Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

K-7 on S:ää hieman vahvempaa materiaalia. Alastomuutta, huumausaineita, väkivaltaa tai huonoa kielenkäyttöä voi esiintyä lievässä muodossa, mutta ei tarkasti kuvailtuna. Seksiä tai seksuaaliseksi koettua käytöstä saatetaan käsitellä maininnan tasolla. K-11 ja K-13 voivat jo sisältää edellä mainittuja sisältöjä hieman enemmän.

Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Ti Tammi 15, 2013 8:19 pm

Nimi: Ihon alla
Kirjoittaja: minä
Beta: Amber
Ikäraja: PG
Paritus: Ryutaro (Plastic Tree) / Tatsuro (MUCC)
Tyylilaji: draama, lievä kauhu?
Tekijänoikeudet: En hyödy tästä mitenkään ja hahmot omistavat itse itsensä.
Varoitukset: ötököitä ja epävakaata mielen toimintaa
Yhteenveto: Hän ei tiedä miltä tuntuu kun hyönteisiä liikkuu ihon alla, joten hän ei ymmärtäisi että minun on yksinkertaisesti pakko raapia.
Alkusanat: En muista, mistä idea tuli alun perin mieleen, mutta muistan googlailleeni aiheesta monta tuntia putkeen yks työpäivä. Morgellons syndrome ja Delusional parasitosis ja niin edelleen. Halusin myös kokeilla tässä vähän erilaista kirjoitustyyliä, jota en ihan omakseni kokenut, mutta joka oli oikeastaan aika virkistävää vaihtelua!

Iso kiitos Amberille, en vois olla tyytyväisempi betaukseen! ´u` Ja tosiaan, pyysin varta vasten olemaan pahemmin puuttumatta pilkkusääntöihin ja vähän muihinkin peruskielioppisääntöihin tässä Ryutaron povissa, eli toivottavasti kaikki tajuavat että epänorminmukaisuus on osa kirjoitustyyliä eikä surkeaa kieliopintuntemusta mun ja betan osalta. :D

Tiedän, että Lafissa on nykyään varsin ujo kommentointikulttuuri, mutta mulle - kuten varmaan kaikille kirjoittajille - kaikenlainen palaute, oli kommentti sitten lyhyt tai pitkä, on enemmän kuin tervetullutta!


---


Käsivartta polttelee. Olen taas asettanut työpöydän lampun liian lähelle. Taivutan sen kauemmas niin että välimatka hehkulampun ja ihon välillä pitenee ja kumarrun sitten lähemmäs pöydällä lepäävää kättäni. En halua että minulta menee mitään ohi jos jotain tapahtuu. Siristän silmiäni ja vien vasemman käden etusormea pitkin kyynärvarren punaisia, tulehtuneita raapimajälkiä. Painelen sormenpäällä kirvelevää ihoa, mutta en tunne mitään erikoista sen alla.

Minne ne menevät aina silloin kun eivät ole liikkeellä? Jos niillä on jonkinlainen pesä kyynärtaipeessani niin kuin uskon, miksei se tunnu painellessa?

Vilkaisen taakseni. Tatsuro siellä löhöää sohvalla kannettava tietokone sylissään. Jalat, joista vain toisessa on sukka ja sekin ollut siinä muistaakseni jo muutaman päivän, on asetettu sohvapöydälle.

Hän hörähtää itsekseen. Epäilemättä kirjoittelee taas jotain typerää Twitteriinsä. Käännyn taas katsomaan verille raavittua käsivarttani, mutta ihon alla ei näy eikä tunnu liikettä. Nostan jalat tuolille ja asetan leuan nojaamaan polviin. Jatkan tuijottamista.


Seuraavana aamuna herään Tatsuron toinen käsi löyhästi vyötäröni ympärillä, hänen unesta raskas hengityksensä kuumana ja märkänä niskassani. Ilta meni hyvin, sillä Tatsuro tuli kanssani samaan aikaan sänkyyn ja pystyin nukahtamaan ennen kuin hyönteiset heräsivät. Niin ei käy usein.

Kiskon kädet peiton alta ja tuoreet raapimisjäljet molemmissa kyynär- ja olkavarsissa sekä kirvelystä päätellen myös polvitaipeissa, nivusissa ja säärissä kertovat, että ne ovat liikkuneet minussa yöllä. Ajatus ei puistata sillä on parempi raapia tiedottomassa tilassa kuin joutua tuntemaan kuinka ne kipittävät, ryömivät ja levittäytyvät kaikkialle ihoni alla.

Tatsuron ote vyötärölläni kiristyy, kun alan nousta kyynärpäideni varaan. Hän mumisee jotakin, kysyn että ai mitä, ja hän alkaa haparoida ilmaa avaamatta silmiään. Hän haluaa tietysti tarkistaa. Löytäessään vasemman kämmeneni hän puristaa sitä ja näen hänen kulmiensa kurtistuvan.

Joko taas, Tatsuro mumisee puoliksi tyynyynsä ja avaa vihdoin silmänsä jotka ovat valmiiksi omiini kohdistettuna. Niin kuin hän olisi nähnyt minut koko ajan luomiensa läpi. Pyydän anteeksi ja vedän käteni hänen otteestaan. Kerron, etten voi sille mitään. Ehkä kumilenkit pitäisi sitoa ranteisiini vielä yhden kierroksen verran? Tatsuro sanoo käheällä äänellä joka kaipaa rykimistä että ehkä toistaiseksi raapimisjäljet ovat parempi vaihtoehto kuin kuolioituneet kädet. Hän vääntäytyy istumaan ja saa liikkeen näyttämään niin raskaalta ja vaivalloiselta, että siihen verrattuna Fuji-vuoren huipulle kapuaminen tuntuu kevyeltä päivälenkiltä. Hänen pitkät hiuksensa ovat sen näköiset kuin ne olisi juuri harjattu ja vedän sormet omien, lyhyempien ja karheampien hiusteni läpi tietoisena siitä että ne sojottavat hölmönnäköisesti jokaiseen ilmansuuntaan.

Nousen sängyltä ja kerään lattialta kaksi villasukkaa ja kaksi kuminauhaa. Tatsuro laittaa ne joka ilta käsiini etten raapisi mutta joskus irrotan ne unissani. Useimmiten irrotan ne tarkoituksella. Hän ei tiedä miltä tuntuu kun hyönteisiä liikkuu ihon alla, joten hän ei ymmärtäisi että minun on yksinkertaisesti pakko raapia.


Kaksi päivää myöhemmin on torstai. Viikonpäivillä ei sinänsä ole minulle mitään merkitystä sillä Plastic Tree on tauolla eikä minulla ole oikein muuta tekemistä kuin odottaa Tatsurota hänen kodissaan. MUCCulla on kiireinen kausi menossa ja hän on paljon poissa. Se tarkoittaa sitä että vietän paljon aikaa yksin, mikä on vähän ikävää sillä ötökät ihoni alla jotenkin pystyvät vaistoamaan, milloin olen yksin ja milloin minulla on seuraa. Yksin ollessani ne vilistävät pitkin poikin vartaloani kuin kuoriaiset käännetyn kiven alla, mutta heti kun joku muu on paikalla ne lopettavat. Ellei ole yö jolloin ne ovat aina poikkeuksetta liikkeellä. Nyt olen ruuhkajunassa ihmisten ympäröimänä enkä tunne mitään ihollani vaikka yritän oikein keskittyä tuntemaan. Joskus ne nimittäin liikkuvat silloinkin kun olen ulkona, kunhan vain en yritä näyttää niitä kenellekään. Nyt ne ovat kuitenkin kuin eivät olisikaan. Paljas, verestävä käsivarteni roikkuu junan kahvassa kuin pieni nyljetty eläin teurastajan koukussa.

Tohtori Maeda määräsi lisää antibiootteja, allergialääkkeitä ja kaiken maailman voiteita ja rasvoja iholle levitettäväksi. Olen kaikkia jo kokeillut ja monta kertaa sanonut etteivät ne enää tehoa, mutta hän sanoi että hae nyt ainakin ne antibiootit. Luteita tai punkkeja hän ei vieläkään usko minulla olevan, vaikka olen jokaisella käynnillä kertonut hyvin selkeästi ja hitaasti artikuloiden että ihoni alla ryömii jotakin elävää.

Muutama viikko sitten kolmannella käyntikerrallani hän teki kuten lääkärit aina tekevät tapauksille, joille eivät osaa antaa diagnoosia: ohjasi minut psykiatrin puheille. Mutta en minä mennyt. Haluan jatkaa Maedan vastaanotolla käymistä. Hänen ammatillinen kunnianhimonsa ennemmin tai myöhemmin kyllä ajaa hänet selvittämään, miten ötökät saa pois sisältäni. Ennen sitä ei auta kuin yrittää selvittää asiaa itse. Enää en kuitenkaan yritä kaivaa niitä pois veitsellä, sillä Tatsuro sai siitä niin hirveän raivokohtauksen ettei tee mieli todistaa sellaista toista kertaa.



Tatsuron kotona odottaa vain hänen kissansa. Se inhottaa minua, sillä pidän edelleen mahdollisena, että luteet tai mitä minussa ikinä onkaan ovat lähtöisin siitä. Sen takia se ei enää saa nukkua sängyssämme tai siis Tatsuron sängyssä mutta kokonaan siitä ei kuulemma hankkiuduta eroon. Tatsuro sanoi aika tylysti kun ehdotin asiaa että sinä lähdet ennemmin kuin kissa ja minä siihen että enhän edes asu täällä. Ja hän kysyi no mitä hittoa sitten teet täällä. Sitten menin omaan kotiini mutta se oli kolkko ja tyhjä joten palasin vielä samana päivänä Tatsuron luokse kädet ja jalat ja nivuset ja vatsa ja kaulakin verille raavittuna. Sen jälkeen emme ole puhuneet kissasta.

Houkuttelen kissan tonnikalalla parvekkeelle ja jätän sen sinne. Sitten kiskon lakanat ja peitot sängystä, omani ja Tatsuron vaatteet vaatekaapista, verhot ikkunan sivuilta. Sullon ne kaikki neljään isoon muovipussiin ja lähden viemään niitä kolikkopesulaan. Palaan asunnolle ja pesen ja desinfioin lattiat, seinät, ovet, lattialistat, ikkunat, hyllyt, pöydät, tasot, sohvat, tv:n, kylpyammeen, lavuaarit, kaiken mihin yletän. Sohvatyynyt ja matot haluaisin puistella parvekkeella, mutta kissa on siellä joten tyydyn suihkuttamaan niihin desinfiointiainetta ja toivon että se riittää. Lopuksi käyn pesulassa siirtämässä lakanat, vaatteet ja verhot pesukoneista kuivausrumpuihin ja palaan takaisin.


Tatsuro on saapunut sillä välin. Hänen kenkänsä ovat levällään eteissyvennyksessä ja musta pitkä takki riippuu naulassa kuin hirtetty viikatemies. Hän tervehtii minua kuullessaan oven kolahduksen eikä sano mitään siitä että kissa oli ulkona, on kuitenkin päästänyt sen takaisin sisään. Desinfiointiaineen pistävää hajua hän ei myöskään kommentoi hän on varmaan jo tottunut.

Hei, vastaan ja istahdan toiselle sohvalle, kävin taas lääkärissä. Tatsuro ei irrota katsettaan selailemastaan musiikkilehdestä, mutta tahtoo tietää miten siellä meni. Huonosti, sanon ja kerron ettei tohtori Maedalla ollut mitään uutta sanottavaa ja lääkkeetkin, joita hän määräsi, olivat niitä samoja vanhoja. Määräisi niitä edes eri nimisinä, sekin auttaisi eikös kaikkia lääkkeitä myydä kymmenillä eri nimillä, puuskahdan ja Tatsuro vilkaisee minua oudosti ennen kuin keskittyy taas lehteensä. Tajuan miten hölmöltä kommenttini täytyi kuulostaa ja yritän kuumeisesti miettiä sanoja, joilla selittää tarkemmin ajatuksiani. En kuitenkaan keksi mitään ja jään istumaan hiljaa paikalleni kasvot kuumottaen.

Pelkään Tatsuron pitävän minua hulluna vaikka hän on luultavasti jo unohtanut mitä sanoin niin keskittynyt hän on nyt lukemiseen.

Hetken aikaa katson miten hänen silmänsä liikkuvat ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle lehden tekstien mukaan mutta lopulta nousen seisomaan ja pakenen painostavaa hiljaisuutta keittiöön. Sitten yhtäkkiä tunnen kuinka ne lähtevät hitaasti leviämään ihoni alla, lähtevät kyynär- ja polvitaipeista ja korvan takaakin ensin vaivalloisesti ryömien mutta nyt ne etenevät jo nopeasti kohti sormenpäitä ja varpaita ja päälakea niin kuin luulisivat sitä kautta pääsevän pois minusta.

Riisun kiireesti pitkähihaisen paidan yltäni ja katson syyhyävää käsivarttani. Alan raapia lyhyin, nopein vedoin ja voin nähdä kohoumien liikkuvan ympäriinsä niin ripeästi etten ehdi rikkoa ihoa yksittäisten ötököiden kohdalta vaan minun on raavittava kaikkialta ja toivottava, että jostain kohtaa iho menee rikki tarpeeksi syvältä ja joku niistä tulee ulos. Minun täytyy saada edes yksi niistä ulos.

Kihelmöi ja pistelee.

Ne syövät minua sisältä päin.

En tiedä onko asia oikeasti niin mutta tunne on voimakas, se on itse asiassa niin voimakas että nyt kyyneleet kihoavat silmiini ja pitää purra huulta etten alkaisi nyyhkiä ääneen. Niitä tuntuu olevan enemmän kuin ennen, luulen että taipeissa ja korvan takana hautuneet munat kuoriutuivat hetki sitten. Vasta kuoriutuneet eivät varmaan vielä ole oppineet, milloin on hyvä aika alkaa liikkua ja milloin ei.

Nyt ei ole ollenkaan hyvä aika.

Istun lattialla ja yritän raapia samaan aikaan käsiä jalkoja nivusia kaulaa ja päätä mutta minulla on vain kaksi kättä ja ötököitä liikaa. On kuvottavaa nähdä niiden liikkeet ne ovat välillä niin lähellä ihon pintaa että ne voi nähdä mustina pieninä pisteinä vipeltämässä päämäärättömästi ympäriinsä. Puristan silmät kiinni, huohotan, sydän käy ylikierroksilla rinnassani, kiemurtelen paikallani ja tunnen sormieni tahmeuden kun revin auki jo valmiiksi hajonneen ihon tulehtuneista kohdista vaikka niihin minua on erityisesti kielletty koskemasta.

En tiedä kuinka kauan sitä kestää ennen kuin tunnen Tatsuron kiskovan minut kainaloista jaloilleni niin nopeasti, että päässä heittää ja polvet notkahtavat kun pitäisi seistä. Hän huutaa lopeta! ja läimäisee minua poskelle ja yhtäkkiä kutina on poissa.

Ne varmaan kuulivat hänen ärähdyksensä ja pelästyivät.

Tasailen hengitystäni ja painan sitten katseeni alas, kun hän vähän kovakouraisesti vie minut kylpyhuoneeseen ja käskee minun riisuutua ja mennä suihkuun.

Vaikka sanon että kutina lakkasi jo ja sanon toisenkin kerran hän ei jätä minua yksin vaan seisoo paikallaan kädet puuskassa katsomassa, kun vedän t-paidan pääni yli ja käteni tärisevät ja potkin farkut jaloistani ja nekin tärisevät ja lopulta käännyn selin ja otan alushousutkin pois. Verta vuotavat kohdat minussa ovat kuumia ja sykkiviä ja kun lämmintä vettä sataa päälleni jokainen tippa on kuin neulalla tökkisi ihon alta paistavaa vereslihaa.

Huuhtelen itseni puhtaaksi. Kun raotan suihkuverhoa Tatsurolla on toisessa kädessään se pieni harmaa pyyhe josta ei lähde nukkaa ja jolla voi taputella revityn ihon kuivaksi. Toisessa kädessä on minun oma pyyhkeeni. Kiedon jälkimmäisen nopeasti lanteilleni ja annan Tatsuron kuivata pahimmat kohdat eli käsivarret, kaulan ja polvitaipeet. En kerro miten pahassa kunnossa nivuset ovat, koska sitä en halua hänen näkevän se kuvottaisi häntä ja hän jättäisi minut.


Myöhään illalla menemme yhdessä hakemaan pyykit kolikkopesulasta, sillä Tatsuro ei halua jättää minua yksin. Se tuntuu hyvältä.


Viikon kuluttua Tatsuro kertoo MUCCun tulevasta kiertueesta. Ensimmäinen konsertti on jo ensi kuussa, joten hänen on täytynyt tietää siitä jo jonkin aikaa.

En kysy miksei hän ole kertonut aiemmin, vaan sanon sellaisia asioita kuin että hienoa maisemanvaihdos tekee varmasti hyvää toivottavasti teillä on aikaa nauttia kaupungeista ja kunpa minäkin pääsisin vähän matkustamaan. Tatsuro tarttuu vain viimeiseen lauseeseen ja kertoo ettei hän voi ottaa minua mukaansa vaikka en mitään sellaista yrittänytkään vihjata. Meillä on aika tiukka aikataulu tuskin ehtisin viettää aikaa kanssasi sen enempää kuin jos jäisit tänne, hän selittää nopeasti ja minulle tulee epämiellyttävä olo, että hän haluaa lomaa minusta. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti: on ihme, ettei hän ole jo jättänyt minua, vaikka olen päästä varpaisiin syöpäläisten saastuttama.

Ajatus ei saa oloani yhtään paremmaksi.

Tatsuro pyöräyttää kuminauhan vielä kerran ranteeni ympärille ja pitelee sitten villasukan peittämää kättäni omissaan. Katselen hänen ison kätensä peukaloa, joka silittää sukkaa hitain liikkein.

Kuule, hän sanoo sitten, olemme varmaan yhtä mieltä siitä ettet voi jäädä tänne yksin niin moneksi viikoksi. Kuinka moneksi, haluaisin tietää mutta en sano mitään vaan jään odottamaan jatkoa. Tatsuro katsoo minua jonnekin nenän tai ehkä otsan tienoille ja sanoo haluavansa, että menen sairaalaan siksi ajaksi.

En oikein tiedä mitä ajatella.

Niin sinun ei tarvitse olla yksin ja saat asiaankuuluvan lääkityksen ja siellä pidetään huolta, ettet raavi itseäsi yöllä, Tatsuro selittää ja yrittää nyt katsoa minua silmiin, mutta minä en ole huomaavinani vaan tuijotan edelleen hänen kättään. Kuvittelen itseni makaamaan sairaalasänkyyn kädet sängyntolppiin sidottuina ja ötökät vipeltäisivät ympäri vartaloani ja nakertaisivat minua mennessään enkä voisi kuin kiemurrella tuskissani ja odottaa aamua, että minut päästettäisi vapaaksi.

Hyvä on, sanon kuitenkin Tatsurolle. Hän ei voisi nauttia kiertueesta, jos tietäisi että minä vietän sillä välin kaiken aikani raapien itseäni. Mitä tarkoitat asiaankuuluvalla lääkityksellä, kysyn ja nostan nyt katseeni häneen. Tarkoitan hän sanoo, että siellä voit saada useamman lääkärin mielipiteen, ihotautilääkärien, joku saattaa ehkä tietää mikä sinulla on ja määrätä oikeat lääkkeet. Tai antaa edes jotakin helpottamaan kutinaa. Tohtori Maeda on kuitenkin vain yleislääkäri hänen ammattitaitonsa ei välttämättä riitä tunnistamaan kaikkein harvinaisimpia tauteja. Lisäksi sinun ei missään nimessä tarvitse viettää kaikkea aikaasi siellä, minulle luvattiin että voit päivällä ihan hyvin käydä asioilla ja ulkona kuten normaalistikin.

Tatsuro puhuu vähän änkyttäen vaikka hän ei koskaan änkytä, ja jää sitten odottamaan reaktiotani. Totta puhuen olen liikuttunut. Minulla ei ollut aavistustakaan miten paljon hän haluaa minun parantuvan ja saavan parhaan mahdollisen hoidon. Tartun nyt vuorostani Tatsuron käteen ja nyökkään koska en osaa pukea ajatuksiani sanoiksi, sellainen on minulle vaikeaa.

Kiitos, sanon lopulta. Hän kääntää välittömästi katseensa poispäin, mikä on minusta outo reaktio mutta toisaalta Tatsuro ei ole koskaan ollut hyvä ottamaan vastaan kehuja tai kiitoksia. Hän yskäisee ja nousee sitten seisomaan. Menen katsomaan tv:tä vielä hetkeksi hän sanoo, mene sinä vain nukkumaan.

Hän sulkee makuuhuoneen oven perässään ja minä ryömin peiton alle. Ei kestä kauaa kun ne taas juoksevat ihoni alla, joten revin sukat käsistäni ja alan raapia itseäni, hitaasti koska nyt liikkeellä on vain muutama ja kutina keskittyy lähinnä käsivarsiin.



Tatsuro asteli ripeästi kohti sairaalan ulko-ovea. Paikka ahdisti häntä, sen valkoiset seinät ja valkoiseen pukeutunut henkilökunta näytti kylmältä ja kliiniseltä ja muistutti häntä tautisista ja hulluista ihmisistä. Hän ei voinut uskoa jättäneensä juuri oman miesystävänsä sellaiseen paikkaan. Tämä oli jäänyt hymy huulillaan, toivottanut hyvää kiertuetta, oli näyttänyt niin rauhalliselta, luottavaiselta ja kiitolliselta että Tatsuron sydäntä oli kivistänyt.

Kahdeksan viikkoa.

Tatsuro nopeutti askeliaan, kompuroi loputtoman tuntuisen ajan päästä automaattiovista ulkoilmaan ja huokaisi sitten syvään, kuin päästäen jotain myrkyllistä ulos keuhkoistaan. Hän pyyhkäisi hikoavia kämmeniään mustiin housuihinsa ja suuntasi parkkipaikalle yrittäen olla katsomatta taakseen.

Samalla kun hän tunsi itsensä hirviöksi passittaessaan Ryutaron sairaalaan, jotta pääsisi itse heittämään keikkaa ympäri Japania, hän tunsi helpotusta. Sen tiedostaminen sai hänen olonsa vieläkin kamalammaksi. Millainen ihminen tunsi niin sellaisessa tilanteessa? Sääliä, myötätuntoa, kaipausta ja epävarmuutta ehkä, mutta ei hemmetissä helpotusta.

Hän käynnisti auton ja alkoi ohjata sitä ulos parkkipaikalta.

Ryutarolla oli jo monta viikkoa ollut sairaalloinen pakkomielle loisiin ihonsa alla. Lääkärissä ravaaminen, asunnon desinfioiminen lattiasta kattoon joka ikinen päivä, ötököiden kaivaminen puukolla kyynärtaipeesta, allergialääkkeiden syöminen ilmiselvään luulotautiin, yksin kotona istuminen päivästä toiseen vailla mitään järkevää tekemistä... Tatsuro ei halunnut katsella sitä enää päivääkään, hän halusi niin kauas siitä kaikesta kuin oli mahdollista. Hän ei halunnut enää sitoa yhtäkään sukkaa kenenkään käteen, hän ei halunnut leikkiä kiinnostunutta toisen selittäessä ummet ja lammet eri lois-, punkki- ja täilajeista, eikä hän halunnut enää ryntäillä asunnon poikki katsomaan ihonalaisia kohoumia, jotka mystisesti katosivat aina kun hän saapui paikalle. Hän ei halunnut nähdä sitä auki revittyä, punaista, märkivää ihoa, hän ei halunnut koskea siihen eikä sitoa sideharsoa sen ympärille.

Hän halusi saada takaisin sen Ryutaron, joka oli kyllä hieman neuroottinen ja omituinen mutta jonka elämä ei pyörinyt ihonalaisten ötököiden ympärillä. Siitä, mikä Ryutarosta oli tullut, hän halusi eroon. Hänen täytyi päästä eroon. Ainakin joksikin aikaa.



Ensimmäinen konsertti ja sen jälkeiset pienimuotoiset juhlat olivat ohi, ja Tatsuro makasi osakalaisen hotellin sängyssä adrenaliinin juostessa yhä hänen suonissaan. He olivat jutelleet myöhään yöhön samassa huoneessa yöpyvän Miyan kanssa, mutta tämä oli ruvennut kuorsaamaan kesken kaiken ja jättänyt Tatsuron yksin valvomaan.

Hän pöyhi tyynyään ja ajatteli keikan jälkeen Ryutaron kanssa käymäänsä puhelinkeskustelua. Siellä meni kuulemma ihan hyvin. Tietysti Tatsuro tunsi elämänkumppaninsa liian hyvin, että urheaksi naamioitu äänensävy olisi mennyt läpi alkuunkaan. Ne pienet tekonaurahdukset ja liian pitkät hiljaisuudet olivat puhuneet hänelle suoraa puhettaan siitä, miten Ryutaro vihasi paikkaa ja ikävöi kotiin.

Tatsuro tunsi jonkin pienen hyönteisen kävelevän peiton päällä lepäävällä käsivarrellaan ja sohaisi sen pois nopealla liikkeellä. Hän vihasi hämähäkkejä eikä missään nimessä halunnut tietää, jos sellainen oli hiippaillut hänen ihollaan. Tunne ei kuitenkaan lakannut ja hän huitaisi uudestaan, tällä kertaa voimakkaammin. Sen sijaan, että otus hänen kädellään olisi lentänyt tiehensä huitaisun voimasta, niitä tuntuikin yhtäkkiä olevan paljon enemmän. Ne vipelsivät hänen käsivarttaan pitkin kohti kaulaa ja kainaloa.

Tatsuro sysäsi kauhuissaan peiton päältään ja iski päänsä kipeästi sängynpäätyyn kurottautuessaan laittamaan yövalon päälle. Kutina oli levinnyt koko ylävartaloon, ja hän oli varma, että sänky oli täynnä luteita. Valojen sytyttyä missään ei kuitenkaan näkynyt edes banaanikärpästä.

Hänen ihollaan ei ollut mitään.

Ja silti hän tunsi niiden liikkuvan. Niiden täytyi olla ihon alla. Tatsuro voihkaisi ja alkoi raapia käsivarttaan painaen kasvot tyynyyn.

Yhtäkkiä hän ei halunnut mitään enemmän kuin päästä takaisin Ryutaron luokse.
Viimeksi muokannut DrMinttu päivämäärä La Elo 17, 2013 2:43 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    5 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

ViestiKirjoittaja Pinja-Chan » To Tammi 31, 2013 9:18 pm

Hei. (*^^*)/

Selailin täs yks ilta ficcejä sillä silmällä, et vois kirjoittaa jokusen kommentin. Tää otsikko pomppas silmiin ja päätin syventyä vähän tarkemminkin. Mulla on nyt viime aikoina ollut vähän ongelmia saada sanoja ylös paperille (tai no wordiin), saati sit saada niistä kivoja ja selviä kokonaisuuksia. Mut lopulta päätin, et kyllä tää tarina kommentin jos toisenkin ansaitsee, joten miksen voisi ottaa ensimmäisen kommentoijan vastuuta omille harteille. Tämän seurauksena, täällä ollaan~! o/

En ole aiemmin lukenut tällaisella tyylillä kirjoitettua tekstiä. Tai ainakaan viimeaikoina, joten tää oli allekirjoittaneellekin sellainen uusi, virkistävä lukukokemus. Etenkin nyt, kun pidän vähän taukoa äidinkielen kokeeseen valmistautumisessa ja tyylireferaatin kirjoittamisessa. Mut tykkäsin tosi paljon, se sopi tähän tarinaan tosi hienosti. Tietyllä tavalla se toi lisää tunnetta tähän. Ainakin itselläni on sellainen, et jos kutisee esimerkiksi kättä tai selkää, niin sillon on vähän vaikea keskittyä johonkin muuhun. En tiedä onko sen vain mun päässä, mut se toi vielä enemmän mulle sen tunteen, mikä Ryutarolla oli tosta kutinasta ja ötököistä ihon alla yleensäkin (vaikka omakohtainen kutina olikin ’vähän’muuta).

Mä tykkäsin tästä. Tarina itsessään oli mielenkiintoinen ja se eteni mukavalla vauhdilla. Tää eteni tarpeeksi vauhdikkaaksi, tunteiden kuvailua kuitenkaan unohtamatta. Tykkäsin kans siitä, kuinka kirjoitit nää hahmot, Tatsuron ja Ryutaron. Kummatkin oli sellaisia, et niistä sai hyvän otteen. Tekstistä kuvastu se, et he olivat olleet yhdessä jo tovin ja välittäminen oli molemminpuolista.

Musta oli tietyllä tavalla tosi ihana lukea siitä, kuinka Tatsuro välitti Ryutarosta ja halus sen turvaan itseltään, sillä välin kun oli itse kiertueella. Ajatuksena siis se oli ihana. Mut sit kun epätoivoisuus ja ajatukset siitä, et tekikö Tatsuro nyt oikein, alkoivat velloa, mun teki mieli vaan lohduttaa. (En siis sillä sanonut, et tota kohtaa olis ollu inhottava lukea, mut se fiilis muuttu niin paljon siinä, et halusin vaa jotenkin demonstroida tms. :’3) Se on varmasti vaikeaa jättää joku ihminen sairaalaan/laitokseen viikoiksi, vaikka tekeekin sen toisen ihmisen hyvinvoinnin vuoksi. Alkaa pakostikin miettiä, oliko valinta nyt sittenkään oikea. Ja lopussa Tatsuron ajatukset, ja erilaiset tunteet, kuten ikävä ja epävarmuus sit ottavat vallan ja saavat Tatsuron tuntemaan samaa, mitä Ryutarolla on. Tai ainakin näin mä mun pienen pääni sisällä päättelin. (En tiedä nyt tosta sanavalinnastani, mut kuitenkin. Sitä on jotenkin hankala selittää. ^^’)

DrMinttu kirjoitti:Paljas, verestävä käsivarteni roikkuu junan kahvassa kuin pieni nyljetty eläin teurastajan koukussa.

Mä tykkäsin näistä kohdista. Joo, ne laitto mut ainakin henkisesti värähtämään, mutta ne anto myös mukavan 'konkreettisen' kuvan (jos näin voi sanoa) siitä, minkälainen se käsi oikeesti oli. Kuvas selvästi sitä tilannetta ja näistä nyt viimestään tajus sen, et tosiaan kyseessä ei ollut mitään pientä kutinaa yms.

Mun oli jotenkin tosi nopea lukea tätä, minkä ansiosta tää ei vie sit ns. ’liikaa aikaa’ äikän opiskelusta (toisaalta, tää kuuluu siihen kans, koska meillä on aiheena tyyli ja sävy, ja tulin kuitenkin miettineeksi tätä tyyliä). Tää kuitenkin herätti paljon erilaisia tunteita ja laittoi myös miettimään asioita jälkeen. Tästä kommentista tuli nyt lyhkäisempi kuin olisin halunnut, mut sille ei oikein nyt voi mitään~. Ei se pituus vaan se asia, eikös se niin ollut. : D

Anyway, kiitos tästä ja toivottavasti näkyillään uudestaan, vaikka ficcien parissa! o/
Life is tough but try to be postive always i will do my best So you will do your best.

☆ LM.C 13.5.2012
☆ An Cafe 6.11.2012
☆ Plunklock 9.5.2013

    3 tykkää.
Avatar
Pinja-Chan
Vuoden Maya
 
Viestit: 265
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 4:37 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

ViestiKirjoittaja Avalyn » To Tammi 31, 2013 10:52 pm

Sairaudet vaikuttavat olevan tämän päivän teema: ensin kommentoin ficciä, jossa Ruki kuolee syöpää, ja nyt sitten tätä, jossa jrokkarit tuntevat olemattomia hyönteisiä ihonsa alla. Ja minä kun en edes tykkää ötököistä. D:

Avasin tämän ficin alun perin lähinnä kirjoittajan nimen perusteella. Sen jälkeen, kun laadit minulle peräti kaksi erinomaista kommenttia, olen ollut utelias näkemään, millaista fanifiktiota kirjoitat. Lisäksi minusta on reilua kommentoida vastavuoroisesti, mikäli vain mahdollista. ^^ Nickisi ohella kiinnostavilla alkutiedoilla oli toki osuutta siihen, että päätin lukea tämän. Kaikenlaiset mielenterveyden häiriöt ovat nimittäin minusta mielenkiintoisia, ja vaikka ötököt ovatkin ällöjä, niin se, että joku tuntee niiden juoksevan ihonsa alla, on jollain vähän kieroutuneella tavalla jännittävää. Pisteet siis erikoisesta mutta kiehtovasta aihevalinnasta!

Minäkertoja oli minusta hyvä ja luonteva valinta tällaiseen ficciin. Pidin kovasti siitä ristiriidasta, joka muodostui Ryutaron todellisuuden ja objektiivisen todellisuuden välille: toisaalta asioita katseltiin mielisairaan ihmisen silmien läpi ja eläydyttiin hänen tuntemuksiinsa mutta toisaalta koko ajan oli kuitenkin selvää, ettei Ryutaron ihon alla oikeasti vipellä ötököitä vaan kaikki on pelkkää kuvitelmaa. Tavoititkin mielestäni minäkerronnassa erinomaisesti harhaisen ihmisen tuntemukset ja ajatukset, mikä teki Ryutarosta ja hänen sairaudestaan uskottavan tuntuisia.

Yllätyin hieman siitä, että kaksi viimeistä kohtausta oli kirjoitettu Tatsuron näkökulmasta hänkertojalla. Ficeissä harvoin vaihdetaan minäkertojasta hänkertojaan, mutta ainakin tässä tapauksessa vaihto kyllä toimi - ehkä jopa paremmin kuin jos olisit vaihtanut Ryutaron minäkerronnasta Tatsuron minäkerrontaan, koska silloin vaihto olisi pitänyt merkitä jollain tavalla näkyviin, jottei lukija olisi hämmentynyt. Nyt vaihto minäkerronnasta hänkerrontaan kuitenkin meni hyvin luontevasti, niin että sopeuduin uuteen kertojaan muutaman virkkeen sisällä. Näkökulman vaihdoksella oli myös selvä funktio, tai oikeastaan kaksikin: näyttää tilanne jonkun terveen, Ryutarolle läheisen ihmisen näkökulmasta sekä kuvata, kuinka Tatsurokin alkaa tuntea ötököitä ihonsa alla. Vaikka tämä ficci olisi ollut onnistunut ilman näkökulman vaihdostakin, tämä on ehdottomasti kiinnostavampi lukukokemus nykyisessä muodossaan.

Täytyy myöntää, että lopun käänne yllätti ja hämmensi. En todellakaan osannut odottaa, että koko ficin niin tervejärkiseltä vaikuttanut Tatsuro alkaisi kärsiä samasta vitsauksesta kuin Ryutaro. Jäin pohtimaan, oliko kyseessä eräänlainen rangaistus siitä, että Tatsuro jätti Ryutaron mielisairaalaan, jossa tämä ei selvästikään viihtynyt. Kenties Tatsuro alkoi kuvitella ötököitä ihonsa alle, koska hänellä oli niin huono omatunto Ryutaron takia? Tai kenties hän vain oli ollut liian kauan harhojensa todellisuudesta vakuuttuneen Ryutaron seurassa, että oli alitajuisesti alkanut uskoa Ryutaron ötököiden olemassaoloon? Tai ehkä ötökät symboloivat kaipausta toisen ihmisen lähelle, sillä Ryutarohan ei koskaan tuntenut niitä silloin, kun Tatsuro oli hänen luonaan, ja lopussa Tatsuro kertoi haluavansa mahdollisimman pian takaisin Ryutaron luokse? Henkilökohtaisesti pidän eniten siitä vaihtoehdosta, että ötökät liittyisivät Tatsuron kokemaan syyllisyyden tunteeseen ja olisivat eräänlainen alitajuinen rangaistus, vaikka se ei selitäkään Ryutaron ötököitä. Mutta ehkäpä Tatsuron ja Ryutaron ötökät ovat eri perua: Ryutaron kumpuavat hänen epävarmuudestaan sekä kaipauksesta Tatsuron luo, kun taas Tatsuron syntyvät huonosta omastatunnosta.

Joka tapauksessa pidin myös Tatsuroa uskottavana henkilöhahmona. Hänessä oli tarpeeksi sitä minulle tuttua hönttiä jrokkaria (Twitter!), jotta tunnistin hänet helposti, mutta toisaalta olit myös sopeuttanut häntä sopivasti tämän ficin tilanteeseen. Minusta oli hyvä, ettei Tatsuro ollut mikään pyhimys vaan oli valmis lykkäämään Ryutaron sairaalaan päästäkseen itse kiertueelle. Hän myös myönsi varsin avoimesti olevansa helpottunut päästyään sairaasta rakkaastaan vähäksi aikaa eroon, vaikka kokikin asiasta huonoa omaatuntoa. Tällaiseen Tatsuroon oli mielestäni helppoa samaistua, koska jos ihan rehellisiä ollaan, niin harva meistä nauttisi Ryutaron kaltaisen selvästi psykiatrin apua tarvitsevan ihmisen hoivaamisesta. Lisäksi hoivaamiseen ja jatkuvaan huolehtimiseen väsyy, jolloin se toinen alkaa vaikuttaa lähinnä taakalta, josta eroon pääseminen on helpotus, niin ikävää kuin sen myöntäminen onkin.

Koko ficin ajan oli silti selvää, että Tatsuro välitti Ryutarosta ja oli huolissaan tämän vuoksi. Esimerkiksi toisessa kohtauksessa Tatsuro tahtoi tarkistaa, missä kunnossa Ryutaro on yön jäljiltä, ja myöhemmin hän keskeytti Ryutaron maanisen raapimisepisodin, vaikkakaan ei kovin hellästi. Hän selvästi yritti auttaa rakastaan mutta ei loppujen lopuksi voinut tehdä paljoakaan ja tunsi selvästi avuttomuutta ja turhautumista sen vuoksi. Tatsuro ei kuitenkaan ottanut eroa kertaakaan puheeksi, mikä minusta kertoo siitä, että hän rakasti kaikesta huolimatta yhä Ryutaroa. Onnistuitkin mielestäsi Tatsuron hahmossa tasapainottamaan hyvin aidon välittämisen ja avuttomuuden sekaisen turhautumisen.

Oli kiintoisaa, ettet käyttänyt ollenkaan suoraan lainausta vaan välitit kaikki keskustelut epäsuoran lainauksen keinoin. En muista nähneeni tällaista ratkaisua aiemmin. Se toimi kuitenkin hyvin ja toi keskusteluihin omanlaisensa sävyn verrattuna suoraan lainaukseen. En aio valittaa myöskään pilkutuksen kanssa ottamistasi vapauksista, vaikka en yleensä juuri perusta taidepilkutuksesta, sillä mielestäni ratkaisusi oli tässä tapauksessa perusteltu. Vaikka en usko, että tämä ficci olisi ollut huonompi, vaikka pilkut olisivatkin olleet norminmukaisilla paikoillaan, niin Ryutaron osuuden vapaa pilkutus kyllä jossain määrin korosti hänen mielensä epävakaata tilaa.

Lopuksi voisin vielä kehua hieman sitä, miten kuvailit ötököitä ja niiden liikkumista ihon alla. Vaikka tajusin alusta asti, etteivät nuo ötökät olleet todellisia, niistä lukeminen sai silti minussa aikaan puistatuksia. Jossain vaiheessa taisin ihan ääneen tokaista, että "hyi yök!" :D Lievästi ötökkäkammoisena minun oli helppo ymmärtää, miksei Ryutaro vain voinut antaa ötököiden olla ja pitää villasukkia käsissään yön yli. Jos tuntee jonkin hyönteisen kulkevan ihollaan tai sen alla, niin kyllä siitä pitää yrittää päästä eroon, olipa se sitten todellinen tai kuviteltu. Nyt vain toivon, ettei Ryutaron ja Tatsuron ötökköongelma tartu minuunkin, koska en todellakaan halua alkaa tuntea mitään öttiäisiä ryömimässä ihoni alla. D:

Kiitos erittäin mielenkiintoisesta ja hyvin kirjoitetusta (vaikkakin hieman puistattavasta) ficistä. ^^
Jossain ollessaan on jostain poissa.

    1 tykkää.
Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

ViestiKirjoittaja Kuunkajo » Su Helmi 03, 2013 7:13 pm

Parisen viikkoa sitten selasin koulussa nettiä ficcejä etsien (mitä parempaa tekemistä koulussa voisikaan olla?) ja muistan mielenkiinnosta avanneeni tämän ja lukeneeni sen taustatiedot. Suoraan sanottuna pidin tarinan teemaa inhottavana, mutta samalla äärettömän mielenkiintoisena. Mutta mutta, mielenkiinto voitti enkä kadu päätöstäni tarinasi luettuani.

En heti muista lukeneeni samalla tyylillä kirjoitettua tarinaa ja jossakin muussa tapauksessa kyseinen tyyli olisi voinut tehdä lukemisesta vähemmän nautinnollisen, mutta tässä se todellakin toimi. Tavallisesti olen hyvinkin tarkka kieliopin suhteen, mutta tässä se toimi tyylikeinona ja toi esiin Ryutaron epävakauden ja sairauden vakavuuden. Mielestäni mielenterveysongelmat ovat fyysisiä sairauksia surullisempia juurikin siksi, ettei niitä pysty hoitamaan yhtä vaivattomasti eikä niitä pääse pakoon vaikka kuinka haluaisi. Minäkertojan vaihtuminen lopussa hän-muotoon loikin juuri tyylinvaihdoksella kontrastia terveen ja mieleltään sairaan henkilön välille.

En usko olevani ainoa jos sanon, etten missään tapauksessa välittäisi olla Ryutaron nahoissa. Hyönteiset eivät ole millään lailla lähellä sydäntäni ja joskus pelkkä luulo niistä kiipeilemässä iholla on inhottava. Mutta ajatus siitä, että niitä tuntisi liikkuvan ihon alla eikä olisi mitään keinoa saada niitä pois… Ajatus tästä on äärettömän karmiva. Ei siis ole lainkaan ihme, että Ryutaro yritti etsiä keinoja tilanteesta ulos vaikkakin keinot, kaiken mahdollisen peseminen ja desinfioiminen, raapiminen ja olemattomien hyönteisten kaivaminen ulos veitsellä vain entisestään kuvastaa sairauden vakavuutta. Sait kaiken kuitenkin kuulostamaan luonnolliselta ja uskottavalta enkä epäillyt hetkeäkään, etteikö tämä kaikki olisi mahdollista myös tosielämässä. Pidin myös siitä, ettei Ryutaro ollut valmis menemään psykiatrin puheille, sillä eiköhän jokainen meistä yritä ensin etsiä kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja ennen kuin suostumme myöntämään, että mielessämme saattaisi olla jotakin vikaa.
Alkaessani lukemaan tarinaa pelkäsin tapaa, jolla kuvaisit sairautta, mutta onnekseni et ollut mennyt liiallisuuksiin, vaikka teksti muutamat puistatukset herättikin. Kuvailu hyönteisten liikkeistä ja määrästä oli ainakin minulle enemmän kuin tarpeeksi :D

Pidin siitä, millaiseksi olit kirjoittanut Tatsuron ja hänen suhteensa Ryutaroon. Kaikesta näki, kuinka paljon miehet välittivät toisistaan ja kuinka molemmat pelkäsivät toistensa menettämistä. Ja kaikki pienet yksityiskohdat siitä, kuinka Tatsuro yritti estää Ryutaroa pahentamasta tilaansa enää entisestään, vaikkakin huonolla menestyksellä. Ryutaron lähettäminen sairaalaankin osoitti minusta vain, kuinka huolestunut Tatsuro oli ja kuinka paljon mies Ryutarosta välitti. Vaikka ratkaisun taustalla oli myös Tatsuron pakokeino Ryutarosta ja tätä kohtaan tuntemastaan vastuusta ja vaikka Tatsuro tunsikin helpotusta päästessään kaikesta Ryutarosta muistuttavasta edes hetkeksi eroon oli kuitenkin selvää, kuinka paljon Tatsuro ajatuksiaan häpesi ja kuinka kaiken taustalla taisi olla vain toive Ryutaron parantumisesta. Tarinan missään vaiheessa Tatsuro ei myöskään tainnut mainita mitään luulosairaudesta Ryutarolle, mitä pidin mielenkiintoisena vaikkakin ymmärrettävänä yksityiskohtana.

Loppu tuli täytenä yllätyksenä, sillä mielessäni ei missään välissä käväissytkään, että Tatsuro voisi sairastua samaan tautiin kuin Ryutaro. Jotenkin pidin tätä kauhean surullisena, sillä Tatsuron sairastumisen myötä on vaikea uskoa, että mies jaksaisi enää huolehtia Ryutarosta samalla tavalla kuin ennen. Tietenkin on totta, että sairaus saattaisi auttaa Tatsuroa ymmärtämään Ryutaroa paremmin ja samaistumaan tämän asemaan mutta silti… Mutta niin, aina en voi saada onnellista loppua vaikka kuinka haluaisin, eikä sellainen olisi tähän välttämättä sopinutkaan.

Kiitos tästä itselleni erilaisesta, mutta hyvin mielenkiintoisesta tarinasta ^^

    2 tykkää.
Avatar
Kuunkajo
Vuoden PG
 
Viestit: 48
Liittynyt: Su Joulu 30, 2012 4:34 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » La Helmi 09, 2013 8:08 pm

Jjee! Kommentteja! Mielipiteitä! Palautetta! Analysointia!

Pinja-Chan, kiva kuulla, että tää mun tyylikokeilu toimi sun mielestä! Sen olisi voinut viedä pidemmällekin, tehdä tekstistä entistä sekavamman oloinen, mutta toisaalta siitä olis helposti voinut tulla vähän ärsyttävää ja raskasta luettavaa.

Tykkäsin kans siitä, kuinka kirjoitit nää hahmot, Tatsuron ja Ryutaron. Kummatkin oli sellaisia, et niistä sai hyvän otteen. Tekstistä kuvastu se, et he olivat olleet yhdessä jo tovin ja välittäminen oli molemminpuolista.

Toi on just se, mistä itekin tykkään tässä stoorissa. Sain kerrankin välitettyä tekstin kautta sen, miten ja millaisina näin henkilöt ja niiden suhteen. Monesti tuntuu, että yrityksestä huolimatta se mun näkemys jää ihan oman pään sisään, mutta tähän sain ne kirjoitettua just niinku halusinkin. Ehkä osittain sen takia, etten ylisyventynyt kummankaan persoonallisuuteen enkä ylikorostanut sitä, miten paljon Tatti ja Ruttis toisistaan välittää.

Toi sun lainaus on pätkä, jonka lisäämistä mietin jonkun aikaa. Toisaalta se oli ihanan brutaali ja antoi tarinaan just sellasen kivan inhorealistisen viban, mutta mietin myös että onko se vähän liikaa. Kiva, että tykkäsit!

Kiitos, että kommentoit!! ^^

Avalyn, ihan totta, sairaudet ja mielisairaudet on teemoina yleistyneet aika lailla, eikä haittaa mua yhtään! Niistä saa helposti hyvinkin traagista matskua aikaan ja mua ainakin kiehtoo ihmismielen synkkä puoli loputtomiin.

Ja minä kun en edes tykkää ötököistä. D:

Hyvä, koska muuten tällä ficillä ei välttämättä olis odotettuja vaikutuksia. :D

Minäkertoja oli aika varma valinta tässä, tuntuu että olis vähän hankala syventyä toisen mieleen ulkopuolisena kertojana. Halusin olla korostamatta sitä, että Ruttis on vähän sekaisin, vaan saada se tuntumaan jollain tapaa melkein "järkeenkäyvältä". Kertojan vaihtaminen kesken ficin on kieltämättä aika riskialtista, mutta halusin ehdottomasti kuvailla Ryutaron sekoilua ulkopuolisen silmin, ja kuten sanoit, oli selkeämpää siirtyä samantien hänkertojaan kuin vain vaihtaa minäkertojaa. Hyvä kuulla, etten ollut feilannut tuota ratkaisua!

Ihan älyttömän kiva lukea noita sun spekulaatioita siitä, minkä vuoksi Tatsuro alkoi kärsiä niistä ötököistä jätettyään Ruttiksen. :D Just tota hain jättämällä lopun avoimeksi. Kaikki sun ehdotukset käy kyllä järkeen.

Mä oon myös aika tyytyväinen tän ficin Tattiin (oli pakko mainita Twitter :D)! Tarkoitus oli saada siitä samastuttava, inhimillinen, vähän kylmä kuitenkin, ja Tatsuroksi tunnistettava. En halunnut kuvailla sen välittämistä Ryutaroa kohtaan perinteisillä keinoilla (kuten laittamalla ne pussailemaan ja halailemaan ja lätisemään kivoja toisilleen), vaan lähinnä pienillä yksityiskohdilla. Mun päässä niillä oli kuitenkin kokoajan vahvoja tunteita toisiaan kohtaan, vaikka vuosien seurustelun myötä kaikki imelyys ja intohimo onkin kulunut pois.

Tää kuulostaa nyt oudolta, mutta kiva että teksti aiheutti sulle puistatuksia! :D Se oli ehdottomasti tarkotuskin. Jos onnistun ficeilläni herättämään jonkinlaisia tunteita / tuntemuksia, olivat sitten positiivisia tai negatiivisia, olen tyytyväinen. Kiitos kommentista!

Kuunkajo, munkin mielestä tää on aika inhottava, mutta inhottavat asiat onkin monesti mielenkiintoisia. :D Ihanaa, että tää kirjoitustyyli on so far teidän kommentoneiden mielestä toiminut!

Minäkertojan vaihtuminen lopussa hän-muotoon loikin juuri tyylinvaihdoksella kontrastia terveen ja mieleltään sairaan henkilön välille.

Just näin. Ilman Tatin näkökulmaa tää ficci olis mun mielestä jäänyt tosi keskeneräisen oloiseksi. Toi Tatsuron osa ikäänku summaa Ruttiksen sekavuuden jonkun järkevän silmin katsottuna.

Itse ajattelen, ettei Tatsuro puhunut Ryutarolle luulosairaudesta sen takia, ettei halunnut antaa sellaista kuvaa kuin ei uskoisi Ryutaroa. Helpostihan siinä tulee sellasta "etkö edes SINÄ usko" -draamaa, ja sitä Tatsuro halusi välttää. Ei siis tavallaan ollu sydäntä sanoa päin naamaa, että sä oot kyllä nyt ihan sekasin. :---D Voin jotenkin kuvitella, että saattaisin itsekin toimia noin vastaavassa tilanteessa.

Lopun funktio oli tosiaan lähinnä yllättää ja kääntää tilanne päälaelleen selittämättä kuitenkaan mitään, totta puhuen se tuli itellekin vähän yllärinä! Musta on muutenkin ihana yllättää lukijoita ja tarjota muutenkin jotain sellaista luettavaa, mitä ei välttämättä ole jo luettu moneen kertaan.

Kiitokset sullekin kommentista ja kehuista!
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    1 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

ViestiKirjoittaja Adolfiina » Ti Heinä 16, 2013 5:55 pm

Ahh, hyönteiset ja niihin liittyvät vainoharhat ovat aina yhtä viihdyttävää luettavaa. Toisaalta aiheesta on ehkä vähän hankalaa saada irti mitään ei-jo-muutamaan-otteeseen-kirjoitettua, mutta onnistuit kyllä niinkin hyvin, että koin jonkin asteisen "kannatti lukea" -elämyyn. Siis, kakkua ja keksilöitä kaikelle kansalle, saat tuta ensimmäisen kommenttini! Suorastaan kylpenet joltisen kyseenalaisessa riemussa...

Mistään Ryutarosta en ole ikinä kuullukaan, kunolen tämmöinen epäsivistynyt moukka. Sen sijaan Tatsuro nyt on aina yhtä ihana, hän kun nyt sattuu olemaan oman elämäni keskipistehiä, niin nautin aina hänestä kertovien ficcien lukemisesta. Olit kuvaillut hänet juuri semmoiseksi, kuin minä ja varmasti melkolailla moni muukin hänet kuvittelee. Minun on tosiaan, ah, niin helppoa kuvitella Tatsuro höröttämässä omille viserryksilleen koneen ääressä, kuten asian niin mainiosti ilmaisit. Kaiken kaikkiaan sanan säiläsi heiluu juuri sillä lailla taitavasti, että melko vähin sanoin saat luotua suuria mielikuvia. Tämänkin ficin arkinen tunnelma on kuin mikäkin pitempään pohjustettu kertomus, jonka yhden osan tässä vain julkaisit erillisenä. Lukiessa tuntui suorastaan kuin olisi tavannut vanhoja ystäviään, ja mikäs sen mukavempaa.

Varsinaisen aiheenhan taisinkin jo kiitellä, tosin tämä olisi meille lääketiedettä tuntemattomille humanoidein jne. ystäville ollut vielä paljon mielenkiintoisempaa, jos olisit vain jättänyt alussa mainitsematta, että tämmöistä voi ihan oikeastikin tapahtua. Olisin ihan mielelläni jäänyt elämään uskoon, että Ryutaro-raukka kärsii tässä jostain galakseintakaisista pseudoparasiiteista. No ei minua kyllä millään googletuksilla lannisteta, toivossa on hyvä elää.

Kaiken kaikkiaan tätä tarinaa oli erittäin hauska lukea, ja sen suurin heikkous piileekin ehkä siinä, että itse ainakin olisin näin mehukkaasta alkuasetelmasta voinut lukea enemmänkin. Hahmojen tuntemukset kuvaillaan kovin eläväisesti ja realistisesti. Varsinkin pidin sukelluksesta myös Tatsuron pään sisään sen sijaan, että ficci kertoisi vain yksipuolisesti Ryutarosta painimassa ongelminensa. Tatsuron mieleen hiipivät helpotuksen tunteet kiertueelle lähdettäessä ovat varsinkin vaikuttavia, ja tätä näkökulmaa ja siitä mahdollisesti irti saatavaa draamaa olisin ennen kaikkea lukenut mielelläni enemmänkin.

Tämä pidentämisen kaipuuni johtuu paljolti siitäkin, että lopun ei voi sanoa tyydyttäneen minua. Se oli ehkä vähän turhankin perinteinen...halvan kauhuleffan lopetus, jos nyt noin saa kärjistää. Toisaalta noinkin avonainen lopetus jättää aina tilaa ajattelulle. Ehkä Tatsuron ötökät ovat enemmänkin hänen vilkkaan omantuntonsa alitajuista tuotosta kuin mitään varsinaista mahdollisesti jopa diagnosoitavissa olevaa sairautta kuten Ryutaron tapauksessa (siis elleivät kyseessä ole ne avaruusparasiitit [jotka kyllä siis ovat kyseessä, oikeasti...]). Tatsuron alitajuinen toinen persoona rankaisee häntä hänen synkeistä ajatuksistaan Ryutaroa kohtaan, ja bla bla bla... Eheh.

Pahoittelen kommentin äärimmäistä sekavuutta, ja painun suosiolla lukemaan muuta tuotantoasi, sillä siihen tämän lukeminen kyllä kannusti!

Tohtori kirjoitti:Sen olisi voinut viedä pidemmällekin, tehdä tekstistä entistä sekavamman oloinen, mutta toisaalta siitä olis helposti voinut tulla vähän ärsyttävää ja raskasta luettavaa.


Tätä jäänkin innolla odottamaan.
The clocks on the wall are driving us crazy but we don't know how to stop them.
-Derek Noy

    2 tykkää.
Avatar
Adolfiina
Vuoden outolintu
 
Viestit: 46
Liittynyt: Ma Touko 06, 2013 8:00 am

Re: Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Ke Heinä 17, 2013 5:18 pm

Uu, kommentti!

Toisaalta aiheesta on ehkä vähän hankalaa saada irti mitään ei-jo-muutamaan-otteeseen-kirjoitettua

Mmitä! Ja mä ajattelin keksineeni hyvinkin uniikin aiheen. :D En kyllä muista lukeneeni ennen ficcejä hyönteisistä ja niihin liittyvistä vainoharhoista, mutta toisaalta, luen jrock-ficcejä ainoastaan Lafissa enkä esim. oo koskaan jaksanut tutustua livejournalin tarjontaan.

Kiva kuulla, että oon onnistunut Tatsuroni kanssa! Olin itsekin suuri fani muinoin eli Tattia jonkin verran silloin seuranneena koen tietäväni siitä tarpeeksi, jotta en jännittänyt siitä kirjoittamista juurikaan. Ryutaron kanssa sen sijaan jouduin vähän taistelemaan ja tulin sitten lukeneeksi siitä jäätävän määrän kaikkea tän ficin kannalta turhaa informaatiota... Mutta kukaan ei ole toistaiseksi valittanut, joten en varmaan ihan metsään mennyt. :D

Kaiken kaikkiaan sanan säiläsi heiluu juuri sillä lailla taitavasti, että melko vähin sanoin saat luotua suuria mielikuvia. Tämänkin ficin arkinen tunnelma on kuin mikäkin pitempään pohjustettu kertomus, jonka yhden osan tässä vain julkaisit erillisenä.

Et arvaakaan millanen kohteliaisuus toi oli! Ihan mieletöntä että joku ajattelee noin!

Äläkä tosiaan lannistu mun googletuksista, ne anto ainoastaan idean ja itse ficci on aika kaukana siitä, mitä luin. :D

Ymmärrän sun mielipiteen tosta lopusta ja myönnän, että loput onkin aina olleet mun heikkous... Miten voikin olla niin vaikea päättä ficci hyvin? Niin, että se jättää lukijalle just sellasen fiiliksen kun toivoisin? Ei onnistu meikäläiseltä. Aloittaminen on niin paljon helpompaa!

Kiitos, Adolfiina, kivasta (eikä mun mielestä yhtään sekavasta) kommentista!
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    2 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

ViestiKirjoittaja minnako » Su Elo 11, 2013 9:15 pm

Moro! En ole lukenut ficcejä - varsinkaan tästä fandomista - ikuisuuksiin, enkä myöskään siis kommentoinut, joten varoitan, että saatan olla aika ruosteessa! (Toinen syy tän kommentin epäloogisuuteen ja hajanaiseen rakenteeseen on se, että sä oot niin kamalan hyvä etten keksi miten voisin kehua tarpeeksi, mutta siitä lisää myöhemmin. :D)

Rakastin pilkutusta. Mulle pilkutus on pitkälti tauottamista (ja sen takia oon usein turhankin lepsu niiden kanssa... :D), ja tässä pilkut ja pilkuttomuus toimivat oikein loistavasti - itseasiassa uskonkin, ettei alun tunnelmasta olisi saanut kiinni niin hyvin, jos olisit pilkuttanut oikein. Alussa pidin myös tunnelmaerosta - alussa tunnelma oli intensiivinen ja pelottava ja seuraavaksi Tatsuro "löhöää sohvalla".

Pidin tän ficin realistisuudesta myös ihan järkyttävän paljon. Henkilöt olivat kamalan realistisia ja myös se ihmissuhde ja tunteet olivat sdfnskjdfnksdf. Mikään ei ollut mustavalkoista ja omalla, epäloogisella tavalla sekä Ryutaro ja Tatsuro olivat hyvin loogisia, tiedätkö, sillä tavalla kuin ihmiset yleensä ovat. Kumpikaan heistä ei ollut se paha tyyppi tai alistuva uhri. Oli hienoa nähdä, miten sait kirjoitettua niin paljon asioita rivien väliin. Voi kamala kun oot hyvä ;-; Haluan lukea lisää sulta. Okei, nyt jatkan kommenttia. :D

Ensin mua vähän pelotti se, että pov vaihtui kesken kaiken, mutta kun pääsin loppuun asti, tajusin, että se oli ehkä fiksuin keino toteuttaa loppu. Aluksi tuntui siltä, että ficci vaihtui toiseen - mikä tarkoittaa myös sitä, että oot osannut kirjoittaa pov:t kamalan hyvin! :D - mutta se oli vain hetkellistä eikä vaikuttanut loppuun mitenkään.

Lempikohtia tulossa.

Hän mumisee jotakin, kysyn että ai mitä, ja hän alkaa haparoida ilmaa avaamatta silmiään.


Hei, vastaan ja istahdan toiselle sohvalle, kävin taas lääkärissä.


Myöhään illalla menemme yhdessä hakemaan pyykit kolikkopesulasta, sillä Tatsuro ei halua jättää minua yksin. Se tuntuu hyvältä.


Ylläolevat lauseet mun mielestä kertoo niin paljon enemmänkin kuin mitä oot kirjoittanut ja se on kamalan hienoa ja voi että.

En kysy miksei hän ole kertonut aiemmin, vaan sanon sellaisia asioita kuin että hienoa maisemanvaihdos tekee varmasti hyvää toivottavasti teillä on aikaa nauttia kaupungeista ja kunpa minäkin pääsisin vähän matkustamaan. Tatsuro tarttuu vain viimeiseen lauseeseen ja kertoo ettei hän voi ottaa minua mukaansa vaikka en mitään sellaista yrittänytkään vihjata. Meillä on aika tiukka aikataulu tuskin ehtisin viettää aikaa kanssasi sen enempää kuin jos jäisit tänne, hän selittää nopeasti ja minulle tulee epämiellyttävä olo, että hän haluaa lomaa minusta. Yritän kuitenkin ajatella positiivisesti: on ihme, ettei hän ole jo jättänyt minua, vaikka olen päästä varpaisiin syöpäläisten saastuttama.


Tää kappale kertoo niin paljon koko tästä ficistä ja oli tän ficin paras kohta. Jos mun pitäis tiivistää tän ficin tunnelma ja ajatusmaailma johonkin, se ois varmasti jotain tuollaista. Ihan mielettömän hieno kohta!

Okei, tää ficci on ihan mielettömän hyvä. Oon niin iloinen siitä, että luin tän. :D Muita hienoja asioita oli esimerkiksi tän ficin erittäin onnistunut rakenne ja kappaleiden pituudet ja rytmitys! Ahmin tekstiä niin nopeasti, että hyvä et ees huomasin lukevani, ja niin ei käy monesti. :3

Kiitos tästä, jatkan sun ficcien lukemista ja kommentointia. :3 Pahoittelen vielä tän kommentin hajanaisuutta ja epäloogisuutta, mutta halusin sanoa jotain, koska tää on parasta mitä olen pitkään hetkeen lukenut!
提心吊胆和闷

    4 tykkää.
Avatar
minnako
Mao Zedong
 
Viestit: 2220
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:52 pm
Paikkakunta: BJ

Re: Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Ma Elo 12, 2013 7:14 pm

Oijoi mikä egoboost! Kiitos, minnako!

Mun ficcien kommentit saa olla ihan niin epäloogisia ja rakenteeltaan päin peppua ku ne nyt sattuu olemaan! Ihmiset näkee mun mielestä ihan liikaa vaivaa ja ottaa ihan liikaa paineita kommentin johdonmukaisuudesta ja what not. (Mikä imo nimenomaan on syy vähäiseen kommentointiin nykyään.) Ei se mikään äidinkielen koe ole. :D Kunhan saa ajatuksensa välitettyä niin mitä muuta tarttee?

Mutta siis joo, melkein pistit sanattomaksi kehuillas! :')

Oon samaa mieltä, että pilkkujen käytöllä on tässä iso merkitys fiiliksen kannalta. Miten niinkin pieni asia voi välittää asioita (tässä tapauksessa pientä... hulluutta?) niin tehokkaasti? Luulis muuten, että se kun saa kerrankin olla välittämättä pilkuista, olis jotenkin vapauttavaa. Ei muuten ole! Mä tungin niitä aluksi sinne yli puolet enemmän kuin nyt ja luulin sillon olevani kovinkin radikaali. Loppujen lopuksi aloin poistella niitä maanisesti ja muutenkin säätää niiden kanssa tarkemmin kuin olis ehkä tälläsessä ficissä tarvinnut.... :D

Mikään ei ollut mustavalkoista ja omalla, epäloogisella tavalla sekä Ryutaro ja Tatsuro olivat hyvin loogisia, tiedätkö, sillä tavalla kuin ihmiset yleensä ovat. Kumpikaan heistä ei ollut se paha tyyppi tai alistuva uhri.

Ihana kuulla, että oon onnistunut! En mitenkään suunnitellut, että nytpä kirjotan näistä hahmoista mahdollisimman realistisia, se tuli ihan itestään. Oon viimeaikoina kirjottaessani yrittäny hirveesti keskittyä hahmojen väliseen dynamiikkaan ja miettiä oikeesti, mikä olis realistisin tapa niille reagoida mihinkin, mutta se on tosi vaikeeta. Ehkä sitä pitäis vaan lakata ajattelemasta, niin onnistuis paremmin.

Kiitos ihan mielettömästi ihanasta kommentista! Tää ei oo yhtään mulle tyypillinen ficci, mutta toivottavasti muutkin tyylit ja fandomit ja genret, joista oon kirjottanut / tuun kirjottamaan, miellyttää!

tää on parasta mitä olen pitkään hetkeen lukenut!

Hihiii punastuisin nyt jos harrastaisin sellasta. <3
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    2 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

ViestiKirjoittaja gnrbu » La Elo 31, 2013 1:17 pm

Hyvin erilainen kuin huumorificcisi, mutta pidin tästäkin kovasti. Rikki raavittu iho, siivoaminen, ötököiden etsiminen ja tuhoaminen asunnosta ja käsien peittäminen toistuivat läpi ficin todistaen, että kyse ei ollut satunnaisesta mielenhäiriöstä vaan pitkäaikaisemmasta ongelmasta.

Ryuutaron POVissa pidin erityisesti siitä, ettei hän ollut täysin pakokauhun vallassa vaan yritti rationalisoida tilannetta: Missä on pesä? Olivatko ötökät lähtöisin kissasta? Ryuutarou ei ollut täysin toimintakyvytön hullu, vaan hänellä oli vain yksi ongelma, joka nousi esiin suunnilleen ennustettavin väliajoin, ja muissa tilanteissa hän toimi normaalisti. Se sai tilanteen tuntumaan realistisemmalta, joskin myös hankalammalta, koska häntä ei voinut luokitella yksiselitteisesti hulluksi ja toimittaa pakkohoitoon heti ensimmäisten oireiden ilmestyessä.

Mielenkiintoista oli se, ettei sairaalaan meno aiheuttanut hänessä ainakaan näkyvää tunnetta hylätyksi tulemisesta, vaan hän oli samaa mieltä siitä, että hän tarvitsi hoitoa. Omasta mielestään tietysti fyysistä hoitoa, vaikka Tatsurou ja lääkärit olivatkin jo ymmärtäneet ongelman psyykkiseksi. Tässä vaiheessa todellinen mindfuck olisi tietysti, jos ötökät olisivat sittenkin todellisia ja Tatsurou olisi saanut ihan oikean tartunnan. ^_~

En oikein tiedä, mitä ajatella loppuratkaisusta. Tatsurou ei mielestäni ansainnut Ryuutaroun sairautta, koska hän yritti auttaa, vaikka se vaikeaa olikin. Hänen suhtautumisensa ei missään vaiheessa tuntunut alentuvalta.

Ihan mahtava ficci, olisi pitänyt lukea jo aikaisemmin!

    2 tykkää.
Avatar
gnrbu
Vuoden Kaoru
 
Viestit: 2497
Liittynyt: Ti Maalis 24, 2009 12:05 am

Re: Ihon alla (Ryutaro/Tatsuro, oneshot)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Ma Syys 23, 2013 6:31 pm

Mun mielestä kammottavin tilanne jonkinlaisessa hulluudessa on nimenomaan se, että tää "hullu" saa sen kuulostamaan edes jotenkuten järkevältä ja kohtelee harhojaan suhteellisen rationaalisesti. Täyteen sekopäähän on niin paljon helpompi suhtautua kuin tällaiseen, jolle ei tule edes mieleen sellainen vaihtoehto, ettei joku uskoisi häntä.

Tässä vaiheessa todellinen mindfuck olisi tietysti, jos ötökät olisivat sittenkin todellisia ja Tatsurou olisi saanut ihan oikean tartunnan. ^_~

Hmmm, tää kommentti herätti ideoita! Hassua kyllä, ei sinänsä ötököihin tai millään lailla muutenkaan tähän ficciin liittyviä, mutta kuitenkin. :D Kiitos!

Munkaan mielestä Tatsuro ei "ansainnut" tuota loppua. Mutta ehkä omasta mielestään ansaitsi? Tai ehkä tässä ei ole kyse oikeudenmukaisuudesta ollenkaan, vaan ihan vaan shokkiarvosta? Tai sitten välttämättömästä pahasta, mikä seuraa kun seurustelee mahdollisesti mielisairaan kanssa, eikä varsinaisesti tee asialle mitään? Tai ehkä se, että Tatti ja Ruttis jakaa nyt saman "sairauden", vain lähentää pariskuntaa entisestään? 8---)

Kiitos taas kommentista, gnrbu, kiva että tykkäsit!
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    1 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo


Paluu K-7 - K-13

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa