Pikkusisko [Dir en grey, Kyo/G/angst, death-fic/one-shot]

Ficissä saa olla paritus riippumatta henkilöiden sukupuolesta, mutta fyysinen kontakti jää pieneen pussailuun ja halailuun. Alastomuus, seksi tai seksuaaliseksi koettu käyttäytyminen, huumausaineet, väkivalta tai huono kielenkäyttö eivät kuulu tämän ikärajan ficceihin kuin maininnan tasolla.

Pikkusisko [Dir en grey, Kyo/G/angst, death-fic/one-shot]

ViestiKirjoittaja Psikharpax » To Elo 21, 2008 9:28 pm

Name: Pikkusisko
Author: Kiyo
Beta: en koe tarvitsevani.
Fandom: Dir en grey (Kyo)
Genre: angst, death-fic, songfic, AU
Pairing: -
Rating: G
Parts: one-shot
Song: Dir en grey - Kasumi
Summary: Toisesta pienestä nyrkistä löytyy ihoon kiinni sulanut, punainen karamelli. Omenanmakuinen.

A/N: ...aloin tulkita Kasumin merkitystä ja tajusin sen jollain tavalla. Sitten taas tajusin sen yhtäkkiä omalla tavallani. Ja halusin kirjoittaa tämän, koska olen jo pitkään halunnut kirjoittaa tästä aiheesta jotain julkaisukelpoista, koska olen alkuvuodesta asti ajatellut liikaa. Teksti on siis aika helvetin henkilökohtaista, muttei ihan totta.

Kirjoitin kuitenkin enemmänkin näin, että tein biisistä tarinan, en tarinaa sen ympärille. Suoria lainauksia lyriikoista ei kai juuri ole. Öö. ...Huomaatte kyllä varmaan, mitä yritän selittää, kun luette.

Tässä Kyo on noin 15-vuotias.

(Pidin ennen Kasumia kohtuullisen neutraalina biisinä. Nyt, kun katson livejä, tajuan ensimmäistä kertaa melkein kolmeen vuoteen, että Kyo itkee Kasumin aikana.)

Teemulle.

*

Heinäkuun lopulla on kamala nukkua, tiedän kyllä, minä tiedän. Ilma tukahduttaa, on vaikea hengittää, on kuuma. Pieni, peittoihin kääritty, kuumeinen ruumis ei kestä. Se ei kestä, ei kestä.

Kasumi itkee taas hiljaa. Itku vaimenee kuitenkin pienen yskänpuuskan tieltä. Sitä on kamalaa kuunnella, se sattuu. Se sattuu meihin molempiin.

Nousen ylös ja kävelen aamuhämäräisen huoneen läpi nostamaan hänet istumaan – niin on helpompi hengittää ja yskiä.
Saasteenharmaa, ikkunaverhojen raosta tunkeileva valo piirtää minulle viisivuotiaan tytön itkuiset kasvot. (minä näytän itkiessäni samalta)

Ja minua sattuu taas.

Suupielestä valuu verta. Pyyhin sen peitonkulmaan, joka on jo valmiiksi veritahrainen. Tulehdus on niin paha, että

"Missä äiti on?"

toivoa ei juuri ole.

"Äidin piti lähteä töihin yöksi, että saisimme nopeasti rahaa. Meillä ei muuten ole varaa laittaa sinua sairaalaan."

Kasumi itkee. Ei sairaalaa ei sairaalaa ei sairaalaa! Hän katsoo minua suurilla, vettä valuvilla silmillään (meillä molemmilla on isän silmät) ja alkaa taas yskiä. Kyyneleet polttavat niskarankaani hänen lyödessään molemmat kämmenensä suunsa eteen (tietysti hän on kohtelias pieni tyttö ja peittää suunsa yskiessään). Otan hänet syliini ja pidän lähellä ja hellästi. Silitän hikisiä niskahiuksia, keinutan, hyräilen.

"Ei hätää...."

Miksi minä valehtelen.

Toisesta pienestä nyrkistä löytyy ihoon kiinni sulanut, punainen karamelli. Omenanmakuinen. Otan sen varovasti irti ja heitän roskiin. Kämmen jää silti tahmeaksi. Kasumi katsoo surullisena ja huutaisi, jos löytäisi jostain tarpeeksi voimia siihen.

"Äiti antoi sen... Minä säästin sitä..."

"Saat minulta uuden, jos syöt sen nyt heti."

Kuiskailemme aamuhämärässä kuin salaliiton jäsenet, otsa (kuumaa) otsaa vasten, (tahmainen) käsi kädessä.

*

Menemme parvekkeelle katsomaan auringonnousua. Kääriydymme yhteiseen peittoon, vaikka ulkona onkin lämmin. (Kasumi ei ehdottomasti saa kylmettyä) Syömme omenakaramellipussin tyhjäksi – ehkä äitiä ei tällä kertaa haittaa. (varsinkin jos laitan Kasumin vielä pesemään hampaansa ennen nukkumaanmenoa)

Heinäsirkat sirittävät surulaulujaan. (aivan kuin ne tietäisivät) Kasumi on aivan hikinen ja yskiminen sattuu, mutta silti hän hymyilee minulle ja työntää kielensä ilkikurisesti ulos. (plää) Pienellä kielenkärjellä on puoliksi sulanut, punainen omenakaramelli.

*

Elokuun alussa hän ei pääse enää ylös sängystä. Harmaanvalkoinen aamuhämärä piirtää silti joka yö levottomasti nukkuvan, joskus hourailevan pienen ihmisen huoneen toiselle puolelle. Herään aina aamuyöstä, kun sirkat alkavat sirittää.

Sitten katselen huoneen toiselle seinustalle.

Ja olen surullinen.

*

"Onko kohta toukokuu?"

Pitelen tärisevää lasta sylissäni ja hyssyttelen tämän houraillessa jälleen auringon noustessa. Äidillä ei vieläkään ole rahaa sairaalaan.

"Ei vielä pitkään aikaan. Kuinka niin?"

"...haluan nähdä, kun perhonen kuoriutuu... Ja toukokuussa on aina iloista. Haluan, että ihmiset ovat iloisia... Kaikki ovat niin surullisia nyt..."

Ja minä vain nyökkään hänen poskeaan vasten, koska olen valehdellut jo liikaa.

"Toukokuussa on niin hauskaa, ettei edes tunne kipua... Vai mitä?"

Hetkeen en osaa sanoa mitään. (koska en halua kertoa totuutta enkä valehdella) Olen hiljaa.

"Isoveli?"

"...niin. Varmasti."

*

Kaupungissa on festivaalit, muttemme kerro Kasumille.

Kaduilla pyörii origamipalloja, ja kovat tuulenpuuskat repivät kevyet pallot ilmaan. Ne lentävät korkealle, korkealle. (paitsi jos yhtäkkiä lakkaakin tuulemasta ja ne tippuvat takaisin kaupunkiin)

Sateenkaaren värejä.

Huvittelevatko henget näillä palloilla? Esitän mielessäni hiljaisen pyynnön lapsenmielisille (mahdollisesti siis myös lapsista pitäville) hengille.

Eräs tuulenpuuska kyllästyy leikkimään pallollaan ja pudottaa sen parvekkeellemme. Se on punainen. (punainen on Kasumin lempiväri)
Vien sen hänen sänkyynsä ja laitan sen kyynelistä likaisten kasvojen viereen. Kivulias uni? Haen yhden omenakaramellin yöpöydälle likaisten lasien viereen ja yhden suuhuni.

Imeskelen punaista karamellia hitaasti katsellessani unihengitystä.

Ja olen surullinen.

*

Herään aamuhämärään, mutten kuule tuttuja hyönteisten surulauluja, vaan tuttua surullista itkua. Punainen viisarikello tikittää neljän kohdalla laskien sekunteja kyyneliin. Jokainen tik ja tak saa selkärangan kiertymään yhden asteen itsensä ympäri.

"Isoveli..."

Silitän hänen hiuksiaan ja valehtelen pehmeällä äänellä. Kaikki ei oikeasti ole hyvin, ja hänkin taitaa tietää sen. (nyt voin valehdella, kunhan ei vain tarvitse kertoa totuutta)

"Minulla on ihan kamala, kamala, kamala olo..."

Kasumi yskii ja nyyhkyttää, hengitys vinkuu. Nostan hänet syliini ja pidän lähellä, silittelen ja annan yskiä. Kävelen keittiöön ja teen yhdellä kädellä kuumaa mehua.

Hän juo itkien.

Muki putoaa lattialle ja särkyy moneen osaan. Astelen posliininsirpaleiden yli ja jätän ne siihen. (en halua nyt päästää Kasumista irti)

"Mennäänkö parvekkeelle katsomaan auringonnousua? Voin lukea sinulle lempikirjasi."

"Joo..."

*

Hän on väsynyt. Hän painautuu rintaani vasten ja katselee unisena kerrostalojen takaa hitaasti nousevaa aurinkoa imeskellen omenakaramellia. Ääneni sekoittuu heinäsirkkojen siritykseen.

Kasumi nukahtaa, mutta jatkan ääneen lukemista loppuun asti. Laitan kirjan pois ja kiedon käteni pienen ruumiin ympärille. (aamulla on kuitenkin viileää) Katselen, kuinka vaaleankeltainen valo alkaa vallata heräilevää kaupunkia.

Horisontti on kirkkaanpunainen ja oranssi.

Kasumi pitää minusta kiinni omenakaramellin pudotessa huulten raosta parvekkeen lattialle. (klink)

Suukotan viilenevää poskea ja hengitän syvään.

Tämä kai sitten on hyvästi.

*

Äiti tulee aamulla töistä. Kuulen lukon aukeavan. Ovi käy. Askeleita.

"Tooru? Kasumi?"

Hän tulee parvekkeelle ja näkee katseeni. Sitten hän putoaa polvilleen ja alkaa itkeä ja huutaa ja syytellä.
Minä olen hiljaa.

Mutta olen silti surullinen.

Annan pikkusiskoni ruumiin äidin tärisevään syliin ja menen hakemaan punaisen, lytistyneen origamipallon Kasumin sängystä.

Muotoilen littanasta paperikasasta taas pallon ja päästän sen parvekkeelta ensimmäisen ohikulkevan hengen mukaan ja pyydän sitä viemään sen johonkin, missä on toukokuu. Sängystä löytyy myös paperipussi täynnä yhteen sulaneita omenakaramelleja. Hakkaan ne vihaisesti irti toisistaan ja syön ne kaikki.

Sitten oksennan.

*

Istun parvekkeella katselemassa toukokuista auringonlaskua ja minuun sattuu. Olen kääriytynyt peittoon. (yksin)

Äiti itkee keittiössä. Hän itkee edelleen joka päivä. Minä en ole vieläkään itkenyt, en kertaakaan. En ole vuodattanut kyyneltäkään. Enkä tiedä, aionkokaan. Enhän minä itke ollessani surullinen.

Tänään tuuli ei puhalla, eikä origamipalloja näy edes alhaalla kadulla. Heinäsirkatkin ovat hiljenneet. (ehkä ne tietävät, että jäljellä on enää hiljaisuus) Parvekkeen lattiaan on jämähtänyt kiinni punainen omenakaramelli. Se ei ole lähtenyt helposti irti, enkä halua käyttää väkivaltaa. (se on kuitenkin Kasumin)

Hivutan varpaillani parvekkeen tatamimaton sen päälle.

Enää Kasumi on vain punainen, sulanut omenakaramelli tatamin alla. (äidille hän on kuva olohuoneen alttarilla)

    2 tykkää.
Avatar
Psikharpax
Teknikko
 
Viestit: 106
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:48 pm
Paikkakunta: Tre

Re: Pikkusisko [Dir en grey, Kyo/G/angst, death-fic/one-shot]

ViestiKirjoittaja Sefie » La Elo 23, 2008 7:36 pm

Etsin jotain luettavaa, joka tyhjentäisi hetkeksi pään kaikista epäkivoista ajatuksista, ja huomasin, etten ole vanhassa lafissa tällaiseen törmännyt, tämän täytyy olla ihan uusi, ja päätin lukea.

Ja onneksi luin.

Mun mielestä on ihanaa, kun löytää ficcejä, joissa on jotain ihan uutta, mihin en ole ennen törmännyt. Enkä nyt tarkoita mitään ihme Kyo/George Bush -parituksia, vaan jotain, mitä tämä ficcikin oli. Mä en ole törmännyt ainakaan muistaakseni ficciin, missä keskitytään tällä tavalla vain jonkun ihmisen perheeseen, tai kuten tässä, erityisesti tuohon siskoon. Ihanaa löytää jotain tällaista välillä niiden ennalta-arvattavien Reitukien ja muiden joukosta - joita en nyt halua dissata, mutta toivottavasti tajuat, mitä tarkoitan.

Kun omat sisarukset on itselle niin älyttömän tärkeitä, tätä oli vähän vaikea lukea. Rankkaa. Ei voinut olla ajattelematta omia sisaruksiaan, kuinka kauheaa olisi menettää pikkusisko.

Kyon ja Kasumin suhde on tosi ihana, kaunis. ja Kyo on aivan... ihana. Tuollaisia isoveljien pitää olla, ja jotenkin Kyo on todella helppo kuvitella tuollaiseksi. Unelmaisoveli : <

Pidin ihan hirveän paljon tuosta toukokuu-kohdasta, suosikkikohtani koko ficistä kenties. Kasvoille nousi sellainen surullinen hymy, koska siis arvasi, ettei Kasumi tule elämään toukokuuhun asti. Ja ne sen ajatukset. Toukokuussa on niin hauskaa, ettei tunne edes kipua. Kyynel silmäkulmassa. Lasten ajatukset on niin tuollaisia, niin naiiveja, ettei niille voi kuin hymyillä surullisesti.

Tykkäsin ihan hirveän paljon myös noista suluissa olevissa ajatuksista, ne toi jotain lisää tähän, ne tekee tästä vielä jollain tapaa kauniimman.
Ja nuo omenanmakuiset punaiset karamellit, oivoi, aivan älyttömän itkettävä ja ihana ykistyiskohta !

Mömm, en osaa oikein muuta sanoa, mutta oli toistan vielä, että oli ihana löytää jotain uutta ja erilaista.
Tämä on upea, kiitos hienosta lukukokemuksesta (:
Can music save your mortal soul?

    1 tykkää.
Avatar
Sefie
Bändäri
 
Viestit: 33
Liittynyt: Pe Elo 15, 2008 5:16 pm
Paikkakunta: Oulu

Re: Pikkusisko [Dir en grey, Kyo/G/angst, death-fic/one-shot]

ViestiKirjoittaja Infict » Su Elo 24, 2008 9:49 am

Meinasin ensiksi jättää lukematta kun tämä oli jäänyt auki joksin aikaa, mutta onneksi jaksoinkin eilen yöllä lukea tämän vaikka en tuolloin heti kommentoinutkaan (:

Nyt luin sitten toistamiseen uudestaan.

Nimi herätti oman mielenkiintoni ja siitä eteenpäin sitten fandomi sai minut lisää innostumaan lukemaan tätä. Oli mukava löytää hiukan erinlainen ficti.

Tämä oli kaunis ja sai minutkin liikuttuneeksi. Tykkäsin toukokuu kohtauksessa. Siinä ehkä toiveet hiukan heräsivät fictin kannalta, että Kasumi ei kuolisi, vaikka kyseessä onkin death-fict.

Kyo on tosiaankin helppo kuvitella tollaiseksi täydelliseksi isoveljeksi. Muutenkin Kyon ja Kasumin sisarussuhde oli kaunis ja jotenkin ihastuttava.

Lyhykäisyydessään tykkäsin hyvinkin paljon.

Infict
 

Re: Pikkusisko [Dir en grey, Kyo/G/angst, death-fic/one-shot]

ViestiKirjoittaja Rin » Su Elo 24, 2008 8:18 pm

Tuli itku.
Sun takia. Teemun takia. Kyon takia.
Kasumin takia. En kestänyt edes ajatusleikkiä kuolevasta viisivuotiaasta pikkusiskosta. En ainakaan, kun sillä on Hanskun kasvot.
Tää kosketti syvältä. Kyon koko olemus, se on niin...ihana? Se on niin uskomattoman ihana isoveli Kasumille. Mieleen heräsi kammottavia syytoksiä ja epävarmuutta. Osaisinko mä olla yhtä ihana isosisko tuossa tilanteessa. -Epäilen.

Kerroit kaiken ihan järjettömän kauniisti. Kasumi on niin...totta. Se lapsi tuntuu niin aidolta. Mä kuulin sen äänen päässäni, sen yskän, sen itkun. Ja kaiken taas Hanskun äänenä. Hansku on juuri tuollainen ollessaan kipeänä.
Kasumin omenakarkki itketti myös. Siitä tuli mieleen se elokuva, Tulikärpästen hauta, missä Setsuko syö pieniä karkkeja. Siinä toinen karkkeja syövä pikkusisko, joka ei kasvanut aikuiseksi.
Oli pakko käydä halaamassa Hanskua.

Kuiskailemme aamuhämärässä kuin salaliiton jäsenet, otsa (kuumaa) otsaa vasten, (tahmainen) käsi kädessä.

Tänään tuuli ei puhalla, eikä origamipalloja näy edes alhaalla kadulla. Heinäsirkatkin ovat hiljenneet. (ehkä ne tietävät, että jäljellä on enää hiljaisuus) Parvekkeen lattiaan on jämähtänyt kiinni punainen omenakaramelli. Se ei ole lähtenyt helposti irti, enkä halua käyttää väkivaltaa. (se on kuitenkin Kasumin)

Itkettää.

*rut*
Kuva

äänetön hämärä, hämmästynyt tähti

viileässä, pimeässä, ystäväksi lähti

Avatar
Rin
Teknikko
 
Viestit: 117
Liittynyt: To Elo 14, 2008 8:46 pm

Re: Pikkusisko [Dir en grey, Kyo/G/angst, death-fic/one-shot]

ViestiKirjoittaja Psikharpax » Ti Syys 02, 2008 12:35 am

Sefie: ....kiitos kamalasti. Kaunis kommentti ja hyrrrnnn ahhh.

Erityisesti kiitos tuosta uusi juttu -huomautuksesta. Ihan siksi, että haluaisin juuri aina kirjoittaa jotain uutta, tai ainakin harvemmin käytettyä jujua tekstiin. Tai... sillä tavalla. En haluaisi kirjoittaa mitään täysin ennalta-arvattavaa, joka on täynnä moneen kertaan käytettyjä kliseitä. Siksi on hienoa, jos olen onnistunut olemaan tekemättä niin. Kiitos.

Mutta arvaa vain, miten rankkaa tätä oli kirjoittaa. Omistuksessa mainittu Teemu on siis pikkuveljeni. Oli. Tämä teksti oli kai yksi tapa yrittää viimeinkin päästä yli. En sitten tiedä, miten se näkyy tässä.

Kyo olisi kiva isoveli. Hmmm. Ja punaisista omenakaramelleista saamme kiittää ihan Kasumin lyriikoita. Sieltähän ne poimin, ja niistä tuli vähän niin kuin vahingossa se ... ”juttu” tähän.

Kiitos kamalasti vielä. <3

Trillin: Kiitos kun jaksoit kuitenkin lukea ja kommentoida. :3

Rin: ....ajatus Hanskusta Kasumin on aika.... kuvottava. Siis sillä tavalla, jos se olisi kuolemassa noin. Yh. Kitumassa noin.

Haluaisin joskus katsoa Tulikärpästen haudan uudelleen, mutten tiedä, pystynkö. Rinnastan sen aika vahvasti tähän. Ehkä vielä joskus.

Kiitos hei kommentista. <3

Avatar
Psikharpax
Teknikko
 
Viestit: 106
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:48 pm
Paikkakunta: Tre

Re: Pikkusisko [Dir en grey, Kyo/G/angst, death-fic/one-shot]

ViestiKirjoittaja Sairas Enkeli » Ma Syys 07, 2009 9:17 pm

Ajattelin napata ihan protestimielessä jonkun Diru-ficin ja heittää kommentin. Dirua ei kirjoiteta eikä kommentoida tarpeeksi.

Tämän ficin takia joskus aikoja sitten kuuntelin Kasumin. ;___;
Ah, nostalgia.
Rakastan tätä ficciä. Se on niin surullinen. Kamalaa ajatella jotain pientä tyttöä, omaa sisarusta, kärsimässä noin ja vieläpä niin, että naski on sinun vastuullasi.
Sisarusrakkaus puree minuun aina, eikä tämä ollut poikkeus.
Minusta on maailman hirvein ajatus, että pitelee sisarustaan sylissä kun tämä kuolee. Ihan hiljaa, kuin nukahtaen, mutta silti.

Olet yhdistellyt taitavasti lyriikoiden ilmaisuja tähän, ja muutenkin tämä on kauniisti sommiteltu. Nuo sulkeet tuovat mieleen sellaisia asioita, joita ajattelee ihan huomaamattaan, surullisena.

Teksti suorastaan vilisee kauniita lauseita ja ajatuksia. ;__;
Omenakarkki, kuiskuttelu, origamipallo, heinäsirkat... lista jatkuu.
Pidän Kyosta - tai Toorusta itse asiassa - ihan hirmuisesti. Samastun häneen sinä vanhempana sisaruksena voimakkaasti. Ja Kasumi on suloinen. Minulla on kylläkin veli, joka on eritavalla huolta aiheuttava, mutta sama se.
Kasumi on hirmuisen hauras. Muistan rahisevan yskän ja sietämättömät kurkkukivut ja hengitysvaikeudet jotka liittyvät rajuihin flunssiin, sitten laitan kaikki oireet potenssiin kymmenen. Ei kiva. Ihan kamalaa.

Kokonaisuudessa tämä on hurjan kaunis, surullinen ja ihana fic. (Olen muuten kuunnellut Kasumia repeatilla koko ajan.)
"So all this crazy stuff is actually natural, huh? That's so cool!"

~Luffy

Avatar
Sairas Enkeli
Teknikko
 
Viestit: 171
Liittynyt: Ma Marras 24, 2008 1:56 pm

Re: Pikkusisko [Dir en grey, Kyo/G/angst, death-fic/one-shot]

ViestiKirjoittaja Psikharpax » La Marras 13, 2010 1:05 pm

Heipä hei, Sairas Enkeli. Pahoittelen, että olen VUODEN jäljessä vastaamisen kanssa, mutta tuota, kiitos kommentista!

Tämän pätkän kirjoittamisestakin on jo sen verran aikaa, että jotenkin kaikki tuntuu niin epätodelliselta, jopa vuoden takainen kehukommentti. On siis vaikea sanoa mitään muuta kiittää, vaikka se tuntuukin hirveän jähmeältä ja jättää tämänkin vastausviestin ikävän lyhyeksi.

... jotenkin tuli yhtäkkiä olo, että voisin jossain muodossa kirjoittaa tähän joskus jatkoa. En varsinaisena jatkona, vaan ainoastaan jossain toisessa yhteydessä käsitellä sitä, millainen mies Kyosta/Toorusta sitten näiden tapahtumien myötä kasvoi. Lapsen kuolema vaikuttaa perheeseen ja sen jäseniin hyvin monilla eri tasoilla ja tavoilla, joten ehkä psykologisen pohdinnan ja Dir en greyn non-AU -ficcauksen nimissä...

Avatar
Psikharpax
Teknikko
 
Viestit: 106
Liittynyt: To Elo 14, 2008 5:48 pm
Paikkakunta: Tre

Re: Pikkusisko [Dir en grey, Kyo/G/angst, death-fic/one-shot

ViestiKirjoittaja tycho » Ti Heinä 30, 2013 2:40 pm

Yritän nyt uudestaan, kun edellisellä yrittämällä Internet söi kommenttini alun. Kirjoitan tabletilla jälleen, joten näppäilyvirheitä saattaa esiintyä.

Alkuun on sanottava, että meinasin jättää ficin kokonaan lukematta henkilöiden, otsikon, sekä, ikävä myöntää, authorin takia. Kyse kuitenkin oli siitä, että muistelin lukeneeni tämän ficin jo aiemmin, enkä lainkaan pitänyt Kyon hahmosta aiemmin lukemassani ficissä. Onneksi kuitenkin luin, sillä paljastui että kyseessä ovat täysin eri tekstit. (Voi olla, että aiemmin lukemallani ficillä on sama nimi tai on olematta. En pitänyt kuvauksesta, jossa Kyo asui lapsen kanssa ja kärsi sellaisesta viharakkaus-suhteesta, että oli valmis heittämään lapsen parvekkeelta alas. Kyse saattaa kuitenkin olla jopa Okosun aikaisesta ficistä, enkä muista oliko kyseessä pikkusisko vai Kyon oma lapsi.)
Paljastui vieläpä, että tämä on todella liikuttava ja hyvin kirjoitettu teksti. Pidin tästä.

Jo pelkästä otsikosta tuli kovasti mieleen myös oma ficcini Siskon päätä huimaa taas, yhteenvedon myötä vielä enemmän. Alunperin mun olikin tarkoitus kirjoittaa hieman vertaileva kommentti, sillä nämä sivuavat toisiaan moneltakin osin ja niiden väliltä löytyy mielestäni mielenkiintoisia yhteyksiä, mutta päätin kunnioittaa sua kirjoittajana keskittymällä kuitenkin pelkästään tähän ficciin.
Ficci on iältään jo melko vanha, enkä tiedä onko yhdistelmä valita betauttamattomuus ja jättää silti tekstiin joitakin virheitä/epäloogisuuksia tarkoituksellista. Itse kuitenkin korjauttaisin tekstin, sillä ainakin minua häiritsivät jotkin rakenteelliset valinnat paljonkin. Koen myös, että tämä ficci ikääntyisi huomattavasti vähemmän betattuna, sillä tämä on siinä määrin hyvin kirjoitettu, ettei tämä varsinaisesti kärsi siitä, että tämä on julkaistu authorin olessa nykyistä nuorempi. Hirveän hankala asia selittää, mutten koe tässä näkyvän varsinaisesti mitään nuoremmalle ja kokemattomammalle kirjoittajalle tyypillistä kärsimättömyyttä ja oikomista, joita tulisi jotenkin päivittää.

Itse tekstiin.

Heinäkuun lopulla on kamala nukkua, tiedän kyllä, minä tiedän. Ilma tukahduttaa, on vaikea hengittää, on kuuma. Pieni, peittoihin kääritty, kuumeinen ruumis ei kestä. Se ei kestä, ei kestä.

Jo ficin alku luo jännittyneen tunnelman, mikä on ovelasti rakennettu toistolla. (Mm. tätä olisin verrannut SPHT:n tyyliin, jonka alussa on hyvin samankaltainen tunnelma ja samoja elementtejäkin: lämpö, tukahtuminen/tukehtuminen, peittoihin kääriytyminen ja ahdistus sekä - muistaakseni myös - kielellinen toisto). Itselleni ainakin välittyy lukijana toistosta helposti sellainen kireä ja ahdistunut adrenaliinipiikki, joka valmistaa kamppailemaan joko kiireellä tai hiljaa. Sairauteen liittynee molemmat, sillä vakavasta sairaudesta tulee herkästi olo, että aikaa on jotenkin vähemmän jäljellä kuin ennen, ja toisaalta, vaikka sairaan seuraaminen sattuu muihinkin, on sairaalla kuitenkin rankinta ja muiden tulee vain kestää hiljaa.

Saasteenharmaa, ikkunaverhojen raosta tunkeileva valo piirtää minulle viisivuotiaan tytön itkuiset kasvot. (minä näytän itkiessäni samalta)

Luin tästä aiemmin sateenharmaa, enkä tiedä kummasta pidän enemmän. Saasteenharmaa on sillä tapaa dramaattisuudessaan ja riutuneisuudessaa hyvin kyomainen sana, että siitä tulee todella vulgarmainen fiilis. DRAIN AWAYn kuivakukkataivaat ja AMBERin ruosteiset äänet ja muut. Sateenharmaassa taas on ficciin liittyvää tunnelmointia ja symboliikkaa: samassa yhteydessä puhutaan itkemisestä, ja sade on minulle pelkän luonnonilmiön lisäksi myös sitä, kun taivas itkee. Sateeseen liittyy myös sellaisia konkreettisia mielikuvia, että sade tapahtuu ulkona - sateesta harmaantuneen valon tunkeilu verhojen välistä kasvoille on kuin pala taivaan surusta tunkeutuisi sisätiloihin.
Kappaleen luoma mielikuva on hyvin valokuvamainen, ja piirtää hyvä sanavalinta etenkin tunkeilevan valon ja sa(as)teenharmaan seurassa. Sulut häiritsevät ja eivät häiritse
(2008-2009 ne kuitenkin olivat Lafissa aika trendikäs juttu), mutta eniten häiritsee suluissa olevan lauseen epätäydellinen muoto. Näihin sitä betaa, vaikka ymmärrän periaatteessa, jos kyseessä on ollut tyylivalinta.

Ja minua sattuu taas.
Mielenkiintoinen psykologinen ilmiö, ei sattuminen niinkään mutta rinnastaminen. Kuinka Kyo näkee pikkusiskossaan itsensä ja kuinka siskoon sattuminen sattuu häneenkin. Kyohon varmasti sattuu myös sekoitus vastuuntuntoa ja avuttomuutta - hän voi nostaa siskon istumaan, jotta yskiminen on helpompaa, muttei voi parantaa tätä ja saada koko perhettä varjostavaa kipua loppumaan.

Quottaan jo heti kommentin alkuun tosi paljon, mutta:
Suupielestä valuu verta. Pyyhin sen peitonkulmaan, joka on jo valmiiksi veritahrainen. Tulehdus on niin paha, että

"Missä äiti on?"

toivoa ei juuri ole.

Tässä on hienoa vaihtelua. Tällaisen tyylin varjossa ymmärrän myös suluilla kikkailun ja tavallaan valinnan sulkulauseiden epätäydellisyydestä (ilman isoa alkukirjainta ja loppuun lauseen sulkevaa pistettä jätetty lause vaikuttaa jotenkin pienemmältä ja paljaammalta. Haavoittuvammalta.).
Valmiiksi veritahrainen peitto on ällö.

Seuraavissa kappaleissa välittyy tekstiin hienosti tavoitettu japanilaisuus (suomalaisen terveydenhoitoturvan puuttuminen, japanilainen "kaikki on hyvin kyllä kyllä ei hätää :)" -mentaliteetti ja pohjana toimineeseen kappaleeseenkin olennaisesti liittyvät heinäsirkat).
Myös käteen tarttunut karamelli on ällö, enkä voi olla ajattelematta, kuinka a) kauan karkki on ollut tytön kädessä b) vanha karkki on. Tässäkin hienoja yhtymäkohtia Dir en greyn KASUMIin. (Mielestäni pikkusiskon nimeäminen Kasumiksi on ihana yksityiskohta, vaikka onkin sillä tapaa itsestäänselvä, että varmaan melkein jokainen olisi päätynyt samaan ratkaisuun. Minulle nimi kuitenkin tuo Kasumin hahmoa lähemmäs.)
Lisää näitä ihaniakamalia sulkuja, jotka periaatteessa ymmärrän mutta joita en kaikkia pidä tarpeellisina ja joista en kaikista pidä.

Menemme parvekkeelle katsomaan auringonnousua. Kääriydymme yhteiseen peittoon, vaikka ulkona onkin lämmin. (Kasumi ei ehdottomasti saa kylmettyä) Syömme omenakaramellipussin tyhjäksi – ehkä äitiä ei tällä kertaa haittaa. (varsinkin jos laitan Kasumin vielä pesemään hampaansa ennen nukkumaanmenoa)

Tällaisiin nyt sitä betaa. (Suoraan muistiinpanoistani: "siis mitä helvettiä??") Kylmettyä on vähän kankea sanavalinta (voisi olla esim. "paleltua", "palelluttaa itseään" tai "kylmettää itseään", vaikka viimeinen näistäkin on kankea. Paleltumisessa toki on hieman eri sävy.), ja koko lause vähän meinaa tipahtaa kaiken muun sekaan melkein kuin taivaalta. Sanavalinnoista kun on puhe, niin musta on hauskaa, että tässä puhutaan koko ajan omenakaramelleista eikä omenakarkeista. Karamelli taitaa olla lähempänä KASUMIn alkuperäisten lyriikoiden sävyä. Mellimälli, nyt kun ne vielä sulahtaa käsiin.
(Musta on ihanaakamalaa että Kyo kääriytyy sairastavan siskonsa kanssa saman peiton alle, vaikka luulisi kuumeilevan Kasumin tuntevan itsensä peiton alla lähinnä keittyväksi...)

Itse hukkaan ajankulun tän kanssa, ja piti tarkistaa elokuun kohdalla mistä ficci alkaa (tää ihan vaan fyi, ei kriittisesti). Lapsen ajankulku on hellyyttävää, etenkin kun toukokuusta merkittävän tekee sellaiset asiat kuin kuoriutuvat perhoset ja kansalliset juhlat.
"Toukokuussa on niin hauskaa, ettei edes tunne kipua... Vai mitä?"
Tää on viisivuotiaalta ihan helvetin kova lause.

Kaduilla pyörii origamipalloja, ja kovat tuulenpuuskat repivät kevyet pallot ilmaan. Ne lentävät korkealle, korkealle. (paitsi jos yhtäkkiä lakkaakin tuulemasta ja ne tippuvat takaisin kaupunkiin)

Sateenkaaren värejä.

Huvittelevatko henget näillä palloilla? Esitän mielessäni hiljaisen pyynnön lapsenmielisille (mahdollisesti siis myös lapsista pitäville) hengille.

Hurraa japanilaisuudelle ja Kyon hengellisyydelle!
Toistuva "ja olen surullinen" on hieno, ja pisti etsimään KASUMIn alkuperäiset lyriikat, sillä se pisti myös miettimään toistetaanko ko. lausetta myös biisissä (ei toisteta).

Herään aamuhämärään, mutten kuule tuttuja hyönteisten surulauluja, vaan tuttua surullista itkua. Punainen viisarikello tikittää neljän kohdalla laskien sekunteja kyyneliin. Jokainen tik ja tak saa selkärangan kiertymään yhden asteen itsensä ympäri.
Todella hienosti kirjoitettu kohta. Myöhemmät isoveljet kuulostavat vähän kankeilta, mutta kuulen ne luoktevina päässäni niisaneina.

(nyt voin valehdella, kunhan ei vain tarvitse kertoa totuutta)
Mielenkiintoinen muutos, jota seuraa sydäntäriipivää välittämistä, kun Kyo ei _konkreettisesti halua päästää irti Kasumista.

Laitan kirjan pois ja kiedon käteni pienen ruumiin ympärille. (aamulla on kuitenkin viileää)

Ruumis on niin kuolleen sana, että mietin mahtaako Kasumi kuolla Kyon käsivarsille jo nyt.

Kasumi pitää minusta kiinni omenakaramellin pudotessa huulten raosta parvekkeen lattialle. (klink)

Suukotan viilenevää poskea ja hengitän syvään.

Tämä kai sitten on hyvästi.
Näin taisi olla. (Mikä ihmeen "klink"??)

Äiti tulee aamulla töistä. Kuulen lukon aukeavan. Ovi käy. Askeleita.

"Tooru? Kasumi?"

Hän tulee parvekkeelle ja näkee katseeni. Sitten hän putoaa polvilleen ja alkaa itkeä ja huutaa ja syytellä.
Minä olen hiljaa.

Mutta olen silti surullinen.
Tämä on yksinkertaisuudessaan ja koruttomassa kerronnassaan hyvin tunnepitoinen pätkä. Yleensä en pidä tooruttelusta, mutta mielestäni äideillä on siihen oikeus ja äidin roolista se kuulostaa luontevalta.
Tekee myös kipeää ajatella äidin syyttelyä ja Kyon asemaa, vaikka syyttely onkin melko luonnollinen ensimmäinen reaktio. Mutta. Ymh. Silti.

Mulla olisi myös kommentoitavaa tosta karkkien irti mättämisestä, niiden ahmimisesta ja oksentamisesta, mutta se ei ole yleisesti julkaistuun kommenttiin kuuluvaa asiaa. Voin valaista sua kaksin jos haluat.

Istun parvekkeella katselemassa toukokuista auringonlaskua ja minuun sattuu. Olen kääriytynyt peittoon. (yksin)
Tässä sulut toimivat, sillä ne liittävät asioita yhteen. Lisäksi minusta on tärkeää, että suluissa on vain yksi sana - se tiivistää asian hyvin kivuliaasti ja raadollisesti.

Parvekkeen lattiaan on jämähtänyt kiinni punainen omenakaramelli. Se ei ole lähtenyt helposti irti, enkä halua käyttää väkivaltaa. (se on kuitenkin Kasumin)

Hivutan varpaillani parvekkeen tatamimaton sen päälle.

Enää Kasumi on vain punainen, sulanut omenakaramelli tatamin alla. (äidille hän on kuva olohuoneen alttarilla)
Jälleen hienosti kuvattua tekstia kivusta, kiintymyksestä ja luopumisesta. Tässäkin sulut palvelevat tarkoituksenmukaisesti ja tukevat tunnelmaa tuomalla mukaan näennäisesti hieman epäolennaisia yksityiskohtia, jotka tosiasiassa ovat tunnelmalle ja psykologiselle symboliikalle lähes elintärkeitä. Lopetuksena täydellinen.


Olen pahoillani siitä, että kommentti on aika hajanainen, mitä se on pitkän aikavälin sisällä kasaamisen takia. Ficci kuitenkin on pääasiassa tunnelmointia, ja niin minäkin päädyin... tunnelmoimaan kommentissani ja takertumaan tunnelmia kuvaaviin katkelmiin. Vaikka mukana on myös tympääntynyttä nipotusta, on yleisfiilikseni ficistä todella... en tiedä, olen todella kiintynyt tähän tästä lähtevään fiilikseen ja Kyon hahmoon. Tämä on aivan toista kuin se kommentin alkupuolella kuvailemani ficci. Luin tämän ensimmäistä kertaa junassa matkalla Pasilasta Tikkurilaan, enkä oikeastaan pystynyt vielä kotonakaan lukemaan tai edes ajattelemaan mitään muuta. Olen nyt hirveän huono kasaamaan mitään yhteenvetoa, koska kasasin itse kommenttia monta päivää (ja pariinkin eri otteeseen) keväällä kirjoitettujen muistiinpanojen pohjalta. Halusin kuitenkin aikaa tai hetkittäistä vaivaa säästämättä kirjoittaa tähän kommentin, sillä tää on ehdottomasti nostamisen arvoinen teksti ja herättää oikeasti tunteita ja ajatuksia. Lisäksi tän pontentiaali nousis betaamalla paljon.

Kiitos tästä kokemuksesta!
It disappears without even being able to let out a word / Was it freedom that we won?
Feeling the body temperature of my dream and I pray / Everything gets twisted


Sade hakkaa tätä maata eikä lopeta
Se vain hakkaa maata

    4 tykkää.
Avatar
tycho
Vuoden moderaattori
 
Viestit: 697
Liittynyt: Ma Elo 25, 2008 12:49 am
Paikkakunta: Vantaa

Re: Pikkusisko [Dir en grey, Kyo/G/angst, death-fic/one-shot

ViestiKirjoittaja gnrbu » Ke Heinä 31, 2013 9:02 pm

Kiitokset tycholle tämän nostamisesta, ei olisi muuten tullut luettua. En edes tiennyt, että olet kirjoittanut Kasumista.

Ficci on hurjan nätti ja surullinen, tuossa järjestyksessä. Totta kai kuolema on ikävä asia, mutta päällimmäisenä minulle jäi tästä mieleen, kuinka hyvä veli ja ihminen Kyo oli. Yllätyin jopa vähän siitä, ettei hän esittänyt ficin aikana juuri mitään negatiivisia tunteita, ei äitiä, maailmaa eikä edes itseään kohtaan. Oli toisaalta kamala lukea siitä, kuinka nuori ihminen joutui saattamaan lapsen hautaan, toisaalta Kasumi tuskin olisi voinut saada parempaa lähtöä. (No, parasta olisi tietysti ollut, jos hänet olisi saatu parantumaan.)

Tekstipuolella pidin erityisesti sulkujen käytöstä. (Olen sulkufani.) Myös tekstin jakaminen useisiin lyhyihin osiin toimi hyvin: Mikään yksittäinen osa ei kasvanut liian raskaaksi, ja sen sijaan, että olisit joutunut selittämään kerralla ja yksityiskohtaisesti, mikä Kasumia vaivaa ja mitä hänelle odotetaan tapahtuvan, asia tuli selväksi tarinan kulkiessa.

Pidin myös biisin käytöstä: Kesä, Gion, karkit, tatami ja tietysti paperi-ilmapallot loivat vakuuttavan tunnelman, ja pystyin lukiessa kuulemaan biisin taustalla. Kaikin puolin mahtava ficci.

    3 tykkää.
Avatar
gnrbu
Vuoden Kaoru
 
Viestit: 2497
Liittynyt: Ti Maalis 24, 2009 12:05 am


Paluu Sallittu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron