Joulun Ihme (AU, huumori, slash) [Aki x Kenzo]

Ficissä saa olla paritus riippumatta henkilöiden sukupuolesta, mutta fyysinen kontakti jää pieneen pussailuun ja halailuun. Alastomuus, seksi tai seksuaaliseksi koettu käyttäytyminen, huumausaineet, väkivalta tai huono kielenkäyttö eivät kuulu tämän ikärajan ficceihin kuin maininnan tasolla.

Joulun Ihme (AU, huumori, slash) [Aki x Kenzo]

ViestiKirjoittaja Anraf » To Huhti 11, 2013 11:26 am

Nimi: Joulun Ihme
Kirjoittaja: Anraf
Beta: Ei ole
Ikäraja: PG
Genre: AU, huumori, slash
Osia: oneshot
Paritus: Aki (SID) / Kenzo (AYABIE)

Summary: Aki on tunnollinen, töihinsä keskittyvä nuorukainen, joka haaveilee romantiikasta omassa elämässään, muttei vain tunnu löytävän sitä. Kun hän on jälleen kerran joulusesonkina vain töissä muiden kuherrellessa mielitiettyjensä kanssa kotosalla, hän alkaa viimein oivaltaa oman onnellisuutensa lähteen ja löytää viimein itsekin Joulun Ihmeen.

A/N: Joulu on nyt ollut ja mennyt, eikä Joulukalenterimme (ehkä) keiku tuolla enää kauaakaan seuraavaa odotellessa, joten siirsin tämän ficin nyt sitten sieltä tänne PG-puolelle tyydyttämään kaltaisiani romantiikankaipuisia juhlapyhien rakastajia ynnä muita ihkuttajia. :D


Joulun Ihme


”Kiitos vielä, Aki, että vastaat tänäkin jouluna vaateosastosta koristeluineen.”
Aki kumarsi nöyränä takaisin pomolleen, joka leveästi hymyillen marssi pois paikalta ennen kuin Aki ehtisi sanoakaan tilanteen muuttuneen. Mutta eihän se miksikään ollut muuttunut, eikä varmasti ollut muuttumassakaan. Niin, tänäkin jouluna Aki tekisi töitä ja jättäisi romanttiset joulushoppailut ja kynttiläillalliset heidän tavaratalossaan käyville pariskunnille ja vastaisi vain siitä, että nämä saivat heiltä kaiken, mitä olivat hakemassakin - ja vähän joulutunnelmaa siihen päälle.
Aki oli ennakoinut asiaa pitkin syksyä ja vähitellen muuttanut vaateosaston sisustusta talvisemmaksi. Hän oli itse asiassa hyvin ylpeä luovista ideoistaan ja sisustussilmästään. Tuntui, että mihin tahansa hän pistikään intonsa ja tarmonsa tuli hyvin hoidetuksi, ja hän sai paljon kiitosta siitä. Hän olisi kai samanlainen parisuhteessakin – yhtä sitoutunut ja valmis tekemään töitä sen puolesta – sikäli mikäli hänellä siis olisi parisuhde. Toisinaan Aki kirosi sitä, että antoi joululaulujen ja joulun kaupallisuuden herättää hänessä suurempaa kaipuuta parisuhteeseen kuin mitä hänellä yleensä oli. Olisihan se ihanaa koristella kotia yhdessä jonkun tietyn kanssa joululaulujen soidessa taustalla ja haistaa hyvä ruoan tuoksu keittiöstä, josta se joku tietty saapuisi sanoen, että ikävöi häntä jo ja kietoisi sitten kädet hänen ympärilleen ja…

”No niin, lajittelisinko nämä vaatteet telineineen tuolle seinälle vaaleimmasta tummimpaan väriskaalan tavoin, vai tekisinkö värikkäitä nurkkauksia sekaisin piristämään tämän kerroksen ilmettä? Kuusikin pitäisi kai viimein pystyttää tuohon keskelle”, Aki tuumi ääneen ja vilkaisi vähän matkan päässä hyllynreunalla istuvaa mallinukkea, joka nojasi käsi poskella polviinsa ja tuntui seuraavan häntä katseellaan.
Mikä sinänsä oli sula mahdottomuus, sillä KNZ-0903 ei seurannut yhtään mitään, ellei sitä erikseen ohjattu tekemään niin kaukosäätimen ja sen niskassa olevien nappuloiden avulla. Se oli tekniikkaosastolta vaateosaston asiakkaita ilahduttamaan tuotu ihmisrobotti, joka paitsi näytti ja tuntui todella oikealta, näytti myös todella hyvältä – jopa siihen pisteeseen asti, että Aki koki todennäköisesti nyrjäyttäneensä jotain päässään noteeratessaan moisen seikan. Ihailla nyt nukkea sillä tavalla ja vieläpä jutella sille. Hän oli selvästi ollut vain aivan liian kauan yksin. Mutta minkäs teit – sopivaa kumppania kun ei tuntunut niin vain löytyvän, etenkin kun hän oli aina töissä.
”Olet niin kranttu, Aki… Mutta toisaalta, ehkä se on ihan hyväkin. Sinulle on joku erityinen tuolla jossakin. Tapaat hänet vielä jonain päivänä, odotahan vain.”
Aki hymyili isoäitinsä sanoille ja huokaisi syvään. Olisipa hänen mummunsa yhä elossa hokemassa hänelle tuota – hänen uskonsa kun alkoi jo horjua hänen viettäessään näin kolmatta joulua yksin myymälävastaavana.
”Toisinaan kaipaan isoäitiäni todella paljon. Hän antoi minulle aina niin paljon voimaa ja uskoa itseeni. En enää tiedä itsekään, mitä olen tekemässä ja miksi”, Aki huokaisi kumartuen ottamaan pahvilaatikosta erän vaatteita, jotka hänen tulisi saada aamuksi siisteihin riveihin hyllyihin ja tankoihin.
Yötöissä oli sentään se hyvä seikka, että ne toivat mukavaa lisätienestiä ja antoivat Akille hyvän tekosyyn olla osallistumatta kavereidensa illanviettoihin, jotka usein koostuivat pariskunnista muistuttaen Akia hänen omasta yksinäisyydestään.
”Tarkoitan, tätäkö elämäni on? Päivästä toiseen ja sesongista toiseen vain sisustan vaateosastoa viritellen näitä typeriä kylttejä ympäriinsä. ’Tästä pehmeä paketti rakkaimmalle’, ’Lahja erityiselle ystävälle Valentinuksen päivänä’, ’Uima-asut yhteisiin rantahetkiin’, ’Ulkoilupuvut syksyn seikkailuihin rakkaimman kanssa’. Argh, mitähän vielä?” Aki hymähti luoden mulkaisun toiseen pahvilaatikkoon, jossa oli pino vastaavia mainoskylttejä.
”Niin no, onhan se aika tyhmää. Tarvitseeko noita muka edes mainita? Eivätköhän asiakkaat tiedä, mistä syystä he vaatteita päällensä vetävät?”
Aki vilkaisi mallinukkea hymyillen sille toisella suupielellään. KNZ-0903 oli viihdyttävää seuraa yön yksinäisinä tunteina. Aki oli lakannut kavahtamasta enää joka kerta kuullessaan sen puhuvan, koska tiesi sen olevan vain hänen mielikuvituksensa tuotetta johtuen liiasta kahvista, tai vaihtoehtoisesti sen puutteesta. Mutta ainakaan hänen ei tarvinnut tuntea itseään yksinäisyydestä kärsiväksi kylähulluksi, kun hän näinkin aidosti pystyi kuvittelemaan saavansa vastauksia jorinoihinsa ja kykeni käymään keskustelujakin tuon robottinuken kanssa. Hän oli jopa nimennyt KNZ-0903:sen Kenzoksi, mistä robotti tuntui olevan enemmän kuin mielissään pitäessään numerosarjoja kuulemma turhana juppailuna ja ajanhaaskauksena hänen nimeään lausuttaessa.

”Mikä herättääkin kysymyksen: miten me puemme sinut seuraavaksi? Pomoni haluaisi kovasti nähdä sinut Joulupukin asussa, mutta olen yrittänyt vastustella sitä ajatusta, sillä en millään pysty kuvittelemaan sinulle Pukin partaa ja isoa kaljamahaa. Vaikka minulla kyllä on sellainen kaino aavistus, että sinä kyllä joisit paljon kaljaa, jos vain voisit…” Aki virnisti Kenzolle.
”Kiitos nyt vain. Varmasti ainakin aloitan sen kaljanjuonnin, jos uskallatkin pukea minut miksikään Pukiksi”, Kenzo murahti takaisin.
”No, vaihtoehtona taitaa valitettavasti olla sitten vain joulutonttu. Kieltämättä ajatus sinusta kireissä trikoissa houkuttelee, mutta se tuntuu niin väärältä, että ei”, Aki nauroi.
”Voi hyvänen aika…” Kenzo jupisi. ”Miksen voi vain pitää ihan normaaleja vaatteita ylläni?”
”Niin no… Tietysti voisin pistää sinut joulukuusen viereen vaihtamaan lahjoja jonkin toisen mallinuken kanssa, vaikkapa tuon bruneten tuolla. Eikö hän olisikin viehättävä seuralainen Jouluna?” Aki kysyi nyökäten vähän matkan päässä olevaa naismallinukkea kohti.
”No jaa. Olen kyllä enemmän mieltynyt blondeihin”, Kenzo huomautti.
Aki naurahti hieman vaivautuneena sipaistessaan vaaleita hiuksiaan otsaltaan.
”Blondeilla on hauskempaa”, oli hänen paras ystävänsä Mao sanonut heidän värjätessään hänen hiuksiaan ruskeista vaaleiksi. Aki ei ollut kyllä kokenut sen tehneen hänen elämästään yhtään sen mielenkiintoisempaa, saati astettakaan hauskempaa – paitsi ehkä muille ihmisille, jotka saivat entistä paremmat naurut ”blondin” kustannuksella hänen käyttäytyessään toisinaan kömpelösti tai ollessaan joissakin asioissa vähän yksinkertainen. Helppohan Maon oli – tämä oli söpö, fiksu ja hauska ja tällä oli Shinjinsä. Aki oli vain Aki.

”Mitä huokailet?” Kenzo kysyi saaden Akin puraisemaan alahuultaan hieman alakuloisen näköisenä.
”En mitään. Mietin vain niitä sopivia vaatteita sinulle. Nousehan ylös”, Aki sanoi painaen Kenzon niskasta nappulaa saadakseen tämän ylös seisomaan.
”En kai minä nyt niin vaikea vaatetettava ole?” Kenzo hymähti pienen hymyn kera. ”Hei, huomaan kyllä, että sinua vaivaa jokin muukin.”
Aki sulki silmänsä ja alkoi napittaa Kenzon paitaa auki. Hän tunsi toisen katseen silmäluomiensakin läpi ja pohti, oliko hulluksi tuleminen sittenkin siunaus. Kenzo kun tuntui hänestä joka päivä yhä aidommalta ja elävämmältä. Ja hän piti siitä… todella paljon. Hän saattoi kuvitella tuntevansa Kenzon kädet hellästi käsivarsillaan tämän yrittäessä saada hänet avautumaan mieltään vaivaavista asioista. Mutta mikä häntä oikeasti vaivasi eniten? Yksinäisyys? Isoäitinsä kuolema? Joulusesongin tuomat kiireet ja paineet töissä? Se, ettei Kenzo ollut todellinen? Varmaankin kaikki tuo. Ja sitten vielä…
”Minä lähden Aichiin sukulaisteni luo joulunpyhien jälkeen.”
”Ai? Tarvitsetkin vähän lomaa”, Kenzo hymyili.
”Ja sinut siirretään takaisin tekniikkaosastolle…”
”Mieluummin sinne, kuin esimerkiksi keittiötavaroita esittelemään. Pelkkä ajatuskin siitä, että minulle puettaisiin essu…”
”Nyt kun mainitsit, se olisi aika hauskaa”, Aki naurahti pienesti nostaen katseensa Kenzon silmiin.
Kenzon intensiiviset silmät näyttivät tutkailevan häntä tämän pähkinänruskeiden, silkinpehmeiden hiusten takaa. Kenzon samettiselta näyttävä iho suorastaan kutsui Akia koskettamaan sitä, puhumattakaan tämän kevyen pinkeistä huulista, jotka olivat kuin tehty suudeltaviksi.
”Mieluummin menen takaisin tekniikka- ja peliosastolle esittämään jotain supersankaria”, Kenzo totesi.
”Sekin tyyli sopii sinulle kyllä…” Aki sanoi hiljaa ja nielaisi saatuaan Kenzon paidan lopulta auki. ”Taidan tietää sinulle sopivan takin ja huivin. Näytät niissä täydelliseltä ja valmiilta romanttiselle iltakävelylle jouluisessa lumisateessa.”
”Muista pistää jokin paitakin sen alle. Ulkona on kylmä.”
”Niin”, Aki naurahti hiljaa. ”Mutta et sinä ole menossa oikeasti ulos. Sen enempää kuin minäkään…”
”Miksi emme menisi?” Kenzo kysyi kohottaen kulmakarvojaan.
”Koska… Koska sinä olet vain nukke ja minä olen vain… tällainen”, Aki pakotti itsensä sanomaan ja tunsi asian todettuaan olonsa jälleen tyhjäksi ja yksinäiseksi.
”Mikä ihmeen ’vain tällainen’? Sitä paitsi jos en olisi, menisimmekö sitten yhdessä ulos?”
Aki puri hampaansa tiukasti yhteen ja katseli jälleen Kenzon silmiin toivoen, että se olisi mahdollista. Hän menisi Kenzon kanssa vaikka minne, jos vain voisi. Aki nyökkäsi ja oli näkevinään robottinuken oikeasti hymyilevän. No niin, nyt se tuntui taas vähän karmivalta, vaikka hän luuli jo olevansa sinut hallusinaatioidensa kanssa. Ehkä työpaikan taukohuoneen kahviin pistettiin jotain ainetta, joka vaikutti työntekijöihin näin. Ainakin Akin motivaatio työskennellä öisin oli noussut huimasti hänen saatuaan Kenzosta juttuseuraa ja sitä myötä jopa ystävän. Vaikka totuus olikin aika surullinen…

Puettuaan Kenzon toisiin vaatteisiin ja siirrettyään tämän seisomaan ruskeahiuksisen naismallinuken viereen, jonka hän oli pukenut asiaankuuluvasti myös, Aki siirtyi pistämään vaatteita rivakasti hyllyihin päästäkseen joskus vielä kotiinsa nukkumaan ja selvittelemään päätään tunteista, joita vastaan hän yritti taistella. Loppujen lopuksi hänhän oli ihastunut vain luomaansa illusioon henkilöstä, jota käytännöllisesti katsoen ei ollut olemassakaan, ja ihmeitä tapahtui vain saduissa ja elokuvissa, toisin kuin hänen isoäitinsä oli hänelle vakuuttanut. Hänen vanhempansa olivat pitäneet hänen mummuaan vain vanhana höpsönä, joka puhui omiaan ja joka lapsenomaisesti uskoi mahdottomiin asioihin. Mutta Akille hänen isoäitinsä oli ollut viisas nainen, joka oli inspiroinut häntäkin haaveilemaan ja tavoittelemaan mahdottomilta tuntuvia unelmia. Tosin vilkaistuaan jälleen kerran Kenzoa erään hyllyn takaa Akille tuli väkisinkin mieleen, että vaikka tämä olisikin elävä ihminen, tämä tuskin olisi kiinnostunut hänestä, vaan nimenomaan mieluummin vaikka tuosta vierellään seisovasta, pitkähiuksisesta mallinukesta. Että se niistä unelmista ja toiveiden toteutumisista. Turhaa oli toivoa, että Kenzo olisi oikea ihminen. Kenzo ei kuitenkaan tulisi olemaan hänen.
”Näytät siltä kuin aikoisit kohta ampua tuon vierelläni seisovan naisen”, Kenzo totesi rikkoen pitkään kestäneen hiljaisuuden.
”En kai sentään”, Aki naurahti hyllyn takaa. ”Lumipallolla voisin tosin kyllä heittää…” hän mutisi itsekseen.
”Lumisota olisi kyllä kivaa kanssasi”, Kenzo tuumasi.
Monikin asia kanssasi olisi kivaa, Aki huokaisi mielessään ja työnsi viimeisenkin vaatepinon hyllyyn kävellen sitten mallinukkejen luo. ”Hyvää yötä, Kenzo. Nähdään taas huomenna illalla”, Aki sanoi ja kohotti hitaasti kättään napsauttaakseen virran pois robottinuken niskasta.
Se tuntui niin kornilta, sillä Kenzo tuntui Akista aidommalta kuin moni ihminen. Ehkäpä juuri siksi häntä myös jännitti hieman liu’uttaa sormiaan pitkin Kenzon niskaa, sillä Kenzo näytti siltä, kuin tämä suutelisi häntä hetkenä minä hyvänsä hänen kumartuessaan tämän puoleen. Aki tunsi oudon kouraisun sisällään pienen pilkkeen hiipuessa Kenzon silmissä virran sammuttua. Nukke mikä nukke, siitä ei päässyt mihinkään.

---

Aki oli tyytyväinen saamastaan ideasta, jolla ilahduttaa mielikuvitus-Kenzoaan. Koska tämä selvästi kaipasi takaisin peliosastolle vuodatettuaan useasti kuinka upeita ja mielenkiintoisia viimeisimmät pelit siellä olivatkaan ja kuinka tämä olisi kovasti halunnut testata niistä jokaista, Aki päätti viedä Kenzolle oman PSP-konsolinsa lainaan - pelasi toinen sitä hänen poissaollessaan tai ei. Sen sisälle hän jätti erään aivojumppapelin. Eihän se ihan sama ollut kuin viimeisin Final Fantasy, jolle Aki alkoi olla jo mustasukkainen Kenzon suitsutettua sitä joka kerta, kun peleistä tuli puhetta, mutta ainakin se oli jotain puuhastelua toiselle ja sen lisäksi kehittäisi tämän älykkyyttä. Ties vaikka Kenzo tekisikin Pinokkiot ja muuttuisi oikeaksi ihmiseksi tätä myötä. Selvä, nyt oli entistä varmempaa, että taukohuoneen kahviin oli selvästi pistetty jotakin ylimääräistä. Aki naurahti rönsyileville ajatuksilleen ja kiiruhti jo suljetun kauppakeskuksen liukuportaita pitkin vaateosastolle. Hänen saapuessaan sinne hän huomasi parin kollegansa keskustelevan siellä heidän pomonsa kanssa ja Kenzon seisovan yhä siinä, mihin hän oli tämän edellisenä iltana jättänytkin – tosin tälle oli pistetty tonttulakki päähän. Yrittäen pidätellä nauruaan huomatessaan Kenzon myrtyneen ilmeen hän vaihtoi pikaiset kuulumiset ja työpäivitykset kollegojensa kanssa ja lähetti nämä sitten kotiin sanoen suoriutuvansa ihan hyvin yksinkin kuusenkoristelusta. Se oli totta; hän sai paljon enemmän aikaan yksin omia visioitaan seuraten – tosin ei hän aivan yksin ollut, sillä Kenzon seurasta oli aina suuri apu hänen jaksamiseensa. Välillä hänestä tuntui, kuin Kenzo olisi auttanut häntä fyysisestikin hänen hommissaan.
”Jos oikein kovasti jotain tahdot, toivot ja rukoilet, se toteutuu”, oli hänen isoäitinsä aina sanonut.
Oliko se todella totta, vai saiko pitkään vaalittu obsessio ihmiset vain uskomaan, että siitä oli tullut oikeasti totta? Aki ei tiennyt vastausta, mutta oli selvästi menossa sitä kohti kohdatessaan Kenzon onnellisen hymyn ja säteilevät silmät tämän vastaanottaessa hänen PSP-konsolinsa. Kenzo näytti niin oikealta…
”Ajattelin, että saattaisit kaivata pelaamista…” Aki sanoi ja hengähti tuntiessaan Kenzon kädet tiukasti ympärillään.
Tämä oli vain mielikuvitusta, tämä oli vain mielikuvitusta…
”Hei, minun pitää kyetä vielä pystyttämään kuusikin ja koristelemaan se”, Aki naurahti hieman nolostuneena Kenzon halauksen aiheuttamasta hyvänolon tunteesta sisällään.
”Tästä hyvästä autan sinua siinä”, Kenzo sanoi.
”Eli toisin sanoen haluat auttaa minua vain päästäksesi minusta nopeasti eroon saadaksesi aloittaa pelaamisen”, Aki totesi kohottaen toista kulmaansa tietäväisen näköisenä.
”Tunnet minut jo liian hyvin, Akkun”, Kenzo nauroi vilkaisten saamaansa konsolia. ”Mikä peli tämä on? Eh, jotain sudokuja ja matemaattisia pulmia…?”
”Niin, ehkä sinusta tulee joskus vielä älykäs”, Aki virnisti leikkisästi.
”Odotahan vain, rikon vielä ennätyksesi. Katsotaan sitten, kuka parhaiten nauraa”, Kenzo haastoi ja pisti konsolin taskuunsa siirtyen sitten auttamaan Akia joulukuusen kanssa.


Yön aikana he saivat loihdittua vaateosastosta varsinaisen Talven Ihmemaan hileisine lumihiutaleineen, eri väreissä välkkyvine valoköynnöksineen ja tekolumen peittämine joulukuusineen ja sen alla olevine paketteineen. Kenzo oli löytänyt jostain laatikoiden uumenista toisen tonttuhatunkin, jonka oli länttäissyt vuorostaan Akin päähän sanoen kieltäytyvänsä näyttämästä idiootilta yksin. Niinpä siinä he nyt seisoivat suuren, valkoisen joulukuusen edessä nilkkoihin asti tekolumessa dorkan näköisinä tonttulakkeineen ja katselivat hetken hiljaa toisiaan silmiin.
”Tiedän, että olen useasti sanonut, että teet liikaa töitä ja että sinun pitäisi välillä ottaa lomaakin, joten onko väärin sanoa nyt, että toivon, ettet lähtisikään?” Kenzo kysyi hiljaa.
”On, se on todella väärin. Se saa minut toivomaan entistä enemmän, ettei minun tarvitsisi lähteä”, Aki vastasi laskien katseensa.
”Toisaalta, se on vain viikko”, Kenzo hymyili vinosti.
”Viikko kaukana täältä, Aichissa. Ja sen jälkeen sinä et ole enää täällä vaateosastolla, vaan muutaman kerroksen alempana”, Aki huomautti synkkänä.
”Voit tulla katsomaan minua sinne aina kun ehdit. Tai ehkä voin yrittää livahtaa tänne valvontakameroista huolimatta”, Kenzo sanoi hellästi ja sipaisi Akin vaaleita hiuksia tämän korvan taakse paljastaen lävistykset, joista Kenzo oli sanonut useasti pitävänsä.
”Ai niin, valvontakamerat”, Aki huokaisi. ”No, ei ihme, että pomoni tarjosikin niin auliisti viikon talvilomaa. Hän pitää minua varmaan hulluna nähtyään minun keskustelevan…” Aki nielaisi loput lauseestaan, ja hänen ilmeensä synkkeni entisestään.
”Hmm?” Kenzo kallisti päätään kysyvästi.
”…Nuken kanssa”, Aki jatkoi viimein nielaisten.
Kenzo näytti hieman loukkaantuneelta saaden Akin punastumaan nolostuneena töksäytyksestään. Kenzo kohotti kädellään Akin leukaa saaden tämän nostamaan katseensa jälleen.
”Olenko minä sinulle vain nukke?”
”Sinä olet minulle… tärkeä”, Aki vastasi hiljaa. ”Olet ystävä ja kumppani, jollaista minulla ei ole ollut. Saat minut nauramaan ja iloitsemaan elämästä. Saat minut unohtamaan sen mitä en ole, enkä omista, ja uskomaan, että jonain päivänä voisin ehkä saadakin sen, mutta…”
”Mistä me nyt oikein puhumme?” Kenzo kysyi rypistäen otsaansa.
”Olen etsinyt jotakuta kaltaistasi, mutta en usko, että voisin koskaan tavata ketään sellaista, kuin sinä…”
”Eikö sitten ole hyvä, että olet tavannut minut?”
”Niin mutta…”
”Mutta minä olen nukke?” Kenzo huokaisi päästäen irti Akista.
Samassa Aki painautui Kenzon rintakehää vasten ja painoi otsansa tämän olkapäälle.
”Antaisin mitä tahansa, että olisit oikea. Tarkoitan, elävä. Minulle sinä olet oikea ja aito - juuri tuollaisena. Mutta…”
”Mutta jos en olisi nukke, sinusta ei tuntuisi niin väärältä haluta suudella minua?”
”Mitä...?” Aki naurahti nolostuneena ja nosti päätään huomaten ilkikurisen pilkkeen Kenzon silmissä. ”Äst, ole hiljaa”, hän nauroi jälleen ja vetäisi Kenzon tonttulakin tämän silmille saaden Kenzonkin nauramaan.

---

Jouluaatto ja joulupäivä menivät paljon hilpeämmissä tunnelmissa kuin Aki oli odottanut. Hän oli jopa suostunut käväisemään Maon ja Shinjin luona jouluaterian merkeissä kiiruhtaakseen sitten viimeistä työpäiväänsä viettämään ennen kuin lähtisi lomille. Huomattuaan hänen kestovirneensä Mao oli kiusoitellut häntä koko illan siihen pisteeseen asti, että Aki oli päättänyt viimein täysin hyväksyä tunteensa Kenzoa kohtaan. Oli tämä sitten laskettavissa todelliseksi muiden silmissä tai ei, Kenzo kuitenkin teki hänet onnelliseksi ja sai hänet tuntemaan jotain, mitä hän ei ollut tuntenut pitkään aikaan – jos koskaan. Oliko onnellisuuden mitta muka sen aiheuttaman asian todellisuusperä? Saiko ihminen olla onnellinen muka vain niin sanotusti todellisista asioista? No, joka tapauksessa Kenzo oli hänelle todellinen, ja se riitti. Mitä hän siitä välitti, oliko se yleisten normien mukaista ja suotavaa ihmisten silmissä? Hänelläkin oli lupa olla onnellinen ja tyytyväinen elämäänsä juuri niin kuin hän halusi.

Uhoa ja intoa täynnä Aki marssi työpaikalleen, missä oli päivän jäljiltä yhä käsinkosketeltava joulutunnelma. Koko ostoskeskus tuntui olevan täynnä taikaa, joka sai Akin tuntemaan olonsa kepeäksi ja suorastaan leijuvaksi. Ehkä syy ei ollutkaan ollut kahvissa; ehkä se olikin ollut kaiken aikaa Kenzossa. Nähdessään tämän jälleen istumassa hyllynreunalla hurmaava hymy huulillaan kuin tämä olisi odottanut häntä siinä jo hyvän aikaa, Aki suorastaan kiiruhti halaamaan Kenzoa.
”Sinäpä hyvällä tuulella olet tänään”, Kenzo totesi. ”Olet tainnut juodakin? Epäreilua, minäkin haluan juomaan kanssasi.”
”Siitä ei taitaisi seurata mitään hyvää”, Aki nauroi. ”Tietysti voisin hakea alakerran ruokaosastolta viinipullon tänne, mutta todennäköisesti saisin potkut, enkä näkisi sinua enää kuin vilaukselta päivisin. Se olisi aika kamalaa”, Aki totesi vinon hymyn kera jääden katselemaan Kenzoa ihastellen tämän täydellistä olemusta.
Kenzo nyökkäsi pieni hymy huulillaan myös ja sipaisi Akin poskea peukalollaan. Aki nosti kätensä Kenzon käden päälle ja piteli sitä poskellaan katsellen tätä silmiin.
”Sinua ei haittaa valvontakamerat?” Kenzo kysyi kohottaen kulmiaan kysyvästi.
”Mitä minä niistä? Sanoisin vielä rumemminkin, mutta se ei taitaisi olla sopivaa näin Jouluna”, Aki hymähti huvittuneena.
”Niin sitä pitää”, Kenzo hymyili. ”Mitä sanoisit, jos hoitaisimme pikaisesti hyllyttämisen ja viettäisimme sitten loppuyön pitäen hauskaa?”
”Mitä tarkoitat hauskalla?” Aki kysyi värähtäen hieman ajatellessaan samassa ainakin paria oikein miellyttävää aktiviteettia Kenzon kanssa.
Kenzo nauroi kuin lukien hänen ajatuksensa ja venytteli kiusoittelevasti.
”No, ehkä jos onnistut löytämään jostain täältä mistelinoksan, voisimme viimein suudellakin.”
”Mitä, taasko sinä mainitset sen suutelemisen…?” Aki jupisi nolostuneena.
Niin paljon kuin hän halusikin sitä, hän ei kyennyt tekemään siihen aloitetta. Ehkä hän pelkäsi, että se rikkoisi taian ja muistuttaisi siitä, että Kenzo oli kuin olikin vain muovinen nukke ja pelkkää mielikuvituksen tuotetta, tai että hän rikkoisi heidän ystävyytensä rajoja, vaikka heillä viimekseltään olikin ollut flirttiä puolin ja toisin.
”Siitä puhe mistä puute, sanotaan”, Kenzo virnisti nousten ylös.
Aki naurahti puistellen päätään ja seurasi Kenzoa rullakolle, josta he alkoivat yhdessä täydentää vajaita hyllyjä.

”Nyt, kun olen pikkuhiljaa siirtymässä takaisin elektroniikkaosastolle, löytyisikö minulle mitään sopivampia vaatteita?” Kenzo kysyi yhdessä vaiheessa.
Aki antoi katseensa vaeltaa Kenzon vartalossa ja nyökkäsi nielaisten. Kaikki vaatteet sopivat Kenzolle enemmän kuin hyvin, ja sellaisen täydellisyyden vaatettaminen oli kunniatehtävä.
”Pidän siitä, kun katsot minua noin”, Kenzo sanoi Akin avatessa hänen takkinsa vetoketjua.
”Monikin katsoo sinua niin”, Aki mutisi varsin tietoisena siitä, että niin asiakkaat kuin hänen naispuoliset kollegansakin pitivät Kenzosta varmasti yhtä paljon kuin hänkin.
Pian Kenzo olisi toisessa kerroksessa kaikkien niiden sievien tyttöjen keskellä, jotka myös pitivät peleistä ja elektroniikasta kuten Kenzo. Ties vaikka joku näistä suutelisikin Kenzoa leikillään – tekisi jotain, mitä hän ei uskaltanut…
”Pidän myös siitä, kun riisut minua”, Kenzo sanoi.
”No, älä totu siihen, sillä tämä on viimeinen kerta…” Aki sanoi hiljaa ja yritti taistella pahaa oloaan vastaan.
Ehkä hän saisi neuvoteltua vielä pomonsa kanssa, että saisi vastaisuudessakin vastata Kenzon vaatetuksesta - oli tämä sitten missä kerroksessa tahansa. Tosin sikäli mikäli hänen puuhansa olivat tulleet ilmi valvontakamerasta, hänen pomonsa tuskin päästäisi häntä enää lähellekään Kenzoa.
”Sano, ettei se ole”, Kenzo sanoi vakavana ja tarttui Akia käsistä painaen ne rintaansa vasten.
”En minä tiedä”, Aki vastasi. ”Mutta sinun pitää lakata kiusaamasta minua noilla jutuillasi, tai muuten minä… jotain.”
Jotain? Kuulostaapa pelottavalta”, Kenzo nauroi. ”Oma on syysi kun olet tuollainen.”
”Millainen?” Aki kysyi ja huomasi heidän huultensa lähestyvän toinen toistaan.
”Niin kiusattava”, Kenzo sanoi matalammalla äänellä.
”Pilkka voi osua omaan nilkkaan. Minulla on vielä ne tonttutrikoot jossakin. Tai ehkä haen keittiöpuolelta pitsiessun ja puen sinut pelkästään siihen!” Aki totesi voitonriemua katseessaan ja kääntyi hakemaan Kenzolle uusia vaatteita.
”Voit pistää minulle vaikka nauriin päähän kahdenkesken ollessamme, jos se sinua kiihottaa, mutta pidä nuo perverssit fantasiasi poissa täältä. Näiden ihmisten edessä en suostu pitämään mitään sellaisia ylläni.”
”Ihan kuin voisit muka vaikuttaa asiaan”, Aki hymyili ilkikurisesti vilkaisten Kenzoa olkapäänsä yli.

Kenzon katseessa välähti pieni uhma, ja samassa tämä lähti jahtaamaan pakoon juoksevaa Akia, joka tajusi olevan toden kyseessä parin vaatetangon jo kaatuessa heidän kirmatessaan hyllyjen välissä.
”Lopeta, tuntien työ menee ihan hukkaan kun joudumme taas laittelemaan pudonneet vaatteet takaisin”, Aki nauroi.
”En lopeta, ennen kuin vannot, ettet pue minua miksikään pelleksi”, Kenzo murahti saavuttaen viimein Akin, joka hengitti raskaasti mutta hymyili kuitenkin onnellisena Kenzon painaessa hänet puoliksi makaamaan pöytätason päällä oleville villaneuleille.
Aki katseli ylleen kumartunutta Kenzoa ja hymyili sitten luovuttaneena.
”Pitäisihän sinun se tietää, etten voisi tehdä sellaista sinulle.”
”Kiusaaja.”
”Itse olet. Ja katso nyt tätä paikkaa. Tässä menee taas ainakin tunti ennen kuin kaikki on paikoillaan”, Aki sanoi toruvasti hymyillen.
”Tunti lisää kanssasi. En valita”, Kenzo totesi kohauttaen hartioitaan noustessaan takaisin suoraksi.
Aki huokaisi puistellen päätään hymy huulillaan ja nousi ylös myös.
”Tässä, pue yksi näistä”, hän sanoi tyrkäten mustan villapaidan Kenzon käsiin. ”Se mennee ylläsi vielä pitkälle kevääseenkin, ellen sitten saa puettaa sinua uudelleen aiemmin.”
”Tämä ei nyt ole ihan Final Fantasy, mutta…” Kenzo jupisi katsellessaan yllään olevaa väljää, mutta kieltämättä mukavantuntuista villapaitaa.
”Nyt on”, Aki sanoi ja länttäsi tämän hartioille roikkumaan oikeasta karvasta tehdyn kaulahuivin.
”Luovuutesi ei tunne rajoja”, Kenzo hymähti huvittuneena.
”Tiedän”, Aki virnisti takaisin.


Kun kaikki oli viimein tehty, ei liikkeen avaamiseen ollut jäljellä enää montaakaan tuntia ja Aki tiesi, että hänen pitäisi jo lähteä takaisin kotiin ennen kuin hänen luultaisiin nukkuvan työpaikallaan. He nimittäin pötköttivät nyt molemmat selällään villapaitojen päällä eräällä hyllyllä Kenzon kanssa ja rupattelivat kaikesta, mikä vain mieleen juolahti.
”Entä jos vain kidnappaisin sinut mukaani Aichiin?” Aki pohti huokaisten ja haroi hiuksiaan jättäen kätensä otsalleen.
”Luulin, ettet koskaan ehdottaisi sitä”, Kenzo virnisti kääntäen katseensa Akiin.
Heidän katseensa kohtasivat hetkeksi, kunnes Aki pakotti itsensä nousemaan ylös.
”Minun täytyy lähteä kotiin nukkumaan. Lupasin olla jo iltapäivällä Aichissa.”
”Entä se minun mukaanottamiseni?” Kenzo kysyi Akin kävelyttäessä tätä sopivalle paikalle istumaan.
”Jos olisit oikea, niin siinä ei olisi mitään ongelmaa…” Aki totesi hiljaa pitäen katseensa laskettuna.
”Oikea? Eikö tästä puhuttu jo?” Kenzo kysyi rypistäen otsaansa.
Aki puri huultaan kieltäytyen katsomasta Kenzoa, vaikka tämän intensiivinen katse suorastaan vaati sitä. Totuus vain sattui häneen niin paljon. Hän ei voisi koskaan esitellä Kenzoa Maolle eikä perheelleen, eikä hän voisi viedä tätä liiketilojen ulkopuolelle...
”Rakastan sinua”, Aki sai viimein sanottua ja kohottaessaan katseensa tunsi samassa Kenzon huulet omillaan.
Suudelma ei ollut koskaan tuntunut paremmalta. Se ei ollut kova ja muovinen, kuten hän oli pelännyt, vaan se oli pehmeä ja lämmin ja maistui Kenzolle. Sekoitus tummaa nahkaa, myskiä ja tupakkaa. Mikä sinänsä oli todellisuudessa sula mahdottomuus ottaen huomioon, että Kenzo ei sen enempää voinut tupakoida kuin juodakaan, mutta silti. Aki nautti siitäkin aistimuksesta, oli se totta tai ei.
”Hyvää Joulua, Kenzo”, Aki henkäisi heidän huultensa erottua toisistaan ja kiirehti ulos taakseen katsomatta ennen kuin alkaisi itkeä niin onnesta kuin toivottomuuden tunteestakin.
Sellainen vain pilaisi heidän hetkensä kauneuden.

---

”Miten niin poissa?! Hänethän piti vain siirtää takaisin tänne tekniikkaosastolle? Mitä tämä oikein on?” Aki tuskasteli hänen kollegoidensa kohautellessa hartioitaan ihmeissään hänen meuhkaamisestaan.
Samassa heidän pomonsa asteli paikalle ja toivotti Akin tervetulleeksi takaisin lomaltaan.
”Missä KNZ-0903 on?” Aki kysyi saaden pomonsa hieman hämmentyneeksi hänen käyttämästään äänensävystä ja tyylistä puhutella tätä.
Mutta tässä tilanteessa Aki ei vaivautunut miettimään käytösetikettejä. Hän oli ollut viikon poissa ja kitunut joka ikisen viettämänsä minuutin joutuessaan olemaan kaukana Kenzosta. Kenzo ei ollut seurannut häntä sinne, eikä ilmaantunut hänelle minään hallusinaatioina tai muina unikuvina, mikä teki toisesta vieläkin todellisemman. Niinpä Aki oli ensi töikseen Tokioon palattuaan kirmannut työpaikalleen elektroniikkaosastolle vain huomatakseen, ettei Kenzo ollutkaan siellä. Eikä tämä ollut enää vaateosastollakaan. Eikä edes siellä keittiötavaroiden luona. Joten missä ihmeessä Kenzo oli?
”Sen valmistaja kävi täällä ja vei sen mukanaan. Lainassahan se meillä periaatteessa vain olikin. Luulin tosin, että saisimme pitää sitä vielä vähän pidempään, mutta näemmä emme.”
Akin teki mieli ravistella tuota välinpitämättömästi niskojaan nakkelevaa ukkoa, joka ei tuntunut ymmärtävän hänen tuskaansa ja ahdistustaan. Kenzo oli poissa ja hän oli taas yksin tässä maailmassa. Eikä kukaan tai mikään korvaisi Kenzoa koskaan.

Koottuaan itsensä Aki otti enemmän tai vähemmän kunniakkain keinoin selville kyseisen valmistajan yhteystiedot ja päätti sysätä syrjään niin kainoutensa ja epävarmuutensa kuin myös vähäisen itsekunnioituksensa lähtiessään tällä tavalla soittelemaan jonkin kadonneen robottinuken perään. Mutta Kenzo merkitsi hänelle enemmän kuin mikään muu maailmassa. Muutaman yrityksen jälkeen tosin näytti kuitenkin siltä, että yhteystiedoissa oli joko jotain vikaa tai sitten sinne ei vain jostain syystä saanut mitään puhelinyhteyttä. Myöskään karttahakupalvelu ei löytänyt kyseistä osoitetta.
”Niin minun tuuriani. Juuri niin minun tuuriani”, Aki sadatteli taistellen kyyneliään vastaan kävellessään katuja pitkin.
Hän toivoi olevansa tarpeeksi hullu voidakseen kuvitella Kenzon yhtäkkiä ilmestymään viereensä. Että se kaikki olisikin ollut vain hänen hallinnassaan ollutta kuvitelmaa. Mutta ei. Kenzo ei ilmestynyt lähelle eikä kauas. Kenzoa ei enää ollut. Tai ehkä pahempaa: Kenzo oli tuolla jossakin, muttei hänen ulottuvillaan.
”Aion löytää sinut vielä”, Aki sanoi hiljaa ja kohotti katseensa ylös pilviselle taivaalle.
Näytti siltä kuin kohta alkaisi sataa. Se tästä vielä puuttuisikin. Kuin hänen olonsa ei olisi jo tarpeeksi kurja...
”Luovuutesi ei tunne rajoja”, Aki muisteli Kenzon sanoja ja kääriytyi tiukemmin kaulahuivinsa ja takkinsa sisään piilottaen pienen, surullisen hymynsä.
Totta, ei tuntenut, niin kuin ei hänen rakkautensakaan. Aki päätti samassa palata työpaikalleen ja sanoa itsensä irti. Elämässä oli oltava muutakin kuin sama oravanpyörä, jota hän oli juossut jo liian pitkän aikaa. Hän voisi vaihtaa alaa vaikka sisustussuunnittelijaksi tai stylistiksi, tai ihan miksikä vain halusi. Hän seuraisi omia tunteitaan ja tarpeitaan välittämättä muiden mielipiteistä ja odotuksista. Hän oli kiitollinen Kenzolle tämän antamasta rohkaisusta ja tämän näyttämästä suunnasta ja toivoi voivansa joskus vielä sanoakin sen tälle. Aki yritti lohduttaa itseään ajattelemalla, että ehkä Kenzo voisi jonain päivänä astua sisään sisustusliikkeeseen, jossa hän olisi töissä, tai jos hän olisi jokin stylisti, ehkä Kenzo voisi ilmestyä malliksi tai asiakkaaksi, tai… Kyllähän sellaisia ihmeitä tapahtui, eikö niin? Olihan hän löytänyt elämäänsä rakkaudenkin hyvin odottamattomalla tavalla. Tosin kyllä sittemmin menettänytkin sen… Mutta hän oli uuden vuoden yönä nähnyt pienen unen Kenzosta, ja hänen isoäitinsä oli aina kertonut, kuinka uuden vuoden uni ennusti koko vuoden tulevaisuuden. Hänen isoäitinsä oli aina kehottanut häntä uskomaan uniin, joten…

”Ouwwiee…”
Joko taas; typerä blondi kompuroimassa pitkin katua – eikä edes alkoholilla ollut osuutta asiaan. Aki sadatteli mielessään kömpelyyttään ja kumarteli pahoittelevasti henkilölle, jota päin oli kävellyt. Tosin kai tälläkin jokin vastuu olisi pitänyt olla siitä, että käveli puolestaan häntä päin. Hän kohotti katseensa hitaasti ylös pitkin tummaa villaneuletta ja huomasi ruskeavalkoisen karvakaulaliinan roikkuvan miehen olkapäällä kietaistuna löysästi tämän kaulan ympärille. Pähkinänruskeat hiukset valuivat kosteasta ilmasta johtuen pitkin miehen kasvoja, ja tämän takahiuksista löysälle ponnarille nivottu hiustupsu roikkui huolettomana tämän toisella olkapäällä. Lyhyempää takatukkaa oli yritetty hieman tupeerata päältä, mutta sekään ei ollut voittamaton keliolosuhteita vastaan.
Aika Final Fantasy, kieltämättä, Aki ajatteli, ja samassa hän tajusi, kuka hänen edessään seisoi.
Mutta eihän se voinut olla… Keskellä katua ja kirkkaalla päivänvalolla? Ilman nappuloiden painamista ja yletöntä määrää kahvia?
Aki ei tiennyt, ottaako askeleen eteen vaiko taakse. Hänen polviaan joka tapauksessa heikotti, ja hän oli jo hyvää matkaa horjahtamassa jompaankumpaan suuntaan. Onneksi näemmä eteenpäin, sillä mustan villaneuleen pehmeä nukka hyväili samassa hänen poskeaan hänen käsiensä tarrautuessa Kenzon ympärille tiukasti kuin pitäen kiinni elämästä. Hän tunsi Kenzon käsien kiertyvän hänen ympärilleen myös, ja hetken he seisoivat vain syleillen toisiaan. Akin päässä risteilivät kiivaat väittelyt siitä, oliko Kenzo todellinen vai ei. Kenzo oli joka tapauksessa siinä ja vain sillä oli merkitystä, eikö niin?

Aki antoi käsiensä juosta pitkin Kenzon selkää tämän niskaan, ja samassa hänen huuliltaan pääsi älähdys ja hän hyppäsi askeleen taaksepäin. Nappulat olivat poissa. Aki katsoi edessään seisovaa miestä, joka näytti vielä aidommalta ihmiseltä kuin aiemmin, jos se oli edes mahdollista.
”Kuka sinä olet…?”
”Koko nimi, vaiko sinun antamasi lyhenne siitä?” mies hymähti huvittuneena. ”Lähdin etsimään sinua. Arvelinkin, että löytäisin sinut todennäköisesti työpaikaltasi tai sen lähettyviltä – taas. Haluat varmaan tämän jo takaisin.”
Aki katsoi PSP-konsolia, jonka oli antanut Kenzolle ennen lähtöään.
”Suosittelen vilkaisemaan uusia high score -tilastoja. Kukas nyt on älykäs ja kuka ei?” mies virnisti.
Aki nielaisi ja tuijotti peliruutua hämmentyneenä. Sitten hän nosti katseensa mieheen ja yritti vakuutella itselleen, että mies todella oli Kenzo. Tästä oli vain jotenkin tullut… ihminen?
”Kenzo…?” Aki sanoi hiljaa saaden tältä pehmeän hymyn ja nyökkäyksen. ”Mutta miten…?”
”En tiedä. Halusimme varmaan molemmat sitä niin kovasti, että Joulupukki päätti antaa meille Joulun Ihmeen. Ja ehkä pienellä kiristyksellä ja uhkailullakin oli osuutta asiaan, sillä satuin näkemään, mitä hän puuhaili tonttutyttöjen kanssa, kun asiakkaita ei ollut näkösällä”, Kenzo virnisti.
Aki tuijotti Kenzoa sanattomana ja syöksähti sitten jälleen tämän kaulaan. Hän tunnusteli tämän niskaa lisää, ja todentotta, joka ikinen nappula oli poissa sieltä. Kenzon iho tuntui pehmeältä ja lämpimältä, ja Aki halusi vain tunnustella sitä kauttaaltaan siirtyen sitten sivelemään sormenpäillään tämän kasvoja. Kenzo antoi Akin katsella ja tunnustella häntä rauhassa pienen, huvittuneen hymyn kareillessa huulillaan. Huulilla, joita Aki halusi ja alkoikin samassa suudella. Kyllä, Kenzo maistui aivan samalta kuin viikko sitten, mutta tuntui vielä ihanammalta, koska nyt hän oli varma, että Kenzo oli totta.
”Rakastan sinua”, Aki henkäisi onnellisena ja paineli kymmeniä suukkoja toisen huulille ja poskelle välittämättä ohi kulkevista ihmisistä, jotka katsoivat heitä hieman kummeksuen.
”Ja jos nyt aiot taas tuon sanottuasi juosta pois paikalta, niin voit olla varma, että jahtaan sinua jälleen, kunnes kaadut alleni”, Kenzo murahti vetäen Akin tiukemmin itseään vasten. ”Sanoa jotain tuollaista, suudella ja lähteä sitten sillä tavalla viikoksi pois antamatta minun vastata…”
”Olen pahoillani, minua alkoi vain… niin kuin nytkin… anteeksi”, Aki sopersi naurahtaen ja tunsi silmiensä kostuvan tietäen sen olevan turhaa taistella kyyneliä vastaan.
Kenzo katseli häntä hetken ja suuteli häntä sitten pitkään ja ahnaasti.
”Minun herkkä Akini. Minäkin rakastan sinua”, Kenzo sanoi pehmeänkarhealla äänellä, ja Aki katseli haltioituneena tämän huulia, jotka oikeasti liikkuivat puhuessa ja käsiä, jotka liikkuivat ilman annettuja käskyjä tai hänen mielikuvitustaan…
”Sinä olet totta…” Aki hymyili kyyneleen vierähtäessä poskelleen.
”Todellakin”, Kenzo vastasi ja pyyhkäisi Akin kyyneleen pois.
”Ja tiedätkö mitä? Minä aion lopettaa työni ja vaihtaa alaa johonkin muuhun. En tiedä vielä mihin ja missä, mutta nyt, kun olet kanssani, voimme miettiä vaihtoehtoja yhdessä”, Aki sanoi onnellisena hymyillen.
”Älä nyt ihan vielä lopeta. Käytä vielä tänään työsuhde-etuja hyväksi ja hanki ne tonttutrikoot ja essu, joista fantasioit minun päälläni”, Kenzo virnisti.
”Enkä fantasioinut!” Aki naurahti nolona.
”Kyllä fantasioit. Näin sen sinun ilmeestäsi.”
”Toivot vain.”
”Ehkä toivon näkeväni sen essun myös sinun ylläsi – ilman mitään muuta sen alla”, Kenzo totesi kohottaen kulmiaan vihjailevasti.
”Apua, ehkä olisikin ollut parempi, jos olisin saanut pitää kaukosäätimen sinuun – varmuuden vuoksi.”
”Toiveajattelua, Akihito. Ei kaikkea kuitenkaan voi saada”, Kenzo virnisti jälleen.
”Rohkenen olla eri mieltä. Olen saanut jo kaiken, mitä vain voi toivoa”, Aki sanoi hymyillen hellästi ja painoi sitten Kenzon huulille suudelman, johon tämä vastasi yhtä rakastavasti.

---
~Here lies what is left of me. The rest is mystery. Ignore thyself.~ (Stan Rice)

    3 tykkää.
Avatar
Anraf
Vuoden jännitys
 
Viestit: 495
Liittynyt: Pe Helmi 05, 2010 4:27 am

Re: Joulun Ihme (AU, huumori, slash) [Aki x Kenzo]

ViestiKirjoittaja Pinja-Chan » Ti Huhti 30, 2013 6:10 pm

Hei ja hauskaa vappua! (^o^)/ ♥

Etsiskelin tässä oneshotteja, joita lukea ja kommentoida. Oon jotenkin onnistunut tässä kokoajan sanomaan ihmisille joulumielestä, kun tarkoitukseni oli puhua vappumielestä, joten tää sopii paremmin kuin hyvin tähän päivään, eikös totta. Lisäksi oon lähes aina romantiikannälkäinen.

Luin tän ensimmäisen kerran jo joulukalenterissa, mut päätin sit virkistää muistia ja lukea uudelleen. Tarvitseeko mun edes sanoa, että tykkäsin tästä tosi paljon. Tää oli tosi suloinen ja laittoi mut hymyilemään kuin Naantalin aurinko. Mun ei varmaan tarvitse kertoa siitä, kuinka tykkään sun tyylistä yms. koska olen luultavasti tolkuttanut sitä aika paljon jo muiden tekstiesi kommenteissa. ^^

Aki ja Kenzo on kyllä tosi suloinen pari (♥). Kummatkin oli tollasia... ihania. En osaa kuvailla muilla sanoilla, mut tykkäsin kummastakin. Pakko sanoa, että kyllä kaupassa oli harvinaisen hyvännäköinen mallinukke! ;)

Anraf kirjoitti:”Kiitos nyt vain. Varmasti ainakin aloitan sen kaljanjuonnin, jos uskallatkin pukea minut miksikään Pukiksi”, Kenzo murahti takaisin.
Näitä keskusteluja oli kyllä tosi hauska lukea. Kummankin kommentit sai mut naurahtelemaan aina paikka paikoin. Mielikuvat oli kans aika ihania. :D

Mulla on ollut alkuviikosta aika paljon stressiä, joten tällainen pieni hengähdystauko tuli tosiaankin tarpeeseen. Tykkäsin tarinassa etenkin siitä, et tämä toi sisällään pienen opetuksen. Vaikka asiat näyttävät mahdottomilta, ne eivät sitä välttämättä ole. Ei kannata antaa heti periksi yms. Pakko sanoa, että Akilla oli kyllä todella viisas isoäiti!

Anteeksi siitä, et tää kommentti on näin lyhyt. Mä suunnittelin tässä pidempää, mut aivot ei vain muodosta tällä hetkellä tarpeeksi tekstiä. Toivottavasti tästä jotain kuitenkin saa irti~! (^^;)7
Kiitoksia lukunautinnosta ja sellaista~! ♥
Life is tough but try to be postive always i will do my best So you will do your best.

☆ LM.C 13.5.2012
☆ An Cafe 6.11.2012
☆ Plunklock 9.5.2013

    2 tykkää.
Avatar
Pinja-Chan
Vuoden Maya
 
Viestit: 265
Liittynyt: Ti Tammi 26, 2010 4:37 pm
Paikkakunta: Tampere

Re: Joulun Ihme (AU, huumori, slash) [Aki x Kenzo]

ViestiKirjoittaja Anraf » Ke Tammi 29, 2014 9:31 am

Ja hyvää uutta vuotta ja ystävänpäivääkin kohta! :D
Onneksi joulumieltä voi (ja kannattaakin) pitää yllä ympäri vuotta. Eikä se vappumielikään väärin oo. Sujuva tasapaino kaikessa. ;)

Joo, tää on kieltämättä varmaan yks suloisimmista ja siirappisimmista tuotoksistani, mutta onneksi sellaisellekin löytyy lukijoita. AkiKenzosta saa kaikenlaista irti... Yllättävän hyvin fluffiakin, vaikka Kenzo pitääkin yllä sellaista kovitsun imagoa. Mutta ehkä se on se Aki, joka saa kaikesta niin herttaista? En tiedä. Nää miehet on kyllä niin ♥

"Tykkäsin tarinassa etenkin siitä, et tämä toi sisällään pienen opetuksen. Vaikka asiat näyttävät mahdottomilta, ne eivät sitä välttämättä ole."


Niin, olen itsekin sitä mieltä, että jokaisessa päivässä on voimaa, mahdollisuuksia ja taianomaisuutta, joka pitää vaan osata ja kyetä vastaanottamaan avoimin ja päättäväisin mielin. Joku fiksu joskus sanoi, ettei mahdottomia asioita olekaan, vain haastavia. Eipä tässä elämässä jaksaisi eteenpäin, ellei uskoisi asioiden aina kääntyvän parhain päin tavalla tai toisella. :)

Kiitos kun luit ja kommentoit! ♥
~Here lies what is left of me. The rest is mystery. Ignore thyself.~ (Stan Rice)

Avatar
Anraf
Vuoden jännitys
 
Viestit: 495
Liittynyt: Pe Helmi 05, 2010 4:27 am


Paluu Sallittu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron