An cafe -Tyttö parhaalla hymyllä-

[HamtaroHam]

Otsikko: Tyttö parhaalla hymyllä
Kirjoittaja: HamtaroHam
Beta: En koe tarvitsevani
Paritus: Bou x Miku
Tyyliluokitus: Fluff, humor
Osat: 5
Ikäraja: Ei ikärajaa
Sisältökuvaus: Bou tulee uutena oppilaana kouluun, aloittaen lukuvuotensa kesken. Hän tutustuu heti ensimmäisenä päivänään Mikuun, Kanoniin ja Terukiin, jotka erehtyvät luulemaan Bouta tytöksi! Ja kun kukaan ei ole korjaamassa heidän käsitystään, he uskovat pelkkään ulkokuoreen, jonka Boukin uskoo kaikkein tärkeimmäksi. Kuitenkin epäonnistumisien ja hyvien ystävien kautta Bou ymmärtää, että vain sisimmällä on merkitystä.
A/N: Tämä on ensimmäinen koskaan kirjoittamani fanfition, jonka olen muokannut uuteen uskoon kieliopillisesti ja rakenteellisesti. Kuitenkin ajatusmaailmasta saattaa hyvinkin huomata, että en tätä tehdessäni vielä ollut kovin kummoinen ficcien kirjoittaja. :D Osat esimerkiksi on tosi lyhyitä. Toivon kuitenkin, että pidätte tästä ficistä, sillä tähän on kaikesta huolimatta nähty vaivaa ja uhrattu ajatuksia + työtä ^^

Julkasen tätä nyt silleen osa kerrallaan, sitä mukaa kun saan muokattua valmiiksi. :3

Olkaa hyvät!

1. luku

Valkoisen yöpöydän päällä oli paljon tavaraa. Oli lamppu, pari plektraa, herätyskello ja valokuva. Tuohon valokuvaan oli ikuistettu sama huone, jossa myös tuo valkoinen yöpöytä sijaitsi. Siinä huoneen sängyllä, vaaleanpunaisen peitteen päällä istui vaalea, pitkähiuksinen henkilö. Hänellä oli yllään valkoinen t-paita sekä vaaleanpunaharmaa-ruudullinen hame ja hän soitti kitaraa.
Tuosta valokuvasta olisi voinut päätellä, että kuvassa esiintyvä henkilö oli tyttö.
Mutta ei, kitaransoittaja oli poika. Varsin suloinen 17-vuotias poika, Bou nimeltään. Tämä valokuva oli myös hänen, samaten huone, jossa valokuva oli otettu. Tuo sänky oli myös hänen, Bou piti nukkumisesta valtavasti...

Herätyskello soi ja sen pärinä tunkeutui inhottavasti rauhoittavaan uneen. Vaaleanpunaisen peiton alta ilmestyi käsi, joka tarttui kelloon ja huiskaisi sen lattialle. Vielä ei voisi herätä, tästä suloisenlämpimästä pesästä hän ei ihan hevillä nousisi...
Bou säpsähti kuitenkin hereille muistaessaan, että nyt ei tosiaankaan ollut varaa myöhästyä. Tänään olisi hänen ensimmäinen päivänsä uudessa koulussa ja hänen olisi annettava juuri oikeanlainen vaikutelma.
Hän puki ylleen harmaan kouluhameen, valkoisen pitkähihaisen kauluspaidan ja mustat polvisukat. Tämä oli hänen koulupukunsa. Hän olisi pitänyt siitä vähän erinäköisenä, hän ei tuntenut itseään yhtä suloiseksi harmaassa, mutta hame sai hänet tuntemaan olonsa tyttömäiseksi. Sen takia Bou käytti melkein aina hameita. Hän tallusteli vessaan ja huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä, harjasi platinanväriset hiuksensa sileiksi suortuviksi ja laittoi niihin kaksi ohutta saparoa pään päälle. Bou meikkasi vielä silmänsä, saaden ne näyttämään hieman tavallista suuremmilta.

Kuulostaa varmastikin melko tyttömäiseltä?
Niin sen pitikin.
Bou halusi pimittää kaikilta oppilailta uudessa koulussaan, että oli oikeasti poika. Ennen kaikkea hän halusi olla normaali. Hän piti pojista ja oli itse poika, joten hän oli epänormaali. Jos hän olisi tyttö ja pitäisi silti pojista, hän olisi normaali. Niin se oli.

Bou kiiruhti vielä hakemaan koululaukkunsa makuuhuoneestaan ja riensi sitten keittiöön eväitä pakkaamaan.
"Hyvää koulupäivää", pojan äiti toivotti tullessaan Bouta vastaan keittiön ovella.
"Kiitos, toivota onnea!" Bou hihkaisi eteisestä, tunkien kengät pikaisesti jalkaansa. Hän vilkaisi itseään peilistä, pöyhäisi nopeasti vaaleita hiuksiaan ja lähti ulos aamuauringon syksyiseen paisteeseen.

Bou asteli koululaukkuaan heilutellen katuja pitkin. Hän katseli ympärilleen omassa naapurustossaan, niitä kerrostaloasuntoja joista yhdessä hän itse asui. Ehkä joku hänen uusista luokkatovereistaan asuisi myös täälläpäin?
Siinä samassa vaaleahiuksista alkoi jännittää. Vatsassa kipristeli ja kutitteli, teki mieli hihittää. Uusi koulu, uusia ihmisiä, tästä voisi kehkeytyä vielä jotakin todella kivaa.
"Tai sitten jotakin todella pahaa", Bou muistutti itselleen. Hänen iloinen jännityksensä vaihtui hermostuneisuudeksi, eikä hän enää hyppelehtinyt. Tämä ei nimittäin ollut ensimmäinen kerta, kun hän ja hänen äitinsä muuttivat Boun takia. Tänä vuonna onneksi vasta toinen kerta.
Joka kerta, kun Boun salaisuus hänen sukupuolestaan oli tullut ilmi, häntä oli alettu kiusata. Ainahan koulu oli alkanut hyvin, mutta loppujen lopuksi melkein aina Bou oli itse paljastanut salaisuutensa jollekulle, jota oli luullut ystäväkseen. Joka kerta sama pettymys, se pelästynyt ilme kulloisenkin 'ystävän' kasvoilla ja pikaiset hyvästelyt, seuraavana päivänä taululle kirjoitettuja viestejä jokaiselta luokkatoverilta.
"Poika-Bou!"
"Valehtelija!"
"Huijari!"
"Teeskentelijä!"
Se tuntui yhtä pahalta joka kerta. Miksi uudessa koulussa sujuisi yhtään paremmin? Olisiko vain helpointa olla tutustumatta yhtään kehenkään? Hän ei tuntenut kuuluvansa muiden nuorten seuraan, hän ei ollut normaali. Johan sen olivat hänelle niin lukuisissa kouluissa niin lukemattoman monet ilmoittaneet.
"Kummajainen!"
"Epänormaali!"
Ongelmista pakeneminen oli aina helpointa vain vaihtamalla koulua.

Bou pääsi pois kerrostaloalueelta ja iloisena totesi, ettei matka koululle olisi enää kovin pitkä. Seuraavassa risteyksessä vasemmalle vievä tie vei kauniiseen puistoon. Puissa ei enää ollut lehtiä yhtä paljon kuin keskikesällä, mutta siitä huolimatta puisto oli hyvin kaunis. Risteyksessä oikealle vievä tie vei kouluun.
Bou valitsi oikean, vaikka niin mielellään olisi mennyt tuohon autioon puistoon rauhoittumaan hetkeksi. Hengittämään syvään ja valamaan itseensä hieman lisää rohkeutta. Hän ei kuitenkaan voinut tehdä sitä. Niinpä hän jatkoi matkaansa kohti koulua, jottei myöhästyisi.

Pelokkaan jännityksen kalvaessa hänen sisällään, vaaleahiuksinen näki hieman kauempana edessään kolmen pojan juttelevan ja naureskelevan keskenään. Niin kaukaa Bou ei kunnolla erottanut, minkä näköisiä pojat olivat, eikä myöskään osannut oikein arvioida heidän ikäänsä. Heillä oli kuitenkin yllään samanlaiset koulupuvut kuin Boulla, heillä tosin poikien mallia, eli housut hameen sijaan. Nuo pojat taisivat kuulua samaan kouluun hänen kanssaan! Hyvä, nyt hän ei ainakaan eksyisi matkallaan. Olisi joku varmasti oppaana. Olihan Bou tietystikin käynyt koululla etukäteen, keskustellut rehtorin kanssa ja hankkinut koulupukunsa, mutta ei koskaan voinut olla turhan varma. Hänen suuntavaistonsa ei ollut mitenkään erinomainen.

Boun kävelytahti oli huomattavasti nopeampi kuin tuon kolmikon edessään. Lähestyessään heitä hän näki ensin mustatukkaisen pojan kaikkein selvimmin. Poika oli suunnilleen Boun ikäinen ja tämän hiuksissa oli pari tyylikästä vaaleaa raitaa. Hänen huulensa olivat paksuhkot, mutta pääpiirteittäin hän oli varsin komea. Vaikka hänen hymynsä oli leveä ja iloinen, siinä oli siltikin jonkinlaista piilevää rauhallisuutta mukana.
Pian Bou erotti toisenkin pojan kasvot. Tällä oli melkein olkapäille saakka ulottuvat tummanruskeat hiukset. Melkein mustat, mutta niissä oli pieni ruskea kiilto. Pojan hymy oli suloinen ja hänen äänensä kantautui keskustelusta Boun korviin saakka. Hän tuntui puhuvan kolmikosta eniten. Tuo poika oli hieman pidempi kuin kaksi muuta hänen vierellään.
Kun joukon kolmas ja pituudeltaan lyhyin poika nauraen kääntyi hieman sivuttain ja Bou pääsi näkemään hänen kasvonsa, vaaleahiuksinen tunsi yllättäisen lämmön leviävän sisällään kuin sitä olisi lähetetty hänen sydämestään muualle kehoon. Poika oli niin suloinen ja hyvännäköinen, tämän hulluttelevasti leikatut hiukset olivat vaaleanruskeat ja silmät tummaakin tummemmat suklaasilmät. Hänellä oli alahuulessaan kaksi lävistystä, molemmilla sivuilla hauskannäköiset renkaat. Hän hymyili ja nauroi, näytti hetken hämmästyneeltä, jolloin hänen silmänsä olivat entistä suloisemmat... Ja sitten tämä yltyi taas nauramaan, viestittäen nauttivansa ystäviensä seurasta.

Bou pyöritteli hermostuneena vaaleita hiuksiaan sormiensa ympärille. Hänen sydämensä tuntui tykyttävän niin lujaa, että nuo kolme poikaakin varmasti kuulivat sen. Heidän välillään oli kolmisen metriä, ja nyt Bou erotti jo osia keskustelustakin.
Mustahiuksinen poika vain lähinnä kuunteli, tummanruskeatukkainen puhui vaaleanruskeahiuksisen kanssa kilpaa. He nauroivat kaikki yhdessä.
Bou puristi huuliaan yhteen, ettei olisi alkanut hymyillä. Hän käänsi katseensa omiin kengänkärkiinsä, hän ei halunnut ottaa sitä riskiä, että joku noista pojista huomaisi hänen tuijotuksensa.
Hän päätti vain katsella sivusta.

~

Kanon oli edellisenä iltana sopinut kävelevänsä kouluun samaa matkaa parhaiden ystäviensä kanssa, joten hän piti lupauksestaan kiinni. Miku ja Teruki olivat eilen olleet tapaamassa kitaristiehdokasta heidän pieneen bändiinsä, mutta se hakureissu oli kuulema ollut varsinainen katastrofi. Kuitenkin heidän oli ollut heti pakko päästä kertomaan siitä Kanonille, mikä ei tietenkään haitannut häntä lainkaan. Olihan hän osa bändiä. Miku ja Teruki kuitenkin eksyivät aiheesta vähän väliä, he puhuivat milloin ruuasta, milloin musiikista, milloin mistäkin. Kanonia vain hymyilytti.

"Niistä bänditreeneistä vielä, että ei siinä sen rumpalin soitossa muuten mitään vikaa ollut, mutta kun hän vielä paiskasi ne rumpukapulatkin sen bassorummun lävitse ennen kuin hyppäsi itse rummun sisään ja ne kapulat lensivät täysillä päin sen basistin selkää", Miku nauroi vedet silmissä. Teruki yltyi nauramaan hänen mukanaan ja Kanonkin naurahti.
"Ensikerralla otatte kyllä minut mukaan. En halua kuulla vain sivusta", mustahiuksinen huomautti. "Ette sitten kuitenkaan hyväksyneet sitä kitaristia meidän bändiimme?"
"No emme, eihän hän osannut soittaa", Teruki naurahti huvittuneena.
"Mutta ymmärrän kyllä, miksi hän halusi pois entisestä bändistään", Miku nauroi taas ja hänen ystävänsä nauroivat hänen mukanaan.

Kanon sattui vilkaisemaan taakseen ja hänen huomionsa ystäviensä vitsailuun herpaantui hieman, sillä heidän takanaan kävelevä henkilö oli sen verran silmiinpistävä.
Se oli Kanonille täysin tuntematon tyttö.
Tämän platinanvaaleat hiukset olivat upea näky, ne tuntuivat hohtavan hennossa aamuauringossa kauniisti. Ne olivat pitkät, paljon pidemmät kuin Kanonilla itsellään, ja tytön meikatut silmät loistivat vinon otsatukan alta ujoina ja suloisina. Hän hypisteli sormillaan olkalaukkunsa vetoketjua ja vilkuili Kanonia, Mikua ja Terukia välillä varovasti.
Koulupuvussaankin tuo tyttö oli uskomattoman suloinen.

"Kanon, haloo?" Teruki naurahti heilauttaen kättään mustahiuksisen kasvojen edessä. "Mitä sinä katsot?"
"Ai, tuota, en minä mitään", Kanon mutisi nopeasti, kääntäen jälleen katseensa menosuuntaan.
"Sinä katselit tuota tyttöä, kyllä minä sen huomasin. Hän on tosi söpö", Teruki hymyili, vilkaisten hänkin pikaisesti taakseen.
"Kuka on tosi söpö?" Miku kysyi hämillään. Hän ei siis selvästikään ollut huomannut tyttöä heidän takanaan.
"Tuo", Teruki ja Kanon sanoivat yhteen ääneen, nyökäten päillään kohti tyttöä. Miku vilkaisi heidän osoittamaansa suuntaan ja hänen silmänsä paljastivat hänen kiinnostuneisuutensa. Hetken taakseen vilkuiltuaan hän kuitenkin ravisti päätään ja kääntyi vihaisena mulkaisemaan kavereitaan.
"Lopettakaa tuollainen nyökyttely, senhän huomaa jokainen kilometrien päähän! Tuo tyttö varmasti huomasi, että puhuimme hänestä", Miku suhahti kulmat kurtussa. Heti lauseensa lopetettuaan hän kääntyi kuitenkin itse jälleen katsomaan taakseen.

Kanon totesi Mikun olleen oikeassa. Tytön kasvot valtasi hämmennys, kun kaikki kolme poikaa vilkuilivat taakseen vuoron perään. Tämä saavutti heitä koko ajan, mutta huomasi sen ilmeisesti itse ja tahallaan hidasteli, jottei olisi päätynyt kävelemään heidän edellään. Kanon pani merkille, että tytöllä oli heidän koulunsa koulupuku.
Kun he olivat jo melkein koulun pihalla, Teruki päätti olla rohkea ja avata keskustelun tuon uuden tytön kanssa.
"Huomenta", Teruki sanoi tälle.
Tyttö vilkaisi Mikua nopeasti ja heti perään Kanonia ja Terukia, jos mahdollista niin vieläkin nopeammin.
"Huomenta", tyttö vastasi ujosti.
"Oletko menossa kouluun?" Kanon kysyi. Hetken kuluttua hän tajusi sen olleen harvinaisen typerä kysymys koulurakennuksen siintäessä heidän edessään.
"Olen. Oletteko tekin?" tyttö kysyi ystävällisesti.
"Sinnepä sinne..." Miku totesi laiskasti. Vaaleahiuksisen kasvoille ilmesti pieni suloinen hymy. Kanonin omillekin huulille kohosi hymy pelkästään hänen katsellessaan noita pyöreitä kasvoja.
"Mikä sinun nimesi on?" Miku kysyi, katsoen nyt tyttöä suurilla silmillään, antaen kiinnostuneisuutensa jälleen näkyä. Vaaleahiuksinen näytti punastuvan hieman.
"Olen Bou."

A/N2: Thiihihi, tuntuu niin oudolta julkasta tää taas! :D Toivon kommentteja <3

[Cheen]

Ihii, rakastan sinua, tiedäthän sen? *www*
En ole koskaan ennen löytänyt suomenkielistä Miku/Bouta, joten hyppäsin melkein ilmaan, kun näin tämän! 8DDD

Kyllä, pidin tästä. Osa oli minun mielestäni ihan sopivanmittainen, sen jaksoi lukea yhteen mittaan, eikä se loppunut kuin seinään. Täysin sopiva 8> Kuten mainitsin, pidän tästä parituksesta hurrrrrjasti, joten siitäkin saat lisäpisteitä! Boun tyttömäisesti pukeutuminen oli hyvin perusteltu ja tunnelma ja tapahtumat vaikuttivat mukavan aidoilta. Tästä huokui sellainen mukava, kevyt tunnelma, ja tätä oli oikein mukava lukea.

Rakastuin Bouhusi tässä >D Aww, häntä kävi kyllä vähän sääliksi tuossa, kun kerrottiin hänen aiemmista kouluistaan ;---; Mutta se vain lisäsi aitoutta. Koska ihan oikeassakin elämässä Boulle olisi käynyt varmasti vähän tuolla tavalla, sääli sinänsä .__. ihmiset ovat vain niin ilkeitä.

Hmmmm. Ensimmäisen kappaleen teksti tökki ehkä aavistuksen. Lauseet vaikuttivat minun silmääni vähän turhan katkonaisilta, etenkin nuo kolme ensimmäistä. Olisin itse ehkä muotoillut ne hieman toisin. Varsinaisia virheitä en löytänyt, muutaman unohtuneen pilkun bongasin, mutta hukutin ne samantien ,___,

Kaiken kaikkiaan tämä oli todella piristävä ja suloinen teksti. Tuo paritus, purrr~ *w* odotan innolla seuraavia osia, ja yritän kommentoida niitä myös. Kiitos tästä siis oikein kovasti 8)

[sirrrex]

Voi ei ei ;---; Oikeesti tää nostalgian puuska on ihan kauhee, että melkeen tippa tuli linssiin. ;---; Tää on eka ficci, jonka ikinä oon lukenu, niin mun ilme oli aika sekalainen, kun huomasin, että tää on täällä. Tästä huomaa kyllä, että tää on sun vanhempaa tekstiä, mutta toi sun tyylis on kuitenkin nii samallainen ollut tuolloinkin, että taas ollaan ihan itku silmäs. :') Voin kuitenkin sanoo, että sun taidot on kehittyny aivan älyttömästi näistä päivistä, ja koska tääkin teksti on jo niin älyttömän hyvää, niin voit vaan kuvitella millasta se on nyt. Rakastan tätä ficciä ihan älyttömästi ja oon tosi ilonen, että laitoit sen tänne uuteen Lafiin.
Oon lukenu tän varmasti yli vuosi sitten! Tai ylikin. :D Millon iteasiassa oot tän kirjottanu?

"Mutta ymmärrän kyllä, miksi hän halusi pois entisestä bänditään", Miku nauroi taas ja hänen ystävänsä nauroivat hänen mukanaan.

Tätä kohtaa jäin kattoo pitkäks aikaa, ku en hahmottanu mitä ihmettä se sano tuon 'bänditään' kohdan takia. :'D Pitäskö lukea bändistään?

Muistan, että aluks olin täysillä mukana parituksessa MikuxBou, mutta kun myöhemmin aloit sit julkaseen tota MikuxKanonia, siirryin sen puoleen ja en oikeestaan sitten enää tykännyt MikuxBousta, vaikka aluks olin sitä fanittanut ihan täysillä. Nyt kuitenkin alkaa taas muistua mieleen, miks tästä parituksesta oikeesti tykkäsin niin paljon. :')

Ootan tosi innolla, että laitat seuraavan osan tänne, että pääsen jatkamaan tätä fiilistelyä ja märisemään jo pelkästä nostalgian puuskasta. Tää on niin ihana oikeesti ;--; En vaan tajua miten osaat.

[HamtaroHam]

Cheen: Eli et ole lukenut tätä ennen! Oon iloinen, että tykkäät tästä parituksesta! Se ei oo useiden mielestä kiva, enkä itekään oikein oo sen kannalla, mut tähän tarinaan se oli pakko laittaa, koska se sopi tähän parhaiten. ^^
Ihana kuulla, että tykkäsit tunnemasta ja että osa oli sopivan pitunen! Koska noi on sellasia aika peruspilareita, että jos tykkää lukea pitkiä tarinoita, niin sitten lyhyet osat varmaan haittaa ja silleen :P
Hyvä jos Boun tausta oli aidontuntuinen ja tykkäsit hänestä~ <3 Koska vanhassa versiossa se ei mun mielestä ollu kauheen aito :D
Korjasin tota alkua myös tähän lafissa olevaan versioon, haluun pitää täällä nää nyt mahd. hyvässä rakenteessa täällä ^^ Kiitos kun ilmotit, toivon että se on nyt parempi!

Kawaii: Kiva kun tulit kommentoimaan! <3
Tietystikin aion jatkaa vanhoja ficcejäni, mutta teen nyt niin että ihan rauhassa korjailen nää vanhimmatkin ficit ja julkasen sitten aikajärjestyksessä. Siksi tämä ensimmäisenä :D

sirrrex: Nostalgiaa tästä ficistä? Täytyy myöntää että NIIN MULLAKIN, koska kirjotin tän sillon ku Smile ichiban ii onnan musiikkivideo ilmesty, eli 1 ja puol vuotta sitten :3 Tää oli ensimmäinen ficci, jonka kirjotin. Julkasin tän ensimmäistä kertaa vuoden 2006 marraskuussa.
Tätä täällä olevaa versiota oon muokannu lähinnä vaan kieliopillisesti ja sitte muokannu kaiki kohdat, jotka mun mielestä oli jokseenkin naurettavia/muuta yhtä tyhmää niin vähän toimivimmiksi, mutta juoni ja osien sisällöt on täysin samat kuin alkuperäsessä versiossa.
Kiitos kaikista kehuista <3 Korjasin ton virheen myös tähän lafissa olevaan versioon ^^
Kiitos <3


A/N: Toinen osa~ jos löydätte viheitä, ilmoittakaa ihmeessä! Yritän kyllä parhaani mukaan estää niitä, mutta näppäilyvirheet on.... sanotaanko, sellainen RASITTAVA ongelma, josta en harmiksi pääse mihinkään.... :( yritän kyllä kovasti! <3

Olkaa hyvät~


2. luku

Bou...
Bou...
Miku toisteli tuota nimeä mielessään koko aamunavauksen ajan. Aamunavaukset olivat kouluviikon alkamisen merkki, jolloin kaikki oppilaat kokoontuivat juhlasaliin koulupukuihinsa sonnustautuneina kuuntelemaan, mitä henkilökunnalla oli milloinkin sanottavanaan.
Miku, Kanon ja Teruki olivat jutelleet koko loppumatkan koulurakennukseen saakka Boun kanssa sen jälkeen, kun tämä oli liittynyt heidän seuraansa. He olivat kävelleet samaa matkaa ja oli selvinnyt, että Bou oli heidän kanssaan samalla luokalla. Miku odotti jo innolla pääsyä heidän varsinaiseen luokkahuoneeseensa, jossa uusi tulokas valitsisi itselleen paikan koko loppuvuodeksi.

Bou oli ollut alusta alkaen erittäin suloinen ja hauska. Hän hymyili taukoamatta, naureskeli yhtenään. Hänen olemuksensa ja kaikki eleensä olivat valloittavia, se tuntui ottavan haltuunsa! Se tapa, jolla hän katsoi suoraan silmiin...
Miku ei pystynyt keskittymään rehtorin puheeseen koulun vesiputkistosta, sillä hänellä oli täysi työ etsiä Bou uudestaan silmiinsä muun väen seasta. Pojat ja tytöt oli määrätty eri puolille salia, pojat vasemmalle ja tytöt oikealle. Boun vaaleita hiuksia ei ollut vaikea löytää, ne loistivat harmaassa salissa kuin aurinko. Tämä pöyhäisi niitä sirolla kädellään ja alkoi kiertää suortuvaa sormensa ympärille. Mikua hymyilytti.

Miku sattui vilkaisemaan oikealla puolellaan istuvaa Terukia ja hämmästyi hieman. Terukikin katsoi Boun suuntaan, eikä keskittynyt rehtorin ilmoituksiin toisin kuin yleensä.
Mikun sisällä heräsi pieni inhottava epäilys ja hän vilkaisi vasemmalle puolelleen, valmistautuneena kohtaamaan näyn edessään…
Ja tosiaan, myös Kanon katseli Boun suuntaan. Huulillaan pieni hymy, silmien vilkuillessa välillä rehtoria, välillä tuota vaaleahiuksista tyttöä.
Miku huokaisi ja laski katseensa sylissään lepääviin käsiinsä. Heidän kaverikolmikkoaan ei saisi uhata mikään. Miten bändinkin kävisi, jos he sattuisivat kaikki kiinnostumaan samasta tytöstä? Vaikkei heidän bändiään vielä oikein bändiksi voinut kutsua, kun heillä oli vasta laulaja, basisti ja rumpali.
Miku vilkaisi kelloa ja totesi aamunavauksen olevan ohi. Hän nousi ylös samaan aikaan muiden oppilaiden kanssa ja mietti omiaan.
Tilannetta pitäisi vähän seurailla.

~

Heidän ensimmäinen yhteinen tuntinsa oli matematiikkaa. Teruki ei oikein pitänyt matematiikasta, hänen mielestään ongelmaratkaisua pystyi harjoittelemaan paljon paremmillakin tavoilla. Esimerkiksi oman elämän saloja tutkaillessa. Uusi ongelma Terukin elämässä taisi nimittäin olla hänen edessään jälleen kerran, ensimmäistä kertaa kuitenkin heidän kaverikolmikkonsa välillä, mikä ei edes alustavana ajatuksena tuntunut ollenkaan mukavalta.
Päinvastoin.

Heidän luokassaan Teruki istui Kanonin vieressä ja Miku yksin heidän takanaan. Mikun vieressä oli koko luokan ainoa vapaa paikka. Kun Bou päätti luokkaan astuessaan mennä istumaan ainoalle vapaalle paikalle, Teruki olisi paljon mielummin istunut Mikun tuolissa kuin omassaan. Mutta eihän se tietenkään käynyt päinsä.
Matematiikantunti ei sillä kertaa kulunut ihan jokapäiväisiä ongelmia pohtiessa. Itse asiassa Teruki vietti suurimman osan tunnista jutellen selkänsä takana istuvalle Boulle ja naureskellen tämän kanssa milloin millekin. Bou oli ystävällinen ja puhui kaikkien kolmen häntä ympäröivän pojan kanssa tasavertaisesti, eikä häntä häirinnyt lainkaan muiden kiinnostuneisuus tehdä tuttavuutta. Hän oli positiivinen ja hymyili koko ajan. Terukin mielestä Bou oli suloinen ja hyvännäköinen, eikä hän tosiaankaan tainnut olla ainoa poika tässä luokassa, jonka ajatukset kulkivat täysin samaa rataa. Hän oli huomannut, kuinka varsinkin Miku oli katsonut vaaleahiuksista koulumatkalla. Pojan silmissä oli ollut samanlainen kiilto, joka niissä oli aina hänen hullaantuessaan tai innostuessaan jostakin yltiömäisen paljon. Tämä saattaisi koitua ongelmaksi jonakin päivänä.

Kellon soidessa välitunnille Bou kumartui nätisti nostamaan laukkunsa lattialta ja heilautti sen sitten kevyesti olalleen. Teruki ei voinut kuin ihailla tyttöä, jossa ei tuntunut olevan minkäänlaista vikaa.
Oli tietysti niinkin, ettei Bou ollut klassisella tavalla kaunis. Hän omasi pyöreät kasvot ja suurehko nenäkin hänellä oli, mutta se kaikki oli kokonaisuudessaan suloisinta koko maailmassa. Kun Bou hymyili, hän tuntui sädehtivän omalla persoonallisella suloisuudellaan. Se ei voinut jäädä keneltäkään huomaamatta.

Yleensä välitunneilla vain harvat oppilaat poistuivat luokkahuoneesta, joista vielä harvemmat päätyivät ulos asti. Miku, Kanon ja Teruki sen sijaan nousivat kellon soidessa ylös ja lähtivät luokasta, päämääränään koulun takapiha. Bou tuli heidän mukanaan, eikä kenelläkään käynyt edes mielessä estää häntä. He halusivat tytön mukaansa, sehän oli sanomattakin selvää.
He kiersivät koulurakennuksen ja kaikki kolme poikaa istuivat suurikokoiselle ruohokaistaleelle, joka oli istutettu talon seinustan viereen. Se oli heidän yleisin välituntipaikkansa, he tulivat aina sinne. Vihreä ruoho näytti ihanan pehmeältä ja raikkaalta koulun harmaata ulkoseinää vasten, joten pojat olivat heti kouluvuoden alussa valinneet tämän itselleen. Ulkopuolisilla ei olllut lupaa tunkeutua heidän alueelleen.
Kun he selittivät tämän Boulle, tyttö näytti hetken varsin mietteliäältä.
“Voinko minä silti tulla?” hän kysyi huolestuneena.
“Tietenkin voit!” kaikki kolme naurahtivat kuorossa. Bou – joka oli seissyt hieman kauempana – tuli nyt heidän luokseen ja istuutui hamettaan varoen heidän pieneen piiriinsä.
“Oletteko te täällä joka välitunti?” vaaleahiuksinen kysyi.
“Suunnilleen. Kuinka niin?” Kanon hymyili.
“Ei, mietin vain…”
“Mitä sinä teet vapaa-ajallasi, Bou?” Miku kysyi siristäen silmiään auringon häikäistessä. Hän kohotti kätensä lipaksi otsalleen ja katsoi tyttöä uudestaan silmiin. Teruki tuli kateelliseksi Mikun isoista silmistä, joihin hän itsekin välillä tunsi voivansa upota. Miltä Bousta tuntuisi katsoa noihin silmiin?
“Katson itseäni peilistä, käyn ostoksilla ja teen ruokaa äidin kanssa”, Bou kertoi. Hän naurahti pienesti, hänen hymynsä ei tuntunut katoavan minnekään. Se pysytteli kuin luonnostaan tytön kasvoilla.
Bouta oli kiva katsella.

~

Sen koulupäivän viimeinen tunti oli musiikkia. Bou suorastaan rakasti musiikintunteja, ne olivat jokaisen kouluviikon kohokohta! Hän piti laulamisesta ja oli lisäksi soittanut kitaraa seitsemän vuotta. Musiikki ei enää ollut hänelle pelkkä harrastus, se oli osa elämää. Niinpä Boun astellessa musiikinluokkaan Mikun, Kanonin ja Terukin perässä, hänestä oli ihanaa lopettaa tämä uskomattoman kiva päivä musiikintuntiin.

Hänen oli vaikea uskoa tuuriaan, sillä hän oli onnistunut saamaan kolme uutta ystävää jo ensimmäisenä päivänä! Terukin, Kanonin ja Mikun. Kaikki kolme olivat hauskoja ja ystävällisiä.
Miku oli osoittanut jo muutaman tunnin jälkeen olevansa paljon muutakin kuin pelkkä komea ulkokuori. Hän höpötti koko ajan, vaikkei kukaan olisi kuunnellutkaan. Mutta Bou kuunteli aina, sillä häntä kiinnosti kaikki noissa kolmessa pojassa. Miku kertoi paljon heidän yhteisistä tekemisistään, kaikenlaisia pieniä tarinoita, jotka olivat Boun mielestä enemmän kuin kiinnostavia. Muutamaan otteeseen Teruki ja Kanon joutuivat muokkaamaan Mikun tarinaa hieman realistisempaan suuntaan, mutta muuten hekin lähinnä kuuntelivat. Tai sitten Teruki kertoi tarinaa Mikun kanssa. Kanon oli aina kuuntelija, kuten Bou itsekin.

Musiikinluokka oli iso, siellä oli paljon erilaisia soittimia, kuten kitara, rummut, basso ja piano, jolla opettaja säesti oppilaiden laulua, kun he harjoittelivat sanoja. Pöydät oli järjestetty tässä luokassa eri tavalla kuin heidän omassa luokassaan, täällä ne olivat neljän ryhmissä. Bou meni istumaan samaan pöytäryhmään Terukin, Kanonin ja Mikun kanssa.
Opettaja jakoi heille nuotit ja pyysi oppilaita lukemaan sanat läpi, sillä he opettelisivat ne ulkoa.
“Hän haluaa aina meidän oppivan kaikki sanat”, Kanon mumisi ottaen lyijykynän taskustaan ja alkaen raapustaa sillä kuvaa paperinsa alalaitaan.
“Sanat on helppo oppia. Me aina jauhamme näitä ihan liian kauan”, Miku totesi käännellen paperiaan. “Kaiken lisäksi me lauloimme tätä laulua jo viimevuonna, osaan tämän jo.”
“Minä en osaa vieläkään”, Kanon tuhahti, jatkaen piirtämistä. Miku naurahti ja löi Kanonia päälaelle. Mustahiuksinen nauroi myös.

Opettaja pisti heidät lausumaan laulun sanat säkeistö kerrallaan, lopuksi ilman paperia. Bou oppi laulun nopeasti ja osasi sanat ulkoa, kun he alkoivat varsinaisesti laulaa sitä.
Kuitenkin keskittyminen hänen omaan suoritukseensa herpaantui, kun Miku hänen vastapäätään avasi suunsa. Jo pelkästään pojan puheääni oli persoonallinen, niin laulutapa se vasta olikin omalaatuinen. Silti, kaikessa omituisuudessaan se oli upea.
Sitä oli ihana kuunnella.

Musiikintunti kului lähinnä laulaessa, lopputunnista osa oppilaista määrättiin soittamaan jotakin soitinta. Ketään Boun pöytäryhmästä ei pyydetty luokan eteen. Bou oli siitä iloinen, sillä hän ei halunnut uusien luokkatovereidensa heti kuulevan hänen kitaransoittoaan. Joku tässä ryhmässä oli varmasti soittanut häntä pidempään ja pitäisi Bouta pelkkänä aloittelijana.
Kun tunti loppui, oppilaat nousivat ylös ja alkoivat lipua ulos luokasta. Bou vilkaisi sähkökitaraa luokan edessä, pysähtyi, mietti hetken ja meni sitten opettajan luo.
“Anteeksi…?” hän kysyi varovasti ja opettaja kääntyi katsomaan häntä
“Niin?”
“Jos haluan, voinko jäädä soittamaan kitaraa tuntien jälkeen?” Bou kysyi hiljaa.
“Tietysti, et ole ensimmäinen. Pojat, joiden kanssa istuit samassa pöytäryhmässä, jäävät myös usein tuntien jälkeen harjoittelemaan”, opettaja kertoi ystävällisesti hymyillen.
Bou hämmästyi tiedosta melkoisesti.

“Sammuttakaa sitten valot lähtiessänne, tunnette kyllä kuvion”, opettaja huikkasi Mikulle, Kanonille ja Terukille poistuessaan luokasta. Pojat nyökkäilivät ja opettaja sulki oven perässään.
“Hei, kuulkaa”, Bou sanoi soittimia testaileville pojille. Kaikki kolme kääntyivät katsomaan häntä kysyvästi. “Onko… Onko teillä bändi?”
Kaikki kolme vilkaisivat toisiaan ja nyökkäsivät.
“Tavallaan”, Miku lisäsi.
“Miksette te kertoneet? Minä olisin ainakin sanonut sen heti ensimmäisenä, jos minulla olisi”, Bou henkäisi ihastuksissaan. Milloin tahansahan pojat olisivat voineet sen sanoa. ‘Tänään on bänditreenit, älkää sitten unohtako’ tai ‘Onko teillä uusia kappaleita soitettavaksi?’ Mutta eivät he olleet antaneet Boulle edes pientä vihjettä. Toisaalta hän oli kuullut jotakin uuden kitaristin etsimisestä silloin koulumatkalla.

“Voinko jäädä katsomaan, kun te harjoittelette? Kanon, mitä sinä soitat?” Bou kysyi.
“Bassoa”, mustahiuksinen kertoi soittaen sylissään olevan soittimen matalimman kielen.
“Entä sinä, Teruki?” Bou hymyili.
“Rumpuja”, poika sanoi pyöritellen toista rumpukapulaa sormissaan.
“Ja sinä laulat”, Bou sanoi Mikulle, joka nyökkäsi hymyillen.
“Lisäksi soitan kitaraa, vaikken kyllä osaa… Meillä kun ei kitaristia ole, kaikesta yrityksestä huolimatta. Aina kun löydämme jonkun sopivan, hän pitää meidän laulujamme aivan typerinä, koske me aina soitamme ne ilman kitaraa. He ovat kaikki olleet pelkkiä typeriä, epämusikaalisia hölmöjä, jotka eivät tajua käyttää mielikuvitustaan… Voisivat tajuta kuvitella kitaran sinne, niin mekin aina teemme minun surkeiden sointujeni päälle”, Miku manasi alakuloisena.
“Mutta teillä on edes alku! Se on upeaa”, Bou hihkui. Hän oli haaveillut bändiin kuulumisesta jo monta vuotta, mutta joutuessaan jatkuvasti muuttamaan, sellaisen perustaminen ei ollut ihan helppoa.
“Kuinka sinä niin innoissasi olet? Osaatko sinä soittaa jotakin?” Teruki kysyi.
“Osaan minä kitaraa”, Bou sanoi heilauttaen kättään. Kaikkihan sitä osasivat soittaa, kaikki aina aloittivat kitarasta.

Miku, Kanon ja Teruki vilkaisivat toisiaan.
“Mitä?” Kanon katsoi Bouta hämmästyneenä.
“Mitä mitä?” vaaleahiuksinen kysyi.
“Osaatko sinä soittaa kitaraa?” Miku kysyi ällistyneenä.
“O-osaan…”
“Tässä kitara! Ole hyvä, soita”, Miku kehotti ojentaen käsissään pitelemänsä sähkökitaran vaaleahiuksiselle. Hän istuutui yhdelle penkeistä ja risti kätensä rinnalleen. Kaikki kolme poikaa katsoivat herkeämättä, kuinka Bou heilautti kevyesti kitaran olalleen ja kokeili kieliä.
“M-mitä minä soitan?” Bou kysyi hieman hämillään, katsahtaen jokaista vuorollaan silmiin.
“No en minä tiedä, mitä vain”, Miku sanoi odottaen.
Bou mietti hetken. Hän muisti yhden lempikappaleistaan ja alkoi soittaa sitä. Alku oli hidas, siinä oli kauheasti pitkiä nuotteja… Hän hyppäsi kappaleen keskikohtaan, kertosäkeeseen ja tunsi kappaleen tuovan energiaa hänen sisälleen. Soolon aikana hänestä tuntui niin hienolta, että hän hymyili, pystymättä estämään sitä. Hän alkoi soveltaa sooloa oman mielensä mukaisesti, muttei ehtinyt edes kunnolla alkuun, ennen kuin –
“Vau”, Kanon huokaisi.
Bou kohotti katseensa ja kohtasi kolmet ällistyneet silmät. Ensimmäisenä Bou tarkisti, ettei hänen hameensa ollut tippunut ja paljastanut jotakin järkyttävää, mutta todettuaan ettei mitään niin kamalaa ollut tapahtunut, hän hämmästyi hieman lisää.
“Mitä te katsotte?” Bou kysyi epävarmana.
“Sinua! Olet uskomattoman hyvä! Tervetuloa bändiin!” Miku hihkaisi hymyillen iloisesti.

A/N2: Kommentteja~? Kiitos <3

[muffinssi]

Yllätyin kovasti kun näin tämän, sillä en ole nähnyt tätä missään aikaisemmin. Tämä on todella suloinen ja vaikka oletkin kehittynyt paljon kirjoittamisessa, niin silti tämäkin osaa lumota lukijansa jollain ihmeellisellä tavalla. Aloin niin innoissani lukea tätä, että piti kesken kaiken tarkistaa, mikä paritus tässä olikaan. Jotenkin en heti tajunnut, ettei se ollutkaan Miku/Kanon ja Bou/Teruki, kuten muissa an cafe -ficeissäsi :D. Mutta sitten älysin onneksi, miksi Miku/Bou sopii tähän... nimikin sen jo kertoo. Tykkään muuten tosi paljon Smile ichiban ii onnan musiikkivideosta, se on hauska, ja kappale on myös hyvin rakas.

Kaikki lukemani kouluficit ovat olleet ihania (ei niitä kovin montaa ole ollut, mutta suurin osa on sinun kirjoittamiasi. Joo, olen fanisi :D) eikä tämäkään mikään poikkeus ole. Ja tietysti on ihanaa, kun Bou on päähenkilö, hän on vain niin soma, pidän hänestä valtavasti. Ja tuo, mitä lukee sisältökuvauksessa, siis tämä aihe, se on hyvä keksintö. Mielenkiintoista nähdä, miten juoni tästä vielä etenee.

Pystyin tosi hyvin kuvittelemaan miten Miku, Kanon ja Teruki istuvat rivissä ja kaikki katsovat Bouta! Se oli sellainen kohta, joka erityisesti jäi mieleen (hihihi). Kiitos tästä, tykkään yhtä paljon kuin kaikista muistakin kirjoituksistasi<3

[mjau]

HamtaroHam, sinä idolini <3 Tiedätkö, olen aina halunnut lukea Bou/Miku paritusta mutta tarpeeksi kiinnostavaa ei ole koskaan tullut vastaan. Oikeasti, tämä on se paritus mikä mulla tuli heti ensimäisenä mieleen kun Antikuficcejä aloin lukemaan. Tosin Miku/Kanon on nykyään lempiparitus, mutta ehkä ihaninta lukea Bou/Mikua kun siitä on niin kauan unelmoinut. Alan ihan oikeasti kohta luulemaan, että olet joku pelastava enkeli taivaasta joka kirjottelee aina tälläisiä ihania ficcejä tänne ja saa auringon pilkahtelemaan noiden sadepilvienkin läpi. Olin aivan möksmöks kun tulin lafiin ja nyt mua hymyilyttää. >:D

Tässä on ehkä mielenkiintoisin idea koskaan. Mielenkiintoinen, jännittävä ja ennenkaikkea kiinnostava. Tälläistä olen oikeasti kaivannut. Yleensähän Bou kuitenkin kertoo olevansa mies, nyt se koittaa olla tyttö ihan kaikella tapaa ja voivoi onko se ehkä hiukan suloinen 8'(<3 Mä en kyllä ikinä pystyisi tuollaiseen, eikä mun onneksi tarvitsekkaan.

Odotan mielenkiinnolla mitä tästä tulee, kun Miku, Kanon & Teruki ovat iskeneet silmänsä Bouhun. Aika vaikea tilanne varmaan Boullekin kun se sen tajuaa, että kaikki kolme on sen perään.

Oli tietysti niinkin, ettei Bou ollut klassisella tavalla kaunis. Hän omasi pyöreät kasvot ja suurehko nenäkin hänellä oli, mutta se kaikki oli kokonaisuudessaan suloisinta koko maailmassa. Kun Bou hymyili, hän tuntui sädehtivän omalla persoonallisella suloisuudellaan. Se ei voinut jäädä keneltäkään huomaamatta.

Tykkäsin tuosta millä tavalla kuvailit Bouta. Jotenkin todella.. Suloisesti ja en mä tiedä, kauniisti sekä aidosti. Jotenkin tuli tunne, että tuo teksti olisi tullut suoraan sydämestä. XD Anteeksi, kuulostaa jotenkin kaukaa haetulta.

Miku kertoi paljon heidän yhteisistä tekemisistään, kaikenlaisia pieniä tarinoita, jotka olivat Boun mielestä enemmän kuin kiinnostavia. Muutamaan otteeseen Teruki ja Kanon joutuivat muokkaamaan Mikun tarinaa hieman realistisempaan suuntaan, mutta muuten hekin lähinnä kuuntelivat. Tai sitten Teruki kertoi tarinaa Mikun kanssa. Kanon oli aina kuuntelija, kuten Bou itsekin.

>:DD Voin kuvitella Mikun niin hyvin selittämässä suu vaahdossa jotain tarinaansa ja innostuvan niin paljon, että tapahtumat pullistuvat pullistumistaan. Sitten jossain vaiheessa alkaa muilla jo raksuttaa päässä, että hei eihän se noin mene.. Kanon on lutunen kun se vain kuuntelee muiden juttuja ja on muutenkin hiukan hiljaisempi. :)<3

Teruki tuli kateelliseksi Mikun isoista silmistä, joihin hän itsekin välillä tunsi voivansa upota. Miltä Bousta tuntuisi katsoa noihin silmiin?

Mulla kävi jotenkin Terukia sääliksi tuossa kohtaa. >: En mä oikein tiedä miksi, mutta kävi vain.. On vain epäreilua katsoa vierestä kun joku toinen omistaa vaikka juuri ihanat, isot silmät jolla lumoaa muut ympärillä olevat..

Jo pelkästään pojan puheääni oli persoonallinen, niin laulutapa se vasta olikin omalaatuinen. Silti, kaikessa omituisuudessaan se oli upea.
Sitä oli ihana kuunnella.

<3 Tuo oli myös ihana kohta. Vaikka ei siinä mitään erikoista ollutkaan, niin jollain tapaa iski hirveästi mielikuva siitä kun Bou kuulee Mikun laulavan ekan kerran ja *www*<3

Ensimmäisenä Bou tarkisti, ettei hänen hameensa ollut tippunut ja paljastanut jotakin järkyttävää, mutta todettuaan ettei mitään niin kamalaa ollut tapahtunut, hän hämmästyi hieman lisää.

XD *nauraa* <3 Kauhea kun tuli mielikuva että Boun hame olisikin tippunut ja asioiden oikeat puolet olisivat paljastuneet. Voi pikkusta<3

mjau kiittää ja odottelee jatkoa~<3 *ojentaa hunajapurkin*

(Tajusin muuten nyt vasta, että HamtaroHam sähän olit animeconissa sen ylisuloisen Boun kossaaja~! Olit aivan tajuamattoman suloinen ja ennenkaikkea Bou!<3)

[HamtaroHam]

muffinssi: Kiva jos tykkäät Smile ichiban ii onnan musiikkivideosta. :D Tässä ficissä kun nimittäin sattuu olemaan vähän.... *köh* vaikutteita siitä PVstä :D
Mun mielestä kans on vähän outoa että ku on tällanen paritus, tätä korjaillessani meinaan koko ajan laittaa sinne kaikenlaisia vihjauksia Miku x Kanonista ja Bou x Terukista, muuuutttaaaaaaa joudun hillitsemään itseni xD
Kiva jos tykkäät ficin ideasta! ^^ Ja hyvä jos tykkäät tästä + muistakin kirjoittamistani ficeistä. <3 Kiitos kehuista!

Kawaii: Monia kohtia, jotka sai hymyilemään! No hyvä ^^
Mullakin on vielä vähän hankaluuksia tän uuden lafin kanssa, mutta eiköhän tää tästä lähe luonnistumaan... :3

Kiitos taas kerran,hamtaroham!

Thiihi, ole hyvä! <3 Kiitos kommentista!

mjau: Kiva kuulla, että tykkäsit monista kohdista. Suurin osa quoeistasi kertoi, että tykkäät erityisesti mun tavasta kirjottaa, olin tosi ilonen! ^^
Hyvä jos löytyi paritus, jota olet etsinyt :D Tätä taitaa olla aika harvassa, sillä suurin osa kaiketi vähän niinku.... ei tykkää tästä parituksesta? x)
Kiva myös kuulla, että tykkäät ficin ideasta!
Juuu, cossasin Animeconissa Smile ichiban ii onna PV:n Bouta :3 Kiva jos cossi oli mielestäsi onnistunut :D
Kiitos kommentista <3


A/N: Tänään saattekin kaksi osaa, mistäs sitä tietää vaikka saisitte sitten vielä yhden tänään vähän myöhemmin. :D Olkaa hyvät!


3. luku

Bou tanssahteli kotiinsa ensimmäisen koulupäivänsä päätteeksi. Nuo kadut, jotka olivat aamulla näyttäneet niin jännittäviltä ja pelottavilta, eivät enää näyttäneet siltä lainkaan. Nyt ne näyttivät iloisilta ja ihanilta kaduilta.
Kotona hänen äitinsä odotti keittiössä, valmiina kuulemaan kaiken poikansa ensimmäisestä koulupäivästä.
“Minkälaista oli?” äiti kysyi Boun istuutuessa pöydän ääreen ja ottaessa äitinsä tarjoaman kaakaomukin käsiinsä.

Sen jälkeen, kun Boun vanhemmat erosivat, oli Bou päättäyt jäädä äitinsä luokse asumaan. Ei niin, että hänellä olisi edes ollut muita vaihtoehtoja. Äiti ymmärsi aina kaiken, hänelle oli helppo puhua, eikä hän torjunut heti kättelyssä vaan kuunteli ja neuvoi. Isä oli toista maata. Hän ei hyväksynyt erilaisia ihmisiä, eikä poikkeutta tehnyt edes hänen oma poikansa. Kun Bou oli yrittänyt muuttaa itseään normaalimmaksi, hän oli päättänyt tehdä muutoksen ulkomuodolleen, sillä sisintään hän ei pystynyt muuttamaan. Hän halusi olla tyttö. Isä piti sitä entistä omituisempana, eikä pystynyt suvaitsemaan poikaansa. Bou ei halunnut asua isänsä kanssa ja usein ajatteli, ettei isäkään olisi halunnut häntä asumaan luokseen. Se ei ollut kovin piristävä ajatus.

“Minulla oli kivaa”, Bou kertoi innoissaan. “Tutustuin koulumatkalla kolmeen todella ihanaan poikaan, heidän nimensä ovat Kanon, Teruki ja Miku… Miku on niin söpö, hänellä on sellaiset isot suklaasilmät ja vaaleanruskeat hiukset, hauska kampaus, hyvät vitsit –“
“Odotas nyt, onko tämä taas ihastus?” äiti kysyi hymyillen.
“Älä nyt mene asioiden edelle”, Bou näytti kieltä äidilleen. “Mutta heillä on bändi! Sinä et ehkä usko tätä, mutta minä olen osa sitä! He ovat etsineet kitaristia jo vaikka kuinka kauan ja tänään meillä oli musiikintunti ja sen jälkeen he jäivät harjoittelemaan, minä halusin katsella ja kerroin osaavani soittaa…”
Bou kertoi kaiken ensimmäisestä päivästään ja hänen äitinsä oli iloinen. Bändiin pääsemisestä äiti onnitteli ja tarjosi lisää kaakaota.
“Miku on niin söpö, hän sai minut koko ajan nauramaan. Hän on iloinen ja puhelias, sain tietää heistä kaikista todella paljon, kun Miku kertoi tarinoita”, Bou hymyili.
“Niin… Muistathan nyt kuitenkin, että tämä Miku luulee sinun olevan tyttö”, äiti sanoi varovasti. Bousta tuntui siltä kuin hänen kirkas mielensä olisi yllättäen mustunut täysin. Välillä äiti osasi sanoa juuri ne väärät sanat.
“Mitä sitten?” Bou tokaisi, vaikka varsin hyvin tiesi mitä sitten.
“Hänhän ei välttämättä pidä pojista.”
“Mitä se muka kenellekään merkitsee? Itse sinä aina sanot, että sisimpään ihmiset rakastuvat”, Bou tuhahti nousten ylös hieman alakuloisena.
“Tiedän ja niinhän se onkin, mutta muista, että kaikki eivät voi olla samaa mieltä joistain asioista. Kiva kuitenkin, että olet löytänyt jonkun, josta pidät”, äiti sanoi hymyn ilmestyessä hänen huulilleen.
“He antoivat minulle nuotit muutamaan kappaleeseen, jotka he ovat tehneet. Menen harjoittelemaan”, Bou hihkaisi ja tanssahteli huoneeseensa.
“Oikeat läksyt ensin”, äiti huikkasi vielä perään.

~

Seuraavana päivänä Bou käveli kouluun tapaamatta yhtäkään kolmesta ystävästään, joten hän meni englannintunnille yksinään. Hän istuutui omalle paikalleen ja oli iloinen, että ainut vapaa paikka oli ollut näin takaosassa luokkaa. Ja vieläpä Mikun vieressä…
Bou ei ollut kovin innostunut koulunkäynnistä, eikä ainakaan englannin opiskelusta. Hän ei osannut ääntää sitä ja kaikki tuntui sitä puhuessa niin hankalalta, ettei Bou jaksanut keskittyä sen opiskelemiseen kunnolla, vaikka tiesi sen olevan tärkeää.

Yllättäen hänen viereensä istuutui hänelle täysin tuntematon poika. Bou ajatteli, että uudet ystävät eivät olisi pahitteeksi, eikä estellyt, vaikka tiesi tuon olevan Mikun paikka. Eiköhän poika tiennyt sen itsekin. Pojalla oli lyhyet mustat hiukset, melko terävä leuka ja kuoppaposket. Bou ei pitänyt pojan ulkonäöstä, mutta päätti olla luottamatta pelkkään ulkomuotoon ja antaa tälle tilaisuuden.
“Moi”, poika sanoi. “Olen Jun. Kuka sinä olet?”
Bou ei pitänyt tuosta hymystä pojan kasvoilla.
“Olen Bou”, vaaleahiuksinen sanoi. Poika näytti lipevältä katsellessaan Bouta päästä jalkoihin.
“Kiva nimi”, poika sanoi ja laski kätensä Boun reidelle.

Teruki ja Kanon astuivat luokkaan juuri silloin, kun Bou läimäisi vieressään istuvaa poikaa avokämmenellä poskelle. Poika nousi pahasti mulkoillen ylös ja Bou piti huolen siitä, että varmasti mulkoili itse ihan yhtä pahasti takaisin.
Teruki ja Kanon lähestyivät omia paikkojaan hitaasti.
“Uskaltaako sinun lähellesi tullakaan?” Kanon vitsaili istuutuessaan omalle tuolilleen.
“Miksi sinä teit Junille noin?” Teruki kysyi.
“Hän yritti lähennellä, eikä se ollut kivaa”, Bou sanoi. Häntä alkoi naurattaa, kun hän kuvitteli, että tuo poika olisi tosiaan saanut kokea melkoisen yllätyksen, jos olisi siirtänyt kättään hieman ylemmäs. Pian hän kuitenkin tajusi lopettaa nauramisen. Hän ei tainnut olla kovin vakuuttava.
“Selvä…” Kanon sanoi hitaasti. Hän ja Teruki näyttivät hämmästyneiltä.
“En pitänyt lähentelystä ja läimäytin häntä kostoksi, mutta pelästyin silti ja nyt helpottuneisuuteni purkautui nauramalla, ymmärrättekö?” Bou selitti pikaisesti. Hän ei halunnut menettää uusia ystäviään heti toisena päivänä.
Kanon ja Teruki eivät enää näyttäneet ollenkaan niin hämmästyneiltä.

~

"Miten koulussa voi olla niin tylsää?" Miku päivitteli, kun he kävelivät Terukin kanssa samaa matkaa koulusta kotiin. Bou ja Kanon olivat jo menneet omiin koteihinsa, he kääntyivät omiin suuntiinsa jo aikaisemmassa vaiheessa.
"Ei siellä aina ole tylsää. Jos et olisi tullut myöhässä englannintunnille, olisit nähnyt kuinka vihdoinkin joku uskalsi näyttää Junille!" Teruki sanoi.
"Mitä? Kuka uskalsi?" Miku hämmästeli. Jun oli heidän luokkatoverinsa, joka tunnettiin lähinnä hänen lukuisista epäonnistuneista yrityksistään iskeä kaikki koulun tytöt.
"Bou. Jun yritti lähennellä ja Bou löi häntä", Teruki sanoi ihaillen. Miku kohotti kulmiaan ja Teruki nyökytteli sanojensa vakuudeksi.
"Vau", Miku sanoi hämillään ja käänsi katseensa maahan.
Kaiken lisäksi Bou osasi myös pitää oman päänsä. Täydellinen tyttö...

~

Päivien ja viikkojen edetessä Bou oppi tuntemaan Mikua, Kanonia ja Terukia koko ajan enemmän ja enemmän. Teruki esimerkiksi oli joskus pienempänä halunnut vaatemalliksi ja Kanon oli soittanut kitaraa ennen kuin vaihtoi bassoon. Tällaisia pieniä yksityiskohtaisia tiedonmurusia oli Boun mielestä kiva kerätä, mutta Mikun tapauksessa hän oli niistä melkein pakkomielteinen. Jos joku edes mainitsi Mikun nimen tai puhui tästä mitä tahansa, Bou kuunteli aina herkeämättä. Samaten silloin, kun puhujana toimi Miku itse. Yksikään tämän lausuma sana ei jäänyt vaaleahiuksiselta kuulematta. Niinpä samalla Bou alkoi myös pitää Mikusta enemmän ja enemmän. Aina heidän harjoitellessaankin Bou kuunteli kaikkein eniten juuri sitä mitä Miku sanoi ja katsoi kaikkein eniten juuri sitä mitä Miku teki.

"Okei, kolme, kaksi, yksi, nyt!" Miku sanoi ja Kanon alkoi soittaa bassoa, Teruki rumpuja ja Bou kitaraa.
Boulla oli nuotit edessään ja hän yritti seurata niitä parhaansa mukaan. Välillä hän jäi vähän jälkeen, sillä heillä oli nopeampi tempo kuin millä Bou oli harjoitellut kotona, mutta hän pärjäsi omasta mielestään hyvin. Joka treeneissä aina paremmin kuin edellisissä.
Miku alkoi laulaa ja Boun keskittyminen meinasi karata jonnekin aivan muualle, kauas pois kitarasta ja suoraan kohti Mikua... Rivakasti Bou kuitenkin pakotti itsensä katsomaan nuotteja. Hän ei halunnut olla liian läpinäkyvä.
Miku lauloi. Bou kuunteli.
Vaikka sanoitukset eivät olleet kauniit, vaan lähinnä hullunkuriset, Boun mielestä Mikun ääni ja laulutyyli tekivät sanoista ja koko laulusta todella hienon.
Hän huomasi uudestaan, ettei keskittynyt soittamiseensa täysillä ja uppoutui taas kokonaan nuottiriveihin.
"Hetkinen, seis!" Miku sanoi ja muut lopettivat soittamisen. "Bou, sinä soitat väärästä kohdasta. Me olemme tässä." Miku tuli Boun luo ja kun hän osoitti nuottiriviä, hänen olkapäänsä hipaisi Boun olkapäätä. Vaaleahiuksisesta tuntui siltä kuin hän olisi juuri saanut olkapäähänsä 1000 voltin sähköiskun. Hän vilkaisi nopeasti Mikua ja punastui.
"Okei?" Miku sanoi. Hän ei näyttänyt huomanneen mitään.
"Okei", Bou henkäisi ja kääntyi katsomaan nuotteja uudestaan.
"Okei, uudestaan toisen säkeistön kohdalta. Kolme, kaksi, yksi, nyt!" Miku sanoi ja kaikki alkoivat jälleen soittaa.

~

Kun koulua oli jatkunut yli kuukauden, Boulla oli siellä yhä hauskaa. Kun biologiantunnilla päätettiin tehdä ryhmätöitä, Boun ei tarvinnut enää edes kysyä Mikulta, Kanonilta ja Terukilta, voisko hän tehdä samaa työtä heidän kanssaan. Se oli kaikille jo itsestäänselvyys.
"Joko teillä on valittuna neljän hengen ryhmät? No niin, hyvä on sitten. Bou, Kanon, Miku ja Teruki. Te teete ihmisen ruumiinrakenteesta. Tällä tarkoitan sitten soluja, luita ja lihaksia, enkä mitään muuta", opettaja tarkensi katsoen erityisesti Kanonia. Kanon naurahti tekohymy huulillaan.
"Niin juuri, Kanon", Teruki sanoi muka toruen ja naurahti perään.
“Niin Kanon, senkin perverssi”, Miku nauroi ja mustahiuksinen näytti ystävälleen leikkisästi keskisormea.
“Tuo on kiellettyä”, opettaja torui. Kanon pyöräytti silmiään ja väläytti nopean hymyn opettajalle.
"Okei, aloitetaanko?" Bou ehdotti innoissaan.

He sopivat mitä kirjoittaisivat juttuun ja valmistelivat sitä koko tunnin jutellen samalla niitä näitä.
Kun koulupäivä loppui, kaikki lähtivät yhdessä ulos rakennuksesta. He kävelivät yhdessä kotiin aina kun pystyivät.
"Muistathan, että huomenna on taas bänditreenit. Oletko harjoitellut niitä kappaleita?" Teruki muistutti Bouta hymyillen.
"Olen! Ne ovat hyviä, tykkään niistä paljon. Haluan äänittää niitä ja kuunnella kotona iltaisin. Tulisi hieno olo, kuunnella omia kappaleitaan", Bou sanoi hymyillen suloisesti takaisin.
"Mitä te teette tänään?" Kanon kysyi muulta porukalta.
"Eipä oikein mitään", Miku sanoi. Teruki ja Bou nyökyttelivät vieressä. Heilläkään ei ollut mitään erikoisempaa tekemistä.
"Tehdäänkö jotakin yhdessä? Mentäisiin vaikka jonnekin. Miten olisi, jos lähtisimme… uimaan?" Kanon ehdotti virnistäen.

A/N2: Comments I love ^^ Mun päässä pyörii Antti Tuiskun "Ei aikaa". 8D

[Cheen]

Bwahahah >D luin tuon kakkososan ihan äsken, menin takaisin lafin G-osastolle ja hoksasin, että heti oli tullut jo tuo kolmas 8DDD Kivaa~ 8))))))

Voivoivoi Bou parka 8< Voin vain kuvitella sen reaktion tuohon Kanonin ehdotukseen kolmosen lopussa. Muuten, Kanonista tuli mieleeni, että hahmosi ovat todella ihanat! XD Kanon teh pikkupahis~ 8)

Yksi pieni juttu tuli mieleeni näitä kahta uusinta osaa lukiessa. Se on nopea eteneminen. Asiat etenevät todella nopeasti, tunnista, paikasta ja henkilöstä loikitaan toiseen melko nopeallakin temmolla. Se häiritsee toisinaan ja pudottaa jopa kärryiltä niin, että joitain kohtia täytyy lukea parikin kertaa ennen kuin tajuaa, että missä mennään. Tämä hidasti lukemista aavistuksen verran .__.

Ah, mutta tuota paritusta edelleen rakastan! *--* Miku/Bou on jotain uskomattoman suloista~ 8) Mutta hitsi, että nuo muutkin ovat iskeneet silmänsä Bouhun. Tästä tulee vielä oikein mielenkiintoinen soppa! 8D Suhdesotkut on nammm~

Anteeksi tästä vähän lyhyehköstä kommentista, mutta tähän hätään en oikein keksi mitään muuta sanottavaa 8< yritän ehtiä/muistaa kommentoida myös seuraavia osia! 8) Kiitos tästä päivän piristyksestä jälleen~ *w*

[HamtaroHam]

Cheen: Kiva, että tykkäät hahmoista! ^^
Tuo nopeasti eteneminen, siitä haluan sanoa jotakin~. Tietysti tämä etenee nopeasti! Ficissä on vain viisi osaa, joista kaikki melko lyhyitä. Niiden aikana pitäisi käsitellä kokonainen rakkaustarina ja kun mä tän sillon puoltoista vuotta sitten kirjotin, en osannu toeuttaa myöskään aikavälejä kovin hyvin. Ne kaikki alkuosaamattomuuden merkit näkyy läpi tästä, vaikka kuinka kieliasua muuttelisin. Se on valitettava tosiasia. :/ Toivon kuitenkin, että jos luet uusimpia ficcejäni ja huomaat niissä jotakin tuollaista kuten nopea eteneminen, niin sanot asiasta silloinkin! ^^ Silloin voin kehittää itseäni <3


A/N: Tää olikin sitten vähän pidempi osa 8) Tämän jälkeen vielä yksi muokattavaksi, sitten on koko fic jälleen ihmisten luettavana!
Olka hyvät!



4. luku

Miku huomasi heti pilkkeen Kanonin silmäkulmassa.
Uimaan vai? Kanon halusi tietenkin vain nähdä Boun uimapuvussa, kieromielinen kun oli. Ei Mikullakaan tietenkään ollut mitään sitä vastaan, joten hänkin myöntyi. Teruki vastasi myös myöntävästi. Boukin nyökkäsi hymyillen. Sitten tyttö vilkaisi Mikua ja punastui. Ehkä Miku tulkitsi väärin, mutta tytön katse oli ollut hänen mielestään tutkiva.
He sopivat hakevansa tavaransa kotoaan ja tapaavansa Boun kotiovella, sillä se oli lähimpänä uimahallia.

Miku kiiruhti kotiinsa ja pakkasi tavaransa nopeasti. Hän oli juuri lähdössä jälleen ulos, kun tajusi etteihän hän voisi ilmaantua paikalle koulupuvussaan. Muutkin oletettavasti vaihtaisivat päälleen vähän paremmat vaatteet. Niinpä hän palasi takaisin omaan huoneeseensa ja vaihtoi tylsän koulupukunsa vähän omantyylisempiinsä vaatteisiin.
Miku halusi antaa Boulle tyylikkään ja rennon kuvan itsestään. Niinpä hän valitsi punavihreän, isokokoisen jalkapallopaidan ja mustat farkut. Ne näyttivät ihan hyviltä hänen päällään. Sitten hän käveli nopeasti Boun neuvomaan osoitteeseen.

Boun kotitalo osoittautui kerrostaloksi muiden kerrostalojen keskellä. Se oli tiilinen ja valkoinen, sen edessä olevalla pihalla kasvoi paljon kukkia. Kukat olivat erikoisuus, asuinalue ei. Se oli täysin tavallinen, mutta etupihan kukat toivat siihen persoonallisen sävyn.
Kanon ja Teruki odottivat jo talon edessä. Kumpainenkin oli vaihtanut koulupukunsa toisenlaisiin asuihin. Terukilla oli farkut ja t-paita, Kanonilla farkut ja huppari, joka ei oikein sopinut pojan tyyliin. Molemmista – erityisesti Kanonista – näki heti, että he olivat yrittäneet näyttää mahdollisimman hyviltä. Miku toivoi, ettei ollut itse ihan yhtä läpinäkyvä. Hän koitti sotkea hiuksiaan hieman, jottei näyttäisi liian laitetulta.

"No, missä Bou on?" Miku kysyi hämillään tullessaan kavereidensa luo.
"Me päätimme odottaa sinua ja mennä sitten kaikki yhdessä koputtamaan", Kanon sanoi.
Toisin sanoen Teruki ja Kanon eivät siis olleet uskaltaneet mennä sisään ilman Mikua. Hän naurahti huvittuneena. Ihme pelkureita.
"Selvä sitten", Miku sanoi ja käveli etuovelle ja astui sisään Boun kotitalon rappukäytävään. “Eikös hän asunut kolmannessa kerroksessa?”
Kanon ja Teruki nyökyttelivät ja seurasivat vaaleanruskeahiuksista portaat ylös.
Kolmannessa kerroksessa oli kaksi ovea, Bou oli sanonut hänen asuntonsa olevan oikealla puolella. Niinpä pojat kerääntyivät yhdessä oikeanpuolimmaisen oven taakse ja Miku koputti varovasti, jääden hiljaisena odottamaan ystäviensä kanssa.

Bou avasi oven näyttäen hieman vaivaantuneelta. Miku pani merkille, että vaaleahiuksinenkin oli vaihtanut vaatteet. Tällä oli yllään vaaleanpunainen vekkihame ja valkoinen t-paita. Hän näytti oikein suloiselta.
"Kuulkaa, minä en voi tulla uimaan. Anteeksi", Bou sanoi nopeasti.
"Ai", pojat hämmästyivät. “Miksi?”
"Koska äitini… Tai siis voittehan te mennä, mutta minun täytyy jättää väliin", Bou sanoi yhä nolona. Bousta tuli hetki hetkellä punaisempi ja samalla suloisempi.
“Eikö äitisi päästä sinua?” Kanon kysyi.
“Ei. Hän sanoi, ettei uiminen ole, tuota, hyvää ajanvietettä minulle”, tyttö sanoi jokseenkin hätäisesti.
"Okei...” Miku sanoi hitaasti. Hän tavallaan ymmärsi, miksei Boun äiti päästänyt tytärtään uimaan kolmen pojan kanssa. “Teemmekö me silti jotakin yhdessä?”
Teruki ja Kanon kohauttelivat olkiaan.
"Voittehan te jäädä tänne, pitämään minulle seuraa", Bou ehdotti vaisusti.
"Kävisikö se?" Teruki innostui yllättäen. Kaikki kolme poikaa pitivät ideaa hyvänä ja katsoivat vaaleahiuksista odottavasti.
"Ai. Okei. Tulkaa sisälle", Bou lupasi hämmästyneenä ja siirtyi pois oven edestä.
Muut jättivät kenkänsä eteiseen siistiin riviin ja seurasivat Bouta olohuoneen läpi keittiöön, jossa ruskeahiuksinen nainen – ilmeisesti Boun äiti – teki ruokaa.

~

Bouta ärsytti suunnattomasti oma typeryytensä! Hän oli ollut niin ajattelematon myöntyessään uimiseen! Silloinhan kaikki kolme olisivat aivan varmasti saaneet tietää hänen olevan poika! Hän oli vain mennyt hieman sekaisin ajatellessaan, että pääsisi näkemään Mikun uimahousuissa...
Onneksi äiti oli antanut luvan heittää kaikki syyt hänen niskoilleen. Mikulle, Kanonille ja Terukille ei tarvinnut kertoa mitään varsinaista syytä, jos selitys olisi, että äiti oli kieltänyt.

"Tuota, äiti… Haluaisin esitellä sinulle pari ystävääni. Tässä ovat Teruki", Bou sanoi ja kiersi Terukin taakse, "Kanon", hän jatkoi laskien kätensä Kanonin harteille, "ja Miku", hän hymyili hypähtäen Mikun vierelle.
"Hauska tutustua, Bou on puhunut teistä paljon", Boun äiti sanoi ja hymyili ystävällisesti jokaiselle. Pojat kiittivät ja vilkaisivat Bouta silmissään kysymys: “Mitä seuraavaksi?”
Vaaleahiuksinen päätti, etteivät he jäisi keskustelemaan hänen äitinsä kanssa sen enempää. Hän oli vahingossa möläyttänyt äidilleen, mikä todellisuudessa sai hänet myöntymään uimahalliin lähtemiseen, eikä halunnut äitinsä alkavan tutkiskella, mikä Mikussa mahtoi niin hirveästi häntä miellyttää.

Hän johdatti kaikki kolme poikaa omaan huoneeseensa ja toivoi huoneen näkemisen vahvistavan heidän uskoaan siitä, että hän oli tyttö, eikä suinkaan poika. Jos joku noista kolmesta oli jäänyt epäilemään hänen valheellista vihjailuaan uimisesta kieltäytymisestä ja rupeaisi miettimään, miksi Bou oli niin epänaisellinen vartaloltaan ja niin syvä-ääninen, hän saattaisi jäädä kiinni.
"Miten voit elää tämän värisessä huoneessa?" Kanon hymähti vitsaillen. Hänen huoneensa seinät olivat varmaankin mustat, sellaisen kuvan hän ainakin antoi itsestään. Boun vaaleanvaaleanpunaiset seinät taisivat olla melko erilaiset.
"Helposti", vaaleahiuksinen hymyili. Hän istui sängylleen, kaappasi yhden pehmoleluistaan syliinsä ja halasi sitä. Bou oli jostain syystä hieman jännittynyt.

Mikukin katseli ympärilleen. Hän käveli yöpöydän luo ja näki sen päällä lepäävän valokuvan, jossa Bou soitti kitaraa. Poika katsoi kuvaa hetken, otti sen käteensä, nosti sen hieman korkeammalle ja kääntyi Bouhun päin.
"Tämä on upea kuva”, Miku sanoi. “Ihana.”
Bou henkäisi nopeasti. Sitten hän tajusi mitä Miku oli sanonut.
“Tuota, kiitos”, hän sopersi. “Pidätkö sinä siitä oikeasti?”
“Pidän! Tämä on täydellinen kuva…” Miku sanoi hiljaa. “Saanko pitää tämän?”
Bou veti terävästi henkeä.
"Toki", Bou sanoi heti. Mitä muka pitäisi miettiä, jos Miku pyytäisi valokuvaasi?
Aivan, ei yhtään mitään.

"Miksi tytöt pitävät vaaleanpunaisesta?" Kanon kysyi.
"Hei, pidänhän minäkin vaaleanpunaisesta!" Miku huomautti.
"No sinä olet itsekin melkein kuin tyttö, ei siinä ole mitään erikoista", Kanon sanoi ja virnisti Mikulle ilkikurisesti.
"Hah hah..." Miku virnisti takaisin ja heitti yhden sängyllä lojuneista tyynyistä Kanonia päin.
"Au, lopeta!" Kanon nauroi, ottaen hänkin yhden tyynyn ja paiskaten sen Mikua kohti. Bou naureskeli katsellessaan kahta ystäväänsä.

"Minkälaista musiikkia sinä kuuntelet, Bou?" Teruki kysyi tullen istumaan vaaleahiuksisen vierelle. Miku ja Kanon keskittyivät hakkaamaan toisiaan tyynyillä ja pehmoleluilla, joita Boun sängyltä löytyi.
"Oikeastaan kaikenlaista. Erityisesti sellaista musiikia, jota soitan teidän kanssanne", vaaleahiuksinen sanoi.
"Entäs... Harrastatko sinä mitään?" Teruki kysyi.
"Kitaransoittoa. Joskus tykkään kävellä puistossa ympäriinsä ja kuten sanoin teille joskus, peiliin tuijottelemista tapahtuu niin usein, että lasken sen yhdeksi harrastuksekseni", Bou sanoi ja naurahti hieman. Teruki oli mukava. Hänen kanssaan oli hauskaa, mutta Terukia ei voinut edes verrata Mikuun.
"Vai puistossa?" Miku sanoi istuen Boun viereen sängylle. Vaaleahiuksinen tunsi jännittyvänsä hieman enemmän. Miku oli lopettanut pelleilynsä Kanonin kanssa ja he päättivät nyt osallistua Boun ja Terukin keskusteluun.
"Mitä sinä muka puistoissa teet?" Miku kysyi.
"Katselen, miten kaunista maailmassa oikeasti on. Ette kai te väitä, ettette ikinä käy puistoissa? Voi, meidän täytyy joskus mennä", Bou sanoi innoissaan.
"Mennään vaan. Vaikka heti", Kanon totesi kohauttaen olkiaan.
"Minä en ainakan jaksa nyt. Haluaisin kokeilla soittaa vähän tuolla kitaralla, käykö se?" Miku kysyi katsoen Bouta suurilla silmillään.

Kun he olivat jutelleet, kuunnelleet musiikkia ja naureskelleet Boun huoneessa pari tuntia, Boun äiti koputti oveen.
"Jäättekö te kolme syömään? Tein niin paljon ruokaa, että kaikille riittää", äiti tarjosi kiltisti.
"Se olisi kivaa. Käykö?" Bou vilkaisi jokaista poikaa vuorotellen. Kaikki nyökyttelivät päitään hyväksyvästi.
"Tulkaa sitten, ruoka on jo pöydässä."

Miku istui Bouta vastapäätä Terukin viereen ja Kanon Boun viereen. He vitsailivat ja nauroivat keskenään iloisesti.
"Olet rotta kiinalaisessa horoskoopissa?" Miku nauroi Boulle.
"Itse olet sika! Sitä paitsi, onhan Kanonkin rotta!" Bou haastoi oman naurunsa lomasta.
"Niin, mutta Kanon myös näyttää rotalta. Sinä et näytä yhtään rotalta. Et pätkääkään. Mikä sinä olet oikeassa horoskoopissa?" Miku sanoi vakavana. Kanon naurahti Boun vieressä. Vaaleahiuksinen tunsi kuumotusta kasvoillaan. Ainakaan hän ei ollut Mikun mielestä ruma, vaikkakin ilmaisutavan poika olisi voinut hioa vähän kauniimmaksi.
"Neitsyt", Bou vastasi.
"No siltä sinä näytät", Miku sanoi ja alkoi heti nauraa Kanonin ja Terukin säestyksellä.
"Vai niin!" Bou huudahti ja kurottautui pöydän yli tönäisemään Mikua olkapäähän.
"No, etkö sitten muka ole?" Miku kysyi nauraen. Samalla tämän kasvoilta paistoi halu saada tietää, miten asia oikeasti oli.
"Haluaako joku lisää ruokaa?" Boun äiti sanoi, varmaankin muistuttaakseen, että hänkin oli paikalla. Miku imoittautui vapaaehtoiseksi.
"Mutta hei, jos Kanon kerran näyttää omalta kiinalaiselta horoskoopiltaan, niin sittenhän minun pitäisi näyttää apinalta!" Teruki totesi yllättäen.
"Niinhän sinä näytätkin", Kanon virnisti.
Kaikki neljä nauroivat taas.

Bousta tuntui koko ruokailun ajan, että Miku flirttaili hänelle vähän väliä. Pieniä vihjauksia sateli yhtenään, nopeita katseita ja salaperäisiä hymyjä. Bou päätti olla pojan kanssa tasavertainen, joten hän vilkuili Mikua välillä nopeasti niin, että tämä ehti juuri ja juuri huomata hänen katsoneen. Pari kertaa Bou huomasi äitinsä katselevan heidän välistä touhuaan jokseenkin tietäväisen näköisenä.
Kun pojat sitten lopulta lähtivät koteihinsa, äiti kutsui Boun keittiöön.
"Mukavia poikia. Minusta tuntuu vähän siltä, että se Miku saattaisi tosiaan pitää sinusta", äiti sanoi hymyillen. Bou melkein pomppasi kattoon innostuksissaan, oli ihanaa kuulla se jonkun muunkin suusta. Hän ei siis ollut kuvitellut aivan kaikkea.
"Mutta niin taitavat pitää ne kaksi muutakin poikaa", äiti jatkoi.
Tämä kommentti sai Boun tippumaan takaisin maanpinnalle.
Pahus! Äiti oli siis huomannut senkin.

~

Seuraavana päivänä koulussa Bou tarkkaili mahdollisimman huomiotaherättämättömästi Kanonin ja Terukin käyttäytymistä. Hän sai huomata, että nämä tosiaankin vilkuilivat häntä useasti ja puhuivat hänen kanssaan ehkä jopa enemmän kuin toisilleen.
Bou synkistyi tästä hieman, eikä jaksanut keskittyä kunnolla oppitunteihin sinä päivänä. Kun hänelle vielä vilkutti häntä kauan sitten lähennellyt Jun, hänen päivänsä huononi entisestään.
Koulupäivän päättävissä bänditreeneissä Bou sen sijaan piristyi hieman. He harjoittelivat uutta kappaletta ja hän oli jälleen kerran täysin Mikun lumoissa.

Kanon pakkasi juuri bassoaan koteloon, kun sai jonkinlaisen ajatuksen.
"Kuulkaas, mietin tässä... Kun emme eilen päässeet uimaan, niin –"
"Emme voi mennä tänäänkään!" Bou huudahti nopeasti. Hän oli vähällä pudottaa kitaransa, kun kuuli Kanonin sanovan 'uimaan'.
"Ei sitä. Tarkoitin, että voisimme tehdä jotakin muuta yhdessä. Mennä vaikka leffaan? Mitäs sanotte?" Kanon ehdotti.
Hetken kaikki olivat hiljaa. Bou vilkaisi Mikua nopeasti. Hän kohtasi ruskeiden silmien katseen ja käänsi nopeasti silmänsä kitaraansa. Miku oli katsonut häntä silmiin samaan aikaan!
"Joo. Minulle käy. Mikä leffa?" Teruki vastasi heti.
"Juu, minulle käy myös", Mikukin sanoi. Kaikki kolme katsoivat Bouta, joka oli vielä täysin omissa maailmoissaan.
"Bou? Bou!"
"Ou, juu! Käy", vaaleahiuksinen hätkähti, punastuen rajusti. Hän oli jäänyt tuijottamaan Mikua aivan liian pitkäksi aikaa!
"No niin, mennään elokuvateatterille!"
"Ei, minun täytyy käydä kotona. Tavataanko puolentunnin päästä siellä?" Bou ehdotti. Tällainen järjestely sopi jokaiselle ja kaikki kiiruhtivat omiin suuntiinsa.

Heti kotiin päästyään Bou säntäsi vaatekaapilleen. Koulupuvussa ei menty elokuviin poikien kanssa. Varsinkaan siinä tapauksessa, jos mukana oli poika, josta oli itse kiinnostunut.
Bou valitsi itselleen suloisen vaaleansinisen t-paidan ja valkoisen polvipituisen farkkuhameen. Hän kohensi hieman meikkiään ja kiiruhti elokuvateatterille, valmiina tapaamaan ystävänsä koulun ulkopuolella.
Miku, Kanon ja Teruki odottivat häntä jo pääovien edessä. Kaikki kolme olivat hyvännäköisiä, mutta Miku suorastaan loisti ulkonäöllään. Hänen hiuksensa olivat vähän erilailla kuin yleensä, osa takahiuksista oli nostettu pään päälle pieniksi hapsuiksi. Tyyli sopi Mikulle. Hänellä oli samat tummat farkut kuin eilen, mutta erilainen, tiukempi paita.
Bou ei kuitenkaan kehdannut jäädä tuijottelemaan Mikua kovin pitkäksi aikaa, vaan kohotti katseensa tämän silmiin.
"Moi. Joko päätitte leffan?" Bou kysyi saavutettuaan ystävänsä.
"Emme, halusimme odottaa sinua", Kanon kertoi. Bou vaivaantui hieman tämän ystävällisestä hymystä ja intensiivisestä katseesta.
"Minulle käy mikä vain, valitkaa te", vaaleahiuksinen hymyili hieman jäykästi heidän astuessaan ovista sisään.

He valitsivat elokuvan, ostivat liput ja menivät saliin omille paikoilleen odottamaan. Bou istui Terukin ja Mikun välissä, Kanon istui Terukin toiselle puolelle.
Elokuvan alkaessa he naureskelivat keskenään, arvailivat yhdessä, kuinkakohan päähenkilölle mahtaisi käydä.
Pian Boun oli hankala keskittyä elokuvaan, kun Miku istui niin lähellä. Hän kuunteli tämän hengitystä aina hiljaisissa kohdissa ja katsoi, kuinka tämän kädet ottivat popcornia ja veivät ne suuhun.
"Haluatko?" Miku kysyi elokuvan loppupuolella, osoittaen popcorneja.
"Kiitos", Bou sanoi hymyillen ja otti astiasta pari. Miku oli tarjonnut näitä hänelle jo vaikka kuinka monesti.
"Ole hyvä", poika sanoi ja hymyili. Hänen silmissään oli katse, jota Bou ei osannut tulkita.
Vaaleahiuksinen käänsi katseensa takaisin elokuvaan. Hänen sydämensä löi hyvin lujaa.
Yllättäen hän tunsi, kuinka Miku tarttui hellästi hänen käteensä. Hän vilkaisi vierellään istuvaa poikaa, joka katsoi häntä silmiin.
Bou tunsi punastuvansa, muttei kääntänyt katsettaan pois.
Miku nojautui lähemmäs.
Vielä lähemmäs.
Ja vieläkin...
Hänen kasvonsa – erityisesti hänen huulensa – olivat hyvin lähellä.
Niin lähellä...
Juuri silloin elokuvateatterin valot alkoivat mennä takaisin päälle, Miku irrotti otteensa Boun kädestä ja vetäytyi pois hänen luotaan. Bou huokaisi, mutta enää hän ei ollut tippaakaan synkkämielinen.

A/N2: Tuo kiinalainen horoskooppi-juttu vaan sopi tilanteeseen joskus aikoinaan mielestäni niin hyvin, siksi se on siellä, vaikkei ne voi mitenkään pitää tässä ficissä paikkaansa. :D Kiinalainen horoskooppihan määräytyy syntymävuoden mukaan ja jos An cafen jäsenet olisivat kaikki saman ikäisiä, niin kuin tässä ficissä, heillä kaikilla pitäisi olla sama kiinalainen horoskooppi.
Toivon, että pidätte tästä osasta~

[muffinssi]

En jostain syystä kommentoinut kolmatta osaa, joten selitän nyt jotakin siitäkin tässä samalla.

Siinä kohdassa, missä Jun lähentelee Bouta, tai oikeastaan sitten, kun Kanon, Miku ja Teruki tulevat paikalle, siinä jotenkin tajusin ihan kunnolla ruveta ajattelemaan, että pojat luulevat Bouta tytöksi. Kyllähän mie tajusin sen tietysti aikaisemminkin, mutta jotenkin tunnelma muuttui erilaiseksi, kun ajattelin, miten pojat puhuvat Boulle niin kuin puhuisivat tytölle. Tai jotakin... en teidä tajuaako tuosta mitään, kun en oikein tajua itsekään mitä selitän. Tapahtumat tosiaan etenivät todella nopeasti, mutta ei tässä muuten edettäisi Mikun ja Boun suhteessa mihinkään. Pakkohan niiden on tutustua ensin kunnolla, ja tässä se vaihe nyt ohitettiin nopeasti. Ei se ainakaan minua haittaa, saisihan tästä vaikka miten pitkän, jos etenisi hitaammin, mutta ei viisiosainen ole yhtään paha.

Tuosta neljännestä osasta sitten... voi ei, ensin luulin, että Kanon on jotenkin tajunnut Boun olevan poika ja ehdotti siksi uimista... että paljastaisi hänet. Kyse oli kuitenkin jostain muusta :D. Oi voi, miun rakas Kanon ei ole tässä niin kiltti kuin tavallisesti... Ja sitten ajattelin, että Bou menee uimaan ihan muina miehinä... mutta sekään ei tapahtunut. Ihan hyvä niin :D. Tykkäsin kovasti tästä osasta, oli hauskaa kun Miku ja muut olivat Boulla kylässä ja se horoskooppijuttu oli hauska myös, vaikka ne kiinalaiset eivät paikkaansa pidäkään. Boun äiti se kyllä huomaa kaiken ^---^, varsinkin ihastukset. Ja kyllä miekin voisin Mikun vieressä elokuvia katsoa... tai Mikua. Viimeinen osa enää, siinä täytyykin tapahtua vaikka mitä... paljastuksia luvassa, olettaisin. Mutta kiitoksia näistä luvuista<3

[wataridori]

Noniin....

Aamu, kello 10 pilkku jotain.
wataridori tulee koneelle.
wataridori menee nettiin.
wataridori katsoo sähköpostit.
wataridori menee lafiin.
wataridori klikkaa "näytä uudet viestit".
wataridori selaa tylsistynyt ilme naamallaan.
wataridorin katse pysähtyy otsikossa "Bou/Miku" -kohtaan.
wataridori tuijottaa hetken tyhmänä noita muutamaa kirjainta.
wataridori katsoo, kuka tätä ihanuutta on kirjoittanut.
wataridorin silmät laajenevat ja hänen sydämensä jättää pari lyöntiä väliin.
wataridori alkaa pomppimaan ympyrää huoneessa ja kiljumaan: "HamtaroHam on kirjottanut Bou/Mikua!!! HamtaroHam on kirjoittanut Bou/Mikua!!"
wataridorin äiti tulee sanomaan että wataridorin pitää lähteä bussipysäkille jos hän haluaa ehtiä opinahjoonsa tänään.
wataridori masentuu.
wataridori jättää masentuneena koneen kotiin ja lähtee tallustamaan tihkusateessa kohti bussipysäkkiä, jostain alkaa soida surumielistä viulumusiikkia....
wataridori ei voi keskittyä tunneilla, koska hän haikailee koko päivän kotona odottavaa tietokonetta ja Hamtarohamin kirjoittamaa Bou/Miku-ficciä.

Tulikohan nyt liian pitkä....?

Jokatapauksessa.... HamtaroHamin kirjoittamaa Bou/Mikua.... *ei voi uskoa vieläkään todeksi*

Minä.....minä....minä rakastan sinua!!!! *itkee* Tämä on taas niin ihanan täydellistä, söpöä fluffelis-awwelista, joka tapahtuu LUKIOSSA! Täydellistä... *_*

Rakastan tuota Boun tyttönä olemista.... Tuota salailua... Se vain vaivaa, että tietääkö opettajat tästä? Wanna know....

Ja mitenköhän Miku suhtautuu sitten kun saa lopultakin tietää...? Ja muutkin... Laitapas äkkiä se viimeinen osa, niin päästään jännityksestä... ^^
Rakentavaan tämä ei pysty....Jotenn..... Saanko nimmarin? *ojentaa vihkoa ja kynää* Entä otatko tikkarin? *ojentaa tikkariakin*

[Cheen]

Hiiii~ *wwwww*
Rakastaannnnnn tätä ficciä koko ajan vain yhä enemmän ja enemmän. Toisaalta säälipisteitä ropisee vähän Kanonille ja Terukillekin, raukat ;---; Olen muuten vahvasti sitä mieltä, että juuri tämäntyyliseen ficciin sopii tuo Miku/Bou 8D Ja Miku/Bou on valitettavasti sen verran yleinen paritus, että tämä fic on senkin puolesta erittäin makoisaa herkkua *----* kiitoos~

Ah, Bou on niin suloinen nolostuessaan! Tuollainen häslä jollain tavalla. Pidän siitä~ olen muutenkin todella rakastunut Boun hahmoon tässä. Samoin Kanonin hahmo on oikein mukava 8) Miku ja Teruki ovat silleen ihan jees molemmat, mutta eivät vedä vertoja kahdelle muulle 8DDDD Sivuhahmoista muuten tuo Boun äiti on kovin herttainen ja sitten tuo Jun on aika epätoivoinen ja surkuhupaisa henkilö, joka häilyy tuolla taustalla aina välillä. Me likes~

Tämä osa oli... söpö! Mitään muuta en oikein keksi kuvaamaan tätä. Ehkä rento, hyväntuulinen. Ei, ei rento, loppu oli vähän vaivaantunut juuri siitä syystä, että Boun silmät avautuivat Kanonin ja Terukinkin suhteen. On muuten varmaan mielenkiintoista tietää, miten tämä juttu etenee nyt, kun Bou tietää... Vaikka tässä on vain yksi osa jäljellä [mikä on kovin sääli, tätä voisi lukea enemmänkin ;---;], toivon, että lopussa tapahtuu jotain... mielenkiintoista! >D Toivottavasti tämä ei vaan lopu silleen... töks 8<

Hmh. Pidin tästä osasta joo, oikein kiva oli jälleen 8))) mitään virheitä ei silmiin osunut, joten eipä mistään sellaisistakaan ole sanottavaa. Oikeastaan tästä osasta ei ole enempää sanottavaa. Kiitos~ 8)

[HamtaroHam]

Tenshi: Kiva kuulla, että tykkäät tästä ficistä <3
Kiitos kommentista!

muffinssi: Tuo, että tajuaa muiden luulevan Bouta tytöksi jossain tietyssä kohassa, on ollu aika yleinen kommentti tässä ficissä :D Uskon kyllä, että kun itelle on jo muodostunut se tietynlainen kuva Bousta päähän ja tietää, että se on poika. Sitten ku jotenki yhtäkkiä tulee sellanen "ai mutta nuo luulee sitä tytöksi!" ni alkaa ajatella koko tarinaa vähän eri tavalla :D
Paljastuksia tosiaan luvassa viimeisessä osassa 8DD Kiva että tykkäät tästä ja eläydyt juoneen, kiitos kommentista! <3

Kyugi: Kiva kuulla, että tykkäät tästä! Juonesta oon iteki ylpee, toteutuksesta en niinkään..... xP
Hyvä, jos osat eivät tuntuneet liian lyhyiltä!
Kiitos kommentista! <3

wataridori: Sun kommentti sai hymyilemään ihan hullun lailla :D Parka pieni, odottanu koko päivän että pääsis lukemaan.... Ihanaa, että oot noin innoissas! <3 Ja että kerrot sen kommentilla! <3
Hmmmm... tietääkö opettajat, että Bou on poika? Juu, silleen oon vähän meinannu että tietäisivät, koska oikeessa elämässäkään ei voi mennä kouluun antamatta henkilötietojaan mm. sukupuolta. Mutta toisaalta, tässä ficissä päähenkilöiden oikeat nimet ovat Bou, Kanon, Miku ja Teruki, jotennn... Eihän niiden opettajien oo pakko tietää 8) Mutta JOS tietävät, niin ne myös tietävät, että Bou haluaa ihmisten luulevan häntä tytöksi. Siksi opettajat esim. yhteisissä aamunavauksissa päästävät Boun tyttöjen puolelle salia ja sallivat hänen käyttää tyttöjen koulupukua. Hohhohhohoooo sellasta :D
Nimmari sinulle, tikkari minulle, okay okay~~ <3
Kiitos kommentista! <3

Cheen: Hyvä, jos tästä pitää enemmän aina uudessa osassa :D Kanon ja Teruki nyt ovat vähän outsidereita, sille ei mahda mitään. xP
Kiva kuulla, että hahmot miellyttävät! Bou on päähenkilö, joten on hyvä, että pidät erityisesti hänestä 8)
Hyvä jos oli söpö osa :D Kiva että kommentoit ja kerrot eläytyneesi tarinan juoneen~ <3
Kiitos kommentista!

A/N: Nonnniiiiin!! Viimeinen osa lähteepiiii~ Tämä on kaikista osista pisin. ^^
Enjoy~ <3 I hope you like it!


5. luku

Illalla Bou ei saanut unta. Hänen päätään särki hieman ja hänen ajatuksiaan vaivasi se, mitä elokuvateatterissa oli tapahtunut. Vaikka Bou olikin iloinen siitä, hän pelkäsi Terukin ja Kanonin huomanneen jotakin. Hän ei halunnut tehdä ketään surulliseksi.
Bou haroi hiuksiaan neuvottomana ja voihkaisi. Hänelle olisi riittänyt, että vain Miku olisi pitänyt hänestä. Mutta ei, sekä Terukin että Kanonin piti myös pitää hänestä!
Miksi?
Ennen Boulla ei ikinä ollut ketään. Siksi oli aina helppo vain jossain vaiheessa ilmoittaa olevansa poika. Nyt se olisi ihan kamalaa. Ei hän voisi sanoa sitä ikinä kenellekään, Teruki, Kanon ja varsinkin Miku loukkaantuisivat hirveästi. Bou ei halunnut menettää heidän ystävyyttään itsekehittelemänsä valheen vuoksi.

Bou ei jaksanut edes yrittää nukkumista. Hän nousi ylös sängystään ja käveli huoneessaan olevan peilin eteen.
Ilman meikkiä ja hiukset laittamattomina, pelkkä t-paita ja alushousut päällään hän näytti ihan pojalta. Niin hän ei pystyisi huijaamaan ketään.
Hän huokaisi surullisena ja poistui huoneestaan. Muualla talossa ei tuntunut olevan enää valoja päällä, mutta Bou tiesi äitinsä olevan aina valmis kuuntelemaan.
Hän suuntasi äitinsä makuuhuoneeseen, josta löysi tämän lukemasta kirjaa.
“Bou? Mikset ole vielä nukkumassa?” äiti kysyi kohottaen katseensa.
“Minä… Haluaisin kysyä yhtä asiaa”, vaaleahiuksinen sopersi. Hän meni lähemmäs sänkyä ja istuutui sen reunalle. Äiti katsoi häntä lempeästi.
“Kysy vain”, hän sanoi ystävällisesti.
“En vain tiedä, mitä tehdä. Jos myös Teruki ja Kanon pitävät minusta Mikun lisäksi niin kuin sanoit, niin enhän minä voi ikinä kertoa heille totuutta itsestäni! Mutta jos en kerro ja he saavat sen itse selville, he suuttuvat minulle paljon enemmän. He saisivat salaisuuteni joka tapauksessa joskus selville, mutta minä en halua kertoa heille totuuttakaan”, Bou vuodatti huolensa ulos sisältään.
Äiti oli pitkään hiljaa ja katsoi poikaansa myötätuntoisesti.
“Minun mielestäni sinun pitäisi kertoa heille. Jos he tosiaan ovat sinun ystäviäsi, he eivät hylkää sinua”, hän sanoi lopulta.
“Mutta en minä voisi mitenkään kertoa sitä! En vain voisi!”
“Mutta Bou, sinä olit varautunut tähän, tiesit että näin voi käydä”, äiti sanoi hiljaa.
“En uskonut, että koskaan joutuisin kertomaan totuutta ihmiselle, joka pitää minusta. Tai kolmelle ihmiselle! Minä haluan olla tyttö, miksen minä ole?!”
“Sinussa ei ole mitään vikaa poikana. Minä vain toivon, että sinä voisit olla oma itsesi, pelkäämättä mitä muut ajattelevat”, äiti huokaisi.
“Minä en voi! Minä en ole normaali!” Bou huudahti surullisena, nousten seisomaan kiihdyksissään. Hän näki jälleen silmiensä edessä nuo pilkkaavat kommentit liitutaululle kirjoitettuina.
“Epänormaali!”
“Kummajainen!”
“Bou…”
“Minä vihaan tätä”, vaaleahiuksinen niiskautti.
Äiti silitti hänen hiuksiaan ja katsoi häntä rauhallisesti silmiin.
“Siinä tapauksessa sinun täytyy tehdä sille vihdoinkin loppu.”

Bou palasi omaan huoneeseensa, haki kitaransa ja istui sängylleen. Hänen teki mieli soittaa. Hän näppäili kitaraansa varovaisesti ja hiljaa, äiti oli sanonut menevänsä nukkumaan. Bou viritti kitaran ja alkoi suunnitella. Hän soitti satunnaisia sointuja, muodostaen kappaletta, antaen luovuudelleen vallan.
Hän suunnitteli ensin kertosäkeen, sitten kaksi säkeistöä, kaksi välilaulukohtaa ja monta soittokohtaa.
Bou kirjoitti kaiken ylös. Kun kitaraosuus laulusta oli valmis, eikä häntä vieläkään väsyttänyt, hän suunnitteli myös mitä basso ja rumpu soittaisivat. Mikun tehtävänä olisi keksiä sanat.
Kun Bou sai kappaleen valmiiksi, hän vilkaisi nopeasti kelloa. Se oli puoli kuusi aamuyöllä ja hänen pitäisi herätä seitsemältä. Hän katsoi papereita, joille oli laulunsa kirjoittanut. Se oli hyvä kappale, lisäksi se oli ensimmäinen, jonka Bou oli tehnyt ihan itse alusta loppuun. Vaikka hänen päätään olikin särkenyt, jäljestä oli tullut silti hyvä.
Vihdoinkin hän oli niin väsynyt, että sai nukahdettua.

~

Bou juoksi biologiantunnille. Hän oli jo nyt viisi minuuttia myöhässä ja ennen kuin hän saisi kirjansa esiin ja muutenkin asiat valmiiksi, hän olisi jo ainakin kymmenen minuuttia myöhässä. Sitä ei katsottaisi hyvällä. Eilisiltana alkanut pääkipu vaivasi häntä yhä, mutta Bou tihensi juoksutahtiaan. Migreenikohtaukset menivät aina ohi ennemmin tai myöhemmin.
Hän ehti biologiantunnille juuri ja juuri ajoissa. Bou istui vakiopaikalleen Kanonin, Terukin ja Mikun pöytäryhmään. Heidän biologianprojektinsa sujui hyvin, se oli jo melkein valmis.
"Okei, enää meidän pitää kirjoittaa tähän siitä, miten solut muodostuvat. Sen jälkeen lähteet ja meidän nimemme. Sitten kaikki on valmista", Kanon kertasi innoissaan rullattuan heidän esitelmänsä auki pöydälle.
"Entäs kuvat?" Miku kysyi.
"Ai niin... Joku käy tulostamassa ne nyt ja liimaa ne heti paikoilleen", Kanon neuvoi.
"Minä voin käydä", Bou tarjoutui.
"Koska tässä ei näytä olevan mitään sen kummempaa tekemistä minullekaan, voin varmaankin mennä Boun mukaan?" Miku kysyi Kanonilta ja Terukilta. Molemmat näyttivät hieman närkästyneiltä, mutta myöntyivät kuitenkin pyyntöön.
Bou hymyili leveästi kävellessään Mikun rinnalla ulos luokasta. Joka askeleella hänen päätään särki entistä enemmän, mutta hän ei välittänyt, saihan hän olla Mikun kanssa hetken kahdestaan.

Kun he olivat saaneet kuvat tulostettua, he liimasivat ne yhdessä Mikun kanssa esitelmään Terukin valitsemille kohdille. Koko heidän yhteistyönsä ajan Bou tunsi leijuvansa jossain yläilmoissa Mikun läheisyydestä johtuen.
Kellon soidessa Boun pääkipu oli kuitenkin yltynyt ja hänestä tuntui, että hänen päänsä räjähtäisi minä hetkenä hyvänsä. Kellon pärinä ei hirveästi edesauttanut tilannetta.
"Bou? Onko kaikki hyvin?" Teruki kysyi huolestuneena katsottuaan vaaleahiuksisen kasvoja hieman tarkemmin. He pysähtyivät paikalleen, eivätkä enää suunnanneet ulos välituntipaikalleen.
"En usko... Minulla on varmaankin migreenikohtaus. Päähän sattuu hirveästi", Bou voihkaisi.
"Olet vähän kalpea. Ehkä sinun pitäisi mennä kotiin?" Kanonkin sanoi Mikun nyökytellessä päätä tämän takana.
"Eikä pidä, kyllä minä pärjään", Bou sanoi kohottaen hymyn huulilleen. Kaikki kolme poikaa hymyilivät takaisin kuitenkin hieman huolestuneen näköisinä.
"Muistattehan nyt sitten kaikki, että huomenna menemme Terukin luokse treenaamaan biisejä?" Miku muistutti kaikille. Jokainen nyökkäsi.

Kello soi uudestaan ja oppilaat alkoivat valua takaisin luokkiinsa. Kanon, Miku, Teruki ja Bou menivät matematiikantunnille. Bou istui nopeasti omalle tuolilleen ja kaikki kolme muuta poikaa istuivat hänen ympärillään oleville paikoille.
"Me muuten mietimme Mikun kanssa bändille nimeä eilen", Teruki sanoi.
"Juu, me mietimme aika monenlaisia vaihtoehtoja…" Miku sanoi hitaasti. "Haluatteko kuulla muutamia?"
Bou vain nyökkäili, mutta lopetti sen huomatessaan, että päähän alkoi sattua vieläkin kovemmin.
Matematiikantunti tuntui olevan yhtä kidutusta. Bou ei pystynyt ajattelemaan päänsäryn hakatessa hänen aivojensa joka kolkkaa.
Siinä samassa voimakas pahanolontunne lävisti hänet. Boulla oli kauhea olo ja hän nousi hitaasti seisomaan.
"Minulla on kauhean paha olo, pakko mennä kotiin", hän mutisi opettajalle ja juoksi luokasta pidellen kättään suun edessä. Hän juoksi vessaan ja oksensi pahan olonsa pois. Sen jälkeen Boulle tuli kauhean kylmä ja hänestä tuntui, että jalat eivät kantaisi enää pidemmälle. Silti hän nousi ylös ja käveli vessasta suoraan kotiin, päässä hakkaava kipu yhä seuranaan.

Hänen äitinsä oli kotona ja huolestui nähdessään Boun lakananvalkoisena. Äiti keitti teetä ja pakotti pojan nukkumaan. Hän soitti koululle selittääkseen, miksi hänen poikansa oli sillä tavalla vain juossut ulos luokasta ilman minkäänlaista selitystä.
Bou meni omaan huoneeseensa, istui sänkynsä laidalle ja joi muutaman kulauksen teetä. Hän oli niin väsynyt edellisen yön valvomisesta, ettei jaksanut edes vaihtaa vaatteita, vaan joi vain vähän lisää teetä ja meni nukkumaan.

~

Koulupäivän loputtua Miku päätti mennä käymään Boun luona. Hän oli suunnitellut ehdottavansa kahvilakäyntiä tytölle koulun jälkeen, heidän välillään oli ollut pientä jännitettä silloin Boun luona ja eilen elokuvateatterissa nyt ainakin, mutta vaaleahiuksiselle oli tullut paha olo, joten tämä oli lähtenyt kotiin kesken päivän. Niinpä Miku ei ollut saanut pyydettyä Bouta kanssaan yhtään minnekään.
Matka tytön luokse ei ollut pitkä. Jonkin aikaa käveltyään ja omiaan mietittyään Miku huomasikin jo seisovansa Boun kotitalon pihalla.
Hän astui hieman jännittyneenä sisään rappukäytävään vievästä ovesta, nousi portaat kolmanteen kerrokseen ja koputti hermostuneena Boun kotioveen. Hän oli käynyt tytön luona vain kerran aikaisemmin – toissapäivänä – ja silloin Kanon, Teruki ja Bou itse olivat olleet mukana. Olisi ihan eri asia mennä käymään Boun luona ilman kutsua.
Nyt Miku voisi kuitenkin sanoa tulleensa katsomaan, kuinka vaaleahiuksinen voi. Vaikka kyseessä olikin ollut vain migreenikohtaus...

Ovi hänen edessään avautui ja Boun äidin kasvoille ilmestyi hymy tämän huomatessa hänet.
"Hei Miku! Tulitko tapaamaan Bouta? Tule ihmeessä sisälle", tytön äiti kehotti ja siirtyi pois oven edestä. Miku astui sisälle kiittäen ja riisui kenkänsä.
"Hän on huoneessaan, valitteli vielä vähän päänsärkyä", Boun äiti hymyili.
Miku kiitteli jälleen ja käveli kohti Boun huoneen ovea.
Kun hän kohotti kätensä avatakseen sen, hänet valtasi jännityksen tunne. Se tulvahti Mikuun saaden hänet melkein hyppimään paikoillaan.
Hän kuitenkin hillitsi itsensä, hengitti pari kertaa syvään ja yritti rauhoittaa myös perhosia vatsassaan. Hän koputti oveen kahdesti ja avasi sen hiljaa.

Bou makasi sängyllä päätään pidellen. Hän näytti niin suloiselta maatessaan siinä silmät suljettuina, ettei Miku voinut estää hellää hymyä kohoamasta huulilleen.
Miku käveli Boun luo ja polvistui tämän sängyn viereen lattialle. Hän katseli tyttöä, joka ei ilmeisesti ollut huomannut hänen saapuneen. Aika kului, eikä Miku sanonut mitään, katseli vain rauhallisesti hengittävää ystäväänsä hiljaisuuden vallitessa.
Yllättäen Bou avasi silmänsä, räpytellen niitä hieman.
"Onko kaikki hyvin?" Miku kysyi hymyillen pienesti.
"On", tyttö vastasi hieman käheästi. Hän kohottautui istumaan ja nojasi päätään seinään. Hän selvitteli kurkkuaan ja kohtasi Mikun silmien katseen iloisena.
"Päähän sattuu vielä vähän", Bou jatkoi normaalilla äänellä.
Miku kohottautui ylös lattialta ja istui sängylle toisen viereen. Hän kumartui lähemmäs Bouta. Hän oli kerännyt koko päivän rohkeutta tehdäkseen tämän, joten nyt se olisi tehtävä.
Bou näytti vetävän terävästi henkeä, kun huomasi Mikun kasvojen lähestyvän omiaan. Lähestyvän entisestään ja päästyään tarpeeksi lähelle, poika painoi kevyen suudelman tytön otsalle.
Miku vetäytyi vaaleahiuksisen luota vähän, katsoen tätä suoraan silmiin.
"Sattuuko vielä?" Miku kysyi hiljaa.
"E-ehkä vähän… Mutta tuo kyllä helpotti”, Bou sanoi hiljaa. Hänen poskilleen kohosi suloinen puna ja hän vilkuili Mikua otsatukkansa alta.
"Ehkä sinua sattuu jonnekin muualle?" Miku kysyi. Kun hän nyt kerran oli aloittanutkin, miksei hän jatkaisi loppuun asti. Hetken epäröityään Bou nosti toisen kätensä ja osoitti etusormellaan huuliaan.
"Tästä, ehkä... vähän..." hän sanoi hitaasti, tullen mukaan juttuun. Hän yritti selvästi estää hymyään, mikä antoi Mikulle lisää itsevarmuutta.
Miku nojautui taas lähemmäs Bouta ja tällä kertaa hän painoi hyvin kevyen, pehmeän suudelman suoraan tämän huulille.

Vaikka se todellisuudessa kestikin vain vähän aikaa, suudelma tuntui molempien mielestä ihanalta, pitkältä, taianomaiselta hetkeltä. Kun Miku vetäytyi jälleen hieman kauemmas, he katsoivat toisiaan pitkään silmiin sanomatta mitään.
“Sattuuko vielä?” Miku kysyi hiljaa, hymyn hiipiessä hänen huulilleen. Bou naurahti ja kietoi kätensä Mikun ympärille, painaen otsansa tämän otsaa vasten.
He suutelivat uudestaan, tällä kertaa pidempään kuin ensimmäisellä. Miku kohottautui ylemmäs jotta sai itsekin kierrettyä kätensä Boun ympärille.
Uusi suudelma.
Hetken he jälleen katsoivat toisiaan silmiin, kunnes siirtyivät taas uuteen suudelmaan.

Kun he vihdoinki irroittivat otteensa toisistaan, Bou hymyili iloisesti. Miku vastasi hymyyn, eikä kumpikaan tälläkään kertaa sanonut mitään. Hymyilivät vain.
Pian he suutelivat taas. Monia erilaisia suudelmia, lyhyitä ja pitkiä, helliä ja intohimoisempia.
Miku laski kätensä Boun hiuksista tämän lanteille ja hiveli kokeilevasti sormillaan tytön koulupaidan alta paljastunutta ihoa.
Aluksi Bou värähti ja suudelma tuntui saavan lisää voimakkuutta, mutta yhtäkkiä hän jähmettyi paikoilleen. Hän työnsi Mikua kauemmas luotaan, yritti päästä irti tämän otteesta.
Miku katsoi hämillään, kuinka Bou vältteli hänen katsettaan ja punastui, kuinka tytön silmiin kohosivat kyyneleet…
"Bou? Anteeksi" Miku sanoi nopeasti. Jos tämä johtui hänestä, hänen täytyi tietysti pyytää anteeksi.
"Ei, älä turhaan. Oma ongelmanihan tämä on…" Bou sanoi, räpytellen silmiään kiivaasti. Miku kietoi kätensä toisen ympärille huultaan purren. He keinuivat pienesti paikoillaan, eikä kumpikaan sanonut mitään.
“Onhan kaikki hyvin?” Miku varmisti.
"On", Bou sanoi ja naurahti hiljaa.

~

"Tuota, minä tein eilen laulun, kun en saanut unta. Haluatko kuulla sen?" Bou sanoi ja irroitti Mikun kädet ympäriltään. Hän nousi ylös, vältellen yhä toisen katsetta.
"Tietysti", Miku sanoi hitaasti. Bou tarttui kitaraansa ja alkoi soittaa omat muistiinpanonsa edessään. Hänen oli selvitettävä ajatuksiaan hieman.

Laulun loputtua Miku näytti varsin yllättyneeltä.
“Tuo on todella hyvä!” hän kehui. “Olet suunnitellut ihan kaiken, Kanonin ja Terukinkin osat. Lisäksi kappale on todella hyvä, sitä teki mieli kuunnella!”
Miku nousi ylös sängyltä Boun hymyillessä kiitollisena.
"Haluat varmaan nuotit? Ole hyvä", vaaleahiuksinen sanoi, laskien ohuen pinon papereita toisen ojennetuille käsille.
"Kiitos", Miku sanoi, katsellen papereita hetken. Pian hän kuitenkin laittoi paperipinon sängylle, jolle istui itsekin, vetäen Boun mukaansa.
He hymyilivät toisilleen ja suutelivat taas.
Bou tunsi itsensä hyvin iloiseksi, mutta syvällä sisimmässään hänellä oli kamala olo. Kun hän oli tuntenut Mikun sormet omaa paljasta ihoaan vasten, se oli tuntunut aluksi niin upealta. Kuitenkin, jos pojan käsi olisikin kohonnut ylemmäs, löytänyt tiensä rintakehälle… Mikään selitys ei olisi auttanut. Valhe painoi Bouta sisältäpäin, se tuntui kaivertavan ja kovertavan hänen sydäntään, lisäävän sille painoa.

Bou tunsi Mikun käden sipaisevan poskeaan. Hän kääntyi katsomaan noihin suuriin silmiin ja tunsi ihanan lämmön sisällään. Hän hymyili ja Mikun huulet painautuivat pehmeästi Boun huulia vasten.
Silloin huoneen ovi avautui ja Teruki ja Kanon seisoivat ovensuussa, vielä onnellisen tietämättöminä tilanteen todellisesta laidasta. Hetken kuluttua he kuitenkin alkoivat ymmärtää näkyä edessään. Heidän kasvojensa ilmeet vaihtuivat ensin hämmästyneistä entistä hämmästyneempiin, sitten pettyneiksi.
"Taisimme tulla vähän huonoon aikaan", Kanon mutisi nopeasti. Hänen kasvoilleen kohosi punainen väri ja hän kääntyi kannoillaan. Teruki ei sanonut mitään, lähti vain hämillään toisen pojan perään, kun tämä viiletti ulos huoneesta. Ovi sulkeutui heidän perässään ja he jättivät jälkeensä vaivautuneen hiljaisuuden.
"Voi ei..." Bou huokaisi. Mikukin veti syvään henkeä ja haroi hiuksiaan.
"Tuota, Kanon ja Teruki taitavat pitää sinusta myös", Miku sanoi raapien päätään. Se oli niin hellyyttävän näköistä, että Boun oli pakko painaa pieni suukko tämän poskelle.
"Tiedän" Bou kuiskasi. “Mutta minä pidän sinusta.”
Miku hymyili onnellisena ja ojensi kätensä silittämään Boun hiuksia.
“Minäkin sinusta”, hän sanoi.
Boun sydämen paino tuntui vain kasvavan, hänen oli vaikea hengittää.

He istuivat vielä jonkin aikaa Boun huoneessa, kunnes Miku arveli, että hänen olisi parasta mennä kotiin. Bou saattoi pojan kotinsa ulko-ovelle, mutta koska ei halunnut vielä päästää tätä lähtemään, hän saattoi Mikun rappukäytävänkin halki, ulos vievälle ovelle saakka. Siinä he suutelivat hyvästiksi ja Miku lähti vilkuttaen kävelemään pois hänen luotaan. Syksy oli ulkona vaihtumassa talveksi, alkoi olla jo melko hämärää. Miku etääntyi Bousta koko ajan, joka askelella hieman kauemmas ja kauemmas, jättäen valheen painon yksin vaaleahiuksisen harteille…
Bou tunsi jalkapohjiensa irtoavan lattiasta toistensa perään, kun hän lähti juosten Mikun perään. Hänen oli vaikea hengittää, hänen silmiään kirveli. Hän kohtasi toisen hieman hämmentyneet silmät ja tarttui tätä käsistä.
"Miku... Minä... Mi- minun täytyy kertoa sinulle yksi asia..." Bou takelsi. Hän tunsi kyynelten polttelevan silmissään, mutta hän ei voinut pitää valhetta enää sisällään. Se ei ollut oikein kenenkään kannalta.
Miku katsoi hämmästyneenä Boun silmistä nyt valuvia kyyneliä ja odotti selvästi jonkinlaista selitystä.
"Minä... Minä en ole oikeasti tyttö", Bou sanoi itkuisena. Hän ei uskaltanut katsoa Mikua silmiin. Ilma tuntui yllättäen entistä raskaammalta vetää keuhkoihin. Viileäkin oli. Kumpikaan pojista ei sanonut mitään.
Sitten, aivan yllättäen, Miku naurahti.
"Mitä?" hän kysyi epäuskoisena. Bou kohotti katseensa ja katsoi Mikun kasvoja. Poika ikäänkuin hymyili, mutta hymy oli kaikkea muuta kuin aito. Se oli kuin irvistys, karmea muunnelma Mikun ihanasta, todellisesta hymystä.
"Niin, olen… Olen poika", Bou kuiskasi. Nyt kyyneleet tippuivat hänen silmistään vuolaana virtana. Hän tiesi meikkinsä tuhriintuvan, valuvan pois. Hänen pinnallinen maskinsa poistui hänen kasvoiltaan Boun vuodattaessa valhettaan ulos itsestään. Hän katsoi Mikua silmiin hänen huultensa vapistessa, odottaen jonkinlaista reaktiota.
"Et ole", Miku sanoi hiljaa. Enää hänen kasvoillaan ei ollut minkään tapaista hymyä.
"Kyllä minä olen. Katso vartaloani! Kuuntele ääntäni! En minä ole tyttö", Bou itki surullisena. "Minä pilasin kaiken! Miksi minä sanoin sen? MIKSI?!"
Miku katsoi Bouta hetken. Hänen käsiensä ote vaaleahiuksisen käsistä herpaantui ja hän kääntyi kannoillaan, katsomatta enää taakseen. Miku ei sanonut sanaakaan, käveli vain pois.
Bou seisoi paikoillaan, tietämättä, mitä tehdä. Hän erotti harmaan koulupuvun loistavan illan hämäryydessä vielä, kun toinen oli kävellyt hyvän tovin eteenpäin.
"Miku! Anna anteeksi, älä mene! Odota!” Bou huusi epätoivoisena, juosten pojan perään. “Minä en voi sille mitään! Ole kiltti, tule takaisin! Olen aina halunnut olla tyttö, siksi minä valehtelin! Miku, älä mene, ole kiltti!” hän itki. “Minä pidän sinusta.”
Hänen viimeiset sanansa olivat kuin kuiskaus, hänen äänensä tuntui muuttuvan hiljaisemmaksi joka sanalla. Hän juoksi Mikun eteen ja esti tätä kävelemästä eteenpäin.
"Ole kiltti ja anna anteeksi", Bou kuiskasi. Kyyneleet olivat kastelleet hänen kasvonsa kokonaan, hän toivoi jo, ettei olisi koskaan lausunut totuutta ääneen, mutta hän ei voinut enää ottaa sanojaan takaisin.
Miku katsoi vaaleahiuksisen vettyneisiin silmiin ja näytti vetävän syvään henkeä. Hän käänsi katseensa pois, työnsi Boun hellästi tieltään ja käveli raskain askelin pois tämän luota.
Bou jäi yksin illan pimeyteen katsomaan Mikun perään, tuntien itsensä surullisemmaksi kuin koskaan ennen.

~

Mikun huoneessa oli täysin pimeää. Hän oli sammuttanut kaikki valot ja ulkonakin oli pimeää. Pimeämpää kuin silloin, kun hän oli juossut pois itkevän Boun luota. Nyt hän makasi sängyllään pimeässä huoneessaan.
Mikuun sattui.
Häntä satutti nähdä Bou itkien sillä tavalla, hänen vuokseen. Mutta vieläkin enemmän Mikua satutti ajatus siitä, että Bou olisikin poika, niin kuin nyt yllättäen väitti. Miten tämä oli pystynyt salaamaan sen kaikilta? Miku ei ollut kertaakaan edes epäillyt mitään sen kaltaista, ei ollut osannut aavistaakaan, millaista salaisuutta Bou kantoi mukanaan koko ajan.
Miku mietti niitä suudelmia, jotka he olivat vaihtaneet. Hän oli ollut niin onnellinen, mutta niidenkin aikana Bou oli ollut poika. Tämä oli ollut poika jo silloin, kun he ensimmäisen kerran tapasivat koulumatkalla. Ihan alusta lähtien, Bou oli ollut poika.
Miksi hän oli kertonut sen juuri tänään? Miksei aikaisemmin tai myöhemmin? Miksi juuri tänään, kun heillä meni todella hyvin?
"Ehkä juuri sen takia" Miku ajatteli. Ehkä juuri siksi Bou kertoi, koska heillä meni niin hyvin. Hän ajatteli Mikun ymmärtävän. Mutta Miku ei ymmärtänyt.
Hän ei ollut itkenyt pitkään aikaan, mutta nyt hänen silmissään polttelivat kyyneleet. Hän todellakin piti Bousta. Mutta jos Bou oli poika... Ja he seurustelisivat, kaksi poikaa…
Ajatus oli niin hämmentävä, että se sai yksinäisen kyynelen valumaan Mikun kirvelevistä silmistä hänen poskilleen.

Hetkeksi Mikulla kävi mielessä, että ehkä Bou olikin vain vitsaillut ja keksinyt koko jutun itse, mutta hetken mietittyään hän ei uskonut tähän teoriaan itsekään.
"Mutta jos Bou kerran piti pojista, hän itse halusi varmaankin olla tyttö", Miku ajatteli. He Kanonin ja Terukin kanssa eivät tunteneet Bousta mitään muuta kuin sen puolen, jonka hän oli itse itsestään näyttänyt. He eivät tunteneet hänen taustaansa ollenkaan. Ehkä Boulla oli jokin hyvä syy peittää todellinen itsensä. Ehkä hän halusi vaikuttaa vähän… normaalimmalta kuin mitä luonnollisesti oli.
"Tietenkin. Ei Bou varmastikaan tahallaan halunnut ihmisiä satuttaa tai hämmentää", Miku ajatteli. Hänelle tuli typerä olo. Jos Bou tosiaan oli tehnyt kaiken tekemänsä estääkseen muita hyljeksimästä häntä, Miku teki todella typerästi hylätessään hänet sillä tavalla. Sama ihminenhän Bou oli ollut koko ajan, oli sitten ulkoisesti tyttö tai poika.

Miku hieroi silmiään ja hänen suunsa suli hellään hymyyn. Oli ainakin varmaa, että koko maailmasta ei löytyisi suloisempaa poikaa kuin Bou. Tämän hymy oli loistava, jo sen ajatteleminen sai Mikun tuntemaan lämpöä sisällään.
Miku nousi sängyltä, jolla oli maannut ja käveli kirjoituspöytänsä luokse. Hän kaivoi koululaukustaan esille Boun kirjoittaman laulun nuotit. Hän istuutui kirjoituspöydän ääreen ja otti laatikosta nipun papereita. Miku tutki Boun tekemiä nuotteja ja vuodatti tämänhetkisiä ajatuksiaan paperille sanoitusten muodossa.
Kun Miku sai laulun valmiiksi, hän huokaisi syvään. Tämän laulun hän omistaisi Boulle, sillä nämä sanat eivät voineet kertoa kenestäkään muusta.

~

Bou oli meikannut ja pukeutunut kuten yleensäkin. Hän oli syönyt ja laittanut kitaransa koteloon. Hän oli valmis lähtemään bänditreeneihin.
Melkein valmis.
"Mene jo. Eivät he pidä sinua omituisena. Sinun täytyy antaa Mikulle aikaa! Ei hän voi ajatella sen olevan täysin normaalia. Mutta jos hän oikeasti pitää sinusta, hän ei hylkää sinua", äiti sanoi.
"Juu, tiedän sen", Bou sanoi. Silti ensimmäisenä Mikusta hänelle tuli mieleen tämän pois kävelevä hahmo viimeillan pimeydessä.
Bou huokaisi ja avasi oven kitara olallaan.
"Tulen takaisin joskus..." Bou mutisi.
Hän käveli Terukin kotia kohti. Hän tiesi missä poika asui, Teruki oli selittänyt talon sijainnin hänelle toissapäivänä.
Boun matka kulki sen kauniin puiston läpi, jonne hän olisi halunnut karata ensimmäisenä koulupäivänään. Siitä päivästä tuntui kuluneen ikuisuus, vaikka siitä ei ollut kuin vähän yli kuukausi.

Puisto oli kaunis. Aurinko paistoi, mutta myöhäisen syksyn aikana puiden lehdet näyttivät harvenneen. Joissakin pensaissa oli vielä pieniä kukkia, jotka nyt tuulen mukana lähtivät ilmaan pyörimään. Pörteilivät ja pyörteilivät, vapaina…
Hieman iloisempana Bou käveli kohti Terukin kotitaloa.
Hän koputti oveen, jonka avasivat Teruki ja Kanon yhdessä.
"Huomenta", Bou sanoi pojille. He päästivät hänet sisään ja johdattivat hänet kellariin, jossa oli rumpu, mikrofoni ja basso. Aurinko tunkeutui sisään kellarin pienistä ikkunoista. Molemmat, Kanon ja Teruki, olivat hieman hiljaisia ja kireän oloisia.
“Onko kaikki hyvin?” Bou kysyi hitaasti, katsoen molempia vuorotellen silmiin.
"Seurusteletteko te Mikun kanssa?" Kanon kysyä töksäytti. Bou puri huultaan.
"En osaa sanoa. Miku taisi vähän pelästyä kun sai tietää totuuden", hän sanoi. Hän oli päättänyt eilen illalla, että olisi helpompaa jatkaa eteenpäin, jos Kanon ja Terukikin tietäisivät.
"Totuuden?" Teruki kysyi kulmat kurtussa.
"Niin… Myönnän nyt teillekin, että olen poika", Bou sanoi ottaen kitaransa pois kotelosta. Hän katsahti poikien kasvoja ja alkoi nauraa.
"Se on totta!" hän hymyili. Teruki ja Kanon näyttivät hämmästyvän lisää, mutta samalla he näyttivät koko ajan enemmän ja enemmän valaistuneilta. "Lisäksi pidän pojista. Ehkä on parempi, että tiedätte nyt sitten kaiken."
Tämän sanominen ei ollutkaan ollenkaan niin vaikeaa kuin Bou oli kuvitellut.

Kanon ja Teruki vilkaisivat toisiaan ja kääntyivät sitten taas katsomaan Bouta. He ilmeisesti uskoivat totuuden paljon helpommin kuin Miku.
"Siksi sinä siis et tullut uimaan meidän kanssamme!" Teruki huudahti yllättäen. Kanon alkoi nauraa, samaten Teruki. He pudistelivat pienesti päitään ja katsoivat Bouta kuin uutta ihmistä. Tunnelma oli selvästi vapautuneempi kuin hetki sitten, ja Boukin tunsi mielialansa kohoavan.
“Kätelläänkö? Tuntuu siltä, kuin en olisi koskaan sinua tuntenutkaan”, Kanon naurahti ojentaen kättään Bouta kohti.
“Poika? Olet sinä kyllä aika tyttömäinen poika, jos saan sanoa”, Terukikin hymähti, pörröttäen Boun hiuksia. Tämä ei osannut kuin hymyillä.
"Missä Miku on?" Bou kysyi hetken kuluttua.
"Tulee varmaan kohta", Kanon totesi. Siinä samassa ovelta kuului koputus ja Teruki kiiruhti avaamaan sen.
"Miku, moi!" Teruki sanoi vähän liian tekopirteällä äänellä. Miku arvasi varmasti heti, että nämä tiesivät jotakin.
"Moi. Isäsi päästi minut sisään", hän sanoi ja astui kellarihuoneeseen. Bou pani merkille, ettei Miku käyttäytynyt töykeästi tai peläten, vaan samalla lailla kuin ennen heidän suudelmiaan.

"Minä tein laulun. Tai oikeastaan tein laululle sanat, Bou teki laulun", Miku sanoi kaivettuaan repustaan esiin pinon papereita. Hän katsoi vaaleahiuksista suoraan silmiin ja hymyili.
"Te osaatte kaikki soittaa nuoteista, käykää ne pari kertaa läpi ja sitten soitamme tämän yhdessä", Miku jakoi ohjeita ja antoi Terukille ja Kanonille näiden nuotit.
Hän käveli Boun luo.
"Anna anteeksi. Minä ymmärrän, jos et halua enää puhua kanssani tai jotain, mutta –" Bou aloitti, muttei voinut jatkaa, sillä Miku peitti hänen suunsa kädellään, estäen tätä puhumasta.
"Älä pyydä anteeksi. Minun kuuluu pyytää", Miku sanoi ja painoi hellän suudelman Boun huulille. Hän antoi vaaleahiuksiselle tarkoitetut nuotit tämän käteen ja meni mikrofonin luokse hymyillen.
"Okei, olemme varmaan valmiita. Kirjoitin tämän laulun sanat Boulle", Miku sanoi ja katsoi vaaleahiuksista merkitsevästi silmiin. Bou tunsi punastuvansa. Hän oli hyvin utelias kuulemaan laulun sanat.
"Kolme, kaksi, yksi, nyt!" Miku laski ja kaikki kolme alkoivat soittaa kappaletta, nuottejaan vilkuillen.
Miku kuunteli muiden soittoa hetken ja alkoi sitten laulaa.

"Kirameke venus utsukushiku
Kirameke venus konjiki ni
Boku no kokoro Terasu kimi wa
mile ichiban ii onna"
(Kimaltelee venus kauniisti
Kimaltelee venus kullan tavoin
Yksi joka valaisee sydäntäni olet sinä,
tyttö parhaalla hymyllä)

"Kirei na ano ko ni shitto wo shiteru Ano ko mitai ni umare kawaretara
Jinsei sukoshi wa chigatteta kamo ne nante mistake na kangae de
Onaji hito ga futari itemo dame de
Sekai ni hitotsu dake no egao ni hikareru"
(Kateellinen tuolle kauniille tytölle Kunpa vain voisin uudelleensyntyä tytöksi kuin hän
Virheellisen idean kanssa elämä olisi hieman erilainen
Täällä ei myöskään pysty olemaan kahta samaa ihmistä
Olen lumottu vain yhden takia ja vain hymyillen maailmassa)

"Kagayake venus mujaki ni
Kagayake venus hokorashiku
Kono sekai wo kimi dake no light de terase
Kirameke venus utsukushiku
Kirameke venus konjiki ni
Boku no kokoro Terasu kimi wa
smile ichiban ii onna"
(Kiiltää venus viattomasti
Kiiltää venus ylpeästi
Kirkastuttaen tämän maailman juuri sinun valollasi
Kimaltelee venus kauniisti
Kimaltelee venus kullan tavoin
Yksi joka valaisee sydäntäni olet sinä,
tyttö parhaalla hymyllä)

"Hade na keshou ni neiru nanka shite
Iketeru onna ni natta ki de ite mo
Nanika chigau tte kidzukare wo shite
Uso wo tsuku no mo iya desho?
Ari no mama no jibun wo aisanakya
Hito wo ai suru koto sae dekiru wake ga nai"
(Hoidat kynsiäsi kera riemunkirjavan meikin
Vaikka tunnet, että sinusta voi tulla kuuluisa tyttö
Huolettaa sinua että jokin on pielessä
Et myöskään tahdo valehdella, eikö?
Jos en pysty rakastamaan korutonta itseäni
Ei ole mahdollisuutta rakastaa jotakuta muuta)

"Tokimeku venus junjou ni
Yurameku venus wa romansu
Koi suru kimi ni koi wo shite shimau yo
Kirauru hitomi no manazashi de Yureteru boku no koto minaide
Boku no mune wo kogasu kimi wa
smile ichiban ii onna
Warau koto wo osorezu Yuuki wo moteta kimi dake ni
"Ganbatta ne" to tsutaete agetai yo"
(Kukallinen venus puhtaan sydämmellisesti
Venus naksauttaa romanssiin
Rakastun totaalisesti sinuun jota rakastan
Älä katso minua tuolla loistavien kosteiden silmien tuijotuksella
Se yksi joka polttaa sydäntäni olet sinä,
tyttö parhaalla hymyllä
Haluan sanoa sinulle, joka ei pelännyt nauraa
Ja pidit kiinni rohkeudestasi "Teit parhaasi, teithän?")

"Kagayake venus mujaki ni
Kagayake venus hokorashiku
Kono sekai wo kimi dake no light de terase
Kirameke venus utsukushiku
Kirameke venus konjiki ni
Boku no kokoro Terasu kimi wa
smile ichiban ii onna
Kimi wa boku no taiyou sa"
(Kiiltää venus viattomasti
Kiiltää venus ylpeästi
Kirkastuttaen tämän maailman juuri sinun valollasi
Kimaltelee venus kauniisti
Kimaltelee venus kullan tavoin
Yksi joka valaisee sydäntäni olet sinä,
tyttö parhaalla hymyllä
Sinä olet minun aurinkoni)

Bou kuunteli sanoja ja hänen silmiinsä kohosivat onnen kyyneleet. Hän tunsi niiden putoavan, mutta hän jatkoi soittamista. Miku piti hänestä sittenkin. Juuri sellaisena kuin hän oli. Ja vaikka laulu kertoi tytöstä, se oli silti omistettu Boulle.
”Tytölle” parhaalla hymyllä.

A/N2: Siinä se nyt sitten oli kokonaisuudessaan. Toivottavasti piditte ficistä, haluan ehdottomasti kuulla mielipiteenne! <3

[Tenshi]

Oooh, oon ihan sanaton! Mut yritän nyt jotain kehitellä täs :D

Mun on nyt pakko sanoo, et Boun äiti oli täs koko ficus ihana sellai ymmärtäväinen ja sellanen kiva.
Ja se oli sulosta, mitä siellä Boun luona tapahtu.

Bou näytti vetävän terävästi henkeä, kun huomasi Mikun kasvojen lähestyvän omiaan. Lähestyvän entisestään ja päästyään tarpeeksi lähelle, poika painoi kevyen suudelman tytön otsalle.
Miku vetäytyi vaaleahiuksisen luota vähän, katsoen tätä suoraan silmiin.
"Sattuuko vielä?" Miku kysyi hiljaa.
"E-ehkä vähän… Mutta tuo kyllä helpotti”, Bou sanoi hiljaa. Hänen poskilleen kohosi suloinen puna ja hän vilkuili Mikua otsatukkansa alta.

Miku the ihmeparantaja :33
Mutta Kanon ja Teruki tais siinä vähän järkyttyä, ku ne näki, mitä Bou ja Miku oikee touhus :/

Ja sillon, ku Bou kerto Mikulle olevansa poika, nii mul alko itkettää. Se oli nii surullista, ku Miku ei uskonu ja käveli vain pois. Bou rukka :<
Mut onneksi loppujen lopuksi Miku sit tajus, että ei siinä mitään pahaa ole.

Teruki ja Kanonki otti sen mukavan kevyesti, ku Bou kerto totuuden. Ne ei suuttunu eikä mitään, mikä oli vain hyvä juttu.

"Siksi sinä siis et tullut uimaan meidän kanssamme!" Teruki huudahti yllättäen. Kanon alkoi nauraa, samaten Teruki. He pudistelivat pienesti päitään ja katsoivat Bouta kuin uutta ihmistä. Tunnelma oli selvästi vapautuneempi kuin hetki sitten, ja Boukin tunsi mielialansa kohoavan.

Hah, tää oli iha huippu kohta :D

Mutta kaikkein eniten pidin lopusta. Miku omisti sen laulun Boulle, sulosta~
Siistuota... Tätä on ollu ihana lukee ja näin. Innostuin, ku näin, et tää vika osa on ilmestyny :3
Kiitän siis vielä tästä ihanasta ficusta tosi paljon. Tää on siis iha mahtava!
*halii*

[mjau]

Voi että mä pidin tästä ihan liikaa. Tää oli suloinen, hauska, humoristinen, romanttinen etc. Kaikkea sitä, mitä mä oikeastaan odotinkin. Ja niinkuin olen aikaisemminkin maininnut, niin Miku/Bou.. ♥ Oli kiva lukea välillä jotain oikeasti erilaista. Ja toivottavasti tajuat tuon lauseen oikein, tarkoitan sillä siis että en ole koskaan ennen törmännyt tälläiseen ideaan ja no, paritukseen. Mahtavasti toteutettu idea, ainut miinus oli se että eteni aika nopeasti.

Musta oli tosi suloista kun Boulla ja sen äidillä oli noin hyvä suhde. Pisti hymyilemään kun ajattelin Bouta keskustelemassa äitinsä kanssa ja oww mäkin haluan tuollaisen äiti-tytär suhteen. Muutenkin Bou oli tässä(kin) tuollainen ylisuloinen, kiltti ja mitä kaikkea.

Alkoi mahassa kirpistelemään jännityksestä kun lähestyttiin tuota kohtaa, missä Bou kerto Mikulle asioiden oikeat puolet. Olin ihan "apua apua miten tässä käy"-fiiliksillä, hetken pelkäsin jo huonoa loppua noille kahdelle. Ja Miku.. Miku oli ehkä ihanin kun se ymmärsi Bouta niin täydellisesti eikä jättänyt sitä, vaikka tulikin oikea sukupuoli esiin. ´www`<3 Eikö tuota voi kutsua jo tosi rakkaudeksi. Kanon ja Terukin reagoiminen oli vielä mahtavampi. >8'DD <3

"Siksi sinä siis et tullut uimaan meidän kanssamme!" Teruki huudahti yllättäen. Kanon alkoi nauraa, samaten Teruki. He pudistelivat pienesti päitään ja katsoivat Bouta kuin uutta ihmistä. Tunnelma oli selvästi vapautuneempi kuin hetki sitten, ja Boukin tunsi mielialansa kohoavan.

Tuo oli niin suloinen kohta. :'DD<3 Terukilla välähti aika mahtavasti. Tosin kyllä mua silti vähän ihmetyttää, miten hyvin ne tuon asian oikeastaan otti. Luulisi että hiukan isompi haloo nostettaisiin tuollaisesta, mutta mitäpä pienistä.

Ainiin, yksi asia jäi vaivaamaan; Kanon ja Terukihan piti myös Bousta, mutta katosivatko niiden tunteen heti kun ne saivat tietää Boun olevan poika vai antoivatko asian vaan olla..? Olisi siitä voitu kertoa hiukan enemmän. 8))

Pidin tästä ja pyydänkin lisää tämmösiä. ISO KIITOS~! ♥

[Kyugi]

Ooi.. Niin suloinen.

Kanonin ja Terukin reaktio Boun oikeaan sukupuoleen oli jotain loistavaa 8'> Ja voi, voi, miten Miku ja Bou ovatkaan suloisia yhdessä. Ihan totta! En muistanutkaan että miten X'D Mietin koko päivän koulussa, että mitenhän tämä fic päättyy. Onneksi jatko tuli näin pian siitä kun minä tämän luin 8D Luin viimeisen osan liki ahmimalla, se oli vaan niin.. täydellinen.

Mutta, kommentointikykyni on jälleen pohjalukemissa. Suuri kiitos tästä ficistä ja pakko sanoa että tykkään/tykkäsin todella paljon.

[muffinssi]

Tykkään tosi paljon tästä ficistä ihan kokonaisuutenakin. Ja tietysti jokaisesta osasta erikseen myös :D. Minusta tämän aihe oli alusta alkaen hyvä keksintö, ja sen toteutus oikein hyvin onnistunut.

Ja voi, viimeisessä osassa olivat ehkäpä kaikkein söpöimmät kohdat = se, kun Miku "hoitaa" Bouta, eli siis maailman ihanin ensisuudelma ja se, kun Bou säveltää laulun, johon Miku kirjoittaa sanat. Sanat Boulle<3. Nyt ihan oikeasti ajattelen, että ne on Boulle kirjoitettu :D, tässä yhteydessä se vain tuntuu niin ilmeiseltä.

On surullista ajatella Bouta surullisena, alkoi itseänikin itkettää :'''). Mutta kyyneleet muutuivat ilon kyyneleiksi lopussa. Ihanaa, että muut ottivat totuuden niin hyvin. Ja sen paljastuksen lisäksi paljastui myös totuus uimaan lähtemisestä... siinä taisikin olla sitten se tämän luvun hauskin kohta :D.

Kiitos tästä HamtaroHam<3 olet ihana kun keksit tällaisia ihanuuksia meille luettavaksi<3

[Cheen]

...arvaa mitä. Itkettää ;----; Tuo loppu! Yää, nätti! .___. Osasin jotenkin aavistaa kuitenkin, että lopussa odottaisivat Smile ichiban ii onnan lyriikat, mutta ei se mitään! Fic ei onneksi loppunut niin kuin pelkäsin, töksähtämällä, vaan sait hienosti pidettyä homman kasassa eikä se levinnyt kuin Jokisen eväät pitkin ja poikin. Henkilöiden reaktiot olivat kuta kuinkin uskottavia heidän kuullessaan Boun salaisuuden ja loppu oli suloinen, kuten mainitsin *----*

Yhdestä asiasta hieman noottia. Tuosta, miten nopeasti Kanon ja Teruki "unohtivat" Boun. Tuosta noin vain, yhden [?] yön aikana. Se oli oikeastaan hieman häiritsevää eikä välttämättä todenmukaista. Tai sitten olen tätä mieltä vain koska odotin itse suhdesotkuja XD

Hahmosi pysyivät koko tarinan ajan kuta kuinkin samanlaisina eivätkä muuttuneet ainakaan liian radikaalisti. Sait Boustakin mukavan realistisen tuon viimeisen osan pienillä itkeskelyillä ja osoitit, ettei Boukaan tässä ficissä ole sellainen, joka on jatkuvasti iloinen, sattuipa mitä hyvänsä. Siitä siis plussaa.

Hmmm. En mä osaa tästä enää enempää sanoa .___. mutta siis, pidin ficistä kokonaisuudessaan kovasti! Alan nyt lukea tuota toista ficciäsi heti perään 8D Kiitos tästä oikein kovasti~ 8)

[wataridori]

...........*itkee*

Ei_ole_totta!!!!

Tämä.....tämä tämä loppu.......*niisk*

Ja ja ja........kiitos kiitos kiitos pelastit muuten perclleen (ihq) menneen illan tällä vikalla osalla... *haliruttaa rusinaksi* Ihan.....yliawwwws ficci, niinkuin sinun kirjoittamat aina ^^ ja.....Bou/Mikua... *_*

Mutta se loppui...*nyyh*.....Ihanuus loppui..... Ihan liian pian... Lisää Miku/Bouta maailmaan, kansalaiset!!! Kirjoittakaa kirjoittakaa!! *huitoo käsillään isoja ympyröitä ilmaan*

Tiedätkös muuten mitä? Rakastan Boun äitiä!! S'on aivan ihana kun se aina jaksaa auttaa sitä ja tukee sitä ja hyväksyy sen... Voi että...

Enkä ole btw koskaan nähnyt noita Smile Ichiban Ii Onnan sanoja käännettynä, mutta silti jotenkin..... Heti kun puhuttiin Boun säveltämästä kappaleesta, mun mieleen tuli juuri tuo. En sitten tiedä, ehkä olin joskus jostain lukenut että se on Boun säveltämä ja se on jäänyt alitajuntaan tai jotain, mutta.... Tuo loppu, nuo sanat....*nyyh*


*Itkee, halaa, puree tuttiinsa reiän, pomppii innnoissaan HamtaroHamin nimmari käsissään, sanoo hei-heit tälle ficille (itkien) ja lähtee etsimään Miku/Bouta sitten vaikka englanniksi jos ei muuten löydä... Eli ratsastaa auringonlaskuun*

Koppoti-koppoti-koppoti... *Palaa takaisin, koska unohti antaa toisenkin tikkarin. Ojentaa tikaria tikkaria*

[Nagata]

Ihana... <3 ja toi loppu. Se oli niin sulonen ja kaikkee...

1. luku
Luin sitä koulussa nettikemman tunnilla ja sitte ku pääsin alkuun nii en voinu lopettaa.. Sitte koko loppu päivän oli silleen, että " äähh! Mä haluun koneelle!" Ja sitte ku lopulta pääsin aloin lukee ja en voinu lopettaa.. Taas tämä 'terveellinen (??) huume' esimerkki. Mut nyt aiheessen...
Se kohta ku ne keskusteli siinä nii mä vaan nauroin. Se oli hyvä. Sitte siinä ku Bou näki Mikun nii mä olin sileen ahaa nyt. ja kauhee hymy. Sitte Kanon näki Boun nii silleen 'TÄH!' Kanon iskenny silmänsä Bouhun.

2.luku
Aaamunavaus kohta.. Ihana. Kaikki kolme katto Bouta silleen <3____<3 Joo moi XDD Siinä sitte siellä musiikin tunnin jälkeen. Sain ihan sellasen käsityksen, että Bou ihan odottaa sitä kysymystä 'Kuinka sinä niin innoissasi olet? Osaatko sinä soittaa jotakin?'. Kaksi sellasta ihan pientä virhettä löysin mutta ne oli vaan sellassia että yksi kirjain puuttu. En muista toista mutta toinen oli tässä luvussa.

Hän alkoi sovelta sooloa oman mielensä mukaisesti,

soveltaa varmaankin.? Mutta noi oli niin pieniä, että ne ei haittaa. Ainakaan mun mielestä.

3.luku
Siinä ku Bou meni kotiin ja kerto äidillensä Mikunsta, Terukista j Kanonista mä olin silleen 'TÄH? Meeneks se kerotomaan kuinka ihanania poikia se on tavannu? Äidilleen?' Mut sit paljastuki että sen äiti on vähän toista maata ku yleensä äidit on.
Loppu ääh pahapaha. Monttu auki katoin sileen 'Apua!?' 'Mitä Bou sanoo? Mitä se sanoo?'

4.luku
Sitte Bou vastas myönteisesti. Suurin piirtein huusin täällä kuinka tyhmä Bou oli. Sorry. Mä vaan nauroin siinä ruokailu kohdassa XDD Ei Teruki näytä apinalta *mutru* tähän en osaa kommontoida muuta. Eipä kai haitannee tuo.

5.luku
Ihana osa. Aivan ihana <3__<3 Mä vaan itkin. Siskoki katto vähä. Mut sit se vaan sano 'No taas se itkee'. Ensin itkin surusta ja sitte ilosta. Ei tätä voi kommentoida kunnolla täähän on aivan sanoin kuvaamaton tai jotain ja jää ihan sanattomaks. Niin ihana ja kaikkee. Ja parituskin sopi.

Kiitos.