風鈴(Fuurin)|Uruha/Ruki, K-13, AU, romace, drama, angst

K-7 on S:ää hieman vahvempaa materiaalia. Alastomuutta, huumausaineita, väkivaltaa tai huonoa kielenkäyttöä voi esiintyä lievässä muodossa, mutta ei tarkasti kuvailtuna. Seksiä tai seksuaaliseksi koettua käytöstä saatetaan käsitellä maininnan tasolla. K-11 ja K-13 voivat jo sisältää edellä mainittuja sisältöjä hieman enemmän.

風鈴(Fuurin)|Uruha/Ruki, K-13, AU, romace, drama, angst

ViestiKirjoittaja illusione » Ti Joulu 23, 2014 1:31 am

Title: 風鈴 (Fuurin, tuulikello)
Author: illusione
Raiting: K-13
Beta: eräs ystävä, joka ei ole lafissa.
Genre: romance, drama, angst, AU
Pairing: Uruha /Ruki, Uruha/ Aoi(voi tulla muitakin tarinan edetessä)
Fandom: the GazettE
Warnings: Joka osassa enemmän tai vähemmän mielenterveyshäiriön kuvailua, pientä kiroilua (näin ensialkuun)
Chapters: Prologi + 1/? (1 työn alla)
Disclaimer: Omistan vain tekstin. Prologin alussa olevat biisin sanat ovat Julma-Henri & RPK:n matskua.
Summary: Kuin valkoisen ruusun terälehti olisi pudottu mustaan myrkkyyn
samalla tavalla olet pilattu, kun kauniin elämäsi minun omaani sekoitit.


Tää ficci on oikeestaan radikaalisti muutettu versio mun yhdestä aiemmin julkasemasta tekstistä, jota kerkesin julkasee vaan prologin verran. En ollut yhtään tyytyväinen juoneen(koska ei ollut mitään juonta), en siis ollut yhtään miettinyt, miten jatkaisin sitä, enkä halunnut jättää vaan kesken, ja sitten mun päähän putkahti vaan yksinkertanen, mutta toimiva idea, joka tulee tässä. Tosiaan siis mun ihan ensimmäinen pitkä ficci(oikeesti tälläkertaa!), ja ylipäänsä vuoden tauko oli tässä välissä kun ees kirjotin mitään. Oon vasta aloittelija, haluan kovasti kehittyä ja parhaani teen! Kliseitä löytyy, mutta pohjalta kai jokaisen huipulle tavoittelevan on alotettava?
Ja niin, kommentoikaa! Tykkäisin suuresti~ ♥


Prologi

Korvissa kaikuvat maailmani sirpaloiva nauru

mieltäni loukkaavat sanat

Itkukaan ei auta nyt

maailmani on luhistunut

Niskaperseotteella heitettiin totuuteen

ilman karttaa aavikolla

Kauhuissaan tyhjyyttä jokapuolella

ei peiliä josta voisin itseni nähdä

Sirpaleiksi tyhjäksi vanha meni

nyt pyrin sille kovimmalle kalliolle

Totuudelle, kädet verillä

keräilen sirpaleita viimeinkin olen minä


--

Se oli ensimmäinen päivä lukiossa, ja toinen tunti siinä koulussa. Toinen kerros, luokka 1A. Jos astuisit sisään luokkaan, ensimmäisenä vastassasi näkisit vain noin kaksikymmentäpäisen lauman koulupukuisia, mustahiuksisia nuoria, tyttöjä ja poikia. Osa istumassa jumittuneena pöytien ääressä, vilkuilemassa uteliaina uusia luokkatovereita ja kenties etsien, josko ryhmään olisi päässyt edes yksi tuttu. Osa pyörimässä ympäri luokkaa ja kiirehtimässä juttelemaan tutuille tai sosiaalisimmat tapaukset kenties tutustumassa uuden ystävän toivossa. Mikään ei kiinnittäisi huomiota. Ei mikään, ellet sattuisi viemään katsettasi luokan perälle, ja huomaamaan yhtä ainoaa vaaleaa päätä koko mustahiuksisessa joukossa. Tuo poika istui yksin ilman paria ja näytti olevan omiin maailmoihinsa uppoutuneena, hän piirteli vihkonsa kanteen ympyröitä ja tornaadoja muistuttavia sotkuja. Hetken päästä poika työnsi vihkonsa sivumalle ja hitain liikkein veti pulpetin reunalta eteensä monisteen, syventyen lukemaan sitä.

Pojan nimi oli Ruki.



Yamaokon lukio, Tokion tunnetuimpia ja arvostetuimpia kouluja. Ammattinsa osaavat opettajat. Täynnä tiukkoja ja ehdottomia sääntöjä. Useimpien japanilaisten koulujen tapaan koulupukupakko oli ehdoton, poikien oli noudatettava hiusten pituusrajaa ja tyttöjen hameiden pituusrajaa.

Kaikenlaiset korut, lävistykset, meikki(mukaanlukien kynsilakka ja voimakkaan tuoksuiset parfyymit) ja hiusvärit ovat ehdottoman kiellettyjä. Jokainen sääntörikkomus merkitsee rikkomuksen vakavuudesta riippuen rangaistusta...

Ruki työnsi kesken jättäneensä koulunsäännöistä kertovan monisteen laiskasti sivuun. Hän ei jaksanut lukea sitä enempää, edes hänen edellisessä, tiukkapipoisia opettajia täynnä olevassa opinahjossaan ei ollut ollut noin järjettömiä sääntöjä. Juuri ja juuri hartioita hipovat, blondatut hiukset ja vahvasti meikatut silmät omaava poika alkoi huolestuneena tutkia mustiksi lakattuja kynsiään. Mitä hän nyt tekisi? Hän ei sillä hetkellä osanut kuvitella mitään kauheampaa, kuin joutua värjäämään hiukset takaisin mustiksi ja tulla meikittömänä kouluun. Ulkonäön kohentaminen oli hänen suojakuorensa. Ruki laski katseensa kynsistä takaisin hetki sitten saamansa kouluvihkon kanteen. Tuntui oudolta, kun vihkotkin olivat aivan erilaisia kuin edellisessä koulussa: peruskoulun vihkot olivat karheampia ja vihreitä, nämä olivat sileämpiä ja sinisiä.

Taustalla kuului muiden uusien ekaluokkalaisten nauru ja meteli, mutta vaaleahiuksinen ei jaksanut nostaa katsettaan ottaakseen selville, minkänäköisten ihmisten kanssa hän tulisi viettämään kemian tuntia tulevina vuosina. Sillä hetkellä hänestä tuntui, ettei hän oikeastaan jaksanut ajatella mitään tai olla mistään kiinnostunut. Se oli ollut hänen mielialansa jo hyvin kauan, aamu ja koko edellinen viikko oli ollut kamala ja synkkyys valtasi hänen mielensä. Hän oli tottunut siihen, synkkyyteen ja ajattelemattomuuteen. Miksi hänen olisi pitänyt ajatella, kun ei ollut mitään syytä tai kohdetta? Ruki tiesi, että siitä päivästä, ensiviikosta ja koko vuodesta tulisi täysin samanlainen, kuin edellisetkin tuskallisen pitkät kouluvuodet. Tarkemmin ajateltuna se tuntui Rukista melko lohdulliselta, ainakaan ei tarvinnut murehtia mitään tai mistään, kun elämä jatkuisi aivan kuten aina ennenkin. Hän saisi vain olla ja virua omassa rakkaassa yksinäisyydessään, mutta toisaalta, ei hän enää edes muistanut miltä tuntuisi, kun vierellä kulkisi jokin muukin kuin hiljainen yksinäisyys, kenties jokin elävämpi.

Ruki säpsähti, kun yllättäen varjo laskeutui hänen vieressään olevan pulpetin ylle. Se oli vaaleahiuksiselle oikeastaan aika yllättävä tilanne, kukaan ei aikoihin ollut vapaaehtoisesti tullut istumaan hänen viereensä. Hän ei ollut tottunut siihen joten hieman jännittyneenä hän koki parhaaksi olla nostamatta katsettaan. Rukin mielenkiinto kuitenkin pakotettiin heräämään, kun hän suureksi hämmästyksekseen kuuli matalahkon, mutta poikamaisen äänen, joka rennon uteliaasti ja tuttavallisesti kysyi, osoittaen sanansa selvästi vaaleahiuksiselle:
"Saako tähän istuutua?"

Hetken kului jäätävä hiljaisuus heidän välillään, kunnes Ruki hitaasti nosti katseensa pulpetista ja vihkon kanteen sutatuista lukemattomista kuvioista, ja kääntyi katsomaan puhujaa.
Jos vaaleahiuksinen ei jo äsken ollut ollut tarpeeksi yllättynyt, niin nyt hän sitä todella oli. Hänen vieressään seisoi pitkähkö, hoikka mutta jäntevä, vaaleanruskeat olkapäille laskeutuvat hiukset omaava poika. Ruki antoi katseensa laskeutua alas ja siitä takaisin kaunispiirteisille kasvoille ja taidokkaasti meikattuihin silmiin. Katseiden kohdatessa Ruki säpsähti ja nolostuen laski katseensa nopeasti takaisin pulpettinsa kanteen.

"Toki, ei tähän kukaan muukaan olisi varmaan tullut", Ruki sai sanotuksi niin hiljaisella äänellä, että epäili toisen edes kuulleen häntä.
Ruskeahiuksinen kuitenkin naurahti ja laski koululaukkunsa viereisen tuolin selkänojalle istuutuen sitten Rukin viereen. Joko toinen todella oli kuullut vaaleahiuksisen vastauksen, tai sitten vain päätellyt sen myöntäväksi. Mitä lie tuon tuntemattoman pojan päässä liikkuikaan, Ruki tunsi olonsa hyvin kummalliseksi.
"Mitä tarkoitat tuolla?" brunette kysyi nojaten rennosti toiseen käteensä. Pojan toinen käsi piirteli kuvioita pulpetin kanteen, Ruki tunsi intensiivisen, vastausta kerjäävän katseen itsessään.
"Millä?" vaaleahiuksinen kysyi nopeasti, hän tunsi olonsa hyvin hermostuneeksi ja vastahakoisesti sai viimein käännettyä katseensa vieressään istuvan pojan kummastuneisiin silmiin.
Tajutessaan, mitä oli juuri sanonut, Ruki tunsi helahtavansa kirkkaanpunaiseksi ja hänen teki mieli tarttua edessään olevaan pöytään ja hakata päätään siihen, tai vaihtoehtoisesti ajatuksen voimalla taikoa pöytään jokin pakotie johon hän voisi sukeltaa ja haihtua äkkiä pois tilanteesta. "Siis, ei minulla ole ketään, joka haluaisi istua vieressäni", Ruki sai soperrettua korjaukseksi, toivon mukaan aiempaa selvemmin, "Minulla ei ole kavereita."

Ruki tunsi myötätuntoisen katseen ohimollaan, ja heti toistamiseen olisi sanojensa vuoksi voinut kaivautua maan sisään, tai tässä tapauksessa jonnekkin pulpettinsa syövereihin. Miksi hänen piti sanoa niin? Kertoa nyt ventovieraalle ihmiselle tuollaisia asioita, nyt vaaleahiuksinen varmasti näytti toisen silmissä ihan surkimukselta ja hän vaihtaisi paikkaa! Kuka nyt tällaiseen yksinäiseen tylsimykseen haluaisi tutustua? Ruki ei enää kehdannut katsoa ruskeahiuksista silmiin. Häntä samaan aikaan hävetti ja jollain oudolla ja täysin uudella tavalla kuumotti vatsassa. Toisaalta sen kertominen myös tavallaan helpotti, mikä oli hyvin outoa, koska tällaisella kaudella Ruki oli aina kovin sisäänpäinkääntynyt, häntä ei kiinnostanut tutustua kehenkään, hän olisi vain halunnut jäädä yksin kotiin ja nukkua koko seuraavan lukuvuoden ajan. Tuossa oudossa ruskeahiuksisessa vain oli jotain erilaista. Pelkästään se, että hän tuli sillä tavalla puhumaan Rukille, antoi vaaleahiuksiselle hiukan itsevarmuutta. Mutta mistä Ruki tiesi, voisiko hän luottaa toiseen? Hänellä oli kuitenkin jo etukäteen painava taakka kokemusta siitä, miten paskamaisia ihmiset osaavat ihmissuhteissa olla. Hän ei edes tuntenut koko tyyppiä ja silti, siinä hän nyt oli; avautuneena omasta surkeasta elämästään ja samalla itsestään pellen tehneenä ensimmäisen ja luultavasti viimeisen ihmisen edessä, joka osoitti edes jonkinlaista kiinnostusta tutustua vaaleahiuksiseen.

Yllättäen Ruki tunsi käden olkapäällään, ja kuin sähköiskun saaneena hän nosti järkyttyneen katseensa vieressään istuvaan poikaan. Pidempi ei kuitenkaan näyttänyt välittävän lyhyemmän reaktiosta, vaan empimättä tarttui vapaalla kädellään Rukin omaan, nojautui hiukan lähemmäs ja sanoi: "Siinä tapauksessa, hauska tutustua", ruskeahiuksisen kasvoille levisi veikeä hymy, "Olen Kouyou Takashima, mutta kutsu vain Uruhaksi."



Sekuntit kuluivat

Muuttuivat minuuteiksi, hidastuivat

Kunnes tikitys lakkasi

Aika oli pysähtynyt

Ja sen pienen hetken

Ruki tunsi olevansa maailman onnellisin ihminen.


- - -
Dear ██, I ██ you.

I will ██ you with every broken piece of me.

Avatar
illusione
Roudari
 
Viestit: 82
Liittynyt: Su Syys 26, 2010 10:04 am
Paikkakunta: Sln

Paluu K-7 - K-13

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa