Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 11/50)

K-7 on S:ää hieman vahvempaa materiaalia. Alastomuutta, huumausaineita, väkivaltaa tai huonoa kielenkäyttöä voi esiintyä lievässä muodossa, mutta ei tarkasti kuvailtuna. Seksiä tai seksuaaliseksi koettua käytöstä saatetaan käsitellä maininnan tasolla. K-11 ja K-13 voivat jo sisältää edellä mainittuja sisältöjä hieman enemmän.

Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 11/50)

ViestiKirjoittaja akumu » To Kesä 23, 2011 2:19 pm

Title: Kosketukset ( jotka saa sut elämään )
Author: akumu
Beta: En koe tarvitsevani
Rating: K-13
Pairing: Hakuei/Ruki
Fandoms: PENICILLIN, the GazettE
Genre: general, crossover, AU
Disclaimer: Omistan vain tekstit, henkilöt kuuluvat itselleen. En rahasta tällä enkä tahdo loukata ketään. Kaikki tänne topiciin ilmestyvät ficit kuuluvat minnakon haasteeseen JFanFic50. Topicin nimen otin Jipun kappaleesta Kaksi kauneinta.
Summary: He haluavat näyttää, miten kuuluu elää.

A/N: Tää on eka osa minnakon heittämälle J-FanFic50-haasteelle. Ite rakastan tätä paritusta niin päätin ottaa haasteen vastaan ! Tää on crossover, mut oon kirjoittanut tästä parituksesta enemmänkin niin siksi oon ihan koukussa. Mulle tuli kamala inspis kirjoittaa tätä niin kirjotin tän viime yönä valmiiksi. Mua inspiroi nää biisit viime yönä:

Rammstein - Spieluhr
Hoobastank - The Reason
the GazettE - Toguro

Here we go ~

48. Kosketukset

Tokio on sinä iltana niin kaunis. Valot valaisevat ihmisten teitä eri paikkoihin, ja värikkäät ja huomiota kiinnittävät, naurettavat kyltit houkuttelevat ihmiset mukaan hauskanpitoon. Kaduilla kulkee kaikennäköisiä ihmisiä: nuoria naisia miesystävineen ja ystävättärineen, liikemiehet viihdykkeineen ja tytöt ystävineen. Musiikki soi, se soi, soi, soi ja ihmiset nauravat. Nauravat, koska ottavat ilon irti kaikesta yön pikkutunneilla. He haluavat näyttää, miten kuuluu elää.

Ja jossain kauempana mä huudan, pyydän ihmisiä olemaan hiljaa. Mä haluan nukkua, koska mä yksinkertaisesti tarvitsen sitä. Mä tarvitsen lepoa, joka veisi tämän kurkkua kuristavan tunteen, mustasukkaisuuden, pois. Mutta se ei vain lähde – koska mä en saa nukuttua.

Jos Tokio ei häiritse mua niin sä teet sitä, koko ajan. Pyrit koko ajan mun lähelle, vaikka mä en halua sitä. Mä en halua sua, vaikka mä oikeasti haluankin. Haluan tuntea sun vartalosi mun omaani vasten, tahdon tietää, että sä olet valmis olemaan mun. Tahdon tuntea, miten sun pienet sormet tanssivat mun tatuoidulla vartalollani. Silloin, kun sormet painautuvat mun käsivarsiani vasten, mä kuulen sun nauravan tupakan madaltamalla äänelläsi. Sä et jätä mua rauhaan, vaikka olisitkin poissa.

Vaikka mä kaipaan sua joka helvetin sekunti, sä vaan aina tuut heti liian lähelle, kosketat mua sun mustelmaisilla, pienillä käsilläsi, ja se saa mut haluamaan sua aina vaan uudelleen ja uudelleen. Kaadan sut sängylle, suutelen sun rohtuneita huulia ja mustelmaista kehoa; reisiä, vatsaa, käsiä ja kaulaa. Ja sitten sä rakastat mua enemmän. Rakastat mua aina öisin, mutta päivisin et. Silloin sä et kuulu enää mulle, sä olet niin kokaiinipöllyssä.

Siksi sä et rakasta mua päivisin.


Mutta silloin, kun sä sanot sen, mä tiedän, että sä rakastat mua ja tulet aina olemaan mun oma, pieni Takanori.


Silloin, kun sä kehräät mun korvaani vasten, painat tupakan palaneen pään sun käsivarrelle ja kuiskaat sen mun korvaani naurahtaen, mä annan periksi.

Ja tajuan, ettei Tokio nuku tänäkään yönä.


”Pane mut mustelmille.”
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä Pe Maalis 31, 2017 2:02 pm, muokattu yhteensä 10 kertaa
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    4 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: So, I guess this is Goodbye (J-FanFic50, Hakuei/Ruki, 1/

ViestiKirjoittaja akumu » Pe Heinä 15, 2011 5:55 pm

Title: Kylmyys ( siellä, missä minäkin )
Author: akumu
Beta: en koe tarvitsevani näin lyhyeen tekstiin
Fandoms: the GazettE, PENICILLIN
Pairing: Hakuei/Ruki
Rating: K-7
Genre: general, angst, crossover, rape, AU
Disclaimer: Omistan vain ficin idean sekä tekstin. En halua rahastaa tällä tai loukata ketään. Miehet omistavat itse itsensä, ja tämä ficci kuuluu minnakon heittämään J-fanfic50-haasteeseen, aiheena Kylmyys.
Warnings: jos rivien välistä osaa lukea niin maininnan tasolla raiskaus, jokseenkin rumaa kieltä
Summary: Kylmyys takertui kurkkuun.

A/N: Kfdohjf. Mä en tiedä, mitä mun pitäisi sanoa tästä oneshotista. Kirjoitin tätä viime yönä kuunnellessani Infernalin Ten Miles-nimistä biisiä enkä kyllä yhtään ihmettele, miksi tuli tällaista tekstiä. Mun piti ensin kirjoittaa jotain todella söpöä ja romanttista, mutta hahah, siitä ei tullut oikein mitään :-D Musta tuntuu, ettei tän idea välttämättä avaudu kaikille, mutta hei, ei tässä kaikki avaudu kunnolla edes mulle itsellenikään, joten... Mutta toivon, että te tykkäätte tästä ! Haluaisin saada kommenttia näistä kahdesta ilmestyneestä oneshotista.

Pidemmittä puheitta, olkaa hyvät !


9. Kylmyys

Lumi hyökkäsi hiljaa, ääntäkään päästämättä, nuoren, vaaleatukkaisen miehen apeille ja kalpeille kasvoille. Ne olivat hautautuneet hiusten ja tummanliilan, lämpimän kaulahuivin suojiin kylmyydeltä sekä niiltä katseilta, joita ihmiset häneen loivat. Ne katseet, jotka olivat liian uteliaita ja yrittivät aivan kuin porautua nuoren miehen kehoon sisään, jokaisen haavoittuneen solun syvimpiin osiin löytääkseen jotain mainitsemisen arvoista. Ne katseet, jotka tuntuivat kuin kipeiltä lyönneiltä vaalealla iholla.

Ne kaikki uteliaat silmäparit vain tuijottivat, eivätkä jättäneet miestä rauhaan. Vaaleatukkaisesta tuntui inhottavalta; aivan kuin ne kaikki silmäparit olisivat nähneet hänen lävitseen, kaikki ne iholla komeilevat virheet, jotka varjostivat miehen joka ikistä päivää.
Yksinäinen lumihiutale sotkeutui mustiin ripsiin miehen nostaessa aavistuksen verran päätään. Matka taittui askel askeleelta, hengenveto hengenvedolta ihmisten puheensorinan tunkeutuessa nuoren miehen ajatuksiin voimakkaampana kuin koskaan aikaisemmin.

Iho tuntui kipristelevän kylmästä. Huulten väri oli alkanut muuttua sinertäväksi, kylmyyttä huokuvaan väriin. Vaaleatukkainen oli vilukissa, sen hän tiesi itsekin.
Pakkanen oli pureva, tuntui siltä kuin suihkun jäljiltä puhtaat, mustan hupun suojissa olevat hiukset olisivat kosteutensa vuoksi jäätyneet.

Ilottoman paskamainen ääni kaikui vaaleatukkaisen mielessä. Se käski mennä, käski jatkaa matkaa sinne, minne mies oikeasti halusi mennä.
Kauas pois ihmisvilinästä, kylmyydestä ja siitä kaikesta, jota hän yksinkertaisesti ei voinut sietää.


Kylmyys ujuttautui mustan talvitakin suojiin kaikkien vaatteiden lävitse, suoraan iholle. Tuuli ujelsi inhottavasti korvanjuuressa viestien, että vielä tulisi olemaan kylmempää kuin nyt.

Kertoi sen, että vielä tulisi sattumaan.
Ihan helvetisti.
Niin paljon.


Pysähtyessään liikennevaloissa vaaleatukkainen tunsi jonkun lämpimän kehon kylmettynyttä vartaloaan vasten. Sydän melkein liikahti paikoiltaan, ja käsien kiertyessä hoikan vartalon ympärille, puhdas hätä paistoi nuoren miehen kasvoilla. Hän kääntyi ympäri paljastaen koko maailmalle kasvonsa.
Paljasti kasvonsa silmiensä edessä seisovalle miehelle.
Miehelle, jota hän rakasti.

Kuului henkäys, ote tuntui tiukkana ranteella.
”Ruru...”

Puhuteltu puri haljennutta alahuultaan silmien tarkkaillessa pidemmän miehen, Hakuein, huolesta vääristyneitä kasvoja. Toinen veti vaalean lähelleen, niin kuin monia kertoja aiemmin, välittämättä muista ihmisistä, joiden uteliaat silmät tuntuivat tällä kertaa polttavan koko kehon, joka ikisen ruumiinosan.

”Mitä vittua sulle on käyny...”

Hymy kalpeilla ja ruhjeisilla kasvoilla oli keinotekoinen.
Katse oli uupunut, väsynyt, eloton, täysin tyhjä.

”Sä tiiät, joten miksi vitussa sä kysyt?” Ääni oli hiljainen, siitä pystyi havaitsemaan miehen satuttaneen itsensä, niin henkisesti kuin fyysisestikin.
”Vittu, mä olen huolissani susta! Mä teen tosta lopun. Tuu kotiin, joohan?”

Valot vaihtuivat, ihmiset kävelit kahden miehen ohitse, kohti omaa päämääräänsä.

Kylmyys takertui kurkkuun. Kylmä tuuli paljasti kunnolla nuoren miehen hiusten suojassa olevat kasvot. Kylmyys paljasti Hakueille koko totuuden viime yöstä, jolloin vaaleampi ei ollut ollut kotona.
”Ei, Haku, mä en tuu kotiin. Mä en voi.”
”Voi saatana, ketä mä sitten yrittäisin suojella ja rakastaa?”
”Siinäpä se, älä ainakaan mua, sä ansaitset parempaa.”

Katse oli käskevä, haavoittunut.


Oli silmät raavittu ja kaula suttua.
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    3 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: So, I guess this is Goodbye (J-FanFic50, Hakuei/Ruki, 2/

ViestiKirjoittaja akumu » Ma Elo 08, 2011 9:14 pm

Title: Salarakkaat ( joita sinä tarvitset )
Author: akumu
Beta: en koe tarvitsevani
Fandoms: the GazettE, PENICILLIN
Pairings: Hakuei/Ruki, Hakuei/OC, Ruki/?
Rating: K-13
Genre: general, crossover, angst, AU, draama
Disclaimer: En omista muuta kuin tekstin ja idean. Miehet kuuluvat edelleen itselleen, enkä halua rahastaa tai loukata tällä ketään.
Warnings: maininnan tasolla seksi, rumaa kieltä
Summary: Ja silloin minä sorruin.


33. Salarakkaat

Rukin PoV


Mustista nappikuulokkeistani soi hiljaisella äänenvoimakkuudella musiikkia, johon en pystynyt keskittymään. Aina uudelleen ja uudelleen huomioni kiinnittyi makuuhuoneen suljettuun, tummanpuiseen oveen, joka ei ollut avautunut tuon illan aikana kuin vain muutaman kerran. Sinun tullessasi sieltä pois ja mennessäsi pian takaisin. Kävit vain hakemassa minun tuhkakuppini sinun vieraallesi.

Vihasin sitä, kun poltitte makuuhuoneessa.


Suljetun oven lävitse kuului sinun likaista nauruasi ja typerän vieraasi liioiteltua inahtelua ja huokailua. Sinä yritit kaikilla voimillasi saada vieraasi huutamaan nimeäsi, niin kuin olit joskus tehnyt minullekin. Olit saanut minut sortumaan siihen, vaikken olisi halunnut.

Yhtäkkiä kuului raukea huudahdus.

Kuulin kaiken sen epäreilun ja todellisen paskan jopa kuulokkeitteni läpi. Silloin olisin halunnut juosta pois, kauas pois tuosta kamalasta asunnosta, mutta aina sinä kiristit minut jäämään paikoilleni, kuuntelemaan sitä, miten sinä yritit ajaa itsesi kohti huippua - jonkun tuntemattoman vieraan kanssa.

Jota et edes rakastanut. Sinä vain janosit saada kokeilla seksiä jonkun toisen kuin minun kanssani.


Soitin aina eräälle ihmiselle, kun en pystynyt sietämään todellisuutta, johon me ikävä kyllä kuuluimme. Sillä välin, kun minä kerroin huoleni kuuntelijalleni, sinä viekottelit aina vain uusia kusipäitä meille, meidän yhteiseen asuntoomme. Koko asunto oli menettänyt ominaistuoksunsa, se ei enää tuoksunut tai tuntunut kodilta. Ei sen jälkeen, mitä olit mennyt tekemään.

Sinä nait heitä meidän lakanoissamme. Se oli sairasta.
Etkä edes koskaan siivonnut.

Minä siivosin kaiken sotkun aina kuuntelijani kanssa. Hän ymmärsi minua niin hyvin, paremmin kuin kukaan muu ikinä. Hän käski minun purkaa sydäntäni hänelle, en saisi jättää mitään mieltä painavaa asiaa kertomatta. Sydän ei pitäisi siitä, niin hän aina sanoi.
Minun repiessäni pussilakanat vapaiksi peittojen, tyynyjen ja patjan ympäriltä, kuuntelijani katsoi minua ymmärtäväisenä ja vain oli, kuunteli, auttoi.

Eikä hän ikinä lähtenyt pois.

Hänen huulillaan komeili aina niin ymmärtäväinen hymy, aivan kuin hän olisi tuntenut minut ikuisuuden ja tiennyt joka ikisen virheen, jonka olin elämäni aikana tehnyt rakastuttuani sinuun.
Hän halasi minua aina takaapäin, kuiski korvaani helliä ja kannustavia sanoja, hän lupasi olla vierelläni kuuntelemassa ja auttamassa silloin, kun minä sitä eniten tarvitsisin.

Aina silloin, kun sinä nait niitä typeriä miehiäsi.

Reitan ollessa minun tukenani, kuulin kuinka sinä huusit euforian vallassa seuralaisiesi nimiä. Milloin joku oli Hiroki, milloin Keiichiro. En ikinä ymmärtänyt, miten saatoit tehdä sen minulle. Luulin sinun rakastavan minua edes sen verran, ettet altistuisi houkutuksille ja kajoaisi muihin ihmisiin. Silloin, kun suhteestamme tuli virallista, tajusin olevani onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin, pystyin jopa hymyilemään ja nauramaan ilman mitään väkinäistä elettä.

Se usko kuitenkin tappoi kaiken.


Aluksi en edes tajunnut, miten yksinäiseksi tunsin itseni.
Mutta silloin, kun sinä toit niitä ylimielisen näköisiä miehiäsi asuntoomme ja nauroit minun haavoittuvaiselle katseelleni, sitä rikkinäisempi minä tajusin olevani. Joka ikinen onnellinen pala minun elämästäni tuntui hajoavan ilmaan, kun sanoit, että minä en riitä sinulle. Rakastit minua, muttet niin paljon kuin itseäsi ja ylpeyttäsi. Se sattui, ihan helvetisti.

En kertaakaan itkenyt, en vain pystynyt. Tukahdutin tunteeni tupakan polttoon, ällöromanttisiin kirjoihin ja musiikkiin enkä halunnut ajatella sinua kaiken aikaa.
Sitä, miten valmistelit vieraasi, sait heidät sortumaan sinuun ja vuodattamaan hikeä lakanoihin, joissa minä olin aiemmin nukkunut. Vihasin tapaasi kertoa minulle, että sinulla oli miehiä joka ikiselle sormelle.


Ja silloin minä sorruin.


Sorruin kuuntelijani suomiin kosketuksiin, suudelmiin ja rakastavaisiin sanoihin. Hänen hellät kosketuksensa selkänikamillani, lanteillani ja reisilläni – joka puolella minua – tuntuivat turvallisilta, aidoilta. Kuiskaus korvanjuuressani ( ”Anna minun taistella puolestasi” ) vihdoin avasi silmäni.

Ymmärsin, että hänen salainen rakkautensa minua kohtaan tuntui sata kertaa paremmalta kuin sinun tapasi kertoa meidän aikamme olevan ohitse.
Reitan koskettaessa minua aina vain hellemmin ja rakastavammin,


en enää edes ollut pahoillani sydämeni menettämisestä miehelle, joka oikeasti välitti minusta.
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    4 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: So, I guess this is Goodbye (J-FanFic50, Hakuei/Ruki, 3/

ViestiKirjoittaja Avalyn » Pe Kesä 29, 2012 2:13 pm

Monen erillisen tekstin käsitteleminen samassa kommentissa on minusta aina hankalampaa kuin yhden, mutta olen valmis ottamaan haasteen vastaan~

Kosketukset:

Luulin kolmannen kappaleen puoliväliin asti, että PoV oli Rukin, joten hämmennyin hetkeksi ihan täysin, kun tuli kohta "sun pienet sormet tanssivat mun tatuoidulla vartalolla". Sitten tajusin, että minäkertoja olikin Hakuei, ja jouduin lennossa vaihtamaan näkökulmaa. Tällaisen välttämiseksi olisi ollut hyvä, jos alkutiedoissa tai tekstin alussa olisi mainittu, kumman PoV tekstissä on. Voi hyvin olla, että minun olisi pitänyt pienistä vihjeistä jo aiemmin tajuta, että kertojana toimi Hakuei eikä Ruki, mutta koska aiemmin sinulta lukemassani Monena yönä ennenkin -ficissä kertojana oli juuri Ruki, oletin jotenkin automaattisesti, että niin olisi ollut tälläkin kertaa. :|

Pientä PoV-hämmennystä lukuun ottamatta kuitenkin pidin tästä ficistä. Elollistava Tokion kuvailu toimi erinomaisesti ja varmisti sen, että ficci ei jäänyt pelkästään neljän seinän sisälle, jos niin nyt voi sanoa. Liian monissa parisuhdetta käsittelevissä ficeissä unohdetaan, että maailmassa on muutakin kuin tuo parisuhde, jolloin ficci jää tavallaan vähän itseensä käpertyneeksi. (Toivottavasti ymmärrät, mitä yritän sanoa, vaikka ilmaisen itseäni tällä hetkellä harvinaisen epäselvästi.) Oli hyvä ratkaisu kuvata ensin yleisemmällä tasolla Tokion elämänmenoa ja siirtyä vasta sitten Hakuein pään sisään. Pisteet myös siitä, että Tokio ei jäänyt vain tuonne ihan alkuun, vaan se oli läsnä myös kolmannen kappaleen alussa ja lopussa. Lopun "Ja tajuan, ettei Tokio nuku tänäkään yönä" rinnastuu sitä paitsi hienosti Hakuein ja Rukin tilanteeseen, hekään kun eivät tuona yönä taida paljoa nukkua.

Hakuein ristiriitainen suhtautuminen Rukiin oli aidontuntuista ja kaikessa kivuliaisuudessaan koskettavaa luettavaa. On kiehtovaa, miten voi yhtä aikaa haluta jonkun lähelleen ja olla haluamatta. "Mä en halua sua, vaikka mä oikeasti haluankin", kuten Hakuei asian ilmaisee. Itse tulkitsin sen niin, että Hakuei ei voi olla haluamatta Rukia, vaikka tämän huumeidenkäyttö herättääkin hänessä halun työntää Ruki pois luotaan, koska kokaiinipöllyssä olevan Rukin näkeminen on liian tuskallista. Kyse lienee myös siitä, että on inhottavaa, että omistaa jonkun ihmisen vain puolet ajasta ja toisen puoliskon tämä kuuluu jollekin tai jollekulle muulle, tässä tapauksessa kokaiinille. Ja silti edes se puolikas ajasta tuntuu tyhjää paremmalta, vaikka se ei ole eikä koskaan tule olemaankaan riittävästi... Osaat vangita Hakuein ristiriitaiset tuntemukset erinomaisesti.

Ihan puhtaasti tekstin tasolta voisin ottaa esiin sen, että minua hieman häiritsi, kun käytit possessiivisuffiksia puhekielisen pronominin yhteydessä. Esimerkiksi "mun tatuoidulla vartalollani" kuulostaisi minusta luontevammalta muodossa "mun tatuoidulla vartalolla", ja "sun mustelmaisilla, pienillä käsilläsi" muodossa "sun mustelmaisilla, pienillä käsillä". Tämä ihan vain siksi, että puhekielessä ilmipantu omistuspronomini normaalisti ikään kuin korvaa kirjakielisen omistusliitteen. Jos käyttää molempia yhtä aikaa, tulee omistaminen tavallaan ilmaistua kahdesti. Siksi itse kirjoittaisin joko "tatuoidulla vartalollani" tai "mun tatuoidulla vartalolla".

Yleisesti kuitenkin pidin puhekielen käytöstä tässä ficissä, sillä se sopi hyvin problemaattisen tilanteen ja voimakkaiden, ristiriitaisten tunteiden kuvaamiseen. Hakuei myös vaikuttaa tatuointeineen päivineen hahmolta, jonka kieli ei ole niin kamalan huoliteltua. Puhekielen käyttö sai lisäksi sekä Rukin että Hakuein vaikuttamaan nuorilta ja eksyneiltä, mikä sekin sopi tähän ficciin, kun kerran AU:n parissa liikutaan. Puhekieli loi siis osaltaan tunnetta siitä, että nyt eivät ole kyseessä ammattimuusikot Ruki ja Hakuei vaan nuoret, elämänsä suuntaa etsivät AU!Ruki ja AU!Hakuei.

Lopuksi tahdon vielä mainita, että käytit kursivointia onnistuneesti tehokeinona. ^^

Kylmyys:

Ihan ensimmäiseksi täytyy valitettavasti sanoa, etten päässyt tähän ficciin yhtä hyvin sisälle kuin Kosketuksiin. Kaikkitietävän kertojan käyttäminen oli jotenkin kovin etäännyttävä tapa kertoa Rukin masentuneesta vaelluksesta pakkasessa ja Hakuein kohtaamisesta sattumalta liikennevaloissa. Kuvailit kyllä Rukin tunteita, mutta ne jäivät silti kliinisten faktojen tasolle sen sijaan, että olisivat herättäneet myötätuntoni. Tuntui, että pikemmin luin selostusta jonkun henkilön olotilasta kuin elin mukana tuota olotilaa. Paikoitellen Rukin kurjuuden kuvaus meni myös mielestäni vähän liian kliseiseksi, kuten ensimmäisessä kappaleessa, joka toi ikävästi mieleeni itsemurhaan päättyvät superangstiset reituki-ficit. Sanoisinkin, että vähemmän olisi ollut enemmän, sillä kovin paljon angstisia elementtejä sisältävä teksti turruttaa ainakin minut nopeasti.

Lukunautintoani vähensi myös tekotaiteellinen vaikutelma, joka ficistä paikoitellen tuli. Toistoa, dramaattisia ilmauksia, lyhyitä, verbittömiä virkkeitä ja muita taidetekstin rakennusaineksia oli minun makuuni vähän liikaa, niin että ne söivät tehoa toisiltaan ja saivat tekstin vaikuttamaan ylityöstetyltä. Kursivointikaan ei tuntuvat yhtä luontevalta kuin Kosketukset-ficissä. Ficin parasta antia olivatkin mielestäni repliikit, jotka olivat muuhun ficciin verrattuna mukavan koruttomia ja aidonoloisia. Kiroilu toi myös sopivasti särmää muuten kovin kirjalliseen ja taiteelliseen tekstiin.

Ficci tuntui lähtevän kunnolla liikkeelle vasta siinä vaiheessa, kun Ruki kohtasi Hakuein. Vaikka olisin halunnut tietää tarkemmin, mitä Rukille oli käynyt ja miksi, Hakuein astuessa mukaan tarinaan mielessäni pyörineet kysymykset unohtuivat tyystin, sen verran kiehtova ja jännitteinen Hakuein ja Rukin välinen kohtaaminen oli. Välitit jälleen hyvin Hakuein ja Rukin välisen monimutkaisen kemian lukijalle. Hakuein ja Rukin liikennevalokeskustelun lopputulos oli myös varsin yllättävä, sillä odotin Hakuein vievän Rukin mukanaan hoivattavaksi, mutta sen sijaan Ruki torjui itseensä kohdistuvan huolenpidon päättäväisesti. Kun ajattelee Kosketukset-ficissä esiin tuotuja asioita, oli jotenkin hienoa, että Ruki tajusi itsekin olevansa ihan liian ongelmainen ansaitakseen Hakuein rakkauden. Vaikka eihän se silti tietenkään estä Hakueita rakastamasta häntä, koska rakkaudessa ei ole pelkästä ansaitsemisesta kyse.

Hakuein ja Rukin kemian sekä loppuratkaisun lisäksi tykkäsin kursivoidusta päätösvirkkeestä, joka oli raadollisella tavalla runollinen. ^^

Salarakkaat:

Luettuani ensin kaksi ficciä, joissa Hakuei oli hyvä poikaystävä, minulla oli vaikeuksia siirtyä ajattelemaan Hakueita yhtäkkiä huonona poikaystävänä. Jäinkin vähän kaipaamaan Hakuein tekemisille jotain muutakin selitystä kuin sen, että hän halusi kokeilla seksiä muidenkin miesten kuin rakkaansa kanssa (= oli kusipää). Toisaalta näitä haasteficcejä ei kai ole tarkoitus lukea toisiinsa liittyvänä jatkokertomuksena vaan yksittäisinä tarinoina, joten vika lienee minussa, kun menin lukemaan kaikki kolme ficciä ihan peräkkäin. Luultavasti tämä ficci olisi toiminut paremmin, jos olisin lukenut tämän erillään kahdesta ensimmäisestä ficistä, jolloin niissä esitelty hyvä Hakuei ei olisi pyörinyt päässäni ja joutunut konfliktiin tämän ficin huonon Hakuein kanssa.

Ficin paras kohta on mielestäni yhteenvetoonkin päätynyt virke: "Ja silloin minä sorruin." Siinä ficci vaihtaa yllättäen suuntaa ja lähtee kasvamaan tavanomaisesta angstificistä omaperäisempään suuntaan. Vaikka olisin vähän kaivannut Reitallekin huonoja puolia, se, että Ruki päätyy ennen pitkää vastaamaan pettämiseen pettämisellä (vaikka tekeekin sen rakkaudesta), oli minusta hieno ratkaisu. Se sai minut tuntemaan, että Ruki selvisi loppujen lopuksi tilanteesta voittajana. Siinä missä Hakuei nai miestä toisensa perään pelkästä himosta, Ruki löysi itselleen uuden, entistä paremman rakastetun. Mahtoi Hakueita ärsyttää.

Mietin, että tämä ficci olisi saattanut olla vieläkin parempi, jos tarinaa ei olisi kerrottu ikään kuin menneisyydessä tapahtuneena asiana. Preesens ja kohtauksittainen eteneminen olisivat hyvinkin voineet tuoda ficin lähemmäksi lukijaa ja saada Rukin tunteet välittymään entistä tehokkaammin. On selvää, että Ruki tunsi monia vahvoja tunteita, kun Hakuei petti häntä, mutta nykyisessä muodossaan ficci ei tunnu välittävän Rukin vihaa, pettymystä ja surua niiden täydessä voimassa, mikä on vähän harmi. Olisin nimittäin halunnut päästä kunnolla uppoamaan Rukin myrskyisiin tunteisiin. Nyt totesin Hakuein olevan kusipää mutta en silti tuntenut polttavaa halua mennä lyömään häntä, vaikka juuri tuon tunteen pettämistä käsittelevät ficit parhaimmillaan (vai pahimmillaan?) herättävät.

Yhteenvetona sanoisin, että suosikikseni jäi näistä kolme Kosketukset sekä kielen että tunnelatauksen vuoksi. Kaksi muutakin olivat silti kiinnostavaa luettavaa. Kiitos siis kaikista kolmesta ficistä! ^^
Jossain ollessaan on jostain poissa.

    1 tykkää.
Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: So, I guess this is Goodbye (J-FanFic50, Hakuei/Ruki, 3/

ViestiKirjoittaja akumu » La Syys 01, 2012 1:24 pm

Avalyn:

Hienoa, että otit haasteen vastaan! Aloin olla jo vähän epätoivoinen, että nämä mun kirjoittamat oneshotini ovat niin huonoja, etteivät ansaitse ainuttakaan kommenttia :( Ihanaa kuitenkin, että sä uskalsit lukea nämä ihan peräkanaa ja jättää vielä noinkin ihanan ja mukavan kommentin! Joten kiitos siitä ihan mielettömän paljon :') Mulle tuli heti paljon parempi fiilis ja taisin jopa saada inspiraationi takaisin. Toivottavasti saisin julkaistua esimerkiksi tässä kuussa ylppäreitten jälkeen tähän muutaman oneshotin lisää. Niin ja anteeksi siitä, että kommenttiin vastaamisessa on mennyt se... kaksi kuukautta ? En vain ole ollut niin Lafi-tuulella, että olisin vaivautunut tutkimaan foorumia ja kommentteja tarkemmin.

Mun piti laittaa Kosketukset-ficin alkutietoihin, että kumman pov on kyseessä, mutta ajattelin, että se ei välttämättä haittaa niin paljon, jos jätän sen laittamatta. En ole muutenkaan hirveästi laittanut omiin ficceihini kenen pov on kyseessä, koska yritän luoda henkilöstä, jonka näkökulmasta ficci on kirjoitettu ns. tunnistettavan. Mukava kuitenkin kuulla, että tykkäsit tästä mun oneshotistani :') Täytyy sanoa, että itsekin pidän tästä Kosketukset-ficistä paljon, koska lähdin kirjoittamaan tätä melko spontaanisti ja imo siitä tuli ihan kiva! Harvemmin olen omiin ficceihini näin tyytyväinen, mutta ehkä on ihan hyvä, että uskaltaa arvostaa omia tuotoksiaan. Ja ymmärsin kyllä, mitä tarkoitit!

Hakuein ristiriitainen suhtautuminen Rukiin oli aidontuntuista ja kaikessa kivuliaisuudessaan koskettavaa luettavaa. On kiehtovaa, miten voi yhtä aikaa haluta jonkun lähelleen ja olla haluamatta. "Mä en halua sua, vaikka mä oikeasti haluankin", kuten Hakuei asian ilmaisee.

Aluksi ajattelin, että tämä ficci menisi hieman yli kuvailujen ja Hakuein ristiriitaisten tunteitten takia, mutta hyvä, että sä ainakin tykkäsit siitä! Sun analysointia oli kyllä mielenkiintoista lukea ja oon todella iloinen, että tämä näinkin lyhyt oneshot sai sut ajattelemaan kaikenlaisia mahdollisuuksia ja analysoimaan tekstiä ylipäätään.

Osaat vangita Hakuein ristiriitaiset tuntemukset erinomaisesti.

Kiitos paljon! ^^

Kiitos myös tuosta rakentavasta osuudesta! Täytyykin lukea tuo oneshot vielä kerran kunnolla läpi ja muokata mainitsemiasi kohtia, koska aloin itsekin ajatella, että mitäs ihmettä mun päässäni on liikkunut, kun olen kirjoittanut tuolla tavalla XD Anyhow, mukavaa että tykkäsit tästä ja että myös puhekieli miellytti sua ^^ Silloin, kun kirjoitin tätä ensimmäistä oneshotia kyseiseen haasteeseen niin en varmaankaan ollut erityisen kiinnostunut kirjoittamaan kirjakieltä... Saattaa johtua ropetuksista, koska ah puhekieli = pureness.


Ajattelin jotenkin heti, että tuo Kylmyys ei saisi niin paljon kannatusta kuin esimerkiksi Kosketukset XD Eikä siinä mitään, tämä toinenkin oli lähinnä vain spontaani ( tho paljon spontaanimpi kuin Kosketukset ) tuotos enkä ota yhtään nokkiini siitä, ettet niin paljon pitänyt tästä. Eihän kaikista voi tykätä, mutta oli kuitenkin kivaa lukea sun kommenttiasi, koska ilmaisit mielipiteesi asiallisesti ja rakentavasti!

Paikoitellen Rukin kurjuuden kuvaus meni myös mielestäni vähän liian kliseiseksi, kuten ensimmäisessä kappaleessa, joka toi ikävästi mieleeni itsemurhaan päättyvät superangstiset reituki-ficit.

Saanko puolustautua sillä, että olen kliseiden ystävä ja ne tulevat lähinnä luonnostaan ? Ai en vai, no ei sitten XD Mä inhoan itse angstisia ja itsemurhasisältöisiä ficcejä, koska mua yksinkertaisesti ahdistaa ne. Oon ehkä muutaman kerran kirjoittanut ficin, jossa Ruki tai vaikka nyt Reita kuolee, mutta muuten en tykkää kirjoittaa sellaisia. Onneksi en päätynyt kirjoittamaan tähän kuolemaa, koska se olisi vasta ollut kaiken huippu. Tämä oneshot oli kyllä hyvin kliseinen ja suhteellisen tekotaiteellinen tuotos, mutta... ei aina voi onnistua, eihän ? :')

Ficin parasta antia olivatkin mielestäni repliikit, jotka olivat muuhun ficciin verrattuna mukavan koruttomia ja aidonoloisia. Kiroilu toi myös sopivasti särmää muuten kovin kirjalliseen ja taiteelliseen tekstiin.

Hienoa, että tykkäsit edes repliikeistä! ^^

Vaikka olisin halunnut tietää tarkemmin, mitä Rukille oli käynyt ja miksi, Hakuein astuessa mukaan tarinaan mielessäni pyörineet kysymykset unohtuivat tyystin, sen verran kiehtova ja jännitteinen Hakuein ja Rukin välinen kohtaaminen oli.

Mun on pakko rehellisesti myöntää, etten edes itse tiedä, mitä Rukille oli tapahtunut... Varmaan jotain raiskauksen tyyppistä joistain veloista tai jotain, mutta jokainen lukija voi miettiä sitä oman päänsä sisällä! Tähän asiaan mulla ei ole vastausta, joten mikään lukijan mielipide ei periaatteessa voi olla väärä. Kaikki on mahdollista sellaisissa ficeissä, joissa ei paljasteta kaikkea perusteellisesti. Vaikka olenkin kirjoittaja ja lukija, joka haluaa kaiken hetinytnopeasti nokkansa eteen vähän niin kuin ruuan lautaselle, niin silti tykkään myös ajatella ficciä lukiessa tai jättää asioita paljastamatta. If you know what I mean ^^


Salarakkaat-ficciä kirjoittaessani ajattelin, että ei se Hakuei voi taas olla hyvä poikaystävä ja Ruki olisi se rappiolla oleva nuorukainen. Vaikka siinä mun Monena yönä ennenkin-ficissäni Hakuei oli säälittävä huumeidenkäyttäjä ja Ruki lähinnä hyvä ihminen niin halusin silti jotain muutosta tässä haasteficissä. Tykkään kirjoittaa aina välillä Rukista hyvän ihmisen ja välillä sellaisen säälittävän ja ongelmaisen persoonan. En tietenkään tiedä onnistunko erityisen hyvin tässä persoonallisuuden niin sanotussa vaihtamisessa, mutta toivon, ettei tämä käänne vienyt sulta kokonaan lukuiloa ^^ En alunperinkään ajatellut, että näitä kaikkiä oneshoteja kannattaisi rinnastaa toisiinsa, koska loput 47 oneshotia tulevat olemaan aivan varmasti kukin omalla tavallaan erilaisia.

Vaikka olisin vähän kaivannut Reitallekin huonoja puolia, se, että Ruki päätyy ennen pitkää vastaamaan pettämiseen pettämisellä (vaikka tekeekin sen rakkaudesta), oli minusta hieno ratkaisu.

Itse ajattelin tilanteen niin, että Ruki ei vain kyennyt näkemään Reitassa huonoja puolia, eikä tämä oneshot oikeastaan perustunutkaan Reitaan millään lailla niin en nähnyt mitään ideaa kirjoittaa tästä Rukin salarakkaasta mitään sen yksityiskohtaisempaa. Eikä sitä ihan heti huomaakaan toisesta huonoja puolia, Ruki saattoi päästä vasta siihen rakastumisen vaiheeseen kiinni. Hienoa silti, että tykkäsit tuosta "petämpä poikaystävääni siksi, koska hän pettää minua" -käänteestä, koska en nähnyt mitään muuta ratkaisua saada Rukia sortumaan Reitan kosketuksiin.

Mahtoi Hakueita ärsyttää.

Todennäköisesti! Niin kuin poikaystäväni ilmaisi erään asian eilen illalla ( liittyen sellaiseen asiaan, että erään jätkän läheisyys mua kohtaan on ahdistavaa yms ): "Mieti esimerkiks jotain pikkulasta, jolla on monta lelua. Ekaks se leikkii muutamalla ja vaihtelee niitä kaiken aikaa, mutta sitten, kun se eräs toinen lelu viedään sen silmien edestä ( tässä vaiheessa mä tulin ja otin sut itselleni ) niin eiköhän se sitten just silloin halua sen lelun, joka vietiin siltä pois!" Hakuei saattoi myöhemmin Rukin menetettyään tajuta, että kyllä se nyt sittenkin sen Rukin haluaa! Ja kiitos myös rakentavasta palautteestasi, täytyykin ottaa neuvoistasi vaari :')

Kiitos tosi paljon kommentistasi ylipäätään! Kiva, että jaksoit lukea nämä ^^
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: So, I guess this is Goodbye (J-FanFic50, Hakuei/Ruki, 3/

ViestiKirjoittaja akumu » Ma Joulu 31, 2012 4:34 pm

Title: Kuolema ( jota odotin niin kauan )
Author: akumu
Beta: en koe tarvitsevani
Fandoms: the GazettE, PENICILLIN
Pairing: Hakuei/Ruki
Rating: K7
Genre: crossover, angst, AU, death, synkkä romance
Disclaimer: En omista muuta kuin tekstin ja idean. Miehet kuuluvat edelleen itselleen, enkä halua rahastaa tai loukata tällä ketään.
Warnings: synkkiä ajatuksia, muutama ruma sana, kuolema
Summary: Aurinko ei ole paistanut viikkokausiin.


28. Kuolema

Rukin PoV


Aurinko ei paista.

Olen niin monta minuuttia, tuntia, päivää ja viikkoa ollut täällä ja välillä unohdan miksi. Miksi odotan niin innokkaasti hänen saapumistaan ja hymyään, joka voi valaista koko huoneen hetkessä onnellisuudella ja ilolla? Miksi odotan häntä kuin minulla ei olisi muuta annettavaa näille päiville, näille hetkille, tälle elämälle? Välillä en tiedä sitä itsekään. Silti minä vain odotan, koska minusta on tylsää tehdä jotain muuta. En jaksa enää lukea sisareni tuomia kirjoja, ei huvita syödä tai katsoa televisiota, musiikkikaan ei innosta minua, koska kaikki kuulostaa samalta niin kuin aina ennenkin. En muista, milloin viimeksi olisin ollut innoissani lempiyhtyeeni uudesta tuotannosta. Onkohan minulla ikinä ollutkaan mitään lempiyhtyettä?

Kello tikittää vaaleansinisellä seinällä, enkä haluaisi kuunnella sitä. Pienempänä kuuntelin aina öisin viisareitten etenemistä sekuntista, minuutista ja tunnista toiseen.
Yhtäkkiä sekään ei tunnu enää miltään: alan unohtaa lapsena tärkeäksi kokemiani asioita, koska niillä ei tunnu enää olevan minkäänlaista merkitystä. Onnellisten asioiden muisteleminen sattuu, enkä kaipaa yhtään enempää kipua. Mutta ei – mikään ei tunnu riittävän. Joka paikkaa kolottaa, olen kuin vanki omassa sängyssäni ja isäni valvovan katseen alla.

Huokaisen raskaasti ja yritän itse kohentaa tyynyjeni asentoa, mutta se ei ole helppoa. En pysty liikuttamaan jalkojani, selkääni särkee, niskani ovat jumissa ja pään kääntäminen eri asentoon tekee niin helvetin kipeää. Vaikka en haluaisi jälleen pyytää isääni apuun, minun on mitä ilmeisimmin pakko. Muuten joutuisin kestämään kipua kauemmin, enkä halua sitä.
”Isä.” Ääneni kantautuu nopeasti viereiseen huoneeseen, ja tummatukkainen, uupuneen näköinen mies astuu esiin.
”Mitä nyt, Ruki?”

Hymyilen, kun hän kutsuu minua lempinimelläni.
”En saa tyynyjä parempaan asentoon, selkääni särkee. Voisitko mitenkään auttaa...?” kysyn väsyneenä itsekin odottaen vastausta ehkä jopa pelon sekaisin tuntein. Minua harmittaa pyytää isääni aina apuun, en ole aikoihin tehnyt mitään itse. Ja se on säälittävää, mutta enhän minä voi sillekään mitään, että olen sairas, ihan kamalan sairas.
”Totta kai”, isä naurahtaa ja on pian vierelläni asettamassa tyynyjä paremmin, ja pian voin taas nojata niihin tuntematta viiltävää kipua alaselässäni.
”Kiitos... Vähän noloa, kun en saa edes tyynyjä laitettua itse paremmin...”
”Ruki, ei se ole noloa. Älä mieti sitä, älä nyt.”

Huokaus karkaa rohtuneiden huulieni välistä, mutta olen uupunut enkä jaksa ruveta rypemään itsesäälissä. Se on turhaa, eikä helpota oloani oikeastaan ollenkaan.
”Tarvitsetko vielä muuta? Onko sinun nälkä?”
Pudistan kevyesti päätäni, mutta keksin kuitenkin jotain, mitä pyytää. Tai kysyä.
”Onko Hakuei soittanut tai jotain...?”
Suklaanruskeat, uupuneet silmäni katsovat odottavasti isääni, haluaisin niin paljon kuulla myöntävän vastauksen. Vai haluanko sittenkään?
Isäni ilmeen huomatessani tajuan kuitenkin rypistää sen pienen toiveikkuuden pieneksi ryppyiseksi palaseksi ja heittää nurkkaan. Vastaus on siis ei.
”Olen pahoillani, Ruki.”
”Älä ole.”
”Kyllä hän varmasti soittaa. Ja tulee luoksesi.”
”Ei sillä ole väliä.”

Yritän kuulostaa välinpitämättömältä, mutta ääneeni sekoittuu runsas lusikallinen puhdasta epätoivoa, ahdistusta. Käännän katseeni takaisin ikkunan puoleen ja huomaan vesipisaroiden tanssivan ikkunalasia vasten. Pilvien itkua.
Pystyn näkemään kalpeiden kasvojeni heijastuvan ikkunasta, ja se kuvottaa minua. Milloin ja miten ihmeessä olin niin nopeasti tullut noin huonoon ja kuvottavaan kuntoon? Samassa kuitenkin tajuan, että jos itse olisin Hakuein sijassa, en minäkään tulisi katsomaan tällaista syövän runtelemaa, rumaa ja ällöttävää luukasaa.

Aurinko ei paista.

**

Hätkähdän hereille, kun kuulen kovan pamahduksen alakerrasta. Olen kierähtänyt sängylläni vasemmalle kyljelleni, suoraan auki olevan makuuhuoneen oven suuntaan. Unisilla silmilläni huomaan laihan varjon astelevan lähemmäs huonettani, missä en ole aikoihin tehnyt mitään muuta kuin nukkunut. Sillä ei kuitenkaan ole väliä, olen aina vain niin kovin väsynyt.
Yhtäkkiä tunnen, miten kylkeeni sattuu ja minun on kohottauduttava parempaan asentoon. Puren alahuultani, mutta en valita: en sano ainuttakaan poikkipuolista sanaa, koska tiedän, miten paljon vaikeampaa muilla voi olla.
”Kop kop, saako sinua tulla tervehtimään?”

Kuulen ilon ja hämmennyksen sekaisen pyynnön, kysymyksen, enkä ole uskoa silmiäni, kun näen huoneeseeni tulleen henkilön: tällä on sama ruskea tukka, ne samat ruskeat silmät ja vino virne suupielessä. Mukanaan tällä pojalla on violetti pionikimppu. Yksinäinen kyynel vierähtää poskelleni, vaikka tiedän olevani onnellinen.

”Hakuei...”
Nimeltämainittu hymyilee säteilevästi ja sen enempää vastausta odottamatta hän astuu huoneeseeni ja tulee vierelleni.
”Sinähän pidät pioneista, Ruru?” Hakuei kysyy hymyillen ja asettaa kukat sänkyni vieressä olevalle pöydälle maljakon syleilyyn. Minä vain katson ruskeatukkaista, onnellisuuden paistaessa silmistäni ensimmäistä kertaa aikoihin.
”Tiedät, että rakastan niitä.”
”Niin tiedänkin.”
Hymyilen iloisena ja annan katseeni tarkastella toisen pojan terveitä kasvoja. Hän näyttää niin hyvältä, niin terveeltä ja hyvinvoivalta.
”Autatko minut parempaan asentoon, Haku?”

Vastausta minun ei tarvitse odottaa kauaa, kun Hakuei ehtii jo hellästi ottaa kiinni lanteiltani ja tarjota kädensijaa omalta, terveeltä käsivarreltaan. Hänen avustuksellaan nousen istuvampaan asentoon ja pääsen nojailemaan isoihin tyynyihin. Ruskeat silmämme kohtaavat jälleen, enkä voisi olla onnellisempi, kun tuo pölkkypää on viimein tullut luokseni.
”Sinun hiuksesi ovat ohentuneet, Ruru.”
”Mm, niin ovat...”
Tunnen kuinka hänen sormensa koskettelevat minun omiani ja pian hän ujuttaa sormensa sormieni lomaan. Tiedän, mitä se tarkoittaa.
”Haku-”
”Ruru, kuoletko sinä?”

Kysymys yllättää minut täysin, en ole saanut tarpeeksi aikaa miettiä vastausta. Niin, tosiaan, kuolenko minä? En osaa sanoa, mutta sisimmässäni toivon tämän syövän vievän kaiken energian minusta. En kestä, jos Hakuei ei etsi itselleen uutta henkilöä, jota rakastaa. Hän tarvitsee vierelleen ihmisen, joka on terve: jonkun, joka ei ole sairas.
Katse suklaanruskeissa silmissäni on pahoitteleva, anteeksipyytävä.

”Ruru, kuoletko sinä? Ethän sinä kuole? Et voi jättää minua! Sinä selviät, etkö selviäkin? Minä teen mitä tahansa, jotta sinä-” ruskeatukkainen puhuu melkein yhteen hengenvetoon, eikä hän päästä irti minun kädestäni. Hänen sanansa kuulostavat niin vääriltä. En halua olla vähättelevä itseäni kohtaan, mutta se on totta, ettei Hakuein kannata kiintyä minuun noin paljon, ei yhtään enempää kuin alkuaikoina. Hänen ei tarvitsisi koko ajan ajatella minua, jos en selviäisi. Hänen olisi helpompi päästää irti, jos hän ei muistaisi minua. Ja minun olisi helpompaa olla jaksamatta enää. Ehkä.
”Hakuei, se ei ole niin helppoa jaksaa, jos ei vain jaksa...”
Ääneni kuulostaa heikolta, ei niin energiseltä kuin ennen. ”En sano, että kuolen, mutta jossain välissä minä en enää jaksa, ja sinun täytyy hyväksyä se. Yritän olla kuolematta, mutta jos epäonnistun, sinun on luvattava minulle jotain.”

Hakuein ilme on pohdiskeleva, jossain määrin myös surullinen, ja ymmärrän kyllä, minkä vuoksi. En minäkään haluaisi kuulla sanojani, jos olisin hänen sijassaan. Olen kuitenkin realistinen, enkä kestäisi kertoa tuolle hölmölle ainuttakaan valhetta. Toisaalta, en ole koskaan valehdellut ruskeatukkaiselle, en sanaakaan.
”Se vähän riippuu.”
”Eikä riipu. Sinun on luvattava päästää irti ja annettava minulle lupa lähteä, jos minä tarvitsen sitä.”
”En voi luvata mitään tuollaista. Anteeksi, Ruru. Minä vain rakastan sinua niin helvetin paljon.”
En ehdi vastata Hakueille mitään, kun tunnen hänen täydellisen pehmeät huulensa omillani.

Aurinko pilkistää pilvien takaa.

Minäkin rakastan sinua, niin kamalan paljon.

**

Muistan vieläkin hänen suloisen pehmeät kätensä lommoisella poskellani, vaikka siitä on jo viikko aikaa. Vai kaksi viikkoa? En tiedä, enkä liiemmin välitä. Siitä päivästä lähtien, kun Hakuei lähti olen ollut erilaisempi: olen vähätellyt asioita enemmän, koska vain hänen jälleennäkemisensä olisi tärkeää, vain sillä olisi jotain merkitystä. Ja se on ihan totta minulle tärkeää. Mitä muuta voisinkaan tehdä kuin odottaa ja ymmärtää enemmän tätä odotuksen tuskaa? Kahden vuoden odottamisen jälkeen tiedän kyllä, miltä se tuntuu ja kuinka paljon se oikeasti sattuu.

Mutta nauttisinko minä elämästäni enemmän, jos minun ei tarvitsisi odottaa? Saisin ehkä nopeammin tietää, miten pitkälle tämä syövän kuvotus on levinnyt, miten kauan elän ja milloin tulen lopullisesti lähtemään, milloin tulen kuolemaan.
Nyt minä vain odotan, että saisin tietää. Odotan, koska odotus on hankkinut minulle lisäaikaa. Jos minä paranen, olen valmis antamaan kaiken tuleville päiville. Hakuein ansiosta haluan kokea ja tuntea elämää, hengittää ja olla rakkaiden ihmisten ympärillä, joita ilman en varmaan olisi mitään.

En halua viedä Hakueita mukanani tyhjiöön.

Anna anteeksi, äiti, mutta ei vielä. Kohta.

**

On kulunut kaksi kuukautta, enkä minä jaksa enää. Olen aivan lopussa. En halua enää elää, en hengittää enkä nähdä rakkaimpia ihmisiä ympärilläni huolestuneet ilmeet kasvoillaan. En halua, että heihin sattuu. Enkä minä halua enää kärsiä, siksi minä toivon, että kuolisin. Mikään ei auta enää, mikään ei tunnu enää miltään. Haluan vain antaa Hakuein mennä.

”Ruru, kuoletko sinä?”
”En tiedä.”
”Haluatko sinä kuolla?”
”En. Haluan.”


Tekee kipeää sanoa niin, mutta näin on parempi. En tule parantumaan tästä syövästä, se on ehtinyt syödä minun sisintäni jo liian pitkään, eikä mitään ole tehtävissä. Näen Hakuein silmistä, että häneen sattuu, mutta pian se helpottaa. Aivan varmasti helpottaa.
Käännän katseeni sairaalahuoneen puhtaaseen ikkunaan ja näen, miten pilvet itkevät jälleen. Uupunut hymy kohoaa huulilleni: pian minä pääsen pois, eikä minun tarvitse jaksaa, jos en jaksa. Pian pääsen äidin luo, katselemaan hänen kanssaan pilven reunalta, miten Hakuei pärjää täällä.

Aurinko ei ole paistanut viikkokausiin.


”Ja minä rakastan sinua, ikuisesti.”
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä To Tammi 31, 2013 8:18 pm, muokattu yhteensä 4 kertaa
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: So, I guess this is Goodbye (J-FanFic50, Hakuei/Ruki, 4/

ViestiKirjoittaja Avalyn » To Tammi 31, 2013 12:33 am

Deathficceihin ja kauhuleffoihin pätee minun tapauksessani sama sääntö: kummistakaan ei tule mukava olo, mutta silti minun on aina välillä pakko kokeilla, ovatko ne nyt sittenkään ihan niin kamalia. (Vastaus: kyllä ne ovat.)

Jfanfic50-haasteeseen osallistuvaksi ficiksi tämä oli varsin pitkä. Se selittyy kuitenkin aihevalinnalla, sillä Rukin viimeisten kuukausien kuvaaminen tuskin olisi ollut mielekästä muulla kuin tällaisella useista kohtauksista koostuvalla, useamman kuukauden ajalle levittäytyvällä ficillä, sillä syöpään kuoleminen ei tapahdu hetkessä. Oikeastaan juuri odotuksesta rakentuu tämän ficin piinaavuus: alusta asti on selvää, että Ruki kuolee, mutta ei tiedetä, milloin se tapahtuu. Niinpä sekä Ruki että lukija saattavat vain odottaa, milloin väistämätön loppu vihdoin suvaitsee saapua.

Ficin alussa huomasin toivovani vastoin parempaa tietoani, että Ruki paranisi, mutta loppua kohden aloin yhä vain enemmän toivoa, että kuolema tulisi vihdoin ottamaan Rukin omakseen, koska loppujen lopuksi kuolema alkoi vaikuttaa loputonta odotusta paremmalta vaihtoehdolta. Samoin tuntui käyvän Rukillekin: alun kuoleman välttely vaihtoi hiljalleen toivoon päästä vihdoin pois kivusta ja lopun odotuksesta. Siinä vaiheessa, kun ihminen on todella sairas, kuolema menettää ison osan pelottavuudestaan ja alkaa tuntua yhä enemmän armahdukselta. Ja jos loppu on väistämätön ja kyse on vain siitä, kuoleeko tänään, huomenna vai ensi viikolla, alkaa tuntua parhaalta vaihtoehdolta kuolla tänään. Mielestäni onnistuitkin tässä ficissä vangitsemaan hyvin sen muutoksen, joka kuolemansairaan ihmisen ajatuksissa tapahtuu lopun lähestyessä. Rukin mietteet tuntuivat ymmärrettäviltä ja uskottavilta alusta loppuun saakka.

Sen sijaan minua hämmensi hieman vierailulle tulleen Hakuein iloisuus. Vaikka on totta, että ihmiset yrittävät yleensä käyttäytyä sairaiden seurassa iloisesti ja piristävästi, jotta näille ei tulisi entistä pahempi olo, harva oikeasti on iloinen vieraillessaan sairaan luona. Saattaa kyllä tietysti olla, että Ruki ei vain nähnyt Hakuein iloisuuden taakse - tai ehkä paremminkin ei halunnut nähdä. En ole ollut Rukin paikalla, mutta olettaisin, että sairaana tahtoo uskoa muiden hymyihin ja vakuutteluihin paranemisesta, vaikka tietäisikin, että ne ovat pelkkää teeskentelyä sairaan vuoksi. Ei kai sitä muuten hymyiltäisi ja vakuuteltaisi kuolemansairaalle, että kyllä tämä vielä siitä tokenee - ellei sitä sitten tehdä omaksi lohduksi, mikä on kyllä täysin mahdollista.

Hakuein muun käytöksen valossa on myös mahdollista, ettei hän halunnut myöntää itselleen, kuinka toivoton Rukin tilanne oli, ja tuli siksi Rukin luokse säteilevästi hymyillen, niin kuin Ruki olisi vain katkaissut jalkansa. Tämä itselle valehteleminen selittäisi myös pari muuta kummastelemaani seikkaa: Hakuein vierailujen harvinaisuuden ja kysymykset kuolemisesta. Hakuein ja Rukin rakkauden valossa oli nimittäin aika omituista, että Hakuei kävi Rukia katsomassa vain harvoin. Mutta mikäli Hakuei ei kyennyt myöntämään itselleen, että Ruki teki kuolemaa, niin ei ihme, jos häntä ei huvittanut tulla kylään katsomaan totuutta silmästä silmään. Totta kai on myös mahdollista, että kuolevan Rukin näkeminen oli muutenkin liian vaikeaa: vaatii tahdonlujuutta mennä katsomaan kuolemansairasta rakastaan ja hymyillä tälle kuin kaikki olisi hyvin.

Mitä kuolemaa koskeviin kysymyksiin tulee, kokemukseni mukaan läheiset yrittävät välttää kuolemasta puhumasta mahdollisimman pitkälle, kun taas sairaat tahtovat ennemmin tai myöhemmin ottaa asian esiin, yleensä vieläpä toistuvasti. Siksi minusta olikin kiintoisaa, että tässä ficissä Hakuei otti kuoleman puheeksi, kun taas Ruki ei vielä ollut ajatellutkaan asiaa kunnolla. Ehkäpä Ruki ei vielä ollut valmis ajattelemaan lähestyvää kuolemaansa, kun taas Hakuei ei kyennyt ylläpitämään illuusiota siitä, että kuolema ei ollut vaihtoehto. Tai kenties Hakuei vain halusi niin kovasti Rukilta lupauksen, jota tämä ei tietenkään voinut pitää, mutta joka kuitenkin salli Hakuein säilyttää mielenrauhansa ja teeskennellä, että Ruki paranee sittenkin. Vaikea sanoa, koska ihmiset ovat niin erilaisia ja reagoivat toisen sairasvuoteen ääressä kukin omalla tavallaan.

Rukin ja hänen isänsä välinen vuorovaikutus oli minusta juuri sellaista, mitä voi odottaa sairaalta lapselta ja häntä hoivaavalta vanhemmalta. Oli selvää, että Rukin isä oli hyvin uuvuksissa sekä henkisesti että fyysisesti, mutta jaksoi kuitenkin kunnon vanhemman tavoin hoivata lastaan ja käyttäytyä tämän seurassa lohduttavasti. Ruki taas ei olisi halunnut vaivata isäänsä niin paljon ja häpesi sitä, mutta otti kuitenkin avun vastaan, koska ei muutakaan voinut ja koska se tuli rakastavalta vanhemmalta, jonka tehtävä on asettaa lapsi itsensä edelle tilanteessa kuin tilanteessa. Rukin ja hänen isänsä vuorovaikutus oli vähemmän dramaattista ja arkisempaa kuin Rukin ja Hakuein, mutta siten asioiden saattoi odottaakin olevan, koska vanhemman ja lapsen suhde on hyvin erilainen kuin rakastavaisten. Siitä huolimatta kävi selväksi, että Ruki on isälleen tärkeä ja toisinpäin, vaikkei sitä ääneen sanottukaan, niin kuin Hakuein ja Rukin tapauksessa.

Ai niin, bongasin pari typoa:

Pystyn näkemään kalpeat kasvoni heijastuvan ikkunasta ja se kuvottaa minua.


Kirjoittaisin: "Pystyn näkemään kalpeiden kasvojeni heijastuvan ikkunasta, ja se kuvottaa minua."
(Myös "Pystyn näkemään kalpeat kasvoni heijastumassa ikkunasta" käy laatuun, jos se on lähempänä tarkoitusperiäsi.)

Hakuein ansiosta haluan kokea ja tuntea elämää, hengittää ja olla rakkaiden ihmisten ympärillä, joita ilman en varmaan olisin mitään.


Ylimääräinen n-kirjain pois: "- - joita ilman ei varmaan olisi mitään."

Täytyy sanoa, että olen hieman hämmentynyt siitä, kuinka tyynen kommentin olen saanut aikaan, vaikka lukiessani olin kaikkea muuta kuin tyyni. Lukukokemuksena tämä ficci oli epätoivoa herättävä, surullinen ja ahdistava. Osittain se johtuu siitä, että olen vieraillut toistuvasti elämänsä loppusuoralla olevan ihmisen luona, joten tämä palautti mieleen ikäviä muistoja. Erityisesti se, kuinka realistisesti ja koruttomasti olit kirjoittanut kaikki ficin kohtaukset, pakotti minut elämään uudestaan silloisia tunteitani, ja lienee sanomattakin selvää, ettei se ollut miellyttävää. Pitkälti kiitos lukukokemuksen tuskallisuudesta menee kuitenkin sille, että tämä on ihan objektiivisesti katsottuna hyvin ja uskottavasti kirjoitettu deathfic, jossa ei mässäillä kärsimyksellä mutta ei toisaalta myöskään piiloteta sitä. Olen vakuuttunut, että vaikkei minulla olisi tämän ficin aiheeseen minkäänlaista henkilökohtaista kytköstä, olisin kokenut tämän ficin masentavaksi lukukokemukseksi. Voit siis onnitella itseäsi onnistuneen deathficin kirjoittamisesta.

Seuraavaksi sitten jotain vähän iloisempaa vastapainoksi, eikö vain? ._.
Jossain ollessaan on jostain poissa.

    1 tykkää.
Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: So, I guess this is Goodbye (J-FanFic50, Hakuei/Ruki, 4/

ViestiKirjoittaja akumu » Pe Maalis 15, 2013 4:48 pm

Avalyn:

Olen kamalan pahoillani vastauksen viivästymisestä, mutta olen nyt lukulomalla koittanut kunnolla panostaa ylppäreihin, jotka mulla loppuvat itse asiassa ensi viikon perjantaina! Ajattelin nyt näin perjantain kunniaksi vastata sulle, koska mulla on jotenkin ihan kamalan hyvä mieli :) En usko saavani aikaan yhtä pitkää vastausta kuin tuo sun kommenttisi, mutta aina kannattaa yrittää, eikö niin? Ihan ensiksi haluan sanoa, että oon kamalan otettu ja iloinen, että genrestä huolimatta päätit lukea tämän! Itsekään en ole niin deathficcien ystävä, mutta ajattelin kirjoittaa tämän aiheen pois alta, jotta jäisi aikaa niille mukavammille aiheille :) Ja lupaan, että seuraavasta ficistä tulee paljon keveämpi ja iloisempi, en viitsi näin kauniina päivänä julkaista mitään kamalan masentavaa tekstiä. Mutta anyhow, kiitos nyt ensimmäiseksi uskaliudestasi!

Olen itsekin sitä mieltä, että tämä oli suhteellisen pitkä tähän koko haasteeseen, mutta en viitsinyt heittää hukkaan omasta mielestäni ihan onnistunutta ficciä niin päätin siksi hyödyntää tätä. Aloin kirjoittaa tätä jo itse asiassa kesällä luettuani yhden kirjan (Jenny Downham: Ennen kuin kuolen, lempikirjani, suosittelen!) ja siitä sain idean koko tähän touhuun. Aluksi tästä piti tulla novelli, jossa on itsekeksimäni hahmot, mutta ajattelin tämän olevan ihan hyvä näinkin. Halusin luoda tähän ihan oikeasti epätoivoisen tunnelman ja sävyn, koska halusin kokeilla jotain erilaista. Tuntuu, että tämä olisi jollain tavalla novellimaisesti kirjoitettu, mutta saattaa johtua siitä, että tämän ei aluksi pitänyt olla edes j-rockficci. Ihanaa lukea analysointiasi, tulee aina hyvä mieli, kun on saanut lukijan ajattelemaan kaikenlaisia vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia lukemisen aikana :) En odottanut, että tästä saataisiin noinkin paljon irti kaikkia tulkintoja, mutta ihan hyvä se kuitenkin on!

Mielestäni onnistuitkin tässä ficissä vangitsemaan hyvin sen muutoksen, joka kuolemansairaan ihmisen ajatuksissa tapahtuu lopun lähestyessä. Rukin mietteet tuntuivat ymmärrettäviltä ja uskottavilta alusta loppuun saakka.

Ihana kuulla! Itse en ole koskaan ollut samanlaisessa tilassa, joten mulla ei todellakaan ollut tietoa siitä, miten kuolemansairas ihminen käyttäytyy tai mitä hän ajattelee. Yritin kuitenkin olla realistinen, silloin kaikki kirjoittamani asiat tuntuivat järkeviltä, ja mahtavaa, jos sä olet samaa mieltä. Tuli jotenkin itsevarmempi olo kirjoittajana :)

Hakueista en oikeastaan edes authorina osaa sanoa juuta enkä jaata, sanomasi asiat ovat hyviä ja erilaisia näkökulmia. Joko Ruki ei halunnut nähdä Hakuein "iloisuuden" taakse tai sitten Hakuei ei halunnut myöntää kaiken olevan lopussa: että hän tiesi Rukin kuolevan joka tapauksessa. Jokainen lukija voi päättää itse, miksi Hakuei oli olevinaan niin iloinen, vaikka eräässä vaiheessa hän melkein murtuu, koska ei halua Rukin kuolevan. Itse olen nähnyt oman rakkaan sukulaiseni makaamassa hengityskoneessa kiinni kuolemansairaana, jolloin ymmärsin, että hänelle tärkeintä oli nähdä muiden hymy ja iloisuus, eikä kaikkia niitä surullisia tunteita, ilmeitä ja eleitä. Ehkä Hakuei ymmärsi sen, ettei Ruki kaipaa enempää pahaa oloa kuin mitä hänellä jo alun alkaen oli. Kuka tietää. Halusin jättää koko tämän asian aikalailla lukijoiden oman mielikuvituksen valtaan.

Rukin ja hänen isänsä välinen vuorovaikutus oli minusta juuri sellaista, mitä voi odottaa sairaalta lapselta ja häntä hoivaavalta vanhemmalta. Oli selvää, että Rukin isä oli hyvin uuvuksissa sekä henkisesti että fyysisesti, mutta jaksoi kuitenkin kunnon vanhemman tavoin hoivata lastaan ja käyttäytyä tämän seurassa lohduttavasti.

Ihanaa, että olet tuota mieltä :) Aluksi olin melko epävarma Rukin ja hänen isänsä dialogista, mutta olen iloinen, jos se oli onnistunutta! Mulla on itselläni usein samoja tuntemuksia kuin Rukilla apua pyydettäessä. Mua hävettää pyytää apua, jos olen sairaana, olenhan mä kuitenkin melkein aikuinen enkä haluaisi vaivata vanhempiani. Mutta sitten tajusin, että jos Rukilla ja hänen isällään on läheinen ja hyvä kiintymyssuhde, niin totta kai dramaattisuudestaan huolimatta isän on autettava kuolemansairasta poikaansa. Ja kiitos, että huomautit noista typoista, korjasin ne jo silloin, kun luin ihanan ja piristävän kommenttisi ihan ensimmäistä kertaa läpi!

Pitkälti kiitos lukukokemuksen tuskallisuudesta menee kuitenkin sille, että tämä on ihan objektiivisesti katsottuna hyvin ja uskottavasti kirjoitettu deathfic, jossa ei mässäillä kärsimyksellä mutta ei toisaalta myöskään piiloteta sitä.

This made my day, kiitos oikeasti ihan kamalan paljon kommentistasi ja kehuistasi! ♥
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: So, I guess this is Goodbye (J-FanFic50, Hakuei/Ruki, 4/

ViestiKirjoittaja akumu » Ti Touko 07, 2013 6:17 pm

Title: Hetket ( joita halusin kokea hänen kanssaan )
Author: akumu
Beta: en koe tarvitsevani
Fandoms: the GazettE, PENICILLIN
Pairing: Hakuei/Ruki
Rating: K7
Genre: crossover, AU, romance
Disclaimer: En omista muuta kuin tekstin ja idean. Henkilöt kuuluvat itselleen enkä aio rahastaa tai loukata tällä ketään. Kirjoitan vain huvikseni.
Warnings: Muutama ruma sana ja paljon kliseitä
Summary: ”Je t'aime, Haku. Toujours.”

11. Hetket

Hakuein pov


Upotan jalkani pehmeään ja lämpimään rantahiekkaan ja hengitän. Hengitän raikasta meri-ilmaa, hengitän vapautta, ja hymy hiipii huulilleni. Tunnen kuinka hiekka hellii kaikesta kävelystä uupuneita jalkojani ja yhtäkkiä kaikki se kipu häviää. En tunne enää kipeytyneitä varpaitani, en kipeää jalkapöytääni enkä teräviä piikkejä kantapäissäni. Oloni on helpottunut, rauhallinen. Voin vain olla ja tuntea sen, miten kaikki ahdistus katoaa mielestäni, kehostani. Tänään on sellainen päivä, jolloin tahdon vain unohtaa ja nauttia niistä elämän pienistä sekä onnellisista hetkistä, jotka ovat jääneet kokematta työni vuoksi.

Katson merelle päin ja voin kuulla veden kohinan korvissani. Istun pehmeän pyyhkeen päällä hieman syrjemmässä muista ihmisistä. Katselen, miten lapset leikkivät meressä rantapallojen ja vesilelujen kanssa, ja aikuiset ottavat aurinkoa: haluavat ruskettua, saada itsensä näyttämään eläviltä. He haluavat jättää kaiken sen elottoman taakseen, onhan nyt kuitenkin kesä. Miksei tällaista voisi olla aina, joka ikisenä päivänä?
Yhtäkkiä kuulen koiran haukuntaa ja kohotan katseeni. Näen, miten ruskeaturkkinen, pieni koiranpentu juoksee punaisen pallon perässä veden loiskuessa ympäriinsä. Juuri nyt elämä tuntuu täydelliseltä.

Havahdun mietteistäni tuntiessani lämpimien huulten kosketuksen niskassani ja suljen silmäni. Matala naurahdus karkaa huuliltani, ja voin vain tuntea hänen hymyilevän niskaani vasten. Pian hän näykkäisee katalilla hampaillaan herkkää ihoani, olen varma, että siitä jää jälki.
”Peto.”
Hän murahtaa tyytyväisenä ja upottaa kyntensä ihooni. Tunnen kosketuksen kyljilläni ja kehoni värähtää tahattomasti. Hän tosiaankin on peto. Jumalainen peto.
”Senkin -”
”Ihana?”
”Ei vaan -”
”Unelma?”
”No sekin, mutta -”
”Täydellisyys?”
”Sekin käy, mutta tarkoitin lähinnä, että olet jumalainen peto. Helvetin jumalainen peto. Ainakin minulle.”

Hän ei sano mitään, mutta en minä tarvitsekaan hänen vastaustaan. Tarvitsen hänet vierelleni; hän vain on tässä, nojaa minua vasten, huulet niskassani. Se tuntuu niin helvetin hyvältä, haluaisin vain kaataa hänet rantapyyhkeen päälle ja näyttää, mitä tarkoitan; mitä todella haluan. Ja hän voi olla minun vartaloni alla ja näyttää, millainen olento hän osaa välillä olla. Minä haluan häntä ja toivon hänen haluavan minua. En vain saa hänestä tarpeekseni. Hän on kaikki, mitä tarvitsen. Hän on kaikki se, jonka vuoksi tahdon olla täällä. Hän on se, joka auttoi minua näkemään maailmaa ja ymmärtämään, ettei epäonnistuminen haittaa; että se vahvistaa. Hän on se, joka sanoi minulle, että koskaan ei tarvitse olla tekemättä asioita, joita todella haluaa, vaikka virheet sattuisivatkin seuraamaan perässä.

Hän on se, joka sanoi minulle, että tahtoo auttaa minua ymmärtämään ja löytämään sen, jonka minä oikeasti haluan. Ja hän auttoi, koska minä löysin sen, kenet haluan; hänet.

”Olet rakas”, hän kuiskaa ja palkinnoksi näykkäisee korvalehteäni. Tunnen kuinka kylmien väreiden sarja lipuu selkärangallani, joka ikisellä selkänikamallani. Enää en voi estää itseäni, vaan käännyn ja kaadan hänet rantapyyhkeen päälle. Hän katsoo minua syvälle silmiin enkä voi muuta kuin hymyillä. Tiedän, että hänessäkin on huonot puolensa, mutta minä näen hänet silti kauniina. Tiedän, että hän on tehnyt virheitä elämässään, mutta tärkeintä on, että hän on tässä, minun kanssani.
Asetan vasemman käteni hänen päänsä taakse ja kutistan tilan välillämme muutamaan senttiin, jotta huulemme hipaisevat toisiaan. Hän henkäisee hiljaa, ja minä suutelen häntä. Enkä välitä siitä, että jotkut tuijottavat meitä, minulla ei ole mitään hävettävää. Ei ainakaan enää.
”Je t'aime, Ruki. Tu es à moi, personne d’autre ne regarde que moi, pour toujours. Vous appartenez à moi, seulement moi; comme je suis à toi.”
Kuulen Rukin naurahtavan, mutta samalla tunnen hänen kätensä niskassani.
”Je t'aime, Haku. Toujours.”

Hänen sormensa leikkivät niskahiuksillani, minä rakastan hänen kosketuksiaan. Nyt ymmärrän, että hän todella on tässä; hän on todellinen, eikä aio lähteä ikinä pois.
Painan uuden suudelman hänen huulilleen ja sen jälkeen hänen lämpimälle olkapäälleen. Huokaus karkaa salakavalasti hänen huuliltaan, se saa minut naurahtamaan viekkaasti. Hän ei edes ymmärrä, mikä häntä odottaa illalla.
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä La Elo 31, 2013 10:49 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: So, I guess this is Goodbye (J-FanFic50, Hakuei/Ruki, 5/

ViestiKirjoittaja akumu » Ma Elo 12, 2013 12:34 pm

Title: Kuukaudet ( jotka veivät sut kauemmaksi musta )
Author: akumu
Beta: en koe tarvitsevani näin lyhyeen tekstiin
Fandoms: PENICILLIN, the GazettE
Pairing: Hakuei/Ruki
Rating: K13
Genre: crossover, AU, romance, angst?
Disclaimer: En omista muuta kuin tekstin ja idean. Henkilöt kuuluvat itselleen enkä aio rahastaa tai loukata tällä ketään. Kirjoitan vain huvikseni.
Warnings: Rumaa kielenkäyttöä
Summary: ”Miksi? Mikset sä halua mua enää?”
”Sä oot niin käytetty, nähnyt enemmän maailmaa kuin mä.”



12. Kuukaudet

Hakuein pov


Ja aina sä sanoit ”päivä, vain yksi päivä”. Ja mä uskoin suhun, niin kuin sokea uskoo koiraansa. Luotin siihen, että se olisi vain yksi päivä, niin kuin sä lupasit. Yksi päivä, ja sitten sä lopettaisit: et pakenisi mua enää. Mun oli vaikeaa odottaa, mutta lupasin niin, jotta sä et tuntisi oloasi pakotetuksi. Toisaalta mietin, miksi sä vaadit yhtä päivää itsellesi: olinko tehnyt jotain väärin? En mä tiennyt, koska sä et ikinä kertonut mulle mitään. Pyysit vain yhtä päivää, joka mun oli annettava sulle. En millään olisi voinut pitää sua lukittuna häkissä tai estää sua pelkäämästä. Kyllä, sä pelkäsit, mutta mitä? Mua, muita vai itseäsi?

Yksi päivä vaihtui yhtäkkiä kolmeen päivään, sitten viikkoon ja lopulta neljääntoista päivään. Kaksi viikkoa olit hukassa, ja puhelimessa kaikui ääni: se teennäinen ja mun sydäntäni enemmän vain rikkova ääni. ”Valitsemanne numero ei juuri nyt ole käytössä. Olkaa hyvä ja tarkistakaa numero.” Ja silloin mä pimahdin. Jos etsintäkuulutus susta olisi ollut ainut keino saada yhteys suhun, olisin tehnyt sen. Mutta mä muistin, etten tiennyt sun nimeä, sun oikeaa nimeä, ja tiesin, ettei sua löydettäisi kuitenkaan, koska et antaisi kenenkään löytää itseäsi. Puhelin oli ainut keino saada sut kiinni, mutta edes siitä ei ollut apua, ei enää. Mikset sä ikinä puhunut mulle? Jos me jotain tehtiin niin me... naitiin.

Mä pidin siitä.


Viikon vaihtuivat kuukausiksi. Oli aina niin helvetillinen helle, että se oksetti mua. En ikinä ollut pitänyt helteestä toisin kuin sä. Sä halusit ruskettua ja olla ulkona, ja mä olin niin erilainen suhun verrattuna. Mutta kaikista parasta oli silti se, että sä annoit mun koskea suhun ulkona. Saatoin kesken kaiken kiertää käteni sun ympärille ja suudella sun kaulaa. Rakastin sitä, miten sun kaula taipui kaarelle mun huulten kosketuksen myötä.
Kerran me myös naitiin erään maajussin tilan heinävarastossa. Ja sä varastit yhden pikimustan kissanpennun.

Sä pidit kissoista.


Neljän kuukauden jälkeen sain eräältä huoralta sun puhelinnumeron ja ihmettelin, miksi just sellaiselta ihmiseltä. Soitin sulle. Soitin, soitin, soitin. Ainakin yhdennentoista soiton jälkeen mä turhauduin. Päätin antaa olla, vaikka se vaikealta tuntuikin. En edes tiedä, minkä takia sä olit mulle sellainen pakkomielle. Mä vaan halusin sut, en halunnut, että olisit muiden. Mä halusin omistaa sut, koska tiesin, että voisin suojella sua muilta.
Harrastaessani kuitenkin erään kerran seksiä veljeni ystävättären kanssa mä halusin soittaa sulle. Joten mä soitin. Ja odotin.

Sitten, ihan yhtäkkiä, sä vastasit: ”Älä soita mulle enää, Hakuei. Mä en halua sua enää.” Sun ääni kuulosti... raukealta, ihan pirun hyvältä enkä mä voinut vaan antaa olla. Työnsin veljeni ystävättären – oliko sen nimi Mimiko, en tiedä enkä välitäkään – pois mun päältä; musta tuntui kuin olisin pettänyt sua, eikä sitä voisi sallia ikinä.

”Miksi? Mikset sä halua mua enää?”
”Sä oot niin käytetty, nähnyt enemmän maailmaa kuin mä.”
Kohotin kulmiani. ”Entä sitten?”
Sä nauroit. ”Mä en halua antaa sellaisen koskea muhun, joka on nähnyt niin paljon asioita, nähnyt maailmaa. Mä en halua sua, vaikka mä oikeasti haluankin niin kovasti. Mutta silti, lopeta.”
”Jos se siitä on kiinni, mä näytän sulle maailmaa ja asioita, joita sä et ole vielä nähnyt.”
”Heippa, Haku.”

Kuului tuuttaus, toinen, kolmas. Ja sitten mä tajusin, että mun oli turhaa yrittää sua enää. Et sä lankeaisi muhun edes uhkailulla.
Huusin sille typerälle naiselle ja käskin sen painua helvettiin. Lupasin itselleni olla kuukauden ajattelematta sua. Enkä mä kyllä tiedä miksi. Miksen vain lopettanut saman tien ja etsinyt sulle korvaajaa? Maailma oli täynnä sellaisia. Silti – jokin mun sisimmässäni käski mun etsiä sut ja saada sut ymmärtämään, että sä et tulisi naimaan kenenkään muun kuin mun kanssa.
Sä tiesit, ettet pystyisi karkaamaan multa, etkö tiennytkin? Hymyilin sillä omalla, vittumaisella tyylilläni ja päätin antaa sulle etumatkaa. Ehkä viikon, ehkä kuukauden, kuka tietää. Vielä mä sut kuitenkin löytäisin, vitun huora.
Viimeksi muokannut akumu päivämäärä La Elo 31, 2013 10:49 pm, muokattu yhteensä 1 kerran
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    2 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 6/50)

ViestiKirjoittaja Avalyn » La Elo 31, 2013 10:39 am

Luulitko, että olen tyystin unohtanut JFanFic50-ficcisi? Ehei, täällä ollaan taas kommentoinnin merkeissä! :D


Hetket ( joita halusin kokea hänen kanssaan )

Tämä on ehdottomasti hyvänmielenficci, sellainen teksti, jonka lukeminen nostaa väkisinkin hymyn huulille. Olet tähän mennessä julkaissut tässä topicissa pikemmin surullisia kuin onnellisia tarinoita - erityisesti Kuolema ( jota odotin niin kauan) on kaikkea muuta kuin piristävä teksti -, joten tämä ficci tuo mukavaa vastapainoa niille. Varoittelit alkutiedoissa vähän kliseistä, mutta en näe, että tämä teksti olisi mitenkään erityisen kliseinen. Toki Rukin ja Hakuein käytöstä ja puhetta voi halutessaan pitää kliseisinä, mutta itse ajattelen, että rakastuneet puhuvat ja käyttäytyvät oikeastikin hieman niin sanotusti kliseisesti. Sikäli Rukin ja Hakuein käytös ja puheet tuntuvat minusta ihan riittävän uskottavilta ihmisille, jotka ovat korviaan myöten hullaantuneita toisiinsa. Sitä paitsi he ovat niin suloisia onnessaan, etten jaksa välittää mahdollisista kliseisyyksistä ihan hirveästi. ^^

Kuten yllä olevasta voi ehkä päätellä, pidin tekstin tunnelmasta. Onnistuit mielestäni hyvin välittämään Rukin ja Hakuein tunteet ja saamaan myötäelämään heidän onnensa. Pieni kiusoittelu, vuoropuhelun sisältämä huumori ja vaivihkainen seksuaalinen lataus tasapainottivat hyvin muutoin suloista ja hattaraista rakkaudenhuumaa ja estivät ficciä lipsahtamasta ällöttävän sokeriseksi. Myös ympäristökuvailu toimi, niin että kykenin kuvittelemaan itseni Rukin ja Hakuein seuraksi ihastuttavalle hiekkarannalle lämpimänä kesäpäivänä. Koiranpentu oli hauska ja söpö yksityiskohta.

En oikein ymmärtänyt, miksi olit päättänyt käyttää loppupuolen repliikeissä ranskaa. Ranskaa pidetään toki romanttisena kielenä, mutta en usko, että todellisen elämän Ruki ja Hakuei osaavat sitä. En myöskään näe, että henkilöiden sanomiset olisivat olleet yhtään vähemmän vaikuttavia ja tunteikkaita, vaikka viimeiset repliikit olisivatkin olleet suomeksi. Minusta olisi vain ollut johdonmukaista käyttää samaa kieltä kaikissa repliikeissä, ellei kielenvaihtoon ole erityisiä perusteita.

Voisin myös ottaa esille pari sanavalintaa, jotka eivät olleet varsinaisesti virheellisiä mutta mielestäni melko outoja:

Katson merelle päin ja voin kuulla veden solinan korvissani.

Mielestäni merivesi ei solise. Aallot voivat kohista, liplattaa, supattaa jne. mutta eivät solista. Minun maailmassani vain purot solisevat, minkä vuoksi sanavalintasi hämmensi minua.

Miksei tällaista voisi olla aina, joka ikisenä vuodenpäivänä?

Ilmaus vuodenpäivänä särähti lukiessa hieman korvaani. Kirjoittaisin itse mieluummin joka ikisenä päivänä vuodessa, joskaan minulla ei ole tähän muita perusteita kuin oma kielikorva.

Jottei tämän ficin kommentointi päättyisi pikkuasioista nipottamiseen, voisin näin lopuksi mainita, että pidän siitä, että tämän ficin taustalla tuntuu olevan kiinnostava tarina. Vihjaat onnistuneesti tätä ficciä edeltäviin tapahtumiin pienen sanailun jälkeisessä kappaleessa, jossa Hakuei kuvailee tunteitaan Rukia kohtaan ja kertoo, miksi tämä on niin tärkeä hänelle. Tulee selväksi, että Rukilla on ollut merkittävä rooli Hakuein elämässä ja että tällä parilla on takanaan mielenkiintoinen yhteinen taival. Mielestäni on aina hyvä, ettei tällainen yhtä hetkeä kuvaava ficci tunnu kelluvan tyhjiössä vaan kiinnittyy luontevasti osaksi suurempaa tarinaa, vaikkei tuota tarinaa kokonaisuudessaan kerrotakaan.


Kuukaudet ( jotka veivät sut kauemmaksi musta )

Pidän siitä, että tämä teksti tuntuu alkavan ikään kuin kaiken keskeltä. Ensimmäinen virke tempaa lukijan suoraan keskelle Hakuein ja Rukin ongelmia, ilman mitään turhaa lämmittelyä tai onnellisempien aikojen kuvailua. En tosin ole varma, onko tämän ficin Hakueilla ja Rukilla koskaan ollutkaan varsinaisesti onnellisempia aikoja. Sain tekstistä sen käsityksen, että heidän niin sanottu suhteensa on koostunut paljolti seksistä, mikä on surullista - varsinkin, kun Hakuei sanoo pitäneensä siitä. Kyseinen kohta on itse asiassa minusta ficin pysäyttävin, luultavasti pitkälti siksi, että olin olettanut Hakuein harmittelevan ja surevan sitä faktaa, että hänen ja Rukin suhde perustuu niin vahvasti seksille puhumisen sijaan. Hakuein sanat onnistuivatkin yllättämään minut oikein kunnolla.

Mitä Rukin syihin kadota Hakuein elämästä tulee, en ole varma, ymmärsinkö niitä täysin. Ilmeisesti Rukia häiritsi se, että Hakuei on niin kokenut ja maailmaa nähnyt häneen verrattuna ja että tällä on siksi häneen ikään kuin tahraava vaikutus. Kenties Rukia pelotti, että Hakuein seurassa hänestäkin tulee Hakuein kaltainen "käytetty" ihminen. Toisaalta Ruki ei vaikuttanut kovinkaan ahdistuneelta asian vuoksi, vaan hänen jäähyväisensä vaikuttivat pikemminkin hieman härnääviltä. Sikäli en ihmettelekään, että Hakuei päätti ficin lopussa etsiä Rukin uudelleen käsiinsä ja näyttää tälle, ettei hänen otteestaan karata noin vain. Kysymys kuuluukin enää, että halusiko Ruki herättää tuon reaktion vai ei. Onko Hakuein ja Rukin välillä meneillään jokin omalaatuinen peli vai yrittääkö Ruki ihan aidosti paeta obsessoituneen Hakuein kynsistä?

Ennen kuin unohdan, voisin ottaa esiin pari lukiessa merkille panemaani kohtaa:

Oli aina ihan helvetillinen helle, että se oksetti mua.

Kirjoittaisin itse: Oli aina niin helvetillinen helle, että se oksetti mua.

Harrastaessani kuitenkin erään kerran seksiä veljeni ystävättären kanssa, mä halusin soittaa sulle.

Lauseenvastiketta ei eroteta pilkulle, eli pilkku pois.

Nyt kun pakollinen vinetys on hoidettu alta, voisin vielä kommentoida erästä muutosta, jonka tunteeni kokivat ficin aikana. Ficin alkupuolella nimittäin säälin Hakueita, jonka elämästä Ruki on päättänyt häipyä ilman kunnollisia jäähyväisiä tai selityksiä. Rukin käytös vaikutti minusta oikulliselta ja itsekkäältä. Siinä vaiheessa, kun Hakuei sai huoralta Rukin puhelinnumeron, säälin tunteeni Hakueita kohtaan alkoivat kuitenkin kadota. Koska Hakuei heilastelee huorien kanssa ja harrastaa irtoseksiä, vaikka väittää kaipaavansa Rukia, niin hänen tunteensa Rukia kohtaan alkavat vaikuttaa pikemminkin itsekkäältä omistushalulta kuin rakkaudelta. Lopussa, kun Hakuei päättää etsiä Rukin käsiinsä, vaikka tämä nimenomaan on pyytänyt jättämään itsensä rauhaan, säälin tunteeni siirtyivätkin Rukin puolelle. Lopussa Hakuei vaikuttaa suorastaan pelottavalta Rukiin kohdistuvassa pakkomielteessään, minkä takia toivon, ettei hän uhkauksestaan huolimatta tule koskaan löytämään Rukia.

Kiitos näistä kahdesta tekstistä, jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavia tuotoksiasi! ^^
Jossain ollessaan on jostain poissa.

    1 tykkää.
Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 6/50)

ViestiKirjoittaja akumu » Pe Loka 04, 2013 3:57 pm

Ja taas mun vastauksessani on kestänyt ikuisuus, anteeksi siis siitä ja kiitos Avalyn todella paljon kommentistasi! ^^ Taidat olla ainut, joka näitä edes lukee.

Mä en itsekään oikein ymmärrä, minkä takia nämä oneshotit ovat olleet lähinnä surullisia... Ehkä mun vain on helpompi kirjoittaa sellaisia? Mutta kuten lupasin sulle silloin joskus aiemmin, että laitan sen Kuolema-oneshotin vastapainoksi jotain piristävää, ajattelin tämän Hetket-oneshotin olevan juuri sopiva siihen hommaan! Kliseistä halusin varoittaa siksi, koska veikkaan, että monet lukijat inhoavat tuollaista lässynlääromantiikkaa (jota itse siis rakastan todella paljon, jos sellaista osaa vain kirjoittaa). Eipähän ainakaan tarvitse sitten kommentissa valittaa, jos kliseitä on enemmän kuin, mitä on tottunut lukemaan. Mukava kuitenkin kuulla, että pidit tämän ficin tunnelmasta! ^^ Mulla oli vähän hankaluuksia luoda oikeanlainen tunnelma. Tai ainakin pelkäsin, että tulen epäonnistumaan tämän kanssa, koska en ollut kirjoittanut aikoihin siihen aikaan, kun tämän kesällä julkaisin.

En oikein ymmärtänyt, miksi olit päättänyt käyttää loppupuolen repliikeissä ranskaa. Ranskaa pidetään toki romanttisena kielenä, mutta en usko, että todellisen elämän Ruki ja Hakuei osaavat sitä.

Tottahan tuokin, mutta tämähän on vain fiktiota, eikö niin? ;) Ranskan kieltä halusin lisätä tuohon loppuun ihan vain siksi, koska rakastan kyseistä kieltä ja opiskelin sitä lukiossa aktiivisesti ja nyt kotona itsenäisesti :) Ranskaahan pidetään rakkauden kielenä niin halusin sen myös osaksi tätä ficciä. Harmi jos se sinun mielestäsi ei toiminut tässä :( Mutta aina ei voi onnistua. Ei mulla muuten ole mitään erityisempää syytä tähän kielenvaihtoon - tuli vain sellainen fiilis, että kokeilen jotain uutta, mitä en ole aikoihin kokeillut! Kiitos myös noiden virheitten ilmoittamisesta, korjasin ne jo aikoja sitten ^^

Jos nyt rehellisesti sanon, en itse ajatellut tämän takana olevan minkäänlaista tarinaa. Kiva kuitenkin, että sinä kiinnitit huomiota tuollaiseenkin seikkaan! Tämä on aikalailla avoin tarina, joten lukijalla on mahdollisuus miettiä itse Hakuein ja Rukin menneisyyttä ja ehkä jopa tulevaisuuttakin. Tästä olisi voinut tulla pidempikin, mutta onneksi päätin lopettaa tämän ajoissa... Mulla on yleensä paha tapa kirjoittaa liian pitkiä ficcejä ja sitten päädyn niin sanotusti leikkaamaan muutamia juttuja pois, niin kävi tämänkin kohdalla. Kiva kuitenkin, että tykkäsit! ^^


Kuukaudet-oneshot sen sijaan oli vähän... surullisemman puoleinen, koska siinä ei esiintynyt juuri lainkaan rakkautta. Mä olen jotenkin rakastunut tuollaiseen rappioelämään tai ainakin siitä kirjoittamiseen! Se jotenkin luonnistuu multa niin hyvin, koska mun mielikuvitus laukkaa todella villisti ja mulla on hyvät mielikuvat tämänkaltaisesta elämäntyylistä. Elokuvat ja kirjat sen tekevät. Mutta mukava kuulla, että tässä oli sellainenkin kohta, joka sai sut pysähtymään ja miettimään, miten asiat ovat. Musta tuntuu, että tämä oneshot voisi olla jollain tavalla yhteydessä tuohon mun ensimmäisenä kirjoittamaan ficciin, Kosketukset-ficciin siis. Mutta kukin miettiköön asiaa, en sano mitään, koska mikään ei periaatteessa ole oikein tai väärin ^^

Sain tekstistä sen käsityksen, että heidän niin sanottu suhteensa on koostunut paljolti seksistä, mikä on surullista - varsinkin, kun Hakuei sanoo pitäneensä siitä.

Niinhän se on. Vaikka Hakuei vaikuttaa kusipäältä, joka on vain seksin perään, ei Ruki ole sen parempi. Hän tuntuu elävän aivan toisessa ulottuvuudessa, koska vasta liian myöhään hän tajuaa haluavansa eroon tuollaisesta elämäntyylistä, pois Hakuein läheltä. Yritin tehdä oneshotin lopusta hieman mutkikkaamman, koska lukija ei voi tietää välittikö Hakuei Rukista todellakin vai saiko hän tämän kiinni, jotta he voisivat vain harrastaa seksiä. Kuka tietää! Ehkä jossain välissä voisin tehdä tälle oneshotille jatko-osan, kutkuttava ajatus todellakin ^^
En kommentoi Rukia juuri millään tavalla. Hän ei vain halunnut enää elää sillä tavalla, hän saattoi myös olla kateellinen siitä, että ei koskaan voisi olla samanlainen kuin Hakuei.

Kysymys kuuluukin enää, että halusiko Ruki herättää tuon reaktion vai ei.

Hyvä kysymys! Sitä kun en itsekään tiedä, vaikka kirjoittaja olenkin :D Ja kiitos jälleen kerran nipotuksesta!

Mukavaa, että tunteesi menivät aivan kuin vuoristorataa tuolla tavalla! Oon niin onnellinen, jos olen pystynyt kirjoittamaan ficin, joka herättää lukijan mielenkiinnon ja saa hänet miettimään kaikenlaisia eri vaihtoehtoja ja kysymyksiin vastauksia. Sinun analysointiasi on kyllä aina ilo lukea, koska tunnut pääsevän niin hyvin perille mun tarinoistani - vaikka joukossa on sellaisiakin asioita, jotka saavat sut kurtistamaan kulmiasi. Kiitos kuitenkin kommentistasi! ♥
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 6/50)

ViestiKirjoittaja akumu » Pe Helmi 14, 2014 7:34 pm

Title: Kauniit hetket ( joita en halua kadottaa )
Author: akumu
Beta: En koe tarvitsevani
Rating: K7
Pairing: Hakuei/Ruki
Fandoms: the GazettE, PENICILLIN
Genre: crossover, AU, romance
Disclaimer: En omista muuta kuin tekstin ja idean. Henkilöt kuuluvat itselleen enkä aio rahastaa tai loukata tällä ketään. Kirjoitan vain huvikseni.
Warnings: Ei erikoisempia, vihjailua seksuaaliseen kanssakäymiseen ja yksi kirosana
Summary: Me olimme tuntemattomia: hän ei tiennyt minua enkä minä tiennyt häntä.


35. Kauniit hetket


Aurinko paistoi kirkkaana ikkunasta vaalein värein sisustettuun keittiöön, kun kiedoin laihat sormeni vaaleansinisen kahvikuppini ympärille. Tunsin, miten kofeiininesteen lämpö hyväili kämmentäni enkä voinut kuin hymyillä. Ulkona tuuli hienoisesti ja puiden ohuet oksat heiluivat sen mukana. Päivästä näytti tulevan täydellinen; päässäni suunnittelin jo ohjelmaa kyseiselle päivälle enkä ottaisi keneltäkään vastaan minkäänlaisia vastaväitteitä. Tuo tulisi olemaan minun päiväni.

Nostin kahvikuppini huulilleni ja tunsin, kuinka kofeiini alkoi virrata suonissani. Hymy ei kadonnut huuliltani hetkeksikään, ja yhtäkkiä tunsin todella pehmeän kosketuksen jaloissani. Suljin muutaman ohikiitävän minuutin ajaksi silmäni ja tajusin, miten paljon rakastinkaan tuollaisia aamuja, kun ei ollut kiire mihinkään.
Sai vain istua keittiössä katsomassa aurinkoa ja olla pukeutuneena väljään neuleeseen. Sai ajatella, että ehkä tuona päivänä saisi jotain aikaiseksikin. Tai sitten voisi olla tekemättä yhtään mitään.

Laskin katseeni jalkoihini ja nostin mustan kissan syliini. Hiljainen kehräys tavoitti korvani, se kuulosti niin rauhoittavalta. Minun oli pakko painaa nenäni kissani päälakea vasten.
”Mimosa, tästä on tulossa hyvä päivä. Tunnen sen luissani”, mumisin pehmeää turkkia vasten saaden vastaukseksi lisää kehräystä.
”Niin, minulla on pieni yllätys eräälle henkilölle. Jos lupaat olla paljastamatta minua, saatat saada vähän herkkuruokaasi”, supisin hiljaisesti hymyn leventyessä huulillani. Annoin Mimosalle suukon ja kovan korahduksen kuullessani käänsin viekkaan katseeni makuuhuoneen suuntaan.

Aurinko valaisi makuuhuoneeseeni johtavaa käytävää ja vaatteet lojuivat pitkin poikin kastanjanruskealla puulattialla.
Astelin hitain askelin kohti minun ja erään kovanaaman valtakuntaa pidellen edelleen onnellisesti kehräävää Mimosaa käsivarsillani. Tiesin, että vaalea neuleeni tulisi olemaan tuon hetken jälkeen täynnä mustia karvoja, mutta se ei haitannut minua.
Kun saavutin päämääräni en voinut estää naurahdusta karkaamasta huuliltani.

Sängylläni makaava mies halasi tyynyäni autuaan onnellinen hymy huulillaan, mutta välillä korahdus rikkoi huoneessa vallitsevan hiljaisuuden. Hänen tummat hiuksensa peittivät osittain hänen vaaleita kasvojaan enkä voinut estää itseäni; minun olisi pakko saada koskettaa noita kasvoja, jotka edellisenä iltana viettelivät minut täysin.
Laskin Mimosan sängylle, jolloin hän liikahti saman tien lähelle tuota salaperäistä miestä. Kiersin itse sängyn toiselle puolelle laskeutuen pehmeiden lakanoiden päälle ja aloin vaanivin liikkein lähestyä tuota tatuoitua miestä.
Ilkikurinen virne leikitteli huulillani, ja päästessäni tummatukkaisen lähelle uskalsin painaa suudelman hänen olkapäälleen, jota peitti värikäs tatuointi. Liikuin hitain suudelmin kohti miehen käsivartta ja vatsaa.

Käänsin hellästi tuon kovanaaman makaamaan selälleen, eikä hän laittanut ollenkaan vastaan. Hän vain mumisi unisena jotain, josta en saanut selvää.
Näykkäisin miehen alavatsaa, kunnes aivan kuin kissamaisesti kehräten katosin peiton alle suomaan huomiota ja hellyyttä tämän miehen ikuiselle elämänkumppanille. Hymyilin leveämmin kuullessani tyytyväistä murinaa, kun hipaisin miehen pituutta katalilla sormillani.

Juuri kun olin etenemässä pidemmälle tunsin vahvan otteen käsivarsillani. Yhtäkkiä olimme kasvokkain, ja hän hymyili unisena, vastaheränneenä.
”Huomenta, upeus.”
”Huomenta”, vastasin matalalla äänelläni ja painoin lempeän suudelman miehen huulille. Näykkäistessäni hänen alahuultaan tunsin pehmeät ja lämpimät lakanat vasten selkääni. Tuo tatuoitu mies murahti matalasti alkaen suudella kaulaani, joka oli viimeyön jälkeen jo aivan sabotoitu. En antanut sen kuitenkaan häiritä, vaan annoin hänen tehdä niin kuin hän halusi. Totuus oli se, että minä nautin siitä, miten hän kosketti minua ja käyttäytyi aivan kuin minä olisin ainut, aivan kuin hän tarvitsisi – haluaisi – minut. Huokaukset täyttivät aurinkoisen makuuhuoneen enkä voinut estää itseäni, vaan hivutin käteni uudelleen miehen intiimialueelle.
Yhtäkkiä hän näykkäisi korvaani, ja tunsin kylmiä väreitä selälläni. Hänen katalat, mutta niin syntisen ihanat kätensä ujuttautuivat selkäpuolelta neuleeni alle nostaen vartaloani lähemmäksi hänen omaansa.
”Haluan sinua... Haluan sinua niin helvetillisen paljon”, hän kuiskasi ja hänen sanansa saivat minut kehräämään kuin kissa.
Rakastin tuollaisia hetkiä. Rakastin sitä, miten minulle sanottiin noin. Rakastin sitä, miten tuo tummatukkainen halusi minua, kosketti minua: vaikka en miestä kunnolla tuntenutkaan.

Me olimme tuntemattomia: hän ei tiennyt minua enkä minä tiennyt häntä.
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    2 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 7/50)

ViestiKirjoittaja akumu » Su Maalis 16, 2014 8:15 pm

Title: Unelmat ( jotka eivät koskaan toteutuisi )
Author: akumu
Beta: En koe tarvitsevani
Rating: K7
Pairing: Hakuei/Ruki, Ruki/?
Fandoms: PENICILLIN, the GazettE
Genre: crossover, AU, general, angst
Disclaimer: En omista muuta kuin tekstin ja idean. Henkilöt kuuluvat itselleen enkä aio rahastaa tai loukata tällä ketään. Kirjoitan vain huvikseni.
Warnings: Rumaa kieltä
Summary: ”Mieti jos me oltais yhdessä.”
”Mä en haluu sitä.”
”Mikset? Mähän rakastan sua.”



39. Unelmat


Hänen silmissään välkehti, suorastaan loisti, halua, intoa päästä pois tuosta helvetin loukusta, jonne olimme yhdessä joutuneet. Siellä kaikki oli tummaa, likaista, pimeää, sateista ja ankeaa, enkä toisaalta yhtään ihmetellyt, minkä vuoksi kukaan ei halunnut elää sellaisessa kierteessä.
Hän puhui aina siitä, että tahtoo pois: tahtoo jonnekin unohtaakseen kaiken. Se oli perseestä. Mä en halunnut pois, mä halusin jäädä tähän ansaan, vaikka se söikin mua sisältäpäin joka ikinen hetki.

Mä halusin jäädä tähän ansaan, jota myös rakkaudeksi kutsuttiin.

Hän halusi kuitenkin kauas, kauas pois, missä toteuttaa päiväkirjaan raapustamia unelmiaan. Olin lukenut niitä, tietenkin salaa, ja mun teki mieli vain heittää koko roska tuleen.
Hän halusi uran, työn, kodin, kissoja, syyn nousta joka aamu ylös sängystä, hymyjä, joita jakaa hänelle tärkeiden ihmisten kanssa.

Hän halusi jonkun, joka antaisi hänen virheensä, joka vitun ikisen, anteeksi ja suutelisi hänen niskaansa kuiskaten: ”Se on okei, sä oot täydellinen, sä oot mun koko elämä”. Silloin hän nauraisi, hymyilisi, ja saisi tuntea, miten tuo henkilö tunkeutuisi häneen; poistaisi kaikki mun jättämät muistot hänen sisältään.

Hän halusi unohtaa kaikki ne panot liikuntasalin lavan takana. Hän halusi unohtaa kaikki ne tupakan ja kaman tuoksuiset illat koulurakennuksen katolla. Hän halusi unohtaa sen tahallisen eksymisen sateessa, jolloin mä panin sitä metsässä, vaikka meidän piti suunnistaa. Hän halusi unohtaa sen, että edes kohtasi mut katseellaan ja pyysi mua omistamaan sen. Silloin mä annoin periksi; silloin mä rakastuin siihen. Siihen kehoon, intensiiviseen katseeseen, hymyyn niillä täydellisillä huulilla.

Mutta silloin, kun mä näin Takan jonkun toisen jätkän kanssa mä tajusin rypistää mun unelman nurkkaan ja totesin, että siinä se kusipää taas menee.
Siinä se taas menee ja vaihtaa vielä tuonkin toiseen, kun se ei osaa panna kunnolla.

Takanori osasi murskata unelmat.

Hän rakasti huomiota, hän rakasti sitä, miten kaikki jätkät jumaloi sitä. Ja välillä mä toivoin, että Takanori olisi oikeasti voinut eksyä siihen loputtomaan helvettiin, ettei pääsisi koskaan sieltä pois. Hänhän oli pilannut jo mun elämän, eikä hänen tarvitsisi pilata enää muiden sydämiä. Niin jalomielinen mä olin, koska muut ansaitsi paljon parempaa kuin sellaisen lutkan. Takanori oli kyllä yksi saatananmoinen kusipää.

Ja silti mä halusin sitä.

Niin saatanasti.

”Mieti jos me oltais yhdessä.”
”Mä en haluu sitä.”
”Mikset? Mähän rakastan sua.”
”Mä en sua.”
”Mitä vittua?”
”Mä rakastan sua vaan silloin, kun sä panet mua.”


Olisinpa joskus voinut panna sitä niin paljon, että se olisi rakastunut muhun kokonaan.
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 8/50)

ViestiKirjoittaja DrMinttu » Su Maalis 23, 2014 7:36 pm

Mulla oli selkeesti joku kommentti-flow meneillään, koska päätin ihan etsimällä etsiä jotain kommentoitavaa. Mulla on sellanen periaate, että kommentoin kaikkiin teksteihin, jotka oon lukenut loppuun, mutta valitettavasti usein mulla ei riitä mielenkiinto lukemaan niitä tekstejä loppuun.

Tää oli kuitenkin niin soljuvaa ja helppolukuista, ettei ollut mitään ongelmaa. Siis muistaakseni oon joskus vuosia sitten lukenut sun juttuja (kai??) ja siis wau, oot kehittynyt hirveesti! Tää ainaki oli tosi luonteva ja... no, soljuva on musta oikee sana. Lisäksi tällanen puhekielimäisyys (käytännössä kiroilu ja mä- ja sä-persoonapronominien käyttö, I guess :D) iskee muhun. Hallitset sen selkeesti, kaikki ei hallitse, vaikka sen luulis olevan helppoa.

Rakkautta on verrattu vaikka mihin, mutta tää tais olla ensimmäinen loukku/ansa, johon törmään. Sitähän se aika pitkälti onkin. Loukussa ollaan jumissa kuten rakkauden tunteessakin usein ollaan.

Hän puhui aina siitä, että tahtoo pois: tahtoo jonnekin unohtaakseen kaiken. Se oli perseestä. Mä en halunnut pois, mä halusin jäädä tähän ansaan, vaikka se söikin mua sisältäpäin joka ikinen hetki.

Tää oli tosi vaikuttava osittain sen takia, että tää on niin tuttu omasta elämästä. En oo varma, tiedänkö, miltä ehkä tuntuu haluta olla siinä loukussa, jossa on tummaa ja likaista, ja miten paskalta tuntuu, kun toinen ei edes vaivaudu peittelemään omaa haluaan päästä pois siitä loukusta. Mutta voin ja yritän kuvitella. Mikä tragedia vai mitä! Tosi nappiin kirjoitettu.

Hakuei kuulostaa epätoivoselta ja katkeralta, ja sellaisiin tunteisiin voi kuka tahansa samastua. Tollanen yksityiskohtanen selostus Rukin tunteista ("Hän haluaa unohtaa..."), vaikka Ruki tuskin on noita asioita sanonut ääneen, voimistaa vaikutelmaa.

En oikee tiedä, mitä sanoa. Olis paljon kohtia, joita haluisin quotata, mutta jätän väliin ja tyydyn sanomaan, että mitä useamman kerran luen tämän sitä hienommalta kuulostaa! Vika lause, ah, just oikee.
MOPT -blogi || Last.fm || Ficcilista

    2 tykkää.
Avatar
DrMinttu
Teknikko
 
Viestit: 108
Liittynyt: La Elo 29, 2009 2:20 pm
Paikkakunta: Espoo

Re: Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 8/50)

ViestiKirjoittaja akumu » To Huhti 10, 2014 11:54 am

DrMinttu, oi, kiitos kommentistasi!

Mulla sen sijaan ei oo minkäänlaista motivaatiota etsiä suomen kielistä luettavaa ja kommentoitavaa, koska en vain yksinkertaisesti osaa suomea enää (ficcimaailmassa siis). Oon kuitenkin tosi iloinen, että sulla riitti mielenkiintoa lukaista tämä loppuun asti ja kun vielä tykkäsit tästä ^^ Pakko myöntää itsekin, että onhan sitä tullut kehityttyä jonkun verran alkuajoista, ai että hävettääkin miettiä kaikkia vanhoja tuotoksia, joita oon tänne ylpeänä pistänyt luettavaksi... Tämä haaste on kuitenkin sellainen, jota oon itse tykännyt kirjoittaa ja oon jostain oudosta syystä ollut tosi tyytyväinen näihin kaikkiin kahdeksaan oneshotiin, joita tähän on nyt tullut!

Lisäksi tällanen puhekielimäisyys (käytännössä kiroilu ja mä- ja sä-persoonapronominien käyttö, I guess :D) iskee muhun. Hallitset sen selkeesti, kaikki ei hallitse, vaikka sen luulis olevan helppoa.

Kiva että tykkäät! Oon saanut kuulla vähän palautetta, että puhekielisyys ei ole ehkä se mun vahvin alani, koska mun puhekielestäni muodostuu niin kamalaa Turunmurretta, että pistää itseänikin itkettämään. Mutta yrittämällä sitä oppii! Oon ite niin rakastunut puhekielisyyteen suomen kielisissä ficeissä, että en vain voinut vastustaa kiusausta :D Sitä paitsi, puolet näistä oneshoteista kuvaa Hakuein ja Rukin nuoruutta, eikä aikuisuutta ja mun mielestä nuoruuteen sopii paljon paremmin tuollainen karkea kielenkäyttö sekä tuollaiset mä- ja sä-tyyliset lauseet. Tykkään kirjoittaa näiden kahden herran välille tällaista rappioromantiikkaa, joten siihenkin sopii puhekieli aika hyvin! Anyways, mukavaa, että oot tota mieltä ja ettei tämän oneshotin kieli saanut sua lopettamaan lukemista ^^

Hakuei kuulostaa epätoivoselta ja katkeralta, ja sellaisiin tunteisiin voi kuka tahansa samastua.

Hän onkin melko epätoivoinen, mutta Ruki on sitäkin enemmän, koska hän haluaa unohtaa ja rakastaa Hakueita vain silloin, kun he harrastavat seksiä. Se on epätoivoista. Sana katkeruus kuvaa Hakueita ihan mielettömän hyvin, hyvä että lukija ymmärsi, mitä hänen luonteellaan hain takaa! Hän rakastaa Rukia, mutta on samalla katkera ja toivoo myös, ettei Ruki voisi ikinä satuttaa muita ihmisiä ja rikkoa heidän sydämiään. Ehkä Hakuei halusi Rukin rikkovan vain hänen sydämensä, koska hei, ei sitä kukaan tiedä, mitä tuollaisten nuorten päässä oikein liikkuu.

Kiitos tosi paljon kommentistasi! Toivottavasti jaksat lukea tuleviakin oneshoteja, joita tälle ketjulle julkaisen ^^
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 8/50)

ViestiKirjoittaja Avalyn » Ke Maalis 11, 2015 10:29 pm

Long time, no see! *vilkuttaa*


Kauniit hetket ( joita en halua kadottaa )

Oli jotenkin hauska huomata, että olemme molemmat kirjoittaneet tästä avainsanasta ficin, jossa on poikkeuksellisen hyvä sää. Ilmeisesti ajattelemme molemmat, että kauniisiin hetkiin vaaditaan auringonpaistetta. :D Aloitus on joka tapauksessa mukava, sellainen rauhallinen ja toiveikas. Pystyin myös samaistumaan Rukin tyytyväiseen olotilaan. Joinain aamuina on todella vahvana mielessä ajatus siitä, että päivästä tulee hyvä, kuten Rukilla ficin alussa on.

Iloisissa ficeissä on usein mielestäni vähän se ongelma, että ne eivät anna lukijalle yhtä paljon kuin angstificit. Vaikka jotkin ficin kohdat hymyilyttivät minua vähän, en kaiken kaikkiaan kokenut saavani tästä kovin paljon irti. Olisin ehkä kaivannut vähän jotain erityistä, mikä olisi tehnyt tästä ficistä ainutlaatuisen verrattuna muihin vastaaviin. Esimerkiksi kissa on asia, johon olen törmännyt monta kertaa aiemminkin tämäntapaisissa ficeissä, ja vaikka eläimet ovatkin kieltämättä herttaisia, kissa on ehkä jo vähän kulunut elementti. Tai kenties en vain ole kissaihminen.

Kiinnostavinta tässä ficissä on mielestäni se tosiseikka, että Ruki ja Hakuei eivät ole pitkäaikaisessa parisuhteessa vaan he ovat ymmärtääkseni tavanneet toisensa ensimmäisen kerran edellisenä iltana. Yleensä tällaista kotoisaa fluff-romancea kirjoitetaan vain ihmisistä, jotka ovat olleet jo hyvän aikaa yhdessä. On erikoista, että Ruki nauttimaan Hakuein seurasta noin estottomasti, vaikka he eivät tunne toisiaan. Toisaalta loppu antaa vähän ymmärtää, että tästä olisi tulossa pidempiaikaisempikin suhde eikä vain yhdenillanjuttu. Sikäli on ymmärrettävää, että sekä Ruki että Hakuei ovat noin innoissaan toisistaan, vaikka ovat vasta tutustuneet. Tietysti jotkut ihmiset ovat myös yleisesti hyviä tarttumaan jokaiseen hetkeen ja olemaan ylianalysoimatta kaikkea. Ilmeisesti Ruki on tuollainen ihminen.

En ihan ymmärtänyt noiden kursivoitujen sanojen merkitystä, vaikka "ikuinen elämänkumppani" saikin minut nauramaan ääneen. Enpä ole ennen kuullut penistä nimitettävän noin. Pisteet siis kekseliäisyydestä. :D Yleisesti ottaen kursiivit eivät kuitenkaan mielestäni tuoneet tekstiin mitään lisää, vaan kursivoidut sanat olisivat aivan hyvin voineet olla normaalilla fontilla. Tämä lienee kuitenkin makuasia.


Unelmat ( jotka eivät koskaan toteutuisi )

Pidän tästä selvästi enemmän kuin Kauniista hetkistä. Tässä on kivaa rosoa ja säröä niin kielen kuin tapahtumienkin osalta. Myös kursiivit toimivat mielestäni selvästi paremmin tässä ficissä ja ymmärrän niiden funktion.

En tiedä, miksi, mutta ajattelin ficin alussa helvetin loukun viittaavan Hakuein ja Rukin kurjaan asuntoon. :D Kun sitten selvisi, että kyse olikin rakkaudesta, tunsin itseni idiootiksi. Joka tapauksessa pidän toisen virkkeen adjektiiviluettelosta ("tummaa, likaista, pimeää, sateista ja ankeaa"). Ylipäätään on kiinnostavaa, että Ruki tahtoo pois ja Hakuei puolestaan jäädä, vaikka heidän suhteessaan on selvästi paljon ongelmia ja erityisesti Hakuei kärsii siinä. Aina rakkaus ei kuitenkaan ole loogista eivätkä rakastuneet ihmiset välttämättä tajua, mikä on heillä hyväksi ja mikä ei. Hakuei taitaa myös olla hieman masokisti, toisin kuin hedonistisempi Ruki.

Pidän kovasti ficin alkupuolen kohdasta, jossa Hakuei luettelee Rukin osittain epärealistisia haaveita. Tuosta kohdasta välittyy tehokkaasti paitsi Hakuein katkeruus myös se, kuinka hyvin hän tuntee Rukin. Tulee tunne, ettei Ruki näe sitä, mikä on aivan hänen edessään, koska käyttää kaiken energiansa pilvilinnojen rakenteluun.

Hän halusi unohtaa kaikki ne panot liikuntasalin lavan takana. Hän halusi unohtaa kaikki ne tupakan ja kaman tuoksuiset illat koulurakennuksen katolla. Hän halusi unohtaa sen tahallisen eksymisen sateessa, jolloin mä panin sitä metsässä, vaikka meidän piti suunnistaa.

Hakuei ja Ruki ovat siis tavanneet koulussa! Enpä olisi osannut arvata. Toisaalta nuoruus kyllä selittää ainakin osan Rukin epäkypsästä käytöksestä ja Hakuein ronskista kielenkäytöstä.

Mutta silloin, kun mä näin Takan jonkun toisen jätkän kanssa mä tajusin rypistää mun unelman nurkkaan ja totesin, että siinä se kusipää taas menee.
Siinä se taas menee ja vaihtaa vielä tuonkin toiseen, kun se ei osaa panna kunnolla.

Tämä on raju kohta niin sisällöllisesti kuin kielellisestikin, mutta pidän siitä juuri siksi. Harvoin saa lukea näin sensuroimatonta ficcitekstiä.

Lopetus on todella vahva, pisteet siitä. Kursivoitu dialogi kertoo paljon sekä Rukista että Hakueista ja on karuudessaan pysäyttävä. Myös ficin viimeinen virke on hyvä ja välittää onnistuneesti Hakuein tunteman katkeruuden, turhautuneisuuden ja toivottomuuden. Ei ole paljoa tehtävissä, jos toinen on kiinnostunut vain suhteen fyysisesti puolesta eikä anna edes tilaisuutta enemmälle. :/

Nähdään taas, kun julkaiset lisää tähän topicciin. ^^
Jossain ollessaan on jostain poissa.

    1 tykkää.
Avatar
Avalyn
Vuoden trouble
 
Viestit: 589
Liittynyt: Ma Helmi 16, 2009 10:13 pm

Re: Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 8/50)

ViestiKirjoittaja akumu » Ma Maalis 16, 2015 6:47 pm

Avalyn, long time no see indeed! Heheh, mukava saada tähänkin kommenttia.

Hahah, eikä?! Ehkä kauniista hetkistä todellakin tulee mieleen pelkkää onnellisuutta ja auringonpaistetta :D En nähnyt mitään muutakaan mielessäni, joten päädyin tällaiseen ratkaisuun. Yritän ujuttaa joukkoon aina jotakin semmosta, mikä pitäisi ficit K7-K13-ikärajojen tienoilla, koska en jaksa yrittää liittää niitä muista alueista tähän listaan, joten ehkä siksi tästä tuli nyt vähän tämmönen... Ei kuulu mun parhaimmistooni enkä nyt kuollaksenikaan muista et kirjoitinko tämän lähinnä pakon alla, että "nyt on pakko saada julkaistua jotakin!" Mulla kun välillä sattuu olemaan sellainen olo :D Mutta kiva kuulla, että pystyit samaistumaan Rukin hyvään oloon, vaikka kyseinen oneshot ei sua järin paljon miellyttänytkään kliseisyyden ja vajauksen takia.

Esimerkiksi kissa on asia, johon olen törmännyt monta kertaa aiemminkin tämäntapaisissa ficeissä, ja vaikka eläimet ovatkin kieltämättä herttaisia, kissa on ehkä jo vähän kulunut elementti.

Joo älä vaan, mun ficeissäni kissa on kyllä hyvinkin tuttu elementti... :D Mutta mua vaan ärsyttää, että yleensä ficeissä Rukilla on se helvetin koira ja aina sen nimi on Koron. Ei koirissa siis muuten ole mitään vikaa, mutta kun se on aina niin. Siksi ajattelin, että tälläkin kertaa Ruki on kissaihminen ja piste. Kaikki eivät kuitenkaan lämpene ko. asialle, eikä sille voi mitään. Oon kumminkin tyytyväinen, että sait edes jotain irti tästä, että jaksoit vaivautua kommentoimaan ^^

On erikoista, että Ruki nauttimaan Hakuein seurasta noin estottomasti, vaikka he eivät tunne toisiaan. Toisaalta loppu antaa vähän ymmärtää, että tästä olisi tulossa pidempiaikaisempikin suhde eikä vain yhdenillanjuttu.

En tullut edes ajatelleeksi tuota... Mutta tosiaan, en ajatellut tätä oneshotia yhtään sen pidemmälle :D Päätin, että tämä saa nyt luvan olla tässä, koska en parempaakaan loppua keksinyt enkä halunnut kirjoittaa tästä liian yksinkertaista tuotosta. Olisi ollut tyhmää paljastaa liikaa kaikkea, joten päädyin tällaiseen ratkaisuun, etten paljastanut, mitä tulevaisuudessa tapahtuu (koska en oikeasti edes jaksanut käyttää aivonystyröitäni kyseisen asian miettimiseen :-D).

"ikuinen elämänkumppani" saikin minut nauramaan ääneen. Enpä ole ennen kuullut penistä nimitettävän noin. Pisteet siis kekseliäisyydestä. :D

Kiitos pisteistä XD Oon vähän tämmönen, kun keksin tuollaisia sanoja, lol.


Tiedätkö, mun mielestäni oli niin kiva kuulla, että tuo viimeisin oneshot oli sun mielestäsi paljon parempi kuin aikaisempi. Viimeisin on ehkä jollain tavalla mun lemppari näistä kaikista, en vain osaa sanoa miksi. Johtuukohan se vain sitten siitä, että tykkään kirjoittaa tämänkaltaisia, karuja tekstejä, koska sellaiset luonnistuu multa parhaiten. Viimeisimpien vuosien aikana olen halunnut kirjoittaa vain ja ainoastaan rappioromantiikkaa sisältäviä ficcejä, koska why the fuck not? Ihanaa, että sun mielestä tämä ei ollut tungettu täyteen tuollaista... säröilevää kieltä :)

En tiedä, miksi, mutta ajattelin ficin alussa helvetin loukun viittaavan Hakuein ja Rukin kurjaan asuntoon. :D Kun sitten selvisi, että kyse olikin rakkaudesta, tunsin itseni idiootiksi.

Turhaa sitä on itseään idiootiksi tuntea! Ihminen on erehtyväinen :D Sitä paitsi, siitä mun tekstistäni voi saada sellaisen käsityksen ihan hyvin! Mietin vain, että rakkaus on oikeasti ihan helvetinmoinen loukku, ansa, jos tietää, ettei koskaan tule saamaan vastakaikua. Been there, done that too many times. Jos oikein muistan, mun sisälläni villitsi oikein kunnon tunteiden myrsky tätä kirjoittaessani, koska noihin aikoihin elämä oli paskaa ja vihasin itseäni kaiken sen vuoksi, mitä mulle oli tapahtunut (vaikken kaikkiin asioihin voinutkaan vaikuttaa).

Pidän kovasti ficin alkupuolen kohdasta, jossa Hakuei luettelee Rukin osittain epärealistisia haaveita. Tuosta kohdasta välittyy tehokkaasti paitsi Hakuein katkeruus myös se, kuinka hyvin hän tuntee Rukin.

Ihana kuulla! Jollain tavalla ne eivät olleet epärealistisia haaveita ollenkaan, mutta jos ottaa huomioon, millainen Ruki oli ihmisenä niin ehkä sitten. Hakuei on katkera, sehän on päivänselvää. Eihän Ruki rakastanut häntä paitsi silloin, kun he harrastivat seksiä. Mun mielestäni se on niin surullista, jos toinen osapuoli on kiinnostunut vain ja ainoastaan siitä fyysisestä puolesta, jota heidän tilanteessaan on niin sanotusti tarjolla.

Lopetus on todella vahva, pisteet siitä. Kursivoitu dialogi kertoo paljon sekä Rukista että Hakueista ja on karuudessaan pysäyttävä. Myös ficin viimeinen virke on hyvä ja välittää onnistuneesti Hakuein tunteman katkeruuden, turhautuneisuuden ja toivottomuuden.

Kiitos! Lopun dialogi sekä viimeisin virke on ehkäpä mun lempparit koko tuosta oneshotista, joten on kiva kuulla, että säkin tykkäsit niistä ^^

Kiitos kommentistasi! <3 Toivottavasti tulet tykkäämään näistä lopuistakin, kunhan pääsen julkaisemaan niitä ^^
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

    1 tykkää.
Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 8/50)

ViestiKirjoittaja akumu » Pe Loka 09, 2015 1:26 pm

Title: Pelko ( joka ajoi minut kuiluun )
Author: akumu
Beta: En koe tarvitsevani
Rating: K7
Pairing: Hän/Ruki
Fandoms: PENICILLIN, the GazettE
Genre: General, angst, AU, crossover
Disclaimer: Omistan vain tekstin ja henkilöt omistavat itse itsensä. En hyödy tästä mitenkään, kirjoitan vain omaksi ilokseni, ehkä myös teille muille. Viimeinen virke on Johanna Kurkelan kappaleesta Ei panikoida.
Warnings: Rumaa kieltä, puhetta kuolemasta, ahdistusta
Summary: Koska minä en ollut samanlainen kuin kaikki muut.

A/N: Huh huh, tämäkin on lojunut mun tiedostoissani jo lähes vuoden verran, ellei jopa kauemminkin... Nyt näin syysloman alkamisen kunniaksi päätin kirjautua pitkästä aikaa kunnolla Lafiin ja julkaista jotain! Tiedän, että tämä paikka on todella kuollut nykyään, mutta aina voi toivoa, että tähänkin paikkaan saataisiin taas eloa. Ja vaikka en saisikaan sen koommin kommentteja, aion silti joskus saada tämänkin haasteen tehtyä. I promise! Nyt pitemmittä puheitta, nauttikaa tästä oneshotista, joka sisältää harvinaisen paljon ahdinkoa. Hrr.


7. Pelko

Elämäni oli yksi iso helvetti. Kuuma, tulinen, pahamainen helvetti.

Koskaan en tiennyt, milloin auto ajaisi ylitseni ja jättäisi minut kuolemaan, vuotamaan verta ja toivomaan apua, jota ei koskaan tulisi, koska ihmiset olisivat liian hätääntyneitä ymmärtääkseen, että hengittäisin. Raskaasti, mutta hengittäisin kuitenkin. Koskaan en tiennyt, milloin joku juoksisi minua päin ja kaatuessani löisin pääni katukivetykseen. Koskaan en tiennyt tulisiko kukaan auttamaan minua pienimmänkään tapaturman sattuessa.

Koskaan en tiennyt, milloin joku jättäisi minut kitumaan.


Sain aina pelätä muiden katseita. Mitä tuo ajattelee minusta? Entäs tuo? Aikooko hän kertoa kaikille ystävilleen, millainen kuvottava, alhainen olio käveli häntä vastaan saaden linnutkin nauramaan pilkallisesti? Välillä en saanut henkeä, kun vain mietinkin muiden ihmisten sanoja. Kuinka moni yli 20-vuotias tarvitsi henkistä tukea voidakseen hoitaa tiettyjä, välttämättömiä asioita elämässä? Sehän oli säälittävää.
Jalkani alkoivat aina täristä, kun tunsin katseen selässäni. Taistelin näitä tunteita vastaan niin kauan, kunnes en voinut enää olla.

Kunnes en oikeasti voinut enää käydä missään yksin.

Pakolliset askareet jouduin hoitamaan äitini kanssa.
Silti minusta tuntui, että äitini näki minut vain pelkkänä terävänä piikkinä lihassaan. Enhän minä kuitenkaan ollut mitään. Minulla ei ollut tutkintoa, olin jättänyt lukion kesken, minulla ei ollut seurustelukumppania enkä näyttänyt samalta kuin muut miespuoliset henkilöt.

Koska minä en ollut samanlainen kuin kaikki muut.

Mutta voivatko äidit ajatella noin kauheasti omista lapsistaan, voivatko?


Minä pelkäsin.
Pelkäsin lähes kaikkea mahdollista. Miksikö? Koska maailmassa ei ole ainuttakaan asiaa, minkä vuoksi kannattaisi olla pelkäämättä. Kaikista suurin pelkoni oli nukkuminen. Yksin tai jonkun kanssa, ei sillä niin väliä, yhtä suurta pelkoa kuitenkin.

Minulle kerrottiin, että nukkuessaan voi kuolla (en halua, en halua, en halua).
Minulle kerrottiin, että ihminen voi nukkuessaan syödä kahdeksan (helvetti, kahdeksan) hämähäkkiä.
Minulle kerrottiin, että nukkuessaan ei voi ennakoida vaaraa tai omaa loppuaan; joku voi tappaa sinut, ihan vain huvin tai yhteisen hyvän vuoksi (miksi, miksi, miksi).
Minulle kerrottiin, että klovnit vartioivat ja vaanivat syvässä unessa lepääviä ihmisiä (mitä jos ne vievät minut pois?).
Minulle kerrottiin, että mitä vain voi tapahtua nukkuessa (voi tukehtua, kävellä unissaan, kaatua, lyödä päänsä, hypätä parvekkeelta alas, kuolla).

Siksi minä en nuku.

Jos vain voisin olla pelkäämättä; niin minä toivoin, rukoilin, joka ikisenä iltana, aamuna, päivänä, yönä; kellon ympäri. Kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudessa.


Mutta silloin, kun minä jouduin yksin ostoksille, siihen lähes päivittäiseen helvettiin, silloin hän oli siellä. Hän.

Nostin purkin hyllyltä, silmäilin sitä tarkoin, tiesin tarvitsevani juuri tuon kappaleen. En halunnut koskettaa asioihin, joita en aikonut ostaa. Mutta sitten se tippui lattialle – aiheutti sydäntä raastavan äänen, jolloin tunsin ahdistuneisuuden hien leikittelevän otsallani. Sydän tuntui kuristavan kurkkuani, jalat pettivät melkein altani, tunsin edelleen ihmisten katseet itsessäni. Halusin paeta, halusin kuolla.

Mutta silloin hän tuli luokseni.


Hän halasi minua takaapäin ja kuiskaili minulle sanoja, joiden avulla löysin pakotien helvetin ja oikean elämän väliltä. Tajusin, että minun ei tarvitse jäädä siihen helvettiin vain siksi, että minua oltiin peloteltu monia kertoja asioilla, jotka tappavat. Minä löysin pakoreitin siitä syvästä kuilusta, joka söi, raiskasi ja raapi minua kasvoille joka ikisenä hetkenä päivässä.


”Ei panikoida, ei hätiköidä.”
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Re: Kaksi maailman kauneinta (JFanFic50, Hakuei/Ruki, 9/50)

ViestiKirjoittaja akumu » Ma Tammi 09, 2017 12:17 pm

Title: Loma ( joka auttoi häntä paranemaan )
Author: akumu
Beta: En koe tarvitsevani
Fandoms: the GazettE, PENICILLIN
Pairing: Hakuei/Ruki
Rating: K7
Genre: Crossover, angst, romance
Disclaimer: En omista muuta kuin tekstin ja idean. Miehet kuuluvat edelleen itselleen, enkä halua rahastaa tai loukata tällä ketään.
Warnings: Viittauksia raiskaukseen
Summary: Hän antoi Hakueille luvan koskettaa.


23. Loma


”Ruru, pidätsä siitä?” Hakuei kysyi pienen pieni hymynkare huulillaan. Tumma katse tarkasteli muutaman askeleen päässä seisovaa nuorukaista. Tämä näytti onnelliselta; elämäniloiselta, innokkaalta; siltä että hän sai taas tilaisuuden hengittää kaiken sen paskan jälkeen. 18-vuotias mustatukkainen poika käveli hitain askelin kohti ikkunaa, josta oli suora näkymä kiiltävän siniselle merelle. Hakuei oli jo pidemmän aikaa halunnut antaa toiselle jotain, joka saisi hänen mielensä kohenemaan; unohtamaan sen, mikä oli peruuttamattomasti tapahtunut.

Vaikka mikään ei koskaan tulisi parantamaan niitä haavoja, jotka Ruki oli joutunut vastaanottamaan, vasten omaa tahtoaan.

Mikään ei korjaisi sitä menetystä, jonka mustatukkainen oli joutunut kokemaan. Normaalisti tästä ei edes puhuttaisi; ei sanottaisi sanaakaan. Hakuei ei vain enää halunnut nähdä poikaystävänsä päivittäisiä hermoromahduksia kodin pimeimmässä nurkassa tai yöllisiä paniikkikohtauksia, joiden vuoksi Ruki ei uskaltanut edes sulkea silmiään, saatika antaa Hakuein koskettaa. Silti, ruskeatukkainen halusi parantaa toisen.

Siksi hän oli suunnitellut heille yhteisen loman, kaukana Tokion melusta ja vilskeestä. Hakuei halusi parantaa kaikki ne tehdyt vauriot, jotka varjostivat hänen poikaystävänsä joka ikistä päivää.

Vaikka miten raiskauksen muka pystyisi parantamaan toisesta? Ja kuinka sen kaiken voisi niin helposti unohtaa ja pyyhkiä pois elämästä? Hakuei ei tiennyt, mutta halusi silti antaa yrittämiselle mahdollisuuden. Vaikka se olisikin miten pieni mahdollisuus tahansa.

”Ruki...” hän kuiskasi ja hädin tuskin uskalsi edes koskettaa toista. Hän oli niin monta kertaa aiemminkin yrittänyt koskettaa, edes hipaista, rakastamaansa nuorukaista, mutta toinen ahdistui siitä niin paljon, että pakeni aina vain kauemmas kosketusetäisyydeltä. Kävisikö nyt samalla lailla?

Nimeltä mainittu seisoi selkä ruskeatukkaista päin, antaen silti toiselle luvan rakastaa.

Hän antoi Hakueille luvan koskettaa.

Pidempi mies kiersi tatuoidut kätensä Rukin ympärille antaen hennon henkäyksen karata huuliltaan. Tuntui ikuisuudelta, kun he viimeksi olivat olleet tuolla tavalla, niin lähekkäin.
Hakuei painoi kevyen suudelman lyhyemmän pojan niskaan. Niskahiusten alta paljastui mustelmia; niiden joukossa komeili polttojälki.

Sen näkeminen sai ruskeatukkaisen sisimmässä raivon valloilleen. Hän halusi tappaa sen kusipään, joka oli turmellut niinkin kauniin olennon elämän.
”Mä rakastan tätä. Kiitos, Haku...”
Sanoessaan nuo sanat mustatukkainen uskalsi antaa itsensä painautua lähemmäs takanaan seisovaa miestä. Se tuntui niin turvalliselta.
Hakuei vain hymyili ja siveli toisella kädellään Rukin silkkisiä, täysin laittamattomia hiuksia.
”Mä oon onnellinen jos sä oot.”
”Oon mä. Mä oon onnellinen siksi, koska sä oot siinä”, Ruki sanoi pitäen pienen tauon, ”Haku, kiltti, älä jätä mua, älä nyt...”

Hakuei saattoi kuulla toisen äänessä pelkkää pelkoa, suurta ahdinkoa. Hän puristi nuorukaista tiukemmin, lähemmäs itseään vasten. Miksi toinen edes aneli jotain tuollaista? Ruskeatukkainen ei ikinä jättäisi Rukia yksin, ei ainakaan tällaisessa tilanteessa, kun tämä tarvitsi aikaa, rakkautta ja tukevia käsivarsia ottamaan hänet vastaan, jos hän ei jaksaisi kannatella itseään.
”Mä lupaan. Mä en jätä sua, et pääse musta eroon, vaikka käskisit mun painua ihan helvetin kauas susta.”

Itkun seasta Ruki sai jotenkuten naurahdettua poikaystävänsä sanoille. Niin, hän tosiaankin tiesi sen.
”Kiitos...”
”Mä rakastan sua, Taka.”
Kuullessaan oikean nimensä, mustatukkainen antoi hymynkareen koristaa huuliaan.
”Mäkin rakastan sua. Mut nyt mä haluun nauttia tästä lomasta. Mennään rannalle, jooko, Haku, mennään!”

Välillä Hakuei jäi ajattelemaan, kuinka rohkea Ruki todellisuudessa oli.

Oli se kuitenkin jonkinlaista rohkeutta jatkaa matkaa elämässään eteenpäin, vaikka joku oli juuri päättänyt estää toisen aikeet ja onnistunut rikkomaan kaiken ehjän hänen elämästään.

Oli se kuitenkin jonkinlaista rohkeutta antaa toisen koskea, vaikka kurkkua kuristi niin helvetisti ja pelko kaikesta mahdollisesta vaani jokaisen nurkan takana.

Eikö?

Ilmeisesti millään ei juuri nyt ollut väliä. Oli vain hän, Hakuei ja loma. Kaikesta huolimatta Ruki oli elossa; hän hengitti ja rakasti. Pystyi vielä rakastamaan.

Ja nyt oli vielä kaiken lisäksi rentouttava loma tiedossa.

Pieni hengähdystauko.
✞ THE IMAGE IS EMBODIED UNTIL DIE ✞

avatar made by me

Avatar
akumu
Pääesiintyjä
 
Viestit: 630
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:28 pm
Paikkakunta: Turku

Seuraava

Paluu K-7 - K-13

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron