edes kysyi? Eihän hän oikeasti edes halunnut kuulla toisen vastausta!
"En niin. Sanoin, että olimme hommailemassa kahdestaan vessassa!" Miku huudahti yllättäen jokseenkin ärtyneenä.
"Mitä?" kuului yllättäen Terukin ja Boun yhteinen älähdys portaikosta.

Miku ja Kanon kääntyivät nopeasti katsomaan taakseen ja kohtasivat kahdet erittäin yllättyneet kasvot
"Se- sehän oli vain vitsi! Me istuimme sohvalla koko ajan!" Miku vakuutteli nopeasti tekovirne naamallaan.
"En tajua, mitä tuo höpöttää, Miku halusi yllättää teidät ja tehdä ruokaa. En antanut hänen tehä sitä, koska ne ovat teidän kaappejanne ja olisi epäkohteliasta koskea teidän tavaroihinne ilman lupaa", Kanon sanoi punastuen. "Niin siis, kun minä sanoin, että 'teidän kaappejanne’, niin tarkoitin tietenkin Terukia ja hänen vanhempiaan, e-en teitä kahta, en missään nimessä..."
"Kieltämättä olikin jo vähän nälkä, menemmekö tekemään ruokaa?" Bou ehdotti, mulkaisten Mikua jotenkin vihaisesti ja mennen sitten keittiöön kummastunut Teruki perässään.

Kanon kääntyi hämillään katsomaan Mikua vierellään.
"Miksi sinä vaikutit niin vihaiselta? Ja miksi sinä niin sanoit?" hän tivasi nopeasti.
"Olen vihainen, koska en ymmärrä, mikä minua mahtaa vaivata. Uskon sen vaivani liittyvän siihen, mitä sanoin", Miku tokaisi, eikä Kanon tajunnut enää mitään.
"Menemmekö tekemään sitä ruokaa?" mustahiuksinen ehdotti hetken kuluttua varovaisesti. Miku nyökkäsi, huokaisi ja nousi ylös sohvalta, Kanon seurasi hänen perässään.

~

"Mitäs tehtäisiin?" Teruki kysyi laitettuaan kaikkien astiat pesukoneeseen.
"Miten olisi läksyjen teko omissa kodeissamme?" Kanon ehdotti.
Bou myöntyi. Kello ei ollut vielä paljoa ja jos he nyt tekisivät läksynsä, he voisivat illalla tavata jossain.
Mikukin nyökkäili ja nousi ylös tuolilta, jolla oli istunut.
"Soitellaan sitten, kun olemme tehneet läksyt. Soitan kyllä varmaan muutenkin, kun en kuitenkaan tajua, mitä niissä tehtävissä kysytään", Miku tuhahti suu hymyssä. Poika oli näemmä saanut huumorintajunsa takaisin aikaisemman ärtymyksensä tilalle.

Bou odotti jo pääsyä pois Terukin luota, sillä hänen oli pakko päästä kysymään Mikulta, oliko tämä mennyt kertomaan Kanonille hänen tunteistaan Terukia kohtaan. Kanon vaikutti liian tietäväiseltä. Toisekseen Bou halusi kysyä Mikulta muutakin, hän ei nimittäin saanut päähänsä yhtäkään järkevää syytä, jotta Miku olisi voinut yhtäkkiä huudahtaa: 'Olimme hommailemassa kahdestaan vessassa'.

"Soitellaan illalla. Moikka", Teruki hyvästeli ystävänsä, jotka katosivat eteisen ovesta ulos. Bou vilkutti toiselle pienesti hymyillen.
"Miten te pystytte keskittymään läksyihin? Minä en varmasti pysty tänään, ajatukseni pyörivät liikaa vain Mein ympärillä", Miku sanoi, painottaen sanaa 'vain'. Poika myös selvästi osoitti tämän painotuksen itselleen, eikä suinkaan Kanonille ja Boulle.
"Jos sinä neuvoja haluat, niin minä yksinkertaisesti vain keskityn. Välillä muita ajatuksia tulee mieleen, mutta työnnän ne syrjään, voidakseni ajatella niitä sitten myöhemmin", Kanon kertoi kohauttaen olkiaan ja Bou päätti pääsevänsä helpolla vain myöntelemällä, mitä mustahiuksinen sanoi.

"Soitellaan sitten!" Miku huikkasi Kanonin perään, kun tämä lähti risteyksessä toiseen suuntaan kuin hän ja Bou.
"Juu", Kanon sanoi, nostaen pienesti kättään hyvästeiksi. Hän ei enää kääntynyt katsomaan taakseen.
Bou käveli Mikun rinnalla eteenpäin. Hän yritti miettiä, miten pukisi ajatuksensa sanoiksi, kuulostamatta syyttelevältä.
"Minä en muuten mennyt kertomaan Kanonille. Hän näyttää arvanneen itse", Miku sanoi yllättäen. Bou kohotti kulmiaan hämmästyneenä, mutta huokaisi sitten.
"Hyvä on. En kyllä tajua, kuinka hän senkin arvasi", hän tuhahti pudistellen päätään.
"Minun on kyllä pakko sanoa, että te voisitte Terukin kanssa olla ihastuneita toisiinne myös vähän näkymättömämmin", Miku naurahti.
"Itse voisit selittää tämänpäiväisen käytöksesi", Bou haastoi.
"Ei ole mitään selitettävää, kuulitte osan yhdestä vitsistäni siinä sohvalla, siinä kaikki", Miku sanoi kohauttaen olkiaan.
"Vitsistä, jonka jälkeen alkaa selitys, että sinä ja Kanon olette istuneet sillä sohvalla koko ajan? Luulin sinun pitävän Meistä. Luulin sinua heteroksi", Bou sanoi näytellen hämmästynyttä. Miku ei tainnut tosin huomata näyteltyä osuutta, sillä hän pysähtyi niille sijoilleen, tuijottaen Bouta epäuskoisena.
"Väitätkö sinä, että olen homo?” Miku tivasi osoittaen itseään. “En ikinä! Ja mitä vielä oletat? Että pidän yhdestä parhaista ystävistäni?"
"En minä sellaista väitä. Väitän sinua bi-seksuaaliksi", Bou sano iskien nyt näyttävästi silmää. Miku ei tuntunut välittävän.
"Mitä?!" hän kivahti silmät ja suu ammollaan.
"Miku, se oli tosiaankin pelkkä vitsi", Bou sanoi pahoitellen, pystymättä estämään huvittunutta hymyään. Miku tönäisi Boun loukkaantuneena pois tieltään ja marssi yksinään eteenpäin.
"Älä nyt suutu pienestä vitsistä", vaaleahiuksinen koitti huhuilla toisen perään, mutta tämä ei kuunnellut.
"Koita keksiä vähän tasokkaampia vitsejä!" Miku huusi kauempaa vihaisesti. Bou juoksi pojan perään.
"Kiitos, että halveksuit homoja, vaikka minä seison vieressäsi", hän sanoi. Miku pysähtyi uudestaan, kääntyen katsomaan Bouta suu auki. Hän oli sanomaisillaan jotain, mutta huomattuaan vitsailevan hymyn Boun kasvoilla, hän naurahti itsekin pienesti.
"En ole homo. Vaikkei homoissa mitään pahaa olekaan", Miku sanoi yhä häivä ärtymystä äänessään.
"Et tietenkään... Kuinka sinä muuten olisit voinut olla niin monen tytön kanssa", Bou totesi hiljaa, kohauttaen olkiaan.
Pojat kävelivät yhdessä niin pitkälle kuin pystyivät ja lupasivat soittaa toisilleen myöhemmin illalla.

Nähdessään, kuinka Miku pöyhi hiuksiaan tämän kasvojen kuvastaessa selvästi vaivaantuneita mietteitä, Bou ei voinut olla itse miettimättä, että ehkä sittenkin.
Ehkä Miku ei sittenkään tiennyt itsestään aivan kaikkea?

~

Kanonin puhelin soi. Poika otti laitteen käteensä ja katsoi näytössä vilkkuvaa nimeä.

Miku.

Kanon vastasi ja Miku tervehti langan toisessa päässä.
"Teetkö vielä läksyjä?" poika kysyi epätoivoisena. Kanon hymyili, hän oli lopettanut läksyjen tekemisen juuri äsken.
"Lopetin juuri. Kuinka niin?" hän sanoi ja jäi odottamaan Mikun vastausta.
"Voitko auttaa minua tehtävässä 45? Olen ihan tosissani, se on ainut tehtävä, jota en osannut", Miku sanoi, kuulostaen tyytyväiseltä itseensä.
"Hyvä", Kanon kehaisi nopeasti etsien kirjastaan sivun, jolla oli tehtävä 45.
"Voin auttaa. Mitä sinä et siinä ymmärrä?" Kanon kysyi saatuaan sivun auki.
"En tajua siitä mitään", Miku vastasi kuulostaen hieman epätoivoiselta. Kanonia alkoi taas hymyilyttää.
"No, murtoluvut ovat aina melko hankalia, kun siihen sotketaan mukaan x ja sen eksponentit, mutta aloitetaan ihan alusta", Kanon aloitti kärsivällisesti.
"Mutta tässä sanotaan, että täytyy piirtää", Miku sanoi kuulostaen siltä, ettei oikein tajunnut, missä mentiin.
"Piirtää? Ei tässä pidä piirtää", Kanon hämmästeli katsoen tehtävää 45.
"Pitääpäs, lue uudestaan! 'Piirrä –"
"Miku, sinä luet väärää tehtävää. Luet tehtävää 54", Kanon sanoi vilkaistuaan viereiselle sivulle.
"Niinkö?" Miku sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen.
"Tajusitko sinä tehtävän 45?" Kanon kysyi, kun kumpikaan ei hetkeen sanonut mitään.
"Tajusin, juu. No niin! Olen tehnyt läksyt. Missäs tavattaisiin?" Miku kysyi iloisena.
"Rampeilla? Siellä saattaa tosin vielä tähän aikaan olla muutama muukin, mutta emmeköhän me neljä saisi olla ihan rauhassa", Kanon ehdotti ja Mikun mielestä ajatus kuulosti hyvältä.
"Soitan Boulle ja Terukille", Miku sanoi lopettaen puhelun. Kanon laittoi puhelimen takaisin pöydälle ja sulki kirjansa. Hän ei tarvitsisi niitä enää tänään.

Yllättäen puhelin soi uudestaan, soittajana jälleen Miku.
"Niin?" Kanon kysyi huvittuneena.
"Mihin aikaan?"
"Miten olisi puolen tunnin päästä?" Kanon ehdotti. Miku hyväksyi ehdotuksen ja lopetti puhelun jälleen.

Kanon siirtyi tutkimaan vaatekaappinsa sisältöä, hänellä oli yhä koulupuku päällään. Hän valitsi mustat farkut ja punaisen t-paidan, jotka puki ylleen. Seuraavaksi hän alkoi sählätä hiustensa kanssa, pöyhien niitä hieman takaa ja siloitellen edestä.
Puhelin soi taas ja soittaja oli jälleen Miku.
"Molemmat olivat varattuja."
"Eli et saanut heitä kiinni", Kanon totesi purren huultaan.
"Sain kyllä. Odotin katsos vähän aikaa ja soitin sitten uudestaan", Miku kertoi ylpeänä ideastaan.
"Mikä älynväläys", Kanon sanoi nauraen. “Mitä he sanoivat?”
"Kyllä käy, eli me näemme kohta!" Miku sanoi innoissaan, sulkien jälleen luurin hyvästelemättä sen kummemmin.

Kanonin luota olisi melko pitkä matka rampeille, joten hän päätti lähteä hyvissä ajoin. Hän kiirehti eteiseen pukien takkinsa ja kenkänsä ylleen.
Kävellessään tietä pitkin, hän ajatteli itseään sekä luokkatovereitaan, jotka olivat tyttöjä. Hän ei tuntenut yhteenkään heistä kiintymystä. Ei edes ystävämielessä. Kanonin ajatukset siirtyivät Mikuun. Poika oli hauska, kiltti, mukava ja reilu... Tämän kanssa oli aina niin hyvä olla…
Kanon pudisti päätään, hän ei halunnut ajatella Mikua.

Hän saapui rampeille ja katseli hetken poikaa, joka laskeutui skeittilaudalla ramppia pitkin ja nousi vastapäistä ramppia ylös. Poika oli liikkeellä kaverinsa kanssa, joka hyppäsi laudalla metallisen tangon päälle ja liukui skeittilaudalla tangon päästä päähän.
Kanon istui alas ja jäi odottamaan, että joku hänen ystävistään tulisi paikalle. Pian hän näkikin vaaleahiuksisen Boun vilkuttavan hänelle kauempaa. Bou juoksi Kanonin luo ja tervehti häntä pirteästi.
"Hei", Kanon sanoi Boun istahdettua hänen viereensä.
"Ovathan Miku ja Teruki tulossa myös?" Bou kysyi tuijotellen kahta skeittaajaa.
"Ovat", Kanon nyökkäsi ja katseli jälleen vähän kauemmas, jos vaikka erottaisi Terukin tai Mikun kävelevän heidän suuntaansa.

"Aiommeko me jäädä tähän? Täällä on vähän kylmä", Bou sanoi hieroen käsiään yhteen.
"Katso, tuolla on Teruki", Kanon sanoi, nostaen kätensä tervehdykseksi lähestyvälle ystävälleen.
"En tiedä aiommeko jäädä tähän. Katsotaan sitä sitten, kun muut ilmestyvät tänne", Kanon sanoi juuri kun Teruki tuli heidän viereensä istumaan.
"No, siinä on Teruki", Bou sanoi tervehtien ruskeahiuksista, joka nyökkäsi hymyillen. Poika oli hieman hengästynyt, hän oli tainnut juosta.
"Mutta Miku ei ole vielä tullut", Kanon ehti sanoa juuri ennen kuin joku yllättäen tarttui häntä olkapäästä.
"Olenpas", sanoi Miku, joka virnisti Kanonille tyytyväisenä. Kanon virnisti takaisin.

"Menisimmekö jonnekin muualle? Täällä on kylmä", Bou ehdotteli puhallellen käsiinsä.
"Halutko hupparin? Minulla ei nimittäin ole yhtään kylmä", Miku sanoi vetäisten hupparinsa yltään, ojentaen sen Boulle, joka hymyili kiitollisena. Poika itse seisoskeli muiden edessä t-paitasillaan.
"Eli jäämme tähän", Teruki varmisti muille, kääntyen katsomaan skeittareita.
"Tunnetko sinä heidät?" Kanon kysyi pojalta.
"En. He ovat hyviä tuossa", Teruki sanoi.
"Minä en ole koskaan kokeillut skeittaamista", Bou sanoi katsellen taivaalle.
"Et halua kokeilla sitä hameen kanssa", Teruki vakuutteli ja Kanon naurahti. Bou kääntyi Mikun puoleen.
"Osaatko sinä skeitata?" Bou kysyi, katsoen poikaa suloisesti.
"Ihan vähän. Mutta kaikki pojat osaavat vähän", Miku vähätteli vilkaisten Kanonia hieman epäilevästi. Ehkä Miku ei uskonut, että Kanon saattaisi osata skeitata.
"Mitä sinä katsot?" Kanon kysyi pörrötukkaiselta ystävältään ehkä hieman epäkohteliaasti.
"Osaatko sinä skeitata?" Miku kysyi.
"Vähän, niin kuin kaikki pojat. Miksi sinä epäilet minun skeittaamiskokemuksiani?" Kanon kysyi hymyillen.
"En minä tiedä. Sinä tunnut käyttävän enemmän aikaa hiustesi laittoon ja meikkaamiseen kuin urheilemiseen", Miku sanoi kohauttaen olkiaan. Kanon hämmästyi. Puhuiko Miku hänen ujoudestaan? Jos ei, niin mistä sitten? Miten hänen ulkonäkönsä liittyi hänen harrastuksiinsa mitenkään?

"En minä osaa skeitata ja olen silti poika", Bou sanoi katsoen Mikua isoilla ruskeilla silmillään. Hän vaikutti vähän flirttailevalta.
"Kuka ikinä sanoikaan, että sinä olet täysin poika? Mistäs tiedät, etten ole vaikka asentanut suihkuusi valvontakameraa?" Miku vitsaili.
"Siinä tapauksessa sinä olet nähnyt myös äitini ja isäni, kun he käyvät suihkussa", Bou vastasi vitsaileva virne naamallaan. Miku alkoi nauraa, Kanon huomasi nauravansa hieman väkinäisesti. Teruki vain hymähti vilkuillen Mikua ja Bouta hieman epäileväisenä.

Kanon nousi ylös, sillä hän huomasi ilman olevan todellakin vähän viileä. Hän käveli paikoillaan hieman lämmitelläkseen.
"Mitä ihmettä sinä teet?" Miku kysyi katsoen Kanonia hymyillen jännästi.
"En mitään", Kanon sanoi pysähtyen. Häntä alkoi samalla nolottaa.
"Miku, minun on pakko korjata kampaustasi", Bou sanoi nousten ylös hänkin. Hän katsoi poikaa, veti Mikun hiuksia pois korvien takaa ja pöyhi niitä eteenpäin.
"Okei, miltäs minä nyt sitten näytän?" Miku kysyi kääntyen katsomaan Kanonia.
“Ihanalta", Kanon sanoi nauru kasvoillaan. Nauru kuitenkin hyytyi. Miksi ihmeessä hän oli niin sanonut? Ja miksi Miku oli kysynyt juuri häneltä?
"Hyvä niin. Mikset sinä Kanon koskaan laita hiuksiasi noin, kun tulet kouluun? Näytät hyvältä", Miku kehaisi tutkaillen toisen hiuksia oikeasti kiinnostuneen näköisenä.
Kanon halusi sanoa jotain, muttei keksinyt mitään. Miksi ihmeessä Miku oli juuri sanonut häntä hyvännäköiseksi?!
"Kanon? Haloo", Miku koitti palauttaa pojan takaisin maan pinnalle.
"Niin. En minä ikinä aamulla jaksa laittaa näin paljoa. Väsyttää aina aamulla niin kauheasti", Kanon sanoi nopeasti. Hän huomasi yllättäen pöyhivänsä hiuksiaan takaa. Hän lopetti ja piti kätensä poissa hiuksistaan.
"Oletko sinä aamu-uninen?" Miku kysyi nauraen. Hän katsoi hämmentynyttä Kanonia innoissaan.
"Juu. Vähän..." Kanon takelteli. Mikä Mikua vaivasi?
"Minäkin olen", Bou sanoi nyökäten.
"Minä en ikinä vain jaksa nousta sängystä. Tiedän, että siellä on paljon mukavampaa kuin muualla huoneessani", Miku sanoi katsoen Bouta.
"Mutta Teruki nousee aina aikaisin, treenaa vähän ja menee sitten suihkuun. Joka aamu!" Bou kehaisi katsoen Terukia innoissaan. Flirttaillen.
Mikä ihme Boutakin nyt vaivasi, kun hän flirttaili sekä Mikulle, että Terukille?
"En minä viikonloppuisin", Teruki sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen Kanonin ja Mikun tapitettua häntä kysyvän näköisinä.
"Mitä sinä treenaat?" Kanon kysyi.
"Teen punnerruksia? Mitä sitten?" Teruki kysyi hieman vaivaantuneen oloisena, kun kaikki tuijottivat häntä.
"Ei mitään, päätin vain kehaista. Mielestäni on hienoa, että joku jaksaa", Bou sanoi nyökytellen.
"Terukia sinä tykkäätkin kehua", Miku sanoi katsoen Bouta kulmakarvojaan kohotellen. Teruki ei nähnyt pojan kasvoja.
"Miku, puhutaanpa hetki", Bou sanoi vetäen pojan hieman sivummalle.

Kanon katsoi vaaleahiuksista, joka puhui Mikulle hiljaisella äänellä vakavan näköisenä. Samalla Kanon tajusi sisällään olevan tunteen merkityksen.
Hän oli mustasukkainen.
Mikusta!


A/N2: NYT tässä ficissä alkaa ne hyvät osat x'D


3. luku - Keskiviikko

"Kun sanoin puhelimessa, että yrittäisin saada Terukin mustasukkaiseksi, en tarkoittanut, että sinä alkaisit vihjailla mitään!" Bou suhahti katsoen Mikua vakava katse silmissään. Hän käveli Mikun vierellä, he olivat keskustelleet asiasta lyhyesti jo eilen rampeilla. He olivat matkalla kouluun ja koska asuivat samalla suunnalla, he kulkivat yhdessä.
"En minä mitään vihjaillut, ei Teruki nähnyt", Miku sanoi hymyillen. Puhelimessa eilen illalla Bou oli vielä kuulostanut innostuneelta.

"Ja koska haluan tosissaan tietää pitääkö Teruki minusta, flirttailen sinulle vähän ja katson tuleeko hän mustasukkaiseksi. Jooko?" Bou sanoi langan toisessa päässä. Poika vaikutti siltä kuin olisi pomppinut innoissaan samalla, kun puhui.
"Mitä sinä enää varmistelet muiden kautta? Menisit vain kysymään suoraan", Miku vastasi hieman kyllästyneenä. Hänen piti vain soittaa nopea puhelu, sen jälkeen heti Terukille ja sitten Kanonille...
"En minä uskalla, koska en ole täysin varma vielä", Bou sanoi.
"Ihme sinänsä, sinä kun aina tunnut huomaavan kaikkien muiden sisäiset ajatukset..." Miku mutisi itselleen, hänen mieltään vaivasi aihe, josta Bou oli hänelle melko tylysti ja vihjailevasti huomauttanut päivällä.
"Mitä sanoit?" Bou kysyi innoissaan.
"En minä mitään sanonut!" Miku kivahti ja sulki puhelimen.

Miku siirsi ajatuksensa jälleen nykyhetkeen.
"Tuleekohan Kanon kohta?" Miku mietti heidän seistessään risteyksessä, johon Kanon tuli joka aamu.
"Kanonia sinä jaksatkin odotella", Bou sanoi kohotellen kulmakarvojaan, täysin samalla lailla kuin Miku oli eilen kiusoitellut vaaleahiuksista.
"Lopeta jo... Sanoit sen olleen vitsi! En ymmärrä, mistä sinä vedät nuo päätelmäsi", Miku mutisi, vältellen Boun katsetta.
"Joo joo. Minä vain imitoin sinua", Bou selitteli vilkuttaen Kanonille, joka saapui juuri näkyviin. Mustatukkainen kiiruhti Boun ja Mikun luo hymyillen.

~

"Kaiken lisäksi, haluaisin muistuttaa sinua treffeistäni Mein kanssa, jotka ovat muuten tänään", Miku sanoi kohottaen leukaansa. Kanon tunsi oudon tunteen sisällään ja hänen teki mieli sanoa jotain. Miksi Mikun piti muistuttaa siitä...
"Se oli vain vitsi. Kyllä minä tiedän, että sinulla on treffit Mein kanssa", Bou nyökytteli. Kanon ei tajunnut mikä oli ollut ‘vain vitsi’, muttei viitsinyt kysyä.

Pojat saapuivat koulun pihalle juuri ennen kahdeksaa ja kiiruhtivät luokkaan. Teruki moikkasi poikia iloisesti hymyillen. Häntä näytti kuitenkin vaivaavan jokin, kun hän katsoi Mikuun päin.
Kanon huomasi itsessään saman piirteen. Heti, kun hän edes ajatteli Mikun nimeä, hänelle tuli hassu olo. Hän tunsi turhautuvansa, koska ei tunnistanut tunnetta sisällään miksikään muuksi kuin mustasukkaisuudeksi. Mutta Kanon ei antanut itselleen lupaa olla mustasukkainen Mikusta. Eihän hänellä ollut siihen mitään syytäkään!

Kanon istui Mikun kanssa vieretysten ja Bou meni istumaan Terukin viereen, niin kuin aina. Bou ja Teruki alkoivat heti jutella, Miku pysyi vaiti. Kanonkaan ei viitsinyt rikkoa hiljaisuutta heidän välillään.
Opettaja alkoi kirjoittaa muistiinpanoja taululle ja Kanon sai vihdoinkin aivoilleen jotakin tekemistä. Hän alkoi kopioida tekstiä vihkoonsa.

Taulu, vihko, taulu, vihko, taulu, Miku, vihko, Miku...

EI!

Kanon kääntyi katsomaan vierustoveriaan, joka keikkui tuolilla tylsistyneen näköisenä.
"Miten ihmeessä sinä kuvittelet pääseväsi luokaltasi?" Kanon naurahti katsellen Mikua. Poika käänsi katseensa Kanoniin ja hymyili takaisin.
"Kopioin tietenkin kaikki muistiinpanot sinulta ja luen kokeisiin, kun niiden aika on. Mielestäni on turhaa tehdä turhaa työtä", Miku sanoi kääntäen katseensa jälleen kohti pulpettia.
"Mitäs jos minua ei olisi?" Kanon kysyi, katsoen nyt kokonaan Mikua. Ei taulua tai vihkoa.
Miku katsoi hetken hämillään mustahiuksista.
"Mi- mitä sinä tarkoitat?" hän kysyi hiljaa, vilkaisten edessään istuvaa Bouta nopeasti. Miku lopetti keikkumisen ja istui paikoillaan, katsoen Kanonia.
"Siis... Jos minua ei olisi", Kanon sanoi hitaasti.
"Mitä sinä tarkoitat?" Miku kysyi näyttäen erittäin hämmästyneeltä.
"Minä tarkoitan... Öh, että... Jos minua ei olisi, niin..." Kanon tajusi hävittäneensä keskustelun punaisen langan...
Miku katsoi Kanonia jokseenkin hermostuneena.
"Siis, keneltä sinä silloin kopioisit muistiinpanosi? Niin minun piti sanoa", Kanon sanoi nopeasti, hengitettyään muutaman kerran syvään.
Hän tunsi kovaa kuumotusta kasvoillaan ja tiesi olevansa tulipunainen.
Miku otti nopeasti Kanonin vihon ja alkoi kopioida tekstiä omaan vihkoonsa. Mikukin punotti kasvoiltaan voimakkaasti.

~

"Mitä nuo kaksi oikein riehuvat?" Teruki kuiskasi Boulle, joka vilkaisi taakseen. Bouta alkoi hymyilyttää, kun hän näki kaksi poikaa, molemmat aivan punaisina. Miku kopioimassa muistiinpanoja, Kanon tuijottelemassa käsiään.
"En tiedä. Mutta kuule, mitä sinä teet tänään?" Bou kysäisi Terukilta kääntyen katsomaan poikaa vierellään.
"En mitään muuta kuin läksyjä", tämä huokaisi.
"Ehditkö tekemään mitään muuta?" Bou kysyi keinuen puolelta toiselle penkillään.
"Ehdinhän minä", Teruki vastasi tajuttuaan, mistä toinen puhui. Hän laski kynänsä pöydälle ja keskittyi kokonan vaaleahiuksiseen.
"Mennäänkö jonnekin yhdessä?" Bou ehdotti hymyillen innostuneena. Teruki hymyili onnellisen näköisenä ja nyökkäsi toiselle.
"Mennään vaan", hän sanoi ja kääntyi kirjoittamaan jälleen muistiinpanojaan. Boukin kumartui katsomaan omaa vihkoaan. Opettaja vilkaisi heihin päin epäillen, mutta kääntyi kuitenkin pian jälleen kohti taulua.

"Minne me sitten menisimme?" Bou mietti ääneen, kohottamatta katsettaan vihosta.
"Menisimmekö johonkin puistoon? Kävelisimme kaupungilla. Vai oliko sinulla mielessäsi jotakin erityistä?" Teruki kysyi, kohottamatta hänkään katsettaan.
"Hei, te kaksi! Olen kyllästynyt tuohon ja toinen teistä vaihtaa paikkaa nyt heti!" opettaja huudahti katsoen Terukia ja Bouta vihaisena.
"Kumpi tällä kertaa?" Kanon kysyi Boun takaa.
"En minä teille puhunut. No niin, pitkä poika etupulpettiin. Lyhyt vaihtakoon takavasemmalle", opettaja sanoi. Bou inhosi opettajia, jotka eivät vaivautuneet opettelemaan oppilaittensa nimiä.
"Se sopii hyvin", Bou sanoi niin kovaan ääneen, että sekä opettaja että Teruki kuulivat hänen sanansa. Hän osoitti kuitenkin sanansa vastaukseksi Terukin kysymykseen, olisi ihana vain kävellä ympäriinsä kaupungilla hänen kanssaan... Teruki ottaisi hänen kädestään kiinni, he istuutuisivat puiselle puiston penkille. Tämä kiertäisi kätensä Boun ympärille, heidän kasvonsa lähenisivät...

Bou vaihtoi istumapaikkaa pilvilinnojen täyttäessä hänen mieltään.
"Neiti hyvä, jos ette voi keskittyä sielläkään, niin menkää ulos luokastani", opettaja tiuskaisi Boulle. Bou oli nopeasti takaisin maanpinnalla, vihaisena.
"Minähän keskityn! Sinä voisit tarkistaa ensin kenelle puhut. Et edes tiedä nimeäni ja luulet minua tytöksi! Et edes yritä opettaa meille mitään, haluat vain olla ilkeä", Bou tokaisi nousten seisomaan pulpettinsa takana.
Opettaja mulkoili Bouta silmät ammollaan, vihaisena hänkin. Opettaja kohotti kätensä, osoittaen sormellaan ovea.
Bou tajusi vihjeen ja tömisteli vihaisena ulos luokasta. Hän tunsi käden olkapäällään ja näki Terukin kävelevän vierellään. He astuivat yhdessä ulos luokasta, sulkien oven perässään.

"Hirveä opettaja", Bou puhahti. Hetki sitten hänen ajatuksensa olivat olleet mukavan siirappisia, nyt häntä vain ärsytti.
"Miksi sinä tulit mukaan? Tästä koituu sinulle vain hankaluuksia", Bou hämmästeli Terukille, joka piti yhä kättään hänen olkapäällään.
"En tiedä, halusin vain pitää sinulle seuraa. Lisäksi, minua kiinnostaa paljon enemmän sinun mielipiteesi kuin opettajan", Teruki sanoi hymyillen Boulle ja istahtaen käytävän lattialle, nojaten seinään.
Bou hymyili takaisin ja istahti pojan viereen.
"Mihin aikaan ja missä me tapaamme?" hän kysyi iloisena taas. Hän tunsi jännittyneisyyden tunteen paisuvan sisällään. Teruki halusi sopia treffit hänen kanssaan koulusta erottamisen uhallakin!
"Haen sinut teiltä joskus seitsemältä?" Teruki ehdotti. Bou nyökkäsi säteillen onnesta.

~

Ruokalassa oli kova melu, pitkillä penkeillä pitkien ruokapöytien ääressä istuivat Miku, Kanon, Bou ja Teruki pienessä porukassa.
"En siltikään käsitä, miksi sinä lähdit luokasta Bou. Enkä kyllä sitäkään, miksi sinä, Teruki lähdit hänen peräänsä", Kanon sanoi osoitellen poikia haarukallaan sitä mukaa kun puhui heistä.
"Minä suutuin ja opettaja osoitti ovea", Bou huokaisi jo monennetta kertaa.
"Mutta ei sinun olisi silti tarvinnut mennä pois. Olisit vain istunut paikallasi, kunnes opettaja olisi itse nostanut sinut tuolista ylös. Olisit voinut kiljua kovaan ääneen: 'Apua! Ahdistelija!' ja opettaja olisi kuollut häpeään meidän soitettuamme poliisit", Miku selitti innoissaan. Kanon hymyili ja nauroi.
"Mutta entäs Teruki?" hän jatkoi kyselyään.
"Hän halusi jutella kanssani, ei muuta. Eivätkö ystävät saa tukea toisiaan", Bou sanoi ja katsoi Terukia hymyillen.
"Vai niin", Kanon sanoi kohauttaen olkiaan. Hän vaipui jälleen omiin ajatuksiinsa ja söi hitaasti ruokaa lautaseltaan.

Hän katsahti vastapäätään istuvaa Mikua, joka koitti pyydystää herneitä haarukallaan.
"Kuule, tuossa käy vielä huonosti", Kanon sanoi puoliääneen.
"Mitä?" Miku kysyi kohottaen katseensa ja herne ponnahti haarukan alta suoraan Kanonin nenää vasten.
"Juuri tätä minä tarkoitin", Kanon sanoi poimien syliinsä tippuneen herneen ja heittäen sen suuhunsa.
"Tiedätkös, se kävi jo kerran suussani", Miku sanoi, katsoen Kanonia tutkivasti. Mustahiuksinen hidasti hieman pureskelutahtiaan.
"Tuota..."
"Se oli vain vitsi! Sinä uskoit, sinä uskoit!" Miku huudahti voitonriemuisena. Hän nojautui pöydän yli kohti Kanonia, ottaen tukea pöydästä.
"Ei se käynyt minun suussani ollenkaan", Miku naurahti katsellen Kanonia. Mustatukkainen tunsi olonsa erittäin hämmentyneeksi Mikun ollessa niin lähellä. Mitä poika teki hänen kasvojensa juuressa? Miksi tämä oli ylipäätäänsä tullut siihen? Kanon oli jälleen hukannut ajatustensa alkuperäisen idean...
Syövien ihmisten hälinä alkoi tavoittaa jälleen hänen ajatuksiaan. Miku istui takaisin penkille ja alkoi sörkkiä jälleen herneitä hymyillen yhä. Hymy oli kuitenkin muuttunut, poika oli enemminkin iloisen kuin voitonriemuisen näköinen.

~

Pojat kävivät loput tunnit loppuun, saaden huomautuksia milloin mistäkin, lähinnä liiasta puhumisesta.
Astuessaan ulos koulurakennuksesta Miku otti puhelimensa taskustaan ja etsi Mein numeron luettelosta.
"Miksi sinä hänelle soitat?" Kanon kysyi.
"Koska haluan siirtää treffejä. Sovimme tapaavamme heti koulun jälkeen, mutta haluankin tavata hänet vasta myöhemmin. Seitsemältä", Miku selitti painaen vihreän luurin kuvaa näppäimistössä.
Puhelin tuuttasi hetken. Pian Miku kuuli Mein äänen vastaavan.
"Mei."
"Miku täällä. Niistä treffeistä. Tarvitsen vähän..." Miku aloitti, vilkaisten vierellään kävelevää Kanonia, "miettimisaikaa. Tavataan seitsemältä elokuvateatterilla?"
"Hyvä on, kunhan et peru", Mei sanoi.
"En peru", Miku vakuutti, katkaisten puhelun.

"Me näemme huomenna. Kerro kaikki treffeistäsi!" Teruki huhuili muiden perään, osoittaen sanansa Mikulle lähtiessään eri suuntaan.
"Kerrotaan..." Miku mutisi vilkaisten syrjäsilmällä Kanonia. Hän ei oikein tiennyt, miksi teki niin.
"Mekin näemme sitten huomenna", Kanon sanoi heidän kuljettuaan vähän matkaa, vilkuttaen Boulle ja Mikulle, lähtiessään hänkin omaa kotiaan kohti. Bou jäi Mikun ainoaksi juttuseuraksi.
"Tiedätkös, minullakin on tänään treffit", Bou sanoi pian salaperäisellä äänellä.
"Oikeasti? Kumpi kysyi?" Miku kysyi innoissaan. Ehkä Bou ja Teruki viimein pääsisivät yli tästä liian pitkään kestäneestä vaiheesta?
"Minä", Bou vastasi innoissaan. Poika tarttui Mikua käsistä ja pomppi paikallaan.
"Toivotaan, että sinulla on kivaa Mein kanssa", vaaleahiuksinen sanoi hyppyjensä lomasta.
"Kiitos... Onnea vaan teillekin", Miku sanoi luoden hymyn kasvoilleen. Hymy jäi tekohymyksi, hänen mieltään painoi jokin. Hän ei vain tiennyt, mikä se jokin oli.
Pojat lähtivät kävelemään eteenpäin ja kävelivät yhdessä niin pitkälle kuin vain pystyivät. Risteyksessä molemmat lähtivät omiin koteihinsa.

Päästyään huoneeseensa Miku heittäytyi sängylle ja huokaisi. Mikä ihme häntä vaivasi?
Hän makasi sängyssään kauan vain miettien omiaan.
Jonkin ajan kuluttua Miku tajusi vilkaista kelloa, joka näytti puolta kuutta.
Hän nousi ylös ja meni keittiöön syömään jotakin, palasi takaisin omaan huoneeseensa, vaihtoi koulupukunsa farkkuihin sekä t-paitaan ja katsoi uudestaan kelloa.
Puoli seitsemän. Olipas hän hidas tänään.
Miku kiiruhti eteiseen ja saman tien ulos koko talosta, lukiten oven perässään. Hänen äitinsä tulisi kotiin vasta yöllä.
Hän käveli ripeää tahtia elokuvateatterille, jonka edessä käyskenteli muutamia ihmisiä. Yksikään heistä ei ollut Mei.

Miku odotti hetken, vilkuili välillä vaivaantuneena kelloa ja potkiskeli maata. Kun hän kohotti katseensa odotettuaan melkein viisi minuuttia, hän näki yllättäen Mein saapuvan. Tyttö oli todella kaunis, suklaanruskeat silmät katsoivat Mikua lämpimästi.
"Hei", Mei sanoi hymyillen nätisti pojalle, joka hymyili takaisin.
"Hei", Miku sanoi. Heidän ympärilleen laskeutui hetken hiljaisuus, kumpikaan ei keksinyt mitään sanottavaa.
"No, mitäs olet suunnitellut täksi illaksi?" Mei kysyi Mikulta, katsoen tätä uteliaana. Miku mietti hetken ja tajusi, ettei ollut suunnitellut mitään.
"Sinä pyysit minua treffeille. Ajattelin, että sinä olisit suunnitellut jotakin", hän vastasi totuudenmukaisesti.
"Herrasmiehenähän sinä tajuat keksiä deittiseurallesi jotakin tekemistä, kun hän sellaista pyytää, eikö vain?" Mei kysäisi iskien silmää. Mei aloitti flirttailun jälleen.
"Mitä jos vaikka vain kävellään", Miku ehdotti ottaen muutaman askeleen. Häntä hermostutti erilailla kuin treffeillä yleensä, eikä hän halunnut olla paikoillaan.
"Kävellään sitten", Mei sanoi siirtyen Mikun vierelle. Tytöllä oli päällään nätti mekko, kesäinen, vaikka ilmat alkoivat iltaisin jo olla melko viileitä. Asu sopi Meille.

"Mitä sinä harrastat?" tyttö kysyi Mikulta heidän kävellessään eteenpäin.
"En mitään", Miku vastasi jällen totuudenmukaisesti. Mei käveli aivan hänen kyljessään kiinni.
"Et mitään? En usko", Mei sanoi koskettaen Mikun kylkeä kevyesti. Tämä kääntyi katsomaan tyttöä, joka hymyili viattomana.
Miku tuhahti, eikä hän oikeastaan tajunnut miksi.
"Hyvä on... Mitä sinä teet vapaa-ajallasi?" Mei kysyi, kun Miku ei sanonut mitään.
"Vietän aikaa ystävieni kanssa", poika vastasi.
"Ja tyttöystävien?" tyttö kysyi katsoen toista koko ajan. Mikulle tuli inhottava olo hänen tiedostaessaan koko ajan Mein katseen.
"En niinkään", hän sanoi kohauttaen olkiaan. Yksikään hänen seurustelusuhteensa ei ollut kestänyt muutamaa päivää pidempään. Kukaan Mikun tyttöystävistä ei ollut ollut Mikulle oikeastaan mieliksi.
"Mikset?" Mei kysyi. Miku tunsi Mein koskettavan hänen kättään. Hän ei osannut vastata, hän tunsi olonsa jo todella kiusaantuneeksi Mein tuijottaessa häntä taukoamatta.
"En tiedä", Miku päätti vastata. Treffit olivat kestäneet vasta kymmenen minuuttia ja jo nyt hän halusi pois. Hän oli kuvitellut treffinsä Mein kanssa hieman erilaisiksi.
"Tiedätkö, sinulla on hiukset tosi kivasti ja olet kivan näköinen", Mei sanoi katsellen Mikun kasvoja. Miku tunsi piristyvänsä hieman.
"Puhuisit omasta puolestasi", hän sanoi tönäisten tytön olkapäätä kevyesti. Mei hymyili... voitonriemuisesti? Miku ei taaskaan ottanut toisesta selvää.

He kävelivät mukavan näköisen kahvilan ohi ja päättivät mennä sisälle istuskelmaan. Tarjoilija tuli ottamaan heiltä tilaukset ja saapui pian takaisin kaksi höyryävää kaakaomukia mukanaan.
"Pidätkö enemmän tummista vai vaaleista?" Mei kysyi Mikulta hörppien kaakaotaan varovasti.
"Tummista", Miku vastasi jäähdytellen juomaansa.
"Pidätkö enemmän äänekkäistä vai hiljaisista?" Mei jatkoi kyselyään.
"Hmm... hiljaisista", Miku vastasi ottaen kulauksen kaakaota.
"Kumpi on tärkeämpää, hyvä vartalo vai hyvä luonne?"
"Hyvä luonne, ehdottomasti", Miku mietti. Hän ajatteli vastauksiaan ja hänen päässään alkoi muodostua kuva pojasta, joka muistutti hyvin suuresti Kanonia.
"Ei vartalossakaan mitään valittamista ole..." Miku uppoutui ajatuksiinsa. Hän säpsähti yllättäen niin voimakkaasti, että oli kaataa kaakaot syliinsä. Mikä ihmeen ajatus se oli?!
Mei katsoi Mikua hieman kummissaan. Mikulla oli hassu olo ja hän halusi yllättäen olla yksin. Hän joi nopeasti kaakaonsa loppuun odotellen sitten, että Meikin joisi omansa. He lähtivät jälleen kävelemään kaupunkia ympäri.

He saapuivat jonkin ajan kuluttua puistoon, joka oli melko lähellä Mein kotia tytön omien sanojen mukaan.
"Minulla oli kivaa, mutta on vielä paljon tekemistä tänään, minun pitää mennä kotiin. Voimmeko ottaa uusiksi joskus vähän paremmalla ajalla?" Mei kysyi pysähtyen katulampun alle.
Miku pysähtyi Mein eteen katsoen tyttöä silmiin.
"Tietysti", Miku nyökkäsi hymyillen. Tyttö painautui hieman lähemmäs häntä ja katsoi häntä silmiin.
Miku nojautui itsekin lähemmäs sulkien silmänsä. Hän suuteli Meitä ajattelematta tai tuntematta mitään, mutta yllättäen hän tajusi, ettei tyttö vastannut suudelmaan. Hänelle tuli typerä olo, hän lopetti suudelman ja avasi silmänsä. Hän pelästyi tajuttuaan tuijottavansa Mein vihaisiin silmiin.
"Sinä olet kamala", Mei tokaisi kylmästi. Miku kavahti kauemmas tytöstä erittäin hämmästyneenä. Mitä nyt?
"Sinä otat kenet tahansa, etkä välitä muiden tunteista ollenkaan", Mei syytti.
"Miten niin?" Miku hämmästeli. Tyttö näytti niin vihaiselta, vaikka oli flirttaillut koko illan, enemmän kuin Miku kenellekään koskaan...
"Älä esitä!" Mei kivahti.
"Haluan selityksen", Miku älähti ottaen jälleen yhden asekelen poispäin tytöstä.
"Et sinä pidä minustakaan oikeasti. Jos pitäisit, et olisi flirttaillut kaikille muillekin tytöille", Mei aloitti.
"Mistä sinä tiedät, miten kauan minä olen sinusta pitänyt?" Miku huudahti hämmästyneenä, mutta Mei vain katsahti häntä säälivästi.
"Etkä olisi mennyt niiden muiden kanssa treffeille. Etkä sinä olisi missään nimessä suudellut minua heti, olisit ollut epävarmempi", tyttö tokaisi.
"Miten voit väittää noin? Et tunne minua", Miku hämmästeli yhä, mutta Mei keskeytti hänet katseella, joka sai Mikun pysähtymään. Voisiko Mei olla oikeassa...?
"Sinulla on yhden vuoden aikana ollut kymmeniä tyttöystäviä, etkä sinä ole tosissasi pitänyt yhdestäkään. Olet vain pelannut peliä", Mei sanoi tuijottaen Mikua yhä vihaisena.

Miku olisi halunnut sanoa jotain vastaan, mutta ajatteleminen oli vaikeaa. Mei oli juuri täyttänyt hänen päänsä miljoonilla kysymyksillä.
"Halusin tehdä sinulle saman, minkä sinä teit niille kaikille tytöille. He tosissaan pitivät sinusta. Aluksi annoit toivoa, mutta loppujen lopuksi jätit kylmästi", Mei selitti silmät vihaa säteillen.
"Mutta minä en pitänyt heistä! Luulin pitäväni, mutten pitänyt", Miku koitti selittää epätoivoisena. Miksi Mei sekoitti hänen päänsä tällä tavalla, eikä niin kuin tytöt yleensä sekoittivat hänen päänsä? Tosin, Miku ei muistanut, että kukaan tyttö olisi koskaan oikeastaan laittanut hänen päätään kunnolla pyörälle... Saanut Mikua ajattelemaan sitä tyttöä taukoamatta, tutkimaan tämän kasvonpiirteitä tai kiinnostumaan tämän arkipäivien asioista tai vapaa-ajan tekemisistä... Ei edes Mei.
"Aivan. Se oli sinulle vain hupia! Tiedätkö, minun silmissäni tuo alkaa vaikuttaa siltä, ettet sinä edes pidä tytöistä", Mei tokaisi. Hän hengitti kiivaan puheensa jälkeen nopeasti.
"Mitä?" Miku älähti hämmästyneempänä kuin vielä kertaakaan sinä iltana.
"Kuulit kyllä. Äläkä tule pyytämään anteeksi tai ehdottelemaan niitä toisia treffejä. Oli mukava ilta", Mei sanoi viimeinkin normaalisti katsoen Mikua viimeisen kerran ennen kuin kääntyi ja lähti pois, sanomatta Mikulle enää sanaakaan.

Miku jäi katsomaan Mein perään. Hän kaivoi taskustaan puhelimensa esille ja näppäili Boun numeron. Hänen oli pakko puhua jollekulle!
Boun puhelin oli poissa päältä. Miku huokaisi ja alkoi näpytellä Terukin numeroa, mutta pyyhki sen pois. Ei hän halunnut Terukille puhua.
Hän epäröiden paineli uuden numerosarjan näytölle ja hälytysääni kuului normaalisti. Mikun oli pakko saada purettua ajatuksensa, vaikka sitten Kanonille. Vaikka Mikulla oli sellainen olo, ettei siitä seuraisi mitään hyvää...

~

Teruki koputti varovasti Boun kotitalon ulko-oveen.
"Hei", Bou tervehti iloisesti tullessaan avaamaan. Teruki jäi odottamaan ulkopuolelle, kun vaaleahiuksinen puki kenkänsä ja takkinsa päälleen.
"Minne me menemme?" Bou kysyi suljettuaan oven perässään ja astuttuaan ulos. Terukilla oli päällään siisti valkoinen paita ja tummat farkut. Poika oli todella hyvännäköinen.
"Sinne isoon puistoon tässä lähellä?" Teruki ehdotti ja Bou nyökkäsi. Hän käveli Terukin vierellä jännittyneenä. He eivät puhuneet paljoa, katselivat ympärilleen ja välillä vaihtoivat muutaman sanan.

"Oletko käynyt täällä aiemmin?" Teruki kysyi Boulta heidän kulkiessaan kävelytieltä puistoon vievää polkua.
Jokapuolella oli hyvin kaunista. Korkeiden puiden ja vihreän ruohon peittämä puisto. Katsoessaan kauemmas Bou näki mäen, joka vietti alaspäin. Hän ei nähnyt, mitä rinteen takana oli.
"En", Bou henkäisi hymyillen, ihastellen ympäristön kauneutta. Teruki näytti tyytyväiseltä ja alkoi kävellä eteenpäin.
"Tiedätkö, minä odotin näitä treffejä kovasti", Bou sanoi uskaltamatta katsoa Terukia. Hän kuitenkin näki sivusilmällä, kuinka tämä kääntyi katsomaan häntä.
"Niin minäkin", poika sanoi ja Bou kohotti katseensa. Teruki näytti onnelliselta.

He kävelivät kohti rinnettä. Bou erotti koko ajan enemmän ja enemmän vettä ja valkokukkaisia puita. Hän kiirehti lähemmäs ja henkäisi ihaillen nähdessään tuon osan puistoa.
Puiset portaat johdattivat tien rinnettä alas kirkasvetisen lammen luo. Lammen ympärillä kasvoi paljon tummavartisia puita, joiden valkoisia kukkia oli maa täynnä. Kahden puun välissä oli kaksipaikkainen puupenkki, josta saattoi katsella lampea.
"Kuinka voi olla noin kaunista?" Bou kuiskasi onnellisena, katsahtaen Terukia, joka katseli paikkaa vaitonaisena, hymyillen hänkin.

Bou tunsi Terukin ottavan kiinni hänen kädestään. He laskeutuivat vierekkäin puuportaat alas ja menivät istumaan penkille.
Oliko Teruki valinnut tarkoituksella näin romanttisen paikan?
Bou katsoi lampea ja vieressään istuvaa Terukia, jonka lempeät silmät katsoivat myös lammelle.
"Oletko sinä käynyt täällä aikaisemmin?" Bou kysyi Terukilta, kun kumpikaan ei ollut vähään aikaan puhunut mitään.
"Kerran. Ja silloin tiesin, että haluan joskus tulla tänne sinun kanssasi", Teruki sanoi hymyillen.
Boun teki mieli hypätä Terukin kaulaan, suudella poikaa, halata tätä, olla Terukin suudeltavana... Hän halusi osoittaa tämän sisällään olevan tunteen pojalle niin pian kuin mahdollista. Eikä hän halunnut käyttää siihen sanoja vaan tekoja.
Ehkä niin voisi tapahtuakin, jos hän odottaisi tarpeeksi kauan tai tekisi itse aloitteen.

He juttelivat ja nauroivat yhdessä, mutta hetken kuluttua molemmat vaikenivat. Hiljaisuus ei ollut painostava tai vaivaantunut, vaan rauhallinen. Bouta alkoi väsyttää hieman ja hän huomasi nojaavansa Terukin kylkeen katsellen lammen pintaa. Hän päätti nojata Terukiin vieläkin enemmän. Hän laski päänsä Terukin olkapäälle ja hivuttautui vähän lähemmäs.
Bou katsoi Terukin käsiä, jotka lepäsivät pojan sylissä. Poika alkoi naputella sormillaan reittään hermostuneena.
Bou hymyili pienesti.
Teruki kohotti kätensä, mutta laski sen heti alas. Poika selvästi epäröi. Bou päätti vielä odottaa, jospa Teruki vaikka uskaltaisi sanoa jotain, halata häntä, suudella...?
Teruki kohotti kätensä ja kietoi sen Boun ympärille. Vaaleahiuksinen tunsi lihastensa jännittyvän ja tajusi hieman liian myöhään, että Terukikin oli huomannut sen. Poika taisi kuitenkin olla melko tyytyväinen tilanteeseen, hän nimittäin hymyili onnellisena. Boukin rentoutui ja katsoi vain lammelle, sanomatta mitään.

~

"Kanon."
"Hei, Kanon... Miku tässä", kuului puhelimesta hieman hätäinen ääni. Kanon nousi ylös sängyltään, jonka päällä oli istunut.
"Miku? Kuulostat hassulta, missä sinä olet?" Kanon kysyi. Hän vilkaisi peiliin kävellessään sen ohi.
"Täällä yhdessä puistossa, ei sen väliä. Onko sinulla aikaa puhua?" Miku mutisi langan toisessa päässä.
"On minulla aikaa", Kanon sanoi istahtaen takaisin sängylleen. Mikulla ei tuntunut olevan mitään hätää, mutta hieman alakuloiselta hän kylläkin vaikutti.
"Minä vain... Olin juuri treffeillä Mein kanssa, kuten varmaan muistatkin", Miku takelteli. Hän vaikutti hieman poissaolevalta.
"Muistan. Kuule, olisiko sinun helpompi puhua kasvotusten –"
"Ei! Ei, älä vaan tule tänne. Enkä minä tule sinne, niin on tällä hetkellä parempi", Miku esti keskeyttäen Kanonin, joka tunsi mielialansa laskevan hieman. Miksei Miku halunnut nähdä häntä?

"Hyvä on, mitä treffeillä tapahtui?" Kanon vaihtoi puheenaihetta. Mikun ääni värisi, ulkona oli varmaan kylmä.
"Mei sanoi lopussa minulle, että minä kohtelen tyttöjä huonosti ja etten pidä heistä", Miku sanoi ääni väristen. Poika ei kuulostanut itkuiselta, joten ulkona täytyi olla hyvin kylmä. Kellokin oli jo puoli kymmenen. Tai sitten Miku oli hätääntynyt?
"Miten niin kohtelet tyttöjä huonosti? M-mutta, tuota, mitä hän tarkoitti sillä, ettet sinä pidä tytöistä?" Kanon kysyi empien hieman.
"Mutta hän oli oikeassa!" Miku parkaisi kuulostaen epätoivoiselta.
"Mi- mistä asiasta?" Kanon kysyi yllättyneenä.
"Minä kohtelen tyttöjä huonosti! En ole välittänyt yhdestäkään tyttöystävästäni, enkä ole siksi jaksanut välittää heidän tunteistaan, vaan olen flirttaillut aina kaikille muillekin tytöille!" Miku valitti kovaan tahtiin.
"Rauhoit–"
"Ja nyt kaikki luulevat, että olen homo!"

Kanon ei enää jatkanut lausettaan. Hän kuuli Mikun tiheän hengityksen puhelimen kautta ja yhtäkkiä puhelu katkesi.
Kanon katsoi näyttöä. Miku oli lopettanut puhelun.
Poika laski puhelimen vierelleen sängylle ja suuntasi kohti kylpyhuonetta. Hän aukoi ovia mietteissään ja otti pyyhkeensä naulakosta. Hän riisuutui ja laittoi suihkun päälle, astui lämpimän veden alle ja antoi ajatustensa rauhoittua hetken.
Miksi Miku oli katkaissut puhelun? Se oli ensimmäinen kysymys Kanonin mielessä. Hän mietti, muttei keksinyt vastausta. Edes ensimmäiseen kysymykseen.

~

Ilta oli jo pimeä, valkoiset kukat loivat kuitenkin hieman lisää valoa puistoon omituisella hohteellaan. Lampeen tippui välillä muutama kukka ja pinnan tyyneys särkyi hetkeksi.
"Lähdetäänkö? On jo melko myöhä", Teruki ehdotti nousten seisomaan. Bou nyökkäsi ja nousi hänkin ylös.
Terukin kävellessä portaita hänellä oli hyvä olo kaiken tänä iltana tapahtuneen jälkeen. He olivat istuskelleet puisella penkillä melkein kolme tuntia vain jutellen ja katsellen lampea.
"Minulla oli kivaa", Teruki sanoi ottaen Bouta jälleen kädestä kiinni heidän kävellessään kohti tämän kotitaloa. Hän halusi saattaa Boun kotiin, hän halusi hyvästellä pojan erilailla kuin yleensä hyvästeli.
"Niin minullakin. Kiitos", Bou sanoi puristaen Terukin kättä hellästi. Teruki hymyili vaaleahiuksiselle onnellisena.
He kävelivät yhdessä jutellen niitä näitä Boun ulko-ovelle asti.
"Kiitos vielä", Bou sanoi hymyillen suloisesti.
Teruki otti Boun molemmista käsistä kiinni, ojentui hieman lähemmäs ja antoi pienen suukon pojan poskelle. Bou hymyili pienesti Terukin vilkuttaessa ja kääntyessä kohti omaa kotiaan.

~

Miku koputti muutaman kerran oveen varovasti.
"Ehkä hän meni jo nukkumaan", hän mietti, uskomatta sitä itsekään. Miku tiesi Kanonin olevan hereillä ja hän halusi pyytää pojalta anteeksi. Hän oli vain ylireagoinut tajuttuaan puhuneensa jälleen kerran sivu suunsa.
Miku avasi oven ja astui sisälle Kanonin eteiseen. Hän riisui kenkänsä sekä takkinsa ja heitti ne mytyksi oven viereen. Hän käveli ympäriinsä talossa etsien Kanonia.

Kun Miku ei löytänyt poikaa tämän omasta huoneesta, hän päätti katsoa muut huoneet läpi vielä uudemman kerran.
Hän näki edessään avonaisen oven, eikä muistanut minne siitä pääsi. Hän astui sisään ja näki edessään hyvin yllättyneen, vettävaluvan Kanonin.
Alasti.
Mikun silmien katse siirtyi tahattomasti hieman alaspäin, mutta hyvin nopeasti takaisin Kanonin silmiin.
"Miku!" mustahiuksinen parahti, vetäisten äkkiä naulakosta roikkuneen pyyhkeen vartalonsa peitoksi.
Miku kääntyi selin Kanoniin punaisempana kuin koskaan ennen.
"Anteeksi, anteeksi! Se oli vahinko!" hän huudahti nopeasti. Hän puri huultaan ja puristi silmänsä kiinni. Hän ei silti voinut estää ajatuksia päänsä sisällä.

"Todellakin hyvä vartalo!"

Miku pamautti nyrkillään seinää edessään. Hän oli vihainen ja hämmentynyt omista ajatuksistaan, joita ei ymmärtänyt.
"Olenko minä hullu?" Miku kuiskasi itselleen.
"Tällä hetkellä sinä ainakin vaikutat vähän hullulta. Miksi sinä tänne tulit?" Kanon mutisi pojan selän takaa. Miku kääntyi varovasti katsomaan Kanonia, joka oli vetänyt vaatteet päälleen ja siloitteli nyt märkiä hiuksiaan hyvin punaisena.
"Anteeksi. Tulin pyytämään anteeksi", hän selitti nopeasti.
"Juu, sinä pyysit jo", Kanon mutisi tuijotellen lattiaan.
"Vähän eri asiaa tosin", Miku sanoi huultaan purren.
"Mitä muka?" Kanon kysyi kohottaen katseensa Mikuun. Poika näytti punehtuvan hieman lisää.
"Tirkistelystä anteeksi pyytäminen on mielestäni täysin eri luokkaa kuin –"
"Mitä? Katsoitko sinä?" Kanon pelästyi. Pojan silmät laajenivat ja hän helotti jo vaarallisen punaisena.
"Mi– En!" Miku huudahti nopeasti. Miten hän saattoi jälleen nolata itsensä näin totaalisesti? Miku kääntyi jälleen lyömään seinää.

"Älä hajota koko taloa", Kanon pyysi ottaen Mikun uudelleen kohotetusta kädestä kiinni. Miku katsoi hämmästyneenä Kanonia. Ulkopuolisen silmin he olisivat varmaan olleet melko huvittava näky.
"En hajota. Anteeksi vielä..." Miku mutisi laskien kätensä.
"Saat anteeksi", Kanon myöntyi luoden hymyn kasvoilleen. Hymy oli tosin hieman väkinäinen.
"Pyydän anteeksi myös sitä puhelinkeskustelun katkaisua", Miku sanoi Kanonin lähdettyä kohti kylpyhuoneesta ulos vievää ovea.
"Mitä suotta, yleensä sinä lopetat kaikki puhelut hyvästelemättä", Kanon totesi kohauttaen olkiaan.
"Enpäs lopeta", Miku sanoi lähtien mustahiukseisen perässä muualle taloon.
"Lopetathan. Muttet ihan samalla lailla kuin viime puhelussa, se on totta", Kanon myönsi mennessään omaan huoneeseensa. Miku meni perässä sinnekin.
"Hyvä on, muistan hyvästellä puhelimessa tästä eteenpäin", hän lupasi käsi sydämellä ja Kanon naurahti. Nauru ei enää ollut väkinäinen, se oli aito.
"Mutta… taidan nyt lähteä kotiin, tulin vain pyytämään anteeksi", Miku sanoi kääntyen lähteäkseen.
"Odota, sinulla jäi juttu puhelimessa kesken. Miksi et halunnut puhua asiasta kasvotusten?" Kanon kysyi ennen kuin Miku kehti astua kynnyksen yli.
Pahuksen Kanon. Miku ei voinut vastata totuudenmukaisesti tuohon kysymykseen...

Lähipäivinä aina oltuaan Kanonin seurassa, hän oli alkanut selittää jotakin outoa ja vetänyt varsin kummallisia päätelmiä heidän keskusteluistaan. Miku ei halunnut puhua Kanonin kanssa kasvotusten, koska pelkäsi paljastavansa tälle jotakin väärää. Tai pikemminkin epävarmaa. Tai, ehkä sittenkin epäolennaista...
"Miku?"
Miku katsoi Kanonia ja meni istumaan pojan sängylle.
"Tiedän, että Mei puhuu totta. En ole pitänyt yhdestäkään tyttöystävästäni oikeasti. Olen vain pelannut peliä, jopa Mein kanssa! Tai sitten minä luulin sitä tunnetta ihastumiseksi, vaikken ollut ihastunut pitkään aikaan oikeasti kehenkään", Miku selitti asian pois sisältään.
"Mitä sinä koitat sanoa?" Kanon kysyi. Miksi Kanonilla piti olla niin hidas aivotoiminta? Miku ei halunnut sanoa suoraan, mitä pelkäsi.
"En mitään, unohda. Minun on tosiaan pakko mennä nyt", hän sanoi lähtien huoneesta. Ovella hän kuitenkin pysähtyi, huokaisi ja pudisti päätään.
"Anteeksi vielä", Miku sanoi kurkistaessaan Kanonin huoneeseen viimeisen kerran.
"Juu..." Kanon mutisi punastuen jälleen hieman. Miku poistui Kanonin kotoa sydämen hakatessa kipeän lujaa hänen rinnassaan.



4. luku - Torstai

Miku venytteli lämpöisessä sängyssään. Hän oli nukkunut hyvin, heräämättä kertaakaan. Hän aukaisi silmänsä hitaasti, hymyillen. Hän kääntyi katsomaan kelloa ja hänen hitaasti auenneet silmänsä aukesivat nyt yllättäen kokonaan.
"Kello ei voi olla vielä yhtätoista!" Miku parkaisi ottaen kellon käteensä ja ravistellen sitä. Hän paiskasi kellon lattialle ja lysähti sängylleen huokaisten syvään. Hän olisi kolme ja puoli tuntia myöhässä, jos hän nyt lähtisi kouluun. Myöhästyminen ei koskaan ollut hyvä asia arvosanoja ajatellen, Mikun arvosanat kun eivät muutenkaan olleet huipputasoa, mutta tällä hetkellä hänen sisällään kaksi tunnetta tuntuivat taistelevan keskenään. Hän sekä halusi, että ei halunnut mennä kouluun.
Miksei…?

Miku päätti kuitenkin nousta ylös. Hän astui vahingossa lattialla lojuneiden farkkujensa päälle, vilkaisi niitä ja yllättäen kaikki edellisen illan muistot palasivat Mikun mieleen kuin pikakelauksella.
Mein suutelu ja tämän syytökset, puhelu Kanonille, käynti Kanonin luona, alaston Kanon, Miku hakkaamassa seinää...
"Hyvä! Nyt en ainakaan mene kouluun!" Miku huusi ottaen farkut lattialla ja viskaten ne vihaisena sängylleen.
"Miku?" kuului yllättäen ovelta.
Miku kääntyi katsomaan ja näki äitinsä ovella erittäin hämmästyneenä.
"Miksi sinä et ole vielä koulussa?!" Mikun äiti huudahti katsoen puolialastonta poikaansa kauhistuneena.
"Minä, tuota... nukuin pommiin ja... Mutta älä huoli, en olisi mennyt kuitenkaan", poika selitteli, pukien nopeasti juuri sängylle heittämänsä farkut päälleen.
"Miten niin et olisi mennyt? Eikö herätyskellosi toiminut?" äiti kysyi vihaisena astellen vaativasti sisään huoneeseen. Hän katseli arvioivasti ympärilleen, Miku yritti haroa hiuksiaan hieman siistimmiksi.

"Mikset sinä ole siivonnut? Ja farkkujako sinä puet jalkaasi? Koulupuku ylle ja nopeasti, vien sinut autolla!" äiti tiuskaisi, katsoen Mikua vihaisena.
"Anteeksi", poika sanoi pää painuksissa. Hän olisi niin toivonut, ettei hänen juuri tänään olisi tarvinnut mennä kouluun. Hän saisi Kanonilta omakseen vain pelästyneitä katseita, koska Kanon tietenkin luuli Mikun tirkistelyjen jälkeen Mikun olevan homo. Bou ja Teruki kyselisivät kilpaa, miten treffit Mein kanssa menivät ja hän joutuisi kertomaan kaiken moneen kertaan. Ja kun he kysyisivät mitä treffien jälkeen tapahtui... No, sitten myös Teruki ja Bou luulisivat hänen olevan homo.
Kuitenkin halu nähdä Kanon oli se tunne, joka sai hänet osittain myös toivomaan, että hän olisi jo koulussa.

Miku katsoi vihaisena poistuvan äitinsä perään ja riisui farkut jalastaan. Hän etsi koulupukunsa jostain lattialta ja puki sen ylleen. Paita ja housut olivat hieman ryppyiset, äiti kyllä aina patisti silittämään...
Miku kiiruhti keittiöön ja katsoi kaihoisasti jääkaappia. Leipää, edes jugurttia vähän... Mutta äiti odotti jo käynnistetyssä autossa talon ulkopuolella.
Miku juoksi ulos puettuaan ulkovaatteensa päälleen ja istuutui pelkääjän paikalle.

"Mikset herännyt aamulla?" äiti tokaisi kysymyksensä tylysti.
"Miksi ihmeessä sinä olit kotona?" Miku puuskahti kyllästyneenä. Eihän hän nyt voinut kertoa, että oli unohtanut laittaa herätyskellon soimaan edellisenä iltana, kun hän oli ajatellut Kanonia!
"Älä viisastele, vaan vastaa kysymykseeni!" äiti huudahti pitäen katseensa tiessä.
"Koska herätyskello ei soinut. Eikö se ole aika itsestään selvää?" Miku mutisi tuijotellen ikkunasta ulos. Hän riiteli äitinsä kanssa usein, se tuntui olevan heidän yleisin keskustelumuotonsa.
"Minua alkaa kyllästyttää sinun asenteesi! Olen sentään äitisi ja mielestäni sinun kuuluu puhua minulle kunnioittavasti!" äiti suutahti katsoen nyt Mikua, joka alkoi pikkuhiljaa ymmärtää, miksi toista etupenkkipaikkaa kutsuttiin 'pelkääjän paikaksi'.
"Katso tietä!" Miku tokaisi äidilleen, joka käänsi katseensa pois pojastaan.
"Miku?" äiti kysyi ja vilkaisi nopeasti Mikua, joka istui kädet ristittyinä rinnalle puhallellen sotkuista otsatukkaansa pois silmiltään.
"Vastaa minulle!"
"Ole hiljaa!" Miku huusi takaisin.
"Miksei turvavyösi ole kiinni?" äiti kauhisteli pysäyttäen auton tien reunaan.
"Koska en viitsi laittaa sitä kiinni", Miku tokaisi vastaukseksi.
"Laita se kiinni, tai myöhästyt koulusta vielä enemmän", äiti sanoi uhkaavalla äänensävyllä.
"Mitä sillä nyt enää on väliä? Olen muutenkin jo yli kolme tuntia myöhässä", Miku mutisi.
"Laita se turvavyö kiinni ja lopeta tuo lapsellinen käytös!" äiti huusi niin lujaa, että varmaan juuri äsken ohitse ajaneen auton sisällekin oli kuulunut.
Miku laittoi hitaasti ja näyttävästi turvavyön kiinni pyöritellen silmiään.

Kumpikaan ei sanonut koko automatkan aikana enää yhtään mitään.
"Saat olla varma siitä, että sinulla on kotiarestia muutaman viikon tästä eteenpäin!" äiti sanoi autosta, kun oli jättänyt Mikun koulun pihalle.
"Haista –"
"Älä edes kuvittele loukkaavasi minua enempää", äiti uhkasi pudistellen päätään ja pamauttaen auton oven kiinni.
"Haista vittu!" Miku huusi niin kovaa kuin vain jaksoi äitinsä auton perään.
"Mitäs täällä huudellaan?" kuului kauhistunut ääni Mikun selän takaa. Hän kääntyi ympäri ja näki koulunsa rehtorin edessään.

"Saanen kysyä, mitä herra tekee tähän aikaan koulun pihalla?" vanha naisrehtori kysyi Mikulta ilkeilevään sävyyn.
Miku avasi suunsa sanoakseen jotain, muttei osannut vastata. Niinpä hän tyytyi vain kohauttamaan olkiaan.
"Mennäänpä käymään kansliassa", rehtori sanoi viitaten Mikun peräänsä. Poika lähti huokaisten, pää painuksissa rehtorin perään.
"Hienoa... Ei voi päivä enää paremmin alkaa", Miku mietti potkaisten vihaisena maata.

Koulun käytävät olivat tyhjät, tunnit eivät olleet vielä loppuneet. Miku vilkaisi kelloa ja tajusi muiden oppilaiden aloittaneen juuri ruokailun jälkeisen tunnin.
Rehtorin kanslia oli tylsempi kuin edes koulun käytävät. Valkoiset seinät, joissa oli monia likatahroja, tavallinen toimistopöytä ja -tuoli sekä monia metallisia hyllykköjä, joiden laatikot olivat varmasti täynnä papereita. Tylsiä sellaisia.

Miku jäi seisomaan, kun rehtori istui pöydän toisella puolella olevalle tuolille. Mikulle järjestely oli tuttu, hän oli saanut jälki-istuntoa melko monta kertaa, tämä ei ollut enää uusi juttu...
"Tiedätkö sinä, miksi kutsuin sinut tänne?" rehtori kysyi katsoen Mikua vaativasti.
"Koska minä puhuin epäsopimattomasti ja tulin kouluun kolme tuntia myöhässä", Miku sanoi mahdollisimman selvästi. Hän halusi äkkiä pois.
"Aivan. Ja tiedätkö sinä, mitä tästä seuraa?" rehtori kysyi avaten työpöytänsä laatikon ja vetäen sieltä erään tutun paperin.
"Jälki-istuntoa ja tiedote kotiin", Miku huokaisi katsoen paperia, johon rehtori kirjoitti hänen tietojaan.
"Aivan. Ole hyvä, järjestely on sinulle tuttu", rehtori hymähti ojentaessaan paperin Mikulle.
"Kiitos. Koitan parantaa tapani", Miku mutisi kääntäen selkänsä rehtorille ja taitellen lapun taskuunsa.

Heti oven sulkeuduttua hänen takanaan, hän nopeutti kävelytahtiaan ja kiiruhti kohti luokkaansa.
"Anteeksi, että olen myöhässä", Miku pahoitteli opettajalle, joka katsoi häntä epäilevästi. Hän tunsi kaikkien luokkatovereidensa katsovan hänen suuntaansa, hän oli kamalan näköinen, hän ei ollut ehtinyt edes laittaa hiuksiaan.
"Minä en millään mahtanut muistaa missä tämä luokka sijaitsi, olin niin kauhean väsynyt", Miku päivitteli kävellessään kohti Kanonin viereistä paikkaa. Hän hämmästyi huomatessaan, että Kanonin viereinen paikka ei ollutkaan tyhjä. Siinä istui Bou.
Miku katsoi ympärilleen ja näki Terukin nurkassa istumassa. Poika oli jälleen tainnut puhua vähän liikaa.

Miku etsi itselleen toisen paikan ja istui siihen.
Pian hän tunsi, kuinka paperipallo osui häntä korvaan. Hän kumartui poimimaan tippuneen paperin maasta ja taitteli sen auki.

"Miksi ihmeessä sinä olet myöhässä? Mitä tapahtui eilen treffeillä? Miksi menit käymään Kanonin luona ja mitä ihmettä siellä tapahtui?! Kanon on ollut ihan outo koko päivän! -Bou"

Miku vilkaisi Bouta, joka nyökkäsi päällään kohti vieressään istuvaa Kanonia. Poika näytti todella mietteiseltä ja oli mitä ilmeisimmin kertonut Boulle Mikun käyneen hänen luonaan eilen illalla.
Miku kumartui kirjoittamaan vastausta.

"Koska herätyskello ei soinut. En halua puhua treffeistä, enkä niiden jälkeisistä tapahtumista. Kanonin luona kävin, koska halusin pyytää anteeksi, kun lopetin puhelun ilkeästi. Ei Kanon vaikuta yhtään sen oudommalta kuin yleensäkään... -Miku"

Miku myttäsi paperin ja heitti sen Boulle, joka kirjoitti pikaisen vastausviestin ja heitti sen Mikulle luettavaksi.

"Älä nyt! Eivät treffit voineet ihan kamalat olla. Olit sentään Mein, suurimman rakkautesi kanssa! Ja anna kun arvaan, treffien jälkeen tapahtui jotakin Kanonin kanssa ja siksi te molemmat olette outoja. -Bou"

"Miten niin outoja?! -Miku"

"No onhan minulla silmät päässä! Koko ajan te vilkuilette toisianne ja Kanon punastelee koko ajan. Sinä myös! -Bou"

"Minä en punastele! -Miku"

"Kyllä sinä punastelet. No, tunti loppuu kohta, aion pakottaa sinut kertomaan, mitä treffeillä kävi. Ja myös niiden jälkeen! -Bou"

"Et sinä voi minua mihinkään pakottaa. -Miku"

"Voin, minulla on keinoni. Voin esimerkiksi alkaa uhkailla sinua. Voin kertoa Kanonille, että näet hänestä aina välillä vähän sellaisia... erilaisia unia. -Bou"

"JOS SINÄ SEN TEET, OLET VAINAA ENNEN KUIN TUNTI LOPPUU! -Miku"

"Mikä on? Punastuit taas, alkoiko nolottaa? Taisin tosiaan osua oikeaan, sinä olet ihastunut Kanoniin! -Bou"

"MINÄ EN OLE IHASTUNUT KEHENKÄÄN! ENKÄ MINÄ OLE PUNAINEN! -Miku"

Miku kääntyi katsomaan Bouta, tuntien koko kasvojensa kuumottavan voimakkaasti. Bou kohotteli kulmiaan vihjaava virne naamallaan. Miku kääntyi katsomaan Kanonia ja huomasi kauhukseen pojan pitävän käsissään hänen ilmeisesti viimeisenä lähettämäänsä viestipaperia, jossa oli sekä Boun viimeinen viesti, että Mikun oma.
"Kanon, älä lue sitä!" Miku huudahti nopeasti, läimäyttäen kätensä suunsa eteen melkein heti noiden sanojen karattua hänen huuliltaan.

Bou kääntyi katsomaan Kanonia ja otti paperin nopeasti pois pojan käsistä.
"Mitä sinä huudat? Pitääkö minun lähettää sinut rehtorin kansliaan, poika?" opettaja uhkasi katsoen Mikua.
"Ei ole tarpeen, kävin siellä jo", Miku sanoi kääntyen katsomaan Bouta, joka sanoi jotain Kanonille hieman vaivaantuneena.
"Tunti on päättynyt", opettaja sanoi ja oppilaat alkoivat valua ulos luokasta.
Teruki nousi ylös ja venytteli vähän, tullen sitten Boun luo. Miku kiiruhti samaan suuntaan.

"Kanon, minä selitän", Miku sanoi vetäen pojan sivummalle. Hän huomasi saavansa kaikilta kolmelta muulta hieman oudoksuvia katseita, muttei antanut niiden häiritä.
"Kuule. Sait viestistä vähän väärän käsityksen. Vaikka Bou sanoisi mitä, niin minä en silti... Tai siis... Eilen minä katsoin ihan vahingossa, lupaan", Miku sanoi nopeasti ja läimäytti jälleen käden suulleen. Bou kohotti kulmiaan innoissaan, Teruki hämillään ja Kanon punstui.
"Ei! Minun ei pitänyt sanoa sitä!" Miku sanoi kohottaen kätensä valmiina repimään hiuksensa päästään yksi kerrallaan.
"Ei varmasti…” Kanon mutisi hiljaa.

"Mikä teitä kahta oikein vaivaa? Olette käyttäytyneet vähän oudosti koko aamun", Teruki hämmästeli heidän poistuessaan luokasta.
“He ovat rakastuneita”, Bou hihitti.
“Vai niin”, Teruki naurahti.
“Toisiinsa”, Bou hymyili.
“Turpa kiinni, tai minä lyön sinua!” Miku ärähti.
"Minä vaadin selitystä ja selvennystä, Miku", Bou sanoi heidän päästessään koulun pihalle.
"Ensin minä ja Bou haluaisimme kuitenkin kysyä, että tiesittekö te Ayanen bileistä ja aiotteko te tulla sinne myös?" Teruki sanoi väliin.
"Milloin ne ovat?" Kanon kysyi kuulostaen kiinnostuneelta.
"Tänä viikonloppuna, perjantaina", Teruki kertoi.
"Minä en pääse, olen kotiarestissa..." Miku mutisi vilkaisten nopeasti jokaista ystäväänsä.
"Ja tästä pääsemmekin aiheeseen, joka selittää kaiken. Miku?" Bou ehdotti katsoen hieman alakuloista ystäväänsä kysyvästi.
"Hyvä on..." Miku huokaisi ja kertoi kaiken ystävilleen, jotka kuuntelivat tarkasti. Etenkin Kanon tuntui haluavan kuulla kaiken, varmaankin varmistaakseen, ettei Miku kertonut ihan kaikkea.
Eikä Miku kertonutkaan. Ihan kaikkea. Hän jätti Kanonin suihkusta yllättämisen ja muut nolot kohdat pois.

"Etkö voisi pyytää äidiltäsi pientä vapautusta? Yhdet bileethän ne vain ovat", Kanon aloitti, mutta Miku pudisti päätään.
"Me molemmat vain huusimme toisillemme. Minä varmaankin 'loukkasin häntä syvästi' tai jotakin. En minä silti aio hänen mielipiteestään välittää, tulen jos haluan. Mutten usko haluavani", Miku sanoi katsoen maata.
"Mitä sinä nyt höpötät?" Teruki hämmästeli.
"Niihin juhliin tulee varmasti myös Mei", Miku alkoi selittää. Bou nyökkäsi tarttuen ystäväänsä kädestä.
"Ihan sama, mitä joku kurja Mei sanoo. Ethän sinä sitten loppujen lopuksi edes pitänyt hänestä ollenkaan. Sinä vain luulit niin", hän sanoi puristaen Mikun kättä hellästi.
"Niin..." Miku mutisi vilkaisten nopeasti Kanonia. Hänen ajatuksensa yhdistivät hänen edessään seisovan Kanonin eilisen illan alastomaan Kanoniin...

Hän käänsi nopeasti katseensa pois mustahiuksisesta ja katsoikin Bouta. Jostain syystä Boun kasvoille kohosi hymy.
"Mitä nyt?" Miku kysyi
"Tiedätkö, sinusta huomaa helposti, kun valehtelet", Bou sanoi virnistäen tietävästi. Hän päästi Mikun kädestä irti ja siirtyi juttelemaan Terukille.
Hämmentynyt Miku jäi tuijottelemaan Boun perään.

Kanon rykäisi ja Miku käänsi katseensa häneen. Poika yskäisi uudemman kerran. Kanon näytti tavalliselta, samalta kuin aina.
Miku toivoi näyttävänsä yhtä tavalliselta, mutta Boun sanojen jälkeen hän uskoi näyttävänsä lähinnä kauhealta valehtelijalta.
Eihän hän edes ollut valehdellut! Hän vain oli jättänyt asioita kertomatta.
Tosin Mikun mielessä häilyi ajatus, että Bou oli saattanut vihjaista Mikun valehdelleenkin itselleen...

~

"No, onko kellään mitään suunnitelmia täksi päiväksi?" Teruki kysyi muilta nojaten koulurakennuksen seinään. Hän oli menossa Boun kanssa elokuviin tänäiltana, mutta ennen sitä olisi paljon vapaa-aikaa. Bou vilkaisi häntä hymyillen, tämäkin siis muisti heiädän elokuvasopimuksensa.
"Jep, olen kotona ja luen ehkä jotakin kirjaa tai kuuntelen musiikkia... Kaikkea sitä tylsää mitä kotiarestissa nyt yleensäkin tehdään."
"Ajattelin mennä kaupungille tyttöjen kanssa, pitää ostaa uusi hame."
"Minulla ei ole mitään suunnitelmia."
Teruki kääntyi katsomaan viimeisenä vastannutta Kanonia, joka myös katsoi Terukia.
"Menisimmekö me sitten jonnekin? Vaikka teille?" Teruki ehdotti mustatukkaiselle. Kanon näytti empivän hieman.
"Mitäs jos te tulisitte meille kaikki?"
Teruki kääntyi katsomaan Mikua.
"Luulin, että jos on kotiarestissa, niin arestin saanut ei myöskään saa kutsua itselleen vieraita", Bou sanoi epäröiden.
"En minä ole ennenkään äitini puheista välittänyt. Tulkaa vain, kaiken lisäksi hän tulee kotiin vasta myöhemmin illalla", Miku sanoi toiveikkaana.
"Mutta minä tarvitsen uuden hameen Ayanen bileisiin", Bou marisi tuijotellen koulupukuaan.
"Mene sitten ostamaan sellainen. Me menemme pojat keskenämme", Miku sanoi kietoen kätensä Kanonin ja Terukin hartioiden ympärille.
"Anteeksi nyt vain, mutta olenhan minäkin poika", Bou sanoi ristien kätensä rinnalleen.
"Pojat käyttävätkin aina minihameita", Miku ilkeili virnistäen.
"Hmph! En halua todistella miehuuttani tässä koulun pihalla!" Bou sanoi voimakkaasti.
"Mennään vessaan sitten", Miku sanoi.
Teruki kääntyi katsomaan Mikua yllättyneenä. Poika itse näytti pelästyneeltä, hän peitti suunsa käsillään ja katsoi silmät ammollaan ystäviään.
Oliko Miku kenties...
"Se oli vitsi! Kyllähän minä tiedän Boun olevan poika, sain tietää silloin kun yritin iskeä häntä! Minähän luulin häntä tytöiksi! Tytöksi, niin, tykkään tytöistä, niin..." Miku höpötti, mutisten viimeiset sanansa melko hiljaisella äänellä.

Jep.
Kyllä Miku taisi olla.

"Eli meillä on sopimus? Kaikki Mikun luo, paitsi Bou, joka ei ole mies?" Kanon sanoi hymyillen vitsailevasti.
"Et sinäkään mikään mies ole, 16-vuotias vasta!" Bou tuhahti.
"Bou, se oli vitsi, anteeksi", Kanon sanoi, katsoen sitten jokaista ystäväänsä vuoron perään.
"Jep, minulle sopii", Teruki sanoi.
"Tulen jos kerkeän, käyn ensin ostamassa sen hameen", Bou sanoi näyttäen kieltään Mikulle ja Kanonille. Teruki naurahti.
"Minä tulen myös", Kanon sanoi nyökäten.
"Sillä selvä sitten, mennään suoraan koulusta", Miku ilakoi.
"Miku, lupaa minulle, että siivoat huoneesi joskus. Haluaisin joskus viettää sielläkin aikaa, mutta ei sinne viitsi jäädä, kun jokapuolella lojuu likapyykkiä. Enkä halua olohuoneeseen, muuten joudumme kuuntelemaan taas Yukia", Bou huokaisi.
"Hyvä on, minä lupaan. Ei mutta hei! Eihän tämä suunnitelma toimi mitenkään, meidänhän piti mennä Kanonin kanssa katsomaan sitä jalkapallo-ottelua! Ja teidän piti mennä leffaan..." Miku sanoi virnistäen Terukille ja Boulle.
"Äh! Unohdin sen kokonaan!" Kanon huudahti.
"Minä en, mutta voimmehan me mennä heti koulun jälkeen teidän kanssanne Mikun luokse ja mennä Boun kanssa elokuviin sitten myöhemmin", Teruki sanoi kohauttaen olkiaan.
"Minulla on parempi idea", Bou sanoi hymyillen suloisesti, siirtyen Terukin viereen seisomaan. "Mitäs jos me menisimmekin kaikki kaupungille shoppailemaan minulle sitä hametta, jonka jälkeen me menemme Terukin kanssa elokuviin ja Miku ja Kanon, te menette katsomaan jalkapalloa?"
"Käyhän se noinkin", Miku sanoi nyökäten.
"Totta", Kanon sanoi kohauttaen olkiaan.
"Hyvä, se sopii siis kaikille", Bou sanoi katsottuaan vielä Terukia, joka nyökkäsi hymyillen.

~

Koulun loputtua pojat lähtivät Boun johdattamina kaupungille. Miku ei ollut ennen käynyt puolissakaan niistä kaupoista, joissa he nyt vierailivat, eikä hän ollut ikinä käynyt ostoksilla sillä tavalla!
Bou katsoi jokaista vaatekappaletta, joka edes muistutti hametta. Hän arvioi sitä, tunnusteli, ehkä jopa sovitti. Jos kaupasta ei löytynyt mitään, he vaihtoivat liikettä ja sama jatkui siellä.

"Minua väsyttää!" Miku marisi astellen Boun perässä Kanon vierellään. Teruki käveli Boun vieressä.
"Meille tulee kiire, jos et pian löydä sitä hametta", Teruki varoitteli.
"Minä löytäisin sen nopeammin, jos te auttaisitte minua", Bou huokaisi.
"Minähän olen ehdottanut sinulle kymmeniä erilaisia hameita ja olen kertonut mielipiteeni joka kerta, kun olet sovittanut jotakin uutta vaatetta!" Miku puolusteli itseään.
"Totta, mutta jokainen ehdottamasi hame on ollut ruma", Bou sanoi koppavasti.
"Miksi sinä edes pyydät apua, kun se ei kelpaa kuitenkaan?" Miku mutisi astuen jälleen uuteen kauppaan.
"Miku, koita nyt sinnitellä. Ei tämä niin kamalaa ole", Kanon sanoi asettaen kätensä pojan olkapäälle.
Miku vilkaisi Kanonia, joka katsoi häntä. Mustahiuksinen irrotti otteensa Mikun olkapäästä ja kääntyi katsomaan Bouta.

Miku katsoi ympärilleen posket punoittaen.
Jokapuolella oli farkkua. Hameita, takkeja, housuja, jopa hattuja, jotka oli tehty farkkukankaasta.
"Täältä voisi löytyä joku kiva", Bou sanoi siirtyen katsomaan hameita. Hän veti hyllystä esiin kolme erilaista ja katseli niitä vuorotellen arvioiden.
"Kokeile tätä", Teruki sanoi osoittaen yhtä Boun pitelemistä kappaleista.
"Sitä minäkin ajattelin", vaaleahiuksinen sanoi nyökäten. Hän laittoi yhden hameista takaisin hyllyyn ja lähti sovittamaan kahta muuta.
Muut pojat seurasivat jälleen perässä.

"Älkää sitten kurkkiko", Bou hihitti vetäessään pukukopin verhot kiinni.
"Emme me ole kurkkineet ennenkään. Miksi me kurkkisimme nyt?" Kanon kysyi hymyillen.
"En tiedä, ehkä te haluatte nähdä alushousuni", Boun ääni kuului verhon takaa.
"Pakko kysyä, miksi ihmeessä me haluaisimme nähdä sinun alushoususi?" Miku huokaisi.
"En tiedä, te olette sen verran kieromielisiä, ettei teistä oikein ota selvää", Bou sanoi naurahtaen.
Miku, Kanon ja Teruki huokaisivat pudistellen päitään.

"No, miltä minä näytän?" Bou kysyi avaten verhot.
Miku katsoi Bouta, jolla oli päällään Terukin ehdottama hame.
"Hyvältä", Teruki sanoi nyökytellen. Vaaleahiuksinen hymyili pojalle ja kääntyi sitten katsomaan itseään peilistä.
Miku katsoi Bouta.
Tämähän näytti hyvältä! Oikeasti hyvältä.

"He- hetkinen...! Bouhan oli poika!"
Miku katsoi Bouta silmät ammollaan, eikä voinut kieltää sitä. Bou oli hyvännäköinen.
"M- mutta Bouhan on ihan tytön näköinen, luulin häntä tytöksi kun tapasimme ensimmäisen kerran!"
Miku ravisteli päätään. Vaikka Bou näyttikin niin paljon tytöltä, Miku tiesi tämän olevan poika!
"Ja hän on mielestäni hyvännäköinen!"
Miku käänsi nopeasti katseensa pois Bousta. Hänen harmikseen hänen silmänsä osuivat Kanonin kasvoihin.
"Ja hänpä se vasta onkin hyvännäköinen!"
"Apua!" Miku parkaisi pidellen päätään kaksin käsin.
"Mikä nyt tuli?" Bou kysyi kääntäen katseensa peilistä ystäväänsä.

Miku katsoi Terukia, joka katsoi häntä kummissaan, Bouta, joka näytti huolestuneelta, hämmästynyttä Kanonia.
"E- ei minulla mikään ole. Alkoi ahdistaa tämä farkkukankaan määrä. Osta se hame, se on tosi hyvä", Miku takelteli.
"Hmm... Hyvä on", Bou sanoi katsoen itseään vielä kerran peilistä. "Kiitos Teruki, tämä tosiaan on ihana hame!"

Miku hengitti tiuhaan tahtiin.
"Hei, onko kaikki tosiaan ihan kunnossa?" Kanon kysyi katsoen Mikua nyt hieman huolestuneen näköisenä.
Ruskeahiuksinen kohotti katseensa Kanoniin, mitä hänen ei olisi pitänyt tehdä. Hän näki jälleen edessään älyttömän hyvännäköisen pojan ja hänelle tuli todella typerä olo.
"Ei. Mikään ei ole kunnossa", hän tokaisi hämmentyneenä, istahtaen lattialle.
"Miku! Nouse ylös, lattia on ihan likainen", Teruki torui.
Kanon otti Miku kädestä kiinni ja koitti auttaa pojan ylös.
"Anna minä istun tässä!" Miku huusi vihaisena.
Bou tuli ulos sovituskopista hame kainalossaan. Hän vilkaisi nopeasti maassa nyt jo makaavaa Mikua ja huolestuneita Kanonia ja Terukia.
"Mnjeeeeeh... Hahhah!" Miku höpötti katsellen kattoa.
"No niin, eiköhän lähdetä. Miku, lopeta pelleily ja nouse ylös", Bou sanoi kiirehtien kassalle Terukin seuratessa perässä.
Miku tajusi Kanonin jääneen hänen seurakseen.
"Anteeksi", hän huokaisi kohottautuen istumaan. Kanon auttoi Mikun ylös maasta ja huokaisi itsekin.
"Turhaan pyydät anteeksi. Mielestäni käyttäydyt melko normaalisti", hän mutisi lähtien Terukin ja Boun perään. Miku katsoi Kanonin perään hämmästyneenä.

~

Kanon otti askelia kohti kassalla maksavia Bouta ja Terukia. Hän sulki silmänsä ja huokaisi. Miku oli siis tullut eilen hänen luokseen pyytämään anteeksi tapaa, jolla oli lopettanut puhelun. Tekikö Miku yleensä niin?
Miku oli yllättänyt hänet suihkusta ja pyytänyt sitä anteeksi. Tekivätkö heterot niin? Eiväthän hetero-pojat pelästyneet nähdessään muita poikia alasti!
Sitten Miku myönsi katsoneensa! Katsoiko Miku yleensä? Katsoivatko heterot yleensä?
Mikä ihme Mikua oli äsken vaivannut? Poika oli katsonut Kanonia ja näyttänyt pelästyneemmältä kuin koskaan.
Ja silloin rampeilla Miku oli sanonut Kanonia hyvännäköiseksi...

Kanon ei saanut ajatuksistaan selvää, Mikuun liittyvien kysymysten lisäksi hänen päässään pyörivät myös häntä itseään koskevat kysymykset.
Miksi hän oli pelästynyt niin paljon tajuttuaan Mikun nähneen hänet alasti? Miksi hänelle tuli outo olo, kun hän kosketti Mikua?
Kanon ei saanut kysymyksiltä rauhaa.
Oliko Miku kenties homo?
Oliko Kanon itsekin kenties homo?

Hän huokaisi ja tiedosti yllättäen Boun katseen. Hän käänsi katseensa vaaleahiuksiseen, joka puhui nyt Terukille.
Kanon oli kuitenkin varma siitä, että Bou oli katsonut häntä hetki sitten.
"Kiitos", Bou sanoi myyjälle ja otti liikkeen logolla varustetun paperikassin käteensä. "Menemmekö sitten? Mihin ihmeeseen Miku jäi?"
"Tuonne..." Kanon sanoi osoittaen pukukopeille.
Bou huokaisi ja lähti kohti Mikua. Teruki jäi Kanonin luokse.
"Onko kiva mennä leffaan Boun kanssa?" Kanon kysyi. Hän ei katsonut Terukia, vaan Bouta, joka marssi tyhjään tuijottavan Mikun luo.
"On. Kuinka niin?" Teruki sanoi.
Bou heilutteli kättään Mikun silmien edessä. Kanon tajusi Mikun katsovan häntä.
"Mietin vaan, taidat pitää Bousta?" mustahiuksinen sanoi, katsellen yhä pukukopeille.
Bou astui Mikun varpaille, Miku parahti kivusta ja irrotti katseensa Kanonista vihdoinkin.
"K- kuinka niin?" Teruki sanoi välttelevästi.
Miku vilkuili Kanonia nopeasti muutaman kerran ja tarttui sitten Bouta olkapäistä ravistellen blondia hätääntyneen näköisenä. Miku sanoi Boulle jotain ja Bou rauhoitteli häntä.
"Pidät hänestä selvästi", Kanon sanoi katsellen kulmat kurtussa Mikun ja Boun touhuja.
Bou laski paperikassin lattialle ja puhui Mikulle keskittyneen näköisenä. Miku selitti jotain hyvin punaisena.
"Mitä sitten vaikka pitäisinkin?" Teruki kysyi.
"Minä tiesin!" kuului Boun innostunut huudahdus. Hän pomppi paikoillaan taputtaen käsiään yhteen. Miku kyräili Bouta punaisena kulmiensa alta.
"Ei siinä mitään. Hyvä vain, sillä te sovitte toisillenne täydellisesti", Kanon sanoi katsellen entistä hämmentyneempänä kahta ystäväänsä pukukopeilla.
"Oletko tosissasi?" Teruki kysyi hämmästyneenä.
Bou tarttui Mikua kädestä ja lähti kohti Kanonia ja Terukia.
"Tietenkin. Onnea teille kahdelle", Kanon sanoi hieman katkerana ja lähti ulos kaupasta muiden kolmen seuratessa perässä.

~

"Mistä te puhuitte Mikun kanssa?" Teruki kuiskasi vierellään kävelevän Boun korvaan.
Miku tallusteli heidän perässään punoittaen yhä lievästi, vaikke he olivat jo päässeet ulos ostoskeskuksesta.
Kanon taas käveli heidän edellään vaitonaisena.
"Se on meidän välinen juttumme. Älä vaivaa sillä päätäsi", Bou kuiskasi takaisin. Teruki tunsi kylmien väreiden kulkevan niskaansa pitkin, kun Bou kuiskutti hänen korvaansa.
"Hyvä on. Hyvästelemmekö me nyt kuitenkin nämä kaksi ja lähdetään sinne elokuviin?" Teruki ehdotti viitaten Mikuun ja Kanoniin.
"Juu, kuulostaa hyvältä. He voivat mennä katsomaan jalkapalloa", Bou nyökkäsi ja kiiruhti Kanonin luo. Teruki jäi odottamaan Mikua.

Miku tallusti hitaasti häntä kohti.
"Kuule, me menemme nyt Boun kanssa. Menkää te minne haluatte", Teruki sanoi Mikun lähestyessä.
Toinen kohotti katseensa ja nyökkäsi. Bou tuli Kanonin kanssa heidän luokseen.
"Joko olette päättäneet, mitä leffaa menette katsomaan?" Kanon kysyi Boulta ja Terukilta.
"Joku komedia oli suunnitelmissa. Joko te olette päättäneet, mitä te aiotte tehdä sillä aikaa?" Teruki vastasi.
Kanon katsoi Mikua, joka katsoi Kanonia.
"Me jätämme teidät miettimään, meillä on jo vähän kiire", Bou sanoi tarttuen Terukia kädestä ja vilkuttaen Mikulle ja Kanonille.
Terukikin vilkutti kahdelle ystävälleen, kunnes kääntyi katsomaan Bouta.
Vaaleahiuksinen näytti niin huolettomalta, onnelliselta. Suloiselta.

Bou puristi Terukin kättä ja katsoi toista silmiin.
"Minä en tänään vielä kerennyt kiittää eilisistä treffeistä", Bou sanoi.
"Sinä kiitit eilen jo. Minun kuuluisi oikeastaan kiittää sinua. Ilman sinua siellä olisi ollut todella tylsää", Teruki vakuutteli.
"Sinä kiititkin", Bou sanoi vihjaten.
Teruki muisti antaneensa Boulle suukon poskelle. Hän tunsi, kuinka hento puna kohosi hänen kasvoilleen.
"Pidin siitä", Bou sanoi pysähtyen. Teruki pysähtyi myös ja katsoi Bouta silmiin.
Bou otti Terukin molemmista käsistä kiinni ja suuteli Terukia poskelle.
"Kiitos", Bou sanoi hymyillen.
Teruki hymyili takaisin onnellisesti.

~

Kanonin ja Mikun välillä vallitsi kiusaantunut hiljaisuus. Miku ei keksinyt mitään sanottavaa, eikä näemmä keksinyt Kanonkaan.
Miku oli tuijotellut kaupassa Kanonia ja sanonut sitten Boulle että... että...
Että Kanon oli hänen mielestään hyvännäköinen.
Ja Bou oli vetänyt omat johtopäätöksensä.

Nyt vaaleahiuksinen istuisi onnellisesti Terukin sylissä elokuvateatterissa. Miku päätti hyvästellä nolon tunteensa ja käyttäytyä juuri niin, kuin hänestä tuntui.
"Menisimmekö vaikka teille? Meille emme voi mennä, äitini tulee parin tunnin päästä kotiin ja on sitten vihainen, jos kotoa löytyy minun lisäkseni joku", Miku ehdotti Kanonille reippaasti.
"Mennään vaan. Mutta eikö äitisi sitten suutu, jos sinä et ole kotona hänen palatessaan takaisin?" Kanon vastasi.
"En tiedä. Enkä kyllä oikeastaan välitäkkään", Miku naurahti ja otti muutaman askeleen eteenpäin.
"Mikset sinä kuuntele äitiäsi koskaan?" Kanon hämmästeli.
"Koska hän ei koskaan kuuntele minua. Kuuntelen vain niitä, jotka myös kuuntelevat minua. Bou on hyvä esimerkki”, Miku sanoi kävellessään eteenpäin.
"Olen huomannut. Mistä te puhuitte pukuhuoneilla?" Kanon kysyi. Hän olikin utelias poika...
"Miehistä", Miku sanoi virnistäen.
Kanon näytti hyvin hämmästyneeltä ja pysähtyi. Hetken aikaa hän mietti ja lähti sitten kuitenkin Mikun perään.
"Miehistä?" Kanon varmisti.
"Niin", Miku nyökkäsi hymyillen huvittuneena.
"Keistä miehistä?"
"Sinä olet aika utelias", Miku totesi hymyillen toiselle. Kanon naurahti. "Oikeastaan, me emme puhuneet miehistä. 16-vuotiaat eivät ole vielä miehiä."
Kanoninkin huulille kohosi hymy, jännä hymy, joka sai Mikun sisällä olevan tiedostamattoman tunteen kasvamaan suuremmaksi.

~

"Liput on ostettu, vessassa on käyty, limua on tarpeeksi", Bou tarkisteli heidän suunnatessaan kohti salia.
"Olet ihan hassu. Sanoit tuon jo kolmatta kertaa", Teruki naurahti.
"Koskaan ei voi olla liian varma", Bou sanoi mennen sisälle saliin.
Hän istui paikalleen ja Teruki istui hänen vierelleen. Bouta jännitti, leffateatterissa olisi kohta ihan pimeää.
Teruki asetti popcornit lattialle heidän väliinsä ja ojensi Boulle tämän juotavan.
"Kiitos", vaaleahiuksinen kiitti tutkien tölkkiä käsissään.

Valot himmentyivät ja elokuva alkoi.
"Tiedätkö elokuvasta mitään? Onko se hyvä?" Bou kuiskasi kysymyksensä hiljaa.
"En, mutta sen kuvaus sisälsi sanan 'komedia'", Teruki vakuuteli.
"Tietenkin se oli kauhu-komedia tai joku scifi-filmi..." Bou mutisi.
"Ei ollut", Teruki naurahti.
"Hyvä", Bou sanoi hymyillen. "Minä inhoan kauhua."
"Minä taas pidän niistä jollakin hassulla tavalla. Ne ovat mukavaa ajanvietettä", Teruki sanoi.
"Minä rakastan romanttisia elokuvia", Bou huokaisi.
"Niissä on turhan paljon siirappia", Teruki sanoi.
"Minä kun aina ajattelin sinun olevan erittäin romanttinen persoona. Eilisillä treffeillä sinä ainakin olit hyvin romanttinen", Bou sanoi hymyillen.
"Minähän olen romanttinen persoona. En vain jaksa katsoa kokonaista elokuvaa muiden ihmisten romanttisuudesta. Mielestäni draamat ovat paljon parempia. Rakkauden kohde melkein kuolee, sairastuu johonkin vakavaan tautiin tai katoaa salaperäisesti", Teruki sanoi huvittunut hymy huulillaan.
"Miksi sinä naurat? Et vakuuta minua", Bou sanoi nauru huulillaan hänelläkin.
"Pitäisikö minun sitten vakuuttaa sinut jotenkin?" Teruki sanoi.
Bou ei muistanut enää elokuvaa ollenkaan.
"Vakuuttamiseen on monia keinoja", Bou sanoi hymyillen. Ihmiset heidän ympärillään nauroivat elokuvalle ja hän kääntyi katsomaan valkokankaalle.
Teruki piti Bousta melko varmasti, mikä oli todella hyvä juttu. Bou ei silti uskaltanut kertoa tälle tunteistaan. Se oli kuin suuren kynnyksen ylittäminen, jonka ylittäminen vaikutti vaarattomalta. Kuitenkin, jos sitten sattuisi tekemään pienen virheen ja kompastuisi kynnykseen...

~

Kanon avasi kotiovensa avaimella, hänen vanhempansa eivät olleet vielä kotona.
"Paljonko kello on?" Miku kysyi astuessaan pimeään asuntoon.
"En tiedä, jätä kengät siihen, menen keittiöön katsomaan", Kanon sanoi. Hän asteli eteisestä keittiöön, talossa oli hirmu pimeää. Hän etsi valokatkaisijan ja käänsi sitä.
Mutta valo ei syttynytkään.
"Täällä taitaa olla sähkökatkos", Kanon huokaisi Mikun tullessa keittiöön.
"Eli me emme saa valoja ollenkaan? Kuinka ulkona voi olla noin pimeää? Paljonko se kello on?" Miku kysyi.
"Vähän yli kuusi vasta. Mihin aikaan sinä aiot mennä kotiin?" Kanon kysyi lähtien keittiöstä.
"En tiedä. Olen täällä niin kauan kuin voin, jooko?" Miku pyysi seuraten mustahiuksista.
"Voit olla täällä vaikka koko yön, joten päätät itse, mihin aikaan menet kotiin", Kanon sanoi istuessaan olohuoneen sohvalle.
Miku istui Kanonin viereen.

Juuri silloin toisen kännykkä soi. Kanon kaivoi puhelimen taskustaan ja vastasi siihen.
"Hei Kanon. Miksei kotipuhelin toimi?" kuului äidin ääni puhelimesta.
"Täällä on sähkökatkos."
"Hyvä on. Onko puhelimessasi paljon virtaa? Me tulemme isän kanssa kotiin vasta aamuyöllä. Jos sähkökatkos kestää pidempään, emme saa sinuun yhteyttä muuta kuin soittamalla kännykkääsi", äiti sanoi.
"Taasko te tulette vasta aamulla kotiin? Puhelimessa on kyllä virtaa”, Kanon huokaisi. Näin kävi aina, hän joutui aina viettämään yönsä talossa yksin.
"Olen pahoillani, mutta emme mahda työvuoroillemme mitään", äiti pahoitteli. "Mene aikaisin nukkumaan ja jos emme ole tulleet takaisin ennen kuin lähdet kouluun, niin soita."
"Soitan, soitan..." Kanon huokaisi ja toivotti hyvät yöt.

Hänen tungettuaan puhelimen takaisin taskuunsa hän kääntyi katsomaan Mikua.
"Oliko se äitisi?" poika kysyi.
"Oli. Jään taas yksin koko yöksi", Kanon huokaisi.
"Olisit onnellinen! Minä joudun aina olemaan äitini kanssa kahdestaan kotona. Hän on aika masentavaa seuraa. Kun koitan keventää tunnelmaa, hän sanoo juttujani sopimattomiksi hänen korvilleen", Miku valitti.
"Jää seurakseni tänään? Jäisit yöksi", Kanon pyysi. Hän ei halunnut jäädä taas yksin.
"Sopii. Äiti tuskin edes muistaa puhelinnumeroani, niin hän tuskin soittelee perääni", Miku naurahti.
Kanon hymyili tyytyväisenä.
Silloin Mikunkin puhelin pirahti soimaan.
"Ai ei hän muista sinun puhelinnumeroasi...?" Kanon vitsaili ja Miku löi häntä kevyesti olkapäähän.
"Miku", poika vastasi puhelimeen.

~

Teruki katsoi elokuvaa ja nauroi päähenkilön toilailuille, Boun hänen vieressään kikattaessa hillittömästi.
"Valitsimme tosiaankin hyvän", Bou sai sanottua naurunsa lomasta. Teruki nyökkäsi naurunsa ohella.
"En ole varmaan koskaan ennen nauranut näin paljon elokuvassa", hän myönsi.
"En minäkään", Bou sanoi pudistellen päätään ja asetellen kampaustaan.

Kymmenisen minuuttia salissa istuttuaan valot palasivat ja ihmiset alkoivat keräillä tavaroitaan.
"Mitä? Joko se loppui?" Bou hämmästeli katsellen ympärilleen. Teruki vilkaisi kelloaan, joka näytti puolta yhdeksää.
"Kyllä se loppui jo. Kesti yli kaksi tuntia, eikä ollut tylsä yhdessäkään kohdassa", Teruki hämmästeli.
"Totta", Bou myötäili.
"Minne me nyt menemme?" Teruki kysyi heidän astuessaan ulos salista.
"Minun on pakko päästä vessaan", Bou sanoi pahoitellen.
"Mennään vessaan", Teruki sanoi kohauttaen olkapäitään.

Pojat etsivät vessan ja Bou kiiruhti yhteen koppiin. Teruki jäi vain katsomaan itseään peilistä.
Hän ei näyttänyt sen kummemmalta kuin yleensäkään.
Vaaleahiuksinen tuli pian ulos vessasta ja pesi kätensä.
"Niin, minne menemme?" kysyjänä tällä kertaa Bou.
"Minne sinä haluat mennä? Jaksatko viettää enää aikaa minun seurassani?" Teruki kysyi.
"Tietenkin jaksan!" Bou sanoi innoissaan.
"Kello on kohta jo yhdeksän, minun pitää olla yhdeltätoista kotona", Teruki sanoi.
"Onko sinulla kotiintuloajat?" Bou kysyi hymyillen.
"On", Teruki vastasi hieman empien.
"Niin minullakin. Sinä olet mukavan aito. Et valehdellut siitä, että vanhempasi asettavat sinulle rajoja ja sinä kuuntelet heitä", Bou sanoi ihaillen. Terukin huulille kohosi hymy.
Pojat kävelivät ulos elokuvateatterista jutellen niitä näitä.

"Miksi Miku sitten aina uskoutuu sinulle?" Teruki kysyi heidän puhuttuaan jonkin aikaa Mikusta.
"Hän tietää, että minä en kerro juttuja eteenpäin ja voin antaa omia avustavia mielipiteitä ja ohjeita", Bou sanoi kohauttaen olkiaan vaatimattomana.
"Oletko harkinnut psykiatrin uraa?" Teruki vitsaili.
"En", Bou sanoi nauraen.
Teruki otti Bouta kädestä kiinni heidän kävellessään eteenpäin.
Ulkona oli vähän viileä ja hyvin pimeää.
"Täällä on aika kylmä. Mihin me olemme kaiken lisäksi menossa?" Bou hämmästeli heidän kävellessään koko ajan eteenpäin.
"Etkö tunnista omaa kotitaloasi?" Teruki naurahti hämmentyneenä.
"Mitä? Kotiinko? En tunnistanut maisemaa, täällä on niin pimeää", Bou sanoi naurahtaen pienesti.
"Ovatko vanhempasi kotona?" Teruki kysyi heidän päästessä Boun kotiovelle.
"Ovat", vaaleahiuksinen sanoi pahoitellen.
"Ei se mitään, menen kotiin. En ole tehny läksyjäkään vielä", Teruki sanoi pitäen yhä Boun kädestä kiinni.
Jospa hän vaikka uskaltaisi...

Ovi Boun takana aukesi ja tämän äidin kasvot ilmestyivät näkyviin.
"Hei Bou! Hei Teruki! Täällä on sähkökatkos, luulitteko, ettemme ole kotona?" Boun äiti kysyi.
"Sähkökatkos? Siksi täällä onkin niin pimeää", Bou tajusi.
"Mutta minun pitää mennä. Kiitos Bou, minulla oli tosi hauskaa", Teruki sanoi hymyillen kiitollisena. Hän käänsi selkänsä vaaleahiuksiselle ja asteli kotiinsa päin.
Teruki ei olisi ikimaailmassa uskaltanut suudella Bouta tämän äidin silmien edessä.

~

Miku kuuli langan toisesta päästä hillitöntä kikatusta. Hän tarkisti soittajan numeron ja kauhukseen tajusi soittajan olevan Mei.
"Tuota... Onko äidilläsi tapana nauraa hervottomasti silloin, kun hän on erittäin vihainen?" Kanon kysyi.
"Ei, täällä on Mei", Miku sanoi kulmat kurtussa.
"Mitä?" Kanon puuskahti hämmästyneenä ja vaati Mikua asettamaan puhelun kaiuttimelle.

Kikatus kantautui nyt molempien poikien korviin.
"Miku?" Mei sanoi naurun lomasta.
"Öh, niin?" Miku vastasi hieman hämmentyneenä.
"Mitäs teet?"
"No, minä –"
"Onko sinulla kenties mies-seuraa?" Mei kysyi ja joukko tyttöjä alkoi nauraa.
Miku mietti vastaustaan hetken.
"Oletteko te kännissä?" hän kysyi.
"Mekö? Riippuu siitä, mitä tarkoittaa 'kännissä'", Mein ääni kuului jälleen kikatuksen lomasta.
Miku huokaisi. Näemmä Mei oli humalassa päättänyt kertoa kavereilleen kaiken arveluistaan Mikun seksuaalisesta suuntautumisesta.
"Vastaa jo! Onko sinulla mies-seuraa?" Mei huusi puhelimeen.
"Tietenkin. Milloin minulla nyt ei olisi", Miku vastasi vitsaillen.
"Hah! Hintti!" Mei kiljui.
"Kuulostaa siltä, että sinulla on siellä aika mukavaa vähän useammankin tytön kanssa. Olkaa kilttejä ja säästäkää minut ja mies-seurani teidän tyttöjen kimppakivalta. Kiitos ja hei hei", Miku tokaisi sulkien puhelimen.
Kun puhelu loppui Kanon alkoi nauraa hervottomasti.
"Kuulitko? Minä hyvästelin puhelimessa", Miku kehui itseään ja Kanon alkoi nauraa lisää. Hän katsoi mustahiuksista kummissaan, poika istui sohvalla polvet rintaansa vasten painettuina ja nauroi hiljaa.

Rauhoituttuaan Kanon veti henkeä ja kääntyi katsomaan Mikua. Poika alkoi nauraa heti uudestaan.
"En olekaan ennen tajunnut näyttäväni noin hauskalta”, Miku sanoi sarkastisesti katsellessaan Kanonin nauravia kasvoja. Häntä alkoi itseäänkin hymyilyttää.
Kun Kanon vihdoinkin rauhoittui lopullisesti, hän nousi ylös ja venytteli hymyillen vielä pitkään.
"En ole ikinä kuullut sinun nauravan noin pitkään", Miku sanoi Kanonille, joka meni radion luokse ja koitti laittaa sen sisälle levyä.
"Kuule Kanon, täällä vallitsee yhä sähkökatkos..." Miku sanoi katsellessaan ystävänsä touhuja.
"Ou, aivan", Kanon sanoi naurahtaen nopeasti. "Onko sinulla nälkä?"
"On", Miku sanoi. Vasta nyt kun hän ajatteli, hän tajusi, ettei ollut syönyt koko päivänä yhtään mitään.
"Laitan sinulle jotakin ruokaa", Kanon sanoi mennen keittiöön. Miku seurasi toisen perässä ja katseli tämän vartalon ääriviivoja, jotka erottuivat pimeässä. Hän puri huultaan ja käänsi katseensa kohti lattiaa.

"Voin varmaan lämmittää tämän mikrossa", Kanon sanoi ottaen pimeästä jääkaapista esiin mikropitsan.
"Kanon, täällä on vieläkin sähkäkatkos..."
Mustahiuksinen naurahti uudestaan omalle typeryydelleen ja laittoi pitsan takaisin jääkaappiin.
"Eihän täällä ole mitään ruokaa, jota me voisimme syödä", Kanon sanoi katseltuaan jääkaapin sisältöä hetken.
"Eikö tosiaankaan ole mitään?" Miku kysyi. Hänellä oli koko ajan vain enemmän ja enemmän nälkä.
Kanon kurkisti yhteen kaappiin ja veti esille kaksi karkkipussia sekä yhden suklaalevyn.
"On meillä tällaisia", hän sanoi pahoitellen.
"Tuokin kelpaa. Eivätkös karkit vie nälän kuitenkin?" Miku kysyi ottaen itselleen lasillisen vettä.
"Kaipa ne vievät juu", Kanon sanoi tutkien kaappeja vielä hetken. Pian Kanon oli kerännyt keittiön pöydälle karkkipussien ja suklaalevyn lisäksi keksipaketin ja vaahtokarkkeja.
"Eiköhän näistä riitä syömistä", Kanon sanoi. "Mitäs me nyt sitten teemme? Katsotaanko vaikka joku elokuva?"
"Kuinka huono muisti sinulla oikein on? Täällä on yhä sähkökatkos!" Miku sanoi nauraen.
Kanon huokaisi ja laski herkut käsistään sohvalle.
"Sitten meidän täytyy vain tyytyä istumaan tässä ja syömään näitä", Kanon sanoi.
"Mennään mielummin sinun huoneeseesi", Miku ehdotti vieden osan makeisista pojan huoneeseen, Kanonin seuratessa loppujen syötävien kanssa perässä.
"Istutaan sinun sängylläsi ja syödään", Miku sanoi avaten keksipaketin.
"Käyhän se niinkin", Kanon myöntyi avaten suklaalevyn kääreen.

Parin tunnin kuluttua pojat olivat syöneet kaikki karkit, jotka he olivat löytäneet Kanonin talosta.
Liika sokerimäärä alkoi näkyä molempien poikien käyttäytymisessä.
"Ja sitten sinä he- heh- he- heittäydyit lattialle ja mutitisit jotain omaa", Kanon nauroi punoittaen lievästi kaikesta nauramisesta.
"Hahaha! Sinä sanoit mutitisit!" Miku nauroi. Pojat olivat nauraneet viimeiset kaksi tuntia tauotta.
"Ikään kuin sinä et koskaan tekisi virheitä", Kanon naurahti.
"En teekään. Minä olen voittamaton Miku!" Miku huudahti painautuen makaamaan sängylle, jonka päällä hän oli vielä hetki sitten istunut.
"Etkä ole. Et sinä pysty ihan kaikkeen", Kanon sanoi naurahtaen taas.
"Olen, minä olen voittamaton. Ja minä olen kaikkeen pystyvä. Todistan sen sinulle", Miku sanoi kohottautuen vaivalloisesti istumaan jälleen.

Hän työnsi karkkipapereita sängyltä maahan ja meni istumaan kasvotusten Kanonin kanssa.
Mikua alkoi naurattaa taas.
Kanonkin alkoi nauraa.
"Kuinka paljon kello on?" Kanon kysyi vetäen kännykkänsä taas esiin taskustaan. "23:59! Melkein kaksitoista!"
"Ole hiljaa, minä todistan sinulle että pystyn kaikkeen", Miku sanoi tarttuen Kanonia olkapäistä.
"Mi- mitä ihmettä sinä teet?" Kanon kysyi hymyillen.
"Ole hiljaa, kun minä todistan", Miku sanoi nojautuen lähemmäs Kanonia.

[AntiPop]

Aivan ihana :''D Jostakin hassusta syystä en tätä kyllä ole vanhassa lafissa lukenut~

Tykkään tosi paljon sinun kirjoitustavastasi. Heti alusta asti tarina lähti vetämään mukaan. Henkilöiden luonteet vaikutti loppuun asti hiotuilta, ja ne oli kaikki sopivan erilaisia keskenään.

Odotan tietysti innolla jatkoa~

Nyt tuli tällainen lyhyt ja turha kommentti, mutta laitoinpa sentään jotain XD

[muffinssi]

Luin tämän vanhassa lafissa ja tämä oli toinen sinun kirjoittamasi fic, jonka luin. Juuri tämä sai minut rakastumaan näihin parituksiin, eikä ihmekään, jos tämä kerran on ensimmäinen onnistunut ficcisi näillä parituksilla. Muistaakseni olen lukenut tämän jo kahdesti, mutta kun näin tämän tulleen tänne, niin en tietenkään voinut vastustaa kiusausta :D. Tämä on sellainen, johon on aina mukava palata uudestaan.

Rakastan sitä, miten Miku ja Kanon ovat ihan sekaisin, mutta ajautuvat kuitenkin vääjäämättä kohti... niin, kohti toisiaan varmaan. Heidän ajatuksensa ovat niin huvittavia, kun he ovat niin sekaisin. Ja sekin on kivaa, että vaikka Bou ja Teruki pitävät toisistaan jo heti ensimmäisestä luvusta lähtien, niin he eivät kuitenkaan ihan heti ala seurustella. On paljon aidomman tuntuista, kun edetään vähän hitaammin. Vaikka toisaalta, eihän tässä oikeasti kulu kuin muutama päivä... ja viikko koko ficin tapahtumissa.

Luvussa 2 yksi kohta pisti silmään...

Teruki näytti hämmästyvän ja alkoi takellella hämmästyneen näköisenä.

... kun siinä on tuo hämmästyä kaksi kertaa, vaikkakin eri muodossa. Ei se nyt kamalasti haittaa, mutta se pisti silmään, kuten sanoin.

Ja löysin pari pientä kirjoitusvirhettä:

Bou myönty.

Miku pysähty Mein eteen katsoen tyttöä silmiin.

Molemmista puuttuu i, myöntyi ja pysähtyi. Nuo olivat siis toisesta ja kolmannesta luvusta. Oikeastaan löysin vielä kolmannenkin virheen, mutta se katosi >D, toivottavasti joku muu löytää sen.

Tämä on ehdottomasti yksi lempificeistäni<3 ja sinä lempikirjoittajani<3<3. Tätä on helpompi kommentoida pienemmissä osissa, ehkä keksin jotain sanottavaa vielä lopuistakin luvuista. Kiitos ^o^.

[Yumi]

Oi, tämä ficci on jotain niin söpöä ja ihanaa x3
Kuten myös tietenkin kaikki muutkin kirjoituksesi : D

Sori, en nyt osaa kirjoittaa mitään rakentavaa kommenttia X''D

Mutta jatkoa siis odottelen innolla ~

[MeLChan]

Elikkäs...
...mun piti tulla kommentoimaan tätä jo aikasemmin ja jo aikasemmassa lafissa ku en tainu sielläkään tätä kommentoida...
...mut sit en ikinä keksiny mitään ku alotin kirjottamisen -___-''

Oot mahtava kirjottaja ja rakastan sun ficciis koko sydämeni pohjasta!
Tekstin ulkoasu nätti ja sitä on mukava lukea.. itse en ainakaan ole järkyttäviin virheisiin törmännyt enkä mihinkään muuten ärsyttävään lauseeseen/sanaan.
Tarina on rakastettava... muuta siitä en osaa oikeestaan sanoo (joka on tosi tylsää mut en oo mikään kriitikko.. sorry ):
Tätä lukiessa ei käy aika tylsäksi, vaikka oiskin lukenu tän moneen kertaan (ite luen ny kolmatta) enkä siltikään oo kommentoinu viel kertaakaan. . .

Nelosen loppu on kiva. . hyvä idea --> samalla todella ilkeä sellainen >D
(onneksi itte satuin lukeen tän silleen et sain lukee putkeen koko tarinan :)

Oon huono kriitikko enkä keksi enää muuta,
mutta seuraavia osia yritän kommentoida hyvin ja tehdä kommentit paremmalla ajalla ku nyt puolnukuksissa (onneks huomenna saa nukkua <3 )

Kiitos^^

[Chubare]

Luin tään pari päivää sitten, mutta en jaksanut kommentoida silloin ja nyt oli aikaa niin kommentoin. :P
Ja jo tässä alussa sanon tuon kolmannen virheen muffinssin luettelemia virheitä jatkaen:

"Halutko hupparin? Minulla ei nimittäin ole yhtään kylmä"

Pitäisi olla siis haluatko.
Ja nyt lukiessa rupesi häiritsemään muutamat huutomerkit. Jäin tuijottamaan lauseen loppua silleen:"ò___ó Murr.. Huutomerkki. Tuo ei käy tuohon." :'D Hömm löytyisköhän esimerkkiä...

Teruki halusi sopia treffit hänen kanssaan koulusta erottamisen uhallakin!

Ei se nyt paha ole, mutta ite en kauheasti huutomerkeistä välitä ja lukeminen keskeytyy joskus aika pahastikin. :'>

Kolmatta osaa pitää ihan erikseen näin kommentoida.
Siis se oli minusta ihanasti kirjoitettu, kun välillä oli vauhdikkaampia kohtia (siis kaikki missä Miku esiintyi) ja rauhallisempia (Bou, Teruki kohdat). Niin siinä jännitys pysyi yllä, kun Miku on soittamassa Kanonille ja sitten se hyppääkin Bouhun ja Terukiin. Ja kauhee into olisi lukea se puhelu miten menee ja sen jälkeinen juttu. Ja, kun puhelu oli ja sitten tuli TAAS välijuttu. Olin ihan kauhuissani. "Eijeijei. Ei välijuttua! Oli niin hyvä kohta justiinsa! Voiei. o___O OMG. What happen?!" Vaikkakin se "välijuttu"(krhm. Bou ja Teruki kohta siis) oli hyvä, kun se tuli siihen. 8)
Ja näin. :'D Tiedätkös mitä tarkoitan? :">>

Pahuksen Kanon. Miku ei voinut vastata totuudenmukaisesti tuohon kysymykseen...

Lähipäivinä aina oltuaan Kanonin seurassa, hän oli alkanut selittää jotakin outoa ja vetänyt varsin kummallisia päätelmiä heidän keskusteluistaan.

Tässänäin luulin, että se vaihtuu silleen pari tuntia eteenpäin. Siis tuon välijutun jälkeen se ois kertonu todellisen syyn ja tuossa alemmassa kohassa se ois jo matkalla kotiinsa. Muttaaah. Kylläpä se tuossa pidemmälle lukiessa jo selviää, ettei niin ole. ^^"

Hän olisi 3 ja puoli tuntia myöhässä, jos hän nyt lähtisi kouluun.

Tuohon sopisi varmaan paremmin kirjoittaa kolmonen kirjaimin.. Kun eikös se pidä kymmenestä alaspäin kirjottaa numerot kirjaimilla.

Kirjoitat edelleenkin ihanasti ja rakastan ficcejäsi. <3
Hmm.. Ei kai tässä nyt muuta olekaan. :D Ja jatkoa odottelen. ^^

[Wiit]

No niin. Mulla on parikin syytä, miksi rakastan tätä ficciä:
1. Tää oli eka J-rock fanfiction minkä luin, vaikka en edes tiennyt mitään An Cafesta. Tai olin kuullut tyyliin yhden kappaleen, mutta tämän ficin takia aloin kuunnella bändiä tosissaan.
2. Olen siitä lähtien, kun luin tämän ensimmäisen kerran, lukenut kaikki ficcisi ja rakastan kirjoitustyyliäsi.
Näiden asioiden takia rakastan tätä ficciä.

Ja. Siis. Nyt itse tähän ficciin.
Rakastan tätä juonta! 83 Se on aivan ihana ja olet hienosti keksinyt kirjoittaa jokaisesta päivästä erikseen. Olet luonut hahmoille ihanat luonteet, myös näille ei-An Cafelaisille. Pidän myös kuvailusta, jota on paljon, kun joissain ficeissä sitä ei näe ollenkaan :<
Äääh, en osaa sanoa mitään fiksua -.-' Mutta kiitos paljon, kun laitoit tämän tännekin~

[HamtaroHam]

A/N: Kiitos ihan mielettömästi kaikille, jotka kommentoivat tätä! <3 Kiitos kehuista ja rakentavasta palautteesta, kiitos KÄRSIVÄLLISYYDESTÄNNE! Oon ollu kauheen laiska korjaamaan näitä vanhoja ficcejä :/ Nyt kuitenkin tämä on korjattu kokonaan! Mutta omaks puolustuksekseni sanon, että oli nää kyllä pitkiä osia :D
Toivottavasti pidätte näistä! <3

5. luku - Perjantai

Kaikkialla Mikun ympärillä oli pimeää, vain hänen edessään näkyi selkeä valopilkku.
Kanon.
Ja pojan kasvot.
Ja pojan kasvoilla huulet.
Miku ei ollut aivan varma siitä, miksi piti kiinni Kanonin olkapäistä ja tuijotti tämän huulia, mutta hän tiesi aikovansa todistaa pojalle jotakin.
Miku siirsi kätensä Kanonin olkapäiltä tämän poskille ja katsoi nyt toista poikaa silmiin.
Kanon näytti hieman hämmentyneeltä, mutta kuitenkin hän katsoi Mikun silmiin siirtämättä katsettaan muualle.
Miku nojautui vähän lähemmäs Kanonin kasvoja, huulia lähinnä. Hän huomasi mustahiuksisen sulkevan silmänsä, hänkin päätti sulkea omansa.
Samalla Miku tajusi suutelevansa Kanonia suoraan huulille.

Hän uppoutui suudelmaan, keskitti kaikki ajatuksensa ystäväänsä edessään. Hän tunsi Kanonin vastaavan suudelmaan varovasti.
Hän kietoi kätensä Kanonin niskan taakse ja tämä vei omat kätensä Mikun hiuksiin.
Poikien suudelma muuttui varovaisesta intohimoisemmaksi kielisuudelmaksi...
Miku irrotti otteensa Kanonista ja mustahiuksinenkin vetäytyi pois hänen luotaan. Molemmat hengittivät tiheästi suudelman jäljiltä.
"M mitä sinä tuolla oikein halusit todistaa?" Kanon kysyi. Niin pimeässä Miku ei kunnolla erottanut toisen kasvoilla olevaa ilmettä.
"En ainakaan sitä, ettenkö olisi homo", Miku mutisi naurahtaen.
Hetken aikaa molemmat pojat vain istuivat hiljaa paikoillaan, niin että molempien hengitys kerkesi tasaantua. Kanon avasi suunsa hämmästyneen näköisenä kai sanoakseen jotain, mutta ääntäkään ei kuulunut.

Mikun kännykän soittoääni alkoi soida. Poika manasi puhelimensa sekä siihen soittajan mielessään ja huokaisi kyllästyneenä.
Hän nousi Kanonin sängyltä ja veti puhelimen taskustaan. Soittaja oli äiti.
"Mmh, kuka soittaa?" Kanon kysyi epäröiden. Hän ei katsonut toista poikaa silmiin.
"Äiti... En viitsi vastata", Miku sanoi valmiina hylkäämään puhelun.
"Vastaa nyt, hän huolestuu muuten", Kanon patisti, katsomatta toista vieläkään. Nolottiko Kanonia?
Miku huokaisi uudestaan ja otti puhelun vastaan.

"Missä sinä olet?" kuului äidin vihasta tärisevä ääni.
"Kanonilla", Miku vastasi venytellen. Hänen huuliaan kuumotti yhä suudelman jäljiltä, aivan kuin niihin olisi jäänyt poltettu jälki Kanonin huulista. Jotenkin hassulla tavalla hän tunsi itsensä itsevarmaksi ja hyväksi, onnelliseksi.
"Tule kotiin nyt heti!" äiti vaati. Miku pystyi kuvittelemaan äitinsä hänen huoneessaan, polkemassa jalalla lattiaa, puhelin painettuna vasten korvaa.
"Sano pari hyvää syytä, niin saatan harkita", Miku sanoi laiskasti.
"Olet kotiarestissa! Etkä ole vieläkään siivonnut huonettasi tai vienyt vaatteitasi pesuun!" äiti huusi.
"Mitä väliä sillä on, olenko kotona vai missä? Siivoan sen huoneen kuitenkin joskus –"
"Miku! Sanoit noin jo kuukausi sitten!"
Kanon kuuli ilmeisesti äidin sanat ja alkoi nauraa.
"Tämä ei ole yhtään hauskaa!" Mikun äiti kivahti.
"En minä nauranut", Miku hymähti.
"Ei kiinnosta, kotiin ja heti!"
"En tule, anna minun olla! Mitä väliä sillä on sinulle, jos en mene kouluun tai en jää joka ilta kotiin?" Miku iski takaisin.
"Koska minulla on vielä muutama vuosi aikaa kouluttaa sinusta astetta parempi ihminen. Siksi!" äiti pauhasi.
"Kouluta ensin itsesi ja tule vasta sitten komentelemaan minua", Miku sanoi lopettaen puhelun ja katkaisten virran puhelimestaan.

Kanon istui yhä sängyllä hymy huulillaan.
"Etkö ole oikeasti siivonnut huonettasi kuukauteen?" hän kysyi.
"En. Itseasiassa en ole tainnut siivota sitä kahteen kuukauteen", Miku myönsi istuutuen Kanonin viereen.
Mustatukkainen huokaisi ja vilkaisi maahan pudonneita roskia.
"Siivotaanko kuitenkin minun huoneeni nyt?" hän ehdotti nousten sängyltä.
"Minua alkoi väsyttää ihan kauheasti", Miku sanoi laskien päänsä Kanonin tyynylle.
"Älä viitsi, ei näitä roskia ole paljon", toinen sanoi tarttuen Mikun kädestä kiinni ja vetäen pojan ylös.

Ruskeahiuksinen huokaisi ja otti maasta yhden pienen karkkipaperin ja vei sen roskiin. Hän palasi takaisin sängylle ja painoi päänsä tyynyyn, sulkien silmänsä.
Hetken kuluttua Kanon istui sängylle.
"Montako roskaa sinä veit?" hän kysyi.
Miku avasi silmänsä, eikä huomannut mitään eroa näkökenttänsä valoisuudessa, huoneessa oli todellakin hyvin pimeää. Sähkökatkosta ei oltu vieläkään saatu korjattua.
"Yhden pienen", Miku kertoi kierähtäen selälleen. Hän erotti Kanonin vartalon ääriviivat pimeässä.
"Voi sinua", Kanon hymyili tullen Mikun viereen makaamaan.
"Väsyttääkö sinuakin?" Miku kysyi kääntäen katseensa vatsallaan makaavaan poikaan.
"Vähän", mustatukkainen myönsi sulkien silmänsä.

Miku kumartui lähemmäs Kanonia ja suuteli poikaa jo toisen kerran tämän vuorokauden aikana.
Tällä kertaa Kanon hämmästyi hieman, mutta vastasi suudelmaan jälleen aluksi varovaisesti, kunnes suudelma muuttui varmemmaksi molempien osalta.
Kun he pääsivät kielisuudelma-tasolle, Miku kietoi kätensä jälleen Kanonin ympärille ja tämä kietoi omat kätensä hänen ympärilleen.
Siinä samassa Miku tajusi, mitä he ihan oikeasti tekivät.
Hän lopetti suudelman ja jäi tuijottamaan Kanonia hieman peloissaan. Kanon avasi silmänsä ja katsoi Mikua.
"M-minä..." Miku aloitti, muttei keksinyt lauseelleen jatkoa. Kanon kääntyi seinää päin, eikä Miku viitsinyt sanoa enää mitään.

~

Kanon heräsi puhelimen herätyskellon hälytysääneen. Hän oli asettanut sen soittamaan joka aamu automaattisesti seitsemältä.
Hän kaivoi puhelimen taskustaan ja painoi sen nopeasti kiinni. Hän ei ollut vaihtanut eilen vaatteitaan, hänen yllään oli yhä koulupuku. Kanon sattui vilkaisemaan viereensä ja näki sängyllä makaavan Mikun.
Silmät suljettuina, selällään makaava poika hengitti rauhallisesti. Hän nukkui ilmeisesti yhä.
Kanonin huulille kohosi hymy, mutta siinä samassa hän muisti kuinka yöllä ne huulet olivat painautuneet Mikun huulia vasten...
Kanon henkäisi nopeasti Mikun räpäyttäessä silmiään. Poika kohottautui istumaan ja avasi silmänsä varovasti, räpytellen niitä koko ajan kiivaasti.
"Huomenta", Miku sanoi. Hän ei tuntunut muistavan edellistä iltaa.

Aurinko paistoi huoneen ikkunoista sisään, eikä Kanon tiennyt, oliko talossa yhä sähkökatkos vai eikö. Hän nousi ylös ja kokeili laittaa valot päälle.
Kattolamppuun syttyi valo ja Miku taputti muutaman kerran käsiään. Kanon kiiruhti vanhempiensa makuuhuoneeseen, joka oli kuitenkin tyhjä. Sänky oli koskematon, kukaan ei ollut nukkunut siinä.
Tai siltä se aluksi vaikutti.
"Huomenta Kanon!"
Kanon säpsähti kuullessaan äitinsä äänen selkänsä takaa.
"H- huomenta", hän sanoi kääntyen katsomaan äitiään. Tämä oli pukeutunut työasuun ja näytti muutenkin siltä, kuin olisi juuri lähdössä töihin.
"Mikset kertonut, että sinulla oli kaveri yökylässä?" äiti kysyi hymyilen erityisen leveästi. Kanon hämmästyi.
"Olisiko pitänyt?" hän kysyi epäröiden hieman.
"Olisi tietenkin! Tulimme yöllä kotiin, isä meni heti nukkumaan, mutta tulin tarkistamaan nukuitko sinä varmasti jo. Kun näin sinut nukkumassa kädet sen tytön ympärillä –"
"Huomenta", sanoi yllättäen Kanonin huoneesta juuri ulos astunut Miku unenpöpperöisenä.
Kanonin äidin ilme muuttui kertaheitolla. Hänen huulensa puristuivat yhteen ja silmät rävähtivät ammolleen.
"Niin tuota, hän on Miku. Kaverini, joka oli yökylässä..." Kanon mutisi nolona. Äiti katsoi Mikua kuin spitaalista! Eiväthän he olleet kuin nukkuneet samassa sängyssä.
Nukkuneet kädet toistensa ympärillä.
Suudelleet yöllä kahteen kertaan...
Kanon uskalsi kohottaa silmiensä katseen äitinsä tummanruskeisiin silmiin. Silmien katse oli vakava.
"Hei Miku. Teillä on varmaan kamala nälkä, tulkaa syömään aamupalaa ennen kuin lähdette kouluun", Kanonin äiti sanoi hieman jäykästi ja kiiruhti keittiöön.

Kanon vilkaisi nopeasti Mikua ja tunsi punastuvansa.
"Onko äidilläsi homofobia?" Miku kysyi.
"E-en minä tiedä. Mutta vaikka olisikin, niin miten se meihin liittyy?" Kanon vastasi katsoen Mikua. Ruskeatukkainen poika näytti siltä, kuin olisi halunnut huvittuneena sanoa jotain. Miku ei kuitenkaan sanonut mitään, tyytyi vain kohauttamaan olkiaan.
"Meillä on molemmilla jo koulupuvut päällä, voimme mennä suoraan syömään", Kanon ehdotti.
"Onko sinulla geeliä?" Miku kysyi pöyhien hiuksiaan.
"On, mutta kelpaat sinä noinkin", Kanon sanoi hymyillen. Miku naurahti ja mutisi itsekseen jotain tyytyväisen näköisenä. Kanon kuvitteli lukeneensa pojan huulilta sanat 'miten homous meihin liittyy', muttei tietenkään voinut olla ihan varma.

"Huomenta, pojat", Kanonin isä toivotti sanomalehden takaa vilkaistuaan, ketkä olivat juuri astuneet keittiöön.
"Huomenta", Miku ja Kanon kajauttivat kuin yhdestä suusta. Pojat istuivat pöydän ääreen ja katsoivat edessään olevia voileipiä ja mehulaseja.
"Voinko syödä tämän?" Miku varmisti osoittaen leipää lautasella.
"Tietenkin", Kanon rohkaisi ja haukkasi palan leivästään. Mikukin otti leivän ja alkoi syödä innoissaan. Mustahiuksinen jäi katsomaan, kun poika vei leivän huulilleen ja pois, vaihtoi mehulasiin, vei sen huulilleen ja pois.
"Kanon, syö", äidin ääni patisti vakavana. Kanon havahtui mietteistään punastuen hieman ja jatkoi ruokailuaan.

~

"Sinun äitisi mitä?" Miku varmisti huudahduksen kera koulumatkalla. Bou vilkaisi nyt Kanonia, joka oli puhunut Mikun kanssa kahden kesken.
"Luuli sinua tytöksi ja suuttui siitä, kun nukuimme samassa sängyssä. Siis, suuttui siksi, että sinä olitkin poika", Kanon mutisi selvennykseksi toiselle.
"Minähän kysyin sinulta onko hänellä homofobiaa!" Miku parahti pöyhien nopeasti hiuksiaan vähän.
"Homofobiaa?" Teruki hämmästeli ja katsoi Kanonia ja Mikua kummastuneena. Bou päätti yhtyä tuijotuskerhoon.
"Siis, emme me varmaan ihan heteroilta vaikuttaneet nukkuessamme samassa sängyssä", Kanon mutisi punaisena.
"Kädet toistenne ympärillä, huulet yhteen liimautuneina... No ette varmasti vaikuttaneet heteroilta", Bou myönsi.
"Bou!" Miku huudahti silmät ammollaan.
"K- kuka väitti että jonkun kädet olivat jonkun ympärillä, tai... tai huulet yhtään missään..." Kanon mutisi taas melko epävakuuttavasti.
"Ei kukaan, ei kukaan..." Bou sanoi virnistäen Terukille, joka alkoi hymyillä.

"Entäs te kaksi? En ole kuullut teidän treffeistänne vielä yhtään mitään", Miku iski takaisin.
"Me olimme elokuvissa ja sitten lähdimme koteihimme. Siinä se", Teruki totesi kohauttaen olkiaan.
"Pahuksen luuserit, ette edes suudelleet", Miku sanoi pudistaen päätään. Teruki puristi huulensa yhteen ja Bou katsoi Mikua vihaisena.
"Mitä? Jos te rupeatte vihjaamaan meistä jotain homoihin liittyvää, niin saammehan me nyt kertoa oman mielipiteemme teille. Kaiken lisäksi, te olette olleet koko vuoden toisissanne kiinni kuin iilimadot. Hyvä että olen joskus päässyt puhumaan Boulle, kun hänellä ei ole ollut aikaa. Aina on pitänyt ajatella Terukia. Ja Teruki! Hän on vain piirrellyt kuvia Bousta, ei hänelläkään ole ollut aikaa tehdä mitään muuta. Huh sentään, iilimadot", Miku paasasi kyllästyneenä. Sitten hänen huulilleen kohosi viekas virne ja hän alkoi hyräillä häämarssia, leikki levittävänsä punaisen maton Terukin ja Boun jalkojen juureen ja heitti näkymätöntä riisiä heidän päälleen.
"Onnea iilimatoparille!" Miku huusi kahmaisten sylistään jälleen näkymätöntä riisiä ja viskaten sen parin päälle.
"Miku, lopeta", Bou pyysi tiukasti.
"Ole hiljaa, minun käsitykseni mukaan iilimadot eivät osaa puhua", Miku hyssytteli jatkaen häämarssia.
Kanon alkoi nauraa Boun ja Terukin seistessä vakavina paikoillaan ja Mikun pomppiessa heidän ympärillään käsillään huitoen. Hän kaivoi kameransa esiin koululaukustaan ja laittoi sen päälle.
"Teruki, haluatko ottaa tämän suloisen blondin tässä sinun... ööh... aviomieheksesi?" Miku kysyi vääntäen kasvoilleen autuaan ilmeen.
Teruki pyöräytti silmiään.
"Hienoa! Entäs te, Bou? Haluatteko ottaa tämän hujopin tässä, tuota... aviomieshän hänkin varmaan on?" Miku varmisti Kanonilta. Kanon nyökkäsi naurunsa lomasta ja nappasi ystävistään muutaman kuvan.
"Niin, aviomieheksesi siis?" Miku kysyi kääntyen katsomaan Bouta, joka tuijotti takaisin kädet ristittyinä rinnalle. Bou ja Teruki eivät näyttäneet kovin iloisilta.
"Mahtavaa, häämarssi soimaan!" Miku sanoi osoittaen Kanonia, joka alkoi hyräillä häämarssia hänen ohjeistuksensa mukaan.
"Voitte suudella... ööh... toisianne, en voi sanoa morsianta, koska te olette homoja. Mikä harmi, te homot iilimadot", Miku lällätteli ja asteli Boun ja Terukin luo. Hän kohotti kätensä ja vei toisen käsistään Terukin pään taakse, toisen Boun pään taakse ja ohjasi sitten molempien päät yhteen.
Bou tunsi Terukin huulet nenäänsä vasten ja tajusi itse suutelevansa Terukin leukaa.
Mikun raikuva nauru kuului heidän vierestään.
"Saitko kuvan, Kanon?" hän kysyi kyynelet silmissä. Bou riuhtaisi itsensä irti Mikun otteesta ja kääntyi katsomaan nauravaa Kanonia.
"Sain", mustahiuksinen nauroi heilutellen digikameraa käsissään.
"Et kai sinä oikeasti ottanut kuvaa?" Bou huudahti. Hän tiesi kuulostavansa oikeasti vihaiselta, muttei välittänyt, Kanon näytti todellakin pelästyneen hänen huudahdustaan.
"E-enhän minä nyt oikeasti mitään kuvaa ottanut, vitsi vain", poika vakuutteli nousten ylös maasta. Pojan koulupuku oli vähän ryppyinen.
"Tiedättekös, me myöhästymme koulusta", Teruki sanoi nopeuttaen askeliaan.
"Tiesittekös, me olemme jo valmiiksi myöhässä koulusta", Miku sanoi ja otti muutaman juoksuaskeleen koulun suuntaan. Muut kolme seurasivat perässä.
Bou näki Mikun huulilla pienen hymyn, muttei voinut olla varma tuon hymyn syystä.

~

Koulun kello soi, oppitunti vaihtui ja pojat suuntasivat kohti kuvaamataidon luokkaa. Teruki oli innoissaan, hän piti piirtämisestä kovasti. Miku piti tunneista lähinnä siksi, että niillä sai jutella ihan luvan kanssa.
Pojat valitsivat neljän pulpetin ryhmän ja istuivat niin, että kaikki näkivät toisensa.
"Huomenta oppilaat", opettaja sanoi tullessaan luokkaan.
"Huomenta, opettaja!" oppilaat kajauttivat vastaukseksi.
"Tänään me maalaamme vesiväreillä. Hakekaa tarvikkeet kaapista, kerron teille pian aiheen."

"Teruki, juokse jo. Emme voi kaikki rynnätä hakemaan tarvikkeita, niin sinä voit tuoda kaikille, eikös vain?" Miku ehdotti hymy huulillaan.
Teruki pyöräytti silmiään, mutta lähti hakemaan vesivärejä ilman vastaväitteitä.
"Kerro nyt, mitä teidän treffeillänne oikeasti tapahtui", Miku kuiskasi vaaleahiuksiselle ystävälleen, kun oli varma siitä, ettei Teruki kuulisi.
"Kävi juuri niin kuin Teruki sanoi. Kävimme elokuvissa ja menimme sitten kotiin", Bou kuiskasi takaisin.
"Ette voi olla tosissanne! Ettekö te ihan oikeasti edes suudelleet?" Miku kysyi hämmästyneen näköisenä.
"Olemmeko me Terukin kanssa sinun mielestäsi sitten niin selvä pari, että kaksien ensimmäisten treffien jälkeen meidän kuuluisi jo hypätä sänkyyn?" Bou tokaisi hiljaa. Sitten hänen kasvoilleen ilmestyi leveä ja viekäs hymy.
"Niin kuin te teitte", hän sanoi osoittaen Kanonia ja Mikua. Pojat kavahtivat molemmat kauemmas Bousta ja alkoivat pudistella yhtäaikaa päitään.
"Totta, ei se mennytkään niin. Te ette nimittäin käyneet yksilläkään treffeillä", vaaleahiuksinen sanoi hihitellen.
"Ole hiljaa", Miku tokaisi Boulle Terukin tuodessa vesivärejä ja siveltimiä heille kaikille.
Kanon katsoi edessään olevaa tyhjää paperia punoittaen hieman.

"Tämänpäiväisenä aiheenamme on saada paperille aikaiseksi jokin eläin vesivärejä käyttämällä. Voitte hahmotella lyijykynällä. Tärkeintä on, että käytätte vahvoja ja tummia värejä", opettaja alkoi selostaa.
Pojat kaivoivat penaaleistaan esille lyijykynät ja Teruki alkoi heti raapustaa paperille jotain.
Boun piti miettiä hetki, mutta alkoi kuitenkin sitten luonnostella paperille jotain. Hän katsahti Mikua, joka oli ottanut heti vesivärit käyttöönsä, oranssia väriä oli mätkitty paperille vähän sinne tänne.
Kanonin paperi oli kokonaan tummanvihreäksi laveerattu. Hän alkoi luonnostella laveerauksen päälle jotain lyijykynällä.

"Teruki, mitä sinä maalaat?" Bou kysyi puolen tunnin kuluttua. Teruki nosti päänsä ja kohotti työnsä.
Paperilla oli siro, pitkäjalkainen kauris pimeässä metsässä.
"Upea!" Miku huokaisi katsahtaen sitten omaa työtään.
"Miku, mikä tuo on?" Bou kysyi hitaasti.
"Tiikeri, eikö sitä nyt muka heti näe?" Miku kysyi koppavasti, kohottaen hänkin oman työnsä esille.
Paperilla oli oranssi läikkä, johon oli vedetty mustia raitoja vähän kaikkialle. Mustat pisteet esittivät mitä todennäköisimmin silmiä ja vaaleanpunainen isompi piste oli nenä.
"Se on tosi... söpö", Kanon kehui hymyssä suin katsoessaan Mikun kuvaa.
"Mitä sinä sitten teit, Kanon?" Teruki tiedusteli.
Mustahiuksisen työssä komeili suurisuinen sammakko, jonka suuret, valkoiset silmät keräsivät huomion.
"Hieno tuokin. Mitä sinä teit, Bou?" kysyi heidän taakseen yllättäen ilmestynyt opettaja.
"Minä maalasin Mikun", Bou sanoi hymyillen suloisesti.
"Hei, aiheena oli piirtää eläin", Miku hämmästyi, katsoen Bouta hieman epäileväisenä.
"Niin, mutta Mikuhan on eläin! Tai niin ainakin Kanon sanoi", Bou sanoi hymyillen hämmästyneelle Kanonille suloisesti.
"Kanon?" Miku kysyi ällistyneenä.
"E- en ole sanonut mitään sellaista", mustahiuksinen vakuutti punaisena.
"Oletpas! Kerroit samalla, kuinka älyttömän hyvä Miku oli sängyssä!"
"Kanon!" Miku huudahti silmät ammollaan.
"Minä lupaan, etten ole sanonut mitään tuollaista!" Kanon vakuutti epätoivoisena pöytäryhmäläisilleen.
Bou nousi seisomaan tuolinsa päälle ja kajautti kovaan ääneen koko luokalle: "Miku on Kanonin mielestä hyvä sängyssä!"

Koko luokka mykistyi. Siinä samassa tuolilla seisovan Boun naamaan lensi kupillinen likaista vettä.
"Pthyi! Mitä sinä teet?" Bou kysyi kimeällä äänellä veden heittäneeltä Mikulta.
"Mitä sinä teet?!" Miku huudahti nousten hänkin seisomaan.
"Minähän vain kerron ihmisille Kanonin öiset salafantasiat sinusta", Bou sanoi hymyillen viekkaasti.
Yllättäen Miku otti vesiväripaketin pöydältä ja länttäsi kosteat vesivärit vaaleahiuksisen naamaan.
"Miku! Minulla on meikkiä!" toinen huudahti avaten silmänsä.
"No nyt se on vielä vähän värikkäämpi", Miku totesi näyttäen keskisormeaan Boulle.
"Älkää tapelko, lisäksi keskisormen näyttäminen on koulussa kiellettyä", opettaja sanoi koittaen taannutella Mikun ja Boun välille syntynyttä hieman toispuoleista kinastelua.
Bou näytti tyytyväiseltä, Miku vihaiselta.

Miku nousi myös seisomaan tuolilleen ja kajautti nyt hän vuorostaan luokalle: "Bou otti Terukilta viimeyönä suihin, sanoi sen olleen aikamoinen makuelämys!"
"Tuo ei ole totta!" Bou kiljaisi kovaan ääneen.
"Eikä ole sekään, että Kanon olisi väittänyt minun olevan hyvä sängyssä", Miku tokaisi.
"Mutta kun se on Kanonin suurin unelma. Päästä sänkyyn sinun kanssasi."
"Eikä ole!" huusivat Kanon ja Miku samaan aikaan.
Kauhistunut opettaja katsoi kahta tuoleillaan seisovaa poikaa hieman neuvottoman näköisenä.
"Kanon, teidän yhteisessä hetkessänne ei ole mitään hävettävää –", Bou alkoi selittää, mutta siinä samassa myös Kanonin käyttämä vesiväreistä likainen vesi lennähti Boun päälle.
"Kiitos vaan", vaaleahiuksinen tokaisi laskeutuen alas tuolilta. Mikukin päätti tulla alas ja sillä aikaa kun hän laskeutui, Bou kastoi siveltimensä mustaan vesiväriin ja piirsi pojalle nopealla kädenliikkeellä viikset.
"Mitä sinä nyt teit?" Miku parahti koittaen katsoa ylähuultaan.
"Piirsin sinulle viikset", Bou sanoi hymyillen suloisesti.
"Nyt sinä kyllä..." toinen uhkasi tarttuen Bouta kädestä niin, ettei tämä päässyt minnekään. Miku otti oman siveltimensä pulpetilta ja alkoi sotkea vaaleahiuksisen naamaa niin nopeasti ja niin monilla eri väreillä kuin vain oli mahdollista.
"Miku, älä!" Bou kiljui koittaen riuhtoa itseään irti pojan otteesta.
"En jatka, jos sinäkin lupaat lopettaa", Miku sanoi ottaen siveltimeen hiukan lisää punaista ja maalaten Boun poskia.
"Hyvä on, minä lupaan!"
Miku päästi irti vaaleahiuksisesta, joka nopeasti otti siveltimen hänen kädestään ja näytti kieltään hänelle.

Teruki tuli rauhallisesti Boun luo punoittaen kasvoiltaan hieman.
"Olen aina tiennyt sinun olevan värikäs persoona, mutta..." Teruki aloitti nauraen. Bou löi toista kevyesti keskelle vatsaa ja kohottautui sitten kuiskaamaan jotakin tämän korvaan.
Teruki nyökkäsi hymyillen ja kääntyi sitten katsomaan Mikua.
"Saat luvan pyytää anteeksi sitä... suihinotto-juttua", hän vaati.
"En varmasti pyydä. Se oli kuitenkin totta", Miku sanoi seisten paikoillaan, kyräillen Bouta ja Terukia kulmiensa alta.
"Ei ollut, mutta itsepähän päätät", Teruki sanoi. Hän otti nopeasti Mikun molemmista käsistä kiinni ja vei kädet pojan selän taakse. Bou kastoi siveltimet veteen ja alkoi nyt hän vuorostaan vedellä viivoja Mikun kasvoihin. Aikaisemmin piirretyt viikset liukenivat pois ja Bou pyyhki mustat tahrat pois hihallaan. Hän jatkoi silti värittömien viivojen vetelemistä Mikun naamaan.
"Älkää! Lopettakaa!" Miku pyysi nauraen.
"Mutta sinähän pidät tästä. Kanon voisi vielä tulla pitelemään sinua poskista kiinni, voisitte suudella ja voisimme värjätä teidän molempien naamat", Bou sanoi kutitellen siveltimellä Mikun nenänpäätä.
"Haista –"
"Enpäs. Tuntuuko Kanonin huulten kosketus tältä?" Bou kysyi vetäen kostean siveltimen Mikun huulien yli hitaasti.
"Lopeta jo!" Miku huudahti punastuen rajusti.
"Ei voi olla totta! Te suutelitte sittenkin!" Bou hihkaisi innoissaan. Hän kiiruhti Kanonin luo, veti hämmästyneen pojan ylös penkistä ja toi hänet Mikun eteen. Koko muu luokka tuijotti heitä neljää kiinnostuneena.
"Kanon, tuntuuko Mikun huulten kosketus tältä?" Bou kysyi vetäen siveltimen Kanonin huulien yli samalla lailla kuin oli tehnyt Mikulle.
"Tuota..." Kanon mutisi yhtä punaisena kuin Miku. Bou alkoi nauraa ja kasteli pensseliä lisää.
"Suutelitteko te vain huulille?" hän kysyi koskettaen märällä siveltimellä Mikun kaulaa.
"Bou, lopeta!" poika parahti koittaen pyristellä irti nauravan Terukin otteesta.
"Hei, ystäviltä ei salailla noin vakavia asioita. Kanon, Miku piti suudelmasta kaulalle. Suutele häntä uudestaan", Bou patisti tönien mustahiuksista hennosti Mikua päin. Kanon oli niin epävarmalla tuulella, ettei pistänyt vastaankaan.
"Kanon, lupaa ettet sinä tee yhtään mitään!" Miku pyysi vilkaisten säikkynä Bouta.

Vaaleahiuksinen tönäisi Kanonin Mikun syliin ja Teruki päästi hetkeksi irti ruskeahiuksisen pojan käsistä. Miku työnsi Kanonin hellästi pois luotaan ja Teruki otti jälleen hänen käsistään kiinni, vieden ne uudestaan hänen selkänsä taakse.
"Bou..." Kanon koitti sanoa jotain, mutta Bou ei antanut hänelle lupaa puhua. Vaaleahiuksinen talutti tämän aivan Mikuun kiinni, poikien kasvot olivat muutaman sentin päässä toisistaan.
"Teruki, kallista Mikun päätä vähän taaksepäin", Bou pyysi. Miku koitti riuhtoa itseään irti Terukin otteesta, muttei pystynyt.
Kyynelet silmissä naurava Teruki piti yhdellä kädellä Mikun molempia käsiä selän takana ja toisella kädellä kallisti tämän päätä taakse.
"Ja nyt, Kanon, te kaksi suutelette", Bou sanoi innoissaan, vieden kätensä Kanonin pään taakse.
"Bou, älä viitsi –" mustahiuksinen aloitti, mutta Bou pudisti jälleen päätään.
"Viitsin, minä tosiaankin viitsin. Tiedän, että te molemmat haluatte tätä", tämä sanoi hymyssä suin ja painoi Kanonin pään Mikun kaulalle.
"Lopeta!" Miku parkaisi nopeasti Kanonin huulten painautuessa hänen kaulaansa vasten. Moni luokan tytöistä oli tullut kamerakännykän kanssa ottamaan kuvaa Mikun kaulaa suutelevasta Kanonista.
Kanon koitti vetää kasvojaan kauemmas toisen pojan vartalosta, mutta Bou ei päästänyt.
"Ei tuo ole mikään suudelma. Huulesi ovat ihan paikoillaan, Kanon", Bou voivotteli katsoen tarkkaan mustahiuksista.
"Bou, me lupaamme noille kahdelle, että jos Kanon nyt suutelee Mikun kaulaa kunnolla, me päästämme irti, eikö vain?" Teruki ehdotti virnistäen Boulle.
"Jep. Joten suutelepa jo, Kanon", vaaleahiuksinen hihkaisi innoissaan.

Tulipunainen Kanon katsoi nolona ympärilleen. Bou ei pitänyt kovasti vastaan, eivätkä Kanonin huulet enää koskettaneet Mikua.
“Tuo on kiristystä", Kanon huomautti koittaen riuhtoa itseään irti Boun molempien käsien otteesta. Eräs luokan tytöistä oli tullut auttamaan pitämään mustahiuksisen käsistä kiinni.
"Eikä ole, näin te pääsette teidän suhteenne alkuun mukavan eroottisella tavalla", Bou sanoi naurahtaen.
"Bou, en ole ikinä tavannut ihmistä, jolla olisi yhtä kieroutunut mielikuvitus kuin sinulla!" Miku huusi punaisena. Hän yritti yhä riuhtoa itseään irti Terukin ja jonkun auttamaan tulleen tytön otteesta.
"Ole nyt hiljaa vain, kuulin sinun huokaisusi, kun Kanon kosketti kaulaasi. Oikeastaan jo silloin, kun se sivellin kosketti! Mites sitten, kun Kanon suutelee kaulaasi? Housujesi etumukseen ilmestyy kohouma..."
"Bou! Turpa kiinni!" Miku huusi silmät yhteen puristettuina, kasvoiltaan punaisempana kuin koskaan ennen.
Bou naurahti taas ja vei Kanonin kasvot hieman lähemmäksi Mikun kaulaa.
"Tämä on nopeasti pois alta, jos sinä suutelet nyt oikein kunnolla", Bou sanoi vieden Kanonin kasvoja vieläkin lähemmäs.
"Lupaatko?" Kanon kysyi Mikun kaulaa vasten. Ruskeahiuksinen parahti taas.
"Miku, se oli vain kuumaa ilmaa, jota Kanon puhalsi. Hyvä luoja, sinulla on aika herkkä kaula", Bou sanoi pudistaen päätään, hymyillen kuitenkin innoissaan Kanonille. "Lupaan. Suutele jo, Miku odottaa tuskissaan."
Mustahiuksinen empi.
"Suudelman on kestettävä seitsemän sekuntia, eikö vain? Eikä suudelma ole sitä, että huulet ovat paikoillaan, Kanon", Teruki muistutti, pidellen yhä Mikun päätä paikoillaan hieman taaksepäin taivutettuna.
"Juuri niin. Seitsemän sekuntia siis, me laskemme kaikki yhdessä", Bou nyökkäsi. Hetken Kanon vain tuijotti tyhjää edessään huultaan purren. Loppujen lopuksi hän vilkaisi nopeasti Bouta, henkäsi syvään ja painoi huulensa Mikun kaulalle.
"Lopeta! Kanon, älä usko heitä! Lopeta!" Miku huudahti nopeasti, yrittäen kääntyillä puolelta toiselle. Teruki viittoi jotakuta kännykän kanssa heiluvista tytöistä ottamaan kuvaa Mikun kasvoista.

Kanon suuteli Mikun kaulaa, Bou huomasi pojan suutelevan tosissaan.
"Vielä viisi sekuntia", vaaleahiuksinen sanoi päästäen käsiensä otteen hitaasti irti mustahiuksisesta.
"Kanon! Lopeta!" Miku huusi. Hän inahti nopeasti jotain ja kevyt huokaus karkasi pojan huulilta.
"Lopeta!" hän huusi uudestaan. Jos oli mahdollista, hän punastui vielä lisää tajuttuaan huokaisun pääseen hänen huuliltaan.
"Kanon!" Miku huusi niin kovaa kuin jaksoi ja mustahiuksinen lopetti suudelman punaisena.
"Aika loppui, Kanon", Bou sanoi nauraen. Teruki ja tyttö päästivät irti Mikusta, joka punaisena istui paikalleen, haudaten kasvonsa käsiinsä. Kanon meni istumaan omalle paikalleen ja katsoi pulpetinkantta huultaan purren.

"Kuule, Miku..." Bou kuiskasi.
"Niin?" poika kysyi vihaisena.
"Miksi sinä huokaisit?"
Miku kohotti katseensa pulpetista Bouhun. Hän avasi suunsa ja mietti sanojaan.
"Koska... Saa kai sitä nyt huokaista ihan ilman syytäkin?" hän kivahti kääntyen katsomaan pulpettiaan jälleen.
Kello soi ja nauravat oppilaat suuntasivat kulkunsa koulun pihalle.
"Huokaisit, koska Kanon suuteli kaulaasi. Huomasin sen, hetki oli mielestäsi nautinnollinen. Nyt Kanonin fantasioilla on vastakaikua, aloit juuri ajatella häntä alasti, voit kuvitella teidät sänkyyn kahdestaan..." Bou kuiski Mikun korvaan.
"Mitääh?!" Miku kiljaisi keikahtaen tuolinsa kanssa. Kuului kova rämähdys ja pojan toinen kiljaisu.
"Au..." Miku valitti nousten vaivalloisesti ylös lattialta pidellen alaselkäänsä.
"Sattuiko sinuun?" Kanon kysyi kohottaen päänsä. Hän oli yhä aivan punainen.
"No mitäs luulet?" Miku mutisi nolona. Puna ei ollut hellittänyt hänenkään kasvoiltaan vielä ollenkaan.
"Mihin sinua sattui?" mustahiuksinen kysyi empien hieman.
"Takamukseen, hän toivoo, että lievität hänen kipujaan", Bou sanoi hymyillen tyytyväisenä.
Miku avasi suunsa jälleen ammolleen, sanomatta kuitenkaan mitään. Kanon kääntyi taas katsomaan pulpettiaan.
"Ja mitäköhän sinä oikein tarkoitit sillä kipujen lievittämisellä?" Miku sihahti vihaisesti Boulle hampaidensa välistä.
"En voi mitenkään tietää teidän esileikeistänne, mutta äskeisestä päätellen sinä taidat pitää siitä, kun sinua suudellaan kaulalle, vai mitä Miku?"
"Bou, ole hiljaa!" Miku huusi vilkaisten nopeasti, oliko Kanonkin kuullut. Ilmeisesti oli, poika nimittäin oli punaisempi kuin koskaan.
"Kuinkas te nyt noin nolostuitte? Mitä te oikein teitte viimeyönä...?" Bou kiusoitteli.
"OLE HILJAA!" Miku huusi uudestaan, lähtien kohti luokan ovea.
"Enpäs olekaan. Sinä putosit tuoliltakin, kun paljastin syyn huokailuillesi. Sinulle tuli kiva olo, kun ajattelit Kanonia. Älä huoli, kyllä Kanonillakin on kiva olo joka ilta, kun hän katsoo sinun kuvaasi ja..." Bou sanoi vilkaisten Mikua haarojen väliin.
"Sinä olet sairas!" Miku tokaisi harppoen ulos luokasta kovalla kiireellä.
Bou jäi katsomaan pojan perään, hymyillen tyytyväisenä.

~

Miku ei ilmestynyt seuraavalle tunnille. Kanon arveli pojan lähteneen takaisin kotiin, niin hän itsekin olisi halunnut tehdä.
Totisesti, koulu oli viimeinen asia hänen mielessään tällä hetkellä.
Äkkiä Kanon vilkaisi Bouta ja jätti tämän kiinni vilkuilusta.
"Mitä sinä tuijotat?" Kanon kuiskasi hieman töykeämmin kuin hänen oli tarkoitus.
"Anna minä teen pienen imitaation sinusta", Bou sanoi hymyillen. Hän katsoi pulpetinkantta haaveileva ilme silmissään. Hän alkoi hengittää syvään ja piirteli pulpetin kanteen jotain, ilmeisesti kirjaimia.
"Jos tuon oli tarkoitus esittää minua, niin en ota sitä positiivisena kommenttina", Kanon mutisi Boulle, joka oli lopettanut imitointinsa.
"Kyllä se oli imitaatio sinusta. Minun on pakko kysyä, mietitkö sinä Mikua?"
Kanon tunsi sydämensä jättävän yhden lyönnin väliin kauhusta. Bou katsoi häntä myötätuntoinen ilme kasvoillaan, odottaen vastausta.

Miten tuo vaaleahiuksinen saattoi arvata? Oliko Kanon tosiaan niin läpinäkyvä? Ei, Bou nyt vain aina sattui huomaamaan tällaiset asiat. Oliko Kanon ajatellut Mikua? No tietenkin, tyhmä kysymys...
Ja mikä tuo nyt oli?!
'No tietenkin, tyhmä kysymys...’
Kanon löi nyrkillään pulpettia ja Bou pelästyi säpsähtäen.
"Mitä sinä riehut?" opettaja huudahti ylättäen vihaisena. Kanon kohotti nopeasti katseensa vanhan naisopettajan silmiin.
"Anteeksi, minä, minä... Ko-koitin lyödä kärpäsen kuoliaaksi", hän keksi nopeasti selityksen ja hautasi sitten kasvonsa käsiinsä. Hänen kasvojaan alkoi kuumottaa taas.
"Ja mitä ihmettä sinä nyt teet?" opettaja kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Kanon kohotti kasvonsa ja tajusi opettajan katsovan häntä yhtä.
"Tuota... Surettaa kauheasti, kun en saanut tapettua sitä kärpästä..." hän mutisi niiskauttaen lauseensa lopuksi. Monet luokassaolijat alkoivat nauraa kovaan ääneen ja Kanon tunsi, kuinka puna alkoi kohota hänen kasvoilleen hälyttävästi. Osa oppilaista nauroi varmaan vieläkin kuvaamataidontunnin tapahtumille.

"Tunti on päättynyt", opettaja ilmoitti hetken kuluttua ja moni poika ryntäsi luokan ovesta vauhdilla ulos.
"Bou, Kanon? Menemmekö mekin jo?" Teruki kysyi, kun Bou taputti Kanonin päälakea.
Vaaleahiuksinen pudisti päätään ja Teruki huokaisi.
"Miksi meillä kestää tämä luokasta lähteminen aina näin älyttömän kauan? Nytkin kaikki muut oppilaat ovat jo menneet ja me olemme yhä täällä", Teruki hämmästeli itsekseen.
"Kukaan ei käskenyt sinua jäämään. Minulla on kahdenkeskeistä asiaa Kanonille", Bou sanoi katsomatta Terukiin.
Kanon huomasi, kuinka ruskeahiuksisen kasvoilla ollut hymy hyytyi nopeasti. Pojan hartiat lysähtivät hieman ja hän näytti hyvin pettyneeltä.
"Okei", Teruki sanoi kohauttaen olkiaan lähtien luokasta, jättäen Kanonin ja Boun kahdestaan.

"Tuota, Bou..." Kanon aloitti, mutta toinen vain heilautti kättään laiskasti.
"Äh, puhun hänelle myöhemmin. Jos hän luokkaantuu tuollaisesta, niin voisi opetella ottamaan muiden kommentit vähän kevyemmin", Bou sanoi istuutuen Kanonin viereen. "Kerro nyt. Pidätkö sinä Mikusta?"
Hän ei kuulostanut hämmästyneeltä ollenkaan, hieman innostuneelta kylläkin.
"Miksi sinua kiinnostaa?" Kanon kysyi. Hän ei halunnut vastata.
"Koska minua kiinnostaa. Kanon, sinulla ei ole koko sinä aikana, kun olemme tunteneet toisemme, ollut yhtäkään tyttöystävää. Olette aina olleet Mikun kanssa hyviä ystäviä ja eilen selvästikin tapahtui jotain. Jotain, mitä te jätitte kertomatta. Jos sanot, että et pidä Mikusta, en aio uskoa sinua. Lisäksi, sinä suutelit Mikun kaulaa äsken", Bou sanoi iskien silmää. Hän vaikutti silti olevansa melko tosissaan.
"Kai minä suutelin, muuten me olisimme olleet siinä koko päivän. Sinähän se siinä pidit päästäni kiinni, miten minä –"
"Kanon, minä päästin heti kahden ensimmäisen sekuntin jälkeen irti sinusta. Olit varmaankin niin uppoutunut Mikun suutelemiseen, ettei päähäsi mahtunut mitään muuta", Bou sanoi hymynsä levitessä. Kanon punastui taas.
"Väitätkö, että olisin ollut homo koko sen ajan, kun me kaksi olemme tunteneet toisemme?" hän sanoi vaihtaen puheenaihetta.
"Eli sinä olet homo! Minä tiesin", Bou innostui taputtaen käsiään.
"En minä niin sanonut", Kanon sanoi, tietäen punastuvansa lisää.
"Sanoitpas. Eikä siinä ole mitään pahaa, olen itsekin", Bou sanoi nyökäten.
"Vai niin..." Kanon mutisi vältellen vaaleahiuksisen katsetta. "Minä... Minua... Päässäni on niin paljon kysymyksiä, joihin en keksi vastausta! En tiedä, pidänkö Mikusta! En tiedä olenko homo vai mikä minä oikein olen! En tiedä onko Miku homo –"
"Voi, kyllä hän on, älä siitä huoli", Bou sanoi yllättäen. Kanon kohotti katseensa Boun silmiin. Poika näytti hyvin varmalta sanomastaan.
"Mitä?" Kanon varmisti kuulleensa oikein.
"Niin. Miku on homo, ihan varmasti. Hän ei vain itse ole tajunnut sitä. Luulisi nyt kuitenkin hänen piakkoin tajuavan, että heterot eivät huokaile kiihottuneina, kun toiset pojat suutelevat heidän kaulojaan..." Bou sanoi hymyillen Kanonille.
Hetken hiljaisuus vallitsi heidän välillään.

"Vai niin", mustahiuksinen takelteli.
"Mutta kyllä sinä kysymyksiisi vastaukset löydät. Mietit vain tarpeeksi", Bou sanoi hymyillen rohkaisevasti. Hän nousi seisomaan ja lähti kohti luokan ovea.
"Bou", Kanon sanoi nousten hänkin. Vaaleahiuksinen kääntyi katsomaan taakseen.
"Kiitos", Kanon sanoi hymyillen hieman. Toinen nyökkäsi hymyillen hänkin ja käänsi mustahiuksiselle selkänsä.
"Bou", Kanon sanoi vielä, juuri ennen kuin Bou painoi ovenkahvan alas. Vaaleahiuksinen pysäytti kätensä kahvan päälle, eikä avannut ovea.
"Niin?" Bou kysyi, kääntyen katsomaan jälleen Kanonia.
"Saatat osata auttaa muita, mutta miettisit omaa parastasi myös. Jos puhut tuolla tavalla Terukille, etkä välitä hänen tunteistaan, et voi koskaan seurustella kunnolla hänen kanssaan", mustahiuksinen sanoi hymyillen hän nyt vuorostaan tyytyväisenä. Bou näytti hämmästyneeltä Kanonin avatessa luokan oven ja astuen siitä ulos ennen häntä.
"Älä odota minua enää tunneille, menen käymään Mikun luona", Kanon huikkasi vielä juuri luokasta ulos astuneelle Boulle ennen kuin lähti ulos koulun ovista.

~

Bou huokaisi syvään. Kanon ei ollut yleensä kovin suora puheissaan, toisin kuin Bou itse. Nyt tämä yllättäinen kommentti sai hänet kuitenkin miettimään, sillä hän tiesi Kanonin puhuneen totta.
Bou kiiruhti pihalle ja päätti etsiä Terukia jalkapallokentän lähellä olevasta ojasta, jossa he olivat maanantaina viettäneet yhden matematiikantunnin. Nyt kun Miku ja Kanon olisivat poissa, he voisivat Terukin kanssa olla kahdestaan.

Bou juoksi hymyssä suin ojalle ja näkikin Terukin istuskelevan auringonpaisteessa silmät kiinni.
Ennen kuin Bou pääsi pojan luo, hän sai hyvän idean. Eiliset treffit olivat hänen mielessään tuoreina, hän halusi kiittää toista.
Bou hiipi Terukin taakse ja kietoi kätensä pojan ympärille.
"Anteeksi", hän sanoi hiljaa, painaen kasvonsa Terukin hiuksiin. Tämä oli niin lämmin, hiuksensa olivat niin pehmeät...
"Ei se mitään", Teruki sanoi. Bou irrotti otteensa pojan ympäriltä ja istui tämän viereen.
"Minä vain halusin kysyä Kanonilta yhtä juttua", hän sanoi katsoen Terukia anteeksipyytävästi.
"Mitä juttua?" Teruki kysyi hymyillen. Hän ei vaikuttanut ollenkaan vihaiselta.
"En saa kertoa... Kyllä sinä sen arvaat, jos mietit kovasti", Bou sanoi näyttäen kieltään.
"Kerro nyt, en arvaa kuitenkaan", Teruki naurahti.
"En kerro", Bou sanoi näyttäen kieltään jälleen.
"Liittyykö se jotenkin siihen Mikun ja Kanonin suudelmaan?" Teruki kysyi hymyillen.
"En kerro", Bou sanoi taas.

Hetken heidän välillään vallitsi rauhallinen hiljaisuus.
"Ayane sai kännykkäänsä aika hyvän kuvan Mikusta. Mikun silmät ovat kiinni, hän huokaisee juuri silloin. Ayane lupasi teettää kuvan ennen illan juhlia, jotta hän voi antaa sen Kanonille. Hän sai myös kolmen sekunnin videopätkän, jossa Miku ähkii jotain, ja vielä toisen kuvan, jossa näkyvät sekä Kanon että Miku", Teruki sanoi hymyillen.
"Aivan, ne Ayanen juhlat ovat tänään… Mihin aikaan me lähdemme sinne?" Bou kysyi Terukin mielipidettä.
"Puoli kuudelta? Menemmekö Mikun ja Kanonin kanssa samaan aikaan?" toinen ehdotti.
"Juu, mennään vaan. Mei taisi saada koko tapahtuman videolle. Hän sanoi niin ystävilleen", Bou kertoi.
"Oikeasti? Viitsisinkö mennä kysymään, voisiko hän siirtää sen tietokoneelle ja siitä dvd:lle, jotta voisimme näyttää sen Kanonille ja Mikulle?"
"Kysytään vaan. En vaan voi vieläkään kokonaan uskoa sitä, Kanon ja Miku..." Bou sanoi pudistellen päätään hymyillen.
"Mikä niistä jutuista on totta? Mitä he ihan oikeasti ovat tehneet?" Teruki mietti.
"En menisi vannomaan muusta kuin suudelmista. Eikä niitäkään ole ollut montaa. Kaikki aiemmat suudelmat ovat olleet huulille, muuten Miku olisi tiennyt, miten reagoisi kaulasuudelmiin", Bou höpötti.
"Miten voit olla niin varma siitä, että heidän välillään ihan oikeasti on jotakin?" Teruki kysyi.
"En kerro..." Bou sanoi hymyillen salaperäisesti.
"Kerro, tai kutitan", Teruki uhkasi hymyillen leveästi. Niin lempeät silmät, niin ihanat huulet...
"En kerro, ystävän luottamus ei petä", Bou sanoi käsi sydämellä.
"Okei, minä varoitin", Teruki sanoi. Hän alkoi kutittaa vaaleahiuksista vatsasta, Bou pidätti nauruaan hetken, muttei voinut pian enää estää sitä karkaamasta suustaan.

Bou kieri maassa yrittäen päästä Terukin käsien ulottumattomiin, nauraen koko ajan. Teruki nauroi myös, lopettamatta kuitenkaan kutittamista. Poika makasi maassa kyljellään Bouta kutittaen.
Vaaleahiuksinen kieri edestakaisin, kun yllättäen hän tunsi törmäävänsä Terukiin.
Teruki lopetti kutittamisen ja Bou kierimisen. Bou katsoi toista poikaa silmiin. Silmiin, joiden katse oli hieman hämmentynyt.
Bou sulki silmänsä ja painautui Terukia vasten. Toinen säpsähti kevyesti ja vaaleahiuksinen tajusi pojan hämmästyneen hänen tekemäänsä liikettä. Pian hän tunsi Terukin kädet ympärillään. Toisen lämmin hengitys kutitti Boun niskaa, hänelle tuli mukava, lämmin olo.
Hetken aikaa he vain makasivat ruohikolla vierekkäin.

"Kuule, Bou..." Teruki aloitti kiertäen Boun vaaleita hiussuortuvia sormiensa ympärille.
"Niin?"
"Minä..." Teruki sanoi hieman epäröiden. Vaaleahiuksinen ei sanonut mitään, hän halusi vain olla siinä toisen käsien suojassa.
Hetken kuluttua Bou tajusi, ettei Teruki jatkanutkaan lausettaan.
"Niin? Sinä mitä?" hän kysyi kohottaen katseensa kohti toisen kasvoja.
Äkkiä Bou tunsi Terukin käsien otteen tiukentuvan hänen vartalonsa ympärillä ja hän tunsi tämän huulet omillaan.
Onnellisena hän vastasi suudelmaan ja kietoi omat kätensä Terukin ympärille.
Terukin kädet silittivät Boun hiuksia, hänen pehmeät huulensa maistuivat ihanille.
"Et vieläkään vastannut", Bou keskeytti heidän suudelmansa yllättäen.
"Tykkään sinusta", Teruki sanoi hymyillen onnellisena.
"Niin arvelinkin", Bou nyökkäsi hymyillen hänkin ja he suutelivat taas. Hän keskeytti heidän suudelmansa kuitenkin uudestaan.
"Ja ihan vain tiedoksi, että minäkin tykkään sinusta", hän sanoi hymyillen. Teruki hymyili takaisin ja niin he uppoutuivat taas uuteen suudelmaan.

~

Miku otti kaapista vesilasillisen, laski sen tiskipöydälle ja kaivoi taskustaan rehtorin edellisenä päivänä antaman jälki-istuntopaperin. Hän taitteli sen auki ja asetti levälleen pöydälle odottamaan äidin kotiintuloa.
Hän otti vesilasin käteensä ja joi sen tyhjäksi.

Ovikello soi yllättäen. Miku vilkaisi kelloa, joka ei ollut vielä edes yhtä. Kuka ihme tulisi käymään hänen luonaan tähän aikaan?
Miku raotti varovasti ovea ja näki suureksi hämmästyksekseen edessään Kanonin. Poika hengitti vähän tiuhempaan tahtiin kuin yleensä ja punoitti lievästi, hän oli tainnut juosta.
Miku avasi oven kokonaan ja päästi Kanonin sisälle. He katsoivat toisiaan, mutta kumpikaan pojista ei sanonut mitään koko sinä aikana, kun he olivat eteisessä.
Tultuaan keittiöön Miku rykäisi selvittäen kurkkuaan.

"Miksi sinä tulit? Koulu loppuu vasta parin tunnin päästä", hän mutisi ottaen kaapista uuden vesilasin ja täyttäen sen. Hän ojensi lasillisen Kanonille, joka joi sen tyhjäksi.
"Kiitos", mustahiuksinen sanoi osoittaen lasia kädessään. "Halusin tulla puhumaan sinulle."
Miku kohotti kulmiaan vähän, mutta kehotti silti Kanonia jatkamaan.
“Bou sanoi– Minä ajattelin– Sinä vaikutat– Se mitä tänään..." Kanon empi vilkuillen nyt varpaitaan Mikun sijaan, keinuen hieman paikoillaan. Hän myös punastui vähän.
"Sano asiasi aina yksi kerrallaan, niin minäkin saan selvää", Miku naurahti. Kanon hymyili ja avasi suunsa jälleen.
"En ole ihan varma, mutta... tai siis... En oikein tiedä mistä aloittaa", Kanon sanoi nopeasti.
"Sinä mainitsit Boun, ehkä aloitat siitä, mitä hän sanoi sinulle?" Miku koitti opastaa. Häntä oli toden teolla alkanut kiinnostaa, mikä oli Kanonille noin vaikeaa sanoa.
"Bou sanoi minulle, että sinä olet ihan varmasti..."
Kanon katsoi Mikun silmiä hetken, mutta käänsi sitten jälleen silmiensä katseen jonnekin muualle.
"En halua aloittaa siitä", hän sanoi pudistellen päätään.
Miku huokaisi.
"Sinä mainitsit, että minä vaikutan joltakin. Miltä minä vaikutan, aloita siitä", hän avusti taas.
"No sinä, tuota... vaikutat vähän... Sanoit itsekin, että..."
Miku alkoi taputtaa jalallaan maata. Hän tiesi vaikuttavansa kärsimättömältä, mutta mitä siitä, hänhän oli kärsimätön!
"En oikeastaan haluaisi aloittaa siitäkään", Kanon totesi tuijotellen kattoa.
"Kakista nyt ulos vaan, Kanon", Miku huokaisi.
Kanon veti syvään henkeä.
"Epäilen, että me olemme homoja ja Bou sanoi, että sinä nyt ainakin olet homo ja ettei minun kannata huolestua... Ei kun, ettei minun kannattaisi huolehtia, sinä osaat pitää huolta itsestäsikin ja sinä minunkin mielestäni vaikutat vähän homolta, joten se on myös minun syyni, mutten voi tietenkään olla varma siitä, että sinä olet homo. Mutta keskiviikkona illalla, kun tulit kotiini ja yllätit minut alasti, niin miksi ihmeessä sinä katsoit, jos sinä olet hetero ja miksi ihmeessä minä pelästyin, jos minä olen hetero, tai jos kumpikin meistä on homoja niin miksemme me sano sitä toisil– ei sittenkään mitään, unohda tuo... Sitten yöllä sinä sanoit todistavasi jotain ja sitten yhtäkkiä me jo suutelimmekin sängylläni ja sitten tänään sinä huokailit, kun suutelin kaulaasi koulussa. En tajua enää yhtään mitään ja halusin puhua jollekulle ja puhuin Boulle ja silloin hän sanoi, että sinä olet varmasti homo, muttet vain itse tajua sitä –"
"Kanon, ainut mitä minä tuosta sain selvää, oli se, että te taidatte Boun kanssa uskoa minun olevan homo", Miku totesi.
Kanon lopetti puhumisen ja katsoi Mikua punaisena.
"Selitänkö uudestaan?" hän kysyi hiljaa, mutta toinen pudisti päätään kulmat kurtussa.
"Ei, uskon tajunneeni olennaisen", Miku huokaisi istuen yhdelle keittiön pöydän äärellä olevista tuoleista.

"Miku, oletko ihan... kunnossa?" Kanon kysyi hiljaa jälleen ja Miku alkoi puhua.
"Olenhan minä. Ei riitä, etten tiedä mikä minua vaivaa, olenko homo vai enkö ole, mutta sitten minua täytyy nöyryyttää vielä kaikkien edessä koulussakin."
Miku painoi päänsä pöytää vasten ja hengitti muutaman kerran syvään.
"Minulla on varmaan joku teini-iän kriisi..." hän puuskahti nostaen päänsä, katsahtaen Kanoniin. Poika näytti hivenen vaivaantuneelta.
"Miku, minä tiedän täsmälleen, miltä sinusta tuntuu", mustahiuksinen sanoi istuen toisen viereen.
"Kiitos Kanon. En kyllä ole ihan varma siitä, että tiedät täsmälleen, miltä minusta tuntuu. Sinä et ollut se, joka huokaili toisen pojan suudellessa hänen kaulaansa", Miku mutisi pidellen päätään. Mustahiuksinen katsoi häntä myötätuntoisesti ja vähän sen näköisenä kuin olisi säälinyt häntä syvästi.
"Hei! Onko minulla kuumetta?" Miku innostui ottaen kiinni Kanonin kädestä ja vieden sen otsalleen.
Hämmentynyt Kanon katsoi hetken Mikua ja vastasi vasta sitten.
"On otsasi ainakin vähän lämmin", hän sanoi. Ruskeahiuksinen laski toisen käden alas, muttei irrottanut otettaan siitä.
"Sain vihdoinkin kunnon syyn levätä! Äiti ei voi pakottaa minua siivoamaan", Miku riemuitsi puristaen Kanonin kättä.
"Sitten et tosin pääsisi myöskään Ayanen bileisiin tänään", Kanon totesi hetken kuluttua.
"Äh, mitä siitä. En olisi kuitenkaan mennyt", Miku sanoi kohauttaen olkiaan.
Yllättäen Miku tajusi pitävänsä yhä kiinni Kanonin kädestä. Hän päästi nopeasti irti ja tunsi punastuvansa. Hän punastui aivan liian helposti! Eihän hän äskenkään tehnyt mitään muuta, kuin pitänyt ystäväänsä kädestä kiinni...
"Ai. Minä ajattelin mennä Boun ja Terukin kanssa", Kanon sanoi nousten seisomaan.
"M-minä katson vielä sitten, kun olen vähän levännyt", Miku sanoi. Hän tunsi jostakin syystä tarvetta selitellä. Miksei hän muka voisi mennä niihin juhliin? Hän voisi tanssia ja pitää hauskaa Kano– siis, ystäviensä kanssa.

~

Puhelin soi.
"Heipä hei", Bou höpisi puhelimeen.
"Minä täällä, Miku."
"Homopoika! Miten menee? Tuliko Kanon käymään luonasi?"
"Tuli... Mutta en halunnut puhua siitä –"
"Menittekö te heti makuuhuoneeseen?"
Miku katkaisi puhelun.

Bou naurahti ja näppäili pojan numeron uudestaan.
"Haista –"
"Älä vastaa noin, ei tule kiva olo. Se oli vitsi vain, enköhän minä nöyryyttänyt sinua koulussa jo ihan tarpeeksi", Bou sanoi keskeyttäen Mikun.
"Todellakin nöyryytit!"
"Anteeksi, mutta mistä minä olisin voinut tietää, että olet vähän arka kaulan alueelta?" Bou sanoi pidättäen nauruaan. Langan toisessa päässä tuli hiljaista.
"Miku? Suuteleeko Kanon sinua?"
"Lopeta!"
"Hyvä on, minä lopetan", Bou lupasi hymy huulillaan.
"Et tietenkään voinut tietää, kun en minäkään tiennyt siitä..." Miku mutisi.
"Aiotko nyt puhua kanssani tavoista, joilla sinä voit saada erektion?"
"En todellakaan!" Miku huudahti.
"Miksi sinä sitten sanoit niin?"
"Sinulla on likainen mielikuvitus! Minun housujeni sisältö ei kuulu sinulle millään lailla!" Miku puuskahti.
"Aivan, se alue onkin varattu Kanonille", Bou sanoi ja nauroi päälle.
"Tosi hauskaa..."
"Oli se. Monet saivat kuvia ja videoita. Mutta sinun on myönnettävä nyt minulle, että kiihotuit siitä", Bou vaati.
"Minä en myönnä mitään", Miku kivahti.
"Myönnätpäs. Sen näki naamastasi Miku, ne inahtelut, huokaukset... Mitä Kanon oikein teki sinulle?"
"Suuteli kaulalle, koska te pakotitte!"
"Niin, mutta myönnä jo. Sinä kiihotuit!"
"En!"
"Kiihotuitpas."
"Enpäs!"
"Kylläpäs!"
"Hyvä on! Myönnän, että se tuntui ihan kivalta…"
Bou alkoi nauraa. Hän voitti, Miku myönsi! Voisikohan tämän kertoa Kanonille...
"Et kerro kenellekään", Miku mutisi vaivaantuneena.
"En tietenkään. Mutta en vieläkään usko sinua. Se ei sinusta tuntunut vain ‘ihan kivalta’, vaan sinä kiihotuit, minä tiedän", Bou sanoi.
"En!"
"Kiihotuitpas."
"Enpäs!"
"Kylläpäs!"
"Hyvä on! Olkoon sitten niin", Miku myönsi lannistuneena.
"Kuinka laimeaa, Kanon suutelee kaulaasi parhaimpansa mukaan, yrittää saattaa sinut itsehillinän rajoille ja sinä kiihotut vain vähän? Kanon pettyy pahasti, hän uskoo tuottaneensa sinulle suurta nautintoa –"
"Suutelee parhaimpansa mukaan? Kuule, siinä oli koko luokka tuijottamassa, joten epäilen suuresti tuota väittämää.”
“Kanon pettyy pahasti kuullessaan tämän surullisen uutisen… Hän luuli sinun nauttineen siitä.”
“Ole nyt hiljaa! Kai minä olisin siitä nauttinut, ellette te olisi Terukin ja koko muun luokan kanssa pakottaneet meitä siihen!”
“Eli sinä pidät Kanonista! Minä tiesin, minä tiesin!” Bou hihkaisi.
“En minä niin sanonut!”
“Mutta kiihotuit kovasti siitä kaulasuudelmasta.”
“Ole nyt hiljaa, minä en –“
“Kylläpäs, kylläpäs, kylläpäs!”
“Hyvä on! Lopeta tuo jankkaaminen. Se tuntui hyvältä, mitä sitten? Se ei todista mitään muuta kuin sen, että minulla on… herkkä kaula.”
“Voi kuule, se todistaa teoriani todeksi! Sinulla on herkkä kohta Kanonille.”
“Kanon on vain… Hyvä on, hän on upea kaikin puolin. En osaa olla ajattelematta häntä sen jälkeen, mitä tapahtui.”
"Ei voi olla totta! Miku, se oli vain suudelma kaulalle! Pelkkä suudelma", Bou hämmästeli.
"Et tiedä miltä se tuntui! Kaikki katsoivat, Kanon puhalteli kuumaa ilmaa kaulalleni ja sitten suuteli lisäksi! Se huokaus oli vahinko!" Miku selitteli hätäisesti. Bouta alkoi naurattaa lisää.
"Kaiken lisäksi Kanon suuteli viiden sekuntin ajan omasta vapaasta tahdostaan", hän sanoi.
"M-mitä?"
"Se on totta! Päästin hänestä irti, eikä hän lopettanut suudelmaa", Bou sanoi innoissaan.
Langan toisessa päässä tuli hiljaista.

"Miku, se oli silti vain suudelma kaulalle, ei mitään kummempaa", Bou sanoi.
"Mitä sitten? Suudelma minun kaulalleni!" Miku sanoi.
"Mutta nyt myönnät vielä, että Kanon on sinulle erityinen", Bou sanoi kuunnellen tarkkaavaisesti Mikun vastausta.
"M- minä..." poika mutisi miettien tarkasti sanojaan. "Niin kai sitten."
"Ei voi olla totta! Miku, se oli vain suudelma kaulalle ja nyt sinä pidät hänestä?"
"Ja eilen kaksi suudelmaa huulille..." Miku mutisi.

Nyt molemmat olivat aivan hiljaa.
“Arvasin”, Bou kuiskasi.
“Niin varmaan”, Miku tuhahti.
"Millaisia suudelmia ne olivat?" Bou kysyi.
"Kielisuudelmia..." Miku mutisi hiljaa.
"Ja kun kaupassa kerroit Kanonin olevan mielestäsi todella hyvännäköinen, se oli jo pieni vihjaus siitä, että katsot häntä sillä silmällä! Kaksi suudelmaa? Osaat hämmästyttää minua! Mutta vaikka pitäisitkin Kanonista, voitko kiihottua niin kovasti yhdestä pienestä kaulasuudelmasta?"
"Sinä et tiedä kaulasuudelmista yhtään mitään. Et ainakaan niistä, joiden tekijänä on Kanon", Miku sanoi katkaisten puhelun taas.
Bou jäi tuijottamaan puhelinta kädessään hämmentyneenä.

~

Puhelimen soittoääni alkoi soida.
"Teruki."
"Terve, Miku täällä."
"Miku! Mites teillä menee Kanonin –"
"Ole kiltti äläkä mainitse sitä nimeä minulle", Miku sanoi langan toisessa päässä.
"Miksen? Riitelittekö te?"
"Emme, mutta puhuin äsken Boun kanssa."
"Etkä osannut pitää suutasi kiinni ja kerroit kauheasti likaisia salaisuuksia hänelle?" Teruki kysyi vitsaillen.
"Niin."
Teruki oli pudottaa puhelimen kädestään.
"Siis, sinä ihan tosissaan menit kertomaan Boulle jotakin sinun ajatuksistasi, jotka koskevat Kanonia?" Teruki hämmästyi.
"Niin. Mutta en soittanut sen takia! Halusin vaan kysyä, että mihin aikaan te olette menossa sinne Ayanen bileisiin?"
"Kuudeksi. Me tapaamme puoli kuusi samassa kohdassa kuin aina kouluaamuisin", Teruki kertoi.
"Hyvä, nähdään sitten siellä", Miku sanoi katkaisten puhelun.

Teruki katsoi kelloa, se näytti viittä. Hän otti vaatekaapista vaatteet, jotka oli suunnitellut laittavansa päällensä sinä iltana. Hän puki vaatteet päälleen ja katsoi itseään peilistä.
Mitä hiuksille voisi tehdä?
Teruki nuolaisi huuliaan pakonomaisesti. Hänen oli yhä hieman vaikea uskoa sitä todeksi, mutta hän oli tänään vihdoinkin suudellut Boun kanssa kunnolla! Lisäksi hän oli kertonut tälle tunteistaan ja Bou tunsi samoin!
Teruki oli niin onnellinen, ettei edes oikein osannut ilmaista sitä itselleen.
Hän pöyhi hiuksiaan vähän jokapuolelta ja haki geelin, jolla toivoi saavansa kohotettua hiuksiaan näyttämään vähän paksummilta.
Kyllä hän kelpaisi Boulle ilman laittautumistakin, mutta halusi siitä huolimatta näyttää hyvältä.

~

Kanon pomppi paikoillaan, ilma oli taas melko viileä. Kello olisi pian puoli kuusi, hän oli tullut vähän aikaisessa, kun kotonakaan ei enää ollut mitään tekemistä.
Tielle kääntyi auto risteyksestä, ajovalot osuivat Kanonin silmiin ikävästi. Hän kääntyi katsomaan kenkiään ja potkiskeli maata.

Jos Mikun luona käymisen olisi pitänyt antaa hänelle vastauksia kysymyksiin, se oli hoitanut hommansa hyvin huonosti. Kanon oli saanut kymmenittäin uusia kysymyksiä mieleensä.
Hän mietti kuvaamataidontuntia. Ensin vain Bou ja Miku olivat sotkeneet kasvojaan vesiväreillä, sitten Teruki oli tullut auttamaan. Bou kiusoitteli Mikua koko ajan.
Teruki piti Mikua paikoillaan ja Bou veteli märällä siveltimellä vedon Mikun huulten yli kysyen, tuntuiko Kanonin huulten kosketus samalta.

Miksi hän kävi tapahtumaa läpi päässään?
Sitten Mikun mutistua jotakin Bou oli hakenut Kanonin ja alkanut tökkiä Mikua kaulaan kostealla siveltimellä.
Pian sen jälkeen Teruki oli taivuttanut Mikun päätä taaksepäin ja Bou oli pakottanut Kanonin suutelemaan Mikun kaulaa.
Kanon ei oikein muistanut, miksei ollut tapellut vastaan kuin vasta huomattuan kahden muun olevan ihan tosissaan. Sitten oli jo ollut liian myöhäistä.
Hän muisti, kuinka Miku oli inahdellut ja huokaissut Kanonin suudellessa hänen kaulaansa...
Sen oli pakko merkitä jotain! Ei Miku voinut tahallaan teeskennellä koko luokan edessä! Miku siis selvästi oli pitänyt suudelmasta. Se huokaus todisti sen.
Mutta miksei Kanon sitten ollut lopettanut suudelmaa? Hän muisti, kuinka Bou oli päästänyt irti, muttei hän silti ollut lopettanut.
Kanon huokaisi. Oliko Miku ihan tosissaan kiihottunut tilanteesta...?

"Olit vähän aikaisessa?" kuului yllättäen Terukin ääni hänen takaansa.
"Öh, juu", Kanon sanoi punastuen.
"Mitäs mietit?" Teruki kysyi. Hän vaikutti siltä kuin olisi tiennyt enemmän kuin Kanon tiesi.
"Että tuleeko Miku vai eikö hän tule", Kanon keksi nopeasti.
"Jep, hän päätti sittenkin tulla", Teruki sanoi nyökäten. Kanon nyökkäsi myös.
"Kiva", hän sanoi hiljaisuuden alkaessa kerääntyä heidän ympärilleen hieman painostavasti.
"Älä valehtele. 'Kiva'. Sisälläsi pompit riemusta. Sinähän pidät Mikusta, eikö vain?" Teruki sanoi katsoen Kanonia uteliaana.
"M-minä... Enkä pidä", mustahiuksinen sanoi vältellen toisen katsetta.
"Sanoin jo, älä valehtele", Teruki sanoi hymyillen. Hän taisi tosiaankin tietää jotakin enemmän kuin Kanon tiesi.
"En minä valehtele", Kanon sanoi vältellen.
"Miksi sinä sitten suutelit häntä?"
"Kertoiko Miku?"
Teruki näytti hämmästyneeltä.
"Me kaikki näimme sen koulussa. Vai oletteko te suudelleet toistekin?" Teruki kysyi nauraen.
Kanon koitti selitellä jotain, mutta tajusi juuri puhuneensa itsensä ansaan.
"Hyvä on, olen suudellut Mikun kanssa ennenkin. Oletko tyytyväinen?" Kanon huokaisi.
"Missä?" Teruki hämmästeli.
"Meillä, viimeyönä."
"Mitä? Ja sitten sinä nukuit kädet hänen ympärillään, tänään Miku huokailee sinun suudelmiesi vuoksi –"
"Älä puhu siitä, kiltti..." Kanon pyysi painaen katseensa maahan.

"Olet miettinyt itse ihan samaa. ‘Miksi Miku olisi käyttäytynyt niin, jos hän ei pitäisi sminusta.’ Sen huomaa sinusta Kanon", kuului Boun ääni ihan läheltä.
Kanon kohotti katseensa ja näki edessään myötätuntoisesti hymyilevän ystävänsä.
"Miten niin?" Kanon tiuskaisi. Teruki ja Bou vilkaisivat toisiaan.
"Odotapa juhliin asti. Miku on siellä myös", vaaleahiuksinen sanoi nyökytellen päätään.
"Mitä juhlissa tapahtuu?" Kanon kysyi kulmat kurtussa.
"Ihmiset ottivat teidän seitsemän sekuntin kaulasuudelmastanne kuvia ja videoita, he lupasivat tuoda niitä mukanaan", Teruki sanoi hymyillen.
"Ei kai?" kuului Mikun parkaisu.
Kaikki kolme kääntyivät katsomaan taakseen ja näkivät kauhistuneen Mikun katsovan jokaista heistä vuorotellen.
"Eivät kai he oikeasti ottaneet videoita tai kuvia?" Miku kysyi huolestuneen näköisenä.
"Ottivat he. Mei sai tietääkseni videon koko tapahtumasta ja Ayane sai kuvan sinun kasvoistasi sen huokaisun aikana..." Bou sanoi hymyillen.
"Ei!"
"Mikä nyt tuli? Miku, nehän ovat vain kuvia."
"Luuletko, etten saa kuulla siitä hemmetin huokauksesta kohta jokaiselta? Ei ole hauskaa! Ja jos Meillä on vielä joku video..."
"Älä nyt noin paljoa huolehdi, et sinä ole niissä kuvissa yksin", Teruki sanoi hymyillen leveästi. Kanon tunsi punastuvansa.
"Lähdetäänkö jo?" hän mutisi ja otti muutaman askeleen eteenpäin.
"Lähdetään vaan", Miku sanoi kiiruhtaen Kanonin luo.
Teruki ja Bou jäivät heidän taakseen kävelemään kahdestaan.

"Kamalin kuvaamataidontuntini ikinä", Kanon mutisi heidän kävellessään eteenpäin hiljaisuuden vallitessa.
"Miksi? Bou kertoi sinun suudelleen vapaaehtoisesti kaulaani", Miku sanoi. Kanon pysähtyi paikoilleen, Miku myös. Molemmat olivat ihan hiljaa, Bou ja Teruki kävelivät heidän ohitseen pysähtymättä.
"Haluatko vaikka selittää sen jotenkin...?" Miku kysyi.
"Haluatko sinä sen sijaan ensin selittää yöllä tapahtuneet kaksi muuta suudelmaa ja sen jälkeen sen sinun epäilyttävän huokauksesi minun suudellessani sinun kaulaasi?" Kanon kysyi vastineeksi Mikulta. Kumpikaan pojista ei sanonut mitään.
"Ne suudelmat... ne suudelmat nyt olivat vain suudelmia. Ja se huokaisu oli vahinko, miksei kukaan tajua sitä?" Miku mutisi. Kanon ei ollut oikein vakuuttunut.
"Tuo ei kerro minulle vielä yhtään mitään", hän sanoi.
"Kerro sinä ensin, sitten minä kerron kaiken."
"Jatkoin suudelmaan, koska..." Kanon mietti. "Koska muuten olisimme varmasti joutuneet toistamaan saman uudestaan, jos suudelma olisi kestänyt vähemmän kuin seitsemän sekuntia."
"Kyllä he olisivat luovuttaneet viimeistään seuraavan tunnin alkaessa", Miku totesi.
"Sinä inahtelit jotain epämääräistä jo ennen kuin minä edes kosketin sinua", Kanon sanoi totuudenmukaisesti.
Miku punastui rajusti, mutta katsoi silti toista rohkeasti silmiin.
"Keskitytään mieluummin vain siihen suudelmaan, ei sen aiheuttamiin seurauksiin", hän sanoi nolona.
"Mihin seurauksiin?" Kanon kysyi. Kun he olivat kerran päässeet keskustelussaan näin pitkälle, he voisivat kertoa kaiken.
"Johan sanoin, ei puhuta niistä."
"Seurauksista? Siitä huokaisusta?" Kanon tiedusteli ottaen askelen lähemmäs Mikua. He seisoivat melkein kiinni toisissaan.
"Mistäpä muustakaan", Miku mutisi vastaukseksi punaisena yhä.
"Et halua puhua siitä?" Kanon kysyi.
"En! Miksi ihmeessä kuvittelet, että haluaisin puhua kanssasi siitä, kuinka sinä suudelmillasi kiihot–", Miku sanoi, mutta läimäisi kätensä suunsa eteen.
"M-mitä?" Kanon esitti jälleen uuden kysymyksen, tällä kertaa vain hyvin epävarmana kuulemastaan.
"Ei mitään, ei yhtään mitään!" Miku sanoi käsiensä takaa ja lähti Boun ja Terukin perään.

"Miku, odota nyt", Kanon sanoi lähtien hän vuorostaan toisen perään. He kävelivät vierekkäin kohti Ayanen kotitaloa.
"Sanonpahan vain, että älä usko mitään, mitä Bou sanoo", Miku sanoi laskien kätensä suunsa edestä.
"Hyvä on... Minä kerroin syyn jo. Sinun vuorosi", Kanon sanoi kävellen eteenpäin Miku vierellään.
"Syyn niihin suudelmiin, vai?" toinen kysyi miettien samalla kovasti.
"Niin", Kanon sanoi katsoen Mikua silmiin. Ruskeat silmät katselivat levottomina ympärilleen etsien jotakin.
"Suutelin sinua, koska halusin todistaa, että pystyn kaikkeen. Pystyn myös suutelemaan poikia", Miku sanoi nopeasti keksittyään ilmiselvästi valheellisen selityksen.
"Niinkö?" Kanon kysyi.
"Niin."
"Mites ne kaikki puheet homoista?" Kanon kysyi.
"Homothan ovat kivoja, siksi me olemme Boun ja Terukinkin kavereita", Miku sanoi hymyillen viattomana.

He saapuivat Ayanen kotitalolle ja soittivat ovikelloa.
Pirteä Ayane avasi oven ja suunnaton hurraus alkoi ihmisten nähtyä, ketkä olivat oven takana.
"Tulittehan te vihdoinkin!"
"Meillä on teille vähän näytettävää."
"Kanon, tämä on sinulle."
Kanonin käteen työnnettiin suurennettu kuva, jonka laatu ei ollut parhain mahdollinen. Tarpeeksi terävä kuitenkin.
Kuvassa näkyi Miku, joka pää taaksepäin huokaisi silmät kiinni Kanonin mustien hiusten näkyessä kuvan alaerunassa.
Kun Miku näki kuvan, hän otti sen Kanonin käsistä nopeasti ja repi sen.
"Kiitos, mutta ei kiitos", hän mutisi punaisena. Jotkut alkoivat taas hurrata. Joku työnsi Kanonin käteen uuden kuvan, joka oli täysin samanlainen kuin kuva, jonka Miku oli äsken repinyt. Tytöt olivat näemmä ottaneet vähän useammankin kopion.
"Tulkaa olohuoneeseen, täällä vasta onkin näytettävää! Mei sai teistä aivan mahtavan videon!"
Kanon huokaisi, kun ihmiset alkoivat töniä häntä ja Mikua olohuonetta päin. Heidät istutettiin sohvalle ja dvd laitettiin käyntiin.

Videolla oli kaikki Mikun ja Boun riidasta Mikun ja Kanonin suudelman loppuun asti.
Miku katsoi videota punaisena, Kanon samaten. Mikua taisi kuitenkin nolottaa enemmän.
"Kuinka voi olla mahdollista, että teidän parasta hupianne on katsoa, kun toisia kidutetaan?" hän kysyi kaikilta huoneessaolijoilta.
"Kidutetaan? Miku, sinä et näyttänyt kauhean kituvalta, muutama tavu on väärin. Ki-tu-va, onkin kii-hot-tu-nut..." ja kaikki alkoivat nauraa kuorossa.
"Mahtavat bileet, hyvä kun tulin", Miku sanoi tömistellen keittiöön. Kanon meni perässä, mutta törmäsikin takaisin palaavaan Mikuun.
"Onko boolissa alkoholia?" poika kysyi.
"On."
"Hyvä", hän sanoi ja marssi takaisin keittiöön. Hän otti suuren kertakäyttömukin ja kaatoi sen täyteen punaista boolia.

"Miku, älä juo", Kanon pyysi laittaen kätensä mukin päälle, kun Miku meinasi hörpätä siitä.
"Miksen joisi? Minulla on muuten ihan tylsää, kun kukaan ei jätä minua rauhaan", toinen huokaisi koittaen viedä mukin huulilleen.
"Eihän sinun tänne tarvitse jäädä", Kanon sanoi kohauttaen olkiaan. Hänestä oli alkanut tuntua siltä, että tänne jääminen ei olisi kauhean hyvä idea.
"Alkoholin kanssa tästä illasta voi vielä tulla ihan hauskakin. Jos en jää tänne, päädyn kotiin nyhjäämään äidin kanssa", Miku sanoi Kanonin viedessä mukin hänen käsistään.
"Oikeastihan sinä olet kotiarestissa", mustahiuksinen muistutti. Miku otti uuden lasin ja alkoi täyttää sitä. Kanon huokaisi.
"Älä muistuta minua äitini asettamista typeristä säännöistä. En aio välittää hänestä, en ole saanut häneltä koko elämäni yhtäkään viisasta neuvoa", Miku sanoi kohottaen lasin jälleen huulilleen, mutta Kanon ehti peittää sen jälleen.
"Juominen ei tässä tilanteessa kannata! Olen tosissani", mustahiuksinen sanoi katsoen Mikua silmiin.
"Tiedätkö, sinä alat muistuttaa äitiäni huolestuttavan paljon, mene pois", Miku sanoi vihaisena. Hän koitti saada lasin jälleen huulilleen, mutta Kanon esti taas.
"Lopeta jo!" Miku huusi lyöden mukin pöytään niin, että boolia läikkyi sen reunan yli pöydälle.
"En. Hauku minua vaikka kuinka paljon, en silti aio antaa sinun juoda nyt", Kanon sanoi.
"Ja miksikäs et?" Miku tivasi.
"Se tekee sinulle paljon enemmän pahaa", Kanon sanoi.
"Selitä, äläkä keksi typeriä tekosyitä!" Miku huusi.
"Jos juot, paljastat heille kaiken, mitä oikeasti ajattelet! Et voi välttämättä kontrolloida sanomisiasi. En halua, että joudut myöhemmin kärsimään siitä, että kaikki tietävät kaiken siitä, mitä on tapahtunut meidän välillämme”, Kanon sanoi kääntäen Mikulle selkänsä. Hän lähti kohti eteistä, ihmisiä alkoi tulla keittiöön.

"Kanon?" Miku kysyi tullen pojan luo.
"No?" mustahiuksinen huokaisi.
"Anteeksi", Miku sanoi raapien päätään. Kanonia alkoi hymyilyttää.
"Ihan oikeasti, osaatko sinä itse ajatella yhtään?" hän kysyi kiusoittelevaan sävyyn.
"Osaan. Mutta tuo ei tosiaankaan tullut mieleeni. Pidetään nyt sitten kuitenkin hauskaa", Miku sanoi tarttuen Kanonia kädestä ja vetäen hänet perässään olohuoneeseen.
Bou ilmestyi heidän luokseen ihmispaljoudesta.
"Arvatkaapa mitä?" hän kysyi innoissaan. Hän pomppi vasta käynnistetyn musiikin tahtiin innostuneena.
"Kerro", Miku pyysi.
"Teruki ja minä –", Bou aloitti, mutta yllättäen paikalle ilmestynyt Teruki keskeytti hänet suudelmalla huulille.
Kanon ja Miku katsoivat paria hieman hämmentyneinä.
"...seurustellaan", Bou lopetti kesken jääneen lauseensa.
"Hienoa! Oli jo aikakin, te homot iilimadot", Miku sanoi hymyillen leveästi, halaten Bouta ja Terukia. Kanon liittyi kolmikkoon ja onnellisesti hymyilevät Bou ja Teruki tartuttivat Mikuun ja Kanoniinkin tuon hyvän tuulen.

~

Miku oli onnellinen ystäviensä puolesta. He olivat niin pitkään pitäneet toisistaan ja vasta nyt seurustelivat kunnolla.
Miku ei kuitenkaan voinut olla onnellinen omasta puolestaan. Hän oli paljastanut Kanonille sen hemmetin huokaisun syyn! Mikä häntä oikein vaivasi?
Yksi pieni suudelma kaulalle ja hän...
No, oli miten oli.
Jokatapauksessa Miku oli tyhmä ja täysin sekaisin. Kukaan täysjärkinen ei käyttäytynyt tällä tavalla!

Jopa Bou oli ollut hämillään, ei tajunnut. Ja mitä Miku oli hänellekin mennyt vastaamaan?
"Sinä et tiedä kaulasuudelmista yhtään mitään. Et ainakaan niistä, joiden tekijänä on Kanon."
Hän huokaisi omaa typeryyttään. Taas yksi paljastus... Boulle tällä kertaa. Miku oli tosiaankin pitänyt yöllä Kanonin suutelemisesta, mutta mustahiuksinen oli vastannut kumpaankin suudelmaan. Niinpä Kanoninkin oli ollut pakko pitää niistä!
Mutta kuvaamataidontunnin tapahtumat…
Mikua nolotti pelkkä ajatuskin.

"Te olette kaiken lisäksi älyttömän ilkeitä", hän suhahti Boulle, joka istui lattialla hänen vieressään.
"Kuinka niin?" vaaleahiuksinen kysyi hymyssä suin.
"Tajuatko, kuinka noloa tämä on minulle? Istua samassa huoneessa kymmenien ihmisten kanssa, jotka ovat juuri –"
"Nähneet videolta viiteen kertaan sinun huohotuksesi? Ymmärrän sinua. Mutta itsepähän myönsit minulle kiihottuneesi tilanteesta! Taisi tuntua aika kivalta?" Bou sanoi iskien silmää.
Miku ei vastannut. Hän ei viitsinyt. Hän olisi kuitenkin möläyttänyt jotakin tyhmää.
"Koska et vastaa, tulkitsen tuon myöntymisen merkiksi! Sinä pidit siitä!" Bou huudahti innoissaan alkaen taas nauraa.
"Sinä ja typerät päätelmäsi", Miku mutisi.
"Ne typerät päätelmät ovat aika tosia. Nähdään, menen etsimään Terukin", Bou sanoi nousten ylös ja kadoten ihmisten sekaan.

"Moi. Mitäs olet tehnyt koko illan?" sanoi jostakin yllättäen ilmestynyt Kanon, istuen Mikua vastapäätä.
"Istunut tässä, miettinyt kaikenlaista ja puhunut Boun kanssa. Olen varma siitä, että he hyppäävät Terukin kanssa sänkyyn heti tänä yönä", Miku mutisi.
"Tiedätkö, sinä kuulostit katkeralta. Kateelliselta", Kanon naurahti.
"Enkä kuulostanut!" Miku kivahti nopeasti.
"Et sitten", Kanon sanoi hymyillen.

"Pahus, kun ketään ei kehtaa katsoa silmiin", Miku mutisi.
"Totta", Kanon myönsi hymyttömänä.
"Miksi tähän ympärille tulee näin paljon ihmisiä?" Miku kysyi, kun ihmisiä alkoi istua heidän läheisyydessään yhä useampia.
"Istukoot. Sinä et muuten vieläkään antanut mitään todellista vastausta", Kanon sanoi.
"Enkä aio antaakaan, koska sinäkään et antanut", Miku sanoi katsoen Kanonia hivenen haastavasti.
"Mutta sinun täytyy kertoa ensin", mustahiuksinen sanoi.
"Sinä lupasit kertoa ensin", Miku sanoi.
"Mutta tällä kertaa minä kerkesin määrätä sinulle ensin tehtävän", Kanon sanoi.

Yhtäkkiä heidän ympärillään alkoi hillitön hurraus.
Miku kääntyi katsomaan ympärilleen ja tajusi hänen ja Kanonin istuvan ringissä, jonka keskellä oli tyhjä pullo, jonka kaula osoitti kohti Mikua.
"Ei, ei..." hän mutisi pudistellen päätään.
Teruki ja Bou tulivat huoneeseen kuultuaan hurrausta.
"Mitä te kaksi nyt teitte?" Bou kysyi Mikulta.
"Me emme tehneet mitään!" Miku vastasi nopeasti.
"Pullonpyörityksen pullo osui Mikuun", Kanon selitti Boulle ja Terukille.
"No niin! Totuus vai tehtävä?" Mei kysyi.
"Kuka pyöritti pulloa?" Miku kysyi.
"Minä", Mei sanoi hymyillen nätisti.
"Hei, emmehän me edes olleet pelissä mukana! Te vain tulitte istumaan meidän ympärillemme, siinä kaikki!" Miku hätääntyi. Hän ei halunnut Mein jakelevan hänelle yhtäkään totuutta tai tehtävää!
"Älä viitsi, leikkiä tämä vain on! Totuus vai tehtävä?" Mei kysyi uudestaan.
"Totuus", Miku valitsi. Hän halusi tämän nopeasti pois alta.
"Mitä se sinun huokauksesi tuolla videolla merkitsee?" Mei kysyi osoittaen dvd-laitetta.
"M-minä taidan sittenkin ottaa tehtävän."
"Hyvä on, taivuta pääsi taakse niin Kanon suutelee kaulaasi uudestaan."
"Sinä kannat minulle vieläkin kaunaa? Hei, ne treffit olivat jo kaksi päivää sitten, etkö voisi jo unohtaa niitä?" Miku sanoi. Monien katseet kääntyivät Meihin.
"Niin, treffit joilla kerroin Mikulle sen, että hän on mielestäni homo. Nyt vaadin, että täytät tämän tehtävän", Mei sanoi hymyillen ilkikurisesti.
"En halunnut ryhtyä koko leikkiin. Sori, ei käy", Miku sanoi nopeasti.
"Sääntö on, että jos ei suorita tehtävää, pitää riisuutua alasti kaikkien meidän edessämme", Ayane hymyili innoissaan.
Miku nielaisi.
"Mutta kun... Öh, mitäs jos katsotte sen videon vielä kerran. Sehän ajaa saman asian?" hän ehdotti.
"Ei käy, livenä aina parempi", Mei naurahti.
"Mutta jos minä olen se suutelija, silloin minä tavallaan teen tehtävän, eikä Miku", Kanon sanoi tähän väliin.
"Mutta kun me haluamme, että juuri sinä suutelet. Hyvä on, Mikun tehtävä kuuluu näin: ole Kanonin suudeltavana", Mei lateli.
"Entäs jos minä en suostu?" Kanon kysyi.
"Sitten te molemmat saatte luvan seistä ilkosillanne meidän edessämme."
"Ette te voi meitä pakottaa, sori vaan", Miku sanoi nousten ylös. Kanon nousi myös ja lähti Mikun perässä kohti keittiötä.

Miku tunsi jonkun tytöistä ottavan hänen vasemmasta kädestään kiinni, joku muu otti oikeasta.
"Lopettakaa!" hän pyysi tyttöjen vetäessä häntä ringin keskelle. Kanon tuotiin rinkiin myös.
"Ei tässä ole mitään itua! Se on tylsää, eikö teiltäkin muka kaikki jännitys tästä ole jo kadonnut, kun tiedätte mitä tulee tapahtumaan?" hän kysyi epätoivoisena.
"Ei todellakaan, näin tämä on paljon parempi", Mei sanoi naurahtaen taas. Kanon ja Miku huokaisivat molemmat.
"Ette voi vieläkään pakottaa meitä yhtään mihinkään", Kanon sanoi. Joku paikalla olevista pojista otti Kanonia käsistä kiinni ja piti niitä pojan selän takana.
"Täällä on näköjään joku homo, joka haluaa nähdä miehiä suutelemassa", Miku sanoi pirullisesti pojalle, joka piti Kanonin käsiä takana. Kanon alkoi nauraa, mutta pojan ilmekään ei värähtänyt.
"Totta, täällä on nimittäin eräs toinenkin homo, joka haluaa nähdä uusinnan tästä."
Miku tunsi Boun käsien vetävän hänen kätensä selän taakse ja pitävän häntä paikallaan.
"Bou?" Miku ja Kanon kysyivät yhtäaikaa.
"Juuri niin, minä", Bou sanoi hymyillen suloisesti.
"Eikö koulussa tapahtunut muka riittänyt jo?" Miku huusi taakseen.
"Ole hiljaa, tämä menee ohi helposti. Jos ette tee tästä suurta numeroa, he unohtavat sen kyllä jonkin ajan kuluttua, eivätkä pidä sitä enää erikoisena", vaaleahiuksinen kuiskasi toiselle.
"Mutta, Bou..." Miku koitti selittää.
"Ai niin. Sinähän pidit siitä oikeasti, aivan... Sitten tilanne onkin ihan toinen, joudut vain kestämään. Sori Miku", Bou sanoi ääneen ja hymyili.
Miku näki Kanonin hämmästyneen katseen ja tiesi punastuvansa rajusti.
Hemmetin Bou!

"Kuulkaa, kun minä en halua tätä!" Miku yritti.
"Etkö jo tajua? Esitä, että se on pikkujuttu", Bou kuiskasi.
"Voi tulla vähän hankalaksi!" Miku kuiskasi takaisin jo hieman epätoivoisena.
"Niin se vähän voi, mutta älä anna sellaisten pikkujuttujen häiritä. Mieti jotain iljettävää", Bou kuiskasi. Hänen äänestään kuuli, että hän hymyili.
"Tajuatko sinä yhtään, mitä vaadit minulta? Huomasin päivällä, kuinka vaikeaa se on! Se huokaus oli vain vahinko, en vain... voinut estää sitä!" Miku kuiski epätoivoisena.
"Mutta Miku, tämä tekee teidän suhteellenne vain hyvää. Tiedän, että pidät Kanonista ja pidit myös siitä edellisestä suudelmastanne. Muuten sitä huokaisua ei olisi tullut ollenkaan", Bou kuiskasi hymyillen yhä.
"Mutta kaikkien näiden ihmisten edessä se on ihan eri juttu!" Miku huusi.
"Teruki, jos minä pidän Kanonia ja sinä Mikua, niin kuin viimeksikin?" Bou kysyi. Teruki nyökkäsi ja tuli Mikun luo iskien tälle silmää.
"Esitä vain, ettei se ole iso juttu. Sitten he unohtavat sen", Teruki aloitti saman kuin Bou.
"Kuule, et tiedä ihan kaikkea, niin ole hiljaa, jooko?" Miku pyysi purren huultaan.

Bou meni Kanonin taakse ja kuiski jotakin pojan korvaan. Kanon punastui ja vilkaisi Mikua nopeasti. Ihmiset heidän ympärillään katsoivat heitä odottavasti.
"Mitä te oikein juonitte? Tämän pitäisi olla vain nopea tehtävä", Mei sanoi hymyssä suin.
"Aivan. Tehtävä pelistä, johon emme edes osallistuneet!" Miku huudahti Terukin kävelyttäessä Mikua Kanonin luo.
"Melko totta tuokin. Suudelman pitää kestää pidempään kuin viimeksi", Ayane sanoi.
"Ei! Lyhyempään, paljon lyhyempään!" Miku pyysi.
"Ja lopussa Kanonin täytyy purra Mikun kaulaa hellästi", Mei sanoi pirullisesti.
"Olkaa hiljaa!" Miku huusi punaisena.
Bou ja Kanon jatkoivat keskusteluaan vieläkin.

~

"Lopeta jo, Bou", Kanon pyysi kuiskaten.
"Mutta kun se on totta! Minä lupaan sinulle. Hän ihan tosissaan nautti siitä suudelmasta viimeksi", vaaleahiuksinen supatti takaisin. Kanon oli luvannut Mikulle olla uskomatta mitään, mitä Bou sanoisi. Silti, Miku alkoi itsekin jo vaikuttaa vähän siltä, että Boun sanoissa oli perää.
"Miksi ihmisten täytyy pakottaa muita?" Kanon huokaisi.
"Koska näin teidän suhteenne etenee", Bou kuiskasi hymyillen.
"Mikä suhde? Ei meillä ole mitään suhdetta!" Kanon kuiski takaisin.
"Totta, ei vielä. Mutta pidätte toisistanne. Ja nyt kun suutelet Mikua vähän pidempään, huomaat sen olevan aivan totta", Bou kuiskasi vetäytyen sitten vähän kauemmas Kanonista.

"Mitkä vaatimukset tällä kertaa?" hän kysyi Meiltä iloisesti.
"Suudelman on kestettävä seitsemäntoista sekuntia –"
"Liian pitkään! Ei käy!" Miku huusi.
"... ja suudelman on oltava kunnollinen. Lopussa Kanon puraisee hellästi Mikun kaulaa."
"Pysykää nyt joissain rajoissa! Tuo menee ihan liian pitkälle!" Miku huusi taas.
"Selvä", Bou nyökkäsi ja Kanon tunsi tämän työntävän häntä eteenpäin, Mikun luo.

"Bou kuule, jos se on totta mitä sinä sanoit, niin eikö tämä ole vähän epäreilua Mikua kohtaan?" Kanon kysyi.
"Ehkä vähän, mutta ettekö te nyt muka tajua? Tämä todistaa sen sinulle, Miku ei voi estää sitä. Varsinkaan nyt, kun suudelma on näin pitkä. Sen täytyy merkitä sitä, että hän pitää sinusta. Ja koska en näe sinun hangottelevan ihan kauheasti vastaan, ei sinullakaan näytä olevan mitään sitä vastaan, että saat tuottaa Mikulle mielihyvää", Bou kuiskasi naurahtaen.

Kanon seisoi nyt aivan kiinni Mikussa.
"Mitä tapahtuu, jos Kanon ei suutele kunnolla?" Teruki kysyi.
"Suudelma uusitaan ja pituus on kaksinkertainen", Mei sanoi.
"Hemmetti teidän kanssanne! Jotain rajaa!" Miku sanoi Teruki taivuttaessa hänen päätään hieman taaksepäin. "Teruki, älä viitsi!"
Kanon hengitti syvään. Tämä oli ollut ihan tarpeeksi noloa koulussa, miksi piti ottaa uusinta nyt? Kaiken lisäksi nuo ehdot, miten muiden mielikuvitus riitti sellaiseen?
Kanon punastui jo pelkästä ajattelemisesta. Kaiken lisäksi, jos Bou puhui totta... Kanon vilkaisi Mikua.
"Aloittakaa jo, sehän on vain yksi pikku suudelma", Ayane sanoi.
"Hei, eikö olisi parempi, jos siihen seitsemääntoista sekuntiin liittyisi myös viisi pienempää suudelmaa eri kohdille kaulaa? Ei vain yhdelle pienelle alueelle?"
"Hyvä idea! Kuulitko Kanon? Viisi pienempää suudelmaa myös", Bou sanoi.
"Juu, sehän on vain yksi pikku suudelma", Kanon mutisi sarkastisesti siirtyessään Mikun oikealle puolelle.
"Kanon, älä! Teeskentele, huijaa, tee jotakin, kunhan et ihan oikeasti suutele!" Miku pyysi kuiskaten.
Bou painoi Kanonin kasvot Mikun kaulan luo.

"Tämä on naurettavaa..." Kanon sanoi painaen kuitenkin huulensa Mikun kaulalle. Hetken aikaa suudeltuaan samaa kohtaa, hän suuteli yhden pienemmän suudelman vähän alemmas.
"Lopeta!" Miku henkäisi.
Bou päästi jälleen irti Kanonista, joku toinen piti tämän käsiä yhä selän takana.
Kanon vaihtoi huulten paikkaa ylemmäs ja suuteli hieman pidemmän suudelman siihen.
"Lopeta! Tämä ei ole hauskaa!" Miku huusi nopeasti inahtaen heti lauseen perään.
Kanonin poskia kuumotti, häntä nolotti, mutta hän jatkoi suudelmaa silti. Hän vaihtoi huultensa paikkaa jälleen, suuteli nopean suudelman ja sitten taas vähän pidemmän.
"Vielä kymmenen sekuntia", Bou sanoi.
"Lopeta! Kanon, lopeta, lopeta, lopeta!" Miku sanoi huokaisten syvään heti noiden sanojen karattua hänen huuliltaan.
Kanon tunsi punastuvansa lisää.
Hän suuteli jälleen uutta kohtaa Mikun kaulalla, poika inahti taas.
"Lopeta! Kanon –", Miku huoahti jälleen, tällä kertaa lausuessaan Kanonin nimeä. Melkein kaikki huoneessa alkoivat nauraa.
"Päästä irti! Lopeta!" Miku pyysi Terukin pitäen häntä silti paikoillaan. Kanon suuteli viimeisen lyhyen suudelman Mikun kaulalle ja uppoutui viimeiseen pidempään suudelmaan.
"Kanon, loppu häämöttää", Bou sanoi naurahtaen.
"Lopeta!" Miku huusi ynähtäen jotain epämääräistä taas.
Kanon puraisi Mikun kaulaa hellästi hampaillaan, Miku parahti ja huokaisi samaan aikaan. Teruki päästi irti pojasta, joka istui lattialle vielä punaisempana kuin koulussa.
Kanon hengitti tiheästi suudelman jäljiltä ja meni istumaan sohvalle. Hän hautasi kasvonsa käsiinsä ja toivoi kuumotuksen katoavan.

Hetken kuluttua Kanon uskalsi kohottaa katseensa. Kaikki olivat kerääntyneet toistensa kännyköiden ympärille katsomaan tapahtumaa uusintana. Miku oli kadonnut jonnekin.
Kanon nousi ylös ja lähti pois olohuoneesta. Hän etsi Bouta, Terukia ja Mikua katseellaan ja löysi heidät pian vessan läheltä.
"Miku, jos vedät käteen, muista ajatella Kanonia", Bou huhuili vessan oven läpi.
"Ole hiljaa! Minä en tee täällä yhtään mitään!" Mikun vihainen huuto kuului vaimeasti oven toiselle puolelle.
"Miku on tuolla vessassa?" Kanon varmisti, vaikka olikin varma siitä, ettei vessassa voinut olla kukaan muu.
"Hän lukitsi oven. Hän masturboi, voit puhella hänelle jotain kivaa", Bou sanoi lähtien pois vessan luota.
"ENKÄ MASTURBOI!" Miku huusi niin kovaa kuin jaksoi.

[mjau]

Anteeksi, teen varmaan maailman lyhyimmän ja huonoimman kommentin, mutta mun on aivan pakko kertoa että mulla nyrkissä siistissä rivissä hampaan jäljet, mahaan sattuu, poskiin sattuu, huulet on vääntyneet ylöspäin ja välillä täällä huoneessa kaikuu pientä tirskuntaa. Kyllä - olen yliväsynyt - ja ehkä nauttinut liikaa sokeripitoisia aineita - mutta nauroin aivan helvetisti kun luin tämän (vaihteeksi) uudelleen. En ole ennen varmaan lukenut tätä näin (hyvässä siis) huumori mielessä ja oikeasti, nauroin joillekin kohdille niin paljon.

Tuo voi nyt kuulostaa sille, että olisin nauranut ficille jotenkin loukkaavasti/huonossa mielessä. Toivon ehkä eniten, että tajuat mitä tarkoitin. En paremmin osaa nyt edes selittää. Löysin tästä vain sen huumori-puolen uudelleen.

Hitsit rakastan näitä sun tekstejä. Näitä voi oikeastaan tulkita niin monella tavalla. Odotan tähän jatkoa, vaikka olenkin lukenut tämän vanhassa lafissa mielestäni kokonaan.

Milloin Prinssi ja kerjäläispoika löytää tiensä tänne lafiin? 8)<3

[jammy]

..............moi 8)
tykkään tästä. 8)) Tää oli varmaan ekoja lukemiani ficcejä, ihastuin heti ensimmäisellä lukukerralla.Ihanaa, että joku jaksaa kirjoittaa An Cafe-ficcejä, niitä on niin rasittavan vähän . 8(
Mä tykkään sun ficeistäs siksi, että nää on yleensä näin pitkiä : D Taisiis ku jotku kirjoittajat kirjoittaa silleee 1 ficci/per päivä ja ne on sit semmosii kahen rivin mittasii (niitäkin on kiva lukea älkää kukaan vetäkö palkoja nenää !), mut sit sul tulee ficcei silleen niiharvoi, mut sillon ku ne tulee ne on yleensä huolella keksittyjä ja kirjoitettuja. Vähän kuin tulisi aina uusi kappale joltain bändiltä 8D
Ja viel se, et sillon ku sulta tulee ficci, se ei yleensä jää kesken.

Muistan silloin kun vanhassa lafissa luin tämän ensimmäisen kerran, jostain syystä en ollut lukenut tätä koskaan loppuun asti, vain siihen asti kun ne suunnittelee sitä videoo 8--O Sit luulin et se on loppunu siihen 8( Noh, sitten jonkun kuukauden päästä tulin lukemaan uudestaan, ja huomasin, että hei, täähän jatkuu ! =D

Aluksi en tykännyt Bousta kauheana tässä ficissä. Must se oli liian ilkee 8( Mut nyt tykkään, koska vaikka se onkinomalla tavallaan ilkee, ilman Bouta mikun ja kanoninkaan suhde ei olisi edennyt yhtään mihinkään. n__n
Mikua oikeesti rakastan näissä n__n Semmonen ihana riehuja , joka ei osaa pitää suutansa kiinni 8DD Söpösöpö.
Kanonkin on ihana. Tavallaan ujo, tavallaan vain rauhallinen. Sopii hyvin mikulle, koska jos Kanonkin ois kauhee sekoilija olis niiden suhde aika kaaos. :DDD
Teruki on ihana. Ainoo mies näissä ficeissä 8DD Sille mun mielest sopii tommonen vähän aikuisempi ja "miehisempi" tyyli. En nyt osaa sanoo muuta. D8

Ja se vielä, että tää on oikeesti hauska. Taisiis, kun joidenkin huumorificcien vitsit jovat joko pakkopullalla väännettyjä tai jo 12034248460 kertaa käytettyjä, mut tässä ei. ^^ Eniten oon nauranut sitä kielletyt tunteet-ficissä ollutta kohtaa, jossa Bou kysyy mikulta että kuka on helvetin hyvännäköinen? ja miku kiekaisee että "JEESUS" :DDDDD Oikeesti nauroin sille ihan räkänä XD

Kiva että jaksat lisäillä nää tänne uuteenki lafii ! *ojentaa pockyjä*

[HamtaroHam]

Oih, te molemmat vaivauduitte kirjoittamaan niin pitkät kommentit!! <3

mjau: Ihana kuulla, että eläydyit tekstiin niin paljon! Tollasessa tilassa jonka kuvailit niin on mun mielestä ihana lukea ficcejä. Sillon alkaa aina naurattaa. :3 Hyvä, että tämä sai nauramaan!
Kiitos kehuista, on niin ihanaa kuulla, että tykkäät mun teksteistä! ^^
Prinssi ja kerjäläispoika tulee........... jonkin ajan kuluttua. Lupaan!

jammy: Minä kirjotan An cafe ficcejä mielummin kuin mitään muita. Oikeastaan pidän itseäni An cafe-kirjoittajana :D En jätä ficcejäni kesken, oon luvannu sen itelleni.
Videon suunnittelu on toisiksiviimeisessä luvussa~  MELKEIN kokonaan siis olit lukenut :D
Bou on tässä varmasti vähän mielipiteitä jakava hahmo :D Kiva jos kuitenkin tykkäät hänestä ja muistakin! Hyvä myös, jos sunkin mielestä tämä on oikeasti hauska fic! <3
Kiitos kommentista!

A/N: Ja tässä kaksi viimeistä osaa! ^^ Olkaa hyvät! <3

6. luku - Lauantai

Kanon seisoi vessan oven edessä sanomatta mitään. Bou tuli pian takaisin vesilasi kädessään.
"Janottaako?" vaaleahiuksinen kysyi nauraen jälleen.
Kanon pudisti päätään ja huokaisi. Vessasta ei kuulunut mitään.
"Miku, kuolitko sinä?" Bou kysyi koputtaen oveen pienesti.
"Jumalauta!" Miku huusi ja avasi oven niin, että se paukahti päin seinää. Bou ja Kanon kerkesivät juuri ajoissa pois oven edestä.
"Katso!" poika huudahti osoittaen kaulaansa.
Mikun kaulalla näkyi neljä violetinpunertavaa jälkeä.
"Oho! Kanon, taisit tosissasi haluta tuottaa Mikulle sitä mielihyvää", Bou sanoi alkaen nauraa jälleen.
"Tuota..." Kanon mutisi nolona. "Se oli vahinko, minun ei ollut tarkoitus –"
"Vahinko? Vahinko?! Koita vähän hillitä tällaisia vahinkoja!" Miku parahti osoittaen yhä kaulaansa.
"Miku, älä saarnaa muille vahingoista. Itse huokailit kuin viimeistä päivää!" Bou sanoi nauru kasvoillaan.
"Se oli vahinko!" Miku huusi.
"Niinpä. Ei Kanonkaan tahallaan varmaan tehnyt kaulaasi neljää tuollaista..." Bou sanoi, katsoi merkitsevästi jälkiä Mikun kaulassa ja otti kulauksen vesilasistaan.

Kanon lähti pois vessan luota päätään pidellen ja jätti Boun ja Mikun kahdestaan. Hän kuitenkin palasi heti takaisin, tajuttuaan ihmisten olohuoneessa katselevan taas vanhaa videota nauhalta.
Kanon jäi seisomaan varjoon niin, etteivät Bou ja Miku tainneet huomata häntä.
"Miku?" Bou kysyi Mikulta, katsoen poikaa silmiin. "Seisoiko sinulla?"
Miku avasi suunsa ja huusi taas.
"Ole hiljaa! En jaksa sinun naurettavia väitöksiäsi –"
"Eivät ne ole ollenkaan naurettavia. Miksi sinä muuten olisit vessaan rynnännyt?" Bou kysyi.
"Minua nolotti!" Miku kivahti ottaen vesilasin Boun kädestä ja juoden sen tyhjäksi.
"Aivan. Sinua nolotti, koska olit niin selvän kiihottunut Kanonin suudellessa kaulaasi. Apua Miku, suudelma kaulalle ei vain yksinkertaisesti voi aiheuttaa erektiota!"
"OLE HILJAA!" Miku huusi taas aivan punaisena.
"Mutta sinulla seisoi", Bou totesi.
"Ei varmasti", Miku tokaisi. Hän oli kasvoiltaan kirkkaan punainen.
"Miksi sinua sitten nolottaa, kun sanon noin? Uskomatonta, että kiihotut niin kovasti Kanonista, huokaisit ainakin viidesti sen suudelman aikana ja lopuksi oikein kunnon huuto..."
"Bou, lopeta jo", Kanon sanoi tietäen olevansa aivan punainen itsekin.
Miku pelästyi huomatessaan Kanonin.
"Älä usko Bouta! Minulle ei tapahtunut mitään!" hän huusi.
"Tapahtuipas. Kanon, Miku haluaa sänkyyn kanssasi", Bou totesi osoittaen sormellaan Mikua jalkojen väliin.
"Lopeta jo!" Miku huudahti läimäyttäen Boun kättä.
"Kuulitko Kanon? Miku ei kieltänyt sitä! Hän tosissaankin haluaa sitä! Sinua, siis. Hän haluaa sinua, kuten varmaan huomasit äskeisen suudelman aikana", Bou sanoi pomppien innoissaan.
Miku tönäisi Bouta ja tömisteli keittiöön.

Kanon katsahti vaaleahiuksista, joka kömpi tyytyväisenä ylös maasta.
"Nyt Kanon, tämä menee mahtavasti. Sinun kuuluu vain mennä Mikun luo ja suudella häntä uudestaan. Peli on selvä, voitte siirtyä makuuhuoneeseen..." Bou sanoi elehtien käsillään kauheasti puhuessaan.
"Miksi minä niin tekisin?" Kanon hämmästeli.
"Koska– Äh, Kanon. Myönnäthän sinä nyt itsekin, että Miku huokaili lähes tauotta sen seitsemäntoista sekuntia."
"En myönnä. Tuo ei nimittäin ole totta", Kanon sanoi.
"Hyvä on, mutta päästeli joitakin muita ääniä. Ja lisäksi huokaili. Ja voi luoja paratkoon, sen näykkäisysi jälkeen hänhän suorastaan huusi! Kiihottunut Miku..." Bou vihjaili katsoen Kanonia kulmiaan kohotellen.
"Lopeta jo", mustahiuksinen pyysi. Hän katsoi keittiöön, jossa Miku katsoi booliastiaa harkiten.

"Mene vain, kerro mitä tunnet", Bou sanoi tönäisten Kanonia kohti Mikua.
"Kerron sinulle mitä tunnen, jooko?" mustahiuksinen ehdotti. Hän halusi purkaa ajatuksiaan jollekulle, muttei voisi millään kertoa Mikulle. Varsinkaan nyt, kun poika oli noin sekaisen oloinen.
"Ei käy. Mikulle sinä kerrot nyt kaiken. Sitten voitte alkaa seurustella ja kaikki on hyvin", Bou sanoi.
"Mutta jos en pidä Mikusta? Jos Miku ei pidä minusta?" Kanon mietti puoliääneen.
"Oletko sinä sokea?" Bou nauroi.
"En, muttei voi koskaan olla tarpeeksi varma. Kaiken lisäksi, Miku ei ole ollut mitenkään erityisen homomainen kuin vasta muutaman päivän", Kanon sanoi.
"Aivan, mutta näiden muutaman päivän aikana hän onkin ihastunut sinuun. Hän pitää sinusta ja sinä hänestä. Muuten sinä et olisi suudellut häntä, tiedän sen", Bou sanoi ja hymyili suloisesti.
"Hyvä on, jos sanon sinulle, että pid–"
"Ei, etpäs sanokaan, vaan sinä menet sanomaan sen Mikulle", Bou sanoi.
"En kehtaa", Kanon huokaisi ja vilkaisi taas Mikua. Poika tuijotti tyhjin silmin booliastiaa.
"Tietenkin kehtaat. Viet hänet ulos ja suutelet uudestaan. Niin kuin viimeyönä? Miten te silloin päädyitte suutelemaan?" Bou kysyi. Kanon ei viitsinyt kysyä, mistä Bou oli saanut niistäkin suudelmista tietää.
"Miku sanoi todistavansa jotakin ja sitten me suutelimme", hän sanoi punan kohotessa hänen kasvoilleen hennosti.
"Kanon, hän siis yritti jo silloin kertoa pitävänsä sinusta! Mitä sen jälkeen tapahtui? Tietääkseni suutelitte toistekin?"
"Toisen suudelman jälkeen tajusin, että suutelin häntä. Ja että olin oikeasti halunnut sitä…"
"Kerrot tuon myös Mikulle, kun menet puhumaan hänen kanssaan. Kumpi aloitti toisen suudelman?" Bou kysyi.
"Miku", Kanon sanoi.
"Hienoa, nyt on sitten sinun vuorosi aloittaa", Bou sanoi hymy huulillaan taas.
"Mutta en voi. Jos hän ei pidä minusta, se on kauhean noloa."
"Mikuun verrattuna sinä et tiedä noloudesta mitään. Mene jo, hän odottaa sinua", Bou sanoi iskien taas silmäänsä.

Kanon kääntyi katsomaan Mikua, joka kaatoi juuri boolia mukiin suurielkeisesti, laskien juotavan mukiin oikein korkealta.
Hän kiiruhti pojan luo ja otti mukin tämän käsistä.
Miku huokaisi kyllästyneenä.
"Nyt minä toivon ihan tosissani, että sinä menisit pois", Miku sanoi ottaen uuden lasin.
"Hyvä on, olisin vain halunnut kertoa sinulle yhden jutun. Olisin myös halunnut sinun kuulevan sen selvin päin."
Miku empi hetken ja laittoi mukin sitten takaisin pöydälle.
"Hyvä on, haluan kuunnella", hän sanoi.
"Mutta ensin sinä kerrot, miksi haluat minun menevän pois", Kanon vaati katsoen ruskeatukkaista silmiin.
"Koska minua nolottaa", Miku mutisi. Punoitus hänen kasvoillaan ei ollut vieläkään kadonnut täysin, lisäksi kaulan neljä jälkeä näkyivät hyvin selvästi.
"Mitä sinä katsot?" Miku tivasi melko töykeästi.
"Joku noista tuli jo silloin kuvaamataidontunnilla, eikö tullutkin?" Kanon mietti.
"Jep, tuo tummin... Luulisin..." Miku mutisi katsoen Kanonia.
"Se oli tosiaankin vahinko, ei ollut tarkoituksena jättää mitään jälkeä."
"Mutta oli tarkoitus suudella, vai?" Miku kysyi sarkastisesti. Kanon ei vastannut.
"Sinä pidit niistä suudelmista ihan oikeasti", hän sanoi enemmän itselleen kuin Mikulle. "Eikö vain?"
"Eeh, tuota..." vaaleampi takelteli naputtaen hermostuneena takanaan olevaa pöytää etusormellaan.
"Mieti rauhassa, odotan vastaustasi vaikka koko päivän", Kanon sanoi.
"Mutta et kahta päivää?" Miku ehdotti toiveikkaana.
"Tiedät, mitä tarkoitin", Kanon sanoi pienen hymyn kohotessa hänen huulilleen.
"Niin tiedänkin. Kuule, sinunhan piti kertoa minulle jotakin, eikä minun sinulle", Miku sanoi.
"Älä vaihda puheenaihetta", Kanon pyysi.
Miku mietti vielä hetken.
"Jos sanon pitäneeni niistä, mitä sitten tapahtuu?" Miku kysyi mietittyään.
"Sen näkee sitten, jos tosiaan vastaat niin."
"Hyvä on, pidin niistä suudelmista."
"Niin oikeastaan arvelinkin."

"Ja mitä nyt sitten tapahtuu?" Miku kysyi hetken kuluttua.
"Nyt tapahtuu sellainen juttu, että me menemme jonnekin, missä meitä ei häiritä", Kanon sanoi tarttuen Mikua kädestä kiinni ja vieden pojan vessan ovelle.
Bou näki heidät olohuoneesta ja kohotti peukalonsa.
"Miksi sinä minut tuonne viet?" Miku kysyi hieman hämillään.
"Koska vessan oven saa lukkoon, eikä meitä varmasti häiritä", Kanon sanoi vetäen Mikun perässään vessaan ja lukiten oven.
Huone oli iso ja tilava, sitä käytettiin näemmä myös suihkuhuoneena.
"Vai niin", Miku sanoi punastuen taas hieman.
Kanon mietti mistä aloittaa. Hän halusi kysyä Mikulta vielä montaa asiaa ennen kuin kertoisi oman asiansa tälle.
"Miksi sinä suutelit minua viimeyönä?" Kanon kysyi.
"Miksi sinä nukuit kädet minun ympärilläni?" Miku vastasi takaisin omalla kysymyksellään.
"Koska halusin olla lähelläsi", Kanon vastasi. Miku näytti hivenen hämmentyneeltä, kun oli tosiaan saanut vastauksen tekosyiden sijaan.
"Sinun vuorosi", mustahiuksinen sanoi.
"Koska... Koska halusin suudella sinua", Miku vastasi.
"Miksi?"
"Mitäs veikkaisit, miksi halusin suudella sinua?" Miku kysyi.
"En tosiaankaan tiedä, sinun täytyy kertoa minulle", Kanon sanoi.
"Lupaan kertoa, jos sinä kerrot ensin sen asiasi, jonka takia raahasit minut tänne vessaankin", Miku sanoi takaisin.
Molemmat katselivat toisiaan.

"Hyvä on, haluan todistaa sinulle jotakin", Kanon sanoi astuen askelen lähemmäs Mikua. Hän otti toisenkin askelen ja laittoi kätensä ruskeahiuksisen olkapäille. Siitä hän siirsi kätensä pojan poskille ja painoi kevyen suudelman tämän huulille. Miku kietoi omat kätensä Kanonin ympärille ja vastasi suudelmaan. Hänen toinen kätensä liikkui ympäriinsä Kanonin rintakehällä ja toinen jossain alaselän tuntumassa. Hän vei kätensä Kanonin lantiota pitkin pojan alavatsalle.
Kanon ähkäisi Mikun käden koskettaessa hänen paidanhelmansa alta paljastunutta ihoa.
"Kuka nyt ääntelehtii?" Miku kysyi pilkallisesti, muttei kerennyt sanoa enempää, kun Kanon jo suuteli häntä uudestaan.

Kiihkeä suudelma sai Kanonin jännittyneemmäksi. Hän ei tiennyt mitä ajatella, hänen päänsä oli vain täynnä Mikua.
Vaaleamman kädet kiertelivät jälleen Kanonin alaselällä. Kanon puolestaan piti edelleen toista kättään Mikun poskella, toisen käden pöyhiessä tämän hiuksia.
Miku suuteli Kanonia kevyesti korvan alapuolelta ja toinen henkäisi nopeasti. Hän naurahti. Mustahiuksinen avasi silmänsä ja katsoi poikaa hieman hämmentyneenä.
"Myönnä nyt sinä vuorostasi, että pidit äskeisestä", Miku vaati ja laittoi kätensä Kanonin olkapäille.
"Pidin äskeisestä", Kanon sanoi hengästyneenä.
"Tarkoitatko tuota? Tiedän jos valehtelet, kuulin sen henkäisyn", Miku sanoi ilkikurisesti.
"Miksi sinä minua kiusaat? Bouhan sinun kustannuksellasi pelleili, enkä minä", Kanon kysyi.
"Kiusaanpa hyvinkin. Kuten sinäkin minua", Miku sanoi hipaisten Kanonia uudestaan korvan alta huulillaan.
"Mitä sinä yrität, tuo vain kutittaa", Kanon kiusasi.
"Älä nyt pilaa tätä, minä ihan tosissani yritän", Miku sanoi hymyillen.
"Yrität mitä?"
"Saattaa sinut kiusaukseen", Miku sanoi vieden kätensä Kanonin paidan alle. Hän hiveli kädellään Kanonin alavatsaa ja -selkää, suudellen samalla poikaa korvan alta.
"Hyvä on, onnistuit! Voit lopettaa jo", Kanon sanoi perääntyen itsekseen naureskelevasta Mikusta vähän.
"Entä, jos en halua?" Miku kysyi tullen lähemmäs Kanonia. Hän otti pojan käsistä kiinni ja pakotti tämän peruuttamaan seinän luo. Kanon tunsi kaakeloidun seinän selkäänsä vasten.

Miku katsoi toista silmiin. Katse tuntui kestävän hyvin kauan.
Miku painoi tummemman kädet seinää vasten ja pian he suutelivat taas. Lämmin tunne valtasi Kanonin uudestaan ja hän uppoutui suudelmaan täysin.
Miku veti kuitenkin kasvonsa vähän kauemmas Kanonista niin, etteivät he yltäneet suutelemaan.
"Mitä sinä nyt teet?" Kanon kysyi hieman hengästyneenä.
"Raiskaan sinut. Tyhmä, mitä oikein kuvittelit? Suutelen sinua tietenkin uudestaan", Miku sanoi hymyillen ilkikurisesti. Kanon naurahti ja tajusi yllättäen Mikun suutelevan hänen kaulaansa.
"Minun kuuluu tehdä tuo", Kanon sanoi irrottautuen nopeasti seinästä ja painaen Mikun sitä vasten.
"Jos teet sen, minä suutun", Miku varoitti vakava katse silmissään.
"Miksi?" Kanon kysyi laskien kasvojaan hieman. Hän tunsi Mikun värähtävän, kun hän kosketti huulillaan pojan kaulaa.
"Koska..." Miku nielaisi.
"Niin?" Kanon kysyi uudestaan, suudellen pojan kaulaa kevyesti toistamiseen. Miku ynähti puristaen huuliaan yhteen.
"Koska en halua enää –" hän aloitti, mutta hänen lauseensa keskeytyi voimakkaaseen ynähdykseen.
"Lopeta!" Miku huudahti Kanonin suudeltua kolmannen kerran. Hymyilevä Kanon suoristi selkänsä ja katsoi Mikua silmiin.
"Hyvä on sitten", hän sanoi päästämättä kuitenkaan otettaan irti Mikun käsistä.
"Taidat pitää muiden kärsimyksestä?" ruskeahiuksinen sanoi hengittäen syvään.
"En. Ei tuo kuulostanut siltä, että kärsit", Kanon sanoi suudellen Mikun huulia.
"En minä oikeastaan kärsinytkään", toinen myönsi suudelman lomasta.
"Ja syy siihen, ettet kuitenkaan anna minun suudella sinua, on...?" Kanon kysyi hengästyneenä.
"Saat suudella, muttet kaulalle", Miku sanoi.
"Miksen?" Kanon tiedusteli suudellen toisen huulia pienesti.
"Koska..." Miku mietti sanojaan.
"Taasko tämä alkaa? Anna kerrankin kunnon vastaus", mustahiuksinen pyysi silittäen Mikun rintakehää.
"Mutta kun sinä kysyt aina sellaisia kysymyksiä, joihin en halua vastata", poika selitteli.
"Mikset muka voi vastata tuohon kysymykseen?" Kanon kysyi suudellen toista taas.
"Koska en halua."
"Mikset halua?"
"En halua nolata itseäni taas", Miku sanoi suudellen Kanonin huulia kiihkeämmin. Hänen kätensä olivat nyt vuorostaan mustahiuksisen poskilla.

"Miten niin nolata?" Kanon kysyi hetken kuluttua.
"Se on noloa, en halua kertoa", Miku sanoi.
"Ei kuitenkaan ole. Kerro vaan", Kanon kehotti.
"Hyvä on, kerron, jos sinä kerrot ensin sen asian, jonka halusit tulla tänne sanomaan", Miku vaati.
"Eiköhän se asia ole jo käynyt aika selväksi", Kanon totesi suudellen Mikua jälleen kerran.
"Ei ole. Olen hidasjärkinen, en ymmärrä. Selitä", vaaleampi vaati uudestaan.
Kanon mietti. Nyt kun hänellä oli tilaisuus, hän ei kuitenkaan halunnut sanoa sitä. Sanat kuulostivat tyhmiltä jopa hänen omassa mielessään. Entä sitten, jos hän lausuisi ne ääneen?
"Kanon, minä odotan..." Miku sanoi siirtäen kätensä jälleen Kanonin alavatsalle.
"Mutta sinähän tiedät, jo mitä haluan sanoa", mustahiuksinen sanoi häivä epätoivoa äänessään.
"Niin tiedänkin", Miku sanoi.
"Miksi sitten –"
"Koska haluan kuulla sinun sanovan ne sanat", Miku selitti nojaten molemmilla käsillään Kanonin vatsaan.
"Mitä sinä teet?" tummempi kysyi.
"En oikein tiedä. Sano jo", Miku patisti.
"En", Kanon tokaisi.
"No olipas kiltisti vastattu", Miku sanoi. Kanon kuitenkin keskeytti Mikun taas uudella suudelmalla. Jälleen uusi, kiihkeä suudelma sai hänet tuntemaan itsensä jännittyneeksi.

~

Miku henkäisi ja jatkoi sitten taas suutelusessiota Kanonin kanssa. Yhdenkään tytön suudelmat eivät olleet saaneet häntä tuntemaan tällaistä kiintymystä kehenkään. Tosin, kukaan tyttö ei koskaan ollut suudellut häntä tällä tavalla...
Miku tunsi kaakeloidun seinän selkäänsä vasten ja Kanonin vartalon edessään. Hän oli painautunut Kanonin ja seinän väliin, eikä tilanteessa hänen mielestään ollut mitään valittamista.
Kanonin huulet olivat kosteat, Miku ei saanut ajatuksillaan selkoa mistään muusta kuin juuri toisen pojan huulista ja niiden sijainnista.
Kiihkeä kielisuudelma muuttui entistä intohimoisemmaksi, Mikulla oli kauhean kuuma. Hän vei molemmat kätensä Kanonin paidan alle, hän tiedosti käsiensä hikoilevan.

Yllättäen ovelta kuului koputus. Pojat keskeyttivät suudelmansa nopeasti ja päästivät irti toisistaan. Miku valui seinää pitkin istumaan lattialle.
"Kauanko te aiotte oikein olla siellä? Täällä on jo muutaman metrin jono", kuului Boun ääni oven takaa.
Miku huokaisi. Bou koputti oveen uudestaan ja Kanon meni avaamaan oven. Vaaleahiuksisen pää ilmestyi näkyviin, heti perässä Terukin.
"Oho", Teruki sanoi katsoen lattialla isuvaa, seinää vasten nojaavaa pörröpäistä Mikua, joka hengitti tiheästi.
"Täällähän on kauhean kuuma. Mitä te oikein teitte täällä?" Bou kysyi taas kiusoittelevaan sävyyn.
"Ei mitään. Minua väsyttää, lähden kotiin", Kanon sanoi työntyen Boun ja Terukin ohi ulos vessasta. Miku nousi nopeasti ylös.
"Väsyttää? Mikä väsytti?" Bou kysyi iskien silmää Mikulle.
"Oli tuota... hyvät bileet, täytyy mennä", Miku sanoi Ayanelle kiiruhtaen Kanonin perään. Bou ja Teruki alkoivat taputtaa, joku vihelsi.

Miku näki ulko-oven sulkeutuvan Kanonin kadottua siitä. Hänelle tuli kiire vetää ulkovaatteet päälle ja rynnätä pojan perään. Mustatukkainen käveli kädet taskussa, pää painuksissa eteenpäin.
"Kanon, odota", Miku sanoi tavoittaessaan toisen. Poika ei hidastanut eikä nopeuttanut kävelytahtiaan.
"Mihin olet menossa?" Miku kysyi.
"Kotiin", Kanon totesi.
"Kelpaako seura?" Miku kysyi tavoitellen rentoa äänensävyä. Hän ei kuitenkaan onnistunut siinä kovinkaan hyvin.
"Ei", Kanon tokaisi, jatkaen yhä kävelyään katse maahan painettuna.
Miku jäi seisomaan paikoilleen ja katsoi Kanonin perään, tuntien kaiken järjen katoavan mielestään.
Pää painuksissa, kädet taskuissa Kanon käveli pois Mikun luota vilkaisemattakaan taakseen.
Miku tajusi nopeasti, kuinka kylmä ulkona oli.

~

Teruki kiitti Ayanea vielä ja lähti sitten Boun perässä ulos ovesta. Bou pomppi paikoillaan innoissaan.
"Miksi olet noin iloinen?" Teruki kysyi ottaen toisen kädestä kiinni.
"Koska sinä olet siinä", Bou sanoi puristaen Terukin kättä hymyillen.
"Ei se voi olla ainut syy", Teruki hymähti.
"Ei olekaan. Mutta kun Kanon ja Miku ovat niin läpinäkyviä! Mietityttää vain, että kertoiko Kanon Mikulle tunteistaan sitten kuitenkaan. Hän nimittäin vaikutti jotenkin vaisulta lähtiessään juhlista", Bou sanoi syventyen mietteisiinsä.
"Mutta vaikkei olisikaan kertonut, niin mitä väliä? Heillä selvästikin oli ihan hauskaa ilman tunnustuksiakin, jos kumpikaan ei tunnustanut ", Teruki sanoi.
Bou hymyili Terukille ja laittoi kätensä pojan poskille. Hellän suudelman jälkeen hän silitti hetken toisen poskea.
"Olet niin suloinen", hän sanoi vetäen kätensä pois.
"Sinä se olet suloinen", Teruki sanoi painaen etusormellaan Boun nenää. Vaaleahiuksinen alkoi nauraa ja painoi sormellaan kevyesti Terukin poskea. Hän kohottautui suutelemaan Terukin poskea kohdasta, johon oli painanut sormellaan.
Teruki hymyili ja käveli käsi kädessä Boun kanssa tietä eteenpäin.

"Onko sinulla suunnitelmia täksi illaksi?" Bou kysyi hetken kuluttua.
"Kello on kaksi yöllä. Olisi väärin sanoa, että minulla olisi tekemistä täksi illaksi", Teruki sanoi pörröttäen toisen vaaleita hiuksia.
"Hyvä on, onko sinulla suunnitelmia täksi yöksi?"
Terukista tuo kuulosti hieman vihjaisulta jostakin, mutta pudisti päätään.
"Eli sinulla ei ole suunnitelmia?" Bou varmisti vielä.
"Niin", Teruki nyökkäsi ja kääntyi katsomaan taivaalle. Hänen nenälleen leijaili lumihiutale, joka suli heti kosketettuaan hänen ihoaan.
"Voi Teruki! Sataa lunta!" Bou huudahti innoissaan ja alkoi taputtaa käsiään. Hän pomppi paikoillaan, saparot hänen päälaellaan pomppivat epätahdissa hänen itsensä kanssa.
Teruki alkoi nauraa. Bou oli niin suloinen, lapsellinen hyvällä tavalla.
"Jos emme mene sisälle, joku löytää aamulla kaksi jäätynyttä nuorta täältä. Mennään jonnekin, jossa on lämmintä", Teruki ehdotti koittaen viitata siihen, ettei Boulla ollut edes takkia. Pelkkä t-paita ja farkkuhame. "Mikset ottanut pitkähihaista mukaan?"
"Ajattelin, etten ehkä tarvitsisi sitä. Mennään sinun luoksesi, eiväthän vanhempasi ole kotona?" Bou ehdotti.
Suuria lumihiutaleita alkoi laskeutua taivaasta yhä tiuhempaan tahtiin. Ilmat olivat olleet viileinä iltaisin jo pidemmän aikaa, mutta maa oli silti lämmin. Kaikki hiutaleet sulivat heti osuessaan maahan.
"Eivät ole. Jos olisivat, en olisi lähtenyt kotiin vasta kahdelta", Teruki sanoi.
"Aivan", Bou sanoi nyökäten. Hän otti Terukia kädestä kiinni ja tanssahteli tietä eteenpäin.

Terukin perhe asui omakotitalossa, jonka suurista ikkunoista yleenä näkyi valoa Terukin mennessä kotiin. Nyt ikkunat olivat kuitenkin pimeinä.
"Vanhempasi joko eivät ole kotona tai sitten he ovat menneet nukkumaan", Bou sanoi katsoen yhdestä ikkunasta sisään.
"Vannon, että he luulevat minun olevan kotona nukkumassa ja ovat itse ties missä", Teruki sanoi avaten oven.
"Kiva avaimenperä", Bou sanoi osoittaen vaaleanpunaista palloa, joka roikkui Terukin avain-nipussa.
"Kiitos", Teruki mutisi astuen kotitalonsa eteiseen. Hän oli aina hävennyt tuota avaimenperää...
Hän heitti avaimen lipaston päälle ja potki kengät jaloistaan.
"Älä sotke, Teruki. Maa on aivan märkä nyt, kun on satanut lunta", Bou sanoi hakien kengät ja vieden ne niiden oikealle paikalle. Teruki hymyili.
"Täällä tuoksuu hyvälle", Bou sanoi haistellen ilmaa. Hän lähti nenä edellä kohti keittiötä. Teruki hymyili yhä itsekseen ja riisui ohuen takkinsa yltään. Hän ripusti sen naulakkoon ja kuuli yllättäen keittiöstä huudon: “Keksejä!”

"Ota jos haluat", Teruki naurahti tullessaan Boun perässä muualle taloon. Hän nojasi jääkaappiin pää kenossa.
"Kiitos. Täällä on niin sokkeloista jotenkin, keittiöstä pääsee sekä vessaan että olohuoneeseen, mutta olohuoneesta pääsee takkahuoneeseen, josta pääseekin taas vessaan..."
"Ja olohuoneesta pääsee yläkertaan, josta pääsee minun huoneeseeni", Teruki sanoi.
Bou mussutti keksiä posket pullollaan. Hän ei vastannut millään lailla Terukin kommenttiin, söi vain.
"Haluatko jotain juotavaa?" Teruki kysyi kääntyen ottamaan jääkaapista maitoa. Hän kaatoi sitä yhteen lasiin ja tarjosi Boulle, joka kiitti kumartamalla. Hänen suunsa oli vieläkin täynnä.
Teruki lähti keittiöstä kohti olohuonetta, jättäen Boun syömään.
"Ohoha!" vaaleampi huusi hänen peräänsä epäselvästi.
"Mitä?" Teruki kysyi.
Bou nielaisi ja joi nopeasti maitoa päälle.
"Pyysin sinua odottamaan", Bou sanoi pyyhkien suupieliään. "Mikset sinä syö? Hyviä keksejä."
"Voit ottaa toisenkin", Teruki myöntyi ja vaaleahiuksinen innoissaan avasi keksipurkin uudestaan.
"Menen olohuoneeseen", tummempi ilmoitti ja meni istumaan sohvalle. Hän huokaisi, väsymys ei painanut häntä ollenkaan, vaikka kello oli puoli kolme.

"Kiitos kekseistä", Bou sanoi tullessaan hänkin olohuoneeseen.
"Ole hyvä. Niitä ei ikinä kukaan syö, äiti vaan tykkää leipoa", Teruki sanoi Boun istuessa sohvalle hänen viereensä.
Bou nojasi Terukiin, joka kietoi kätensä toisen ympärille tyytyväisenä.
"Ovatkohan ihmiset minulle kateellisia?" Bou kysyi yllättäen.
"Tuota... Miksi ihmiset olisivat sinulle kateellisia?" Teruki kysyi.
"Koska minä saan olla sinun kanssasi ja ne muut eivät", Bou sanoi suukottaen Terukin huulia.
"Ovat he varmaankin kateellisia, luulisin niin", Teruki sanoi vitsailevan omahyväisesti. Bou naurahti ja antoi toiselle uuden kevyen suudelman.
"Olet suloinen", Teruki sanoi pörröttäen Boun hiuksia taas.
"Kiitos, niin sinäkin", vaaleahiuksinen sanoi pörröttäen vuorostaan Terukin hiuksia. Teruki kumartui Boun ylle ja tämä painautui makaamaan sohvalle selälleen. He suutelivat, molemmat sulkivat silmänsä.

"Miksi ihmiset sulkevat silmänsä suudellessaan?" Bou kysyi.
"Koska suutelu silmät auki vie kaiken tunnelman pois", Teruki vastasi suudellen Bouta uudestaan.
"Hihhihhii..."
Suudelma jatkui, Boun nopeasta hihityksestä huolimatta.
"Hihhihhii...!"
Teruki huokaisi. Bou kikatti vedet silmissä, eikä suutelusta tullut oikein mitään. Teruki kohottautui istumaan, hän huomasi istuvansa hajareisin Boun päällä. Hän oli jo vaihtamassa istuma-asentoa, kun vaaleahiuksinen tarttui hänen yllättäen kädestään kiinni.
"Anteeksi, kun nauran. Älä mene", Bou sanoi kikatuksensa lomasta. Teruki jäi paikoilleen ja katseli toista.
"Mille sinä oikeastaan naurat?" hän kysyi. Vaaleahiuksisen nauru yltyi entisestään, Teruki päätti olla hiljaa.

Hetken kuluttua Bou rykäisi ja sai kuivattua silmänsä.
"Kokeilin suudella silmät auki", hän sanoi ja alkoi nauraa taas. Teruki huokaisi, kaikki tunnelma äskeisestä hetkestä oli mennyttä.
"Sovitaanko, ettet kokeile uudestaan?" hän kysyi.
Boun nauru hiipui.
"Teruki? Loukkasinko sinua jotenkin?" Bou kysyi maaten yhä paikoillaan. Terukilla alkoi olla tyhmä olo hänen istuessaan Boun päällä sillä lailla.
"Et", hän sanoi lähtien heilauttamaan jalkaansa sohvan reunalle niin, että istuisi normaalisti. Bou tarttui kuitenkin ilmassa kiinni tästä samaisesta jalasta ja vei sen takaisin entiselle paikalleen.
"Pysy nyt paikoillasi", hän vaati katsoen Terukia silmiin. Teruki punastui vähän. "Sovitaanko näin, että sinä teet niin kuin minä sanon, enkä minä enää naura?"
Bou tarttui Terukia paidankauluksesta, vetäen pojan päälleen makaamaan.
"Bou, ei tuo ole mikään sopimus. Silloinhan se tarkoittaisi, että minun pitäisi totella sinua myös silloin, jos käskisit minua hyppäämään kaivoon –"
"Ajatuksenani oli kylläkin pyytää sinua hyppäämään kanssani sänkyyn, eikä suinkaan kaivoon", Bou sanoi suudellen Terukin huulia intohimoisemmin.
"Vai niin", Teruki mutisi pieni hymy huulillaan.
"Älä nyt ujostele, haluat itsekin", Bou sanoi ja hymyili suloisesti. Hän työnsi pienillä voimillaan Terukin pois päältään ja nousi ylös sohvalta.
"Mihin sinä nyt sitten menet?" Teruki hämmästeli sohvalta.
"Tietääkseni tuo ei ole sänky", Bou sanoi virnistäen ja tanssahteli kohti portaita. Teruki naurahti ja lähti Boun perässä kohti yläkertaa.

~

Kanon huuhteli kasvojaan kylmällä vedellä ja koitti saada ajatuksiinsa selkeyttä.
Nyt hän oli täysin varma siitä, että hän oli homo, Miku oli homo, Bou oli homo ja Teruki oli homo. Tosin, vain hänen itsensä ja Mikun homoudella oli jotain merkitystä Kanonille.
Kanon piti Mikusta ja Miku piti hänestä. Heistä voisi tulla pari, jos toinen heistä vain kehtaisi ehdottaa sitä. He voisivat alkaa kuljeskella kaupungilla käsi kädessä, suudella toisiaan missä haluaisivat, kukaan ei voisi kiusoitella, sillä he olisivat virallisesti pari...

Kanon poistui vessasta kuivaamatta kasvojaan. Onneksi ketään ei ollut kotona, hän saattoi ajatella kaikessa rauhassa.
Hän tiesi olleensa hieman liian tyly Mikulle aiemmin, mutta hän oli tosiaankin tarvinnut aikaa ajatuksilleen. Nyt hän oli kuitenkin jo saanut selvitettyä solmut mielessään.
Kanon pyöritteli keittiön pöydällä lojuvaa puhelinta ajatuksissaan. Hän arpoi, soittaisiko vai eikö soittaisi?
Hän meni keittiöön ja otti puhelimen käteensä. Hän näppäili Mikun numeron, muttei kerennyt soittaa, ennen kuin ulko-ovelta alkoi kuulua älytöntä pauketta.

~

Miku avasi kotiovensa niin hiljaa kuin vain oli mahdollista. Hän otti kenkänsä jalastaan ja asetti ne varovasti lattialle ilman pienintäkään ääntä.
Hän lähti eteisestä ja hiippaili kohti omaa huonettaan...

"Missä sinä olit?"
Miku oli pelästyä kuoliaaksi kuullessaan tuon kylmän äänen. Hän kääntyi katsomaan keittiön pöydän ääressä istuvaa äitiään silmiin.
"Yksissä juhlissa", Miku vastasi jääden paikoilleen.
"Oliko kivaa?" äiti kysyi kalseasti.
"Aluksi suoraan sanottuna ihan perseestä, juuri ennen loppua oli tunnelma katossa, mutta lopussa kaikki taas päin persettä", Miku selitti.
"Eli suurimmaksi osaksi ne eivät olleet käymisen arvoiset juhlat", äiti totesi ottaen astiakaapista kupin ja pakastimesta jäätelöä. Hän alkoi lappoa jäätelöä kuppiin selkä Mikuun päin.
"Jos en olisi mennyt sinne, olisin menettänyt hyvin paljon", Miku totesi tylsistyneenä. Miksi hän kävi näin rauhallista keskustelua äitinsä kanssa?
"Ota jäätelöä", äiti tarjosi asettaen täyden jäätelökupillisen itseään vastapäiselle paikalle pöydässä.
Epäröiden Miku meni istumaan pöydän ääreen. Hän otti lusikan käteensä, muttei koskenutkaan jäätelöön.
"Miku..."
Miku kohotti katseensa ja hämmästyi nähdessään äidin silmissä kyyneliä.
"Tuota... Mikä nyt on?" hän kysyi hieman epävarmana. Hän ei ollut koskaan nähnyt äitinsä itkevän. Ei koskaan.
"Me riitelemme aina. En halua sitä", äiti sanoi itkuisella äänellä. Miku raapi vahingossa päätään käteen jääneellä lusikalla.
"Olen huomannut..." hän mutisi iskien lusikan jäätelöön. Hänen ei tehnyt mieli syödä sitä.
"Eikö sinulla ole mitään sanottavaa?" äiti kysyi hakien itselleen paperia, johon hän kuivasi silmänsä.
"Ei oikeastaan", Miku sanoi nostaen lusikan jäätelöstä ja iskien sen sitten siihen uudestaan.
"Eli sinun mielestäsi on kiva tapella, niinkö?" äiti kysyi itkuisena.
"En minä niin sanonut", Miku mutisi. Hän nosti lusikan taas, sen varteen oli jäänyt iso pala jäätelöä kiinni.
"Keskitytkö sinä? Haluan puhua tästä kanssasi!" äiti pyysi katsoen Mikua koko ajan tarkkaavaisesti.
"Keskityn. Puhu", Miku vastasi iskien lusikan uudestaan jäätelöön.
"Lakkaa leikkimästä sillä", äiti tiuskaisi. Miku päästi irti lusikasta, joka kilahti astian reunaan jättäen huoneessaolijoiden välille painostavan hiljaisuuden.

"Miksi me aina riitelemme?" äiti kysyi huolestuneen näköisenä.
"Luulin sinun työskentelevän sihteerinä enkä psykologina..." Miku aloitti, mutta äiti läimäisi kätensä pöytään.
"Juuri sinun asenteesi takia, Miku! Kaikki riitamme alkavat aina siitä, ettet sinä viitsi tehdä mitään. Et viitsi siivota huonettasi, et viitsi puhua minulle kunnolla, et viitsi –"
"Jaaha. Vai niin. Että tämä kaikki on minun syytäni? Minun mielestäni riitamme alkavat aina siitä, kun sinä alat valittaa kaikesta, mitä minä teen!" Miku tokaisi ottaen lusikan jälleen käteensä ja alkaen tökkiä puoliksi sulanutta jäätelöä uudestaan. Hän ei jaksanut puhua äitinsä kanssa mitättömistä asioista. Paljon tärkeämmät asiat kuten Kanon, tai Kanonin huulet, tai Kanon, pyörivät hänen mielessään.
"Tai siitä, mitä sinä et tee", äiti totesi uudestaan. Miku huomasi sivusilmällä, kuinka äidin silmät yllättäen laajenivat suunnattoman kokoisiksi.
"Mitä sinulla on kaulassasi?"
Miku vei nopeasti kätensä suojaamaan kaulaansa, peittääkseen siinä näkyvät jäljet.
"Miku, vastaa minulle!" äiti tiuskaisi tuijottaen poikaansa epäuskoisena.
"Siinä on... Mustelmia", poika keksi nopeasti koittaen nostaa paitansa kaulusta ylös. Harmiksi hänellä oli yllään t-paita.
"Ja mistä sinä mahdoit saada mustelmia kaulaasi?" äiti kysyi ilkkuen. Hän ei selvästikään uskonut Mikun selitystä.
"Ei kuulu sinulle", Miku tokaisi nousten ylös. Hän koitti yhä peittää kaulaansa molemmin käsin.
"Mielestäsi riitamme alkavat siitä, kun valitan sinulle siitä, mitä teet. Tuollaisten asioiden takia en ihmettele sitä yhtään! Ihmettelen vain, että mikä saa sinut ihmettelemään suuttumiseni syytä!" äiti pauhasi vaatien Mikua istumaan takaisin pöydän ääreen.
"Ihmettele rauhassa", Miku sanoi kadoten huoneeseensa.

Äiti tuli heti perässä. Tällä kertaa Miku ei tajunnut peittää kaulaansa.
"Hyvä jumala!" äiti parahti nähtyään hämärässä valaistuksessa selvästi erottuvat neljä punertavaa jälkeä poikansa kaulalla.
"Ei jumala näitä tehnyt", Miku mutisi mennen kirjoituspöytänsä luo. Hän koitti etsiä laatikosta kynää ja paperia, hänen oli saatava purkaa turhautumistaan johonkin.
"Olitko sinä humalassa?" äiti kysyi samalla sekä huolissaan että vihaisena.
"En", Miku vakuutti kohottaen päätään ja esitellen tahallaan kaulansa jälkiä. "Annoin hänen tehdä ne tarkoituksella."
"Miku!" äiti henkäisi kauhuissaan.
"Niin?" poika huokaisi. Häntä alkoi turhauttaa vielä lisää, kun paperia tai kynää ei löytynyt.
"Mitä sinä olet oikein tehnyt?"
"Viettänyt erään erittäin hyvän ystäväni kanssa iltaa", Miku sanoi polvistuen lattialle etsimään kynää likaisten vaatteiden ja muun tavaran seasta, jota lattialla oli.
"Nyt tulet takaisin keittiöön!" äiti komensi. Miku nousi huokaisten ylös ja lampsi hitaasti keittiöön.

"Istu alas", äiti tiuskaisi istuutuen ensin itse.
Miku lysähti tuolille ja alkoi läiskiä jäätelöä lusikalla. Vaaleanruskean ja valkoisen sulaneen jäätelön sekoitus alkoi näyttää lähinnä iljettävältä velliltä. Joka kerta lusikan osuessa jäätelömassaan, siitä kuului kova läiskähdys.
"Kuka nuo jäljet teki? Ja miksi ihmeessä sinä annoit hänen tehdä ne?" äiti kysyi vihaisena.
"Haluatko minun kertovan sinulle nyt ihan kaiken?" Miku kysyi. Häntä väsytti, häntä suututti... Hän ei välittänyt oikeastaan mistään. Hän survoi jäätelöä niin kovaa kuin jaksoi.
"Haluan!" äiti vaati.
"Hyvä on", Miku sanoi katsoen äitiään silmiin, lopettaen riehumisen jäätelön kanssa. "Jäljet teki poika nimeltä Kanon –"
"Poika? Poika?!" äiti huudahti kauhuissaan. Hän peitti suunsa kädellään ja tapitti Mikua epäuskoisena.
"Ja oikeasti en edes antanut hänen tehdä näitä. Hän teki ne vahingossa. Tai oikeastaan hänet pakotettiin siihen", Miku kertoi rauhallisesti.
"Mitä sinä höpötät?" äiti kuiskasi uskomatta selvästikään yhtäkään Mikun sanaa.
"Lisäksi olen homo. Ja tosiaankin pidin siitä, kun Kanon teki nuo jäljet. Ja lisäksi vielä, aion mennä käymään hänen luonaan juuri nyt", Miku tokaisi nousten pöydästä. Hän päätti sillä hetkellä kun sanoi sen, että menisi käymään Kanonin luona.
"Et varmasti mene!" äiti huudahti nousten pöydästä ja kiirehtien Mikun eteen.
"Sano yksikin hyvä syy!" Miku huusi.
"Kiellän sen!"
"Se ei ole mikään syy! Eikä ainakaan hyvä sellainen!" Miku raivosi juosten omaan huoneeseensa. Hän avasi ikkunan nopeasti ja kiipesi sitä kautta ulos. Hän huudahti jalkojensa koskettaessa maata. Taivaalta satoi suuria lumihiutaleita ja maassa oli jo pieni kerros lunta. Kaiken lisäksi hänellä ei ollut kenkiä eikä takkia.
"Miku! Tule takaisin!" äiti huusi hänen peräänsä, mutta Miku ei kuunnellut.
"Minne sinä menet? Tule takaisin, puhutaan tästä!"
Miku nopeutti askeliaan ja kiiruhti kohti Kanonin kotia. Viiden minuutin kävelymatkan kuluttua hän olisi mielihyvin mennyt takaisin sisälle lämpimään. Vaikkei lunta ollut maassa paljoa, hänen jaloillaan oli silti älyttömän kylmä. Jokainen hiekanjyvä hänen jalkojensa alla tuntui painautuvan ihoon kuin terävä veitsi. Suuret hiutaleet läimivät hänen kasvojaan ja paljaita käsivarsiaan epämiellyttävästi.

Matka Kanonin luo tuntui vuosien kidutukselta, vaikka kesti todellisuudessa vain kaksikymmentä minuuttia.
Päästyään Kanonin ovelle Miku alkoi hakata sitä nyrkeillään.
"Kanon! Avaa! Tiedän, ettet sinä nuku, olet siellä! Avaa!" Miku huusi niin kovaa kuin jaksoi.
Kahva kääntyi ja ovi aukesi varovasti.
"Uskaltaako sinua päästää sisään?" Kanon kysyi vitsaillen. Hän sattui vilkaisemaan Mikua päästä jalkoihin ja veti sitten pojan nopeasti sisään.
"Hullu! Miksi kuljet ulkona tuossa säässä ilman takkia? Tai kenkiä?" Kanon kysyi huolestuneen näköisenä, katsoen Mikua silmiin.
"Ha-halusin tulla p-p-pu-puhumaan sinulle", Miku sanoi hampaat kalisten. Kanon katosi jonnekin ja palasi muutaman minuutin kuluttua takaisin.
"Mennään minun huoneeseeni", hän sanoi tarttuen Mikua kädestä. Hän päästi kuitenkin heti irti.
"Kuinka kylmä tuolla oikein on?" Kanon henkäisi ottaen vaatekaapista toppatakin ja kietoen sen Mikun ympärille. Mikun täriseville huulille kohosi pieni hymy.

Kanon johdatti pojan huoneeseensa, istutti tämän sängylleen ja katosi taas jonnekin. Taas meni muutama minuutti, kunnes hän palasi takaisin. Hän kantoi käsissään matalaa saavia, joka oli täynnä vettä.
Kanon laski saavin Mikun jalkojen eteen.
"Laita jalkasi sinne, niin ne lämpenevät", hän sanoi hymyillen ystävällisesti.
"Kiitos", Miku sanoi laittaen jalkansa veteen.
"Ilman sukkia Miku..." Kanon huokaisi. Miku vilkaisi jalkojaan ja otti ne heti pois vedestä. Jalkoja pisteli, hän otti sukat pois ja työnsi jalkansa uudestaan veteen.
Vesi tuntui tulikuumalta, varpaat tuntuivat kiehuvan vedessä.
"Mitä happoa tämä on? Kauhean kuumaa", Miku valitti polkien vettä jaloillaan kuin viimeistä päivää. Paljon vettä läikkyi lattialle.
"Se on vettä. Ja lisäksi vain haaleaa, eikä kuumaa lainkaan", Kanon sanoi kokeillen veden lämpöä kädellään. Miku tallasi Kanonin sormet vahingossa polkiessaan vettä jaloillaan, Kanon vetäisi kätensä sangosta ja mulkaisi toista poikaa pahasti.
"Anteeksi", Miku mutisi lakaten polskuttamasta. Mustahiuksinen ravisteli kättään hetken ja istui sitten Mikun viereen sängylle.

"Miksi sinä tulit tänne?" hän kysyi katsomatta toista silmiin.
"Johan minä sanoin. Halusin puhua kanssasi. Tiesin, ettet nukkuisi vielä", Miku sanoi tuijotellen varpaitaan. Hän heilutteli niitä vedessä aina yhtä kerrallaan.
"Miten olit siitä niin varma?" Kanon kysyi katsellen hänkin Mikun varpaita.
"En olisi itsekään saanut nukuttua, jos olisin ollut sinä. Liikaa ajatuksia", Miku sanoi.
"Mutta et ole minä. Mikset sinä sitten nukkunut?" Kanon kysyi.
"Riitelin äidin kanssa taas", Miku sanoi. Hän muisti taas jäljet kaulallaan.
"Mistäs tällä kertaa?" Kanon kysyi. Hän tuijotti yhä Mikun heiluvia varpaita.
"Aiheita oli useita. Esimerkiksi se mitä minä en tee... ja teen..." Miku vastasi lopettaen varpaittensa heiluttelun. Kanon kohotti katseensa Mikuun.
"Miten niin et tee tai teet?" hän kysyi epäröiden.
"Kerroin hänelle olevani homo. Lisäksi kerroin pitäneeni niistä tekemistäsi kaulasuudelmista. Kerroin, että olet poika", Miku sanoi nyökäten. Hänelle tuli typerän Boumainen olo, hän päätti olla nyökkäämättä enää ikinä. Boun ajatteleminen sai hänet vain entistä vihaisemmaksi.
Kanon ei sanonut mitään, istui vain hiljaa.

"Jos sinä kuvittelet, että annan sinun vain nyt tokaista naamaani, että minä olen sekaisin ja typerä, että minun kuuluisi lähteä tai jotain, niin ilmoitanpahan vain, että sitten en tule koskaan takaisin", Miku tokaisi katsoen jälleen varpaitaan.
Hetken heidän välillään oli hiljaisuus.
"Miksi kuvittelet minun tokaisevan sinulle, että olet sekaisin tai typerä?" Kanon kysyi.
"Koska olen homo, siksi", Miku sanoi tietäen punastuvansa.
"Entä miksi sinä kuvittelet minun suuttuvan siitä niin paljon, että sinun ei enää ikinä pitäisi tulla tänne takaisin?" Kanon kysyi katsellen Mikua.
"Koska... Enhän minä niin sanonut", Miku tajusi kohottaen katseensa Kanoniin.
"Et niin", mustahiuksinen totesi hymyillen.

Hetken aikaa molemmat olivat hiljaa. Sitten Kanon veti henkeä ja kääntyi katsomaan Mikua uudestaan.
"Mistä sinä sitten halusit minulle puhua?" hän kysyi hieman epäröivällä äänensävyllä.
"Halusin kysyä, että mikä sinua vaivaa", Miku tokaisi. Hän sanoi sen hieman epäystävällisemmin kuin hänen oikeastaan oli ollut tarkoitus. Mutta hänen sisällään oli tunne, joka lähenteli uhkaavasti vihaa, ja tämä tunne halusi kovasti päästä ulos hänen sisältään.
"Kuinka niin vaivaa?" Kanon mutisi. Hän tiesi, mistä Miku puhui.
"Niin! Sinua vaivaa jokin. Ehkä olet minulle vihainen tai pelkäät minua –"
"Miksi ihmeessä minä pelkäisin sinua?" Kanon hämmästyi.
"Koska olen homo", Miku tokaisi, epäystävällisesti taas.
"Sinä sanoit sen jo. Mutta miksi minun pitäisi silti pelätä sinua?" Kanon kysyi. Miku tunsi reitensä hipaisevan Kanonin reittä.
"Koska pelkäät minun pitävän sinusta", hän huokaisi. Hänen teki mieli polskuttaa vettä taas, mutta nyt niin kovaa, että kaikki vesi lentäisi ulos saavista.
"Näytät vihaiselta", Kanon sanoi hiljaisella äänellä. Hän ei enää katsonut Mikua, vaan polviaan.
"Minähän olen vihainen!" Miku huusi nousten seisomaan. Toppatakki tippui Kanonin viereen sängylle ja vettä loiskahti paljon saavin reunan yli. Kanon vilkaisi Mikua nopeasti, mutta kääntyi sitten taas katsomaan polviaan.

"Vastaa!" Miku huusi.
"Ethän sinä edes kysynyt minulta mitään", Kanon hämmästeli.
"En niin. Mutta voisit silti vastata jotenkin", Miku tokaisi punastuen hieman.
"Okei, miksi olet vihainen?" Kanon kysyi.
"Koska en ymmärrä, mikä sinua vaivaa! Kiellät kaiken, et yllättäen haluakaan olla kanssani, lähdet kotiisi, et koita soittaa minulle, et ensin meinaa edes päästää minua tänne sisään –"
"Miksi sinä huudat?" Kanon kysyi hiljaa. Mikua alkoi ärsyttää entistä enemmän.
"Koska olen vihainen!" hän huusi tömistellen ulos Kanonin huoneesta. Lattiaan jäi märät jäljet hänen jaloistaan.
"Miku! Odota!" Kanon huudahti rynnäten pojan perään.
"Jos et halua keskustella tästä kanssani –", Miku aloitti kääntyen katsomaan Kanonia, mutta tämä peitti hänen suunsa kädellään.
"Anna minä puhun. En halua sinun olevan vihainen minulle! Eikä minua mikään vaivaa, olen vain hämmentynyt kaikesta, mitä on tapahtunut", Kanon sanoi ottaen kätensä Mikun suun edestä.
Miku katsoi Kanonia ja avasi sitten suunsa puhuakseen, mutta mustahiuksinen peitti kädellään hänen suunsa uudestaan.
"Lisäksi, tiedoksesi vain, etten pelkää homoja. Muuten pelkäisin itseäni", Kanon sanoi ja hymyili pientä, hieman epävarmaa hymyä. Hän veti jälleen kätensä Mikun suun edestä ja näki tämänkin huulilla hymyn.

"Kuuluuko siihen 'kaikkeen mitä on tapahtunut' sinun luonasi yöpyminen, kuvaamataidontunti, Ayanen juhlat ja vessahetki?" Miku kysäisi hymyillen.
"Nuo ja kaikki muu, mitä meidän välillämme on tapahtunut", Kanon myönsi. "Yritin sanoa tätä sinulle jo tänään siellä vessassa, mutta sitten hämmennyin, enkä saanut sanottua sitä, että… Minä taidan pitää sinusta, Miku."
Molemmat pojat jäivät hiljaisina vain tuijottelemaan toisiaan, kummankin huulilla oli pieni hymy.
"Sinulla on vielä ihan varmasti kylmä, mennään takaisin huoneeseeni", Kanon sanoi kääntäen selkänsä vaaleammalle. Miku tarttui Kanonia olkapäästä kääntäen tämän kasvotusten itsensä kanssa. Hän painautui vasten Kanonia ja suuteli tätä suoraan suulle.
Kanon vetäytyi pois Mikun luota.
"Mennään minun huoneeseeni", hän toisti kääntäen jälleen selkänsä Mikulle. Hän katosi sisään huoneensa ovesta ja vaaleampi seurasi perässä.

Kanon töytäisi vesiastiaa jalallaan, haki takin sängyltään ja tarjosi sitä ovensuussa seisovalle Mikulle, joka pudisti päätään. Hän heitti takin huoneen nurkkaan ja veti saavin takin luo. Hän meni istumaan sängylle katsoen Mikua.
Miku hämmentyi. Kanon vain tuijotti häntä, odottaen selvästi hänenkin istuvan sängylle. Miku käveli Kanonin luo, mutta jäi seisomaan poikaa vastapäätä. Molemmat katselivat toisiaan hetken silmiin. Kanon nousi sängyltä, tarttui Mikua olkapäistä ja istutti pojan sängylle.
"Mitä sinä –“, vaaleampi kerkesi sanoa, kunnes Kanon jo suuteli hänen huuliaan.
Miku päätti antaa asiansa olla, Kanon ei vaikuttanut vihaiselta, eikä hänkään enää ollut vihainen. Kaiken lisäksi, Kanon piti hänestä! Hän vastasi suudelmaan ja uppoutui tunnelman vietäväksi.

"Odota!" Miku sanoi Kanonin suudeltua nopeasti hänen kaulaansa.
"Mitä nyt?" Kanon kysyi. Miku painautui sängylle makaamaan, vetäen mustahiuksisen päälleen.
"Näin on mukavampi", hän sanoi suudellen Kanonia nopeasti. "Eikä se ollut ainut asia. Huomasin olevani homo, kun tajusin pitäväni sinusta."
Taas uusi, nopea suudelma.
"Enkä antanut sinun suudella kaulaani, koska kiihotit minua liikaa", Miku tokaisi suudellen toista kunnolla.
"Sinä puhut liikaa", Kanon naurahti suudelman lomasta.
"Älä sitten itse puhu", Miku sanoi vieden kätensä taas Kanonin paidan alle. Hänen yllätyksekseen Kanon veti paitansa kokonaan pois.
"Tuota..." Miku sanoi hieman epäröiden. Hän ei kuitenkaan pistänyt vastaan, kun Kanon veti hänenkin paitansa pois.
"Sano vaan", Kanon sanoi suudellen pojan huulia.
Miku mietti ankarasti. Mitä hän oikein halusi tältä hetkeltä? Kanon katsoi häntä silmiin.
Miku vei kätensä avaamaan Kanonin housuja, hän oli päättänyt.
Hän halusi Kanonin.

~

Valo tunki sisään Terukin huoneen ikkunoista. Bou venytteli, hän oli nukkunut heräämättä kertaakaan. Koko taivas oli aivan valkoinen, aurinko koitti päästää säteensä maahana asti ja koko näkymä ikkunan takana oli kirkas ja viileä.

Bou kääntyi katsomaan vieressään makaavaa Terukia, joka nukkui yhä. Pojan kasvoilla oli suloinen ilme, hänen huulensa olivat hieman raollaan ja hän hengitti rauhallisesti.
Bou silitti nukkuvan pojan poskea hellästi ja kohottautui sitten istumaan. Hän etsi katseellaan kelloa, muttei löytänyt sellaista mistään. Hän kurottautui kaivamaan Terukin lattialla lojuvien farkkujen taskusta kännykkää.
Näytöllä näkyivät digitaaliset numerot 13:58, joten kello oli kaksi päivällä. Mihinköhän aikaan he olivat eilen menneet nukkumaan? Bou ei ollut varma tarkasta ajasta...
Hän katsahti Terukia, joka nukkui yhä sikeästi. Bou nousi varovasti ylös ja puki vaatteensa päälleen.

Hän hipsi alakertaan ja sieltä keittiöön, jossa hän katsoi kaikki kaapit läpi, otti jääkaapista maitoa ja kaatoi sitä lasiin. Hän otti keksipurkista kaksi keksiä, asetti ne pienelle lautaselle vierekkäin, samaten kuin laittoi teeveden kiehumaan ja etsi mukia sekä teepusseja.
Löydettyään ja valmistettuaan kaiken, Bou meni takaisin Terukin huoneeseen täyden tarjottimen kera. Hän istui sängylle ja tökki Terukin nenää hellästi.
Poika hymähti unisena jotain, mutta avasi silmänsä räpytellen niitä kiivaasti.
"Bou", hän sanoi. Terukin ääni oli hieman käheä, uninen.
"Huomenta", vaaleahiuksinen sanoi hymyillen ja tarjosi tarjotinta Terukille, joka katsoi sitä silmät sirillä.
"Häh?" Teruki ihmetteli unisesti.
Bou huokaisi.
"Nuku sitten, syön nämä itse ja teen sinulle uuden annoksen", Bou sanoi ottaen lautaselta keksin ja tunkien sen suuhunsa. Hän sekoitteli teetä hetken ja katsahti sitten Terukia. Poika oli nukahtanut uudestaan.
Bou hihitti hetken yksikseen, mutta söi sitten tarjottimella olleet keksit ja joi maidon. Hän päätti antaa teen jäähtyä, joten hän laski tarjottimen maahan ja asetti teemukin sen päälle.

"Nyt sinä kyllä heräät", Bou patisti tökkien Terukia taas. Poika hymähti jotain ja veti peiton päänsä yli. Bou tarttui peiton yläreunasta kiinni ja veti sen Terukin jalkoihin.
"Älä!" Teruki parahti kurkottaen ilkosillaan kohti jalkopäässä mytyssä lojuvaa peittoa.
"Lupaathan herätä?" Bou sanoi pitäen peittoa Terukin ulottumattomissa.
"Lupaan!" tummempi vakuutti ja Bou heitti peiton tälle takaisin. Teruki peitti sillä kriittisimmät paikat itsestään ja kääntyi katsomaan toista.
"Ilkeää", hän mutisi hieman punaisena.
"Pyh pah", Bou sanoi ottaen lattialta tarjottimen päältä mukin, jossa oli teetä. "Se on jäähtynyt vähän, joten voit juoda sitä heti."
Teruki kiitti ja joi teetä hieman.
Molemmat istuivat vaitonaisina, toinen joi teetä, toinen katseli teetä juovan pojan huulia, joiden väliin häyryävä juoma katosi.

"Väsyttääkö sinua?" Bou kysyi katsellen yhä Terukin huulia.
"Ei enää oikeastaan", Teruki sanoi ojentaen teen toiselle. Vaaleahiuksinen otti yhden kulauksen ja katsoi sitten taas Terukia.
"Muistatko mitään viimeyöstä?" Bou kysyi pyöritellen mukia kädessään hieman hermostuneena.
"Tietenkin muistan", Teruki sanoi pörröttäen Boun hiuksia hymyillen.
Bou hymyili myös.
"Olet mukavan rehellinen. Kerro nyt sitten vielä, että piditkö siitä", Bou sanoi ottaen kunnon kulauksen teetä.
"Pidin, senkin hassu", Teruki sanoi naurahtaen. Hän suukotti Boun nenää ja otti mukin tämän käsistä.
"Nyt haluaisin kuitenkin pukea päälleni jotain", hän sanoi ja pyysi Bouta antamaan hänen vaatteensa lattialta.

~

Mikulla oli ihanan lämmin olo. Hän ei todellakaan halunnut avata silmiään, vaan toivoi vain nukahtavansa uudestaan. Peitto tuntui raskaalta, sen alta nouseminen olisi aivan liian vaikeaa hänelle.
Miku hymyili autuaana ja raapi päätään nopeasti. Hän osui vahingossa kyynerpäällään vieressä nukkuvaan poikaan.
Hän meinasi jo huutaa säikähdyksissään, mutta sai sittenkin hillittyä itsensä. Hän pelästyi tajuttuaan Kanonin makaavan vierellään. Poika nukkui, hengitti rauhallisesti silmät kiinni.
"Huomenta", Kanon kuitenkin sanoi yllättäen, selkeällä äänellä. Miku kaivautui jostain syystä syvemmälle peiton uumeniin.
Kanon ei vieläkään avannut silmiään. Jos olisi avannut, hän olisi nähnyt vain Mikun pörröiset hiukset ja ruskeat silmät.

Mikua ei väsyttänyt enää pätkääkään, uudestaan nukahtaminen ei edes käväissyt hänen mielessään. Hän katsoi hieman uteliaana Kanonia, jos poika vaikka päättäisi sanoa jotain muutakin. Kuten esimerkiksi kommentoida viime yötä jotenkin...
Hän kuitenkin toivoi, ettei Kanon sanoisi yhtään mitään, hän ei itse varmaankaan pystyisi puhumaan siitä sanallakaan kenellekään, koskaan.
"Nukuitko hyvin?" Kanon kysyi. Hän oli selvästi ollut jo vähän pidempään hereillä.
"Juu", Miku mutisi peiton alta. Hän tunsi Kanonin sormet hiuksissaan.
"Mitä sinä teet?" Miku kysyi hiljaa.
Kanon avasi silmänsä ja veti kätensä pois Mikun luota. Hän oli kasvoiltaan hieman punainen.
Molemmat makasivat paikoillaan, saman peiton alla, sanomatta mitään pitkään aikaan.
"Paljonkohan kello on?" Miku yskäisi.
Kanon katsoi yöpöydällä tikittävää kelloa ja huokaisi.
"Puoli kolme", Kanon mutisi katsomatta Mikuun, joka alkoi tuntea itsensä turhautuneeksi.
"Okei, me oltiin sängyssä. Mitä sitten?" Miku tokaisi.
Kanon kääntyi katsomaan häntä suoraan silmiin.
"E-ei mitään, tietenkään", Kanon mutisi hieman hämmentyneenä.
"Hyvä", Miku sanoi kumartuen suutelemaan Kanonia. Kanon kietoi kätensä Mikun ympärille ja vastasi suudelmaan.
"Minulla on kauhea nälkä, haluan ruokaa", Miku sanoi nousten Kanonin päältä. Hän otti vaatteensa lattialta ja puki ne päälleen.
"Mennään sitten tekemään ruokaa", Kanon sanoi, alkaen hänkin pukea vatteita ylleen.

Pojat lähtivät yhdessä keittiöön ja kaivoivat kaapista muroja. Kanon kaatoi muroja kahteen kuppiin ja haki jääkaapista maidon. Miku oli päättänyt istua alas ja nojata käsillään vasten pöytää. Hän nuokkui väsyneen näköisenä.
"Miku?" Kanon kysyi koittaen saada katsekontaktia toiseen.
"Minua alkoi väsyttää ihan kauheasti", Miku sanoi hieroen silmiään nopeasti.
"Äsken sinä olit vielä ihan pirteä", Kanon hämmästeli ojentaen vaaleammalle muroja. Toinen otti lusikan ja alkoi tökkiä muroja kulhossa. Samantien Miku säpsähti ja katsahti Kanoniin.
"Voi ei", hän parahti silmät ammollaan.
"Mitä nyt?" Kanon kysyi kummastuneena.
Miku vain tuijotti silmät suurina.
"Ei mitään", hän sanoi sitten täysin normaalilla äänellä hymy huulillaan.
"M-mitä –"
"Riitelin yöllä äidin kanssa ja tökin jäätelöä samalla tavalla. Muistin kertoneeni hänelle meistä", Miku sanoi ja naurahti pienesti. Hän oli jälleen pirteä.
Kanon katsoi Mikua hieman hämmentyneenä.
"Miten niin meistä?" hän kysyi kulmat kurtussa.
Miku katsoi häntä takaisin melkein yhtä hämmästyneenä. Ehkä jopa hämmästyneempänä.
"No siis... Kaiken tämän jälkeen ajattelin, että..." Miku takelsi katsoen välillä Kanonia, välillä muroja edessään.
"Tarkoitin viimeyötä ja kun sanoit siitä äidillesi. Eihän 'meitä' vielä tavallaan ollut silloin", Kanon sanoi hieman punaisena.
"Kanon, olimme suudelleet kymmeniä kertoja", Miku mutisi hymyillen.
"Ja siitä päättelit että me olimme pari, vai?" Kanon kysäisi syöden murojaan.
Miku katsoi Kanonia kummastuneena.
"Yleensä", Miku totesi kulmat kurtussa.
"Älä suutu", Kanon sanoi nopeasti, kun huomasi Mikun olevan hyvin epäileväisen näköinen.
"Okei, sano sitten, että tuleeko 'meitä' koskaan olemaankaan, vai oliko viime yö vain jotain pelleilyä?" Miku vaati ristien kädet rinnalleen ja nojaten tuolin selkänojaan.
"Kyllä me jo nyt olemme 'me'", Kanon sanoi hymyillen. Miku nojautui pöydän yli katsomaan Kanonia silmiin.
"Jee", hän hymyili onnellisena.

~

"Mitä aiot tehdä tänään?" Teruki kysyi nousten pöydän äärestä. He olivat juuri Boun kanssa lopettaneet ruokailun.
"En oikeastaan tiedä", Bou alkoi miettiä.
"Jos et kerran tiedä, niin haluaisitko ehkä viettää päivän minun kanssani?" Teruki kysyi.
"Voin olla kanssasi hetken aikaa. Mutta ehkä kuitenkin jossain vaiheessa pitäisi sitten mennä kotiinkin", Bou sanoi ja hymyili toiselle.
"Hyvä on. Mitä me sitten teemme?" Teruki kysyi. Hän halusi viettää aikaa kahdestaan Boun kanssa, muttei tiennyt miten.
"Mitäs jos vaikka istuisimme, juoruilisimme kaikista luokkatovereistamme ja katsoisimme elokuvaa?" Bou ehdotti.
"Bou..."
"Niin?"
"En ole tyttö. En tykkää juoruilusta."
Bou jäi hiljaiseksi. Hän katsoi silmät suurina Terukia.
"En minäkään ole tyttö", hän sanoi. Hän kuulosti niin paljon pieneltä lapselta, ettei Teruki voinut olla naurahtamatta.
"Miksi sinä naurat?" Bou kysyi hieman hämmentyneenä.
"Kun sanoit noin", Teruki selitti naurahtaen uudestaan.
"Mitäs hauskaa siinä oli?" Bou kysyi kurtistaen hieman kulmiaan.
"Ei mitään, sinä vain –"
"Minä vain näytän tytöltä, niinkö?" Bou kysyi hitaasti.
"Niin näytätkin. Mutta ei se siitä ollut –"
"Vaan siitä, että tykkään juoruilla? Oikeastaan tarkoitan juoruilulla sitä, kun esimerkiksi puhun siitä, mitä muut ovat tehneet tai –" Bou sanoi, mutta Teruki alkoi puhua hänen päälleen.
"Ei sitäkään. Sinä –"
"Älä keskeytä!" Bou huusi yllättäen.

Molemmat jäivät hiljaisina katsomaan toisiaan.
"Sinä keskeytit minut jo ainakin kolmesti", Teruki puolusteli toinen käsi farkkujen taskussa.
"Ehkä, mutta minulla olikin tärkeämpää asiaa", Bou sanoi. Hän näytti vihaiselta.
"Mistä sinä sen tiedät? Enhän minä kertaakaan kerennyt sanoa asiaani loppuun, kun sinä jo –"
"Tiedän sen siitä, että sinä aloit syytellä –"
"Ja taas sinä keskeyt–"
"Älä keskeytä!" Bou huusi taas.

Molemmat jäivät uudestaan hiljaisiksi.
"Saanko sanoa nyt ilman minkäänlaisia keskeytyksiä sen, mitä halusinkin?" Teruki kysyi.
"Saat", Bou myöntyi anteeksipyytävän näköisenä.
"Nauroin sille, kun sinä sanoit asiasi niin suloisesti. Kuulostit ihan pieneltä lapselta, joka –"
"Ai nyt olen sitten vielä lapsellinenkin?" Bou tuhahti.
"Bou, keskeytit minut taas", Teruki huokaisi.
"En keskeyttänyt! Se oli vain hiljainen välikommentti", Bou puolusteli ärtyneenä.
"Haluan puhua loppuun", Teruki selitti, tuohtuneena hänkin.
"Sano sitten", Bou tokaisi.
"Sanonkin. En minä pilkannut sinua millään lailla, olit mielestäni suloinen", Teruki sanoi yhä vihaisen näköisenä.
"Ja sitten piti nauraa?" Bou kysyi.
"En minä sitä... Vaan sitä, että kuulostit niin viattomalta pieneltä lapselta sanoessasi, ettet sinäkään ole tyttö. Kaiken lisäksi se on vielä niin ilmeinen asia –"
"Miten niin ilmeinen?" Bou hämmästyi.
"Mikä?"
"Miten niin on ilmeistä, että kuulostan pieneltä lapselta?" Bou kysyi vihaisena.
"Ei, sinä tajusit taas ihan väärin –"
"Ja nyt olen vajaa, vai?" Bou tuhahti tuijottaen Terukia.
"Kuuntele loppuun!"
"Älä huuda minulle!"

Molemmat pojat mulkoilivat toisiaan sanomatta sanaakaan. Teruki avasi kuitenkin taas keskustelun.
"Sinä ymmärrät minut koko ajan väärin."
"Älä turhaan, ei kiinnosta", Bou tokaisi poistuen keittiöstä.
"Bou! Älä mene", Teruki pyysi tajutessaan, että Bou aikoi lähteä. Miksi he yhtäkkiä alkoivat riidellä jostain tuollaisesta?
Hän otti Boun kädestä kiinni, eikä päästänyt irti, vaikka toinen riuhtoi kättään vapaaksi.
"Haluan selittää", Teruki pyysi rauhallisesti. Hän ei antaisi itselleen lupaa suuttua.
"Miksi syytät minua koko ajan jostakin?" Bou kysyi temperamenttisesti, koittaen yhä päästä Terukin otteesta.
"Mutta kun sinä et ymmärtänyt oikein. Luulit, että syyttelin, vaikka minä vain kehuin sinua. Lisäksi sanoin, että on itsestään selvää että olet poika, enkä että on itsestään selvyys, että kuulostat pieneltä lapselta" Teruki selitti. Bou lopetti riuhtomisensa ja katsoi Terukia entistä vihaisempana.
"Miten niin on itsestään selvää, että olen poika? Eiväthän pojat käytä hameita tai meikkaa!" Bou huusi.
Teruki tajusi valinneensa täysin väärät sanat, Bou yritti aina näyttää tytöltä, halusi olla tyttö.
"Minulle on itsestään selvää että olet poika. Minä pidän sinusta Bou, olisi loukkaus sinulle, jos en tietäisi sinun olevan poika. Varsinkin viime yön jälkeen", Teruki täsmensi katsoen Bouta merkitsevästi. Vaaleahiuksinen katsoi Terukia silmiin hiljaisena.
Sitten hän naurahti ja katsahti toista anteeksipyytävästi.

"Olen pahoillani", Bou sanoi hiljaisella äänellä. Hänen kasvoilleen kohosi kevyt puna.
"Ei se mitään, minäkin olen", Teruki sanoi hymyillen.
"Mutta en viitsinyt kuunnella sinua, luulin olevani oikeassa", Bou sanoi katsoen Terukia selittelevästi.
"Ehkä sinä voit kehittää itseäsi siinä", Teruki sanoi taputtaen Bouta päälaelle. Lyhyempi hymyili tyytyväisenä ja pomppasi Terukin kaulaan.
"Anteeksi", Bou sanoi vielä, halaten Terukia lujaa. Hän oli kietonut käsiensä lisäksi myös jalkansa toisen ympärille.
"Saat anteeksi, tietenkin", Teruki sanoi halaten Bouta takaisin. Hän joutui kuitenkin lopettamaan halauksen lyhyeen, hänen oli nimittäin pidettävä Bouta ylhäällä.
Terukin kädet olivat Boun jalkojen alla, estivät poikaa putoamasta hänen sylistään maahan.

Bou nojasi hieman taaksepäin niin, että näki Terukin kasvot.
"No, miten on? Tehdäänkö niin kuin minä ehdotin?" hän kysyi painaen oman nenänsä toisen nenää vasten.
"Tehdään sitten", Teruki sanoi hymyillen.
"Jee", Bou sanoi painaen pienen suukon tummemman huulille.
"Minkä elokuvan katsomme?"
Bou osoitti kädellään Terukin olan yli portaikkoon, josta pääsisi pojan huoneeseen.
Bou sylissään Teruki lähti yläkertaan, omaan huoneeseensa ja odotti sitten vaaleamman sanovan jotain. Tämä kuitenkin vain istui Terukin sylissä, eikä hänellä nähtävästi ollut aikomustakaan poistua siitä.
Bou osoitti televisiota ja kaappia, jonka päällä laite sijaitsi. Teruki käveli television luo ja avasi kaapin oven jalallaan.
"Älä laske minua alas, ota mikä tahansa video, katsotaan se", Bou sanoi hymyillen. Hän suukotti Terukin nenää, aluetta nenän ja huulten välissä, ylähuulta, huulia, alahuulta ja lopuksi leukaa.
Teruki koitti varpaillaan saada jonkin elokuvan hyllystä samalla, kun Boun huulet seikkailivat hänen kasvoillaan. Hän kaatoi jonkin kotelon, muttei saanut sitä ulos kaapista. Hän koukisti polviaan hieman ja sai jotenkin dvd:n lattialle.
"Käykö tuo?" Teruki kysyi katsahtaessaan lattialla lojuvaa elokuvaa.
"Käy", Bou sanoi vilkaisemattakaan muualle, kuin Terukin silmiin.
Teruki koitti saada dvd:n lattialta, mutta se ei onnistunut ilman käsiä.
"Bou, minun pitäisi ottaa tuo tuosta lattialta", Teruki naurahti, mutta Bou suuteli häntä huulille, eikä hän voinut puhua.
"Odota nyt vähän", vaaleahiuksinen sanoi suudelman lomasta. Teruki vastasi suudelmaan, eikä jaksanut enää ajatella lattialle jäänyttä filmiä.

"Tuota, Bou?" Teruki kysyi jonkin ajan ja hyvin monien suudelmien kuluttua.
"Niin?" Bou kysyi hengästyneenä.
"Aiommeko me katsoa sitä leffaa ollenkaan?"
Bou hengitti syvään muutaman kerran ja nyökkäsi sitten sanomatta kuitenkaan mitään. Teruki laski vaaleahiuksisen maahan ja hengitti hänkin syvään.
Bou poimi dvd:n lattialta ja laittoi sen päälle, television samaten.
Teruki istuutui huoneestaan löytyvälle sohvalle ja tuijotti televisiota tyhjin silmin. Bou oli melko ulospäin suuntautunut persoona, hän näytti aina juuri sen, miltä hänestä tuntuikin.
Teruki katsahti uutta poikaystäväänsä tutkivasti. Tällä hetkellä Bou oli iloinen, hän hymyili onnellisena ja tanssahteli sohvan luo.
Nopean suudelman jälkeen he istuivat vierekkäin sohvalla, katsellen televisiota. Elokuva alkoi, eikä kumpikaan sanonut oikeastaan mitään.

"Mitäköhän Miku ja Kanon ovat tehneet?" Teruki mietti ääneen.
"Mietin ihan samaa, ollaanko huomenna heidän kanssaan?" Bou ehdotti katsahtaen Terukia.
"Hyvä idea, voivat hekin kertoa, mitä on tapahtunut."
"Enpäs usko, että he kertovat kaikkea, jos nyt mitään erikoista edes on tapahtunut", Bou sanoi katsoen elokuvaa enää vain sivusilmällä.
"Kuinka niin?" Teruki kysäisi.
"En minäkään ajatellut kertoa kaikkea, mitä meidän välillämme on tapahtunut", Bou totesi.
"Ei se minunkaan suunnitelmiini kuulunut", Teruki mutisi. Miksi ihmeessä hän punastui taas?
"Emmepähän ainakaan joudu kuuntelemaan Mikun vitsejä yhden yön jutuista", Bou sanoi hymyillen. Hän oli jälleen kääntynyt seuraamaan elokuvaa.
"Miten niin yhden yön jutuista?" Teruki kysyi hämmästyneenä. Bou kääntyi katsomaan Terukia silmät suurina.
"Siis, tarkoitin, että kun jo ensimmäisenä yönä me..." Bou takelsi tajuttuaan mitä oli sanonut.
"Niin...?" Teruki koitti saada Boun juttuun jotain järkeä.
"Ei mitään, en osaa selittää", Bou huokaisi heilauttaen kättään ilmassa.
"Eipäs, haluan kuulla", Teruki pyysi.
"En tarkoittanut, että tämä jää yhden yön jutuksi", Bou täsmensi ja hymyili Terukille suloisesti.
"Mitä sinä sitten tarkoitit?" Teruki kysyi.
"Että Miku keksisi tästä kuitenkin juuri sellaisia vitsejä, sitä tarkoitin", Bou huokaisi hymyillen.
Teruki rauhoittui ja kääntyi taas katsomaan elokuvaa.

~

Miku pomppasi ylös, laskeutui sängylle, ponkaisi uudestaan ja niin hän pomppasi taas.
"Voisitko millään keksiä jotain muutakin tekemistä meille, kuin se, että sinä hypit sängyllä ja minä katselen?" Kanon kysyi lattialta.
Miku katsahti maahan, johon Kanon oli käynyt istumaan. Molemmilla oli tylsää ja Miku oli päättänyt pomppia sängyllä.
"Miksi minun täytyy hoitaa ajattelupuoli?" hän kysyi.
"Koska sinä et ajattele koskaan muulloin. Niinpä voisit esimerkiksi keksiä meille jotain tekemistä ja käyttää aivojasi siihen", Kanon keksi naurahtaen.
"Pah! Minähän keksin koko ajan mahtavia vitsejä, siinä tarvitsee aivotoimintaa vaikka kuinka", Miku puolusteli pomppien yhä.
"Se sänky menee vielä rikki", Kanon varoitteli. Miku pomppasi viimeisen kerran niin, että laskeutui istualteen.
"Ai!" hän huusi, kun sängyn patjan kovat jouset iskeytyivät hänen häntäluutaan vasten. Kanon alkoi nauraa, Miku hieroi takamustaan kaksin käsin.
"Tuo näyttää sairaalta, lopeta", Kanon sanoi naurunkyynelet silmissään.
"Vai sairaalta! Näkisit itsesi", Miku tokaisi hieroen tahallaan yhä näyttävämmin.
"Lopeta!" Kanon nauroi pidellen vatsaansa.
"Hyvä on", Miku sanoi laskeutuen sängyltä. Hän löi varpaansa sängynjalkaan ja kiljaisi uudestaan. Hän pomppi hetken paikoillaan pidellen jalkaansa, rauhoittui sitten ja alkoi jälleen hieroa takamustaan.
Kanon nauroi entistä kovemmin.
"Pakko saada video tuosta, olet ihan outo", Kanon nauroi pyyhkien naurukyyneleet silmäkulmistaan.
"Todellakin! Teemme videon! Onko teillä videokameraa?" Miku innostui.
"Mitä? Mistä me nyt videon teemme?" Kanon hämmästeli nauru yhä kasvoillaan.
"En minä vaan tiedä. Onko sitä kameraa vai eikö?"
"Onhan meillä, mutta mitä me sillä tekisimme?" Kanon hämmästeli nousten lattialta vaivalloisesti. Miku otti häntä pikkurillistä kiinni ja veti laiskasti, muka auttaen Kanonin ylös maasta.
"Kiitos 'avusta'", Kanon sanoi naurahtaen taas.
"Näytä kameran sijainti", Miku vaati. Kanon alkoi nauraa kunnolla. Miku huokaisi pyöritellen silmiään.
"Kuulostit merirosvolta", Kanon nauroi.
"Onko lapsellisempaa kuultu?" Miku sanoi teatreelisesti.
"Kaikki sinun juttusi", Kanon sanoi naurahtaen taas.
"Heh heh, tosi hauskaa. Missä se kamera on?"
"Kerron, jos sinä ensin kerrot, mitä me sillä teemme", Kanon esitti vaatimuksensa.
"Me kuvaamme sillä elokuvan. Ja tarvitsemme sen tekemiseen myös Bouta ja Terukia, soitetaan heille heti", Miku innostui.
"Odota! Mietitään nyt ensin. Ehkä he haluavat tänään olla kahdestaan? Ajattelin myös, että mekin voisimme olla kahdestaan... Jos olisimme huomenna Boun ja Terukin kanssa?" Kanon sanoi.
Mikun kasvoille kohosi onnellinen hymy.
"Joo, hyvä idea. Millaisen elokuvan me teemme?" Miku mietti.
"Ehkä sinä keksit jotain hauskaa tapasi mukaan", Kanon sanoi ilkikurisesti.
"Oliko tuo kiusaamista, vai tarkoititko sitä?" Miku hämmästeli.
"Kiusasin, mutta samalla tarkoitin sitä."
"Ei sinusta ota hullukaan selvää", Miku nauroi ja lähti makuuhuoneesta. Hän harppoi olohuoneeseen liioitellun isoin askelin, harpaten joka askelella puolitoista metriä.
"Ei sinustakaan", Kanon naurahti kiiruhtaen Mikun perässä.

"Mitäs jos esittäisimme pankkirosvoja?" Kanon keksi.
"Pankkirosvoja? Okei, enää tämä ei ole vitsi: onko lapsellisempaa kuultu!" Miku sanoi epäuskoinen hymy kasvoillaan.
"Okei, myönnän. Se oli tyhmä idea. Mitä sinä sitten ehdotat?" Kanon kysyi.
"Me olemme tietenkin palomiehiä", Miku hihkaisi.
Kanon alkoi nauraa ja joutui taas istumaan lattialle vatsaansa pidellen.
"Mikä tuli, vatsa sekaisin vai?" Miku kysyi sarkastisesti katsellessaan Kanonin nauravan hänelle.
"Palomieh–"
"Joo joo, älä sano mitään. Esitetään mieluummin murha!" Miku keksi.
"Kuulostaa oikeasti hyvältä. Me tarvisemme murhaajan, murhatun, etsivän..." Kanon alkoi luetella.
"Kirjoitetaan ylös!" Miku tajusi rynnäten Kanonin huoneeseen.
"Miku, se oli mielestäni lähinnä pelleilyä kaikki", mustahiuksinen huhuili toisen perään. Miku palasi pian takaisin vihko ja kynä kädessään.
"Minusta ei. Me teemme murhaelokuvan", hän sanoi istuutuen olohuoneen sohvalle kirjoittamaan osia ylös.
"Okei, eli murhaaja, uhri ja salapoliisi..."
"Miku, keksitäänkö ensin juoni, jos me aiomme ihan oikeasti kuvata jonkun filmin?" Kanon ehdotti.
"Hyvä on, keksi joku juoni", Miku sanoi laittaen vihon kiinni.
Molemmat jäivät miettimään.

"Mitäs, jos murhaaja olisikin joku pakoileva pikkuvaras, joka vahingossa tappaisi jonkun?" Kanon mietti.
"Joo! Ja sitten... Mitä sitten tapahtuisi?" Miku mietti.
"Sitten rikollinen karkaisi –"
"Eipäs, vaan se saataisiin kiinni, yksityispoliisi nappaisi sen", Miku keksi kirjoittaen juonen muistiin.
"Ja sitten varas –"
"Entäs murhaaja?"
"Mitä?" Kanon kurtisti kulmiaan
"Entäs mitä murhaajalle käy?" Miku täsmensi.
"Varas on se murhaaja. Hän on pakomatkalla ja yksityispoliisi seuraa häntä. Sitten varas ampuu uhrinsa, eli salapoliisin, jolla on tehty diili yksityispoliisin kanssa. Varas siis ampuu hänet vahingossa, koska pelästyy joutuvansa vankilaan. Hänet saadaan kuitenkin kiinni ja hän joutuu loppujen lopuksi kuitenkin telkien taa", Kanon kertasi koko juonen läpi selittäen sen Mikulle.
"En ymmärtänyt, mutta ei se mitään. Se ei saa missään nimessä loppua tuohon. Tappavan tylsää", Miku höpötti.
"Varas saa kuolemantuomion?" Kanon ehdotti.
"Ei! Ei se saa noinkaan loppua. Kaikkien täytyy elää onnellisina elämänsä loppuun saakka", Miku sanoi syöden kynää.
"Uhri ei kuolekaan ja varas selittää, että varastelee pitääkseen jännitystä elämässä?" Kanon ehdotti.
"En kyllä tarkoittanut sillä 'kaikki elävät onnellisina' jutulla sitä, että uhrikin herää eloon, mutta mikäs siinä. Eli uhri ei kuolekaan... Tuo oli itseasiassa aika hyvä keksintö", Miku höpötteli kirjoittaen taas. "Mutta miten kaikki sitten loppuu?"
"Ydinräjähdys?" Kanon mietti.
"Varas ei saa tuomiota vaan monta uutta ystävää?" Miku ehdotti hymyillen leveästi.
"Kai se on sitten siinä", Kanon sanoi hymyillen.

"Keksimmepäs me sen nopeasti", Miku hämmästeli vilkaisten vihkoa.
"Ei siitä varmaan mitään huippufilmiä tehtäisi kuitenkaan", Kanon sanoi naureskellen.
"Hyvä on, mites osat?" Miku kysyi.
"Minä keksin suurimman osan juonesta. Sinä keksit hahmot", Kanon sanoi venytellen.
"Hyvä on, minä olen cool varas, Bou on tyylikäs yksityispoliisi ja Teruki on hyväonninen etsivä-uhri", Miku sanoi.
"No mikäs minä sitten olen?" Kanon hämmästeli.
"Sinä olet... Lihava poliisikoira", Miku sanoi. Hän alkoi nauraa kuvitellessaan Kanonin näköisen lihavan koiran istumassa vakavana poliisilaitoksella.
"Ei käy", Kanon sanoi.
"Okei, et ole lihava, mutta poliisikoira kylläkin", Miku sanoi kirjoittaen ylös.
"Miksi ihmeessä?"
"Saat kunnian ottaa minut kiinni, kun olen järkyttynyt luullessani tappaneeni Terukin. Sitten en kerkeä puolustautua, muutenhan sinä olisit jo kuollut, koira", Miku sanoi iskien silmää.
"Hyvä on sitten..." Kanon huokaisi. "Miten olisi, jos Teruki kehottaisi sinua kulkemaan kaitaa polkua?"
"Eli Terukillekin jotain järkevää sanottavaa?" Miku mietti.
"Et sinä saa loistaa pääosassa", Kanon sanoi naurahtaen taas.
"Miksen? Sovin siihen niin hyvin", Miku sanoi liitoitellen jälleen.
"Sinä ylinäyttelet kuitenkin", Kanon sanoi töytäisten poikaystäväänsä hellästi olkapäähän. Miku pudisti päätään.
"En minä ylinäyttelisi, en koskaan. Onko teillä pyssyjä?" hän sanoi ja jätti vihon lojumaan sohvalle hänen rynnätessään takaisin Kanonin huoneeseen.
"Odota! Mitä sinä teet?" Kanon hätkähti kiiruhtaen Mikun perään. Poika kaiveli laatikoita ja hyllyjä, ilmeisesti etsien jotakin.
"Ei täällä mitään ole", Kanon sanoi.
"Paitsi sinun alusvaatteitasi", Miku sanoi löytäessään laatikollisen täynnä Kanonin henkilökohtaista vaatetusta.
"Tule pois sieltä", mustahiuksinen sanoi sulkien laatikon Mikun nenän edestä. Miku katsoi Kanonia silmiin.
"Alusvaatteitahan ne vain ovat", hän sanoi.
"Sama kuin minä menisin tutkimaan sinun laatikoitasi. Ei niin että haluaisin, minua alkaisi nolottaa sinun puolestasi, kun löytäisin neljät bokserit, joissa on Nemon kuva..."
"Hah hah haa. Minulla on vain yhdet sellaiset..."
Kanon alkoi nauraa taas, kovempaa kuin vielä kertaakaan sinä päivänä.
"En minä käytä niitä koskaan", Miku huusi toisen naurun yli.
"En uskonutkaan", Kanon tyrskähteli.
"Hyvä", Miku tokaisi punaposkisena.

Kun Kanon sai nauramisesta tarpeekseen, hän nousi ylös lattialta ja vei Mikun hänen vanhempiensa makuuhuoneessa sijaitsevalle varastokaapille.
Kanon veti esiin lelulaatikon, jossa oli pölyn peitossa suuri määrä leikkikaluja. Pehmoleluja, pikkuautoja, pieniä tinasotilaita...
"Tällainen on", Kanon sanoi etsien kaiken roinan seasta pyssyn. Miku tutki sitä hetken ja nyökkäsi sitten.
"Tämä on hyvä", hän sanoi ja lähti alakertaan Kanon perässään.
"Minkälaiset vaatteet meillä sitten on?" Kanon kysyi heidän istuutuessa jälleen sohvalle.
"Minä ainakin puen ihan tavalliset vaatteet. Teruki tarvitsee salapoliisitakin, sellaisen ison ja vaalean. Bousta en tiedä, mutta sinulle minulla on hyvä puku", Miku sanoi viekas hymy huulillaan.
Kanon katsoi häntä kysyvästi.
"Minulla on muutaman vuoden vanha naamiaisasu kotona, muistin sen juuri kun mietin sinulle sopivaa roolihahmoa. Se on hieno koira-asu, saat sen", Miku sanoi hymyillen leveästi.
"Kiitos Miku", Kanon sanoi tekopirteästi. Miku naurahti ja löi Kanonia sohvatyynyllä päähän.
"Tyynysotaa vai? Olen aika hyvä tässä", Kanon sanoi ottaen hänkin tyynyn ja alkaen hakata sillä Mikua.
"Et ole yhtä hyvä kuin minä", Miku sanoi painaen Kanonin makaamaan sohvalle. Hän suuteli Kanonin huulia, mutta lopetti suudelman kesken kaiken ja löi Kanonia tyynyllä poskeen.
"Au! Salakavala!" Kanon naurahti.

~

Elokuva loppui, kello oli viisi.
Bou kääntyi katsomaan sohvalla nuokkuvaa Terukia.
"Olet ihan väsynyt, lähdenkö kotiin?" Bou mietti katsellen poikaystäväänsä. Teruki säpsähti ja katsoi toista hämmästyneenä.
"Ei tarvitse lähteä! Jää tänne vain", hän sanoi.
"Kyllä minä taidan mennä kotiin. Mennään molemmat nukkumaan", Bou sanoi hymyillen. Teruki näytti hivenen pettyneeltä, mutta nousi kuitenkin sohvalta ja saattoi Boun eteiseen.
"Soitan sinulle seitsemältä, jooko?" vaaleahiuksinen ehdotti laittaen kengät jalkaansa. Häntä harmitti, ettei ollut tajunnut ottaa takkia. Ulkona ei näyttänyt olevan kovin lämmintä.
"Soita vaan. Sovitaan huomisesta", Teruki myöntyi ja painoi pienen suukon Boun huulille.
Bou hymyili ja avasi ulko-oven. Hän vilkutti Terukille ja lähti kävelemään kohti kotia.

Maassa ei ollut lunta kuin ihan vähän tien sivussa, eikä sielläkään mainittavaksi asti. Taivas näytti kuitenkin siltä, että saattaisi alkaa sataa lunta. Ilma oli kylmä, pakkasta ei kuitenkaan vaikuttanut olevan ainakaan montaa astetta.
Bou päätti soittaa Mikulle. Hän kaivoi puhelimensa esiin taskusta ja näppäili pojan numeron. Hän odotti hetken ja pian kuului Mikun ääni.
"Ha-haloo? Haloo?"
"Bou", Bou sanoi. Miku kuulosti oudon hengästyneeltä.
"Ei, täällä on Miku", kuului hämmästynyt ääni puhelimesta.
"Hömelö, täällä on Bou", Bou naurahti.
"Ahaa! Terve, täällä on Miku."
"Tiedän sen. Ajattelin kysyä, että mitä teet?" Bou vastasi. Miku kuulosti yhä hengästyneeltä.
"Olen Kanonin kanssa, me suunnittelemme elokuvaa. Harjoitukset menossa jo", Miku sanoi naurahtaen.
"Minkäslainen elokuva se mahtaa olla...?" Bou sanoi vihjaillen.
"Mitä?"
"Ette kai te pornoelokuvaa sentään –"
"Hei, Bou! Ei!" Miku huudahti.
"Se oli vitsi", Bou hihkaisi pahoittelevasti.
"Laitan kaiuttimelle, niin kuulet Kanoninkin", Miku ilmoitti. Puhelimesta kuului pieni piipahdus ja pian Kanon puhui.
"Hei Bou! Me teemme murhaelokuvan", Kanon sanoi pirteästi.
"Teitä ei tunnu väsyttävän ollenkaan. Minä olen kauhean väsynyt ja matkalla Terukin luota kotiin", Bou kertoi.
"Ei meitä väsytäkään. Olen itseasiassa hyvin energisellä tuulella", Miku kertoi.
"Miksi sinua väsyttää?" Kanon kysyi. Hän oli selvästikin vilkaissut Mikua jotenkin vihjaavasti, sillä tämä alkoi nauraa.
"Niin, Bou! Mikäs sinua väsyttää?" Miku kysyi ilkikurisesti.
"Tuli valvottua", Bou selitti yksinkertaisesti. Hän koitti kuulostaa ylpeältä ja siltä, ettei häntä voisi kiusata tuolla lailla, mutta tunsi silti punastuvansa.
"Vai valvottua..." Miku nauroi.
"Hei, te olette Terukin kanssa meidän elokuvassamme!" Kanon sanoi tähän väliin.
"Minkälainen elokuva se on?" Bou kysyi epäillen.
"Teruki on salapoliisi ja sinä poliisi. Ota huomiseksi jotkut vaatteet, mitä haluat käyttää. Muuta sinun ei vielä tarvitsekaan tietää", Miku sanoi salaperäisesti.
"Hyvä on", Bou sanoi. Idea kuulosti ihan hauskalta, tehdä pieni filmi kun ei muutakaan tekemistä ollut.
"Soitatko meidän puolestamme Terukille ja kehotat häntä ottamaan salapoliisitakin?" Kanon kysyi.
Bouta alkoi naurattaa, mistä nuo kaksi saivat noin hassuja ideoita?
"Soitan", hän lupasi.
"Hyvä. Mitä kello on, Kanon?" Miku kysyi.
"Varttia yli viisi", Kanon sanoi.
"Bou, haluatko tulla tänne?" Miku ehdotti. Bou mietti, hänellä ei olisi muutakaan tekemistä. Tosin, hän oli juuri sanonut Terukille menevänsä kotiin nukkumaan...
"Haluan", Bou sanoi. Hänhän lähti Terukin luota, koska halusi päästää toisen nukkumaan, Teruki oli ollut niin väsynyt.
"Tule sitten heti", Miku sanoi lopettaen puhelun. Bou huokaisi, miksei Miku ikinä hyvästellyt puhelimessa?
Hän kääntyi takaisin ja lähti kohti Mikun kotitaloa.

Bou koputti oveen kahdesti. Kun kukaan ei tullut avaamaan, hän koputti uudestaan, hieman kovempaa tällä kertaa.
Ovi aukesi paukahtaen ja Bou näki edessään Mikun äidin huolestuneet kasvot.
"Hei. Tulin Mikua tapaamaan", Bou selitti. Siinä samassa Mikun äiti tarttui Bouta olkapäistä ja ravisteli tätä hullun lailla.
"Missä Miku on?! Missä hän on ja kenen kanssa? Minun on pakko puhua hänelle!"

Bou riuhtoi itsensä irti toisen otteesta ja perääntyi hieman säikähtäneenä.
"E-eikö Miku olekaan kotona?" Bou hämmästeli. Mikun äiti tutki tuskastuneena ympäristöä.
"Ei ole! Hän karkasi yöllä, jonkun Kanonin luo!"
"Ai, he ovatkin Kanonin luona. Anteeksi, minun on mentävä", Bou sanoi kääntyen kannoillan.
"Odota! Kuka se Kanon on?" Mikun äiti huusi hänen peräänsä. Bou pysähtyi ja kääntyi hämmentyneenä katsomaan ystävänsä äidin silmiä.
"Kanonko? Hänhän on ollut täälläkin monesti. Olemme syöneet yhdessä, te olette keskustelleetkin", Bou kertoi.
"Kuka Mikun kavereista hän oikein on?" Mikun äiti kysyi. Hän yritti selvästi rauhoittua. Hän katsoi Bouta vakavana.
"Se mustatukkainen", vaaleahiuksinen kuvaili.
"Se Kanonko?!" Mikun äiti kiljaisi peittäen suunsa kädellään.
Bou ei tajunnut enää mistään mitään.
"Se Kanonko teki ne jäljet Mikun kaulaan...?" Mikun äiti uikutti yksikseen.
"Oho, hän tiesi niistäkin. Miku, mitä sinä olet oikein mennyt kertomaan hänelle?" Bou mietti ja katsoi kummissaan edessään seisovaa naista.

"Missä Miku on nyt?" nainen kysyi.
"Mikset soita hänelle?" Bou kysyi.
"Koska hän sulkee puhelimen. En ole tavoittanut häntä koko päivänä."
"Minä puhuin hänen kanssaan ihan äsken. Kyllä hänen puhelimensa päällä oli", Bou hämmästyi. Mikun äiti kylläkin taisi hämmästyä enemmän.
"Voitko millään soittaa hänelle? Haluan kuulla, missä hän on", Mikun äiti pyysi. Bou ei nähnyt mitään syytä kieltäytyä. Nuo kaksi olivat ilmeisesti riidelleet yöllä ja Miku oli päättänyt karata rakastettunsa luo. Hän näppäili Mikun numeron ja puhelin piippasi hetken.
"Miku", kuului vastaus puhelimesta.
"Bou tässä taas. Karkasit sitten yöllä Kanonin luo", Bou totesi. Hän vilkaisi Mikun äitiä, joka katsoi häntä odottavasti. Bou asetti puhelimensa kaiuttimelle.
"Niin karkasinkin. Mitä sitten? Menitkö meille, vai?" Miku hämmästeli. Pojan äiti katsoi puhelinta huolestuneena.
"Juu, mutta ei siitä sen enempää. Tulen sinne sitten", Bou sanoi katkaisten puhelun ennen kuin Miku kerkesi.
"Mistä te oikein riitelitte?" Bou kysyi.
"Mistä sinä tiedät, että me riitelimme?" Mikun äiti hämmästeli. Bou huokaisi ja meinasi jo aloittaa saarnan siitä, kuinka jotkut ihmiset ovat niin läpinäkyviä, mutta Mikun äiti kerkesi ensin.
"Hyvä on, unohda se. Mutta voitko millään ottaa minua mukaan sinne Kanonille? Minun on pakko sopia tämä juttu Mikun kanssa, eilen hän karkasi kesken keskustelun", hän selitti ja katsoi Bouta vältellen.
"Mikäs siinä", Bou myöntyi ja lähti kävelemään kohti Kanonin kotitaloa Mikun äiti perässään.

Bou koputti oveen ja sen läpi kuului juoksuaskelia. Ovi avautui ja Mikun hymyilevät kasvot ilmestyivät näkyviin. Hymy vaihtui kuitenkin pian vihaiseksi irvistykseksi.
"Mitäs helvettiä tämä nyt on?" hän tokaisi mulkaisten äitiään vihaisesti.
"Älä kiroile", äiti tokaisi takaisin.
"Sitä helvettiä, että hän halusi nähdä sinut", Bou selitti. Miku katsoi häntäkin vihaisena.
"No, nyt näki. Ja voi poistua sitten saman tien", Miku tokaisi sulkien oven. Kanon kerkesi juuri tulla eteiseen. Hän avasi oven uudestaan, Miku ei ollut vielä ehtinyt pois eteisestä.
"Sinä olet Kanon!" Mikun äiti tajusi ja läimäisi jälleen kätensä suunsa eteen. Kanon pelästyi ja vilkaisi Bouta.
"Kutsutko Mikun takaisin?" Bou pyysi nätisti. Mustahiuksinen katosi oven raosta ja haki eteisen nurkassa kyyhöttävän Mikun takaisin ovelle.
"Mene pois! Tulin tänne sinua pakoon", poika tiuskaisi äidilleen, joka vastasi takaisin täysin samalla äänensävyllä.
"Älä puhu minulle noin! Minä haluan keskustella kanssasi, jatkaa siitä, mihin viimeksi jäimme."
"Sori, minä en halua. Emme kuitenkaan pääsisi yhteisymmärrykseen yhtään mistään. Sinä kun aina pistät hanttiin kaikessa", Miku tokaisi.
"Miku, alat ärsyttää minua", Mikun äiti totesi tiukasti. Bou ja Kanon katsoivat sivusta kahden kiistaa, Kanon hieman arkana ja Bou hämillään.
"Nytkö vasta? Luulin sinun vihanneen minua siitä asti kun synnyin –" Miku aloitti pilkaten.
"En minä sinua vihaa! Alat vain ärsyttää, kun et kuuntele, mitä sanon sinulle! Minusta sinun kannattaisi vielä miettiä omia... valintojasi ja päämääriäsi ennen kuin teet mitään päätöksiä", Mikun äiti sanoi näyttäen jälleen huolestuneelta.
"Minä tein päätökseni jo", Miku tokaisi. Hän tarttui Kanonia hartioista kiinni ja suuteli poikaa suoraan huulille vihaisena. Kanon oli kasvoiltaan tulipunainen, kun Miku viimein vetäytyi pois pojan luota.
"Älä tee hätiköityjä päätöksiä", Mikun äiti sanoi tiukasti. Hän oli poikien suudelman aikana puristanut huulensa yhteen, katsonut vihaisena Mikua ja Kanonia.
"Mutta jos Miku päätti jo? Ei sitä enää voi muuttaa", Bou sanoi tähän väliin rauhallisesti.
"Ole kiltti, äläkä sekaannu tähän. Kiitos kaikesta avustasi, mutta –"
"Mutta kun keksin syyn sille, miksi te kaksi aina riitelette”, Bou sanoi hieman arasti. “Teillä on niin erilaiset näkemykset kaikesta. Miku katsoo nuorten silmin, sinä aikuisten. Jos Mikun mielestä on okei olla homo, mutta sinusta ei, se kertoo jo hyvin paljon siitä, että olette erilaisia. Lisäksi te olette molemmat varsin voimakastahtoisia ihmisiä, seisotte omien sanojenne takana vakaasti."

"Emme me tule pääsemään yhteisymmärrykseen tästä asiasta, vaikka puhuisimme siitä koko vuoden. Pidän Kanonista vähän erilailla kuin muista ystävistäni, mutta se ei häiritse minua. Enkä aio välittää siitä, että se häiritsee sinua. Minun elämäni tämä on", Miku tokaisi kadoten jälleen ovenraosta. Kanon jäi katsomaan hivenen huolestuneena Bouta. Bou loi Kanonille rohkaisevan katseen.
"Miku! Heti takaisin tänne! Minulla on mahdollisuus vaikuttaa sinun päätöksiisi niin kauan kuin sinä asut minun kattoni alla!" Mikun äiti huusi astuen Kanonin ohi sisälle taloon.
"Et sinä saa tänne tulla! Kanonin kotiin! Enkä minä aio enää palata luoksesi. Asun vaikka katuojassa mielummin!" Miku huusi.
"En suostu kuuntelemaan tuollaista!"
"Minä en suostu kuuntelemaan sinua!" Miku huusi takaisin. Boulla alkoi olla tukala tunne, hän ei ollut ikinä riidellyt kenenkään kanssa noin. Hänellä ei ollut kokemusta tuollaisesta vihasta ketään kohtaan.
"Milloin sinä nyt minua kuuntelisitkaan? Et koskaan! Huoneesi on yhä siivoamatta, vaikka –"
"Huoneeni?! Haluatko sinä puhua minun huoneestani nyt?! Puhutaan sitten! Se ei ole enää minun huoneeni! Siivoa varastosi itse!" Miku huusi. Hän asteli pois eteisestä, äitinsä perässään.
Bou kuunteli Kanonin kanssa eteisessä.
"Et sinä saa tulla Kanonin kotiin luvatta!" Miku huusi.
"Ovatko hänen vanhempansa kotona?"
"Sinä et käyttäydy kuten muut aikuiset, minua nolottaisi päästää sinua edes puhumaan heidän kanssaan! Saati sitten kertomaan, että heidän poikansa on homo!" Miku huusi. Kanon oli jälleen hieman punainen.

Kinastelu jatkui vielä pitkään. Bou oli halunnut vain saada noiden kahden välille rauhallisen keskustelun. Hän ei vain ollut tiennyt, että heidän välinsä olivat todellakin noin huonot.
Kuului inhottavan kova, läimähtävä ääni.
Yhtäkkiä kukaan ei enää sanonut mitään. Kuului oven paukahdus, Mikun äiti palasi kyynelet silmissä takaisin. Hän poistui talosta, lähti kohti kotiaan.
Kanon ja Bou ryntäsivät nopeasti taloon etsimään Mikua.
Vessan ovi oli lukittu, Kanon kolisteli sitä.
"Miku, tule ulos", hän pyysi.
"Miku, olen pahoillani, että –" Bou aloitti, mutta juuri silloin Miku avasi oven ja astui ulos. Hän piteli poskeaan ja mulkaisi Bouta.
"Miksi helvetissä sinä toit hänet tänne?!" Miku huusi.
"Anteeksi, ihan oikeasti. Minä en tiennyt, en oikeasti tiennyt, että teidän välinne ovat noin –"
"Tulehtuneet? Pahat? Hirveät? Olenko joskus puhunut äidistäni jotenkin kunnioittavaan tai ihailevaan sävyyn?! En varmasti ole! Mistä sinä sitten sait sellaisen käsityksen, että kaikki menee hyvin läpi puhumalla, sitten halataan ja suukotellaan ja eletään elämä onnellisina loppuun saakka?!" Miku huusi.
"Luulin sinun vain uhonneen... Teet sitä aika usein, vaikket oikeasti tarkoita sanomisiasi", Bou mutisi pahoittelevasti.
"Miksi sinä –" Miku alkoi taas huuta, mutta Kanon tarttui häntä kädestä kiinni.
"Rauhoitutaan, jooko? Bou ei voinut tietää, että näin tulisi tapahtumaan", hän sanoi katsoen Mikua silmiin. Kanon ei hymyillyt.
"Älä rauhoittele siinä! Anna oma äitisi lyö sinua, niin katsotaan rauhoitutko sinä!" Miku huusi vetäisten kätensä irti Kanonin otteesta ja kääntyen sitten taas Boun puoleen. "En halua sinun enää ikinä puuttuvan minun tekemisiini. Et ole tämän viikon aikana tehnyt kertaakaan mitään minun hyväkseni, olet aina joko nöyryyttänyt minua tai sitten saattanut pulaan –"
"Ai jaa! Nyt kaikki, mitä olen sinulle tehnyt onkin ollut pahaa, vai? Mites Mei? Halusit tietää pitääkö hän sinusta, niin minä menin ja koitin saada sen selville! Pian sitten te menittekin jo treffeille!"
"Niistä treffeistä seurasikin paljon kaikkea hyvää", Miku tuhahti.
"Eihän se ollut minun vikani! Minkä minä mahdan sille, että Mei olikin kiero, joka näki sinun lävitsesi?" Bou hämmästeli.
“Tiedätkö, se ei tarkoita –“
"Lisäksi, vaikka nöyryytinkin sinua koko luokan edessä pariin kertaan, niin siitähän seurasi myös pelkkää hyvää! Olette Kanonin kanssa yhdessä, eikö totta?" Bou sanoi. Hänen huulilleen kohosi pieni hymy.
"Mitä helvetin väliä sillä on? Ensimmäisenä mielessäni on tällä hetkellä se, että sinä tosiaankin nöyryytit minua! Parempi olisi, jos koko viikko pyyhittäisiin pois elämästäni! Kanon mukaanlukien!"

Noiden sanojen myötä heidän kolmen välille laskeutui jäätävä hiljaisuus. Kanon katsoi Mikua avuttoman näköisenä, Bou kauhuissaan.
"En tarkoittanut sitä", Miku sanoi nopeasti, katsoen Kanonia.
Mustahiuksinen poika katsoi Mikua epäuskoisena. Kanonin katse alkoi harhailla, hän alko purra huultaan kovaa.
Miku katsoi Kanonia surullisesti, pahoillaan ja epätoivoisena. Hän ei osannut sanoa mitään, seisoi vaan suu auki.
Bou ei tiennyt, mitä tehdä. Olisiko hänen kuulunut sanoa jotain piristävää? Olisiko hänen kuulunut vain poistua paikalta?
Kanon käänsi selkänsä Boulle ja Mikulle, käveli olohuoneeseen ja istui sohvalle. Hän hautasi kasvonsa käsiinsä ja painoi päänsä.
Miku lähti nopein askelin ulos talosta. Bou jäi yksinään hämmentyneenä katsomaan pojan perään.

~

Teruki taputteli jalallaan lattiaa. Hän vilkaisi puhelinta, se ei soinut vieläkään. Ulkona oli alkanut sataa vettä ja kaikki maassa ollut lumi oli sulanut pois. Ulkona oli melko pimeää. Teruki huokaisi. Kello oli jo puoli kahdeksan, eikä Bou ollut vieläkään soittanut, vaikka oli sitä itse ehdottanut.
Teruki otti puhelimen ja näppäili Boun numeron. Hetken aikaa puhelin piippasi, sitten toinen vastasi.
"Teruki! Anteeksi, etten soittanut, minä unohdin!" Bou sanoi. Hän kuulosti hengästyneeltä ja hänen äänensä oli epätasainen.
"Missä sinä olet?" Teruki kysyi. Puhelimesta kuului kovaa kohinaa.
"Ulkona", Bou sanoi.
"Juoksetko sinä?" Teruki hämmästeli tajuttuaan, miksi Bou oli niin hengästynyt.
"Juoksen."
"Miksi ihmeessä?"
"Etsin Mikua, olen Kanonin kanssa", Bou sanoi. Hän kuulosti kiireiseltä.
"En kai häiritse teitä...?" Teruki kysyi.
"Ehkä vähän, Mikua ei nimittäin löydy mistään ja tämä vaatii keskittymistä", Bou sanoi. Hän kuulosti hieman poissaolevalta.
"Hyvä on, mitä siellä tapahtuu?" Teruki kysyi uteliaisuuttaan.
"Miku suuttui meille ja lähti pois. Hänet on pakko löytää, hänellä ei ole paikkaa, jossa yöpyä", Bou sanoi huolestuneena.
"Jos hän tulee tänne, ilmoitan heti teille", Teruki vakuutteli.
"Hyvä! Kiitos, Teruki", Bou sanoi onnellisena.
"Onnea etsintöihin, en usko voivani auttaa. Ette voisi kuitenkaan odottaa minua. Kerron kuitenkin, jos näen hänet", Teruki vakuutteli.
"Hyvä, nähdään huomenna!" Bou sanoi katkaisten puhelun.
Teruki näppäili heti uuden numeron ja painoi puhelimen vasten korvaansa. Miku oli sammuttanut puhelimensa.
Teruki huokaisi huolestuneena. Olisi ollut kiinnostava tietää, mitä oli oikeasti tapahtunut, mutta hän ei viitsinyt soittaa Boulle enää uudestaan.

~

Sade oli kastellut Mikun vaatteet läpimäriksi, hänen otsahiuksensa olivat liimautuneet inhottavasti vasten otsaa ja pistivät luomia ja kulmia.
Kanonin luota lähdettyään hän oli aluksi aikonut vain rauhoittua hetken, mutta hänen vihansa ei ollut paljoa laantunut. Hän ei vieläkään voinut käsittää, miksi Bou oli tuonut hänen äitinsä Kanonin luo tai miksi oli itse sanonut niin Kanonista. Tietenkin hän oli iloinen siitä, että oli ihastunut Kanoniin ja että Kanonkin sitten piti hänestä. Mutta jos niin ei olisi käynytkään, Miku luulisi yhä olevansa hetero, eikä hänen äitinsä olisi ollenkaan niin vihainen kuin oli nyt. Eikä mitään tämänviikkoista olisi tapahtunut.

Miku sulki silmänsä ja antoi sateen kastella hänen kasvonsa. Hän huokaisi syvään ja avasi silmänsä. Näkymä oli harmaa, tyhjä asfalttitie ja sen ympärillä näkyvät omakotitalot olivat kaikki niin harmaita. Miku oli päättänyt kävellä ympäriinsä lähiön ympäristössä, jossa ei olisi koko ajan ihmisiä.
Miku aikoi kuitenkin antaa Boulle anteeksi ja hän saattoi vain toivoa, että Kanonkin antaisi anteeksi hänelle. Hän ei oikeasti ollut tarkoittanut sanomisiaan. Miku huokaisi tajutessaan, että jos hän olisi jäänyt Kanonin luo, hänellä olisi nytkin joku, jonka luokse mennä.
Turvaan.
Kodista hän ei löytäisi turvaa, vain vihaa. Äidilleen hän ei ollut valmis antamaan anteeksi.

Miku ei tiennyt paljonko kello oli, hän ei viitsinyt avata puhelintaan katsoakseen. Joku soittaisi hänelle kuitenkin ja hän halusi vielä hetken aikaa olla yksin.
Tietä ajoi auto, jonka ajovalot osuivat ikävän kirkkaina Mikun silmiin. Hän väisti valoja ja perääntyi tien sivua kauemmas asfalttitiestä.
Auton lähdettyä hän kuuli nopeita juoksuaskelia. Mikun yllätykseksi kulman takaa esiin ryntäsi Kanon, joka katsoi hätääntyneenä ympärilleen. Hän näytti erittäin hämmästyneeltä huomatessaan Mikun seisovan paikoillaan, katsellen toista hämillään.
"Miku!" Kanon huudahti ja juoksi hänen luokseen. Kanon kietoi kätensä Mikun ympärille ja halasi häntä lujaa.
Miku halasi takaisin, hän tunsi Kanonin lämpimän kehon omaansa vasten hyvin selvästi märän t-paidan läpi.
"Älä enää karkaa noin", Kanon sanoi halaten toista entistä lujempaa. Miku koitti sanoa jotain, muttei kyennyt puhumaan. Jostain syystä hän tunsi palan kurkussaan ja kuumat kyynelet tulvahtivat hänen silmiinsä. Hän koitti räpytellä silmiään kiivaasti ja saada kyynelet kuivumaan. Kuitenkin ensimmäisen kyynelen valuttua hänen poskelleen, sitä seurasi kymmenen muuta kyyneltä.
Kanon suuteli toista poikaa huulille, Miku tunsi sadepisaroiden hakkaavan häntä jokapuolelta. Myös hänen kasvonsa kastuivat ja sadepisarat sekoittuivat kyyneleihin.
Kanon lopetti suudelman ja katsoi Mikua silmiin.
"Itketkö sinä?" hän hämmästeli kädet Mikun niskan takana.
"Ehkä..." Miku mutisi kuivaten silmiään nopeasti hieman. Kanon hymyili ja suuteli Mikua uudestaan.
"Annathan anteeksi? En tarkoittanut sitä, lupaan", Miku sanoi. Uudet kyynelet uhkasivat valua hänen poskilleen.
"Tajusin sen heti, kun olit lähtenyt", Kanon sanoi hymyillen.
"Miksi minä nyt itken? En halua itkeä..." Miku mutisi kuivaten silmiään.
"Tapahtui yhtäkkiä niin paljon. Koko viikko on ollut hyvin... sekainen. Piti minunkin miettiä vähän", Kanon selitti silittäen Mikun poskea.
Miku suuteli Kanonia ja halasi vielä kerran.
"Voinko yöpyä luonasi taas? En haluaisi kotiinkaan..." Miku mietti.
"Tietenkin voit", Kanon sanoi onnellisena.
He lähtivät yhdessä, käsi kädessä, välittämättä sateesta, joka kasteli heitä vielä vähän lisää.



7. luku - Sunnuntai

"Bou", kuului puhelimesta uninen ääni.
"Huomenta! Mites Miku?" Teruki kysyi. Hän tiesi herättäneensä Boun, mutta hän pyytäisi anteeksi myöhemmin.
"Kanon löysi hänet. He menivät Kanonin luo, kaikki on hyvin", Bou haukotteli.
"Hyvä niin", Teruki huokaisi helpottuneena. Hän oli nukahtanut edellisenä iltana puhelin kädessään, hänen oli pitänyt soittaa Boulle vielä. "Anteeksi, että herätin sinut."
"Ei se mitään... Tule tänään Kanonille, ota mukaasi joku takki, joka muistuttaa salapoliisitakkia", Bou sanoi.
"Mitä? Salapoliisitakkia?" Teruki yskäisi kummastuneena.
"Niin, me teemme elokuvan. Minun asunipa onkin yllätys", Bou sanoi salaperäisesti. Hän naurahti söpösti.
"Vai yllätys...? Mikä sinun osasi on?" Teruki kysyi. Hän oli jo arvannut olevansa itse salapoliisi.
"Olen poliisi", Bou ilmoitti. Teruki ei osannut oikein kuvitella Bouta poliisin virka-asu päällään, virkamerkki rinnassaan.

"Mihin aikaan me sitten tapaamme Kanonin luona?" Teruki kysyi vielä. Hän päätti päästää Boun takaisin nukkumaan, vaikkei tämä enää väsyneeltä kuulostanutkaan.
"Mene sinne milloin haluat, niin minäkin ajattelin tehdä. Annetaan heidän kuitenkin herätä, mennään sinne johonkin inhimilliseen aikaan", Bou sanoi.
"Hyvä on, nähdään sitten siellä", Teruki sanoi valmiina hyvästelemään Boun.
"Älä lopeta vielä!" Bou huudahti.
"Hyvä on..." Teruki sanoi hitaasti.
"Jaksatko millään jutella kanssani niin kauan, että herään kunnolla?" Bou ehdotti.
"Jaksan", Teruki sanoi. Häntä alkoi naurattaa, hän ei ollut oikeastaan koskaan puhunut puhelimessa vastaheränneen kanssa.
"Mitä kello on?" Bou kysyi.
Teruki vilkaisi yöpöydälleen, kello näytti puoli yhtätoista. Hän ilmoitti ajan Boulle, joka alkoi miettiä.
"Jos menisin Kanonin luo jo puoli kahdeksitoista? Sitten voisimme valmistella sitä elokuvaa."
"Muuten, miksi ihmeessä me teemme elokuvan?" Teruki kysäisi. Hän ei tiennyt edes kenen idea se oli alunperin ollut.
"Se on murhaelokuva, en tiedä muuta", Bou sanoi. Kuului epämääräistä kohinaa ja pieni kolahdus.
"Mitä siellä tapahtuu?" Teruki kysyi.
"Laitoin puhelimen kaiuttimelle ja laskin sen yöpöydälle. Vaihdan nyt vaatteita", Bou tiedotti.
"Jaa", Teruki sanoi. Hän ei keksinyt mitään aihetta, josta puhua, joten hän päätti olla hiljaa.

"Oletko sinä jo syönyt aamiaista?" Bou kysyi. Terukia alkoi naurattaa, oli siinäkin aihe.
"En, en ole noussut sängystäkään vielä", Teruki kertoi. Bou hymähteli ja taas kuului outoa kohinaa.
"Mitä sinä oikein puet päällesi?" Teruki ihmetteli.
"Verkkareita. Ne on sitten helppo vaihtaa Kanonin luona poiskin, ettei tarvitse pukea sukkahousuja ja kaikkea hameen kanssa", Bou selitti.
"Miksi sinun pitää vaihtaa verkkarit Kanonin luona pois?" Teruki ihmetteli.
"Hmph! Se rooliasuhan minulla on oltava päällä, höpsö", Bou naurahti. Teruki huokaisi, hän ei ollut aivan yhtä innoissaan elokuvan tekemisestä.
"En osaa kuvitella sinua verkkareissa", hän sanoi.
"Ne ovat vaaleanpunaiset", Bou hihkaisi.
"Okei, ehkä minä sittenkin osaan kuvitella sinut sellaisissa", Teruki sanoi hymyillen itsekseen.
"Okei, olen hereillä. Menen juomaan kaakaota, meikkaan, laitan hiukset ja lähden sitten Kanonille", Bou höpötti nopeasti.
"Hyvä on, nähdään sitten siellä."
"Nähdään", Bou sanoi lopettaen puhelun.
Teruki katsoi puhelinta kädessään ja Boun nimeä, joka yhä vilkkui näytöllä. Pian kuitenkin nimi katosi siitä ja puhelimen taustakuva tuli näkyviin.
Teruki nousi ylös ja päätti pukea jotain järkevää päälleen. Hän ei löytänyt vaatekaapistaan muuta kuin koulupukunsa ja pari muuta siistiä paitaa. Hän otti kaapista yhden ja puki sen päälleen. Samaten hän otti mustat farkut kaapista ja laittoi nekin jalkaansa. Eiköhän niillä pärjäisi. Kaapista löytyi myös isohko vihreä takki, jonka hän päätti ottaa mukaansa. Ehkä se sopi elokuvaan.

~

Kanon huokaisi Mikun avatessa ulko-oven varovasti avaimellaan. Poika kurkisti varovaisesti sisään eteiseen ja hyssytti Kanonille, vaikkei tämä ollut edes sanonut mitään.
Miku tutkaili oven vieressä hujan hajan sijaitsevia kenkiä ja huokaisi helpotuksesta.
"Äiti ei ole kotona", hän sanoi normaalilla äänellä ja astui sisälle kotiinsa. Hän huokaisi syvään ja tunsi pienen katuvan äänen hänen sisällään sanovan, että hänen kuuluisi pyytää äidiltään anteeksi ja palata takaisin kotiin, jatkaa elämää niin kuin ennenkin, mutta ilman tappeluita.
Miku ei kuitenkaan antaisi äidilleen anteeksi, ei ennen kuin tämä sitä pyytäessään tosiaan tarkoittaisi.
Hän potki kengät jaloistaan ja kiirehti omaan huoneeseensa. Hänelle tuli entistä haikeampi olo, kun hän katsoi ympärilleen sotkuisessa huoneessa.
Miku etsi vaatekaapistaan koirapuvun ja lähti se sylissään huoneensa ovelle. Hän kuitenkin vilkaisi vielä kerran haikeana huonettaan...

"Mikä siellä kestää? Olen odottanut täällä eteisessä jo varmaan puoli tuntia, Bou ja Teruki ovat molemmat ehtineet soittaa minulle jo kerran! Oletko kadottanut sen puvun?" Kanon huhuili Mikulle yläkertaan juuri, kun tämä pomppi portaat alas koirapuku sylissään.
"Mikä kesti noin kauan?" hän puuskahti.
"Ei mikään", Miku sanoi vältellen ja lähti ulos talosta puettuaan ensin kengät jalkaansa. Kanon seurasi perässä, muttei sanonut mitään.

He kävelivät hiljaisina takaisin Kanonin luo. Mikulla oli ollut hassu olo siitä lähtien, kun hän oli itkenyt edelisenä iltana. Selittämättömän alakuloinen, mutta samalla oudon onnellinen.
"Mitä mietit?" Kanon kysyi häneltä.
"Itseäni", Miku sanoi. Kanon katsoi häntä, odottaen hänen selventävän.
"Ajattelen itseäni", Miku sanoi, kun ei muutakaan keksinyt. Kanon tyytyi nyökkäämään. "Olen muuttumassa koko ajan vain oudommaksi ja oudommaksi, en ymmärrä enää omia päähänpistojani."
"Tarkoitatko esimerkiksi tätä elokuvajuttua?" Kanon kysyi vitsaillen. Miku naurahti.
"En. Vaan sitä, että olen yhtäkkiä hirmu surullinen, sitten taas alkaa naurattaa. Olen hämmentynyt koko ajan." Miku mutisi lähinnä itsekseen.
"Olen pahoillani, mutten osaa auttaa tuollaisten juttujen kanssa. Ehkä puhut meidän omalle pienelle psykiatriystävällemme?" Kanon ehdotti viitaten selvästi Bouhun.
"Ehkä puhunkin. Mutta sinä autat vain olemalla siinä, puhumatta turhia tai teeskentelmällä että ymmärrät, jos kerran et ymmärrä", Miku sanoi. Hänen huulilleen kohosi pieni hymy.
"Hyvä sitten", Kanon sanoi suikaten nopean suukon Mikun poskelle.

He pääsivät Kanonin luo ja odottivat Bouta ja Terukia jonkin aikaa. Nuo kaksi saapuivat samalla ovenavauksella ja Miku päätti, että nyt olisi aika piristyä, unohtaa kaikki mennyt. Niinpä hän hymyili ja päätti, että ystäviensä tuella hän pärjäisi.
Hän tuli kuitenkin katsahtaneeksi Boun silmiin arvioivasti. Poika näytti siltä, kuin olisi säälinyt Mikua, Terukin silmissä oli sama katse. Miku kääntyi katsomaan Kanonia, jonka silmistään näki, että tämänkin kävi Mikua sääliksi.
"Älkää katsoko minua noin. Minulla on kaikki hyvin, eilen vain sattui kaikenlaista. Vietetään tänään kiva päivä, en todellakaan loukkaannu tai mitään, jos te ette tunnu välittävän tuntuuko minusta kurjalta vai eikö", Miku sanoi virnistäen. Muut hymyilivät hänelle kerran rohkaisevasti ja alkoivat sitten keskustella elokuvasta.

"No niin. Kertokaas nyt koko jutun idea", Bou patisti innoissaan. Miku näytti vihkoa Boulle ja Terukille, nämä tutkailivat sitä hieman hämillään.
"Miku, en saa käsialastasi mitään selvää", Teruki hymähti. Kanon naurahti ja hiljaisesti pudisteli Terukille päätään viestittäen, ettei hänkään saanut Mkun käsialasta selvää.
"En minäkään..." Bou myönsi. Miku huokaisi.
"Okei, luen sen teille itse", Miku tokaisi riuhtaisten vihon Boun käsistä.
"Murhaelokuva. Minä olen murhaaja, Bou poliisi, Teruki salapoliisi ja Kanon lihava poliisikoira –"
Kahden pojan naurunremakka täytti huoneen. Bou ja Teruki nauroivat vatsansa kipeiksi samalla kun Kanon punastui hieman.
"Eikö pelkkä poliisikoira olisi riittänyt?" Kanon mutisi.
"Älä nyt, sehän on vain hauskaa. Se asu sopii sinulle, olet se päällä tosi suloinen. Lupaan sen sinulle", Miku sanoi hymyillen leveästi.
"Lihava poliisikoira? Onko hän minun työparini?" Bou tiedusteli nauru yhä kasvoillaan.
"On. Te toimitte yhdessä. Te olette tehneet sopimuksen Terukin kanssa ja yritätte molemmat saada minua napattua. Olen nimittäin oikeasti elämääni kyllästynyt ihminen, joka haluaa elämäänsä jännitystä ja päättää ryhtyä varkaaksi. Sitten kuitenkin minun jäljilleni päästään, tai siis te pääsette, ja sitten minä ammun Terukia peloissani. Bou ja Kanon, te viette minut vankilaan, jossa kerron totuuden, kunhan Teruki on ensin vähän valaissut minua."
"Olenko minä sitten enkelinä taivaassa ja puhun sinulle sinun pääsi kautta?" Teruki vitsaili.
"Ei, sinä et kuole, loukkaat vain itsesi", Miku ilmoitti.
"Miten tarina sitten jatkuu?" Bou kysyi.
"Me kaikki olemme onnellisina poliisiasemalla", Kanon naurahti kohauttaen olkiaan.
"Hyvä on, missä me kuvaamme tämän elokuvan?" Miku mietti.
"Tiedättekö sen varaston? Koulun lähellä? Sen, jota ei ole käytetty moneen vuoteen, iso kuin mikä?" Teruki keksi.
"Tiedän! Se on hyvä! Sitten voimme tehdä poliisiaseman samaan tilaan, vähän vain laitamme rekvisiittaa jokapuolelle", Bou innostui. Kanon ja Miku nyökkäilivät tyytyväisinä.
"Mites vaatteet?" Teruki kysyi.
"Saitko sinä sitä takkia?" Miku kysyi oitis.
"Löysin jonkinlaisen. Se on iso, vihreä", Teruki sanoi alkaen kaivaa reppuaan.
"Vihreä?!" Miku kauhistui. Kuitenkin nähdessään takin hän rauhoittui, se ei ollutkaan kirkkaanvihreä vaan armeijanvihreä. Se kävisi myös.
"Tuo on hyvä. Muutenkin vaatteesi sopivat hyvin", Miku kehaisi kääntyen sitten katsomaan Kanonia. Teruki hymyili tyytyväisenä.
"Sinä laitat koirapuvun", Miku sanoi hymyillen taas leveästi. Kanon huokaisi pyöritellen silmiään.
"Bou, mitä sinä laitat?"
"Minulla on asu, näytän sen vasta sitten, kun se on päälläni", Bou sanoi. Hän vaikutti oudon jännittyneeltä.

"Vaihdammeko asut päälle jo nyt? Siellä varastossa ei ole kiva vaihtaa, tulee kylmäkin", Kanon mietti järkevästi.
"Vaihdetaan vaan. Minulla on jo valmiiksi nämä, Terukin tarvitsee vain vetää takki päälle", Miku sanoi. Kanon otti koirapuvun sohvalta, johon Miku oli sen jättänyt ja kiirehti vessaan vaihtamaan sitä ylleen.
Bou jäi istumaan olohuoneeseen Terukin ja Mikun kanssa. Kukaan ei sanonut mitään.

"Kuka kuvaa?"
Terukin kommentin jälkeen tuli täysin hiljaista.
"Eeh... Tuota..." Miku takelteli miettien kuumeisesti.
"Eli sinä et ajatellut sitä ollenkaan", Bou totesi huokaisten.
"Vuorotellaan! Aina silloin, kun joku ei näy kuvassa, hän kuvaa", Miku keksi.
"Entäs kohtaus, jossa me kaikki olemme yhdessä?" Bou kysyi.
"Kameran voi asettaa vaikka pahvilaatikon tai tynnyrin päälle, koko varastohan on niitä täynnä. Eli sinänsä se ei ole ongelma", Teruki mietti.
"Totta", Miku sanoi, Boukin nyökkäsi.

Vessan ovi aukesi ja Kanon astui ulos pää painuksissa. Hän nyppi vatsasta nukkaa.
Kaikki kolme alkoivat nauraa sydämensä kyllyydestä. Kanonin oman pään päällä komeili kieroon katsovan koiran pää, oikein suloinen.
Miku riensi sohvalta halaamaan Kanonia nauraen.
"Olet tosi söpö", hän kuiskasi ja suukotti pojan poskea pienesti. Kanon hymähti ja nosti päänsä. Ehkä hän sai itsevarmuutta.
"Ihan kiva asuhan tämä on", hän sanoi naurahtaen. Miku tarttui Kanonin hännästä kiinni ja alkoi pyöritellä sitä ilmassa.
"Lopeta", Kanon tokaisi ja Miku lopetti nauraen. Hän veti koiraa korvista ja nenästä ja nauroi vähän lisää.
"Hauska asu tosiaan, sinulle se sopii", Miku kehaisi ja alkoi nauraa taas, Teruki yhtyi kuoroon. Bou oli kadonnut vessaan.
Kanon istui sohvalle ja hymyili Mikulle.
"Oletko koskaan käyttänyt tätä itse?" hän kysyi totisena. Miku mietti hetken.
"En muistaakseni. En edes tiedä, miksi minulla on tuollainen", hän totesi sitten ja kääntyi katsomaan vessan ovelle.

Ensin näkyviin tuli musta korkokenkä. Piikkikorolla, terävällä kärjellä. Sitten toinen jalka. Hänellä oli mustat verkkosukkahousut. Lopuksi Bou astui heidän eteensä kokonaan näytille. Verkkosukkahousut katosivat mustan minihameen helman alle. Hame ylsi Bouta enintään puoleen reiteen.
Yläosa hänellä sentään oli normaali, takki ja paita, solmiokin. Päässään hänellä komeili matala poliisihattu.
Kaikki kolme poikaa katsoivat Bouta hieman epäuskoisena.
"No, näytänkö tytöltä?" Bou kysyi kohdistaen sanansa lähinnä Terukille.
"Et", Teruki sanoi. Bou avasi jo suunsa sanoakseen jotain, mutta Teruki ehti ensin. "Vaan aikuiselta, naiselta", Teruki hymähti. Bou näytti tyytyväiseltä. "En kylläkään missään vaiheessa pyytänyt sinua –"
"Hyss, jos tykkäät minusta enemmän tyttönä, niin sitten pukeudun näin vaikka joka päivä", Bou sanoi kävellen Terukin luo ja istuen tämän syliin tyytyväisenä.
"Bou, tykkään pojista", Teruki sanoi. Hänen kasvoillaan oli jännä hymy, eikä Miku oikein osannut tulkita sitä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun Miku kuuli Terukin tosiaan myöntävän olevansa homo.
Bou hymyili yhä.
"Tiedän, mutta minusta tuntuu vähän siltä, että tykkäät myös tytöistä. Joten valitse, kumpi mielummin?" Bou käski nousten Terukin sylistä.
"Bou, haluan Boun enkä mitään muuta", Teruki sanoi hymyillen yhä sitä jännää hymyä.
Vaaleahiuksinen istahti Terukin syliin hajareisin.
"Kiva kuulla", hän sanoi suudellen poikaystäväänsä. Mikulle tuli hivenen vaivaantunut olo, Boun hame nousi hälyttävän korkealle, lisäksi tuo suudelma ei ollut mitenkään erityisen kevyt.
"Mitäs jos jatkaisimme sitä, mitä me oikeasti tulimme tänne tekemään?" Miku ehdotti nopeasti, kun Bou alkoi silittää Terukin rintakehää.
Bou nousi nopeasti punottavan Terukin sylistä ja oikoi hamettaan. Hän nyökkäsi onnellisena ja lähti kohti eteistä.

"Kanon, onko sinulla kamera jo?" hän kysyi. Kanonkin näytti hivenen vaivaantuneelta.
"Käyn hakemassa sen", mustahiuksinen sanoi. Hän kuittasi Mikun hämmästyneen ilmeen viittomalla hänet mukaansa.
Pojat menivät Kanonin huoneeseen.
"Mitä sinä oikein höpötät, kamerahan on keittiön pöydällä", Miku hämmästeli.
"Kerro minulle, käyttäytyikö Bou mielestäsi äsken hyväksyttävästi vai eikö?" Kanon kysyi nopeasti.
"Tuota... Hyväksyttävästi, jos he olisivat olleet kahdestaan Terukin kanssa. Mutta jos ei Bouta häirinnyt, että mekin näimme niin ehkä se ei sitten haitannut", Miku mietti.
Kanon nyökkäsi ja lähti takaisin olohuoneeseen Mikun seuratessa perässä. Hän haki videokameran keittiöstä ja pojat lähtivät talosta kohti kuvauspaikkaa.
"Mikä on ensimmäinen kohtaus?" Teruki kysyi heidän kävellessään.
"Kun minä ilmestyn kuvaan, juoksen teitä karkuun", Miku sanoi osoittaen Bouta ja Kanonia.
"Eli minä kuvaan ensin", Teruki totesi.

Varasto oli tosiaankin isompi kuin kukaan heistä oli muistanut. Miku juoksenteli ympäriinsä innoissaan.
"Hei! Täällä kaikuu!" hän huusi tajuttuaan, että hänen askeltensa äänet kaikuivat seinistä hänen korviinsa, eivätkä muut juosseetkaan hänen kanssaan.
"No kappas, niinpäs tekee!" Bou huudahti pelleillen Mikun kustannuksella.
"Okei, Kanon. Miten tätä käytetään?" Teruki kysyi taputtaen videokameraa Kanonin käsissä.

Mustahiuksisen selittäessä videokameran toimintaa Terukille, Miku kävi etsimässä sopivan kuvauskohdan. Bou seurasi häntä.
"Varo, hame nousee", Miku ilkeili. Bou huokaisi ja nyki hamettan alemmas. "Et sitten yhtään lyhyempää hametta löyt–"
"Älä viitsi", Bou keskeytti Mikun ja huokaisi uudestaan.
"Miksi sinä nuo laitoit?" Mikun oli pakko kysyä.
"Halusin Terukin täyden huomion", Bou vastasi ylpeästi.
"Sen saitkin, kaupanpäälisiksi myös kaikkien muiden huomion! Onneksi ei tullut tuttuja vastaan, olisi ollut noloa kulkea kaupungilla pojan kanssa, joka on pukeutunut verkkosukkahousuihin... piikkikoroista nyt puhumattakaan", Miku älähti.
"Onko pakko puhua noin?" Bou pyysi toista lopettamaan.
"Tässä on hyvä aloituspaikka", Miku sanoi ja pysähtyi.
"Mitenkäs sinä sitten?" Bou kysyi.
"Minäkö? En ainakaan ole pukeutunut verkkosukkahousuihin."
"Tiedät, mitä tarkoitin", Bou tokaisi kädet lanteilla.
"Minulla menee hyvin, kiitos kysymästä", Miku vastasi mekaanisesti.
"Älä pelleile! Miltä sinusta oikeasti tuntuu?"
"Mitä sinä riehut? Minähän vain vähän riitelin äidin kanssa ja tarvitsin aikaa ajatella", Miku selitti. Ei Bou voinut olettaa, että hän kertoisi tälle kaikki syvimmät salaisuutensa, vaikka tämä olisikin vain halunnut auttaa.
"Äitisi löi sinua. Lisäksi olit todella vihainen ja surullinen samaan aikaan. Enkä ole koskaan nähnyt sen kaltaista riitaa ennen", Bou sanoi kuulostaen huolestuneelta.
"Minulla on kaikki hyvin. Kanon olkoot tukenu ja turvani", Miku sanoi, eikä voinut estää pientä hymyä huulillaan.
"Seurusteletteko te?" Bou kysyi kuulostaen uteliaalta. Yleensä hän osasi peittää sen, oli kai oppinut tyttöpuolisilta ystäviltään.
"Tietääkseni", Miku vastasi hymyillen yhä. "Kaikki kävi aika nopeasti. Mutta olen tyytyväinen, pidän hänestä."
"Hyvä niin", Bou sanoi hymyillen takaisin.
"Mites sinä ja Teruki sitten?"
"Hyvin menee", Bou vakuutteli.
"Ai jaa", Miku sanoi epäillen. Hän loi merkityksellisen silmäyksen Boun asuun.
"Tämä on vähän pidempi juttu", vaaleahiuksinen sanoi.
"Vai niin", Miku vastasi.
"Olet jotenkin... vähäsanainen."
"Miten voit edes ihmetellä sitä? Ensin olet nöyryyttänyt minua koko luokan edessä, sitten tuot äitini piilopaikkaani. Luuletko, että aion osoittaa sinulle suurimmat kiitokseni, halata sinua niin lujaa kuin jaksan –"
"En tarkoittanut sitä. Mutta sanoin jo eilen, että olen erittäin pahoillani ja olen kaikilla tekemisilläni pyrkinyt hyvään lopputulokseen", Bou sanoi nopeasti, tosissaan.
"Okei, saat anteeksi", Miku sanoi. Hän ei oikeastaan enää ollut Boulle vihainen, hän oli sitäkin kerennyt miettiä eilen sateessa.
"Kiitos", Bou sanoi. Hän hymyili Mikulle ja viittoi Kanonin ja Terukin luokseen.

"Aloitetaanko sitten?" Kanon ehdotti.
"Haluan testata tätä ensin", Teruki sanoi painaen videokameran nappia, jonka seurauksena kamera alkoi nauhoittaa.
Miku pomppasi kameran eteen, näytti kieltään ja pomppi paikoillaan.
"Oletko sinä ihan sekaisin?" Bou kysyi Mikulta kulmat kurtussa. Teruki kääntyi kuvaamaan häntä.
"Tässä on mukava poika, suloinen ja hauska. Hän on Bou –"
"Ja minä olen Miku!" Miku kiljaisi, pompaten Boun eteen huitoen käsillään kamalasti.
"Juu, hän on Miku", Teruki sanoi. Silloin Kanon ilmestyi kuvaan.
"Ja minä olen Kanon", hän sanoi kameralle. Juuri silloin Miku menetti tasapainonsa ja rämähti päistikkaa maahan. Kanon, joka oli nojannut poikaystävänsä olkapäähän, kaatui myös. Nyt kamerassa näkyi enää Bou, joka katsoi posket pullottaen suoraan kameraan.
Kaiken tämän seurauksena Teruki alkoi nauraa katketakseen. Videokamera hytkyi hänen naurunsa tahdissa. Bou tunki naamansa ihan kameraan kiinni ja tuijotteli sitä silmät ammollaan, posket pullollaan.

Miku oli päässyt ylös maasta, Kanon myös. Molemmat pudistelivat vaatteitaan. Teruki rykäisi lopetettuaan nauramisen.
"Anna minä otan tämän, niin pääset sinäkin kuvaan", Kanon sanoi ottaen kameran Terukin käsistä. Se nauhoitti yhä.
"Tämä on Teruki", Kanon ilmoitti rauhallisesti. Miku alkoi kutittaa häntä ja Kanon alkoi nauraa. Kamera oli vaarassa tippua hänen käsistään. Teruki kuitenkin pelasti sen varmalta tuholta ja kuvasi kahta poikaa, jotka vääntelehtivät oudosti.
Miku koitti kutittaa Kanonia, joka kuitenkin koko ajan nauroi ja pyristeli irti hänen otteestaan. Bou seisoi jälleen hiljaisena paikallaan vain katsellen kahta muuta. Hän oli taas puhaltanut poskensa täyteen ilmaa.
"Miku, lopeta! Tuo sattuu!" Kanon huusi naurunsa lomasta. Teruki käänsi kameran itseään päin ja veti Boun vierelleen. Kamera kuvasi nyt vain heitä kahta.
"Miten niin sattuu? Lopeta tuo vikinä", Miku tokaisi ja Kanon nauroi taas.
"Me olemme Teruki ja Bou, terve", Teruki ilmoitti kameralle välittämättä Kanonin ja Mikun riehunnasta taustalla.
Bou nyökkäsi ja pullisti taas poskiaan. Teruki naurahti.
"Taidat pitää tästä?" Mikun ääni sanoi. Teruki ja Bou kääntyivät katsomaan heitä hieman kummastuneina.
Miku kutitti Kanonia yhä, tosin tällä hetkellä pojat makasivat maassa päällekkäin. Kanon nauroi vieläkin, eikä pystynyt vastaamaan Mikulle.
Teruki näytti nopeasti kameralle maassa makaavia poikia ja kuvasi sitten taas itseään ja Bouta.
"Meillä on vähän omalaatuisia kavereita", Bou kuiskasi totisena. Teruki naurahti taas.

"Odota! Odota!" kuului Kanonin hengästynyt huuto. "Nouse päältäni, ole kiltti."
Miku oli lopettanut kutittamisena ja nousi Kanonin päältä hymyillen.
Kanon kuitenkin alkoi nyt vuorostaan kutittaa Mikua, joka alkoi nauraa ja vääntelehtiä hillittömästi. Hän istui maahan ja koitti päästä pakoon Kanonilta. Hän konttasi maassa jonkin aikaa, mutta Kanon kaatoi hänet makuulle maahan ja istui itse hänen päälleen.
"Ai nyt sinä haluat olla päällä?" Miku kysyi. Tajuttuaan mitä oli sanonut, hän alkoi nauraa entistä kovempaa. Kanon nauroi myös, Teruki kääntyi kuvaamaan heitä taas hetkeksi. Molempien kasvoilla oli naurava hymy, he halasivat toisiaan. Lisäksi Kanon makasi Mikun päällä.
"Kuten sanoin, meillä on tosi outoja kavereita. Katso nyt, koira raiskaa Mikua varaston lattialla –" Bou alkoi selittää totisena kameralle taas, mutta Kanon ja Miku keskeyttivät hänet yhteen ääneen.
"Lopeta!"
"Kuka niin?" Teruki kysyi.
"Bou!"
"Älkää nyt minun nimeäni huutako, keskittykää toisiinne siellä", Bou sanoi huvittuneena. Teruki kääntyi kuvaamaan Mikua ja Kanonia, jotka yhä makasivat maassa.
"Kanonhan keskittyy minuun koko ajan, senkin kateellinen... vähäpukeinen poliisineiti", Miku tokaisi.
Teruki kääntyi kuvaamaan Boun vaatteita.
"Älä nyt taas aloita. Minä vain pukeuduin rooliasuuni, siinä kaikki", Bou sanoi ristien kätensä rinnalleen.
"Rooliasuun? Jos tarkoituksesi oli esittää sellaista... vähän erilaisempaa työtä tekevää henkilöä... tietääkseni tämä työ on myös lainvastainen, itsensä myyminen nimittäin…"
"Olet kauhean ilkeä!" Bou kivahti loukkaantuneena.
"Okei, anteeksi. Mutta sitä mieltä minä olen", Miku sanoi kohottaen harteitaan.
"Miku, me muut emme ole. Eikö vain Kanon?" Teruki puolusti Bouta, joka kapsahtikin hänen kaulaansa yllättäen.
"Ööh... niin, juu", Kanon sanoi hieman vältellen.
"Eli teidän mielestänne minä näytän –"
"Ei, minun mielestäni olet suloinen", Teruki sanoi. Kanon oli noussut maasta ja sieppasi kameran Terukin käsistä.
"En tavoitellut suloisuutta", Bou tokaisi. Hän oli selvästikin suuttunut Kanonille ja Mikulle.
"Tiedämme jo molemmat, mitä sinä tavoittelit, mutta täytyyhän sinun myöntää, että tuo hame on aika lyhyt", Teruki sanoi ottaen Bouta käsistä kiinni.
"Niin myönnänkin. Ajattelin, että se herättää kiinnostuksesi varmasti", Bou sanoi hymyillen yllättäen omituisesti.
Teruki tunsi punastuvansa. Kamera nimittäin nauhoitti yhä.
"Öh... Vai niin..." Teruki mutisi ja vilkaisi kuvaavaa Kanonia hermostuneena. Miku oli myös noussut maasta ja katseli naureskellen Terukia ja Bouta.
"Vastaa. Kiinnostaako?" Bou esitti hyvin yllättävän kysymyksen.
"Öh... tuota..." Teruki mutisi hämmentyneenä.
Bou katsoi häntä odottavasti.
"Bou, tuo kamera kuvaa yhä..." Teruki koitti kuiskata hiljaa. Vaaleahiuksinen kuitenkin vain pudisteli päätään.
"Älä välitä nyt siitä, vastaa vain", Bou ehdotti normaalilla äänellä.
"Bou, ymmäräthän sinä, että en halua minkään näin henkilökohtaisen tallentuvan tuohon kameraan ikuisiksi ajoiksi –"
"Teruki, väitit pitäneesi siitä!" Bou huokaisi ja irrotti otteensa toisen käsistä.

"Ohoo!" Miku huudahti yllättyneen näköisenä, hymyillen leveästi.
"Hemmetti!" Teruki sihahti itsekseen. Hän tunsi helottavansa tulipunaisena, kamera hymyilevän Kanonin käsissä kuvasi vieläkin.
"Pitäneensä mistä? Enpä olisi teistä uskonut!" Miku sanoi pudistellen päätään. Hän kuitenkin nauroi samalla, joten moittiva vaikutelma ei ollut paras mahdollinen.
Boukin näytti punastuneen hieman. Terukin oli pakko ihmetellä, mikä teki Bousta aina aluksi niin itsevarman? Lisäksi hänen teki mieli lyödä Mikua, olisi jo hiljaa...
"No, Teruki? Oliko kivaa, vai jouduitteko molemmat pettymään?" Miku kysyi. Hän pomppi Terukin ja Boun ympärillä hymyillen koko ajan leveästi. Kumpikaan heistä ei sanonut mitään.
"Ei voi olla totta... En osaa kuvitella Bouta –"
"Mielestäni olisi parempi, jos et kuvittelisi nyt yhtään mitään", Teruki tokaisi. Hän tiesi olevansa yhä ihan punainen. Miku alkoi nauraa.
"En tietenkään. Bou, luulin sinua aina sellaiseksi siveyden sipuliksi, mutta sinustapa paljastuukin uusia puolia! Yllättävää!" Miku huuteli. Kanon nauroi äänettömästi kameran takana.

"Mitä itse olet tehnyt? Minusta vähän tuntuu siltä, että sinä olet yhtä kokenut kuin neljävuotias!" Bou tokaisi.
"Käänsitte jutun vähän päälaelleen, mutta mitäs siitä. Et voi väittää, etten olisi kokenut yhtään mitään", Miku sanoi hymyillen yhä.
"Voinpas, vai onko sinulla todisteita?" Bou kysyi.
"Ei. Mutta olen silti kokenut kaikenlaista", Miku sanoi.
"En usko", Bou ja Teruki sanoivat yhteen ääneen.
"Älkää sitten. Mutta nyt ei pitänyt puhua minusta vaan teistä. Bou, olitko neitsyt vielä ennen sitä välikohtausta?" Miku kysyi. Hän alkoi nauraa taas.
"Miku, ihan tosi, luuletko sen kuuluvan sinulle millään lailla?" Bou tokaisi punaisena. Hänkin vilkuili kameraa hieman hermostuneena.
"Enpä usko, mutta päätin silti kysyä", Miku naureskeli.
"Oletko sinä sitten neitsyt? Oletko itse kokenut yhtään mitään?" Bou haastoi.
"Olen kokenut, sanoinhan jo", Miku sanoi.
"Niin, mutta oletko neitsyt vai etkö ole?" Bou kysyi uudestaan.
"Ei kuulu sinulle."
"Olet neitsyt. Täysin kokematon. Tosin se ei ole mikään yllätys, sen näkee päällepäin."
"Eipäs."
"Eli sinä et olekaan neitsyt! Miku! Luulin sinua sellaiseksi 'siveyden sipuliksi', mutta sinusta paljastuukin uusia puolia... Kenelle sinä sen menetit? Ayanelle? Nigisalle?" Bou kysyi pilkaten.
Kanon näytti mietteliäältä ja hän katsoi Mikua uteliaana. Teruki hämmästyi. Olivatko Kanon ja Mikukin...?
"Ei kuulu sinulle, kenet minä vien sänkyyni", Miku tokaisi. Hänkin alkoi punastua vähän.
"Eli suoraan sanottuna olet yhä neitsyt. Masturbaatiota ei lasketa Miku. Jos kokemuksesi rajoittuvat omaan käteen, olet kyllä –"
"Lopeta! Älä tuomitse, kun et tiedä mistä puhut", Miku tokaisi.
"Kerro sitten. Kenelle sinä menetit neitsyytesi?" Bou kysyi tiukasti.
"Ei kuulu sinulle. Kanon, sulje se kamera nyt", Miku pyysi. Teruki juoksi kuitenkin Kanonin luo ja otti kameran häneltä.
"No niin, kerro!" Bou vaati.
"Enkä kerro!" Miku kivahti.
"Kanon, sinä tiedät. Kerro sinä", Teruki sanoi. Hetken aikaa Kanon oli hiljaa, hän vain katsoi Mikua kulmat kurtussa.
"Ei, en oikeastaan tiedä", hän sanoi.

~

Miku katsoi Kanonia tajuten yllättäen, mistä oli kysymys. Punastuen lisää hän tarttui Kanonia koirapuvun hihasta ja veti tämän sivummalle.
"Okei, se olit sinä. Mutta et kerro sitä heil–"
"Minä kuulin! Minä kuulin! Ja oikeastaan arvasinkin jo!" Bou kiljahti yhtäkkiä. Miku tunsi punastuvansa lisää. Reilusti lisää.
"Minä tiesin, minä tiesin!" Bou hihkui pomppien innoissaan. Hän naureskeli itsekseen.
"Et sinä mitään tiedä", Miku kivahti vetäen Kanonin vielä vähän syrjemmälle.
"Ne oli sängyssä, ne oli sängyssä", Bou rallatteli kameralle.
"Bou, tuo kaikki tallentuu tähän nauhalle", Teruki varoitteli.
"Ihan sama, Miku menetti neitsyytensä Kanonille!" Bou hihkui yhä.
Miku tiesi olevansa yhä ihan punainen.
"Niin, että sinä olit... tuota... ensimmäiseni", Miku mutisi ja lähti kävelemään takaisin kohti Bouta ja Terukia.
"Odota nyt", Kanon sanoi tarttuen Mikua olkapäästä.
"En halua kuulla sinulta nyt mitään pilkkaavaa, ole kiltti", Miku sanoi.
"Miksi minä pilkkaisin sinua?" Kanon kysyi hymyillen.
"Koska nyt hekin tietävät, mitä tapahtui lauantaiyönä", Miku mutisi.
"Me tiedämme, mitä heidän välillään tapahtui lauantaiyönä, joten tasoissa ollaan", Kanon sanoi.
"Ai", Miku sanoi. Häntä nolotti silti. Jos Bou aikoisi nöyryyttää häntä taas, hän näyttäisi tuon videon kaikille luokkalaisille... Samalla lailla kuin sen tuskastuttaneen kuvaamataidontunnilla otetun videon.
"Ei Bou näytä tuota videota kenellekään", Kanon sanoi ihan kuin olisi lukenut Mikun ajatukset.
"Mistä sinä sen tiedät?" Miku hämmästeli.
"Koska hän on itse siinä niin paljon nolattavana myös. Katso nyt", Kanon sanoi osoittaen Terukia ja Bouta.
Vaaleahiuksinen oli heittänyt poliisihattunsa ja takkinsa jonnekin nurkkaan ja pomppi yhä paikoillaan innostuneen näköisenä. Hän selitti kamalalla kiireellä jotain Terukille, joka kuunteli nauraen.
"Mitä tuossa muka on noloa?" Miku mutisi.
"Hän puhuu innoissaan siitä, mitä me kaksi teimme. Minua ainakin nolottaisi", Kanon vastasi.
"Ei Bouta nolota. Hän on vain 'iloinen meidän puolestamme'... Sitten hän kuitenkin menee ja kuuluttaa asian koko maailmalle…"
"Mitä väliä, normaali asia", Kanon sanoi, vaikkei Miku voinut uskoa Kanonin tosiaan ajattelevan asiaa tuolta kannalta.
"Sitä väliä, että jos hän kertoo kaikille, että olin neitsyt ennen kuin hyppäsin sinun kanssasi sänkyyn, kaikki pitävät minua ihan typeränä", Miku huokaisi.
"Miten niin? Olin minäkin neitsyt ennen sitä", Kanon sanoi.
"Niin, mutta... Kun minä vähän aina väitin kaikille kaikenlaista..." Miku mutisi raapien vasenta korvaansa.
Kanon alkoi nauraa.
"Valehtelija", hän sanoi ja suuteli Mikua. "Eivät he näytä tuota kenellekään. Jos näyttävät, niin viedään juttu oikeuteen."
Kanon virnisti ja Miku naurahti myös.

Bou hymyili vieläkin leveästi, kun Miku ja Kanon tulivat takaisin heidän luokseen.
"Milloin?" Bou kysyi.
"Ayanen bileiden jälkeen", Kanon sanoi. Miku löi Kanonia kyynerpäällä kylkeen ja mulkaisi tätä vihaisena.
"Eli minä autoin teitä etenemään suhteessanne!" Bou innostui lisää.
"Ja kuinka niin muka?" Miku tokaisi.
"Luuletko muka, että ilman niitä kaulasuudelmia –"
"Älä nyt muistuta niistä! Ne ovat elämäni nöyryyttävimmät hetket."
"Varmaankin myös nautinnollisimmat. Heti teidän kahdenkeskeisen yönne jälkeen siis", Bou sanoi iskien silmää.
"Ole jo hiljaa. Teruki, nyt se nauha poikki!" Miku vaati.
"En jaksa tehdä sitä elokuvaa", Teruki sanoi keskeyttäen kuvaamisen.
"En minäkään, anteeksi Miku", Bou sanoi alkaen hymyillä taas heti katsottuaan Mikua. Miku alkoi esittää yli-innokkaasti hymyilevää Bouta, silmät kierossa ja kieli ulkona.
"Tosi hauskaa..." Bou mutisi.
"Oli se", Miku sanoi näyttäessään jälleen normaalilta. Yllättäen hänen puhelimensa alkoi soida farkkujensa taskussa.

Hän kaivoi puhelimen esiin ja vastasi katsomatta nimeä näytöllä.
"Haloo", hän tokaisi.
"Miku!"
Miku meinasi heittää puhelimensa päin varaston seinää. Soittaja oli äiti, eikä Mikua juuri tällä hetkellä jaksanut kiinnostaa äitinsä selittelyt.
"Minä haluan puhua kanssasi", äiti sanoi aralla äänellä.
Miku huokaisi. Nyt hän voisi koittaa sopia asiat taas kuntoon äitinsä kanssa. Hän vilkaisi ystäviään, jotka katsoivat häntä odottavasti.
"Okei, missä sinä olet?" Miku kysyi.
"Kotona", äiti vastasi.
"Tulen sinne, jos lupaat olla lyömättä, lukitsematta minua kotiin, pakottamatta minua syömään sammakonkutua –"
"Milloin minä olen pakottanut sinut syömään sammakonkutua?" äiti hämmästeli.
"Et koskaan, mutta kun olet sellainen noita, niin en voi koskaan tietää, mitä päässäsi liikkuu", Miku tokaisi.
"Haluatko sinä taas vain riidellä?" äiti kysyi kuulostaen itkuiselta.
"En. Tulen kohta", Miku huokaisi lopettaen puhelun. Hän kääntyi katsomaan ystäviään silmiin. "Menen juttelemaan äidin kanssa. Ei sitten tehdä elokuvaa, te pienet, kiittämättömät –"
"Miku, olet meistä vain Bouta pidempi, joten et voi sanoa minua ja Kanonia pieniksi", Teruki hymähti.
"Totta", Miku myönsi.
"Miksi sinä haastoit taas riitaa äitisi kanssa?" Bou kysyi.
"Koska hän ei puhunut mitään lyömisestä vaan ohitti sen asian kokonaan!" Miku tokaisi ja marssi ulos varastosta. Hetken kuluttua hän tuli kuitenkin takaisin.
"Kanon, soitan sinulle myöhemmin", hän sanoi. Kanon nyökkäsi ja Miku lähti taas ulos varastosta.

Ulkona paistanut aurinko oli jo laskemassa. Kello ei voinut olla vielä paljoa, enintään puoli seitsemän. Hämärtyvä ilta oli hyvin kaunis. Puissa ei ollut lehtiä, eikä maan ruoho ollut vihreää. Kuitenkin oli mukavan lämmintä.
Miku käveli rauhallista tahtia kotiinsa, joka askeleella häntä alkoi jännittää hieman lisää. Kotiovelle päästyään hänen vatsassaan lentelevät perhoset saivat kohtauksen ja kuolivat. Hänhän oli vain menossa puhumaan äidilleen.
Miku avasi kotioven ja astui sisään. Hän jätti kenkänsä eteiseen ja käveli hitaasti keittiöön. Nähdessään äitinsä, vatsassa kohtauksen saaneet perhoset heräsivät jälleen henkiin, energisempinä kuin ennen.

Äiti istui pöydän ääressä ja kohotti katseensa huomattuaan Mikun silmäkulmastaan. Äidin silmissä oli kyyneliä.
"Kävin juuri huoneessasi", hän sanoi hiljaisella äänellä. Kyynelet valuivat hänen poskilleen, mutta huulilla oli pieni hymy.
"Sinä olit siivonnut sen", äiti jatkoi. Mikun oli pakko myöntää olevansa ylpeä teostaan, äiti oli tullut näemmä hyvin onnelliseksi.
"Niin, ajattelin tehdä sen, kun kävimme täällä Kanonin kanssa. Lisäksi olin jo kuullut jotain sen suuntaisia kehotuksia vähän joka taholta..." Miku mutisi raapien vasenta korvaansa taas.
Äiti itki yhä. Hän nousi ylös ja asteli Mikun luo. Hän halasi poikaansa lujaa. Miku oli hieman hämmentynyt, mutta halasi takaisin.
"Olen niin pahoillani, kun löin sinua. Niin pahoillani, etten voi koskaan selittää sitä. En olisi koskaan saanut tehdä sitä, en missään tapauksessa", äiti sanoi itkuisella äänellä.
"Olen samaa mieltä. Jos lupaat, ettet tee niin enää ikinä, saat anteeksi", Miku sanoi.
"Lupaan. Ja teen kaikkeni pitääkseni sen lupauksen", äiti sanoi halaten Mikua uudestaan.
"Hyvä", Miku sanoi.

"Ja nyt. Haluan puhua meidän väleistämme muutenkin ja olen sitä mieltä, että sinäkin lupaat vielä jotakin", äiti sanoi pyyhkien kyyneleitään.
"Mutta sinä lupaat sitten myös", Miku vaati.
"Ensinnäkin, puhut minulle kiltisti, etkä aina kiukuttele. Toiseksi, kuuntelet myös mitä mieltä minä olen, etkä ala heti huutaa. Kolmanneksi –"
"Ei noin paljoa! En muista edes ensimmäistä enää", Miku hätäili. Äiti huokaisi ja katsoi Mikua odottavasti.
"Ensinnäkin, sinä puhut minulle tästä lähtien niin kuin puhuisit kuusitoistavuotiaalle, etkä kuusivuotiaalle. 'Puhu kiltisi, älä kiukuttele, blaa blaa blaa'. Toiseksi, sinä kuuntelet minunkin mielipiteeni ja yrität hyväksyä minunkin näkökulmani, etkä tyrmää sitä heti", Miku esitti vaatimuksensa.
"Hyvä on, jos kokeilemme ensin sitten edetä näillä säännöillä", äiti sanoi hymyillen ystävällisesti. Mikukin hymyili ja nyökkäsi tyytyväisenä.

Vasta silloin hän tuli vilkaisseeksi ruokapöytää, joka oli katettu kahdelle. Kynttilä paloi keskellä pöytää luoden tunnelmallista valoa, ulkona alkoi olla jo sen verran pimeää. Keittiön valot eivät olleet päällä.
"Tuota..." Miku katsoi pöytää kysyvästi. "Mitä varten nuo ovat tuossa?"
"Ajattelin, että koska minä lähden tänään ulos, ravintolaan syömään –"
"Treffeillekö?" Miku kysyi hieman epäillen. Hän ei pitänyt siitä, että äiti tapaili muita miehiä kuin isää. Tosin, Mikun vanhemmat olivat eronneet ja Mikun isä oli muuttanut kolme vuotta sitten Saksaan...
"Niin, treffeille", äiti sanoi hymyillen. Miku tuhahti, mutta antoi äitinsä jatkaa.
"Ajattelin, että jos haluaisit vaikka kutsua sen Kanonin tänne... Voisitte syödä ja viettää illan kahdestaan. Hän voi vaikka jäädä yöksi, jos haluaa. Kunhan lupaatte herätä huomenna ajoissa kouluun. Tulen itse takaisin vasta yöllä, joten saatte olla koko illan kahden kesken", äiti ehdotti hymyillen hieman epävarmana.

Miku alkoi nauraa. Äiti yritti selvästi tosissaan hyväksyä hänet ja Kanonin!
Miku tanssahteli huoneeseensa kiitettyään äitiään uudella halauksella. Hän kaivoi puhelimensa jälleen taskustaan ja soitti poikaystävälleen.
"Kanon", kuului vastaus
"Hei! Missä olet?" Miku kysyi heti.
"Kahvilassa, ulkona alkoi olla kylmä", Kanon vastasi.
"Miksi sinä ulkona olit?" Miku hämmästeli.
"En tiedä, kävelin vain", Kanon sanoi.
"Oletko Boun ja Terukin kanssa?"
"En. He lähtivät kahdestaan Boun luokse, aikovat kuulema viettää illan yhdessä", Kanon vastasi.
"Kuuntele, minulla on ehdotus. Nyt lähdet sieltä kahvilasta ja tulet meille. Me syömme ja olemme koko illan ihan kahdestaan. Sitten sinun ei tarvitse kateellisena miettiä, että Bou ja Terukikin ovat kahdestaan, mutta me emme", Miku sanoi hymyillen.
"Joo! Nähdään pian", Kanon sanoi innoissaan ja lopetti puhelun.

Miku heitti puhelimensa sängylle ja alkoi vaihtaa vaatteita. Hän huomasi yhtäkkiä äitinsä ovenraossa.
"Mene pois!" Miku huudahti vetäen paitansa nopeasti takaisin päälleen.
"Emmekö me juuri sopineet, ettemme tiuski enää?" äiti huokaisi. Hän oli seissyt siinä selvästi vähän pidempään, varmaankin koko puhelun ajan.
"Sovimme, mutta sopimus raukeaa heti, jos alat ahdistella minua", Miku tokaisi.
"Miku! Ei tämä ole ahdistelua!" äiti järkyttyi.
"Ei niin. Mutten silti halua sinun katselevan", Miku sanoi. Äiti astui sisälle huoneeseen ja katseli ympärilleen.
"Puhut Kanonille samalla tavalla kuin jollekin niistä lukuisista tyttöystävistäsi", äiti sanoi.
Miku pyöräytti silmiään.
"Joo niin varmaan. Menisitkö pois, ajattelin juuri liimata kuvan paidattomasta, lihaksikkaasta miehestä tuohon sänkyni yläpuolelle. Ajattelin myös liimata siihen Kanonista samanlaisen kuvan, tosin seitsemän kertaa suurempana..." Miku aloitti hymyillen pirullisesti.
"Ei käy", äiti sanoi katsoen Mikua järkyttyneenä.
"Vai niin. Ehkä otankin kuvan siitä miehestä, jonka kanssa sinä menet treffeille tänään. Iskenkin silmäni häneen ja sinun ja minun välille syntyy kiista hänestä", Miku antoi mielikuvituksensa lentää.
"Et sinä pitäisi hänestä. Hän on vakava, aikuinen. Toisin kuin sinun Kanonisi, joka on kuitenkin vielä nuori poika", äiti sanoi hymyillen vitsailevasti. Miku naurahti.
"Haluan vaihtaa vaatteet ennen kuin Kanon tulee", Miku sanoi vihjaten äidilleen, että tämän oli aika lähteä.
"Hyvä on, minä menen. Lähden ihan kohta kotoa, käyn vain itsekin ensin vaihtamassa vaatteita", äiti sanoi.
"Tulen katsomaan", Miku sanoi piruuttaan.
Äiti vain hymyili sulkiessaan oven perässään. Miku alkoi nauraa yksikseen. Ehkä oli hyvä asia, että äidin kanssa olivat välit kunnossa. Äiti kaiken lisäksi yritti hyvin selvästi hyväksyä Mikun homouden, mikä oli Mikun mielestä ihailtavaa.

~

Kanon soitti ovikelloa. Kuului kamala ryminä ja pian ovi avautui.
"Moi! Anteeksi, kaaduin ennen kuin kerkesin ovelle", Miku pahoitteli ja nosteli kaatuneita kenkiä pystyyn maasta.
Kanon naurahti ja astui sisälle. He lähtivät Mikun kanssa kohti tämän huonetta. Pojan äiti tuli makuuhuoneestaan musta mekko yllään, hiukset nutturalla.
"Hei Kanon", Mikun äiti sanoi ystävällisesti ja asteli vessaan.
"Äiti menee... treffeille", Miku sanoi jotenkin kireän oloisena. Hän kuitenkin vaikutti hieman vapautuneemmalta, kun he olivat sulkeneet Mikun huoneen oven takanaan.
"Ei voi olla totta!" Kanon huudahti tajuttuaan Mikun huoneen olevan siisti. "Palkkasitko jonkun tekemään tämän puolestasi?"
Miku naurahti ja kietoi kätensä Kanonin niskan taakse.
"Täytyyhän minunkin välillä saada jotain aikaan", hän sanoi suudellen toisen huulia.
"Yleensä sinä aina sotket", Kanon sanoi tarkoittaen juttunsa vitsiksi.
"Ajattelin sotkea vähän lisää tänään", Miku sanoi hymyillen. Kanon katsoi häntä kysyvästi.
"Ajatuksissani oli lähinnä nurkkaan heitetyt vaatteet ja sellaista..." Miku sanoi hiljaa.
"Ou. Ai. Okei", Kanon sanoi hämmentyneenä.
"Se oli vain ehdotus. Ei ole... pakko tai mitään", Miku kiirehti selittämään.
"Ei kun joo, hyvä idea", Kanon sanoi nyökäten. Hänen mielessään käväisi kuitenkin pieni epäilys.
"Missä sinun äitisi on sitten?" hän kysyi.
"Hän lähtee treffeille, kuten sanoin. Hän tulee kotiin vasta myöhään yöllä", Miku vakuutteli.
"Kuinka myöhään? Ja mitäs sitten, kun hän tulee katsomaan nukummeko me vai emmekö ja löytääkin meidät samasta sängystä, vaatteet lojuvat hujan hajan lattialla…?"
"No viikataan vaatteet siisteiksi pinoiksi, jos se sopii sinulle niin", Miku sanoi hymyillen.
"En tarkoittanut ihan sitä", Kanon mutisi puolustuksekseen.
"Ihan sama, tehdään miten haluat. Lisäksi, ei siitä sinulle mitään pahaa seuraa, eikä minullekaan. Me sovimme riitamme äidin kanssa", Miku sanoi hymyillen.
"Miten uskot äitisi sitten reagoivan, vaikka olettekin sovussa?" Kanon kysyi.
"Uskon, että hän kysyisi mitä me teimme ja jos en kertoisi totuutta, hän ei puuttuisi siihen. Enkä minä kertoisi, vannon", Miku sanoi.
"Okei", Kanon sanoi suudellen Mikua nopeasti. Miku kuitenkin veti hänet takaisin luokseen ja he suutelivat pidempään.
"Tuota... ajattelin ilmoittaa, että lähden nyt", Mikun äiti huikkasi ovelta. Hänen oli täytynyt avata se hyvin hiljaa, sillä kumpikaan pojista ei ollut kuullut mitään. Kanon pelästyi ja vetäytyi Mikun luota nopeasti.
"Pidä hauskaa", Miku sanoi hieman kireästi jälleen. Mikun äiti katsoi hivenen moittivasti Mikua, hymyili sitten ystävällisesti ja vilkutti. Hän sulki oven lähtiessään.

"Miksi hän katsoi sinua noin pahasti?" Kanon kysyi hiljaa.
"Koska vastasin niin tylysti. Minun pitäisi olla innoissani siitä, että äiti tapailee minulle uusia isiä..."
Kanon naurahti.
"Eikö sellainen ole aika normaalia?" hän kysyi hymyillen.
"On, muttei minun äidilleni. Hänen elämäntehtävänsä on aina ollut huutaa minulle, moittia minua ja niin edelleen. Ei etsiä miehiä itselleen", Miku tokaisi.
"Eli te ette sinun suhtautumisestasi päätellen sopineetkaan riitojanne", Kanon huomautti.
"Sovimme kyllä. Mutta en voi olla kantamatta kaunaa näin monen vuoden riidoista. En voi unohtaa niitä kaikkia vain napsauttamalla sormiani. Mutta yritän parhaani", Miku sanoi. Kanon huomasi pojan olevan tosissaan, vaikka tämä hymyilikin.
"Hyvä niin", Kanon sanoi.
"Mennään syömään, äiti teki meille ruokaa", Miku ehdotti marssien ulos huoneestaan. Kanon seurasi toista keittiöön ja Miku viittoi häntä istumaan pöytään.

"Ja mitäs herralle saisi olla?" Miku sanoi omituisella äänellä. Kanon kohotti katseensa ja näki Mikun pitelevän ilmassa kahta kattilaa. Pojan kasvoilla oli pelleilevä ilme.
"Mitä noissa kattiloissa on?" Kanon kysyi.
"Niistä toisessa on spagettia", Miku sanoi jatkaen tuolla hassulla äänellä. Kanon naurahti, kun Miku asetti kattilan pöydälle. Sen sisällä oli tosiaankin pelkkää spagettia.
"Ja tässä toisessa on jauhelihakastiketta. Voitte valita kumman haluatte", Miku sanoi pelleillen yhä.
"Minä... Mieluiten ottaisin niitä yhdessä", Kanon ehdotti hymyillen.
"Ei, ei! Hullu poika. Ei niitä nyt molempia voi ottaa, teidän on valittava jompi kumpi!" Miku sanoi näytellen kauhistunutta. Kanon naurahti taas.
"Okei, voit ehkä saada molemmat. Sekä minut että ruokaa", Miku sanoi tavallisella äänellä, virnistäen.
"Sitten valitsisin mielummin sinut", Kanon sanoi osoittaen Mikua haarukallaan.
"Koska minä olen myös silmänruokaa. Olen sen verran söpö", Miku sanoi osoittaen itse itseään omalla haarukallaan. Kanon naurahti taas.
"Olethan sinä söpö", hän myönsi. Miku lappoi hänen lautaselleen spagettia ja kastiketta ja otti sitten itsekin.
"Äh! Haluat varmaan juotavaakin", Miku tajusi nousten pöydästä. Hän toi jääkaapista vettä ja limua, jotka hän laittoi pöytään. Istuutuessaan alas Kanon jo kaatoi heille molemmille vettä.
"Mistä sinä tiesit, että minäkin haluan vettä?" Miku hämmästeli.
"Vettä voi kaataa muutenkin. Se on hyvä ruokajuoma", Kanon selitti.
"Selvä sitten. Eli minä olen mielestäsi söpö. Mitäs muuta minä sinun mielestäsi olen?" Miku kysyi.
"Laitetaanko vielä romanttista musiikkia soimaan, niin tämähän on ihan kuin elokuvasta", Kanon vitsaili. Miku nousi paikaltaan ja kiiruhti stereoiden luo.
"Miku, se oli vitsi! Ei sinun olisi tarvinnut", Kanon sanoi pahoittelevasti.
"Ei niin, minä tiedän", Miku sanoi.
Kun musiikki alkoi soida, Miku virnisti leveästi ja Kanonin teki mieli läimäyttää kädet korvilleen.
"Ei taas Yukia. Ei nyt", Kanon huokaisi.
"Ajattelin vain kiusata sinua vähän", Miku sanoi virnistäen. Hän keskeytti kappaleen ja laittoi uuden levyn pyörimään hiljaisella.
"Mikä levy tämä on?" Kanon kysyi Mikun tultua takaisin istumaan pöydän ääreen.
"Enpä tiedä. Mutta onpahan romanttista musiikkia", Miku sanoi kohauttaen olkiaan. Kanon hymyili.
"Niin, mitä muuta minä olen kuin söpö?" Miku kysyi. Hän vaikutti uteliaalta.
"Olet hauska. Ja muutenkin kivannäköinen. Ja sinulla on hyvä huumorintaju. Ja olet hyvännäköinen..." Kanon luetteli.
"Hmph! Tuossahan on tavallaan kaksi täysin samaa asiaa", Miku sanoi hymyillen.
"No... En keksi enempää", Kanon sanoi pahoitellen.
"Mihin sinä unohdit kaikki sellaiset kuten 'seksikäs' tai 'hauskempi kuin kukaan muu' tai 'paras'?" Miku kysyi vitsaillen.
"Nuo ovat itsestäänselvyksiä", Kanon sanoi hymyillen. Miku naurahti ja alkoi syödä spagettiaan.

~

Bou nosti höyryävän juoman huulilleen ja joi vähän. Hän istui keittiössä ja katseli ikkunasta ulos.
"Mitä teet?" Teruki kysyi tullessaan keittiöön.
"Ajattelen... Minusta tuntuu, että tuolla alkaa sataa lunta vielä tänään", Bou sanoi.
"Miksi sinusta siltä tuntuu?" Teruki kysyi kietoen kätensä takaapäin vaaleahiuksisen harteiden ympärille.
"En tiedä, minusta vain tuntuu", Bou sanoi hymyillen. Hän taivutti päätään taaksepäin ja Teruki suukotti hänen huuliaan kevyesti väärinpäin.
"Huomenna täytyy mennä kouluun, minä ajattelin lähteä kotiin nyt", Teruki ilmoitti.
"Hyvä on. Nähdään sitten huomenna", Bou sanoi saattaen Terukin ulko-ovelle.
"Hyvää yötä" Teruki sanoi vielä juuri ennen kuin sulki oven.
"Hyvää yötä", Bou sanoi lähettäen toiselle lentosuukon.
Hän palasi hitaasti takaisin keittiöön hymyillen yhä. Hän istui samalle tuolille, jolta oli hetki sitten noussut ja jatkoi ulos tuijottelua.
Hän päätti odottaa tässä lumen tuloa, vaikka joutuisi valvomaan koko yön.
Bou hymyili vielä silloinkin, kun nukahti pöydän ääreen, näkemään hyviä unia.

~

Miku ja Kanon söivät hitaasti, juttelivat niitä näitä. Kun molempien lautaset olivat tyhjät, Miku kaatoi heille molemmille lasit täyteen vettä.
"Noustaan seisomaan, ota lasi käteen", Miku pyysi. Kanon hieman hämillään teki niin ja katsoi toista kysyvästi silmiin.
"Nostetaan meille malja!" Miku sanoi hymyillen.
"Hyvä idea", Kanon sanoi hymyillen hänkin.
"Nostamme nyt maljan suhteellemme, josta tulee rakastava ja toimiva. Ja joka on ollutkin sitä jo pari päivää, eli niin kauan kuin sitä on kestänytkin", Miku sanoi hymyillen onnellisena.
Kanon ei keksinyt mitään sanottavaa. Hän vain piti lasiaan kädessään.
"Eikö vain Kanon?" Miku kysyi. Kanon kohotti katseensa Mikuun.
"Tietenkin", hän sanoi nopeasti. Miku katsoi häntä oudosti.
"Kanon? Vaikutat surulliselta", hän sanoi hiljaa.
"Tuli vain mieleen se, kun sanoit haluavasi pyyhkiä minut pois elämästäsi", Kanon sanoi hiljaa. Mikun kasvoilla ollut ilme muuttui hyvin myötätuntoiseksi ja pahoittelevaksi.
"Mutta tiedäthän, ettei se ole totta? Haluan sinut vierelleni, vaikka mitä tapahtuisi, vaikka kumpi tahansa meistä sanoisi mitä. Elämäni ei olisi koskaan muuttunut tällaiseksi, ellen olisi alkanut pitää sinusta, Kanon. Ja olen todella onnellinen siitä, että aloin", Miku sanoi kiertäen pöydän ja halaten Kanonia.
"Entä jos oletkin vielä joskus uudestaan samaa mieltä? Tai jos valehteletkin minulle?" Kanon kuiskasi.
"En voi tietää, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan, mutta tiedän, mitä tapahtuu juuri nyt. Ja juuri nyt minä en valehtele sinulle. Enkä valehtele muulloinkaan, minä lupaan", Miku sanoi hiljaa hänkin.
"Lupaatko?" Kanon kysyi.
"Lupaan", Miku sanoi puristaen Kanonin kättä. He katsoivat toisian pienesti hymyillen ja vaaleampi heistä veti syvään henkeä.
"Kanon... Minä taidan rakastaa sinua", Miku kuiskasi hiljaa.
Kanon näki pientä kimmellystä Mikun silmäkulmissa ja hymyn tämän kasvoilla. Hän puristi Mikun kättä ja tiesi, että Miku oli tosissaan.

Pöydällä olevan kynttilän liekki lepatti rauhallisesti poikien kietoessa kätensä toistensa ympärille. Ulkona pimeässä alkoi sataa lunta, valkoiset hiutaleet toivat valoa pimeyteen.
Kanon tunsi pienen kyynelen laskeutuvan hänen poskeaan pitkin, mutta tuo kyynel ei ollut surullinen.
Se oli onnen kyynel.

[muffinssi]

Viidennessä luvussa tämä oli sellainen kohta...

"Kanon, syö", äidin ääni patisti vakavana.

...josta sain mahtavan mielikuvan Kanonista tuijottamassa haaveilevana Mikua ja unohtaa sitten syödä :D. Ja äidin ilmekin olisi varmaan näkemisen arvoinen.
Tässä luvussa ja muutenkin tässä ficissä Bou ei ole niin kiltti kuin niissä vanhemmissa tarinoissasi... ennen hänen juttunsa ja kaikki, mistä hän kiusaa Mikua tuntuivat enemmän vain hauskalta, mutta nyt ei jostain syystä enää niin paljon. Ja nyt kun on ensin lukenut Tyttö parhaalla hymyllä ja Turkoosi vesi -ficit, niin tämä tuntuu olevan paljon... hurjempi tai jotain. Siis tajuaa kyllä heti, miksi tämä ei ole G-osastolla :D. Mutta Bou ja Teruki... voi niitä<3

"Kerro, tai kutitan", Teruki uhkasi hymyillen leveästi. Niin lempeät silmät, niin ihanat huulet...

Tämä kohta esimerkiksi<3

Ja sitten kuudennessa luvussa tuo Kanonin ja Mikun vessakohtaus... uuh. Ja tämä:

"Enkä antanut sinun suudella kaulaani, koska kiihotit minua liikaa", Miku tokaisi suudellen toista kunnolla.
"Sinä puhut liikaa", Kanon naurahti suudelman lomasta.

:D
Tässä ficissä tapahtuu todella, todella paljon asioita ja tämän lukemisessa menee aika pitkään. Siksi tuntuu välillä, että tapahtumissa kuluisi pitempi aika kuin vain yksi viikko. Miku ja Kanon etenevät todella nopeasti... ja kuitenkin Miku jo lopussa tietää rakastavansa Kanonia. Se ja kaikki muukin niihin kahteen liittyvä on kuitenkin niin söpöä, etten anna minkään muun häiritä :D. Ja se oli myös hyvin mukavaa, että Miku sopi asiat äitinsä kanssa. Arvoitukseksi jää, miten Kanonin vanhemman lopulta suhtautuivat...

Vaikka olen lukenut tämän aikaisemminkin, niin en jostain syystä vieläkään muistanut miten tämä loppuu. Muistin vain, että ne alkavat tehdä sitä elokuvaa. Nyt muistan varmasti, en kyllä käsitä miten olen saattanut unohtaa onnen kyyneleet :'). Löysin taas pari pikku kirjoitusvirhettä, mutta ne katosivat. Taas. Olen pahoillani, en vain löydä niitä enää, toivottavasti joku muu löytää. Nyt, ei muuta kuin kiitos tästä HamtaroHam<3, tämä on upea kokonaisuus, oli mukava lukea taas.

[HamtaroHam]

muffinssi: Kiitos kommentista! <3
Verrattuna kahteen ensimmäiseen ficciini tämähän ON hurjempi! :D Toisaalta tämän ficin kautta mulle vasta alkoi kertyä lukijoita, joten ilmeisestä tämä on taas todiste siitä, että lafikansa on tuota korkeampaa ikärajaa suosivaa porukkaa ;D
Kiva kuulla, että tykkäät tästä! <3

[HamtaroHam]

Heidi_haisi_hoo: Nagata on tuttu nimi~ 8) Sun kaveri siiiiiis! Yay! Kiva kuulla, että tykkäsit tästä! :D <3
Kiitos tosi paljon kommentistasi! :3

[HamtaroHam]

Rocker666: Kiitos kehuista! ^^
Tämäkään ficci ei enää jatku, Prinssiin tosin kirjoittelen uutta osaa ahkerasti! :D
Kiitos tikkarista~! + kommentista!

Katatsumuri: Kirjoitan toki lisää fanficcejä~ :D Ihanaa, että tykkäät näistä! KIITOS kehuista tosi paljon! <3

Chubare: Kehuja ei voi koskaan olla liikaa, kiitos tosi paljon! <3 Kiitoksia kommentista~

Koichan: ......... Kuis kaikki nyt niin tuppaa vihaamaan tätä ilkeää Bouta? x'''D
Kiitos kommentista, ihana kuulla, että tykkäsit! <3

[suigintouh]

Sinä senkin ihana ihana ihminen<3 kirjoitat ficcejä niin mahtavan upeasti että kuolen. Tule hautajaisiin kunniavieraana (menipä synkäksi :D). Alusta en oikein pitänyt, johtuen varmaan Mikun yli-innokkaasta tyttöjen jahtaamisesta. Nuo tytöt ovat tässä hirmu ilkeitä :D tosin Miku on tuossa alussa kyllä aika... no tuota. Tyhmä. Mutta neljä viimeistä osaa olivat mahtavia! Ja tuo loppu...aaaww<3 Miten oikein keksit näin ihania tarinoita? Sori nämä aiheet nyt pomppivat puolelta toiselle kuin hullut, mutta "uhkailen" sua vielä täälläkin (hyi, olen kamala ihminen): jatka valokuvia- ficciä niin nopeasti kuin mahdollista! Jos saisit uuden osan vaikka 26. päivään asti valmiiksi, olisin iloinen (26.päivä on syntämäpäiväni :3). Ja hupsista hei, aihe vaihtuu taas! Mikun ja Kanonin suhde etenee ehkä ihan hiukan turhan nopeasti, sillä tuo kaikki tapahtuu viikossa. Mutta en tahdo valittaa, sillä tämä ficci on upea (kuinkakohan monta kehua olen jo sanonut?)! Mutta menekin tästä nukkumaan, anteeksi että kommentti jäi näin lyhyeksi ja sisällöttömäksi.