Nosta minut tuulta vasten [Kyo/Ruki, 1/1]

K-7 on S:ää hieman vahvempaa materiaalia. Alastomuutta, huumausaineita, väkivaltaa tai huonoa kielenkäyttöä voi esiintyä lievässä muodossa, mutta ei tarkasti kuvailtuna. Seksiä tai seksuaaliseksi koettua käytöstä saatetaan käsitellä maininnan tasolla. K-11 ja K-13 voivat jo sisältää edellä mainittuja sisältöjä hieman enemmän.

Nosta minut tuulta vasten [Kyo/Ruki, 1/1]

ViestiKirjoittaja Orkrist » La Joulu 28, 2013 11:58 pm

Nimi: Nosta minut tuulta vasten
Kirjoittaja: Orkrist
Beta: en koe tarvitsevani.
Tyylilaji: general, romance, tavallaan au
Paritus: Kyo x Ruki (Dir en grey, Gazette)
Ikäraja: K7
Varoitukset: jatkuvana teemana huumeiden käyttö.
Sanamäärä: 1221
Oikeudet: vain idea & toteutus ovat omani. Nimi napattu CMX:ltä.
Musiikkivinkki: CMX - G
Yhteenveto: Ehkä he aina päätyvät tähän, Ruki ajattelee ja ujuttaa kylmän kätensä peiton alle laskeakseen sen Kyon paljaalle vatsalle.
Alkusanat: Gazen keikka tapahtui ja herätti nostalgian, joten raavin kasaan kyokia ja jätin sen viimeistelemättä taas pariks kuukaudeks. :| Tää on lähinnä kirjoitettu, jotta saisin taas tatsia suomeksi kirjoittamiseen kaiken englanninkielisen jälkeen.

Nosta minut tuulta vasten
kun kohta alat palella

Ehkä he tapaavat junassa, Ruki ajattelee maatessaan pimeässä silmät auki ja kuunnellessaan Kyon hengitystä, peitteen kahinaa kun hän kääntää kylkeä. Yöjuna Sapporosta Tokioon; hän istuutuu tyhjälle paikalle nukkuvan Kyon viereen, koska ei ole vaivautunut ostamaan paikkaa erikseen. Kyon hiukset ovat ehkä jälleen tummat ja lyhyet, kädet puhtaat risteilevistä ja yhteen sulautuvista tatuoinneista.
Mä varasin molemmat paikat, Kyo sanoo herättyään, ääni karheana ja käyttämättömänä. Mene pois.
Mä kuolen kahden kuukauden sisällä, Ruki vastaa, sillä hän ei ole koskaan elämässään ollut mitään muuta kuin valehtelija, eikä hän osaa olla rehellinen edes tälle tuntemattomalle miehelle yöjunassa. Tämä on viimeinen junamatka, jonka teen. En mene.
Kyo tuhahtaa, kääntää hänelle selkänsä ja jatkaa uniaan vasten ikkunaa. Ehkä hän on hiihdonopettaja, matkalla kotiin nyt, kun sesonki on päättynyt Hokkaidollakin. Hänen tuulipusakkansa näyttää kalliilta. Ruki katselee, kuinka hänen silmänsä liikkuvat luomien alla, ja ajattelee perhettä, jonka jätti taakseen: kahta tytärtään ja kolmea koiraansa, riutuneita kasvoja ja kuumeisia silmiä siinä, missä ennen oli hänen vaimonsa.
Uenon asemalla he kääntyvät eri suuntiin ja unohtavat. Ehkä he kohtaavat jälleen yöjunassa Tokiosta Sapporoon, kun hiihtokausi on käynnistymässä, ja Kyo kohottaa kulmiaan Rukille, joka on neljä kuukautta myöhemmin edelleen elossa. Rukilla on tumma puku eikä laukkua, sillä Hokkaidolla häntä odottavat vain hautajaiset ja huoltajuus, joka on yksin hänen; hän katsoo Kyon läpi kävellessään ohi omalle paikalleen, eikä Kyo sano mitään.

Ehkä he kohtaavat illanvietossa, yhteisten ystävien kautta. Ehkä Ruki on sijoitusneuvoja, tottunut huijaamaan ihmisiä, jotka haaveilevat paremmista ansioista; ehkä Kyo on junankuljettaja, tottunut katsomaan, kuinka ihmiset hyppäävät hänen vuoronsa eteen menetettyään kaiken. Kyo on hiljainen ja Rukia hermostuttaa antamansa ensivaikutelma, peittää sen karismansa ja nopean älynsä alle, sillä hän ei ole koskaan elämässään ollut mitään muuta kuin valehtelija, eikä hän osaa olla rehellinen varsinkaan tällaisissa tilanteissa. He vaihtavat muutaman kohteliaan, etäisen sanan ja näkevät satunnaisesti izakayassa sattuessaan sinne samaan aikaan; nyökkäävät tervehdykseksi, juovat oluensa hiljaisuudessa ja liikkuvat toistensa elämien rajapinnassa välittämättä juurikaan. Ruki roikkuu baareissa miltei kaiken vapaa-aikansa, aina selvin päin, koska kotona häntä odottaa kuusitoistavuotias poika, joka on pahemmassa kierteessä kuin hän uskaltaa arvuutella. Ehkä muutamaa kuukautta myöhemmin hän lakkaa käymästä ulkona, sillä hänellä ei ole enää poikaa jota paeta; ja ehkä Kyo ei edes huomaa.

Ehkä Ruki on sairaana pitkän, pitkän aikaa, ja he kohtaavat sairaalassa, kun Kyo erehtyy huoneesta tullessaan tervehtimään tuttavaansa. Jostain syystä hän tulee takaisin seuraavana päivänä - ehkä siksi, ettei Rukin vuoteen vieressä ole kukkia tai lahjoja osoittamassa, että joku vierailisi hänen luonaan, muistaisi hänen olemassaolonsa. Kyo tulee takaisin ja katsoo häntä pitkään ja pohtivasti, ja Rukin väsynyt, epävarma sydän hypähtää toivosta. Kukaan ei ole käynyt tapaamassa häntä: hänen tautinsa on itse aiheutettu, eikä hän ole puhunut vanhempiensa kanssa sen jälkeen, kun loikkasi spiraaliin, joka pyöritti hänet lopulta tähän huoneeseen. Kyo tuo hänelle kirjan tietämättä, mistä hän pitää mutta osuen silti oikeaan: japaniksi käännettyjä venäläisiä kansansatuja, joita hän lukee ahneesti silloin, kun iltapäivän televisio-ohjelmat pyrkivät turruttamaan hänet uneen.
Kyo tulee takaisin uudelleen ja uudelleen, tuo lisää kirjoja ja kuuntelee, kun Ruki puhuu; puuttuu sanavirtaan silloin tällöin omilla huomioillaan ja alkaa hiljalleen hymyillä enemmän. Ehkä Kyon vierailut eivät ole hänelle hyväksi, sillä aina, kun toinen ilmestyy ovensuuhun, Rukin sydän herää eloon; ja aina, kun Kyo lähtee, se lyyhistyy epätoivoisena ja varmana siitä, ettei toinen enää palaa. Ehkä jatkuva jännitys on hänelle liikaa, rasittaa hänen heikkoa elämänrumpuaan niin paljon, että hän alkaa muuttua kalpeammaksi ja laihemmaksi, vaikka on onnellisempi kuin moniin vuosiin ja tyytyväisyys hehkuu hänen kasvoiltaan. Ehkä Kyo lakkaa käymästä nähdessään, kuinka hän kääntyy taas alamäkeen, koska ei halua katsoa hänen kuolevan.

Ehkä he eivät koskaan rakasta itseään saati toisiaan, Ruki ajattelee ja kääntää päätään voidakseen painaa poskensa vasten tyynyn viileämpää reunaa. On mahdollista, että kun he tapaavat, Ruki on nuorempi kuin nyt oli Kyon kävellessä hänen elämäänsä, ja he törmäävät hallitsemattomasti, lohkovat ja hajottavat paloja toisistaan nopeasti ja häikäilemättä. He osuvat yhteen uudelleen ja uudelleen; Kyon asunnon ulko-ovea vasten, Rukin vuoteessa, klubien vessakopeissa piikitettyään suonensa täyteen heroiinia, aina pää sekaisin ja veri korventaen heitä sisältäpäin. Ruki on nuori, nuori ja viisaampi kuin antaa ymmärtää, sillä hän ei koskaan lyhyen elämänsä aikana ole ollut mitään muuta kuin valehtelija ja narkkari, ja toistuvasti Kyo vetää kynsiään hitaasti hänen kylkiään pitkin opettaakseen häntä valehtelemaan paremmin.

Ehkä jossakin niistä elämistä, joita on vielä tulossa, Kyon ei tarvitse miettiä, minkä kulman takana huumeet piileskelevät tai mistä Rukin maailman sopukasta ne pilkottavat esiin. Ehkä he saavat kaiken. Ehkä heidän tulevaisuutensa on ruusuinen kuin sateenkaariperheistä kertovissa lehtisissä: pieni mutta kotoisa kaupunkitalo, adoptoitu lapsi ja kissa, vakituiset työpaikat ja säännölliset tulot, kesälomamatka rannalle kerran vuodessa. Kyo suutelee häntä aamuisin lähtiessään töihin ja iltaisin tullessaan valmiiseen pöytään tai toisin päin; he ovat onnellisia ja rutinoituneita ja vanhenemassa yhdessä, niin auttamattoman tylsiä että Rukia värisyttää.
Ei, se ei kuulosta oikealta – kaikista vaihtoehdoista se on kaikista pahin, sillä heitä ei ole tehty elämään sellaista elämää, varttumaan toistensa ympärille tyynesti ja hiljaa. Heidät on rakennettu riitelyn ja epäsovun geeneistä, epäsuhdasta ja pettymyksistä, eikä Ruki koskaan pystyisi olemaan valehtelematta.

Ehkä he kaikesta huolimatta elävät tämän kaiken uudelleen, tekevät samat virheet voimatta olla toistamatta niitä: he tapaavat sattumalta keskellä yötä lähikaupassa, kun Kyo seisoo tutkimassa kuivahedelmien pakkausselostetta ja Ruki törmää häneen, kuolemanväsyneenä, unettomana ja epävarmana siitä, mitä kaupasta on edes hakemassa. Nostettuaan pudonneen pussin Kyo tuijottaa häntä pitkään, antaa katseensa valua violetista Yves Saint Laurentin kauluspaidasta farkkushortseihin ja paljaissa jaloissa repsottaviin saappaisiin silmää räpäyttämättä, aivan kuin Rukin hätäisesti ylleen vetämä vaatekerta olisi täysin arkipäiväinen keväisenä torstaiyönä. Ruki on päässyt vieroituksesta kolme viikkoa aiemmin eikä ole nukkunut sen jälkeen enempää kuin neljä tuntia yössä; hän kuluttaa aikaansa hortoilemalla ympäri Minatoa sekasortoisissa asukokonaisuuksissa, pää täynnä epäselvää moskaa, jonka hän yrittää muuttaa lauluiksi. Kun hän mutisee anteeksipyynnön ja yrittää livahtaa Kyon ohi lehtihyllylle, Kyo tarttuu häntä luisevasta ranteesta, työntää hihaa ylöspäin ja kaivaa kynän taskustaan. Meteli Rukin päässä on korviahuumaava, ja hän melkein toivoo, että halpa kuivamustekynä olisi neula, joka antaisi kierteen päästä uudelleen valloilleen ja saisi hänen mielensä selkenemään.
Kyo kirjoittaa puhelinnumeronsa ja nimensä kanjin hänen käsivarteensa vanhojen neulanjälkien alapuolelle.
Mene kotiin nukkumaan, hän sanoo ja päästää irti Rukin ranteesta, työntää kynän takaisin farkkujensa taskuun. Soita mulle lauantaina.

Ehkä Ruki jälleen menee. Hänen päänsä on seuraavana aamuna kirkas ja järjestyksessä, aivan kuin pelkkä Kyon ääni olisi laukaissut mekanismin, joka on lajitellut sanat siisteihin lokeroihin hänen nukkuessaan. Kun hän menee harjoituksiin sinä iltapäivänä mukanaan kolmet uudet lyriikat, Kain silmissä on kosteutta ja katse, jota hän ei koskaan halua unohtaa.
Ehkä Ruki soittaa. He aloittavat saman oudon pseudosuhteen, joka on parempaa kuin heroiini ja pitää Rukin elossa ja Kyon järjissään, ja kaikessa hiljaisuudessa he rakastavat toisiaan, vaikka eivät koskaan sano sitä. Ruki ei ole koskaan tässä eikä edellisissä elämissään ollut mitään muuta kuin valehtelija, mutta Kyo ei välitä siitä, sillä hän pystyy kuulemaan valheiden taakse paremmin kuin kukaan muu. He huutavat samat ilkeät sanat ja herjaukset, suutelevat uudelleen niin vihaisina, että Ruki tuntee sen luissaan; välttelevät ystäviensä pistäviä, kummeksuvia katseita ja koskettavat toisiaan eniten silloin, kun pimeys on niellyt näkökyvyn, eikä Kyon tarvitse katsoa arpia Rukin kyynärtaipeissa ja ajatella niitä kaikkia haamuja, joita he molemmat raahaavat mukanaan.

Ehkä he aina päätyvät tähän, Ruki ajattelee ja ujuttaa kylmän kätensä peiton alle laskeakseen sen Kyon paljaalle vatsalle. Hänen sormensa pyyhkäisevät ihoon tatuoitua tiikeriä, ja Kyo ynähtää unissaan, kääntyy vaistomaisesti Rukiin päin niin, että hänen kätensä liukuu lantion yli selän puolelle. Kyo on lämmin ja vakaa häntä vasten, kun hän painautuu lähemmäs, puskee poskensa vasten ajamatonta sänkeä toisen kaulalla ja toivoo, ettei aamu tulisi aivan niin pian.


kun valot sammuvat ja ihmiset nukkuu
ja meidän on niin hyvä
en sulje silmiäni, palvon yötä
joka huulillasi hehkuu
here's the truth - baby, here's the truth.

    4 tykkää.
Avatar
Orkrist
Pääesiintyjä
 
Viestit: 606
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 9:30 am

Re: Nosta minut tuulta vasten [Kyo/Ruki, 1/1]

ViestiKirjoittaja tikraw » Su Joulu 29, 2013 5:14 pm

Hyvää vuoden viimeistä sunnuntaita :D Yritän taas epätoivoisesti raapia kasaan jotain vähän kommenttia muistuttavaa.

Pidän koko tän ficin ideasta aivan kamalasti, ja se sopii myös sun hahmoihin kuin nenä päähän tai nyrkki silmään tai mitä nyt haluaakaan sanoa. Jokainen kohtaaminen on jo itsessään mielenkiintoinen ja tuntuu, et niistä jokaisessa on myös sellasta... emt tietynlaista syvyyttä, miten jokainen niistä tuntuu mahdolliselta ja tietyllä tapaa luonnolliselta, et niissä olisi potentiaalia vaikka mihin. Voisin helposti lukea jokaisesta näistä asetelmista monikymmenosaisen tarinan : D Miten olisi jos seuraavaks kirjottaisit...?

Oot jälleen kerran onnistunut kertomaan paljon asiaa tosi pienessä määrässä sanoja. Tuntuu, et sä kerrot myös niitä oikeita asioita, et vaikka sä kerrot monessa kohtaa hahmoista vaan muutaman asian, tuntuu et niiden pohjalle on helppo kuvitella kaikki muukin. Ehkä just sen takia tulee se tunne, et jokainen eri tapaaminen voisi olla oma tarinansa ja tulee vähän huijattu olo, kun niistä ei saa lukea enempää vaan siirrytään jo seuraavaan :(( Mut vähän lohtua tuo se, että lopussa kerrotaan just tän elämän tapaamisesta ja tarinasta vähän, se tuo koko jutulle sopivalta tuntuvan päätöksen.

Kaikista kohtauksista yöjuna oli ehkä mun suosikki monestakin syystä. Se oli ensimmäinen, ja siinä hahmoista sai ehkä eniten irti, kun muutama sanakin vaihdettiin. Ihmisrakas hiihdonopettaja (saatoin ujosti huvittua tästä) Kyo on jotain niin helppoa kuvitella, mut Ruki ei jää kyllä pienten valkosten valheidensa kanssa yhtään toiseksi.

Että kovasti taas yllättäen tykkäsin ja mitään muuta kritisoitavaa en tähän hätään keksi kuin Rukin jäätävältä kuulostavan asukokonaisuuden. Jään taas odottelemaan uutta luettavaa, oli se sit 30-osainen hiihto-au tai jotain muuta :D Kiitos tästä <3
Just smile, it confuses people.

    3 tykkää.
Avatar
tikraw
Pääesiintyjä
 
Viestit: 1846
Liittynyt: Su Maalis 01, 2009 7:23 pm

Re: Nosta minut tuulta vasten [Kyo/Ruki, 1/1]

ViestiKirjoittaja Amber » Ma Joulu 30, 2013 9:28 pm

Seuraa kommentointihistoriani pohjanoteeraus.

Tää ficci on aivan sairaan hyvä. Haluan vaan kieriä lattialla ja itkeä ja vetää ranteet auki ja olla kirjottamatta enää ikinä mitään, koska mulle tuli niin järjetön alemmuuskompleksi. Tää ficci on niin jumalattoman repivän ahdistavan melankolisen kauniin sinisen kynsivän loisteputkivaloisan ja ruman eroottisen PARAS, että yritä tässä nyt esittää mitään perusteltua näkemystä siitä sitten.

Nää sun henkilöt on niin pohjattoman syviä! Sulla on ihan uskomaton tyyli ja taito kirjoittaa. Niin että tuota. Älä nyt ainakaan lopeta. Odotan lisää samaista paria, kiitos.

PS. Ujelo yhtyy mielipiteeseeni.
Sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään.

"I think that giving up is a harder road. Walk a road that wouldn’t leave you any regrets."
- Kaoru, Dir en grey

Avatar by Ninjin.

    3 tykkää.
Avatar
Amber
Vuoden beta
 
Viestit: 1282
Liittynyt: Pe Elo 08, 2008 8:58 pm
Paikkakunta: Tampere


Paluu K-7 - K-13

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron