Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

K-7 on S:ää hieman vahvempaa materiaalia. Alastomuutta, huumausaineita, väkivaltaa tai huonoa kielenkäyttöä voi esiintyä lievässä muodossa, mutta ei tarkasti kuvailtuna. Seksiä tai seksuaaliseksi koettua käytöstä saatetaan käsitellä maininnan tasolla. K-11 ja K-13 voivat jo sisältää edellä mainittuja sisältöjä hieman enemmän.

Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » To Loka 03, 2013 7:56 pm

Title: Elämän kauneus
Author: Kuunkajo
Beta: En koe tarvitsevani
Fandom: X Japan
Rating: G - PG-13
Disclaimer: En omista X Japanin herroja, vaan he omistavat itse itsensä. En väitä minkään tämän suuntaisen koskaan tapahtuneen, kaikki on vain mielikuvitukseni tuotetta. En myöskään saa tästä rahallista korvausta.
A/N: Vuosien varrella niin päähäni kuin paperille on kertynyt lukuisia ideoita ja lyhyitä kohtauksia, jotka eivät syystä tai toisesta ole päätyneet osaksi mitään suurempaa kokonaisuutta. Näin ollen päätin koota kaikki pienet tarinanpätkät yhden postauksen alle.
Feedback: Kyllä kiitos

Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » To Loka 03, 2013 7:57 pm

Title: Kaunistelematon
Rating: PG
Genre: huumori, arkipäivän draama
Summary: ”Mieti millaiset rahat saisit, jos alkaisit myydä itseäsi keski-ikäisille miehille.”

~*~

Ulko-ovi kolahti äänekkäästi kiinni Yoshikin saapuessa asunnolleen yön ensimmäisinä tunteina. Tuohtumus ja väsymys vuorottelivat nuoren pianisti-rumpalin kasvoilla tämän heittäessä avaimet eteisen pöydälle ja raahustaessa olohuoneen puolelle. Toshi näytti vielä olevan hereillä, mutta kun sohvalla istuva vokalisti ei osoittanut kiinnittäneensä mitään huomiota hänen näyttävään sisääntuloonsa, Yoshiki huokaisi dramaattisen kuuluvasti.

”Huono ilta?” Toshi totesi katsettaan lukemastaan lehdestä nostamatta.
”Tarkoitatko tavallista huonompaa? Siinä tapauksessa vastaus on myöntävä”, Yoshiki vastasi ja lysähti lähimpään nojatuoliin. Kenen idea olikaan ollut lähteä Tokioon maineen perässä? Tarjoilijan työ ei ollut aivan sitä mitä hän oli kuvitellut tekevänsä unelmansa muusikon urasta saavuttaakseen.
”Miksi sinä aina löydät kaikki mukavat työt, kun minä joudun raatamaan?” Yoshiki valitti kovaan ääneen päätään tuolin selkänojaa vasten painaen. Toshi kohautti olkiaan.
”Olen mukautuvainen.” Toshin aikomuksena ei ollut jatkaa, mutta tuntiessaan Yoshikin katseen itsessään hän pakottautui kysymään kysymyksen, johon hän oli kuullut vastauksen jo aivan tarpeeksi monta kertaa.
”No, kerro. Mikä järkytti mieltäsi tällä kertaa?”

Yoshiki oli onnessaan päästessään jakamaan turhautumistaan jonkun kanssa. Luvan kyllästyneeltä vokalistilta metsästettyään hän alkoi luetella syitä ärtymykseensä. Pitkät päivät, hankalat asiakkaat, jatkuvat haukut ylemmältä taholta… Välillä hän mietti miksi ylipäätään teki koko työtä. Hänen äitinsä tuki häntä kuukausittain tuntuvalla rahasummalla, mutta Yoshiki tiesi työnteon olevan siltikin pakollinen paha. Hän ei pystynyt elättämään itseään pelkällä musiikilla. Ei vielä.

”Eikä siinä vielä kaikki”, Yoshiki jatkoi purkautumistaan yhä kiihtyneempään sävyyn. ”Saatatko uskoa, että eräs vanhempi mies olisi maksanut sievoisesti, jos olisin tavannut hänet työvuoroni jälkeen. Tajuatko? Maksanut!”
”Kai sinä suostuit?”
”Tietenkin minä haistatin hänelle pitkät ja - MINÄ MITÄ!?” Yoshiki älähti epäuskoisena Toshin sanat puheensa seasta napattuaan.
”Mieti millaiset rahat saisit, jos alkaisit myydä itseäsi keski-ikäisille miehille”, Toshi naurahti ja käänsi tyynesti sivua seuraavalle aukeamalle.
”Toshi, tuo on ällöttävää”, Yoshiki totesi kasvot syvää vastenmielisyyttä kuvastaen. ”Olin ihan siinä uskossa, että sinä ymmärtäisit, mutta… Toshi, tässä ei ole mitään hauskaa!” Yoshiki huudahti pettyneenä Toshin jatkaessa idioottimaista virnuiluaan. Toshi yritti hillitä huvittuneisuuttaan, mutta siinä epäonnistuessaan hän päätyi piilottamaan kasvonsa lehden taakse. Yksinäiset tyrskähdykset rikkoivat hiljaisuutta aikansa, kunnes syvään henkeä vetäen Toshin onnistui rauhoittua tarpeeksi kyetäkseen jatkamaan.

”No, eihän siinä sinällään olekaan mitään hauskaa. Kunhan mietin...”
”Mitä?” Toshi laski lehden hitaasti kasvojensa edestä ja loi Yoshikille lähes säälivän hymyn.
”Sinänsä huvittavaa, ettet tajua sitä itse.”
”Tajua mitä?” Toshi piilotti virneensä jälleen lehden taakse.
”Ei mitään.”
”Kerrot nyt.”
”En.”
Toshi.” Nuorukaisen äänessä oli varoittava sävy.
”Ei se ollut niin tärkeää”, Toshi mutisi kuulostaen äkkiä kovin vaivaantuneelta.

Ennen kuin Toshi käsittikään, oli rumpali jo marssinut olohuoneen poikki, heittäytynyt sohvalle hänen päälleen ja tarttunut häntä napakasti käsivarresta. Lehti kirposi laulajan otteesta silkasta säikähdyksestä ja putosi lattialle vaimeasti tömähtäen. Toshi nosti vapaan kätensä Yoshikia vastaan, mutta hänen epäonnekseen rumpali oli nopeampi, ja sormien kiertyessä hänen ranteensa ympärille hän tiesi olevansa täysin Yoshikin armoilla.

”Yoshiki, lopeta!” Toshi äännähti tuskastuneena ja yritti vapautua ystävänsä otteesta siinä kuitenkaan onnistumatta.
”Kerrot nyt, tai naarmutan kaikki lempivinyylisi.” Toshin silmät laajenivat rumpalin uhkauksen johdosta.
”Et voisi tehdä niin!” Toshi henkäisi kauhistuneena. Yoshiki virnisti ilkeästi.
”Ja varmasti voin.” Toshi yritti rimpuilla tietään vapaaksi ja sai teollaan Yoshikin tiukentamaan otettaan vain entisestään.
”Tuo sattuu, Yoshiki!” Toshi valitti ääni tarkoittamaansa kimakampana.
”Ja nyt kerrot, mikä oli niin hauskaa”, Yoshiki sihahti hampaidensa välistä. Toshi katsoi pianistia haastavasti takaisin.
”Irrotat ensin.” Yoshiki tuijotteli Toshia aikansa, kunnes sanaakaan sanomatta vapautti laulajan kädet otteestaan. Rumpali kohottautui parempaan asentoon ja loi Toshille kärsimättömän katseen.
”No?” Toshi pysyi aikansa hiljaa kipeytynyttä rannettaan hieroen.
”Minä vain… Onko se nyt niin ihmeellistä, jos miehet tekevät sinulle kaikenlaisia öh… ehdotuksia?”
”Totta kai se on! Mitä sinä oikein puhut?”
”Kyllähän sinä nyt tiedät. Tuolla naamalla sen ei pitäisi tulla yllätyksenä. Sinulla on kauniit kasvonpiirteet.” Yoshikin silmät laajenivat Toshin sanojen myötä.

”Mitä helvettiä, Toshi!” Yoshiki huudahti ja tarrasi pakoon yrittävää Toshia toistamiseen ranteesta. ”Kehtaatkin väittää jotakin tuollaista! Vai että kauniit kasvonpiirteet! Minä sinulle kauniit kasvonpiirteet näytän!”
”Mutta se on totta! En minä vitsaillut!” Toshi vakuutteli rumpalin seuraavaa liikettä jo valmiiksi peläten. Yoshiki katsoi Toshia pitkään, kunnes käänsi katseensa vierellään lojuvaan tyynyyn. Hän käänsi katseensa jälleen Toshiin ja irrotti sitten ilmettäkään väräyttämättä otteensa tämän ranteen ympäriltä. Helpotuksen ja yllätyksen sekainen hymy käväisi vokalistin kasvoilla, mutta se oli aivan turhan aikaista, sillä seuraavaksi Yoshiki tarttui ennakkomerkkejä antamatta sohvatyynyyn ja paiskasi sen voimalla vokalistia päin. Isku sai Toshin vingahtamaan surkeasti.
”Minä vain yritin kertoa mielipit - AUH!” Toinen isku oli ensimmäistäkin voimakkaampi ja vasta sen myötä Toshi ymmärsi pysyttäytyä vaiti.

”Ja nyt pidät turpasi kiinni!” Toshi nosti kätensä sivuilleen antautumisen merkiksi ja uuden iskun pelossa yritti liu’uttaa niitä vaivihkaa kasvojensa suojaksi. Yoshiki ei kuitenkaan nähnyt syytä pahoinpidellä Toshia enää enempää, vaan varoittavan katseen nuoreen mieheen luotuaan nousi sohvalta ja lähti kävelemään huonettaan kohti. Toshi huohotti kevyesti Yoshikin poistuessa paikalta, mutta onnistui tätä ennen näkemään vilaukselta pianistin poskien punertavan. Toshi nuolaisi huuliaan ilkikurisen virneen löytäessä hänen kasvoilleen.

Nautit siitä, kun sinua kutsutaan nätiksi, etkö nautikin?
Viimeksi muokannut Kuunkajo päivämäärä Ma Marras 04, 2013 8:27 pm, muokattu yhteensä 2 kertaa

    1 tykkää.
Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » To Loka 03, 2013 7:59 pm

Title: Kosiskelu
Pairing: Toshi/Yoshiki
Rating: G
Genre: romance, fluffy
Warnings: viittauksia ristiinpukeutumiseen
Summary: Häiden suunnittelua Yoshikin tapaan.

~*~

Toshi istui sohvannurkassa katse tiukasti lukemaansa suunnattuna. Päällisin puolin olisikin voinut olettaa miehen uppoutuneen johonkin yksityiskohtaan kirjan sivuilla, mutta todellisuudessa hänen ajatuksensa siinsivät jossakin kaukana tulevaisuudessa. Viimein, monien vuosien odotuksen päätteeksi kahden miehen oli hyväksyttyä mennä Japanissa laillisesti naimisiin keskenään. Toshi tunsi itsensä sanoinkuvaamattoman onnelliseksi ja kiitolliseksi tietäessään, että saisi viedä rakastamansa miehen vihille. Olihan asia edelleen tabu, vaiettu totuus, mutta Toshille riitti, että tasa-arvo oli menossa hiljalleen eteenpäin. Ehkä heidän esimerkkinsä jopa rohkaisisi muitakin toteuttamaan unelmaansa. Eivät he olleet missään vaiheessa tehneet asiasta suurta numeroa, vain lähimmille ystäville ja perheenjäsenille oli kerrottu asiasta, mutta Toshi tiesi, ettei tämän luokan uutinen pysyisi kauaa salassa. Kuka tiedon medialle lopulta vuotaisi, hän ei edes halunnut tietää.

Toshin näennäinen syventyminen lukemaansa keskeytyi aukeamalle lankeavan varjon muodossa. Hän nosti katseensa ja huomasi Yoshikin seisovan vaitonaisena edessään. Jos aikuista miestä olisi ollut sopiva kutsua suloiseksi, olisi Toshi epäröimättä tehnyt niin Yoshikia silmäillessään. Miehen kasvoilla oli hämmentävän ujo katse, ja vokalisti huomasi yhdellä silmäyksellä tämän piilottelevan jotakin selkänsä takana. Toshi loi Yoshikille hymyn ja laski kirjan syliinsä merkin sen sivujen väliin asetettuaan. Toshi odotti aikansa, mutta kun rumpali ei näyttänyt saavan sanaa suustaan, päätti hän hieman avittaa toista.

”Hm? Haluatko kenties kertoa minulle jotakin?” Toshin täydeksi yllätykseksi Yoshiki punastui ja alkoi sitten paikoillaan kiemurrellen takellella mietteitään hänen kuultavakseen.
”Minä vain… Olen miettinyt asuani… häitä varten ja…”
”Sehän on vain hyvä asia. Mikä sinua siinä niin ujostuttaa?” Toshi naurahti toisen hermoilua ymmärtämättä. Vokalistin sanat saivat Yoshikin vain entistä vaikeamman näköiseksi.
”No kun… En tiedä, onko se sopivaa tai tuletko pitämään ajatuksesta tai…”
”Sitten sinun pitää kertoa minulle suunnittelemastasi vaihtoehdosta tai en voi auttaa asian kanssa”, Toshi totesi lempeään sävyyn.

Yoshiki empi aikansa, kunnes nosti lehden selkänsä takaa. Pianisti ei sanonut sanaakaan ojentaessaan sen valmiiksi auki taiteltuna Toshin suuntaan. Yoshiki näytti laulajasta harvinaisen vakavalta ja selvästi kiusaantuneelta - ja hän oli sentään nähnyt miehen mitä erilaisimmissa tilanteissa. Toshi nosti hieman valuneita lukulasejaan ja otti lehden käteensä. Hänen ajatuksenaan oli tutkia Yoshikin osoittamaa aukeamaa sen suurempia odottamatta, mutta hän joutui kurtistamaan kulmiaan sen selvän teeman huomatessaan.

”Mutta nämähän ovat… Ah, ymmärrän.” Toshi nosti katseensa lehden sivuilta vain huomatakseen Yoshikin välttelevän hänen katsettaan. Hän luki tuskan rumpalin silmistä mutta olisi tiennyt ilmankin, kuinka vaikea tilanne toiselle oli. Mutta tämä jos mikä osoitti Toshille, kuinka tärkeän asian täytyi olla Yoshikille. Ei ollut epäilystäkään, etteikö mies olisi todella halunnut pukeutua juuri morsiuspukuun. Toshista mies oli tavattoman rohkea: monella ei olisi ollut uskallusta tuoda kyseisenlaista ehdotusta julki.

Vokalistin vaitonaisuus näytti hermostuttavan Yoshikia, ja miehen ilmeestä saattoi päätellä pianistin tehneen siitä helpoimmin vedettävän johtopäätöksen. Toshi hymyili rumpalille rauhoittelevasti.

”Tätäkö sinä olet suunnitellut? Ja aivan yksin? Olisit vain kertonut minulle.” Toshin sanat saivat Yoshikin kääntämään katseensa selvästi yllättyneenä vokalistiin. Hänen vähäeleinen suhtautumisensa näytti silminnähtävästi hämmentävän miestä. Pianisti oli tainnut olettaa hänen taivuttelemisensa todellista haastavammaksi tehtäväksi.
”Etkö sinä aio…?” Yoshiki aloitti epäröiden. ”Minä kun luulin… Eikö se haittaisi sinua? Millään tavalla? Vaikka minä… Mutta onko se edes sopivaa?” Yoshiki lopulta parahti edellisten sanojensa vastapainoksi. Hän oli varautunut asettumaan puolustuskannalle, mutta kun Toshi ei ollut noussut sanallakaan häntä vastaan, huomasi hän nyt esittävänsä kaikki vokalistilta odottamansa vastalauseet omina pelkoinaan. ”Entä jos olen liian vanha pukeutumaan niin? En tietenkään edes harkitse asiaa, jos se ei sovi sinulle tai…”
”Yoshiki”, Toshi loi hyväntahtoisen hymyn miehelle. ”Tietenkin se käy minulle. Minä arvostan päätöstäsi. Mutta sinun tulee muistaa, että kaikki eivät välttämättä ajattele samalla tavalla. Tiedäthän, lehdet saattavat puhua eikä pidä unohtaa lähipiirinkään ihmisiä…” Yoshikin hetkeksi kirkastunut katse kävi alakuloiseksi Toshin sanojen myötä. Tämän huomatessaan Toshi jatkoi nopeasti.
”Mutta kuten sanoin, sen on sinun valintasi, sinun päiväsi. Saat pukeutua juuri niin kuin haluat.” Helpotus valtasi Yoshikin mielen, ja suupielien tienoilta alkunsa saanut hymy löysi nopeasti takaisin pianistin katseeseen. Vaikka hän olisi halunnut uskotella itselleen muuta, Toshin hyväksyntä oli hänelle lopultakin kaikki kaikessa.
”Sinun on kuitenkin syytä muistaa, että sen myötä ihmiset saisivat tukea sen käsityksen alle, että sinä olet nainen tässä suhteessa…” Toshi jatkoi pilke silmäkulmassa. Yoshiki naurahti aidosti.
”Vähän he siinä tapauksessa tietävät…”
”No, joka tapauksessa, voin olla varma siitä, että tulet näyttämään hyvältä”, Toshi totesi ja nappasi sitten kirjan käteensä kuin osoittaakseen asian näin loppuun käsitellyksi.
”Olisinko minä sinusta nätti?” Yoshiki kysyi haaveilevalla äänellä.
”Varmasti”, Toshi hymyili.
”Nätimpi kuin edellisesi?”
Toshi ei vastannut mitään.

Yoshiki pysyi hetken vaiti, kunnes Toshin toimia aikansa seurattuaan istahti vokalistin vierelle.
”Ajattelitko koskaan meneväsi uudestaan naimisiin?” Katseensa nostaen Toshi mietti kysymystä hetken, kunnes kohautti epätietoisena olkiaan.
”Mielenkiintoinen kysymys. En tiedä. En ole ehtinyt miettiä tuollaista. Olin vain hetken yksin ja… sitten sinä olit siinä.” Yoshiki loi Toshille muistorikkaan hymyn ennen kuin esitti seuraavan kysymyksensä.
”Minkälaista se on?”
”Mikä niin?”
”Naimisissa olo.” Toshi katsoi Yoshikia pitkään osaamatta löytää kunnollista vastausta, kunnes salaperäinen hymy nousi hänen kasvoilleen.
”Näet sitten.”

Yoshiki nyökkäsi hajamielisesti eikä Toshi osannut sanoa, miten mies oli hänen leikiksi tarkoittamansa kommentin ottanut. Yoshikin ilme kuitenkin muuttui miehen katseen etsiytyessä takaisin hääteemaiseen lehteen ja kasvot loistaen rumpali käänsi katseensa takaisin vokalistiin.

”Autatko minua puvun valitsemisessa?”
”Parhaani mukaan”, Toshi hymyili ja sai vastauksellaan Yoshikin nousemaan ja painamaan suudelman hänen suupieleensä. Pianisti katseli Toshia silmät kimmeltäen.
”Sinä teet minusta Japanin onnellisimman miehen.”

Mies loi vokalistiin vielä yhden haaveksivan katseen, kunnes lehden mukaansa napaten kääntyi ympäri ja poistui huoneesta itsekseen hyräillen. Toshi seurasi Yoshikin loittonevaa selkää aikansa, kunnes käänsi katseensa päätään pudistellen takaisin kirjaansa. Ainakaan hänen ei tarvinnut pelätä, että elämä Yoshikin kanssa kävisi koskaan tylsäksi.
Viimeksi muokannut Kuunkajo päivämäärä La Joulu 14, 2013 6:11 pm, muokattu yhteensä 1 kerran

    1 tykkää.
Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » To Loka 03, 2013 8:00 pm

Title: Kieltäymys
Pairing: Toshi/Yoshiki
Rating: PG-13
Genre: pehmopornoa
Summary: Miellyttävät yllätykset eivät voi koskaan olla pahasta.

~*~

Toshi osasi yllättää, se Yoshikin oli myönnettävä. Vasta muutama päivä sitten hän oli kertonut haluavansa kokeilla jotakin uutta makuuhuoneen puolella, sillä vaikka seksi Toshin kanssa olikin tyydyttävää sanan kaikissa merkityksissä, oli hän huomannut kaipaavansa vaihtelua seksielämäänsä. Toshi oli luvannut keksiä jotakin pientä ja niinpä Yoshiki oli löytänyt itsensä alasti sängyltä vatsa ja rintakehä mansikkakastikkeella piirrettyjen polkujen kartastona. Muutaman minuutin sisällä vokalisti oli onnistunut piirtämään keskittyneen oloisena mitä erilaisimpia kuvioita hänen paljaalle iholleen, mutta pianisti ei vieläkään mennyt täysin takuuseen idean toimivuudesta. Kuitenkin korkin naksahdettua kiinni ja Toshin huulten löytäessä hänen solisluunsa kevyelle linjalle oli Yoshiki äkkiä kovin innokas muuttamaan mielipidettään. Hänen huulensa raottuivat äänettömään huokaisuun, lämpö helmeili hänen ihollaan ja hän upotti sormensa tummien laineiden houkuttelevaan syleilyyn. Hänen rintakehänsä kohoili Toshin kielen jäädessä pyörimään toisen nännin ympärille ja pianistin silmät sulkeutuivat sekunneiksi silkasta mielihyvästä: mies oli helvetin taitava käyttämään suutaan.

Vokalistin edetessä rintakehältä vatsalle Yoshikin lapsenomainen uteliaisuus heräsi. Miehen toimia aikansa seurattuaan rumpali kyllästyi lunastamaan osuuttaan vain iholtaan luettuna. Vaivihkaa Yoshiki pyyhkäisi rintakehäänsä, jolla Toshin idean rippeet vielä seikkailivat, ja nosti sormensa tyytyväisenä huulilleen. Yoshikin epäonneksi Toshi tunsi hänet turhankin hyvin ja pianistin toimet huomatessaan mies läpsäisi häntä varoittavasti kädelle. Yoshiki säpsähti ja laski kätensä nopeasti toistaiseksi tahrattomille lakanoille.

”Yoshiki!” Toshi torui miestä täysin aiheesta. ”Olet allerginen mansikoille, et voi maistaa sitä.” Pettynyt ilme löysi Yoshikin kasvoille, mutta hän tiesi vastarintansa turhaksi ja päätyi täten vain tapittamaan vokalistia surkean näköisenä. Toshia rumpalin käytös vain huvitti, mutta miehen silmiin löytävä ilkikurinen katse kertoi myös jostakin aivan muusta.
”Mutta älä huoli, on minulla sinullekin jotakin”, mies totesi merkitsevästi hymyillen pöytälaatikkonsa puoleen kääntyen.
”Niinkö?” Yoshiki ihmetteli ja unohti uteliaisuus heränneenä loukkaantuneen roolin vetämisen.
”Odotahan”, Toshi kommentoi ja etsimänsä löydettyään heitti sen tyynylle Yoshikin viereen. Istumaan nousten Yoshiki tarttui kysyvästi hänelle osoitettuun pakettiin ja tutkaili sitä aikansa.
”Mansikanmakuisia kondomeja?” Yoshiki nosti katseensa Toshiin virneen hiipiessä hänen kasvoilleen. ”Toshi, olet mahtava.”
”Kuuluu toimenkuvaan”, Toshi hymyili rumpalin reittä taputtaen. ”No, jos olet valmis, näkisin mielelläni sinun pistävän kielesi parempaan käyttöön”, Toshi totesi odotus äänessään.

Yoshiki hymyili Toshille ovela katse silmissään. Hän sipaisi toistamiseen tahmeaa kastiketta rintakehältään ja nosti sormensa Toshin huulille. Laulaja ei aikaillut, vaan sormea vihjailevasti nuolaistuaan otti sen syntisen lämpimän suunsa syleilyyn.

”Mielelläni”, Yoshiki vastasi silkinpehmeästi ja veti sormensa hitaasti Toshin suusta. Täysin varoittamatta hän veti Toshin suudelmaan kanssaan ja ennen kuin pahaa-aavistamaton vokalisti ehti estellä, oli hän jo liu’uttanut kielensä miehen hämmästyksestä raolleen jääneiden huulien ohi. Suussa viipyilevän makean maistettuaan hän vetäytyi suudelmasta ja nuolaisi huuliaan voitokkaasti hymyillen. Toshin typertynyt ilme nostatti karhean naurahduksen Yoshikin kurkun seutuvilta. Pianisti kumartui lähemmäksi, kunnes hänen huulensa hipoivat vokalistin korvalehteä. Toshin hengitys kuulosti raskaalta hänen korvissaan.

”No mutta Toshi”, Yoshiki henkäisi huulensa vokalistin ihoa vasten painaen. ”Pitäisihän sinun tuntea minut miehenä, joka saa aina haluamansa.”

    1 tykkää.
Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Avalyn » To Loka 31, 2013 11:02 pm

Bongasin X Japan -oneshottisi Kommenttihaasteesta ja päätin, että voisin ottaa vastuulleni niiden kommentoimisen. ^^

Kaunistelematon:

Tämä on aika erikoinen teksti mutta onnistui kieltämättä nostamaan huvittuneen hymyn kasvoilleni useampaankin kertaan. Voisitkin ehkä harkita lisääväsi huumorin alkutietoihin genreksi tuon arkipäivän draaman rinnalle (joka muuten oli varsin kuvaava määritelmä tällä pätkälle). En ole aivan varma, uskonko nuoren Yoshikin ja Toshin käyttäytyneen ihan noin keskenkasvuisesti, mutta omalaatuinen ja hauska kertomasi tarina silti oli. Loppupuolen vihjaukset molemminpuoliseen orastavaan ihastukseen olivat mukava lisäsäväys ja toivat tarinaan vähän lisää merkitystä. Olikin hyvä idea sijoittaa tämä ficci ketjun ensimmäiseksi, kahdessa jälkimmäisessä ficissähän Yoshiki ja Toshi ovat jo yhdessä.

Paria pientä kielellistä yksityiskohtaa viilaisin:

Toshi näytti vielä olevan hereillä, mutta kun sohvalla istuva vokalisti ei osoittanut kiinnittäneen mitään huomiota hänen näyttävään sisääntuloonsa, huokaisi Yoshiki dramaattisen kuuluvasti.


Kirjoittaisin "osoittanut kiinnittäneen", koska kyseinen kohta kuulostaa omitusliitteen kera paremmalta kuin ilman. Lisäksi huomauttaisin, että "Yoshiki huokaisi" olisi neutraalimpi ilmaisutapa kuin "huokaisi Yoshiki", vaikka jälkimmäinenkään ei ole virheellinen.

Lehti kirposi laulajan otteesta silkasta säikähdyksestä ja putosi lattialle vaimeasti tömähtäen.


Tömähtää on mielestäni vähän outo sanavalinta tässä kohtaa. Kun sanomalehti putoaa lattialle, se pikemminkin kahahtaa kuin tömähtää.

Nyt kun olen saanut sisäisen äidinkielenopettajani tyydytettyä, haluaisin kertoa pitäneeni tässä tekstissä erityisesti siitä, kuinka esikuviensa mukaisia tämän ficin Yoshiki ja Toshi ovat. Heti ficin alussa tulee esiin Yoshiki tarve puhua itsestään ja omista asioistaan ja Toshin rooli kuunnella Yoshikin kertomuksia enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti. Se, ettei Toshi ole välittömästi tarjoutumassa kuuntelevaksi korvaksi, tuntuu realistiselta, sillä voin helposti kuvitella, kuinka usein hän joutuu kuuntelemaan Yoshikin selostuksia. Pian hän kuitenkin taipuu jälleen kerran tarjoutumaan kuuntelijan rooliin, kuten oletinkin hänen taipuvan.

Lisäksi ficissä nousevat selvästi esiin Yoshikin itsepäisyys ja keinoja kaihtamattomuus, kun hän yrittää saada Toshin puhumaan suunsa puhtaaksi, sekä kehuista ja huomiosta nauttiminen, kun hän ihan ficin lopussa poistuu omaan huoneeseensa salaa hyvillään Toshin sanoista. Toshin puolelta ficissä taas ilmenevät selvästi hänen syvä kiintymyksensä Yoshikiin, kyvyttömyytensä vastustaa Yoshikin vaatimuksia sekä taitonsa lukea toisia ihmisiä. Kaiken kaikkiaan onnistut mielestäni tavoittamaan hyvin Yoshikin ja Toshin luonteet, mikä ei ole aivan pieni saavutus, kun on kyseessä näin lyhyt teksti.

Kosiskelu:

Tämä on ihan ylisuloinen ficci! Awwittelin ja hihitin itsekseni melkein koko ficin ajan, koska häät, saman sukupuolen edustajien avioliitot, ujo Yoshiki, herttainen Toshi ja "kielletty" morsiuspuku = sokerilätäköksi sulanut Avalyn. Tässä ficissä on niin paljon asioita, jotka vetoavat romanttisuudellaan ja söpöydellään minuun. Asiaa ei varsinaisesti auta, että olen viime aikoina ollut ihan häämoodissa, kuten aina silloin tällöin olen. Ettäs kehtasit julkaista jotain näin hattaraista juuri nyt! Tällä menolla en pääse ennen vuodenvaihdetta pois häämoodistani. :D

Hyvän maun rajoissa toteutetun sokerisuuden lisäksi saat pisteitä ajankohtaisesta, rohkeasta ja uniikista aihevalinnasta. Vaikka kahden jrokkarin häistä on kirjoitettu aiemminkin ficcejä, niin ne ovat aina sijoittuneet jonkinlaiseen rinnakkaistodellisuus-Japaniin, jossa kahden miehen avioliitot ovat arkipäivää. Sinä sen sijaan lähdet ajatuksesta, että vielä joskus avioliittolaki muuttuu Japanissakin, ja sijoitat ficcisi rinnakkaistodellisuuden sijaan tulevaisuuteen. Se on uskottava ratkaisu, sillä pakko kai konservatiivisten Aasian maidenkin on ennemmin tai myöhemmin seurata länsimaiden esimerkkiä seksuaalitasa-arvossa. Milloin se tapahtuu, onkin sitten eri asia, mutta sinähän jätit onneksi määrittelemättä, mihin vuoteen ficcisi sijoittuu.

Minusta on kerrassaan ihastuttavaa, ettet tyydy käsittelemään vain yhtä arkaa aihetta vaan otat sen rinnalla esiin toisenkin. Ristiinpukeutuminen lienee monille aivan yhtä hankala asia sulattaa kuin tasa-arvoinen avioliittolaki. Käsittelet kumpaakin näistä aiheista realistisesti, ottaen esiin ulkopuolisten paheksunnan ja tuomitsemisen mahdollisuuden. Silti yleinen henki ficissäsi on kannustava: valinta on jokaisen ihmisen oma eikä kuulu muille. Olin aivan myyty Toshillesi, joka on niin ymmärtäväinen, suvaitsevainen ja rohkaiseva, että melkein itkettää. On helppo huomata, kuinka syvää ja aitoa hänen rakkautensa Yoshikia kohtaan on. Kuten Yoshiki itsekin sanoi, Toshi tekee hänestä varmasti Japanin onnellisimman miehen. (Aww! ;_; <3)

Kieltäymys:

Pehmoporno on mielestäni aivan oikea määritelmä tällä ficille. Tekstin tunnelma on pikemmin romanttinen, suloinen ja lievästi humoristinen kuin mielettömän latautunut tai himokas. On tunnelmassa toki seksuaalisia vivahteitakin paikka paikoin, mutta tarinan pääpaino tuntuu kuitenkin olevan muualla kuin itse aktissa. Mielestäni oli hyvä ratkaisu tyytyä kuvaamaan vain Toshin ja Yoshikin välistä kiusoittelevaa esileikkiä ja jättää loppu lukijan oman mielikuvituksen varaan. Näin ikärajaksikin riittää K-13 vallan hyvin.

Tykkään tässä ficissä paitsi kevyestä ja leikkisästä tunnelmasta myös siitä, että kuvaat pitkään yhdessä olleen pariskunnan seksielämää. Tuntuu, että fanifiktiossa olleen hieman liian usein kiinnostuneita kuvaamaan vain yhteen päätymistä ja sitä seuraavia ensimmäisiä seksikertoja. Minusta vakiintuneen parin seksi voi kuitenkin olla aivan yhtä kiinnostavaa luettavaa kuin vasta toisensa löytäneiden ihmistenkin. Vakiintuneen parin seksissä on usein vapautuneempi tunnelma johtuen ihan siitä, että osapuolet tuntevat toisensa niin hyvin eikä heidän tarvitse jännittää sitä, kelpaavatko he kumppanilleen vai eivät. Ficcisi onkin mielestäni onnistunut kuvaus kahden toisensa läpikotaisin tuntevan ihmisen seksistä. Kun toisen kanssa on turvallinen ja varma olo, voi vähän kiusoitella ja vitsaillakin ilman, että tunnelma menisi piloille.

Mansikkakastike ja mansikanmakuiset kondomit ovat ehkä hiukan kliseisiä elementtejä, mutta ne nostavat ficin suloisuutta sen verran paljon, etten taida viitsiä alkaa napista niistä. Yoshikin mansikka-allergia on kiinnostava yksityiskohta. Onko se totta vai keksitkö sen ihan vain tätä ficciä varten? Olipa asia kummin tahansa, mansikka-allergia toimi hyvänä tekosyynä tuoda ficciin mukaan makukondomit. Tosin Toshin olisi kyllä pitänyt arvata, ettei Yoshiki suostu niin vain tyytymään kakkosvaihtoehtoon. Toisaalta intohimoinen suudelma on kyllä niin ihana asia, että tuskinpa Toshi jaksaa olla pettynyt siihen, etteivät mansikanmakuiset kondomit riittäneet Yoshikille vaan hänen piti päästä maistamaan aitoa mansikkaa. Myönnän naurahtaneeni Yoshikin viimeiselle repliikille. Toshi-parka ei pääse Yoshikin kanssa helpolla. :D

Kiitos näistä hauskoista, suloisista ja viihdyttävistä pätkistä! ^^
Jossain ollessaan on jostain poissa.

    1 tykkää.
Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Ma Marras 04, 2013 8:46 pm

Avalyn:

Kaunistelematon:
Hyvä kysymys, miksen ole lisännyt huumoria yhdeksi genreksi, kun tämä sitä selvästi on. Ehkä kirjoittamani huumori on mielestäni niin tönkköä etten usko, että se oikeasti jaksaisi naurattaa yhtään ketään. Siksi onkin mukava kuulla, että tämä sai sinut hymähtämään muutamaankin otteeseen.

Olen keskenkasvuisesta käyttäytymisestä samaa mieltä, mutten itse ajatellut sitä mitenkään epäuskottavana. On kyllä totta, että etenkin Yoshiki vaikuttaa ajoittain hyvinkin pikkumaiselta ja kireältä, mutta toisaalta miehen lapsellisuus on aivan omaa luokkaansa. Eikä pidä tietenkään unohtaa miten Toshi ja Yoshiki käyttäytyvät vielä nykyäänkin huolimatta siitä, että molemmat käyvät jo viidettäkymmenettä :'D

Mielenkiintoista, että löysit tästä viittauksia molemminpuoliseen ihastukseen. Itse kun olin yllättynyt ja jopa ylpeä, kun sain kerrankin kirjoitettua Toshista ja Yoshikista tarinan ilman minkäänlaisia romanttisia tunteita :'D Itse kun olin ajatellut Yoshikin yksinkertaisesti nauttivan kehuista, tulivatpa ne sitten Toshin tai vieraamman sedän suusta. Mutta kai tätä voi pitää puhtaana tulkintakysymyksenä.

Olen otettu, jos mielestäsi todella onnistuin kirjoittamaan Toshista ja Yoshikista uskottavan oloisia. Yoshikin puolustukseksi on sanottava, että taisin hieman liioitella miehen luonnetta ficissäni, mutta on aina mukava kuulla, että tarinani henkilöissä on jotakin samaa kuin todellisissa esikuvissaankin ^^ Toshi taas taitaa oikeastikin olla aivan liian kiltti ja aivan liian helposti Yoshikin vietävissä, joten kyseisten ominaisuuksien kirjoittaminen Toshille on melkein surullisen helppoa.

Kosiskelu:
Jos tarinani sai sinut hyvälle tuulelle täytyy minun vastavuoroisesti sanoa, että kommenttisi teki saman minulle :D Olin hyvin epävarma tämän julkaisemisen suhteen juurikin tarinassa esiintyvien teemojen takia. Olin myös kahden vaiheilla, onko tämä jo liiankin siirappinen. Olen siis todella iloinen, että pidit tästä näinkin paljon ^^

Olen lukenut sen verran valittamista siitä, kuinka helpoksi kahden japanilaismiehen naimisiinmeno ficeissä on kuvattu, joten päätin jo tästäkin syystä jättää tarinan ajankohdan määrittelemättä. Mitä tasa-arvoon tulee, eiköhän Japanikin hitaasti seuraa muiden maiden esimerkkiä. *kuvittelee Toshin ja Yoshikin menevän eläkeikäisinä naimisiin*

En ole varmaan ainoa, jolle ei tuota vaikeuksia kuvitella Yoshikia pukeutumaan mekkoon vanhemmallakin iällä. Tai ehkä esimerkkejä vain on enemmän kuin muille jakaa. Tästäkin huolimatta olen samaa mieltä, ettei tarinassa esitetty tilanne ole Yoshikille helppo olkoonkin, että vastapuolena on juurikin Toshi. Toshi on aivan liian helppo kirjoittaa suvaitsevaksi ja Yoshikia kaikessa tukevaksi, jopa siinä määrin että epäröin, kirjoitinko miehen jo liiankin ymmärtäväiseksi. Mutta ehkä uskaltaisin väittää, ettei kuvaukseni Toshista välttämättä ole liian kaukaa haettu.

Kieltäymys:
Avalyn kirjoitti:Tuntuu, että fanifiktiossa olleen hieman liian usein kiinnostuneita kuvaamaan vain yhteen päätymistä ja sitä seuraavia ensimmäisiä seksikertoja.

Allekirjoitan tämän täysin, myös omien kirjoitusteni osalta. Ehkä kyseisistä asioista on vain niin helppo kirjoittaa kun ei tarvitse pohtia, miten suhde siitä eteenpäin kehittyisi. Voin myös sanoa olevani samaa mieltä loppuosan kanssa. Voisin myös epäillä Toshin ja Yoshikin suhteessa huumorin olevan vielä tavallista suuremmassa roolissa.

Kyllä, Yoshiki on oikeasti allerginen mansikoille. Kyseinen fakta onkin toiminut kipinänä tälle tarinalle. Ei olisi myöskään ensimmäinen kerta, kun Yoshiki viis veisaa allergiastaan. Kliseisyydestä en tiedä, mutta uskon kun niin sanot :'D Toivottavasti ne eivät jättäneet liian pahaa makua suuhun.

Kuten sanoit, ficin tunnelma on enemmänkin leikkisä kuin latautunut ja keskittyykin enemmän Toshin ja Yoshikin väliseen suhteeseen kuin itse aktiin. Yoshiki osaa kyllä olla sen verran päättäväinen, etten voi itsekään kuin ihmetellä, ettei Toshi osannut aavistaa mitään yllättävää miehen suunnalta. Toshi-parka, elämä Yoshikin kanssa taitaa olla kaikkea muuta kuin helppoa.


Lopuksi täytyy vielä sanoa, että olen otettu siitä, kuinka tunnollisesti jaksat kommentoida ficcejäni. En ole varma olenko sanonut tätä koskaan, mutta arvostan sitä suuresti. Kiitos!

    1 tykkää.
Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » La Joulu 14, 2013 6:21 pm

Title: Odotettu
Pairing: Toshi/Yoshiki
Rating: G
Genre: general, angst
Summary: Lupauksissa kukaan ei ole koskaan yksinäinen.

~*~

Kevyesti valaistun ravintolan seesteisyys jätti hektisyyden oviensa ulkopuolelle. Pehmeät värit ja muutamien leikkokukkien kimput pöytien keskellä syvensivät entisestään tilan tunnelmallisuutta. Toshi istui valmiiksi katetun pöydän äärellä ja vain nautti näystä katseellaan. Pieni hymynpoikanen koristi hänen kasvojaan ja hän toivoi, ettei ilta tarjoaisi syitä sen kadottamiseen. Päinvastoin, hän odotti onnistuneen illan olevan myöhemmin luettavissa jo yksistään hänen katseestaan. Hän ei edes muistanut, koska olisi viimeksi ollut ulkona yhdessä kumppaninsa kanssa ja jo tieto itsessään synnytti luonnollisesti toiveita pitkään suunniteltua iltaa kohtaan. Kunhan vain illallisen toinen osapuoli saapuisi paikalle, olisi kaikki täydellistä.

Toshilla oli perustellut syynsä odottaa illalta paljon. Ei ollut nimittäin liioiteltua sanoa, että Yoshiki vietti suurimman osan valveillaoloajastaan joko studiollaan tai työasioitaan miettien. Kuluttihan Toshi usein aikaansa studiolla Yoshikin seurana, mutta jos siihen ei syystä tai toisesta ollut mahdollisuutta saattoi olla, ettei hän nähnyt tai puhunut miehelle päiväkausiin. Kun hän heräsi, Yoshiki oli jo ehtinyt nousta ja lähteä ja usein hän meni yhtä yksinäisenä nukkumaan ennen kuin mies palasi yön pikkutunteina. Välillä hän oli valvonut ja odottanut, mutta tämä ei ollut tuonut Yoshikia kotiin yhtään sen nopeammin. Olisihan hän voinut tietenkin soittaa useammin tai mennä käymään paikan päälle, mutta hän ei halunnut vaikuttaa liian huolehtivaiselta tai takertuvalta. Toshi tiesi kyllä, että hän oli Yoshikille tärkeä. Mies vain näytti sitä hirveän harvoin ja tällöinkin omalla persoonallisella tavallaan. Työ todella oli Yoshikille kaikki kaikessa. Siksi Toshi arvostikin suuresti sitä, että mies oli nähnyt vaivaa omistaakseen yhden illan vain hänelle. Aikataulujen muuttaminen ei ollut helppoa, etenkään Yoshikille itselleen.

Toshi tuijotteli tyhjää paikkaa pöydän vastakkaisella puolella, jota Yoshiki vielä toistaiseksi edusti. Miehen läsnäolon puute ei saanut Toshia huolestumaan vielä tässä vaiheessa iltaa. Hän oli saapunut paikalle sovitusti ennen pianistia. Mies oli sanonut hoitavansa pari nopeaa työasiaa ja luvannut liittyä hänen seuraansa mahdollisimman nopeasti. Toshilla ei ollut ollut sydäntä vaatia Yoshikia kerrankin unohtamaan työnsä ja vaalimaan heidän muutenkin turhan vähäiselle huomiolle jäävää parisuhdettaan.

”Saisiko teille olla jotakin?”

Toshi hätkähti ajatuksistaan ja käänsi katseensa yllättyneenä äänen suuntaan. Hän kohtasi pöytänsä vieressä seisovan tarjoilijan katseen, joka hänen huomionsa saatuaan näytti kärsivällisesti odottavan vastausta hänen suunnaltaan. Toshi hymyili naiselle ystävällisesti ja yritti peittää pettymystään erehdyttyään keskustelun aloittajan henkilöllisyyden suhteen.

”Ei, kiitos. Odottelen vielä seuralaistani.” Tarjoilija nyökkäsi ja jätti hänen pöytänsä edustan. Toshi kadotti itsensä odotuksen puuduttavaan tunteeseen ja jäi tarkkailemaan seinäkellon viisareiden hidasta etenemistä.

Viisi minuuttia. Hän oli tottunut odottamiseen.

Viisitoista minuuttia. Oli toisen tapaista olla hieman myöhässä.

Puoli tuntia. Huolestuminen ja epäilys.

Ajan käsitteen muodostuessa Toshille lopulta suorastaan ahdistavaksi pysähtyi sama tarjoilija jälleen hänen pöytänsä ääreen. Nainen ei sanonut mitään, mutta Toshi tiesi kyllä, mitä tämä ajatteli. Hän itse ei ollut vielä valmis hyväksymään jo aavistamaansa.

”Haluaisitteko tilata jotakin odotellessanne?” Toshi epäröi hetken.
”Ei kai lasi viiniä pahaa tekisi.”
”Kaadanko molempiin laseihin?” Toshi hämmästyi, kunnes sisäisti kysymyksen raadollisuuden.
”Yhteen vain, kiitos.” Punaisen nesteen virratessa pullosta Toshi päätti, että uskon menettäminen ei vielä merkinnyt mitään. Toivoa oli aina.

Ja yhä vain hän jatkoi uskollista odottamistaan.

Kun suru oli jo liimannut naamionsa Toshin kasvoille, tunsi mies äkkiä puhelimen värisevän taskussaan tekstiviestin saapumisen merkiksi. Toshi kaivoi kännykän nopeasti esille ja luki hänelle lähetetyn viestin toiveikkaana. Kasvoille hiipinyt hymy hiipui kuitenkin nopeasti. Viesti oli täynnä pahoittelua ja uusia, katteettomia lupauksia. Toshi laski puhelimensa hitaasti pöydälle ja jäi tuijottelemaan eteensä mitään näkemättömin silmin.

Toshi nieleskeli kurkkuunsa eksynyttä mielipahan palasta alemmas siinä onnistumatta. Viesti herätti hänessä pettymystä, mutta sitäkin vahvempana surun. Ei pelkästään tapahtuneen itsensä vuoksi vaan siksi, ettei hän ollut edes yllättynyt. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun Yoshiki jätti saapumatta sovittuun tapaamiseen ja Toshi tiesi kyllä, ettei kerta jäisi viimeiseksi. Tieto jälleen yhdestä yksin vietettävästä illasta satutti silti. Toshi huokaisi, joi lasinsa tyhjäksi ja nousi alakuloisena pöydästä. Hän olisi voinut luovuttaa, jättää kyseisen väsyttävän elämänvaiheen taaksensa eikä kukaan olisi syyttänyt häntä siitä. Mutta hän jatkoi uskoen toisen lupauksia, kerta toisensa jälkeen. Sillä niin rakastuneet ihmiset tekivät.

Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » La Joulu 14, 2013 6:28 pm

Title: Sydänveri
Rating: G
Genre: realismi, yleinen juonettomuus
Summary: Kiintymyksen osoittamiseen on lukuisia tapoja.

~*~

Pianon pehmeän viettelevä ääni kantautui ulko-ovelle tervehtien asunnolle saapuvaa Toshia. Kenet tahansa muun sävelen kauneus olisi saanut pysähtymään ja vain nauttimaan kuulemastaan, mutta Toshin sydämen se täytti huolella. Hän ripusti takkinsa naulakkoon ja kiiruhti sitten musiikin ohjaamana raollaan olevasta ovesta sisään.

Odotustensa mukaisesti Toshi löysi Yoshikin istumasta pianonsa äärestä. Hetkeksi Toshin huomio herpaantui ja hän jäi hymyillen seisomaan ovensuuhun kuulemaansa ja sen synnyttäjää ihaillen. Jokin kuitenkin muistutti häntä siitä, mitä varten hän huoneessa ylipäätään oli, ja näin ollen hän käveli peremmälle ja istahti Yoshikin vierelle. Pianisti vilkaisi häntä syrjäsilmällä, kunnes keskitti jälleen kaiken huomionsa soittimeensa.

Toshi mietti kuumeisesti, miten huomauttaa Yoshikille huolestaan varovasti, mutta kuitenkin riittävän painokkaasti. Liian hienovaraisesti tehdyille vihjauksille Yoshiki ei lotkauttanut korvaansakaan, kun taas liialla voimalla esitetyt sanat saivat miehen tekemään itsepäisesti kaikkensa osoittaakseen hänen näkemyksensä vääriksi. Moni olisi hänen sijassaan jo antanut periksi, mutta Toshi ei pystynyt näin itsekkääseen tekoon. Miehen hyvinvointi oli hänelle kaikki kaikessa.

Aikansa Yoshikin soittoa tarkkailtuaan Toshi huomasi yksityiskohdan, joka itsessään kertoi hänen huolensa aiheelliseksi paremmin kuin mitkään sanat. Toshi huokaisi ja nenäliinan taskustaan kaivettuaan otti vastustusta kokematta Yoshikin käden omaansa ja pyyhki veren punaamat sormet paperiin. Yoshiki vältteli hänen katsettaan.

”Sinun pitäisi todella ottaa rauhallisemmin, ihan oman itsesi vuoksi”, Toshi moitti pianistin sormia paperin sisällä taputellen. Hän ei edes halunnut tietää, kuinka kauan toinen oli jo viettänyt pianonsa ääressä. ”Mitä edes luulet saavuttavasi tuollaisella soittamisella? Ja eikö lääkärisi kieltänyt sinua soittamasta muutamiin päiviin? Jännetuppitulehdus ei ole mikään…”

Toshi vaikeni Yoshikin kääntäessä katseensa häneen. Hän tunsi tuon palavan, ymmärrystä pyytävän katseen, jonka merkityksen hän oli oppinut tuntemaan jo vuosia sitten. Ilman musiikkia en ole mitään. Toshi tunsi pienen syyllisyyden ailahduksen ja vaikka hän tiesi, ettei saisi pianistia muuttamaan tapojaan tunsi hän siltikin aina tarvetta huolehtia toisesta. Toshi sulki hetkeksi silmänsä syvään henkeä vetäen.

”Anteeksi. Ehkä murehdin liikaa. Olen vain huolissani sinusta.”
”Älä ole”, Yoshiki mutisi katseensa pois kääntäen ja veti kätensä Toshin otteesta. Toshi oli jo avaamassa suutaan vastaväitteeseen, mutta viime hetkellä hän päätti toisin. Väittely Yoshikin kanssa ei tulisi johtamaan mihinkään, hän tiesi sen vankasta kokemuksesta. Sen sijaan hän vaihtoi aihetta uteliaisuus heränneenä.

”Se äsken soittamasi kappale… En tunnistanut sitä. Onko se uusi?” Yoshiki nyökkäsi sormensa koskettimille laskien, ja Toshi saattoi erottaa ylpeyden miehen kasvoille löytävässä hymyssä.
”Se on sinulle”, Yoshiki vastasi sellaisella varmuudella, että olisi voinut luulla miehen todenneen samalla lailla Toshin kysymyksestä riippumatta.
”Minulle?” Toshi hämmästeli eikä kyennyt hetkeen kuin elämään sanojen herättämissä tuntemuksissa. Hän olisi voinut turvautua sellaisiin kysymyksiin kuten miksi tai mistä kappale kertoi, mutta sen sijaan hän päätyi kysymyksistä kaikkein yksinkertaisimpaan.
”Onko sillä nimeä?” Katsettaan kääntämättä Yoshiki nyökkäsi toistamiseen ja soitti kappaleen ensimmäiset säkeet punan tahraamilla sormillaan.
”Born to Be Free.”

A/N: Missään ei virallisesti sanota, että Yoshiki olisi kirjoittanut kyseisen kappaleen juuri Toshille, vaan ajatus on pelkkää fanien spekulaatiota. Pidin kuitenkin ajatuksesta sen verran, että päätin hyödyntää sitä tarinassani.

Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja minnako » Ti Joulu 17, 2013 2:04 pm

Moikka!

Koska nää on sen verran pitkiä, että nää vois olla omiakin ficcejään, kommentoin nyt vain yhtä (Odotettu-ficiä) ja tuun myöhemmin kommentoimaan sitten toista! Täähän oli oikein mukava fic. :3 Hetkittäin mua pelotti muutamat asiat: ekaksi se, että sä sortuisit liialliseen huonekuvailuun, tai että tästä ficistä tulisi vain joku pinnallinen treffipettymys- tai -onnistumisficci. Mutta ihan viimeisissä kappaleissa onnistuit luomaan koko ficille todella syvän ja realistisen pohjan ja yllätyin siitä oikein hyvin! Varsinkin viimeisellä lauseella oli paljon merkitystä - musta tuntuu, että pelkästään sen lauseen avulla onnistuit luomaan syvyyttä ja se on tosi hieno asia!

Muutamassa kohtaa olin hieman hämmentynyt siitä mitä luin. Ehkä syy oli sanajärjestyksessä tai hassuissa ilmaisuissa, en tiedä!

Hän ei edes muistanut, koska olisi viimeksi ollut ulkona yhdessä kumppaninsa kanssa ja jo tieto itsessään synnytti luonnollisesti toiveita pitkään suunniteltua iltaa kohtaan.


Tähän olisin itse ehkä laittanut vielä pisteen tai pilkun johonkin kohtaan, jotta virke olis selkeämpi :3

Toshi tuijotteli tyhjää paikkaa pöydän vastakkaisella puolella, jota Yoshiki vielä toistaiseksi edusti.


Ja tää oli mun mielestä hieman hassusti ilmaistu. Mut muuten ei mitään!

Lisäksi sulla oli monia hienoja kuvauksia - tykkäsin esim. siitä, miten kuvailit ajan kulumisen. Quoteen tähän vielä joitain mun lempikohtia!

Punaisen nesteen virratessa pullosta Toshi päätti, että uskon menettäminen ei vielä merkinnyt mitään. Toivoa oli aina.


Mutta hän jatkoi uskoen toisen lupauksia, kerta toisensa jälkeen. Sillä niin rakastuneet ihmiset tekivät.


<3

Kiitos tästä ficistä! Nykyään tykkään realistisista ficeistä ihan erityisen paljon, ja tää oli kyllä ainakin sitä!
提心吊胆和闷

    2 tykkää.
Avatar
minnako
Mao Zedong
 
Viestit: 2220
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:52 pm
Paikkakunta: BJ

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Su Joulu 22, 2013 5:39 pm

minnako: Hei ja kiitos niin kehuista kuin kritiikistäkin! En ihmettele lainkaan, jos löysit ficistä hämäriä lauseita: pitkät, epäselvät lauseet ovat erikoisalaani :'D Olen pikkuhiljaa yrittänyt päästä niistä eroon, mutta tapa istuu harvinaisen tiukassa.

Tämän ficcikokoelman tarkoituksena on kaikessa yksinkertaisuudessaan koota lyhyitä ficcejä yhden postauksen alle, eikä läheskään kaikista ole syytäkään etsiä mitään syvempää merkitystä. Itselleni kommentoimasi ficci edustaa juuri tällaista yksinkertaista tarinaa. Siksi onkin mukava kuulla, että se onnistui olemaan muutakin kuin yksi treffipettymysficci (kuten asian ilmaisit) muiden joukossa ^^

Itsekin olen alkanut arvostaa realistisia ficcejä aiempaa enemmän, joten on jo siksikin mukava kuulla, että onnistuin mielestäsi pitämään tässä realistisen otteen. Kiitos kommentista!

    1 tykkää.
Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Avalyn » Ti Joulu 31, 2013 11:13 pm

Hei taas! ^^

Odotettu:

Tämä ficci on kaiken kaikkiaan aika masentava. Aavistin jo paljon ennen loppua, ettei Yoshiki saapuisi paikalle, mutta toivoin Toshin takia olevani väärässä. Tuntui pahalta lukea, kuinka hän yritti pysytellä toiveikkaana, vaikka tiesi sisimmässään totuuden. Entistä kurjemman tilanteesta teki se, ettei kyse ollut ensimmäisestä eikä edes toisesta kerrasta vaan että Yoshiki oli tehnyt Toshille oharit jo ties kuinka monesti ennenkin. On surullista, että joku joutuu toistuvasti alistumaan siihen, että kauan odotettu yhteinen aika peruuntuu viime hetkellä.

Vaikka en olekaan koskaan joutunut turhaan odottamaan treffiseuraani, minun oli helppo samaistua Toshin tunteisiin ja ajatuksiin. Elin mukana hänen mielialansa vaihtumisen iloisesta ja odottavasta ensin epävarmaksi ja sitten lopulta surulliseksi ja alistuneeksi. Toisaalta en kuitenkaan syyllistänyt Yoshikia kovinkaan paljoa, mikä johtunee siitä, etten usko hänen peruneen treffejä silkkaa ilkeyttään. Yoshiki vain on ihminen, jolle työ ja musiikki menevät kaiken edelle, ja vaikkei se olekaan Toshia kohtaan oikein, hänelle on vaikea olla vihainen sen takia. Ajattelen vähän niin, että työnarkomania on sen verran perustavanlaatuinen osa Yoshikin luonnetta, ettei hän olisi sama ihminen ilman sitä. Ja luulen, että Toshi ajattelee pitkälti samoin eikä siksi pysty kantamaan Yoshikille kaunaa toistuvista ohareista.

Jos mennään ficin rakenteeseen, tykkäsin kovasti Toshin ja tarjoilijan käymästä dialogista. Vaikka se oli periaatteessa hyvin arkinen ja yksinään merkityksetön dialogi, se tuntui aidolta ja tämän tekstin puitteissa hyvinkin merkitykselliseltä. Pidin siitä, kuinka tarjoilija kysyi hienotunteisesti, haluaisiko Toshi tilata jotain odotellessaan ja kaadetaanko molempiin laseihin, vaikka tämä vaikuttikin Toshin tavoin tietävän, ettei seuralainen aikonut koskaan saapua. Minulle jäi sellainen kuva, että tarjoilijan kävi vähän sääliksi Toshia - ja ettei Toshi ollut ensimmäinen ihminen, jolle tarjoilija on nähnyt tehtävän oharit. Toshin repliikeistä puolestaan sen verran, että jo se, että Toshi myöntyy tilaamaan viiniä ja pyytää kaatamaan sitä vain yhteen lasiin, kertoo, ettei hän todella usko Yoshikin ilmaantuvan paikalle. Vaikka Toshi siis saattaa itselleen vakuutella, että kyllä Yoshiki kohta tulee, hänen viiniä koskevat päätöksensä paljastavat selvästi, ettei hän ole sisimmässään kovinkaan toiveikas.

Pidin myös ficin puolivälin tienoilla olevista kursivoiduista virkkeistä, jotka kuvaavat ajankulua, sekä niitä seuraavista kommenttivirkkeistä. Kursivoitujen virkkeiden avulla pystyit helposti ja luontevasti hyppäämään ajassa eteenpäin. Toisaalta kursivoidut virkkeet myös toivat repliikkien tavoin rakenteellista vaihtelua, joka on aina tervetullutta. Koska kirjoitat tavallisesti melko pitkiä ja polveilevia virkkeitä, jotka vaativat lukijalta paljon keskittymistä ja saattavat tuntua raskailta, on hyvä, että tasapainotat niitä esimerkiksi dialogin ja tiiviiden kursivoitujen virkkeiden avulla. Kun välillä tulee lyhyempiä virkkeitä, teksti ei muodostu kokonaisuudessaan liian raskaaksi tai rakenteellisesti yksitoikkoiseksi. Tästä huolimatta kannattaa toki myös toisinaan pysähtyä miettimään, voisiko kaikkein pisimpiä ja monimutkaisimpia virkkeitä pilkkoa kahtia tai muuten yksinkertaistaa. Luulen nimittäin, että se tekisi teksteistäsi entistäkin nautinnollisempia lukea.

Sydänveri:

Koska ficci alkaa huolestuneella Toshille, oletin, että tiedossa olisi enemmän tai vähemmän ahdistavaa tekstiä. Ja no, eihän sormet verillä soittavasta Yoshikista ja tästä huolehtivasta Toshista lukeminen erityisen piristävää ole. Viimeinen kappale toi kuitenkin tarinaan romanttisen sävyn ja sai koko ficin vaikuttamaan huomattavasti myönteisemmältä kuin alku tai keskiosa antoivat ymmärtää. Ficin luettuani huomasinkin ajattelevani vähän niin, että koska Yoshiki halusi sävellyksellään osoittaa tunteensa Toshia kohtaan, niin sormet verillä soittaminen ja lääkärin määräyksen rikkominen on melkein oikeutettua.

Koska Yoshiki kohteli Toshia huonosti Odotetussa, mielessäni käväisi, että Sydänveressä tehty sävellys olisi Yoshikin yritys pyytää anteeksi. Ei ehkä välttämättä juuri edellisessä ficissä tapahtuneita ohareita vaan yleisemmin sitä, ettei hän ole osannut olla Toshin arvoinen kumppani. Toisaalta sävellys on selvästi myös rakkaudenosoitus. Tämän ficcisarjan aikana on käynyt selväksi, ettei Yoshikin ole helppo pukea tunteitaan perinteisen rakkaudentunnustuksen muotoon, joten tuntuu loogiselta, että hän kertoo tunteistaan sanojen sijaan musiikin kautta. Onhan musiikki Yoshikille kaikesta päätellen toinen äidinkieli.

Täytyy sanoa, että Toshi on tässäkin ficissä melkein liian ihana. Että joku ihminen voikin olla noin huolehtivainen, ymmärtäväinen, uskollinen, luotettava ja vaatimaton! Toshi rakastaa Yoshikia ehdottoman varmasti ja vakaasti, vaikka Yoshiki ei aina muista tai osaa osoittaa vastarakkauttaan. Toshi on se, joka sanoo Yoshikille, että tämän pitäisi levätä enemmän ja noudattaa lääkärin ohjeita, mutta myös se, joka hyväksyy ja ymmärtää, ettei Yoshiki tee niin. Ja silloin harvoin, kun Yoshiki tavalla tai toisella todistaa Toshille, kuinka paljon tästä välittää, Toshi osaa olla tivaamatta miksi ja vain hyväksyy onnellisena osakseen tulleen rakkaudenosoituksen. Voi Toshi! ;_;

Kiitos sekä Odotetusta että Sydänverestä, molemmat ficit olivat ehdottomasti lukemisen arvoisia. ^^
Jossain ollessaan on jostain poissa.

    1 tykkää.
Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Pe Tammi 03, 2014 7:57 pm

Avalyn:

Odotettu: Hienoa, jos tämä onnistui herättämään tunteita, olkoonkin, että tällä kertaa niitä vähemmän positiivisia ^^

En usko, että edes Yoshiki peruisi treffejään ilman hyvää syytä. Kuten sanottu, työ ja musiikki ovat Yoshikille kaikki kaikessa enkä ihmettelisi, vaikka tämä olisi valmis laittamaan työn parisuhteensa edelle. Yksi niistä lukuisista syistä, miksi Yoshikin kanssa seurustelu ei kannata. Eiköhän Toshi jos kuka ymmärrä, kuinka intohimoisesti Yoshiki suhtautuu työhönsä, mutten usko että Toshi olisi siltikään valmis kuittaamaan peruuntunutta iltaa pelkällä olankohautuksella, etenkään kun hänen ja Yoshikin yhdessä viettämä aika on muutenkin surullisen vähäistä. Toshi on kuitenkin valmis antamaan Yoshikille anteeksi kerta toisensa jälkeen, joten on selvää, että Toshi jaksaa uskoa heidän suhteeseensa kaikesta huolimatta.

Mukava kuulla, että pidit ficissä olleesta dialogista, vaikka se lyhyt ja arkinen onkin. Tarjoilija taitaa todella sääliä Toshia jollakin tapaa, ymmärtäähän tämä jo kauan ennen Toshia, ettei kukaan ole saapumassa paikalle miehen seuraksi. Toshin valinta juoman suhteen kertoo juuri sitä, mistä kirjoitit. Toshi tietää jo, ettei Yoshiki ole saapumassa paikalle, mutta halu uskoa muuta on liian vahva, jotta tämä todella osaisi myöntää asioiden oikean laidan.

Tästä huolimatta kannattaa toki myös toisinaan pysähtyä miettimään, voisiko kaikkein pisimpiä ja monimutkaisimpia virkkeitä pilkkoa kahtia tai muuten yksinkertaistaa.

Aivan kuin olisin kuullut tästä muutaman kerran ennenkin :'''D Olet oikeassa, pitkät, raskaat virkkeet eivät palvele ketään, myönnän tämän itsekin. Olen vain tottunut kirjoittamaan kyseisellä tavalla jo vuosia, joten tyylin muuttaminen ei välttämättä käy hetkessä. Mutta ei sitä tiedä, ehkä vielä joskus onnistun kirjoittamaan jotakin ilman liian monimutkaisia rakenteita.

Sydänveri:

Täytyy sanoa, että Toshi on tässäkin ficissä melkein liian ihana.

Kirjoittajana ja suurena Toshi-fanina tämä on enemmän kuin mukava kuulla :D Välillä pelkään, että kirjoitan Toshista liiankin hyvän ja huolehtivaisen ihmisen, mutta ehkä ne vain ovat piirteitä, jotka on helppo yhdistää Toshiin. Toshi on tuntenut Yoshikin lähes koko ikänsä, joten on kai perusteltua olettaa, että tämä on oppinut Yoshikista yhtä ja toista ja tietää tämän tavat toimia. Tietenkin Toshi kokee asiakseen huolehtia Yoshikista vaikka varsin hyvin tietää, ettei Yoshiki tule koskaan muuttamaan tapojaan.

Yoshiki ei todella taida olla kaikista paras kertomaan tunteistaan sanallisesti, joten on helppo uskoa, että tälle on helpompi kertoa tunteistaan musiikin kautta. Sävellyksen tekemisen Toshille voisi todella nähdä jonkinlaisena yrityksenä hyvittää yhtä sun toista, kuten juurikin niitä kertoja, kun Yoshiki on tahtomattaan aiheuttanut Toshille huolta tai mielipahaa. Ja mikä ettei sitä voisi nähdä Yoshikin yrityksenä kertoa, kuinka tärkeänä hän pitää Toshia ja tältä saamaansa tukea. Ehkä siinä sivussa Yoshiki tulee sivuuttaneeksi lääkärinsä ohjeet ja satuttaneeksi itseään (ja huolestuttaneeksi Toshin jälleen kerran), mutta ne taitavat olla Yoshikille Toshin ilahduttamisen rinnalla pikkuseikkoja :'D Luultavasti Toshi ei ole asiasta aivan samaa mieltä mutta uskoisin, että sävellyksen kirjoittaminen hänelle on ele, jota tämä varmasti osaa arvostaa.

    1 tykkää.
Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Ke Helmi 12, 2014 9:38 pm

Title: Suklaasydän
Pairing: Toshi/Yoshiki
Rating: G
Genre: romance, fluffy
Summary: Ajatus on tärkeintä, ystävänpäivänäkin.

~*~

Yoshiki oli aina pitänyt ystävänpäivistä, etenkin nuoruudessaan. Hän oli aina ollut suosittu räväkästä tyylistään ja pukeutumisestaan huolimatta ja onnistunut aina vuosittain keräämään itselleen kasapäin suklaata. Myöhemmällä iälläkin Yoshiki oli tottunut kyseisenlaiseen muistamiseen eikä hän ollut koskaan sanonut ei hänelle osoitetuille makeisille. Sittemmin kyseinen piirre oli kostautunut hänelle hänen muuttaessaan Los Angelesiin. Erään ystävänpäivän alla hän muisti tivanneensa pettyneeseen sävyyn silloiselta tyttöystävältään, miksei tämä ollut ostanut hänelle lainkaan suklaata ja saanut näin nololla tavalla selville, että Amerikassa se oli mies, jonka oletettiin muistavan mielitiettyään ruusuilla ja makeisilla. Seuraavien vuosien aikana Yoshiki oli tietenkin yrittänyt paikkailla virhettään, kunnes hän oli lopulta kuin huomaamatta omaksunut tavan itselleen.

Näin ollen Yoshiki oli päätynyt historiaansa peilaten ostamaan Toshille rasiallisen suklaata. Jokin aika sitten hän oli leikillään kysynyt vanhemmalta, kumman heidän suhteessaan pitäisi muistaa toista lahjalla ystävänpäivän alla. Toshi oli nauranut avoimesti hänen ehdotukselleen, mutta vakavoitunut heti perään Yoshikin tarjouduttua muistamaan vokalistia jollakin pienellä. Toshi oli pyöritellyt huvittuneena silmiään ja tuonut esille muutaman vastalauseen (”Suklaa ei tee hyvää muodoilleni” ja ”Olen liian vanha tuollaiseen”), mutta lopulta mies oli todennut Yoshikin tekevän kuten parhaaksi näki.

Yoshiki tarkasteli pöydälle laskemaansa suklaarasiaa hymyssä suin. Hän ei ollut tyytynyt ostamaan halvinta mahdollista suklaata, vaan kuten kaikelle tekemälleen, oli hän antanut tällekin täyden panoksensa. Hän tarjoaisi Toshille vain parasta. Hän oli jopa käynyt liikkeessä henkilökohtaisesti sen sijaan, että olisi laittanut jonkun lukuisista assistenteistaan asialle. Vokalisti taisi tietyllä tapaa jopa ansaita kaiken hänen vaivannäkönsä. He olivat pitäneet yhtä jo jonkin aikaa, mutta Yoshiki ei osannut varmuudella sanoa, koska olisi muistanut Toshia romanttisesti sitten suhteen alkuhuuman. Ehkä ystävänpäivä toimi tarpeeksi hyvänä syynä heittäytyä romanttiseksi ensimmäistä kertaa aikoihin.

Yoshikin vakaana aikomuksena oli ollut jättää suklaarasia jonnekin syrjemmälle odottamaan Toshin saapumista ja olla suomatta ajatustakaan lahjalleen ennen sen ojentamista vastaanottajalleen. Sen sijaan hän huomasi seisovansa pöydän ääressä vielä useita minuutteja myöhemminkin ja pohtivansa, mahtoiko rasian sisältö olla lähelläkään sitä, mitä hänelle oli maalaavin sanoin vakuuteltu. Yoshiki tunsi omantuntonsa kolkuttavan moittivasti takaraivossaan: suklaat olivat lahja Toshille, ei hänellä ollut oikeutta rasian avaamiseen. Ei, vaikka sen näyttävä yksinkertaisuus houkutteli jo itsessään koskemaan. Uteliaisuus alkoi vähitellen viedä voittoa itsehillinnältä, mutta Yoshiki yritti vielä taistella mielitekoaan vastaan. Hän tiesi kyllä olevansa perso makealle ja suklaa oli yksi hänen suurimmista heikkouksistaan. Tämän takia hän olikin ostanut rasian vain muutamia tunteja ennen sen odotettua antamisajankohtaa. Näin hän oli uskonut laskevansa mahdolliset riskit minimiin.

Pianistin luotto itseensä oli kuitenkin aivan turhan korkealla ja seuraavaksi hän huomasikin hypistelevänsä suklaarasiaa käsissään. Ei nopeassa vilkaisussa olisi mitään väärää, eihän? Kukaan ei ollut näkemässä tai todistamassa häntä vastaan. Toshikaan ei saapuisi vielä pariin tuntiin. Varovasti Yoshiki avasi rasiaa ympäröivän rusetin ja nosti kantta. Hänen silmiensä eteen avautui tusinan verran käsintehtyjä konvehteja. Tuntui väärältä antaa niiden vain istua samettisella alustallaan. Entä jos hän maistaisi yhtä? Siitä ei voisi olla suurta haittaa. Pitäisihän hänen varmistaa, ettei suklaassa vain missään tapauksessa olisi mitään vialla. Yoshiki nosti yhden pediltään ja sen enempää aikailematta heitti konvehdin suuhunsa. Maku oli taivaallinen, mutta ei kai hän niillä hinnoilla olisi voinut muuta odottaakaan. Makeus viipyili hänen kielellään ja jätti hänet janoamaan lisää. Yoshiki epäröi hetken tuntiessaan itseään revittävän kahtaalle. Hän tiesi, ettei hän olisi saanut. Mutta jos hän maistaisi vielä yhden. Tai kaksi. Kyllä Toshi ymmärtäisi. Itsekseen hymyillen Yoshiki nappasi rasian mukaansa ja istahti tietokoneensa ääreen. Kerrankin hänellä oli kunnolla aikaa syventyä sosiaalisen median pariin.

~*~

Ovikellon pirinä hätkähdytti Yoshikin todellisuuteen. Hän nosti katseensa kysyvänä tietokoneen näytöltä, mutta vieraan tunnistaessaan hymy löysi nopeasti hänen kasvoilleen. Yoshiki nousi paikoiltaan ja nappasi suklaarasian mukaansa antaakseen sen Toshille saman tien. Toshi tulisi pitämään hänen yllätyksestään, hän oli varma siitä. Yoshiki vilkaisi ohimennen rasian sisältöä ja sai näin äskeisen varmuuden valahtamaan hymyn mukana kasvoiltaan.

Rasian sisältö loisti tyhjyyttään.

Yoshiki pysähtyi aloilleen tyrmistyneenä ja epäuskoisena. Miten hän oli saattanut tehdä jotakin tällaista? Miten hän oli saattanut alentua moiseen? Ovikello soi toistamiseen, ja Yoshiki tunsi syyllisyyden ja häpeän valtaavan mielensä. Miten hän voisi ikinä kohdata Toshin tämän jälkeen? Ehkä mies olisi ymmärtänyt konvehdin tai pari, mutta suklaasta vapaa rasia ei menisi läpi. Tässä ajassa hän ei ehtisi millään kehittää mitään korvaavaa lahjaakaan miehelle. Yoshiki tiesi kuitenkin, ettei voisi jättää toista oven taakse seisomaan ja näin ollen hän raahusti tyystin lyötynä kohti eteistä.

Epäröiden Yoshiki avasi oven ja loi kasvoilleen hymyn, jonka anteeksipyytävyyttä hän ei saanut yrityksistään huolimatta piilotettua.

”Hei, kulta”, Yoshiki tervehti Toshia ja kiirehti halaamaan miestä havaitessaan äänensä kavaltavan hänet. Toshi vastasi halaukseen ja loi siitä irrottauduttuaan huvittuneen katseen pianistin suuntaan.
”No, mistä noin syyllinen ilme?” Toshi kysyi. Yoshikin teennäinen hymy valahti ja hetkeen hän ei tiennyt, mitä vastata. Ei hän sentään ollut ajatellut jäävänsä kiinni heti kättelyssä. Asian kieltäminen olisi helpointa, mutta hän ei halunnut valehdella Toshille. Mies saisi totuuden selville joka tapauksessa, joten sen pimittäminen oli lopultakin turhaa.

Yoshiki veti syvään henkeä ja valmistautui kertomaan totuuden.

”Minä… Tuota… Ostin sinulle konvehteja… En mistään marketin alehyllystä, vaan ihan kunnon liikkeestä ja… En tiedä mitä tapahtui, mutta…”
”Sinä söit kaikki suklaat, etkö syönytkin?” Toshi totesi ja sai sanoillaan Yoshikin jo valmiiksi punertuneet posket entistä tummemmiksi.
”E-en minä… Tai siis, söin minä, mutta… Se oli vahinko! Ei minun pitänyt! Tiedän, etten olisi saanut ja…”

Vilpitön nauru vaiensi Yoshikin ja hän tuijotti edessään seisovaa miestä ymmärtämättä enää mistään mitään.

”Miksi sinä naurat?” Yoshiki kysyi kasvot ilmeettöminä. Toshi lopetti naurunsa, muttei saanut peiteltyä kasvoilleen jäänyttä hymynpoikasta.
”Yoshiki… Et kai tosissasi luullut, että tämä tulisi minulle yllätyksenä? Tunnen sinut kyllä, usko pois vaan.”
”Etkö… etkö siis olekaan vihainen minulle?” Yoshiki totesi varovasti ja toiveikas pilke löysi hänen silmiinsä.
”Vihainen? Minäkö?” Toshi ihmetteli ja naurahti jälleen. Mies pudisti päätään. ”Ei sinulle osaa olla vihainen.” Helpotus valtasi Yoshikin, mutta tunne oli valitettavan lyhytaikainen.
”Mutta nyt minulla ei ole sinulle mitään annettavaa”, Yoshiki totesi alakulon vallatessa hänen kasvonsa.
”Älähän nyt, Yoshiki. Ei hätä ole tämän näköinen”, Toshi lohdutti miestä olalle taputtaen. ”Ja kuka sanoi, että vain sinä olisit velvollinen antamaan jotakin?” Toshi peräsi ja hymy miehen kasvoilla syveni entisestään.

Yoshiki nosti maahan löytäneen katseensa ja oli avaamassa suutaan kysymykseen, mutta se ei koskaan päässyt sanoiksi asti hänen kielenkärjeltään. Toshi nimittäin kaivoi takkinsa kätköistä esille pienen, sydämenmuotoisen peltirasian ja ojensi sen tyytyväisen oloisena Yoshikille. Suu hämmennyksestä raolleen jääneenä Yoshiki tarttui lahjaan ja yllätyksestä toivuttuaan loi Toshin suuntaan katseen, joka ei olisi rakkaudessa ja kyynelissä jättänyt riisumatta aseista yhtäkään.

Hymy pianistin kasvoilta ei kadonnut seuraaviin tunteihin.

Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Ti Joulu 30, 2014 8:24 pm

Title: Kiihoke
Pairing: Toshi/Yoshiki
Rating: PG-13
Genre: Seksuaalivivahteista draamaa? Ei kun oikeasti, ei mitään käsitystä.
Summary: ”Oletko nyt aivan varma, että haluat pukea jotakin tuollaista yllesi? Tiedäthän, et ole enää kahdenkymmenen…”
A/N: Kuvat puhukoot puolestaan.

~*~

Ajantaju. Jos jotakin, niin sitä Toshi toivoi Yoshikilla aika ajoin olevan. Toshi vilkaisi kelloaan jälleen kerran vain huomatakseen viisareiden siirtyneen vääjäämättä viime silmäystä pidemmälle. Toshi huokaisi itsekseen. Yoshikin pitäisi kiirehtiä, jos tämä aikoi ehtiä paikalle ajoissa. Miehellä oli huono tapa olla myöhässä paikasta ja tapahtumasta riippumatta, ja usein jäi juuri hänen vastuulleen patistaa miestä toimimaan. Hän halusi Yoshikin antavan hyvän kuvan, edustaisihan tämä koko bändiä, joten myönteisen kuvan luominen oli enemmän kuin toivottavaa.

Niinpä Toshi hetken verran Yoshikin asuntoa kierreltyään löysi viimein etsimänsä seisomasta olohuoneensa pöydän äärestä. Yoshiki näytti hypistelevän jotakin käsissään mietteliäs ilme kasvoillaan, mutta Toshi ei saanut näin kaukaa selvää, mikä oli miehen taukoamattoman mielenkiinnon kohteena. Huomionsa tyystin toisaalle suunnanneena Toshi sivuutti asian tarpeettomana pikkuseikkana ja kiirehti helpottuneena bändin johtajan luokse.

”Täälläkö sinä vielä seisot?” Toshi ojensi Yoshikia äänenpaino asteen tarkoittamaansa nuhtelevampana. ”Eikö sinun pitäisi olla piakkoin lähdössä?” Yoshiki oli valmistautumassa Golden Gods Awardseja varten, mutta pianisti-rumpalin sen hetkinen olemus ja tyyni asenne kertoivat siitä, ettei mies ollut lähdössä minnekään vielä hyvään toviin.
”Pitäisi, pitäisi”, Yoshiki myötäili katsettaan pöydän pinnasta kääntämättä. ”En ole kuitenkaan valmis vielä. Minun pitää vielä päättää muutamista asioista.”
”Kuten mistä?”
”Miten pukeutuisin, miten tuoda parhaat puoleni esiin, miten luoda vaikutus… Tiedäthän.” Toshi pyöräytti huvittuneena silmiään. Tämä taisi olla yksi Yoshikin erikoisimmista syistä olla myöhässä.
”Yoshiki, sinä näytät aina hyvältä. Oletko oikeasti noin turhamainen?”
”Mutta tästä puuttuu jotain”, Yoshiki valitti asuunsa viitaten. ”Se on kuitenkin rock-tapahtuma. Mietin, jos joku näistä auttaisi”, Yoshiki sanoi ja heilautti kättään suurieleisesti pöydän suuntaan.

Yoshikin sanat saivat Toshin mielenkiinnon heräämään ja uteliaana hän asteli pöydän ääreen. Jo nopea vilkaisu sai Toshin kohottamaan yllättyneenä kulmiaan. Pöydän pinta oli niin täynnään tavaraa, ettei Toshi osannut nopealla vilkaisulla päätellä edes puolenkaan käyttötarkoitusta. Tavarapaljoudesta huolimatta kaikki muu jäi nopeasti taka-alalle, kun hänen huomionsa kiinnitti pöydälle aseteltu, erittäin näyttävä kaulapanta. Niin näyttävä, että Toshi olisi kutsunut sitä sanalla provosoiva. Typertynyt ilme kasvoillaan Toshi käänsi katseensa hetkessä takaisin Yoshikiin.

”Mistä sinä sait tuon!?” Toshin äänessä oli selvä kauhistuneisuuden vivahde. Yoshiki naurahti selvästi huvittuneena.
”Älä nyt viitsi kuulostaa noin kauhistuneelta. Se on vain yksi panta. Ei mitään sen ihmeellisempää.” Yoshiki oli oikeassa, hänen reaktionsa oli ollut liioiteltu. Toshia itseäänkin lähes hävetti, kuinka järkyttyneeltä oli onnistunut kuulostamaan. Tottahan Yoshiki puhui.

”No, jos olet ehtinyt toipua järkytyksestäsi, voisit kai viimein auttaa minua”, Yoshiki jatkoi kärsimättömyys äänessään.
”Minkä suhteen?”
”Tämän pannan suhteen, tietenkin! Etsin jotakin tämäniltaista varten ja sitten löysin tämän ja…”
”Ja nyt mietit, aiotko käyttää sitä vai et?” Toshi päätti lauseen. Yoshiki veti syvään henkeä.
”Niin.”
”Oletko nyt aivan varma, että haluat pukea jotakin tuollaista yllesi? Tiedäthän, et ole enää kahdenkymmenen…”
”Eli sinusta olen liian vanha pitämään jotakin tuollaista, niinkö?” Yoshikin ääneen oli löytänyt puolusteleva sävy.
”En sanonut niin. Enhän ole vielä edes nähnyt sitä päälläsi. Mutta jos sinä itse pidät siitä, niin…” Toshi vaikeni huomatessaan Yoshikin menevän vaikean näköiseksi. Toshi kohotti yllättyneenä kulmiaan. ”Etkö ole vielä kokeillut sitä?”
”En”, Yoshiki mutisi kiusaantuneena. ”Kyllä minun oli tarkoitus, mutta sitten aloin epäillä koko ajatusta ja…” Toshi huokaisi Yoshikin selonteon keskeyttäen.
”Annas kun minä autan.”

Toshi nappasi pannan varovaisesti pöydältä ja antoi itselleen tilaisuuden tullen luvan tarkastella pantaa tarkemmin. Leveä nahkapanta oli todellakin huomiota herättävä metallisin piikkeineen kaikkineen, mutta Toshi ei olisi nähnyt itseään pukemassa mitään tuon kaltaista ylleen edes nuoruudessaan, ainakaan vapaaehtoisesti. Yoshiki oli kuitenkin aivan oma lukunsa, ja tämä onnistui edelleen herättämään keskustelua olemuksellaan ja pukeutumisellaan. Tämä taisi olla lähtemättömänä osana Yoshikin vetovoimaa, se Toshin oli myönnettävä.

”Käänny ympäri”, Toshi kehotti, mutta muutti saman tien mieltään muistaessaan häviävänsä pituudessa Yoshikille. ”Istu sittenkin alas”, hän totesi ja sai Yoshikilta osakseen ilkikurisen hymyn. Yoshiki totteli ja alas istuuduttuaan nosti niskahiuksiaan Toshin siirtyessä hänen taaksensa. Helläkätisesti Toshi asetti pannan rumpalin kaulan ympärille, kiristi pannan riittävän tiukalle ja kiinnitti soljen. Työhönsä tyytyväisenä Toshi nyökäytti päätään hyväksyvästi.

”No, miltä se tuntuu?” Toshi tiedusteli. Yoshiki tunnusteli pantaa mietteliäänä.
”Ihan hyvältä. Kai.”
”Käännyhän ympäri niin katsotaan, miltä se näyttää.”

Yoshiki teki työtä käskettyä ja nousi seisomaan Toshin eteen. Toshin tarkoituksena oli ollut esittää rehellinen mielipiteensä, mutta sen sijaan hän huomasi menevänsä sanattomaksi näystä. Yoshiki näytti hyvältä, helvetin hyvältä. Ja hän kun oli vihjaissut Yoshikin olevan liian vanha moiseen. Olisihan hänen pitänyt tietää paremmin. Mies näytti seksikkäältä panta kaulassaan.

”Etkö pidä siitä?” Yoshiki kysyi huolestuneena pantaa epävarmana hypistellen. Toshin vaitonaisuus hermostutti häntä.
”Mitä?” Toshi ihmetteli, kunnes heräsi tilanteeseen ja kiirehti saman tien korjaamaan Yoshikin epäilyjä. ”Ei, ei! Minä vain… Se on… Vau.” Yoshiki kurtisti kulmiaan kysyvänä ja kesti aikansa, ennen kuin pianisti ymmärsi olevansa itse syy Toshin sekavalle selitykselle. Tietävä virne löysi hitaasti Yoshikin huulille.
”Pidät siitä, vai?” Yoshiki tiedusteli jo tietämäänsä mairealla äänellä. Toshi naurahti.
”Todellakin.”
”Pitäisikö minun siinä tapauksessa pukea tämä päälleni myöhemminkin?” Yoshiki loi ehdotelman ääni silkinpehmeänä. Toshi häkeltyi hetkeksi.
”Mitä tarkoitat?”
”Pitäisit siitä, jos pukisin tämän vain sinua varten, etkö pitäisikin?” Ajatus siitä, että panta Yoshikin kaulassa kertoisi hänelle suodusta oikeudesta, siitä, että Yoshiki oli juuri hänen eikä kenenkään muun, oli omituisella tavalla kiehtova.
”Varmasti…”

Kujeilevasti Toshi nosti kätensä hypistelemään pannan metallista lenkkiä. Hän muisti sitten jotain, jonka oli havainnut hetki sitten pelkällä sivusilmällä. Toshi käänsi katseensa takaisin pöydän pintaan ja alkoi katseellaan käydä läpi etsimäänsä. Pöydälle oli laskettu useampi kappale talutushihnoja, ja Toshi pysäytti katseensa niihin. Toshi ei tiennyt, miksi Yoshiki oli huolinut ne mukaansa pannan kylkiäisenä, mutta juuri sillä hetkellä Toshi oli vain erittäin tyytyväinen Yoshikin valintaan.

Ilkikurinen hymy käväisi Toshin huulilla. Hän irrotti otteensa lenkistä ja valitsi sattumanvaraisesti yhden hihnan useiden joukosta. Yoshiki ei vastustellut, kun hän kiinnitti hihnan pannan metalliseen renkaaseen. Päinvastoin, Yoshikin katseen tummuus kertoi miehen nauttivan tilanteesta kaikin aistein. Toshi nykäisi hihnasta pari kertaa kokeilevasti. Hymy Toshin kasvoilla syveni. Kyllä, hän alkoi pitää pannasta hetki hetkeltä enemmän.

Toshi kiskaisi hihnasta uudestaan, tällä kertaa edellisiä hieman napakammin, ja sai teollaan Yoshikin kumartumaan lähemmäs itseään. Yoshikin huulet hipoivat hänen omiaan, ja Toshi havaitsi Yoshikin hengityksen muuttuneen raskaammaksi. Toshi hykerteli itsekseen: tilanne taisi kiihottaa Yoshikia. Vaikka ei sillä: hän olisi valehdellut, ellei olisi myöntänyt tuntevansa täsmälleen samoin. Vallan tunne, hän oli kokenut sitä vain muutaman kerran elämässään. Hetken miehet pysyttelivät aloillaan, hiljalleen kiihtyneiden hengenvetojen sekoittuessa toisiinsa, kunnes Yoshiki päätti toimia ja nojautui vielä hieman lähemmäksi. Juuri kun Yoshiki oli painamassa suudelman hänen huulilleen, Toshi vetäytyi aavistuksen kauemmaksi.

”Kaikki aikanaan. Ellen väärin muista, sinulla alkaisi olla jo kiire.” Yoshikin ilme ei olisi voinut olla enää lähempänä pettynyttä. Hän olisi vain halunnut Toshin johdattavan hänet makuhuoneen puolelle, käskyttäneen häntä ja toteuttaneen kaikki ne fantasiat, jotka hän oli ehtinyt kehitellä viimeisten minuuttien sisällä. Oliko se muka liikaa pyydetty? Juuri sillä hetkellä sen iltainen tilaisuus ei olisi voinut kiinnostaa häntä enää paskankaan vertaa.

”Oletko nyt varma, ettet halua lähteä mukaani?” Yoshiki kysyi toiveikkaana. Toshi pudisti päätään.
”Kutsu on osoitettu vain sinulle. Ei minun läsnäoloni siellä ketään liikuttaisi”, Toshi muistutti ja huokaisi sitten Yoshikin ilmeen nähtyään. ”Sinun lisäksesi.”
”Aiotko sitten odottaa minua kotiin?”
”Riippuu siitä, kuinka myöhään sinulla menee.”
”En tiedä vielä. Yritän kotiutua ennen aamua”, Yoshiki naurahti hyväntuulisena.
”Älä tee mitään typerää”, Toshi totesi puoliksi tosissaan.
”En tietenkään. Tiedän, että osaat pitää minut ruodussa”, Yoshiki hymyili maireasti.
”Voi, siitä voit olla varma.” Toshin hymyn syvyys veti vertoja Yoshikille.

Hymy kasvoilleen jämähtäneenä Yoshiki kääntyi ympäri lähteäkseen. Hän pääsi kuitenkin etenemään vain muutaman askeleen, kun hän tunsi pannan kiristyvän kaulansa ympärillä. Se halvatun hihna, Yoshiki kirosi mielessään. Yoshiki kääntyi takaisin ja löysi Toshin seisomasta takaansa odottavaisen näköisenä hihnaa toisessa kädessään puristaen.

”No, mutta… Et kai ajatellut lähteä minnekään ilman suudelmaa?” Toshi tiedusteli päätään vähäeleisesti kallistaen. Hihna löystyi Yoshikin kävellessä takaisin Toshi luo. Hän painoi nopean suudelman Toshin huulille ja tunsi miehen virneen huuliaan vasten. Yoshiki kuuli, miten lukko naksahti Toshin irrottaessa hihnan pannasta. Kuin palkkioksi hyvästä suorituksesta. Yoshiki ei tiennyt miksi, mutta ajatus Toshista kontrolloimassa häntä oli erikoisella tavalla kiihottava, ja malttamattomana hän antoi ajatustensa livahtaa tulevan yön puolelle.

Yoshiki vetäytyi kauemmas, suoristautui ja jäi hetkeksi silmäilemään Toshia palavin katsein. Lopulta hän kääntyi ympäri, tällä kertaa viimein vapaana poistumaan, ja lähti astelemaan ulko-ovea kohti. Eteisessä hän pysähtyi ja tarkisti itsensä vielä nopeasti peilistä hiuksiaan sukien ja pantaa kaulassaan paremmin paikoilleen asetellen. Näkemäänsä tyytyväisenä Yoshiki oli astumassa ovesta ulos, kun hän kuuli huikkauksen takaansa.

”Kuulehan… Jos me voitamme, annat minulle vapaat kädet tehdä sinulle mitä vain haluan, kunhan palaat kotiin. Sovittu?” Yoshiki kääntyi ympäri ja löysi Toshin eteiseen johtavaan ovensuuhun nojaamasta. Mies siveli hihnan metallista lukkoa kädessään ja nosti sitten katseensa Yoshikiin tämän vastausta odottaen.
”Ja jos me häviämme, saan minä puolestani määrätä kaikesta”, Yoshiki asetti vastaehtonsa. Toshi naurahti päätään pudistaen.
”Sovitaan sitten niin. Luulin kyllä, että luottaisit faneihimme hieman enemmän. Tulet häviämään tämän vedon, usko pois.”
”Tiedän”, Yoshiki totesi merkitsevästi hymyillen ja niin sanottuaan poistui ovesta jättäen täydellisesti yllättyneen Toshin taaksensa.

Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Ti Joulu 30, 2014 8:25 pm

Title: Vapauttaja
Pairing: Sugizo/Yoshiki
Rating: PG-13
Genre: Pohdiskeleva PWP
Warnings: lievää sidontaa, stereotypioita
Summary: Mitä on luottamus?

~*~

Kuinka turvalliseksi ihminen saattoikaan tuntea olonsa tietäessään, että pystyi luottamaan johonkuhun varauksetta? Varautuneesta luonteestaan huolimatta Yoshiki oli luullut saaneensa käsityksensä kyseisestä tunteesta. Todellisuudessa hän ei ollut tiennyt siitä mitään ennen kuin Sugizo oli astunut uudessa valossa hänen elämäänsä. Sugizolle hän oli antanut jotakin, mitä hän ei ollut kyennyt luovuttamaan kenellekään toiselle: valtaa hänen itsensä yli.

Yoshiki värisi kevyesti Sugizon naarmuttaessa hänen kaulaansa hampaillaan. Huulien pehmeys oli tyrmistyttävä vastakohta hampaiden synnyttämille tuntemuksille kitaristin lämpimän suun edetessä kaulaa pitkin hiljalleen ylemmäksi. Sugizon huulet liikkuivat hänen ihollaan kuin jousi viritetyn viulun kielillä, pehmeästi, aistikkaasti, varmasti. Korvalehdelle ehdittyään kielenkärki loihti pianistin kuultavaksi harvoja, mutta tarkoin valittuja sanoja. Kuuloluut täyttyivät kitaristin syvien hengenvetojen sinfoniasta.

Valta ei vaatinut niinkään voimaa kuin karismaa. Turha voimankäyttö ei olisi saanut Yoshikia kunnioittamaan Sugizoa yhtään sen enempää kuin aikaisemminkaan, kun taas valitut sanat ja eleet saivat viritettyä Yoshikin oikeaan mielentilaan molempia miellyttävällä tavalla. Kaikilla aisteilla leikittelevä esileikki toimi Sugizon salaisuutena.

Sugizo painoi sylissään istuvaa miestä lähemmäksi itseään ja hamusi tämän huulia omilleen. Sugizon käsi vaelsi lanteilta niskan taakse, ja mies sai Yoshikin hengähtämään huuliaan vasten otteen niskahiuksista löytäessään. Yoshiki omistautui suudelmaan ja nautti jokaisesta yksityiskohdasta, joka edusti hänen viulisti-kitaristiaan. Sugizon kosketuksille vastaanottavaisena Yoshiki puristi sormensa tiukemmin vasten miehen ihoa, vartalon lämpöön, joka toimi tatuointien kartastona.

Vastahakoisina miehet irrottautuivat suudelmasta ja jäivät hengitystään tasaten silmäilemään toisiaan. Silmät puoliummessa Sugizo nautti rakkaastaan ja tämän kauneudesta, ja Yoshiki vastasi miehen katseeseen tuli silmissään. Aikansa Sugizo tarkkaili Yoshikia, katseesta löytyvät himo ja rakkaus yhdeksi sekoittuen, kunnes mies sanaakaan sanomatta nyökäytti päätään vähäeleisesti. Yoshiki ymmärsi vihjeen ja liikahti hivenen siirtyäkseen kitaristin sylistä sallien miehen näin liikkua tahtonsa mukaan. Tätä ennen hän kuitenkin näykkäisi Sugizoa kujeilevasti huulesta ja sai teollaan virneen miehen huulille.

Hymyillen ja odottavaisena Yoshiki istahti sängylle ja jäi tietäväisenä tarkkailemaan nuorempaansa. Sugizo vaihtoi asentoa ja kääntyi viereisen piirongin puoleen. Mies avasi ylimmäisen laatikon ja löysi käsiinsä viininpunaisen huivin. Sugizon kääntyessä takaisin hänen puoleensa Yoshiki painoi ranteensa tottuneesti yhteen. Sugizo istahti Yoshikin vierelle ja miehen keskittyessä kiertämään huivia Yoshikin ranteiden ympärille keskitti pianisti-rumpali katseensa hikeä helmeilevään elämän puuhun.

Tilanne ei enää jaksanut yllättää Yoshikia. Hän ei olisi voinut kuvitella vielä joitakin kuukausia tai vuosia sitten antavansa itsensä kenellekään tällaisella tavalla. Moni oli yrittänyt taivutella häntä sitomiseen tai rajumpaan seksiin, mutta Yoshiki oli aina kieltäytynyt. Hän oli ylpeä mies ja tottunut johtamaan ja pitämään lankoja käsissään, oli kyse sitten seksistä tai albumin jokaisen yksityiskohdan hiomisesta. Kaiken hallinnassa pitäminen osasi olla kuitenkin myös kuormittavaa ja stressaavaa, ja toisinaan hän olikin huomannut toivovansa muutosta, edes jossakin määrin.

Sugizon tavattuaan asioihin oli tullut muutos. Heidän suhteensa vakiinnuttua Sugizo oli tuonut esille saman ehdotuksen, jonka niin moni ennen häntä oli jo esittänyt. Ensi alkuun Yoshiki oli tavalliseen tapaansa kieltäytynyt, mutta kitaristi oli antanut asiaan täysin erilaisen näkökulman. Tarkoitus oli saada Yoshiki rentoutumaan ja irrottautumaan edes hetkeksi kaikesta siitä, mitä saattoi painaa bändin johtajan mieltä. Sugizo ei ollut ollut taivutteluissaan röyhkeä vaan ymmärtäväinen, ja lopulta Yoshiki oli antanut miehelle tilaisuuden. Ensin Yoshikia oli epäilyttänyt ajatus siitä, että hän voisi antaa itsensä toisen käsiin, haavoittuvaisena ja täysin toiselle alttiina. Hän oli kuitenkin saanut huomata, että vallan toiselle luovuttaminen saattoi olla yllättävän vapauttavaa.

Yhdessä vietettyjen kuukausien kuluessa Sugizo oli oppinut lukemaan, koska Yoshikin tuskastuneisuus ja stressitaso olivat kohoamassa tavallistakin korkeammalle. Tällöin mies osasi tarjota Yoshikille kyseistä irtautumiskeinoa muiden joukossa. Yoshiki oli tästä kiitollinen: häneltä itseltään puuttui tyystin kyky asettaa terveet rajat itselleen ja tekemisilleen.

Seuraavaksi Sugizo veti tumman siteen Yoshikin silmille. Pian hänen näkökenttänsä oli rajattu olemattomiin kapealla kaistaleella kangasta ja hän joutui turvautumaan jäljelle jääneisiin aisteihinsa. Sugizon lämmin hengitys kutitteli kevyesti hänen niskaansa miehen kiristäessä lempeästi sidettä hänen silmillään. Sugizo oli tilanteen huomioon ottaen tavattoman hellä eikä Yoshiki olisi laittanut pahakseen, jos mies olisi edes kerran käyttänyt häneen rajumpia otteita. Hallitsevasta asemastaan huolimatta Sugizo ei kokenut tarvitsevansa niitä haluamansa saavuttamiseen. Mies taisi tietää hänen vartalonsa asettamat rajoitteet häntä itseään paremmin.

Yoshikille oli ollut alusta asti selvää, ettei kitaristin auttamishalu ollut pelkästään pyyteetöntä. Se oli halua, josta Yoshiki huomasi vähä vähältä haluavansa osansa. Seksin aikana hän saattoi unohtaa kaikki murheensa ja stressinaiheuttajansa ja vain tuudittautua siihen tietoon, että joku toinen piti asiat hallinnassa. Luottamus ei ollut syntynyt käden käänteessä, mutta oppiessaan luottamaan ei hänen mielessään ollut enää ollut sijaa pelolle. Hän ei ollut täysin valmis luopumaan määräysvallasta mitä seksiin kokonaisuudessaan Sugizon kanssa tuli, ja kitaristi tiesi ja kunnioitti hänen tahtoaan. Yoshiki tiesi, että hänellä oli mahdollisuus vaikuttaa asioihin eikä hän tuntenut epäilystä Sugizon kanssa. Hän saattoi olla varma, että Sugizo onnistui tyhjentämään hänen mielensä kaikesta epäoleellisesta, vaikkakin vain minuuteiksi. Se riitti hänelle.

Kaiken alleen hautaava pimeys ympäröi Yoshikin ja hänen yhteensidotut kätensä estivät hänen jokaisen vähänkään hienovaraisemman liikkeensä. Hän oli täysin Sugizon armoilla. Tieto tästä ei saanut häntä kuitenkaan hermostumaan, päinvastoin: hitaasti Yoshiki tunsi rentoutuvansa. Hän tiesi Sugizon kunnioittavan häntä ja tämä oli kaikki, mitä hänen tarvitsikaan tietää. Sydän rummutti kiivaana hänen rinnassaan, mutta ei suinkaan pelosta, vaan ilmassa vallitsevasta odotuksesta. Hetken, aivan aavistuksen verran, Yoshiki tunsi olonsa eksyneeksi, kunnes hän tunsi Sugizon kosketuksen ihollaan. Mies käänsi hänet ympäri ja asetti hänet makuulleen, lakanoiden ja tyynyjen pehmeään syleilyyn.

”Oletko valmis?” Sugizo kysyi ääni tummana.
”Sinulle? Aina”, Yoshiki henkäisi ja piti sitten lyhyen tauon. ”Minä luotan sinuun.” Sugizon kurkusta kumpuava naurahdus sai miellyttävät väreet kulkemaan pitkin Yoshikin selkäpiitä.
”Tiedän.” Tavallisesti niin rauhoittavassa äänessä oli nyt kaikessa syvyydessään jotakin seksikästä.

Yoshiki odotti tuntevansa Sugizon jälleen ihollaan, eikä hän joutunut pettymään karheanpehmeiden käsien löytäessä lämpiminä hänen reisilleen. Kädet etenivät reisiä pitkin hiljalleen ylemmäs, lanteille, kyljille, eniten kosketusta kaipaavat paikat taitavasti sivuuttaen. Odottavaisena ja kärsimättömyys veressään kuohuen Yoshiki puri huultaan.

”Onko sinulla toivomuksia? Minkälaisia tahansa?” Sugizo kuului kysyvän jostakin hänen yläpuoleltaan.
”Annatko minulle vaihtoehtoja?” Yoshiki naurahti. Rumpali vakavoitui ja veti syvään henkeä. ”Ei sinun tarvitse. Tiedät, etten kiellä sinulta mitään.”

Sänky narahti Sugizon siirtyessä suoraan ihokontaktiin Yoshikin kanssa, ja pian pianisti tunsi Sugizon lämpimän hengityksen kasvoillaan.

”Siinä tapauksessa”, Sugizo henkäisi ja näykkäisi Yoshikia leikkisästi alahuulesta, ”rentoudu. Nauti. Ja…” Sugizo aloitti, mutta vaikeni äkisti jättäen lauseen leijumaan keskeneräisenä heidän välilleen.
”Ja…?” Yoshiki kysyi hiljaa raotettujen huuliensa välistä hiljaisuuden venyessä heidän välillään. Yoshiki kuuli Sugizon liikahtavan ja seuraavaksi hän tunsi kitaristin huulet korvaansa vasten.
”…Jätä loppu minun huolekseni.”

Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » La Maalis 28, 2015 10:24 pm

Title: Pakkomielle
Pairing: Toshi/Yoshiki (Toshi/Heath)
Rating: PG-13
Genre: dark romance, angst
Warnings: kiroilua ja häiriintynyttä ajattelua
Summary: ”Mitä sinä näet hänessä? Mikä tekee siitä paskiaisesta niin erityisen?”

~*~

Kaikki saa aina alkunsa jostakin. Hänen tunteensakin. Ne olivat syntyneet pienenä kipinänä hänen rintakehänsä seutuvilla, joita jokainen viaton hymy ja hänen suuntaansa osoitettu lämmin ele oli ruokkinut. Salassa hän oli hellinyt tunteitaan, ja vähitellen ne olivat kasvaneet ja täyttäneet hänet lämmöllään. Lopulta hänen tunteensa olivat saaneet hänestä yliotteen ja karanneet hänen hallinnastaan, ja kykenemättä saamaan niistä enää otetta hän oli luovuttanut niille mielensä ja sydämensä. Sokaistuna rakkaus oli polttanut hänet, tukahduttanut hänet ja kalvanut hänet turraksi.

Ärtyneenä Heath löi tyhjän tuopin voimalla pöydän pintaa vasten. Hän odotti humaltumisen tunnetta, toivoi alkoholin parantavan hänen oloaan ja auttavan häntä unohtamaan kaikki unohtamisen arvoinen. Viinalla ei ollut kuitenkaan minkäänlaista vaikutusta häneen, ja hukuttaakseen alkoholin aiheuttaman vitutuksen hän kaatoi toisen tuopillisen kurkustaan alas.

Tunteitaan oli vielä helppo hallita jotenkuten aikaansa kotona viettämällä. Oli täysin eri asia nähdä tunteidensa kohdetta joka päivä monen viikon ajan ilman, että tilanne kehittyi yhtään mihinkään suuntaan. Kenen helvetin hieno idea maailmankiertue olikaan ollut? Pieni mutta sitäkin äänekkäämpi osa hänestä olisi halunnut kieltäytyä, muttei hän tietenkään olisi voinut toimia niin. Ei fanien takia, ei bändin takia. Hän olisi kyllä halunnut tehdä sen ihan vain Yoshikia ärsyttääkseen. Mutta tämä kaikki olisi vain tehnyt Toshin onnettomaksi. Ja sitä hän kaikkein vähiten halusi.

Toshi… Miten yksi ihminen saattoikin tehdä hänen elämästään samanaikaisesti parempaa ja yhtä helvettiä? Hän oli aina pitänyt miehestä ja arvostanut tätä suuresti ystävänä. Toshi oli heti ottanut hänet osaksi bändiä, mies oli saanut hänen olonsa kotoisaksi ja vielä pari vuosikymmentä myöhemminkin hän osasi olla tästä kiitollinen. Hänen tunteidensa syventyessä tästä kaikesta oli tullut vielä merkityksellisempää, ja Toshista ja tämän läsnäolosta hänen elinehtonsa. Tietenkin hän oli pitänyt tunteensa salassa, asia joka kadutti ja huojensi häntä samanaikaisesti. Eikö hänen elämänsä olisi siis pitänyt olla kaikilta osin mallillaan ja mahdollisuuksia täynnä? Teoriassa kyllä.

Valitettavasti tätä nykyä kaikki Toshiin viittaava johti lähes poikkeuksetta Yoshikiin.

Yoshiki… Kuinka kylmää raivoa hän tunsikaan miestä kohtaan. Tai ehkä viha oli liian vahva sana, mutta hänellä ei ollut pulaa vastineista. Hän inhosi miestä, kadehti tätä ja tunsi syvää vastenmielisyyttä bändin johtajaa kohtaan. Ei tässä itsessään mitään vikaa sinällään ollut, ei tietenkään. Yoshikilla vain oli jotakin, mitä hänellä ei. Jotakin, mitä he molemmat rakastivat.

Toshi.

Pelkkä miesten suhteen ajatteleminen sai hänet voimaan pahoin eikä vähiten tietäessään, että hänellä olisi saattanut olla mahdollisuus. Näin hän ainakin uskotteli itselleen, kerta toisensa jälkeen. Oli selvää, millaisessa mielentilassa Toshi oli ollut muutamia vuosia sitten, kun miehen elämässä oli tapahtunut täyskäännös ja vuosikymmenen kipukohdat olivat nousseet esiin. Tietenkin Toshi oli kaivannut tukea, ja Heath oli yrittänyt antaa sitä miehelle. Tunteidensa paljastumisen pelossa hän oli kuitenkin päätynyt pitämään tietynlaista välimatkaa Toshiin ja asioita kaunistelematta hylännyt miehen silkkaa itsekkyyttään. Lopulta hän oli kerännyt rohkeutensa rippeet ja Toshia huomattavan pitkän tauon jälkeen lähestyen päättänyt viimein kertoa tunteistaan miestä kohtaan. Mutta hän oli ollut auttamattomasti myöhässä. Hän ei ollut päässyt alkuunkaan, kun Toshi oli jo elämänhalua täynnä kertonut löytäneensä etsimänsä Yoshikista.

Tietenkin Heath oli ollut uutisen kuultuaan järkyttynyt ja sydänalaansa myöten murtunut. Tietenkään hän ei ollut voinut paljastaa mitään tästä Toshille, vaan oli hymyn kasvoilleen tekaisten onnistunut onnittelemaan miestä. Näin kenen tahansa järkevän ihmisen olisi pitänyt toimia, iloita ystävänsä puolesta, unohtaa katkeruutensa ja mennä elämässään eteenpäin. Mutta ei hän. Hän oli niellyt toivottomuutensa ja antanut katkeruuden ja pettymyksen syödä hänet sisältäpäin. Hän oli vain halunnut Toshin olevan onnellinen. Mutta mitä tehdä, kun tämä oli onnellinen väärän ihmisen kanssa?

Tietenkin Toshi oli rakastunut Yoshikiin. Tämä oli komea, varakas (Heath oli varma, että mies oli ostanut Toshin tavalla tai toisella), taitava kaikessa mihin ryhtyi ja muutenkin aivan helvetin täydellinen jokaisella osa-alueella. Mutta ei hän siltikään kyennyt ymmärtämään, mitä Toshi Yoshikissa näki. Tämä oli vaativa, itsekäs ja omistushaluinen työnarkomaani, jonka ei kaiken järjen mukaan olisi pitänyt omata minkäänlaista mielenkiintoa Toshin kaltaiseen ihmiseen. Mutta siinä ne kaksi kuitenkin olivat, esittivät julkikuvaa pienestä täydellisestä parista, joka meni läpi kaikkiin muihin kuin häneen. Hän tiesi paremmin. Rakkaus oli sokeaa, sitä se oli. Hän halveksi Yoshikia ja sääli Toshia.

Mutta toisaalta, oliko mikään ihme ettei Toshi huomannut häntä? Eihän niin tehnyt kukaan muukaan, paitsi tietenkin halutessaan verrata häntä johonkuhun tai tehdäkseen hänestä naurunalaisen. Totta kai Toshi oli valinnut Yoshikin. Mitä hän muka oli tämän rinnalla? Mitä sellaista hän olisi voinut tarjota, mitä Yoshiki ei olisi voinut yhtäläisesti antaa Toshille? Ei mitään, ei kerrassaan mitään. Hän oli kuitenkin vakuuttunut siitä, ettei Yoshiki ollut Toshin arvoinen.

Aivan kuin tässä ei olisi jo ollut tarpeeksi kestämistä joutui hän seuraamaan sivusta, kuinka Toshi ja Yoshiki nuoleskelivat toisiaan. Kerrottuaan suhteestaan kaikille oleellisille eivät miehet olleet nähneet syytä piilotella tunteitaan toisiaan kohtaan. Ei näiden kosketuksissa muiden nähden ollut koskaan mitään siveetöntä tai vaivaannusta herättävää. Hän ei voinut siltikään sietää niitä. Suudelmat, katseet, halaukset, se ja sama, se oli vastenmielistä. Ja siltikin hän tapatti itseään antaessaan silmiensä todistaa, kuinka Toshi ja Yoshiki jakelivat rakkaudenosoituksia toisilleen. Heath ei pystynyt ymmärtämään, miten Pata ja Sugizo - puhumattakaan muista - pystyivät suhtautumaan asiaan niin tyynesti, kuin nämä eivät olisi huomanneet edessään mitään erikoista. Hän toivoi itse olevansa yhtä sokea.

Seksi olikin sitten asia erikseen. Kuinka monta kertaa hän olikaan riisunut Toshin unissaan ja tehnyt miehestä omansa. Todellisuudessa tämä oikeus oli suotu täysin toiselle ja mitä enemmän Heath asiaa ajatteli, sitä enemmän se häntä satutti. Miesten intiimin suhteen todistaminen ei auttanut asiaa. Hän nimittäin kuuli - tai kuvitteli kuulevansa - ääniä, hotellin käytävillä yömyöhään kulkiessaan tai pahimmassa tapauksessa korvansa juuresta, viereisestä huoneesta. Hän kidutti itseään seinän takaa kantautuvien äänien takia ja yritti niellä katkeruutensa ja itsesäälinsä, tuloksetta. Äänet valvottivat häntä niiden jo vaiettua. Kuinka hän välillä toivoikaan, että olisi voinut palata aikaan, jolloin hänen sydämensä ei ollut vielä ollut yksipuolisista tunteista raskas. Rakkaus oli yliarvostettua.

Katseltuaan tätä kaikkea parin viikon ajan hän oli viimein saanut tarpeeksensa. Mieli alakuloa ja synkkyyttä täynnä Heath oli kävellyt hotellin baariin ja asettunut sinne. Kello lähenteli keskiyötä eikä hänen seuranaan ollut kuin muutama muu yhtä säälittävä tapaus. Heath tiesi, että hänen olisi pitänyt olla virkeänä huomenaamulla, mutta ei jaksanut sillä hetkellä suoda ajatustakaan koko asialle.

Ollessaan nauttimassa jo ties kuinka monennetta tuopillistaan Heath kuuli odottamatta askelia takaansa. Askelten omistaja pysähtyi hetkeksi, löysi etsimänsä ja lähti sitten astelemaan hänen suuntaansa. Kuka tahansa häntä sitten etsikin, oli tämän seura epätoivottua.

”Kuulinkin, että sinut löytäisi varmuudella täältä.” Heathin ei olisi tarvinnut kääntyä, hän tiesi kyllä, kuka häntä puhutteli. Silti hän käänsi katseensa nopeasti bändin vokalistiin. Missä tahansa muussa tilanteessa Toshin läsnäolo olisi ollut mieluisa yllätys, mutta nyt hän joutui hillitsemään kielensä, ettei olisi käskenyt miestä painumaan helvettiin. Hän halusi rypeä epätoivossaan, eikä hän tarvinnut Toshia sitä todistamaan. Niinpä Heath ei vastannut mitään, vaan kumosi juomansa rippeet kurkustaan alas ja mietiskeli hetken vaihtoehtoja, kuka olisi ehtinyt juoruta hänestä.

”Kuinka monta olet juonut?” Toshi viittasi pöydällä seisoviin tyhjiin tuoppeihin.
”Riittävästi.” Heath kuuli Toshin huokaisevan hiljaa.
”No niin. Eiköhän lähdetä huoneellesi päin”, Toshi totesi häntä kevyesti olalle taputtaen. Heath ei liikahtanutkaan.
”Miksi olet tuollainen?” Heath ihmetteli. Toshi ei vastannut hänen yllättävää kysymystään ymmärtämättä. ”Miksi olet aina niin kärsivällinen? Ymmärtäväinen. Mikset koskaan pety minuun?”
”Mitä sinä nyt tuollaisia puhut? Enhän minä…”
”Jos tietäisit totuuden, vihaisit minua.”
”Totuuden mistä?”

Heath vilkaisi nopeasti ympärilleen. Mahdollisuus siihen, että joku ymmärtäisi heidän puhettaan vieraassa maassa oli häviävän pieni, mutta siltikin häntä ärsytti pelkkä ajatus siitä, että yhtään kukaan olisi juoruamassa heidän kahdenvälisistään hetkistään eteenpäin. Vastausta antamatta Heath nousi ylös ja lähti hoipertelemaan huonettaan kohti. Hän ei ollut pyytänyt kaitsijaa, mutta tästä huolimatta Toshi seurasi hänen jäljessään, miehen varuillaan oleva katse hänen niskaansa polttaen.

Aikansa kuljettuaan miehet pysähtyivät Heathin oven eteen. Heath odotti Toshin hyvästelevän hänet ja tämän tehtyään siirtyvän sen kusipään kanssa jakamaansa huoneeseen. Toshi ei kuitenkaan liikkunut minnekään, päinvastoin.

”Kuule, Hiroshi”, Toshi aloitti. ”Haluaisin vaihtaa pari sanaa kanssasi.” Heath räpäytti silmiään hämmentyneenä, ja hetken verran toivo valtasi hänen yksinäisen sydämensä. Heath kohautti olkiaan.
”Eiköhän se käy.”
”En tiedä, miten aloittaa… Et ole ollut viime aikoina oma itsesi. Jokin painaa selvästi mieltäsi.” Heathin mieliala laski hetkessä takaisin pohjalukemiin. Jos Toshi olisi tiennyt edes puolet totuudesta… Hapan ilme löysi basistin kasvoille.
”Kiertueen aiheuttamaa stressiä se vain on, ei mitään sen kummempaa. Ei sinun tarvitse tuhlata aikaasi minuun. Eiköhän Yoshiki jo odota sinua luokseen”, Heath ärähti ajatustensa provosoimina tarkoittamaansa ärtyneemmin.
”Kyllä hän voi odottaa”, Toshi ohitti hänen sanansa nopeasti ja loi entistä huolestuneemman katseen häneen. ”Hiroshi, olen tosissani. Olen huolissani sinusta.” Toshin utelut saivat Heathin hermostumaan.
”Mitä? Yritätkö väittää, ettei Yoshiki viekään kaikkea huomiotasi? Että jaksat jakaa mielenkiintoasi vielä muihinkin hänen lisäkseen?” Heath naurahti happamasti. Selvä yllättyneisyys valtasi Toshin kasvot.
”Miksi edes kysyt mitään tuollaista? Tietenkin minä välitän teistä kaikista ja voit luottaa siihen, että voit aina tulla puhumaan minulle, jos…”

Äkkiä jokin tuntui napsahtavan Heathin päässä. Illan aikana yhteen nivoutuneet synkät ajatukset nostivat yhdessä alkoholin kanssa hänen ärtyneisyytensä huippuunsa. Syvällä sisimmässään hän tiesi Toshin puhuvan totta ja miehen aidosti välittävän hänestä, mutta hänen mielensä oli jo liian sokea ottaakseen mitään tuosta vastaan. Ennen kuin hän itsekään selvästi tajusi, oli hän jo tarttunut Toshia paidan kauluksesta. Äkillinen ele sai Toshin jännittymään ja luomaan pelästyneen katseen Heathiin.

”Hiroshi, mitä sinä…?”
”Mitä sinä näet hänessä?” Heath kysyi kylmään sävyyn ja vetäisi Toshin karkeasti vielä hieman lähemmäksi itseään.
”Anteeksi?” Toshi ei selvästikään ymmärtänyt hänen kysymystään. Tuohtuneena Heath toisti asiansa.
”Mitä sinä näet hänessä? Mikä tekee siitä paskiaisesta niin erityisen?” Ymmärrys löysi Toshin katseeseen.
”Yoshikistako sinä puhut?” Toshi kysyi ja yritti hienovaraisesti saada Heathia irrottamaan otteensa.
”Niin. Mitä sinä näet siinä mulkussa?”
”Sinun ei pitäisi puhua hänestä tuolla tavalla”, Toshi totesi varovaisesti. ”Olet juonut liikaa. Ehkä sinun olisi vain parasta mennä nukkumaan tai…”

Nukkumaan. Aivan. Jos hän saisi houkuteltua Toshin kanssaan samaan huoneeseen, olisivat hänen mahdollisuutensa rajattomat. Hän merkitsisi Toshin, upottaisi hampaansa miehen ihoon, osoittaakseen niin itselleen kuin muillekin saavutuksensa, hänen voittonsa, jonka hän oli ottanut Yoshikista. Hän johdattaisi miehen sängylle, repisi vaatteet tämän yltä, hautaisi itsensä toisen sisälle ja tekisi tästä omansa.

Ja samassa hänen ajatustensa karmaisevuus upposi syvälle Heathin tajuntaan. Ajatustensa pelästyttäminä Heath päästi Toshista irti ja hoippui käytävällä muutamien askelien päähän vokalistista. Hän hieroi sormillaan ohimoitaan ja tunsi etäisen päänsäryn tekevän tuloaan.

”Olet oikeassa. Taidan vain olla väsynyt. Minun taitaa todella olla parasta mennä nukkumaan.” Toshi nyökäytti päätään varautuneena, ja Heath saattoi havaita miehen sormien tapailevan kohtaa, jota hänen omansa olivat puristaneet. Syyllisyys painoi raskaana hänen mieltään.

Heathilla kesti tarpeettoman kauan löytää avainkortti taskustaan ja sen lukeminen osoittautui vielä hankalammaksi tehtäväksi. Ollessaan jo lähes varma, että hän oli väärän oven takana tai että joku pilaili hänen kustannuksellaan, nappasi Toshi sanaakaan sanomatta kortin hänen kädestään ja asetti sen ensi yrittämällä lukijaan. Toshi avasi oven ja loi Heathiin lempeän hymyn.

”Ehkä on parempi, että katson perääsi vielä hetken verran.” Heath muisti äskeiset vastenmieliset ajatuksensa ja yritti nopeasti keksiä jotakin tekosyytä Toshin pois saattamiseksi.
”E-ei sinun tarvitse vaivata itseäsi. Enköhän pärjää itsekin.” Heath askelsi ovensuussa seisovan Toshin ohi ja tunsi miehen tulkitsemattoman katseen itsessään. Mies ei kuitenkaan poistunut, vaan sulki oven perässään ja seurasi häntä peremmälle huoneeseen. Toshi oli todellakin aivan liian hyvä mies.

Hivenen kiusaantuneena Heath alkoi riisua itseään Toshin edessä. (Välinpitämätön katse, Heath pani merkille.) Riisuuduttuaan Heath peitteli itsensä ja käänsi katseensa vastapäistä seinää kohti, poispäin Toshista. Heath jännittyi tuntiessaan Toshin istuutuvan sängylle hänen viereensä ja miehen käden löytäessä silittelemään hänen peiton peittämää olkaansa. Heath tiesi, että Toshi pysyi hänen vierellään vain varmistaakseen ettei hän saisi päähänsä mitään typerää, mutta tästä huolimatta hän tunsi ajatustensa ristiriitaisuuden tekevän hänet hulluksi.

Heath tunsi levottomuuden kasvavan kasvamistaan sisällään. Toshi oli niin lähellä, hän saattoi tuntea miehen ihollaan, mutta se oli merkityksetöntä. Hän oli menettänyt tilaisuutensa ja tieto tästä söi häntä lakkaamatta sisältäpäin. Hän muuttui päivä päivältä vain katkerammaksi. Hän ei voinut jatkaa näin, Heath ymmärsi sen nyt. Hänen olisi joko päästettävä irti tai vaihtoehtoisesti otettava riski haluamansa saavuttaakseen.

Heath teki päätöksensä.

”Muistatko, mitä sanoin sinulle?” Heath kysyi seuraavaksi. ”Totuuden kertomisesta?” Toshi nyökäytti päätään hänen takanaan.
”Muistan kyllä.”

Heath tunsi huulensa kuiviksi ja sanat tuntuivat takertuvan kurkkuun. Hän oli elänyt tämän hetken mielessään tuhansia kertoja, mutta yksikään niistä ei ollut lopultakaan valmistanut häntä tähän. Heath sulki silmänsä, keräsi rohkeutensa ja sai henkäistyä tunnustuksensa Toshin tuomittavaksi.

”Minä rakastan sinua.”

Heath tunsi Toshin jännittyvän ja hänen olkaansa silitelleen käden pysähtyvän aloilleen. Oli selvää, että mies oli kuullut hänen sanansa, mikään ei enää poistaisi kyseistä tosiasiaa. Syystä tai toisesta Heath toisti asiansa, ääni katkeruutta ja epätoivoa täynnä.

”Minä rakastan sinua.” Toshi oli hetken hiljaa, kunnes mies lopulta vastasi.
”Minäkin rakastan sinua.” Toshin äänessä ei ollut epäröintiä, ja Heath ymmärsi miehen seisovan täysin sanojensa takana. Viimein hän oli kuullut sanat, joita hän oli kaivanut vuosikausia, mutta ne eivät herättäneet hänessä haluttua tunnetta. Ei, koska hän tiesi, ettei Toshin sanojen takana ollut hänen kaipaamiaan tunteita.

Heath ei pystynyt hyväksymään tapahtunutta. Hän oli antanut kaikkensa, vuodattanut sydämensä toiselle, ja kaikki turhan takia. Ei, hänen täytyi saada Toshi ymmärtämään, näkemään… Varoittamatta Heath kavahti istualleen ja tarttui Toshia napakasti käsivarresta. Toshi hätkähti ja hetken verran hän tunsi pelkoa vieressään istuvaa miestä kohtaan. Ei niinkään käsivartensa ympärille epätoivoisen tiukasti puristuneiden sormien takia, vaan miehen lähes maanisen katseen vuoksi. Häntä silmiin tuijottava surkea hahmo ei ollut hänen tuntemansa Heath.

”Ei, et ymmärrä”, Heath sopersi hätääntyneenä. ”Toshi, minä pyydän. Sinun pitää kuunnella minua ja ja…”

Heath vaikeni tuntiessaan Toshin sipaisevan hänen poskeaan sormillaan. Ele oli kaikessa sovittelevuudessaan rauhoitteleva, mutta Heath tunsi kehonsa jännittyvän kauttaaltaan. Teko sai Heathin otteen raukeamaan sen verran, että Toshin onnistui hellästi vetää kätensä Heathin otteesta. Heath tunsi tärisevänsä ja seuraavaksi hän tunsi katkeruuden ja vuosikausien väsymyksen täyttävän hänen silmänsä kyynelillä.

Toshi oli saman tien tilanteen tasalla.

”Älähän nyt. Kaikki on hyvin”, Toshi puheli Heathille hiljaisella äänellä. Mies taputti kevyesti Heathin peiton alle jäävää reittä ja toisti äskeiset sanansa. ”Kaikki on hyvin. Olet vain juonut hieman liikaa. Huomenna asiat ovat taas kohdillaan.” Jos mies tarkoittikin sanat itselleen, tämä piilotti sen hyvin. Hetken verran Heath vihasi, kuinka vokalistin onnistui toimia niin toshimaisesti ja itsensä näköisesti tilanteesta riippumatta. Suora halveksuntakin olisi ollut helpompi hyväksyä kuin vilpittömän hymyn taakse kätkeytyvä sääli. Toshi halusi niin kovasti yrittää ymmärtää häntä.

Heath katsoi Toshia pitkään mitään näkemättömin silmin, kunnes nyökkäsi ja kävi takaisin makuulleen.

”Yritä saada nukuttua hieman”, Toshi pyysi. Sanaakaan sanomatta Heath nyökäytti päätään toistamiseen ja sai Toshin taputtamaan häntä hellästi käsivarrelle. Toshi toivotti hänelle hyvät yöt, kunnes nousi hänen viereltään ja jätti hänet levottomaan yksinäisyyteensä. Heathista tuntui kuin hänen vasemmasta rinnastaan olisi revitty väkivalloin vähintään puolet.

Niin kovin kuin Toshi sitä olikaan toivonut, Heath huomasi olevansa kykenemätön nukahtamaan. Hän pyöri sängyssään rauhattomana ja jännittyneenä, vain lohduttomat ajatukset seuranaan. Huomenna asiat ovat taas kohdillaan. Kuinka Toshi saattoi uskotella itselleen jotakin tuollaista kun he molemmat tiesivät, ettei mikään tulisi enää palaamaan ennalleen? Kaiken lisäksi Toshin oli pitänyt nähdä hänet haavoittuvimmillaan, ja itseinhonsa kourissa Heath tiesi, ettei Toshi tulisi enää koskaan katsomaan saati hymyilemään hänelle samalla tavalla.

Heath ei lopultakaan tiennyt, oliko hän nukkunut silmällistäkään. Hänen hiestä kostea vartalonsa sai lakanat nihkeiksi ja hänen yksipuoliset ajatuksensa valvottivat häntä tuskastuttavalla varmuudella. Mietteidensä keskellä Heath käsitti, että hänen menettelytapansa olivat olleet kaiken aikaa vääriä. Ei hän saisi koskaan Toshia rakastumaan itseensä, ei niin kauan, kun Yoshiki oli kuvioissa mukana. Yoshiki oli Toshin elämän kiintopiste eikä tullut kysymykseenkään, että hän olisi saanut Toshin unohtamaan saatikka jättämään Yoshikin. Heath pohti asiaa pohtimasta päästyään, ja aamun ensimmäisiin tunteihin mennessä hän oli keksinyt ratkaisunsa.

Hänen pitäisi eliminoida Yoshiki tieltään.

Lopullisesti.
Viimeksi muokannut Kuunkajo päivämäärä Pe Huhti 01, 2016 10:09 pm, muokattu yhteensä 1 kerran

Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Ma Helmi 29, 2016 11:39 pm

Title: Poispyyhitty
Rating: G
Genre: draama, angst
Summary: Mieli on hauras ja monimutkainen kokonaisuus.

~*~

Toshin askeleet kajahtelivat vaimeasti puolityhjillä käytävillä. Hänen ohitseen kulki useita eri-ikäisiä ihmisiä, joita kaikkia yhdisti vain yksi asia: kykenemättömyys huolehtia itsestään tai lähestyvä kuolema, joissakin tapauksissa molemmat. Kuoleman ainaisesta läsnäolosta huolimatta tilaa hallitsi lämmin tunnelma, mutta se ei saanut Toshia pitämään paikasta paljoakaan enempää. Monenlaiset tunteet vaelsivat hänen mielessään, päällimmäisinä kaipuu ja katumus kaikessa syyllistävyydessään.

Vakavana ja ajatuksiinsa uponneena Toshi käveli tuttua reittiä eteenpäin. Liian tuttua, Toshi pani merkille jälleen kerran. Hän oli oppinut tuntemaan talon kaikkien näiden murheellisten vuosien aikana. Kaikki toisti itseään kerta toisensa jälkeen: sama hoitokoti, sama tuttu reitti, sama viikonpäivä; yksi rakas ystävä, joka antoi tälle kaikelle toistuvuudelle merkityksen.

Metallinen numerokyltti kertoi Toshille hänen pysähtyneen oikean oven taakse. Toshi nosti kätensä koputtaakseen, kunnes hetkellinen synkeys sai hänet laskemaan kättään hivenen verran. Huoli ja levottomuus levisivät häneen jokaisen kiivaan sydämenlyönnin myötä, kunnes Toshi pudisti kyseiset mietteet ärtyneenä mielestään. Hänen tilansa on pysynyt vakaana kuukausia, kaikki on hyvin, mikään ei ole muuttunut välillämme, Toshi muistutti itselleen. Saatuaan itsensä rentoutumaan aavistuksen verran Toshi veti vielä kerran syvään henkeä, kunnes hän viimein koputti kevyesti oveen. Toshi odotti, kunnes hän kuuli pehmeän vastauksen oven toiselta puolelta, ennen kuin astui sisään.

Yhdellä silmäyksellä Toshi näki, ettei mikään ollut muuttunut huoneessa sen enempää kuin missään muuallakaan. Ikkunasta loistava kevätaurinko sokaisi häntä hetkellisesti hänen sulkiessa oven ja ottaessa muutaman askeleen varovasti peremmälle huoneeseen. Toshi nyökäytti tervehdyksen pöydän ääressä istuvalle nuorelle hoitajattarelle, joka vastasi eleeseen, kunnes kääntyi takaisin vieressään istuvan miehen pariin. Sydän lukemattomista tunteista raskaana Toshi siirsi katseensa ystäväänsä, joka istui selin häneen. Hoitaja näytti puhelevan jotakin tälle hiljaisella äänellä, johon mies nyökytteli vaimean ja välttelevän oloisena vastaukseksi. Yrityksistään huolimatta Toshi tunsi pelon jäytävän jälleen mieltään. Entä jos tänään olisi se päivä, kun mies ei… Toshi ei pystynyt edes saattamaan ajatustaan loppuun.

”Hei, Yoshiki.” Toshi yritti peittää epävarmuutensa huolettoman tervehdyksen alle, mutta ei pystynyt sanomaan, kuinka hyvin onnistui siinä. Puhuteltu mies käänsi katseensa kysyvänä ja hämmentyneenä hänen suuntaansa. Levottomuus valtasi Toshin tasan niin kauan, kunnes hän huomasi iloisen pilkkeen syttyvän Yoshikin silmiin.

”Toshi! Olen kaivannut sinua!” Toshi hymyili ja yritti piilottaa alakuloisuutensa. Yoshiki karkasi hoitajaltaan ja kiirehti kietomaan kätensä Toshin ympärille. Yoshikin halaus oli tunnetta täynnä, ja Toshi tulvahti täyteen lämpöä kosketuksen myötä. Toshi taputteli Yoshikin selkää hyväntahtoisesti ja hänen pelkojensa kadotessa kaikki oli hetken niin kuin ennenkin, vuosia sitten, ennen kuin Yoshikin mieli oli hajonnut pirstaleiksi.

”Hän on odottanut sinua taas päiväkausia”, hoitaja uskoutui hänelle, ja Toshi huomasi olevansa ristiriitaisesti samalla hyvillään että pahoillaan naisen sanoista. Jos hänellä olisi ollut mahdollisuus, hän olisi käynyt täällä joka päivä. Toshi ei olisi halunnut jättää Yoshikia tänne mutta hän tiesi hyvin, ettei hänellä ollut vaihtoehtoja.

Yoshikin omahoitajana toimiva nainen puhui vielä hetken verran Yoshikin kanssa, kunnes tämä lopulta jätti heidät kahden kesken. Heti oven sulkeuduttua Yoshiki aloitti kasvot loistaen innostuneen puhetulvan kuin tämä ei olisi puhunut kenellekään päiväkausiin. Jos Toshi oli hoitajien puheista oikein ymmärtänyt asian laita saattoi olla juurikin tämä, eikä Toshi voinut estää tuntemasta syyllisyyden pistoa sydämessään.

Toshi antoi Yoshikin puhua sydämensä kyllyydestä miestä keskeyttämättä, kunnes tämä siirtyi tavalliseen tapaansa puhumaan musiikista. Yoshiki avasi pöytälaatikon toisensa perään ja esitteli Toshille sävellyksiään sellaisella rakkaudella ja hartaudella, että Toshi olisi ollut lähestulkoon huvittunut, ellei tilanne olisi ollut se mikä se oli. Lopulta Toshin oli pakko ajatella Yoshikin parasta, ja hän keskeytti miehen lempeästi hymyillen.

”Jos olet kerran todella säveltänyt niin paljon, etkö haluaisi soittaa jotakin minulle?” Ilahtunut pilke löysi Yoshikin silmiin, kunnes se äkisti sammui, ja hymyn hiipuessa miehen kasvoilta Toshi ymmärsi sanojensa tulleen liian myöhään.
”Olen väsynyt, Toshi”, Yoshiki totesi selvä uupumus äänestään kuultaen. ”Voisitko sinä soittaa jotakin puolestani?” Yoshikin laskeneen mielialan murtamana Toshi sätti itseään. Älä anna hänen rasittaa itseään, älä anna hänen innostua liikaa, kyllä sinun olisi nyt se pitänyt muistaa. Hän kuitenkin jätti kaiken tämän omaan tietoonsa ja soi Yoshikille vilpittömän hymyn.
”Totta kai.”

Toshi istahti huoneen sivustalle sijoitetun pianon ääreen ja Yoshikin löydettyä paikan hänen viereltään Toshi asetti sormensa pianon koskettimille ja alkoi soittaa itselleen tuttua sävelmää. Soiton lomassa Yoshikin pää löysi kuin itsestään nojaamaan Toshin olkaa vasten, ja Toshi muisti kaikki ne kerrat, jolloin he olivat soittaneet ja laulaneet samalla tavalla yleisön edessä tietäen, ettei niin tulisi tapahtumaan enää kuin hänen muistoissaan.

”Mikä tämä kappale on?” Yoshiki kysyi musiikin soljuttua heidän välillään muutamien minuuttien ajan. ”Se kuulostaa tutulta.”
”Forever Love.”
”Kenen kappale se on?” Yoshiki kysyi uteliaana.
”Sinun”, Toshi vastasi varovaisesti. ”Meidän.”
”Olenko minä kirjoittanut tämän?” Yoshiki äännähti selvästi yllättyneenä.
”Kyllä sinä olet”, Toshi myönsi totuudenmukaisesti. Yoshiki pysyi hetken hiljaa.
”…En muista kirjoittaneeni. Mutta uskon sinua.”

Kaikki oli käynyt nopeasti, Toshi muisti, niin nopeasti ettei kukaan ollut osannut varautua siihen, Yoshiki itse viimeisenä. Yoshikin muistiongelmat olivat alkaneet satunnaisina vuosista ja päivistä eksymisinä, harmittomana pikkuseikkana, jonka johdosta muut olivat kiusoitelleet Yoshikia ja jolle mies itsekin oli osannut nauraa. Kaikki huvittuneisuus asian suhteen oli kuitenkin kadonnut viimeistään silloin, kun miehen olotilasta oli tullut vallitseva, kunnes heidän kaikkien oli ollut hyväksyttävä se surullinen tosiasia, että Yoshiki eli menneessä, vuosikymmenien päässä nykyisyydestä ja ettei tämän hyväksi ollut enää tehtävissä mitään.

”Miksei X Japanilla ole enää keikkoja?” Yoshiki kysyi hiljaa, silmät suljettuina ja pää edelleen Toshin olkapäällä leväten, eikä Toshi voinut olla pohtimatta, oliko Yoshiki ollut yhtä hauraan oloinen jo viime kerralla tavattaessa. ”Teen hirveästi kappaleita. On sääli, ettei kukaan saa kuulla niitä.” Yoshiki kysyi samat kysymykset lähes joka kerta, mutta tästä huolimatta Toshilla ei ollut sanoja, millä vastata. Miten hän olisi voinut kertoa, ettei X Japania ollut enää ollut olemassa vuosiin? Asian pimittäminen oli väärin Yoshikia kohtaan, mutta totuus olisi satuttanut miestä huomattavasti enemmän.

Ensi alkuun Yoshiki oli tavalliseen tapaansa vähätellyt asiaa ja väittänyt olevansa täysin kunnossa. Jokin oli kuitenkin saanut miehen huolestumaan tilastaan toden teolla ja myönnettyään ongelman itselleen tämä oli lopulta ymmärtänyt hakea apua. Toshi oli ollut helpottunut, mutta Yoshikin päätöksestä oli ainoastaan seurannut lukuisia tutkimuksia ja erilaisia termejä ja diagnooseja. Toshi ei ollut välittänyt mistään tuosta, hän oli vain halunnut Yoshikin parantuvan. Yoshikin - ja hänen ja niin monen muun - toive oli kuitenkin tuntunut vähitellen valuvan heidän käsistään. Ja kaiken aikaa Yoshiki oli menettänyt otettaan todellisuudesta.

Aluksi muut olivat korjanneet ja paikanneet aina Yoshikin erehtyessä jostakin tietystä faktasta tai miehen unohtaessa tietyn yksityiskohdan, mutta totuus näytti satuttavan Yoshikia kerta kerralta enemmän, ja lopulta kukaan ei ollut enää rohjennut rikkoa miehen kuvitelmia. Surullisinta oli ollut kun Yoshikille oli selvinnyt, ettei hide ollut elänyt enää vuosikausiin. Kaikki olivat yrittäneet varovaisesti vihjaista asiasta, kun Yoshiki oli kerta toisensa jälkeen vaatinut miehen tapaamista. Toshi ei tiennyt, kumpi oli satuttanut häntä tuolloin enemmän: Yoshikin viaton usko vai se, että mies todella saisi totuuden selville. Halveksivasti Yoshiki oli syyttänyt kaikkia raukkamaisiksi valehtelijoiksi, mutta loppujen lopuksi ei ollut vaadittu paljoakaan, että Yoshiki oli saanut alastoman totuuden itse selville kaikessa haavoittavuudessaan. Tieto oli saanut Yoshikin romahtamaan lopullisesti, ja vain Yoshikin läheisten mieliin yhtäaikaisesti iskostunut pelko siitä, että Yoshiki oli mennyt tekemään jotakin peruuttamatonta oli lopulta pelastanut miehen itseltään.

Tämän jälkeen oli ollut viimeistään selvää, ettei Yoshiki ollut enää kykenevä elämään ilman jatkuvaa valvontaa. Toshi oli halunnut pitää Yoshikista huolta viimeiseen asti, hän oli kokenut sen velvollisuudekseen. Yoshikilla ei ollut enää ollut ketään muuta. Hänellä ei ollut kuitenkaan ollut tähän mahdollisuuksia saatikka sananvaltaa. Vaikka hän olisikin selviytynyt muistikatkoksista - joihin Yoshiki myöhemmin katosi tyystin - ei hän kestänyt katsoa, kuinka miehen fyysinen kunto heikkeni heikkenemistään. Muille Yoshikin katoaminen fyysisesti näytti olevan sivuseikka. Mielen kanssa asia olikin ollut täysin päinvastainen. Kun Yoshiki oli unohtanut maailman, oli maailma unohtanut Yoshikin.

Niinpä he olivat järjestäneet Yoshikin tänne, turvaan ulkomaailman halveksinnalta, pois nykymaailman kosketukselta. Hän ei voinut käydä tapaamassa Yoshikia päivittäin, pitkä välimatka ja näiden seinien ulkopuolelle ulottuva elämä verottivat vääjäämättömästi hänen aikaansa ja mahdollisuuksiaan. Eipä hänen lisäkseen kovin moni muu käynytkään. Useimmat eivät tainneet tietää, miten suhtautua Yoshikiin, ja entisen X Japanin jäsenet olivat muutamien ystävien lisäksi harvoja, jotka edes yrittivät. Tietyllä tapaa Toshi ymmärsi reaktiot. Ei ollut helppoa suhtautua mieheen, joka oli unohtanut lähemmäs kolmekymmentä vuotta elämästään.

”Sinä olet harvoja, jotka käyvät katsomassa minua”, Yoshiki totesi kuin Toshin ajatukset lukien. ”Inhoavatko muut minua niin kovasti?”
”Eivät he sinua inhoa. He vain -” Toshi pysähtyi miettimään sanojaan. Kaikki taisivat tuntea häpeää suljettuaan Yoshikin tänne, vaikka he olivatkin tehneet sen Yoshikin parasta ajatellen. Tätä nykyä todellisuus oli Yoshikin suurin vihollinen, ja täällä Yoshiki sai tarvitsemaansa huolenpitoa ja huomiota ilman, että tämän tarvitsi olla missään tekemisissä ulkomaailman kanssa. Ensi alkuun he olivat kokeilleet erilaisia hoitoja ja kuntoutusta, mutta kun oli käynyt selville ettei Yoshikin muisti tulisi palautumaan enää koskaan entiselleen, olivat Yoshikin läheiset pitkän harkinnan päätteeksi päättäneet lopettaa hoidot. Niinpä Yoshiki eli nyt omassa pienessä kuvitellussa maailmassaan, jota niin monen oli vaikea ymmärtää ja jonne vielä harvemman onnistui päästä sisään.

”He vain ovat kiireisiä”, Toshi täydensi keskeneräiseksi jääneen lauseensa.
”Sepä harmi. Minusta olisi kiva tavata vanhoja tuttuja… Pitkästä aikaa. Kaikkien näiden vieraiden ihmisten sijasta.”

Toshi ei voinut olla varma, keitä Yoshiki tarkoitti 'vanhoilla tutuilla'. Yoshiki oli unohtanut liian monet tutut kasvot tilansa vakavoiduttua. Muisti mies sentään osan heistä. Toshi pelkäsi päivää, jolloin Yoshiki ei enää tunnistaisi häntä. Vai olisiko se edes mahdollista? He olivat jakaneet yhdessä niin paljon, hän oli ollut Yoshikin elämässä läsnä lähestulkoon koko ikänsä, ja jos Yoshiki kerran eli nykyään menneessä, oli hänen näin oltava osa sitä. Toshin huojennukseksi Yoshikin tila oli pysynyt vakaana jo useiden kuukausien ajan. Mutta jos kuitenkin… Ikinä ei voinut olla liian varma, eikä Toshi saanut koskaan pelkoaan täysin katoamaan.

Toshi siirsi katseensa Yoshikiin ja sydän pakahtumaisillaan hän tiesi, että Yoshiki olisi ansainnut niin paljon parempaa. Toshi halusi tehdä kaikkensa piristääkseen ystävänsä mielialaa, saadakseen tämän hymyilemään ja nauramaan, antaakseen miehelle mahdollisuuden elää sanan varsinaisessa merkityksessä. Mitä tahansa, jotta hän saisi vedettyä miehen edes hetkeksi ulos hoitokodin puuduttavasta arjesta, jossa päivät toistivat itseään loputtomassa syklissä.

Niinpä Toshi oli ajatellut yllättää Yoshikin viemällä tämän äänitysstudiolle lähiviikkojen aikana. Musiikki oli yksi harvoista asioista, jotka eivät olleet menettäneet merkitystään Yoshikin nykyisyydessä, ja Toshi tiesi, että studiolla Yoshiki olisi omalla mukavuusalueellaan. Ehkä kyseessä olisi vain yksi päivä, mutta se antaisi Yoshikille mahdollisuuden tehdä sitä, minkä vuoksi tämä eli ja hengitti. Musiikin parissa Yoshiki sai olla oma itsensä ja sellaiset määreet kuin aika, mennyt ja nykyisyys, menettivät tyystin merkityksensä. Hänen suunnitelmansa piristäisi Yoshikia, Toshi oli varma siitä. Toshi olikin juuri ottamassa asiaa puheeksi, kun Yoshiki avasi iloisena suunsa.

”Tiedätkö… Hide on taas käynyt katsomassa minua.” Yoshikin sanat eivät saaneet Toshia edes hätkähtämään.
”Niinkö? Se on kilttiä häneltä.”
”Eipä sillä. Hän on aina ollut parhaita ystäviäni. Sinun lisäksesi”, Yoshiki loi hymyn Toshille. ”Hän tulee tavallisesti tapaamaan minua, kun olen yksin. Kukaan muu ei tunnu huomaavan hänen liikkeitään. En tiedä, miten hän tekee sen. Mutta kai hänellä on keinonsa.” Toshi kuunteli vain toisella korvalla, kun Yoshiki jatkoi yksinpuheluaan, ja myhähteli aina sopivissa väleissä jotakin vastaukseksi.
”Ja tiedätkö… Taiji on ollut hänen kanssaan nyt viimeiset kerrat.” Toshi rekisteröi Yoshikin sanat viiveellä ja ymmärtäessään niiden merkityksen kokonaisuudessaan käänsi hän katseensa hitaasti Yoshikiin. Tämä oli uutta.
”On mukavaa, että olemme saaneet selvitettyä välimme”, Yoshiki jatkoi hymyillen. ”Kaiken tapahtuneen jälkeen…”

Toshi oli liian hämmentynyt osatakseen vastata mitään. Hiden näkeminen oli Yoshikille tuttua, siihen hän oli jo tottunut, mutta että Taijikin… Muutos hämmensi hänen mieltään eikä hän tiennyt, miten suhtautua uutiseen. Yoshiki ei näyttänyt huomaavaan muutosta hänessä, vaan jatkoi iloiseen sävyyn jutusteluaan.

”He puhuvat kanssani kaikenlaista… Kaikesta siitä, mitä olemme kokeneet yhdessä… Mutta myös tulevaisuudesta. Aina välillä he yrittävät houkutella minua mukaansa. Hide etenkin. Taiji sanoo, että minulla on vielä aikaa.” Yoshiki kurtisti kulmiaan. ”En ole varma, mitä hän tarkoittaa.”
”Haluaisitko… Haluaisitko sitten seurata heitä?” Toshi kysyi hiljaa. Kylmyys kalvoi häntä ja Toshi tunsi nousevan ahdistuksen puristavan rintakehäänsä. Tiesihän hän liiankin hyvin, että Yoshikin kunto oli heikentynyt huomattavasti viimeisten vuosien aikana, mutta että Yoshikin aika olisi tulossa näin pian… Toshi ei halunnut hyväksyä kyseistä vaihtoehtoa. Mutta ehkä hän oli itsekäs. Ehkä se olisikin lopulta parempi Yoshikille. Maailma ilman kipua. Maailma ilman epäilyksiä.
”En tiedä… Heidän seurassaan oloni on parempi ja tunnen itseni nuoremmaksi ja terveemmäksi. Mutta en sitten tiedä… En haluaisi lähteä ilman sinua”, Yoshiki myönsi luoden epätietoisen katseen Toshin suuntaan. Toshi hymyili Yoshikille murheellisena.
”Tulisin hyvin surulliseksi, jos lähtisit. Mutta toisaalta… Jotkut matkat on tehtävä yksin.”
”Taidat olla oikeassa…” Yoshiki totesi alakuloisena. ”Mutta ehkä sinä voisit tulla mukaani!” Yoshiki innostui äkkiä, ja Toshin niin rakastama pilke löysi jälleen tiensä miehen silmiin. ”Voisin kysyä sitä seuraavalla kerralla, kun tapaan heidät.”

Ristiriitaisia tunteita kuvastava hymy löysi Toshin kasvoille Yoshikin jatkaessa puheluaan. Ehkä Yoshiki oli menettänyt otteen todellisuudesta, mutta se osa oli korvautunut tietynlaisella viattomuudella ja lapsenomaisella suhtautumisella elämään. Toshi oli tästä kiitollinen. Ripaus positiivisuutta ei voinut koskaan olla pahasta, etenkään Yoshikin kaltaiselle särkyneelle mielelle. Mutta tästä oli myös tullut niin hirveän hauras… Niin mieleltään kuin ruumiiltaan.

Toshi vietti seuraavat tunnit Yoshikin kanssa. Aika kului joutuisasti, vaikka Toshi joutui häpeäkseen myöntämään, että hänkin väsyi nykyään surullisen nopeasti Yoshikin seurassa. Siltikään hän ei voinut ajatellakaan Yoshikin hylkäämistä, vaikka tämä oli jotakin, mitä hänelle yritettiin vihjailla: että hän ei itsekään ollut enää nuori, että hänen ei pitäisi omistaa niin paljon aikaansa parantumattomasti sairaalle ihmiselle, että hänen pitäisi ajatella enemmän itseään ja elää omaa elämäänsä. Mutta mitäpä ihmiset olisivatkaan tienneet tai ymmärtäneet. Yoshiki oli osa hänen elämäänsä, pitivätpä muut siitä taikka eivät.

Jossakin välissä hänen oli kuitenkin pakko päästää irti ja lähteä. Yoshiki otti tiedon tavalliseen tapaansa raskaasti, eikä Toshikaan tehnyt päätöstä kevein sydämin.

”Onko sinun aivan pakko lähteä?” Yoshiki kysyi alakuloisena. Miehen ilme oli pettymystä täynnä ja kaikki positiivisuus oli kadonnut täysin tämän olemuksesta. Toshin sydänalaa koski. Yoshiki kuulemma piristyi tavallisesti vain hänen tai jonkun muun vanhan ystävän vieraillessa tämän luona. Lopun aikaa tämä useimmiten vain sävelsi, soitteli pianollaan tai tuijotteli kaukaisuuksiin apean oloisena. Se ei ollut elämä, jonka Toshi olisi halunnut suoda Yoshikille.
”Valitettavasti”, Toshi vastasi ja tarkoitti sanomaansa sydämensä pohjasta. Kuinka kovasti hän sillä hetkellä olisikaan halunnut ottaa Yoshikin mukaansa ja olla jättämättä tätä enää koskaan yksin.
”Tulethan taas käymään?” Yoshiki kysyi toiveikkaana.
”Totta kai. Ensi lauantaina, niin kuin aina.”

Yoshiki loi Toshille ilahtuneen hymyn, ja Toshi kumartui painamaan kevyen suudelman miehen poskelle. Yoshiki naurahti hämmentyneenä ja silmät kimmeltäen. Silmät, joista eksyneisyys heijastui aina ja kaikkialla.

”Et suutele minua enää suulle. Miksi ei? Niinhän me aina ennen teimme.” Yoshikin sanat vihlaisivat Toshin sydäntä. Siitä on niin kauan… Et taida muistaa vaimoani, et tietenkään, Toshi ajatteli, muttei sanonut mitään ääneen. Sen sijaan hän otti Yoshikin käden omiensa väliin ja sitä kevyesti otteessaan puristaen puhui miestä silmiin katsoen.
”Kai sinä tiedät, kuinka paljon rakastan sinua?”
”Totta kai minä tiedän. Minäkin rakastan sinua”, Yoshiki vastasi hymy huulillaan. Toshi loi ystävälleen hymyn takaisin.
”Sitten sinun pitäisi tietää, että rakastan sinua sydämelläni, en huulillani.” Toshi pysyi hetken hiljaa, Yoshikin kämmenselkää peukalollaan sivellen.

”Lupaathan muistaa minut?” Toshi kysyi seuraavaksi muotoillen pelkonsa Yoshikin kuultavaksi. Hänen äänessään ei ollut enää ripaustakaan hymyä. Yoshiki naurahti Toshin vakavuuden hämmentämänä.
”Totta kai. Miten voisin unohtaa sinut?”
”Lupaatko koko sydämestäsi?” Toshi peräsi vakavana, otettaan Yoshikin kädestä tiukentaen.
”Lupaan. Totta kai lupaan.”

Katkeransuloinen hymy nousi Toshin kasvoille Yoshikin sanojen myötä. Toshi nousi ylös ja suuteli Yoshikia toistamiseen, tällä kertaa suupieleen. Hänen otteensa Yoshikin kädestä piti yhä. Toshi tiesi, että hänen olisi pitänyt kääntyä ja lähteä raskain sydämin, mutta hän ei olisi halunnut päästää otettaan irti. Ei olisi, sillä hän pelkäsi, että seuraavalla kerralla tavattaessa Yoshiki ei enää vastaisi hänen kosketukseensa.
Viimeksi muokannut Kuunkajo päivämäärä Pe Huhti 01, 2016 10:08 pm, muokattu yhteensä 1 kerran

Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Elämän kauneus (X Japan-oneshotteja)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Ma Helmi 29, 2016 11:54 pm

Title: Havahtuminen
Pairing: Toshi/Yoshiki
Rating: G
Genre: Hurt/Comfort
Summary: Kahdentoista vuoden painajainen jättää vääjäämättä jälkensä.
A/N: Sijoittuu vuoden 2010 alkuun muutaman kuukauden päähän Toshin lähdöstä Home of Heartista.

~*~

Toshi hätkähti hereille riuhtaisten itsensä irti painajaisten syleilystä. Sydän hakkasi kiivaana hänen rinnassaan ja hän huomasi hengittämisen vaikeaksi tasaisen rytmin löytämisestä puhumattakaan. Hänen ihonsa oli hiestä nihkeä, mieli uupumuksesta sumea mutta tarpeeksi terävä, jotta hän saattoi muistaa menneen elämänsä kauhut. Sen hetkistä olinpaikkaansa Toshi ei kuitenkaan suoralta kädeltä muistanut. Maailma oli pimeä ja äänetön hänen ympärillään, ja hän huomasi vaikeaksi tehdä eroa toden ja unen välillä. Hänen päässään pyöri ja hän tunsi olonsa kaiken kaikkiaan sekavaksi. Ehkä mitään eroa ei ollut, ehkä äskeinen painajainen ainoastaan peilasi todellisuutta, jossa hän eli. Ajatus löysi tiensä välittömästi hänen tajuntaansa, ja pelko kylmäsi hänen verensä. Hän ei halunnut herätä siihen kaikkeen. Ei nyt, ei koskaan. Epäilys täytti hänen mielensä, epätoivo hänen sydämensä ja syvä, pakahduttava toivottomuus tukahdutti hänet. Juuri kun Toshi oli varma, ettei hänellä ollut enää mitään mihin tarttua, käänsi hän katseensa kuin sattuman oikusta sivulleen ja kohtasi rauhallisesti nukkuvan hahmon vierellään. Saman tien syvä helpotus valtasi hänet, ja pelko ja ahdistus väistyivät kiitollisuuden tieltä. Toshi muisti viimein olinpaikkansa, sen hetkisen elämäntilanteensa, kaiken.

Toshi henkäisi syvään ja pyyhkäisi nihkeät hiukset otsaltaan. Hän heitti ympärilleen sotkeutuneen peiton kauemmaksi ja istahti turtana sängyn laidalle. Hänen ajatuksensa yrittivät itsepintaisesti palata uneen, jonka yksityiskohtia hän ei kyennyt muistamaan, mutta se oli lopultakin viimeistä, mitä hän halusi. Hän halusi vain unohtaa, unohtaa kaiken, mutta hän oli oppinut jo aikoja sitten, että yksittäisen ihmisen toiveilla oli harvemmin merkitystä. Äkkiä Toshi tunsi olonsa kivuliaan yksinäiseksi ja hän vilkaisi nopeasti takanaan nukkuvaa miestä. Osa hänestä olisi halunnut käpertyä tämän viereen, etsiä lohtua toisesta ja vain vuodattaa tuskansa kuuroille korville. Mutta hän oli aikuinen mies, eikä aikuisten miesten ollut sopivaa käyttäytyä kyseisellä tavalla.

Toshi tiesi, ettei saisi unen päästä kiinni luultavasti seuraaviin tunteihin, jos koko yönä, joten hän oli aikeissa nousta sängystä ylös. Pohtimaan asioita, kenties juodakseen jotakin, mitä tahansa, jotta hänen onnistuisi irtautua itseään ympäröivästä synkkyydestä. Hän oli kuitenkaan tuskin saanut ajatuksesta kiinni, kun hän huomasi voimiensa katoavan ja uupuneena hän painoi päänsä käsiinsä. Hän oli niin väsynyt. Fyysisesti, kyllä, mutta ennen kaikkea henkisesti. Hän oli luullut pahimman jääneen jo taakseen ja päässeensä vahvasti uuden elämän alkuun. Painajaisetkin olivat vähentyneet viime aikoina, ja huojentuneena hän olikin jo ehtinyt toivoa niiden loppuneen kokonaan. Hänen ilonsa oli ollut kuitenkin ennenaikaista, ja kuin kostautuneena painajaiset olivat nyt palanneet voimalla.

Toshi ei tiennyt, kuinka kauan hän istui sängyn laidalla vain synkät ajatukset seuranaan. Hän havahtui ympäröivään todellisuuteen vasta kuullessaan liikettä takaansa, muttei siltikään tehnyt elettäkään liikkuakseen.

”Toshi? Oletko hereillä?” Yoshikin väsynyt ääni tiedusteli. Toshi nosti kasvonsa käsiensä syleilystä, muttei suoristautunut tai kääntynyt Yoshikin puoleen.
”Anteeksi, että herätin sinut”, oli ainoa vastaus, jonka hän sai ilmoille. Luultavasti Yoshiki oli herännyt omia aikojaan, mutta siltikin Toshi tunsi asiakseen pahoitella asiaa.
”Mmm… Tuletko takaisin nukkumaan?” Toshi ei vastannut. Sillä hetkellä hän oli kaikkea muuta kuin valmis nukahtamaan uudelleen. Jo pelkkä ajatus itsessään sai hänen olonsa heikoksi.

”Toshi? Onko kaikki hyvin?” Yoshikin ääneen oli löytänyt huolestunut sävy. Vasta nyt mies näytti huomanneen jotakin tavallisesta poikkeavaa hänen olemuksessaan. Toshi ei olisi halunnut salata asioita Yoshikilta, mutta hän ei myöskään halunnut huolestuttaa toista. Toshi paini aikansa rehellisyyden ja tilanteen vähättelyn välimaastossa, kunnes ratkaisuun pääsemättä päätyi pysyttäytymään vaiti. Hän tiesi, että hiljaisuus voittaisi hänelle vain hivenen lisäaikaa, mutta hän oli valmis vähäiseenkin oljenkorteen pohtiessaan seuraavaa siirtoaan. Totuuden pimittäminen johtaisi hänet vain valheen kierteeseen, kun taas totuuden kertominen… hän ei edes tohtinut miettiä moista.

Lakanat kahahtivat Yoshikin noustessa istumaan, ja Toshi tiesi ostamansa ajan jääneen olemattoman lyhyeksi. Toshi jännittyi ja vaistonvaraisesti hän päätyi vastaukseen, jonka kuka tahansa hänen tilassaan oleva olisi antanut:

”Kaikki on hyvin. Yritä vain nukkua.”
”Hyvin? Sinähän täriset”, Yoshiki huomautti. Toshi laski katseen käsiinsä ja huomasi lakanoihin puristuneiden sormiensa todella värisevän. Toshi hätkähti selvästi tuntiessaan kevyen kosketuksen ihollaan, ja hetkeksi hänen ajatuksensa ajautuivat menneisiin tapahtumiin. Pehmeä, lempeä kosketus oli kuitenkin täysi vastakohta hänen uniensa kuville ja yllätyksestä toivuttuaan hänen onnistui rentoutua hetkessä. Hetken aikaa Yoshiki silitteli uneliaan oloisena hänen selkäänsä, kunnes mies siirtyi lähemmäksi ja kiersi kätensä hellästi hänen ympärilleen. Yoshikin eleestä liikuttuneena Toshi sulki silmänsä ja nojasi päänsä pianistin olkaa vasten.

”Näitkö jälleen painajaisia?” Yoshiki kysyi hiljaa. Toshi vastasi nyökkäyksellä. Hän tiesi, että sanat pettäisivät hänet, ennemmin tai myöhemmin.
”Haluatko puhua niistä?” Toshi nielaisi ja pudisti hitaasti päätään.
”Tiedät kyllä, mitä tapahtui.” Yoshiki kohautti olkiaan.
”Suurin piirtein.” Yoshiki siveli hiljaa Toshin paljasta ihoa, ja Toshi tunsi värinän vähitellen lakkaavan.
”En pakota sinua puhumaan”, Yoshiki totesi hetken hiljaisuuden jälkeen. ”Kerrot sitten, kun olet valmis.”

Toshi oli tästä kiitollinen. Yoshiki antoi hänelle aikaa ja vapauden valita. Yoshiki ei pakottanut, ei painostanut, ei satuttanut. Yoshikin kanssa hän oli tasavertainen. Kaikki nuo olivat asioita, jotka kuulostivat kenen tahansa korvissa itsestäänselvyyksiltä, mutta mitä ne eivät olleet hänelle. Hän ei ollut tottunut moiseen kaikkien niiden vuosien aikana, jotka hän oli viettänyt kultin parissa, erossa Yoshikista.

Toshi oli sanoinkuvaamattoman helpottunut, että oli päässyt pois siitä kaikesta, mutta vaikka hän oli tiennyt varsin hyvin, ettei hänen taistelunsa tulisi päättymään siihen - päinvastoin, se ei ollut ollut muuta kuin uusi alku - olivat jälkivaikutukset yllättäneet hänet joka tapauksessa. Päivisin hän pystyi keskittymään itse elämiseen, mutta jäädessään yksin ajatustensa kanssa ottivat ne hänestä vallan. Yöt olivat kaikista pahimpia. Hän ei pystynyt hallitsemaan uniaan ja hän näki takaumia menneisyydestään painajaisten muodossa: selviä tapahtumia menneestä, mielensä luomia vääristyneitä kuvia todellisuudesta, kauhukuvia, jotka eivät tunteneet sen enempää aikaa kuin paikkaakaan. Ne pakottivat hänet hereille yö toisensa perään, ja aina yhtäläisellä varmuudella ne jättivät hänet ahdistuneeksi, turraksi ja tyhjäksi, kerta toisensa jälkeen.

”Miksi se kaikki vaikuttaa minuun tällä tavoin?” Toshi toi ajatuksensa julki. ”Tiesin kyllä, että siitä kaikesta ylipääseminen tulisi viemään aikaa, mutta että se vainoaisi minua näin…” Toshi tunsi raivon nousevan sisällään. Se oli osittain kohdistamatonta, osittain menneisyyden tapahtumia ja henkilöitä kohtaan suunnattua, mutta suurimmalta osalta hän tunsi vihaa vain ja ainoastaan itseään kohtaan. ”Helvetti! Miksi olen näin heikko!?” Toshi ärähti. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja tunsi silmiinsä kutsumatta nousevien kyyneleiden sumentavan näkökenttänsä. ”Miksi olen näin säälittävä? Miksi annan sen vaikuttaa itseeni näin? Miksi annoin sen kaiken tapahtua? Ketä muuta voin syyttää kuin itseäni?”

Vaiettuaan Toshi aisti selvästi hiljaisuuden heidän välillään muuttuneen. Toshi ei tiennyt, mitä odottaa. Saavansa mielenrauhan, löytävänsä kaipaamansa vastaukset, kenties Yoshikin vastaavan jotakin hänen purkautumiseensa? Ehkei hän ollut odottanut mitään. Jokin oli saanut hänet purkamaan sydäntään, ja hetken Toshi ehti katua päätöstään.

Sitten Yoshiki liikahti. Kädet katosivat hänen ympäriltään, ja seuraavaksi Yoshiki oli siirtynyt istumaan hänen oikealle puolelleen. Häveliäänä Toshi käänsi katseensa nopeasti vastakkaiseen suuntaan ja yritti vaivihkaa pyyhkiä silmiään. Hän ei halunnut Yoshikin näkevän kyyneleitään tai muutenkaan lukevan hänen kasvojaan. Hän tiesi kyllä, mitä hän oli. Hän ei halunnut Yoshikin näkevän samaa.

”Toshi… Katso minua”, Yoshiki pyysi sipaisten sormillaan kevyesti hänen poskeaan. Hitaasti Toshi käänsi katseensa Yoshikin suuntaan, muttei vieläkään kohdannut miehen katsetta.
Katso minua”, Yoshiki toisti edellistä painokkaammin, ja Toshi hätkähti tuntiessaan Yoshikin ottavan hänen kasvonsa käsiensä väliin. Toshi avasi suunsa, mutta hän vaikeni saman tien kohdatessaan Yoshikin katseen. Mitä ikinä hänen sitten olikaan ollut tarkoitus sanoa, pakeni hänen kieleltään palavan silmäparin alla.

”Sinä et ole heikko tai säälittävä, ymmärrätkö? He ottivat yli kymmenen vuotta elämästäsi, totta kai se vaikuttaa sinuun. Mutta sinun pitää muistaa, ettei mikään siitä, mitä tapahtui ole sinun syytäsi, okei? Sinä olet vahva ja rohkea mies. Se, että istut siinä juuri nyt, minun kanssani, kertoo siitä eikä mistään muusta. Sinun pitää uskoa itseesi. Minä uskon sinuun. Olen niin helvetin ylpeä sinusta. Sinä olet minun sankarini.”

Koko pitkän monologin aikana Toshi ei ollut siirtänyt katsettaan Yoshikista, ja vielä pitkään tämän jälkeenkin hän ei osannut kuin tuijottaa Yoshikia mykistyneenä. Hän ei tiennyt miten, mutta jotenkin Yoshiki oli osannut valita juuri oikeat sanat ja hän ymmärsi, että Yoshiki oli auttanut häntä muistamaan ensimmäistä kertaa vuosiin, miltä tuntui olla rakastettu. Toshi tunsi pakahduttavan lämmön tunteen lepattavan vatsansa seutuvilla, josta se levisi läpi hänen kehonsa, ja seuraavaksi hän tunsi silmiensä täyttyvän jälleen kyynelistä. Muutos ei jäänyt Yoshikilta huomaamatta ja huolestunut ilme löysi välittömästi pianisti-rumpalin kasvoille.

”Sanoinko jotakin väärin?” Yoshiki kysyi ääni pehmentyneenä ja kevensi saman tien kosketustaan. ”Anteeksi, jos olin liian kovakourainen tai kovasanainen. Halusin vain saada sinut näkemään, että olet arvokas juuri tuollaisena ja ettei sinussa ole kerrassaan mitään…”

Yoshikin lause jäi kesken, kun hän tunsi lämpimän vartalon painautuvan omaansa vasten ja rakastavien käsien kiertyvän ympärilleen. Yoshiki hämmentyi äkillistä elettä, mutta yllätyksestä toivuttuaan hän vastasi sydämellisesti halaukseen. Hän veti Toshin lähemmäksi itseään ja vain piteli miestä syleilyssään aamuyön hämärässä. He pysyttelivät paikoillaan aikansa, kunnes Toshi vetäytyi hivenen, juuri sen verran, että hän sai luotua katsekontaktin Yoshikiin.

”Ei… Et sanonut mitään väärää”, Toshi hymyili Yoshikille silmät loistaen. ”Itse asiassa tarvitsin tuota enemmän kuin tiesinkään.”
”Hyvä, että saatan olla avuksi”, Yoshiki loi hymyn takaisin, ja Toshi olisi voinut vannoa miehen silmien kimmeltävän hämärän huoneen himmeässä valossa.
”Totta kai sinä olet avuksi”, Toshi naurahti. ”Ilman sinua tämä kaikki olisi vielä huomattavasti vaikeampaa.”
”En ole hirveän hyvä lohduttavissa tai kannustavissa sanoissa”, Yoshiki mutisi hämmentyneenä. ”Minun pitäisi tehdä vielä paljon enemmän hyväksesi ja pitää huoli, että…”

Yoshikin lause keskeytyi jo toistamiseen yön aikana, kun hän tunsi kasvojensa löytävän lämpimänpehmeiden käsien syleilyyn ja makeiden huulien painautuvan hellinä hänen huulilleen. Yoshiki ei ehtinyt kuin haaveilla suudelmaan vastaamisesta, kun Toshi oli jo vetäytynyt kauemmaksi.

”Shh… Teet aivan tarpeeksi ja enemmänkin. En voisi olla kiitollisempi tai vaatia enempää.” Toshi piti lyhyen tauon. ”Kiitos.”
”Mistä hyvästä?” Yoshiki ihmetteli. Toshi sipaisi hiukset Yoshikin kasvoilta, painoi vielä yhden kevyen suudelman tämän huulille ja loi rakkaalleen silmiin asti ulottuvan hymyn, joka tuli täysin sydämestä.
”Että olit siinä, kun tarvitsin sinua eniten.”

Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku


Paluu K-7 - K-13

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron